Esityksessä ehdotetaan säädettäväksi laki Etelämantereen ympäristönsuojelusta sekä muutettavaksi rikoslakia.

Laki Etelämantereen ympäristönsuojelusta sisältäisi Etelämannerta koskevaan sopimukseen liittyvän Madridissa 4 päivänä lokakuuta 1991 tehdyn ympäristönsuojelupöytäkirjan ja sen I-V liitteiden lainsäädännön alaan kuuluvat määräykset. Laissa säänneltäisiin sekä suomalaisten toimintaa Etelämanneralueella että muutakin toimintaa, joka on järjestetty Suomessa tai suuntautuu Suomesta Etelämanneralueelle. Laki sisältäisi muun muassa säännökset ympäristövaikutusten arviointimenettelystä, lupamenettelystä, luonnonsuojelusta, jätteistä ja jätehuollosta sekä aluksista aiheutuvan meren pilaantumisen ehkäisemisestä.

Pöytäkirjan määräyksiin perustuvat rangaistussäännökset, joissa rangaistusuhkana olisi vankeutta, sijoitettaisiin pääasiallisesti rikoslakiin.

Esityksessä ehdotetaan myös, että eduskunta hyväksyisi ne Etelämannerta koskevaan sopimukseen liittyvän ympäristönsuojelupöytäkirjan ja sen I-V liitteiden määräykset, jotka vaativat eduskunnan suostumuksen.

Esityksen tavoitteena on Etelämantereen ympäristön sekä siitä riippuvien ja siihen liittyvien ekosysteemien kokonaisvaltainen suojelu.

Lait ovat tarkoitetut tulemaan voimaan asetuksella säädettävänä ajankohtana. Pöytäkirja tulee voimaan 30 päivää sen jälkeen, kun kaikki 26 valtiota, joilla pöytäkirjan hyväksymishetkellä oli Etelämannerta koskevan sopimuksen mukainen konsultatiivisen osapuolen asema, ovat sen ratifioineet tai hyväksyneet.

Etelämantereen luonto on ainutlaatuinen. Noin 98 % mantereesta on keskimäärin 2 000 metrin paksuisen mannerjään peitossa. Mantereella on elämää ainoastaan rannikon kapeilla kaistaleilla, joissa tavataan erilaisia lintuja ja hylkeitä sekä sammalia ja jäkäliä. Mannerta ympäröivä merialue on jään peitossa suurimman osan vuotta. Runsaslukuiset lintu- ja hyljelajit elävät usein koko elämänsä jäälautoilla. Meressä tapahtuva levätuotanto antaa ravintoa äyriäisille, mustekaloille ja muille planktonia syöville eläimille, joita saalistavat pingviinit, albatrossit, jääkyyhkyt, hylkeet ja valaat. Kylmyydestä johtuen vieraat aineet, kuten öljy, hajoavat alueella erittäin hitaasti.

Etelämantereen ympäristön sekä siitä riippuvien ja siihen liittyvien ekosysteemien suojelemiseksi Etelämannerta koskevan sopimuksen (SopS 31/84) sopimuspuolet tekivät Madridissa 4 päivänä lokakuuta 1991 sopimukseen liittyvän ympäristönsuojelupöytäkirjan, jäljempänä Madridin pöytäkirja. Pöytäkirjassa Etelämanner nimetään rauhalle ja tieteelle omistetuksi luonnonsuojelualueeksi.

Esityksessä ehdotetaan hyväksyttäväksi Madridin pöytäkirja ja säädettäväksi pöytäkirjan edellyttämät säännökset.

2.1. Lainsäädäntö ja käytäntö

Suomen ympäristönsuojelulainsäädäntö soveltuu lähtökohtaisesti vain Suomen alueella tapahtuvaan toimintaan. Näin on asianlaita esimerkiksi jätelain (1072/93), luonnonsuojelulain (71/23) ja ympäristövaikutusten arviointimenettelystä annetun lain (468/94) suhteen. Kansallisista lähtökohdista säädetystä lainsäädännöstä ei useimmiten voida johtaa Etelämantereen suojeluun soveltuvia säännöksiä. Ainoastaan merensuojelulaki (1415/94) ja aluksista aiheutuvan vesien pilaantumisen ehkäisemisestä annettu laki (300/79), jäljempänä alusjätelaki, soveltuvat merensuojeluun myös Etelämannerta koskevan sopimuksen soveltamisalueella.

Suomen tähänastista Etelämannerta koskevaa toimintaa on pääasiassa säännellyt Etelämannerta koskeva sopimus. Sopimuksen tarkempaa sisältöä selvitetään alajaksossa 2.2.

Suomi perusti tutkimusasema Aboan Kuningatar Maudin maalle vuonna 1988. Suomalaiset tutkijat ovat tehneet Aboan ympäristössä muun muassa geologista perustutkimusta. Asemalla toimii myös ympäri vuoden automaattinen sääasema.

Suomi on harjoittanut tutkimusyhteistyötä erityisesti Ruotsin ja Norjan kanssa. Maiden kesken on myös sovittu yhteisen kuljetuksen järjestämisestä Etelämanneralueelle vuorovuosina. Tutkimusyhteistyötä on lisäksi harjoitettu muidenkin maiden kanssa. Esimerkiksi vuodesta 1988 Argentiinan kanssa on tehty otsoniluotauksia Argentiinan Marambio-asemalla.

Merentutkimuslaitoksen alus R/V Aranda teki ensimmäisen tutkimusretken Weddellin merelle kaudella 1989―90. Alus kävi alueella uudelleen vuoden 1996 alussa. Tutkimusohjelma sisälsi fysikaalista ja kemiallista merentutkimusta sekä merigeologiaa ja jäätutkimusta.

Suomessa Etelämannerta koskevan toiminnan suunnittelusta vastaa polaarineuvottelukunta, joka koostuu eri ministeriöiden, rahoittajien, tutkimuslaitosten ja yritysten edustajista. Toiminnan pääasiallisesta rahoituksesta on vastannut kauppa- ja teollisuusministeriö.

2.2. Etelämannerta koskeva sopimusjärjestelmä

Iso-Britannia esitti ensimmäisenä valtiona Etelämannerta koskevan aluevaatimuksen vuonna 1908. Sen jälkeen vuosien 1923 ja 1943 välisenä aikana myös Argentiina, Australia, Chile, Norja, Ranska ja Uusi-Seelanti esittivät omat aluevaatimuksensa. Vaatimuksia perusteltiin lähinnä historiallisilla syillä ja maantieteellisellä läheisyydellä. Neuvostoliitto ja Yhdysvallat eivät hyväksyneet aluevaatimuksia ja pidättyivät omien aluevaatimusten esittämisestä.

Vuonna 1958 Yhdysvallat kutsui kansainvälisen geofysiikan vuoden osanottajavaltiot Etelämannerta koskeviin sopimusneuvotteluihin. Neuvotteluiden tuloksena tehtiin Etelämannerta koskeva sopimus vuonna 1959.

Etelämannerta koskevan sopimuksen kolme keskeisintä päämäärää ovat Etelämantereen demilitarisointi (I artikla), Etelämantereella tapahtuvan tieteellisen tutkimustyön säätely ja tutkimuksen vapauden turvaaminen (II ja III artikla) sekä Etelämantereen aluevaatimusten jäädyttäminen (IV artikla). Sopimus koskee 60. eteläisen leveysasteen eteläpuolella olevaa aluetta.

Etelämannerta koskevaan sopimukseen voivat sen XIII artiklan 1 kappaleen mukaan liittyä kaikki Yhdistyneiden Kansakuntien jäsenvaltiot. Päätöksenteko-oikeutta vuosittain järjestettävissä kokouksissa voivat kuitenkin käyttää vain niin sanotut konsultatiiviset osapuolet. Muut kuin konsultatiiviset osapuolet voivat osallistua kokouksiin huomioitsijoina. Jako konsultatiivisiin ja muihin kuin konsultatiivisiin osapuoliin perustuu sopimuksessa annettuun oikeuteen nimittää edustaja IX artiklassa tarkoitettuun konsultatiiviseen kokoukseen.

Konsultatiivisilla osapuolilla tarkoitetaan sekä sopimuksen alkuperäisiä allekirjoittajavaltioita että myös niitä valtioita, jotka liityttyään sopimuksen sopimuspuoliksi ovat osoittaneet kiinnostusta Etelämantereeseen harjoittamalla siellä merkittävää tieteellistä tutkimusta, perustamalla alueelle tutkimusaseman taikka lähettämällä alueelle tieteellisiä retkikuntia. Vuonna 1995 konsultatiivisia osapuolia oli 26, kun taas muita kuin konsultatiivisia osapuolia oli 16.

Etelämannerta koskevan sopimuksen lisäksi valtiot ovat tehneet siihen liittyviä erillissopimuksia. Ensimmäinen tällainen sopimus on vuoden 1972 Etelämantereen hylkeiden säilyttämistä koskeva yleissopimus. Tämän jälkeen tehtiin vuonna 1980 yleissopimus Etelämantereen meren elollisten luonnonvarojen säilyttämisestä (SopS 64/89).

Etelämannerta koskevaan sopimukseen liittyvä ympäristönsuojelupöytäkirja tehtiin Madridissa 4 päivänä lokakuuta 1991. Lisäksi pöytäkirjaan hyväksyttiin Bonnissa 17 päivänä lokakuuta 1991 V liite suosituksella (XVI―10). Pöytäkirjan sisältöä selostetaan tarkemmin jäljempänä.

Etelämantereen sopimusjärjestelmään katsotaan usein kuuluvan myös Etelämannerta koskevan sopimuksen IX artiklan 1 ja 4 kappaleen mukaan hyväksytyt ja voimaan tulleet toimenpiteet (measures), jotka vuonna 1995 Soulissa pidettyyn konsultatiiviseen kokoukseen asti on pääsääntöisesti nimetty suosituksiksi (recommendations).

Selventääkseen konsultatiivisten kokousten päätöksentekojärjestelmää konsultatiiviset osapuolet tekivät Soulin kokouksessaan päätöksen 1 (1995), jonka mukaan konsultatiiviset osapuolet voivat hyväksyä joko toimenpiteitä (measures), päätöksiä (decisions) tai päätöslauselmia (resolutions). Toimenpiteiden todettiin tarkoittavan nimenomaan Etelämannerta koskevan sopimuksen IX artiklassa tarkoitettuja toimenpiteitä, jotka ovat oikeudellisesti osapuolia sitovia, kunhan kaikki konsultatiiviset osapuolet ovat ne hyväksyneet. Päätökset sen sijaan koskevat kokousten sisäisiä organisaatioon liittyviä kysymyksiä ja tulevat voimaan välittömästi tai päätöksessä määriteltynä ajankohtana. Päätöslauselmat määriteltiin kehotuksiksi.

Konsultatiiviset osapuolet ovat noudattaneet käytäntöä, jonka mukaan toimenpiteiden hyväksymisestä on ilmoitettava diplomaattiteitse Etelämannerta koskevan sopimuksen tallettajana toimivalle Yhdysvaltain hallitukselle.

Suomen konsultatiiviseksi osapuoleksi tulon jälkeen hyväksytyistä 45 toimenpiteestä useat koskevat ympäristönsuojelua. Tärkein kyseisistä toimenpiteistä on edellä mainittu suositus XVI-10. Lisäksi seuraavien ympäristönsuojelua koskevien toimenpiteiden sisältö tulee pöytäkirjan hyväksymisen myötä huomioonotetuksi: XV―1, XV―3, XV―4, XV―5, XV―6, XV―7, XV―8, XV―9, XV―10, XV―11, XV―12, XV―13, XV―17, XVI―2, XVI―3, XVI―4, XVI―5, XVI―6, XVI―7, XVI―8, XVI―9, XVI―11, XVII―2, XVII―3, XIX―I, XIX―2, XIX―3, XIX―4 ja XIX―5. Pöytäkirjan ja sen I-V liitteiden hyväksymisen jälkeen tarkoituksena onkin ilmoittaa tallettajalle mainittujen toimenpiteiden hyväksymisestä.

Muiden kuin edellä mainittujen konsultatiivisten osapuolten toimenpiteiden hyväksyminen ja voimaansaattaminen selvitetään erikseen.

2.3. Madridin pöytäkirja

Madridin pöytäkirjan tavoitteena on Etelämantereen ympäristön sekä siitä riippuvien ja siihen liittyvien ekosysteemien kokonaisvaltainen suojelu. Pöytäkirjalla Etelämanner nimetään rauhalle ja tieteelle omistetuksi luonnonsuojelualueeksi.

Pöytäkirjalla kielletään kaikki mineraalivaroihin kohdistuva toiminta, joka ei ole tieteellistä tutkimusta. Kielto on voimassa 50 vuotta pöytäkirjan voimaantulosta, minkä jälkeen Etelämannerta koskevan sopimuksen konsultatiivinen osapuoli voi esittää pöytäkirjan toimivuutta arvioivan konferenssin järjestämistä. Mikäli tarkistuskonferenssissa esitetään muutettavaksi mineraalivaroihin kohdistuvaa toimintaa koskevaa kieltoa, muutosten yhteydessä tulee sopia muun muassa siitä, missä olosuhteissa toiminta voidaan hyväksyä.

Pöytäkirjalla määrätään Etelämannerta koskevan sopimuksen soveltamisalueella toteutettavan toiminnan ympäristövaikutusten arvioinnista ja perustetaan ympäristönsuojelukomitea edistämään pöytäkirjan soveltamista ja suorittamaan Etelämannerta koskevan sopimuksen konsultatiivisten kokousten sille määräämiä tehtäviä.

Pöytäkirjan liitteet koskevat välimiesmenettelyä, ympäristövaikutusten arviointia, Etelämantereen eläimistön ja kasviston suojelua, jätteiden hävittämistä ja jätehuoltoa, meren pilaantumisen ehkäisemistä sekä aluesuojelua ja -hallintoa. Liitteet muodostavat pöytäkirjan erottamattoman osan.

Pöytäkirjan riitojenratkaisua koskevien määräysten mukaan sopimuspuolet voivat ilmoittaa kirjallisesti tallettajalle valitsevansa tiettyjen pöytäkirjan tulkintaa ja soveltamista koskevien riitojen ratkaisemista varten joko Kansainvälisen tuomioistuimen, pöytäkirjan nojalla yksittäisen riidan ratkaisemista varten perustettavan välimiesoikeuden tai molemmat. Sopimuspuolen katsotaan hyväksyneen välimiesoikeuden toimivallan, jollei se ole nimenomaisesti valinnut vain Kansainvälistä tuomioistuinta. Kansainvälisen tuomioistuimen nimenomaisesta valinnasta huolimatta riita tulee välimiesoikeuden ratkaistavaksi, jos riidan toinen osapuoli on hyväksynyt vain sen toimivallan. Välimiesoikeuden päätökset ovat sitovia, eikä niistä voida valittaa.

Suomi on hyväksynyt Kansainvälisen tuomioistuimen tuomiovallan sen perussäännön (SopS 1/56) 36 artiklan 2 kohdan mukaisesti ipso facto ja ilman erityistä sopimusta päteväksi jokaiseen saman velvoituksen hyväksyvään valtioon nähden vastavuoroisuusehdoin (ulkoasiainministeriön ilmoitus, joka sisältää asiaa koskevan selityksen, SopS 29/58). Tämän on katsottava olevan voimassa myös pöytäkirjaa koskevien riitojen osalta.

Pöytäkirjan tähän mennessä ratifioineet tai hyväksyneet valtiot eivät ole tehneet riitojen ratkaisijatahon valintaa koskevia ilmoituksia eikä Suomenkaan tarkoituksena ole tehdä sellaista.

2.4. Madridin pöytäkirjaan perustuva lainsäädäntö eräissä valtioissa

Ruotsissa laki Etelämantereesta (Lag om Antarktis, 1993:1614) tuli voimaan 1 päivänä huhtikuuta 1994. Lakiin on siirretty Madridin pöytäkirjan lainsäädäntöä edellyttävät määräykset.

Norjassa Madridin pöytäkirjan määräyksistä annettiin 5 päivänä toukokuuta 1995 asetus (Forskrift om vern av miljoet i Antarktis, Nr. 408, 1995), joka tuli voimaan välittömästi. Asetus annettiin Etelämannerta koskevan vuoden 1930 (27.02.1930, no.3) lain nojalla.

Saksassa säädettiin vuonna 1995 erillinen laki Madridin pöytäkirjan täytäntöönpanemiseksi (Gesetz zur Ausfhrung des Umweltschutzprotokolls vom 4. Oktober 1991 zum Antarktis-Vertrag).

Mainittuihin säädöksiin on otettu Madridin pöytäkirjan edellyttämät säännökset muun muassa kielletyistä toimista, ympäristövaikutusten arviointimenettelystä, kasviston ja eläimistön suojelusta, jätteiden käsittelystä, alusten aiheuttaman meren pilaantumisen ehkäisemisestä sekä erityisalueiden suojelusta.

2.5. Nykytilan arviointi

Suomi allekirjoitti Madridin pöytäkirjan 4 päivänä lokakuuta 1991. Pöytäkirja täydentää Etelämannerta koskevaa sopimusta, jonka määräyksiä ei voida pitää riittävinä ympäristönsuojelun kannalta. Pöytäkirjan sisältö vastaa Suomen harjoittamaa kansainvälistä ympäristöpolitiikkaa.

Pöytäkirjan voimaantulo edellyttää, että kaikki 26 pöytäkirjan hyväksymishetkellä Etelämannerta koskevan sopimuksen konsultatiivisena osapuolena ollutta valtiota on sen ratifioinut tai hyväksynyt. Suomen tulisi näin ollen omalta osaltaan edistää pöytäkirjan voimaantuloa.

Verrattaessa Suomen nykyistä ympäristönsuojelulainsäädäntöä Madridin pöytäkirjan määräyksiin voidaan todeta, että voimassa olevasta lainsäädännöstä puuttuvat Etelämantereen kokonaisvaltaiseen ympäristönsuojeluun tähtäävät säännökset.

Lainsäädännön tarvetta arvioitaessa ratkaisevaa merkitystä ei voida antaa Suomen nykyiselle varsin rajoitetulle toiminnalle Etelämantereella. Lainsäädännön tarpeellisuutta ei myöskään voida arvioida Suomen välittömistä kansallisista ympäristönsuojeluintresseistä käsin. Lainsäädännön tarpeellisuutta tulee sen sijaan tarkastella Madridin pöytäkirjan asettamien velvoitteiden asianmukaisen täytäntöönpanon näkökulmasta. Esimerkiksi pöytäkirjan sisältämien kieltojen sekä ympäristövaikutusten arviointi- ja lupamenettelyä koskevien määräysten noudattaminen voitaisiin varmistaa tehokkaasti vain laintasoisilla säännöksillä.

3.1. Tavoitteet

Esityksen tavoitteena on edistää Etelämantereen ympäristön sekä siitä riippuvien ja siihen liittyvien ekosysteemien kokonaisvaltaista suojelua Madridin pöytäkirjan ja sen edellyttämien lainsäädäntötoimien myötä.

3.2. Keinot ja keskeiset ehdotukset

Pöytäkirjan velvoitteiden täyttämiseksi ehdotetaan säädettäväksi laki Etelämantereen ympäristönsuojelusta. Lakiin sisällytettäisiin pääosa pöytäkirjan voimaansaattamisen edellyttämistä säännöksistä. Pöytäkirjan määräyksiin perustuvat rangaistussäännökset, joissa rangaistusuhkana olisi vankeutta, ehdotetaan sijoitettavaksi pääasiallisesti rikoslakiin.

