Esityksessä ehdotetaan säädettäväksi uusi varainsiirtoverolaki, jolla korvattaisiin leimaverolain lainhuudatusleimaveroa, vuokraoikeuden siirtoleimaveroa sekä osakkeiden siirtoleimaveroa koskevat säännökset. Lisäksi ehdotetaan muutoksia leimaverolain kiinnitysleimaveroa ja saamistodisteiden leimaveroa koskeviin säännöksiin, rikoslain verorikkomusta koskevaan säännökseen sekä eräitä teknisluonteisia tarkistuksia uuteen maakaareen. Esitys liittyy vuoden 1997 alusta voimaan tulevaan maakaaren kokonaisuudistukseen.

Ehdotus merkitsisi varainsiirtoihin kohdistuvan leimaverotuksen rakenteellista kokonaisuudistusta. Varainsiirtoverolaki sisältäisi leimaverolakiin verrattuna merkittäviä muutoksia veron kohteen määrittelyyn, verovelvollisuuteen, verovastuuseen sekä veron suorittamistapaan, muihin menettelysäännöksiin ja muutoksenhakuun.

Veroa olisi suoritettava kiinteistön tai arvopaperin luovutuksesta. Kiinteistöön rinnastettaisiin myös määräala. Vero olisi suoritettava myös vuokratontin ja sillä olevien rakennusten luovutuksesta siitä riippumatta, kuka on vuokranantaja. Nykyisin vero peritään vain, jos vuokranantajana on kaupunki.

Veroa olisi lisäksi suoritettava kiinteistön käyttöä pysyvästi palvelevan rakennuksen tai rakennelman luovutuksesta, vaikka se tapahtuisi erillään kiinteistön tai vuokraoikeuden luovutuksesta.

Kiinteistön ja rakennuksen luovutuksesta olisi suoritettava veroa 4 prosenttia kauppahinnasta tai muun vastikkeen arvosta. Jos luovutus tapahtuu pääomansijoituksena yhtiöön tai yksityisottona tai varojen jakona yhtiöstä, vero laskettaisiin luovutettavan omaisuuden käyvästä arvosta. Leimaverolain mukaan vero on 4―6 prosenttia omaisuuden arvosta. Leimaverolakiin sisältyvästä eräiden lähisukulaisten välisiin luovutuksiin sovellettavasta 50 prosentilla alennetusta verosta luovuttaisiin. Kauppahinnan tai vastikkeen arvon käyttäminen veron laskentaperusteena selkeyttäisi veron määrän laskemista. Kiinteistön verotusarvotodistuksen esittämisvelvollisuudesta lainhuutoa haettaessa luovuttaisiin. Hakijan olisi kuitenkin esitettävä lääninveroviraston lausunto vastikkeen arvosta silloin, kun vastikkeena käytetään muuta kuin rahaa tai rahasaamista.

Arvopapereiden luovutuksista verokanta olisi 1,6 prosenttia. Veron perimispohjaa laajennettaisiin siten, että osakkeita vaihdettaessa vero olisi suoritettava niin kuin kahdesta luovutuksesta. Arvopaperiin rinnastettaisiin myös rekisteröimättömän yhteisön liikkeeseen laskema arvopaperi. Leimaverolain mukaista arvopapereiden julkisen kaupankäynnin verovapautta sovellettaisiin myös varainsiirtoverotuksessa.

Arvopaperikaupassa veron suorittaisi aina arvopaperin ostaja. Arvopaperikauppiaan vastuuta koskevia säännöksiä ehdotetaan muutettaviksi. Luovutukseen osallinen arvopaperikauppias olisi velvollinen perimään veron luovutuksensaajalta luovutussopimuksen tekemisen yhteydessä ja tilittämään perimänsä varat veronsaajalle, mikä poistaisi välittäjän vastuuseen nykyisin liittyvät oikeusturvapuutteet. Myyjän vastuusta verosta luovuttaisiin lukuun ottamatta tilanteita, joissa myyjä on velvollinen perimään veron luovutuksensaajalta.

Verotusmenettelyä uudistettaisiin siten, että varainsiirtoverotus olisi itseverotusta myös kiinteistön luovutusten verottamisessa. Vero olisi suoritettava oma-aloitteisesti viimeistään lainhuutoa tai kirjaamista haettaessa. Kirjaamisviranomainen tarkistaisi, että veroa on suoritettu riittävä määrä, mutta ei tekisi verotuspäätöstä.

Muutoksenhakujärjestelmää selkeytettäisiin ja yhtenäistettäisiin. Muutosta haettaisiin lääninveroviraston päätökseen 30 päivässä tiedoksisaannista. Leimaverolain mukaisesta oikaisumenettelystä luovuttaisiin. Sen sijasta lääninveroviraston olisi omasta aloitteestaan oikaistava päätös, jos se valituksen johdosta toteaisi, että päätös on vero- tai vastuuvelvollisen vahingoksi virheellinen.

Leimaverolain kiinteistökiinnitystä ja saamistodisteiden leimaveroa koskevia säännöksiä muutettaisiin maakaariuudistukseen liittyvään panttikirjajärjestelmään siirtymisen johdosta. Haettaessa kiinnitystä maakaaressa tarkoitettuun kiinnityskelpoiseen omaisuuteen leimaveroa olisi suoritettava 1,5 prosenttia kiinnityksen pääomasta, kuten velkakiinnityksessäkin. Kiinnityksestä todistukseksi annettavalla panttikirjalla olisi saamistodisteiden leimaverotuksessa samanlainen asema kuin nykyisin kiinnitetyllä haltijavelkakirjalla kahden velkakirjan järjestelmässä. Lainasopimus, jonka vakuutena on säädettyyn määrään leimattu panttikirja, olisi vapaa saamistodisteiden leimaverosta siltä pääoman osalta, joka vastaa panttikirjan pääomaa.

Lait ovat tarkoitetut tulemaan voimaan vuoden 1997 alusta samanaikaisesti uuden maakaaren voimaantulon kanssa. Varainsiirtoverolakia sovellettaisiin sen voimaantulon jälkeen tehtyihin luovutuksiin. Alennettua verokantaa sovellettaisiin kuitenkin 1 päivänä heinäkuuta 1996 tai sen jälkeen, mutta ennen lain voimaantuloa tehtyihin leimaverollisiin luovutuksiin, jotka eivät oikeuta leimaverolain sukulaisuusalennukseen.

Esitys liittyy valtion vuoden 1997 talousarvioesitykseen ja on tarkoitettu käsiteltäväksi sen yhteydessä.

1.1. Omaisuuden siirtoihin kohdistuva leimavero

Veron kohde ja määrä

Leimaveron alaiset omaisuuden siirrot jakautuvat kolmeen toisistaan poikkeavaan ryhmään sekä luovutuksen kohteen että verotusmenettelyn suhteen.

Lainhuudatusleimavero. Leimaverolain 16 §:n mukaan kiinteistön omistusoikeuden luovutuskirjasta on lainhuutoa haettaessa suoritettava leimaveroa 4―6 prosenttia riippuen luovutetun omaisuuden arvosta (jäljempänä lainhuutoleimavero). Nykyisin 6 prosentin vero peritään yli 200 000 markan arvoisista kiinteistöistä. Leimaverolain 17 §:ssä tarkoitetuissa sukulaisluovutuksissa leimaveroa on suoritettava puolet mainitusta määrästä.

Veron suorittamisvelvollisuuden kytkeminen omistusoikeuden kirjaamisvelvollisuuteen merkitsee, että veroa on 16 §:n nojalla suoritettava vain niistä saannoista, jotka on kirjattava. Lainhuudatuksesta ja kiinteistönsaannon moittimisajasta annetun lain (86/30, jäljempänä lainhuudatuslaki) 1 §:n mukaan jokainen, joka on saanut omistusoikeuden kiinteistöön, on velvollinen hakemaan saannolleen lainhuudon. Lainhuudatuslaissa kiinteistöllä tarkoitetaan kiinteistörekisteriin kiinteistöksi merkittyä itsenäistä rekisteriyksikköä eli tilaa ja tonttia. Määräala on lainhuudatuskelpoinen vasta sen jälkeen, kun se on muodostettu kiinteistöksi ja merkitty kiinteistörekisteriin.

Vero määräytyy 20 §:n mukaan saantokirjakohtaisesti siten, että jos samalla luovutuskirjalla luovutetaan useita kiinteistöjä, vero on suoritettava yhteenlasketun arvon perusteella. Tällä on merkitystä veron progressiivisuuden vuoksi.

Leimaverolain 23 §:n 1 momentin mukaan luovutuskirja on varustettava leimalla oikeuden arvion mukaan, kun omaisuuden arvoa ei mainita tai kun se on ilmeisesti määrätty liian alhaiseksi. Ensisijaisesti vero lasketaan siten luovutuskirjassa mainitusta arvosta. Jos arvoa ei mainita luovutuskirjassa tai jos arvo on merkitty liian alhaiseksi, vero määrätään käytännössä varallisuusverotuksessa sovellettavan verotusarvon perusteella. Hakijan on hankittava lääninverovirastosta todistus kiinteistön verotusarvosta ja liitettävä se lainhuutohakemukseen.

Vuokraoikeuden siirtoleimavero. Toisen ryhmän leimaverollisia omaisuuden siirtoja muodostavat leimaverolain 26 §:ssä tarkoitettujen vuokraoikeuksien luovutukset. Lainkohdan mukaan kaupungissa olevaa vuokratonttia rakennuksineen koskevasta luovutuskirjasta on suoritettava leimaveroa, kun siirto ilmoitetaan kunnalliselle viranomaiselle. Säännös edellyttää, että maapohjan vuokralle antajana on ennen vuotta 1977 perustettu kaupunki, jonka alueella maapohja rakennuksineen sijaitsee. Vuokratonttia rakennuksineen koskevan luovutuskirjan leimaamisessa noudatetaan soveltuvin osin kiinteistön kauppakirjan leimaamista koskevia säännöksiä.

Arvopapereiden siirtoleimavero. Omaisuuden siirtoleimaverotuksen kolmannen ryhmän muodostaa arvopapereiden siirtoleimaverotus. Leimaverolain 55 §:n mukaan myytäessä tai vaihdettaessa arvopapereita on suoritettava leimaveroa 1,6 prosenttia kauppahinnasta tai vaihtoarvosta. Arvopapereita vaihdettaessa vaihtoarvoksi katsotaan 56 §:n mukaan vaihtohetken pörssi- tai kauppa-arvo. Jos vaihtoarvot ovat erisuuruiset, leimavero on suoritettava suuremman arvon mukaan. Viimeksi mainittua säännöstä on vakiintuneen oikeuskäytännön mukaisesti tulkittu siten, että leimavero on suoritettava vain kerran, arvokkaamman arvopaperin osalta.

Veroa on suoritettava lain 54 §:ssä tarkoitetuista arvopapereista ja niitä vastaavista arvo-osuuksista. Veroa ei kuitenkaan 55 §:n mukaan ole suoritettava myytäessä tai vaihdettaessa pörssiarvopapereita tai markkina-arvopapereita arvopaperipörssissä.

Verotusmenettely

Lainhuutoleimaverotus ja vuokraoikeuden siirtoleimaverotus perustuvat viranomaisen suorittamaan veron määräämistoimenpiteeseen, arvopapereiden siirtoleimaverotus on sen sijaan itseverotusta.

Lainhuutoleimaverotus. Lainhuutoleimaverotus kytkeytyy kiinteästi kirjaamismenettelyyn. Veron määrää lainhuudatusviranomainen eli käräjäoikeus. Vero on suoritettava ennen lainhuudon hakemista. Lainhuutoa on haettava määräajassa, joka on pääsäännön mukaan entisten kihlakunnanoikeuksien alueella kuusi ja raastuvanoikeuksien alueella kolme kuukautta omistusoikeuden siirtymisestä. Kiinteistön määräala voidaan lainhuudattaa vasta sen jälkeen, kun se on lohkottu ja merkitty itsenäisenä tilana kiinteistörekisteriin. Lainhuudatusaikoja pidentävät kunnan etuosto-oikeudelle ja maanhankintaluvan myöntämiselle varatut kolmen kuukauden määräajat.

Selvitys veron suorittamisesta on liitettävä hakemukseen sillä uhalla, että hakemusta ei oteta vastaan. Hakijan on siten lähtökohtaisesti suoritettava vero itse. Jos kirjaamisviranomainen hakemusta vastaanottaessaan havaitsee, että veroa ei ole suoritettu riittävästi, asiakirjat palautetaan hakijalle ja tätä kehotetaan suorittamaan vero. Hakemus tulee vireille vasta sen jälkeen, kun vero on suoritettu. Kirjaamisviranomaisen päätös on samalla verotuspäätös. Asiakirjavihkoon merkitään suoritetun leimaveron määrä tai, jos leimaveroa ei ole suoritettava, sen peruste.

Ulosottotoimin myydystä kiinteistöstä kauppakirjan leimaa kuitenkin ulosottomies. Tällöinkin luovutuksensaaja on velvollinen huudattamaan saantonsa.

Jos lainhuutoa ei haeta määräajassa, leimaveron määrää on leimaverolain 19 §:n mukaan korotettava 20 prosentilla siltä kalenterivuoden puoliskolta, jonka kuluessa lainhuutoa olisi viimeistään ollut haettava, ja jokaiselta seuraavalta kalenterivuoden puoliskolta, paitsi siltä, jonka aikana lainhuutoa haetaan, kuitenkin enintään 100 prosenttia. Korotus on luonteeltaan kirjaamisen laiminlyönnin johdosta määrättävä sanktio, jonka tarkoituksena on kannustaa luovutuksensaajia täyttämään lainhuudatusvelvollisuutensa. Korotuksen tarkoituksen mukaisesti se määrätään silloinkin, kun itse leimavero on suoritettu lainhuudatukselle säädetyssä määräajassa.

Jos kiinteistö on useamman kerran luovutettu ennen kuin lainhuutoa haetaan, on jokaisesta aikaisemmastakin luovutuksesta suoritettava säädetty leimavero korotuksineen lainhuutoa haettaessa, ei kuitenkaan, jos luovutus tapahtuu ulosottotoimin.

Vuokraoikeuden siirtoleimavero. Vuokraoikeuden siirtoleimaveron määräämisessä asianomainen kunnan viranomainen on asetettu samanlaiseen asemaan kuin lainhuudatusviranomainen lainhuutoasian yhteydessä. Vuokraoikeuden siirrosta suoritettavan leimaveron määrää kunnan viranomainen, jolle siirrosta ilmoitetaan. Vuokraoikeuden siirto on ilmoitettava ja vero suoritettava kolmen kuukauden kuluessa omistusoikeuden siirtymisestä. Menettelystä ei ole leimaverolaissa tarkempia säännöksiä, vaan asia on eri kaupungeissa järjestetty epäyhtenäisesti.

Arvopapereiden siirtoleimavero. Arvopapereiden siirtoleimaverotus perustuu itseverotukseen. Arvopapereiden luovutuksesta on leimaverolain 85 §:n mukaan laadittava laskelma, josta on suoritettava laskelman mukainen leimavero. Pykälässä säädetään eri tilanteita silmällä pitäen siitä, kumpi sopimuksentekijöistä on velvollinen laatimaan laskelman ja huolehtimaan leimaveron suorittamisesta. Ensisijaisesti nämä velvollisuudet kuuluvat sopimuksen tekijänä olevalle arvopaperikauppiaalle.

Laskelma on 87 §:n mukaan esitettävä lääninverovirastolle kahden kuukauden kuluessa myynnin tai vaihdon tapahtumisesta. Asunto-osakkeiden luovutuksesta määräaika luetaan kuitenkin omistusoikeuden siirtymisestä. Laskelmaa esitettäessä lääninverovirasto valvoo veron suorittamisen oikea-aikaisuutta ja -määräisyyttä. Jos lääninverovirasto katsoo, että veroa ei ole suoritettu oikeata määrää, lääninverovirasto voi kehottaa veron suorittamiseen.

Jollei veron suorittamiseen velvollinen sen mukaisesti suorita veroa, lääninverovirasto voi 87 §:n 3 momentin nojalla maksuunpanna leimaveron veronlisäyksineen.

Pankit ja muut yhteisöt, jotka harjoittavat arvopaperikauppaa omaan lukuunsa tai komissiotoimin, voivat suorittaa leimaveron yhtenä eränä ja esittää erillisten leimaverolaskelmien sijasta niistä tehdyn yhteenvedon.

Muutoksenhaku

Leimaverotuksen muutoksenhakujärjestelmä on uudistettu välillisen verotuksen muutoksenhakujärjestelmän ja veroasioiden valituslupajärjestelmän uudistamisen yhteydessä. Lait tulivat voimaan vuoden 1994 alusta. Leimaverotuksen jälkikäteiset oikeussuojakeinot ovat palautushakemus, oikaisuhakemus ja valitus.

Jos vero on suoritettu oma-aloitteisesti ilman viranomaisen määräämistoimenpidettä, asianomaisella on mahdollisuus hakea liikaa suoritettu leimavero takaisin lääninverovirastolle osoitetulla hakemuksella leimaverolain 94―98 §:n mukaisesti. Hakemusmenettely saattaa eräissä tapauksissa tulla noudatettavaksi myös silloin, kun vero perustuu viranomaisen toimenpiteeseen, jonka perusteet ovat muuttuneet, esimerkiksi kun luovutusoikeustoimi on veron suorittamisen jälkeen peruuntunut tai käynyt mitättömäksi. Myös veron palauttaminen muutoksenhaun johdosta on leimaverolaissa hakemusperusteinen. Lisäksi vapautus leimaverosta on 97 a―97 c §:ssä tarkoitetuissa tilanteissa toteutettu palautusmenettelynä.

Muihin viranomaisen leimaveron suorittamisvelvollisuutta tai veron määrää koskeviin päätöksiin, esimerkiksi kirjaamisviranomaisen lainhuutoasiassa tekemään päätökseen ja lääninveroviraston maksuunpanopäätökseen, haetaan muutosta lääninverovirastolta kirjallisella oikaisuvaatimuksella kolmen vuoden kuluessa sen kalenterivuoden päättymisestä, jona leimavero on suoritettu tai olisi ollut suoritettava.

Lääninveroviraston palautushakemuksesta ja oikaisuvaatimuksesta antamaan päätökseen haetaan muutosta valittamalla lääninoikeuteen 30 päivässä tiedoksisaannista. Veroasiamiehen valitusaika lasketaan kuitenkin päätöksen tekemisestä.

Lääninoikeuden päätökseen haetaan muutosta valittamalla korkeimpaan hallinto-oikeuteen verotusmenettelystä annetun lain (1558/95) mukaisesti, jos korkein hallinto-oikeus myöntää valitusluvan. Muutoksenhakuaika on 60 päivää tiedoksisaannista.

1.2. Kiinnitysleimavero ja saamistodisteiden leimavero

Leimaverolain 45 §:n mukaan velkakirja tai muu saamistodiste on kiinnitystä haettaessa leimattava kiinnityksen pääomamäärän mukaan. Leimavero on 1,5 prosenttia, aluskiinnityksistä kuitenkin 0,75 prosenttia. Kiinnitysleimaveron määrää kiinnitysviranomainen eli kiinteistön sijaintipaikan alioikeus, patentti- ja rekisterihallitus taikka autorekisteri- tai alusrekisteriviranomainen. Vero on kuitenkin suoritettava oma-aloitteisesti. Jollei veroa ole suoritettu, hakemusta ei oteta vastaan.

Lain 46 §:n mukaan saamistodisteesta, josta on aiemmin kiinnitystä tai maksua haettaessa tai luotonsaannin yhteydessä suoritettu leimaveroa, on suoritettava uudelleen leimaveroa, kun se esitetään viranomaiselle kiinnityksen tai maksun saamista tai kiinnityksen uudistamista varten ainoastaan, jos samasta saamisesta ei ole aikaisemmin suoritettu leimaveroa 45 §:ssä säädettyä määrää. Säännöksen tarkoituksena on estää samaan velkasuhteeseen liittyvän leimaveron periminen uudestaan kiinnitys- tai maksunsaantivaiheessa. Säännös merkitsee toisaalta leimaveron täydentämisvelvollisuutta silloin, kun saamistodiste veroasteen noustua esitetään viranomaiselle.

Lain 48 § koskee leimaverovelvollisuutta, kun käytetään niin sanottua kahden velkakirjan järjestelmää. Säännöksen mukaan lainasopimus, jonka vakuutena on kiinnitetty ja säädettyyn määrään leimattu haltijavelkakirja, on vapaa leimaverosta siltä pääoman osalta, joka vastaa kiinnitetyn velkakirjan pääomaa. Säännöksen alkuperäisenä tarkoituksena on ollut välttää kahdenkertaisen leimaveron periminen samasta velkasuhteesta, ensin kiinnitysvaiheessa 45 §:n nojalla ja myöhemmin luotonottovaiheessa lain 47 §:n nojalla. Kiinnitettyä ja leimattua panttivelkakirjaa voidaan kuitenkin samoin vaikutuksin käyttää myös myöhemmässä luotonotossa.

Kahden velkakirjan järjestelmä on muodostunut vallitsevaksi käytännöksi pääasiassa kiinnitetyn haltijavelkakirjan toistuvaan käyttömahdollisuuteen liittyvän leimaveroedun vuoksi. Pankit ja muut luottolaitokset eivät yleensä hae kiinnitystä todellisen saamisen osoittavaan velkakirjaan, vaan kiinnitettyä velkakirjaa käytetään vain vakuusasiakirjana. Velan todellisesta suuruudesta ja ehdoista sovitaan erillisessä käärevelkakirjassa.

Lain 51 ja 51 a §:ssä on lukuisia poikkeuksia kiinnitysleimaveron suorittamisvelvollisuudesta. Verovapaussäännökset eivät sovellu haltijavelkakirjoihin.

2.1. Omaisuuden siirtoleimaverotuksen ajanmukaistaminen

Yleistä

Nykyinen leimaverolaki on vuodelta 1943 ja on monelta osin voimassa alkuperäisessä muodossa. Leimaverolaki on hajanainen ja vaikeaselkoinen, mikä johtuu ennen kaikkea siitä, että leimaverolakiin on yhdistetty säännöksiä useilla eri perusteilla suoritettavista veroista. Varainsiirtoihin kohdistuva verotus, saamistodisteiden leimaverotus ja toimituskirjaleimaverotus muodostavat sellaiset erilaiset kokonaisuudet, että yhtä ryhmää koskevia säännöksiä ei usein voida soveltaa eikä niitä ole tarkoitettukaan sovellettaviksi toisiin leimaverolain mukaan kannettaviin veroihin. Se, että eri perusteisia veroja koskevat aineellisoikeudelliset ja menettelyyn liittyvät säännökset ovat samassa laissa, aiheuttaa lain soveltamisessa vaikeuksia ja synnyttää väärinkäsityksiä.

Lain rakenteellista sekavuutta ja vaikeaselkoisuutta ovat lisänneet siihen vuosien kuluessa tehdyt lukuisat muutokset. Leimaverotukselle on tunnusomaista, että leimaverotus monilta osin kytkeytyy muuhun lainsäädäntöön, jossa tapahtuvat muutokset on otettava huomioon leimaverolaissa.

Veron laskentaperusteen selkeyttäminen

Lähtökohtaisesti lainhuudatusleimavero määrätään kauppakirjan mukaisesta kauppahinnasta. Jos omaisuuden arvoa ei ole mainittu tai se on merkitty ''ilmeisesti liian alhaiseksi'', vero määrätään oikeuden arvion mukaan leimaverolain 23 §:n nojalla. Menettely on koettu hallinnollisesti tarpeettoman raskaaksi ja arviointitehtävä oikeudelle vaikeaksi. Käytännössä arvio perustuu tuomioistuimelle lainhuutoa haettaessa esitettävän verotusarvotodistuksen mukaiseen arvoon.

Nykyinen käytäntö on aiheuttanut ongelmia myös leima- ja lahjaverotuksen yhteen sovittamisessa. Nykyisin lahjanluonteisissa kaupoissa leimavero määrätään yleensä verotusarvotodistuksen mukaan. Jos vastike on enintään 3/4 käyvästä arvosta, määrätään myös lahjaveroa lahjan osuudesta eli käyvän arvon ja vastikkeen erosta. Lahjan osuuteen kohdistuva leimavero saadaan takaisin lääninverovirastolle tehdystä hakemuksesta.

Menettely- ja muutoksenhakusäännösten modernisointi

Leimaverolain menettelysäännökset ovat puutteelliset ja epäyhdenmukaiset. Asiantila heijastuu muutoksenhakujärjestelmän oikeusteiden erilaisuuteen riippuen siitä, onko vero suoritettu oma-aloitteisesti itseverotuksin vai onko vero viranomaisen määräämä. Tältä osin tarkoitus on selkeyttää verotusmenettelyä koskevia säännöksiä ja yhtenäistää niitä muita oma-aloitteisesti suoritettavia välillisiä veroja paremmin vastaaviksi. Menettelysäännösten epäajanmukaisuus ilmenee myös puutteellisena oikeusturvana. Laista puuttuu esimerkiksi määräaika, jonka kuluessa maksuunpano on viimeistään toimitettava. Lakiin ei myöskään sisälly verolakeihin yleensä sisältyviä oikeussuojasäännöksiä, jotka rajoittavat verotuksen jälkikäteisen muuttamismahdollisuuden vain tilanteisiin, joissa erityiset jälkiverotusedellytykset ovat olemassa.

Verovelvollisuuden määrittely ja vastuuvelvollisuuden laajuus

Oikeusturvapuutteena on pidettävä myös sitä, että leimaverolaissa ei ole nimenomaisesti määritelty, kuka on verovelvollinen. Lisäksi verosta vastuussa olevien piiri on laajempi kuin yleensä verotuksessa.

Arvopapereiden siirtoleimaverotuksessa verosta ovat vastuussa sekä luovuttaja, luovutuksensaaja että välittäjä. Vastuun laajuutta on pidetty ongelmana varsinkin välittäjien kannalta. Koska veron suorittamiseen on maksuaikaa kaksi kuukautta luovutuksesta, välittäjällä ei ole välttämättä käytettävissään keinoja, joilla hän voi varmistua, että sopimusosapuolet, joilla on ensisijainen vastuu veron suorittamisesta, tosiasiassa myös täyttävät tämän velvollisuutensa.

Lainhuudatusleimaverotuksessa ja vuokraoikeuksien siirtoleimaverotuksessa luovutuksensaaja vastaa myös aikaisemmista luovutuksista suoritettavasta leimaverosta, jonka määrä voi nousta huomattaviin summiin, jos kiinteistö on useamman kerran luovutettu. Vastuulle ei ole laissa asetettu mitään määräaikaa.

Tältä osin tavoitteena on parantaa vero- ja vastuuvelvollisten oikeusturvaa määrittelemällä se, kuka on verovelvollinen, ja täsmentää, kehen seuraamukset voidaan kohdistaa, sekä kaventaa verosta vastuussa olevien piiriä.

2.2. Maakaariuudistuksesta johtuvat muutostarpeet

Kirjaamismenettelyn uudistaminen

Vuoden 1997 alusta voimaan tulevassa uudessa maakaaressa (540/95) säädetään kiinteistön kaupasta ja muusta luovutuksesta, lainhuudosta ja kiinteistöön kohdistuvien oikeuksien kirjaamisesta sekä kiinteistöpanttioikeudesta. Lainhuudatusvelvollisuus koskee kiinteistön ja sen määräosan saannon lisäksi myös määräalan saantoa. Myös kiinnityskelpoiset maanvuokraoikeudet ja niiden siirrot on kirjattava. Kirjaamisasiat käsitellään edelleen kiinteistön sijaintipaikan käräjäoikeuden kansliassa. Saannon laillisuus tarkistetaan nykyiseen tapaan ennen ratkaisun merkitsemistä lainhuuto- ja kiinnitysrekisteriin.

Maakaariuudistukseen liittyvän kirjaamisasioiden menettelysäännösten uudistamisen keskeinen hallinnollinen kehittämistavoite on yhdenmukaistaa ja yksinkertaistaa hakemusten käsittelyä ja ratkaisemista. Hakijan asioimista kirjaamisviranomaisessa pyritään helpottamaan muun ohessa siten, että asiointi postitse on mahdollista ja että erilaisia ilmoituksia voidaan tehdä automaattisen tietojenkäsittelyn avulla suoraan rekisterin tietojärjestelmään. Hakijan velvollisuutta esittää erilaisia todistuksia pyritään vähentämään.

Näiden kehittämistavoitteiden mukaista olisi, että myös kirjaamisviranomaisten verotustehtäviä vähennettäisiin. Vaikka monessa veromuodossa verotuksen valvontaan liittyviä tehtäviä on asetettu muille kuin veroviranomaisille, varsinaisen veron määräämistehtävän kuuluminen muille kuin verohallinnon viranomaisille on poikkeuksellista. Yksi vaihtoehto olisi verotustehtävien siirtäminen pois kirjaamismenettelyn yhteydestä. Tätä ehdotti valtiovarainministeriön asettama varainsiirtoverotustyöryhmä muistiossaan (työryhmämuistio 1990:VM 13). Myös maakaariuudistusta valmistellut maakaaritoimikunta (komiteanmietintö 1989:53) ehdotti, että verotustehtävät siirrettäisiin kaikilta osin käräjäoikeuksilta verotoimistoihin.

Uudistuksen valmistelussa päädyttiin kuitenkin siihen, että leimaveron suorittamisvelvollisuus lainhuutoa haettaessa toistaiseksi säilytettäisiin. Järjestelmä estää tehokkaasti verojäämien syntymisen. Tavoitteena on kuitenkin pidetty sitä, että kirjaamisviranomaisten verotukseen liittyviä tehtäviä voitaisiin keventää ja veron määräämiseen liittyvää arvostustehtävää voitaisiin helpottaa.

Kiinteistökiinnityksen uudistaminen

Maakaariuudistukseen liittyvä panttikirjajärjestelmään siirtyminen kiinnitysmenettelyssä aiheuttaa välttämättömiä muutostarpeita kiinnitysleimaveroa koskeviin säännöksiin. Maakaaren mukaan kiinteistön panttauksessa luovutaan velkakirjojen kiinnittämisestä ja käyttöön otetaan erityinen panttikirja. Kiinnitys vahvistetaan kiinteistön omistajan hakemuksesta kiinteän rahamäärän suuruiseksi. Kiinnitykseen ei liitetä lausekkeita korosta tai perimiskuluista. Kiinnityksestä annetaan todistukseksi panttikirja, jota voidaan käyttää minkä tahansa velan vakuutena. Panttioikeus kiinteistöön syntyy, kun kiinteistön omistaja antaa panttikirjan velkojalle saamisen vakuudeksi. Kiinnitystä ei enää uudisteta.

Koska kiinnitystä haettaessa tuomioistuimelle ei enää esitetä leimattavaa velkakirjaa, panttikirjajärjestelmään siirtyminen edellyttää ainakin teknisiä muutoksia leimaverolakiin. Maakaariuudistuksen yhteydessä on ollut tarkoituksena, että panttikirjan leimaverotuksellinen asema mahdollisimman tarkoin vastaisi sitä asemaa, joka kiinnitetyllä velkakirjalla on nykyisin.

2.3. Omaisuuden siirtoleimaverotuksen neutraalisuuden lisääminen

Maakaaren kokonaisuudistus antaa aiheen tarkastella myös kiinteän omaisuuden siirtoihin kohdistuvan verotuksen perimispohjaa. Kiinteistöjen vaihdantaan kohdistuvan leimaverotuksen keskeisiä epäkohtia on veropohjan aukollisuus, joka johtuu verotuksen kytkemisestä siviilioikeuteen ja lainhuudatusvelvollisuuteen. Veroa on suoritettava vain luovutuksista, jotka on lainhuudatettava. Vuokraoikeuden siirtoleimaveron piiriin puolestaan kuuluvat vain tietyt kaupungin vuokratontit. Ei ole olemassa verotuksellisia perusteita sille, että veron suorittamisvelvollisuus määräytyy vuokra-alueen sijainnin tai vuokralle antajan aseman mukaan.

Kirjaamisvelvollisuuden laajentaminen määräalojen luovutuksiin sekä kiinnityskelpoisten maanvuokraoikeuksien siirtoihin tarjoaa mahdollisuudet veropohjan kattavuuden ja siten neutraalisuuden lisäämiseen. Myös eduskunnan lakivaliokunta kiinnitti hallituksen esityksestä maakaareksi ja eräiksi siihen liittyviksi laeiksi (HE 120/1994 vp) antamassaan mietinnössä (LaVM 27/1994 vp) huomiota maanvuokrasopimusten leimaverotuksen uudistamis- ja yhtenäistämistarpeeseen.

Merkittävä neutraalisuusepäkohta on myös pelkän rakennuksen luovutuksen leimaverottomuus. Jos maapohja ja rakennus luovutetaan samalle omistajalle, rakennuksesta on kiinteistön ainesosana suoritettava leimavero kuten maapohjasta. Rakennuksen luovutusta erikseen ei sen sijaan ole säädetty leimaverolliseksi saannoksi. Viime vuosina ovat yleistyneet järjestelyt, joilla maapohjan ja sillä olevien rakennusten omistus on tarkoituksellisesti hajautettu. Kiinteistö on saatettu ostaa samaan yritysryhmään kuuluvien yritysten tai muuten keskenään etuyhteydessä olevien kesken siten, että maapohjan ostaa yksi yhtiö tai henkilö ja sillä olevan rakennuksen toinen, jolle samalla perustetaan käyttöoikeus maapohjaan. Usein menettelyn ainoana tavoitteena on se, että leimaveron suorittamisesta rakennuksen osalta vältyttäisiin. Tällaisiin hajautuksiin on verotuskäytännössä saatettu puuttua leimaverolain veron kiertämistä koskevan yleislausekkeen nojalla. Rakennuksen ja maapohjan ostamiseen hajautetusti siten, että omistajat eivät ole intressiyhteydessä keskenään, liittyy riskitekijöitä, koska rakennuksen omistusoikeuden siirto ei lähtökohtaisesti sido kiinteistön uutta omistajaa tai velkojia.

Verotuksen neutraalisuuden kannalta toinen epäkohta on verokantojen suuret erot. Kiinteistön luovutuksesta vero peritään useimmissa tapauksissa 6 prosentin verokannan mukaan, kun taas osakkeiden verokanta on 1,6 prosenttia. Asuntokaupassa veron määrä vaihtelee siten asunnon oikeudellisen laadun perusteella. Esimerkiksi 500 000 markan omakotitalon kaupassa leimavero on 30 000 markkaa, jos kysymyksessä on kiinteistö, ja 8 000 markkaa, jos kaupan kohteena muodollisesti on asunto-osakeyhtiön osakekanta. Tämä on johtanut siihen, että kiinteistö ostetaan yhä useammin perustettavan yhtiön lukuun silloinkin, kun yhtiömuodon käyttämiselle ei ole muita perusteita. Tarpeeton yhtiöittäminen aiheuttaa paitsi kustannuksia ja hallinnollista vaivaa myös oikeudellista epäselvyyttä. Pitkällä aikavälillä verokantojen suhteettoman suuret erot johtavat myös verotulojen alentumiseen.

3.1. Varainsiirtoverolaki

Yleistä

Esityksessä ehdotetaan säädettäväksi varainsiirtoverolaki, jolla korvattaisiin leimaverolain lainhuudatusleimaveroa, vuokraoikeuden siirtoleimaveroa sekä osakkeiden siirtoleimaveroa koskevat säännökset. Varainsiirtoverolaki olisi nykyaikaiset vaatimukset täyttävä verolaki, ja sisältäisi leimaverolakiin verrattuna merkittäviä muutoksia veron kohteen määrittelyyn, verovelvollisuuteen, verovastuuta koskeviin säännöksiin, veron suorittamistapaan, muihin menettelysäännöksiin ja muutoksenhakuun.

Leimaverolain toimituskirjaleimaveroa koskevat säännökset on pääosin kumottu ja leimavero on korvattu valtion maksuperustelain (150/92) mukaisilla maksuilla. Lainhuutoleimaveroa, vuokraoikeuden siirtoleimaveroa ja osakkeiden siirtoleimaveroa koskevien säännösten poistuessa leimaverolaista leimaverotuksen ydinalueet lukuun ottamatta kiinnitysleimaveroa ja saamistodisteiden leimaveroa on uudistettu. Tarkoituksena on, että mahdollisimman pian käynnistettäisiin myös jäljelle jäävien leimaverolain säännösten uudistaminen.

Verovelvollisuus, vastuu verosta ja arvopaperikauppiaan velvollisuus periä vero

Velvollinen suorittamaan varainsiirtoveroa olisi vain luovutuksensaaja. Vastuuvelvollisten piiri olisi lisäksi suppeampi kuin leimaverolaissa. Kiinteistöjen luovutuksen osalta ehdotus ei merkitsisi muutosta nykytilaan, koska lainhuutoleimavero on nykyisinkin suoritettava lainhuutoa haettaessa ja hakemisvelvollisuus kuuluu luovutuksensaajalle.

Ehdotus kaventaa sen sijaan arvopapereiden siirrosta suoritettavasta verosta vastuussa olevien piiriä. Myyjän vastuusta luovuttaisiin. Ehdotuksen mukaan luovutukseen osallinen arvopaperikauppias olisi velvollinen perimään veron luovutuksensaajalta luovutussopimuksen tekemisen yhteydessä ja tilittämään perimänsä varat veronsaajalle. Tämä merkitsee, että välittäjä ei voisi nykyiseen tapaan joutua vastuuseen luovutuksesta suoritettavasta verosta olosuhteissa, joissa hän ei voi valvoa sitä, onko vero suoritettu. Jos luovutuksessa on osallisena useampia välittäjiä, verosta vastaisi vain yksi välittäjä. Myyjä olisi vastuussa vain, jos hän on velvollinen perimään veron.

Varainsiirtoverotuksessa arvopaperikauppiaana pidettäisiin sijoituspalveluyrityksistä annetun lain (579/96) 4 §:ssä tarkoitettua sijoituspalveluja tarjoavaa yhteisöä. Lisäksi arvopaperikauppiaana pidettäisiin kiinteistönvälittäjäasetuksessa (181/93) tarkoitettua kiinteistönvälittäjää.

Verolliset luovutuksen kohteet

Kiinteistö ja määräala. Varainsiirtoveroa olisi suoritettava, kuten leimaveroakin, kiinteistön ja sen määräosan luovutuksesta. Veron suorittamisvelvollisuus laajenisi lisäksi koskemaan määräalan luovutuksia. Muutos perustuu uuden maakaaren säännöksiin, joiden mukaan myös määräalan saanto on lainhuudatettava samassa ajassa kuin muutkin kiinteän omaisuuden saannot. Muutos ei varsinaisesti laajenna veropohjaa, vaan ainoastaan aikaistaisi veron kertymisajankohtaa. Määräalan saannon perusteella on nykyisin suoritettava veroa vasta sen jälkeen, kun määräalasta on muodostettu itsenäinen kiinteistö.

Vuokra- ja käyttöoikeus. Kiinteistön luovutukseen rinnastettaisiin ensinnäkin nykyisin leimaverolliset vuokraoikeuden luovutukset, eli ennen vuotta 1977 perustetussa kaupungissa sijaitsevien kaupungin vuokralle antamien vuokratonttien siirrot. Veropohjaa ehdotetaan lisäksi laajennettavaksi siten, että veroa olisi suoritettava kaikista sellaisista vuokraoikeuksien luovutuksista, jotka maakaaren säännösten mukaan kuuluvat kirjaamisvelvollisuuden piiriin. Uuden maakaaren mukaan sellaiset maanvuokraoikeudet, jotka ovat maanomistajaa kuulematta siirrettävissä ja joiden perusteella voidaan rakentaa alueelle, on kirjattava lainhuuto- ja kiinnitysrekisteriin. Tällaisen käyttöoikeuden siirron kirjaamista on haettava samassa ajassa kuin lainhuutoa. Kirjaamisjärjestelmän uudistaminen mahdollistaa siten yhdenmukaisen kohtelun kaikille samankaltaisten vuokraoikeuksien luovutuksille. Veroa ei sitä vastoin perittäisi vuokraoikeutta perustettaessa eikä myöskään vuokrasopimusta uudistettaessa.

Määräalan ja vuokraoikeuksien luovutusten osalta ehdotus vastaa oikeusministeriön maakaaren kokonaisuudistusta valmistelemaan asettaman maakaaritoimikunnan ehdotuksia.

Rakennuksen luovutus maapohjasta erikseen. Koska rakennuksen luovutus maapohjasta erikseen on taloudellisesti rinnastettavissa koko kiinteistön luovutukseen, esityksessä ehdotetaan, että rakennuksen luovutuksesta maapohjasta erikseen on suoritettava varainsiirtoveroa. Veroa olisi suoritettava kiinteistön käyttöä pysyvästi palvelevan rakennuksen tai rakennelman luovutuksesta silloin, kun se tapahtuisi erillään kiinteistön luovutuksesta tai vuokraoikeuden perustamisesta. Verotusmenettely vastaisi pitkälti arvopapereiden luovutuksen verottamisessa noudatettavia itseverotuksen periaatteita.

Uuden maakaaren voimaantultua myös pelkän rakennuksen luovutuksen verottaminen voitaisiin tietyssä laajuudessa toteuttaa kirjaamismenettelyn yhteydessä. Maakaaren 14 luvun 4 §:n 1 momentin 2 kohdassa säädetään menettelystä, jolla rakennuksen tai rakennelman luovutus vuokramiehelle tulee sitovaksi. Kirjauksen avulla luovutetut esineet siirtyvät vuokraoikeuden ainesosiksi. Tämä kirjaamismahdollisuus koskee vain elinkeinotoiminnassa käytettävää omaisuutta. Kirjaaminen on vapaaehtoista, ja se edellyttää kaikkien asiaan osallisten suostumuksen. Koska kirjaamismahdollisuus koskee vain osaa vuokraoikeuksista ja kirjaaminen on vapaaehtoista, veron suorittamisvelvollisuutta ei ole tarkoituksenmukaista kytkeä kirjaamiseen.

Arvopaperin luovutus. Arvopapereiden luovutuksista suoritettavan veron perimispohja laajenisi siten, että arvopapereita vaihdettaessa vero olisi suoritettava niin kuin kahdesta luovutuksesta. Nykyisin arvopapereita vaihdettaessa leimavero on suoritettava vain kerran, korkeammasta arvosta. Arvopaperiin rinnastettaisiin myös rekisteröimättömän yhteisön liikkeeseen laskema arvopaperi.

Leimaverolain mukaista arvopapereiden julkisen kaupankäynnin verovapautta sovellettaisiin myös varainsiirtoverotuksessa.

Veron laskentaperuste ja verokanta

Veron laskentaperuste. Veron perusteena olisi kauppahinta tai muun vastikkeen arvo. Sijoitettaessa omaisuutta yhtiöön tai otettaessa omaisuutta yhtiöstä yksityisottona, yhtiön varoja jaettaessa tai sen purkautuessa veron perusteena olisi kuitenkin luovutettavan omaisuuden käypä arvo. Veron laskeminen pääsääntöisesti vastikkeesta helpottaisi veron määrän laskemista nykytilanteeseen verrattuna sekä selkeyttäisi varainsiirtoverotuksen ja lahjaverotuksen suhdetta.

Jos vastikkeena käytetään rahaa tai rahamääräisiä saamisia, veron määrä saadaan yksinkertaisesti kertomalla kauppahinta veroprosentilla. Lainhuudon hakijan ja kirjaamisviranomaisen arviointitehtävän helpottamiseksi lainhuudon hakijan olisi liitettävä hakemukseen lääninveroviraston antama lausunto vastikkeen arvosta silloin, kun vastikkeena käytetään muuta kuin rahaa tai rahamääräisiä saamisia tai kun kyse on sellaisesta luovutuksesta, josta vero lasketaan luovutettavan omaisuuden arvosta. Hakijan olisi lainhuutoa tai kirjaamista haettaessa esitettävä selvitys veron määrään vaikuttavista seikoista, joista keskeisin on vastikkeen arvo.

Veron laskeminen vastikkeen arvosta selkeyttäisi varainsiirtoveron ja lahjaverotuksen suhdetta, koska suoritettavan veron määrään ei vaikuttaisi se, onko vastike ehkä sovittu käypää hintaa alhaisemmaksi. Jos luovutus on alihintainen, lääninveroviraston tehtävänä olisi erikseen arvioida se, onko luovutuksensaajaa verotettava saamastaan etuudesta lahjana perintö- ja lahjaverolain (378/40) mukaan. Lahjansaajan olisi puolestaan annettava säädetty lahjaveroilmoitus kuten nykyisinkin. Siten voitaisiin luopua ongelmallisena pidetystä leimaverolain 23 §:n mukaisesta menettelystä, jonka mukaan luovutuskirja on leimattava oikeuden arvion mukaan silloin, kun omaisuuden arvo on merkitty ilmeisesti liian alhaiseksi. Myös kiinteistön verotusarvotodistuksen esittämisvelvollisuudesta luovuttaisiin.

Verokanta. Kiinteistön ja rakennuksen luovutuksesta olisi suoritettava veroa 4 prosenttia vastikkeen tai luovutettavan omaisuuden arvosta. Nykyisestä omaisuuden arvon mukaan määräytyvästä progressiivisesta 4―6 prosentin veroasteikosta luovuttaisiin. Kiinteä veroaste yksinkertaistaisi merkittävästi menettelyä ja vähentäisi progression välttämiseen tähtääviä järjestelyjä. Verotuksen progressiolla pyritään yleensä ottamaan huomioon veronmaksukyky. Kiinteistöstä suoritettu kauppahinta ei sinänsä kuvaa ostajan veronmaksukykyä. Arvopapereiden luovutuksiin sovellettava verokanta ehdotetaan säilytettäväksi nykyisenä 1,6 prosenttina.

Lisäksi ehdotetaan, että leimaverolakiin sisältyvästä eräiden lähisukulaisten välisiin luovutuksiin sovellettavasta 50 prosentilla alennetusta verosta luovuttaisiin. Leimaverolakiin alun perinkin sisältynyttä, pelkästään luovuttajan ja luovutuksensaajan väliseen lähisukulaisuuteen perustuvaa alennettua verokantaa ei voida pitää perusteltuna, kun otetaan huomioon muun ohessa leimaverolakiin sen voimassaoloaikana lisätyt ja varainsiirtoverolakiin ehdotetut verovapaussäännökset. Suuri osa lähisukulaisten välisistä luovutuksista on ensiasunnon verovapaussäännöksen soveltamisalaan kuuluvia asuntokiinteistön luovutuksia. Sukulaisuusalennusta ei sovelleta arvopapereiden siirtoleimaverotuksessakaan.

Kiinteistön luovutuksesta on useimmissa muissakin Euroopan maissa suoritettava veroa. Myös arvopaperin luovutukset ovat eräissä maissa veronalaisia. Kiinteistön kaupasta suoritettavan veron verokanta vaihtelee 1 prosentista yli 12 prosenttiin kauppahinnasta tai käyvästä arvosta. Arvopapereiden luovutuksista suoritettavan leimaveron verokanta on yleisesti ottaen alempi kuin Suomessa. Kiinteän omaisuuden välillinen omistaminen asunto-osakkeiden kaltaisten arvopapereiden avulla ei kuitenkaan useimmissa maissa ole samalla tavoin tavallista kuin Suomessa.

Verotusmenettely kiinteistön luovutuksen verottamisessa

Vero olisi suoritettava lainhuutoa tai kirjaamista haettaessa. Veron suorittamisen valvonta säilyisi siten ensivaiheessa käräjäoikeuksissa. Menettelyä kuitenkin kevennettäisiin nykyiseen verrattuna.

Luovutuksensaajan olisi maksettava vero oma-aloitteisesti pankkiin tai muuhun maksupaikkaan ja esitettävä lainhuutoa haettaessa selvitys veron suorittamisesta sekä tarpeellinen selvitys veron määrään vaikuttavista seikoista. Kirjaamisviranomainen tarkistaisi lainhuutohakemusta vastaanottaessaan, että veroa on suoritettu riittävä määrä. Nykyistä olennaisesti selkeämpi veron perimispohja ja lääninveroviraston lausuntomenettely yksinkertaistaisivat menettelyä sekä kirjaamisviranomaisen että hakijan kannalta. Veron määrä olisi useimmissa tapauksissa yksiselitteisesti määritettävissä kauppakirjasta ilmenevän rahamääräisen kauppahinnan perusteella. Jos vastikkeena suoritetaan muuta kuin rahaa tai rahamääräisiä saamisia, kirjaamisviranomainen voisi tukeutua lääninveroviraston antamaan lausuntoon vastikkeen arvosta.

Veron määräämistä koskevaa päätöstä ei kirjaamismenettelyn yhteydessä tehtäisi. Jos veroa ei ole suoritettu riittävästi lainhuutoa tai kirjaamista haettaessa, kirjaamisviranomaisen olisi kehotettava hakijaa suorittamaan puuttuva vero maakaaren 6 luvun 5 §:n säännösten mukaisesti. Maakaaren mukaan, jos hakemus on puutteellinen, hakijaa on kehotettava täydentämään hakemustaan ja ilmoitettava, mihin mennessä hakemusta on viimeistään täydennettävä ja mitkä ovat kehotuksen noudattamatta jättämisen seuraukset. Jollei hakija noudata täydennyskehotusta, hakemus jätetään tutkimatta.

Hakija voisi kuitenkin saattaa veron määrästä syntyvän erimielisyyden lääninveroviraston ratkaistavaksi hakemalla asiasta ennakkoratkaisua. Tämän mahdollistamiseksi varainsiirtoverotuksesta annettavan ennakkoratkaisun soveltamisalaa laajennettaisiin leimaverotukseen verrattuna siten, että ennakkoratkaisua voitaisiin hakea myös veron määrästä.

Maksuunpano

Kirjaamisviranomainen on nykyisin veron määräävä viranomainen. Lääninverovirastolle puolestaan kuuluu leimaverotuksen valvonta. Tässä ominaisuudessaan lääninverovirasto ei kuitenkaan voi määrätä veroa maksettavaksi kirjaamisviranomaisen päätöksellään vahvistamaa määrää enempää.

Ehdotetussa järjestelmässä kirjaamisviranomainen ei tekisi veron määräämispäätöstä, vaan sen tehtävänä olisi vastaanottaa veron suorittamista koskeva selvitys ja samalla tarkistaa, että suoritettu vero vastaa asiakirjoista ilmeneviä tietoja. Hallinnollisena toimenpiteenä tämä vastaisi arvopapereiden luovutuksesta esitettävän selvityksen vastaanottamista lääninverovirastossa. Varsinaiset veron määräämiseen liittyvät toimenpiteet kuuluisivat lääninverovirastolle. Lääninverovirasto voisi näin ollen määrätä veroa maksettavaksi korkeammasta arvosta sen estämättä, että kirjaamisviranomainen on hakemusta vastaanottaessaan katsonut hakijan oma-aloitteisesti suorittaman määrän riittäväksi.

Lakiin ehdotetaan lisättäväksi leimaverolaista nykyisin puuttuvat säännökset siitä ajasta, jonka kuluessa suorittamatta jätetty vero on viimeistään maksuunpantava, sekä verolakeihin yleensä sisältyviä jälkiverotussäännöksiä vastaavat säännökset. Normaalisti maksuunpano olisi toimitettava kahden vuoden kuluessa sen vuoden päättymisestä, jona luovutusta koskeva ilmoitus on annettu tai lainhuutoa tai kirjaamista on haettu. Määräajan jälkeen vero voitaisiin määrätä maksettavaksi vain, jos vero on jäänyt maksamatta tai sitä on palautettu liikaa sen johdosta, että asianomainen on jättänyt antamatta säädetyn ilmoituksen tai on antanut puutteellisen, erehdyttävän tai väärän ilmoituksen, muun tiedon tai asiakirjan.

Vero- ja vastuuvelvollisten oikeusturva edellyttää, että asianomaisen suoritettua veroa ja täytettyä asianmukaisesti ilmoittamisvelvollisuutensa veroviranomaisen on reagoitava suorituksen puutteellisuuteen kohtuullisessa ajassa. Sen jälkeen vero voidaan määrätä maksettavaksi vain, jos veron suorittamatta tai määräämättä jääminen on aiheutunut verovelvollisesta johtuvasta syystä. Muissakin veromuodoissa erotetaan yleensä veron säännönmukainen määrääminen, jonka tulee yleensä tapahtua kohtuullisen lyhyessä ajassa ilmoittamisvelvollisuuden täyttämisestä, ja jälkiverotus, jonka toimittaminen edellyttää verottamatta jäämisen ja verovelvollisen laiminlyönnin välistä syy-yhteyttä.

Maksuunpanon yhteydessä veroa voitaisiin korottaa veron maksuun tai ilmoittamisvelvollisuuteen liittyvien laiminlyöntien johdosta.

Muutoksenhaku

Muutoksenhakua selkeytettäisiin ja yhtenäistettäisiin. Koska verotus perustuisi verovelvollisen oma-aloitteiseen veron suorittamiseen, olisi verovelvollisen haettava liikaa suoritetun veron palauttamista lääninverovirastolle tehtävällä palautushakemuksella. Muutosta lääninveroviraston päätökseen haettaisiin valittamalla lääninoikeuteen 30 päivässä.

Nykyisin viranomaisen leimaveron määrää koskevaan päätökseen, lukuun ottamatta palautushakemukseen annettua päätöstä, haetaan muutosta oikaisuvaatimuksella lääninverovirastolta. Oikaisuvaatimukseen annetusta päätöksestä valitetaan erikseen lääninoikeuteen. Leimaverotuksessa oikaisumenettelyä voidaan pitää perusteltuna niissä leimaverotuksessa edelleenkin esiintyvissä tilanteissa, joissa oikaisun kohteena olevan päätöksen tekee muu viranomainen kuin lääninverovirasto, jolloin lääninverovirasto on asiallisesti ensimmäinen muutoksenhakuaste. Sen sijaan ei ole tarkoituksenmukaista, että saattaakseen esimerkiksi varainsiirtoveron maksuunpanoa koskevan päätöksen lääninoikeuden ratkaistavaksi asianomaisen olisi ensin pyydettävä päätöksen oikaisemista lääninverovirastosta, ja saatuaan oikaisuvaatimukseen päätöksen valitettava tästä päätöksestä erikseen lääninoikeuteen.

Leimaverotuksen oikaisumenettelyä ei ole perusteltua noudattaa varainsiirtoverotuksessa, jossa oikaisun kohteina eivät enää lainkaan olisi asiakirjan vastaanottamisen tai muun menettelyn ohessa syntyvät rutiinitoimenpiteet, vaan lääninveroviraston maksuunpanopäätökset tai lääninveroviraston veroasiamiehen pyynnöstä tekemät päätökset taikka hakijan palautushakemukseen antamat päätökset. Varainsiirtoverotuksessa leimaverolain mukaista oikaisumenettelyä tarkoituksenmukaisempi on arvonlisäverotuksessa sovellettava järjestelmä, jossa oikaisumenettely on kytketty osaksi valitusmenettelyä. Esityksessä ehdotetaan, että lääninveroviraston olisi omasta aloitteestaan oikaistava päätös, jos se valituksen johdosta toteaisi, että päätös on vero- tai vastuuvelvollisen vahingoksi virheellinen. Jos lääninverovirasto oikaisisi valituksenalaisen päätöksen valituksen mukaisesti, valitus raukeaisi. Muussa tapauksessa valitus toimitettaisiin lääninoikeudelle lääninveroviraston antamine lausuntoineen.

3.2. Kiinnitysleimavero ja saamistodisteiden leimavero

Leimaverolain kiinteistökiinnitystä ja saamistodisteiden leimaveroa koskevia säännöksiä muutettaisiin maakaariuudistukseen liittyvän panttikirjajärjestelmään siirtymisen johdosta. Haettaessa kiinnitystä maakaaressa tarkoitettuun kiinnityskelpoiseen omaisuuteen leimaveroa olisi suoritettava 1,5 prosenttia kiinnityksen pääomasta, kuten velkakiinnityksessäkin. Kiinnityksestä todistukseksi annettavalla panttikirjalla olisi saamistodisteiden leimaverotuksessa samanlainen asema kuin nykyisin kiinnitetyllä haltijavelkakirjalla kahden velkakirjan järjestelmässä.

Panttikirjajärjestelmään siirtymisen edellyttämät muutokset toteutettaisiin siten, että panttikirjan leimaverotuksellinen asema mahdollisimman läheisesti vastaisi sitä asemaa, joka kiinnitetyllä velkakirjalla on nykyjärjestelmässä. Panttikirjasta suoritettaisiin leimavero kiinnitystä haettaessa kuten nykyisinkin. Leimavero suoritettaisiin panttikirjan osoittamasta määrästä. Leimattua panttikirjaa voitaisiin käyttää myöhemmän luotonoton yhteydessä samoin verotuksellisin vaikutuksin kuin kiinnitettyä velkakirjaa nykyisin. Lainasopimus, jonka vakuutena on säädettyyn määrään leimattu panttikirja, olisi vapaa siltä pääoman osalta, joka vastaa panttikirjan pääomaa.

4.1. Taloudelliset vaikutukset

Vuonna 1995 leimaveron kokonaistuotto oli 2 030 miljoonaa markkaa, mistä varainsiirtoleimaverotuksen osuus on noin 2/3 sekä saamistodisteiden leimaveron ja kiinnitysleimaveron osuus noin kolmannes.

Uudistus on rakenteellinen, eikä tavoitteena ole lisätä valtion verotuloja.

Ilman veropohjamuutoksia kiinteistöjen leimaverokannan alentaminen 4―6 prosentista 4 prosenttiin vähentäisi veron tuottoa arviolta noin 300 miljoonalla markalla. Verotuoton alenemista korvaisivat eniten sukulaisuusalennuksen poistaminen, veron perimispohjan laajeneminen kirjattavien vuokraoikeuksien sekä rakennusten luovutuksiin, osakkeiden vaihdon verokohtelun muuttuminen sekä ehdotuksesta ja maakaariuudistuksesta johtuvat muutokset veron kertymisajankohtaan.

Sukulaisuusalennuksen poistumisen arvioidaan lisäävän tuottoa noin 30 miljoonalla markalla. Veron perimispohjan laajentaminen vuokraoikeuksien ja rakennusten luovutuksiin lisäisi verotuottoa arviolta yhteensä 45 miljoonalla markalla. Veron periminen osakkeita vaihdettaessa molemmista luovutuksista merkitsisi arviolta 15 miljoonan markan lisätuottoa.

Veron suorittamisen aikaistuminen määräalojen luovutuksissa merkitsisi arviolta noin 15 miljoonan markan pysyvää vuosittaista korkohyötyä. Lain voimaantulon jälkeisenä kahtena vuotena määräalojen luovutuksista kertyvän veron määrään vaikuttaisi lisäksi maakaaren voimaanpanosta annetun lain (541/95) mukainen velvollisuus hakea myös ennen lain voimaantuloa saadun oikeuden kirjaamista kahden vuoden kuluessa maakaaren voimaantulosta. Tällaisten vanhojen määräalan luovutusten arvioidaan lisäävän kyseisinä vuosina veron tuottoa 50―80 miljoonalla markalla vuodessa.

Kiinnitysleimaveron veroprosentin ja laskentaperusteen säilyessä nykyisenä maakaariuudistukseen liittyvä kiinnitysmenettelyn uudistaminen merkitsee leimaveron tuoton lisääntymistä. Nykyisin kiinnitys tuottaa etuoikeuden kiinnitetyn saamisen lisäksi kolmen vuoden korkoihin. Uuden maakaaren mukaan kiinnitys on sen sijaan kiinteämääräinen, eikä siihen voida liittää korkolauseketta. Hakijan on tämän vuoksi otettava pääomamäärältään noin 1,5-kertainen kiinnitys saadakseen vakuusarvoltaan samanlaisen kiinnityksen kuin nyt. Myös leimaveroa, joka laskettaisiin edelleen kiinnityksen pääomamäärästä, on suoritettava vastaavasti enemmän. Muutoksen arvioidaan lisäävän uusista kiinnityksistä suoritettavan veron tuottoa pysyvästi 50―80 miljoonalla markalla vuodessa.

Myös vanhojen kiinnitysten vakuusarvot alenevat. Kiinnitetyn velkakirjan vaihtamista panttikirjaan on haettava 10 vuoden kuluessa siitä, kun se on viimeksi vahvistettu tai uudistettu. Kun kiinnitetty haltija- tai määrännäisvelkakirja vaihdetaan panttikirjaksi, kiinnitys muutetaan velkakirjan osoittaman pääoman suuruiseksi. Jos panttikirjan vakuusarvo ei riitä velkojalle, mahdollisista lisäkiinnityksistä olisi suoritettava kiinnitysleimavero normaaliin tapaan. Lisäkiinnityksistä arvioidaan kertyvän leimaveroa 10 vuoden aikana keskimäärin 50―80 miljoonaa markkaa vuodessa.

Muutosten yhteisvaikutuksena varainsiirtoveron ja leimaveron tuotto lisääntyisi kahtena ensimmäisenä vuonna jonkin verran tai pysyisi nykyisellä tasolla ja alenisi siitä sen jälkeen arviolta 50―80 miljoonalla markalla. Kiinnitysmenettelyyn liittyvän kymmenen vuoden siirtymäajan päätyttyä veron tuotto alenisi vielä 50―80 miljoonalla markalla vuodessa, kun vertailukohtana käytetään vuoden 1995 tasoa.

Arviot on laadittu ottamatta huomioon uudistuksesta johtuvia veron tuottoa lisääviä käyttäytymisvaikutuksia. Verokannan alentamisen voidaan arvioida osaltaan vilkastuttavan kiinteistökauppaa. Verokantojen lähentäminen vaikuttaisi pitkällä aikavälillä kiinteistöjen arvopaperistumista vähentävästi, millä myös olisi verotuottoa turvaava vaikutus. Näistä vaikutuksista ei ole esitettävissä tarkkoja määrällisiä arvioita. Niitä enemmän veron tuottoon vaikuttavat yleisestä taloudellisesta tilanteesta johtuvat kiinteistökaupan suhdannevaihtelut, joille sekä varainsiirtovero sekä kiinnitysleimavero ovat erityisen alttiita.

4.2. Organisaatio- ja henkilövaikutukset

Merkittävimmät organisaatio- ja henkilöstövaikutukset aiheutuisivat vuokraoikeuden siirtoleimaverotukseen liittyvien valvontatehtävien siirtymisestä kunnallisilta viranomaisilta kirjaamisviranomaisille sekä lääninveroviraston lausuntomenettelyn käyttöönotosta.

Käräjäoikeuksissa vuosittain käsiteltävien veroasioiden lukumäärä lisääntyisi. Painetta henkilöstömäärän lisäämiseen vähentäisi toisaalta verotustehtävien keveneminen. Veron laskeminen vastikkeen arvosta helpottaisi veron oikeamääräisyyden arviointia samoin kuin lainhuudon tai kirjaamisen hakijan velvollisuus esittää tietyissä tilanteissa lääninveroviraston lausunto, johon sekä käräjäoikeudet että verovelvolliset voisivat pääsääntöisesti tukeutua.

Lausuntomenettelyn käyttöönoton johdosta uudistuksen voidaan arvioida lisäävän eniten juuri lääninverovirastojen työmäärää. Toisaalta lausuntomenettely lisäisi veroratkaisujen alueellista yhdenmukaisuutta ja mahdollisesti myös kohottaisi ratkaisujen aineellista tasoa. Ehdotus merkitsee myös, että kiinteistöjen luovutusten verottamisessa lääninverovirastojen edellytykset jälkikäteiseen verovalvontaan sekä asiamiesten edellytykset valvoa valtioveronsaajan etua paranisivat. Samalla tämä merkitsee myös tältä osin työmäärän lisääntymistä.

Esitys perustuu valtiovarainministeriön asettaman työryhmän ehdotuksiin (Varainsiirtoverotuksen uudistamistyöryhmän muistio, Valtiovarainministeriön työryhmämuistioita 1996:6). Muistiosta hankittiin lausunto 34 viranomaiselta ja järjestöltä. Lausunnoista on laadittu yhteenveto (valtiovarainministeriön vero-osasto 22.7.1996). Lausunnoissa esitetyt lakiehdotuksen yksityiskohtia koskevat huomautukset on pyritty ottamaan mahdollisuuksien mukaan huomioon esitystä valmisteltaessa.

1.1. Varainsiirtoverolaki

1 luku. Yleiset säännökset

1 §. Varainsiirtovero. Pykälässä säädettäisiin lain soveltamisalasta. Kiinteistön ja arvopaperin luovutuksesta suoritettava varainsiirtovero korvaisi nykyisen varainsiirtoihin kohdistuvan leimaveron. Leimaveron tapaan varainsiirtovero suoritettaisiin valtiolle.

2 §. Verosta vapaat yhteisöt. Pykälässä säädettäisiin varainsiirtoverosta vapaista yhteisöistä. Pykälässä luetellut viranomaiset ja yhteisöt on myös leimaverolain 2 §:ssä vapautettu yleisesti leimaveron suorittamisesta. Koska varainsiirtoverotuksessa verovelvollinen olisi luovutuksensaaja, verosta vapaita olisivat tämän pykälän nojalla vain ne luovutukset, joissa pykälässä mainittu taho on luovutuksensaajana. Jos luovuttajana on verosta vapaa yhteisö ja luovutuksensaajana muu taho, vero olisi suoritettava yleisten säännösten mukaan. Pykälä ei myöskään vapauta siinä mainittuja yhteisöjä velvollisuudesta periä vero verovelvolliselta 16 §:ssä tarkoitetuissa tilanteissa eikä perimisvelvollisuuteen liittyvästä vastuusta.

Ehdotetuissa 10―14 §:ssä säädettäisiin sellaisista verosta vapaista luovutuksista, joissa verovapaus ei perustu luovutuksensaajan muodolliseen asemaan. Varainsiirtoverosta olisivat vapaita muun ohessa luovutukset, joissa kunta, kuntayhtymä tai seurakunta hankkii maata. Myös ensiasunnon hankinnan verovapaus säilyisi.

3 §. Kansainväliseen sopimukseen perustuva verovapaus. Pykälä sisältäisi yleisviittauksen Suomea velvoittavan kansainvälisen sopimuksen noudattamisesta silloin, kun siinä on sovittu tämän lain säännöksistä poikkeavasti. Leimaverolakiin on vuodesta 1943 sisältynyt säännös vieraiden valtioiden kanssa tehdyn sopimuksen noudattamisesta leimaverolain säännöksistä poiketen. Periaate on tarpeen laajentaa koskemaan myös muulla tavoin syntyneitä Suomea velvoittavia kansainvälisiä sopimuksia.

2 luku. Kiinteistön luovutus

4 §. Veron kohde ja verovelvollinen. Pykälän 1 momentin mukaan veron kohteena olisi kiinteistön omistusoikeuden luovutus, ja velvollinen suorittamaan varainsiirtoveroa olisi luovutuksensaaja. Leimaverolain mukaisesta luovutuksen asiakirjasidonnaisuudesta luovuttaisiin, koska verotuksen kohteena olisi luovutus. Luovutuksena pidettäisiin myös ehdollista luovutusta.

Pykälän 2 momentissa säädettäisiin yhdenmukaisesti arvopapereiden luovutusta koskevan 15 §:n 2 momentin kanssa, että vero on suoritettava kummastakin luovutuksesta silloin, kun myös vastikkeena käytetään varainsiirtoverolaissa tarkoitettua omaisuutta, eli vaihdettaessa kiinteistö toiseen kiinteistöön tai arvopapereihin. Ehdotus vastaa nykytilaa.

Pykälän 3―5 momentissa täsmennettäisiin ja selkeytettäisiin veron kohdetta suhteessa vastikkeettomiin luovutuksiin, perhe- ja perintöoikeudellisiin saantoihin sekä yhteisön ja sen osakkaan tai jäsenen välisiin luovutuksiin sekä eräisiin yritysjärjestelytilanteisiin. Tarkoituksena ei ole olennaisesti laajentaa verollisten luovutusten piiriä nykyisestä.

Leimaveron alaisten saantojen alaa on yleisesti kuvattu siten, että leimaveroa ei ole suoritettava vastikkeettomista omistajanvaihdoksista. Leimaverolaissa kysymystä ei ole selvästi säännelty. Laista ilmenee suoranaisesti vain se, että kiinteistön luovutuskirjasta suoritettavaa leimaveroa ei ole suoritettava lahjakirjasta eikä testamentista. Lisäksi lain 98 §:ssä säädetään, että jos perintö- ja lahjaveroa on suoritettu sellaisesta omistusoikeuden siirrosta, josta on maksettu leimaveroa, liikaa suoritettu leimavero on palautettava. Leimaverolain soveltamisalan puutteellisen määrittelyn johdosta rajanveto perustuu oikeuskäytäntöön, joka ei kaikilta osin ole johdonmukainen.

Pykälän 3 momentin mukaan veroa ei olisi suoritettava saannosta tai sen osasta, joka perustuu lahjaan, perintöön, testamenttiin tai yhteisomistussuhteen purkamiseen. Varainsiirtoveron suorittamisvelvollisuus koskisi tällöin kuitenkin sitä osaa saannosta, joka ei perustu lahjaan, perintöön, testamenttiin tai yhteisomistussuhteen purkamiseen. Säännös vastaa nykyistä leimaverotuksen oikeustilaa, jonka mukaan esimerkiksi perinnönjaon yhteydessä pesän ulkopuolisista varoista tai yhteisomistussuhteen purkamisen yhteydessä maksetun vastikkeen perusteella on suoritettava veroa. Yhteisomistussuhde kohdistuu aina tiettyyn esineeseen, joten kiinteistön yhteisomistussuhteen purkamisesta on kysymys vain silloin, kun kiinteistön määräosainen yhteisomistus jakosopimuksella muutetaan alueelliseksi. Purkamisesta ei ole kysymys siltä osin kuin yhteisomistuksessa olevia kiinteistöjä vaihdetaan keskenään.

Osituksen yhteydessä tapahtuvasta saannosta olisi 3 momentin mukaan suoritettava veroa vain siltä osin kuin vastikkeena on käytetty muuta kuin jaettavana olevaa varallisuutta, ei kuitenkaan siltä osin kuin vastikkeena on käytetty elatusavun kertamaksua. Ositukseen perustuva saanto olisi siten edelleen nykyisen oikeuskäytännön mukaisesti veroton. Kun osituksen yhteydessä vastiketta maksetaan ositusvarallisuuteen kuulumattomilla varoilla, on saanto tältä osin katsottu oikeuskäytännössä vakiintuneesti verolliseksi. Oikeuskäytännössä ositusvarallisuuteen kuulumattomien varojen käytöksi on tulkittu myös tilanteet, joissa osituksen yhteydessä on sovittu erääntymättömien lapselle tai puolisolle maksettavaksi määrättyjen tai sovittujen elatusapumaksujen kuittaamisesta tasinkovelvoitetta vastaan. Koska tällöin on kysymys lakimääräisen velvoitteen täyttämisestä ja yleensä perheen asunnon säilyttämisestä, säännöksen mukaan elatusavun kertamaksun käyttäminen ei olisi verollista.

Pykälän 4 momentissa säädettäisiin niistä yhteisöön tapahtuvista kiinteistön luovutuksista yhteisöä perustettaessa ja sen elinkaaren aikana, jotka tapahtuvat osaketta tai osuutta vastaan taikka muuhun näihin verrattavana pääomansijoituksena. Näistä luovutuksista olisi suoritettava varainsiirtovero. Säännös vastaa nykyistä oikeuskäytäntöä, jonka mukaan esimerkiksi pääomansijoitus avoimeen yhtiöön tai kommandiittiyhtiöön ja apporttiluovutus osakeyhtiöön on ollut verollinen. Säännöksessä edellytetään, että luovutus tapahtuu yhteisön osaketta tai osuutta vastaan tai muuna pääomansijoituksena. Säännökseen sisältyvä yhteisön käsite on yksityisoikeudellinen eikä vastaa esimerkiksi tuloverolain (1535/92) yhteisökäsitettä. Yhteisönä pidettäisiin varainsiirtoverotuksessa muun ohessa avointa yhtiötä ja kommandiittiyhtiötä, jotka tuloverotuksessa eivät ole yhteisöjä, vaan yhtymiä. Toisaalta esimerkiksi säätiö, jota tuloverotuksessa pidetään yhteisönä ei ole lainkohdassa tarkoitettu yhteisö.

Pykälän 4 momentissa säädettäisiin vastaavasti, että kiinteistön saannoista, jotka perustuvat yhteisön elinkaaren aikana tapahtuneeseen yhtiömiehen yksityisottoon tai muuhun varojen jakoon tai yhteisön purkautumiseen, olisi suoritettava varainsiirtovero. Leimaverolain soveltamista koskevan oikeuskäytännön mukaan vero on suoritettava esimerkiksi osakeyhtiön purkautuessa yhtiöstä jako-osuutena saadusta kiinteistöstä. Sen sijaan henkilöyhtiön purkautuessa jako-osana saadusta kiinteistöstä vero on nykyisin suoritettava vain, jos jaossa on käytetty muuta kuin jaettavana olevaa varallisuutta. Oikeuskäytännössä myös yhtiömiehen yksityisotto on katsottu verottomaksi, vaikka kysymys on kummassakin tilanteessa omistajanvaihdoksesta, joka on lainhuudatettava. Verotuksen neutraalisuuden vuoksi asiantilaa ei voida pitää perusteltuna. Tämän vuoksi ehdotetaan, että varainsiirtovero olisi suoritettava myös näissä tilanteissa.

Pykälän 5 momentissa säädettäisiin yhteisön yhteisömuodon muutokseen, sulautumiseen tai jakautumiseen perustuvan kiinteistön saannon varainsiirtoverokohtelusta.

Leimaverolakia koskevan verotus- ja oikeuskäytännön mukaan muodonmuutostilanteiden verollisuuden ja verottomuuden kannalta on ollut ratkaisevaa se, onko muodonmuutos ollut mahdollinen asianomaista yhteisöä koskevan lainsäädännön mukaan ja onko se tapahtunut tämän lainsäädännön mukaisesti. Muodonmuutoksen tapahtuessa lainsäädännön mukaisesti yhteisön oikeudellisen identiteetin on katsottu pysyvän samana, minkä vuoksi muodonmuutoksen yhteydessä ei ole katsottu tapahtuvan verollista omistajanvaihdosta.

Sulautumistilanteet on niiden yleisseuraantoluonteen vuoksi katsottu vakiintuneesti leimaverottomiksi. Pykälän 5 momentin mukaan veroa ei olisi suoritettava siirrettäessä kiinteistö toimintaa jatkavalle yhteisölle yhteisömuodon muutoksen, sulautumisen tai sellaisen jakautumisen perusteella, jossa jakautuva yhteisö purkautuu, jos järjestely toteutetaan asianomaista yhteisöä koskevan lainsäädännön mukaisesti. Säännös vastaisi siten nykyistä oikeustilaa muodonmuutos- ja sulautumistilanteissa. Yhteisöjen jakautumisesta ei yhtiöoikeudellisessa lainsäädännössä ole nykyisin säännöksiä. Hallituksen esityksessä laiksi osakeyhtiölain ja eräiden siihen liittyvien lakien muuttamisesta (HE 89/1996 vp) osakeyhtiölakiin ehdotetaan kuitenkin lisättäväksi jakautumista koskevat säännökset. Lain tultua voimaan osakeyhtiölain mukainen jakautuminen, jossa jakautuva yhtiö purkautuu, rinnastettaisiin varainsiirtoverotuksessa sulautumiseen.

5 §. Kiinteistö. Varainsiirtoveroa olisi suoritettava itsenäisen kiinteistön lisäksi myös muun pykälässä mainitun kiinteän omaisuuden, kiinteistöön kohdistuvan vuokra- tai käyttöoikeuden ja kiinteistön ainesosan luovutuksesta.

Kiinteistöllä tarkoitetaan itsenäistä maanomistusyksikköä, eli tilaa ja tonttia sekä muita maa- ja vesialueiden yksikköjä, jotka voidaan merkitä kiinteistörekisteriin. Verotuksen kannalta ei olisi vaikutusta, onko kysymyksessä kiinteistön vai muun kiinteän omaisuuden, kuten määräosan, määräalan tai kiinteistöjen yhteisen alueen luovutus.

Pykälän 1 momentin 2 kohdassa kiinteistöön rinnastettaisiin myös sellainen vuokra- tai käyttöoikeus, jonka haltija on maakaaren 14 luvun 2 §:n mukaan velvollinen hakemaan oikeutensa kirjaamista. Maakaaren mukaan maanvuokraoikeuden ja muun toisen maahan kohdistuvan määräaikaisen käyttöoikeuden haltija on velvollinen hakemaan oikeutensa kirjaamista, jos oikeus saadaan siirtää kolmannelle kiinteistön omistajaa kuulematta ja jos alueella on tai sille saadaan sopimuksen mukaan rakentaa oikeudenhaltijalle kuuluvia rakennuksia ja laitteita. Varainsiirtoverotuksessa käsiteltäisiin siten yhdenmukaisesti kaikkea sellaista omaisuutta ja oikeutta, jonka omistaja taikka haltija on velvollinen kirjaamaan oikeutensa.

Vero olisi suoritettava vain vuokraoikeuden luovutuksesta eli aikaisemmin perustetun vuokraoikeuden siirtämisestä uudelle oikeudenhaltijalle, ei sen sijaan vuokraoikeuden perustamisesta. Veroa ei myöskään olisi suoritettava vuokrasopimuksen uudistamisesta, eli vuokrasopimuksen jatkamisesta samojen osapuolten välillä.

Momentin 3 kohdan mukaan kiinteistöön rinnastettaisiin lisäksi kiinteistön käyttöä pysyvästi palveleva rakennus tai rakennelma. Tarkoituksena on rinnastaa kiinteistön luovutukseen siihen taloudellisesti verrattava rakennuksen luovutus maapohjasta erikseen. Tällaiset luovutukset tehdään usein vain verotuksellisista syistä. Rakennuksen luovutuksen verottaminen ei kytkeytyisi kirjaamismenettelyyn.

Veroa olisi suoritettava vain kiinteistön käyttöä pysyvästi palvelevasta rakennuksesta tai rakennelmasta. Rakennuksen ei katsota palvelevan kiinteistön käyttöä pykälässä tarkoitetulla tavalla pysyvästi, jos se on tarkoitettu siirrettäväksi tai purettavaksi. Koneen tai laitteen luovutuksesta ei myöskään olisi suoritettava veroa.

Pykälän 2 momentissa säädettäisiin niin sanotun yhtiön perustamisoikeuden luovutuksen verollisuudesta. Oikeuskäytännössä on vakiintuneesti katsottu, että kun kiinteistö on ensin hankittu perustettavan yhtiön lukuun, ja ennen yhtiön perustamista sen perustamisoikeus luovutetaan edelleen, kysymys on sellaisesta kiinteistön omistusoikeuden luovutuksesta, josta on suoritettava leimavero lainhuutoa haettaessa. Tuollaisen yhtiön perustamisoikeuden luovutukseen ehdotetaan myös varainsiirtoverotuksessa sovellettavaksi kiinteistön omistusoikeuden luovutusta koskevia säännöksiä. Jos luovutus koskee muutakin omaisuutta kuin kiinteistöä, vero olisi 6 §:n 3 momentin mukaisesti suoritettava vain kiinteistön osuudesta, jos vastikkeen jakautuminen kiinteistön ja muun omaisuuden kesken on selvitetty.

6 §. Verokanta ja veron laskentaperuste. Kiinteistön luovutuksesta olisi suoritettava varainsiirtoveroa kiinteän 4 prosentin verokannan mukaan. Vero laskettaisiin pykälän 1 momenttiin sisältyvän pääsäännön mukaan kauppahinnasta tai muun vastikkeen arvosta. Ehdotus helpottaisi merkittävästi luovutuksesta suoritettavan veron suuruuden määrittämistä nykytilaan verrattuna. Myös varainsiirtoveron suhde lahjaverotukseen tulisi selkeäksi.

Suurimmassa osassa luovutuksista veron määrä olisi yksiselitteisesti määriteltävissä kauppakirjaan merkityn rahamääräisen kauppahinnan perusteella. Suoritettavan veron määrään ei vaikuttaisi se, onko vastike ehkä sovittu käypää hintaa alhaisemmaksi. Jos kiinteistön arvon ja vastikkeen arvon välinen erotus on katsottava lahjaksi, lääninveroviraston olisi määrättävä luovutuksensaajan maksettavaksi lahjavero.

Vaikka suhde lahjaverotukseen selkeytyisi merkittävästi, voisi edelleen lahjanluonteisissa luovutuksissa esiintyä tilanteita, joissa samasta omaisuudesta määrättäisiin sekä varainsiirtoveroa että lahjaveroa. Tällainen tilanne on mahdollinen lähinnä silloin, kun muu kuin rahana suoritettava vastike lainhuutoa haettaessa arvostetaan korkeammaksi kuin lahjaverotuksessa. Varainsiirtoveron ja lahjaveron verokantaeron johdosta vastikkeen merkitseminen luovutuskirjaan mahdollisimman korkeaksi voi lahjanluonteisissa luovutuksissa olla luovutuksensaajalle edullista. Ei ole tarkoituksenmukaista, että kirjaamismenettelyn yhteydessä selviteltäisiin, onko vastike ehkä syystä tai toisesta ilmoitettu todellista suuremmaksi. Jos lääninverovirasto päätyy siihen, että vastikkeen arvo tosiasiassa on luovutuskirjaan merkittyä alhaisempi siten, että se on enintään kolme neljännestä omaisuuden käyvästä hinnasta, ja maksuunpanee perintö- ja lahjaverolain 18 §:n 3 momentin nojalla luovutuksensaajan maksettavaksi lahjaveroa näin arvostamansa vastikkeen arvon ja käyvän hinnan erotuksesta, luovutuksensaajalla olisi ehdotetun 41 §:n nojalla oikeus saada liikaa suoritettu varainsiirtovero takaisin hakemuksesta.

Vastiketta, josta vero on suoritettava, on myös niin sanottu musta kauppahinta, eli tosiasiassa maksettu mutta kauppakirjaan merkitsemättä jätetty osa kauppahinnasta. Veron määräävän viranomaisen kannalta ongelmana on tuollaisen kauppahinnan olemassaolon selvittäminen. Kirjaamismenettelyn yhteydessä asia voineekin vain poikkeuksellisesti tulla ilmi. Mustan kauppahinnan maksaminen saattaa kuitenkin tulla lääninveroviraston tietoon esimerkiksi luovuttajan tuloverotusta koskevan verotarkastuksen yhteydessä, jolloin suorittamatta jäänyt vero voidaan maksuunpanna luovutuksensaajan maksettavaksi.

Veron määrän laskeminen on ongelmattominta silloin, kun kysymys on kaupasta ja ostaja suorittaa kauppahinnan rahana tai ottamalla vastattavakseen myyjän rahamääräisen velan taikka kun vastikkeena käytetään julkisesti noteerattuja arvopapereita tai muuta sellaista omaisuutta, jonka markkina-arvo luovutushetkellä on helposti selvitettävissä. Arvostusongelmia voi sen sijaan syntyä silloin, kun vastikkeena käytetään muun laatuista omaisuutta. Näitä ongelmia vähentäisi merkittävästi ehdotetun 29 §:n 2 momentin mukainen lausuntomenettely. Ehdotuksen mukaan hakijan olisi liitettävä hakemukseen lääninveroviraston lausunto vastikkeen arvosta silloin, kun vastikkeena suoritetaan muuta omaisuutta kuin rahaa tai rahamääräisiä saamisia. Hakijan velvollisuutena on myös muutoin esittää tarvittavaa selvitystä veron määrään vaikuttavista seikoista 29 §:n 1 momentin mukaisesti. Tällaista selvitystä olisi erityisesti vastikkeen arvon määrittämiseen liittyvä selvitys.

Pykälän 2 momentti sisältäisi poikkeuksen 1 momentin mukaisesta veron laskemista koskevasta pääsäännöstä. Jos kysymyksessä on 4 §:n 4 momentissa tarkoitettu luovutus yhteisöön pääomansijoituksena tai saanto, joka perustuu yhteisön purkautumiseen, muuhun varojen jakoon tai yksityisottoon, vero laskettaisiin vastikkeen sijasta luovutetun omaisuuden arvosta. Sijoitettaessa kiinteistö yhteisöön vastikkeen muodostavat sijoitusta vastaan merkityt osakkeet tai osuudet. Veron laskeminen osakkeiden tai osuuksien arvosta edellyttäisi niiden arvon määrittelyä, mikä voi näissä tilanteissa olla erityisen vaikeata muun ohessa yhteisön perustamisvaiheessa tai sen oman pääoman lisäämisen yhteydessä. Hallinnollisesti yksinkertaisempaa on käyttää veron laskentaperusteena luovutettavan omaisuuden käypää arvoa luovutushetkellä. Kiinteistön arvo on yleensä osakkeiden tai osuuksien arvoa helpommin määriteltävissä. Veron laskeminen kiinteistön arvosta johtaa myös käytännössä samaan lopputulokseen kuin veron laskeminen osakkeiden tai osuuksien käyvästä arvosta, edellyttäen, että pääomansijoitus on tapahtunut markkinaehtoisesti. Jos kyse poikkeuksellisesti on lahjanluonteisesta oikeustoimesta, mikä perintö- ja lahjaverolakia koskevan oikeuskäytännön mukaan on mahdollista, ja luovutuksensaajalle määrätään sen perusteella myös lahjaveroa, liikaa suoritettu vero voidaan hakea takaisin 41 §:n nojalla.

Vastikkeen arvo ei myöskään sovellu veron laskentaperusteeksi kaikkiin henkilöyhtiön varojen jakotilanteisiin.

Kun saanto perustuu 2 momentissa tarkoitettuun luovutukseen, lääninverovirasto antaisi 29 §:n 2 momentin mukaisen lausunnon omaisuuden käyvästä arvosta luovutushetkellä.

Pykälän 3 momentissa säädettäisiin veron laskemisesta silloin, kun samalle vastaanottajalle luovutetaan kiinteistön ohella muutakin omaisuutta tai jos yhtiön perustamisoikeuden luovutus koskee myös muuta omaisuutta kuin kiinteistöä, eikä kauppahinnan jakautumista niiden kesken ole selvitetty. Vero laskettaisiin tällöin koko kauppahinnasta. Vastaava säännös sisältyy myös leimaverolakiin. Kauppakirjoista yleensä ilmenee vastikkeen kohdistuminen eri omaisuuseriin, mikä helpottaa veron laskemista. Selvitys voidaan esittää myös muutoin lainhuudon hakemisen yhteydessä.

7 §. Veron suorittamisajankohta. Veron suorittamisajankohta kytkettäisiin nykyiseen tapaan lainhuudon hakemiseen. Kirjaamisvelvollisuuden piiriin kuuluvista 5 §:n 1 momentin 2 kohdassa tarkoitettujen vuokraoikeuksien luovutuksista vero olisi suoritettava vastaavasti viimeistään kirjaamista haettaessa. Sellaisista luovutuksista, joihin ei liity velvollisuutta hakea lainhuutoa tai kirjaamista, vero olisi suoritettava kuudessa kuukaudessa luovutussopimuksen tekemisestä. Tämä koskisi esimerkiksi rakennuksen luovuttamista maapohjasta erikseen ja kiinteistön siirtämistä vastaanottavalle yhtiölle sellaisessa jakautumisessa, joka ei täytä 4 §:n 5 momentin edellytyksiä.

Kuuden kuukauden määräaika luovutussopimuksen tekemisestä koskisi myös tilannetta, jossa lainhuutoa tai kirjaamista olisi tullut hakea, mutta hakeminen on laiminlyöty. Säännös mahdollistaa maksuunpanotoimenpiteisiin ryhtymisen tarpeen vaatiessa vaikka heti lainhuudatusajan päätyttyä.

Uuden maakaaren säännökset selkeyttävät huomattavasti määräajan laskemista. Kuuden kuukauden lainhuudatusaika lasketaan kaikissa tapauksissa kauppakirjan tai muun luovutuskirjan tekemisestä. Jollei omistusoikeus ole vielä lopullisesti siirtynyt, viranomainen jättäisi hakemuksen lepäämään. Kuuden kuukauden määräaikaa sovelletaan vastaavasti 5 §:n 1 momentin 2 kohdassa tarkoitettujen vuokraoikeuksien kirjaamisissa.

Maakaaren 6 luvun 3 §:n 2 momentin mukaan hakemus otetaan vastaan, vaikka siitä puuttuu selvitys suoritetusta leimaverosta. Säännös merkitsee poikkeusta leimaverolain 76 §:stä, jonka mukaan puutteellisesti leimattua asiakirjaa ei saa ottaa vastaan, vaan asiakirjat on palautettava. Perusteena leimaverolain säännöksistä poikkeamiselle on ollut asian käsittelyn jouduttaminen. Jos selvitystä suoritetusta verosta ei ole esitetty, kirjaamisviranomaisen on maakaaren 6 luvun 5 §:n mukaisesti varattava hakijalle tilaisuus täydentää hakemusta.

Nykyisin lainhuutoleimavero samalla kauppakirjalla luovutetuista kiinteistöistä on suoritettava silloin, kun lainhuutoa haetaan ensimmäisen kerran johonkin luovutettuun kiinteistöön. Varainsiirtovero ei sen sijaan määräytyisi luovutuskirjakohtaisesti, vaan vero olisi suoritettava jokaisesta luovutuksesta erikseen lainhuutoa haettaessa. Estettä ei kuitenkaan olisi suorittaa veroa kaikista kiinteistöistä jo lainhuutoa ensimmäisen kerran haettaessa. Kirjaamisviranomainen tarkistaisi tällöin veron oikeamääräisyyden kuitenkin vain sen kiinteistön osalta, johon lainhuutoa haetaan, ja hakijan olisi esitettävä selvitys siitä, mikä osa vastikkeesta kohdistuu kyseiseen kiinteistöön.

8 §. Viivästyskorotus. Pykälässä säädettäisiin veron korotuksesta silloin, kun lainhuudon hakeminen laiminlyödään. Säännös vastaa asiasisällöltään nykyistä leimaverolain 19 §:ää. Korotus on kirjaamisen laiminlyönnin johdosta määrättävä sanktio, jonka tarkoituksena on kannustaa luovutuksensaajia täyttämään lainhuudatusvelvollisuutensa. Kirjaamisjärjestelmän toimivuuden kannalta on tärkeätä, että lainhuutoa ja kirjaamista haetaan joutuisasti. Samalla se varmistaa myös veron suorittamisen ajallaan. Kun määräaika ylitetään, veroa korotetaan 20 prosentilla. Nykyistä korotuksen laskentatapaa yksinkertaistettaisiin siten, että korotus määrättäisiin jokaiselta alkavalta kuudelta kuukaudelta siitä päivästä lukien, jona lainhuutoa tai kirjaamista olisi viimeistään tullut hakea. Nykyisin korotus määrätään ensin siltä kalenterivuoden puoliskolta, jonka aikana lainhuutoa olisi ollut haettava, ja sen jälkeen jokaiselta seuraavalta vuosipuoliskolta paitsi siltä, jonka aikana lainhuutoa haetaan. Veroa korotettaisiin kuitenkin enintään 100 prosenttia.

Korotus olisi suoritettava lainhuudon tai kirjaamisen laiminlyönnin johdosta, vaikka itse vero maksettaisiin määräajassa. Varainsiirtoverolaissa korotuksesta käytettäisiin nimitystä viivästyskorotus erotukseksi ehdotettuun 36 §:ään sisältyvästä veronkorotuksesta, joka määrättäisiin veron suorittamiseen tai ilmoitusvelvollisuuden täyttämiseen liittyvien laiminlyöntien johdosta. Mainittua 36 §:n mukaista veronkorotusta ei määrättäisi, jos verolle määrätään viivästyskorotus.

Korotusta ei voi määrätä, jos itse saanto on varainsiirtoverosta vapaa.

Koska maakaariuudistuksen yhteydessä lainhuudon hakemiselle asetettua määräaikaa koskevat säännökset selkeytyivät, vähenisivät myös ne tilanteet, joissa korotus tulee määrättäväksi.

9 §. Vastuu aiemmista luovutuksista suoritettavasta verosta. Pykälässä säädettäisiin uuden omistajan vastuusta aikaisemmista luovutuksista suoritettavasta verosta. Ehdotus vastaa asiasisällöltään nykyistä leimaverolain 24 §:ää vastuun ajallista ja määrällistä ulottuvuutta koskevin muutoksin.

Vastuu rajoittuisi vain niihin luovutuksiin, jotka on tehty lainhuuto- tai kirjaamishakemuksen tekemistä edeltäneiden kymmenen vuoden aikana. Nykyisin leimaverolakiin ei sisälly vastaavaa säännöstä. Myöskään verojen ja maksujen perimisestä ulosottotoimin annetun lain (367/61) mukainen yleinen verosaatavien viiden vuoden vanhenemisaika ei koske leimaveroa. Ehdotettu kymmenen vuoden aika vastaa saamisten yleistä vanhenemisaikaa, jota on noudatettu myös eräissä viimeaikaisissa maksuunpanotilanteissa.

Pykälän 2 momentin mukaan luovutuksensaajan vastuu rajoitettaisiin koskemaan vain aikaisempaa saantoa koskevaan luovutuskirjaan merkittyä kauppahintaa tai muun vastikkeen arvoa vastaavaa veroa. Säännöksen tarkoituksena on suojata saantonsa kirjaava luovutuksensaaja sellaiselta verovastuulta, joka ei käy ilmi aikaisemmista luovutuksista laadituista luovutuskirjoista ja josta hän ei näin ollen voi olla tietoinen.

Varsinkin määräalan kaupoissa leimaverolain 24 §:n mukainen vastuu on saattanut johtaa huomattavan suuriin verovastuisiin. Kun määräala vielä nykyään voidaan huudattaa vasta, kun siitä on muodostettu itsenäinen kiinteistö, sitä voivat rasittaa useista aikaisemmista luovutuksista suorittamatta jätetyt leimaverot. Koska uuden maakaaren säännösten mukaan myös määräalan luovutus on huudatettava kuudessa kuukaudessa luovutuksesta, tällaiset luovutuksen saajan oikeusturvan kannalta ongelmalliset tilanteet vähenevät merkittävästi.

10 §. Julkisyhteisöjen hankinnat. Pykälä vastaa asiasisällöltään leimaverolain 30 §:n 1 momentin 1 kohdan säännöstä. Siinä mainittujen julkisyhteisöjen luetteloon sisältyvä kuntaliitto korvattaisiin kuntalaissa (365/95) tarkoitetulla kuntayhtymällä, joka on yleensä korvannut aikaisemman lainsäädännön mukaiset kuntainliitot kuntien yhteistoiminnan muotona.

11 §. Ensiasunnon verovapaus. Pykälä vastaa asiasisällöltään leimaverolain 30 §:n 1 momentin 8 kohdan ja 5 momentin säännöksiä.

12 §. Eräät luvanvaraiset luovutukset. Pykälän 1 momenttiin otettaisiin leimaverolain 30 §:n 2 momenttiin ja 31 §:ään sisältyvät verovapaussäännökset.

Pykälän 2 momentti vastaa asiasisällöltään leimaverolain 30 §:n 1 momentin 6 kohtaa.

13 §. Eräät kiinteistön vaihdot. Pykälä vastaa asiasisällöltään leimaverolain 30 §:n 1 momentin 7 ja 9 kohdan säännöksiä.

14 §. Eräät maatalouselinkeinolainsäädännön mukaiset luovutukset. Pykälän 1 momentin 1 kohdan mukaan veroa ei olisi suoritettava, jos luovuttajana on valtio ja luovutus tapahtuu maaseutuelinkeinolain (1295/90), porotalouslain (161/90), luontaiselinkeinolain (610/84) tai kolttalain (253/95) mukaisiin tarkoituksiin. Momentin 2 kohdan mukaan veroa ei olisi myöskään suoritettava niissä tapauksissa, joissa luovutuksensaaja on kiinteistön hankkimista varten saanut näiden lakien mukaisen maanosto- tai sisarosuuslainan. Pykälä vastaa asiasisällöltään nykyisiä leimaverolain 30 §:n 1 momentin 3 ja 4 kohdan säännöksiä.

Pykälän 1 momentin 3 kohdan mukaan 2 kohdan mukaista verovapautta sovellettaisiin myös, jos luovutuksensaajan vastattavaksi on siirretty 2 kohdan mukainen laina tai siihen rinnastettava vastaavan aikaisemman lainsäädännön mukainen laina. Edellytyksenä on, että luovutuksensaaja täyttäisi uuden lainan myöntämiselle asetetut edellytykset.

Leimaverolain 30 §:n 3 momentin säännös leimaverovapauden myöntämisen edellytyksistä on sanonnaltaan vanhentunut. Voimassa olevan maaseutuelinkeinolainsäädännön tarkoituksena ei ole asuttaminen vaan maaseudun elinolosuhteiden parantaminen. Elinkeinon tukemisen ja lainan myöntämisen tarkoituksenmukaisuuden ratkaisee maaseutuelinkeinopiiri. Tämän vuoksi ehdotetaan pykälän 2 momentiksi otettavaksi säännös, jonka mukaan verovapauden edellytyksenä olisi maaseutuelinkeinopiirin antama todistus siitä, että luovutus on tapahtunut maaseutuelinkeinolain, porotalouslain, luontaiselinkeinolain tai kolttalain mukaisiin tarkoituksiin tai että luovutuksensaaja on saanut näiden lakien mukaisen lainan tai hänen vastattavakseen on siirretty 1 momentin 3 kohdassa tarkoitettu laina.

3 luku. Arvopaperin luovutus

15 §. Veron kohde ja verovelvollinen. Pykälän 1 momentin mukaan veron kohteena olisi arvopaperin luovutus ja velvollinen suorittamaan veron olisi luovutuksensaaja.

Verovelvollisen lisäksi verosta olisivat kuitenkin vastuussa myös 23 §:ssä mainitut tahot. Vastuuvelvollisten piiri olisi varainsiirtoverotuksessa laajempi kuin verotuksessa yleensä. Verrattuna leimaverotukseen vastuuvelvollisten piiri kuitenkin supistuisi.

Pykälän 2 momentissa säädettäisiin selvyyden vuoksi, että vero on suoritettava kummastakin luovutuksesta silloin, kun myös vastikkeena käytetään varainsiirtoverolaissa tarkoitettua omaisuutta. Leimaverolain soveltamista koskevan oikeuskäytännön mukaan arvopapereita vaihdettaessa vero on suoritettava suuremman vaihtoarvon mukaan, vain yhdestä luovutuksesta. Koska varainsiirtoveron kohteena olisi arvopaperien tai kiinteistön luovutus ja omaisuutta vaihdettaessa tapahtuu kaksi luovutusoikeustointa, kummankin vaihdossa luovutuksensaajana olevan olisi suoritettava vero vaihdossa saamastaan omaisuudesta.

Pykälän 3 momentin mukaan eräiden kiinteistön saantojen verollisuutta tai verottomuutta täsmentävät 4 §:n 3―5 momentin säännökset soveltuisivat vastaavasti myös arvopapereiden luovutukseen. Veromuodon selkeyden ja verotuksen yleisen neutraalisuustavoitteen vuoksi on tarkoituksenmukaista pyrkiä mahdollisimman suureen yhdenmukaisuuteen kiinteistöjen ja arvopapereiden luovutusten verottamisessa. Myös leimaverotuksessa arvopaperien luovutuksiin sovelletaan pitkälti kiinteistöjen luovutuksia koskevan oikeuskäytännön mukaisia tulkintoja.

Pykälän 3 momentin viittaus 4 §:ään merkitsee muun ohessa, että 4 §:n 5 momentissa tarkoitetussa yhtiömuodon muutoksessa, jakautumisessa ja sulautumisessa osapuolena olevien yhteisöjen välillä tapahtuvat osakesiirrot olisivat verottomia. Säännökset eivät sen sijaan sovellu jakautumisessa tai sulautumisessa osapuolena olevan yhtiön ja sen osakkaan välillä tapahtuviin osakesiirtoihin. Näistä tilanteista säädettäisiin selkeyden vuoksi 15 §:n 4 momentissa. Momentin ensimmäisen virkkeen mukaan osakkeenomistaja ei olisi 4 §:n 5 momentissa tarkoitetuissa sulautumis- ja jakautumistilanteissa velvollinen suorittamaan veroa omistamiensa sulautuvan tai jakautuvan yhtiön osakkeiden sijaan saamistaan vastaanottavan yhtiön uusista osakkeista. Sulautumistilanteiden osalta ehdotus vastaisi nykyistä käytäntöä.

Momentin toisessa virkkeessä säädettäisiin vastaavasti vastaanottavan yhtiön velvollisuudesta suorittaa veroa sille siirtyvistä sulautuvan tai jakautuvan yhtiön osakkeista. Ehdotuksen mukaan yhtiön olisi suoritettava veroa siltä osin, kuin se on suorittanut vastikkeena muuta omaisuutta kuin omia uusia osakkeitaan. Vastikkeen suorittaminen muuna omaisuutena kuin vastaanottavan yhtiön osakkeina voidaan rinnastaa yhtiön omien osakkeiden lunastamiseen, josta olisi suoritettava varainsiirtoveroa 1 momentin pääsäännön mukaan. Omien osakkeiden lunastamisesta on nykyisinkin suoritettava leimaveroa.

Lakiin ei ehdoteta otettavaksi erityissäännöstä osakepääoman korotuksen yhteydessä tapahtuvan osakemerkinnän verottomuudesta. Osakemerkintään perustuva saanto ei ole käsitteellisesti luovutus, eikä sen vuoksi kuuluisi varainsiirtoverolain soveltamisalaan. Osakemerkinnästä ei ole myöskään ollut suoritettava leimaveroa sen jälkeen, kun niin sanotusta osakeantileimaverosta luovuttiin vuoden 1969 alusta.

Pykälän 4 momentissa säädettäisiin pörssikaupan ja vakioituihin johdannaissopimuksiin perustuvien luovutusten verovapaudesta.

Momentin 1 kohta vastaisi leimaverolain 55 §:ää (548/96). Verovapaus koskisi nykyiseen tapaan arvopaperipörssissä tai arvopaperipörssin järjestämässä muussa julkisessa kaupassa tapahtuvaa pörssiarvopapereiden tai markkina-arvopapereiden myyntiä ja vaihtoa. Säännöstä voitaisiin nykyiseen tapaan soveltaa myös niin sanotussa jälkipörssissä tehtyihin kauppoihin, jotka kirjataan arvopaperipörssin kaupankäyntijärjestelmään viimeistään ennen seuraavan pörssipäivän jatkuvan kaupankäynnin alkamista.

Momentin 2 kohdassa säädettäisiin optioyhteisössä tapahtuvien vakioituihin johdannaissopimuksiin perustuvien luovutusten verovapaudesta. Tuollaiset luovutukset ovat olleet myös leimaverosta vapaita 1 päivästä toukokuuta 1992 lukien, jolloin vakioitujen johdannaissopimusten leimaverotusta koskeva leimaverolain 9 luku kumottiin.

16 §. Luovutus ulkomaalaiselle. Pykälään otettaisiin säännökset velvollisuudesta suorittaa veroa silloin, kun luovutuksensaajana on ulkomaalainen. Nykyisin asiasta säädetään leimaverolain 57 a §:ssä.

Asiasisällöltään pykälä eroaisi leimaverolain 57 a §:stä siten, että luovuttaja olisi eräissä tapauksissa velvollinen perimään veron luovutuksensaajana olevalta ulkomaalaiselta, ja tilittämään veron valtiolle. Lisäksi sijoituspalveluyrityksiä koskeva lainsäädäntö ehdotetaan otettavaksi huomioon siten, että ulkomaisen sijoituspalveluyrityksen Suomessa oleva sivuliike rinnastettaisiin ulkomaisen luottolaitoksen Suomessa olevaan sivukonttoriin.

Pykälän 1 momentin mukaan luovuttaja olisi velvollinen perimään veron silloin, kun luovutuksensaajana on muu kuin tuloverolain mukaan Suomessa yleisesti verovelvollinen, ulkomaisen luottolaitoksen Suomessa oleva sivukonttori tai ulkomaisen sijoituspalveluyrityksen Suomessa oleva sivuliike, mutta luovuttajana puolestaan on tuollainen henkilö tai yhteisö. Perimisvelvollisuus ei kuitenkaan koskisi pykälän 3 momentin johdosta suomalaisen asunto- tai kiinteistöosakeyhtiön tai osuuskunnan osakkeen tai osuuden luovutusta. Asunto-osakkeiden tai -osuuksien luovuttajista suurin osa on asuntonsa myyviä luonnollisia henkilöitä taikka piensijoittajia, joiden ei voida kohtuudella edellyttää selvittelevän toisen sopimuspuolen tuloverolain mukaista verovelvollisuusasemaa.

Pykälän 2 momentissa säädettäisiin tilanteesta, jossa sekä luovuttajana että luovutuksensaajana on muu kuin Suomessa yleisesti verovelvollinen, ulkomaisen luottolaitoksen Suomessa oleva sivukonttori tai ulkomaisen sijoituspalveluyrityksen Suomessa oleva sivuliike. Tällaisista luovutuksista veroa ei olisi suoritettava.

Pykälän 3 momentin mukaan luovutuksensaajan olisi kuitenkin aina suoritettava vero, jos luovutuksen kohteena on suomalaisen asunto- tai kiinteistöosakeyhtiön tai osuuskunnan osakkeita tai osuuksia. Vaihdannan kohteina ne voidaan monessa suhteessa rinnastaa kiinteistöön, jonka luovutuksesta on suoritettava varainsiirtovero osapuolten asemasta riippumatta. Veron suorittamisvelvollisuutta puoltaa myös se, että Suomen veroviranomaisilla on myös käytännössä mahdollisuus valvoa veron suorittamista näiden osakkeiden ja osuuksien luovutuksista sekä laiminlyöntitilanteissa paremmat edellytykset tuloksellisiin perimistoimenpiteisiin kuin siinä tapauksessa, että luovutus koskee muita arvopapereita. Ulkomaalaiset henkilöt ja ulkomaiset yhteisöt hankkivat asunto- tai kiinteistöosakeyhtiön tai -osuuskunnan osakkeita tai osuuksia yleensä omaa käyttöään silmällä pitäen ja ovat Suomen viranomaisten tavoitettavissa.

17 §. Arvopaperin määritelmä. Pykälä vastaa asiasisällöltään leimaverolain 54 §:ää. Arvopaperin määritelmä eroaisi esimerkiksi arvopaperimarkkinalainsäädännön mukaisesta määritelmästä. Varainsiirtoverotuksessa arvopapereina pidettäisiin pykälän 1 ja 2 kohdassa mainittuja osakkeita ja osuustodistuksia sekä niiden väliaikaistodistuksia sekä 3 kohdassa mainittuja saamistodisteita, joista saatava korko- tai muu tuotto määräytyy liikkeeseen laskijayhteisön toiminnan tuloksellisuuden perusteella. Arvopaperina pidettäisiin myös 1―3 kohdassa tarkoitetun arvopaperin merkintäoikeudesta annettua todistusta ja merkintäoikeutta koskevaa luovutuskirjaa. Merkintäoikeutena pidetään esimerkiksi optiolainaan liittyvää optiotodistusta.

Arvopaperin käsitteen ulkopuolelle jäisivät varainsiirtoverolakia sovellettaessa muut kuin edellä kuvatut vieraan pääoman ehtoiset arvopaperit.

18 §. Ulkomainen arvopaperi. Pykälässä rajattaisiin varainsiirtoverolain soveltamisalan ulkopuolelle ulkomaisen yhteisön liikkeeseen laskemien arvopaperien luovutukset. Vastaavaa säännöstä ei sisälly leimaverolakiin, eikä asiaan ole myöskään otettu kantaa oikeuskäytännössä. Periaatetta on kuitenkin noudatettu vakiintuneessa verotuskäytännössä.

Veron suorittamisvelvollisuus riippuisi ainoastaan arvopaperin liikkeeseen laskijan asemasta. Ulkomaisten arvopaperien luovutus olisi verotonta, vaikka kumpikin sopimuspuoli olisi suomalainen ja luovutus tapahtuisi Suomessa. Erikseen olisi kuitenkin arvioitava veron kiertämistä koskevan 37 §:n soveltuvuus esimerkiksi tilanteessa, jossa luovutuksen kohteena tosiasiassa on Suomessa sijaitseva kiinteistö, jonka luovutus varainsiirtoverosta välttymisen tarkoituksessa toteutetaan tarkoitusta varten ulkomailla rekisteröidyn yhtiön osakekannan luovutuksena.

19 §. Rekisteröimättömän yhteisön liikkeeseen laskema arvopaperi. Pykälässä rinnastettaisiin rekisteröimättömän yhteisön liikkeeseen laskeman arvopaperin luovutus arvopaperin luovutukseen. Ehdotus laajentaisi veropohjaa verrattuna leimaverolakiin.

Leimaverolain soveltamista koskevan oikeuskäytännön mukaan kaupparekisteriin merkitsemättömän osakeyhtiön osakkeet eivät ole leimaverolaissa tarkoitettuja arvopapereita eikä niiden luovutuksesta ole suoritettava leimaveroa. Taloudellisessa mielessä toisiinsa rinnastettavien asiakirjojen luovutuksen erilainen verottaminen riippuen siitä, onko yhteisö luovutushetkeen mennessä ehditty merkitä asianomaiseen rekisteriin, ei ole perusteltua. Ehdotuksen mukaan myös rekisteröimättömän yhteisön liikkeeseen laskemasta arvopaperista olisi suoritettava varainsiirtovero.

20 §. Verokanta ja veron peruste. Verokanta olisi 1,6 prosenttia. Veron laskentaperuste määräytyisi samojen sääntöjen mukaan kuin kiinteistön luovutuksessa.

21 §. Veron suorittamisajankohta. Veron suorittamisajankohta määräytyisi luovutustavan ja luovutuksen kohteena olevan arvopaperin laadun mukaan.

Pykälän 1 momentin mukaan muista kuin 2 tai 3 momentissa tarkoitetuista luovutuksista vero on suoritettava kahden kuukauden kuluessa luovutussopimuksen tekemisestä, mikä vastaa leimaverolain mukaista yleistä veron suorittamisaikaa. Ehdotus merkitsee, että veron suorittamisaika asuntokauppalain (843/94) 6 luvussa tarkoitettujen käytettyjen asuntojen luovutuksesta lyhenisi eräissä tilanteissa. Leimaverolain 87 §:n 1 momentin mukaan määräaika lasketaan asunto-osakkeiden luovutuksissa omistusoikeuden siirtymisestä. Tavanomaista pidemmällä veron suorittamisajalla on pyritty turvaamaan etenkin rakentamisvaiheessa asunto-osakkeen ostavien asema. Käytettyjen asuntojen luovutuksissa ei ole tarvetta tavanomaista pidempään veron suorittamisaikaan.

Pykälän 2 momentin mukaan asuntokauppalain 4 luvun 1 §:ssä tarkoitetuista luovutuksista vero olisi suoritettava kahden kuukauden kuluessa omistusoikeuden siirtymisestä. Lainkohdassa tarkoitetusta uuden asunnon kaupasta olisi kysymys, kun perustajaosakas rakentamisvaiheessa tai sen jälkeen myy asunto-osakkeen yksin tai yhdessä sellaisen osakkeen kanssa, joka oikeuttaa hallitsemaan muita asumiseen läheisesti liittyviä tiloja. Luvun säännöksiä sovelletaan myös, kun elinkeinonharjoittaja muuten myy asunnon otettavaksi käyttöön ensimmäistä kertaa uudis- tai korjausrakentamisen jälkeen. Uuden asunnon hallintaan oikeuttavan asunto-osakkeen luovutukseen sovellettaisiin omistusoikeuden siirtymisestä laskettavaa kahden kuukauden määräaikaa silloinkin, kun luovutus tapahtuu arvopaperinvälittäjän välityksin. Tällöin välittäjällä ei olisi 22 §:n mukaista velvollisuutta periä veroa luovutuksensaajalta.

Pykälän 3 momentin mukaan luovutuksensaajan olisi suoritettava vero luovutussopimuksen tekemisen yhteydessä, kun luovutuksen osapuolena on arvopaperikauppias tai kun arvopaperikauppias toimii osapuolen välittäjänä tai komissionsaajana, taikka kun arvopaperi myydään pakkohuutokaupalla. Näissä tilanteissa arvopaperikauppias tai huutokaupanpitäjä olisi 22 §:n mukaisesti velvollinen perimään veron luovutuksensaajalta. Jotta arvopaperikauppias voisi täyttää perimisvelvollisuutensa, veron suorittamisajankohta olisi kytkettävä joko luovutussopimuksen tekemishetkeen tai kauppahinnan maksuhetkeen. Kauppahinnan maksuhetkeä selkeämpi veron suorittamisajankohta on luovutussopimuksen tekeminen. Asuntovälitystoiminnassa on nykyisinkin yleisenä käytäntönä, että vero suoritetaan jo kaupantekotilaisuudessa.

Varainsiirtoverolain terminologiassa veron suorittamisesta olisi kysymys silloin, kun verovelvollinen maksaa veron määrän lääninverovirastolle tai muuhun valtiovarainministeriön määräämään maksupaikkaan taikka veron perimiseen velvolliselle. Veron perimiseen velvollisen arvopaperikauppiaan maksaessa perimänsä määrän lääninverovirastolle kysymys olisi veron tilittämisestä. Tilitysvelvollisuudesta säädettäisiin 31 §:ssä.

22 §. Arvopaperikauppiaan velvollisuus periä vero. Pykälässä säädettäisiin arvopaperikauppiaan velvollisuudesta periä vero luovutuksensaajalta. Perimisvelvollisuudesta johtuva oikeus vaatia luovutuksensaajaa suorittamaan vero luovutussopimuksen tekemisen yhteydessä poistaisi nykyiset välittäjän vastuuseen liittyvät ongelmat. Välittäjän toimiminen veron perijänä vastaa myös arvopaperi- ja asuntovälityksessä yleisesti noudatettua kauppatapaa. Menettely, jossa välittäjä perii luovutuksensaajalta kauppahinnan maksamisen yhteydessä veroa vastaavan määrän ja tilittää asiakkailtaan kertyneet varat keskitetysti veronsaajalle, merkitsee verotusmenettelyn kehittämistä nykyistä tarkoituksenmukaisemmaksi.

Pykälän 2 momentissa säädettäisiin siitä, kuka on veron perimiseen velvollinen arvopaperikauppias silloin, kun luovutuksessa on osallisena useampia 1 momentin mukaan veron perimiseen velvollisia arvopaperikauppiaita. Tällaisessa tilanteessa veron olisi velvollinen perimään luovutuksensaajan asiamiehenä toimiva arvopaperikauppias.

Pykälän 3 momentissa määriteltäisiin arvopaperikauppiaan käsite. Leimaverolaissa arvopaperikauppiaalla tarkoitetaan henkilöä tai yhteisöä, joka yksinomaan tai muun toiminnan ohella harjoittaa arvopapereiden kauppaa tai vaihtoa omaan lukuunsa tai komissiotoimin taikka välittää sellaista kauppaa tai vaihtoa.

Sijoituspalveluyrityksiä koskeva lainsäädäntö on muuttanut merkittävästi arvopaperinvälitystoiminnan sääntelyä Suomessa. Sijoituspalvelua, jota on muun ohessa arvopaperinvälitys ja arvopaperikaupinta, saa sijoituspalveluyrityksistä annetun lain (579/96) 4 §:n 1 momentin mukaan harjoittaa vain toimintaa varten toimiluvan saanut suomalainen osakeyhtiö (sijoituspalveluyritys) ja suomalainen luottolaitos. Sijoituspalveluyrityksiin sovelletaan pitkälti samankaltaista sääntelyä kuin luottolaitoksiin. Sijoituspalveluyrityksiltä edellytetään kaksiportaista pääomavaatimusta. Asiakkaansa varoja omissa nimissään hoitavalta yritykseltä edellytetään yhden miljoonan markan osakepääomaa. Asiakassalkkujen rinnalla hoidettava oma salkku nostaa pääomavaatimuksen viiteen miljoonaan markkaan. Toimilupa ja pääomavaatimus eivät kuitenkaan koske yksityishenkilöiden ja yritysten tavanomaista arvopaperikauppaa. Myöskään asunto-osakkeiden kauppa ei kuulu lain soveltamisalaan.

Sijoituspalveluyrityksistä annettu laki koskee vain suomalaisia yrityksiä. Ulkomaisten yritysten oikeudesta harjoittaa vastaavaa toimintaa säädetään ulkomaisen sijoituspalveluyrityksen oikeudesta tarjota sijoituspalvelua Suomessa annetussa laissa (580/96). Lain 2 §:n mukaan ulkomaisella sijoituspalveluyrityksellä tarkoitetaan sijoituspalveluista arvopaperimarkkinoilla annetussa neuvoston direktiivissä (93/22/ETY) tarkoitettua palvelua ammattimaisesti tarjoavaa henkilöä, joka on saanut sijoituspalveluyrityksistä annetussa laissa tarkoitettua toimilupaa vastaavan toimiluvan muussa valtiossa kuin Suomessa. Lain 4 §:n mukaan ulkomainen sijoituspalveluyritys voi perustaa sivuliikkeen Suomeen sen jälkeen, kun rahoitustarkastus on saanut yritykselle toimiluvan myöntäneeltä ulkomaiselta valvontaviranomaiselta sivuliikkeen perustamista koskevan ilmoituksen. Ulkomaisella sijoituspalveluyrityksellä on kuitenkin oikeus tarjota sijoituspalvelua Suomessa myös perustamatta sivuliikettä edellä kuvatun ilmoitusmenettelyn jälkeen.

Sijoituspalveluyrityksiä koskevan lainsäädännön johdosta on myös arvopaperimarkkinalain 1 luvun 4 §:n 1 momentin 4 kohdan arvopaperinvälittäjän käsitettä samassa yhteydessä muutettu. Arvopaperinvälittäjiä ovat sijoituspalveluyritykset, ulkomaiset sijoituspalveluyritykset, luottolaitokset sekä ulkomaiset luotto- ja rahoituslaitokset.

Varainsiirtoverolain arvopaperikauppiaan käsite kytkettäisiin arvopaperimarkkinalain arvopaperinvälittäjän määritelmään. Koska ainoastaan Suomessa toimivia arvopaperinvälittäjiä voidaan käytännössä valvoa, varainsiirtoverotuksessa arvopaperikauppiaana pidettäisiin suomalaisten sijoituspalveluyritysten ja luottolaitosten lisäksi kuitenkin vain ulkomaisten sijoituspalveluyritysten ja luottolaitosten Suomessa olevia sivuliikkeitä ja -konttoreita. Palvelujaan rajan yli tarjoavat ulkomaiset yritykset eivät siten olisi velvollisia perimään veroa Suomessa välittämistään kaupoista, vaan näistä kaupoista vero olisi suoritettava normaaliin tapaan.

Lisäksi arvopaperikauppiaana pidettäisiin kiinteistönvälittäjäasetuksessa tarkoitettua kiinteistönvälittäjää eli henkilöä tai yhteisöä, joka ammattimaisesti tai jatkuvasti palkkiota vastaan harjoittaa asetuksen 2 §:ssä tarkoitettua toimintaa. Kiinteistönvälitystoiminta on ilmoituksenvarainen elinkeino. Lääninhallitus pitää luetteloa kiinteistönvälittäjistä.

23 §. Vastuu verosta. Pykälässä säädettäisiin varainsiirtoverosta vastuussa olevista. Verosta olisivat vastuussa luovutuksensaajan lisäksi veron perimiseen velvollinen sekä 24 §:ssä tarkoitetuissa tilanteissa yhteisö. Nykyinen laaja välittäjän vastuu rajoittuisi vain verosta perimiseen velvolliseen välittäjään. Myyjä ei olisi vastuussa, ellei hän samalla ole perimisvelvollinen.

Vastuu verosta merkitsee, että suorittamatta jäänyt vero voidaan panna paitsi verovelvollisen, myös muun verosta vastuussa olevan maksettavaksi. Silloin, kun kysymys on veron perimisvelvollisen tilitysvelvollisuuden laiminlyönnistä, perimisvelvollinen olisi kuitenkin 34 §:n mukaisesti aina yksin vastuussa perimänsä veron tilittämiseen liittyvistä laiminlyönneistä.

24 §. Arvopaperin siirtoa rekisteröitäessä esitettävät tiedot ja yhteisön vastuu. Pykälän 1 momentissa säädettäisiin velvollisuudesta esittää selvitys suoritetusta verosta silloin, kun osakkeen tai osuustodistuksen luovutus ilmoitetaan merkittäväksi yhteisön osake- tai osuustodistusluetteloon. Sama valvonnallinen tarkoitus on leimaverolain 88 §:n 1 momentilla, joka sisältää yhteisöön kohdistuvan kiellon merkitä siirto osake- tai osuustodistusluetteloon, ellei ilmoituksen tekijä esitä selvitystä suoritetusta leimaverosta. Velvollisuus esittää selvitys varainsiirtoveron suorittamisesta ei koskisi arvo-osuusmuotoisen osakkeen luovutusta. Sama koskee nykyisin leimaverotusta.

Pykälän 2 momentissa säädettäisiin yhteisön vastuusta silloin, kun osake tai osuustodistus on merkitty osake- tai osuustodistusluetteloon, vaikka 1 momentissa tarkoitettua selvitystä ei ole esitetty. Nykyisin vastuu perustuu leimaverolain 88 §:n 2 momenttiin, jonka mukaan luetteloon mainitun pykälän 1 momentin mukaisen kiellon vastaisesti merkitystä siirrosta suoritettavasta verosta on myös yhteisön hallitus vastuussa. Ehdotuksen mukaan verosta vastaisi yhteisö eivätkä hallituksen jäseninä merkitsemisajankohtana olevat henkilöt kuten nykyisin.

25 §. Ensiasunnon verovapaus. Pykälä vastaa asiasisällöltään leimaverolain 57 b §:ää. Verovapauden edellytysten selvittämistä koskevaan 4 momenttiin otettaisiin lisäksi säännökset menettelystä silloin, kun veron perii arvopaperikauppias.

Nykyisin luovutuksensaajan on annettava selvitys verovapauden edellytyksistä lääninverovirastolle veron suorittamiselle säädetyssä ajassa. Menettelyä sovellettaisiin varainsiirtoverotuksessakin silloin, kun kauppa tehdään ilman välittäjää. Sen sijaan välitettyihin huoneistokauppoihin menettely ei sovellu, koska arvopaperikauppiaan on perittävä vero kaupantekohetkellä. Näissä tilanteissa selvitys annettaisiin 4 momentin mukaan luovutussopimuksen tekemisen yhteydessä arvopaperikauppiaalle, joka toimittaisi selvityksen edelleen lääninverovirastolle 31 §:n mukaisesti.

Jos luovutuksensaajan esittämä selvitys verovapauden edellytyksistä ei vastaa tosioloja, virheellisen selvityksen johdosta perimättä jätettyä veroa ei tulisi maksuunpanna arvopaperikauppiaan vaan luovutuksensaajan maksettavaksi.

26 §. Kunnan lunastusoikeuteen perustuva verovapaus. Pykälä vastaa asiasisällöltään leimaverolain 57 §:n 2 momenttia.

4 luku. Veron maksaminen ja viranomaiselle annettavat selvitykset

27 §. Veron maksaminen. Verovelvollisen olisi itse laskettava veron määrä ja maksettava vero, olipa kyse kiinteistön tai arvopaperin luovutuksesta. Käytännössä vero maksettaisiin valtiovarainministeriön vahvistamaan maksupaikkaan, eli pankkiin, postisiirtoliikettä välittävään postitoimipaikkaan tai lääninhallitukseen tilillepanokortilla, jonka tietosisällön verohallitus vahvistaisi.

Pykälään sisältyvät säännökset veron maksupaikasta, veron pyöristämisestä, ulkomaan rahassa ilmaistun veron perusteen muuntamisesta Suomen markoiksi, pienimmästä suoritettavan veron määrästä sekä verohallituksen oikeudesta antaa tarkempia määräyksiä maksumenettelyn yksityiskohdista vastaavat asiasisällöltään leimaverolain 69 §:n 2 ja 3 momentin, 70 §:n 1 ja 2 momentin sekä 79 §:n säännöksiä eräin muutoksin. Pykälän 4 momenttiin sisältyvä pienimmän suoritettavan veron määrä olisi leimaverolain 69 §:n 3 momentin mukaisen 30 markan sijasta 50 markkaa. Ulkomaan rahan määräisen veron perusteen muuttamisessa Suomen markoiksi käytettäisiin nykyiseen tapaan Suomen Pankin myyntikurssia veron suorittamispäivänä.

28 §. Oma-aloitteisesti maksettava veronlisäys. Lakiin otettaisiin säännös oma-aloitteisesti maksettavasta veronlisäyksestä. Luovutuksensaajan maksaessa tai perimisvelvollisen tilittäessä veron myöhässä oma-aloitteisesti verolle olisi samalla maksettava veronlisäyksestä ja viivekorosta annetun lain (1556/95) mukaan laskettava veronlisäys. Lain mukaan veronlisäyksen määrä on Suomen Pankin vuosittain vahvistama viivästyskoron viitekorko lisättynä yhdeksällä prosenttiyksiköllä. Veronlisäys laskettaisiin veron suorittamiselle 7 tai 21 §:ssä taikka perityn veron tilittämiselle 31 §:ssä säädetyn määräajan viimeistä päivää seuraavasta päivästä maksupäivään, viimeksi mainittu päivä mukaan lukien.

Pykälän 2 momentin mukaan veronlisäystä ei olisi maksettava, jos verolle on maksettava viivästyskorotus lainhuudon tai kirjaamisen laiminlyönnin johdosta. Veronlisäystä selvästi korkeamman sanktioluonteisen viivästyskorotuksen lisäksi ei ole tarpeen säätää viivästysseuraamusta veron maksun viivästymisen johdosta.

29 §. Kiinteistön luovutuksesta esitettävä selvitys. Pykälässä säädettäisiin velvollisuudesta esittää selvitys veron suorittamisesta ja veron määrään vaikuttavista seikoista lainhuutoa ja kirjaamista haettaessa. Koska veron määrään vaikuttavat monet eri tekijät, selvittämisvelvollisuuden laajuus olisi yleinen. Nykyisestä kiinteistön verotusarvotodistuksen esittämisvelvollisuudesta luovuttaisiin. Myöskään selvitystä kiinteistön ohella myydystä irtaimistosta, joka leimaverolain 80 §:n mukaan on esitettävä lainhuutoa haettaessa, ei mainittaisi erikseen. Hakijan olisi annettava kirjaamisviranomaiselle tiedot oma-aloitteisesti.

Pykälän 2 momentin mukaan hakijan olisi lisäksi esitettävä lääninveroviraston antama lausunto muuna kun rahana tai rahamääräisenä saamisena suoritetun vastikkeen arvosta tai, kun kysymys on 4 §:n 4 momentissa tarkoitetusta luovutuksesta yhteisöön tai yhteisöstä, luovutetun omaisuuden käyvästä arvosta. Lausuntomenettelyn tarkoituksena on tarjota veron määrän laskemista helpottavaa viranomaisselvitystä. Lausunto ei olisi kirjaamisviranomaista sitova, eikä siitä voisi valittaa. Lausunto kuitenkin suojaisi lainhuudon hakijaa jälkikäteistä maksuunpanoa vastaan, jollei hakija ole esittänyt lausunnon antamista varten 33 §:n 3 momentissa tarkoitettuja puutteellisia, erehdyttäviä tai vääriä tietoja.

Pykälän 3 momentin mukaan lääninverovirasto antaisi myös muissa kuin 2 momentissa tarkoitetuissa tilanteissa lausuntoja veron määrään vaikuttavista seikoista. Tämä voi olla tarpeen esimerkiksi silloin, kun varainsiirtoveron piiriin kuuluvan omaisuuden lisäksi samalla luovutetaan muuta omaisuutta. Veron oikeamääräisyyden tarkistaminen edellyttää tällöin sen selvittämistä, onko vastikkeen jakautuminen eri omaisuuserien kesken merkitty luovutuskirjaan todellisuutta vastaavasti.

Lausuntomenettely vähentäisi arvostusongelmia varsinkin kiinteistöjä vaihdettaessa, eli kun vastike tai osa siitä suoritetaan kiinteänä omaisuutena. Lääninverovirastolla on yleensä melko hyvät edellytykset kiinteistöjen arvon määrittämiseen.

Koska lausunnon tarkoituksena on tarjota hakijalle ja kirjaamisviranomaiselle selvitystä veron määrän laskemista varten, sen liittäminen asiakirjoihin ei olisi välttämätön edellytys asian käsittelylle, jos kirjaamisviranomainen voi hakijan esittämän selvityksen perusteella määrittää vastikkeen arvon. Jos vastikkeena käytetään esimerkiksi pörssiarvopapereita, luotettava selvitys kaupantekopäivän pörssikurssista on yleisesti saatavilla.

Pykälän 4 momentissa säädettäisiin kiinteistön luovutuksesta esitettävästä selvityksestä silloin, kun lainhuutoa tai kirjaamista ei ole haettava, esimerkiksi kun saanto perustuu sellaiseen jakautumiseen, joka ei täytä 4 §:n 5 momentin edellytyksiä. Selvitys annettaisiin tällöin 30 §:n 2 momentin mukaisesti lääninverovirastolle.

30 §. Arvopaperin ja rakennuksen luovutusta koskeva ilmoitus. Pykälän 1 momentin mukaan arvopaperin luovutuksensaajan olisi esitettävä selvitys veron suorittamisesta sekä veron määrään vaikuttavista seikoista kotikuntansa lääninverovirastolle veron suorittamiselle säädetyssä ajassa. Luovutuksesta olisi aina ilmoitettava sen kohde, osapuolet ja kauppahinta. Verohallitus määräisi lähemmin ilmoittamisvelvollisuuden laajuudesta.

Pykälän 2 momentin mukaan rakennuksen luovutuksesta silloin, kun se tapahtuu maapohjasta erikseen, olisi annettava 1 momentin mukainen selvitys ja ilmoitus rakennuksen sijaintikunnan lääninverovirastolle.

Pykälän 3 momentin mukaan tiedot annettaisiin verohallituksen vahvistamalla lomakkeella, ellei verohallitus toisin määrää.

Jos luovutuksensaaja on suorittanut veron perimisvelvolliselle, selvitysten antamisesta huolehtisi 4 momentin mukaan perimisvelvollinen.

31 §. Veron perimiseen velvollisen tilitys- ja ilmoittamisvelvollisuus. Pykälässä säädettäisiin perimisvelvollisen velvollisuudesta maksaa perimänsä vero ja antaa 30 §:ssä säädetty ilmoitus. Pykälän 1 momentin mukaan arvopaperikauppiaan olisi suoritettava vero seitsemän päivän kuluessa luovutussopimuksen tekemisestä ja annettava säädetty ilmoitus verohallituksen määräämässä ajassa ja sen määräämällä tavalla. Nykyisin asiasta määrätään leimaverolain soveltamisesta annetun valtioneuvoston päätöksen (663/43) nojalla annetussa verohallituksen päätöksessä arvopaperinvälittäjän verotusta varten antamista tiedoista (586/93).

Pykälän 2 momentin mukaan ulkomaalaiselta luovutuksensaajalta veron perineen olisi tilitettävä vero ja annettava ilmoitus kahden kuukauden kuluessa luovutussopimuksen tekemisestä.

Pykälän 3 momentin mukaan perimisvelvollisen olisi annettava luovutuksensaajalle todistus peritystä verosta. Todistuksen avulla luovutuksensaaja voi tarvittaessa osoittaa täyttäneensä omat velvollisuutensa.

5 luku. Valvonta ja maksuunpano

32 §. Valvonta. Varainsiirtoverotuksen yleinen valvonta kuuluisi lääninverovirastolle. Sillä olisi oikeus saada valvontaa varten tarpeelliset tiedot ja asiakirjat.

33 §. Maksuunpano. Veronmaksun viivästys- tai laiminlyöntitilanteissa olisi erotettava ne tapaukset, joissa luovutuksensaaja ei ole itse maksanut veroa valtiolle, niistä tapauksista, joissa perimisvelvollinen on laiminlyönyt tilitysvelvollisuutensa. Edellisessä tapauksessa vero voitaisiin määrätä luovutuksensaajan tai muun verosta vastuussa olevan maksettavaksi tämän pykälän mukaisesti, jälkimmäisessä tapauksessa maksuunpano voitaisiin kohdistaa 34 §:n mukaisesti vain perimisvelvolliseen.

Normaali maksuunpanoaika olisi 2 momentin mukaan kaksi vuotta sen vuoden päättymisestä, jona lainhuutoa tai kirjaamista on haettu tai, kun kyse on rakennuksen tai arvopaperin luovutuksesta, jona 30 tai 31 §:ssä tarkoitettu ilmoitus on annettu. Jos hakemus tehdään tai ilmoitus annetaan myöhässä, maksuunpanoaika pitenisi vastaavasti.

Pykälän 3 momentissa säädettäisiin tavanomaista pidemmästä maksuunpanoajasta silloin, kun vero on jäänyt maksamatta tai sitä on palautettu liikaa sen johdosta, että vero- tai vastuuvelvollinen on jättänyt antamatta ilmoituksen tai on antanut puutteellisen, erehdyttävän tai väärän ilmoituksen, muun tiedon tai asiakirjan. Vastaavia jälkiverotusedellytyksiä sovelletaan myös tulo- ja varallisuusverotuksessa sekä arvonlisäverotuksessa. Maksuunpanomääräaika olisi viisi vuotta sen vuoden päättymisestä, jona vero olisi ollut suoritettava. Lainhuudon tai kirjaamisen laiminlyöntitapauksissa maksuunpanomääräaika olisi kuitenkin kymmenen vuotta sen vuoden päättymisestä, jona lainhuutoa tai kirjaamista olisi viimeistään tullut hakea.

Pykälän 4 momentin mukaan veronlisäys voitaisiin jättää määräämättä, jos laiminlyönnille voidaan katsoa olevan hyväksyttävä syy. Tällainen tilanne voi olla kyseessä esimerkiksi silloin, kun veron suorittamisvelvollisuus tai määrä taikka 16 §:n mukaisissa tilanteissa luovuttajan perimisvelvollisuus on erityisen tulkinnallinen tai epäselvä.

34 §. Maksuunpano veron perimiseen velvolliselle. Jos luovutuksensaaja on suorittanut veron 16 tai 22 §:n mukaan veron perimiseen velvolliselle, mutta tämä on laiminlyönyt 31 §:n mukaisen tilitysvelvollisuutensa, tilittämättä jätetty määrä korotuksineen ja viivästysseuraamuksineen pantaisiin perimisvelvollisen maksettavaksi. Maksuunpanoaika olisi viisi vuotta perimisvuoden päättymisestä.

35 §. Arviomaksuunpano. Lakiin ehdotetaan otettavaksi verolakeihin yleensä sisältyvät, mutta leimaverolaista puuttuvat säännökset arviomaksuunpanosta. Vero voitaisiin maksuunpanna arvioimalla, jos veroa on suoritettu liian vähän eikä maksuupanoa varten tarvittavia tietoja ole esitetty.

Arviomaksuunpanomahdollisuus voisi tulla tarpeelliseksi varsinkin arvopapereiden ja rakennusten luovutustilanteissa. Arvopaperikaupassa säännöksen tarve lisääntyy nykyiseen verrattuna vastuuvelvollisten piirin supistuessa. Nykyinen laaja vastuu leimaverosta arvopaperikaupassa on samalla turvannut myös tietojen saannin useammalta taholta.

36 §. Veronkorotus. Veronkorotus voitaisiin määrätä maksuunpanon yhteydessä veron suorittamiseen tai ilmoittamis- tai tiedonantovelvollisuuteen liittyvien laiminlyöntien perusteella. Veronkorotus eroaisi siten 8 §:ssä tarkoitetusta viivästyskorotuksesta, joka määrätään kirjaamisvelvollisuuden laiminlyönnin johdosta riippumatta siitä, liittyykö tilanteeseen samalla veronmaksun laiminlyönti.

Leimaverolain nojalla veroa voidaan korottaa vain lain 89 §:n mukaisessa maksuunpanotilanteessa, kun asunto-osakkeen tai kiinteistön luovutukseen on virheellisesti sovellettu ensiasunnon verovapautta koskevia säännöksiä luovutuksensaajan annettua virheellisiä tietoja. Leimaverolaista puuttuu sen sijaan verolakeihin sisältyvä yleinen mahdollisuus määrätä veronkorotus laiminlyöntien perusteella. Yleiset veronkorotussäännökset eivät soveltuisikaan kaikkiin leimaverolain mukaan eri perusteilla ja erilaista menettelyä noudattaen nykyisin kannettaviin leimaveroihin.

Korotuksen määrä riippuisi asianomaisen menettelyn moitittavuudesta. Veronkorotus veron suorittamisen laiminlyönnin perusteella edellyttäisi pykälän 1 momentin 1 kohdan mukaan, että laiminlyönti ei ole vähäinen. Jos verovelvollisella tai vastuuvelvollisella on ollut laiminlyöntiin hyväksyttävä syy, esimerkiksi jos tilanne on erityisen tulkinnallinen, veroa ei kuitenkaan olisi korotettava. Veroa voitaisiin korottaa enintään 20 prosentilla.

Pykälän 1 momentin 2 kohdan mukaan veroa voitaisiin korottaa ilmoittamisvelvollisuuteen liittyvien laiminlyöntien perusteella enintään 20 prosentilla, jos asianomainen ei ole kehotuksestakaan korjannut laiminlyöntiään. Jos väärä tieto tai asiakirja on annettu tahallaan tai törkeästä huolimattomuudesta ja menettely on omiaan aiheuttamaan sen, että asianomainen vapautuu suoritettavasta verosta, veroa olisi momentin 4 kohdan mukaan kuitenkin korotettava vähintään 20 ja enintään 50 prosenttia.

Pykälän 1 momentin 3 kohdan mukaan veroa voitaisiin korottaa perimisvelvollisen laiminlyötyä veron tilittämisen, jos laiminlyönti ei ole vähäinen. Korotuksen enimmäismäärä olisi 30 prosenttia laiminlyödystä määrästä. Perityn veron suorittamatta jättämiseen liittyvistä rikosoikeudellisista seuraamuksista säädettäisiin rikoslain 29 luvun 4 §:ssä.

Korotus voitaisiin 2 momentin mukaan määrätä sen verosta vastuussa olevan maksettavaksi, jonka laiminlyönnistä on kyse.

Pykälän 3 momentin mukaan veronkorotus olisi toissijainen seuraamus viivästyskorotukseen nähden siten, että veronkorotusta ei määrättäisi veronmaksun viivästymisen perusteella, jos veroa on lainhuudon tai kirjaamisen laiminlyönnin perusteella korotettu 8 §:n mukaan.

37 §. Veron kiertäminen. Pykälä vastaa leimaverolain 90 §:ää.

38 §. Päätös veroasiamiehen pyynnöstä. Pykälään otettaisiin arvonlisäverolain 185 §:ää vastaava säännös veroasiamiehen oikeudesta saada päätös. Koska säännönmukaista veron määräämispäätöstä ei tehtäisi, veroasiamiehen mahdollisuus valvoa valtion etua edellyttää, että asiamiehellä on mahdollisuus saada muutoksenhakua varten pyynnöstä päätös. Jos veroasiamies katsoo, että verovelvollisen maksettavaksi olisi määrättävä veroa, veronlisäystä tai veronkorotusta, lääninveroviraston olisi tehtävä asiassa päätös.

6 luku. Ennakkoratkaisu ja veron palauttaminen

39 §. Ennakkoratkaisu. Pykälä vastaa leimaverolain 91 §:ää (545/96) siten muutettuna, että ennakkoratkaisu voidaan antaa myös veron määrästä. Tarkoituksena on, että kiinteistön luovutuksesta suoritettavaa varainsiirtoveroa koskevaa ennakkoratkaisua voitaisiin hakea vielä sen jälkeen, kun lainhuutoa tai kirjaamista on haettu, jos kirjaamisviranomainen on katsonut, että veroa ei ole suoritettu riittävää määrää. Hakijan oikeusturvan mukaista on, että hän voi saattaa lainhuutoa tai kirjaamista haettaessa syntyvän erimielisyyden lääninveroviraston ratkaistavaksi tarvitsematta suorittaa ensin varainsiirtoveroa.

40 §. Aiheettomasti suoritettu vero. Pykälän 1 momentti vastaa asiasisällöltään leimaverolain 95 §:n 1 momenttia.

Pykälän 2 momentissa säädettäisiin veron palauttamisesta silloin, kun luovutus puretaan tai kun kauppahintaa alennetaan. Säännös soveltuu vain luovutuksiin, jotka on kumottu tai määrätty purkautumaan tuomioistuimen päätöksellä tai on purettu sopimuksella tilanteessa, jossa luovutus olisi voinut luovutuskirjassa olevan ehdon tai sopimusrikkomuksen vuoksi tulla puretuksi tuomiolla. Muulla tavoin tapahtuva vapaaehtoinen kaupan peruuttaminen olisi katsottava uudeksi luovutukseksi, josta olisi suoritettava vero normaaliin tapaan.

Palautusoikeus olisi olemassa myös, jos kauppahintaa on vastaavassa tilanteessa alennettu.

Pykälän 3 momentissa säädettäisiin palautushakemuksen tekemisen määräajasta. Hakemus olisi tehtävä veron suorittamisvuotta seuraavien viiden kalenterivuoden kuluessa. Koska pykälän 2 momentissa tarkoitettu veron palauttamisen peruste voi hakijasta riippumatta syntyä vasta mainitun ajan kuluttua, ehdotetaan, että 2 momentissa tarkoitetuissa tilanteissa hakemus voitaisiin kuitenkin tehdä kymmenen vuoden kuluessa veron suorittamisvuoden päättymisestä.

41 §. Veron palauttaminen lahjaveron määräämisen johdosta. Pykälässä säädettäisiin varainsiirtoveron palauttamisesta silloin, kun samasta luovutuksesta määrätään myös lahjaveroa. Asiasisällöltään vastaava säännös sisältyy leimaverolain 98 §:n 1 momenttiin.

42 §. Kehitysalueella sijaitsevan kiinteistön luovutus. Pykälä vastaa leimaverolain 97 a §:ää.

43 §. Kiinteistön tai arvopaperin luovutus liiketoimintasiirrossa. Pykälässä säädettäisiin elinkeinotulon verottamisesta annetun lain 52 d §:ssä tarkoitetun liiketoimintasiirron yhteydessä tapahtuneesta luovutuksesta suoritetun veron palauttamisesta. Nykyisin asiasta säädetään leimaverolain 97 b §:ssä.

Liiketoimintasiirtoon kohdistuva veronhuojennus on toteutettu verovapaussäännöksen sijasta hakemusperusteisena veron palautusmenettelynä. Vero on ensin suoritettava, vaikka säännöksen soveltamisedellytysten täyttyminen olisi riidattomasti osoitettavissa esimerkiksi lainhuutoa haettaessa. Menettelyä ehdotetaan muutettavaksi siten, että asia voitaisiin ratkaista jo ennen veron suorittamista, jos hakemus on tehty ja selvitys edellytysten täyttymisestä esitetty ennen kuin vero on suoritettava. Lääninverovirasto päättäisi tällöin, että veroa ei ole suoritettava. Kun kyse on kiinteistöstä lainhuutoa tai kirjaamista haettaessa suoritettavasta verosta, hakijan olisi asioidessaan kirjaamisviranomaisen luona vedottava päätökseen. Päätöksen tulisi lisäksi olla lainvoimainen.

Liiketoimintasiirrot ovat tuloverotuksen toimittamisen kannalta usein varsin työläitä. Koska ehdotettujen säännösten soveltamisedellytykset on kytketty tuloverotukseen, joka käytännössä tulee toimitettavaksi vasta varainsiirtoveron suorittamiselle säädetyn ajan päätyttyä, asian ratkaiseminen ennakollisesti voisi tulla kysymykseen vain selvissä tilanteissa.

44 §. Ensiasunnosta suoritetun veron palauttaminen. Pykälä vastaa leimaverolain 97 c §:ää.

45 §. Veron palauttamista haettaessa esitettävä selvitys. Hakijan olisi esitettävä selvitys veron palauttamisen edellytyksistä.

7 luku. Muutoksenhaku

46 §. Oikeus muutoksenhakuun. Pykälässä säädettäisiin muutoksenhakuun oikeutetuista. Muutosta voisivat hakea verovelvollinen ja muu varainsiirtoverolain mukaan verosta vastuussa oleva sekä valtion puolesta veroasiamies.

Muutoksenhaun kohteena voi olla vain lääninveroviraston päätös. Jos veroa on suoritettu liikaa oma-aloitteisesti ilman, että lääninverovirasto olisi antanut asiassa päätöstä, tilanteeseen soveltuva oikeustie on 40 §:n mukainen palautushakemus.

47 §. Valitus lääninoikeuteen. Pykälän 1―3 momentti vastaisivat leimaverolain 98 a §:ää eräin muutoksin. Pykälän 1 momentin mukaan kaikkiin lääninveroviraston päätöksiin haettaisiin muutosta valittamalla lääninoikeuteen. Tämä koskisi myös ennakkoratkaisua. Nykyisin leimaverosta antaa ennakkotiedon keskusverolautakunta, jonka päätöksestä valitetaan suoraan korkeimpaan hallinto-oikeuteen.

Ehdotetun 48 §:n mukaan lääninverovirasto käsittelisi valitukset ensin oikaisuasioina. Jos lääninverovirasto hyväksyisi valituksessa tehdyn vaatimuksen kokonaan, se oikaisisi valituksenalaista päätöstä 4 momentin mukaisesti, eikä valitusta tällöin toimitettaisi lääninoikeuden ratkaistavaksi. Jos vaatimus hyväksyttäisiin vain osittain, lääninverovirasto lähettäisi valituksen lääninoikeuden käsiteltäväksi ja antaisi hyväksymättä jätetyltä osin lausuntonsa asiasta.

48 §. Oikaisu. Ehdotettu oikaisumenettely vastaisi pitkälti arvonlisäverotuksessa noudatettavaa oikaisumenettelyä.

49 §. Valitus korkeimpaan hallinto-oikeuteen. Pykälä vastaa asiasisällöltään leimaverolain 98 b §:n 1 momenttia siten muutettuna, että lääninoikeuden ennakkoratkaisua koskevasta päätöksestä valitusoikeus olisi 30 päivää tiedoksisaamisesta. Määräaika vastaa ennakkotietomenettelyn uudistamisehdotusten mukaista yleistä valitusaikaa, jota noudatettaisiin valitettaessa lääninoikeuksien antamista vastaavanlaisista päätöksistä.

50 §. Veron palauttaminen tai maksuunpano muutoksenhaun johdosta. Pykälä sisältäisi säännöksen veron palauttamisesta tai maksuunpanosta muutoksenhaun johdosta annetun lainvoimaisen päätöksen johdosta.

51 §. Palautettavalle määrälle suoritettava korko. Palautettavalle määrälle maksettaisiin veronkantoasetuksen (903/78) mukainen korko. Korko maksettaisiin silloinkin, kun veroa palautetaan hakemuksen johdosta. Ehdotus merkitsee muutosta verrattuna leimaverolakiin, jonka mukaan hakemuksesta palautettavalle määrälle ei suoriteta korkoa.

8 luku. Erinäiset säännökset

52 §. Veronhuojennus ja maksunlykkäys. Pykälä vastaa leimaverolain 99 §:ää.

53 §. Arvopaperikauppiaan kirjanpitovelvollisuus. Pykälä sisältäisi valvonnan kannalta tarpeellisen säännöksen arvopaperikauppiaan kirjanpitovelvollisuudesta. Leimaverotuksen osalta arvopaperikauppiaan kirjanpitovelvollisuudesta on määrätty leimaverolain soveltamisesta annetussa valtioneuvoston päätöksessä. Sen kirjanpitovelvollisuutta koskevat määräykset ovat osin vanhentuneet ja tarpeettoman seikkaperäiset. Tarkemmat säännökset varainsiirtoverotukseen liittyvän kirjanpitovelvollisuuden sisällöstä annettaisiin tarvittaessa asetuksella.

54 §. Veropetos ja verorikkomus. Pykälän 1 momentti vastaa leimaverolain 100 §:ää.

Lakiin ehdotetaan otettavaksi leimaverolaista puuttuva säännös verorikkomuksesta. Rangaistus verorikkomuksesta säädettäisiin rikoslain 29 luvun 4 §:n mukaisesti. Perustelujen osalta viitataan tähän esitykseen sisältyvään rikoslain 29 luvun 4 §:n 1 momentin muuttamista koskevan lakiehdotuksen yksityiskohtaisiin perusteluihin.

Pykälän 3 momentin mukaan veroviranomainen voisi jättää 1 tai 2 momentin mukaisen laiminlyönnin ilmoittamatta syyttäjälle, jos laiminlyönti on vähäinen. Huomioon tulisi ottaa myös mahdollisesti määrätty veronkorotus. Säännös mahdollisuudesta, että veropetos jätetään ilmoittamatta, sisältyy muun ohessa verotusmenettelystä annettuun lakiin.

55 §. Verotusta koskevan tiedonantovelvollisuuden laiminlyönti. Laissa säädetyn ilmoittamisvelvollisuuden rikkomisesta voitaisiin tuomita sakkorangaistukseen. Vähäinen laiminlyönti voitaisiin jättää ilmoittamatta syyttäjälle.

Vastaava rangaistussäännös sisältyy muun ohessa arvonlisäverolakiin ja verotusmenettelystä annettuun lakiin.

56 §. Veronkantolain säännösten soveltaminen. Pykälä vastaa leimaverolain 100 b §:ää.

57 §. Tarkemmat säännökset. Tarkempia säännöksiä voitaisiin antaa asetuksella.

9 luku. Voimaantulo- ja siirtymäsäännökset

58 §. Voimaantulo. Lakia sovellettaisiin lain voimaantulon jälkeen tapahtuneisiin luovutuksiin. Tämä olisi pääsääntö, jonka perusteella sovellettava laki määräytyisi useimmissa siirtymävaiheen soveltamistilanteissa. Luovutushetken perusteella määräytyisivät muun ohessa luovutuksen verollisuus, veron suorittamisajankohta ja veron laskentaperuste. Leimavero ennen varainsiirtoverolain voimaantuloa tehdyistä luovutuksista laskettaisiin leimaverolain mukaan määräytyvästä arvosta eikä vastikkeen arvosta, kuten varainsiirtoverotuksessa, vaikka lainhuutoa haettaisiin lain voimaantulon jälkeen. Pääsääntöä täydentävät siirtymäsäännökset sisältyisivät 59―65 §:ään.

Luovutuksen tapahtumahetkenä, jonka perusteella sovellettava laki määräytyisi, olisi pidettävä luovutuskirjan tai muun saannon perusteena olevan asiakirjan tekemishetkeä.

On odotettavissa, että siirtymävaiheessa ennen varainsiirtoverolain voimaantuloa pyritään toteuttamaan sellaiset suunnitteilla olevat luovutukset, jotka uudistuksen yhteydessä tulisivat verollisiksi. Tämä koskisi ilmeisesti varsinkin vuokraoikeuksien ja rakennusten luovutuksia. Siirtymävaiheessa voi myös esiintyä tavanomaista enemmän tilanteita, joissa kiinteistö luovutetaan hajautetusti siten, että rakennus ja maapohja luovutetaan samalle vastaanottajalle tai keskenään etuyhteydessä oleville tahoille. Korkein hallinto-oikeus on antanut useita tällaisia tilanteita koskevia vuosikirjaratkaisuja, joista osassa se on katsonut, että leimavero on suoritettava myös rakennuksen osalta.

Esityksessä ei ehdoteta erityissääntelyä siirtymävaiheessa mahdollisesti esiintyvien erilaisten väärinkäytöspyrkimysten varalta. Näihin tilanteisiin voitaisiin puuttua oikeuskäytännön kannanottojen mukaisesti. Väärinkäytöksiin on mahdollista puuttua myös leimaverolakiin vuonna 1993 lisätyn veron kiertämistä koskevan yleislausekkeen nojalla. Veron kiertämistä koskevan säännöksen soveltamisesta ei toistaiseksi kuitenkaan ole korkeimman hallinto-oikeuden julkaistuja ratkaisuja.

Jo ennen varainsiirtoverolain voimaantuloa voitaisiin ryhtyä sen täytäntöön panemiseksi tarvittaviin toimenpiteisiin, kuten 59 §:n mukaisten veron palauttamista koskevien hakemusten vastaanottamiseen.

59 §. Sovellettava verokanta. Veroasteen alentaminen saattaisi siirtymävaiheessa johtaa kiinteistökauppojen lykkääntymiseen kiinteistömarkkinoiden ja rakennusalan työllisyystilanteen kannalta haitallisella tavalla. Näiden vaikutusten välttämiseksi ehdotetaan, että 1 päivänä heinäkuuta 1996 tai sen jälkeen mutta ennen lain voimaantuloa tehtyihin leimaverollisiin luovutuksiin sovellettaisiin varainsiirtoverolain verokantaa. Leimaverolain 17 §:n mukaisiin lähisukulaisten välisiin luovutuksiin sovellettaisiin kuitenkin aikaisempaa lakia, koska niiden osalta ehdotettu uusi laki ei merkitsisi lievennystä.

Jos lainhuutoa haetaan jo ennen varainsiirtoverolain voimaantuloa, vero olisi kuitenkin suoritettava leimaverolain mukaisesti lainhuutoa haettaessa. Liikaa suoritettu leimavero palautettaisiin kuitenkin hakemuksesta. Palautukselle ei maksettaisi korkoa.

60 §. Vastuu aikaisemmista luovutuksista suoritettavasta verosta. Jos kiinteistö on luovutettu useamman kerran ennen kuin lainhuutoa haetaan, luovutuksensaaja olisi vastuussa myös aiemmista luovutuksista suoritettavasta leimaverosta siten kuin 9 §:ssä säädetään. Sovellettavaksi tulisi myös rajoitus, jonka mukaan yli kymmentä vuotta aikaisemmin tehdystä luovutuksesta ei peritä veroa. Näistä aiemmista luovutuksista vero määrättäisiin leimaverolain mukaan.

61 §. Määräala ja määräalan erottamisoikeus. Pykälässä säädettäisiin määräajasta, jonka kuluessa ennen tämän lain voimaantuloa tehdystä määräalan luovutuksesta on suoritettava leimaveroa.

Pykälän 1 momentissa todettaisiin, että leimavero on suoritettava lainhuutoa haettaessa. Säännöksen tarkoitus on selventävä. Maakaaren voimaanpanosta annetun lain, jäljempänä maakaaren voimaanpanolaki mukaan ennen maakaaren voimaantuloa tapahtuneet määräalan luovutukset on kirjattava kahden vuoden kuluessa maakaaren voimaantulosta.

Pykälän 2 momentissa säädettäisiin veron suorittamisvelvollisuudesta silloin, kun määräalan erottamisoikeuden vakuudeksi on vahvistettu kiinnitys. Tähän tilanteeseen 1 momentin mukainen sääntö ei sovellu, koska määräalaa, jonka erottamisoikeuden vakuudeksi on vahvistettu kiinnitys ennen maakaaren voimaantuloa, ei erikseen tarvitse lainhuudattaa, vaan maakaaren voimaanpanolain 6 §:n 3 momentin mukaan tällainen kiinnitys vastaa uudessa maakaaressa tarkoitettua kirjausta. Vaikka lainhuutoa ei olisi haettava, ehdotetaan, että leimavero olisi suoritettava myös näissä tilanteissa kahden vuoden kuluessa lain voimaantulosta. Vero olisi suoritettava oma-aloitteisesti. Jos veroa ei makseta ajoissa, lääninveroviraston olisi maksuunpantava vero. Kirjaamisviranomainen ei tällöin valvoisi veron suorittamista myöhempiä kirjauksia haettaessa.

62 §. Vuokratonttia rakennuksineen koskeva siirto. Varainsiirtoverolain voimaantultua vuokraoikeuksista olisi suoritettava vero kirjaamisen yhteydessä, eikä kunnallisilla viranomaisilla olisi enää verotukseen liittyviä tehtäviä. Maakaaren voimaanpanolain mukaan kirjaamisvelvollisuuden piiriin kuuluvan vuokraoikeuden haltija on velvollinen hakemaan myös ennen lain voimaantuloa saamansa oikeuden kirjaamista, kuitenkin kahden vuoden kuluessa maakaaren voimaantulosta.

Ehdotetun 58 §:n pääsäännön mukaisesti ennen lain voimaantuloa tapahtuneista leimaverollisista luovutuksista olisi suoritettava vero leimaverolain 26 §:n mukaisessa määräajassa, eli kolmen kuukauden kuluessa omistusoikeuden siirtymisestä. Jos määräaika päättyy lain voimaantulon jälkeen, eikä luovutusta ole sitä ennen ilmoitettu kunnan viranomaiselle, veron suorittamisen valvonta voisi tapahtua vasta kirjaamista haettaessa. Pykälän 1 momentin mukaan hakijan olisi kirjaamista hakiessaan esitettävä selvitys veron suorittamisesta.

Jos luovutus on aikanaan ilmoitettu kunnalliselle viranomaiselle, ei veron suorittamista enää toistamiseen tutkittaisi. Pykälän 2 momentin mukaan riittävänä selvityksenä veron suorittamisesta pidettäisiin kunnan viranomaisen antamaa todistusta ilmoituksen tekemisestä. Kirjaamisviranomaisen ei tällöin olisi myöskään tutkittava sitä, onko leimaverolain 26 §:n edellyttämä leimavero aikanaan suoritettu mahdollisista aikaisemmista luovutuksista.

63 §. Ensiasunnon verovapaus. Pykälä vastaa asiasisällöltään leimaverolain muuttamisesta 21 päivänä joulukuuta 1990 annetun lain (1167/90) siirtymäsäännöksen 1 momenttia. Mainitulla lailla leimaverolakiin otettiin säännökset ensiasunnon leimaverovapaudesta. Lain voimaantulosäännöksellä aiempaa omistusta koskeva tarkastelu rajattiin käytännöllisistä syistä vuoden 1989 jälkeiseen aikaan.

64 §. Veron maksaminen ja menettely. Lain 4―7 lukuun sisältyviä menettelysäännöksiä sovellettaisiin myös ennen lain voimaantuloa tehtyihin luovutuksiin. Tämä merkitsee sitä, ettei kirjaamisviranomainen enää lain tultua voimaan tekisi verotuspäätöksiä myöskään ennen lain voimaantuloa tehtyjen luovutusten osalta.

Maksuunpanossa, veron palauttamisessa ja muutoksenhaussa sovellettaisiin kuitenkin leimaverolain säännöksiä, jos vero on suoritettu tai päätös, jota palautushaku tai muutoksenhaku koskee, on tehty ennen varainsiirtoverolain voimaan tuloa.

Lain 5 lukuun sisältyviä veron korottamista koskevia säännöksiä, jotka eivät sisälly leimaverolakiin, ei kuitenkaan sovellettaisi ennen lain voimaantuloa tehtyihin luovutuksiin.

65 §. Muualla laissa olevien säännösten soveltaminen. Useissa eri laeissa viitataan varainsiirtoverolla korvattaviin lainhuudatusleimaveroon sekä arvopapereiden ja vuokraoikeuden siirtoleimaveroon. Pykälään otettaisiin yleisviittaus, jonka mukaan se, mitä muualla lainsäädännössä säädetään mainituista leimaveroista, koskee varainsiirtoverolain voimaan tultua varainsiirtoveroa.

1.2. Leimaverolaki

14 §. Pykälän arvopapereita ja kauppakirjaa, vaihtokirjaa ja muuta luovutuskirjaa sekä siirtokirjaa koskevat nimikkeet kumottaisiin. Varainsiirtoverolain voimaan tullessa omaisuuden siirtoleimaverotuksesta luovuttaisiin kaikilta osin.

4 luku. Kiinteistökiinnitys

Lain 4 lukuun, jossa nykyisin säädetään lainhuutoleimaverosta, otettaisiin säännökset kiinteistökiinnityksestä suoritettavasta leimaverosta. Luvun otsikko muutettaisiin vastaavasti. Nykyisin kiinnitysleimavero kytkeytyy kiinteästi saamistodisteiden leimaverotukseen, ja sitä koskevat säännökset sisältyvät leimaverolain 7 lukuun, jonka otsikkona on velkakirja tai muu saamistodiste. Koska maakaariuudistuksen yhteydessä velkakirjan kiinnittämisestä luovutaan, kiinnitysleimaveroa koskevien säännösten sijainti saamistodisteiden leimaverotusta käsittelevässä luvussa ei ole lakisystemaattisesti perusteltua.

16 §. Pykälä sisältäisi kiinteistökiinnityksestä suoritettavaa leimaveroa koskevan perussäännöksen. Leimavero olisi suoritettava maakaaressa tarkoitettuun omaisuuteen vahvistetusta kiinnityksestä. Velkakiinnityksiä vahvistettaisiin edelleen yrityskiinnityslain (634/84), autokiinnityslain (810/72), kiinnityksestä ilma-aluksiin annetun lain (211/28) ja alusrekisterilain (211/27) nojalla. Niiden mukaista kiinnitystä haettaessa sovellettaisiin leimaverolain 7 luvun velkakirjan leimaamista koskevia säännöksiä.

Leimavero olisi nykyiseen tapaan suoritettava kiinnitystä haettaessa. Maakaaren 6 luvun 5 §:n mukaan hakemus voidaan vastaanottaa, vaikka leimaveroa ei olisi suoritettu. Tällöin hakijaa kehotetaan täydentämään hakemustaan, ja vero on maksettava täydentämiselle asetetussa määräajassa. Kun leimavero olisi suoritettava kiinnityksestä, mahdollisesti jo suoritettu leimavero palautettaisiin 95 §:n mukaisesti, jos kiinnitystä ei hakemuksen perusteella vahvisteta.

Kiinnityksen vahvistaminen eroaa kiinnityksen muuttamisesta, josta veroa ei olisi suoritettava. Kiinnityksen muuttamistavoista, joita ovat kiinnityksen kohteen laajentaminen, kiinnitysten yhdistäminen, kiinnityksen jakaminen, kiinnityksen kuolettaminen ja yhteiskiinnityksen purkaminen, säädetään maakaaren 18 luvussa. Maakaaren mukaan ei sen sijaan ole mahdollista muuttaa kiinnitystä lisäämällä kiinnityksen määrää, vaan asia on järjestettävä vahvistamalla uusi kiinnitys aikaisempien lisäksi tai kuolettamalla vanha kiinnitys ja vahvistamalla uusi, määrältään suurempi kiinnitys. Uusista kiinnityksistä olisi suoritettava vero kiinnityksen määrästä pääsäännön mukaisesti.

Verokanta olisi nykyiseen tapaan 1,5 prosenttia kiinnityksen pääomamäärästä.

17 §. Pykälässä säädettäisiin kiinteistökiinnityksestä suoritettavaa leimaveroa koskevista poikkeuksista. Kiinnitystä haettaessa suoritettavasta leimaverosta vapaista saamistodisteista säädetään leimaverolain 51 ja 51 a §:ssä. Vastaavaa verovapautta kiinnitysleimaverosta ehdotetaan sovellettavaksi myös uudessa järjestelmässä.

Nykyiset 51 ja 51 a §:n säännökset eivät koske haltijavelkakirjaa. Säännöksillä on alunperin tarkoitettu varsinaista velkasuhdetta osoittavaa velkakirjaa, jolloin verovapautta ei voi hyödyntää muussa luottosuhteessa velan tultua maksetuksi. Eräät luotonantajat ovat kuitenkin laatineet varsinaisesta saatavasta käärevelkakirjan ja käyttäneet vakuutena kiinnitettyä tavallista velkakirjaa tai määrännäisvelkakirjaa, jota on pantattu käärevelkakirjan osoittaman saatavan vakuudeksi. Leimaverolain 51 ja 51 a §:n säännökset soveltuvat myös näihin tilanteisiin. Tällöinkin mahdollisuus hyödyntää panttivelkakirjaa 48 §:ssä tarkoitetulla tavalla myöhemmän luotonannon yhteydessä rajoittuu osapuolten välisiin luottosuhteisiin.

Sen sijaan panttikirjajärjestelmään siirryttäessä kiinnitys ei enää liity tiettyyn tai tiettyjen henkilötahojen välisiin velkasuhteisiin, vaan panttikirja voidaan antaa minkä tahansa velan vakuudeksi. Velan tultua maksetuksi velkoja palauttaa panttikirjan kiinteistön omistajalle, joka voi luovuttaa panttikirjan uudelleen toiselle velkojalle tämän saamisen vakuudeksi.

Jotta kiinnitysleimaverosta suoritettavaa leimaveroa koskeva verovapaus ei muodostuisi nykyistä laajemmaksi, verovapaus edellyttäisi, että kirjaamisviranomainen antaa panttikirjan kiinnityshakemukseen sisältyvän määräyksen mukaisesti 51 tai 51 a §:ssä tarkoitetun lainan vakuudeksi lainan myöntäjälle. Maakaaren 16 luvun 4 §:n 2 momentin mukaan kiinnityshakemuksessa voidaan määrätä, kenelle kirjaamisviranomaisen on annettava panttikirja hakijan sijasta. Panttikirjaan tehtäisiin merkintä verovapaudesta.

Jos panttikirjaa käytettäisiin myöhemmin otettavan muun velan vakuutena, luotonoton yhteydessä olisi suoritettava 47 §:ssä säädetty leimavero, jos luoton myöntää mainitussa lainkohdassa mainittu yhteisö, ellei panttikirjasta sitä ennen suoriteta leimaveroa. Jos vero suoritetaan, panttikirjaa voidaan käyttää 48 §:n mukaisin vaikutuksin lainan vakuutena.

19―26, 29, 30 ja 31 §. Pykälät kumottaisiin varainsiirtoverotukseen siirtymisen johdosta.

48 §. Pykälän mukaan lainasopimus, jonka vakuutena on kiinnitetty ja säädettyyn määrään leimattu haltijavelkakirja, on vapaa leimaverosta siltä pääoman osalta, joka vastaa kiinnitetyn velkakirjan pääomaa. Säännöksen alkuperäisenä tarkoituksena on ollut välttää kahdenkertaisen leimaveron periminen samasta velkasuhteesta. Panttivelkakirjaa voidaan samoin vaikutuksin käyttää myös myöhemmässä luotonotossa.

Maakaariuudistuksen yhteydessä kiinteistön panttauksessa luovutaan saamisen kiinnittämisestä. Kiinnitetyn panttivelkakirjan sijasta vakuutena käytettäisiin panttikirjaa, joka ei ole saamistodiste. Koska kiinnitysmenettely liittyy säännönmukaisesti luotonottoon ja panttikirja on vakuutena verrattavissa kiinnitettyyn panttivelkakirjaan, panttikirja ehdotetaan rinnastettavaksi kiinnitettyyn panttivelkakirjaan myös leimaverotuksellisesti. Leimaverosta vapaa olisi saamistodiste, jonka vakuutena on panttikirja, jonka osoittamasta kiinnityksestä on suoritettu 16 §:ssä tarkoitettu leimavero.

Käärevelkakirjan verovapaus edellyttää, että kiinnitetty ja säädettyyn määrään leimattu panttivelkakirja on velan vakuutena jo silloin, kun käärevelkakirja annetaan luottolaitokselle. Oikeuskäytännössä on kuitenkin katsottu, että käärevelkakirjaa ei tarvinnut leimata, vaikkei panttivelkakirjan vakuudeksi vielä velkakirjan tunnustamishetkellä ollut haettu kiinnitystä, kun velkakirjat vastasivat pääomaltaan toisiaan ja panttivelkakirja oli säädettyyn määrään leimattu ja sen vakuudeksi oli välittömästi tämän jälkeen haettu kiinnitys. Tulkinta tuo joustavuutta luotonantoon ja sitä on perusteltua soveltaa myös kiinteistökiinnitysmenettelyn muuttuessa. Asiasta ehdotetaan otettavaksi lakiin nimenomainen säännös pykälän uudeksi 2 momentiksi.

8 luku. Luku, jossa säädetään arvopaperien siirtoleimaverosta, kumottaisiin varainsiirtoverotukseen siirtymisen johdosta.

76 §. Pykälän sanamuotoa tarkistettaisiin varainsiirtoverotukseen siirtymisen johdosta.

80―82, 85―89, 97 a, 97 b ja 97 c §. Pykälät kumottaisiin varainsiirtoverotukseen siirtymisen johdosta.

Voimaantulosäännös. Laki ehdotetaan tulevaksi voimaan samanaikaisesti uuden maakaaren kanssa eli 1 päivänä tammikuuta 1997.

Maakaaren voimaanpanosta annetun lain 3 §:n 2 momentin mukaan, mitä muualla säädetään kiinnitetystä velkakirjasta, koskee uuden maakaaren tultua voimaan saamista, jonka vakuudeksi on annettu panttikirja. Lain 9 §:n 1 momentin mukaan panttikirjaa koskevia säännöksiä sovelletaan välittömästi myös ennen uuden maakaaren voimaantuloa kiinnitettyyn haltija- tai määrännäisvelkakirjaan. Lain 10 §:n 1 momentin mukaan ennen lain voimaantuloa kiinnitettyyn tavalliseen velkakirjaan sovelletaan kuitenkin aikaisempia säännöksiä. Maakaaren voimaanpanolain säännösten johdosta ennen sen voimaantuloa kiinnitettyyn haltija- tai määrännäisvelkakirjaan olisi sovellettava myös leimaverotuksessa panttikirjaa koskevia säännöksiä. Jottei syntyisi epäselvyyttä siitä, sovelletaanko vanhoihin kiinnitettyihin haltija- ja määrännäisvelkakirjoihin joiltakin osin edelleen myös velkakirjan leimaamista koskevia säännöksiä, asiasta säädettäisiin erikseen leimaverolain muuttamista koskevan lain voimaantulosäännöksissä.

Voimaantulosäännöksen 2 momentin mukaan ennen leimaverolain muutoksen voimaantuloa kiinnitettyihin haltija- ja määrännäisvelkakirjoihin ja niistä suoritettuun leimaveroon sovellettaisiin ehdotettuja panttikirjaa ja kiinnitystä haettaessa suoritettavaa leimaveroa koskevia säännöksiä. Tavallisiin velkakirjoihin sovellettaisiin aikaisempia säännöksiä.

Kiinnitettyihin haltija- ja määrännäisvelkakirjoihin tulisivat siten lakiehdotuksen aineellisista säännöksistä sovellettaviksi 17 §:n 2 momentti ja 48 §. Kiinnitetyn haltija- tai määrännäisvelkakirjan käyttäminen lainan maksamisen vakuutena 48 §:n mukaisesti vapauttaisi velvollisuudesta suorittaa varsinaisesta lainasopimuksesta 45 tai 47 §:n mukaista leimaveroa maksunsaannin tai luotonoton yhteydessä. Lain 45 §:n säännökset leimaveron suorittamisvelvollisuudesta kiinnitystä haettaessa tai uudistettaessa eivät enää tulisi sovellettaviksi kiinnitettyihin haltijavelkakirjoihin tai määrännäisvelkakirjoihin, koska uuden maakaaren mukaan kiinnitystä ei enää tarvitse uudistaa.

Voimaantulosäännöksen 3 momentissa säädettäisiin leimaveron suorittamisvelvollisuudesta vaihdettaessa kiinnitetty velkakirja panttikirjaan. Maakaaren voimaanpanolain 9 §:n 2 momentin mukaan kiinnitetyn haltija- tai määrännäisvelkakirjan haltijan on haettava kirjaamisviranomaiselta velkakirjansa vaihtamista panttikirjaksi siinä ajassa, jona kiinnitys on aikaisempien säännösten mukaan uudistettava. Hakemuksen käsittelyssä noudatetaan maakaaren säännöksiä kiinnityksen muuttamisesta. Kiinnitys muutetaan entisellä etusijallaan kiinnitetyn velkakirjan pääoman suuruiseksi. Kiinnityksen määrä ei siten muutu. Koska kysymys ei olisi uuden kiinnityksen vahvistamisesta, siitä ei olisi suoritettava 16 §:n mukaista leimaveroa.

Maakaaren voimaanpanolain 10 §:n 2 momentin mukaan velkojan on haettava ennen uuden maakaaren voimaantuloa kiinnitetyn tavallisen velkakirjan vaihtamista panttikirjaksi ja esitettävä selvitys jäljellä olevasta saamisesta siinä ajassa, jona kiinnitys on uudistettava. Vaihdossa kiinnitys muutetaan saamisen jäljellä olevan pääoman, sille lasketun kolmen vuoden koron ja perimiskulujen yhteenlasketun määrän suuruiseksi. Kiinnityksen määrä voi tällöin nousta, jos lainaa ei ole lyhennetty vähintään korkojen määrää vastaavasti. Tällaisissa tilanteissa leimaveron täydentämisvelvollisuus olisi järjestelmän periaatteiden mukaista. Jotta uuteen järjestelmään siirtyminen olisi mahdollisimman joustavaa, ehdotetaan kuitenkin, että leimaveroa ei näissä tilanteissa olisi täydennettävä.

Jos vaihdettava velkakirja on leimaverosta vapaa leimaverolain 51 tai 51 a §:n nojalla, verovapaus edellyttäisi edellä 17 §:n 2 momentin perustelujen kohdalla esitetyistä syistä kuitenkin, että panttikirja annetaan 51 tai 51 a §:ssä tarkoitetun velan vakuudeksi lainan myöntäjälle.

Kun kiinnitetty velkakirja vaihdetaan panttikirjaan, siihen tehdään maakaaren säännösten mukaan merkintä siitä, että se on panttivelkakirjana mitätön. Tavallinen velkakirja jää muutoin todisteeksi saamisesta ja sen ehdoista.

1.3. Maakaari

2 luku. Kiinteistön kauppa

15 §. Vastuu julkisoikeudellisesta saamisesta. Pykälän 2 momentin viittaus kiinteistön kaupasta suoritettavaan leimaveroon muutettaisiin koskemaan varainsiirtoveroa.

6 luku. Kirjaamishakemus ja sen käsittely

1 §. Hakemus. Pykälän 3 momentissa viitataan leimaverolain säännöksiin siitä, mitkä asiakirjat on varustettava leimaverolla, kun ne kirjaamishakemuksen yhteydessä esitetään käräjäoikeudelle. Selvyyden vuoksi ehdotetaan, että viittaus laajennetaan koskemaan myös varainsiirtoverolakia.

3 §. Vireilletulo. Pykälän 2 momenttiin sisältyvä termi leimavero korvattaisiin yleisemmällä ilmauksella vero. Näin muutettuna säännös soveltuisi sekä kiinnityksestä suoritettavaan leimaveroon että kiinteistön kaupasta suoritettavaan varainsiirtoveroon.

5 §. Hakemuksen täydentäminen. Kirjaamisviranomainen antaa 2 momentin mukaan täydennyskehotuksen, jollei hakemukseen ole liitetty selvitystä leimaveron suorittamisesta. Säännöstä ehdotetaan tarkistettavaksi niin, että se paremmin vastaa ehdotetun varainsiirtoverolain säännöksiä.

Vaikka varainsiirtovero perustuu itseverotukseen, kirjaamisviranomainen valvoisi edelleen veron suorittamista. Täydennyskehotus annettaisiin silloin, kun hakemukseen ei ole lainkaan liitetty maksukuittia taikka kun suoritetun veron määrä ei vastaa kauppakirjasta ilmenevää kauppahintaa tai muuta hakijan esittämää selvitystä veron määrään vaikuttavista seikoista. Hakijaa voitaisiin kehottaa esittämään myös lääninveroviraston lausunto. Jollei täydennyskehotusta noudateta, hakemus voidaan jättää tutkimatta.

Voimaantulosäännös. Lainmuutos ehdotetaan tulevaksi voimaan samanaikaisesti varainsiirtoverolain voimaantulon kanssa.

1.4. Rikoslaki

29 luku. Rikoksista julkista taloutta vastaan

4 §. Pykälän 1 momenttia muutettaisiin siten, että verorikkomusta koskeva säännös soveltuisi myös perityn varainsiirtoveron tilittämisen laiminlyöntiin.

Verorikkomuksessa on kysymys ennakonpidätyksen tai lähdeveron, kalenterikuukaudelta lasketun liikevaihtoveron tai sitä vastaavan eräistä vakuutusmaksuista suoritettavan veron, tilitettävän arvonlisäveron tai työnantajan sosiaaliturvamaksun määräajassa suorittamatta jättämisestä. Laiminlyönti on rangaistava, jos se tehdään taloudellisen hyödyn hankkimiseksi itselle tai toiselle muun syyn kuin maksukyvyttömyyden johdosta.

Verorikkomusta koskeva 4 § on laadittu siten, että sitä voidaan soveltaa vain niihin veroihin ja maksuihin, jotka on säännöksessä nimenomaan mainittu. Arvopaperikauppiaan perimä varainsiirtovero on täysin rinnastettavissa työnantajan toimittamaan ennakonpidätykseen, koron maksajan perimään korkotulon lähdeveroon tai suorituksen maksajan perimään rajoitetusti verovelvollisen lähdeveroon, joiden suorittamisen laiminlyöntiin voidaan nykyisin soveltaa rikoslain verorikkomussäännöstä.

Säännöstä aikaisemmin muutettaessa siitä on jäänyt epähuomiossa pois maksukieltoon määrättyä velallista koskeva lausuma. Väärinkäsitysten välttämiseksi lausuma on syytä palauttaa pykälään.

Voimaantulosäännös. Lainmuutos on tarkoitettu tulemaan voimaan samanaikaisesti varainsiirtoverolain voimaantulon kanssa.

Lait ehdotetaan tuleviksi voimaan vuoden 1997 alusta samanaikaisesti uuden maakaaren kanssa.

Lakeihin liittyviä siirtymäsäännöksiä on selostettu lähemmin lakiehdotusten yksityiskohtaisissa perusteluissa.

Edellä esitetyn perusteella annetaan Eduskunnan hyväksyttäviksi seuraavat lakiehdotukset: