Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi hallintolainkäyttölakia, hallinto-oikeuslakia, korkeimmasta hallinto-oikeudesta annettua lakia sekä 32 muuta lakia.

Useisiin lakeihin ehdotetaan muutosta, jonka mukaan valitukset hallintoviranomaisen päätöksestä ohjataan korkeimman hallinto-oikeuden asemesta ensin alueelliseen hallinto-oikeuteen.

Hallintolainkäyttölakiin ehdotetaan lisättäväksi yleissäännös valitusluvan myöntämisen perusteista. Samalla ehdotetaan valituslupajärjestelmän laajentamista eräisiin sellaisiin asiaryhmiin, joissa valituslupajärjestelmä ei heikennä oikeusturvaa. Täytäntöönpanon kieltämistä tai keskeyttämistä koskevaan hallinto-oikeuden päätökseen saisi esityksen mukaan hakea muutosta vain pääasian yh-teydessä. Myös aloittamisoikeutta koskevia säännöksiä tarkistettaisiin.

Korkeimman hallinto-oikeuden ja alueellisen hallinto-oikeuden päätösvaltaisiin kokoonpanoihin ehdotetaan eräitä muutoksia menettelykysymyksissä sekä asioissa, joiden ratkaisemiseen hallinto-oikeudessa osallistuu asiantuntijajäsen.

Ehdotetut lait ovat tarkoitetut tulemaan voimaan mahdollisimman pian sen jälkeen kun ne on hyväksytty ja vahvistettu.

Oikeusministeriössä on keväällä 2004 valmistunut hallintolainkäytön kehittämisohjelma 2004-2007. Kehittämisohjelmaan on koottu ne hallintolainkäytön kehittämistä koskevat valmisteluhankkeet, jotka ovat vireillä tai joiden tarkoituksena on käynnistyä tämän vaalikauden aikana vuosina 2004-2007. Tarkoituksena ei ole muuttaa hallintolainkäytön perusteita, vaan kehittää hallintolainkäytön organisaatiota ja menettelyä niiden nykyisistä perusteista lähtien.

Tämä esitys sisältyy mainittuun kehittämisohjelmaan ja perustuu korkeimman hallinto-oikeuden valtioneuvostolle 10 päivänä maaliskuuta 2003 tekemään esitykseen hallintolainkäyttöä koskevan lainsäädännön muuttamiseksi.

Esityksen keskeisenä tavoitteena on hallintotuomioistuinten toimintaedellytysten parantaminen. Tavoitteena on myös nopeuttaa asioiden käsittelyä hallintotuomioistuimissa. Näihin tavoitteisiin pyritään seuraavilla toimenpiteillä:

- valitusten ohjaamisella alueellisiin hallinto-oikeuksiin,

- valitusoikeuden rajoittamisella muutoksenhaussa korkeimpaan hallinto-oikeuteen ja

- hallintotuomioistuinten päätösvaltaista kokoonpanoa muuttamalla.

2.1. Valitusten ohjaaminen alueellisiin hallinto-oikeuksiin

Lainsäädäntö

Perustuslain mukaan tuomiovaltaa käyttävät riippumattomat tuomioistuimet, ylimmässä asteessa korkein oikeus ja korkein hallinto-oikeus (3 §). Tuomioistuinlaitoksen rakenne on vahvistettu perustuslain 9 luvussa. Valtiosäännön tasolla säädetään nykyisin myös alueellisista hallinto-oikeuksista, mikä on antanut hallintotuomioistuinlaitoksen kehittämiselle entistä vahvemman pohjan.

Muutoksenhakua hallintoasioissa sääntelevä yleislaki, hallintolainkäyttölaki (586/1996), tuli voimaan joulukuun alussa 1996. Hallintolainkäyttölain mukaan valtioneuvoston alaisen viranomaisen päätöksestä valitetaan alueelliseen hallinto-oikeuteen. Lain voidaan arvioida selkeyttäneen ja yhdenmukaistaneen hallintolainkäyttöasioiden käsittelyssä noudatettavaa menettelyä ja vahvistaneen alueellisten hallintotuomioistuimen asemaa ensimmäisenä oikeusasteena hallintolainkäytön järjestelmässä.

Useilla hallinnonaloilla on kuitenkin edelleen voimassa säännöksiä, joiden mukaan valitukset ohjautuvat hallintoviranomaisen päätöksestä suoraan korkeimpaan hallinto-oikeuteen. Tästä syystä korkeimpaan hallinto-oikeuteen saapuu edelleen valituksia, jotka luonteeltaan kuuluisivat alueelliseen hallinto-oikeuteen.

Hyväksyessään hallintolainkäyttölain eduskunta antoi lausuman, jonka mukaan eduskunta edellytti, että hallintolainkäytön tarkoituksen ja periaatteiden toteutumiseksi kullakin hallinnonalalla erikseen tarkistetaan voimassa oleviin lakeihin ja asetuksiin sisältyvät valitusmenettelysäännökset. Ne on tilanteen mukaan joko yhdenmukaistettava hallintolainkäyttölain kanssa, poistettava tarpeettomina tai muutettava tarpeellisilta osin viittauksiksi hallintolainkäyttölain säännöksiin (EV 75/1996 vp). Eduskunnan lakivaliokunta kiinnitti asiaan uudelleen huomiota hallinto-oikeuslakia (430/1999) koskevassa mietinnössään (LaVM 19/1998 vp).

Asiaan on kiinnitetty huomiota myös oikeusministeriön asettaman hallintolainkäytön horisontaaliryhmän väliraportissa toukokuussa 2000 ja loppuraportissa marraskuussa 2001 sekä valtioneuvoston asettaman oikeusturva-asiain neuvottelukunnan toimintakertomuksessa 2001–2002. Oikeusturva-asiain neuvottelukunnan mukaan oikeudenkäynnin painopisteen tulisi hallintolainkäytössä olla alueellisissa hallinto-oikeuksissa. Neuvottelukunta ehdotti selvitettäväksi myös ministeriöiden tavanomaisista hallintopäätöksistä tehtävien valitusten ohjaamista alueellisiin hallinto-oikeuksiin.

Oikeusministeriö on lähettänyt muutoksenhakusäännösten tarkistamisesta kirjeen kaikille ministeriöille 20 päivänä elokuuta 1996 sekä muutoksenhakusäännösten tarkistamisen kannalta keskeisille ministeriöille 29 päivänä syyskuuta 1999. Oikeusministeriö on pyytänyt niissä selvitystä siitä, mihin toi-menpiteisiin ministeriöt ovat ryhtyneet eduskunnan lausuman johdosta. Muutoksenhakusäännöksiä on eri hallinnonaloilla osittain tarkistettu eduskunnan lausuman mukaisesti, mutta tarkistusten tekemistä on tarpeen jatkaa.

Työtilanne ja käsittelyajat hallinto-oikeuksissa

Alueellisiin hallintotuomioistuimiin saapuvien asioiden määrä kasvoi voimakkaasti vuosina 1992 ja 1993, mutta aleni merkittävästi vuosina 1994 ja 1995. Tämän jälkeen saapuvien asioiden määrä on tasaantunut noin 20 000 asiaan vuodessa. Määrä on kuitenkin kasvanut hitaasti vuosina 2000–2002. Vuonna 2003 hallinto-oikeuksiin saapui yhteensä 20 836 asiaa, joka on noin 900 asiaa vähemmän kuin edellisenä vuonna. Käsittelyaika oli vuonna 2003 keskimäärin 9,4 kuukautta. Saapuneiden ja vireillä olevien asioiden määrän perusteella voidaan arvioida, että vuonna 2004 keskimääräiseksi käsittely-ajaksi muodostuu noin 8,5 kuukautta.

Seuraavassa taulukossa ovat hallinto-oikeuksiin saapuneet asiat, hallinto-oikeuksissa ratkaistut ja vuoden vaihteessa siirtyneet asiat sekä keskimääräiset käsittelyajat kaikissa asioissa vuosina 1998–2003. Taulukosta ilmenee, että vireillä olevien asioiden määrä on tänä aikana noussut ja käsittelyajat ovat kasvaneet. Vuonna 2003 käsittelyajat pitenivät kaikissa hallinto-oikeuksissa, vaikka saapuneiden asioiden määrä laski jonkin verran ja ratkaistujen asioiden määrä nousi edelliseen vuoteen verrattuna.

Keskimääräisissä käsittelyajoissa on asiaryhmäkohtaisia eroja. Suurimman asiaryhmän hallinto-oikeuksissa muodostavat sosiaaliasiat (30 prosenttia), joissa on erityisiä tarpeita joutuisaan käsittelyyn. Joutuisan käsittelyn tarpeita on myös maankäyttö- ja ympäristöasioissa, joiden osuus kaikista asioista on noin 16 prosenttia. Lisäksi erityisiä joutuisuustarpeita on ulkomaalaisasioissa, joita on noin 10 prosenttia juttumäärästä. Kiireellisintä käsittelyä vaativat ulkomaalaisasiat käsitellään Helsingin hallinto-oikeudessa, jossa ulkomaalaisasioiden osuus on noin 20 prosenttia kaikista asioista.

Käsittelyajat eroavat huomattavasti toisistaan eri hallinto-oikeuksissa. Vuonna 2003 lyhin keskimääräinen käsittelyaika kaikissa asioissa oli 7 kuukautta (Vaasa) ja pisin 11,6 kuukautta (Kouvola).

Taulukko 1. Hallinto-oikeuksien työtilanne 1998-2003.

Työtilanne ja käsittelyajat korkeimmassa hallinto-oikeudessa

Korkeimpaan hallinto-oikeuteen on 1990-luvun puolivälistä lähtien saapunut vuosittain noin 4 000–5 000 asiaa. Vuonna 2003 korkeimpaan hallinto-oikeuteen saapui yhteensä 3 806 valitusta. Samana vuonna ratkaistiin 3 889 valitusta. Keskimääräinen käsittelyaika oli 11 kuukautta. Tavoitteena voidaan pitää, että korkeimmassa hallinto-oikeudessa olisi vireillä 2 500–3 000 asiaa ja keskimääräinen käsittelyaika olisi enintään kahdeksan kuukautta.

Seuraavassa taulukossa ovat korkeimpaan hallinto-oikeuteen saapuneet asiat, korkeimmassa hallinto-oikeudessa ratkaistut ja vuoden vaihteessa siirtyneet asiat sekä keskimääräiset käsittelyajat kaikissa asioissa vuosina 1998–2003.

Taulukko 2. Korkeimman hallinto-oikeuden työtilanne 1998-2003

Seuraavassa taulukossa ovat korkeimpaan hallinto-oikeuteen saapuneet asiat viranomaiskohtaisesti vuosina 1998–2003.

Taulukosta ilmenee, että nykyisin noin 80 prosenttia korkeimpaan hallinto-oikeuteen saapuneista asioista koskee alueellisen hallinto-oikeuden päätöstä. Hallintoviranomaisen päätöstä koskevien muutoksenhakuasioiden osuus on viime vuosina vähentynyt. Edelleen korkeimpaan hallinto-oikeuteen saapuu kuitenkin myös valituksia, joissa haetaan muutosta esimerkiksi terveydenhuollon oikeusturvakeskuksen tai muun valtioneuvoston alaisen hallintoviranomaisen päätökseen.

Taulukko 3: Korkeimpaan hallinto-oikeuteen saapuneet asiat viranomaiskohtaisesti 1998-2003

2.2. Valitusoikeuden rajoittaminen

Valituslupasäännökset

Hallintolainkäytössä on lähtökohtana kaksiasteinen hallintolainkäytön järjestelmä niin, että hallintoviranomaisen päätöksestä voidaan valittaa alueelliseen hallinto-oikeuteen ja sen päätöksestä edelleen rajoituksetta korkeimpaan hallinto-oikeuteen. Hallintolainkäytössä ei ole yleistä valituslupajärjestelmää.

Valitusoikeutta hallinto-oikeuden päätöksestä korkeimpaan hallinto-oikeuteen on kuitenkin rajoitettu valitusluvalla muutamissa asiaryhmissä, esimerkiksi veroasioissa, toimeentulotuen myöntämistä tai määrää koskevissa asioissa sekä ulkomaalaisasioissa. Myös muutoksenhaku maaseutuelinkeinojen valituslautakunnan päätöksestä korkeimpaan hallinto-oikeuteen edellyttää useissa asiaryhmissä valituslupaa. Korkeimmassa hallinto-oikeudessa käsiteltävistä asioista valituslupa-asioiden osuus on nykyisin noin kolmasosa.

Valitusluvasta tai sen myöntämisen perusteista ei ole yleissäännöksiä, mutta hallintolainkäyttölaissa säädetään, että jos asiassa tarvitaan valituslupa, valitusosoituksessa on mainittava tästä sekä valituslupaa koskeva lainkohta ja perusteet, joilla valituslupa voidaan myöntää (14 § 4 mom.). Valitusluvan myöntämisen perusteista säädetään eri hallinnonalojen lainsäädännössä. Nämä perusteet on eri asiaryhmissä muotoiltu hiukan eri tavoin.

Veroasioiden valituslupaperusteista säädetään verotusmenettelystä annetussa laissa (1558/1995, 70 § 2 mom.) sekä useissa muissa verolaeissa. Näiden säännösten mukaan valitusluvan myöntämisen perusteet ovat:

– lain soveltamisen kannalta muissa samanlaisissa tapauksissa tai oikeuskäytännön yhtenäisyyden vuoksi on tärkeää saattaa asia korkeimman hallinto-oikeuden ratkaistavaksi,

– asian saattamiseen korkeimman hallinto-oikeuden ratkaistavaksi on erityistä aihetta asiassa tapahtuneen ilmeisen virheen vuoksi tai

– valitusluvan myöntämiseen on painava taloudellinen tai muu syy.

Toimeentulotukiasioiden valituslupaperusteista säädetään sosiaalihuoltolaissa (710/1982, 49 § 3 mom.). Valituslupa voidaan myöntää ainoastaan, jos lain soveltamisen kannalta muissa samanlaisissa tapauksissa tai oikeuskäytännön yhtenäisyyden vuoksi on tärkeätä saattaa asia korkeimman hallinto-oikeuden tutkittavaksi.

Ulkomaalaisasiassa voidaan ulkomaalaislain mukaan (301/2004, 196 §) myöntää valituslupa, jos lain soveltamisen kannalta muissa samanlaisissa tapauksissa tai oikeuskäytännön yhtenäisyyden vuoksi on tärkeätä saattaa asia korkeimman hallinto-oikeuden ratkaistavaksi tai jos luvan myöntämiseen on muu painava syy.

Maaseutuelinkeinojen tukitehtäviä hoidettaessa noudatettavasta menettelystä annetun lain mukaan (1336/1992, 10 § 3 mom.) valituslupa voidaan myöntää ainoastaan, jos

– lain soveltamisen kannalta muissa samanlaisissa tapauksissa tai oikeuskäytännön yhtenäisyyden vuoksi on tärkeää saattaa asia korkeimman hallinto-oikeuden ratkaistavaksi, tai jos

– valitusluvan myöntämiseen on muu painava syy.

Maaseutuelinkeinojen rahoituslain mukaan (329/1999, 61 § 2 mom.) mukaan valituslupa voidaan myöntää, jos

– lain soveltamisen kannalta muissa samanlaisissa tapauksissa tai oikeuskäytännön yhteneväisyyden vuoksi on tärkeää saattaa asia korkeimman hallinto-oikeuden ratkaistavaksi,

– asian saattamiseen korkeimman hallinto-oikeuden ratkaistavaksi on erityistä aihetta asiassa tapahtuneen ilmeisen virheen vuoksi tai

– valitusluvan myöntämiseen on muu painava syy.

Valituslupasääntelyllä voidaan vähentää asiaratkaisuun johtavia valituksia korkeimpaan hallinto-oikeuteen sellaisissa asiaryhmissä, joissa korkeinta hallinto-oikeutta edeltäviä muutoksenhakukeinoja voidaan useimmissa tapauksissa pitää riittävinä oikeusturvan kannalta. Tällaisia ovat esimerkiksi asiat, joilla on vähän taloudellista merkitystä ja jotka ovat oikeudellisesti melko yksinkertaisia tai joissa oikeuskäytäntö on jo vakiintunut. Valituslupajärjestelmän laajentaminen tällaisiin asiaryhmiin antaisi korkeimmalle hallinto-oikeudelle nykyistä paremmat mahdollisuudet keskittyä niiden asioiden ratkai-semiseen, joista on tärkeää saada ylimmän oikeusasteen ratkaisu.

Jos valituslupajärjestelmää laajennetaan uusiin asiaryhmiin, on järjestelmän yhtenäisyyden kannalta perusteltua, että valitusluvan myöntämisen perusteista olisi hallintolainkäyttölaissa yleissäännös, jota sovellettaisiin, jollei asiassa ole erityisten syiden vuoksi perusteltua poiketa tästä yleissäännöksestä.

Valituskiellot

Hallintolainkäytössä on lähtökohtana kaksiasteinen muutoksenhakujärjestelmä, vaikka oikeus hakea päätökseen muutosta riippumattomalta tuomioistuimelta yhdessä oikeusasteessa sinänsä riittäisi muissa kuin rikosasioissa täyttämään perustuslain 21 §:n ja Euroopan ihmisoikeussopimuksen 6(1) artiklan vähimmäisvaatimukset.

Valituskiellot muutoksenhaussa korkeimpaan hallinto-oikeuteen ovat poikkeuksellisia nykyisessä hallintolainkäytön järjestelmässä. Valituslupasääntely soveltuu tavallisesti valituskieltoa paremmin valitusoikeuden rajoittamiseen niissä asiaryhmissä, joissa korkeinta hallinto-oikeutta edeltäviä muutok-senhakukeinoja pidetään oikeusturvan kannalta riittävinä.

Valituskieltoa muutoksenhaussa hallinto-oikeuden päätöksestä korkeimpaan hallinto-oikeuteen voidaan harkita lähinnä vain asiaryhmissä, joissa päätöksenteko perustuu pääosin muuhun kuin oikeudelliseen harkintaan. Tällainen valituskielto on esimerkiksi sosiaalihuoltolaissa (49 §), jonka mukaan va-littaminen on kielletty hallinto-oikeuden päätöksestä, joka koskee sosiaalipalvelun antamista tai siitä määrätyn maksun suuruutta taikka sosiaalisen luoton myöntämistä.

Valitus täytäntöönpanoa tai aloittamisoikeutta koskevasta määräyksestä

Hallintolainkäyttölaissa on pääsääntönä, että lainkäyttöviranomaisen käsittelyn aikana tekemistä päätöksistä voidaan valittaa vasta haettaessa muutosta pääasiaan. Tällainen on esimerkiksi päätös siitä, että asian käsittelyyn hallintotuomioistuimessa osallistuva henkilö ei ole esteellinen käsittelemään asiaa.

Hallintolainkäyttölaissa säädetään myös siitä, mistä käsittelyn aikana tehdystä muusta kuin käsittelyn lopettavasta päätöksestä voidaan erikseen valittaa (79 § 1 mom.). Käytännössä tällainen erillinen valitus koskee yleensä päätöstä, jolla valituksenalaisen päätöksen täytäntöönpano on kielletty tai kes-keytetty asiassa, jossa valituksen tekeminen ei suoraan lain nojalla estä päätöksen täytäntöönpanoa. Tällaisia asioita ovat tavallisesti esimerkiksi kunnallisasiat.

Tällaisen määräyksen täytäntöönpanon kieltämisestä tai keskeyttämisestä antaa useimmiten alueellinen hallinto-oikeus, kun asiassa on tehty valitus hallinto-oikeuteen, mutta valitusta ei ole vielä ratkaistu. Täytäntöönpanoa koskevasta määräyksestä voidaan tällöin valittaa erikseen korkeimpaan hallinto-oikeuteen, vaikka pääasiaa koskeva valitus on edelleen vireillä alueellisessa hallinto-oikeudessa.

Erillinen muutoksenhaku täytäntöönpanoa koskevasta määräyksestä johtaa yleensä pääasian käsittelyn viivästymiseen alueellisessa hallinto-oikeudessa, sillä asia hajautuu kahteen tuomioistuimeen. Asiakirjojen toimittaminen korkeimmalle hallinto-oikeudelle viivästyttää pääasian käsittelyä. Korkein hallinto-oikeus ei käytännössä yleensä ole poikennut hallinto-oikeuden kannasta siinä, onko täytäntöönpanon kieltämiseen aihetta. Hallinto-oikeus voi myös itse muuttaa antamaansa määräystä ja asianosainen voi aina tehdä uuden vaatimuksen senkin jälkeen, kun hänen aikaisemmin tekemänsä vaatimus on hylätty.

Euroopan ihmisoikeussopimuksen 6 artikla ei edellytä, että tuomioistuimen antamasta täytäntöönpanon kieltämistä koskevasta määräyksestä tulisi olla mahdollisuus erikseen valittaa ylemmälle tuomioistuimelle. Tätä ei edellytetä myöskään Euroopan yhteisöjen tuomioistuimen oikeuskäytännössä.

Hallintopäätöksen täytäntöönpanoon liittyy useissa ympäristöoikeudellisissa lupa-asioissa kysymys aloittamisoikeudesta. Tällöin on tavallisesti lähtökohtana, että lupapäätös voidaan panna täytäntöön vasta lainvoimaisena, mutta lupaviranomainen voi määräedellytyksin ja yleensä vakuutta vastaan oikeuttaa hakijan aloittamaan lupaan perustuvat toimenpiteet ennen kuin päätös on saanut lainvoiman. Tällainen aloittamisoikeutta koskeva hallintopäätös voidaan antaa myös lupapäätöksestä erillään, mikä voi johtaa kahteen erilliseen muutoksenhakuun. Mahdollisuus sallia päätöksen täytäntöönpano milloin tahansa pääasian ollessa vireillä valitusviranomaisessa aiheuttaa helposti sekaannusta ja viivästyttää pääasian käsittelyä.

2.3. Hallintotuomioistuimen päätösvaltainen kokoonpano

Korkeimman hallinto-oikeuden kokoonpano

Perussäännös korkeimman hallinto-oikeuden päätösvaltaisesta kokoonpanosta on perustuslaissa jonka mukaan ylimmät tuomioistuimet ovat tuomionvoipia viisijäsenisinä, jollei laissa erikseen säädetä muuta jäsenmäärää (100 § 2 mom.).

Vastaava säännös on korkeimman hallinto-oikeuden osalta korkeimmasta hallinto-oikeudesta annetun lain (74/1918) 8 §:ssä. Samassa pykälässä säädetään, että korkein hallinto-oikeus voi käsitellä ja ratkaista kolmijäsenisenä

– valitusluvan myöntämistä koskevan asian,

– täytäntöönpanon kieltämistä tai keskeyttämistä koskevan asian, sekä

– asian, jossa valitus tai hakemus on peruutettu tai jossa on kyse siitä, onko muutoksenhaku tehty määräajassa tai säädettyä muotoa noudattaen.

Korkeimman hallinto-oikeuden ratkaisutehoa voitaisiin parantaa oikeusturvaa vaarantamatta alentamalla päätösvaltainen ratkaisukokoonpano viidestä kolmeen jäseneen muissakin sellaisissa asioissa, joissa ei anneta ratkaisua asiakysymykseen.

Vesilain ja ympäristönsuojelulain mukaisten asioiden käsittelyyn sekä patenttia, hyödyllisyysmallioikeutta ja integroidun piirin piirimallia koskevien asioiden käsittelyyn osallistuu korkeimmassa hallinto-oikeudessa lainoppineiden jäsenten lisäksi kaksi sivutoimista asiantuntijajäsentä. Tästä säädetään vesi- ja ympäristönsuojeluasioiden osalta korkeimmasta hallinto-oikeudesta annetun lain 2 a §:ssä. Patenttiasioiden osalta asiantuntijajäsenistä säädetään patentti- ja rekisterihallituksen valitusasioiden käsittelystä annetun lain (576/1992) 9 §:ssä. Nykyisin nämä asiantuntijajäsenet osallistuvat päätöksente-koon silloinkin, kun kyseessä on menettelykysymyksen ratkaiseminen eikä ratkaisun antaminen pääasiassa.

Hallinto-oikeuden kokoonpano

Hallinto-oikeus on hallinto-oikeuslain (430/1999) 12 §:n mukaan lainkäyttöasiassa päätösvaltainen kolmijäsenisenä, jollei laissa erikseen toisin säädetä. Erityisiä säännöksiä on kokoonpanosta vesilain (264/1961) ja ympäristönsuojelulain (86/2000) mukaisten asioiden käsittelyssä sekä yhden jäsenen oikeudesta tehdä eräitä oikeudenkäyntimenettelyyn liittyviä ratkaisuja. Jos valitus tai muussa hallintolainkäyttöasiassa esitetyt vaatimukset on peruutettu kokonaan, yksi jäsen voi tehdä siitä johtuvan ratkaisun. Yksi jäsen voi myös päättää, että asiassa toimitetaan suullinen käsittely tai katselmus ja tehdä niiden toimittamiseen liittyvät ratkaisut sekä päättää myös muista asian valmisteluun liittyvistä toimenpiteistä. Yksi jäsen ei voi ratkaista muita menettelykysymyksiä, joten yksi jäsen ei nykyisin voi ratkaista asiaa, jossa on kysymys siitä, onko hallintolainkäyttöasia pantu vireille määräajassa.

Eräissä asiaryhmissä hallinto-oikeudessa osallistuu alistus- ja valitusasian käsittelyyn ja ratkaisemiseen lainoppineiden jäsenten lisäksi sivutoiminen asiantuntijajäsen. Tällaisia asiaryhmiä ovat

– lastensuojelulaissa (683/1983) tarkoitetut lapsen huostaanottoa, sijaishuoltoon sijoittamista, huostassapitämisen lakkaamista tai yhteydenpidon rajoittamista koskevat asiat,

– kehitysvammaisten erityishuollosta annetussa laissa (519/1977) tarkoitetut vastoin tahtoa tapahtuvaa erityishuollon antamista tai jatkamista koskevat asiat,

– asiat, joissa on kysymys mielenterveyslaissa (1116/1990) tarkoitetusta henkilön määräämisestä hoitoon tai hoidon jatkamisesta hänen tahdostaan riippumatta tai hänen omaisuutensa haltuunotosta tai yhteydenpidon rajoittamisesta,

– asiat, joissa on kysymys päätöksestä, jolla henkilö on päihdehuoltolain (41/1986) 11 tai 12 §:n mukaisesti määrätty hoitoon tahdostaan riippumatta, sekä mainitun lain 13 §:ssä tarkoitetut asiat, sekä

– tartuntatautilaissa (583/1986) tarkoitetut asiat.

Näissä asiaryhmissä asiantuntijajäsenen osallistuminen päätöksentekoon lainoppineiden tuomareiden ohella on katsottu tarpeelliseksi, jotta hallinto-oikeudella on riittävä asiantuntemus ottaa kantaa myös hoidon tai huollon asiallisten edellytysten olemassaoloon. Tällöin hallinto-oikeuden päätösvaltaiseen kokoonpanoon kuuluu siten neljä jäsentä.

Asiantuntijajäsen osallistui lääninoikeuksissa vuosina 1989–1999 päätöksentekoon yhden lainoppineen jäsenen sijasta. Hallinto-oikeusuudistuksessa säädettiin, että asiantuntijajäsen kuuluu kokoonpanon kolmen lakimiesjäsenen lisäksi eikä yhden lakimiesjäsenen asemesta. Muutosta perusteltiin halli-tuksen esityksessä hallinto-oikeuslaiksi ja siihen liittyväksi lainsäädännöksi (HE 114/1998 vp) sillä, että erityisasiantuntemus ei vähennä oikeudellisen asiantuntemuksen tarvetta.

Pääosa valitus- ja alistusasioista, joiden ratkaisemiseen asiantuntijajäsenet osallistuvat, koskee mielenterveyslain mukaista tahdosta riippumatonta hoitoon määräämistä. Tällaisia asioita ratkaistiin hallinto-oikeuksissa vuonna 2002 yhteensä noin 2 700. Näistä valtaosa oli tullut vireille alistuksena ilman asiaan liittyvää valitusta. Muista asiaryhmistä merkittävimmän muodostavat lastensuojeluasiat, joita ratkaistiin asiantuntijakokoonpanossa vuonna 2002 yhteensä noin 700. Näissä asioissa on useammin kuin mielenterveysasioissa ratkaistavana myös valitus samassa asiassa. Kehitysvamma-, päihdehuolto- ja tartuntatautiasioita ratkaistaan vuosittain vain muutamia kymmeniä.

Asiantuntijajäsenkokoonpanossa käsiteltävät valitus- ja alistusasiat valmistelee hallinto-oikeudessa oikeustieteellisen koulutuksen saanut esittelijä tai vaihtoehtoisesti yksi lainoppineista tuomareista. Asian ratkaisemiseen osallistuu voimassa olevan lain mukaan asiantuntijajäsenen lisäksi kolme lakimiestuomaria. Asian liittyvät oikeudelliset kysymykset tulevat siten aina vähintään kolmen, mutta useimmiten neljän oikeustieteellisen koulutuksen saaneen henkilön arvioitaviksi.

Kyseessä oleville asioille on ominaista, että niiden ratkaiseminen perustuu useimmiten pääosin asiantuntijajäsenen muuhun kuin oikeudelliseen erityisasiantuntemukseen. Näissä asioissa toimitetaan usein myös suullinen käsittely, jossa selvitetään tosiseikkoja. Toisaalta näissäkin asioissa saattaa esiintyä myös sellaisia ongelmia, joiden ratkaiseminen edellyttää oikeudellista asiantuntemusta. Tällaisia voivat olla esimerkiksi kysymykset asianosaisuudesta, esteellisyydestä tai asianosaisen laillisesta kuulemisesta. Tällaiset ongelmat ovat kuitenkin harvinaisia.

Voimassa oleva sääntely, jossa asiantuntijajäsenen kuuluu ratkaisukokoonpanoon aina lakimiestuomarien lisäksi, johtaa useimmissa tapauksissa sellaiseen tarpeettoman laajaan kokoonpanoon, jota oikeusturva ei edellytä. Oikeussuojan kannalta ei olisi estettä sille, että asiantuntijajäsen kuuluisi ratkai-sukokoonpanoon yhden lakimiesjäsenen asemesta, sillä asioissa on kyse pääosin tahdonvastaisen hoidon edellytysten tai vastaavien erityisasiantuntemusta edellyttävien tosiseikkojen arvioinnista. Vaikka tällainen kolmen jäsenen kokoonpano olisi useimmissa tapauksissa asioiden laatuun nähden riittävä, on tarpeen, että asia voidaan tarvittaessa ratkaista nykyisen sääntelyn mukaisessa kolmen lakimiesjäsenen ja asiantuntijajäsenen muodostamassa neljän jäsenen kokoonpanossa silloin, kun asiaan liittyy oikeudellisia tulkintakysymyksiä.

Alueellisten hallinto-oikeuksien kokoonpanojen kehittämistä ehdotettua laajemmin selvitetään oikeusministeriön asettamassa työryhmässä, jonka määräaika päättyy lokakuun lopussa 2004.

Esityksen keskeisenä tavoitteena on yleisten hallintotuomioistuinten toimintaedellytysten parantaminen. Tavoitteena on myös nopeuttaa asioiden käsittelyä hallintotuomioistuimissa.

Esityksessä ehdotetaan useisiin lakeihin säännöstä, jolla valitukset ohjataan hallintoviranomaisen päätöksestä korkeimman hallinto-oikeuden asemesta ensin alueelliseen hallinto-oikeuteen. Tämä vastaa hallintolainkäytön järjestelmän nykyistä linjaa. Se vastaa myös eduskunnan hallintolainkäyttölain hyväksymisen yhteydessä antamaa lausumaa (EV 75/1996 vp).

Hallintolainkäyttölakiin ehdotetaan lisättäväksi yleissäännös valitusluvan myöntämisen perusteista. Tämä säännös ei laajentaisi valituslupajärjestelmän käyttöalaa. Lisäksi ehdotetaan valituslupajärjestelmän laajentamista muutamiin sellaisiin asiaryhmiin, joissa valitukset ovat pääosin oikeudellisesti yksinkertaisia ja keskenään samankaltaisia sekä taloudelliselta merkitykseltään vähäisiä.

Asioiden käsittelyn nopeuttamiseksi ehdotetaan, että erikseen ei saisi hakea muutosta hallinto-oikeuden päätökseen, joka koskee valituksenalaisen päätöksen täytäntöönpanon kieltämistä tai keskeyttämistä. Myös aloittamisoikeutta koskevia säännöksiä tarkistettaisiin ja aloittamisoikeutta koskevan päätöksen tekemiselle asetettaisiin määräaika.

Korkeimman hallinto-oikeuden ja hallinto-oikeuden ratkaisutoiminnan tehostamiseksi ehdotetaan muutoksia niiden ratkaisukokoonpanoihin eräissä menettelykysymyksissä sekä asioissa, joissa ratkaisukokoonpanoon kuuluu lainoppineiden jäsenten lisäksi asiantuntijajäsen.

Esityksellä ei ole merkittäviä taloudellisia vaikutuksia. Ehdotetut muutokset parantaisivat kuitenkin sekä alueellisten hallinto-oikeuksien että korkeimman hallinto-oikeuden toimintaedellytyksiä.

Hallinto-oikeuksiin ohjautuisi valituksia asioissa, joissa nykyisin valitetaan suoraan korkeimpaan hallinto-oikeuteen. Näiden valitusten määrä olisi kuitenkin vähäinen. Hallinto-oikeuden ratkaisukokoonpano kevenisi yhdellä lakimiesjäsenellä nykyisestä asioissa, joissa asian käsittelyyn ja ratkaisemiseen osallistuu asiantuntijajäsen. Tällaisia asioita ratkaistaan hallinto-oikeuksissa vuosittain yhteensä noin 3 500. Tämä parantaisi hallinto-oikeuksien mahdollisuuksia ratkaista lakimieskokoonpanossa nykyistä enemmän asioita.

Korkeimmassa hallinto-oikeudessa ratkaistavien asioiden määrä vähenisi jonkin verran, koska valituksia ohjattaisiin hallinto-oikeuksiin, erilliset täytäntöönpanovalitukset kiellettäisiin ja eräissä asiaryhmissä otettaisiin käyttöön valituslupajärjestelmä.

Esitys perustuu korkeimman hallinto-oikeuden valtioneuvostolle 10 päivänä maaliskuuta 2003 tekemään esitykseen hallintolainkäyttöä koskevan lainsäädännön muuttamiseksi. Esityksen mukaan sen tavoitteena oli hallintotuomioistuinten toimintaedellytysten parantaminen ja oikeusturvan kehittämi-nen sekä joutuisuuden lisääminen.

Hallituksen esityksen muodossa laadittuun korkeimman hallinto-oikeuden esitykseen sisältyi seuraavat asiakokonaisuudet:

– valitusoikeuden rajoittamista koskevat säännökset,

– muutoksenhaun ohjaaminen nykyistä laajemmin alueellisiin hallinto-oikeuksiin,

– välillistä verotusta koskevien valitusten hajauttaminen kaikkiin hallinto-oikeuksiin sekä

– hallintotuomioistuinten ratkaisukokoonpanoa koskevat ehdotukset.

Lisäksi esityksen yleisperusteluissa tarkasteltiin eräitä kysymyksiä, joihin ei luonnoksessa hallituksen esitykseksi kuitenkaan ehdotettu muutoksia. Tällaisia kysymyksiä olivat

– ympäristöasioiden muutoksenhakujärjestelmän kehittäminen,

– erilaisten valituslautakuntien asema hallintolainkäytössä ja

– oikaisumenettelyn kehittäminen välillisessä verotuksessa.

Oikeusministeriössä laadittiin korkeimman hallinto-oikeuden esityksestä arviomuistio, jossa tarkasteltiin korkeimman hallinto-oikeuden esitystä laajemmin eräitä kysymyksiä, esimerkiksi mahdollisuutta ohjata muutoksenhaku alueellisiin hallinto-oikeuksiin myös ministeriöiden päätöksistä. Esityksestä ja arviomuistiosta pyydettiin lausunto ministeriöiltä ja alueellisilta hallintotuomioistuimilta sekä keskeisiltä järjestöiltä. Ministeriöitä pyydettiin myös hankkimaan tarvittaessa lausunnot oman hallinnonalansa viranomaisilta.

Lausunnoissa kannatettiin laajasti korkeimman hallinto-oikeuden esityksen tavoitteita.

Valituslupaperusteita koskevan yleissäännöksen sisällyttämistä hallintolainkäyttölakiin kannatettiin useissa lausunnoissa. Myös valituslupajärjestelmän laajentamista esityksen mukaisesti sekä täytäntöönpanoa koskevan erillisen jatkovalituksen kieltoa kannatettiin useissa lausunnoissa, mutta muutamissa lausunnoissa niihin suhtauduttiin varauksellisesti tai kielteisesti.

Muutoksenhaun ohjaamista nykyistä enemmän alueellisiin hallinto-oikeuksiin kannatettiin lausunnoissa laajasti. Muutamissa lausunnoissa kiinnitettiin kuitenkin huomiota valitustien pitenemiseen ja mainittiin asiaryhmiä, joissa muutoksenhaun tulisi edelleen ohjautua valtioneuvoston alaisen viran-omaisen päätöksestä suoraan korkeimpaan hallinto-oikeuteen erityisesti silloin, kun on kyse muutoksenhausta lautakuntatyyppisen viranomaisen päätökseen. Muutamissa lähinnä hallinto-oikeuksien lausunnoissa kiinnitettiin huomiota myös siihen, että samalla tulee selvittää vaikutukset hallinto-oikeuksien työmäärään ja huolehtia työvoiman riittävyydestä. Useissa lausunnoissa vastustettiin sitä, että muutoksenhaun ohjaaminen alueellisiin hallinto-oikeuksiin toteutettaisiin muuttamalla hallintolainkäyttölain siirtymäsäännöstä korkeimman hallinto-oikeuden esityksen mukaisesti.

Korkein hallinto-oikeus ei ollut esityksessään ehdottanut muutoksenhaun ohjaamista ministeriöiden päätöksistä alueellisiin hallinto-oikeuksiin, mutta oikeusministeriön arviomuistiossa sitä pidettiin asiana, jota tulisi harkita. Muutoksenhaun ohjaamista ministeriöiden hallintopäätöksistä alueellisiin hallin-to-oikeuksiin pidettiin muutamissa lausunnoissa asiana, jota voitaisiin lähemmin selvittää, mutta muutamissa ministeriöiden lausunnoissa siihen suhtauduttiin varauksellisesti tai kielteisesti.

Välillistä verotusta koskevien valitusten hajauttamista kaikkiin hallinto-oikeuksiin kannatettiin useissa lausunnoissa, mutta valtiovarainministeriön lausunnossa sekä muutamissa muissa lausunnoissa sitä vastustettiin. Hallinto-oikeudet lausuivat, että uudistuksen vaikutukset työvoiman tarpeeseen hallinto-oikeuksissa tulisi ensin selvittää. Hallinto-oikeudet eivät pitäneet oikeana ehdotuksessa esitettyä arviota siitä, että ehdotettu ratkaisukokoonpanon muutos asiantuntija-asioissa vapauttaisi välillistä verotusta koskevien valitusten käsittelyssä tarvittavan työpanoksen eri hallinto-oikeuksissa.

Hallinto-oikeuden asiantuntijajäsenen lukemista kolmen jäsenen kokoonpanoon kannatettiin useissa lausunnoissa, mutta muutamissa lausunnoissa suhtauduttiin ehdotukseen varauksellisesti ainakin ehdotetussa muodossa.

Hallituksen esitykseen ei sisälly niitä korkeimman hallinto-oikeuden ehdottamia muutoksia, joiden toteuttamiseen tässä vaiheessa liittyy lausuntopalautteen pohjalta arvioituna tarvetta lisäselvitykseen. Tällaisia ovat erityisesti ehdotukset välillistä verotusta koskevien valitusten hajauttamisesta kaikkiin hallinto-oikeuksiin.

Korkeimman hallinto-oikeuden esitykseen sisältyi myös ympäristönsuojelulakiin tehtäviä muutoksia, jotka on kuitenkin tarkoitus sisällyttää erilliseen hallituksen esitykseen ympäristönsuojelulain muuttamisesta. Ympäristönsuojelulain tuleva muutosesitys on otettu huomioon tähän hallituksen esitykseen sisältyvässä laissa vesilain muuttamisesta. Tarkoituksena on, että laki ympäristönsuojelulain muuttamisesta tulisi voimaan samanaikaisesti vesilain muutosten kanssa.

1.1. Hallintolainkäyttölaki

13 §. Valitusoikeuden rajoittaminen. Pykälässä on nykyisin viittaussäännös, jonka mukaan laissa säädetään erikseen siitä, milloin 7-9 §:ssä tarkoitetun viranomaisen päätökseen ei saa hakea muutosta valittamalla tai milloin valittamiseen korkeimmalle hallinto-oikeudelle tarvitaan valituslupa.

Pykälään ehdotetaan lisättäväksi säännökset valitusluvan myöntämisen yleisistä edellytyksistä hallintolainkäytössä. Ehdotettu sääntely ei sinänsä laajentaisi valituslupajärjestelmän käyttöalaa, vaan valitusluvan tarpeesta säädettäisiin erikseen asianomaisessa laissa. Yleissäännös turvaisi nykyistä pa-remmin lainsäädäntökäytännön yhdenmukaisuutta valituslupa-asioissa siltä osin kuin kyse on valituslupaperusteista tai muista valitusluvan myöntämisen yleisistä edellytyksistä. Muussa lainsäädännössä voitaisiin näiden seikkojen osalta vain viitata hallintolainkäyttölain säännökseen.

Hallintolainkäyttölain 3 §:stä seuraa, että ehdotettuja yleisiä valitusluvan myöntämisen edellytyksiä sovellettaisiin vain, jollei muussa laissa toisin säädetä. Ehdotettu yleissäännös olisi siten toissijainen suhteessa muihin valituslupasäännöksiin. Ensisijaisesti sovellettaisiin muussa laissa olevia rajoittavampia tai laajempia säännöksiä valitusluvan myöntämisen edellytyksistä.

Valituslupaperusteista säädettäisiin pykälän uudessa 2 momentissa. Lupaperusteet olisivat samanlaiset kuin veroasioissa. Ne olisivat eräiltä osin laajemmat kuin korkeimmassa oikeudessa oikeudenkäymiskaaren 30 luvun 3 §:n nojalla sovellettavassa valituslupajärjestelmässä. Lisäksi säännös muotoiltaisiin niin, että luvan myöntäminen ei olisi harkinnanvaraista niin kuin oikeudenkäymiskaa-ressa, vaan lupa myönnettäisiin, jos lupaperusteen todetaan olevan olemassa. Korkeimmassa hallinto-oikeudessa myönnetään nykyisin valituslupa noin joka viidennessä sellaisessa asiassa, jossa valittaminen edellyttää valituslupaa.

Valituslupa myönnettäisiin ensinnäkin ennakkopäätösperusteella (1 kohta). Tämä mahdollistaisi sen, että korkeimman hallinto-oikeuden ratkaisujen avulla voitaisiin ohjata alemmanasteista oikeuskäytäntöä ja huolehtia oikeuskäytännön yhdenmukaisuudesta. Tämä peruste olisi samanlainen kuin oikeu-denkäymiskaaressa.

Toisena valitusluvan myöntämisen perusteena olisi asiassa tapahtunut ilmeinen virhe (2 kohta). Kaikki valitukset tutkittaisiin korkeimmassa hallinto-oikeudessa valituslupajärjestelmässäkin niin, ettei voimaan jäisi selviä virheitä. Valitusluvan myöntämisen perusteena olisi muukin ilmeinen virhe kuin sellainen, jonka perusteella päätös voitaisiin ylimääräisessä muutoksenhaussa purkaa tai poistaa. Korkeimmassa oikeudessa valituslupa voidaan myöntää, jos siihen on erityistä aihetta asiassa tapahtuneen sellaisen oikeudenkäynti- tai muun virheen vuoksi, jonka perusteella ratkaisu olisi purettava tai poistettava. Ehdotettu sääntely poikkeaa siten korkeimmassa oikeudessa sovellettavasta valituslupajärjestelmästä.

Valituslupa myönnettäisiin myös muun painavan syyn perusteella (3 kohta). Tällainen syy voisi olla esimerkiksi asian taloudellinen tai muu merkittävyys valittajan kannalta. Tämä valituslupaperuste vastaisi oikeudenkäymiskaaren sääntelyä.

Pykälän uudessa 3 momentissa säädettäisiin mahdollisuudesta myöntää valituslupa myös osittain, jolloin se koskisi vain osaa hallinto-oikeuden päätöksestä. Ehdotus vastaa veroasioissa voimassa olevaa säännöstä sekä korkeimmassa oikeudessa sovellettavaa sääntelyä.

Pykälän uudessa 4 momentissa säädettäisiin siitä, että asiassa, jossa valittaminen on kielletty tai edellyttää valituslupaa, rajoitus koskee pääasiaan annetun ratkaisun ohella myös sivuvaatimuksiin ja muihin liitännäisiin kysymyksiin annettuja ratkaisuja. Tällaisia ovat esimerkiksi oikeudenkäyntikulujen korvaamista, täytäntöönpanon kieltämistä ja todistajan palkkiota koskevat ratkaisut. Sivuvaatimukset voivat koskea myös hallinto-oikeuden toimivaltaan kuulumattomia asioita kuten vahingonkorvausta. Sivuvaatimuksia koskevan nimenomaisen säännöksen puuttuminen on aiheuttanut jossain määrin oikeustilan epävarmuutta, vaikka oikeuskäytännössä on suuntauksena ollutkin katsoa myös tällaisia ratkaisuja koskevat valitukset luvanvaraisiksi (esimerkiksi KHO 16.3.2000 taltio 562 yleisestä oikeusavusta turvapaikka-asiassa, KHO 2000:23 erikseen valittamisesta täytäntöönpanokieltoa koskevasta kysymyksestä toimeentulotukiasiassa ja KHO 1999:47 maksuttomasta oikeudenkäynnistä veroasiassa).

Ehdotettu säännös vastaa myös riita- ja rikosprosessissa omaksuttua periaatetta liitännäiskysymysten luvanvaraisuudesta haettaessa muutosta hovioikeuden päätökseen korkeimmalta oikeudelta.

79 §. Valitus muusta kuin käsittelyn lopettavasta päätöksestä. Pykälän 1 momentissa säädetään asioista, joissa saa erikseen valittaa lainkäyttöviranomaisen asian käsittelyn aikana tekemistä päätöksestä. Muissa tapauksissa valitus asian käsittelyn kuluessa tehdyistä ratkaisuista tehdään valitettaessa pääasiaa koskevasta päätöksestä.

Momentin 4 kohta koskee muutoksenhaunalaisen päätöksen täytäntöönpanoa koskevaa määräystä. Tyypillisin tällainen määräys on päätös, jolla kielletään valituksenalaisen päätöksen täytäntöönpano tai keskeytetään jo aloitettu täytäntöönpano. Tällaisesta päätöksestä voidaan siten valittaa heti ylempään lainkäyttöviranomaiseen, vaikka pääasian käsittely on edelleen vireillä alemmassa oikeusasteessa. Sama koskee myös päätöstä, jolla on ennen asian käsittelyn lopettamista hylätty vaatimus täytäntöönpanon kieltämisestä tai keskeyttämisestä. Käytännössä tällaisia valituksia tehdään erityisesti alueellisten hallinto-oikeuksien päätöksistä korkeimpaan hallinto-oikeuteen.

Yleisperusteluissa selostettujen syiden vuoksi ehdotetaan pykälään lisättäväksi uusi 3 momentti, jossa rajoitettaisiin 1 momentin 4 kohdan käyttöalaa niin, että erikseen ei saisi valittaa hallinto-oikeuden asian käsittelyn aikana tekemästä päätöksestä, joka koskee muutoksenhaun alaisen päätöksen täytän-töönpanon kieltämistä tai keskeyttämistä.

Ehdotettu valituskielto ei koskisi kaikkia 4 kohdassa tarkoitettuja tilanteita. Valituskielto koskisi ainoastaan hallinto-oikeuden mutta ei muiden viranomaisten tekemiä päätöksiä. Se koskisi vain täytäntöönpanon kieltämistä tai keskeyttämistä koskevaa päätöstä, mutta ei sen sijaan muuta hallintolainkäyttölain 32 §:n 1 momentin tai erityislainsäädännön nojalla annettua täytäntöönpanoa koskevaa määräystä.

Hallintolainkäyttölain yleissäännöksen avulla voidaan turvata sääntelyn yhdenmukaisuus samanlaisissa tapauksissa riippumatta siitä, onko vastaava säännös sisällytetty kaikissa asiaryhmissä erityislakeihin. Yleislaissa ei kuitenkaan ole mahdollista ottaa huomioon asiaryhmäkohtaisia erityispiirteitä. Tästä syystä toisaalla tässä esityksessä ehdotetaan eräisiin lakeihin muutoksia, jotka merkitsevät osittain samaa ehdotetun 3 momentin valituskiellon kanssa.

1.2. Hallinto-oikeuslaki

7 §. Asiantuntijajäsenet. Pykälässä säädetään nykyisin asiantuntijajäsenten osallistumisesta asian käsittelyyn ja ratkaisemiseen.

Pykälän 1 momentissa lueteltaisiin edelleen asiaryhmät, joissa asian käsittelyyn ja ratkaisemiseen osallistuisi hallinto-oikeudessa asiantuntijajäsen. Kokoonpanosta näissä asioissa säädettäisiin tarkemmin 12 §:n 2 momentissa.

Pykälän 2 momentti säilyisi nykyisenä. Sen mukaan hallinto-oikeus voi kuitenkin päättää ilman asiantuntijajäseniä muusta toimenpiteestä kuin lopullisesta pääasiaratkaisusta.

12 §. Hallinto-oikeuden päätösvaltaisuus. Pykälän 1 momentissa säädetään nykyisin hallinto-oikeuden kolmen jäsenen peruskokoonpanosta. Pykälän 2 momentissa säädetään kokoonpanosta vesilain ja ympäristönsuojelulain mukaisissa asioissa. Yhden jäsenen toimivallasta säädetään pykälän 3 momentissa.

Pykälään ehdotetaan lisättäväksi uusi 2 momentti, jossa säädettäisiin kokoonpanosta 7 §:ssä tarkoitetuissa asioissa. Asiantuntijajäsen ei enää kuuluisi kokoonpanoon lainoppineiden jäsenten lisäksi niin kuin nykyisessä 7 §:n 1 momentissa säädetään, vaan lähtökohtana olisi, että kokoonpanoon kuuluisi vähintään kaksi lakimiesjäsentä ja asiantuntijajäsen. Hallinto-oikeus voisi ratkaista 1 momentissa tarkoitetun asian pääsäännöstä poiketen myös nykyisen sääntelyn mukaisessa kokoonpanossa, jossa asiantuntijajäsen tulee kokoonpanoon kolmen lakimiestuomarin lisäksi. Tällaista kokoonpanoa voitaisiin käyttää, jos asiassa ratkaistavana olevan kysymyksen laatu sitä edellyttää. Pykälän nykyinen 2 momentti siirtyisi uuden 2 momentin vuoksi 3 momentiksi.

Pykälän nykyinen 3 siirtyisi muutettuna 4 momentiksi. Nykyisin yksi jäsen voi ratkaista asian, jos valitus tai muussa hallintolainkäyttölaissa esitetyt vaatimukset on peruutettu kokonaan. Esityksessä ehdotetaan, että yhden jäsenen ratkaistaviin asioihin lisätään asiat, joissa on kysymys siitä, onko valitus tai muu hallintolainkäyttöasia pantu vireille säädetyssä määräajassa. Määräajan noudattaminen on yleensä helposti ja riidattomasti todettavissa. Oikeusturva ei edellytä, että nämä asiat ratkaistaisiin esittelijän ja kolmen tuomarin kokoonpanossa. Mikäli ratkaisun tekeminen poikkeuksellisesti edellyttäisi laajempaa harkintaa, asia voitaisiin aina tuoda ratkaistavaksi kolmijäseniseen kokoonpanoon.

1.3. Laki Korkeimmasta hallinto-oikeudesta

8 §. Perussäännös ylimpien tuomioistuinten tuomionvoivasta kokoonpanosta on perustuslain 100 §:n 2 momentissa, jonka mukaan ylimmät tuomioistuimet ovat tuomionvoipia viisijäsenisinä, jollei laissa erikseen säädetä muuta jäsenmäärää.

Korkeimmasta hallinto-oikeudesta annetun lain 8 §:n 1 momentissa säädetään korkeimman hallinto-oikeuden viisijäsenisestä peruskokoonpanosta. Lain 2 momentin mukaan korkein hallinto-oikeus voi nykyisin käsitellä ja ratkaista kolmijäsenisenä valitusluvan myöntämistä koskevan asian, täytäntöön-panon kieltämistä tai keskeyttämistä koskevan asian sekä asian, jossa on kysymys siitä, onko muutoksenhaku tehty määräajassa tai säädettyä muotoa noudattaen.

Pykälän 2 momenttia ehdotetaan täydennettäväksi ottamalla siihen uusina kohtina oikeusapua koskevat asiat (3 kohta) ja ylimääräistä muutoksenhakua koskevat asiat (5 kohta). Viimeksi mainittujen osalta mahdollisuus kolmijäseniseen ratkaisukokoonpanoon koskisi vain tapauksia, joissa hakemus yksimielisesti jätetään tutkimatta tai hylätään. Näiden uusien kohtien lisäksi momentin 1, 4 ja 5 kohdassa täsmennettäisiin, että mahdollisuus käsitellä asia kolmijäsenisenä koskisi myös pääasian yhteydessä korkeimmassa hallinto-oikeudessa esitettyjä liitännäisiä vaatimuksia kuten oikeudenkäyntikulujen korvaamista koskevia vaatimuksia. Kolmen jäsenen kokoonpanossa korkein hallinto-oikeus voisi myös päättää valituksen tutkimatta jättämisestä silloin, kun valitus on tehty valituskiellon piiriin kuuluvassa asiassa. Kun valittaminen edellyttää valituslupaa, hallintolainkäyttölain 13 §:ään ehdotetusta 4 momentista seuraa, että valitusluvanvaraisuus koskee myös pääasiaan liittyviä liitännäisiä vaatimuksia. Tällainen valituslupaa koskeva asia voitaisiin jo tällä perusteella käsitellä kolmijäsenisessä kokoonpanossa.

Oikeusapua koskeva asia voi tulla korkeimmassa hallinto-oikeudessa vireille niin, että oikeusaputoimisto siirtää asian oikeusapulain (257/2002) 24 §:n mukaisesti korkeimman hallinto-oikeuden käsi-teltäväksi tai niin, että hallinto-oikeuden oikeusapuasiassa antamaan päätökseen haetaan oikeusapulain 26 §:n mukaisesti muutosta korkeimmalta hallinto-oikeudelta pääasian yhteydessä tai erikseen. Oikeusapua koskeva asia voitaisiin kaikissa tapauksissa ratkaista korkeimmassa hallinto-oikeudessa kolmen jäsenen kokoonpanossa.

Vesilain ja ympäristönsuojelulain mukaisten asioiden käsittelyyn osallistuu korkeimmasta hallinto-oikeudesta annetun lain 2 a §:n nojalla lainoppineiden jäsenten lisäksi kaksi ympäristöasiantuntijaneuvosta. Vastaavasti patenttia, hyödyllisyysmallioikeutta tai integroidun piirin piirimallia koskevien asioiden käsittelyyn osallistuu patentti- ja rekisterihallituksen valitusasioiden käsittelystä annetun lain 9 §:n mukaan lainoppineiden jäsenen lisäksi kaksi yli-insinöörineuvosta. Käytännössä asiantuntijajäsenet eivät kuulu ratkaisukokoonpanoon silloin kun asia ratkaistaan lain 8 §:n 2 momentin mukaisesti kolmen jäsenen kokoonpanossa. Tästä ei nykyisin ole nimenomaista säännöstä.

Lain 8 §:ään ehdotetaan lisättäväksi uusi 3 momentti, jonka mukaan 2 momentin 1 – 4 kohdassa tarkoitetuissa tapauksissa asia voitaisiin ratkaista ilman edellä tarkoitettuja asiantuntijajäseniä. Kysymys on tältä osin lainsäädännön selkeyttämisestä nykyisen käytännön mukaisesti. Asiantuntijajäsenet osal-listuisivat sen sijaan ylimääräistä muutoksenhakua koskevien hakemusten käsittelyyn ja ratkaisemiseen siltä osin, kuin kysymys on asianomaisessa erityislainsäädännössä tarkoitetuista asioista. Tätä voidaan pitää tarpeellisena sen vuoksi, että ylimääräisen muutoksenhaun edellytysten arvioinnissa so-velletaan osaltaan asianomaista aineellista erityislainsäädäntöä. Näissä ylimääräistä muutoksenhakua koskevissa asioissa kokoonpanoon kuuluisi siten kolmen lainoppineen jäsenen lisäksi kaksi asiantunti-jajäsentä.

1.4. Laki viranomaisten toiminnan julkisuudesta

33 §. Muutoksenhaku. Pykälän 1 momentissa säädetään muutoksenhausta viranomaisen tässä laissa tarkoitettuun päätökseen. Muutoksenhaussa sovelletaan hallintolainkäyttölakia. Muun kuin hallinto-lainkäyttölain 7 §:ssä tarkoitetun viranomaisen päätöksestä valitetaan korkeimpaan hallinto-oikeuteen. Suoraan korkeimpaan hallinto-oikeuteen valitetaan siten esimerkiksi Kansaneläkelaitoksen ja eduskunnan toimielimen päätöksestä. Paikallisen tai alueellisen viranomaisen päätöksestä valitetaan alueel-liseen hallinto-oikeuteen. Alueelliseen hallinto-oikeuteen valitetaan myös lain 4 §:n 1 momentin 8 kohdassa sekä 4 §:n 2 momentissa mainitun toimielimen päätöksestä. Näitä ovat esimerkiksi lain tai asetuksen taikka valtion hallintoviranomaisen päätöksen perusteella tiettyä tehtävää itsenäisesti hoitamaan asetetun komitean ja toimikunnan päätökset sekä julkista tehtävää hoitavan yhteisön tai säätiön päätökset niiden käyttäessä julkista valtaa. Pykälän 2 momentissa säädetään muutoksenhausta tuomioistuimen päätökseen silloin, kun asianosainen pyytää vireillä olevaan oikeudenkäyntiin liittyen tietoa asiakirjasta.

Ehdotuksen mukaan 1 momenttia selkeytettäisiin nykyisestä. Momentissa säädettäisiin hallintolainkäytön yleisen oikeusastejärjestelmän mukaisesti, että viranomaisen tässä laissa tarkoitettuun päätökseen saa hakea muutosta valittamalla hallinto-oikeuteen, jollei 2 momentista muuta johdu. Eduskunnan viraston sekä valtioneuvoston ja ministeriön päätöksestä valitettaisiin suoraan korkeimpaan hallinto-oikeuteen. Suoraan korkeimpaan hallinto-oikeuteen valitettaisiin myös eduskunnan valitseman Suomen Pankin ja Kansaneläkelaitoksen toimielimen samoin kuin Suomen Pankin ja Kansaneläkelaitoksen keskushallintoon kuuluvan viranomaisen päätöksestä.

Pääsääntö koskisi siten paitsi hallintolainkäyttölaissa tarkoitettuja viranomaisia ja kunnallisia viranomaisia myös sellaisia viranomaisten toiminnan julkisuudesta annetussa laissa tarkoitettuja viranomaisia, jotka eivät suoraan hallintolainkäyttölain 7 ja 9 §:n nojalla kuulu hallintolainkäyttölain soveltamisalan piiriin. Tällaisia ovat esimerkiksi valtion liikelaitokset sekä julkista tehtävää hoitavat yhteisöt, laitokset ja säätiöt. Muiden kuin hallintolainkäyttölain 7 §:ssä tarkoitettujen viranomaisten osalta hallinto-oikeuden toimivallan edellytyksenä ei enää olisi se, että niiden toimivalta olisi paikallista tai alu-eellista.

Toimivaltainen hallinto-oikeus määräytyisi hallintolainkäyttölain 12 §:n (433/1999) mukaisesti, joten toimivaltainen hallinto-oikeus määräytyisi ensisijaisesti päätöksen tehneen viranomaisen toimialueen perusteella. Jos viranomaisen toimialue käsittää koko maan, sen päätöksistä valitetaan sille hallinto-oikeudelle, jonka tuomiopiiriin päätös olennaisimmin liittyy esimerkiksi sen vuoksi, että tuomiopiirissä on sen henkilön kotikunta tai sen yhteisön kotipaikka, johon päätös pääosin liittyy. Jos asiassa ei ole toimivaltaista hallinto-oikeutta, valitus tehdään pykälän 3 momentin nojalla Helsingin hallinto-oikeudelle.

Suoraan korkeimpaan hallinto-oikeuteen valitettaisiin Suomen Pankin ja Kansaneläkelaitoksen keskushallintoon kuuluvan viranomaisen päätöksestä. Sen sijaan niiden alue- ja paikallisviranomaisten päätöksistä valitettaisiin pääsäännön mukaisesti hallinto-oikeuteen. Tämä vastaisi julkisuuslainsäädäntöä koskevasta eduskunnan hallintovaliokunnan mietinnöstä ilmenevää periaatetta, jonka mukaan muutosta haetaan toimivaltaiselta hallintotuomioistuimelta, jos kysymys on toimivallaltaan paikallisesta tai alueellisesta viranomaisesta (HaVM 31/1998 vp).

Kansaneläkelaitoksessa keskushallintoon kuuluvat hallitus ja tilintarkastajat sekä kansaneläkelaitoksesta annetun lain (731/2001) 10 §:n 1 momentissa tarkoitettu keskushallinto, jonka ulkopuolelle jäävät sanotun pykälän 2 ja 3 momentissa tarkoitetut alue- ja paikallishallinto.

Suomen Pankin keskushallintoon kuuluvia viranomaisia ovat johtokunta ja sen alainen hallinto. Suomen Pankin aluetoimistoilla ja haarakonttoreilla ei voida katsoa olevan erillisen viranomaisen asemaa, kun otetaan huomioon Suomen Pankista annetun lain (214/1998) sekä Suomen Pankin johto-säännön säännökset ja määräykset. Tämän vuoksi Suomen Pankin julkisuusasioissa tekemistä päätöksistä valitettaisiin kaikilta osin suoraan korkeimpaan hallinto-oikeuteen.

Sen sijaan Suomen Pankin yhteydessä toimivaa Rahoitustarkastusta ei voida pitää Suomen Pankin keskushallintoon kuuluvana viranomaisena, sillä Rahoitustarkastuksella on Suomen Pankin hallintoon nähden rinnakkainen erillishallintonsa. Rahoitustarkastuksen julkisuusasioissa tekemistä päätöksistä valitettaisiin ensi asteessa hallinto-oikeuteen. Korkeimman hallinto-oikeuden käytännössä Rahoitustarkastuksen päätöksistä on katsottu voitavan valittaa suoraan korkeimpaan hallinto-oikeuteen myös julkisuusasioissa (KHO 11.7.2001 taltio 1636). Yleinen valitustie Rahoitustarkastuksen päätöksistä on kuitenkin lailla 587/2003 ohjattu ensi asteessa Helsingin hallinto-oikeuteen.

1.5. Perintökaari

5 luku. Valtion oikeudesta perintöön

2 a §. Valtiokonttori voi tämän lain 5 luvun 2 §:n mukaan päättää, että valtion saama omaisuus luovutetaan kokonaan tai osittain perittävän läheiselle, jos se havaitaan olosuhteisiin nähden kohtuulliseksi. Omaisuus voidaan luovuttaa myös kunnalle. Valtiokonttorin päätöksestä valitetaan hallinto-oikeuteen.

Perinnön luovuttaminen perustuu pääosin Valtiokonttorin harkintaan. Kenelläkään ei ole subjektiivista oikeutta saada valtiolle perintökaaren mukaan tulevaa perintöä itselleen. Hallintolainkäytössä voidaan tutkia ainoastaan sitä, ettei perinnön luovutusta koskevaa hakemusta hylätä lainvastaisesti. Hallintolainkäytössä ei voida velvoittaa Valtiokonttoria luovuttamaan perintöä. Tämän vuoksi ehdotetaan, että valittaminen hallinto-oikeuden päätöksestä korkeimpaan hallinto-oikeuteen edellyttäisi valituslupaa. Valitusluvan myöntämisen edellytyksistä ei säädettäisi tässä laissa, vaan sovellettaviksi tulisivat hallintolainkäyttölain 13 §:n 2 ja 3 momenttiin ehdotetut yleiset säännökset.

1.6. Ampuma-aselaki

118 §. Muutoksenhaku. Pykälän 1 momentin mukaan pykälässä mainittuun sisäasiainministeriön tekemään päätökseen haetaan nykyisin muutosta korkeimmalta hallinto-oikeudelta ja muuhun päätökseen hallinto-oikeudelta siten kuin hallintolainkäyttölaissa säädetään.

Korkeimman hallinto-oikeuden käytäntö ampuma-aseasioissa on vakiintunut eikä näihin asioihin liity sellaisia oikeussuojatarpeita, jotka perustelisivat rajoittamatonta jatkovalitusoikeutta. Tämän vuoksi ehdotetaan, että valittaminen hallinto-oikeuden päätöksestä korkeimpaan hallinto-oikeuteen edellyttäisi valituslupaa. Valitusluvan myöntämisen edellytyksistä ei säädettäisi tässä laissa, vaan sovellettaviksi tulisivat hallintolainkäyttölain 13 §:n 2 ja 3 momenttiin ehdotetut yleiset säännökset.

1.7. Maksuvapautuslaki

2 a §. Tässä laissa ei nykyisin ole muutoksenhakusäännöstä. Lain nojalla tehtyihin päätöksiin saa hakea muutosta hallintolainkäyttölain mukaisesti.

Lain 1 §:n mukaan Valtiokonttori voi vapauttaa maksu- tai korvausvelvollisen valtiolle tulevan maksun tai korvauksen suorittamisesta osaksi tai kokonaan, jos vapautus ei loukkaa valtion etua taikka jos maksun tai korvauksen periminen olisi ilmeisen kohtuutonta. Samoin edellytyksin voidaan myöntää helpotusta korvauksen suorittamisessa.

Valtion velallisella ei ole subjektiivista oikeutta maksuvapautuksen saamiseen. Hallintolainkäytössä voidaan tutkia ainoastaan sitä, ettei maksuvapautushakemusta hylätä lainvastaisesti. Hallintolainkäytössä ei voida velvoittaa Valtiokonttoria myöntämään maksuvapautusta. Tämän vuoksi ehdotetaan, että valittaminen hallinto-oikeuden päätöksestä korkeimpaan hallinto-oikeuteen edellyttäisi valituslupaa. Valitusluvan myöntämisen edellytyksistä ei säädettäisi tässä laissa, vaan sovellettaviksi tulisivat hallintolainkäyttölain 13 §:n 2 ja 3 momenttiin ehdotetut yleiset säännökset.

1.8. Laki eräiden yleishyödyllisten yhteisöjen veronhuojennuksista

9 §. Verohallitus voi myöntää tässä laissa tarkoitetun veronhuojennuksen, jolloin yhteisö on osittain tai kokonaan verovapaa tuloverotuksessa. Huojennus myönnetään hakemuksesta. Laissa ei ole säännöstä muutoksenhausta verohallituksen päätökseen. Lain 10 §:ssä säädetään, että rangaistussäännök-sistä on voimassa, mitä verotusmenettelystä annetussa laissa säädetään, ja että mainittua lakia noudatetaan muutoinkin soveltuvin osin. Oikeuskäytännössä on katsottu, että verotusmenettelystä annetun lain 70 §:n säännökset valitusluvasta muutoksenhaussa hallinto-oikeuden päätökseen eivät ulotu kyseessä oleviin veronhuojennusasioihin.

Veronhuojennusasioiden laatu huomioon ottaen ei ole perusteita sille, että niissä noudatettaisiin toisenlaista muutoksenhakujärjestelmää kuin muissa veroasioissa. Tästä syystä ehdotetaan 9 §:ään säännöstä siitä, että valittaminen hallinto-oikeuden päätöksestä korkeimpaan hallinto-oikeuteen edellyttää valituslupaa. Muutoksenhaussa sovellettaisiin, mitä verotusmenettelystä annetun lain 70 §:n 2 ja 3 momentissa sekä 71 §:ssä säädetään valitusluvan perusteista, mahdollisuudesta myöntää valituslupa koskemaan vain osaa muutoksenhaun kohteena olevasta päätöksestä sekä valituslupahakemuksen si-sällyttämisestä valituskirjelmään.

1.9. Laki kasvinjalostajanoikeudesta

37 §. Muutoksenhaku. Tässä laissa säädettynä rekisteriviranomaisena toimii lain 9 §:n 1 momentin mukaan kasvilajikelautakunta, joka pitää kasvilajikerekisteriä. Lain 37 §:n 3 momentin mukaan rekisteriviranomaisen päätökseen haetaan muutosta valittamalla korkeimpaan hallinto-oikeuteen.

Pykälän 3 momenttia ehdotetaan muutettavaksi niin, että valitusviranomaisena olisi ensi asteessa alueellinen hallinto-oikeus eikä korkein hallinto-oikeus. Lisäksi pykälässä viitattaisiin voimassa olevaan yleislakiin eli hallintolainkäyttölakiin.

1.10. Torjunta-ainelaki

4 g §. Maa- ja metsätalousministeriön yhteydessä on lain 4 f §:n mukaan valtioneuvoston asettama torjunta-ainelautakunta. Torjunta-ainelautakunnan tehtävänä on päättää lain 4 §:ssä tarkoitetusta torjunta-aineen hyväksymisestä sekä torjunta-aineiden käyttöä koskevista rajoituksista ja ehdoista. Muutosta torjunta-ainelautakunnan päätökseen haetaan 4 g §:n mukaan valittamalla korkeimpaan hallinto-oikeuteen noudattaen, mitä muutoksenhausta hallintoasioissa annetussa laissa säädetään.

Pykälää ehdotetaan muutettavaksi niin, että valitusviranomaisena olisi ensi asteessa alueellinen hallinto-oikeus eikä korkein hallinto-oikeus. Lisäksi tarkistettaisiin viittaussäännöstä niin, että pykälässä viitattaisiin voimassa olevaan yleislakiin eli hallintolainkäyttölakiin.

1.11. Laki maa- ja metsätalousministeriön tietopalvelukeskuksesta

5 §. Lain 1 §:n mukaan tietopalvelukeskus on maa- ja metsätalousministeriön alainen palveluyksikkö, jonka tehtävänä on tuottaa ja julkaista virallista maatilatilastoa, tuottaa maaseutuelinkeinojen tilastointiin ja tietohuoltoon liittyviä palveluja, ylläpitää maaseutuelinkeinorekisteriä, huolehtia Euroopan unionin integroidun hallinto- ja valvontajärjestelmän tietoteknisistä asiantuntijatehtävistä maaseutuelinkeinojen osalta sekä tuottaa tietohallinnon asiantuntijapalveluita maa- ja metsätalousministeriön hallinnonalalle.

Lain 2 §:n mukaan virasto voi muun muassa hoitaa ministeriön ja sen hallinnonalan muiden virastojen ja laitosten talous-, henkilöstö- ja hallintotehtäviä, ja se hoitaa maatilatalouden kehittämisrahastosta annetun lain (657/1966) ja interventiorahastosta annetun lain (1206/1994) mukaiset maksuliikenne-, kirjanpito- ja perintätehtävät sekä muut tehtävät sen mukaan kuin erikseen säädetään tai määrätään.

Lain 5 §:n mukaan tietopalvelukeskuksen päätökseen haetaan, jollei lailla tai asetuksella toisin säädetä, muutosta valittamalla korkeimpaan hallinto-oikeuteen siinä järjestyksessä kuin muutoksenhausta hallintoasioissa annetussa laissa säädetään.

Pykälä ehdotetaan muutettavaksi niin, että muutosta tietopalvelukeskuksen päätökseen haettaisiin valittamalla ensin hallinto-oikeuteen, jollei lailla toisin säädetä. Lisäksi tarkistettaisiin viittaussäännöstä niin, että pykälässä viitattaisiin voimassa olevaan yleislakiin eli hallintolainkäyttölakiin.

1.12. Laki kasvintuotannon tarkastuskeskuksesta

6 §. Muutoksenhaku. Lain 1 §:n mukaan maatalouden tuotantopanosten ja kasviperäisten maataloustuotteiden tuotannon sekä niiden laadun ja käyttökelpoisuuden tarkastusta ja valvontaa sekä kasvintuhoojien torjuntaa varten on maa- ja metsätalousministeriön alainen kasvintuotannon tarkastuskeskus.

Lain 6 §:n mukaan muutosta tarkastuskeskuksen päätökseen haetaan, jollei toisin säädetä, valittamalla korkeimpaan hallinto-oikeuteen siinä järjestyksessä kuin muutoksenhausta hallintoasioissa annetussa laissa säädetään. Eräiden erityislakien nojalla tarkastuskeskuksen päätöksistä valitetaan sen sijaan maaseutuelinkeinojen valituslautakuntaan.

Pykälää ehdotetaan muutettavaksi niin, että muutosta tarkastuskeskuksen päätökseen haettaisiin valittamalla ensin hallinto-oikeuteen, jollei lailla toisin säädetä. Lisäksi tarkistettaisiin viittaussäännöstä niin, että pykälässä viitattaisiin voimassa olevaan yleislakiin eli hallintolainkäyttölakiin.

1.13. Eläinsuojelulaki

52 §. Täytäntöönpano. Pykälässä säädetään viranomaisen oikeudesta tietyissä tapauksissa määrätä päätöksen noudattamisesta muutoksenhausta huolimatta, jollei valitusviranomainen toisin määrää.

Pykälään ehdotetaan esityksen yleisperusteluissa esitettyjen syiden vuoksi lisättäväksi säännös siitä, että hallinto-oikeuden yksinomaan täytäntöönpanoa koskevasta päätöksestä saisi valittaa korkeimpaan hallinto-oikeuteen vain pääasian yhteydessä.

1.14. Ilmailulaki

91 §. Muutoksenhaku. Pykälän mukaan muutosta liikenneministeriön ja Ilmailulaitoksen tämän lain nojalla antamaan päätökseen haetaan muutoksenhausta hallintoasioissa annetun lain mukaisesti. Säännöstä on hallintolainkäyttölain voimaantulon jälkeen sovellettu oikeuskäytännössä niin, että muutosta Ilmailulaitoksen viranomaisena antamaan päätökseen on voinut hakea valittamalla ensi asteessa alueelliseen hallinto-oikeuteen.

Pykälä ehdotetaan saatettavaksi ajan tasalle niin, että viittaus muutoksenhausta hallinto-asioissa annettuun lakiin korvattaisiin viittauksella hallintolainkäyttölakiin. Viittaus liikenneministeriöön muutettaisiin viittaukseksi liikenne- ja viestintäministeriöön. Täytäntöönpanon kieltämistä koskeva viittaus korkeimpaan hallinto-oikeuteen ehdotetaan korvattavaksi viittauksella valitusviranomaiseen. Ilmailulaitoksen päätösten täytäntöönpanon kieltämisestä määräisi näin ollen asianomainen hallinto-oikeus ja ministeriön päätösten täytäntöönpanon kieltämisestä määräisi korkein hallinto-oikeus.

1.15. Laki ilmailulaitoksesta

3 §. Viranomaistehtävien järjestely. Pykälän 3 momentin mukaan Ilmailulaitoksen viranomaisasiassa tekemään päätökseen haetaan nykyisin muutosta valittamalla korkeimpaan hallinto-oikeuteen siinä järjestyksessä kuin muutoksenhausta hallintoasioissa annetussa laissa säädetään. Ilmailulaitos tekee viranomaisasioissa päätöksiä pääasiassa ilmailulain nojalla. Oikeuskäytännössä on ilmailulain 91 §:ää sovellettu hallintolainkäyttölain voimassaoloaikana niin, että valitusviranomaisena Ilmailulaitoksen viranomaispäätöksistä on pidetty ensi asteessa alueellista hallinto-oikeutta.

Pykälää ehdotetaan muutettavaksi niin, että muutosta Ilmailulaitoksen viranomaisasiassa tekemään päätökseen haettaisiin valittamalla siten kuin hallintolainkäyttölaissa säädetään. Muutosta haettaisiin siten ensi asteessa valittamalla alueelliseen hallinto-oikeuteen. Sääntely vastaisi sisällöltään ilmailulain 91 §:ään ehdotettua sääntelyä.

1.16. Laki valtion televisio- ja radiorahastosta

36 §. Muutoksenhaku. Pykälän mukaan hallinto-oikeuden antamaan päätökseen, joka koskee takautuvaa televisiomaksua tai tarkastusmaksua, saa nykyisin hakea muutosta rajoituksetta korkeimmalta hallinto-oikeudelta.

Kysymys on taloudelliselta arvoltaan suhteellisen vähämerkityksellisistä asioista, joihin ei tavallisesti liity merkittäviä oikeudellisia ongelmia. Tämän vuoksi ehdotetaan, että valittaminen hallinto-oikeuden päätöksestä korkeimpaan hallinto-oikeuteen edellyttäisi valituslupaa. Valitusluvan myöntämisen edellytyksistä ei säädettäisi tässä laissa, vaan sovellettaviksi tulisivat hallintolainkäyttölain 13 §:n 2 ja 3 momenttiin ehdotetut yleiset säännökset.

1.17. Laki patentti- ja rekisterihallituksesta

5 §. Muutoksenhaku. Muutoksenhaku patentti- ja rekisterihallituksen päätöksistä on pykälän 1 momentin pääsäännön mukaan ohjattu patentti- ja rekisterihallituksen valituslautakuntaan. Sellaiseen viraston päätökseen, joka ei kuulu valituslautakunnan käsiteltäväksi, saa pykälän 2 momentin mukaan nykyisin hakea muutosta valittamalla korkeimpaan hallinto-oikeuteen sen mukaan kuin siitä erikseen säädetään. Viimeksi mainittu viittaus tarkoittaa patentti- ja rekisterihallituksen valitusasioiden käsittelystä annetun lain 8 §:n 1 momenttia, jonka mukaan muutosta haetaan 60 päivän kuluessa päätöksen tiedoksi saannista.

Pykälän 2 momenttia ehdotetaan muutettavaksi niin, että muissa kuin valituslautakunnassa ratkaistavissa asioissa valitusviranomaisena olisi ensi asteessa Helsingin hallinto-oikeus eikä korkein hallinto-oikeus.

Momentissa tarkoitetut valitukset koskevat lähinnä

– osakeyhtiön pääoman alentamista taikka osakeyhtiön tai osuuskunnan sulautumista tai jakautumista koskevan päätöksen täytäntöönpanoon vaadittavaa lupaa,

– osakeyhtiön, osuuskunnan, yhdistyksen tai säätiön asuin- tai kotipaikkaa koskevaa lupaa,

– kirjanpitolaissa (1336/1997) säädetyn ilmoittamisvelvollisuuden laiminlyönnistä tuomittua uhkasakkoa tai

– patenttiasiamiehistä annetun lain (552/1967) perusteella tehtyjä päätöksiä.

Muutoksenhaku on näissä asiaryhmissä harvinaista, sillä valituksia tehdään korkeintaan muutamia vuodessa. Valitusten keskittäminen Helsingin hallinto-oikeuteen olisi oikeuskäytännön yhtenäisyyden kannalta perusteltua.

Lisäksi momenttiin lisättäisiin viittaus hallintolainkäyttölakiin. Käytännössä viittaussäännöksen tarkistaminen merkitsisi sitä, että nykyinen 60 päivän valitusaika lyhenisi hallintolainkäyttölain 22 §:ssä säädetyksi yleiseksi 30 päivän valitusajaksi.

1.18. Laki patentti- ja rekisterihallituksen valitusasioiden käsittelystä

8 §. Pykälän 1 momentissa säädetään nykyisin muutoksenhausta valituslautakunnan päätökseen sekä patentti- ja rekisterihallituksen päätökseen asiassa, joka ei kuulu valituslautakunnan käsiteltäväksi. Muutosta haetaan korkeimmalta hallinto-oikeudelta 60 päivän kuluessa päätöksen tiedoksi saannista.

Momenttia ehdotetaan muutettavaksi niin, että se koskisi vain niitä patentti- ja rekisterihallituksessa ratkaistuja asioita, jotka kuuluvat valituslautakunnan käsiteltäviksi. Muutosta valituslautakunnan päätökseen haettaisiin edelleen korkeimmalta hallinto-oikeudelta. Valitusaika olisi 60 päivää niin kuin nykyisinkin. Muutoksenhausta muissa kuin valituslautakunnassa ratkaistavissa asioissa säädettäisiin patentti- ja rekisterihallituksesta annetun lain 5 §:ssä.

1.19. Laki Vakuutusvalvontavirastosta

6 §. Vakuutusvalvontaviraston tehtävänä on lain 1 §:n mukaan vakuutus- ja eläkelaitosten sekä muiden vakuutusalalla toimivien valvonta ja tarkastus. Pääperiaatteena sosiaali- ja terveysministeriön ja Vakuutusvalvontaviraston välisessä työnjaossa on, että virastolle kuuluvat operatiivisten valvontatehtävien suorittaminen, kaikkien yksittäistä valvottavaa koskevien asioiden ratkaiseminen sekä valvottavan hakemuksesta tehtävät päätökset ja poikkeusluvat lukuun ottamatta vakuutusyhtiöiden perustamista ja toimiluvan myöntämistä koskevia päätöksiä sekä työeläkevakuutuksen perusteita koskevia päätöksiä. Sosiaali- ja terveysministeriölle kuuluvat lisäksi vakuutusalaa koskevan lainsäädännön valmistelu, merkittävä osa valvottavia koskevasta alemman asteisesta norminannosta sekä EU:n piirissä tapahtuvan ja muun kansainvälisen yhteistyön koordinointi.

Lain 6 §:n mukaan Vakuutusvalvontaviraston päätöksestä saa nykyisin valittaa korkeimpaan hallinto-oikeuteen siinä järjestyksessä kuin hallintolainkäyttölaissa säädetään. Valituksen saa tehdä sillä perusteella, että päätös on lainvastainen.

Hallintolainkäytön muutoksenhakujärjestelmän kannalta Vakuutusvalvontavirasto on valtioneuvoston alainen hallintovirasto, jonka päätöksenteossa on pääosin kysymys oikeusharkintaisista ratkaisuista. Korkeimmassa hallinto-oikeudessa käsitellyt Vakuutusvalvontaviraston päätöksistä tehdyt valitukset ovat koskeneet muun muassa vakuutuksenvälittäjän rekisteröintiä, työttömyyskassan sääntömuutoksen vahvistamista, vakuutusyhdistykselle määrättyä kieltoa harjoittaa muuta liikettä ja vakuutusyhtiölle asetettuja rajoituksia sen hankkimaan osakeomaisuuteen liittyneen päätösvallan käytössä.

Voimassa olevaa sääntelyä on hallituksen esityksessä 163/1998 vp perusteltu sillä, että myös valtiovarainministeriön ja Rahoitustarkastuksen rahoitusvalvontaa koskevista päätöksistä sekä sosiaali- ja terveysministeriölle jäävistä vakuutustoimintaa koskevista päätöksistä valitetaan korkeimpaan hallinto-oikeuteen. Mainitun hallituksen esityksen mukaan oli tarkoituksenmukaista, että kaikista rahoitus- ja vakuutusvalvontaa koskevista päätöksistä tehdyt valitukset käsiteltiin samassa valitusviranomaisessa.

Pykälää ehdotetaan muutettavaksi niin, että valitus tehtäisiin ensi asteessa Helsingin hallinto-oikeuteen. Maininta valituksen perusteesta säilytettäisiin nykyisenä. Ehdotettu muutos olisi valitustien osalta yhdenmukainen Rahoitustarkastusta koskevan nykyisen sääntelyn kanssa, sillä valitukset Rahoitustarkastuksen päätöksistä ohjattiin lailla 587/2003 ensi asteessa Helsingin hallinto-oikeuteen. Samassa yhteydessä Rahoitustarkastukselle siirrettiin valtiovarainmi-nisteriölle kuulunutta toimivaltaa valvottavien toimilupien myöntämisessä.

Lisäksi pykälään lisättäisiin säännös siitä, että Vakuutusvalvontavirasto saa hakea muutosta Helsingin hallinto-oikeuden päätökseen, jolla hallinto-oikeus on ratkaissut Vakuutusvalvontaviraston päätöstä koskevan valituksen. Tärkeän julkisen edun valvojana Vakuutusvalvontavirastolla saattaisi olla oikeus valittaa hallinto-oikeuden päätöksestä myös hallintolainkäyttölain 6 §:n 2 momentin yleissäännöksen perusteella. Sen mukaan viranomaisella on valitusoikeus, jos se on viranomaisen valvottavana olevan julkisen edun vuoksi tarpeen. Ehdotettu säännös Vakuutusvalvontaviraston valitusoikeudesta selkeyttäisi tältä osin sääntelyä.

1.20. Vakuutusyhtiölaki

16 luku. Sulautuminen ja vähemmistöosakkeiden lunastus

13 §. Vakuutusyhtiö voi luvun 1 §:n mukaisesti sulautua toiseen vakuutusyhtiöön. Sulautumiselle on luvun 13 §:n 1 momentin mukaan saatava sosiaali- ja terveysministeriön suostumus. Suostumuksen antaa vakuutusyhtiölain 18 luvun 10 a §:n säännökset huomioon ottaen Vakuutusvalvontavirasto.

Sulautumisesta on pykälän 2 momentin mukaan kuulutettava ja annettava sulautuvan yhtiön ja tietyin edellytyksin myös vastaanottavan yhtiön vakuutusvelkojille kehotus esittää muistutuksensa sulautumishakemusta vastaan. Viraston on pykälän 4 momentin mukaan annettava suostumuksensa, jollei sulautuminen loukkaa vakuutusten käsittämiä etuja ja jollei sen katsota vaarantavan vakuutustoiminnan tervettä kehitystä. Tähän liittyen virastolla on oikeus liittää tarpeelliset ehdot suostumukseensa. Pykälän 5 momentin mukaan sulautuvalla ja vastaanottavalla yhtiöllä sekä muistutuksentekijällä, joka katsoo viraston päätöksen loukkaavan oikeuttaan, on nykyisin oikeus valittaa päätöksestä korkeimpaan hallinto-oikeuteen niin kuin hallintolainkäyttölaissa säädetään. Valitus on käsiteltävä kiireellisenä. Pykälän 6 momentin mukaan sulautuminen on rauennut, jos suostumusta ei ole haettu määräajassa tai jos se on evätty ja epäämispäätös on saanut lainvoiman.

Pykälän 5 momenttia ehdotetaan muutettavaksi niin, että siinä viitattaisiin Vakuutusvalvontavirastosta annetun lain 6 §:n muutoksenhakusäännökseen. Viraston päätöksestä valitettaisiin siten ensi asteessa Helsingin hallinto-oikeuteen. Vakuutusvalvontavirasto saisi hakea muutosta Helsingin hallinto-oikeuden päätökseen, jolla hallinto-oikeus on ratkaissut Vakuutusvalvontaviraston päätöstä koskevan valituksen. Lisäksi momentissa säilytettäisiin nykyinen säännös siitä, että valitus on käsiteltävä kiireellisenä.

Samalla saatettaisiin pykälän 1 – 5 momentit ja pykälän edellä oleva väliotsikko ajan tasalle niin, että viittaukset asianomaiseen ministeriöön korvattaisiin viittauksilla Vakuutusvalvontavirastoon.

16 a luku. Vakuutuskannan luovuttaminen

9 §. Vakuutusyhtiö voi luvun 1 §:n mukaisesti luovuttaa vakuutuskantansa toiselle vakuutusyhtiölle. Vakuutuskannan luovutukselle on luvun 9 §:n 1 momentin mukaan saatava sosiaali- ja terveysministeriön suostumus. Suostumuksen antaa vakuutusyhtiölain 18 luvun 10 a §:n säännökset huomioon ottaen Vakuutusvalvontavirasto.

Hakemuksesta on pykälän 2 momentin mukaan kuulutettava ja annettava luovutettavaan vakuutuskantaan kohdistuvien sekä tietyin edellytyksin myös vastaanottavaan vakuutuskantaan kohdistuvien vakuutusten velkojille ja yhtiöiden muille velkojille kehotus esittää muistutuksensa hakemusta vastaan. Viraston on pykälän 4 momentin mukaan annettava suostumuksensa, jollei vakuutuskannan luovutus loukkaa vakuutusten käsittämiä etuja ja jollei sen katsota vaarantavan vakuutustoiminnan tervettä kehitystä. Tähän liittyen virastolla on oikeus liittää tarpeelliset ehdot suostumukseensa. Pykälän 5 momentin mukaan luovuttavalla ja vastaanottavalla yhtiöllä sekä muistutuksentekijällä, joka katsoo viraston päätöksen loukkaavan oikeuttaan, on nykyisin oikeus valittaa päätöksestä korkeimpaan hallinto-oikeuteen niin kuin hallintolainkäyttölaissa säädetään. Valitus on käsiteltävä kiireellisenä.

Pykälän 5 momenttia ehdotetaan muutettavaksi niin, että siinä viitattaisiin Vakuutusvalvontavirastosta annetun lain 6 §:n muutoksenhakusäännökseen. Viraston päätöksestä valitettaisiin siten ensi asteessa Helsingin hallinto-oikeuteen. Vakuutusvalvontavirasto saisi hakea muutosta Helsingin hallinto-oikeuden päätökseen, jolla hallinto-oikeus on ratkaissut Vakuutusvalvontaviraston päätöstä koskevan valituksen. Lisäksi momentissa säilytettäisiin nykyinen säännös siitä, että valitus on käsiteltävä kiireellisenä.

Samalla saatettaisiin pykälän 1 – 5 momentit ajan tasalle niin, että viittaukset asianomaiseen ministeriöön korvataan viittauksilla Vakuutusvalvontavirastoon.

16 b luku. Jakautuminen

4 §. Vakuutusosakeyhtiö voi luvun 1 §:n mukaisesti jakautua yhdeksi tai useammaksi vakuutusosakeyhtiöksi. Jakautumiselle on luvun 4 §:n 1 momentin mukaan saatava sosiaali- ja terveysministeriön suostumus. Suostumuksen antaa vakuutusyhtiölain 18 luvun 10 a §:n säännökset huomioon ottaen Vakuutusvalvontavirasto.

Hakemuksesta on pykälän 2 momentin mukaan kuulutettava ja annettava jakautuvan yhtiön vakuutusvelkojille kehotus esittää muistutuksensa jakautumishakemusta vastaan. Viraston on pykälän 3 momentin mukaan annettava suostumuksensa, jollei jakautuminen loukkaa vakuutusten käsittämiä etuja ja jollei sen katsota vaarantavan vakuutustoiminnan tervettä kehitystä. Tähän liittyen virastolla on oikeus liittää tarpeelliset ehdot suostumukseensa. Pykälän 4 momentin mukaan jakautuvalla yhtiöllä sekä muistutuksentekijällä, joka katsoo viraston päätöksen loukkaavan oikeuttaan, on nykyisin oikeus valittaa päätöksestä korkeimpaan hallinto-oikeuteen niin kuin hallintolainkäyttölaissa säädetään. Valitus on käsiteltävä kiireellisenä. Vastaanottavat yhtiöt saavat pykälän 5 momentin mukaan toimiluvan siltä osin kuin niille siirtyy vakuutuskantaa, jollei virasto toisin määrää. Pykälän 6 momentin mukaan jakautuminen on rauennut, jos suostumusta ei ole haettu määräajassa tai jos se on evätty ja epäämispäätös on saanut lainvoiman.

Pykälän 4 momenttia ehdotetaan muutettavaksi niin, että siinä viitattaisiin Vakuutusvalvontavirastosta annetun lain 6 §:n muutoksenhakusäännökseen. Viraston päätöksestä valitettaisiin siten ensi asteessa Helsingin hallinto-oikeuteen. Vakuutusvalvontavirasto saisi hakea muutosta Helsingin hallinto-oikeuden päätökseen, jolla hallinto-oikeus on ratkaissut Vakuutusvalvontaviraston päätöstä koskevan valituksen. Lisäksi momentissa säilytettäisiin nykyinen säännös siitä, että valitus on käsiteltävä kiireellisenä.

Samalla saatettaisiin pykälän 1 - 5 momentit ajan tasalle niin, että viittaukset asianomaiseen ministeriöön korvataan viittauksilla Vakuutusvalvontavirastoon.

18 a luku. Yhtiömuodon muuttaminen

4 §. Vakuutusosakeyhtiön muuttamista keskinäiseksi vakuutusyhtiöksi tai keskinäisen vakuutusyhtiön muuttamista vakuutusosakeyhtiöksi koskevalle yhtiökokouksen päätökselle on pykälän 1 momentin mukaan saatava sosiaali- ja terveysministeriön suostumus. Suostumuksen antaa vakuutusyhtiölain 18 luvun 10 a §:n säännökset huomioon ottaen Vakuutusvalvontavirasto. Yhtiön osakkaat ja vakuutusvelkojat voivat pykälän 2 momentin mukaan tehdä muistutuksia yhtiöjärjestyksen vahvistamista koskevasta hakemuksesta. Pykälän 3 momentin mukaan suostumus on annettava, jollei yhteisömuodon muutos loukkaa vakuutusten käsittämiä etuja tai jonkin osakasryhmän etuja. Pykälän 4 momentin mukaan virastolla on oikeus liittää suostumuksen antamiseen ehdot, joita se pitää tarpeellisina edellä mainittujen etujen turvaamiseksi.

Pykälän 5 momentin mukaan yhtiöllä sekä muistutuksentekijällä, joka katsoo viraston päätöksen loukkaavan oikeuttaan, on nykyisin oikeus valittaa päätöksestä korkeimpaan hallinto-oikeuteen niin kuin hallintolainkäyttölaissa säädetään. Valitus on käsiteltävä kiireellisenä. Jollei suostumusta ole määräajassa haettu tai jos se on evätty ja epäämispäätös on saanut lainvoiman, on yhtiömuodon muutos pykälän 6 momentin mukaan rauennut.

Pykälän 5 momenttia ehdotetaan muutettavaksi niin, että siinä viitattaisiin Vakuutusvalvontavirastosta annetun lain 6 §:n muutoksenhakusäännökseen. Viraston päätöksestä valitettaisiin siten ensi asteessa Helsingin hallinto-oikeuteen. Vakuutusvalvontavirasto saisi hakea muutosta Helsingin hallinto-oikeuden päätökseen, jolla hallinto-oikeus on ratkaissut Vakuutusvalvontaviraston päätöstä koskevan valituksen. Lisäksi momentissa säilytettäisiin nykyinen säännös siitä, että valitus on käsiteltävä kiireellisenä.

Samalla saatettaisiin pykälän 1 – 5 momentit ajan tasalle niin, että viittaukset asianomaiseen ministeriöön korvataan viittauksilla Vakuutusvalvontavirastoon.

1.21. Laki ulkomaisista vakuutusyhtiöistä

84 §. Muutoksenhaku. Pykälän 1 momentin mukaan muutosta sosiaali- ja terveysministeriön päätökseen haetaan nykyisin korkeimmalta hallinto-oikeudelta.

Momenttia ehdotetaan muutettavaksi niin, että siinä viitattaisiin Vakuutusvalvontaviraston päätösten osalta Vakuutusvalvontavirastosta annetun lain 6 §:n muutoksenhakusäännökseen. Viraston päätöksestä valitettaisiin siten ensi asteessa Helsingin hallinto-oikeuteen. Vakuutusvalvontavirasto saisi hakea muutosta Helsingin hallinto-oikeuden päätökseen, jolla hallinto-oikeus on ratkaissut Vakuutusvalvontaviraston päätöstä koskevan valituksen. Muutoksenhaku sosiaali- ja terveysministeriön päätöksestä ohjautuisi suoraan korkeimpaan hallinto-oikeuteen niin kuin nykyisin.

1.22. Vakuutusyhdistyslaki

8 luku. Yhteisömuodon muuttaminen

2 §. Vakuutusyhdistys voidaan luvun 1 §:n mukaan muuttaa keskinäiseksi vakuutusyhtiöksi. Keskinäiselle vakuutusyhtiölle on saatava sosiaali- ja terveysministeriöltä toimilupa ja Vakuutusvalvontaviraston on vahvistettava sen yhtiöjärjestys.

Luvun 2 §:n 1 momentissa säädetään yhtiöjärjestyksen vahvistamisen yhteydessä järjestettävästä kuulutus- ja muistutusmenettelystä. Pykälän 2 momentin mukaan yhtiöjärjestys on vahvistettava, jos se täyttää vakuutusyhtiölaissa säädetyt edellytykset eikä yhteisömuodon muutos loukkaa vakuutusten käsittämiä etuja tai jonkin osakasryhmän etuja. Pykälän 3 momentin mukaan virastolla on oikeus liittää yhtiöjärjestyksen vahvistamiseen ehdot, joita se pitää tarpeellisina edellä mainittujen etujen turvaamiseksi. Pykälän 4 momentin mukaan yhdistyksellä sekä muistutuksentekijällä, joka katsoo viraston päätöksen loukkaavan oikeuttaan, on nykyisin oikeus valittaa päätöksestä korkeimpaan hallinto-oikeuteen niin kuin hallintolainkäyttölaissa säädetään. Valitus on käsiteltävä kiireellisenä.

Pykälän 4 momenttia ehdotetaan muutettavaksi niin, että siinä viitattaisiin Vakuutusvalvontavirastosta annetun lain 6 §:n muutoksenhakusäännökseen. Viraston päätöksestä valitettaisiin siten ensi asteessa Helsingin hallinto-oikeuteen. Vakuutusvalvontavirasto saisi hakea muutosta Helsingin hallinto-oikeuden päätökseen, jolla hallinto-oikeus on ratkaissut Vakuutusvalvontaviraston päätöstä koskevan valituksen. Lisäksi momentissa säilytettäisiin nykyinen säännös siitä, että valitus on käsiteltävä kiireellisenä.

14 luku. Sulautuminen

11 §. Vakuutusyhdistys voi luvun 1 §:n mukaisesti sulautua toiseen vakuutusyhdistykseen. Sulautumiselle on luvun 11 §:n 1 momentin mukaan saatava Vakuutusvalvontaviraston suostumus. Sulautumisesta on pykälän 2 momentin mukaan kuulutettava ja annettava sulautuvan yhdistyksen ja tietyin edellytyksin myös vastaanottavan yhdistyksen vakuutusvelkojille kehotus esittää muistutuksensa sulautumishakemusta vastaan. Viraston on pykälän 3 momentin mukaan annettava suostumuksensa, jollei sulautuminen loukkaa vakuutusten käsittämiä etuja ja jollei sen katsota vaarantavan vakuutustoiminnan tervettä kehitystä. Tähän liittyen virastolla on oikeus liittää tarpeelliset ehdot suostumukseensa.

Pykälän 4 momentin mukaan sulautuvalla ja vastaanottavalla yhdistyksellä sekä muistutuksentekijällä, joka katsoo viraston päätöksen loukkaavan oikeuttaan, on nykyisin oikeus valittaa päätöksestä korkeimpaan hallinto-oikeuteen niin kuin hallintolainkäyttölaissa säädetään. Valitus on käsiteltävä kiireellisenä. Pykälän 5 momentin mukaan sulautuminen on rauennut, jos suostumusta ei ole haettu määräajassa tai jos se on evätty ja epäämispäätös on saanut lainvoiman.

Pykälän 4 momenttia ehdotetaan muutettavaksi niin, että siinä viitattaisiin Vakuutusvalvontavirastosta annetun lain 6 §:n muutoksenhakusäännökseen. Viraston päätöksestä valitettaisiin siten ensi asteessa Helsingin hallinto-oikeuteen. Vakuutusvalvontavirasto saisi hakea muutosta Helsingin hallinto-oikeuden päätökseen, jolla hallinto-oikeus on ratkaissut Vakuutusvalvontaviraston päätöstä koskevan valituksen. Lisäksi momentissa säilytettäisiin nykyinen säännös siitä, että valitus on käsiteltävä kiireellisenä.

14 a luku. Vakuutuskannan luovuttaminen

9 §. Vakuutusyhdistys voi luvun 1 §:n mukaisesti luovuttaa vakuutuskantansa toiselle vakuutusyhdistykselle tai vakuutusyhtiölle. Vakuutuskannan luovutukselle on luvun 9 §:n 1 momentin mukaan saatava Vakuutusvalvontaviraston suostumus. Hakemuksesta on pykälän 2 momentin mukaan kuulutettava ja annettava luovutettavaan vakuutuskantaan kohdistuvien sekä tietyin edellytyksin myös vastaanottavaan vakuutuskantaan kohdistuvien vakuutusten velkojille kehotus esittää muistutuksensa hakemusta vastaan. Viraston on pykälän 3 momentin mukaan annettava suostumuksensa, jollei vakuutuskannan luovutus loukkaa vakuutusten käsittämiä etuja ja jollei sen katsota vaarantavan vakuutustoiminnan tervettä kehitystä. Tähän liittyen virastolla on oikeus liittää tarpeelliset ehdot suostumukseensa.

Pykälän 4 momentin mukaan luovuttavalla ja vastaanottavalla yhdistyksellä sekä muistutuksentekijällä, joka katsoo viraston päätöksen loukkaavan oikeuttaan, on nykyisin oikeus valittaa päätöksestä korkeimpaan hallinto-oikeuteen niin kuin hallintolainkäyttölaissa säädetään. Valitus on käsiteltävä kiireellisenä.

Pykälän 4 momenttia ehdotetaan muutettavaksi niin, että siinä viitattaisiin Vakuutusvalvontavirastosta annetun lain 6 §:n muutoksenhakusäännökseen. Viraston päätöksestä valitettaisiin siten ensi asteessa Helsingin hallinto-oikeuteen. Vakuutusvalvontavirasto saisi hakea muutosta Helsingin hallinto-oikeuden päätökseen, jolla hallinto-oikeus on ratkaissut Vakuutusvalvontaviraston päätöstä koskevan valituksen. Lisäksi momentissa säilytettäisiin nykyinen säännös siitä, että valitus on käsiteltävä kiireellisenä.

1.23. Terveydensuojelulaki

57 §. Täytäntöönpano. Pykälässä säädetään viranomaisen oikeudesta määrätä, että sen päätöstä on noudatettava muutoksenhausta huolimatta. Nykyisin säännös koskee vain terveydensuojelulain 51 §:n 2 momentissa tarkoitettua tapausta, jossa valvontaa suorittava kunnan viranhaltija saa kiireellisessä tapauksessa antaa yksittäistapauksessa kiellon tai määräyksen terveyshaitan poistamiseksi tai ehkäisemiseksi. Valitusviranomainen voi kuitenkin määrätä asiassa toisin.

Pykälään ehdotetaan esityksen yleisperusteluissa esitettyjen syiden vuoksi lisättäväksi säännös siitä, että hallinto-oikeuden yksinomaan täytäntöönpanoa koskevasta päätöksestä saisi valittaa korkeimpaan hallinto-oikeuteen vain pääasian yhteydessä. Lisäksi pykälästä ehdotetaan poistettavaksi viittaus lain 12 §:n 2 momenttiin, joka on kumottu lailla 89/2000.

1.24. Kemikaalilaki

56 §. Täytäntöönpano. Pykälässä säädetään viranomaisen oikeudesta tietyissä tapauksissa määrätä päätöksen noudattamisesta muutoksenhausta huolimatta, jollei valitusviranomainen toisin määrää.

Pykälään ehdotetaan esityksen yleisperusteluissa esitettyjen syiden vuoksi lisättäväksi säännös siitä, että hallinto-oikeuden yksinomaan täytäntöönpanoa koskevasta päätöksestä saisi valittaa korkeimpaan hallinto-oikeuteen vain pääasian yhteydessä. Lisäksi ehdotetaan korjattavaksi virheellinen viittaus lain 68 §:n 3 momenttiin viittaukseksi 2 momenttiin.

1.25. Laki terveydenhuollon oikeusturvakeskuksesta

4 §. Pykälän mukaan oikeusturvakeskuksen päätökseen saa, mikäli erikseen ei toisin säädetä, nykyisin hakea muutosta korkeimmalta hallinto-oikeudelta siinä järjestyksessä kuin muutoksenhausta hallintoasioissa annetussa laissa säädetään.

Pykälää ehdotetaan muutettavaksi niin, että valitusviranomaisena olisi ensi asteessa alueellinen hallinto-oikeus eikä korkein hallinto-oikeus. Lisäksi tarkistettaisiin viittaussäännöstä niin, että pykälässä viitattaisiin voimassa olevaan yleislakiin eli hallintolainkäyttölakiin.

Pykälään lisättäisiin myös säännös siitä, että terveydenhuollon oikeusturvakeskuksella on oikeus valittaa korkeimpaan hallinto-oikeuteen hallinto-oikeuden päätöksestä, jolla hallinto-oikeus on ratkaissut terveydenhuollon oikeusturvakeskuksen päätöstä koskevan valituksen. Tärkeän julkisen edun valvojana terveydenhuollon oikeusturvakeskuksella saattaisi olla oikeus valittaa hallinto-oikeuden päätöksestä myös hallintolainkäyttölain 6 §:n 2 momentin yleissäännöksen perusteella. Sen mukaan viranomaisella on valitusoikeus, jos se on viranomaisen valvottavana olevan julkisen edun vuoksi tarpeen. Ehdotettu säännös terveydenhuollon oike-usturvakeskuksen valitusoikeudesta selkeyttäisi tältä osin sääntelyä.

1.26. Mielenterveyslaki

24 §. Muutoksenhaku. Pykälässä säädetään muutoksenhausta mielenterveyslain nojalla tehtyihin päätöksiin. Muutoksenhakusäännökset poikkeavat eräiltä osin yleisistä hallintovalitusta koskevista säännöksistä. Pykälän 1 momentin mukaan sairaalan lääkärin päätökseen, joka koskee henkilön määräämistä hoitoon tai hoidon jatkamista hänen tahdostaan riippumatta tai potilaan omaisuuden haltuunottoa taikka yhteydenpidon rajoittamista 22 j §:n 2 momentin nojalla saa hakea muutosta valittamalla hallinto-oikeuteen. Pykälän 2 momentin mukaan terveydenhuollon oikeusturvakeskuksen päätökseen, joka koskee henkilön määräämistä hoitoon tai hoidon jatkamista hänen tahdostaan riippumatta taikka 21 §:ssä tarkoitetussa tapauksessa määräämistä sairaalaan tutkittavaksi, sekä päätökseen, joka koskee erityishuollon antamista vastoin tahtoa, samoin kuin lääninoikeuden 1 momentissa tarkoitettuun päätökseen haetaan muutosta korkeimmalta hallinto-oikeudelta siten kuin muutoksenhausta hallintoasioissa annetussa laissa säädetään. Pykälän 3 momentin mukaan valituskirjelmä 1 momentissa tarkoitetusta päätöksestä voidaan jättää myös sairaalaan sen psykiatrisesta hoidosta vastaavalle ylilääkärille tai muulle tehtävään määrätylle henkilölle. Pykälän 4 momentissa on erityissäännöksiä valitusoikeudesta.

Pykälän 2 momenttia ehdotetaan muutettavaksi niin, että siinä viitattaisiin terveydenhuollon oikeusturvakeskuksesta annetun lain 4 §:n muutoksenhakusäännökseen. Terveydenhuollon oikeusturvakeskuksen päätökseen haettaisiin siten muutosta valittamalla alueelliseen hallinto-oikeuteen. Hallinto-oikeuden päätökseen haettaisiin muutosta korkeimmalta hallinto-oikeudelta. Terveydenhuollon oikeusturvakeskuksella olisi oikeus valittaa korkeimpaan hallinto-oikeuteen hallinto-oikeuden päätöksestä, jolla hallinto-oikeus on ratkaissut oikeusturvakeskuksen päätöstä koskevan valituksen.

Hallinto-oikeuden päätökseen, joka koskee pykälän 1 momentissa tarkoitettua potilaan omaisuuden haltuunottoa tai yhteydenpidon rajoittamista, ei ehdotuksen mukaan saisi hakea muutosta valittamalla korkeimpaan hallinto-oikeuteen. Näissä päätöksissä on kysymys lääketieteellisin perustein tehtävistä psykiatrisen hoidon antamiseen liittyvistä ratkaisuista, joissa ei puututa potilaan oikeusasemaan niin merkittävällä tavalla, että kaksiasteista muutoksenhakua voitaisiin pitää oikeussuojan kannalta välttämättömänä.

Pykälän nykyistä 3 momenttia ehdotetaan muutettavaksi niin, että valituskirjelmä voidaan jättää sairaalaan myös silloin, kun kysymys on muutoksenhausta terveydenhuollon oikeusturvakeskuksen päätökseen tai hallinto-oikeuden päätökseen.

1.27. Laki terveydenhuollon ammattihenkilöistä

39 §. Muutoksenhaku. Pykälän 1 momentin mukaan muutosta terveydenhuollon ammattihenkilöistä annetun lain nojalla tehtyyn terveydenhuollon oikeusturvakeskuksen päätökseen haetaan nykyisin muutoksenhausta hallintoasioissa annetun lain mukaisesti korkeimmalta hallinto-oikeudelta. Pykälän 2 momentissa säädetään valituksen tekemisestä silloin, kun päätöstä ei ole annettu säädetyssä määräajassa. Pykälän 3 momentin mukaan 25-30 §:ssä tarkoitetut päätökset on pantava valituksesta huolimatta heti täytäntöön.

Pykälän 1 momenttia ehdotetaan muutettavaksi niin, että siinä viitattaisiin terveydenhuollon oikeusturvakeskuksesta annetun lain 4 §:n muutoksenhakusäännökseen. Terveydenhuollon oikeusturvakeskuksen päätökseen haettaisiin siten muutosta valittamalla alueelliseen hallinto-oikeuteen. Hallinto-oikeuden päätökseen haettaisiin muutosta korkeimmalta hallinto-oikeudelta. Terveydenhuollon oikeusturvakeskuksella olisi oikeus valittaa korkeimpaan hallinto-oikeuteen hallinto-oikeuden päätöksestä, jolla hallinto-oikeus on ratkaissut oikeusturvakeskuksen päätöstä koskevan valituksen.

Pykälän 3 momentin säännöstä päätösten täytäntöönpanosta valituksesta huolimatta ehdotetaan täsmennettäväksi. Momentissa säilytettäisiin päätökset ammattitoiminnan selvittämisestä (25 §), virheellisen toiminnan ja rikoksen seuraamuksesta (26 ja 27 §), turvaamistoimista (29 §) ja potilasasiakirjojen luovuttamisesta (30 §). Viittaus 25 §:ään ehdotetaan kuitenkin tarkennettavaksi pykälän 5 momenttiin, joka koskee ammatin harjoittamiskielto- ja peruuttamispäätöstä sekä nimikkeen kieltopäätöstä. Viittaus 27 §:ään tarkennettaisiin viittaukseksi pykälän 1 ja 4 momentteihin, jotka koskevat ammatinharjoittamisoikeuden tai -luvan poistamista sekä ammatin harjoittamisluvan peruuttamista tai ammatinharjoittamisen kieltämistä koskevaa päätöstä. Momentista poistettaisiin tarpeettomana viittaus 28 §:ään, joka koskee päätöstä kykenemättömyydestä toimia ammatissa ja jossa viitataan virheellisen toiminnan seuraamuksia koskevaan 26 §:ään.

Pykälään ehdotetaan lisättäväksi uusi 4 momentti, jossa säädettäisiin terveydenhuollon oikeusturvakeskuksen oikeudesta määrätä lain 25 §:n 1 ja 2 momentin nojalla annetun päätöksen täytäntöönpanosta valituksesta huolimatta. Lain 25 §:n 1 ja 2 momentti koskevat ammatillisen toimintakyvyn ja terveydentilan selvittämistä sekä ammattitaidon selvittämistä. Terveydenhuollon oikeusturvakeskus voisi antaa määräyksen päätöksen täytäntöönpanosta valituksesta huolimatta, ellei valitusta käsittelevä hallinto-oikeus toisin määrää. Terveydenhuollon oikeus-turvakeskus voisi siten määräyksellään estää päätöksensä täytäntöönpanon viivästymisen esimerkiksi tilanteessa, jossa se katsoisi viivästyksen vaarantavan potilaiden henkeä tai terveyttä. Momentissa säädettäisiin myös valituksen käsittelemisestä tällaisessa tapauksessa kiireellisesti hallinto-oikeudessa.

Uudessa 4 momentissa säädettäisiin myös, että hallinto-oikeuden päätökseen, joka koskee terveydenhuollon oikeusturvakeskuksen tämän lain 25 §:n 1 ja 2 momentin nojalla tekemää päätöstä, saisi hakea muutosta korkeimmalta hallinto-oikeudelta vain, jos korkein hallinto-oikeus myöntää valitusluvan. Kyse on päätöksistä, joilla terveydenhuollon oikeusturvakeskus velvoittaa terveydenhuollon ammattihenkilön lääkärintarkastukseen tai sairaalatutkimuksiin tai ammattitaitojen tai -tietojen tutkimiseksi työkokeiluun, työnäytteeseen tai kuulusteluun. Näissä päätöksissä ei puututa henkilön oikeusasemaan niin merkittävällä tavalla, että kaksiasteista muutoksenhakua voitaisiin pitää oikeussuojan kannalta välttämättömänä. Valitusluvan myöntämisen edellytyksistä ei säädettäisi tässä laissa, vaan sovellettaviksi tulisivat hallintolainkäyttölain 13 §:n 2 ja 3 momenttiin ehdotetut yleiset säännökset.

1.28. Laki yksityisestä terveydenhuollosta

25 §. Muutoksenhaku. Pykälän 1 momentin mukaan lääninhallituksen päätökseen, joka koskee yksityisten terveydenhuollon palvelujen antamista, haetaan nykyisin muutosta muutoksenhausta hallintoasioissa annetun lain mukaisesti korkeimmalta hallinto-oikeudelta.

Säännös ehdotetaan muutettavaksi viittaukseksi hallintolainkäyttölakiin. Muutosta lääninhallituksen päätökseen haettaisiin siten valittamalla alueelliseen hallinto-oikeuteen. Hallinto-oikeuden päätökseen haettaisiin muutosta korkeimmalta hallinto-oikeudelta.

1.29. Laki terveydenhuollon laitteista ja tarvikkeista

27 §. Muutoksenhaku. Pykälän 1 momentin mukaan lääkelaitoksen päätökseen haetaan nykyisin muutosta korkeimmalta hallinto-oikeudelta siten kuin muutoksenhausta hallintoasioissa annetussa laissa säädetään.

Momenttia ehdotetaan muutettavaksi niin, että valitusviranomaisena olisi ensi asteessa alueellinen hallinto-oikeus eikä korkein hallinto-oikeus. Lisäksi tarkistettaisiin viittaussäännöstä niin, että pykälässä viitattaisiin voimassa olevaan yleislakiin eli hallintolainkäyttölakiin.

1.30. Säteilylaki

65 §. Muutoksenhaku. Pykälän 1 momentin mukaan Säteilyturvakeskuksen säteilylain nojalla tekemästä päätöksestä valitetaan nykyisin korkeimpaan hallinto-oikeuteen siten kuin muutoksenhausta hallintoasioissa annetussa laissa on säädetty.

Momenttia ehdotetaan muutettavaksi niin, että valitusviranomaisena olisi ensi asteessa alueellinen hallinto-oikeus eikä korkein hallinto-oikeus. Lisäksi tarkistettaisiin viittaussäännöstä niin, että pykälässä viitattaisiin voimassa olevaan yleislakiin eli hallintolainkäyttölakiin. Ehdotettu valitustie olisi yhdenmukainen ydinenergialaissa (990/1987) säädetyn valitustien kanssa, sillä ydinenergialain 75 §:n 2 momentin mukaan Säteilyturvakeskuksen päätöksestä valitetaan ensi asteessa hallinto-oikeuteen.

1.31. Siviilipalveluslaki

53 §. Muutoksenhaku siviilipalveluskeskuksen päätökseen. Siviilipalveluskeskuksen päätöksestä tehdyn valituksen johdosta annettuun hallinto-oikeuden päätökseen voidaan nykyisin hakea rajoituksetta muutosta korkeimmalta hallinto-oikeudelta. Kyseessä olevat valitukset koskevat useimmiten lykkäys- tai vapautushakemuksia, joiden osalta pykälän 2 momentissa säädetään, ettei päätöksestä tehty valitus estä palveluksen alkamista. Asevelvollisten osalta vastaavista asioista valitetaan kutsunta-asiain keskuslautakuntaan, jonka päätöksistä ei voi valittaa.

Pykälään ehdotetaan lisättäväksi uusi 3 momentti, jonka mukaan valittaminen hallinto-oikeuden päätöksestä korkeimpaan hallinto-oikeuteen edellyttäisi valituslupaa. Valitusluvan myöntämisen edellytyksistä ei säädettäisi tässä laissa, vaan sovellettaviksi tulisivat hallintolainkäyttölain 13 §:n 2 ja 3 momenttiin ehdotetut yleiset säännökset.

55 §. Muutoksenhaku kurinpitorangaistukseen. Siviilipalveluslaissa tarkoitettuja kurinpitorangaistuksia ovat varoitus, ylityön teettäminen ja päivärahan menetys. Pykälän 1 momentin mukaan siviilipalvelusmies, jolle on määrätty kurinpitorangaistus, saa nykyisin hakea muutosta rangaistuksen määräämistä koskevaan päätökseen valittamalla siihen lääninoikeuteen, jonka tuomiopiirissä palveluspaikka sijaitsee. Jos palveluspaikkana toimivan viranomaisen päätöksestä valitetaan säännönmukaisesti korkeimpaan hallinto-oikeuteen, valitus kurinpitorangaistuksesta tehdään kuitenkin korkeimpaan hallinto-oikeuteen. Hallinto-oikeuden kurinpito- asiassa antama päätös voidaan pykälän 3 momentin mukaan panna täytäntöön lainvoimaa vailla olevana.

Pykälän 1 momenttia ehdotetaan muutettavaksi niin, että kurinpitorangaistuksesta tehtäisiin valitus ensi asteessa alueelliseen hallinto-oikeuteen myös tapauksissa, joissa palveluspaikkana toimivan viranomaisen päätöksestä valitetaan tavallisesti suoraan korkeimpaan hallinto-oikeuteen. Muutos koskisi esimerkiksi tilanteita, joissa siviilipalvelusta suoritetaan ministeriössä. Hallinto-oikeus soveltuisi tällöinkin korkeinta hallinto-oikeutta paremmin ensimmäiseksi oikeusasteeksi muun muassa sen vuoksi, että kurinpitoasiassa saattaa olla tarpeen järjestää suullinen käsittely.

Siviilipalvelusasioissa ei kurinpitorangaistuksiin liity sellaisia oikeussuojatarpeita, jotka perustelisivat rajoittamatonta jatkovalitusoikeutta. Tämän vuoksi pykälään ehdotetaan lisättäväksi uusi 4 momentti, jonka mukaan valittaminen hallinto-oikeuden päätöksestä korkeimpaan hallinto-oikeuteen edellyttäisi valituslupaa. Valitusluvan myöntämisen edellytyksistä ei säädettäisi tässä laissa, vaan sovellettaviksi tulisivat hallintolainkäyttölain 13 §:n 2 ja 3 momenttiin ehdotetut yleiset säännökset.

56 §. Muutoksenhaku tietojen luovuttamista koskevaan päätökseen. Jos siviilipalveluskeskus tai palveluspaikka on kieltäytynyt luovuttamasta tietoja siviilipalvelusmiesrekisteristään, tiedon pyytäjä voi pykälän 1 momentin mukaan hakea muutosta valittamalla työministeriöön.

Tietojen luovuttamista koskevissa asioissa valitetaan tavallisesti yleisiin hallintotuomioistuimiin. Momenttia ehdotetaan muutettavaksi niin, että päätöksestä valitettaisiin alueelliseen hallinto-oikeuteen samalla tavoin kuin muissa vastaavissa asioissa.

1.32. Jätelaki

66 §. Muutoksenhaku. Pykälässä säädetään muutoksenhausta jätelain nojalla annettuun päätökseen. Muutosta haetaan siten kuin hallintolainkäyttölaissa säädetään. Kunnallisia jätehuoltomääräyksiä sekä kunnan jätemaksun määräämisen perusteet sisältävää taksaa koskeviin päätöksiin haetaan kuitenkin muutosta siten kuin kuntalaissa säädetään. Muutoksenhakua korkeimpaan hallinto-oikeuteen ei jätelaissa tarkoitetuissa asioissa ole nykyisin miltään osin rajoitettu.

Jätemaksun määräämisen yleisistä perusteista säädetään lain 29 §:ssä. Jätemaksun yksityiskohtaiset perusteet sisältyvät lain 30 §:ssä tarkoitettuun kunnan hyväksymään taksaan. Kunnan jätemaksun suorittamisesta ja palauttamisesta säädetään lain 33 §:ssä. Jätemaksun suorittamista koskeviin asioihin ei yleensä liity merkittäviä oikeudellisia ongelmia eikä niillä yleensä ole myöskään huomattavaa taloudellista merkitystä. Niihin ei siten liity sellaisia oikeussuojatarpeita, jotka perustelisivat rajoittamatonta jatkovalitusoikeutta.

Tämän vuoksi pykälään ehdotetaan lisättäväksi uusi 3 momentti, jonka mukaan valittaminen jätemaksun suorittamista koskevassa asiassa hallinto-oikeuden päätöksestä korkeimpaan hallinto-oikeuteen edellyttäisi valituslupaa. Tämä koskisi myös jätemaksua koskevia verojen ja maksujen perimisestä ulosottotoimin annetun lain (367/1961) mukaisia perustevalituksia. Valitusluvan myöntämisen edellytyksistä ei säädettäisi tässä laissa, vaan sovellettaviksi tulisivat hallintolainkäyttölain 13 §:n 2 ja 3 momenttiin ehdotetut yleiset säännökset.

67 §. Täytäntöönpano. Pykälässä säädetään muutoksenhausta tämän lain nojalla annettuun päätökseen. Pykälään ehdotetaan esityksen yleisperusteluissa esitettyjen syiden vuoksi lisättäväksi uusi 3 momentti, jossa säädettäisiin siitä, että hallinto-oikeuden yksinomaan täytäntöönpanoa koskevasta päätöksestä saisi valittaa korkeimpaan hallinto-oikeuteen vain pääasian yhteydessä.

1.33. Maankäyttö- ja rakennuslaki

144 §. Aloittamisoikeus. Pykälän 1 momentin mukaan lupaviranomainen voi tietyin edellytyksin antaa oikeuden rakennustyön tai muun toimenpiteen suorittamiseen ennen kuin päätös on saanut lainvoiman. Pykälän 2 momentin mukaan hakijan tulee asettaa hyväksyttävä vakuus niiden haittojen, vahinkojen ja kustannusten korvaamisesta, jotka päätöksen kumoaminen tai luvan muuttaminen voi aiheuttaa. Valitusviranomainen voi kuitenkin kieltää päätöksen täytäntöönpanon. Pykälän 3 momentissa säädetään, että vakuuden asettamisvelvollisuus ei koske valtiota, kuntaa eikä kuntayhtymää.

Nykyisin aloittamislupapäätös voidaan antaa myös varsinaisesta luvasta erillään. Tämä voi johtaa kahteen erilliseen muutoksenhakuun. Mahdollisuus antaa aloittamislupa milloin tahansa siinä vaiheessa, kun pääasia on valitusviranomaisen käsiteltävänä, aiheuttaa helposti epäselvyyksiä ja monimutkaistaa asian käsittelyä. Epäselvää on myös, voiko pääasiasta valittanut vaatia täytäntöönpanon kieltämistä valituksen käsittelyn aikana, jos hän ei ole erikseen valittanut aloittamisoikeudesta.

Pykälän 1 momentin säännöksiä aloittamisoikeudesta ehdotetaan täsmennettäviksi. Aloittamisluvan myöntäminen edellyttäisi perusteltua syytä sekä sitä, ettei täytäntöönpano tee muutoksenhakua hyödyttömäksi. Lähtökohtana olisi, että aloittamisoikeudesta päätettäisiin varsinaisen lupa- tai muun päätöksen yhteydessä. Tavoitteena olisi selkeyttää menettelyä niin, että vältettäisiin mahdollisuus kaksijakoiseen muutoksenhakuun.

Samaan momenttiin siirrettäisiin nykyisestä 2 momentista säännös siitä, että muutoksenhakutuomioistuin voi kieltää aloittamislupapäätöksen täytäntöönpanon. Tämä tuomioistuin voisi myös kumota aloittamisoikeutta koskevan määräyksen tai muuttaa sitä. Muutoksenhakutuomioistuimen toimivalta ei riippuisi siitä, pidetäänkö aloittamisoikeutta koskevaa vaatimusta valitusasiana vai pääasiaan liittyvänä täytäntöönpanon kielto- tai keskeyttämiskysymyksenä.

Pykälän 1 momenttiin lisättäisiin myös esityksen yleisperusteluissa esitettyjen syiden vuoksi säännös siitä, että hallinto-oikeuden yksinomaan täytäntöönpanoa koskevasta päätöksestä saisi valittaa korkeimpaan hallinto-oikeuteen vain pääasian yhteydessä.

Pykälän 2 momentin säännös vakuuden asettamisesta säilyisi nykyisenä.

Pykälään ehdotetaan lisättäväksi uusi 3 momentti, jonka mukaan aloittamisoikeus voitaisiin myöntää 1 momentissa säädetyin edellytyksin myös valitusajan kuluessa tai 14 päivän kuluessa valitusajan päättymisestä erikseen tehdystä hakemuksesta. Päätöksen tekemiselle asetettaisiin 30 päivän määräaika valitusajan päättymisestä. Päätöksen antamiseen sovellettaisiin, mitä lain 142 §:ssä säädetään lupapäätöksen antamisesta julkipanolla. Myönnetystä aloittamisoikeudesta tulisi myös ilmoittaa välittömästi hallinto-oikeudelle sekä muutosta hakeneille. Se, joka on valittanut pääasiasta, voisi hallinto-oikeudessa vaatia aloittamislupaa koskevaa ratkaisua muutettavaksi tai kumottavaksi ilman, että hänen olisi erikseen valitettava siitä.

Ehdotetut 3 momentin säännökset turvaisivat luvan hakijalle mahdollisuuden pyytää aloittamisoikeutta vielä valitusajan päätyttyäkin siinä vaiheessa, kun hän on havainnut, että pääasiasta on valitettu. Selkeiden määräaikojen asettaminen vähentäisi kuitenkin nykyiseen menettelyyn liittyvää oikeudellista epävarmuutta.

Pykälän nykyinen 3 momentti siirtyisi 4 momentiksi.

1.34. Maa-aineslaki

21 §. Lainvoimaa vailla olevan päätöksen noudattaminen. Pykälän 1 momentin mukaan maa-ainesten ottaminen voidaan aloittaa lupapäätöksen tultua lainvoimaiseksi. Pykälän 2 momentissa säädetään, että lupaviranomainen voi kuitenkin tietyin edellytyksin antaa luvan maa-ainesten ottamiseen ennen kuin lupapäätös on saanut lainvoiman. Pykälän 3 momentin mukaan teettämisuhkaa koskevassa valvontaviranomaisen päätöksessä voidaan määrätä, että sitä on noudatettava ennen kuin se on saanut lainvoiman. Muutoksenhakuviranomainen voi kuitenkin kieltää päätöksen täytäntöönpanon.

Säännöksiä maa-ainesten ottamisen aloittamisesta ehdotetaan täsmennettäväksi vastaavalla tavalla kuin edellä maankäyttö- ja rakennuslain 144 §:ssä. Myös ehdotetut määräajat ovat samanlaiset kuin maankäyttö- ja rakennuslain vastaavassa pykälässä.

Pykälän 2 momenttiin ehdotetaan lisättäväksi säännös, jonka mukaan valtioneuvoston asetuksella annettaisiin tarkempia säännöksiä luvan antamisesta ainesten ottamiseen ennen luvan lainvoimaisuutta. Asetuksella säädettäisiin esimerkiksi lupaharkinnassa huomioon otettavista seikoista, lupamääräyksistä ja luvasta tehtävästä ilmoituksesta.

Pykälän nykyiseen 3 momenttiin lisättäisiin esityksen yleisperusteluissa esitettyjen syiden vuoksi säännös siitä, että hallinto-oikeuden yksinomaan täytäntöönpanoa koskevasta päätöksestä saisi valittaa korkeimpaan hallinto-oikeuteen vain pääasian yhteydessä. Samalla momentti siirrettäisiin uudeksi 4 momentiksi.

1.35. Vesilaki

2 luku. Yleiset säännökset rakentamisesta vesistöön

26 § ja 26 a §. Vesilain 2 luvun 26 §:ssä säädetään töidenaloittamisluvasta. Ympäristölupavirasto voi tietyin edellytyksin oikeuttaa hakijan ryhtymään jo ennen päätöksen lainvoimaiseksi tulemista eräisiin hankkeen toteuttamista tarkoittaviin töihin ja toimenpiteisiin.

Säännöksiä töidenaloittamisluvasta ehdotetaan täsmennettäviksi. Ehdotukset vastaavat erillisessä esityksessä ympäristönsuojelulakiin ehdotettavia muutoksia. Ehdotettu 26 a § poikkeaa muun muassa maankäyttö- ja rakennuslakiin ehdotetusta vastaavasta säännöksestä, sillä vesilaissa ei olisi ehdotonta aikarajaa töidenaloittamislupaa koskevan päätöksen tekemiselle. Tämä johtuu siitä, että vesilain mukaisessa muutoksenhaussa hallintoviranomainen kuulee asianosaisia ennen kuin asiakirjat toimitetaan Vaasan hallinto-oikeudelle.

Esityksen yleisperusteluissa esitettyjen syiden vuoksi 26 §:n 6 momenttiin lisättäisiin säännös siitä, että hallinto-oikeuden yksinomaan täytäntöönpanoa koskevasta päätöksestä saisi valittaa korkeimpaan hallinto-oikeuteen vain pääasian yhteydessä.

17 luku. Muutoksenhaku

2 §. Pykälässä säädetään ympäristölupaviraston velvollisuudesta antaa tieto valituksesta vastineen antamista varten sekä valitusasiakirjojen, vastineiden ynnä muiden asiakirjojen toimittamisesta muutoksenhakutuomioistuimelle.

Pykälän 1 momenttia ehdotetaan täsmennettäväksi niin, että ympäristölupaviraston tulisi pitää päätökseensä liittyvät valitusasiakirjat valitusajan päättymisestä 14 päivän ajan nähtävänä asianomaisissa kunnissa. Lisäksi momenttia täydennettäisiin siten, että valituksesta olisi tiedotettava kuuluttamalla siitä viranomaisen ilmoitustaululla ja asianomaisten kuntien ilmoitustauluilla. Muutokset vastaisivat erillisessä esityksessä ympäristönsuojelulakiin ehdotettavia muutoksia.

Myös pykälän 2 momenttia täsmennettäisiin. Ympäristölupavirasto voisi antaa tarvittaessa oman lausuntonsa valituksesta. Muutokset vastaisivat erillisessä esityksessä ympäristönsuojelulakiin ehdotettavia muutoksia.

Pykälään lisättäisiin uusi 3 momentti, jonka mukaan ympäristölupaviraston erillisestä töiden aloittamisluvasta haettaisiin muutosta hallintolainkäyttölain mukaisesti. Muutoksenhaussa ei tällöin sovellettaisi pykälän 1 eikä 2 momenttia. Valituskirjelmää ei toimitettaisi ympäristölupavirastoon vaan Vaasan hallinto-oikeuteen. Muutokset vastaisivat erillisessä esityksessä ympäristönsuojelulakiin ehdotettavia muutoksia.

3 §. Pykälässä säädetään kunnan ympäristönsuojeluviranomaisen tekemästä päätöksestä tehtävään valitukseen liittyvästä asiakirjojen nähtävänä pidosta ja muutoksenhakutuomioistuimelle toimittamisesta.

Pykälän 2 momentissa säädetty asiakirjojen nähtävänä pitoa koskeva 30 päivän määräaika ehdotetaan asian käsittelyn nopeuttamiseksi lyhennettäväksi 14 päivään. Valituksesta ei tarvitsisi kuuluttaa, koska vesilaissa tarkoitetut kunnan ympäristönsuojeluviranomaisten tekemät päätökset ovat luonteeltaan kiinteistötaloudellisia, joten asianosaiset ovat ennalta tiedossa. Pykälässä säilytettäisiin säännös siitä, että kunnan ympäristönsuojeluviranomaisen on annettava tieto valituksesta vastineen antamista varten asianosaisille siten kuin tiedoksiannosta hallintoasioissa annetussa laissa säädetään, ellei tämä ole ilmeisen tarpeetonta. Tiedoksiannosta hallintoasioissa säädetään nykyisin hallintolaissa. Hallintolain 54 §:n 1 momentin mukaan päätös on annettava tiedoksi asianosaisten lisäksi muulle tiedossa olevalle, jolla on oikeus hakea päätökseen oikaisua tai muutosta valittamalla. Vesilain säännös rajaisi kuitenkin tiedoksiannon piirin asianosaisiin, joten tältä osin säännöstä sovellettaisiin hallintolain 54 §:n 1 momentin sijasta.

Lisäksi täsmennettäisiin 3 momenttia siten, että vastine ja muut asiakirjat on toimitettava viipymättä Vaasan hallinto-oikeudelle.

9 §. Pykälän 1 momentin mukaan Vaasan hallinto-oikeus voi päätöksessään hakijan pyynnöstä määrätä, että toiminta voidaan tietyin edellytyksin ja rajoituksin valituksesta huolimatta aloittaa. Kysymys on erityissäännöksestä, jonka nojalla muutoksenhakutuomioistuin voi sallia määräyksellään oman päätöksensä noudattamisen korkeimpaan hallinto-oikeuteen tehdystä valituksesta huolimatta.

Pykälän 1 momenttia ehdotetaan tarkistettavaksi ja selkeytettäväksi niin, että aloittaminen voidaan sallia vain itse pääasiaan annettavassa päätöksessä eikä siitä erillään. Tällöin myös vaatimus aloittamisoikeuden kumoamisesta esitetään samanaikaisesti kuin valitus pääasiassa. Toiminta voitaisiin sallia nimenomaan hallinto-oikeuden päätöstä noudattaen. Hallinto-oikeus on esimerkiksi muutoksenhaun johdosta saattanut muuttaa lupapäätökseen liitettyjä lupamääräyksiä. Tällaisessa tapauksessa korkein hallinto-oikeus voisi määrätä, että annettu määräys lakkaa olemasta voimassa. Hallinto-oikeuden antamasta määräyksestä voitaisiin siis valittaa vain pääasian yhteydessä, mutta korkeimman hallinto-oikeuden asiana olisi harkita, ratkaistaanko pyyntö erikseen vai pääasian yhteydessä. Tämän vuoksi ei ole tarpeen kieltää valittamista hallinto-oikeuden täytäntöönpanomääräyksestä.

12 §. Pykälä sisältää erityisiä säännöksiä lainvoimaa vailla olevan päätöksen täytäntöönpanosta. Sen mukaan muutoksenhakuun ei sovelleta hallintolainkäyttölain 6 luvun säännöksiä lainvoimaa vailla olevan päätöksen täytäntöönpanosta, jollei tästä laista muuta johdu.

Pykälää ehdotetaan täsmennettäväksi niin, että se estäisi vain erityislainsäädäntöön perustuvan aloittamisoikeuden täytäntöönpanon hallintolainkäyttölain yleissäännöksen nojalla ilman vakuutta ja muita erityislainsäädännössä säädettyjä edellytyksiä.

21 luku. Erityisiä määräyksiä

3 §. Pykälä koskee hallintopakon käyttöä. Sen 3 momentin mukaan ympäristölupavirasto voi tietyin edellytyksin määrätä, että päätös on pantava täytäntöön muutoksenhausta huolimatta. Valitusviranomainen voi määrätä asiassa toisin. Esityksen yleisperusteluissa esitettyjen syiden vuoksi momenttiin lisättäisiin säännös siitä, että hallinto-oikeuden yksinomaan täytäntöönpanoa koskevasta päätöksestä saisi valittaa korkeimpaan hallinto-oikeuteen vain pääasian yhteydessä.

Lait ehdotetaan tuleviksi voimaan mahdollisimman pian sen jälkeen kun ne on hyväksytty ja vahvistettu.

Ehdotetut lait ovat säädettävissä tavallisessa lainsäätämisjärjestyksessä. Ehdotetut valituslupajärjestelmän laajennukset koskevat tilanteita, joissa asianosaisella on ollut oikeus saada asiansa tutkituksi hallinto-oikeudessa. Sama koskee täytäntöönpanoa koskevan erillisen muutoksenhaun kieltoa sekä mielenterveyslakiin ehdotettua valituskieltoa, joka koskee valittamista korkeimpaan hallinto-oikeuteen sellaisesta hallinto-oikeuden päätöksestä, jossa on ollut kysymys potilaan omaisuuden haltuunotosta ja yhteydenpidon rajoittamisesta. Ehdotetut säännökset täyttävät siten perustuslain 21 §:n vaatimuksen siitä, että jokaisella on oikeus saada oi-keuksiaan tai velvollisuuksiaan koskeva päätös tuomioistuimen tai muun riippumattoman lainkäyttöelimen käsiteltäväksi.

Perustuslain 20 §:n mukaan julkisen vallan on pyrittävä turvaamaan jokaiselle oikeus terveelliseen ympäristöön sekä mahdollisuus vaikuttaa elinympäristöään koskevaan päätöksentekoon. Säännöksessä tarkoitettuihin vaikutusmahdollisuuksiin voidaan katsoa kuuluvan muun ohessa myös oikeuden hakea muutosta elinympäristöään koskeviin päätöksiin. Ehdotetut säännökset eivät kuitenkaan ole perustuslain 20 §:n kanssa ristiriidassa. Kielto valittaa ympäristöön vaikuttavan päätöksen täytäntöönpanoa koskevasta hallinto-oikeuden päätöksestä erikseen korkeimpaan hallinto-oikeuteen ei rajoittaisi muutoksenhakua pääasiassa. Täytäntöönpanon kieltoa tai keskeytystä koskevan erillisen valituksen kieltämisen keskeisenä tavoitteena on nopeuttaa pääasian käsittelyä niin, että hallinto-oikeudessa vireillä olevan asian käsittely ei erillisen täytäntöönpanoa koskevan valitusprosessin vuoksi keskeytyisi.

Edellä esitetyn perusteella annetaan Eduskunnan hyväksyttäviksi seuraavat lakiehdotukset:

Lakiehdotukset