Esityksessä ehdotetaan säädettäväksi siviilipalveluslaki ja muutettavaksi eräitä siihen liittyviä lakeja. Samalla kumottaisiin vuoden 1991 siviilipalveluslaki.

Esityksen mukaan siviilipalvelus olisi mahdollista myös poikkeusolojen aikana. Ylimääräistä palvelusta koskevan päätöksen ja liikekannallepanon aikana siviilipalveluskeskus määräisi siviilipalvelusvelvolliset avustaviin siviililuonteisiin kriisitehtäviin. Siviilipalvelusvelvollisten sijoituspaikkana liikekannallepanon aikana toimisivat pelastuslaissa tarkoitetut pelastusviranomaiset ja pelastustoimintaan sekä väestönsuojeluun osallistuvat viranomaiset.

Esityksen tavoitteena on poistaa nykyisen lain kurinpitomenettelyyn, palvelusrikkomusten rikosoikeudellisiin seuraamuksiin ja siviilipalvelusvelvollisten asumiskustannusten korvaamiseen liittyvät ongelmat sekä saattaa se vastaamaan asevelvollisuuslakiin esitettyjä muutoksia.

Siviilipalvelushakemus hyväksyttäisiin normaaliaikana ilman vakaumuksentutkintaa. Liikekannallepanon aikana ja normaaliajan vakavassa häiriötilanteessa hyväksymisen edellytyksenä olisi vakaumuksentutkinta. Vakaumuksentutkinnan tekisi vakaumuksentutkintalautakunta, joka olisi puolueeton asiantuntijaelin.

Siviilipalveluksen kokonaiskesto lyhennettäisiin 33 vuorokaudella 362 vuorokauteen. Siviilipalveluksen peruskoulutuksessa painotettaisiin nykyistä enemmän pelastustoimintaan ja väestönsuojeluun liittyviä valmiuksia sekä yleisiä kansalaisvalmiuksia.

Siviilipalveluskeskuksen tehtäviä lisättäisiin. Se hyväksyisi jatkossa kaikki siviilipalveluspaikkahakemukset, vastaisi kattavasti kurinpitomenettelyn toimeenpanosta ja tekisi keskitetysti kaikki rikosilmoitukset. Siviilipalveluskeskus sijoittaisi liikekannallepanon aikana siviilipalvelusvelvolliset palvelukseen ja vastaisi ylimääräisen palveluksen järjestämisestä normaaliajan vakavassa häiriötilanteessa. Lisäksi se toimisi jatkossa siviilipalvelusvelvollisten valvontaviranomaisena.

Uusi kurinpitorangaistus olisi henkilökohtaisten lomien menetys. Taloudellisille seuraamuksille säädettäisiin enimmäismäärät.

Siviilipalveluksesta kieltäytyminen ja siviilipalvelusrikos olisivat jatkossa erillisiä rikoksia. Siviilipalveluksesta kieltäytymisestä seuraisi aina ehdoton vankeusrangaistus, jonka määrä olisi puolet jäljellä olevasta palvelusajasta. Siviilipalvelusrikoksesta tuomittavaan rangaistuksen määräämiseen sisältyisi harkintavaltaa ja rangaistukset voisivat lieventyä.

Palveluskelpoisuuden käsite määriteltäisiin laissa nykyistä selkeämmin. Ulkosuomalaisten ja toisen valtion kansalaisten mahdollisuus saada vapautus palveluksesta helpottuisi. Kuntoisuuslomien enimmäismäärää vähennettäisiin nykyisestä 30 päivästä 20 päivään. Isyysvapaa pidennettäisiin 6 päivästä 12 päivään. Muutokset vastaavat asevelvollisuuslakiin ehdotettuja muutoksia.

Siviilipalvelusvelvollisella olisi mahdollisuus enintään kahden kuukauden mittaiseen ulkomaanpalvelukseen.

Siviilipalvelusvelvollisen majoituskustannukset siirrettäisiin osittain valtion kustannettaviksi.

Esitys liittyy vuoden 2008 talousarvioon ja on tarkoitettu käsiteltäväksi sen yhteydessä.

Lait ovat tarkoitetut tulemaan voimaan 1 päivänä tammikuuta 2008.

Maanpuolustus Suomessa kuuluu perustuslain nojalla koko kansalle ja sen ydin on yleisessä asevelvollisuusjärjestelmässä. Asevelvollisuuslain mukainen palvelus puolustusvoimissa joko aseellisissa tai aseettomissa tehtävissä on ensisijainen tapa suorittaa maanpuolustusvelvollisuus. Siviilipalveluslain tarkoituksena on asevelvollisen vakaumuksen huomioivan palvelusmuodon tarjoaminen ja uskonnon ja omantunnonvapauden huomioiminen maanpuolustusvelvollisuuden täyttämisessä perustuslaki ja Suomea sitovat kansainväliset ihmisoikeussopimukset huomioon ottavalla tavalla. Siviilipalveluksen valitsee palvelusmuodokseen vuosittain noin 2 500 asevelvollista, mikä vastaa noin 7 % ikäluokasta.

Voimassa oleva siviilipalveluslaki (1723/1991) on vuodelta 1991. Voimassaoloaikanaan lakia on muutettu useita kertoja. Muutokset ovat kuitenkin olleet sisällöllisesti varsin suppeita. Siviilipalvelusjärjestelmään sisältyvien monien rakenteellisten ongelmien vuoksi lain kokonaisuudistus on tarpeellinen. Kokonaisuudistuksen tarvetta on lisännyt osaltaan myös vireillä oleva asevelvollisuuslain kokonaisuudistus (HE 37/2007 vp).

2.1 Kehitys nykytilaan

Yleiseen asevelvollisuuteen perustuvaa maanpuolustusjärjestelmää alettiin kehittää Suomen itsenäistymisen jälkeen. Suomen Hallitusmuodon 75 §:ään kirjattiin maanpuolustuksen perusta, jonka mukaan ”jokainen Suomen kansalainen on velvollinen olemaan osallisena isänmaan puolustuksessa tai sitä avustamaan niin kuin laissa säädetään”.

Ensimmäinen Suomen itsenäisyyden aikana säädetty asevelvollisuuden suorittamista koskeva laki oli Suomen valtakunnan väliaikainen asevelvollisuuslaki (11/1919), joka annettiin vuonna 1919. Laissa ei ollut vakaumuksen suojaa koskevia säännöksiä. Vuonna 1922 annettiin uusi asevelvollisuuslaki (270/1922), joka mahdollisti aseettoman palveluksen suorittamisen puolustusvoimissa. Perusteeksi hyväksyttiin lähinnä asevelvollisen esittämät uskonnolliset syyt.

Vuonna 1931 säädettiin laki asevelvollisista, joita omantunnon syyt estävät suorittamasta sotapalvelusta (186/1931). Lain tarkoituksena oli luoda vaihtoehtoinen palvelusmuoto, jonka säädösperusta erotettiin asevelvollisuuslaista. Mikäli uskonnolliseen tai muuhun siihen verrattavaan vakaumukseen perustuvat vakavat omantunnon syyt estivät normaalin asepalveluksen suorittamisen, saattoi palveluksen suorittaa aseettomana puolustuslaitoksessa tai muussa valtion laitoksessa. Vaihtoehtoinen palvelusmuoto oli käytettävissä vain rauhan aikana.

Laki asevelvollisuuden täyttämisestä aseettomana annettiin vuonna 1959 (219/1959). Sen nojalla perustettiin asevelvollisten tutkijatoimikunta, jonka tehtävänä oli arvioida asepalveluksesta kieltäytyvien vakaumuksen pätevyyttä. Totaalikieltäytyjiä varten perustettiin erillinen työlaitos, jossa palvelus suoritettiin.

Vuonna 1969 säädettiin laki aseettomasta siviilipalveluksesta (132/1969). Lain mukaan aseellisesta palveluksesta vapautetun tuli suorittaa aseetonta palvelusta puolustuslaitoksessa. Asevelvollisella oli kuitenkin mahdollisuus hakea oikeutta suorittaa palvelusvelvollisuutensa siviilipalvelusmiehenä. Hakemus käsiteltiin vakaumuksentutkintamenettelyssä ja se hyväksyttiin vain, mikäli asevelvollisen katsottiin osoittaneen vakavan uskonnollisen tai eettisen vakaumuksen estävän palveluksen suorittamisen puolustusvoimissa.

Vakaumuksen tutkinnasta luovuttiin vuonna 1985 säädetyllä väliaikaislailla (647/1985), joka oli voimassa vuosina 1987–1991. Lain mukaan asevelvollinen, jota uskonnolliseen tai eettisen vakaumukseen perustuvat vakavat omantunnon syyt estävät suorittamasta asevelvollisuuslaissa säädettyä palvelusta, oli hakemuksesta vapautettava aseellisesta palveluksesta rauhan aikana. Ensisijaisena palvelusmuotona oli aseeton palvelus ja toissijaisena siviilipalvelus. Väliaikaislain säännöksillä sovitettiin yhteen uskonnon- ja omantunnon vapaus sekä maanpuolustusvelvollisuus. Jehovan todistajien asemaan otettiin nimenomaisesti kantaa säätämällä laki Jehovan todistajien vapauttamisesta asevelvollisuuden suorittamisesta eräissä tapauksissa (645/1985).

Nykyään voimassa olevan vuoden 1991 siviilipalveluslain (1723/1991) valmistelussa lähtökohtana oli kehittää siviilipalvelusta itsenäisenä palvelusmuotona. Hallituksen esityksessä (HE 149/1991 vp) todetaan, että asevelvollisuuslaissa säädetty palvelus ja siviilipalvelus ovat vaihtoehtoisia tapoja täyttää maanpuolustusvelvollisuus. Yhdenvertaisuus eri palvelusmuotojen välillä ei enää edellyttänyt suoraan samojen säännösten soveltamista kumpaankin palvelusmuotoon, vaan käytännön erilaisuus oli mahdollista ottaa huomioon palvelusoloja järjestettäessä.

Siviilipalveluksen suorittaminen edellyttää voimassa olevan lain mukaan edelleen, että asevelvollisen vakavat omantunnon syyt estävät palveluksen puolustusvoimissa rauhan aikana. Vakaumuksen toteaminen perustuu asevelvollisen antamaan vakuutukseen. Siviilipalvelusta koskevien asioiden valmistelu siirrettiin työministeriölle ja lain täytäntöönpanosta vastaavat siviilipalveluskeskukset. Aseetonta palvelusta koskevat säännökset siirrettiin asevelvollisuuslakiin.

2.2 Voimassa oleva lainsäädäntö

Perustuslaki

Suomen perustuslain 12 luvun 127–129 §:ssä on maanpuolustusta kokevat keskeiset säännökset. Maanpuolustusvelvollisuudesta säädetään 127 §:ssä, joka vastaa asiallisesti aiemmin voimassa ollutta Suomen hallitusmuodon 75 §:n 1 ja 3 momenttia.

Perustuslain 127 §:ssä säädetään yleisestä maanpuolustusvelvollisuudesta. Sen mukaan jokainen Suomen kansalainen on velvollinen osallistumaan isänmaan puolustukseen tai avustamaan sitä sen mukaan kuin laissa säädetään. Säännöksen 2 momentin mukaan oikeudesta saada vakaumuksen perusteella vapautus osallistumisesta sotilaalliseen maanpuolustukseen säädetään lailla.

Maanpuolustusvelvollisuuden sisältöä tai toteuttamistapaa ei ole perustuslaissa määritelty tarkemmin. Sotilaallisen maanpuolustuksen lisäksi maanpuolustusvelvollisuus kattaa myös muun isänmaan puolustamisen ja siinä avustamisen tavat. Maanpuolustusvelvollisuuden ydin on yleisessä asevelvollisuudessa, joka suoritetaan varusmiespalveluksena puolustusvoimissa tai tämän korvaavana siviilipalveluksena siviilipalveluslain nojalla. Lailla on siten mahdollista säätää korvaavasta palvelusvelvollisuudesta niille henkilöille, jotka ovat rauhan aikana vapautetut aseellisesta tai aseettomasta palveluksesta. Asevelvollisuuden suorittamisen korvaavasta palveluksesta on erityissäännös myös Ahvenanmaan itsehallintolain (1144/1991) 12 §:ssä. Säännöstä sovelletaan henkilöihin, joilla on Ahvenanmaan kotiseutuoikeus.

Asevelvollisuuslaki

Perustuslaissa säädetyn maanpuolustusvelvollisuuden täytäntöönpano on miesten osalta toteutettu ensisijaisesti asevelvollisuuslaissa (452/1950) säädetyssä järjestyksessä. Lakia täydentää asevelvollisuuslain soveltamisesta annettu asetus (63/1951).

Asevelvollisuuslain 1 §:n nojalla isänmaan ja laillisen yhteiskuntajärjestyksen puolustukseksi on jokainen Suomen mies asevelvollinen. Asevelvollisuuslaissa säädetään varusmiespalveluksen suorittamisesta vakinaisessa väessä. Laki mahdollistaa varusmiespalveluksen suorittamisen myös aseettomana palveluksena.

Asevelvollisuuslaissa ovat säännökset kutsuntaviranomaisista, kutsunnan toimittamisesta ja palvelukseen määräämisestä, upseereiksi tai aliupseereiksi taikka erityisiin tehtäviin koulutettavista, vapaaehtoisena palvelukseen tulevista, asevelvollisten valvonnasta sekä varusmiespalvelukseen kuuluvista etuuksista ja velvollisuuksista. Laissa on myös muutoksenhakua ja rangaistuksia koskevia säännöksiä.

Siviilipalveluslaki

Perustuslaissa säädetty maanpuolustusvelvollisuus on mahdollista täyttää myös siviilipalveluksena. Siviilipalveluslain 1 §:n mukaan asevelvollinen, joka vakuuttaa uskonnolliseen tai eettiseen vakaumukseen perustuvien vakavien omantunnon syiden estävän häntä suorittamasta asevelvollisuuslaissa säädettyä palvelusta, vapautetaan sen suorittamisesta rauhan aikana ja määrätään suorittamaan siviilipalvelusta.

Siviilipalveluslaki määrittelee siviilipalveluksen sisällön ja toteuttamistavan. Laissa on säännökset siviilipalvelukseen hakemisesta ja siihen määräämisestä, sen suorittamisesta sekä vapauttamis- ja lykkäysperusteista. Laki sisältää säännökset siviilipalvelusvelvollisen oikeuksista ja velvollisuuksista, siviilipalvelusvelvolliselle maksettavista etuuksista, muutoksenhausta siviilipalvelusasiassa sekä kurinpidosta ja siviilipalvelusvelvollisuuden rikkomisen aiheuttamista seuraamuksista ja toimenpiteistä. Laissa on säännelty myös varusmiespalveluksen suorittaneen määräämisestä täydennyspalveluun, mikäli asevelvollinen on varusmiespalveluksen suorittamisen jälkeen tehnyt laissa tarkoitetun siviilipalvelushakemuksen. Siviilipalveluslaissa on myös säännöksiä palveluspaikoista, siviilipalvelusviranomaisista sekä siviilipalvelusrekisteristä.

Siviilipalveluslakia täydentää siviilipalvelusasetus (1725/1991).

Laki naisten vapaaehtoisesta asepalveluksesta

Naisten vapaaehtoisesta asepalveluksesta säädetään naisten vapaaehtoisesta asepalveluksesta annetussa laissa (194/1995). Asepalvelus järjestetään asevelvollisuuslaissa säädetyn varusmiespalvelun yhteydessä ja se suoritetaan varusmiespalvelua vastaavalla tavalla. Palvelukseen astumismääräyksen saanut tai asepalvelusta suorittava nainen voi kuitenkin 45 päivän kuluessa palvelukseen astumispäivästä keskeyttää palveluksensa, jolloin hänet kotiutetaan. Määräajan jälkeen palvelustaan jatkavaa naista koskevat samat palvelusajan ja reserviajan velvoitteet kuin palvelusta suorittavaa varusmiestäkin. Määräajan jälkeen vapaaehtoista asepalvelusta jatkavalla naisella on mahdollisuus hakea siviilipalvelukseen.

Laki Jehovan todistajien vapauttamisesta asevelvollisuuden suorittamisesta eräissä tapauksissa

Asevelvolliselle, joka osoittaa kuuluvansa Jehovan todistajat -nimiseen rekisteröityyn uskonnolliseen yhdyskuntaan ja ilmoittaa, että uskonnolliseen vakaumukseen perustuvat vakavat omantunnon syyt estävät häntä suorittamasta asevelvollisuutta aseellisessa palveluksessa tai missään sitä korvaavassa palveluksessa, voidaan sen estämättä, mitä asevelvollisuuslaissa ja siviilipalveluslaissa säädetään, myöntää lykkäystä ja hänet voidaan vapauttaa asevelvollisuuden suorittamisesta rauhan aikana, siten kuin laissa Jehovan todistajien vapauttamisesta asevelvollisuuden suorittamisesta eräissä tapauksissa (645/1985) säädetään.

Ahvenanmaan itsehallintolaki

Ahvenanmaan itsehallintolain 12 §:n nojalla henkilö, jolla on Ahvenanmaan kotiseutuoikeus, saa asevelvollisuuden suorittamisen sijasta palvella vastaavalla tavalla luotsi- ja majakkalaitoksessa tai muussa siviilihallinnossa. Edellä tarkoitetut henkilöt ovat vapautettuja asevelvollisuuden suorittamisesta palvelun järjestämiseen saakka. Toistaiseksi korvaavaa palvelusta ei ole järjestetty. Vapautus asevelvollisuuden suorittamisesta ei kuitenkaan koske henkilöä, joka on muuttanut maakuntaan täytettyään 12 vuotta.

2.3 Käytäntö

2.3.1 Maanpuolustusvelvollisuuden täyttäminen siviilipalveluslain nojalla

Yleistä siviilipalveluksen suorittamisesta

Nykyisin siviilipalvelukseen on hakenut keskimäärin 7 % palveluksen aloittavasta ikäluokasta. Siviilipalvelukseen hakevien miesten määrä on ollut vuodessa noin 2 500. Vuosittain siviilipalveluksen suorittaa keskimäärin 1 700 miestä. Asevelvollisuuslain mukaista palvelusta suorittanut siviilipalvelusvelvollinen voi tietyin edellytyksin hakea takaisin asevelvollisuuslain mukaiseen palvelukseen. Käytännössä vuoden aikana siviilipalveluksesta siirtyy asevelvollisuuslain mukaiseen palvelukseen keskimääriin 350 henkilöä. Vuonna 2006 siirtyvien lukumäärä oli 329 ja vuonna 2005 lukumäärä oli 370 henkilöä.

Työministeriön hyväksymiä siviilipalveluslaitoksia on noin 2 050. Siviilipalvelusvelvolliset hakevat omatoimisesti työpalveluspaikkansa. Käytännössä kaikilla siviilipalveluslaitoksilla ei kuitenkaan ole jatkuvasti avoinna olevia tehtäviä. Ne siviilipalvelusvelvolliset, jotka eivät löydä työpalveluspaikkaa, suorittavat työpalvelun siviilipalveluskeskuksessa. Vuonna 2006 ilman siviilipalveluspaikkaa jäi noin 245 siviilipalvelusvelvollista, joista suurin osa löysi siviilipalveluspaikan kuukauden kuluessa koulutusjakson päättymisestä. Vuonna 2006 koko palveluksen siviilipalveluskeskuksessa ilman työpalvelupaikan saamista suoritti 52 siviilipalvelusvelvollista.

Palveluspaikatta jäämisestä aiheutuneet kustannukset valtiolle olivat 408 314 euroa vuonna 2006 ja 399 422 euroa vuonna 2005.

Siviilipalvelukseen hakeminen sekä lykkäys- ja vapauttamisperusteet

Asevelvollinen voi hakea siviilipalvelukseen, jos uskonnolliseen tai eettiseen vakaumukseen perustuvat vakavat omantunnon syyt estävät häntä suorittamasta asevelvollisuuslaissa säädettyä palvelusta. Hakemuksen voi tehdä jo ennen asevelvollisuuslaissa tarkoitettua palvelusta, ei kuitenkaan ennen kutsuntoja. Asevelvollinen toimittaa hakemuksen kutsuntojen yhteydessä kutsuntalautakunnalle.

Kutsunnan tarkoituksena on asevelvollisten palveluskelpoisuuden määrittäminen sekä palvelusajan- ja paikan määrääminen. Kutsunnan järjestämisestä vastaa sotilasläänin esikunta ja sen toimittamisesta kutsuntalautakunta. Kutsuntaan ovat velvollisia tulemaan kutsuntavuonna 18 vuotta täyttävät miespuoliset Suomen kansalaiset. Kutsuntavelvolliselle lähetetään ennalta tietoa erilaisista palvelukseen vaikuttavista tekijöistä ja vaihtoehtoisista palvelusmuodoista. Kutsunnanalainen on velvollinen osallistumaan ennen kutsuntatilaisuutta järjestettävään terveystarkastukseen. Kutsuntatilaisuudessa annetaan tietoa myös siviilipalvelukseen hakeutumisesta.

Siviilipalvelukseen on mahdollista hakea myös asepalveluksen aikana. Hakemus toimitetaan joukko-osaston komentajalle, joka siirtää hakemuksen sotilasläänin esikuntaan hyväksyttäväksi. Muulloin siviilipalvelukseen haetaan joko siviilipalveluskeskukselle tai sotilasläänin esikunnalle toimitetulla hakemuksella.

Työministeriön vahvistamassa siviilipalveluksen hakemuslomakkeessa on siviilipalvelukseen hakevan vakuutus siitä, että vakaumukseen perustuvat vakavat omantunnon syyt estävät häntä suorittamasta asevelvollisuuslaissa tarkoitettua palvelusta. Siviilipalvelushakemus tulee käsitellä viipymättä. Mikäli hakemus täyttää edellä mainitun muotovaatimuksen, se on hyväksyttävä. Hakija on hyväksymisen jälkeen siviilipalvelusvelvollinen ja vapautettu asevelvollisuuslaissa säädetyn palveluksen suorittamisesta rauhan aikana. Kutsuntalautakunta tai sotilasläänin esikunta ilmoittaa hakemuksen hyväksymisestä siviilipalveluskeskukselle.

Palveluksen alkamista koskeva määräys annetaan siviilipalvelusvelvolliselle tiedoksi todisteellisesti siviilipalveluskeskuksen toimesta. Määräys on toimitettava siviilipalvelusvelvolliselle hyvissä ajoin ennen palveluksen alkua. Siviilipalvelusasetuksessa säädetty vähimmäisaika on noin kaksi kuukautta. Siviilipalvelusvelvollisen antaman suostumuksen tai iän perusteella voidaan palvelukseen määrätä lyhyemmässäkin ajassa. Siviilipalvelusvelvollinen voi toimittaa siviilipalveluskeskukseen myös kirjallisen toiveen palveluksen alkamisajankohdasta. Koulutuserätoive tulee toimittaa siviilipalveluskeskukselle ennen palvelukseenastumismääräyksen vastaanottamista. Ulkomailla oleskelevalle määräys voidaan lähettää asianomaiseen Suomen edustustoon, joka toimittaa sen siviilipalvelusvelvolliselle. Mikäli siviilipalvelusvelvollista ei tavoiteta, on siviilipalveluskeskuksen tarvittaessa pyydettävä poliisilta virka-apua määräyksen toimittamista varten. Käytännössä virka-apupyyntöjä on tehty vuosittain noin 100.

Pääsääntöisesti siviilipalvelus on aloitettava hakemuksen hyväksymisvuoden ja kahden sitä seuraavan vuoden kuluessa. Suurin osa siviilipalvelukseen hyväksytyistä aloittaa palveluksen suorittamisen hyväksymisvuotena tai sitä seuraavana vuotena. Siviilipalveluskeskus voi hakemuksesta antaa siviilipalveluksen suorittamisesta lykkäystä enintään kolmeksi vuodeksi kerrallaan, jos lykkäys on erityisen tarpeellista ammattiin valmistumisen, opintojen harjoittamisen, taloudellisten olojen järjestämisen, tai niihin verrattavan muun erityisen henkilökohtaisen syyn vuoksi tai kansanedustajan tehtävän hoitamista varten. Lykkäystä voidaan antaa korkeintaan sen vuoden loppuun, jona palvelusvelvollinen täyttää 28 vuotta. Lykkäyksen päätyttyä siviilipalvelukeskus määrää siviilipalvelusvelvollisen aloittamaan palveluksensa.

Siviilipalvelusvelvollinen voidaan terveydellisillä perusteilla vapauttaa siviilipalveluksen suorittamisesta määräajaksi tai kokonaan. Vapauttaminen perustuu lääkärinlausuntoon, jossa lääkäri arvioi palvelusvelvollisen palveluskelpoisuuden eli tämän fyysiset ja psyykkiset edellytykset suoriutua palveluksesta. Määräaikaisen vapauttamisen päätyttyä siviilipalveluskeskus määrää palveluksen aloitettavaksi, jos siviilipalvelusvelvollinen on tuolloin palvelukseen kykenevä.

Siviilipalveluskeskus voi hakemuksesta vapauttaa osaksi tai kokonaan siviilipalveluksen suorittamisesta siviilipalvelusvelvollisen Suomen kansalaisen, jolla on myös toisen valtion kansalaisuus, jos tämä on suorittanut toisessa valtiossa siviilipalvelusta tai varusmiespalvelusta vastaavaa palvelusta. Jos palvelusta on ollut kuitenkin vähintään kuuden kuukauden ajan, on siviilipalvelusvelvollinen vapautettava palveluksen suorittamisesta siviilipalvelusasetuksen 17 §:n nojalla. Tältä osin siviilipalveluskeskus ei voi siis käyttää harkintavaltaa. Erityisestä syystä siviilipalveluskeskus voi vapauttaa siviilipalveluksen suorittamisesta sellaisen Suomen ja muun valtion kansalaisen, jonka varsinainen asunto ja koti eivät ole Suomessa eikä hänellä ole tosiasiallisia siteitä Suomeen. Asevelvollisuuden suorittamisesta on tehty myös kansainvälisiä sopimuksia, joihin myös Suomi on liittynyt. Näin ollen Ruotsin, Norjan tai Tanskan kansalaisen osalta sovelletaan asiasta tehtyä sopimusta (SopS 44/1968). Suomi on tehnyt kahdenväliset sopimukset myös Amerikan Yhdysvaltojen (SopS 15/1939) ja Argentiinan (SopS 43–44/1963) kanssa.

Palveluksen järjestäminen, keskeytyminen ja päättyminen

Siviilipalvelus muodostuu koulutusajan ja työpalvelun yhtenäisestä kokonaisuudesta. Siviilipalvelus aloitetaan siviilipalveluskeskuksessa suoritettavalla noin kuukauden mittaisella koulutusjaksolla, jonka tarkoituksena on antaa perusteet työpalvelun suorittamiselle ja tukea yleistä kansalaiskasvatusta. Koulutusaiheet ovat liittyneet kansainvälisyys-, rauhan- ja ympäristökysymyksiin sekä kansalaisvalmiuksiin. Myös työpalvelun suorittamiseen liittyviä koulutustarpeita on koulutusjakson aikana toteutettu. Koulutusjaksoja on järjestetty vuosittain 16 ja kuhunkin erään osallistuvien siviilipalvelusvelvollisten määrä on ollut keskimäärin 110.

Koulutusjakson jälkeen alkaa siviilipalveluslaitoksessa suoritettava työpalvelujakso. Tavoitteena on, että siviilipalvelusvelvollinen hakee työpalveluspaikan itse. Omatoiminen työpalveluspaikan etsiminen mahdollistaa aiemman kokemuksen ja koulutuksen hyödyntämisen sekä siviilipalvelusvelvollisen elämäntilanteen huomioon ottamisen, jolloin esimerkiksi työpalvelupaikkaa voi etsiä omalta asuinpaikkakunnalta. Siviilipalveluskeskus lähettää työpalvelupaikan hakemista koskevat ohjeet noin kahden kuukauden kuluessa siitä, kun siviilipalvelushakemus on jätetty. Työpalvelua suoritetaan lähinnä sosiaalihuolto- ja terveydenhuoltoalalla, opetus- tai kulttuurialalla tai ympäristönsuojeluun tai pelastusalaan liittyvissä tehtävissä.

Työpalvelun voi suorittaa ainoastaan laissa säädetyissä yhteisöissä. Siviilipalveluslaitoksena voi toimia valtion hallintoviranomainen tai liikelaitos, valtion itsenäinen laitos tai julkisoikeudellinen yhdistys, kunta tai kuntayhtymä tai näiden yhteistoimintaelin, Suomen evankelis-luterilainen kirkko tai ortodoksinen kirkkokunta taikka niiden seurakunta tai yhteistoimintaelin sekä työministeriön hyväksymä suomalainen yleishyödyllistä toimintaa harjoittava yksityisoikeudellinen yhteisö tai säätiö. Siviilipalveluslaitoksena toimivan yksityisoikeudellinen yhteisön tai säätiön toiminnan pääasiallisena tarkoituksena ei voi olla voiton tai muun välittömän taloudellisen ansion hankkiminen. Siviilipalveluslaitoksena ei voi toimia puoluerekisteriin merkitty puolue eikä työntekijä- tai työnantajaetuja ajava yhteisö.

Siviilipalveluslaitokset hyväksyy hakemuksen perusteella työministeriö. Yksityisoikeudellisten yhteisöjen osalta työministeriö pyytää lausuntoa siviilipalvelusasiain neuvottelukunnalta ja puolustusministeriöltä. Hakemuksen hyväksymisen jälkeen työministeriö ja siviilipalveluslaitos sopivat kirjallisesti siviilipalveluksen järjestämisestä. Sopimus on voimassa toistaiseksi ja palveluspaikka voi halutessaan vapaasti purkaa sopimuksen.

Siviilipalveluslaitokset ilmoittavat avoinna olevista tehtävistä siviilipalveluskeskukselle, joka lähettää siviilipalvelusvelvolliselle tiedot siviilipalveluslaitoksista palvelukseenastumismääräyksen liitteenä. Tietoja siviilipalveluslaitoksista saa myös koulutusjakson aikana. Siviilipalveluskeskus pyrkii avustamaan sopivan työpalveluspaikan löytämisessä niitä siviilipalvelusvelvollisia, jotka eivät ole siinä itse onnistuneet. Siviilipalveluskeskus voi viime kädessä määrätä paikan, jossa työpalvelu suoritetaan, mutta tätä vaihtoehtoa on käytetty äärimmäisen harvoin. Siviilipalveluksen voi suorittaa myös siviilipalveluskeskuksessa. Sen sijaan siviilipalvelusta ei voi suorittaa oman työnantajan palveluksessa eikä sellaisessa paikassa, johon siviilipalvelusvelvollisella on kiinteä yhteys opiskelun, entisen työ- tai virkasuhteen tai jonkin muun syyn vuoksi.

Siviilipalvelusvelvollinen ja siviilipalveluslaitoksen vastuuhenkilö täyttävät sitoumuslomakkeen, joka toimitetaan siviilipalveluskeskukselle vahvistettavaksi. Siviilipalvelusvelvollinen ei ole työ- tai virkasuhteessa siviilipalveluslaitokseen. Mikäli siviilipalvelusvelvolliselle osoitettavat tehtävät ovat sellaisia, joihin pysyväisluonteisesti ja olennaisesti kuuluu ilman huoltajan läsnäoloa tapahtuvaa alaikäisen kasvatusta, opetusta, hoitoa tai muuta huolenpitoa tai muuta työskentelyä henkilökohtaisessa vuorovaikutuksessa alaikäisen kanssa, tulee siviilipalvelusvelvollisen toimittaa siviilipalveluskeskuksen nähtäväksi lasten kanssa työskentelevien rikostaustan selvittämisestä annetussa laissa (504/2002) tarkoitettu rikosrekisteriote. Menettelyä noudatetaan erityisesti päivähoito-, koulu- ja nuorisotoimen tehtäviin määrättäessä. Rikosrekisteriote palautetaan siviilipalvelusvelvolliselle välittömästi eikä siitä oteta jäljennöstä asiakirjoihin. Siviilipalvelusvelvollisen henkilökorttiin merkitään tieto siitä, että todistus on esitetty.

Siviilipalvelusvelvollisen äidinkieli tulee ottaa huomioon siviilipalveluspaikkaa määrättäessä. Suomen- tai ruotsinkielisellä siviilipalvelusvelvollisella on oikeus suorittaa siviilipalvelus omalla äidinkielellä. Siviilipalvelus suoritetaan kotimaassa, mutta palveluun voi sisällyttää lyhyehköjä ja tilapäisiä komennusmatkoja ulkomaille.

Palvelustehtävien määräämisestä ja niihin perehdyttämisestä, valvonnasta ja kurinpidosta vastaa siviilipalveluslaitoksen päällikkö tai tämän määräämä henkilö. Palvelustehtävät eivät saa olla ristiriidassa siviilipalvelusvelvollisen vakaumuksen kanssa. Palvelusta ei saa järjestää siviilipalvelusvelvollista syrjivästi rodun, syntyperän, kielen, uskonnon, poliittisen tai muun mielipiteen taikka muun näihin rinnastettavien syiden perusteella. Siviilipalvelusvelvollista ei saa määrätä sellaiseen työhön, jota henkilöstö ei työriidan vuoksi suorita. Siviilipalvelusmies on velvollinen suorittamaan hänelle annetut työtehtävät tunnollisesti. Hänen tulee myös noudattaa työministeriön, siviilipalveluskeskuksen ja palveluspaikan antamia määräyksiä.

Siviilipalvelusvelvollisella on mahdollisuus hakea siirtoa toiseen siviilipalveluslaitokseen. Hakemus toimitetaan siviilipalveluskeskukselle, joka tekee asiasta päätöksen kuultuaan ensin sekä nykyistä että toivottua siviilipalveluslaitosta. Myös siviilipalveluslaitos voi hakea siviilipalvelusvelvollisen siirtämistä toiseen siviilipalveluspaikkaan. Asiassa annettuihin päätöksiin voi hakea muutosta valittamalla Helsingin hallinto-oikeuteen.

Siviilipalveluksen suorittaminen saattaa keskeytyä, jos siviilipalvelusvelvollisen todetaan olevan pitkähkön ajan palvelukseen kykenemätön tai hänelle on siviilipalveluksen aikana myönnetty hakemuksesta lykkäystä. Näissä ja muissa siviilipalveluslaissa yksilöidyissä tilanteissa siviilipalveluslaitoksen on huolehdittava siviilipalvelusvelvollisen kotiuttamisesta.

Siviilipalveluksen suorittaminen päättyy, kun siviilipalvelusvelvollinen on suorittanut laissa säädetyn siviilipalveluksen kokonaisuudessaan tai hänen siviilipalvelusvelvollisuutensa on laissa säädetyin perustein päättynyt. Tämän jälkeen siviilipalvelusvelvollinen kotiutetaan. Siviilipalvelusvelvollisuus päättyy sen vuoden lopussa, jonka aikana palvelusvelvollinen täyttää 30 vuotta.

Siviilipalvelusvelvollinen voi hakea siirtoa takaisin asevelvollisuuslain alaiseen palvelukseen. Siirtoa haetaan kirjallisesti siviilipalveluskeskukselta, mikäli siirrolle asetetut edellytykset täyttyvät. Hakemukseen on liitettävä siviilipalvelusvelvollisen ilmoitus siitä, ettei vakaumus enää estä asevelvollisuuslain mukaisen palveluksen suorittamista. Edellytyksenä on lisäksi se, ettei siviilipalvelusvelvollista ole aiemmin määrätty vastaavan hakemuksen perusteella siviilipalveluksesta asevelvollislain mukaiseen palvelukseen. Hakemusta ei voida hyväksyä, jos siviilipalvelusvelvollinen on ehtinyt aloittaa siviilipalveluksen eikä enää sen vuoden päätyttyä, jona siviilipalvelusvelvollinen on täyttänyt 28 vuotta.

Siviilipalvelusvelvollisen työ- ja vapaa-aika, lomat sekä palvelusajan laskeminen

Siviilipalvelusvelvollinen noudattaa hänelle siviilipalveluspaikan yleisen työajan puitteissa määräämää työaikaa. Säännöllinen viikkotyöaika on enintään 40 tuntia. Ylityö korvataan vastaavan pituisella vapaa-ajalla. Viikkovapaa järjestetään samoin perustein kuin siviilipalveluslaitoksessa vastaavissa tehtävissä työskenteleville. Siviilipalvelusvelvollisella on oikeus riittävään vapaa-aikaan. Muu kuin työaika on vapaa-aikaa.

Siviilipalvelusvelvollisella on oikeus 20 päivän henkilökohtaiseen lomaan ilman erikseen esitettävää syytä. Tarkoituksena on, että loma jaetaan tasaisesti koko siviilipalvelusajalle. Lomaa myönnetään myös lapsen syntymän vuoksi yhdenjaksoisesti kuudelta päivältä. Jos siviilipalveluvelvollinen on erityisesti kunnostautunut palveluksessa, voidaan hänelle antaa kuntoisuuslomaa yhteensä enintään 30 päivää. Siviilipalveluslaitos voi hakemuksesta antaa painavista henkilökohtaisista syistä lomaa, jonka määrä siviilipalvelusaikana voi olla enintään kuusi kuukautta. Käytännössä lomaa on myönnetty taloudellisten tai perhesyiden perusteella.

Siviilipalvelusaika on 395 päivää. Palvelusaika lasketaan siitä päivästä, jona siviilipalveluskeskus on määrännyt palveluksen aloitettavaksi tai päivästä, jona palvelu tosiasiallisesti aloitetaan. Näin ollen siviilipalvelukseen saapumatta jättäminen ei kuluta siviilipalvelusaikaa. Siviilipalveluksen aloittamispäivän ja kotiuttamisen välillä pidetyt lomat lasketaan pääsääntöisesti palvelusajaksi. Poikkeuksena on kuitenkin siviilipalveluspaikan painavista henkilökohtaisista syistä myöntämä loma, jota ei lueta palvelusaikaan. Siviilipalveluksen suorittamisen keskeytyminen tai lykkääminen ei kuluta palvelusaikaa. Palvelusajaksi ei myöskään lueta aikaa, jonka siviilipalvelusvelvollinen on ollut luvatta poissa palveluksesta.

Jos varusmiespalvelusta suorittava hakeutuu siviilipalvelukseen, määrätään jäljellä oleva siviilipalvelusaika laskennallisesti määriteltyjen suhdelukujen perusteella siten, että jo palveltu varusmiesaika vähentää jäljellä olevaa siviilipalvelusaikaa.

Siviilipalvelusvelvollisen ylläpito ja etuudet

Siviilipalveluslaitos vastaa siviilipalvelusaikana siviilipalvelusvelvollisen ylläpidosta ja päivärahasta. Ylläpito käsittää siviilipalvelusvelvolliselle maksuttoman majoituksen, ruokailun, työtehtävien suorittamisessa mahdollisesti tarvittavan erityisvaatetuksen ja – varustuksen, terveydenhuollon sekä työmatkoista aiheutuvien matkakustannusten korvaamisen.

Siviilipalvelusvelvollisella on siviilipalvelusaikana oikeus ilmaiseen majoitukseen. Siviilipalveluslaitos voi osoittaa majoitukseen omia majoitukseen sopivia tilojaan tai vuokraamansa asunnon. Siviilipalvelusvelvollinen voidaan osoittaa majoittumaan myös kotonaan. Siviilipalveluslaitos vastaa edellä mainituista majoittumistavoista aiheutuneista kustannuksista, kuten vuokrasta. Jos siviilipalvelusvelvollinen ei ota vastaan osoitettua majoituspaikkaa, vaan haluaa majoittua esimerkiksi kotonaan, vastaa siviilipalvelusvelvollinen kuluista itse. Siviilipalveluslaitos vastaa myös komennusmatkan aikana tarvittavan majoituksen järjestämisestä.

Siviilipalveluslaitos vastaa siviilipalvelusaikana ruokailusta päivinä, jolloin siviilipalvelusvelvollinen on palveluksessa tai komennusmatkalla. Vastuu ruokailun järjestämisestä on myös viikkovapaan aikana, jos siviilipalvelusvelvollinen majoittuu viikkovapaan aikana siviilipalveluslaitoksen osoittamassa paikassa. Päivittäisiin aterioihin kuuluvat aamupala, lounas, päivällinen ja iltapala. Jos ruokailua ei voida järjestää, maksaa siviilipalveluspaikka ruokarahaa. Mikäli aterioita ei tarjota lainkaan, on ruokarahan määrä 12 euroa. Jos päivittäisistä aterioista voidaan tarjota yksi lämmin ateria, on ruokarahan määrä 6,50 euroa. Korvaus sisältää korvauksen aamupalasta, yhdestä lämpimästä ateriasta ja iltapalasta. Aamu- tai iltapalan ruokaraha on 1,50 euroa. Ruokarahaa maksetaan myös komennusmatkoilta käytettyyn matkustusaikaan perustuen.

Siviilipalvelusvelvollinen on oikeutettu palvelusaikaiseen ilmaiseen terveydenhuoltoon, joka kattaa palveluksen suorittamiseksi välttämättömät lääkärinpalvelut ja lääkkeet. Palveluskelpoisuus on tutkittava kahden viikon kuluessa siviilipalveluksen alkamisesta. Palvelusaikana terveydenhuoltokustannuksista vastaa siviilipalveluslaitos. Siviilipalveluslaitos myöntää lääkärintodistuksen perusteella sairausloman ja voi tarvittaessa vapauttaa tiettyjen palvelustehtävien suorittamisesta. Terveydenhuolto kattaa myös hammashuollon, jossa pääpaino on ehkäisevässä ja säilyttävässä hoidossa. Siviilipalvelusvelvolliselle tehdään tarvittaessa lääkärintarkastus myös siviilipalvelusajan päättyessä.

Siviilipalvelusvelvolliselle maksetaan päivärahaa kultakin palvelusajaksi laskettavalta päivältä porrastetusti palvelusajan perusteella. Päivärahan määrä on kuudelta ensimmäiseltä kuukaudelta 3,80 euroa, kolmelta seuraavalta kuukaudelta 6,50 euroa ja kolmelta viimeiseltä kuukaudelta 9 euroa. Päivärahaa ei suoriteta niiltä päiviltä, jolloin siviilipalvelusvelvollinen on luvattomasti poissa palveluksesta tai lomalla, jota ei lueta palvelusajaksi. Jos siviilipalvelusvelvollinen on palvelukseen kykenemätön tahallisesti itse aiheuttamansa vamman tai sairauden vuoksi, ei päivärahaa makseta. Päivärahaoikeutta ei ole myöskään niiltä kausilta, jolloin siviilipalvelusvelvollinen on ollut pidätettynä tai vangittuna teosta, josta hänet sittemmin tuomitaan vankeusrangaistukseen.

Matkakuluista siviilipalveluslaitoksen ja majoituksen välillä vastaa siviilipalveluslaitos. Korvattavana päivittäisenä työmatkana on pidetty yli viiden kilometrin yhdensuuntaista matkaa. Korvaus maksetaan halvimman julkisen kulkuvälineen perusteella. Siviilipalvelusvelvolliselle korvataan myös lomamatkoista aiheutuvia kustannuksia. Vapaiden lomamatkojen lukumääristä ja vapaan matkan sijasta maksettavista korvauksista on säädetty työministeriön asetuksella. Suomessa asuvalla ja 395 vuorokautta palvelevalla siviilipalvelusvelvollisella on oikeus 35 edestakaiseen matkaan viikkovapaalleen tai lomalleen Suomessa. Vapailta lomamatkoilta ei suoriteta ruoka- ja majoitusrahaa. Matkakulut korvataan työministeriön määrärahoista. Muita työministeriön kustantamia matkoja ovat palvelukseenastumis- ja kotiuttamismatka, siviilipalveluslaitoksen siirtoon liittyvät matkat sekä matkat sairauslomalle kotihoitoon ja takaisin. Vakinaisesti muussa Pohjoismaissa asuvalle 395 vuorokautta palvelevalla siviilipalvelusvelvollisella vapaiden matkojen määrä on neljä. Muualla Euroopassa asuvalle 395 vuorokautta palvelevalle kuuluu kolme vapaamatkaa ja Euroopan ulkopuolella asuvalle kaksi. Matkakustannukset maksaa siviilipalveluslaitos, joka perii ne jälkikäteen työministeriöltä. Muualla Euroopassa ja Euroopan ulkopuolella asuvalle voidaan edellä todettujen kiintiöiden lisäksi antaa ilmaismatkoja Suomessa siten, että vapaiden matkojen yhteismäärä on 35. Komennusmatkojen osalta kustannuksista vastaa siviilipalveluslaitos. Siviilipalvelusvelvollinen saa vapaiden matkojen lisäksi varusmiehille myönnettävän alennuksen kaukomatkoihin Suomessa rautateillä ja linja-autoissa.

Siviilipalvelusvelvollisella on tietyin edellytyksin mahdollisuus saada sotilasavustusta, jota Kansaneläkelaitos maksaa sotilasavustuslain (781/1993) nojalla.

Kurinpito ja rangaistusäännökset

Siviilipalveluslaissa on säännöksiä myös siviilipalvelusvelvolliseen kohdistettavista kurinpitotoimista ja rangaistuksista.

Palvelusvelvollisuuteen kuuluvat tehtävät tulee suorittaa tunnollisesti noudattaen siviilipalveluslaitoksen antamia tarpeellisia määräyksiä. Siviilipalvelusvelvolliselle, joka on toiminut vastoin palvelusvelvollisuuttaan tai on laiminlyönyt sen, voidaan määrätä kurinpitorangaistuksena varoitus, työtä yli säännönmukaisen työajan tai päivärahan menetys. Samasta rikkomuksesta voidaan määrätä vain yhtä rangaistuslajia oleva kurinpitorangaistus. Kurinpitorikkomus voidaan jättää suullisen huomautuksen varaan, jos rikkomus on tehty anteeksi annettavasta huolimattomuudesta, ajattelemattomuudesta tai tietämättömyydestä tai, jos rikkomus on muutoin vähäinen.

Jos siviilipalvelusvelvollinen jättää saapumatta siviilipalvelukseen, lopettaa sen tai ilmoittaa kirjallisesti kieltäytyvänsä sen suorittamisesta, tuomitaan hänet siviilipalvelusrikoksesta vankeuteen ajaksi, joka vastaa puolta siviilipalvelusvelvollisen jäljellä olevasta palvelusajasta. Siviilipalvelusrikoksesta voidaan tuomita myös tilanteessa, jossa siviilipalvelusvelvollinen on hänelle määrätystä kurinpitorangaistuksesta huolimatta edelleen olennaisesti laiminlyönyt palvelusvelvollisuuttaan. Rikosilmoituksen tekee siviilipalveluskeskus tai siviilipalveluslaitos. Ilmoituksen tekeminen on edellytyksenä sille, että virallinen syyttäjä voi nostaa syytteen. Siviilipalvelusvelvollinen kotiutetaan välittömästi rikosilmoituksen jälkeen.

Siviilipalvelusrikoksesta voi tuomita ainoastaan kerran. Vankeusrangaistusta ei saa määrätä ehdolliseksi eikä sen sijasta voida tuomita yhdyskuntapalvelua. Vankeusrangaistusta suorittava voidaan päästää ehdonalaiseen vapauteen, jos hän ilmoittaa haluavansa ja voi suorittaa hänelle osoitetussa palveluslaitoksessa jäljellä olevan siviilipalveluksen asianmukaisesti loppuun. Koeaika on jäljellä oleva palvelusaika. Siviilipalvelusvelvollinen menettää ehdollisen vapautensa, mikäli hän sen aikana syyllistyy uuteen siviilipalvelusrikokseen. Siviilipalvelusvelvollisuus päättyy, kun vankeusrangaistus on suoritettu kokonaan tai, jos vankeusrangaistus on rauennut siviilipalveluslaissa tarkoitetulla tavalla.

Jos siviilipalvelusvelvollista ei tuomita vankeusrangaistukseen, antaa siviilipalveluskeskus uuden palvelukseenastumismääräyksen. Tutkintavankeudessa kulunut aika luetaan osaksi palvelusaikaa siten, että yksi päivä vapaudenmenetystä vastaa kahta päivää siviilipalveluksessa.

Viranomaiset, päätöksenteko ja muutoksenhaku

Siviilipalvelusta johtaa, valvoo ja ohjeistaa työministeriö. Työministeriön alaisuudessa toimii siviilipalveluskeskus, jonka tehtävänä on huolehtia siviilipalveluksen toimeenpanosta ja siviilipalvelusvelvollisten valvonnasta. Tällä hetkellä siviilipalveluskeskuksena toimii Lapinjärven koulutuskeskus.

Siviilipalveluskeskuksen tehtävistä säädetään tarkentavasti siviilipalvelusasetuksessa.

Työministeriön yhteydessä toimii siviilipalvelusasiain neuvottelukunta, joka toimii työministeriön apuna siviilipalveluksen kehittämiseen ja seurantaan liittyvissä kysymyksissä. Neuvottelukunnan tehtävänä on muun muassa toimia yhteydenpitoelimenä siviilipalveluksen ja asevelvollisuuslain mukaisen palveluksen järjestämisestä huolehtivien viranomaisten välillä. Se antaa myös lausuntoja ja ehdotuksia siviilipalveluksen ja täydennyspalveluksen kehittämisestä. Neuvottelukunnan jäsenet edustavat työministeriötä, puolustusministeriötä, pääesikuntaa, palveluspaikkoja ja siviilipalvelusvelvollisia.

Työpalvelun aikana siviilipalveluksen järjestämisestä ja valvonnasta huolehtivat siviilipalveluslaitokset.

Siviilipalveluslain nojalla annettavat päätökset ovat hallintopäätöksiä ja niitä käsiteltäessä noudatetaan hallintolakia. Kyseistä lakia sovelletaan myös tilanteessa, jossa asiaa käsittelee siviilipalveluslaitos, jossa ei muutoin sovelleta hallintolakia.

Kutsuntalautakunnan tai sotilasläänin esikunnan antamaan siviilipalvelushakemusta koskevaan päätökseen haetaan muutosta asevelvollisuuslaissa säädetyllä tavalla valittamalla kutsunta-asiain keskuslautakuntaan, jonka asiassa antama päätös on lopullinen. Keskuslautakunta käsittelee muun muassa varusmiespalvelukseen ja kertausharjoituksiin liittyviä lykkäysasioita, naisten vapaaehtoiseen asepalvelukseen liittyviä asioita ja kaksoiskansalaisten asevelvollisuutta koskevia asioita.

Siviilipalveluskeskus määrää siviilipalveluksen aloittamisesta sekä siviilipalveluslaitoksesta, jossa palvelus suoritetaan. Kyseisestä siviilipalveluskeskuksen päätöksestä voi hakea valittamalla muutosta hallinto-oikeudelta. Myös muuhun siviilipalveluskeskuksen antamaan päätökseen haetaan muutosta hallinto-oikeudelta. Hallinto-oikeuden päätöksistä voi valittaa korkeimpaan hallinto-oikeuteen, mikäli asiassa myönnetään valituslupa.

Kurinpitopäätöksestä haetaan muutosta valittamalla hallinto-oikeuteen. Kurinpitorangaistusta ei saa panna täytäntöön ennen kuin päätös on lainvoimainen. Jos siviilipalvelusvelvollinen on valittanut kurinpitopäätöksestä hallinto-oikeuteen, voidaan rangaistus panna täytäntöön hallinto-oikeuden annettua päätöksensä. Kurinpitorangaistus voidaan panna välittömästi täytäntöön, jos täytäntöönpano muutoin estyisi jäljellä olevan palvelusajan pituuden vuoksi. Hallinto-oikeuden antamaan päätökseen voi hakea myönnetyn valitusluvan perusteella muutosta korkeimmalta hallinto-oikeudelta.

Siviilipalvelusrekisteri

Siviilipalvelusrekisteristä säädetään siviilipalveluslain 8 luvussa. Siviilipalveluskeskus pitää alaisuudessaan olevista siviilipalvelus- ja täydennyspalvelusvelvollisista rekisteriä, joka sisältää valvonnan ja palveluksen järjestämiseksi tarpeelliset tiedot.

Rekisteriin merkitään palvelusvelvollisen tunniste- ja osoitetiedot, koulutus ja ammattitiedot, siviilipalvelusvelvollisen mahdollinen toinen kansalaisuus, palveluskelpoisuus, siviilipalveluslaitokseen ja –aikaan liittyvät tiedot, tiedot rikosilmoituksesta, rikoksen seuraamuksista ja vankeusrangaistuksen täytäntöönpanosta sekä kotiuttamisen ja siviilipalvelusvelvollisuuden päättymisen perusteet.

Rekisteriin liitetään manuaalisessa muodossa siviilipalvelusvelvollisuuden suorittamiseen liittyviä asiakirjoja, joita ovat siviilipalvelushakemukset, lääkärinlausunnot, rikosilmoituksiin liittyvät asiakirjat sekä siviilipalvelusvelvollisen henkilökortti ja lääkärintarkastuskortti.

Rekisteriin voidaan myös kirjata tietoja siviilipalvelusvelvollisen vakaumuksesta, perhesuhteista ja sosiaalisesta ja taloudellisesta tilanteesta. Edellä mainittuja tietoja voidaan kirjata vain, mikäli ne ovat välttämättömiä palveluksen alkamisajankohdan tai siviilipalveluslaitoksen määräämiseksi.

Rekisteritietoja kerätään siviilipalvelusvelvollisen täyttämästä hakemuksesta. Osan rekisteröitävistä tiedoista toimittaa sotilasläänin esikunta.

Siviilipalvelusvelvollista koskevat tiedot poistetaan rekisteristä viimeistään sen vuoden lopussa, jona hän täyttää 50 vuotta. Tämän jälkeen siviilipalvelusvelvollisen henkilö- ja lääkärintarkastuskortti siirretään sotilasläänin esikunnalle arkistoitavaksi. Jos siviilipalveluskeskus lopettaa toimintansa, luovutetaan rekisteri työministeriölle. Uuden siviilipalveluskeskuksen aloitettua toimintansa siirretään rekisteri sen ylläpidettäväksi.

Siviilipalveluskeskuksella on oikeus saada tietoja myös laissa säädetyiltä muilta rekisterinpitäjiltä. Valvontaa varten siviilipalveluskeskus voi pyytää osoitetietoja väestörekisterikeskukselta, sotilasviranomaiselta tai yksittäistapauksissa myös poliisi- tai muulta viranomaiselta. Salassapitosäännösten estämättä siviilipalveluskeskus voi pyytää sotilasviranomaiselta ja palveluskelpoisuuden tutkineelta lääkäriltä terveydentilatietoja, jos niillä on merkitystä palveluskelpoisuuden tarkistamista koskevaa asiaa käsiteltäessä.

Siviilipalveluslaitos pitää palveluksessaan olevista siviilipalvelusvelvollisista rekisteriä, johon sisältyy siviilipalveluksen järjestämiseksi ja suorittamiseksi tarvittavat tiedot. Henkilö- ja lääkärintarkastuskortin tiedot liitetään rekisteriin, joka voi sisältää tietoja siviilipalvelusvelvollisen palveluksen suorittamiseen liittyvästä terveydentilasta, kurinpidosta sekä siviilipalvelusrikoksia ja täydennyspalvelusrikkomuksia koskevista rikosilmoituksista. Siviilipalveluslaitoksella on oikeus saada lääkäriltä lausunto siviilipalvelusvelvollisen terveydentilasta siltä osin kuin sillä on merkitystä palveluskelpoisuuden arvioinnissa.

Siviilipalvelusrekisterin henkilötietoja voidaan antaa tai luovuttaa ainoastaan laissa säädetyissä tilanteissa. Pääsääntöisesti siviilipalvelusviranomaiset eivät ilman siviilipalvelusvelvollisen suostumusta saa ilmaista terveydentilaa, taloudellista tai sosiaalista asemaa tai vakaumusta kuvaavia eikä muita henkilökohtaisia oloja kuvaavia tietoja.

Asianosaisella on oikeus saada tietojaan viranomaisten toiminnan julkisuudesta annetun lain ja henkilötietolain nojalla. Työministeriölle, siviilipalveluskeskukselle, siviilipalveluspaikoille ja sotilasläänin esikunnalle voidaan henkilötietoja luovuttaa siviilipalveluslain säännösten ja asevelvollisuuslain soveltamisesta annetun asetuksen 12 luvussa tarkoitetun liikekannallepanon perusteella. Muiden viranomaisten osalta tietojensaantioikeuden on perustuttava lain säännökseen.

Täydennyspalvelus varusmiespalveluksen suorittaneelle

Asevelvollisella on mahdollisuus hakeutua siviilipalvelukseen varusmiespalveluksen suoritettuaan. Asevelvollista ei voida tällöin määrätä asevelvollisuuslain mukaiseen kertausharjoitukseen. Sen sijaan siviilipalveluskeskus voi määrätä asevelvollisen suorittamaan täydennyspalvelusta. Jos siviilipalvelushakemus jätetään kertausharjoituskutsun saavuttua tai kertausharjoitusten aikana, on määräys täydennyspalvelukseen tehtävä ensisijaisesti 18 kuukauden kuluessa hakemuksen tekemisestä. Täydennyspalvelusvelvollisuus voidaan tarvittaessa määrätä alkamaan 18 kuukauden jälkeen, kuitenkin viimeistään ennen sen vuoden päättymistä, jolloin palvelusvelvollinen täyttää 50 vuotta.

Täydennyspalvelusaika on enintään 40 päivää. Siviilipalveluskeskus voi myöntää lykkäystä palveluksen suorittamisesta, jos lykkäys katsotaan erittäin tarpeelliseksi siviilipalvelusvelvollisen perhe- tai taloudellisten olojen taikka ammatin tai elinkeinon harjoittamiseen liittyvien syiden vuoksi. Lykkäysperusteena voivat olla myös toimeen tai ammattiin valmistuminen ja opiskelu, jos palvelusvelvollisen kehitys tuntuvasti kärisisi ilman lykkäystä. Mikäli täydennyspalvelus aiheuttaa palvelusvelvollisen työnantajalle olennaista haittaa tai vahinkoa, voidaan lykkäystä myöntää myös tällä perusteella.

Täydennyspalvelus järjestetään siviilipalveluskeskuksen toimesta siviilipalveluskoulutuksena ja työharjoitteluna. Koulutusteemoina ovat olleet muun muassa ensiapu sekä palo- ja pelastustoimi. Siviilipalveluskeskus voi myöntää täydennyspalvelusta suorittavalle lomaa ainoastaan painavista henkilökohtaisista syistä. Mikäli siviilipalvelusvelvollinen ei osallistu hänelle määrättyyn siviilipalvelukseen, voidaan hänelle tuomita sakkoa täydennyspalvelusrikkomuksesta.

Täydennyspalvelusta suorittavalle maksetaan päivärahan lisäksi täydennyspalveluspalkkaa, jonka suuruus määräytyy reservin kertausharjoituksiin kutsutulle asevelvolliselle palvelusajalta suoritettavan miehistön reserviläispalkan mukaan. Täydennyspalvelusvelvollisuuteen ja sen suorittamiseen sovelletaan soveltuvin osin muun muassa vapauttamisperusteita, ylläpitoa ja etuuksia, kurinpitoa ja muutoksenhakua koskevia säännöksiä. Täydennyspalveluvelvollisuus päättyy sen vuoden lopussa, jona palvelusvelvollinen täyttää 50 vuotta.

Siviilipalvelusvelvollisuus liikekannallepanon aikana

Siviilipalvelusvelvollinen on vapautettu asevelvollisuuslaissa tarkoitetusta palveluksesta rauhan aikana. Sen sijaan siviilipalvelusvelvollisen sodanaikaisista tehtävistä ei ole siviilipalveluslaissa säännöksiä. Käytännössä siviilipalvelusvelvollisen asemasta ja tehtävistä sodan aikana päättää puolustusvoimat. Siviilipalvelusvelvollisten sodan ajan asemaa ja tehtäviä koskeva sääntely on jossain määräin avointa.

2.3.2 Maanpuolustusvelvollisuuden täyttäminen asevelvollisuuslain nojalla

Perustuslaissa säädetty maanpuolustusvelvollisuus suoritetaan pääsääntöisesti varusmiespalveluksena. Palvelus voi ajoittua 18–30 ikävuoden välille vapaaehtoisena hakeutumisen ja lykkäyksien vuoksi, mutta tavallisimmin varusmiespalvelus suoritetaan 19–20 -vuotiaana. Vuosittain koulutettavien varusmiesten määrä on hieman alle 30 000.

Varusmiespalvelus alkaa kahdesti vuodessa, tammikuussa ja heinäkuussa. Palvelusaika on sidottu tehtävien vaativuuteen. Johtajien ja vaativimpia erityistehtäviä suorittavien palvelusaika on 362 vuorokautta. Muuta erityistaitoa ja ammattimaista osaamista vaativiin tehtäviin koulutetaan 270 vuorokautta ja muun miehistön koulutusaika on 180 vuorokautta. Varusmiesten keskimääräinen palvelusaika on noin 8,55 kuukautta.

Varusmiespalveluksen tavoitteena on antaa koulutettaville riittävät tiedot ja taidot toimia koulutuksen mukaisissa tehtävissä osana joukkoaan. Opetuksessa perehdytään maamme turvallisuuspolitiikkaan ja siihen liittyen erityisesti sotilaalliseen maanpuolustukseen. Koulutuksessa annetaan opetusta myös sotilaalliseen toimintaan sovellettavista kansainvälisistä säännöksistä. Varusmiespalvelukseen kuuluu myös koulutettavien fyysisen kunnon kehittäminen ja ylläpitäminen.

Varusmiespalvelus jakautuu perus- ja erikoiskoulutuskauteen. Peruskoulutuskauden tavoitteena on antaa kaikille yhdenmukainen taistelijankoulutus sekä opettaa toimimaan sotilasorganisaatiossa ja ymmärtämään sotilaallisen järjestyksen merkitys joukoille. Erikoiskoulutuksen päämääränä on antaa koulutettavalle koulutushaaran mukaiset erikoistiedot ja –taidot.

Varusmieskoulutuksen päätyttyä miehistöön kuuluva asevelvollinen kuuluu reserviin sen vuoden loppuun, jona hän täyttää 50 vuotta ja johtajaksi koulutettu sen vuoden loppuun, jona hän täyttää 60 vuotta. Reservissä olevien sotilaallisia tietoja ja taitoja ylläpidetään, täydennetään ja kehitetään reservin kertausharjoituksilla. Asevelvollinen, joka ei kuulu vakinaiseen miehistöön tai reserviin, kuuluu nostoväkeen. Yleisen liikekannallepanon aikana nostoväki voidaan kutsua palvelukseen, mikäli eduskunta antaa siihen suostumuksensa.

Asevelvollisia voidaan tarvittaessa käyttää puolustusvoimien ulkopuolella tapahtuviin maanpuolustusta tai sotilaallista koulutusta edistäviin tehtäviin ja myös annettaessa virka-apua suurissa onnettomuustapauksissa ihmishenkien pelastamista koskevissa etsintä- ja pelastustoiminnoissa taikka suurpalon torjunnassa. Virka-avusta poliisille annetussa laissa (781/1980) säädetään lisäksi asevelvollisten käyttämisestä puolustusvoimien antaessa virka-apua poliisille.

Palvelusvelvollisuus on mahdollista täyttää puolustusvoimissa myös aseettomana. Edellytyksenä on asevelvollisen uskonnollinen tai eettinen vakaumus, joka estää aseellisen palveluksen suorittamisen. Asevelvollinen vapautetaan tällöin aseellisesta palveluksesta rauhan aikana ja hän suorittaa varusmiespalveluksen aseettomana. Palveluksen kesto on 330 päivää ja sen suorittaa noin 50 asevelvollista vuodessa. Aseeton palvelus tulee järjestää siten, etteivät palvelustehtävät ole ristiriidassa vakaumuksen kanssa. Aseetonta palvelusta suorittavan ei tarvitse käyttää asetta tai ampumatarvikkeita tai osallistua niiden käytön harjoitteluun ja huoltamiseen. Muutoin palvelusta suorittavaan sovelletaan mitä sotilaasta säädetään.

2.4 Kansainvälinen kehitys sekä ulkomaiden lainsäädäntö

Yleistä

Euroopan alueella yleiseen asevelvollisuuteen perustuvat maanpuolustusjärjestelmät ovat olleet voimakkaan muutoksen kohteena 2000-luvulla. Yleislinjana muutoksissa on ollut palveluksen keston lyhentäminen ja palvelukseen kutsuttavien määrän vähentäminen. Useissa maissa on luovuttu yleiseen asevelvollisuuteen perustuvista järjestelmistä ja siirrytty ammattiarmeijaan.

Luopumista yleisestä asevelvollisuudesta kuvaa alla oleva taulukko, joka ei ole kattava.

Virossa on käytössä vakaumuksen tutkinta siviilipalvelukseen haluaville. Tutkinta suoritetaan kutsuntaviranomaisen toimesta kuulemalla asianomaista ja hänen lähipiiriään. Siviilipalvelukseen hakeutuvien määrä Virossa on kuitenkin erittäin pieni, sillä asepalvelukseen kutsutaan vain noin 33 % ikäluokasta.

Norjassa siviilipalvelus suoritetaan yleishyödyllisissä tehtävissä ja Virossa sisäministeriön tai sosiaaliministeriön laitoksissa. Saksassa siviilipalvelus suoritetaan pääosin sosiaalialalla tai ympäristönsuojelutehtävissä. Saksan järjestelmä mahdollistaa myös palveluksen suorittamisen ulkomailla kehitystyöntekijänä.

Ase- ja siviilipalveluksen kesto

Euroopan unionissa ei ole laadittu oikeudellisesti jäsenvaltiota sitovia normeja aseistakieltäytymisestä vaan asevelvollisuus- ja siviilipalvelusasiat kuuluvat ensisijaisesti jokaisen jäsenvaltion itsensä päätettäväksi. Kuitenkin Euroopan parlamentti on ottanut päätöslauselmassaan (Official Journal of The European Communities 14.2.1994, No C 44/103-105) kannan, että siviilipalveluksen keston on oltava samanpituinen kuin asepalvelun kesto, jotta kestoa ei pidettäisi rangaistuksena. Vastaavansisältöisiä ovat myös päätöslauselmat A3-0025/92 ja A4-0223/96.

YK:n ihmisoikeussopimus ja Euroopan ihmisoikeussopimus sisältävät kansalaisen yhdenvertaiseen kohteluun liittyvän syrjintäkiellon. Sopimusten valvontaelinten tulkinnan mukaan sopimukset eivät takaa oikeutta siviilipalvelukseen, eivätkä aseta valtiolle juridista velvoitetta järjestää tällaista palvelusta, mutta jos sellainen on sisällytetty valtion oikeusjärjestykseen, se ei saa olla pituudeltaan tai luonteeltaan syrjivä tai rangaistuksenluonteinen

Aseellisen palvelusajan ja vaihtoehtoisen palvelusajan suhdetta eräissä Euroopan maissa kuvaa oheinen taulukko. Palvelusajan pituudesta annetut tiedot vaihtelevat lähteestä riippuen ja osittain myös sen vuoksi, että asevelvollisuusjärjestelmä ja/tai siviilipalvelusjärjestelmä on monissa maissa muutosten kohteena. Itävallassa siviilipalvelusaika lyheni 12 kuukaudesta 9 kuukauteen vuoden 2006 alusta. Norjassa siviilipalvelusaika lyheni vuoden 2006 alusta 12 kuukauteen.

2.5 Nykytilan arviointi

Yleistä

Voimassa oleva siviilipalveluslaki on säädetty vuonna 1991. Säädöstä on joiltain osin uudistettu, mutta laissa on lakiteknisiä ja sisällöllisiä muutostarpeita. Asevelvollisuuslain kokonaisuudistus vaikuttaa myös merkittävällä tavalla siviilipalveluslain uudistamiseen.

Siviilipalvelusvelvollisten asemaa poikkeusoloissa tulisi täsmentää siten, että laki nykyistä paremmin toteuttaisi perusoikeuksia ja kansainvälisten sopimusten mukaisia ihmisoikeuksia myös poikkeusolojen aikana. Lisäksi nykyisen lain keskeisiin ongelmakohtiin kuten kurinpitomenettelyyn, palvelusrikkomusten rikosoikeudellisiin seuraamuksiin sekä siviilipalvelusvelvollisten palvelusaikaisten asumiskustannusten korvaamiseen liittyviä säännöksiä tulisi täsmentää.

Suhde perustuslakiin

Perustuslain 127 §:n säännös maanpuolustusvelvollisuudesta tarkoittaa velvollisuutta osallistua isänmaan puolustukseen tai avustaa sitä sen mukaan kuin laissa säädetään. Säännöksen 2 momentin mukaan oikeudesta saada vakaumuksen perusteella vapautus osallistumisesta sotilaalliseen maanpuolustukseen säädetään lailla.

Maanpuolustusvelvollisuus on suoritettava joko asevelvollisuuslaissa tarkoitetussa palveluksessa tai siviilipalveluslaissa säädetyssä siviilipalveluksessa. Siviilipalveluslaissa säädetään palveluksen ajallisesta ulottuvuudesta ja palvelukseen määräämisestä. Laissa säädetään siviilipalveluksen tarkoituksesta ja tavoitteista, mutta palvelun varsinaisesta sisällöstä on vähän säännöksiä. Siviilipalveluksen sisältöä on pyritty täsmentämään työministeriön antamissa ohjeissa.

Siviilipalvelusvelvollisten poikkeusoloja koskeva sääntely on jäänyt avoimeksi ja täsmentymättömäksi. Siviilipalvelusvelvolliset ovat vapautettuja puolustusvoimien alaisesta palveluksesta ainoastaan rauhan aikana. Poikkeusolojen aikana siviilipalvelusvelvollisten asemasta ja velvollisuuksista päättää puolustusvoimat. Kansainväliset ihmisoikeusjärjestöt ja niiden toimielimet ovat kiinnittäneet sääntelyyn huomiota todeten, että vakaumukseen perusteella myönnettävän vapautuksen tulisi koskea myös sodan aikaa. Myös perustuslaillista toimeksiantoa on tulkittu siten, että se edellyttäisi sotilaallisesta maanpuolustuksesta kieltäytymisen mahdollistamista myös sodan aikaan.

Siviilipalvelusvelvollisen oikeuksista ja velvollisuuksista on säädetty osin myös asetustasoisesti. Näiltä osin säädöstasoa ei voida pitää riittävänä. Säädöstoimivallan delegointia koskevat säännöksiä olisi syytä täsmentää vastaamaan perustuslain 80 §:n asettamia vaatimuksia.

Nykyinen siviilipalvelusaika (395 vuorokautta) on herättänyt arvostelua yhdenvertaisuusnäkökulmasta sekä myös uskonnon ja omantunnon vapauden näkökulmasta. Vertailukohteena on käytetty varusmiesten yleisintä palvelusaikaa (6 kuukautta) sekä varusmiesten keskimääräistä palvelusaikaa (noin 8,55 kuukautta). Siviilipalveluksen huomattavan pitkää kestoa on pidetty rangaistuksenomaisena ja vakaumuksellisia asevelvollisia syrjivänä.

Yhdenvertaisuusnäkökulmasta on todettu ongelmalliseksi myös se, että siviilipalvelusvelvollisten palvelusaikaisten asumiskustannusten korvaamisessa on runsaasti ongelmia. Asiaan ovat kiinnittäneet huomiota muun muassa eduskunnan apulaisoikeusasiamies, oikeuskansleri sekä eduskunnan valtiovarainvaliokunta.

Sääntelyssä havaitut muutostarpeet

Säädöshuollon ohella siviilipalveluslakiin tulisi tehdä asiasisältöä koskevia uudistuksia. Nykyiseen lakiin sisältyvät ongelmakohdat olisi pyrittävä poistamaan ja laki saatettava vastaamaan soveltuvin osin asevelvollisuuslakiin esitettyjä muutoksia.

Nykyisen lain perustavana ongelmakohtana on pidetty sitä, että siviilipalvelusvelvolliset ovat vapautettuja puolustusvoimien alaisesta palveluksesta ainoastaan rauhan aikana. Siviilipalvelusvelvollisten sodan ajan sijoittamisvastuu on ollut puolustusvoimilla, mutta heidän sodan ajan asemastaan ja tehtävistään ei ole säännöksiä. Näin ollen siviilipalvelusvelvollisten liikekannallepanon aikainen sijoittelu on jäänyt avoimeksi ja suunnittelemattomaksi eikä vakaumuksen huomioon ottamista ole voitu turvata.

Yleisessä keskustelussa on esitetty kritiikkiä siitä, että liikekannallepanotilanteessa täysin kouluttamattomat henkilöt olisi mahdollista määrätä aseellisiin tehtäviin. Myös kansainväliset ihmisoikeusjärjestöt ovat arvostelleet aseistakieltäytyjien kriisiolojen aikaisen aseman sääntelemättömyyttä. YK:n ihmisoikeuskomitea on 2.12.2004 antanut Suomen valtion toimittaman määräaikaisraportin johdosta lausunnon (CCRP/CO/82/FIN), jossa pahoitellaan sitä, että oikeus kieltäytyä aseellisesta palveluksesta tunnustetaan vain rauhan aikana. Ihmisoikeuskomitea katsoo, että Suomen valtion tulisi taata oikeuden toteutuminen sekä rauhan että sodan aikana. Lausunnossa toistetaan myös huoli siitä, että Jehovan todistajien erityiskohtelua ei ole ulotettu koskemaan myös muita vakaumuksellisista syistä kieltäytyvien ryhmiä.

Euroopan neuvoston ihmisoikeusvaltuutettu on 19.9.2001 antanut raportin Suomen ihmisoikeustilanteesta lainsäädännön ja käytännön kannalta arvioituna. Elokuussa 2005 Euroopan neuvoston Ihmisoikeusvaltuutetun toimisto perehtyi edellä mainitun lausunnon antamisen jälkeen Suomen lainsäädännössä tapahtuneeseen kehitykseen ja antoi 29.3.2006 asiasta seurantaraportin. Raportissa viitataan muun muassa YK:n ihmisoikeuskomitean näkökantaan Jehovan todistajien erityiskohtelusta ja todetaan, että Jehovan todistajiin sovellettua poikkeusta ase- ja siviilipalveluksen suorittamisesta tulisi soveltaa myös muihin vakaumuksen perusteella ase- ja siviilipalveluksesta kieltäytyviin henkilöihin. Seurantaraportissa todetaan myös, että yksityisoikeudelliset järjestöt ovat ilmaisseet näkemyksinään, etteivät monet aseistakieltäytyjät pidä siviilipalvelusta todellisena vaihtoehtona, koska sen suorittaneet ovat vapautettuja aseellisista palveluksesta vain rauhan aikana.

Nykyinen siviilipalveluslaki on saanut runsaasti kritiikkiä eri tahoilta siviilipalvelusajan pituuden vuoksi. Kansainväliset ihmisoikeusjärjestöt ja toimielimet ovat katsoneet siviilipalveluksen kestoltaan syrjiväksi ja rangaistuksen omaiseksi. Euroopan neuvoston Sosiaalisten oikeuksien komitea totesi vuonna 2004 antamassaan päätöslauselmassa, että siviilipalvelusvelvollisten yli kaksinkertainen palvelusaika yleisimpään varusmiespalvelusaikaan verrattuna ei ole Euroopan sosiaalisen peruskirjan 1§ 2 artiklan mukainen. Artiklan mukaan sopimuksen allekirjoittajat sitoutuvat suojelemaan tehokkaasti työntekijän oikeutta ansaita elantonsa itse valitsemassaan ammatissa. Komitea toteaa, että pitkä palvelusaika merkitsee tämän oikeuden epäsuhtaista rajoittamista. Amnesty International on jo usean vuoden ajan adoptoinut suomalaisia aseistakieltäytyjiä mielipidevankeina, koska katsoo siviilipalveluksen keston rangaistuksen luontoiseksi.

Siviilipalvelusjärjestelmän yhtenä suurimpana ongelmana on ollut siviilipalvelusvelvollisten palveluksenaikaisten asumiskustannusten korvaaminen. Siviilipalveluslain 23 a §:n mukaan asumiskustannusten korvaaminen kuuluu siviilipalveluspaikoille. Käytännössä kuitenkin vain noin puolet siviilipalveluspaikoista hoitaa asumiskustannuksiin liittyvät velvoitteensa moitteetta. Merkittävä osa siviilipalveluspaikoista pyrkii tavalla tai toisella välttämään asumiskustannusten korvaamisen ja lukuisissa tapauksissa siviilipalvelusvelvolliselta on jäänyt siviilipalveluspaikka saamatta yksinomaan sen vuoksi, että siviilipalvelusvelvollinen ei ole suostunut tai pystynyt itse maksamaan asumiskustannuksiaan. Siviilipalveluspaikat laiminlyövät tai välttelevät asumiskustannusten korvaamista taloudellisista syistä, sillä asumiskustannukset voivat jopa kaksinkertaistaa siviilipalvelusvelvollisesta siviilipalveluspaikalle aiheutuvat ylläpitokustannukset.

Asumiskustannusten korvaamiseen liittyvät ongelmat heijastuvat myös muuhun viranomaistoimintaan ja yksityisten henkilöiden elämään. Siviilipalveluspaikan kieltäytyessä maksamasta asumiskustannuksia haetaan asumiskulujen korvaamiseen tukea sosiaali- tai kansaneläkelaitoksen toimistoilta, jotka useimmiten kieltäytyvät tukien myöntämisestä vedoten siviilipalveluspaikan lakisääteiseen korvausvastuuseen. Käytännössä asumiskustannusten korvaaminen saattaa jäädä siviilipalvelusvelvollisen itsensä tai tämän omaisen maksettavaksi.

Asumiskustannusten korvaamiseen liittyvät kysymykset ovat ongelmallisia myös siviilipalvelusvelvollisten ja varusmiesten yhdenvertaisuuden kannalta. Edellä mainitussa Euroopan neuvoston ihmisoikeusvaltuutetun toimiston seurantaraportissa todetaan, että siviilipalvelusvelvollisten sosiaaliset ja taloudelliset oikeudet tulisi turvata samalla tavalla kuin asevelvollisten vastaavat oikeudet. Siviilipalvelusvelvollisten asumiskustannusongelmaan on kiinnitetty huomiota ja tilanteen korjaamista varusmiesten ja siviilipalvelusvelvollisten yhdenvertaisen kohtelun saavuttamiseksi on edellytetty myös muun muassa eduskunnan valtiovarainvaliokunnan lausunnossa vuonna 2005, oikeuskanslerin 13.6.2002 antamassa päätöksessä, eduskunnan apulaisoikeusasiamiehen 18.12.2002 antamassa lausunnossa ja selvitysmies, professori Jukka Kekkosen marraskuussa 1999 antamassa selvityksessä.

Vastuu asumiskustannusten korvaamisesta saattaa vaikuttaa siviilipalveluspaikaksi hakeutumiseen tavalla, jota ei voida pitää suotavana kehityksenä. Siviilipalveluspaikkoja on siviilipalvelusvelvollisten määrään nähden liian vähän, joten siviilipalveluspaikaksi hakeutumisen tosiasiallisia esteitä tulisi pyrkiä poistamaan.

Nykyisen siviilipalveluslain kurinpito- ja rikosoikeusseuraamusjärjestelmää on pidetty joustamattomana ja on katsottu, että rangaistukset eivät joiltain osin ole oikeassa suhteessa teon haitallisuuteen ja moitittavuuteen nähden. Erityisen ongelmallisena on pidetty sitä, että hyvin lievien kurinpitokeinojen ja ehdottoman vankeusrangaistuksen välissä ei ole vaihtoehtoisia rangaistusseuraamuksia. Kohtuuttomana on pidetty myös sitä, että suhteellisen vähäisistä, mutta toistuvista siviilipalvelusrikkomuksista on seurannut lopulta ehdoton vankeusrangaistus. Tämän lisäksi kritiikkiä on aiheuttanut se, että siviilipalveluksesta kieltäytymisestä seuraa poikkeuksetta ehdoton vankeusrangaistus. Kurinpitomenettelyn ja kurinpitorangaistusten määräämisen osalta ongelmaksi on koettu myös se, että yksityisoikeudelliset siviilipalveluspaikat, kuten yhdistykset ja säätiöt, ovat tällaisissa tilanteissa käyttäneet merkittävää yksilöön kohdistuvaa julkista valtaa, jota perustuslain 124 §:n mukaisesti tulisi voida delegoida vain viranomaiselle.

Siviilipalvelusvelvollisten terveydentilatietojen luovuttamista puolustusvoimille kotiuttamistilanteessa on pidetty tarpeellisena. Tietoja on luovutettu puolustusvoimille siviilipalveluskeskuksesta ja siviilipalveluslaitoksista, koska tiedoilla on oleellinen merkitys suunniteltaessa ja järjestettäessä asevelvollisten valvontaa ja sijoittelua liikekannallepanossa sekä poikkeusoloissa. Eduskunnan apulaisoikeusasiamies on kuitenkin 29.4.2005 antamassaan päätöksessä todennut, että kotiuttamisvaiheessa tapahtuva terveystietojen luovuttaminen puolustusvoimille ei ole perustunut lakiin. Eduskunnan apulaisoikeusasiamies totesi lausunnossaan, että asevelvollisuuslain 42 c §:ssä ei ole erikseen säädetty asevelvollisrekisterin pitäjän oikeudesta saada siviilipalvelusviranomaisilta siviilipalvelusvelvollisen salassa pidettäviä henkilötietoja. Säännöksen mukaan rekisterinpitäjällä on oikeus salassapitosäännösten estämättä saada muiltakin kuin pykälässä mainituilta viranomaiselta asevelvollisia tietoja sen mukaan kuin asetuksella tarkemmin säädetään. Lainsäädäntöön oli kuitenkin jäänyt aukko, sillä mainitun valtuutussäännöksen perusteella ei ollut annettu sellaisia säännöksiä, joiden nojalla siviilipalvelusvelvollisen terveydentilatietoja olisi voitu jo kotiuttamisvaiheessa luovuttaa. Kyseinen menettely on ollut käytäntönä ja lainsäätäjän tarkoituksena ja asia todetaan myös mainittua pykälää koskevassa hallituksen esityksessä (HE 133/1991 vp).

Tietojen luovuttamista koskevia säädöksiä on jo täydennetty siten, että puolustusministeriö muutti asevelvollisuuslain soveltamisesta annetun asetuksen 113 §:ää (8.6.2005/397), joka tuli voimaan 15.6.2005. Tietojen luovutusta koskevat säännökset on tarkistettu myös asevelvollisuuslain uudistamista koskevassa hallituksen esityksessä (HE 37/2007 vp). Tarvittavat tarkistukset on tarpeen tehdä myös siviilipalveluslakiin.

3.1 Tavoitteet

Siviilipalveluslain kokonaisuudistuksen tavoitteena on saattaa laki vastaamaan perustuslain mukaisia perusoikeuksia ja kansainvälisten sopimusten mukaisia ihmisoikeuksia koskevia vaatimuksia myös poikkeusolojen aikana. Tavoitteena on selkeyttää siviilipalvelusvelvollisten asemaa poikkeusoloissa ja siviilipalveluksen sisällöllisen uudistamisen kautta parantaa siviilipalvelusvelvollisten tosiasiallista sijoitettavuutta poikkeusoloissa. Esityksen tavoitteena on myös poistaa nykyisen lain keskeisiä ongelmakohtia liittyen muun muassa kurinpitomenettelyihin ja palvelusrikkomusten rikosoikeudellisiin seuraamuksiin sekä siviilipalvelusvelvollisten palvelusaikaisten asumiskustannusten korvaamiseen. Uudistuksen tavoitteena on myös saattaa laki soveltuvilta osin vastaamaan asevelvollisuuslakiin esitettyjä muutoksia.

3.2 Keskeiset ehdotukset

Nykyisestä laista poiketen siviilipalvelus ehdotetaan jatkossa koskemaan myös poikkeusolojen aikaa. Siviilipalvelusvelvollisten poikkeusolojen asemasta olisi säännökset siviilipalveluslaissa. Liikekannallepanon aikana siviilipalvelusvelvolliset määrättäisiin palvelukseen siviilipalveluskeskuksen, ei puolustusvoimien toimesta. Liikekannallepanon aikaisena sijoituspaikkana toimisivat pelastuslaissa tarkoitetut pelastusviranomaiset ja pelastustoimintaan ja väestönsuojeluun osallistuvat viranomaiset. Siviilipalvelusvelvollisia koskisi jatkossa myös velvollisuus osallistua ylimääräiseen palvelukseen vastaavasti kuin asevelvollisuuslain mukaisessa palveluksessa olevia.

Siviilipalvelushakemus ehdotetaan nykyiseen tapaan normaaliaikana hyväksyttäväksi ilman vakaumuksentutkintaa. Vakaumuksen laatua ei enää tarvitsisi eritellä uskonnolliseksi tai eettiseksi. Vakaumukseen perustumattoman siviilipalvelukseen hakeutumisen ehkäisemiseksi ehdotetaan kuitenkin liikekannallepanotilanteessa ja normaaliajan vakavassa häiriötilanteessa jätetyn siviilipalvelushakemuksen hyväksymisen edellytykseksi vakaumuksentutkintaa. Vakaumuksentutkinta ehdotetaan toteutettavaksi erityisessä vakaumuksentutkintalautakunnassa, joka olisi puolueeton asiantuntijaelin.

Siviilipalveluksen palvelusajaksi ehdotetaan jatkossa nykyisen 395 vuorokauden sijasta 362 vuorokautta.

Siviilipalveluksen peruskoulutusjakson sisältö ja painotukset uusittaisiin lain voimaantulon yhteydessä. Koulutuksen sisällössä olisi mahdollista ottaa huomioon Yhteiskunnan elintärkeiden toimintojen turvaamisen strategia (Valtioneuvoston periaatepäätös 23.11.2006) ja siinä määritellyt turvallisuustilanteet ja uhkamallit sekä eri hallinnonalojen mahdollisuudet hyödyntää siviilipalvelusjärjestelmän tarjoamia voimavaroja niille määritellyn strategisen tehtävän hoitamisessa.

Siviilipalvelukseen sisältyvää koulutusta olisi mahdollista hyödyntää yhteiskunnan normaali- ja erityistilanteissa. Lisäksi koulutuksen uudistamisella parannettaisiin siviilipalvelusvelvollisten liikekannallepanon aikaisia sijoittamismahdollisuuksia siviililuonteisiin avustaviin kriisitehtäviin.

Siviilipalveluskeskuksen tehtäviä ehdotetaan lisättäväksi siten, että siviilipalveluskeskus hyväksyisi jatkossa työministeriön sijasta kaikki siviilipalveluspaikkahakemukset. Päätösvallan siirto ministeriötasolta keskukselle on tarkoituksenmukaista sekä organisatoriselta kannalta että prosessin sujuvuuden kannalta.

Siviilipalveluskeskus vastaisi myös kurinpitomenettelyn toimeenpanosta. Siviilipalveluspaikat eivät siten jatkossa enää määräisi kurinpidollisista rangaistusseuraamuksista. Keskittämällä kurinpidollisista toimenpiteistä vastaaminen siviilipalveluskeskukseen voitaisiin varmistaa ja mahdollistaa menettelyn sujuvuus ja kurinpitorangaistuskäytännön yhdenmukaisuus. Samalla poistuisi perustuslain 124 §:n kannalta ongelmallinen tilanne, jossa kurinpitorangaistuksia ovat määränneet myös siviilipalveluspaikkoina toimivat yksityisoikeudelliset yhteisöt.

Kurinpitorangaistuksia ehdotetaan muutettavaksi siten, että uutena seuraamuksena tulisi käyttöön henkilökohtaisten lomien menetys -seuraamus. Taloudellisille seuraamuksille säädettäisiin enimmäismäärät. Menettelysäännöksiä ja kuulemisvelvoitetta täsmennettäisiin.

Siviilipalveluskeskukselle ehdotetaan laissa uutta merkittävää roolia koskien liikekannallepanon aikaista tehtävää siviilipalvelusvelvollisten palvelukseen määräämisessä ja sijoittelussa. Siviilipalveluskeskuksen tehtäviin kuuluisi myös palvelukseen määrääminen ja ylimääräisen palveluksen järjestäminen normaaliajan vakavassa häiriötilanteessa, mikäli tarvetta ilmenisi. Siviilipalveluskeskus toimisi jatkossa myös palveluksensa suorittaneiden siviilipalvelusvelvollisten osalta valvontaviranomaisena sekä ratkaisisi työnantajilta tulevat liikekannallepanon aikaista palvelua koskevat vapautushakemukset ja pitäisi yllä niitä koskeva rekisteriä.

Palveluskelpoisuuden käsite määriteltäisiin laissa nykyistä selkeämmin. Palveluskelpoisuus määriteltäisiin lähtökohtaisesti siviilipalvelusvelvollisen terveydentilan sekä fyysisen ja psyykkisen suorituskyvyn perusteella kuten nykyisin. Lisäksi huomiota voitaisiin kiinnittää palvelusturvallisuuteen ja työturvallisuuteen liittyviin seikkoihin. Palveluksesta vapauttamisen perusteista palveluskelpoisuuden puuttumisen vuoksi säädettäisiin nykyistä lakia selkeämmin.

Nykyisessä laissa ei ole säännöksiä huumausainetestauksesta. Ehdotetussa laissa säänneltäisiin tarkkarajaisten edellytysten täyttyessä toteutuvasta velvollisuudesta toimittaa huumausainetestiä koskeva todistus siviilipalveluspaikalle. Todistuksen toimittamisvelvollisuus perustuisi palvelus- ja työturvallisuuden varmistamiseen. Siviilipalvelusvelvollisen testaus tapahtuisi vapaaehtoisuuden pohjalta. Testistä ja testitodistuksen toimittamisesta kieltäytyminen voisi kuitenkin johtaa palveluskelpoisuuden arviointiin muulla perusteella ja palveluksen mahdolliseen keskeyttämiseen mikäli palvelusturvallisuus tai työturvallisuus sitä edellyttäisi. Huumausainetestausta koskeva sääntely vastaisi hyvin pitkälle yksityisyyden suojasta työelämässä annetun lain mukaista työntekijän testausta koskevaa sääntelyä.

Siviilipalvelusrekisteriä koskevat säännökset ehdotetaan kirjoitettavaksi nykyistä täsmällisemmin. Rekisterin käyttötarkoitusta laajennettaisiin koskemaan myös poikkeusolojen tehtäviä. Rekisterinpitäjien ja rekisterinkäyttäjien vastuut kuvattaisiin nykyistä täsmällisemmin samoin kuin siviilipalvelusrekisterin tietosisältö sekä rekisterinkäyttäjien oikeudet saada ja luovuttaa tietoja.

Ulkosuomalaisten ja toisen valtion kansalaisuuden omaavien henkilöiden palvelusvelvollisuuteen ehdotetaan vastaavia lisäjoustoja kuin asevelvollisuuslakiin on ehdotettu. Ulkomailla asuva Suomen kansalainen, jolla olisi lisäksi toisen valtion kansalaisuus, jätettäisiin viran puolesta määräämättä palvelukseen rauhan aikana. Edellytyksenä olisi, että hän olisi asunut ulkomailla viimeksi kuluneet seitsemän vuotta ja asuisi siellä edelleen. Lisäksi käytössä olisi mahdollisuus myöntää vapautus hakemuksesta kuten nykyisin.

Kuntoisuuslomien enimmäismäärä ehdotetaan vähennettäväksi nykyisestä 30 päivästä 20 päivään. Isyysvapaaseen esitetään kuuden päivän pidennystä. Muutokset vastaavat asevelvollisuuslain puolelle ehdotettuja muutoksia.

Siviilipalvelusvelvolliselle ehdotetaan mahdollisuutta enintään kahden kuukauden mittaiseen ulkomaanpalvelukseen. Yli 14 vuorokauden mittainen ulkomaanpalvelus edellyttäisi siviilipalvelusvelvollisen antamaa suostumusta sekä siviilipalveluskeskuksen antamaa lupaa. Palvelus olisi suoritettava suomalaisen siviilipalveluspaikan palveluksessa. Ulkomaanpalvelus edellyttäisi aina erityisiä koulutukseen tai työtehtäviin liittyviä syitä.

Siviilipalvelusvelvollisen palvelusaikaiset asumiskustannukset ehdotetaan jatkossa siirrettäväksi pääosiltaan valtion kustannettaviksi. Nykyisessä laissa asumiskustannukset ja muut ylläpitokustannukset ovat olleet täysimääräisesti siviilipalveluspaikan vastuulla. Korkeat asumiskustannukset ovat johtaneet siviilipalveluspaikkapulaan sekä kustannusten kiertämisyrityksiin, joista on aiheutunut siviilipalvelusvelvollisille taloudellisia menetyksiä ja ongelmia.

Siviilipalveluskeskus tekisi jatkossa keskitetysti kaikki rikosilmoitukset ja siviilipalveluspaikkojen oikeus rikosilmoituksen tekemiseen poistuisi. Siviilipalveluksesta kieltäytyminen ja kurinpitorangaistusten pohjalta määräytyvä siviilipalvelusrikos olisivat jatkossa erillisiä rikoksia. Siviilipalveluksesta kieltäytymisestä seuraisi jatkossakin aina ehdoton vankeusrangaistus, jonka määrä olisi puolet jäljellä olevasta palvelusajasta. Siviilipalvelusrikoksesta tuomittavaan rangaistukseen sen sijaan sisältyisi jatkossa harkintavaltaa ja rangaistukset voisivat lieventyä, sillä seuraamus voisi jatkossa olla vankeutta enintään puolet jäljellä olevasta palvelusajasta.

4.1 Taloudelliset vaikutukset

Yleistä

Siviilipalvelusjärjestelmän aiheuttamat kokonaiskustannukset ovat vuositasolla noin 18,5 miljoonaa euroa. Valtion osuus kustannuksista on noin 20 % ollen vuonna 2006 noin 4 miljoonaa euroa. Valtio maksaa peruskoulutusjakson aikaiset ylläpitokustannukset ja koulutuksen sekä siviilipalvelusvelvollisten palvelus- ja lomamatkat. Noin 80 % siviilipalveluksen aiheuttamista kustannuksista maksavat nykyisin siviilipalveluspaikat, joista suurin osa on kuntasektorilla. Siviilipalveluspaikalle siviilipalveluksen järjestämisestä aiheutuvat kustannukset ovat vuositasolla arviolta 6 000—13 000 euron välillä palvelusvelvollista kohti. Kustannukset muodostuvat majoituksen, ruokailun ja terveydenhuollon järjestämisestä sekä päivärahojen maksamisesta.

Peruskoulutusjakso

Siviilipalvelusvelvollisten peruskoulutusjakso on nykyisin 28 vuorokauden mittainen. Ehdotetussa laissa nykyistä koulutusjaksoa uudistettaisiin ja ajankäyttöä tehostettaisiin. Lakiehdotuksessa ei sidota koulutusjakson vuorokausien määrää, vaan se muotoutuisi käytännön tarpeiden ja tarkoituksenmukaisuuden pohjalta siinä vaiheessa, kun uudistetun koulutuksen tarkka sisältö muotoutuu. Uudistetun koulutuksen pituus tulisi jatkossa olemaan noin 28 vuorokauden mittainen. Koulutusjakson sisällön uudistaminen edellyttää siviilipalveluskeskuksen henkilöstön lisäkouluttamista ja mahdollisesti myös ulkopuolisen koulutustarjonnan käyttämistä. Koulutusjakson sisällön uudistaminen aiheuttaisi lisäkustannuksia valtiolle noin 200 000 euroa vuodessa. Kustannukset on laskettu oletuksella, että koulutettavia siviilipalvelusvelvollisia olisi 1 600 vuodessa.

Asumiskustannukset

Esityksessä ehdotetaan, että valtio korvaisi siviilipalveluspaikalle osan siviilipalvelusvelvollisen majoituksen järjestämisestä aiheutuneista kustannuksista. Ehdotuksen mukaan korvattavat asumiskustannukset määräytyisivät majoituksen sijaintipaikkakunnan mukaan. Korvaustaso pohjautuisi kahteen kuntaryhmään.

Asumiskustannusten siirtäminen osittain palveluspaikoilta valtiolle aiheuttaisi arviolta noin 2 miljoonan euron lisäkustannukset vuodessa. Laskelma on tehty kyselyyn perustuvalla oletuksella, että keskimäärin 67 % siviilipalvelusvelvollisista asuu palvelusaikanaan sellaisessa asunnossa, josta hänelle itselleen aiheutuu kustannuksia. Loput 33 % siviilipalvelusvelvollisista asuisi vanhempiensa luona ilman, että maksavat vastiketta asumisestaan. Tällöin korvattavia asumiskustannuksia ei syntyisi. Oletuksena on myös se, että siviilipalvelusvelvollisista noin 200 asuisi kuntaryhmän I alueella eli pääkaupunkiseudulla ja muut kuntaryhmän II alueella. Laskelmien perustana on 1 600 koulutettavaa siviilipalvelusvelvollista vuodessa.

Siviilipalveluskeskuksen henkilöstövaikutukset

Siviilipalveluskeskuksen tehtävät lisääntyvät ehdotetussa laissa. Siviilipalveluskeskukseen keskitettäisiin jatkossa kaikkien palveluksessa olevien siviilipalvelusvelvollisten rikosilmoitukset, kurinpitorangaistukset ja tutkinnat. Rikosilmoituksia on tehty vuositasolla noin 80 kappaletta, joista palveluspaikat ovat tehneet noin 10. Kurinpitomenettelyjä on tehty vuositasolla siviilipalveluskeskuksessa noin 120 kappaletta ja siviilipalveluspaikoissa arviolta noin 40 kappaletta. Kurinpitomenettelyssä edellytetään aina suullista kuulemista, joten keskittäminen tulee edellyttämään tehtävää hoitavalta henkilöltä myös jossain määrin matkustamista eri siviilipalveluspaikkoihin. Keskittämisen edellyttämien tehtävien hoitaminen edellyttäisi arviolta 0,5 henkilötyövuoden lisäystä verrattuna keskuksen nykyiseen henkilöstöön.

Siviilipalveluspaikkahakemusten ratkaiseminen siirtyisi uudessa laissa työministeriöltä siviilipalveluskeskukselle. Samoin siviilipalvelusvelvollisia koskeva niin sanottu VAP-varausrekisterin ylläpito eli työnantajien liikekannallepanon aikaisia vapautuksia koskevien hakemusten käsittely ja rekisteröinti siirtyisi siviilipalveluskeskuksen vastuulle. Vuosittaiseksi hakemusmääräksi on arvioitu noin 150 kappaletta.

Edellä mainittujen hakemusten sekä siviilipalveluskeskuksen tehtäviin jatkossa sisältyvien asumiskustannusten korvaamista koskevien hakemusten käsittelyn arvioidaan vaativan yhteensä yhden henkilötyövuoden lisäystä.

Ehdotuksen mukaiset uudet tehtävät olisi mahdollista toteuttaa nykyisen henkilöstön tehtäväkuvien tarkistuksella.

Siviilipalvelusaika

Siviilipalvelusaikaa ehdotetaan lyhennettäväksi nykyisestä kuukaudella. Lyhennys kohdistuisi työpalvelujaksoon, jolloin se ei aiheuta merkittäviä kustannussäästöjä valtiolle. Valtion osuus tulevasta säästöstä muodostuisi lähinnä palveluspaikattomien siviilipalvelusvelvollisten ylläpitokustannusten vähenemisestä. Kustannussäästö olisi noin 20 000 euroa. Palveluspaikatta jääneiden siviilipalvelusvelvollisten aiheuttamat kustannukset olivat vuonna 2006 noin 400 000 euroa.

Siviilipalvelusajan lyheneminen vähentäisi maksuttomien lomamatkojen määrän 35 matkasta 32 matkaan. Maksuttomien lomamatkojen täysimääräinen käyttäminen on ollut vähäistä, joten käytännössä muutoksella ei olisi merkittäviä taloudellisia vaikutuksia.

Etuudet

Siviilipalvelusvelvolliselle maksettavat etuudet määräytyisivät jatkossakin varusmiehille maksettavien etuuksien mukaisesti. Ehdotetun asevelvollisuuslain mukaan varusmiehelle maksettavan päivärahan määrästä säädettäisiin tarkemmin puolustusministeriön asetuksella. Ehdotus asevelvollisuuslaiksi ei aiheuttaisi siviilipalvelusvelvollisten päivärahamenojen lisäystä.

Isyysvapaa ehdotetaan pidennettäväksi nykyisestä kuudesta päivästä kahteentoista päivään. Vapaiden lisääminen tulee aiheuttamaan Kelalle lisäkustannuksia. Arvion mukaan siviilipalvelusvelvollisten isyysvapaata on käytetty noin 60 päivän ajan. Isyysrahan määrä oli 15,20 euroa päivältä.

Esityksessä ehdotetaan, että siviilipalvelusvelvolliselle korvattaisiin yksi Suomessa tehty matka, jonka tarkoituksena olisi palveluspaikkahaastatteluun osallistuminen. Matkakustannukset olisivat arviolta 20 000 euroa vuodessa. Käytännössä ehdotus ei lisäisi valtion kustannuksia, koska maksuttomien lomamatkojen määrä vähenisi.

Täydennyspalvelus

Siviilipalveluskeskus järjestäisi nykyiseen tapaan täydennyspalvelusta niille siviilipalvelusvelvollisille, jotka olisivat siirtyneet siviilipalvelukseen suoritettuaan varusmiespalveluksen tai naisten vapaaehtoisen asepalveluksen. Esityksessä ehdotetaan, että siviilipalveluskeskuksen olisi määrättävä palvelukseen kaikki täydennyspalvelusvelvolliset. Täydennyspalvelusvelvollisten määrä on vaihdellut vuosittain, ollen 100—200 henkilöä. Mikäli täydennyspalvelusvelvollisten määrä säilyisi ennallaan ja täydennyspalveluksen kesto olisi nykyiseen tapaan noin 5 vuorokautta, olisivat täydennyspalveluksen aiheuttamat kustannukset vuositasolla nykyiseen tapaan noin 100 000 €. Täydennyspalveluksen järjestäminen ei siten aiheuttaisi lisäkustannuksia.

Yhteenveto

Esityksen mukainen peruskoulutusjakson sisällön uudistaminen aiheuttaisi arviolta 200 000 euron lisäkustannukset nykytilanteeseen verrattuna vuodesta 2008 lukien.

Asumiskustannusten korvaaminen aiheuttaisi valtiolle arviolta 2 miljoonan euron lisäkustannukset vuodesta 2008 lukien.

4.2 Vaikutukset viranomaisten toimintaan

Siviilipalveluskeskuksen asema vahvistuisi ja tehtävät laajenisivat ehdotetussa laissa. Siviilipalveluskeskus olisi jatkossa yhteiskunnallisesti avainasemassa myös poikkeusolojen aikana. Siviilipalveluskeskuksessa on tällä hetkellä palveluksessa 28 henkilöä, minkä lisäksi siviilipalveluskeskus käyttää avustavissa tehtävissä runsaasti siviilipalvelusvelvollisia. Lakiehdotuksen mukaiset uudet tehtävät työllistävät arviolta noin kaksi henkilötyövuotta. Toisaalta siviilipalvelusrekisterin uudistamisella tulee olemaan työmäärää vähentävä vaikutus ja samaan suuntaan vaikuttaa koulutettavien siviilipalvelusvelvollisten lukumäärän todennäköinen laskeminen lähivuosina. Oletus koulutettavien siviilipalvelusvelvollisten määrän vähenemisestä perustuu kiristyviin palveluskelpoisuuskriteereihin.

Puolustusvoimien osalta lakiehdotus merkitsisi sitä, että puolustusvoimien määräysvalta siviilipalvelusvelvollisiin poistuisi liikekannallepanon aikana lukuun ottamatta vakaumuksentutkinnan kautta puolustusvoimien palvelukseen tuolloin mahdollisesti siirrettäviä siviilipalvelusvelvollisia. Puolustusvoimilta siirtyisi pois myös siviilipalvelusvelvollisia koskeva valvonta ja liikekannallepanon aikaisen vapautusrekisterin ylläpito.

Siviilipalveluspaikoilta poistuisivat itsenäiset kurinpito-oikeudet ja mahdollisuus rikosilmoituksen tekemiseen. Näiden toimenpiteiden käyttäminen on toisaalta nykyisenkin lain aikana ollut siviilipalveluspaikoissa hyvin vähäistä ja menettelyjen keskittäminen koetaankin todennäköisesti useimmissa siviilipalveluspaikoissa positiivisena asiana. Palveluspaikkojen kustannusvastuu pienenisi asumiskustannusten siirtyessä osittain valtion vastuulle. Asumiskustannusvastuun siirrolla voidaan olettaa olevan positiivinen vaikutus nykyisten siviilipalveluspaikkojen mahdollisuuksiin ottaa nykyistä enemmän siviilipalvelusvelvollisia palvelukseensa. Samalla voidaan olettaa että kustannusten pienenemisen myötä kiinnostus siviilipalveluspaikkojen tarjoamiseen lisääntyy. Lakiehdotuksessa työpalvelujakson pituus lyhenisi noin kuukaudella nykyisestä eli noin 11 kuukauteen. Työpalvelun keston muutoksella ei todennäköisesti ole merkittäviä vaikutuksia palveluspaikoille.

Työministeriöstä poistuisi lakiehdotuksen myötä siviilipalveluspaikkahakemusten käsittely. Hakemusten käsittelyyn on työministeriössä käytetty arviolta noin 0,2 henkilötyövuotta, joten tehtävän poistuminen on järjestettävissä asiaa hoitavan henkilön tehtäväkuvan tarkistuksella eikä muutoksella siten ole henkilöstö- tai organisaatiovaikutusta työministeriön toimintaan.

Pelastuslain mukaisten pelastusviranomaisten ja pelastustoimintaan ja väestönsuojeluun osallistuvien eri viranomaisten osalta lakiehdotus toisi liikekannallepanotilanteessa käyttöön huomattavan potentiaalisenavustaviin tehtäviin kykenevän henkilöryhmän, joka voitaisiin nopeasti harjoituttaa ja määrätä siviililuonteisiin kriisitehtäviin. Siviilipalvelusvelvollisia olisi jatkossa mahdollista määrätä myös palveluksensa aikana äkillisiin, yhteiskunnan toiminnan kannalta tärkeisiin siviililuonteisiin kriisitehtäviin, esimerkiksi tulvan tai metsäpalon avustaviin torjuntatehtäviin. Siviilipalvelukseen sisältyvän koulutusjakson uudistuessa yhteistyö pelastustoimintaan ja väestönsuojeluun osallistuvien viranomaisten kanssa korostuu ja lisääntyy.

4.3 Yhteiskunnalliset vaikutukset

Asumiskustannukset

Asumiskustannusten siirtäminen siviilipalveluspaikalta osittain valtiolle vähentäisi siviilipalvelusvelvollisesta siviilipalveluspaikalle aiheutuvia kustannuksia ja lisäisi siten sekä julkisella sektorilla että yhdistysten ja säätiöiden keskuudessa siviilipalvelusvelvollisten palvelukseen ottamisen houkuttelevuutta ja hakeutumista siviilipalveluspaikaksi.

Asumiskustannusten uudelleenjakamisella nykyinen siviilipalveluspaikkapula lievenisi ja ratkaisu lisäisi huomattavasti siviilipalvelusjärjestelmän toimivuutta. Siviilipalvelusvelvollisten edullinen työpanos hyödyttäisi niitä palkkaavia sektoreita. Toisaalta se saattaisi lisätä entisestään kilpailua työmarkkinoilla, jossa työttömät työnhakijat ja tukitoimien avulla työllistettävät jo kilpailevat rajoitetuista paikoista.

Asumiskustannusten korvaamiskäytännön muutos poistaisi käytännössä lain rikkomisesta ja kiertämisestä aiheutuneet ongelmat ja maksamisvelvollisuuden tulkintaongelmat siviilipalveluspaikan, Kelan ja siviilipalvelusvelvollisen välillä. Toisaalta kustannusvastuun siirtyminen valtiolle lisäisi huomattavasti valtion kustannusvastuuta siviilipalveluksen järjestämisestä.

Palvelusaika

Siviilipalvelus rajoittaa yksilön toimintamahdollisuuksia, katkaisee väliaikaisesti mahdollisen työuran ja pidentää opiskeluaikaa. Valtion kannalta haittanäkökulma on erityisen suuri työelämässään ja opinnoissaan aktiivisten nuorten kohdalla, koska valtio menettää verotuloja ja siviilipalvelusvelvollisen valmistuminen oppilaitoksista viivästyy.

Siviilipalveluksen keston lyheneminen 362 vuorokauteen vähentäisi niiden opiskelijoiden määrää, jotka maanpuolustusvelvollisuuden suorittamisen takia menettävät kaksi opintovuotta ja pienentäisi siten omalta osaltaan edellä mainittuja haittavaikutuksia.

Lisäksi järjestelmä edesauttaisi työttömien, syrjäytymisvaarassa olevien nuorten sopeutumista yhteiskuntaan. Siviilipalvelus tutustuttaisi heidät kädestä pitäen työnhakuun ja työelämään sekä mahdollistaisi lähes koko miesten ikäluokan kattavat terveystarkastukset, terveysvalistukset ja suppeahkon yleissivistävän koulutuksen.

Aseistakieltäytymisoikeuden laajentaminen

Lakiehdotuksessa esitetään siviilipalvelusvelvollisten liikekannallepanon aikaista sijoittamista puolustusvoimien ulkopuoliseen palvelukseen. Ehdotus parantaisi Suomen ihmisoikeustilannetta ja vaikuttaisi tältä osin vähentävästi kansainvälisten ihmisoikeusjärjestöjen Suomeen kohdistamaan kritiikkiin.

Siviilipalvelusvelvollisten poistaminen toisen luokan nostoväestä pienentäisi liikekannallepanon aikaisia aseistettuja joukkoja. Toisaalta se ohjaisi siviilipalvelusvelvollisiksi hyväksytyt suunnitellusti poikkeusolojen aikana puolustusvoimien ulkopuoliseen, yhteiskuntaa hyödyttävään työhön.

Lakiehdotuksessa ei ole selvitetty Jehovan Todistajien erityisasemaa suhteessa muihin vakaumuksellisiin aseistakieltäytyjiin. Jehovan todistajien erityiskohtelu jäisi siten voimaan. Jehovan todistajia koskeva sääntely on ongelmallinen sen vuoksi, että se asettaa yhden uskonnollisen ryhmän muihin nähden eri asemaan. Jehovan Todistajien vapauttamisesta asevelvollisuuden suorittamisesta eräissä tapauksissa annetun lain (645/1985) tarpeellisuutta ja suhdetta selvitetään parhaillaan puolustusministeriön asettamassa toimikunnassa.

Tasa-arvo

Tasa-arvon kannalta muutosehdotus ei toisi merkittäviä muutoksia nykytilaan verrattuna. Ehdotuksella on vastaavat vaikutukset sukupuolten väliseen tasa-arvoon kuin asevelvollisuuslailla. Vain miehiin kohdistuvalla yleisellä asevelvollisuudella on tasa-arvoa heikentävä vaikutus. Ehdotettu palvelusajan lyhentäminen kuukaudella parantaisi tasa-arvotilannetta hieman nykytilaan verrattuna.

Koulutusjakso

Kriisioloissa tarvittavien valmiuksien sisällyttäminen koulutusjaksoon monipuolistaisi nykyistä teoriapainotteista koulutusjaksoa ja toisi siviilipalvelukseen konkreettista vaikuttavuutta ja tuloksia. Kaikkien siviilipalvelusvelvollisten käymä käytännön valmiuksia kohottava peruskoulutus parantaisi yhteiskunnan toimintavalmiutta sekä siviilioloissa että kriisitilanteissa.

Koulutuksella voitaisiin jatkossakin omalta osaltaan tukea yhteiskunnan suvaitsevaisuutta, opettaa nuorille miehille väkivallattomia konfliktiratkaisumalleja ja herättää heidän mielenkiintoa yhteiskunnallisiin kysymyksiin.

5.1 Valmisteluvaiheet ja -aineisto

Työministeriö asetti 28.9.2005 poikkihallinnollisen työryhmän, jonka tehtävänä oli selvittää ne muutostarpeet, joita vireillä oleva asevelvollisuuslain uudistaminen aiheuttaa siviilipalveluslainsäädäntöön. Lisäksi työryhmän tuli selvittää siviilipalvelusrekisteriuudistuksen aiheuttamat säädöstekniset muutostarpeet sekä tehdä ehdotus muista siviilipalveluslainsäädäntöön tarpeellisista rakenteellisista ja sisällöllisistä muutoksista. Työryhmän mietintö valmistui 16.10.2006.

5.2 Lausunnot ja niiden huomioon ottaminen

Työministeriö pyysi toimikunnan mietinnöstä lausunnon seuraavilta tahoilta: tasavallan presidentin kanslia, valtioneuvoston kanslia, ministeriöt, oikeuskanslerin virasto, eduskunnan oikeusasiamiehen kanslia, pääesikunta, kutsunta-asiain keskuslautakunta, Ahvenanmaan maakuntahallitus, Kansaneläkelaitos, rikosseuraamusvirasto, Oikeushallinnon tietotekniikkakeskus, Tietosuojavaltuutetun toimisto, Ulkomaalaisvirasto, tasa-arvoasiain neuvottelukunta TANE, Väestörekisterikeskus, Valtakunnansyyttäjän virasto, Loviisan käräjäoikeus, Porvoon kihlakunnanviraston syyttäjäosasto, Loviisan kihlakunnan poliisilaitos, Lapinjärven kunta, Helsingin kaupunki, Suomen Sosiaalidemokraattinen Puolue–Finlands Socialdemokratiska Parti r.p., Suomen Keskusta r.p., Kansallinen Kokoomus r.p., Ruotsalainen kansanpuolue r.p., Suomen Kristillisdemokraatit (KD) r.p., Vihreä liitto r.p., Vasemmistoliitto r.p., Perussuomalaiset, Suomen Kuntaliitto r.y.–Finlands Kommunförbund r.f., AKAVA r.y., Elinkeinoelämän keskusliitto EK, Suomen Ammattiliittojen Keskusjärjestö SAK ry, Toimihenkilökeskusjärjestö STTK ry, Maanpuolustuskoulutusyhdistys ry, Reserviläisliitto ry, Suomen Reserviupseeriliitto ry, Upseeriliitto ry, Varusmiesliitto ry, Aseistakieltäytyjäliitto, Amnesty International Suomen osasto r.y., Vapaa-ajattelijain liitto, Suomen Rauhanliitto–YK-yhdistys, Suomen Rauhanpuolustajat ry, Suomen pelastusalan keskusliitto SPEK ry, Maailman Luonnon Säätiö (WWF) Suomen Rahasto sekä Punainen Risti.

Toimikunnan toimeksiantoon ei kuulunut siviilipalveluksen kestoon liittyvät kysymykset. Siviilipalveluksen kestosta käytiin kuitenkin julkisuudessa keskustelua, minkä vuoksi työministeriö pyysi mietinnössä esitetyn palvelusajan lisäksi lausuntoa siviilipalveluksen kokonaiskeston lyhentämisestä 362 päivään. Siviilipalveluksen rakenne muodostuisi mietinnössä esitetyllä tavalla 330 päivän siviilipalveluksesta ja 32 päivän kertauskoulutuksesta.

Lausuntoa pyydettiin 56 lausunnonantajataholta. Esityksestä saatiin 45 lausuntoa, joista on työministeriössä laadittu yhteenveto. Ehdotettua siviilipalveluslain kokonaisuudistusta pidettiin lausunnoissa yleisesti tarpeellisena ja kannatettavana. Siviilipalveluksen keston lyhentämistä koskevat lausunnot olivat yleisesti ottaen keston lyhentämisen kannalla lausuntopyynnössä esitetyn 330 päivän mukaisesti. Puolustusministeriö ja Pääesikunta pitivät siviilipalveluksen keston lyhentämistä 330 päivään epätasa-arvoisena varusmiespalvelusaikaan verrattuna. Sen sijaan mietinnössä esitettyä 362 päivän palvelusaikaa kannatettiin, mikäli keston lyhentämisen ohella siviilipalveluksen sisältöä kehitettäisiin ja siviilipalvelusvelvollisille asetettaisiin mietinnössä esitetty kertauskoulutusvelvoite. Amnesty International totesi lausunnossaan, että vaikka lausuntopyynnössä esitetty palvelusaikavaihtoehto 330 päivää olisi edelleen yli puolitoistakertainen suhteessa 180 vuorokauden varusmiespalvelukseen, yhdistys ei enää pitäisi siviilipalveluksen kestoa rangaistuksenomaisena.

Valtioneuvoston oikeuskansleri katsoi tarpeelliseksi täsmentää rikosoikeudellisista perussäännöksistä poikkeamista. Lakiehdotus tulisi myös saattaa perustuslakivaliokunnan käsiteltäväksi esityksessä ehdotetun sääntelyn vaikuttaessa ja kohdistuessa useisiin perusoikeuksiin.

Lausunnossa esitetyt muutosehdotukset on otettu mahdollisuuksien mukaan huomioon.

Esitys liittyy eduskunnan käsiteltävänä olevaan hallituksen esitykseen asevelvollisuuslaiksi ja eräiksi siihen liittyviksi laeiksi (37/2007 vp). Yhtymäkohdat liittyvät muun muassa palveluskelpoisuuteen ja sen määrittämiseen (ehdotetun asevelvollisuuslain 3 luku), palveluksen lykkäämiseen (ehdotetun asevelvollisuuslain 4 luku), palveluksesta vapauttamiseen (ehdotetun asevelvollisuuslain 3 ja 7 luvut), lomien myöntämisen perusteisiin (5 luku) sekä asevelvolliselle myönnettäviin etuuksiin (ehdotetun asevelvollisuuslain 11 luku).

Ehdotetun siviilipalveluslain säännökset edellyttävät myös tietyiltä osin ehdotetun asevelvollisuuslain säännösten muuttamista. Ehdotetun asevelvollisuuslain 3 §:n viittaussäännös tulisi tarkistaa viittaukseksi ehdotettuun siviilipalveluslakiin. Ehdotetun asevelvollisuuslain 88 §:ssä säädettäisiin omantunnonsyiden perusteella kieltäytyvän palveluksesta. Pykälän 1 momentissa säädettäisiin liikekannallepanon aikaisista tehtävistä sellaisen asevelvollisen osalta, joka on omantunnonsyiden perusteella vapautettu asevelvollisuuslain mukaisesta palveluksesta rauhan aikana. Sääntelyllä tarkoitettaisiin siviilipalvelusvelvollisia. Säännöksen mukaan puolustusvoimat voisi määrätä tällaisen henkilön liikekannallepanon aikana valmiuslaissa tarkoitettuun työhön. Sääntelyllä on ollut tarkoitus turvata asevelvollisen vakaumuksen mukainen sijoittaminen myös poikkeusolojen aikana.

Ehdotetussa siviilipalveluslaissa siviilipalvelus ulotetaan aiemmasta poiketen koskemaan myös poikkeusolojen aikaa ja liikekannallepanotilannetta. Siviilipalvelusvelvollisten liikekannallepanon aikainen sijoitus määräytyisi jatkossa aina siviilipalveluslain nojalla. Asevelvollisuuslain 88 §:n 1 momentissa tarkoitettu työhön määrääminen tulisi siten muuttaa koskemaan ainoastaan asevelvollisuuslain 118 §:n 4 momentissa tarkoitettuja asevelvollisuudesta kokonaan kieltäytyviä henkilöitä. Mainitun pykälän 2 momentilla ei muutoksen jälkeen olisi merkitystä, joten se tulisi poistaa tarpeettomana.

Ehdotetun asevelvollisuuslain 96 §:ssä on säädetty asevelvollisuusrekisteriä pitävien viranomaisten tietojen saannista viranomaiselta, yhteisöltä ja yksittäiseltä henkilöltä. Ehdotetussa siviilipalveluslaissa puolustusvoimien sijoitusvastuu siviilipalvelusvelvollisten osalta poistuisi myös poikkeusoloissa, jolloin ehdotetun asevelvollisuuslain 96 §:n 8 kohtaa tulisi täsmentää siten, että asevelvollisuusrekisterin pitäjillä olisi oikeus saada siviilipalvelusviranomaiselta tietoja ainoastaan siviilipalvelusvelvollisen palveluksesta ja tämän palveluskelpoisuudesta poikkeusolojen aikaisiin tehtäviin varautumista varten. Lisäksi asevelvollisuusrekisterin pitäjillä olisi oikeus saada asevelvollisuuslain mukaiseen palvelukseen siirtyvästä siviilipalvelusvelvollisesta edellistä laajemmat tiedot, eli asevelvollisuuslain 94 §:n 1 momentissa tarkoitetut perustiedot ja palveluskelpoisuuden määräytymistä koskevat terveydentilatiedot.

Ehdotetun asevelvollisuuslain 118 §:ään tulisi tehdä muutos siltä osin kuin siinä viitataan voimassa olevan siviilipalveluslain säädöksiin ja terminologiaan.

Lisäksi esitys liittyy eduskunnan käsiteltävänä olevaan hallituksen esitykseen laeiksi valtioneuvostosta annetun lain 1 §:n muuttamisesta ja eräiden tehtävien siirtämisestä työ- ja elinkeinoministeriöön. Esitetyillä lakimuutoksilla työministeriö ehdotetaan lakkautettavaksi 1.1.2008 lukien ja siviilipalveluslain mukaiset tehtävät, toimivalta ja asetuksenantovaltuus siirtyisivät työministeriöltä perustettavalle työ- ja elinkeinoministeriölle.

1.1 Siviilipalveluslaki

Lain nimike. Lain nimikkeenä olisi siviilipalveluslaki. Nimikettä puoltaa sen vakiintuneisuus ja ymmärrettävyys.

1 luku Yleiset säännökset

Lakiehdotuksen 1 luku sisältäisi siviilipalvelusvelvollisuutta koskevat yleiset säännökset. Luvussa säädettäisiin lain soveltamisalasta, siviilipalvelusvelvollisuuden perusteista, siviilipalveluksen sisällöstä, siviilipalvelusajan kestosta ja siviilipalvelusvelvollisuuden henkilöllisestä ja ajallisesta ulottuvuudesta. Lisäksi luvussa säädettäisiin laissa käytettävien termien määritelmistä.

1 §. Soveltamisala. Pykälän 1 momentin mukaan siviilipalveluslaissa säädettäisiin perustuslain 127 §:n mukaiseen maanpuolustusvelvollisuuteen perustuvasta siviilipalvelusvelvollisuudesta. Perustuslain 127 §:ssä säädetään jokaiselle Suomen kansalaiselle velvollisuus osallistua isänmaan puolustukseen tai avustamaan siinä sen mukaan kuin laissa säädetään. Perustuslain 127 §:n mukaan oikeudesta saada vakaumuksen perusteella vapautus osallistumisesta sotilaalliseen maanpuolustukseen säädetään lailla.

Asevelvollisuuslain mukainen palvelus puolustusvoimissa joko aseellisissa tai aseettomissa tehtävissä olisi edelleen ensisijainen tapa suorittaa maanpuolustusvelvollisuus. Siviilipalveluslain tarkoituksena on asevelvollisen vakaumuksen huomioivan palvelusmuodon tarjoaminen ja uskonnon ja omantunnonvapauden huomioiminen maanpuolustusvelvollisuuden täyttämisessä Suomea sitovat kansainväliset ihmisoikeussopimukset huomioon ottavalla tavalla.

Pykälän 2 momentissa säädettäisiin asevelvollisen mahdollisuudesta vakaumukseen perustuvien syiden perusteella hakeutua siviilipalvelukseen, mikäli hänen vakaumuksensa estää asevelvollisuuslain mukaisen aseellisen ja aseettoman palveluksen suorittamisen. Samalla hän vapautuisi asevelvollisuuslain mukaisesta palveluksesta.

Voimassa olevista säännöksistä poiketen siviilipalvelukseen hakemisen perusteeksi ei lakiehdotuksessa enää edellytettäisi eritellysti joko uskonnollista tai eettistä vakaumusta. Siviilipalvelukseen hakeutuneiden vakaumuksen laatua ja syvyyttä ei vuoden 1986 jälkeen ole tutkittu. Kaikkia siviilipalvelusvelvollisia normaaliaikana koskevaa vakaumuksentutkintaa ei siitä saatujen huonojen kokemusten perusteella ole pidetty tarkoituksenmukaisena vaihtoehtona.

Voimassa olevan lain mukaan on riittänyt, että hakija on kirjallisessa siviilipalvelushakemuksessaan vakuuttanut lain mainitsemien vakaumuksellisten perusteiden olevan kohdallaan olemassa. Jaottelu uskonnolliseen ja eettiseen vakaumukseen on koettu sekä hakijoiden että hakemuksen hyväksyjien kannalta keinotekoiseksi. Tosiasiassa siviilipalvelukseen hakeutuneiden ja hyväksyttyjen vakaumus onkin perustunut merkittävässä määrin muihin kuin laissa mainittuihin syihin. Siviilipalvelukseen hakeutuneiden vakaumuksessa, joka on estänyt asevelvollisuuslain mukaisen palveluksen, on usein ollut kysymys erilaisista arvoperusteista, jotka voivat liittyä esimerkiksi ekologisiin, taloudellisiin tai individualistisiin ja yksilön oikeutta korostaviin näkemyksiin.

Lakiehdotuksessa ei enää mainittaisi erikseen vakavia omantunnonsyitä. Vakaumuksen käsitteen voidaan jo itsessään katsoa pitävän sisällään sekä syyn vakavuuden että sen perustumisen omaantuntoon.

Siviilipalvelus ja vapauttaminen asevelvollisuuslain mukaisesta palveluksesta ovat voimassa olevan lain mukaan koskeneet ainoastaan rauhan aikaa. Lakiehdotuksessa poistettaisiin ajallinen rajaus ja vapautus asevelvollisuuslain mukaisesta palveluksesta koskisi jatkossa myös poikkeusoloja. Samalla tiukennettaisiin kuitenkin kriteerejä siviilipalvelushakemuksen hyväksymiselle ylimääräistä palvelusta koskevan päätöksen ja liikekannallepanon aikana. Siviilipalvelushakemuksen hyväksyminen edellä tarkoitettujen erityisolojen aikana edellyttäisi perusteltua vakaumusta, jonka vakaumuksentutkintalautakunta olisi hyväksynyt. Tiukennettu hyväksymismenettely olisi tarpeen estämään mahdollinen vakaumukseen perustumaton siviilipalvelukseen hakeutuminen ääritilanteissa.

Vapautuksen laajentamisella poikkeusoloihin vastattaisiin kansainvälisten ihmisoikeuselinten Suomen siviilipalvelusjärjestelmää kohtaan esittämään kritiikkiin, kun uskonnon ja omantunnon vapauden luonne ehdottomana oikeutena huomioitaisiin myös poikkeusoloissa ihmisoikeussopimusten edellyttämällä tavalla.

Siviilipalvelusvelvollisten asemasta ja palvelusvelvollisuudesta ylimääräisen palveluksen ja liikekannallepanon aikana säädettäisiin jatkossa asevelvollisuuslain sijasta siviilipalveluslaissa. Lisäksi siviilipalvelusvelvollisiin tulisivat luonnollisesti sovellettavaksi kaikkia kansalaisia poikkeusoloissa koskevat muun muassa valmiuslaista, pelastuslaista ja puolustustilalaista johdettavat säännöstöt ja toimintavelvoitteet.

Pykälän 3 momentissa säädettäisiin erikseen siitä, että lakia sovellettaisiin myös naiseen, joka hakeutuu siviilipalvelukseen sen jälkeen kun hän on suorittanut asepalvelusta naisten vapaaehtoisesta asepalveluksesta annetun lain 4 § 1 momentin mukaisen määräajan eli 45 päivää. Säännös on tarpeellinen, koska asepalvelusta suorittanut nainen rinnastetaan mainitun palvelusajan jälkeen velvoitteiltaan asevelvollisuuslain mukaista palvelusta suorittavaan mieheen.

2 §. Määritelmät Pykälässä määriteltäisiin laissa käytettävät keskeiset käsitteet. Kohdan 1 mukaan siviilipalvelusvelvollisella tarkoitettaisiin voimassa olevan käytännön mukaisesti henkilöä, joka on hyväksytty suorittamaan siviilipalvelusta.

Siviilipalveluspaikalla tarkoitettaisiin kohdan 2 mukaan viranomaista tai yhteisöä, jonka siviilipalveluskeskus olisi hyväksynyt siviilipalveluspaikaksi. Siviilipalveluspaikan hyväksymismenettely ja päätöksen tekeminen ehdotetaan keskitettäväksi siviilipalveluskeskukselle. Voimassa olevan lain mukaan päätöksen siviilipalveluspaikaksi hyväksymisestä on tehnyt työministeriö.

Pykälän 3 kohdassa määriteltäisiin peruskoulutusjakson käsite. Peruskoulutusjaksolla tarkoitettaisiin siviilipalveluksen alkaessa suoritettavaa palvelusjaksoa. Peruskoulutusjakson tavoitteena olisi jatkossa nykyistä selvemmin yleisten kansalaisvalmiuksien luominen ja kehittäminen. Koulutusjakson pituus olisi arviolta noin neljän viikon mittainen.

Pykälän 4 kohdan mukaan työpalvelulla tarkoitettaisiin siviilipalveluspaikassa peruskoulutusjakson jälkeen suoritettavaa siviilipalvelusta. Työpalvelu säilyisi ehdotetussa laissa nykyisenkaltaisena, noin 11 kuukauden mittaisena yhteiskunnalle hyödyllisenä työnä, joka voitaisiin suorittaa valtion, kunnan, uskonnollisen yhdyskunnan tai yleishyödyllisen yhteisön palveluksessa.

Pykälässä säänneltäisiin kohdissa 5 ja 6 uusina käsitteinä siviili- ja lisävaranto. Ehdotetun lain 5 §:n mukaan siviilipalvelusvelvollinen olisi joko palveluksessa, siviilivarannossa tai lisävarannossa. Erittely olisi vastaava kuin asevelvollisuuslaissa, jonka mukaan asevelvollinen on joko palveluksessa, reservissä tai varareservissä. Koska siviilipalveluslain mukaisia velvollisuuksia ehdotetaan sovellettavaksi myös poikkeusoloissa ja koska velvoitteet kohdistuvat eri tavalla eri asemassa oleviin siviilipalvelusvelvollisiin, ehdotetaan siviilipalveluslakiin sisällytettäväksi oma vastaava termistö. Reservi-sanan käyttöä ei siviilipalvelusvelvollisten osalta monestakaan syystä voida pitää hyvänä sen jo vakiinnuttua puolustusvoimien käyttöön, joten korvaaviksi termeiksi ehdotetaan siviilivarantoa ja lisävarantoa.

Siviilivarannolla tarkoitettaisiin siviilipalveluksen suorittaneita taikka asevelvollisuuslain tai naisten vapaaehtoisesta asepalveluksesta annetun lain mukaisen palveluksen suorittamisen jälkeen siviilipalvelukseen hyväksyttyjä henkilöitä sen vuoden loppuun, jona he täyttävät 50 vuotta. Siviilivarantoon kuuluva henkilö olisi velvollinen osallistumaan laissa säädettävällä tavalla täydennyspalvelukseen, ylimääräiseen palvelukseen ja liikekannallepanon aikaiseen palvelukseen. Siviilivaranto-käsite vastaisi asevelvollisuuslain puolella olevaa reservi-käsitettä ja siitä seuraavat velvollisuudet olisivat kertausharjoitusvelvoitetta lukuun ottamatta yhtenevät reserviin kuuluvien kanssa.

Lisävarannolla tarkoitettaisiin niitä siviilipalvelusvelvollisia, jotka eivät ole vielä aloittaneet siviilipalveluksen suorittamista tai ovat sen keskeyttäneet sekä 50 vuotta täyttäneitä siviilipalvelusvelvollisia, jotka eivät enää kuulu siviilivarantoon, sen vuoden loppuun, jona he täyttävät 60 vuotta. Lisävarannon käsite vastaisi asevelvollisuuslain puolella olevaa varareservi-käsitettä ja siitä seuraavat velvollisuudet olisivat yhtenevät varareserviin kuuluvien kanssa. Velvollisuus osallistua liikekannallepanon aikaiseen palvelukseen päättyisi lisävarantoon kuuluvan osalta sen vuoden lopussa, jona palvelusvelvollinen täyttää 60 vuotta.

Siviilipalveluslakiin ehdotetut ikärajat olisivat yhtenevät miehistöön kuuluvien reserviläisten ja varareserviläisten kanssa.

Pykälän kohdassa 7 määriteltäisiin täydennyspalveluksen käsite. Täydennyspalveluksella tarkoitettaisiin asevelvollisuuslain tai naisten vapaaehtoisesta asepalveluksesta annetun lain mukaisen palveluksen jälkeen siviilipalvelukseen hyväksytyille annettavaa täydennyskoulutusta. Täydennyspalvelus vastaa voimassa olevan lain mukaista käsitettä ja sen tarkoituksena olisi korvata asevelvollisuuslaissa tarkoitettu kertausharjoitus.

3 §. Siviilipalveluksen sisältö. Siviilipalveluksen ulottaminen 1 §:ssä esitetyin tavoin myös poikkeusolojen aikaan aiheuttaisi siviilipalveluksen sisältöön merkittäviä laajennuksia. Nykyisen lain mukaan siviilipalvelukseen on kuulunut koulutusjakso ja työpalvelu, joiden suorittamisen jälkeen siviilipalvelusvelvollisuus on päättynyt. Siviilipalvelusvelvollisen tiedot on tuolloin siirretty puolustusvoimien ylläpitämään asevelvollisrekisteriin ja siviilipalvelusvelvolliset ovat siirtyneet puolustusvoimien sijoitusvastuulle mahdollisen sota- ja kriisitilanteen varalle. Reservissä siviilipalvelukseen hakeutuneille siviilipalveluskeskus on järjestänyt kertausharjoituksia vastaavaa täydennyspalvelusta.

Lakiehdotuksen mukaan siviilipalvelusvelvollisten poikkeusolojen aikainen sijoitus määräytyisi aina siviilipalveluskeskuksen toimesta. Siviilipalveluksen sisällössä tämä huomioitaisiin siten, että koulutusjaksoa uudistettaisiin enemmän yleisiä kansalaisvalmiuksia, väestönsuojelua ja pelastustoiminnan yleisiä valmiuksia tukevaksi. Koulutusjakson ajankäyttöä tehostettaisiin nykyisestä. Koulutusjakson työaika määräytyisi lakiehdotuksen 38 §:n mukaisesti ollen vähintään 36 ja enintään 40 viikkotuntia. Yleissivistävää teoria- ja luento-osuutta vähennettäisiin ja peruskoulutukseen sisällytettäisiin nykyistä enemmän ja tiiviimmin käytännön koulutusta, joka hyödyttäisi siviilipalvelusvelvollisia ja yhteiskuntaa yleisesti niin normaalioloissa kuin mahdollisen kriisitilankin aikana.

Koulutuksen sisältöä ei säänneltäisi laissa, mikä jättäisi riittävästi väljyyttä koulutuksen suunnittelulle ja muokkaukselle palvelusvelvollisten valmiuksien ja yhteiskunnallisten tarpeiden mukaisesti. Koulutus sisältäisi lähtökohtaisesti kuitenkin aina merkittävässä määrin ainakin ensiapuvalmiuksiin, palo- ja pelastuspalveluun ja väestönsuojeluun liittyvää koulutusta. Koulutusjaksoon sisältyisi aina myös perustietojen antaminen siviilipalvelusvelvollisen oikeuksista ja velvollisuuksista sekä koulutus työpalvelujaksoa varten tarpeellisista työelämän perussäännöistä.

Koulutuksen suunnittelu tapahtuisi työministeriön ja siviilipalveluskeskuksen yhteistyönä, minkä lisäksi koulutuksen sisältöä tulisi säännöllisesti käsitellä myös siviilipalvelusasioiden yhteistyöelimenä toimivassa siviilipalvelusasiain neuvottelukunnassa. Lähtökohtana koulutuksen suunnittelulle olisi sen yhteiskunnallinen hyödyllisyys.

Työpalvelu suoritettaisiin aina siviililuonteisissa tehtävissä. Työpalvelupaikkoja ei olisi rajattu tiettyyn sektoriin, vaan voimassa olevan lain mukaisesti työpalvelu voitaisiin suorittaa hyvin erityyppisissä tehtävissä. Tavoitteena olisi, että siviilipalvelusvelvollisia sijoittuisi mahdollisimman paljon etenkin pelastustoimen, väestönsuojelun, ympäristönsuojelun ja sosiaali- ja terveydenhuollon tehtäviin.

Täydennyspalvelukseen olisi jatkossakin velvollinen osallistumaan siviilipalvelusvelvollinen, joka olisi suorittanut asevelvollisuuslain tai naisten vapaaehtoisesta asepalveluksesta annetun lain mukaisen palveluksen ja jonka hakemus siviilipalvelukseen olisi hyväksytty mainitun palveluksen suorittamisen jälkeen. Täydennyspalveluksen tarkoituksena olisi korvata asevelvollisuuslaissa tarkoitettu kertausharjoitus. Täydennyspalveluksesta säädettäisiin tarkemmin esityksen 8 luvussa.

Lakiehdotuksen 9 lukuun sisältyisivät säännökset liikekannallepanon aikaisesta palveluksesta ja säännökset tätä välittömästi edeltävästä ylimääräisestä palveluksesta.

4 §. Siviilipalvelusaika. Siviilipalvelusajan kestoksi esitettäisiin lakiehdotuksessa 362 vuorokautta. Siviilipalvelusaika lyhenisi kuukaudella voimassa olevaan lakiin verrattuna.

Voimassa oleva siviilipalveluslaki on saanut runsaasti kritiikkiä eri tahoilta siviilipalvelusajan pituuden vuoksi. Suomea sitovien kansainvälisten ihmisoikeussopimusten perusteella varusmiespalvelusta huomattavasti pidempää siviilipalvelusaikaa saatetaan pitää rangaistuksenluonteisena.

Useat kansainväliset ihmisoikeusjärjestöt ja toimielimet ovat viime vuosina katsoneet Suomen siviilipalveluksen kestoltaan syrjiväksi ja rangaistuksen omaiseksi. Euroopan neuvoston Sosiaalisten oikeuksien komitea totesi vuonna 2004 antamassaan päätöslauselmassa, että siviilipalvelusvelvollisten yli kaksinkertainen palvelusaika yleisimpään varusmiespalvelusaikaan verrattuna ei ole Euroopan sosiaalisen peruskirjan 1 § 2 artiklan mukainen. Artiklan mukaan sopimuksen allekirjoittajat sitoutuvat suojelemaan tehokkaasti työntekijän oikeutta ansaita elantonsa itse valitsemassaan ammatissa. Komitea toteaa, että pitkä palvelusaika merkitsee tämän oikeuden epäsuhtaista rajoittamista. Amnesty International on jo usean vuoden ajan adoptoinut suomalaisia aseistakieltäytyjiä mielipidevankeina, koska katsoo siviilipalveluksen keston rangaistuksen luontoiseksi.

Siviilipalvelusajan ja varusmiespalvelusajan vertailussa on huomioitava, että varusmiesten palvelusaika määräytyy yksipuolisesti sotilaskäskynä. Varusmies voi kuitenkin omalla käyttäytymisellään ja hakeutumisellaan pyrkiä vaikuttamaan hänelle määräytyvään palvelusaikaan. Lyhyin varusmiespalvelusaika on 180 vuorokautta. Lyhyimmän ajan palvelee 47 % varusmiehistä. 270 vuorokauden mittaisen palveluksen suorittaa 17 % varusmiehistä ja 362 vuorokauden mittaisen palveluksen suorittaa 36 % varusmiehistä.

Aseeton palvelus puolustusvoimissa kestää voimassa olevan lain mukaan 330 vuorokautta. Aseettoman varusmiespalveluksen suorittaa vuosittain noin 50 asevelvollista. Uuden asevelvollisuuslakiehdotuksen mukaan aseeton palvelu olisi yleensä 270 vuorokautta, mutta koulutuksen niin edellyttäessä aseetonta palvelusta voitaisiin jatkossa määrätä suorittamaan myös 362 vuorokautta.

Keskimääräinen varusmiespalvelusaika on noin 8,55 kuukautta.

Varusmiespalvelukseen sisältyy kertausharjoitusvelvollisuus, jonka enimmäiskesto on miehistöllä 40 päivää, miehistön erityistaitoa vaativiin koulutetuilla 75 päivää ja aliupseerilla, opistoupseerilla ja upseerilla 100 päivää.

Perustuslaissa ilmaistun yhdenvertaisuusperiaatteen mukaisesti eri palvelusmuotojen tulee olla keskenään yhdenvertaiset kokonaisrasittavuudeltaan. Kokonaisrasittavuuden kannalta merkityksellisiä seikkoja ovat muun muassa palveluksen fyysinen ja psyykkinen rasittavuus, palvelusajan pituus, työ- ja koulutusajan menetys, perheestä erottaminen, palvelukseen liittyvät asuinpaikan ja liikkumisvapauden rajoitukset.

Palvelusmuotojen rasittavuutta vertailtaessa on otettava huomioon niiden erilaiset lähtökohdat ja toteuttamistapa. Varusmiespalvelus suoritetaan suljetuissa varuskuntaolosuhteissa, joista poistuminen myös vapaa-ajalla on aina luvanvaraista. Siviilipalvelus suoritetaan kokonaisuudessaan siviiliolosuhteissa ja palvelusvelvollisella on palveluksen ajan mahdollisuus normaalin viikkotyöajan (enintään 40 tuntia) mahdollistamaan vapaa-aikaan, jolloin liikkumista tai muutakaan toimintaa ei ole miltään osin rajoitettu. Varusmies asuu palvelusaikanaan varuskunnassa. Lomat myönnetään erikseen ja niiden ajankohtaan voi vaikuttaa vain rajallisesti. Viikkovapaita ei myönnetä säännöllisesti. Siviilipalvelusvelvollinen voi useimmiten asua kotonaan, yhdessä mahdollisen perheensä kanssa ja hänellä on yleensä mahdollisuus säännöllisiin viikkovapaisiin. Siviilipalvelusvelvollisen mahdollisuudet työn tekoon, opiskeluihin, perhesuhteiden ja sosiaalisen verkoston ylläpitämiseen palvelusaikana ovat varusmiehiä paremmat.

Palvelusmuotojen hyvin erilaisista suorittamisolosuhteista huolimatta siviilipalveluksen kokonaiskestolla tulisi olla merkittävin painoarvo punnittaessa palvelusmuotojen kokonaisrasittavuutta. Palveluksen kokonaiskesto ratkaisee sen, miten pitkään asianomainen on sidoksissa palveluksen suorittamiseen ja poissa normaalin kokoaikatyön tai opiskelun piiristä. Palvelusajan pituudella on myös merkittävä vaikutus taloudellisten asioiden hoitamisen ja muun muassa velkojen maksukyvyn kannalta.

Lakiehdotuksen mukainen palvelusaika lyhentäisi siviilipalveluksen yhtäjaksoista peruspalvelusaikaa nykyisestä yhdellä kuukaudella. Siviilipalvelusaika olisi edelleen 6 kuukautta pidempi kuin yleisin varusmiespalvelusaika ja 3,5 kuukautta pidempi kuin keskimääräinen varusmiespalvelusaika.

5 §. Siviilipalvelusvelvollisuus. Pykälän 1 momentissa säädettäisiin siviilipalvelusvelvollisuuden ajallisista määritteistä. Siviilipalvelusvelvollinen olisi joko palveluksessa, siviilivarannossa tai lisävarannossa. Erittely olisi vastaava kuin asevelvollisuuslaissa, jonka mukaan asevelvollinen on joko palveluksessa, reservissä tai varareservissä.

Pykälän 2 momentin mukaan siviilipalvelusvelvollisuus päättyisi peruskoulutuksen ja työpalvelun osalta sen vuoden lopussa, jona siviilipalvelusvelvollinen on täyttänyt 30 vuotta. Siviilipalvelusvelvollinen olisi siten määrättävä aloittamaan palveluksensa riittävän ajoissa ennen mainitun vuoden loppua. Tämän jälkeen häntä ei enää velvoitettaisi aloittamaan siviilipalvelusta. Siviilipalvelusvelvollisuus päättyisi ja siviilipalvelusvelvollinen olisi kotiutettava sen vuoden lopussa, jona hän on täyttänyt 30 vuotta vaikka palvelusta olisi silloin vielä suorittamatta. Vastaavasti asevelvollisuuslain mukaan velvollisuus suorittaa varusmiespalvelusta päättyy asevelvollisuuslain mukaan sen vuoden lopussa, jona palvelusvelvollinen täyttää 30 vuotta.

2 luku Siviilipalvelusviranomaiset

Luvussa säädettäisiin siviilipalveluksesta vastaavista viranomaisista ja kunkin viranomaisen vastuista ja roolista siviilipalveluksen järjestämisessä. Sääntely ja vastuut säilyisivät pääpiirteittäin samoina kuin voimassa olevassa laissa.

6 §. Työministeriö ja siviilipalvelusasiain neuvottelukunta. Siviilipalveluksen johdon, ohjauksen ja kehittämisen ehdotetaan 1 momentissa kuuluvan nykyiseen tapaan työministeriölle. Työministeriön tehtäviin kuuluisivat lähinnä siviilipalveluksen kehittämis- ja suunnittelutehtävät, johtovastuu siviilipalvelusviranomaiselle kuuluvista poikkeusoloihin varautumisesta ja valmiuksista, siviilipalvelusrekisteriin liittyvä tekninen ja sisällöllinen kehittämis- ja omistajuusvastuu, säädösvalmistelu, siviilipalvelusjärjestelmän resursseista vastaaminen sekä siviilipalveluskeskuksen ohjausvastuu. Vastuu yksittäisten siviilipalveluspaikkojen hyväksymisestä siirrettäisiin työministeriöltä siviilipalveluskeskukselle, joka on yksittäisissä hakemusasioissa ministeriötä tarkoituksenmukaisempi ratkaisutaso. Vastuu yksittäisiä siviilipalvelusvelvollisia koskevissa asioissa on jo voimassa olevassa laissa kokonaisuudessaan siirretty siviilipalveluskeskukselle.

Siviilipalveluksen lainvalmisteluvastuun siirryttyä työministeriölle eduskunta edellytti, että lainsäädännön valmistelussa ja siviilipalveluksen kehittämisessä varmistetaan jatkossa kiinteä yhteistoiminta puolustusministeriön ja työministeriön kesken. Pykälän 2 momentissa säädettäisiin voimassa olevan lain mukaisesti erityisesti tätä tarkoitusta varten toimivasta siviilipalvelusasiain neuvottelukunnasta. Neuvottelukunnan tarkemmista tehtävistä, kokoonpanosta samoin kuin toimikaudesta säädettäisiin valtioneuvoston asetuksella.

7 §. Siviilipalveluskeskus. Pykälän 1 momentissa säädettäisiin siitä, että siviilipalveluskeskuksena voi toimia vain valtion tai kunnan viranomainen. Siviilipalveluskeskuksessa käytetään yksilöihin kohdistuvaa merkittävää julkista valtaa, jota perustuslain 124 §:n mukaan voidaan antaa vain viranomaiselle. Siviilipalveluskeskuksen laajat toimivaltuudet ja rooli julkisen vallan käyttäjänä edellyttävät, että keskuksena voi toimia vain valtion tai kunnan viranomainen. Siviilipalveluskeskuksia voisi ehdotuksen mukaan olla jatkossa ainoastaan yksi. Nykyinen sääntely on mahdollistanut usean keskuksen olemassaolon. Tosiasiassa järjestelmä on jo yli kymmenen vuotta toiminut yhden keskuksen järjestelmällä, joka on ollut toimiva, helposti valvottava ja hallinto- ja ratkaisukäytännön yhdenmukaisuuden kannalta toimiva ratkaisu.

Pykälän 2 momentissa säädettäisiin siviilipalveluskeskuksen tehtävistä. Kohtien 1 ja 2 mukaan siviilipalveluskeskukselle kuuluisi ensinnäkin siviilipalvelusvelvollisten palvelukseen määrääminen ja kouluttaminen. Keskuksen toimivalta kattaisi jatkossa myös normaaliajan vakavan häiriötilanteen ja liikekannallepanon aikaisen tilanteen. Siviilipalveluskeskukselle siirtyisi kohdan 3 mukaan myös aiemmin sotilasviranomaisille kuulunut siviilipalvelusvelvollisten valvontavastuu sekä siviilipalvelusvelvollisiin kohdistuvien työnantajien liikekannallepanon ajan varaushakemusten ratkaiseminen (niin sanotut VAP-varaukset).

Kohdassa 4 säädettäisiin keskuksen tehtävistä suhteessa passilakiin. Passilain 8 §:n mukaan asevelvollisen on passia hakiessaan esitettävä selvitys siitä, ettei passin myöntämiselle ole lain 14 §:n 5 momentissa tai 15 §:n 1 momentin 3 kohdassa tarkoitettua estettä. Todistus, jolla asevelvollinen voi osoittaa esteettömyyden passin saamiselle, voi olla passilain 8 §:n 5 kohdan mukaan siviilipalvelustodistus. Ehdotuksen mukaan ennen siviilipalveluksen alkamista todistuksen antaisi siviilipalveluskeskus.

Kohdan 5 mukaan siviilipalveluskeskuksen tehtävänä olisi siviilipalvelusvelvollisten aiheuttamien majoituskustannusten korvaaminen palveluspaikoille. Siviilipalveluskeskus vastaisi laskutuksen käsittelystä ja asumiskustannuskorvauksen maksamisesta siviilipalveluspaikalle.

Kohdan 6 mukaan siviilipalveluskeskus vastaisi lisäksi siviilipalveluksen muusta käytännön toimeenpanosta. Toimeenpanotehtäviin kuuluisi yleistoimivalta siviilipalvelusvelvollisia koskevissa asioissa kuten työpalveluun määrääminen sekä palveluskelpoisuutta, palveluksesta vapauttamista, lykkäämistä, kurinpitomenettelyjä ja rikosilmoituksia koskeva päätöksenteko. Siviilipalveluskeskukseen siirrettäisiin myös aiemmin työministeriölle kuuluneita siviilipalveluspaikkojen hyväksymiseen liittyviä tehtäviä.

Merkittävän juridisen asemansa vuoksi siviilipalveluskeskustoiminnon toteuttajaviranomainen yksilöitäisiin jatkossa lain tasolla. Pykälän 3 momentin mukaan siviilipalveluskeskuksena toimisi nykyiseen tapaan Lapinjärven koulutuskeskus. Koulutuskeskus toimii viranomaisasemassa ja kuuluu Lapinjärven kunnan organisaatioon.

Siviilipalveluksen käytännön toimeenpanosta sovittaisiin nykyiseen tapaan ostopalveluperiaatteella. Pykälän 4 momentin mukaan Työministeriö ja siviilipalveluskeskus sopivat keskenään siviilipalveluslain ja -asetuksen mukaisten tehtävien hoitamisesta aiheutuvien kustannusten korvaamisesta. Koska kyseessä olisi julkisista hankinnoista annetun lain (348/2007) 12 §:n mukainen yksinoikeuteen perustuva palveluhankinta, ostettavaa palvelua hankittaessa ei sovellettaisi hankintalain mukaisia kilpailuttamismenettelyitä. Sopimusneuvotteluissa ja palvelun hankinnassa tulisi kuitenkin erityisesti korostaa taloudellisuus- ja tuottavuusnäkökulmia ja palvelun kustannustehokasta toteuttamistapaa.

8 §. Siviilipalveluspaikat. Pykälässä säädettäisiin siviilipalveluspaikkojen tehtävistä ja organisatorisista edellytyksistä. Siviilipalveluspaikan tehtävänä olisi 1 momentin mukaan ensinnäkin siviilipalvelusvelvollisen palvelustehtävien määrääminen ja tehtäviin liittyvän perehdyttämisen järjestäminen. Velvollisuus pitää sisällään muun muassa töiden organisoinnin, työajoista sopimisen, työtilojen osoittamisen sekä esimiessuhteiden ja työnjohdollisten suhteiden selvittämisen. Siviilipalveluspaikan tehtävänä olisi myös siviilipalvelusvelvollisen ylläpito, johon sisältyy vastuu lakiehdotuksen 7 luvussa yksilöidyistä etuuksista, muun muassa päivärahojen maksusta, työmatkakustannusten korvaamisesta, ruokailun tai ruokarahan järjestämisestä, terveydenhuollon järjestämisestä ja asumiskustannusten korvaamisesta. Siviilipalveluspaikan tulisi huolehtia myös siviilipalvelusvelvollisen palvelustehtäviin liittyvästä valvonnasta ja työnjohdosta ja palvelun aikaisten rekisteritietojen ylläpidosta. Ehdotetun pykälän mukaan passilain 8 §:n 5 kohdassa tarkoitetun todistuksen antamisesta vastaisi palveluksessaan olevan siviilipalvelusvelvollisen osalta siviilipalveluspaikka.

Siviilipalveluspaikkana voisi toimia 2 momentin mukaan ensinnäkin siviilipalveluskeskus. Siviilipalveluskeskuksella olisi siviilipalveluspaikkana toimiessaan useita rooleja. Kaikki siviilipalvelusvelvolliset suorittaisivat palveluksensa alussa noin kuukauden mittaisen peruskoulutusjakson siviilipalveluskeskuksessa, jolloin siviilipalveluskeskus toimisi koulutuksen ajan heidän siviilipalveluspaikkanaan. Peruskoulutusjakson jälkeen osa siviilipalvelusvelvollisista jää siviilipalveluskeskukseen suorittamaan varsinaista työpalvelustaan eri työpisteisiin sijoitettuina. Peruskoulutusjakson jälkeen siviilipalveluskeskukseen jää myös vaihtelevankokoinen joukko palveluspaikattomia siviilipalvelusvelvollisia, jotka työpalvelupaikan löytymistä odottaessaan suorittavat siviilipalveluskeskuksessa työpalvelua, osa mahdollisesti koko loppupalveluksensa.

Siviilipalveluspaikkoina voisi toimia 2 momentin 1 kohdan mukaan valtion viranomainen tai liikelaitos, valtion itsenäinen julkisoikeudellinen laitos tai julkisoikeudellinen yhdistys. Kohdassa tarkoitettuja valtion itsenäisiä julkisoikeudellisia laitoksia ovat esimerkiksi Kela ja Suomen Pankki. Julkisoikeudellisia yhdistyksiä ovat muun muassa ylioppilaskunta ja metsänhoitoyhdistykset. Kohdan 2 mukaan siviilipalveluspaikkana voisi toimia kunnan viranomainen. Kunnallisia viranomaisia ovat esimerkiksi kuntayhtymät ja niiden yhteistoimintaelimet, kuten esimerkiksi Pääkaupunkiseudun Yhteistyövaltuuskunta YTV. Siviilipalveluspaikoiksi voitaisiin hyväksyä myös kunnalliset liikelaitokset ja liikelaitoskuntayhtymät. Palveluspaikkahakemusta käsiteltäessä tulisi kuitenkin selvittää se, että palveluspaikaksi hyväksyminen ei aiheuta kilpailua vääristäviä vaikutuksia. Siviilipalveluspaikaksi ei tulisi hyväksyä yhteisöjä, jotka toimivat selvästi kilpailuasemassa vastaavalla toimialalla toimivien yksityisoikeudellisten yritysten kanssa.

Kohdan 3 mukaan siviilipalveluspaikkana voisi toimia uskonnonvapauslain (453/2003) 2 §:n tarkoittama uskonnollinen yhdyskunta tai sen seurakunta. Sääntely on voimassa olevaan lakiin nähden uusi. Tarkoituksena on siviilipalveluksen kannalta yhdenvertaistaa uskonnollisten yhdyskuntien ja seurakuntien keskinäinen asema siten, että evankelis-luterilaiset ja ortodoksiset seurakunnat eivät olisi enää hakijoina etuoikeutetussa lainsäädännöllisessä asemassa muihin uskonnollisiin yhdyskuntiin verrattuna.

Kohdan 4 mukaan siviilipalveluspaikkana voisi toimia yleishyödyllistä toimintaa harjoittava yksityisoikeudellinen yhteisö, yhdistys tai säätiö. Sääntely vastaisi voimassa olevaa lakia. Julkissektori, erityisesti kunnat, mutta myös valtio on viime vuosina pitkälti siirtänyt perustuotantoaan yksityisen sektorin hoidettavaksi (muun muassa vanhustenhuolto, päivähoito). Ulkoistettujen toimintojen puitteissa on runsaasti siviilipalvelusvelvollisille sopivia palvelustehtäviä, joten yksityisoikeudellisten siviilipalveluspaikkojen hyväksyminen olisi edelleen perusteltua. Ehdottomana kriteerinä yksityisoikeudellisen yhteisön hyväksymiselle olisi aina yleishyödyllisyys, sillä siviilipalvelusta suorittavien rekrytoinnilla ei saa syntyä kilpailullista ja liiketaloudellista etua verrattuna vastaavalla toimialalla toimiviin yrityksiin. Lain tarkoituksena ei myöskään ole, että siviilipalvelusvelvollisen rekrytoinnin seurauksena yhteisön muuta henkilöstöä lomautettaisiin tai irtisanottaisiin.

Pykälän 3 momentin mukaan siviilipalveluspaikkana ei voisi toimia puoluerekisteriin merkitty puolue eikä työnantaja- ja työntekijäjärjestöt. Sääntely vastaisi nykyistä. Varusmiesten puolella asepalveluksen suorittaminen ja etujärjestötoiminnan yhdistäminen ei ole mahdollista. Siviilipalveluksen ollessa yksi asevelvollisuuden suorittamisen muoto, on siviilipalveluspaikkojen ja tehtävien osalta perusteltua pitää myös mahdollisimman puolueeton linja. Nykysäännösten mukaisesti ehdotetaan, että kilpailua vääristävien vaikutusten välttämiseksi voittoa sääntöjensä tai organisaatiomuotonsa mukaisesti tavoittelevat yhteisöt, kuten osakeyhtiöt, toiminimet, kommandiittiyhtiöt ja avoimet yhtiöt eivät voisi toimia siviilipalveluspaikkana.

Pykälän 4 momentissa säädettäisiin virkavastuusta, joka koskisi siviilipalveluspaikan ja siviilipalveluskeskuksen kaikkia henkilöitä siltä osin kuin he osallistuvat siviilipalveluslain mukaisten tehtävien hoitamiseen ja toimeenpanoon. Virkavastuu siviilipalvelusasioiden hoitamisessa koskisi siten myös yksityisoikeudellisten siviilipalveluspaikkojen henkilöstöä, joka ei muutoin kuulu virkavastuun piiriin. Sovellettavaksi voisivat tulla rikoslain (39/1889) 40 luvun virkarikoksia koskevat säännökset, koska siviilipalveluslain mukaisista tehtävistä ja velvoitteista vastatessaan asianomaiset henkilöt olisivat rikoslain 40 luvun 11 §:n kohdassa 5 tarkoitettuja julkista valtaa käyttäviä henkilöitä. Sovellettavaksi voisivat tulla myös vahingonkorvauslain (412/1974) säännökset.

Yksityisoikeudellisten palveluspaikkojen olisi siviilipalveluslain mukaisia tehtäviä hoitaessaan noudatettava ehdotetun lain 100 §:n nojalla myös hallinnon yleislakeja.

9 §. Siviilipalveluspaikkahakemuksen käsittely ja siviilipalveluspaikkaoikeuden peruuttaminen. Siviilipalveluspaikkahakemusten käsittelyyn esitetään muutoksia, koska nykysäännösten mukainen hakemusten käsittely on osoittautunut asian laatuun nähden turhan monimutkaiseksi ja aikaa vieväksi. Hakemusten hitaasta käsittelyprosessista on aiheutunut valtiolle myös taloudellisia menetyksiä, kun siviilipalvelusvelvollisen työpalvelun aloittamisajankohta on käsittelyprosessin vuoksi viivästynyt.

Siviilipalveluspaikkahakemukset hyväksyisi tai hylkäisi jatkossa työministeriön sijasta siviilipalveluskeskus. Päätöksenteko siirtyisi siten alemmalle ja asian laatuun nähden tarkoituksenmukaisemmalle organisaatiotasolle. Muutoksen myötä palvelukseen määrääminen nopeutuisi ja tiedonkulkuun liittyvät ongelmat vähenisivät, kun siviilipalveluspaikkahakemuksen ratkaisijana ja siviilipalvelusvelvollisen työpalvelumääräyksen antajana toimisi sama organisaatio.

Siviilipalveluspaikkahakemukset ratkaistaisiin kirjallisen hakemuksen perusteella. Hakemuksessa olisi ennen sen ratkaistavaksi ottamista oltava aina yksilöity tieto hakijan nimeämästä vastuuhenkilöstä virka- tai tehtävänimikkeineen. Nimetyn vastuuhenkilön tehtävänä olisi vastata kaikkien siviilipalveluspaikassa palvelevien siviilipalvelusvelvollisten asianmukaisesta valvonnasta ja kurinpidosta. Hakemuksesta tulisi myös riittävän selkeästi ilmetä hakijan mahdollisuudet vastata siviilipalveluspaikkana toimimiselta edellytettävistä taloudellisista ja hallinnollisista vastuista. Käytännössä tämä tarkoittaisi nykyiseen tapaan muun muassa taloudellisen aseman tarkistamista ja henkilökunnan riittävyyden ja ympärivuotisen työnjohtovastuun varmistamista.

Siviilipalveluspaikkahakemusta ei tulisi hyväksyä, jos hakijan edellytykset vastata taloudellisista, valvonnallisista tai muista velvoitteista siviilipalveluslain mukaisesti ovat epävarmat tai puutteelliset.

Siviilipalveluskeskuksen olisi 2 momentin mukaan ennen uskonnollisen yhdyskunnan tai sen seurakunnan hakemuksen hyväksymistä samoin kuin ennen yleishyödyllisen yhteisön, yhdistyksen tai säätiön hakemuksen hyväksymistä pyydettävä hakemuksesta pääesikunnan lausunto. Muut siviilipalveluspaikkahakemukset siviilipalveluskeskus ratkaisisi itsenäisesti ilman lausuntomenettelyä. Lausunnon hankkimisessa noudatettavat käytännön menettelytavat siviilipalveluskeskus ja pääesikunta voisivat sopia keskenään.

Lausuntomenettelyn myötä yksityisoikeudellisten yhteisöjen hakemusten käsittely nopeutuisi ja helpottuisi huomattavasti nykyiseen verrattuna. Voimassa olevan lain mukaan yksityisoikeudellisten yhteisöjen hakemukset on käsitelty siviilipalvelusasiain neuvottelukunnassa, joka on kokoontunut tarpeen vaatiessa, yleensä 4—5 kertaa vuodessa. Neuvottelukuntakäsittelyn jälkeen hakemuksista on vielä pyydetty erikseen lausunto puolustusministeriöltä. Ehdotetun lausuntomenettelyn myötä puolustushallinnolla säilyisi kuitenkin jatkossakin mahdollisuus lausua siviilipalveluspaikoiksi hakeutuvista yksityisoikeudellisista palveluspaikoista ja seurata ja vaikuttaa aktiivisesti hyväksymiskriteerien kehittymiseen.

Pykälän 3 momentissa säädettäisiin siviilipalveluskeskuksen toimivallasta peruuttaa siviilipalveluspaikalle myöntämänsä palveluspaikkaoikeudet. Oikeuksien peruuttaminen tulisi kyseeseen äärimmäisissä tilanteissa, joissa siviilipalveluspaikka on olennaisesti laiminlyönyt sille kuuluvat velvoitteensa esimerkiksi siviilipalvelusvelvolliselle kuuluvien taloudellisten etuuksien korvaamisen tai siviilipalvelusvelvollisen palvelustehtävien määräämisen osalta, eikä tilannetta ole saatu ohjauksellisin keinoin korjattua. Peruuttamispäätös tulisi tehdä kirjallisesti ja siviilipalveluspaikalle tulisi ennen sen tekemistä varata mahdollisuus tulla kuulluksi hallintolain (434/2003) 34 §:ssä säädetyllä tavalla. Kuulemismenettelyssä tulisi noudattaa myös hallintolain 33 §:ää ja varata kuulemiselle asian laatuun nähden riittävä määräaika. Päätös olisi kertaluonteinen eikä se estäisi uuden siviilipalveluspaikkahakemuksen tekemistä myöhemmin.

10 §. Siviilipalvelusvelvollisten sijoitusvelvollisuus. Sääntely vastaisi voimassa olevan lain sijoitussäännöstä ja toteuttaisi valtion viimekätistä vastuuta siviilipalveluspaikkojen riittävyydestä. Koulutusjakson jälkeen ilman siviilipalveluspaikkaa jäävien siviilipalvelusvelvollisten määrä on vuosittain ollut noin 300, joista noin 60 on suorittanut koko palveluksensa siviilipalveluskeskuksessa löytämättä työpalvelupaikkaa. Loput palveluspaikattomista ovat löytäneet työpalvelupaikan odottelujakson aikana. Lakiehdotuksen 46 §:n mukainen asumiskustannusten kohdentaminen osittain valtion vastuulle tulee todennäköisesti vähentämään palveluspaikattomien määrää. Siviilipalveluspaikkojen lukumäärän ja niiden tarjoamien palvelustehtävien kehittymisen kannalta ratkaisevaa on kuitenkin jatkossakin se, miten siviilipalvelusvelvollisesta aiheutuvat ylläpitokustannukset kehittyvät. Ylläpitokustannusten jatkuva nousu saattaa johtaa tilanteeseen, jossa valtion on turvattava siviilipalvelusvelvollisuuden asianmukainen suorittaminen ottamalla nykyistä enemmän vastuuta työpalvelupaikkojen järjestämisestä ja niihin sijoitettavien siviilipalvelusvelvollisten ylläpitokustannuksista.

Säännös sijoitusvelvollisuudesta tulisi sovellettavaksi ainoastaan poikkeuksellisissa tilanteissa. Sitä sovellettaisiin, jos ilman siviilipalveluspaikkaa jäävien siviilipalvelusvelvollisten määrä kasvaisi niin suureksi, että siviilipalveluskeskus ei kohtuudella pystyisi järjestämään kaikille siviilipalvelusvelvollisille majoitusta ja työpalvelutehtäviä. Valtioneuvosto määräisi tällöin eri ministeriöiden hallinnonaloille sijoitettavien siviilipalvelusvelvollisten määrän työministeriön tekemän esityksen perusteella.

Koska siviilipalvelusvelvolliset ovat vakaumuksensa perusteella kieltäytyneet asevelvollisuuslain mukaisesta palveluksesta, ei siviilipalvelusvelvollisia olisi tarkoituksenmukaista kuitenkaan sijoittaa puolustusministeriön hallinnonalalle.

11 §. Tarkemmat säännökset. Pykälä sisältäisi valtuuden antaa valtioneuvoston asetuksella tarkempia säännöksiä siviilipalveluspaikkahakemusten käsittelystä sekä siviilipalveluskeskuksen henkilökunnasta ja henkilöstön kelpoisuusvaatimuksista. Kyseessä olisi tavanomainen asetuksenantovaltuus.

3 luku Siviilipalvelusvelvollisuuden alkaminen ja siviilipalveluspaikan määräytyminen

Luvussa säädettäisiin siviilipalvelushakemuksen vireillepanoon ja käsittelyyn liittyvistä edellytyksistä. Siviilipalvelushakemusten määrä on vuosittain noin 2 500 kappaletta. Hakemusten määrän voidaan lakiuudistuksen jälkeen arvioida pysyvän suunnilleen ennallaan tai hieman laskevan. Luvussa säädettäisiin myös siviilipalvelukseen määräämisestä, siviilipalveluspaikan määräytymisestä sekä siviilipalvelusvelvollisen tiedonantovelvollisuudesta.

12 §. Siviilipalvelukseen hakeminen. Pykälän 1 momentin mukaan siviilipalvelushakemuksen voisi nykyiseen tapaan jättää aikaisintaan kutsunnassa. Kutsuntojen säilyttäminen hakemuksen jättämisen alkurajana on tarkoituksenmukaista, sillä kutsunnoissa suoritettava terveystarkastus ja siihen liittyvä ennakkotarkastus tai -kysely toimii kaikkien asevelvollisten osalta yhteismitallisesti ja karsii joukosta jo valmiiksi sekä varusmies- että siviilipalvelukseen kykenemättömiä hakijoita.

Hakemuksen siviilipalvelukseen voisi kutsuntojen jälkeen jättää missä palveluksen vaiheessa tahansa aina sen vuoden loppuun asti, jona palvelusvelvollinen on täyttänyt 60 vuotta ja siviilipalvelusvelvollisuus on lopullisesti päättynyt.

Pykälän 2 momentissa säädettäisiin siviilipalvelushakemuksen muodosta ja sen toimittamisesta. Siviilipalvelushakemus tulisi nykyiseen tapaan tehdä kirjallisesti työministeriön vahvistamalle lomakkeelle ja hakemuksesta tulisi ilmetä vakuutus vakaumukseen perustuvista syistä. Koska hakemuksessa olisi erityinen vakaumuksen vakuuttamiseen liittyvä kohta, pidettäisiin allekirjoitusvaatimusta asian laadun vuoksi edelleen tarpeellisena. Sääntely mahdollistaisi kuitenkin sen, että lomake voitaisiin jatkossa täyttää myös sähköisessä muodossa ja allekirjoitus voitaisiin toteuttaa myös varmennetulla sähköisellä allekirjoituksella.

Säännöksen 3 momentin mukaan ulkomailla pysyvästi asuva asevelvollinen voisi jättää siviilipalvelushakemuksen myös Suomen edustustoon. Ulkoasiainhallinnon viranomaisen tulisi toimittaa hakemus viipymättä puolustusvoimien aluetoimistolle.

13 §. Siviilipalvelushakemuksen käsittely. Pykälän 1 momentissa säädettäisiin siviilipalvelushakemuksen hyväksymismenettelystä normaalioloissa. Siviilipalvelushakemuksen käsittelystä ja hyväksymisestä ylimääräistä palvelusta koskevan päätöksen ja liikekannallepanon aikana säädettäisiin erikseen lakiehdotuksen 4 luvussa. Asianmukainen hakemus siviilipalvelukseen ei normaalioloissa olisi hylättävissä. Viranomaisen olisi tarvittaessa oma-aloitteisesti pyydettävä täydennystä puutteelliseen hakemukseen. Siviilipalvelushakemuksen hyväksyminen tapahtuisi joko kutsuntalautakunnassa tai puolustusvoimien aluetoimistossa.

Siviilipalvelushakemuksen käsittelyn ja myös sen hyväksymisestä ilmoittamisen siviilipalveluskeskukselle tulisi tapahtua ilman viivytystä.

Pykälän 2 momentin mukaan hakija olisi siviilipalvelushakemuksen hyväksymisen jälkeen vapautettu asevelvollisuuslaissa tai naisten vapaaehtoisesta asepalveluksesta annetun lain mukaisen palvelun suorittamisesta.

Pykälän 3 momentissa säädettäisiin poikkeavasta menettelystä liittyen ylimääräiseen palvelukseen ja liikekannallepanotilanteeseen. Säännös koskisi asevelvollisuuslain tai naisten vapaaehtoisesta asepalveluksesta annetun lain mukaisen palveluksen suorittaneita asevelvollisia, jotka olisi hyväksytty ehdotetun lain voimassa ollessa siviilipalvelukseen, mutta jotka eivät olisi ennen 1 momentissa tarkoitetun ylimääräistä palvelusta taikka puolustusvoimien osittaista tai yleistä liikekannallepanon alkamista koskevan päätöksen antamista aloittaneet ehdotetussa laissa tarkoitettua täydennyspalvelusta. Momentin mukaan tämän ryhmän osalta sovellettavasta vakaumuksentutkinnasta säädettäisiin lakiehdotuksen 4 luvussa sekä ylimääräisen palveluksen ja liikekannallepanon aikaisesta asemasta lakiehdotuksen 9 luvussa.

14 §. Siviilipalvelukseen määrääminen. Siviilipalveluskeskus määräisi siviilipalvelusvelvollisen aloittamaan palveluksensa nykyiseen tapaan siviilipalvelushakemuksen hyväksymisvuoden tai kahden sitä seuraavan vuoden kuluessa, ellei hänelle ole myönnetty lykkäystä tai vapautusta palveluksesta määräajaksi terveydentilan perusteella.

Määräys palveluksen alkamisajankohdasta tulisi ehdotuksen mukaan toimittaa siviilipalvelusvelvolliselle todisteellisesti hallintolain (434/2003) 60 §:ssä säädetyllä tavalla viimeistään kaksi kuukautta ennen palveluksen alkamista. Todisteelliset tiedoksiantotavat ovat hallintolain säännösten mukaan saantitodistusmenettely, asiakirjan luovuttaminen asianosaiselle henkilökohtaisesti sekä haastetiedoksianto. Voimassa olevan lain mukaan määräys tulee toimittaa hyvissä ajoin ennen palveluksen alkua ja asetuksessa on täsmennetty aikarajaa kahdeksi kuukaudeksi.

Ehdotuksessa määräyksen toimittamisajankohtaa koskevasta edellytyksestä säädettäisiin lain tasolla. Kyse on siviilipalvelusvelvolliselle varsin merkittäviä velvoitteita asettavasta määräyksestä, joka edellyttää myös henkilökohtaisten asioiden ja elämäntilanteen järjestämistä. Siten on perusteltua lain tasolla säätää tarkka aikaraja valmistautumisajasta, joka siviilipalvelusvelvolliselle vähintään tulee jäädä määräyksen toimittamisen ja palveluksen suorittamisvelvollisuuden alkamisen välille. Käytännössä siviilipalveluksen aloittamista koskevat määräykset on nykyään lähetetty noin kolme kuukautta ennen palveluksen alkamista ja tavoitteena on jatkossakin, että määräykset lähetettäisiin siviilipalvelusvelvollisille niin aikaisessa vaiheessa kuin se on mahdollista. Tavoitteellinen aika olisi noin 3—5 kuukautta ennen palveluksen alkua.

Kahden kuukauden määräajasta voitaisiin nykyiseen tapaan poiketa siviilipalvelusvelvollisen oman suostumuksen perusteella, esimerkiksi hänen itse ilmoittamansa palveluserätoiveen perusteella samoin kuin siinä tilanteessa, että siviilipalvelusvelvollinen on jo täyttänyt tai on samana vuonna täyttämässä 29 vuotta. Iän perusteella säädetty poikkeusmahdollisuus on tarpeen sen turvaamiseksi, että siviilipalvelusvelvollisuus tulee suoritetuksi ennen palvelusvelvollisuuden päättymistä 30 ikävuoden perusteella.

Pykälän 3 momentin mukaan ulkomailla asuvan siviilipalvelusvelvollisen palveluksen alkamista koskeva määräys voitaisiin lähettää myös asianomaiseen Suomen suurlähetystöön, muuhun diplomaattiseen edustustoon tai konsulaattiin edelleen siviilipalvelusvelvolliselle toimitettavaksi. Vastaavat viranomaiset toimisivat myös 12 §:n nojalla siviilipalvelushakemuksen vastaanottavina tahoina. Sääntely olisi tältä osin vastaava kuin asevelvollisuuslaissa.

Koska määräys palveluksen aloittamisesta on asianosaista toiminnallisesti velvoittava päätös, tulisi se aina toimittaa siviilipalvelusvelvolliselle todisteellisesti. Siviilipalveluskeskuksen tulisi nykyiseen tapaan varmistaa määräyksen perillemeno tarvittaessa pyytämällä poliisilta virka-apua.

Pykälän 5 momentin mukaan laillisen esteen takia määräaikana palvelukseen saapumatta jääneen tulisi aloittaa palveluksensa heti esteen lakattua. Sääntely vastaa nykyistä ja on myös vastaava kuin asevelvollisuuslaissa.

15 §. Siviilipalveluspaikan määrääminen. Siviilipalveluspaikka työpalvelun suorittamiselle määräytyisi nykyiseen tapaan siten, että siviilipalvelusvelvollisella olisi omaan aktiivisuuteen perustuen mahdollisuus vaikuttaa siviilipalveluspaikan määräytymiseen. Siviilipalvelusvelvollinen voisi hankkia palveluspaikan itsenäisesti jo ennen peruskoulutusjakson alkua tai hän voisi etsiä sitä itsenäisesti tai siviilipalveluskeskuksen avustuksella myös myöhemmin palveluksen jo alettua. Siviilipalveluspaikan tulisi aina täyttää lakiehdotuksen 8 §:ssä ja 9 §:ssä asetetut organisatorista asemaa, yleishyödyllisyyttä ja hyväksymisen edellytyksiä koskevat kriteerit.

Siviilipalvelusvelvolliselle annetusta valintamahdollisuudesta huolimatta yksipuolinen päätösvalta siviilipalveluspaikan määräämisessä olisi aina siviilipalveluskeskuksella. Siviilipalvelusvelvollista ja siviilipalveluspaikkaa olisi aina kuultava ennen työpalvelumääräyksen antamista. Työpalvelumääräyksen antamisen perusedellytyksenä olisi aina siviilipalveluspaikan ilmoittama tahto ja sitoumus ottaa yksilöity siviilipalvelusvelvollinen palvelukseensa. Käytännössä siviilipalvelusvelvollisen ja siviilipalveluspaikan yhteisellä käsityksellä työpalvelun suorittamisesta olisi lähes aina ratkaiseva merkitys työpalvelupaikkaa määrättäessä. Määräys muuhun kuin siviilipalvelusvelvollisen itse esittämään siviilipalveluspaikkaan perustuisi erityisiin syihin, jotka voisivat liittyä esimerkiksi siviilipalvelusvelvollisen erityisosaamiseen kohdistuvaan tarpeeseen siviilipalvelusorganisaatiossa. Siviilipalveluspaikan määräämistä koskevaan päätökseen olisi mahdollista hakea muutosta ehdotetun lain 95 §:ssä säädetyllä tavalla.

Pykälän 2 momentin mukaan siviilipalveluspaikkaa määrättäessä olisi nykyiseen tapaan otettava huomioon siviilipalvelusvelvollisen äidinkieli ja vakaumus. Suomen- tai ruotsinkielisellä siviilipalvelusvelvollisella olisi aina oikeus suorittaa palvelus omalla äidinkielellään. Vakaumus huomioitaisiin siviilipalveluspaikkaa määrättäessä siten, että siviilipalvelusvelvollista ei määrättäisi sellaisiin työtehtäviin tai työpaikkaan, jonka hän perustellusti ilmoittaa olevan vakaumuksensa vastainen. Siviilipalvelusvelvolliselle etsittäisiin tällaisessa tapauksessa toinen siviilipalveluspaikka. Edellytyksenä vakaumuksen huomioimiselle olisi aina se, että siviilipalvelusvelvollisen ilmoittamaa vakaumusta ja sen palveluksen estävää vaikutusta voidaan objektiivisesti arvioiden pitää todellisena ja ymmärrettävänä ja, että tilanne on työtehtävien tai siviilipalveluspaikan vaihdolla ratkaistavissa.

Pykälän 3 momentin mukaan siviilipalveluksen suorittamiseen siviilipalveluspaikalla ei saisi yhdistää työntekoa eikä minkäänlaisen taloudellisen vastikkeen maksamista. Siviilipalvelusvelvolliselle ei saisi maksaa palkkaa eikä esimerkiksi virkamiehille maksettavia päivärahoja, kokouspalkkioita tai ylityökorvauksia. Siviilipalvelusvelvollinen voisi tehdä palvelusaikanaan töitä vapaa-ajallaan ilman aikarajoituksia, mutta ei kuitenkaan oman siviilipalveluspaikkansa palveluksessa. Työntekokielto palvelusaikana koskisi koko siviilipalveluspaikan organisaatiota sen koosta ja yksikköjen erillisyydestä riippumatta.

Säännöksen mukaan siviilipalvelusvelvollinen ei saisi olla työ- tai virkasuhteessa siviilipalveluspaikkaan. Tämä merkitsisi sitä, että siviilipalvelus olisi suoritettava muun kuin oman työnantajan palveluksessa. Siviilipalvelusta ei olisi mahdollista suorittaa oman työnantajan palveluksessa siinäkään tapauksessa, että siviilipalvelusvelvolliselle olisi myönnetty omasta toimestaan siviilipalveluksen suorittamisen ajaksi virkavapaata.

16 §. Siviilipalveluspaikan siirto palveluksen aikana. Pykälässä säädettäisiin siviilipalveluspaikan siirrosta palveluksen aikana. Aloite siviilipalveluspaikan siirrolle voisi tulla siviilipalvelusvelvollisen omasta aloitteesta, siviilipalveluspaikan aloitteesta tai pykälän 2 momentin mukaan erityisissä tilanteissa myös siviilipalveluskeskuksen aloitteesta. Siirtohakemus tulisi tehdä kirjallisesti ja ennen sen ratkaisemista siviilipalveluskeskuksen tulisi aina kuulla kaikkia osapuolia.

Nykyiseen sääntelyyn nähden muutoksena olisi siviilipalveluskeskuksen itsenäinen aloiteoikeus siviilipalveluspaikan siirrolle. Menettely olisi poikkeuksellinen, mutta palveluksen asianmukaisen suorittamisen turvaamiseksi se voisi olla välttämätön esimerkiksi tilanteissa, joissa ilmenisi, että siviilipalveluspaikka tai siviilipalvelusvelvollinen laiminlyö olennaisesti velvoitteitaan. Siviilipalveluspaikan laiminlyönti voisi ilmetä esimerkiksi taloudellisten etuuksien maksamattomuutena tai piittaamattomuutena huolehtia siviilipalvelusvelvollisen työllistämisestä tai valvonnasta.

Siviilipalvelusvelvollisen osalta siirtopäätöksen aiheuttavassa laiminlyönnissä voisi olla kyse lähinnä tilanteista, joissa siviilipalvelusvelvolliseen on kohdistettu kurinpitotoimenpiteitä ja joissa tilanne ei ole korjautunut toimenpiteiden jälkeenkään. Tällaisessa tapauksessa harkittavaksi tulisi myös palveluksen keskeyttäminen lakiehdotuksen 43 §:n perusteella. Siviilipalveluspaikan siirto siten, että siviilipalvelusvelvollinen siirtyisi loppupalveluksen ajaksi siviilipalveluskeskukseen, voisi olla etenkin palveluksen loppuvaiheessa palveluksen keskeytystä tarkoituksenmukaisempi ratkaisu.

Siviilipalveluskeskukselle ehdotetaan oikeutta siirtää siviilipalvelusvelvollisen siviilipalveluspaikkaa omasta aloitteestaan myös merkittävän yleisen edun perusteella. Sääntely olisi nykyiseen nähden uusi. Siviilipalvelusvelvollisten koulutus uusittaisiin lain voimaantullessa siten, että se nykyistä paremmin antaisi valmiuksia vastata erilaisiin yleisiin pelastustarpeisiin onnettomuustilanteissa. Esimerkkinä tilanteista, joissa siviilipalveluskeskus voisi harkintansa mukaan määrätä palveluksessa oleville siviilipalvelusvelvollisille lyhytaikaisen siirron omasta aloitteestaan, olisivat runsaasti äkillistä aputyövoimaa vaativat tilanteet kuten esimerkiksi tulvatilanteet, öljyonnettomuudet, etsintätehtävät tai maastopalot.

Siviilipalveluspaikan siirto edellyttäisi normaalitilanteissa aina siviilipalvelusvelvollisen ja hänen palveluspaikkansa sekä ehdotetun uuden siviilipalveluspaikan kuulemista. Kuulemisvelvoitetta ei kuitenkaan olisi, mikäli siirto olisi kiireellinen ja tapahtuisi siviilipalveluskeskuksen aloitteesta merkittävän yleisen edun perusteella. Edellä todetuissa tilanteissa siviilipalvelusvelvollinen suorittaisi palvelustaan pääsääntöisesti siviilipalveluskeskuksen alaisuudessa, mutta siviilipalveluskeskus voisi määrätä siviilipalvelusvelvollisen myös muun pelastusoperaatiosta vastaavan organisaation palvelukseen.

17 §. Siviilipalvelusvelvollisen tiedonantovelvollisuus. Pykälässä säädettäisiin siviilipalvelusvelvollisen tiedonantovelvollisuudesta. Pykälä vastaisi asiasisällöltään nykyistä siviilipalvelusvelvollisiin sovellettavaa asevelvollisuuslain valvontasäännöstä. Siviilipalveluksen ulottuessa jatkossa myös poikkeusolojen aikaan olisi valvontasääntely jatkossa siviilipalveluslaissa ja valvontaviranomaisena toimisi siviilipalveluskeskus. Siviilipalvelusvelvollisen tulisi pykälän 1 momentin mukaan huolehtia siitä, että hänen yhteystietonsa sekä palveluskelpoisuuteen vaikuttavat seikat ovat siviilipalvelusviranomaisen tiedossa. Siviilipalvelusviranomaisella tulisi olla ajan tasalla olevat tiedot kaikista siviilipalvelusvelvollisista myös palveluksen päätyttyä. Tiedot ovat tarpeen koulutuksen suunnittelun ja järjestämisen sekä poikkeusolojen tehtäviin sijoittamisen ja valmiuden kannalta.

Keskeisiä tietoja valvonnan kannalta olisivat yhteystiedot, jotka tosin normaalisti saadaan väestötietojärjestelmästä, mikäli muuttoilmoitus on tehty asianmukaisesti. Lisäksi keskeisiä tietoja olisivat palveluskelpoisuustiedot, jotka viranomainen voi yleensä saada vain siviilipalvelusvelvolliselta itseltään.

Tiedonsaannin varmistamiseksi 2 momentissa säädettäisiin, että siviilipalvelusvelvollisen olisi annettava tarpeelliset tiedot siviilipalveluskeskuksen niitä kirjallisesti tiedustellessa. Siviilipalvelusvelvollisen olisi vastattava siviilipalveluskeskuksen tekemään kirjalliseen kyselyyn 14 päivän kuluessa siitä päivästä, jona hän on saanut siitä tiedon.

Tiedonantovelvollisuuden rikkomisesta säädettäisiin rangaistus lakiehdotuksen 10 luvussa. Siviilipalveluskeskus voisi lähettää kyselyt yleensä ensin tavallisella kirjeellä. Teon rangaistavuus edellyttäisi kuitenkin näytön riittävyyden vuoksi aina todisteellisesti toimitettua kyselyä. Tämän vuoksi siviilipalveluskeskuksen tulisi niissä tapauksissa, joissa ilmenee tiedonsaantiongelmia, lähettää jatkotiedustelut todisteellista tiedoksiantomenettelyä käyttäen.

4 luku Siviilipalvelushakemuksen käsittely erityisoloissa

Luvussa säädettäisiin siviilipalvelushakemuksen käsittelystä normaaliajan vakavissa häiriötilanteissa sekä liikekannallepanon aikana. Ehdotuksessa normaaliajan vakavaa häiriötilaa ja liikekannallepanon aikaa kuvattaisiin yhteisellä käsitteellä erityisolot.

Ehdotetun lain 9 luvussa säädettäisiin siviilipalvelusvelvollisen velvollisuuksista ja palvelusmuodoista edellä tarkoitetuissa erityisoloissa. Siviilipalvelusvelvollisten erityisolojen aikaisesta palvelukseen määräämisestä ja sijoittamisesta päättäisi jatkossa puolustusvoimien sijasta siviilipalveluskeskus. Ehdotetun sääntelyn tarkoituksena olisi korjata vallitseva tilanne, joka on johtanut siihen, että siviilipalvelusvelvollisten erityisolojen aikainen sijoitus ja tehtävät ovat käytännössä jääneet avoimeksi eikä vakaumuksen huomioon ottamista ole voitu turvata.

Siviilipalveluksen ulottuessa jatkossa myös erityisoloihin siviilipalveluslain sääntelyssä on otettava huomioon se mahdollisuus, että erityisoloissa siviilipalvelukseen haettaisiin suuremmassa määrin kuin normaalissa yhteiskuntatilanteessa. On myös mahdollista, että varusmiespalveluksesta tai puolustusvoimien reservistä siviilipalvelukseen siirtyvien määrä olisi erityisoloissa normaalia suurempi. Hakeutumista siviilipalvelukseen voisi etenkin erityisoloissa olla myös muista kuin vakaumukseen liittyvistä syistä. Vakaumukseen perustumattoman siviilipalvelukseen hakeutumisen estämiseksi ja puolustusvoimien erityisolojen aikaisten tehtävien suorittamisen turvaamiseksi, ehdotetaan siviilipalvelushakemuksen käsittelystä erityisoloissa säänneltävän tavallisesta menettelystä poikkeavalla tavalla. Siviilipalvelushakemuksen hyväksyminen edellyttäisi vakaumuksentutkintaa, jonka suorittaisi tätä tarkoitusta varten erikseen perustettava vakaumuksentutkintalautakunta.

Vakaumuksentutkintamenettelyä sovellettaisiin sen jälkeen, kun tasavallan presidentti olisi antanut ehdotetun asevelvollisuuslain 83 §:ssä tarkoitetun päätöksen ylimääräisestä palveluksesta tai puolustusvoimien osittaisesta tai yleisestä liikekannallepanosta. Siviilipalvelusvelvoitteista erityisolojen aikana säädettäisiin ehdotetun lain 8 luvussa.

Ehdotetussa luvussa säädettäisiin siviilipalvelushakemuksen ja vakaumusta koskevan selvityksen käsittelystä, vakaumuksentutkintalautakunnasta, sen asettamisesta ja kokoonpanosta sekä asian käsittelystä vakaumuksentutkintalautakunnassa.

18 §. Siviilipalvelukseen hakeminen erityisoloissa. Ehdotetun pykälän yksi momentissa säädettäisiin siviilipalvelushakemuksesta, joka on jätetty sen jälkeen, kun tasavallan presidentti on antanut ehdotetun asevelvollisuuslain 83 §:ssä tarkoitetun päätöksen ylimääräisestä palveluksesta sekä puolustusvoimien osittaista tai yleistä liikekannallepanoa koskevan päätöksen antamisen jälkeen. Ehdotuksen mukaan siviilipalvelushakemus tulisi edellä mainituissa erityisoloissa käsitellä vakaumuksentutkintamenettelyssä. Käytännössä siviilipalvelushakemukset tutkittaisiin ehdotetun pykälän 1 momentin nojalla sekä niiden asevelvollisten osalta, jotka ovat hakeneet siviilipalvelukseen varusmiespalveluksen sijasta että niiden osalta, jotka ovat hakeneet siviilipalvelukseen varusmiespalveluksen tai naista koskevan asepalveluksen keskeyttämisen tai kokonaan suoritetun varusmiespalveluksen tai naista koskevan asepalveluksen jälkeen. Erityisolojen aikana käytettäisiin erityistä hakemuslomaketta, jossa vakaumuksen luonteesta, pysyvyydestä ja sen vaikutuksesta asevelvollisuuslaissa säädetyn palveluksen suorittamiseen pyrittäisiin saamaan mahdollisimman yksityiskohtainen selvitys. Erityisen hakemuslomakkeen käyttö joustavoittaisi menettelyä ja lisäisi yhdenvertaisuutta hakijoiden välillä.

Vakaumuksentutkintaa sovellettaisiin 2 momentin nojalla myös asevelvollisuuslain tai naisten vapaaehtoisesta asepalveluksesta annetun lain mukaisen palveluksen suorittaneeseen asevelvolliseen, joka olisi hyväksytty ehdotetun lain voimassa ollessa siviilipalvelukseen, mutta joka ei olisi ennen 1 momentissa tarkoitetun ylimääräistä palvelusta taikka puolustusvoimien osittaista tai yleistä liikekannallepanon alkamista koskevan päätöksen antamista aloittanut ehdotetussa laissa tarkoitettua täydennyspalvelusta. Koska täydennyspalvelukseen määrättäisiin ehdotetun lain mukaan viimeistään 12 kuukauden kuluessa siviilipalvelukseen hyväksymisestä, sovellettaisiin vakaumuksentutkintaa niihin siviilipalvelusvelvollisiin, joiden siviilipalvelukseen hyväksymisestä ylimääräisen palveluksen tai liikekannallepanon alkaessa olisi kulunut alle vuosi ja jotka eivät olisi vielä ehtineet aloittaa täydennyspalvelusta. Nämä siviilipalvelusvelvolliset olisivat velvollisia toimittamaan vakaumuksentutkintalautakunnan pyynnöstä tarkemman selvityksen vakaumuksestaan ja siitä, minkä vuoksi vakaumus estää suorittamasta asevelvollisuuslaissa tarkoitettua palvelusta. Yhtenäisen käytännön vuoksi selvitystä pyydettäisiin edellä todetulla lomakkeella ja annettua selvitystä käsiteltäisiin uutena siviilipalvelushakemuksena. Näissä tilanteissa vakaumuksentutkintalautakunnan antama päätös merkitsisi aiemman siviilipalvelukseen hyväksymisestä koskevan päätöksen poistamista.

Vakaumuksentutkintaa sovellettaisiin 2 momentin mukaan myös niihin asevelvollisiin, jotka olisivat jättäneet siviilipalvelushakemuksen juuri ennen ylimääräisestä palveluksesta tai liikekannallepanosta annettua päätöstä ja joiden siviilipalvelushakemusta ei vielä olisi ehditty hyväksyä. Myös näiden siviilipalvelukseen hakeneiden asevelvollisten tulisi antaa tarkempaa selvitystä vakaumuksestaan. Selvityksen pyytämisestä vastaisi vakaumuksentutkintalautakunta. Yhtenäisen käytännön vuoksi selvitys annettaisiin edellä tarkoitetulla hakemuslomakkeella.

Pykälän 1 ja 2 momentissa tarkoitettu hakemuslomake toimitettaisiin ehdotetun lain 12 §:ssä säädetylle viranomaiselle, jonka tulisi välittömästi siirtää hakemus tai vakaumuksesta annettu selvitys asevelvollisten vakaumuksentutkintalautakunnan ratkaistavaksi.

19 §. Asevelvollisten vakaumuksentutkintalautakunta. Vakaumuksentutkintalautakunta toimisi työministeriön yhteydessä ehdotetun asevelvollisuuslain 83 ja 86 §:ssä tarkoitettujen ylimääräistä palvelusta koskevan päätöksen ja osittaisen tai yleisen liikekannallepanon aikana. Vakaumuksentutkintalautakuntia olisi lähtökohtaisesti yksi. Mikäli tilanne ja siviilipalvelushakemusten määrä niin edellyttäisi, voisi tutkintalautakuntia kuitenkin olla myös useita. Vakaumuksentutkintalautakuntia olisi mahdollista sijoittaa myös alueellisesti eri paikkakunnille esimerkiksi TE-keskusten yhteyteen.

Vakaumuksentutkintalautakunnan tehtävänä olisi käsitellä ja ratkaista ehdotetun lain 18 §:ssä tarkoitetut siviilipalvelushakemukset.

20 §. Lautakunnan asettaminen ja sen jäsenten kelpoisuusvaatimukset. Pykälän 1 momentin mukaan valtioneuvosto nimittäisi yhden tai useamman vakaumuksentutkintalautakunnan välittömästi tasavallan presidentin annettua ehdotetun asevelvollisuuslain 83 §:ssä tarkoitetun päätöksen ylimääräisestä palveluksesta taikka päätöksen puolustusvoimien osittaisesta tai yleisestä liikekannallepanosta. Nimittämispäätös olisi voimassa toistaiseksi kuitenkin siten, että nimittämispäätös olisi sidottu ylimääräisestä palveluksesta annetun päätöksen voimassaoloon. Nimittämispäätös raukeaisi myös liikekannallepanon päättyessä.

Vakaumuksentutkintalautakunnan jäseninä toimisivat puheenjohtaja, varapuheenjohtajana toimiva lakimiesjäsen, vähintään majurin arvoinen asevelvollisuusasioihin ja kokonaismaanpuolustukseen perehtynyt sotilasjäsen, siviilipalvelusasioihin perehtynyt jäsen, psykiatrian erikoiskoulutuksen saanut lääkärijäsen, uskonnollisiin ja eettisiin vakaumuksiin perehtynyt ylemmän korkeakoulututkinnon suorittanut jäsen sekä esittelijänä toimiva lakimiessihteeri. Uskonnollisiin ja eettisiin asioihin perehtynyt jäsen voisi olla esimerkiksi teologi tai henkilö, jonka opintojen pääaineena olisi ollut filosofia tai etiikka. Tutkintalautakunnan kokoonpano pyrittäisiin perustamaan laaja-alaiseen asiantuntemukseen siten, että kukin jäsenistä olisi alansa asiantuntija. Kokoonpanossa olisi huomioitu myös elimen riippumattomuus. Puheenjohtajaa lukuun ottamatta muille jäsenille määrättäisiin varajäsenet, joita voisi olla myös useampi.

Vakaumuksentutkintalautakunnan kokoonpanossa tulisi olla ainakin puolustushallinnon, siviilipalvelusviranomaisten ja oikeushallinnon edustus. Käytännössä puolustushallintoa edustaisi kokoonpanon sotilasjäsen. Siviilipalvelusviranomaista edustaisi siviilipalvelusasioihin perehtynyt jäsen, joka voitaisiin osoittaa työministeriöstä tai siviilipalveluskeskuksesta. Oikeushallintoa edustaisivat puheenjohtaja, varapuheenjohtajana toimiva lakimiesjäsen ja esittelijänä toimiva lakimiessihteeri. Puheenjohtajalta ja varapuheenjohtajalta edellytettäisiin tuomarin virkaan oikeuttavan tutkinnon suorittamista sekä tuomarintehtäviin perehtyneisyyttä. Kokoonpanossa pyrittäisiin mahdollisimman laajaan puolueettomuuteen. Ehdotetussa pykälässä todettaisiinkin nimenomaisesti, että puheenjohtaja, varapuheenjohtaja ja lakimiessihteeri eivät voisi edustaa asevelvollisuus- ja siviilipalvelusviranomaisia. Vakaumuksentutkintalautakunta olisi päätösvaltainen, kun puheenjohtaja tai varapuheenjohtaja, lakimiessihteeri ja vähintään puolet muista jäsenistä olisi paikalla. Sen sijaan muu edellä mainittu edustus ei olisi päätösvaltaisuuden edellytyksenä. Vakaumuksentutkintalautakunnan jäsenet toimisivat tuomarin vastuulla.

Siviilipalvelukseen hakeutuvan oikeusturvan ja puolustusvalmiuteen kohdistuvien vaatimusten vuoksi siviilipalvelushakemukset tulisi erityisoloissa käsitellä viivytyksettä. Käytännössä tämä edellyttäisi myös sitä, että vakaumuksentutkintalautakunnan käytettävissä olisi riittävästi avustavaa henkilökuntaa.

21 §. Siviilipalvelushakemuksen käsittely lautakunnassa. Perusoikeusuudistusta koskevan hallituksen esityksen (HE 309/1993 vp) mukaan aseistakieltäytymistä koskevan perustuslainsäännöksen ulottuminen myös sodan aikaan ei merkitse, että aseistakieltäytymisoikeuden olisi oltava täydessä rauhan aikaisessa laajuudessaan voimassa myös sodan aikana. Hallituksen esityksen mukaan perustuslaki ei estä asettamasta laissa joitakin vakaumuksen sisältöä tai pysyvyyttä koskevia ehtoja vapautusmahdollisuuden perusteeksi, kunhan erilaisia vakaumuksia kohdellaan tasapuolisesti.

Vakaumuksentutkintalautakunnan olisi hyväksyttävä siviilipalvelushakemus, mikäli hakija osoittaisi vakaumuksensa luonteeltaan pysyväksi ja todelliseksi ja, että tämä vakaumus estää asevelvollisuuslaissa säädetyn palveluksen suorittamisen. Vakaumuksentutkinnan suorittaminen olisi tehtävänä haasteellinen ja vaativa; hakijan subjektiivista vakaumuskäsitystä tulisi pyrkiä arvioimaan objektiivisesti ottaen huomioon vakaumuksen luonne ja merkitys puolustusvoimissa suoritettavan palveluksen kannalta. Arvioinnissa tulisi myös ottaa huomioon käsillä olevan uhkatekijän luonne ja kesto sekä sen vaikutus yhteiskuntaan. Vaikka riittävän perustelluksi katsottavan vakaumuksen sisältöä ei voida tarkemmin määritellä, tulisi sen kuitenkin tosiasiassa olla sidoksissa asevelvollisuuslain mukaisen palveluksen suorittamiseen siten, että sen voitaisiin todeta estävän asevelvollisuuslaissa säädetyn palveluksen suorittamisen puolustusvoimissa. Tutkintalautakunnan tulisi kiinnittää huomiota vakaumuksen kestoon ja todellisuuteen ja siihen, miten vakaumus on ilmennyt hakijan arjessa ja elämäntavoissa jo aiemmin.

Vaikka hakemukset tulisi käsitellä ja ratkaista viivytyksettä, tosiallista käsittelyaikaa olisi vaikea arvioida. Tämän vuoksi pykälään ehdotetaan säännöstä hakijan asemasta hakemuksen käsittelyn aikana. Ehdotuksen mukaan hakija voitaisiin käsittelyn ajaksi siirtää joko puolustusvoimien alaisuuteen aseettomiin tehtäviin tai siviilipalvelustehtäviin riippuen hakijan hakuhetken statuksesta. Koska vallitsevat olosuhteet hakuhetkellä saattaisivat vaihdella suuresti, olisi siirtäminen tarkoituksenmukaisinta jättää harkinnanvaraiseksi ja arvioitavaksi tilannekohtaisesti.

Hakemukset käsiteltäisiin vakaumuksentutkintalautakunnassa lakimiessihteerin esittelystä. Lakimiessihteerin tehtävänä olisi valmistella asia ratkaisukelpoiseksi, tehdä esitys tutkintalautakunnan päätökseksi ja laatia päätösasiakirjat. Esittelijällä olisi mahdollisuus käyttää asian valmistelussa apuna avustavaa henkilökuntaa.

Tutkintalautakunnan päätös perustuisi enemmistön kantaan. Äänten mennessä tasan päätös olisi puheenjohtajan kannan mukainen.

Päätös tulisi antaa tiedoksi välittömästi hakijalle, puolustusvoimien aluetoimistolle sekä siviilipalveluskeskukselle. Hakijalle päätös annettaisiin tiedoksi todisteellisesti.

Säännöksessä ehdotetaan, että vakaumuksentutkintalautakunnan päätöksestä ei voisi hakea muutosta valittamalla. Yleistä muutoksenhakuoikeutta tulee yleensä pitää pääperiaatteena. Oikeus hakea muutosta on kirjattu perustuslain 21 §:ään. Sen mukaan jokaisella on oikeus saada asiansa käsitellyksi asianmukaisesti ja ilman aiheetonta viivytystä lain mukaan toimivaltaisessa tuomioistuimessa tai muussa viranomaisessa sekä oikeus saada oikeuksiaan ja velvollisuuksiaan koskeva päätös tuomioistuimen tai muun riippumattoman lainkäyttöelimen käsiteltäväksi. Perusoikeuksista voidaan kuitenkin poikkeusoloissa poiketa perustuslain 23 §:n nojalla säätämällä asiasta lailla. Säännöksen mukaan poikkeusten tulee olla tilapäisiä ja välttämättömiä Suomeen kohdistuvan aseellisen hyökkäyksen samoin kuin vakavuudeltaan aseelliseen hyökkäykseen lain mukaan rinnastettavien, kansakuntaa uhkaavien poikkeusolojen aikana ja poikkeusten tulee olla Suomen kansainvälisten ihmisoikeusvelvoitteiden mukaisia.

Erityisoloissa yhteiskunnan normaalitoiminnot voivat olla uhattuina. Yleinen yhteiskunnallinen kokonaisturvallisuus ja puolustusvoimien toimintaedellytysten varmistaminen saattavat tuolloin vaatia poikkeuksellisia resursseja. Aseellisen tai muun uhan kesto voi vaihdella ja tilanteen vaatimat toimenpiteet voivat olla kiireellisiä. Jotta yhteiskunnan toimintakelpoisuus ja puolustusvoimien toimintavalmius saataisiin varmistettua, tulisi myös vakaumuksentutkinta suorittaa mahdollisimman joustavasti ja palvelusvelvolliset tulisi voida sijoittaa tehtäviinsä ilman viivytystä. Tämän tavoitteen toteuttaminen edellyttää, että vakaumuksentutkinta voidaan suorittaa jo ensiasteessa asiassa vaadittavalla asiantuntemuksella ja varmuudella. Tavoitteen toteutumisen varmistamiseksi vakaumuksentutkintalautakunnan kokoonpano perustuisi laaja-alaiseen erityisasiantuntemukseen. Erityisolojen aikana vastaavan erityiskokoonpanon omaavaa muutoksenhakuelintä olisi vaikea, ellei mahdotonta taata. Lisäksi muutoksenhakuasteen käsittelyajan tulisi vakaumuksentutkinnan osalta olla äärimmäisen lyhyt, koska palvelusvelvolliset tulisi voida sijoittaa tehtäviinsä viivytyksettä. Perustuslakivaliokunta on lausunnossaan (PeVL 37/1997 vp) käsitellyt asevelvollisuusasiain muutoksenhakuelimenä toimivan kutsunta-asiain keskuslautakunnan kokoonpanoa ja riippumattomuutta valituskiellon näkökulmasta aiemmin voimassa olleen hallitusmuodon 16 §:n 1 momentin perusteella. Lausunnossa viitataan edellä mainittuihin perusoikeusuudistuksen perusteluihin, jossa lainkäyttöelimen riippumattomuusvaatimuksella on tarkoitettu paitsi toimielimen riippumattomuutta suhteessa toimeenpanovaltaan, myös sen puolueettomuutta suhteessa asian eri osapuoliin. Perustuslakivaliokunta kiinnitti huomiota keskuslautakunnan kokoonpanoon todeten, että riippumattomuusvaatimus asian eri osapuoliin ei keskuslautakunnan osalta täysin täyty. Tämä johtui siitä, että kokoonpanosääntely avoimuudessaan jätti sen mahdollisuuden, että jopa puolet lautakunnan jäsenistä olisi tullut puolustushallinnosta. Perustuslakivaliokunta ehdotti valitusmahdollisuuden avaamista tai keskuslautakunnan kokoonpanosäännösten muuttamista niin, että ne takaavat puolustushallinnon ulkopuolisille jäsenille enemmistön. Ehdotetun vakaumuksentutkintalautakunnan päätösvaltaisen kokoonpanon voitaisiin tässä suhteessa katsoa olevan eri osapuolista riippumaton.

Siviilipalvelushakemuksen epääminen ei estäisi uuden siviilipalvelushakemuksen jättämistä. Edellä todettujen näkökohtien vuoksi ehdotetaan kuitenkin, että uuden hakemuksen jättäminen ei miltään osin estäisi hylkäävään päätökseen liittyviä mahdollisia täytäntöönpano- ja sijoitustoimia puolustusvoimien taholta.

22 §. Tarkemmat säännökset. Tarkempia säännöksiä tukintalautakunnan organisaatiosta, henkilöstöstä, asioiden käsittelystä ja toiminnasta ehdotetaan annettavaksi valtioneuvoston asetuksella.

5 luku Palveluskelpoisuus, vapauttaminen ja lykkäys siviilipalveluksen suorittamisesta

Lukuun on koottu säännökset siviilipalvelusvelvollisen palveluskelpoisuuden määräytymisestä, siviilipalveluksesta vapauttamisesta sekä siviilipalveluksen aloittamista koskevista lykkäysperusteista. Luvussa olisi lisäksi säännökset siviilipalvelusvelvollisen palveluksen aikaisesta terveystarkastuksesta ja huumausainetestauksesta. Toisen valtion kansalaisuuden vaikutuksesta siviilipalvelusvelvollisuuteen säädettäisiin luvun 27—30 §:ssä.

23 §. Palveluskelpoisuus. Pykälän 1 momentissa säädettäisiin palveluskelpoisuuden yleisestä merkityksestä siviilipalveluksen kannalta. Siviilipalvelukseen voitaisiin määrätä vain palveluskelpoinen siviilipalvelusvelvollinen. Toimivalta palveluskelpoisuuspäätöksen tekemiseen olisi koko siviilipalveluksen ajan siviilipalveluskeskuksella. Palveluskelpoisuus määritettäisiin siviilipalvelusvelvollisen osalta palveluksen alussa suoritettavassa terveystarkastuksessa ja tarpeen vaatiessa myös palveluksen myöhemmässä vaiheessa. Sääntely vastaisi nykyistä käytäntöä.

Pykälän 2 ja 3 momentissa säädettäisiin siitä, mitä palveluskelpoisuudella tarkoitetaan. Keskeisiä tekijöitä palveluskelpoisuutta määritettäessä olisivat asianomaisen terveydentila sekä hänen fyysinen ja henkinen suorituskykynsä. Palveluskelpoisuutta arvioitaisiin kokonaisvaltaisesti ottaen huomioon se, että siviilipalvelusvelvollisen tulee kyetä suoriutumaan siviilipalvelukseen kuuluvasta koulutuksesta, joka koostuu oppituntimaisista luennoista ja käytännön harjoituksista sekä työpalvelujaksosta, joka edellyttää työn mahdollisten fyysisten vaatimusten lisäksi sopeutumista ja valmiuksia toimia normaalin työelämän säännösten alaisuudessa palveluspaikalla.

Palveluskelpoisuutta arvioitaisiin jatkossa myös palvelus- ja työturvallisuusnäkökohdilla, mikä merkitsisi palveluskelpoisuusmääritelmän laajennusta nykyiseen nähden. Käytännössä siviilipalvelusta suorittavien joukossa on ilmennyt tapauksia, joissa lääketieteellistä estettä palvelukselle ei välttämättä ole osoitettavissa, mutta asianomaisen palvelukseen hyväksyminen olisi selkeä riski sekä palvelusvelvolliselle että työyhteisölle, johon hänet sijoitettaisiin. Ongelmia on aiheutunut muun muassa henkirikoksista tuomittujen sekä mielenterveyshäiriöistä ja huumeriippuvuudesta kärsivien palvelusvelvollisten kohdalla. On tarkoituksenmukaista, että laissa on säännös, joka mahdollistaa palvelusturvallisuutta uhkaavassa tilanteessa asianomaisen vapauttamisen palveluksesta.

Pykälän 3 momentissa säädettäisiin tiedoista, joiden perusteella palveluskelpoisuus määritetään ja lähteistä, joista siviilipalveluskeskus voisi saada tarvittavat tiedot. Keskeisimmässä asemassa olisivat siviilipalvelusvelvolliselta itseltään saadut tiedot.

Siviilipalvelusvelvolliselta voitaisiin saada terveydentilatietoja hänen siviilipalvelusviranomaiselle toimittamiensa lääkärinlausuntojen muodossa. Terveydentilaa koskevat tiedot voivat myös perustua asevelvollisena suoritettuun ennakkotarkastukseen, kutsuntatilaisuudessa toimitettuun lääkärintarkastukseen tai palveluksen alkaessa toimitettuun terveystarkastukseen. Siviilipalvelusvelvollisella olisi myös nimenomainen velvollisuus antaa palveluskelpoisuuteensa liittyviä tietoja lakiehdotuksen 17 §:n nojalla. Lisäksi siviilipalveluskeskuksella olisi oikeus saada palveluskelpoisuuden arviointia varten siviilipalvelusvelvollista koskevia tietoja eri viranomaisilta lakiehdotuksen 85 §:n mukaisesti. Terveydentilatietojen ohella merkitystä palveluskelpoisuudelle voisi olla etenkin vankilaviranomaisilta ja oikeushallinnon tietojärjestelmistä saaduilla tiedoilla, joilla voi olla kiinteä liittymä palvelusturvallisuusarvioinnin kannalta.

Pykälän neljä momentin mukaan siviilipalvelusvelvollisen terveydentilan arvioinnissa ja palveluskelpoisuuden määrittelyssä on pyrittävä yhdenmukaiseen käytäntöön asevelvollisuuslain mukaista palvelusta suorittavien kanssa. Käytännössä yhdenmukaisella käytännöllä olisi merkitystä erityisesti silloin, kun siviilipalveluskeskus harkitsee lakiehdotuksen 26 §:n mukaista vapauttamista siviilipalveluksen suorittamisesta palveluskelpoisuuden puuttumisen vuoksi.

24 §. Terveystarkastus. Pykälässä säädettäisiin siviilipalvelusvelvollisen velvollisuudesta osallistua terveystarkastukseen sekä palveluksessa olevan terveydentilan tarkistamisesta. Pykälän 1 momentin mukaan siviilipalvelusvelvollinen olisi siviilipalveluspaikan tai siviilipalveluskeskuksen määräyksestä velvollinen osallistumaan lääkärin tai muun terveydenhuollon ammattihenkilön tarkastukseen ja tutkimukseen. Edellytyksenä määräämiselle olisi, että tutkimus tai tarkastus on siviilipalveluspaikan tai siviilipalveluskeskuksen käsityksen mukaan tarpeen palveluskelpoisuuden määrittämiseksi tai tarkistamiseksi tai sen selvittämiseksi, onko siviilipalvelusvelvollinen kykenevä hoitamaan hänelle määrättyjä palvelustehtäviä. Palveluskelpoisuuden ja terveydentilan asianmukainen selvittäminen on tärkeää sekä siviilipalvelusvelvollisen itsensä että yleisen palvelusturvallisuuden kannalta. Lakiehdotuksen 23 §:n mukaan siviilipalvelukseen voidaan määrätä vain palveluskelpoinen siviilipalvelusvelvollinen. Siviilipalvelusvelvollisen terveydentilasta sekä hänen fyysisestä ja henkisestä suorituskyvystään riippuu, millaisiin työtehtäviin ja koulutukseen hänet voidaan määrätä tai millaisissa tehtävissä häntä voidaan pitää. Siviilipalveluspaikan esimiehellä ja siviilipalveluskeskuksella on siten oltava tieto siviilipalvelusvelvollisen terveydentilasta ja palveluskelpoisuuteen liittyvistä seikoista myös silloin, kun palveluskelpoisuus tai kyky suoriutua työtehtävistä on tilapäisesti heikentynyt sairauden tai muun syyn takia. Mikäli siviilipalveluspaikan esimiehellä tai siviilipalveluskeskuksella olisi syytä epäillä siviilipalvelusvelvollisen terveydentilan tai suorituskyvyn heikentyneen, sillä olisi esityksen mukaan oikeus yksipuolisesti määrätä siviilipalvelusvelvollinen terveystarkastukseen.

Vaikka siviilipalveluspaikan esimies tai siviilipalveluskeskus voisi määrätä siviilipalvelusvelvollisen lääkärin tai muun terveydenhuollon ammattihenkilön tarkastukseen tai tutkimukseen, sillä ei olisi oikeutta määrätä miltä osin ja mitä tutkimuksia siviilipalvelusvelvolliselle on suoritettava. Terveystarkastuksessa noudatettaisiin potilaan asemasta ja oikeuksista annettua lakia (785/1992), jonka mukaisesti potilasta on hoidettava yhteisymmärryksessä hänen kanssaan. Potilaan itsemääräämisoikeuden mukaisesti siviilipalvelusvelvolliselle tehtävät tutkimukset ja hoitotoimenpiteet edellyttäisivät hänen suostumustaan. Siviilipalvelusvelvollisen esimies tai siviilipalveluskeskus voisi kuitenkin konsultoida lääkäriä tai muuta terveydenhuollon ammattihenkilöä siitä, minkä vuoksi siviilipalvelusvelvollinen olisi syytä määrätä tarkastukseen.

Säännöksen tarkoituksen toteutuminen ja siviilipalveluspaikan vastuiden asianmukainen toteuttaminen edellyttää, että siviilipalvelusviranomainen saa tiedon terveystarkastuksen tuloksista siltä osin kuin sillä on vaikutusta siviilipalvelusvelvollisen palveluskelpoisuuteen, palvelus- tai työturvallisuuteen tai siviilipalvelusvelvollisen kykyyn hoitaa hänelle määrättyjä palvelustehtäviä. Tiedonsaantioikeudesta säädettäisiin ehdotetun lain 85 §:ssä, jonka mukaisesti siviilipalveluspaikalla ja siviilipalveluskeskuksella olisi salassapitosäännösten estämättä oikeus saada siviilipalvelusvelvollisen palveluskelpoisuutta tutkineelta lääkäriltä tai terveyskeskukselta lausunto terveydentilatiedoista siltä osin, kuin niillä on merkitystä palveluskelpoisuusarvioinnin kannalta.

Siviilipalvelusvelvollisen esimiehelle tai siviilipalveluskeskukselle toimitettavaa lääkärin- tai muuta terveydentilalausuntoa annettaessa ja laadittaessa olisi huomioitava potilaan asemasta ja oikeuksista annetun lain 13 §, jonka mukaan potilasasiakirjoihin sisältyvät tiedot ovat pääsääntöisesti salassa pidettäviä. Siviilipalveluskeskukselle palveluskelpoisuuden arviointia varten laadittava lääkärinlausunto tulisikin aina laatia siten, että siinä otettaisiin perustellusti kantaa siviilipalvelusvelvollisen palveluskelpoisuuteen sekä mahdollisuuksiin ja edellytyksiin hoitaa palvelustehtäviä ilman, että lausuntoon liitetään sen käyttötarkoituksen kannalta tarpeettomia potilaan terveydentilaa koskevia tietoja.

Pykälän 2 momentissa säädettäisiin siviilipalvelukseen määrätyn siviilipalvelusvelvollisen pakollisesta terveydentilan tarkistamisesta. Siviilipalvelusvelvollisen terveydentila ja palveluskelpoisuus olisi selvitettävä viimeistään kolmen viikon kuluttua palveluksen aloittamisesta. Palveluksen alkuun sijoittuva terveystarkastus olisi kaikille siviilipalvelusvelvollisille pakollinen ja tarpeesta riippumaton. Kolmen viikon tarkastusaikaa voidaan pitää riittävänä, koska siviilipalveluksessa ei ensimmäisten palvelusviikkojen aikana joudu vastaaviin fyysisiin rasituksiin kuin varusmiespalveluksessa, jossa tarkastusaika on kaksi viikkoa palveluksen aloittamisesta. Siviilipalveluksen jatkuessa ja sen päättyessä, samoin täydennyspalvelukseen, ylimääräiseen palvelukseen ja liikekannallepanon aikaiseen palvelukseen määrätyille terveydentilatarkastus tehtäisiin ainoastaan siviilipalvelusvelvollisen niin pyytäessä tai siviilipalveluspaikan havaitseman tarpeen perusteella. Terveystarkastuksen vaihtoehtona siviilipalvelusvelvollisen tulisi siviilipalveluksen päättyessä kuitenkin aina täyttää ja allekirjoittaa palvelusaikainen henkilökohtainen terveyskortti.

25 §. Huumausaineen käyttöä selvittävä tutkimus. Pykälässä säädettäisiin siviilipalveluksessa olevan osalta huumausainetestiä koskevan todistuksen toimittamisvelvollisuudesta. Huumausaineen käyttöä selvittävä tutkimus voisi siviilipalvelusvelvollisen suostumuksen perusteella olla osa myös lakiehdotuksessa tarkoitettua terveystarkastusta.

Siviilipalveluslaissa ei ole aikaisemmin ollut lainkaan säännöksiä huumausainetestauksesta. Huumausaineiden käyttö on viime vuosina yleistynyt palvelusikäisten nuorten keskuudessa. Tutkimusten mukaan siviilipalvelusvelvollisten huumausaineiden käyttö on prosentuaalisesti vielä yleisempää kuin varusmiespalvelusta suorittavilla. Vaikka siviilipalvelusvelvollisia koskeva nimenomainen testaussääntely on toistaiseksi puuttunut, on siviilipalvelusvelvollisten palvelus- ja työturvallisuuden turvaamiseksi huumausaineiden käyttöä koskevia tutkimuksia jonkin verran tehty siviilipalveluskeskuksen ja siviilipalveluspaikkojen toimesta. Testaus on perustunut siviilipalvelusvelvollisten suostumukseen.

Ehdotettu sääntely huumausainetestauksesta nojautuisi samoihin edellytyksiin kuin yksityisyyden suojasta työelämässä annetun lain (759/2004) 8 §:n mukainen työntekijän testaus. Mainittu laki ei soveltamisalarajauksensa vuoksi sellaisenaan koske siviilipalvelusta suorittavia, joten asiasta on säädettävä siviilipalveluslaissa erikseen. Siviilipalvelus suoritetaan peruskoulutusjaksoa lukuun ottamatta normaaleissa työpaikoissa ja työtehtävissä, joten toisin kuin varusmiespalvelusta suorittavien osalta yksityisyyden suojasta työelämässä annetun lain mukaiset periaatteet seuraamuksia lukuun ottamatta ovat hyvin sovellettavissa myös siviilipalvelusvelvolliseen.

Pykälän 1 momentissa viitattaisiin huumausainelain 2 §:n mukaiseen huumausaineen määritelmään.

Pykälän 2 momentissa säädettäisiin edellytyksistä joiden täyttyessä siviilipalveluskeskus tai siviilipalveluspaikka voisi velvoittaa siviilipalvelusvelvollisen esittämään huumausainetestiä koskevan todistuksen. Esitettävän todistuksen sisällön ja laajuuden osalta viitattaisiin yksityisyyden suojasta työelämässä annetun lain 6 §:ään, jonka 2 momentissa on säädetty todistuksen sisällöstä. Huumausainetestiä koskevalla todistuksella tarkoitettaisiin kyseisen lainkohdan mukaan työnantajan osoittaman terveydenhuollon ammattihenkilön ja laboratorion antamaa todistusta, josta ilmenee, että siviilipalvelusvelvolliselle on tehty testi huumausainelain 2 §:ssä tarkoitetun huumausaineen käytön selvittämiseksi sekä testin perusteella laadittu selvitys siitä, onko siviilipalvelusvelvollinen käyttänyt huumausaineita muihin kuin lääkinnällisiin tarkoituksiin siten, että hänen työ- tai toimintakykynsä on heikentynyt.

Siviilipalveluspaikka saisi käsitellä huumausainetestiin merkittyjä tietoja ainoastaan silloin, kun siviilipalvelusvelvollinen on itse toimittanut todistuksen siviilipalveluspaikalle. Siviilipalveluspaikalla ei siten olisi oikeutta oma-aloitteisesti saada kyseisiä tietoja terveydenhuollosta. Huumausaineiden käyttöä koskevat testitiedot ovat terveydentilaa koskevia, arkaluonteisia tietoja, ja niitä on todistuksen esittämisen jälkeen käsiteltävä ja säilytettävä samalla tavalla kuin siviilipalvelusvelvollisen muitakin terveydentilaa koskevia tietoja. Testitietoa ei kuitenkaan rinnastettaisi lääkärinkorttitietoihin, vaan lakiehdotuksen 89 § 3 momentin mukaisiin palveluskelpoisuuden määrittämiseksi tarpeellisiin terveystietoihin, jotka poistettaisiin viiden vuoden kuluttua kotiuttamisesta.

Edellytyksenä todistuksen toimittamisvelvollisuudelle olisi ensinnäkin, että siviilipalvelusvelvollinen olisi palveluksessa. Todistusta ei siten voitaisi velvoittaa toimittamaan ennakkoon ennen varsinaisen palveluksen aloittamista tai esimerkiksi määräaikaisen vapautuspäätöksen voimassaolon aikana.

Testin toimittamisvelvoite edellyttäisi myös, että siviilipalveluspaikalla tulisi olla perusteltu epäily siitä, että siviilipalvelusvelvollinen on huumausaineiden vaikutuksen alaisena palveluksessa tai, että hänellä on riippuvuus huumausaineista ja, että testaaminen on välttämätöntä palveluskelpoisuuden selvittämiseksi. Perusteltu epäily ei kuitenkaan tarkoittaisi, että huumausaineiden käyttö olisi näytettävä toteen, vaan epäily voisi perustua esimerkiksi siviilipalvelusvelvollisen esimiehen tai työtovereiden tekemiin havaintoihin siviilipalvelusvelvollisen käyttäytymisestä ja palvelustehtävien suorittamisesta.

Momentissa säädettäisiin lisäksi yksityiskohtaisesti testattavan siviilipalvelusvelvollisen työtehtäviin liittyvistä erityisistä edellytyksistä ja niistä intresseistä joita mainittujen työtehtävien suorittaminen huumausaineiden vaikutuksen alaisena voisi vaarantaa. Suojeltavina intresseinä olisivat ensinnäkin siviilipalvelusvelvollisen oma tai toisten henkilöiden henki, terveys, palvelusturvallisuus ja työturvallisuus. Lisäksi suojeltavana intressinä olisi maanpuolustus ja valtion turvallisuus, ympäristö, liike- ja ammattisalaisuudet, liikenneturvallisuus, tietojen suoja ja tietoturvallisuus. Useat näistä suojattavista eduista ovat joko välittömästi tai välillisesti perusoikeussidonnaisia.

Pykälän 3 momentin mukaan siviilipalvelusvelvollinen voidaan velvoittaa esittämään 2 momentissa tarkoitettu huumausainetestiä koskeva todistus myös silloin, kun siviilipalvelusvelvollinen hoitaa tehtäviä, joihin pysyväisluonteisesti ja olennaisesti kuuluu ilman muiden henkilöiden läsnäoloa tapahtuvaa alaikäisen kasvatusta, opetusta hoitoa tai muuta huolenpitoa taikka muuta työskentelyä henkilökohtaisessa vuorovaikutuksessa alaikäisen kanssa. Käytännössä esimerkiksi päiväkodissa työskentely ei vielä suoraan oikeuta palveluspaikkaa velvoittamaan todistuksen toimittamista, koska lapsiryhmissä toimii pääsääntöisesti muutakin henkilöstöä.

Pykälän 4 momentin mukaan huumausainetestiin ja sitä koskevaan todistukseen sovellettaisiin työterveyshuoltolain (1383/2001) 19 §:n ja sen nojalla annetun valtioneuvoston asetuksen säännöksiä. Testaus tapahtuisi siten samoilla menetelmillä ja varmistuksilla kuin työntekijöiden ja työnhakijoidenkin osalta on yksityisyyden suojasta työelämässä annetun lain nojalla säädetty.

Pykälän 5 momentissa säädettäisiin selvyyden vuoksi siitä, että siviilipalveluskeskus tai siviilipalveluspaikka, joka on velvoittanut siviilipalvelusvelvollisen toimittamaan huumausainetestiä koskevan todistuksen, olisi velvollinen vastaamaan todistuksen hankkimisesta ja sen perusteena olevasta tutkimuksesta aiheutuvista kustannuksista.

Huumausainetestiä koskevan todistuksen toimittamisesta kieltäytymisen seurauksista säädettäisiin 6 momentissa. Yksityisyyden suojasta työelämässä annetun lain mukaiset seuraamukset eivät ole käyttökelpoisia siviilipalvelusvelvollisten kohdalla, koska siviilipalveluksen osalta kyse on pakollisesta velvollisuudesta eikä testistä kieltäytymisen seurauksena voi olla helpotuksen saaminen palvelustehtävistä tai palvelusvelvollisuuden välttäminen kokonaan.

Jos siviilipalvelusvelvollinen kieltäytyisi todistuksen toimittamisesta ja siviilipalveluspaikalla olisi edelleen perusteltu syy epäillä, että siviilipalvelusvelvollinen on riippuvainen huumausaineista tai että hän suorittaa palvelusta huumausaineiden vaikutuksen alaisena, siviilipalveluspaikan tulisi välittömästi määrätä siviilipalvelusvelvollinen tämän lain 24 §:n tarkoittamaan terveystarkastukseen. Siviilipalvelusvelvollisen palveluskelpoisuus tulisi terveystarkastuksessa arvioida niiden muiden havainnoitavissa ja tutkittavissa olevien seikkojen perusteella, joiden osalta suostumus tutkimukseen saadaan.

Riippumatta palveluskelpoisuustuloksesta siviilipalveluskeskus voisi kotiuttaa siviilipalvelusvelvollisen, mikäli tämän käytös ja toiminta olisi luonteeltaan sellaista, että se objektiivisesti arvioiden vakavasti vaarantaisi palvelusturvallisuutta tai työturvallisuutta. Kotiuttaminen voisi perustua myös siviilipalveluspaikan aloitteeseen. Kotiuttamismahdollisuus on tarpeen, koska siviilipalveluspaikalla ja siviilipalveluskeskuksella tulisi olla mahdollisuus reagoida nopeasti tilanteissa, joissa siviilipalvelusvelvollinen kieltäytyisi tutkimuksista ja mahdollisesti terveystarkastuksestakin ja siellä suoritettavista tutkimuksista. Huumausaineet vaikuttavat keskushermostoon ja niiden vaikutuksen alaisena toimiminen saattaa aiheuttaa hyvinkin ennakoimatonta ja arvaamatonta käytöstä. Siviilipalvelusvelvollisen oma ja muiden palvelusvelvollisten palvelusturvallisuus ja työpaikan työturvallisuus edellyttävät, että myös siviilipalvelusvelvollisen osalta tilanteisiin voidaan työpaikalla puuttua vastaavasti kuin työ- ja virkasuhteessa olevienkin osalta. Siviilipalvelusvelvollisen kotiuttaminen ei kuitenkaan johtaisi siviilipalvelusvelvollisuuden päättymiseen, vaan siviilipalveluskeskus määräisi siviilipalvelusvelvollisen suorittamaan jäljellä olevan palvelusajan myöhemmin. Palveluksen jatkaminen alkuperäisessä siviilipalveluspaikassa ei yleensä olisi mainitussa tilanteessa tarkoituksenmukaista, joten siviilipalveluksen jatkaminen tapahtuisi lähtökohtaisesti siviilipalveluskeskuksessa tai sen määräämässä muussa siviilipalveluspaikassa.

26 §. Vapauttaminen palveluskelpoisuuden puuttumisen perusteella. Pykälässä säädettäisiin edellytyksistä, joilla siviilipalvelusvelvollinen vapautettaisiin palveluksesta rauhan aikana sillä perusteella, että hän ei ole palveluskelpoinen.

Pykälän 1 momentin mukaan siviilipalveluskeskus voisi vapauttaa siviilipalvelusvelvollisen palveluksesta kokonaan tai määräajaksi mikäli hänellä olisi sellainen vaikea vamma tai sairaus, joka estäisi siviilipalveluksen tai mikäli hän suoritetun palveluskelpoisuustarkastuksen perusteella ei omaa riittäviä terveydellisiä edellytyksiä siviilipalveluksen suorittamiselle. Koska velvollisuus suorittaa siviilipalvelusta päättyy sinä vuonna, jona siviilipalvelusvelvollinen täyttää 30 vuotta, vaikuttaisi vapautuksen keston arviointiin myös siviilipalvelusvelvollisen ikä tarkastushetkellä.

Jos siviilipalvelusvelvollinen ei olisi palveluskelpoisuustarkastuksessa palveluskelpoinen, mutta puute katsottaisiin tilapäiseksi, siviilipalvelusvelvollinen vapautettaisiin palveluksesta määräajaksi ja siviilipalveluskeskus määräisi ajankohdan, jolloin hänen olisi tultava uudelleen palveluskelpoisuustarkastukseen. Määräaikainen vapautus ja määräys uuteen palveluskelpoisuustarkastukseen voitaisiin antaa yhden tai useamman kerran. Määräys uuteen palveluskelpoisuustarkastukseen tulisi antaa siten, että edellisestä palveluskelpoisuuspäätöksestä olisi kulunut enintään kolme vuotta.

Pykälän 3 momentissa säädettäisiin tilanteista, joissa vapauttamispäätös tehtäisiin sillä perusteella, että siviilipalvelusvelvollinen on täyttänyt 25 vuotta ja häntä ei ole jo toistetuissa palveluskelpoisuustarkastuksissa kertaakaan todettu palveluskelpoiseksi. Vapauttamisen edellytyksenä olisi aina se, että siviilipalvelusvelvollinen on osallistunut hänelle määrättyihin palveluskelpoisuuden tarkistamiseksi tarpeellisiin lääkärintarkastuksiin. Tällaisen toistuvasti palveluskelvottomaksi todetun henkilön velvoittaminen tulemaan yhä uudelleen palveluskelpoisuustarkastuksiin ei olisi tarkoituksenmukaista henkilön itsensä eikä siviilipalvelusviranomaisten kannalta.

Ehdotetun pykälän mukainen vapautus palveluksesta koskisi rauhan aikaa. Siviilipalvelusvelvollinen voitaisiin vapautuksesta huolimatta määrätä poikkeusolojen aikana tarkastettavaksi ja palvelukseen, mikäli hänet tuolloin todettaisiin palveluskelpoiseksi. Asiasta säädettäisiin lakiehdotuksen 9 luvussa. Ehdotettu sääntely vastaa asevelvollisuuslain mukaista sääntelyä.

27 §. Vapauttaminen toisessa valtiossa suoritetun palveluksen perusteella. Asevelvollisuus ja siten myös siviilipalvelusvelvollisuus liittyy kansalaisuusasemaan. Yhä useampi asevelvollinen asuu nykyään muussa valtiossa kuin siinä, jonka kansalainen hän on. Toisaalta kansalaisuuden saaminen ei nykyisin enää välttämättä tarkoita toisen kansalaisuuden menettämistä. Siten Suomen kansalaisella saattaa olla myös yhden tai useamman muun valtion kansalaisuus. Asevelvollisuuden suorittaminen aiheuttaa edellä mainituissa tilanteissa usein monia käytännön ongelmia, minkä lisäksi velvollisuus saattaa kohdistua moneen eri valtioon.

Kansalaisuuteen perustuvat vaikutukset on pyritty ottamaan huomioon kansainvälisiä sopimuksia tehtäessä. Suomi on mukana pohjoismaisessa sopimuksessa, minkä lisäksi Suomi on tehnyt kahdenväliset sopimukset Amerikan Yhdysvaltojen ja Argentiinan kanssa. Kaksinkertaisen asevelvollisuuden välttämiseksi myös Euroopan Neuvoston piirissä on vuonna 1997 tehty kansalaisuutta koskeva Euroopan Neuvoston yleissopimus. Suomi ei ole ratifioinut kyseistä sopimusta.

Kansainvälisissä sopimuksissa sovitun lisäksi asevelvollisuutta koskevassa lainsäädännössä, myös siviilipalveluslaissa on tarpeen säätää toisen valtion kansalaisuuden vaikutuksesta palvelusvelvollisuuteen. Säännöksiä sovellettaisiin henkilöihin, joiden kotivaltio ei ole Suomea sitovan sopimuksen osapuoli. Pyrkimyksenä olisi sääntely, jolla saavutettaisiin sama tulos kuin sopimuksilla.

Siviilipalveluskeskus voisi hakemuksesta vapauttaa siviilipalvelusvelvollisen siviilipalveluksen suorittamisesta, jos hänellä on myös toisen valtion kansalaisuus ja jos hän on suorittanut asevelvollisuutta vastaavan palveluksen muussa valtiossa. Hakemus tulisi tehdä kirjallisesti. Vapautus koskisi rauhan aikaa. Korvaavaksi palveluksi voitaisiin katsoa aseellinen ja aseeton palvelus sekä siviilipalvelus. Ehdotettua säännöstä voitaisiin soveltaa riippumatta siitä, soveltuuko tapaukseen jokin kansainvälinen sopimus. Vapautus voitaisiin myöntää, mikäli henkilö on suorittanut palveluksen muussa valtiossa kokonaan tai, jos palvelus on kestänyt vähintään neljä kuukautta. Ehdotettu säännös vastaisi ehdotetun asevelvollisuuslain mukaista sääntelyä.

28 §. Vapauttaminen toisen valtion kansalaisuuden perusteella. Siviilipalveluskeskus voisi siviilipalvelusvelvollisen kirjallisen hakemuksen perusteella vapauttaa siviilipalveluksesta henkilön, jolla on myös toisen valtion kansalaisuus. Säännös soveltuisi myös tilanteisiin, joissa vapauttamisen perusteeksi ei ole sovellettavaa kansainvälistä sopimusta samoin kuin tilanteisiin, joissa siviilipalvelusvelvollinen ei ole suorittanut asevelvollisuutta tai sitä vastaavaa palvelusta muussa valtiossa.

Vapauttamisen edellytyksenä olisi, että asianomainen osoittaa, että hänen tosiasialliset henkilökohtaiset siteensä ovat muualle kuin Suomeen. Sidosten tarkastelussa otetaan huomioon muun muassa siviilipalvelusvelvollisen asumista, perhesuhteita, työpaikkaa ja opiskelua koskevat sidonnaisuudet ja olosuhteet kokonaisuutena. Harkinnassa olisi annettava merkitystä erityisesti ulkomailla oleskelun kestolle ja vakiintuneisuudelle.

Pykälän 2 momentin mukaan vapauttamispäätös voitaisiin viran puolesta peruuttaa, jos vapauttamisen edellytyksissä tapahtuisi merkittävä muutos sen vuoksi, että siviilipalvelusvelvollinen muuttaa asumaan Suomeen ennen sen vuoden loppua jona hän täyttää 30 vuotta. Tällöin siviilipalvelusvelvollinen voitaisiin aiemmin annetusta vapauttamispäätöksestä huolimatta määrätä palvelukseen. Ehdotettu 1 ja 2 momentin mukainen sääntely vastaisi asevelvollisuuslain mukaista sääntelyä.

29 §. Ulkomailla asuvan toisen valtion kansalaisen velvollisuus tulla palvelukseen. Ulkomailla pysyvästi asuvien Suomen kansalaisten määrääminen siviilipalvelukseen ei ole tarkoituksenmukaista muun muassa kustannussyistä. Pykälässä säädettäisiin asevelvollisuuslain sääntelyä vastaten, että siviilipalvelusvelvollinen tulisi jättää palvelukseen määräämättä, jos hänellä on myös toisen valtion kansalaisuus ja mikäli hänen asuinpaikkansa ei ole seitsemän viimeisen tarkasteluvuoden aikana ollut Suomessa.

Palvelukseen kutsumatta jättäminen tapahtuisi siviilipalveluskeskuksen aloitteesta ja toimesta siviilipalvelusrekisterissä olevien rekisteritietojen perusteella. Asia olisi tarkoituksenmukaista hoitaa viranomaisaloitteisesti ilman hakemusmenettelyä silloin kun vapauttamisen edellytykset selkeästi täyttyisivät. Siviilipalvelusvelvollisten osalta palvelukseen kutsumatta jättäminen tapahtuisi useimmiten kuitenkin jo sotilasviranomaisten toimesta, koska palvelusvelvollista ei määrättäisi ehdotetun asevelvollisuuslain mukaan myöskään kutsuntaan.

Jos siviilipalvelusvelvollinen muuttaisi Suomeen ennen sen vuoden loppua, jona hän täyttää 30 vuotta, siviilipalveluskeskus voisi kuitenkin määrätä hänet siviilipalvelukseen.

30 §. Toisen valtion kansalaisuuteen vetoaminen. Mikäli asianomainen haluaisi vedota kansainväliseen sopimukseen, jonka nojalla hänet voidaan vapauttaa siviilipalvelusvelvollisuuden suorittamisesta Suomessa, tulisi hänen esittää oikeudestaan tarvittaessa siviilipalvelusviranomaiselle selvitys. Lisäselvitys voisi olla tarpeen sen vuoksi että toisen valtion kansalaisuus ei aina näy Suomen rekistereistä. Asianomaisen selvitysvelvollisuus koskisi säännönmukaisesti myös tilanteita, joissa siviilipalvelusvelvollinen vetoaa toisessa valtiossa suorittamaansa palvelukseen.

Pykälän 2 momentissa viitattaisiin asevelvollisuuden suorittamista koskeviin Suomea sitoviin kansainvälisiin sopimuksiin, joiden merkitystä palvelusvelvollisuuden kannalta on käsitelty edellä 27 §:n perusteluissa.

31 §. Lykkäyksen hakeminen. Pykälässä säädettäisiin siviilipalveluksen aloittamisajankohdan lykkäysperusteista vastaavansisältöisesti kuin nykyisessä laissa. Lykkäyksen perusteet olisivat myös yhtenevät asevelvollisuuslaissa säädetyn kanssa.

Pykälän 1 momentin mukaan siviilipalveluskeskus voisi lykätä siviilipalveluksen alkamisajankohtaa enintään kolme vuotta kerrallaan. Lykkääminen tapahtuisi siviilipalvelusvelvollisen toimittaman kirjallisen hakemuksen perusteella. Tavoitteena olisi, että lykkäyshakemukset tehtäisiin siviilipalveluskeskukselle mahdollisimman varhaisessa vaiheessa ennen siviilipalveluksen alkamista. Lykkäyshakemusten saapuminen siviilipalveluskeskukselle juuri ennen palveluserän aloittamista aiheuttaa hankaluuksia palveluserien suunnittelussa ja siviilipalvelukseen kutsumisessa. Lakiehdotuksen 34 §:n mukaisesti vireille laitettu, mutta vielä ratkaisematon lykkäyshakemus ei olisi laillinen este olla saapumatta palvelukseen.

Perusteeksi lykkäykselle kävisivät ehdotuksen mukaan siviilipalvelusvelvollisen perustellusti osoittamat syyt, jotka liittyisivät ammattiin valmistumiseen, opiskeluihin, taloudellisten asioiden järjestämiseen tai muuhun erityiseen henkilökohtaiseen syyhyn, esimerkiksi huoltajuuteen tai elinkeinon harjoittamiseen. Lykkäyksen myöntäminen edellyttäisi, että se olisi siviilipalvelusvelvolliselle mainituista syistä erittäin tarpeellinen ja palvelusajan siirrolla voitaisiin olettaa olevan asian järjestämisen kannalta positiivinen vaikutus. Lykkäysperusteita ei ole mahdollista luetella tyhjentävästi ja säännös jättäisi lykkäyshakemusten ratkaisijalle myös tapauskohtaista harkintavaltaa.

Pykälän 2 momentin mukaan lykkäystä olisi haettava siviilipalveluskeskukselta kirjallisesti. Hakemuksessa tulisi olla selvitys lykkäyksen perusteesta ja ajankohdasta, jolle lykkäystä haetaan.

Pykälän 3 mukaan kansanedustajalla, valtioneuvoston jäsenellä ja Euroopan parlamentin jäsenellä olisi oikeus saada lykkäystä palveluksen suorittamiselle, jos se olisi tarpeen kyseisen tehtävän suorittamista varten. Siviilipalveluskeskus myöntäisi lykkäystä suoraan henkilön tekemän kirjallisen ilmoituksen perusteella. Ilmoitukseen olisi liitettävä selvitys tehtävästä.

Pykälän 4 momentin mukaan lykkäystä olisi mahdollista hakea myös siviilipalveluksen aikana. Säännöksen tavoitteena on mahdollistaa myös palvelusaikana tapahtuneiden olosuhdemuutosten huomioon ottaminen.

32 §. Lykkäyspäätös. Pykälässä säädettäisiin lykkäyspäätöksen sisällöstä ja muodosta. Lykkäystä ei saisi antaa pidemmäksi ajaksi kuin sen vuoden loppuun, jona siviilipalvelusvelvollinen täyttää 28 vuotta. Ikäraja on tarpeen asettaa sen turvaamiseksi että siviilipalvelusvelvollinen ehtii asianmukaisesti suorittamaan loppuun siviilipalveluksensa ennen 30 vuoden yläikärajan täyttymistä. Lykkäyshakemus olisi käsiteltävä kiireellisesti.

33 §. Lykkäyksen keskeyttäminen. Siviilipalvelusvelvollinen voisi perustellusta syystä olosuhteiden muuttuessa hakea jo myönnetyn lykkäyksen keskeyttämistä. Hakemus tulisi tehdä siviilipalveluskeskukselle kirjallisesti. Mikäli siviilipalvelusvelvollinen olisi vapautettu palveluksesta määräajaksi terveydellisillä perusteilla, pykälän 2 mukaan siviilipalveluskeskus voisi siviilipalvelusvelvollisen pyynnöstä ja tämän toimittaman lääketieteellisen selvityksen perusteella arvioida terveydentilan uudelleen jo ennen määräajan päättymistä.

34 §. Palveluksen aloittamisvelvollisuus. Pykälässä säädettäisiin nykyiseen tapaan siitä, että lykkäys- tai vapauttamishakemuksen jättäminen ei olisi laillinen este saapua palvelukseen.

Pykälän 2 momentissa säädettäisiin siviilipalveluskeskuksen velvollisuudesta lykkäyksen päättyessä määrätä siviilipalvelusvelvolliselle mahdollisimman pian palveluksen aloittamispäivä, jotta siviilipalvelusvelvollisuuden suorittaminen ei turhaan pitkittyisi. Määräajaksi vapautetulle määräys tulisi antaa mahdollisimman pian hänen tultuaan palveluskelpoiseksi.

6 luku Siviilipalveluksen suorittaminen ja päättyminen

Luvussa säädettäisiin siviilipalvelusta järjestettäessä huomioon otettavasta vakaumuksen suojasta ja syrjintäkiellosta. Luvussa on myös säännöksiä siviilipalvelusvelvollisen oikeuksista ja velvollisuuksista, siviilipalveluksen suorittamisesta ulkomailla, palvelustehtävien määräämisestä ja niistä vapauttamisesta, sekä palvelusajan määrittämisestä ja kotiuttamisesta.

35 §. Vakaumuksen suoja. Siviilipalveluksen tavoitteena on tarjota vaihtoehtoinen tapa suorittaa perustuslaissa säädetty maanpuolustusvelvollisuus. Palvelusmuoto mahdollistaa henkilökohtaisen vakaumuksen huomioon ottamisen maanpuolustusvelvollisuutta toteutettaessa. Vakaumuksen suoja on keskeinen osa ehdotettua lainsäädäntöä, joten on selvää, että vakaumus tulee ottaa huomioon myös määrättäessä siviilipalvelusvelvolliselle siviilipalveluspaikkaa ja –tehtäviä.

Siviilipalvelus olisi järjestettävä siten, etteivät siviilipalveluspaikka ja siviilipalvelustehtävät ole ristiriidassa siviilipalvelusvelvollisen perustellun vakaumuksen kanssa. Siviilipalvelusvelvollinen voisi ilmoittaa siviilipalveluskeskukselle mahdollisesta ristiriidasta vakaumuksensa ja hänelle määrätyn tai suunnitellun siviilipalveluspaikan välillä, jolloin siviilipalveluskeskuksen tulisi lähtökohtaisesti määrätä siviilipalvelusvelvolliselle uusi siviilipalveluspaikka. Mikäli siviilipalvelusvelvollinen perustellusti ilmoittaisi siviilipalveluspaikan määräämien työtehtävien olevan vakaumuksensa vastaisia, siviilipalveluspaikan tulisi määrätä siviilipalvelusvelvollinen toisiin tehtäviin.

Arvioitaessa mahdollista ristiriitaa vakaumuksen ja siviilipalveluspaikan tai palvelustehtävien välillä tulisi arvioinnin lähtökohtana olla siviilipalvelusvelvollisen oma näkemys asiasta. Siviilipalvelusvelvollisen esittämien näkökohtien tulisi kuitenkin olla myös objektiivisesti arvioiden ymmärrettäviä ja hyväksyttäviä. Siviilipalveluspaikan ja palvelustehtävien vaihtamista harkittaessa merkityksellistä olisi myös se, onko ristiriita ylipäätään korjattavissa siviilipalveluspaikan tai työtehtävien merkittävälläkään vaihdolla vai kohdistuuko vakaumuksellinen ristiriita tai vastustus koko siviilipalvelusjärjestelmään.

Siviilipalveluspaikkaa vaihdettaessa tulisi ottaa huomioon ehdotetun lain 16 §:ssä säädetyt menettelyvaatimukset.

Ehdotetun lain 4 luvussa säädettäisiin siviilipalvelushakemuksen käsittelystä erityisolojen aikana ja 9 luvussa siviilipalvelusvelvollisten erityisolojen aikaisista palvelusmuodoista. Ehdotetussa laissa säädettäisiin nyt ensimmäisen kerran siviilipalveluksen ulottamisesta myös poikkeusolojen ja mahdollisen sotatilan aikaan. Erityisolojen aikana asevelvollisten vakaumuksentutkintalautakunta voisi kuitenkin pyytää ehdotetun lain 18 §:ssä tarkoitetuilta siviilipalvelukseen hakeneilta tai hyväksytyiltä henkilöiltä tarkempaa selvitystä vakaumuksesta ja sen vaikutuksesta asevelvollisuuslaissa säädetyn palveluksen suorittamiseen.

Vakaumuksentutkintalautakunnan tehtävänä olisi erityisoloissa tutkia vakaumuksen todellisuus ja pysyvyys sekä päättää siviilipalvelushakemuksen hyväksymisestä.

Vakaumuksentutkintalautakunnan siviilipalvelusvelvolliseksi hyväksymän henkilön määräämisestä ylimääräiseen palvelukseen ja osittaisen tai yleisen liikekannallepanon aikaisesta sijoittamisesta määräisi siviilipalveluskeskus. Siviilipalvelus pyrittäisiin myös erityisolojen aikana järjestämään siten, etteivät siviilipalvelusvelvolliselle annettavat palvelustehtävät olisi ristiriidassa siviilipalvelusvelvollisen perustellun vakaumuksen kanssa. Poikkeuksellisen yhteiskuntatilanteen vallitessa vakaumusta ei kuitenkaan välttämättä kyettäisi ottamaan palvelustehtäviä määrättäessä huomioon samassa laajuudessa kuin normaalioloissa. Yhteiskunnan toimintojen turvaaminen saattaisi etenkin aseellisissa selkkauksissa edellyttää varsin kiireellisiä toimenpiteitä ja kaikkien kansalaisten, myös siviilipalvelusvelvollisten, toimimista puolustusvoimia ainakin välillisesti avustavissa siviililuonteisissa tehtävissä. Yksittäisten vakaumusten täysimääräinen huomioon ottaminen palvelustehtäviä määrättäessä voisi tällaisessa tilanteessa aiheuttaa ongelmia yhteiskunnan toimintojen turvaamisen ja kriisitilanteesta selviytymisen kannalta, joten vaikka lähtökohta palvelustehtäviä määrättäessä olisi aina vakaumuksen huomioon ottaminen, olisi sitä voitava tulkita suppeammin yhteiskunnan ääriolojen niin vaatiessa.

36 §. Syrjintäkielto. Lakiin ehdotetaan säännöstä syrjinnän kiellosta. Säännöksen taustalla ovat kansainväliset ihmisoikeussopimukset sekä Suomen perustuslain yhdenvertaisuutta koskeva 6 §. Ehdotetun säännöksen mukaan siviilipalvelusta ei saa järjestää siten, että siviilipalvelusvelvollinen ilman hyväksyttävää syytä asetetaan eri asemaan iän, alkuperän, kielen, uskonnon, vakaumuksen, mielipiteen, terveydentilan, vammaisuuden, sukupuolen, seksuaaliseen suuntautumisen tai muun henkilöön liittyvän syyn perusteella. Perustuslain mukaisten syrjintäperusteiden lisäksi säännöksessä mainittaisiin kiellettynä syrjinnän perusteena myös seksuaalinen suuntautuminen, jolla annettaisiin selkeä viesti yksilön seksuaali-identiteetin syrjintäsuojasta. Syrjintäperusteiden luettelo ei ole tyhjentävä, joten siviilipalvelusvelvollista ei voisi ilman perusteltua syytä asettaa eri asemaan muullakaan säännöksessä mainittuihin seikkoihin rinnastettavalla perusteella.

37 §. Siviilipalvelusvelvollisen velvollisuudet. Pykälässä säädettäisiin siviilipalvelusvelvollisen velvollisuuksista nykyistä lakia vastaavalla tavalla. Siviilipalvelusvelvollisen tulisi noudattaa siviilipalveluskeskuksen ja siviilipalveluspaikan antamia, siviilipalveluksen järjestämiseksi ja suorittamiseksi tarpeellisia työnjohdollisia määräyksiä. Siviilipalvelusvelvolliselle annettavien määräysten olisi liityttävä välittömästi palvelusvelvollisuuden suorittamiseen. Siviilipalveluspaikan antamat työnjohdolliset määräykset voisivat koskea esimerkiksi palvelustehtäviä, työtiloja ja työaikaa.

Siviilipalvelusvelvollisen toiminta vastoin annettuja määräyksiä saattaisi johtaa lakiehdotuksen 10 luvussa säänneltyyn kurinpitomenettelyyn tai toistuvana menettelynä täyttää myös ehdotetun lain 11 luvun mukaisen siviilipalvelusrikoksen tunnusmerkistön.

Siviilipalvelusvelvollisella olisi oikeus kieltäytyä vakaumuksensa vastaisesta työtehtävästä, mikäli hän ilmoittaisi siitä välittömästi esimiehelleen ja ristiriita olisi perustellusti todettavissa. Lisäedellytyksenä olisi se, että tilanne olisi ylipäätänsä mahdollista korjata palvelustehtäviä vaihtamalla. Mikäli vakaumus ja vastustus kohdistuisivat koko siviilipalvelusjärjestelmää ja yhteiskunnan hallintokoneistoa vastaan, ei siviilipalveluspaikan ja palvelustehtävien vaihtaminen välttämättä korjaisi tilannetta.

Lakiehdotuksen 8 luvussa tarkoitettujen erityisolojen aikana saattaisi muodostua tilanteita, jolloin siviilipalvelusvelvollisella ei vakaumuksen perusteella aina olisi oikeutta kieltäytyä hänelle osoitettujen palvelustehtävien suorittamisesta. Siviilipalveluspaikalla olisi erityisoloissa edellä 35 §:n perusteluissa todetulla tavalla oltava mahdollisuus käyttää laajemmin tilannekohtaista harkintaa palvelustehtäviä määrättäessä. Lähtökohtana palvelustehtäviä määrättäessä olisi kuitenkin myös erityisolojen aikana aina vakaumuksen huomioon ottaminen.

38 §. Siviilipalvelusvelvollisen työ- ja vapaa-aika sekä työturvallisuus. Säännöksen mukaan siviilipalvelusvelvollisen työajasta päättäisi siviilipalveluspaikka. Voimassa olevia säännöksiä täydennettäisiin siten, että siviilipalvelusvelvolliselle ehdotetaan säädettäväksi 36 viikkotunnin vähimmäistyöaika enimmäistyöajan ollessa edelleen 40 viikkotuntia.

Tavoitteena on varmistaa siviilipalvelusta suorittavien yhdenmukainen kohtelu, korostaa työpalvelun merkitystä ja rinnastaa siviilipalvelusvelvollisen työaika siviilipalveluspaikan samaa tai vastaavaa työtä tekevän työntekijän työaikaan. Käytännössä samaa työaikaa ei kuitenkaan olisi mahdollista soveltaa niissä töissä, joissa samaa työtä tekevän säännöllinen viikkotyöaika olisi alle 36 tuntia. Näissä tilanteissa siviilipalveluspaikan tulisi huolehtia vähimmäistyöajan täyttymisestä antamalla siviilipalvelusvelvolliselle riittävästi muuta työtä. Pykälässä ehdotetut viikkotyöajat eivät kuitenkaan estäisi työajan tasaamista sovituille tasausjaksoille. Näin ollen työaikaa olisi mahdollista järjestää myös periodiluonteisesti, jos kyseistä työaikajärjestelmää noudatettaisiin asianomaisessa siviilipalveluspaikassa. Koska siviilipalvelusvelvollinen ei olisi työ- tai virkasuhteessa siviilipalveluspaikkaan, siviilipalvelusvelvolliseen ei sovellettaisi miltään osin työ tai virkaehtosopimuksia.

Siviilipalvelusvelvollisella olisi oikeus lepoa ja virkistystä varten tarpeelliseen riittävään vapaa-aikaan. Käytännössä määrättyä 36–40 tunnin palvelusaikaa lukuun ottamatta muu aika olisi siviilipalvelusvelvollisen vapaa-aikaa. Siviilipalvelusvelvollisen säännöllinen viikkovapaa määräytyisi samoin perustein kuin siviilipalveluspaikassa samaa tai vastaavaa tehtävää suorittavalla työntekijällä.

Siviilipalvelusvelvollisen työturvallisuuteen sovellettaisiin nykyisen lain tavoin työturvallisuuslakia (738/2002). Työterveyshuoltolaki (1383/2001) tulisi sovellettavaksi siltä osin kuin ehdotetussa laissa ei toisin säädettäisi. Soveltamisalarajoitus on tarpeen sen vuoksi, että ehdotetussa laissa säädettäisiin osin työterveyshuoltolain säännöksistä poikkeavalla tavalla.

Työterveyshuoltolain 13 §:ssä säädetään työntekijän velvollisuudesta osallistua työterveyshuoltolaissa säädettyyn terveystarkastukseen. Siviilipalvelusvelvollista koskevista terveystarkastuksista säädettäisiin kuitenkin myös ehdotetun lain 24 §:ssä. Säännöksen mukaan siviilipalveluskeskus tai siviilipalveluspaikka voisi määrätä siviilipalvelusvelvollisen lääkärin tai muun terveydenhuollon ammattihenkilön tarkastukseen ja tutkimukseen, jos se olisi tarpeen palvelustehtävistä suoriutumisen selvittämiseksi tai palveluskelpoisuuden määrittämiseksi. Siviilipalvelusvelvollisen terveydentila ja palveluskelpoisuus olisi tarkistettava kolmen viikon kuluessa palveluksen alkamisesta. Näin ollen työterveyshuoltolain säännöksestä poiketen siviilipalvelusvelvollinen ei voisi kieltäytyä terveystarkastuksesta. Tarkastuksen suorittamiselle säädettäisiin siviilipalveluslain puolella myös määräaika.

Työterveyshuoltolain 18 §:ssä säädetään salassa pidettävien tietojen luovuttamisesta. Säännöksen mukaan salassa pidettäviä tietoja voidaan tietyissä säännöksessä luetelluissa tilanteissa luovuttaa potilaan asemasta ja oikeuksista annetun lain (785/1992) salassapitosäännösten estämättä. Potilaan asemasta ja oikeuksista annetun lain 13 §:n 2 momentin mukaan terveydenhuollon ammattihenkilö tai muu terveydenhuollon toimintayksikössä työskentelevä taikka sen tehtäviä suorittava henkilö ei saa ilman potilaan kirjallista suostumusta antaa sivulliselle potilasasiakirjoihin sisältyviä tietoja. Lain 13 §:n 3 momentin 1 kohdan mukaan potilasasiakirjoihin sisältyviä tietoja saadaan kuitenkin antaa, jos tiedon antamisesta tai oikeudesta tiedon saamiseen on laissa erikseen nimenomaisesti säädetty.

Siviilipalvelussuhteen erityisluonteen vuoksi lakiehdotuksen 92 §:ssä säädettäisiin siviilipalveluspaikan oikeudesta saada salassa pidettäviä, palveluskelpoisuusarvioinnin kannalta tarpeellisia terveydentilatietoja salassapitosäännösten estämättä ja ilman siviilipalvelusvelvollisen suostumusta. Siviilipalveluspaikka ja siviilipalveluskeskus saattavat tarvita siviilipalvelusvelvollisen terveydentilaan liittyviä tietoja palveluksen aikana arvioidessaan siviilipalvelusvelvollisen palveluskelpoisuutta. Näin ollen ehdotetun lain säännökset poikkeaisivat myös tältä osin työterveyshuoltolain säännöksistä.

Työterveyshuoltolain 21 §:n mukaan terveydenhuollon potilasasiakirjojen laadinnasta ja säilyttämisajoista sovelletaan lakia potilaan asemasta ja oikeuksista. Siviilipalveluksen suorittamiseen liittyvien lääkärintarkastuskortin ja terveydentilatietojen säilyttämisestä säänneltäisiin edellä mainitun säännöksen ohella myös ehdotetussa laissa.

39 §. Lomat. Pykälässä säädettäisiin siviilipalvelusvelvollisen oikeudesta saada lomaa palvelusaikanaan. Siviilipalvelusvelvollisella olisi palvelusaikanaan oikeus 18 päivän henkilökohtaiseen lomaan, joka tulisi myöntää ilman erikseen esitettävää syytä. Loma olisi tarkoitettu käytettäväksi siviilipalvelusvelvollisen henkilökohtaisten asioiden hoitamiseen. Samoin siviilipalvelusvelvollisella olisi oikeus oman lapsen syntymän yhteydessä pidettävään isyysvapaaseen, jota ehdotetaan pidennettäväksi 6 päivästä 12 päivään. Siviilipalvelusta suorittavan naisen oikeus raskauden, synnytyksen ja äitiyden perusteella myönnettäviin vapaisiin määräytyisi vastaavin perustein kuin naisten vapaaehtoisesta asepalveluksesta annetun lain (194/1995) 7 §:ssä on säädetty. Loma- ja isyysvapaapäivät laskettaisiin arkipäivinä siten, että loma-aika ei kuluisi säännönmukaisen viikkovapaan aikana.

Pykälässä säädettäisiin myös palveluksessa erityisesti kunnostautuneelle siviilipalvelusvelvolliselle myönnettävästä kuntoisuuslomasta. Siviilipalveluspaikka voisi myöntää siviilipalvelusvelvolliselle kuntoisuuslomaa yhteensä enintään 20 päivää. Lomaa myönnettäisiin siviilipalveluspaikan aloitteesta ja loman myöntämistä harkittaessa tulisi kiinnittää huomiota siviilipalvelusvelvollisen henkilökohtaiseen suoritukseen ja siviilipalveluksen tarkoituksenmukaiseen järjestämiseen. Voimassa olevan lain mukaan kuntoisuuslomien määrä on enintään 30 päivää.

Asevelvollisuuslakia koskevassa uudistuksessa kuntoisuuslomien määrää ehdotetaan vähennettävän 20 päivään. Tilastojen mukaan varusmiespalvelusta suorittaville on vain harvoissa tapauksissa myönnetty yli 20 päivää kuntoisuuslomaa ja kuntoisuuslomien keskimääräinen määrä on ollut 5—6 päivää. Siviilipalvelusvelvollisille myönnettyjen kuntoisuuslomien määrä on vaihdellut paljolti myös palveluspaikkakohtaisesti, mutta yleisesti voidaan todeta, että kuntoisuuslomia on siviilipalvelusvelvollisille myönnetty hieman runsaammin kuin varusmiehille. Asevelvollisuuslain ehdotus perustuu muiden lomien huomioon ottamiseen, keskimääräisen palvelusajan lyhenemiseen ja käytännössä tiiviimpään koulutusrytmiin. Yhdenvertaisen kohtelun vuoksi ehdotetaan kuntoisuuslomien määrän vähentämistä myös siviilipalvelusvelvollisten osalta.

Henkilökohtainen loma, isyysvapaa ja kuntoisuusloma laskettaisiin palvelusaikaan, joten ne eivät vaikuttaisi palvelusajan pituuteen. Siviilipalvelusta suorittavan naisen äitiyden, raskauden ja synnytyksen ajalta annettavia lomia ei laskettaisi palvelusaikaan, vaan palvelus keskeytyisi mainittujen lomien ajaksi vastaavasti kuin asepalvelusta suorittavan naisen osalta.

Siviilipalvelusvelvolliselle olisi mahdollista painavien henkilökohtaisten syiden perusteella myöntää lomaa enintään 180 päivää. Käytännössä lomaa on myönnetty taloudellisten tai perhesyiden sekä oikeudellisten asioiden tai luottamustehtävien hoitamisen vuoksi. Painavan henkilökohtaisen syyn perusteella myönnettyä lomaa ei luettaisi palvelusaikaan.

Loman ja vapaan myöntämisestä ja sen ajankohdasta päättäisi siviilipalveluspaikka, käytännössä siviilipalvelusvelvollisen esimies. Painaviin henkilökohtaisiin syihin perustuvan loman myöntäisi kuitenkin ehdotetun lain 44 §:ssä tarkoitettu vastuuhenkilö. Kyseisen loman myöntäminen sisältäisi tarkoituksenmukaisuusharkintaa, joten siitä päättämisen tulisi olla virkavastuulla toimivan vastuuhenkilön tehtävänä.

40 §. Siviilipalveluksen suorittaminen ulkomailla. Maanpuolustusvelvollisuuden on katsottu tarkoittavan lähtökohtaisesti osallistumista Suomen alueella tapahtuvaan toimintaan. Nykyistä käytäntöä vastaavalla tavalla pykälässä säädettäisiin siitä, että siviilipalvelus suoritettaisiin Suomessa.

Perustuslakivaliokunta on lausunnoissaan PeVL 18/1995 vp ja 37/1997 vp todennut, että lyhytaikainen ja asevelvollisen vapaaehtoisuuteen perustuva ulkomailla tapahtuva palvelus ei ollut ristiriidassa silloisen Hallitusmuodon 75 §:ssä säädetyn maanpuolustusvelvollisuuden kanssa. Sotilaallista kriisinhallintaa koskevassa lausunnossaan PeVL 54/2005 vp perustuslakivaliokunta esitti kantanaan asevelvollisten ulkomaanpalvelusta koskevasta säännöksestä, joka vastaa myös ehdotettua asevelvollisuuslain 62 §:n säännöstä, että ehdotus ei valiokunnan aiemman käytännön valossa muodostu ongelmalliseksi perustuslain 127 §:n 1 momentin asevelvollisuussääntelyn tai perustuslain 7 §:ssä turvatun henkilökohtaisen vapauden näkökulmasta.

Siviilipalvelukseen olisi mahdollista sisällyttää lyhyehköjä komennusmatkoja ulkomaille. Komennusmatkoihin liittyvää menettelyä ehdotetaan säänneltävän aiempaa yksityiskohtaisemmin yhdenmukaisen soveltamiskäytännön, palvelusturvallisuuden ja valvonnan vuoksi.

Siviilipalveluspaikka voisi määrätä siviilipalvelusvelvollisen ulkomaan komennusmatkalle ainoastaan tämän antaman nimenomaisen suostumuksen perusteella. Näin ollen ulkomaanpalvelus perustuisi siviilipalvelusvelvollisen vapaaehtoisuuteen. Komennusmatkan pituus voisi enimmillään olla 14 vuorokauden mittainen. Komennusmatkojen määrää palvelusaikana ei rajoitettaisi, mutta tarkoituksenmukaisena voitaisiin pitää enintään kolmesta neljään komennusmatkaa.

Ehdotetun pykälän 3 momentin mukaan siviilipalveluspaikalla olisi siviilipalvelusvelvollisen suostumuksen perusteella mahdollisuus kirjallisesti hakea siviilipalveluskeskukselta lupaa määrätä siviilipalvelusvelvolliselle enintään kahden kuukauden mittainen ulkomaankomennusmatka. Lupaa ulkomaankomennukselle olisi haettava aina, kun matkan pituus ylittäisi 14 vuorokautta. Komennusmatka tulisi suorittaa ehdotetun lain 8 §:ssä tarkoitetun siviilipalveluspaikaksi hyväksytyn yhteisön palveluksessa.

Luvan myöntäminen edellyttäisi siviilipalvelusvelvollisen työ- tai koulutustehtäviin liittyvää erityistä syytä. Lähinnä kyseeseen voisivat tulla siviilipalveluspaikan toimialaan olennaisesti kuuluvat tai siihen läheisesti liittyvät humanitääriset ja kehitysaputehtävät. Siviilipalveluskeskukselle toimitettavaan hakemukseen tulisi liittää siviilipalvelusvelvollisen antama kirjallinen suostumus komennukseen sekä selvitys työtehtävistä, palvelusolosuhteista ja palvelusturvallisuudesta. Siviilipalveluskeskus myöntäisi luvan kokonaisharkinnan perusteella ottaen huomioon palveluksen tarkoituksenmukainen suorittaminen niin siviilipalvelusvelvollisen kuin siviilipalveluspaikan näkökulmasta, palvelusturvallisuuteen ja valvonnan järjestämiseen liittyvät seikat sekä 35 §:ssä säädetyn vakaumuksen suojan. Etenkin riskien riittävään selvittämiseen tulisi kiinnittää huomiota.

Säännöksen 4 momentin mukaan edellä tarkoitettu ulkomailla suoritettava siviilipalvelus katsottaisiin komennusmatkaksi ja sen aikaisista matkakustannuksista ja ylläpidosta vastaisi siviilipalveluspaikka.

Siviilihenkilöstön osallistumisesta kriisinhallintaan annetun lain (1287/2004) mukaan Suomi voi katastrofitilanteissa lähettää toisen valtion tai kansainvälisen järjestön pyynnöstä pelastus- tai avustustoimintayksiköitä ja pelastustoimen asiantuntija-apua ulkomaille. Tarkoituksena on tukea Suomen osallistumista kansainväliseen kriisinhallintaan konfliktien ehkäisemiseksi ja rajoittamiseksi, niistä aiheutuneiden tuhojen korjaamiseksi ja yhteiskunnan häiriöttömän toiminnan palauttamiseksi, suuronnettomuuden tai luonnonkatastrofin aiheuttamien tuhojen lieventämiseksi ja Euroopan unionin ja kansainvälisten järjestöjen kriisinhallintavalmiuksien kehittämiseksi. Katastrofitilanne voisi olla esimerkiksi ympäristö- tai luonnononnettomuus, poliittinen tai sotilaallinen konflikti tai terroristien aiheuttama tuho. Toimeenpanotehtävistä vastaavat ulkoasiain- ja sisäasianministeriö.

Siviilikriisinhallinnassa työskentelevät henkilöt toimivat yleensä oman alansa asiantuntijoina poliisi- ja pelastustoimessa ja oikeus- ja siviilihallinnossa. Siviilikriisinhallinnan tehtäviin osallistuvilta edellytetään erittäin pitkää koulutuksen jälkeistä työkokemusta; poliisitehtäviin osallistuvilla on yleensä kahdeksan vuoden työkokemus ja pelastushenkilöstöllä 10—15 vuoden työkokemus. Oikeus- ja siviilihallinnon asiantuntijat ovat ylemmän korkeakoulututkinnon suorittaneita henkilöitä, joilla on usean vuoden kokemus vaativista asiantuntija- tai esimiestehtävistä. Siviilikriisinhallinta perustuu vapaaehtoisuuteen. Työskentely tapahtuu usein kriisialueilla, joissa henkilön terveyteen, turvallisuuteen ja viihtyvyyteen kohdistuu haitallisiksi katsottavia vaikutuksia. Siviilipalvelusvelvolliset on siviilipalvelusta suorittaessaan nuoria ja useimmiten vailla ammattia tai koulutusta. Koska siviilipalveluksen suorittaminen perustuu perustuslaissa säädettyyn maanpuolustusvelvollisuuteen eikä vapaaehtoisuuteen, ei siviilipalveluksen suorittamista ulkomailla kriisiolosuhteissa voida pitää perusteltuna. Edellä esitettyjen seikkojen vuoksi siviilipalvelusvelvollisten käyttämistä siviilikriisinhallintatehtävissä ei voida pitää tarkoituksenmukaisena.

41 §. Palvelustehtävistä vapauttaminen. Pykälässä säädettäisiin siviilipalveluspaikan oikeudesta myöntää siviilipalvelusvelvolliselle vapautus palvelustehtävistä ja oikeus poistua lyhyehköksi ajaksi siviilipalveluspaikasta.

Siviilipalvelustehtävistä voitaisiin vapauttaa sairaudesta tai vammautumisesta toipumisen, lähiomaisen kuolemantapauksen tai äkillisen vakavan sairauden tai muun henkilökohtaisen pakottavan syyn takia. Palvelustehtävistä vapauttaminen edellyttäisi myöntämisperusteelta yleensä jonkinlaista äkillisyyttä, vakavuutta, pakottavuutta ja tilapäisyyttä. Palvelustehtävistä vapauttamista ei siten olisi tarkoitettu käytettävän esimerkiksi toistuviin oman lapsen sairastumistilanteisiin.

Siviilipalvelustehtävistä vapauttamisen merkitys korostuu tilanteessa, joissa siviilipalvelusvelvollisella ei olisi enää käytettävissään lomapäiviä. Siviilipalvelusvelvollisella ei olisi velvollisuutta korvata mainittujen perusteiden vuoksi myönnettyä palvelusvapaa-aikaa normaalin kotiuttamispäivän jälkeisellä siviilipalveluksella.

Lähiomaisella tarkoitettaisiin siviilipalvelusvelvollisen avio- tai avopuolisoa, rekisteröidystä parisuhteesta annetussa laissa (950/2001) tarkoitettua rekisteröidyn parisuhteen osapuolta, siviilipalvelusvelvollisen ja tämän puolison lasta sekä siviilipalvelusvelvollisen vanhempia, isovanhempia ja sisaruksia. Vanhempien ja sisarusten käsitteisiin sisältyisivät myös puolisukulaiset.

42 §. Palvelusajan laskeminen. Pykälässä säädettäisiin palvelusajan laskemisesta ja palvelusajan laskentaan vaikuttavista poissaoloista.

Siviilipalvelusvelvollisen tulisi aloittaa siviilipalveluksen suorittaminen siviilipalveluskeskuksen määräämänä päivänä. Palvelusajan laskettaisiin alkavan palveluksen aloittamispäivästä. Ratkaisevana pidettäisiin tosiasiallista palveluksenaloittamispäivää. Palvelusajaksi laskettaisiin myös kotiuttamispäivä.

Pykälän 2 momentissa säädettäisiin niistä päivistä, joita ei laskettaisi palvelusajaksi. Pykälässä mainittuja poissaoloaikoja ei voitaisi katsoa palvelusajaksi, koska poissaolo aiheutuu siviilipalvelusvelvollisesta itsestään. Momentin mukaan palvelusajaksi ei laskettaisi niitä päiviä, joina siviilipalvelusvelvollinen on ollut luvattomasti poissa palveluksesta. Palvelusaikaa ei olisi liioin ehdotetun lain 39 § 2 momentissa tarkoitettu painavista henkilökohtaisista syistä myönnetty loma-aika. Sama koskisi aikaa, jolloin siviilipalvelusvelvollinen on ollut palvelukseen kykenemätön tahallisesti itse aiheuttamansa vamman tai sairauden vuoksi ja aikaa, jona siviilipalvelusvelvollinen on ollut pidätettynä tai vangittuna rikoksesta epäiltynä.

Palvelusaikaa laskettaessa edellä tarkoitetut poissaoloajat vähennettäisiin palvelusajasta vain täysien vuorokausien osalta eli poissaolon tulisi olla vähintään 24 tuntia. Yksittäisiä poissaolotunteja ei voisi kerryttää ja laskea yhteen, vaan poissaolona vähennettäisiin vain yhdenjaksoinen vähintään 24 tunnin poissaolo.

43 §. Kotiuttaminen. Siviilipalveluspaikan velvollisuutena olisi siviilipalvelusvelvollisen kotiuttaminen ehdotetussa pykälässä säädetyissä tilanteissa. Kotiuttamisperusteina olisivat täysin suoritettu palvelusvelvollisuus ja palvelusvelvollisuuden päättyminen siviilipalvelusvelvollisen iän vuoksi. Lakiehdotuksen 5 §:n mukaan siviilipalvelusvelvollisuus päättyy sen vuoden lopussa, jona siviilipalvelusvelvollinen täyttää 30 vuotta. Siviilipalveluspaikan olisi kotiutettava siviilipalvelusvelvollinen myös niissä tilanteissa, joissa hänet on ehdotetun lain 26 §:ssä mainittujen terveydellisten syiden perusteella vapautettu palveluksen suorittamisesta. Myös Suomen kansalaisuuden menettäminen, palveluksen aikana myönnetty lykkäys, siviilipalveluksesta kieltäytymisen tai siviilipalvelusrikoksen vuoksi tehty rikosilmoitus sekä muusta kuin siviilipalveluksesta kieltäytymisestä tai siviilipalvelusrikoksesta tuomitun vankeusrangaistuksen täytäntöönpano olisivat perusteena siviilipalvelusvelvollisen kotiuttamiselle.

Ehdotetun pykälän 2 momentissa säädettäisiin niistä tilanteista, joissa siviilipalveluskeskus voisi harkintaan perustuen päättää siviilipalvelusvelvollisen kotiuttamisesta. Siviilipalvelusvelvollinen olisi mahdollista kotiuttaa, jos hän tulisi olemaan pitkähkön ajan palvelukseen kykenemätön. Pitkähköksi ajaksi voitaisiin katsoa vähintään kahden viikon mittainen palveluskyvyttömyys. Kotiuttamisen tulisi perustua lääkärinlausuntoon. Vastaavasti harkinnanvarainen kotiuttaminen olisi mahdollista, jos siviilipalvelusvelvollinen olisi tehnyt siviilipalveluspaikkaan, sen henkilökuntaan, asiakkaaseen tai omaisuuteen kohdistuvan vakavan rikoksen tai jos hän käyttäytyisi palvelus- tai työturvallisuutta vakavasti vaarantavalla tavalla. Teon vakavuutta tulisi arvioida suhteuttamalla teko siitä aiheutuneisiin seurauksiin ja siihen, voitaisiinko siviilipalveluspaikalta kohtuudella edellyttää palvelussuhteen jatkamista. Siviilipalveluskeskuksen olisi ennen kotiuttamista kuultava siviilipalveluspaikkaa ja siviilipalvelusvelvollista. Kuulemisen muoto olisi vapaasti harkittavissa, joten kirjallista kuulemista ei edellytettäisi.

Käytännössä palvelus- ja työturvallisuus saattaisi tulla arvioitavaksi tilanteessa, jossa siviilipalvelusvelvollinen on kieltäytynyt toimittamasta 25 §:ssä tarkoitettu huumausainetestiä koskevan todistuksen. Siviilipalveluskeskus voisi kotiuttaa siviilipalvelusvelvollisen, mikäli tämän käytös ja toiminta olisi luonteeltaan sellaista, että se objektiivisesti arvioiden vakavasti vaarantaisi palvelusturvallisuutta tai työturvallisuutta. Kotiuttaminen voisi perustua myös siviilipalveluspaikan aloitteeseen. Kotiuttamismahdollisuus on tarpeen, koska siviilipalveluspaikalla ja siviilipalveluskeskuksella tulisi olla mahdollisuus reagoida nopeasti tilanteissa, joissa siviilipalvelusvelvollinen kieltäytyisi tutkimuksista ja mahdollisesti terveystarkastuksestakin ja siellä suoritettavista tutkimuksista. Siviilipalvelusvelvollisen oma ja muiden palvelusvelvollisten palvelusturvallisuus ja työpaikan työturvallisuus edellyttävät, että myös siviilipalvelusvelvollisen osalta tilanteisiin voidaan työpaikalla puuttua vastaavasti kuin työ- ja virkasuhteessa olevienkin osalta. Siviilipalvelusvelvollisen kotiuttaminen ei kuitenkaan johtaisi siviilipalvelusvelvollisuuden päättymiseen, vaan siviilipalveluskeskus määräisi siviilipalvelusvelvollisen suorittamaan jäljellä olevan palvelusajan myöhemmin. Palveluksen jatkaminen alkuperäisessä siviilipalveluspaikassa ei yleensä olisi mainitussa tilanteessa tarkoituksenmukaista, joten siviilipalveluksen jatkaminen tapahtuisi lähtökohtaisesti siviilipalveluskeskuksessa tai sen määräämässä muussa siviilipalveluspaikassa.

Siviilipalveluskeskuksen ja siviilipalveluspaikan olisi annettava siviilipalvelusvelvolliselle kotiuttamisen yhteydessä kotiuttamispäätös, josta ilmenisi suoritettu siviilipalvelusaika ja kotiuttamisperuste. Päätökseen olisi mahdollista hakea muutosta lakiehdotuksen 88 §:n nojalla.

44 §. Siviilipalvelusvelvollisten valvonta ja palvelustehtävien määrääminen. Ehdotuksen mukaan siviilipalveluspaikan tulisi nimetä siviilipalvelusvelvollisten valvonnasta ja kurinpidosta vastaava henkilö, joka yksilöitäisiin ehdotetun lain 9 §:ssä tarkoitetussa hakemuksessa. Siviilipalveluspaikka olisi velvollinen ilmoittamaan vastuuhenkilön muutoksista ja mahdollisen uuden vastuuhenkilön yhteystiedot siviilipalveluskeskukselle. Vastuuhenkilön tehtäviin kuuluisi julkisen vallan käyttöä, joten hän toimisi ehdotetun lain 8 §:n 4 momentin nojalla virkavastuulla riippumatta siviilipalveluspaikan oikeudellisesta muodosta.

Pykälän 2 momentin mukaan vastuuhenkilön tehtäviin kuuluisivat palvelustehtävien määrääminen ja työpalveluun liittyvän perehdyttämisen järjestäminen, ellei vastuuhenkilö määrää näitä tehtäviä siviilipalveluspaikan muulle henkilölle. Pykälässä mainitaan voimassa olevasta laista poiketen nimenomaisesti myös siviilipalvelusvelvollisen perehdyttämisvelvoitteesta. Työtehtäviin ja työpaikan toimintatapoihin perehdyttäminen edesauttaa onnistuneen työpalvelun suorittamista. Perehdyttämiseen kuuluisi myös siviilipalvelusvelvollisen oikeuksista ja velvoitteista tiedottaminen. Työtehtäviä määrättäessä olisi kiinnitettävä huomiota siihen, että siviilipalvelusvelvollinen ei ole työ- tai virkasuhteessa palveluspaikkaan eikä hän näin ollen voisi hoitaa tehtäviään virkavastuulla.

7 luku Siviilipalvelusvelvollisen ylläpito ja etuudet

Luvussa säädettäisiin siviilipalvelusvelvolliselle myönnettävistä keskeisistä taloudellisista ja sosiaalisista oikeuksista ja etuuksista. Luvussa säädettäisiin myös ylläpitokustannusten jakautumisesta valtion ja siviilipalveluspaikkojen välillä sekä siviilipalveluspaikkojen oikeudesta hakea korvausta siviilipalvelusvelvollisen asumiskustannusten korvaamisesta aiheutuneista kustannuksista. Osa siviilipalvelusvelvollisille myönnettävistä etuuksista määräytyisi nykyistä vastaavalla tavalla asevelvollisuuslain mukaista palvelusta suorittavalle maksettavien etuuksien mukaan.

45 §. Siviilipalvelusvelvollisen ylläpito. Siviilipalvelusvelvollisella olisi oikeus palvelusaikanaan maksuttomaan majoitukseen, ruokailuun, siviilipalvelustehtävien edellyttämään erityisvaatetukseen ja –varusteisiin, terveydenhuoltoon samoin kuin päivärahaan ja maksuttomiin palvelusmatkoihin sekä lomamatkoihin. Maksuton ylläpito koskisi kaikkia palveluspäiviksi laskettavia päiviä, mukaan lukien viikkovapaat. Siviilipalvelusvelvollisen ylläpitoetuuksien taso ja laajuus olisivat yhtenevät asevelvollisuuslain mukaista palvelusta suorittavien kanssa.

Säännöksen 2 momentin mukaan siviilipalvelusvelvollisella olisi palvelusaikanaan oikeus maksuttomiin palvelusmatkoihin, joiden kustannuksista vastaisi valtio. Muista siviilipalvelusvelvollisen peruskoulutusjakson ja työpalvelun aikaisista ylläpitokustannuksista vastaisi siviilipalveluspalveluspaikka.

Pykälän 3 momentin mukaan täydennyspalveluksessa, ylimääräisessä palveluksessa tai liikekannallepanon aikaisessa palveluksessa olevan siviilipalvelusvelvollisen ylläpidosta vastaisi kaikilta osin valtio.

46 §. Majoituskustannukset . Siviilipalvelusvelvollisen majoituksesta aiheutuneista kustannuksista vastaisi nykyiseen tapaan siviilipalveluspaikka. Pykälässä ehdotetaan kuitenkin, että siviilipalveluspaikalla olisi oikeus hakea valtiolta korvausta siviilipalvelusvelvollisen majoituksen järjestämisestä aiheutuneisiin kustannuksiin.

Pykälän 1 momentin mukaan siviilipalveluspaikka osoittaisi siviilipalvelusvelvolliselle majoituksen työpalvelun alkaessa. Osoitettu majoituspaikka voisi olla siviilipalveluspaikan tai siviilipalvelusvelvollisen järjestämä. Siviilipalvelusvelvollisen järjestäessä majoituspaikkansa itsenäisesti tulisi valittuun majoitusvaihtoehtoon saada kuitenkin siviilipalveluspaikan hyväksyntä. Käytännössä siviilipalveluspaikka voisi jo etukäteen sopia siviilipalvelusvelvollisen kanssa asumisjärjestelyjen reunaehdoista, kuten vuokran enimmäismäärästä ja majoituksen sijainnista, mikä helpottaisi sopivan majoituksen etsimistä. Jos siviilipalveluspaikka ei hyväksyisi siviilipalvelusvelvollisen esittämää majoitusvaihtoehtoa, tulisi siviilipalveluspaikan huolehtia sopivan majoituksen järjestämisestä. Siviilipalvelusvelvollisen kieltäytyessä siviilipalveluspaikan osoittamasta majoituksesta, siviilipalveluspaikka ei olisi velvollinen korvaamaan siviilipalvelusvelvollisen valitseman majoituksen aiheuttamia kustannuksia.

Siviilipalveluspaikalla olisi oikeus hakea valtiolta korvausta siviilipalvelusvelvollisen majoituksen järjestämisestä aiheutuvista kuukausittaisista majoituskustannuksista. Korvauksen taso määriteltäisiin palveluspaikan osoittaman majoituksen sijaintipaikkakunnan perusteella kuntaryhmäpohjaisesti. Korvattavien kustannusten enimmäismäärä olisi kuntaryhmässä I enintään 250 euroa ja kuntaryhmässä II enintään 150 euroa. Kuntaryhmään I kuuluisivat Helsinki, Espoo, Vantaa ja Kauniainen. Muut kunnat kuuluisivat ryhmään II.

Pykälän 2 momentin mukaan majoituskustannukset korvattaisiin enintään toteutuneiden asumiskustannusten mukaan. Korvattavia asumiskustannuksia olisivat vuokra ja muu vastike tai niihin rinnastettava muu sopimukseen perustuva kiinteän suuruinen kuukausittainen asumismeno. Korvattavia asumiskustannuksia eivät olisi rahoitusvastike tai asuntoluoton pääomalyhennys. Korvattavat asumiskustannuserät vastaavat nykyistä käytäntöä. Selvyyden vuoksi pykälässä säädettäisiin myös siitä, että asumiskustannuskorvausta ei maksettaisi siviilipalveluskeskukselle. Säännös on tarpeen sen vuoksi, että siviilipalveluskeskus toimisi myös siviilipalveluspaikkana.

Pykälän 3 momentissa säädettäisiin asumiskustannusten korvaamisesta tilanteessa, jossa siviilipalvelusvelvollinen osoitetaan majoittumaan vanhempiensa omistamaan tai vuokraamaan asuntoon. Asumiskustannuskorvauksen enimmäismäärä näissä tilanteissa olisi kiinteä 100 euroa kuukaudessa ja kuntaryhmistä riippumaton. Asumiskustannusten korvaamisessa huomioitavat kuluerät vastaisivat 2 momentissa tarkoitettuja sopimukseen perustuvia asumiskustannuksia.

Pykälän 4 momentin mukaan siviilipalveluspaikan tulisi korvauksia saadakseen laskuttaa siviilipalvelusvelvollisen majoittamisesta aiheutuneet kustannukset siviilipalveluskeskukselta viimeistään sen kalenterivuoden päättyessä, johon asumiskustannukset kohdistuvat. Siviilipalveluspaikan tulisi laskutuksen yhteydessä esittää luotettava selvitys aiheutuneista ja maksetuista kuukausittaisista asumiskustannuksista. Käytännössä tämä tarkoittaisi aina velvoitetta esittää siviilipalveluspaikan omien menotositteiden lisäksi myös se sitoumus (esimerkiksi vuokrasopimus), jonka perusteella palveluspaikka on maksanut menoerät siviilipalvelusvelvolliselle.

Asumiskustannusten korvaamiseen liittyvästä menettelystä voitaisiin 5 momentin mukaan säätää valtioneuvoston asetuksella.

47 §. Päiväraha ja ruokaraha. Siviilipalvelusta suorittavalla olisi oikeus päivärahaan, joka yhdenvertaisuussyistä määräytyisi suoraan asevelvollisuuslain mukaista palvelusta suorittavalle maksettavan päivärahan mukaan. Asevelvollisuuslain mukainen päivärahan määrä on porrastettu palvelusajan mukaan ja päivärahan määrästä ja maksamismenettelystä on säädetty puolustusministeriön asetuksella. Siviilipalveluksen puolella päivärahan määrä ja siihen kohdistuvat muutokset seuraisivat välittömästi varusmiesten puolella tapahtuvia muutoksia.

Pääsääntöisesti siviilipalveluspaikan tulisi järjestää siviilipalvelusvelvolliselle mahdollisuus ruokailuun. Mikäli ruokailua ei olisi mahdollista järjestää, tulisi siviilipalveluspaikan maksaa siviilipalvelusvelvolliselle ruokaraha, joka määräytyisi vastaavalla tavalla kuin varusmiehen komennusmatkalle maksettava ruokaraha. Ehdotetun asevelvollisuuslain 100 §:n 2 momentin mukaan ylläpitokorvausten määrästä säädettäisiin tarkemmin puolustusministeriön asetuksella. Ruokarahaa ei maksettaisi niiltä täysiltä vuorokausilta, joita ei lueta palvelusaikaan ehdotetun lain 42 §:n nojalla. Ruokarahan maksamisen tarkoituksena on saattaa siviilipalvelusvelvollinen samaan asemaan kuin varusmies. Varusmies on palveluksessa ollessaan oikeutettu saamaan aamu- ja iltapalan sekä kaksi lämmintä ateriaa päivässä. Siviilipalvelusvelvollisten palveluspäivät ovat yleensä lyhyempiä ja siviilipalveluspaikka tarjoaa useimmiten vain yhden lämpimän aterian. Ruokarahalla siviilipalvelusvelvollinen voi täydentää päivän ruokakiintiöönsä puuttuvat ateriat. Muualla kuin siviilipalveluspaikan osoittamassa majoituksessa vietetyn loman ja viikkovapaan ajalta siviilipalvelusvelvollinen ei kuitenkaan olisi oikeutettu ruokarahaan. Sääntely olisi tältä osin yhdenvertainen varusmiesten kanssa, koska varuskunnasta lomille poistuessaan myöskään varusmies ei saa ilmaisia aterioita.

48 §. Terveydenhuolto. Pykälän 1 momentissa säädettäisiin siviilipalvelusta suorittavan oikeudesta terveydenhuoltoon, jonka järjestämisestä vastaisi siviilipalveluspaikka. Siviilipalvelusvelvollisen terveystarkastuksesta ja palveluskelpoisuustarkastuksesta säädettäisiin erikseen ehdotetun lain 23 §:ssä. Selvyyden vuoksi oikeudesta terveyden huoltoon säädettäisiin myös etuuksia koskevassa luvussa.

Pykälän 2 momentin mukaan siviilipalvelusvelvollisella olisi halutessaan oikeus päästä lääkärin tai muun terveydenhuollon ammattihenkilöstön tarkastukseen ja saada lääkärin määräämää palveluksen suorittamisen kannalta tarpeellista hoitoa. Edellä tarkoitettu oikeus olisi sidottu palvelusaikaan.

Valtiokonttori voi suorittaa siviilipalveluksen suorittamisesta aiheutuneesta ruumiinvammasta tai sairaudesta korvausta siviilipalvelusvelvolliselle tai hänen omaisilleen sotilastapaturmalaissa (1211/90) säädettyjen edellytysten täyttyessä.

49 §. Täydennyspalvelusta, ylimääräistä palvelusta ja liikekannallepanon aikaista palvelusta suorittavan päiväraha sekä palkka. Täydennyspalvelusta suorittavalla, ylimääräisessä palveluksessa ja liikekannallepanon aikaisessa palveluksessa olevalla on oikeus ehdotetun lain 47 §:ssä säädetyn päivärahan lisäksi palkkaan, joka määräytyy reservin kertausharjoituksiin kutsutulle asevelvolliselle palvelusajalta suoritettavan miehistön reserviläispalkan mukaan. Reserviläispalkasta säädetään asevelvollisuuslaissa ja sen nojalla annetussa puolustusministeriön asetuksessa.

Täydennyspalveluksen ajalta suoritettavan palkan maksamiseen sovellettaisiin ehdotetun lain 47 §:n 3 momenttia, joten palkkaa ei suoritettaisi päiviltä, joita ei luettaisi palvelusaikaan.

50 §. Työmatkat. Pykälässä säädettäisiin siviilipalveluspaikan velvollisuudesta vastata kustannuksista, joita aiheutuu siviilipalveluspaikan määräämistä komennusmatkoista. Mainituilla komennusmatkoilla tarkoitettaisiin työ- ja virkamatkoja vastaavia matkoja. Komennusmatkoihin ei kuitenkaan sovellettaisi valtion matkustussääntöä. Mikäli komennusmatka edellyttäisi majoitusta, tulisi siviilipalveluspaikan se mahdollisuuksiensa mukaan järjestää. Jos majoitusta ei voida järjestää, on siviilipalveluspaikan maksettava siviilipalvelusvelvolliselle majoitusraha, joka määräytyy kuten vastaava korvaus varusmiehen komennusmatkalla. Ehdotetun asevelvollisuuslain 100 §:n 2 momentin mukaan majoituskorvauksen määrästä säädettäisiin tarkemmin puolustusministeriön asetuksella.

Siviilipalveluspaikka vastaisi myös päivittäisistä työmatkakustannuksista palveluspaikan osoittaman majoituspaikan ja siviilipalveluspaikan välillä. Kustannukset korvattaisiin edullisimman matkustusmuodon mukaisesti.

Työministeriön asetuksella säädettäisiin tarkemmin työmatkakustannusten korvaamisen edellytyksistä ja käytännön menettelyistä.

51 §. Palvelusmatkojen korvaaminen. Siviilipalvelusvelvollisella olisi säännöksen 1 momentin mukaan tietyissä tilanteissa oikeus saada valtion kustantama matka tai korvaus matkakustannuksista, kun kysymyksessä olisi siirtyminen palveluspaikasta toiseen tai koti- tai asuinpaikan ja palveluspaikan välinen matka. Edellä tarkoitetun matkan tarkoituksena tulisi olla siviilipalvelukseen, täydennyspalvelukseen, ylimääräiseen palvelukseen tai liikekannallepanon aikaiseen palvelukseen saapuminen tai näistä kotiuttaminen tai vapauttaminen. Matkakustannukset ulkomailta ja ulkomaille korvattaisiin kuitenkin vain, jos palvelusvelvollinen asuu ulkomailla vakinaisesti.

Pykälän 2 momentin mukaan siviilipalvelusvelvollisella olisi myös oikeus saada korvaus yhdestä Suomessa tehdyn matkan kustannuksista silloin, kun kyseessä on siviilipalvelukseen määräämiseen jälkeen tehty matka siviilipalveluspaikkahaastatteluun. Säännös on uusi ja sen tavoitteena olisi kannustaa ja motivoida siviilipalvelusvelvollisia oma-aloitteiseen siviilipalveluspaikan hakuun. Matkakustannusten korvaaminen saattaisi myös vähentää ilman palveluspaikkaa jäävien siviilipalvelusvelvollisten määrää. Matkakustannukset korvattaisiin vain, mikäli haastattelu suoritettaisiin siviilipalvelusvelvollisen asuin- tai kotipaikan ulkopuolella. Siviilipalvelusvelvollisen tulisi esittää luotettava selvitys haastattelussa käynnistä ja matkasta aiheutuneista kustannuksista. Käytännössä selvityksenä pidettäisiin siviilipalveluspaikan antamaa todistusta. Selvitys tulisi toimittaa siviilipalveluskeskukselle, joka vastaisi kustannusten korvaamisesta. Matkakustannukset korvattaisiin valtion varoista ja ainoastaan Suomessa tehdyistä matkoista.

Matkakustannukset korvattaisiin 3 momentin mukaan edullisimman julkisen kulkuneuvon hintatason mukaan.

Matkakustannusten korvaamisesta ja siihen liittyvistä menettelyistä säädettäisiin tarkemmin työministeriön asetuksella.

52 §. Maksuttomat lomamatkat. Ehdotetun säännöksen 1 momentin mukaan siviilipalvelusvelvollisella olisi palvelusaikanaan oikeus saada maksuton edestakainen lomamatka vähintään kaksi kertaa kuussa. Maksuttoman lomamatkan voisi saada pääsääntöisesti vain koti- tai asuinpaikkakunnalle. Jos siviilipalvelusvelvollisella olisi erityisiä siteitä muualle Suomessa sijaitsevalle paikkakunnalle, voitaisiin erityisestä syystä korvata matkakulut myös tälle paikkakunnalle. Tältä osin matkakustannusten korvaaminen olisi harkinnanvaraista. Matkaa myönnettäessä tulisi kiinnittää huomiota siviilipalvelusvelvollisen olosuhteisiin kokonaisuutena ja yhdenmukaiseen lomamatkojen myöntämiskäytäntöön varusmiespalvelusta suorittavien kanssa.

Ulkomailla vakinaisesti asuvalla siviilipalvelusvelvollisella olisi palvelusaikanaan oikeus vähintään yhteen lomamatkaan koti- tai asuinpaikkakunnalleen ulkomailla.

Pykälän 2 momentin mukaan matkat olisi tehtävä olosuhteet huomioon ottaen valtiolle edullisimmalla tavalla.

Maksuttomien lomamatkojen lukumäärästä ja matkakustannusten korvaamisesta säädettäisiin 3 momentin mukaan nykyistä vastaavalla tavalla työministeriön asetuksella. Sääntelyssä tulisi ottaa huomioon varusmiesten lomamatkojen lukumäärät.

53 §. Sosiaaliturvaa koskeva neuvonta. Pykälässä säädettäisiin siviilipalveluvelvollisen oikeudesta saada siviilipalveluskeskukselta neuvontaa sosiaaliturvaa koskevissa asioissaan. Säännös olisi merkityksellinen, sillä siviilipalvelusvelvollisella ei olisi siviilipalveluksen suorittamisen aikana välttämättä mahdollisuutta normaaliin toimeentuloon ja palvelusajalle on tyypillistä monenlaisten taloudellisiin asioihin, opintoihin ja työnhakuun liittyvien ongelmien kasautuminen. Neuvontaa tulisi pyrkiä järjestämään sekä puhelinneuvontana että henkilökohtaisena vastaanottopalveluna.

54 §. Siviilipalvelusvelvollisen työ- tai virkasuhteen jatkuminen. Siviilipalvelusvelvollisen työ- ja virkasuhteen osalta ehdotuksessa viitattaisiin palvelukseen kutsutun asevelvollisen työ- ja virkasuhteen jatkumisesta annettuun lakiin (570/1961).

55 §. Siviilipalvelusvelvolliselle kuuluvat muut etuudet. Siviilipalvelusvelvollisella voisi olla oikeus myös muun lainsäädännön perusteella myönnettäviin taloudellisiin ja sosiaalisiin etuuksiin. Selvyyden vuoksi lakiin ehdotetaan asiasta nimenomaista säännöstä. Siviilipalvelusvelvolliseen sovellettaisiin muuta lainsäädäntöä, jollei ehdotetussa laissa toisin säädettäisi.

Keskeinen etuuksia koskeva säädös on sotilasavustuslaki (781/1993), jota sovelletaan asevelvollisen ohella myös siviilipalvelusvelvolliseen. Laissa säädetään sotilasavustuksena maksettavasta asumisavustuksesta ja opintolainojen korkojen maksamisesta. Sotilasavustusta voidaan myöntää myös siviilipalvelusta suorittavan omaiselle, jos siviilipalvelus on heikentänyt omaisen toimeentulomahdollisuuksia ja omaisen on katsottava olevan avustuksen tarpeessa.

56 §. Siviilipalveluksen järjestämisestä aiheutuvat ennakoimattomat kustannukset. Siviilipalveluspaikka vastaa siviilipalveluksen suorittamisesta aiheutuvista kustannuksista. Lakisääteiset ylläpitovelvoitteet aiheuttavat siviilipalveluspaikoille vuodessa noin 11 000 euron kustannukset siviilipalvelusvelvollista kohti. Yleensä suurimman menoerän muodostavat asumiskustannukset.

Siviilipalveluksen aikana voi kuitenkin syntyä tilanteita, joissa siviilipalvelusvelvollisesta aiheutuu keskimääräistä suuremmat kulut. Lähinnä kysymys on yleensä vakavan sairastumisen tai tapaturman aiheuttamista kustannuksista. Jotta pelko yllättävistä ja suurista kustannuksista ei vaikuttaisi halukkuuteen hakeutua siviilipalveluspaikaksi, ehdotetaan säännöstä, jonka perusteella siviilipalveluspaikalla olisi mahdollisuus hakea työministeriöltä korvausta siviilipalvelusvelvollisesta aiheutuneista poikkeuksellisista ja ennakoimattomista kustannuksista. Korvausta voitaisiin myöntää, jos kustannukset muodostuisivat siviilipalveluspaikan taloudellisiin edellytyksiin nähden kohtuuttomiksi.

Työministeriön määrärahaa ei kuitenkaan voitaisi käyttää asumiskustannusten korvaamiseen asumiskustannusten suuruudesta huolimatta.

Ehdotettu säännös vastaa voimassa olevaa lainsäädäntöä.

8 luku Täydennyspalvelus

Luvussa säädettäisiin siviilipalvelukseen sisältyvästä täydennyspalvelusvelvollisuudesta. Täydennyspalvelusvelvollisuus olisi asiallisesti vastaavansisältöinen kuin voimassa olevassa laissa. Täydennyspalvelusvelvollisuus koskisi ainoastaan niitä siviilipalvelusvelvollisia, jotka on hyväksytty siviilipalvelukseen reservissä ollessaan, eli sen jälkeen kun he ovat jo suorittaneet varusmiespalveluksen tai naisten vapaaehtoisesta asepalveluksesta annetun lain mukaisen palveluksen. Täydennyspalveluksen tarkoituksena olisi toimia asevelvollisuuslain mukaista kertausharjoitusta vastaavana palvelusmuotona. Täydennyspalvelukseen liittyvät etuudet ja velvoitteet olisivat soveltuvilta osin vastaavat kuin asevelvollisuuslaissa on säädetty kertausharjoitusvelvollisuuden osalta.

57 §. Täydennyspalvelusvelvollisuus. Pykälässä säädettäisiin velvollisuudesta osallistua täydennyspalvelukseen. Täydennyspalvelusvelvollisuus koskisi ainoastaan niitä siviilipalvelusvelvollisia, jotka ovat reservissä ollessaan hakeneet siviilipalvelukseen. Käytännössä kyse olisi siis aina asevelvollisista, jotka ovat jo suorittaneet joko varusmiespalveluksen tai naisten vapaaehtoisesta asepalveluksesta annetun lain mukaisen palveluksen. Siirtymäsäännöksissä säänneltäisiin erikseen siitä, että tämän lain mukainen täydennyspalvelusvelvollisuus ei kuitenkaan koskisi niitä reservissä siviilipalvelukseen hakeutuneita asevelvollisia, jotka ovat jättäneet hakemuksen siviilipalvelukseen ennen nyt ehdotetun lain voimaan tuloa.

Pykälän 2 momentin mukaan täydennyspalvelusvelvollisuus koskisi siviilipalvelusvelvollisia sen vuoden loppuun asti, jona hän on täyttänyt 50 vuotta. Täydennyspalvelusvelvoitteen yläikäraja olisi sama kuin miehistöön kuuluvalle reserviläiselle on säädetty kertausharjoitusvelvoitteen osalta.

Pykälän 3 momentissa säädettäisiin täydennyspalveluksen enimmäiskestosta. Täydennyspalvelus voisi ehdotetun lain mukaan kestää enintään 40 päivää. Enimmäiskesto olisi vastaava kuin asevelvollisuuslaissa on ehdotettu miehistön osalta kertausharjoituksen enimmäiskestoksi

58 §. Täydennyspalvelukseen määrääminen. Siviilipalveluskeskus järjestäisi täydennyspalveluksen joko koulutuksena tai käytännön harjoitteluna tai näiden yhdistelmänä. Täydennyspalveluksen vähimmäiskestoa, sisältöä tai toteutustapaa ei säänneltäisi lakitasolla tarkemmin, vaan siviilipalveluskeskuksella olisi harkintavalta palveluksen käytännön järjestelyjen suhteen. Täydennyspalvelus olisi yleensä tarkoituksenmukaisinta toteuttaa yhdessä jaksossa ja tavoitteena voitaisiin pitää kestoltaan noin 5—10 vuorokauden mittaisia täydennyspalvelusjaksoja. Täydennyspalveluksen ajankohdan, palveluspaikan ja palveluksen keston määräisi nykyiseen tapaan aina siviilipalveluskeskus.

Pykälän 2 momentissa säädettäisiin täydennyspalvelusmääräyksen toimittamisesta. Ehdotetussa laissa tarkoituksena on, että siviilipalveluskeskus määräisi täydennyspalvelukseen kaikki täydennyspalvelusvelvolliset riippumatta siitä, missä vaiheessa palveluksen suorittamisen jälkeen hakemus siviilipalvelukseen on jätetty. Reservissä siviilipalvelukseen hakeneelle asevelvolliselle olisi toimitettava määräys täydennyspalvelukseen aina lyhyessä määräajassa, ehdotuksen mukaan viimeistään 12 kuukauden kuluessa siviilipalvelushakemuksen hyväksymisestä. Täydennyspalveluksen täytäntöönpanon niin edellyttäessä määräys voitaisiin kuitenkin toimittaa myös mainitun 12 kuukauden määräajan jälkeen, kuitenkin ennen täydennyspalvelusvelvollisuuden päättymistä. Määräajan pidennys saattaisi olla tarpeen esimerkiksi tilanteissa, joissa täydennyspalvelusvelvollinen on terveydentilansa perusteella tilapäisesti estynyt suorittamasta palvelusta tai joissa, täydennyspalvelusvelvollinen tarkoituksellisesti välttelisi määräyksen vastaanottamista.

Pykälän 3 momentissa säädettäisiin täydennyspalvelusmääräyksen toimittamisen määräajasta suhteessa palveluksen aloittamisvelvollisuuteen. Määräys täydennyspalvelukseen olisi lähetettävä 3 momentin mukaan siviilipalvelusvelvolliselle vähintään kaksi kuukautta ennen täydennyspalveluksen alkua. Koska kyseessä olisi velvoittava määräys, jolla olisi myös merkitystä palvelusvelvollisen ajankäyttöön ja asioiden suunnitteluun, tulisi se antaa hallintolain (434/2003) 60 §:n mukaisesti aina todisteellisesti tiedoksi. Määrärajasta voitaisiin kuitenkin siviilipalvelusvelvollisen omalla suostumuksella poiketa.

59 §. Täydennyspalvelusmääräyksen peruuttaminen. Pykälässä säädettäisiin siitä, että siviilipalveluskeskuksella olisi mahdollisuus peruuttaa antamansa määräys täydennyspalvelukseen. Peruuttaminen tulisi erityisesti kyseeseen silloin, kun täydennyspalvelukseen määrätty ei tilapäisen palveluskelvottomuuden vuoksi kykenisi osallistumaan täydennyspalvelukseen. Peruuttaminen olisi mahdollista myös tilanteessa, jossa täydennyspalvelukseen määrätty asuu pysyvästi ulkomailla.. Täydennyspalvelukseen kutsuminen ulkomailta ei ole järjestelmän kokonaisuuden kannalta perusteltua. Täydennyspalvelusmääräys voitaisiin peruuttaa myös, jos käy ilmi että Suomen osoitteeseen lähetetty määräys ei ole saavuttanut vastaanottajaa ulkomaille muuton takia. Sääntely vastaa asevelvollisuuslaissa ehdotettua sääntelyä.

60 §. Täydennyspalveluksesta vapauttaminen Täydennyspalveluksesta vapauttaminen olisi mahdollista samoilla perusteilla kuin ehdotetussa asevelvollisuuslaissa on säädetty kertausharjoituksesta vapauttamisen osalta. Täydennyspalveluksen lyhyen keston ja kertausharjoitusta korvaavan luonteen vuoksi vapauttaminen tulisi kuitenkin kyseeseen vain poikkeuksellisissa tilanteissa. Täydennyspalvelukseen kutsuttavien ikärakenteen vuoksi vapautusperusteena tulisivat korostetusti esille opiskeluihin liittyvien syiden lisäksi taloudelliset sekä ammatin ja elinkeinon harjoittamiseen liittyvät asiat. Vapautusperusteena voisi poikkeuksellisesti olla myös se, että täydennyspalvelukseen osallistuminen aiheuttaisi tuntuvaa haittaa tai vahingoittaisi vakavasti siviilipalvelusvelvollisen työnantajan toimintaa. Täydennyspalvelus olisi kuitenkin yleensä lyhyt noin viikon mittainen jakso, joten täydennyspalveluksesta vapauttaminen työnantajan kokeman haitan perusteella olisi varsin poikkeuksellinen peruste. Vapautus täydennyspalveluksesta voitaisiin myöntää myös ulkomailla muutoin kuin pysyvästi asuvalle, mikäli täydennyspalvelukseen osallistuminen aiheuttaisi hänelle tuntuvasti haittaa tai kustannuksia.

Pykälän 2 momentin mukaan siviilipalvelusvelvolliselle olisi annettava uusi määräys täydennyspalvelukseen välittömästi sen jälkeen, kun vapautuksen perusteena oleva syy sen sallisi.

Pykälän 3 momentin mukaan täydennyspalveluksesta vapauttamisesta päättäisi siviilipalveluskeskus siviilipalvelusvelvollisen kirjallisen hakemuksen perusteella. Hakemukseen tulisi liittää riittävä selvitys vapautushakemuksen perusteista. Vapautus olisi aina väliaikainen ja kertaluonteinen ja koskisi vain vapauttamispäätöksessä yksilöityä täydennyspalvelusjaksoa.

Pykälän 4 momentin mukaan vapautus täydennyspalveluksesta myönnettäisiin kansanedustajalle suoraan ilmoituksen perusteella kansanedustajan tehtävän hoitamista varten. Sama koskisi valtioneuvoston ja Euroopan parlamentin jäsenyyden hoitamista. Sääntely vastaa asevelvollisuuslaissa ehdotettua.

61 §. Lomat täydennyspalveluksen aikana. Siviilipalvelusvelvollinen voisi täydennyspalveluksen aikana saada isyysvapaata sekä lomaa painavasta henkilökohtaisesta syystä vastaavin perustein kuin varsinaisen palveluksensa aikana. Täydennyspalveluksessa siviilipalvelusvelvollisella ei olisi oikeutta henkilökohtaisiin lomiin eikä kuntoisuuslomiin. Lomat myöntäisi siviilipalveluskeskus.

62 §. Täydennyspalvelukseen sovellettavat muut säännökset. Pykälässä säädettäisiin täydennyspalvelukseen sovellettavista siviilipalveluslain säännöksistä. Siltä osin kuin ehdotetun 8 luvun täydennyspalvelusta koskevissa erityissäännöksissä ei olisi toisin säädetty, noudatettaisiin täydennyspalveluksessa soveltuvin osin samoja säännöksiä kuin varsinaisen siviilipalveluksen osalta. Täydennyspalvelukseen ei kuitenkaan sovellettaisi lakiehdotuksen 14 §:n 1 ja 2 momenttia palvelukseen määräämisestä, 31—33 §:n säännöksiä lykkäyksestä eikä 40 §:n säännöstä ulkomaanpalveluksesta. Täydennyspalvelukseen ei myöskään sovellettaisi lakiehdotuksen 38 § 1 momentissa säädettyä viikoittaista työaikaa koskevaa rajoitusta. Tarkoituksena on, että täydennyspalvelus voitaisiin viedä läpi tehokkaasti sekä ajankäytön että kustannusten suhteen, jolloin tarkoituksenmukaista on, että esimerkiksi 50 tuntia kestävä koulutus voidaan tarvittaessa antaa yhden viikon aikana viikkotuntirajoitusten estämättä. Tuntirajoituksen poistamisesta huolimatta täydennyspalveluksessakin noudatettaisiin 38 § 3 momentin säännöstä siitä, että siviilipalvelusvelvollisella on oikeus riittävään vapaa-aikaan lepoa ja virkistystä varten.

9 luku Ylimääräinen palvelus ja palvelus liikekannallepanon aikana

Luvussa säädettäisiin siviilipalvelusvelvollisen asemasta ja velvollisuuksista valmiuslain tarkoittamissa poikkeusoloissa, puolustustilalain soveltamistilanteissa sekä normaaliajan vakavissa häiriötilanteissa. Sääntely olisi nykyiseen lakiin nähden uutta ja korjaisi vallitsevan ongelman, jossa siviilipalvelusvelvollisten sijoittaminen poikkeusolojen aikana on puolustusvoimien vastuulla. Tosiasiassa nykyinen tilanne on johtanut siihen, että siviilipalvelusvelvollisten poikkeusolojen ja sodan ajan sijoittelu on jäänyt avoimeksi ja suunnittelemattomaksi, eikä sillä ole voitu turvata vakaumuksen huomioimista.

Ylimääräisen palveluksen ja liikekannallepanopalveluksen ajalliset soveltamisedellytykset ehdotetaan yhteneviksi ehdotetun asevelvollisuuslain kanssa. Siviilipalvelusvelvollisten ja asevelvollisuuslain alaisten asevelvollisten velvoitteiden palvelukseen on tässä luvussa käsiteltävänä olevissa kriisitilanteissa oltava yhtenevät. Kriteerinä siviilipalvelusvelvollisten määräämisessä ylimääräiseen palvelukseen ja liikekannallepanon aikaiseen palvelukseen käytettäisiin siten ehdotetussa asevelvollisuuslaissa tarkoitetuin tavoin normaaliajan vakavaa häiriötilannetta ja valmiuslain mukaista poikkeusolokäsitettä. Ehdotetun asevelvollisuuslain perusteluissa todetaan, että normaaliajan vakavia häiriötilanteita arvioitaisiin puolustusvoimilla olevan tiedustelutiedon perusteella. Normaaliajan vakavasta häiriötilanteesta ei kuitenkaan olisi kysymys silloin kun jännittynyt yhteiskunnallinen tilanne koskisi ainoastaan Suomen sisäistä järjestystä ja turvallisuutta. Normaaliajan vakavista häiriötilanteista on joitakin erityissäännöksiä, muun muassa huoltovarmuuden turvaamisesta annetun lain 1 §:ssä (688/2006) sekä viestintämarkkinalain (393/2003) 90 §:ssä. Siviilipalveluslaissa ei olisi omia erityissäännöksiä mainittujen tilanteiden kriteereiksi tai toteamisedellytyksiksi. Poikkeusolojen ja normaaliajan vakavan häiriötilanteen käsilläolo, sovellettavuus ja sen tuomat velvoitteet määräytyisivät siviilipalvelusvelvollisten osalta samoilla perusteilla ja samanaikaisesti kuin asevelvollisuuslain mukaisessa palveluksessa olevilla.

63 §. Ylimääräinen palvelus. Pykälässä säädettäisiin ylimääräisestä palveluksesta, sen tarkoituksesta ja ylimääräiseen palvelukseen määräämisestä. Sääntely vastaisi soveltuvin osin asevelvollisuuslain puolelle ehdotettua sääntelyä ylimääräisestä palveluksesta. Sääntely olisi nykyiseen siviilipalveluslakiin nähden kokonaan uutta johtuen ehdotetusta siviilipalveluksen laajenemisesta koskemaan myös poikkeusolojen aikaa.

Asevelvollisuuslain soveltamistilanteissa ylimääräisellä palveluksella valmistetaan ja harjoitetaan reserviläisjoukot toimimaan niille sotatilanteessa suunnitellussa kokoonpanossa ennen aseelliseen selkkaukseen lähettämistä. Harjoitusta tarvitaan, koska joukot eivät muutoin ole kyseisessä tilanteessa välttämättä toimintakykyisiä. Reserviläiset on siten voitava määrätä palvelukseen ja harjoituksiin jo normaaliajan vakavissa häiriötilanteissa.

Pykälän 1 momentin mukaan siviilipalvelusvelvollisten osalta ylimääräisen palveluksen tarkoituksena olisi normaaliajan vakavassa häiriötilanteessa tai poikkeusoloissa nopeasti harjoittaa ja täydentää siviilipalvelusvelvollisten siviililuonteisiin tehtäviin liittyviä kriisivalmiuksia. Palveluksen tarkempi sisältö määräytyisi kulloisenkin häiriötilanteen edellyttämät erityistarpeet ja vaatimukset huomioiden. Ylimääräisellä palveluksella voitaisiin varmistaa sitä, että siviilipalvelusvelvolliset olisivat toimintakykyisiä ja heillä olisi vallitsevan häiriötilanteen mukaiset riittävät taidot ja valmiudet toimia liikekannallepanon aikaisissa siviililuonteisissa avustavissa kriisitehtävissä.

Velvollisuus osallistua ylimääräiseen palvelukseen koskisi siviilivarantoon kuuluvia siviilipalvelusvelvollisia. Säännöksen 2 momentin mukaan määräyksen ylimääräiseen palvelukseen antaisi siviilipalveluskeskus sen jälkeen, kun tasavallan presidentti olisi tehnyt siviilipalvelusvelvollisia koskevan valtuutuspäätöksen ylimääräiseen palvelukseen määräämisestä. Siviilipalvelusvelvollisten osalta tasavallan presidentin päätöksenteko tapahtuisi valtioneuvoston esittelystä ja sen tulisi ajallisesti seurata välittömästi asevelvollisuuslain soveltamisalaan kuuluville annettua määräystä. Päätöksentekomenettely poikkeaisi tältä osin asevelvollisuuslaissa säädetystä, koska siviilipalvelusvelvollisten osalta tasavallan presidentti ei voisi tehdä päätöstä puolustusvoimien ylipäällikön ominaisuudessa.

Koska kysymyksessä olisi jo vakava häiriötilanne tai poikkeusolot, siviilipalveluskeskuksella olisi säännöksen 3 momentin mukaan oikeus määrätä siviilipalvelusvelvollinen aloittamaan ylimääräisen palveluksen välittömästi tämän saatua määräyksen.

Pykälän 4 momentin mukaan ylimääräistä palvelusta koskevan päätöksen keston, peruuttamisen samoin kuin ylimääräisestä palveluksesta vapauttamisen ja kotiuttamisen osalta sovellettaisiin vastaavasti mitä asevelvollisuuslain 83—85 §:ssä säädetään. Ehdotetun asevelvollisuuslain 83 §:n mukaan päätös ylimääräisestä palveluksesta annettaisiin määräajaksi ja enintään kuudeksi kuukaudeksi kerrallaan. Päätös olisi peruutettava, kun puolustusvalmiuden kohottamiseen ja ylläpitämiseen johtanut tilanne sen sallii. Pykälän 84 mukaan asevelvollinen voitaisiin vapauttaa ylimääräisestä palveluksesta, jos vapautus olisi välttämätön asevelvollisen perhe- tai taloudellisten olojen taikka ammatin tai elinkeinon harjoittamisen takia. Pykälässä 85 säädettäisiin ylimääräisestä palveluksesta kotiuttamisen ajankohdasta. Siviilipalvelusvelvollisten osalta vapauttamis- ja kotiuttamispäätökset tekevänä viranomaisena toimisi siviilipalveluskeskus.

64 §. Liikekannallepanon aikainen palvelus. Siviilipalvelusvelvollisen liikekannallepanon aikainen palvelus säänneltäisiin ehdotetussa laissa tapahtuvan siviililuonteisissa tehtävissä siten, että se turvaisi vakaumuksen huomioimisen myös poikkeusoloissa.

Pykälän 1 momentin mukaan tasavallan presidentti tekisi ehdotuksen mukaan valtioneuvoston esityksestä päätöksen siviilipalvelusvelvollisten liikekannallepanosta. Päätöksen tulisi ajallisesti seurata välittömästi puolustusvoimien liikekannallepanopäätöstä.

Pykälän 2 momentin mukaan siviilipalvelusvelvollisten määrääminen liikekannallepanon aikana palvelukseen tapahtuisi koko valtakunnan osalta keskitetysti siviilipalveluskeskuksen toimesta. Liikekannallepanon aikaiseen palvelukseen voitaisiin määrätä tarvittaessa myös työministeriön kuulutuksella. Säännös olisi tarpeen, koska henkilökohtaisten määräysten antamiseen ei poikkeusoloissa välttämättä olisi aina mahdollisuutta. Palvelukseen olisi astuttava tarvittaessa välittömästi.

Määräysten keskittäminen siviilipalveluskeskukseen olisi käytännön syistä välttämätöntä, jotta voitaisiin varmistaa palvelukseen määräämiseen liittyvä osaaminen, siviilipalvelusvelvollisten valvonta ja siviilipalvelusrekisterin koordinoitu hallinta. Liikekannallepanon aikaiset tehtävät ja riittävän henkilöstön varaaminen niiden hoitamiseen varmistettaisiin työministeriön ja siviilipalveluskeskuksen valmiussuunnittelussa. Siviilipalveluskeskuksella olisi liikekannallepanotilanteessa aina myös mahdollisuus määrätä tarpeellinen määrä siviilipalvelusvelvollisia avustamaan liikekannallepanon aikaisissa tehtävissä, minkä lisäksi siviilipalveluskeskukseen voitaisiin tarvittaessa määrätä henkilöitä työvelvollisena.

Säännöksen 3 momentin mukaan siviilipalveluksen suorittamisesta rauhan aikana vapautettu siviilipalvelusvelvollinen voidaan yleisen liikekannallepanon aikana määrätä 24 §:ssä tarkoitettuun palveluskelpoisuustarkastukseen sekä määrätä palvelukseen, jos hänet todetaan palveluskelpoiseksi. Säännös on tarpeellinen sen vuoksi, että poikkeusoloissa voi olla tarvetta kutsua palvelukseen myös ne siviilipalvelusvelvolliset, jotka on aiemmin vapautettu palveluksesta terveydellisen syyn vuoksi. Palvelukseen määrääminen edellyttäisi kuitenkin ensin palveluskelpoisuuden toteamista.

Pykälän 4 momentin mukaan siviilipalvelusvelvollisen palvelus voisi tapahtua siviilipalveluskeskuksen johtamana ja alaisuudessa keskuksen osoittamissa tehtävissä. Vaihtoehtoisesti liikekannallepanon aikainen palvelus voisi tapahtua pelastuslain (468/2003) 4 §:ssä tarkoitettujen pelastusviranomaisten tai pelastuslain 6 §:n 5—10 kohdissa tarkoitettujen pelastustoimintaan ja väestönsuojeluun osallistuvien viranomaisten johtamana ja alaisuudessa. Pelastuslain 4 §:ssä tarkoitettuja viranomaisia ovat valtion pelastusviranomaisina sisäasiainministeriön ja lääninhallituksen tehtävään määräämät virkamiehet sekä pelastustoimen alueen pelastusviranomaiset.

Pelastuslain 6 §:n 5—10 kohdassa luetellut viranomaiset sisältävät muun muassa sosiaali- ja terveysministeriön, ympäristöministeriön, liikenne- ja viestintäministeriön ja maa- ja metsätalousministeriön sekä niiden alaisuuteen kuuluvia useita virastoja. Luettelossa on lisäksi lääninhallitus sekä kunnan eri toimialoista vastaavia virastoja ja laitoksia. Pelastuslaissa lueteltujen viranomaisten lisäksi ehdotetaan, että liikekannallepanon aikainen palvelus olisi mahdollista opetusministeriön ja sen alaisten kulttuuriomaisuuden suojelusta vastaavien virastojen johtamana ja alaisuudessa. Opetusministeriön hallinnonalalle kuuluu valmiuslain mukainen kulttuuriomaisuuden suojelu. Siihen liittyvissä poikkeusolojen aikaisissa avustavissa tehtävissä olisi mahdollista käyttää myös siviilipalvelusvelvollisia.

Edellä mainittujen viranomaisten tehtävät pelastustoimen ja väestönsuojelun osalta määräytyvät kunkin toimialan omien säännösten tai muun lainsäädännön mukaisesti. Yhteistä mainittujen viranomaisten tehtäville on kuitenkin se, että ne voidaan joitakin mahdollisia erityistehtäviä lukuun ottamatta katsoa siviililuonteisiksi. Siviilipalvelusvelvollisia voitaisiin siten heidän vakaumustaan kunnioittaen sijoittaa niihin suorittamaan liikekannallepanon aikaista palvelusta.

Pykälän 5 momentissa säädettäisiin puolustusvoimien mahdollisuudesta sijoittaa liikekannallepanon aikana joukkoihinsa sellainen siviilipalvelusvelvollinen tai siviilipalvelukseen hakeutunut, joka lakiehdotuksen 18 §:n mukaisesti on velvollinen antamaan selvityksen vakaumuksestaan ja jonka mainituin tavoin tutkittu vakaumus ei estä hänen sijoittamistaan puolustusvoimien palvelukseen. Sääntely muodostaisi poikkeuksen siitä pääsäännöstä, jonka mukaisesti siviilipalvelusvelvollisen poikkeusolojen aikainen sijoitus määräytyisi aina siviiliviranomaisen toimesta. Lakiehdotuksen 18 §:n mukainen vakaumuksentutkinta koskisi kuitenkin varsin rajattua joukkoa ja sääntelyn tarkoituksena olisi kriisitilanteessa uhkaavan vakaumuksettoman siviilipalvelukseen hakeutumisen ehkäiseminen ja puolustusvoimien toiminnan turvaaminen.

Pykälän 6 momentin mukaan viranomainen, joka liikekannallepanotilanteessa katsoisi tarvitsevansa apua poikkeusolojen aikaisten tehtäviensä hoitamista varten, toimittaisi siviilipalveluskeskukselle siviilipalvelusvelvollisten sijoittamista koskevan yksilöidyn pyynnön, jossa tarvittava henkilömäärää ja tehtävät yksilöitäisiin. Pyynnön voisi esittää ehdotetussa laissa mainittu viranomainen. Olosuhteet ja lähettäjätaho huomioon ottaen pyynnölle ei olisi tarkoituksenmukaista asettaa muotovaatimuksia. Siviilipalveluskeskus käsittelisi pyynnöt välittömästi. Siviilipalveluskeskuksen tulisi vallitseva tilanne huomioon ottaen harkita pyyntöjen tärkeysjärjestys ja tehtävien soveltuvuus sekä päättää lähetettävien siviilipalvelusvelvollisten määristä ja sijoittelusta. Siviilipalveluskeskuksella olisi liikekannallepanotilanteessa oikeus yksipuolisesti määrätä siviilipalvelusvelvollisen sijoittamisesta uuteen siviilipalveluspaikkaan mahdollisesti jo antamastaan määräyksestä huolimatta. Siviilipalveluskeskus pitää siviilipalvelusvelvollisista rekisteriä, jossa on tiedot heidän saamastaan peruskoulutuksesta ja siinä harjoitetuista valmiuksista, täydennyspalveluksesta, koulutuksesta ja ammatista. Rekisterin tietoja päivitettäisiin säännöllisesti, jolloin rekisteritietoja voitaisiin aktiivisesti hyödyntää liikekannallepanon aikaisessa sijoittelussa.

Pykälän 6 momentissa säädettäisiin myös liikekannallepanotilanteessa sovellettavasta etusijajärjestyksestä mahdollisten päällekkäisten varausten suhteen. Tarkoituksena olisi, että siviilipalveluslain mukaiseen liikekannallepanopalvelukseen määrääminen ei estäisi muiden lakisääteisten varausten ja velvollisuuksien täyttämistä. Siviilipalveluslain mukaiseen palvelukseen ei siten määrättäisi siviilipalvelusvelvollista, joka on ehdotetun lain 66 §:n mukaisesti vapautettu palveluksesta työnantajansa hakemuksesta (niin sanottu VAP-varaus). Siviilipalvelukseen ei määrättäisi myöskään henkilöä, joka on varattu terveydenhuollon ammattihenkilöstöä koskevan varausjärjestelmän puitteissa terveydenhuollon tehtäviin tai, joka on valmiuslain mukaisesti määrätty suorittamaan yleistä työvelvollisuutta tai terveydenhuollon työvelvollisuutta. Voidaan katsoa, että mainittujen säännösten mukaista työtä tai velvollisuutta suorittaessaan siviilipalvelusvelvollisen osaaminen ja työpanos on jo yhteiskuntaa sillä hetkellä parhaiten hyödyttävässä käytössä eikä määräämistä siviilipalveluslain nojalla avustaviin tehtäviin voida pitää tarkoituksenmukaisena. Päällekkäisten määräysten välttämiseksi lain 12 luvussa säädettäisiin, että siviilipalveluskeskuksella olisi poikkeusoloissa oikeus saada työvelvollisuusrekisteristä tieto niistä siviilipalvelusvelvollisista, joille on annettu valmiuslain mukainen työmääräys toimia työvelvollisena.

65 §. Ylimääräiseen palvelukseen ja liikekannallepanon aikaiseen palvelukseen sovellettavat säännökset. Ylimääräiseen palvelukseen ja liikekannallepanon aikaiseen palvelukseen sovellettaisiin yleisiä palvelusta koskevia säännöksiä lukuun ottamatta viikoittaista työaikaa ja ulkomaanpalvelusta koskevia säännöksiä.

Poikkeusoloissa kaikkia siviilipalveluslain säännöksiä ei kuitenkaan voitaisi sellaisenaan soveltaa. Valtioneuvoston asetuksella voitaisiin 2 momentin mukaan säätää poikkeuksia palvelusajasta, lomien ja vapaan myöntämisen perusteista ja kestosta sekä palvelukseen liittyvistä etuuksista, maksumenettelyistä ja maksuperusteista.

66 §. Palvelukseen määräämättä jättäminen hakemuksesta yleisen edun vuoksi. Pykälässä säädettäisiin perusteista, joiden nojalla työnantaja voisi hakea työntekijänsä vapauttamista palvelukseen määräämisestä liikekannallepanon varalta. Hakemuksen voisi tehdä normaaliaikana. Käytännössä vapauttaminen merkitsisi sitä, ettei asianomaista kutsuttaisi myöskään täydennyspalvelukseen.

Pykälän 1 momentin mukaan palveluksesta vapauttamisen perusteena tulisi kyseeseen yhteiskunnan kannalta tärkeä yleinen etu. Palveluksesta voitaisiin vapauttaa esimerkiksi siviilipalvelusvelvollinen, joka toimii merkittävässä julkisessa tehtävässä tai sellaisessa yrityksessä, jonka toiminnan turvaaminen liikekannallepanon aikana on yhteiskunnan kannalta ehdottoman välttämätöntä.

Pykälän 2 momentin mukaan hakemusmenettelystä voitaisiin säätää tarkemmin työministeriön asetuksella. Hakemuksia ratkaistaessa tulisi kiinnittää huomiota yhdenmukaiseen hakemusten ratkaisukäytäntöön puolustusvoimien kanssa. Sääntely vastaisi asevelvollisuuslain puolella säänneltyä. Siviilipalvelusvelvollisten osalta vapautushakemukset ratkaisisi kuitenkin jatkossa siviilipalveluskeskus.

10 luku Palvelurikkomukset ja kurinpito

Luvussa säädettäisiin siviilipalvelusvelvollisten palvelusrikkomuksia koskevasta tutkintamenettelystä ja kurinpitoseuraamuksista. Siviilipalvelusvelvollisten kurinpitorangaistuksia ei voida perustaa varusmiesten tavoin rikoslain 45 luvun sotilasrikoksia koskeviin säännöksiin. Toisaalta siviilipalvelus poikkeaa myös normaalista työ- tai virkasuhteesta siinä, että siviilipalveluspaikalla on velvollisuus valvoa siviilipalvelusvelvollisuuden asianmukaista suorittamista eikä palvelussuhteeseen voida vakavienkaan laiminlyöntien ja rikkomusten tapahtuessa käyttää irtisanomista tai palvelussuhteen purkua. Siviilipalvelusvelvollisille ehdotettu kurinpitomenettely olisi aikaisempaan tapaan paljolti rinnasteinen valtion virkamieslain mukaiselle virkavelvollisuuksien vastaisesta toiminnasta tai niiden laiminlyönnistä virkamiehen osalta noudatettavalle tutkinta- ja kuulemismenettelylle.

67 §. Palvelusrikkomus. Siviilipalvelusvelvollisen kurinpitomenettelyn perustana olisi nykyiseen tapaan siviilipalveluspaikan toteama palvelusvelvoitteiden rikkominen. Siviilipalvelusvelvollisen palvelusvelvoitteet määriteltäisiin lakiehdotuksen 37 §:ssä, jonka mukaisesti siviilipalvelusvelvollisen velvollisuutena olisi suorittaa tunnollisesti hänelle määrätyt palvelustehtävät siviilipalveluspaikan osoittamassa työpisteessä. Siviilipalvelusvelvollisen tulisi lisäksi noudattaa siviilipalveluskeskuksen tai siviilipalveluspaikan antamia työnjohdollisia määräyksiä, jotka voisivat olla sekä kirjallisia että suullisia. Käytännössä suurin osa määräyksistä olisi konkreettisia, suullisesti annettuja määräyksiä muun muassa työajoista, työn suorituspaikasta ja työn suoritustavasta. Kurinpitomenettelyyn johtavien palvelusvelvoitteiden rikkomisten tyyppitapauksina voidaan jatkossakin olettaa olevan nykyiseen tapaan luvattomat poissaolot ja siviilipalvelusvelvolliselle määrättyjen työtehtävien laiminlyönnit.

Palvelusvelvoitteiden rikkomisen johdosta siviilipalveluspaikan kurinpitoasioista vastaava henkilö harkitsisi, tuleeko asiassa tehdä kirjallinen palvelusrikkomusilmoitus siviilipalveluskeskukselle tai voiko asia sen vähäisyyden vuoksi jäädä sillensä tai siviilipalveluspaikan suullisen huomautuksen varaan. Kurinpitoasiaan liittyvä mahdollinen jatkotutkinta ja rangaistuksen määrääminen tapahtuisi lakiehdotuksen mukaan jatkossa aina siviilipalveluskeskuksen toimesta. Siviilipalveluspaikka suorittaisi kuitenkin edelleen palvelusrikkomuksen ensi vaiheessa itsenäisen harkinnan palvelusrikkomuksen edellyttämistä mahdollisista toimenpiteistä. Siviilipalveluspaikalla tapahtuva suullinen puhuttelu ja siviilipalvelusvelvolliselle siinä mahdollisesti annetut huomautukset olisivat edelleen vapaamuotoisia työnjohdollisia toimenpiteitä, joita ei tarvitsisi tehdä kurinpitomenettelyn muotomääräysten mukaisesti. Palvelusrikkomusilmoituksen minimisisällöstä ei säädettäisi tarkemmin lain tasolla. Käytännössä asia voidaan hoitaa työministeriön tarkoitusta varten muotoilemalla yhtenäisellä lomakkeella, josta tulisi vähimmäistietona ilmetä ainakin siviilipalvelusvelvollisen nimi, rikkomuksen tekoaika ja -tapa sekä siviilipalveluspaikan nimi ja kurinpitoasioista vastaavan henkilön yhteystiedot.

68 §. Palvelusrikkomusten tutkinta. Palvelusrikkomuksiin liittyvä tutkinta ja kurinpitorangaistuksesta määrääminen ehdotetaan keskitettäväksi kokonaisuudessaan siviilipalveluskeskukseen. Nykyisten säännösten mukaan sekä rikkomuksen tutkinta että kurinpitorangaistuksen määrääminen ovat olleet kunkin siviilipalveluspaikan kurinpitoasioista vastaavan henkilön vastuulla. Siviilipalveluspaikat ovat kuitenkin kokeneet kurinpitomenettelyn menettelyllisesti vaikeaksi toteuttaa ja tämän vuoksi kurinpitoja on jäänyt osaamisen puutteen vuoksi toteuttamatta sellaisissakin tilanteissa, joissa niihin ryhtyminen olisi ollut ehdottoman tarpeellista. Kurinpitomenettelyn keskittämisellä siviilipalveluskeskukseen varmistettaisiin prosessin hoitamisen osaamistaso ja tutkinta- ja rangaistuskäytännön yhtenäistyminen. Nykyinen hajautettu käytäntö on ollut ongelmallinen myös perustuslain 124 §:n valossa. Perustuslain 124 §:n mukaan merkittävää julkisen vallan käyttöä sisältäviä tehtäviä voidaan antaa vain viranomaiselle. Kurinpitomenettelyn osalta kyseessä on yksilöä koskeva julkisen vallan käyttö, jossa rangaistussääntely jättää päätöksentekijälle varsin laajan harkintavallan. Siviilipalveluspaikkoina ja mahdollisina kurinpitorangaistuksen määrääjinä on kuitenkin ollut myös yksityisoikeudellisia yhteisöjä, yhdistyksiä, säätiöitä ja yleishyödyllisiä osakeyhtiöitä. Kurinpitomenettelyn keskittäminen lakiehdotuksen mukaisesti viranomaisena toimivaan siviilipalveluskeskukseen poistaisi edellä mainitun perustuslaillisen ongelman.

Pykälän 1 momentin mukaan siviilipalveluskeskuksen tulisi palvelusrikkomusilmoituksen saatuaan ryhtyä toimiin palvelusrikkomuksen selvittämiseksi. Selvittämistoimiin kuuluisi kaiken sellaisen aineiston hankkiminen siviilipalveluspaikalta ja ilmoituksen kohteena olevalta siviilipalvelusvelvolliselta, jolla voi olla vaikutusta asian ratkaisemisessa.

Pykälän 2 momentissa säädettäisiin tutkinnassa noudatettavasta menettelystä. Tutkinnasta olisi aina pidettävä kirjallista pöytäkirjaa. Rikkomuksen tehnyttä siviilipalvelusvelvollista olisi aina kuultava suullisesti. Kuulemisen suorittaisi siviilipalveluskeskus. Siviilipalveluskeskuksella olisi yksipuolinen määräysvalta kuulemistilaisuuden ajankohdan osalta. Siviilipalveluskeskus voisi määrätä myös siitä, pidettäisiinkö kuulemistilaisuus keskuksessa vai siviilipalvelusvelvollisen palveluspaikassa. Mikäli kuuleminen tapahtuisi siviilipalveluskeskuksessa, antaisi keskus siviilipalvelusvelvolliselle komennusmatkamääräyksen kuulemistilaisuuteen.

Kutsu kuulemistilaisuuteen annettaisiin siviilipalvelusvelvolliselle todisteellisesti. Käytännössä kutsu toimitettaisiin useimmiten siviilipalvelusvelvollisen esimiehen toimesta kuittausta vastaan, mutta myös muut todisteellisen tiedoksiannon tavat olisivat käytettävissä. Kutsussa tulisi yksilöidä kuulemistilaisuuden tarkoitus ja käsiteltävä asia sekä siviilipalvelusvelvollisen asema kuulemisessa.

Pykälän 3 momentissa säädettäisiin siviilipalvelusvelvolliselle varattavasta mahdollisuudesta lausua asiassa kertyneestä aineistosta ennen lopullista ratkaisuntekoa. Käytännössä asiaan liittyvä aineisto olisi pyrittävä saamaan mahdollisimman kattavasti kokoon jo siihen mennessä, kun siviilipalveluskeskus kuulee siviilipalvelusvelvollista suullisesti, jolloin tämä niin sanottu loppulausuma voitaisiin ottaa varsinaisen kuulemisen yhteydessä. Mikäli asiassa kuitenkin jouduttaisiin suullisen kuulemisen jälkeen hankkimaan vielä lisäselvitystä, olisi siviilipalvelusvelvolliselle varattava vielä tilaisuus antaa lopullinen käsityksensä asiassa. Säännös ei edellyttäisi suullista kuulemista, ellei sitä asian laadun vuoksi olisi muutoin katsottava tarpeelliseksi. Siviilipalvelusvelvollisella olisi siten mahdollisuus toimittaa loppulauselmansa myös muilla tavoin. Siviilipalvelusvelvollinen voisi luonnollisesti jättää lausuman myös antamatta. Loppulauselmaa pyydettäessä olisi kuitenkin varmistuttava siitä, että siviilipalvelusvelvollinen on ymmärtänyt loppulausuman merkityksen oikeusturvakeinona.

69 §. Kurinpitorangaistukset. Pykälässä säädettäisiin palvelusrikkomuksen johdosta määrättävistä kurinpitorangaistuksista. Siviilipalvelusvelvollisten kurinpitorangaistusten tulisi olla merkityksellisiä, käytännössä toimeenpantavissa ja niiden tehoa tulisi myös pystyä valvomaan. Kurinpitorangaistusten tulisi myös olla oikeassa suhteessa rikkomuksen laatuun nähden eivätkä ne voi sisältää kovin ankaria sanktioita ottaen huomioon, että perustuslain 7 § 3 momentin mukaan vapaudenmenetyksen sisältämän rangaistuksen voi määrätä vain tuomioistuin. Siviilipalvelusvelvollisten kurinpitorangaistusten tulisi olla myös yhdenvertaisuusperiaatteen mukaisesti suhteessa varusmiehille annettaviin seuraamuksiin.

Sotilaskurinpitolain (331/1983) mukaisia kurinpitorangaistuksia ovat aresti (1–30 vuorokautta), kurinpitosakko (1–30 vuorokautta), poistumisrangaistus (11–15 vuorokautta) ja varoitus. Arestirangaistusta käytetään äärimmäisen vähän, koska sen määrää tuomioistuin ja asian käsittelyn aikana varusmies ehtii useimmiten jo kotiutua. Poistumisrangaistuksen voimassa ollessa varusmies saa mennä muun muassa sotilaskotiin, mutta ei poistua kasarmialueelta. Varusmiesten osalta kurinpitorangaistus voidaan määrätä myös oikeudenkäyntimenettelyssä. Rikoslain 45 luvun sotilasrikoksia koskeva sääntely kattaa muun muassa palvelus-, vartio-, poissaolo-, kuuliaisuus-, esimies- ja muut rikokset. Seuraamuksena edellä mainituista teoista voi olla kurinpitorangaistus tai vankeutta, joissakin vakavimmissa tapauksissa vain vankeutta. Sotilaskurinpitolain mukaisia kurinpito-ojennuksia ovat poistumiskielto (1–10 vuorokautta), ylimääräinen palvelus (1–5 kertaa) ja muistutus.

Lakiehdotuksen mukaisista siviilipalvelusvelvollisten kurinpitorangaistuksista kirjallinen varoitus, työtä yli säännönmukaisen työajan ja päivärahan menetys säilyisivät nykyisen sääntelyn mukaisena ennallaan. Mainitut seuraamukset on koettu toimiviksi ja myös käytännössä toteuttamiskelpoisiksi. Työ yli säännönmukaisen työajan on tosin käytännössä ollut varsin harvinainen seuraamus ja sitä on käytetty lähinnä vain siviilipalvelukeskuksessa. Seuraamusmuotona se on kuitenkin varsin konkreettinen ja myös valvonnallisesti järjestettävissä, mikä puoltaa sen säilyttämistä yhtenä rangaistusvaihtoehtona.

Uutena kurinpitorangaistuksena otettaisiin käyttöön henkilökohtaisten lomaoikeuksien menettäminen. Henkilökohtaisten lomaoikeuksien määrä palvelusaikana on ehdotuksen 39 §:n mukaisesti 18 päivää. Lomaoikeuksien menettämisseuraamusta voidaan pitää konkreettisena ja toimivana rangaistuksena. Lomien vähentämisen käytännön merkitystä siviilipalvelusvelvollisella lieventää kuitenkin se, että suurimmalla osalla siviilipalvelusvelvollisista ovat illat ja viikonloput säännönmukaisesti vapaita.

Pykälän 2 momentissa säädettäisiin nykyiseen tapaan rangaistusten yhdistämisen kiellosta. Kustakin palvelusrikkomuksesta voitaisiin määrätä ainoastaan yksi rangaistusseuraamus.

Pykälän 3 momentissa säädettäisiin rangaistusten enimmäismääristä. Siviilipalvelusta suorittavan osalta päiväraha on yleensä ainoa säännöllinen tulonlähde, josta siviilipalvelusvelvollisen perustoimeentulo on riippuvainen. Taloudellisten rangaistusten kohtuuttoman kasaantumisen estämiseksi päivärahan menetys voitaisiin palvelusaikana määrätä korkeintaan kaksi kertaa ja kullakin kerralla korkeintaan 30 päiväksi kerrallaan. Ylityön osalta maksimirangaistus olisi enintään 4 tuntia päivässä enintään viiden päivän ajan. Lomaoikeuksien menetyksen osalta maksimirangaistus olisi enintään neljän lomapäivän menetys kerrallaan. Ylityörangaistuksen ja lomaoikeuksien menetyksen osalta rangaistuskertojen lukumäärää palvelusaikana ei olisi rajoitettu.

70 §. Kurinpitorangaistuksen määrääminen. Pykälässä säädettäisiin kurinpitorangaistuksen määräämismenettelystä. Edellä 68 §:n perusteluissa esitetyin tavoin kurinpitorangaistusten määrääminen keskitettäisiin jatkossa kaikkien siviilipalvelusvelvollisten osalta siviilipalveluskeskukseen. Siviilipalveluskeskus määräisi kurinpitorangaistuksen sen jälkeen kun se olisi suorittanut loppuun palvelusrikkomusta koskevan tutkinnan.

Siviilipalvelusvelvollisen oikeusturva edellyttää, että palvelusrikkomukset käsitellään välittömästi niiden ilmettyä, minkä johdosta siviilipalveluskeskukselle säädettäisiin aikaraja kurinpitorangaistuksen määräämiselle. Siviilipalveluskeskuksen tulisi palvelusrikkomusilmoituksen saatuaan ryhtyä viipymättä toimenpiteisiin rikkomuksen tutkimiseksi. Tavoitteena olisi, että siviilipalvelusvelvolliselle lähetettäisiin kutsu suulliseen kuulemistilaisuuteen viikon kuluessa palvelusrikkomusilmoituksen saapumisesta siviilipalveluskeskukselle. Siviilipalvelusvelvollisen suorittama välttely tai pakoilu ei kuitenkaan saisi johtaa kurinpitorangaistuksen raukeamiseen määräajan ylittymisen vuoksi, joten on tarpeen säätää määräajasta siten, että se laskettaisiin suullisen kuulemisen suorittamisesta. Kurinpitorangaistus tulisi määrätä mahdollisimman pian ja viimeistään kuukauden kuluttua siitä, kun siviilipalveluskeskus on suorittanut siviilipalvelusvelvollisen suullisen kuulemisen.

Pykälän 2 momentissa säädettäisiin nykyisin voimassa olevan lain mukaisesti kurinpitorangaistuksen suhteellisuusperiaatteesta. Kurinpitorangaistuksen tulisi olla oikeudenmukaisessa suhteessa palvelusrikkomukseen. Rangaistuksen lajia ja määrää harkittaessa olisi huomioitava siviilipalvelukseen liittyvien seikkojen lisäksi myös ne olosuhteet, joissa rikkomus on tehty. Huomioon otettaisiin myös siviilipalvelusvelvollisen oma pyrkimys estää tai lieventää rikkomuksensa seuraamuksia, esimerkiksi oma-aloitteinen pyrkimys korvata myöhästymisen johdosta menetetyt palvelustunnit. Kokonaisarvioinnissa tulisi huomioida myös siviilipalvelusvelvollisen aikaisemman palveluksen sujuvuus ja palveluskäyttäytyminen. Kurinpitorangaistus määrättäisiin aina kokonaisharkinnan perusteella. Edellä mainittujen seikkojen kokonaisvaltainen tarkastelu vastaisi soveltuvin osin rikoslaissa voimassa olevia rangaistuksen koventamis- ja lieventämisperusteita ja niiden tarkastelu voisi johtaa tapauskohtaisesti rangaistavuuden osalta joko lievempään tai kovempaan kokonaisarvioon. Vähäisistä palvelusrikkomuksista kurinpitorangaistusta ei tarvitsisi määrätä, vaan ne voisivat jäädä tarvittaessa sillensä tai siviilipalveluspaikan suullisen huomautuksen varaan. Rikkomuksen anteeksiannettavuuden osalta merkitystä olisi sekä rikkomuksen vähäisyydellä että kokonaisharkinnalla, johon sisältyisi erityisesti siviilipalvelusvelvollisen aikaisemman palveluskäyttäytymisen tarkastelu. Lähtökohtana tulisi olla, että merkittäviin palvelusrikkomuksiin tulisi aina puuttua. Toisaalta pienempiinkin palvelusrikkomuksiin tulisi puuttua etenkin siinä tilanteessa, että niiden toistuvuus osoittaa tekijässä ilmeistä välinpitämättömyyttä annetuista määräyksistä.

Pykälän 4 momentissa säädettäisiin kurinpitopäätöksen muodosta. Kurinpitopäätös annettaisiin aina kirjallisesti ja se olisi annettava siviilipalvelusvelvolliselle tiedoksi todisteellisesti noudattaen hallintolain menettelysäännöksiä. Kurinpitopäätökseen olisi muutoksenhakuoikeus hallinto-oikeudelta. Muutoksenhausta säädettäisiin lakiehdotuksen 13 luvussa.

11 luku Siviilipalvelusvelvollisuuden rikkominen

Lukuun on koottu säännökset siviilipalvelusvelvollisuuden rikkomisesta aiheutuvista rikosoikeudellisista nimikkeistä ja seuraamuksista. Siviilipalvelusrikoksia ei voida siviilipalvelusjärjestelmän erillisyyden ja palveluksen luonteen erilaisuuden vuoksi yhdistää rikoslain 45 luvun mukaisiin sotilasrikoksiin. Toisaalta siviilipalvelukseen liittyvät erityispiirteet vaativat myös omantyyppisten rikosnimikkeiden ja seuraamusten luomista eivätkä rikoslain yleiset tekonimikkeet ole siviilipalvelukseen sovellettavissa. Lukuun ehdotetut rikokset vastaisivat perusteiltaan nykyisin voimassa olevaa sääntelyä. Rikosnimikkeitä on kuitenkin ehdotuksessa lisätty siten, että siviilipalveluksesta kieltäytyminen ja siviilipalvelusrikos on erotettu kahdeksi erilliseksi rikosmuodoksi ja myös rangaistuksia on eriytetty. Sääntelyyn lisättäisiin myös liikekannallepanon aikaiset rikosnimikkeet. Tiedonantovelvollisuuden rikkominen siirtyisi siviilipalvelusvelvollisten osalta asevelvollisuuslaista siviilipalveluslakiin, koska jatkossa heidän valvontaviranomaisenaan toimisi siviilipalveluskeskus.

71 §. Tiedonantovelvollisuuden rikkominen. Pykälässä säädettäisiin seuraamuksesta mikäli siviilipalvelusvelvollinen jättäisi toistuvasti vastaamatta lakiehdotuksen 17 §:n 2 momentissa tarkoitettuun siviilipalveluskeskuksen kirjalliseen kyselyyn koskien siviilipalvelusvelvollisen yhteystietoja ja palveluskelpoisuuteen liittyviä seikkoja.

Ehdotetun 17 §:n mukaan siviilipalvelusvelvollisen tulisi huolehtia siitä, että hänen asuinpaikkansa, osoitteensa ja muut yhteystiedot sekä palveluskelpoisuuteen vaikuttavat seikat ovat siviilipalveluskeskuksen tiedossa. Oma-aloitteisen huolehtimisvelvoitteen lisäksi siviilipalvelusvelvollisella olisi velvollisuus antaa siviilipalveluskeskukselle mainitut tiedot siviilipalveluskeskuksen niitä tiedustellessa sekä vastattava 14 päivän määräajassa siviilipalveluskeskuksen tekemään kirjalliseen kyselyyn.

Siviilipalveluskeskus toimii siviilipalvelusvelvollisten osalta palvelukseen määräävänä viranomaisena sekä normaalioloissa että myös ylimääräisen palveluksen ja liikekannallepanon aikana. Palveluksen alkamista koskeva määräys on tarvittaessa pystyttävä toimittamaan siviilipalvelusvelvolliselle viivytyksettä, minkä vuoksi siviilipalveluskeskuksella on oltava ajantasaiset tiedot kaikista siviilipalvelusvelvollisista, heidän olinpaikoistaan ja poikkeusolojen ajan sijoitusta varten tarpeellisista seikoista.

Jotta voitaisiin varmistaa, että siviilipalveluskeskus saa palvelusvelvollisuuden ja sijoitettavuuden kannalta merkitykselliset tiedot myös siviilipalvelusvelvolliselta itseltään, mikä useimmissa tapauksissa on paras ja ainoa tiedon hankintakanava, esitetään tiedonantovelvollisuuden tehostamiseksi säännöstä, jonka mukaan kirjalliseen kyselyyn toistuvasti vastaamatta jättämisestä voitaisiin rangaista. Teko olisi rangaistava vain tahallisena. Teon rangaistavuus edellyttäisi aina todisteellisesti toimitettua kirjallista tiedustelua. Rangaistus tiedonantovelvollisuuden rikkomisesta voitaisiin määrätä rangaistusmääräysmenettelyssä tai rikosasioiden oikeudenkäynnistä säädetyssä järjestyksessä ja seuraamuksena olisi sakkoa.

72 §. Täydennyspalvelusvelvollisuuden rikkominen. Pykälässä säädettäisiin täydennyspalvelukseen saapumatta jättämisen, jo aloitetun palveluksen lopettamisen ja palveluksesta kieltäytymisen seuraamuksista. Sääntely vastaisi voimassa olevaa sääntelyä.

Siviilipalvelusvelvollisuuteen kuuluvan täydennyspalveluksen asianmukaisen suorittamisen turvaamiseksi on perusteltua säätää seuraamus myös täydennyspalvelukseen saapumatta jättämisestä, sen yksipuolisesta ja luvattomasta lopettamisesta ja siitä kieltäytymisestä. Teko olisi rangaistava myös tuottamuksellisena, joten palvelukseen saapumatta jääminen tai sen keskeyttäminen unohduksen tai huolimattomuuden vuoksi ei ainakaan pelkästään poistaisi teon rangaistavuutta. Unohtaminen tai huolimattomuus ja sen tueksi esitetyt seikat ja niiden uskottavuus voisivat kuitenkin vaikuttaa teon arviointiin ja siihen, onko teosta tarpeen tehdä rikosilmoitus tai antaa rangaistusta. Arvioinnissa tulisi ottaa huomioon myös siviilipalvelusvelvollisen oma-aloitteisuus erehdyksen korjaamiseksi. Lievät myöhästymiset ja selkeästä erehdyksestä johtuneet palveluksesta viivästymiset voitaisiin täydennyspalvelusvelvollistenkin osalta käsitellä ehdotetun lain 10 luvun mukaisena kurinpitomenettelynä.

Täydennyspalvelusvelvollisuudesta kokonaan kieltäytyviä ei tuomittaisi vankeuteen, vaan sakkorangaistus voidaan katsoa riittäväksi rangaistukseksi. Asevelvollisuuslain mukaisesta kertausharjoituksesta kieltäytyvä tai sen luvattomasti lopettava henkilö tuomitaan rikoslain 45 luvun nojalla joko luvattomasta poissaolosta tai karkaamisesta. Kertausharjoitusten lyhyen keston vuoksi yleensä on katsottu olevan kysymys luvattomasta poissaolosta ja rangaistusseuraamuksena on kurinpitosakko.

Tuomittu sakkorangaistus ei poistaisi velvollisuutta osallistua täydennyspalvelukseen eikä vaikuttaisi jäljellä olevaan palvelusaikaan, vaan siviilipalvelusvelvollinen voitaisiin useistakin kieltäytymisistä ja tuomituista sakkorangaistuksista huolimatta määrätä edelleen täydennyspalvelukseen. Täydennyspalveluksen aikana tehdystä muusta palvelusrikkomuksesta voitaisiin siviilipalvelusvelvolliselle määrätä ehdotetun 10 luvun mukaisesti kurinpitorangaistus vastaavasti kuin peruspalvelusta suorittavalle siviilipalvelusvelvolliselle.

73 §. Siviilipalveluksesta kieltäytyminen. Pykälässä säädettäisiin siviilipalveluksesta kieltäytymisestä. Aiemmasta lainsäädännöstä poiketen kieltäytymisestä ja toisaalta siviilipalvelusrikoksesta koskien kurinpitorangaistuksen antamisen jälkeen tapahtuvaa olennaista palvelusvelvollisuuksien rikkomista säädettäisiin jatkossa eri pykälissä. Myös rangaistusseuraamukset rikosmuotojen välillä eroaisivat jatkossa toisistaan.

Säännöksen soveltamisen edellytyksenä on, että siviilipalvelusvelvollinen on hyväksytty siviilipalvelukseen. Mikäli kieltäytyminen tapahtuu varusmiehenä, palvelukseenastumispäivänä tai myöhemmin, mutta ennen siviilipalvelukseen hyväksymistä, käsitellään kieltäytyminen asevelvollisuuslain 118 §:n mukaisena asevelvollisuudesta kieltäytymisenä.

Siviilipalveluksesta kieltäytymisen tunnusmerkistöön kuuluisi 1 momentin mukaan kolme eri tekomuotoa. Rikokseen syyllistyisi ensinnäkin siviilipalvelusvelvollinen, joka jättää saapumatta ehdotetun lain 3 §:n mukaiseen peruskoulutukseen tai työpalveluun. Saapumatta jättämisellä tarkoitetaan sellaista laiminlyöntiä jota objektiivisesti arvioiden ei voida enää pitää vähäisenä myöhästymisenä. Tarkkaa aikarajaa sille, miten suuri myöhästyminen johtaa rikossyytteeseen, ei ole syytä asettaa säädöstasolle. Harkintaan vaikuttavat myös aina ne seikat, joista määräajassa saapumatta jääminen johtuu. Poissaolon pituuden ohella säännöksen soveltamisessa olisi otettava huomioon myös se, mitä haittaa ja vahinkoa myöhästyminen on aiheuttanut siviilipalveluksen suorittamiselle. Syytteen nostaminen edellyttäisi aina siviilipalveluskeskuksen tekemää rikosilmoitusta. Siviilipalveluskeskus linjaisi rikosilmoituksen kynnysrajaa ja rajan alle jäävät myöhästymiset ja poissaolot käsiteltäisiin ehdotetun lain 10 luvun mukaisilla kurinpitorangaistuksilla ja ylipalvelulla.

Toinen siviilipalvelusrikoksen tekomuoto olisi koulutuksen tai työpalvelun lopettaminen. Lopettaminen tarkoittaisi olennaista ja muuta kuin tilapäistä ja lyhyttä palveluksesta poistumista ilman lupaa tai esimerkiksi lomalta palaamatta jäämistä.

Siviilipalvelusvelvollinen voi jo ennen palvelusta ilmoittaa joko suoraan siviilipalveluskeskukselle tai mahdollisesti hänet kiinniottaneelle poliisille että hän ei suostu minkäänlaiseen siviilipalvelukseen. Tällöin ei ole tarpeen osoittaa hänelle koulutuspaikkaa eikä työpalvelupaikkaa, koska hän ei ilmoituksensa mukaan saapuisi siihen. Kieltäytymisilmoitus olisi pyydettävä siviilipalvelusvelvolliselta kirjallisessa muodossa ja siviilipalveluskeskus voisi tehdä kirjallisen kieltäytymisilmoituksen perusteella sen antajasta rikosilmoituksen. Kieltäytymisilmoituksen tehneen siviilipalvelusvelvollisen kuuleminen tapahtuisi poliisin suorittaman esitutkinnan yhteydessä. Myös siviilipalveluskeskus voisi kuitenkin harkintansa mukaan suorittaa sille toimitetun kieltäytymisen yhteydessä siviilipalvelusvelvollisen kuulemisen ennen rikosilmoituksen tekemistä. Mikäli siviilipalvelusvelvollinen peruisi kieltäytymisilmoituksensa, voitaisiin rikosilmoituksesta vielä tässä vaiheessa luopua.

Siviilipalveluksesta kieltäytyminen tekomuotona edellyttää, että teko on tehty tahallaan. Siviilipalvelukseen määrääminen tapahtuu todisteellisella tiedoksiannolla ja työpalveluun määrääminen tehdään siviilipalvelusvelvollisen allekirjoittaman sitoumuslomakkeen pohjalta, joten siviilipalvelusvelvollisella on aina todisteellisesti annettu määräys palveluksen alkamisajankohdasta ja palveluspaikalle saapumisvelvollisuudesta. Siviilipalveluksen aikana siviilipalveluspaikan esimiehen vastuulla on myönnettyjen lomien alkamis- ja päättymispäivän täsmällinen ilmaiseminen ja siviilipalvelusvelvollisen pitäminen tietoisena häneltä edellytetyistä työajoista. Palveluksen aikana on mahdollista, että joissain tilanteissa, esimerkiksi siviilipalveluspaikan siirtohakemuksen, kurinpito-ongelmien tai sairauslomien yhteydessä syntyy epäselvyyttä siviilipalveluspaikan edellyttämästä palvelukseen palaamisajankohdasta. Tahallisuusedellytyksen ei voitaisi katsoa täyttyvän, mikäli siviilipalvelusvelvolliselle ei olisi selvästi ilmoitettu palvelukseen palaamispäivää ja palvelukseen saapumatta jääminen kiistatta johtuisi tästä aiheutuvasta epätietoisuudesta.

Siviilipalveluksesta kieltäytymisestä seuraamuksena olisi nykyiseen tapaan aina vankeusrangaistus, jonka kesto vastaisi puolta jäljellä olevasta palvelusajasta. Asevelvollisuuslain 118 §:n nojalla kieltäytymisestä määrättävä seuraamus on siihen sisällytettyjen viittaussäännösten nojalla vastaava kuin ehdotetussa siviilipalveluslaissa.

Lakiehdotuksen 80 §:n mukaan siviilipalveluksesta kieltäytymisestä määrättyä vankeusrangaistusta ei saisi määrätä ehdolliseksi eikä sen sijasta saisi määrätä yhdyskuntapalvelua. Sääntely poikkeaa ehdottomuudessaan yleisistä rikosoikeuden perussäännöistä.

Siviilipalvelusvelvollisuuden tahallisesta välttämisestä tulisi seurata tekoon ja sillä tavoiteltavaan hyötyyn nähden oikeasuhteinen seuraamus. Kieltäytymisestä seuraavana hyötynä olisi 6—12 kuukauden mittaisen henkilökohtaista vapautta rajoittavan palveluksen välttäminen. Asevelvollisuusjärjestelmän toimivuuden, asevelvollisten yhdenvertaisen kohtelun ja yleisestävyysnäkökulman kannalta siviilipalveluksesta kieltäytymisestä ei tule tehdä vaihtoehtona liian houkuttelevaa.

Siviilipalveluksesta kieltäytymisen rangaistusseuraamuksen kesto olisi ehdotuksen mukaan jatkossa enintään 181 vuorokautta joka vastaa puolta ehdotetusta uudesta siviilipalvelusajasta (362 vuorokautta). Rangaistuksen pituus olisi siten enintään samanpituinen kuin lyhyin varusmiespalveluaika.

Siviilipalveluksesta kieltäytyneet sijoitetaan yleensä suorittamaan vankeusrangaistuksensa avovankilassa, joka mahdollistaa muun muassa rangaistuksenaikaisen työnteon ja opiskelun. Siviilipalvelusta suoritettaessa mahdollisuus työntekoon ja opiskeluun rajoittuu vapaa-aikaan. Varusmiespalvelusta suoritettaessa samanaikaisen työnteon ja opiskelun mahdollisuus on erittäin rajallista.

Ehdollista vankeusrangaistusta ei voida pitää riittävänä seuraamuksena vältettävästä palvelusvelvollisuudesta. Ehdollinen vankeusrangaistus ei käytännössä rajoita siviilipalvelusvelvollisen normaalia elämää mitenkään. Kun siviilipalveluksesta kieltäytymisestä tuomittua vankeusrangaistusta ei lakiehdotuksen 80 §:n mukaan myöskään merkitä rikosrekisteriin eikä sitä oteta huomioon rangaistuksen koventamisperusteena, johtaisi ehdollisen vankeusrangaistuksen käyttö helppoon kiertotiehen välttää asevelvollisuuden suorittaminen. Samat näkökohdat pätevät pitkälti myös yhdyskuntapalvelurangaistuksen käyttöön. Siviilipalvelus voidaan jo itsessään nähdä yhdenlaisena yhdyskuntapalveluna. Rangaistusseuraamuksena tuomittava yhdyskuntapalvelu olisi kuitenkin kestoltaan huomattavasti siviilipalvelusvelvollisuutta lyhyempi ja kevyempi. Siviilipalveluksesta tuomittava kuuden kuukauden vankeusrangaistus olisi yhdyskuntapalveluksi muutettaessa suoritettavissa 20—200 tunnin valvotulla työpalvelulla.

Pykälän 2 momentin mukaan siviilipalveluksesta kieltäytymisestä tuomittua vankeusrangaistusta suorittava voitaisiin päästää ehdonalaiseen vapauteen, mikäli hän sitoutuu suorittamaan asianmukaisesti loppuun jäljellä olevan siviilipalveluksen. Edellytyksenä olisi lisäksi, että palvelusvelvollisuus olisi iän puolesta vielä mahdollista suorittaa, eli siviilipalvelusvelvollinen ei olisi ennen ehdonalaiseen vapauteen päästämistä jo täyttänyt 30 vuotta.

Siviilipalveluksesta kieltäytymisestä tuomittua siviilipalvelusvelvollista ei voitaisi päästää ehdonalaiseen vapauteen samojen sääntöjen mukaan kuin muista rikoksesta tuomittuja, koska silloin tosiasiallinen rangaistusaika ja siviilipalvelusaika jäisivät liian lyhyeksi verrattuna normaaliin siviilipalvelusvelvollisuuden suorittamiseen. Ehdonalaiseen vapauteen päästäminen olisi kuitenkin esityksen mukaan harkinnanvaraisesti mahdollista ja riippuvainen siitä, onko siviilipalvelusvelvollinen itse sitoutunut siviilipalveluksen asianmukaiseen loppuun suorittamiseen. Koska rikoksen tunnusmerkistönä on tahallisesti tapahtuva siviilipalvelukseen saapumatta jääminen, keskeyttäminen tai siitä kieltäytyminen, olisi ehdonalaiseen vapauteen päästäminen käytännössä mahdollista ja tarkoituksenmukaista ainoastaan tilanteissa joissa siviilipalvelusvelvollisen asenteissa ja sitoutumisessa siviilipalveluksen suorittamiseen on tapahtunut merkittävä muutos. Siviilipalvelusvelvollinen voisi osoittaa sitoutumista esimerkiksi hankkimalla oma-aloitteisesti palveluspaikan loppupalveluksensa ajaksi tai neuvottelemalla aktiivisesti siviilipalveluskeskuksen kanssa loppupalveluksen erilaisista suorittamisvaihtoehdoista. Siviilipalvelusvelvollisuuden loppuunsuorittaminen ehdonalaisessa vapaudessa on siviilipalveluskeskuksen kokemuksen mukaan sisältänyt yleensä kuitenkin merkittäviä riskejä ja epävarmuustekijöitä, minkä vuoksi ehdonalaisessa olevan palvelusvelvollisuus tulisi pääsääntöisesti suorittaa loppuun siviilipalveluskeskuksessa. Ennen päätöstä ehdonalaiseen vapauteen päästämisestä vankilaviranomaisen tulisi pyytää siviilipalveluskeskukselta lausunto.

Siviilipalveluksesta kieltäytymisestä voitaisiin nykyiseen tapaan tuomita rangaistukseen vain kerran. Rangaistuksen suorittamisen jälkeen siviilipalvelusvelvollisuus olisi päättynyt eikä siviilipalvelusvelvollista enää määrättäisi suorittamaan siviilipalvelusta normaaliaikana.

74 §. Siviilipalvelusrikos. Pykälässä säädettäisiin palvelusvelvollisuuksien olennaisesta ja toistuvasta rikkomisesta seuraavasta rikosnimikkeestä ja seuraamuksesta.

Pykälän 1 momentin sääntely vastaisi nykyisessä laissa olevaa siviilipalvelusrikosnimikettä. Siviilipalvelusrikoksesta tuomittavalle vankeusrangaistusseuraamukselle annettaisiin kuitenkin nykyistä enemmän liikkumavaraa siten, että vankeusrangaistuksen pituus voisi tuomioistuimen harkinnan mukaan olla myös vähemmän kuin puolet jäljellä olevasta siviilipalvelusajasta. Nykyisen lain mukaista rangaistusta, jossa seuraamus on kaavamaisesti aina puolet jäljellä olevasta palvelusajasta, on pidetty liian ankarana seuraamuksena silloin, kun kyse ei ole ollut tarkoituksesta kokonaan kieltäytyä siviilipalveluksesta, vaan siviilipalvelusrikos on johtunut muista laiminlyönneistä. Tarkoituksena olisi, että siviilipalvelusrikoksesta rangaistusta arvioitaessa käytössä olisi jatkossa koko lain sallima asteikko. Tilanteissa, joissa teon voidaan katsoa johtuvan enemminkin esimerkiksi yleisestä ymmärtämättömyydestä, kypsymättömyydestä tai sosiaalisista seikoista, rangaistus voisi olla huomattavastikin pienempi kuin selvästä välinpitämättömyydestä ja piittaamattomuudesta johtuvissa tapauksissa.

Ensisijainen puuttumiskeino palvelusvelvollisuuksien rikkomistilanteissa (kuten luvattomat poissaolot ja tehtävien laiminlyönnit) olisi aina kurinpitoseuraamusten käyttäminen. Kurinpitoseuraamus, joka määrätään hallinnollisessa menettelyssä, on luonteeltaan hallinnollinen seuraamus. Jos kurinpitorangaistus ei kuitenkaan muuttaisi siviilipalvelusvelvollisen käyttäytymistä, vaan palvelusvelvollisuuksien laiminlyönti edelleen jatkuisi olennaisena, asia siirtyisi rikosoikeudelliseen arviointiin alioikeuskäsittelyyn. Siviilipalveluskeskuksen tulisi tarvittaessa tehdä siviilipalvelusvelvollisesta rikosilmoitus saatuaan siviilipalveluspaikan tekemän palvelusrikkomusilmoituksen. Mikäli siviilipalveluskeskus päätyisi asiassa suorittamansa palvelusrikkomustutkinnan jälkeen rikosilmoituksen tekemisen, ei siviilipalveluskeskus määräisi teosta enää uutta kurinpitorangaistusta, vaan tutkinta-asiakirjat sekä asiassa aiemmin kertynyt kurinpitorangaistusaineisto toimisivat rikosilmoituksen perusteena ja näyttönä rikoksen toteutumisesta. Syytteen nostaminen siviilipalvelusrikoksesta edellyttäisi aina siviilipalveluskeskuksen tekemää rikosilmoitusta. Siviilipalvelusvelvollinen, jota vastaan on tehty rikosilmoitus siviilipalvelusrikoksesta, olisi välittömästi kotiutettava.

Pykälän 2 momentin mukaan siviilipalvelusrikoksesta tuomittua vankeusrangaistusta suorittava voitaisiin päästää ehdonalaiseen vapauteen samoin perustein kuin siviilipalveluksesta kieltäytyneet. Siviilipalvelusvelvollisen sitoutumisella asianmukaiseen siviilipalveluksen loppuunsuorittamiseen olisi asiassa ratkaiseva merkitys. Sitoutumista siviilipalvelusvelvollinen voisi osoittaa esimerkiksi hankkimalla oma-aloitteisesti itselleen palveluspaikan loppupalvelun ajaksi tai neuvottelemalla aktiivisesti siviilipalveluskeskuksen kanssa loppupalveluksen erilaisista suorittamisvaihtoehdoista. Siviilipalveluksen sujumiseen liittyvien riskien vuoksi palvelus olisi yleensä mahdollista suorittaa loppuun ainoastaan siviilipalveluskeskuksessa.

Pykälän 3 momentissa säädettäisiin jäljellä olevan siviilipalvelusajan määrittämisestä siinä tapauksessa, että siviilipalvelusrikoksesta on tuomittu vankeutta vähemmän kuin puolet jäljellä olevasta palvelusajasta. Mikäli rangaistus siviilipalvelusrikoksesta olisi vähemmän kuin puolet jäljellä olevasta siviilipalvelusajasta, siviilipalvelusvelvollisuus ei päättyisi vankeusrangaistuksen suorittamiseen, koska silloin siviilipalvelusrikoksesta tuomitun todellinen siviilipalvelusaika lyhenisi alkuperäisestä ja palvelusaika lyhenisi perusteettomasti myös verrattuna palveluksensa moitteettomasti suorittaviin. Lyhennys saattaisi olla varsin merkittävä esimerkiksi tilanteessa, jossa rangaistus olisi tuomittu asteikon lievimmän tason mukaan ja teko olisi tapahtunut jo palveluksen alkuvaiheessa. Siviilipalvelusvelvollisen tulisikin suorittaa loppuosa siviilipalveluksesta työpalveluna. Jäljellä oleva palvelusaika laskettaisiin siten, että yksi vankilapäivä vastaisi kahta päivää siviilipalveluksessa.

Pykälän 4 momentin mukaan siviilipalveluskeskus määräisi siviilipalvelusvelvollisen jatkamaan siviilipalvelusta vielä suorittamatta olevien palveluspäivien verran välittömästi siviilipalvelusrikoksesta annetun tuomion saadessa lainvoiman tai vankeusrangaistuksen täytäntöönpanon niin edellyttäessä välittömästi vankeusrangaistuksen suorittamisen jälkeen tai vankeusrangaistuksen rauettua. Tuomion tultua lainvoimaiseksi tiedettäisiin, paljonko siviilipalvelusaikaa vielä on jäljellä. Jotta siviilipalveluksen suorittaminen ei venyisi kohtuuttomasti, olisi perusteltua, että siviilipalvelus voisi tarvittaessa jatkua myös jo ennen vankeusrangaistuksen täytäntöönpanoa silloin, kun sitä joudutaan odottamaan. Mikäli siviilipalvelusvelvollinen määrättäisiin jatkamaan palvelusta ennen vankeusrangaistuksen täytäntöönpanoa ja hän syyllistyisi siinä uudelleen siviilipalvelusrikokseen, määrättäisiin siitä uusi rangaistus ottaen huomioon jo suoritetut palveluspäivät ja vankeusrangaistuksena jo aikaisemmalla tuomiolla suoritettavaksi määrätyt palveluspäivät. Palvelusvelvollisen syyllistyessä uudelleen siviilipalvelusrikokseen tulisi seuraamusta harkittaessa erityisesti huomioida se, onko siviilipalvelusvelvollisella edellytyksiä suorittaa loppupalvelustaan miltään osin työpalveluna.

Mikäli vankeutta olisi tuomittu vähemmän kuin puolet jäljellä olevasta siviilipalvelusajasta, jatkuisi siviilipalvelusrikoksesta tuomitun palvelusvelvollisuus siviilipalvelusvelvollisuuden loppuunsaattamisen niin edellyttäessä myös sen vuoden päätyttyä jona siviilipalvelusvelvollinen on täyttänyt 30 vuotta. Säännöksellä estettäisiin se, että lähellä 30 vuotta olevien siviilipalvelusvelvollisten palvelusvelvollisuus päättyisi automaattisesti pitkittyneiden oikeusprosessien aikana.

75 §. Siviilipalveluksesta kieltäytyminen ylimääräisen palveluksen tai liikekannallepanon aikana. Pykälässä säädettäisiin siviilipalveluksesta kieltäytymisestä ja seuraamuksesta ylimääräisen palveluksen tai liikekannallepanon aikana. Rikoksen tekomuodot olisivat vastaavat kuin 73 §:ssä eli palvelukseen saapumatta jääminen, palveluksen lopettaminen tai palveluksesta kieltäytyminen. Rikoksen tekisi kuitenkin erityisen vakavaksi se, että se tapahtuisi ylimääräistä palvelusta koskevan päätöksen voimassa ollessa tai liikekannallepanon aikana. Rikoksesta seuraava enimmäisrangaistus säädettäisiin normaalioloja ankarammaksi, enintään kaksi vuotta vankeutta. Luvattomasta poissaolosta sotilaalle säädetään sota-aikana rikoslain 45 luvun mukaan rangaistukseksi kurinpitorangaistus tai enintään kaksi vuotta vankeutta. Karkaamisesta sota-aikana tuomittava rangaistus sotilaalle on vankeutta enintään neljä vuotta.

76 §. Siviilipalvelusrikos ylimääräisen palveluksen tai liikekannallepanon aikana. Ehdotetun pykälän 1 momentin mukaan siviilipalvelusrikoksen tunnusmerkistö ylimääräisen palveluksen tai liikekannallepanon aikana täyttyisi hieman lievemmillä perusteilla kuin normaaliaikana. Tunnusmerkistön mukaan riittäisi että siviilipalvelusvelvollinen hänelle määrätystä kurinpitorangaistuksesta huolimatta edelleen laiminlöisi siviilipalvelukseen kuuluvan velvollisuutensa. Palvelusvelvollisuuden rikkomiselta ei edellytettäisi vastaavaa olennaisuusvaatimusta kuin normaaliaikana. Erityisoloissa ja liikekannallepanon aikana on ehdottoman tärkeää saada siviilipalvelusvelvolliset toimimaan täsmällisesti asetettujen määräysten mukaisesti. Kyseessä olisi yhteiskunnan kannalta äärimmäinen kriisitilanne, jolloin annettujen määräysten noudattamiselle on tarpeen asettaa riittävän tiukat sanktiouhat. Etenkin liikekannallepanotilanteessa useiden peräkkäisten kurinpitomenettelyjen pitämistä palvelustaan laiminlyöville ei voida pitää tarkoituksenmukaisena.

Pykälän 2 momentin mukaan siviilipalvelusrikoksen tunnusmerkistön ylimääräisen palveluksen ja liikekannallepanon aikana täyttäisi myös tilanne, jossa siviilipalvelusvelvollinen tarkoituksenaan välttää palvelusvelvollisuuden suorittamista vahingoittaisi itseään tai terveyttään. Teko olisi rangaistava vain tahallisena. Myös vahingoittamisyritys olisi rangaistava. Tunnusmerkistön täyttäisi ehdotuksen mukaan lisäksi teko, jossa siviilipalvelusvelvollinen palvelusvelvollisuuden välttämistarkoituksessa antaisi siviilipalvelusviranomaiselle väärän tiedon. Väärän tiedon tulisi olla tahallisesti annettu ja lisäksi merkitykseltään sellainen, joka vaikuttaa tai voisi vaikuttaa haitallisesti palvelukseen määräämiseen, esimerkiksi väärien olinpaikka- tai terveystietojen antaminen.

Seuraamuksena siviilipalvelusrikoksesta ylimääräisen palveluksen tai liikekannallepanon aikana olisi vankeutta enintään kahdeksi vuodeksi. Uudessa asevelvollisuuslaissa rangaistukseksi asevelvollisuuden välttämisestä liikekannallepanon aikana ehdotetaan enintään kahden vuoden vankeusrangaistusta.

77 §. Rikosilmoitus. Pykälän 1 momentin mukaan rikosilmoituksen tässä luvussa säännellyistä rikoksista tekisi aina siviilipalveluskeskus. Siviilipalveluspaikat eivät enää nykykäytännöstä poiketen voisi itsenäisesti tehdä rikosilmoitusta. Rikosilmoitus voitaisiin tehdä vaihtoehtoisesti joko siviilipalvelusvelvollisen kotipaikan tai siviilipalveluskeskuksen sijaintipaikkakunnan poliisille. Samoin syytteen nostaminen ja asian käsittely voisi ehdotetun 85 §:n mukaan tapahtua vaihtoehtoisesti edellä mainituilla paikkakunnilla. Oikeuskäytännön yhtenäisyyden vuoksi rikosten käsittelyn keskittäminen siviilipalveluskeskuksen sijaintipaikkakunnan oikeuteen olisi perusteltua. Toisaalta prosessiekonomiset syyt, etenkin vastaajalle oikeudenkäyntiin matkustamisesta aiheutuvat kustannukset puoltavat sitä, että säilytetään mahdollisuus syytteen käsittelyyn vastaajan kotipaikkakunnan oikeudessa. Rikosilmoituksen perusteena olisi siviilipalveluspaikan tekemä kirjallinen palvelusrikkomusilmoitus. Rikoksen tapahtuessa siviilipalveluskeskuksessa erillistä palvelusrikkomusilmoitusta ei välttämättä tarvita vaan siviilipalveluskeskus tekisi harkinnan rikosilmoituksesta viranomaisen sisäisenä menettelynä.

Rikosilmoituksen tekemistä tulisi yleensä edeltää siviilipalvelusvelvollisen suullinen kuuleminen. Joissain tapauksissa, esimerkiksi siviilipalvelusvelvollisen pakoillessa, kuuleminen on kuitenkin mahdotonta suorittaa eikä sitä voida asettaa rikosilmoituksen tekemisen edellytykseksi. Siviilipalvelusvelvollisen virallinen kuuleminen rikosilmoituksen johdosta tapahtuisi poliisin toimesta esitutkinnassa ja sen jälkeisessä oikeuskäsittelyssä.

Pykälän 2 momentin mukaan virallinen syyttäjä ei saa nostaa syytettä 71—76 §:ssä tarkoitetusta rikoksesta, ellei siviilipalveluskeskus ole tehnyt siitä rikosilmoitusta.

Pykälän 3 momentin mukaan siviilipalveluspaikan olisi välittömästi kotiutettava siviilipalvelusvelvollinen, jota vastaan siviilipalveluskeskus on ilmoittanut tehneensä rikosilmoituksen 73 tai 74 §:n mukaisesta siviilipalveluksesta kieltäytymisestä tai siviilipalvelusrikoksesta.

Siviilipalvelusvelvollista ei kuitenkaan kotiutettaisi pelkästään rikosilmoituksen perusteella epäiltäessä palvelusvelvollisen syyllistymistä 75 ja 76 §:n mukaisten ylimääräisen palveluksen tai liikekannallepanon aikana tapahtuviin rikoksiin. Näissä erityisoloissa kaikkien palvelukseen kutsuttujen palveluksessa pysyminen olisi ensisijaista ja kotiuttamiseen tulisi päätyä vain äärimmäisissä tilanteissa.

78 §. Uusi palvelusmääräys. Pykälässä säädetään menettelystä tapauksissa, jossa syyte jää nostamatta tai tuomio antamatta 73 ja 74 §:n mukaisissa rikoksissa. Siviilipalvelusvelvollisuus ei päättyisi mainituissa tapauksissa vaan siviilipalveluskeskuksen olisi määrättävä siviilipalvelusvelvollinen uudelleen palvelukseen suorittamaan jäljellä oleva siviilipalvelusaikansa. Määräystä ei kuitenkaan annettaisi, jos siviilipalvelusvelvollisuus olisi jo päättynyt muulla perusteella, kuten iän tai terveydentilan perusteella saadun vapautuksen johdosta.

79 §. Rikosoikeudellisten säännösten ja rangaistusmääräysmenettelyn soveltaminen. Pykälässä säädetään yleisten rikosoikeudellisten säännösten soveltuvuudesta nyt ehdotetussa luvussa säänneltyihin rikoksiin. Pykälässä säädettäisiin myös rangaistusmääräysmenettelyn käyttömahdollisuudesta tiedonantovelvollisuuden rikkomista ja täydennyspalvelusvelvollisuuden rikkomista koskevien asioiden käsittelyssä.

80 §. Siviilipalveluksesta kieltäytymistä ja siviilipalvelusrikosta koskevat erityissäännökset. Ehdollisen vankeusrangaistuksen ja yhdyskuntapalvelun soveltumattomuutta siviilipalvelusrikoksen ja kieltäytymisen seuraamukseksi on perusteltu edellä 73 §:n perustelujen kohdalla.

Rikoslain 2 c luvun 2 §:n 2 momentin mukaan vankeusrangaistuksen vähimmäisaika on 14 päivää. Jos siviilipalvelusvelvollinen, jolla on siviilipalvelusaikaa jäljellä vähemmän kuin 28 päivää, lopettaisi palveluksensa, hänet olisi tuomittava 14 päivää lyhyempään rangaistukseen. Tämän vuoksi pykälän 1 momentissa esitetään nykyisen sääntelyn mukaisesti, että tällaisessa tilanteessa rikoslain yleissäännös voitaisiin sivuuttaa ja tuomita 14 päivää lyhyempi vankeusrangaistus. Vankeusrangaistus tuomittaisiin aina täysin päivin siviilipalvelusajan ja vankeusrangaistuksen välisen laskennallisen yhteyden vuoksi.

Pykälän 2 momentissa esitetään säilytettäväksi nykyiset säännökset siitä, että normaalioloissa tehdystä siviilipalvelusrikoksesta ja siviilipalveluksesta kieltäytymisestä tuomittuun rangaistukseen liittyvien erityispiirteiden vuoksi niistä tuomittua rangaistusta ei voitaisi yhdistää muusta rikoksesta tuomittuun rangaistukseen. Rangaistusta ei myöskään täytäntöönpanovaiheessa saisi laskea yhteen muun rangaistuksen kanssa ja muusta rikoksesta tuomittu rangaistus tulisi täytäntöönpanna ensin.

Edellä mainittu yhdistämiskieltoa ja täytäntöönpanoa koskeva sääntely samoin kuin ehdollisen vankeusrangaistuksen ja yhdyskuntapalvelun kielto ei kuitenkaan koskisi ylimääräisen palveluksen tai liikekannallepanon aikana tehdystä 75 ja 76 §:n mukaisesta rikoksesta tuomittua rangaistusta. Mainituista rikoksista aiheutuva seuraamus ei ole sidoksissa jäljellä olevaan palvelusaikaan ja siviilipalvelusvelvollisuuden loppuun suorittamiseen, joten niistä annettujen seuraamusten käsittelyyn voitaisiin soveltaa normaaleja rikosoikeudellisia säännöksiä. Tätä puoltaa sekin, että ylimääräisen palveluksen ja liikekannallepanon aikaisten rikosten seuraamusasteikon yläraja olisi normaaliajan rikoksia huomattavasti ankarampi.

Pykälän 3 momentin mukaan siviilipalveluksesta kieltäytymisestä tai siviilipalvelusrikoksesta tuomittua ei voitaisi päästää valvottuun koevapauteen.

Siviilipalveluksen vakaumuksellisen luonteen vuoksi pykälän 4 momentissa säilytettäisiin nykyinen säännös siitä, että siviilipalveluksesta kieltäytymisestä tai siviilipalvelusrikoksesta tuomittua vankeusrangaistusta ei merkitä rikosrekisteriin eikä sitä saa ottaa huomioon rangaistuksen koventamisperusteena. Vastaava sääntely koskisi myös uusia 75 ja 76 §:n mukaisia ylimääräisen palveluksen ja liikekannallepanon aikaisia rikoksia.

81 §. Ehdonalainen vapaus. Ehdonalaiseen vapauteen 73 tai 74 §:n mukaisesta rikoksesta annetun tuomion perusteella päästetyn siviilipalvelusvelvollisen koeaika olisi pykälän 1 momentin mukaan aina jäljellä olevan siviilipalvelusajan mittainen. Siviilipalveluskeskus määräisi jäljellä olevan siviilipalvelusajan pituuden vankilaviranomaiselta saadun rangaistuksen suorittamistiedon perusteella. Siviilipalvelusvelvollinen olisi koeaikana aina suorittamassa siviilipalvelusta loppuun siviilipalveluskeskuksessa, joten erillistä valvontaa koeajalle ei tarvittaisi. Ehdotettu sääntely vastaa nykyistä käytäntöä.

Pykälän 2 momentin mukaan ehdonalaiseen vapauteen siirtyneen jäljellä oleva palvelusaika laskettaisiin siten, että yksi rangaistuslaitoksessa suoritettu päivä vastaa kahta päivää siviilipalveluksessa.

Pykälän 3 momentin mukaan ehdotetun lain 82 §:n nojalla ehdonalaisen vapautensa menettänyttä ei päästetä uudelleen ehdonalaiseen vapauteen. Sääntely vastaa nykyistä käytäntöä.

82 §. Ehdonalaisen vapauden menettäminen. Pykälän 1 momentissa säädettäisiin ehdonalaisen vapauden menettämisestä tilanteessa, jossa 73 §:n mukaisesta siviilipalveluksesta kieltäytymisestä ehdonalaiseen vapauteen siviilipalvelusta suorittamaan päästetty siviilipalvelusvelvollinen syyllistyisi siviilipalveluksesta kieltäytymiseen tai siviilipalvelusrikokseen. Siviilipalvelusvelvollista ei tässä tapauksessa tuomittaisi uudelleen rangaistukseen, vaan hänen ehdonalainen vapautensa julistettaisiin menetetyksi ja hän joutuisi uudelleen rangaistuslaitokseen suorittamaan loppuun jäljellä olevan jäännösrangaistuksen. Uuden rangaistuksen määrääminen ei näissä tilanteissa olisi tarkoituksenmukaista, koska alkuperäinen rangaistus siviilipalveluksesta kieltäytymisestä on jo määräytynyt kaavamaisesti enimmäistasolle vastaten puolta jäljellä olevasta palvelusajasta.

Sen sijaan pykälän 2 momentissa tarkoitetussa tilanteessa, jossa siviilipalvelusrikoksesta ehdonalaiseen vapauteen päästetty siviilipalvelusvelvollinen syyllistyisi uudelleen siviilipalvelusrikokseen, siviilipalvelusvelvollinen määrättäisiin menettämään ehdonalainen vapautensa, minkä lisäksi tuomioistuin voisi harkinnan mukaan määrätä hänelle myös uuden rangaistusseuraamuksen 74 §:n mukaisesti. Uuden rangaistusseuraamuksen määrääminen kohdistuisi tilanteisiin, joissa alkuperäinen rangaistus on ollut vähemmän kuin puolet jäljellä olevasta palvelusajasta ja pelkkä ehdonalaisen vapauden menettäminen ei olisi riittävä seuraamus uudesta rikoksesta.

Pykälän 3 momentin mukaan tuomioistuimen olisi ilmoitettava, miten paljon vankeusrangaistusta on vielä suoritettava ottaen huomioon ehdonalaisessa vapaudessa suoritettu siviilipalvelus ja aiemmin suoritettu vankeusrangaistus. Ehdonalaisen vapauden kerran menettänyttä siviilipalvelusvelvollista ei 81 §:n 3 momentin mukaan päästettäisi enää uudelleen ehdonalaiseen vapauteen.

Vaikka seuraamuksena olisi pelkästään ehdonalaisen vapauden menettäminen, noudatettaisiin rikoksen tutkinnassa ja oikeuskäsittelyssä normaalia prosessia. Poliisitutkinta edellyttäisi siten aina siviilipalveluskeskuksen tekemää rikosilmoitusta. Tuomioistuimessa vaatimusta ehdonalaisen vapauden menettämisestä ajaisi virallinen syyttäjä. Siviilipalveluskeskuksen olisi rikosilmoituksen yhteydessä annettava kirjallinen selvitys siitä, paljonko siviilipalvelusta on suoritettu. Jäljellä olevaa siviilipalvelusaikaa laskettaessa yksi vankeuspäivä vastaisi kahta siviilipalveluspäivää.

83 §. Vankeusrangaistuksen raukeaminen. Raukeamista koskeva sääntely säilyisi nykyisellään. Pykälän 1 momentin mukaan vankeusrangaistus raukeaisi, ellei sen täytäntöönpano olisi alkanut tietyssä ajassa lainvoiman saaneen tuomion antamisesta. Siviilipalveluksesta kieltäytymisestä ja siviilipalvelusrikoksesta tuomittu vankeusrangaistus raukeaisi viidessä vuodessa lainvoimaisen tuomion antamispäivästä tai täytäntöönpanon keskeytymisestä. Määräaika on vastaava kuin rikoslaissa on säädetty enintään vuoden pituiselle vankeusrangaistukselle.

Vankeusrangaistus raukeaisi 2 momentin mukaan myös niissä tapauksissa, joissa ehdonalaiseen vapauteen päästetty on suorittanut loppuun asianmukaisesti palvelusvelvollisuutensa siviilipalveluksessa tai hänet on terveydellisillä perusteilla vapautettu palveluksesta joko rauhan aikana tai kokonaan.

84 §. Siviilipalvelusvelvollisuuden päättyminen vankeusrangaistuksen johdosta. Siviilipalveluksesta kieltäytyneen kohdalla rangaistus olisi aina puolet jäljellä olevasta palvelusajasta. Siviilipalvelusvelvollisuus päättyisi vankeusrangaistuksen tultua kokonaan suoritetuksi. Sama vaikutus olisi siviilipalvelusrikoksesta tuomitun vankeusrangaistuksen suorittamisella, mikäli määrätty seuraamus vastaisi puolta jäljellä olevasta palvelusajasta.

Mikäli siviilipalvelusvelvolliselle määrätty rangaistusseuraamus olisi vähemmän kuin puolet jäljellä olevasta palvelusajasta, jatkuisi siviilipalvelusvelvollisuus 2 momentin mukaan tarvittaessa vankeusrangaistuksen suorittamisen tai raukeamisen jälkeenkin vielä suorittamatta olevien palveluspäivien mukaisesti.

Siviilipalvelusvelvollisuuden päättymisen tarkistamista varten rangaistuslaitoksella olisi 3 momentissa säädetyllä tavalla velvollisuus ilmoittaa siviilipalveluskeskukselle siviilipalveluksesta kieltäytymisestä ja siviilipalvelusrikoksesta tuomitun henkilön vapautuessa.

85 §. Oikeudenkäynti ja tuomioistuimen ja virallisen syyttäjän tiedonantovelvollisuus. Pykälässä säädettäisiin syytteen käsittelypaikasta, jonka osalta viitataan edellä 77 §:n osalta esitettyihin perusteluihin. Lisäksi säädettäisiin nykyiseen tapaan tuomioistuimen ja syyttäjän ilmoitusvelvollisuudesta siviilipalveluskeskukselle tekemistään ratkaisuista. Pykälän 3 momentissa säädettäisiin siviilipalvelusvelvollisen oikeudesta saada siviilipalvelusvelvollisuuden rikkomista koskevan asian käsittelyssä oikeudenkäyntiavustaja vastaavin edellytyksin kuin oikeudenkäynnistä rikosasioissa annetun lain nojalla on muidenkin rikosten osalta säädetty.

12 luku Rekisterit ja tietosuoja

Henkilötietojen suojasta ja käsittelyn yleisistä perusteista säädetään henkilötietolaissa (523/1999). Viranomaisten toiminnan julkisuudesta annetussa laissa (621/1999) säädetään oikeudesta saada tieto viranomaisten julkisista asiakirjoista sekä viranomaisessa toimivan vaitiolovelvollisuudesta, asiakirjojen salassapidosta ja muista tietojen saantia koskevista yleisten ja yksityisten etujen suojaamiseksi välttämättömistä rajoituksista samoin kuin viranomaisen velvollisuuksista lain tarkoituksen toteuttamiseksi.

Arkistolaissa (831/1994) säädetään viranomaisen arkistotoimesta ja sen järjestämisestä sekä asiakirjojen laatimisesta, säilyttämisestä ja käytöstä.

Siviilipalvelusrekisteri on henkilötietolain tarkoittama henkilörekisteri, joka sisältää siviilipalvelusvelvollisia koskevia arkaluonteisia henkilötietoja. Siviilipalvelusrekisterin käyttöön ja siellä oleviin tietoihin sovelletaan siviilipalveluslain erityissäännösten lisäksi edellä mainittuja yleislakeja.

Lakiehdotuksen 12 luvussa ehdotetaan muutettaviksi ja osin täsmennettäviksi nykyisen siviilipalveluslain siviilipalvelusrekisteriä ja tietosuojaa koskevia säännöksiä. Työministeriö uusii siviilipalvelusrekisteriä internetpohjaiseksi tietojärjestelmäksi, johon jatkossa olisi mahdollisuus luoda rajattu käyttöoikeus myös siviilipalveluspaikkojen siviilipalvelusesimiehille. Siviilipalveluspaikkojen siirtyessä asteittain atk-pohjaisen rekisterin käyttäjiksi ja päivittäessä siviilipalveluspaikan ja siviilipalvelusvelvollisen palvelutiedot suoraan rekisteriin, voitaisiin rinnakkaisista manuaalisista siviilipalvelusvelvollisten henkilökorteista luopua.

Työministeriön ja siviilipalveluskeskuksen vastuut rekisterinpitäjänä ja siviilipalveluspaikkojen vastuut rekisterinkäyttäjänä täsmennettäisiin. Samalla tarkennettaisiin myös siviilipalvelusrekisterin tietosisältöä koskevia säännöksiä sekä tietojen saamista ja luovuttamista koskevaa sääntelyä viranomaisten käytännön tarpeista ilmenneiden vaatimusten mukaisesti. Luvussa olisi myös sääntely teknisestä käyttöyhteydestä tietojen luovutuksessa sekä nykyistä tarkemmat sääntelyt koskien tietojen poistamista ja säilyttämisaikoja.

86 §. Siviilipalvelusrekisteri ja sen käyttötarkoitus. Siviilipalveluksen toimeenpano, siviilipalvelusvelvollisten valvonta ja poikkeusolojen aikainen sijoittaminen edellyttävät siviilipalvelusvelvollisia koskevien henkilötietojen rekisteröintiä. Siviilipalvelusvelvollisista pidetään työministeriön toimesta henkilötietolain (523/1999) tarkoittamaa henkilörekisteriä. Pykälässä säädettäisiin siviilipalvelusrekisterin luonteesta ja käyttötarkoituksesta. Rekisteriä ylläpidettäisiin automaattisen tietojenkäsittelyn avulla internetpohjaisena. Siviilipalvelusrekisteri koostuisi siviilipalvelusvelvollisia koskevasta henkilötietorekisteristä. Tietojärjestelmäkokonaisuudessa olisi lisäksi erillisenä osiona palvelusvelvollisen omaan suostumukseen perustuva esittelyosio, siviilipalveluspaikkoja koskeva viranomaisrekisteri sekä avoin lomake-, informaatio- ja ohjeosio.

Siviilipalveluskeskuksen tehtävät siviilipalvelun toimeenpanijana ja siviilipalvelusvelvollisten valvojana edellyttävät henkilörekisterin käyttämistä. Rekisteritietojen avulla siviilipalveluskeskus suorittaa siviilipalvelusvelvollisten palvelukseen määräämisen, palveluksen suunnittelun, järjestämisen, valvonnan ja poikkeusolojen sijoitussuunnittelun. Rekisteri on tarpeellinen myös työministeriön siviilipalvelusasioita hoitaville virkamiehille heidän hoitaessaan siviilipalvelusvelvollisiin kohdistuvia tarkistus- ja valvontatoimenpiteitä esimerkiksi kanteluiden ja väärinkäytösten selvittämisessä sekä siviilipalvelusvelvollisia koskevien laskujen hyväksymisen yhteydessä.

Siviilipalvelusvelvollisten henkilörekisteriin kuuluisi 2 momentin mukaan atk:lla pidettävän rekisterin lisäksi myös manuaalisesti pidettäviä asiakirjoja. Tällaisia asiakirjoja olisivat etenkin palvelukseen hakemista koskevat asiakirjat, siviilipalvelusvelvollisen terveydentilaa koskevat asiakirjat sekä lykkäys- ja vapautushakemuksia koskevat asiakirjat. Lisäksi siviilipalvelusvelvollisen henkilökortti tulisi ainakin joitakin vuosia edelleen säilymään myös manuaalisessa muodossa vaihtoehtona sille, että tiedot päivitettäisiin suoraan atk-pohjaiseen rekisteriin.

87 §. Rekisterinpitäjät. Työministeriö johtaa ja valvoo siviilipalvelusta ja on vastuussa siviilipalvelusrekisterin teknisestä ja yleisestä toimivuudesta, tietoturvaratkaisuista, rekisteritoimintojen yhtenäisyydestä, rekisteriin talletettavien tietotyyppien määrittelystä, tietojen poistoajoista sekä käyttöoikeuksien myöntämisestä ja laajuudesta. Työministeriön siviilipalvelusasioista vastaavat henkilöt voivat myös toimia siviilipalvelusrekisterin käyttäjinä ja päivittäjinä.

Pykälän 2 momentin mukaan työministeriö myöntäisi tehtävien suorittamiseksi tarpeelliset käyttöoikeudet rekisteriin siviilipalveluskeskuksen henkilökunnalle ja työministeriön siviilipalvelusasioita hoitaville henkilöille. Työministeriö määrittelisi kullekin käyttäjäryhmälle työtehtävien mukaisen käyttöoikeuksien laajuuden siviilipalvelusrekisteriin. Työministeriö myöntäisi rekisteriin tarvittavat käyttöoikeudet myös siviilipalveluspaikkojen ehdotetun lain 44 §:ssä tarkoitetuille vastuuhenkilöille. Siviilipalveluspaikoille myönnettävät käyttöoikeudet olisi aina teknisesti rajattu yksinomaan siviilipalveluspaikan omien siviilipalvelusvelvollisten tietoihin ja niihinkin vain siviilipalveluspaikan tarvitsemin osin.

Käyttöoikeuksien osalta työministeriön keskitetty myöntäminen voisi siviilipalveluspaikkojen suuren lukumäärän (noin 1 800) vuoksi käytännöllisistä syistä kohdistua ainoastaan työministeriön ja siviilipalveluskeskuksen rekisterinkäyttäjiin sekä siviilipalveluspaikkojen vastuuhenkilöihin. Siviilipalveluspaikkojen osalta käyttöoikeuksien myöntäminen rekisteriin tapahtuisi siviilipalveluspaikan virkavastuulla toimivan siviilipalvelusasioista vastaavan henkilön toimesta siten, että hänellä olisi työministeriön teknisesti rajaamat myöntövaltuudet oman organisaationsa sisällä. Vastuuhenkilö voisi siten myöntää rekisteriin käyttöoikeuden niille henkilöille, jotka organisaatiossa tarvitsevat siviilipalvelusvelvollisen tietoihin päivitys- tai katseluoikeuden, esimerkkeinä voidaan mainita siviilipalveluspaikan esimies ja matkalippujen allekirjoittamisesta vastaavat henkilöt.

Siviilipalveluskeskus vastaisi rekisterinpitäjälle henkilötietolain mukaan säädetyistä muista velvoitteista, kuten rekisteritietojen keräämisestä, tallentamisesta, käytöstä, luovuttamisesta, suojaamisesta, virheellisten ja vanhentuneiden tietojen korjaamisesta ja rekisteröidyn tarkastusoikeuden käyttämisestä.

Siviilipalvelusrekisterin ylläpitäjänä ja käyttäjänä toimisi ensisijaisesti siviilipalveluskeskus, mutta myös työministeriö ja siviilipalveluspaikat toimisivat rekisterin ylläpitäjinä, tietojen tallentajina ja käyttäjinä omaan toimivaltaansa kuuluvien tehtävien osalta. Siviilipalveluspaikkojen velvollisuutena olisi nykyiseen tapaan toimia rekisteritietojen ylläpitäjänä palveluksessaan olevien siviilipalvelusvelvollisten osalta siltä osin kuin kyse on 89 §:n 1 momentissa tarkoitetuista henkilötiedoista. Jatkossa siviilipalveluspaikkojen rekisterinpitovelvoite voi tapahtua vaihtoehtoisesti joko manuaalista henkilökorttia täyttämällä tai päivittämällä tiedot suoraan siviilipalvelusrekisterin tietokantaan.

Siviilipalvelusvelvollisen lääkärintarkastuskorttiin merkittävien tietojen osalta rekisterinpitäjänä toimisi siviilipalveluspaikan tai siviilipalveluskeskuksen lääkäri.

88 §. Vastuu siviilipalvelusrekisteriin talletetuista tiedoista. Pykälässä säädettäisiin rekisterinpitäjälle kohdistuvasta vastuusta koskien rekisteriin tallettamiensa tietojen oikeellisuudesta sekä vastuusta siitä, että käyttö tehtävien hoidossa on lainmukaista. Säännös vastuunjaosta on tarpeen, koska rekisteriin tietoja tallettavia ja käyttäviä tahoja on useita.

89 §. Rekisterin tietosisältö. Pykälän 1 momentissa lueteltaisiin rekisteriin merkittävät siviilipalvelusvelvollisen palvelukseen määräämisen ja palveluksen suunnittelun, järjestämisen ja valvonnan kannalta välttämättömät perustiedot. Momentissa mainitut tiedot olisivat olennaisilta osiltaan samat joita nykyisten säännösten mukaan merkitään manuaaliseen siviilipalvelusvelvolliseen henkilökorttiin ja joiden perusteella siviilipalveluspaikka ja siviilipalveluskeskus pystyvät seuraamaan muun muassa lakisääteisten lomaoikeuksien, matkaoikeuksien ja palvelusajan toteutumista. Palveluspaikkaan ja aikaan liittyvillä tiedoilla ja palvelustehtävien suorittamiseen liittyvillä tiedoilla tarkoitettaisiin muun muassa tietoja siviilipalvelusvelvollisen työtehtävistä, hänelle annetusta koulutuksesta, palveluksen suorittamiseen liittyvistä poissaoloista ja lomista. Manuaalista henkilökorttia voitaisiin jatkossakin käyttää rinnakkain atk-pohjaisen rekisterin kanssa niiden siviilipalveluspaikkojen osalta jotka eivät vielä olisi siirtyneet atk-pohjaisen rekisterinpitoon.

Pykälän 2 momentissa säädettäisiin lääkärintarkastuskortista. Lääkärintarkastuskortti on toistaiseksi vielä aina manuaalinen, ja se siirretään siviilipalveluskeskuksen terveydenhuoltohenkilöstöltä suljetussa kuoressa siviilipalveluspaikalle, joka siirtää sen edelleen avaamattomana osoittamalleen terveydenhuoltohenkilöstölle. Lääkärintarkastuskortin osalta rekisterinpito ja vastuu tietojen sisällöstä olisi siviilipalveluskeskuksen tai siviilipalveluspaikan osoittamalla lääkärillä.

Pykälän 3 momentissa on lueteltu ryhmittäin rekisteriin merkittävät muut kuin 1 momentissa tarkoitetut tiedot. Rekisteriin kerättäviä tietoja tarvitaan siviilipalvelusviranomaisten lakisääteisten tehtävien hoitamista varten. Tietojen rekisteröinnin edellytyksenä olisi aina tiedon tarpeellisuus 86 § 1 momentissa tarkoitettujen tehtävien suorittamisen kannalta.

Rekisteriin voitaisiin 1 kohdan mukaan merkitä siviilipalveluspaikan määräämiseksi sekä palveluksen asianmukaiseksi järjestämiseksi tarpeelliset tiedot vakaumuksesta ja uskonnollisesta yhdyskunnasta. Vakaumuksen ja uskonnollisen yhdyskunnan merkitseminen on tarpeellista esimerkiksi niissä tapauksissa, joissa sillä on merkitystä palvelusvelvollisen ruokavalioon, osoitettaviin työtehtäviin tai mahdollisiin palveluspaikkoihin.

Kohdan 2 mukaan rekisteriin voitaisiin merkitä tieto siviilipalveluslain nojalla tuomituista ja vireillä olevista rikoksista sekä niistä annettujen rangaistusten täytäntöönpanosta. Lisäksi rekisteriin voitaisiin merkitä tieto tuomioistuimen muussa rikosasiassa määräämästä tuomiosta, josta on seuraamuksena annettu ehdollinen tai ehdoton vankeusrangaistus, mikäli tiedolla on merkitystä palvelusvelvollisen siviilipalveluspaikan ja työtehtävien määräämisessä. Muun kuin siviilipalvelukseen liittyvän rikostiedon ja seuraamuksen merkitseminen olisi poikkeuksellista ja rajoittuisi rangaistuksiin, joissa yhteys palvelusvelvollisen omaan tai muiden palvelusturvallisuuteen tai siviilipalveluspaikan turvallisuuteen on ilmeinen, esimerkiksi väkivalta- ja henkirikokset. Vakavimpia rikoksia koskevilla tiedoilla saattaa olla merkitystä myös palveluskelpoisuusarvioinnin kannalta, ja tieto on tarpeen tallentaa sikäli kuin se voi toimia palveluskelpoisuuspäätöksen perusteluna. Sakkoon johtaneita tuomioita ei merkittäisi rekisteriin.

Kohdan 3 mukaan rekisteriin voitaisiin merkitä tarvittaessa tieto siitä, onko siviilipalvelusvelvollinen säilytettävänä rangaistuslaitoksessa tai hoidettavana sairaalassa tai muussa sosiaali- tai terveydenhuollon laitoksessa. Tieto on tarpeellinen siviilipalveluskeskukselle siviilipalvelusvelvollisen tavoittamiseksi ja palvelukseen määräämiseksi sekä turhien etsintäpyyntöjen välttämiseksi, koska laitoksessa olo muodostaa laillisen esteen palvelukseen saapumatta jäämiselle.

Kohdan 4 mukaiset palveluskelpoisuuden määrittämiseksi ja tarkistamiseksi tarpeelliset tiedot sisältäisivät palveluskelpoisuusluokituksen perusteena olevat IDC-koodiston mukaiset diagnoositiedot samoin kuin muut palveluskelpoisuuteen mahdollisesti vaikuttavat lääkärintodistukset ja terveydentilatiedot. Tiedot ovat siviilipalveluskeskukselle tarpeellisia palvelukseen määräämistä, palveluksen suunnittelua ja palvelusvelvollisen sijoitettavuutta varten. Tiedolla voi olla merkitystä myös palvelusturvallisuuden ja työtehtävien määräytymisen kannalta.

Kohdissa 5 ja 6 tarkoitetut tiedot siviilipalvelukseen määräämisestä ja laissa tarkoitetuista muutoksenhauista ovat siviilipalveluskeskukselle tarpeellisia palvelukseen määräämistä ja sen suunnittelua varten.

ATK-rekisterin lisäksi siviilipalvelusrekisteriin voisi kuulua myös tietojärjestelmää täydentäviä manuaalisesti pidettyjä asiakirjoja ja tiedostoja. Tällaisia asiakirjoja ovat etenkin siviilipalvelukseen hakemista, määräämistä, lykkäystä ja vapauttamista koskevat asiakirjat, palveluskelpoisuuden määrittämiseen ja tarkistamiseen liittyvät edellä mainitut lääkärinlausunnot ja muut terveydentilaa koskevat todistukset, siviilipalvelusrikoksia ja täydennyspalvelusrikkomuksia koskeviin rikosilmoituksiin liittyvät asiakirjat, kurinpitoasiakirjat, siviilipalveluslaissa tarkoitettuihin muutoksenhakemuksiin liittyvät asiakirjat sekä siviilipalvelusvelvollisen manuaalinen henkilökortti ja lääkärintarkastuskortti.

90 §. Henkilökortin ja lääkärikortin säilyttäminen ja siirtäminen. Pykälässä säädettäisiin siviilipalvelusvelvollisen henkilökortin ja lääkärikortin säilyttämisestä ja siirtämisestä. Henkilökortti voisi jatkossa olla joko manuaalinen kortti tai atk-pohjainen rekisteri. Lääkärintarkastuskortti olisi toistaiseksi aina manuaalinen ja sitä ylläpidettäisiin ja säilytettäisiin siviilipalveluspaikassa nykyiseen tapaan erillään muusta siviilipalvelusvelvollisen rekisteriaineistosta. Lääkärintarkastuskorttiin merkinnät tekisi siviilipalveluskeskuksen terveydenhuoltohenkilöstö sekä siviilipalveluspaikan siviilipalvelusvelvolliselle osoittama lääkäri. Lääkärintarkastuskortin huolellinen säilyttäminen ja sen siirtäminen siviilipalveluspaikan terveydenhuoltohenkilöstölle olisi pykälän 1 momentin mukaan siviilipalveluspaikan vastuulla.

Siviilipalvelusvelvollisen vaihtaessa siviilipalveluspaikkaa, manuaalinen henkilökortti sekä lääkärintarkastuskortti olisi 2 momentin mukaan siirrettävä välittömästi uuteen siviilipalveluspaikkaan. Siviilipalvelusvelvollisen kotiutuessa siviilipalveluspaikan olisi 3 momentin mukaan vastaavasti siirrettävä mainitut asiakirjat välittömästi siviilipalveluskeskukseen.

Tulevaisuudessa on mahdollista, että myös lääkärikortin sisältämät tiedot voidaan siirtää sähköiseen muotoon, jolloin niitä voitaisiin ylläpitää atk-pohjaisen rekisterin kautta. Sähköistäminen onnistuu todennäköisesti melko helposti siviilipalveluskeskuksen omassa terveydenhuollossa, jossa käyttöoikeudet voidaan luoda pysyviksi ja jossa ei olisi rinnakkaisia järjestelmiä käytössä. Siviilipalveluspaikkojen osalta terveydenhuolto on kuitenkin useimmiten ulkoistettu erillisille organisaatioille, joilla on ainakin toistaiseksi vielä omat potilastietojärjestelmänsä, jolloin tarvittavien käyttöoikeuksien luominen siviilipalvelusrekisteriin ja rekisterin käytön hallinta voi muodostua ongelmalliseksi. Siviilipalvelusvelvollinen saattaa lisäksi palveluksensa aikana käydä hoidossa useammassa eri terveydenhuolto-organisaatiossa, mikä osaltaan lisää rekisterin ylläpidon vaikeutta. Lakiehdotus ei estäisi lääkärintarkastuskortin tietojen teknistä siirtämistä sähköiseen muotoon ja tietojen atk-pohjaista päivittämistä siviilipalveluskeskuksen terveydenhoitohenkilökunnan toimesta. Ehdotuksessa ei kuitenkaan anneta työministeriölle valtuutta myöntää terveystietoja koskevia käyttö- ja päivitysoikeuksia siviilipalveluspaikkojen lääkärille tai terveydenhuoltohenkilökunnalle, mikä merkitsee käytännössä manuaalisten lääkärintarkastuskorttien säilymistä.

91 §. Tietojen poistaminen siviilipalvelusrekisteristä. Siviilipalvelusvelvollista koskevat henkilötiedot, jotka on eritelty ehdotetun lain 89 §:n 1 momentissa samoin kuin siviilipalvelusvelvollisen lääkärintarkastuskorttiin merkityt tiedot poistettaisiin siviilipalvelusrekisteristä sen vuoden lopussa, jona siviilipalvelusvelvollinen on täyttänyt 60 vuotta.

Nykyisten säännösten mukaan tiedot on poistettu siviilipalvelusrekisteristä siviilipalvelusvelvollisen täytettyä 50 vuotta, jolloin tiedot on siirretty sotilasläänin esikunnalle. Säilytysaikaa siviilipalvelusrekisterissä on tarpeen nostaa jatkossa 60 vuoteen koska yleisen liikekannallepanon aikana yläikäraja palvelukseen määräämiselle on 60 vuotta. Lakiehdotuksen mukaan siviilipalvelusvelvolliset määrättäisiin liikekannallepanon aikaiseen palvelukseen siviilipalvelusviranomaisten toimesta. Siviilipalvelusviranomaisella olisi siten oltava ajan tasalla olevat tiedot kaikista palvelukseen määräyskelpoisista siviilipalvelusvelvollisista. Henkilökortti ja lääkärintarkastuskortti tai näitä vastaavat atk-pohjaiset siviilipalvelusrekisteritiedot olisivat nykyiseen tapaan pysyvästi säilytettäviä tietoja, jotka olisi siviilipalvelusrekisteristä poistamisen yhteydessä siirrettävä edelleen säilytettäväksi sota-arkistoon, joka toimisi siviilipalvelusvelvollisten osalta päätearkistona. Sota-arkisto tultaneen liittämään osaksi arkisto-laitosta (HE 66/2007 vp).

Lakiehdotuksen 89 §:n 3 momentissa mainitut tiedot poistettaisiin siviilipalvelusrekisteristä viiden vuoden kuluttua siitä, kun siviilipalvelusvelvollinen on kotiutettu täysin palvelleena. Mainitussa lainkohdassa tarkoitetut tiedot ovat pitkälti manuaalisia hakemus-, tiedoksianto-, päätösjäljennös- ja sellaisia asiakirjoja, joita ei ole tarkoituksenmukaista säilyttää viittä vuotta kauempaa. Mikäli rekisteriin merkitty tieto olisi kuitenkin saatu siviilipalveluksen tai varusmiespalveluksen suorittamisen jälkeen siviilipalvelusvelvollisen kuuluessa siviilivarantoon tai lisävarantoon, poistettaisiin tieto viiden vuoden kuluttua tiedon saamisesta ja rekisteriin merkitsemisestä.

Pykälän 3 momentissa säädettäisiin siviilipalveluskeskuksen velvollisuudesta toimittaa manuaalinen asiakirja-aineisto järjestettynä uudelle siviilipalveluskeskukselle, mikäli keskuksena toimiva viranomainen vaihtuisi.

Pykälän 4 momentissa viitattaisiin arkistotoimen tehtävien ja arkistoon siirrettävien asiakirjojen osalta myös arkistolain (831/1994) säännöksiin.

92 §. Ulkopuoliset tietolähteet. Pykälässä säädettäisiin rekisterinpitäjinä toimivien siviilipalveluskeskuksen ja työministeriön oikeudesta tietojen saantiin ulkopuoliselta taholta. Siviilipalveluskeskus ja valvontatehtävänsä perusteella myös työministeriön siviilipalvelusasioista vastaavat henkilöt tarvitsevat tehtäviensä hoitamiseksi tietoja useista muiden viranomaisten ylläpitämistä rekistereistä.

Pykälän 1 momentin 1 kohdassa säädettäisiin rekisterinpitäjän oikeudesta saada väestötietojärjestelmästä väestötietolain (507/1993) 4 § 1 momentin 1—4 kohdassa tarkoitettuja tietoja sekä 3 momentissa tarkoitettu uskontokuntaan kuulumista koskeva tieto. Tietoja tarvittaisiin siviilipalveluksen järjestämistä ja palvelusvelvollisten valvontaa varten. Sanottuja tietoja olisivat henkilön tunnistetiedot, perheoikeudellista asemaa koskevat tiedot, kansalaisuutta, toimivaltaisuutta ja kuolinaikaa koskevat tiedot, tiedot äidinkielestä ja asiointikielestä sekä tiedot uskontokuntaan kuulumisesta.

Momentin 2 kohdan mukaan rekisterinpitäjällä olisi oikeus saada sotilasviranomaiselta palvelusaikaan vaikuttavat tiedot ja palveluskelpoisuustiedot sekä terveydentilatietoja, joilla on merkitystä siviilipalvelusvelvollisen palveluskelpoisuutta koskevaa asiaa käsiteltäessä. Luovutettavat terveydentilatiedot koskisivat lähinnä kutsunnoissa tai sitä edeltävässä ennakkoterveystarkastuksessa suoritettuja terveystarkastuksia sekä jo aloitetussa varusmiespalveluksessa suoritettuja lääkärintarkastus- ja terveydentilatietoja.

Momentin 3 kohdan mukaan rekisterinpitäjällä olisi oikeus saada siviilipalvelusvelvollisen palveluskelpoisuutta tutkineelta terveyskeskukselta ja lääkäriltä lausunto siviilipalvelusvelvollisen terveydentilasta siltä osin kuin sillä on merkitystä palveluskelpoisuuden kannalta. Tietojensaantioikeus ei koskisi terveydentilatietoja laajemmalti, mikäli niillä tutkimuksen suorittaneen lääkärin käsityksen mukaan ei ole merkitystä palveluskelpoisuuden arvioinnin kannalta palvelusvelvollisen sen hetkisissä tehtävissä.

Momentin 4 kohdan mukaan rekisterinpitäjällä olisi oikeus saada tietoja mielenterveyslaissa (1116/1990) tarkoitettujen mielenterveyspalvelujen antamisesta palvelusvelvolliselle, jos pyydetyillä tiedoilla voisi olla merkitystä palveluskelpoisuuden arvioimisen tai palveluksen järjestämisen, esimerkiksi lykkäyksen kannalta. Tietoja olisi oikeus saada terveyskeskukselta, mielenterveystoimistolta, sairaalalta ja muulta taholta, joka tekee mielenterveystyötä.

Momentin 5 kohdan mukaan rekisterinpitäjä saisi ulkomaalaisvirastolta kansalaisuutta koskevia tietoja. Tiedoilla on merkitystä sekä palvelusvelvollisuuden määräytymistä että siitä vapauttamista koskevassa päätöksenteossa.

Momentin 6 kohdan mukaan rekisterinpitäjä saisi poliisi-, syyttäjä- ja vankeinhoitoviranomaiselta tiedot koskien siviilipalveluksesta kieltäytymistä, siviilipalvelusrikosta, tiedonantovelvollisuuden rikkomista tai täydennyspalvelusvelvollisuuden rikkomista koskevasta rikosilmoituksesta, sen käsittelyaikataulusta, syyteharkinnan aikataulusta ja lopputuloksesta, rikoksen seuraamuksesta ja vankeusrangaistuksen täytäntöönpanosta. Tiedot liittyvät oleellisesti toimintaan siviilipalvelusvelvollisena ja ovat siviilipalveluskeskukselle tarpeellisia palvelusvelvollisuuden loppuunsuorittamisen seurannan ja siviilipalvelusvelvollisen valvonnan kannalta. Muun muassa syytteen raukeamistilanteissa ja tuomitsemattajättämistilanteissa tiedot ovat tarpeen myös palvelukseen uudelleen määräämistä varten.

Momentin 7 kohdan mukaan rekisterinpitäjällä olisi oikeus saada oikeushallinnon tietojärjestelmistä tieto rikosnimikkeestä ja tuomitusta rangaistusseuraamuksesta niiden tuomioistuimessa ratkaistujen rikosasioiden osalta, joissa siviilipalvelusvelvolliselle on tuomittu seuraamukseksi ehdollinen tai ehdoton vankeusrangaistus. Vankeusrangaistukseen johtaneet rikokset ovat yleensä luonteeltaan vakavia, ja tiedoilla voi olla merkitystä palvelusturvallisuuden ja siviilipalveluspaikan työturvallisuuden kannalta samoin kuin palveluskelpoisuuden arvioimiseksi ja siviilipalvelusvelvollisen sopivuuden arvioimiseksi hänelle yksilöityihin työtehtäviin. Tietojen tarkistaminen tapahtuisi tämän kohdan nojalla yksittäistilanteissa, ottaen huomioon osoitettavien koulutuksen tai työtehtävien luonne ja siihen liittyvät riskitekijät.

Momentin 8 kohdan mukaan vankeinhoitoviranomaiselta olisi oikeus saada tieto rangaistuslaitoksessa säilytettävästä siviilipalvelusvelvollisesta ja tämän vapautumisajankohdasta. Tiedolla on merkitystä muun muassa sen arvioimiseksi, onko henkilöllä laillinen este olla saapumatta palvelukseen ja turhien etsintöjen välttämiseksi.

Momentin 9 kohdan mukaan rekisterinpitäjällä on oikeus saada tieto sosiaali- tai terveydenhuollon laitokselta tai muulta suljetulta laitokselta siellä säilytettävästä palvelusvelvollisesta ja hänen vapautumisajankohdastaan. Tieto tarvitaan palvelukseen määräämistä ja palveluksen järjestämistä varten.

Momentin 10 kohdan mukaan rekisterinpitäjällä olisi oikeus saada Kelalta tieto siviilipalvelusvelvollisesta, jolle on myönnetty kansaneläkelain (568/2007) mukainen työkyvyttömyyseläke tai vammaistukilain (124/1988) mukainen vammaistuki. Tieto on tarpeellinen, jotta siviilipalvelusviranomainen voisi arvioida siviilipalvelusvelvollisen palveluskelpoisuuden, palveluksesta vapauttamisen edellytykset sekä edellytykset toimia poikkeusolojen aikaisissa tehtävissä.

Momentin 11 kohdan mukaan rekisterinpitäjä saisi työvelvollisuusrekisteriä poikkeusoloissa ylläpitävältä työministeriöltä tiedon niistä siviilipalvelusvelvollisista, joille on annettu valmiuslaissa tarkoitettu työmääräys työvelvollisena. Tieto olisi tarpeen siviilipalvelusvelvollisten valvontaa ja poikkeusolojen aikaista sijoittamista varten.

Tieto työmääräyksen saaneista on työvelvollisuuden soveltamisoloissa siviilipalveluskeskukselle välttämätön, koska siviilipalveluskeskuksen tehtävänä on poikkeusoloissa siviilipalvelusvelvollisten määrääminen ylimääräiseen palvelukseen ja liikekannallepanon aikaiseen palvelukseen. Työmääräys olisi kuitenkin siviilipalvelukseen nähden ensisijainen palvelusmuoto ja siviilipalveluskeskus ei ehdotetun lain mukaan määräisi palvelukseen niitä siviilipalvelusvelvollisia, joille on valmiuslain säännösten mukaisesti jo annettu työmääräys työvelvollisena.

Pykälän 2 momentissa säädettäisiin siviilipalveluspaikan oikeudesta saada siviilipalvelusvelvollista koskevia tietoja. Momentin 1 kohdan mukaan siviilipalveluspaikalla olisi oikeus saada siviilipalveluskeskukselta rekrytointitilanteessa palvelukseensa hakeutuvan siviilipalvelusvelvollisen koulutus- ja työkokemustiedot. Kyseiset tiedot saataisiin yleensä haastattelutilanteessa siviilipalvelusvelvolliselta itseltään, mutta siviilipalveluspaikalla tulisi kuitenkin ennen sitoutumispäätöstä olla tarvittaessa oikeus tarkistaa tietojen paikkansapitävyys keskukselta. Tarkistusoikeudella on merkitystä siviilipalveluspaikan oikeuksien kannalta, koska normaalista palvelusuhteesta poiketen siviilipalvelussuhdetta ei siviilipalvelusvelvollisen antamien oleellisesti virheellistenkään tietojen perusteella voitaisi purkaa tai irtisanoa.

Momentin 2 kohdan mukaan siviilipalveluspaikalla olisi oikeus saada palveluskelpoisuutta tutkineelta lääkäriltä lausunto palveluksessaan olevan siviilipalvelusvelvollisen terveydentilasta siltä osin kuin sillä on merkitystä palveluskelpoisuudelle.

Sääntely vastaa nykytilaa ja tietojen saamisella on merkitystä muun muassa arvioitaessa siviilipalveluspaikan vastuuta palvelusturvallisuuden järjestämisessä ja palveluskelpoisuuden tarkistamisessa. Palveluskelpoisuuteen vaikuttavia terveydentilatietoja siviilipalveluspaikka tarvitsee myös arvioidakseen kotiuttamisperusteita, sairaslomien myöntämistä tai mahdollista palveluksesta vapauttamisen perusteita.

Pykälän kolmannessa momentissa säädettäisiin työministeriön ja siviilipalveluskeskuksen oikeudesta tietojen saamiseen teknisen käyttöyhteyden avulla. Tietojen teknisellä käyttöyhteydellä tarkoitettaisiin sekä tietojen luovutusta konekielisessä muodossa että tietojen muuta teknisin menetelmin tapahtuvaa luovuttamista, kuten verkkoyhteyden avulla toteutettua selailukäyttöä. Teknistä käyttöyhteyttä toteutettaessa vastaanottajan on huolehdittava riittävästä tietoturvan tasosta ja annettava luovuttajalle sitä koskevat yksityiskohtaiset selvitykset.

Siviilipalveluspaikalle 2 momentin mukaan luovutettavien tietojen osalta kyse on yksittäistapauksia koskevista yksilöidyistä tietopyynnöistä, joiden osalta teknistä käyttöyhteyttä ei ole tarkoituksenmukaista käyttää.

93 §. Tietojen luovuttaminen. Pykälässä säädettäisiin siviilipalvelusrekisterin tietojen luovuttamisesta.

Pykälän 1 momentin mukaan palveluksen suorittamista koskevat tiedot voitaisiin antaa ulkomaalaisvirastolle, joka toisen valtion kansalaisuuden omaavan siviilipalvelusvelvollisen kansalaisuusasiaa käsitellessä saattaa tarvita tämän palvelustietoja. Kansalaisuuslain (359/2003) 34 §:n mukaan Suomen kansalainen, jolla on myös jonkin vieraan valtion kansalaisuus, säilyttää Suomen kansalaisuuden täyttäessään 22 vuotta vain, jos hänellä on riittävä yhteys Suomeen. Säännöksen mukaan riittäväksi yhteydeksi katsotaan muun muassa ennen 22 ikävuoden täyttymistä suoritettu siviilipalvelus.

Pykälän 2 momenttiin sisältyy lakiehdotuksen 92 §:ssä olevaa säännöstä vastaava säännös mahdollisuudesta luovuttaa tietoja teknisen käyttöyhteyden avulla ja konekielisessä muodossa sekä riittävästä tietoturvan tasosta huolehtimisesta.

13 luku Muutoksenhaku

Luvussa säädettäisiin muutoksenhausta siviilipalvelusasioissa. Muutoksenhakuoikeudesta on säädetty perustuslain 21 §:ssä, jonka mukaan jokaisella on oikeus saada oikeuksiaan ja velvollisuuksiaan koskeva päätös tuomioistuimen tai muun riippumattoman lainkäyttöelimen käsiteltäväksi. Hallinnollista muutoksenhakua koskevat perussäännökset sisältyvät hallintolainkäyttölakiin (586/1996), jossa on omaksuttu yleisen valitusoikeuden periaate. Sen mukaan hallinto-asiassa annettuun päätökseen tulisi olla mahdollisuus hakea muutosta.

Ehdotetut säännökset vastaavat voimassa olevaa lainsäädäntöä.

94 §. Muutoksenhaku kutsuntalautakunnan tai puolustusvoimien aluetoimiston päätökseen. Muutoksen hakemiseen kutsuntalautakunnan tai puolustusvoimien aluetoimiston antamaan siviilipalvelushakemusta koskevaan päätökseen sovellettaisiin ehdotetun asevelvollisuuslain 12 luvun säännöksiä. Ehdotetun asevelvollisuuslain 110 §:ssä säädettäisiin valituksen tekemisestä oikaisuasiassa ja muussa asevelvollisuutta koskevassa asiassa. Säännöksen mukaan kutsuntalautakunnan ja aluetoimiston muusta asevelvollisuusasiassa antamasta päätöksestä haettaisiin muutosta valittamalla kutsunta-asiain keskuslautakuntaan. Siten siviilipalvelushakemuksen hyväksymistä koskevaan päätökseen haettaisiin muutosta valittamalla kutsunta-asiain keskuslautakuntaan.

Siviilipalveluslakiehdotuksen 13 §:n mukaan kutsuntalautakunnan tai puolustusvoimien aluetoimiston olisi hyväksyttävä siviilipalvelushakemus, jos se täyttää ehdotetun lain 12 §:ssä säädetyt edellytykset. Normaaliaikana vakaumus todetaan siviilipalvelusvelvolliseksi hakevan antaman kirjallisen vakuutuksen perusteella. Koska normaaliaikana siviilipalvelushakemukset poikkeuksetta hyväksytään, eivät asevelvollisuuslaissa säädetyt oikaisuvaatimus- ja valitusmenettely tule käytännössä sovellettaviksi.

95 §. Muutoksenhaku siviilipalveluskeskuksen ja siviilipalveluspaikan päätökseen. Siviilipalveluskeskuksen antamaan siviilipalveluspaikan määräämistä tai siviilipalveluspaikan siirtoa koskevaan päätökseen haettaisiin muutosta valittamalla siihen hallinto-oikeuteen, jonka tuomiopiirissä siviilipalveluskeskus sijaitsee. Valituskirjelmä olisi toimitettava siviilipalveluskeskukseen 14 päivän kuluessa siitä päivästä, jona päätös on annettu muutoksenhakijalle tiedoksi. Määräaika olisi asian käsittelyn kiireellisyyden vuoksi lyhyt. Siviilipalveluskeskuksen tulisi viipymättä toimittaa valituskirjelmä ja siihen liittyvät asiakirjat sekä lausuntonsa asiasta hallinto-oikeuteen, jossa valitus olisi käsiteltävä kiireellisenä. Valitus ei estäisi päätöksen täytäntöönpanoa.

Siviilipalveluspaikan antamiin ja siviilipalveluskeskuksen antamiin muihin hallintopäätöksiin haettaisiin muutosta valittamalla siihen hallinto-oikeuteen, jonka tuomiopiirissä päätöksen tehnyt viranomainen sijaitsee. Valitusaika olisi hallintolainkäyttölain 22 §:ssä säädetty 30 päivää päätöksen tiedoksisaannista. Muutoksenhakuoikeus olisi laaja ja koskisi kaikkia hallintopäätöksiä. Hallintolainkäyttölain (586/1996) 5 §:n mukaan päätöksellä, josta saa valittaa, tarkoitetaan toimenpidettä, jolla asia on ratkaistu tai jätetty tutkimatta. Valitusta ei saa tehdä hallinnon sisäisestä määräyksestä, joka koskee tehtävän tai muun toimenpiteen suorittamista. Siviilipalveluksen toimeenpanossa annettavia tosiasiallisia hallintoimia ja siten muutoksenhakukiellon piirissä olisivat esimerkiksi työtehtävien, niiden suorittamistapojen ja –paikan sekä lomien ajankohtien määräämiset.

Pykälässä mainittaisiin nimenomaisesti ne päätökset, joiden osalta tehdyt valitukset eivät estäisi päätöksen täytäntöönpanoa. Säännöksen mukaan valitus siviilipalvelukseen määräämisestä, lykkäys- ja vapauttamispäätöksestä sekä palveluksen keskeyttämisestä ja kotiuttamisesta annetusta päätöksestä ei estäisi päätöksen täytäntöönpanoa.

Hallinto-oikeuden päätöksestä voisi hakea muutosta valittamalla korkeimpaan hallinto-oikeuteen. Edellytyksenä olisi korkeimman hallinto-oikeuden myöntämä valituslupa. Valitusluvan myöntämisen edellytyksistä ei säädettäisi siviilipalveluslaissa, vaan sovellettavaksi tulisivat hallintolainkäyttölain 13 §:ssä säädetyt yleiset säännökset.

96 §. Muutoksenhaku kurinpitorangaistukseen. Ehdotetun lain 70 §:n mukaan kurinpitorangaistusten määräämisestä päättäminen siirrettäisiin siviilipalveluspaikoilta siviilipalveluskeskukselle. Kurinpitomenettelyn keskittämisellä pyritään varmistamaan asian käsittelyn vaatima osaaminen ja tutkinta- ja rangaistuskäytännön yhtenäistäminen.

Ehdotetussa laissa säädettyjä kurinpitorangaistuksia olisivat kirjallinen varoitus, ylityön teettäminen, päivärahan menetys ja henkilökohtaisten lomaoikeuksien menetys. Ehdotetun pykälän 1 momentin mukaan siviilipalvelusvelvollinen, jolle on määrätty kurinpitorangaistus, saisi hakea muutosta rangaistuksen määräämistä koskevaan kurinpitopäätökseen valittamalla siihen hallinto-oikeuteen, jonka tuomiopiirissä siviilipalveluskeskus sijaitsee.

Pykälän 2 momentin mukaan valituskirjelmä olisi toimitettava siviilipalveluskeskukseen 14 päivän kuluessa siitä päivästä, jona palvelusvelvollinen olisi saanut päätöksen tiedoksi. Asian merkityksellisyys ja käsittelyn kiireellisyys puoltavat lyhyttä valitusaikaa. Siviilipalveluskeskuksen tulisi viipymättä toimittaa valituskirjelmä ja siihen liittyvät asiakirjat sekä lausuntonsa asiasta valituselimelle. Käytännössä valitukseen liittyvät asiakirjat olisivat siviilipalveluskeskuksessa jo sen tehdessä kurinpitopäätöstä. Näin ollen siviilipalveluskeskuksen tulisi kyetä toimittamaan valitusasiakirjat valituselimelle hyvinkin lyhyessä ajassa.

Pykälän 3 momentin mukaan kurinpitorangaistusta ei saisi pääsääntöisesti panna täytäntöön ennen kuin päätös on lainvoimainen. Mikäli päätöksestä valitettaisiin hallinto-oikeuteen, olisi päätös kuitenkin täytäntöön pantavissa hallinto-oikeuden annettua asiasta päätöksen. Näin ollen mahdollinen jatkovalitus hallinto-oikeuden päätöksestä ei estäisi päätöksen täytäntöönpanoa.

Vaikka siviilipalveluskeskuksen antaman kurinpitopäätöksen täytäntöönpano edellyttäisi päätöksen lainvoimaisuutta, olisi se kuitenkin välittömästi täytäntöönpantavissa tilanteessa, jossa lainvoimaisuuden saavuttamisen odottaminen johtaisi siihen, että täytäntöönpanoa ei olisi mahdollista toteuttaa siviilipalvelusvelvollisen jäljellä olevan palvelusajan kuluessa.

Siviilipalvelukseen liittyviin kurinpitorangaistuksiin ei voida katsoa liittyvän sellaisia oikeussuojatarpeita, jotka perustelisivat rajoittamatonta jatkovalitusoikeutta. Näin ollen valitusoikeus hallinto-oikeuden päätöksestä edellyttäisi 3 momentin mukaan korkeimman hallinto-oikeuden myöntämää valituslupaa. Ehdotettu säännös vastaa voimassa olevaa sääntelyä.

97 §. Hallintolainkäyttölain soveltaminen. Pykälässä todettaisiin nimenomaisesti, että 94—96 §:ssä säädetyn ohella muutoksenhakuun sovellettaisiin hallintolainkäyttölakia. Vaikka hallintolainkäyttölaki tulee sovellettavaksi suoraan hallinnon yleislakina, on asiasta tarpeen säätää myös erikseen siviilipalveluslaissa. Tämä siksi, että siviilipalveluspaikkoina voivat toimia myös sellaiset yksityisoikeudelliset yhteisöt, joiden toiminnassa ei muutoin sovelleta hallinnon yleislakeja.

14 luku Erinäiset säännökset

98 §. Hakeutuminen asevelvollisuuslain tai naisten vapaaehtoisesta asepalveluksesta annetun lain mukaiseen palvelukseen. Siviilipalvelusvelvollinen voisi hakea suorittamaan asevelvollisuuslain mukaista palvelusta, jos hän katsoo, ettei hänen vakaumuksensa enää estä mainitun palvelun suorittamista. Hakemuksen tekemisen edellytyksenä olisi voimassa olevan lain tapaan että siviilipalvelusvelvollinen ei olisi ehtinyt aloittaa siviilipalvelusta. Siviilipalveluksen aloittamiseksi katsottaisiin palvelukseen saapumisen yhteydessä tapahtuva ilmoittautuneeksi kirjautuminen, joten hakemusta ei voisi tehdä enää peruskoulutusjakson tai työpalvelujakson aikana taikka täydennyspalvelukseen saapumisen jälkeen. Hakemusta ei myöskään voisi tehdä enää sen vuoden päätyttyä jona siviilipalvelusvelvollinen on täyttänyt 28 vuotta. Hakemus jätettäisiin tutkimatta, jos se olisi tehty mainittujen edellytysten vastaisesti.

Hakemuksen hyväksymisen edellytyksenä olisi voimassa olevan lain mukaisesti, että siviilipalvelusvelvollista ei ole aikaisemmin vastaavan hakemuksen perusteella hyväksytty siviilipalveluksesta asevelvollisuuslain mukaiseen palvelukseen.

Siviilipalveluksen suorittamiselle ei voida katsoa löytyvän vastaavia vakaumuksellisia syitä kuin asevelvollisuuslain mukaisen palveluksen suorittamiselle, joten hakukertojen rajoittaminen siviilipalveluksen ja asevelvollisuuslain mukaisen palveluksen välillä on perusteltua järjestelmän toimivuuden kannalta.

Säännöstä sovellettaisiin samoin edellytyksin myös naiseen, joka hakeutuisi takaisin naisten vapaaehtoisesta asepalveluksesta annetun lain mukaiseen palvelukseen.

99 §. Palvelusaika siirryttäessä asevelvollisuuslain tai naisten vapaaehtoisesta palveluksesta annetun lain mukaisesta palveluksesta siviilipalvelukseen. Asevelvollisuuslain mukaisessa palveluksessa tai naisten vapaaehtoisesta asepalveluksesta annetun lain mukaisessa palveluksessa suoritettu palvelus otettaisiin huomion siviilipalvelusaikaa laskettaessa kertoimilla vastaavaan tapaan kuin voimassa olevan lain mukaan. Kertoimet ja suoritetuksi palvelukseksi laskettavat päivät määräytyisivät asianomaiselle henkilölle määräytyneen palvelusajan perusteella, jolloin suhdeluvut esitetyn lain ja voimassa olevan asevelvollisuuslain mukaisesti olisivat: 362:180, 362:270, 362:330 (aseeton palvelus) ja 362:362. Vajaa päivä pyöristettäisiin ylöspäin kokonaiseksi.

Kertoimia ja jäljellä olevaa palvelusaikaa ei sovellettaisi mikäli siviilipalvelukseen hakeutuminen on tapahtunut asevelvollisuuslain tai naisten vapaaehtoisesta asepalveluksesta annetun lain mukaisen palveluksen suorittamisen jälkeen.

100 §. Hallinnon yleislakien soveltaminen. Oikeusturvan ja hyvän hallinnon vaatimusten toteutumisen varmistaminen edellyttää että julkisen hallintotehtävän hoitamisessa ja asian käsittelyssä noudatetaan hallinnon yleislakeja. Siviilipalveluspaikkoina toimii valtion ja kunnan viranomaisten lisäksi myös yksityisoikeudellisia yhteisöjä. Selvyyden vuoksi säädettäisiin, että tämän lain mukaisia hallintoasioita käsiteltäessä noudatettaisiin hallintolakia, kielilakia ja lakia viranomaisten toiminnan julkisuudesta riippumatta palveluspaikan oikeudellisesta luonteesta.

101 §. Poliisin virka-apu siviilipalvelusvelvollisen toimittamiseksi palvelukseen. Pykälässä säädettäisiin nykyiseen tapaan säännöksistä virka-avun pyytämiseksi.

Esityksen mukaan palveluspaikka voisi jatkossa pyytää virka-apua palveluspaikan sijaintipaikkakunnan sijasta suoraan myös palvelusvelvollisen kotipaikkakunnan poliisilta. Palvelusvelvollisen kotipaikkakunnan poliisilla on usein paremmat tiedot ja mahdollisuudet palvelusvelvollisen tavoittamiseksi kuin mahdollisesti varsin kaukanakin sijaitsevalla palveluspaikalla.

Pykälän 2 momentin mukaan poliisiviranomaisella olisi nykyisten säännösten mukaisesti virka-avun antamisvelvoitteeseen perustuva velvollisuus toimittaa tavoittamansa siviilipalvelusvelvollinen palveluspaikkaansa, ellei tämä kirjallisesti kieltäydy siviilipalveluksesta tai esitä laillista estettä poissaololleen.

102 §. Viranomaisten tiedonantovelvollisuus. Pykälässä säädettäisiin työministeriön, siviilipalveluskeskuksen ja puolustusvoimien velvollisuudesta antaa kutsunnanalaisille riittävät tiedot mahdollisuudesta hakeutua siviilipalvelukseen ja siviilipalveluksen sisällöstä. Tarkoituksena on, että objektiivinen ja riittävä tieto vaihtoehtoisesta palvelusmuodosta olisi helposti saatavissa muun muassa kutsuntatilaisuudessa ja ennen kutsuntoja jaettavassa ohjemateriaalissa. Kutsuntatilaisuudessa tulisi myös olla avoimesti saatavilla siviilipalvelushakemuslomakkeita. Tiedonantovelvollisuuteen kuuluisi myös kutsunnanalaisen ohjaaminen oikealle viranomaiselle lisätietojen saamista varten.

15 luku Voimaantulo ja siirtymäsäännökset

103 §. Voimaantulo. Pykälä sisältäisi tavanomaisen voimaantulosäännöksen.

104 §. Kumottavat säännökset. Ehdotetulla lailla kumottaisiin kokonaisuudessaan 1.1.1992 voimaan tullut siviilipalveluslaki (1723/1991).

Siltä osin kuin eri laeissa on säännöksiä, joissa viitataan voimassa olevaan siviilipalveluslakiin, ehdotetaan viittaussäännökset muutettaviksi ehdotetun lain mukaisiksi.

105 §. Siirtymäsäännökset. Lain voimaantulolla ei olisi vaikutusta ennen lain voimaantuloa jo siviilipalveluksensa aloittaneiden palvelusaikaan, joka säilyisi voimassa olleiden säännösten mukaisesti 395 vuorokautena. Henkilökohtaisten lomien määrä säilyisi myös entisellään ollen 20 päivää.. Soveltamisessa ratkaisevaa olisi tosiasiallinen palveluksen aloittamisaika, joten palvelusaika säilyisi 395 vuorokautena riippumatta siitä, onko jo aloitettu palvelus väliaikaisesti keskeytyneenä esimerkiksi lykkäyksen vuoksi. Mikäli siviilipalvelusta ei olisi lainkaan ehditty aloittaa ennen tämän lain voimaantuloa, määräytyisi palvelusaika kuitenkin uuden lain mukaisesti riippumatta siitä, milloin määräys astua palvelukseen on ensimmäisen kerran annettu.

Siirtymäsäännöksen 3 momentin mukaan ehdotetun lain vakaumuksentutkintaa koskevaa 18 §:n 2 momenttia ei sovellettaisi, jos palveluksen suorittanut olisi hyväksytty siviilipalvelukseen ennen ehdotetun lain voimaan tuloa.

Siirtymäsäännöksen 4 momentin mukaan 8 luvun täydennyspalvelusvelvollisuutta koskevia säännöksiä ei sovellettaisi siviilipalvelusvelvolliseen, joka olisi suorittanut asevelvollisuuslain tai naisten vapaaehtoisesta asepalveluksesta annetun lain mukaisen palveluksen ennen ehdotetun lain voimaantuloa ja joka olisi hyväksytty siviilipalvelukseen ennen ehdotetun lain voimaantuloa. Ehdotetun lain mukainen täydennyspalvelusvelvollisuus koskisi siirtymäsäännöksen 4 momentin nojalla ensinnäkin niitä siviilipalvelusvelvollisia, joiden osalta sekä asevelvollisuuslain mukainen tai naisten vapaaehtoisesta asepalveluksesta annetun lain mukainen palveluksen suorittaminen että siviilipalvelukseen hyväksyminen olisivat kumpikin tapahtuneet ehdotetun lain jo voimaantultua. Täydennyspalvelusvelvollisuus koskisi lisäksi niitä siviilipalvelusvelvollisia, jotka olisivat suorittaneet asepalveluksensa ennen ehdotetun lain voimaantuloa, mutta jotka olisivat hyväksytty siviilipalvelukseen vasta ehdotetun lain voimaantulon jälkeen.

Kurinpitomenettelyn alaiset palvelusrikkomukset, jotka olisivat tapahtuneet ennen tämän lain voimaantuloa, ehdotetaan sekä tutkintamenettelyn että seuraamusten osalta käsiteltäväksi loppuun palvelusrikkomuksen tekohetkellä voimassa olleiden säännösten mukaisesti. Ehdotetussa laissa palvelusrikkomusten tutkinta ja seuraamusten määrääminen on keskitetty siviilipalveluskeskukselle. Olisi kuitenkin tarkoituksenmukaista, että jo aloitetut kurinpitomenettelyt voitaisiin suorittaa loppuun menettelyn jo aloittaneessa siviilipalveluspaikassa.

Siirtymäsäännöksissä säädettäisiin myös lain voimaantullessa tarpeellisista rekisteritietosiirroista pääesikunnan ylläpitämän asevelvollisuusrekisterin ja siviilipalveluskeskuksen ylläpitämän siviilipalvelusrekisterin välillä. Asevelvollisuusrekisterissä olisi edelleen tarpeen säilyttää kaikkia Suomen asevelvollisia koskevat perustiedot. Lain voimaantullessa siviilipalvelusvelvollisten perustiedot tulisi kuitenkin siirtää mahdollisine päivityksineen myös siviilipalvelusrekisteriin. Lisäksi siviilipalvelusrekisteriin tulisi siirtää siviilipalvelusvelvollisia koskevat palveluskelpoisuustiedot ja palveluskelpoisuuden määräytymistä koskevat tiedot. Asevelvollisuusrekisterissä ei enää lain voimaantulon jälkeen olisi perusteltua säilyttää siviilipalvelusvelvollisten palveluskelpoisuustietoja. Koska siviilipalvelusvelvollisten valvonta ja liikekannallepanon aikainen sijoittelu siirtyisi siviilipalveluskeskukselle, tulisi siviilipalvelusrekisteriin siirtää tiedot myös lakiehdotuksen 66 §:ssä tarkoitetuista työnantajien hakemuksista ja päätöksistä eli niin sanotuista VAP-varauksista.

Lain voimaan tullessa työministeriössä vireillä olevat palveluspaikkahakemukset sekä sotilaslääneissä vireillä olevat ehdotuksen 66 §:n mukaiset työnantajien hakemukset tulisi siviilipalvelusvelvollisten osalta siirtää viran puolesta siviilipalveluskeskukselle, jonka tehtäviin kuuluisi kyseisten hakemusten ratkaiseminen.

1.2 Pelastuslaki

6 §. Muiden viranomaisten tehtävät. Siviilipalveluskeskuksella olisi lakiehdotuksen mukaan jatkossa merkittävä lakisääteinen rooli väestönsuojeluun ja pelastustoimintaan valmiuksia antavana viranomaisena sekä liikekannallepanotilanteen aikaisena toimijana. Pelastuslain 6 §:ään ehdotetaan siten lisättäväksi siviilipalveluskeskus.

52 §. Viranomaisten tiedonsaantioikeus. Siviilipalvelusviranomainen lisättäisiin myös niihin tahoihin, joilta pelastusviranomaisella olisi oikeus salassapitovelvollisuuden estämättä saada tietoja henkilöstön varaamiseksi väestönsuojelutehtäviin. Siviilipalvelusviranomaisen osalta luovutettavat tiedot koskisivat sitä, onko siviilipalvelusvelvollinen vapautettu liikekannallepanon aikaisesta palveluksesta sekä tietoja siviilipalveluksen suorittaneiden henkilöiden siviilipalveluksen aikana saamasta erityiskoulutuksesta.

1.3 Vuosilomalaki

5 §. Vuosiloman ansainta. Säännöksen 2 momentissa oleva viittaus nykyiseen siviilipalveluslakiin ehdotetaan tarkistettavaksi viittaukseksi ehdotettuun siviilipalveluslakiin.

7 §. Työssäolon veroinen aika. Pykälässä säädetään työssäolopäivien veroisista työpäivistä tai työtunneista. Säännöksen kaksi momentin kohdassa 9 oleva viittaus nykyisen siviilipalveluslain 37 §:ään ehdotetaan tarkistettavaksi viittaukseksi ehdotetun lain 57 §:ään, jossa säädettäisiin täydennyspalveluksesta. Pykälään tulisi lisätä viittaus ehdotetun siviilipalveluslain 63 §:ään, jossa säädetään siviilipalvelusvelvollisia koskevasta ylimääräisestä palveluksesta.

1.4 Laki lasten kanssa työskentelevien rikostaustan selvittämisestä

2 §. Soveltamisala. Säännöksen 2 momentin kohdassa yksi oleva viittaus nykyiseen siviilipalveluslakiin ehdotetaan tarkistettavaksi viittaukseksi ehdotettuun siviilipalveluslakiin.

3 §. Työnantajan velvollisuus pyytää rikosrekisteriote nähtäväksi. Pykälän 1 momentissa oleva viittaus nykyisen siviilipalveluslain 8 §:ään ehdotetaan tarkistettavaksi viittaukseksi ehdotetun siviilipalveluslain 7 §:ään, jossa säädettäisiin siviilipalveluskeskuksesta.

1.5 Laki asevelvollisen kuoltua maksettavasta taloudellisesta tuesta

1 §. Lain soveltamisala. Pykälän 1 momentissa oleva viittaus nykyiseen siviilipalveluslakiin ehdotetaan tarkistettavaksi viittaukseksi ehdotettuun siviilipalveluslakiin.

2 §. Tuen saamisen edellytykset. Pykälässä ehdotetaan viitattavan ehdotetussa siviilipalveluslaissa tarkoitettuun siviilipalvelusvelvollisia koskevaan ylimääräiseen palvelukseen.

1.6 Rikoslaki

2 c luku. Vankeudesta

Ehdonalainen vapauttaminen

5 §. Ehdonalaisen vapauttamisen määritelmä ja määräytyminen. Pykälässä oleva viittaus nykyisen siviilipalveluslain 26 §:ssä tarkoitettuun siviilipalvelusrikokseen ehdotetaan tarkistettavaksi viittaukseksi ehdotetun siviilipalveluslain 73 §:ssä tarkoitettuun siviilipalveluksesta kieltäytymiseen, 74 §:ssä tarkoitettuun siviilipalvelusrikokseen, 75 §:ssä tarkoitettuun siviilipalveluksesta kieltäytymiseen ylimääräisen palveluksen tai liikekannallepanon aikana ja 76 §:ssä tarkoitettuun siviilipalvelusrikokseen ylimääräisen palveluksen tai liikekannallepanon aikana.

1.7 Lakiehdotukset 7—15

Vankeuslaissa (767/2005), kielilaissa (423/2003), hallinto-oikeuslaissa (430/1999), maatalousyrittäjien lomituspalvelulaissa (1231/1996), opintotukilaissa (65/1994), sotilasavustuslaissa (781/1993), rikosrekisterilaissa (770/1993), tuomioistuinten ja eräiden oikeushallintoviranomaisten suoritteista perittävistä maksuista annetussa laissa (701/1993) sekä palvelukseen kutsutun asevelvollisen työ- tai virkasuhteen jatkumisesta annetussa laissa (570/1961) on säännöksiä, joissa viitataan voimassa olevaan siviilipalveluslakiin. Tämän vuoksi ehdotetaan, että mainittuihin lakeihin sisältyvät viittaukset muutettaisiin ehdotettujen lakien mukaisiksi. Lakiehdotuksiin 7—15 ei ehdoteta tehtäväksi muita muutoksia. Kysymys on näiltä osin lakien teknisestä muuttamisesta.

Ehdotetun siviilipalveluslain asetuksenantovaltuutta koskevat säännökset ovat täsmälliset ja tarkkarajaiset. Asetuksenantovaltuutta koskevat säännökset on sijoitettu asianomaiseen lukuun tai pykälään. Lain soveltamisen kannalta merkityksellisistä asioista voitaisiin antaa tarkempia säännöksiä asian luonteen mukaan joko valtioneuvoston tai työministeriön asetuksella.

Valtioneuvoston asetuksella voitaisiin antaa tarkempia säännöksiä

1) siviilipalvelusasian neuvottelukunnan toimikaudesta, kokoonpanosta ja tarkemmista tehtävistä (lakiehdotuksen 6 §);

2) siviilipalveluspaikkahakemuksen käsittelystä, siviilipalveluskeskuksen henkilökunnasta ja henkilöstön kelpoisuusvaatimuksista (lakiehdotuksen 11 §);

3) vakaumuksentutkintalautakunnasta (lakiehdotuksen 22 §);

4) valtion korvaamien asumiskustannusten hakemusmenettelystä (lakiehdotuksen 46 §); sekä

5) ylimääräisen harjoituksen ja liikekannallepanon aikaisista poikkeuksista koskien siviilipalvelusaikaa, loman ja vapaan pituutta ja myöntämisen perusteita sekä lakiehdotuksen 7 luvussa tarkoitetun päivärahan ja matkakustannusten korvaamisen perusteista sekä maksuttomia lomamatkoja koskevista säännöistä (lakiehdotuksen 65 §).

Työministeriön asetuksella voitaisiin antaa tarkempia säännöksiä

1) työmatkakustannusten korvaamisesta (lakiehdotuksen 50 §);

2) palvelusmatkakustannusten korvaamisesta (lakiehdotuksen 51 §);

3) maksuttomien lomamatkojen lukumäärästä ja matkakustannusten korvaamisesta (lakiehdotuksen 52 §); sekä

4) palvelukseen määräämättä jättämisessä noudatettavasta hakemusmenettelystä (lakiehdotuksen 66 §).

Lait ehdotetaan tulemaan voimaan 1 päivänä tammikuuta 2008.

Uudistuksen keskeisenä tavoitteena on saattaa siviilipalveluslaki nykyistä paremmin vastaamaan perustuslaissa ja kansainvälisissä Suomea sitovissa ihmisoikeussopimuksissa asetettuja vaatimuksia.

Maanpuolustusvelvollisuuden perustana on Suomen perustuslain 127 §. Perustuslain mukaan jokainen Suomen kansalainen on velvollinen osallistumaan isänmaan puolustukseen tai avustamaan sitä sen mukaan kuin laissa säädetään. Asevelvollisuuslaki on maanpuolustusvelvollisuuden käytännön toteuttamista koskeva keskeisin säädös. Perustuslain 127 §:n 2 momentin mukaan oikeudesta saada vakaumuksen perusteella vapautus osallistumisesta sotilaalliseen maanpuolustukseen säädetään lailla. Keskeisin säädös, joka koskee vakaumuksen huomioon ottamista maanpuolustusvelvollisuuden suorittamisessa, on siviilipalveluslaki.

Asevelvollisuuteen ja siviilipalvelukseen liittyviä perusoikeuksien rajoituksia on tarkasteltava yksitellen ottaen huomioon perustuslaissa säädetyt yleiset edellytykset perusoikeuksien rajoittamiselle sekä yksittäistä perusoikeutta koskevat erityiset edellytykset.

Lakiehdotuksessa siviilipalvelusvelvollisten oikeuksista ja velvollisuuksista on pyritty säätämään kattavasti lain tasolla. Esityksessä on pyritty perustuslakivaliokunnan edellyttämin tavoin (PeVM 25/1994 vp s. 4—5) siihen, että perusoikeuksien rajoituksille on hyväksyttävä peruste, ne ovat välttämättömiä hyväksytyn tarkoituksen saavuttamiseksi ja että rajoitukset ovat riittävän täsmällisiä ja tarkkarajaisia. Esityksessä on myös lähdetty siitä, että lain säännöksistä selviäisi kattavasti, kuka tai mikä taho voi käyttää perusoikeuksien kannalta merkityksellistä toimivaltaa.

Lakiehdotuksessa on asevelvollisuuslain sekä nykyisen siviilipalveluslain tavoin säännöksiä, joilla rajoitetaan siviilipalvelusvelvollisten perusoikeuksia. Rajoitukset koskevat lähinnä yhdenvertaisuutta, yksityiselämän suojaa, henkilökohtaista koskemattomuutta ja elinkeinovapautta.

Yhdenvertaisuus

Perustuslain 6 §:n mukaan ketään ei saa ilman hyväksyttävää perustetta asettaa eri asemaan minkään henkilöön liittyvän syyn perusteella. Yleinen asevelvollisuus ja myös siviilipalveluslaki koskee ainoastaan miespuolisia kansalaisia. Siviilipalveluksen tarkoituksena on toimia jatkossakin vaihtoehtoisena pakollisen asevelvollisuuden suorittamismuotona, joten nainen ei voisi vapaaehtoisesti hakeutua siviilipalvelukseen. Naisten vapaaehtoisesta asepalveluksesta annetun lain nojalla nainen voi halutessaan hakeutua asepalvelukseen. Vapaaehtoisten naisten kouluttamista siviilipalveluksessa ei kuitenkaan voida pitää tarkoituksenmukaisena ottaen huomioon muun muassa palveluksesta valtiolle aiheutuvat kustannukset ja siviilipalvelusjärjestelmässä jo nykyisillä koulutusmäärillä vallitseva palveluspaikkojen puute.

Liikekannallepanon aikana palveluksesta vapauttamisen perusteena voi olla siviilipalvelusvelvollisen merkittävä työtehtävä siviilissä. Siviilipalvelusvelvollisuus rajoittuu iän perusteella siten, että palvelusvelvollisuus koskee vain 18—60 -vuotiaita. Siviilipalveluksesta voidaan myöntää vapautus sillä perusteella, että asianomaisella on Suomen kansalaisuuden lisäksi jonkin toisen maan kansalaisuus.

Maanpuolustusvelvollisuus ja siviilipalvelusvelvollisuus sen osana ei siten kohdistu kaikkiin kansalaisiin samanlaisena. Siviilipalveluslakiin ehdotetut rajaukset ja poikkeukset seuraavat kuitenkin identtisesti asevelvollisuuslaissa säädeltyä. Poikkeuksiin voidaan siten katsoa olevan hyväksyttävä peruste.

Lakiehdotuksessa on pyritty mahdollisimman kattavaan yhdenvertaisuuteen varusmiespalvelusta suorittavien asevelvollisten oikeuksien ja velvoitteiden kanssa. Täysin identtinen sääntely ei kuitenkaan ole mahdollista eikä tarkoituksenmukaista palvelusmuotojen erilaisuudet huomioon ottaen.

Yhdenvertaisuusperiaate edellyttää, että kansalaisilla on yhtäläiset oikeudet ja velvollisuudet suhteessa yhteiskuntaan. Asevelvollisuuden osalta yhdenvertaisuus tarkoittaa palvelusetuuksien yhdenvertaisuutta sekä sitä, että erilaisten palvelusmuotojen tulee olla kokonaisrasittavuudeltaan keskenään yhdenvertaiset. Kokonaisrasittavuuden arviointiin sisältyy runsaasti erilaisia arviointimittareita ja näkökohtia, mutta yleisessä vertailussa palvelusajan kokonaiskestolla tulee olla merkittävä painoarvo. Siviilipalveluslaissa ei ole siviilipalvelusajan osalta suoraa kytkentää varusmiespalvelusaikaan. Siviilipalveluksen kehittämisen tulee kuitenkin seurata vertailukelpoisesti varusmiespalveluksessa tapahtuvia muutoksia (VNS 1/1997). Myös voimassa olevaa siviilipalveluslakia koskevan hallituksen esityksen perusteluissa (HE 149/1991 vp) todetaan, että siviilipalvelusajan tulisi olla kestoltaan kohtuullisessa suhteessa varusmiespalvelukseen. Varusmiesten palvelusaikoja uudistettiin vuonna 1998, jolloin keskimääräinen varusmiespalvelusaika lyheni kuukaudella. Siviilipalvelusaikaa ei tuolloin kuitenkaan tarkistettu, jolloin siviilipalvelusaika nousi laskennallisesti yli kaksinkertaiseksi yleisimpään varusmiespalveluaikaan verrattuna. Yhdenvertaisuuden edellyttämä seuranta on siviilipalvelusajan osalta jäänyt siten toteutumatta.

Siviilipalveluksen pitkä kesto Suomessa on ollut monien kansallisten ja kansainvälisten toimielinten kritiikin kohteena. Nykyistä palvelusaikaa ovat pitäneet rangaistuksenluonteisena muun muassa Amnesty International, joka on adoptoinut suomalaisia aseistakieltäytyjiä mielipidevangeiksi sekä Euroopan Neuvoston ihmisoikeusvaltuutettu.

Siviilipalveluksesta kieltäytymisestä ja siviilipalvelusrikoksesta ehdotetut rangaistusseuraamukset ovat ehdottomuudessaan ankaria mikäli niitä verrataan rikosten rangaistusjärjestelmään yleisesti ja rikoksentekijöille muista rikoksista annettuihin seuraamuksiin. Siviilipalvelusrikoksesta ja siviilipalveluksesta kieltäytymisestä seuraisi nykyisen lain mukaisesti jatkossakin aina ehdoton vankeusrangaistus. Ehdollisen vankeusrangaistuksen ja yhdyskuntapalvelun käyttö olisi laissa nimenomaisesti poissuljettu.

Siviilipalveluksesta kieltäytymisestä ja siviilipalvelusrikoksesta määrättäviä seuraamuksia tulisi kuitenkin tarkastella ennen kaikkea suhteessa voimassa olevaan varsin ankaraan ja velvoittavaan asevelvollisuusjärjestelmään. Asevelvollisuusjärjestelmän vuoksi jokainen suomalainen mies joutuu vähintään 180 päivän ajaksi palveluun, jossa henkilökohtaista vapautta ja liikkumista rajoitetaan merkittävässä määrin. Asevelvollisten yhdenvertaisuuden kannalta ei voida pitää perusteltuna, että asevelvollisuutta lainvastaisesti välttämällä voisi selviytyä merkittävästi vähäisemmällä velvoitteella.

Henkilökohtainen vapaus ja koskemattomuus

Perustuslain 7 §:n mukaan jokaisella on oikeus elämään sekä henkilökohtaiseen vapauteen, koskemattomuuteen ja turvallisuuteen.

Siviilipalveluslaissa tarkoitettu koulutus tapahtuu siviilipalveluskeskuksessa, joka muistuttaa luonteeltaan sisäoppilaitosta. Työpalvelu suoritetaan palveluspaikkoina toimivissa työpaikoissa. Siviilipalvelusta suorittava henkilö on velvollinen palvelemaan hänelle osoitetussa palveluspaikassa. Käytännössä siviilipalvelusvelvolliset saavat valita palveluspaikkansa itse, mutta laki mahdollistaa myös palveluspaikan yksipuolisen määräämisen. Siviilipalvelusta suorittava on velvollinen noudattamaan palveluspaikan määräämää työaikaa, työtehtäviä ja loma-aikoja. Palveluksesta ei voi poistua, eikä palvelusta voi lopettaa tai keskeyttää ilman lupaa. Palvelustuntien ulkopuolinen aika on vapaata ja siviilipalvelusvelvollisella on vapaa-aikanaan oikeus liikkua ja harrastaa vapaasti.

Siviilipalvelus rajoittaa siten palvelusvelvollisen henkilökohtaista vapautta ja sitoo häntä vastaavasti kuin työ- tai virkasuhde. Ehdotukseen sisältyy myös säännös, jonka mukaan siviilipalvelusvelvollinen on velvollinen osallistumaan palveluskelpoisuuden arvioimiseksi tarpeelliseen terveystarkastukseen. Rajoitukset ovat palveluksen järjestämisen ja palvelusturvallisuuden kannalta perusteltuja ja välttämättömiä.

Siviilipalveluslaissa ehdotetaan säädettäväksi huumausaineen käyttöä selvittävästä tutkimuksesta. Huumausainetestausta koskeva sääntely on merkityksellistä perustuslain 10 §:n 1 momentissa turvatun yksityiselämän suojan ja henkilötietojen suojan kannalta sekä perustuslain 7 §:ssä turvatun henkilökohtaisen koskemattomuuden kannalta.

Tutkimuksen tekemisen edellytykset muistuttaisivat paljolti yksityisyyden suojasta työelämässä annetun lain 8 §:ssä tarkoitettuja edellytyksiä. Perustuslakivaliokunnan mukaan sanotun lain huumausainetestausta koskevalla sääntelyllä on perusoikeusjärjestelmän kannalta hyväksyttävät perusteet. Nyt ehdotettavassa siviilipalveluslain säännöksessä testaaminen olisi myös sidottu välttämättömyysedellytykseen samaan tapaan kuin mitä perustuslakivaliokunta edellytti yksityisyyden suojasta työelämässä annetun lain säännöksiä arvioidessaan (PeVL 10/2004 vp). Tehtävät, joissa huumausainetestiä koskeva todistus voitaisiin velvoittaa esittämään, olisi yksilöity sellaisten suojattavien intressien mukaan, joita lainsäädäntö muutenkin suojaa ja joita palveluspaikka ei voi suojata yksinomaan ohjeiden ja neuvojen avulla. Useimmiten on kysymys myös rangaistavaksi säädetyistä teoista, joista seuraa vahingonkorvausvelvollisuus.

Sääntelyn tarkoituksena on vähentää huumausaineiden käytöstä aiheutuvia riskejä siviilipalveluskeskuksessa sekä palveluspaikoilla, jotka ovat normaaleja työpaikkoja. Sääntelyä puoltavat tärkeät syyt ennaltaehkäistä huumausaineiden käytöstä ja siitä riippuvaisena toimimisesta palveluspaikalla aiheutuvia seurauksia. Huumausaineiden käyttö on rangaistavaa rikoslain osoittamalla tavalla. Sääntelyssä otettaisiin huomioon huumausaineiksi luettavien aineiden käyttö lääkinnällisiin tarkoituksiin, joten ehdotuksen perusteella ketään ei terveydentilansa vuoksi asetettaisi huonompaan asemaan.

Siviilipalvelusvelvollinen toimittaisi huumausainetestiä koskevan todistuksen palveluspaikalle itse. Todistuksen sisältö on rajattu minimiin, sillä siihen sovelletaan yksityisyyden suojasta työelämässä annetun lain säännöstä. Siviilipalvelukseen sovelletaan myös työterveyshuoltolakia, jonka perusteella ne tehtävät, joissa huumausainetestiä koskeva todistus voitaisiin pyytää, käsiteltäisiin yhteistoimintamenettelyssä ja kyseisellä palveluspaikalla tulisi olla työterveyshuoltolain tarkoittama huumeiden vastainen ohjelma. Siten voidaan katsoa, että ehdotus on suhteellisuusvaatimuksen mukainen.

Yksityiselämän suoja

Perustuslain 10 §:n mukaan jokaisen yksityiselämä, kunnia ja kotirauha on turvattu. Henkilötietojen suojasta säädetään tarkemmin lailla. Asiaa koskeva keskeinen laki on henkilötietolaki.

Lakiehdotukseen sisältyy siviilipalvelusrekisteriä koskevia säännöksiä. Siviilipalvelusrekisterin tarkoituksena on siviilipalvelusvelvollisten henkilötietojen kerääminen viranomaisen tarvetta varten. Siviilipalvelusrekisteri on luonteeltaan vakaumuksellinen rekisteri, koska jo pelkkä henkilön kuuluminen rekisteriin paljastaa ulkopuoliselle hänen vakaumuksensa. Henkilötietolain ja viranomaisten toiminnan julkisuudesta annetun lain säännökset soveltuvat myös siviilipalvelusrekisteriin. Koska julkisuuslain salassapitosäännökset eivät kuitenkaan selkeästi kata vakaumusta, säädettäisiin siviilipalvelusrekisterin tietojen salassapidosta selvyyden vuoksi vielä erikseen siviilipalveluslaissa.

Lakiehdotuksessa säädettäisiin siviilipalvelusrekisterin käyttötarkoituksesta, tietosisällöstä, tietojen keräämisestä, luovuttamisesta ja tietojen poistamisesta. Siviilipalvelusrekisteriin sisältyisi myös arkaluonteista tietoa, kuten terveydentilaa koskevat tiedot. Siviilipalvelusvelvollisten terveydentilatietojen käsittely on välttämätöntä sekä palveluksen järjestämisen että palvelus- ja työturvallisuuden kannalta. Palveluspaikan lakisääteisenä velvollisuutena on huolehtia työturvallisuudesta ja palvelusturvallisuudesta sekä tarvittaessa myös palveluksessaan olevien siviilipalvelusvelvollisten kotiuttamisesta ja palveluskelpoisuuden tarkistamisesta.

Uskonnon ja omantunnon vapaus

Perustuslain 11 §:n mukaan jokaisella on uskonnon ja omantunnon vapaus.

Ihmisoikeuksien julistus ja kansainväliset ihmisoikeussopimukset suojaavat ajatuksen, omantunnon ja uskonnon vapauden. Uskonnolliset ja ei-uskonnolliset vakaumukset ovat yhtä lailla suojattuja. Uskonnon ja omantunnon vapaus tarkoittaa yksilön vapautta omaksua vakaumuksensa mukainen uskonto tai maailmankatsomus, oikeutta perustaa uskonnollinen tai muu maailmankatsomuksellinen yhdyskunta tai hakeutua sellaisen jäseneksi, oikeutta erota tällaisesta yhdyskunnasta sekä oikeutta harjoittaa uskontoa tai vakaumusta. Uskonnon ja omantunnonvapaudesta ei voida johtaa yleistä oikeutta kieltäytyä lainsäädännön asettamista velvoitteista. Julkiselta vallalta voidaan kuitenkin odottaa joustavuutta siinä, että ketään ei pakoteta omantuntonsa vastaisiin tekoihin.

Kansalaisoikeuksia ja poliittisia oikeuksia koskevassa sopimuksessa omantunnon ja uskonnon vapaus on voimassa ns. ehdottomana oikeutena. Ehdoton oikeus tarkoittaa sitä, että oikeudesta ei voida poiketa edes poikkeusoloissa.

Perustuslain 127 §:n 2 momentin mukaan oikeudesta saada vakaumuksen perusteella vapautus osallistumisesta sotilaalliseen maanpuolustukseen säädetään lailla. Säännöksen perustelujen mukaan (HE 309/1993 vp, s. 78) ”sotilaallisella maanpuolustuksella” tarkoitetaan siinä sekä rauhan ajan asevelvollisuuden suorittamista puolustusvoimissa että sodan ajan tehtäviä aseellisessa maanpuolustusorganisaatiossa. Perusteluissa todetaan että rauhan aikaan sijoittuva siviilipalveluslaki toteuttaa säännöksessä tarkoitetun oikeuden ”ainakin osittain”. Perustelujen mukaan oikeuden ei kuitenkaan olisi oltava täydessä rauhanaikaisessa laajuudessa voimassa myös sodan aikana. Siviilipalvelus on palvelusmuotona kehitetty juuri uskonnon ja omantunnonvapauden pohjalta turvaamaan vakaumukseen perustuva vaihtoehtoinen palvelusmuoto niille asevelvollisille, jotka eivät vakaumuksellisista syistä voi suorittaa asepalvelusta. Lakiehdotuksessa siviilipalvelus ehdotetaan ulotettavaksi myös sodan ja muiden kriisien aikaan. Ehdotuksella toteutettaisiin myös sodan oloihin ulottuva perustuslain 127 §:n 2 momentin mukainen lainsäätäjään kohdistuva toimeksianto.

Lakiehdotuksessa uskonnon ja omantunnon vapaus on pyritty ottamaan kattavasti huomioon koko siviilipalveluksen suorittamisen ajalta. Lakiehdotuksen 35 §:ssä on yleinen säännös vakaumuksen suojasta, jonka mukaan siviilipalvelus on järjestettävä siten että palvelustehtävät eivät ole ristiriidassa siviilipalvelusvelvollisen vakaumuksen kanssa. Säännös koskee siviilipalveluksen koulutusjaksoa, työpalvelua, täydennyspalvelusta, ylimääräistä palvelusta ja myös liikekannallepanon aikaista palvelua. Erityisoloja varten lakiehdotuksessa on säännökset vakaumuksentutkintalautakunnasta.

Vakaumuksentutkinnan avulla pyrittäisiin siihen, että myös ylimääräisen harjoituksen ja liikekannallepanon aikana siviilipalvelusvelvollisen vakaumus otettaisiin aina huomioon palvelustehtäviä määrättäessä. Toisaalta vakaumuksentutkinnalla estettäisiin tai ainakin lievennettäisiin vakaumukseen perustumatonta siviilipalvelukseen hakeutumista erityisolojen aikana tai niiden uhatessa. Siviilipalvelukseen hakeminen on normaalisti ilmoitukseen perustuva asia ja mahdollista missä vaiheessa tahansa asevelvollisuutta. Maanpuolustuksen ja puolustusvoimien joukkojen toimivuuden turvaamiseksi on välttämätöntä järjestää toimiva sääntely siltä varalta, että siviilipalvelusjärjestelmää mahdollisesti väärinkäytettäisiin liikekannallepanotilanteessa tai sen uhatessa.

Elinkeinovapaus

Perustuslain 18 §:n mukaan jokaisella on oikeus hankkia toimeentulonsa valitsemallaan työllä, ammatilla tai elinkeinolla. Siviilipalveluslain tarkoittama palvelus rajoittaa ammatin ja elinkeinon harjoittamista. Siviilipalveluksessa rajoitus kohdistuu pitkän palvelusajan vuoksi melko pitkälle ajanjaksolle. Lähtökohtana on kuitenkin se, että perustuslaissa säädetyn maanpuolustusvelvollisuuden täyttäminen voi rajoittaa elinkeinovapautta perusoikeutena. Ehdotetun lain 15 §:n mukaan siviilipalvelusvelvollinen ei saa palvelusaikanaan tehdä siviilipalveluspaikalle siviilipalvelukseen kuuluvien työtehtävien ulkopuolista, vastikkeellista työtä. Siviilipalvelusvelvollinen voisi palvelusaikanaan tehdä vastikkeellista työtä vapaa-ajallaan ilman aikarajoituksia, mutta ei kuitenkaan oman siviilipalveluspaikkansa palveluksessa. Palvelusaikainen työntekokielto koskisi koko siviilipalveluspaikan organisaatiota sen koosta ja yksikköjen erillisyydestä riippumatta.

Lakiin ehdotetaan kuitenkin säännöksiä, jotka mahdollistaisivat rajoitusten haitallisten vaikutusten lieventämisen yksittäistapauksissa. Säännösten mukaan siviilipalvelusvelvollinen voisi hakea siviilipalveluksen aloittamisajankohdan siirtämistä myöhemmäksi. Siviilipalveluksen aloittamista voitaisiin lykätä muun muassa tilanteissa, joissa se katsottaisiin erittäin tarpeelliseksi ammattiin valmistumisen, opiskelujen, taloudellisten asioiden järjestämisen tai muun erityisen henkilökohtaisen syyn vuoksi (31 §). Täydennyspalvelukseen määrätty siviilipalvelusvelvollinen voisi hakea vapautusta täydennyspalveluksen suorittamisesta muun muassa silloin, kun vapautus olisi ammatin tai elinkeinon harjoittamiseen liittyvien syiden vuoksi erittäin tarpeellinen (60 §). Lisäksi siviilipalvelusvelvolliselle olisi mahdollista myöntää lomaa painavien henkilökohtaisten syiden perusteella enintään 180 päivää (39 §).

Palvelus ulkomailla

Maanpuolustusvelvollisuuden on katsottu tarkoittavan lähtökohtaisesti osallistumista Suomen alueella tapahtuvaan toimintaan. Nykyistä käytäntöä vastaavalla tavalla siviilipalveluslaissa säädettäisiin siitä, että siviilipalvelus suoritettaisiin Suomessa (40 §). Ehdotuksen mukaan siviilipalveluspaikka voisi määrätä siviilipalvelusvelvollisen ulkomaan komennusmatkalle ainoastaan tämän antaman nimenomaisen suostumuksen perusteella. Lisäksi siviilipalveluspaikalla olisi siviilipalvelusvelvollisen suostumuksen perusteella mahdollisuus kirjallisesti hakea siviilipalveluskeskukselta lupaa määrätä siviilipalvelusvelvolliselle enintään kahden kuukauden mittainen ulkomaankomennusmatka. Lupaa ulkomaankomennukselle olisi haettava aina, kun matkan pituus ylittäisi 14 vuorokautta. Siviilipalveluslain nojalla suoritettava ulkomaanpalvelus perustuisi siis aina siviilipalvelusvelvollisen vapaaehtoisuuteen.

Perustuslakivaliokunta on lausunnoissaan PeVL 18/1995 vp ja 37/1997 vp katsonut, että lyhytaikainen ja asevelvollisen vapaaehtoisuuteen perustuva ulkomailla tapahtuva palvelus ei ollut ristiriidassa silloisen hallitusmuodon 75 §:ssä säädetyn maanpuolustusvelvollisuuden kanssa. Sotilaallista kriisinhallintaa koskevassa lausunnossaan PeVL 54/2005 vp perustuslakivaliokunta esitti kantanaan asevelvollisten ulkomaanpalvelusta koskevasta säännöksestä, joka vastaa myös ehdotettua asevelvollisuuslain 62 §:n säännöstä, että ehdotus ei valiokunnan aiemman käytännön valossa muodostu ongelmalliseksi perustuslain 127 §:n 1 momentin asevelvollisuussääntelyn tai perustuslain 7 §:ssä turvatun henkilökohtaisen vapauden näkökulmasta.

Oikeusturva

Perustuslain 21 §:n mukaan jokaisella on oikeus saada asiansa käsitellyksi asianmukaisesti ja ilman aiheetonta viivytystä lain mukaan toimivaltaisessa tuomioistuimessa tai muussa viranomaisessa sekä oikeus saada oikeuksiaan ja velvollisuuksiaan koskeva päätös tuomioistuimen tai muun riippumattoman lainkäyttöelimen käsiteltäväksi. Käsittelyn julkisuus sekä oikeus tulla kuulluksi, saada perusteltu päätös ja hakea muutosta sekä muut oikeudenmukaisen oikeudenkäynnin ja hyvän hallinnon takeet turvataan lailla.

Julkisen hallintotehtävän hoitamisessa ja asian käsittelyssä noudatetaan hallinnon yleislakeja kuten hallintolakia. Hallintolakia ei kuitenkaan sovelleta lainkäyttöön, esitutkintaan, poliisitutkintaan eikä ulosottoon. Lakia ei myöskään sovelleta tehtävän tai muun toimenpiteen suorittamista koskeviin hallinnon sisäisiin toimenpiteisiin.

Siviilipalvelusasioissa tehdyt päätökset ovat hallintopäätöksiä ja siten varsin kattavasti muutoksenhakuoikeuden alaisia. Siviilipalvelusasiassa tehdyn päätöksen valituskelpoisuudesta säädetään siviilipalveluslaissa, minkä lisäksi muutoksenhaussa sovelletaan myös hallintolainkäyttölain säännöksiä. Lain mukaan valitusta ei saa tehdä hallinnon sisäisestä määräyksestä, joka koskee tehtävän tai muun toimenpiteen suorittamista. Tällaisia määräyksiä siviilipalveluksessa ovat lähinnä vapaan ja loman ajankohdasta tehdyt päätökset sekä työnjohdolliset määräykset.

Hallintolainkäyttölaki tulee sovellettavaksi suoraan siviilipalveluskeskuksen tekemiin päätöksiin muutosta haettaessa. Siviilipalveluslaissa (97 §) on kuitenkin tarpeen säätää erikseen hallintolainkäyttölain soveltamisesta, sillä siviilipalveluspaikkoina voivat toimia myös sellaiset yksityisoikeudelliset yhteisöt, joiden toiminnassa ei muutoin sovellettaisi hallintolainkäyttölakia.

Perusoikeudet poikkeusoloissa

Perusoikeuksista voidaan poikkeusoloissa poiketa perustuslain 23 §:n nojalla säätämällä asiasta lailla. Säännöksen mukaan poikkeusten tulee olla tilapäisiä ja välttämättömiä Suomeen kohdistuvan aseellisen hyökkäyksen samoin kuin vakavuudeltaan aseelliseen hyökkäykseen lain mukaan rinnastettavien, kansakuntaa uhkaavien poikkeusolojen aikana ja lisäksi olla Suomen kansainvälisten ihmisoikeusvelvoitteiden mukaisia.

Perusoikeuksia rajoittavista poikkeuksista on säädettävä lailla, joten perusoikeuden rajoittamista koskevaa toimivaltaa ei voida delegoida eduskuntalakia alemmalle hierarkiatasolle. Sen sijaan perustuslain 23 § ei estä säätämästä lailla poikkeuksia perusoikeuksiin jo ennen poikkeusoloja, jos säännökset tulevat sovellettaviksi vasta poikkeusolojen aikana. Eduskunnan perustuslakivaliokunta on käsitellyt asiaa puolustustilalaista annettua hallituksen esitystä (HE 249/1989 vp) koskevassa lausunnossaan (PeVL 11/1990 vp).

Perusoikeusuudistusta koskevan hallituksen esityksen (HE 309/1993 vp) mukaan aseistakieltäytymistä koskevan perustuslainsäännöksen ulottuminen myös sodan aikaan ei merkitse, että aseistakieltäytymisoikeuden olisi oltava täydessä rauhan aikaisessa laajuudessaan voimassa myös sodan aikana. Hallituksen esityksen mukaan perustuslaki ei estä asettamasta laissa joitakin vakaumuksen sisältöä tai pysyvyyttä koskevia ehtoja vapautusmahdollisuuden perusteeksi, kunhan erilaisia vakaumuksia kohdellaan tasapuolisesti.

Ehdotetussa laissa säädettäisiin siviilipalvelushakemuksen käsittelystä normaaliajan vakavissa häiriötilanteissa sekä poikkeusoloissa liikekannallepanon aikana. Vakaumukseen perustumattoman siviilipalvelukseen hakeutumisen ehkäisemiseksi ja puolustusvoimien erityisolojen aikaisten palvelusmuotojen, ylimääräisen palveluksen ja liikekannallepanopalveluksen edellyttämä toimintakyky voitaisiin turvata, ehdotetaan siviilipalvelushakemuksen käsittely erityisoloissa säänneltävän tavallisesta menettelystä poikkeavalla tavalla. Siviilipalvelushakemuksen hyväksyminen edellyttäisi vakaumuksentutkintaa, joka suoritettaisiin tätä tarkoitusta varten erikseen perustettavan vakaumuksentutkintalautakunnan toimesta.

Ehdotetussa laissa on pääsääntöisesti omaksuttu yleisen valitusoikeuden periaate. Vakaumuksentutkinnan osalta ehdotetaan kuitenkin, että vakaumuksentutkintalautakunnan päätöksestä ei voisi hakea muutosta valittamalla (21 §).

Aseellisen tai muun uhan kesto voi vaihdella, ja tilanteen vaatimat toimenpiteet voivat olla kiireellisiä. Jotta siviilipalvelusviranomaisten ja puolustusvoimien toimintavalmius saataisiin järjestettyä viivytyksettä ja yhteiskunnan toimintakelpoisuus varmistettua, tulisi myös vakaumuksentutkinta suorittaa mahdollisimman joustavasti ja joutuisasti ja palvelusvelvolliset tulisi voida sijoittaa tehtäviinsä ilman viivytystä. Tämän tavoitteen toteuttaminen edellyttää, että vakaumuksentutkinta voidaan suorittaa jo ensiasteessa asiassa vaadittavalla asiantuntemuksella ja varmuudella. Tavoitteen toteutumisen varmistamiseksi vakaumuksentutkintalautakunnan kokoonpano perustuisi laaja-alaiseen erityisasiantuntemukseen. Erityisolojen aikana vastaavan erityiskokoonpanon omaavaa muutoksenhakuelintä olisi vaikea, ellei mahdotonta taata. Lisäksi muutoksenhakuasteen käsittelyajan tulisi vakaumuksentutkinnan osalta olla äärimmäisen lyhyt, koska palvelusvelvolliset tulisi voida sijoittaa tehtäviinsä viivytyksettä.

Edellä mainituilla perusteluilla voidaan muutoksenhakuoikeudesta poikkeamisen katsoa täyttävän perustuslain 23 §:ssä asetetun välttämättömyysedellytyksen.

Perustuslain 23 §:n mahdollistaman poikkeamisen edellytyksenä on poikkeuksien tilapäisyys. Perustuslakivaliokunta on arvioinut toimivaltuussäännöksiä perusoikeuksien tilapäisyyden kannalta lausunnossaan (PeVL 1/2000 vp). Perustuslakivaliokunta katsoi, että valmiuslain perusoikeuspoikkeuksia voidaan pitää perustuslain 23 §:n edellyttämin tavoin tilapäisinä, kun poikkeukset tulevat käyttöön vain poikkeusoloissa, ja ne otetaan käyttöön erikseen asetuksella, joka on määräaikainen. Lisäksi asetus tai asetuksen kohta on kumottava, kun poikkeusolo ei ole enää käsillä tai toimivaltuuden käyttämiselle ei ole enää edellytyksiä.

Vakaumuksentutkintamenettelyä sovellettaisiin vain laissa määritellyissä erityisissä olosuhteissa. Vakaumuksentutkintalautakunta nimitettäisiin toistaiseksi, mutta sen nimittämispäätös raukeaisi ylimääräisestä palveluksesta annetun päätöksen lakattua olemasta voimassa tai liikekannallepanon päätyttyä. Näin ollen muutoksenhakuoikeudesta poikkeamista voidaan pitää perustuslain 23 §:ssä edellytetyllä tavalla tilapäisenä.

Edellä todetun lisäksi lakiehdotuksen 65 §:n mukaan valtioneuvoston asetuksella voitaisiin säätää poikkeuksista ylimääräisen palveluksen ja liikekannallepanon aikana lain 4 §:ssä tarkoitetusta siviilipalvelusajasta, 39 §:ssä tarkoitetusta loman ja vapaan pituudesta sekä myöntämisen perusteista ja 7 luvussa tarkoitetun päivärahan, matkakustannusten korvaamisen perusteista sekä maksuttomia lomamatkoja koskevista säännöksistä. Poikkeaminen edellä mainituista säännöksistä saattaisi erityisoloissa olla perusteltua ja välttämätöntä.

Julkisen vallan käyttö

Lakiehdotuksen 8 §:ssä säädettäisiin siviilipalveluspaikoista ja niiden tehtävistä. Pykälässä tarkoitetuista tehtävistä ainakin osaa voidaan pitää julkisina hallintotehtävinä (esimerkiksi palvelustehtävien määrääminen). Palveluspaikkoja voivat valtion ja kuntien viranomaisten lisäksi olla esimerkiksi yksityisoikeudelliset yhteisöt. Tämän vuoksi sääntelyä on tarpeen tarkastella perustuslain 124 §:n kannalta.

Perustuslain 124 §:n mukaan julkinen hallintotehtävä voidaan antaa muulle kuin viranomaiselle vain lailla tai lain nojalla, jos se on tarpeen tehtävän tarkoituksenmukaiseksi hoitamiseksi eikä vaaranna perusoikeuksia, oikeusturvaa tai muita hyvän hallinnon vaatimuksia.

Yksityisten tahojen toimimista palveluspaikkoina pidetään tarpeellisena, sillä sopivia siviilipalveluspaikkoja ei muuten olisi riittävästi. Monet yksityiset tahot järjestävät sellaista yhteiskunnalle hyödyllistä toimintaa, joka soveltuu hyvin siviilipalvelusvelvollisen työpalveluksi.

Perustuslakivaliokunnan tulkintakäytännössä on katsottu, että oikeusturvan ja hyvän hallinnon vaatimusten toteutumisen varmistaminen perustuslain 124 §:n tarkoittamassa merkityksessä edellyttää, että asian käsittelyssä noudatetaan hallinnon yleislakeja ja että asioita käsittelevät toimivat virkavastuulla (PeVL 46/2002 vp, PeVL 33/2004 vp, PeVL 11/2006 vp). Ehdotetun 8 §:n 4 momentin mukaan siviilipalveluspaikan siviilipalvelusasioita käsittelevä henkilöstö toimii virkavastuulla hoitaessaan siviilipalveluslain mukaisia tehtäviä. Laissa säädettäisiin selvyyden vuoksi myös siitä, että palveluspaikat noudattaisivat hallintolakia, kielilakia ja viranomaisten toiminnan julkisuudesta annettua lakia siviilipalvelusasioita käsitellessään

Perustuslain 124 §:n mukaan merkittävää julkisen vallan käyttöä sisältäviä tehtäviä voidaan antaa vain viranomaiselle. Perustuslakiuudistusta koskevien perustelujen mukaan merkittävää julkisen vallan käyttöä olisi esimerkiksi itsenäiseen harkintaan perustuva oikeus käyttää voimakeinoja tai puuttua muuten merkittävällä tavalla yksilön perusoikeuksiin (HE 1/1998 vp). Perustuslakivaliokunnan käytännössä merkittävänä julkisen vallan käyttönä on pidetty muun muassa itsenäistä tarkastusten suorittamista kotirauhan piiriin kuuluvissa tiloissa (PeVL 16/2004 vp).

Siviilipalveluspaikkojen tehtävät liittyvät paljolti siviilipalvelusvelvollisen työpalvelun järjestämiseen ja niissä suoritettaviin työnjohdollisiin määräyksiin. Kurinpitorangaistuksen määrääminen ehdotetaan siirrettäväksi palveluspaikoilta siviilipalveluskeskukselle. Näin ollen palveluspaikoilla ei olisi sellaisia tehtäviä, jotka sisältäisivät merkittävää julkisen vallan käyttöä.

Yhteenveto

Ehdotettu laki tarkoittaa siviilipalvelusvelvollisten oikeuksien ja velvollisuuksien sääntelyn täsmentämistä ja asetuksen tasoisen sääntelyn nostamista täsmällisesti säädeltynä lain tasolle. Lakiehdotusta valmisteltaessa on pyritty huolehtimaan sääntelyn vastaavuudesta ihmisoikeussopimuksiin. Lain ei voida katsoa rajoittavan perustuslain 2 luvussa säädettyjä perusoikeuksia laajemmin kuin sääntelyn perusteena olevien yhteiskunnallisesti tärkeiden tavoitteiden saavuttamiseksi on välttämätöntä.

Hallituksen käsityksen mukaan lakiesitys voidaan käsitellä tavallisessa lainsäätämisjärjestyksessä. Koska asia voi kuitenkin olla tulkinnanvarainen, olisi suotavaa, että säätämisjärjestyksestä pyydettäisiin perustuslakivaliokunnan lausunto.

Edellä esitetyn perusteella annetaan Eduskunnan hyväksyttäviksi seuraavat lakiehdotukset:

Lakiehdotukset