Esityksessä ehdotetaan säädettäväksi laki yksityisyyden suojasta televiestinnässä ja teletoiminnan tietoturvasta. Lailla edistettäisiin telepalveluiden käyttäjien luottamusta televiestintään parantamalla yksityisyyden suojaa televiestinnässä. Lisäksi parannettaisiin yleisen teletoiminnan tietoturvaa ja siten edistettäisiin sähköistä kaupankäyntiä ja sähköistä asiointia. Lisäksi ehdotetaan muutettaviksi telemarkkinalakia, rikoslakia ja telehallinnosta annettua lakia. Ehdotetuilla laeilla saatettaisiin Suomen lainsäädäntö vastaamaan Euroopan yhteisöjen televiestinnän tietosuojaa koskevia säännöksiä.

Ehdotetut lait koskisivat perinteisten telepalveluiden ohella myös sähköpostia ja muuta televiestintää Internetin välityksellä. Ehdotuksen mukaan kaikenlainen televiestintä olisi luottamuksellista. Esimerkiksi sähköposti tulisi kiistatta viestintäsalaisuuden piiriin. Rangaistavaksi tulisi sellaisen televiestin hyväksikäyttäminen, jota ei ollut tarkoitettu kyseiselle henkilölle vastaanotettavaksi. Telepalveluiden käyttäjällä olisi oikeus suojata viestinsä haluamallaan tavalla teknisten mahdollisuuksien puitteissa. Teleyritysten velvollisuus olisi huolehtia teletoimintansa tietoturvasta. Teleyritysten olisi tiedotettava telepalveluidensa turvallisuuteen kohdistuvista erityisistä riskeistä.

Teleyritysten henkilöstön erityinen vaitiolovelvollisuus viestinnän sisällöstä laajenisi myös muiden kuin telemarkkinalain soveltamisalaan kuuluvien teleyritysten henkilöstöön, esimerkiksi Internet-palveluita tarjoavien yritysten työntekijöihin.

Teleyritysten oikeutta käsitellä televiestinnässä syntyneitä tunnistamistietoja rajoitettaisiin. Laissa säädettäisiin, mitä tunnistamistietoja teleyritykset voivat käsitellä ja missä tarkoituksessa sekä millä edellytyksillä niitä voi luovuttaa toisille teleyrityksille. Esimerkiksi profiilien laatiminen tilausvideopalvelun tai Internetin käyttäjistä tulisi rajoitusten piiriin.

Säännökset, jotka koskevat tilaajan oikeutta eriteltyyn telelaskuun, siirrettäisiin asetustasolta lakiin samalla kun tätä oikeutta laajennettaisiin. Niiden liittymien numerot, joihin otetuista yhteyksistä telelasku muodostuu, pitäisi pyydettäessä ilmaista siten, että kolme viimeistä numeroa on peitetty. Lisämaksulliset palvelunumerot voisi ilmaista telelaskussa aina kokonaan, samoin kaikki numerot, milloin telelasku on vähintään kaksinkertainen edelliseen telelaskuun verraten. Lisäksi luonnollinen henkilö saisi kirjallisesti sitä erikseen pyydettyään telelaskunsa täydellisesti eriteltynä.

Jokaisella käyttäjällä olisi oikeus estää vastaanottajan telepäätelaitteessa näkyvä kutsuvan yhteyden tunnistus. Vastaavasti vastaanottajan tulisi voida maksutta estää kutsuvan yhteyden tunnistus ja sellaisten yhteyksien vastaanotto, joista kutsuvan yhteyden tunnistus on poistettu.

Ehdotukseen sisältyy säännöksiä puhelinluetteloista ja muista tilaajaluetteloista. Jokaisella olisi oikeus vaatia henkilötietojensa poistamista luetteloista, kieltää tietojensa käyttö suoramarkkinointiin ja vaatia, että hänen osoitteestaan julkaistaan vain osa tai että hänen sukupuolensa ei käy esitetyistä tiedoista ilmi.

Televiestinnän koneellista käyttöä suoramarkkinointiin rajoitettaisiin. Säännökset kieltäisivät muun muassa ilman ihmistyöpanosta toimivien automaattisten järjestelmien ja faksin käytön kuluttajille suuntautuvaan suoramarkkinointiin ilman kuluttajan suostumusta. Oikeushenkilöt voisivat ilmoittautua suoramarkkinoinnista kieltäytyvien listalle. Tilaajat voisivat kieltää myös muunlaisen televiestinnän avulla harjoitetun suoramarkkinoinnin.

Telemarkkinalakia muutettaisiin siten, teleyrityksellä olisi velvollisuus varustaa televerkkonsa niin, että poliisi voisi nykyistä tehokkaammin käyttää pakkokeinolain mukaisia oikeuksiaan telekuunteluun ja televalvontaan. Poliisi maksaisi tarvittavista toimenpiteistä, ohjelmistoista ja laitteista liikenneministeriön vahvistamat maksut.

Teleyritysten velvollisuudeksi tulisi huolehtia siitä, että käyttäjien saatavilla on yhtenäinen, koko maan kattava tilaajaluettelopalvelu. Teleyritysten olisi myös luovutettava asiakastietojaan niiden edelleen julkaisemista varten.

Ehdotetut lait ovat tarkoitetut tulemaan voimaan noin kolmen kuukauden kuluttua niiden antamisesta. Henkilötietojen käsittelystä ja yksityisyyden suojasta televiestinnän alalla annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin edellyttämät kansalliset säädökset on saatettava voimaan viimeistään 24 päivänä lokakuuta 1998.

Telepalveluiden käyttö on viime vuosina lisääntynyt voimakkaasti ja tarjotut palvelut ovat monipuolistuneet. Televerkkojen digitalisointi, Internetin käyttö ja lisääntynyt matkaviestintä ovat avanneet käyttäjille uusia tietoyhteiskunnan palveluita ja sovelluksia, joiden arvioidaan yhä kehittyvän ja lisääntyvän. Suomessa tarjotut telepalvelut ovat tekniseltä tasoltaan ja laadultaan korkeita, palveluita käytetään paljon ja ne ovat kustannuksiltaan kohtuullisia. Tätä kehitystä on tukenut telelainsäädäntö, jolla on vuodesta 1987 luotu telemarkkinoiden avoin, kilpailtu ja innovatiivinen toimintaympäristö. Uusien viestintämuotojen toimintaperiaatteet ja tekniset ominaisuudet edellyttävät kuitenkin lainsäädännön jatkuvaa kehittämistä.

Useat käyttäjät ovat olleet huolestuneita avoimissa tietoverkoissa välitetyn televiestinnän luottamuksellisuudesta ja siitä, että digitaalinen tekniikka tekee mahdolliseksi käyttäjien yksityisyyttä vaarantavan tunnistamistietojen käsittelyn. Yleinen luottamuksen puute hidastaa palveluiden käyttöönottoa ja siten myös sähköisen kaupankäynnin ja sähköisen asioinnin kehitystä ja lisääntymistä. Vaikka televiestinnän luottamuksellisuutta ja tietoturvaa edistävien ratkaisujen kehittäminen on ensisijaisesti teleyritysten ja muun elinkeinoelämän tehtävä, julkishallinnon on omalla toiminnallaan pyrittävä turvaamaan käyttäjien edut ja näin edistämään tietoyhteiskunnan uusien viestintäpalvelujen laajamittaista hyödyntämistä. Yksityisen sektorin teknisiä ratkaisuja tukevalla lainsäädännöllä voidaan edistää tietoyhteiskunnan kehittymistä ja poistaa sähköisen kaupankäynnin ja asioinnin esteitä.

Vaikka yleinen tietosuojalainsäädäntö koskee myös telepalveluita, monet niiden erityisominaisuudet tekevät televiestinnän tietosuojan erityissääntelyn tarpeelliseksi. Myös Euroopan yhteisöissä (EY) on ollut vireillä jo lähes vuosikymmenen ajan erityinen teletoiminnan tietosuojaa koskeva lainsäädäntö, joka sisältää myös tietoturvan perussäännökset: henkilötietojen käsittelystä ja yksityisyyden suojasta televiestinnän alalla annetu Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivi 97/66/EY.

2.1. Lainsäädäntö ja käytäntö

Televiestinnän luottamuksellisuus

Viestinnän luottamuksellisuus on hallitusmuodon 8 §:n nojalla kansalaiselle kuuluva perusoikeus. Kyseisen säännöksen mukaan kirjeen, puhelun ja muun luottamuksellisen viestin salaisuus on loukkaamaton. Rikoslain (39/1889) 38 luvun 3 ja 4 §:ssä säädetään viestintäsalaisuuden loukkaus rangaistavaksi teoksi. Rikoslain 38 luvun 3 §:ssä säädetään viestintäsalaisuuden loukkauksesta. Pykälässä säädetään rangaistus sille, joka oikeudettomasti avaa toiselle osoitetun kirjeen tai muun suljetun viestin taikka suojauksen murtaen hankkii tiedon sähköisesti tai muulla vastaavalla teknisellä keinolla tallennetusta, ulkopuoliselta suojatusta viestistä tai hankkii tiedon televerkossa välitettävänä olevan puhelun, sähkeen, tekstin-, kuvan- tai datasiirron taikka muun vastaavan televiestin sisällöstä taikka tällaisen viestin lähettämisestä tai vastaanottamisesta. Tämä rikoslain kokonaisuudistuksen toisessa vaiheessa uudistettu säännös on kyseisen hallituksen esityksen perusteluiden mukaan tarkoitettu suojaamaan myös elektronista postia. Julkisuudessakin on väitelty siitä, onko sähköposti hallitusmuodossa tarkoitettu luottamuksellinen viesti. Myös rikoslain säännöksen tulkinnanvaraisuutta on arvioitu sen suhteen, onko avoimissa tietoverkoissa kuten Internetissä välitettävä sähköpostiviesti sellainen suljettu tai ulkopuoliselta suojattu viesti, jota säännöksessä tarkoitetaan. Syynä saattaa olla, että rikoslain kokonaisuudistusta valmisteltaessa yleisimmin käytössä ollut sähköpostistandardi perustui X.400-tekniikkaan, jonka ominaisuuksiin kuuluu nykyisin yleisesti käytettyjä Internetin sähköpostistandardeja parempi turvataso. Epätietoisuus sähköpostin asemasta ja toisaalta myös Internetin kaltaisten avointen tietoverkkojen vaatimaton turvataso ovat johtaneet siihen, että kaikki käyttäjät eivät halua käyttää sähköpostia henkilökohtaisten tietojen välittämiseen.

Sähköpostin luottamuksellisuutta on yleensä pyritty parantamaan erilaisilla viestien suojaustekniikoilla. Niiden käyttöä ei ole Suomessa rajoitettu, toisin kuin esimerkiksi Ranskassa. Rajoituksilla on pyritty turvaamaan viranomaisten mahdollisuus kaikissa oloissa valvoa televiestintää. Suomessa markkinoilla on ollut saatavilla jo jonkin aikaa vahvoihinkin salausalgoritmeihin perustuvia ohjelmistoja. Niiden laajamittaista käyttöönottoa on hidastanut järjestelmien ja niiden käytön monimutkaisuus.

Uusien viestintämuotojen käyttö on yleistynyt nopeasti. Käyttäjille tarjotaan mahdollisuus käyttää tavallisia puhelinpalveluja avointen tietoverkkojen varaan kehitetyillä ohjelmilla. EY:n komissio julkaisi Euroopan yhteisöjen virallisessa lehdessä 10 päivänä tammikuuta 1998 tiedonannon 98/C 6/04, jonka mukaan Internetin kautta tapahtuvaa puheensiirtoa ei voida vielä toistaiseksi pitää puhelintoimintana kilpailusta telepalvelumarkkinoilla annetun komission direktiivin 90/388/ETY mukaisessa merkityksessä. Direktiivin määritelmän mukaisesti puhelintoiminnan on oltava kaupallista toimintaa, sen on oltava yleiseen käyttöön tarkoitettu ja sen on kuljettava kiinteän puhelinverkon yleisten kytkentäisten liitäntäpisteiden välillä. Lisäksi siihen on sisällyttävä puheen suora siirto ja kytkentä reaaliajassa. Komissio kuitenkin toteaa, että tilannetta on jatkuvasti tarkkailtava tekniikan ja markkinoiden kehityksen perusteella. Internetin välityksellä toteutetun puheensiirron tekninen kehitys, vaikkakaan se ei vielä yllä tavallisen puhelintoiminnan tasolle, on ollut vaikuttava. On mahdotonta arvioida tarkkaan, millä aikataululla siitä tulee kiinteässä puhelinverkossa tarjottujen puheensiirtopalvelujen todellinen kilpailija. Myös muut uudet viestintämuodot, kuten irc-kanavilla (Internet relay chat, tekstimuodossa toimivat Internetin reaaliaikaiset keskustelufoorumit) käytävät keskustelut, videoneuvottelut ja digitalisoidun televisio- ja radiotoiminnan oheen mahdollisesti rakennettavat vuorovaikutteiset viestintämahdollisuudet lisäävät huomattavasti tulevaisuuden televiestinnän ulottuvuuksia. Käyttäjän oikeusturvan vuoksi on tärkeätä, että televiestinnän muodosta riippumatta välitetty tai välitettävänä oleva televiesti saa yksiselitteisesti luottamuksellisen viestin suojan, jos sitä ei ole tarkoitettu yleisesti vastaanotettavaksi.

Teletoiminnan tietoturva

Suomessa ei ole voimassa erityisiä teletoiminnan tietoturvaa koskevia säännöksiä. Liikenneministeriön valmiusohjeessa 4/95 annetaan teleyrityksille poikkeustilan toimintaa ja valmistelemista koskevat ohjeet. Telehallintokeskus on julkaissut työryhmäraportin (THK:n julkaisuja 3/1997) televerkkojen tietoturvallisuudesta. Kyseessä ovat kuitenkin vain ohjeet, joilla ei ole oikeudellista sitovuutta. Silti televerkkojen rakenteellisissa ominaisuuksissa on kaupalliselta pohjalta syntyneitä tietoturvaa edistäviä ratkaisuja. Niin ollen ainakin kiinteän puhelinverkon turvataso on suhteellisen korkea, eikä siinä välitettyjä viestejä ole mahdollista kuunnella ilman erityisiä teknisiä välineitä ja korkeaa teknistä asiantuntemusta. Täysin aukoton järjestelmä ei kuitenkaan ole, eikä sitä sellaiseksi kohtuullisin kustannuksin ole todennäköisesti mahdollista saadakaan.

Digitaalisissa matkaviestinverkoissa televiesti välitetään salatussa muodossa päätelaitteen ja tukiaseman välillä. Tukiaseman ja vastaanottavan käyttäjän välillä televiesti välittyy suojaamattomassa muodossa. Ilmassa kulkevan televiestin sieppaaminen on mahdollista tietyillä taajuuksilla toimivien radiovastaanottimien, niin sanottujen skannerien, avulla. Digitaalisessa matkaviestinverkossa käytetty suojataso on mielletty riittäväksi. Sen lähes reaaliaikaiseen purkamiseen tarvittavia laitteistoja ja ohjelmia ei ole yleisesti saatavilla. Tämän vuoksi näissä verkoissa tietoturvan taso on oleellisesti parempi kuin analogisessa NMT-verkossa.

Avoimissa tietoverkoissa tietoturvan taso on heikompi. Niissä välitetty viesti saattaa kulkea kymmenien palvelimien kautta. Näiden tietoturvaratkaisuista käyttäjällä ei välttämättä ole edes tietoa. Lisäksi uuden palvelimen liittäminen Internetiin on nopeaa ja helppoa, ja palvelimien tunnistamisessa käytettyjä osoitehakemistoja ja juuripalvelimia on joutunut tietomurron kohteeksi. Joissakin tapauksissa tulevia viestejä on ohjattu muualle kuin mihin ne oli tarkoitettu. Käyttäjät eivät aina edes huomaa viestivänsä jonkun muun kanssa kuin on ollut heidän tarkoituksensa. Toisaalta Internetin selkeästi rajat ylittävän luonteen takia ei ole mahdollista yhden maan tai edes kaikkien Euroopan unionin jäsenvaltioiden kansallisella lainsäädännöllä luoda luotettavaa infrastruktuuria tällaiselle hajautetulle verkolle. Kansallisella lainsäädännöllä on kuitenkin mahdollista parantaa myös tällaisen viestinnän luottamuksellisuutta.

Televiestinnän yhteiskunnallisen merkityksen kasvaessa ja televiestinnässä käytettyjen tekniikoiden monipuolistuessa yhteiskunta ja käyttäjät ovat yhä haavoittuvampia sille, että turvallista televiestintää ei voida taata. Tämän takia on tarkoituksenmukaista seurata viestintämuotojen teknistä kehitystä ja niiden käytössä ilmeneviä mahdollisia uhkia sekä tarvittaessa puuttua niihin riittävän vähimmäisturvatason aikaansaamiseksi.

Valtionhallinnon tietoturvallisuuden johtoryhmä on ollut aktiivinen yleisissä tietoturva-asioissa. Se on antanut valtionhallinnolle suunnatun suosituksen sähköpostin ja lokitiedoston käsittelystä sekä Internetin käytöstä ja tietoturvallisuudesta. Suositukset on tarkoitettu julkiselle sektorille ja ne ovat luonteeltaan vain ohjeellisia.

Telelaskujen erittely

Televiestinnän tietosuojaa koskeva erityissäännös sisältyy telemarkkinalain (396/1997) 50 §:ään, jossa säädetään muun muassa teleyritysten palveluksessa olevien henkilöiden vaitiolovelvollisuudesta. Saman säännöksen mukaan on järjestetty teleyrityksen oikeus antaa eriteltyjä telelaskuja. Erittelystä on annettu tarkemmat säännökset telemarkkina-asetuksella (424/1997). Sen mukaan teleyritys saa luovuttaa tunnistamistietoina tilaajan teleyhteyttä varten valitseman numerosarjan telelaskun maksamiseen velvolliselle siten, että vastaanottavan liittymänumeron neljää viimeistä numeroa ei ilmaista. Teleyritys voi lisäksi ilmaista liittymänumeron kokonaan, milloin liittymässä tarjotaan palvelua, josta perittävä maksu sisältyy telelaskuun, sekä kaikki liittymänumerot siten, että kahta viimeistä numeroa ei ilmaista, jos telelaskussa teleyhteyksistä veloitettu määrä on yli kaksinkertainen edellisen vastaavan laskutuskauden laskuun verrattuna. Teleyritys voi antaa telelaskun maksamiseen velvolliselle muita kuin edellä mainittuja laskun määräytymiseen liittyviä tietoja, jollei ole ilmeistä, että ne johtavat jonkun muun kuin telelaskun maksajan puhelinsalaisuuden loukkaamiseen.

Telelaskujen erittelystä on yleisemmällä tasolla säännös telepalvelujen toimitusehtojen yleisistä perusteista annetun liikenneministeriön päätöksen (478/1997) 17 §:ssä. Siinä säädetään teleyrityksen velvollisuudesta maksutta ja, milloin lasku on yli 150 markkaa, ilman pyyntöä eritellä liittymän käytöstä aiheutuva lasku. Laskusta on vaikeudetta käytävä ilmi erikseen ryhmiteltyinä paikallispuhelut, kaukopuhelut, kansainväliset puhelut ja matkaviestimiin otetut puhelut ja edellä mainituista puheluista perityt verkkokorvaukset. Nämä erät on edelleen eriteltävä telepalvelun tuottaneiden teleyritysten mukaan. Lisäksi siitä tulee ilmetä perusmaksut ja muut kuin telepalvelut. Eritellyssä laskussa ei saa näkyä soittajalle ilmaisia puheluita. Käyttäjällä on myös oikeus pyynnöstä saada erittelemätön lasku.

Yksityisyyden suojaa henkilötietojen käsittelyssä koskevat säännökset

Henkilörekisterilaki (471/1987) koskee myös televiestinnän tietosuojaa. Perinteisten telepalveluiden tietosuoja on käytännössä voitu toteuttaa varsin hyvin ilman säädetyn lain tukeakin. Sitä ei kuitenkaan voi pitää oikeudellisesti tyydyttävänä, koska yksityisyyden suoja kuuluu hallitusmuodossa tarkoitettuihin kansalaisen perusoikeuksiin, joita koskevat perussäännökset tulee antaa lain tasolla.

Telepalveluiden käytössä on tullut esiin myös yksityisyyden suojan piiriin kuuluvia ongelmia, joiden ratkaisemiseksi lainsäädäntö on tarpeen. Tällaisena voi pitää esimerkiksi sitä, että telepalveluita voidaan rajoituksetta käyttää suoramarkkinointiin silloinkin, kun sitä voi pitää käyttäjän kannalta haitallisena tai ainakin arveluttavana. Automaattisilla soitto- tai telefaksilaitteilla voidaan lähettää suoramarkkinointia sisältäviä viestejä käyttäjille, joille voi aiheutua tästä kustannuksia ja joka tapauksessa haittaa. Telemaksujen määräytymisperusteista riippuen vastaanottava käyttäjä joutuu jopa maksamaan telemaksuja (esimerkiksi matkapuhelimen vastaanottomaksu ulkomailla) tällaisesta suoramarkkinoinnista. Jos suoramarkkinointia harjoitetaan telekopiolaitteilla, vastaanottaja maksaa kopiopaperin, minkä lisäksi kopiolaitetta ei voi vastaanoton aikana käyttää muihin tarkoituksiin.

