Esityksessä ehdotetaan, että rikoslakia muutettaisiin siten, että rikoslain kokonaisuudistuksessa omaksutun keskittämisperiaatteen mukaisesti ihmisen sikiön, alkion ja perimän suojaa koskevat vankeusuhkaiset rangaistussäännökset koottaisiin samaan lukuun. Rikoslain vanhentuneet sikiönlähdettämistä koskevat rangaistussäännökset korvattaisiin laitonta raskauden keskeyttämistä koskevilla rangaistussäännöksillä. Samaan rikoslain lukuun siirrettäisiin ja samalla osittain yhdistettäisiin eräin muutoksin lääketieteellisestä tutkimuksesta annetun lain ja hedelmöityshoidoista annetun lain vankeusuhkaiset rangaistussäännökset. Uusittavan rikoslain luvun rikoksia olisivat laiton raskauden keskeyttäminen, törkeä laiton raskauden keskeyttäminen, laiton alkioon puuttuminen, laiton perimään puuttuminen, laiton sukusolujen käyttö ja lapsen identiteetin loukkaaminen. Raskauden keskeyttämisestä, lääketieteellisestä tutkimuksesta ja hedelmöityshoidoista annettuihin lakeihin tehtäisiin tarvittavat muutokset, ja niihin jäisivät rikoslaissa säädettäviä rikoksia lievemmät lainrikkomukset, joista voi seurata vain sakkoa.

Ehdotetut lait ovat tarkoitetut tulemaan voimaan mahdollisimman pian.

Ihmisen sikiön suojaamiseksi on perinteisesti ollut voimassa rikosoikeudellisia säännöksiä. Rikoslain (19.12.1889) 22 luvun sikiönlähdettämistä koskevat rangaistussäännökset on uudistettu perusteellisesti vuosina 1950 ja 1969. Luvun säännöksiä ei kuitenkaan muutettu vuonna 1970 raskauden keskeyttämisestä annetun lain (239/1970, jäljempänä aborttilaki) yhteydessä. Tämän vuoksi luku sikiönlähdettämisestä on uudistamisen tarpeessa.

Biolääketieteellisen tutkimuksen ja teknologian kehitys on tehnyt mahdolliseksi muun muassa ihmisen keinoalkuisen lisääntymisen, ihmisalkion kehittymisen naisen elimistön ulkopuolella ja ihmisen perimään puuttumisen. Syntymättömän ihmiselämän suoja ei enää rajaudu pelkästään sen mukaan, miten aborttilaissa painotetaan raskaana olevan naisen itsemääräämisoikeutta ja mikä turva sikiön koskemattomuudelle annetaan rikoslain säännöksin. Uuden aineellisen lainsäädännön myötä asetetaan rajoja myös puuttumiselle naisen elimistön ulkopuolella olevaan ihmisalkioon ja turvataan ihmisen perimän loukkaamattomuutta. Sikiöön kohdistuvien tekojen lisäksi rikoslain 22 lukuun onkin katsottu tarkoituksenmukaiseksi sisällyttää myös alkion ja perimän suojaa koskevat vankeusuhkaiset rangaistussäännökset. Aineellisen lainsäädännön myötä on rikosoikeudellisen suojan piiriin sisällytetty ihmisalkion lisäksi ihmisen sukusolut.

Vuoden 1995 perusoikeusuudistuksen esitöissä katsottiin, että syntymätöntä ihmiselämää suojataan osittain äidille annettavan perusoikeusturvan välityksellä ja perustuslakiin kirjattava ihmisarvon loukkaamattomuuden turvaaminen (perustuslain, 731/1999, 1 §:ssä) antaa suojaa myös ihmisen sikiöön ja alkioon kohdistuvia loukkauksia vastaan. Rikoslain kokonaisuudistusta valmistellut oikeusministeriön hankeorganisaatio (jäljempänä rikoslakiprojekti) teki vuonna 1989 ehdotuksen ihmisen alkion, sikiön ja perimän loukkaamista koskeviksi rikoslain 22 luvun säännöksiksi. Rangaistusäännösten jatkovalmistelussa jäätiin kuitenkin odottamaan alan aineellisen lainsäädännön, lähinnä lääketieteellistä tutkimusta ja hedelmöityshoitoja koskevan lainsäädännön valmistumista. Rangaistussäännösten jatkovalmistelu tosin käynnistettiin vuonna 1998, mutta se keskeytettiin, koska hedelmöityshoitoja koskeva lainvalmistelu ei ollut tuolloin edennyt.

Lääketieteellisestä tutkimuksesta annettu laki (488/1999, jäljempänä tutkimuslaki) ja syyskuun alussa 2007 voimaan tullut laki hedelmöityshoidoista (1237/2006, jäljempänä hedelmöityshoitolaki) muodostavat rangaistussäännösten valmistelussa odotetun keskeisen aineellisen lainsäädännön. Sikiön, alkion ja perimän suojaa koskevien rikoslain säännösten valmistelutyö voitiinkin jälleen käynnistää vuonna 2007. Oikeusministeriön asettaman työryhmän tehtäväksi ei tullut pelkästään sikiönlähdettämistä koskevien rikoslain säännösten ja aborttilain rangaistussäännösten uusiminen. Lisäksi tehtävänä oli harkita syntymättömän ihmiselämän rikosoikeudellisen suojan muuta tarvetta siitä lähtökohdasta, että nykyiset aineellisessa lainsäädännössä olevat vankeusuhkaiset rangaistussäännökset kootaan samaan rikoslain lukuun siltä osin kuin vankeusrangaistusuhkan säilyttämistä pidetään edelleen perusteltuna. Tällaisia nykyisin vankeusuhkaisina rangaistavia tekoja ovat tutkimuslaissa laiton alkioiden ja sukusolujen tutkimus sekä laiton perimään puuttuminen. Hedelmöityshoitolaissa vankeusuhkaisia rikoksia ovat sukusolujen käyttörikos, hedelmöityshoitorikos ja lapsen identiteetin loukkaamisrikos.

2.1 Lainsäädäntö ja käytäntö

Rikosoikeudelliset säännökset

Rikoslain sikiönlähdettämistä koskeva 22 luku sisältää säännökset sikiön surmaamisesta joko naisen omasta toimesta tai pyynnöstä sekä surmaamisesta vastoin naisen tahtoa. Säännöksiä ei ole oikeustilaston mukaan sovellettu vuoden 1972 jälkeen.

Rikoslain 22 luvun säännösten mukaan rangaistavan sikiön lähdettämisen tai surmaamisen voi suorituttaa nainen itselleen (5 §:n 1 momentti) taikka sikiön lähdettää tai surmata toinen henkilö joko naisen tahdon mukaisesti (5 §:n 2 momentti) tai tämän tahdon vastaisesti (6 §). Ankaroittamisperusteena toisen suorittamalle naisen tahdon mukaiselle sikiön lähdettämiselle tai surmaamiselle on teon tekeminen maksusta (5 §:n 2 momentti). Naisen itsensä suorittamasta sikiön lähdettämisestä tai surmauttamisesta on säädetty enintään neljän vuoden vankeusuhka. Lieventävien asianhaarojen vallitessa nainen voidaan jättää rangaistukseen tuomitsematta. Rangaistusuhka sikiön lähdettämisestä tai surmaamisesta on enintään neljä vuotta vankeutta myös silloin, jos teon tekee toinen henkilö naisen tahdon mukaan. Jos hän tekee sen maksusta, rangaistusuhka on vähintään kuusi kuukautta ja enintään kuusi vuotta vankeutta. Vastoin naisen tahtoa tehdystä sikiön lähdettämisestä tai surmaamisesta seuraa vankeutta vähintään kaksi ja enintään kahdeksan vuotta. Kaikkien näiden tekojen yritys on säädetty rangaistavaksi.

Mainittuja rikoslain säännöksiä täydentää aborttilain 13 §, jossa säädetään rangaistavaksi lain säännösten vastainen raskauden keskeyttäminen, jollei rikoslain 22 luku tule sovellettavaksi. Rikoslain säännökset koskevat käytännössä muita kuin aborttilain mukaan luvallisiksi todettuja keskeyttämisiä, kun taas aborttilain rangaistussäännös koskee lähinnä lain menettelytapasäännösten rikkomisia.

Rikoslain 21 luvun säännökset henkeen ja terveyteen kohdistuvista rikoksista, 44 luvun säännökset terveyttä ja turvallisuutta vaarantavista rikoksista sekä eräät säännökset 34 luvun yleisvaarallisista rikoksista, 40 luvun virkarikoksista ja 47 luvun työrikoksista voivat välillisesti suojata myös ihmisen sikiötä, alkiota ja perimää. Luvattomasta terveydenhuollon ammattitoimen harjoittamisesta voi rikoslain 44 luvun 3 §:n mukaan seurata sakkoa tai vankeutta enintään kuusi kuukautta.

Laki raskauden keskeyttämisestä

Aborttilain 1 §:ssä on lueteltu tilanteet, joissa raskaus voidaan naisen pyynnöstä keskeyttää. Lain 1 §:n 1 kohta koskee tilannetta, jossa raskauden jatkuminen tai lapsen synnyttäminen naisen sairauden, ruumiinvian tai heikkouden vuoksi vaarantaisi hänen henkensä tai terveytensä. Lain 1 §:n 2 kohdassa säädetään raskauden keskeyttämisen sosiaalisista perusteista. Tämän kohdan mukaan raskaus voidaan naisen pyynnöstä keskeyttää, kun hänen tai hänen perheensä elämänolot ja muut olosuhteet huomioon ottaen lapsen synnyttäminen ja hoito olisi hänelle huomattava rasitus. Lain 1 §:n 3 kohta viittaa tiettyihin rikoslaissa rangaistavaksi säädettyihin tekoihin, joiden seurauksena nainen on tullut raskaaksi. Lain 1 §:n 4 kohdassa luetellaan raskauden keskeyttämisen ikä- ja lapsilukuperusteet. Niiden nojalla nainen voi saada raskaudenkeskeytyksen, mikäli hän raskaaksi tullessaan ei ollut täyttänyt 17 vuotta tai oli täyttänyt 40 vuotta taikka on jo synnyttänyt neljä lasta. Ikä- tai lapsilukuperusteen nojalla raskaus voidaan keskeyttää suorittajalääkärin päätöksellä, muissa edellä mainituissa tapauksissa kahden lääkärin, lausunnonantaja- ja suorittajalääkärin, lupapäätöksellä.

Aborttilain 1 §:n 5 kohdan mukaan raskaus voidaan keskeyttää naisen pyynnöstä poikkeuksellisesti myös silloin, kun on syytä otaksua, että lapsi olisi vajaamielinen tai että lapsella olisi tai hänelle kehittyisi vaikea sairaus tai ruumiinvika (sikiöperuste). Laissa ei ole tarkemmin määritelty sairauden tai ruumiinvian vakavuusastetta. Tällä perusteella suoritettava keskeytys edellyttää TEO:n lupaa.

Aborttilain 1 §:n 6 kohdan mukaan raskaus voidaan naisen pyynnöstä keskeyttää myös, kun jommankumman tai kummankin vanhemman sairaus, häiriytynyt sieluntoiminta tai muu niihin verrattava syy vakavasti rajoittaa heidän kykyään hoitaa lasta. Tällä perusteella suoritettava keskeytys edellyttää kahden lääkärin lupaa.

Raskaus on aborttilain 5 §:n nojalla keskeytettävä niin aikaisin kuin mahdollista mutta pääsäännön mukaan viimeistään 12. raskausviikolla. Lain 5 §:n 3 momentin mukaan Terveydenhuollon oikeusturvakeskus (TEO) voi kuitenkin antaa luvan raskauden keskeyttämiseen 20. raskausviikon loppuun asti, jos nainen ei raskaaksi tullessaan ollut täyttänyt 17 vuotta tai jos siihen muuten on erityistä syytä. TEO:n luvalla raskaus saadaan aborttilain 5 a §:n mukaan keskeyttää vielä 24. raskausviikon loppuun, jos sikiön vaikea sairaus tai ruumiinvika on todettu lapsivesi- tai ultraäänitutkimuksella, serologisella tutkimuksella tai muulla vastaavalla luotettavalla tutkimuksella.

Aborttilain 9 § koskee niin sanottua hätäkeskeytystä, jossa laillistettu lääkäri saa suorittaa kiireellisen raskaudenkeskeytyksen äidin hengen tai terveyden pelastamiseksi noudattamatta lain edellytyksiä ja suorituspaikkaa koskevia säännöksiä.

Raskaudenkeskeytyksiä voidaan suorittaa kaikissa sairaaloissa, joissa on synnytysosasto, ja niiden lisäksi niissä muissa sairaaloissa, jotka TEO on aborttilain 8 §:n 2 momentin nojalla hyväksynyt tähän tarkoitukseen. Raskaudenkeskeytyksiksi tilastoidaan myös monisikiöraskauksien osakeskeytykset.

Sosiaali- ja terveysalan tutkimus- ja kehittämiskeskus Stakesin tietojen mukaan vuonna 2006 tehtiin 10 645 raskaudenkeskeytystä eli 9,1 keskeytystä tuhatta hedelmällisyysikäistä naista kohden. Tämä on 3,0 prosenttia eli hieman yli 300 keskeytystä vähemmän kuin vuonna 2005. Keskeytysten lukumäärä laski vuonna 2006 kaikissa ikäryhmissä edellisvuoteen nähden. Alle 20-vuotiaiden keskeytykset vähenivät 4,6 prosenttia. Vuonna 2006 tehtiin 57,5 prosenttia raskauden keskeytyksistä lääkkeellisesti ja loput kirurgisesti.

Noin 93 prosenttia raskaudenkeskeytyksistä tehtiin ennen 12. raskausviikkoa vuonna 2006. Ennen 6. raskausviikkoa tehtyjen keskeytysten osuus oli 37,9 prosenttia. Samana vuonna vajaalla puolella keskeytyspotilaista oli vähintään yksi aikaisempi synnytys. Vähintään yksi aiempi keskeytys oli noin kolmanneksella keskeyttäneistä.

Sosiaaliset syyt keskeytyksen perusteena (88,7 %) lisääntyivät edelleen vuonna 2006. Muita yleisiä syitä olivat alle 17 vuoden ikä (6,1 %), yli 40 vuoden ikä (3,8 %) ja neljän lapsen synnyttäminen (2,1 %). Lääketieteellisellä perusteella eli sairaudesta, ruumiinviasta tai heikkoudesta naisen hengelle tai terveydelle aiheutuvan vaaran vuoksi tehtiin keskeytyksistä vajaat puoli prosenttia. Mahdollisen tai todetun sikiövaurion vuoksi tehtiin hieman enemmän keskeytyksiä kuin edellisvuonna (2,8 % kaikista keskeytyksistä). Keskeytyksen perusteena on vuodesta 2001 alkaen voinut vedota yhtä useampaan syyhyn.

TEO:n käytännössä aborttilain 5 a §:n mukaisina vaikeina sikiön epämuodostumina tai sairauksina ovat olleet esimerkiksi kromosomipoikkeavuudet, jotka aiheuttavat kehitysvammaisuutta ja epämuodostumia (trisomiat), vaikea-asteiset sydänviat, keskushermostoputken sulkeutumishäiriöt, munuaisepämuodostumat ja suomalaisen tautiperimän mukaiset kehitysvammaisuuteen johtavat aineenvaihduntasairaudet. TEO myönsi vuonna 2006 sikiöperusteella 220 keskeyttämislupaa, joista 87 lupaa aborttilain 5 a §:n perusteella.

Laki lääketieteellisestä tutkimuksesta

Tutkimuslain 2 §:n 1 kohdan määritelmän mukaan lääketieteellisellä tutkimuksella tarkoitetaan sellaista tutkimusta, jossa puututaan ihmisen tai ihmisen alkion taikka sikiön koskemattomuuteen ja jonka tarkoituksena on lisätä tietoa sairauksien syistä, oireista, diagnostiikasta, hoidosta, ehkäisystä tai tautien olemuksesta yleensä. Tutkimuslain 2 §:n 2 kohdan mukaan alkiolla tarkoitetaan hedelmöityksen tuloksena syntynyttä elävää solujoukkoa, joka ei ole kiinnittynyt naisen elimistöön ja 3 kohdan mukaan sikiöllä puolestaan naisen elimistöön kiinnittynyttä elävää alkiota.

Tutkimuslain 3 luvussa säädetään alkion ja sikiön tutkimuksesta. Naisen elimistön ulkopuolella olevaan alkioon kohdistuvaa tutkimusta saa tehdä vain niissä laitoksissa, jotka ovat saaneet siihen luvan TEO:lta. Luvan myöntämisen edellytyksistä säädetään tarkemmin asetuksella. Alkioon kohdistuva lääketieteellinen tutkimus on sallittu vain, jos alkion muodostumisesta ei ole kulunut enempää kuin 14 vuorokautta. Aikaa, jonka alkio on ollut syväjäädytettynä, ei lain 11 §:n mukaan oteta huomioon määräaikaa laskettaessa.

Alkioiden tuottaminen yksinomaan tutkimustarkoituksiin on kielletty. Tutkimukseen käytettyä alkiota ei saa siirtää ihmisen elimistöön eikä sitä saa pitää elossa enempää kuin 14 vuorokautta alkion muodostumisesta lukuun ottamatta aikaa, jonka alkio on ollut syväjäädytettynä. Tutkimukseen saa lain 13 §:n mukaan käyttää enintään 15 vuotta varastoituja alkioita, minkä jälkeen alkiot on hävitettävä.

Alkiotutkimus ja sukusolujen tutkimus, joiden tarkoituksena on kehittää menetelmiä periytyvien ominaisuuksien muuttamiseksi, on lain 15 §:n mukaan kielletty, jollei kysymyksessä ole tutkimus periytyvän vaikean sairauden parantamiseksi tai ehkäisemiseksi.

Tutkimuslain 14 §:n mukaan sikiöön kohdistuvaan tutkimukseen ei saa ryhtyä ilman raskaana olevan naisen kirjallista suostumusta. Tutkimuslain 9 §:ssä säädetään, millä edellytyksillä raskaana oleva nainen voi olla tutkittavana.

Laittomasta alkioiden ja sukusolujen tutkimuksesta voi lain 25 §:n mukana seurata sakkoa tai vankeutta enintään yksi vuosi. Tämän säännöksen nojalla rangaistavaa on tahallinen alkioiden tutkimus ilman lain 11 §:n edellyttämää TEO:n lupaa tai 11 ja 13 §:ssä mainittujen rajoitusten vastaisesti sekä 15 §:n sisältämän kiellon vastainen alkioiden tai sukusolujen tutkimus. Lain 26 §:ssä rangaistavaksi säädettyyn laittomaan perimään puuttumiseen syyllistyy se, joka tahallaan ryhtyy tutkimukseen. jonka tarkoituksena on mahdollistaa 1) ihmisen toisintaminen, 2) ihmisen aikaansaaminen alkioita yhdistämällä tai 3) ihmisen aikaansaaminen yhdistämällä ihmisen sukusoluja ja eläimen perintötekijöitä. Rangaistusuhkana on sakko tai enintään kahden vuoden vankeus. Lisäksi tutkimuslain eräiden säännösten rikkomisesta, kuten tutkimuksen tekemisestä ilman tutkittavan suostumusta tai ilman eettisen toimikunnan myönteistä lausuntoa, on 27 §:ssä säädetty sakkorangaistus. Salassapitovelvollisuuden rikkomisesta tuomitaan rangaistus rikoslain mukaan (28 §). Näiden rangaistussäännösten soveltamisesta käytännössä ei ole tietoa.

Laki hedelmöityshoidoista

Suomessa ei ollut hedelmöityshoitoja säätelevää lakia ennen 1.9.2007 voimaan tullutta hedelmöityshoitolakia. Tässä laissa säädetään sellaisen hedelmöityshoidon antamisesta, jossa ihmisen sukusolu tai alkio viedään naiseen raskauden aikaansaamiseksi. Laissa säädetään myös sukusolujen ja alkioiden luovuttamisesta ja varastoinnista hedelmöityshoitoa varten. Lain säännökset sukusoluista koskevat myös sukusolujen esiasteita. Hedelmöityshoitona ei pidetä miehen käsittelemättömän ja varastoimattoman sperman viemistä naiseen ilman, että toimenpiteeseen osallistuu lääkärin ammatin harjoittamiseen oikeutettu tässä toimessaan tai muu ulkopuolinen henkilö korvausta vastaan. (Ks. lain 1 §.)

Hedelmöityshoitolain keskeinen tavoite on hoidon avulla syntyvän lapsen edun turvaaminen. Tähän tavoitteeseen pyritään muun muassa tiedonsaantioikeutta koskevalla 23 §:n säännöksellä, jonka mukaan henkilöllä, joka on voinut syntyä luovutetusta sukusolusta tai alkiosta, on salassapitosäännösten estämättä oikeus 18 vuotta täytettyään saada tietää luovuttajan henkilöllisyys.

Lapsen identiteetin loukkaamisrikos on säädetty rangaistavaksi hedelmöityshoitolain 33 §:ssä. Rikoksen tunnusmerkistö täyttyy silloin, kun joku tahallaan tai törkeästä huolimattomuudesta laiminlyö noudattaa lain 12 tai 14 §:n säännöksiä sukusolujen luovuttajan tunnuksesta, 18 §:n säännöksiä tietojen ilmoittamisesta TEO:n luovutusrekisteriin taikka 10, 28 tai 30 §:n säännöksiä asiakirjojen säilyttämisestä. Rangaistuksena lapsen identiteetin loukkaamisrikoksesta voidaan tuomita sakkoa tai enintään vuosi vankeutta.

Lain 32 §:ssä rangaistavaksi säädetty sukusolujen käyttörikos edellyttää tekijältä niin ikään tahallisuutta tai törkeää huolimattomuutta. Sukusolujen käyttörikos on kysymyksessä ensinnäkin, jos joku käyttää hedelmöityshoidossa sukusoluja tai alkioita lain 4 §:n 1 momentin vastaisesti. Tämä tarkoittaa sitä, että hedelmöityshoidossa käytetään sukusoluja tai alkioita, 1) joiden perimään on puututtu, 2) jotka on saatu toisintamalla (eli kloonaamalla) tai 3) joita on käytetty tutkimustoiminnassa.

Sukusolujen käyttörikos on kysymyksessä myös silloin, kun joku vaikuttaa tai yrittää vaikuttaa lapsen ominaisuuksiin lain 5 §:n vastaisesti. Tämä tarkoittaa, että hoidossa käytetään sukusoluja tai alkioita, jotka on valikoitu vastoin laissa sallittuja valintaperusteita. Kolmanneksi sukusolujen käyttörikos on kysymyksessä, jos joku ottaa vastaan, varastoi tai käyttää hedelmöityshoitoon sukusoluja tai alkioita ilman luovutussuostumusta eli luovuttajan suostumusta. Neljänneksi sukusolujen käyttörikos on käsillä, jos joku varastoi sukusoluja tai alkioita tai antaa hedelmöityshoitoa ilman lain 24 §:ssä tarkoitettua TEO:n myöntämää lupaa. Rangaistuksena sukusolujen käyttörikoksesta voidaan tuomita sakkoa tai enintään yksi vuosi vankeutta.

Hedelmöityshoitolain 34 §:n mukaisessa hedelmöityshoitorikoksessa se, joka tahallaan tai törkeästä huolimattomuudesta antaa hedelmöityshoitoa lain 8 §:n vastaisesti, on tuomittava sakkoon tai vankeuteen enintään yhdeksi vuodeksi. Säännöksen tarkoituksena on estää hedelmöityshoidon antaminen tilanteissa, joissa ei ole edellytyksiä hoidon antamiselle. Lain 8 §:n mukaan hedelmöityshoitoa ei saa antaa, jos 1) hoitoon ei ole hoitoa saavan kirjallista suostumusta, 2) hoitoa saavan parin osapuoli on avioliitossa muun henkilön kanssa, 3) raskaus aiheuttaisi naisen iän tai terveydentilan vuoksi huomattavan vaaran naisen tai lapsen terveydelle, 4) hedelmöityshoidon antamiseen suostumuksensa antanut on peruuttanut sen tai kuollut, 5) on ilmeistä, ettei lapselle voida turvata tasapainoista kehitystä tai 6) on syytä olettaa, että lapsi aiotaan antaa ottolapseksi. Viimeksi mainitun säännöskohdan tarkoituksena on estää sijaissynnyttäjäjärjestelyt.

Hedelmöityshoitolain 35 §:ssä säädetään sakonuhkaisena hedelmöityshoitorikkomuksena rangaistavaksi lain 21 §:n vastainen palkkion tai kulukorvauksen maksaminen tai lupaaminen sukusolujen tai alkioiden luovuttamisesta. Säännöksen tarkoituksena on estää sukusolujen ja alkioiden luovuttamisen muuttuminen kaupalliseksi toiminnaksi.

Laki ihmisen elimien, kudoksien ja solujen lääketieteellisestä käytöstä

Ihmisen elimien, kudoksien ja solujen lääketieteellisestä käytöstä annetussa laissa (101/2001, jäljempänä kudoslaki) säädetään ihmisen elimien, kudoksien ja solujen irrottamisesta ja käytöstä elinsiirtotoiminnassa tai muuhun lääketieteelliseen tarkoitukseen. Kudoslailla on myös pantu täytäntöön EY:n direktiivi ihmiskudosten ja -solujen laatu- ja turvallisuusvaatimuksista (2004/23/EY). Nämä lainmuutokset (547/2007) tulivat voimaan 1.6.2007.

Kudoslaissa ihmiskudoksilla ja -soluilla tarkoitetaan kaikkia ihmisessä käytettäväksi tarkoitettuja kudoksia ja soluja, mukaan lukien esimerkiksi sukusolut, sikiön kudokset ja solut sekä alkion kantasolut. Kudoslain 6 §:n 2 momentin mukaan alkioita saa käyttää vain hedelmöityshoitoon tai lääketieteelliseen tutkimukseen. Ihmiskudosten ja solujen hankinta, testaus, käsittely, säilöminen, säilytys ja jakelu tapahtuvat lain 20 a §:n mukaan kudoslaitoksessa tai sen toimeksiannosta. Kudoslaitos tarvitsee toiminnalleen luvan, jonka myöntää Lääkelaitos. Lain ja sen nojalla annettujen alemmanasteisten säädösten tavoitteena on turvata ihmisessä käytettävien kudosten ja solujen laatu ja turvallisuus.

Kudoslain 25 §:ssä on säädetty sakkorangaistus muun muassa ilman tarvittavaa suostumusta tai lupaa tapahtuvasta ihmisen elimen, kudoksen tai solujen irrottamisesta tai käytöstä. Rangaistavaa on myös laissa säädettyjen turvallisuusvaatimusten rikkominen tai kielletyn palkkion maksaminen.

Valvonta ja hallinnolliset seuraamukset

Terveydenhuollon ammattihenkilöistä annetun lain (559/1994) tarkoituksena on edistää potilasturvallisuutta ja terveydenhuoltopalvelujen laatua. Näiden tavoitteiden saavuttamiseksi ammattihenkilöiltä edellytetään asianmukaista koulutusta ja pätevyyttä ja muita valmiuksia, ja mainitussa laissa on säädetty heihin kohdistetusta ohjauksesta ja valvonnasta sekä niiden suorittamiseksi tarpeellisista toimenpiteistä. Lain 2 §:n 2 momentin mukaan vain laillistettu, luvan saanut tai nimikesuojattu ammattihenkilö on oikeutettu toimimaan asianomaisessa ammatissa ja käyttämään asianomaista ammattinimikettä. Ammattihenkilöt ja terveydenhuollon toimintayksiköt ovat TEO:n ja lääninhallitusten ohjauksen ja valvonnan alaisia.

Laissa säädetään terveydenhuollon ammattihenkilöihin kohdistettavista turvaamis- ja kurinpitotoimenpiteistä. Seuraamuksina virheellisestä toiminnasta TEO voi antaa tarkempia määräyksiä tai ohjeita, rajoittaa tai poistaa ammatinharjoitusoikeuden määräajaksi tai toistaiseksi, kieltää laissa suojatun ammattinimikkeen käytön määräajaksi tai toistaiseksi tai peruuttaa luvan saaneen ammattihenkilön ammatinharjoittamisoikeuden kokonaan. Lievempiä toimenpiteitä ovat lain 26 §:n mukaan huomautuksen antaminen tai huomion kiinnittäminen asianmukaiseen ammattitoimintaan. Kurinpidollisena toimenpiteenä tulee lain 33 §:n nojalla kysymykseen kirjallisen varoituksen antaminen. Luvattomasta terveydenhuollon ammattitoimen harjoittamisesta säädetään rangaistus rikoslain 44 luvun 3 §:ssä.

Aborttilain 11 §:n mukaan TEO:n toimivaltaan kuuluu valvoa, että lausunnonantaja- ja suorittajalääkärit pyrkivät noudattamaan tasapuolista ja yhdenmukaista käytäntöä. TEO:n on erityisten syiden ilmetessä evättävä lääkäriltä oikeus lausunnon antamiseen raskauden keskeyttämistä koskevissa asioissa taikka peruutettava lääkärille antamansa määräys toimia lausunnonantajalääkärinä tai sairaalalle annettu hyväksyminen.

