Esityksessä ehdotetaan, että Eduskunta hyväksyisi Pariisissa 17 päivänä joulukuuta 1997 tehdyn OECD:n yleissopimuksen kansainvälisissä liikesuhteissa tapahtuvan ulkomaisiin virkamiehiin kohdistuvan lahjonnan torjunnasta sekä sopimuksen voimaan saattamisesta johtuvat muutokset rikoslakiin.

Yleissopimus velvoittaa sopimuspuolet säätämään rangaistavaksi ulkomaiseen virkamieheen kohdistuvan, kansainvälisissä liikesuhteissa tapahtuvan lahjonnan. Ulkomaisella virkamiehellä tarkoitetaan vieraan valtion lainsäädännölliseen, hallinnolliseen tai oikeudelliseen virkaan nimitettyä tai valittua henkilöä samoin kuin muuta vieraan valtion puolesta julkista tehtävää hoitavaa. Myös julkisen kansainvälisen järjestön toimihenkilöt kuuluvat ulkomaisen virkamiehen käsitteen piiriin.

Yleissopimus sisältää lisäksi määräyksiä lahjonnasta säädettävistä seuraamuksista, oikeushenkilöiden vastuusta, rikosoikeuden soveltamisalasta sekä sopimuspuolten välisestä yhteistyöstä. Yleissopimus velvoittaa sopimuspuolet huolehtimaan siitä, että rahanpesua koskevat säännökset soveltuvat myös lahjontarikoksiin ja että lahjontaan liittyvät kirjanpitorikokset säädetään rangaistaviksi.

Suomi on allekirjoittanut yleissopimuksen alkuperäisenä sopimuspuolena. Yleissopimus tulee kansainvälisesti voimaan kuudentenakymmenentenä päivänä sen päivän jälkeen, kun hyväksymis- tai ratifioimiskirjansa on tallettanut viisi sellaista valtiota, joiden yhteenlaskettu vienti edustaa vähintään 60 prosenttia OECD:n kymmenen suurimman vientimaan yhteenlasketusta viennistä. Ellei sopimus ole tämän määräyksen nojalla tullut voimaan vuoden 1998 loppuun mennessä, tulee sopimus voimaan sopimuksen tuolloin ratifioineiden valtioiden osalta sikäli kuin ne sitä haluavat. Suomen on tarkoitus saattaa yleissopimus valtionsisäisesti voimaan mahdollisimman pian, kuitenkin aikaisintaan 1 päivänä tammikuuta 1999.

Esitykseen sisältyy yleissopimuksen rikoslakiin edellyttämää muutosta koskeva lakiehdotus. Rikoslain säännökseen, jossa säädetään lahjuksen antamisesta, ehdotetaan lisättäväksi ulkomainen virkamies niiden henkilöiden joukkoon, joiden lahjonta on rangaistavaa, ja lakiin ehdotetaan lisättäväksi säännös, jossa ulkomainen virkamies määritellään yleissopimuksen määritelmää vastaavalla tavalla. Ehdotettu laki on tarkoitettu tulemaan voimaan asetuksella säädettävänä ajankohtana samanaikaisesti kuin yleissopimus tulee valtionsisäisesti voimaan.

OECD:n neuvosto hyväksyi 23.5.1997 kansainvälisissä liikesuhteissa tapahtuvan lahjonnan torjumista koskevan suosituksen ja suositukseen liittyvät niin sanotut yhteiset periaatteet. Suosituksen mukaan OECD:n jäsenvaltioiden tulisi muun muassa kriminalisoida ulkomaiseen virkamieheen kohdistuva lahjonta ja saattaa tätä tarkoittavat ehdotukset lainmuutoksiksi lakia säätävien elintensä käsiteltäviksi 1.4.1998 mennessä siten, että muutokset tulisivat voimaan vuoden 1998 loppuun mennessä. Neuvosto päätti myös aloittaa yhteisten periaatteiden pohjalta pikaiset sopimusneuvottelut ulkomaiseen virkamieheen kohdistuvan lahjonnan torjumista koskevasta yleissopimuksesta, jonka olisi oltava valmis allekirjoitettavaksi vuoden 1997 loppuun mennessä tarkoituksin, että se tulisi voimaan vuotta myöhemmin.

Neuvottelut aloitettiin heinäkuussa 1997 OECD:ssä pysyväisluonteisena toimivassa kansainvälisissä liikesuhteissa tapahtuvaa lahjontaa käsittelevässä työryhmässä (Working Group on Bribery in International Business Transactions), joka sai sopimustekstin valmiiksi marraskuussa 1997. Neuvotteluissa olivat edustettuina kaikki OECD:n jäsenvaltiot sekä näiden lisäksi Argentiina, Brasilia, Bulgaria, Chile ja Slovakian tasavalta. Tarkkailijoina olivat mukana Maailmanpankki, Kansainvälinen valuuttarahasto ja Euroopan komissio. Yleissopimus, joka on avoin myös muille tahoille kuin OECD:n jäsenvaltioille, allekirjoitettiin Pariisissa 17.12.1997. Yleissopimuksen allekirjoittivat tuolloin Saksa, Argentiina, Itävalta, Belgia, Brasilia, Bulgaria, Kanada, Chile, Korean tasavalta, Tanska, Espanja, Yhdysvallat, Suomi, Ranska, Kreikka, Unkari, Irlanti, Islanti, Italia, Japani, Luxemburg, Meksiko, Norja, Uusi-Seelanti, Alankomaat, Puola, Portugali, Yhdistynyt kuningaskunta, Slovakian tasavalta, Ruotsi, Sveitsi, Tshekin tasavalta ja Turkki.

Ulkomaisen virkamiehen lahjonnan ran- gaistavuus on hyvin poikkeuksellista niin Suomen kuin muidenkin valtioiden lainsäädännön mukaan, joten tässä suhteessa yleissopimus merkitsee huomattavaa periaatteellista muutosta. Rikoslain (39/1889) viranomaisia vastaan tehtyjä rikoksia koskeva 16 luku uudistettiin 24 päivänä heinäkuuta 1998 annetulla lailla (563/1998). Luvun 13 §:n mukaan rangaistavaa on lahjuksen antaminen virkamiehelle, julkisyhteisön työntekijälle tai sotilaalle taikka Euroopan yhteisöjen palveluksessa olevalle. Luvun 20 §:ssä määritellään Euroopan yhteisöjen palveluksessa oleva, joka joissakin tapauksissa saattaa olla myös yleissopimuksessa tarkoitettu ulkomainen virkamies. Lähtökohtaisesti ulkomaiseen virkamieheen kohdistuva lahjonta ei kuitenkaan ole Suomen voimassaolevan lain mukaan rangaistavaa.

Yleissopimuksessa tarkoitetun ulkomaiseen virkamieheen kohdistuvan lahjonnan säätäminen rangaistavaksi edellyttää Suomen lainsäädännön muuttamista. Lainsäädäntömuutokset ehdotetaan tehtäväksi rikoslain 16 lukuun. Luvun 13 pykälään, jossa säädetään lahjuksen antamisesta, esitetään lisättäväksi ulkomainen virkamies niiden henkilöiden joukkoon, joiden lahjonta on rangaistavaa. Tällöin pykälän soveltamisala laajenisi kattamaan yleissopimuksen 1 artiklassa tarkoitetut henkilöt. Luvun 20 pykälään puolestaan esitetään lisättäväksi toinen momentti, joka sisältäisi ulkomaisen virkamiehen määritelmän.

Yleissopimuksen tavoitteena on yhdenmukaistamalla eri valtioiden lainsäädäntöä vähentää kansainvälisissä liikesuhteissa, muun muassa kaupan ja investointien yhteydessä laajalti esiintyvää viranomaisiin ja virkamiehiin kohdistuvaa lahjontaa.

Sopimuspuolet sitoutuvat kriminalisoimaan sellaisen kansainvälisissä liikesuhteissa tapahtuvan oikeudettoman edun tarjoamisen, lupaamisen tai antamisen ulkomaiselle virkamiehelle, jonka tarkoituksena on, että tämä virkatoimissaan menettelisi vastoin virkavelvollisuuksiaan. Ulkomaisella virkamiehellä tarkoitetaan vieraan valtion lainsäädännölliseen, hallinnolliseen tai oikeudelliseen virkaan nimitettyä tai valittua samoin kuin muuta vieraan valtion puolesta julkista tehtävää hoitavaa. Myös julkisen kansainvälisen järjestön toimihenkilöt kuuluvat käsitteen piiriin.

Sopimuspuolet sitoutuvat myös omia oikeudellisia periaatteitaan noudattaen ulottamaan oikeushenkilöiden vastuun ulkomaisen virkamiehen lahjontaan. Ellei sopimuspuolen lainsäädäntö tunne oikeushenkilöiden rikosoikeudellista vastuuta, sitoutuu sopimuspuoli rikosoikeudellisten seuraamusten asemesta varmistamaan muiden kuin rikosoikeudellisten seuraamusten sovellettavuuden.

Lahjonnasta tuomittavien rangaistusten edellytetään olevan tehokkaita ja verrattavissa niihin seuraamuksiin, joita sovelletaan kotimaisen virkamiehen lahjontaan. Rangaistusten on oltava riittäviä mahdollistamaan tehokas keskinäinen oikeusapu ja rikoksentekijän luovuttaminen.

Jokaisen sopimuspuolen tulee varmistaa, että sen lainkäyttövalta ulottuu niihin tekoihin, jotka on tehty kokonaan tai osaksi sen alueella. Niiden sopimuspuolten, jotka voivat asettaa kansalaisensa syytteeseen ulkomailla tehdyistä rikoksista, on huolehdittava siitä, että tämä on mahdollista myös silloin, kun kysymyksessä on ulkomaisen virkamiehen lahjonta.

Ulkomaiseen virkamieheen kohdistuvan lahjontarikoksen esitutkinta ja syytteeseenpano tapahtuu kunkin sopimuspuolen omien säännösten ja periaatteiden mukaisesti. Esitutkinnan ja syytteeseenpanon on oltava riippumatonta eivätkä niihin saa vaikuttaa kansalliset taloudelliset intressit, mahdolliset vaikutukset toisen valtion kanssa vallitseviin suhteisiin taikka kysymyksessä olevien luonnollisten henkilöiden tai oikeushenkilöiden henkilöllisyys. Rikoksen syyteoikeuden vanhentumisaikojen on oltava riittävän pitkiä esitutkinnan ja syytteeseenpanon suorittamiseksi.

Sopimus sisältää määräyksiä myös kahdesta niin sanotusta liitännäisrikoksesta. Silloin, kun sopimuspuoli on tehnyt kotimaisen virkamiehen lahjonnan rahanpesun esirikokseksi, on sen meneteltävä samoin myös ulkomaisen virkamiehen lahjonnan suhteen. Lisäksi sopimuspuolten on huolehdittava ulkomaisen virkamiehen lahjontaan liittyvien kirjanpitorikosten riittävästä kriminalisoimisesta.

Sopimuksessa on määräyksiä myös keskinäisestä oikeusavusta ja rikoksentekijän luovuttamisesta. Näitä tarkoituksia varten sopimuspuolten on nimettävä vastuuviranomainen tai -viranomaisia huolehtimaan tiedonkulusta sopimuspuolten välillä.

Sopimuksen soveltamisen seurannasta huolehtivana elimenä toimii OECD:n edellä mainittu kansainvälisissä liikesuhteissa tapahtuvaa lahjontaa käsittelevä työryhmä tai sen mahdollinen seuraajaelin.

Sopimukseen voivat liittyä paitsi OECD:n jäsenvaltiot myös muut sellaiset tahot, jotka ovat jäseninä edellä mainitussa työryhmässä tai sen seuraajaelimessä. Sopimus tulee voimaan kuudentenakymmenentenä päivänä sen päivän jälkeen, kun OECD:n kymmenestä suurimmasta vientimaasta sellaiset viisi valtiota, joiden yhteenlaskettu vienti edustaa vähintään 60 prosenttia kymmenen suurimman vientimaan yhteenlasketusta viennistä, on tallettanut hyväksymis- tai ratifioimiskirjansa. Ellei sopimus ole tämän määräyksen nojalla tullut voimaan 31.12.1998 mennessä, tulee sopimus voimaan tuolloin sopimuksen ratifioineiden tahojen osalta sikäli kuin ne sitä haluavat.

Yleissopimuksesta käytyjen sopimusneuvottelujen yhteydessä hyväksyttiin 21.11.1997 yleissopimuksen tekstiä selittävä kommentaari (Commentaries on the Convention on Combating Bribery of Foreign Public Officials in International Business Transactions;OECD:n asiakirja DAFFE/ IME/BR(97)17/FINAL).

Esitys laajentaa rangaistavan menettelyn alaa. Koska lahjontarikollisuus on Suomessa ollut hyvin vähäistä, ei esitys aiheuta merkittävää työmäärän lisäystä esitutkinta- ja syyttäjäviranomaisille eikä tuomioistuimille. Esityksellä ei ole organisatorisia eikä taloudellisia vaikutuksia.

Hallituksen esitys on valmisteltu oikeusministeriössä ja ulkoasiainministeriössä virkatyönä. Esityksestä on pyydetty lausunnot kauppa- ja teollisuusministeriöltä, valtionvarainministeriöltä sekä Teollisuuden ja Työnantajain Keskusliitolta.

Yleissopimuksen 1 artiklan 1 kappaleen mukaan sopimuspuolet sitoutuvat kriminalisoimaan sellaisen tahallisen oikeudettoman rahallisen tai muun edun tarjoamisen, lupaamisen tai antamisen joko suoraan tai välikäsien kautta ulkomaiselle virkamiehelle itselleen tai kolmannelle osapuolelle, jonka tarkoituksena on saada virkamies toimimaan tai pidättymään toimimasta virassaan niin, että lahjuksen tarjoaja saavuttaisi tai säilyttäisi kansainvälisiin liikesuhteisiin liittyviä sopimattomia etuuksia. Artiklan 2 kappaleen mukaan sopimuspuolet sitoutuvat kriminalisoimaan myös erilaiset rikoskumppanuuden muodot kuitenkin niin, että lahjonnan yritys ja salahanke lahjonnan tekemiseksi tulee kriminalisoida siinä laajuudessa kuin sopimuspuolen lainsäädännössä on tehty kotimaisen virkamiehen lahjonnan osalta. Kappaleissa 1 ja 2 kuvattuja menettelyjä kutsutaan 3 kappaleen mukaan "ulkomaisen virkamiehen lahjonnaksi".

Artiklan 4 kappaleen kohdan a määritelmän mukaan "ulkomaisella virkamiehellä" tarkoitetaan ensinnäkin henkilöä, joka on nimitetty tai valittu vieraan valtion lainsäädännölliseen, hallinnolliseen tai oikeudelliseen virkaan. Käsite kattaa siis paitsi valtionhallinnossa ja tuomioistuinlaitoksessa palvelevat myös vieraan valtion kansanedustuslaitoksen jäsenet. Lisäksi ulkomaisella virkamiehellä tarkoitetaan muita vieraan valtion puolesta julkista tehtävää suorittavia henkilöitä, joihin kuuluvat muun muassa julkisten yritysten toimihenkilöt. Myös julkisten kansainvälisten järjestöjen toimihenkilöt ovat yleissopimuksessa tarkoitettuja ulkomaisia virkamiehiä. Kohdan b mukaan "vieraalla valtiolla" tarkoitetaan kaikkia hallinnon tasoja ja haaroja kansallisesta paikallisiin. Kohdan c mukaan 1 kappaleessa käytetty sanonta "toimia tai pidättyä toimimasta virassa" tarkoittaa kaikkea virkamiehen aseman käyttämistä, tapahtukoonpa se sitten hänen toimivaltansa rajoissa tai rajat ylittäen.

Rikoslain 16 luvun 13 §:ssä säädetään lahjuksen antamisesta. Pykälän 1 momentin mukaan rangaistaan sitä, joka virkamiehelle, julkisyhteisön työntekijälle tai sotilaalle taikka Euroopan yhteisöjen palveluksessa olevalle lupaa, tarjoaa tai antaa tämän toiminnasta palvelussuhteessa asianomaiselle itselleen tai toiselle tarkoitetun lahjan tai muun edun, jolla vaikutetaan tai pyritään vaikuttamaan taikka joka on omiaan vaikuttamaan mainitun henkilön toimintaan palvelussuhteessa. Pykälän 2 momentin mukaan lahjuksen antamisesta tuomitaan myös se, joka virkamiehen tai muun 1 momentissa tarkoitetun henkilön toiminnasta palvelussuhteessa lupaa, tarjoaa tai antaa sanotussa momentissa tarkoitetun lahjan tai edun toiselle.

Rikoslain 16 luvun 13 §:n 1 momentissa mainitut tekotavat eli lupaaminen, tarjoaminen ja antaminen ovat samat kuin yleissopimuksen 1 artiklan 1 kappaleessa. Myös rikoslain säännöksessä mainittu lahja tai muu etu vastaa asiallisesti täysin yleissopimuksessa tarkoitettua oikeudetonta rahallista tai muuta etua. Rikoslaissa mainittu teon tarkoitus eli pyrkimys vaikuttaa lahjottavan toimintaan palvelussuhteessa yleensä on kattavampi kuin yleissopimuksen 1 artiklassa mainittu tarkoitus, joka rajoittuu virkamieheen vaikuttamiseen pyrkimyksenä tavoitella kansainvälisiin liikesuhteisiin liittyviä etuuksia. Rikoslaissa käytetty sanamuoto "toiminta palvelussuhteessa" kattaa yleissopimuksen yksilöidymmän sanonnan "toimia tai pidättäytyä toimimasta virassa". Näiltä osin siis rikoslain 16 luvun 13 § 1 momentti vastaa hyvin yleissopimuksen 1 artiklan 1 kappaletta. Pykälän 2 momentti puolestaan sisältää vastaavan säännöksen kuin 1 artiklan 1 kappale, joka edellyttää kriminalisoitavaksi myös lahjuksen tarjoamisen kolmannelle osapuolelle.

Sen sijaan rikoslaissa mainittu lahjonnan kohteena kysymykseen tulevien henkilöiden piiri poikkeaa yleissopimuksen 1 artiklan 4 kappaleen kohdan a määritelmästä. Rikoslaissa tarkoitetun lahjuksen antamisen kohteina voivat olla rikoslain 2 luvun 12 §:n 1 momentissa määritellyt virkamiehet, 2 luvun 12 §:n 2 momentissa tarkoitetut julkisyhteisön työntekijät ja 45 luvun 1 §:ssä tarkoitetut sotilaat samoin kuin Euroopan yhteisöjen palveluksessa olevat, joita koskeva määritelmä on rikoslain 16 luvun 20 §:ssä. Näistä ainoastaan viimeksi mainitut voivat joissakin tapauksissa olla yleissopimuksessa tarkoitettuja ulkomaisia virkamiehiä. Tämän vuoksi rikoslain 16 luvun 13 §:ää on muutettava niin, että se kattaa siinä nykyään mainittujen henkilöiden lisäksi ulkomaiset virkamiehet, joita koskeva yleissopimuksen 1 artiklan 4 kappaleen kohtaa a vastaava määritelmä on lisättävä rikoslain 16 luvun 20 §:ään.

Yleissopimuksen 1 artiklan 2 kappaleessa mainitut rikoskumppanuuden muodot on kriminalisoitu rikoslain 5 luvussa, jonka 1 §:ssä säädetään tekijäkumppanuudesta, 2 §:ssä yllytyksestä ja 3 §:ssä avunannosta. Lahjuksen antamisen yritystä ei Suomessa ole kriminalisoitu, sillä jo lahjuksen lupaaminen ja tarjoaminen ovat rangaistavia täytettynä tekona. Salahanketta lahjonnan tekemiseksi ei Suomessa myöskään ole kriminalisoitu. Koska yleissopimuksessa on yrityksen ja salahankkeen kohdalla omaksuttu rinnastusperiaate, ei tarvetta lainmuutoksiin näiltä osin ole.

Yleissopimuksen 2 artiklan mukaan sopimuspuolten tulee omien oikeudellisten periaatteidensa mukaisesti ryhtyä tarpeellisiin toimenpiteisiin saattaakseen oikeushenkilöt vastuuseen ulkomaiseen virkamieheen kohdistuvasta lahjonnasta.

Rikoslain 16 luvun 18 §:n mukaan lahjuksen antamiseen ja törkeään lahjuksen antamiseen sovelletaan, mitä oikeushenkilön rangaistusvastuusta säädetään, joten artikla ei anna aihetta lainmuutoksiin.

Yleissopimuksen 3 artiklan 1 kappaleen mukaan ulkomaisen virkamiehen lahjonnasta on säädettävä tehokkaat, tekoon oikeassa suhteessa olevat ja riittävät rangaistukset. Rangaistusten on oltava verrattavissa kotimaisen virkamiehen lahjonnasta säädettyihin rangaistuksiin ja luonnollisten henkilöiden kohdalla on voitava soveltaa myös sellaisia vapausrangaistuksia, jotka mahdollistavat tehokkaan keskinäisen oikeusavun ja rikoksentekijän luovuttamisen.

Ellei sopimuspuolen oikeudellinen järjestelmä tunne oikeushenkilön rangaistusvastuuta, on artiklan 2 kappaleen mukaan sopimuspuolen varmistettava, että oikeushenkilöihin voidaan soveltaa tehokkaita, tekoon oikeassa suhteessa olevia ja riittäviä muita kuin rikosoikeudellisia seuraamuksia.

Artiklan 3 kappale velvoittaa sopimuspuolet huolehtimaan siitä, että lahjus ja lahjonnalla saavutettu hyöty voidaan takavarikoida ja konfiskoida tai että käytettävissä on vaikutuksiltaan vastaavia rahallisia seuraamuksia.

Artiklan 4 kappaleen mukaan sopimuspuolen tulee harkita siviilioikeudellisten tai hallinnollisten lisäseuraamusten määräämistä henkilöille, jotka ovat syyllistyneet ulkomaisen virkamiehen lahjontaan.

Rikoslain 16 luvun 13 §:n mukaan lahjuksen antamisesta voidaan tuomita sakkoa tai vankeutta enintään kaksi vuotta. Törkeästä lahjuksen antamisesta seuraamuksena on rikoslain 16 luvun 14 §:n mukaan vankeutta neljästä kuukaudesta neljään vuoteen. Ehdotettu muutos rikoslain 16 lukuun merkitsisi sitä, että lahjuksen antamisesta ulkomaiselle virkamiehelle tuomittaisiin sama rangaistus kuin lahjuksen antamisesta kotimaiselle virkamiehelle. Rangaistusasteikot ovat yleissopimuksen 3 artiklan 1 kappaleen vaatimusten mukaisia. Koska myös menettämisseuraamuksia koskevat määräykset rikoslain 2 luvun 16 §:ssä vastaavat yleissopimuksen 3 artiklan 3 kappaleen määräyksiä, ei 3 artikla edellytä suoria muutoksia Suomen lainsäädäntöön.

Yleissopimuksen 4 artiklan 1 kappale edellyttää, että sopimuspuolet ryhtyvät tarpeellisiin toimenpiteisiin ulottaakseen lainkäyttövaltansa sellaiseen ulkomaisen virkamiehen lahjontaan, joka on tehty kokonaan tai osaksi niiden alueella. Toisen kappaleen mukaan sellaisen sopimuspuolen, jonka lainkäyttövalta ulottuu sen kansalaisten ulkomailla tekemiin rikoksiin, tulee ryhtyä tarpeellisiin toimenpiteisiin, jotta sen lainkäyttövalta samojen periaatteiden mukaan kattaisi myös ulkomaisen virkamiehen lahjonnan.

Jos useamman sopimuspuolen lainkäyttövalta ulottuu epäiltyyn rikokseen, on sopimuspuolten, jonkin niistä sitä pyydettyä, artiklan 3 kappaleen mukaan neuvoteltava keskenään tarkoituksenmukaisimman menettelyn määrittelemiseksi. Artiklan 4 kappale velvoittaa sopimuspuolen tutkimaan, ovatko sen lainkäyttövaltaa koskevat säännökset riittävän tehokkaat ulkomaiseen virkamieheen kohdistuvan lahjonnan torjumiseksi, ja ellei näin ole, ryhtymään korjaaviin toimenpiteisiin.

Rikoslain 1 luvun 1 §:n mukaan Suomessa tehtyyn rikokseen sovelletaan Suomen lakia. Luvun 10 §:n 1 momentin mukaan rikos katsotaan tehdyksi sekä siellä, missä rikollinen teko suoritettiin, että siellä, missä rikoksen tunnusmerkistön mukainen seuraus ilmeni. Näin ollen sellaiseen lahjontarikokseen, jonka tekotoimi on kokonaan tai vain osaksikin tehty Suomen alueella, sovelletaan Suomen lakia.

Suomen lakia sovelletaan rikoslain 1 luvun 6 §:n 1 momentin mukaan myös Suomen kansalaisen Suomen ulkopuolella tekemään rikokseen. Tällöin kuitenkin edellytyksenä on 11 §:n mukaan se, että teko on rangaistava myös tekopaikan lain mukaan. Tämä kaksoisrangaistavuuden vaatimus ei kuitenkaan ole ristiriidassa yleissopimuksen 4 artiklan 2 kappaleen kanssa, sillä kansalaisuusperiaatetta on yleissopimuksen 4 artiklan 2 kappaleen mukaan sovellettava sopimuksessa tarkoitettuihin rikoksiin samojen periaatteiden mukaan kuin muihinkin rikoksiin. Yleissopimuksen 4 artiklan määräykset ovat sopusoinnussa Suomen lainsäädännön kanssa.

Ulkomaiseen virkamieheen kohdistuneen lahjontarikoksen esitutkinta ja syytteeseenpano tapahtuu yleissopimuksen 5 artiklan mukaan kunkin sopimuspuolen soveltamien säännösten ja periaatteiden mukaisesti. Esitutkintaan ja syytteeseenpanoon eivät saa vaikuttaa kansalliset taloudelliset edut, toimenpiteiden mahdollinen vaikutus asianomaisen sopimuspuolen ja toisen valtion välillä vallitseviin suhteisiin tai kyseessä olevan luonnollisen henkilön tai oikeushenkilön henkilöllisyys. Artiklalla ei ole vaikutuksia Suomen lainsäädäntöön.

Yleissopimuksen 6 artikla edellyttää, että ulkomaisen virkamiehen lahjontarikoksen vanhentumisaikojen on oltava riittävän pitkiä esitutkinnan ja syytteeseenpanon suorittamiseksi.

Rikoslain 8 luvun 1 §:n mukaan syyteoikeus lahjuksen antamisesta vanhenee viidessä vuodessa ja törkeästä lahjuksen antamisesta kymmenessä vuodessa. Vanhentumisajat ovat pituudeltaan yleissopimuksen 6 artiklassa edellytetyn mukaisia.

Lahjontarikollisuuteen liittyen saattaa esiintyä hyvin monentyyppistä muutakin rikollisuutta. Yleissopimukseen on erikseen otettu määräykset kahdesta tällaisesta liitännäisrikostyypistä, nimittäin rahanpesusta (7 artikla) ja kirjanpitorikoksesta (8 artikla).

Sellaisen sopimuspuolen, jonka lainsäädännön mukaan kotimaisen virkamiehen lahjonta on rahanpesun esirikos, on yleissopimuksen 7 artiklan mukaan huolehdittava siitä, että myös ulkomaisen virkamiehen lahjonta samoilla ehdoilla tulee kysymykseen tällaisena rikoksena siitä riippumatta, missä rikos on tehty.

Rikoslain 32 luvun kätkemisrikosta koskevan 1 §:n 2 momentissa on säännös niin sanotusta rahanpesusta. Säännöksessä ei erikseen luetella sellaisia esirikoksia, joilla saatu omaisuus voisi tulla kysymykseen rahanpesun kohteena, vaan siinä puhutaan yleisesti rikoksella hankitusta omaisuudesta. Näin ollen yleissopimuksen 7 artiklalla ei ole vaikutuksia Suomen lainsäädäntöön.

Yleissopimuksen 8 artikla velvoittaa sopimuspuolet kieltämään eräitä sellaisia kirjanpitoon liittyviä menettelyjä, jotka tehdään tarkoituksena lahjoa ulkomainen virkamies tai peittää sellainen lahjonta. Tällaisia kiellettäviä menettelyjä ovat muun muassa kirjanpidon ulkopuolisten tilien luominen, kirjanpidon ulkopuolisten tai riittämättömästi tunnistettavien liiketapahtumien tekeminen, olemattomien kulujen ja virheellisten velkojen kirjaaminen sekä väärien asiakirjojen käyttäminen. Jokaisen sopimuspuolen tulee määrätä tällaisista teoista tehokkaat, tekoon oikeassa suhteessa olevat ja riittävät siviilioikeudelliset, hallinnolliset tai rikosoikeudelliset seuraamukset.

Rikoslain 30 luvun 9 §:ssä säädetään kirjanpitorikoksesta. Säännöksessä kuvatut tekotavat eli liiketapahtumien kirjaamisen tai tilinpäätöksen laatimisen laiminlyöminen kokonaan tai osaksi, väärien tai harhaanjohtavien tietojen merkitseminen kirjanpitoon tai kirjanpitoaineiston hävittäminen, kätkeminen tai vahingoittaminen kattavat yleissopimuksen 8 artiklassa kuvatut menettelyt, joten tältä osin ei lainmuutoksiin ole tarvetta.

Yleissopimuksen 9 artiklan 1 kappale sisältää yleisluonteisen määräyksen sopimuspuolen velvollisuudesta lainsäädäntönsä ja voimassaolevien sopimusten mukaisesti antaa mahdollisimman tehokasta oikeusapua toiselle sopimuspuolelle yleissopimuksessa tarkoitettujen rikosten esitutkinnassa ja oikeudenkäyntimenettelyssä samoin kuin oikeushenkilöihin kohdistuvissa muissa kuin rikosoikeudellisissa toimenpiteissä. Kappale velvoittaa sopimuspuolen myös huolehtimaan tietojen antamisesta ja tiedottamisesta.

Silloin, kun sopimuspuoli asettaa kaksoisrangaistavuuden oikeusavun antamisen edellytykseksi, katsotaan 2 kappaleen mukaan kaksoisrangaistavuuden olevan olemassa, kun oikeusapupyynnössä tarkoitettu teko kuuluu yleissopimuksen soveltamisalaan. Kolmannen kappaleen mukaan sopimuspuoli ei saa kieltäytyä yleissopimuksessa tarkoitetun oikeusavun antamisesta rikosasioissa vetoamalla pankkisalaisuuteen.

Suomessa säännökset oikeusavusta rikosasioissa sisältyvät lakiin kansainvälisestä oikeusavusta rikosasioissa (4/1994). Laki velvoittaa Suomen viranomaiset antamaan laajamittaista rikosasian käsittelyyn liittyvää oikeusapua vieraan valtion pyynnöstä. Laki mahdollistaa muun ohella syytetoimiin ryhtymiseen ja todisteiden hankkimiseen liittyvän oikeusavun. Yleissopimuksen 9 artiklan määräykset eivät ole ristiriidassa Suomen oikeusapulainsäädännön kanssa.

Pankkisalaisuudesta säädetään luottolaitostoiminnasta annetun lain (1607/1993) 94 §:ssä. Pykälän 2 momentin mukaan luottolaitoksella ja sen kanssa samaan konsolidointiryhmään kuuluvalla omistusyhteisöllä, rahoituslaitoksella ja palveluyrityksellä on velvollisuus antaa 1 momentin mukaan salassa pidettäviä tietoja syyttäjä- ja esitutkintaviranomaiselle rikoksen selvittämiseksi. Tällaisia salassa pidettäviä tietoja ovat henkilön taloudellista asemaa tai yksityisen henkilökohtaisia oloja koskevat seikat samoin kuin liike- tai ammattisalaisuudet. Pankkisalaisuus ei Suomessa muodosta estettä yleissopimuksessa tarkoitetun oikeusavun antamiselle.

Ulkomaisen virkamiehen lahjonta on 10 artiklan 1 kappaleen mukaan sopimuspuolten lainsäädännössä ja niiden välisissä luovutussopimuksissa katsottava sellaiseksi rikokseksi, jonka johdosta rikoksentekijä voidaan luovuttaa. Jos sopimuspuoli, joka on asettanut luovutussopimuksen olemassaolon luovuttamisen edellytykseksi, ottaa vastaan luovutuspyynnön sopimuspuolelta, jonka kanssa sillä ei ole luovutussopimusta, se voi 2 kappaleen mukaan pitää tätä yleissopimusta luovuttamisen oikeudellisena perusteena, kun kysymyksessä on ulkomaiseen virkamieheen kohdistuva lahjontarikos.

Artiklan 3 kappaleen mukaan sopimuspuolen on ryhdyttävä tarpeellisiin toimenpiteisiin varmistaakseen joko sen, että se voi luovuttaa omia kansalaisiaan, tai sen, että se voi asettaa kansalaisiaan syytteeseen ulkomaisen virkamiehen lahjonnasta. Sopimuspuolen, joka torjuu luovutuspyynnön yksinomaan sillä perusteella, että luovutettavaksi pyydetty on sen kansalainen, on saatettava ulkomaisen virkamiehen lahjontaa koskeva asia toimivaltaisten viranomaistensa käsiteltäväksi syytetoimiin ryhtymistä varten

Rikoksentekijän luovuttamiseen ulkomaisen virkamiehen lahjonnasta sovelletaan 4 kappaleen mukaan sopimuspuolen lainsäädäntöä ja voimassaolevia sopimuksia. Jos sopimuspuoli asettaa luovuttamisen edellytykseksi kaksoisrangaistavuuden olemassaolon, on tämän edellytyksen katsottava täyttyneen, kun luovutuspyynnön perusteena oleva teko on sellainen, jota tarkoitetaan yleissopimuksen 1 artiklassa.

Säännökset rikoksen johdosta tapahtuvasta luovuttamisesta sisältyvät lakiin rikoksen johdosta tapahtuvasta luovuttamisesta (456/1970) sekä lakiin rikoksen johdosta tapahtuvasta luovuttamisesta Suomen ja muiden Pohjoismaiden välillä (270/1960). Suomen kansalaista ei saa luovuttaa muutoin kuin eräissä tapauksissa toiseen Pohjoismaahan. Koska rikoslain 1 luvun säännöksistä seuraa, että Suomen kansalaisen ulkomailla tekemästä ulkomaisen virkamiehen lahjonnasta voidaan kaksoisrangaistavuuden edellytyksen täyttyessä nostaa syyte Suomessa, eivät sopimusmääräykset ole ristiriidassa kansallisen lainsäädäntömme kanssa.

Yleissopimuksen 11 artikla edellyttää, että jokainen sopimuspuoli nimeää vastuuviranomaisen tai -viranomaisia sopimuksen 4 artiklan 3 kappaleessa tarkoitettuja neuvotteluja, 9 artiklassa tarkoitettua keskinäistä oikeusapua ja 10 artiklassa tarkoitettua rikoksentekijän luovuttamista koskevia pyyntöjä varten. Vastuuviranomaisen tai -viranomaisten tehtävänä on huolehtia näissä asioissa tapahtuvasta yhteydenpidosta toisten sopimuspuolten kanssa. Sopimuspuolet voivat kuitenkin keskenään sopia muunkinlaisista järjestelyistä. Vastuuviranomaisesta tai -viranomaisista voidaan määrätä yleissopimuksen voimaansaattamisasetuksella.

Yleissopimuksen 12 artikla sisältää määräykset sopimuksen soveltamisen valvonnasta ja edistämisestä. Yhteistyö yleissopimuksen soveltamisen valvomiseksi ja edistämiseksi tapahtuu OECD:n kansainvälisissä liikesuhteissa tapahtuvaa lahjontaa käsittelevän työryhmän tai sen mahdollisen seuraajaelimen puitteissa.

Artikloissa 13 ja 14 on tavanomaiset määräykset allekirjoittamisesta, liittymisestä, ratifioinnista ja tallettamisesta.

Artiklassa 15 on yleissopimuksen voimaantuloa koskeva määräys. Artiklan 1 kappaleen mukaan yleissopimus tulee voimaan kuudentenakymmenentenä päivänä sen päivän jälkeen, kun OECD:n kymmenestä suurimmasta vientimaasta sellaiset viisi valtiota, joiden yhteenlaskettu kokonaisvienti edustaa vähintään 60 prosenttia kymmenen suurimman vientimaan eli Yhdysvaltain, Saksan, Japanin, Ranskan, Yhdistyneen Kuningaskunnan, Italian, Kanadan, Korean tasavallan, Alankomaiden sekä Belgian ja Luxemburgin (joita kahta viimeksimainittua valtiota OECD:n tilastoinnissa käsitellään yhtenä kokonaisuutena) yhteenlasketusta kokonaisviennistä, on tallettanut hyväksymis- tai ratifioimiskirjansa. Viennin määrää laskettaessa käytetään yleissopimuksen liitteenä olevaan OECD:n asiakirjaan DAFFE/IME/BR(97)18/FINAL sisältyvää tilastoa. Ellei yleissopimus tämän määräyksen nojalla ole tullut voimaan 31 päivään joulukuuta 1998 mennessä, sopimuksen allekirjoittaja, joka on tallettanut hyväksymis- tai ratifioimiskirjansa, voi artiklan 2 kappaleen mukaan antaa tallettajalle kirjallisen selityksen, jonka mukaan se on valmis hyväksymään yleissopimuksen voimaantulon omalta osaltaan. Yleissopimus tulee tällaisen selityksen antajan osalta voimaan kuudentenakymmenentenä päivänä sen päivän jälkeen, kun vähintään kaksi tällaista selitystä on talletettu. Tällä monimutkaisella voimaantulomääräyksellä on haluttu varmistaa keskeisten OECD:n vientimaiden liittyminen sopimukseen heti alkuvaiheessa.

Euroopan unionin jäsenvaltiot ovat keskenään sopineet pyrkivänsä saattamaan yleissopimuksen voimaan mahdollisimman pian, viimeistään 31.12.1998. Mikäli sopimus ei ole tuohon päivämäärään mennessä tullut voimaan, Suomi on valmis ryhtymään tarvittaviin toimenpiteisiin saattaakseen yleissopimuksen osaltaan voimaan 15 artiklan 2 kappaleen nojalla.

Artiklassa 16 määrätään muutosten tekemisestä yleissopimukseen. Muutokset ovat mahdollisia vain kaikkien sopimuspuolten yhteisesti hyväksyminä. Artikla 17 sisältää määräykset yleissopimuksesta luopumisesta.

13 §. Lahjuksen antaminen. Pykälässä luetellaan ne henkilöt, joihin kohdistuva lahjonta on lahjuksen antamisena rangaistavaa. Tällaisia henkilöitä ovat virkamiehet, julkisyhteisön työntekijät, sotilaat ja Euroopan yhteisöjen palveluksessa olevat.

Virkamies rikoslaissa tarkoitetussa mielessä määritellään rikoslain 2 luvun 12 §:ssä. Määritelmän mukaisena virkamiehenä voi tulla kysymykseen ainoastaan suomalainen virkamies, toisin sanoen henkilö, joka on palvelussuhteessa Suomen valtioon tai muuhun suomalaiseen julkisyhteisöön tai julkiseen laitokseen. Virkamiehenä rikoslaissa tarkoitetussa mielessä ei pidetä kansanedustajaa edustajantehtävässään.

Euroopan yhteisöjen palveluksessa oleva määritellään rikoslain 16 luvun 20 §:ssä. Tällainen henkilö voi olla ulkomaalainenkin, mutta hänen on joka tapauksessa oltava pykälässä nimenomaisesti mainituin tavoin Euroopan yhteisöjen palveluksessa.

Koska rikoslain 16 luvun 13 § on siis soveltamisalaltaan lähtökohtaisesti kansallisesti rajoitettu ja kun soveltamisalan laajennuskin koskee ainoastaan Euroopan yhteisöjen palveluksessa olevia, ehdotetaan pykälään lisättäväksi nimenomainen maininta ulkomaisesta virkamiehestä, jolloin pykälän soveltamisala laajenisi kattamaan yleissopimuksen 1 artiklassa tarkoitetut henkilöt. Pykälässä mainitut tekotavat vastaavat artiklassa mainittuja, joten niiden osalta muutoksiin ei ole tarvetta. Ulkomaisen virkamiehen käsitettä ei määriteltäisi 13 §:ssä, vaan määritelmä ehdotetaan sijoitettavaksi luvun 20 §:ään, jossa jo nykyisellään on määritelty Euroopan yhteisöjen palveluksessa oleva.

20 §. Määritelmät. Pykälän otsikko ehdotetaan muutettavaksi monikolliseksi ja pykälään ehdotetaan lisättäväksi uusi 2 momentti, joka sisältää ulkomaisen virkamiehen määritelmän. Määritelmä olisi asiallisesti samansisältöinen kuin yleissopimuksen 1 artiklan 4 kappaleen kohdan a määritelmä. Ulkomaisella virkamiehellä tarkoitettaisiin henkilöä, joka vieraassa valtiossa on nimitetty tai valittu lainsäädännölliseen, hallinnolliseen tai oikeudelliseen virkaan tai tehtävään tai joka muuten hoitaa julkista tehtävää vieraan valtion puolesta taikka joka on julkisen kansainvälisen järjestön toimihenkilö tai edustaja.

Hallinnolliseen tai oikeudelliseen virkaan nimitetyllä tai valitulla tai muuten julkista tehtävää vieraan valtion puolesta hoitavalla tarkoitetaan vastaavaa henkilöpiiriä kuin rikoslain 2 luvun 12 §:ssä kotimaisten virkamiesten kohdalla. Julkista tehtävää vieraan valtion puolesta katsotaan hoitavan myös sellaisen henkilön, joka käyttää päätösvaltaa julkisessa yrityksessä eli sellaisessa yrityksessä, joka välittömästi tai välillisesti on valtion määräysvallan alainen. Käsite "vieras valtio" on ymmärrettävä siinä mielessä laajasti, että ulkomaisella virkamiehellä ei tarkoiteta yksinomaan toisen valtion palveluksessa olevia vaan ― samoin kuin Suomessakin ― myös kuntien ja muiden julkisyhteisöjen ja julkisten laitosten palveluksessa työskenteleviä.

Lainsäädännölliseen tehtävään valitulla tarkoitetaan ensisijaisesti vieraan valtion kansanedustuslaitoksen jäsentä. Suomalainen kansanedustaja ei edustajantoimessaan ole rikoslaissa tarkoitettu virkamies, joten tältä osin ulkomaisen virkamiehen käsite on laajempi kuin kotimaisen virkamiehen käsite. Koska yleissopimus koskee vain aktiivista lahjontaa eli lahjuksen antamista, ei kotimaisen virkamiehen käsitteeseen ole tarvetta tehdä vastaavaa laajennusta. Lahjuksen ottamisen tekijäpiiri säilyy ennallaan eikä suomalaisen kansanedustajan asema ehdotetun muutoksen johdosta muutu.

Julkisella kansainvälisellä järjestöllä tarkoitetaan jokaista valtioiden, hallitusten tai toisten julkisten kansainvälisten järjestöjen muodostamaa kansainvälistä järjestöä riippumatta sen organisaatiomuodosta tai toimialasta. Julkisen kansainvälisen järjestön toimihenkilön tai edustajan käsite itse asiassa kattaisi myös pykälän 1 momentissa määritellyn Euroopan yhteisöjen palveluksessa olevan, mutta koska 1 momentin yksityiskohtainen sanamuoto perustuu Euroopan unionin oikeus- ja sisäasioiden hallitustenvälisen yhteistyön piirissä valmisteltuihin Euroopan yhteisöjen taloudellisten etujen suojaamista koskevaan yleissopimukseen liittyvään pöytäkirjaan ja korruptiota koskevaan yleissopimukseen, jotka ovat ainoastaan Euroopan unionin jäsenvaltioiden välisiä instrumentteja, ei 1 momenttiin ehdoteta puututtavaksi. Lisäksi on otettava huomioon, että nyt kysymyksessä oleva OECD:n yleissopimus on tarkoitettu sovellettavaksi maailmanlaajuisesti, joten sen edellyttämät muutokset on kirjoitettava kansalliseen lainsäädäntöön hyvin yleisellä mutta mahdollisimman kattavalla tavalla.

Yleissopimus ei ole vielä tullut kansainvälisesti voimaan. Se tulee voimaan kuudentenakymmenentenä päivänä sen päivän jälkeen, kun OECD:n kymmenestä suurimmasta vientimaasta sellaiset viisi valtiota, joiden yhteenlaskettu vienti edustaa vähintään 60 prosenttia kymmenen suurimman vientimaan yhteenlasketusta viennistä, on tallettanut hyväksymis- tai ratifioimiskirjansa. Ellei sopimus tämän määräyksen nojalla ole tullut voimaan 31 päivään joulukuuta 1998 mennessä, sopimuksen tuolloin ratifioinut allekirjoittaja voi sopimuksen tallettajalle annettavalla kirjallisella selityksellä ilmoittaa hyväksyvänsä yleissopimuksen voimaantulon omalta osaltaan. Tällaisen selityksen antajan osalta sopimus tulee voimaan kuudentenakymmenentenä päivänä sen jälkeen, kun vähintään kaksi tällaista selitystä on talletettu. Mikäli sopimus ei ole tullut kansainvälisesti voimaan 31 päivään joulukuuta 1998 mennessä, Suomi on valmis antamaan tällaisen selityksen saattaakseen sopimuksen voimaan omalta osaltaan.

Laki rikoslain 16 luvun 13 ja 20 §:n muuttamisesta ehdotetaan tulevaksi voimaan asetuksella säädettävänä ajankohtana, kuitenkin aikaisintaan 1 päivänä tammikuuta 1999. Suomen on tarkoitus tallettaa yleissopimusta koskeva hyväksymiskirja mahdollisimman pian, kuitenkin siten, että yleissopimus tulisi Suomen osalta voimaan aikaisintaan 1 päivänä tammikuuta 1999. Tämä johtuu siitä, että 24 päivänä heinäkuuta 1998 annettu laki rikoslain muuttamisesta (563/1998), jota lakia tässä hallituksen esityksessä ehdotetaan muutettavaksi, tulee voimaan 1 päivänä tammikuuta 1999. Asetus nyt ehdotetun rikoslain 16 luvun 13 ja 20 §:n muuttamista koskevan lain voimaantulosta ja yleissopimuksen voimaan saattamisesta on tarkoitus antaa siten, että nyt ehdotettu rikoslain muutos ja yleissopimus tulevat valtionsisäisesti voimaan samanaikaisesti. Yleissopimuksen voimaansaattamisasetuksella voidaan määrätä yleissopimuksen 11 artiklassa tarkoitetusta vastuuviranomaisesta tai -viranomaisista.

Hallitusmuodon 6 a § sisältää rikosoikeudellisen legaliteettiperiaatteen tärkeimmät ainesosat, joihin kuuluu vaatimus, jonka mukaan rikoksina rangaistavat teot on määriteltävä laissa. Tämä merkitsee sitä, että sellainen kansainvälinen velvoite, jolla Suomi sitoutuu kriminalisoimaan jonkin teon tai joitakin tekoja, kuuluu lainsäädännön alaan ja velvoitteelle tulee tämän vuoksi hankkia eduskunnan suostumus.

Yleissopimus sisältää useita tällaisia määräyksiä, jotka hallitusmuodon mukaan kuuluvat lainsäädännön alaan. Yleissopimuksessa tarkoitetun ulkomaiseen virkamieheen kohdistuvan lahjonnan säätäminen rangaistavaksi edellyttää muutoksia lahjontarikoksen tunnusmerkistöön rikoslaissa.

Vaikka Suomen lainsäädäntö on näin tarkoitus saattaa vastaamaan yleissopimuksen velvoitteita, edellyttää yleissopimuksen hyväksyminen eduskunnan suostumusta, koska yleissopimus sisältää lainsäädännön alaan kuuluvia määräyksiä. Tämä vastaa perustuslakivaliokunnan lausunnossaan (PeVL 19/1995 vp) ilmaisemaa kantaa, jonka mukaan asiasisältöisiä voimaansaattamislakeja käytettäessä myös sopimuksen hyväksymisestä tulee päättää nimenomaisesti eduskunnassa.

Edellä olevan perusteella ja hallitusmuodon 33 §:n mukaisesti esitetään,

että Eduskunta hyväksyisi ne Pariisissa 17 päivänä joulukuuta 1997 kansainvälisissä liikesuhteissa tapahtuvan ulkomaisiin virkamiehiin kohdistuvan lahjonnan torjunnasta tehdyn yleissopimuksen määräykset, jotka vaativat Eduskunnan suostumuksen.

Koska yleissopimus sisältää määräyksiä, jotka kuuluvat lainsäädännön alaan, annetaan samalla Eduskunnan hyväksyttäväksi seuraava lakiehdotus: