Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi ampuma-aselakia, rikoslakia ja poliisilakia. Ehdotetuilla lainmuutoksilla toteutettaisiin mahdollisuus luovuttaa luvattomasti hallussa pidetty ampuma-ase, aseen osa, patruunat ja erityisen vaaralliset ammukset sekä räjähteet poliisin haltuun ilman rangaistusuhkaa. Rangaistusuhasta vapautumisen edellytyksenä olisi se, että esineen hallussapitäjä oma-aloitteisesti ilmoittaa esineestä poliisille ja luovuttaa sen poliisin haltuun. Menettelyn tarkoituksena on lisätä yleistä järjestystä ja turvallisuutta sekä ehkäistä väkivallan ja tapaturman vaaraa keräämällä luvattomat ampuma-aseet, aseen osat, patruunat ja erityisen vaaralliset ammukset sekä räjähteet niiden hankkimiseen ja hallussapitoon luvan saaneiden henkilöiden tai valtion haltuun. Samalla pyritään ehkäisemään edellä mainittujen luvattomien esineiden mahdollinen siirtyminen rikollisten käyttöön.

Eduskunnan hallintovaliokunta on ampuma-aselain ja sen muutoksen eduskuntakäsittelyjen yhteydessä kiinnittänyt antamissaan mietinnöissä huomiota siihen, että hallitus ryhtyisi toimenpiteisiin kansalaisten hallussa olevien luvattomien aseiden luovuttamiseksi yhteiskunnalle ilman rikosoikeudellisia seuraamuksia ja että mahdollistettaisiin tarpeellisessa laajuudessa hallussapitoluvan saaminen niille.

Ampuma-aseiden osalta ehdotetaan meneteltäväksi siten, että niiden oikea omistaja voisi hakea niihin lupaa, tehdä ne pysyvästi ampumakelvottomiksi taikka luovuttaa ne kolmen kuukauden kuluessa asianmukaisen luvan omaavalle taholle tai korvauksetta valtiolle. Jos ampuma-aseeseen ei haettaisi tai siihen ei saataisi lupaa eikä asetta tehtäisi pysyvästi ampumakelvottomaksi taikka luovutettaisi asianmukaisen luvan omaavalle taholle tai valtiolle, poliisi myisi aseen sen omistajan lukuun julkisella huutokaupalla. Huutokaupassa myymättä jääneet ampuma-aseet siirtyisivät valtion omistukseen. Ampuma-aseet, joiden omistajaa ei tiedetä, sekä kaikki luvattomat aseen osat, kaasusumuttimet, patruunat ja erityisen vaaralliset ammukset siirtyisivät suoraan valtiolle.

Esitykseen sisältyy ehdotus laiksi rikoslain räjähderikosta koskevan pykälän muuttamisesta. Esityksessä ehdotetaan samoin kuin ampuma-aseiden, aseen osien, patruunoiden ja erityisen vaarallisten ammusten luvattoman hallussapidon osalta, että räjähteiden säännösten tai määräysten vastaista hallussapitoa ei myöskään pidettäisi rikoksena, jos räjähteiden hallussapitäjä oma-aloitteisesti ilmoittaa räjähteistä poliisille ja luovuttaa ne poliisin haltuun.

Esityksessä ehdotetaan, että poliisilaissa säädettäisiin poliisimiehelle oikeus ottaa poliisin haltuun myös sellaiset luvattomat räjähdysaineet, jotka niiden hallussapitäjä yllä selostetun mukaisesti luovuttaa poliisin haltuun vapautuen samalla rikoslaissa säädetystä rangaistusuhasta.

Ehdotetut lakimuutokset on tarkoitettu tulemaan voimaan 1 päivänä lokakuuta 2003.

Tällä hetkellä ampuma-aseen, aseen osan, patruunoiden ja erityisen vaarallisten ammusten luvattomasta hallussapidosta säädetään rangaistus ampuma-aselain (1/1998) 101 §:ssä. Teosta säädetään rangaistus ampuma-aserikoksesta joko sakkoa tai enintään kaksi vuotta vankeutta. Räjähteiden luvattomasta hallussapidosta säädetään rangaistus rikoslain (39/1889) 44 luvun 11 §:ssä räjähderikoksesta. Rangaistussäännöksissä ei oteta huomioon rangaistusta lieventävänä seikkana sitä, että esineen hallussapitäjä mahdollisesti oma-aloitteisesti ilmoittaa esineestä poliisille ja luovuttaa sen poliisin haltuun. Tällainen menettely rangaistusta lieventävänä seikkana voidaan ottaa huomioon ainoastaan rikoslain rangaistuksen mittaamista koskevan 6 luvun 3 §:n 3 kohdassa tarkoitettuna rikoksentekijän oma-aloitteisena pyrkimyksenä estää tai poistaa rikoksensa vaikutuksia taikka edistää rikoksensa selvittämistä. Tällöinkin kyse on ainoastaan rangaistusta lieventävästä seikasta mutta ei rangaistuksesta vapauttamisesta. Tuomioistuin voi tällaisessa tilanteessa tapauskohtaisen harkinnan perusteella myös jättää rikoksentekijän rangaistukseen tuomitsematta rikoslain 3 luvun 5 §:n 3 tai 4 momentin nojalla taikka virallinen syyttäjä jättää syytteen nostamatta oikeudenkäynnistä rikosasioissa annetun lain (689/1997) 1 luvun 7 ja 8 §:n nojalla. Kummassakin tapauksessa tekijä on kuitenkin syyllistynyt rikokseen, vaikkei teosta aiheudu rikosoikeudellisia rangaistusseuraamuksia. Joissakin lievissä tapauksissa voi mahdollisesti tulla sovellettavaksi myös esitutkintalain (449/1987) 2 §:n 2 momentti, jossa säädetään, että poliisi voi jättää esitutkinnan toimittamatta, jos rikoksesta ei ole odotettavissa ankarampaa rangaistusta kuin sakkoa ja rikosta on kokonaisuudessaan pidettävä ilmeisen vähäisenä. Tällöinkin teosta aiheutuu rikosmerkintä poliisin rekistereihin.

Edellä mainittuja säädöksiä ei voida pitää riittävinä, jotta luvattomat ampuma-aseet, aseen osat, patruunat ja erityisen vaaralliset ammukset sekä räjähteet saataisiin tehokkaasti pois niitä luvattomasti hallussa pitäviltä henkilöiltä laillisen hallussapidon piiriin tai valtiolle. Kansalaisten hallussa on todennäköisesti edelleenkin suuri määrä luvattomia ampuma-aseita ja ampumatarvikkeita sekä räjähteitä, jotka ovat enimmäkseen peräisin sota-ajoilta ja kuolinpesistä. Luvattomasti hallussa pidettyjä ampuma-aseita voi eräiden arvioiden mukaan olla kansalaisten hallussa vielä kymmeniä tuhansia. Luvattomien aseiden ja räjähteiden määrää on erittäin vaikea arvioida.

Ampuma-aselain voimaantulon yhteydessä vuonna 1998 kuolinpesissä olleet ampuma-aseet oli mahdollista luovuttaa poliisille tai niiden hankkimiseen ja hallussapitoon oikeutetulle kuuden kuukauden kuluessa lain voimaantulosta. Poliisin haltuun tuli tällaisia ampuma-aseita tuolloin noin 17 000. Uusien kuolinpesien muodostumisen kautta luvattomia ampuma-aseita ja sellaisia ampuma-aseita, joita koskevat lupatodistukset ovat hävinneet, tulee tulevaisuudessakin esille.

Eräät poliisilaitokset ovat viime vuosina oma-aloitteisesti toimeenpanneet alueellaan luvattomien ampuma-aseiden keräyksiä, joissa poliisin haltuun on luovutettu paikoin lukumäärältään melko paljonkin aseita sekä samalla myös huomattava määrä räjähteitä. Keräysten yhteydessä ei ole tutkittu luvattomia esineitä hallussa pitäneiden ja ne poliisille luovuttaneiden henkilöiden mahdollista syyllistymistä luvattomaan hallussapitoon, vaan esineet on yksinkertaisesti noudettu niiden ilmoittajilta esineiden alkuperää ja mahdollista luvatonta hallussapitoa enemmälti tutkimatta. Ampuma-aselain 101§:ssä ja rikoslain 44 luvun 11 §:ssä kuitenkin muun muassa ampuma-aseen ja räjähteiden luvaton hallussapito säädetään rangaistaviksi teoiksi ilman mitään poikkeusmahdollisuutta, jos luvaton hallussapito on ollut tahallista ja räjähteiden osalta vain törkeän tuottamuksellistakin. Käytännössä erittäin hyödyllinenkin ja vaikutukseltaan yleistä turvallisuutta parantava luvattomien aseiden ja räjähteiden keräys on siten ollut ristiriidassa voimassa olevien säännösten kanssa, mikä ei pidemmän päälle voi olla asiantila. Tämän vuoksi nyt annetussa esityksessä ehdotetaan tehtäviksi tarpeelliset muutokset ampuma-aselakiin ja rikoslain 44 luvun 11 §:ään sekä poliisilain 23 §:ään luvattomien aseiden ja räjähteiden keräystoiminnan saattamiseksi laissa selvästi säädellyksi viranomaistoiminnoksi, jonka osalta annetaan myös tarkat säännökset kerättyjä esineitä koskevista menettelytavoista.

Kansainvälisessä vertailussa käytetään seuraavassa termiä ”armovuosijärjestely”, jolla tarkoitetaan pääpiirteittäin tämän esityksen mukaista viranomaisten toimeenpanemaa luvattomien ampuma-aseiden ja ampumatarvikkeiden sekä räjähteiden keräystä siten, että esineiden luovuttajat välttyvät esineen luvattomaan hallussapitoon liittyviltä rangaistusseuraamuksilta.

Ruotsi

Ruotsissa kysymys armovuosijärjestelystä nousi esille vuonna 1987 tehdyssä aseselvityksessä (1987 års vapenutredning). Selvityksessä ehdotettiin, että ilman lupaa hallussa pidettyjen ampuma-aseiden ja ampumatarvikkeiden luovuttaminen poliisille olisi 12 kuukauden aikana mahdollista nimettömänä ja ilman rangaistusuhkaa. Selvitysehdotus sai ristiriitaisen vastaanoton lausunnonantajilta. Ruotsin oikeusministerin kanta asiaan oli se, ettei armovuosijärjestelyä tulisi toteuttaa. Oikeusministeri perusteli kantaansa sillä, että oli hyvin epävarmaa, pystyttäisiinkö järjestelyllä saavuttamaan suunniteltu vaikutus. Oikeusministerin mielestä oli kyseenalaista, voitaisiinko ehdotuksella vaikuttaa siihen, että juuri järjestelyn tavoitteena olevia laittomia aseita luovutettaisiin poliisille. Hän totesi myöskin, että täydellinen nimettömyys luvattomien aseiden luovuttamisen yhteydessä voisi estää joidenkin vakavien rikosten selvittämisen. Ruotsin oikeusvaliokunta (Justitieutskottet) otti asiaan saman kannan.

Armovuosijärjestely nousi uudelleen esille joitakin rikoksia koskevien rangaistusten koventamista koskevan esityksen yhteydessä (förslag till skärpning av straffen för ett antal brott, däribland olaga vapeninnehav). Esityksessä ilmaistiin muun muassa, että olisi erittäin tärkeää ryhtyä toimenpiteisiin, jotta voitaisiin vähentää ampuma-aseiden luvatonta käyttöä ja että oli syytä käyttää hyväksi kaikkia mahdollisuuksia luvattomien ampuma-aseiden lukumäärän vähentämiseksi. Tällä kertaa oikeusvaliokunta tuki esitystä ja eduskunta hyväksyi esityksen 15 päivänä huhtikuuta vuonna 1993.

Vastuuvapaudesta ampuma-aseen luvattomasta hallussapidosta annetussa laissa säädettiin, että henkilöä, joka luvattomasti piti hallussaan ampuma-asetta tai ampuma-tarvikkeita, ei tuomittu edesvastuuseen, jos hän vapaaehtoisesti luovutti ampuma-aseen tai ampuma-tarvikkeet poliisiviranomaisille heinä-syyskuun aikana vuonna 1993. Esineiden luovuttaja sai pysyä nimettömänä. Esineet, jotka luovutettiin viranomaisille ja joiden omistaja ei ollut tiedossa tai joiden omistaja ei kolmen kuukauden aikana luovutuksesta ilmoittanut itsestään, siirtyivät valtion omistukseen. Jos esineiden omistaja oli tiedossa ja hänen ei voitu katsoa luopuneen omistusoikeudestaan esineisiin, poliisiviranomaisten oli annettava hänelle tilaisuus yhden kuukauden aikana ottaa esineet takaisin haltuunsa. Esineet siirtyivät valtiolle, jos omistaja ei ottanut niitä haltuunsa. Valtiolle siirtyneet esineet oli tuhottava, jos niitä ei otettu museo-, sotilas- tai muuhun vastaavaan käyttöön.

Vuonna 1993 toimeenpannun keräyksen tuloksena viranomaisille toimitettiin 15 000 kiloa ampumatarvikkeita ja 17 050 asetta seuraavasti:

Ainoastaan viisi prosenttia luovutetuista aseista oli aiemmin ilmoitettu anastetuiksi tai kadonneiksi. Ennen keräystä esitetty arvio siitä, että rikolliset saattaisivat käyttää hyväksi armahdusta, osoittautui turhaksi. Monet seikat viittasivat siihen, että juuri tavalliset kansalaiset olivat niitä, jotka luovuttivat poliisille suurimman osan aseista. Siten voidaan olettaa, ettei keräys paljoakaan vaikuttanut rikollisten hallussa olleiden anastettujen tai kadonneiden aseiden määrään. Kuitenkin on selvää, että luovutetut aseet välillisesti vaikuttivat aseiden laittomiin markkinoihin, koska luovutetut aseet eivät enää olleet mahdollisten asevarkaiden saatavilla.

Monet luovutetuista aseista olivat vanhempaa vuosimallia ja niitä oli pidetty luvattomasti hallussa todennäköisesti jo pidemmän aikaa. Monet arvioivat myös, etteivät useimmat luovutetut aseet olisi enää toimintakuntoisia. Kuitenkin erään projektiryhmän tarkistamista 3000:sta aseesta todettiin 70—80 prosenttia täysin toimintakuntoisiksi. Toinen esitetty kanta oli se, ettei useisiin luovutettuihin aseisiin enää löytyisi ampumatarvikkeita. Tältäkin osin kuitenkin selvisi, että moniin tällaisista aseista oli mahdollista teettää ampumatarvikkeita ja että useilla yksityishenkilöllä oli varastoissaan vanhoja tai harvinaisia ampumatarvikkeita.

Poliisiviranomaiset ottivat vastaan useimmat aseet niistä poliisipiireistä, joiden alueella asuivat useimmat luvallisten aseiden haltijat. Suurin osa aseista luovutettiin keräyksen kahden viimeisen viikon aikana. Keräystä suunniteltaessa esitettiin myös näkemyksiä, joiden mukaan luvattomille aseille olisi tullut olla mahdollisuus saada lupa. Tämä ehdotus ei kuitenkaan tullut hyväksytyksi. Keräyksen yhteydessä poliisille tuli useita nimettömiä puheluja, joissa tiedusteltiin mahdollisuutta hakea luvattomalle ampuma-aseelle lupaa. Kun soittajille selvisi, ettei luvan saaminen ollut mahdollista, ilmoittivat jotkut heistä, etteivät he aikoneet luovuttaa asettaan poliisille.

Järjestelyn kustannukset olivat noin seitsemän miljoonaa kruunua. Summasta viisi miljoonaa meni välittömiin kustannuksiin ja kaksi miljoonaa luovutusjaksoa edeltäneeseen tiedotuskampanjaan. Kun tuo summa jaetaan 17 000 viranomaisille luovutetulla aseella, saadaan kokonaiskustannukseksi noin 400 kruunua jokaista luovutettua asetta kohden.

Ruotsin viranomaiset olivat tyytyväisiä keräyksen tuloksiin. Kuitenkin jos luvattomien aseiden luovuttajilla olisi ollut mahdollisuus saada aseisiin lupa tai ne olisi voinut luovuttaa jollekin, joka olisi saanut niihin luvan, olisi viranomaisten mukaan luovutettujen aseiden määrä ollut huomattavasti suurempi. Lisäksi Ruotsin viranomaisten mukaan Ruotsissa on yhä paljon rikollisissa piireissä kiertäviä luvattomia aseita, jotka ovat anastettuja, kadonneita tai maahan salaa kuljetettuja. Ruotsissa viranomaiset ovat arvioineet, että rikollisilla on hallussaan edelleen noin 13 000 luvatonta asetta.

Norja

Norjassa toteutettiin vuonna 1963 armovuosijärjestely. Aseiden jälkirekisteröinti on ollut joissakin tapauksissa mahdollista sen jälkeenkin. Tämän lisäksi aselupakomitea on mietinnössään joulukuussa 1996 ehdottanut uuden armovuosijärjestelyn toteuttamista ja keskitetyn aserekisterin perustamista. Armovuosijärjestelyllä pyrittäisiin sekä rekisteröimään vielä rekisteröimättömät haulikot että keräämään luvattomia aseita pois kansalaisten hallusta. Norja on toteuttamassa uutta armovuosijärjestelyä aivan lähiaikoina.

Norjan vuodelta 1961 olevan aselain myötä aseen hankkimisluvan myöntäminen siirtyi poliisille. Tämä tarkoitti käytännössä sitä, että kaikki aseen omistajat joutuivat rekisteröimään aseensa uudelleen. Kun uusi aselaki tuli voimaan, ilmoitti oikeusministeriö, että henkilöiden, joilla oli 1 päivänä huhtikuuta 1963 hallussaan ase, tuli ennen vuoden 1963 loppua hakea poliisimestarilta lupa aseen hallussapitoon. Tämä järjestely ei koskenut haulikoita, jotka tulivat luvanvaraisiksi vasta vuonna 1990. Jos hallussapitolupaa ei myönnetty, ase oli luovutettava poliisille, minkä jälkeen ase myytiin omistajan lukuun. Siirtymä uuteen järjestelmään tarkoitti sitä, ettei puututtu niihin tapauksiin, joissa henkilö oli rikkonut vanhaa vuodesta 1927 voimassa ollutta aselakia. Henkilö, joka ei halunnut pitää asettaan, pystyi luovuttamaan aseen nimettömänä viranomaisille. Henkilö, joka piti hallussaan luvattomasti asetta 1 päivänä tammikuuta 1964 tai sen jälkeen, tuomittiin sakkoon tai vankeuteen enintään kolmeksi kuukaudeksi.

Aseiden jälkirekisteröinti on joissakin tapauksissa ollut mahdollista vuoden 1963 jälkeenkin. Oikeusministeriö on muun muassa vuonna 1992 kirjelmässään kehottanut poliisiviranomaisia sallimaan toisesta maailmansodasta peräisin olevan aseen rekisteröimisen, jos on voitu olettaa, ettei asetta ole käytetty rikollisessa toiminnassa ja aseen omistaja on täyttänyt aselaissa olevat edellytykset luvan saantiin.

Yhdeksän kuukautta kestäneen armovuosijärjestelyn aikana Norjan viranomaiset saivat 143 347 hakemusta aseen rekisteröimiseksi. Samana aikana saapui 9 069 niin sanottua uutta hakemusta aseen hankkimiseksi. Koska monissa hakemuksissa haettiin useita aseita rekisteröitäviksi, on laskettu, että järjestelyn aikana tosiasiassa rekisteröitiin noin 250 000—300 000 asetta.

Norjan viranomaiset ovat olleet huolissaan siitä, että ampuma-aseita käytetään yhä enemmän väkivaltarikollisuuden yhteydessä. Jotta tämän tyyppinen kehitys voitaisiin pysäyttää, on katsottu, että on tärkeätä puuttua kaikenlaiseen laittomaan aseiden käyttöön ja hallintaan. Koska Norjassa on laskettu olevan runsaasti rekisteröimättömiä aseita, on päädytty siihen, että uusi armovuosijärjestely tulee toteuttaa. Oikeusministeriö on syksyllä 1995 asettanut aselupakomitean esittämään luonnoksensa uuden armovuosijärjestelyn toimeenpanemiseksi. Komitea on keräystä suunnitellessaan asettanut järjestelylle kolme päämäärää:

- vähentää aseiden määrää rikollisissa piireissä

- vähentää luvattomien aseiden määrää yleisesti yhteiskunnassa

- parantaa yksityisessä omistuksessa olevien aseiden valvontaa

Komitea on pitänyt yksityisessä omistuksessa olevien aseiden valvonnan parantamista kaikkein tärkeimpänä keräyksen päämääränä. Muista maista saatujen kokemusten ja tulosten perusteella Norjassa ei uskota, että armovuosijärjestelyn kautta voitaisiin suuremmassa määrin vaikuttaa aseiden määrän pienenemiseen rikollisissa piireissä. Tosin armovuosijärjestelyn vaikutuksesta luvattomien aseiden määrä yhteiskunnassa vähenisi ja siten niiden ajautuminen rikollisten haltuun estyisi.

Komitea on päätynyt siihen, että armovuosijärjestely tulisi toteuttaa niin, että aseet voisi luovuttaa viranomaisille ja että aseiden jälkirekisteröiminen olisi mahdollista. Samalla ehdotetaan rekisteröintivelvollisuutta haulikoille, jotka on hankittu ennen vuoden 1990 lokakuun 1 päivää. Norjan aselakia on muutettu sekä vuonna 1978, jolloin pumppu- ja puoliautomaattiset haulikot tuli rekisteröidä, että vuonna 1990, jolloin rekisteröintivelvollisuus laajennettiin koskemaan kaikkia haulikoita. Vuoden 1990 lainmuutos ei kuitenkaan koskenut niitä tavallisia haulikoita, jotka oli hankittu ennen lainmuutosta. Jotta armovuosijärjestelyllä saavutettaisiin paras mahdollinen tulos, suunnitellaan jälkirekisteröimisen olevan maksutonta. Tämän lisäksi suunnitellaan väliaikaista lievennystä Norjan ampuma-aselain vaatimuksiin luvansaannin edellytyksistä sellaisissa tapauksissa, joissa ampuma-ase on saatu perintönä tai aseeseen liittyy muuta tunnearvoa.

Komitea on myös miettinyt armovuosijärjestelyn ja Norjan asehallintokeskuksen keskinäistä suhdetta. Komitean mielestä ei olisi tarkoituksenmukaista panna täytäntöön armovuosijärjestelyä ennen kuin asehallintokeskus on perustettu. Ilman tietokoneistettua asehallintokeskusta jälkirekisteröinti jouduttaisiin tekemään suurimmaksi osaksi manuaalisesti, mikä edellyttäisi huomattavia lisäresursseja.

Tanska

Tanskassa on tähän mennessä toteutettu neljä armovuosijärjestelyä. Järjestelyt toteutettiin vuosina 1970, 1986, 1995 ja 1997. Järjestelyt ovat olleet vuonna 1986 järjestettyä lukuun ottamatta yhden kuukauden pituisia. Vuoden 1986 armovuosijärjestelyä jatkettiin yhden kuukauden jälkeen vielä 14 vuorokaudella.

Tanskassa armovuosijärjestelyillä on pyritty vähentämään luvattomien ja rekisteröimättömien aseiden määrää. Järjestelyjen tarkoituksena on erityisesti ollut vähentää lähinnä toisen maailmansodan aikaisten luvattomien ja rekisteröimättömien aseiden lukumäärää. Viranomaiset ovat myös olleet huolissaan lisääntyvistä asevarkauksista ja siitä, että yhä enemmän luvattomia aseita on käytetty rikollisessa toiminnassa.

Tanskassa armovuosijärjestelyjen toteuttaminen ei ole edellyttänyt erityisiä lainmuutoksia, vaan ne on voitu toteuttaa oikeusministeriön antamin määräyksin. Oikeusministeriön määräysten mukaan viranomaisille on voinut luovuttaa luvattomia ja rekisteröimättömiä ampuma-aseita, aseen osia, ampumatarvikkeita sekä räjähteitä ilman rangaistusuhkaa armovuosijärjestelyn aikana. Luovuttaminen on voinut tapahtua myös nimettömänä. Esineen hallussapitäjä on pääsääntöisesti itse joutunut tuomaan esineen viranomaiselle ja hän on voinut halutessaan saada esineen luovutuksesta kuitin. Poikkeustapauksissa esineet on voitu myös noutaa viranomaisten toimesta, jos muuta mahdollisuutta niiden luovuttamiselle ei ole ollut tai jos niiden itse tuominen olisi aiheuttanut erityistä vaaraa, kuten esimerkiksi usein räjähteiden osalta. Järjestely on myös mahdollistanut hakemuksen tekemisen niin sanottuun aseiden jälkirekisteröintiin. Rekisteröintimaksua ei kuitenkaan ole alennettu järjestelyn ajaksi. Jos luovuttaja on halunnut rekisteröidä aseen, on viranomainen ollut velvollinen säilyttämään aseen asianmukaisesti siihen asti, kunnes rekisteröintiasia on ratkaistu. Useimmissa tapauksissa rekisteröintiä ei kuitenkaan ole hyväksytty. Aseet, joiden jälkirekisteröintiä ei ole hyväksytty tai joita ei ole luovutettu museoihin, on hävitetty tuhoamalla.

Vuonna 1970 toteutetun armovuosijärjestelyn aikana saatiin viranomaisten haltuun noin 12 000 ampuma-asetta, vuonna 1986 toimeenpannun järjestelyn aikana 9 725 asetta, vuonna 1995 toimeenpannun järjestelyn aikana noin 1000 asetta ja vuonna 1997 toimeenpannun järjestelyn aikana 3772 asetta. Tämän lisäksi viranomaisille toimitettiin lukematon määrä aseen osia, ampuma-tarvikkeita ja räjähteitä.

Vuonna 1997 toteutetun armovuosijärjestelyn aikana viranomaisten haltuun otetut ampuma-aseet jakautuivat tyypeiltään seuraavasti:

Viranomaiset ovat päätelleet, että erittäin harva ase luovutettiin rikollisista piireistä. Tanskan viranomaisten mukaan syy vuonna 1995 toimeenpannun järjestelyn heikkoihin tuloksiin oli se, että edellisestä järjestelystä oli kulunut suhteellisen lyhyt aika ja myös se, että julkisuus järjestelyn ympärillä ei tuolloin ollut erityisen suotuisaa.

Iso-Britannia

Ison-Britannian ampuma-aselaki on Euroopan unionin jäsenmaiden välisessä vertailussa erittäin tiukka. Suurin syy tiukalle laille on Dunblanessa vuonna 1996 tapahtunut joukkosurma, jossa 16 lasta ja heidän opettajansa surmattiin ampuma-aseilla. Ison-Britannian vuodelta 1997 oleva aselaki kieltää kaikki yli 22 kaliiperin käsiaseet. Pienikaliiperiset käsiaseet sallittiin vielä tuolloin, mutta ne oli säilytettävä rekisteröidyissä ampumakerhoissa, joiden toimilupa-, turvallisuus- ja muita määräyksiä tiukennettiin uudessa laissa. Kielletyt yli 22 kaliiperin käsiaseet oli luovutettava vuoden 1997 heinäkuun 1 päivän ja syyskuun viimeisen päivän välisenä aikana poliisille. Jos pienikaliiperisen käsiaseen omistaja ei löytänyt ampumakerhoa, joka säilyttäisi hänen aseensa, oli ase luovutettava tuhottavaksi. Pienikaliiperisetkin käsiaseet kiellettiin sittemmin lailla helmikuun alusta 1998 lähtien. Pienikaliiperisten käsiaseiden omistajat joutuivat vuoden 1998 helmikuun aikana luovuttamaan aseensa poliisille. Lisäksi Isossa-Britanniassa on toteutettu myös useita varsinaisia armovuosijärjestelyjä. Vuonna 1965 yksityisiltä kansalaisilta saatiin kerätyksi noin 40 500 asetta, vuonna 1968 noin 25 000 asetta ja vuonna 1988 noin 48 000 asetta.

Alankomaat

Alankomaissa toteutettiin vuonna 1989 armovuosijärjestely samassa yhteydessä, kun eräät siihen asti sallitut ampuma-aseet kiellettiin. Järjestelyn tarkoituksena oli mahdollistaa luvattomiksi muuttuvien aseiden luovuttaminen poliisille. Samalla annettiin myös mahdollisuus luovuttaa muita luvattomia aseita viranomaisille. Järjestely ei mahdollistanut luvan hakemista luvattomasti hallussa pidettyihin aseisiin. Alankomaissa ei erityisesti pyritty aseiden vähentämiseen rikollisista piireistä. Toisaalta ajateltiin, että aseiden väheneminen yhteiskunnassa vähentää yleisesti ottaen rikollisten mahdollisuuksia hankkia aseita. Armovuosijärjestely kesti yhden kuukauden ja poliisille luovutettiin tänä aikana noin 11 000 ampuma-asetta. Kaikille luovutetuille aseille tehtiin viranomaisten toimesta erityinen rikostekninen tutkimus sen selvittämiseksi, onko asetta mahdollisesti käytetty tietyissä vakavissa rikoksissa kuten väkivalta- tai henkirikoksissa.

3.1. Yleistä

Pääperiaatteena olisi, että poliisin haltuun tulleet ampuma-aseet, aseen osat, patruunat ja erityisen vaaralliset ammukset pyrittäisiin palauttamaan niiden alkuperäiselle lailliselle omistajalle, jos tällä olisi tai tämä saisi luvan niiden hallussapitoon. Ampuma-ase voitaisiin myös tehdä pysyvästi ampumakelvottomaksi eli deaktivoida. Jos ampuma-aseen omistajalla ei olisi tai tämä ei saisi lupaa esineen hallussapitoon eikä asetta deaktivoitaisi, olisi omistajalla kolme kuukautta aikaa etsiä aseelle sen hankkimiseen oikeuttavan luvan omaava luovutuksensaaja. Vasta tämän jälkeen ampuma-ase myytäisiin omistajan lukuun sisäasianministeriön arpajais- ja asehallintoyksikön toimesta julkisella huutokaupalla. Jos ampuma-ase jäisi myymättä, siirtyisi se lunastuksetta valtion omaisuudeksi. Ampuma-aseen, aseen osan, patruunoiden ja erityisen vaarallisten ammusten omistaja voisi myös luovuttaa esineen korvauksetta suoraan valtiolle niin halutessaan.

Luvattomien aseen osien, kaasusumuttimien, patruunoiden ja erityisen vaarallisten ammusten arvo on usein vähäinen ja niiden osalta omistukseen liittyvät vaatimukset ovat tuskin kovin yleisiä. Käytettävissä olevat keräysresurssit eivät myöskään mahdollista niiden yksilöllistä käsittelyä, selvittelyä ja huutokauppamyyntiä, vaan niiden osalta olisi pakko toimia mahdollisimman yksinkertaisella tavalla. Lisäksi aseen osat, kaasusumuttimet ja ampumatarvikkeet eivät ole yksilöitävissä kuten ampuma-aseet. Niiden hankkiminen ja hallussapito on kaasusumuttimia lukuun ottamatta pääosin mahdollista ampuma-aseeseen annetulla luvalla. Useissa tapauksissa lienee myös varsin todennäköistä, että niiden luvaton haltija luovuttaisi ne suoraan jollekin, jolla on niiden hallussapitoon oikeus, jos esineiden luvaton haltija haluaisi niistä jonkin korvauksen itselleen. Julkisessa huutokaupassa aseen osista, kaasusumuttimista, patruunoista ja erityisen vaarallisista ammuksista mahdollisesti saatava hinta yleensä tuskin kattaisi niiden käsittely- ja myyntikuluja ja ostajia olisi odotettavissa vähän. Lisäksi kaasusumuttimien ja patruunoiden osalta eräs julkisella huutokaupalla myymiseen liittyvä ongelma olisi myös niiden käyttöturvallisuuden tutkiminen ja takaaminen. Etenkin vanhat kaasusumuttimet ja patruunat voivat olla käyttäjilleen hyvinkin vaarallisia. Siten esityksessä ehdotetaankin, että poliisin haltuun tulleet luvattomasti hallussa pidetyt aseen osat, kaasusumuttimet, patruunat ja erityisen vaaralliset ammukset siirtyisivät suoraan valtion omistukseen, jol- lei niiden alkuperäisellä laillisella omistajalla olisi tai tämä ei saisi lupaa niiden hallussapitoon. Samoin meneteltäisiin, jos ampuma-aseen, aseen osan, kaasusumuttimen, patruunoiden ja erityisen vaarallisten ammusten omistajaa ei tiedetä.

Jos poliisin tutkimuksissa tai muutoin ilmenee, että poliisin haltuun ottama luvattomasti hallussa pidetty ampuma-ase, aseen osa, patruunat tai erityisen vaaralliset ammukset olisivat joltakin rikoksella viety tai esinettä olisi käytetty rikoksen tekemiseen, tehtäisiin esineen osalta pakkokeinolaissa (450/1987) säädetty normaali rikosesinettä tai rikoksentekovälinettä koskeva takavarikko. Samalla raukeaisi poliisin ampuma-aselain nojalla tekemä haltuunottopäätös. Tämän jälkeen esineen osalta meneteltäisiin siten kuin rikosesinettä ja rikoksentekovälinettä koskevissa erityissäännöksissä määrätään eli esine tuomittaisiin valtiolle menetetyksi tai esine palautettaisiin sen alkuperäiselle lailliselle omistajalle.

Räjähdysvaarallisista aineista annetun lain tai sen nojalla annetun säännöksen tai yleisen tai yksittäistapausta koskevan määräyksen vastaisesti hallussa pidetyt, poliisin haltuun luovutetut räjähteet otettaisiin poliisin haltuun nyt ehdotetulla poliisilain (493/1995) 23 §:n 1 momentin muutoksella. Poliisilain haltuun otetun omaisuuden käsittelyä koskevaa 24 §:ää ei ole tarkoitus tässä yhteydessä muuttaa, vaan poliisilain 23 §:n 1 momentin nojalla poliisin haltuun otettujen räjähteiden käsittelyn osalta noudatettaisiin jo voimassa olevia säännöksiä. Tällöin räjähteet joko palautettaisiin niiden omistajalle, jos tämä on tiedossa ja tällä on oikeus niiden hallussapitoon, taikka myytäisiin tai hävitettäisiin. Puolustusvoimat ottaisi sotilasräjähteet haltuunsa.

3.2. Menettely pääpiirteittäin

Lakiehdotuksen tultua voimaan poliisilaitokset panisivat toimeen omien suunnitelmiensa ja aikataulujensa mukaisesti alueellisia luvattomien ampuma-aseiden, aseen osien, patruunoiden ja erityisen vaarallisten ammusten sekä räjähteiden keräyksiä. Räjähteiden osalta puolustusvoimat antaisi poliisin pyynnöstä virka-apua ja hoitaisi sotilasräjähteiden keräyksen siten kuin niitä koskevissa säännöksissä erikseen säädetään. Vaikka sotilasräjähteiden keräyksen suorittaisikin puolustusvoimat, tehtäisiin ilmoitus niistä kuitenkin aina poliisille. Näissä tilanteissa tarkoituksenmukaisin ratkaisu olisikin se, että poliisi ja puolustusvoimat menisivät yhdessä paikalle. Samoin meneteltäisiin sellaisten esineiden osalta, jotka olisivat heti selvästi todettavissa puolustusvoimien omaisuudeksi.

Keräyksiä koordinoisi lääneittäin poliisin lääninjohdot. Alueellisesti keräyksistä tiedotettaisiin tehokkaasti poliisilaitoksilla, paikallisissa sanomalehdissä, paikallisradiossa ja asealan paikallisissa järjestöissä. Toimintaa tukisi ja valvoisi valtakunnallisesti sisäasiainministeriön poliisiosaston arpajais- ja asehallintoyksikkö sekä erityinen sisäasiainministeriön poliisiosaston hanketta varten jo asettama armovuosioperaatio-työryhmä, jossa ovat edustettuina arpajais- ja asehallintoyksikön lisäksi kihlakuntien poliisilaitosten ja pääesikunnan edustajat.

Lakiehdotuksen tultua voimaan poliisilaitokset ottaisivat vastaan kansalaisten ilmoituksia luvattomista ampuma-aseista, aseen osista, patruunoista ja erityisen vaarallisista ammuksista sekä räjähteistä, jossa yhteydessä poliisi antaisi esineen ilmoittajalle tarkemmat ohjeet menettelystä. Vaihtoehtoina ovat poliisin suorittaman tapauskohtaisen harkinnan perusteella se, että ilmoittaja tuo esineen poliisille sovittuna aikana taikka että poliisi noutaa esineen sen ilmoittajan luota sovittuna ajankohtana. Samassa yhteydessä poliisi antaisi tarkemmat ohjeet esineen säilyttämisestä, kuljettamisesta ja muista mahdollisista huomioon otettavista seikoista, kuten ampuma-aseiden osalta niiden deaktivoinnista, luvan hakemisesta ja luovuttamisesta asianmukaisen luvan omaavalle taholle sekä mahdollisuudesta luovuttaa esineet valtiolle. Turvallisuussyistä räjähteet kuitenkin noudettaisiin aina poliisin tai puolustusvoimien toimesta räjähteiden hallussapitäjän luota tai niiden sijaintipaikasta. Mitään estettä ei olisi myöskään sille, että ilmoitus luvattomasta esineestä tehtäisiin poliisille nimettömänä. Tällöin poliisi ryhtyisi tarpeellisiksi arvioimiinsa toimiin ilmoituksen suhteen. Pääsääntöisesti menettely paikallisesti olisi se, että poliisi keräisi ilmoituksia luvattomista esineistä ja esineiden nouto tapahtuisi aina tiettyinä ajankohtina kuukaudessa. Tarpeen mukaan esineiden nouto tai muut asian edellyttämät tarpeelliset toimenpiteet voitaisiin tehdä hyvinkin nopeasti, jos yleinen turvallisuus ja järjestys sitä vaatisi.

Luvattomia ampuma-aseita, aseen osia, patruunoita ja erityisen vaarallisia ammuksia sekä räjähteitä haltuun otettaessa poliisi kirjaisi esineitä koskevat tiedot ja pyrkisi erityisesti esineen luovuttajan antaman selvityksen perusteella selvittämään esineen mahdollisen oikean omistajan. Haltuun otettujen esineiden osalta poliisi tekisi esineitä koskevan haltuunottopäätöksen tai merkinnän muuhun poliisin asiakirjaan sekä tarpeen mukaan mahdollisen merkinnän esineiden hallussapitäjän kuulemisesta. Jos on ilmeistä, että esineen luovuttajaa olisi pidettävä myös esineen oikeana omistajana ja tämä haluaisi luovuttaa esineen korvauksetta valtiolle, olisi häneltä otettava tällöin myös allekirjoitus poliisin asiakirjaan, jolla hän varmentaisi esineen luovutuksen valtiolle. Esineen luovuttajan niin halutessa voisi hän saada myös tositteen poliisilta esineiden luovutuksesta poliisin haltuun. Tällainen tosite voisi olla muun muassa kopio poliisin tekemästä esineiden haltuunottopäätöksestä tai muusta poliisin asiakirjamerkinnästä.

Jos luvattoman ampuma-aseen omistaja haluaisi hakea lupaa aseen hallussapitoon, poliisi ohjaisi hänet tekemään välittömästi lupahakemuksen poliisilaitokselle. Samalla aseen omistajalle ilmoitettaisiin mahdollisuudesta kolmen kuukauden kuluessa etsiä aseelle sen hankkimiseen oikeuttavan luvan haltija, jolle ase voitaisiin luovuttaa. Jos ampuma-aseen omistaja taas haluaisi tehdä aseen pysyvästi ampumakelvottomaksi eli deaktivoida aseen, poliisi ohjaisi häntä miten asiassa tulee menetellä. Sekä mahdollisiin luvanhaku- että deaktivointitoimiin tulisi poliisin ohjata hakijaa ryhtymään välittömästi. Jos ampuma-aseen omistaja ei saisi lupaa poliisin haltuun luovuttamansa aseen hallussapitoon eikä löytäisi aseelle asianmukaisen luvan omaavaa luovutuksensaajaa tai deaktivoisi asetta, ase toimitettaisiin poliisilaitokselta sisäasiainministeriön poliisiosaston arpajais- ja asehallintoyksikköön julkisella huutokaupalla omistajan lukuun myymistä varten. Ampuma-ase on kuitenkin aina ensin luovutettava poliisin haltuun poliisin mahdollisesti tekemiä tarkistustoimenpiteitä varten, vaikka omistaja hakisi sille lupaa, aikoisi deaktivoida sen tai etsisi aseelle luvan omaavan luovutuksensaajan. Lisäksi on perusteltua, että luvattomat aseet säilytetään poliisin hallussa, kunnes jokin edellä mainituista vaihtoehdoista toteutuu.

Yleisin peruste luvan hakemiselle ampuma-aseen hallussapitoon olisi luultavasti ampuma-aselain 43 §:n 1 momentin 6 kohdassa tarkoitettu aseen muistoesineenä säilyttäminen. Ampuma-aselakia muutettiin vuonna 2001. Tuolloin muutetun 61 §:n perustelujen mukaan, jos muistoesineperusteella annettavaan hallussapitolupaan asetettaisiin patruunoiden hankkimista ja hallussapitoa koskeva kielto, voisi kiellon asettaminen tavallaan alentaa kynnystä antaa lupa, mikä olisi joissakin tapauksissa tarkoituksenmukaista. Tarkoituksenmukaista luvan antaminen voisi olla juuri tämän lakiehdotuksen mukaisesti poliisille luovutettavien ampuma-aseiden kohdalla. Luonnollisesti lupaa voitaisiin hakea myös muilla 43 §:n 1 momentissa mainituilla perusteilla.

Räjähteiden osalta menettely olisi se, että räjähteet otettaisiin poliisilain 23 §:n 1 momentin nojalla poliisin haltuun. Tämän jälkeen poliisilain 24 §:n mukaisesti räjähteet joko palautettaisiin niiden oikealle omistajalle, jos tämä on poliisin tiedossa ja tällä on oikeus kyseisten räjähteiden hallussapitoon, taikka myytäisiin tai luovutettaisiin niiden hallussapitoon oikeutetulle. Jos räjähteitä ei voitaisi vaaratta palauttaa, myydä tai luovuttaa, ne hävitettäisiin päällystöön kuuluvan poliisimiehen määräyksestä. Samoin räjähteet voitaisiin hävittää, jos kysymys olisi vähäarvoisista räjähteistä. Jos on olemassa riski räjähteiden turvallisuuden osalta tai räjähteiden koostumusta ei varmuudella pystytä selvittämään, olisi tarkoituksenmukaista niiden vaarallisuuden vuoksi viedä räjähteet mahdollisimman nopeasti hävitettäviksi. Räjähteiden kuljettamisen ja säilyttämisen sekä myös tuhoamisen osalta tulisi noudattaa erityistä varovaisuutta räjähteiden yleisvaarallisen luonteen vuoksi. Tarpeen vaatiessa räjähteet voitaisiin heti tuhota ja hävittää myös niiden haltuunottopaikassa, jos se katsottaisiin perustellusti turvallisemmaksi kuin niiden kuljettaminen pois paikalta. Päätöksen asiasta tekisi poliisi tarpeen mukaan yhteistyössä sotilasviranomaisten kanssa. Sotilasräjähteet puolustusvoimat ottaisi heti haltuunsa.

Esityksessä ehdotettujen ampuma-aselain säännösten suhde löytötavaralain (778/1988) säännöksiin olisi osittain päällekkäinen. Sovellettavien säädösten mahdollisessa ristiriitatilanteessa nyt annettu lakiehdotus ampuma-aselain muuttamisesta kuin myös jo voimassa olevat ampuma-aselain säännökset ampuma-aseita, aseen osia, patruunoita ja erityisen vaarallisia ammuksia koskevina erityissäännöksinä tulisivat näiden esineiden osalta sovellettaviksi löytötavaralain säännösten sijaan. Siten jos ampuma-aselaissa säädettäisiin nimenomaan jostain asiasta toisin kuin löytötavaralaissa, tulisivat ampuma-aselain säännökset sovellettaviksi. Lain tasoisina säännöksinä ampuma-aselain säännökset tulisivat sovellettaviksi myös puolustusvoimille kuuluneen tavaran löytämisestä ja pelastamisesta annetun asetuksen (84/1983) säännösten sijaan. Löytötavaralaissa säännelty menettely löydettyjen ampuma-aseiden, aseen osien, patruunoiden ja erityisen vaarallisten ammusten osalta olisi myös nyt annetun esityksen toteuttamisen kannalta käytännössä liian raskas ja monimutkainen ja tulokset sen noudattamisesta olisivat vähäisiä, koska luvalliset ampuma-aseet ja aseen osat ovat merkittyinä poliisin pitämissä kyseisiä esineitä koskevissa rekistereissä.

Löytötavaralain 26 §:n 2 momentissa säädetään myös rangaistuksesta siten, että rangaistus löytötavaran anastamisesta on säädetty rikoslain 28 luvun kavallusta koskevan 4 §:n 2 momentissa (törkeä ja lievä tekomuoto luvun 5 ja 6 §:ssä). Samoin puolustusvoimille kuuluneen tavaran löytämisestä ja pelastamisesta annetun asetuksen mukaan puolustusvoimille ilmeisesti kuuluneen löytötavaran kavaltamisesta rangaistaan mainitun rikoslain 28 luvun 4 §:n 2 momentin nojalla. Vaikka luvattoman ampuma-aseen, aseen osan, patruunoiden ja erityisen vaarallisten ammusten hallussapitäjä ei ehdotetun ampuma-aselain ampuma-aserikosta koskevan 101 §:n uuden 3 momentin mukaan syyllistyisi esineen luvattomaan hallussapitoon, jos hän oma-aloitteisesti ilmoittaisi tällaisesta esineestä poliisille ja luovuttaisi esineen poliisin haltuun, voisi hän kuitenkin mahdollisesti olla syyllistynyt edellä mainittuun löytötavaran kavallukseen, jos hän olisi aikanaan jättänyt ilmoittamatta löytämästään ampuma-aseesta, aseen osasta, patruunoista tai erityisen vaarallisista ammuksista viranomaiselle siten kuin löytötavaralaissa sekä puolustusvoimille kuuluneen tavaran löytämisestä ja pelastamisesta annetussa asetuksessa säädetään. Tällainen teko kuten myös mahdollisesti kyseistä esinettä hankittaessa tai sitä käyttäen tehty muukin rikos arvioitaisiinkin nyt annetun lakiehdotuksen säännöksistä riippumatta omana erillisenä tekonaan tekoon liittyvin voimassa olevan lainsäädännön mukaisin seuraamuksin. Usein kuitenkin todennäköisesti voisi käydä myös niin, että mahdollisen rikoksen syytteeseenpano-oikeus olisi jo tekona vanhentunut, mikä ei kuitenkaan estäisi teon johdosta mahdollisesti suoritettavaa ampuma-aseen, aseen osan, patruunoiden ja erityisen vaarallisten ammusten takavarikkoa ja valtiolle rikosesineenä tai rikoksentekovälineenä menetetyksi tuomitsemista.

Poliisin haltuun otettujen räjähteiden käsittelyn osalta noudatettaisiin jo voimassa olevia säännöksiä. Tällaisten räjähteiden käsittelystä säädetään poliisilain 24 §:ssä. Räjähteiden käsittelyn osalta ei tässä esityksessä siten ehdoteta muutettavaksi voimassa olevaa lainsäädäntöä, minkä vuoksi nyt annettu esitys ei aiheuta räjähteiden osalta samanlaisia mahdollisia ristiriitatilanteita löytötavaralain tai puolustusvoimille kuuluneen tavaran löytämisestä ja pelastamisesta annetun asetuksen suhteen kuin ampuma-aseiden, aseen osien, patruunoiden ja erityisen vaarallisten ammuksien osalta. Se, mitä yllä on selostettu löytötavaran kavaltamisesta, koskee luonnollisesti myös vastaavia tilanteita räjähteiden osalta.

Keräyskustannusten arvioiminen on erittäin hankalaa, koska keräyksessä poliisin haltuun saatavien luvattomien esineiden määrää ei kyetä luotettavasti arvioimaan. Eräiden arvioiden mukaan tällaisia luovutettavia sodan aikaisia ampuma-aseita olisi enintään noin 40 000. Näiden lisäksi poliisille tullaan luovuttamaan myös sellaisia aseita, joihin on jollakulla ollut aiemmin hallussapitolupa, mutta ase on jäänyt henkilön kuoltua luvattomana kuolinpesään tai jonkun läheisen henkilön haltuun. Koska vanhojenkin kuolinpesien aseille oli haettava lupa ampuma-aselain siirtymäsäännösten mukaan puolen vuoden kuluessa lain voimaantulosta eli vuoden 1998 maaliskuun alusta lukien ja koska poliisilaitosten toimesta on jo järjestetty paikallisia keräyskampanjoita, voidaan arvioida, että nyt annetun lakiehdotuksen voimaantulon jälkeen tehtävissä keräyksissä poliisin haltuun luovutettavien ampuma-aseiden määrä ei ylittäisi 60 000 kappaletta.

Sisäasiainministeriö tiedusteli heinä-elokuussa 2002 lääninhallituksilta, millaisia kustannuksia lääneille aiheutuisi, jos luvattomien ampuma-aseiden keräys toteutettaisiin kuuden kuukauden kestoisena lyhyenä projektina. Lääninhallitusten vastausten mukaan tästä aiheutuisi noin 730 000 euron kustannukset. Lisäksi tulisi tiedotuskustannuksia arviolta noin 280 000 euroa. Ottaen huomioon, että aseista osa myytäisiin julkisella huutokaupalla ja osa palautettaisiin niiden omistajille tai näiden nimeämille luovutuksensaajille, voitaisiin valtion omaisuudeksi siirtyvien käsiteltävien aseiden määräksi arvioida enintään noin 20 000.

Luvattomien esineiden keräyksen toteuttaminen niin, että keräykset toimeenpantaisiin poliisilaitosten paikallisina kampanjoina näiden omien aikataulujen mukaisesti suunniteltuina, pudottaisi kustannuksia olennaisesti. Useat kihlakuntien poliisilaitokset ovat jo kyenneet toteuttamaan lyhytaikaisia keräyskampanjoita olemassa olevien rahoituskehystensä puitteissa. Siten voidaan perustellusti arvioida, että näin voitaisiin menetellä jatkossakin. Näin toteutettuna olisi keräysten toimeenpanoon varattava rahaa arviolta ainakin poliisin kalustohankintoja varten noin 50 000 euroa, tiedotukseen noin 200 000 euroa ja ennalta arvaamattomiin kuluihin noin 30 000 euroa sekä arpajais- ja asehallintoyksikön lisääntyviä kustannuksia varten 100 000 euroa. Vähimmäiskustannuksiksi voidaan esitetyllä tavalla toteutettuna arvioida siten noin 380 000 euroa, jotka maksettaisiin poliisin toimintamenomomentilta ja joka summa on jo alustavasti varattu poliisin määrärahakehyksissä vuosille 2003 ja 2004 toimintojen toteuttamiseen.

Suuri lukumäärä luvattomia ampuma-aseita, aseen osia, patruunoita ja erityisen vaarallisia ammuksia sekä myös räjähteitä saataisiin kerättyä pois kansalaisten hallusta, mikä olisi omiaan lisäämään yleistä järjestystä ja turvallisuutta yhteiskunnassa. Samalla voitaisiin estää mainittujen luvattomasti hallussa pidettyjen esineiden mahdollinen siirtyminen rikollisten käyttöön. Lisäksi osa luvattomista esineistä saataisiin luvallisen hallussapidon piiriin sekä merkityiksi poliisin tiedostoihin omistaja- ja tunnistetietoineen.

Eduskunnan hallintovaliokunta on mietinnössään (HaVM 29/1997 vp.) kiinnittänyt huomiota siihen, ettei ampuma-aseita ole sellaisten henkilöiden hallussa, jotka eivät kykene huolehtimaan ampuma-aseturvallisuuteen liittyvistä seikoista. Valiokunnan mukaan vaaratilanteita voi syntyä silloin, kun aseen käsittelyä hallitsemattomat henkilöt ryhtyvät kuljettamaan niitä rekisteröimistä varten poliisilaitokselle. Kuten valiokunta on todennut, selvää on, että luvattomien esineiden keräämiseen liittyy huomattavia turvallisuusriskejä, joiden kokonaan ennalta ehkäiseminen on mahdotonta.

Eräiden poliisilaitosten jo toimeenpanemissa paikallisissa keräyksissä on toistaiseksi tapahtunut yksi vakava onnettomuus, mikä aiheutti puolustusvoimien henkilökuntaan kuuluneen henkilön menehtymisen. Onnettomuus tapahtui, kun poliisin yhteistyössä puolustusvoimien kanssa toteuttaman paikallisen räjähdekeräyksen yhteydessä näiden haltuun saama räjähde räjähti ennenaikaisesti itsestään sitä tuhottaessa. Jo toteutetut paikalliset keräykset on pääosin hoidettu siten, että poliisit ovat noutaneet esineet niiden hallussapitäjän luota. Paras keino onnettomuuksien välttämiseen onkin se, etteivät luvattomien esineiden turvallista käsittelyä hallitsemattomat henkilöt ala omin toimin ennen yhteydenottoa paikalliseen poliisiin kuljettamaan esineitä poliisilaitoksille, vaan niiden kuljettamisesta ja säilyttämisestä pyritään tällaisissa tapauksissa poliisin johdolla sopimaan. Riski onnettomuuteen on kuitenkin aina olemassa. Toisaalta luvattomien esineiden jääminen kansalaisten haltuun sisältää yhtälailla myös vastaavanlaisia onnettomuusriskejä.

7.1. Valmisteluvaiheet

Esityksen valmistelua on ohjannut sisäasiainministeriön poliisiosaston asettama armovuosisäädös-työryhmä, jossa ovat olleet edustettuina sisäasianministeriön poliisiosasto, puolustusministeriö sekä kauppa- ja teollisuusministeriö. Lisäksi valmistelun aikana on tehty yhteistyötä oikeusministeriön kanssa. Räjähteitä koskeva rikoslain säädösmuutos on valmisteltu yhteistyönä sisäasiainministeriön, kauppa- ja teollisuusministeriön sekä oikeusministeriön kanssa, missä yhteydessä on myös pohdittu ja selvitetty mahdolliset vaikutukset ja muutostarpeet räjähteitä koskevien erityissäännösten osalta.

Esityksen käytännön toteuttamista on valmistellut sisäasiainministeriön poliisiosaston asettama armovuosioperaatio-työryhmä, jossa ovat edustettuina sisäasiainministeriön poliisiosaston arpajais- ja asehallintoyksikkö, kihlakunnan poliisilaitokset ja pääesikunta. Lisäksi armovuosioperaatio-työryhmän tehtävänä on nyt annettujen lakiehdotusten tultua voimaan yhdessä sisäasiainministeriön poliisiosaston arpajais- ja asehallintoyksikön sekä poliisin lääninjohtojen kanssa ohjata, koordinoida, avustaa ja valvoa kihlakunnan poliisilaitosten paikallisesti toteuttamaa luvattomien ampuma-aseiden, aseen osien, patruunoiden ja erityisen vaarallisten ammusten sekä räjähteiden alueellista keräystoimintaa. Esitystä on käsitelty sen valmistelun aikana myös sisäasiainministeriön yhteydessä toimivassa ampuma-aselautakunnassa, jossa ovat edustettuina suurimpien eri asesidosryhmien edustajat ja aseiden kanssa tekemisissä olevat tärkeimmät viranomaistahot.

Valmistelun aikana oli myös esillä vaihtoehto, jonka mukaan luvattomien esineiden keruu olisi järjestetty määräaikaisena projektina. Lausuntokierroksen jälkeen kuitenkin päädyttiin esittämään pysyvää järjestelyä, koska yhtä lukuun ottamatta kaikki lausunnonantajat kannattivat pysyvästi voimassa olevaa järjestelyä. Pysyvä järjestely on myös kokonaiskustannuksiltaan selvästi taloudellisempi ratkaisu. Lisäksi oikeusministeriön antaman lausunnon mukaan määräaikaiseen järjestelyyn olisi saattanut liittyä jonkin asteisia perusoikeudellisia ongelmia. Lakiehdotusten voimaantulon jälkeen sen aiheuttamia vaikutuksia on kuitenkin tarkoitus seurata erityisen tarkasti ja tarpeen mukaan säännöksiä muutetaan, jos käytännön ongelmia niiden soveltamisessa ilmenee.

7.2. Lausunnot

Esityksestä pyydettiin lausunto yhteensä 24 eri taholta. Ministeriöistä lausunto pyydettiin puolustusministeriöltä, kauppa- ja teollisuusministeriöltä ja oikeusministeriöltä. Keskusvirastoista ja poliisin valtakunnallisista yksiköistä lausunto pyydettiin Puolustusvoimien pääesikunnalta, keskusrikospoliisilta, liikkuvalta poliisilta, Poliisikoululta ja Poliisin tekniikkakeskukselta. Lisäksi lausunto pyydettiin kaikilta lääninhallituksilta, Helsingin poliisilaitokselta, Maarianhaminan poliisilaitokselta, Museovirastolta, Sotamuseolta ja Metsästäjäin keskusjärjestöltä.

Yksityisoikeudellisista yhteisöistä ja yhdistyksistä lausunto pyydettiin Suomen Ampumaurheiluliitto ry:ltä, Reserviläisurheiluliitto ry:ltä, Asehistorian Liitto ry:ltä, Suomen Asehistoriallinen Seura ry:ltä, Suomen Aseseppien Yhdistys ry:ltä sekä Urheilu-, metsästysaseiden ja –tarvikkeiden vastuulliset maahantuojat ry:ltä.

Maarianhaminan poliisilaitosta lukuun ottamatta kaikki tahot antoivat lausunnon. Lausunnoissa esitystä tuettiin yleisellä tasolla ja lähes kaikki lausunnonantajat pitivät pysyvästi voimassa olevaa luvattomien esineiden luovuttamisjärjestelyä parempana kuin määräaikaisesti voimassa olevaa järjestelyä.

Lausunnoista on laadittu yhteenveto.

Suomi on osanottajavaltiona Euroopan turvallisuus- ja yhteistyöjärjestössä (jäljempänä ETYJ). ETYJ:n ministerikokous on 24 päivänä marraskuuta 2000 vahvistanut niin sanotun ETYJ:n pienaseasiakirjan, joka on ETYJ:n osanottajavaltioita poliittisesti sitova asiakirja. Pienaseasiakirja sisältää suosituksia muun muassa siviilihenkilöiden hallussa olevien erilaisten ylimääräisten luvattomien asekertymien viranomaistoimin toteutettavista keräyksistä. Pienaseasiakirjan V luvun D5 kohdassa todetaan, että osanottajavaltiot harkitsevat käytettävissään olevien taloudellisten ja teknisten resurssien mukaan asianmukaisia kannusteita laittomasti hallussa pidettävien pienaseiden vapaaehtoiseksi luovuttamiseksi. Pienaseasiakirjassa pienaseilla tarkoitetaan muun muassa revolvereita, itselataavalla kertatulella toimivia pistooleita, kivääreitä ja konepistooleita. Siten nyt annetulla esityksellä toteutettaisiin myös Suomea sitovassa ETYJ:n pienaseasiakirjassa osanottajavaltioille määriteltyjen suositusten kansallista täytäntöönpanoa.

1.1. Ampuma-aselaki

68 a §. Poikkeus lupien ja hyväksynnän peruuttamiseen. Pykälässä ehdotetaan säädettäväksi, että jos luvanhaltija taikka asevastaavan tai asekeräilijän hyväksynnän saanut henkilö oma-aloitteisesti ilmoittaa luvattomasta ampuma-aseesta, aseen osasta, patruunoista tai erityisen vaarallisista ammuksista taikka räjähteistä poliisille ja luovuttaa ne poliisin haltuun, hankkimiseen tai hallussapitoon oikeuttavaa lupaa taikka asevastaavan tai asekeräilijän hyväksyntää ei tämän luvattoman hallussapidon perusteella peruuteta. Lakiehdotuksen 101 §:n 3 momentin mukaan kyseisten luovutettujen esineiden luvatonta hallussapitoa ei tällaisessa tilanteessa pidettäisi ampuma-aserikoksena eikä rikoslain 44 luvun 11 §:n uuden 2 momentin mukaan räjähderikoksena.

Sitä vastoin jos luvan tai hyväksynnän haltija olisi syyllistynyt luovuttamansa esineen osalta johonkin muuhun rikosoikeudellisesti moitittavaan tekoon, arvosteltaisiin se lupien ja hyväksynnän peruuttamisen kannalta siten kuin ampuma-aselain 67, 67 a ja 68 §:ssä säädetään. Jos luvattoman esineen haltija olisi saanut esineen haltuunsa esimerkiksi anastus- tai kavallusrikoksen kautta taikka syyllistynyt esinettä käyttäen rikokseen kuten esimerkiksi metsästysrikokseen tai väkivaltarikokseen, lupaviranomainen harkitsisi lupien ja hyväksynnän peruuttamisen näiden tekojen osalta erikseen omana menettelynään.

91 §. Haltuunotto. Haltuunottoa koskevaan 91 §:ään ehdotetaan lisättäväksi uusi 2 momentti, jossa määrättäisiin poliisi tekemään esineiden haltuunottopäätös myös tilanteissa, joissa luvattoman ampuma-aseen, aseen osan, patruunoiden ja erityisen vaarallisten ammusten hallussapitäjä menettelee siten kuin lakiehdotuksen 101 §:n 3 momentissa säädettäisiin. Käytännössä haltuunottopäätös tehtäisiin esineitä poliisin haltuun luovutettaessa, kun poliisi ottaa esineet vastaan. Tämän jälkeen poliisi tutkisi, onko esineitä mahdollisesti käytetty rikoksen tekemiseen tai ovatko ne rikoksen kautta saatu. Pelkästään kyseisten esineiden luvatonta hallussapitoahan ei lakiehdotuksen ampuma-aserikosta koskevan 101 §:n uuden 3 momentin mukaan pidettäisi tässä yhteydessä rikoksena.

Haltuunottopäätös raukeaisi, jos luovutettavaa luvatonta esinettä olisi käytetty rikoksen tekemiseen tai se olisi rikoksen kautta hankittu ja poliisi tekisi esineen osalta pakkokeinolaissa säädetyn takavarikon tai esine tuomittaisiin valtiolle menetetyksi. Näin meneteltäisiin, vaikka esinettä olisi käyttänyt rikoksen tekemiseen muukin henkilö kuin esineen ilmoittaja ja luovuttaja. Jatkomenettely rikosesineen ja rikoksentekovälineen osalta tapahtuisi siten kuin niitä koskevissa säännöksissä erikseen säädetään. Vaikka itse rikos tekona olisi syyteoikeudeltaan mahdollisesti jo vanhentunut, tuomittaisiin esine yleensä rikosesineenä tai rikoksentekovälineenä kuitenkin pääsääntöisesti valtiolle menetetyksi, siten kuin menettämisseuraamuksista rikoslaissa säädetään, kun on kysymys hankkimisen ja hallussapidon osalta lupaa edellyttävistä, yleisen järjestyksen ja turvallisuuden kannalta vaarallisista esineistä. Tällaisia esineitä ovat muun muassa ampuma-aseet, aseen osat, patruunat ja erityisen vaaralliset ammukset.

99 §. Poliisin hallussa olevien esineiden luovuttaminen. Lain 99 §:ää ehdotetaan muutettavaksi lisäämällä pykälän ensimmäiseen virkkeeseen viittaus haltuunottoa koskevan 91 §:n 1 momenttiin sekä ampuma-aseiden osalta lisäksi vielä 91 §:n 2 momenttiin. Muutoin 99 §:n 1 momentti vastaisi voimassa olevaa 99 §:ää. Siten ehdotetussa 99 §:n 1 momentissa säädettäisiin haltuunottopäätöksen nojalla poliisin hallussa olevien esineiden luovuttamisesta niissä tapauksissa, joissa haltuunoton perusteena on haltuun otettuja esineitä koskevien lupien raukeaminen tai peruuttaminen siten kuin lain 91 §:n 1 momentissa säädetään sekä myös niissä 91 §:n uuden 2 momentin mukaisissa tapauksissa, joissa haltuunoton kohteena on ampuma-ase ja esineen omistaja on tiedossa.

Pykälään ehdotetaan lisättäväksi uusi 2 momentti, jossa säädettäisiin haltuunottopäätöksen nojalla poliisin hallussa olevien esineiden luovuttamisesta niissä tapauksissa, joissa haltuunoton kohteena on haltuunottoa koskevan 91 §:n uudessa 2 momentissa tarkoitettu luvaton ampuma-ase, aseen osa, patruunoita tai erityisen vaarallisia ammuksia ja esineen omistaja on poliisin tiedossa. Tällöin esineet voitaisiin palauttaa niiden alkuperäiselle omistajalle, jos tällä olisi vielä voimassa vanha lupa tai tämä hankkisi esineiden hallussapitoon uuden luvan. Esineet voitaisiin luovuttaa heti, kun esineitä koskevat lupa-asiat olisivat kunnossa. Ampuma-aseiden osalta vaihtoehtona luvan saannille olisi vielä se, että ampuma-ase tehdään pysyvästi ampumakelvottomaksi eli deaktivoidaan, jolloin se voidaan luovuttaa omistajalle, vaikka tällä ei enää olisi tai tämä ei saisi lupaa sen hallussapitoon. Ampuma-aseen deaktivoinnista säädetään ampuma-aseasetuksessa (145/1998) ja tarkempia ohjeita deaktivoinnin teknisestä toteuttamisesta on annettu sisäasiainministeriön erityisessä deaktivointimääräyksessä.

Luvattomat esineet olisi kuitenkin aina ensin luovutettava poliisin haltuun ja vasta tämän jälkeen esineen mahdollinen omistaja voisi hakea niille lupaa taikka ampuma-ase voitaisiin deaktivoida tai luovuttaa asianmukaisen hankkimiseen oikeuttavan luvan omaavalle taholle. Tämä olisi tarpeen, jotta mahdolliset esineitä koskevat rikostarkastukset voitaisiin tehdä esimerkiksi sen selvittämiseksi, onko esine alun perin joltakin rikoksella viety tai onko sitä käyttäen tehty jokin rikos.

Esineiden omistajuuden osalta on annetussa esityksessä lähdetty siitä, että esineiden oikean omistajan tulee olla jollakin tavoin poliisin tiedossa joko esineen luovuttajan antamien tietojen perusteella taikka poliisin aserekisterissä olevien tietojen tai muiden poliisilla olevien tietojen perusteella. Poliisilla on käytössään valtakunnallinen atk-pohjainen aserekisteri sekä poliisilaitoskohtaiset manuaaliset asekortistot, joissa on tiedot luvallisista aseomistuksista. Poliisin rekistereissä on tiedot myös anastetuista aseista. Poliisi ei siten virallisten kuulutusten avulla tai muutoin ala etsiä laillista omistajaa, jollei tämä ole poliisin tiedossa olevien seikkojen perusteella tarkoituksenmukaisella tavalla selvitettävissä. Muunlainen tarkempi omistajuuden selvittely ei ole käytettävissä olevien resurssien puitteissa mahdollista eikä ehkä tarkoituksenmukaistakaan ottaen huomioon poliisin käytössä olevien edellä mainittujen rekisterien tiedot.

Esineiden omistajuuden osalta lähtökohdaksi on otettava yleinen irtaimen omaisuuden omistajaolettamaa koskeva periaate eli omistajaksi on yleensä katsottava se henkilö, jonka hallussa irtain esine on, jos ei muuta selvitystä asiasta näytetä tai muuta asiaan liittyvistä seikoista ilmene tai ole poliisin tiedossa. Viime kädessä omistajuutta koskevan kysymyksen ratkaisee yleinen tuomioistuin. Poliisi ei siten tee eikä se voikaan tehdä sitovaa lopullista omistajuutta koskevaa päätöstä esineiden osalta.

Poliisi selvittää sen haltuun luovutettujen luvattomien ampuma-aseiden osalta poliisin rekistereistä ja tiedostoista sekä muista hallussaan olevista tiedoistaan sen, onko ase esimerkiksi mahdollisesti anastettu tai hävinnyt sen lailliselta alkuperäiseltä omistajalta. Lähtökohtaisesti samaa menettelyä noudatetaan aseen osien, kaasusumuttimen, patruunoiden ja erityisen vaarallisten ammustenkin kohdalla, mutta näiden esineiden yksilöimättömyyden vuoksi on niitä koskeva tutkintamenettely kuitenkin pakostakin suurpiirteisempi. Jos mikään ei viittaa siihen, että esine on alun perin sen oikealta omistajalta viety tai hävinnyt, on lähtökohdaksi otettava se, että ase on ollut omistajuudeltaan laillisesti sen poliisille luovuttaneen henkilön hallussa, el-lei omistajuuden osalta muuta asiassa esitetä tai muutoin ilmene. Muunlainen tarkempi omistajuuden selvittäminen esimerkiksi kuuluttamalta tai muulla vastaavalla tavalla ei ole käytettävissä olevat keräyksen toimeenpanoresurssit huomioon ottaen mahdollista. Tässäkin kohtaa on tärkeämmäksi periaatteeksi esityksessä otettu se, että luvattomia esineitä saataisiin mahdollisimman paljon kerättyä ja saatettua luvallisen ja sitä kautta myös huomattavasti turvallisemman hallussapidon piiriin, mihin esityksellä nimenomaan pyritäänkin.

100 §. Myyminen omistajan lukuun ja siirtyminen valtion omistukseen. Pykälän 1 momenttia ehdotetaan ensinnäkin muutettavaksi siten, että voimassa olevan 1 momentin viittaus 99 §:ään tarkennettaisiin viittaukseksi 99 §:n uuteen 1 momenttiin, joka siis koskisi poliisin hallussa olevien ampuma-aseiden, aseen osien, patruunoiden ja erityisen vaarallisten ammusten luovuttamista tapauksissa, joissa esineet ovat poliisin hallussa 91 §:n uuden 1 momentin perusteella taikka ampuma-aseiden osalta lisäksi vielä 91 §:n uuden 2 momentin perusteella ja aseen omistaja on tiedossa. Pykälän 1 momenttiin ehdotetaan lisättäväksi säännös, että julkisella huutokaupalla omistajan lukuun myytäisiin myös 99 §:n uudessa 2 momentissa tarkoitettu ampuma-ase, jollei sen omistajalla olisi lupaa kyseisen aseen hallussapitoon tai asetta ei tehtäisi pysyvästi ampumakelvottomaksi. Tämä tarkoittaisi siis tilanteita, joissa ampuma-aseen omistajuudesta ei olisi epäselvyyttä niiden periaatteiden mukaisesti tulkittuna kuin ehdotetun 99 §:n perusteluissa on tarkemmin edellä selostettu.

Poliisin haltuun luovutetun omistajuudeltaan selväksi katsottavan luvattoman ampuma-aseen osalta omistaja voisi ensin hakea lupaa aseen hallussapitoon tai tehdä aseen pysyvästi ampumakelvottomaksi eli deaktivoida aseen taikka määräajassa etsiä aseelle sen hankkimiseen oikeuttavan luvan omaava luovutuksensaaja. Jos omistaja ei halua hakea lupaa aseeseen tai hän ei lupaa saisi eikä asetta deaktivoitaisi tai luovutettaisi asianmukaisen luvan haltijalle, myytäisiin ase sen omistajan lukuun julkisella huutokaupalla. Esineen myyntihinnasta voitaisiin vähentää huutokaupan toimittamisesta aiheutuneiden kustannusten lisäksi jatkossa myös esineen käsittelystä aiheutuneet tarpeelliset kustannukset. Tällaisia esineen käsittelyyn liittyviä tarpeellisia kustannuksia olisivat muun muassa esineen varastoinnista tai kuljettamisesta aiheutuvat välttämättömät kustannukset. Vähennettävät kustannukset tulisi pyrkiä jakamaan mahdollisimman usean myytävän esineen osalle.

Pykälän 2 momentissa ehdotetaan säädettäväksi tapauksista, joissa esineet siirtyisivät lunastuksetta valtion omistukseen. Kaikki aseen osat, kaasusumuttimet, patruunat ja erityisen vaaralliset ammukset, jotka olisivat poliisin hallussa 91 §:n uuden 2 momentin perusteella tehdyn haltuunottopäätöksen nojalla ja joita ei olisi luovutettu niiden lailliselle omistajalle siten kuin 99 §:n uudessa 2 momentissa säädettäisiin, siirtyisivät lunastuksetta valtion omistukseen. Tämä koskisi siis myös kaasusumuttimia, joita ei myytäisi julkisella huutokaupalla omistajan lukuun, vaan ne siirtyisivät aina lunastuksetta valtion omistukseen, jos niiden laillisella omistajalla ei olisi lupaa niiden hankkimiseen ja hallussapitoon. Luvattomien aseen osien, kaasusumuttimien, patruunoiden ja erityisen vaarallisten ammusten osalta jouduttaisiin niiden käsittelyn aiheuttaman suuren työn sekä esineiden yksilöimättömyyden ja usein vähäisen myyntiarvonkin vuoksi menettelemään yksinkertaisemmin kuin varsinaisten ampuma-aseiden osalta. Lisäksi kaasusumuttimien, patruunoiden ja erityisen vaarallisten ammusten mahdolliseen luovuttamiseen edelleen käytettäviksi myymällä ne julkisilla huutokaupoilla voisi liittyä myös niiden yleiseen käyttöturvallisuuteen liittyviä ongelmia etenkin, jos ne ovat vanhoja tai niitä on säilytetty niiden käyttöturvallisuutta alentavissa olosuhteissa.

Pykälän 2 momentissa ehdotetaan säädettäväksi myös, että esineen omistaja voisi halutessaan aina luovuttaa esineen suoraan korvauksetta valtiolle. Tämä koskisi siis kaikkia poliisin haltuun 91 §:n nojalla ottamia esineitä eli myös niitä, jotka on otettu poliisin haltuun niiden hallussapitoon oikeuttavan luvan peruuttamisen tai raukeamisen vuoksi. Tällaisissa tapauksissa esineen omistajan tahdonilmaisu olisi aina annettava kirjallisena poliisin erikseen tätä varten laatimalla lomakkeella, jonka esineen omistaja allekirjoittaisi.

Pykälän 2 momentissa säädettäisiin myös, että lunastuksetta valtion omistukseen siirtyisivät myös ne ampuma-aseet, aseen osat, patruunat ja erityisen vaaralliset ammukset, jotka ovat pykälän 1 momentin nojalla jääneet julkisessa huutokaupassa myymättä. Tämä säätely vastaisi jo voimassa olevan 100 §:n 2 momentin sisältöä. Tämän lisäksi ehdotetaan säädettäväksi, että valtion omistukseen siirtyisivät myös ne ampuma-aseet, aseen osat, patruunat ja erityisen vaaralliset ammukset, joiden omistaja ei ole poliisin tiedossa. Tältä osin ei siis noudatettaisi löytötavaralain säännöksiä, vaan menettelyn yksinkertaisuuden vuoksi esineet siirtyisivät suoraan valtion omistukseen. Menettelyä puoltaa muun muassa se, että ampuma-aseiden, aseen osien, patruunoiden ja erityisen vaarallisten ammusten hankkiminen ja hallussapito edellyttävät aina viranomaisen erikseen antamaa lupaa. Lisäksi esineiden omistajuuden perinpohjaiseen tai edes löytötavaralain säännösten mukaiseen selvittelyyn ei käytössä olevat resurssit anna mahdollisuutta ilman keräyksen toimeenpanon ja onnistumisen vaarantamista. Tilanteissa, joissa luvattoman esineen luovuttaja, ilmoittaja ja poliisi eivät yhdessä saa selvyyttä esineen omistajuudesta, ei omistajuuden tarkempi ja perusteellisempi selvittäminen liene myöskään tarkoituksenmukaista ottaen myös huomioon poliisin käytössä olevan valtakunnallisen atk-pohjaisen aserekisterin ja poliisilaitosten manuaalisten asekortistojen tiedot. Poliisilla on toki velvollisuus omistajuuden selvittämiseen poliisin käytössä ja saatavilla olevien rekisterien, tiedostojen ja muiden tietojen avulla siten kuin 99 §:n perusteluissa edellä on tarkemmin selostettu.

101 §. Ampuma-aserikos. Ampuma-aserikosta koskevaan 101 §:ään ehdotetaan lisättäväksi uusi 3 momentti, jossa todettaisiin, että ampuma-aserikoksena ei pidettäisi luvattoman ampuma-aseen, aseen osan, patruunoiden ja erityisen vaarallisten ammusten hallussapitoa, jos tällaisen esineen hallussapitäjä oma-aloitteisesti ilmoittaisi esineestä poliisille ja luovuttaisi esineen poliisin haltuun. Tällöin kyseessä ei olisi rikos, joten esineen hallussapitäjään ei kohdistettaisi minkäänlaisia seuraamuksia tai rikostutkinnallisia toimenpiteitä luovutettavan esineen luvattoman hallussapidon osalta.

Vakiintuneesti ampuma-aselaissa rangaistavaksi säädetty esineen luvaton hallussapito pitää sisällään yleisten konkurrenssia koskevien periaatteiden mukaisesti myös mahdolliset esineen hankkimiseen liittyvät ampuma-aselain vastaiset teot eli luvattomasta hallussapidosta syytettäessä ei erikseen syytetä esineen luvattomasta hankkimisesta, vaan luvaton hallussapito pitää sisällään välttämättömänä rikoksen esitekona myös kyseisen esineen ampuma-aselain säännösten vastaisen luvattoman hankkimisen. Siten 3 momentissa tarkoitettu luvattoman hallussapidon seuraamuksista vapauttaminen vapauttaa luonnollisesti myös tekoon välttämättöminä esitekoina sisältyvien muiden 1 momentin 1 kohdassa kuvattujen ampuma-aserikoksen tunnusmerkistöjen mukaisen käyttäytymisen seuraamuksista. Esineen hallussapitäjää ei voitaisi ryhtyä syyttämään tai tuomitsemaan tällöin esimerkiksi esineen ampuma-aselain säännösten vastaisesta luvattomasta hankkimisesta tai siirrosta Suomeen. Tämä siis koskisi vain ampuma-aserikosten seuraamuksista välttymistä eikä esimerkiksi muissa laeissa rikoksiksi säädettyjen tekojen, kuten muun muassa rikoslain varkaus tai kavallus, rangaistusseuraamuksista välttymistä.

Seuraamuksilta välttyisi siis vain luvattoman esineen ilmoittaja ja luovuttaja. Luonnollisesti näitä henkilöitä voisi olla useampiakin kuten mahdollisesti kuolinpesätilanteissa, jolloin he kaikki välttyisivät seuraamuksilta. Jos luvaton esine on jonkun hallussa, sisältyy hallussapitäjän toimiin esineestä ilmoittamisen lisäksi myös aina samalla esineen hallinnan luovuttaminen. Tämä voi tosin tapahtua paljon myöhemminkin kuin esineestä ilmoittaminen, esimerkiksi kun poliisi ei heti esineestä ilmoitettaessa pääse noutamaan esinettä tai esineen hallussapitäjä ei pääse esinettä heti poliisille tuomaan. Poliisi ratkaisee aina tapauskohtaisesti, tuoko esineen luvaton hallussapitäjä esineen poliisille vai hakeeko poliisi esineen ilmoittajan luota. Tähän samoin kuin myös esineen mahdollisen noutamisen ajankohtaan vaikuttavat muun muassa poliisin muut kiireellisemmät virkatehtävät sekä esineen hallussapitäjän kyky ja mahdollisuudet esineen turvalliseen kuljettamiseen ja säilyttämiseen. Joku henkilö voi myös tietää esimerkiksi paikan, jossa on luvattomia aseita (muun muassa sota-ajan asekätkentätapaukset), joista hän ilmoittaa poliisille. Henkilö ei välttämättä ole millään tavoin osallistunut näiden esineiden luvattomaan hallussapitoon, vaan hän ainoastaan ilmoittaa esineistä poliisille, jolloin häntä ei voitaisi myöskään pitää esineiden hallussapitäjänä. Ilmoittaessaan esineistä poliisille hän kuitenkin varmistaisi sen, ettei hän joutuisi rikosoikeudellisten toimien kohteeksi mahdollisen epäillyn luvattoman hallussapidon osalta. Ilmoituksia luvattomista esineistä voi toki tulla poliisille nimettömänäkin.

Oma-aloitteisuus ilmoituksen tekemiseen tarkoittaisi sitä, että henkilö toimii vapaaehtoisesti ilman minkäänlaista viranomaisen häneen jo kohdistamaa painostusta, epäilyä tai tutkintaa. Tällöin ratkaisevaa olisi yleisesti perusteltavissa oleva henkilön oma subjektiivinen tuntemus. Jos esineen luvaton hallussapitäjä esimerkiksi pysäytetään poliisin liikennevalvonnan yhteydessä ja hän siinä tilanteessa ilmoittaa autossaan mukana olevasta luvattomasta ampuma-aseesta, ei oma-aloitteisuusedellytys yleensä enää täyttyisi. Tämä johtuisi siitä, että tilanteessa objektiivisesti arvostellen on mahdollista myös poliisin ajoneuvoon tai henkilöön kohdistuva etsintä. Samoin tilanne olisi henkilöön kohdistuvan kiinnioton, etsinnän tai kotietsinnän yhteydessä, vaikka niiden perusteena olisikin jokin muu rikosepäily. Epäselvissä tapauksissa mahdollisen oma-aloitteisuusedellytyksen täyttymisen ratkaisee viime kädessä yleinen tuomioistuin. Pääsäännöksi voidaan luonnehtia, että esityksen tavoitteena on saada mahdollisimman paljon luvattomia esineitä luvallisen hallussapidon piiriin siten, että kansalaiset saadaan vapaaehtoisesti ilmoittamaan ja luovuttamaan luvattomat esineet poliisille. Tällöin oma-aloitteisuusedellytyksen arvioiminen ei voi olla joka tapauksessa aina kovin kriittistä, vaan oma-aloitteisen käyttäytymisen edellytyksen täyttyminen tulisi epäselvissä tapauksissa katsoa tapahtuneen. Kuitenkin konkreettiset ja jo aloitetut viranomaisen tutkinta- ja valvontatoimet, jotka selvästi yleisen elämänkokemuksen mukaan arvioiden aiheuttavat niiden kohteelle uhkan tunteen, jonka voidaan yleensä katsoa vaikuttavan henkilön ajatuksiin ja käyttäytymiseen, puoltavat yleensä sitä, ettei vaadittava oma-aloitteisuusedellytys enää voi täyttyä.

119 §. Tarkemmat säännökset. Ensinnäkin pykälän 2 momentin johdantokappaleen subjekti ”ampuma-aseasioita käsittelevä ministeriö” muutettaisiin sisäasiainministeriöksi. Lisäksi pykälän 2 momentin 2 kohtaa ehdotetaan muutettavaksi siten, että valtion omistukseen siirtyneiden ampuma-aseiden, aseen osien, patruunoiden ja erityisen vaarallisten ammusten osalta sisäasiainministeriö voisi antaa tarkempia säännöksiä myös esineiden mahdollisesta myymisestä julkisella huutokaupalla tai muulla tavalla. Muu tapa voisi olla esimerkiksi myynti siten, että esineet ilmoitettaisiin myytäviksi internetissä, asealan lehdissä tai muina markkinailmoituksina taikka siten, että esineitä myytäisiin erilaisissa julkisissa asealan tilaisuuksissa. Ensisijaisina valtiolle siirtyneiden kyseisten esineiden ja etenkin ampuma-aseiden käsittelyvaihtoehtoina on pidettävä niiden ottamista valtion käyttöön tai luovuttamista museossa tai kokoelmassa pitämistä varten. Useissa tapauksissa on perusteltua esineiden hävittämisen sijasta myös pyrkiä myymään näitä esineitä, jolloin valtio voisi saada esineiden myyntitulojen muodossa katettua niitä kustannuksia, jotka syntyvät esineiden kuljettamisesta, säilyttämisestä ja käsittelystä. Tämä menettelytapa olisi myös omiaan estämään sen, että hävitettäviksi voisi joutua esimerkiksi sellaisia aseita tai aseen osia, joilla olisi historiallista, taiteellista, keräilyllistä tai taloudellista arvoa.

1.2. Rikoslaki

44 luku. Terveyttä ja turvallisuutta vaarantavista rikoksista

11 §. Räjähderikos. Pykälään ehdotetaan lisättäväksi uusi 2 momentti, jossa säädettäisiin, että pykälän 1 momentissa tarkoitettuna räjähderikoksena ei pidettäisi räjähdysvaarallisista aineista annetun lain tai sen nojalla annetun säännöksen tai yleisen tai yksittäistapausta koskevan määräyksen vastaisesti tapahtunutta räjähteen hallussapitoa, jos räjähteen hallussapitäjä oma-aloitteisesti ilmoittaa räjähteestä poliisille ja luovuttaa sen poliisin haltuun. Räjähteiden oma-aloitteisen ilmoittamisen ja käytännössä tapahtuvan poliisin haltuun luovuttamisen osalta noudatettaisiin samoja periaatteita kuin ampuma-aseidenkin osalta. Tältä osin perusteluiden osalta viitataankin jo aiemmin selostettuihin ampuma-aselain muuttamista koskevan lakiehdotuksen ampuma-aserikosta koskevan 101 §:n yksityiskohtaisiin perusteluihin. Tällaisten räjähteiden haltuunotosta säädettäisiin poliisilain 23 §:n 1 momentissa. Niiden käsittelystä haltuun oton jälkeen säädetään poliisilain 24 §:ssä.

1.3. Poliisilaki

23 §. Vaarallisten esineiden ja aineiden haltuunotto. Pykälän 1 momenttia ehdotetaan muutettavaksi siten, että poliisi voisi ottaa haltuun myös sellaiset räjähdysvaarallisista aineista annetun lain tai sen nojalla annetun säännöksen tai yleisen tai yksittäistapausta koskevan määräyksen vastaisesti hallussa pidetyt räjähteet, joista niiden hallussapitäjä oma-aloitteisesti ilmoittaa poliisille ja luovuttaa ne poliisin haltuun. Edellytyksenä ei siis olisi, että niiden hallussapitäjän voitaisiin perustellusti epäillä ikänsä, päihtymyksensä, mielentilansa tai muiden olosuhteiden perusteella aiheuttavan välitöntä vaaraa yleiselle järjestykselle ja turvallisuudelle, kuten voimassa olevassa 1 momentissa säädetään. Näin menetellessään räjähteiden hallussapitäjä välttyisi nyt annetulla esityksellä muutettavaksi ehdotetun rikoslain 44 luvun 11 §:n nojalla räjähderikoksen rangaistusseuraamuksilta.

Jos räjähteiden hallussapitäjä ei oma-aloitteisesti ilmoittaisi räjähteistä poliisille tai luovuttaisi niitä poliisin haltuun, syyllistyisi hän räjähderikokseen ja tällöin poliisi voisi ottaa räjähteet pakkokeinolain 4 luvun takavarikkotoimin rikosesineenä poliisin haltuun.

Kun poliisi on ottanut räjähteet haltuun, meneteltäisiin niiden osalta siten kuin voimassa olevan poliisilain 24 §:ssä säädetään haltuun otetun räjähteen käsittelystä. Räjähteet palautettaisiin niiden oikealle omistajalle, jos tämä on poliisin tiedossa ja tällä on oikeus niiden hallussapitoon. Räjähteet voitaisiin myös luovuttaa tai myydä sellaiselle henkilölle, jolla on oikeus kyseessä olevien räjähteiden hallussapitoon. Jos räjähteitä ei voitaisi vaaratta palauttaa, myydä tai luovuttaa taikka kysymys olisi vähäarvoisista räjähteistä, voitaisiin räjähteet päällystöön kuuluvan poliisimiehen määräyksellä hävittää.

Voimassa olevan ampuma-aselain seuraamuksia koskevan 9 luvun säännösten mukaan luvattoman ampuma-aseen, aseen osan, patruunoiden ja erityisen vaarallisten ammusten hallussapitäjä tuomitaan sakkoon tai vankeuteen ampuma-aselain vastaisesta menettelystä. Samalla luvattomasti hallussa pidetyt esineet tuomitaan pääsääntöisesti valtiolle menetetyiksi. Luvattomien esineiden hallussapitäjä syyllistyisi niitä luvattomasti hallussa pitäessään ampuma-aserikokseen ja sen kautta myös menettämään hallussaan olleet luvattomat esineet suoraan valtiolle rikosesineenä ilman lunastusta tai mahdollisuutta luvan saantiin. Sama olisi menettely luvattomien räjähteiden osalta.

Voimassa olevien säännösten mukaan luvattomasti hallussa pidettyjä aseen osia, kaasusumuttimia, patruunoita ja erityisen vaarallisia ammuksia ei voida palauttaa niitä luvattomasti hallussa pitäneelle, vaikka tämä olisi niiden oikea omistaja. Sama koskee myös luvattomasti hallussa pidettyjä ampuma-aseita ja räjähteitä.

Esityksessä ehdotetaan säädettäväksi, että tietyin edellytyksin luvattoman esineen hallussapitäjä vapautuisi rangaistusuhasta. Tällöin ampuma-aseiden osalta luvattoman esineen hallussapitäjä, joka on katsottava esineen omistajaksi, voisi mahdollisesti saada myös luvan esineeseen tai ainakin mahdollisuuden luovuttaa ase asianmukaisen luvan haltijalle taikka deaktivoida ase, jolloin hän saisi sen takaisin haltuunsa, vaikka hän on pitänyt sitä luvattomasti hallussaan. Jos hän ei saisi lupaa ampuma-aseeseen tai luovuttaisi sitä asianmukaisen hankkimiseen oikeuttavan luvan omaavalle taholle taikka deaktivoisi asetta, myytäisiin ase hänen lukuunsa julkisella huutokaupalla, jota kautta hän saisi yleensä ainakin osittaisen korvauksen luovuttamastaan ampuma-aseesta. Sitä vastoin luvattomasti hallussa pidetyt aseen osat, kaasusumuttimet, patruunat ja erityisen vaaralliset ammukset siirtyisivät esityksen mukaan edelleen suoraan lunastuksetta valtion omaisuudeksi kuten edellä on tarkemmin selostettu.

Esityksessä ei luvattomasti hallussa pidettyjen aseen osien, kaasusumuttimien, patruunoiden ja erityisen vaarallisten ammusten sekä räjähteiden osalta säädettäisi voimassa olevaa lainsäädäntöä tiukemmasta menettelystä ottaen huomioon perustuslain omaisuudensuojaa koskeva 15 §. Ampuma-aseiden osalta taas säädettäisiin omaisuudensuoja huomioon ottaen voimassa olevaa lainsäädäntöä selvästi lievemmästä menettelystä, koska luvattoman ampuma-aseen hallussapitäjälle, joka katsottaisiin esineen omistajaksi, annettaisiin joko mahdollisuus tietyin edellytyksin saada ampuma-ase takaisin haltuunsa tai ainakin korvaus siitä. Tämä lähtökohta ampuma-aseiden osalta on otettu tietoisesti esityksen perustaksi, jotta kansalaiset saataisiin mahdollisimman laajalti ilmoittamaan luvattomasti hallussa pitämistään ampuma-aseista poliisille.

Jos keräysten yhteydessä poliisin haltuun saadut luvattomasti hallussa pidetyt ampuma-aseet, aseen osat, patruunat ja erityisen vaaralliset ammukset sekä räjähteet olisi joltakin alun perin rikoksella viety tai muutoin hävinneet, pyrittäisiin esineet ensisijaisesti palauttamaan tälle, jos esineiden omistaja olisi poliisin tiedossa ja tällä olisi tai tämä saisi luvan niiden hankkimiseen ja hallussapitoon. Ampuma-ase voitaisiin palauttaa sen omistajalle myös, jos ase tehdään pysyvästi ampumakelvottomaksi. Muutoin ampuma-ase myytäisiin omistajan lukuun julkisella huutokaupalla, jos hän ei löydä aseelle kolmen kuukauden määräajassa asianmukaisen hankkimiseen oikeuttavan luvan omaavaa tahoa, jolle hän aseen luovuttaisi. Räjähteiden osalta korostuisi erityisesti tapauskohtaisesti niiden vaarallisuus. Voimassa olevan poliisilain 24 §:n 3 momentin mukaan, jos poliisin haltuun ottamaa räjähdettä ei voida vaaratta palauttaa, myydä tai luovuttaa, esine voidaan poliisin päätöksellä hävittää.

Perustuslakivaliokunta on ampuma-aselain eduskuntakäsittelyn yhteydessä antamassaan lausunnossa (PeVL 35/1997 vp.) todennut, että aseita koskevan sääntelyn taustalla vaikuttavat sellaiset tärkeät ja vahvat yhteiskunnalliset intressit, jotka huomioon ottaen omaisuuden perustuslain suojan ei ole katsottu asettavan yleisiä esteitä esimerkiksi ampuma-aseiden, aseen osien, patruunoiden ja erityisen vaarallisten ammusten luvanvaraistamiselle. Lisäksi perustuslakivaliokunta on todennut, että luvanvaraisuuden voidaan katsoa rajoittavan ainakin hallitusmuodon 12 §:ssä (nykyisin perustuslain 15 §) säädettyä omaisuudensuojaa, mutta rajoitusten voidaan kuitenkin katsoa olevan välttämättömiä yleisen järjestyksen ja turvallisuuden ylläpitämiseksi. Toisaalta perustuslakivaliokunta on todennut aselupien peruutustilanteessa omaisuudensuojan näkökulmasta perustelluksi sen, että esineen valtiolle siirtymisen edellytyksenä on esineen julkisessa huutokaupassa myymättä jääminen. Tämä kanta on ymmärrettävissä sitä taustaa vasten, että luvan peruutustilanteissa esine on ollut laillisessa luvallisessa omistuksessa, mitä tilanne taas ei ole luvattomasti hallussa pidettyjen esineiden osalta.

Siten edellä mainitun perusteella voidaan perustellusti lähteä siitä, että luvattomien aseen osien, kaasusumuttimien, patruunoiden ja erityisen vaarallisten ammusten valtiolle siirtyminen lunastuksetta ja ilman huutokauppaa ei aiheuttaisi perustuslain 15 §:n omaisuudensuojan osalta sellaisia ongelmia, ettei nyt ehdotettuja säädösmuutoksia voitaisi käsitellä normaalissa perustuslain 72 §:ssä säädetyssä lainsäätämisjärjestyksessä.

Edellä esitetyn perusteella annetaan Eduskunnan hyväksyttäviksi seuraavat lakiehdotukset:

Lakiehdotukset