TEO:lla on tutkimuslain 22 §:n nojalla oikeus tarkastaa lain 11 §:n mukaiseen alkiotutkimukseen luvan saaneiden laitosten tiloja ja toimintaa sekä valvonnassa tarvittavia asiakirjoja tutkimuslain ja sen nojalla annettujen säännösten ja määräysten valvontaa varten. TEO voi peruuttaa alkiotutkimuksia varten laitokselle myöntämänsä luvan, jos tutkimustoiminnassa ei noudateta voimassa olevia säännöksiä tai määräyksiä. Jos toiminnassa esiintyy puutteita tai epäkohtia, TEO voi määrätä toiminnan keskeytettäväksi, kunnes puutteet tai epäkohdat on korjattu, taikka peruuttaa annetun luvan. Luvan peruuttamista koskevaa päätöstä on noudatettava muutoksenhausta huolimatta.

Hedelmöityshoitolain esitöiden mukaan tarkoituksena on, että lain rikkomuksiin puututaan ensi sijassa hallinnollisen valvonnan toimenpitein ja että rikosoikeudelliset keinot ovat viimesijaisia. Hallinnollista valvontaa harjoittaa TEO, joka voi hedelmöityshoitolain 27 §:n nojalla peruuttaa sukusolujen ja alkioiden varastointiin ja hedelmöityshoitojen antamiseen oikeuttavan luvan, jos toiminnassa on olennaisesti rikottu sitä koskevia säännöksiä. Luvan peruuttamista lievempänä hallinnollisena puuttumiskeinona TEO voi määrätä toiminnan keskeytettäväksi, kunnes puutteet tai epäkohdat on korjattu.

Lääkelaitos ohjaa ja valvoo kudoslaitosten toimintaa kudoslain 20 j §:n mukaan siltä osin kuin on kysymys kudosdirektiivin määräysten toimeenpanosta. Lääkelaitos voi kudoslain 20 m §:n nojalla tietyin edellytyksin peruuttaa kudoslaitoksen toimiluvan kokonaan tai osittain tai asettaa uhkasakon. Muilta osin TEO on toimivaltainen lupa- ja valvontaviranomainen kudoslain 22 §:n nojalla. TEO voi kudoslain 23 §:n nojalla peruuttaa tiettyyn toimintaan antamansa luvan, jos toiminnassa ei noudateta voimassa olevia säännöksiä.

2.2 Sikiön, alkion ja perimän suoja perustuslaissa ja ihmisoikeussopimuksissa

Perustuslaki

Perustuslain valtiojärjestyksen perusteita koskevan 1 luvun 1 §:ssä säädetään, että valtiosääntö turvaa ihmisarvon loukkaamattomuuden ja yksilön vapauden ja oikeudet. Perusoikeusuudistusta koskevan hallituksen esityksen (HE 309/1993 vp) perustelujen mukaan säännös ihmisarvon loukkaamattomuudesta ilmaisee perustavanlaatuisten oikeuksien yleisinhimillisen perustan. Säännös ilmaisee ensi sijassa valtiosäännön arvoperustan, mutta sillä voi olla myös välitöntä oikeudellista merkitystä eräissä tilanteissa. Lakiesityksen mukaan sillä on tulkinnallista vaikutusta esimerkiksi sovellettaessa varsinaisia perusoikeussäännöksiä. Säännös vaikuttaa myös arvioitaessa perustuslaissa turvattujen perusoikeuksien rajoitusten sallittavuutta. Maininta yksilön oikeuksien ja vapauden turvaamisesta korostaa puolestaan perusoikeuksien keskeistä asemaa Suomen valtiosäännössä. Sanonnan piiriin kuuluu myös monien muiden oikeuksien käytön perustana oleva yksilön itsemääräämisoikeus eli vapaus määrätä itsestään ja toimistaan.

Perustuslain 7 §:n mukaan jokaisella on oikeus elämään sekä henkilökohtaiseen vapauteen, koskemattomuuteen ja turvallisuuteen. Perusoikeusuudistuksen esitöiden mukaan oikeus elämään liittyy läheisesti sosiaalisia oikeuksia ja ympäristöä koskeviin säännöksiin. Erityisen läheinen kytkentä sillä on Suomen Hallitusmuodon 15 a §:n 1 momentissa turvattuun oikeuteen välttämättömään toimeentuloon ja huolenpitoon. Kyseinen säännös on ymmärrettävissä elämän vähimmäisedellytykset turvaavaksi perusoikeudeksi. Toisaalta oikeudesta elämään voidaan johtaa yleinen velvollisuus sellaisiin julkisen vallan toimiin, joilla edistetään elämän edellytyksiä. Esimerkiksi kansalaisoikeuksia ja poliittisia oikeuksia koskevan kansainvälisen yleissopimuksen vastaavasta määräyksestä on johdettu valtion velvollisuus tehokkaisiin toimiin lapsikuolleisuuden vähentämiseksi, kulkutautien vastustamiseksi ja odotettavissa olevan keskimääräisen eliniän lisäämiseksi. Säännöksellä ei lainvalmisteluasiakirjojen mukaan ole tarkoitus muuttaa esimerkiksi elämän alkamis- ja päättymishetken määräytymistä tai geenimanipulaation, sikiötutkimuksen ja eutanasian oikeudellista asemaa. Säännöksellä ei lakiesityksen mukaan myöskään tavoitella muutosta voimassa olevaan raskauden keskeyttämistä koskevaan lainsäädäntöön.

Perustuslain 7 § sisältää myös yleissäännöksen henkilökohtaisen vapauden suojasta. Henkilökohtainen vapaus on luonteeltaan yleisperusoikeus, joka suojaa ihmisen fyysisen vapauden ohella myös hänen tahdonvapauttaan ja itsemääräämisoikeuttaan.

Perusoikeusuudistuksen esitöiden mukaan oikeus henkilökohtaiseen koskemattomuuteen antaa suojaa esimerkiksi henkilöön käypiä tarkastuksia ja pakolla toteutettavia lääketieteellisiä tai vastaavia toimenpiteitä vastaan. Säännöksellä on läheinen yhteys 10 §:ssä turvattuun yksityiselämän suojaan. Sillä on myös sovellutuksia yksityisten välisissä suhteissa, joskin henkilökohtainen koskemattomuus saa niissä turvaa lähinnä rikoslainsäädännön ja vahingonkorvauslainsäädännön välityksellä. Ruumiillisen koskemattomuuden lisäksi suojan piiriin kuuluu yksilön henkinen koskemattomuus silloinkin, kun siihen puuttumista ei voida katsoa ihmisarvon vastaiseksi kohteluksi.

Perustuslain 10 §:ssä säädetyn yksityiselämän suojan lähtökohtana on, että yksilöllä on oikeus elää omaa elämäänsä ilman viranomaisten tai muiden ulkopuolisten tahojen mielivaltaista tai aiheetonta puuttumista hänen yksityiselämäänsä. Yksityiselämän piiriin kuuluu muun muassa yksilön oikeus vapaasti solmia ja ylläpitää suhteita muihin ihmisiin ja ympäristöön sekä oikeus määrätä itsestään ja ruumiistaan. Myös perhe-elämä kuuluu yksityiselämän suojan piiriin.

Perusoikeudet kuuluvat luonnollisille henkilöille heidän elinaikanaan. Ihminen tulee siten täysimääräisesti perusoikeuksien haltijaksi syntymänsä hetkellä ja on niiden piirissä kuolemaansa asti. Perusoikeusuudistuksen esitöissä todetaan kuitenkin, että oikeusjärjestys antaa eri tavoin suojaa myös ennen syntymää. Osittain tämä toteutuu raskaana olevalle naiselle annettavan perusoikeusturvan välityksellä. Myös perustuslain 1 §:n säännöksellä ihmisarvon loukkaamattomuudesta on sikiötä ja alkiota suojaavaa merkitystä. Näin ollen ihmisen sikiöön ja alkioon kohdistuvia ihmisarvoa loukkaavia lääketieteellisiä ja tieteellisiä kokeiluja on pidettävä perustuslain 1 §:n vastaisina.

Alkiota ja sikiötä ei ole kuitenkaan katsottu kuuluvaksi perus- ja ihmisoikeuksilla suojatun yksilön tai henkilön käsitteen alle siten, että ne olisivat oikeussubjekteja. Suomessa yksilön oikeudellinen toimikelpoisuus eli henkilöys alkaa vasta syntymähetkellä, vaikka sikiö voi saada esimerkiksi perintöoikeudellisen aseman tietyissä tilanteissa, jos se syntyy elävänä. Oikeudellisessa ja eettisessä keskustelussa on korostettu, että lääketieteellisen tiedon ja menetelmien kehityksen vuoksi riski ihmisarvoa loukkaavista väärinkäytöksistä muun muassa ihmisalkioita kohtaan kasvaa. Sen vuoksi ihmisarvon loukkaamattomuuden periaatteen merkitys vahvistuu, vaikka se ei ole osoitettavissa elävän yksilön konkreettiseksi perusoikeudeksi.

Aborttilailla pyrittiin vähentämään Suomessa tehtyjen laittomien aborttien määrää ja niistä johtuvia haittoja. Lain taustalla vaikuttivat myös naisen valinnanvapauden ja lapsen toivottuna syntymisen periaatteet. Naisen reproduktiivisia eli lisääntymiseen liittyviä oikeuksia on sittemmin vahvistettu kansainvälisissä julistuksissa ja suosituksissa (kuten Euroopan yhteisön parlamentin asiaa koskevassa julkilausumassa). Naisen lisääntymisvapautta on kuitenkin eri maissa vaihtelevasti kavennettu ihmisen alkiolle ja sikiölle annetun suojan vuoksi. Esimerkiksi vaikka syntymätön sikiö ei ole suoraan tietyn ihmis- tai perusoikeuden subjekti, oikeusvertailu osoittaa raskaana olevan naisen itsemääräämisoikeutta rajoitettavan sikiön ihmisarvon suojaamisen nimissä raskausviikkojen määrän lisääntyessä.

Euroopan neuvoston ihmisoikeussopimukset

Euroopan neuvoston ihmisoikeussopimuksen (Sopimussarja 19/1990) 2 artiklan mukaan jokaisen oikeus elämään on suojattava laissa. Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen ratkaisukäytännössä ei ole otettu kantaa alkion tai sikiön asemaan tämän artiklan tarkoitusta varten. Kysymys elämän alkamisesta jää sopimusvaltioiden harkintamarginaalin puitteisiin, koska siitä ei vallitse Euroopassa yhtenäistä tieteellistä ja oikeudellista määritelmää. (Ks. muun muassa tapaukset Vo v. Ranska No. 53924/00, tuomio 8.7.2004 ja Evans v. Yhdistynyt kuningaskunta No. 6339/05, tuomio 7.3.2006.)

Suomi on allekirjoittanut Euroopan neuvoston yleissopimuksen ihmisoikeuksien ja ihmisarvon suojaamiseksi biologian ja lääketieteen alalla (Eurooppalainen sopimussarja, ETS, N:o 164; jäljempänä biolääketiedesopimus) heti sopimuksen laatimisvuonna 1997. Sopimus velvoittaa sen osapuolia suojelemaan kaikkien ihmisarvoa ja henkilöllisyyttä sekä takaamaan ketään syrjimättä, että jokaisen koskemattomuutta ja muita oikeuksia ja perusvapauksia kunnioitetaan biologian ja lääketieteen alalla. Suomen on tarkoitus saattaa sopimus kansallisesti voimaan vuoden 2008 aikana.

Biolääketiedesopimuksessa kielletään ihmisen perintötekijöiden muuttamiseen tähtäävät toimenpiteet sekä lisääntymislääketieteen käyttäminen sukupuolen valintaan, ellei kyse ole vain toisella sukupuolella ilmenevän vakavan perinnöllisen sairauden estämisestä (13 ja 14 artikla). Jos laki sallii alkioiden tutkimisen naisen elimistön ulkopuolella (in vitro), sen on taattava riittävä alkion suojelu. Ihmisalkioiden luominen tutkimustarkoituksiin on kielletty (18 artikla).

Biolääketiedesopimuksen 31 artiklan mukaisesti yksittäisistä yleissopimuksen piiriin kuuluvista kysymyksistä on tähän mennessä annettu seuraavia lisäpöytäkirjoja: kloonauksen kieltämiseksi vuonna 1998 (ETS N:o 168), ihmisalkuperää olevien elinten ja kudosten siirroista vuonna 2002 (ETS N:o 186) ja biolääketieteellisestä tutkimuksesta vuonna 2005 (ETS N:o 195). Kloonausta koskeva lisäpöytäkirja kieltää toimenpiteet, joiden tarkoituksena on luoda toisen elävän tai kuolleen ihmisen kanssa geneettisesti identtinen ihminen.

Biolääketieteellistä tutkimusta koskeva lisäpöytäkirja soveltuu alkioihin ja sikiöihin, jotka ovat naisen elimistössä, mutta se ei sovellu naisen elimistön ulkopuolisiin alkioihin. Artiklan 18 mukaan raskaana olevalle naiselle ei saa tehdä tutkimusta, josta ei ole suoranaista hyötyä hänelle tai hänen alkiolleen, sikiölleen tai tulevalle lapselleen, paitsi jos tutkimuksen tarkoitus on saada tuloksia vertaisryhmälle eikä yhtä tehokasta tutkimusta voi suorittaa naiselle, joka ei ole raskaana, ja tutkimuksesta aiheutuu vain vähäinen riski ja haitta.

Euroopan unionin perusoikeuskirja ja Maastrichtin sopimus

Euroopan unionin perusoikeuskirjan (2000) 1 artiklan mukaan ihmisarvo on loukkaamaton, ja sitä on kunnioitettava ja suojeltava. Tämän säännöksen suoja ulottuu myös sikiöön ja alkioon. Euroopan unionista vuonna 1992 laaditun sopimuksen (Maastrichtin sopimus) artiklassa 6(2) todetaan nimenomaisesti, että unioni pitää Euroopan ihmisoikeussopimuksen mukaisia perusoikeuksia arvossa yhteisön oikeuden yleisinä periaatteina.

2.3 Pohjoismaiden lainsäädäntö

Ruotsi

Ruotsin aborttilain (abortlag 1974:595) 1 §:n mukaan raskaus voidaan naisen pyynnöstä keskeyttää, jos keskeytys tehdään ennen 18 raskausviikkoa eikä keskeytyksen katsota vaarantavan naisen henkeä tai terveyttä. Lain 3 §:n mukaan raskauden keskeytys tämän jälkeen edellyttää erityisiä syitä ja sosiaalihallituksen lupaa. Lupaa ei saa antaa, jos on syytä olettaa, että sikiö on elinkelpoinen. Aborttilain 9 §:ssä on säädetty rangaistavaksi laiton abortti, josta voi seurata sakkoa tai korkeintaan yksi vuosi vankeutta. Jos rikos on törkeä, rangaistusasteikko on kuudesta kuukaudesta neljään vuoteen vankeutta. Laiton abortti on tunnusmerkistön mukaan teko, jossa joku muu kuin lääkärin tointa harjoittamaan oikeutettu (puoskari) tekee abortin toiselle. Naisen itsensä tekemä abortti ei siten ole säännöksen sanamuodon perusteella rangaistava, eikä naista itseään rangaista myöskään rikokseen myötävaikutusta koskevien periaatteiden nojalla. Törkeysarvostelussa tulee erityisesti kiinnittää huomiota siihen, jos teko on toistuva tai tehty ammattimaisesti tai jos teko on aiheuttanut erityistä vaaraa naisen elämälle tai terveydelle. Lain 10 §:ssä on säädetty rangaistavaksi tietyt menettelytaparikkomukset sakolla tai korkeintaan kuuden kuukauden vankeudella.

Laki geneettisestä koskemattomuudesta (lag om genetisk integritet m.m., 2006:351) tuli voimaan 1.7.2006. Laki rajoittaa tiettyjä biotekniikan lääketieteellisiä sovelluksia ja säätää niiden käyttöön liittyvistä oikeudellisista vaikutuksista. Lain tarkoituksena on suojata yksittäisen ihmisen koskemattomuutta. Lain soveltamisalaan kuuluvat geneettisten tutkimusten ja geneettisen tiedon sekä geeniterapian käyttö, geneettiset tutkimukset yleisissä terveystutkimuksissa, alkio- ja sikiödiagnostiikka, ihmisen munasolun tutkimukseen ja käsittelyyn liittyvät toimet, inseminaatio sekä kehon ulkopuolella tapahtuva hedelmöitys (koeputkihedelmöitys). Lain 8 luvussa on säädetty rangaistusuhat lain yksilöityjen säännösten rikkomisesta. Pääasiallisena rangaistusuhkana on sakko tai enintään kuuden kuukauden vankeus.

Norja

Norjassa laki bioteknologian lääketieteellisestä käytöstä (lov om humanmedisinsk bruk av bioteknologi, 2003:100) sisältää säännöksiä ihmisen syntymää edeltävistä tutkimuksista. Lapsen sukupuolta ei saa paljastaa tuleville vanhemmille ennen 12. raskausviikkoa, ellei äiti sairasta vakavaa, sukupuolisidonnaista sairautta. Säännöksen tarkoitus on estää abortin hakeminen tulevan lapsen sukupuolen perusteella. Lain 7 luvun 7 § sisältää rangaistussäännöksen, jonka mukaan lain tai sen nojalla annettujen määräysten rikkomisesta voi seurata sakkoa tai enintään kolme kuukautta vankeutta.

Raskauden keskeyttämisestä säädetään erillislaissa (lov om svangerskapsavbrudd, 1975:50). Abortin voi saada pyynnöstä 12 raskausviikon loppuun. Tämän jälkeen abortin voi saada erityisluvalla lain 2 §:ssä mainituilla erityisperusteilla 18. raskausviikkoon saakka ja tämän jälkeen vain erityisen painavista syistä siihen saakka, kunnes sikiö on elinkelpoinen. Lain 13 §:n mukaan sitä, joka keskeyttää raskauden tai myötävaikuttaa siihen lain tai sen nojalla annettujen säännösten vastaisesti, rangaistaan sakolla tai enintään kolmen kuukauden vankeudella.

Raskauden keskeyttämisestä vastoin sitä koskevan lain indikaatioita tai noudattamatta siitä säädettyä lupamenettelyä rangaistaan sikiönlähdettämisenä rikoslain 245 §:n mukaan. Rangaistusuhka on vankeutta enintään kolme vuotta tai erittäin raskauttavien asianhaarojen vallitessa tehdystä teosta enintään kuusi vuotta. Ilman naisen suostumusta tehdystä sikiönlähdettämisestä rangaistaan enintään 15 vuoden vankeudella tai, naisen kuollessa teon seurauksena, enintään 21 vuoden vankeudella. Naisen itsensä tekemä raskaudenkeskeytys tai naisen myötävaikutus hänelle tehtyyn keskeytykseen ei ole rangaistavaa.

Tanska

Tanskan terveyslaki (sundhedsloven, 2005:546) tuli voimaan 1.1.2007, ja se kokosi useat aikaisemmat erillislait yhteen. Laissa säädetään muun muassa raskauden keskeyttämisestä ja geneettisistä tutkimuksista. Lain 7 osasto koskee raskaudenkeskeytystä ja monisikiöraskauden osakeskeytystä. Lain mukaan abortin voi saada pyynnöstä 12. raskausviikon loppuun asti ja tämän jälkeen tietyillä lain 94 §:ssä mainituilla erityisperusteilla siihen saakka, kunnes sikiö on elinkelpoinen. Rikoslaissa ei ole enää raskauden keskeyttämistä koskevia rangaistussäännöksiä, vaan ne ovat terveyslaissa. Lain 269 §:ssä säädetään rangaistus ilman laissa edellytettyä lupaa tai siinä säädettyjen edellytysten vastaisesti suoritetusta raskauden keskeyttämisestä; rangaistusuhka on pääsääntöisesti enintään kahden vuoden vankeus tai lieventävissä olosuhteissa tehdystä teosta sakko. Muun kuin lääkärin tekemästä luvattomasta raskauden keskeyttämisestä rangaistaan enintään neljän vuoden vankeudella. Myös avunanto sellaiseen keskeyttämiseen on rangaistavaa. Raskaana olevaa naista ei rangaista hänen itselleen suorittamasta abortista tai siihen myötävaikuttamisesta.

Keinotekoisen hedelmöityksen käytöstä lääketieteellisessä hoidossa, diagnostiikassa ja tutkimuksessa annetun lain (lov om kunstig befrugtning i forbindelse med lægelig behandling, diagnostik og forskning m.v., 1997:460) 8 lukuun sisältyvien rangaistussäännösten mukaan enimmäisrangaistus lain säännösten rikkomisesta on neljä vuotta vankeutta.

Islanti

Vuonna 1975 säädetyn aborttilain mukaan raskauden keskeyttäminen edellyttää tiettyjä lupaperusteita, mutta käytännössä abortin yleensä saa sitä haluava ennen 12. raskauden päättymistä. Erityisistä syistä lupa aborttiin voidaan myöntää vielä 16. raskausviikon loppuun asti. Tämän jälkeen keskeytys on sallittu vain vakavan sikiövaurion taikka äidin hengen tai terveyden vaaran perusteella.

Laittomasta raskauden keskeyttämistä säädetään vuoden 1940 rikoslain 216 §:ssä. Myös sikiönsä surmaavaa naista voidaan rangaista enintään kahden vuoden vankeudella. Erityisten lieventävien asianhaarojen vallitessa nainen voidaan kuitenkin jättää rangaistukseen tuomitsematta. Muun kuin naisen tekemästä laittomasta raskauden keskeyttämistä rangaistaan enintään neljän vuoden vankeudella, jos tekoon oli naisen suostumus. Jos teko on tapahtunut raskauttavien asianhaarojen vallitessa, erityisesti taloudellisen hyödyn tavoittelemiseksi tai se on aiheuttanut naisen kuoleman tai erityistä vaaraa tämän terveydelle, on rangaistus vankeutta enintään kahdeksan vuotta. Jos keskeytys on tehty ilman naisen suostumusta, rangaistusasteikko on kahdesta kahteentoista vuotta vankeutta.

Islannin vuodelta 1996 peräisin olevassa hedelmöityshoitolaissa säädetään, paitsi hedelmöityshoidon antamisen edellytyksistä, myös alkiotutkimuksesta. Lain 13 §:ssä on sakon tai enintään kolmen kuukauden vankeuden uhka lain säännösten rikkomisen varalta.

2.4 Nykytilan arviointi

Rikoslain 22 luvun säännökset sikiönlähdettämisestä ovat sekä sisällöltään että kielellisesti vanhentuneita ja uudistamisen tarpeessa. Näitä rangaistussäännöksiä ei muutettu aborttilain uudistamisen yhteydessä. Luvun säännösten sisältämät rangaistusuhat ovat kohtuuttoman ankaria, ja säännösten merkitys on ratkaisevasti muuttunut, kun aborttilaissa säädettyjä lupaperusteita on tuntuvasti lievennetty ja luvan myöntämismenettely on tullut hakijoille joustavaksi. Myös aborttilain 13 §:n rangaistussäännös on uudistamisen tarpeessa.

Naisen elimistössä olevan alkion tai sikiön suojelussa rikosoikeuden käyttö on viimesijaista. Suomessa on perinteisesti toteutettu tuota suojelutarkoitusta muilla keinoin: muun muassa huolehtimalla raskaana olevan naisen hyvinvoinnista esimerkiksi äitiysneuvolatoiminnan avulla ja takaamalla hänelle riittävä työturvallisuus. Sikiönlähdettämisen tai aborttilain rangaistussäännöksiä ei ole viime vuosikymmeninä käytännössä sovellettu. Laittomia abortteja on aborttilain uudistamisen jälkeen tehty ilmeisen vähän.

Rikoslain kokonaisuudistuksessa omaksutun keskittämisperiaatteen mukaan vankeusuhkaiset rangaistussäännökset tulee sijoittaa rikoslakiin. Tutkimuslain, hedelmöityshoitolain ja aborttilain useisiin rangaistussäännöksiin sisältyy vankeusuhka sakonuhan ohella. Sen vuoksi näiden säännösten arvioinnissa on tullut harkita, missä tapauksissa vankeusuhka on perusteltua säilyttää, ja myönteiseen tulokseen tultaessa esittää vankeusuhan sisältävän säännöksen sijoittamista uudistettavaan rikoslain 22 lukuun.

Se, millaisia käyttäytymismuotoja on syytä rangaistusuhkin kieltää, määräytyy olennaisesti aineellisten lakien (aborttilain, tutkimuslain ja hedelmöityshoitolain) perusteella, ja sitä koskeva harkinta tapahtuu tarkoituksenmukaisimmin näiden aineellisten lakien säätämisen ja niiden uudistamisen yhteydessä. Kun tutkimuslain ja hedelmöityshoitolain rangaistussäännöksissä tarkoitettujen tekojen rangaistavuuden perusteita on harkittu näiden vuosilta 1999 ja 2006 peräisin olevien aineellisten lakien säätämisen yhteydessä, on tässä yhteydessä rajoituttu vain ilmeisen perusteltuihin rangaistussäännösten muutosehdotuksiin. Nyt esitettävien lainmuutosten ensisijaisena tehtävänä on ajanmukaistaa rikoslain 22 luvun sikiönlähdettämissäännökset ja sijoittaa lukuun sikiön suojaan kiinteässä asiayhteydessä olevat sellaiset vankeusuhan ansaitsevat rangaistussäännökset, jotka tällä hetkellä sisältyvät rikoslain ulkopuolisiin aineellisiin lakeihin. Tätä asiayhteyden vaatimusta on tulkittu suppeasti, joten esimerkiksi kudoslain 25 §:n rangaistussäännöksissä tarkoitettujen tekojen rangaistavuuden perusteita ei ole tätä lakiesitystä valmisteltaessa voitu harkita.

Ehdotettavilla, rikoslain 22 lukuun sisällytettävillä rangaistussäännöksillä pyritään suojaamaan ihmisen sikiön, alkion ja perimän loukkaamattomuutta. Tämän jo luvun otsikosta ilmenevän suojelutarkoituksen lisäksi luvun säännöksillä turvataan yksilön koskemattomuutta ja itsemääräämisoikeutta sekä muitakin arvoja ja intressejä, jotka ovat rangaistussäännöksissä viitattujen aineellisten lakien (aborttilain, tutkimuslain ja hedelmöityshoitolain) ja niiden yksittäisten säännösten taustalla. Aineellisen lainsäädännön myötä on rikosoikeudellisen suojan piiriin sisällytetty ihmisalkion lisäksi ihmisen sukusolut, ja samalla on kattavasti arvioitu tutkimuslain ja hedelmöityshoitolain noudattamiseksi tarpeellista rangaistussääntelyä.

Esityksen tavoitteena on ensinnäkin uudistaa rikoslain vanhentuneet sikiönlähdettämistä koskevat rangaistussäännökset muuttunutta aineellista lainsäädäntöä ja käytäntöä vastaaviksi. Samalla tarkistetaan aborttilain rangaistussääntelyä. Toiseksi tavoitteena on rikoslain kokonaisuudistuksessa omaksuttua keskittämisperiaatetta noudattaen siirtää tutkimuslaissa ja hedelmöityshoitolaissa olevat ihmisen sikiön, alkion ja perimän sekä sukusolujen suojaan liittyvät, vankeusuhan ansaitsevat rangaistussäännökset rikoslakiin.

Näiden rikoslakiin keskitettäviksi ehdotettavien rangaistussäännösten sisältöön esitetään vain rikoslain kokonaisuudistuksen periaatelinjausten näkökulmasta välttämättömiksi katsottavia muutoksia. Siten varsinkin samassa luvussa on samantyyppisten tekojen osalta pyritty yhdenmukaiseen ja sisäisesti johdonmukaiseen sääntelyyn. Rikosoikeudellisen laillisuusperiaatteen sisältämä vaatimus mahdollisimman täsmällisestä ja tarkkarajaisesta rangaistavuuden sääntelystä on sitä painavampi, mitä ankarammin rangaistavasta teosta on kysymys. Vankeusuhkaisissa rikossäännöksissä periaatteen merkitys on korostuneempi kuin pelkän sakonuhan asettavissa säännöksissä.

Törkeän tuottamuksellisen tekomuodon rinnastamiseen tahalliseen tekomuotoon on vankeusuhkaisten rikosten osalta suhtauduttu pidättyvästi rikoslain kokonaisuudistuksessa. Tuottamuksellisen tekomuodon kriminalisoimisen tarpeellisuutta on harkittu erityisesti siltä kannalta, pystytäänkö hallinnollisen ohjauksen ja valvonnan keinoin tehostamaan lain säännösten noudattamista ilman syyksiluettavuuden laajentamista tahallisuudesta tuottamukseen.

Lakiesityksessä ehdotetaan, että rikoslain 22 lukuun koottaisiin ihmisen sikiön, alkion ja perimän loukkaamista koskevat vankeusuhkaiset rangaistussäännökset. Rikoslain vanhentuneet sikiönlähdettämistä koskevat rangaistussäännökset korvattaisiin niitä lievemmillä laitonta raskauden keskeyttämistä koskevilla rangaistussäännöksillä. Ehdotettavat rikostunnusmerkistöt (laiton raskauden keskeyttäminen ja sen törkeä tekomuoto) samoin kuin rangaistusasteikot on muotoiltu siten, että ne olisivat sopusoinnussa rikoslain kokonaisuudistuksessa omaksutun lainkirjoitustavan ja rangaistusuhkien asettamisen kanssa.

Naisen itsensä tekemä raskauden keskeyttäminen ei olisi rangaistavaa vankeusuhkaisena laittomana raskauden keskeyttämisenä. Naista itseään ei kuitenkaan olisi suljettu pois rangaistavuuden piiristä silloin, kun on kysymyksessä pelkästään sakolla rangaistava raskauden keskeyttämisestä annetun lain rikkominen. Tämä rangaistussääntelyn muutos merkitsisi tekijään kohdistettavan moitearvostelun lieventämistä.

Perusteena muutokselle on se, että raskautensa keskeyttävää ja siten usein omaa terveyttään vaarantavaa naista on kohtuutonta rangaista yhtä ankarasti kuin laittoman raskauden keskeyttämisen tyypillistä tekijää, lääkärinkoulutusta vailla olevaa puoskaria. Rikoslain kokonaisuudistusta valmistellut rikosoikeuskomitea (Komiteanmietintö 1976:72) esitti naista itseään koskevan rangaistusuhan poistamista kokonaan. Muiden pohjoismaiden paitsi Islannin lainsäädännön mukaan nainen jää tällaisessa tapauksessa rankaisematta. Esityksessä ei ole päädytty ehdottamaan naisen rankaisemattomuutta sen vuoksi, että rangaistussääntelyn taustana on sikiön suojaaminen ja lainmukaisen, naisen terveyttä vaalivan raskaudenkeskeytysmenettelyn turvaaminen. Naisen henkilöön liittyvät kohtuussyyt ehdotetaan otettaviksi huomioon rangaistusuhkaa alentavana seikkana. Lisäksi naisen henkilökohtaisten olosuhteiden perustella rangaistusta voidaan rikoslain 6 luvun 7 ja 12 §:n mukaan kohtuussyistä lieventää tai jättää rangaistus kokonaan tuomitsematta.

Rikoslain 22 lukuun siirrettäisiin ja samalla osittain yhdistettäisiin tutkimuslain ja hedelmöityshoitolain nykyiset vankeusuhkaiset rangaistussäännökset. Kun tällöin on harkittu, missä laajuudessa vankeusuhka on säilytettävä ja rangaistussäännös sen vuoksi sisällytettävä rikoslakiin, hedelmöityshoitolain rangaistussäännöksistä on osaan tekomuodoista ehdotettu säilytettäväksi vain sakonuhka ja niitä koskevan rangaistussäännöksen jättämistä hedelmöityshoitolakiin. Tämä johtuu rangaistavuuden perusteiden osittaisesta uudelleen harkinnasta yksityiskohtaisissa perusteluissa esitettävän mukaisesti.

Muihin rikoslain ulkopuolisiin lakeihin sisältyvien rangaistussäännösten siirtämistä rikoslain 22 lukuun ei ehdoteta. Biolääketieteen ja teknologian kehitys on tutkimuslain ja hedelmöityshoitolain sääntelemien alojen lisäksi vaikuttanut etenkin kudoslain sääntelemään alaan. Kudoslain rangaistussäännöksillä suojeltavien etuuksien ja laissa kiellettyjen tekomuotojen rangaistavuuden ja mahdollisen vankeusuhan säätämisen tarpeellisuuden arviointi olisi liiaksi laajentanut säädösvalmistelua, jossa on keskitytty nykyisen rikoslain 22 luvun korvaavaan rangaistussäännösten kokonaisuuteen: ihmisen sikiön, alkion ja perimän loukkaamattomuuden suojan vuoksi sekä hedelmöityshoitolain noudattamiseksi tarpeellisten vankeusuhkaisten rangaistussäännösten arviointiin.

Uusittavan rikoslain 22 luvun rikoksia olisivat siten laiton raskauden keskeyttäminen, törkeä laiton raskauden keskeyttäminen, laiton alkioon puuttuminen, laiton perimään puuttuminen, laiton sukusolujen käyttö ja lapsen identiteetin loukkaaminen.

Kaikki uusittavan rikoslain luvun rikokset olisivat ehdotuksen mukaan vain tahallisina rangaistavia. Tämä merkitsisi muutosta hedelmöityshoitolaista rikoslakiin siirrettävien rangaistussäännösten osalta, koska ne nykyisellään — muiden aineellisten lakien rangaistussäännöksistä poiketen — ovat rangaistavia myös törkeästä huolimattomuudesta tehtyinä. Tutkimuslaista ja hedelmöityshoitolaista rikoslakiin koottavat rangaistussäännökset eivät niillä suojeltavien intressien tai muiden rangaistavuuden perusteiden suhteen eroa toisistaan siinä määrin, että niihin tukeutuen voitaisiin perustella sanottua tekotyyppien rangaistavuuden eroa. Rikoslakiin otettavien rangaistussäännösten syyksiluettavuuden edellytykset olisi näin ollen tarpeen yhdenmukaistaa. Lakiesityksessä ehdotetaan, ettei hedelmöityshoitolain rangaistussäännöksissäkään ole tarpeen säilyttää törkeän tuottamuksellisia tekomuotoja rangaistavina tahallisten tekojen ohella.

Siihen, onko tutkimuslaista ja hedelmöityshoitolaista rikoslakiin koottavissa rangaistussäännöksissä tarvetta rinnastaa tahallisuuteen törkeä huolimattomuus ja onko näiden lakien sakonuhkaisissa rangaistussäännöksissä tarvetta tuottamuksellisten tekomuotojen rankaisemiseen, vaikuttaa olennaisesti se, missä määrin on käytettävissä toimivia vaihtoehtoisia keinoja rangaistussääntelyn sijasta. Terveydenhuollon alalla toimivat ammattihenkilöt ovat heihin kohdistuvan hallinnollisen valvonnan ja hallinnollisten seuraamusuhkien piirissä, mikä puoltaa rikosoikeuden käytölle viimesijaista asemaa sekä sen mukaista rangaistavuuden alan supistamista ja ankaruustason alentamista. Huolellisuusvelvollisuuden noudattamista voidaan tehostaa myös näiden hallinnollisten keinojen avulla. Törkeän huolimattomuuden rinnastaminen tahallisuuteen ei saa tukea myöskään muista keskeisten terveydenhuoltoalan lakien rangaistusseuraamuksista. Esimerkiksi potilaan asemasta ja oikeuksista annettuun lakiin (785/1992) ei ole lainkaan sisällytetty omia rangaistussäännöksiä. Rikoslain 44 luvun 1 §:n terveysrikos on tosin rangaistava myös törkeästä huolimattomuudesta tehtynä, mutta rangaistuksen käyttöä rajoittaa edellytys, jonka mukaan teon on oltava ”omiaan aiheuttamaan vaaraa toisen hengelle tai terveydelle”.

Edellä sanotun perusteella ehdotetaan, että rikoslakiin hedelmöityshoitolaista siirrettävissä rangaistussäännöksissä tarkoitetut teot (22 luvun 5—6 §) olisivat rangaistavia vain tahallisina rikoslain kokonaisuudistuksessa omaksutun tahallisuuskäsitteen mukaisesti. Tutkimuslakiin ja hedelmöityshoitolakiin tehtäisiin tarvittavat muutokset, ja niihin jäisivät siirrettäviä säännöksiä lievemmät, vain sakolla rangaistavat rikkomukset. Tutkimuslakiin ja hedelmöityshoitolakiin jääviin rangaistussäännöksiin ei ehdoteta siirron yhteydessä muita merkittäviä muutoksia kuin se edellä perusteltu uudistus, että myös hedelmöityshoitolaissa rangaistavat teot olisivat vain tahallisina rangaistavia. Tutkimuslaissa kriminalisoidut teot ovat tähänkin asti olleet vain tahallisina rangaistavia.

Rikoslain kokonaisuudistuksen eräänä tavoitteena on ollut keskittää rikoslakiin sen ulkopuolisessa lainsäädännössä olevat vankeusuhkaiset rangaistussäännökset. Rangaistussäännösten, kuten sikiön, alkion ja perimän suojaa koskevien rangaistussäännösten, kokoaminen ja siirtäminen rikoslakiin korostaa näiden yhtenäisesti säänneltävien tekojen paheksuttavuutta ja on siten omiaan vahvistamaan rangaistussääntelyn yleisestävää vaikutusta. Esityksessä on myös arvioitu säänneltäville rikoksille asetettuja rangaistusuhkia ja saatettu ne vastaamaan rikoslakiuudistuksen yleistä rangaistusasteikkojen asettamista. Rikoslain vanhentuneiden sikiönlähdettämissäännösten rangaistusuhkien alentaminen on osa tällaista uudelleenarviointia, ja sen seurauksena tarkistetut rangaistusasteikot mahdollistavat nykyisiä paremmin oikeasuhtaisen ja kohtuullisen seuraamuksen määräämisen.

Rikoslakiprojekti teki vuonna 1989 ehdotuksen ihmisen alkion, sikiön ja perimän loukkaamista koskeviksi rikoslain 22 luvun säännöksiksi. Rangaistusäännösten valmistelussa jäätiin kuitenkin odottamaan alan aineellisen lainsäädännön valmistumista. Valmistelu käynnistettiin uudelleen vuonna 1998, mutta se keskeytettiin melko pian samasta syystä.

Oikeusministeriö asetti 22.1.2007 työryhmän, jonka tehtävänä oli laatia ehdotus hallituksen esitykseksi ihmisen sikiön, alkion ja perimän rikosoikeudellista suojaa koskeviksi säännöksiksi. Rikoslain 22 lukuun sijoitettaisiin laitonta raskauden keskeyttämistä koskevat rangaistussäännökset, jotka korvaisivat luvun vanhentuneet säännökset sikiönlähdettämisestä. Lukuun koottaisiin myös tutkimuslaissa ja hedelmöityshoitolaissa olevat vankeusuhan käsittävät rangaistussäännökset. Työryhmän oli tehtävä ehdotukset tarpeellisiksi muutoksiksi myös muihin lakeihin. Työryhmän puheenjohtajana toimi professori Raimo Lahti Helsingin yliopistosta ja siihen kuului oikeustieteen asiantuntijoita sosiaali- ja terveysministeriöstä, oikeusministeriöstä ja Helsingin yliopistosta sekä oikeustieteen ja lääketieteen asiantuntijoita Terveydenhuollon oikeusturvakeskuksesta.

Työryhmän mietintö sikiön alkion ja perimän suojasta valmistui lokakuussa 2007 (työryhmämietintö 2007:18). Ehdotuksesta pyydettiin lausunto 20 viranomaiselta, järjestöltä ja asiantuntijalta, joista 14 antoi lausunnon. Lausunnon antaneet edustivat ministeriöitä, oikeuslaitosta, poliisia, syyttäjiä, yhdistyksiä ja rikosoikeuden professoreita. Ehdotukseen suhtauduttiin myönteisesti, mutta sen yksityiskohdista esitettiin huomautuksia.

Ehdotus on valmisteltu oikeusministeriössä virkatyönä työryhmän ehdotuksen ja siitä annettujen lausuntojen pohjalta. Lausuntojen perusteella täsmennettiin työryhmän pykäläehdotuksia joiltakin kohdin.

Lausunnoissa sai eniten huomiota ehdotus naisen itsensä suorittaman raskauden keskeyttämisen rangaistavuuden säilyttämisestä sakonuhkaisena. Eräät lausunnonantajat (sosiaali- ja terveysministeriö sekä Valtakunnansyyttäjänvirasto) olisivat rikoslakiprojektin ehdotuksen tavoin jättäneet raskauden keskeyttämisen naisen itsensä suorittamana kokonaan rankaisematta. Koska selvä enemmistö lausunnonantajista asettui tukemaan työryhmän mietintöä, ei siihen ehdoteta tältä osin muutosta. Jotta naisen itsensä tekemän raskauden keskeyttämisen rangaistavuudesta ei jäisi epäselvyyttä, lisättiin ehdotettuun rikoslain pykälään selventävä viittaus aborttilain rangaistussäännökseen.

Ulkoasiainministeriössä on parhaillaan käynnissä Euroopan neuvoston biolääketiedesopimuksen ja sen joidenkin lisäpöytäkirjojen kansallisen voimaan saattamisen valmistelu. Suomi on allekirjoittanut sopimuksen vuonna 1997. Sopimuksen määräykset on sen jälkeen otettu huomioon aineellisen lainsäädännön kehittämisessä, ja sopimuksen ratifiointi on odotettavissa vuonna 2008. Lainmuutoksia on kaavailtu ainoastaan rikoslain syrjintäsäännöksiin, joihin sisältyviä syrjintäperusteita täydennettäisiin perimällä ja vammaisuudella.

Esitys on käsiteltävissä odottamatta biolääketiedesopimuksen voimaan saattamista.

1.1 Rikoslaki

22 luku Sikiön, alkion ja perimän loukkaamisesta

Rikoslain 22 lukuun ehdotetaan rangaistussäännöksiä sikiön, alkion ja perimän loukkaamisesta. Luvun mainitulla otsikolla korvattaisiin sen nykyinen otsikko sikiönlähdettämisestä. Luvun rikoksia olisivat laiton raskauden keskeyttäminen (1 §), törkeä laiton raskauden keskeyttäminen (2 §), laiton alkioon puuttuminen (3 §), laiton perimään puuttuminen (4 §) laiton sukusolujen käyttö (4 §), ja lapsen identiteetin loukkaaminen (6 §). Luvun 3—6 § pohjautuvat tutkimuslain ja hedelmöityshoitolain vankeusuhkaisiin rangaistussäännöksiin, jotka ehdotetaan samalla kumottaviksi tai muutettaviksi.

1 §. Laiton raskauden keskeyttäminen. Lain 22 luvun 1 ja 2 § korvaisivat luvun nykyiset vanhentuneet säännökset sikiönlähdettämisestä. Ehdotettuja pykäliä täydentää aborttilain 13 §:n rangaistussäännös, jota myös ehdotetaan muutettavaksi.

Raskauden keskeytys on lainmukaista, jos se tapahtuu naisen pyynnöstä aborttilaissa säädettyjen edellytysten mukaisesti ja aborttilain mukaisessa järjestyksessä. Raskauden keskeyttäminen on aborttilain mukaan laajalti sallittua. Ehdotuksen tarkoituksena on saattaa rangaistussäännökset vastaamaan muuttunutta aineellista lainsäädäntöä ja rikoslain kokonaisuudistusta.

Oikeudettomasta raskauden keskeyttämisestä ei ole enää tarkoituksenmukaista käyttää ilmaisua ”sikiön lähdettäminen tai surmaaminen”. Näiden tekotapojen tai rikosnimen sijasta ehdotetaan käytettäväksi aineellisen lainsäädännön kanssa sopusoinnussa olevaa rikosnimeä ”laiton raskauden keskeyttäminen”.

Rangaistussäännöksiä ehdotetaan lievennettäviksi. Rikoslaissa säädetty vankeuden sisältävä rangaistusuhka ei enää kohdistuisi itselleen laittoman abortin tekevään tai teettävään naiseen. Rangaistusuhan ensisijaisina kohteina olisivat lääkärinkoulutusta vailla olevat puoskarit, joiden suorittama raskauden keskeyttäminen on omiaan vaarantamaan naisen terveyttä.

Nykyisten rangaistusuhkien alentaminen saattaa ehdotetut rangaistussäännökset vastaamaan rikoslain kokonaisuudistuksessa noudatettua rangaistusasteikkojen asettamista. Ehdotettua sääntelyä puoltaa myös se seikka, että vakavissa tapauksissa tulevat yleensä sovellettaviksi laitonta raskauden keskeyttämistä koskevan rangaistussäännöksen lisäksi rikoslain 44 luvun 3 § (terveydenhuollon ammattitoimen luvaton harjoittaminen) ja naisen tahdon vastaisessa keskeyttämisessä RL 21 luvun säännökset. Toisaalta sikiön suojaamisen tarve edellyttää, että laittomasta raskauden keskeyttämisestä on mahdollista tuomita vakavissa tapauksissa vankeusrangaistus siitä riippumatta, toteuttaako teko samalla jonkin toisen rikoksen tunnusmerkistön. Rangaistusasteikoksi laittomasta raskauden keskeyttämisestä ehdotetaan sakkoa tai vankeutta enintään kaksi vuotta. Törkeästä laittomasta raskauden keskeyttämisestä voisi seurata vankeutta vähintään neljä kuukautta ja enintään neljä vuotta.

Raskaudenkeskeytystä ja sen tekotapaa ei ole määritelty aborttilaissa. Raskauteen ja synnytykseen liittyvät määritelmät ja käsitteet pohjautuvat Stakesin ohjeisiin (1995:3). Raskaudenkeskeytys on näiden ohjeiden mukaan ihmisen toimenpitein käynnistetty raskauden päättyminen, joka ei täytä synnytyksen määritelmää ja jossa sikiön ei tiedetä kuolleen kohtuun ennen keskeyttämistoimenpidettä. Synnytys määritellään vähintään 22. raskausviikon ikäisen tai vähintään 500 gramman painoisen sikiön tai lapsen syntymiseen johtavaksi tapahtumaksi. Määritelmän mukaan 22.—23. raskausviikolla TEO:n luvalla tehty raskaudenkeskeytys ei ole synnytys.

Suomalainen Lääkäriyhdistys Duodecim ja Suomen Gynekologiyhdistys ovat antaneet raskaudenkeskeytystä koskevan Käypä hoito -suosituksen (4.9.2007). Suositus määrittelee raskaudenkeskeytyksen raskauden keinotekoiseksi päättämiseksi ennen 20. raskausviikon päättymistä tai TEO:n luvalla sikiön vaikean poikkeavuuden perusteella ennen 24. raskausviikon loppua. Raskaudenkeskeytyksiksi luokitellaan myös monisikiöraskauksien osakeskeytykset.

Mainituissa raskaudenkeskeytyksen määrittelyissä ei ole suoraan nojauduttu sikiön elinkelpoisuuteen, mikä on eräissä muissa maissa rajanvetoperusteena. Esimerkiksi Ruotsin aborttilain mukaan raskaudenkeskeytyslupaa ei saa antaa, jos sikiö on oletettavasti elinkelpoinen. Suomessa käytössä olevat raskausviikkojen rajat myötäilevät elinkelpoisuuden aikarajoja, mutta ovat rikosoikeudellisen vastuun määräytymisen kannalta elinkelpoisuuden käsitettä täsmällisempiä.

Ihmishengen rikosoikeudellinen suoja alkaa syntymästä, jolloin sikiöominaisuuden takarajana on saatettu pitää supistusten alkamista. Tätä luotettavampana rajana on pidettävä sitä, onko sikiö kokonaan tai osittain tullut esiin naisen kohdusta. Sikiön suojan yhtä vähän kuin ihmisen hengensuojan kannalta ei ole välttämätöntä, että sikiö tai vastaavasti lapsi olisi elinkelpoinen. Naisen itsensä suorittama lapsen surmaaminen voi kuitenkin määrätyin edellytyksin toteuttaa tappoa huomattavasti lievemmän lapsensurman tunnusmerkistön rikoslain 21 luvun 4 §:n mukaan.

Rangaistussäännöstä ei tarkoiteta ulotettavaksi toimenpiteisiin, joihin on ryhdytty ennen kuin raskaus on ollut todettavissa esimerkiksi virtsanäytteestä. Näin ollen niin sanottujen jälkiehkäisypillereiden käyttö välittömästi suojaamattoman yhdynnän jälkeen ei olisi ehdotuksen mukaan rangaistavaa. Tämä kanta esitettiin aborttilain esitöissä samalla kun lausuttiin, että aikaisin kysymykseen tuleva hetki olisi joka tapauksessa hedelmöittyneen munasolun kiinnittyminen kohdun seinämään. Tutkimuslain 2 §:n 3 kohdan määritelmässä rajataan sikiön alkuhetki siihen, kun elävä alkio on kiinnittynyt naisen elimistöön.

Uusi tekotavan kuvaus kytkeytyisi kiinteästi raskauden keskeyttämisestä annettuun lakiin, mikä mainittaisiin pykälässä. Aborttilaissa on säädetty lupaperusteista ja luvallisen keskeyttämisen hakemisessa noudatettavasta menettelystä. Pykälän 1 momentin lauseke ”ilman laissa edellytettyä lupaa” tarkoittaa tilanteita, joissa laillisen keskeytysperusteen olemassaoloa ei ole todettu aborttilain säännösten mukaisella tavalla yhden tai kahden lääkärin tai TEO:n päätöksellä tai joissa keskeytykselle ei ole aborttilain mukaista perustetta. Abortille tai sen suorittamiselle ei ole silloin laillista perustetta eli se on oikeudenvastainen. Jos lupa on saatu vilpillisin keinoin kuten esittämällä virheellisiä tietoja, abortin suorittamiselle ei ole laillista perustetta. Lupaperusteita on lähemmin selvitetty yleisperusteluissa. Jos kysymys on aborttilain mukaan luvalliseksi todetusta, laillisen perusteen mukaisesta raskauden keskeyttämisestä (jollaiseen rinnastuu lainmukainen hätäkeskeyttäminen), mutta aborttilain pelkkiä menettelytapasäännöksiä ei ole lupaa annettaessa noudatettu, teosta saattaa seurata sakkorangaistus aborttilain 13 §:n mukaan. Itselleen keskeyttämisen suorittavaan naiseen voidaan myös soveltaa tätä aborttilain säännöstä, kuten säännöksen perusteluissa jäljempänä esitetään.

Ilmaisulla ”muutoin oikeudettomasti” osoitetaan rangaistussäännöksen ensisijaista soveltamiskohdetta eli muun kuin laillisen lääkärin (puoskarin) suorittamaa raskauden keskeyttämistä. Niin ikään oikeudettomuuden tunnusmerkki kattaa riidattomasti sellaisen raskaudenkeskeytyksen, joka tapahtuu vastoin suostumuskelpoisen naisen suostumusta tai aborttilain 2 §:n tarkoittamassa vajaakykyisen naisen tapauksessa ilman hänen laillisen edustajansa hakemusta. Törkeän laittoman raskauden keskeyttämisen ankaroittamisperusteena on keskeytyksen suorittaminen naisen tahdon vastaisesti.

Tekijän asemasta riippuen hänen menettelynsä voi tulla arvioitavaksi myös luvattomana terveydenhuollon ammattitoimen harjoittamisena rikoslain 44 luvun 3 §:n mukaan tai virkarikoksena rikoslain 40 luvun säännösten mukaan.

Ehdotuksen mukaan laittoman raskauden keskeyttämisen tunnusmerkistö koskisi ”toisen” raskauden keskeyttämistä. Ilmaisu jättää tämän rikoslakirikoksen tekijäpiirin ulkopuolelle raskaana olevan naisen itsensä, ja myös osallisuusvastuu suljettaisiin pois 3 momentiksi otettavalla selventävällä säännöksellä. Naisen rankaisematta jättämistä voidaan puoltaa sillä, että rikosoikeutta ei tulisi käyttää ihmisten suojaamiseen heidän itsensä taholta uhkaavia loukkauksia vastaan. Edelleen oman raskautensa keskeyttävää ja samalla oman terveytensä vaarantavaa naista on useimmissa tapauksissa kohtuutonta rangaista. Rankaisematta jättämistä puoltaa myös se seikka, ettei rangaistusuhalla oletettavasti tällöin ole mainittavaa yleisestävää tai erityisestävää vaikutusta ja rangaistusuhka saattaa ehkäistä naista hakeutumasta hoitoon haitallisten seurausten ilmetessä.

Vastaperustelu sille, että naisen itsensä suorittama tai suorituttama abortti olisi hänelle kokonaan rankaisematon, on tässä lakiesityksessä omaksuttu ajatus, että raskauden keskeyttämisen sääntelyllä turvataan myös muita arvoja kuin naisen välittömiä terveydellisiä intressejä. Raskauden edetessä sikiö saa itsenäistä, ihmisarvon käsitteeseen perustuvaa oikeussuojaa. Sen vuoksi naisen itsensä rangaistusvastuuta ei ehdoteta suljettavaksi pois aborttilain sakonuhkaisessa rangaistussäännöksessä, johon 3 momentissa selvyyden vuoksi viitattaisiin.

Ehdotetun 2 momentin mukaan yritys olisi rangaistava vastaavasti kuin nykyisin sikiönlähdettämisen yritys.

Laiton raskauden keskeyttäminen samoin kuin muutkin ehdotetun 22 luvun rikokset olisivat vain tahallisina rangaistavia. Tästä ei luvun rikostunnusmerkistöissä olisi erityistä mainintaa, koska rikoslain 3 luvun 5 §:n (515/2003) mukaan tämä syyksiluettavuusvaatimus on voimassa, jollei toisin säädetä.

2 §. Törkeä laiton raskauden keskeyttäminen. Ehdotettu rikoslain 22 luvun 2 § sisältää säännöksen törkeästä laittomasta raskauden keskeyttämisestä. Pykälän muotoilussa on seurattu rikoslain kokonaisuudistuksessa noudatettua rikoksen törkeiden tekomuotojen kirjoittamistapaa. Laiton raskauden keskeyttäminen voisi olla törkeä ensinnäkin silloin, kun siinä aiheutetaan erityistä vaaraa naisen hengelle tai terveydelle. Toiseksi se voi olla törkeä, jos rikos tehdään vastoin naisen tahtoa. Kummassakin tapauksessa rikoksen täytyy olla myös kokonaisuutena arvostellen törkeä.

Raskauden keskeyttämiseen liittyy terveydenhuollon toimenpiteille ominainen riski naisen terveydelle, silloinkin kun sen suorittaa alalla erikoistunut terveydenhuollon ammattihenkilö. Laittoman raskauden keskeyttämisen tyypillinen tekijä on tällaista koulutusta ja kokemusta vailla oleva henkilö. Siten laiton raskauden keskeyttäminen voidaan tehdä tavalla, joka aiheuttaa vakavaa vaaraa naisen hengelle tai terveydelle. Vakavalla vaaralla hengelle tai terveydelle tarkoitetaan samanlaista seurausta kuin vaaran aiheuttamista koskevassa rikoslain 21 luvun 13 §:ssä. Tämän mukaan vaaralla tarkoitetaan konkreettista vaaraa ja vakavuusarvioinnissa on kysymys sekä seurauksen synnyn todennäköisyydestä että mahdollisen seurauksen vakavuudesta. Jos vakava vaara naisen hengelle ja terveydelle aiheutuu törkeästä huolimattomuudesta, ei raskauden keskeyttäminen tule sovellettavaksi, mutta teko voi toteuttaa vaaran aiheuttamisen.

Ehdotetun 2 §:n 2 kohdan mukaan laittoman raskauden keskeyttämisen voisi tehdä törkeäksi myös, jos se tehdään vastoin naisen tahtoa. Kuten edellä 1 §:n perusteluissa on todettu, aborttilain sallima raskauden keskeyttäminen tehdään naisen pyynnöstä ja aborttilain 2 §:n tarkoittaman vajaakykyisen naisen tapauksessa tämän laillisen edustajan hakemuksesta. Näiden säännösten vastainen raskauden keskeyttäminen on oikeudenvastaista ja laittoman raskauden keskeyttämisen perustunnusmerkistön toteuttavaa menettelyä. Se, että naisen tahdon vastainen raskaudenkeskeytys on lähtökohtaisesti arvioitava törkeäksi, johtuu teon naisen itsemääräämisoikeutta ja henkilökohtaista koskemattomuutta loukkaavasta luonteesta. Vastaavasti voimassa olevissa sikiönlähdettämissäännöksissä tahdonvastainen laiton raskaudenkeskeytys on ankarammin rangaistava kuin suostumusperäinen sikiönlähdettäminen.

Naisen tahdon vastainen keskeytys on kysymyksessä esimerkiksi silloin, kun joku pahoinpitelee hänet nimenomaisena tarkoituksena saada raskaus keskeytymään. Teon välittömänä kohteena on tällöin naisen kohdussa oleva sikiö, mutta tekotapana on naisen pahoinpitely, mikä tekee teosta erityisen moitittavan. Sanottua lievempi muoto naisen tahdonvastaisuutta on esimerkiksi se, että joku syöttää naiselle lääkeainetta, joka suurella todennäköisyydellä aiheuttaa tämän raskauden keskeytymisen, mutta nainen ei ole tietoinen lääkeaineen tästä ominaisuudesta. Sikiön surmaaminen naisen ollessa tiedottomana, olisi myös toimimista vastoin naisen tahtoa.

Jos pahoinpitelystä aiheutuu vakava vaara naisen hengelle tai terveydelle, voi laiton raskauden keskeyttäminen olla törkeä myös tällä perusteella. Törkeän tekomuodon kriteerit täydentävät siten toisiaan tai toteutuvat samanaikaisesti. Kaikissa tapauksissa on suoritettava teon olosuhteiden eli ankaroittavien ja lieventävien seikkojen kokonaisarvostelu, minkä perusteella tehdään päätelmä siitä, onko kysymyksessä törkeä laiton raskauden keskeyttäminen.

Törkeän laittoman raskauden keskeyttämisen rangaistusasteikko olisi neljästä kuukaudesta neljään vuoteen vankeutta, mitä asteikkoa rikoslain kokonaisuudistuksessa on käytetty eräiden törkeiden tekomuotojen rangaistusasteikkona. Nykyisiin vastaaviin sikiönlähdettämissäännöksiin verrattuna rangaistusuhkia on lievennetty. On kuitenkin huomattava, että vakavissa naisen ruumiillista koskemattomuutta loukkaavissa teoissa tuomitaan rikosten yhtymistä koskevien säännösten mukaisesti myös rikoslain 21 luvun 5 ja 6 §:n nojalla pahoinpitelystä tai törkeästä pahoinpitelystä niissä säädettyjen edellytysten mukaisesti.

3 §. Laiton alkioon puuttuminen. Pykälään sijoitettaisiin rangaistussäännös laittomasta alkioon puuttumisesta. Pykälä korvaisi laitonta alkioiden ja sukusolujen tutkimusta koskevan tutkimuslain 25 §:n rangaistussäännöksen. Viimeksi sanottua vastaava, vankeusuhkaisena säilytettävä säännös sijoitettaisiin keskittämisperiaatteen mukaan sille asiayhteyden puolesta sopivaan rikoslain lukuun eli 22 lukuun. Ehdotettavalla rangaistussäännöksellä — erityisesti sen 2 ja 3 kohdan määräyksillä suojattaisiin yhtäältä merkittävästi ihmisen sikiön, alkion ja osaksi perimän loukkaamattomuutta niihin kohdistuvilta oikeudenloukkauksilta. Toisaalta 3 §:n 1 kohdassa pääpaino on alkio- tai sikiötutkimuksesta päättävän naisen itsemääräämisoikeuden takaamisessa sekä alkiotutkimuksesta päättävien sukusolujen luovuttajien tai naisen itsemääräämisoikeuden turvaamisesta. Säännöksellä suojeltavia intressejä on siten kahtalaisia.

Yhteistä 3 §:n tekotavoille on se, että niillä puututaan oikeudettomasti ihmisen sikiöön, alkioon tai sukusoluihin. Kielletty puuttuminen voi loukata niitä välittömästi tai siten välillisesti, että teoilla loukataan niihin kohdistuvaa henkilön itsemääräämisoikeutta. Oikeudettoman puuttumisen muoto on lähinnä alkioon kohdistuva kielletty tutkimus, 2 kohdan tekotavoissa myös muunlainen kielletty puuttuminen alkioon. Siten rangaistussäännöksessä viitataan aineellisena lakina tutkimuslakiin ja kielletyt käyttäytymismuodot saavat asiasisältönsä tutkimuslain yksittäisistä säännöksistä.

Tutkimuslain 25 §:ää on perusteltu tutkimuslain säätämiseen johtaneessa hallituksen esityksessä (HE 229/1998 vp). Lainkohdassa rangaistaviksi säädettyjen tekojen kriminalisointiperusteissa ei ole tapahtunut muutoksia. Siten ei ole tarvetta uudelleen perustella niitä rangaistaviksi säädettyjä tekomuotoja, jotka ehdotetaan säilytettäviksi edelleen kiellettyinä. Tämä koskee alkiotutkimuksen suorittamista ilman tutkimuslain 11 §:ssä tarkoitettua TEO:n lupaa, tutkimuslain 11 ja 13 §:ssä säädettyjen rajoitusten vastaista alkiotutkimusta sekä sellaista tutkimuslain 15 §:n kieltämää alkiotutkimusta ja sukusolujen tutkimusta, joiden tarkoituksena on kehittää menetelmiä periytyvien ominaisuuksien muuttamiseksi, paitsi jos on kysymys tutkimuksesta periytyvän vaikean sairauden parantamiseksi tai ehkäisemiseksi. Rikosoikeudellisen laillisuusperiaatteen edellyttämän täsmällisyysvaatimuksen vuoksi on ehdotettavan 3 §:n 2 kohdassa kuvattu tutkimuslain 13 §:n kieltämiä tekomuotoja, paitsi ryhtymisenä alkiotutkimukseen, muunlaisena alkioon kohdistuvana toimenpiteenä.

Teot on ryhmitelty kolmeen kohtaan, jotta kiellettyjä tekotapoja olisi siten helpompi hahmottaa. Edellä todetun mukaan 1 kohdan tekotavoille on tunnusomaista sukusolujen luovuttajien tai asianomaisen naisen itsemääräämisoikeuden loukkaaminen. Tässä kohdassa säädettäisiin myös eräistä sellaisista nykyisessä tutkimuslain 27 §:ssä sakonuhkaisesti rangaistaviksi säädetyistä tutkimuslain rikkomuksista, joiden rangaistavuutta esityksessä pidetään rinnastettavina tutkimuslain 25 §:ssä säädettyihin tekoihin. Kun ehdotetussa 5 §:ssä säädettäisiin hedelmöityshoitolain 16 ja 20 §:ssä tarkoitetun luovuttajan suostumuksen vastainen puuttuminen sukusoluihin tai alkioihin vankeusuhkaisena rangaistavaksi, on johdonmukaisuussyistä sama rangaistusuhka syytä säätää myös tässä pykälässä säännellystä puuttumisesta ihmisen alkioon tai sikiöön. Yhtenäisellä rangaistussääntelyllä korostetaan sukusolujen luovuttajien määräämisvaltaa ja raskaana olevan naisen oikeutta päättää alkio- ja sikiötutkimukseen ryhtymisestä.

Pykälän 2 kohdassa säädettäisiin rangaistus tutkimuslain säännöksissä kielletyistä alkiotutkimuksen ja muun alkioon puuttumisen muodoista. Saman pykälän 3 kohdassa kriminalisoiduilla alkiotutkimuksella tai sukusolujen tutkimuksella on yhtymäkohtia ehdottavaan 4 §:ään, koska tälläkin rangaistussääntelyllä suojellaan ihmisperimän loukkaamattomuutta.

Pykälän 2 kohdan mukaan rangaistavaa olisi — kuten nykyisinkin — alkiolle tutkimuslain 13 §:n 3 momentissa säädetyn 15 vuoden säilytysajan ylittäminen. Hedelmöityshoitolaissa alkiolle säädetyn 10 vuoden säilyttämisajan ylittäminen ei sitä vastoin ole rangaistavaa. Tämä epäjohdonmukaisuus ehdotetaan korjattavaksi kriminalisoimalla myös hedelmöityshoitolaissa säädetyn alkioiden säilytysajan ylittäminen. Alkioiden säilytysajan ylittäminen ehdotetaan rangaistavaksi 5 §:n 4 kohdan mukaisena laittomana sukusolujen käyttönä. Samassa yhteydessä ehdotetaan myös hedelmöityshoitolakia muutettavaksi siten, että enimmäisaika alkion säilyttämiselle olisi 15 vuotta kuten tutkimuslaissakin. Muutosta perustellaan jäljempänä hedelmöityshoitolain muutosehdotuksen yhteydessä.

Ehdotettu rikosnimike, laiton alkioon puuttuminen, ei kielellisesti kata 3 kohdassa tarkoitettua puuttumista sukusoluihin. Lisäksi säännöksen tekotavoissa mainitaan rinnakkaisesti alkio- ja sikiötutkimus. Näistä epätarkkuuksista huolimatta on päädytty sanottuun yksinkertaiseen rikosnimikkeen muotoiluun. Vastaavanlainen kanta on omaksuttu ehdotetun 5 §:n rikosnimikkeessä ’laiton sukusolujen käyttö’, vaikka silloin on tarkkaan ottaen kysymys sukusolujen tai alkioiden laittomasta käytöstä.

4 §. Laiton perimään puuttuminen. Pykälään ehdotetaan siirrettäväksi tutkimuslain 26 §:n laitonta perimään puuttumista koskeva rangaistussäännös. Sen perusteluina viitataan tutkimuslakia koskevan hallituksen esitykseen. Säännöksellä kriminalisoidaan määrätynlaisessa tarkoituksessa tapahtuva tutkimukseen ryhtyminen, jolloin noiden tarkoitusperien mukainen tutkimus arvioidaan ihmisarvon vastaiseksi.

Rikosnimikkeen mukaisesti säännöksellä suojellaan ihmisperimän koskemattomuutta erityisen paheksuttavia valmistelun tyyppisiä tekomuotoja vastaan. Perimän loukkaamattomuutta suojellaan myös 3 §:n 3 kohdan ja 5 §:n 2 kohdan säännöksillä. Ehdotetussa 4 §:ssä rangaistavuuden painopiste on teon valmistelun luonteisuuden vuoksi tekijän subjektiivisessa tarkoitusperässä, mikä on tunnusmerkistön täsmällisyysvaatimuksen kannalta ongelmallista. Toisaalta tekijän tarkoituksen osoittamisessa on ulkonaisilla seikoilla merkittävä todistusarvo, ja valmistelun tyyppisiä tekoja koskevat yleiset rangaistavuuden perusteet pätevät tässäkin.

Ihmisen aikaansaaminen säännöksessä kriminalisoitavaksi ehdotettujen tekojen seurauksena ei ole biologis-lääketieteellisen tiedon mukaan toistaiseksi mahdollista. Kuitenkin tällaisiin ihmisarvon vastaisiin tutkimuksiin ryhtymisen rangaistavuus on jo teon valmisteluvaiheessa perusteltua, ja myös nykyinen vankeusrangaistusuhka on syytä säilyttää.

Pykälän 1 kohdan mukaan on rangaistavaa perimältään samanlaisten yksilöiden luomiseen tähtäävä tutkimus eli ihmisen toisintaminen. Kansainvälisesti on myös käytetty kloonauskäsitettä. Kohdassa tarkoitetaan lisääntymistavoitteista kloonausta. Euroopan neuvoston biolääketiedesopimuksen lisäpöytäkirja vuodelta 1998 kieltää ihmisten (human beings) kloonauksen. Lisäpöytäkirjan 1 artiklassa kielletään mikä tahansa menetelmä, jonka tarkoituksena on tuottaa toisen ihmisen kanssa geneettisesti identtinen ihminen. Lisäpöytäkirja jättää ihmisen määrittelyn kansallisen lainsäädännön varaan. Siten ei ole estettä kansallisesti määritellä, että niin sanottu terapeuttinen kloonaus tumansiirtotekniikkaa käyttäen jää kloonauskiellon ulkopuolelle.

Pykälän 2 kohdassa säädetään rangaistavaksi sellainen lääketieteellinen tutkimus, jonka tarkoituksena on saada aikaan ihmisyksilöitä yhdistämällä perimältään erilaisia ihmisen alkioita. Tällaisella ihmisyksilöllä olisi neljä geneettistä vanhempaa. Luonnontieteellisessä koetoiminnassa menetelmää on käytetty eläinten alkioiden solujen erilaistumisen tutkimiseen. Säännöksen 3 kohdan mukaan on rangaistavaa ihmisen ja eläimen yhdistelmien aikaansaamiseen tähtäävä tutkimustoiminta.

5 §. Laiton sukusolujen käyttö. Pykälään sijoitettaisiin rangaistussäännös laittomasta sukusolujen käytöstä. Tämä säännös olisi vastinpari tämän luvun 3 §:lle. Kun 3 §:ään keskitettäisiin tutkimuslain yksittäisissä säännöksissä kiellettyjen, ihmisen alkioon (tai sikiöön) ja osaksi sukusoluihin kohdistuvien tutkimus- ja puuttumistapojen rangaistussääntely, 5 §:ään vastaavasti keskitettäisiin hedelmöityshoitolaissa kiellettyjen sukusoluihin tai alkioihin puuttumisen muotojen rangaistussääntely. Rikosnimikkeen ilmaisema ’käyttö’ ei olisi ainoa tekotapa, vaan kiellettyjä puuttumisen muotoja hedelmöityshoitolain säännösten määrittelemällä tavalla muitakin.

Sekä 3 että 5 §:ssä suojeltaisiin kahdentyyppisiä intressejä. Ehdotetussa 5 §:ssä niitä ovat yhtäältä ihmisen sukusolujen ja alkioiden loukkaamattomuus sekä toisaalta sukusoluista ja alkioista määräävien henkilöiden itsemääräämisoikeus. Kummassakin lainkohdassa säädettäisiin rangaistaviksi vain tahalliset tekomuodot, ja kummassakin rangaistussäännöksessä olisi sama asteikko eli sakkoa tai enintään yksi vuosi vankeutta.

Pykälän 1—4 kohta vastaavat asiallisesti hedelmöityshoitolain 32 §:n sukusolujen käyttörikosta koskevia säännöksiä (1—4 kohta). Kuitenkin 4 kohtaan ehdotetaan lisättäväksi uutena rangaistavana tekomuotona hedelmöityshoitolain 6 §:n 3 momentissa tarkoitetun aikarajan ylittäminen.

Hedelmöityshoitolain 32 §:ää perustellaan hedelmöityshoitolain säätämiseen johtaneessa hallituksen esityksessä (HE 3/2006 vp) siten, että rangaistusuhin on haluttu turvata jokaisen oikeus määrätä sukusoluistaan. Hedelmöityshoitolain rangaistussäännöksillä tavoitellaan myös lapsen etua vaarantavien tekojen ehkäisemistä.

Pykälän kohdat on pyritty kirjoittamaan hedelmöityshoitolain 32 §:n rangaistussäännöksen vastaavia kohtia jonkin verran täsmällisemmiksi rikosoikeudellisen laillisuusperiaatteen vuoksi. Ensinnäkin 1 kohdassa ei puhuttaisi vain hedelmöityshoitolain 4 §:n 1 momentin vastaisuudesta, vaan säännöksessä sukusolujen ja alkion käytölle asetettujen yleisten rajoitusten vastaisesta menettelystä. Toiseksi 2 kohdassa lueteltaisiin lapsen ominaisuuksiin kohdistuvat kielletyt vaikuttamistavat tarkemmin kuin hedelmöityshoitolain 32 §:n vastaavassa kohdassa. Tällä kohdan kiellolla suojataan perimän koskemattomuutta. Myös 3 kohdan ilmaisu ”ilman hedelmöityshoitolain 16 ja 20 §:ssä tarkoitettua luovuttajan suostumusta” olisi voimassaolevan lain vastaavaa ilmaisua hieman täsmällisempi.

Pykälän 4 kohtaan ehdotetaan sisällytettäväksi hedelmöityshoitolain 32 §:n 4 kohtaa vastaava säännös sukusolujen tai alkioiden varastoimisesta ja hedelmöityshoidon antamisesta ilman hedelmöityshoitolain 24 §:ssä tarkoitettua lupaa. Kohtaan ehdotetaan lisättäväksi hedelmöityshoitolain 6 §:n 3 momentissa tarkoitetun, sukusolujen ja alkioiden säilyttämiselle säädetyn enimmäisajan ylittäminen. Luovutettuja sukusoluja ja alkioita saa 6 §:n 3 momentin mukaan varastoida korkeintaan kymmenen vuoden ajan luovutuksesta, minkä jälkeen ne on hävitettävä, jollei 7 §:n mukaan saada suostumusta niiden käyttämiseen muuhun luvalliseen tarkoitukseen. Tätä rangaistussäännöstä ehdotetaan johdonmukaisuussyistä, koska tutkimuslain mukaisen vastaavan aikarajoituksen ylittäminen on jo nykyisin rangaistavaa ja se rangaistussääntely ehdotetaan säilytettäväksi.

Pykälän 5 kohdassa olisi rangaistussäännös hedelmöityshoidon edellyttämän suostumusvaatimuksen noudattamatta jättämisestä. Tässä kohdassa viitataan hedelmöityshoitolain 8 §:n 1 ja 4 kohdassa määriteltyyn suostumusvaatimukseen. Vastaavasta rangaistavasta menettelystä säädetään nykyään hedelmöityshoitolain 34 §:ssä. Tällä määräyksellä turvataan hoitoa saavien osapuolten ja sukusolujen ja alkion luovuttajien itsemääräämisoikeutta. Ehdotettu sääntely olisi näin yhdenmukainen alkiotutkimukseen vaadittavaa suostumusta koskevan rangaistussääntelyn kanssa. Hedelmöityshoitolain 8 § 1 kohdan mukaan hoitoa ei saa antaa, jos hoitoon ei ole hoitoa saavan kirjallista suostumusta; säännöksen 4 kohdassa kielletään hoidon antaminen, jos suostumus on peruutettu tai sen antaja on kuollut.

Muista hedelmöityshoitolain 8 §:n vastaisista teoista kuin suostumusvaatimuksen vastaisesta menettelystä ei ehdoteta rikoslakiin otettavaksi vastaavaa rangaistussääntelyä. Nykyisessä hedelmöityshoitolain 34 §:ssä kriminalisoitujen muiden tekojen rangaistustavuus ehdotetaan säilytettäväksi sakonuhkaisena tuon aineellisen lain 35 §:ssä, samalla kun tekojen rangaistavuuden edellytyksiä tarkennettaisiin.

Viimeksi sanottuun kannanottoon on vaikuttanut rangaistavuuden perusteiden uudelleen harkinta. Rikosoikeuden käytön viimesijaisuuden periaatteen vuoksi on etusija hedelmöityshoitolain hallinnollisella valvonnalla ja hallinnollisilla seuraamuksilla. Vankeusuhan sisällyttäminen rangaistusasteikkoon edellyttää rangaistavien tekomuotojen haitallisuuden ja paheksuttavuuden tarkkaa arviointia ja niiden rangaistavuuden eriyttämistä. Rikosoikeudellisesta laillisuusperiaatteesta johtuu teonkuvausten täsmällisyyden vaatimus, joka on sitä korostuneempi, mitä ankarammin rangaistavasta teosta on kysymys.

Laiton sukusolujen käyttö olisi ehdotuksen mukaan rangaistava vain tahallisena. Hedelmöityshoitolain 32 ja 34 §:ssä kriminalisoidut teot ovat rangaistavia myös törkeän tuottamuksellisina. Syyksiluettavuuden rajaaminen vain tahalliseen menettelyyn nojautuu yleisiin rangaistavuuden harkintaperusteisiin. Asiaa on selvitetty edellä yleisperusteluissa.

6 §. Lapsen identiteetin loukkaaminen. Pykälään ehdotetaan laillisuusperiaatteen mukaisesti täsmennettynä siirrettäväksi nykyisin hedelmöityshoitolain 33 §:ssä oleva rangaistussäännös lapsen identiteetin loukkaamisesta. Tätä säännöstä perustellaan hedelmöityshoitolain säätämiseen johtaneessa hallituksen esityksessä lapsen edun huomioon ottamisen tärkeydellä. Säännöksen perustelujen mukaan olisi rangaistavaa vaarantaa luovutetusta sukusolusta syntyneen mahdollisuuksia saada tietoja luovuttajasta. Nämä laiminlyönnin muodot on kuvattu tunnusmerkistössä, mutta siinä ei ole perusteluissa korostettua vaarantamistunnusmerkkiä.

Mainitunlainen vaarantamistunnusmerkki ehdotetaan lisättäväksi tähän rikoslakiin otettavaan säännökseen. Kun säännöksen rangaistusasteikko sisältäisi yhden vuoden vankeusuhan, on perusteltua liittää tunnusmerkistöön säännöksen suojelutarkoituksesta johdettu rajoitusperuste. Siten lapsen identiteetin loukkaaminen olisi ehdotuksen mukaan rangaistavaa vain, jos teko on omiaan vaarantamaan lapsen oikeutta saada selville syntyperänsä. Rangaistavuus edellyttää siten niin sanottua abstraktista vaaraa, eli teon on yksittäistapauksessa tehtävän harkinnan mukaan tyypillisesti vaarantanut kuvatunlaista lapsen oikeutta.

Teko olisi nykyisestä poiketen rangaistava vain tahallisena, kun vastaava menettely on hedelmöityshoitolain 33 §:n nojalla rangaistava myös törkeän tuottamuksellisena. Rangaistavuuden rajaamista vain tahallisiin tekoihin on selvitetty yleisperusteluissa. Rangaistussäännös kohdistuu lähinnä hedelmöityshoitoja tarjoavien palveluntuottajien palveluksessa oleviin henkilöihin. Säännöksen rikkomiseen voidaan puuttua myös hallinnollisen valvonnan keinoin.

1.2 Laki raskauden keskeyttämisestä

13 §. Voimassa olevan aborttilain 13 §:ssä säädetään lain menettelytapasäännösten rikkomisesta. Lainkohdan mukaan se, joka on suorittanut luvalliseksi todettavan raskauden keskeyttämisen tai sitä yrittänyt aborttilain säännöksiä noudattamatta, on tuomittava sakkoon tai vankeuteen enintään yhdeksi vuodeksi. Ilmaisu ”luvalliseksi todettava” viittaa siihen, että säännös olisi osittain sovellettavissa myös muulloin kuin puhtaissa menettelytaparikkomuksissa, kunhan olisi jälkikäteen todettavissa, että raskauden keskeyttämiselle olisivat olleet lainmukaiset keskeytysperusteet. Rangaistussäännöksen soveltamisesta käytännössä ei ole tietoja.

Rangaistussäännöstä ehdotetaan tarkistettavaksi siten, että sitä edelleen sovellettaisiin ensi sijassa aborttilain menettelytaparikkomuksiin. Säännöksen rangaistusasteikko sisältäisi ehdotuksen mukaan pelkän sakon uhan. Niin sanotuilta blankorangaistussäännöksiltä nykyään edellytettävän mukaan säännöksessä lueteltaisiin ne aborttilain säännökset (1, 2, 5, 5a ja 6—9 §), joiden rikkominen voisi tulla sen nojalla rangaistavaksi. Aborttilain 13 §:n rangaistussäännös olisi kuitenkin nimenomaisen lausuman mukaan toissijainen rikoslain 22 luvun 1—2 §:ssä tarkoitettuihin laittoman raskauden keskeyttämisen tunnusmerkistöihin nähden. Viimeksi sanottujen soveltamisalaa on selvitetty edellä.

Perusteena sille, että rangaistusäännöksessä ovat aborttilakiin viittaavina säännöksinä menettelytapasäännösten ohella myös keskeytysperusteita koskevat 1 ja 9 §, on se, että keskeytyksen itselleen suorittavaa tai suorituttavaa naista ei ole suljettu pois aborttilain 13 §:n soveltuvuuden piiristä, toisin kuin lakiesityksen mukaan olisi sovellettaessa rikoslain 22 luvun 1 ja 2 §:ää. Tätä kannanottoa on perusteltu viimeksi sanottujen säännösten yhteydessä. Tällä periaatteellisella kannalla ei tarkoiteta muutosta siihen nykyiseen oikeustilaan, että on yleensä kohtuutonta rangaista mainitunlaista naista.

Aborttilain 13 §:n rangaistussäännöksessä säilytetään tahallista syyksiluettavuutta koskeva vaatimus, ja se ilmaistaan nimenomaisesti kuten uudessa rikoslain ulkopuolisessa lainsäädännössä on tavanmukaista menetellä.

1.3 Laki lääketieteellisestä tutkimuksesta

25 §. Laiton alkioiden ja sukusolujen tutkimus sekä

26 §. Laiton perimään puuttuminen. Pykälät kumottaisiin. Rikoslainsäädännön kokonaisuudistuksessa omaksutun keskittämisperiaatteen mukaisesti rikoslain ulkopuoliset vankeusuhkaiset rangaistussäännökset sisällytetään rikoslakiin. Tämän vuoksi rikoslain 22 luvun 3 ja 4 §:ään ehdotetaan otettaviksi säännökset, jotka korvaisivat tutkimuslain 25 ja 26 §:n.

Kumottavassa tutkimuslain 25 §:ssä on rangaistussäännökset laittomasta alkioiden ja sukusolujen tutkimuksesta. Ehdotettavassa rikoslain 22 luvun 3 §:ssä säädettäisiin laittomasta alkioon puuttumisesta. Tutkimuslain 26 §:n säännös laittomasta perimään puuttumisesta siirrettäisiin sellaisenaan rikoslain 22 luvun 4 §:ksi.

27 §. Lääketieteellisestä tutkimuksesta annetun lain rikkominen. Pykälää ehdotetaan muutettavaksi siten, että sen 1 kohdasta poistettaisiin viittaukset lain 12 ja 14 §:n vastaiseen menettelyyn. Tutkimukseen ryhtyminen ilman tutkimuslain 12 tai 14 §:ssä tarkoitettua suostumusta olisi ehdotuksen mukaan rangaistava laittomana alkioon puuttumisena rikoslain 22 luvun 3 §:n 1 kohdan mukaisesti.

28 §. Viittaukset rikoslakiin. Pykälä sisältää viittaussäännökset rikoslakiin. Pykälää täydennettäisiin viittauksilla rikoslain 22 luvun 3:ssä tarkoitettuun laittomaan alkioon puuttumiseen ja rikoslain 22 luvun 4 §:ssä tarkoitettuun laittomaan perimään puuttumiseen. Pykälän otsikko muutettaisiin viittaussäännöstä osoittavaksi.

1.4 Laki hedelmöityshoidoista

6 §. Sukusolujen ja alkioiden hävittäminen. Pykälän 3 momentti ehdotetaan muutettavaksi, jotta tässä laissa alkioiden säilyttämiselle säädetty aikaraja olisi samanpituinen kuin tutkimuslaissa. Aikaraja pidennettäisiin 10 vuodesta 15 vuoteen.

Tutkimuslain 13 §:n 3 momentin mukainen alkioiden säilytyksen enimmäisaika 15 vuotta perustui tuolloin valmisteilla olleen hedelmöityshoitolain vastaavaan säännökseen. Tutkimuslain säätämiseen johtaneen hallituksen esityksen (HE 229/1998) perusteluissa tuotiin esiin tarve samanpituisille säilytysajoille. Vuonna 2006 säädetyn hedelmöityshoitolain 6 §:n 3 momenttiin kirjattiin kuitenkin 10 vuoden enimmäissäilytysaika, minkä jälkeen alkiot tulee hävittää, ellei niitä anneta toiselle hoitoa saavalle tai luovuteta tutkimukseen tai muuhun luvalliseen tarkoitukseen. Ehdotettava sääntely pidentäisi lapsettomuuden hoidon mahdollisesti tarvitsemaa aikaa.

32 §. Sukusolujen käyttörikos ja

33 §. Lapsen identiteetin loukkaamisrikos. Pykälät ehdotetaan kumottaviksi. Rikoslainsäädännön kokonaisuudistuksessa omaksutun keskittämisperiaatteen mukaisesti rikoslain ulkopuoliset vankeusuhkaiset rangaistussäännökset sisällytetään rikoslakiin. Lain 32 §:ää vastaavat rangaistussäännökset sijoitettaisiin rikoslain 22 luvun 5 §:ään ja 33 §:ää vastaavat säännökset rikoslain 22 luvun 6 §:ään.

34 §. Hedelmöityshoitorikos. Pykälä kumottaisiin. Lain 34 §:ssä säänneltyä hedelmöityshoitorikosta vastaavista säännöksistä pääosa siirrettäisiin täsmennettynä 35 §:ään hedelmöityshoitorikkomuksena rangaistaviksi. Muilta osin 34 §:n korvaisi rikoslain 22 luvun 5 §:n 5 kohta, jossa rangaistusuhka säilyisi ennallaan, mutta vain tahallaan tehty teko olisi enää rangaistava.

35 §. Hedelmöityshoitorikkomus. Lain 8 §:n 2, 3 sekä 5 ja 6 kohdan vastaiset menettelyt säädettäisiin rangaistaviksi hedelmöityshoitorikkomuksena pykälän 1 momentissa. Rangaistukseksi ehdotetaan vain sakkoa, ja rikkomukset olisivat vain tahallisina rangaistavia. Pykälän 1 momentin 2 ja 4 kohtaa ehdotetaan laillisuusperiaatteen edellyttämän täsmällisyysvaatimuksen mukaisesti tarkennettaviksi ilmaisulla ”on perusteltua syytä olettaa”. Nykyisin 8 §:n vastaiset teot ovat rangaistavia hedelmöityshoitorikoksena 34 §:n mukaan.

Pykälän nykyinen sisältö säilytettäisiin sellaisenaan ehdotetussa 2 momentissa.

36 §. Viittaukset rikoslakiin. Pykälä sisältää viittaussäännökset rikoslakiin. Säännöstä täydennettäisiin viittauksilla rikoslain 22 luvun 5:ssä tarkoitettuun laittomaan sukusolujen käyttöön ja rikoslain 22 luvun 6 §:ssä tarkoitettuun lapsen identiteetin loukkaamiseen. Pykälän otsikko muutettaisiin viittaussäännöstä osoittavaksi.

Lait ehdotetaan tulemaan voimaan mahdollisimman pian.

Edellä esitetyn perusteella annetaan Eduskunnan hyväksyttäviksi seuraavat lakiehdotukset:

Lakiehdotukset