Erillinen laki ehdotetaan säädettäväksi, koska pöytäkirjan hyväksymisen edellyttämien säännösten lisäämistä ympäristönsuojelun sektorilakeihin ei voida pitää tarkoituksenmukaisena. Etelämantereen ympäristönsuojelusäännöksien antamisessa tulee ottaa huomioon Etelämantereen poikkeukselliset olosuhteet. Kansalliset ympäristönsuojelulait poikkeavat jo lähtökohdiltaan Madridin pöytäkirjan mukaisesta sääntelystä ja niiden sektorikohtainen systematiikka poikkeaa myös pöytäkirjan määräyksistä. Tämä tulee esille esimerkiksi verrattaessa ympäristövaikutusten arviointia koskevia pöytäkirjan määräyksiä ympäristövaikutusten arviointimenettelystä annettuun lakiin. Ympäristövaikutusten arviointi on pöytäkirjan määräysten mukaan tehtävä huomattavasti pienemmille hankkeille kuin viimeksi mainitun lain mukainen arviointi, joka koskee Suomen alueella tapahtuvia hankkeita. Lisäksi on muistettava, että Etelämantereella toimintaa harjoittavien kansalaisten ja oikeushenkilöiden piiri on varsin rajoitettu. Tälläkin perusteella Madridin pöytäkirjan edellyttämät säännökset on tarkoituksenmukaista sijoittaa erilliseen lakiin sen sijaan, että sektorilakeja muutettaisiin.

Lain soveltamisala ei kuitenkaan välttämättä rajoittuisi pelkästään Suomen kansalaisiin tai suomalaisiin oikeushenkilöihin, vaan se koskisi myös sellaisia ulkomaalaisia, jotka osallistuvat suomalaisen retkikunnan toimintaan. Käytännössä tutkimusretkiin osallistuu useiden eri valtioiden kansalaisia. Tämänkin vuoksi on tarpeen, että Etelämanneralueelle suuntautuvaa toimintaa sääntelevät säännökset sijoitetaan selkeästi erilliseen lakiin.

Pöytäkirjan täytäntöönpano edellyttää lukuisien laintasoisten säännösten antamista. Tämän vuoksi säännöksiä ei ehdoteta sijoitettavaksi sekamuotoiseen voimaansaattamislakiin, vaan erilliseen lakiin. Myös yksityisten kansalaisten oikeusaseman kannalta on tarpeen, että erillisellä lailla säädetään esimerkiksi erilaisista kielloista, rangaistuksista sekä toiminnan luvanvaraisuudesta ja lupamenettelystä.

4.1. Taloudelliset vaikutukset

Esityksellä ei ole välittömiä julkistaloudellisia vaikutuksia. Tosin kansainvälistä tiedoksiantamista varten lupahakemusten ja ympäristövaikutusten arviointiselostusten kääntämisestä yhdelle konsultatiivikokousten virallisista kielistä saattaa aiheutua ympäristöministeriölle uusia kustannuksia.

4.2. Organisaatio- ja henkilöstövaikutukset

Ehdotettavan lain mukaiseen ympäristövaikutusten arviointi- ja lupamenettelyyn liittyvät viranomaistehtävät tulisivat ympäristöministeriön hoidettaviksi uusina tehtävinä. On oletettavaa, että lupahakemuksia tulee vuosittain vain muutamia. Hakemukset ovat kuitenkin laajoja ja erityisasiantuntemusta vaativia sekä liittyvät useisiin kansallisiin ja kansainvälisiin menettelyihin. Tehtävien hoito voitaisiin kuitenkin turvata hallinnon sisäisin järjestelyin.

4.3. Ympäristövaikutukset

Esityksen tavoitteena on Etelämantereen ympäristön sekä siitä riippuvien ja siihen liittyvien ekosysteemien kokonaisvaltainen suojelu. Esityksellä pyritään kieltämään ympäristön kannalta vaarallisimmat toiminnat. Kaikki muut toiminnat saatetaan lupamenettelyn alaisuuteen tiettyjä ympäristönsuojelun kannalta merkityksettömiä poikkeuksia lukuun ottamatta.

Esityksessä ehdotetaan, että Etelämantereelle suuntautuvien toimintojen ympäristövaikutuksista on tehtävä ympäristövaikutusten alustava arviointi jo silloin, kun toiminnalla on vain vähäinen tai tilapäinen vaikutus Etelämanneralueen ympäristöön. Ympäristövaikutusten kokonaisarviointi ehdotetaan tehtäväksi, jos toiminnalla on pysyvä tai vähäistä suurempi vaikutus alueen ympäristöön.

5.1. Pöytäkirjaneuvottelut

Konsultatiiviset osapuolet aloittivat vuonna 1982 neuvottelut, joiden pohjalta tehtiin vuonna 1988 Suomenkin allekirjoittama sopimus Etelämantereen mineraalivaroihin liittyvien toimenpiteiden sääntelystä. Sopimuksen lähtökohtana oli Etelämantereen mineraalivarojen rajoitettu hyödyntäminen, kunhan toimenpiteistä ei aiheutuisi haitallisia ympäristövaikutuksia. Pian sopimuksen valmistumisen jälkeen kävi kuitenkin selväksi, ettei se tulisi voimaan, koska Australia ja Ranska ilmoittivat jättävänsä sopimuksen allekirjoittamatta. Australia ja Ranska ehdottivat sen sijaan sellaisen kokonaisvaltaisen ympäristönsuojelusopimuksen tekemistä, jolla Etelämanner nimettäisiin suojelualueeksi ja jolla mineraalivaroihin kohdistuva toiminta kiellettäisiin kokonaan. Aloite käynnisti prosessin, joka johti ympäristönsuojelupöytäkirjan syntyyn lokakuussa 1991. Suomi osallistui neuvotteluihin tukien pyrkimyksiä Etelämantereen ympäristönsuojelun kehittämiseksi ja allekirjoitti pöytäkirjan Madridissa 4 päivänä lokakuuta 1991.

5.2. Asian valmistelu Suomessa

Ulkoasiainministeriö pyysi vuosina 1993 ja 1995 pöytäkirjan voimaansaattamiseen liittyvistä kysymyksistä lausuntoja. Lausuntonsa antoivat merenkulkuhallitus, geologian tutkimuskeskus, polaarineuvottelukunta, kauppa- ja teollisuusministeriö, ympäristöministeriö sekä oikeusministeriö. Lausunnoissa ei asetettu kyseenalaiseksi sitä, että pöytäkirjan hyväksyminen edellyttää eduskunnan suostumusta. Oikeusministeriö tähdensi lausunnossaan, että tarvittavat säännökset tulisi sijoittaa erilliseen lakiin sekamuotoisen lain asemesta. Polaarineuvottelukunta ja ympäristöministeriö esittivät työryhmän perustamista valmistelemaan voimaansaattamisen edellyttämää lainsäädäntöä.

Ympäristöministeriö asetti 20 päivänä heinäkuuta 1995 työryhmän valmistelemaan Etelämantereen ympäristönsuojelupöytäkirjan hyväksymiseksi tarvittavia lainsäädännöllisiä toimia. Työryhmän tuli laatia lakiehdotus pöytäkirjan lainsäädännön alaan kuuluvien määräysten pohjalta. Lisäksi työryhmän tuli valmistella ehdotus Etelämannerta koskevan sopimuksen konsultatiivisten osapuolten ympäristönsuojeluun liittyvien toimenpiteiden voimaansaattamiseksi. Työryhmässä oli ympäristöministeriön, ulkoasiainministeriön, oikeusministeriön, kauppa- ja teollisuusministeriön ja merentutkimuslaitoksen edustus. Työryhmä jätti mietintönsä 31 päivänä tammikuuta 1996.

Tämä esitys perustuu mainittuun ympäristöministeriön asettaman työryhmän mietintöön, joka oli helmi- ja maaliskuussa 1996 lausuntokierroksella. Lausunnon asiassa antoivat ulkoasiainministeriö, oikeusministeriö, puolustusministeriö, valtiovarainministeriö, maa- ja metsätalousministeriö, liikenneministeriö, kauppa- ja teollisuusministeriö, sosiaali- ja terveysministeriö, työministeriö, geodeettinen laitos, geologian tutkimuskeskus, Lapin yliopisto, matkailun edistämiskeskus, merenkulkuhallitus, merentutkimuslaitos, polaarineuvottelukunta, Suomen Akatemia, Suomen ympäristökeskus, Lapin ympäristökeskus, teknologian kehittämiskeskus, Suomen Greenpeace r.y. ja Suomen Varustamoyhdistys. Lausuntojen perusteella työryhmän mietintöön sisältyneeseen luonnokseen hallituksen esitykseksi on tehty muutoksia.

1.1. Laki Etelämantereen ympäristönsuojelusta

1 luku. Yleiset säännökset

1 §. Lain tavoite. Pykälässä määriteltäisiin lain tavoite, joka ehdotetaan säädettäväksi Madridin pöytäkirjan 2 artiklan pohjalta siten, että tavoitteena on Etelämantereen ympäristön sekä siitä riippuvien ja siihen liittyvien ekosysteemien kokonaisvaltainen suojelu.

2 §. Soveltamisala. Pykälässä säädettäisiin lain soveltamisalasta.

Soveltamisala ehdotetaan rajattavaksi Suomen lainkäyttövallan piiriin kuuluvien kysymysten mukaisesti. Madridin pöytäkirjan 13 artiklan mukaan kunkin sopimuspuolen on ryhdyttävä pöytäkirjan noudattamisen varmistamiseksi tarvittaviin toimivaltaansa kuuluviin toimenpiteisiin. Osapuolten toimivaltaan kuuluvat kysymykset määräytyvät kansainvälisen oikeuden periaatteiden mukaisesti.

Pykälässä ehdotetaan, että laki koskisi Suomen kansalaisia, suomalaisia oikeushenkilöitä, aluksia ja ilma-aluksia sekä tietyin edellytyksin myös ulkomaalaisia, jotka osallistuvat Etelämantereella tapahtuvaan toimintaan. Ulkomaalaisella tulee olla sellainen yhteys Suomeen, joka oikeuttaa Suomen harjoittamaan lainkäyttövaltaansa kyseisten asioiden suhteen.

Ulkomaalaisella voidaan katsoa olevan Suomeen riittävä yhteys, jos hänellä on Suomessa vakinainen asuinpaikka. Toisena perusteluna lain soveltamisalan ulottamiselle ulkomaalaisiin olisi näiden Etelämantereelle harjoittaman toiminnan liittyminen jollakin tavalla Suomeen. Pykälän 4 kohdan mukaan laki koskisi sellaista ulkomaalaista luonnollista henkilöä, oikeushenkilöä, alusta tai ilma-alusta, joka osallistuu laissa tarkoitettuun Suomesta järjestettyyn tai Suomesta Etelämanneralueelle suuntautuvaan toimintaan. Kohta olisi sopusoinnussa Etelämannerta koskevan sopimuksen VII artiklan 5 kappaleen a kohdan kanssa, jonka mukaan sopimuspuolen tulee tiedottaa muille sopimuspuolille sen alueella Etelämantereelle tehtäviksi toimeenpannuista tai sen alueelta Etelämantereelle suuntautuvista tutkimusretkistä. Pykälän 4 kohta koskisi tutkimusretkien lisäksi kaikenlaista muutakin toimintaa. Toiminnan määritelmä sisältyisi 3 §:n 3 kohtaan.

3 §. Määritelmät. Pykälä sisältäisi laissa käytetyt määritelmät.

Pykälän 1 kohdassa ehdotetaan, että Etelämanneralueella tarkoitettaisiin Etelämannerta koskevan sopimuksen VI artiklan ja Madridin pöytäkirjan 1 artiklan mukaisesti 60. eteläisen leveyspiirin eteläpuolista aluetta. Ehdotettu määritelmä vastaisi asiallisesti pöytäkirjan 1 artiklan mukaista määritelmää ''Etelämannersopimuksen soveltamisalue''.

Pykälän 2 kohdan mukaan pöytäkirjalla tarkoitettaisiin laissa Etelämannerta koskevaan sopimukseen liittyvää ympäristönsuojelupöytäkirjaa.

Lain tavoitteena on Etelämanneralueen kokonaisvaltainen suojelu. Tämän vuoksi lain soveltamisalaan halutaan ottaa kattavasti kaikki mahdollinen alueella tapahtuva toiminta. Laissa onkin tarpeen järjestelmällisesti viitata Etelämanneralueella tapahtuvaan toimintaan. Näin on asianlaita erityisesti kieltojen ja lupamenettelyn yhteydessä.

Jotta toiminnan käsite ei jäisi epäselväksi, pykälän 3 kohtaan ehdotetaan otettavaksi sitä koskeva määritelmä. Määritelmässä pyrittäisiin täsmentämään toiminta-käsitteen sisältöä säätämällä, että toiminnalla tarkoitetaan Etelämanneralueella tehtävää tutkimusmatkaa ja muuta matkaa, huoltokuljetusta ja -toimenpidettä, tieteellistä toimintaa, tutkimusasemien ja kiinteiden kenttäleirien tai niiden laitteiden rakentamista, muuttamista, purkamista tai käyttämistä sekä muuta Etelämanneralueella tapahtuvaa toimintaa. Varsinaisten tutkimusmatkojen lisäksi kaikenlainen matkailu kuuluisi määritelmän piiriin. Määritelmä ei olisi tyhjentävä, sillä toiminta-käsitteen piiriin kuuluisi myös muu Etelämanneralueella tapahtuva toiminta.

Pöytäkirjan II liitteessä on määräyksiä Etelämanneralueella alkuperäisenä esiintyvän eläimistön ja kasviston suojelusta. Liitteen 1 artikla sisältää useita tähän liittyviä määritelmiä. Lakiin on tarpeen ottaa vain Etelämanneralueella alkuperäisenä esiintyvän eliöstön vahingollista häiritsemistä koskeva määritelmä, joka ehdotetaan pykälän 4 kohdassa muotoiltavaksi II liitteen 1 artiklan h kohdan mukaisesti. Alkuperäisen eliöstön suojelusta säädettäisiin tarkemmin 21 §:ssä.

Pykälän 5 kohdassa ehdotetaan, että mineraaliesiintymä määriteltäisiin mahdollisimman laajasti siten, että sillä tarkoitetaan kaikkia epäelollisia ja uusiutumattomia luonnonvaroja. Määritelmä kattaisi kaikki mahdolliset Etelämanneralueen mineraalivarat, kuten öljyn, kivihiilen, raudan, kuparin, molubdeenin, nikkelin, kromin, koboltin, uraanin, kullan, hopean, platinan, grafiitin, fosfaatin, hiilen, tinan, sinkin ja titaanin. Mineraaliesiintymää koskeva määritelmä olisi siten laajempi kuin kaivoslain (503/65) 2 §:n mukainen kaivoskivennäisiä koskeva määritelmä.

4 §. Kielletty toiminta. Pykälässä säädettäisiin Etelämanneralueella tapahtuvaa toimintaa koskevista ehdottomista kielloista.

Pykälän 1 momentin 1 kohdassa ehdotetaan kiellettäväksi ydinräjähteen räjäyttäminen ja radioaktiivisen jätteen sijoittaminen Etelämanneralueelle. Kyseinen kielto ei sisälly Madridin pöytäkirjaan, vaan perustuu Etelämannerta koskevan sopimuksen V artiklaan. Kiellon merkitys on ehdotettavan lain kannalta kuitenkin niin keskeinen, että se ehdotetaan sisällytettäväksi lakiin. Kiellosta säätäminen mahdollistaa samalla, että kiellon rikkominen säädetään rangaistavaksi.

Momentin 2 kohdassa kiellettäisiin mineraaliesiintymän etsiminen, tutkiminen, hyödyntäminen tai muu siihen kohdistuva toiminta, joka ei ole tieteellistä toimintaa. Kielto perustuu pöytäkirjan 7 artiklaan. Pöytäkirjan mukainen kielto koskee kaikenlaista toimintaa. Toimintaa koskevan käsitteen tarkentamiseksi ehdotetaan kuitenkin, että laissa nimenomaisesti mainittaisiin, että kielto koskee mineraaliesiintymän hyväksikäytön lisäksi jo pelkästään niiden etsimistä ja tutkimista.

Mineraaliesiintymää koskeva kajoamiskielto ei kuitenkaan koske tieteellistä tutkimusta. Tieteellisen tutkimuksen vapaus on turvattu Etelämannerta koskevan sopimuksen II ja III artiklassa. Mineraaliesiintymään kohdistuva tieteellinen tutkimus olisi kuitenkin 5 §:n mukaan Etelämanneralueella aina luvanvaraista toimintaa. Tutkimuksen mahdolliset ympäristövaikutukset tulisi siten selvittää 2 luvun mukaisesti ja tutkimukselle tulisi hakea lupa 3 luvun säännösten mukaisesti. Tällainen tutkimus olisi puhtaasti tieteellisessä mielessä tapahtuvaa. Sen sijaan Etelämanneralueen mineraalivarojen taloudellisessa hyödyntämistarkoituksessa tapahtuva mineraalivarojen tutkiminen olisi kiellettyä eikä siihen voitaisi antaa lupaa.

Pykälän 1 momentin 3 kohdassa säädettäisiin, että öljyn, öljypitoisen seoksen, vaarallisen nestemäisen aineen, käymäläjäteveden sekä kiinteän jätteen päästäminen aluksesta mereen olisi kielletty sen mukaan kuin 6 luvussa säädetään. Aluksia koskevat kiellot on tarkoituksenmukaista sijoittaa muiden aluksia koskevien säännösten yhteyteen, mutta selvyyden vuoksi kieltoja koskevaan yleissäännökseen ehdotetaan sisällytettäväksi viittaus 6 lukuun.

Pöytäkirjan V liitteen 8 artiklan 4 kappaleen mukaan luetteloituja ja rekisteröityjä historiallisia paikkoja ja muistomerkkejä ei saa vahingoittaa, siirtää tai tuhota. Määräystä vastaava kielto ehdotetaan otettavaksi 1 momentin 4 kohtaan. Ympäristöasioista vastaava ministeriö pitäisi 25 §:n 4 momentin mukaan rekisteriä historiallisista paikoista ja muistomerkeistä.

Momentin 5 kohdassa ehdotetaan kiellettäväksi jätteen avopoltto Etelämanneralueella. Pöytäkirjan III liitteen 3 artiklan 2 kappale sinänsä sallisi jätteiden avotulella polttamisen kauden 1998/1999 loppuun saakka. Ympäristösyistä avopolton kieltämistä ehdotetaan kuitenkin jo lain voimaantulohetkestä. Kielto ei muuttaisi tämänhetkistä käytäntöä Suomen tutkimusasemalla, sillä asemalla ei harjoiteta jätteen avopolttoa.

Pykälän 2 momentin 1 kohdassa ehdotetaan pöytäkirjan II liitteen 4 artiklan nojalla kiellettäväksi sellaisten eliölajien tuominen Etelämanneralueelle, jotka eivät esiinny siellä alkuperäisinä.

Lähtökohtana olisi siis, että kaikkien vieraiden eliöiden tuominen Etelämanneralueelle olisi kiellettyä. Kielto ei kuitenkaan koskisi ruokaa, kotitalouskasveja ja laboratorioeliöitä, joiden tuomisesta säädettäisiin erikseen 23 §:ssä. Eläviä eläimiä ei kuitenkaan pidettäisi ruokana tässä merkityksessä. Ehdotettavan lain 23 §:n mukaan kotitalouskasvin ja laboratorioeliön tuominen olisi luvanvaraista. Lisäksi pykälässä säädettäisiin ruoan tuomista koskevista varotoimista.

Vieraiden eliölajien tuominen alueelle vaarantaisi alkuperäisten eliölajien olemassaoloa. Eliölajeilla tarkoitetaan kaikkia eliökunnan lajeja eli eläimiä, kasveja, sieniä, alkueliöitä ja alkeistumallisia. Momentin 1 kohdan ulottamista koskemaan myös pieneliöitä pidetään tarkoituksenmukaisena, koska pöytäkirjan II liitteen 4 artiklan 6 kappale edellyttää varotoimia pieneliöiden alueelle tulon estämiseksi. Käytännössä myös ihmisten mukana Etelämanneralueelle tulisi vieraita bakteereja. Vaikka bakteeritkin sinänsä kuuluvat eliölajeihin, kohdassa tarkoitetaan pieneliöiden tuomisen osalta nimenomaan sellaista tuomista, joka olisi voitu asianmukaisin varotoimin estää.

Pykälän 2 momentin 2 kohdassa kiellettäisiin sellaisen maa-aineksen, jota ei ole sterilisoitu, tuominen Etelämanneralueelle. Sterilisoimaton maa-aines saattaa sisältää alueelle vieraita pieneliöitä. Tämän vuoksi kiellolla pyritään ennaltaehkäisemään niiden joutuminen Etelämanneralueelle.

Pykälän 2 momentin 3 kohtaan ehdotetaan otettavaksi valtuussäännös, jonka nojalla tiettyjen tuotteiden tuominen Etelämanneralueelle voitaisiin kieltää asetuksella. Asetuksella kiellettäisiin ainakin pöytäkirjan III liitteen 7 artiklan mukaisesti polyklooratun bifenyylin sekä polystyreenihelmien ja -lastujen tuominen Etelämanneralueelle. Tuotekielloista ehdotetaan säädettäväksi asetuksella sen vuoksi, että jatkossa konsultatiiviset osapuolet hyväksynevät uusia tuotteiden tuontikieltoja. Tällöin uudet tuontikiellot voitaisiin sijoittaa asetukseen eikä lakia olisi tarpeen muuttaa.

5 §. Luvanvarainen toiminta. Pykälässä ehdotetaan säädettäväksi, että sellainen toiminta, joka ei ole Etelämanneralueella ehdotettavan lain 4 §:n mukaan kiellettyä, on luvanvaraista. Informaatiosyistä pykälässä lisäksi todettaisiin, että 23 §:ssä tarkoitettuun vieraiden lajien tuomiseen Etelämanneralueelle tarvitaan myös lupa. Tämä toiminta nimittäin tapahtuisi pääasiassa Etelämanneralueen ulkopuolella ja päättyisi Etelämanneralueelle. Lain 6 §:ssä säädettäisiin kuitenkin sellaisista tapauksista, joissa lupaa ei tarvitsisi hakea.

Säätämällä kaikki toiminnat kiellettyjä toimintoja lukuun ottamatta luvanvaraisuuden piiriin pyrittäisiin varmistamaan, että pöytäkirjan määräyksiä noudatetaan. Kun luvanvaraisuus koskisi kaikenlaista toimintaa Etelämanneralueella myös 4 §:n 2 kohdan mukainen mineraaliesiintymään kohdistuva tieteellinen tutkimus edellyttäisi aina nimenomaista lupaa.

Lupaviranomaisen lupaharkinnasta säädettäisiin sekä yleisesti että erityisesti. Yleisiä 16 §:n mukaisia luvanmyöntämisedellytyksiä sovellettaisiin kaikkeen luvanvaraiseen toimintaan. Lisäksi luonnonsuojelua koskevaan 4 lukuun ja erityissuojelualueita koskevaan 25 §:ään sisältyisi erityisiä luvanmyöntämisedellytyksiä.

6 §. Poikkeus velvollisuudesta hakea lupaa. Pykälässä ehdotetaan säädettäväksi sellaisista poikkeustilanteista, joissa lain mukaista lupaa ei tarvittaisi. Pykälän 1 kohdassa ehdotetaan kaksoislupatilanteen välttämiseksi, ettei lupaa tarvita, jos toiminnalle on pöytäkirjan toisen sopimuspuolen toimivaltaisen viranomaisen myöntämä voimassa oleva lupa. Etelämantereelle suuntautuvia tutkimusretkiä tehdään usein eri sopimusvaltioista olevien tutkijoiden kesken. Jos lain soveltamisalan piiriin kuuluva on saanut luvan toisen sopimuspuolen toimivaltaiselta viranomaiselta, ei olisi enää tarkoituksenmukaista velvoittaa tätä hakemaan Suomesta uutta lupaa.

Toisena poikkeuksena ehdotetaan Etelämannerta koskevan sopimuksen VI artiklaankin viitaten, että aluksen liikkumiseen Etelämanneralueeseen kuuluvan merialueen kautta ei tarvita lupaa, jos aluksen määränpää ei ole Etelämanneralueella. Poikkeus ei kuitenkaan vapauttaisi 6 luvun mukaisista aluksen toimintaa koskevista säännöksistä. Koska kysymys on poikkeussäännöksestä, sitä on tulkittava erittäin suppeasti. Poikkeuksen tarkoituksena on erityisesti turvata reittiliikenteen joustava toiminta. Jos alus sen sijaan esimerkiksi matkailutarkoituksessa kävisi Etelämanneralueella, tulisi toiminnalle hakea lupaa, koska aluksen määränpäänä olisi tuolloin Etelämanneralue ja aluksen vierailu alueelle olisi ehdotettavan lain 3 §:n määritelmän mukaista toimintaa. Poikkeuksella ei käytännössä liene juurikaan merkitystä, koska suomalaiset alukset eivät nykyisin juurikaan käytä Etelämanneraluetta läpikulkureittinä.

Pykälän 3 kohdassa ehdotetaan, ettei lupaa tarvitsisi hakea myöskään Etelämantereen meren elollisten luonnonvarojen säilyttämisestä tehdyssä yleissopimuksessa tarkoitettuun toimintaan. Poikkeus olisi sopusoinnussa pöytäkirjan 5 artiklan kanssa. Poikkeuksella tarkoitettaisiin pelkästään sellaista toimintaa, jota mainitussa yleissopimuksessa tarkoitetaan. Sellaiset toiminnat, joita yleissopimus ei sääntele, edellyttäisivät siten 5 §:n nojalla lupaa.

7 §. Lupaviranomainen. Pykälässä ehdotetaan, että ympäristöasioista vastaava ministeriö eli nykyisin ympäristöministeriö toimisi lain mukaisena lupaviranomaisena.

2 luku. Ympäristövaikutusten arviointi

8 §. Ympäristövaikutusten alustava arviointi. Pykälässä säädettäisiin, että ympäristövaikutusten alustava arviointi olisi tehtävä, jos toiminta saattaa väliaikaisesti tai vähäisesti vaikuttaa Etelämanneralueen ympäristöön. Ympäristövaikutusten alustavan arvioinnin kynnys olisi siis pöytäkirjan vaatimusten mukaisesti varsin matala verrattuna esimerkiksi ympäristövaikutusten arviointimenettelystä annetun lain säännöksiin. Mainittu laki ja ympäristövaikutusten arviointimenettelystä annettu asetus (792/94) edellyttävät ympäristövaikutusten arviointia vain suurilta hankkeilta, joilla on merkittäviä haitallisia ympäristövaikutuksia. Vähäistä ja väliaikaista vaikutusta voidaan katsoa olevan lähes kaikella Etelämanneralueella tapahtuvalla toiminnalla.

Ympäristövaikutusten arviointi olisi ehdotettavassa laissa sidottu lupamenettelyyn, koska ympäristövaikutusten arviointi tehtäisiin aina lupamenettelyn yhteydessä. Toiminnan vaikutusten selvittäminen ja arviointiselostuksen laatiminen olisi toiminnasta vastaavan asiana, kuten ympäristövaikutusten arviointimenettelystä annetussa laissa. Tästä seuraa, ettei ehdotetun lain mukaista ympäristövaikutusten arviointia tarvitsisi tehdä 6 §:ssä tarkoitettujen luvanvaraisuudesta vapautettujen toimintojen osalta. Kaikki muu toiminta Etelämanneralueella edellyttäisi lähtökohtaisesti ympäristövaikutusten alustavaa arviointia. Myös tavaran ynnä muun vastaavan toimittaminen sinne edellyttäisi ympäristövaikutusten arviointia.

Ympäristövaikutusten kokonaisarviointi, josta säädettäisiin 9 §:ssä, ei välttämättä edellyttäisi, että toiminnasta vastaavan olisi ensin suoritettava ympäristövaikutusten alustava arviointi, vaan tämä voisi suoraan tehdä ympäristövaikutusten kokonaisarvioinnin. Toisaalta ympäristövaikutusten alustava arviointi voi osoittaa, että ympäristövaikutukset olisi arvioitava kokonaisvaltaisesti ennen luvan myöntämistä. Tällöin viranomainen voisi vaatia luvanhakijaa täydentämään hakemustaan siten, että se sisältää ympäristövaikutusten kokonaisarvioinnin. Pöytäkirjan I liitteen 2 artiklan mukaisista ympäristövaikutusten alustavan arvioinnin sisällöstä ja laatimisesta säädettäisiin tarkemmin asetuksella.

9 §. Ympäristövaikutusten kokonaisarviointi. Jos ympäristövaikutusten alustavan arvioinnin perusteella tai muutoin voidaan olettaa, että toiminnalla saattaa olla vähäistä tai väliaikaista suurempi vaikutus Etelämanneralueen ympäristöön, olisi toiminnasta vastaavan tehtävä ympäristövaikutusten kokonaisarviointi. Pöytäkirja ei tarkemmin määrittele, milloin toiminnalla voidaan katsoa olevan vähäistä tai väliaikaista suurempi vaikutus Etelämanneralueen ympäristöön.

Ympäristövaikutusten kokonaisarviointi edellyttää pöytäkirjan I liitteen mukaan kansainvälistä tiedoksiantamista ja kuulemista, josta säädettäisiin 12 §:ssä. Lupaa toiminnalle, joka edellyttää ympäristövaikutusten kokonaisarviointia, ei voitaisi myöntää ennen kuin kansainväliselle kuulemiselle varatut pöytäkirjan mukaiset määräajat olisivat kuluneet. Ympäristövaikutusten kokonaisarviointia tarkoittava arviointiselostus tai sen luonnos olisi jätettävä lupaviranomaiselle 150 päivää ennen seuraavaa konsultatiivista kokousta. Tästä määräajasta säädettäisiin asetuksella. Sopimuspuolten ja konsultatiivisen kokouksen mahdollisille huomautuksille varattavien määräaikojen johdosta lupamenettelyyn kuluu ympäristövaikutusten kokonaisarviointia edellyttävissä hankkeissa melko pitkä aika. Tämän johdosta ympäristövaikutusten kokonaisarviointi olisi tehtävä lähinnä pysyväisluonteisia tai huomattavia ympäristövaikutuksia aiheuttavien hankkeiden yhteydessä. Tällaisia hankkeita olisivat erityisesti pysyvien tukikohtien ja kenttäleirien sekä niiden kiinteiden laitteiden rakentaminen tai pysyvien huoltoreittien perustaminen. Myös ehdotettavan lain 4 luvussa tarkoitettu toiminta voisi sen laajuus huomioon ottaen edellyttää ympäristövaikutusten kokonaisarviointia. Muuhun lain mukaan luvanvaraiseen toimintaan voitaisiin toiminnan vaikutusten ollessa vähäisiä tai väliaikaisia myöntää lupa myös ympäristövaikutusten alustavan arvioinnin tultua suoritetuksi.

10 §. Arvioinnin ajankohta. Ympäristövaikutusten arviointi liittyy ehdotetussa laissa kiinteästi lupamenettelyyn. Ympäristövaikutusten arviointimenettely edeltäisi lupamenettelyä, ja ympäristövaikutusten arviointi olisi aina tehtävä ennen ehdotetun lain mukaisen luvan myöntämistä. Tarkoituksena on, että toimintaa suunnitteleva toteuttaisi lain mukaisen ympäristövaikutusten alustavan arvioinnin tai kokonaisarvioinnin ja liittäisi lupahakemukseensa arvioinnin tuloksena syntyneet asiakirjat, jotka muodostaisivat arviointiselostuksen. Arviointiselostuksesta ei tehtäisi erillistä päätöstä, vaan se hyväksyttäisiin välillisesti lupapäätöksen yhteydessä.

Ympäristövaikutusten kokonaisarvioinnin edellyttämä kansainvälinen kuuleminen (konsultatiivisen kokouksen ja sopimuspuolten lausunnot) edellyttää ympäristövaikutusten arvioinnin luonnoksen liittämistä jo lupahakemukseen, jotta asian kansainvälinen käsittely saadaan suoritettua lupamenettelyn aikana.

Ympäristövaikutusten arviointia ei siten ehdotetussa laissa asetettaisi lupahakemuksen edellytykseksi, vaan ympäristövaikutusten arvioinnin olisi oltava viranomaista tyydyttävällä tavalla tehty ennen luvan myöntämistä. Lupahakemus voitaisiin siten ottaa käsiteltäväksi, vaikka ympäristövaikutusten arviointi ei olisikaan viranomaisen tai hakijan mielestä hakemuksen jättämishetkellä täysin loppuunsuoritettu. Hakija voisi täydentää joko itse tai lupaviranomaisen aloitteesta ympäristövaikutusten arviointia vielä lupahakemuksen käsittelynkin aikana. Luvan saaminen osoittaisi, että ympäristövaikutusten arviointiselostus on viranomaisten kannalta riittävä.

Sillä, että lupahakemusvaiheessa ei edellytetä täysin loppuunsuoritettua ympäristövaikutusten arviointia, pyritään joustavuuden lisäämiseen ja samalla siihen, ettei pöytäkirjan vaatimuksista aiheutuvia muutoinkin pitkiä määräaikoja tarpeettomasti pidennetä. Etelämanneralueelle suuntautuvaa toimintaa harjoittavat Suomessa tai Suomesta käsin pääsääntöisesti tiedemiehet tai muut asiantuntijat, jolloin ympäristövaikutusten arviointimenettelykin muodostuu vuoropuheluksi ja neuvotteluksi toimintaa suunnittelevan ja lupaviranomaisen välillä. Tällaisessa tilanteessa ei ole syytä rasittaa menettelyä muodollisilla vaatimuksilla. Näin päästään ympäristön, viranomaisten ja luvan hakijan kannalta parhaaseen lopputulokseen.

11 §. Arviointiselostus. Arviointiselostus muodostaisi ympäristövaikutusten arvioinnin lopputuloksen ja siinä kuvattaisiin sekä arvioitaisiin toiminnan vaikutuksia ympäristöön. Arviointiselostus olisi kirjallinen asiakirja, johon kootaan arvioinnin tulokset.

Yhteneväinen lopullinen arviointiselostus olisi aina otettava lupapäätöksen liitteeksi. Asetuksella säädettäisiin sekä ympäristövaikutusten alustavan arviointiselostuksen että kokonaisarviointiselostuksen sisällöstä.

12 §. Arviointiselostuksesta kuuleminen. Ympäristöasioista vastaava ministeriö pyytäisi arviointiselostuksesta tai sen luonnoksesta tarpeelliset lausunnot. Ministeriö voisi tarvittaessa pyytää arviointiselostuksesta tai sen luonnoksesta lausunnon myös ulkomaisilta viranomaisilta ja asiantuntijalaitoksilta. Lausuntojen pyytäminen olisi siten ministeriön harkinnassa. Ympäristövaikutusten arviointiselostusta koskeva lausuntopyyntö voitaisiin tarvittaessa yhdistää lupahakemuksesta pyydettävään lausuntoon.

Ympäristövaikutusten arvioinnista pyydettävissä lausunnoissa on otettava huomioon pöytäkirjan kansainvälistä kuulemista koskevat määräykset. Ministeriön olisi ehdotetun lain mukaan aina varattava Etelämannerta koskevan sopimuksen IX artiklassa tarkoitetulle kokoukselle ja pöytäkirjan sopimuspuolille mahdollisuus tehdä huomautuksia ympäristövaikutusten kokonaisarviointia koskevasta arviointiselostuksesta tai sen luonnoksesta. Lupahakemukseen 14 §:n mukaisesti liitetty arviointiselostus tai sen luonnos annettaisiin tiedoksi sopimuspuolille ja konsultatiiviselle kokoukselle. Konsultatiiviselle kokoukselle ympäristövaikutusten arviointiselostus tai sitä koskeva luonnos annetaan tiedoksi pöytäkirjan 11 artiklassa tarkoitetun ympäristönsuojelukomitean välityksellä. Konsultatiivinen kokous käsittelee asiaa komitean lausunnon pohjalta.

Tilanteissa, joissa edellytetään kansainvälistä kuulemista, huomautusten tekemiselle on varattava pöytäkirjan I liitteen 3 artiklan 3 ja 4 kappaleessa määrätyt 90 ja 120 vuorokauden pituiset määrajat, eikä lupaa voida myöntää ennen näiden määräaikojen kulumista. Tästä säädettäisiin 17 §:ssä ja asetuksessa. Arviointiselostus olisi näissä tapauksissa jätettävä 150 päivää ennen seuraavaa konsultatiivista kokousta. Näin ministeriölle jäisi tarvittaessa aikaa käännättää sille jätetyt asiakirjat yhdelle konsultatiivisen kokouksen virallisista kielistä. Kielilain (148/22) 3 §:n mukaan Suomen kansalaisella on oikeus käyttää suomea tai ruotsia asioidessaan omassa asiassa valtion viranomaisen kanssa. Käytännössä kääntämiseen ei välttämättä ole tarvetta, sillä hakija todennäköisesti jo alunperin laatisi asiakirjat englanniksi, joka on yksi konsultatiivisten kokousten virallisista kielistä. Tämä on tarkoituksenmukaista siitä syystä, että usein tutkimusretkiin osallistuu eri valtioiden kansalaisia.

Käytännössä ulkoasiainministeriö hoitaisi diplomaattiteitse ympäristöasioista vastaavalle ministeriölle jätettyjen arviointiselostusten kansainvälisen tiedoksiantamisen sopimuspuolille ja pöytäkirjalla perustetulle ympäristönsuojelukomitealle sekä sitä kautta konsultatiiviselle kokoukselle.

Hallinnon korostama avoimuusperiaate on otettu huomioon lakiehdotuksessa siten, että ministeriön olisi varattava luonnollisille henkilöille sekä sellaisille yhteisöille ja säätiöille, joiden pääasiallinen tarkoitus on niiden sääntöjen mukaan edistää ympäristönsuojelua, mahdollisuus lausua mielipiteensä arviointiselostuksen johdosta.

13 §. Arviointiselostuksen esilläpitäminen. Lupahakemukseen liitetty arviointiselostus tai sen luonnos pidettäisiin ehdotuksen mukaan nähtävillä ministeriön kirjaamossa vähintään 90 päivää arviointiselostuksen tai sen luonnoksen vastaanottamisesta. Pöytäkirja ei määrää esilläpitämiselle minimiaikaa, mutta ehdotuksessa on päädytty 90 päivään kansainväliselle kuulemiselle varattavan minimiajan mukaan. Ympäristövaikutusten kokonaisarvioinnista on sopimuspuolten käsittelylle varattava vähintään tämä aika, eikä asiaa ei voida ratkaista ennen sen kulumista. Sama aika voidaan perustellusti varata myös asian esilläpitämiselle. Myös ympäristövaikutusten alustavaa arviointia tarkoittava arviointiselostus tai sen luonnos olisi pidettävä esillä saman 90 päivän määräajan. Lopullisten arviointiselostusten julkisuus toteutuisi ehdotuksen 19 §:n säännösten perusteella. Pykälässä säädettäisiin lupapäätöksen ja siihen liittyvien asiakirjojen julkisuudesta.

Ympäristövaikutusten arvioinnista ei tarvitsisi ehdotuksen mukaan tiedottaa julkisesti esimerkiksi kuuluttamalla siitä sanomalehdissä tai muulla vastaavalla tavalla. Ympäristöhallinnossa aktiivinen tiedottaminen eri hankkeista ja toiminnoista tapahtuu alue- tai paikallistasolla. Ministeriöllä ei ole vastaavia kuulutusvelvollisuuksia, eikä sellaisen luominen pelkästään ehdotetussa laissa tarkoitetuille asioille ole taloudellisesti järkevää. Alue- tai paikallistason kuulutukset eivät taas asian luonteesta johtuen olisi mielekkäitä. Koska kyse on erityistoiminnasta, on oletettavaa, että asiasta kiinnostuneet saisivat asiasta tiedon arviointiselostusten ja niiden luonnosten esilläpitämisen välityksellä.

Mitä 1 momentissa säädettäisiin esilläpitämisestä, sovellettaisiin myös pöytäkirjan muiden sopimuspuolten Suomelle tiedoksi antamiin, niille tehtyihin arviointiselostuksiin tai niiden luonnoksiin.

3 luku. Lupamenettely

14 §. Lupahakemus. Toimintaa suunnittelevan olisi liitettävä lupahakemukseen lupaharkinnan kannalta tarpeellinen selvitys toiminnasta. Lupahakemuksen sisällöstä säädettäisiin tarkemmin asetuksella.

Jos toiminta edellyttää ympäristövaikutusten alustavaa arviointia tai kokonaisarviointia, tulisi lupahakemukseen liittää lain 2 luvun mukainen ympäristövaikutusten arviointiselostus tai sen luonnos. Luonnoksesta olisi käytävä ilmi toiminnan olennaisimmat ympäristövaikutukset. Luonnoksen tulisi olla sellainen, että sen nojalla sopimuspuolet ja konsultatiivinen kokous voisivat mielekkäällä tavalla käsitellä asiaa ja lausua siitä mielipiteensä. Tämä edellyttää luonnokselta tietynasteista tarkkuutta ja riittävää sisältöä. Tarvittaessa hakijaa voitaisiin pyytää täydentämään hakemustaan tältä osin.

15 §. Lupahakemuksesta kuuleminen. Lupaviranomaisen eli ympäristöasioista vastaavan ministeriön olisi viivytyksettä pyydettävä asian ratkaisemiseksi tarpeelliset lausunnot. Samoin kuin ympäristövaikutusten arvioinnissa ei ministeriöllä lupahakemuksenkaan osalta olisi ehdotonta velvollisuutta lausunnon pyytämiseen joltain tietyltä viranomaiselta, vaan ministeriö voisi harkintansa mukaan tarvittaessa pyytää asiasta lausunnon haluamaltaan taholta. Ministeriö voisi tarvittaessa pyytää lausunnon myös ulkomaisilta viranomaisilta ja asiantuntijalaitoksilta, mikä tilanteen poikkeuksellisuuden johdosta olisi mainittu nimenomaisesti laissa. Pöytäkirjan edellyttämästä konsultatiivisen kokouksen lausuntomahdollisuudesta säädettäisiin erikseen 17 §:ssä.

16 §. Yleiset luvan myöntämisedellytykset. Luvan myöntämisedellytykset jakautuisivat yleisiin ja erityisiin. Yleisiä luvan myöntämisedellytyksiä sovellettaisiin kaikkeen luvanvaraiseen toimintaan. Erityisiä luvan myöntämisedellytyksiä sisältyisi luonnonsuojelua käsittelevään 4 lukuun ja erityissuojelualueita koskevaan 25 §:ään. Yleiset luvan myöntämisedellytykset perustuvat pöytäkirjan 3 artiklan 2 kappaleen b kohdassa mainittuihin ympäristöä koskeviin periaatteisiin. Niiden mukaisesti lupaa laissa tarkoitettuun toimintaan ei saisi myöntää, jos toiminnasta saattaa aiheutua:

1) haitallisia vaikutuksia Etelämanneralueen ilmastoon tai sääoloihin,

2) merkittäviä haitallisia vaikutuksia Etelämanneralueen ilman tai veden laatuun,

3) merkittäviä muutoksia Etelämanneralueen ilmakehässä, maa-, vesi-, jää- tai meriympäristössä,

4) haitallisia muutoksia eliölajien tai niiden populaatioiden levinneisyydessä, runsaudessa tai tuottavuudessa Etelämanneralueella,

5) vaaraa Etelämanneralueen uhanalaisille lajeille tai niiden populaatioille,

6) biologisesti, tieteellisesti, historiallisesti, esteettisesti tai koskemattomuutensa johdosta merkittävien alueiden tilan huonontumista, tai

7) muuta niihin rinnastuvaa Etelämanneralueen ympäristöön sekä siitä riippuviin ja siihen liittyviin ekosysteemeihin kohdistuvaa merkittävää haittaa.

Luvan myöntämisedellytyksiä arvioitaisiin oikeusharkinnalla. Yleisten luvan myöntämisedellytysten täyttymättä jääminen estäisi siis luvan myöntämisen. Lupa voitaisiin myöntää vain, jos kaikki luvan myöntämisedellytykset täyttyisivät. Luonnonsuojelua koskevassa 4 luvussa tarkoitetut hankkeet ja liikkuminen sekä toiminta 25 §:ssä tarkoitetuilla erityissuojelualueilla edellyttäisivät myös kyseisten säännösten mukaisten erityisten luvan myöntämisedellytysten täyttymistä.

17 §. Luvan myöntäminen ja arviointiselostuksen kansainvälinen käsittely. Ympäristövaikutusten kokonaisarviointiselostuksen luonnos on pöytäkirjan I liitteen 3 artiklan 3 ja 4 kappaleen mukaan jaettava sopimuspuolille huomautuksia varten ja soveltuvin osin myös ympäristönsuojelukomitean kautta konsultatiiviselle kokoukselle tarkasteltavaksi. Saman artiklan 5 kappaleen mukaan lopullista päätöstä ehdotetun toimen toteuttamiseksi ei saa tehdä, ellei konsultatiivisella kokouksella ole ollut mahdollisuutta tarkastella ympäristövaikutusten arviointiselostuksen luonnosta.

Konsultatiivinen kokous käsittelee asian ympäristönsuojelukomitean antaman lausunnon pohjalta. Riittävän määräajan turvaamiseksi tietojen toimittamiseksi konsultatiiviselle kokoukselle asetuksessa säädettäisiin, että arviointiselostus tai sen luonnos olisi jätettävä lupaviranomaiselle viimeistään 150 päivää ennen seuraavaa konsultatiivista kokousta. Tiedot komitealle tulee pöytäkirjan I liitteen 3 artiklan 4 kappaleen mukaan toimittaa viimeistään 120 vuorokautta ennen konsultatiivista kokousta.

Tarkastelumahdollisuus kokoukselle on varattava hankkeissa, jotka edellyttävät ympäristövaikutusten kokonaisarviointia. Laissa ehdotetaan siten säädettäväksi, että jos toiminta edellyttää ympäristövaikutusten kokonaisarviointia, siihen ei saisi myöntää lupaa ennen kuin konsultatiivisella kokouksella on ollut mahdollisuus käsitellä lupahakemukseen liitettyä arviointiselostusta tai sen luonnosta. Kokous käsittelisi asiaa niiden asiakirjojen perusteella, jotka on liitetty lupahakemukseen. Vaikka ympäristövaikutusten arviointi esimerkiksi täydentyisi vielä lupakäsittelyn aikana, ei lopullisia asiakirjoja tarvitsisi erikseen antaa tiedoksi konsultatiiviselle kokoukselle. Lopulliset ympäristövaikutusten arviointiselostukset olisi pöytäkirjan I liitteen 3 artiklan 6 kappaleen mukaan kuitenkin annettava tiedoksi muille sopimuspuolille. Tästä säädettäisiin ehdotettavan lain 19 §:n 2 momentissa. Lopullisten asiakirjojen nähtävänä pitämisestä Suomessa säädettäisiin puolestaan 19 §:n 1 momentissa.

Tarkastelumahdollisuuden varaamista olisi laissa rajoitettu siten, että jos konsultatiivista kokousta ei järjestetä 15 kuukauden kuluessa siitä, kun arviointiselostus on annettu tiedoksi ympäristönsuojelukomitealle, ei lausuntomahdollisuutta tarvitsisi varata konsultatiiviselle kokoukselle. Rajoitus on pöytäkirjan I liitteen 3 artiklan 5 kappaleen mukainen. Luvanhakija voisi tarkistaa seuraavan konsultatiivisen kokouksen ajankohdan joko ympäristöministeriöstä tai ulkoasiainministeriöstä.

18 §. Lupapäätös. Lupapäätökseen otettaisiin Etelämanneralueen ympäristön suojelemiseksi tarpeelliset lupamääräykset. Lupamääräykset voisivat koskea esimerkiksi toiminnan toteuttamistapaa, sen kestoa, otettavien eliölajien määrää tai muuta vastaavaa seikkaa.

Lupapäätöksessä olisi yksilöitävä luvan saanut toiminta sekä sen ajankohta, paikka ja toteuttaja. Lupapäätöksestä olisi käytävä ilmi, miten 2 luvussa tarkoitettu ympäristövaikutusten arviointi on otettu huomioon lupaharkinnassa. Päätös annettaisiin julkipanon jälkeen ja sen katsottaisiin tulevan asianomaisen tietoon silloin, kun se on annettu. Päätös lähetettäisiin hakijalle. Lisäksi päätös lähetettäisiin tiedoksi asiassa lausunnon antaneille kotimaisille ja ulkomaisille viranomaisille.

Lupapäätöksen liitteeksi tulisivat lopulliset ympäristövaikutusten arvioinnin tulokset kokonaisuudessaan. Lupapäätökseen olisi lisäksi liitettävä hallintolainkäyttölain (586/96) 14 §:n nojalla valitusosoitus.

19 §. Lupapäätöksen ja siihen liittyvien asiakirjojen pitäminen esillä ja kansainvälinen tiedoksiantaminen. Pöytäkirjan I liitteen 3 artiklan 6 kappaleen mukaan lopullisen ympäristövaikutusten kokonaisarvioinnin tulokset, ilmoitus siihen liittyvistä päätöksistä (kuten lupapäätös) ja arvio ennakoitujen toimenpiteiden merkityksestä suhteessa sillä saavutettaviin etuihin on jaettava kaikille sopimuspuolille, joiden on julkistettava nämä tiedot. Suomen on julkistettava muiden sopimuspuolten Suomelle toimittamat lopulliset kokonaisvaltaiset ympäristövaikutusten arviointitulokset ja niihin liittyvät päätökset samoin kuin etuja ja haittoja koskevat arviot sekä lähetettävä täällä käsitellyt lopulliset arviointiselostukset tiedoksi muille sopimuspuolille. Pöytäkirjan edellyttämä julkistamisvelvollisuus ehdotetaan täytettäväksi asiakirjojen esilläpitämisellä, josta säädettäisiin 19 §:n 1 momentissa. Esilläpitäminen koskisi lupahakemusvaiheessa ympäristövaikutusten arviointiselostusta 13 §:n perusteella ja luvan tultua myönnetyksi lopullista lupapäätöstä siihen liittyvine asiakirjoineen 19 §:n perusteella. Liiteasiakirjana olisi myös lopullinen ympäristövaikutusten arviointiselostus.

Pöytäkirja ei sisällä määräyksiä, joiden mukaan kunkin sopimuspuolen olisi julkistettava itse käsittelemänsä ja myöntämänsä luvat tai niihin liittyvät lopulliset ympäristövaikutusten arviointiselostukset. Jos pöytäkirjan velvoitteita tulkittaisiin kirjaimellisesti, tarkoittaisi tämä sitä, että Suomen olisi julkistettava esimerkiksi Ruotsin viranomaisten hyväksymät lopulliset ympäristövaikutusten arviointiselostukset ja niihin liittyvät lupapäätökset, mutta ei Suomessa myönnettyjä lupia ja niihin liittyviä lopullisia ympäristövaikutusten arviointiselostuksia. Ne tosin olisivat julkisia yleisten asiakirjain julkisuudesta annetun lain (83/51) nojalla. Ei ole olemassa perusteita asettaa Suomessa myönnettyjä lupia ja niihin liittyviä päätöksiä julkisuuden kannalta huonompaan asemaan kuin muiden valtioiden lupia ja liitännäispäätöksiä, vaan esilläpitämisen olisi kohdistuttava nimenomaan juuri kotimaisiin päätöksiin.

Täten laissa ehdotetaan säädettäväksi lupapäätöksen ja siihen liittyvien asiakirjojen, kuten lopullisen ympäristövaikutusten arviointiselostuksen, nähtävillä pitämisestä. Lupapäätös ja siihen liittyvät asiakirjat olisi ehdotuksen mukaan pidettävä nähtävillä ministeriön kirjaamossa. Nähtäville panon olisi tapahduttava vähintään 60 päivää ennen toimenpiteen aloittamista Etelämanneralueella. Määräaikavaatimus perustuu pöytäkirjan I liitteen 3 artiklan 6 kappaleeseen.

Pykälän 2 momentin mukaan Suomen olisi annettava lainvoimaiset lupapäätökset ja niihin liittyvät asiakirjat tiedoksi muille sopimuspuolille. Tässäkin tapauksessa ― kuten ympäristövaikutusten arvioinninkin osalta ― ministeriö vastaisi asiakirjojen kääntämisestä yhdelle konsultatiivisen kokouksen virallisista kielistä.

Nähtävilläpitovelvollisuus koskisi pykälän 3 momentin perusteella samalla tavalla kotimaisia ja ulkomaisia lupapäätöksiä sekä niiden liitteitä. Ulkomaisia asiakirjoja ei kuitenkaan käännätettäisi suomeksi ministeriön toimesta.

Tässä pykälässä säädetyt velvollisuudet koskisivat vain myönnettyjä lupia ei sen sijaan kielteisiä lupapäätöksiä.

20 §. Lupapäätöksen muuttaminen ja peruuttaminen. Pykälässä säädettäisiin lupapäätöksen muuttamisesta ja peruuttamisesta sekä niiden edellytyksistä.

Pykälän 1 momentin mukaan lupapäätöstä tai sen määräystä voidaan luvan myöntämisen jälkeen muuttaa tai lupa voidaan peruuttaa luvanhaltijan hakemuksesta tai viran puolesta. Siinä tapauksessa, että luvanhaltija itse hakee lupapäätöksen muuttamista tai vastaavasti peruuttamista, ei ole tarkoituksenmukaista, että asian ratkaisu olisi sidottu erityisiin edellytyksiin. Tämän vuoksi pykälään ei ehdoteta otettavaksi erityisiä edellytyksiä luvanhaltijan aloitteesta tapahtuvaan luvan muuttamiseen tai peruuttamiseen. Sen sijaan 2 ja 3 momentisssa säädettäisiin, millä edellytyksillä lupapäätös voitaisiin viran puolesta muuttaa tai peruuttaa.

Muuttamisen edellytykset ehdotettavassa 2 momentissa vastaisivat ympäristölainsäädännössämme omaksuttua linjaa. Ministeriö voisi momentin mukaan omasta aloitteestaan muuttaa lupapäätöstä tai sen määräyksiä, jos:

1) olot ovat luvan myöntämisen jälkeen olennaisesti muuttuneet,

2) luvan myöntämisen ja lupamääräysten asettamisen perusteiden todetaan myöhemmin olleen muulla tavoin olennaisesti toisenlaiset kuin lupaa myönnettäessä on edellytetty tai

3) se on tarpeen Suomen kansainvälisten velvoitteiden riittävästi yksilöityjen määräysten panemiseksi täytäntöön.

Ministeriö voisi ehdotettavan 3 momentin mukaan peruuttaa luvan viran puolesta, jos hakija on antanut virheellisiä tietoja, jotka ovat olennaisesti vaikuttaneet luvan myöntämisen edellytyksiin tai jos lupamääräyksiä on rikottu siten, että toiminnasta aiheutuu olennaista vaaraa tai haittaa ihmisten terveydelle taikka Etelämanneralueen ympäristölle.

Lupaehtojen muuttaminen olisi ensisijainen vaihtoehto luvan peruuttamiseen nähden. Luvan peruuttaminen sen voimassaoloaikana tulisi kyseeseen vain silloin, kun hakija olisi toiminut moitittavasti. Toisaalta esimerkiksi virheellisten tietojen antamiselta ei edellytettäisi tahallisuutta tai törkeää huolimattomuutta, vaan lupa voitaisiin peruuttaa myös silloin, kun virheelliset tiedot on annettu vilpittömässä mielessä.

4 luku. Luonnonsuojelu

21 §. Alkuperäisen eliöstön suojelu. Pykälässä säädettäisiin Etelämantereen alkuperäisen eliöstön suojelemisesta asettamalla alkuperäisen eliöstön ottaminen ja vahingollinen häiritseminen luvanvaraiseksi ja säätämällä niille erityiset luvan myöntämisedellytykset. Pöytäkirjan II liitteen 1 artiklan määritelmissä mainitut eläimet, kasvit ja selkärangattomat on ehdotuksessa korvattu yleistermillä eliöstö. Ehdotuksen mukaan Etelämanneralueella alkuperäisenä esiintyvän nisäkkään taikka linnun tappamiseen, vahingoittamiseen, pyydystämiseen, käsittelemiseen, hätyyttämiseen sekä Etelämanneralueella alkuperäisenä esiintyvän eliöstön vahingolliseen häiritsemiseen olisi oltava lupa. Vahingollinen häiritseminen olisi erikseen määritelty lain 3 §:ssä. Tappaminen, vahingoittaminen, pyydystäminen, käsitteleminen ja hätyyttäminen ovat pöytäkirjan II liitteen 1 artiklan g kohdan mukaista ottamista. Ottamisen eri tavat tai muodot ehdotetaan informatiivisuuden vuoksi kirjoitettavaksi esiin lakiin.

Pöytäkirjan II liitteen 3 artiklan 2 kappaleessa määrätään niistä tarkoituksista, joiden saavuttamiseksi ottaminen tai vahingollinen häiritseminen voi tulla kyseeseen. Niiden perusteella lupa ottamista tai vahingollista häiritsemistä tarkoittavaan toimenpiteeseen voitaisiin ehdotuksen mukaan myöntää ainoastaan, jos kysymys olisi:

1) näyteyksilöiden käyttämisestä tieteelliseen toimintaan,

2) näyteyksilöiden hankkimisesta museoon, eläintarhaan, kasvitieteelliseen puutarhaan taikka muuhun vastaavaan laitokseen tai käyttötarkoitukseen, tai

3) muusta tieteellisestä toimenpiteestä, tällaisen toimenpiteen edellyttämien apulaitteiden rakentamisesta tai toiminnasta aiheutuvaan väistämättömään seuraukseen varautumisesta.

Edellä 1 kohdassa tarkoitettua tieteellisen toiminnan käsitettä ei tulisi tulkita liian tiukasti. Tieteellinen tutkimus, jonka tarkoituksena on johtaa kaupallisesti hyödynnettävään keksintöön tai muuhun vastaavaan voisi täyttää kohdan tieteellisyyden vaatimuksen (vrt. erityissuojelun kohteena olevien lajien ottaminen ''pakottavaan tieteelliseen tarkoitukseen'').

Edellä 2 kohdassa tarkoitettuja eläintarhoja, museoita, kasvitieteellisiä puutarhoja tai muita vastaavia laitoksia tai käyttötarkoituksia olisivat lähinnä julkisyhteisöjen ylläpitämät laitokset. Yksityisen ja kaupallista voittoa tavoittelevan eläintarhan kokoelmien kartuttaminen ei olisi tässä kohdassa tarkoitettua näytekappaleiden hankkimista.

Laissa ehdotettaisiin säädettäväksi erityiset luvan myöntämisedellytykset ottamiselle ja vahingolliselle häiritsemiselle. Erityiset luvan myöntämisedellytykset perustuvat II liitteen 3 artiklan 3 kappaleeseen. Erityisten luvan myöntämisedellytysten lisäksi sovellettaisiin 16 §:ssä tarkoitettuja yleisiä luvan myöntämisedellytyksiä.

Erityisten luvan myöntämisedellytysten mukaan ministeriö myöntäisi luvan varmistuttuaan siitä, että:

1) Etelämanneralueella alkuperäisenä esiintyviä nisäkkäitä, lintuja tai kasveja ei oteta enempää kuin on ehdottomasti välttämätöntä 2 momentissa säädetyn tarkoituksen kannalta,

2) vain pieniä määriä Etelämanneralueella alkuperäisinä esiintyviä nisäkkäitä tai lintuja tapetaan eikä paikallisista yhdyskunnista tapeta alkuperäisinä esiintyviä nisäkkäitä tai lintuja enempää kuin normaalisti yhden lisääntymiskauden luonnollisella lisääntymisellä voidaan korvata, kun myös sallittu muu ottaminen otetaan huomioon,

3) lajien monimuotoisuus sekä niiden olemassaololle välttämättömät elinympäristöt sekä Etelämanneralueen ekosysteemien tasapaino säilyvät ja

4) Etelämanneralueella alkuperäisenä esiintyvän nisäkkään tai linnun tappaminen, vahingoittaminen, pyydystäminen, käsitteleminen tai hätyyttäminen toteutetaan tavalla, joka aiheuttaa eläimelle mahdollisimman vähän kipua ja kärsimystä.

Edellä 1 kohta sisältäisi niin sanotun välttämättömyyskriteerin. Sen mukaan ottaminen olisi rajoitettava vain välttämättömään määrään yksilöitä.

Edellä 2 kohta rajoittaisi ottamisen määrää kokonaisuutena ja paikallisten populaatioiden osalta. Lukumääräisesti suuren joukon ottaminen ei olisi täten lainkaan mahdollista. Ottaminen olisi lisäksi toteutettava niin, ettei mistään yksittäisestä paikallisesta populaatiosta otettaisi enempää kuin mitä yhden lisääntymiskauden luonnollisella lisääntymisellä voitaisiin korvata. Tällä estettäisiin populaatioiden pienentyminen.

Edellä 3 kohta ohjaisi ottamista lajien säilymisen ja ekosysteemien tasapainon kannalta vähämerkityksisille alueille. Tältä kannalta kaikkein tärkeimmät populaatiot olisi jätettävä täysin rauhaan ottamiselta.

Edellä 4 kohta sisältäisi kärsimyksen ja kivun minimoinnin vaatimuksen.

Tässä lainkohdassa mainittujen seikkojen esiintuominen olisi lähtökohtaisesti luvanhakijan tehtävänä. Hänen tulisi suorittamansa ympäristövaikutusten arvioinnin avulla pystyä osoittamaan lupaviranomaiselle, että suunniteltu toiminta täyttäisi tässä lainkohdassa säädetyt vaatimukset. Toisaalta ministeriö voisi tarvittaessa vaatia hakijaa täydentämään joko ympäristövaikutusten arviointia tai lupahakemusta muutoin, jotta ministeriö voisi varmistua siitä, että luvan myöntämisen erityiset edellytykset olisivat olemassa.

22 §. Erityisesti suojeltavat eliölajit. Pykälässä säädettäisiin niin sanotun erityissuojelun kohteena olevista lajeista ja erityisistä luvan myöntämisedellytyksistä niiden ottamiseen. Erityissuojelun kohteena olevat lajit on lueteltu pöytäkirjan II liitteen A lisäyksessä. Niitä ovat kaikki turkishylkeet ja rossinhylje. Erityisessä suojelussa olevista lajeista ehdotetaan säädettäväksi asetuksella. Lakiin tulisi tätä tarkoittava valtuutussäännös. Näiden asetuksessa lueteltujen eliölajien ottaminen olisi tiukemmin säänneltyä kuin muun alkuperäisen eliöstön ottaminen.

Lupa erityisesti suojeltavan eliön vahingoittamiseen, pyydystämiseen, käsittelemiseen tai hätyyttämiseen voitaisiin ehdotuksen mukaan myöntää vain, jos toimenpide:

1) tapahtuu välttämätöntä tieteellistä tarkoitusta varten,

2) ei vaaranna kyseisen lajin tai paikallisen populaation eloonjäämistä tai elpymistä, ja

3) tehdään tavalla, joka aiheuttaisi mahdollisimman vähän kipua ja kärsimystä.

Pykälän 2 momentin 1 kohdassa tarkoitettua ottamista tieteellistä tarkoitusta varten tulisi tulkita tiukemmin kuin 21 §:ssä tarkoitettua. Kaupallisen voiton tavoitteluun tähtäävä tieteellinen toiminta ei voisi olla pakottavaa tieteellistä tarkoitusta varten tapahtuvaa. Kivun ja kärsimyksen minimointivaatimus koskisi luonnollisesti myös erityisesti suojeltavia lajeja.

Pykälän 3 momentissa säädettäisiin lisäedellytyksistä silloin, kun haetaan lupaa erityisesti suojeltavaan lajiin kuuluvan eliön tappamiseen. Momentin mukaan lupa voitaisiin myöntää 2 momentissa mainittujen edellytysten lisäksi vain, jos muiden kuin kuolettavien tekniikoiden käyttämistä ei voitaisi pitää tarkoituksenmukaisena. Momentti viittaa erityisesti nukutuksen ja muiden sellaisten tekniikoiden käyttämiseen, jotka eivät aiheuta kuolemaa, erityisesti suojeltaviin eliölajeihin kohdistuvissa toimenpiteissä.

23 §. Vieraiden eliölajien tuominen. Pykälässä säädettäisiin muiden kuin alkuperäisten eliölajien tuomisesta Etelämanneralueelle, mistä määrätään pöytäkirjan II liitteen 4 artiklassa. Artiklan 1 kappaleessa kielletään ilman lupaa tuomasta vieraita eläin- tai kasvilajeja Etelämanneralueelle. Artiklan 2 kappaleessa kielletään erityisesti koirat ja velvoitetaan alueella olevien koirien viemiseen pois alueelta viimeistään 1 päivänä huhtikuuta 1994. Lain 4 § sisältäisi kiellon tuoda Etelämanneralueelle eliölajia, joka ei alkuperäisenä esiinny siellä. Tämä koskisi myös koiria.

Pöytäkirjan II liitteen 4 artiklan 3 kappaleen mukaan lupa voidaan antaa vain liitteen B lisäyksessä mainittujen eläinten tuomiseen Etelämanneralueelle. Lupa voidaan täten myöntää vain kotitalouskasvien ja laboratorioeliöiden tuomiseen. Laboratorioeliöiksi luetaan B lisäyksen mukaan virukset, bakteerit, hiivat ja sienet. Laissa ehdotetaan siten edellä mainitun 4 §:n sisältämän tuontikiellon lisäksi säädettäväksi, että kotitalouskasvin ja laboratorioeliön tuomiseen Etelämanneralueelle olisi oltava lupa.

Luvassa olisi:

1) tarkennettava tuotavat lajit ja mahdollisuuksien mukaan tuotujen yksilöiden lukumäärä sekä tarvittaessa ikä ja sukupuoli ja

2) määrättävä varotoimenpiteistä, joihin on ryhdyttävä karkaamisen tai kosketuksen välttämiseksi alkuperäisen eläimistön ja kasviston kanssa.

Kuolleita eläimiä ja niiden osia voitaisiin ilman lupaa viedä Etelämanneralueelle ruokana käytettäväksi. Ruoan viemisen edellytyksenä olisi, että ruokaa säilytettäisiin ja käsiteltäisiin valvotuissa olosuhteissa ja ruoasta syntyvät jätteet käsiteltäisiin ehdotetun lain ja sen nojalla säädettyjen tai määrättyjen vaatimusten mukaisesti. Tällä viitattaisiin etenkin jätteitä ja jätehuoltoa koskevaan lain 5 lukuun ja sen nojalla säädettyihin ja määrättyihin vaatimuksiin. Siipikarjaa koskisi ennakkotarkastusvaatimus. Niiden osat olisi etukäteen tutkittava II liitteen C lisäyksessä lueteltujen sairauksien, kuten Newcastlen taudin, tuberkuloosin ja hiivatulehduksen havaitsemiseksi. Ruokana ei pidettäisi eläviä eläimiä.

24 §. Vieraiden eliölajien siirtäminen ja hävittäminen. Pykälän 1 momentti koskisi luvan nojalla alueelle tuotuja eliöitä ja velvoittaisi luvanhaltijan ennen luvan voimassaolon päättymistä siirtämään Etelämanneralueelle tuomansa eliön pois Etelämanneralueelta taikka hävittämään sen polttamalla tai muulla yhtä tehokkaalla tavalla. Poissiirtäminen olisi ensisijainen vaihtoehto. Polttamisessa olisi otettava huomioon lain 4 §:ään sisältyvä avopolton kielto sekä 5 luvun nojalla säädetyt jätteen polttoa koskevat vaatimukset. Jätteen polttaminen olisi mahdollista vain suljetuissa olosuhteissa. Ympäristöasioista vastaava ministeriö voisi lain 30 §:n nojalla määrätä polttouunien teknisistä vaatimuksista.

Pykälän 2 momentti koskisi muita kuin luvanvaraisesti alueelle tuotuja ei-alkuperäisiä eliöitä. Tällä tarkoitettaisiin Etelämanneralueen ympäristölle vaarallisia vieraita eliöitä, joita ehdotettavan lain soveltamisalaan kuuluvat tapaavat Etelämanneralueella ja jotka ovat jonkun tuntemattoman tahon alueelle tuomia tai joiden tuoja ei jostain syystä itse pysty hävittämään eliötä tai siirtämään sitä pois alueelta. Jokainen ehdotettavan lain soveltamisalaan kuuluva henkilö olisi viipymättä velvollinen hävittämään polttamalla tai muulla yhtä tehokkaalla tavalla sellaisen Etelämanneralueelle ilman lupaa tuodun eliön, joka saattaa aiheuttaa vaaraa Etelämanneralueella alkuperäisenä esiintyvälle eliölle, taikka siirtämään vaaraa aiheuttavan eliön pois Etelämanneralueelta. Luvatta tuotujen eliöiden kohdalla ensisijainen vaihtoehto olisi hävittäminen, koska poissiirtämiseen velvoittaminen voisi johtaa kohtuuttomiin velvoitteisiin tuntemattoman henkilön alueelle tuoman eläimen kiinniottajaa kohtaan, joka tässä tapauksessa ei olisi voinut mitenkään etukäteen valmistautua esimerkiksi kuljetuksen järjestämiseen. Momentin tarkoituksena olisi taata, että kaikki Etelämanneralueelta tavattavat Etelämanneralueen ympäristölle vaaralliset muut kuin alkuperäiset eliöt ― riippumatta siitä, kuka ne on alueelle tuonut tai onko tuominen tapahtunut luvalla tai ilman ― käsiteltäisiin niin, ettei niistä aiheutuisi vaaraa alkuperäiselle eliöstölle. Eliöiden hävittämisessä olisi otettava huomioon 5 luvun säännökset. Pykälän 2 momentin käsittelyvelvollisuutta vastaavaa määräystä ei ole pöytäkirjassa tai sen liitteissä, mutta sen säätäminen on pöytäkirjan tavoitteiden mukaista.

25 §. Erityissuojelualueet. Pykälässä säädettäisiin erityissuojelualueista, joita nimetään pöytäkirjan V liitteen mukaisesti. Etelämantereen erityissuojelualueeksi nimetyllä alueella liikkumiseen tai toimenpiteisiin ryhtymiseen olisi oltava lupa lain 5 §:n nojalla samoin kuin toimintaan ylipäätäänkin. Ehdotettavassa 25 §:ssä säädettäisiin erityisistä luvanmyöntämisedellytyksistä erityissuojelualueilla. Erityishallintoalueilla taas ei noudatettaisi 25 §:n erityisiä luvan myöntämisedellytyksiä.

Lupa erityissuojelualueella liikkumiseen tai toimintaan myönnettäisiin, jos toiminta täyttää alueelle pöytäkirjan V liitteen mukaan vahvistetun hallintasuunnitelman vaatimukset. Ministeriön olisi liitettävä lupapäätökseen alueen hallintasuunnitelman asianmukaiset osat, tarkennettava luvassa alueen laajuus ja sijainti ja yksilöitävä sallitut toimenpiteet, niiden ajankohta, paikka sekä luvanhaltija.

Jos erityissuojelualueeksi nimetyllä alueella ei olisi vahvistettua hallintasuunnitelmaa, voitaisiin lupa toimenpiteeseen myöntää vain välttämättömään tieteelliseen tarkoitukseen, jos toimenpidettä ei voida suorittaa muualla. Välttämätön tieteellinen tarkoitus olisi tässä vastaava kuin erityisesti suojeltujen lajien osalta 22 §:ssä ehdotetaan säädettäväksi. Taloudelliseen voittoon tähtäävä toiminta ei olisi sallittua erityissuojelualueilla, joille ei ole vahvistettu hallintasuunnitelmaa. Alueilla, joille suunnitelma on vahvistettu, toiminnan sallittavuus ratkeaa suunnitelman mukaisesti.

Lupaa ei saisi 3 momentin mukaan myöntää, jos toimenpide vaarantaa alueen luonnollisen ekosysteemin toiminnan tai säilymisen. Ehdotettava 3 momentti soveltuisi siis vanhoihin, konsultatiivisten kokousten ennen pöytäkirjan hyväksymistä nimeämiin erityissuojelualueisiin, joilla ei kaikilla ole vahvistettua hallintasuunnitelmaa.

Ehdotettavan 4 momentin mukaan ministeriö pitäisi yllä rekisteriä Etelämanneralueen erityissuojelu- ja -hallinta-alueista sekä historiallisista paikoista ja muistomerkeistä. Rekisteri vastaisi pöytäkirjan V liitteen 8 artiklan mukaista luetteloa. Luvanhakijan kannalta olisi kuitenkin tarpeen, että hän pystyisi tarkistamaan kyseisiä alueita sekä paikkoja ja muistomerkkejä koskevat tiedot lupaviranomaiselta.

5 luku. Jätteet ja jätehuolto

26 §. Yleinen huolehtimisvelvollisuus. Pykälässä säädettäisiin jätteitä koskevasta yleisestä huolehtimisvelvollisuudesta. Ehdotettavan lainkohdan mukaan Etelämanneralueella olisi kaikessa toiminnassa huolehdittava siitä, että jätettä syntyy mahdollisimman vähän ja ettei jätteestä aiheudu vaaraa tai haittaa terveydelle, ympäristölle tai tieteelliselle toiminnalle. Suomen jätelakiin verrattuna Etelämanneralueella olisi otettava huomioon myös jätteiden vaikutus tieteellisen tutkimuksen harjoittamismahdollisuuksiin, koska tieteellinen tutkimus ja siihen liittyvä toiminta on Etelämantereen pääasiallinen käyttötarkoitus. Huolehtimisvelvollisuus on Etelämanneralueella siten erisisältöinen kuin kansallisessa jätelainsäädännössämme. Tieteellinen toiminta voi nimittäin vaarantua terveydelle tai ympäristölle vaarattomasta tai haitattomasta jätteestäkin, mikä on otettava huomioon jätehuollon suunnittelussa Etelämanneralueella.

27 §. Jätehuolto Etelämanneralueella. Jätteen tuottajan olisi 1 momentin mukaan poistettava, muutoin käsiteltävä tai varastoitava Etelämanneralueella tuottamansa jätteet ja järjestettävä jätehuollon suunnittelu ja toteutus siten kuin asetuksessa säädetään ja 28 §:ssä tarkoitetuissa jätehuoltosuunnitelmissa määrätään. Asetuksessa vahvistettaisiin toimenpiteiden etusijajärjestys. Asetuksessa lueteltaisiin sellaiset jätteet, jotka olisi aina siirrettävä pois Etelämanneralueelta. Siirtovelvollisuus kohdistuisi ensisijaisesti jätteen tuottajaan. Jätteestä olisi vastuussa myös sen haltija, joka vastaisi jätteestä esimerkiksi, jos tuottajaa ei syystä tai toisesta saataisi selville. Siinä tapauksessa, että jätettä ei siirrettäisi Etelämanneralueelta, jäte tulisi käsitellä Etelämanneralueella. Jätelaissa jätteen käsittelemisellä tarkoitetaan sen 3 §:n 11 kohdan mukaan toimintaa, jonka tarkoituksena on jätteen vaarattomaksi tekeminen tai lopullinen sijoittaminen. Käsitteleminen tarkoittaisi tässä laissa kuitenkin käytännössä vain jätteen polttamista, koska pöytäkirjan mukaisen siirtovelvollisuuden ulkopuolella olevan jätteen loppusijoittaminen on kiellettyä jäättömille alueille ja makeaan veteen ja nestemäisen jätteen laskemista merijäälle, jäälautoille tai mannerjäälle on pyrittävä mahdollisimman pitkälle välttämään pöytäkirjan vaatimusten mukaan. Avopoltto olisi kiellettyä 4 §:n 5 kohdan nojalla, joten ainoastaan polttouuneilla tapahtuva poltto olisi sallittua. Ympäristöasioista vastaava ministeriö voisi määrätä 30 §:n nojalla polttouuneille päästöraja-arvoista ja teknisistä vaatimuksista. Kiinteän jätteen loppusijoittaminen maaperän jäättömille alueille tai makeaan veteen olisi asetuksen mukaan kiellettyä. Sellaisen nestemäisen jätteen, jota ei asetuksen mukaan olisi välttämätöntä siirtää pois Etelämanneralueelta sekä käymälä- ja talousjäteveden laskemista meri- ja mannerjäälle sekä jäälautoille tulisi asetuksen mukaan välttää. Alusten jätteistä säädettäisiin erikseen 6 luvussa.

28 §. Jätehuoltosuunnitelma. Ympäristöasioista vastaava ministeriö hyväksyisi jokaiselle kiinteälle tukikohdalle, kiinteälle työmaalle ja pysyvälle kenttäleirille jätehuoltosuunnitelman, jossa jäte olisi luokiteltu asetuksessa tarkemmin säädetyllä tavalla.

Jätehuoltosuunnitelmat tarkastettaisiin ja ajantasaistettaisiin ministeriön päätöksellä vuosittain. Pöytäkirja edellyttää vuositarkastusta. Jätehuoltosuunnitelmien sisällöstä säädettäisiin 2 momentin mukaan tarkemmin asetuksella.

Jätehuoltosuunnitelmat laadittaisiin 3 momentin mukaan myös aluksille, joiden määränpää on Etelämanneralueella.

29 §. Jätteen siirtäminen Etelämanneralueelta. Edellä 26 §:ssä säädettäväksi ehdotettu yleinen huolehtimisvelvollisuus toteutuisi siten, että jäte olisi 27 §:n mukaan ensisijaisesti siirrettävä pois Etelämanneralueelta. Asetuksessa olisi lisäksi lueteltu jätteet, jotka tulisi aina siirtää pois Etelämanneralueelta. Ehdotettavassa 29 §:ssä säädettäisiin, että Etelämanneralueelta pois siirrettävät jätteet palautettaisiin takaisin Suomeen. Näin itse asiassa menetellään jo nykyisin Suomen tutkimusasemalta siirrettävien jätteiden suhteen.

Pykälän 2 momentissa annettaisiin valtuus antaa asetuksella tarkempia säännöksiä jätteen siirtämisestä myös muuhun valtioon. Pöytäkirjan III liitteen 1 artiklan 4 kappaleen mukaan jätteet voitaisiin siirtää myös sellaiseen valtioon, jossa on tehty järjestelyjä jätteiden hävittämiseksi asiaa koskevien kansainvälisten sopimusten mukaisesti.

30 §. Tarkemmat määräykset. Pykälässä valtuutettaisiin ympäristöasioista vastaava ministeriö määräämään jätteen polttamiseksi Etelämanneralueella tarkoitettavien uunien päästöjen sisältämien epäpuhtauksien raja-arvoista ja niiden puhdistamisessa käytettävien laitteiden teknisistä vaatimuksista sekä jätteen muusta käsittelystä.

6 luku. Aluksista aiheutuvan meren pilaantumisen ehkäiseminen

31 §. Suhde muuhun lainsäädäntöön. Madridin pöytäkirjan merensuojelua koskevat IV liitteen määräykset rakentuvat pitkälti alusten aiheuttaman meren pilaantumisen ehkäisemisestä vuonna 1973 tehdyn kansainvälisen yleissopimuksen ja siihen liittyvän vuoden 1978 pöytäkirjan (SopS 51/83), jäljempänä MARPOL 73/78-yleissopimus, varaan. Määräykset eivät kuitenkaan ole täysin yhtenäisiä. Suomessa MARPOL 73/78-yleissopimuksen lainsäädäntöä edellyttävät määräykset on sisällytetty alusjätelakiin ja aluksista aiheutuvan vesien pilaantumisen ehkäisemisestä annettuun asetukseen (635/93), jäljempänä alusjäteasetus. Näin ollen nykyinen alusjätelainsäädäntö täyttää jo osittain pöytäkirjan IV liitteen määräykset.

Jotta voimassa olevia säännöksiä ei tarvitsisi toistaa, pykälässä ehdotetaan, että Etelämanneralueella aluksista aiheutuvan vesien pilaantumisen ehkäisemiseksi sovelletaan alusjätelakia ja sen nojalla annettuja säännöksiä ja määräyksiä, jollei 6 luvussa toisin säädetä. Ehdotettavan lain 6 luvussa puolestaan säädettäisiin niistä Madridin pöytäkirjan määräyksistä, joita nykyinen alusjätelainsäädäntö ei kata.

32 §. Vaarallisten nestemäisten aineiden päästökielto. Pykälässä kiellettäisiin päästämästä Etelämanneralueella aluksesta mereen vaarallista nestemäistä ainetta sekä kemiallista tai muuta nestemäistä ainetta, joka määränsä tai sisältönsä vuoksi on haitallista meriympäristölle. Pykälän taustalla on Madridin pöytäkirjan IV liitteen 4 artikla, joka sisältää vastaavan kiellon.

Vaarallisella nestemäisellä aineella tarkoitetaan alusjäteasetuksen 1 §:n 12 kohdan mukaan ainetta, joka veteen joutuessaan ravintoketjuun kasautumalla tai myrkyllisyytensä vuoksi aiheuttaa vahinkoa meren elämälle tai ihmisen terveydelle, aiheuttaa sakkaa meren pohjalle kuluttaen runsaasti happea tai aiheuttaa makuvirheitä merestä saatavaan ravintoon taikka pysyvyytensä ja häiritsevien ominaisuuksiensa vuoksi oleellisesti vähentää veden tai rantojen virkistysarvoa.

Alusjäteasetuksen 12 §:n mukaan vaarallisia nestemäisiä aineita ovat MARPOL 73/78-yleissopimuksen mukaisesti voimassa olevassa kemikaaliluettelossa olevat aineet jaettuina luokkiin A, B, C ja D. Siinä tapauksessa, että kyseessä on sellaisen vaarallisen nestemäisen aineen kuljettaminen, jota ei ole luokiteltu kyseisen luokituksen mukaisesti, merenkulkuhallitus ratkaisee alusjäteasetuksen 12 §:n 2 momentin mukaan laivaajan hakemuksesta väliaikaisesti aineen luokituksen ympäristöministeriötä kuultuaan.

Ehdotettavan 31 §:n nojalla edellä kuvatut alusjäteasetuksen 1 §:n 12 kohta ja 12 § tulisivat sovellettaviksi. Tämän lisäksi 32 §:ssä ehdotetaan, että päästökielto koskisi myös sellaista kemiallista tai muuta nestemäistä ainetta, joka määränsä tai sisältönsä johdosta on haitallista meriympäristölle. Määräys perustuisi Madridin pöytäkirjan IV liitteen 4 artiklaan. Määräyksen avulla pyrittäisiin varmistamaan, ettei Etelämanneralueella myöskään päästettäisi mereen sellaista meriympäristölle haitallista ainetta, jota ei MARPOL 73/78-yleissopimuksen mukaisesti ole luokiteltu vaaralliseksi nestemäiseksi aineeksi. Ratkaisevana kriteerinä kiellon soveltamiselle pidettäisiin aineen haitallisuutta meriympäristön kannalta. Esimerkiksi pesuvesiä ei voitaisi pitää pelkästään sen nojalla haitallisina, että ne sisältävät pesuaineita.

33 §. Kiinteät jätteet ja käymäläjätevesi. Pykälä sisältäisi valtuussäännöksen, jonka mukaan kiinteän jätteen ja käymäläjäteveden päästäminen aluksesta mereen Etelämanneralueella on kielletty siten kuin asetuksella säädetään.

Asetukseen sisällytettäisiin ne pöytäkirjan IV liitteen 5 ja 6 artiklan määräykset, jotka poikkeavat alusjäteasetuksen 4 ja 5 luvun säännöksistä. Esimerkiksi ruoantähteiden hävittäminen päästämällä ne mereen 12 meripeninkulman päässä lähimmästä maasta ja jäätiköstä voidaan sallia Etelämanneralueella, jos tähteet hienonnetaan siten, että ne läpäisevät verkon, jonka silmien läpimitta on enintään 25 millimetriä. Jottei näin yksityiskohtaisia säännöksiä olisi tarpeen ottaa lakiin, pykälässä ehdotetaan niiden sijoittamista asetukseen.

34 §. Alusten rakennetta ja vastaanottolaitteita koskevat säännökset. Pykälän 1 momentissa ehdotetaan, että lupaviranomaisen tulisi varmistautua siitä, että Etelämanneralueella tapahtuvaan toimintaan osallistuvassa aluksessa on riittävän suuret säiliöt jätteiden ja aineiden varastointia varten. Tällöin ministeriö kykenee etukäteen varmistamaan, että aluksella on rakenteelliset valmiudet noudattaa pöytäkirjan määräyksiä.

Pykälässä ehdotetaan, että ministeriön tulee varmistua, että suomalaisen aluksen ja suomalaiseen toimintaan osallistuvan ulkomaalaisen aluksen rakenne vastaa määräyksiä. Asetuksessa on tarkoitus säätää, että luvan hakijan on liitettävä lupahakemukseen aluksen rakennetta koskeva lausunto. Suomalaisen aluksen osalta lausunnon antaisi merenkulkuhallitus ja ulkomaalaisen aluksen osalta toimivaltainen ulkomaalainen viranomainen.

Ministeriön tulisi varmistua, että aluksessa olisi riittävän suuret säiliöt öljylietteen, öljyisen painolastiveden, säiliöiden pesuveden sekä muiden öljyjätteiden tai öljypitoisten seoksien (1 kohta), kiinteiden jätteiden (2 kohta) sekä vaarallisten nestemäisten aineiden (3 kohta) varastointia varten. Vaatimus vastaisi pöytäkirjan IV liitteen 9 artiklan mukaista määräystä.

Pykälän 2 momenttiin ehdotetaan otettavaksi säännös, jonka mukaan 1 momentin mukaiset jätteet ja aineet saa tyhjentää Etelämanneralueen ulkopuolella ainoastaan vastaanottolaitteistoihin. Säännöksen avulla pyritään varmistamaan, ettei jätteitä tyhjennettäisi Etelämanneralueen ulkopuolella mereen.

35 §. Laivapöytäkirjaan tehtävät merkinnät. Pöytäkirjan IV liitteen 5 artiklan 6 kappaleen ja 6 artiklan 2 kappaleen mukaan sopimuspuolet voivat tarvittaessa vaatia päiväkirjan pitämistä kiinteistä jätteistä ja käymäläjätevedestä. Alusjätelaki tai -asetus ei sisällä säännöksiä päiväkirjan pitämisestä kyseisten jätteiden osalta.

Pykälässä ehdotetaan, että asetuksella voitaisiin antaa tarkempia säännöksiä kiinteän jätteen ja käymäläjäteveden mereen päästämistä koskevista päiväkirjoista tai vastaavista laivapäiväkirjaan tehtävistä merkinnöistä.

7 luku. Erinäiset säännökset

36 §. Hätätilanne. Kaikkiin pöytäkirjan liitteisiin sisältyy määräys, jonka mukaan kyseisen liitteen määräyksiä ei sovelleta hätätapauksessa (I liitteen 7 artikla, II liitteen 2 artikla, III liitteen 12 artikla, IV liitteen 7 artikla ja V liitteen 11 artikla). Hätätilanne oikeuttaisi poikkeamaan lain kaikista säännöksistä. Hätätilanteena pidettäisiin ihmishengen tai terveyden välitöntä vaaraa taikka alusten, ilma-alusten tai arvokkaiden laitteiden välitöntä tuhoutumis- tai vahingoittumisvaaraa. Hätätilanteesta johtuvan poikkeamisen edellytyksenä olisi, että ehdotetun lain tai sen nojalla annettujen säännösten tai määräysten noudattamatta jättäminen ilmeisesti olisi ainoa käyttökelpoinen keino torjua uhka taikka aiheutuva vahinko näin menetellen olisi pienin mahdollinen. Hätätilanteessa olisi toimittava siten, että haitallinen vaikutus Etelämanneralueen ympäristöön jäisi mahdollisimman vähäiseksi.

Lain säännösten poikkeamiseen oikeuttavasta hätätilanteesta olisi ilmoitettava viipymättä ympäristöasioista vastaavalle ministeriölle. Jos suomalainen alus olisi hätätilanteessa, ministeriön tulisi välittömästi ilmoittaa hätätilanteesta myös merenkulkuhallitukselle.

Ministeriö antaisi hätätilanteessa toteutetuista toimenpiteistä pöytäkirjan määräysten mukaisesti tiedon kaikille pöytäkirjan sopimuspuolille ja pöytäkirjan 11 artiklassa tarkoitetulle komitealle.

37 §. Muutoksenhaku. Muutosta ministeriön ehdotetun lain nojalla ratkaisemaan lupa-asiaan ja 28 §:ssä tarkoitettua jätehuoltosuunnitelmaa koskevaan päätökseen haettaisiin korkeimmalta hallinto-oikeudelta. Tällöin noudatettaisiin, mitä muutoksenhausta hallintolainkäyttölaissa säädetään. Oikeus valituksen tekemiseen olisi täten mainitun lain 6 §:n nojalla asianosaisella, joka katsoo päätöksen loukkaavan oikeuttaan. Valitusaika olisi mainitun lain 22 §:n mukaisesti 30 päivää siitä, kun valittaja oli saanut tiedon päätöksestä kyseistä päivää lukuun ottamatta. Tässä tapauksessa tiedoksisaanti katsottaisiin ehdotetun lain 18 §:n mukaan tapahtuvaksi sinä päivänä, jolloin päätös annetaan.

38 §. Viittaussäännös. Pykälään ehdotetaan selvyyden vuoksi otettavaksi viittaus rikoslain 34 luvun 6 §:ään ja 48 luvun 1―4 §:ään.

Ehdotetun lain 4 §:n 1 momentin 1 kohdassa kielletään sekä ydinräjähteen räjäyttäminen että radioaktiivisen jätteen sijottaminen Etelämanneralueella. Rangaistus ydinräjähteen räjäyttämisestä säädettäisiin rikoslain 34 luvun 6 §:ssä, kun taas rangaistus radioaktiivisen jätteen sijoittamista koskevan kiellon vastaisesti tehdystä ympäristön turmelemisesta säädettäisiin rikoslain 48 luvun 1―4 §:ssä.

Ympäristön turmelemista koskevat rangaistussäännökset ovat rikoslain 48 luvun 1 ― 4 §:ssä. Luvun 1 §:ssä olevan perussäännöksen mukaan ympäristön turmelemisesta tuomitaan muun muassa se, joka tahallaan tai törkeän huolimattomasti saattaa, päästää tai jättää ympäristöön esineen, ainetta, säteilyä tai muuta sellaista lain tai sen nojalla annetun säännöksen vastaisesti taikka ilman laissa edellytettyä lupaa tai lupaehtojen vastaisesti. Viittaussäännöksen mukaisesti rikoslain säännösten nojalla rangaistavaa ympäristön turmelemista olisi 4 §:n 1 momentin 1 kohdassa kielletty radioaktiivisten aineiden sijoittaminen Etelämanneralueelle sekä 32 tai 33 §:ssä olevan kiellon vastainen jätteen tai aineen päästäminen aluksesta mereen.

39 §. Laiton kajoaminen mineraaliesiintymään. Pykälässä säädettäisiin rangaistus 4 §:n 1 momentin 2 kohdan kiellon vastaisesta toiminnasta. Mainitun säännöksen nojalla mineraaliesiintymän etsiminen, tutkiminen, hyväksikäyttö tai muu mineraaliesiintymään kohdistuva toiminta Etelämanneralueella on lähtökohtaisesti kiellettyä. Kielto ei kuitenkaan koske tieteellistä tutkimustoimintaa. Kiellon vastainen tahallinen tai törkeän huolimaton menettely olisi rangaistavaa.

40 §. Etelämanneralueen suojelurikkomus. Pykälässä säädetään Etelämanneralueen suojelurikkomuksen tunnusmerkistöstä. Rangaistavuuden edellytyksenä olisi, että tekijä on toiminut tahallisesti tai törkeän huolimattomasti. Etelämanneralueen suojelurikkomuksena tulisi rangaistavaksi lain 4 §:n 1 momentin 5 kohdassa kielletty jätteen avopoltto, 4 §:n 2 momentissa kielletty vieraan eliölajin, epästeriilin maa-aineksen tai asetuksella säädettävien tuotteiden tuominen Etelämanneralueelle, 5 §:ssä asetetun luvan hakemisvelvollisuuden laiminlyöminen, 24 §:ssä tarkoitetun käsittelyvelvollisuuden laiminlyöminen, 26 §:ssä tarkoitetun yleisen jätteistä huolehtimisvelvollisuuden laiminlyöminen, 27 §:ssä tarkoitetun jätehuoltovelvollisuuden laiminlyöminen, 34 §:n 2 momentin jätteiden tyhjentämistä koskevan määräyksen rikkominen, 35 §:ssä tarkoitettujen säännösten noudattamatta jättäminen, 36 §:n 2 momentissa määrätyn haitan minimointivaatimuksen rikkominen ja jätteen siirron toteuttaminen 29 §:n vastaisesti. Ehdotettu rangaistussäännös olisi toissijainen. Jos Etelämanneralueen suojelurikkomuksen tunnusmerkistön täyttävä teko tai laiminlyönti olisi rangaistava myös sellaisen säännöksen nojalla, jossa enimmäisrangaistukseksi säädetään vankeutta, ankarampaa rangaistussäännöstä olisi sovellettava nyt puheena olevan säännöksen sijasta. Ehdotettua säännöstä ei siten sovellettaisi esimerkiksi silloin, kun ilman laissa edellytettyä lupaa toteutettua toimintaa on pidettävä rikoslain 48 luvun 5 §:ään lisättäväksi ehdotetussa 3 momentissa tarkoitettuna luonnonsuojelurikoksena.

41 §. Toimivaltainen tuomioistuin. Oikeudenkäymiskaaren 10 luvun 21 §:n 1 momentin nojalla syyte rikoksesta tutkitaan pääsääntöisesti sen paikkakunnan tuomioistuimessa, missä rikos on tehty. Pykälän 4 momentin mukaan syyte Suomen ulkopuolella tehdystä rikoksesta tutkitaan, jollei muualla laissa ole toisin säädetty, syytettävän asuin-, oleskelu- tai tapaamispaikkakunnan tuomioistuimessa.

Ehdotetun lain nojalla rangaistava teko olisi yleensä tehty Etelämanneralueella. Ilman nimenomaista säännöstä suomalaisen tuomioistuimen toimivalta määräytyisi tällöin oikeudenkäymiskaaren 10 luvun 21 §:n 4 momentin mukaan. Jos syytetty ei asuisi eikä oleskelisi Suomessa eikä häntä tavattaisi täällä, mikään suomalainen tuomioistuin ei olisi toimivaltainen. Epäselvyyden välttämiseksi ja suomalaisen tuomioistuimen toimivallan varmistamiseksi ehdotetaan säädettäväksi, että toimivaltainen tuomioistuin kaikissa ehdotetun lain rikkomista koskevissa asioissa olisi Helsingin käräjäoikeus.

42 §. Valvontaviranomainen. Pykälän mukaan ympäristöasioista vastaava ministeriö eli nykyisin ympäristöministeriö valvoisi tämän lain ja sen nojalla annettujen määräysten noudattamista.

43 §. Maksut. Pykälän mukaan lupaa koskevasta hakemuksesta perittäisiin käsittelymaksu, jonka suuruutta määrättäessä noudatetaan, mitä valtion maksuperustelaissa säädetään. Kyse olisi lain tarkoittamasta julkisoikeudellisesta suoritteesta, jonka perusteen ministeriö määrää.

44 §. Voimaantulo- ja siirtymäsäännökset. Pykälän 1 momentissa ehdotetaan, että laki tulisi voimaan asetuksella säädettävänä ajankohtana. Pykälän 2 momentissa säädettäisiin, ettei lakia sovelleta lain voimaantulohetkellä jo alkaneeseen toimintaan. Pykälän 3 momentin mukaan ennen lain voimaantuloa voitaisiin ryhtyä lain täytäntöönpanon edellyttämiin toimiin.

1.2. Rikoslaki

34 luku. Yleisvaarallisista rikoksista

6 §. Ydinräjähderikos. Voimassa olevassa säännöksessä säädetään rangaistavaksi ydinräjähteen hallussapito, valmistaminen ja räjäyttäminen Suomessa sekä ydinräjähteen tuominen Suomeen. Etelämannerta koskevan sopimuksen V artiklassa kielletään ydinräjähteen räjäyttäminen Etelämanneralueella, jolla tarkoitetaan 60. eteläisen leveyspiirin eteläpuolista aluetta. Sopimusmääräystä vastaava kielto ehdotetaan otettavaksi Etelämantereen ympäristönsuojelusta ehdotetun lain 4 §:n 1 momenttiin. Koska ydinräjähderikoksesta säädetään rangaistukseksi vankeutta, rangaistussäännös ehdotetaan meneillään olevassa rikoslain kokonaisuudistuksessa omaksutun tavoitteen mukaisesti sijoitettavaksi rikoslakiin. Uudeksi 3 momentiksi siirtyvän nykyisen 2 momentin mukaan myös ydinräjähderikoksen yritys olisi aina rangaistava.

48 luku. Ympäristörikoksista

5 §. Luonnonsuojelurikos. Etelämantereen ympäristönsuojelusta ehdotetun lain 5 §:n mukaan kaikki toiminta Etelämanneralueella olisi luvanvaraista lukuun ottamatta 4 §:n nojalla kokonaan kiellettyä toimintaa sekä 6 §:ssä säädettyjä poikkeuksia. Lupa on pääsääntöisesti haettava myös elävien eläinten, kasvien tai muiden eliöiden tuomiseen Etelämanneralueelle. Luvanhakuvelvollisuuden laiminlyöminen on lain 40 §:n nojalla rangaistavaa Etelämanneralueen suojelurikkomuksena, josta on rangaistusseuraamuksena sakkoa. Sakkorangaistusta ei kuitenkaan voida pitää kaikissa tilanteissa riittävän ankarana seuraamuksena. Ehdotuksen mukaan Etelämanneralueella alkuperäisinä esiintyvien eliöiden vahingoittamisesta tahallisella tai törkeän huolimattomalla teolla voisi rangaistusseuraamuksena olla myös vankeutta.

Vankeusuhan sisältävä rangaistussäännös ehdotetaan lisättäväksi rikoslain luonnonsuojelurikosta koskevaan pykälään. Säännökseen lisättäisiin uusi 3 momentti, jonka nojalla luonnonsuojelurikoksesta tuomittaisiin se, joka tahallisella tai törkeän huolimattomalla teolla aiheuttaisi vahinkoa Etelämanneralueella alkuperäisinä eläville eliöille rikkomalla Etelämantereen ympäristönsuojelusta ehdotetun lain 4 §:n 2 momentissa tarkoitettua tuontikieltoa taikka menettelemällä lain 21 §:n 1 momentissa, 23 §:n 1 momentissa tai 25 §:n 1 momentissa tarkoitetulla tavalla ilman laissa edellytettyä lupaa tai myönnetyssä luvassa asetettujen lupaehtojen vastaisesti.

Etelämantereen ympäristönsuojelusta ehdotetun lain 4 §:n 2 momentissa kielletään vieraan eliölajin, sterilisoimattoman maa-aineksen tai asetuksella säädettävien tuotteiden tuominen Etelämanneralueelle. Lain 23 §:n 1 momentin mukaan kotitalouskasvien ja laboratorioeläinten tuomiseen on oltava lupa. Lain 21 §:n 1 momentissa säädetään luvanvaraiseksi Etelämanneralueella alkuperäisenä esiintyvän nisäkkään tai linnun tappaminen, vahingoittaminen, pyydystäminen, käsitteleminen tai hätyyttäminen sekä nisäkkään, linnun, kasvin tai selkärangattoman lain 3 §:n 4 momentissa määritelty vahingollinen häiritseminen. Lain 25 §:n 1 momentissa säädetään Etelämantereen suojelualueeksi nimetyllä alueella liikkumisen tai tällaisella alueella toimenpiteisiin ryhtymisen luvanvaraisuudesta.

Luonnonsuojelurikoksen tunnusmerkistön täyttyminen edellyttäisi, että teolla on aiheutettu vahinkoa Etelämanneralueella alkuperäisinä esiintyville eliöille, joilla tarkoitetaan kaikkia ekosysteemiin kuuluvia nisäkkäitä, lintuja, kasveja ja selkärangattomia. Esimerkiksi Etelämantereen suojelualueella liikkuminen ei siten olisi luonnonsuojelurikoksena rangaistavaa, jos teosta ei ole aiheutunut rikoksen tunnusmerkistössä tarkoitettua vahinkoa. Teko voisi kuitenkin tällöinkin olla rangaistava Etelämantereen ympäristönsuojelusta ehdotetun lain 40 §:ssä tarkoitettuna Etelämanneralueen luonnonsuojelurikkomuksena.

Voimassa olevan 48 luvun 5 §:n 3 momentin mukaan luonnonsuojelurikoksena ei pidetä tekoa, jonka merkitys luonnonsuojelun kannalta on vähäinen. Tätä säännöstä, joka ehdotetaan siirrettäväksi uudeksi 4 momentiksi, olisi sovellettava myös Etelämanneralueella tehtyihin tekoihin. Arvioitaessa sitä, minkälainen merkitys teolla on luonnonsuojelun kannalta ollut, olisi otettava huomioon muun muassa se, olisiko tekoon voitu myöntää lupa, jos sellaista olisi haettu. Jos tekoon olisi haettaessa myönnetty lupa, teon merkitystä voitaisiin yleensä luonnonsuojelun kannalta pitää vähäisenä. Tällöin luvanhakuvelvollisuuden laiminlyönyt tuomittaisiin Etelämantereen ympäristönsuojelusta ehdotetun lain 40 §:n nojalla Etelämanneralueen suojelurikkomuksesta sakkorangaistukseen.

Uudeksi 5 momentiksi siirtyvän nykyisen 4 momentin nojalla tahallisen luonnonsuojelurikoksen yritys olisi rangaistavaa.

6 §. Rakennussuojelurikos. Pykälään ehdotetaan lisättäväksi uusi 3 momentti, jossa säädettäisiin rangaistus Etelämanneralueella sijaitsevaan historialliseen paikkaan tai muistomerkkiin kajoamisesta. Säännöksessä tarkoitettuja historiallisia paikkoja tai muistomerkkejä olisivat pöytäkirjan V liitteen 8 artiklan nojalla historiallisten paikkojen ja muistomerkkien luetteloon merkityt paikat ja muistomerkit, joiden vahingoittaminen, siirtäminen tai tuhoaminen on artiklan 4 kappaleen nojalla kielletty. Pöytäkirjan määräystä vastaava kieltosäännös on Etelämantereen ympäristönsuojelusta ehdotetun lain 4 §:n 4 momentissa. Kiellon vastaista tahallista tai törkeän huolimatonta menettelyä pidettäisiin ehdotetun säännöksen nojalla rangaistavana rakennussuojelurikoksena.

Uudeksi 4 momentiksi siirtyvän nykyisen 3 momentin nojalla tahallisen rakennussuojelurikoksen yritys on rangaistavaa.

1.3. Etelämannerta koskevaan sopimukseen liittyvä ympäristönsuojelupöytäkirja

1 artikla määrittelee pöytäkirjassa käytetyt käsitteet. Etelämannersopimuksen soveltamisalueella tarkoitetaan pöytäkirjassa aluetta, johon Etelämannerta koskevaa sopimusta sen VI artiklan mukaisesti sovelletaan. Etelämannersopimuksen konsultatiivisilla osapuolilla puolestaan tarkoitetaan niitä Etelämannerta koskevan sopimuksen sopimuspuolia, joilla on oikeus nimittää edustajia sopimuksen IX artiklassa tarkoitettuihin kokouksiin (Etelämannersopimuksen konsultatiivinen kokous).

2 artiklassa sopimuspuolet sitoutuvat Etelämantereen ympäristön sekä siitä riippuvien ja siihen liittyvien ekosysteemien kokonaisvaltaiseen suojeluun. Artiklassa myös nimetään Etelämanner rauhalle ja tieteelle omistetuksi luonnonsuojelualueeksi.

3 artiklassa määritellään ympäristöä koskevat periaatteet, jotka ohjaavat kaikkea toimintaa Etelämannersopimuksen soveltamisalueella. Artiklan mukaan alueella tapahtuva toiminta on suunniteltava ja toteutettava siten, että Etelämantereen ympäristöön sekä siitä riippuviin ja siihen liittyviin ekosysteemeihin kohdistuvia haitallisia vaikutuksia rajoitetaan. Toiminta on lisäksi suunniteltava ja toteutettava siten, että vältytään tietyiltä 2 kappaleen b kohdassa luetelluilta vaikutuksilta.

Lisäksi artiklassa edellytetään, että toiminta suunnitellaan ja toteutetaan sellaisten riittävien tietojen perusteella, jotka mahdollistavat etukäteisarvioiden tekemisen toiminnan oletettavista vaikutuksista Etelämantereen ympäristöön. Arvioissa on otettava huomioon muun muassa toiminnan laajuus, sen kasautuvat vaikutukset sekä käytettävän tekniikan ja menettelytapojen turvallisuus ympäristön kannalta. Vaikutusten arvioimiseksi sekä ennakoitujen vaikutusten ja mahdollisten ennakoimattomien vaikutusten toteamiseksi on myös harjoitettava säännöllistä ja tehokasta seurantaa.

Artiklan 3 kappaleessa korostetaan, että toimien suunnittelussa ja toteutuksessa on annettava etusija tieteelliselle tutkimukselle ja säilytettävä Etelämantereen arvo tieteellisen tutkimuksen alueena.

Etelämannerta koskevan sopimuksen VII artiklan 5 kappaleen mukaan ennakkoilmoitusta edellyttävä toiminta, josta seuraa tai uhkaa seurata ympäristöä koskevien periaatteiden kanssa ristiriidassa olevia vaikutuksia Etelämantereen ympäristöön on pöytäkirjan 3 artiklan 4 kappaleen mukaan muunnettava, keskeytettävä tai peruutettava.

4 artiklassa todetaan, että pöytäkirjan tarkoituksena on täydentää Etelämannerta koskevaa sopimusta mutta ei muuttaa sitä. Pöytäkirja ei myöskään vapauta sen sopimuspuolia mistään oikeuksista tai velvollisuuksista, jotka johtuvat Etelämannerta koskevan sopimusjärjestelmän muista voimassa olevista kansainvälisistä asiakirjoista.

5 artiklassa määrätään, että pöytäkirjan sopimuspuolten on neuvoteltava ja toimittava yhteistyössä Etelämannerta koskevaan sopimusjärjestelmään kuuluvien muiden asiakirjojen sopimuspuolten ja asiakirjoihin liittyvien instituutioiden kanssa siten, että asiakirjojen tavoitteiden ja periaatteiden täytäntöönpano olisi tehokasta ja että ristiriidoilta vältyttäisiin.

6 artikla koskee sopimuspuolten välistä yhteistyötä. Se velvoittaa sopimuspuolia toimimaan yhteistyössä suunnitellessaan ja suorittaessaan Etelämannersopimuksen soveltamisalueella toteutettavia toimia. Kukin sopimuspuoli pyrkii kannustamaan sellaisia yhteistyöohjelmia, jotka koskevat Etelämantereen ympäristön sekä siitä riippuvien ja siihen liittyvien ekosysteemien suojelua, sekä antamaan tietoja ja apua muille sopimuspuolille.

Sopimuspuolten on myös pyrittävä neuvottelemaan toistensa kanssa suunniteltujen asemien ja muiden toimipisteiden paikanvalinnasta välttääkseen kasautumisvaikutuksia, joita liika keskitys tietylle alueelle saattaisi aiheuttaa. Sopimuspuolten on edelleen pyrittävä tarvittaessa lähettämään yhteisiä retkikuntia sekä käyttämään yhteisiä asemia ja muita toimintapisteitä. Sopimuspuolia kehotetaan myös toteuttamaan toimenpiteet, joista Etelämannersopimuksen konsultatiivisissa kokouksissa päätetään.

Artiklan 3 kappaleessa sopimuspuolia velvoitetaan toimimaan yhteistyössä sellaisten sopimuspuolten kanssa, joilla on lainkäyttövalta Etelämannersopimuksen soveltamisalueeseen rajoittuvilla alueilla. Yhteistyöllä pyritään varmistamaan, ettei Etelämannersopimuksen soveltamisalueella harjoitetulla toiminnalla ole haitallisia ympäristövaikutuksia näihin lähialueisiin.

7 artiklassa kielletään kaikki sellainen mineraalivaroihin kohdistuva toiminta, joka ei ole tieteellistä tutkimusta.

8 artikla koskee ympäristövaikutusten arviointia. Artiklan 1 kappaleessa toimintaehdotukset jaetaan arviointimenettelyn kannalta kolmeen eri ryhmään sen mukaan, onko niillä vähäistä tai väliaikaista pienempi ympäristövaikutus, vähäinen tai väliaikainen ympäristövaikutus taikka vähäistä tai väliaikaista suurempi ympäristövaikutus.

Ympäristövaikutusten arviointi on 2 kappaleen mukaan tehtävä valmisteltaessa päätöksiä, jotka koskevat Etelämannersopimuksen soveltamisalueella tapahtuvaa tieteellisiin tutkimusohjelmiin perustuvaa toimintaa, matkailua ja kaikkea muuta valtiollista tai valtiosta riippumatonta toimintaa, josta Etelämannerta koskevan sopimuksen VII artiklan 5 kappaleen mukaan on ilmoitettava etukäteen. 3 kappaleen mukaan arviointimenettelyt koskevat myös kaikkia toiminnassa tapahtuvia muutoksia. Mikäli toimintaa suunnittelee yhdessä vähintään kaksi sopimuspuolta, näiden on 4 kappaleen mukaan nimettävä yksi sopimuspuolista koordinoimaan arviointimenettelyä.

Yksityiskohtaiset säännökset ympäristövaikutusten arvioinnista sisältyvät pöytäkirjan I liitteeseen.

9 artiklan mukaan pöytäkirjan liitteet ovat sen erottamaton osa. Uusia liitteitä voidaan artiklan mukaan hyväksyä ja saattaa voimaan Etelämannerta koskevan sopimuksen IX artiklan mukaisesti. 9 artikla sisältää myös määräykset liitteiden muuttamisesta sekä liitteiden ja niiden muutosten voimaantulosta muiden kuin Etelämannersopimuksen konsultatiivisten osapuolten osalta. Liitteet kuuluvat 18―20 artiklan riitojen ratkaisemista koskevien menettelyjen alaisuuteen.

10 artiklan mukaan Etelämannersopimuksen konsultatiivisten kokousten on määritettävä suuntaviivat Etelämantereen ympäristön sekä siitä riippuvien ja siihen liittyvien ekosysteemien kokonaisvaltaiseksi suojelemiseksi. Kokousten on myös hyväksyttävä Etelämannerta koskevan sopimuksen IX artiklan mukaisia toimenpiteitä pöytäkirjan täytäntöönpanemiseksi. Kokousten on 2 kappaleen mukaan lisäksi tarkastettava ympäristönsuojelukomitean työtä sekä otettava huomioon sen neuvot ja suositukset ja Etelämannerta tutkivan tieteellisen komitean neuvot suorittaessaan mainittuja tehtäviä.

11 artiklalla perustetaan erityinen ympäristönsuojelukomitea, jonka tehtävät määritellään 12 artiklassa. Jokaisella pöytäkirjan sopimuspuolella on oikeus nimittää komiteaan edustaja, jolla voi olla neuvonantajia ja asiantuntijoita. Komitean tehtävänä on antaa sopimuspuolille pöytäkirjan ja sen liitteiden täytäntöönpanosta neuvoja ja suosituksia, joita käsitellään Etelämannersopimuksen konsultatiivisissa kokouksissa. Lisäksi komitea suorittaa muita konsultatiivisten kokousten sille antamia tehtäviä. Komitea raportoi istunnoistaan näille kokouksille. Raportit myös julkistetaan.

13 artikla velvoittaa sopimuspuolia ryhtymään asiaankuuluviin toimiin varmistaakseen pöytäkirjan noudattamisen. Sopimuspuolten on myös pyrittävä varmistamaan, ettei pöytäkirjan vastaista toimintaa harjoiteta. Muille sopimuspuolille on annettava tiedot näistä toimenpiteistä. Sopimuspuolen on myös kiinnitettävä muiden sopimuspuolten huomiota toimintaan, joka sen mielestä vaikuttaa pöytäkirjan tavoitteiden ja periaatteiden toteutumiseen. Etelämannersopimuksen konsultatiivisten kokousten on lisäksi kiinnitettävä muidenkin kuin pöytäkirjan sopimuspuolina olevien valtioiden huomiota sellaiseen näiden valtioiden tai niiden valvonnassa olevien tahojen toimintaan, joka vaikuttaa pöytäkirjan tavoitteiden ja periaatteiden toteutumiseen.

Etelämannersopimuksen konsultatiiviset osapuolet ja konsultatiiviset kokoukset voivat 14 artiklan mukaan nimetä tarkkailijoita suorittamaan Etelämannerta koskevan sopimuksen VII artiklan mukaisia tarkastuksia. Sopimuspuolten tulee olla yhteistyössä tarkkailijoiden kanssa ja taata näille tarkastusedellytykset Etelämannerta koskevan sopimuksen VII artiklan 3 kappaleen mukaisesti sekä mahdollisuus saada nähtäväkseen pöytäkirjan perusteella pidettäviä asiakirjoja. Tarkastuskertomus ja tarkastuksen kohteena olleiden valtioiden kommentit jaetaan kaikille sopimuspuolille ja ympäristönsuojelukomitealle, käsitellään konsultatiivisessa kokouksessa sekä julkistetaan.

15 artikla sisältää määräykset ympäristöonnettomuuksia koskevasta sopimuspuolten torjuntavalmiudesta ja -yhteistyöstä.

Vastuukysymyksiä ei ole säännelty pöytäkirjassa. Sopimuspuolet sitoutuvat kuitenkin 16 artiklassa laatimaan Etelämannersopimuksen soveltamisalueella tapahtuvasta pöytäkirjan soveltamisalaan kuuluvasta toiminnasta aiheutuvista vahingoista johtuvaa vastuuta koskevat menettelytavat ja säännöt, jotka sisällytettäisiin yhteen tai useampaan pöytäkirjan liitteeseen. Tätä koskeva työ on aloitettu vuonna 1993.

17 artikla velvoittaa sopimuspuolia raportoimaan vuosittain toimista, joihin ne ovat ryhtyneet pöytäkirjan täytäntöönpanemiseksi. Kertomukset jaetaan kaikille sopimuspuolille ja ympäristönsuojelukomitealle sekä käsitellään Etelämannersopimuksen konsultatiivisessa kokouksessa ja julkistetaan.

Riitojen ratkaisemista koskevat määräykset sisältyvät pöytäkirjan 18―20 artiklaan.

18 artiklassa asetetaan velvoite neuvotella minkä tahansa riidan osapuolen pyynnöstä pöytäkirjan tulkintaa tai soveltamista koskevan riidan ratkaisemiseksi rauhanomaisella tavalla, josta riidan osapuolet sopivat.

18 artikla koskee kaikkia pöytäkirjan tulkintaa tai soveltamista koskevia riitoja. 19 ja 20 artiklassa on täsmällisempiä määräyksiä menettelytavoista sellaisten riitojen osalta, jotka koskevat 7, 8 ja 15 artiklan sekä, ellei asianomaisessa liitteessä toisin määrätä, liitteeseen sisältyvien määräysten sekä näihin artikloihin ja määräyksiin liittyen 13 artiklan tulkintaa ja soveltamista.

19 artiklan mukaan jokainen sopimuspuoli voi milloin tahansa kirjallisesti ilmoittaa tallettajalle valitsevansa edellä mainittujen riitojen ratkaisemista varten joko Kansainvälisen tuomioistuimen tai pöytäkirjalla perustettavan välimiesoikeuden tai molemmat. Artiklassa korostetaan välimiesoikeuden ensisijaisuutta, sillä sopimuspuolen katsotaan hyväksyneen välimiesoikeuden toimivallan, ellei ilmoitusta ole annettu tai sen voimassaolo on päättynyt. Elleivät riidan osapuolet toisin sovi, riita saadaan edelleen antaa vain välimiesoikeuden ratkaistavaksi silloin, kun riidan osapuolet eivät ole hyväksyneet samaa ratkaisumenettelyä tai ne ovat hyväksyneet molemmat menettelyt. Artikla sisältää myös määräykset ilmoituksen voimassaolon lakkaamisesta ja sen peruuttamisesta sekä näiden tapahtumien ja uuden ilmoituksen vaikutuksista vireillä olevien riita-asioiden käsittelyyn.

20 artiklan mukaan edellä mainitut riidat on riidan osapuolen pyynnöstä siirrettävä 19 artiklan mukaisin menettelytavoin ratkaistavaksi sen jälkeen, kun on kulunut 12 kuukautta 18 artiklan mukaisen neuvottelupyynnön esittämisestä.

20 artiklan 2 kappaleen mukaan välimiesoikeudella ei ole toimivaltaa päättää Etelämantereeseen kohdistuviin aluevaatimuksiin liittyviä seikkoja. Edelleen todetaan, ettei pöytäkirjan voida myöskään tulkita antavan Kansainväliselle tuomioistuimelle tai millekään muullekaan riitojen ratkaisemista varten perustettavalle tuomioistuimelle toimivaltaa päättää Etelämannerta koskevan sopimuksen IV artiklaan sisältyvistä seikoista.

Täsmällisempiä määräyksiä välimiesoikeuden perustamisesta ja toiminnasta sisältyy pöytäkirjan välimiesmenettelyä koskevaan liitteeseen.

21 artiklaan sisältyvät pöytäkirjan allekirjoittamista ja 22 artiklaan pöytäkirjan ratifiointia ja hyväksymistä sekä siihen liittymistä koskevat määräykset. Pöytäkirjan ratifiointi tai hyväksyminen taikka siihen liittyminen asetetaan 22 artiklassa edellytykseksi Etelämannersopimuksen konsultatiivisen osapuolen aseman saavuttamiselle pöytäkirjan voimaantulon jälkeen.

Pöytäkirja tulee 23 artiklan mukaan voimaan 30. päivänä sen jälkeen, kun kaikki sellaiset valtiot, joilla silloin, kun pöytäkirja tehtiin, oli Etelämannersopimuksen konsultatiivisen osapuolen asema, ovat tallettaneet pöytäkirjaa koskevan ratifioimis-, hyväksymis- tai liittymiskirjansa. Voimaantulon jälkeen pöytäkirja tulee muiden Etelämannerta koskevan sopimuksen sopimuspuolten osalta voimaan 30. päivänä sen jälkeen, kun valtio on ratifioinut tai hyväksynyt pöytäkirjan taikka liittynyt siihen.

Varaumien tekeminen pöytäkirjaan ei 24 artiklan mukaan ole mahdollista.

Ellei 9 artiklasta muuta johdu, pöytäkirjaa voidaan 25 artiklan mukaan muuttaa koska tahansa Etelämannersopimuksen konsultatiivisten osapuolten yksimielisellä suostumuksella. Artiklaan sisältyy kuitenkin määräyksiä myös erityisestä menettelytavasta, jota voidaan soveltaa sen jälkeen, kun pöytäkirjan voimaantulosta on kulunut 50 vuotta.

Pöytäkirjan 7 artiklaan sisältyvällä mineraalivaroihin kohdistuvan toiminnan kiellolla on tässä suhteessa erityisasema. Sitä ei voida muuttaa ilman voimassa olevaa ja sitovaa oikeudellista järjestelyä, jolla olisi sovittu siitä, voidaanko Etelämantereen mineraalivaroihin kohdistuva toiminta hyväksyä ja missä olosuhteissa. Järjestelyn tulee myös turvata Etelämannerta koskevan sopimuksen IV artiklassa tarkoitettujen valtioiden edut ja noudatettava sen periaatteita. Jokaisella sopimuspuolella on oikeus sanoutua irti pöytäkirjasta, ellei tällaisin edellytyksin sovittu muutos tulisi voimaan kolmen vuoden kuluessa sen hyväksymisestä. Irtisanominen tulee voimaan kahden vuoden kuluttua siitä, kun tallettaja on vastaanottanut ilmoituksen.

26 artiklaan sisältyy tiettyjä Yhdysvaltain hallitukseen pöytäkirjan tallettajana kohdistuvia tiedottamista koskevia määräyksiä.

27 artiklassa on määräys todistusvoimaisista teksteistä ja pöytäkirjan rekisteröinnistä YK:n peruskirjan 102 artiklan mukaisesti.

Liite välimiesmenettelystä

Välimiesmenettelystä on yksityiskohtaisia määräyksiä pöytäkirjan liitteessä. Kunkin sopimuspuolen tulee liitteen 2 artiklan mukaan nimittää viiden vuoden toimikausiksi ainakin yksi mutta enintään kolme välimiestä Pysyvän välitystuomioistuimen pääsihteerin ylläpitämälle listalle.

Riitaa ratkaiseva välimiesoikeus muodostuu 3 artiklan mukaan kolmesta välimiehestä. Välimiesoikeus hyväksyy 5 artiklan mukaan omat menettelytapasääntönsä. Se on toimivaltainen myös mahdollisten vastakanteiden suhteen. Liitteen 6 artikla sisältää säännökset väliaikaisista toimenpiteistä ja 7 artikla väliintulosta. 10 artiklan mukaan välimiesoikeuden tulee ratkaista riidat pöytäkirjan määräysten ja sellaisten muiden soveltuvien kansainvälisen oikeuden sääntöjen ja periaatteiden perusteella, jotka eivät ole ristiriidassa pöytäkirjan määräysten kanssa. Riidan osapuolten suostumuksella välimiesoikeus voi soveltaa myös kohtuusperiaatetta (ex aequo et bono). Välimiesoikeuden antama päätös on 11 artiklan mukaan lopullinen ja sitoo riidan osapuolia sekä väliintulijoina esiintyneitä. Päätöstä on noudatettava viipymättä. Välimiesoikeus tekee ratkaisunsa 12 artiklan mukaan enemmistöpäätöksin.

Liite I

Ympäristövaikutusten arviointi

Ennen Etelämannersopimuksen soveltamisalueella tapahtuvan toimen aloittamista sen ympäristövaikutuksia on I liitteen 1 artiklan mukaan tarkasteltava soveltuvien kansallisten menettelyjen mukaisesti. Jos ympäristövaikutus jää vähäistä tai väliaikaista pienemmäksi, ehdotettu toimi voidaan toteuttaa välittömästi. Jollei ole todettu, että ympäristövaikutus on vähäistä tai väliaikaista pienempi, tai ympäristövaikutusten kokonaisarvio ei ole valmisteilla, toimesta on suoritettava 2 artiklan mukainen ympäristövaikutusten alustava arviointi. Alustavan arvion tulee sisältää riittävästi yksityiskohtaisia tietoja sen arvioimiseksi, onko ehdotetulla toimella vähäistä tai väliaikaista suurempi vaikutus. Jos arvio osoittaa, että toimella on korkeintaan vähäinen tai väliaikainen vaikutus, toimeen voidaan ryhtyä edellyttäen, että toimen vaikutuksia kuitenkin seurataan.

Jos todetaan, että ehdotetulla toimella on todennäköisesti suurempi kuin vähäinen tai väliaikainen vaikutus, on laadittava ympäristövaikutusten kokonaisarvio. Siihen on sisällytettävä 3 artiklan 2 kappaleessa edellytetyt yksityiskohtaiset tiedot, kuten kuvaus ympäristön alkuperäisestä vertailutilasta sekä arvio ehdotetun toimen todennäköisten suorien vaikutusten luonteesta, laajuudesta, kestosta ja voimakkuudesta. Kokonaisarvion luonnos on julkistettava ja jaettava huomautuksia varten kaikille sopimuspuolille sekä ympäristönsuojelukomitean tarkasteltavaksi. Lopulliseen ympäristövaikutusten kokonaisarvioon on sisällytettävä sen luonnoksesta saadut huomautukset tai niiden yhteenveto. Lopullinen ympäristövaikutusten kokonaisarvio samoin kuin ilmoitus mahdollisista siihen liittyvistä päätöksistä sekä arvio ennakoitujen vaikutusten merkityksestä suhteessa ehdotetun toimen etuihin on jaettava kaikille sopimuspuolille. Päätös ehdotettuun toimeen ryhtymisestä tulee tehdä ympäristövaikutusten kokonaisarvion sekä muiden asiaan kuuluvien seikkojen pohjalta ja pääsääntöisesti vasta, kun Etelämannersopimuksen konsultatiivisella kokouksella on ollut tilaisuus tarkastella luonnosta ympäristönsuojelukomitean lausunnon perusteella

Toimesta aiheutuvien vaikutusten arvioimiseksi ja todentamiseksi on 5 artiklan mukaan ryhdyttävä toimenpiteisiin. 6 artikla sisältää määräyksiä sopimuspuolille ja ympäristönsuojelukomitealle annettavista tiedoista, jotka on myös julkistettava. Liitettä ei sovelleta hätätapauksissa.

Liite II

Etelämantereen eläimistön ja kasviston suojelu

Pöytäkirjan II liitteen 3 artiklassa edellytetään, että Etelämannersopimuksen soveltamisalueen alkuperäisen eläimistön ja kasviston suojelu toteutetaan kieltämällä niiden ottaminen ja vahingollinen häiritseminen ilman kansallisen viranomaisen lupaa. Artiklassa on myös määräyksiä luvan sisällöstä sekä sen myöntämisperusteista ja -edellytyksistä. Sopimuspuolten on erityisesti suojeltava tiettyjä pöytäkirjan A lisäyksessä mainittuja lajeja.

4 artiklan mukaan Etelämannersopimuksen soveltamisalueelle ei saa ilman kansallisen viranomaisen lupaa tuoda mitään sellaisia eläin- tai kasvilajeja, jotka eivät ole sieltä peräisin. Koirien tuominen maalle tai jäälautoille kielletään lisäksi erikseen. Lupa voidaan myöntää vain liitteen B lisäyksessä mainituille lajeille. Ruoan tuomista koskevat omat määräyksensä. Jotta alkuperäiseen eläimistöön ja kasvistoon kuulumattomien pieneliöiden tulo Etelämannersopimuksen soveltamisalueelle estettäisiin, on sovellettava muun muassa liitteen C lisäyksen mukaisia varotoimia.

6 artiklan mukaan sopimuspuolten on kerättävä ja vaihdettava tietoja suojeluun liittyvistä järjestelyistä, muun muassa myönnetyistä luvista, lajien ja populaatioiden määrää koskevista tilastoista sekä suojelun tarpeesta.

2 artiklan mukaan tätäkään liitettä ei sovelleta hätätapauksissa ja 7 artiklan mukaan mikään II liitteessä ei rajoita sopimuspuolten oikeuksia ja velvollisuuksia, jotka aiheutuvat valaanpyynnin säätelyä koskevasta kansainvälisestä yleissopimuksesta.

Liite III

Jätteiden hävittäminen ja jätehuolto

Jätteiden hävittämistä ja jätehuoltoa koskevan III liitteen 1 artiklan mukaan sopimuspuolten yleisenä velvollisuutena on Etelämannersopimuksen soveltamisalueella tuotettavien tai hävitettävien jätteiden määrän vähentäminen mahdollisimman paljon, jotta jätteiden vaikutus alueen ympäristöön minimoitaisiin. Artiklassa korostetaan jätteiden tuottajan ja Etelämannerta koskevien toimien työmaiden käyttäjien velvollisuutta puhdistaa entiset ja nykyiset maalla sijaitsevat jätteidenhävityspaikat sekä hylätyt työmaat. Jätehuollossa on keskeistä 2 artiklan mukaisten jätteiden siirtäminen pois sopimusalueelta palauttamalla ne mahdollisimman suuressa määrin siihen maahan, josta käsin jätteen tuottaneet toimet järjestettiin tai johonkin muuhun maahan, jossa on tehty järjestelyjä kyseisten jätteiden hävittämiseksi kansainvälisten sopimusten mukaisesti. Muut palavat jätteet on 3 artiklan mukaan hävitettävä polttamalla. Avotulella polttaminen on kuitenkin lopetettava mahdollisimman pian. Lisäksi liitteessä on määräyksiä muilla tavoilla tapahtuvasta hävittämisestä sekä jätteen varastoinnista.

Kunkin sopimuspuolen on laadittava erityinen 8 artiklan mukainen jätehuoltosuunnitelma, joka on toimitettava toisille sopimuspuolille tiedoksi. Lisäksi jokaisen sopimuspuolen on nimettävä jätehuoltoviranomainen kehittämään ja valvomaan jätehuoltosuunnitelmia. Liitettä ei 12 artiklan mukaan sovelleta hätätapauksissa.

Liite IV

Meren pilaantumisen ehkäiseminen

Pöytäkirjan IV liite sisältää määräyksiä alusten aiheuttaman meren pilaantumisen ehkäisemisestä. Liite noudattaa pitkälti alusten aiheuttaman meren pilaantumisen ehkäisemisestä vuonna 1973 tehdyn kansainvälisen yleissopimuksen ja siihen liittyvän vuoden 1978 pöytäkirjan (SopS 51/83 muutoksineen), niin sanotun MARPOL 73/78-yleissopimuksen määräyksiä. Liitettä sovelletaan sen 2 artiklan mukaan kunkin sopimuspuolen osalta aluksiin, joilla on oikeus purjehtia sen lipun alla, ja kaikkiin muihin aluksiin, jotka osallistuvat sen Etelämantereeseen liittyviin toimiin tai avustavat kyseisissä toimissa, silloin kun ne toimivat Etelämannersopimuksen soveltamisalueella. 11 artiklan mukaan liitettä ei kuitenkaan sovelleta sota-aluksiin, sotalaivaston apualuksiin tai muihin aluksiin, jotka ovat valtion omistuksessa tai käytössä ja joita käytetään vain valtion muihin kuin kaupallisiin tehtäviin.

Liitteessä on määräyksiä öljyn ja vaarallisten nestemäisten aineiden tyhjentämisestä mereen, kiinteiden jätteiden hävittämisestä sekä käymäläjäteveden tyhjentämisestä mereen. 7 artiklan mukaan liitettä ei sovelleta hätätapauksissa. 9, 10 ja 12 artiklassa on alusten rakennetta ja muita varotoimenpiteitä koskevia määräyksiä. Liitteen 14 artiklan mukaan mikään liitteen määräys ei vapauta niitä sopimuspuolia, jotka ovat myös MARPOL 73/78:n sopimuspuolia, mistään MARPOL 73/78-yleissopimuksen mukaisista oikeuksista ja velvollisuuksista.

Liite V

Aluesuojelu ja -hallinto

V liitteessä määrätään niistä edellytyksistä, joiden perusteella tietty alue voidaan nimetä Etelämantereen erityissuojelualueeksi tai Etelämantereen erityishallinta-alueeksi. Toiminta kyseisillä alueilla kielletään, sitä rajoitetaan tai johdetaan liitteen määräysten mukaan hyväksyttyjen hallintasuunnitelmien mukaisesti. Hallintasuunnitelma hyväksytään Etelämannersopimuksen konsultatiivisessa kokouksessa ja sitä voidaan muuttaa tai se voidaan peruuttaa.

Erityissuojelualueet, erityishallinta-alueet tai kyseisillä alueilla sijaitsevat historiallisesti arvokkaat paikat tai muistomerkit on merkittävä 8 artiklassa tarkoitettuun luetteloon. Konsultatiivisten osapuolten aiemmin nimeämät erityissuojelualueet ja paikat, joilla on erityistä tieteellistä merkitystä, nimetään uudelleen 3 artiklan mukaisesti Etelämantereen erityissuojelualueiksi. Samoin historiallisten paikkojen ja muistomerkkien luetteloon sisällytetään konsultatiivisten kokousten aiemmin hyväksymät historialliset paikat ja muistomerkit.

Liite sisältää myös määräyksiä erityissuojelualuetta ja erityishallinta-aluetta koskevasta nimeämismenettelystä, kansallisesta lupamenettelystä erityissuojelualueelle pääsemiseksi ja hallintasuunnitelman mukaisiin toimiin ryhtymiseksi, tiedotuksesta ja julkisuudesta sekä tietojenvaihdosta. Liitteessä määrättyjä ja sallittuja rajoituksia ei sovelleta hätätapauksissa.

Etelämantereen ympäristönsuojelusta ehdotetun lain mukaan tarkempia säännöksiä lain täytäntöönpanosta annettaisiin asetuksella. Esityksen liitteenä on luonnos asetukseksi Etelämantereen ympäristönsuojelusta.

Lait ehdotetaan tuleviksi voimaan asetuksella säädettävänä ajankohtana.

Pöytäkirja tulee kansainvälisesti voimaan 30. päivänä sen jälkeen, kun kaikki 26 pöytäkirjan hyväksymishetkellä Etelämannersopimuksen konsultatiivisena osapuolena ollutta valtiota on sen ratifioinut tai hyväksynyt. Kuluvan vuoden huhtikuun loppuun mennessä konsultatiivisista osapuolista pöytäkirjan ovat ratifioineet tai hyväksyneet Alankomaat, Argentiina, Australia, Belgia, Brasilia, Chile, Ecuador, Espanja, Etelä-Afrikka, Intia, Iso-Britannia, Italia, Kiina, Korean tasavalta, Norja, Peru, Puola, Ranska, Ruotsi, Saksa, Uruguay ja Uusi-Seelanti. Lisäksi Kreikka on ratifioinut pöytäkirjan. Tarkoituksena on, että Suomi hyväksyy pöytäkirjan mahdollisimman pian.

Etelämannerta koskevaan sopimukseen liittyvään ympäristönsuojelupöytäkirjaan ja sen liitteisiin sisältyy useita määräyksiä, jotka kuuluvat lainsäädännön alaan. Nämä määräykset ja niiden täytäntöönpanoa koskevat säännökset on sisällytetty ehdotukseen laiksi Etelämantereen ympäristönsuojelusta. Määräyksiä on selostettu tarkemmin yksityiskohtaisten perustelujen alajaksoissa 1.1. ja 1.2.

Koska Etelämannerta koskevaan sopimukseen liittyvä ympäristönsuojelupöytäkirja sisältää lainsäädännön alaan kuuluvia määräyksiä, eduskunnan suostumus on niiden hyväksymiselle tarpeellinen.

Edellä olevan perusteella ja hallitusmuodon 33 §:n mukaisesti esitetään,

että eduskunta hyväksyisi ne Madridissa 4 päivänä lokakuuta 1991 tehdyn Etelämannerta koskevaan sopimukseen liittyvän ympäristönsuojelupöytäkirjan ja sen I―V liitteiden määräykset, jotka vaativat eduskunnan suostumuksen.

Koska pöytäkirja sisältää määräyksiä, jotka kuuluvat lainsäädännön alaan, annetaan samalla eduskunnan hyväksyttäviksi seuraavat lakiehdotukset: