Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi rikoslakia siten, että Suomen kansalainen tai täällä pysyvästi asuva voitaisiin tuomita rangaistukseen ulkomailla tehdystä lapsen seksuaalista hyväksikäyttöä sisältävästä rikoksesta, vaikka teko ei ole rangaistava tekopaikan lain mukaan. Esityksellä saatetaan Suomen lainsäädäntö vastaamaan Euroopan unionin neuvoston 24 päivänä helmikuuta 1997 hyväksymää yhteistä ihmiskaupan ja lasten seksuaalisen hyväksikäytön vastaista toimintaa.

Ehdotettu laki on tarkoitettu tulemaan voimaan yhtä aikaa seksuaalirikoksien rikosoikeudellista sääntelyä koskevassa hallituksen esityksessä ehdotettujen lainmuutosten kanssa.

Suomen rikosoikeuden soveltamisalasta säädetään rikoslain 1 luvussa, jonka uudistus tuli voimaan 1 päivänä syyskuuta 1996. Luvun 6 §:n mukaan Suomen kansalaisen ja sellaiseen rinnastettavan henkilön Suomen ulkopuolella tekemään rikokseen sovelletaan Suomen lakia. Näitä rikoksia koskee kuitenkin kaksoisrangaistavuuden vaatimus, josta säädetään 11 §:ssä. Niinpä Suomen kansalainen voidaan Suomessa tuomita rangaistukseen ulkomailla tehdystä rikoksesta vain, jos rikos myös tekopaikan lain mukaan on rangaistava ja siitä olisi voitu tuomita rangaistus myös tämän vieraan valtion tuomioistuimessa.

Euroopan unionin neuvosto hyväksyi 24 päivänä helmikuuta 1997 asiakirjan yhteisestä ihmiskaupan ja lasten seksuaalisen hyväksikäytön vastaisesta toiminnasta. Sen mukaan jäsenvaltioiden on luovuttava kaksoisrangaistavuuden vaatimuksesta eräiden lapsiin kohdistuvien seksuaalirikosten osalta.

Esityksen mukaan kaksoisrangaistavuuden vaatimuksesta luovuttaisiin yhteisessä toiminnassa tarkoitettujen rikosten suhteen. Siten ne tulisivat rangaistaviksi Suomen lain mukaan tekopaikan laista riippumatta, jos rikoksen tekijä on Suomen kansalainen tai täällä pysyvästi asuva.

Esitys liittyy läheisesti eduskunnan käsiteltävänä olevaan oikeudenkäyttöä, viranomaisia ja yleistä järjestystä vastaan kohdistuvia rikoksia sekä seksuaalirikoksia koskevien säännösten uudistamiseksi annettuun hallituksen esitykseen (HE 6/1997 vp). Ehdotettu lainmuutos tulisi saattaa voimaan yhtä aikaa tuossa hallituksen esityksessä ehdotettujen lainmuutosten kanssa.

2.1. Rikoslain 1 luku

Suomen rikosoikeuden soveltamisalaa koskevan rikoslain 1 luvun uudistus tuli voimaan 1 päivänä syyskuuta 1996. Lähtökohtana on, että Suomessa tehtyyn rikokseen sovelletaan Suomen lakia (1 §). Suomalaisessa aluksessa tai ilma-aluksessa tehtyyn rikokseen sovelletaan tietyissä 2 §:ssä mainituissa tapauksissa Suomen lakia. Suomen lakia sovelletaan myös Suomen ulkopuolella tehtyyn rikokseen, joka on kohdistunut Suomeen (3 §). Virkamiehen ja julkisyhteisön työntekijän Suomen ulkopuolella tekemään rikokseen sovelletaan 4 §:n mukaan Suomen lakia samoin kuin sotilasrikokseen, jonka sotilasrikoksia koskevan luvun säännösten alainen henkilö on tehnyt Suomen ulkopuolella. Lisäksi Suomen lakia sovelletaan Suomen ulkopuolella tehtyyn suomalaiseen kohdistuneeseen rikokseen, jos teosta Suomen lain mukaan saattaa seurata yli kuuden kuukauden vankeusrangaistus (5 §).

Suomen kansalaisten ulkomailla tekemiä rikoksia koskeva keskeinen sääntely on 6 §:ssä. Sen 1 momentin mukaan Suomen kansalaisen Suomen ulkopuolella tekemään rikokseen sovelletaan Suomen lakia. Jos rikos on tehty millekään valtiolle kuulumattomalla alueella, rangaistavuuden edellytyksenä on, että teosta Suomen lain mukaan saattaa seurata yli kuuden kuukauden vankeusrangaistus. Pykälän 2 momentissa säädetään, että Suomen kansalaisena pidetään henkilöä, joka rikoksen tekohetkellä oli tai oikeudenkäynnin alkaessa on Suomen kansalainen. Suomen kansalaiseen rinnastettavista henkilöistä säädetään 3 momentissa. Sen 1 kohdan mukaan Suomen kansalaiseen rinnastetaan henkilö, joka rikoksen tekohetkellä asui tai oikeudenkäynnin alkaessa asuu pysyvästi Suomessa. Samoin Suomen kansalaiseen rinnastetaan henkilö, joka tavataan Suomesta ja oikeudenkäynnin alkaessa on Islannin, Norjan, Ruotsin tai Tanskan kansalainen taikka tällöin pysyvästi asuu jossakin näistä maista (2 kohta).

Suomen ulkopuolella tehtyyn rikokseen, jonka rankaiseminen tekopaikan laista riippumatta perustuu Suomea velvoittavaan kansainväliseen sopimukseen tai muuhun Suomea kansainvälisesti velvoittavaan säädökseen tai määräykseen, sovelletaan 7 §:n mukaan Suomen lakia. Näistä kansainvälisistä rikoksista on säädetty asetuksella (627/1996). Muuhun Suomen ulkopuolella tehtyyn rikokseen, josta Suomen lain mukaan saattaa seurata yli kuuden kuukauden vankeusrangaistus, sovelletaan Suomen lakia, jos valtio, jonka alueella rikos on tehty, on pyytänyt rikoksen syytteeseenpanoa suomalaisessa tuomioistuimessa tai rikoksen johdosta esittänyt pyynnön rikoksentekijän luovuttamisesta, mutta pyyntöön ei ole suostuttu (8 §).

Osaa rikosoikeuden soveltamisalaa koskevista säännöksistä koskee kaksoisrangaistavuuden vaatimus, josta säädetään 11 §:ssä. Milloin rikos on tehty vieraan valtion alueella, Suomen lain soveltaminen voidaan perustaa 5, 6 ja 8 §:ään vain, jos rikos myös tekopaikan lain mukaan on rangaistava ja siitä olisi voitu tuomita rangaistus myös tämän vieraan valtion tuomioistuimessa. Rikoksesta ei silloin Suomessa saa tuomita ankarampaa seuraamusta kuin siitä tekopaikan laissa säädetään.

Rikoslain 1 lukua uudistettaessa kaksoisrangaistavuuden vaatimus ulotettiin aikaisempaan lainsäädäntöön verrattuna useampiin tapauksiin. Aikaisemmassa rikoslain 1 luvussa ei yhtä poikkeusta lukuun ottamatta asetettu kaksoisrangaistavuutta edellytykseksi ulkomailla tehdyn teon rankaisemiselle Suomen lain mukaan. Lainmuutokseen liittyvän Suomen rikosoikeuden soveltamisalaa koskevan lainsäädännön uudistamisesta annetun hallituksen esityksen (HE 1/1996 vp) mukaan Suomen lain soveltaminen ilman kaksoisrangaistavuutta ulkomailla tehtyihin rikoksiin saattaa olla ristiriidassa kansainvälisen oikeuden normien kanssa. Kansainvälisen oikeuden mukaan suvereeni valtio on ensisijaisesti tuomiovaltainen alueellaan tehdyistä rikoksista. Jos toinen valtio tuomitsee rangaistuksen teosta, joka tekopaikan lain mukaan ei ole rikos, merkitsee tämä jonkinasteista puuttumista tekovaltion sisäisiin asioihin, todettiin esityksessä.

Kaksoisrangaistavuuden vaatimusta perusteltiin hallituksen esityksessä myös sillä, että tekijän pitäisi periaatteessa pystyä arvioimaan tekonsa rikosoikeudelliset seuraukset. Tätä hänen on vaikea tehdä, jos hänet voitaisiin tuomita rangaistukseen toisessa valtiossa tekopaikan laista riippumatta. Realistisena lähtökohtana pidettiin hallituksen esityksessä sitä, että jokaisen on ensi sijassa noudatettava olinpaikkansa rikosoikeudellisia normeja.

Kun rikos on tehty ulkomailla, rikosasiaa ei yleensä saa tutkia Suomessa ilman oikeuskanslerin määräystä. Tästä säännöstä ja siihen tehdyistä poikkeuksista on säädetty 12 §:ssä. Joulukuun 1997 alussa valta määrätä syyte nostettavaksi ulkomailla tehdystä rikoksesta siirtyy oikeuskanslerilta valtakunnansyyttäjälle.

2.2. Euroopan unionin neuvoston hyväksymä yhteinen ihmiskaupan ja lasten seksuaalisen hyväksikäytön vastainen toiminta

Euroopan unionin neuvosto hyväksyi 24 päivänä helmikuuta 1997 asiakirjan yhteisestä ihmiskaupan ja lasten seksuaalisen hyväksikäytön vastaisesta toiminnasta (EYVL n:o L 63, 4.3.1997). Vallitsevan tulkinnan mukaan yhteinen toiminta sitoo hallituksia, mutta ei jäsenvaltioita.

Yhteisen toiminnan II osaston A kohdan mukaan kukin jäsenvaltio tarkistaa nykyiset lakinsa ja käytäntönsä ihmiskaupan ja lasten seksuaalisen hyväksikäytön torjumiseksi. Yksi toimenpidesuosituksista koskee jäsenvaltion viranomaisten toimivaltaa. Jäsenvaltion olisi tarkistettava lakinsa ja käytäntönsä sen varmistamiseksi, että sen viranomaiset ovat toimivaltaisia, kun kysymys on

― lasten seksuaalisesta hyväksikäytöstä tai seksuaalisesta väärinkäytöstä (I osaston B kohdan c alakohta) taikka

― lapsikaupasta, jonka tarkoituksena on lasten seksuaalinen hyväksikäyttö tai väärinkäyttö (I osaston B kohdan d alakohta),

ja kun

― rikos on tehty kokonaan tai osittain sen alueella (II osaston A kohdan f alakohdan i alakohta) tai

― rikoksen tekijä on kyseisen jäsenvaltion kansalainen tai asuu vakinaisesti sen alueella, lukuun ottamatta sellaisen pornografisen aineiston hallussapitoa, jossa käytetään lapsia hyväksi (II osaston A kohdan f alakohdan ii alakohta).

Jäsenvaltio voi joko hyväksyessään II osaston A kohdan f alakohdan ii alakohdassa tarkoitetun toimivallan tai käyttäessään sitä säätää, että rikoksen on oltava rangaistava myös siinä valtiossa, jossa se tehtiin, jos tällainen toimivalta muutoin olisi sen rikoslakiin liittyvää oikeudenkäyttöä koskevien vakiintuneiden periaatteiden vastainen (II osaston B kohta). Suomi on ilmoittanut yhteistä toimintaa koskevissa neuvotteluissa, että se ei tule vetoamaan tähän kohtaan.

Yhteisen toiminnan mukaan lapsen seksuaalisella hyväksikäytöllä tarkoitetaan seuraavia tekoja (I osaston A kohdan ii alakohta):

― lapsen houkuttelua tai pakottamista laittomiin seksuaalisiin tekoihin,

― lapsen hyväksikäyttöä prostituutiossa tai muun laittoman seksuaalisen toiminnan harjoittamisessa,

― lasten hyväksikäyttöä pornografisissa esityksissä ja aineistossa, mukaan luettuna tällaisen aineiston tuottaminen, myynti ja levittäminen tai muu kaupankäynti tällaisella aineistolla sekä tällaisen aineiston hallussapito.

Yhteisessä toiminnassa ei määritellä lasta eikä lasten seksuaalista väärinkäyttöä.

2.3. Lapsen oikeuksia koskeva yleissopimus

Lapsen oikeuksista tehty yleissopimus (SopS 60/1991) on ollut Suomessa voimassa 20 päivästä heinäkuuta 1991. Sopimuksen 34 artiklan mukaan sopimusvaltiot sitoutuvat suojelemaan lasta kaikilta seksuaalisen riiston ja hyväksikäytön muodoilta. Tässä tarkoituksessa sopimusvaltiot ryhtyvät erityisesti kaikkiin tarkoituksenmukaisiin kansallisiin sekä kahden- ja monenvälisiin toimenpiteisiin estääkseen

― lapsen houkuttelemisen tai pakottamisen osallistumaan laittomiin seksuaalisiin tekoihin,

― lasten hyväksikäytön prostituutiossa tai muussa laittomassa seksuaalisen toiminnan harjoittamisessa ja

― lasten hyväksikäytön pornografisissa esityksissä tai aineistoissa.

Yleissopimuksen mukaan lapsella tarkoitetaan jokaista alle 18-vuotiasta henkilöä, ellei lapseen soveltuvien lakien mukaan täysi-ikäisyyttä saavuteta aikaisemmin (1 artikla).

2.4. Nykytilan arviointi

Euroopan unionin neuvoston hyväksymä yhteinen toiminta edellyttää jäsenvaltion viranomaisten toimivallan varmistamista, kun kysymyksessä on jäsenvaltiossa tehty yhteisessä toiminnassa tarkoitettu rikos, taikka muualla tehty vastaava rikos, jonka tekijä on jäsenvaltion kansalainen tai asuu vakinaisesti sen alueella. Jos rikos on Suomessa tehty, siihen sovelletaan 1 luvun 1 §:n mukaan Suomen lakia. Suomen viranomaisten toimivalta tällaisessa yhteisessä toiminnassa tarkoitetussa tilanteessa on siis selvä.

Jos sen sijaan Suomen kansalainen tai täällä vakinaisesti asuva tekee yhteisessä toiminnassa tarkoitetun rikoksen ulkomailla, ovat Suomen viranomaiset toimivaltaisia 1 luvun 11 §:n mukaan vain, jos rikos myös tekopaikan lain mukaan on rangaistava ja siitä olisi voitu tuomita rangaistus myös tämän vieraan valtion tuomioistuimessa. Tältä osin Suomen lainsäädäntö ei vastaa yhteistä toimintaa.

Yhteinen toiminta antaa yleiset suuntaviivat siitä, minkälaisia rikoksia jäsenvaltion viranomaisen toimivallan tulee koskea. Yhteisessä toiminnassa todetaan, että siinä käytettyjä ilmaisuja olisi tulkittava jäsenvaltioiden oikeusjärjestysten mukaisesti. Jäsenvaltio voi siis omassa lainsäädännössään tarkemmin säätää esimerkiksi siitä, mitä on pidettävä laittomana seksuaalisena tekona ja minkälaisia ikärajoja seksuaalirikoksia koskevissa säännöksissä käytetään. Myös lapsen oikeuksia koskeva yleissopimus sallii tällaisista seikoista päättämisen kansallisella tasolla.

3.1. Tavoitteet ja keinot niiden saavuttamiseksi

Esityksen tavoitteena on Suomen rikoslain soveltamisalaa koskevien säännösten saattaminen koskemaan yhteisessä toiminnassa tarkoitettuja rikoksia silloinkin, kun tekijä on Suomen kansalainen tai täällä vakinaisesti asuva, ja rikoksista ei ole säädetty rangaistusta tekopaikan lainsäädännössä. Esityksen mukaan kaksoisrangaistavuuden vaatimuksesta tällaisissa tapauksissa luovuttaisiin. Kaksoisrangaistavuuden vaatimuksesta luopumisen jälkeen Suomen kansalaisen ja täällä vakinaisesti asuvan on ulkomaillakin otettava toiminnassaan huomioon Suomen rikoslain säännökset lasten seksuaalisesta hyväksikäytöstä.

Lähtökohtana voidaan pitää sitä, että käytännössä kysymykseen tulevissa ulkomailla oleskelun kohdemaissa on laissa kielletty seksuaaliset teot tiettyä ikärajaa nuorempien kanssa. Vaikka tästä saattaa olla yksittäisiä poikkeuksia, ei käytännön tarve kaksoisrangaistavuuden vaatimuksesta poikkeamiseen tällaisten tekojen osalta ole ilmeinen. Poikkeaminen olisi tältä osin lähinnä tärkeä periaatteellinen kannanotto. Sen sijaan lasten hyväksikäyttö prostituutiossa sekä pornografisissa esityksissä ja aineistossa ei ole kansainvälisesti ajatellen yhtä kattavasti säännelty. Niiden suhteen saattaa kaksoisrangaistavuuden vaatimuksesta luopumisella olla käytännössä enemmän merkitystä.

Rikollisuuden vastustaminen ja rikoksentekijöiden saattaminen vastuuseen teoistaan on periaatteessa kaikkien valtioiden etu. Kansainvälinen yksimielisyys lasten seksuaalisen hyväksikäytön paheksuttavuudesta on tällä hetkellä suuri. Sen vuoksi Suomen lainsäädännön täydellinen ulottaminen suomalaisen ulkomailla tekemiin yhteisessä toiminnassa tarkoitettuihin rikoksiin, mitä kaksoisrangaistavuuden vaatimuksesta poikkeaminen tarkoittaa, ei merkitse olennaista kansainvälisen oikeuden suvereenisuusperiaatteen loukkaamista. Keskeiset näitä rikoksia koskevat rangaistussäännökset ovat myös varsin hyvin tunnettuja, joten suomalaisen voidaan edellyttää pystyvän ulkomaillakin sovittamaan käyttäytymisensä niiden mukaisiksi.

Yhteisen toiminnan mukaan on varmistettava viranomaisten toimivalta, kun kysymyksessä on lapsikauppa, jonka tarkoituksena on lasten seksuaalinen hyväksikäyttö tai väärinkäyttö. Tekoja, jotka saattavat olla yhteisessä toiminnassa tarkoitettua lapsikauppaa, on vaikea rajata yksiselitteisesti, mutta tämä ei ole tarpeenkaan. Kaksoisrangaistavuuden vaatimuksesta poikkeaminen koskisi myös nimittäin yleisten rikosoikeudellisten säännösten mukaan määräytyvää osallisuutta lasten seksuaalisena hyväksikäyttönä tai väärinkäyttönä rangaistaviin rikoksiin. Yhteisessä toiminnassa tarkoitettu lapsikauppa olisi yleensä tällaista osallisuutta, joten kaksoisrangaistavuuden vaatimuksesta luopuminen koskisi osallisuuden edellytysten täyttyessä myös tällaista lapsikauppaa.

3.2. Keskeiset ehdotukset

Ehdotuksen mukaan rikoslain 1 luvun 11 §:ään lisättäisiin uusi 2 momentti. Siinä säädettäisiin, milloin Suomen kansalaisen tai täällä pysyvästi asuvan henkilön ulkomailla tekemää rikosta koskeva kaksoisrangaistavuuden vaatimus väistyy. Vaikka teosta ei ole säädetty rangaistusta tekopaikan laissa, siihen sovelletaan ehdotuksen mukaan Suomen lakia, jos sen on tehnyt Suomen kansalainen tai henkilö, joka rikoksen tekohetkellä asui tai oikeudenkäynnin alkaessa asuu pysyvästi Suomessa, ja teosta on säädetty rangaistus

― 20 luvun 3 tai 6 §:ssä tai

― epäsiveellisten julkaisujen levittämisen ehkäisemisestä annetun lain (23/1927) 1 §:ssä, jos rikoksen kohde on sukupuolisiveellisyyttä loukkaava lasta esittävä kuva tai kuvatallenne.

Mainitut 20 luvun säännökset koskevat lapseen kohdistuvaa haureutta, törkeää lapseen kohdistuvaa haureutta ja sukupuolisiveellisyyttä loukkaavaa käyttäytymistä lasta kohtaan.

Sellaisten ulkomailla tehtyjen rikosten määrä, jotka tulevat Suomen viranomaisten käsiteltäviksi, ei esityksen seurauksena todennäköisesti kasva paljon. Esityksellä ei siten ole merkittäviä taloudellisia tai organisatorisia vaikutuksia.

Esitys on valmisteltu oikeusministeriössä virkatyönä.

Edellä mainittu muun muassa seksuaaliri- koksien rikosoikeudellisen sääntelyn uudistamista koskeva hallituksen esitys 6/1997 vp on parhaillaan eduskunnan käsiteltävänä. On tarkoituksenmukaista, että tuo hallituksen esitys ja kaksoisrangaistavuuden vaatimuksesta poikkeamista tarkoittava esitys käsitellään yhtä aikaa. Esitykset ovat läheisesti toisiinsa liittyviä. Eduskuntakäsittelyssä esityksissä tarkoitetut lainmuutokset olisi sovitettava yhteen niin, että kaksoisrangaistavuuden vaatimuksesta luopuminen koskisi uudistetun lainsäädännön mukaisia seksuaalirikoksia ja pornografian rikosoikeudellista sääntelyä. Näiden hallitusten esitysten johdosta tehtävät lainmuutokset tulisi saattaa yhtä aikaa voimaan.

Nyt annettava hallituksen esitys on laadittu voimassa olevien rangaistussäännösten perusteella. Samalla on kuitenkin tarkasteltu hallituksen esityksessä 6/1997 vp ehdotettujen rangaistussäännösten soveltumista esityksessä ehdotettuun muutokseen.

1 luvun 11 §. Kaksoisrangaistavuuden vaatimus. Uudessa 2 momentissa säädettäisiin 1 momentissa säännellystä kaksoisrangaistavuuden vaatimuksesta tehtävistä poikkeuksista. Ne eivät koskisi kaikkia 1 momentissa säänneltyjä tilanteita, vaan niitä, joissa kysymyksessä on 6 §:ssä tarkoitettu suomalaisen tekemä rikos. Vaikka momentissa tarkemmin määritellystä teosta ei ole säädetty rangaistusta tekopaikan laissa, siihen sovellettaisin Suomen lakia, jos sen on tehnyt Suomen kansalainen tai 6 §:n 3 momentin 1 kohdassa tarkoitettu henkilö. Tällainen Suomen kansalaiseen rinnastettava henkilö on se, joka rikoksen tekohetkellä asui tai oikeudenkäynnin alkaessa asuu pysyvästi Suomessa. Suomen rikosoikeuden soveltamisalaa koskevan lainsäädännön uudistamisesta annetun hallituksen esityksen mukaan Suomessa pysyvästi asuvalla ulkomaalaisella tarkoitetaan sellaista ulkomaalaista, joka on asettunut Suomeen asumaan muuten kuin tilapäisesti. Näin ollen henkilöpiirin rajaus vastaa yhteisessä toiminnassa suositeltua. Sen mukaan on varmistettava viranomaisen toimivalta, kun rikoksen tekijä on asianomaisen jäsenvaltion kansalainen tai asuu vakinaisesti sen alueella.

Rikoksia, joiden suhteen kaksoisrangaistavuuden vaatimuksesta luovuttaisiin, ovat ne, joista on säädetty rangaistus

1) 20 luvun 3 tai 6 §:ssä tai

2) epäsiveellisten julkaisujen levittämisen ehkäisemisestä annetun lain 1 §:ssä, jos rikoksen kohde on sukupuolisiveellisyyttä loukkaava lasta esittävä kuva tai kuvatallenne.

Yhteisen toiminnan mukaan viranomaisten toimivalta on varmistettava, kun kysymyksessä on lasten seksuaalinen hyväksikäyttö tai seksuaalinen väärinkäyttö taikka lapsikauppa, jonka tarkoituksena on lasten seksuaalinen hyväksikäyttö tai väärinkäyttö. Tarkemmin on määritelty lapsen seksuaalinen hyväksikäyttö, jolla tarkoitetaan ensinnäkin lapsen houkuttelua tai pakottamista laittomiin seksuaalisiin tekoihin.

Voimassa olevan seksuaalirikoksia koskevan rikoslain 20 luvun säännöksissä tarkoitetuista teoista ovat lapsen houkuttelua tai pakottamista seksuaalisiin tekoihin lähinnä ne rikokset, joista on säädetty 3 ja 6 §:ssä. Nykyisen 20 luvun 3 §:n 1 momentin mukaan se, joka on sukupuoliyhteydessä neljäätoista vuotta nuoremman henkilön kanssa tai harjoittaa tämän kanssa muuta, siihen verrattavissa oleva haureutta, on tuomittava lapseen kohdistuvasta haureudesta vankeuteen enintään kuudeksi vuodeksi. Jos kuusitoista vuotta täyttänyt henkilö suorittaa 1 momentissa tarkoitetun teon neljätoista, mutta ei kuuttatoista vuotta täyttäneen henkilön kanssa, on rangaistus vankeutta enintään neljä vuotta taikka, jos asianhaarat ovat erittäin lieventävät, vankeutta enintään kaksi vuotta tai sakkoa (2 momentti). Jos 1 tai 2 momentissa tarkoitettu rikos tapahtuu erityistä raakuutta tai julmuutta osoittavalla tavalla, ja sitä on edellä mainituissa tai muissa tapauksissa, huomioon ottaen rikokseen johtaneet ja siitä ilmenevät seikat kokonaisuudessaan, pidettävä törkeänä, on rikoksentekijä tuomittava törkeästä lapseen kohdistuvasta haureudesta vankeuteen vähintään kahdeksi ja enintään kymmeneksi vuodeksi (3 momentti). Kaikkien pykälässä mainittujen rikosten yritys on rangaistava (4 momentti).

Voimassa olevassa 20 luvun 6 §:ssä puolestaan säädetään sukupuolisiveellisyyttä loukkaavasta käyttäytymisestä lasta kohtaan. Sellaisesta tuomitaan kuusitoista vuotta täyttänyt henkilö, joka koskettelee kuuttatoista vuotta nuorempaa henkilöä sukupuolisiveellisyyttä loukkaavalla tavalla tai käyttäytyy tätä kohtaan muuten sukupuolisiveellisyyttä loukkaavasti. Rangaistus on vankeutta enintään kaksi vuotta tai sakkoa.

Näiden säännösten lisäksi nykyisessä 20 luvussa säädetään eräistä muistakin rikoksista, jotka koskevat lapsia ja nuoria. Lapsen viettelemisestä haureuteen säädetään 20 luvun 4 §:ssä. Säännös on kuitenkin käytännölliseltä merkitykseltään vähäinen, eikä hallituksen esityksessä 6/1997 vp enää ole ehdotettukaan vastaavanlaista säännöstä. Voimassa olevassa 20 luvun 5 §:n 1 momentissa säädetään rangaistavaksi, jos joku on asemaansa hyväksikäyttäen sukupuoliyhteydessä kuusitoista, mutta ei kahdeksaatoista vuotta täyttäneen henkilön kanssa tai harjoittaa tämän kanssa muuta, sukupuoliyhteyteen verrattavissa olevaa haureutta. Pykälän 2 momentissa säädetään samaa sukupuolta olevien välistä haureutta koskevista ikärajoista. Tämä sääntely koskee osaksi täysi-ikäisiäkin, 18―20-vuotiaita. Seksuaalirikoksia koskevassa hallituksen esityksessä ei esitetä enää säädettäväksi erityisiä suojaikärajoja samaa sukupuolta olevien välisiä suhteita varten. Nykyiset 20 luvun 4 ja 5 § siis sisältävät osaksi nykyisen käsityksen mukaan vanhentuneina pidettäviä säännöksiä. Kun kaksoisrangaistavuuden vaatimuksesta poikkeaminen lisäksi rajattaisiin keskeisiin rikostyyppeihin, ei poikkeamista ehdoteta ulotettavaksi koskemaan 20 luvun 4 tai 5 §:n säännöksiä.

Hallituksen esityksessä 6/1997 vp tarkoitettuja säännöksiä, jotka koskisivat yhteisessä toiminnassa tarkoitettua lapsen houkuttelua tai pakottamista laittomiin seksuaalisiin tekoihin, ovat lähinnä ehdotetut 20 luvun 6 ja 7 §:n säännökset. Ehdotettu 20 luvun 6 § koskee lapsen seksuaalista hyväksikäyttöä. Siitä tuomittaisiin se, joka on sukupuoliyhteydessä viittätoista vuotta nuoremman henkilön kanssa taikka koskettelemalla tai muulla tavoin tekee viittätoista vuotta nuoremmalle henkilölle seksuaalisen teon, joka on omiaan vahingoittamaan hänen kehitystään, tai saa hänet ryhtymään sellaiseen tekoon. Lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä tuomittaisiin myös se, joka menettelee mainitulla tavalla viisitoista mutta ei kahdeksantoista vuotta täyttäneen lapsen kanssa, jos tekijä on lapsen vanhempi tai vanhempaan rinnastettavassa asemassa lapseen nähden sekä asuu lapsen kanssa samassa taloudessa. Ehdotetussa 20 luvun 7 §:ssä säädettäisiin törkeästä lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä. Ikärajat olisivat samat kuin ehdotetussa 6 §:ssä. Molempien rikosten yritys olisi rangaistava.

Yhteisen toiminnan mukaan viranomaisten toimivalta on varmistettava myös, kun kysymyksessä on lapsen hyväksikäyttö prostituutiossa tai muun laittoman seksuaalisen toiminnan harjoittamisessa. Esityksessä ei ehdoteta kaksoisrangaistavuuden vaatimuksesta luovuttavaksi minkään sellaisen rikoksen suhteen, joka suoranaisesti koskisi lapsen tällaista hyväksikäyttöä. Voimassa olevista rangaistussäännöksistä lähinnä tulisi kysymykseen paritus (20 luvun 8 §). Se koskee kuitenkin kaikenlaista paritusta, eikä erityisesti lasten parittamista. Paritusta koskevasta kaksoisrangaistavuuden vaatimuksesta luopuminen ei ole tarpeen, vaikka parituksen kohde olisi lapsikin. Tällaista tekoa voitaisiin nimittäin pitää osallisuutena lapseen kohdistuvaan haureuteen, joten kaksoisrangaistavuuden vaatimuksesta luopuminen toteutuisi tällä perusteella.

Hallituksen esityksessä 6/1997 vp ehdotetaan seksuaalipalvelujen ostamista nuorelta rangaistavaksi teoksi (ehdotettu 20 luvun 8 §). Siihen syyllistyisi se, joka lupaamalla tai antamalla korvauksen saa kahdeksaatoista vuotta nuoremman henkilön ryhtymään sukupuoliyhteyteen tai muuhun seksuaaliseen tekoon. Myös yritys olisi rangaistava. Suojaikäraja tällaisissa seksuaalisuhteissa ulotettaisiin siis kaikkiin alaikäisiin. Yhteisen toiminnan tavoitteen kannalta olisi perusteltua, että hallituksen esityksiä eduskuntakäsittelyssä yhteen sovitettaessa seksuaalipalvelujen ostaminen nuorelta sisällytettäisiin niihin, joiden osalta kaksoisrangaistavuuden vaatimuksesta luovutaan.

Yhteisen toiminnan mukaan on varmistettava viranomaisen toimivalta myös, kun kysymyksessä on lasten hyväksikäyttö pornografisissa esityksissä ja aineistoissa, mukaan luettuna tällaisen aineiston tuottaminen, myynti ja levittäminen tai muu kaupankäynti tällaisella aineistolla. Kyseisen aineiston hallussapitoa ulkomailla suositus viranomaisten toimivallan varmistamisesta ei kuitenkaan koske.

Pornografian rikosoikeudellista sääntelyä koskee tällä hetkellä epäsiveellisten julkaisujen levittämisen ehkäisemisestä annettu laki. Sen 1 §:n mukaan rangaistaan sitä, joka julkisesti tai julkisuutta karttaen pitää kaupan tahi myy tai muuten levittää taikka sellaiseen paikkaan, johon yleisöllä on pääsy, panee näkyviin painotuotteen, kirjoituksen, kuvallisen esityksen tai muun tuotteen, joka loukkaa sukupuolikuria tai säädyllisyyttä, taikka levittämistä tai näkyvillepanoa varten valmistaa tai siinä tarkoituksessa pitää hallussaan sellaisen tuotteen tai ilmoittaa, miten sellainen on saatavissa. Säännös koskee kaikenlaista pornografiaa. Ehdotuksen mukaan kaksoisrangaistavuuden vaatimuksesta luopuminen rajattaisiin mainitussa 1 §:ssä tarkoitettuihin tapauksiin, joissa rikoksen kohde on sukupuolisiveellisyyttä loukkaava lasta esittävä kuva tai kuvatallenne.

Yhteisessä toiminnassa ei puhuta pelkästään kuvista ja kuvatallenteista, vaan laajemmin pornografisista esityksistä ja aineistoista. Lasten hyväksikäyttöä pornografisissa esityksissä ei ole voimassa olevassa rikoslaissa suoranaisesti säännelty. Lähinnä kysymykseen voisivat tulla osallisuutta lapseen kohdistuvaan haureuteen koskevat rangaistussäännökset. Hallituksen esityksessä 6/1997 vp ehdotettu säännös seksuaalipalvelujen ostamisesta nuorelta (20 luvun 8 §) koskisi tällaisiakin tekoja. Lisäksi soveltuisivat lapsen seksuaalista hyväksikäyttöä koskevat säännökset, mikäli kysymys olisi osallisuudesta tällaiseen tekoon.

"Aineistojen" rajaaminen ehdotetulla tavalla kuviin ja kuvatallenteisiin on johdonmukaista sen kanssa, että hallituksen esityksessä 6/1997 vp ehdotettu säännös sukupuolisiveellisyyttä loukkaavan kuvan levittämisestä koskee vain kuvia tai kuvatallenteita. Kuvilla ja kuvatallenteilla tarkoitetaan samaa kuin tuossa esityksessä.

Hallituksen esityksen 6/1997 vp mukaan rangaistaisiin sukupuolisiveellisyyttä loukkaavan kuvan levittämisestä sitä, joka pitää kaupan tai vuokrattavana tai levittää taikka siinä tarkoituksessa valmistaa tai tuo maahan kuvia tai kuvatallenteita, joissa sukupuolisiveellisyyttä loukkaavasti esitetään lasta tai väkivaltaa taikka eläimeen sekaantumista (17 luvun 19 §). Tuon säännöksen mukaiset teot tulisi esitysten eduskuntakäsittelyssä saattaa kaksoisrangaistavuuden vaatimuksesta poikkeamisen piiriin ainakin siltä osin kuin kysymys on lapsipornografiasta.

Hallituksen esityksen 6/1997 vp mukaan rangaistavaksi tulisi myös lapsipornografian hallussapito, joka omaan käyttöön tapahtuvana ei ole nykyisin rangaistavaa. Ehdotetun 17 luvun 20 §:n mukaan se, joka oikeudettomasti pitää hallussaan valokuvaa, videonauhaa, elokuvaa tai muuta todellisuuspohjaista kuvatallennetta, jossa esitetään lasta sukupuoliyhteydessä tai siihen rinnastettavassa seksuaalisessa kanssakäymisessä taikka muulla sukupuolisiveellisyyttä ilmeisen loukkaavalla tavalla, on tuomittava sukupuolisiveellisyyttä loukkaavan lasta esittävän kuvan hallussapidosta.

Yhteinen toiminta ei edellytä, että kaksoisrangaistavuuden vaatimuksesta luovuttaisiin lapsipornografian hallussapidon suhteen. Toisaalta yhteinen toiminta ei aseta esteitäkään tälle luopumiselle. Olisi johdonmukaista luopua kaksoisrangaistavuuden vaatimuksesta niin lapsipornografian levittämisen kuin sen hallussapidonkin osalta. Tämä on ratkaistava hallituksen esityksen 6/1997 vp ja tämän esityksen käsittelyä yhteen sovitettaessa.

Voimassa olevan 1 luvun 11 §:n 1 momentissa säädetään, että vieraan valtion alueella tehdystä rikoksesta ei, kun Suomen lain soveltaminen tekoon perustuu 5, 6 ja 8 §:ään, saa Suomessa tuomita ankarampaa rangaistusta kuin siitä tekopaikan laissa säädetään. Vastaavaa periaatetta ei ehdoteta koskemaan 2 momentissa tarkoitettuja tekoja. Kun niiden suhteen ei edellytetä kaksoisrangaistavuutta, ei vertailu tekopaikan lakiin mahdollisesti sisältyviin enimmäisrangaistuksiin ole tarpeen.

Laki ehdotetaan tulevaksi voimaan samanaikaisesti hallituksen esityksessä 6/1997 vp ehdotettujen lainmuutosten kanssa.

Edellä esitetyn perusteella annetaan Eduskunnan hyväksyttäväksi seuraava lakiehdotus: