Esitys sisältää ehdotuksen terveydensuojelulaiksi, jolla korvattaisiin ihmisen elinympäristön terveellisyyden kannalta keskeinen laki, terveydenhoitolaki. Esitys sisältää terveydensuojelun yleiset tavoitteet ja terveydensuojelun keskeiset käsitteet sekä osoittaa keinot, joilla asetetut tavoitteet saavutetaan. Terveydensuojelulailla pyrittäisiin lainsäädännöllisin keinoin yleisen terveydentilan ylläpitämiseen ja edistämiseen vaikuttamalla elinympäristön olosuhteisiin ja sen terveydelliseen laatuun.

Esityksen tärkeimpänä tavoitteena on väestön ja yksilön terveyden suojelemisen laaja-alainen huomioon ottaminen ja edistäminen. Tämä tarkoittaa elinympäristön terveellisyyden ylläpitämistä ja edistämistä sekä terveyshaittojen ehkäisemistä kulloinkin tiedossa ja käytettävissä olevien mahdollisuuksien mukaan.

Ehdotetun terveydensuojelulain suhde muuhun lainsäädäntöön olisi pääosin sama kuin nykyisen terveydenhoitolain. Nykyiseen terveydenhoitolakiin sisältyviä lupajärjestelmiä ehdotetaan purettaviksi tai muutettaviksi ilmoitusmenettelyiksi hallintokäytännön keventämiseksi. Mahdollista terveyshaittaa aiheuttavien laitosten sijoittamista koskeva lupamenettely ehdotetaan tarkistettuna säilytettäväksi sen ihmisen elinympäristön terveellisyyteen vaikuttavan tärkeän merkityksen vuoksi. Lupamenettelyssä noudatettaisiin kuitenkin ympäristölupamenettelylaissa säädettyä järjestystä. Elintarvikehuoneistojen ja vesilaitosten sekä eräiden muiden nykyisten lupaa tarvitsevien laitosten ja toimintojen lupamenettelyt muuttuisivat ilmoitusmenettelyiksi. Ympäristön terveydellisen laadun arvioinnissa tarvittavien, terveydensuojelua koskevien normien, määräysten ja ohjeiden antamisesta vastaisi nykyisen hallintokäytännön mukaisesti sosiaali- ja terveysministeriö. Euroopan talousalueesta tehdyn sopimuksen (ETA-sopimus) Suomelle aiheuttamat lainsäädännön harmonisointivaatimukset on myös otettu huomioon lakiehdotuksessa. Talousveden terveydellisen laadun valvontaa koskevissa säännösehdotuksissa on otettu huomioon asianomaisen EY-direktiivin periaatteet. Vastaavasti ETA-sopimuksen lisäpöytäkirjan elintarvikehygieniaa koskevan neuvoston direktiivin yleiset hygieniasäännöt elintarvikkeiden valmistuksesta kaupanpitoon saakka sekä niin sanottu omavalvonta-periaate on otettu huomioon lakiehdotuksessa.

Ehdotetussa terveydensuojelulaissa säädettäisiin kuten nykyisessäkin laissa terveysviranomaiselle toimivalta puuttua elinympäristölle terveyshaittaa aiheuttavaan toimintaan. Uudistuksella pyritään lisäämään entisestään terveysviranomaisen mahdollisuuksia vaikuttaa elinympäristön terveydellistä tilaa koskevaan päätöksentekoon.

Terveydensuojelua johtaisi ja valvoisi sosiaali- ja terveysministeriö. Ministeriön alaisuudessa terveydensuojeluun liittyvissä ohjaus- ja valvontatehtävissä toimisi lääninhallitus. Paikallisella tasolla terveydensuojelusta huolehtisi kunta. Kunnalla olisi oikeus periä maksuja eräiden terveydensuojelulain nojalla tehtävien ilmoitusten käsittelystä, näytteiden otosta sekä tutkimuksista.

Elinympäristön terveydelliseen tilaan vaikuttavia säännöksiä on lukuisissa laeissa. Esitystä laadittaessa on otettu tarpeelliselta osin huomioon ympäristönsuojelulainsäädännön kehittyminen sekä hallinnon uudistaminen erityisesti kuntatasolla. Samaten on otettu huomioon työsuojelulainsäädännön ja rakennuslainsäädännön kehittäminen, tuoteturvallisuuslain säätäminen sekä kemiallisia aineita, säteilyä ja eläinlääkintähuoltoa koskevan lainsäädännön uudistaminen. Elinympäristön terveellisyyden edistämiseksi esityksellä pyritään lisäämään eri hallinnonalojen yhteistyötä terveydensuojelua koskevissa asioissa.

Väestön vaikuttamismahdollisuuksien turvaamiseksi elinympäristön terveydellistä tilaa koskevissa asioissa lakiehdotuksella velvoitettaisiin kunta antamaan väestölle tietoa elinympäristön terveydellisestä laadusta. Kunnan olisi myös järjestettävä tarvittaessa terveydensuojelua koskevaa ohjausta ja neuvontaa.

Esitys sisältää myös ehdotuksen laiksi ympäristölupamenettelylain 2 §:n muuttamisesta.

Ehdotetut lait ovat tarkoitetut tulemaan voimaan mahdollisimman pian niiden vahvistamisen jälkeen.

Nykyisen terveydenhoitolain (469/65) voimassaoloaikana yhteiskunta on voimakkaasti muuttunut. Valtaosa väestöstä elää asutuskeskuksissa ja sen elämäntapa on toisenlainen kuin aikanaan terveydenhoitolakia valmisteltaessa. Myös elinkeinoelämä on kehittynyt. Yhteiskunnan toiminnoista ja elinkeinotoiminnasta aiheutuvat ongelmat ovat muuttaneet luonnettaan terveydenhoitolain valmistelun ja säätämisen jälkeen. Elinympäristön terveellisyyden kannalta merkittävää on ollut teollisuuden, järjestetyn energiatuotannon sekä jäte- ja vesihuollon keskittyminen yhä suurempiin yksiköihin ja liikenteen voimakas lisääntyminen.

Elintarvikkeiden tuotanto ja jakelu ovat myös ratkaisevasti muuttuneet terveydenhoitolain voimassaolon aikana. Keskittyminen suuriin yksiköihin, korkea jalostusaste ja yhtenäiset jakelujärjestelmät ovat tyypillisiä nykyisessä elintarvikehuollossa.

2.1. Lainsäädäntö ja käytäntö

Terveydenhoitolaki

Nykyinen terveydenhoitolaki tuli voimaan 1 päivänä tammikuuta 1967. Laki perustuu valtioneuvoston vuonna 1954 asettaman komitean mietintöön, joka valmistui vuonna 1960 (komiteanmietintö 1960:13). Lain rakenne ja osittain sen sisältökin ovat varsin pitkälle yhdenmukaiset lailla kumotun vuonna 1927 annetun terveydenhoitolain (192/27) ja sitä täydentävän terveydenhoitosäännön (336/27) kanssa.

Terveydenhoitolakia on sen voimaantulon jälkeen muutettu useasti. Sosiaali- ja terveydenhuollon suunnittelusta ja valtionosuudesta annetun lain (677/82) voimaantulon yhteydessä kaikki terveydenhoitolaissa säännellyt toiminnot sisällytettiin valtionosuuslainsäädännön piiriin. Vuonna 1992 uudistettiin terveydenhoitolain 1 lukuun sisältyvä johtavien valvontaviranomaisten keskinäistä asemaa koskeva säännös (767/92). Terveydenhoitolain yleinen suunnittelu, ohjaus ja valvonta kuuluvat sosiaali- ja terveysministeriölle.

Maa- ja metsätalousministeriön eläinlääkintä- ja elintarvikeosasto suunnittelee, ohjaa ja valvoo terveydenhoitoa toimialallaan.

Lääninhallituksen tehtävänä on läänin alueella johtaa ja valvoa yleistä terveydenhoitoa.

Lain 2 lukuun sisältyvät väestökeskusta koskevat säännökset uudistettiin vuonna 1978. Uudistuksella väestökeskus-käsite muutettiin vastaamaan rakennuslaissa (370/58) tarkoitettua asema- tai rakennuskaava-aluetta. Terveydenhoitolain mukaan kuitenkin kunnanvaltuuston päätöksellä voidaan väestökeskuksena pitää myös muuta kuin yksityiskohtaisella kaavalla säänneltyä aluetta. Väestökeskus-käsitettä käytetään eläintenpitoa sekä vesijohtoon ja viemäriin liittymistä koskevissa säännöksissä.

Kansanterveyslain (66/72) säätämisen yhteydessä vuonna 1972 terveydenhoitolain 3 lukuun sisältyneet terveyslautakunnan kokoonpanoa koskevat säännökset siirrettiin kansanterveyslakiin. Terveydenhoitolain 3 lukuun jäi paikallisen organisaation osalta terveystarkastajan virkaa koskevat yleiset säännökset, jotka on kumottu lailla (755/92). 3 luku sisältää edelleen terveyslautakunnan alaisen viranhaltijan yleistä tarkastusoikeutta koskevan säännöksen.

Lain 4 luku on kumottu lailla (408/88).

Kunta voi antaa yleisiä pysyväisiä määräyksiä terveydenhoitolain ja -asetuksen nojalla. Yleisiä pysyväisiä määräyksiä koskevat säännökset sisältyvät terveydenhoitoasetuksen (55/67) 103 §:ään.

Lain 5―12 lukuun sisältyvät materiaaliset säännökset yksilön elinympäristöön kohdistuvasta yleisestä terveysvalvonnasta. Ilmansuojelulain (67/82) voimaantulon yhteydessä vuonna 1982 ja jätehuoltolain (673/78) voimaantulon yhteydessä vuonna 1978 terveydenhoitolakiin tehtiin kyseisten lakien aiheuttamat muutokset. Tartuntatautien vastustamista koskevat säännökset kumottiin 1 päivästä tammikuuta 1987 lukien tartuntatautilain (583/86) voimaantulon johdosta.

Lain 5 luku sisältää asuin-, työ- ja kokoontumishuoneistojen kuntoa ja hoitoa koskevat säännökset. Lain mukaan rakennukseen, jossa on muita kuin kiinteistön tai laitoksen hoidon kannalta tarpeellisia asuinhuoneistoja, ei saa sijoittaa toimintoja, jotka aiheuttavat ympäristölle enemmän melua, hajua tai muuta häiriötä kuin toimistosta tai siihen verrattavasta huoneistosta aiheutuu, ellei terveyslautakunta ole antanut lupaa sanottujen toimintojen sijoittamiselle.

Terveydenhoitolain mukaan terveyslautakunnan tulee hyväksyä ennen käyttöönottoa huone tai huoneisto, joka on tarkoitettu käytettäväksi kouluna, lastenkotina tai -tarhana, yleisenä saunana, parturina, kampaamona, kauneudenhoitolana tai saniteettivälineiden tai kosmeettisten aineiden valmistukseen, samaten kuin huvi- ja kokoontumishuoneet, retkeilymajat sekä työmaaruokalat.

Mainitut 5 luvun säännökset ovat olleet toissijaisia suhteessa työturvallisuuslakiin (299/ 58) ja työsuojelun valvonnasta ja muutoksenhausta työsuojeluasioissa annettuun lakiin (131/73). Toisaalta asetuksella on voitu täydentää rakennuslaissa ja -asetuksessa (266/59) olevia säännöksiä tai niiden nojalla annettuja määräyksiä työ- ja kokoontumishuoneiden kunnosta ja hoidosta.

Terveydenhoitolain 19 § sisältää säännökset asuinhuoneistojen terveydellistä kuntoa koskevista tarkastuksista. Terveyslautakunta voi määrätä yleisen asunnontarkastuksen toimittamisesta myös edeltä käsin laatimansa suunnitelman mukaisesti.

Lain 6 luku, jonka nimenä on erinäiset laitokset ja tehtaat, sisältää vaarallisen toiminnan sijoittamista, niin sanottua sijoituspaikkalupaa koskevat säännökset. Lain mukaan tehdas, laitos tai varasto, josta voi aiheutua terveydellistä haittaa ympäristölle, saadaan sijoittaa vain sellaiseen paikkaan, jonka terveyslautakunta tehdystä hakemuksesta on hyväksynyt. Hyväksyntä ei kuitenkaan ole tarpeen, mikäli sijoituspaikka on asema- tai rakennuskaavassa varattu. Sijoituspaikkaluvan edellyttämät toiminnot on lueteltu terveydenhoitoasetuksessa. Asetuksen luetteloa tarkistettiin jätehuoltolain voimaantulon yhteydessä. Vastaavan sijoituspaikkaluvan on tarvinnut myös sairaalan, lentokentän, huvikentän, moottoriradan ja ampumaradan perustaminen. Sijoituspaikkalupahakemus käsitellään nykyisin ympäristölupamenettelylaissa (735/91) säädetyssä järjestyksessä.

Lain 7 ja 8 luvussa on terveydenhoitolain elintarvikkeita koskevat säännökset. Niistä 7 luku sisältää maidon pastörointia koskevat velvoitteet. Elintarvikkeita tuotettaessa, valmistettaessa, kuljetettaessa, säilytettäessä, kaupan pidettäessä, tarjoiltaessa ja muutoin käsiteltäessä on meneteltävä siten, että tautien tartunnan leviäminen ja muiden terveydellisten epäkohtien syntyminen mahdollisuuksien mukaan estetään.

Lisäksi 8 lukuun sisältyy elintarvikehuoneistolle asetettavia vaatimuksia koskevat säännökset. Elintarvikehuoneiston käyttöön ottaminen edellyttää terveyslautakunnan hyväksyntää. Terveyslautakunta on velvoitettu pyydettäessä antamaan neuvoja elintarvikehuoneiston suunnitteluvaiheessa.

Lain 9 luku ''Veden käyttäminen taloustarkoituksiin'' on uudistettu 1 päivänä tammikuuta 1985 voimaan tulleella lailla (416/84). Luku sisältää terveyslautakunnan oikeuden määrätä, että vesistöstä tai pohjavedestä talousvedeksi johdettava vesi on desinfioitava sekä muutoinkin käsiteltävä, mikäli se on tarpeen terveydellisen haitan poistamiseksi. Lisäksi lukuun sisältyy sosiaali- ja terveyministeriön yleinen valtuutus antaa määräyksiä ja ohjeita talousveden desinfioimisesta ja terveydellisistä laatuvaatimuksista sekä tarpeellisista tutkimuksista samoin kuin siitä, mitä aineita talousveden käsittelyyn saa käyttää.

Veden käyttämistä taloustarkoituksiin sääntelevään lukuun sisältyy kaivon tai muun pohjavedenottamon sekä vesilaitoksen sijoittamista ja rakentamista koskevat säännökset. Vesilaitoksella tarkoitetaan laissa laitosta, jonka tehtävänä on huolehtia vesijohtoveden toimittamisesta käytettäväksi talousvetenä. Vesilaitoksena ei kuitenkaan pidetä enintään kahden asuinhuoneiston omaan käyttöön tarkoitettua vedenhankintalaitteistoa.

Ennen vesilaitoksen rakentamisen aloittamista siitä on tehtävä kirjallinen ilmoitus terveyslautakunnalle. Ilmoitukseen on liitettävä tiedot vedenottamon sijainnista ja vedenkäsittelymenetelmästä ja muista seikoista veden terveydellisen laadun arvioimiseksi. Ilmoituksen johdosta mahdollisesti tehtävässä päätöksessä terveyslautakunta voi antaa erityisiä määräyksiä talousveden terveydellisen laadun turvaamiseksi.

Kuitenkin yli 200 hengelle vettä toimittavan tai vastaavan muun vesilaitoksen ilmoituksesta on aina tehtävä päätös siitä riippumatta, asetetaanko vesilaitokselle erityisiä määräyksiä. Laissa edellytetään, että vesilaitoksella, joka toimittaa talousvettä yli 200 henkilölle, on sosiaali- ja terveysministeriön hyväksymän pätevyyden omaava vastaava hoitaja.

Lain 58 ja 68 § sisältävät vesijohtoon ja viemäriin liittymistä koskevat säännökset. Väestökeskuksessa tontin tai rakennuspaikan omistaja tai haltija on velvollinen rakentamaan liittymisjohdon yleiseen vesijohtoon ja viemäriin, jos yleinen vesijohto tai viemäri on enintään 15 metrin etäisyydellä tontista tai rakennuspaikasta ja tontille tai rakennuspaikalle on rakennettu uudisrakennus asema- tai rakennuskaavan vahvistamisen jälkeen taikka tontti tai rakennuspaikka sitä ennen on rakennettu pääasiallisesti kaavan mukaisesti. Toisaalta terveyslautakunta voi määrätä liittymisjohdon rakennettavaksi muulloinkin, milloin se on terveydellisistä syistä tarpeellinen eikä siitä aiheudu kohtuuttomia kustannuksia. Lautakunta voi myös myöntää vapautuksen liittymisjohdon rakentamisvelvollisuudesta.

Lain 59 §:n mukaan leirintäalueella tai muulla yleisellä leirialueella tai sellaisen alueen välittömässä läheisyydessä tulee olla saatavissa talousvedeksi kelpaavaa vettä. Lain 63 § velvoittaa yleisen uimalan tai uimarannan saattamista terveyslautakunnan hyväksyttäväksi ennen sen käyttöön ottamista.

Lain 9 lukuun sisältyy talousveden valvontaa koskevat säännökset sekä valvontanäytteiden ottamista ja tutkimisen kustantamista koskevat säännökset.

Lain 10 luku sisältää puhtaanapitoa ja viemäröintiä koskevat säännökset. Lain 61 §:n mukaan roskat, talousjätteet sekä teollisuudesta tai muusta siihen verrattavasta toiminnasta kertyvät jätteet ja muut jäteaineet on siten kerättävä ja käsiteltävä, ettei niistä aiheudu terveydellistä haittaa. Lisäksi laki sisältää pihojen ja porttikäytävien sekä yleisten paikkojen siisteyttä ja terveydellistä kuntoa koskevat säännökset.

Lain 67 § sisältää viemärilaitosta ja sen rakenteita sekä hoitoa koskevat yksityiskohtaiset vaatimukset. Jos viemäri vioittuu tai jos sen havaitaan aiheuttavan terveydellistä haittaa, viemärin omistajan on viipymättä ryhdyttävä toimenpiteisiin epäkohdan korjaamiseksi. Terveyslautakunta voi katsoessaan sen tarpeelliseksi kieltää viemärin käyttämisen siihen asti, kunnes epäkohta on korjattu.

Laki sisältää velvoitteen käymälän rakentamiseen jokaista asuin-, kokoontumis- ja työhuoneistoa sekä muuta työpaikkaa varten, mikäli niistä ei ole toisin säädetty. Laissa on annettu säännökset käymälän sijoittamisesta, rakentamisesta ja hoidosta. Vesikäymälän rakentaminen edellyttää terveyslautakunnan tai sen alaisen viranhaltijan lupaa, jollei käymälää ole liitetty tarkoituksenmukaisella tavalla yleiseen viemäriin.

Lain 71 §:n mukaan terveyslautakunta voi määrätä rakennettavaksi käymälän yleiselle paikalle, missä yleisöä suurehkossa määrin oleskelee.

Terveyslautakunta voi velvoittaa kiinteistön omistajan tai haltijan ryhtymään toimenpiteisiin rottien, hiirien ja syöpäläisten hävittämiseksi kiinteistöstä tai suorittamaan sen osalta lautakunnan toimesta tapahtuneen hävittämisen kustannukset. Lisäksi lautakunta voi määrätä omistajan tai haltijan suorittamaan kiinteistön perusmuurin, lattian, ovien ja luukkujen tiivistämistä tai muuta vähäistä korjausta, milloin ne ovat tarpeen edellä tarkoitettujen toimenpiteiden tehokkaaksi toteuttamiseksi.

Eläintenpitoa koskevat säännökset sisältyvät lain 11 lukuun. Säännökset koskevat paitsi kotieläinten myös muiden eläinten hoitoa. Sanotussa luvussa on lisäksi annettu yksityiskohtaiset säännökset navetan järjestämisestä ja hoidosta. Lain 74 §:n mukaan eläinsuojan tai -tarhan pitäminen väestökeskuksessa edellyttää terveyslautakunnan lupaa.

Hautausmaita ja hautaamista sääntelee lain 12 luku. Luku sisältää hautausmaan perustamista ja sijoittamista koskevat yleiset säännökset. Laissa edellytetään, että hautausmaalla tai muussa sopivassa paikassa on ruumiiden säilytyshuone. Säilytyshuoneen rakennuspiirustuksista on hankittava lääninhallituksen lausunto. Lääninhallitus voi velvoittaa hautausmaan omistajan poistamaan terveydellistä haittaa aiheuttavan epäkohdan tai, jollei se ole mahdollista, kieltää hautauksen toimittamisen hautausmaahan.

Kiellon estämättä lääninhallitus voi hakemuksesta erityisestä syystä sallia hautaamisen yksityiseen hautaan tai osaan hautausmaata.

Lain viimeisessä, erinäisiä säännöksiä sisältävässä 13 luvussa oikeutetaan sosiaali- ja terveysministeriö ja lääninhallitus antamaan määräyksiä tartuntataudin leviämisen tai muun erityisen terveysvaaran ehkäisemiseksi. Terveyslautakunta on oikeutettu antamaan määräyksiä, jotka ovat välttämättömiä terveydenvaaran tai ympäristölle aiheutuvan terveydellisen haitan poistamiseksi. Ennen määräyksen antamista laki edellyttää terveysviranomaisen toimittavan tarkastuksen tilanteen selvittämiseksi. Lisäksi luku sisältää teettämisoikeutta ja siitä aiheutuneiden kustannusten jakautumista koskevat säännökset. Antamaansa määräystä terveyslautakunta voi tehostaa uhkasakolla. Uhkasakon määrä on enintään 2 000 markkaa. Terveyslautakunta voi lisäksi pyytää lääninhallituksen toimenpidettä asianomaisen velvoittamiseksi poistamaan terveydellinen vaara tai haitta.

Erinäisiin säännöksiin sisältyy kuulemista ja salassapitoa sekä sanktioita koskevat säännökset.

Lain 13 lukuun lisättiin vuonna 1982 säännös, jolla terveyslautakunta velvoitettiin ennakolta varautumaan mahdollisten onnettomuuksien tai vastaavien tapausten varalle.

Muu elinympäristöä koskeva lainsäädäntö

Elinympäristön terveydelliseen tilaan vaikuttavaksi lainsäädännöksi luetaan seuraavassa fysikaalisten, kemiallisten ja biologisten tekijöiden valvontaa koskeva lainsäädäntö, jolla voi olla suoraan tai epäsuorasti osoitettavaa vaikutusta väestön fyysiseen tai psyykkiseen terveyteen taikka sosiaaliseen hyvinvointiin. Tällaisena lainsäädäntö kattaa Maailman terveysjärjestön (WHO) määrittelyn ympäristöterveydenhuollon vastuualueesta.

Sosiaali- ja terveysministeriön hallinnonalan lisäksi elinympäristön terveydelliseen tilaan vaikuttavaa lainsäädäntöä on pääasiassa kauppa- ja teollisuusministeriön, maa- ja metsätalousministeriön sekä ympäristöministeriön hallinnonaloilla.

Ympäristölupamenettelylaki yhdisti ilmansuojelulain, jätehuoltolain, sekä eräistä naapuruussuhteista annetun lain (26/20) ilmoitukset ja katselmuksen sekä terveydenhoitolain terveyshaittaa aiheuttavien laitosten ja toimintojen sijoituspaikan hyväksymisen yhteiseksi ympäristölupamenettelyksi. Ympäristölupaa on haettava joko kunnan ympäristölupaviranomaiselta tai lääninhallitukselta. Lääninhallituksen lupaa tarvitsevista laitoksista ja toiminnoista on säädetty ympäristölupamenettelyasetuksessa (772/92). Terveydenhoitolain mukaista sijoituslupaa tarvitsevat laitokset on puolestaan lueteltu terveydenhoitoasetuksen 17 §:ssä.

Vesilain 1 luvun 19 § sisältää kiellon ryhtyä ilman vesioikeuden lupaa toimenpiteeseen, joka aiheuttaa vesistön pilaantumista. Pilaantumiseksi on määritelty muun muassa vaaran aiheutuminen terveydelle. Toimenpide, josta voi aiheutua tärkeällä tai muulla vedenhankintakäyttöön soveltuvalla pohjavesialueella tai toisen kiinteistöllä olevan pohjaveden muuttuminen terveydelle vaaralliseksi tai kelpaamattomaksi tarkoitukseen, johon sitä muuten voitaisiin käyttää, on kielletty vesilain 1 luvun 22 §:ssä. Lupaa 1 luvun 19 §:ssä tarkoitetulle toiminnalle ei tule 2 luvun 5 §:n mukaan myöntää, mikäli toiminta vaarantaa yleistä terveydentilaa. Vesiensuojelua koskevista ennakkotoimenpiteistä annetussa asetuksessa (283/62) on lueteltu laitokset, joista on tehtävä ilmoitus vesi- ja ympäristöpiirille ennen toiminnan aloittamista. Ilmoituksen perusteella laitoksen omistaja voidaan velvoittaa hakemaan vesioikeudelta vesilain 1 luvun 19 §:ssä tarkoitettua lupaa jätevesien johtamiseksi vesistöön. Mainitussa asetuksessa oleva luettelo laitoksista ja toiminnoista, joista on tehtävä ennakkoilmoitus, on pitkälle yhdenmukainen terveydenhoitoasetuksen 17 §:ssä olevan sijoituspaikkalupaa edellyttävien laitosten luettelon kanssa.

Vesilain mukaisten tehtävien yleinen edistäminen ja valvonta kuuluvat ympäristöministeriön alaiselle vesi- ja ympäristöhallitukselle. Maa- ja metsätalousministeriö ohjaa ja valvoo eräiden hallinnonalaan kuuluvien tehtävien osalta vesi- ja ympäristöhallintoa. Kunnissa vesilain mukaiset tehtävät hoitaa kunnan ympäristönsuojeluviranomainen.

Jätelaki (1072/93), joka yhtenäistää jätteitä ja jätehuoltoa koskevat säännökset Euroopan yhteisöjen (EY) säännösten kanssa, tuli voimaan 1.1.1994. Jätelaki korvaa aikaisemmin voimassa olleen jätehuoltolain. Lain tavoitteena on tukea kestävää kehitystä edistämällä luonnonvarojen järkevää käyttöä sekä ehkäistä ja torjua jätteistä aiheutuvaa haittaa ja vaaraa terveydelle ja ympäristölle.

Jätelaki ei tuo olennaisia muutoksia entisen jätehuoltolain organisaatioon. Jätehuollon lupajärjestelmä sen sijaan on muuttunut oleellisesti. Jätehuoltosuunnitelma jäi pois laista ja sen korvaa jätelupa, joka on osa yhtenäistä ympäristölupaa. Valvontaviranomaisena kunnassa toimii kunta, joka voi antaa pysyviä määräyksiä jätehuollon järjestämisestä kunnan alueella.

Ilmansuojelulain nojalla valtioneuvosto on antanut yleiset ohjeet ilman laadusta sekä määräyksiä ja ohjeita tiettyjen epäpuhtauksien pitoisuuksista päästöissä. Ilmansuojeluasetuksessa (716/82) luetelluille ilman pilaantumisen vaaraa aiheuttaville toiminnoille, joilla on erityistä merkitystä ilman pilaantumisen kannalta, on haettava lupa ympäristölupamenettelylain mukaisesti. Lupapäätöksessä lupaviranomainen voi asettaa toiminnan harjoittajalle päästöjä koskevia tarkkailuvelvoitteita sekä päästöjen määrää koskevia rajoituksia ulkoilman pilaantumisen estämiseksi.

Ilman pilaantumisen vaaraa aiheuttavan toiminnan harjoittajalla on yleinen velvollisuus huolehtia omatoimisesti toiminnasta aiheutuvan ilman pilaantumisen ehkäisemisestä siinä laajuudessa, kuin kohtuudella voidaan edellyttää.

Ilmansuojelun ylin johto ja valvonta kuuluvat ympäristöministeriölle. Ministeriö on antanut yleiset ohjeet lain täytäntöönpanosta. Lääninhallitus ohjaa ja valvoo ilmansuojelua läänissä. Sosiaali- ja terveysministeriö toimii asiantuntijaviranomaisena ilmansuojelun terveydellisissä kysymyksissä.

Kunnassa ilmansuojelulain mukaisista tehtävistä huolehtii kunnan ympäristönsuojeluviranomainen.

Meluntorjuntalailla (382/87) valtioneuvosto on oikeutettu antamaan meluntorjuntaa varten yleisiä ohjeita ja määräyksiä muun muassa melutasosta ulko- ja sisätiloissa, melun leviämistä ehkäisevistä ja melun kohdetta suojaavista toimista sekä laitteiden ja kulkuvälineiden melupäästöistä.

Kunnassa on tarvittaessa laadittava melun torjuntasuunnitelma kuntasuunnitelmaan liittyen.

Erityisen häiritsevää melua aiheuttavasta tilapäisestä toiminnasta, kuten rakennustöistä ja moottoriurheilukilpailuista, on tehtävä ilmoitus kunnan ympäristönsuojeluviranomaiselle. Ilmoituksen johdosta ympäristönsuojeluviranomainen voi tarvittaessa antaa melun torjumiseksi määräyksiä meluhaitan vähentämiseksi.

Melun aiheuttajan on huolehdittava meluntorjuntalain mukaan meluntorjunnasta siinä laajuudessa kuin kohtuudella voidaan edellyttää. Melua aiheuttavien laitosten sijoittamisessa tarvittavista luvista säädetään terveydenhoitolaissa ja eräistä naapuruussuhteista annetussa laissa.

Meluntorjunnan ylin johto ja valvonta kuuluvat ympäristöministeriölle. Ministeriö antaa tarvittavat ohjeet ja määräykset muun muassa melutasojen ja -päästöjen mittaus- ja laskentamenetelmistä, tarkkailusta sekä yleisistä meluntorjuntatehtävistä. Lääninhallitus ohjaa ja valvoo meluntorjuntaa läänissä. Sosiaali- ja terveysministeriö toimii meluntorjunnan asiantuntijaviranomaisena.

Meluntorjuntalain mukaiset meluntorjuntatehtävät kuuluvat kunnan ympäristönsuojeluviranomaiselle. Terveyslautakunta on huolehtinut vuoden 1992 loppuun saakka kyseisistä tehtävistä, jollei kunta ollut asiasta toisin päättänyt.

Rakennuslaissa on säädetty rakennetulle ympäristölle asetetuista vaatimuksista. Kaavoitusta koskevien säännösten lisäksi rakennuslaki säätelee rakentamista sekä myös rakennuksen kuntoa. Kaavoituksen sekä rakennusten tulee täyttää muun muassa terveellisyyden vaatimukset. Yhtenäisen vaatimustason rakentamiseen määrittelee ympäristöministeriön vahvistama Suomen rakentamismääräyskokoelma. Kunnan rakennusjärjestys täydentää rakentamista koskevia säännöksiä sekä kaavoissa annettuja määräyksiä.

Ulkoilulain (606/73) leirintäaluetta koskeva luku sisältää säännökset yleiseksi tarkoitetun leirintäalueen perustamisesta. Leirintäalueen perustaminen edellyttää lääninhallituksen lupaa. Ennen leirintäalueen käyttöönottoa alue on hyväksyttävä tarkoitukseensa. Alueella toimitetaan uusintarkastus vähintään joka kolmas vuosi. Jos leirintäalueella ilmenee terveydellisiä haittoja, lääninhallitus voi sulkea leirintäalueen määräajaksi tai peruuttaa sen pitämiseen annetun luvan. Säännökset ovat uusittavina.

Säteilyn valvontaa sääntelee säteilylaki (592/91). Laki sisältää säännökset säteilyä aiheuttavien laitteiden ja laitosten valvonnasta. Lain nojalla valvotaan myös luonnon säteilyä. Sosiaali- ja terveysministeriö vahvistaa lain nojalla radonia koskevat enimmäispitoisuudet sekä uusissa että vanhoissa asunnoissa. Terveydensuojeluviranomainen huolehtii kunnassa radonin enimmäispitoisuuksien seurannasta ja radonhaitta-alueiden määrittelystä. Säteilylain säännösten valvontaa johtaa kauppa- ja teollisuusministeriö lukuun ottamatta lääkinnällistä toimintaa. Tältä osin valvonnan johto kuuluu sosiaali- ja terveysministeriölle.

Elintarvikelain (526/41) tarkoituksena on paitsi yleisen terveyden suojaaminen myös kuluttajan turvaaminen laadultaan huonojen elintarvikkeiden myynniltä ja siitä johtuvilta taloudellisilta tappioilta. Elintarvikelain nojalla voidaan asetuksella antaa säännöksiä elintarvikkeiden valmistuksesta, säilönnästä, maahantuonnista, kuljettamisesta ja varastossa pidosta sekä myynnistä ja muusta kulutukseen luovuttamisesta. Elintarvikelain ja sen nojalla annettujen määräysten noudattamisen valvontaa johtaa kauppa- ja teollisuusministeriön alainen elintarvikevirasto. Kauppa- ja teollisuusministeriö on asettanut vuonna 1993 toimikunnan valmistelemaan elintarvikelainsäädännön kokonaisuudistusta.

Kuluttajan suojaamiseksi terveydellisiltä haitoilta ja taloudelliselta vahingolta suoritetaan ihmisravinnoksi tarkoitetun lihan tarkastus sen mukaan kuin lihantarkastuslaissa (160/60) säädetään.

Lihantarkastuslain nojalla voidaan säätää lihan ja lihavalmisteiden käsittelystä ja elintarvikehygieenisestä laadusta niiden säilyttämisen, varastoinnin, kuljetuksen ja kaupan pitämisen yhteydessä sekä tätä koskevasta valvonnasta. Maa- ja metsätalousministeriö, maa- ja metsätalousministeriön alainen eläinlääkintä- ja elintarvikelaitos sekä elintarvikevirasto valvovat kukin osaltaan lihantarkastuslain nojalla tapahtuvaa toimintaa.

Kuluttajan suojaamiseksi terveydellisiltä haitoilta ja taloudellisilta vahingoilta suoritetaan maidon tarkastus sen mukaan kuin maidontarkastuslaissa (558/46) säädetään. Maidontarkastuksella tarkoitetaan maidontarkastuslaissa tarkastusta sekä siihen kuuluvaa maidon tuotannon, käsittelyn, kuljetuksen ja kaupan hygieenistä valvontaa. Maidontarkastustoiminnan yleinen suunnittelu, ohjaus ja valvonta kuuluvat maa- ja metsätalousministeriölle. Elintarvikevirastolla on myös joitakin tehtäviä maidontarkastuslain nojalla. Maa- ja metsätalousministeriö valmistelee parhaillaan lihantarkastus- ja maidontarkastuslain uudistusta.

Kaupan pidettävän margariinin, voi-kasviöljyseoksen ja rasvasekoitteiden laatua säännellään eräistä elintarvikerasvoista annetussa laissa (1/79). Lain säännösten valvonta on jaettu maa- ja metsätalousministeriön ja eläinlääkintä- ja elintarvikelaitoksen sekä toisaalta elintarvikeviraston kesken.

Elintarvikelaissa, maidontarkastuslaissa ja eräistä elintarvikerasvoista annetussa laissa paikallinen valvonta kuuluu kunnan viranomaiselle.

Elintarvikkeiden maahantuontivalvontaan liittyviä tehtäviä on lähinnä tullilaitoksella, mutta erityistehtäviä on myös maa- ja metsätalousministeriöllä sekä eläinlääkintä- ja elintarvikelaitoksella.

2.2. Kansainvälinen kehitys ja ulkomainenlainsäädäntö

Yleistä

Katsaus muiden maiden lainsäädäntöön perustuu Maailman terveysjärjestön (WHO) julkaisuihin ''Environmental health series'' (1983) ''Health legislation'' (1984) sekä Norjan ja Ruotsin terveydenhoitolainsäädäntöä valmistelleiden toimikuntien mietintöihin. Tekstissä käytetään Maailman terveysjärjestön julkaisujen mukaista termiä ''ympäristöterveydenhuolto'', vaikka käsitteen sisältö on terveydensuojelulakiehdotuksen sisältöä laajempi.

Useimmissa Euroopan maissa elinympäristöstä aiheutuvien terveyshaittojen ehkäisemistä ja poistamista koskevat säännökset ovat perinteisesti sisältyneet terveydenhoitolainsäädäntöön. Yhdistyneiden kansakuntien 1972 Tukholmassa järjestämän ''Ihminen ja ympäristö'' -kokouksen seurauksena käynnistyi useissa maissa erityisen ympäristölainsäädännön valmistelu, ja ympäristönsuojelun yleislakeja sekä sen osa-alueiden erityislakeja on säädetty jo 1970-luvulta alkaen runsaasti eri maissa. Se, mitä ympäristöterveydenhuollon alueesta on sisällytetty uusiin ympäristölakeihin ja mitä jätetty yleiseen terveydenhoitolaisäädäntöön, vaihtelee maittain suuresti kuin myös vastuualueiden jako eri viranomaisten kesken. Useissa maissa ympäristönsuojelutehtävät kuuluvat erityiselle ympäristöviranomaiselle, jolle on myös saatettu siirtää aikaisemmin terveydenhoitoviranomaiselle kuuluneita tehtäviä.

Vain harvoissa maissa ympäristöterveydenhuollon tehtävät kuuluvat yhden ainoan ministeriön alaisuuteen. Eräät asiat, joista oli säännöksiä ennen kuin varsinaiset ympäristölait säädettiin, ovat edelleen siinä ministeriössä tai viranomaisessa, joissa ne alunperin olivat. Varhaisimmat ympäristöterveydenhuoltoa koskevat säännökset käsittelivät yleistä hygieniaa, vesien pilaantumisen estämistä tai haittaa aiheuttavia teollisuuslaitoksia. Ympäristöterveydenhuollon eri osa-alueista turvallisen juomaveden saannin varmistaminen on useimmissa Euroopan maissa ollut terveysviranomaisten tehtävänä viime vuosisadalta saakka, ja tämä alue on lainuudistuksista huolimatta useimmiten säilynyt terveysviranomaisilla. Ilman laatua koskeva lainsäädäntö on harvoja poikkeuksia lukuunottamatta huomattavasti uudempaa kuin talousvettä koskeva lainsäädäntö, ja se kuuluukin useimmissa maissa uusien ympäristöviranomaisten toimialaan. Ilmansuojelun valvonta on eräissä maissa hajautettu siten, että teollisuuden aiheuttaman ilman pilaantumisen valvonta kuuluu eri ministeriölle kuin liikenteen aiheuttaman ilman pilaantumisen valvonta. Melukysymykset lukuun ottamatta liikennemelua ovat joko terveys- tai ympäristölainsäädännössä.

Elintarvikevalvonta perustuu tuotevalvonnan osalta usein eri lainsäädäntöön kuin hygieniaa koskeva valvonta, jota koskevat säädökset saattavat olla terveydenhoitolain säädöksissä.

Sen lisäksi, että ympäristöterveydenhuollon toimintojen jakaantuminen eri viranomaisille vaihtelee maittain suuresti, myös tehtävien sijoittuminen keskus- ja paikallishallintoon on hyvin vaihtelevaa. Tähän vaikuttaa ratkaisevasti se, miten paikallishallinto yleensä on kussakin maassa järjestetty. Ympäristöterveydenhuollon hallinnointi voi olla keskitettyä siten, että ministeriöiden tai keskushallintoyksiköiden määräysvalta ulottuu paikalliselle tasolle saakka, kun taas useissa maissa keskushallinnolle on lainsäädännössä annettu valtuutus antaa ohjeita, joita paikallishallinto noudattaa. Usein ohjeidenantovaltuus koskee epäpuhtauksien terveydellisiä raja-arvoja. Ilma- ja vesiasiat ovat useasti keskitetymmin hallinnoituja kuin meluasiat, jotka useissa maissa on määrätty kunnallisten viranomaisten hoidettaviksi. Eri maiden lainsäädännön kirjavuuden ja lainsäädännössä tapahtuvien jatkuvien muutosten takia ei ole osoitettavissa ''mallimaata'', jossa tehdyt lainsäädännölliset ja hallinnolliset ratkaisut soveltuisivat terveydenhoitolain uudistamisen perustaksi.

Ruotsi

Ruotsin terveydenhoitolaki (hälsovårdsstadga) vuodelta 1958 oli sisällöltään varsin samanlainen Suomen terveydenhoitolain kanssa. Uusi terveydensuojelulaki (hälsoskyddslagen) tuli voimaan vuonna 1983. Terveydensuojelulaki on luonteeltaan puitelaki, ja se sisältää paljon vähemmän säännöksiä kuin edellinen laki. Laki asettaa vähimmäisvaatimukset eri terveydensuojelun toiminnoille. Määräykset on sovitettu läheiseen ympäristöä koskevaan lainsäädäntöön, lähinnä ympäristönsuojelulainsäädäntöön. Lain tarkoituksena ei ole ollut lisätä aikaisemman lain vaatimuksia. Laki koskee periaatteessa samanlaisena koko maata. Aikaisempaa taaja-asutusalueita ja puolustusvoimia koskevia erityismääräyksiä ei ole sisällytetty uuteen lakiin.

Lain mukaan hallitus antaa terveydensuojelua koskevia yleisiä määräyksiä. Hallitus voi myös valtuuttaa kunnat antamaan lisämääräyksiä. Keskushallintoviranomaiset, sosiaalihallitus ja valtion luonnonhoitolaitos (Statens Naturvårdsverk) voivat täydentää hallituksen antamia määräyksiä yleisillä ohjeilla. Sosiaalihallituksen valvonta ja ohjeistus koskee muun muassa huoneistojen käyttöä eri tarkoituksiin, ilman epäpuhtauksia, melua ja muita vastaavia haittoja rakennusten sisällä. Luonnonhoitolaitoksen vastaavat tehtävät koskevat rakennusten ulkopuolisen ilman epäpuhtauksia, melua ja muita ympäristöhaittoja, jätevesiä ja jätteitä, lannan ja lietteen levittämistä sekä muuta käsittelyä.

Terveydensuojelulain mukaan kunta vastaa terveydensuojelusta alueellaan, ja jokaisessa kunnassa tulee olla ympäristön- ja terveydensuojelulautakunta. Lautakunnan vaikutusta kunnalliseen kaavoitukseen painotetaan laissa enemmän kuin aikaisemmin.

Asunnontarkastusta koskevat pykälät on poistettu, mutta lautakunnan valvonta erinäisiin huoneistoihin nähden on ulotettu käsittämään muun muassa koulut, esikoulut, hoitokodit, vanhusten palvelutalot, lastentarhat ja oppilaskodit. Tiettyjä toimintoja tai laitoksia, esimerkiksi hotelleja, urheilulaitoksia, uimaloita, uimarantoja ja huoneistoja, joissa yleisölle annetaan terveyskäsittelyjä, ei saa ottaa käyttöön, ennenkuin ilmoitus käyttöönotosta lautakunnalle on tehty.

Merkittävä muutos aikaisempaan lakiin nähden on se, että juomavettä koskevat säännökset on siirretty terveydensuojelulainsäädännöstä elintarvikelainsäädäntöön. Valtion elintarvikelaitos (Statens Livsmedelsverk) antaa juomavettä koskevat määräykset. Toinen olennainen muutos on, että laissa ei enää anneta lautakunnan jäsenten koulutusta koskevia vaatimuksia. Vuosikertomuksia koskeva vaatimus on poistettu. Lautakunnan mahdollisuuksia puuttua kiinteistöjen huonoon hoitoon on vahvistettu.

Ympäristönsuojelulaki tuli Ruotsissa voimaan vuonna 1969, ja sen sisältö tarkistettiin vuonna 1981. Se on laki, joka kattaa ympäristöhaitat kuten ilman ja veden saastumisen sekä melun. Sen mukaan ympäristölle haitallinen laitos on sijoitettava siten, että toiminnan tarkoitus voidaan saavuttaa mahdollisimman vähällä etujen loukkaamisella ja haitalla ilman ylimääräisiä kustannuksia. Pääperiaate on, että haitta on voitava estää niin pitkälle kuin käytännössä on mahdollista ja että tarpeettomia haittoja ei tule hyväksyä missään olosuhteissa. Ruotsissa on valmistunut ehdotus uudeksi ympäristölaiksi vuonna 1992.

Ympäristökysymysten hallinto on pääosin ympäristö- ja luonnonvarainministeriön alainen. Luonnonhoitolaitos on tärkein hallintoviranomainen ympäristön suunnittelussa ja hoidossa. Sillä on sekä päätöksentekijän että neuvonantajan tehtävä.

Norja

Terveydenhoitolaki annettiin Norjassa vuonna 1960, ja pääpiirteissään se on edelleen voimassa. Lakia on muutettu etenkin hallinnollisten ja toimivaltakysymysten suhteen.

Ympäristöterveydenhuollon keskushallinto on hajanainen ja se koostuu terveysministeriöstä, sosiaaliministeriöstä sekä kansanterveyslaitoksesta.

Terveysministeriön alaisella terveyshallituksella (helsedirektoratet) on uudelleen organisoinnin jälkeen (1983), jolloin se erotettiin sosiaaliministeriöstä, ratkaisuvalta terveyskysymyksissä. Ympäristöön liittyvän terveydenhoidon osasto (avdelningen for miljörettet helsevern) on asiantuntijaviranomainen muun muassa ympäristöhygieniaan, elintarvikevalvontaan, ravitsemukseen, terveyskasvatukseen ja epidemiologiaan liittyvissä kysymyksissä.

Sosiaaliministeriössä on terveydenhoito-osasto, jonka tehtävänjako terveysministeriöön nähden on epäselvä. Osaston tehtäviä ovat lähinnä terveyspoliittiset ja -taloudelliset asiat.

Kansanterveyslaitos (Statens Institutt for Folkehelse) on tutkimuksia suorittava, asiantuntijaneuvoja antava sekä eräissä asioissa keskushallintoa vastaava yksikkö. Päätehtävät ovat tartuntatautien ehkäisyssä, ympäristöhygieniassa, sosiaalilääketieteessä sekä immunologiassa. Ympäristöhygienian ja sosiaalilääketieteen osastoja on 1980-luvun alussa vahvistettu.

Ympäristöministeriö perustettiin Norjassa vuonna 1972. Sillä on laaja vastuualue useimmilla ympäristönsuojelun osa-alueilla, kuten vesi, ilma, melu ja jätehuolto. Sen tehtäviin kuuluu rakennus- ja kaavoituslain (1965) nojalla tapahtuvan paikallisen suunnittelun koordinointi.

Terveydenhoitolain mukaan on jokaisessa maan kunnassa oltava terveyslautakunta, jolla on oikeus ja velvollisuus puuttua kaikkiin hygieenisiin kysymyksiin. Laissa on määräyksiä myös lautakunnan kokoonpanosta.

Terveydenhoitolaissa on pääpaino toimenpiteillä tarttuvien tautien leviämisen ehkäisemiseksi. Ympäristöhygieenisistä asioista terveyslautakunta käsittelee terveydenhoitolain mukaan seuraavia: puhtaanapito, juomavesi- ja elintarvikehygienia, vahinkoeläimet, asunto- ja kouluhygienia, ilmahygienia, leirintäalueiden ja kokoontumishuoneistojen hygieeniset kysymykset, eläintenpito taaja-asutusalueilla, uimavesi ja melu. Terveyslautakunnalla on lisäksi muista laeista johtuvia tehtäviä muun muassa elintarvikevalvonnassa, vesien pilaantumisen estämisessä sekä teurastamojen ja lihanjalostuslaitosten valvonnassa.

Terveydenhoitolaki velvoittaa terveyslautakuntia antamaan terveydenhoitomääräyksiä. Erityistapauksissa voi kuningas antaa määräyksiä, jotka koskevat kaikkia, useita tai yksittäisiä maan kuntia.

Tanska

Ympäristöterveydenhuollosta vastasi Tanskassa 1970-luvulle saakka terveysviranomainen. Vuonna 1973 annettiin ympäristönsuojelulaki, jota tarkistettiin vuonna 1983. Ympäristöterveysasiat siirrettiin lähes kokonaisuudessaan ympäristöministeriölle ja sen alaiselle ympäristöhallitukselle. Ympäristöhallituksella on valvontavastuu ja se on antanut määräyksiä, jotka koskevat ilman, maan ja veden saastumista, merien saastumista, jätehuollon ja viemäröinnin valvontaa, öljyvahinkoja ja haitallisten kemikaalien vuotoja mukaanluettuina toimenpiteet onnettomuustapauksissa, torjunta-aineiden valvontaa sekä radioaktiivisten aineiden valvontaa. Vedenhankintalain (1978) nojalla myös tämä alue kuuluu ympäristöhallituksen valvontaan. Tanskassa tuli voimaan vuonna 1992 uusi ympäristönsuojelulaki.

Vuoden 1988 alusta Tanskassa aloitti toimintansa terveysministeriö.

Lääkintöhallitus, joka terveysministeriön perustamiseen saakka oli sisäministeriön alainen, toimii terveysministeriön alaisena riippumattomana neuvonantajana terveysasioissa. Suurin osa elinympäristöön liittyvistä lääkintöhallituksen toimista kuitenkin siirrettiin ympäristöministeriölle sen perustamisen yhteydessä.

Ympäristöministeriössä on myös lääketieteellistä asiantuntemusta, mutta läheistä yhteistyötä yhteisten toimikuntien tai epävirallisen yhteistyön muodossa lääkintöhallituksen kanssa ylläpidetään.

Kuntatasolla tavallisin järjestely on, että kunnanhallituksen tehtävät ympäristöasioissa on osoitettu lautakunnille, esimerkiksi tekniselle lautakunnalle. Hallinnon järjestely vaihtelee kunnan asukasluvun mukaan. Lääketieteellis-hygieenistä asiantuntemusta edustaa virkalääkärijärjestelmä, mutta lainsäädännön virkalääkärille antamat valtuudet ovat vähäiset. Elintarvikevalvonta on eläinlääkintöviranomaisten ja asuntohygienia rakennusvalvontaviranomaisten vastuulla.

Ympäristöministeriön alainen kaavoitushallitus vastaa kaikesta valtakunnallisesta ja alueellisesta suunnittelusta. Suunnittelu on julkista siten, että läänejä ja kuntia koskevista suunnitelmista on tiedotettava ja yleinen kuuleminen on välttämätöntä, ennen kuin suunnitelma hyväksytään paikallisesti.

2.3. Nykytilan arviointi

Yleistä

Nykyisen terveydenhoitolain yksityiskohtaisuuden ja systematiikan takia lain toteuttaminen käytännössä on ollut yleensä helppoa, mutta eräissä tapauksissa on ollut vaikeuksia säännösten soveltamisessa tilanteissa, joita lainsäädännössä ei ole yksilöity. Säännösten yksityiskohtaisuus on koettu hyväksi muun muassa valvontakohteiden määrittelyssä. Lain avulla on varsin tehokkaasti pystytty ehkäisemään terveyshaittojen syntymistä.

Säännösten yksityiskohtaisuudesta huolimatta terveydenhoitolaki on osoittautunut joustavaksi siten, että myös uusien, aikaisemmin tuntemattomien terveyshaittaa aiheuttavien tekijöiden, kuten esimerkiksi formaldehydin ja radonin, aiheuttamia haittoja on voitu sen avulla ehkäistä.

Lääkintöhallitus ja sittemmin sosiaali- ja terveyshallitus ovat antaneet kunnallisille, ympäristöterveydenhuollosta vastaaville viranomaisille lakia ja asetusta täydentäviä määräyksiä ja ohjeita. Ohjeissa on suosituksia erilaisiksi valvontaa avustaviksi ohjearvoiksi. Suosituksia on annettu muun muassa melun terveydellisistä ohjearvoista sekä melun mittaamisesta ja meluun liittyvien valitusten käsittelystä, asuntojen kunnosta ja hoidosta, huoneilman formaldehydistä ja mikrobeista sekä ilmanvaihdosta ja lämpötiloista. Lisäksi ohjeita on annettu kunnallisen terveydenhuollon järjestämisestä kemiallisissa vaaratilanteissa ja koulujen terveydellisten olojen valvonnasta. Lääkintöhallituksen lakkauttamisen yhteydessä maaliskuussa 1991 terveydenhoitolain ohjausta ja valvontaa koskevat tehtävät siirtyivät sosiaali- ja terveyshallitukseen, josta ne edelleen siirrettiin sosiaali- ja terveysministeriöön syyskuussa 1992.

Elintarvikkeiden osalta ohjeita on annettu elintarvikkeiden kuljetuslaatikoiden käytöstä ja väärinkäytöstä aiheutuvista epäkohdista, tarjoilukioskista ja katukeittiöstä, pehmeäjäätelön myyntilaitteista sekä elintarvikkeiden myynnistä kioskeista ja huoltoasemilta.

Maa- ja metsätalousministeriö on antanut ohjeita omalla toimialallaan.

Talousveden osalta sosiaali- ja terveyshallitus (sosiaali- ja terveysministeriö) on antanut määräyksiä muun muassa talousveden terveydellisistä laatuvaatimuksista, laadun valvonnasta sekä talousveden käsittelyyn käytettävistä aineista.

Aiemmin ympäristönsuojelulainsäädännön puuttuessa terveydenhoitolain vaarallisten laitosten sijoittamista koskevilla säännöksillä on huomattavasti edistetty myös ympäristönsuojelun tavoitteita. Ympäristönsuojelulainsäädännön kehittymisen seurauksena terveydenhoitolainsäädännön ja ympäristönsuojelulainsäädännön soveltamisalat ovat osin päällekkäisiä. Päällekkäisyydestä on aiheutunut viranomaisten välisiä toimivaltaongelmia siitä huolimatta, että terveydenhoitolakiin on pyritty tekemään muun lainsäännön uudistamisesta johtuvat välttämättömät muutokset ja tarkennukset. Viranomaisten välisiä toimivaltakysymyksiä on jouduttu ratkomaan ylemmissä oikeusasteissa.

Lain uudistamistarve

Väestö- ja elinkeinorakenteen muuttuminen, yhteiskunnan teknistyminen ja yleinen vaurastuminen, kaupungistuminen sekä terveydenhuollon kehittyminen ovat muuttaneet terveyshaitan käsitettä ja luonnetta huomattavasti siitä ajankohdasta, kun nykyinen terveydenhoitolaki säädettiin. Ympäristöperäinen terveyshaitta on laajentunut mikrobiologisista riskeistä, jotka edelleen ovat olemassa, myös kemiallisiin, fysikaalisiin ja psykososiaalisiin ympäristötekijöihin. Tiedon lisääntyessä elinympäristön vaikutuksesta väestön terveyteen ympäristön pilaantumisen aiheuttamia riskitekijöitä pyritään entistä tehokkaammin vähentämään.

Elinympäristössä tapahtuneet muutokset sekä elinympäristön tilaa ja sen merkitystä koskevan tiedon lisääntyminen yhdessä asenteissa ja arvostuksissa tapahtuneiden muutosten kanssa ovat johtaneet lainsäädännöllisiin uudistuksiin kaikkialla maailmassa. Ympäristönsuojelun eri lohkoille on myös Suomessa kehittynyt oma erityislainsäädäntönsä. Useat näistä säädöksistä koskevat myös ihmisen terveyttä. Elinympäristön terveydellistä merkitystä koskevan tiedon lisääntyessä myös kansalaisten halu vaikuttaa omaa elinympäristöään koskevaan päätöksentekoon on lisääntynyt. Voimassa oleva terveydenhoitolaki ei tältä osin enää vastaa nykyajan tarpeita.

Terveydenhoitolaissa on runsaasti hyvin yksityiskohtaisia, teknisiä säännöksiä, jotka toisaalta ovat tehneet lain soveltamisen käytännön valvontatoiminnassa yleensä helpoksi, mutta aiheuttaneet vaikeuksia silloin, kun käsiteltävä asia ei ole kuulunut laissa yksilöityihin kysymyksiin. Toisaalta lain valvontaa koskevat yksityiskohtaiset säännökset ovat sitoneet valvontaresursseja terveydensuojelun kannalta usein toissijaisiin kohteisiin. Esimerkiksi yksityiskohtaiset luettelot kaupan pidettävistä tuotteista elintarvikekioskeissa ja halleissa eivät läheskään aina perustu elintarvikehygieenisiin syihin, vaan niillä on pyritty jopa sääntelemään eri kauppamuotojen keskinäistä asemaa.

Voimaan tullut ympäristönsuojelun erityislainsäädäntö sekä lainsäädännön uudistushankkeet edellyttävät myös terveydenhoitolain tarkistamista.

Tällaisia lakeja ovat muun muassa ympäristölupamenettelylaki, jätelaki, ilmansuojelulaki, meluntorjuntalaki, vesilaki, tartuntatautilaki, työturvallisuuslaki, kemikaalilaki (744/89), rakennuslaki ja eläinlääkintähuoltolaki (685/90).

Terveydenhoitolakiin sisältyvä luettelo ennakkotarkastusta ja hyväksyntää edellyttävistä huoneistoista on sanamuodoltaan ja asiallisesti vanhentunut. Hallintomenettelyssä pyritään nykyisin luopumaan lupamenettelyistä ja korvaamaan ne ilmoitusmenettelyillä. Toisaalta terveydensuojeluviranomainen voi ilmoituksen saatuaan asettaa toiminnanharjoittajalle velvoitteita mahdollisen terveyshaitan ehkäisemiseksi. Yksityiskohtaiset luettelot ja tekniset määräykset tulisi poistaa laista ja siirtää ne asetukseen.

Terveyshaittaa aiheuttavien laitosten ja tehtaiden hyväksymistä koskevat menettelysäännökset ovat muuttuneet. Sijoituslupa, joka edelleen sisältyisi terveydensuojelulakiin, haetaan ja myönnetään ympäristölupamenettelylaissa säädetyssä järjestyksessä. Sijoituslupaa ja sen käsittelyä koskevat säännökset ovat myös olleet puutteellisia luvan laajaan merkitykseen nähden. Luvan myöntämisen edellytyksiä ja käsittelyä huomioon ottavia seikkoja täsmennettäisiin terveydensuojelulaissa.

Terveydenhoitolain säännös, jonka mukaan terveyshaittaa aiheuttavaa toimintaa koskevaa lupaa ei edellytetä silloin, kun toiminnan sijoittuminen on säädetty asema- tai rakennuskaavassa, ei ole kaikissa tapauksissa terveydensuojelun kannalta riittävä. Kaavamääräyksin ei yleensä voida riittävän tarkasti määritellä haittaa aiheuttavaa toimintaa eikä näin ollen toiminnalle mahdollisesti määriteltäviä ehtoja voida yksilöidä etukäteen. Tästä johtuen viittaus kaavaan tulisi poistaa.

Puhtaanapitoa ja viemäröintiä koskevat säännökset ovat monilta osin päällekkäisiä vesi- ja jätehuoltosäännösten kanssa, eikä niille kaikille ole terveydellisiä perusteita. Säännöksiä olisi tarkistettava siten, että ne sisältäisivät vain terveydellisten olojen turvaamiseksi tarpeelliset määräykset.

Terveydenhoitolaista puuttuu huomattavia ihmismääriä kokoavia tilaisuuksia koskevat säännökset. Sanottujen tilaisuuksien yhteydessä saastunut talousvesi, elintarvikkeiden virheellinen käsittely sekä puutteelliset hygieeniset järjestelyt voivat aiheuttaa hyvinkin laajalle vaikuttavia tautiepidemioita ja jopa huomattavia taloudellisia tappioita.

Euroopan talousalueesta tehty sopimus (ETA-sopimus) edellyttää Suomen lainsäädännön harmonisointia sopimuksessa mainittujen direktiivien osalta. Terveydensuojelulain säännöksissä on otettu huomioon talousveden laatua sekä yleistä elintarvikehygieniaa koskevien direktiivien periaatteet.

Keskeisimmät terveyshaitan arvioimiseksi annettavat yleiset ohjeet tulee säätää annettaviksi keskitetysti sosiaali- ja terveysministeriön päätöksillä. Sitovia määräyksiä koskevat säännökset tulisi uudistaa ottaen huomioon norminannossa nykyisin noudatettavat yleiset periaatteet.

3.1. Tavoitteet ja keinot niiden saavuttamiseksi

Elinympäristön terveellisyyteen vaikuttavat väestön lisääntyminen, kaupungistuminen, teollistuminen, yleisen elintason nousuun liittyvän hygienian parantuminen, kulutushyödykkeiden sekä palvelujen määrän ja käytön lisääntyminen. Yhdyskuntarakenteen muutos on toisaalta lisännyt elinympäristöön kohdistuvaa kuormitusta. Liikenteestä sekä energiantuotannosta elinympäristöön joutuvat päästöt muodostavat merkittävän osan elinympäristössä esiintyvistä potentiaalisista terveyshaitoista. Teollisen toiminnan vaikutukset ulottuvat entistä laajemmalle ja ovat aikaisempaa monimuotoisempia. Asutuksen ja teollisen toiminnan keskittymisen myötä toimintojen paikallinen vaikutus elinympäristön terveydelliseen laatuun lisääntyy. Tällöin myös mahdollisen ympäristöonnettomuuden seuraukset saattavat ulottua laajoille alueille. Elinympäristöstä aiheutuvat terveyshaitat tulisi kyetä ehkäisemään mahdollisimman varhaisessa vaiheessa kulloinkin tiedossa ja käytettävissä olevien mahdollisuuksien mukaan.

Ehdotetun terveydensuojelulain tavoitteena on korostaa elinympäristön terveellisyyden ylläpitämisen ja edistämisen merkitystä kaikessa toiminnassa.

Lakiehdotuksen tarkoituksena on selkeyttää terveydensuojelun hallintoa. Elinympäristöstä mahdollisesti aiheutuvien terveyshaittojen arviointi on terveydenhuollon ammattihenkilöiden tehtävä. Tästä syystä terveydensuojelulain toteuttaminen kuuluisi edelleen sosiaali- ja terveysministeriön hallinnonalalle. Nykyisen terveydenhoitolain toteuttaminen on kuulunut sosiaali- ja terveysministeriön sekä eräiltä osin maa- ja metsätalousministeriön hallinnonaloille sekä elintarvikevirastolle. Terveysviranomaisten toimivaltaa on ehdotuksessa tarkistettu koskemaan elinympäristön laatua vain siltä osin kuin sillä on vaikutusta väestön ja yksilön terveydentilaan. Hallintoa on pyritty rationalisoimaan välttämällä päällekkäisten lupa-, ilmoitus- ja hyväksymismenettelyjen säätämistä.

Ehdotetun terveydensuojelulain lisäksi myös useissa muissa laiessa yhtenä suojeltavana oikeushyvänä on väestön terveys. Tällaisia lakeja ovat muun muassa ilmansuojelulaki, meluntorjuntalaki, vesilaki, jätelaki, kemikaalilaki, säteilylaki, elintarvikelaki, lihantarkastuslaki, maidontarkastuslaki, tuoteturvallisuuslaki, tuotevastuulaki sekä rakennuslaki. Sanottujen säädösten lisäksi myös monien muiden lakien avulla suojellaan ihmisen terveyttä tai niillä pyritään vaikuttamaan elinympäristön terveellisyyteen.

Tietämys elinympäristön terveellisyyteen vaikuttavista tekijöistä on lisääntynyt tutkimusmenetelmien kehittyessä. Varsinkin epidemiologisten ja toksikologisten tutkimusmenetelmien kehittyminen on parantanut elinympäristön terveysriskien arviointimahdollisuuksia. Perinteisten, lyhyellä aikavälillä vaikuttavien mikrobiologisten ja hygieenisten vaaratilanteiden rinnalla säätelyn tarve on myös lisääntynyt useista lähteistä peräisin olevien, kemiallisten altisteiden pitkäaikaisvaikutusten ehkäisemiseksi.

Tiedon lisääntyessä kansalaiset ovat yhä kiinnostuneempia vaikuttamaan elinympäristön laatuun. Vaikuttaminen on mahdollista vain, jos kansalaisten käytettävissä on riittävästi tietoa elinympäristön terveydellisistä riskitekijöistä. Ehdotuksen eräänä tavoitteena on myös ollut terveydensuojelua koskevan yleisen tiedon tason parantaminen.

Ehdotettu terveydensuojelulaki on pääasiassa puitelaki, joka sisältää terveydensuojelun yleiset tavoitteet sekä säännökset oikeudesta puuttua terveyshaittaa aiheuttavaan toimintaan. Lain tavoitteena on erityisesti lisätä paikallisten terveysviranomaisten asiantuntemusta ja mahdollisuuksia uusien, ennalta arvaamattomien terveyshaittojen tunnistamiseksi. Joustavin säännöksin pyritään edistämään paikallisten olosuhteiden huomioon ottamista terveydensuojelun suunnittelussa ja valvonnassa. Yhteistyö lisääntyy erityisesti ympäristönsuojeluviranomaisten kanssa.

3.2. Keskeiset ehdotukset

Ehdotus terveydensuojelulaiksi sisältää ne yleiset periaatteet ja säännökset, joiden avulla elinympäristön terveydellinen laatu voidaan turvata.

Ehdotuksen mukaan elinympäristöön vaikuttava toiminta on käytettävissä olevien mahdollisuuksien mukaan suunniteltava siten, että ylläpidetään ja edistetään väestön ja yksilön elinympäristön terveellisyyttä. Terveyshaittaa aiheuttaviin asetuksessa mainittuihin toimintoihin olisi ehdotuksen mukaan oltava ympäristölupaviranomaisen myöntämä lupa. Lisäksi eräistä elinympäristön terveydelliseen tilaan vaikuttavista toiminnoista olisi ilmoitettava terveydensuojeluviranomaiselle asianmukaisen valvonnan toimeenpanemiseksi.

Myöntäessään toimintaan luvan ympäristölupaviranomainen voisi asettaa toiminnan harjoittamista koskevia ehtoja terveyshaittojen ehkäisemiseksi. Toiminnasta tehtyä ilmoitusta käsitellessään terveydensuojeluviranomainen voisi antaa kieltoja, määräyksiä tai ohjeita terveydellisten epäkohtien syntymisen estämiseksi.

Ilmoitus olisi ehdotuksen mukaan tehtävä mahdollista terveyshaittaa aiheuttavan työtilan tai terveydellisiltä vaikutuksiltaan sitä vastaavan toiminnan sijoittamisesta rakennukseen, jossa on asuinhuoneistoja sekä sellaisen huoneiston, esim. kokoontumishuoneiston perustamisesta, jonka terveydellisille olosuhteille olisi sen käyttäjämäärän tai toiminnan luonteen huomioonottaen asetettava erityisiä vaatimuksia. Ilmoitus olisi myös tehtävä elintarvikehuoneiston perustamisesta tai käyttöönotosta, yleiseen käyttöön tarkoitetun saunan, uimalan, kylpylän, uimahallin sekä uimarannan käyttöönotosta sekä eläinten pitoon tarkoitetun rakennuksen tai aitauksen sijoittamisesta asema- tai rakennuskaava-alueelle. Ilmoitusta ei olisi kuitenkaan tehtävä silloin, kun asema- tai rakennuskaavassa eläinten pitoon tarkoitettu alue sijaitsee maatalousalueella tai jos asianomaiselle toiminnalle on säädetty ympäristölupaviranomaisen hyväksyminen.

Ehdotuksen mukaan kunnan terveydensuojeluviranomaisen olisi varauduttava erityistilanteisiin. Onnettomuuksien ehkäisemiseksi terveydensuojeluviranomaisen tulisi, yhteistoiminnassa muiden viranomaisten ja laitosten kanssa, ennakolta huolehtia erityisten terveyden vaaraa aiheuttavien tilanteiden ehkäisemiseksi tarvittavista valmius- ja varotoimenpiteistä.

Ehdotukseen on sisällytetty yleiset vaatimukset talousvetenä käytettävälle vedelle. Lisäksi ehdotuksessa on velvoitettu suunnittelemaan, sijoittamaan, rakentamaan ja hoitamaan vedenottamo sekä vesilaitos siten, ettei talousveden terveydellinen laatu vaarannu.

Talousveden terveydellisen laadun turvaamiseksi toiminnan harjoittajan tulee tehdä ilmoitus vesilaitoksen sekä pakattua talousvettä toimittavan laitoksen vedenottopaikasta ja veden käsittelytavasta asianmukaisen valvonnan toteuttamiseksi. Terveellisen talousveden saamiseksi ja kunnallisteknillisten toimintojen turvaamiseksi lakiehdotuksessa, kuten nykyisessä terveydenhoitolaissa, säädettäisiin liittymisvelvollisuudesta yleiseen vesijohtoon. Kunnan terveydensuojeluviranomainen voisi päättää poikkeuksista yleisestä liittymisvelvollisuudesta.

Ehdotukseen sisältyy yleinen säännös jätteiden ja jätevesien terveyshaittojen ehkäisemiseksi. Jätehuollon valvonta perustuu kuitenkin pääasiassa myös terveydellisten seikkojen osalta jätelakiin. Vastaavasti kuten vesijohtoon liittymisestä on säädetty, säädetään myös viemäriin liittymisestä.

Rakennusten ja niiden ympäristön terveellisyyden turvaamiseksi ehdotetaan säädettäväksi yleinen velvoite ylläpitää ja edistää väestön ja yksilön elinympäristön terveellisyyttä rakentamista suunniteltessa ja toteutettaessa.

Ehdotukseen sisältyy rakennuksen ja sen ympäristön sekä yleisen alueen varustamisen, kunnossapidon, hoidon ja käytön terveellisyyttä koskevat yleiset periaatteet. Rakennukseen ja sen perustuksiin käytettävien aineiden sekä kiinteiden varusteiden ja laitteiden tulisi olla sellaisia, ettei niistä aiheudu terveyshaittaa. Lisäksi ehdotus sisältää ihmisen oleskeluun käytettävälle tilalle asetettavat terveydelliset vaatimukset.

Vastaavasti kuin talousveden osalta ehdotus sisältää elintarvikkeiden valmistamista, kuljettamista, säilyttämistä tai käsittelyä koskevat terveydelliset periaatteet. Ammatti- tai elinkeinotoiminnan yhteydessä myytäväksi tai luovutettavaksi tarkoitettujen elintarvikkeiden käsittelyn terveellisyyden turvaamiseksi toiminnan harjoittajan tulisi tehdä ilmoitus elintarvikehuoneistosta ennen sen perustamista tai käyttöönottoa.

Väkeä kokoavista yleisistä tilaisuuksista liikkeelle lähtevien epidemioiden ehkäisemiseksi ehdotukseen sisältyy velvoite tehdä terveydensuojeluviranomaiselle ilmoitus tilaisuudesta asianmukaisen valvonnan toteuttamiseksi. Ilmoituksen johdosta terveydensuojeluviranomainen voisi antaa paitsi terveyshaitan ehkäisemiseksi tarpeellisia ohjeita ja määräyksiä myös rajoittaa tilaisuuden yhteydessä myytävien tai luovutettavien tuotteiden valikoimaa. Yleisen tilaisuuden järjestäjä olisi toisaalta velvollinen huolehtimaan siitä, että tilaisuuden osanottajia varten alueella on toteutettu riittävät hygieeniset järjestelyt ja että saatavilla on riittävästi terveydelliset vaatimukset täyttävää talousvettä.

Ilma-, vesi- ja maaliikenteen terveydellisten olojen valvomiseksi ehdotus sisältää liikennevälineiden elintarvikkeiden käsittelyyn käytettävän tilan ilmoittamista koskevan velvoitteen.

Ehdotus sisältää edelleen velvoitteen suunnitella, varustaa sekä pitää kunnossa ja hoitaa leirintäalue ja muu vastaava majoittumiseen varattu alue sekä uimahalli, kylpylä, sauna, uimala, yleiseen käyttöön tarkoitettu uimaranta tai muu vastaava alue siten, ettei alueen käytöstä aiheudu terveyshaittaa. Uimaveden laatua on terveydensuojeluviranomaisen säännöllisesti valvottava.

Tauteja levittävien vahinkoeläinten valvomiseksi esitys sisältää terveydensuojeluviranomaiselle valtuuden määrätä toimenpiteistä vahinkoeläinten hävittämiseksi silloin, kun niiden voitaisiin katsoa levittävän tauteja tai muutoin aiheuttavan terveyshaittaa.

Kunnan terveydellisiä oloja koskevan tietämyksen lisäämiseksi terveysviranomaisten tulisi aktiivisesti tiedottaa ympäristöterveyteen vaikuttavista asioista sekä kunnan asukkaille, toiminnanharjoittajille, että myös muille viranomaisille. Tarkoituksena on, että terveydensuojeluviranomaiset ohjaamalla ja valistamalla informoivat kansalaisia siten, että he tietäisivät valintoja tehdessään toimenpiteiden terveysvaikutukset sekä pyrkisivät toiminnassaan terveyden kannalta edullisiin ratkaisuihin.

Terveydensuojelulaki velvoittaisi terveydensuojeluviranomaiset olemaan yhteistyössä muiden viranomaisten kanssa terveydensuojeluun liittyvissä kysymyksissä. Erityisesti vaikutuksiltaan laaja-alaisten hankkeiden seuraamiseksi kuntien keskinäinen yhteistyö sekä yhteistyö kunnan eri viranomaisten kesken on merkityksellistä.

4.1. Taloudelliset vaikutukset

Ehdotetulla lainsäädännöllä ei ole välittömiä, merkityksellisiä vaikutuksia valtion tai kuntien talouteen. Lain toimeenpano ei edellytä uusien virkojen perustamista sosiaali- ja terveysministeriöön eikä lääninhallituksiin. Terveydensuojelun ohjaamisesta ja johtamisesta vastaavilla viranomaisilla tulisi olla käytettävissään riittävä määräraha terveydensuojeluun liittyvän ohjeistuksen ja välittömiä toimenpiteitä edellyttävien selvitysten laatimiseen sekä asiantuntijapalvelujen hankkimiseen asiantuntija- ja tutkimuslaitoksilta.

Lain toimeenpanosta vastaavissa kunnissa voidaan toisaalta arvioida saatavan aikaan kustannussäästöjä, koska laki yleisenä puitelakina antaa mahdollisuuden kunnille järjestää valvonta kunkin kunnan omien olosuhteiden mukaisesti paikallinen elinkeinorakenne huomioon ottaen. Yhteistyötä eri viranomaisten kesken korostava laki lisää valvonnan sujuvuutta ja siten parantaa valvonnan tuloksellisuutta edellyttämättä erityisiä lisämenoja kunnissa.

Lakiehdotuksen mukaan kunnalla olisi mahdollisuus periä maksuja toiminnanharjoittajilta kunnan käsittelemistä ilmoituksista. Samoin kunnalla olisi oikeus periä korvaus ilmoitusten perusteella annettujen määräysten valvonnasta sekä talousveden ja uimaveden laadun valvonnasta. Näistä toimenpiteistä saaduilla tuloilla, jotka tulee taksoittaa omakustannusperiaatteen mukaisesti, voidaan ainakin osittain kattaa terveysvalvonnasta aiheutuvia kuluja.

4.2. Organisaatio- ja henkilöstövaikutukset

Lailla ei ole erityisiä organisaatiovaikutuksia valtiolla eikä kunnissa. Lain toimeenpano ei ole enää sidottu terveyslautakuntaan, vaan kunta voisi itse päättää siitä kunnallisesta elimestä, joka vastaa valvonnasta kunnan alueella. Tämä antaa mahdollisuuden järjestää valvonta kussakin kunnassa sille parhaiten sopivalla tavalla.

Kunnissa lain toimeenpano ei edellytä lisäresursseja, vaan valvontatehtävistä tulisi selviytyä nykyisillä voimavaroilla siitä huolimatta, että ETA-sopimus ja mahdollinen myöhemmin tapahtuva liittyminen Euroopan Unioniin tuovat myös tullessaan lisää eräitä terveydensuojelun valvontatehtävien piiriin kuuluvia raportointi- ja muita velvoitteita.

4.3. Ympäristövaikutukset

Lailla voidaan yleisesti katsoa olevan myönteinen vaikutus ympäristönsuojelun edelleen kehittymiseen maassamme. Vaikka lain tarkoitusperänä on erityisesti ihmisen terveyden suojeleminen ja edistäminen, on lain edellyttämillä ympäristöön vaikuttavilla toimenpiteillä myöskin merkitystä ympäristönsuojelun kannalta. Varsinkin lain sijoituslupa- ja ilmoitusmenettelyillä vaikutetaan oleellisesti erilaisten hankkeiden lähiympäristön laatuun ja siten edistetään myös ympäristönsuojelun tavoitteiden toteutumista.

5.1. Valmisteluvaiheet ja -aineisto

Sosiaali- ja terveysministeriö asetti 27 päivänä elokuuta 1986 toimikunnan, jonka tehtävänä oli selvittää terveydenhoitolain uudistamistarve ottaen huomioon yhteiskunnan ja elinkeinoelämän kehittyminen sekä ympäristöterveydenhuoltoon vaikuttavan uuden lainsäädännön ja hallinnon syntyminen. Erityistä huomiota toimikunnan oli kiinnitettävä yhteistyö- ja työnjakokysymyksiin ympäristöterveydenhuollon tehtäväalueen sekä ympäristöministeriön, maa- ja metsätalousministeriön ja kauppa- ja teollisuusministeriön hallinnonalojen välillä. Toimikunnan tuli tehdä ehdotukset tarvittaviksi muutoksiksi terveydenhoitolakiin ja tarvittaessa myös muihin siihen läheisesti liittyviin säädöksiin.

Toimikunta jätti mietintönsä 31 päivänä maaliskuuta 1988 (komiteanmietintö 1988:13) ja päätyi esittämään terveydenhoitolain kokonaisuudistusta.

Sosiaali- ja terveysministeriö asetti 22 päivänä maaliskuuta 1989 työryhmän, jonka tehtävänä oli valmistella terveydenhoitolakitoimikunnan mietintöön sisältyvän terveydensuojelulakiehdotuksen edellyttämät asetukset. Työryhmä jätti esityksensä (Työryhmämuistio 1989:20 STM) sosiaali- ja terveysministeriölle 29 päivänä joulukuuta 1989.

5.2. Lausunnot

Sosiaali- ja terveysministeriö pyysi heinäkuussa 1988 toimikunnan lakiehdotuksesta lausunnot 46 viranomaiselta ja järjestöltä. Sosiaali- ja terveysministeriö pyysi elokuussa 1990 asetustyöryhmän mietinnöstä yhtä laajalti lausunnot. Samalla liitteenä oli myös esitysluonnos terveydensuojelulaiksi siihen ensimmäisen lausuntokierroksen jälkeen tehtyine muutoksineen. Tämän jälkeen sosiaali- ja terveysministeriössä on jatkettu lakiehdotuksen valmistelua lausuntojen pohjalta ja ottaen erityisesti huomioon valtion ja kuntien hallinnossa tapahtuneet muutokset, muuttunut ympäristönsuojelulainsäädäntö ja ETA-sopimus. Sosiaali- ja terveysministeriö pyysi lausunnon heinäkuussa 1993 viimeistellystä esitysluonnoksesta keskeisiltä viranomaisilta ja järjestöiltä.

Esityksellä on liittymäkohtia valtioneuvoston hallinnon kehittämishankkeeseen, jonka nojalla valtioneuvosto on 17 päivänä kesäkuuta 1993 tehnyt periaatepäätöksen. Päätöksessä todetaan muun muassa, että ympäristöhallinto kootaan aluetasolla ympäristöministeriön alaisiksi aluekeskuksiksi yhdistämällä vesi- ja ympäristöpiirit ja lääninhallitusten ympäristötehtävät sekä sen mukaan, kuin erikseen tarkemmin määritellään, ympäristöterveydenhuollon tehtävät. Aluekeskukset olisivat asianomaisilta osiltaan maa- ja metsätalousministeriön ja sosiaali- ja terveysministeriön alaisia.

Esitys liittyy lisäksi hallituksen esitykseen rikoslainsäädännön kokonaisuudistuksen toisen vaiheen käsittäväksi rikoslain ja eräiden muiden lakien muutoksiksi (HE 94/93 up), jonka mukaan nykyisin aineelliseen lainsäädäntöön sisältyvät vankeusuhkaiset rangaistussäännökset koottaisiin rikoslakiin.

1.1. Terveydensuojelulaki

1 luku. Yleiset säännökset

1 §. Lain tarkoitus. Pykälään ehdotetaan otettaviksi lain tarkoitusta koskevat säännökset. Lain tavoitteena on suojella ihmisen terveyttä. Terveydensuojelua olisi elinympäristön saattaminen väestön ja yksilön terveyden kannalta mahdollisimman hyväksi. Terveydensuojeluun kuuluisi nykyisen terveydenhoitolain mukaisesti odotettavissa olevien terveyshaittojen ehkäisy ja todettujen haittojen poistaminen ja vähentäminen.

Nykyisen terveydenhoitolain käsitteiden terveydellinen haitta ja terveydellinen vaara sijasta lakiehdotuksessa käytetään käsitettä terveyshaitta.

Terveyshaitalla tarkoitetaan lakiehdotuksessa elinympäristössä olevasta tekijästä tai olosuhteesta aiheutuvaa ihmisessä todettua terveyden häiriötä, kuten sairauden oiretta, solun tai elimen patologista muutosta, tautia ja viimeisenä asteena kuolemaa. Tällaisia konkreettisia haittoja ovat esimerkiksi pakokaasujen ulkoilmassa aiheuttama päänsärky ja pahoinvointi, juomavedessä esiintyvien kemikaalien aiheuttama mahanärsytys tai muu sairaus sekä yöunen jatkuvasta estymisestä aiheutuva väsymys ja hermostuneisuus.

Toisaalta terveyshaitalla tarkoitetaan myös pitkäaikaista tai lyhytaikaista altistumista terveydelle vaaralliselle kemialliselle aineelle siinä määrin, että sairauden tai muun terveyshaitan syntyminen on mahdollista. Tällainen olosuhde saattaa esiintyä silloin kun esimerkiksi talousvedessä on terveydelle vaaralliseksi tunnettua ainetta siinä määrin, että sen pitoisuus ylittää toksikologisin perustein määritellyn haitattomuusrajan (ohjearvon). Terveyshaittaa saattaa syntyä myös silloin, kun vilkas liikenneväylä sijoitetaan lasten leikkipaikan välittömään läheisyyteen, diskosta tunkeutuu asuntoon kohtuutonta melua tai mikrobeja esiintyy terveydelle haitalliseksi katsottavia määriä juomavedessä.

Elinympäristöllä tarkoitetaan lakiehdotuksessa ihmisen välitöntä ympäristöä, esimerkiksi ympäristöä hänen asuntonsa läheisyydessä sekä kulku- ja liikkumaympäristöä. Elinympäristöllä tarkoitetaan myös asunnon sisätiloja. Elinympäristöllä ei siten tarkoiteta tässä laissa esimerkiksi ulointa ilmakehän kerrosta (stratosfääri), vaikka otsonikerroksen väheneminen saattaa lisätä mahdollisuutta sairastua ihosyöpään.

2 §. Yleiset periaatteet. Pykälään ehdotetaan sisällytettäväksi velvoite ottaa terveydensuojelu huomioon yhteiskunnan toimintoja suunniteltaessa. Terveydensuojelu edellyttää elinympäristön suunnittelun, rakentamisen ja siihen vaikuttavien toimintojen sekä muiden sellaisten tekijöiden, joihin yksilö ei voi omilla valinnoillaan ratkaisevasti vaikuttaa, ohjaamista siten, että ihmisen terveyden ylläpitämiselle olisi mahdollisimman hyvät edellytykset.

Pykälä sisältää yleisperiaatteen, jonka mukaan kaikki teollinen ja muu elinkeinotoiminta, hoito- ja muu palvelutoiminta, virkistystoiminta sekä muu vastaava toiminta on suunniteltava ja toteuttava siten, että terveyshaittojen syntyminen ehkäistään. Velvoite terveyshaittojen syntymisen ehkäisemiseksi koskisi myös sellaisia palveluja, joita käyttävät ovat haitalle alttiina, mikäli toiminta ei ole asianmukaisesti järjestetty. Tällaisia ovat hoito- ja muu palvelutoiminta sekä virkistystoiminta ja muut näihin rinnastettavat toiminnot. Esimerkiksi sairaalaa, lasten päiväkotia, koulua tai muuta vastaavaa, erityisen herkille ryhmille tarkoitettua laitosta ei tulisi sijoittaa paikkaan, joka vilkkaan liikenteen, teollisuuden tai yhdyskunnan toimintojen aiheuttaman melun tai ympäristön pilaantumisen takia aiheuttaa mahdollista terveyshaittaa. Sellaiset palvelut, joihin hakeudutaan terveyden edistämiseksi, kuten esimerkiksi urheilu-, kuntoilu-, kylpy- ja hieromalaitokset, tulisi järjestää ja hoitaa siten, ettei niiden välityksellä leviä tartuntaa kävijästä toiseen tai aiheudu muuta terveyshaittaa palvelujen käyttäjälle.

Tavoitteena olisi käyttää kulloinkin tiedossa ja käytettävissä olevat mahdollisuudet terveyshaittojen ehkäisemiseen. Terveyshaittaa aiheuttavien kemiallisten, fysikaalisten ja biologisten tekijöiden esiintyminen olisi voitava ehkäistä tai pitää mahdollisimman vähäisenä. Tällä elinympäristön muuttamisella sekä väestön toimintojen ja käyttäytymisen ohjaamisella elinolosuhteiden terveellisyyttä edistäväksi estetään sairauksien ja muiden fyysisten, psyykkisten ja sosiaalisten terveyshaittojen syntyminen sekä olemassa olevien sairauksien vaikeutuminen. Toiminnassa otettaisiin mahdollisuuksien mukaan huomioon yksilöiden tai ryhmien erityinen herkkyys ja erilaiset edellytykset ja niistä seuraavat erityisvaatimukset. Ryhmillä tarkoitetaan esimerkiksi vanhuksia, vammaisia, lapsia, raskaana olevia sekä astmaatikkoja ja muita kroonisesti sairaita.

3 §. Suhde eräisiin säädöksiin. Terveyden suojelemiseksi noudatettaisiin tämän lain sekä sen nojalla annettujen säännösten ja määräysten lisäksi, mitä muissa laeissa tai niiden nojalla säädetään tai määrätään.

Työsuojelulainsäädännön tehtävänä on työntekijöiden terveyden säilyttämisen ja edistämisen turvaaminen vähentämällä työolosuhteista aiheutuvia terveydellisiä vaaroja ja haittoja ja toisaalta lisäämällä niitä tekijöitä, jotka edistävät työntekijän fyysistä, psyykkistä ja sosiaalista hyvinvointia. Terveydensuojelulaki täydentää työsuojelulainsäädäntöä.

Kemikaalilaki sisältää erityissäännökset kemikaaleista sekä niiden valmistuksesta, maahantuonnista, maastaviennistä, luovuttamisesta, hallussapidosta ja säilyttämisestä, teknisestä ja muusta käytöstä, testaamisesta sekä muusta näihin rinnastettavasta kemikaalien käsittelystä.

Säteilyn käytöstä ja muista toiminnoista, joista aiheutuu tai saattaa aiheutua ihmisen terveyden kannalta haitallista altistumista säteilylle säädetään säteilylaissa.

Puolustusvoimissa tehtävästä terveydensuojelusta säädetään terveydenhuollon järjestämisestä puolustusvoimissa annetussa laissa (322/87). Lain mukaan paikallisesta terveydenhuollosta vastaavat sotilasviranomaiset.

Elinympäristön terveellisyys on otettu huomioon useissa ympäristönsuojelua koskevissa laeissa sekä rakennuslainsäädännössä. Rakennuslaissa, ilmansuojelulaissa, meluntorjuntalaissa, vesilaissa ja eräistä naapuruussuhteista annetussa laissa suojeltavana oikeushyvänä on muiden muassa ihmisen terveys. Keinot terveydensuojelun ja ympäristönsuojelun päämäärien toteuttamiseksi ovat useimmiten samankaltaisia. Terveydensuojelulain perusteella arvioidaan ihmiseen kohdistuvia terveysriskejä hänen elinympäristönsä kokonaisuutena huomioon ottaen ja osoitetaan keinot niiden torjuntaan.

Elintarvikelaissa on säännökset elintarvikkeiden kuluttajalle aiheuttamien terveydellisten ja taloudellisten vahinkojen estämiseksi. Terveydensuojelulaissa säädetään elintarvikkeiden olosuhdevalvonnasta eli tuotteiden hygieenisistä käsittelyolosuhteista.

2 luku. Viranomaiset ja niiden tehtävät

4 §. Ylin ohjaus ja valvonta. Lakiehdotuksen mukaan terveydensuojelun suunnittelu, ohjaus ja valvonta kuuluisivat sosiaali- ja terveysministeriölle. Kauppa- ja teollisuusministeriön alainen elintarvikevirasto vastaisi elintarvikehygieniaa koskevien terveydensuojelulain säännösten toimeenpanon ja valvonnan ohjauksesta.

Pykälän 3 momentin mukaan sosiaali- ja terveysministeriön asiana on antaa tarvittaessa yleisiä ohjeita terveyshaitan arvioimiseksi. Ohjeet muodostaisivat perustan harkittaessa yksittäistapauksessa rajoitusten asettamista terveyshaittaa aiheuttavalle toiminnalle. Säännöksen nojalla mahdollisesti annettavat ohjeet tulisivat ohjaamaan viranomaisia terveysvalvonnan suunnittelussa ja päätöksenteossa. Yleiset ohjeet voisivat koskea esimerkiksi terveydelle haitalliseksi tiedetyn tekijän hyväksyttävää määrää elinympäristössä parhaan käytettävissä olevan tiedon periaatetta soveltaen. Kansainvälisten sopimusten velvoitteet tulisivat otettaviksi huomioon näissä ohjeissa. Yleisin ohjein voitaisiin saattaa terveyshaitan arvioiminen yhdensuuntaiseksi maan eri osissa. Sosiaali- ja terveysministeriö ei antaisi kuitenkaan ilmanlaadun eikä melun ohjearvoja siltä osin kuin niistä on olemassa valtioneuvoston ilmansuojelulain ja meluntorjuntalain nojalla vahvistamat ohjearvot.

5 §. Alueellinen terveydensuojelu. Terveydensuojelun alueellinen ohjaus ja valvonta kuuluisivat lääninhallitukselle. Lääninhallituksen tehtävänä olisi myös opastaa, ohjata ja valvoa kuntien terveydensuojelua.

6 §. Kunnan terveydensuojelutehtävät. Terveydensuojelusta huolehtiminen olisi lakiehdotuksen mukaan kunnan tehtävä alueellaan. Terveydensuojelun sisältö on määritelty lakiehdotuksen 1 §:ssä ja yleiset periaatteet 2 §:ssä. Kunnan tulisi siten yhdyskuntasuunnittelussa, liikennesuunnittelussa, suunniteltaessa sairaaloiden, hoito- ja huoltolaitosten, koulujen, tuotantolaitosten ja asuntoalueiden sijoittamista sekä muutoinkin yhdyskuntarakenteeseen vaikuttavia päätöksiä tehtäessä ottaa huomioon terveydensuojelun asettamat vaatimukset. Kunnan tulisi oma-aloitteisesti huolehtia siitä, että terveysnäkökohdat otetaan riittävästi huomioon kaikessa elinympäristöä koskevassa päätöksenteossa.

Lupa- ja ilmoitusmenettelyn yhteydessä annettavilla ohjeilla ja määräyksillä voidaan huolehtia elinympäristöstä aiheutuvien terveyshaittojen ehkäisemisestä, vähentämisestä ja poistamisesta. Lisäksi ehdotuksen 51 §:n nojalla kunnan olisi mahdollista antaa terveyshaitan aiheuttajalle terveyshaitan poistamiseksi tai syntymisen ehkäisemiseksi välttämättömiä mää- räyksiä. Määräystä olisi mahdollista tehostaa uhkasakolla, teettämisuhalla tai uhalla, että toiminta voidaan keskeyttää osaksi tai kokonaan. Keinot terveyshaitan ehkäisemiseksi, vähentämiseksi ja poistamiseksi olisivat riippuvaisia paitsi toiminnan laadusta, terveyshaitan vakavuudesta, välittömyydestä tai laajuudesta myös niistä mahdollisuuksista, jotka olisivat kunnan ja toiminnanharjoittajan tiedossa ja käytettävissä terveyshaitan poistamiseksi, rajoittamiseksi tai ehkäisemiseksi.

Kunnan tulisi huolehtia elinympäristön fysikaalisen, kemiallisen ja biologisen tilan aktiivisesta seurannasta. Kuntatasolla läheinen yhteistyö ympäristönsuojeluviranomaisten ja terveydensuojeluviranomaisten kesken olisi seurannassa tarpeen voimavarojen asianmukaiseksi kohdentamiseksi. Elinympäristön terveydellisen tilan muutoksista olisi mahdollista saada tietoa myös mahdollista terveyshaittaa aiheuttavan toiminnan harjoittajalle asetettavilla, elinympäristön terveydellistä laatua koskevilla tarkkailuvelvoitteilla.

Elinympäristön terveellisyyden ylläpitämisessä ja edistämisessä on tärkeällä sijalla terveydensuojeluviranomaisten suorittama elinympäristön terveydellisten olojen valvonta.

Toiminnanharjoittajalle voitaisiin tarvittaessa antaa määräyksiä terveyshaitan ehkäisemiseksi.

Paitsi määräysten ja kieltojen avulla terveydensuojelua edistettäisiin järjestämällä sitä koskevaa neuvontaa ja opastusta. Terveydensuojelua koskevalla tiedotustoiminnalla on mahdollista lisätä väestön edellytyksiä tehdä omaa terveyttään edistäviä ratkaisuja. Terveydensuojeluviranomaisen tulisi erityisesti etukäteen opastaa toiminnanharjoittajia sellaisten teknillisten ratkaisujen löytämiseksi, esimerkiksi ilmoitusta edellyttävien toimintojen suunnittelussa, että ne täyttävät tämän lain edellytykset. Näin vältytään mahdollisilta kalliilta korjaustoimenpiteiltä toiminnan jo käynnistyttyä tai jopa toiminnan mahdolliselta keskeyttämiseltä tai kieltämiseltä.

Kunnan tulisi jakaa tietoa elinympäristön terveydellisestä tilasta. Tarkoituksena olisi, että paitsi kuntalaisilla, myös kunnan eri viranomaisilla sekä terveydensuojelua alueellisesti ja paikallisesti ohjaavilla viranomaisilla olisi käytettävissään riittävästi tietoa elinympäristön tilasta ja siinä tapahtuvista muutoksista.

7 §. Kunnan terveydensuojeluviranomainen. Lakiehdotuksen mukaan kunnan terveydensuojeluun kuuluvista tehtävistä huolehtisi kunnan määräämä lautakunta tai muu toimielin. Lautakunta tai toimielin voi olla myös useamman kunnan muodostama. Kunta voi itse päättää, kuten muuallakin lainsäädännössä on menetelty, siitä, mitä tehtäviä se haluaa siirtää käsiteltäväksi alaiselleen viranhaltijalle. Muutoksenhausta viranhaltijan tekemien päätösten osalta ehdotetaan säädettäväksi 56 §:ssä.

8 §. Erityistilanteeseen varautuminen. Ehdotettu pykälä sisältää nykyisen terveydenhoitolain 82 a §:ssä olevan velvoitteen varautua ennalta erityistä terveyshaittaa aiheuttaviin tilanteisiin. Tällaisia ovat esimerkiksi kemikaalionnettomuudet tai kemiallisten aineiden säilyttämisestä kunnan alueella mahdollisesti aiheutuvat terveyshaitat. Varautuminen edellyttäisi, että kunnan terveydensuojeluviranomainen selvityttäisi ja ottaisi toiminnassaan huomioon kaikki sen toimialueella olevat seikat, joista voi aiheutua äkillistä terveyshaittaa. Erityistilanteeseen varautuminen edellyttää yhteistyötä muun muassa kunnan palo- ja pelastusviranomaisten kanssa.

3 luku. Luvanvarainen toiminta

9 §. Sijoituslupa. Nykyisen terveydenhoitolain 26 §:n mukaan tehdas, laitos tai varasto, jollaisesta voidaan katsoa aiheutuvan terveydellistä haittaa ympäristölle, saadaan sijoittaa vain sellaiseen paikkaan, jonka terveyslautakunta on hakemuksesta hyväksynyt (sijoituspaikkalupa). Jos sijoituspaikka on asema- tai rakennuskaavassa varattu, hyväksymistä ei kuitenkaan tarvita.

Toiminnalle, josta saattaa aiheutua terveyshaittaa, tulisi lakiehdotuksen mukaan saada lupa. Asetuksella on tarkoitus määritellä, kuten nykyisessä terveydenhoitoasetuksessa, ne teolliset tai niihin rinnastettavat toiminnat, joita lupajärjestelmä koskee. Luvanvaraiseksi on asetuksen nojalla tarkoitus määrätä sellainen, mahdollista terveyshaittaa aiheuttava toiminta, jolla katsotaan olevan erityistä merkitystä terveydensuojelun kannalta. Lupaa olisi myös haettava toiminnan olennaiselle laajentamiselle ja muuttamiselle. Olennaiseksi laajentamiseksi katsottaisiin laajennus, jonka seurauksena tuotannon määrässä tapahtuu sellainen muutos, että ympäristön altistuminen päästöistä johtuville epäpuhtauksille huomattavasti kasvaa. Olennainen muutos puolestaan tarkoittaisi tuotannon muuttamista siten, että esimerkiksi kemialliset aineet, joille toiminnan ympäristön väestö on altistunut, muuttuvat toisiksi aineiksi tai muita altistavia ympäristötekijöitä tulee lisää.

Sijoituslupa käsitellään ympäristölupamenettelylaissa säädetyssä järjestyksessä.

10 §. Sijoitusluvan myöntäminen. Lupaa ratkaistaessa on otettava huomioon asutuksen läheisyys ja väestön altistuminen toiminnasta aiheutuvalle ilman, veden ja maaperän saastumiselle sekä melulle. Toiminnan tulisi tarkoitukseen varatussa paikassa täyttää lakiehdotuksen 2 §:n mukaiset yleiset periaatteet.

Pykälän mukaan toimintaa koskevaan lupaan voitaisiin sisällyttää lupaehtoja. Lupaehdoilla varmistettaisiin, että toiminta suunnitellussa paikassa harjoitettuna täyttää terveydensuojelulaissa ja sen nojalla annetuissa säännöksissä ja määräyksissä asetetut vaatimukset. Lupaehdot voisivat koskea toiminnasta aiheutuvaa ilman, veden tai maaperän saastumisen taikka melun rajoittamista siten, ettei terveyshaittaa synny.

Paitsi toiminnan hyväksymisen edellytyksiä, ehdot voisivat sisältää myös velvoitteen seurata toiminnasta syntyvien terveydellisten haittatekijöiden joutumista ihmisen elinympäristöön (päästöjen seuranta) sekä tarvittaessa näiden esiintymistä yhdyskunnan ilmassa, maaperässä, talousvedessä tai elintarvikkeissa.

Ympäristösuojelun tavoitteiden toteuttamiseksi voidaan toiminnan harjoittajalle ympäristönsuojelun lakien nojalla annettavilla päätöksillä asettaa tarpeellisia ehtoja ja antaa määräyksiä. Tarkoituksena on, ettei nykyisen terveydenhoitolain ja ympäristönsuojelun lakien välistä soveltamisalaa olennaisesti muuteta.

Vesilain mukaisessa lupamenettelyssä asetetaan vesiensuojelun kannalta tarpeelliset ehdot. Teollisuusjätevesiä koskevissa hakemusasioissa oikeuskäytännössä terveyslautakunnalla (terveydensuojeluviranomaisella) on katsottu olevan oikeus esittää jätevedestä johtuvien terveydellisten haittojen estämistä tarkoittavia vaatimuksia sekä hakea päätökseen muutosta.

Pääsääntöisesti toimintaa varten myönnettävä lupa olisi, kuten nykyisinkin, jatkuva. Ehdotuksen mukaan lupa voitaisiin kuitenkin myöntää myös määräaikaisena. Edellytyksenä olisi, että luvan myöntämiseen määräaikaisena olisi erityinen syy. Syy voisi olla esimerkiksi kaavoituksen suunniteltu ulottaminen toiminnan sijaintipaikkaan. Lupa saattaa olla asianmukaista myöntää siihen saakka, kunnes kaava toteutetaan. Lain tarkoituksena ei ole siirtyä myöntämään määräaikaisia lupia.

Pykälän 4 momentin mukaan toimintaa ja sen sijoittumista koskeva lupa raukeaisi, jollei toimintaa ole aloitettu laissa säädetyssä tai ympäristölupaviranomaisen toiminnan harjoittajan hakemuksesta jatkamassa ajassa. Luvan voimassaolon jatkaminen edellyttäisi, että sitä koskeva hakemus olisi tehty luvan voimassaolon aikana.

11 §. Lupamääräysten muuttaminen. Pykälän mukaan lupaviranomainen voisi muuttaa antamansa luvan ehtoja, mikäli myöhemmin kävisi ilmi, että olosuhteet ovat olennaisesti muuttuneet luvan antamisajankohdan jälkeen tai hyväksymisen perusteet ovat olleet virheelliset. Ehtojen muuttamisperusteita olisivat esimerkiksi toiminnan aikana ilmenneet terveyshaittaa aiheuttavat tekijät, joista ei lupaa myönnettäessä ole ollut tietoa, tai uuden tiedon saaminen toimintaan liittyvistä vaaratekijöistä. Mikäli esimerkiksi päästöjen seurantaa koskeva velvoite osoittautuisi tarpeettomaksi, se voitaisiin poistaa. Toisaalta velvoite seurata päästöjä voitaisiin myös asettaa, mikäli aihetta siihen ilmenee. Lupaviranomaisen antama lupa toiminnan harjoittamiselle tietyssä paikassa olisi otettava huomioon alueen muuta käyttöä suunniteltaessa. Suunnittelussa tulisi pyrkiä siihen, ettei esimerkiksi asutusta tai koulua sijoiteta liian lähelle terveyshaittaa mahdollisesti aiheuttavaa laitosta tai toimintaa. Mikäli kuitenkin myöhemmin kävisi ilmi, että toiminnasta aiheutuu terveyshaittaa, lupaviranomainen voisi muuttaa toiminnalle antamansa luvan ehtoja.

Lupamääräysten muuttamista koskeva asia voisi tulla vireille paitsi toiminnan harjoittajan myös lupaviranomaisen aloitteesta. Lupamääräysten muuttamista koskeva asia on käsiteltävä ympäristölupamenettelylaissa säädetyssä järjestyksessä.

12 §. Toiminnan lopettaminen ja keskeyttäminen. Toiminnanharjoittajan on viipymättä ilmoitettava lupaviranomaiselle suunnitellusta toiminnan lopettamisesta tai pitkäaikaisiksi suunnitelluista toiminnan seisokeista. Pitkäaikaiseksi seisokiksi katsotaan toiminnan lopettaminen vähintään kuuden kuukauden ajaksi. Lupaviranomainen voi saamansa ilmoituksen perusteella esimerkiksi vähentää tarkkailumittauksien tekemistä tai lopettaa ne ja näin sekä toiminnanharjoittaja että lupaviranomainen voivat välttyä tarpeettomilta mittauksilta tai selvityksistä aiheutuvista kustannuksista.

Joissakin tapauksissa saattaa toiminnasta aiheutuva terveyshaitta olla niin vakava, tai toiminta luonteeltaan sellaista, ettei väestölle tai yksilölle aiheutuvaa terveyshaittaa voida poistaa muutoin kuin keskeyttämällä toiminta. Toiminnan keskeyttämistä koskevan päätöksen on perustuttava riittävään näyttöön, esimerkiksi valvontamittausten tuloksiin terveyshaittaa aiheuttavan olosuhteen esiintymisestä tai lääkärinlausuntoon epäillystä tai mahdollisesti todetusta terveyshaitasta. Ennen päätöksen tekoa lupaviranomaisen on kuultava toiminnanharjoittajaa. Toiminnan keskeyttämiselle on varattava haittaan nähden kohtuullinen määräaika. Toiminta voidaan käynnistää uudelleen kun riittävät, lupaviranomaisen toteamat toimenpiteet haitan poistamiseksi on tehty.

4 luku. Ilmoituksenvarainen toiminta

13 §. Ilmoitusvelvollisuus. Pykälä koskisi erityisiä toimintoja, joille tai joiden tarvitsemille tiloille nykyisessä terveydenhoitolaissa tai -asetuksessa on säädetty velvoite hakea lupa tai hyväksyntä. Ehdotetussa pykälässä menettelyä on kevennetty. Pykälän mukaan toiminnanharjoittaja olisi velvollinen tekemään terveydensuojeluviranomaiselle ilmoituksen hyvissä ajoin ennen säännöksessä tarkoitettujen toimintojen aloittamista. Ilmauksella hyvissä ajoin tarkoitetaan aikaa, jolloin terveydensuojeluviranomaisella on mahdollisuus perehtyä ilmoituksessa mainittuun toimintaan ja käsitellä asia tarvittaessa ehtojen tai määräysten antamiseksi. Toiminnanharjoittajalla on tällöin myös mahdollisuus saada neuvoja ja opastusta hankkeen saattamiseksi laissa tarkoitettuun kuntoon. Elintarvikehuoneiston kyseessä ollessa ilmoitus tulisi tehdä viimeistään 30 vuorokautta ennen uuden toiminnan aloittamista ja toiminnan oleellisesti muuttuessa viimeistään 14 vuorokautta ennen toiminnan aloittamista.

Työtilaa, jossa harjoitetusta toiminnasta saattaa aiheutua terveyshaittaa tai muuta vastaavaa toimintaa, ei saisi ilmoittamatta sijoittaa rakennukseen, jossa on asuinhuoneistoja. Tällainen tila on esimerkiksi rakennuksen kellarissa toimiva autokorjaamo tai kirjapaino. Pykälä koskisi myös elintarvikehuoneiston perustamista tai käyttöönottoa. Pykälässä tarkoitettuja laitoksia olisivat muun muassa hotellit ja täysihoitolat, kunto- ja virkistyslaitokset, oppilaitokset, päiväkodit ja muut sosiaalihuollon laitokset, sairaanhoitolaitos sekä terveyden- ja kauneudenhoitopalveluja antava laitos.

Ilmoituksen tarkoituksena olisi antaa terveydensuojeluviranomaiselle tieto sanottujen, valvontaa edellyttävien laitosten tai toimintojen aloittamisesta. Toimintojen valvonta on tarpeen paitsi laitosten käyttäjien myös ympäristön asukkaiden terveyden suojelemiseksi.

Pykälän 2 momentti sisältäisi toiminnan harjoittajalle velvoitteen myös ilmoittaa terveydensuojeluviranomaiselle toiminnan olennaisesta muuttamisesta ja toiminnan harjoittajan vaihdoksesta.

Pykälän 3 momentti sisältää poikkeuksen 1 momentissa säädetystä ilmoitusvelvollisuudesta. Päällekkäisten menettelyjen estämiseksi ehdotetaan, ettei ilmoitusta tarvitsisi tehdä, milloin toiminnan aloittamisen edellytykseksi on ympäristölupamenettelylaissa säädetty lupaviranomaisen lupa. Näissä tapauksissa terveydensuojeluviranomaiselle ei tarvitsisi tehdä pykälässä säädettyä ilmoitusta, koska terveydensuojeluviranomaisella olisi mahdollisuus saada tieto laitoksen tai toimintojen olemassaolosta kyseisen erityislainsäädännön perusteella.

Asetuksella on tarkoitus määritellä yksityiskohtaisesti ne huoneistot ja laitokset, laissa mainittujen lisäksi, joista niiden toiminnan hygieenisten erityisolosuhteiden vuoksi on tehtävä ilmoitus. Asetuksella säädettäisiin myös ilmoituksesta elintarvikkeiden myynnistä liikkuvasta kioskista, myyntivaunusta tai muusta liikkuvasta laitteesta. Asetuksella myös määrättäisiin ilmoituksen sisällöstä ja siitä, mitä selvityksiä siihen tulisi liittää.

14 §. Ilmoitus eräissä tapauksissa. Sosiaali- ja terveysministeriö määräisi pykälän 1 momentin mukaan matkustaja-aluksessa, lentokoneessa, junassa tai muussa yleisessä kulkuvälineessä olevan elintarvikehuoneiston ilmoituksen tekemisestä. Joissakin tapauksissa saattaisi puheena olevien liikennevälineiden elintarvikehuoneistojen valvonta olla tarkoituksenmukaista keskittää yhdelle viranomaiselle esimerkiksi liikennevälineen kotipaikan määrittelyn vaikeuden vuoksi. Tarkoituksena olisi, että valvontaviranomaisena tällöin olisi elintarvikevirasto, jonka toimialueena on koko maa.

Pykälän 2 momentin mukaan kunnan terveydensuojeluviranomainen olisi oikeutettu laajentamaan ilmoitusvelvollisuuden koskemaan eläinten pitoon tarkoitetun rakennuksen tai aitauksen sijoittamista taaja-asutusalueelle vaikkei alueella ole asema- tai rakennuskaavaa.

15 §. Ilmoitusvelvolliselle annettavat määräykset. Ilmoitusmenettely muodostaa perustan toimintaan kohdistuvalle valvonnalle ja toiminnan erityiselle sääntelylle. Terveydensuojeluviranomainen tarkistaa ilmoituksen ja tekee siitä päätöksen. Ehdotuksen mukaan terveydensuojeluviranomainen voisi toimintaa koskevan ilmoituksen perusteella antaa tekemässään päätöksessä terveyshaitan ehkäisemiseksi tarpeellisia määräyksiä sekä myös kieltää toiminnan harjoittamisen, mikäli se ei täyttäisi terveyden suojelemiseksi asetettuja edellytyksiä. Toimintaan puuttuminen edellyttäisi pääsääntöisesti tarkastuksen toimittamista terveydellisten olosuhteiden selvittämiseksi. Terveydensuojeluviranomaisen tulee myös kuulla toiminnanharjoittajaa ennen toiminnanharjoittajalle ilmoituksen johdosta annettavia määräyksiä. Jos toiminnasta ilmoitetussa paikassa voidaan katsoa aiheutuvan merkittävää terveyshaittaa, ilmoitus olisi käsiteltävä hallintomenettelylain säätämällä tavalla. Tällaista toimintaa olisi esimerkiksi kerrostalon alakertaan sijoitetun tanssiravintolan perustaminen tai käyttöönotto.

Toisaalta ilmoituksen vireilläolosta ilmoittamista ja mahdollisten asianosaisten kuulemista ei tarvitsisi tehdä, jos ilmoitetun toiminnan mahdolliset terveysvaikutukset arvioidaan vähäisiksi. Esimerkiksi elintarvikehuoneiston muutosilmoitus olisi sellainen, ettei siitä kaikissa tapauksissa tarvitsisi ilmoittaa tai kuulla elintarvikehuoneiston lähistöllä asuvia. Muutosilmoitus saattaisi koskea vain elintarvikehuoneiston rakenteita ja sisäisiä järjestelyjä, joilla ei olisi terveydellistä merkitystä elintarvikehuoneiston ulkopuolisille henkilöille.

Päätöksen muodosta ja sen sisällöstä säädettäisiin asetuksella.

5 luku. Talousvesi

16 §. Määritelmät. Talousvedellä tarkoitetaan sellaista kotitaloudessa tai elintarvikkeiden valmistuksen, käsittelyn ja kaupanpidon eri vaiheissa käytettävää vettä, jonka välityksellä voi joutua ihmisen ruoansulatuselimistöön terveydelle haitallisia aineita tai mikrobeja, mikäli vesi sellaisia sisältää. Käsitteet vedenottamo ja vesilaitos rajataan koskemaan vain talousvetenä käytettävän veden ottoon, käsittelyyn ja jakeluun tarkoitettuja yksiköitä.

Pykälän sisältämä vesilaitoksen määritelmä muuttuisi nykyisen terveydenhoitolain 54 §:n säännöksestä siten, että vesilaitoksena pidettäisiin ehdotuksessa laitosta, joka toimittaisi talousvettä enemmän kuin kymmenen asuinhuoneiston käyttöön aikaisemman kahden sijasta. Ehdotuksella yhdenmukaistettaisiin vesilaitoksen käsite vastaamaan muita säännöksiä ja kohdistettaisiin valvontatoimet nykyistä tarkoituksenmukaisemmin. Ehdotuksen mukaan vesilaitoksena pidettäisiin myös laitosta, joka toimittaa talousvettä enemmän kuin kymmenen asuinhuoneiston käyttöä vastaavan määrän. Tällaisia olisivat esimerkiksi koulut, hoitolaitokset ja majoitusyksiköt. Nykyinen yksinomaan asuinhuoneistojen lukumäärään sidottu vesilaitoksen määritelmä on ollut vaikea soveltaa tapauksiin, joissa talousvettä ei käytetä ainoastaan asuinhuoneistoissa, mutta käyttäjämäärä on kuitenkin vastaava. Yleisistä vesi- ja viemärilaitoksista annetun lain (982/77) 42 §:ssä tarkoitettu yleinen vesilaitos on aina myös tässä laissa tarkoitettu vesilaitos.

17 §. Yleiset vaatimukset. Pykälä sisältää yleisen velvoitteen huolehtia siitä, että talousvedestä ei aiheudu käyttäjälle terveyshaittaa ja että talousvesi muutenkin on käyttötarkoitukseensa soveltuvaa. Talousvetenä käytettävässä vedessä ei saisi olla epämiellyttävää hajua tai makua, samennusta eikä saostumia.

Säännös sisältäisi nykyisen terveydenhoitolain 52 §:n periaatteen, jonka mukaan terveyslautakunnan on valvottava, ettei kunnassa käytetä talousvettä, josta voi aiheutua terveyshaittaa.

Pykälä sisältää nykyisen terveydenhoitolain mukaiset vedenottamolle ja vesilaitokselle asetettavat yleiset vaatimukset.

Vedenottamoa koskevat vaatimukset ulottuisivat paitsi vesilaitosten vedenottamoihin, myös kotitalouksien kaivoihin. Noin viidennes väestöstä on edelleen järjestetyn vesihuollon ulkopuolella, ja vapaa-ajan asuntojen määrän lisääntyminen lisää talouskohtaisten vedenottamoiden määrää. Haja-asutuksen kaivovesien vedenlaatuongelmat johtuvat pääosin kaivon virheellisestä sijoittamisesta tai puutteellisesta kunnosta.

18 §. Vesilaitosilmoitus. Samoin kuin nykyisen terveydenhoitolain mukaan vesilaitoksesta sekä pakattuna myytäväksi tarkoitettua talousvettä toimittavasta laitoksesta on tehtävä ilmoitus kunnan terveydensuojeluviranomaiselle. Ilmoituksen tulee sisältää tiedot vedenottopaikasta, veden käsittelytavasta ja muista jaettavan talousveden laatuun vaikuttavista seikoista, samoin kuin toimitettavan talousveden määrästä ja käyttäjämäärästä. Pakattuna myytäväksi tarkoitettua talousvettä toimittavan laitoksen ilmoituksen tulee lisäksi sisältää tiedot pakkaustavasta ja -materiaaleista. Kaupan olevan pakatun veden valvonnasta on säädetty elintarvikelain nojalla.

Samoin kuin nykyisen lain mukaisesti ilmoitus olisi tehtävä myös, milloin vedenottamoa tai vedenkäsittelylaitosta olennaisesti laajennetaan tai muutetaan taikka tehdään muita talousveden laatuun vaikuttavia muutoksia. Ilmoituksen kunnan terveydensuojeluviranomaiselle vaatisi siten esimerkiksi uusi vedenottopaikka sekä uuden käsittely-yksikön tai -kemikaalin käyttöönotto.

Koska vesi- ja ympäristöpiireillä on tietoja vesivarojen antoisuudesta ja yleisestä laadusta, ilmoitus on toimitettava asianomaiselle vesi- ja ympäristöpiirille mahdollista lausunnonantoa varten.

Ilmoituksen perusteella kunnan terveydensuojeluviranomainen voisi tarvittaessa antaa 20 §:ssä tarkoitettuja määräyksiä esimerkiksi veden käsittelemisestä, käyttötavasta tai veden laadun seurannasta.

19 §. Vesijohtoon liittyminen. Nykyisessä laissa on edellytetty rakennettavaksi liittymisjohto yleiseen vesijohtoon väestökeskuksessa asema- ja rakennuskaava-alueella, jos yleinen vesijohto on enintään 15 metrin etäisyydellä tontista tai rakennuspaikasta. Ehdotetussa pykälässä on lähdetty pääsäännöstä, että asema- ja rakennuskaava-alueella oleva kiinteistö on liitettävä yleiseen vesijohtoon. Siitä, kuinka lähellä liittymiseen velvoittavan yleisen vesijohdon on vähintään oltava, säädettäisiin asetuksella. Yleisellä vesijohdolla tarkoitettaisiin yleisistä vesi- ja viemärilaitoksista annetun lain 3 §:n mukaista vesijohtoa.

Nykyisen lain mukaisesti kunnan terveydensuojeluviranomainen voisi perustellusta, erityisestä syystä myöntää vapautuksen yleiseen vesijohtoon liittymisvelvollisuudesta. Tällöin edellytyksenä on, että kiinteistöllä on käytettävissä laatuvaatimukset täyttävää talousvettä riittävä määrä. Tämä säännös mahdollistaisi olemaan liittymättä yleiseen vesijohtoon silloin, kun se aiheuttaisi kohtuuttomia kustannuksia tai teknisiä vaikeuksia liittyjälle.

Kunnan terveydensuojeluviranomainen voisi määrätä muunkin kuin asema- tai rakennuskaava-alueella sijaitsevan tai asetuksessa säädetyllä enimmäisetäisyydellä olevan kiinteistön liittymään yleiseen vesijohtoon, milloin terveydelle haitatonta talousvettä ei ole muuten järjestettävissä.

Ennen vapautuksen myöntämistä tai pakon määräämistä terveydensuojeluviranomaisen olisi varattava sekä kiinteistön että yleisen vesijohdon omistajalle mahdollisuus tulla kuulluksi.

20 §. Talousveden valvonta, veden käyttöä koskevat määräykset ja veden välityksellä leviävän taudin ehkäiseminen. Nykyisen terveydenhoitolain 52 §:n mukainen terveyslautakunnan oikeus määrätä talousvesi desinfioitavaksi tai muuten käsiteltäväksi tilanteen niin vaatiessa ehdotetaan säilytettäväksi ennallaan. Terveydenhoitoasetukseen sisältyvä vedenoton tai -käytön kieltämisoikeus sisällytettäisiin tähän säännökseen oikeutena antaa erityisiä määräyksiä veden käytöstä. Määräystenanto-oikeus sisältäisi esimerkiksi kiellon käyttää vettä ilman keittämistä, kiellon käyttää fluoridi- tai nitraattipitoista talousvettä pikkulapsille taikka äärimmäisessä tapauksessa kiellon vedenottamon tai vesijohtoveden käyttöön talousvetenä.

Kunnan terveydensuojeluviranomainen voisi myös asettaa toiminnan harjoittajalle veden terveydellistä laatua koskevia tarkkailuvelvoitteita, jotka voisivat koskea tarkkailun tiheyttä ja tarkkailututkimusten sisältöä.

Talousvesi aiheuttaa esimerkiksi putkistojen rikkoontumisen vuoksi, jolloin jätevettä pääsee sekoittumaan vesijohtoveteen tai sen raakaveteen, vuosittain muutamia vesiepidemioita maassamme. Saatuaan tiedon sairastumisista, jotka ovat ilmeisesti veden aiheuttamia, kunnan terveydensuojeluviranomaisen on välittömästi ryhdyttävä tarpeellisiin toimiin veden käytön rajoittamiseksi ja veden puhdistamiseksi sekä pyrittävä selvittämään asianmukaisin tutkimuksin taudinaiheuttajaorganismi. Esiintyneistä tapauksista on ilmoitettava kansanterveyslaitokselle, joka huolehtii maata koskevien epidemiatietojen keräämisestä ja niiden raportoinnista WHO:lle.

21 §. Talousvettä koskevat yleiset määräykset. Nykyisen terveydenhoitolain sisältämä valtuutus antaa yleisiä määräyksiä ja ohjeita talousveden terveydellisistä laatuvaatimuksista sisältyy ehdotukseen laajennettuna koskemaan laatuvaatimuksia yleisesti. Pykälän mukaan sosiaali- ja terveysministeriöllä on valtuutus tarvittaessa antaa myös yleiset määräykset talousveden laatuun vaikuttavista seikoista, kuten talousveden desinfioimisesta, käsittelyyn käytettävistä aineista sekä talousveden johtamis- ja käsittelylaitteiden materiaaleista. Nykyisin kyseisiä vesilaite- ja johtomateriaaleja koskevat ainoat normit ovat rakennuslainsäädännön nojalla annetut kiinteistöjen vesi- ja viemärilaitteita koskevat tekniset määräykset, joihin ei sisälly materiaalien toksisuutta ja sen testaamista koskevia erityisvaatimuksia. Vesilaitoksella ja jakeluverkossa käytettäviä materiaaleja koskevia säännöksiä ei ole. Materiaaleista irtoavat ja liukenevat aineet saattavat vaikuttaa veden terveydellistä laatua heikentävästi. Muissa pohjoismaissa materiaaleja koskeva testaus ja sääntely on kehittyneempää kuin Suomessa. Jotta vesilaite- ja vesijohtomateriaaleilta voitaisiin edellyttää testausta, ehdotetaan niiden saattamista viranomaisohjeistuksen piiriin vastaavalla tavalla kuin vedenkäsittelykemikaalit jo nykyisin ovat.

Nykyisen terveydenhoitolain sisältämä valtuutus antaa yleisiä määräyksiä ja ohjeita talousveden terveydellisistä laatuvaatimuksista sisältyy ehdotukseen laajennettuna koskemaan laatuvaatimuksia yleisesti. Tämä laajennus on välttämätön ETA-sopimukseen sisältyvän juomaveden laatua koskevan direktiivin (80/778/ETY) huomioon ottamiseksi Suomen kansallisissa määräyksissä. Direktiiviin sisältyvät laatuvaatimukset ovat yhtä velvoittavia riippumatta siitä, onko ne asetettu terveydellisillä vaiko muilla perusteilla.

6 luku. Jätteet ja jätevedet

22 §. Yleiset vaatimukset. Pykälän 1 momenttiin ehdotetaan sisällytettäväksi yleinen velvoite ehkäistä terveyshaittaa jätteitä säilytettäessä, kerättäessä, kuljetettaessa, käsiteltäessä ja hyödynnettäessä. Samoin olisi meneteltävä jätevesiä ja taloudessa syntyviä nestemäisiä jätteitä johdettaessa, koottaessa ja käsiteltäessä.

Pykälän 2 momentti sisältäisi viemärille ja siihen liittyville laitteille ja rakenteille asetettavat yleiset vaatimukset terveyshaittojen ehkäisemiseksi. Säännös koskisi sekä yksittäisiä viemäreitä että viemärilaitosta jäteveden pumppaamoineen, viemäriverkkoineen ja jäteveden puhdistuslaitoksineen. Säännöksen tarkoituksena on ehkäistä viemärin ja siihen liittyvien laitteiden epäasianmukaisesta sijoittamisesta tai rakentamisesta taikka riittämättömästä kunnossapidosta aiheutuva viemärivesien joutuminen talousveteen tai uimaveteen taikka viemäristä ja edellä mainituista laitteista aiheutuvat hajuhaitat. Nämä vaatimukset olisi otettava huomioon jo viemäröinnin suunnitteluvaiheessa.

23 §. Viemäriin liittyminen. Pykälä sisältäisi vastaavan yleisen velvoitteen liittyä yleiseen viemäriin, kuin mitä 19 §:ssä on ehdotettu yleiseen vesijohtoon liittymisestä. Myös vapautuksen myöntäminen liittymisvelvollisuudesta taikka liittymisvelvollisuus säädettyä enimmäisetäisyyttä kauempana olevaan viemäriin noudattaisi vastaavia periaatteita kuin yleiseen vesijohtoon liittyminen.

24 §. Kuolleet eläimet. Luontoon kuolleiden eläinten sekä kuolleiden kotieläinten hävittäminen tai hautaaminen edellyttää asianmukaista paikkaa tai tapaa terveyshaittojen ehkäisemiseksi.

Eläimen omistaja taikka alueen omistajana tien pitäjä on velvollinen huolehtimaan siitä, että sen omistamat tai sen alueella olevat kuolleet eläimet hävitetään tai haudataan asianmukaisesti.

Pykälässä velvoitettaisiin kunta kuitenkin huolehtimaan kuolleiden eläinten hautaamisesta ja hävittämiseen sopivan paikan taikka tavan osoittamisesta. Kyseeseen voisi tulla joko eläinten hautausmaa tai kaatopaikalle varattu alue taikka jätteiden käsittelylaitos.

25 §. Jätteitä koskevat yleiset määräykset. Ehdotetun pykälän mukaan kunnan terveydensuojeluviranomainen voisi antaa määräyksiä sairaalajätteen tai muun siihen verrattavan, taudin leviämistä tai muuta erityistä terveyshaittaa aiheuttavan jätteen säilyttämisestä, käsittelystä ja sijoittamisesta. Terveydensuojeluviranomaisen tulisi ennen määräyksen antamista kuulla kunnan ympäristönsuojeluviranomaista ja tarvittaessa vesi- ja ympäristöpiiriä mahdollisten päällekkäisten määräysten välttämiseksi. Sairaalajäte sisältää paitsi taudin aiheuttajamikrobeja myös suuret määrät kertakäyttövälineitä, kuten käytöstä poistettuja ruiskuja ja neuloja.

Nykyisen terveydenhoitolain 69 §:n mukaan vesikäymälän rakentaminen on sallittu terveyslautakunnan tai sen määräämän lautakunnan alaisen viranhaltijan luvalla, jollei käymälää ole liitetty tarkoituksenmukaisella tavalla yleiseen viemäriin. Sanottu lupamenettely ei sisälly ehdotukseen. Terveydensuojeluviranomainen voisi kuitenkin antaa lakiehdotuksen 51 §:n nojalla yleisen määräyksen, jonka perusteella sellaisen vesikäymälän rakentamisesta, jota ei ole liitetty yleiseen viemäriin, on ilmoitettava terveydensuojeluviranomaiselle. Ilmoituksen saatuaan terveydensuojeluviranomainen voisi määrätä terveydensuojelulain 25 §:n nojalla toimenpiteitä vesikäymälästä aiheutuvan terveyshaitan ehkäisemiseksi. Jätevesien aiheuttamien terveyshaittojen ehkäisemiseksi terveydensuojeluviranomainen voisi siten edelleen tarvittaessa antaa määräyksiä vesikäymälästä tulevien jätevesien kokoamisen ja käsittelyn terveydellisistä edellytyksistä. Valtuutus sisältäisi myös vallitsevan käytännön mukaisen oikeuden määrätä jäteveden puhdistuslaitokselta tulevien jätevesien desinfiointitarpeesta. Koska vesi- ja ympäristöpiiri sekä ympäristönsuojelulautakunta ovat vesilain nojalla toimivaltaisia jätevesiasioissa, määräyksistä olisi neuvoteltava näiden kanssa ristiriitaisten tai päällekkäisten määräysten välttämiseksi.

7 luku. Asunnon ja muun oleskelutilan sekä yleisten alueiden terveydellisetvaatimukset

26 §. Asunnon ja muun oleskelutilan terveydelliset vaatimukset. Pykälässä määritellään asunnon ja muiden oleskeluun käytettävien tilojen, kuten kokoontumishuoneistojen terveydelliset vaatimukset. Vaatimukset koskevat esimerkiksi sisäilman puhtautta, lämpötilaa, melua, kosteutta, säteilyä, valoa ja ilmanvaihtoa sekä muita epäpuhtaustekijöitä kuten pölyä. Ihmisen oleskeluun käytettävässä tilassa ei myöskään saisi olla eliöitä, kuten syöpäläisiä tai mikrobeja siinä määrin, että niistä aiheutuu terveyshaittaa. Myöskään eläimiä, kuten hiiriä, ei asunnossa tai muissa oleskelutiloissa saa esiintyä.

Säännös edellyttää, että rakennettaessa esimerkiksi lentokentän tai muun melua aiheuttavan kohteen lähelle taikka alueelle, jonka maaperästä vapautuu radonia, rakennustapa ja -ratkaisut on suunniteltava ja toteutettava siten, ettei oleskeluun käytettävään tilaan pääse tunkeutumaan siinä määrin melua tai radonia, että niistä aiheutuu terveyshaittaa. Tilat, jotka on tarkoitettu tupakointia varten, on varustettava sellaisella ilmanvaihdolla, että tupakansavu poistuu niistä mahdollisimman tehokkaasti. Sisustusmateriaaleista ei myöskään saisi vapautua terveydelle haitallisia aineita.

Edellä sanotusta myös seuraa, että esimerkiksi radioaktiivista kiviainesta sisältävien betonirakenteiden taikka terveyshaittaa aiheuttavien rakennusmateriaalien käyttöä tulisi rajoittaa niin, ettei niistä aiheudu 1 momentissa mainittua haittaa. Edelleen rakennuksen kiinteiden laitteiden ja varusteiden, kuten lämmitys-, valaistus-, ilmanvaihto-, vesijohto- ja viemäröintilaitteiden tulisi täyttää terveellisyyden vaatimukset.

27 §. Asunnossa tai muussa oleskelutilassa esiintyvä terveyshaitta. Ehdotuksen 27 § sisältää asunnossa ja ihmisten oleskeluun käytettävässä tilassa esiintyvän terveyshaitan poistamisvelvollisuuden. Pykälän 1 momentti sisältää säännöksen sellaisen tapauksen varalta, jossa terveyshaitta aiheutuu asunnon tai oleskelutilan ulkopuolisesta toiminnosta. Tällaisia toimintoja voivat olla esimerkiksi autokorjaamotoiminta tai koiratarhan pitäminen rakennuksen välittömässä läheisyydessä taikka diskoteekin, eläinten tai liuotinaineita käyttävän tuotantolaitoksen pitäminen rakennuksessa, jossa on asuinhuoneistoja. Terveyshaitta voi myös aiheutua rakennuksen omista laitteista, kuten ilmanvaihtopuhaltimista tai hissien koneistoista. Säännöstä ei ole tarkoitettu sovellettavaksi tapauksiin, joissa yksilöityä terveyshaitan aiheuttajaa ei ole osoitettavissa, kuten liikennemelun ja ulkoilman saastumisen ollessa kyseessä. Näissä tapauksissa terveydensuojeluviranomaisen tulisi tehdä aloitteita muille toimivaltaisille viranomaisille toimenpiteiksi, joilla voidaan vähentää terveyshaitan mahdollisuutta asunnoissa ja oleskelutiloissa. Ennen toimenpiteen määräämistä terveydensuojeluviranomaisen on mittauksin tai muilla luotettavilla tavoilla osoitettava haitan olemassaolo. Terveydensuojeluviranomaisen on myös kuultava haitan aiheuttajaa ja haitasta kärsivää ennen toimeenpiteestä päättämistä. Terveydensuojeluviranomainen voi vaatia haitan aiheuttajaa joko rajoittamaan toimintaansa, vähentämään siitä aiheutuvia päästöjä tai jopa lopettamaan toimintansa terveyshaitan syntymisen ehkäisemiseksi.

Mikäli terveyshaitta aiheutuu esimerkiksi asunnon huonosta kunnosta, kuten vesivahingosta tai yleensä likaisuudesta, terveydensuojeluviranomainen voi vaatia asunnon omistajan tai haltijan korjaamaan epäkohdan. Jos epäkohdan poistaminen ei ole mahdollista taikka omistaja tai haltija ei ole ryhtynyt tarvittaviin toimenpiteisiin, kunnan terveydensuojeluviranomainen voi kieltää asunnossa asumisen tai rajoittaa asunnon tai oleskelutilan käyttöä. Ennen toimenpiteen määräämistä terveydensuojeluviranomaisen on kuultava asunnon omistajaa tai haltijaa.

28 §. Yleiset alueet, rakennukset ja laitokset. Pykälä sisältää yleiseen käyttöön tarkoittuja leirintäalueita ja muita majoittumiseen tarkoitettuja alueita ja laitoksia koskevat terveydelliset vaatimukset. Vaatimukset koskisivat myös saunoja, kylpylöitä, uimahalleja, uimaloita ja uimarantoja sekä muita näihin rinnastettavia laitoksia. Alueille ja laitoksille yhteistä ovat suuret kävijämäärät. Alueiden ja laitosten terveydellisiin järjestelyihin, kuten käymälöiden ja peseytymistilojen järjestämiseen ja riittävyyteen sekä talousveden saannin turvaamiseen olisi kiinnitettävä erityistä huomiota. Lisäksi alueet ja laitokset tulisi suunnitella ja jatkuvasti pitää kunnossa ja hoitaa tautiepidemioiden ehkäisemiseksi siten, ettei tiloihin pääse pesiytymään tauteja aiheuttavia mikrobeja.

Terveydelliset vaatimukset olisi otettava huomioon jo suunnitteluvaiheessa muun muassa alueen väärästä sijainnista tai laitoksessa käytettävistä sopimattomista materiaaleista tai rakenteista aiheutuvien terveyshaittojen ehkäisemiseksi.

Ulkoilulain leirintäaluetta koskevat säännökset sisältävät yleiseksi tarkoitetun leirintäalueen perustamista koskevat edellytykset.

29 §. Uimaveden säännöllinen valvonta. Terveydensuojeluviranomaisen on valvottava säännöllisin väliajoin näytteitä ottamalla uimaloiden, uimahallien, kylpylöiden, yleisten virkistymis-, kuntoutus- ja hieronta-altaiden sekä yleisten uimarantojen veden terveydellistä laatua. Tällä tavoin, toiminnanharjoittajan omien tutkimusten lisäksi saadaan tietoa uimavesien hygieenisestä laadusta ja voidaan ehkäistä veden välityksellä leviäviä tauteja. Erityisesti lämpimien pore- ja muiden sellaisten altaiden veden laatuun on kiinnitettävä erityistä huomiota niissä esiintyvän mikrobivaaran vuoksi. Kunnan terveydensuojeluviranomainen voi kieltää yleisen altaan tai uimarannan käytön, mikäli vesi ei täytä 32 §:n edellyttämiä terveydellisiä vaatimuksia.

30 §. Käymälät. Asunnossa ja muussa oleskelutilassa tai niiden välittömässä läheisyydessä on oltava riittävästi käymälöitä.

Pykälän 2 momentin mukaan käymälä olisi sijoitettava, rakennettava ja pidettävä kunnossa siten, ettei käymälä aiheuta terveyshaittaa siinä kävijöille tai sen ympäristössä oleskeleville.

Pykälän 3 momentti sisältäisi velvoitteen huolehtia siitä, että yleisellä alueella on riittävä määrä alueella oleskelevien käyttöön varattuja käymälöitä. Vaatimus kohdistuu sellaisiin yleisiin alueisiin, joissa ihmisiä oleskelee siitä riippumatta, onko oleskelu kestoltaan lyhyt- vai pitkäaikaista. Tällaisia alueita ovat esimerkiksi torit, linja-autoasemat, lentoasemat ja satama-alueet. Käymälöiden tulisi ehdotuksen mukaan olla asianmukaisesti varustettuja. Tämä edellyttäisi, että käymälässä tai sen välittömässä läheisyydessä olisi mahdollisuus käsien pesuun ja kuivaamiseen.

Ehdotetun 4 momentin mukaan kunnan terveydensuojeluviranomainen voisi tarvittaessa määrätä käymälän rakennettavaksi yleiselle alueelle.

31 §. Mikrobit ja vahinkoeläimet. Voimassa olevan lain mukaan kiinteistön omistaja tai haltija on terveyslautakunnan (terveydensuojeluviranomainen) määräyksestä velvollinen ryhtymään toimenpiteisiin vahinkoeläinten ja syöpäläisten hävittämiseksi kiinteistöstä. Ehdotetun säännöksen nojalla kunnan terveydensuojeluviranomainen voi velvoittaa kiinteistön omistajan tai haltijan tai yleisen alueen omistajan tai haltijan hävittämään terveyshaittaa aiheuttavia eliöitä, kuten syöpäläisiä tai mikrobeja. Ehdotuksen mukainen velvoite koskisi näin ollen myös esimerkiksi allergisia oireita aiheuttavia homeita, sädesieniä ja bakteereja, jotka esiintyvät kiinteistön rakenteissa tai varusteissa.

Pykälän 2 momentti koskisi vahinkoeläinten hävittämistä. Vahinkoeläimiksi katsottaisiin muun muassa villikissat, rotat, hiiret sekä vahinkolinnut, kuten varpuset, eräät lokit, varislinnut sekä kesykyyhkyt.

Liiallisessa määrin lisääntyessään vahinkoeläimet voivat aiheuttaa eri syistä terveyshaittoja. Eläimissä lisääntyvät taudinaiheuttajat voivat tarttua ihmiseen ja aiheuttaa tauteja. Vahinkoeläimet voivat sisätiloihin pesiytyessään lisätä tilojen yleistä epähygieenisyyttä.

Vahinkoeläimiä saattaa esiintyä runsaasti kaatopaikoilla, jäteveden puhdistamoilla, turkistarhoilla, kalanviljelylaitoksissa, elintarvikevarastoissa sekä elintarvikkeiden käsittely- ja tuotantolaitoksissa kuten myös maatiloilla. Ehdotuksen mukaan kunnan terveydensuojeluviranomainen voisi määrätä kunnan alueella tarvittavista toimenpiteistä vahinkoeläinten hävittämiseksi. Määräys voisi koskea sekä yksityistä että yleistä kiinteistöä tai aluetta.

32 §. Asuntoja, yleisiä alueita ja laitoksia koskevat tarkemmat määräykset ja ohjeet. Pykälän mukaan sosiaali- ja terveysministeriö antaisi tarvittaessa tarkemmat ohjeet asuntojen ja oleskeluun käytettävien tilojen terveydelle haitallisten fysikaalisten, kemiallisten ja biologisten tekijöiden enimmäispitoisuuksista. Tällaisia olisivat esimerkiksi huoneilman formaldehydi ja mikrobit, joiden enimmäispitoisuuksista sosiaali- ja terveyshallitus on nykyisinkin antanut ohjeet. Näihin rinnastettavia olisivat esimerkiksi savu sekä asbesti- ja kivipöly.

Sosiaali- ja terveysministeriö antaisi tarvittaessa ohjeet myös leirintäalueiden ja muiden vastaavien majoittumiseen varattujen alueiden hygieenisistä järjestelyistä, samoin kuin uimarannan ja uimahallin sekä virkistys-, kuntoutus-, hieronta- tai muun altaan veden säännöllisestä valvonnasta, laatuvaatimuksista sekä veden laadun arvioimiseksi tarvittavista tutkimuksista. Näistä sosiaali- ja terveyshallitus on antanut nykyisin ohjeet.

8 luku. Yleinen elintarvikehygienia

33 §. Yleiset edellytykset. ETA-sopimuksen lisäpöytäkirjan yleinen elintarvikehygieniaa koskeva direktiivi (93/43/ETY) sisältää yleiset hygieniasäännöt elintarvikkeiden valmistukselle, pakkaamiselle, säilyttämiselle, kuljettamiselle, jakelulle, käsittelylle ja kaupan pidolle tarkoituksena suojella kuluttajien turvallisuutta ja terveyttä. Ehdotetun terveydensuojelulain elintarvikehygieniasäännökset ovat sopusoinnussa tämän direktiivin kanssa.

Ehdotetun pykälän mukaan elintarvikkeita valmistettaessa, varastoitaessa, kuljetettaessa, jaeltaessa, pakattaessa, säilytettäessä, tarjoiltaessa, kaupan pidettäessä tai muutoin käsiteltäessä tulisi pyrkiä toimimaan niin, että tartuntatautien leviäminen ja muiden terveyshaittojen syntyminen mahdollisuuksien mukaan estyy. Pykälä poikkeaa nykyisen terveydenhoitolain 46 §:n säännöksestä siinä, että alkutuotantoa ei enää lueta tämän lain piiriin. Alkutuotantona pidetään esimerkiksi sadon korjuuta, teurastusta ja lypsämistä. Alkutuotantoa koskevasta yleisestä hygieniasta säädetään muussa lainsäädännössä.

Säännöksen on tarkoitus kattaa koko elintarvikeketju, alkutuotantoa lukuunottamatta, elintarvikkeen valmistuksesta kuluttajaan saakka. Säännöstä sovellettaisiin tapauksessa, jossa elintarvike on tarkoitettu luovutettavaksi riippumatta siitä, onko kyseessä vastikkeellinen tai vastikkeeton luovutus. Säännöstä ei sovellettaisi kotitaloudessa tapahtuvaan elintarvikkeiden käsittelyyn silloin, kun ei ole kyse elintarvikkeiden käsittelystä kotitaloudessa myymistä ja luovuttamista varten.

34 §. Elintarvikehuoneisto. Ehdotettu pykälä sisältää elintarvikehuoneiston määritelmän. Elintarvikehuoneistolla tarkoitettaisiin rakennusta, huoneistoa tai sen osaa, jossa elintarvikkeita valmistetaan, säilytetään, pidetään kaupan, tarjoillaan tai käsitellään ammatti- tai elinkeinotoiminnan yhteydessä. Elintarvikehuoneistona pidettäisiin siten myös liikennevälinettä, jossa valmistettaisiin tai josta myytäisiin elintarvikkeita tai jota käytettäisiin myymälänä. Elintarvikehuoneistosta tehtävästä ilmoituksesta säädettäisiin 13 §:ssä.

Pykälän 2 momentin mukaan elintarvikehuoneistona pidettäisiin soveltuvin osin myös elintarvikkeiden valmistukseen, kuljetukseen, jakeluun ja myyntiin käytettävää ajoneuvoa, konttia tai laitetta, talousveden pakkaamiseen käytettävää tilaa sekä vastaavaa sisä- ja ulkotilaa, jossa elintarvikkeita valmistetaan, säilytetään tai käsitellään. Säännöstä sovellettaisiin siten autoihin, juniin, laivoihin ja lentokoneisiin sekä pyörillä liikkuviin kioskeihin, myyntivaunuihin ja muihin laitteisiin, joissa myydään tai kuljetetaan elintarvikkeita. Säännös koskisi myös ulkotiloja kuten toreja.

Pykälän 3 momentin mukaan elintarvikehuoneistona ei pidettäisi sellaista maatilan tai kotitalouden huonetta tai tilaa, jossa valmistetaan, säilytetään tai myydään vähäisiä määriä maatilan tai kotitalouden omia elintarvikkeita. Elintarvikehuoneistona ei myöskään pidetä sellaista huonetta tai tilaa, josta toimitetaan sellaisenaan maatilalla tai kotitaloudessa kasvatettuja vihanneksia, perunoita, juureksia ja vastaavia muualle myytäviksi tai käytettäviksi. Maatilan ja kotitalouden omilla elintarvikkeilla tarkoitettaisiin ensisijaisesti maatilalla tai kotitaloudessa tuotettuja elintarvikkeita ja niiden myynnin olisi tapahduttava suoraan maatilalta, kotitaloudesta tai tuottajan itsensä toimesta esimerkiksi torilta. Jos maatilalla tai kotitaloudessa valmistettuja elintarvikkeita, kuten juustoa, toimitettaisiin maatilalta tai kotitaloudesta muualle, kuten elintarvikeliikkeissä myytäväksi, huonetta tai tilaa pidettäisiin elintarvikehuoneistona.

35 §. Elintarvikehuoneiston yleiset vaatimukset. Säännöksen tarkoituksena on turvata huoneistossa valmistettavien, käsiteltävien ja säilytettävien elintarvikkeiden terveydellinen laatu. Elintarvikehuoneistolle asetetut terveydelliset vaatimukset olisi otettava huomioon jo huoneiston suunnittelu-, sijoitus-, rakennus- ja varustusvaiheessa niin, että epäkohtien syntyminen voitaisiin ehkäistä. Pykälä sisältäisi myös kiellon elintarvikehuoneiston käyttämisestä muuhun tarkoitukseen, jos siitä saattaa aiheutua terveyshaittaa.

36 §. Toiminnanharjoittajan omavalvonta. Euroopan yhteisöjen yleisen elintarvikehygienian direktiivi (93/43/ETY)sisältää yleiset hygieniasäännöt elintarvikkeiden valmistukselle, jalostukselle, pakkaamiselle, varastoinnille, kuljetukselle, käsittelylle ja myynnille tarkoituksenaan suojella kuluttajien terveyttä. Terveydensuojelulain säännökset ovat sopusoinnussa tämän direktiivin kanssa. Merkittävä poikkeus sisältyy nykyiseen terveydenhoitolakiin verrattuna direktiivin 3 artiklan määräykseen, jossa yritykset itse velvoitetaan selvittämään ja tunnistamaan toimintaansa liittyvät hygieeniset riskit ja itse kontrolloimaan niitä (HACCP, Hazard Analysis and Critical Control Points). Tällainen niin sanottu omavalvonnan periaate otettaisiin terveydensuojelulakiin. Yrityksen tulisi omavalvontaan liittyen tehdä yrityskohtainen omavalvontasuunnitelma, jossa esitettäisiin yrityksen toimenpiteitä riittävän elintarvikehygienian turvaamiseksi kaikessa yrityksen elintarvikkeita koskevassa käsittelyssä. Omavalvonnasta ja omavalvontasuunnitelmasta säädetään asetuksella.

37 §. Yleisötilaisuus. Pykälä sisältää suuren yleisötilaisuuden yhteydessä tapahtuvan elintarvikkeiden luovutuksen yleiset edellytykset. Yleisötilaisuudella tarkoitetaan julkisista huvitilaisuuksista annetussa laissa (492/68) sekä yleisistä kokouksista annetussa laissa tarkoitettua tilaisuutta. Ehdotettua säännöstä sovellettaisiin kuitenkin vain tilaisuuteen, jonne kokoontuu suuri joukko ihmisiä, kuten merkittävään urheilutilaisuuteen tai -tapahtumaan, uskonnolliseen kokoukseen tai markkinoihin. Ehdotus koskisi sekä sisä- että ulkotilaisuuksia.

Pykälän 1 momentin mukaan tällaisen tilaisuuden järjestäjän tulisi ilmoittaa kunnan terveydensuojeluviranomaiselle tilaisuuden järjestämisestä kirjallisesti riittävän ajoissa. Riittävänä aikana pidettäisiin 14 vuorokautta. Ilmoituksella terveydensuojeluviranomainen saisi siten tiedon valvontaa varten merkittävistä yleisötilaisuuksista kunnan alueella.

Pykälän 2 momentin mukaan terveydensuojeluviranomainen voisi ilmoituksen perusteella antaa terveyshaittojen ehkäisemiseksi tarpeellisia ohjeita ja määräyksiä elintarvikkeiden säilyttämisestä, käsittelystä, myynnistä ja luovuttamisesta, talousvedestä sekä noudatettavasta hygieniasta. Terveydensuojeluviranomainen voisi myös vaatia riittävästi käymälöitä tilaisuuteen.

Pykälän 3 momentin mukaan kunnan terveydensuojeluviranomainen voisi lisäksi rajoittaa myytävien tai luovutettavien elintarvikkeiden valikoimaa, jos epäillään, että elintarvikkeita ei kyetä käsittelemään tai säilyttämään niin, että niistä ei aiheudu haittaa terveydelle. Säännöstä voitaisiin soveltaa esimerkiksi silloin, kun hygieeniset vaatimukset täyttävää vettä ei ole saatavilla tai kun elintarvikkeiden säilyttämiseen ei ole tarpeeksi kylmiä säilytystiloja.

38 §. Ruokamyrkytys. Pykälä sisältää yleiset toimintaohjeet ruokamyrkytyksen sattuessa tai sitä epäiltäessä. Pykälän 1 momentin mukaan, toiminnanharjoittajan olisi, mikäli hän saa tiedon käsittelemänsä elintarvikkeen aiheuttamasta ruokamyrkytyksestä tai epäilee sen voivan aiheuttaa ruokamyrkytyksen, ilmoitettava siitä välittömästi kunnan terveydensuojeluviranomaiselle. Säännöksen tarkoituksena on nopeuttaa ruokamyrkytyksen mahdollisesti aiheuttaman elintarvikkeen poistamista käytöstä tai myynnistä ja siten ehkäistä epidemian leviämistä.

Terveydensuojeluviranomaisen olisi ruokamyrkytyksestä tiedon saatuaan otettava talteen ruokamyrkytyksen aiheuttajaksi epäilty elintarvike tai näyte siitä ja toimitettava se laboratoriotutkimuksiin. Elintarvike olisi säilytettävä laboratoriotutkimuksiin saakka siten, että ruokamyrkytyksen syyn selvittäminen on mahdollista. Ruokamyrkytystapauksen selvittämisellä pyrittäisiin löytämään myrkytyksen aiheuttaja ja ehkäisemään epidemian leviäminen tai uusiutuminen.

Pykälän 3 momentissa säädettäisiin terveydensuojeluviranomaisen velvollisuudesta suorittaa tapausta koskeva tutkimus ja ilmoittaa ruokamyrkytyksestä elintarvikevirastoon, kansanterveyslaitokselle ja eläinlääkintä- ja elintarvikelaitokselle.

Sosiaali- ja terveysministeriö voisi antaa tarkempia ohjeita ruokamyrkytyksen seurannasta ja ilmoituksista.

39 §. Lääkärintodistus. Ehdotuksen mukaan terveydensuojeluviranomainen voisi vaatia elintarvikkeita ammatti- ja elinkeinotoiminnan yhteydessä käsittelevän henkilön hankkimaan lääkärintodistuksen tai muun riittävän selvityksen, jos epäillään, että henkilö voi sairastaa tautia, joka voi levitä elintarvikkeiden välityksellä. Voimassa olevan tartuntatautilain ja tartuntatautiasetuksen (786/86) mukaan työnantajan on tietyissä tapauksissa vaadittava työntekijältä ennen työhön ryhtymistä selvitys siitä, ettei asianomainen sairasta yleisvaarallista tartuntatautia. Säännös koskisi myös vesilaitoksen veden käsittelyssä toimivaa henkilöä. Ehdotetun säännöksen mukaan kunnan terveydensuojeluviranomainen voisi siten velvoittaa kaikkia henkilöitä, jotka käsittelevät elintarvikkeita ammatti- ja elinkeinotoiminnan yhteydessä, esittämään lääkärintodistuksen tai muun riittävän selvityksen. Vesilaitoksen kyseessä ollessa säännös ei koskisi kaikkia vesilaitoksessa työskenteleviä, vaan niitä, jotka joutuvat suoranaisesti kosketuksiin käsiteltävän veden kanssa. Lääkärintodistusta tai muuta selvitystä ei vaadittaisi vesilaitoksessa satunnaisia töitä tekeviltä henkilöiltä. Pykälän tarkoituksena olisi ennalta ehkäistä tautien leviämistä elintarvikkeiden ja talousveden välityksellä.

Lisäksi tartuntautiasetuksessa lääkärintodistuksen tai muun riittävän selvityksen esittämisvelvollisuus on rajattu koskemaan vain tiettyjä yleisvaarallisia tartuntatauteja. Ehdotetun pykälän mukaan selvityksen esittämisvelvollisuus tulisi sovellettavaksi kaikkiin tarttuviin tauteihin, jotka voivat levitä elintarvikkeiden tai talousveden välityksellä. Selvityksen esittämisvelvoite ei olisi sidottu työsuhteeseen.

40 §. Asetuksenantovaltuus. Ehdotuksen mukaan asetuksella voitaisiin säätää tarkemmin elintarvikehuoneistolle ja elintarvikkeiden kuljetusvälineille asetettavista terveydellisistä vaatimuksista.

Pykälän 2 momentti sisältäisi valtuudet antaa asetuksessa määräyksiä koko elintarvikeketjusta 33 §:n mukaisesti elintarvikkeiden valmistuksesta käyttöön saakka terveyshaittojen estämiseksi sekä 36 §:ssä tarkoitetusta toiminnanharjoittajan omavalvonnasta.

Pykälän 3 momentin mukaan asetuksella voitaisiin lisäksi säätää tarkemmin elintarvikkeiden myynnistä ulkotilassa ja suuressa yleisötilaisuudessa sekä myynnistä ja luovutuksesta muusta kuin elintarvikehuoneistosta.

41 §. Tarkemmat ohjeet ja määräykset. Pykälän mukaan sosiaali- ja terveysministeriö voisi antaa tarkempia ohjeita ja määräyksiä elintarvikkeiden myynnistä ja luovutuksesta ulkotilassa sekä muusta kuin elintarvikehuoneistosta ja elintarvikkeita käsittelevälle henkilöstölle asetettavista hygieenisistä vaatimuksista.

9 luku. Hautausmaat ja hautaaminen

42 §. Hautaamisesta aiheutuva terveyshaitta. Pykälän mukaan alueen käyttö hautaamiseen voitaisiin kieltää, milloin siitä havaitaan aiheutuvan terveyshaittaa. Ennen kieltopäätöksen antamista alueen omistaja olisi velvoitettava poistamaan terveyshaitta.

Nykyisessä terveydenhoitolaissa toimivalta on ehdotetun pykälän mukaisessa asiassa säädetty lääninhallitukselle. Ehdotuksessa tehtävä on siirretty kunnan terveydensuojeluviranomaiselle, joka muiltakin osin huolehtii terveydensuojelusta alueellaan.

43 §. Asetuksenantovaltuus. Ehdotuksen mukaan asetuksella voidaan antaa tarkempia säännöksiä hautaamiseen käytettävistä alueista sekä hautaamisesta, ruumiin kuljettamisesta samaten kuin haudatun ruumiin siirtämisen edellytyksistä. Ehdotus vastaa tältä osin nykyistä terveydenhoitolakia.

10 luku. Tiedonhankinta, tarkastus ja valvonta

44 §. Tiedonsaantioikeus. Pykälä sisältää säännöksen, jonka mukaan toiminnan harjoittajan tai henkilön, jota terveydensuojelulain säännökset koskevat, on annettava kunnan terveydensuojeluviranomaiselle lain noudattamisen valvonnassa tarpeellisia tietoja. Tiedot olisi annettava terveydensuojeluviranomaisen määräämässä kohtuullisessa ajassa.

Ehdotus sisältää myös toiminnanharjoittajalle sekä yleisötilaisuuden järjestäjälle velvoitteen ilmoittaa kunnan terveydensuojeluviranomaiselle viivytyksettä terveydensuojelun kannalta merkityksellisestä onnettomuudesta tai muusta toiminnan häiriöstä. Antamansa ilmoituksen yhteydessä toiminnanharjoittajan tai yleisötilaisuuden järjestäjän olisi lisäksi ilmoitettava niistä toimenpiteistä, joihin hän on ryhtynyt terveyshaittojen ehkäisemiseksi tai rajoittamiseksi.

Terveydensuojelun kannalta merkityksellisistä onnettomuuksista saamansa tiedon perusteella terveydensuojeluviranomainen voi käynnistää tarvittavat toimenpiteet onnettomuuden vaikutusten seuraamiseksi sekä rajoittamiseksi.

45 §. Tarkastusoikeus. Pykälä antaa terveydensuojeluviranomaiselle oikeuden päästä terveydensuojelulain valvonnan kannalta tarpeellisiin, toiminnanharjoittajan hallitsemiin tiloihin ja rakennuksiin. Koska toiminnanharjoittajan antamat suulliset tai kirjalliset tiedot saattavat valvonnan kannalta joskus olla riittämättömiä tai käsitystä toiminnan laadusta ja luonteesta on muutoin vaikea saada, terveydensuojeluviranomaisella on tarpeellista olla oikeus päästä tiloihin, joissa toimintaa harjoitetaan. Terveydensuojeluviranomaisella olisi myös mahdollisuus saada valvontakohteesta muilla viranomaisilla jo olemassa olevaa tietoa lain 47 §:n nojalla liike- tai ammattisalaisuuden estämättä.

Terveydensuojeluviranomaisen tulee myös saada toiminnanharjoittajalta kaikki se tieto, joka on valvonnan kannalta tarpeellista ja jonka toiminnanharjoittaja on saanut esimerkiksi itse tekemiensä tai suorituttamiensa mittausten tai tutkimusten perusteella. Myös tiedot esimerkiksi valmistusmenetelmistä ja -laitteistoista, raaka-aineista ja prosessien päästöistä tulee antaa terveydensuojeluviranomaiselle, mikäli näillä tiedoilla on oleellista merkitystä arvioitaessa toiminnan väestölle tai yksilölle aiheuttamaa altistusta terveydellisille haittatekijöille toiminnan vaikutusalueella.

Tarkastusoikeus sisältäisi myös terveydensuojeluviranomaisen oikeuden ottaa tarpeellisia näytteitä.

Ensisijaisesti olisi valvonta kuitenkin pyrittävä hoitamaan toiminnanharjoittajalta hankittavilla tiedoilla ja asiakirjoilla sekä tarkastuksilla. Vasta jos näin hankittavien tietojen ja asiakirjojen sekä toimeenpantujen tarkastusten ei katsottaisi olevan lain noudattamisen valvonnan kannalta riittäviä, valvontaviranomaisella olisi oikeus vaatia toiminnanharjoittajalta tarpeellisia näytteitä.

Yksityisellä henkilöllä ei ole yleistä velvollisuutta alistua viranomaisten toimittamiin tarkastuksiin. Viranomainen voi vain nimenomaisen säännöksen nojalla suorittaa tarkastuksia yksityisen henkilön luona.

46 §. Asunnontarkastus. Pykälään ehdotetaan sisällytettäväksi asunnontarkastusta koskeva säännös. Edellytyksenä yksityiselle kuuluvan asunnon tarkastukselle olisi, että viranomaisella olisi perusteltu syy epäillä asunnosta aiheutuvan terveyshaittaa. Jos tarkastus tehdään asukkaan tahdon vastaisesti, tarkastusta suorittavalla on oltava kirjallinen, terveydensuojeluviranomaisen antama määräys tarkastuksen tekemisestä. Kunnan terveydensuojeluviranomainen voi siirtää määräyksen antamisen alaiselleen viranhaltijalle, esimerkiksi terveysvalvonnan johtajalle (7 §).

47 §. Tiedonsaanti toiselta viranomaiselta. Terveydensuojelusta vastaavat kunnan terveydensuojeluviranomaisen lisäksi myös eräät muut kunnan ja valtion viranomaiset. Tämän vuoksi pykälässä ehdotetaan, että kunnan ja valtion viranomaiset olisivat velvollisia antamaan tietoja kunnan terveydensuojeluviranomaiselle salassapitosäännöksistä riippumatta. ETA-sopimus edellyttää muun muassa elintarvikevalvontaa ja talousvettä koskevien tietojen toimittamista EU:lle. Tämä vaatii elintarvikevalvontaa ja talousvettä koskevan valvonta-aineiston keräämistä kunnista. Tätä varten on pykälän 2 momenttiin otettu säännös, joka velvoittaa kunnalliset terveydensuojeluviranomaiset toimittamaan tarpeellisia tietoja valtion viranomaiselle.

48 §. Virka-apu. Pykälän mukaan poliisin sekä lääninhallituksen olisi annettava kunnan terveydensuojeluviranomaiselle virka-apua terveydensuojelulain sekä sen nojalla annettujen säännösten ja määräysten täytäntöönpanemiseksi. Kunnan terveydensuojeluviranomainen voi pyytää lääninhallituksen toimenpidettä asianomaisen velvoittamiseksi poistamaan terveyshaitta tai lääninhallitusta antamaan asiantuntija-apua oikeuden päätöksen toimeenpanemiseksi.

11 luku. Tutkimuslaboratoriot ja maksut

49 §. Tutkimuslaboratoriot. Pykälän mukaan terveydensuojelulain ja sen nojalla annettujen säännösten ja määräysten edellyttämiä, viranomaisille tarkoitettuja tutkimuksia tekevällä laboratoriolla tulee olla riittävä asiantuntemus ja valmiudet. Laboratorion olisi henkilökuntansa, tilojensa ja laitteittensa puolesta oltava tarkoitukseensa soveltuva ja sen on toiminnassaan muutoinkin noudatettava hyvää laboratoriokäytäntöä. Terveydensuojelun piiriin kuuluvia tutkimuksia tekevien laboratorioiden tulisi osallistua tekemiensä määritysten osalta sellaisiin interkalibrointitutkimuksiin, jotka laboratorioiden laadunvarmistuksesta vastaava kotimainen tai pohjoismainen viranomainen on järjestänyt.

Sosiaali- ja terveysministeriö voisi tarvittaessa antaa tarkempia määräyksiä ja ohjeita terveydensuojeluun kuuluvia tutkimuksia tekevälle laboratoriolle.

50 §. Maksut. Kunnan käsittelemistä ilmoituksista voidaan periä maksu erityisen kunnan vahvistaman taksan mukaisesti. Maksun tulee vastata ilmoitusten käsittelystä syntyneitä kustannuksia.

Edellisen lisäksi kunta voi periä maksuja toiminnanharjoittajalta ja vesilaitokselta eräistä valvonnasta aiheutuvien kustannusten kattamiseksi. Pääsääntönä kunnallisen terveydensuojelun toteuttamisessa on kuitenkin se, että yleinen terveysvalvonta on kunnan asukkaalle maksutonta. Tällä tavoin turvataan kuntalaisten tasapuolinen kohtelu ja toisaalta turvataan kuntalaiselle mahdollisuus aina kääntyä terveysvalvonnan puoleen hänen epäillessään terveyshaitan esiintymistä esimerkiksi omassa asunnossaan. Mikäli terveydensuojeluviranomainen tekee tutkimuksia tai selvityksiä asiakkaan pyynnöstä muusta syystä kuin terveyshaitan selvittämiseksi, kunta voi periä asiakkaalta toimenpiteestä aiheutuvat näytteenotto- ja tutkimuskustannukset. Maksun suuruutta määriteltäessä kunta voi ottaa huomioon liiketaloudelliset näkökohdat.

Toiminnanharjoittajan on maksettava näytteenotto- ja tutkimuskustannukset lain 13 §:n nojalla tehdyn ilmoituksen perusteella annettujen määräysten valvonnasta. Päätettäessä esimerkiksi elintarvikehuoneiston ilmoituksen käsittelyn yhteydessä tarvittavasta valvonnasta, päätöksessä on yksilöitävä ilmoituksen nojalla tehtävät tarkastukset näytteenottoineen ja tutkimuksineen. Tätä menettelyä voidaan kutsua ilmoituksen johdosta tehdyksi valvontasuunnitelmaksi, ja sen toteuttamisesta voidaan periä toiminnanharjoittajalta maksu, mikäli suunnitelman mukainen valvonta tehdään kunnan toimesta. Terveydensuojeluviranomaisen asianomaiseen kohteeseen tekemä muu valvonta, joka kuuluu niin sanotun yleisen terveysvalvonnan piiriin, on toiminnanharjoittajalle edelleenkin maksutonta.

Näytteenotto- ja tutkimuskustannukset on maksettava myös lain 18 §:n nojalla tehdyn vesilaitosilmoituksen käsittelystä ja ilmoituksen nojalla annettujen määräysten valvonnasta edellyttäen, että niistä aiheutuu kunnalle kustannuksia. Nykyisen terveydenhoitolain mukaan talousveden laadunvalvonnan kustannukset on vesilaitoksen itsensä maksettava. Vastaava periaate sisältyy lain 20 §:ään ja siitä kunnalle aiheutuvista kustannuksista voidaan periä korvaus vesilaitokselta ja kaupanpitoa varten pakattavan talousveden valmistajalta.

Niin ikään on näytteenotto- ja tutkimuskustannukset maksettava lain 29 §:n edellyttämästä uimaloiden, kylpylöiden, uimahallien ja vastaavien yleisten altaiden veden säännöllisestä valvonnasta. Maksu peritään yleensä altaan omistajalta tai haltijalta. Yleisten uimarantojen veden säännöllisestä valvonnasta ja siitä aiheutuvista kustannuksista vastaa kunnan terveydensuojeluviranomainen.

12 luku. Kiellot ja määräykset

51 §. Kunnalliset terveydensuojelumääräykset. Nykyisen terveydenhoitolain 82 §:n mukaan terveyslautakunnalla on oikeus terveysviranomaisen toimittaman tarkastuksen nojalla antaa määräyksiä, jotka ovat välttämättömiä terveydellisen haitan poistamiseksi. Terveysviranomaisilla on terveydenhoitolain lisäksi usean eri lain nojalla oikeus puuttua terveyshaittaa aiheuttavaan toimintaan. Lihantarkastuslain ja maidontarkastuslain sekä elintarvikelain nojalla terveyslautakunta voi kieltää sellaisen elintarvikkeen kulutukseen luovuttamisen, joka voi aiheuttaa terveyshaittaa. Terveysviranomaisten ohella myös rakennus- ja ympäristönsuojeluviranomaisilla on valta muun muassa rakennuslain ja ympäristönsuojelun lakien nojalla puuttua terveyshaittaa aiheuttavaan toimintaan. Myös työturvallisuuslaissa on säädetty mahdollisuus puuttua työssä aiheutuvaan terveyshaittaa aiheuttavaan toimintaan, antaa kieltoja ja rajoituksia.

Terveydensuojelulain nojalla kunnan terveydensuojeluviranomainen voisi edelleen antaa yksittäisiä, asianomaiselle tarkoitettuja kieltoja ja määräyksiä, jotka ovat välttämättömiä terveyshaitan syntymisen ehkäisemiseksi. Kunnan terveydensuojeluviranomainen ei kuitenkaan voisi antaa määäräyksiä tai kieltoja sellaiselle toiminnalle, jolle on ympäristölupamenettelylain nojalla myönnetty ympäristölupa. Tällaisissa tapauksissa terveydensuojeluviranomaisen tulisi saattaa havaitsemansa epäkohta ympäristölupaviranomaisen tietoon tarvittavia toimenpiteitä varten. Sen sijaan terveydensuojeluviranomainen voisi antaa määräyksiä ja kieltoja lainvoimaisen, 15 §:n mukaisen päätöksen perusteella toimivalle laitokselle tai toiminnalle, mikäli siitä todetaan toiminnan käynnistyttyä aiheutuvan terveyshaittaa. Muilta osin pykälässä tarkoitetut määräykset ja kiellot tulisivat pääasiassa sovellettaviksi tapauksissa, joista kunnan terveydensuojeluviranomainen ei olisi antanut yksityiskohtaisia määräyksiä lain muiden valtuussäännösten nojalla. Pykälää sovellettaisiin tapauksiin, joissa olemassa oleva terveyshaitta on todennettu lääkärin lausunnon perusteella tai ympäristöstä on tehty mittauksia, tutkimuksia tai selvityksiä, jotka osoittavat ympäristön pilaantuneen tai pilaantuvan siinä määrin, että siitä voi aiheutua terveyshaittaa.

Ehdotettu säännös on siten tarkoitettu pääasiallisesti sovellettavaksi samanlaisissa tilanteissa kuin nykyisen terveydenhoitolain 82 §. Kunnan terveydensuojeluviranomaisten toimia edellyttäisivät siten esimerkiksi tilanteet, joissa laitoksen prosessista on joutunut häiriön tai tavanomaisen toiminnan seurauksena kemiallista ainetta ilmaan tai juomaveteen siinä määrin, että siitä voi aiheutua terveyshaittaa. Samoin kunnan terveydensuojeluviranomainen voisi antaa määräyksiä, jos vilkkaan liikenneväylän läheisyydessä sijaitsevan leikkipaikan lapsille aiheutuu ilman saasteista terveyshaittaa, jätevesiä on sekoittunut juomaveteen sekä asuinhuoneistoon tunkeutuu diskon tai muun melulähteen aiheuttamaa melua siinä määrin, että siitä aiheutuu terveyshaittaa. Kuten nykyisen terveydenhoitolain nojalla kielto tai määräys tulisi perustua ensisijassa terveysviranomaisen tekemään tutkimukseen tai mittaukseen tai muuhun haitan olemassaoloa kuvaavaan luotettavaan tietoon.

Kunnan terveydensuojeluviranomaisen antama kielto tai rajoitus voisi olla luonnollisesti voimassa vain niin kauan kuin riski terveyshaitan kannalta olisi olemassa. Kunnan terveydensuojeluviranomainen ei myöskään saisi terveydensuojelua toteuttaessaan asettaa perusteettomia velvoitteita, vaan niiden tulisi pohjautua käytettävissä olevaan, terveydensuojeluviranomaisen hankkimaan tietoon ja olla oikeassa suhteessa vaarannettavan oikeushyvän laajuuteen ja merkitykseen. Terveydensuojeluviranomainen ei saisi tarpeettomasti puuttua yksityisen henkilön elinolosuhteisiin. Puuttuminen olisi terveydensuojelulain nojalla erityisesti perusteltua silloin, kun henkilö toiminnallaan tai laiminlyömällä toimimisvelvoitteen vaarantaa myös muiden terveyden. Ennen määräyksen tai kiellon antamista terveydensuojeluviranomaisen on kuultava asianosaisia, haitan aiheuttajaa ja siitä kärsiviä.

Pykälän 2 momentti sisältää nykyisen terveydenhoitolain 82 §:n 2 momentin mukaisen kiiretoimia koskevan säännöksen. Siitä riippumatta, mitä ehdotuksen 7 §:ssä säädetään kunnan terveydensuojeluviranomaisen puhevallasta tai mitä siitä on määrätty kunnan johtosäännössä, terveydensuojelulain mukaista toimintaa johtava viranhaltija on ehdotuksen mukaan oikeutettu antamaan kiireellisessä tapauksessa tarvittavat määräykset terveyshaitan syntymisen ehkäisemiseksi.

Kiiretoimia edellyttävät tilanteet, joissa olisi jo todettu terveyshaitta, tai joiden jatkuessa terveyshaitan syntyminen olisi niin ilmeinen, ettei voida odottaa kunnan terveydensuojeluviranomaisen kokoontumista päätöksentekoa varten. Tällaisia tekijöitä tai olosuhteita ovat esimerkiksi laitoksen puhdistusjärjestelmän pettämisen seurauksena terveydelle vaarallisen aineen pääsy ympäröivän asutuksen ilmaan, viemärin rikkoutumisesta aiheutunut jätevesien valuminen talousvetenä käytettävään pohjaveteen tai elintarvikkeessa todettu myrkyllinen aine.

Kiellosta tai määräyksestä on ehdotuksen mukaan viipymättä ilmoitettava kunnan terveydensuojeluviranomaiselle. Ilmoituksen saatuaan kunnan terveydensuojeluviranomainen voisi päättää jatkotoimenpiteistä.

Pykälän 3 momentin nojalla kunnan terveydensuojeluviranomainen voisi antaa yleisiä määräyksiä terveydensuojelulain toimeenpanoa koskevassa asiassa kunnan alueella. Tällainen määräys olisi esimerkiksi käymälöiden tai muiden vastaavien sijoittelua ja määriä koskeva määräys yleisillä alueilla.

52 §. Sosiaali- ja terveysministeriön ja lääninhallituksen määräykset. Eräissä tilanteissa terveyshaitan syntymisen ehkäisemiseksi tarvittavat toimenpiteet on toteutettava usean kunnan tai usean läänin alueella viivytyksettä. Pykälässä ehdotetaan nykyisen terveydenhoitolain mukaisesti, että läänin alueella lääninhallituksella sekä yleisesti sosiaali- ja terveysministeriöllä olisi oikeus antaa tarvittavat määräykset. Määräystenantamisoikeus on rajoitettu koskemaan vain välttämättömiä toimenpiteitä laajalle ulottuvien tai muutoin merkityksellisten terveyshaittojen estämiseksi. Tällainen olisi esimerkiksi poikkeuksellinen, usean kunnan alueelle toimintansa ulottavan laitoksen toimintahäiriön aiheuttama terveydellinen vaaratilanne tai veden välityksellä laajalle leviävän tartunnan estäminen.

Sosiaali- ja terveysministeriö voisi antaa määräyksiä esimerkiksi silloin, kun uusien tutkimustulosten tai muualta saatujen tietojen perusteella todetaan sellaisen vaaratekijän olevan olemassa, joka edellyttää välittömiä toimenpiteitä koko maassa. Sosiaali- ja terveysministeriö ja lääninhallitus eivät kuitenkaan voisi antaa määräyksiä, jotka koskevat luvan tai ilmoituksenvaraisten laitosten mahdollisesti aiheuttamia paikallisia terveyshaittoja.

Määräystä olisi mahdollista ehdotetun 53 §:n mukaan tehostaa joko uhkasakolla tai teettämisuhalla. Ehdotus vastaa nykyisen terveydenhoitolain 81 §:n periaatteita.

13 luku. Pakkokeinot ja seuraamukset

53 §. Uhkasakko sekä teettämis- ja keskeyttämisuhka. Valvontaviranomaisilla olisi pykälän 1 momentin mukaan oikeus puuttua lain ja sen nojalla annettujen säännösten tai määräysten vastaiseen toimintaan velvoittamalla asianomainen määräajassa oikaisemaan sen, mitä on säännösten vastaisesti tehty tai jätetty tekemättä.

Pykälän 2 momentin tarkoitus on antaa lääninhallitukselle ja kunnan terveydensuojeluviranomaiselle valtuudet tehostaa antamaansa kieltoa tai määräystä uhkasakolla tai uhalla, että tekemättä jätetty toimenpide teetetään laiminlyöjän kustannuksella. Tässä tarkoitetussa asiassa sovellettaisiin muutoin, mitä uhkasakkolaissa (1113/90) säädetään.

54 §. Terveyden vaarantamisrikkomus ja terveyden vaarantamisrikos. Pykälän 1 momentissa kuvataan terveyden vaarantamisrikkomuksen tunnusmerkistö. Rangaistuksena terveyden vaarantamisrikkomuksesta olisi sakko.

Jos 1 momentissa tarkoitettu teko on tehty tahallaan tai törkeästä huolimattomuudesta ja teolla on aiheutettu terveydelle haittaa, 2 momentissa säädettäisiin terveyden vaarantamisrikoksesta rangaistuksena sakkoa tai vankeutta enintään kuusi kuukautta.

55 §. Salassapitovelvollisuuden rikkominen. Lakiehdotuksen 59 §:n 1 momentissa tarkoitetun salassapitovelvollisuuden rikkominen olisi rangaistava sakolla tai enintään kuuden kuukauden vankeudella.

14 luku. Muutoksenhaku ja päätöksen täytäntöönpano

56 §. Muutoksenhaku. Muutosta kunnan terveydensuojeluviranomaisen ehdotetun lain nojalla antamaan päätökseen haetaan valittamalla lääninoikeuteen noudattaen mitä muutoksenhausta hallintoasioissa annetussa laissa (154/50) säädetään. Jos päätösvaltaa on 7 §:n mukaan siirretty viranhaltijalle, haetaan muutosta lääninoikeudesta.

Muutosta 9 §:ssä tarkoitettuun sijoituslupaan sekä sijoituslupaa koskeviin 11 ja 12 §:ssä tarkoitettuihin päätöksiin haettaisiin noudattamalla, mitä ympäristölupamenettelylaissa säädetään.

57 §. Täytäntöönpano. Pykälän mukaan 53 §:n ja 51 §:n 2 momentin nojalla tehtävissä päätöksissä voitaisiin määrätä, että päätöstä on noudatettava muutoksenhausta huolimatta, jollei valitusviranomainen toisin määrää.

15 luku. Erinäisiä säännöksiä

58 §. Valtionosuus kunnille. Kunnan ehdotetun lain nojalla järjestämään toimintaan sovellettaisiin sosiaali- ja terveydenhuollon suunnittelusta ja valtionosuudesta annettua lakia (732/92).

59 §. Salassapitovelvollisuus. Pykälän mukaan lain noudattamisen valvontaa tai muita laissa tarkoitettuja tehtäviä hoitavilla henkilöillä olisi velvollisuus pitää salassa sellaisia tehtävissään saamiaan tietoja, jotka koskevat yksityisen tai yhteisön taloudellista asemaa taikka liike- tai ammattisalaisuutta taikka yksityisen henkilökohtaisia oloja. Edellä mainittuja seikkoja koskevia tietoja ei saisi antaa sivullisille eikä myöskään käyttää yksityisesti hyödyksi ilman asianomaisen yhteisön tai henkilön suostumusta.

Salassapitovelvollisuus ei estäisi antamasta valvontaviranomaisille valvonnan kannalta tarpeellisia tietoja ja asiakirjoja eikä myöskään tietojen ja asiakirjojen antamista syyttäjä- tai poliisiviranomaisille.

60 §. Tarkemmat säännökset. Tarkemmat säännökset ehdotetun lain täytäntöönpanosta annettaisiin asetuksella.

16 luku. Voimaantulo- ja siirtymäsäännökset

61 §. Voimaantulo. Laki ehdotetaan tulevaksi voimaan mahdollisimman pian sen hyväksymisen ja vahvistamisen jälkeen. Samalla kumottaisiin terveydenhoitolaki siihen myöhemmin tehtyine muutoksineen.

62 §. Siirtymäsäännökset. Tämän lain voimaan tullessa vireillä olevat asiat käsitellään tämän lain voimaan tullessa voimassa olleiden säännösten mukaisesti.

Toimintaan, jonka harjoittamiseen on saatu terveydenhoitolain edellyttämä hyväksyntä tai lupa, ei tarvitse tehdä terveydensuojelulain edellyttämää ilmoitusta. Kuitenkin terveydenhoitolain 26 §:n nojalla annettu lupa lakkaa olemasta voimassa viiden vuoden kuluttua tämän lain voimaantulosta, jollei toimintaa sitä ennen ole aloitettu.

1.2. Ympäristölupamenettelylaki

Ympäristölupamenettelylain 2 §:ää ehdotetaan muutettavaksi siten, että sijoituspaikan hyväksymistä koskevan ratkaisun osalta viitataan terveydenhoitolain sijasta terveydensuojelulakiin.

Asetuksella säädettäisiin sijoituslupaa edellyttävästä toiminnasta ja sijoituspaikan hyväksymisen terveydellisistä edellytyksistä. Lisäksi asetuksella annettaisiin tarkemmat säännökset laissa tarkoitetusta ilmoitusmenettelystä. Asetuksella annettaisiin myös ETA-sopimuksen lisäpöytäkirjan elintarvikkeiden yleishygieniadirektiivin toimeenpanoon liittyvät elintarvikkeita koskevat tarkemmat säännökset.

Sosiaali- ja terveysministeriö antaisi tarvittaessa yleisiä ohjeita terveyshaittojen arvioimisesta sekä talousveden laatuvaatimuksista sekä veden laatuun vaikuttavista seikoista samoin kuin talousveden säännöllisestä valvonnasta ja tarvittavista tutkimuksista. Lisäksi ministeriö voisi antaa tarkempia ohjeita ja määräyksiä elintarvikkeiden myynnin terveydellisistä edellytyksistä ulkotilassa ja yleisötilaisuudessa sekä elintarvikkeiden myynnistä ja luovutuksesta muusta kuin elintarvikehuoneistosta. Sosiaali- ja terveysministeriö antaisi tarvittaessa tarkemmat määräykset terveydensuojeluun kuuluvia tutkimuksia tekeville laboratorioille.

Lait tarkoitetaan tuleviksi voimaan mahdollisimman pian sen jälkeen kun eduskunta on ne hyväksynyt ja ne on vahvistettu.

Edellä esitetyn perusteella annetaan Eduskunnalle seuraavat lakiesitykset.