Erityisen ongelman on aiheuttanut suoramarkkinointi sähköpostin avulla (ns. spam). Suoramarkkinointi sähköpostitse on varsin edullista markkinoijalle. Se tekee mahdolliseksi lähettää tuhansia viestejä samanaikaisesti hyvin yksinkertaisella tavalla ja nopeasti. Laajamittaisena se aiheuttaa vastaanottajalle haittaa ja häiritsee sekä televerkon että sähköpostin käyttöä muihin palveluihin.

Kuluttajansuojalain (38/1978) 2 luvun 10 §:n mukaan markkinoinnin lainmukaisuutta kuluttajansuojan kannalta valvoo kuluttaja-asiamies. Kuluttaja-asiamiehestä annetun lain (40/1978) 6 §:n mukaan kuluttaja-asiamiehen on, jos hän havaitsee elinkeinonharjoittajan ryhtyneen lainvastaiseen toimenpiteeseen, pyrittävä saamaan elinkeinonharjoittaja vapaaehtoisesti luopumaan siitä. Tarvittaessa kuluttaja-asiamiehen on ryhdyttävä asian edellyttämiin pakkotoimiin tai saatettava asia markkinatuomioistuimen käsiteltäväksi.

Telekuuntelu ja televalvonta

Telekuuntelusta ja televalvonnasta säädetään pakkokeinolain (450/1987) 5 a luvussa. Telekuuntelulla tarkoitetaan yleisen tai muun telemarkkinalain soveltamisalaan kuuluvan televerkon kautta liittymään tulevan tai siitä lähtevän viestin kuuntelua tai tallentamista viestin sisällön selvittämiseksi. Televalvonnalla tarkoitetaan salassapidettävien tunnistamistietojen hankkimista televiesteistä, jotka on lähetetty edellä mainittuun televerkkoon kytketystä liittymästä tai vastaanotettu tällaiseen liittymään, sekä tällaisen liittymän tilapäistä sulkemista. Telekuuntelun mahdollistavat rikokset on lueteltu tyhjentävästi pakkokeinolaissa. Kyseessä ovat vakavat rikokset, kuten esimerkiksi valtiopetos, tappo, törkeä ryöstö, törkeä huumausainerikos ja tällaisten rikosten rangaistava yritys. Rikoksen esitutkintaa toimittavalle viranomaiselle voidaan antaa lupa kuunnella ja tallentaa epäillyn televiestintää, jos kuuntelulla saatavilla tiedoilla voidaan olettaa olevan erittäin tärkeä merkitys rikoksen selvittämiselle. Käytännössä telekuuntelu on nykyään suoritettava tapauskohtaisesti erikseen. Esitutkintaviranomaiselle voidaan antaa lupa televalvontaan, kun on syytä epäillä jotakuta rikoksesta, josta ei ole säädetty lievempää rangaistusta kuin neljä kuukautta vankeutta, automaattisen tietojenkäsittelyjärjestelmään kohdistuneesta rikoksesta, joka on tehty telepäätelaitetta käyttäen, tai huumausainerikoksesta tai näiden rikosten rangaistavasta yrityksestä.

Yhteyksien siirrot ja tunnistukset

Teleyritykset ovat tarjonneet yhteyksien siirtoja, tunnistuksia ja niihin läheisesti liittyviä palveluita tähän mennessä puhtaasti kaupalliselta pohjalta. Yleisesti käytössä olevat älyverkkopalveluihin perustuvat yhteyksien siirrot ovat puhelinverkossa välitön kutsunsiirto, kutsunsiirrot silloin, kun liittymä on varattu, liittymään ei vastata tai matkaviestin on suljettu tai kuuluvuusalueen ulkopuolella. Älyverkon avulla toteutetaan myös suuri osa puhelinverkon yhteyksien tunnistuksista. Digitaalisissa matkaviestimissä kutsuvan yhteyden tunnistus on lähes vakiotoiminne, ja sen poistaminen on yleensä mahdollista. Sen sijaan sellaisten puhelujen vastaanottoa ei vielä verkkotasolla ole pystynyt estämään, joista kutsuvan yhteyden tunnistus on poistettu. Verkkotasolla ei nykyisin myöskään tarjota kytketyn yhteyden tunnistusta eikä mahdollisuutta sen poistamiseen. Käyttäjällä ei ole yleisesti tarjolla mahdollisuutta poistaa kolmansien osapuolien hänen liittymäänsä tekemiä yhteyden siirtoja.

Tietoverkoissa tapahtuva sähköpostiviestintä on useimmilla ohjelmistosovelluksilla mahdollista ohjata edelleen toiseen sähköpostiosoitteeseen.

2.2. Euroopan yhteisöjen lainsäädäntö

Yleinen tietosuojadirektiivi

Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivi yksilöiden suojelusta henkilötietojen käsittelyssä ja näiden tietojen vapaasta liikkuvuudesta 95/46/EY, jäljempänä yleinen tietosuojadirektiivi, annettiin 24 päivänä lokakuuta 1995. Sen tavoitteena on turvata yksilöiden perusoikeudet ja yksityisyys henkilötietojen käsittelyssä. Direktiivillä pyritään turvaamaan henkilötietojen vapaa liikkuvuus Euroopan unionin (EU) jäsenvaltioiden välillä, mutta asetetaan edellytykseksi henkilötietojen luovuttamiselle kolmansiin maihin vastaanottavien maiden tietty tietosuojataso. Yleisen tietosuojadirektiivin täytäntöönpanoa Suomessa on valmistellut oikeusministeriön asettama henkilötietotoimikunta (komitean mietintö 1997:9). Oikeusministeriössä on valmisteilla luonnos hallituksen esitykseksi henkilötietolaiksi. Henkilötietolailla korvattaisiin nykyinen henkilörekisterilaki.

Televiestinnän tietosuojadirektiivi

Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivi henkilötietojen käsittelystä ja yksityisyyden suojasta televiestinnän alalla 97/66/EY, jäljempänä televiestinnän tietosuojadirektiivi, on annettu 15 päivänä joulukuuta 1997. Televiestinnän tietosuojadirektiivillä täsmennetään ja täydennetään yleistä tietosuojadirektiiviä telealan osalta. Direktiiviä valmisteltiin yhteisötasolla lähes vuosikymmenen ajan. Telealan nopean kehityksen vuoksi osa direktiivin käsitteistä ja erityisesti joidenkin säännösten soveltamisala on jo nyt vanhentunutta ja voidaan siksi tulkita usealla eri tavalla. Valmistelun hitaudesta suhteessa tekniseen kehitykseen voidaan esimerkinomaisesti mainita, että juuri ennen direktiivin hyväksymistä sen alkuperäisestä nimestä poistettiin viittaus, jonka mukaan sitä sovellettaisiin erityisesti digitaaliseen monipalveluverkkoon (ISDN) ja yleisiin digitaalisiin matkaviestinverkkoihin. Monissa direktiivin säännöksissä viitataan erityisesti soittoihin ja soittajaan. Niissä säännellään myös kutsuvan numeron tunnistusta. Direktiivin johdanto-osassa kuitenkin todetaan, että uusien telepalvelujen, kuten tilausvideon ja interaktiivisen television, onnistunut kehittäminen riippuu osittain siitä, että käyttäjät luottavat siihen, ettei heidän yksityisyytensä ole vaarassa. Kansallisen lainsäädännön valmisteluissa lähtökohdaksi otettiin se, että direktiivin mukaisia yksityisyyden suojaa ja tietoturvaa koskevia säännöksiä olisi sovellettava kaikkeen televiestintään, jos se on teknisesti mahdollista. Tämä johtuu siitä, että Suomessa perinteisen puhelintoiminnan ohella jokapäiväiseen viestintään käytetään yhä enemmän tietoverkkojen suomia mahdollisuuksia, kuten sähköpostia. Lähitulevaisuuden teknistä kehitystä on vaikea ennustaa, joidenkin arvioiden mukaan valtaosa nykyisestä puhelinliikenteestä siirtyy Internetissä käytettyihin IP-verkkoihin. Siksi on tarkoituksenmukaista tehdä ehdotetun lain soveltamisalasta niin riippumaton käytetystä viestintävälineestä kuin mahdollista. Suomessa on tällaisesta telelainsäädännön teknologiariippumattomuudesta erittäin hyvät kokemukset. Myös direktiivin telepalveluille vahvistama määritelmä ja johdanto-osan lausumat tukevat tätä lähestymistapaa.

Televiestinnän tietosuojadirektiivillä halutaan suojata erityisesti luonnollisten henkilöiden oikeutta yksityisyyteen, mutta myös oikeushenkilöiden asemaan on kiinnitetty huomiota. Direktiivissä on 16 artiklaa. Se velvoittaa jäsenvaltiot saattamaan voimaan kansalliset säännökset, joiden mukaan telepalvelujen tarjoajan on varmistettava palvelujensa riittävä turvataso. Jäsenvaltioiden on taattava yleisesti saatavilla olevien telepalvelujen välityksellä tapahtuvan viestinnän luottamuksellisuus. Direktiivissä määritellään yksityiskohtaisesti miten ja mihin tarkoitukseen tunnistamistietoja voidaan käsitellä ja ketkä sitä saavat tehdä. Tunnistamistietojen luovuttamisesta asiakkaalle laskuerittelyn muodossa on oma artikla. Myös kutsuvan ja kytketyn yhteyden tunnistuksesta ja niiden maksullisista tai maksuttomista rajoituksista on tarkat säännökset. Direktiivissä kiinnitetään huomiota kutsuvan yhteyden eston ohittamiseen puhelinhäirinnän tai hätäkutsujen osalta. Teleyritysten on tarjottava tilaajille mahdollisuus poistaa liittymäänsä tehdyt soitonsiirrot. Lisäksi direktiivissä määritellään jäsenvaltioille yhdenmukaiset vähimmäissäännöt tilaajien oikeuksista puuttua tilaajaluetteloissa julkaistuihin tietoihinsa. Tilaajan on muun muassa voitava ilmoittaa, ettei hänen henkilötietojaan saa käyttää suoramarkkinointiin. Yleisen televerkon välityksellä tapahtuvassa suoramarkkinoinnissa ei saa käyttää ilman ihmistyöpanosta toimivia automaattisia soittojärjestelmiä, jollei tilaaja ole ennalta antanut siihen suostumustaan. Televiestinnän tietosuojadirektiivissä on lisäksi säännöksiä päätelaitteiden vapaan kaupanpitämisen varmistamiseksi yhteisömaissa sekä viittauksia yleisen tietosuojadirektiivin säännöksiin. Kansallinen lainsäädäntö on saatettava vastaamaan direktiiviä viimeistään 24 päivänä lokakuuta 1998.

Etämyyntidirektiivi

Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivi kuluttajansuojasta etäsopimuksissa 97/7/EY, jäljempänä etämyyntidirektiivi, annettiin 20 päivänä toukokuuta 1997. Sillä harmonisoidaan jäsenvaltioiden kuluttajan ja elinkeinonharjoittajan välisiä, direktiivissä tarkoitettuja etäsopimuksia koskevat säännökset. Etämyyntidirektiivin 10 artiklassa kielletään elinkeinonharjoittajaa käyttämästä ilman ihmisapua toimivaa automaattista kutsujärjestelmää tai telekopiolaitetta, jollei kuluttaja ole siihen ennakolta antanut suostumustaan. Muita etäviestintävälineitä, joilla on mahdollisuus yksilölliseen yhteydenpitoon, saa käyttää vain, jos kuluttaja ei ole niitä kieltänyt. Näistä mainitaan esimerkinomaisesti osoitteelliset tai osoitteettomat painotuotteet, vakiokirjeet, puhelin, sähköposti, radio ja televisio, tosin ilmeisesti vain ostoskanavia vastaavien palveluiden osalta. Suomen lainsäädännön saattaminen vastaamaan etämyyntidirektiivin säännöksiä on vireillä erikseen.

Yhteenliittämisdirektiivi

Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivissä televiestinnän yhteenliittämisestä soveltaen avoimen verkon tarjoamisen (ONP) periaatteita yleispalvelun ja yhteentoimivuuden varmistamiseksi 97/33/EY, jäljempänä yhteenliittämisdirektiivi, ja sen mukaisen kansallisen lainsäädännön mukaan teleyritysten on eriytettävä televerkkotoimintansa ja telepalvelutoimintansa kirjanpidollisesti toisistaan. Direktiivissä säädetään myös teleyrityksen sisäisestä vaitiolovelvollisuudesta näiden kahden taloudellisesti eriytetyn toimialan välillä.

ONP-puhelintoimintadirektiivi

Euroopan unionissa on annettu Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivi avoimen verkon tarjoamisen (ONP) soveltamisesta puhelintoimintaan ja teleyleispalvelusta kilpailuympäristössä 98/10/EY, jäljempänä ONP-puhelintoimintadirektiivi. Se sisältää myös tilaajaluetteloita koskevia säännöksiä. Jäsenvaltioiden on huolehdittava muun muassa siitä, että teleyritysten asiakkailla on oikeus saada tietonsa yleisesti saatavilla olevaan tilaajaluetteloon ja että on olemassa yksi sähköinen tai painettu valtakunnallinen tilaajaluettelo.

Digitaalinen allekirjoitus ja televiestinnän suojausjärjestelmät

Euroopan unionin piirissä on käynnistynyt lainsäädäntötyö myös sähköisen kaupankäynnin ja digitaalisen allekirjoituksen edistämiseksi. Komission tiedonannossa Tietoturvan ja luottamuksen varmistaminen sähköisessä viestinnässä KOM(97)503 lopull. se toi julki huolensa tietoverkkojen välityksellä tapahtuvan viestinnän luottamuksellisuudesta. Tiedonannossa todettiin, että sähköisen kaupankäynnin yleistyminen vaarantuu, jos käyttäjien luottamusta avoimia tietoverkkoja kohtaan ei paranneta. Komissio esittelee samalla erilaisia viestinnän kryptografisia suojausmenetelmiä ja muita tietoturvaa edistäviä ratkaisuja, kuten digitaalisia allekirjoituksia. Komissio asetti aikataululleen takarajaksi vuoden 2000, johon mennessä olisi välttämätöntä toteuttaa euroopanlaajuinen kehys ainakin digitaalisille allekirjoituksille. Komissio huomauttaa, että on ensiarvoisen tärkeää, että Eurooppaan saadaan luotettavalle sähköiselle viestinnälle yhteensopivat järjestelmät. Aikataulun mukaan vuoden 1998 ensimmäisen kuuden kuukauden aikana olisi tarkoitus julkaista alustavat yhteisötason lainsäädäntöhankkeet.

2.3. Euroopan neuvoston tietosuojasuositus

Suomi on hyväksynyt myös Euroopan neuvoston teletoiminnan tietosuojaa koskevan suosituksen R(95)4. Suosituksessa kehotetaan tarjoamaan telepalveluita, joissa otetaan huomioon käyttäjien yksityisyyden suoja ja viestinnän luottamuksellisuus. Televerkot olisi rakennettava näitä tarkoituksia silmällä pitäen. Telepalveluita tulisi olla mahdollista käyttää nimettömänä. Teleyrityksen palveluksessa olevilla henkilöillä tulisi olla vaitiolovelvollisuus työn suorittamisessa saamiensa viestien sisältöä koskevien tietojen osalta. Henkilötietoja saisi lähinnä käsitellä vain yhteyden muodostamista tai palvelun tarjoamista ja laskutusta varten sekä palvelun tai verkon moitteettoman toiminnan varmistamiseksi. Teleyrityksen pitäisi varmistaa televerkon ja telepalvelujen turvallisuus sekä tiedottaa televerkon turvallisuusriskeistä ja mahdollisuuksista niiden vähentämiseen. Lisäksi suosituksessa käsitellään tietojen luovutusta, laskuerittelyä, kutsuvan yhteyden tunnistusta, kutsunsiirtoa ja tilaajaluetteloita koskevia periaatteita. Periaatteet ovat samansuuntaiset kuin televiestinnän tietosuojadirektiivissä ja ehdotuksessa laiksi yksityisyyden suojasta televiestinnässä ja teletoiminnan tietoturvasta.

2.4. Ulkomaiden lainsäädäntö

Liikenneministeriö on teettänyt yksityiskohtaisen selvityksen televiestinnän tietosuojasta ja teletoiminnan tietoturvasta eräissä maissa. Sen perusteella televiestinnän tietosuojalainsäädäntö sekä tietoturvalainsäädäntö on monissa maissa vielä hajanaista.

Ruotsissa kesällä 1997 uusittuun telelakiin sisältyy yleinen vaitiolovelvollisuuspykälä sekä viittaus tietosuojalakiin. Teletoiminnan teknisen kehityksen mukanaan tuomista uusista tietosuojakysymyksistä ei ole annettu erityissäännöksiä, mutta näistä kysymyksistä on käyty runsaasti keskustelua teleyritysten ja tietosuojaviranomaisten välillä.

Ruotsissa sekä yksityishenkilöillä että oikeushenkilöillä on ollut jo vuosien ajan oikeus saada täydellisesti eritelty lasku liittymästään soitetuista puheluista. Käytäntö ei perustu säännöksiin eikä asiasta ole tiedossa myöskään oikeuskäytäntöä. Kyseistä käytäntöä noudattaa Ruotsissa markkinavoimaltaan huomattava teleyritys Telia Ab. Laskutus- ja liikennetietojen säilyttämisestä ei myöskään ole annettu erityisiä säännöksiä. Tietosuojalakiin sisältyy yleinen velvoite suojata henkilörekistereissä olevia tietoja tahattomalta tai luvattomalta tuhoamiselta sekä luvattomalta muuttamiselta ja levittämiseltä. Ruotsin uuteen telelakiin ei sisälly yleistä tietoturvavelvoitetta, jos sellaiseksi ei katsota velvollisuutta taata teletoiminnan jatkuminen kriisioloissa ja sodassa.

Norjassa ei myöskään ole erityistä teletoiminnan tietosuojaa koskevaa lakia. Teletoiminnassa tarvittavien rekisterien perustaminen edellyttää tietosuojaviranomaisten lupaa, johon sisällytetään usein erityisiä ehtoja. Rekisteriä saa käyttää vain tilaajien telepalvelujen laskutukseen ja hallinnollisiin tarkoituksiin.

Tilaajilla on mahdollisuus kieltää oman puhelinnumeronsa esiintyminen toisille tilaajille annettavilla eritellyillä laskuilla. Laskun suuruutta koskevassa riitatilanteessa tilaajalla on oikeus saada täydelliset tiedot myös salattuihin numeroihin soitetuista puheluista.

Rekisteripitäjän eli Telenorin tulee poistaa tai tehdä tunnistamattomaksi ne tiedot, joita se ei enää tarvitse. Tiedot tulee poistaa rekistereistä kuuden kuukauden kuluessa (lupaehdoista ei tarkkaan ilmene, mistä ajankohdasta määräaika lasketaan).

Tanskassa tietystä numerosta otettujen yhteyksien rekisteröinti katsotaan tietosuojalainsäädännössä määritellyksi henkilötiedon rekisteröinniksi. Puhelinnumeron rekisteröintiä varten säädettiin Tanskan yksityisiä rekistereitä koskevaan yleiseen tietosuojalakiin erityispykälä, joka muutamin poikkeuksin kieltää yrityksiä rekisteröimästä automaattisesti numeroita, joihin yrityksestä soitetaan. Kyseisen säännöksen taustana on työntekijöiden yksityisyyden suoja tilaajana olevaa työnantajayritystä vastaan. Näin ollen teleyhtiöt saavat antaa eritellyt laskut vain sellaisille tilaajille, jotka ovat luonnollisia henkilöitä.

Telelakiin tehtiin kesällä 1997 muutos, jolla teleoperaattorit velvoitettiin toteuttamaan televerkkoja koskevat tekniset ratkaisut tavalla, joka tekee poliisille mahdolliseksi kuunnella televiestintää.

Saksassateletoiminnan tietosuoja on yksityiskohtaisesti ja tiukasti säännelty. Lisäksi Saksan perustuslaissa vahvistettu puhelinsalaisuus ulottuu perustuslakituomioistuimen tulkinnan mukaan televiestinnän sisällön lisäksi siihen liittyviin olosuhteisiin eli myös siihen, onko viestiliikennettä ollut ja keiden henkilöiden välillä viestejä on välitetty.

Teleyritys saa luovuttaa telepalvelujen tarjoajille liikennetietoja, sikäli kun niitä tarvitaan asiakkaiden laskutuksen toteuttamiseen. Tietoja saa luovuttaa myös kolmansille, joiden kanssa palvelun tarjoajalla on sopimus laskutuksen järjestämisestä. Tällaiset kolmannet henkilöt tulee sopimuksin velvoittaa huolehtimaan kirje- ja puhelinsalaisuudesta. Liikennetiedot tulee laskutusta varten tarvittavia tietoja lukuun ottamatta hävittää heti yhteyden päätyttyä. Liikennetietoja saa säilyttää laskutuksen todentamiseksi 80 päivän ajan laskun lähettämisestä siten, että soitetuista puheluista poistetaan kuitenkin heti kolme viimeistä numeroa. Liikennetietoja voidaan kuitenkin säilyttää pitempään asiakkaan vaatimuksesta tai jos laskujen periminen sitä edellyttää.

Saksassa hyväksyttiin 22 päivänä heinäkuuta 1997 telepalvelujen tietosuojaa koskeva laki osana laajempaa kaikkia tieto- ja viestintäpalveluja koskevaa multimedialakia. Telepalveluiksi kaikki sähköiset tieto- ja viestintäpalvelut, joissa yhdistetään dataa kuten merkkejä, kuvia ja ääntä, ja joita välitetään televiestinnän keinoin. Telepalvelujen tarjoajien tulee myös parhaansa mukaan tehdä telepalvelun käyttö mahdolliseksi anonyymisti tai salanimellä. Telepalvelujen tarjoajat saavat rakentaa käyttäjiin liittyvistä henkilötiedoista niin sanottuja käyttäjäprofiileja vain siltä osin kuin käyttäjät käyttävät salanimiä. Salanimeen liittyvää käyttäjäprofiilia ei saa yhdistää salanimellä esiintyvää henkilöä koskeviin henkilötietoihin.

Isossa-Britanniassa telealaa valvova viranomainen on kiinnittänyt huomiota myös teletoiminnan tietosuojakysymyksiin. Se on yhdessä tietosuojaviranomaisten kanssa laatinut ehdotuksen siitä, mihin ja miten tilaajaluetteloon sisältyviä henkilötietoja saa käyttää ja luovuttaa eteenpäin. Puhelinnumeron perusteella ei Isossa-Britanniassa voi hakea numerotietopalveluista sen tilaajan osoitetietoja, vaikka numero olisikin listattu puhelinluetteloon.

Tilaajan oikeutta saada puhelinnumeroittain eritelty lasku ei ole lainsäädännössä rajoitettu ja käytännössä laskuissa eritellään kaikki tietyn vähimmäishinnan ylittävät puhelut.

Yhdysvalloissa viestintäpalveluja tarjoavat yritykset voivat suhteellisen vapaasti kerätä ja hyödyntää televiestintään liittyviä tunnistamishenkilötietoja ja myydä niitä eteenpäin. Erityisesti Internet-palveluntarjoajien suhteen tilanne Yhdysvalloissa on hajanainen. Tietosuoja on suurelta osin alalla toimivien yritysten keskinäisen itsesääntelyn ja sopimusehtoihin otettujen velvoitteiden varassa.

2.5. Nykytilan arviointi

Yksityisyyden suojasta televiestinnässä ja televiestinnän luottamuksellisuudesta on tarpeen antaa tarkemmat säännökset lain tasolla. Lainsäädännöllä voidaan lisätä käyttäjien luottamusta televiestintään ja siten edistää tietoyhteiskunnan uusien palveluiden käyttöä sekä sähköistä kaupankäyntiä ja sähköistä asiointia. Teknisen kehityksen vuoksi käyttäjille tarjotaan yhä monipuolisempia palveluja, jotka asettavat vakavia haasteita yksityisyyden suojalle. Ihmisten vuorovaikuttamisen siirtyessä yhä enemmän televerkon välityksellä tapahtuvaan viestintään, teleyritykset ovat keskeisessä asemassa, kun ajatellaan käyttäjien kulutustottumusten ja elämäntapojen seuraamista ja pahimmassa tapauksessa analysoimista. Markkinoinnille käyttäjäprofiilien luominen antaa suunnattomia mahdollisuuksia, mutta yksityisyyden suojan kannalta ne ovat arveluttavia.

Lainsäädäntö on välttämätöntä myös siitä syystä, että henkilötietojen suojasta säädetään hallitusmuodon 8 §:n 1 momentin nojalla tarkemmin lailla. Nykyisin telemarkkina-asetuksessa säädetään tunnistamistietojen erittelyn edellytyksistä laskun yhteydessä.

Edellä esitettyjen syiden lisäksi yksityisyyden suojaa televiestinnässä ja teletoiminnan tietoturvaa koskevan lain antaminen on välttämätöntä jo sen vuoksi, että lainsäädäntömme tulee saattaa asiaa koskevan Euroopan yhteisöjen lainsäädännön mukaiseksi. Myös Euroopan neuvoston piirissä yksilöiden suojelusta henkilötietojen automaattisessa tietojenkäsittelyssä tehdyn yleissopimuksen (SopS 36/1992), jäljempänä: tietosuojasopimus nojalla annetun teletoimintaa koskevan suosituksen, tietosuojasuositus, periaatteet tukevat säädösmuutoksia.

Tietoturvan osalta ratkaisut ovat tähän mennessä perustuneet kaupallisiin tarpeisiin. Teknisen kehityksen kannalta ei ole tarkoituksenmukaista säännellä alan toimintaa yksityiskohtaisesti, sillä se saattaisi hidastaa kehitystä. Tietyn tasoinen perusturva on kuitenkin syytä säätää lailla.

Poliisi ei tosiasiallisesti voi käyttää pakkokeinolain mukaisia oikeuksiaan telekuunteluun ja televalvontaan, jolleivät teleyritykset varusta televerkostoa ja telelaitteita siten, että telekuuntelu ja televalvonta tulee mahdolliseksi. Teleyrityksillä ei ole tällaista velvoitetta voimassa olevan lain mukaan. Koska olemassa olevien laitteistojen varustaminen tarpeellisilla toiminteilla aiheuttaa huomattavan suuret kustannukset, on tarpeen säätää lailla myös näiden kustannusten jakamisesta.

Telelaskun oikeellisuuden tarkistaminen aiheuttaa yhä vaikeuksia. Teleyritykset saavat jatkuvasti tiedusteluja liittymästä otetuista ja telelaskussa laskutetuista teleyhteyksistä. Tilanne parani olennaisesti 1 päivänä kesäkuuta 1993 voimaan tulleella teletoiminta-asetuksen muutoksella (447/1993), kun teleyritykset saivat luvan antaa täydellisesti eritellyt telelaskut maksullisiin palvelunumeroihin otettujen teleyhteyksien osalta. Tilannetta ei voi kuitenkaan pitää vieläkään täysin tyydyttävänä. Hyväksyessään hallituksen esityksen telemarkkinalaiksi ja siihen liittyväksi lainsäädännöksi (HE 163/1996 vp) eduskunta edellytti vastauksessaan (EV 23/1997 vp), että hallitus selvittää nopeasti tarpeen kehittää telepalvelujen käyttäjien oikeutta saada käyttöönsä teleliikenteen tunnistamistietoja ja tarvittaessa ripeästi antaa asiasta eduskunnalle esityksen, jossa on otettu huomioon liittymän omistajan ja haltijan oikeus yksityisyyteen suhteessa oikeushenkilöihin.

Tilaajaluetteloiden osalta lainsäädännössä on otettava huomioon teletoiminnan tietosuojadirektiivin säännökset tilaajien mahdollisuuksista esittää omia tietojaan koskevia vaatimuksia. Toisaalta tilaajan kanssa liittymäsopimuksen tehnyt teleyritys on käytännössä ainoa, jolla on täydelliset tiedot asiakkaidensa puhelinnumeroista, nimistä ja osoitteista. Jos teleyritys ei voi luovuttaa näitä tietoja massaluovutuksena toiselle yritykselle tilaajaluettelon julkaisemista varten, kilpailutilanne tilaajaluettelojen julkaisemisessa vääristyy. Euroopan unionissa on kiinnitetty huomiota ensinnäkin siihen, että yleiseen televerkkoon liitetystä liittymästä on pystyttävä ottamaan yhteys mihin tahansa toiseen yleiseen televerkkoon liitettyyn liittymään. Tilaajilla tulee myös olla mahdollisuus saada tietonsa yleisesti saatavilla olevaan tilaajaluetteloon. Näiden vaatimusten johdosta on lailla säädettävä valtakunnallisesta tilaajaluettelosta. Kysymys heijastuu myös telealan yleiseen kilpailuun. Jos tilaajatietojen valtakunnallisesta saatavuudesta ei säädetä lailla, uusien tai vasta aloittelevien teleyritysten voi olla vaikeaa saada asiakkaidensa yhteystietoja suurten käyttäjäryhmien tietoisuuteen. Tilaajaluetteloiden julkaisemisessa ei välttämättä saada aikaan kilpailua, jos tietojen luovuttaminen tehdään vain mahdolliseksi eikä siihen aseteta velvollisuutta.

Puhelinverkossa tarjottujen palvelujen monipuolistuminen saattaa vaarantaa käyttäjien yksityisyyden suojaa. Erityisesti kutsuvan linjan tunnistuksen yleistyminen matkapuhelinverkossa voi aiheuttaa joillekin käyttäjille tilanteita, joissa he pidättäytyvät teleyhteyden ottamisesta. Tällainen tilanne voisi olla puhelu esimerkiksi päihdeneuvontaa jakavaan palvelunumeroon. Vaikka kutsuvan yhteyden tunnistuksen estoa kaupallisesti tarjotaankin, keskeisenä televiestinnän tietosuojakysymyksenä se on tarkoituksenmukaista kirjata yksityisyyden suojasta televiestinnässä ja teletoiminnan tietoturvasta annettavaan erityislakiin. Säännöksellä ei kuitenkaan pitäisi rajoittaa kutsuvan yhteyden tunnistuksen näkymistä tietyille hätäilmoituksia vastaanottaville viranomaisille, kuten poliisille tai pelastusviranomaisille. Käyttäjillä saattaa olla myös perusteltu syy olla haluamatta kutsuvan yhteyden tunnistusta omassa päätelaitteessaan tai kieltäytyä vastaanottamasta sellaisia puheluita, joissa kutsuvan yhteyden tunnistus on estetty. Niin ikään oikeudella yksityisyyteen voidaan ymmärtää käyttäjän oikeutta olla kertomatta tosiasiallista olinpaikkaansa. Hänellä ei tulisi olemaan harkinnanvaraista sijaintinsa ilmaisumahdollisuutta, jos kutsuva käyttäjä näkee kytketyn yhteyden tunnistuksesta, mihin numeroon puhelu kutsunsiirron jälkeen ohjautuu. Toisaalta käyttäjällä pitäisi olla mahdollisuus poistaa liittymäänsä kolmansien osapuolien tekemät kutsunsiirrot. Vahingossa tai häirintämielessä väärään numeroon tehty kutsunsiirto saattaa tehdä vastaanottavan käyttäjän elämän tuskalliseksi. Nämä ovat kaikki tilanteita, joihin joutuminen on nykytekniikan vuoksi hyvin mahdollista. On kaikkien etujen mukaista turvata yksityisyyden suojaa haluaville sellaiset perusoikeudet, joiden avulla he välttyvät monipuolisen tekniikan mukanaan tuomilta lieveilmiöiltä.

Esityksellä pyritään edistämään telepalveluiden turvallista käyttöä, jossa käyttäjien tietosuoja on turvattu. Samalla pyritään luomaan televiestinnän yleiset tietosuojakäytännöt sellaisiksi, että käyttäjät voivat luottavaisesti ottaa käyttöön uusia viestintämuotoja ja niiden avulla asioida tietoverkoissa. Tavoite voidaan pääosin saavuttaa järjestämällä yksityisyyden suoja televiestinnässä ja yleisen teletoiminnan tietoturvan perustaso Euroopan yhteisöjen lainsäädännön edellyttämällä tavalla.

Tavoitteena on, että lainsäädännöllä luodaan käyttäjien yksityisyyden suojan ja yleisen teletoiminnan tietoturvan riittävä perustaso siten, että se ei aiheuta teleyrityksille ja sitä kautta palveluiden käyttäjille kohtuuttomia kustannuksia. Lainsäädännöllä ei saa vaikeuttaa uusien tietoyhteiskunnan viestintäpalveluiden kehittämistä. Sen vuoksi sääntely on rajoitettava siihen määrään, mitä on pidettävä välttämättömänä yksityisyyden suojan turvaamiseksi ja oikeushenkilöiden kohtuullisen suojan kannalta.

Ehdotetulla lainsäädännöllä velvoitettaisiin teleyritykset varustamaan televerkostonsa ja laitteensa niin, että poliisi voi harjoittaa telekuuntelua ja televalvontaa pakkokeinolain mukaisesti. Ehdotuksessa omaksutut periaatteet vastaavat varsin pitkälle Ruotsissa 1 päivänä heinäkuuta 1996 voimaan tullutta järjestelyä (RP 1995/96:180). On odotettavissa, että EY:n lainsäädäntö kehittyy samaan suuntaan.

4.1. Taloudelliset vaikutukset ja työllisyysvaikutukset

Toteutuessaan lakiehdotukset edistävät televerkkojen käyttöä, sekä sähköistä kaupankäyntiä ja asiointia. Sen välilliset taloudelliset vaikutukset ovat huomattavat.

Yksityisyyden suojan ja tietoturvan toteuttamiseksi televiestinnän tietosuojadirektiivissä ja ehdotuksessa laiksi yksityisyyden suojasta televiestinnässä ja teletoiminnan tietoturvasta tarpeelliseksi katsotut toimenpiteet aiheuttavat teleyritykselle lisäkustannuksia. Huomattavasta osasta palveluita, jotka teleyritysten olisi tarjottava käyttäjille, teleyrityksellä ei olisi oikeutta periä maksua. Velvollisuus tarjota osaa näistä palveluista seuraa vasta tietyn palvelun tarjoamisen myötä, ei itsenäisesti. Liikenneministeriön teettämän selvityksen mukaan pääosa teleyrityksistä ei suunnittele esimerkiksi kytketyn yhteyden tunnistuksen tarjoamista. Toinen teknisesti vaikea ja mahdollisesti kustannuksiltaan merkittävä toiminne saattaa olla kolmansien osapuolten liittymään tekemien yhteyksien siirtojen poistaminen tilaajan toimesta. Tämän ja joidenkin muiden lakiehdotuksen vaatimusten täyttäminen voi edellyttää asiakaspalvelutoimintaa, josta aina aiheutuu teleyrityksille kustannuksia.

Teleyrityksille säädettäisiin suhteellisen laaja tiedotusvelvollisuus tarjoamistaan palveluista ja niiden käytöstä. Tiedottamisen velvollisuus ei kuitenkaan aiheuta merkittäviä kustannuksia, koska se voidaan hoitaa esimerkiksi puhelinluettelojen välityksellä, laskunväliliitteellä, Internetin web-sivuilla ja joissakin tapauksissa sähköpostilla. Koska televiestinnän tietosuojadirektiivi velvoittaa kaikki Euroopan unionin jäsenvaltiot saattamaan direktiivin säännökset osaksi kansallista lainsäädäntöä, laitevalmistajien ja ohjelmoijien tuotekehityskustannukset eivät jää yksinomaan suomalaisten teleyritysten maksettaviksi. Kustannusvaikutukset teleyrityksille arvioidaan kokonaisuudessaan kuitenkin niin vähäisiksi, että ne eivät sanottavasti vaikuta telemaksuihin. Lisääntyvä telepalveluiden käyttö, jota lisääntyvä luottamus televiestintään edelleen edistää, korvaa ajanoloon teleyrityksille lain mukaisista velvollisuuksista aiheutuvat kustannukset.

Toteutuessaan ehdotus edistää suojaustekniikoiden kysyntää. Suojaustekniikoiden markkinat ovat kasvava elinkeino, ja muun muassa komissio on kiinnittänyt perusteellisesti huomiota alan yritystoiminnan taloudelliseen merkitykseen.

Suoramarkkinoinnin rajoittamisen ehdotetulla tavalla ei uskota aiheuttavan merkittäviä kustannuksia alalla toimiville yrityksille. Täysin automatisoidut ilman ihmistyöpanosta toimivat teleyhteyden ottamiseen tarkoitetut järjestelmät eivät ole yleisessä käytössä Suomessa. Säännöksellä ei rajoiteta yleisempien, yksittäisen yhteyden ottamista helpottavien teknisten järjestelmien käyttöä, joissa yhteyden syntymisen jälkeen markkinointi suoritetaan ihmistyövoimin, jollei tilaaja ole sitä erikseen kieltänyt. Käytännössä kieltäytyminen on jo nykyisinkin ollut itsesääntelyyn sitoutuneiden suoramarkkinoijien tarjoama mahdollisuus.

Kaikkien jo käytössä olevien televerkkojen ja laitteiden varustaminen siten, että telekuuntelu ja televalvonta tulee mahdolliseksi, on ilmeisesti hyvin kallista. Toisaalta telekuuntelun ja televalvonnan tarve on eri osissa maata ja eri verkoissa erilainen. Ensimmäisenä telekuuntelun ja televalvonnan edellytysten järjestäminen tulisi ilmeisesti ajankohtaiseksi digitaalisissa matkaviestinverkoissa. Tämä tulisi karkeasti arvioiden maksamaan noin viisi miljoonaa markkaa. Ehdotettu järjestely johtaisi siihen, että teleyritykset saisivat kohtuullisen korvauksen investoinneistaan, ja toisaalta poliisi voisi käyttää pakkokeinoja määrärahojensa puitteissa.

Ehdotuksella ei ole välittömiä vaikutuksia työllisyyteen. Laajeneva sähköinen kaupankäynti ja asiointi sekä televiestinnän suojausjärjestelmien kysynnän kasvu, mitä lakiehdotukset edistävät, lisää kuitenkin taloudellista toimeliaisuutta ja siten vaikuttaa välillisesti työllisyyteen.

4.2. Organisaatio- ja henkilöstövaikutukset

Yksityisyyden suojaa televiestinnässä ja teletoiminnan tietoturvaa koskevan lakiehdotuksen 24 §:n mukaisten tehtävien hoitamiseksi asianomaisessa ministeriössä ei tarvittaisi lisää henkilöresursseja.

Telehallintokeskuksen arvioidaan tarvitsevan lain mukaisten tehtäviensä hoitamiseksi 1 ― 2 henkilötyövuotta. Telehallintokeskus kattaa menonsa suoritteistaan perimillä maksuilla, minkä vuoksi näillä resurssitarpeilla ei olisi valtiontaloudellisia vaikutuksia.

4.3. Vaikutukset yritysten ja kuluttajien asemaan

Lakiehdotukset parantavat toteutuessaan telepalveluiden käyttäjien yksityisyyden suojaa. Vaikka käyttäjän perusoikeudet on Suomessa turvattu tähänkin saakka varsin hyvin, niistä säädettäisiin nyt lain tasolla samalla kun oikeuksia täsmennettäisiin.

Kuluttajan oikeus saada eritelty lasku laajenee merkittävällä tavalla. Tämä edistää kuluttajan mahdollisuuksia varmistua telelaskutuksen oikeellisuudesta ja lisää telepalveluiden käytön turvallisuutta sekä vähentää tarvetta laskuvalituksiin.

Vaikka yrityksillä ei ole kaikkea laissa tarkoitettua yksityisyyden suojaa, ehdotetut säännökset turvaavat myös niiden oikeutetut edut. Yritykset hyötyvät eniten siitä, että telepalveluiden parantuva tietoturva edistää mahdollisuuksia käyttää telepalveluita sähköisen kaupankäyntiin ja asiointiin.

Esitys on valmisteltu virkatyönä liikenneministeriössä kuullen eri ministeriöitä, Telehallintokeskusta, tietosuojavaltuutettua, kuluttaja-asiamiestä ja teleyrityksiä. Esitysehdotuksesta on hankittu lausunnot teleyrityksiltä, telealan yhteisöiltä ja viranomaisilta sekä käyttäjien edustajilta. Esitys oli myös julkisesti saatavilla liikenneministeriön kotisivuilla Internetissä.

Lausunnoissa on suhtauduttu myönteisesti ehdotuksen lähtökohtiin ja pääperiaatteisiin sekä yleisesti pidetty ehdotusta tarpeellisena. Lausunnoissa kiinnitettiin huomiota muun muassa tarpeeseen määritellä tunnistamistiedot tarkasti ja niiden suhteeseen yleiseen henkilötietolainsäädäntöön. Lausunnoissa esityt seikat on otettu laajasti huomioon jatkovalmistelussa.

Lisäksi liikenneministeriö on hallituksen esityksen valmistelua varten teettänyt selvitykset televiestinnän tietosuojasta ja teletoiminnan tietoturvasta eräissä maissa sekä tietosuojasäännösten kustannusvaikutuksista.

Oikeusministeriössä on valmisteilla luonnos hallituksen esitykseksi henkilötietolaiksi. Yksityisyyden suojaa televiestinnässä ja teletoiminnan tietoturvaa koskevassa lakiehdotuksessa käytetään kyseisen luonnoksen keskeisiä käsitteitä, ja siinä on otettu huomioon sen tavoitteet ja keskeiset periaatteet.

1.1. Vastaavuustaulukko

Seuraavassa vastaavuustaulukossa esitetään, miten televiestinnän tietosuojadirektiivi ehdotetaan saatettavaksi osaksi Suomen lainsäädäntöä ehdotetuissa laeissa.

1.2. Laki yksityisyyden suojasta televiestinnässä ja teletoiminnan tietoturvasta

1 luku. Yleiset säännökset

1 §. Lain tarkoitus. Lailla pyritään edistämään teletoiminnan tietoturvaa ja telepalveluiden tilaajien ja käyttäjien yksityisyyden suojaa. Oikeushenkilöillä ei olisi laissa tarkoitettua yksityisyyden suojaa, mutta myös niiden oikeutetut edut telepalveluiden käyttäjinä otettaisiin laissa huomioon. Teletoiminnan tietoturva on määritelty lakiehdotuksen 3 §:n 4 kohdassa. Lakiehdotuksen 23 §:ssä säädettäisiin liikenneministeriölle erityinen velvollisuus yleisesti ohjata teletoimintaa lain tavoitteiden mukaisesti.

2 §. Soveltamisala. Valmisteilla oleva henkilötietolaki olisi yleislaki, jota olisi sovellettava myös televiestinnässä, jollei tässä erityislaissa muuta säädetä. Sen ohella, mitä ehdotetussa laissa yksityisyyden suojasta televiestinnässä ja teletoiminnan tietoturvasta säädettäisiin, teleyrityksillä olisi muun ohella ne velvollisuudet, jotka rekisterinpitäjälle säädettäisiin henkilötietolaissa. Vastaavasti yleislain säännösten piirissä olisi esimerkiksi erillisverkkoa ylläpitävä luonnollinen tai oikeushenkilö, vaikka kyseiseen verkkoon tai siinä harjoitettuun televiestintään ei sovellettaisikaan yksityisyyden suojasta televiestinnässä annettuja säännöksiä. Suomen lain soveltamisen tulkinnan osalta noudatettaisiin yleisiä oikeus- ja tulkintaperiaatteita.

Lakia sovellettaisiin kaikkeen televiestintään sekä kaikenlaiseen yleiseen teletoimintaan, jollei laissa erikseen muuta säädettäisi. Lain soveltamisalaan kuuluisi siten sellainenkin telemarkkinalain 4 §:n 6 kohdassa tarkoitettujen telepalveluiden tarjonta, joka ei pääosin kuulu telemarkkinalain soveltamisalaan. Ehdotetun lain soveltamisen kannalta ei olisi merkitystä esimerkiksi sillä, tarvitaanko toimintaan telemarkkinalain mukaista toimilupaa tai onko sen harjoittajan tehtävä laissa tarkoitettu teletoimintailmoitus. Siten lakia sovellettaisiin muun muassa Internet-palvelun tarjontaan ja sähköpostiin sikäli kuin ne ovat kytkentäistä datasiirtoa, johon telemarkkinalakia ei siis pääosin sovelleta.

Yleistä teletoimintaa ei olisi teletoimintaan kuuluvien suoritteiden jälleenmyynti, mikä ei siis kuuluisi lain soveltamisalaan. Jälleenmyyjä ei ole itse tuottanut tarjoamiaan telepalveluja tai televerkkopalveluja eikä jälleenmyyjällä ole oikeutta eikä tosiasiallista mahdollisuutta estää käyttäjää tarjoamasta telepalveluita. Jälleenmyyjä tarjoaa esimerkiksi ostamiaan kytkentäpalveluja sellaisenaan käyttäen hyväksi teleyritykseltä saamiaan paljousalennuksia. Jälleenmyyntiin sovellettaisiin yleislainsäädäntöä, kuten henkiltötietolakia.

Pykälän 2 momentin nojalla lakia sovellettaisiin analogisiin televerkkoihin vain siinä laajuudessa kuin ministeriö erikseen päättää. Soveltamisalan rajoittaminen on välttämätöntä, koska monet lain mukaisista palveluista voidaan tarjota vain digitaalisissa televerkoissa.

Tarkoitus on antaa säännöksessä tarkoitettu päätös erityisesti analogisista matkaviestinpalveluista. Säännöksessä tarkoitettujen kustannusten kohtuullisuutta arvioitaessa otettaisiin huomioon se, miten olennaisesti lain soveltamisella johonkin analogiseen telepalveluun yksityisyyden suojaa ja teletoiminnan tietoturvaa voitaisiin edistää. Arvioitaessa kustannusten kohtuullisuutta yksityisyyden suojan kannalta tulisi ottaa huomioon myös vaihtoehtoisten digitaalisten tekniikoiden käyttömahdollisuus.

Ministeriön päätöksen mukaan tiettyyn analogiseen televerkkoon ja siinä harjoitettuun viestintään voitaisiin soveltaa myös jotakin osaa laista. Koska analoginen tekniikka ei vaikuta mitenkään esimerkiksi mahdollisuuteen soveltaa suoramarkkinointia koskevia lain säännöksiä, ne koskisivat ministeriön päätöksen mukaan suoramarkkinointia myös analogisten televerkkojen kautta. Sen sijaan kutsuvan ja kytketyn yhteyden tunnistus ei nykyisen tekniikan rajoissa ole kohtuullisin kustannuksin järjestettävissä ainakaan kaikissa analogisissa telepalveluissa.

Laki koskisi pykälän 3 momentin nojalla myös televiestintää muiden kuin yleisten televerkkojen ja yleisten televerkkojen välillä, milloin erillisverkot on liitetty yleisen televerkon osaksi tai yleisen televerkon liittymään. Lakia sovellettaisiin myös erillisverkkojen välillä tapahtuvaan televiestintään, jos niiden välistä televiestintää harjoitetaan yleisen televerkon välityksellä. Näin ollen käyttäjän viestintä nauttisi luottamuksellisen viestin suojaa riippumatta siitä, harjoitetaanko viestintää erillisverkossa olevasta liittymästä vai suoraan yleiseen televerkkoon liitettynä olevasta liittymästä, kunhan televiestintää harjoitetaan viestinnän jossain vaiheessa yleisen televerkon välityksellä. Yleisen teletoiminnan harjoittajana teleyrityksen tässä laissa tarkoitetut velvollisuudet ulottuisivat vain sen televerkkoihin ja telepalveluihin. Näin ollen teleyrityksen velvollisuutena ei lain nojalla olisi esimerkiksi huolehtia erillisverkon tietoturvasta. Erillisverkon liittämisestä yleiseen televerkkoon säädetään telemarkkinalain 12 §:n 1 momentissa. Sen sijaan teletoiminta suljetussa erillisverkoissa samoin kuin televiestintä niissä jäisivät soveltamisalan ulkopuolelle. Tämä periaate ei ehdotuksen mukaan riippuisi siitä, onko erillisverkko fyysisesti erillinen yleisestä televerkosta vai onko se toteutettu yleiseen televerkon ominaisuuksia hyväksi käyttäen (virtuaalinen erillisverkko). Luottamuksellisen viestin salaisuutta hallitusmuodon 8 §:n 2 momentissa tarkoitettuna perusoikeutena ei ole perusteltua rajoittaa koskemaan vain tiettyjä verkkoja. Käyttäjien harjoittama televiestintä olisi näin ollen luottamuksellista lain 2 ja 4 §:n mukaisesti kaikissa verkoissa, kuten esimerkiksi erillisverkon sisällä tapahtuvassa viestinnässä.

Lakia ei sovellettaisi pykälän 4 momentin nojalla televisio- ja radiotoimintaan. Jos televisio- ja radio-ohjelmien jakeluun tarkoitetussa jakeluverkossa kuitenkin tarjotaan telemarkkinalaissa tarkoitettuja telepalveluita, lakia sovellettaisiin tähän toimintaan. Tällaista olisi esimerkiksi toiminta, jossa käyttäjä voi radio- ja televisio-ohjelmien jakeluun käytetyn televerkon (esimerkiksi kaapelilähetysverkon) kautta tilata kuvatallenteita (tilausvideopalvelu). Radio- ja televisiotoimintana ei ehdotuksen mukaan pidettäisi toimintaa, jossa ohjelmia jaetaan Internetin välityksellä.

Lain soveltamisala vastaisi televiestinnän tietosuojadirektiivin soveltamisalaa, joka on määritelty direktiivin 3 artiklan 1 kohdassa.

3 §. Määritelmät. Pykälän 1 kohdassa viitattaisiin käsitteisiin, jotka on määritelty telemarkkinalaissa. Pykälän 1 kohdan mukaisesti teletoiminta on telemarkkinalain 4 §:n 1 kohdan nojalla televerkkojen rakentamista ja ylläpitoa sekä televiestinnän ohjausta niissä. Yleinen teletoiminta on telemarkkinalain 4 §:n 2 kohdan nojalla teletoimintaan kuuluvien suoritteiden tarjoamista yleisesti käytettäväksi. Teletoimintaan kuuluvan suoritteen jälleenmyyjä ei olisi teleyritys. Telemarkkinalain 4 §:n 8 kohdan nojalla televiestintä on käyttäjien toimintaa viestien lähettämiseksi ja vastaanottamiseksi telepäätelaitteiden välillä televerkossa. Telemarkkinalain 4 §:n 3 kohdan mukaan televerkolla tarkoitetaan siirtojärjestelmiä, jotka tekevät mahdolliseksi viestien siirron määrättyjen liityntäpisteiden välillä johtimella, radioteitse, optisesti tai muulla sähkömagneettisella tavalla. Telepalvelulla tarkoitetaan telemarkkinalain 4 §:n 6 kohdan nojalla palvelua, jonka tarjoaminen koostuu kokonaan tai osittain viestien siirrosta tai reitityksestä televerkossa. Liittymä on telemarkkinalain 4 §:n 9 kohdan mukaan televerkon rajapinta, jossa käyttäjä pääsee yleiseen televerkkoon ja jossa määritellään tekniset rajapintaeritelmät (liityntäpiste) ja soveltuvin osin teleyrityksen, ja käyttäjän välinen oikeussuhde.

Pykälän 2 kohdan mukaan henkilötiedon käsite olisi sama kuin yksityisyyden suojaa henkilötietojen käsittelyssä koskevassa lakiehdotuksessa. Henkilötiedon käsitettä tulkittaisiin kyseisen lain soveltamiskäytännön mukaisesti.

Pykälän 3 kohdan mukaan teleyrityksellä tarkoitettaisiin luonnollista tai oikeushenkilöä, joka tarjoaa yleisesti käytettäväksi itse tuottamiaan telemarkkinalaissa tarkoitettuja teletoimintaan kuuluvia suoritteita.

Tietoturvalla tarkoitettaisiin pykälän 4 kohdan mukaan yleensä teleyrityksen velvollisuuksiin kuuluvia hallinnollisia ja teknisiä toimenpiteitä, joilla on tarkoitus varmistaa televiestinnän luottamuksellisuus, eheys ja käytettävyys. Luottamuksellisuudella tarkoitetaan tässä yhteydessä sitä, että muut kuin televiestinnän osapuolet eivät pääse oikeudettomasti kuuntelemaan, salakuuntelemaan, tallentamaan tai muulla tavalla sieppaamaan tai valvomaan välitettävää televiestiä. Televiestinnän eheydellä tarkoitetaan välitetyn viestin muuttumattomuutta sen välittämisen aikana. Sen mukaan tiedot ovat luotettavia, oikeellisia ja ajantasaisia eivätkä ne ole laitteisto- tai ohjelmistovikojen, luonnontapahtumien tai oikeudettoman toiminnan seurauksena muuttuneet tai tuhoutuneet. Televiestinnän käytettävyydellä tarkoitetaan sitä, että televiestinnässä käytettävät palvelut, järjestelmät ja laitteet ovat toimivia ja tarvittaessa niitä tarvitsevien käytettävissä. Hallinnollisilla toimenpiteillä tarkoitetaan esimerkiksi teleyrityksen toimenpiteitä sen varmistamiseksi, että sillä on riittävän pätevää henkilöstöä, joka voi vastata tietoturvaan liittyvistä tehtävistä. Teknisillä toimenpiteillä tarkoitetaan televerkkojen ja telepalveluiden varustamista teknisillä varusteilla ja toiminteilla, jotka edistävät turvallista televiestintää.

Pykälän 5 kohdan nojalla tilaaja voisi olla joko luonnollinen tai oikeushenkilö. Säännöksessä tarkoitettu sopimus on yleensä liittymäsopimus, josta säädetään erikseen telemarkkinalaissa ja sen nojalla annetuissa säännöksissä, mutta se voi olla syntynyt myös muulla tavalla. Telepalvelun käyttäjä katsotaan teleyrityksen tilaajaksi esimerkiksi myös silloin, kun hän nimenomaista sopimusta tekemättä valitsee telepäätelaitteellaan teleyrityksen numerotunnuksen käyttääkseen teleyrityksen kaukotelepalveluita.

Yleisöpuhelimella soittava henkilö ei ole tilaaja, vaan tilaaja on tällöin yleisöpuhelinta ylläpitävä yritys, joka on tehnyt liittymäsopimuksen teleyrityksen kanssa. Yleisöpuhelimesta soittava henkilö ei maksa telelaskua liittymän käytöstä teleyritykselle, vaan telelaskun maksaa yleisöpuhelinta ylläpitävä yritys. Yleisöpuhelimesta soittava henkilö maksaa soittaessaan yleisöpuhelinta ylläpitävälle yritykselle tämän telepäätelaitteen käytöstä.

Tilaajana pidettäisiin myös sitä, jolle telepalvelun toimittamista koskevan sopimuksen tehneen luonnollisen tai oikeushenkilön oikeus on siirtynyt sopimuksen ehtojen mukaisesti. Teleyrityksen ei voida katsoa olevan velvollinen selvittämään yksittäistapauksissa, ovatko tilaajan oikeudet mahdollisesti siirtyneet. Teleyritys voisi aina pitää lähtökohtana sitä, että tilaaja on se henkilö, joka on tehnyt teleyrityksen kanssa sopimuksen telepalveluiden toimittamisesta jollei tämä ole teleyritykselle muuta kirjallisesti ilmoittanut. Tapauksessa, jossa tilaajan oikeudet ovat siirtyneet, teleyritys voisi oikeuksien siirtymisen todentamiseksi edellyttää kirjallista ilmoitusta oikeuksien siirtymisestä siltä, jolta oikeudet ovat siirtyneet.

Jos tilaaja on antanut liittymän jonkun muun hallintaan, tilaajana pidetään säännöksen mukaan jälkimmäistä, jos tämä on velvollinen maksamaan liittymästä käytetyistä telepalveluista aiheutuvan telelaskun ja edellä tarkoitettu kirjallinen ilmoitus teleyritykselle on tehty. Velvollisuus voi perustua varsinaisen liittymäsopimuksen tekijän ja asianomaisen välillä tehtyyn sopimukseen. Tässä tapauksessa varsinainen liittymäsopimuksen tekijä ei siten voisi käyttää hyväkseen niitä etuja ja oikeuksia, jotka lain nojalla kuuluvat tilaajalle. Esimerkiksi puhelinliittymän toiselta vuokrannut henkilö saisi käyttää hyväkseen tilaajalle kuuluvia oikeuksia alkuperäisen tilaajan sijasta.

Jos työntekijä käyttää työpaikalla työnantajansa liittymää, työnantaja olisi tilaaja. Jos liittymä kuitenkin on työntekijän kotona tai muuten hänen hallinnassaan ja hän on velvollinen maksamaan siitä menevät telemaksut joko teleyritykselle tai työnantajalle, häneen sovellettaisiin, mitä tilaajasta säädetään vaikka liittymäsopimus olisikin työnantajan nimissä edellyttäen, että edellä tarkoitettu kirjallinen ilmoitus teleyritykselle on tehty. Perheessä tilaaja olisi pääsääntöisesti se, jonka nimissä liittymäsopimus on, ja muut perheenjäsenet olisivat käyttäjiä. Jos tilaajasta annettuja säännöksiä sovellettaisiin edellä sanotun perusteella yhtä useampiin henkilöihin, he voisivat käyttää oikeuksiaan vain yhteisesti. Määritelmä vastaisi Suomen oloihin sovellettuna televiestinnän tietosuojadirektiivin 2 artiklan a kohdan mukaista tilaajan määritelmää.

Käyttäjä olisi pykälän 6 kohdan nojalla aina luonnollinen henkilö. Käyttäjä voi olla myös tilaaja, mutta se ei ole välttämätöntä. Käyttäjä olisi se, joka tosiasiallisesti harjoittaa televiestintää. Televiestinnän käyttötarkoitus ei vaikuta käyttäjän asemaan. Lakiehdotuksen mukainen käyttäjän käsite olisi sisällöltään sama kuin televiestinnän tietosuojadirektiivin 2 artiklan b kohdan mukainen käyttäjän käsite.

Pykälän 7 kohdassa määriteltäisiin tunnistamistiedot. Käsite vastaisi telemarkkinalain mukaista, mutta laissa tarkemmin määrittelemätöntä tunnistamistietojen käsitettä. Tunnistamistieto olisi esimerkiksi tilaajan tai käyttäjän liittymän numero tai muu tunniste. Muukin yhteyden toteuttamisessa syntynyt tai tallentunut tieto voisi olla tunnistamistieto. Siten esimerkiksi puhelun tai muun televiestin alkamisajankohta olisi myös tunnistamistieto. Tunnistamistieto olisi myös tieto siitä, mistä maasta tai minkä tukiaseman alueelta matkaviestintää on harjoitettu.

Tunnistamistietojen käsittelyn käsite vastaa pykälän 8 kohdan mukaan soveltuvin osin henkilötietolakiehdotuksen mukaista henkilötietojen käsittelyn käsitettä.

Telelaskulla tarkoitettaisiin pykälän 9 kohdan mukaan teleyrityksen telepalveluista itsensä tai kolmannen osapuolen lukuun tilaajalta velkomaa laskua. Laskuun saattaa sisältyä myös erilaisia lisäarvopalveluista aiheutuvia eriä tai esimerkiksi laitevuokria. Telelasku ei sen sijaan olisi televerkkojen yhteenliittämisestä tai muista teleyritysten keskinäisistä suoritteista aiheutuva lasku, jossa teleyritys ei ole käyttäjän ominaisuudessa maksajana.

Pykälän 10 kohdan mukaan kutsuvan yhteyden tunnistus on esimerkiksi puhelinverkossa toiminne, jossa puhelun vastaanottajan puhelin osoittaa puhelun tullessa, mistä puhelinnumerosta puhelu tulee. Tunnistus voisi olla joko televerkon tai telepalvelun toiminne. Esimerkiksi puhelinpalveluita tarjoava teleyritys voi tarjota käyttäjille toiminnetta, jossa kutsuva tilaaja voidaan tunnistaa vastaanottavan telepäätelaitteen toiminteella tai erillisellä puhelimeen liitettävällä laitteella. Yleisesti tarjotaan myös puhelinkeskuksessa toteutetun puhelinvastaajan oheistoiminteena palvelua, jossa toiminne ilmoittaa käyttäjälle tiedon niiden liittymien tunnistamistiedoista, joita palvelun tilaaja ei ole ottanut vastaan. Kutsuvan yhteyden tunnistusta koskevia säännöksiä sovelletaan kyseiseen toiminteeseen sen teknisestä toteutustavasta riippumatta.

Pykälän 11 kohdan mukainen kytketyn yhteyden tunnistus on toiminne, joka tekee käyttäjälle mahdolliseksi tunnistaa sen, mihin liittymään tai palveluun teleyhteys esimerkiksi kutsunsiirron jälkeen ohjautuu. Käyttäjä saa tällöin tietoonsa sen liittymän numeron tai muun tunnisteen, johon kutsu on siirretty siitä liittymästä, johon käyttäjä otti yhteyden.

Tilaajaluettelon käsitteeseen kuuluu pykälän 12 kohdan mukaisesti, että se on yleisesti saatavilla. Käsitteeseen sisältyy siten esimerkiksi kaikille puhelinpalveluiden tilaajille jaettu puhelinluettelo tai Internetissä oleva luettelo sähköpostiosoitteista. Yksityiseen käyttöön tarkoitettuja luetteloita tilaajaluettelolla ei tarkoiteta. Niihin sovelletaan kuitenkin yksityisyyden suojasta henkilötietojen käsittelyssä annettuja yleisiä säännöksiä. Tilaajaluettelo voi sisältää puhelinnumeroita, sähköpostiosoitteita ja muita vastaavia tilaajien tai käyttäjien henkilötietoja. Tilaajaluettelo voi olla painettu tai sähköisessä muodossa oleva luettelo tai muu osoitteisto. Tilaajaluettelo on siten myös tietokanta, josta annetaan tietoja yleisessä numerotiedotuksessa samoin kuin sähköisessä muodossa oleva osoitteisto, josta käyttäjä voi itse hakea luettelotietoja. Tilaajaluettelolta edellytetään, että siinä on tilaajien tai käyttäjien tunnistamiseen liittyviä tietoja ja ne on luettelotoiminnan harjoittajan toimesta kerätty ja ylläpidetty niiden esittämistä varten. Siten esimerkiksi teleyrityksen tai muunkaan yrityksen asiakasrekisteri, joka sisältää henkilötietoja, ei ole tilaajaluettelo. Tilaajaluettelo ei myöskään olisi esimerkiksi Internetissä oleva sähköpostiosoitteisto, joka muodostuu sähköpostiosoitteiden haltijoiden itsensä osoitteistoon lähettämistä osoitteista, joita osoitteen lähetysmahdollisuuden tarjoava osoitteiston passiivinen ylläpitäjä ei ole sopimusteitse tai muutoin pyytänyt tai aktiivisesti kerännyt. Edellä mainittuihin tämän lain soveltamisalan ulkopuolella oleviin luetteloihin sovellettaisiin kuitenkin henkilötietoja koskevaa yleislakia.

Ministeriöllä tarkoitettaisiin pykälän 13 kohdan nojalla liikenneministeriötä, jonka toimialaan teleasiat valtioneuvoston ohjesäännön (1522/1995) mukaan kuuluvat.

2 luku. Teletoiminnan tietoturva

4 §. Televiestinnän luottamuksellisuus. Pykälän 1 momentin mukaan televiestintä olisi luottamuksellista hallitusmuodon 8 §:n 2 momentissa tarkoitetulla tavalla. Tällä tarkoitetaan sitä, että muut kuin televiestinnän osapuolet eivät saa oikeudettomasti kuunnella, salakuunnella, tallentaa tai muulla tavalla siepata tai valvoa välitettävää televiestiä. Paitsi puheensiirtoon puhelinverkoissa ja matkaviestinverkoissa, pykälän 1 momentin säännöstä sovellettaisiin uusiinkin televiestinnän palveluihin. Esimerkiksi sähköposti olisi luottamuksellista televiestintää sen välittämisen aikana, mutta myös silloin kun se on tallennettuna yleiseen televerkkoon liitettyyn palvelimeen. Arvioitaessa televiestinnän luottamuksellisuutta keskeistä olisi viestin lähettäjän tarkoitus. Jos lähettäjä ei ole tarkoittanut viestiä yleisesti vastaanotettavaksi, sen oletetaan olevan luottamuksellista. Vastaanottajien määrä sinänsä ei olisi luottamuksellisuuteen vaikuttava tekijä. Sähköpostilla voi lähettää kymmenille tai sadoille vastaanottajille samansisältöisen viestin, jota ei ole kuitenkaan tarkoitettu yleiseen tietoon. Yleisesti vastaanotettavaksi televiestinnäksi olisi katsottava esimerkiksi puhelinpalveluissa tarjotut yleisesti markkinoidut nauhoitteet taikka internetin kotisivut, joille jokaisella on vapaa pääsy. Myös tilauksen perusteella saatavilla pidettävät kuvanauhoitteet tai ohjelman tyyppiset palvelut on tarkoitettu yleisesti vastaanotettaviksi. Niin ikään aineisto, joka lähetetään internetin uutisryhmiin on tarkoitettu yleisesti vastaanotettavaksi, koska käyttäjä on tällöin ymmärtänyt, että viesti on laajan ja heterogeenisen käyttäjäryhmän ulottuvilla. Sen sijaan esimerkiksi neuvottelupuhelut, videokonferenssit ja Internetissä käytävät kahdenkeskiset irc-keskustelut olisivat luottamuksellisia, jos viestintään osallistumista on rajoitettu. Keskustelulinjoilla ja yleisillä irc-kanavilla tai muilla avoimilla viestintämuodoilla toteutettu viestintä ei olisi lakiehdotuksessa tarkoitettua luottamuksellista viestintää.

Televiestinnän tietosuojadirektiivin 5 artiklan 2 kohta sallii viestinnän laillisen nauhoittamisen normaalin liiketoiminnan piirissä todisteeksi liiketapahtumasta tai muusta liiketoimintaan liittyvästä viestinnästä. Direktiivin tämä kohta toteutuu voimassa olevan käytännön mukaisesti hallitusmuodon 8 §:n tulkinnalla, jonka mukaan omaa viestintää saa nauhoittaa.

Pykälän 2 momentissa suojataan 1 momentin tarkoittamaa luottamuksellista televiestiä sen jouduttua jonkun muun kuin sen vastaanottajaksi tarkoitetun tietoon. Momentissa säädettäisiin siis tilanteesta, jossa luottamuksellisen televiestin saanut muu kuin vastaanottajaksi tarkoitettu henkilö ei ole saanut televiestiä sellaisen toiminnan kautta, jossa hän aktiivisesti olisi toiminut tarkoituksessa hankkia tieto viestistä tai sen sisällöstä. Momentti koskisi tilannetta, jossa tieto luottamuksellisesta televiestistä tai sen sisällöstä saadaan erehdyksessä tai muuta tavoittelevan toiminnan ohessa. Tällöin tiedon viestistä tai sen sisällöstä saaneelle syntyisi vaitiolovelvollisuus viestistä ja sen sisällöstä siten kuin momentissa säädetään. Tilanteesta, jossa joku oikeudettomasti hankkii tarkoituksella tiedon luottamuksellisesta televiestistä tai sen sisällöstä, säädetään viestintäsalaisuuden loukkausta koskevissa rikoslain 38 luvun 3 ja 4 §:ssä.

Ehdotettu 2 momentti olisi luottamuksellista televiestintää koskeva yleissäännös riippumatta tekniikasta, jolla viestintä on toteutettu. Radioaallot levittävät televiestin kaikkialle, muuallekin kuin tarkoitetulle vastaanottajalle, vaikka televiestintä olisi sinänsä aivan oikein osoitettu. Analogisessa NMT-matkaviestinverkossa lähetettyjä radiolähetyksiä eli soitettuja puheluja voidaan kuunnella yleisesti saatavilla olevilla laitteilla, niin sanotuilla skannereilla. Digitaalisen GSM-verkon radiotie on salattu. Radiolain (517/1988) 7 §:ssä on erityissäännös radiolähetyksen vastaanottamisesta sekä radiolähetyksen suojausjärjestelmien hallussapidosta.

Pykälän 2 momentissa tarkoitettu luottamuksellinen televiesti voi päätyä muulle kuin vastaanottajalle muun muassa virheellisen osoitteen tai virheellisen reitityksen vuoksi. Televiestintään käytettävissä olevat tekniikat ja palvelut tekevät helposti mahdolliseksi televiestinnän ohjautumisen muulle kuin vastaanottajalle vähäisenkin huolimattomuuden tai virheen vuoksi. Esimerkiksi matkapuhelimen vastaajapalveluun virheellisen numeronvalinnan myötä yhdistyvässä puhelussa soittaja ei vastaajapalveluun kuuluvasta tiedotteesta välttämättä erota kenen vastaaja on kyseessä. Tällöin soittaja saattaa erehdyksessä jättää viestin muun kuin vastaanottajaksi tarkoitetun henkilön vastaajaan. Samoin vähäinenkin virhe sähköpostiosoitteen kirjoittamisessa saattaa johtaa viestin päätymiseen muulle kuin vastaanottajaksi tarkoitetulle.

Ehdotettu 2 momentti koskisi myös tilanteita, joissa muu kuin ehdotetun lain 7 §:ssä tarkoitettu henkilö, jolla on vaitiolovelvollisuus, kuten työnantaja, puhelinvaihteen huoltaja tai oppilaitoksessa tai koulussa työskentelevä, saa tavanomaisen toimintansa ohessa tietoonsa muiden luottamuksellisia viestejä ilman, että hänellä olisi ollut oikeudettomasti tarkoitus hankkia tietoja toisten luottamuksellisista televiesteistä.

Muu kuin vastaanottajaksi tarkoitettu ei saisi 2 momentin mukaan oikeudettomasti ilmaista tietoa viestin sisällöstä. Tällöin muun kuin vastaanottajaksi tarkoitetun olisi kuitenkin mahdollista ilmaista viestin olemassaolo, mikä tekisi mahdolliseksi viestin ohjaamisen vastaanottajaksi tarkoitetulle esimerkiksi virheellisellä osoitteella lähetyn viestin tapauksessa. Muu kuin vastaanottajaksi tarkoitettu ei säännöksen mukaan saisi oikeudettomasti myöskään käyttää hyväksi tietoa viestin sisällöstä tai sen olemassaolosta. Momentti koskisi vain tapauksia, joissa muu kuin vastaanottajaksi tarkoitettu oikeudettomasti ryhtyisi momentissa tarkoitettuihin toimiin. Näin ollen vastaanottajaksi tarkoitetun antama suostumus esimerkiksi sähköpostiensa lukemiseen poistaa momentissa tarkoitetun oikeudettomuuden.

Työntekijät käyttävät yleisesti sähköpostia myös muuhunkin kuin työasioihin liittyvään viestintään. Jos työnantajalla on esimerkiksi sopimuksen johdosta tai muusta syystä oikeus lukea työntekijöidensä sähköpostiviestit, on syytä turvata työntekijän yksityisyyden suoja yksityisluonteisten luottamuksellisten sähköpostien osalta. Jos työnantaja edellä mainitussa tilanteessa lukee työntekijänsä sähköpostiviestejä ja saa tietoonsa myös muita kuin työasioihin liittyviä luottamuksellisia viestejä, ei hän ehdotetun 2 momentin mukaisesti saisi ilmaista tietoa niiden sisällöstä tai käyttää hyväksi tietoa niiden sisällöstä tai sen olemassaolosta.

Pykälällä saatettaisiin Suomen lainsäädäntö vastaamaan televiestinnän tietosuojadirektiivin 5 artiklan 1 kohdan vaatimuksia.

5 §. Televiestinnän suojaus. Pykälän mukaisella suojauksella tarkoitetaan muun muassa kryptografisten tuotteiden ja palveluiden käyttöä televiestinnän suojaamiseksi. Säännöksen nojalla jokainen voisi käyttää tätä oikeuttaan sitä varten tarjolla olevien teknisten mahdollisuuksien puitteissa. Säännöksessä on kyse käyttäjän oikeudesta suojata televiestinsä. Teleyrityksen velvollisuudesta taata tietty tietoturvataso säädettäisiin 6 §:ssä. Teleyrityksellä ei näin ollen olisi 5 §:n nojalla velvollisuutta tarjota suojausratkaisuja tai omia tilojaan käytettäväksi käyttäjien tai tilaajien suojausratkaisujen toteuttamiseen. Säännöksellä saatettaisiin Suomen lainsäädäntö ehdotetun 4 §:n kanssa vastaamaan televiestinnän tietosuojadirektiivin 5 artiklan 1 kohdan vaatimuksia.

Sen estämättä, että televiesti on lähetty suojattuna, viranomaisilla on oikeus saada tietoja televiestinnän sisällöstä ja tunnistamistiedoista sen mukaan kuin siitä säädetään pakkokeinolaissa. Lakiehdotus ei vaikuttaisi näihin viranomaisten oikeuksiin.

Suomen nykyinen lainsäädäntö ei estä salaustuotteiden käyttöä tai maahantuontia. Ehdotettu säännös vahvistaisi nykyisen käytännön ja takaisi käyttäjille ja tilaajille lain tasolla oikeuden salata viestinsä. Joissakin maissa harkitaan salaustuotteiden käytön rajoittamista ja salauksessa käytettävien salaisten avainten tallettamista viranomaiskäyttöä varten. Tällä pyritään vastaamaan niihin vaikeuksiin, jotka aiheutuvat rikostutkinnalle erityisesti vahvojen salaustuotteiden käytöstä. Kaupallinen toiminta vaatii kuitenkin televiestien ja nykyään erityisesti sähköpostin salaamista riittävän tehokkailla algoritmeilla. Tähän mennessä Suomessa on katsottu, että tällaisten vahvojen salaustuotteiden käyttöä ei ole syytä rajoittaa.

Suojauksen purkujärjestelmä voi olla laite tai ohjelmisto, jonka tarkoituksena on murtaa erityisellä teknisellä tavalla toteutettu viestin suojaus. Se voi esimerkiksi kokeilla automaattisesti erilaisia salasanayhdistelmiä tai kryptografiassa käytettyjä algoritmipohjaisia numero- ja kirjainyhdistelmiä. Oikean yhdistelmän tai sarjan löydettyään järjestelmä antaa pääsyn televiestiin ymmärrettävässä muodossa. Suojauksen purkujärjestelmän oikeudeton hallussapito ja käyttö samoin kuin eräät muut toimenpiteet säädetään rangaistavaksi telemarkkinalain 25 §:ssä. Telehallintokeskus voi antaa telemarkkinalain 25 §:n nojalla luvan suojauksen purkujärjestelmän käyttöön. Kyseisen pykälän kiellot koskevat toimenpiteitä niin yksityiskäytössä kuin kaupallisiin tarkoituksiinkin. Telemarkkinalain 39 §:ssä säädetään Telehallintokeskuksen määräämien tarkastajien oikeudesta ottaa 25 §:n vastainen suojauksen purkujärjestelmä tutkittavaksi ja kieltää sen kaupanpito tai edelleenluovuttaminen. Telemarkkinalain 45 §:ssä säädetään suojauksen purkujärjestelmää koskevien säännösten rikkomisen seuraamuksista. Ehdotettuun 2 momenttiin sisältyisi näitä telemarkkinalain säännöksiä koskeva viittaus.

6 §. Teleyrityksen velvollisuudet. Pykälän 1 momentin nojalla teleyrityksen vastuulla olisi huolehtia teletoimintansa tietoturvasta. Teleyrityksen tulisi toteuttaa tarpeelliset toimenpiteet tarvittaessa yhteistyössä muiden teleyritysten kanssa. Turvatason tulisi olla riittävä ottaen huomioon teknisen kehityksen ja toisaalta turvatason saavuttaminen ei saisi aiheuttaa teleyrityksille niiden toiminnan kannalta kohtuuttomia kustannuksia. Yhteistyö olisi välttämätöntä erityisesti silloin, kun televerkot ja telepalvelut on liitetty yhteen telemarkkinalain 10 §:ssä tarkoitetulla tavalla. Teleyritysten yhteistyö on välttämätöntä myös silloin, kun esimerkiksi Internet-palveluntarjoajan palveluita käytetään jonkin toisen yrityksen telepalvelun tai televerkon kautta.

Pykälän 2 momentin mukainen teleyrityksen tiedotusvelvollisuus koskisi muun muassa avointen tietoverkkojen erityisiä merkitykseltään huomattavia tietoturva-aukkoja, joiden takia niissä käyty viestintä on teknisin keinoin lähes mahdotonta saada täydellisen turvalliseksi. Teleyritys voi järjestää tiedotustoiminnan normaalitoimintansa ohessa, kuten laskun yhteydessä annettavalla tiedotteella, tiedotteella puhelinluettelossa tai kotisivullaan tai muulla vastaavalla tavalla. Turvallisuuden edistämiseksi olisi näin ollen käytettävä kryptografisia tuotteita. Esimerkiksi analogisen NMT-matkapuhelinverkon välityksellä käytävää viestintää on mahdollista seurata suhteellisen yksinkertaisilla laitteilla. Teleyrityksen tiedotustoiminta olisi yleisluonteista. Tiedotusvelvollisuus ei säännöksessä mainittujen kustannusten osalta näin ollen tarkoita nimenomaisia suojaustuotteita tai niiden markkamääräisiä hinnastoja, joista tiedottamista ei voi pitää kohtuullisena, koska teleyritys ei itse välttämättä tarjoa kyseisiä suojaustuotteita. Tiedotusvelvollisuus koskisi teleyrityksen omia telepalveluita.

Liikenneministeriö päättäisi pykälän 3 momentin mukaan, miten tekninen kehitys otetaan huomioon. Tarkempia säännöksiä annettaisiin televiestinnän luottamuksellisuuden, eheyden ja käytettävyyden riittävyydestä eli televiestinnän turvatasosta, josta ei ole tarkoituksenmukaista antaa tässä ehdotettuja tarkempia säännöksiä lain tasolla, koska turvatason takaamiseen liittyvät toimenpiteet ovat luonteeltaan hyvin teknisiä ja niiden taso ja kustannukset vaihtuvat nopeasti teknisen kehityksen jatkuvasti muuttuessa.

Pykälällä saatettaisiin Suomen lainsäädäntö vastaamaan televiestinnän tietosuojadirektiivin 4 artiklan vaatimuksia.

7 §. Vaitiolovelvollisuus. Pykälä korvaisi telemarkkinalain 50 §:n 1 ― 4 momentin. Erityisen vaitiolovelvollisuuden alaisten henkilöiden piiri laajenisi telemarkkinalain soveltamisalaan kuuluvien teleyritysten ja teleurakoitsijoiden palveluksessa olevista kaikkien teleyritysten palveluksessa oleviin henkilöihin. Siten erityinen vaitiolovelvollisuus koskisi myös sellaisia henkilöitä, jotka ovat tai ovat olleet telemarkkinalain soveltamisalasta vapautettua yleistä teletoimintaa harjoittavan teleyrityksen palveluksessa.

Vaitiolovelvollisuuden estämättä teleyrityksellä olisi lakiehdotuksen 3 luvussa tarkoitetut velvollisuudet.

Rangaistus tämän erityisen vaitiolovelvollisuuden rikkomisesta tuomittaisiin rikoslain 38 luvun 1 ja 2 §:n mukaisesti salassapitorikoksena tai salassapitorikkomuksena, jollei laissa muualla säädettäisi ankarampaa rangaistusta.

8 §. Poikkeusoloihin varautuminen. Teleyrityksillä on pykälän 1 momentissa säädettyä vastaava velvollisuus varautua teletoiminnan hoitamiseen poikkeusoloissa telemarkkinalain 8 §:n nojalla.

Pykälän 2 momentti vastaa telemarkkinalain 8 §:n 3 momentin säännöstä. Momentin nojalla teleyrityksellä olisi mahdollisuus saada valtion varoista korvaus 1 momentista sille aiheutuvien tehtävien edellyttämistä toimenpiteistä, jos toimenpiteet poikkeavat selvästi teleyrityksen tavanomaisesta toiminnasta ja toimenpiteistä aiheutuu olennaisia lisäkustannuksia eikä toimenpiteen tilaaja suorita teleyritykselle siitä aiheutuvia kustannuksia.

Pykälän 3 momentin nojalla liikenneministeriö päättäisi tarkemmin siitä, mitä teleyritysten on otettava huomioon poikkeusoloihin varautumisessa.

3 luku. Tunnistamistietojen käsittely

9 §. Tunnistamistietojen hävittäminen ja muuttaminen. Pykälä sisältäisi tunnistamistietojen käsittelyn pääsäännön. Teleyrityksen tulisi hävittää ne heti teleyhteyden purkamisen jälkeen tai tehdä ne sellaisiksi, että televiestinnän osapuolia ei voi tunnistaa. Tunnistamattomaksi tekeminen voisi tarkoittaa tietojen jakamista siten, että ilman erikseen sijaitsevien tietojen yhdistämistä televiestinnän osapuolia ei voisi tunnistaa. Poikkeukset pykälän pääsääntöön olisivat 10 ja 11 §:ssä, joissa pykälissä mainitun ajan jälkeen tapahtuva tietojen hävittäminen tai tunnistamattomaksi muuntaminen voisi tapahtua normaaliin liiketoimintaan sopeutettuna laskutuskauden vaihtuessa.

Teleyhteydellä tarkoitetaan pykälässä sitä yhteyttä, jonka käyttäjä on telepalveluna halunnut ottaa. Teleyhteys, joka käyttäjälle näkyy yhtenä telepalveluna, voi koostua useista peräkkäisistä teleyhteyksistä ja säännöksessä tarkoitetaan teleyhteydellä näiden teleyhteyksien kokonaisuutta. Esimerkiksi takaisinsoittopalvelussa (call-back) teleyrityksen on säilytettävä tunnistamistietoja teleyhteyden purkamisen jälkeen, jotta se voi yhdistää puhelut sitä haluavan osapuolen ja vastaanottajan välille. Myös joissakin telepalveluissa, esimerkiksi herätyspalvelussa tai jonotuspalvelussa, teleyritys voi joutua tallentamaan tunnistamistietoja, jotta se pystyy kokonaisuudessaan toteuttamaan käyttäjän selkeän tahdonosoituksen mukaisesti haluaman erityispalvelun. Tämä ei kuitenkaan tarkoita sitä, että varattuna olevaan liittymään tehdyn puheluyrityksen tunnistamistiedot voitaisiin tallentaa.

Tunnistamistietojen hävittämisvelvollisuudesta seuraa, että teleyritykset eivät voisi rakentaa ja käyttää hyväkseen esimerkiksi tilausvideopalvelun tai Internet-palveluiden käyttäjien tottumuksia kuvaavia käyttäjäprofiileja. Niin sanottua cookie-tekniikkaa käytettäessä tallentuneita tietoja käyttäjän toiminnasta laki ei koskisi, koska kyseiset tiedot tiedot tallentuvat käyttäjän laitteessa olevaan selaimeen ja www-sivuja ylläpitävän yrityksen palvelimeen. Näiden tietojen käsittelyä arvioitaisiin yleisen henkilötietolainsäädännön mukaan. Omien telepalveluidensa markkinoinnissa teleyritys voisi käyttää tietoja 11 §:ssä säädetyin edellytyksin.

Säännöksellä saatettaisiin Suomen lainsäädäntö vastaamaan televiestinnän tietosuojadirektiivin 6 artiklan 1 kohdan vaatimuksia.

10 §. Tunnistamistietojen käsittely laskutusta varten. Tilaajien ja muiden teleyritysten laskutusta varten teleyritys voisi käsitellä pykälän 1 momentissa mainittuja tunnistamistietoja, jotka ovat tarpeen erilaisten telepalveluista perittävien maksujen määrittämiseksi ja laskujen perimiseksi. Luettelo perustuu televiestinnän tietosuojadirektiivin liitteen mukaiseen tunnistamistietojen luetteloon. Direktiivin liitteessä mainittuja muita kuin tunnistamistietoja saisi käsitellä yleisen henkilötietolainsäädännön mukaisesti. Näitä laskutuksen yhteydessä käsiteltäviä tietoja olisivat muun muassa osoite, laskutettavien yksikköjen kokonaismäärä ja muut maksun määrittämiseksi tarpeelliset tiedot, kuten ennakko- ja osamaksutiedot. Momentin 4 kohdassa mainittujen tietojen lisäksi muita maksun määrittämiseksi tarpeellisia voisivat olla muun muassa matkaviestintukiasemien tukiasematiedot.

Pykälän 2 momentin nojalla pykälässä tarkoitettujen, yksittäiseen telelaskuun liittyvien tietojen käsittely olisi sallittua kolmen vuoden ajan siitä, kun telelasku on kokonaan maksettu. Jos lasku maksetaan vain osittain, teleyritys saisi edelleen käsitellä laskua koskevia tietoja. Teleyritys ei saisi säännöksen nojalla käsitellä tunnistamistietoja, jos laskua ei enää voi periä esimerkiksi vanhentumisen vuoksi, jollei muualla lainsäädännössä toisin säädetä. Nykyisin teleyrityksen tulee säilyttää tunnistamistiedot vähintään kahden kuukauden ajan laskun eräpäivästä, mutta takarajaa säilyttämiselle ei ole asetettu. Henkilörekisterilain 27 §:n sekä televiestinnän tietosuojadirektiivin 6 artiklan 2 kohdan mukaan ehdoton takaraja tietojen säilyttämiselle olisi sen ajanjakson viimeinen päivä, jona lasku voidaan periä tai siitä voi laillisesti valittaa. Suomessa voimassa olevan käytännön mukaisesti tämä tarkoittaisi jopa kymmentä vuotta. Näin pitkä aika yleissääntönä, vaikka sitä ei todellisuudessa sovellettaisikaan, vaarantaa tilaajan ja käyttäjän tietosuojan tai oikeutetut edut.

Pykälän 2 momentin mukaan asetuksella säädettäisiin teleyrityksen velvollisuudesta säilyttää tunnistamistietoja. Nykyisin teleyrityksellä on velvollisuus säilyttää telemarkkina-asetuksen 9 §:n 3 momentissa tarkoitettuja tunnistamistietoja teletoiminnan tunnistamistietojen luovuttamisesta ja tallentamisesta annetun liikenneministeriön päätöksen (469/1997) 1 §:n mukaan kaksi kuukautta telelaskun eräpäivästä. Riitautetun laskun tietoja on kuitenkin säilytettävä, kunnes asia on sovittu tai lainvoimaisesti ratkaistu.

Säännöksellä saatettaisiin Suomen lainsäädäntö vastaamaan televiestinnän tietosuojadirektiivin 6 artiklan 2 kohdan vaatimuksia.

11 §. Tunnistamistietojen käsittely telepalveluiden markkinoinnissa. Jos tilaaja on antanut siihen luvan, teleyritys voi käsitellä kolmen vuoden ajan tunnistamistietoja myös telepalveluidensa tai niihin välittömästi liittyvien muiden palveluidensa markkinoinnissa, joita voivat olla esimerkiksi teleyhteyteen kiinteästi liittyvät lisäarvopalvelut, joita teleyritys tarjoaa aina telepalvelunsa yhteydessä. Tilaajan katsottaisiin antaneen suostumuksensa markkinointiin, kun tilaaja nimenomaisesti valitsee niin sanotun avoimen telepalvelun käyttämällä teleyritystunnusta.

Pykälässä tarkoitettuja tietoja voisi käyttää vain niiden telepalveluiden markkinointiin, joiden tuottamisen yhteydessä ne ovat syntyneet. Näin ollen tilaajan tunnistamistietojen markkinointikäytön laajuus ei riippuisi teleyrityksen telepalveluvalikoiman laajuudesta. Teleyritys ei voisi käyttää esimerkiksi paikallispuheluiden tunnistamistietoja ulkomaanpuheluiden markkinointiin riippumatta siitä, tarjoaako se itse vai joku toinen teleyritys näitä ulkomaanpuheluita. Tällä taattaisiin tasapuoliset kilpailuolosuhteet markkinoinnissa sekä parempi ennustettavuus tilaajan tunnistamistietojen käytön laajuudessa. Tunnistamistietojen käsittelyksi katsottaisiin tilaajan käyttämien palveluiden tunnistamistietoihin perustuvan teleyrityskohtaisen jaottelun hyödyntäminen. Tällaista hyödyntämistä olisi muun muassa telelaskusta ilmenevän ulkomaanpuheluiden teleyrityskohtaisen erittelyn käyttäminen markkinoinnissa laskuttavan teleyrityksen toimesta. Teleyritys ei voi myöskään luovuttaa tunnistamistietoja kolmannelle, kun se on saanut luvan vain niiden käyttöön omassa markkinoinnissaan. Teleyritys voisi säännöksen estämättä käyttää markkinoinnissaan esimerkiksi asiakasrekisteriään yleisen henkilötietolainsäädännön mukaisesti.

Säännöksellä saatettaisiin Suomen lainsäädäntö vastaamaan televiestinnän tietosuojadirektiivin 6 artiklan 3 kohdan mukaisia vaatimuksia.

12 §. Tunnistamistietojen käsittely teleyrityksissä. Pykälän 1 momentissa annettaisiin teleyritykselle oikeus itse käsitellä ja luovuttaa kolmen vuoden ajan toiselle teleyritykselle tunnistamistietoja tietyissä tapauksissa. Säännös on tarpeen teletoiminnan yleisen turvallisuuden ja toiminnallisuuden takaamiseksi. Telepalvelut siirtyvät eri teleyritysten verkoissa ja laskutus- ja vikatietojen seuranta ja luovutus on käytännön edellytys telepalveluiden tarjoamiselle. Erilaiset väärinkäytökset telepalveluita, etenkin matkaviestinpalveluita, hyväksi käyttäen ovat lisääntyneet. Näihin yksittäisiin vääriinkäytöksiin liittyvien tunnistamistietojen käsittely ja antaminen toiselle teleyritykselle ehkäisee tehokkaasti väärinkäytöksiä, joissa käytetään muun muassa hyväksi mahdollisuutta vaihtaa telepalvelun tarjoajaa.

Pykälän 2 momentissa rajoitetaan tunnistamistietoja käsittelevien henkilöiden piiriä. Teleyrityksen valtuuttamalla henkilöllä tarkoitetaan muun ohella perintätoimiston palveluksessa olevia henkilöitä tai asianajajaa, jotka hoitavat telelaskun perintää. Pykälän 3 momentin mukaan näihin henkilöihin sovellettaisiin, mitä tunnistamistiedoista muutoin säädetään.

Tunnistamistietojen käsittelyyn oikeutetut henkilöt saisivat käsitellä tietoja vain tietyissä säännöksessä mainituissa tehtävissä, joiden hoitamiseksi tunnistamistietojen käsittely on välttämätöntä. Käsittely ei saisi olla laajempaa kuin on tarpeen mainittujen tehtävien suorittamiseksi. Koska tunnistamistietojen käyttö teleyrityksen omien palveluiden markkinointiin on 11 §:n nojalla sallittu vain tilaajan suostumuksella, pykälässä tarkoitetussa teleyrityksen palveluiden markkinoinnissa ei voida käsitellä sellaisten tilaajien tunnistamistietoja, jotka eivät ole tätä suostumusta antaneet.

Pykälän 4 momentin mukaan tunnistamistietojen käsittelystä varmennepalveluiden tarjoamisessa säädettäisiin asetuksella. Varmennepalveluita ei toistaiseksi ole tarjolla, mutta niiden tarjonnan yhteydessä siirretään tunnistamistietoja, minkä vuoksi asiasta on syytä antaa tarkempia säännöksiä.

Säännöksellä saatettaisiin Suomen lainsäädäntö vastaamaan televiestinnän tietosuojadirektiivin 6 artiklan 4 kohdan mukaisia vaatimuksia ottaen huomioon 14 artiklan 1 kohta.

13 §. Teleyhteyksien erittely. Pykälän säännöksissä mainitulla tilaajalla tarkoitettaisiin lain 3 §:n 5 kohdan määritelmän mukaisesti teleyrityksen kanssa telepalveluiden toimittamisesta sopineen henkilön lisäksi luonnollista tai oikeushenkilöä, joka on velvollinen maksamaan hallinnassaan olevaa liittymää koskevan telelaskun tai osan siitä. Teleyhteyksien erittely voisi säännöksen mukaan, sikäli kuin se voidaan antaa, sisältää numeroiden lisäksi muitakin 3 §:n 7 kohdan tarkoittamia tunnistamistietoja, kuten yhteydenottoajat ja yhteyksien kestot. Nämä tiedot ovat tarpeellisia laskuepäselvyyksien selvittämisessä.

Pykälän 1 momentin nojalla pääsääntö olisi, että teleyhteyksiä ei eritellä yhteyskohtaisesti.

Pykälän 2 momentin nojalla teleyhteyksien erittely annettaisiin vain pyynnöstä. Momentissa tarkoitettu pyyntö voisi olla laskukohtainen tai pysyvä ja se voi kohdistua joko kuluneeseen tai tulevaan laskutuskauteen. Säännöksessä tarkoitetussa erittelyssä ei saa ilmaista liittymien kolmea viimeistä numeroa.

Pykälän 3 momentissa säädettäisiin tapauksista, joissa tilaaja voi saada telelaskun täydellisesti eriteltynä. Momentin 1 ja 2 kohta koskisivat kaikkia tilaajia mutta 3 kohta vain luonnollisia henkilöitä. Momentin 1 kohta antaisi oikeuden vain tietyntyyppisten numeroiden täydelliseen erittelyyn, ei koko laskun täydelliseen erittelyyn, ellei muista säännöksistä aiheutuisi tähän oikeutta.

Oikeus telelaskun täydelliseen erittelyyn olisi tilaajalla momentin 1 kohdan nojalla sellaisiin numeroihin nähden, joihin otetuista yhteyksistä peritään telelaskun yhteydessä telemaksujen ohella muitakin maksuja. Tällaisia olisivat esimerkiksi maksulliset palvelunumerot.

Toiseksi tilaajalla olisi 3 momentin 2 kohdan nojalla oikeus täydelliseen erittelyyn, jos telelaskulla velottu määrä on yli kaksinkertainen edellisen vastaavan laskutuskauden laskuun verrattuna. Tällöin edellytetään, että laskutuskauden pituus ei ole muuttunut.

Tilaajilla on oikeus nykyisinkin saada pykälän 3 momentin 1 ja 2 kohdassa tarkoitettuja tunnistamistietoja. Ehdotusta vastaavat säännökset ovat telemarkkina-asetuksen 9 §:ssä.

Muissa kuin 3 momentin 1 ja 2 kohdassa tarkoitetuissa poikkeustapauksissa tilaajalla olisi oikeus saada täydellinen telelaskun erittely vain momentin 3 kohdan mukaisesti rajoitettuna. Ensinnäkin edellytetään, että tilaaja on luonnollinen henkilö, joka pyytää erittelyä kirjallisesti. Pyyntö voi koskea joko menneitä tai tulevia laskutuskausia. Teleyhteyksien erittelyä ei voitaisi ehdotuksen mukaan antaa muutoin kuin siinä tapauksessa, että sitä pyydetään telelaskun oikeellisuuden varmistamiseksi.

Pykälän 4 momentin mukaisesti teleyritys voisi antaa erittelyn kaikissa 3 momentissa säädetyissä tapauksissa vain siltä ajalta, jolla liittymä on ollut tilaajan hallinnassa. Teleyritys ei saisi antaa erittelyä, jos se tietäisi, että liittymä ei ole ollut tilaajan hallinnassa koko laskutuskautta. Teleyrityksellä ei olisi kuitenkaan velvollisuutta hankkia tietoa liittymiensä tosiasiallisesta hallinnasta yksittäistapauksissa, vaan teleyritys voisi edellyttää kirjallista ilmoitusta liittymän hallinnan muuttumista. Säännös ei kuitenkaan estäisi sitä, että useammat tilaajat yhdessä pyytävät telelaskun erittelyä, milloin he yhdessä ovat pitäneet hallussaan liittymää koko laskutuskauden ajan tai että osan laskutuskautta liittymää erikseen hallinneet tilaajat pyytäisivät kukin erikseen erittelyt ajalta, jolloin ne ovat liittymää hallinneet.

Pykälän 5 momentin mukaisesti asetuksella säädettäisiin muun muassa siitä, miten sanoihin ja kirjainyhdistelmiin perustuvista sähköpostiosoitteista voidaan antaa tunnistamistietoja, jos niistä veloitetaan esimerkiksi yhteyskohtaisesti tai siirretyn datamäärän perusteella.

14 §. Kutsuvan yhteyden tunnistus. Pykälän 1 momentissa säädettäisiin kutsuvan yhteyden tunnistusta tarjoavan teleyrityksen velvollisuuksista. Velvollisuudet koskisivat vain kiinteitä puhelinverkkojen ja matkaviestinverkkojen puhelinpalveluita.

Pykälässä tarkoitettu kutsuvan yhteyden tunnistus voidaan yhteyskohtaisesti toteuttaa joko sitä varten olevalla numerokoodilla tai telepäätelaitteen vakiotoiminteella. Pysyvästi toiminne voidaan poistaa puhelin- tai matkaviestinkeskuksessa. Säännös koskisi teleyhteyksiä myös ulkomaille.

Teleyhteyden vastaanottavalla tilaajalla tulee olla mahdollisuus estää 2 momentissa tarkoitettujen yhteyksien vastaanotto liittymässään. Säännös koskisi myös ulkomailta tulevia yhteyksiä. Säännös ei koskisi vastaajapalveluun meneviä yhteyksiä, koska tilaaja ei ota teleyhteyttä lainkaan liittymässään vastaan. Momentin mukaan kaikkien tulevien yhteyksien tunnistuksen poistaminen on teleyrityksen toteutettava maksutta. Sen sijaan 2 momentin 2 kohdassa tarkoitetuista palveluista teleyritys voi periä maksun.

Säännöksen estämättä muissakin televerkoissa voitaisiin tarjota kutsuvan yhteyden tunnistusta. Pykälän 3 momentin nojalla liikenneministeriö voisi tarvittaessa päättää teleyrityksen velvollisuudesta tarjota tällaisia palveluja muussa kuin puhelin- ja matkaviestinverkossa. Määräys annettaisiin, milloin tällaisia palveluita ei olisi tarjolla kaupallisesti eikä muun muassa Euroopan neuvoston tietosuojasuosituksen mukaisia mahdollisuuksia nimettömään viestintään olisi lainkaan olemassa jollain yleisesti käytössä olevalla viestintämuodolla, kuten sähköpostilla.

Säännöksellä saatettaisiin Suomen lainsäädäntö vastaamaan televiestinnän tietosuojadirektiivin 8 artiklan 1 ― 3 kohdan mukaisia vaatimuksia.

15 §. Kytketyn yhteyden tunnistus. Pykälä edellyttäisi, että esimerkiksi soitonsiirtopalvelua puhelinverkossa käytettäessä se käyttäjä, jonka puhelimeen soitto on siirretty, voisi estää tunnistamistietojensa paljastumisen soittajalle. Säännös koskisi teleyhteyksiä myös ulkomaille. Säännös on direktiivissä tehty ajatellen maita, joissa markkinoita hallitsee yksi iso teleyritys. Säännöksen sisältämän velvoitteen noudattaminen edellyttää, että soittavan ja vastaanottavan tilaajan teleyritys tarjoaa kyseistä palvelua. Jos ei voida etukäteen tietää, minkä teleyrityksen käyttäjälle soittava käyttävä soittaa, ainoa mahdollisuus huolehtia säännöksen velvoitteesta on tehdä keskuksiin käyttäjäkohtaiset ohjelmoinnit kytketyn yhteyden tunnistuksen estoa haluavista käyttäjistä ja käyttää niitä kunkin soiton yhteydessä erikseen, mitä voidaan pitää teleyrityksille kustannuksiltaan kohtuuttomana. Käytännössä säännöksen noudattaminen edellyttää Suomessa tilannetta, jossa kaikki teleyritykset tarjoavat kyseistä palvelua. Soittavan käyttäjän teleyritys ei voi käytännössä tietää, tarjoaako vastaanottavan tilaajan teleyritys kytketyn yhteyden tunnistusta, elleivät kaikki teleyritykset tarjoaisi palvelua. Säännöksessä tarkoitetun velvoitteen toteuttaminen säännöksen edellyttämällä tavalla edellyttää siis teleyritysten keskinäistä sopimusta palvelun samanaikaisesta aloittamisesta. Direktiivin myötä toiminne tullee sisältymään keskusten ohjelmistoihin vakiotoiminteena, mikä tukee palvelun samanaikaista aloittamista. Säännös ei sinänsä velvoita teleyritystä tarjoamaan kytketyn yhteyden tunnistusta, vaan asettaa velvollisuuksia, jos palvelua tarjotaan.

Säännöksellä saatettaisiin Suomen lainsäädäntö vastaamaan televiestinnän tietosuojadirektiivin 8 artiklan 4 kohdan mukaisia vaatimuksia.

16 §. Automaattinen yhteyden siirto. Pykälä edellyttäisi, että teleyritykset järjestävät käyttäjälle mahdollisuuden purkaa esimerkiksi puhelimeensa muiden tekemät soitonsiirrot. Teleyritys voisi tarjota säännöksessä tarkoitetun mahdollisuuden maksuttoman palvelunumeron avulla. Säännös koskisi myös ulkomailta tulevia yhteyksiä.

Säännöksellä saatettaisiin Suomen lainsäädäntö vastaamaan televiestinnän tietosuojadirektiivin 10 artiklan mukaisia vaatimuksia.

17 §. Tunnistuspalveluiden käyttö. Pykälän 1 momentin mukaan 14―16 §:ssä tarkoitetut toiminteet olisi yksinkertaisella tavalla otettava käyttöön siten kuin asetuksella tarkemmin säädetään. Yksinkertaisella tavalla tarkoitetaan sitä, että käyttäjä voi ottaa käyttöön toiminteet joko telepäätelaitteensa vakiotoiminnalla, puhelinsoitolla tai sähköpostilla teleyritykselle tai yksinkertaista numerokoodia käyttämällä tai muulla niihin verrattavalla tavalla. Asetuksella säädettäisiin muun muassa toiminteiden käyttöönottoajoista, koska toiminteisiin liittyvä yleiseurooppalainen kehitys- ja standardointityö on vielä selvästi kesken ja toiminteiden edellyttämää koordinoitua käyttöönottoa vaikeuttaa teleyritysten runsas määrä Suomessa.

Teleyritykset huolehtisivat pykälän 2 momentissa tarkoitetusta tiedotustoiminnasta parhaaksi katsomallaan tehokkaalla tavalla. Salaisista numeroista, joita on usein otettu yleisöpuhelimiin, tai eräissä tapauksissa ulkomailta soitettaessa ei välity kutsuvan yhteyden tunnistusta. Nämä yhteydet eivät välittyisi tilaajalle, joka olisi valinnut 14 §:n 2 momentin 2 kohdassa tarkoitetun vastaanoton eston yhteyksille, joista on poistettu kutsuvan yhteyden tunnistus. Palveluiden tarjonnasta ja käytöstä kertovaan tiedotustoimintaan kuuluisi muun muassa edellä mainitunlaisista tilanteista tiedottaminen.

Säännöksellä saatettaisiin Suomen lainsäädäntö vastaamaan televiestinnän tietosuojadirektiivin 8 artiklan mukaisia yleisiä vaatimuksia.

18 §. Tunnistamistietojen luovutus viranomaisille. Säännös vastaisi televiestinnän tietosuojadirektiivin 9 artiklan säännöksiä ja telemarkkinalain 50 §:n 2 ― 4 momentin säännöksiä. Asiayhteydeltään ne soveltuvat paremmin yksityisyyden suojasta televiestinnässä ja teletoiminnan tietoturvasta annettanaan lakiin kuin telemarkkinalakiin. Ehdotuksen 2 momentin nojalla tietojen luovutus koskisi vain kyseistä liittymää koskevia tunnistamistietoja, ei teleyrityksen koko asiakastietokantaa.

4 luku. Tilaajaluettelot ja televiestintä suoramarkkinoinnissa

19 §. Luettelotietojen luovutus ja tilaajaluetteloiden tarjoaminen. Velvollisuudesta luovuttaa luettelotietoja tilaajaluettelossa julkaistavaksi säädettäisiin telemarkkinalain 8 §:n 2 momentin 9 kohdassa.

Pykälän 1 momentin mukaisesti teleyritykset voisivat tilaajan tai käyttäjän suostumuksetta luovuttaa tilaajan tilaajaluettelossa julkaistavaksi ilmoittamia tietoja. Tietoja saisi luovuttaa vain niiden toisessa tilaajaluettelossa julkaisemista varten. Tilaajaluettelon tarjoajalla, joka ei ole teleyritys, ei olisi henkilötietolakiehdotuksen tarkoittamaa henkilötietojen käsittelyn edellytyksenä olevaa asiallista yhteyttä käyttäjään tai tilaajaan. Pykälän 1 momentissa todettaisiin nimenomaisesti tilaajaluettelon tarjoajan oikeus ylläpitää ja tarjota tilaajaluetteloita. Tämän myötä myös teletoimintaa harjoittamattomalla tilaajaluettelon tarjoajalla olisi henkilötietolakiehdotuksessa tarkoitettu laissa säädetty oikeus käsitellä tilaajan tai käyttäjän henkilötietoja ylläpitäessään ja tarjotessaan tilaajaluetteloita.

Pykälän 2 momentissa olisi säädösviittaus Euroopan unionin jäsenvaltioiden alueen ja Euroopan talousalueen ulkopuolelle tapahtuvasta henkilötietojen siirrosta. Henkilötietolakiehdotus sisältää asiaa koskevia säännöksiä.

20 §. Tilaajaluettelot. Pykälän 1 momentti rajoittaa tilaajaluetteloissa julkaistavia tietoja. Säännöksessä tarkoitettuja tunnistamisen kannalta välttämättömiä tietoja ovat yleisesti nimi, osoite ja numero tai muu liittymän tunniste. Muita kuin sellaisia henkilötietoja, jotka ovat välttämättömiä tilaajan tai käyttäjän tunnistamiseksi, ei saisi esittää ilman sen suostumusta, jonka tietoja julkaistaan. Suostumus olisi annettava selkeästi, mikä merkitsee, että sen olisi tapahduttava kirjallisesti tai muulla todisteellisella ja yksiselitteisellä tavalla. Tilaajalla tarkoitettaisiin momentissa sekä luonnollista että oikeushenkilöä.

Lain voimaan tullessa tilaajaluettelossa olevien tai sitä varten jo kerättyjen tietojen katsottaisiin olevan tunnistamisen kannalta välttämättömiä tai sellaisia, joiden julkaisemiseen tilaaja tai käyttäjä on antanut suostumuksensa.

Pykälän 2 momentissa säädettäisiin tilaajan ja käyttäjän oikeuksista.

Koska henkilötietoja voi olla vain luonnollisella henkilöllä, oikeushenkilö ei voisi vaatia tietojensa poistamista tilaajaluettelosta pykälän 2 momentin 1 kohdan nojalla eikä kieltää 2 kohdan nojalla tietojensa käyttöä suoramarkkinointiin. Sen sijaan oikeushenkilöllä olisi oikeus kieltää käynti- ja postiosoitteen julkaiseminen säännöksessä tarkoitetulla tavalla.

Tilaaja tai käyttäjä, jonka henkilötiedoista on kysymys, päättäisi pykälän 2 momentin 3 kohdassa tarkoitetussa tapauksessa siitä, mikä osa hänen osoitteestaan julkaistaan. Tunnistamistiedot voidaan julkaista tilaajaluettelossa esimerkiksi niin, että etunimestä ilmaistaan vain alkukirjain, jolloin tilaajan tai käyttäjän sukupuoli ei käy ilmi pykälässä tarkoitetulla tavalla, jollei se ole kielellisesti mahdotonta.

Pykälän 3 momentin mukaan teleyrityksellä olisi velvollisuus huolehtia 1 ja 2 momentissa tarkoitettuja tietoja koskevien vaatimusten ja muutosten edelleen toimittamisesta niille, joille teleyritys on luovuttanut näitä tietoja tilaajaluettelossa julkaistavaksi. Teleyrityksen ja luovutuksen saajan olisi sovittava siitä tavasta, jolla tietoja luovutetaan.

Säännöksellä Suomen lainsäädäntö saatettaisiin vastaamaan televiestinnän tietosuojadirektiivin 11 artiklan sekä ONP-puhelintoimintadirektiivin 6 artiklan luettelotekstiä koskevia vaatimuksia.

21 §. Televiestintä suoramarkkinoinnissa. Pykälässä säädettäisiin mahdollisuudesta käyttää televiestintää suoramarkkinointiin. Suoramarkkinoinnilla tarkoitetaan pykälässä televiestinnän avulla tapahtuvaa kaupallista markkinointia, jolla pyritään hyödykkeen myynninedistämiseen. Suoramarkkinointia ei olisi yksittäisten yksityishenkilöiden välinen hyödykkeiden tarjoaminen myytäväksi, mielipiteenvaihto tai muuta vastaava toiminta. Säännös ei asettaisi velvollisuuksia viestin teknisinä välittäjinä toimiville teleyrityksille, vaan velvoitteet kohdistuisivat suoramarkkinoinnin harjoittajiin. Säännös ei koskisi radio- ja televisiotoiminnan yhteydessä harjoitettavaa suoramarkkinointia, kuten RDS-tekniikalla radiovastaanottimiin lähetettyä markkinointia.

Pykälän 1 momentin mukaan televiestintää saisi käyttää suoramarkkinointiin, milloin teleyhteydet vastaanottavalle tilaajalle on otettu ilman ihmistyöpanosta toimivien automaattisten järjestelmien tai faksin avulla, jos tilaaja, joka on luonnollinen henkilö, on ennalta antanut tähän suostumuksensa. Automaattisia järjestelmiä, joissa järjestelmä esimerkiksi satunnaisesti valitsee suuren määrän otettavia yhteyksiä tietyin perustein rajatusta joukosta, on käytetty muun muassa faksin ja sähköpostin avulla tapahtuvassa laajamittaisessa tilaajien monesti haitallisena kokemassa markkinoinnissa.

Pykälän 1 momenttia ei sovellettaisi tilanteeseen, jossa yksittäiseen markkinointitapahtumaan liittyvän teleyhteyden ottaminen olisi tehty teknisesti mahdollisimman helpoksi tiettyä järjestelmää hyväksi käyttäen ja jossa yhteyden luomisen jälkeen varsinainen markkinointi suoritetaan ihmistyövoimalla. Tällaista toimintaa voisi olla esimerkiksi puhelinmyynti, jossa yhteyden aloittaminen on tehty teknisesti mahdollisimman helpoksi. Tästä ja muusta vastaavasta suoramarkkinoinnista säädetään pykälän 3 momentissa. Pykälän 1 momentilla Suomen lainsäädäntö saatettaisiin vastaamaan televiestinnän tietosuojadirektiivin 12 artiklan 1 kohdan sekä etämyyntidirektiivin 10 artiklan 1 kohdan mukaisia vaatimuksia.

Pykälän 2 momentin mukaan 1 momentissa tarkoittettua suoramarkkinointia saisi kohdistaa muihin kuin luonnollisiin henkilöihin, jos nämä eivät ole sitä kieltäneet. Yritykset joutuisivat lähtökohtaisesti ottamaan vastaan 1 momentissa tarkoitettua suoramarkkinointia. Yrityksiltä ei ole perusteltua edellyttää etukäteistä suostumusta, koska suoramarkkinoinnin vastaanottaminen on luonteva osa liiketoiminnan harjoittamista. Säännöksellä Suomen lainsäädäntö saatettaisiin vastaamaan televiestinnän tietosuojadirektiivin 12 artiklan 3 kohdan mukaisia vaatimuksia.

Pykälän 3 momentissa edellytettäisiin, että muutoin kuin 1 momentissa tarkoitettujen automaattisten järjestelmien avulla tapahtuvaa suoramarkkinointia saisi harjoittaa, jollei tilaaja olisi sitä kieltänyt. Tilaajalla tarkoitetaan tässä sekä luonnollista että oikeushenkilöä. Momentissa tarkoitettua markkinointia olisi esimerkiksi normaali puhelinmarkkinointi. Säännöksellä Suomen lainsäädäntö saatettaisiin vastaamaan televiestinnän tietosuojadirektiivin 12 artiklan 2 kohdan mukaisia vaatimuksia.

Pykälän 4 momentin 1 kohdan mukaan ministeriö voisi päättää joidenkin 1 momentissa tarkoitettuun televiestintään käytettyjen televiestinnän muotojen edellyttävän 1 momentissa pääsäännöksi ehdotetun tilaajan ennalta antaman suostumuksen sijasta tilaajan kieltomahdollisuutta tai mahdollisuutta estää hänelle suunnattu televiestintä. Näiden määräysten antamisen saattaisi olla tarpeellista esimerkiksi tilanteessa, jossa tilaajien ja käyttäjien matkaviestimiin lähetettäisiin koneellisesti markkinointitarkoituksessa tekstiviestejä perustuen tekniikkaan, jossa viestit rajautuisivat vain tietyn matkaviestintukiaseman alueella oleviin päätelaitteisiin, joiden läheisyydessä esimerkiksi joku myymälä markkinoisi jonkun tuotteen olevan myytävänä rajoitetun ajan erityishintaan. Tällöin suoramarkkinoija ei voisi etukäteen tietää, kenelle televiestit menevät ja pykälän 1 momentissa edellytetyn suostumuksen hankkiminen etukäteen olisi käytännössä mahdotonta. Tällaisessa matkaviestin tukiaseman sijaintiin perustuvassa tekniikassa päätelaitteen haltijalla on kuitenkin käytännössä etukäteen mahdollisuus estää päätelaitteensa ominaisuuksia käyttämällä tähän tekniikkaan perustuvien viestien vastaanotto telepäätelaitteessaan. Ministeriö voisi tämäntyyppisissä tapauksissa päättää tietyn tai tiettyjen televiestinnän muotojen käytöstä siten, että televiestintää suoramarkkinointiin pykälässä tarkoitetulla tavalla saisi kuitenkin harjoittaa, jos tilaajalla olisi mahdollisuus estää tai kieltää hänelle suunnattu suoramarkkinointi.

Pykälän 4 momentin 2 kohdassa tarkoitetuissa tapauksissa ministeriö voisi päättää joidenkin televiestinnän muotojen edellytettävän tilaajan suostumusta 2 momentissa tarkoitetuissa tapauksissa pääsäännöksi ehdotetun kieltomahdollisuuden sijaan. Esimerkiksi laajasti harjoitettuun ei-toivottuun markkinointiin käytetyt sähköposti ja matkaviestinverkkojen lyhytsanomat saattavat kuormittaa suuren lukumääränsä vuoksi runsaasti niihin käytettyjä verkkoja, haitaten muiden palveluiden tarjoamista ja jopa vaarantaen käytetyn televerkon toimivuuden ja turvallisuuden. Suuri osa tällaisesta tilaajien kannalta haitallisesta vaikuttamisesta kohdistuu yrityksiin, jotka joutuisivat siis lähtökohtaisesti ottamaan vastaan tällaisia televiestejä. Oikeushenkilöille ehdotetun kieltomahdollisuuden toteuttamista haittaa käytännössä haitallisten televiestien alkuperän vaikea selvittäminen, mikä johtuu televiestien lähettäjien käyttämistä jäljittämistä vaikeuttavista menettelytavoista. Näin ollen saattaa olla tarpeellista rajoittaa joidenkin 2 momentissa tarkoitettujen viestintämuotojen käyttöä siten, että televerkkojen ja telepalveluiden toimivuuden ja turvallisuuden takaamiseksi näiden televiestintämuotojen käytöltä edellytettäisiin niiden käyttöä vähentävää tilaajan suostumusta.

Pykälän 5 momentissa olisi viittaus kuluttajansuojalain yleisiin suoramarkkinointia koskeviin säännöksiin.

22 §. Suoramarkkinointia koskevien kieltojen saatavillapito. Liikenneministeriö päättäisi tarvittaessa pykälän nojalla 21 §:n 2 momentin 2 kohdassa tarkoitetun tilaajaluettelossa esitettyjen henkilötietojen suoramarkkinointia ja 22 §:ssä tarkoitetun televiestinnän avulla tapahtuvaa suoramarkkinointia koskevien kieltojen pitämisestä niiden saatavilla, jotka harjoittavat suoramarkkinointia.

5 luku. Valvonta, pakkokeinot ja seuraamukset

23 §. Ohjaus ja valvonta. Teleasioista vastaa valtioneuvoston nykyisen työnjaon mukaan liikenneministeriö. Ministeriön tehtävänä olisi 1 momentin mukaisesti lain tavoitteiden mukainen teletoiminnan ohjaus ja kehittäminen. Ministeriön tulisi edistää yksityisyyden suojaa televiestinnässä ja teletoiminnan tietoturvan kehittymistä yhteistyössä Telehallintokeskuksen, tietosuojaviranomaisten, teleyritysten, alan laiteteollisuuden ja käyttäjiä edustavien yhteisöjen kanssa.

Pykälän 2 momentin 1 kohdan mukaan Telehallintokeskuksen tehtävä olisi valvoa lain ja sen nojalla annettujen säädösten ja määräysten noudattamista. Telehallintokeskus antaisi 2 kohdan tarvittaessa teknisiä määräyksiä teleyritysten toiminnasta sekä telelaitteiden, televerkkojen ja -palveluiden varustamisesta tämän lain edellyttämällä tavalla. Näitä teknisiä määräyksiä olivat muun muassa 14―16 §:ssä tarkoitettujen tunnistuspalveluiden tarjoamista koskevat tekniset määräykset, joilla taataan palveluiden yhteensopivuus ja liikkuvuus teleyritysten verkkojen välillä.

Pykälän 3 momentin nojalla tietosuojavaltuutetun tehtävänä olisi valvoa 20 ja 21 §:ssä tarkoitetun tilaajan kielto-oikeuden ja ennakkosuostumuksen noudattamista. Tietosuojavaltuutettu valvoisi myös ehdotetun henkilötietolain nojalla sen lain kielto-oikeuksien noudattamista.

Telehallintokeskus voisi pykälän 4 momentin nojalla siirtää asian henkilötietolain mukaisesti käsiteltäväksi, mikäli Telehallintokeskuksen käsiteltävänä oleva asia koskisi menettelyä, joka saattaisi rikkoa mainitun lain säännöksiä.

24 §. Tiedonsaantioikeus. Pykälän nojalla asianomaisella ministeriöllä, Telehallintokeskuksella ja tietosuojavaltuutetulla olisi oikeus saada teleyrityksiltä, niiden yhteenliittymiltä, televerkkojen omistajilta ja haltijoilta sekä teleurakoitsijoilta 23 §:ssä säädettyjen tehtävien hoitamiseksi tarpeellisia tietoja niiden harjoittamasta lain soveltamisalaan kuuluvasta toiminnasta. Pykälä vastaa tältä osin telemarkkinalain 40 §:ää. Tietoja olisi lisäksi oikeus saada laissa tarkoitetuilta tilaajaluetteloiden julkaisijoilta ja suoramarkkinoinnin harjoittajilta.

25 §. Pakkokeinot. Pykälän 1 momentin nojalla Telehallintokeskus voisi 23 §:n mukaisena valvovana viranomaisena velvoittaa lakia tai sen nojalla annettuja säädöksiä ja määräyksiä rikkoneen korjaamaan virheensä tai laiminlyöntinsä. Telehallintokeskus voisi asettaa päätöksensä tehosteeksi uhkasakon tai uhan toiminnan keskeyttämisestä tai toimenpiteen teettämisestä asianomaisen kustannuksella.

Pykälän 2 momentissä olisi säädösviittaus teettämällä suoritetun toimenpiteen kustannusten suorittamisesta ja perimisestä.

26 §. Vaitiolovelvollisuuden rikkominen. Pykälän 1 momentissa säädettäisiin, että 7 §:n säädetyn vaitiolovelvollisuuden rikkomisesta rangaistaisiin rikoslain 38 luvun 1 ja 2 §:n mukaan, jollei teko olisi rangaistava rikoslain 40 luvun virkasalaisuutta koskevan 5 §:n mukaan tai siitä muualla laissa säädettäisi ankarampaa rangaistusta.

Pykälän 2 momentissa säädettäisiin ehdotetun lain 5 §:n 2 momentissa säädetyn vaitiolovelvollisuuden loukkaamisesta. Vaitiolovelvollisuus 5 §:n 2 momentin nojalla olisi yleinen, 1 momentissa säädettäisiin 7 §:ssä tarkoitetun erityisen teleyrityksiä koskevan vaitiolovelvollisuuden rikkomisen seuraamuksista. Lain 5 §:n 2 momentin tapauksissa ei olisi kyse tiedon oikeudettomasta hankkimisesta, josta säädetään rikoslain 38 luvun 3 §:ssä. Ehdotetussa säännöksessä tarkoitetuissa tapauksissa viestin sisältämän tiedon yleisyys tai julkisuus ei välttämättä tarkoittaisi teon sulkeutumista tunnusmerkistön ulkopuolelle. Viesti, jolla on yleinen sisältö, voi laajempaan tietoon päästessään olla viestijöiden yksityisyyden suojaa loukkaavaa, koska tiedon merkitys henkilöiden välisessä viestinnässä riippuu paitsi viestinnän sisällöstä myös viestin sisällön suhteesta viestijöiden ominaisuuksiin tai elinolosuhteisiin. Radiolain ehdotetun lain 4 §:n 2 momenttia vastaavan 7 §:n rikkomisesta säädetään radiolain 20 §:ssä rangaistukseksi sakkoa.

Edellä selostetun nojalla on perusteltua, että myös 4 §:n 2 momentin vaitiolovelvollisuuden rikkomisen seuraamukseksi riittäisi sakkorangaistus. Koska kyse ehdotetun 4 §:n 2 momentin rikkomisessa olisi kysymys rikoslain 38 luvun 1 ja 2 §:ssä tarkoitetun vaitiolovelvollisuuden rikkomisesta, ei ole tarvetta säätää erillistä kriminalisoinia, vaan seuraamuksen ollessa sakkorangaistus säännöksessä viitattaisiin 38 luvun 2 §:n 2 momentiin, jossa seuraamukseksi säädetään sakko. Momentin seuraamussäännöstä ei sovellettaisi, jos teko olisi rangaistava 40 luvun 5 §:n mukaan tai jos teosta muualla laissa säädettäisiin ankarampi rangaistus.

27 §. Yksityisyyden suojasta televiestinnässä ja teletoiminnan tietoturvasta annettujen säännösten rikkominen. Pykälän 1 momentin mukaan lakia tai sen nojalla annettuja säännöksiä tai määräyksiä muulla tavoin rikkova tuomittaisiin, jollei muualla olisi säädetty ankarampaa rangaistusta, sakkoon yksityisyyden suojasta televiestinnässä ja teletoiminnan tietoturvasta annettujen säännösten rikkomisesta. Rangaistavaksi säädettäisiin 6 §:n 1 momentissa säädetyn tietoturvasta huolehtimisen laiminlyönti, 9―13 §:n vastainen tunnistamistietojen käsittely ja televiestinnän käyttö suoramarkkinointiin 21 §:n vastaisesti.

6 luku. Erinäiset säännökset

28 §. Muutoksenhaku. Pykälän 1 momentin mukaan Telehallintokeskuksen päätökseen haettaisiin muutosta hallintolainkäyttölain (586/1996) 7 §:n 2 momentin nojalla lääninoikeudelta. Valitusviranomainen voi kieltää päätöksen täytäntöönpanon, kunnes valitus on ratkaistu.

29 §. Tarkemmat säännökset. Pykälä sisältää tavanomaisen valtuutuksen antaa asetuksella tarkempia säännöksiä lain täytäntöönpanosta.

7 luku. Voimaantulo- ja siirtymäsäännökset

30 §. Voimaantulo. Laki on tarkoitettu tulemaan voimaan noin kolmen kuukauden kuluttua sen antamisesta.

31 §. Siirtymäsäännös. Pykälän mukaan 11 §:ssä tarkoitettua tunnistamistietojen käsittelyä teleyrityksen omien telepalveluiden markkinointia varten voidaan jatkaa lain voimaan tullessa sen estämättä. Tilaajille on kuitenkin tiedotettava henkilötietojen käsittelystä. Jos tilaaja ei muuta ilmoita, hänen katsotaan antaneen suostumuksensa tietojen käsittelylle.

1.2. Telemarkkinalaki

3 §. Soveltamisala. Pykälän 1 momentiia muutettaisiin siten, että siihen lisättäisiin soveltamisalaan uutena asiana 8 §:ssä ehdotettu tilaajaluetteloiden tarjoaminen.

Pykälään lisättäisiin uusi 2 momentti, jonka mukaan teletoiminnassa ja tilaajaluetteloiden tarjoamisessa olisi lisäksi noudatettava, mitä yksityisyyden suojasta televiestinnässä ja teletoiminnan tietoturvasta annettavassa laissa säädetään.

4 §. Määritelmiä. Pykälään lisättäisiin tilaajaluettelon määritelmä. Määritelmä vastaisi yksityisyyden suojasta televiestinnässä ja teletoiminnan tietoturvasta annettavassa laissa olevaa tilaajaluettelon määritelmää.

Tilaajaluettelon käsitteeseen kuuluu pykälän mukaisesti, että se on yleisesti saatavilla. Käsitteeseen sisältyy siten kaikille puhelinpalveluiden tilaajille jaettu puhelinluettelo. Yksityiseen käyttöön tarkoitettuja luetteloita tilaajaluettelolla ei tarkoiteta. Niihin sovelletaan kuitenkin yksityisyyden suojasta henkilötietojen käsittelyssä annettuja yleisiä säännöksiä. Tilaajaluettelo voi sisältää puhelinnumeroita, sähköpostiosoitteita ja muita vastaavia tilaajien tai käyttäjien henkilötietoja. Tilaajaluettelo voi olla painettu tai sähköisessä muodossa oleva luettelo tai muu osoitteisto. Tilaajaluettelo on siten myös tietokanta, josta annetaan tietoja yleisessä numerotiedotuksessa samoin kuin sähköisessä muodossa oleva osoitteisto, josta käyttäjä voi itse hakea luettelotietoja. Tilaajaluettelolta edellytetään, että siinä on tilaajien tai käyttäjien tunnistamiseen liittyviä tietoja ja ne on luettelotoiminnan harjoittajan toimesta kerätty ja ylläpidetty niiden esittämistä varten. Siten esimerkiksi teleyrityksen tai muunkaan yrityksen asiakasrekisteri, joka sisältää henkilötietoja, ei ole tilaajaluettelo. Ehdotetun lain soveltamisalan ulkopuolella oleviin luetteloihin sovellettaisiin yleistä henkilötietolainsäädäntöä.

8 §. Teleyrityksen velvollisuudet. Pykälän 2 momentin uudessa 3 a kohdassa tarkoitetuilla toimenpiteillä tarkoitetaan televerkkojen ja telepalveluiden varustamista sellaisiksi, että pakkokeinolaissa tarkoitetut telekuuntelu ja televalvonta on mahdollista toteuttaa. Tilaajan tai käyttäjän televiestille mahdollisesti toteuttaman salauksen purkaminen ei kuitenkaan kuuluisi teleyrityksen tässä säännöksessä tarkoitettuihin velvollisuuksiin. Kuuntelu on nykyisinkin osittain mahdollista, mutta kuuntelu täytyy teknisesti järjestää jokaisen kuuntelutapahtuman osalta erikseen ja on näin aikaa vievää ja kallista ja on johtanut siihen, että lähinnä vain helpommin saatavien tunnistamistietojen saamista koskevaa oikeutta televalvontaan on käytetty. Ministeriö päättäisi tarkemmin, mitkä televerkot ja -palvelut on varustettava säännöksessä tarkoitetulla tavalla. Ministeriö ottaisi päätöksessään huomioon eri verkkojen edellyttämät erilaiset varustamistoimenpiteet, teknisen kehityksen, telekuunteluun ja televalvontaan liittyvän standardisoimiskehityksen sekä valmistelisi sen yhteistyössä telekuuntelua ja televalvontaa suorittavien viranomaisten kanssa. Ensi vaiheessa on tarkoitus päättää digitaalisten matkaviestinverkkojen varustamisesta.

Pykälän 2 momentin 5 kohdassa tarkoitettuja, televerkkoihin ja telepalveluihin läheisesti liittyviä muita palveluita olisi muun muassa yleisöpuhelinpalvelun tarjonta, milloin Euroopan yhteisöjen säädökset edellyttävät sellaisen palvelun yleistä tarjontaa.

Pykälän 2 momentin 6 ja 7 kohtaan tehtäisiin uuden 8 ja 9 kohdan johdosta tarpeelliset lakitekniset muutokset. Useat teleyritykset tarjoavat telepalveluitaan käyttäjille teleyritysten yhteenliitettyjen verkkojen ja palveluiden välityksellä. Teleyritys, jolla ei ole liittymäsopimusta käyttäjiensä kanssa, voi valita laskuttaako se telepalvelunsa käyttäjältä itse vai antaako laskutuksen liittymäsopimuksen tehneen teleyrityksen tehtäväksi. Itse laskuttaminen edellyttää laskutustietojen, mukaan lukien henkilötietojen saamista liittymäsopimuksen tehneeltä teleyritykseltä. Telemarkkinalain nojalla annetuissa alemmissa normeissa on säännöksiä teleyritysten välisestä menettelystä telemaksujen perinnässä. Teleyrityksen velvollisuudeksi telepalveluiden laskutuksesta huolehtimisen ohella lisättäisiin 6 kohtaan selkeä ja yksilöity lain tasolla ilmenevä velvollisuus luovuttaa käyttäjien laskutustietoja toiselle teleyritykselle, jos tämä haluaa itse laskuttaa käyttäjältä palveluistaan. Ministeriö antaisi 6 kohdassa tarkoitetuista velvollisuuksista tarkempia määräyksiä telemarkkinalain 11 ja 15 §:n 2 momentin nojalla. Määräykset koskisivat muun muassa luovutettavien laskutustietojen tietosisältöä ja luovutustapaa.

Uusi 8 ja 9 kohta koskisivat telemarkkinalain voimassa olevien soveltamisalarajoitusten vuoksi vain kiinteän puhelinverkon ja matkaviestinverkon puhelinluetteloita, ei esimerkiksi sähköpostiosoiteluetteloita. Uuden 8 kohdan nojalla teleyritysten tulisi huolehtia, että käyttäjät saavat tunnistamisensa kannalta välttämättömät tiedot ajan tasalla olevaan tilaajaluetteloon, joka on yleisesti saatavilla. Yleisesti saatavilla olevaksi luetteloksi katsottaisiin nykyisin käytössä olevat telealuekohtaiset luettelot. Ajantasaisuuden täyttäväksi katsotaan nykyinen puhelinluettelotoiminta, jossa vuosittain julkaistaan uusi luettelo. Momentissa tarkoitettu valtakunnallinen tilaajaluettelo voisi olla painettu tai sähköisessä muodossa. Teleyritysten tulisi huolehtia, että luettelossa on kaikkien käyttäjien tunnistamisen kannalta välttämättömät tiedot, jotka yleensä voidaan julkaista tilaajaluetteloissa yksityisyyden suojasta televiestinnässä ja teletoiminnan tietoturvaa koskevan lakiehdotuksen mukaisesti. Säännöksellä Suomen lainsäädäntö saatettaisiin vastaamaan ONP-puhelintoimintadirektiivin 6 artiklan tilaajaluetteloiden saatavilla pitämistä koskevia vaatimuksia.

Pykälän 9 kohdassa mahdollistettaisiin kilpaileva tilaajaluettelotoiminta. Teleyritysten tulisi luovuttaa teleyrityksen kanssa liittymäsopimuksen tehneiden käyttäjiensä tilaajaluettelossa jukaistavaksi ilmoittamat tiedot tilaajaluettelossa julkaisemista varten. Nämä tiedot ovat tavallisimmin nimi, osoite ja puhelinnumero. Kaikkien käyttäjän julkaistavaksi ilmoittamien tietojen luovuttaminen on välttämättömätöntä, kun halutaan mahdollistaa kilpailevien tilaajaluetteloiden tarjonta. Myös käyttäjän tietosuojan kannalta on perusteltua, että luetteloissa on juuri ne tiedot, joita tilaaja on halunnut luettelossa julkaistavaksi.

Tiedot olisi 9 kohdan nojalla luovutettava edelleen julkaisemisen kannalta käyttökelpoisessa muodossa, mikä käytännössä tarkoittaisi automaattiseen tietojen käsittelyn soveltuvaa tallennetta. Tietojen luovutuksen tulisi tapahtua tasapuolisin ja kohtuullisin ehdoin ja luovutushintojen tulisi olla kohtuullisessa suhteessa suoritekustannuksiin. Ministeriö antaisi ehdotetun 4 momentin 1 kohdan nojalla tarkempia määräyksiä 8 ja 9 kohdan soveltamisesta. Nämä määräykset koskisivat muun muassa säännöksessä mainitun luovutushinnan kohtuullisuuden soveltumista erityyppisiin luovutettaviin tietoihin tai tietomääriin.

Säännöksellä Suomen lainsäädäntö saatettaisiin vastaamaan ONP-puhelintoimintadirektiivin 6 artiklan mukaisia luettelotietojen luovuttamista koskevia vaatimuksia.

Muutettavaksi ehdotetun 3 momentin nojalla säädettäisiin voimassa olevaa telemarkkinalakia vastaavasti mahdollisuudesta korvata valtion varoista kustannuksia pykälän 2 momentin 3 kohdan aiheutuvista varautumistehtävien edellyttämistä toimenpiteistä. Säännöksen mukaan ministeriö vahvistaisi maksut pykälän 2 momentin 3 a kohdassa tarkoitetusta televerkkojen ja -palvelujen varustamisesta, jotka telekuuntelusta ja -valvonnasta vastaava viranomainen suorittaisi varustamisen tehneelle teleyritykselle. Pykälässä tarkoitettu televerkkojen ja -palvelujen varustaminen ei palvele lainkaan teleyrityksen normaalia liiketoimintaa eikä varustamisessa pääsääntöisesti voida käyttää olemassa olevia laitteita tai ohjelmistoja. Tämän vuoksi määrättävissä maksuissa otettaisiin huomioon välittömät kustannukset, jotka teleyritykselle varustamisesta aiheutuisivat sekä kohtuullinen korko pääomasta, jonka teleyrityksen on täytynyt sijoittaa varustaakseen televerkkonsa jäljempänä selostetun 4 momentin 1 kohdan nojalla annettavien määräysten mukaisesti.

Muutetuksi ehdotetun 4 momentin nojalla liikenneministeriö antaisi määräykset myös 2 momentin uuden 3 a, 8 ja 9 kohdan soveltamisesta sekä voimassa olevan 3 ja 4 kohdan soveltamisesta.

15 §. Käyttäjän oikeudet. Säännökseen tehtäisiin lakitekninen muutos sen johdosta, että nykyisin telemarkkinalain 50 §:ssä olevat telelaskun yhteyskohtaista erittelyä koskevat säännökset ehdotetaan siirrettäväksi yksityisyyden suojasta televiestinnässä ja teletoiminnan tietoturvasta annettavaan erilliseen lakiin.

50 §. Vaitiolovelvollisuus. Ehdotuksen mukaan pykälän 1―4 momenttia vastaavat säännökset otettaisiin yksityisyyden suojaa televiestinnässä ja teletoiminnan tietoturvaa koskevaan lakiehdotukseen.

Ehdotettu pykälän 1 momentti vastaa voimassa olevan 50 §:n 5 momentin säännöstä. Liike- ja ammattisalaisuutta koskeva vaitiolovelvollisuus koskisi erityisesti ministeriön ja Telehallintokeskuksen virkamiehiä. Kilpailunrajoituksista annetun lain (480/1992) 24 §:ssä ja sähkömarkkinalain (386/1995) 49 §:ssä on vastaava säännös. Vaitiolovelvollisuuden rikkomisesta rangaistaisiin lain 45 §:n 2 momentin mukaisesti.

Pykälän 2 momentin mukaan teleyritys saisi käyttää muiden teleyritysten kanssa käymistä yhteenliittämisneuvotteluista saamiaan tietoja vain siihen tarkoituksekseen, jota varten teleyritys on ne saanut. Teleyrityksen tulisi toimia siten, että edellä mainittuja tietoja ei luovutettaisi teleyrityksen muille osastoille, tytäryhtiöille tai muille, joille saattaisi olla kilpailuetua näistä tiedoista. Säännöksellä Suomen lainsäädäntö saatettaisiin vastaamaan yhteenliittämisdirektiivin 6 artiklan d kohdan mukaisia vaatimuksia.

Ehdotuksen 3 momentissa olisi vaitiolovelvollisuutta koskeva viittaus yksityisyyden suojasta televiestinnässä ja teletoiminnan tietoturvasta annettavaan lakiin.

1.3. Rikoslaki

4 §. Törkeä viestintäsalaisuuden loukkaus. Luottamusaseman väärinkäytöstä viestintäsalaisuuden loukkauksessa säätävän törkeää viestintäsalaisuuden loukkausta koskevan pykälän 1 momentin 1 kohdan säädösviittaus muutettaisiin ehdotettuja muutoksia vastaavaksi viittaamalla yksityisyyden suojasta televiestinnässä ja teletoiminnan tietoturvasta annettavaan lakiin, johon teleyrityksesten henkilökunnan luottamusasemaa ja vaitiolovelvollisuutta koskevat säännökset siis siirrettäisiin teleyrityksen käsitteen samalla laajentuessa lain laajemman soveltamisalan vuoksi. Rangaistussäännöksessä tarkoitettu henkilöpiiri laajenisi näin ollen vaitolovelvollisten piirin laajenemisen myötä kaikkien teleyritysten henkilöstöön, esimerkiksi Internet-palveluita tarjoavien teleyrityksen palveluksessa oleviin.

1.4. Laki telehallinnosta

2 §. Pykälään, jossa säädetään Telehallintokeskuksen tehtävistä, lisättäisiin uusi 1 a kohta, jossa viitattaisiin yksityisyyden suojasta televiestinnässä ja teletoiminnan tietoturvasta annettavaan lakiin.

Yksityisyyden suojasta televiestinnässä ja teletoiminnan tietoturvaa koskevan lain nojalla annettavalla asetuksella annettaisiin tarkemmat säännökset muun muassa siitä, miten laskuerittely tulee toteuttaa muiden kuin numeromuotoisten tunnisteiden osalta, säännökset teleyrityksen velvollisuudesta säilyttää tunnistamistietoja sekä tarvittaessa tunnistamistietojen käsittelystä varmennepalveluiden tarjoamisessa. Asetuksella asettaisiin myös ajankohdat, joihin mennessä 14―16 §:ssä tarkoitettuja tunnistuspalveluita tulee olla tarjolla.

Liikenneministeriö antaisi yksityisyyden suojaa televiestinnässä ja teletoiminnan tietoturvaa koskevan lakiehdotuksen 6 §:n 3 momentin nojalla tarvittaessa päätöksen seikoista, jotka on otettava huomioon pykälän mukaista turvatason riittävyyttä ja kustannusten kohtuullisuutta arvioitaessa. Päätös annettaisiin kansainvälistä käytäntöä noudattaen, ja niitä kehitettäisiin tekniikan kehityksen mukaisesti.

Telehallintokeskus antaisi yksityisyyden suojaa televiestinnässä ja teletoiminnan tietoturvaa koskevan lakiehdotuksen 23 §:n 2 momentin 2 kohdan nojalla tekniset määräykset telelaitteiden, televerkkojen ja telepalveluiden varustamisesta siten, että lain vaatimukset voidaan täyttää. Tällaisia määräyksiä annettaisiin muun ohella siitä, miten kutsuvan tilaajan ja siirretyn yhteyden tunnistusta koskevat toiminteet on toteutettava.

Liikenneministeriö antaisi ehdotetun telemarkkinalain 8 §:n 4 momentin 1 kohdan ja yksityisyyden suojaa televiestinnässä ja teletoiminnan tietoturvaa koskevan lakiehdotuksen 8 §:n 3 momentin nojalla määräyksiä näiden poikkeusoloihin varautumista koskevien säännöksien tarkemmasta soveltamisesta.

Liikenneministeriö määräisi ehdotetun telemarkkinalain 8 §:n 4 momentin 1 kohdan nojalla, missä televerkoissa ja telepalveluissa telekuuntelu olisi oltava mahdollista toteuttaa. Tarkoituksena on, että määräys koskisi ensi vaiheessa digitaalisia matkaviestinverkkoja.

Liikenneministeriö antaisi ehdotetun telemarkkinalain 8 §:n 4 momentin 1 kohdan nojalla määräykset 8 §:n 2 momentin 8 ja 9 kohdan tilaajaluetteloita koskevien säännösten tarkemmasta soveltamisesta, kuten erityyppisten tietojen luovutusvelvollisuuden ja perittävien kustannusten suhteesta.

Teletoiminnan tietosuojadirektiivi tulee saattaa kansalliseen lainsäädäntöön viimeistään 24 päivänä lokakuuta 1998. Ehdotetut lait olisi tämän vuoksi saatettava voimaan noin kolmen kuukauden kuluttua niiden antamisesta.

Yksityisyyden suojaa televiestinnässä ja teletoiminnan tietoturvaa koskevaan lakiehdotukseen sisältyy tilaajien tunnistamistietojen käsittelyä koskeva siirtymäsäännös.

Lakiehdotukset ovat hallitusmuodon 8 §:n 1 momentissa säädetyn lakivarauksen mukaisia, jonka mukaan henkilötietojen suojasta säädetään tarkemmin lailla.

Esitykseen sisältyy valtiosääntöoikeudellisesti huomionarvoisia säännöksiä. Niitä ovat ainakin televiestinnän tietosuojaa ja tietoturvaa koskevan lakiehdotuksen 13 § (teleyhteyksien erittely) ja 21 § (televiestintä suoramarkkinoinnissa) sekä telemarkkinalain muuttamista koskevan lakiehdotuksen 50 §:n 2 momentti (vaitiolovelvollisuus).

Esityksessä on otettu huomioon seikat, jotka on esitetty perustuslakivaliokunnan lausunnossa hallituksen esityksestä telemarkkinalaiksi ja siihen liittyväksi lainsäädännöksi (PeVL 47/1996 vp).

Yksityisyyden suojaa televiestinnässä ja teletoiminnan tietoturvaa koskevan lakiehdotuksen 13 §:ssä säädetään telelaskun maksamiseen velvollisen oikeudesta saada teleyhteyksien erittely.

Käyttäjällä ei ole velvollisuutta sallia muiden käyttävän liittymäänsä, josta menevistä maksuista hän vastaa voimassa olevan telemarkkinalain 16 §:n 1 momentin nojalla. Vastaavasti kenelläkään ei ole oikeutta olettaa, että hän voi käyttää toisen omaisuutta, tässä tapauksessa liittymää, sopimatta käytön ehdoista liittymän haltijan kanssa. Sen vuoksi on kohtuutonta edellyttää, että telelaskun maksamiseen velvollinen käyttäjä joutuisi sallimaan myös sen, että muu liittymää luvallisesti tai luvatta käyttävä henkilö saa pitää teleyhteyden tunnistamistiedot salassa.

Edellä mainituista syistä on katsottava, että telelaskun maksamiseen velvollisen käyttäjän oikeus saada yksityiskohtainen selvitys telelaskun määräytymisen perusteista on yleensä asetettava edelle siihen oikeuteen nähden, joka muulla liittymää käyttävällä henkilöllä on tunnistamistietojen salassa pitämiseen.

Huomionarvoista on, että voimassa oleva lainsäädäntö ei estä käyttämästä telelaitetta tai telelaitteeseen liitettävää muuta laitetta, joka rekisteröi liittymästä otettavat teleyhteydet täydellisinä. Jokainen käyttäjä voi hankkia ja käyttää tällaisia laitteita kenenkään estämättä. Niitä käytetään laajasti muun muassa yritysten puhelinvaihteissa, joiden vakio-ominaisuuksiin tunnistamistiedot rekisteröivä toiminne usein kuuluu. Sen sijaan telemarkkinalain 50 §:n 1 momentin nojalla telelaitoksella ei ole oikeutta luovuttaa tunnistamistietoja täydellisinä telelaskun maksamiseen velvollisellekaan. Käyttäjän tietosuojan kannalta näitä tilanteita on kuitenkin pidettävä täysin samanarvoisina.

Ottaen huomioon perustuslakivaliokunnan lausunto hallituksen esityksestä telemarkkinalaiksi ja siihen liittyväksi lainsäädännöksi lakiehdotukseen sisältyy kuitenkin tunnistamistietojen antamista koskeva rajoitus siten, että täydellisinä tiedot voidaan antaa ainoastaan luonnolliselle henkilölle. Silloinkin olisi edellytettävä, että tilaaja pyytää erittelyä kirjallisesti ja että pyynnön tarkoitus on laskun oikeellisuuden selvittäminen.

Edellä mainituilla perusteilla lait voidaan säätää tavallisen lain säätämisestä säädetyssä järjestyksessä. Hallitus pitää kuitenkin suotavana, että asiasta hankitaan perustuslakivaliokunnan lausunto.

Edellä esitetyn perusteella annetaan Eduskunnan hyväksyttäviksi seuraavat lakiehdotukset: