Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi terveydensuojelulakia, elintarvikelakia, kemikaalilakia, toimenpiteistä tupakoinnin vähentämiseksi annettua lakia sekä kulutustavaroiden ja kuluttajapalvelusten turvallisuudesta annettua lakia. Lakeihin ehdotetaan lisättäviksi säännökset, joiden mukaan valtion tulisi korvata kunnille kustannukset, jotka aiheutuvat keskusviranomaisten kunnille toimeenpantaviksi antamista sellaisista tehtävistä, jotka on säädetty edellä mainituissa ympäristöterveydenhuollon laeissa keskusviranomaisen tehtäviksi. Lakeihin ehdotetaan myös lisättäviksi kunnan toiminnanharjoittajilta perimien maksujen viivästyskorkoa koskevat säännökset.

Terveydensuojelulakiin ehdotetaan lisättäväksi säännös, jonka mukaan puolustusvoimat vastaisivat kunnan terveydensuojeluviranomaisen tehtävistä puolustusvoimien sotilaallisissa harjoituksissa, maanpuolustuksen kannalta salassa pidettävissä kohteissa sekä sotilaallisessa kriisinhallinnassa ulkomailla. Lisäksi terveydensuojelulakiin ehdotetaan lisättäväksi säännös, jonka mukaan kunnan tulisi huolehtia alueellaan lain soveltamisalaan liittyvistä Maailman terveysjärjestön terveyssäännöstön eräissä artikloissa tarkoitetuista tehtävistä.

Ehdotetut lait on tarkoitettu tulemaan voimaan mahdollisimman pian.

Maksut

Esitysehdotus laeiksi terveydensuojelulain (763/ 1994), elintarvikelain (23/2006), kemikaalilain (744/1989), toimenpiteistä tupakoinnin vähentämiseksi annetun lain (693/ 1976) sekä kulutustavaroiden ja kuluttajapalvelusten turvallisuudesta annetun lain (75/ 2004), jäljempänä ympäristöterveydenhuollon lait, muuttamisesta liittyy Suomen Kuntaliiton 12 päivänä kesäkuuta 2006 päivättyyn aloitteeseen. Aloite on osoitettu sosiaali- ja terveysministeriölle, maa- ja metsätalousministeriölle ja kauppa- ja teollisuusministeriölle. Ministeriöiden kesken on sovittu, että aloite käsitellään sosiaali- ja terveysministeriössä kaikkien lakien osalta.

Suomen Kuntaliitto ry:n aloitteessa viitataan 1 päivänä toukokuuta 2006 voimaan tulleen terveydensuojelulain muuttamisesta annettua lakia (285/2006) koskevassa hallituksen esityksessä (HE 179/2005) olevaan mainintaan siitä, että Sosiaali- ja terveydenhuollon tuotevalvontakeskuksen kuntien toimeenpanemiksi esittämistä näytteenottoprojekteista aiheutuvat kustannukset maksaisi pääsääntöisesti valtio. Suomen Kuntaliitto ry toteaa aloitteessaan, että terveydensuojelulain 50 §:ssä säädetään vain toiminnanharjoittajilta perittävistä maksuista. Suomen Kuntaliitto ry katsoo, että valtion tulisi vastata määräämistään ja usein vain osaan kuntia kohdistuvista markkinavalvonta- ja näytteenottoprojekteista, jottei kuntien tarvitse vastata keskusviranomaisen ― Sosiaali- ja terveydenhuollon tuotevalvontakeskuksen (1.1.2009 lukien Sosiaali- ja terveysalan lupa- ja valvontavirasto), Elintarviketurvallisuusviraston ja Kuluttajaviraston ― omiin valvontasuunnitelmiin sisältyvien tehtävien kustannuksista.

Suomen Kuntaliitto ry ottaa aloitteessaan kantaa myös siihen, että maksujen viivästymisen varalle ei ole säädetty viivästyskorosta. Korkolain (633/1982) 1 §:ää ei sovelleta julkisoikeudellisesta perusteesta johtuvaan velkasuhteeseen, mistä syystä viivästyskorkoa koskeva säännös olisi aloitteen mukaan lisättävä kaikkiin edellä mainittuihin ympäristöterveydenhuollon lakeihin.

Terveydensuojelu puolustusvoimissa

Ympäristöterveydenhuolto kuuluu terveydensuojelulain, terveydenhuollon järjestämisestä puolustusvoimissa annetun lain (322/1987) ja -asetuksen (371/1987) mukaan puolustusvoimien lakisääteisiin tehtäviin. Lisäksi elintarvikelaissa (23/2006) säädetään puolustusvoimille huolehtimisvelvollisuus kunnan elintarvikevalvontaviranomaiselle säädetyistä tehtävistä puolustusvoimien valvontaan kuuluvien elintarvikehuoneistojen osalta.

Maailman terveysjärjestön (WHO) kansainvälisen terveyssäännöstön (2005) toimeenpano

Maailman terveysjärjestön kansainvälinen terveyssäännöstö (2005) (SopS 51/2007), jäljempänä terveyssäännöstö, tuli voimaan 15 päivänä kesäkuuta 2007. Suomessa terveyssäännöstö tuli voimaan samana päivänä. Terveyssäännöstön tavoitteena on tartuntatautien kansainvälisen leviämisen ehkäisy, torjunta ja hallinta kansaterveydellisillä keinoilla. Suomen voimassa oleva lainsäädäntö kattaa pääosin terveyssäännöstön sopimusvaltioille asettamat velvoitteet.

Terveyssäännöstön yhtenä tavoitteena on ehkäistä tautien kansainvälinen leviäminen laivaliikenteen välityksellä. Terveyssäännöstön 39 artiklan mukaan sopimusvaltion toimivaltaisen viranomaisen tulee antaa todistus aluksen saniteettitoimenpiteistä ja saniteettitoimenpiteistä vapauttamisesta, johon on kirjattu saatu näyttö ja suoritetut toimenpiteet. Toimivaltainen viranomainen voi antaa todistuksen aluksen saniteettitoimenpiteistä vapauttamisesta terveyssäännöstön 20 artiklassa mainitussa satamassa, jos se on vakuuttunut siitä, että laivassa ei ole tartunnanaiheuttajia eikä tartuntoja (kontaminaatiota). Terveyssäännöstön 20 artiklan mukaan kunkin sopimusvaltion tulee lähettää Maailman terveysjärjestölle luettelo niistä satamista, joissa toimivaltainen viranomainen on valtuutettu myöntämään todistuksia aluksen saniteettitoimenpiteistä tai myöntämään todistuksia aluksen saniteettitoimenpiteistä vapauttamisesta. Sosiaali- ja terveysalan lupa- ja valvontavirasto määrää edellä mainitut satamat terveydensuojelulain 52 §:n nojalla.

Laivojen saniteettitoimenpiteistä vapauttaminen kuuluu asiallisesti terveydensuojelulain soveltamisalaan. Laissa ei kuitenkaan ole säännöstä siitä, että kunnan tulisi huolehtia alueellaan kansainvälisistä velvoitteista, kuten terveyssäännöstön mukaisista tehtävistä.

2.1. Lainsäädäntö ja käytäntö

Valtion korvaus keskusviranomaisen kunnille esittämien hankkeiden kustannuksista

Ympäristöterveydenhuollon lakeja muutettiin vuonna 2006 siten, että ympäristöterveydenhuollon keskusviranomaisten tulee laatia ympäristöterveydenhuollon yhteinen ympäristöterveydenhuollon valvontaohjelma, joka ohjaa keskusviranomaisten omien toimialakohtaisten valvontaohjelmien laadintaa. Lisäksi kuntien tulee laatia kunkin lain mukainen oma kunnallinen valvontasuunnitelma, jotka yhdistetään kunnassa yhteiseksi ympäristöterveydenhuollon valvontasuunnitelmaksi. Valvontasuunnitelma laatimisessa tulee ottaa huomioon toimialakohtaiset valtakunnalliset valvontaohjelmat. Samassa yhteydessä edellä mainittujen lakien mukaisten kuntien toimeenpanemien suoritteiden maksullisuutta laajennettiin siten, että kuntien tulee periä maksu edellä mainitun valvontasuunnitelman mukaisista säännöllisistä tarkastuksista, näytteenotosta ja tutkimuksista. Uudistuksen tavoitteena oli yhdenmukaistaa keskusviranomaisten toimeenpanemaa kuntien valvonnan ohjausta sekä parantaa ympäristöterveydenhuollon valvonnan suunnitelmallisuutta. Lisäksi tavoitteena on turvata kunnan ympäristöterveydenhuollon voimavaroja nykyistä paremmin.

Kunnan valvontasuunnitelman laatiminen perustuu valvontakohteiden riskinarviointiin, joka tapahtuu kunnissa. Riskiarvioinnin perusteella määritellään valvontakohteisiin toimeenpantava säännöllinen valvonta, josta kunta perii maksun.

Keskusviranomaiset voivat esittää toimialakohtaisessa valvontaohjelmassaan kuntien tehtäväksi hankkeita, jotka voidaan sisällyttää kunnan valvontasuunnitelmaan. Näissä tapauksissa hankkeet liittyvät usein toimialan painopistealueisiin ja niiden tarkoitus on ohjata ja kohdentaa kunnan toimeenpanemaa säännöllistä valvontaa. Käytännössä on kysymys hankkeista, jotka sisältävät valvontaa, joka kuntien tulisi keskusviranomaisen esittämästä hankkeesta riippumatta oma-aloitteisesti toimeenpanna kohteisiin. Kunnilla ei ole velvollisuutta osallistua edellä mainittuihin keskusviranomaisten esittämiin valvontahankkeisiin lukuun ottamatta kemikaalilain 7 §:n 4 momentin ja 8 d §:ssä säädettyjä kemikaalivalvontahankkeita, joihin osallistuminen on kunnan kemikaalivalvontaviranomaiselle lakisääteinen velvollisuus. Muihin kuin kemikaalilaissa tarkoitettuihin ympäristöterveyden huollon hankkeisiin osallistuminen on kuitenkin tarkoituksenmukaista, koska hankkeiden tarkoituksena on helpottaa kunnan lakisääteisen valvontatehtävän hoitamista. Hankkeisiin liittyvistä tarkastuksista, näytteenotosta, tutkimuksista ja selvityksistä aiheutuneet kustannukset ovat toiminnanharjoittajan korvattavia voimassa olevien ympäristöterveydenhuollon lakien mukaisesti silloin, kun hanke sisältyy kunnan valvontasuunnitelmaan.

Edellisen lisäksi keskusviranomaiset voivat esittää kunnille toimeenpantavaksi erilaisia projekteja, selvityksiä, hankkeita ja muita tehtäviä, jotka kuuluvat lain mukaan yksinomaan keskusviranomaisten tehtäväksi. Edellä mainitut tehtävät voivat sisältyä tai olla sisältymättä keskusviranomaisten toimialakohtaisiin valvontaohjelmiin. Joissakin tapauksissa keskusviranomaisten esittämiä projekteja ei ole kohdennettu kaikille kunnille, vaan vain esimerkiksi yhden läänin alueen kuntiin tai sellaisille alueille, joissa hankkeen kohteena olevat valvontakohteet sijaitsevat.

Kunnat ovat joissain tilanteissa avustaneet keskusviranomaisia (Sosiaali- ja terveydenhuollon tuotevalvontakeskus, sekä Elintarviketurvallisuusvirasto) näiden virka-apupyynnöstä terveydensuojelu- ja elintarvikelain soveltamisalaan kuuluvien valvontaohjeiden laatimisessa.

Kunnan toimeenpantavaksi esitetyt tehtävät ovat usein selkeästi luonteeltaan kertaluonteisia, merkittäviä henkilöstö- tai laboratorioresursseja vaativia tai nopeasti toimeenpantavia. Näissä tilanteissa saattaa olla epäselvää, maksaako toimenpiteistä aiheutuneet kulut keskusviranomainen, toiminnanharjoittaja vai kunta.

Keskusviranomaisille kuulevien tehtävien osalta keskusviranomaiset ovat usein vastanneet hankkeiden mahdollisista laboratoriokustannuksista ja tarvittaessa näytteiden lähettämisestä. Näytteenotosta aiheutuneita kustannuksia ei ole yleensä korvattu kunnille, koska on katsottu, että näytteenotto tukee kuntien omaa valvontaa tuottamalla tietoa oman kunnan valvontakohteista Tarkastuksista (esimerkiksi elintarvikepakkausten pakkausmerkinnät sekä kulutustavaroiden turvallisuus) aiheutuneita muun muassa työaikakustannuksia ei ole kunnille yleensä korvattu. Kaikissa valvontahankkeissa ei oteta näytteitä, jolloin kustannuksia näytteiden otosta tai analysoinnista ei muodostu.

Viivästyskorko

Ympäristöterveydenhuollon lakien mukaan kuntien toiminnanharjoittajilta perimät maksut ovat ulosottokelpoisia, mutta niistä ei ole mahdollisuutta periä viivästyskorkoa. Korkolakia ei sovelleta julkisoikeudellisesta perusteesta johtuvaan velkasuhteeseen (korkolaki 1 §).

Korkolakin edellinen muutos on tullut voimaan 1 päivänä heinäkuuta 2007. Muutoksella on toimeenpantu Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivi 2000/35/EY kaupallisissa toimissa tapahtuvien maksuviivästysten torjumisesta. Direktiivillä säännellään kaikkia tavaran ja palvelun toimittamista korvausta vastaan koskevia toimia riippumatta siitä, ovatko ne yritysten vai yritysten ja viranomaisten välisiä. Direktiivin tarkoitus on torjua maksuviivästyksiä ja väärinkäytöksiä, jotka parantavat velallisen maksuvalmiutta velkojan kustannuksella.

Kuntien ympäristöterveydenhuollon viranomaisten toteuttaman valvonnan maksullisuutta on laajennettu vuonna 2006 voimaantulleilla lakimuutoksilla. Kunnallisen ympäristöterveydenhuollon valvonnan maksullisuuden laajentamista selvittänyt työryhmä (STM työryhmämuistioita 2003:30) arvioi, että maksujen kokonaismäärä olisi noin 12,5 miljoonaa euroa vuodessa.

Ympäristöterveydenhuollon laeissa toiminnanharjoittajalta perittäviksi säädetyt maksut ovat julkisoikeudellisia maksuja, joihin ei sovelleta korkolakia. Viivästyskoron asettaminen julkisoikeudelliselle maksulle edellyttää, että asiasta säädetään erikseen maksua koskevassa laissa.

Nykyisten säännösten perusteella toiminnanharjoittajalta ei voida periä viivästyskorkoa suorituksen viivästyessä. Tämä on voinut eräissä tapauksissa johtaa siihen, että maksujen suorittamista on tarkoituksellisesti lykätty mahdollisimman pitkälle. Palveluja järjestävien kuntien ja kuntayhtymien kannalta maksujen viivästyminen aiheuttaa ylimääräistä työtä silloin, kun maksuja joudutaan perimään useaan otteeseen. Lisäksi maksujen viivästyminen aiheuttaa perimiskustannuksia ja korkotappioita.

Kuntien toiminnanharjoittajilta perimät maksut ovat pääsääntöisesti pieniä, mikä osittain johtaa siihen, että ne jäävät tavallista useammin epähuomiossa maksamatta ja ajautuvat tarpeettomasti ulosottomenettelyyn.

Ympäristöterveydenhuolto puolustusvoimissa

Terveydensuojelulain 7 §:n mukaisesti kunnan terveydensuojeluviranomainen vastaa kunnan alueella terveydensuojelun tehtävistä. Terveydensuojelulain 3 §:n mukaan terveydensuojelusta on lisäksi voimassa, mitä terveydenhuollon järjestämisestä puolustusvoimissa annetussa laissa säädetään. Terveydenhuollon järjestämisestä puolustusvoimissa annetun lain 2 §:n mukaan puolustusvoimien järjestämään terveydenhoitoon kuuluu myös ympäristöterveydenhuolto, joka sisältää tällöin myös terveydensuojelulain mukaisten tehtävien järjestämisen. Yhdessä edellä mainitut lait tarkoittavat sitä, että puolustusvoimien tulee huolehtia alueellaan siitä, että terveydensuojelulain mukaiset tehtävät hoidetaan, mutta terveydensuojelusta vastaava viranomainen (kunnan terveydensuojeluviranomainen) on myös puolustusvoimien alueella kunnan johtosäännössä siihen tehtävään määrätty viranomainen samoin kuin sen alaiset viranhaltijat.

Käytännössä puolustusvoimat ja kunnan terveydensuojeluviranomaiset ovat sopineet valvonnan käytännön järjestämisestä puolustusvoimien alueella yleensä sillä periaatteella, että kunnat valvovat niitä kohteita, joihin siviilitkin pääsevät (esimerkiksi sotilaskodit, kerhot, vesilaitokset ja joissakin tapaukissa uimahallit) ja puolustusvoimat niitä kohteita, joihin siviilit eivät pääse (esim. majoittuminen, leirialueet, kokoontumistilat). Puolustusvoimien henkilökunta voi täten terveydensuojelulain 45 §:n nojalla tehdä käytännön valvontaa. Tämä on ollut mahdollista, koska puolustusvoimilla on ollut käytettävissään terveydensuojelulain valvontaan erikoistunutta, asiantuntevaa henkilöstöä. Molemmissa edellä tarkoitetuissa tapauksissa kunnan terveydensuojeluviranomainen kuitenkin antaa terveydensuojelulain mahdollistamat määräykset, jos valvonnan yhteydessä havaitaan merkittäviä epäkohtia.

Puolustusvoimilla on valvontaan vaatimukset täyttävä henkilöstö. Puolustusvoimat on huolehtinut vastaavista tehtävistä tähänkin asti terveydenhuollon järjestämisestä puolustusvoimissa annetun lain perusteella. Terveydenhuollon järjestämisestä puolustusvoimissa annetun asetuksen 6 §:n mukaan puolustusvoimien järjestämään ympäristöterveydenhuoltoon kuuluvasta elintarvike-, vesi- ja ympäristöhygienian valvonnasta, ohjauksesta sekä koulutuksesta huolehtivat sotilaseläinlääkärit.

Terveydensuojelulain sekä terveydenhuollon järjestämisestä puolustusvoimissa annetun lain ja asetuksen säännökset terveydensuojelusta puolustusvoimissa ovat aiheuttaneet jonkin verran epäselvyyksiä erityisesti viranomaismääräysten antamiseen sekä puolustusvoimien ja terveydensuojeluviranomaisten väliseen tehtävänjakoon liittyen. Joissakin tapauksissa puolustusvoimien alueella sijaitsevien kohteiden käytännön valvonta on ollut päällekkäistä terveydensuojeluviranomaisten kanssa.

Elintarvikelainsäädännön uudistamisen yhteydessä uuteen elintarvikelakiin otettiin säännös (34 §), jonka mukaan puolustusvoimat voivat huolehtia kaikista elintarvikelain mukaisista tehtävistä puolustusvoimien alueella. Tämä tarkoittaa sitä, että puolustusvoimat voi toimia myös elintarvikelaissa tarkoitettuna elintarvikevalvontaviranomaisena, joka voi antaa määräyksiä elintarvikelain nojalla.

Laivojen saniteettitoimenpiteistä vapauttamistarkastukset

Kunnan terveydensuojeluviranomainen valvoo terveydensuojelulain nojalla terveydellisiä olosuhteita kunnissa. Valvontaa kuuluu muun muassa asuntojen ja yleisten oleskelutilojen terveydelliset olosuhteet, talousveden laatu ja jätehuollon hygienia.

Terveyssäännöstöllä kumotun Kansainvälisen terveyssäännöstön N:o 2 nojalla 1991 lakkautettu Lääkintöhallitus on nimennyt satamat (10 kpl), joiden tehtävänä on tehdä tarkastuksia ja antaa todistuksia laivarottien hävittämisestä tai hävittämisen tarpeettomuudesta. Kansainvälinen terveysjärjestö on antanut vuonna 1998 soveltamisohjeet satamalaitoksille terveydenhoitosäännöstön N:o 2 soveltamisesta laivatarkastuksiin. Terveyssäännöstössä N:o 2 ei selvästi määritelty, kuka sopimusvaltiossa tekee asianomaiset tarkastukset. Tarkastukset on Lääkintöhallituksen suositukseen pohjautuen tehnyt pääsääntöisesti kunnan terveystarkastaja ilman että terveydensuojelulaissa tai sen edeltäjässä terveydenhoitolaissa olisi ollut nimenomaista säännöstä terveystarkastajan toimivallasta kyseisessä asiassa.

Uudessa terveyssäännöstössä on selkeästi määritelty, että laivojen saniteettitoimenpiteisiin kohdistuvat tarkastukset tulee tehdä toimivaltaisen viranomaisen toimesta. Terveyssäännöstö on tullut voimaan 15 päivänä kesäkuuta 2007. Sopimusvaltioilla on viiden vuoden siirtymäaika terveyssäännöstön toimeenpanemiseksi. Sosiaali- ja terveysministeriö on satamakaupunkien terveydensuojeluviranomaisia kuultuaan antanut heille ohjeet, joiden mukaan tarkastuksia jatkettaisiin Lääkintöhallituksen ohjeisiin perustuen siihen saakka, kunnes toimivaltainen viranomainen on määritelty terveydensuojelulaissa. Tarkastukset tehtäisiin ja laivojen saniteettitoimenpiteistä vapauttamisesta koskevat todistukset annettaisiin terveyssäännöstön 3 liitteen mukaisilla uusilla lomakkeilla, jotka sosiaali- ja terveysministeriö on toimittanut satamakaupunkien käyttöön joulukuussa 2007.

3.1. Tavoitteet

Esityksen tavoitteena on selkeyttää keskusviranomaisten ja kuntien välistä vastuunjakoa kustannuksista, jotka liittyvät ympäristöterveydenhuollon keskusviranomaisen lakisääteisiin tehtäviin, jotka keskusviranomainen tietyn hankkeen osalta esittää kunnan toimeenpantavaksi. Esityksellä korvattaisiin kunnille ylimääräisestä työstä aiheutuneet kustannukset sekä lisättäisiin kunnille mahdollisuus viivästyskoron perimiseen valvontaan liittyvistä julkisoikeudellisista maksuista.

Esityksen tavoitteena on lisäksi siirtää terveydensuojelulain mukaista viranomaisvalvontaa puolustusvoimien alueella kunnan terveydensuojeluviranomaiselta puolustusvoimille niiden valvontakohteiden osalta, joihin kunnan terveydensuojeluviranomaisen pääsy on vaikeaa turvallisuussyistä. Tavoitteena on myös laajentaa kunnan terveydensuojeluviranomaisen toimivaltaa niihin terveydensuojelulain soveltamisalaan liittyviin tehtäviin, jotka Suomen on toimeenpantava terveyssäännöstön perusteella.

3.2. Keskeiset ehdotukset

Terveydensuojelulakiin, elintarvikelakiin, kemikaalilakiin, toimenpiteistä tupakoinnin vähentämiseksi annettuun lakiin, jäljempänä tupakkalaki, sekä kulutustavaroiden ja kuluttajapalvelusten turvallisuudesta annettuun lakiin ehdotetaan lisättäväksi säännös, jonka mukaan valtion tulisi korvata kunnalle kustannukset, jotka aiheutuvat keskusviranomaisten kunnille toimeenpantavaksi esitetyistä tehtävistä, jotka on säädetty ympäristöterveydenhuollon keskusviranomaisen tehtäväksi.

Lakeihin ehdotetaan lisättäväksi myös kunnan tarkastuksista perimien julkisoikeudellisten maksujen viivästyskorkoa koskeva säännös.

Terveydensuojelulakiin ehdotetaan lisättäväksi säännös, jonka mukaan puolustusvoimat vastaisivat kunnan terveydensuojeluviranomaisen tehtävistä puolustusvoimien sotilaallisissa harjoituksissa, maanpuolustuksen kannalta salassa pidettävissä kohteissa sekä sotilaallisessa kriisinhallinnassa ulkomailla. Terveydensuojelulakiin ehdotetaan lisättäväksi myös säännös, jonka mukaan kunnan tehtävänä olisi huolehtia alueella terveydensuojelulain soveltamisalaan liittyvien Euroopan unionin asetusten valvonnan lisäksi terveyssäännöstön 20 ja 39 artikloissa tarkoitetuista tehtävistä.

4.1. Taloudelliset vaikutukset

Keskusviranomaisten kunnille esittämät hankkeet

Taloudelliset vaikutukset kohdistuvat keskusviranomaisten toimintaan suhteessa kuntiin. Esitetyt säädösmuutokset selkeyttävät valvontaa ja siitä aiheutuvien kustannusten jakoa ja kohdentamista.

Kuntien suorittama ympäristöterveydenhuollon laeissa säädetty säännöllinen valvonta on tullut maksulliseksi kokonaisuudessaan vuoden 2007 alusta. Kunnat perivät toiminnanharjoittajilta maksun riskinarviointiin perustuen kaikkiin valvontakohteisiin kohdistetusta valvontasuunnitelman mukaisesta säännöllisestä valvonnasta.

Keskusviranomaiset voivat esittää toimialakohtaisessa valvontaohjelmassaan kuntien tehtäväksi hankkeita, jotka voidaan sisällyttää kunnan valvontasuunnitelmaan. Näissä tapauksissa hankkeet liittyvät usein toimialan painopistealueisiin ja niiden tarkoitus on ensisijaisesti ohjata ja kohdentaa kunnan toimeenpanemaa säännöllistä valvontaa. Käytännössä on kysymys hankkeista, jotka sisältävät valvontaa, joka kuntien tulisi keskusviranomaisen esittämästä hankkeesta riippumatta oma-aloitteisesti toimeenpanna kohteisiin. Edellä mainitusta syystä hankkeiden kustannukset tulevat toiminnanharjoittajan maksettavaksi, mutta eivät aiheuta toiminnanharjoittajalle lisäkustannuksia. Kustannukset voivat jopa pienentyä keskusviranomaisten ohjeiden helpottaessa valvonnan valmistelua kunnissa.

Edellisen lisäksi keskusviranomainen voi esittää kunnan osallistumista valvontaprojektiin, jonka sisältämät tehtävät kuuluvat kunnan valvontaviranomaisen toimivaltaan, mutta esimerkiksi aikataulusyistä projektia ei ole ehditty sisällyttää kunnan valvontasuunnitelmaan. Jos kunta osallistuu tällaiseen projektiin, kustannuksista vastaa kunta.

Keskusviranomaiset voivat esittää toimialakohtaisessa valvontaohjelmassaan tai niiden ulkopuolella kuntien tehtäviksi hankkeita, jotka ovat lain mukaan yksinomaan keskusviranomaisen tehtäviä, jolloin niistä ei voida periä maksua toiminnanharjoittajalta. Tällä hetkellä keskusviranomaiset ovat usein vastanneet tällaisten hankkeiden mahdollisista laboratoriokustannuksista, mutta eivät juuri muista kustannuksista. Ympäristöterveydenhuollon lakeihin ehdotettava säännös valtion korvausvelvollisuudesta edellä mainittujen hankkeiden osalta merkitsisi sitä, että keskusviranomaisten tulisi täysimääräisesti vastata hankkeiden toimeenpanokustannuksista mukaan lukien näytteenotto-, tarkastus- ja työaikakustannukset. Keskusviranomaiset esittävät edellä mainittuja hankkeita yhteensä vain muutamia vuodessa, joten keskusviranomaisille tuleva kustannusten lisäys ei olisi merkittävä. Toisaalta kuntien osalta esitys tarkoittaisi sitä, että he saisivat täysimääräisen korvauksen siitä työstä, joka tehdään keskusviranomaisen esittämien hankkeiden toimeenpanemisesta silloin, kun hanketta ei voida katsoa kunnan säännölliseen valvontaan kuuluvaksi.

Valtion korvattavaksi tulevat kustannukset rahoitettaisiin asianomaisten keskusvirastojen toimintamenomäärärahoista valtiontalouden kehysten puitteissa.

Keskusviranomaisen korvausvelvollisuus ei kuitenkaan koskisi akuuttia, pikaisia valvontatoimenpiteitä vaativaa valvontaa, johon kunnan valvontaviranomaisella on toimivaltaisena viranomaisena oltava riittävä valmius. Akuuteissa tilanteissa esitys toimenpiteisiin ryhtymisestä voi tulla keskusviranomaiselta esimerkiksi tapauksissa, joissa kunnan viranomainen ei tunnista tilanteen vakavuutta. Edellä mainituissa tilanteissa valvonnasta aiheutuneista kustannuksista vastaa kunta.

Keskusviranomaisille taloudelliset vaikutukset eivät tulisi olemaan merkittävät, koska käytännössä esityksen kriteerit täyttäviä hankkeita ei ole paljon.

Esityksestä keskusviranomaisille aiheutuvat keskimääräiset vuosittaiset lisäkustannukset kunnille kohdennettavista hankkeista voidaan säädöskohtaisesti arvioida seuraavasti:

Sosiaali- ja terveysalan lupa- ja valvontavirasto

Kuluttajaviraston, eikä Elintarviketurvallisuusviraston tiedossa ole tällä hetkellä ehdotuksen mukaisia hankkeita, minkä vuoksi kulutustavaroiden ja kuluttajapalvelusten turvallisuudesta annetusta laista ja elintarvikelaista johtuvien hankkeiden kustannuksia ei voida arvioida.

Viivästyskorko

Viivästyskorkoa koskevan säännöksen sisällyttäminen ympäristöterveydenhuollon lakeihin olisi perusteltua maksuviivästysten torjumiseksi. Viivästyskorolla ei olisi vaikutusta toiminnanharjoittajalle aiheutuviin kustannuksiin, jos maksut suoritetaan eräpäivään mennessä. Viivästyskorosta säätäminen tehostaisi kunnille ja kuntayhtymille tulevien maksujen perintää ja alentaisi perintätoimesta aiheutuvia kustannuksia ja tappioita.

Saniteettitoimenpiteistä vapauttamista koskevien todistusten myöntäminen laivoille

Kunnan terveydensuojeluviranomaisen edustaja on pääsääntöisesti Lääkintöhallituksen suosituksen perusteella myöntänyt laivoille saniteettitoimenpiteistä vapauttamista koskevia todistuksia eli niin sanottuja rottatodistuksia. Tästä johtuen ehdotettu lakimuutos ei vaikuttaisi kunnan terveydensuojeluviranomaisen resurssitarpeeseen. Ehdotettu lakimuutos velvoittaisi kunnat perimään saniteettitoimenpiteistä vapauttamista koskevan todistuksen myöntämisestä maksun terveyssäännöstön 41 artiklan mukaisesti. Maksuista saaduilla tuloilla kunnat kattaisivat laivoihin suoritetusta tarkastuksesta ja todistuksen myöntämisestä aiheutuvat kustannukset.

4.2. Vaikutukset viranomaisten toimintaan

Ensisijaisesti kuntien vastuulla oleva ympäristöterveydenhuollon lakien toimeenpano ja sen perusteella tehtävä viranomaisvalvonta tulee olla terveyshaittoja ennalta ehkäisevää, suunnitelmallista sekä vuosittain laadittavaan kunnan ympäristöterveydenhuollon valvontasuunnitelmaan pohjautuvaa. Säännöllisen valvonnan tulisi olla hyvin suunniteltua ja oikein kohdennettua. Valvontasuunnitelmaan sisällytetystä valvonnasta kunta voi periä maksun toiminnanharjoittajalta.

Keskusviranomaisten laatimat toimialakohtaiset valtakunnalliset valvontaohjelmat ohjaavat kuntien valvontasuunnitelmien tekoa. Valvontaohjelmiin sisällytettävät valvonta- ja näytteenottohankkeet voidaan kohdistaa vain osaan kunnista. Kun kuntien säännölliseen valvontaan sisällytettäväksi tarkoitetut keskusviranomaisten esittämät näytteenotto- ja valvontahankkeet olisi sisällytetty keskusviranomaisten toimialakohtaisiin valtakunnallisiin valvontaohjelmiin, pystyisivät kunnat ottamaan ne huomioon suunnitellessaan muuta säännöllistä valvontaansa.

Esityksellä selkeytettäisiin sitä, milloin keskusviranomaisen kuntien toimeenpantavaksi esittämistä tarkastuksista, näytteenotoista, tutkimuksista ja selvityksistä ja muista tehtävistä, jotka on säädetty ympäristöterveydenhuollon keskusviranomaisen tehtäväksi, kunnat voisivat periä tehtäviin liittyvät kustannukset keskusviranomaisilta. Kustannukset eivät täten jäisi kuntien vastuulle silloin, kun tehtävät kuuluvat lain mukaan keskusviranomaisen toimivaltaan.

Puolustusvoimien ympäristöterveydenhuollon järjestämisen osalta esitys tarkentaisi puolustusvoimien asemaa valvontaviranomaisena. Puolustusvoimien ja kunnan terveydensuojeluviranomaisen keskinäinen vastuunjako selkeytettäisiin.

Terveyssäännöstön 39 artiklan mukaan todistukset laivojen saniteettitoimenpiteistä vapauttamisesta ja saniteettitoimenpiteistä tulee olla toimivaltaisen viranomaisen myöntämiä. Esityksellä laajennettaisiin terveydensuojelulain mukaista kunnan toimivaltaa koskemaan terveydensuojelulain soveltamisalaan kuuluvien Euroopan unionin asetusten valvonnan lisäksi terveyssäännöstön 20 ja 39 artiklassa tarkoitettuja tehtäviä. Esitys varmistaisi, että kansainväliset velvoitteista johtuvat terveydensuojelulain soveltamisalaan kuuluvat tehtävät suorittaisi viranomainen, jolla kansallisen lain toimeenpanon perusteella on asiantuntemus mainittujen tehtävien suorittamiseen.

Lakimuutosehdotukset on valmisteltu virkatyönä sosiaali- ja terveysministeriössä. Esitysehdotuksesta on pyydetty lausunnot maa- ja metsätalousministeriöltä, työ- ja elinkeinoministeriöltä, oikeusministeriöltä, valtiovarainministeriöltä, ympäristöministeriöltä, sisäasiainministeriöltä, puolustusministeriöltä, liikenne- ja viestintäministeriöltä, Elintarviketurvallisuusvirastolta, Kuluttajavirastolta, Sosiaali- ja terveydenhuollon tuotevalvontakeskukselta, Kansanterveyslaitokselta, Merenkulkulaitokselta, Pääesikunnan terveydenhuolto-osastolta, lääninhallituksilta, Suomen Kuntaliitto ry:ltä, Kunnalliselta ympäristö- ja terveydenhoitoyhdistys ry:ltä, Eläinlääkärihygieenikkoyhdistys ry:tä, Ympäristö- ja terveysalan tekniset ry:ltä, Suomen varustamoyhdistys ry:ltä, Rahtialusyhdistys ry:ltä, Suomen matkustajalaivayhdistys-Passagerfartygsföreningen i Finland ry:ltä, Helsingin kaupungin ympäristökeskukselta, Haminan kaupungin terveysvalvonnalta sekä Pyhäjärviseudun ympäristölautakunnalta. Lausuntoja on saatu yhteensä 19 kappaletta.

Maa- ja metsätalousministeriö on esittänyt elintarvikelain 71 §:ää tarkennettavaksi siten, että kunnalle korvataan kustannukset Elintarviketurvallisuusviraston kuntien toimeenpantavaksi ohjaamista hankkeista, jotka kuuluvat valtakunnallisen elintarvikevalvontaohjelman mukaisiin valvonta- ja seurantaohjelmiin, Elintarviketurvallisuusviraston valvontasuunnitelmissa kuvattuihin hankkeisiin taikka muutoin annetaan Elintarviketurvallisuusviraston aloitteesta taikka Elintarviketurvallisuusvirastolle kuuluvan tehtävän hoitamiseksi esimerkiksi kansainvälisistä ja kansallisista tarpeista syntyvät ennalta arvaamattomat tehtävät. Lisäksi olisi selvitettävä, onko tarkoitus korvata kunnille myös lääninhallitusten pyytämät palvelut. Maa- ja metsätalousministeriön näkemyksen mukaan analyysit ja näytteenotot voitaisiin korvata, jos niiden otto ei kuulu elintarvikelaissa säädettyihin kunnan tehtäviin.

Työ- ja elinkeinoministeriö on esittänyt kulutustavaroiden ja kuluttajapalvelusten turvallisuudesta annetun lain 20 §:n momenttia muutettavaksi siten, että Kuluttajavirasto korvaisi kunnille sellaiset valvontaan liittyvät kustannukset, jotka ovat yksinomaan sen vastuulla kuten EU:n vakavia vaaroja koskeva tietojenvaihtojärjestelmä (Rapex) ja kosmetiikkarekisterin ylläpitäminen. Lisäksi Kuluttajavirasto voisi korvata kulutustavaravalvonnassa esimerkiksi kunnan viranomaisen vaatiman näytteen hinnan (ei kuitenkaan viranhaltijan työaikaa, joka näytteenottamiseen menee).

Valtiovarainministeriö on esittänyt lausunnossaan, että maksusäännöksiä tulisi ensisijaisesti tarkentaa siten, että kunnilla olisi selkeästi mahdollisuus periä maksuja myös keskusviranomaisten määräämistä kertaluonteisista toimenpiteistä. Jos tehtävä olisi sellainen, että maksun periminen toiminnanharjoittajalta ei olisi mahdollista, kunnalle tulisi suorittaa erillinen korvaus. Valtiovarainministeriön näkemyksen mukaan esitysluonnoksen kustannusvaikutusten arviointia olisi tarkennettava euromääräisillä arvioilla. Lisäksi valtiovarainministeriö esittää viiden euron viivästysmaksun käyttöönottoa, jos viivästyskoron määrä jää tätä pienemmäksi.

Oikeusministeriö on esittänyt, että terveydensuojelulain 6 §:n termi ”kansainvälinen sopimus” olisi korvattava ilmaisulla ”kansainvälinen velvoite”. Oikeusministeriön näkemyksen mukaan terveydensuojelulain 60 §:n mukainen kustannusvastaavuusperiaate vastaa perustuslakivaliokunnan tapauskäytäntöä.

Puolustusministeriö on esittänyt lausunnossaan, että puolustusvoimille siirrettäisiin kunnan terveydensuojeluviranomaisen tehtävät puolustusvoimien valvontaan kuuluvissa kohteissa. Näitä kohteita ovat puolustusvoimien sotilaalliset harjoitukset, maanpuolustuksen kannalta salassa pidettävät kohteet sekä sotilaallinen kriisinhallinta ulkomailla. Puolustusministeriön näkemyksen mukaan ainoastaan puolustusvoimien terveydensuojelutehtäviä hoitavalle viranhaltijalle voitaisiin säätää tutkintovaatimus. Tämä ei koskisi kriisinhallintaoperaatioissa ulkomailla olevia reserviläisiä.

Pääesikunnan terveydenhuolto-osasto on esittänyt, että terveydensuojelulakiin tulisi sisällyttää elintarvikelain 34 §:n 3 momenttia vastaava säännös terveydensuojelulain mukaisten valvontatehtävien hoitamisesta puolustusvoimien alueella ympäristöterveydenhuollon valvontatehtävien toimeenpanon yhdenmukaistamiseksi puolustusvoimien alueella.

Suomen Kuntaliitto ry katsoo lausunnossaan, että terveydensuojelulain 6 §:ssä olisi rajattava se, minkä kansainvälisen velvoitteen mukaisia tehtäviä kunnan viranomaisen tehtäviin kuuluu. Suomen Kuntaliitto ry:llä ei myöskään ole huomautettavaa siihen, että puolustusvoimat huolehtii kunnan terveydensuojeluviranomaiselle säädetyistä tehtävistä puolustusvoimien valvontaan kuuluvien kohteiden osalta.

Kuluttajavirasto on esittänyt lausunnossaan työ- ja elinkeinoministeriön kanssa vastaavan sisältöistä kulutustavaroiden ja kuluttajapalvelusten turvallisuudesta annetun lain 20 §:ää. Lisäksi Kuluttajavirasto on todennut lausunnossaan, että esitykseen ei tulisi sisällyttää korvausvelvollisuutta valvonnasta, joka ei sisälly kunnan valvontasuunnitelmaan (ns. erityistilanteet, onnettomuudet ja vakavat läheltä piti -tilanteet tai palvelusta aiheutuvien riskien nopea lisääntyminen esim. palvelun käyttäjämäärä kasvaa yllättäen huomattavasti). Lisäksi Kuluttajavirasto esittää harkittavaksi, pitäisikö puolustusvoimista säätää toimivaltainen valvontaviranomainen alueellaan myös tuoteturvallisuuslainsäädännön nojalla, esimerkiksi varuskuntien ja harjoitusalueiden uimarannat ja –paikat, uimahallit, kuntosalit; sotilaallisen palveluksen ulkopuolella näitä palveluita käyttävät varusmiehet, reserviläiset, puolustusvoimien henkilöstö, varuskunta-alueella asuvat siviilit ja niin edelleen .

Sosiaali- ja terveydenhuollon tuotevalvontakeskus on esittänyt terveydensuojelulain 50 §:ää ja tupakkalain 25 a §:ää tarkennettaviksi koskemaan valtion vastuulla olevaa valvontaa tai valtion erityisessä intressissä olevia toimia, jotka joudutaan toteuttamaan tilaustyönä kunnilta oman sopivan henkilöresurssin puuttuessa. Esityksessä tulisi täsmentää, mitä kustannuksia korvataan kunnille. ”Avoin valtakirja” kaikkien tarkastuksesta aiheutuvien kulujen korvaamiseen kunnille voisi johtaa valtiolle aiheutuvien kustannusten kasvuun, mihin talousarviossa on mahdotonta varautua ennalta

Elintarviketurvallisuusvirasto on esittänyt elintarvikelain 71 §:ää tarkennettavaksi siten, että kustannusten korvaaminen ei koskisi elintarvikelain 30 §:ssä tarkoitettua näytteenottoa. Rajanvetoa lakisääteisten tehtävien ja korvattavien tehtävien välillä olisi selkeytettävä esitysehdotuksessa.

Oulun lääninhallitus katsoo, että terveydensuojelulain 7 §:n esityksestä ei käy ilmi, siirtyykö puolustusvoimien käsiteltäväksi myös terveydensuojelulain 13 §:ssä tarkoitettujen ilmoitusten käsittely ja päätöksenteko ja pitääkö puolustusvoimien laatia kunnan valvontasuunnitelmaa vastaava suunnitelma ja mikä taho suunnitelman ja sen toteutuman arvioisi. Oulun lääninhallitus esittää lisäksi terveydensuojelulain 7 §:ään tarkennettavaksi puolustusvoimien valvontaan kuuluvat kohteet. Oulun lääninhallituksen mukaan esityksessä olisi selkeytettävä lakisääteisten ja korvattavien tehtävien välistä suhdetta (terveydensuojelulain 50 §, kemikaalilain 60 §, tupakkalain 25 a §, elintarvikelain 71 § ja kulutustavaroiden ja kuluttajapalvelusten turvallisuudesta annetun lain 20 §).

Eläinlääkärihygieenikkojen yhdistys ry kat-soo, että kunnan terveydensuojeluviranomaisen tehtäväksi annettavat kansainvälisten sopimusten kohdat tulee yksilöidä.

Pyhäjärviseudun ympäristötoimisto näkemyksen mukaan esitykseen pitäisi selkeyttää kunnan valvontasuunnitelmaan kuuluvan tutkimuksen sekä valtion määräämän tutkimuksen rajapintaa, jotta kustannustenjaossa ja laskutuksissa ei olisi epäselvyyksiä.

Lausunnoissa esitetyt huomiot on pyritty mahdollisuuksien mukaan ottamaan huomioon esityksen viimeistelyssä.

1.1. Terveydensuojelulaki

6 §. Kunnan terveydensuojelutehtävät. Pykälän 5 momenttia ehdotetaan muutettavaksi siten, että kunnan tehtävänä olisi terveydensuojelulaissa säädettyjen tehtävien lisäksi huolehtia alueellaan lain soveltamisalaan liittyvien Euroopan yhteisön asetusten noudattamisen valvonnasta sekä Maailman terveysjärjestön kansainvälisen terveyssäännöstön (2005) (SopS 51/2007) 20 ja 39 artiklan mukaisten todistusten myöntämisestä liitteessä 3 olevan mallin mukaisesti.

Suomen vuonna 2006 ratifioiman ja siten Suomea sitovan terveyssäännöstön 20 ja 39 artiklassa tarkoitettujen todistusten myöntäminen laivojen saniteettitoimenpiteistä vapauttamisesta liitteessä 3 olevan mallin mukaan kuuluisi tämän lain soveltamisalaan ja olisi siten kunnan terveydensuojeluviranomaisen tehtävä niissä kunnissa, joiden satamissa on ulkomaanliikennettä.

7 a §. Puolustusvoimien terveydensuojelutehtävät. Uudessa 7 a §:ssä säädettäisiin puolustusvoimien velvollisuudesta hoitaa terveydensuojeluviranomaiselle säädettyjä tehtäviä puolustusvoimien sotilaallisissa harjoituksissa, maanpuolustuksen kannalta salassa pidettävissä kohteissa sekä sotilaallisessa kriisinhallinnassa ulkomailla.

Puolustusvoimien toiminta keskittyisi jatkossa entistä selkeämmin ydintoimintaan ja esimerkiksi ruokahuolto siirtyy puolustusvoimien kumppaneiden hoidettaviksi. Ympäristöterveydenhuollon painopiste siirtyy leiri- ja sotaharjoitustoimintaan, poikkeusolojen ympäristöterveydenhuollon suunnitteluun, alusten, vaikeapääsyisten ja salassa pidettävien kohteiden sekä kansainvälisen kriisinhallinnan ympäristöterveydenhuoltoon jayhteiskunnan elintärkeiden toimintojen strategiassa esiin tuleviin ympäristöterveydellisiin kysymyksiin. Puolustusvoimien valvontaan kuuluisivat siten

1) sotaharjoitukset ja ampumaleirit, pysyvien ja tilapäisten harjoitusalueiden kohteet;

2) puolustusvoimien turvaluokittelemat kohteet, jotka vaativat erityisluvan, kuten johtokeskukset ja alukset; sekä

3) kohteet sotilaallisissa kriisinhallintaoperaatioissa ja sotilaallisen kriisinhallinnan koulutuksessa sekä harjoituksissa ulkomailla.

Muissa puolustusvoimien kohteissa, kuten kasarmien majoitus-, koulutus- ja urheilutiloissa, terveydensuojeluviranomaisena toimisi kunnan terveydensuojeluviranomainen. Puolustusvoimien henkilökunta voi terveydensuojelulain 45 §:n nojalla tehdä käytännön valvontaa nykykäytännön mukaisesti myös edellä mainituissa kohteissa. Kunnan terveydensuojeluviranomaisen ja puolustusvoimien valvonnasta vastaavien tulisi sopia tapauskohtaisesti yhteistyöstä näiden kohteiden käytännön valvonnasta.

Pykälän 2 momentin mukaan puolustusvoimien on laadittava vastuullaan olevaa terveydensuojelua koskeva valvontasuunnitelma, johon sovelletaan, mitä terveydensuojelulain 6 §:n 2 momentissa säädetään kunnan terveydensuojelun valvontasuunnitelmasta. Jotta myös puolustusvoimien vastuulla oleva valvonta olisi suunnitelmallista ja laadukasta, tulisi myös puolustusvoimien laatia kunnan terveydensuojelun valvontasuunnitelmaa vastaava suunnitelma.

Pykälän 3 momentin mukaan terveydensuojelun valvontatehtäviä hoitavalta kunnalliselta viranhaltijalta vaadittu pätevyys koskisi yhtäläisesti myös puolustusvoimien viranhaltijaa. Puolustusvoimien viranhaltijalla olisi täten oltava soveltuva korkeakoulu- tai ammattikorkeakoulututkinto taikka teknillinen opistotason tutkinto. Soveltuvaa tutkintoa vaadittaisiin ainoastaan puolustusvoimien virassa olevalta terveydensuojelulain valvontatehtäviä hoitavalta valvontahenkilöstöltä. Sotilaallisissa harjoituksissa Suomessa ja sotilaallisen kriisinhallinnan operaatioissa ulkomailla ympäristöterveydenhuollon valvontatehtäviä hoitaisivat käytännössä myös reserviläiset, joilla ei välttämättä ole momentissa edellytettyä soveltuvaa tutkintoa.

50 §. Maksut . Pykälä ehdotetaan muutettavaksi säädösteknisen selkeyden vuoksi kokonaan.

Pykälän 1 momentin mukaan tämän lain mukaisten valtion suoritteiden maksullisuuden osalta noudatetaan, mitä valtion maksuperustelaissa (150/1992) säädetään. Kunnan tulisi määritellä suoritteistaan perimät maksut siten, että ne vastaavat enintään suoritteen tuottamisesta aiheutuneita kustannuksia. Kunnan teettäessä tutkimuksia tai selvityksiä ulkopuolisella asiantuntijalla tai laboratoriossa kustannukset perittäisiin asiakkaalta enintään todellisten kustannusten mukaisina. Momentti vastaa voimassaolevan lain 1 momenttia eikä siihen ehdoteta muutoksia.

Pykälän 2 momenttia ehdotetaan muutettavaksi siten, että kunnan olisi perittävä maksu 6 §:ssä tarkoitettuun kunnan valvontasuunnitelmaan sisältyvistä tarkastuksista, näytteenotoista ja tutkimuksista sekä mainitun pykälän nojalla myöntämistään todistuksista. Lisäyksenä nykytilaan toiminnanharjoittajalta perittäisiin esitetyn 6 §:n 5 momentin nojalla maksu terveyssäännöstön 20 ja 39 artiklan mukaisten todistusten myöntämisestä. Terveyssäännöstön 39 artiklassa säädetään kansainvälisessä liikenteessä olevien laivojen saniteettitoimenpiteistä sekä saniteettitoimenpiteistä vapauttamista koskevista todistuksista. Terveyssäännöstön 41 artiklassa säädetään todistuksista perittävistä maksuista. 41 artiklan mukaan todistuksista on perittävä maksu, mutta maksu ei saa ylittää toimenpiteistä, kuten laivan tarkastamisesta ja todistuksen kirjoittamisesta, aiheutuvia kustannuksia. Kustannusvastaavuus on määritelty pykälän 1 momentissa, joten se ei edellytä lain muuttamista.

Pykälän 3 momentissa säädettäisiin tietyistä toiminnanharjoittajalta perittävistä maksuista. Momentti vastaa voimassa olevan lain 3 momenttia eikä siihen ehdoteta muutoksia.

Pykälän 4 momentissa säädettäisiin kunnan oikeudesta periä hyväksymänsä taksan mukainen maksu. Momentti vastaa voimassa olevan lain 4 momenttia eikä siihen ehdoteta muutoksia.

Pykälän 5 momentin viittaus verojen ja maksujen perimisestä ulosottotoimin annettuun lakiin (367/1961) muutettaisiin viittaukseksi nykyisen voimassa olevaan verojen ja maksujen täytäntöönpanosta annettuun lakiin (706/2007).

Pykälään esitetään lisättäväksi uusi 6 momentti, jonka mukaan valtio korvaisi kunnille aiheutuneet kustannukset sellaisista Sosiaali- ja terveysalan lupa- ja valvontaviraston kuntien toimeenpantavaksi ohjaamista tarkastuksista, näytteenotoista, tutkimuksista ja selvityksistä, jotka tässä laissa säädetään yksinomaan viraston tehtäviksi tai jotka liittyvät viraston ohjeiden valmisteluun.

Kun hanke, tarkastus, näytteenotto, tutkimus tai selvitys, koskee kuntien lakisääteistä valvontaa ja se sisältyy Sosiaali- ja terveysalan lupa- ja valvontaviraston toimialakohtaiseen valtakunnalliseen valvontaohjelmaan, hankkeen kustannuksista vastaisi voimassa olevan lain mukaan toiminnanharjoittaja eikä keskusviranomainen.

Sosiaali- ja terveysalan lupa- ja valvontaviraston korvattavaksi voisi tulla esimerkiksi sellainen hanke, jossa keskusviranomainen pyytää kunnilta virka-apua sellaisen valvontahankkeen toteuttamiseksi, joka kuuluu Sosiaali- ja terveysalan lupa- ja valvontaviraston yksinomaiseen toimivaltaan eikä sitä voida sisällyttää kuntien terveydensuojelun valvontasuunnitelmaan.

Sosiaali- ja terveysalan lupa- ja valvontaviraston korvattavaksi voisi tulla esimerkiksi sellainen hanke, jossa kunnan terveydensuojeluviranomainen antaisi virka-apua Sosiaali- ja terveysalan lupa- ja valvontavirastolle avantouintipaikkojen valvontaa koskevan ohjeen valmistelussa.

Kuntavalvonnan ohjeistamiseksi Sosiaali- ja terveysalan lupa- ja valvontavirasto voisi sopia esimerkiksi 10 kunnan kanssa, että ne valvoisivat seuraavan talven aikana tihennetysti (esimerkiksi kerran viikossa) avantouintipaikkoja, jotka sijaitsevat kesällä käytössä olevilla uimarannalla, jonka veden laatu tunnetaan. Valvontaan voisi kuulua muun muassa näytteenotto, säätilan kirjaaminen, jään paksuuden mittaus sekä veden lämpötila. Hankkeen tulosten perusteella Sosiaali- ja terveysalan lupa- ja valvontavirasto voisi laatia avantouinnin valvontaa koskevan ohjeen muun muassa valvontatiheydestä ja analysoitavista muuttujista. Tässä esimerkissä kunta osallistuisi maksua vastaan Sosiaali- ja terveysalan lupa- ja valvontaviraston avantouintipaikkojen veden laadun valvontaa koskevan ohjeen valmisteluun. Koska avantouintipaikkojen veden laadun valvonta on myös kuntien lakisääteinen tehtävä, Sosiaali- ja terveysalan lupa- ja valvontavirasto olisi korvausvelvollinen ainoastaan tilanteessa, jossa edellä mainitun valvontaohjeen laatimishanke olisi sellainen, että se vaatisi kunnalta enemmän työtä kuin normaali avantouintipaikkojen säännöllinen valvonta.

50 a §. Viivästyskorko. Lakiin ehdotetaan lisättäväksi uusi 50 a §, jossa säädettäisiin kunnan perimien maksujen viivästyskorosta.

Viivästyneelle määrälle saataisiin ehdotetun 50 a §:n mukaan periä vuotuista viivästyskorkoa enintään korkolain 4 §:n 1 momentissa tarkoitetun korkokannan mukaan, jos toimenpiteestä määrättyä maksua ei olisi suoritettu eräpäivänä. Viivästyskoron maksamisen perusteena oleva eräpäivä voisi olla pykälän mukaan aikaisintaan kahden viikon kuluttua maksun määräytymisen perusteena olevan palvelun saamisesta. Viivästyskoron sijasta viranomainen voisi periä viiden euron suuruisen viivästysmaksun, jos viivästyskoron määrä jäisi tätä pienemmäksi.

1.2. Elintarvikelaki

71 §. Kunnan viranomaisen suoritteista perittävät maksut. Pykälään ehdotetun 3 momentin mukaan valtio korvaisi kunnille aiheutuneet kustannukset sellaisista Elintarviketurvallisuusviraston kuntien toimeenpantaviksi ohjaamista, elintarvikevalvonnan tarkastuksista, näytteenotoista, tutkimuksista ja selvityksistä, jotka tässä laissa säädetään Elintarviketurvallisuusviraston tehtäviksi tai jotka liittyvät säädösten tai Elintarviketurvallisuusviraston ohjeiden valmisteluun. Lain 30 §:n 4 kohdan mukaisten valvontatehtävien suorittamisesta valtio korvaisi kunnille kuitenkin ainoastaan näytteiden tutkimuskustannukset.

Kun hanke, tarkastus, näytteenotto, tutkimus tai selvitys, koskee kuntien lakisääteistä valvontaa ja se sisältyy Elintarviketurvallisuusviraston toimialakohtaiseen valtakunnalliseen valvontaohjelmaan, hankkeen kustannuksista vastaisi voimassa olevan lain mukaisesti toimija eikä keskusviranomainen, jos hanke sisältyy kunnan valvontasuunnitelmaan.

Elintarviketurvallisuusviraston korvattavaksi voisi tulla esimerkiksi sellainen hanke, jossa Elintarviketurvallisuusvirasto pyytää kunnilta virka-apua sellaisen valvontahankkeen toteuttamiseksi, joka kuuluu kyseisen keskusviranomaisen yksinomaiseen toimivaltaan. Tällaisia hankkeita voisivat olla esimerkiksi lain 30 §:ssä Elintarviketurvallisuusvirastolle säädettyjen tehtävien toimeenpano yhdessä kunnan kanssa.

Elintarviketurvallisuusvirasto voisi pyytää kunnalta virka-apua esimerkiksi elintarvikevalvontaohjeen laatimiseksi. Kunta voisi suorittaa valvontaohjeen laatimista varten elintarvikehuoneiston tarkastuksia tai näytteenottoa, joita Elintarviketurvallisuusvirasto voisi käyttää hyväksi ohjetta laatiessaan.

Lain 30 §:n 4 kohta kuuluu Elintarviketurvallisuusviraston ja kunnan elintarvikevalvontaviranomaisen rinnakkaisen toimivallan piiriin. Elintarvikelain 30 §:n 4 kohdan mukaisia erityistä asiantuntemusta vaatimia elintarvikevalvontatehtäviä ovat esimerkiksi lisäaineiden, vitamiinien, säteilytyksen, vierasainejäämien ja muuntogeenisten ainesosien ja pakkausmateriaalien analysointiin ja valvontaan liittyvät tehtävät, jotka edellyttävät muun muassa vaativaa analytiikkaa. Edellä mainittuihin tehtäviin liittyvä tavanomainen elintarvikevalvonta on kunnan tehtävä. Tästä johtuen kunnan osallistuessa 30 §:n 4 kohdan toimeenpanoon yhdessä Elintarviketurvallisuusviraston kanssa, Elintarviketurvallisuusvirasto olisi korvausvelvollinen ainoastaan näytteiden tutkimisesta aiheutuneista kustannuksista.

72 §. Maksujen perintä ilman tuomiota tai päätöstä sekä viivästyskorko. Pykälä ehdotetaan muutettavaksi säädösteknisen selkeyden vuoksi kokonaan. Pykälän otsikkoon ”maksujen perintä ilman tuomiota ja päätöstä” lisättäisiin ”viivästyskorko”, jolloin se vastaisi pykälän uutta sisältöä.

Pykälän 1 momentin viittaus maksuihin muutettaisiin koskemaan tässä luvussa (8 luku) tarkoitettuja maksuja sekä viittaus verojen ja maksujen perimisestä ulosottotoimin annettuun lakiin (367/1961) muutettaisiin viittaukseksi nykyisen voimassa olevaan verojen ja maksujen täytäntöönpanosta annettuun lakiin (706/ 2007). Viittaus tässä luvussa tarkoitettuihin maksuihin tässä laissa säädettyjen maksujen sijasta olisi perusteltua elintarvikelain 28 §:n 4 momentissa tarkoitettujen osaamistestien maksujen yksityisoikeudellisesta luonteesta johtuen. Osaamistestimaksuja koskevien viivästysseuraamusten tulisi kuulua sopijapuolten sopimusvapauden piiriin.

Pykälään ehdotetun 2 momentin mukaan saataisiin viivästyneelle määrälle periä vuotuista viivästyskorkoa korkolain 4 §:n 1 momentissa tarkoitetun korkokannan mukaan, jos toimenpiteestä määrättyä maksua ei olisi suoritettu eräpäivänä. Eräpäivä voisi olla aikaisintaan kahden viikon kuluttua maksun määräytymisen perusteena olevan palvelun saamisesta. Viivästyskoron sijasta viranomainen voisi periä viiden euron suuruisen viivästysmaksun, jos viivästyskoron määrä jää tätä pienemmäksi.

1.3. Kemikaalilaki

60 §. Maksut. Pykälä ehdotetaan muutettavaksi säädösteknisen selkeyden vuoksi kokonaan. Pykälään lisättäisiin säännökset viivästyskorosta sekä valtion korvauksesta keskusviranomaisen kuntien toimeenpantavaksi ohjaamien erilaisten tehtävien kustannuksista.

Pykälän 1 momentin mukaan viranomaisten tämän lain mukaisten suoritteiden maksullisuudesta ja suoritteista perittävien maksujen suuruudesta säädetään valtion maksuperustelaissa ja sen nojalla. Momentti on korjattu teknisesti. Sisällöltään se vastaa voimassaolevaa 1 momenttia.

Pykälän 2 momenttiin muutettaisiin viittaus kemikaalilain muutoksella (491/2008) voimaan tulleeseen 7 b §:ään.

Pykälän 3 momentti, jonka mukaan maksu saadaan jättää kokonaan tai osittain perimättä, jos maksu olisi kemikaalin vähäisen käytön takia tai muusta syystä kohtuuton, vastaa voimassa olevan lain 3 momenttia eikä siihen ehdoteta muutoksia.

Pykälän 4 momentin viittaus verojen ja maksujen perimisestä ulosottotoimin annettuun lakiin (367/1961) muutettaisiin viittaukseksi nykyisin voimassa olevaan verojen ja maksujen täytäntöönpanosta annettuun lakiin (706/2007).

Pykälään ehdotetun 5 momentin mukaan saataisiin viivästyneelle määrälle periä vuotuista viivästyskorkoa enintään korkolain 4 §:n 1 momentissa tarkoitetun korkokannan mukaan, jos toimenpiteestä määrättyä maksua ei ole suoritettu eräpäivänä. Eräpäivä voisi olla pykälän viidennen momentin mukaan aikaisintaan kahden viikon kuluttua maksun määräytymisen perusteena olevan palvelun saamisesta. Viivästyskoron sijasta viranomainen voisi periä viiden euron suuruisen viivästysmaksun, jos viivästyskoron määrä jää tätä pienemmäksi.

Pykälään ehdotetun 6 momentin mukaan valtio korvaisi kunnille kustannukset sellaisista tämän lain 5 §:ssä tarkoitettujen viranomaisten eli Sosiaali- ja terveysalan lupa- ja valvontaviraston ja Suomen ympäristökeskuksen kuntien toimeenpantavaksi ohjaamista tarkastuksista, näytteenotoista, tutkimuksista ja selvityksistä, joita ei tässä laissa ole säädetty kunnan kemikaalivalvontaviranomaisen tehtäväksi. Kunnan 5 §:ssä tarkoitetulta viranomaiselta perimä maksu määräytyisi samojen periaatteiden mukaisesti kuin kunnan toiminnanharjoittajiltakin perimä maksu. Kunnan kemikaalivalvontaviranomaiselle on kemikaalilaissa annettu tehtäviä useissa pykälissä. Näiden lakisääteisten tehtävien hoitamisesta kunta ei voi periä maksua 5 §:ssä tarkoitetulta viranomaiselta, eikä näiden tehtävien hoitamiseen tarkoitettu Sosiaali- ja terveysalan lupa- ja valvontaviraston tai Suomen ympäristökeskuksen ohjeistus ole tässä momentissa tarkoitettu maksullisuuden peruste. Siten esimerkiksi lain 8 d §:ssä tarkoitettu Euroopan kemikaaliviraston valvontafoorumissa päätetty yhdenmukaistettu valvontahanke, tai lain 7 §:ssä tarkoitettu valtakunnallinen valvontahanke ei aiheuttaisi maksun määräytymistä 5 §:ssä tarkoitetulle viranomaiselle tämän ohjeistaessa kunnan kemikaalivalvontaviranomaista kyseisen hankkeen toteuttamisessa.

1.4. Laki toimenpiteistä tupakoinnin vähentämiseksi

25 a §. Pykälän 3 momentin mukaan valtio korvaisi kunnille aiheutuneet kustannukset sellaisista Sosiaali- ja terveysalan lupa- ja valvontaviraston kuntien toimeenpantavaksi ohjaamista tarkastuksista, näytteenotoista, tutkimuksista ja selvityksistä, jotka tässä laissa säädetään yksinomaan Sosiaali- ja terveysalan lupa- ja valvontaviraston tehtäväksi.

Kun hanke, tarkastus, näytteenotto, tutkimus tai selvitys, koskee kuntien lakisääteistä valvontaa ja se sisältyy Sosiaali- ja terveysalan lupa- ja valvontaviraston toimialakohtaiseen valtakunnalliseen valvontaohjelmaan, hankkeen kustannuksista vastaisi voimassa olevan lain mukaan toiminnanharjoittaja eikä keskusviranomainen.

Sosiaali- ja terveysalan lupa- ja valvontaviraston korvattavaksi voisi tulla esimerkiksi sellainen hanke, jossa keskusviranomainen pyytää kunnilta virka-apua sellaisen valvontahankkeen toteuttamiseksi, joka kuuluu Sosiaali- ja terveysalan lupa- ja valvontaviraston yksinomaiseen toimivaltaan.

25 b §. Pykälän 1 momentin viittaus verojen ja maksujen perimisestä ulosottotoimin annettuun lakiin (367/1961) muutettaisiin viittaukseksi nykyisen voimassa olevaan verojen ja maksujen täytäntöönpanosta annettuun lakiin (706/2007).

Pykälän 2 momentin mukaan saataisiin viivästyneelle määrälle periä vuotuista viivästyskorkoa enintään korkolain 4 §:n 1 momentissa tarkoitetun korkokannan mukaan, jos toimenpiteistä määrättyä maksua ei ole suoritettu eräpäivänä. Eräpäivä voisi olla pykälän toisen momentin mukaan aikaisintaan kahden viikon kuluttua maksun määräytymisen perusteena olevan palvelun saamisesta. Viivästyskoron sijasta viranomainen voisi periä viiden euron suuruisen viivästysmaksun, jos viivästyskoron määrä jää tätä pienemmäksi.

1.5. Laki kulutustavaroiden ja kuluttajapalvelusten turvallisuudesta

20 §. Pykälään ehdotetun 2 momentin mukaan valtio korvaisi kunnille aiheutuneet kustannukset sellaisista Kuluttajaviraston kuntien toimeenpantavaksi ohjaamista tuoteturvallisuusvalvonnan tarkastuksista, näytteenotoista, tutkimuksista ja selvityksistä, jotka laissa säädetään yksinomaan Kuluttajaviraston tehtäviksi. Kun hanke, tarkastus, näytteenotto, tutkimus tai selvitys, koskee kuntien laissa säädettyä valvontaa, hankkeen kustannuksista vastaisi lain mukaan kunnan valvontaviranomainen eikä keskusviranomainen.

Kuluttajaviraston korvattavaksi voisi tulla esimerkiksi sellainen hanke, jossa keskusviranomainen pyytäisi kunnalta virka-apua sellaisen valvontahankkeen toteuttamiseksi, joka kuuluu Kuluttajaviraston yksinomaiseen toimivaltaan. Laissa yksinomaan Kuluttajavirastolle säädettyjä tehtäviä ovat komission Rapex-tietojärjestelmän Suomen kansallisena yhteyspisteenä toimiminen ja kosmetiikkarekisterin ylläpitäminen.

21 §. Ehdotetun pykälän uuden 1 momentin mukaan tämän lain mukaisten valtion suoritteiden maksullisuuden osalta noudatetaan, mitä valtion maksuperustelaissa (150/1992) säädetään.

Pykälän 2 momentin viittaus verojen ja maksujen perimisestä ulosottotoimin annettuun lakiin (367/1961) muutettaisiin viittaukseksi nykyisen voimassa olevaan verojen ja maksujen täytäntöönpanosta annettuun lakiin (706/2007).

Pykälän 3 momentin mukaan saataisiin viivästyneelle määrälle periä vuotuista viivästyskorkoa eräpäivästä lukien enintään korkolain 4 §:n 1 momentissa tarkoitetun korkokannan mukaan, jos toimenpiteistä määrättyä maksua ei ole suoritettu eräpäivänä. Eräpäivä voisi olla pykälän toisen momentin mukaan aikaisintaan kahden viikon kuluttua maksun määräytymisen perusteena olevan palvelun saamisesta. Viivästyskoron sijasta viranomainen voisi periä viiden euron suuruisen viivästysmaksun, jos viivästyskoron määrä jää tätä pienemmäksi.

Lait ehdotetaan tulemaan voimaan mahdollisimman pian.

Perustuslain 121 §:n 2 momentin mukaan kuntien hallinnon yleisistä perusteista ja kunnille annettavista tehtävistä säädetään lailla. Kuntalain 2 §:n mukaan kunta hoitaa itsehallinnon nojalla itselleen ottamansa ja sille laissa säädetyt tehtävät. Kunnille ei saa antaa uusia tehtäviä tai velvollisuuksia taikka ottaa pois tehtäviä tai oikeuksia muuten kuin säätämällä siitä lailla. Lisäksi kunta voi sopimuksen nojalla ottaa hoitaakseen muitakin kuin itsehallintoonsa kuuluvia julkisia tehtäviä. Valtion keskushallinnon viranomaiset voisivat täten esityksen mukaisesti siirtää tehtäviään kuntien suoritettaviksi kuntien suostumuksella.

Valtion viranomaisen siirrettyä sille säädetyn tehtävän paikallistasolle, tietylle kunnalle, voisi kunta saada tehtävän suorittamisesta korvauksen kustannusvastaavuusperiaatteen mukaan valtion viranomaiselta. Kun kunta suorittaisi valtion viranomaisen sille antaman tehtävän, valtiolle tästä aiheutunut resurssisäästö tuloutettaisiin kunnalle.

Esitetyn terveydensuojelulain 6 §:n mukaan kunta antaisi laivoille terveyssäännöstön edellyttämät saniteettitoimenpiteistä vapauttamista koskevat todistukset tekemiensä laivatarkastusten perusteella. Kyseisiä todistuksia annetaan Lääkintöhallituksen ja sittemmin sosiaali- ja terveysministeriön ohjeiden perusteella. Nykykäytäntö todistusten antamista ei täten vastaa perustuslain 119 §:n vaatimuksia, mistä syystä vapauttamistodistusten antaminen esitetään lailla säädettäväksi kunnan tehtäväksi.

Edellä olevan perusteella katsotaan, että esitykseen sisältyvät lait voidaan säätää tavallisessa lainsäätämisjärjestyksessä.

Edellä esitetyn perusteella annetaan Eduskunnan hyväksyttäviksi seuraavat lakiehdotukset:

Lakiehdotukset