Esityksessä ehdotetaan vuonna 1986 annetun ja sen jälkeen monilta kohdiltaan muutetun tartuntatautilain korvaamista uudella samannimisellä lailla.

Lain tavoite olisi tartuntatautien ja niiden leviämisen ehkäisy. Siinä säädettäisiin siten ehkäisevistä toimista ja palveluista. Tautien hoidosta ei säädettäisi lukuun ottamatta hoidon osana tarvittavia toimia taudin leviämisen ehkäisemiseksi. Torjuntatyö toteutettaisiin osana sosiaali- ja terveydenhuoltoa ja sen järjestämistä ja toteuttamista sääntelevän lainsäädännön mukaisesti. Lähtökohtana olisi myös tartuntatautien torjunnan kansainvälisen ja Euroopan unionin yhteistyön vahvistuminen.

Kunnan ja valtion viranomaisten nykyinen työnjako säilytettäisiin. Kunnalla olisi edelleen vastuu oman alueensa tartuntatautien torjunnasta. Sairaanhoitopiirin kuntayhtymän tehtävänä olisi tukea kuntaa asiantuntemuksellaan tautien diagnostiikassa ja epidemioiden selvittämisessä. Tartuntataudeista vastaavan lääkärin roolia kunnassa ehdotetaan vahvistettavaksi, ja kunnan tartuntataudeista vastaavassa toimielimessä päätettävät henkilöä koskevat asiat siirtyisivät pääosin virkasuhteisen kunnan tartuntataudeista vastaavan lääkärin päätettäviksi. Myös aluehallintoviraston ja sairaanhoitopiirin kuntayhtymän tulisi nimetä tartuntataudeista vastaava lääkäri. Ammatillisen vastuun keskittämisen nimetylle henkilölle on tarkoitus johtaa perinpohjaisempaan paneutumiseen tehtävään. Terveyden ja hyvinvoinnin laitos säilyisi torjuntatyön valtakunnallisena asiantuntijalaitoksena.

Tartuntatautien torjunnan haasteita ovat hoitoon liittyvät infektiot ja lääkkeille erittäin vastustuskykyiset mikrobit. Niiden torjumiseksi annettaisiin velvoitteita kaikille terveydenhuollon toimintayksiköille ja myös sosiaalihuollon toimintayksiköille. Sairaanhoitopiirin kuntayhtymällä olisi alueellaan tätä työtä ohjaava rooli ja siihen liittyen velvoite pitää erittäin vastustuskykyisten mikrobien kantajien rekisteriä.

Torjuntatyölle välttämättömästä viranomaisten tiedon saannista säänneltäisiin nykyistä tarkemmin. Terveyden ja hyvinvoinnin laitokselle ja sairaanhoitopiirin kuntayhtymille ehdotetaan oikeutta perustaa tapauskohtaisia rekistereitä epidemian selvittämisen ja tartunnan jäljityksen toteuttamiseksi. Rokotusten haittavaikutusten seuranta siirrettäisiin Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksesta Lääkealan turvallisuus- ja kehittämiskeskukselle muun lääkkeiden turvallisuuteen liittyvän seurannan yhteyteen.

Henkilöiden tahdosta riippumattomista toimista päättämistä täsmennettäisiin. Ne olisivat edelleen toissijaisia henkilön kanssa yhteisymmärryksessä toteutettaviin toimiin nähden. Henkilöiden asemaa pyrittäisiin parantamaan myös säätämällä karanteeniin ja eristykseen määrätyn oikeuksista nykyistä tarkemmin.

Lakiin sisältyisi velvoite varautua poikkeukselliseen epidemiaan hallinnon kaikilla tasoilla. Tilanteen johto olisi määrätty sosiaali- ja terveysministeriölle. Joustavan ja nopean toiminnan saavuttamiseksi annettaisiin mahdollisuus valtioneuvoston asetuksella antaa rokotustehtäviä myös terveydenhuollon ja sosiaalihuollon toimintayksiköille sekä työterveyshuollolle oikeus rokottamisen. Asetuksella voitaisiin myös säätää poikkeuksia lääkkeitä sekä terveydenhuollon laitteita ja tarvikkeita koskeviin säännöksiin.

Esityksessä ehdotetaan lisäksi, että tartuntataudin leviämisen estämiseksi ansiotyöstään poissa olemaan, eristettäväksi tai karanteeniin määrätyn henkilön ansionmenetyksen korvaamista koskevia säännöksiä selkeytettäisiin. Tartuntatautilaissa säädettäisiin oikeudesta tartuntatautipäivärahaan ja sairausvakuutuslaissa päivärahan määräytymisestä ja maksamisesta. Voimassa olevasta laista poiketen ansionmenetyksen korvaamiseksi maksettaisiin vain yhtä etuutta, tartuntatautipäivärahaa, joka kattaisi nykyisen päivärahan ja ansionmenetyskorvauksen.

Rikoslakia muutettaisiin siten, että siinä määriteltäisiin nykyistä tarkemmin tartuntatautilain säännökset, joiden rikkomisesta voitaisiin rangaista terveydensuojelurikkomuksena.

Lisäksi eräisiin muihin lakeihin ehdotetaan tehtäväksi tekniset muutokset siten, että niissä viitataan ehdotettuun tartuntatautilakiin voimassa olevan lain sijasta.

Lait on tarkoitetut tulemaan voimaan keväällä 2016.

1.1 Tartuntatautien merkitys

Aikaisemmin Suomessa ja edelleen monissa kehitysmaissa tartuntataudit ovat olleet tärkein kansanterveyttä määrittävä tautiryhmä. Yhteiskunnan, lääketieteen ja terveydenhuollon kehitys on vähentänyt tartuntatautien aiheuttamaa tautitaakkaa suuresti. Tautien aiheuttama uhka ei ole kuitenkaan poistunut. Tautien ehkäisy edellyttää jatkuvaa valppautta niin yksittäisiltä ihmisiltä kuin yhteiskunnaltakin. Suomalaisia uhkaavat tartuntatautivaarat ovat erilaisia kuin muutama vuosikymmen sitten, ja erityisesti kansainvälisen liikkuvuuden lisääntymisen aiheuttama muutos jatkuu.

Vaikka tartuntatautien aiheuttamat kuolemat ovat meillä vähentyneet suuresti, ne ovat edelleen yksi merkittävä kuolinsyyryhmä. Perinteisten vaarallisten tautien sijaan hoitoon liittyvät infektiot ovat nousseet keskeiseksi kuolemien ja elinvuosien menetysten syyksi. Hyvästä lasten rokotuskattavuudesta johtuen rokotuksilla estettävät taudit eivät enää Suomessa juurikaan aiheuta kuolemia joitakin poikkeuksia lukuun ottamatta. Influenssan vuosittaisiin epidemioihin kuolee kuitenkin arvioiden mukaan edelleen satoja ihmisiä, mitä voitaisiin vähentää riskiryhmien kattavilla rokotuksilla.

Tartuntatautien merkitys lyhytaikaiselle sairastavuudelle ja sairauteen liittyville ongelmille on edelleen suuri ja paljon suurempi kuin kuolleisuudelle. Ylempien hengitysteiden infektiot ovat tärkein lyhytaikaisen työkyvyttömyyden sekä päivähoidosta, koulusta ja opiskelusta poissaolon syy. Ne aiheuttavat siten mittavia tuotannon menetyksiä, ja niiden torjuntaan panostaminen on myös taloudellisesti perusteltua.

Tartuntatautiepidemiat saattavat häiritä vakavasti yhteiskunnan toimintaa. Nykyaikainen yhteiskunta on altis häiriöille. Vakavia häiriöitä syntyy, jos iso osa työvoimasta on yhtä aikaa sairaana, tai jos jokin avainhenkilöryhmä, esimerkiksi terveydenhuoltohenkilöstö, joukkomittaisesti sairastuu. Myös tartuntataudin leviämisen ehkäisemiseksi tehtävät välttämättömät toimet voivat joskus vakavasti häiritä yhteiskuntaa. Häiriöitä voi tapahtua pelkästään tartunnan pelon johdosta, esimerkiksi matkustamisen yhtäkkinen vähentyminen.

Tartuntatautien kirjo ei ole muuttunut pelkästään vanhojen tautien muuttuneen esiintymisen takia, vaan olemme viime vuosikymmeninä joutuneet kohtaamaan uusia tartuntatauteja. Hiv/AIDS levisi ympäri maailman ja myös Suomeen 1980-luvulla. Vaikka se, kuten tartuntataudit yleensäkin, aiheuttaa suurimman tautikuorman kehitysmaissa erityisesti Afrikassa, todetaan Suomessakin vuosittain lähes kaksi sataa uutta Hiv-tartuntaa, ja tartunnan kantajien määrä kasvaa jatkuvasti. Tuoreempi koko maailmassa uusi epidemia oli vuonna 2009 alkanut influenssa A (H1N1)v -pandemia (niin sanottu sikainfluenssa), joka johti laajamittaiseen terveydenhuollon varautumissuunnitelmien käyttöönottoon ja väestön rokotuskampanjaan. Uutta ovat myös edellä jo todetut hoitoon liittyvät infektiot, jotka ovat osin nykyaikaisen lääkehoidon ja hoitoteknologian sivuvaikutus. Tartuntatauteja on lisääntyvästi osoitettu ei-tarttuvina pidettyjen tautien aiheuttajiksi.

1.2 Tulevaisuuden haasteet

Talouden globalisaatio ja liikenneyhteyksien jatkuva paraneminen lisäävät ihmisten ja tavaroiden liikkumista ja siten tartuntatautien nopeaa ja laajaa leviämistä. Kun leviäminen on maailmanlaajuista, myös torjuntatoimet on rakennettava kansainvälisessä yhteistyössä. Tämä tapahtuu Maailman terveysjärjestön, jäljempänä WHO, johdolla WHO:n kansainväliseen terveyssäännöstöön (2005) pohjautuen. Luottamuksen säilyminen WHO:hon on yksi avainasioista kansainvälisen tartuntatautien torjunnan onnistumiselle.

Euroopan tasolla Euroopan yhdentyminen vaikuttaa sekä tartuntatautien esiintymiseen että niiden torjuntatyöhön. Euroopan unionin, jäljempänä EU, peruskirjaan tuli unionille Euroopan unionista tehdyn sopimuksen ja Euroopan yhteisön perustamissopimuksen muuttamisesta tehdyssä Lissabonin sopimuksessa, jäljempänä Lissabonin sopimus, toimivalta rajat ylittävien tartuntatautien torjunnassa. EU on ottanut tartuntatautien torjunnassa entistä vahvemman roolin, kun sen voimavarat ovat kasvaneet vuonna 2004 perustetun Euroopan tautien ehkäisy- ja torjuntakeskuksen myötä. Kotimainen torjuntatyö on rakennettava yhteensopivaksi sekä EU-lainsäädännön että WHO:n kansainvälisen terveyssäännöstön (2005) pohjalle rakennettavan työn kanssa.

Liikkuvuus muuttaa tautikirjoa meilläkin. Pitkään vähentyneet ongelmat, kuten tuberkuloosi, ovat väestön lisääntyvän liikkuvuuden takia palanneet ajankohtaisiksi, osin entistä vaikeampina lääkkeille vastustuskykyisten bakteerien johdosta. Muun muassa EU-lainsäädännöstä johtuvan lisääntyvän ulkomailla tapahtuvan sairaalahoidon myötä meille on odotettavissa aiempaa enemmän muitakin vastustuskykyisiä bakteereita ja siten hoitoon liittyvien infektioiden torjunnan vaikeutuminen. Tartuntatautien torjunta kunnassakaan ei voi rakentua vain kunnan asukkailla ja Suomessa esiintyvien vaarojen torjuntaan, vaan sen olennainen osa on torjua esimerkiksi matkailun tai muun kansainvälisen liikkuvuuden tuomia tartuntatautihaasteita. Myös potilaiden liikkuvuus maan sisällä asettaa haasteita tartuntatautien torjunnalle. Seuranta vaikeutuu, samoin hoitoon liittyvien infektioiden torjunta.

Laajojen epidemioiden, jopa pandemioiden, uhka edellyttää tulevaisuudessa yhä parempaa varautumista, jonka on oltava kansainvälistä. Aineellisten, henkilö- ja osaamisvoimavarojen varautumisen on oltava riittävää. Toiminnan on oltava kriittisessä tilanteessa määrätietoisesti ja parhaaseen mahdolliseen tietoon perustuen johdettua, ja terveydenhuollon häiriötilanteessa on oltava joustavuutta poikkeuksellisiin ratkaisuihin maan kaikkien voimavarojen tehokkaaksi käyttämiseksi.

Tiedonvälityksen kehittyminen on yksi tulevaisuuden haaste. Tartuntatauteihin liittyvien pelkojen ja paniikkikäyttäytymisen hallinta on yksi poikkeukselliseen epidemiaan liittyviä kriittisiä asioita. Yhä keskeisempi osa tartuntatautien torjunnasta vastaavien työtä on tiedottaminen, jossa heidän on parannettava osaamistaan, ja myös saatava viestinnän ammattilaisten tukea. Oikean tiedon saanti on kansalaisten oikeus ja torjuntatyön etu silloinkin, kun mikään kriisi ei ole käsillä.

Tartuntatautien torjunnassa joudutaan väistämättä käyttämään myös erilaisia rajoituksia, jotka kohdistuvat myös yksilön perusoikeuksiin. Mahdollisuus rajoitusten käyttöön pitää olla riittävä vaikeiden tilanteiden hallitsemiseksi, mutta rajoitusten käyttöä on aina pyrittävä välttämään, jos tavoitteet voidaan saavuttaa yhteisymmärryksessä henkilöiden kanssa. Ihmisten oikeusturvan kannalta on olennaista, että rajoituksista on säädetty mahdollisimman selkeästi. Myös mahdollisille korvauksille on oltava laissa säädetty pohja.

Rajoituksilla on myös taloudellisia seuraamuksia. Henkilöiden ja tavaroiden liikkumisen rajoittaminen ja työnteon estyminen heikentävät taloutta. Torjuntatoimet on tärkeää mitoittaa siten, että taloudelliset menetykset minimoidaan samalla kun varmistetaan tehokas tartuntatautien leviämisen ehkäisy.

2.1 Lainsäädäntö ja käytäntö

2.1.1 Torjuntatyön hallinto

Tartuntatautien torjuntatyön hallinto perustuu valtion ja kuntien tehtäväjakoon pääpiirtein samalla tavoin kuin muunkin terveydenhuollon.

Valtionhallinnossa valtakunnan tason tärkeimmät toimijat ovat sosiaali- ja terveysministeriö, Terveyden ja hyvinvoinnin laitos sekä Sosiaali- ja terveydenhuollon lupa- ja valvontavirasto. Valtionhallinnon aluetason toimija on aluehallintovirasto. Työsuojelu-, terveydensuojelu- ja elintarvikevalvontaviranomaisilla on omat tehtävänsä tartuntatautien torjunnassa. Niistä ei ole säädetty tartuntatautilaissa, vaan näiden alojen omassa lainsäädännössä.

Tartuntatautien vastustamistyön suunnittelu, ohjaus ja valvonta kuuluvat valtakunnallisesti sosiaali- ja terveysministeriölle ja alueellisesti aluehallintovirastolle. Asiantuntijalaitoksena toimii Terveyden ja hyvinvoinnin laitos. Lisäksi sosiaali- ja terveysministeriön yhteydessä toimii asiantuntijaelimenä tartuntatautien neuvottelukunta. Sosiaali- ja terveydenhuollon lupa- ja valvontavirasto ohjaa aluehallintovirastojen toimintaa ministeriön alaisuudessa sekä valvoo tartuntatautien vastustamistyön toteutumista yhdessä aluehallintovirastojen kanssa.

Tartuntatautien vastustamistyön järjestäminen on kunnan tehtävä osana perusterveydenhuoltoa. Järjestämisvastuu puolustusvoimissa, Rajavartiolaitoksessa ja Rikosseuraamuslaitoksen yksiköissä sekä valtion huoltolaitoksissa ja muissa vastaavissa valtion laitoksissa säädetään kuitenkin valtiolle. Laki edellyttää, että kunnassa on tartuntatautien vastustamistyöstä vastaava toimielin ja terveyskeskuksella tartuntataudeista vastaava lääkäri.

Sairaanhoitopiirin kuntayhtymä ohjaa ja seuraa vastustamistyötä piirin alueella ja toimii tartuntatautien vastustamistyön alueellisena asiantuntijana. Piiri myös avustaa kuntia tartuntatautien toteamisessa ja epidemioiden selvittämisessä. Erityisinä vastuina sairaanhoitopiirille on annettu hoitoon liittyvien infektioiden torjunta ja selvittäminen sekä vastustuskykyisten mikrobien leviämisen torjunta alueellaan.

Käytännössä Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen rooli toiminnan ohjaamisessa on vahva. Laitoksen asiantuntemus on sosiaali- ja terveysministeriön käytössä ministeriön vastuulle kuuluvissa suunnittelu-, ohjaus- ja valvontatehtävissä. Laitos hoitaa merkittävän osan sairaanhoitopiirien kuntayhtymien ja kuntien ohjauksesta joustavana asiantuntijaohjauksena. Se osallistuu ministeriön rinnalla tartuntatautien torjunnan kansainväliseen ja EU-yhteistyöhön ja toimii WHO:n kansainvälisen terveyssäännöstön (2005) edellyttämänä ympärivuorokautisena IHR-yhteysviranomaisena. Se vastaa suurelta osin valtakunnallisesta tiedottamisesta. Laitos tekee tiivistä yhteistyötä maa- ja metsätalousministeriön hallinnonalan kanssa.

Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksella on lisäksi rokotehuoltoon liittyviä tehtäviä sekä tutkimuksia suorittavien laboratorioiden ohjaukseen ja valvontaan liittyviä tehtäviä yhdessä laboratorioiden toimilupamenettelystä vastaavan aluehallintoviraston kanssa.

Aluehallintovirastot ja niitä edeltäneet lääninhallitukset ovat olleet vahvassa muutosprosessissa parin vuosikymmenen ajan. Virastojen työ suuntautuu yhä enemmän kuntien valvontaan. Niissä työskentelevien lääkärien työpanoksesta entistä suurempi osuus on jouduttu käyttämään kanteluiden käsittelemiseen. Kuntien ohjaus myös tartuntatautien torjunnassa on jäänyt vähäisemmäksi. Varautuminen on tärkeä aluehallintovirastojen työ, ja poikkeuksellisissa tartuntatautitilanteissa niiden toiminta on ollut hyvää.

Sairaanhoitopiirin kuntayhtymän tehtävänä on erityisesti erikoissairaanhoito, ja niiden asiantuntemus painottuu siihen. Tarkentuva diagnostiikka ja kehittyvät hoitomuodot lisäävät erikoissairaanhoidon työmäärää ja kasvattavat kustannuksia.

Kunnissa tartuntatautien torjunta on tärkeä osa terveyslautakuntien työtä. Torjuntaa on toteutettu läheisessä yhteydessä samalle lautakunnalle kuuluneen ympäristöterveydenhuollon kanssa. Nyt tartuntataudeista vastaavana kunnan toimielimenä toimii yleensä sosiaali- ja terveydenhuollon palveluista vastaava lautakunta. Ympäristöterveydenhuolto sekä sen myötä vesi- ja elintarvikevälitteisten epidemioiden torjunta on monesti yhdistetty ympäristönsuojelun kanssa eri lautakunnalle. Tartuntatautien torjunnan tärkeä henkilöstövoimavara kunnissa ovat terveydenhoitajat, joiden työssä erityisesti rokotukset ovat edelleen merkittävä osa. Lääkärityövoiman panostus työhön on vaihtelevaa ja monesti niukkaa, kuten yleensäkin ehkäisevään työhön. Normaalitilanteissa työstä selvitään, mutta vuosien 2009—2010 influenssa A(H1N1)v -pandemian kokemukset osoittivat, että poikkeustilanteessa monen kunnan voimavarat eivät mahdollista suurta joustoa.

Puolustusvoimat on purkanut omaa terveydenhuollon organisaatiotaan, ja sairaanhoito tapahtuu suurelta osin sopimuspohjaisesti kunnallisessa terveydenhuollossa.

2.1.2 Tartuntatautien ehkäisy

Ehkäisytoimet riippuvat ehkäistävän taudin vaarallisuudesta, leviämisestä ja ehkäisymahdollisuuksista. Sitä varten on voimassa olevassa laissa kriteerit tartuntatautien jakamiseksi kolmeen luokkaan: yleisvaarallisiin, ilmoitettaviin ja muihin tartuntatauteihin. Eri luokkiin sijoittuvat taudit on nimetty valtioneuvoston asetuksella. Luokittelu on toiminut asianmukaisesti, ja asetuksen muutoksilla on voitu joustavasti saada uusia ilmaantuneita tartuntatauteja niille kuuluvaan asemaan.

Kunnan velvollisuudeksi on säädetty yleisten vapaaehtoisten terveystarkastusten ja rokotusten järjestäminen. Terveystarkastuksia toteutetaan raskauden aikana. Sosiaali- ja terveysministeriön asetuksella säädetään kansallisesta rokotusohjelmasta. Siinä säädetään muun muassa lasten ja nuorten järjestelmällisistä rokotuksista. Rokotusohjelmaa on uudistettu aktiivisesti sitä mukaa, kun kustannusvaikuttavuudeltaan käyttökelpoisia rokotteita on kehitetty. Valtioneuvosto voi tarvittaessa määrätä toimeenpantavaksi koko väestöä koskevan pakollisen rokotuksen, mutta tätä mahdollisuutta ei ole nykyisen lain voimassaoloaikana käytetty.

Puolustusvoimissa ja rajavartiolaitoksessa toimeenpannaan kullekin ikäluokalle pakolliset rokotukset. Sosiaali- ja terveysministeriö päättää annettavista rokotuksista Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen lausunnon perusteella. Päätökset on tehty viime aikoina kahden vuoden välein.

Laki mahdollistaa pakollisen terveystarkastuksen. Aluehallintovirasto voi määrätä sellaisen järjestettäväksi jollakin paikkakunnalla, työpaikassa, laitoksessa, kulkuneuvossa tai vastaavassa paikassa yleisvaarallisen tartuntataudin leviämisen estämiseksi. Tarkastuksen yhteydessä voidaan ottaa välttämättömiä näytteitä ja tehdä muu tutkimus, josta ei aiheudu sanottavaa haittaa tutkittavalle. Tällaisia terveystarkastuksia tehdään nykyisin tuberkuloosille altistuneille ryhmille nollasta kolmeen vuosittain, ja ne toteutetaan yleensä yhteisymmärryksessä tutkittavien kanssa.

Kunnalla on yleinen velvollisuus toimia yleisvaarallisen tartuntataudin uhkatilanteessa ja se voi antaa ohjeita väestön noudatettavaksi, määrätä asuntoja ja huoltolaitoksia eristettäviksi sekä oppilaitoksia ja päiväkoteja suljettaviksi, kieltää väkeä kokoavat tilaisuudet, määrätä puhdistuksia ja esineitä hävitettäviksi. Osa toimista tulee kyseeseen myös muun kuin yleisvaarallisen tartuntataudin uhkatilanteessa. Kunnat ovat olleet maltillisia rajoitusten määräämisessä.

Sosiaali- ja terveysministeriöllä ja aluehallintovirastolla on mahdollisuus määräaikaisesti toteuttaa toimenpiteitä, joita sovelletaan yleisvaarallisissa tartuntataudeissa. Edellytyksenä on uhkatilanne, jonka aiheuttaa sellainen yleisvaarallisen tartuntataudin kriteerit täyttävä tartuntatauti, joka ei sisälly valtioneuvoston asetukseen. Mahdollisuutta on käytetty meillä uuden taudin ilmaantuessa ennen kuin se on ehditty asetuksella säätää yleisvaaralliseksi.

Sosiaali- ja terveysministeriöllä, aluehallintovirastolla ja kunnalla on valtuus määrätä henkilö tai tavara karanteeniin. Henkilö voidaan määrätä karanteeniin myös tahdostaan riippumatta. Karanteenille asetetaan määräajat, joita hallinto-oikeus voi jatkaa. Karanteeni on lopetettava heti kun sen edellytyksiä ei enää ole. Karanteeni lisättiin tartuntatautilakiin vuonna 2006, koska uudistettu WHO:n kansainvälinen terveyssäännöstö (2005) edellyttää mahdollisuutta määrätä henkilöitä ja esineitä karanteeniin.

Kunnan tartuntataudeista vastaava toimielin, kiireellisessä tapauksessa terveyskeskuksen tartuntataudeista vastaava lääkäri, voi päättää yleisvaaralliseen tartuntatautiin sairastuneen eristämisestä sairaalaan. Eristämistä käytetään, kun taudin leviämisen vaara on ilmeinen eikä sitä voi muilla toimenpiteillä estää. Eristäminen voi kestää kaksi kuukautta ja hallinto-oikeuden päätöksellä vielä tämän jälkeen kolme kuukautta. Eristämispaikassa voidaan antaa leviämisen estämiseksi välttämätön hoito myös tahdonvastaisesti. Muista rajoitustoimenpiteistä eristämisen aikana ei ole säännöksiä tartuntatautilaissa. Tahdonvastaisen hoidon antamisesta ja eristämisen lopettamisesta päättää terveyskeskuksen tartuntataudeista vastaava lääkäri tai sairaalan asianomainen ylilääkäri.

Kunnalla on myös mahdollisuus määrätä sairastunut tai sairastuneeksi perustellusti epäilty olemaan poissa ansiotyöstään, päivähoitolaitoksesta tai oppilaitoksesta enintään kuuden kuukauden ajan. Tätäkin päätöstä voi hallinto-oikeus jatkaa. Tavallisin syy työstä pois määräämiseen on salmonelloosi, joka voi levitä elintarvikkeiden välityksellä.

Laissa säädetään työntekijältä vaadittavasta terveystodistuksesta työtehtävissä, joissa on tavanomaista suurempi tartunnan leviämisen vaara tai tartunnan seuraukset ovat tavanomaista vakavammat. Tällaisia ovat hoitotyö, elintarvikkeiden ja juomaveden käsittely ja eräät muut tehtävät. Tarkoituksena on varmistaa, ettei työntekijä levitä yleisvaarallista tartuntatautia. Elintarvikkeita käsittelevältä työntekijältä vaaditaan myös tieto laboratoriotutkimuksen tai muun tutkimuksen tuloksesta hänen palattuaan maasta, jossa hän on voinut saada yleisvaarallisen tartuntataudin. Tämä toteutuu vaihtelevasti.

Tartuntatautilaissa tarkoitetut viranomaispäätökset voidaan panna heti täytäntöön alistuksesta tai muutoksenhausta huolimatta. Tämä on tärkeää, koska monet toimet menettävät merkityksensä, jollei niitä toteuteta välittömästi.

Terveyskeskuksen vastaavan lääkärin velvollisuutena on lisäksi yleisvaaralliseen tartuntatautiin sairastuneen tai sairastuneeksi perustellusti epäillyn tutkimus, tartuntataudin leviämisen ehkäisemiseksi tarpeellisten ohjeiden antaminen ja hoitoon ohjaaminen. Sairastuneen hoitoon saattaminen ja mahdollisesti muiden tartunnan saaneiden tutkimus on osa tartunnan leviämisen ehkäisyä. Tätä varten on hoitavalle lääkärille säädetty velvollisuus yleisvaaralliseen tai ilmoitettavaan tartuntatautiin sairastuneen tai sairastuneeksi perustellusti epäillyn hoitoon saattamisesta ja tartunnan jäljittämisestä. Jos hän ei voi itse tätä tehdä, hänen on siirrettävä tehtävä terveyskeskuksen tai sairaanhoitopiirin tartuntataudeista vastaavalle lääkärille. Yleisvaaralliseen tai ilmoitettavaan tartuntatautiin sairastuneella ja sairastuneeksi perustellusti epäillyllä on velvollisuus ilmoittaa jäljittämisessä tarvittavat tiedot.

2.1.3 Tartuntatautien ilmoittaminen

Voimassa olevassa tartuntatautilaissa säädetään tartuntatautien ilmoitusjärjestelmästä. Sen tarkoitus on tautitilanteen seuranta ja tautitapauksia koskevan tiedon välittyminen viranomaisille, jotka ovat vastuussa tartuntatautien leviämisen ehkäisemiseksi tehtävistä toimista. Tietojärjestelmien kehittymisestä johtuen luvun kaikkia pykäliä on muutettu 2000-luvulla ja lukuun on lisätty uusia pykäliä.

Lääkärillä ja hammaslääkärillä on voimassa olevan lain mukaan ilmoitusvelvollisuus yleisvaarallisista ja ilmoitettavista tartuntataudeista. Tartuntatauti-ilmoitus tehdään Terveyden ja hyvinvoinnin laitokselle. Ilmoitusta ei kuitenkaan tarvitse tehdä taudeista, joista laitos voi helposti saada tiedot muista lähteistä, esimerkiksi laboratorioista. Nämä taudit on nimetty valtioneuvoston asetuksessa.

Laboratorioilla on vastaava ilmoitusvelvollisuus yleisvaarallisia ja ilmoitettavia tartuntatauteja koskevista mikrobilöydöksistä. Laboratorioiden ilmoitusvelvollisuus koskee lisäksi muita valtioneuvoston asetuksella säädettäviä mikrobeja, joiden esiintymistä seurataan keskitetysti. Asetuksella voidaan myös velvoittaa laboratoriot liittämään ilmoitukseen mikrobikantoja ja näytteitä.

Tartuntatauti-ilmoitus sisältää henkilön tunnistetiedot sekä muut taudin leviämisen ehkäisemiseksi tai epidemian selvittämiseksi tarvittavat tiedot, joista säädetään valtioneuvoston asetuksella.

Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen tehtävänä on ylläpitää ilmoitusten perusteella tartuntatautirekisteriä, johon voidaan tallettaa tartuntatauti-ilmoituksen sisältämät henkilön tunnistetiedot. Tunnistamistietoja voidaan säilyttää niin kauan kuin se on kussakin taudissa välttämätöntä. Sairaanhoitopiirin tartuntataudeista vastaava lääkäri velvoitetaan korjaamaan piirinsä aluetta koskevia virheellisiä tietoja. Terveyden ja hyvinvoinnin laitos voi täydentää rekisterin tietoja määrätyillä lisätiedoilla väestörekisteristä.

Sairaanhoitopiirin tartuntataudeista vastaava lääkäri voi pitää alueellista rekisteriä lääkkeille erittäin vastustuskykyisten mikrobien kantajista. Rekisteriin voidaan tallentaa henkilön tunnistetiedot samoin kuin tartuntatautirekisteriin. Mikrobit nimetään valtioneuvoston asetuksessa. Rekisterien sisältö eroaa jossain määrin toisistaan. Myös vastustuskykyisten mikrobien ongelma vaihtelee paljon alueittain.

Rekisterien tiedot on pääsääntöisesti pidettävä salassa. Valtakunnallisesta tartuntatautirekisteristä voidaan kuitenkin luovuttaa sairaanhoitopiirin ja kunnan tartuntataudeista vastaaville lääkäreille kummankin omaa toimialuetta koskevia tietoja siinä laajuudessa kuin se on tartuntatautien torjunnan kannalta välttämätöntä. Valtioneuvoston asetuksella voidaan myös rajoittaa tietojen luovutusta nimetyssä taudissa yksityisyyden suojan varmistamiseksi. Tätä on käytetty Hiv-tartunnan saaneiden suojaksi. Verensiirtojen turvallisuuden varmistamiseksi sairaanhoitopiirin tartuntataudeista vastaava lääkäri voi luovuttaa tietoja veripalvelulaissa (197/2005) tarkoitetuille yhteisöille. Lisäksi säädetään tietojen luovuttamisesta tieteelliseen tutkimukseen sekä luovutuksen toteuttamisesta teknisen käyttöyhteyden avulla.

Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksella ja kiireellisessä tapauksessa myös ilmoitusvelvollisella on velvollisuus saattaa toimivaltaisen viranomaisen tietoon tauti, jonka torjuminen edellyttää tartuntatautilain mukaisten toimenpiteiden toteuttamista. Lääkärit määrätään erikseen ilmoittamaan juomaveden tai elintarvikkeen välityksellä leviävästä epidemiasta kunnan terveydensuojeluviranomaiselle.

Terveyskeskuksen tartuntataudeista vastaava lääkäri velvoitetaan ilmoittamaan kunnan eläinlääkintäviranomaiselle zoonooseista, jotka nimetään valtioneuvoston asetuksella. Elintarviketurvallisuusvirasto velvoitetaan ilmoittamaan Terveyden ja hyvinvoinnin laitokselle ja kiireellisessä tapauksessa myös sosiaali- ja terveysministeriölle ihmisen terveyttä vaarantavasta eläintautitapauksesta. Edelleen velvoitetaan Terveyden ja hyvinvoinnin laitos ilmoittamaan Elintarviketurvallisuusvirastolle ihmisen terveyttä vaarantavasta zoonoosista.

Ilmoittamis- ja rekisteröintijärjestelmän rakentamiseksi ja kehittämiseksi on tehty paljon työtä. Tuloksena on hyvin toimiva järjestelmä, joka vastaa kansallisia torjuntatyön tarpeita. Suomi toimittaa tiedot myös WHO:n ja EU:n seurantajärjestelmille.

2.1.4 Maksut ja korvaukset

Tartuntatautilain nojalla järjestettyihin rokotuksiin kunta saa rokotteet maksutta valtion kustannuksella. Siten kansallisen rokotusohjelman laajentaminen edellyttää aina ensin varmuutta rokotehankinnan määrärahojen saamisesta valtion talousarvioon. Kilpailutetun hankinnan ansiosta rokotteet on saatu Suomeen edulliseen hintaan. Taloudellisesti merkittävästä rokotehankinnasta päättäminen siirtyi vuoden 2011 alusta lukien lain muutoksella Terveyden ja hyvinvoinnin laitokselta sosiaali- ja terveysministeriölle.

2.1.5 Tartuntataudin perusteella maksettava päiväraha ja ansionmenetyskorvaus

Kun henkilö määrätään yleisvaarallisen tartuntataudin leviämisen estämiseksi olemaan poissa ansiotyöstä, karanteeniin tai eristykseen, hänellä on oikeus päivärahaan, joka määräytyy kuten sairausvakuutuslain mukainen sairauspäiväraha. Päivärahan lisäksi henkilöllä on oikeus saada korvausta ansionmenetyksestä. Ansionmenetyskorvaus määräytyy sen työtulon perusteella, jonka henkilö olisi saanut, jollei häntä olisi määrätty olemaan poissa ansiotyöstä, eristettäväksi tai karanteeniin. Korvaus ansionmenetyksestä on työtulon ja päivärahan erotus. Päiväraha ja ansionmenetyskorvaus muodostavat yhdessä tartuntatautietuuden ja niiden tarkoituksena on kattaa tartuntataudista johtuva ansionmenetys kokonaisuudessaan.

Oikeus päivärahaan ja ansionmenetyskorvaukseen koskee myös huoltajaa, jos alle 16-vuotias lapsi on määrätty olemaan kotona ja huoltaja on sen vuoksi estynyt tekemästä ansiotyötään.

Tartuntataudin perusteella maksettavassa päivärahassa noudatetaan soveltuvin osin sairauspäivärahan säännöksiä. Etuus poikkeaa kuitenkin sairauspäivärahasta. Tartuntatautilain perusteella maksettavan päivärahan saaminen ei edellytä työkyvyttömyyttä eikä siihen sovelleta sairauspäivärahan ensisijaisuusaika- tai enimmäisaikasäännöksiä. Päivärahaa voidaan maksaa niin kauan kuin työstä poissaolomääräys, eristäminen tai karanteeni kestää, jos henkilö on estynyt tekemästä ansiotyötä sinä aikana.

Tartuntatautilain mukaisen päivärahan määrä lasketaan samalla tavalla kuin sairauspäivärahan määrä. Päivärahaan sovelletaan myös omavastuuaikaa. Päiväraha voi perustua verotuksessa todettuihin tuloihin tai kuuden kuukauden tuloihin. Päivärahan määrä on keskimäärin 70 prosenttia palkasta. Koska päiväraha ei kata menetettyä ansiota täysimääräisesti, päivärahan lisäksi maksetaan ansionmenetyskorvausta. Sen määrä on henkilön työstä poissaolon, eristämisen tai karanteenin vuoksi saamatta jääneen palkan ja päivärahan erotus. Työnantaja arvioi menetetyn palkan määrän. Siitä lasketaan ansionmenetyskorvauksen määrä päivärahapäivää kohti. Ansionmenetyskorvaus määräytyy siis aivan eri perusteella kuin päiväraha. Niiltä päiviltä, joilta maksetaan tartuntatautietuutta, lasketaan erikseen päivärahan ja ansionmenetyskorvauksen osuus. Lisäksi ansionmenetyskorvaus maksetaan täysimääräisenä päivärahan omavastuupäiviltä.

Tartuntatautietuutta hakiessaan hakijan tulee esittää tartuntatautien torjunnasta vastaavan kunnan toimielimen tai muun vastaavan tahon määräys työstä poissaolosta, eristämisestä tai karanteenista. Työstä poissa olemaan määrätylle voidaan terveydenhuollossa kuitenkin kirjoittaa lääkärintodistus työkyvyttömyydestä. Aluksi ei välttämättä tiedetä, että kyseessä on yleisvaarallinen tartuntatauti. Toisaalta ei myöskään ole riittävästi tiedossa, että tartuntatautietuuden hakemiseen riittää työstä poissaolomääräys eikä lääkärintodistusta tarvita. Jos henkilö hakee sairauspäivärahaa, se voidaan hänelle myöntää, jos hänet katsotaan työkyvyttömäksi. Vasta myöhemmin voi selvitä, että kyse on yleisvaarallisesta tartuntataudista. Tällöin joudutaan pyytämään työstä poissaolomääräys, jotta asia voidaan käsitellä tartuntatautietuutena.

Tartuntatautietuutta maksetaan vain, jos henkilölle aiheutuu ansionmenetystä. Etuutta ei ole myönnetty omaa taloutta hoitaville henkilölle, työttömille tai opiskelijoille kuten sairauspäivärahaa voidaan myöntää. Lain soveltamiskäytännössä tartuntatautietuutta ei ole myöskään maksettu, jos henkilö on samanaikaisesti vuosilomalla ja työnantaja maksaa vuosiloman ajalta palkkaa. Tämä poikkeaa sairauspäivärahassa sovelletusta käytännöstä. Vuosiloman ajalta sairauspäiväraha maksetaan vakuutetulle itselleen.

Jos työnantaja järjestää henkilölle muuta samapalkkaista työtä, jossa ei ole tartuntavaaraa, ansionmenetystä ei synny eikä tartuntatautietuutta makseta. Jos henkilö voi jatkaa muussa tehtävässä, jossa on pienempi palkka kuin hänen tavanomaisessa työssään, oikeutta tartuntatautilain mukaiseen päivärahaan ei ole, koska työssäolo jatkuu. Hänelle aiheutuu kuitenkin työtehtävien muuttumisen johdosta ansionmenetystä. Voimassa olevien säännösten mukaan ansionmenetyskorvaus on menetetyn työtulon ja päivärahan erotus. Koska päivärahaoikeutta ei ole, ei erotustakaan voida laskea. Soveltamiskäytännössä on kuitenkin pyritty selvittämään, paljonko henkilö on menettänyt todellisia ansioitaan. Jos siitä on saatu selvitys, ansionmenetyskorvaus on maksettu sen mukaisesti.

Henkilöllä voi olla kaksi työtä, joista toista hän voi jatkaa, mutta hänet määrätään jäämään pois toisesta. Esimerkiksi maitotilalla työskentelevä yrittäjä voidaan määrätä olemaan poissa työstä salmonellaepäilyn vuoksi. Jos hän työskentelee lisäksi esimerkiksi toimistotyössä, hän voi tätä työtä jatkaa. Päivärahaan ei ole oikeutta, koska henkilö jatkaa työntekoa. Menetetyn työtulon ja päivärahan erotusta ei voida laskea. Todellinen ansionmenetys on kuitenkin pyritty selvittämään ja ansionmenetyskorvauksena on maksettu menetetyn yrittäjätulon osuus.

Yrittäjän päiväraha perustuu yleensä YEL- tai MYEL-vakuutukseen. Lain soveltamiskäytännössä on ollut epäselvyyttä siitä, vastaako YEL- tai MYEL-työtulon perusteella laskettu tartuntatautietuus yrittäjän menetettyä ansiota. Vielä hankalampaa on määritellä yrittäjän ansionmenetys silloin, jos yrittäjä ei ole vakuuttamisvelvollinen. Päivärahan perusteena käytetään tällöin muun muassa elinkeinotoiminnan ansiotuloa. Kun ansionmenetyskorvaus tulisi määrätä sen työtulon mukaan, jonka henkilö olisi saanut, ellei häntä olisi määrätty olemaan poissa työstään, yrittäjän ansionmenetyksen selvittäminen tartuntatautietuuden laskemiseksi esimerkiksi kuukauden työstä pidättämisen ajalta on käytännössä lähes mahdotonta. Yrittäjätoiminnan tulos lasketaan yleensä kokonaiselta tilikaudelta huomioiden tulojen lisäksi myös menot.

Sairausvakuutusasetuksen (1335/2004) 2 luvun 1 §:n 7 momentin mukaan tartuntatautietuuden hakijan on esitettävä luotettava selvitys ansionmenetyksestä ja sen määrästä. Jollei luotettavaa selvitystä ansionmenetyksen määrästä esitetä, etuus määrätään sen työtulon perusteella, joka on vahvistettu päivärahan perusteeksi. Tämä tarkoittaa, että ansionmenetyskorvaus lasketaan esimerkiksi verovuoden tuloilla ja sen määrä on näin määräytyvän vuosityötulon kolmassadasosa. Käytännössä etuus voi näin laskettuna olla suurempi kuin todellinen ansionmenetys olisi, jos hakijalla on esimerkiksi verovuonna ollut suuremmat tulot kuin etuutta hakiessaan.

Tartuntatautilain mukaiseen päivärahaan on oikeus 16—67-vuotiaalla vakuutetulla kuten sairauspäivärahaan. Alle 16-vuotiaalle ja yli 67-vuotiaalle voidaan soveltamiskäytännön mukaan kuitenkin maksaa ansionmenetyskorvausta, jos hänet on tartuntataudin leviämisen estämiseksi määrätty olemaan poissa työstään ja siitä aiheutuu ansionmenetystä. Ansionmenetyskorvaus lasketaan suoraan menetetyn työtulon määrästä.

Tartuntatautietuudet rahoitetaan sairausvakuutuksen työtulovakuutuksesta samoin periaattein kuin muut päivärahaetuudet. Tartuntatautilain mukaisen päivärahan saamisen edellytyksenä on, että henkilö on Suomessa vakuutettu. Karanteeniin voidaan määrätä myös henkilöitä, jotka eivät ole Suomessa vakuutettuja. Soveltamiskäytännön mukaan ansionmenetyskorvausta voitaisiin maksaa tällaisessa tilanteessa. Käytännössä ansionmenetyskorvausta ei kuitenkaan ole viime vuosina maksettu muille kuin Suomessa vakuutetuille. Sairausvakuutuslaissa tai tartuntatautilaissa ei ole tartuntatautilain mukaisen ansionmenetyskorvauksen osalta selkeitä säännöksiä etuuden myöntämisestä henkilöille, jotka eivät ole Suomessa vakuutettuja.

Laissa säädetään oikeus saada kunnalta korvausta esineestä, joka on määrätty hävitettäväksi tai käsitelty siten, että se on pilaantunut tai vahingoittunut.

2.1.6 Muutoksenhaku

Koska tartuntatautilaki antaa paljon mahdollisuuksia yksilön oikeuksien rajoittamiseen, muutoksenhaku viranomaisten päätöksiin on turvattu yksityiskohtaisin säännöksin. Pääsääntöisesti noudatetaan hallintolainkäyttölakia (586/1996). Päätökseen, joka koskee henkilön määräämistä pois ansiotyöstään, hoidon antamista tahdosta riippumatta, karanteeniin määräämistä tai eristämistä, saa hakea muutosta 30 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista. Näitä koskevat alistus- ja muutoksenhakuasiat on käsiteltävä hallinto-oikeudessa kiireellisinä.

2.2 Kansainvälinen kehitys, Euroopan unionin ja Pohjoismaiden lainsäädäntö

2.2.1 WHO:n kansainvälinen terveyssäännöstö (2005)

Ihmisten ja tavaroiden kansainvälisen liikkumisen lisääntymisen ja nopeutumisen vuoksi kansainvälinen yhteistyö tartuntatautien torjunnassa on tullut yhä tärkeämmäksi. Toisen maailmansodan jälkeen sitä on toteutettu WHO:n koordinoimana. Pohjana on ollut WHO:n yhdessä jäsenmaiden kanssa valmistelema WHO:n kansainvälinen terveyssäännöstö (2005), joka nykymuodossaan hyväksyttiin WHO:n yleiskokouksessa vuonna 2005 ja tuli voimaan vuonna 2007. Lähes kaikki maailman maat, myös Suomi, ovat ratifioineet säännöstön.

Säännöstö keskittyy terveysvaarojen ja erityisesti tartuntatautien kansainvälisen leviämisen ehkäisyyn. Lähtökohtana on, että torjuntatoimenpiteet on suhteutettava kansanterveydelle aiheutuvaan vaaraan, ja niiden on vältettävä tarpeetonta kansainvälisen liikenteen ja kaupan häiritsemistä. Niissä painotetaan myös toimenpiteiden kohteeksi joutuvien ihmisten ihmisarvoista kohtelua ja mahdollisimman vähäistä pakkotoimien käyttöä.

WHO:n kansainvälisen terveyssäännöstön (2005) mukaan maat sitoutuvat kehittämään torjuntatyön edellyttämän kansanterveysjärjestelmän, jolla on kyky tunnistaa tartuntataudit, kerätä niistä tietoja ja raportoida WHO:lle. Kansanterveydellisesti merkittävistä tapahtumista tulee tehdä raportti, ja WHO:lla on oikeus saada tietoja, joilla se voi varmistua tilanteesta. Tilanteissa, joissa maan oma kapasiteetti ei riitä, maa voi pyytää WHO:n apua. Säännöstössä säädetään myös, millä edellytyksillä WHO voi ja sen tulee raportoida saamiaan tietoja edelleen muille maille.

Kaikissa maissa tulee olla WHO:lle IHR -yhteysviranomainen, joka toimii kaikkina viikonpäivinä vuorokauden ympäri. WHO:n päämajassa Genevessä on vastaava WHO:n yhteyspiste maita varten.

WHO:n pääjohtaja voi päättää tilanteen julistamisesta kansainvälisesti merkittäväksi kansanterveyden hälytystilaksi (public health emergency of international concern). Tässä tilanteessa WHO antaa määräaikaisia suosituksia jäsenmaiden toimiksi. WHO voi antaa myös pysyviä suosituksia. Säännöstössä on esimerkkiluettelo mahdollisista suosituksista. Säännöstössä on myös teknistä koordinaatiota, muun muassa eri tarkoituksiin tarvittavia sertifikaatiomalleja.

Säännöstössä säännellään edelleen maahantulopisteistä lentokentillä ja satamissa sekä maaliikenteessä, kulkuneuvoihin kohdistettavista kansanterveystoimista, matkustajiin kohdistuvista toimista, terveysdokumenteista sekä eräiden toimien maksuttomuudesta niiden kohteeksi joutuville. Niissä määrätään WHO:n asiantuntijoiden valinta, hätätilakomitean asettaminen ja tehtävät. Säännöstössä määritellään joukko käsitteitä, joita tarvitaan myös kansallisessa lainsäädännössä.

Jo vuosikymmeniä käytössä ollut WHO:n kansainvälinen terveyssäännöstö on johtanut siihen, että eri maiden tartuntatautilainsäädäntö on lähentynyt toisiaan. Erot tulevat ennen muuta terveydenhuoltojärjestelmistä, jotka ovat järjestämistavaltaan, rakenteiltaan ja rahoitukseltaan erilaisia.

2.2.2 Euroopan unioni

Terveydenhuolto kuuluu EU:ssa pääosin kansalliseen toimivaltaan. Lissabonin sopimuksessa EU:n toimivaltaa laajennettiin kattamaan rajat ylittävien tartuntatautien torjunta.

Jo aikaisemmin oli EU:ssa tehty tiettyjä yhteisiä toimia tartuntatautien torjumiseksi. Oli perustettu tartuntatautien seurannan ja valvonnan verkosto, joka rakentui jäsenmaiden kansanterveyslaitosten varaan ja keräsi tietoa tautikohtaisesti. Edelleen perustettiin terveysturvallisuuskomitea, jossa komissio ja kaikki jäsenmaat olivat edustettuina, ja sen yhteyteen rakennettiin nopea hälytysjärjestelmä tartuntatauteja ja muita äkillisiä terveysuhkia varten. Vuonna 2004 perustettiin Euroopan tautien ehkäisy- ja torjuntakeskus (ECDC) Tukholmaan. Se otti vastuun seuranta- ja valvontaverkosta ja ryhtyi koordinoimaan kansainvälisiä tilanteita koskevaa viestintää sekä tuottamaan jäsenmaiden torjuntatoimia koskevaa vertailevaa tietoa. Näiden kautta tartuntatautien seuranta ja käytännön tilanteissa toteutettu torjunta ovat jäsenmaiden kesken lähentyneet. Lisäksi ministerineuvosto on useaan otteeseen käsitellyt ajankohtaisia tartuntatautiasioita ja hyväksynyt niistä yhteisiä päätelmiä.

EU:n komissio oli mukana WHO:n kansainvälisen terveyssäännöstön (2005) uudistamista edeltävissä neuvotteluissa, ja on sen myös osaltaan ratifioinut. Siten säännöstö on EU:n tartuntatautityön pohja.

Yhteistyö EU:n kanssa kuluttaa paljon sekä sosiaali- ja terveysministeriön että Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen voimavaroja. Euroopan tautiviraston yhteydessä toimii noin 20 tautikohtaista ryhmää, jotka pyrkivät yhdenmukaistamaan tautien toteamisessa käytettyjä menetelmiä. Kaikissa on Suomen edustus. Lisäksi on paljon muuta asiantuntijatason yhteistyötä.

2.2.3 Ruotsi

Torjuntatyön hallinto

Ruotsin tartuntatautilaissa säädetään ihmisiin kohdistuvista toimista tartuntatautien leviämisen ehkäisemiseksi. Tartuntatautilain mukaan toteutettavat toimet on suhteutettava ihmisten terveydelle aiheutuvaan vaaraan. Rajoittavia toimia käytettäessä painotetaan tasa-arvoa ja ihmisen itsemääräämistä. Tahdonvastaisia toimia saa toteuttaa vain, jos muita mahdollisuuksia ei ole.

Tartuntatautien torjunta kuuluu Ruotsissa maakäräjille kuten muukin terveydenhuolto. Keskeisessä asemassa lain toimeenpanossa on maakäräjien tartuntatautilääkäri. Tartuntatautilääkäri työskentelee maakäräjien terveydenhuollosta vastaavan lautakunnan alaisena. Tartuntatautilääkärin velvollisuudet säädetään yksityiskohtaisesti. Hän on virkamies, joka toteuttaa tartuntatautilaissa säädettyjä hallinnollisia toimia. Potilaiden hoito ei kuulu tehtäviin. Hänelle on säädetty oikeus kaikkiin tehtävässään tarvitsemiinsa tietoihin. Valtakunnallisesti sosiaalihallituksella on tartuntatautien torjuntatyön yhteensovittamis- ja kehittämisvastuu. Tartuntatautilaitos (Folkhälsomyndigheten) on asiantuntijalaitos, joka seuraa ja analysoi tartuntatautitilannetta kansallisesti ja kansainvälisesti sekä tekee toimenpide-ehdotuksia.

Ehkäisevät toimet ja ilmoittaminen

Ruotsissa osa tartuntataudeista luokitellaan yleisvaarallisiksi, ja kaksi näistä, isorokko ja sars vielä erikseen yhteiskuntavaarallisiksi. Lisäksi yleisvaaralliset ja osa muista tartuntataudeista muodostavat yhdessä ilmoitettavien tartuntatautien ryhmän.

Tartuntojen leviämisen estäminen säädetään jokaisen ihmisen velvollisuudeksi. Erikseen vielä säädetään henkilölle velvollisuus ilmoittaa yleisvaarallisen tartuntataudin tartunnastaan muille ihmisille, joiden kanssa on sellaisessa kontaktissa, johon liittyy erityinen tartunnan vaara. Maakäräjillä ja niiden tartuntatautilääkärillä on velvollisuus tiedottaa tartuntatautien esiintymisestä ja niiltä suojautumisesta.

Lääkäreillä ja mikrobiologian laboratorioilla on ilmoitusvelvollisuus toteamistaan tartuntataudeista. Ilmoitus tehdään sekä tartuntatautilääkärille että tartuntatautilaitokselle. Ilmoituksen sisältö säädetään yksityiskohtaisesti.

Tautitapausten selvittäminen

Ruotsin tartuntatautilain mukaan henkilö on velvollinen hakeutumaan tutkimuksiin, kun hän epäilee sairastavansa yleisvaarallista tai muuta ilmoitettavaa tartuntatautia. Lääkäri on velvoitettu vastaavasti tekemään asianmukaiset tutkimukset. Jos potilas kieltäytyy lääkärin välttämättömiksi katsomista tutkimuksista, lääkärin on tehtävä ilmoitus tartuntatautilääkärille. Ilmoituksen sisältö säädetään yksityiskohtaisesti. Tartuntatautilääkärin esityksestä hallinto-oikeus (förvaltningsrätt) voi määrätä yleisvaarallisten tautien epäilyissä pakkotutkimuksen.

Tartunnan jäljitys on säädetty hoitavan lääkärin velvollisuudeksi. Tehtävä voidaan siirtää tartuntatautilääkärille tai muulle kokeneelle lääkärille. Tartunnan saanut on velvoitettu antamaan tarpeelliset tiedot.

Yhteiskuntavaarallisia tartuntatauteja epäiltäessä voi tartuntatautilääkäri määrätä maahan saapuville henkilöille terveysselvityksen (hälsokontroll). Sosiaalihallitus voi määrätä terveysselvityksen kaikille tietyltä riskialueelta saapuville. Terveysselvitys on terveystarkastusta kevyempi toimenpide. Siihen ei saa kuulua vapaudenriistoa eikä se saa sisältää näytteenottoa tai muuta kajoamista.

Rajoittavat tartuntasuojatoimet

Ruotsissa yhteiskuntavaaralliselle tartuntataudille altistuneelle tartuntatautilääkäri voi määrätä karanteenin tiettyyn rakennukseen, rakennuksen osaan tai alueelle. Kun yhteiskuntavaarallinen tartuntatauti on levinnyt tai epäilty levinneen tietyllä alueella, voi sosiaalihallitus päättää alueen eristämisestä, jolloin alueelta ei saa poistua eikä sinne saapua. Karanteeniin ja eristykseen määrätyt henkilöt eivät saa poistua maasta.

Laissa säädetään hoitavalle lääkärille velvollisuus antaa sairastuneille neuvoja tartunnan levittämisen välttämiseksi sekä järjestää psykososiaalista tukea sitä tarvitseville. Yleisvaarallista tartuntatautia sairastavalle on annettava kirjalliset käyttäytymisohjeet, joista säädetään varsin yksityiskohtaisesti, ja ne on kirjattava myös sairauskertomukseen. Niihin kuuluu velvollisuus informoida seksuaalipartneria tartunnan kantajuudesta sekä velvollisuus turvalliseen käyttäytymiseen seksuaalisissa suhteissa. Hoitavalla lääkärillä on velvollisuus ilmoittaa tartuntatautilääkärille, jos hän saa tietää jonkun laiminlyövän saamiaan ohjeita tai hänelle määrättyä hoitoa.

Jos hoitava lääkäri saa tietää tai epäilee, että yleisvaarallista tartuntatautia sairastava potilas ei ole informoinut läheistään sairaudestaan ja tällä on huomattava tartunnan vaara, hänen on ilmoitettava asiasta tartuntatautilääkärille. Tartuntatautilääkärin tulee ilmoittaa vaarasta ja siltä suojautumisesta läheiselle, jos se on perusteltua.

Eristäminen on tahdonvastainen toimenpide, joka voidaan määrätä, jos henkilö kieltäytyy vapaaehtoisista toimista, jotka ovat välttämättömiä tartunnan leviämisen ehkäisemiseksi. Eristämisestä päättää hallinto-oikeus tartuntatautilääkärin esityksestä. Tartuntatautilääkäri voi määrätä tilapäisen eristämisen.

Eristäminen voi normaalisti kestää kolme kuukautta. Hallinto-oikeus voi kuitenkin jatkaa eristämistä korkeintaan kuusi kuukautta kerrallaan. Ehdotonta takarajaa eristämisen kestolle ei ole säädetty.

Eristämisen toteuttaa maakäräjät. Sen sisältämistä rajoituksista ja eristetyn oikeuksista säädetään yksityiskohtaisesti. Erityisesti pyritään estämään huumeiden käyttö eristyksessä, mitä varten säädetään oikeus ruumiintarkastukseen. Eristetylle määrätään tukihenkilö hänen niin halutessaan, mistä niin ikään säädetään yksityiskohtaisesti.

Maksut, valitukset ja virka-apu

Yleisvaarallisten tartuntatautien hoito maakäräjien tarjoamassa hoidossa on maksutonta, samoin hoidossa käytettävät tartunnan vaaraa vähentävät lääkkeet.

Kaikista tahdonvastaisista toimista voi valittaa hallintotuomioistuimeen (förvaltningsdomstol). Tuomioistuimen käsittelyajat on säädetty lyhyiksi, ja käsittelystä on muutoinkin säädetty tarkasti.

Poliisi on velvoitettu tartuntatautilääkärin pyynnöstä antamaan apua pakkotoimien toimeenpanossa, muun muassa eristykseen määrättyjen kuljettamisessa.

2.2.4 Norja

Norjan tartuntatautilain tarkoitus on suojata väestöä tartuntataudeilta, ehkäistä tautien liikkumista yli rajan ja taata oikeusturva henkilöille, joihin kohdistuu laissa säädettäviä torjuntatoimenpiteitä.

Ensisijainen vastuu tartuntatautien torjunnasta on kunnalla ja kunnan lääkärillä. Merkittävät hallinnolliset päätökset, erityisesti pakkotoimenpiteitä koskevat, tekee läänin nimittämä tartuntasuojalautakunta (smittevernnemnd). Läänitaso valvoo kunnallista toimintaa. Valtakunnan tasolla työtä ohjaa sosiaali- ja terveyshallitus. Asiantuntijalaitoksena toimii kansallinen kansanterveyslaitos, joka vastaa myös rokotehuollosta. Kansallisella tasolla valvonnasta vastaa valtion terveysvalvontavirasto (statens helsetilsyn). Hallinnollisesti tartuntatautien torjunta Norjassa on järjestetty varsin samalla tavoin kuin Suomessa.

Osa taudeista on säädetty yleisvaarallisiksi, hieman eri perustein kuin meillä. Lisäksi on määritelty käsite ”vakava yleisvaarallisen tartuntataudin epidemia”, jonka olemassa olosta tarvittaessa päättää sosiaali- ja terveyshallitus. Tartuntatautilain säädökset koskevat pääosin yleisvaarallisten tartuntatautien torjuntaa.

Laissa säädetään tarkasti tartunnan saaneelle henkilölle annettavasta informaatiosta ja tämän velvollisuuksista leviämisen ehkäisyssä. Samoin säädetään yksityiskohtaisesti torjuntatyöhön liittyvät poikkeukset vaitiolovelvollisuudesta ja ilmoitusvelvollisuudet torjuntatyössä tarvittavan tiedon saannin turvaamiseksi. Joukkotiedotukselle säädetään velvollisuus välittää viranomaisten viestejä vakavan yleisvaarallisen tartuntataudin epidemiatilanteessa.

Ministeriö voi määrätä terveystarkastuksen pakolliseksi koko väestölle tai sen osalle, erityisesti nimetään työntekijät, koululaiset ja opiskelijat. Terveydenhuollon yksiköt voivat vaatia potilaalta etukäteistutkimusta tartunnan vaarasta ennen potilaaksi ottamista, ei kuitenkaan rutiininomaisesti, tavoitteena on henkilökunnan ja muiden potilaiden suojaaminen. Raskaana olevat naiset tutkitaan lasten suojaamiseksi.

Tartunnan jäljitysvelvollisuus on säädetty ensisijaisesti hoitavalle lääkärille ja toissijaisesti kunnan lääkärille.

Muuta tarkoitusta varten otettujen verinäytteiden käytöstä tartuntatautitilanteen selvittämiseksi ja menetelmien testaamiseksi on säädetty.

Kunnat järjestävät rokotukset ministeriön hyväksymän kansallisen rokotusohjelman mukaisesti. Vakavan yleisvaarallisen tartuntatautiepidemian torjumiseksi ministeriö voi määrätä pakollisen rokotuksen. Samalla voidaan päättää rokottamattomia koskevista rajoituksista, kuten rajoittaa heidän liikkumisvapauttaan, kieltää päivähoitoon osallistuminen ja kouluun tulo, kokouksiin osallistuminen ja kulkuneuvoissa matkustaminen. Laissa säädetään myös rokotusrekisteristä.

Yleisvaarallisen tartuntataudin leviämisen ehkäisemiseksi kunnalla on valtuus kieltää kokoontumiset, sulkea tai rajoittaa toimintoja lastentarhoissa, kouluissa, uimahalleissa, lentoasemilla, kaupoissa, hotelleissa ja työpaikoilla sekä määrätä rajoituksia kulkuneuvoihin. Edelleen se voi päättää tietyllä alueella olevien liikkumisvapauden rajoittamisesta seitsemän päivän ajaksi kerrallaan sekä määrätä puhdistuksia, desinfiointia ja esineiden hävittämistä. Vakavan yleisvaarallisen tartuntatautiepidemian yhteydessä sosiaali- ja terveyshallitus voi päättää samoista toimista koko maassa.

Yleisvaaralliseen tartuntatautiin sairastuneelta voidaan kieltää työhön osallistuminen yhteensä kuudeksi viikoksi kunnan lääkärin päätöksellä.

Karanteenimääräykset on valtuutettu Kuninkaan päätöksellä (forskrifter) tarkemmin säädettäviksi. Ne koskevat ainoastaan rajojen yli liikkuvien tartuntojen torjumista. Myös ruumiinavauksista ja ruumiinkuljetuksesta on säädetty tartuntatautilaissa.

Hoitoon liittyvien infektioiden torjumiseksi valtuutetaan ministeriö antamaan määräyksiä, joissa huomioidaan erikseen immuunipuutosta sairastavat.

Poliisi, laivavalvonta, luotsilaitos, tulli, satamalaitos, lentovirkailijat, elintarvikevalvonta ja eläinlääkärit velvoitetaan osaltaan auttamaan tartuntatautilain toimeenpanossa. Heidän on ilmoitettava kunnan lääkärille epäilemästään yleisvaarallisen tartuntataudin esiintymisestä.

Tahdonvastaiset toimenpiteet ja niihin liittyvä oikeusturva on säädetty yksityiskohtaisesti. Tällainen on pakollinen lääkärintutkimus, jonka toteuttamiseksi henkilö voidaan määrätä lyhytaikaiseen eristykseen sairaalaan.

Ennen pakkoeristämistä kunnan lääkäri pyytää potilasta suostumaan vapaaehtoiseen eristämiseen. Mikäli potilas ei suostu, pakkopäätös voidaan tehdä ensin kolmeksi viikoksi ja sitä voidaan jatkaa korkeintaan kuusi viikkoa kerrallaan aina yhteen vuoteen asti. Eristyksen toteuttamisesta säädetään yksityiskohtaisesti, mukaan lukien eristetyn oikeudet. Päätöksen tekee tartuntasuojalautakunta kunnan lääkärin ja lääninlääkärin esityksestä. Eristetyn potilaan oikeuksista säädetään tarkasti.

Erikoissairaanhoidon osuudesta säädetään vähän. Erikoissairaanhoitojärjestelmän tehtäviin kuuluvat tartuntatautien erikoissairaanhoito ja diagnostiikka sekä eristyksen toteuttaminen.

2.2.5 Tanska

Tanskan tartuntatautilaki kattaa tarttuvien tautien lisäksi tuntemattomasta syystä aiheutuneen sairausepidemian. Sukupuolitaudit eivät kuulu lain piiriin. Niihin liittyvä ilmoittamisvelvollisuus toteutuu lääkärintoimen harjoittamisesta annetun lain pohjalla.

Tanskassa on yleisvaaralliseksi luokiteltu vain neljä sairautta tai sairausryhmää: isorokko, sars, verenvuotokuumeet (Lassa, Ebola, Marburg) ja rutto. Lisäksi on B-lista muista sääntelyn piiriin kuuluvista taudeista. B-listalla on meillä yleisvaaralliseksi tai ilmoitettavaksi luokiteltuja tauteja sekä tuntemattoman tekijän aiheuttama vakava epideeminen tauti.

Laki on poikkihallinnollisempi kuin muiden Pohjoismaiden lait. Siinä säädetään velvoitteita monille eri hallinnonaloille. Poliisilla on huomattava rooli tartuntatautien torjunnassa.

Käytännön torjuntatyöstä vastaa kullakin alueella (region) virkamiehistä koostuva epidemiakomissio, jonka puheenjohtajana on alueen poliisipäällikkö ja jäseninä lääkäri, eläinlääkäri ja muiden hallinnonalojen alueellisia virkamiehiä. Paikalliset viranomaiset on velvoitettu toteuttamaan epidemiakomission vastuulle laissa säädettyjä tehtäviä.

Lääkintöhallitus (Sundhedsstyrelsen) ohjaa epidemiakomissioita. Sillä on tukenaan ryhmä eri hallinnonalojen ja kansallisten instituuttien virkamiehiä.

Epidemiakomissiolla on vastuu myös elintarvikkeisiin kohdistuvista mikrobiologisista tutkimuksista, ja se voi päättää elintarvikeyritysten sulkemisesta tai toiminnan rajoittamisesta tai kieltää tartunnansaaneen työskentelyn. Se voi määrätä henkilöiden ja tavaroiden puhdistuksesta ja desinfioinnista sekä rottien ja muiden taudin levittäjien torjunnasta. Se voi määrätä ruumiinavauksen, kun kuoleman epäillään johtuvan yleisvaarallisesta tartuntataudista.

Tartuntatautien maahan tulon estämiseksi laivojen ja lentokoneiden päälliköt on velvoitettu informoimaan epidemiakomiteaa terveystilanteesta aluksella. Aluksella matkustavien yhteyksiä maassa oleviin henkilöihin voidaan rajoittaa ennen terveystilanteen varmistamista. Epidemiakomissio voi määrätä maahan saapuvan lääkärintutkimukseen tai sairaalaan tarkkailtavaksi. Jos henkilö vastustaa, komitea voi määrätä hänet tahdonvastaisesti poliisin avulla sairaalaan tarkkailuun.

Laissa on valtuutus lääkintöhallitukselle antaa ohjeet koulujen ja instituuttien toiminnasta tartuntatautitilanteissa. Ne voivat kattaa myös muut kuin yleisvaaralliset ja B-listalle luokitellut sairaudet. Samoin on valtuutus antaa ohjeita terveydenhuoltohenkilökunnalle ja ruumiin kuljetuksille.

Laissa on myös säädetty viranomaisten perimistä maksuista ja viranomaisten korvausvelvollisuudesta.

2.2.6 Iso-Britannia

Isossa-Britanniassa lääkäreillä on toteamiensa tartuntatautien ilmoittamisvelvollisuus. Ilmoitettavat taudit on nimetty, ja ne ovat pääosin meillä yleisvaarallisiksi luokiteltuja tauteja. Ilmoitus tehdään lomakkeella alueen lääkintäpäällikölle (chief medical officer). Alueen lääkintäpäällikkö ilmoittaa edelleen Englannin, Walesin ja Skotlannin lääkintäpäälliköille, tietyissä vaarallisissa taudeissa ilmoituksen tekevä lääkäri ilmoittaa tapauksen myös suoraan. Alueen lääkintäpäällikkö ilmoittaa tapausmäärät viikoittain tilastoviranomaiselle, sekä lisäksi koottuna kolmen kuukauden välein tarkistetut tiedot.

Lääkintäpäälliköt vastaavat torjuntatoimien toteuttamisesta. Torjuntatoimet ovat WHO:n kansainvälisen terveyssäännöstön (2005) mukaisia. Koska lääkintäpäälliköt ovat koulutukseltaan lääkäreitä, järjestelmää voi luonnehtia vahvasti lääkärikeskeiseksi.

2.3 Nykytilan arviointi

Tartuntatautien torjuntatyö on toteutunut Suomessa nykylainsäädännön pohjalla asianmukaisesti. Toimintaympäristön ja ongelmien muutosten takia vuonna 1986 säädettyyn tartuntatautilakiin on jouduttu tekemään runsaasti muutoksia ja lisäyksiä. Kokonaisuuden selkeys ja johdonmukaisuus on tästä kärsinyt. Laissa säädetyt perusrakenteet ja eri tahojen valtuudet ja velvollisuudet sinänsä eivät ole kohdanneet merkittävää kritiikkiä.

Tartuntatautilain säätämää tartuntatautien torjuntatyötä toteutetaan pääosin terveydenhuoltojärjestelmässä. Sosiaali- ja terveydenhuollon järjestelmää koskevaa lainsäädäntöä on kehitetty voimakkaasti. Tartuntatautilaki on sovitettu muuttuviin rakenteisiin. Olennaista on, että tartuntatautien torjunnassa tarvitaan viranomaispäätöksiä, ja kunnan ja sen terveydenhuollon viranomaisroolin on säilyttävä selkeänä. Perusterveydenhuollon mahdollinen ulkoistaminen on toteutettava siten, että nämä viranomaistehtävät hoidetaan asianmukaisesti.

Tartuntatautien torjunnan järjestämisvastuu on säädetty valtiolle puolustusvoimissa ja eräissä muissa valtion yksiköissä. Toiminnan sisällöstä ei ole säädetty. Tartuntatautien torjunnan tulee olla samalla tasolla valtion ja kuntien vastaamassa työssä, ja yhteistyö näiden kesken on tärkeää. Siksi valtion vastuulle kuuluvasta toiminnasta on säädettävä nykyistä tarkemmin.

Yksityinen terveydenhuolto on laajentunut ja sillä on merkittävä asema sairaanhoitopalvelujen tuottajana. Kaikkeen terveydenhuoltoon sisään rakennettu tartuntatautien torjunta tulee toteutua siellä samoin kuin kunnallisessakin toiminnassa. Kriittisissä tilanteissa terveydenhuollon kaikki voimavarat on saatava käyttöön. Tämä onnistui kohtalaisen hyvin influenssa A (H1N1)v -pandemian aikana, mutta yhteistyön sujuvuuden ja varmuuden takia asiasta on tärkeää säätää tarkemmin.

Kunta kantaa päävastuun tartuntatautien torjunnasta. Sairaanhoitopiirin kuntayhtymä vastaa tartuntatautien hoidosta ja asiantuntemuksensa pohjalla tukee kuntia, ja erityisvastuualueet tukevat sairaanhoitopiirien kuntayhtymiä. Yhteistyöhön ollaan pääosin tyytyväisiä. Aluehallinto valvoo ja sille kuuluu myös tiettyjen hallinnollisten päätösten tekeminen. Aluehallintovirastojen tartuntatauteihin suuntaamat voimavarat ovat vähentyneet, ja jossain määrin on koettu epäselvyyttä sairaanhoitopiirin kuntayhtymän ja aluehallintoviraston työnjaosta. Tämä pitää lainsäädännössä selkeyttää.

Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen asiantuntijaohjausta ja tukea arvostetaan kentällä. Sosiaali- ja terveysministeriö johtaa ja ohjaa toimintaa valtakunnallisesti. Vaikka ministeriö keskittyy pääosin strategiseen ohjaukseen, sen on tarkoituksenmukaista ottaa terveydenhuollon häiriötilanteissa operatiivisen johtamisen vastuu. Tämä on hyvä selkeästi säätää. Kaiken kaikkiaan eri toimijoiden työnjakoa pidetään toimivana, eikä siihen ole esitetty olennaisia muutoksia. Tarkempaa sääntelyä kuitenkin tarvitaan joiltain osin.

Tartuntatautien torjunta on muuttunut yhä kansainvälisemmäksi. Vuonna 2005 WHO:n yleiskokouksessa hyväksytty WHO:n kansainvälinen terveyssäännöstö (2005) on ratifioitu ja tullut osaksi Suomen lainsäädäntöä. EU kehittää tartuntatautityötään, ja Euroopan tautien ehkäisy- ja torjuntakeskuksen keräämät vertailevat tiedot ja asiantuntija-arviot yhdenmukaistavat toimia jäsenmaissa. Sars- koronaviruksen aiheuttaman taudin leviäminen onnistuttiin rajaamaan ja eliminoimaan WHO:n johdolla. Influenssa A (H1N1)v -pandemiassa maailma toimi WHO-vetoisesti WHO:n kansainvälisen terveyssäännöstön (2005) pohjalla, ja taudin leviämistä hidastettiin ja rajoitettiin. Suomi osallistuu sekä globaaliin että eurooppalaiseen yhteistyöhön aktiivisesti. Tulevaisuudessa on yhä enemmän varauduttava yhteiseen toimintaan. Yhteistyön pohjaksi on lainsäädäntöä tarkennettava.

Tartuntatautien torjunnassa tarvitaan viranomaispäätöksiä kaikilla tasoilla. Niihin on oltava pohja lainsäädännössä ja tarvittava osaaminen päätöksiä tekevän organisaation käytettävissä. Viranomaiset käyttävät hyväkseen asiantuntijayksiköiden osaamista. Osassa kuntia kunnan oma terveysosaaminen on kaventunut ulkoistamisen myötä. Torjuntatyön toimivuuden kannalta on kuitenkin välttämätöntä, että kunnassa on virkasuhteinen tartuntataudeista vastaava lääkäri. Tämä voi saada asiantuntijatukea sairaanhoitopiirin kuntayhtymästä, mutta kunnalle kuuluvaa päätöksentekoa ei voi siirtää piirille. Kuntien koko kasvaa ja terveydenhuollon järjestämisestä vastaavan yksikön väestöpohja tulee entistä suuremmaksi. Niillä on laajan toimivaltansa pohjalla mahdollisuus punnita toimenpiteitä myös muiden toimialojen näkökulmasta, joille erilaiset rajoitukset voivat aiheuttaa hankaluuksia.

Hallintoa on pyrittävä mahdollisuuksien mukaan keventämään. Kunnan tartuntataudeista vastaavalle lääkärille voidaan siirtää päätöksiä, jotka nykyisin kuuluvat tartuntatautien torjunnasta vastaavalle toimielimelle, siis terveyslautakunnalle tai vastaavalle.

Tartuntatautien torjuntaan liittyy väistämättä perusoikeuksia rajoittavien toimien käyttöä taudin leviämisen ehkäisemiseksi. Ne toteutetaan paitsi henkilön oman edun vuoksi, myös muiden suojaamiseksi. Asianomaiset ovat yleensä yhteistyöhaluisia ja valmiita noudattamaan ohjeita ja määräyksiä. Tämä sallii, että päätökset tekee kunnallisen toimielimen sijasta virkasuhteinen tartuntataudeista vastaava lääkäri. Tahdonvastaisia päätöksiä tehtäessä on myös huolehdittava niiden kohteeksi joutuvien oikeusturvasta ja kohtelusta siten, että rajoituksista yksilölle aiheutuvat haitat jäävät mahdollisimman pieniksi.

Tartuntatautien torjunnan voimavarat ovat kaikilla tasoilla niukat. Sosiaali- ja terveysministeriössä on tällä hetkellä kaksi tartuntatautiasioita hoitavaa viranhaltijaa. Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksessa tartuntatautien parissa työskentelee noin 130 henkilöä, mihin on luettu suorittava laboratoriohenkilöstö ja tukitoimintoja toteuttava henkilöstö. Määrä pienenee valtion vaikuttavuus- ja tuloksellisuusohjelman myötä. Aluehallintovirastoissa tartuntatautien torjunta on kärsinyt henkilövoimavarojen vähentämisestä. Virastojen lääkärit käyttävät vain pienen osan ajastaan tartuntatautityöhön. Terveydenhuollon häiriötilanteessa kaikkien on kyettävä käyttämään enemmän voimavaroja tartuntatautien torjuntaan, ja hyvä valmiussuunnittelu on välttämätön. Influenssa A (H1N1)v -pandemia osoitti, että voimavarat olivat tässäkin lopulta ennakoitua lievemmäksi jääneessä tilanteessa koetuksella, ja vaikeampia tilanteita voi tulla. Tärkeää on, että terveydenhuollon kaikki voimavarat, myös työterveyshuolto ja yksityinen terveydenhuolto, osallistuvat torjuntatyöhön, kuten influenssa A (H1N1)v -pandemiassa tapahtuikin.

Influenssa A (H1N1)v -pandemia osoitti myös, että terveydenhuollon häiriötilanteita varten säädökset eivät ole riittävät. On entistä täsmällisemmin säädettävä johtamisesta, lääkejakeluun liittyvistä käytännöistä, varmuusvarastojen käytöstä ja muista normaalista poikkeavista menettelyistä.

Tartuntatautien torjunnan suuria kasvavia haasteita ovat hoitoon liittyvät infektiot ja lääkkeille erittäin vastustuskykyiset mikrobit. Näiden sääntelyä on kehitetty, mutta voimassa olevassa laissa niitä ei ole otettu vielä riittävästi huomioon. Säädöspohjaa on parannettava. Tartuntatautien torjuntaan liittyy paljon tiedonkeruuta ja tiedonkulkua. Niitä koskevia säädöksiä on erityisesti jouduttu kehittämään tarpeiden ja teknologian muuttuessa. Torjuntatyön tiedon tarvetta ja yksilön tietosuojaa joudutaan punnitsemaan. Terveydenhuollon tietojärjestelmien kehittäminen jatkuu ja tartuntatautilain säännökset on rakennettava niiden kanssa yhteensopiviksi. Myös kansainvälisestä tiedonvälityksestä on säänneltävä. Olennaista on, että välttämättömät torjuntatoimet eivät viivästyisi tietosuojaan liittyvien sääntöjen kankeuden tai lupamenettelyjen hitauden takia.

Rokotukset ovat keskeinen tartuntatautien torjunnan keino. Suomessa on kansallisella rokotusohjelmalla saatu hyviä tuloksia ja rokotuskattavuus on toistaiseksi hyvä. Taloudellisesti merkittävistä rokotehankinnoista päättäminen on vuoden 2011 alusta lukien siirretty Terveyden ja hyvinvoinnin laitokselta sosiaali- ja terveysministeriölle, mutta päätösten toimeenpanosta ja kansallisesta rokotehuollosta vastaa Terveyden ja hyvinvoinnin laitos. Rokotukset on syytä jatkossakin pitää vapaaehtoisina, mutta mahdollisuus pakollisen rokotuksen määräämiseen on säilytettävä vakavia ja poikkeuksellisia tilanteita varten. Puutteellisen vastustuskyvyn takia erityisen alttiita tartuntatautien vakaville seuraamuksille olevia potilaita on perusteltua suojata heitä hoitavan henkilökunnan rokotuksilla. Rokotusten haittavaikutusten seurannan sääntelyä on syytä kehittää haittavaikutusten mahdollisimman varhaiseksi havaitsemiseksi.

Tartuntataudin johdosta maksettavasta päivärahasta ja ansionmenetyskorvauksesta säädetään sekä sairausvakuutuslaissa että tartuntatautilaissa. Kummassakin viitataan toiseen lakiin. Säännösten sisältö on osittain samanlainen, mutta osittain erilainen. Korvaamisen kokonaisuus ei hahmotu selkeästi. Lisäksi sairausvakuutuslaissa todetaan yleisluontoisesti, että sairausvakuutuslain mukaista päivärahaa koskevia säännöksiä noudatetaan soveltuvin osin tartuntatautilain mukaisessa päivärahassa. Tämä aiheuttaa soveltamisongelmia. Sairauspäiväraha ja tartuntatautilain mukainen päiväraha ovat luonteeltaan erilaisia eikä läheskään kaikkia sairauspäivärahan säännöksiä voida soveltaa tartuntatautilain mukaiseen päivärahaan. Sen vuoksi sairausvakuutuslakia tulisi täsmentää ja määritellä tarkemmin, mitä säännöksiä tartuntatautilain mukaiseen päivärahaan sovelletaan ja mitä ei.

Tartuntataudin perusteella maksetaan kahta etuutta, päivärahaa ja ansionmenetyskorvausta. Ansionmenetyskorvaus on määritelty todellisen ansionmenetyksen ja päivärahan erotukseksi. Käytännössä korvauksen määrittämiseksi joudutaan laskemaan erikseen päivärahan osuus ja erikseen ansionmenetyskorvauksen osuus. Etuuden laskentatapa on monimutkainen eikä kahden etuuden malli sovellu kaikkiin tartuntataudin perusteella työstä pidättämisen tilanteisiin. Olisi tarpeen muuttaa lakia siten, että tartuntataudin perusteella maksetaan vain yhtä etuutta, tartuntatautipäivärahaa, joka kattaa sekä päivärahan että ansionmenetyskorvauksen. Tällöin etuutta voitaisiin maksaa myös osittain esimerkiksi silloin, kun henkilölle järjestyy muu pienempipalkkainen työ siksi ajaksi, kun hän ei voi tehdä omaa varsinaista työtään.

Laista tulisi lisäksi selkeästi käydä ilmi, maksetaanko etuutta myös muille kuin Suomessa vakuutetuille sekä muille kuin 16—67-vuotiaille vakuutetuille. Lain soveltamiskäytännön mukaan ansionmenetyskorvausta voidaan maksaa myös muille kuin Suomessa vakuutetuille ja muille kuin 16—67-vuotiaille vakuutetuille. Edelleen laista tulisi selvästi käydä ilmi, maksetaanko etuutta vain ansiotyössä oleville vai maksetaanko sitä myös esimerkiksi omaa talouttaan hoitaville, opiskelijoille ja työttömille kuten sairauspäivärahaa.

3.1 Tavoitteet

Uudistuksen tavoitteena on lain selkeyttäminen. Se voidaan saada aikaan vain kokonaisuudistuksella, jossa moneen kertaan muutettu ja täydennetty laki jäsennetään uudelleen ja luodaan uusi jaottelu. Uuden lain on vastattava tartuntatautien torjunnan muuttuviin haasteisiin. Laki on sidottava kansainvälisen toimintaympäristön muutoksiin ja EU:n kehittyvään tartuntatautityöhön. Sen on myös vastattava tartuntatautitilanteen muuttumiseen ja uusiin kasvaviin haasteisiin.

Lain on annettava pohja sekä normaalitilanteessa tapahtuvalle torjuntatyölle että poikkeuksellisten epidemioiden hoitamiselle. Terveydenhuollon häiriötilanteessa on tärkeää, että johtamisvastuu ja eri toimijoiden tehtävät ja toimivaltuudet on tarkoin säädetty.

Tartuntatautilaki on sovitettava terveydenhuollon toimintaa ohjaavan uuden lainsäädännön mukaiseksi. Kunnallisen terveydenhuollon lisäksi on otettava huomioon myös muu terveydenhuolto, jonka panos on tärkeä sekä normaaliaikoina että terveydenhuollon häiriötilanteissa. Vastuutahojen selkeä nimeäminen ja asiantuntemuksen varmistaminen kaikilla tasoilla on tärkeää. Toiminnan taloudellisuuden varmistamiseksi ja parhaan tiedon käyttöön saamiseksi on tarpeen tehdä yhteistyötä. Hallinnollista työtä on mahdollisuuksien mukaan pyrittävä vähentämään. Yhteistyö voi toteutua vain, jos tiedonkulku on tarkoituksenmukainen ja toimiva.

Yksilön oikeuksia on syytä korostaa entistä enemmän. Tavoitteena on, että välttämättömät toimet toteutetaan mahdollisimman usein yhteisymmärryksessä toimenpiteiden kohteeksi joutuvan ja niistä päättävän kesken ja henkilön tahdon vastaisesti tehtävät toimet rajoitetaan mahdollisimman vähiin. Rajoittavien toimien säädöspohjan on oltava yksiselitteinen, ja niiden kohteeksi joutuvilla on oltava valitusmahdollisuus.

3.2 Keskeiset ehdotukset

Lain selkeyttämiseen pyrittäisiin uudella ryhmittelyllä. Ehdotuksessa on 9 lukua: Yleiset säännökset, torjuntatoimien järjestäminen ja viranomaiset; sairastuneiden ja sairastuneeksi perustellusti epäiltyjen tunnistaminen ja tartunnan jäljitys; tartuntatautien ilmoittaminen, tietojen luovuttaminen ja rekisterit; rokotukset; tartunnan leviämistä rajoittavia toimenpiteitä; lääkkeiden, terveydenhuollon laitteiden ja tarvikkeiden sekä suojainten käyttö; maksut ja korvaukset sekä erinäiset säännökset. Nykyisin voimassa olevan lain säännöksiä, jotka sisällöllisesti pysyvät ennallaan, ehdotetaan kirjoitettavaksi uuteen muotoon.

Ehdotuksen mukaan valtion ja kunnan viranomaisten tehtävät säilyisivät pääpiirtein ennallaan. Ylintä vastuuta kantaisi sosiaali- ja terveysministeriö. Käytännön torjuntatyö toteutettaisiin kunnallisessa terveydenhuollossa normaaleissa rakenteissa osana perusterveydenhuoltoa ja erikoissairaanhoitoa. Jotta vastuu olisi selkeä, olisi sekä kunnassa että sairaanhoitopiirin kuntayhtymässä oltava virkasuhteinen tartuntataudeista vastaava lääkäri. Tartuntatautien torjuntaa koskevissa päätöksissä tarvitaan usein erityisasiantuntemusta. Kunta saisi asiantuntijaohjausta ja -tukea sairaanhoitopiirin kuntayhtymältä, piiri erityisvastuualueelta ja Terveyden ja hyvinvoinnin laitokselta. Aluehallintovirasto tukeutuisi sairaanhoitopiirin kuntayhtymän ja Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen asiantuntemukseen. Sosiaali- ja terveysministeriö toimisi läheisessä yhteistyössä Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen kanssa. Yhteistyövelvollisuudet ehdotetaan säädettäviksi.

Torjuntatyön toiminta eroaa normaalissa ja terveydenhuollon häiriötilanteessa. Ehdotuksen lähtökohtana on, että normaalitilanteessa järjestelmä toimii pääasiassa asiantuntijaohjauksen pohjalla. Terveydenhuollon häiriötilanteessa ehdotetaan sosiaali- ja terveysministeriölle säädettäväksi operatiivisen johdon vastuu. Ministeriö toimii valtioneuvostossa yhteistyössä muiden hallinnonalojen kanssa, ja se käyttäisi hyväkseen alaistaan hallintoa päätöstensä toimeenpanossa. Ehdotus sisältää muun muassa poikkeuksellisen epidemian tilanteessa sosiaali- ja terveysministeriölle merkittäviä valtuuksia määrätä poikkeuksia lainmukaiseen, normaalitilanteessa noudatettavaan toimintaan. Poikkeukset koskisivat lääkejakelua sekä terveydenhuollon toimintayksiköiden ja sosiaalihuollon toimintayksiköiden sekä työterveyshuollon voimavarojen käyttöä yleiseen rokotukseen. Tartuntatautilakia sovellettaisiin terveydenhuollon häiriötilanteessa kunnes valmiuslain (1552/2011) soveltamisen edellytykset täyttyvät.

Torjuntatyö ja eri toimijoiden yhteistyö edellyttävät arkaluonteisten tietojen keräämistä ja välittämistä. Tiedonkulku ja rekisterit pysyisivät pääosin entisinä. Välttämätön tiedonkulku eri toimijoiden välillä ehdotetaan tarkasti säädettäväksi siten, että henkilöiden tietosuojasta huolehditaan mahdollisimman hyvin. Lisäksi säädettäisiin Terveyden ja hyvinvoinnin laitokselle ja sairaanhoitopiirin kuntayhtymälle mahdollisuus pitää tapauskohtaista henkilörekisteriä, jota tarvitaan epidemioiden selvittämisessä. Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen mahdollisuutta tiedonsaantiin rekistereistä ehdotetaan parannettavaksi poikkeuksellisen epidemian aikana tai sen uhatessa.

Yleisistä vapaaehtoisista rokotuksista säädettäisiin entiseen tapaan. Myös puolustusvoimissa ja rajavartiolaitoksessa järjestettävät rokotukset olisivat jatkossa vapaaehtoisia. Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksella olisi edelleen laaja vastuu kansallisen rokotusohjelman kehittämisestä, sen toimeenpanon ohjaamisesta, rokotusten turvallisuudesta ja rokotehuollosta. Uudeksi säännökseksi ehdotetaan potilastyössä tietyissä tehtävissä olevan työntekijän rokotusta potilaiden suojaamiseksi. Lääkealan turvallisuus- ja kehittämiskeskus ylläpitää valtakunnallista lääkkeiden haittavaikutusrekisteriä ja Terveyden ja hyvinvoinnin laitos rokotteiden haittavaikutusrekisteriä. Ehdotetaan, että rokotteiden ja rokotusten haittavaikutusrekisterin ylläpito olisi ainoastaan Lääkealan turvallisuus- ja kehittämiskeskuksen tehtävä ja kaikki haittavaikutusilmoitukset toimitettaisiin sille. Lääkealan turvallisuus- ja kehittämiskeskuksen lisäksi Terveyden ja hyvinvoinnin laitos osallistuisi haittavaikutusten selvittämiseen, ja laitosten välisestä tietojenvaihdosta säädettäisiin.

Säännöksissä otettaisiin huomioon tautien toteamiseksi tehtävien laboratoriotutkimusten mahdollinen teettäminen alihankintana, myös ulkomailla, ja säädettäisiin näiden tutkimusten laadun varmistamisesta ja niihin liittyvästä potilasturvallisuudesta sekä ilmoittamisvelvollisuudesta. Lisäksi säädettäisiin mahdollisuus harvinaisten laboratoriotutkimusten toteuttamiseen tarvittaessa myös muualla kuin Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksessa.

Tartuntatautien torjunnassa joudutaan käyttämään henkilön perusoikeuksia rajoittavia toimia. Ehdotuksen mukaan tällaiset toimet pyrittäisiin toteuttamaan ensisijaisesti yhteisymmärryksessä henkilön kanssa ja vasta toissijaisesti tahdonvastaisesti. Työstä pois määrääminen, karanteeni ja eristys toteutettaisiin virkasuhteisen tartuntataudeista vastaavan lääkärin päätöksenä. Päätös voitaisiin tehdä myös vastoin henkilön tahtoa. Menettely vähentäisi hallinnollista työtä, kun tehtävä päätös ei menisi enää toimielimen päätettäväksi. Laissa säädettäisiin myös karanteeniin ja eristykseen määrätyn henkilön oikeuksista.

Ehdotetussa laissa säädettäisiin nykyistä tarkemmin hoitoon liittyvistä infektioista ja lääkkeille erittäin vastustuskykyisistä mikrobeista, mitkä ovat vaikeutuvia ongelmia. Varsinkin lääkkeille erittäin vastustuskykyiset mikrobit ovat ajankohtainen ongelma myös sosiaalihuollon toimintayksiköissä, jonka takia myös ne ehdotetaan lain piiriin.

Ehdotuksen mukaan säädettäisiin kansainvälisen ja EU-yhteistyön pohjasta ja velvollisuuksista.

Maksuista ja korvauksista säädettäisiin pääosin voimassa olevan lain mukaisesti. Ehdotuksen mukaan valtio voisi kuitenkin osallistua varautumisesta ja terveydenhuollon erityistilanteista kunnille aiheutuviin kustannuksiin terveydenhuoltolain (1326/2010) mukaisesti. Samoin ehdotetaan, että valtio vastaisi henkilön, jolla ei ole Suomessa kotikuntaa, pakollisista terveystarkastuksista, karanteenista ja eristämisestä aiheutuvista kustannuksista, jollei kunta saa niitä muutoin perittyä.

Esityksen tavoitteena on tartuntatautilain kokonaisuudistuksen yhteydessä selkeyttää tartuntatautilain mukaisen päivärahan määräytymissäännöksiä. Tämä toteutettaisiin siten, että tartuntatautilaissa säädettäisiin, että tartuntataudin leviämisen estämiseksi työstä poissa olemaan, eristettäväksi tai karanteeniin määrätyllä henkilöllä on oikeus saada ansionmenetyksen korvaamiseksi tartuntatautipäivärahaa siten kuin sairausvakuutuslaissa säädetään. Tartuntatautipäiväraha korvaisi nykyisen päivärahan ja ansionmenetyskorvauksen. Tartuntatautipäivärahan saamisedellytyksistä ja määrästä säädettäisiin yksinomaan sairausvakuutuslaissa. Samalla tartuntatautipäivärahan määräytymissäännöstä muutettaisiin siten, että nykyisestä monimutkaisesta laskentatavasta luovuttaisiin ja se vastaisi sitä todellista ansionmenetystä, joka henkilölle aiheutuu sen vuoksi, että hänet määrätään olemaan poissa ansiotyöstään, eristettäväksi tai karanteeniin. Samalla kun tartuntatautipäivärahasta tulisi oma sairauspäivärahasta erillinen päivärahamuotonsa, määriteltäisiin nykyistä yksityiskohtaisemmin, miltä osin sairauspäivärahaa koskevia säännöksiä sovelletaan tartuntatautipäivärahaan.

4.1 Taloudelliset vaikutukset

Tartuntatauteja koskevan lainsäädännön uudistamisen tavoitteena on entistä tehokkaampi tartuntojen torjunta, millä on terveydenhuollon kokonaiskustannusten kasvua hillitsevä vaikutus. Ihmisten lisääntyvä liikkuvuus nopeuttaa tarttuvien tautien leviämistä. Tartuntatautien varhainen diagnosointi ja hoito kuitenkin säästää terveydenhuollon kokonaiskustannuksia ja on järkevää sekä kansanterveydellisesti että taloudellisesti.

Laki ei tuo valtiolle tai kunnille uusia velvoitteita voimassa olevaan lakiin verrattuna ja siten merkittäviä kustannuksia ei synny. Valtion ja kuntien tehtäväjako pysyy entisenä. Terveydenhuollon häiriötilanteiden aiheuttamia kustannuksia siirtyisi kunnilta valtiolle, mikä helpottaisi yksittäisiä kuntia yllättävissä tilanteissa. Häiriötilananteita on erittäin harvoin, joten vaikutus valtion menoihin jäisi pieneksi. Tartuntatautien toteamisen ja torjunnan vaatima työ aiheuttaa kustannuksia erityisesti kunnallisessa terveydenhuollossa. Kunnan velvollisuuksien täsmentäminen voi pienessä määrin lisätä välittömiä kustannuksia niissä kunnissa, jotka eivät ole hoitaneet tehtäviään parhaalla tavalla. Hoitoon liittyvät infektiot ja lääkkeille erityisen vastustuskykyiset mikrobit aiheuttavat terveydenhuollolle kasvavia kustannuksia, mutta näiden torjuntaa voidaan tehostaa nykyisestä muuttamalla toimintatapoja ilman merkittäviä lisäkustannuksia.

Turvapaikanhakijoita ja kiintiöpakolaisia koskee oma erillinen lainsäädäntönsä, mihin liittyvä toiminta järjestetään ja kustannukset korvataan sen lainsäädännön mukaisesti. Myöskään kotipaikkaoikeudettomia eli niin sanottuja paperittomia koskevat yleiset säännökset esimerkiksi terveyspalveluiden järjestämisestä eivät kuulu tartuntatautilakiin.

Turvapaikanhakijat ja pakolaiset ovat vain osa kaikista maahanmuuttajista. Voimassa olevan lain mukaan aluehallintoviraston päätöksellä voidaan määrätä terveystarkastuksia paikkakunnalla oleskeleville kohderyhmille. Lain 15 §:ssä ehdotetaan tämän harkinnanvaraisen oikeuden pitämistä ennallaan. Tarkastuksen pakollisuudesta säädettäisiin lain 16 §:ssä. Vapaaehtoisten terveystarkastusten kohderyhmiä voisivat joissakin kunnissa jo toteutettavan käytännön lailla olla esimerkiksi suuren riskin maista tulevat opiskelijat ja muut henkilöt, joiden rokotussuoja on puutteellinen tai joiden voidaan perustellusti epäillä kantavan tai sairastavan helposti leviävää, väestölle terveysriskin aiheuttavaa vakavaa tartuntatautia.

Viime vuosien kokemuksen mukaan Suomeen on saapunut vuosittain nollasta kolmeen tartuttavaa tuberkuloosia sairastavaa henkilöä, joilla ei ole kotikuntaa Suomessa. Heidät on pääsääntöisesti hoidettu ja heidän hoitonsa, yhteensä enintään 50 000 euroa, on maksettu olemassa olevien käytäntöjen mukaisesti. Suomessa vailla kotikuntaa olevia, puutteellisesti rokotettuja lapsia on aiemmin saapunut maahamme vuosittain arviolta 50. Heidän tai muiden riskialueilta saapuvien maahantulijoiden rokotussuojan täydentäminen tartuntatautien leviämisen estämiseksi aiheuttaa kustannuksia kunnille lähinnä rokottamisen järjestämisen kautta, sillä kansallisen rokotusohjelman rokotteet kuuluvat valtion kustannettaviksi jo voimassa olevien säännösten mukaisesti. Lääkeherkän tartuttavan tuberkuloosin hoito, lääkitys mukaan lukien, kestää puoli vuotta ja maksaa keskimäärin 16 000 euroa. Tämä kustannus on pieni suhteessa siihen, että tuberkuloosi on pitkään hoitamatta tai alkuperäinen hoito jää kesken ja seurauksena on lääkkeille vastustuskykyinen tautimuoto, jolloin kaksi vuotta kestävän hoidon hinta on noin kymmenkertainen. Toinen mittava kustannus tuberkuloosin hoidon viivästymisestä on tartuttavan potilaan lähikontaktien kartoittaminen ja tutkiminen — erään sairaanhoitopiirin äskettäin tekemän kustannuslaskelman mukaan yhden tartuttavan potilaan kontaktijäljitys maksoi kunnalle noin 150 000 euroa. Tuberkuloosin leviämisen pysäyttämiseksi on kontaktijäljitys kuitenkin paitsi välttämätöntä myös kustannusvaikuttavaa, koska altistuneista noin kolmannes saa tartunnan, ja heistä joka kymmenes sairastuu. Tuberkuloosin välilliset kustannusvaikutukset, esimerkiksi uudet hoitojaksot ja sairauspoissaolot, ovat hoidon suurin kustannuserä.

Hoitoon liittyvien infektioiden ehkäiseminen on keskeinen osa tartuntatautityötä. Tärkeimpiä tartuntojen torjunnan keinoja ovat henkilöstön asianmukaiset toimintatavat kuten käsihygienian toteuttaminen kaikissa terveydenhuollon ja sosiaalihuollon toimintayksiköissä. Tämä on olemassa olevan ohjeistuksen mukaista. On arvioitu, että Suomen akuuttisairaaloissa vuosittain noin 48 000 aikuisen hoitojaksoon liittyy infektio, ja arviolta 1 500 niistä johtaa kuolemaan. Infektiot lisäävät hoidon kustannuksia: hoitojaksot pitenevät, mikrobilääkkeiden käyttö ja diagnostisten tutkimusten tarve lisääntyy, infektiot aiheuttavat uusia hoitojaksoja ja samalla hoitohenkilöstön tarve lisääntyy. Kattavaa kustannus-vaikuttavuusvertailua hoitoon liittyvien infektioiden ehkäisystä ja torjunnasta Suomen terveydenhuoltojärjestelmässä ei ole tehty, mutta useissa ulkomaisissa tutkimuksissa esimerkiksi kirurgisiin toimenpiteisiin ja vierasesineisiin liittyvien infektioiden ehkäiseminen on todettu kannattavaksi myös kustannusmielessä.

Valtio kustantaa kansallisessa rokotusohjelmassa olevien rokotteiden hankinnan. Työntekijöille tarjotaan työterveyshuollossa rokotteita työtehtäviin liittyvän tartuntariskin pienentämiseksi. Esitys ei tältä osin muuta työterveyshuollon nykyistä käytäntöä, mutta korostaa työnantajan vastuuta työntekijän ja potilaan suojaamiseen rokotteilla estettäviltä taudeilta.

Terveydenhuollon henkilökunnan rokottamisen influenssaa vastaan pitkäaikaishoidon laitoksissa on todettu vähentävän sekä potilaiden kuolleisuutta että työntekijöiden sairastuvuutta ja sairauslomia. Kausi-influenssan leviämisen ehkäisy sairaaloissa ja pitkäaikaishoidon laitoksissa henkilökunnalle ja potilaille annetuilla influenssarokotteilla on kannattavaa paitsi terveysvaikutusten myös talousvaikutusten puolesta. Esimerkiksi sairaanhoitajan viikonmittainen sairausloma aiheuttaa työnantajalle noin 850 euron kustannuksen, mikä on yli satakertainen verrattuna yhden influenssarokotteen hintaan.

Työntekijöiden rokottaminen muilla kuin kansallisen rokotusohjelman mukaisilla rokotteilla siltä osin, kun kyseessä ei ole henkilön itsensä suojaaminen, vaan nimenomaan potilaiden suojaaminen tulisi työnantajan kustannettavaksi ilman oikeutta Kansaneläkelaitoksen korvaukseen työterveydenhuollon kustannuksista. Koska potilastyöhön liittyy tavanomaista suurempi riski saada rokotteilla estettävä tartuntatauti, on käytännössä yleensä vaikeaa erottaa toisistaan työntekijän itsensä ja potilaan suojaamiseksi annettavaa rokotusta. Lähinnä kysymykseen voisi tulla vesirokkorokotteen ja hinkuyskärokotteen antaminen yksinomaan vastasyntyneiden osastolla työskenteleville henkilöille. Aikuisista yli 95 prosenttia on sairastanut vesirokon lapsuudessa, eikä näin ollen tarvitse rokotusta. Aikuisten hinkuyskärokotus tulisi toteuttaa 10 vuoden välein. Käytännössä potilaiden suojaamiseksi annattava rokotus kohdentuisi näin ollen rajattuun määrään työntekijöitä, eikä aiheuttaisi merkittäviä uusia kustannuksia.

Opiskeluterveydenhuoltoon kuuluu kansallisen rokotusohjelman mukaisten rokotusten antaminen. Ehdotuksen mukaan opiskeluterveydenhuollon tulisi antaa myös muita rokotuksia, kun opiskelija on lähdössä työharjoitteluun sellaiseen terveydenhuollon toimipisteeseen, jossa hoidetaan rokotteilla estettävien tartuntatautien suhteen erityisessä vaarassa olevia potilaita. Käytännössä tämä koskisi vain osaa opiskelijoita, joille tulisi antaa rokotusohjelmaan kuulumattomat aikuisten vesirokko- ja hinkuyskärokotteet.

Poikkeukselliseen epidemiaan liittyen valtioneuvoston asetuksella voitaisiin antaa työterveyshuollolle oikeus osallistua koko väestöön kohdistuvan rokotuksen toimeenpanoon. Tämä aiheuttaa kustannuksia, jotka ehdotuksen mukaan jäisivät työnantajan ja Kansaneläkelaitoksen vastuulle. Sopimuspohjaisesti tällainen järjestely toteutettiin influenssa A (H1N1)v -rokotuksessa. Suuri osa työnantajista otti kustannuksellaan tehtävän vastuulleen, koska järjestelystä saatu hyöty henkilöstön työajan säästönä ja rokotuksen nopeana toteutumisena oli arvioitu kustannuksia suuremmaksi. Koko väestön vapaaehtoisia rokotuksia on toimeenpantu viimeksi vuosina 1984—1985 ja 2009—2010. Käytännössä hyvin harvoin toistuvissa rokottamista edellyttävissä epidemioissa rokotuksen toimeenpanon kustannusvaikutus jää vähäiseksi ja korvautuu joustavalla toiminnalla, josta hyötyvät sekä työntekijät että työnantajat.

Tartuntataudeista vastaavan lääkärin nimeämisestä aluehallintovirastoihin, sairaanhoitopiirien kuntayhtymiin ja kuntiin ehdotetaan säädettäväksi lailla. Sairaanhoitopiirien kuntayhtymissä ja kunnissa on jo tällä hetkellä käytännössä nimetty tartuntatautiasioista vastaava lääkäri, joten lakiuudistus ei aiheuttaisi lisäkustannuksia näiltä osin. Kun aluehallintovirastossa hoidetaan jo nykyisin tartuntatautien torjuntaan liittyviä tehtäviä, kuten valmiussuunnittelua ja toimilupamenettelyä, voitaisiin tartuntataudeista vastaavan lääkärin nimeäminen hoitaa olemassa olevan henkilöstön toimenkuvien täsmennyksellä ilman merkittäviä lisäkustannuksia.

Valtion osallistumisesta terveydenhuollon häiriötilanteessa erityisiin kustannuksiin, jotka aiheutuisivat karanteenista, eristämisestä ja pakollisista terveystarkastuksista, jos henkilöllä ei ole Suomessa kotikuntaa eikä kunta ole saanut kustannuksia muuten perittyä, voisi aiheutua seuraavanlaisia kustannuksia valtiolle:

Karanteeni on erittäin harvinainen varotoimenpide. Mahdollisuus karanteeniin määräämiseen lisättiin voimassa olevaan tartuntatautilain 15 a §:ään WHO:n kansainvälisen terveyssäännöstön (2005) toimeenpanemiseksi 1.12.2006 alkaen. Silloin arvioitiin, että valtion lisätalousarviossa olisi tarpeen varautua lisäkustannuksiin vain silloin, kun käytännössä tilanne sitä vaatisi.

Karanteeniin määräämistä käytettäisiin silloin, kun kyse olisi hyvin harvinaisesta tartuntataudista, esimerkiksi verenvuotokuumeesta tai pandemiauhkainfluenssasta. Tällaisia tapauksia arvioidaan tulevan Suomeen kerran kymmenessä vuodessa. Karanteenipäätöksiä tehtäisiin Maailman terveysjärjestön luokituksen mukaisessa pandemian uhkavaiheessa 4 tai 5, mahdollisesti vielä vaiheen 6 alussa, pääsääntöisesti ei kuitenkaan enää varsinaisen pandemian aikana.

Pitkän lentokuljetuksen kuluessa voi syntyä perusteltu epäily matkustajan sairastumisesta pandemian uhkaa aiheuttavan influenssaviruksen aiheuttamaan tautiin. Tällöin terveysviranomaisten tekemässä tilannearviossa saatetaan kaikki lentokoneen matkustajat tai osa heistä määrittää altistuneiksi. Tarvittaessa lentokoneen matkustajat voidaan asettaa karanteeniin. Muuten matkustajille ei kansainvälisten suositusten mukaan harkita karanteenitoimenpiteitä. Toimien laajuus riippuu pandemian uhkavaiheesta. Jos Suomeen tulisi yli viisi lentokoneellista matkustajia, heitä ei käytännössä enää pystyttäisi asettamaan karanteeniin. Koska kyseessä olisi yleisvaarallisen tai sellaiseksi perustellusti epäillyn tartuntataudin valtakunnallisen le-viämisen riski, kustannukset tulisi korvata valtion varoista. Karanteeni 10 päivän ajaksi lentokoneelliselle uudelle, pandeemisesti leviävälle influenssavirukselle altistuneita ihmisiä, joilla ei ole kotikuntaa Suomessa mutta jotka laskeutuvat Vantaan lentokentälle: 354 euroa/vrk/henkilö = 1 062 000 euroa majoitus-, ylläpito- ja seurantakustannuksiin 10 päivän ajalta. Suomessa ei ole koskaan ollut tarvetta järjestää näin suurelle määrälle karanteenia.

Eristämisessä sairaalaan on kyse ollut yksittäisistä henkilöistä tai kohtuullisen pienistä ryhmistä. Vuosittain on hoidettu muutama tartuttavaan tuberkuloosiin sairastunut, jolla ei ole Suomessa kotipaikkaoikeutta ja jonka hoidosta osa on toteutettu eristyksessä, yleensä ensimmäiset 20 vuorokautta. Eristämisen päiväkustannukset ovat olleet 546,50 euroa/vrk/henkilö: yhden henkilön 20 vuorokauden hoitokustannus olisi tällöin 10 930 euroa ja 10 hengen eristämisen hoitokustannukset 109 300 euroa.

Pakollinen terveystarkastuksesta aiheutuneet kustannukset ovat olleet vähäisiä. Käytännössä viime vuosina Suomessa on tehty 0—3 terveystarkastusta, jotka on määrätty pakollisiksi. Heillä on ollut kotikunta Suomessa. Terveystarkastus maksaa noin 180 euroa tarkastusta kohti, sisältäen esimerkiksi keuhkoröntgenkuvauksen.

Ehdotettu tartuntatautilaissa tarkoitetun päivärahan ja ansionmenetyskorvauksen yhdistäminen yhdeksi etuudeksi ei lisäisi kustannuksia mutta keventäisi hallintoa. Tarkoituksena on muuttaa etuuden rakenne nykyistä selkeämmäksi. Henkilö saisi etuuden samansuuruisena kuin voimassa olevan lain mukaan. Ainoastaan etuuden laskentatapaa ehdotetaan yksinkertaistettavaksi.

Tartuntatautietuuskorvaukset v. 2012—2014

Edellä esitetyn perusteella sosiaali- ja terveysministeriö arvioi, että lain kokonaisuudistuksesta kunnille aiheutuvat kustannukset ovat vähäiset voimassa olevaan tartuntatautilakiin verrattuna.

4.2 Vaikutukset viranomaisten toimintaan

Selkeät säännökset helpottavat työskentelyä kaikilla tasoilla. Erityisesti perustasolta on jouduttu kysymään aluehallintovirastolta ja sosiaali- ja terveysministeriöltä tulkintoja nykyisestä laista. Aluehallintoviraston ja sairaanhoitopiirin kuntayhtymän rooleja ja suhdetta alueilla on pidetty osittain epäselvänä, mitä lakiehdotus selkeyttää.

Tartuntatautien torjunnasta vastaavan lääkärin rooli kuntatasolla painottuisi entistä voimakkaammin. Tämä vähentäisi tartuntataudeista vastaavan toimielimen kuormitusta tartuntatauteja koskevissa asioissa.

Terveydenhuollon häiriötilanteita koskevan sääntelyn kehittäminen helpottaa sosiaali- ja terveysministeriön työtä tilanteen johtamisessa ja poikkeuksellisten toimien määräämisessä. Myös muiden toimijoiden vastuut terveydenhuollon häiriötilanteissa selkiytyvät.

4.3 Ympäristövaikutukset ja yhteiskunnalliset vaikutukset

Suomessa tartuntatautitilanne on kansainvälisesti verrattuna hyvä. Uudistettava laki tähtää hyvän tilanteen säilyttämiseen ja uusien uhkien torjuntaan. Lakiehdotuksen vaikutukset väestön terveyteen tulisivat näkyviin välillisesti, kun tartuntatautitilanne ei heikkene tai jopa paranee. Yksilöiden asema paranisi, kun muun muassa olosuhteista karanteenin ja eristämisen aikana säädetään tarkemmin.

Tietosuoja säädettäisiin niin hyväksi kuin mahdollista, kuitenkin siten, että torjuntatyön kannalta välttämätön tieto välittyy nopeasti.

Lain vaikutukset eivät yleensä kohdistu erilaisina eri sukupuoliin.

Lain selkeyttäminen tartuntatautipäivärahan osalta parantaisi vakuutettujen asemaa, kun he saisivat tilanteeseensa sopivan oikean etuuden. Todennäköistä on, että osa esimerkiksi salmonellatapauksista käsitellään nykyisin sairauspäivähakemuksina, koska hakija esittää lääkärintodistuksen ja hakemuksesta puuttuu työstä poissaolomääräys. Työstä poissaolomääräyksen on tähän saakka voinut antaa vain tartuntatautien torjunnasta vastaava kunnan toimielin. Toimielin kokoontuu yleensä harvoin. Terveydenhuollossa ei ole välttämättä annettu henkilölle työstä poissaolomääräystä, vaan on kirjoitettu lääkärintodistus etuuden hakemista varten. Kansaneläkelaitoksessa asiakkaan hakemusta ei ole aina tunnistettu tartuntatautietuushakemukseksi, eikä määräystä ole osattu pyytää terveydenhuollosta.

Tartuntatautilain uudistamisen myötä menettely selkeytyy jatkossa, kun päätöksen työstä poissaolosta, karanteenista tai eristämisestä tekisi aina kunnan tartuntataudeista vastaava lääkäri. Myös korvausjärjestelmän toimeenpano keventyisi kun tartuntatautipäivärahan määrittämiseksi ei tarvitse enää laskea erikseen päivärahan ja ansionmenetyskorvauksen määrää.

Pohjaehdotuksen hallituksen esitykseksi valmisteli konsultti sosiaali- ja terveysministeriön toimeksiannosta. Työn aikana konsultti kuuli laajasti asiantuntijoita sosiaali- ja terveysministeriön eri osastoilta ja Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksesta sekä esitteli työtä kahdesti Tartuntatautien neuvottelukunnalle. Lisäksi konsultti kuuli asiantuntijoita seuraavista organisaatioista: Puolustusvoimat, Etelä-Suomen aluehallintovirasto, Helsingin kaupungin terveysvirasto, maa- ja metsätalousministeriön elintarvike- ja terveysosasto, Rikosseuraamuslaitos, Sosiaali- ja terveysalan lupa- ja valvontavirasto, Huoltovarmuuskeskus, Rajavartiolaitos ja Lääkealan turvallisuus- ja kehittämiskeskus. Tämän jälkeen esitystä valmisteli sosiaali- ja terveysministeriön asettama Tartuntatautilainsäädännön kokonaisuudistusta valmistellut työryhmä.

Esityksestä on saatu lausunnot muun muassa oikeusministeriöltä, valtiovarainministeriöltä, sisäministeriöltä, maa- ja metsätalousministeriöltä, työ- ja elinkeinoministeriöltä, ulkoasiainministeriöltä, tietosuojavaltuutetulta, Terveyden ja hyvinvoinnin laitokselta, Sosiaali- ja terveysalan lupa- ja valvontavirastolta, Lääkealan turvallisuus- ja kehittämiskeskukselta, Suomen Kuntaliitolta, Puolustusvoimilta, aluehallintovirastoilta, Ahvenanmaan maakunnan hallitukselta, sairaanhoitopiirien kuntayhtymiltä, Rikosseuraamuslaitokselta, Huoltovarmuuskeskukselta, Rajavartiolaitokselta, Maahanmuuttovirastolta, Kansaneläkelaitokselta, Suomen Lääkäriliitolta, Suomen Infektiolääkärit ry:ltä, Tehy ry:ltä, Suomen lähi- ja perushoitajaliitto Super ry:ltä, Suomen kliiniset mikrobiologit ry:ltä, Suomen Sairaalahygieniayhdistys ry:ltä, Akava ry:ltä, Elinkeinoelämän keskusliitto EK:lta, Maa- ja metsätaloustuottajain Keskusliitto MTK ry:ltä, Suomen Ammattiliittojen Keskusjärjestö SAK ry:ltä, Suomen Terveydenhoitajaliitto STHL ry:ltä, Suomen Työterveyshoitajaliitto ry:ltä, Suomen Työterveyslääkäriyhdistys ry:ltä, Suomen Yrittäjät ry:ltä, Toimihenkilökeskusjärjestö STTK ry:ltä, Suomen Hammaslääkäriliitolta, Positiiviset ry:ltä, Tampereen kaupungin terveysvirastolta, Turun kaupungin terveysvirastolta, Helsingin kaupungin terveysvirastolta, Varkauden kaupungilta ja Oulun kaupungilta.

Esitysluonnosta on käsitelty muun muassa Kuntalouden ja -hallinnon neuvottelukunnassa, Hyvinvoinnin ja terveyden ministerityöryhmässä, Työterveyshuollon neuvottelukunnassa, Tartuntatautien neuvottelukunnassa, HIV-asiantuntijatyöryhmässä ja sosiaali- ja terveysministeriön valmiustoimikunnassa.

Lausunnoissa on kannatettu tartuntatautilain uudistamista kokonaisuudessaan. Osassa lausunnoista tuotiin esille se, että kunnille ei saisi aiheutua lisäkustannuksia ehdotettujen säännösten vuoksi. Tämä ja muu palaute on otettu huomioon valmistelun jatkuttua lausuntokierroksen jälkeen.

Eduskunnalle on annettu hallituksen esitys tupakkalaiksi (HE /2016). Samassa yhteydessä muutetaan Sosiaali- ja terveysalan lupa- ja valvontavirastosta annetun lain 2 §:n 1 momentin 1 kohtaa lisäämällä siihen viittaus ehdotettavaan tupakkalakiin. Tämä tulisi ottaa huomioon eduskuntakäsittelyn aikana muutettaessa samaa säännöstä ehdotetun tartuntatautilain yhteydessä.

1.1 Tartuntatautilaki

1 luku Yleiset säännökset

1 §. Tarkoitus. Lain tarkoitukseksi ehdotetaan tartuntatautien ja niiden leviämisen ehkäisyn rinnalla taudeista ihmisille ja yhteiskunnalle aiheutuvien haittojen ehkäisy. Tautien ehkäisy ja siten parempi terveys on perustuslakiin pohjautuva tavoite. Haittojen ehkäisyllä halutaan korostaa sekä ihmisyksilölle että yhteiskunnalle aiheutuvien seuraamusten merkittävyyttä. Tärkeimmät yhteiskunnalliset haitat ovat työkyvyn menetykset, mutta laajoissa epidemioissa myös yhteiskunnan toimintojen laajamittainen häiriytyminen. Yhteiskunnan monet toiminnot voivat häiriytyä työstä, koulutuksesta ja muista toimista poissaolojen takia, mutta myös tautien leviämisen ehkäisemiseksi välttämättömien toimien toteuttamisesta. Haittoina on nähtävä myös terveydenhuollolle tautien hoidosta aiheutuvat kustannukset, joita voidaan tehokkaalla ehkäisyllä vähentää. Haittojen ehkäisy tavoitteena antaa osaltaan pohjaa toiminnan kustannusvaikuttavuuden arvioinnille ja toiminnan rakentamiselle kustannusvaikuttavaksi.

2 §. Soveltamisala. Lakia sovellettaisiin tartuntatautien torjuntatyön järjestämiseen ja toteuttamiseen. Torjuntatyöllä tarkoitetaan ensisijaisesti ehkäiseviä toimia, mutta myös epidemioiden selvittäminen sekä tautien hoito siten, että henkilö tulee tartuttamattomaksi, on tartuntatautien torjuntaa. Kuntoutusta ei voi lukea torjuntatyön piiriin. Tartuntatautien torjuntaa toteutetaan laajasti sosiaali- ja terveydenhuollossa ja jopa sen ulkopuolella. Lakia sovellettaisiin myös torjuntatyön suunnitteluun, ohjaukseen ja valvontaan, joten siinä säänneltäisiin näistä vastuussa olevien sosiaali- ja terveysministeriön, aluehallintoviraston, Sosiaali- ja terveysalan lupa- ja valvontaviraston, kunnan, Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen, Lääkealan turvallisuus- ja kehittämiskeskuksen sekä sairaanhoitopiirien kuntayhtymien toimintaa.

Ahvenanmaalla tässä laissa kunnille säädetyistä tehtävistä huolehtisi itsehallintolain (1144/1991) 30 §:n 9 kohdan mukaisesti maakunnan hallitus tai muu maakuntalaissa määrätty viranomainen.

Pykälään ehdotetaan otettavaksi säännös, jonka mukaan siihen, mitä tässä laissa säädetään työntekijästä, sovelletaan myös virkamieheen, virkasuhteessa olevaan ja näihin verrattavassa julkisoikeudellisessa palvelussuhteessa olevaan henkilöön sekä työnhakijaan.

3 §. Määritelmät. Eräitä keskeisiä laissa käytettäviä käsitteitä ehdotetaan määriteltäviksi.

Tartuntatauti määriteltäisiin samalla tavalla kuin voimassa olevassa laissa. Prionin aiheuttama tauti rinnastettaisiin laissa säädettyyn tartuntatautiin. Vaikka prionin aiheuttama tauti ei välity mikrobin välityksellä, se siirtyy eläimestä ihmiseen tai ihmisestä toiseen siten, että siirtymisen estämiseksi voidaan käyttää samoja keinoja kuin mikrobien leviämisen estämiseen. Parantuneesta infektiosta elimistöön jääneitä löydöksiä ei edelleenkään pidettäisi tartuntatautina.

Hoitoon liittyvä infektio -käsite korvaa voimassa olevassa laissa olevan sairaalainfektion käsitteen. Käsitteen nimi on laajennettu, koska tartunta voi tapahtua missä tahansa sosiaalihuollon ja terveydenhuollon toimintayksikössä, jossa toteutetaan sellaisia tutkimuksia ja hoitotoimenpiteitä, joihin liittyy tartunnan vaara.

Lääkkeille erittäin vastuskykyisillä mikrobeilla voidaan tarkoittaa sekä mikrobilajia että myös lajin sisällä mikrobikantaa, joihin mikrobilääkkeet tehoavat huonosti tai ei lainkaan.

Karanteenin määritelmä on yhdenmukainen WHO:n kansainvälisen terveyssäännöstön (2005) kanssa. Se on keino ihmisten tai tavaroiden välityksellä tapahtuvan tartunnan leviämisen ehkäisemiseksi. Ihmisten karanteeni kohdistuu taudinaiheuttajalle altistuneeseen tai perustellusti altistuneeksi epäiltyyn, ei sairastuneeseen. Altistuminen mikrobitartunnalle voi tapahtua eri tavoin. Tavallisia tartuntatapoja ovat sairaan henkilön hengitysteistä toisen henkilön limakalvoille lentävät pisarat, suora kosketus sairastuneeseen, kosketus sairaan henkilön eritteillä tahraamaan pintaan, taudin aiheuttajamikrobeja sisältävän elintarvikkeen tai veden nauttiminen, sukupuoliyhteys sekä sairaan henkilön verellä tahrautuneiden neulojen käyttö. Harvinaisempia ovat sairaan henkilön hengitystie-eritteistä syntyneiden pienten leijuvien hiukkasten aiheuttamat tartunnat sekä hyttysten piston tai ympäristön esimerkiksi eläinten välityksellä tapahtuvat tartunnat. Mikrobien tartuntatavat ja itämisajat yleensä tunnetaan ja tämän perusteella voidaan määritellä, milloin henkilö on altistunut tartunnalle. Altistuminen ei aina johda tartuntaan tai oireiseen tautiin.

Eristäminen on tartunnanvaarallisia kontakteja rajoittava toimenpide, joka kohdistetaan sairastuneeseen tai perustellusti sairastuneeksi epäiltyyn henkilöön. Eristäminen tapahtuu terveydenhuollon toimintayksikössä, jolloin on mahdollisuus luotettavasti huolehtia tartunnan leviämisen ehkäisystä ja eristetyn hoidosta.

Epidemialla tarkoitetaan tautitapausten lukumäärän lisääntymistä odotettua enemmän jonakin ajanjaksona tietyssä väestössä tai tietyllä alueella.

Poikkeuksellinen epidemia tarkoittaa tilannetta, jossa joudutaan toteuttamaan poikkeuksellisia toimia. Tällainen on määritelmän mukaan aina WHO:n julistama pandemia, mutta myös muu epidemia, joka aiheuttaa merkittävän uhan kansanterveydelle ja terveydenhuollon palvelujen riittävyydelle. Poikkeuksellinen epidemia tai sen uhka olisi myös yksi terveydenhuoltolaissa (1326/2010) tarkoitetuista terveydenhuollon erityistilanteista. Uhkaa kansanterveydelle arvioidaan taudista ennakoitavien kuolemantapausten, pysyvien vaurioiden ja sairaustapausten määrän perusteella. Palvelujen riittävyyden uhan arvioinnissa otetaan huomioon sekä perusterveydenhuolto että erikoissairaanhoito, erityisesti tehohoidon riittävyys. Tärkeää on arvioida myös muun hoitoon pääsyn viivästyminen tai estyminen.

Zoonoosilla tarkoitetaan tautia, joka tarttuu ihmisten ja eläinten välillä.

Laboratoriolla tarkoitetaan tässä laissa kliinisen mikrobiologian toimintaa harjoittavia yksityisiä tai julkisen terveydenhuollon toimintayksiköitä, jotka tekevät mikrobiologisia tai immunologisia laboratoriomäärityksiä potilasnäytteistä. Ne suorittavat myös muita tehtäviä, jotka liittyvät tartuntatautien seulomiseen, toteamiseen tai vastustamiseen. Tämän lain tarkoittamiin laboratorioihin kuuluvat vain ne laboratoriot, joissa käsitellään tai tehdään määrityksiä ihmisestä peräisin olevista näytteistä. Näihin kuuluvat myös ne laboratoriot, joissa tehdään edellä mainittuja määrityksiä lääketieteellistä tutkimuksesta annetun lain (488/1999) mukaisesti, jos tuloksia välitetään hoitavalle lääkärille siten, että ne palvelevat potilaiden tai asiakkaiden terveydentilan tai hoidon tarpeen arvioimista.

Asiakas- ja potilastilalla tarkoitettaisiin asiakas- ja potilashuoneita ja sairaankuljetuksessa käytettäviä kulkuneuvoja kuten ambulansseja. Potilas- ja asiakastilalla tarkoitettaisiin myös muita edellä mainittuihin verrattavia tiloja, joita olisivat esimerkiksi sairaaloiden odotus- ja käytävätilat. Edellytyksenä on, että näissä tiloissa on mahdollisuus tartunnalle tai sen leviämiselle asiakkaisiin tai potilaisiin. Tartuntatautiriskin arvio on lääketieteellinen ja toimipistekohtainen.

4 §. Tartuntatautien luokittelu. Tartuntataudit ehdotetaan luokiteltaviksi kuten voimassa olevassa laissakin kolmeen ryhmään, yleisvaarallisiin, valvottaviin ja muihin tartuntatauteihin. Tähänastinen termi ”ilmoitettava” muutettaisiin ”valvottavaksi”, koska on ilmennyt väärinymmärryksiä ilmoitettava-sanan merkityksestä. Ilmoittamismenettelyn tarkoituksena on taudin esiintymisen seuranta.

Yleisvaaralliseksi luokiteltavan taudin vaatimukset ehdotetaan pidettäväksi entisinä. Vaikka luokitukset eri maiden lainsäädännössä vaihtelevatkin, voimakkaita torjuntatoimia toteutetaan yleisesti muuallakin taudeissa, jotka meillä on luokiteltu yleisvaarallisiksi. Yhtenä vaatimuksena olisi edelleen, että taudin leviäminen voidaan estää sairastuneeseen, taudinaiheuttajalle altistuneeseen tai tällaisiksi perustellusti epäiltyyn henkilöön kohdistuvilla toimenpiteillä. Tällä vaatimuksella varmistettaisiin, että yleisvaarallisten tautien torjumiseksi toteutettavia perusoikeuksia rajoittavia toimia ei voitaisi käyttää taudeissa, joiden torjunnassa niistä ei ole hyötyä.

Valvottavan tartuntataudin olisi täytettävä jokin kolmesta vaatimuksesta, jotka liittyvät esiintymisen seurantaan, tartuntaketjun katkaisutoimiin tai kansalliseen rokotusohjelmaan. Näistä tartuntaketjun katkaisu muuttuisi voimassa olevaan lakiin nähden. Muutoksella pyritään saamaan valvottaviksi taudit, joiden tartuntaketjun katkaiseminen vaatii erityisiä toimia taudin toteamiseksi tehtävän tutkimuksen ja taudin hoidon toteutumisen varmistamiseksi. Tärkeä tällainen ryhmä on sukupuoliteitse tarttuvat taudit, joissa tartunnan jäljittäminen ja kaikkien altistuneiden tutkiminen ja tarvittaessa hoitaminen on olennaista. Voimassa olevan lain kriteeri maksuttoman tutkimuksen ja hoidon tarpeellisuudesta viittaa samaan tautiryhmään, mutta ei ole yhtä selkeä. Maksuttoman hoidon tarve ei enää olisi säädöstekstissä edellytyksenä taudin määrittelemiseksi valvottavaksi tartuntataudiksi.

Muihin tartuntatauteihin sisältyvät sellaisten mikrobien aiheuttamat taudit, jotka eivät täytä yleisvaarallisen tai valvottavan tartuntataudin vaatimuksia. Tähän tartuntatautien luokkaan kuuluvat taudit voivat aiheuttaa epidemioita, ne ovat väestössä yleisiä tai aiheuttavat vakavia tauteja infektioille erityisen alttiissa väestöryhmissä, minkä vuoksi säännöllinen tautitapausten seuranta on tarpeen.

5 §. Asetuksenantovaltuus. Valtioneuvoston asetuksella nimettäisiin yleisvaaralliset ja valvottavat tartuntataudit sekä muut ilmoitusvelvollisuuden piiriin kuuluvat tartuntataudit niin kuin nykyisinkin. Nimitys valvottavat tartuntataudit vastaavat voimassa olevan lain ilmoitettavia tartuntatauteja.

Tartuntataudit luokiteltaisiin nykykäytännön mukaisesti valtioneuvoston asetuksen tasolla, koska kiireellisessä tilanteessa, esimerkiksi pandemian uhatessa, lain muuttamista vaativa eduskuntakäsittely olisi liian hidas menettely. Tartuntataudin leviäminen on pystyttävä estämään nopeasti, ja taudin nimeäminen yleisvaaralliseksi tai valvottavaksi tapahtuu riittävän nopeasti valtioneuvoston päättämänä. Näin meneteltiin esimerkiksi influenssa A(H1N1)v -pandemian uhatessa.

2 luku Torjuntatyön järjestäminen ja viranomaiset

6 §. Viranomaisten yleiset velvollisuudet. Pykälällä halutaan painottaa, että kaikilla lain tarkoittamilla viranomaisilla, asiantuntijalaitoksella ja asiantuntijayksiköillä on kahtalainen tehtävä: toteuttaa jokapäiväistä tartuntatautien torjuntaa tavanomaisessa tautitilanteessa sekä varautua poikkeuksellisiin epidemioihin ja niiden yhteydessä toteutettavaan poikkeukselliseen toimintaan. Lisäksi kaikille säädetään velvollisuus ryhtyä vaaratilanteen havaittuaan välittömiin toimiin oma-aloitteisesti odottamatta ylempää tulevia määräyksiä. Tartuntatautien torjunnassa on monesti tärkeää toimia mahdollisimman nopeasti, jolloin tarvittavien toimien laajuus voi jäädä suppeaksi.

7 §. Valtakunnallinen torjuntatyö. Sosiaali- ja terveysministeriön vastuu tartuntatautien torjunnan yleisestä suunnittelusta, ohjauksesta ja valvonnasta säilyisi entisenä. Ministeriö keskittyisi strategiseen suunnitteluun, ohjaukseen ja valvontaan, ja tavanomaisessa tilanteessa Terveyden ja hyvinvoinnin laitos pääosin huolehtisi valtakunnan tason työstä. Erona nykyiseen lakiin painotettaisiin erikseen ministeriön tehtävää vastata valtakunnallisesta varautumisesta terveydenhuollon häiriötilanteisiin kuten poikkeuksellisiin epidemioihin tai niiden uhkaan sekä huolehtia niiden torjuntatoimien operatiivisesta johtamisesta. Varautumisesta on tarpeen olla erillinen suunnitelma, jota tarpeen mukaan sovellettaisiin epidemiatilanteen toiminnassa, kuten tapahtui influenssa A(H1N1)v -pandemian yhteydessä. Varautuminen edellyttää valtioneuvostotason yhteistyötä sekä yhteistyötä monien muiden julkisten ja yksityisten tahojen kanssa. Yksi tärkeä yhteistyötaho on Huoltovarmuuskeskus.

Terveyden ja hyvinvoinnin laitos määriteltäisiin tartuntatautien torjunnan kansalliseksi asiantuntijalaitokseksi, joskin sillä olisi edelleen eräitä viranomaistehtäviä, kuten rokotehuolto ja kansallisten rekisterien ylläpito. Laitos työskentelisi edelleen läheisessä yhteistyössä sosiaali- ja terveysministeriön kanssa antaen ministeriölle tarpeellista asiantuntijatukea. Laitos tukisi asiantuntemuksellaan myös aluehallintovirastojen työtä, ylläpitäisi tartuntatautien torjuntaa palvelevia valtakunnallisia epidemiologisia seurantajärjestelmiäsekä ohjaisi ja tukisi tartuntatautien torjuntaa laajasti koko sosiaali- ja terveydenhuollossa. Laitos toimisi myös Euroopan unionin tartuntatautien epidemiologisesta seurannasta ja tartuntatautien ilmoittamisesta vastaavana toimivaltaisena viranomaisena.

8 §. Torjuntatyö aluetasolla. Aluehallintoviraston tehtävät ehdotetaan säädettäväksi voimassa olevaa lakia vastaavasti. Viraston rooli painottuisi valtakunnallisten linjausten ja päätösten toimeenpanon yhteensovittamiseen ja valvontaan. Aluehallintovirasto vastaisi yhdessä sairaanhoitopiirien kuntayhtymien kanssa alueellisesta varautumisesta terveydenhuollon häiriötilanteisiin. Aluehallintovirastoissa työskentelee useita lääkäreitä, ja ehdotuksen mukaan joku näistä nimettäisiin tartuntatautien valvonnasta vastaavaksi lääkäriksi, jolloin paneutuminen tehtäväalueeseen varmistuisi. Tämä on tärkeää, koska aluehallintovirasto voi joutua tekemään merkittäviä yksilöä koskevia ja kansanterveyteen vaikuttavia päätöksiä. Tartuntatautien valvonnasta vastaavan lääkärin olisi oltava virkasuhteinen.

Sairaanhoitopiirin kuntayhtymä hoitaa tartuntatauteja sairastavia potilaita kuten muitakin erikoissairaanhoitoa tarvitsevia potilaita erikoissairaanhoitoa koskevan lainsäädännön mukaisesti. Siten piirissä on tartuntatautien erityisosaamista, jota on tarkoituksenmukaista käyttää myös tartuntatautien torjuntatyössä. Sairaanhoitopiirin kuntayhtymä määrättäisiin torjuntatyön alueelliseksi asiantuntijayksiköksi, joka ohjaisi ja tukisi kuntia ja sosiaali- ja terveydenhuollon toimintayksiköitä, kantaisi alueellista kehittämisvastuuta diagnostiikasta ja hoidosta sekä ohjaisi hoitoon liittyvien infektioiden torjunnan kehittämistä sosiaali- ja terveydenhuollon toimintayksiköissä. Piiri velvoitettaisiin myös varautumaan poikkeuksellisten epidemioiden torjuntaan ja hoitoon, ja tässä viitattaisiin terveydenhuoltolain 38 §:ään, jossa asiasta on säädetty yleisemmin. Koska kriittisessä tilanteessa on käytettävä tehokkaasti hyväksi kaikkia olemassa olevia voimavaroja, valmiussuunnittelussa on tärkeää ottaa huomioon myös työterveyshuollon ja yksityisen terveydenhuollon toiminta.

Sairaanhoitopiirin kuntayhtymän olisi nimettävä tartuntataudeista vastaava lääkäri, joka ensisijaisesti vastaisi tässä laissa säädetyistä velvoitteista. Tällä ei otettaisi kantaa tartuntatautien hoidon organisoimiselle sairaanhoitopiirin kuntayhtymässä.

Vaikka aluehallintovirasto on sairaanhoitopiirin kuntayhtymiä valvova viranomainen, piirin ja viraston on tarkoituksenmukaista tehdä yhteistyötä. Aluehallintoviraston tartuntatautien valvonnasta vastaava lääkäri on hallintolääkäri, jolla ei yleensä voi olla syvällistä lääketieteellistä perehtyneisyyttä eri tartuntatauteihin. Siksi aluehallintoviraston pitäisi käyttää hyväkseen sairaanhoitopiirin kuntayhtymän ja tarvittaessa erityisvastuualueen tai Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen asiantuntemusta.

9 §. Torjuntatyö kunnassa. Kunta säilyisi edelleen tartuntatautien torjunnan perustasona, ja torjuntatyö olisi järjestettävä osana perusterveydenhuoltoa. Viranomaispäätösten tekemistä varten kunnassa olisi oltava virkasuhteinen tartuntataudeista vastaava lääkäri. Jos kunta antaa perusterveydenhuollon ulkopuolisen ei-kunnallisen tahon hoidettavaksi, sen olisi huolehdittava myös tartuntatautien torjuntatyön järjestämisestä.

Nopea tiedottaminen väestölle on yhä merkityksellisempi epidemioiden torjunnassa ja niihin liittyvän palvelujen käytön ohjaamisessa. Siksi tiedottaminen väestölle säädettäisiin kunnan tehtäväksi. Tämä ei ole uusi tehtävä kunnalle, mutta sen tärkeyden vuoksi siitä on hyvä säätää lailla. Muutoin kunnan tehtävät säädettäisiin nykyisen lain mukaisiksi.

10 §. Tartuntatautien torjunta puolustusvoimissa, Rajavartiolaitoksessa ja eräissä valtion laitoksissa. Terveydenhuollon järjestäminen puolustusvoimissa ja Rajavartiolaitoksessa varusmiespalvelustaan, naisten vapaaehtoista asepalvelusta, kriisinhallintapalvelusta tai sotilasopintoja suorittaville, rikosseuraamuslaitoksessa rangaistustaan suorittaville, valtion mielisairaaloiden potilaille ja valtion koulukotien asiakkaille sekä poliisin huostassa oleville on mainittujen valtion yksiköiden tehtävä. On tarkoituksenmukaista, että tartuntatautien torjunta toteutuu osana tätä terveydenhuoltoa, kuten on tapahtunut tähänkin asti. Olennaista on, että työn on oltava samantasoista kunnallisen terveydenhuollon kanssa, jonka takia ehdotetaan säädettäväksi velvoite järjestää toiminta siten, että se täyttää tässä laissa asetetut velvoitteet. Osana tartuntatautityötä mainituista yksiköistä puolustusvoimat, Rajavartiolaitos, Vankiterveydenhuollon yksikkö ja valtion mielisairaalat voisivat tehdä kunnan tehtäviksi säädetyt henkilöä koskevat viranomaispäätökset, kuten karanteeni tai eristäminen. Tätä varten on yksiköiden sisällä määrättävä näistä päättämisestä. Kunta voisi kuitenkin tehdä henkilöä koskevia päätöksiä myös mainittujen yksiköiden terveydenhuollon piiriin kuuluville. Tämä voi olla tarpeen esimerkiksi henkilön ollessa lomalla tai eri syistä hoidossa kunnallisen terveydenhuollon toimintayksikössä.

Pykälän 2 momentissa määrättäisiin mainitut valtion yksiköt yhteistyöhön alueen sairaanhoitopiirin kuntayhtymän ja kunnan kanssa. Yhteistyötä on nykyisin joka tapauksessa, kun yksiköt ostavat sopimuksin sairaanhoitoa kunnilta ja sairaanhoitopiirien kuntayhtymiltä. Tartuntatautien torjunnassa yhteistyön tarve on kuitenkin erityisen laaja, koska tartuntatautien leviäminen tapahtuu organisaatioiden välisistä rajoista riippumatta. Erityisen tärkeää on, että varautuminen poikkeuksellisiin epidemioihin tapahtuisi yhteistyössä, jotta epidemian torjunta olisi mahdollisimman tehokasta ja kaikki voimavarat käytettäisiin mahdollisimman tarkoituksenmukaisesti.

11 §. Tartuntatautien neuvottelukunta. Tartuntatautien neuvottelukunta on osoittautunut tärkeäksi sosiaali- ja terveysministeriölle ulkopuolista asiantuntijatukea antavaksi elimeksi kehittämistyössä ja ristiriitoja sisältävissä ongelmatilanteissa. Siitä ehdotetaan säädettäväksi voimassa olevan lain mukaisesti.

12 §. Torjuntatyön valvonta. Valvontaviranomaisten tehtävät säädettäisiin voimassa olevan lainsäädännön mukaisesti. Lakiin lisättäisiin viittaukset kansanterveyslakiin (66/1972), erikoissairaanhoitolakiin (1062/1989), sosiaalihuoltolakiin (710/1982) ja kehitysvammaisten erityishuollosta annettuun lakiin (519/1977) yksityisestä terveydenhuollosta annettuun lakiin (152/1990), yksityisistä sosiaalipalveluista annettuun lakiin (922/2011) sekä mielenterveyslakiin (1116/1990).

13 §. Asetuksenantovaltuus. Valtioneuvoston asetuksella säädettäisiin yksityiskohtaisesti sosiaali- ja terveysministeriön, aluehallintoviraston, Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen, sairaanhoitopiirin ja kuntien tehtävistä. Neuvottelukunnasta säädettäisiin tarkemmin valtioneuvoston asetuksella, joka mahdollistaisi jaostojen asettamisen.

Sosiaali- ja terveysalan lupa- ja valvontaviraston ja aluehallintovirastojen tarkemmasta työnjaosta ohjauksessa ja valvonnassa säädettäisiin tarvittaessa valtioneuvoston asetuksella.

3 luku Sairastuneiden ja sairastuneeksi perustellusti epäiltyjen tunnistaminen ja tartunnan jäljitys

14 §. Vapaaehtoiset terveystarkastukset ja rokotukset. Voimassa olevan lain mukaan kunnilla oleva velvollisuus järjestää yleisiä vapaaehtoisia rokotuksia ja terveystarkastuksia tartuntatautien ehkäisemiseksi jäisi ennalleen. Näiden terveystarkastusten järjestämisen, tarkastusten sisällön ja rokotusten tarpeellisuus tulisi arvioida lääketieteellisin ja epidemiologisin perustein. Toimien tulisi olla kustannusvaikuttavia ja niiden tavoitteena olisi paitsi yksilön, erityisesti väestön terveyden suojelu ja yhteiskunnan turvallisuuden lisääminen, ottaen huomioon myös Suomea lain tasoisesti sitovat kansainväliset velvoitteet.

Tämä säännös ei velvoita kuntaa järjestämään nykykäytäntöön verrattuna uusia terveystarkastuksia kaikille väestöryhmille säännöllisesti. Tällä hetkellä terveystarkastuksia erityisesti tartuntatauteja silmälläpitäen järjestetään äitiysneuvoloissa sikiön suojaamiseksi (kuppa, hepatiitti -B ja hiv). Tartuntatauteihin liittyvät asiat ovat tarpeen mukaan esillä myös muissa, terveydenhuoltolain perusteella tehtävissä tarkastuksissa, kuten lastenneuvola- ja kouluterveydenhuollon määräaikaistarkastuksissa.

Tarvittaessa asiantuntija-arvioon perustuvia terveystarkastusten kohderyhmiä voisivat olla esimerkiksi suuren tartuntatautiriskin maista tulevat opiskelijat ja muut henkilöt, joiden rokotussuoja on puutteellinen tai joiden voidaan perustellusti epäillä kantavan tai sairastavan helposti leviävää, muulle väestölle terveysriskin aiheuttavaa vakavaa tartuntatautia kuten tuberkuloosia. Terveystarkastusten sisällöstä tarvittavine tutkimuksineen ja rokotuksineen tulisi päättää kohderyhmän ja tartuntataudin leviämisen uhan mukaan. Tarttuvat taudit eivät tunne rajoja, ja lisääntyvä liikkuvuus voi nopeuttaa tarttuvien tautien leviämistä. Tästä johtuen tarttuvien tautien torjunnasta vastaavien toimijoiden tulee vastata uusiin haasteisiin viivytyksittä ja toimia joustavasti. Tartuntatautien leviämistä voidaan parhaiten ehkäistä toteamalla ne ajoissa ja hoitamalla todetut taudit nopeasti siten, etteivät sairastuneet enää tartuta.

Kiintiöpakolaisia ja turvapaikanhakijoita koskee oma erillinen lainsäädäntönsä, mihin liittyvä toiminta järjestetään ja kustannukset korvataan sen lainsäädännön mukaisesti. Tällä hetkellä vastaanottokeskukset järjestävät tarvittavat tutkimukset turvapaikanhakijoille valtion kustannuksella. Kunnat järjestävät tutkimuksia pakolaisille sosiaali- ja terveysministeriön ohjeen ”Pakolaisten ja turvapaikanhakijoiden infektio-ongelmien ehkäisy” (STM:n julkaisuja 2009:21) mukaisesti. Tätä ohjeistusta päivitetään vallitsevan tartuntatautiriskin edellyttämällä tavalla.

15 §. Kohdennetut terveystarkastukset. Voimassa olevan lain mukaan aluehallintovirasto voi järjestää jollakin paikkakunnalla tai tietyssä työpaikassa, laitoksessa, kulkuneuvossa tai vastaavassa paikassa oleskelevalle pakollisen terveystarkastuksen, jos se on tarpeen yleisvaarallisen tartuntataudin leviämisen ehkäisemiseksi. Koska pakkotoimia ei pitäisi käyttää, jos asia on hoidettavissa vapaaehtoisella pohjalla yhteisymmärryksessä henkilöiden kanssa, ehdotetaan, että kohdennettu terveystarkastus säädetään ensisijaisesti vapaaehtoiseksi. Momentti ehdotetaan pidettäväksi muutoin ennallaan.

Tavallisin syy kohdennettuihin terveystarkastuksiin on tartuttavan tuberkuloositapauksen kanssa samoissa tiloissa työssä, koulutuksessa, päivähoidossa tai muussa vastaavassa paikassa oleskelu. Altistuneet henkilöt ovat yleensä oman terveytensä vuoksi halukkaita tutkimuksiin.

Tarkastuksen suorittajaa ja siihen liittyvää näytteen ottoa koskeva säännös ehdotetaan pidettäväksi muutoin ennallaan, mutta muun ammattihenkilön kuin lääkärin käyttämisestä tarkastuksen suorittajana poistettaisiin vaatimus erityistä syystä, koska muun ammattihenkilön käyttäminen on usein tarkoituksenmukaista.

Tartuntatautien ehkäisemiseksi tehtävien terveystarkastusten ja yleisten rokotusten mahdollisimman kattava toteutuminen on tärkeä tavoite, joka ei suojaa vain asianomaista vaan myös muuta väestöä. Tämän saavuttamiseksi voimassa olevassa laissa on säädetty oikeus käydä rokotuksessa työajalla, jollei se ole vaikeudetta mahdollista muuna aikana. Säännöstä ehdotetaan laajennettavaksi siten, että se koskisi myös tartuntatautien ehkäisemiseksi tehtäviä terveystarkastuksia. Kiireettömästi tehtävät tarkastukset voidaan yleensä sopia työajan ulkopuolelle, joten säännöstä sovellettaisiin esimerkiksi epidemiatilanteessa.

16 §. Pakollinen terveystarkastus. Voimassa olevan lain mukaan aluehallintovirasto voi määrätä pakollisen terveystarkastuksen. Vaikka 14 tai 15 §:n mukainen terveystarkastus ehdotetaan toteutettavaksi ensisijaisesti vapaaehtoisesti yhteisymmärryksessä henkilön kanssa, henkilön kieltäytyessä tutkimuksesta on edelleen oltava mahdollisuus tehdä päätös, että terveystarkastus on pakollinen, jos tutkimus on yleisvaarallisen tartuntataudin tai perustellusti sellaiseksi epäillyn tartuntataudin leviämisen ehkäisemiseksi välttämätön. Pakollisesta terveystarkastuksesta ehdotetaan säädettäväksi erillisessä pykälässä. Pakollinen terveystarkastus olisi mahdollinen myös yleisvaaralliseksi perustellusti epäillyn tartuntataudin leviämisen ehkäisemiseksi.

17 §. Hoitoon liittyvien infektioiden torjunta. Hoitoon liittyvät infektiot aiheuttavat niin meillä kuin muissakin kehittyneissä maissa merkittävän osan tartuntatautikuolemista. Ne ovat uhka potilasturvallisuudelle sekä henkilökunnan työturvallisuudelle. Niiden torjuntaan on panostettava nykyistä enemmän. Hoitoon liittyvien infektioiden tehokas torjunta vähentää hoidon kustannuksia, ja toiminnan kustannusvaikuttavuus on tutkitusti hyvä. Torjunta säädettäisiin kaikkien terveydenhuollon toimintayksiköiden tehtäväksi riippumatta siitä, ovatko ne kunnallisia, yksityisiä tai muun tahon ylläpitämiä. Lisäksi hoitoon liittyvien infektioiden torjunta säädettäisiin myös sosiaalihuollon toimintayksiköiden tehtäväksi, koska niissä ongelmat ovat samanlaiset kuin terveydenhuollossa. Koska sosiaalihuollossa ei välttämättä ole tehtävään perehtynyttä henkilökuntaa, laissa annettaisiin velvoite käyttää apuna tartuntatautien torjuntaa perehtyneitä terveydenhuollon ammattihenkilöitä. Tällaisia voivat olla infektiokoulutusta saaneet lääkärit ja sairaanhoitajat.

Terveydenhuoltolain 8 §:ssä on säädetty potilasturvallisuudesta ja asetettu terveydenhuollon toimintayksiköille velvoite tätä koskevan suunnitelmaan laatimiseen. Koska hoitoon liittyvien infektioiden torjunta on merkittävältä osin työtä potilasturvallisuuden edistämiseksi, tämä työ on sovitettava yhteen muun potilasturvallisuuden edistämisen kanssa.

Toimintayksikön johtaja olisi vastuussa hoitoon liittyvien infektioiden torjunnasta, jotta se tulisi osaksi kaikkea toimintaa ja saisi riittävän huomion. Mikrobilääkkeiden asianmukainen käyttö on ensiarvoisen tärkeää vastustuskykyisten mikrobikantojen synnyn estämiseksi. Tilannekuvan saamiseksi olisi seurattava infektioiden, mikrobilääkeresistenssin sekä lääkkeille erittäin vastustuskykyisten mikrobien, jotka voivat aiheuttaa vaikeahoitoisia infektioita, esiintymistä. Mikrobilääkeresistenssin seuranta kattaa laajemman mikrobiologisen diagnostiikan kuin pelkkä lääkkeille erittäin vastustuskykyisten mikrobien seuranta. Toimintayksikön mikrobilääkkeiden asianmukaista käyttöä voidaan ohjata paremmin, kun tunnetaan jatkuvat resistenssitrendit. Olisi huolehdittava yleisestä hygieniasta ja erityisesti käsihygienian toteutumisesta sekä tarkoituksenmukaisten suojavälineiden käytöstä. Potilaiden, asiakkaiden ja myös lääkkeille erittäin vastustuskykyisiä mikrobeja kantavien työntekijöiden tarkoituksenmukaisella sijoittamisella voitaisiin vähentää tartunnan leviämistä.

18 §. Laboratoriotutkimukset ja toimilupa. Laboratoriotutkimuksia tehdään paitsi yksilön tartuntatautien toteamiseksi, myös tartuntatautien esiintymisen seuraamiseksi ja torjumiseksi. Laboratorioissa hoidetaan myös muita tartuntatautien seurantaan ja torjuntaan liittyviä tehtäviä kuten esimerkiksi tartuntatautien ilmoittaminen, hoitavan tahon konsultointi ja mikrobilääkeresistenssin torjuntaa palvelevat toimet. Sekä näiden tehtävien suorittamisen että varsinaisten laboratoriotutkimusten laatutaso on erityisen tärkeää, koska tulosten perusteella voidaan toteuttaa toimia, jotka koskevat asianomaisen oman hoidon ja potilasturvallisuuden lisäksi muitakin henkilöitä ja tahoja, jopa isoa osaa väestöstä. Ehdotetaan, että laboratorioiden lupamenettely ja siihen liittyvät vaatimukset säädettäisiin pääosin voimassa olevan lain mukaisina, mutta niitä täsmennettäisiin koskemaan myös alihankintoja sekä erilaisissa sosiaalihuollon ja terveydenhuollon toimintayksiköissä tapahtuvaa diagnostista testausta. Suomessa tapahtuva laboratoriotoiminta on itsessään luvanvaraista, joten kaikki Suomessa toimivat laboratoriot ovat toimilupamenettelyn piirissä siitä huolimatta, toteuttavatko ne tutkimuksia itsenäisesti vai alihankintana. Lisääntyneen alihankinnan ja erityisesti ulkomailta ostettavien tutkimusten vuoksi lakia on kuitenkin syytä täsmentää ja vastuusuhteita selkeyttää.

Sosiaalihuollon ja terveydenhuollon toimintayksiköissä tehdään niin sanottuja vieritestejä, joilla tehdään tartuntatautien pikadiagnostiikkaa. Vieritestien tulokset ohjaavat hoitoa usein yhtä lailla kuin laboratorio-oloissa tehtyjen tutkimusten tulokset. Tämän vuoksi ehdotetaan, että laboratoriotutkimuksia voitaisiin tehdä myös toimintayksiköissä, hyväksyttyjen laboratorioiden valvonnassa. Toimintayksiköllä tarkoitettaisiin paikkaa, jossa tehdään kliinisen mikrobiologian diagnostisia testejä, ei pelkkää näytteenottopaikkaa. Toimiluvan saanut laboratorio voisi siten tehdä toimintayksikön kanssa sopimuksen valvonnan järjestämisestä vieritestien suorittamista varten, eikä toimintayksikön tällöin tarvitsisi hakea omaa toimilupaa laboratoriotoiminnalle. Sopimus voisi luonnollisesti koskea vain sellaisia tutkimuksia, joita laboratoriolla itsellään on lupa suorittaa. Toimiluvallinen laboratorio vastaisi suoraan lain nojalla siitä, että sen valvoma toimintayksikkö täyttää samat vaatimukset, jotka laboratoriolle asetetaan.

Luvan myöntämisen edellytyksenä olisi lisäksi, että laboratorion mahdollisesti käyttämien alihankintalaboratorioiden taikka sen valvomien toimintayksiköiden valvonta olisi järjestetty asianmukaisella tavalla. Valvontavastuusta on säädetty 1 momentissa. Suomalaisilla alihankintalaboratorioilla olisi oltava oma toimilupansa, mutta niiltä tutkimuksia ostava laboratorio vastaisi omalta osaltaan siitä, että alihankintalaboratorio täyttää sille asetettavat vaatimukset. Tutkimuksia suorittavat toimintayksiköt sen sijaan eivät tarvitsisi omaa toimilupaa, mikäli ne ovat hyväksytyn laboratorion valvonnassa. Toimintayksiköiden toimintaedellytyksiä ei siten tarkistettaisi lupakäsittelyssä vaan ne olisivat valvovan laboratorion vastuulla. Tämän vuoksi lupaa hakevalla laboratoriolla tulisi olla asianmukainen omavalvontasuunnitelma siitä, miten se täyttää nämä valvontavelvollisuutensa.

Näiden lisäksi potilaat käyttävät kotonaan itse suoritettavaan tartuntatautien toteamiseen testaukseen tarkoitettuja laitteita, joita koskee terveydenhuollon laitteista ja tarvikkeista annettu laki (629/2010). Tämä itse suoritettu testaus ei kuulu toimilupamenettelyn piiriin. Myöskään itsenäisen ammatinharjoittajan vastaanotollaan tekemä vieritesteiksi luokiteltavat tutkimukset eivät edellytä toimilupaa, vaan tapahtuu ammatinharjoittajan vastuulla.

Laboratorioiden toimilupaa koskevassa arviointimenettelyssä voi olla tarpeen kiinnittää huomiota myös laboratoriotoiminnassa tapahtuvaan henkilötietojen käsittelyyn. Yksityisten laboratorioiden osalta henkilötietojen käsittelyä koskevat periaatteet ja vastuusuhteet tarkistetaan haettaessa toiminnalle yksityisestä terveydenhuollosta annetussa laissa (152/1990) tarkoitettua lupaa. Julkisilla terveydenhuollon toimijoilla ei ole yleistä lupamenettelyä, joten niiden osalta henkilötietojen käsittelyä koskevien vaatimusten noudattamista valvotaan muun julkisen terveydenhuollon valvonnan yhteydessä. Aluehallintovirasto voi laboratoriolle toimilupaa myöntäessään siten muun lainsäädännön nojalla varmentaa myös henkilötietojen käsittelyn asianmukaisuuden. Erityisesti huomiota on syytä kiinnittää siihen, että alihankintana ja toimeksiannosta suoritettavien tutkimusten osalta tutkimuksen tilaava taho toimii rekisterinpitäjänä, jolloin laboratorion tulee sopia rekisterinpitäjän kanssa tarkemmista menettelytavoista henkilötietojen käsittelyssä.

Tutkimuksia tehdään alihankintoina sekä kotimaassa että ulkomailla. Koska suomalaisella lupamenettelyllä ja valvonnalla ei voida vaikuttaa ulkomailla sijaitsevan laboratorion toimintaan, tutkimuksen tilaavan laboratorion olisi velvollisuus varmistaa, että alihankinnassa käytettävän laboratorion toiminta kokonaisuudessaan ja tilatun tutkimuksen laadunvarmistus vastaavat kotimaassa sovellettavia vaatimuksia. Ulkomailta hankittavien laboratoriopalvelujen osalta on otettava huomioon myös henkilötietolain 5 luvun säännökset henkilötietojen siirrosta Euroopan unionin ja Euroopan talousalueen ulkopuolelle. Aluehallintovirastoille osoitettavien toimilupahakemusten sisältö ja lomakepohjat tarpeellisine tietokenttineen määriteltäisiin tarkemmin Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen ohjeistuksella.

Edelleen täsmennyksenä esitetään lupaviranomaiselle valtuutusta asettaa lupaan ehtoja muuta terveydenhuollon lupalainsäädäntöä vastaavalla tavalla. Ehdoilla voitaisiin turvata toimintaedellytysten lisäksi esimerkiksi ajantasaisten laatuvaatimusten sekä viranomaisohjeiden ja -suositusten noudattaminen tutkimustoiminnassa tai valvontaviranomaisen riittävä tiedonsaanti. Erityisesti ulkomailta tapahtuvan alihankinnan suhteen voi olla tarpeen asettaa ehtoja sen varmistamiseksi, että laboratorio tosiasiallisesti huolehtii alihankintaan kohdistuvista velvoitteistaan ja että tällaisessa toiminnassa noudatetaan Suomen lainsäädäntöä.

Pykälässä säädettäisiin nykyistä vastaavalla tavalla luvan peruuttamisesta tilanteissa, joissa laboratorion toiminnassa tai toimintaedellytyksissä on vakavia puutteita eikä niitä ole määräyksestä huolimatta korjattu. Lupaviranomaisella olisi myös muun lainsäädännön nojalla mahdollisuus kohdistaa laboratorioon muita lievempiä hallinnollisia seuraamuksia sekä tarvittaessa tehostaa näitä hallintopakolla. Toimenpiteistä säädetään laboratoriotoimintaa koskevissa muissa terveydenhuollon laeissa kuten kansanterveyslaissa (66/1972) ja erikoissairaanhoitolaissa (1062/1989). Yksityisten toimijoiden lupahallinnosta ja valvonnan keinoista säädetään yksityisestä terveydenhuollosta annetussa laissa. Näitä säädöksiä sovelletaan tartuntatautilain lisäksi eikä menettelystä ja toimenpiteistä siten ole tarve säätää tässä laissa erikseen.

Pykälän 4 momentissa säädettäisiin voimassa olevan lain mukaisesti aluehallintovirastojen ja Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen tietojen saannista valvonnan yhteydessä ja siihen tarvittaessa liitettävästä sakon uhasta.

19 §. Asiantuntijalaboratorio, tiedonsaanti ja tutkimusten keskittäminen. Terveyden ja hyvinvoinnin laitos jatkaisi tehtäväänsä kansallisena asiantuntijalaboratoriona. WHO ja EU edellyttävät, että maissa on kansallinen asiantuntijalaboratorio, joka osallistuu yhteistyöhön niiden kanssa. Kansallinen asiantuntijalaboratorio huolehtii tartuntatautien torjunnan kannalta keskeisen laboratoriodiagnostiikan kattavuudesta ja tasosta tekemällä tutkimuksia itse ja ohjaamalla muita laboratorioita. Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksella olisi oikeus saada korvauksetta muilta laboratorioilta tietoja tartuntatautitapausten toteamiseksi tehtyjen tutkimusten lukumääristä ja käytetyistä laboratoriomenetelmistä sekä laadunvarmistuksen tuloksista. Tiedot kuuluvat liike- ja ammattisalaisuuden piiriin, joten niitä on laitoksessa käsiteltävä sen mukaisesti.

Tartuntatautien toteamiseksi tehtäviä harvinaisia tutkimuksia on tarpeen keskittää, ja sopimuksin näin on tehtykin. Asiasta on perusteltua säätää lailla, ja tutkimuksia voitaisiin keskittää Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen lisäksi erityisvastuualueelle, sairaanhoitopiirin kuntayhtymille tai muulle taholle. Muu taho voi olla yksityinen laboratorio tai ulkomailla sijaitseva laboratorio, jos tutkimusmenetelmää ei vähäisen tarpeen takia kannata pystyttää Suomeen.

20 §. Lääkärin hoitovastuun siirto ja tietojen luovutus. Tartuntatautia sairastavan hoito ja muiden mahdollisesti tartunnan saaneiden tutkimukseen ja tarvittaessa hoitoon ohjaaminen ovat olennaisia asioita tautien leviämisen ehkäisyssä. Siksi niitä koskeva velvoite olisi taudin toteavalla lääkärillä voimassa olevan lain mukaisesti. Esimerkiksi yksityisen sektorin lääkäri voisi siirtää tehtävän kunnan tai sairaanhoitopiirin kuntayhtymän tartuntataudeista vastaavalle lääkärille.

Lääkärin on samalla toimitettava hoidon kannalta välttämättömät tiedot.

Voimassa olevan lain mukaan hoitovastuun siirtämistä koskevat tiedot on hävitettävä heti tartuntataudin ehkäisytoimien jälkeen, eikä tietoja saa merkitä potilasasiakirjoihin. Hoitovastuun siirtomerkinnän hävittäminen voisi vaikeuttaa merkittävästi torjuntatoimia, kuten kontaktijäljitystä sekä toimien selvittämistä jälkikäteen esimerkiksi kanteluun perustuvassa valvonnassa. Lisäksi samat toimet voivat käynnistyä uudestaan, jos hoitovastuussa oleva henkilö vaihtuu. Tämän vuoksi velvollisuutta hoitovastuun siirtoa koskevien tietojen hävittämiseen ja kieltoa niiden merkitsemisestä potilasasiakirjoihin ei enää ehdoteta säädettäväksi.

21 §. Ilmoitus tartunnalle altistumisesta. Hoitava lääkäri voi saada tietoonsa potilaansa sairastavan tai elinaikanaan sairastaneen yleisvaarallista tai valvottava tartuntatautia, joka voisi aiheuttaa tartunnan vaaran toiselle henkilölle. Mikäli potilas kieltäytyy itse ilmoittamasta asiaa tartunnan vaarassa olevalle henkilölle, hoitavalle lääkärille esitetään annettavaksi oikeus ilmoittaa salassapitosäännösten estämättä tällaisesta tartuntavaarasta terveyskeskuksen tai sairaanhoitopiirin tartuntataudeista vastaavalle lääkärille, joka voisi ilmoittaa tartuntavaarasta, mutta ei tartunnanlähteestä, kyseiselle tartuntavaarassa olevalle henkilölle. Esitetty valtuutus antaisi myös perusteen sille, että kuoleman jälkeen todetusta infektiosta voitaisiin tiedottaa niille, jotka ovat voineet saada tartunnan, jotta tälle voidaan toteuttaa tartuntaa koskevat perustellut laboratoriokokeet.

22 §. Tartunnan saaneen velvollisuus. Tartunnan saaneen velvollisuus ilmoittaa asiaa selvittävälle lääkärille käsityksensä tartuntatavasta, -ajankohdasta ja -paikasta sekä muiden mahdollisesti tartunnan saaneiden nimet ehdotetaan säädettäväksi voimassa olevan lain mukaisesti. Nämä ovat avaintietoja yleisvaarallisen ja valvottavan tartuntataudin leviämisen ehkäisemiseksi ja tartunnan saaneiden hoitoon saattamiseksi. Velvollisuuden rikkomista ei ole säädetty rangaistavaksi, sillä oikeaa tietoa ei aina saada ja rangaistus voi johtaa tilanteeseen, jossa tartunnan mahdollisesti saanut henkilö ei hakeudu tutkimuksiin ja hoitoon.

23 §. Epidemian selvittäminen ja tartunnan jäljittäminen. Kunnan ja sairaanhoitopiirin kuntayhtymän tartuntataudeista vastaavat lääkärit ja Terveyden ja hyvinvoinnin laitos ovat suorittaneet epidemioiden selvittämistä ja tartunnan jäljittämistä osana tartuntatautien torjuntatyötään. Koska tehtävät ovat torjuntatyön ydinasioita, jotka on toteutettava riittävässä laajuudessa, ehdotetaan, että niistä säädetään entistä tarkemmin laissa. Kunnalle ja sairaanhoitopiirin kuntayhtymälle säädettäisiin velvollisuus näihin tehtäviin toimialueellaan ja yhteistyövelvoite laajalle levinneissä epidemioissa. Terveyden ja hyvinvoinnin laitokselle säädettäisiin velvoite kuntien ja piirien ohjaukseen ja tukeen sekä velvoite toteuttaa selvityksiä, kun epidemia on levinnyt usean piirin alueelle, kun tauti on erityisen vakava tai selvitys on muutoin valtakunnallisesti tärkeä esimerkiksi harvinaisuutensa takia. Polio ja botulismi voisivat olla esimerkkejä tällaisista tilanteista. Lisäksi laitos vastaisi kansainvälistä yhteistyötä edellyttävästä jäljityksestä ja epidemioiden selvityksestä, mikä tapahtuu useasti yhteistyössä Euroopan tautien ehkäisy- ja torjuntakeskuksen kanssa.

24 §. Tiedonsaantioikeus epidemian havaitsemiseksi, selvittämiseksi ja tartunnan jäljittämiseksi. Epidemian selvittämiseen ja tartunnan jäljittämiseen tarvitaan henkilötietoja mahdollisesti altistuneista henkilöistä ja tietoja muista tartuntaan liittyvistä tekijöistä. Tietojen saannista ehdotetaan säädettäväksi pääosin voimassa olevan lain mukaisesti. Lisäksi ministeriöllä ja Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksella ja sairaanhoitopiirin kuntayhtymällä olisi oikeus saada tietoja tehtäviensä hoitamiseksi yksityisiltä sosiaalihuollon ja terveydenhuollon toimintayksiköiltä. Ehdotetaan, että matkustajatietoja koskevassa säännöksessä on perusteena väestön terveyttä uhkaavan tartuntataudin leviämisen ehkäisy. Matkanjärjestäjällä tarkoitetaan paitsi valmismatkalain (1079/1994) mukaisia toimijoita myös ketä tahansa, joka järjestää matkoja. Näitä voivat olla esimerkiksi urheiluseurat, jotka järjestävät harjoitus- tai kilpailumatkoja kotimaassa tai ulkomailla. Tautiluokitukset eri maissa eroavat, mutta kansainvälisessä käytännössä matkustajiin kohdistuvia selvityksiä ja jäljityksiä tehdään meillä yleensä yleisvaarallisiksi ja valvottaviksi säädettäviksi ehdotettavista taudeista.

Maan sisäiseen viranomaisten väliseen tietojenvaihtoon osalliseksi ehdotetaan terveydenhuolto- ja terveydensuojeluviranomaisten lisäksi myös elintarvikevalvontaviranomaiset. Tämä on välttämätöntä, koska torjuntatoimet elintarvikevälitteisissä epidemioissa ovat pääasiassa heidän vastuullaan. Luovuttaminen koskisi myös henkilöiden itse antamia tietoja, sillä luovuttamiskielto voisi vaarantaa muiden ihmisten, esimerkiksi vesi- ja elintarvike-epidemioissa helposti satojenkin ihmisten, terveyden ja jopa hengen.

25 §. Tiedonsaantioikeus vakavan epidemian torjumiseksi. Kun kiireelliset toimet ovat välttämättömiä väestön terveyden suojelemiseksi vakavan epidemian uhatessa tai sen aikana, saattaa olla tarpeen käynnistää Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksessa välittömästi sellainen selvitystyö, joka edellyttää potilasrekistereissä ja terveydenhuollon valtakunnallisissa henkilörekistereissä olevien tietojen käyttämistä ja yhdistämistä. Näitä tietoja olisivat taudin aiheuttajia ja niiden ominaisuuksia, diagnooseja, riskitekijöitä, tartunnan kulkuun vaikuttaneita tekijöitä sekä sairastuneen hoitopaikkaa, hoitoa ja hoidon lopputulosta koskevat tiedot. Normaaliin tutkimuslupamenettelyyn Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksessa kuluisi vähintään useita viikkoja.

Epidemiaselvitykset kohdistuvat tavallisimmin elintarvikkeiden tai veden välityksellä tarttuviin vatsatautiepidemioihin. Epidemiaselvityksessä verrataan tartunnan lähteen selvittämiseksi kuhunkin sairastuneeseen väestötietojärjestelmästä satunnaisesti poimittuja iän ja sukupuolen suhteen kaltaistettuja vertailuhenkilöitä, jotka ovat maantieteellisesti samalta alueelta kuin sairastuneet. Kultakin selvitetään mahdollisesti tartuntaan johtaneet altistumiset. Sairastuneiden sekä verrokkien sairastumista edeltäneiden altistumisten tilastollinen vertailu voi antaa vahvan näytön tartunnan alkuperästä. Maantieteellisesti tarkasti rajautuvissa epidemioissa, joissa sairastuneiden määrä on suuri kuten Nokian vesiepidemiassa, tehdään alueen väestötietojärjestelmää käyttäen satunnaisesti poimien otos väestötietojärjestelmästä. Otoksesta selvitetään koko väestöön yleistettäviä mittalukuja antavin tilastollisin menetelmin väestön sairastumista ja vakavuusastetta, tartunnan mahdollisena syynä olleita altistumisia sekä tartuntaan mahdollisesti vaikuttaneita muita tekijöitä.

Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksella olisi oikeus saada edellä 1 ja 2 momentissa tarkoitetut tiedot myös teknisen käyttöyhteyden avulla.

26 §. Altistuneiden henkilöiden tunnistetietojen säilyttäminen. Altistuneiden henkilöiden tietosuoja toteutuu varmimmin, jos heitä koskevat tunnistetiedot hävitetään niin pian kuin se on mahdollista. Siksi ehdotetaan säädettäväksi, että tiedot on hävitettävä, kun selvitys- ja jäljitystyö on päättynyt ja tarpeelliset toimenpiteet toteutettu. Tartunnan jäljitys ja hoitovastuun siirto 20 §:n mukaisesti olisi kuitenkin merkittävä potilasasiakirjoihin, jotta jälkikäteen voidaan nähdä, että niitä ei ole jätetty tekemättä.

27 §. Asetuksenantovaltuus. Valtioneuvoston asetuksella on tarkoitus antaa säännökset, jotka koskevat nykyisinkin terveystarkastuksiin kuuluvia raskaana oleville järjestettäviä vapaaehtoisia verinäytteistä tehtäviä kuppa, hepatiitti -B ja hiv-tutkimuksia. Nämä järjestetään äitiysneuvoloissa sikiön suojaamiseksi.

4 luku Tartuntatautien ilmoittaminen, tietojen luovuttaminen ja rekisterit

28 §. Tartuntatautien ilmoittaminen. Tartuntatautien ilmoittaminen on tartuntatautien seurannan ja torjuntatyön perusta. Sen tarkoituksena on tautien leviämisen ehkäiseminen toteuttamalla torjuntatoimia. Siten ilmoitus on lähetettävä viranomaiselle, joka on vastuussa ilmoitukseen perustella tehtävien toimien toteuttamisesta. Toisena tarkoituksena on antaa tietoa tautien esiintymisen seurantaa ja tutkimusta varten, mikä tieto välillisesti tukee myös torjuntatyön rakentumista. Ilmoittaminen ja siihen pohjautuvat toimet ovat keskeinen osa myös WHO:n ja EU:n tartuntatautien torjuntaa, ja asianmukainen kansallisten tautitietojen ilmoittaminen on osa yhteistyötä.

Ilmoitusvelvollisuus ehdotetaan säädettäväksi lääkäreille, hammaslääkäreille ja tartuntatautien tutkimuksia tekeville laboratorioille. Toimivaksi osoittautunut järjestelmä jatkuisi pääosin nykyisellään. Lääkärin ja hammaslääkärin olisi tehtävä ilmoitus toteamastaan ja myös epäilemästään yleisvaarallisesta ja valvottavasta tartuntataudista. Laboratorion olisi ilmoitettava toteamastaan yleisvaarallisen ja valvottavan tartuntataudin mikrobilöydöksestä ja mikrobin ominaisuuksista, erityisesti mikrobilääkeherkkyydestä. Lisäksi laboratorion olisi edelleen ilmoitettava sellaisista muiden tartuntatautien mikrobilöydöksistä, joiden esiintymistä epidemioiden varhaisen toteamisen ja torjuntaohjelmien suunnittelun vuoksi seurataan keskitetysti. Ilmoitus tehtäisiin Terveyden ja hyvinvoinnin laitokselle, joka laatii ilmoittamiseen käytettävät lomakepohjat tarpeellisine tietokenttineen.

Nykyään Suomessa ilmenevien tartuntatautien toteamiseksi tehdään tutkimuksia alihankintoina myös ulkomaisissa laboratorioissa. Ilmoitusvelvollisuus näissä tapauksissa olisi tutkimuksen tilaajalla, joka on yleensä kotimainen laboratorio.

29 §. Tartuntatauti-ilmoituksen sisältö. Tartuntatauti-ilmoituksen sisältö ja potilasta koskevat tunnistetiedot ehdotetaan pidettäviksi voimassa olevan lain mukaisina. Tartunnan kulkuun vaikuttavat tekijät lisättäisiin selvyyden vuoksi lakitasolle. Näitä olisivat esimerkiksi annetut rokotukset. Nykyinen käytäntö on toiminut asianmukaisesti. Mikrobikohtaiset tunnistetiedot voidaan määritellä tarkemmin Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen ohjeistuksella.

30 §. Ilmoittaminen kunnan viranomaiselle. Tartuntatautien torjuntatoimet on usein syytä käynnistää nopeasti. Tämän takia ilmoitusvelvollisen on tehtävä ilmoitus myös kunnan tartuntataudeista vastaavalle lääkärille, jos tartuntataudin leviämisen ehkäiseminen saattaa edellyttää kiireellisesti kunnan toimenpiteitä. Muussa tapauksessa tieto kuntaan tulee Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen kautta. Vastaavasti on juomaveden välityksellä leviävästä epidemiasta, muusta elinympäristön mikrobien aiheuttamasta tai eläimen levittämästä tartunnasta ilmoitettava kunnan terveydensuojeluviranomaiselle sekä elintarvikkeiden välityksellä leviävästä epidemiasta kunnan elintarvikeviranomaiselle. Juomavesi- ja elintarvikevälitteisissä epidemioissa ovat pikaiset toimet aina tarpeen, joten tiedon nopea välittyminen toimivaltaiselle viranomaiselle on tärkeää. Ilmoitus voisi sisältää 29 §:n mukaiset tunnistetiedot, mutta usein niitä ei tarvita, vaan tilannetta kuvaavat tiedot ovat riittäviä. Tällöin henkilötietoja ei ilmoitettaisi. Pykälä olisi voimassa olevan lain mukainen.

31 §. Zoonoosien ja eläintautitapausten ilmoittaminen. Pykälässä säädettäisiin kunnan tartuntataudeista vastaavan lääkärin ilmoittamisesta kunnan eläinlääkintäviranomaiselle sekä Elintarviketurvallisuusviraston ja Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen vastavuoroisesta ilmoittamisvelvollisuudesta. Säännös olisi voimassa olevan lain mukainen.

32 §. Tartuntatautirekisteri. Voimassa olevan lain mukaan Terveyden ja hyvinvoinnin laitos ylläpitää tartuntatautirekisteriä, joka muodostuu Terveyden ja hyvinvoinnin laitokseen tulevien tartuntatauti-ilmoitusten pohjalta. Ehdotetaan, että sairaanhoitopiirin kuntayhtymän tartuntataudeista vastaavan lääkärin tulisi tehdä esityksiä aluettaan koskevien tietojen korjaamisesta Terveyden ja hyvinvoinnin laitokselle. Sairaanhoitopiirillä on oikeus käsitellä potilasasiakirjoissa olevia tietoja, Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksella ei sen sijaan ole tätä oikeutta. Pykälää on muotoiltu uudelleen, mutta asiallisesti se pysyisi muuttumattomana muutoin kuin, että maahanmuuttopäivä lisättäisiin tietoihin, joilla Terveyden ja hyvinvoinnin laitos voisi täydentää tietoja väestörekisterijärjestelmästä. Tartuntatautirekisteri on yksi terveydenhuollon valtakunnallisista henkilörekistereistä ja sitä koskee näitä sääntelevä lainsäädäntö.

Koska rekisterissä on arkaluontoista tietoa, halutaan 3 momentissa edelleen erikseen painottaa, että tietojen käsittelyn perustan ja tarpeen arvioinnissa on noudatettava henkilötietolakia (523/1999).

33 §. Tartuntatautien otosseurantarekisteri. Ehdotetaan, että Terveyden ja hyvinvoinnin laitos ylläpitäisi otokseen perustuvaa henkilörekisteriä valtioneuvoston asetuksella säädettävien tartuntatautien seurantaa, torjuntaa, viranomaistoimintaa, tilastointia ja tutkimusta varten. Yleisten tartuntatautien kuten hengitystieinfektioiden ja sukupuoliteitse tai pistohuumeiden välityksellä tarttuvien tautien esiintyvyydestä sekä torjunnan kannalta tärkeistä altistavista tekijöistä, ei ole mahdollista saada torjunnan toteuttamiseksi riittävää tietoa kaikilta hoitavilta lääkäreiltä. Tautitapauksien laboratoriolöydöksiä ilmoittavilla laboratorioilla ei ole mahdollisuutta saada näitä tietoja, eikä kaikista edellä mainituista tautitapauksista oteta laboratoriotestejä. Tällaisissa taudeissa tarkoituksenmukainen seurantatapa on otosseuranta, johon valitaan vapaaehtoisia terveydenhuollon tai sosiaalihuollon toimintayksiköitä alueellisesti ja väestöllisesti edustavalla tavalla. Toimintatapa mahdollistaa torjunnalle riittävän tiedonkeruun kuormittamatta koko terveyden- tai sosiaalihuoltoa.

Näitä tauteja olisivat sukupuolitaudit, veriteitse tarttuvat sekä huumeiden käyttöön liittyvät infektiot, hengitystieinfektiot ja sikiön kehitykseen raskauden aikana vaikuttavat infektiot. Rekisteriin talletettaisiin tunnistetietoina 29 §:ssä tarkoitetut tiedot. Laitos saisi tartuntatautitapauksien diagnoositiedot sekä torjunnan toteuttamiseksi tartunnan kulkua ja riskitekijöitä koskevat tiedot.

34 §. Otosseurantarekisterin tietojen yhdistäminen. Ehdotetaan, että Terveyden ja hyvinvoinnin laitos voisi täydentää otosseurantarekisterin tietoja väestötietojärjestelmästä ja Väestörekisterikeskuksen varmennepalveluista annetun lain mukaisesta väestötietojärjestelmästä tiedoilla asiakkaan ja potilaan asuinkunnasta ja -paikasta, syntymämaasta, kansalaisuudesta ja mahdollisesta kuolemasta sekä yhdistää näitä tietoja tartuntatautirekisterissä, Kansaneläkelaitoksen etuusrekisterissä ja terveydenhuollon valtakunnallisista henkilörekistereistä annetun lain mukaisissa rekistereissä oleviin tietoihin. Yhdistämällä edellä mainitut tiedot voidaan tunnistaa otosseurannassa olevaan tautiin sairastuneiden sellaiset erityispiirteet, niin sanotut riskiryhmät, jotka ovat välttämättömiä ehkäisy- ja torjuntatoimien kohdentamiseksi tarkoituksenmukaisesti sekä niiden tehon ja vaikuttavuuden arvioimiseksi.

35 §. Asiakkaiden ja potilaiden suostumus otosseurannassa. Terveydenhuollon ja sosiaalihuollon toimintayksiköiden olisi toimitettava tiedot Terveyden ja hyvinvoinnin laitokselle 33 §:ssä tarkoitettuun otosseurantaan osallistuvien asiakkaiden tai potilaiden kirjallisella, tietoon perustuvalla suostumuksella.

Otosseurannassa kerätään suostumukseen perustuen vapaaehtoisesti osallistuvilta asiakkailta esimerkiksi sylki-, veri- tai ylähengitystie-eritenäyte sekä torjunnan kannalta keskeisiä lisätietoja infektiolle altistaneista tekijöistä, jotka voivat olla arkaluonteisia. Mikäli kyseessä on vakavan infektion vuoksi tehohoidossa oleva potilas, pyydetään suostumus jälkikäteen, jos mahdollista.

Pistohuumeiden käyttöön liittyvän välineiden yhteiskäytön välityksellä tarttuvien tautien otosseurannassa henkilötietoja ei kerätä ja suostumukseksi riittää suullinen suostumus. Nykyinen toiminta perustuu lääketieteellisestä tutkimuksesta annettuun lakiin, jossa 6 §:n 1 momenttiin on kirjattu tähän toimintaan liittyvä poikkeus. Poikkeus on tärkeää sisällyttää tartuntatautilakiin, koska se mahdollistaa pistohuumeiden käyttäjille suunnattujen matalan kynnyksen terveysneuvontapisteiden nimettömänä asioivien asiakkaiden osallistumisen otosseurantaan. Pistohuumeiden käyttäjien infektioiden otosseurannassa tunnisteena käytetään henkilötunnisteiden sijaan näytekohtaista tunnistekoodia. Henkilötietojen keräämisen vaatimus estäisi otosseurannan, jolloin tärkeä torjuntatoimia ohjaava tietolähde tämän väestöryhmän tartuntatautien tilasta jäisi pois. Kun asiakkaista kerätään perimäainesta sisältävä näyte, näytteet ja niihin liitetyt kyselykaavakkeella kerätyt tiedot muodostavat henkilörekisterin.

36 §. Hoitoon liittyvien infektioiden rekisterit. Hoitoon liittyvien infektioiden kansanterveydellinen merkitys on huomattava, ja lisääntyy edelleen infektioille alttiin väestönosan kasvaessa sekä lääketieteen ottaessa käyttöön jatkuvasti laajenevaa valikoimaa infektioille altistavia toimenpiteitä. Seurannan valtuutukset on tärkeä ulottaa kattamaan myös pitkäaikaista hoitoa ja huolenpitoa antavat terveydenhuollon ja sosiaalihuollon toimintayksiköt.

EU:n neuvoston potilasturvallisuutta koskevassa suosituksessa, joka kattaa hoitoon liittyvien infektioiden seurannan ja torjunnan, korostetaan torjuntaa tukevan luotettavan ja vertailukelpoisen seurantatiedon keräämistä hoito-organisaatioissa alueellisella ja valtakunnallisella tasolla. Siinä korostetaan myös väestön ja potilaiden voimauttamista antamalla avoimesti tietoa potilasturvallisuudesta mukaan lukien hoitoon liittyvät infektiot sekä niiden torjuntatoimet. EU:n neuvoston suositus kehottaa edelleen vahvistamaan hoitoon liittyvien infektioiden seurantaa ja raportointia siten, että jäsenmaat voivat raportoida EU:lle sen lainsäädännön velvoitteisiin perustuen asiaankuuluvista hoitoon liittyvistä infektioista käyttäen EU:n tapausmääritelmiä ja huomioiden Euroopan tautien ehkäisy- ja torjuntakeskuksen (ECDC) suosituksen. Suositus kehottaa ilmoittamaan ajantasaisesti hoitoon liittyvien infektioiden rypäistä ja hoitoon liittyvistä ongelmamikrobeista, mikä mahdollistaa nopean torjunnan ja tilanteen edellyttämän konsultaation käynnistämisen.

Edellä esitetyn vuoksi ehdotetaan, että Terveyden ja hyvinvoinnin laitos pitäisi valtakunnallista ja sairaanhoitopiiri alueellista hoitoon liittyvien infektioiden rekisteriä. Pykälässä säädettäisiin myös tietojen yhdistämisestä ja luovuttamisesta.

Terveydenhuollon laitteista ja tarvikkeista annetussa laissa (629/2010) on säännöksiä, jotka koskevat myös niiden välityksellä tarttuvia tauteja.

37 §. Lääkkeille erittäin vastustuskykyisten mikrobien kantajien rekisteri. Voimassa olevan lain mukaan sairaanhoitopiirin tartuntataudeista vastaava lääkäri voi pitää mainittua rekisteriä, nyt ehdotetaan rekisterin pito velvollisuudeksi sairaanhoitopiirin kuntayhtymälle.

Laboratorioiden olisi ilmoitettava salassapitosäännösten estämättä 29 §:n mukaiset tiedot myös sosiaalihuollon toimintayksiköiden hoidettavista potilaista sairaanhoitopiirille.

Rekisteriä lääkkeille erittäin vastustuskykyisten mikrobien kantajista voitaisiin käyttää näiden mikrobien esiintymisen seuraamiseksi ja niiden leviämisen ehkäisemiseksi tarvittavien varotoimien vuoksi sekä rekisteriin merkittyjen henkilöiden oman hoidon tarkoituksenmukaiseksi järjestämiseksi. Vastustuskykyisten mikrobien ongelma on vaikeutumassa eikä ongelman järjestelmällistä torjuntaa ja sen perustana olevaa seurantaa voida missään osassa maata välttää. Rekisteri on nimenomaan torjuntatyön väline. Ainakin toistaiseksi on tarkoituksenmukaista toteuttaa seuranta ja torjunta alueellisten tarpeiden mukaisesti. Rekisterin tietosisältö ja tiedonsaantioikeus olisi voimassa olevan lain mukainen. Lääkkeille erittäin vastustuskykyiselle mikrobille altistuneen henkilön tietoja ei sen sijaan voida merkitä tähän rekisteriin, vaan hänen potilasasiakirjoihinsa voidaan merkitä tieto altistumisesta potilasasiakirjoista annetun sosiaali- ja terveysministeriön asetuksen (298/2009) 13 §:n mukaisesti.

Pitkäaikaisesti tartunnanvaaralliselle ja lääkkeille erittäin vastustuskykyisiä mikrobeja kantavalle henkilölle on mahdollista antaa kaikki tarvittavat sosiaali- ja terveydenhuollon palvelut, mutta tämä saattaa varotoimien vuoksi tulla tavanomaista kalliimmaksi. On vaara, että tämän takia kaikkia palveluita ei näille anneta. Potilaan asemasta ja oikeuksista annetun lain (785/1992) 3 §:n mukaan jokaisella Suomessa pysyvästi asuvalla on oikeus ilman syrjintää hänen terveydentilansa edellyttämään terveyden- ja sairaanhoitoon. Sosiaalihuollon asiakkaan asemasta annetun lain (812/2000) 4 §:n mukaan asiakkaalla on oikeus saada sosiaalihuollon toteuttajalta laadultaan hyvää sosiaalihuoltoa ja hyvää kohtelua ilman syrjintää. Nämä säännökset on otettava huomioon myös lääkkeille erityisen vastustuskykyisiä mikrobeja kantavia henkilöitä hoidettaessa ja huollettaessa.

38 §. Tunnistetietojen säilyttäminen. Tunnistetietojen säilyttäminen ehdotetaan pidettäväksi ennallaan voimassa olevan lain mukaisena. Pitkä säilyttämisaika on välttämätön esimerkiksi sellaisissa taudeissa kuin tuberkuloosi, Hiv-infektio ja hepatiitit, joissa tartunta voidaan todeta toistuvasti elämän aikana, ja on välttämätöntä, että tapauksia ei kirjata ja niihin reagoida uusina. Tartuntataudin kesto vaihtelee 1—2 viikon kestoisesta koko lopun elämän kestäviin. Tästä johtuen sen aikajakson kesto vaihtelee, jonka aikana henkilöä koskevia tunnistetietoja tarvitaan torjuntaa toteuttavien terveysviranomaisten käytössä. Siksi tartuntatautirekisterin viranomaiskäytössä on tarpeen säätää tunnistetietojen säilyttämisen kestosta perustuen yhdistämisaikaväliin.

Tartuntatautien otosseurantarekisterissä, hoitoon liittyvien infektioiden rekisterissä ja lääkkeille erittäin vastustuskykyisten mikrobien kantajien rekisterissä ei ole jatkuvaa alueellisten ja kunnallisten viranomaisten käytön tarvetta toisin kuin tartuntatautirekisterissä. Siksi esitetään, että näiden rekisterien tunnistetiedot säilytetään niin kauan kuin se on tämän lain mukaisten tietojen käyttötarkoituksen kannalta välttämätöntä. Sen jälkeen tiedot on hävitettävä vuoden kuluessa, jollei arkistolaitos arkistolain (831/1994) 8 §:n 3 momentin nojalla määrää tietoja säilytettäväksi pysyvästi. Tietojen käyttötarkoituksen välttämättömyyden arvioinnista viiden vuoden välein on voimassa, mitä henkilötietolain 12 §:n 2 momentissa säädetään.

39 §. Tapauskohtaiset rekisterit. Ehdotetaan Terveyden ja hyvinvoinnin laitokselle, sairaanhoitopiirin kuntayhtymälle ja kunnalle mahdollisuutta perustaa tapauskohtainen rekisteri, joka palvelisi yleisvaarallisen ja valvottavan tai muun tartuntataudin jäljitystä ja siten kaikkien sairastuneiden nopeaa hoitoon saattamista ja taudin leviämisen ehkäisyä. Rekisteriä voisi käyttää myös epidemian torjuntaa edistävään tutkimukseen. Rekisteri perustuisi yksittäiseen tautitapaukseen tai pieneen epidemiaan, ja siihen talletettaisiin tiedot kaikista sairastuneista sekä — tartuntatautirekisteristä poiketen – myös tartunnalle perustellusti altistuneiksi epäillyistä. Esimerkiksi lääkkeille erityisen vastustuskykyiselle mikrobille altistuneen henkilön tietoja voidaan merkitä tähän tapauskohtaiseen rekisteriin. Tietosisältö olisi sama kuin tartuntatautirekisterissä. Rekisteri pitäisi hävittää heti, kun se ei ole enää välttämätön.

Rekisteriä tarvittaisiin muun muassa tuberkuloosille altistuneiden jäljittämisessä ja seurannassa, jossa altistuneiden tietoja jouduttaisiin säilyttämään pitkään. Esimerkiksi puolustusvoimissa oli vuonna 2010 tuberkuloositapaus, jossa altistuneita oli 200. Nämä hajautuivat varusmiespalveluksen päätyttyä kotikuntiinsa eri puolelle Suomea. Seuranta on altistuneiden terveyden varmistamiseksi välttämätöntä ja sen onnistumisen varmistaminen edellyttää rekisteriä.

40 §. Tietojen luovuttaminen rekistereistä. Tartuntatautirekisteriin, lääkkeille erittäin vastustuskykyisten mikrobien rekisteriin, tartuntatautien otosseurantaa koskevaan rekisteriin, hoitoon liittyvien infektioiden rekisteriin ja tapauskohtaiseen rekisteriin talletetut henkilötiedot ovat salassa pidettäviä. Jotta rekisterien tarkoitus toteutuisi, niistä on voitava luovuttaa tietoja niille viranomaisille, jotka ovat vastuussa tartunnan leviämisen ehkäisystä. Tietoja saavien piiri on pidettävä mahdollisimman suppeana.

Tartuntatautirekisterin tietojen luovuttamisesta ehdotetaan säädettäväksi muutoin voimassa olevan lain mukaisesti, mutta tiedon saantiin oikeutetuksi lisättäisiin kudos- ja elinsiirtoja toteuttava terveydenhuollon toimintayksikkö potilasturvallisuuden varmistamiseksi. Siirrännäisen myötä tartunta voi levitä kuten verensiirroissakin.

Lääkkeille erittäin vastustuskykyisten mikrobien rekisterin tietoihin oikeutetuksi lisättäisiin henkilöä hoitava sosiaalihuollon toimintayksikkö. Ongelma on yleinen ja torjuntatoimia vaativa monissa sosiaalihuollon toimintayksiköissä, ja ne ovat tässä suhteessa rinnastettavissa terveydenhuollon toimintayksiköihin.

Tapauskohtaisten rekisterien tietojen luovutus ehdotetaan säädettäväksi samalla tavalla kuin tartuntatautirekisteristä, koska yksilökohtaisen seurannan ja toimenpiteiden vastuu on samoilla viranomaisilla.

41 §. Teknisen yhteyden käyttö rekisteritietojen luovutuksessa. Teknisen yhteyden käytöstä rekisteritietojen luovuttamisessa ehdotetaan säädettäväksi voimassa olevan lain mukaisesti. Teknisen yhteyden käyttö on yleistynyt, eikä siinä ole ilmennyt tietosuojaongelmia.

42 §. Tietojen luovutus tutkimukseen. Tietojen luovutus tutkimukseen ehdotetaan säädettäväksi voimassa olevan lain mukaiseksi, koska lupamenettely on toiminut asianmukaisesti. Kielellisenä muutoksena ehdotetaan että ”antaa lupa henkilötietojen luovuttamiseen” muutetaan muotoon ”päättää tietojen luovuttamisesta”, koska sekä luvan myöntäjä että oikeuden luovuttamiseen saava voi olla Terveyden ja hyvinvoinnin laitos. Terveyden ja hyvinvoinnin laitos voisi päättää ylläpitämiensä rekistereiden sisältämien tietojen luovuttamisesta. Tietoja luovutetaan sekä laitoksen omille että ulkopuolisille tutkimusryhmille.

43 §. Asetuksenantovaltuus. Asetuksenantovaltuudet ehdotetaan säädettäviksi pääosin nykyisen lain mukaiseksi. Valtioneuvoston asetuksella säädettäisiin tarkemmin myös 33 §:n mukaisista otosseurannalla seurattavista taudeista ja oireyhtymistä sekä mikrobikantojen ja näytteiden liittämisestä ilmoitukseen.

Nykyisin valtioneuvoston asetuksella säädetään 29 §:ssä tarkoitetusta tartuntatauti-ilmoituksen sisällöstä sekä yhdistämisaikavälistä. Samoin valtioneuvoston asetuksella nimetään 28 §:ssä tarkoitetut muiden tartuntatautien ilmoitettavat mikrobilöydökset, 31 §:ssä tarkoitetut kunnan eläinlääkintäviranomaiselle ilmoitettavat taudit ja 37 §:ssä tarkoitetut lääkkeille erittäin vastustuskykyiset mikrobit. Nämä asetuksenantovaltuudet ehdotetaan säilytettäviksi ennallaan.

5 luku Rokotukset

44 §. Kansallinen rokotusohjelma. Kunnan velvollisuus yleisten rokotusten järjestämiseksi ehdotetaan säädettäväksi kuten voimassa olevassakin laissa. Rokotukseen osallistuminen on sen sijaan vapaaehtoista. Kansalliseen rokotusohjelmaan kuuluvat rokotteet kustannetaan valtion varoista.

Kansallinen rokotusohjelma todetaan voimassa olevassa laissa, ja sen sisällöstä on säädetty sosiaali- ja terveysministeriön asetuksessa rokotuksista ja tartuntatautien raskaudenaikaisesta seulonnasta (421/2004). Sen tavoitteena on sekä yksilön että väestön hyvän rokotussuojan aikaansaaminen. Rokotusohjelma tarkoittaa näiden tavoitteiden saavuttamiseksi järjestelmällisesti tarjottavia rokotuksia, joita kunnat käytännössä antavat neuvoloissa, kouluterveydenhuollossa ja terveyskeskusten muussa toiminnassa. Rokotukset tarjotaan pääosin kattavasti ikäryhmittäin. Esimerkiksi tuberkuloosia vastaan rokotetaan tällä hetkellä kuitenkin vain riskiryhmiin kuuluvat. Kausi-influenssarokotus tarjotaan jo nykyisin sekä iän mukaan määräytyvän riskin että lääketieteellisen riskin perusteella sekä osalle sosiaali- ja terveydenhuollon sekä lääkehuollon henkilöstöä.

Kansallinen rokotusohjelman rokotusten mahdollisimman kattava toteutuminen on tärkeä tavoite, joka ei suojaa vain asianomaista vaan myös muuta väestöä. Tämän saavuttamiseksi voimassa olevassa laissa on säädetty oikeus käydä rokotuksessa työajalla, jollei se ole vaikeudetta mahdollista muuna aikana. Tätä sovellettiin vuosien 2009—2010 influenssa A (H1N1)v -pandemian rokotusten yhteydessä. Ilman tätä oikeutta rokotuskattavuus olisi todennäköisesti jäänyt saavutettua pienemmäksi. Jos rokotukset järjestettiin työnantajan järjestämässä työterveyshuollossa, usein työpaikalla, työajan menetykset jäivät vähäisiksi.

Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen tehtävistä kansallisen rokotusohjelman ja muiden yleisten rokotusten toimeenpanon ohjauksessa, seurannassa, tutkimuksessa ja kehittämisessä ehdotetaan säädettäväksi laissa. Ehdotettu säännös ei toisi laitokselle uusia tehtäviä. Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen yhteydessä toimiva kansallinen rokotusasiantuntijaryhmä sekä muut laitoksen tarpeen mukaan asettamat asiantuntijaryhmät tukevat sekä Terveyden ja hyvinvoinnin laitosta että sosiaali- ja terveysministeriötä kansallisen rokotusohjelman sisällön suunnittelussa ja päätösten valmistelussa.

45 §. Muut vapaaehtoiset rokotukset. Valtioneuvosto voisi päättää yleisten vapaaehtoisten rokotusten toimeenpanemisesta kansallisen rokotusohjelman lisäksi, kuten voimassa olevan lain mukaan. Rokotuksesta säädettäisiin valtioneuvoston asetuksella, ja tällöin rokotteet kustannettaisiin valtion varoista. Tästä esimerkki on vuosina 2009—2010 toteutettu influenssa A (H1N1)v -rokotus.

Yleisten rokotusten lisäksi henkilöt saattavat tarvita yksilökohtaista rokotussuojaa varten rokotuksia, jotka eivät kuulu kansalliseen rokotusohjelmaan. Rokotusten antaminen ehdotetaan säädettäväksi kunnan tehtäväksi myös silloin, kun henkilö tarvitsee terveydentilansa tai esimerkiksi matkailuun liittyvän sairastumisriskin johdosta lääkärin hänelle määräämän rokotteen. Kunnalla ei kuitenkaan ole velvoitteita hankkia näitä rokotteita. Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen ohjaus voi olla asiassa tarpeen, koska kunnissa ei aina ole ajantasaista tietoa harvinaisten tautien torjuntaan liittyvistä tarpeista.

Työhön liittyvien vaarojen vuoksi annettavat rokotukset rajattaisiin kunnan velvollisuuden ulkopuolelle, koska ne kuuluvat työterveyshuoltolain (1383/2001) mukaan työnantajan järjestämän työterveyshuollon tehtäviin.

Työntekijöillä olisi oikeus käydä myös tässä pykälässä tarkoitetuissa rokotuksessa työajalla, jollei se ole vaikeudetta mahdollista muuna aikana.

46 §. Rokotukset puolustusvoimissa ja Rajavartiolaitoksessa. Pykälän mukaan puolustusvoimissa ja Rajavartiolaitoksessa olisi järjestettävä rokotuksia varusmiespalvelukseen tuleville. Tämä on perusteltua, koska varusmiespalveluksessa olevat palvelevat osin olosuhteissa, joissa monet tartuntavaarat ovat tavanomaista suurempia. Rokottamattomuus ei näissä olosuhteissa ole pelkästään yksilön oma asia, vaan vastustuskyvyttömät saattavat asettaa suuremman joukon tartunnalle alttiiksi. Ehdotuksen mukaan rokotusten ottaminen ei kuitenkaan enää olisi pakollista. Perustuslain 7 §:n mukaan jokaisella on oikeus henkilökohtaiseen koskemattomuuteen, ja potilaan asemasta ja oikeuksista annetun lain (785/1992) 6 §:n mukaan potilasta on hoidettava mahdollisuuksien mukaan yhteisymmärryksessä hänen kanssaan myös silloin, kun hän kieltäytyy tietystä hoidosta tai hoitotoimenpiteestä.

Lakiin tulisi rokotusten edellytykset. Näiden mukaan rokotuksella ehkäistävän taudin tulisi olla vakava tai sen esiintyminen taikka sen leviäminen palvelusta suorittavien keskuudessa olisi ilman rokotusta suurempi kuin samanikäisillä nuorilla aikuisilla yleensä. Rokotusta ei luonnollisesti toteutettaisi, jos henkilöllä on jo rokotuksen tai sairastetun taudin antama suoja. Rokotuksista säädettäisiin sosiaali- ja terveysministeriön asetuksella Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen antaman lausunnon perusteella.

Puolustusvoimat voisivat tarjota terveydenhuoltovastuullaan oleville myös muita rokotuksia. Tällä tarkoitetaan muita henkilön oman terveyden tai muiden asevelvollisten terveyden edistämiseksi tarpeellisia rokotuksia.

47 §. Pakollinen rokotus. Pakollista rokotusta koskeva säännös ehdotetaan säädettäväksi voimassa olevan lain mukaisena. Säännöksen antamaa mahdollisuutta ei ole käytetty koskaan, mutta se on syytä säilyttää laissa hyvin poikkeuksellisia terveydenhuollon häiriötilanteita varten. Tällainen voisi olla esimerkiksi bioterrorismin seurauksena syntynyt isorokkoepidemia.

48 §. Työntekijän ja opiskelijan rokotukset potilaiden suojaamiseksi. Tartuntatautien vakaville seuraamuksille alttiiden asiakkaiden ja potilaiden asiakas - tai potilastiloissa tapahtuvaan työskentelyyn sairaala- tai laitoshoitoa antavissa terveydenhuollon ja sosiaalihuollon toimintayksiköissä sekä potilaiden kuljetuksessa saisi vain erityisestä syystä käyttää henkilöä, jolla on puutteellinen rokotussuoja. Vakaville seuraamuksille alttiuden arviointi tapahtuisi lääketieteellisillä perusteilla: Joillekin potilasryhmille rokotuksilla ehkäistävissä olevat tartuntataudit muodostavat tavallista suuremman vaaran. Terveellä henkilöllä yleensä lievä tauti voi aiheuttaa jopa kuoleman näille potilaille. Esimerkkejä elimistön puolustusjärjestelmää merkittävästi heikentävistä tekijöistä ovat potilaan vakava sairaus sekä syöpälääkkeet ja immuunivasteenmuuntajat. Raskaus heikentää immuunipuolustusta, mikä altistaa infektiotaudeille. Myös esimerkiksi alle 12 kuukauden ikäiset lapset ja yli 65-vuotiaat ovat muuta väestöä alttiimpia infektiotaudeille.

Edellä kuvattujen potilasryhmien suojaamiseksi vaarallisilta tartunnoilta heitä hoitava ja heidän läheisyydessään työskentelevä henkilökunta tulisi rokottaa tartuntatauteja vastaan. Rokotuksen voi kuitenkin jättää antamatta, jos henkilöllä on oman ilmoituksensa perusteella aiemman rokotuksen tai sairastetun taudin aiheuttama suoja jo olemassa. Tarvittaessa rokotussuojan olemassaoloa voidaan selvittää laboratoriotutkimuksilla. Hoitokäytäntöjen muuttumisen vuoksi päiväkirurgia ja vakavien tautien avohoito ovat lisääntyneet, minkä vuoksi työntekijöiden rokotussuoja on erityisen tärkeää. Tavoitteena on lisätä avohoitoa, jolloin esimerkiksi vakavasti sairaita syöpäpotilaita hoidetaan enenevässä määrin polikliinisesti.

Tuhkarokkorokote kuuluu yhdistelmärokotteeseen, joka suojaa tehokkaasti tuhkarokkoa, sikotautia ja vihurirokkoa vastaan. Vesirokkoa vastaan on olemassa tehokas rokote. Tuhkarokko- tai vesirokkorokotusta ei tarvita, jos työntekijällä on jo sairastetun taudin antama suoja kyseistä tautia vastaan. Sairastettu hinkuyskä tai influenssa ei sen sijaan anna elinikäistä suojaa tautia vastaan, minkä takia toistuvat säännölliset rokotukset ovat perusteltuja. Rokottamisen on osoitettu vähentävän merkittävästi hoitohenkilökunnan sairastuvuutta influenssaan ja vähentävän potilaiden sairastuvuutta ja kuolleisuutta.

Ehdotetaan, että työnantaja saisi vain erityisestä syystä käyttää 2 momentissa tarkoitettujen potilaiden ja asiakkaiden hoitamiseen muita kuin asianmukaisesti rokotettuja työntekijöitä. Erityisenä syynä rokottamattoman henkilöstön käyttöön voisi olla esimerkiksi se, ettei ole käytettävissä muuta ammattitaitoista henkilökuntaa, yliherkkyys tai muu rokotettavan ominaisuus taikka uusi työntekijä on saatava nopeasti töihin. Työnantajan tulisi kustantaa työntekijöille sellaiset tarpeelliset rokotukset, jotka eivät kuulu kansalliseen rokotusohjelmaan, esimerkiksi aikuisten vesirokkorokotus.

Ongelmien välttämiseksi olisi jo uranvalinta- ja koulutusvaiheessa kiinnitettävä alalle tulevien huomiota siihen, että heidän olisi oltava monin tavoin valmiita hoitamiensa henkilöiden terveyden suojelemiseen. Opiskelijat voivat työharjoitteluun liittyvän potilastyön aikana levittää tartuntoja, joten vastaava velvollisuus säädettäisiin myös opiskeluterveydenhuollolle, kun opiskelijat harjoittelevat tässä pykälässä tarkoitetuissa tehtävissä. Jos sairaala hankkii ostopalveluna yksityisiltä yrityksiltä tässä pykälässä tarkoitettuja tehtäviä, sen olisi huolehdittava sopimuksessa, että tehtävän saaneella työnantajalla on riittävästi työvoimaa, jolla on rokotusten tai sairastetun taudin antama rokotussuoja.

Työnantajalle annettaisiin oikeus käsitellä työntekijän tai työharjoittelussa olevan opiskelijan 1 momentissa tarkoitettuihin tehtäviin soveltuvuutta koskevia tietoja riittävän rokotussuojan osalta heidän suostumuksellaan yksityisyyden suojasta työelämässä annetun lain (759/2004) 3 ja 5 §:n, työterveyshuoltolain ja henkilötietolain mukaisesti. Tämä olisi tarpeellista työntekijän ja opiskelijan rokotussuojan selvittämiseksi.

49 §. Yleinen rokotus työterveyshuollossa, sairaanhoitolaitoksissa ja sosiaalihuollon toimintayksiköissä. Ehdotetun säännöksen perusteena ovat vuosien 2009—2010 influenssa A (H1N1)v -rokotuksen yhteydessä saadut kokemukset, ja se on tarkoitettu sovellettavaksi vastaavissa tilanteissa. Koko väestön tai sen valtaosan rokottaminen vaatii paljon henkilövoimavaroja, ja kunnallisen terveydenhuollon yksin toteuttamana siihen väistämättä kuluu aikaa, mikä saattaa olla kriittistä epidemian leviämisen ja myös kansalaisten yhdenvertaisuuden kannalta. Vaikeassa tilanteessa on terveydenhuollon kaikki voimavarat käytettävä tarkoituksenmukaisesti.

Työterveyshuollon yksiköt osallistuivat laajasti influenssa A (H1N1)v -rokotuksen toimeenpanoon kuntien kanssa vapaaehtoisesti tekemiensä sopimusten pohjalla. Jotta kriittisessä tilanteessa järjestely toteutuisi valtakunnallisesti yhdenmukaisesti, ehdotetaan, että asiasta säädettäisiin lailla ja valtioneuvoston asetuksella työterveyshuollolle voitaisiin antaa oikeus osallistua rokotusten toimeenpanoon. Julkisen terveydenhuollon ja sosiaalihuollon toimintayksiköt voitaisiin sen sijaan velvoittaa järjestämään rokotus potilailleen, asiakkailleen ja henkilökunnalleen.

Kunnan tehtävä olisi koota tiedot rokotuksista alueellaan, joten ne olisi kirjattava siten, että ne ovat kunnassa ja valtakunnallisesti asianmukaisesti käsiteltävissä.

Kyseessä olisi järjestely, jota toteutettaisiin vain tilanteissa, jolloin on kyse poikkeuksellisesta epidemiasta tai muusta terveydenhuollon häiriötilanteesta.

50 §. Rokotehankinnat. Voimassa olevan lain mukaan sosiaali- ja terveysministeriö päättää taloudellisesti merkittävistä rokotehankinnoista. Terveyden ja hyvinvoinnin laitos huolehtii hankintapäätöksen toimeenpanosta ja rokotteiden jakelusta. Säännöstä ehdotetaan tarkennettavaksi siten, että ministeriö päättäisi myös muuten merkittävistä rokotehankinnoista, jotta hankinnan rahallinen arvo ei pelkästään olisi ratkaiseva tekijä.

Terveyden ja hyvinvoinnin laitos huolehtisi edelleen tarpeen mukaan muiden vaarallisten tai harvinaisten tartuntatautien torjuntaan tarvittavien rokotteiden, tutkimusaineiden ja vasta-aineiden saatavuudesta. Tämä tarkoittaa, että jos näitä ei kaupallisesti tuoda maahan, laitos ryhtyy niitä hankkimaan.

51 §. Rokotusten vaikutusten seuraaminen ja haittavaikutusten tai niiden epäilyjen selvittäminen. Voimassa olevassa laissa on säädetty Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen tehtäväksi rokotteiden tehon ja vaikutuksien seuraaminen ja todetun tai epäillyn rokotteen tai rokotuksen haittavaikutuksen selvittäminen. Tehtävä on erittäin tärkeä ja laitoksella on siihen hyvä asiantuntemus. Säännöstä täsmennettäisiin siten, että laitos voi käyttää tehtävien suorittamiseen valtakunnallisia terveysrekistereitä.

Edellä mainittujen tehtävien mahdollistamiseksi ehdotetaan, että Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksella olisi oikeus saada salassapitosäännösten estämättä ja korvauksetta käyttöönsä potilasasiakirjoissa olevia sairauksien toteamiseksi tehtyjen tutkimusten tuloksia sekä diagnooseja, hoitoa ja annettuja rokotuksia koskevia tietoja ja yhdistää näitä tietoja tartuntatautirekisterissä, Kansaneläkelaitoksen etuusrekisterissä ja terveydenhuollon valtakunnallisista henkilörekistereistä annetun lain (556/1989) mukaisissa rekistereissä oleviin tietoihin, jotka ovat välttämättömiä rokotuksen tehon, vaikuttavuuden, turvallisuuden tai vakavan haittavaikutuksen selvittämiseksi.

Edellä tarkoitettuja tietoja voitaisiin luovuttaa myös teknisen käyttöyhteyden avulla. Ennen teknisen käyttöyhteyden avaamista tietoja pyytävän olisi esitettävä selvitys siitä, että tietojen suojauksesta huolehditaan asianmukaisesti.

52 §. Haittavaikutusten ilmoittaminen. Nykyisin rokotusten haittavaikutusten ilmoittamisesta säädetään sosiaali- ja terveysministeriön asetuksella. Koska ilmoittamisessa tarvitaan salassa pidettäviä henkilötietoja, ehdotetaan, että asiasta säädetään laissa. Rokotteiden haittavaikutuksista on sen sijaan säännös tartuntatautilaissa. Nykykäytännöstä poiketen ehdotetaan, että rokotteiden ja rokotusten haittavaikutusten ilmoittamisessa noudatettaisiin lääkkeiden vapaaehtoisuuteen pohjautuvaa haittavaikutusilmoitusmenettelyä, jonka keskeinen tarkoitus on saada signaaleja harvinaisista haittavaikutuksista jatkoselvittelyä varten.

Koska ilmoittamisessa käsitellään salassa pidettäviä tietoja, ehdotetaan, että terveydenhuollon ammattihenkilöillä olisi oikeus ilmoittamiseen salassapitosäännösten estämättä. Nämä tiedot käsittäisivät rokotetun tunnistetiedot, tiedot ilmoituksen tekijästä ja tiedot annetuista rokotteista mukaan lukien rokotteiden erätiedot ja todettua tai epäiltyä haittavaikutusta koskevat tiedot. Lääketurvadirektiivin 2010/84/EU täytäntöönpanon myötä käytännössä lääkkeiden haittavaikutuksista voivat ilmoittaa sekä terveydenhuollon ammattilaiset että potilaat.

53 §. Rokotteiden ja rokotusten haittavaikutusilmoitusten tallentaminen. Lääkkeiden haittavaikutusrekisteristä säädetään lääkelain 30 e §:ssä sekä laissa (556/1989) ja asetuksessa (774/1989) terveydenhuollon valtakunnallisista henkilörekistereistä. Rokotteiden haittavaikutusrekisteristä säädetään voimassa olevan tartuntatautilain 12 b:ssä. Tartuntatautilaissa ja lääkelaissa Terveyden ja hyvinvoinnin laitos ja Lääkealan turvallisuus- ja kehittämiskeskus velvoitetaan luovuttamaan kaikki rokotteen ja rokotusten haittavaikutuksia koskevat tiedot toisilleen. Rekistereiden pidon päällekkäisyys purettaisiin ja ehdotetaan, että Lääkealan turvallisuus- ja kehittämiskeskus tallentaa saamansa rokotteiden ja rokotusten haittavaikutusilmoitukset ylläpitämäänsä valtakunnalliseen haittavaikutusrekisteriin lääke- ja potilasturvallisuuden varmistamiseksi. Koska rokotteet ovat lääkkeitä, rokotteiden ja rokotusten haittavaikutusilmoitusten suhteen meneteltäisiin samalla tavalla kuin lääkkeiden haittavaikutusilmoitusten suhteen. Koska rokotteiden ja rokotusten haittavaikutusilmoitukset olisivat osa Lääkealan turvallisuus- ja kehittämiskeskuksen ylläpitämää haittavaikutusrekisteriä, niihin sovellettaisiin myös lääkelaissa ja terveydenhuollon valtakunnallisista henkilörekisteristä annettua lakia ja asetusta. Näin esimerkiksi tietojen säilytysajat tulisivat yhtä pitkiksi.

Pykälän 3 momentissa säädettäisiin rokotteita ja rokotuksia sekä niiden haittavaikutuksia koskevien tietojen vastavuoroisesta luovuttamisesta Lääkealan turvallisuus- ja kehittämiskeskuksen ja Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen välillä. On tärkeää, että molempien laitosten kansalliset ja kansainväliset tiedot ja osaaminen ovat käytettävissä haittavaikutusten selvittämisessä. Terveyden- ja hyvinvoinnin laitoksella olisi oikeus käyttää Lääkealan turvallisuus- ja kehittämiskeskukselta saamiaan tietoja rokotteiden ja rokotusten turvallisuusseurantaa varten.

Edellä tarkoitettuja tietoja voitaisiin luovuttaa myös teknisen käyttöyhteyden avulla. Ennen teknisen käyttöyhteyden avaamista tietoja pyytävän olisi esitettävä selvitys siitä, että tietojen suojauksesta huolehditaan asianmukaisesti.

54 §. Asetuksenantovaltuus. Muun kuin kansalliseen rokotusohjelmaan kuuluvan yleisen rokotuksen toimeenpano sekä työterveyshuollon, terveydenhuollon toimintayksiköiden ja sosiaalihuollon toimintayksiköiden määrääminen osallistumaan toimeenpanoon ehdotetaan säädettäväksi valtioneuvoston asetuksella. Valtioneuvostotaso on perusteltu, koska päätös on väestön kannalta merkittävä ja toimeenpanovelvoite koskettaa työnantajia myös terveydenhuollon ulkopuolella.

Ehdotetaan, että puolustusvoimissa ja Rajavartiolaitoksessa annettavista rokotuksista säädettäisiin sosiaali- ja terveysministeriön asetuksella kuten kansalliseen rokotusohjelmaan kuuluvista rokotuksista. Nykyisin niistä annetaan sosiaali- ja terveysministeriön päätös Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen lausunnon perusteella. Sosiaali- ja terveysministeriön olisi ennen asetuksen antamista kuultava Terveyden ja hyvinvoinnin laitosta.

Sosiaali- ja terveysministeriön asetuksella säädettäisiin edelleen kansallisesta rokotusohjelmasta. Ohjelmaa on uudistettu muutaman vuoden välein ja päätös sopii terveydenhuollosta vastaavan ministeriön tehtäväksi.

6 luku Tartunnan leviämistä rajoittavia toimenpiteitä

55 §. Terveydentilan selvitys hengityselinten tuberkuloosista työtehtävää varten. Voimassa olevaan lakiin sisältyvä vaatimus terveysselvityksestä tiettyjä työtehtäviä varten ehdotetaan säilytettäväksi, mutta selventäen kohderyhmiä. Työnantajan olisi edelleen vaadittava selvitys 1 momentin mukaan eräisiin työtehtäviin tulevalta ja tehtävässä työskentelevältä työntekijältä, jonka riski sairastaa hengityselinten tuberkuloosia on merkittävästi suurentunut. Perusteltuna syynä voidaan pitää esimerkiksi sitä, että henkilö on syntynyt tai oleskellut pitkään maassa, jossa tuberkuloosi on yleinen tai muusta erityisestä syystä altistunut tuberkuloosille. Velvollisuus laajennettaisiin koskemaan myös harjoittelijoita ja muita vastaavia ilman palvelussuhdetta työpaikalla toimivia. Käytännössä näin on yleensä menetelty jo voimassa olevan lain perusteella. Selvitys tehdään yleensä työterveyshuollossa ennen työskentelyn aloittamista tai uuden riskin ilmaantuessa. Myös terveyskeskus on velvollinen antamaan selvitystä koskevan terveystodistuksen.

Pykälän 1 momentissa säädettäisiin lisäksi nykyistä lakia tarkemmin, mitkä ovat perusteet tuberkuloosia koskevan terveystarkastuksen toteuttamiselle. Suomen tuberkuloosi-ilmaantuvuus on laskenut hyvin pieneksi. Potilaiden, asiakkaiden ja muiden hoidettavien suojaamiseksi tuberkuloositartunnalta hengityselinten tuberkuloosin seulonnan perusteena olisi määritellyissä työtehtävissä toimivan aikaisemmin sairastama tuberkuloosi tai pitkäkestoinen tai toistuva oleskelu ympäristössä, jossa tuberkuloosi on yleinen. Tuberkuloositartunta johtaa usein lopun elämää kestävään tuberkuloosibakteerin kantajuuteen. Näistä henkilöistä kuitenkin vain pieni osa sairastuu myöhemmin tartuttavaan tuberkuloosiin. Myös pitkäaikainen oleskelu maassa, jossa tuberkuloosin ilmaantuvuus on suuri, aiheuttaa tuberkuloositartunnan vaaran, minkä vuoksi terveystarkastus, joka sisältää röntgentutkimuksen, on perusteltu työntekijän palatessa tällaiselta matkalta. Soveltamista koskevat yksityiskohtaiset ohjeet, esimerkiksi oleskeluaikojen pituudesta ja toistuvuudesta sekä luettelon maista, joissa tuberkuloosin ilmaantuvuus on suuri, antaisi Terveyden ja hyvinvoinnin laitos.

Pykälän 2 momentissa luetellaan tehtävät, joita säädettävä vaatimus koskisi. Työtehtävien määrittelyjä on selkeytetty nykyisestä. Työntekijä ei saisi ilman röntgentutkimuksen tuloksen perusteella annettavaa selvitystä työskennellä niissä sosiaalihuollon ja terveydenhuollon toimintayksiköissä, joissa hoidetaan tuberkuloosille erityisen alttiita asiakkaita tai potilaita eikä alle kouluikäisten lasten hoitotehtävissä.

Työnantajalle annettaisiin 3 momentissa oikeus käsitellä työntekijän tai muun 1 momentissa mainitun henkilön terveydentilatietoja heidän suostumuksellaan yksityisyyden suojasta työelämässä annetun lain 3 ja 5 §:n, työterveyshuoltolain ja henkilötietolain mukaisesti. Tämä olisi tarpeellista sen varmistamiseksi, että työntekijä tai muu vastaava ilman palvelussuhdetta työpaikalla toimiva henkilö ei levitä hengityselinten tuberkuloosia työssään.

56 §. Terveydentilan selvitys salmonellatartunnasta työtehtävää varten. Voimassa olevaan lakiin sisältyvä vaatimus terveysselvityksestä tiettyjä työtehtäviä varten ehdotetaan säilytettäväksi, mutta selventäen kohderyhmiä. Työnantajan olisi edelleen vaadittava eräisiin työtehtäviin tulevalta työntekijältä selvitys 1 momentin mukaan siitä, ettei tämä ole salmonellatartunnan kantaja, mutta velvollisuus laajennettaisiin koskemaan myös harjoittelijoita ja muita vastaavia ilman palvelussuhdetta työpaikalla toimivia. Käytännössä näin on monesti menetelty, koska nämä voivat aivan yhtä hyvin aiheuttaa tartunnan leviämistä. Kohderyhmää supistettaisiin poistamalla vaatimus vesilaitosten työntekijöiden salmonellatodistuksista. Selvitys tehdään yleensä työterveyshuollossa ennen työskentelyn aloittamista tai uuden riskin ilmaantuessa. Myös terveyskeskus olisi velvollinen antamaan selvitystä koskevan terveystodistuksen.

Elintarvikkeiden turvallisuutta koskevan 2 momentin osalta erona voimassa olevaan lakiin on vesilaitoksen poistaminen luettelosta, koska vesilaitoksilla ei ole enää tällaista tartunnan vaaraa. Elintarvikkeiden ja maidon käsittelyyn liittyviä tehtäviä maitotilalla täsmennettäisiin nykyisestä. Raakamaidon myynti tapahtuu ilmoitetusta elintarvikehuoneistosta, joten raakamaidon myynti sisältyy momentin 1 kohtaan. Lypsytyön osalta riskit on otettu huomioon jo maidontuotantotilan hygieniavaatimuksissa, joista on säännökset maa- ja metsätalousministeriön asetuksessa elintarvikkeiden alkutuotannon elintarvikehygieniasta (1368/2011) sekä Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksessa eläinperäisiä elintarvikkeita koskevista erityisistä hygieniasäännöistä (EY n:o 853/2004).

Pykälän 3 momentissa säädettäisiin edelleen työnantajalle velvoite vaatia työntekijältä laboratoriotutkimuksen perusteella tehty selvitys työssä olon aikana, jos on perusteltu syy epäillä työntekijän olevan salmonellatartunnan kantaja. Tällainen selvitys on tarpeen silloin, kun työntekijällä on tai on vastikään ollut akuutti vatsatauti erityisesti, mikäli hän on sairastunut ulkomaanmatkan aikana. Salmonellan esiintyvyys monissa maissa on huomattavasti korkeampi kuin Suomessa, ja suurin osa Suomessa todettavista salmonellatartunnoista on saatu ulkomaanmatkan aikana. Oireettomien työntekijöiden tutkiminen ulkomaanmatkan jälkeen sen sijaan ei ole perusteltua, koska sen kustannusvaikuttavuus on todettu huonoksi. Vatsataudin matkan yhteydessä sairastaneen salmonellaseulonnan velvoitteesta ei voida kokonaan luopua, koska salmonellaa erittävä elintarviketyöntekijä saattaa ruuan kautta levittää infektion suurelle joukolle ihmisiä. Laboratoriotutkimuksen tarve määriteltäisiin Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen antamilla ohjeilla, joita ajoittain uudistettaisiin toiminnan kustannusvaikuttavuuden ja tautitilanteen vaatimusten mukaisesti.

Työnantajalle annettaisiin 4 momentissa oikeus käsitellä työntekijän tai muun 1 momentissa mainitun henkilön terveydentilatietoja heidän suostumuksellaan yksityisyyden suojasta työelämässä annetun lain 3 ja 5 §:n, työterveyshuoltolain ja henkilötietolain mukaisesti. Tämä olisi tarpeellista sen varmistamiseksi, että työntekijä tai muu vastaava ilman palvelussuhdetta työpaikalla toimiva henkilö ei levitä salmonellan aiheuttamaa tulehdustautia työssään.

57 §. Työstä, päivähoidosta ja oppilaitoksesta pidättäminen. Menettelyä, jolla tehdään päätös pidättää henkilö työstä, päivähoidosta ja oppilaitoksesta siksi ajaksi, jona hän aiheuttaa yleisvaarallisen tartuntataudin leviämisen vaaraa, ehdotetaan muutettavaksi. Päätöksen kahden kuukauden ajaksi voisi tehdä virkasuhteinen kunnan tartuntataudeista vastaava lääkäri. Tämän jälkeen lääkäri voisi jatkaa määräystä kuudella kuukaudella kerrallaan tilanteissa, joissa kahden kuukauden kesto ei olisi riittävä. Lääkärin päätöstä ei tarvitsisi enää alistaa toimielimen vahvistettavaksi. Tällä joustavoitettaisiin lyhytaikaisten määräysten, joita on valtaosa, antamista. Velvollisuus toimenpiteen lopettamiseen heti, kun tartunnan vaarallisuus on päättynyt, säilyisi entisenä. Päätöksen lopettamisesta voisi tehdä virkasuhteinen kunnan tartuntataudeista vastaava lääkäri, kuten nykyisinkin. Pykälän 3 momentin mukaan olisi edelleenkin mahdollisuus tehdä 1 ja 2 momentissa tarkoitettu päätös myös muun kuin yleisvaarallisen tartuntataudin leviämisen ehkäisemiseksi esimerkiksi MRSA-bakteerin tai streptokokki A:n aiheuttamassa epidemiassa.

58 §. Laajaan tartunnanvaaraan liittyvät toimenpiteet. Tämän pykälän mukaan voitaisiin määrätä erityisiä asuntoihin, sosiaalihuollon ja terveydenhuollon toimintayksiköihin sekä kulkuneuvoihin kohdistuvia torjuntatoimia, oppilaitosten ja päiväkotien sulkemisesta sekä väkeä kokoavien tilaisuuksien kieltämisestä tai rajoittamisesta. Päätöksen tekijä olisi kunnan tartuntataudeista vastaava toimielin tai aluehallintovirasto toimialueellaan, jos päätös on tarpeen usean kunnan alueella. Valtuudet sisältyvät samanlaisina voimassa olevaan lakiin. Niitä käytetään harvoin. Oppilaitoksia ja päiväkoteja on suljettu epidemioiden aikana, mutta yleensä toiminta on keskeytetty siksi, että suuri oppilaista tai henkilökunnasta on sairaana. Tällöin päätös on tehty opetus- tai sosiaalihallinnossa eikä tartuntatautilain perusteella.

Toimenpiteet olisivat yleensä mahdollisia vain yleisvaarallisen tai yleisvaaralliseksi perustellusti epäillyn tartuntataudin aiheuttamassa vaaratilanteessa. Pykälän 2 momentissa ehdotetaan kuitenkin säädettäväksi, että oppilaitoksia ja päiväkoteja voitaisiin määrätä suljettaviksi myös muun tartuntataudin yhteydessä. Näissä tartuntataudit yleensä leviävät nopeasti, ja sulkemisesta aiheutuva haitta olisi monesti vähemmän vaarallisissakin tartuntataudeissa, esimerkiksi tulirokossa, taudin leviämisen ehkäisystä saatavaa hyötyä pienempi.

Koska toimista aiheutuu huomattavaa haittaa yhteiskunnan toiminnalle, niille ehdotetaan säädettäväksi yhden kuukauden enimmäisaika sekä velvoite päätöksen peruuttamisesta heti, kun tartunnan vaaraa ei enää ole.

59 §. Tilojen ja tuotteiden puhdistus ja tavaran hävittäminen. Ehdotettu säännös on voimassa olevassa laissa. Sitä on sovellettu harvoin, mutta se on edelleen tarpeellinen. Ehdotetaan, että kunnan tai sairaanhoitopiirin kuntayhtymän tartuntataudeista vastaava lääkäri voisi määrätä toimeenpantavaksi puhdistuksia ja desinfioimisia taikka määrätä esineen hävitettäväksi. Tällaiset toimet tulisi tehdä yhteistyössä kunnan terveydensuojelun kanssa. Myös tämän päätöksen teko ehdotetaan siirrettäväksi toimielimeltä kunnan tai sairaanhoitopiirin kuntayhtymän tartuntataudeista vastaavalle lääkärille, mikä nopeuttaisi päätöksentekoa.

60 §. Karanteeni. Karanteeni voitaisiin toteuttaa yhteisymmärryksessä henkilön kanssa siten kuin hoitosuhteessa yleensä toimitaan yhteisymmärryksen pohjalla. Perusteena tälle on se, että asiat on aina ensisijaisesti pyrittävä hoitamaan ilman pakkoa. Altistuneet henkilöt ymmärtävät yleensä hyvin karanteenin tarpeellisuuden, ja ovat monesti siihen valmiita mukautumaan. Lääkärin olisi annettava karanteeniin määrätylle ohjeet tartunnan leviämisen estämiseksi ja hänen olisi varmistettava, että henkilö on valmis ja kykenevä niitä noudattamaan. Lääkärin tekemä päätös karanteenista olisi tällöinkin tarpeen, jotta henkilölle tulisivat kaikki karanteeniin määrätylle kuuluvat oikeudet. Päätöksen tekisi virkasuhteinen kunnan tai sairaanhoitopiirin tartuntataudeista vastaava lääkäri. Karanteenin kesto rajattaisiin yhteen kuukauteen.

Ehdotetaan, että virkasuhteinen kunnan tartuntataudeista vastaava lääkäri tai sairaanhoitopiirin kuntayhtymän tartuntataudeista vastaava lääkäri voisi tehdä päätöksen karanteenista myös henkilön tahdosta riippumatta. Päätöstä ei enää tarvitsisi alistaa toimielimen vahvistettavaksi. Karanteenipäätös tehdään aina lääketieteellisin perustein eikä sen ratkaisemista ole tarkoituksenmukaista antaa toimielimelle.

Karanteeni toteutettaisiin ensisijaisesti henkilön omassa asunnossa. Tarvittaessa kunta olisi velvollinen järjestämään karanteeniin määrätylle asianmukaisen olinpaikan.

61 §. Tavaran karanteeni. Ehdotetaan, että virkasuhteinen kunnan tai sairaanhoitopiirin tartuntataudeista vastaava lääkäri voisi päättää matkatavaran, kontin tai muun tavaran karanteenista enintään kahden kuukauden ajaksi, jos yleisvaarallisen tai yleisvaaralliseksi perustellusti epäillyn tartuntataudin edellytykset täyttävän tartuntataudin leviämisen vaara olisi ilmeinen eikä sitä voitaisi tavaran puhdistuksella tai desinfioinnilla tai muilla toimenpiteillä estää. Karanteeniaika on nykyisin voimassa olevan lainkin mukaan kaksi kuukautta. Myös tavaran karanteenia päättämistä ehdotetaan muutettavaksi joustavammaksi ja nopeammaksi, kun siitä voisi päättää edellä mainittu lääkäri.

62 §. Karanteenin jatkaminen ja lopettaminen. Virkasuhteinen kunnan tai sairaanhoitopiirin tartuntataudeista vastaava lääkäri voisi jatkaa henkilön karanteenia enintään kuukaudella ja tavaran karanteenia enintään kolmella kuukaudella, jos 60 tai 61 §:n mukaiset edellytykset olisivat edelleen olemassa. Henkilön karanteenin jatkomahdollisuutta lyhennettäisiin nykyisestä kahdesta kuukaudesta yhteen kuukauteen, koska karanteenia edellyttävän taudin oireet ilmaantuvat viimeistään kuukauden kuluessa.

Karanteeni olisi lopetettava heti, kun 60 tai 61 §:n mukaisia edellytyksiä ei enää ole. Karanteenin lopettamisesta päättäisi virkasuhteinen kunnan tai sairaanhoitopiirin tartuntataudeista vastaava lääkäri.

63 §. Eristäminen. Eristäminen voitaisiin toteuttaa vapaaehtoisesti potilaan suostumuksella. Eristämispaikkana voisi terveydenhuollon toimintayksikkö. Eristäminen vaatisi tartuntatautilain nojalla tehtyä eristämispäätöstä, jotta eristetyllä olisivat kaikki lain takaamat oikeudet. Eristämisen perusteet noudattaisivat voimassa olevaa lakia. Yhteisymmärryksessä toteutettavasta eristämisestä voisi päättää sekä kunnan että sairaanhoitopiirin kuntayhtymän virkasuhteinen tartuntataudeista vastaava lääkäri. Jälkimmäisen päätös koskisi yleensä sairaalassa hoidossa olevia potilaita, joiden eristämiseen ilmenee hoidon aikana tarve. Päätös eristämisestä on siinä määrin lääketieteellinen kysymys, että sen ratkaisemista ei ole tarkoituksenmukaista antaa toimielimelle.

Eristäminen voitaisiin määrätä myös tahdon vastaisesti, jos henkilö vastustaa eristämistä. Päätöksen tekisi virkasuhteinen sairaanhoitopiirin kuntayhtymän tai kunnan tartuntataudeista vastaava lääkäri. Eristämisen enimmäisaika säilyisi ennallaan kahden kuukauden pituisena. Kahden kuukauden eristämisaika on yleensä riittävä, koska useimmat eristämistä edellyttävät taudit eivät tartu enää kahden kuukauden hoidon jälkeen.

Päätöksen tehneen lääkärin olisi annettava eristettävälle henkilölle ja häntä hoitaville työntekijöille tartunnan leviämisen ehkäisemiseksi välttämättömät ohjeet.

64 §. Välttämättömän sairaanhoidon toteuttaminen eristämisen aikana. Vaikka henkilö olisi määrätty eristykseen vasten tahtoaan, häntä on hoidettava yhteisymmärryksessä siten kuin potilaan asemasta ja oikeuksista annetussa laissa (785/1992) säädetään. Jos tauti ei parane ilman sellaista hoitoa, josta potilas kieltäytyy, ehdotetaan voimassa olevan lain mukaisesti säädettäväksi mahdollisuus tahdosta riippumattoman hoidon antamiseen. Edellytyksenä olisi, että hoito on välttämätön yleisvaarallisen tai yleisvaaralliseksi perustellusti epäillyn tartuntataudin edellytykset täyttävän taudin leviämisen ehkäisemiseksi. Hoidon antamisesta päättäisi kunnan tai sairaanhoitopiirin kuntayhtymän virkasuhteinen tartuntataudeista vastaava lääkäri.

65 §. Lääkityksen antaminen vastustuksesta riippumatta eristämisen aikana. Terveydenhuollon ammattihenkilö saisi potilasta hoitavan lääkärin ohjeiden mukaan antaa potilaalle määrätyt lääkkeet potilaan vastustuksesta riippumatta, jos se olisi taudin leviämisen estämiseksi välttämätöntä. Säännös koskisi vain lääketieteellisesti perustellun lääkityksen antamista lääkärin valvonnan alaisena. Esimerkiksi antibioottilääkityksen antaminen bakteerimeningiitissä tai tuberkuloosilääkityksen antaminen tartuntavaarallista tuberkuloosia sairastaville on henkilön vastustuksetta huolimatta välttämätöntä eristyksen aikana taudin leviämisen estämiseksi. Lääkityksen käyttöä ohjaisivat terveydenhuollon ammattihenkilöistä annetun lain (559/1994) 15 §:n mukaiset ammattihenkilön eettiset velvollisuudet.

Päätöksen lääkityksen antamisesta vastustuksesta riippumatta tekisi virkasuhteinen kunnan tai sairaanhoitopiirin kuntayhtymän tartuntataudeista vastaava lääkäri.

66 §. Eristämisen jatkaminen ja lopettaminen. Eristämiselle 63 §:ssä säädetty kahden kuukauden enimmäisaika kerrallaan on yleensä riittävä. Joissakin tapauksissa voidaan tarvita tätä pitempää henkilön eristämistä. Siksi kunnan tai sairaanhoitopiirin kuntayhtymän virkasuhteisella tartuntataudeista vastaavalla lääkärillä olisi mahdollisuus jatkaa eristämistä kuudella kuukaudella kerrallaan. Pitkiä eristämisaikoja voidaan tarvita esimerkiksi lääkkeille erittäin vastustuskykyisten mikrobien aiheuttamassa tuberkuloosissa, joita Suomessa on toistaiseksi ollut muutamia tapauksia vuosittain. Henkilön kannalta on tärkeää, että eristäminen lopetetaan heti, kun se ei enää ole välttämätön. Lopettamisesta päättäminen ehdotetaan annettavaksi kunnan ja sairaanhoitopiirin kuntayhtymän tartuntataudeista vastaavan lääkärin tehtäväksi. He seuraavat henkilön tilaa, ja jotta päätös ei hallinnollisista syistä viivästyisi, on perusteltua antaa päätös heidän vastuulleen.

67 §. Karanteeni ja eristäminen ulkopuolelta lukittavassa tilassa. Henkilön liikkumavapautta rajoittava eristäminen olisi tarpeen ilmateitse tarttuvissa yleisvaarallisissa tartuntataudeissa, kuten tartuttava keuhkotuberkuloosi ja isorokko, joissa sairastuneen hengitysilmassa leviää koko hänen oleskelutilaansa tartuntaa pitkään levittäviä hiukkasia. Tartunnan leviämisen torjunta potilashuoneesta muihin tiloihin edellyttää eristyshuoneelta erillistä, suodatettua ilmastointia ja jatkuvan alipaineen ylläpitoa. Tavoitteena olisi suojata sekä hoitohenkilökuntaa, muita potilaita että mahdollisia vierailijoita tartunnalta yhteisissä tiloissa. Henkilökunta ja vierailijat käyttävät tartuntavaarallisen potilaan oleskelutilaan mennessään tehokkaita henkilökohtaisia suojaimia, joiden oikea käyttö edellyttää huolellista ohjeistusta.

Myös erityisen vaarallisissa, väestön terveyttä vakavasti uhkaavissa kosketus- tai pisaratartuntana tarttuvissa tartuntataudeissa, kuten Ebola-verenvuototauti ja vakava koronaviruksen aiheuttama infektio (esimerkiksi MERS), olisi väestön suojaamiseksi tartunnalta perusteltua samalla tavalla rajoittaa eristyksessä olevan potilaan tai karanteenissa olevan tartunnalle altistuneen henkilön liikkumista lisätartuntojen torjumiseksi. Koska hoito tai karanteeni lähes aina voidaan toteuttaa yhteistoiminnassa hoidettavan henkilön kanssa, olisi tahdon vastaisen karanteenin tai eristämisen tarve kuitenkin harvinaista.

68 §. Olosuhteet karanteenin ja eristämisen aikana. Voimassa olevassa tartuntatautilaissa ei ole säädetty karanteeniin ja eristykseen määrättyjen oikeuksista. WHO:n kansainvälinen terveyssäännöstö (2005) korostaa inhimillistä kohtelua ja vain välttämättömien rajoitusten käyttämistä.

Ehdotetaan säädettäväksi, että henkilön oikeuksia ei tarpeettomasti rajoiteta. Henkilöllä olisi oikeus pitää yhteyttä toimintayksikön ulkopuolelle tavalla, joka ei aiheuta tartuntavaaraa muille. Erityisesti oikeus yhteydenpitoon läheisiin ja esimerkiksi henkilön oikeusturvan kannalta tärkeisiin tahoihin sekä terveydentilan mahdollistama liikunta ja tiedotusvälineiden seuraaminen ovat tärkeitä. Kunta velvoitettaisiin tarvittaessa huolehtimaan kotiinsa karanteeniin määrätyn ruokahuollosta.

Sairaanhoitopiirin kuntayhtymälle ehdotetaan säädettäväksi velvoite huolehtia, että sen käytettävissä on riittävä määrä eristykseen sopivia tiloja ja tarvittavia suojavälineitä. Kaikkien tilojen ei tarvitse normaalitilanteessa olla tässä käytössä, mutta niiden täytyy olla helposti käyttöön otettavia tilanteen niin vaatiessa. Tämä asia on huolehdittava uusien tilojen rakentamisessa ja vanhojen saneerauksissa. Suojavälineiden suhteen on myös varauduttava poikkeuksellisiin tilanteisiin. Huoltovarmuuskeskuksen varastojen hajauttaminen sairaanhoitopiirien kuntayhtymien säilytettäväksi on hyvä keino asian varmistamiseen.

69 §. Tapaamisen rajoittaminen karanteenin ja eristämisen aikana. Potilaan oikeutta tavata terveydenhuollon toimintayksikön ulkopuolisia henkilöitä voitaisiin rajoittaa, jos se on välttämätöntä yleisvaarallisen tai väestön terveyttä uhkaavan yleisvaaralliseksi perustellusti epäillyn tartuntataudin leviämisen ehkäisemiseksi. Karanteeni- ja eristämistoimenpiteillä sekä tapaamisten rajoittamisella pyritään perheenjäsenten ja muun väestön suojelemiseen terveydelle haitalliselta ja vahingolliselta taudilta. Esimerkiksi keuhkotuberkuloosin osalta erityisessä sairastumisriskissä ovat potilaan kanssa samassa taloudessa asuvat imeväisikäiset lapset. Tapaamisten rajoittamistoimenpiteet ovat välttämättömiä vain siihen asti kunnes potilas ei enää ole tartunnanvaarallinen.

Päätöksen tapaamisoikeuden rajoittamisesta tekisi kunnan tai sairaanhoitopiirin kuntayhtymän virkasuhteinen tartuntataudeista vastaava lääkäri.

70 §. Kiireellinen päätös rajoitetoimenpiteistä. Karanteenia, tavaran karanteenia, eristämistä, taudin leviämisen ehkäisemiseksi välttämätöntä hoitoa, lääkityksen antamisesta henkilön vastustuksesta huolimatta tai tapaamisen rajoittamisesta enintään viideksi päiväksi koskevat päätökset joudutaan usein ensi vaiheessa tekemään kiireellisinä erityisen herkästi tarttuvan taudin leviämisen ja uusien tartuntojen estämiseksi. Jos virkasuhteinen kunnan tai sairaanhoitopiirin tartuntataudeista vastaava lääkäri ei olisi viikonlopun tai usean peräkkäisen pyhäpäivän vuoksi tavoitettavissa, tekisi kiireellisen päätöksen julkisen terveydenhuollon päivystävä lääkäri perusterveydenhuollossa tai sairaalassa. Päivystävä lääkäri ei välttämättä ole virkasuhteessa julkiseen terveydenhuoltoon, koska osa terveyskeskustoiminnasta, kuten esimerkiksi päivystys on voitu ulkoistaa yksityisen yrityksen hoidettavaksi. Päätöksenteko-oikeus ei kuitenkaan koskisi esimerkiksi työterveyshuoltoa eikä opiskeluterveydenhuoltoa.

71 §. Äkillinen vakava terveysvaara. Voimassa olevan lain mukaisesti ehdotetaan, että toimenpiteitä, joita sovelletaan yleisvaarallisissa tartuntataudeissa, voidaan soveltaa myös muissa yleisvaarallisen taudin kriteerit täyttävissä tartuntataudeissa, kun pikaiset toimet ovat tarpeen väestön terveyttä vakavasti uhkaavan tartuntataudin leviämisen ehkäisemiseksi. Toimivalta rajattaisiin sosiaali- ja terveysministeriölle, aluehallintovirastolle ja kunnalle. Tätä säännöstä on aikaisemmin sovellettu, kun on ilmaantunut nopeita toimia vaativia tauteja, joita ei ole maassamme aikaisemmin esiintynyt esimerkiksi sars ja ehec-infektio eikä niitä ole tartuntatautiasetuksen yleisvaarallisten tautien luettelossa. Valtioneuvoston asetuksen muuttaminen vie yleensä useita päiviä, ja torjuntatoimet on käynnistettävä välittömästi.

7 luku Lääkkeiden, terveydenhuollon laitteiden ja tarvikkeiden sekä suojainten käyttö

72 §. Lääkkeiden tarkoituksenmukainen ja yhdenvertainen saanti. Pykälässä ehdotetaan mahdollisuutta säätää rajoituksia tai oikeuksia tartuntataudin hoitoon tarkoitettujen lääkkeiden määräämiseen ja luovuttamiseen. Tämän tarkoitus on estää poikkeuksellisen epidemian uhatessa ja aikana henkilöitä hankkimasta lääkkeitä tarpeettomasti varastoon, mikä voi johtaa siihen, että niitä ei riitä lääkkeitä todella tarvitseville. Tällaista ilmiötä esiintyi influenssan A (H1N1)v uhkaa koskevien ensimmäisten tietojen levittyä. Tarkoitus olisi, että voitaisiin rajoittaa lääkärien mahdollisuutta kirjoittaa reseptejä ja apteekin mahdollisuutta luovuttaa lääkettä.

73 §. Varmuusvarastoidut lääkkeet ja tarvikkeet. Ehdotetun 7 §:n mukaisesti sosiaali- ja terveysministeriö johtaa poikkeuksellisen epidemian torjuntatyötä. Tämän mukaisesti on perusteltua, että sosiaali- ja terveysministeriö päättäisi asetuksessa myös huoltovarmuuden turvaamisesta annetun lain (1390/1992) 3 §:n mukaisesti varmuusvarastoon hankittujen lääkkeiden, lääkintämateriaalin ja suojavälineiden käyttöönotosta ja jakelusta. Jakelu voitaisiin toteuttaa tavanomaisesta poikkeavalla tavalla tilanteen niin vaatiessa. Mikäli varmuusvarastosta saatava lääke jaetaan apteekkien kautta, sosiaali- ja terveysministeriö voisi päättää sen hinnasta. Päätöksen pitäisi perustua siihen, että Huoltovarmuuskeskus saisi omat kustannuksensa katettua, mutta ei voittoa, ja apteekille jäävä kate olisi kohtuullinen. Samoin ministeriö voisi päättää antaa lääkkeiden myyntiluvasta poikkeavia kansallisia käyttö-, valmistus- ja annosteluohjeita.

74 §. Muu lääkelain säännöksistä poikkeaminen. Voimassa olevan lain mukaan on mahdollisuus poikkeuksellisen epidemian yhteydessä sallia lääkevalmisteen käyttö ilman viranomaisen myöntämää myyntilupaa, luovuttaa lääkevalmisteita sairaala-apteekista tai lääkekeskuksesta ilman lääkelain 62 §:n mukaista lupaa sekä luovuttaa terveydenhuollon toimintayksiköstä potilaalle ja toimintayksikön henkilökunnalle hoidossa tarvittavat lääkkeet. Tämä säännös säilyisi muutoin ennallaan, mutta tähän lisättäisiin mahdollisuus antaa lääkkeitä myös toimintayksikön henkilökunnalle, koska heillä on työtehtäviinsä liittyen lisääntynyt riski sairastua kyseiseen tartuntatautiin. Ehdotetaan myös, että säännökseen lisätään yleisvaarallisen tartuntataudin tai yleisvaaralliseksi perustellusti epäillyn tartuntataudin uhka tai muu vastaava terveydenhuollon häiriötilanne, mikä vaarantaisi väestön terveyden tai terveydenhuollon palvelujen riittävyyden.

Lisäksi ehdotetaan samoin edellytyksin mahdollisuutta keskittää lääkevalmistusta ja lääkkeiden käyttökuntoon saattamista apteekkien ja sairaala-apteekkien välisin sopimuksin. Varmuusvarastosta saatava lääke ei yleensä ole samalla tavoin kuluttajapakkauksissa kuin apteekeista myytävät lääkkeet nykyään pääosin ovat. Ennen luovuttamista apteekit joutuvat tekemään työtä niiden käyttökuntoon saattamiseksi, ja lapsille tarkoitetut pienet annokset saatetaan joutua valmistamaan erikseen. Työmäärä voi poikkeuksellisen epidemian tilanteessa olla suuri, se vaatii hyvää osaamista, ja työn laadun varmistamiseksi työtä saattaa olla tarpeen keskittää erikseen sovittavalla tavalla.

75 §. Terveydenhuollon laitteista ja tarvikkeista annetun lain säännöksistä poikkeaminen. Terveydenhuollon häiriötilanteessa kuten poikkeuksellisen epidemian uhatessa ja aikana sosiaali- ja terveysministeriö voisi myöntää taudin ja sen aiheuttamien jälkitautien hoitamiseksi määräaikaisen poikkeuksen terveydenhuollon laitteen tai tarvikkeen markkinoille saattamiseksi ja käyttöön ottamiseksi, vaikka laitteen tai tarvikkeen vaatimustenmukaisuuden arviointia ei olisi toteutettu terveydenhuollon laitteista ja tarvikkeista annetussa laissa (629/2010) tai sen nojalla annetuissa säännöksissä ja määräyksissä edellytetyn mukaisesti. Tällöin voitaisiin tarvittaessa vapauttaa markkinoille ja käyttöön laajamittaisesti esimerkiksi lääkkeiden annosteluun käytettäviä terveydenhuollon tarvikkeita.

Sosiaali- ja terveysministeriö voisi tarpeen mukaan liittää päätökseen laitteen tai tarvikkeen ja sen käytön turvallisuutta koskevia ehtoja.

76 §. Lääkealan turvallisuus- ja kehittämiskeskuksen tehtävät. Lääkealan turvallisuus- ja kehittämiskeskus vastaa lääkejakelun turvallisuudesta ja toimivuudesta myös tartuntatautien torjuntaan liittyvissä asioissa lääkelain mukaisesti. Pykälän mukaan poikkeuksellisten epidemioiden yhteydessä keskuksen olisi tarkoituksenmukaista olla tiiviissä yhteistyössä torjuntatyötä johtavan sosiaali- ja terveysministeriön kanssa, tukea ministeriötä lääkehuoltoa koskevien päätösten valmistelussa, ja huolehtia päätösten toimeenpanosta siinä laajuudessa kuin ne kuuluvat keskuksen tehtäväalueen piiriin. Näin tapahtui influenssa A (H1N1)v -pandemian yhteydessä.

77 §. Asetuksenantovaltuus. Lääkehuoltoa koskevat poikkeukset tavanomaisista lakisääteisistä menettelyistä tarvittaisiin yleensä pikaisesti, ja ne ehdotetaan säädettäviksi sosiaali- ja terveysministeriön asetuksella. Asetuksen tarkka sisältö määräytyisi terveydenhuollon häiriötilanteen mukaan. Sosiaali- ja terveysministeriön asetuksella voitaisiin säätää 72 §:ssä tarkoitetuista rajoituksista tai oikeuksista lääkkeiden määräämiseen ja luovuttamiseen, 73 §:ssä tarkoitetusta lääkkeen käytöstä ja lääkkeestä sekä terveydenhuollon laitteista ja tarvikkeista ja suojaimista potilaalta perittävästä hinnasta tai maksettavasta korvauksesta sekä 74 §:n mukaisista lääkelaista ja 75 §:n mukaisista terveydenhuollon laitteista ja tarvikkeista annetusta laista poikkeavista menettelyistä.

8 luku Maksut ja korvaukset

78 §. Valtionosuus. Tartuntatautilaissa kunnalle ja sairaanhoitopiirin kuntayhtymälle säädettävät tehtävät ovat osa kunnallista terveydenhuoltoa ja kunnallisia peruspalveluita, joihin on syytä edelleen soveltaa sosiaali- ja terveydenhuollon suunnittelusta ja valtionavustuksesta annettua lakia (733/1992) sekä kunnan peruspalvelujen valtionosuudesta annettua lakia (1704/2009).

79 §. Valtion osallistuminen erityisiin kustannuksiin. Tartuntatautien torjunnassa tarvittavan valmiuden ylläpitoon liittyy merkittäviä kustannuksia, joita syntyy tarkoituksenmukaisten tilojen varaamisesta, aineellisesta varautumisesta ja osaavan henkilöstön varaamisesta sekä osaamisen kehittämisestä ja ylläpitämisestä. Kansallinen etu vaatii, että varautuminen toteutuu kattavasti maan eri osissa. Kunnan tai sairaanhoitopiirin kuntayhtymän varautuminen ei palvele yksinomaan asianomaista kuntaa tai piiriä, vaan se on tärkeä koko maan turvallisuuden kannalta. Kunta tai sairaanhoitopiirin kuntayhtymä voi terveydenhuollon häiriötilanteessa joutua toteuttamaan koko maan edun takia laajoja toimenpiteitä, joiden kustannusten kohdentuminen yhteen tai joihinkin kuntiin voi olla kohtuutonta. Tällöin on kyseessä terveydenhuoltolain 38 §:ssä tarkoitettu tilanne, ja sen mukaisesti valtion rahoitus saattaa olla tarkoituksenmukaista. Viime vuosina on muun muassa pandemiavarautumiseen annettu sairaanhoitopiirien kuntayhtymille ja kunnille lisärahoitusta valtionavustuksena.

Karanteeniin ja eristykseen saatetaan määrätä myös henkilöitä, joilla ei ole kotikuntaa tai kansainväliseen sopimukseen perustuvaa oikeutta käyttää julkisen terveydenhuollon palveluja. Käytännössä näistä aiheutuneita todellisia kustannuksia on ollut vaikeaa periä heidän kotimaastaan tai vakuutusyhtiöltä, jolloin kustannukset ovat jääneet toimenpiteen toteuttaneen kunnan tai sairaanhoitopiirin kuntayhtymän kustannuksiksi.

Terveydenhuollon häiriötilanteessa karanteeniin tai eristykseen määrättävien määrä saattaa joskus olla suuri, esimerkiksi suuren lentokoneen kaikki matkustajat. On kohtuutonta, että näistä aiheutuvat kustannukset jäävät suurelta osin tai kokonaan toimenpiteen toteuttaneen kunnan vastattaviksi. Siksi ehdotetaan, että valtio vastaa terveydenhuollon häiriötilanteessa henkilön, jolla ei ole kotikuntaa Suomessa, karanteenista, eristämisestä ja pakollisista terveystarkastuksista aiheutuvista kustannuksista, jos kustannuksia ei ole saatu muutoin perittyä. Terveydenhuollon ammattihenkilö arvioisi välttämättömien terveyspalvelujen tarpeen potilaan yksilöllisen tilanteen perusteella terveydenhuoltolain 50 §:n mukaisesti. Terveydenhuollon häiriötilanne on kyseessä esimerkiksi silloin, kun WHO:n julistama pandemia aiheuttaa merkittävän uhan kansanterveydelle ja terveydenhuollon palvelujen riittävyydelle.

80 §. Asiakasmaksut. Pykälään ehdotetaan otettavaksi viittaus sosiaali- ja terveydenhuollon asiakasmaksuista annettuun lakiin. Siinä olevia yleisvaarallisia ja valvottavia tartuntatauteja koskevien säännösten asiasisältöä ei ole tarkoitus muuttaa.

81 §. Rokotteiden maksuttomuus. Voimassa olevan lain mukaisesti ehdotetaan, että kansalliseen rokotusohjelmaan ja muihin tässä laissa tarkoitettuihin yleisiin rokotuksiin käytettävät rokotteet kustannetaan valtion varoista. Säännös koskisi myös työterveyshuollon, terveydenhuollon toimintayksiköiden ja sosiaalihuollon toimintayksiköiden 49 §:n perusteella toteuttamia rokotuksia.

82 §. Tartuntatautipäiväraha. Pykälässä säädettäisiin oikeudesta tartuntatautipäivärahaan silloin, kun henkilö on määrätty olemaan poissa ansiotyöstään, eristettäväksi tai karanteeniin tartuntataudin leviämisen estämiseksi. Vastaava oikeus olisi alle 16-vuotiaan lapsen huoltajalla, jos lapsi on edellä mainitusta syystä määrätty pidettäväksi kotona ja huoltaja on sen vuoksi estynyt tekemästä ansiotyötään.

Voimassa olevasta laista poiketen ansionmenetyksen korvaamiseksi maksettaisiin vain yhtä etuutta, tartuntatautipäivärahaa, joka kattaisi nykyisen päivärahan ja ansionmenetyskorvauksen. Henkilön saama etuuden määrä pysyisi samana, mutta etuuden laskentatapa muutettaisiin yksinkertaisemmaksi. Lakia selkeytettäisiin myös siten, että tartuntatautilaissa säädettäisiin oikeudesta tartuntatautipäivärahaan, ja itse korvausta koskevat säännökset keskitettäisiin sairausvakuutuslakiin. Nykyisin osa säännöksistä on tartuntatautilaissa ja osa sairausvakuutuslaissa. Säännökset ovat osittain samansisältöisiä ja osittain ne poikkeavat toisistaan.

83 §. Kunnan korvausvelvollisuus. Omistajalla olisi oikeus korvaukseen tartuntatautien torjuntatoimien esineille aiheuttamista vahingoista tai esineen hävittämisestä sekä taloudellisesta vahingosta samoin kuin voimassa olevassa laissa.

9 luku Erinäiset säännökset

84 §. Kansainvälinen yhteistyö. WHO:n perustamisen jälkeen järjestö on vastannut kansainvälisen terveyssäännöstön kehittämisestä. Nykyinen säännöstö hyväksyttiin järjestön yleiskokouksessa vuonna 2005, ja Suomi on ratifioinut sen vuonna 2007. Säännöstössä on velvoitteita tietojen vaihdolle ja maiden tartunnan torjunnan perusrakenteille. Varsinaisista toimenpiteistä tartuntatautitilanteissa järjestö antaa suosituksia jäsenmaiden toteutettavaksi, mitään määräysvaltaa sillä ei ole. Jäsenmaiden tehtävä on rakentaa kansallinen lainsäädäntönsä ja voimavaransa sellaiseksi, että ne kykenevät toteuttamaan suositukset.

Euroopan parlamentin ja neuvoston päätös tartuntatautien epidemiologisen seurannan ja valvonnan verkoston perustamisesta yhteisöön (2119/98/EY) on pohjana tartuntatautien ilmoittamiselle. Suomen ilmoittamisjärjestelmä on rakennettu siten, että se täyttää päätöksen pohjalla rakennetun tiedonkeruun vaatimukset, tosin tiedonkeruumme on kansallisiin tarpeisiin perustuen laajempi. Euroopan parlamentin ja neuvoston asetus tautien ehkäisyn ja valvonnan eurooppalaisen keskuksen perustamisesta (851/2004/EY) edellyttää Suomelta yhteistyötä komission ja muiden jäsenmaiden kanssa tartuntatautien torjunnassa. Keskus tekee riskinarviointia ja voi antaa asiantuntija-arvioita parhaista käytännöistä sekä tukee niiden omaksumista. Jäsenmaat päättävät kuitenkin itse toimistaan. Lissabonin sopimuksessa yhteisölle tuli toimivaltaa rajojen yli leviävien tartuntatautien ehkäisyssä. Edellä mainittu Euroopan parlamentin ja neuvoston päätös 2119/98/EY kumottiin syksyllä 2013 uudella päätöksellä valtioiden rajat ylittävistä vakavista terveysuhkista (1082/2013/EU), mikä entisestään tiivistää kansainvälistä yhteistyötä ja vahvistaa kansallisia velvoitteita tartuntatautiuhkien torjuntaan.

WHO ja Euroopan komissio antoivat vuonna 2010 yhteisen kumppanuusjulistuksen. Euroopan tautien ehkäisy- ja torjuntakeskus ja WHO:n Euroopan aluetoimisto ovat sopineet yhteistyöstä. Siten kansainvälinen ja eurooppalainen tartuntatautien torjunta toimivat pitkälti yhdessä. WHO:n kansainvälinen terveyssäännöstö (2005) on EU:n tartuntatautien torjunnan keskeinen perusta.

Pykälän 2 momenttiin ehdotetaan otettavaksi voimassa olevan lain mukainen säännös, jonka mukaan jos Suomea velvoittavassa muussa kansainvälisessä sopimuksessa olisi tästä laista ja sen nojalla annetuista säännöksistä poikkeavia määräyksiä, olisi sopimusmääräyksiä noudatettava.

85 §. Ilmoittaminen Maailman terveysjärjestölle, Euroopan unionille ja ulkomaisille viranomaisille. Suomen ratifioima WHO:n kansainvälinen terveyssäännöstö (2005) ja EU:n tartuntatautien seurantaa koskevat päätökset edellyttävät tartuntatautitietojen antamista Maailman terveysjärjestölle, Euroopan tautien ehkäisy- ja torjuntakeskukselle ja niiden verkostoiden toimivaltaisille viranomaisille. Velvollisuus tietojen toimittamiseen olisi Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksella, joka on tietoja tähänkin asti toimittanut. Laitos voi esimerkiksi luovuttaa EU:n päätöksen 1082/2013/EU mukaisesti rekistereistä tietoja tartuntatautien EU-tason seurantaa ja torjuntaa varten. Tämä toiminta on nykymuodossaan jatkuvaa, ja vaikka EU-järjestelmiin ei luovuteta henkilötunnisteita, teoriassa luovutetun yksilötason tiedon sisältö mahdollistaa yksilön tunnistamisen.

86 §. Veden ja elintarvikkeiden välityksellä tarttuvat taudit. Tartuntatautilaki koskee kaikkia tartuntatauteja riippumatta leviämistavasta. Koska veden välityksellä tarttuvien tautien torjuntatoimista säädetään pääosin terveydensuojelulaissa ja elintarvikkeiden välityksellä tarttuvien tautien torjunnasta säädetään pääosin elintarvikelaissa, tässä laissa on aiheellista viitata mainittuihin lakeihin. Elintarvikkeiden ja veden välityksellä leviävien epidemioiden selvittämisestä on säädetty myös valtioneuvoston asetuksella (1365/2011).

87 §. Mikrobien maahantuonnista ilmoittaminen. Ihmiselle taudin vaaraa aiheuttavien mikrobien maahantuonnille ei ole nykyisin säädetty ehtoja tai lupamenettelyä, vaikka maastavienti on tiettyyn vaaraluokkaan kuuluvien mikrobien kohdalla kaksikäyttötuotesäädösten mukaan luvanvaraista kaksikäyttötuotteiden vientivalvonnasta annetun lain (1996/562) ja Euroopan unionin päätöksen (428/2009/EY) liitteen 1 mukaisesti. Eläintauteja aiheuttavien mikrobien maahantuonti sen sijaan on luvanvaraista eläintautilain 63 §:n 1 momentin 2 kohdan mukaan, ja luvan myöntää Elintarviketurvallisuusvirasto hakemuksen pohjalta. Eläintautien maahantuonnin lupaprosessin tarkoituksena on varmistaa, että mikrobit tuodaan maahan asianmukaisesti kuljettaen ja käsitellään turvallisesti ilman luontoon tai tuotantoeläimiin leviämisen vaaraa.

Ehdotetaan, että yleisvaarallisen tai yleisvaaralliseksi perustellusti epäillyn tartuntataudin leviämisen vaaraa aiheuttavien mikrobien tai niiden osien maahantuonnista on ilmoitettava ennen maahantuontia Terveyden ja hyvinvoinnin laitokselle. Ihmisten terveydelle vaaraa aiheuttavia mikrobeja on tarpeen tuoda maahan erilaisia tarkoituksia varten, muun muassa tuotanto-, tutkimus- ja laadunvalvontatarkoituksiin. Toistaiseksi maahantuonnista ei ole keskitetysti tietoa. Nykyisessä tartuntatautilain 33 §:ssä on valtuutus tartuntataudin leviämisen vaaraa aiheuttavien pieneliöiden tai niiden osien maahantuonnista asetuksella säätämisestä, mutta tätä asetusta ei ole annettu.

Ilmoittamisvelvollisuus antaisi Terveyden ja hyvinvoinnin laitokselle mahdollisuuden seurata ja arvioida mikrobien maahantuontiin liittyvää väestölle aiheutuvaa terveysvaaraa ja mahdollistaisi samalla riskien hallintaa koskevan tiedon ja ohjeistuksen välittämisen toimijoille. Muun muassa kuljetussäännökset, vaaraluokan 3 ja 4 mikrobien käsittelyä koskevat laboratorion ja henkilökunnan suojavaatimukset sekä kaksikäyttötuotelainsäädäntö ovat monen toimijan kohdalla varsin huonosti tunnettuja. Terveyden ja hyvinvoinnin laitokselle tehtävä ilmoitus yleisvaarallisen tai yleisvaaralliseksi perustellusti epäillyn tartuntataudin leviämisen vaaraa aiheuttavien mikrobien maahantuonnista sisältäisi tietoja paitsi maahan tuotavista mikrobeista, myös niiden aiotusta säilytys- ja käsittelypaikasta sekä kuvauksen toiminnasta, jota varten mikrobit tai näytteet aiotaan tuoda maahan. Terveyden ja hyvinvoinnin laitos antaisi ilmoittamisesta tarkempia ohjeita yhteistyössä muiden alan asiantuntijoiden kanssa.

Ilmoitusvelvollisuus ei kuitenkaan koskisi potilas- tai laadunvarmistusnäytteitä, jotka tuodaan maahan 18 §:ssä tarkoitettuun laboratorioon potilaan hoitoon tai laadunvarmistukseen liittyviä laboratoriotutkimuksia varten.

88 §. Viittaus rikoslakiin. Rangaistuksista ehdotetaan säädettäväksi voimassa olevan lain mukaisesti. Pykälässä viitattaisiin rikoslain 44 luvun 2 §:n terveydensuojelurikkomukseen.

89 §. Virka-apu. Virka-avun pyyntöön oikeutetuksi ehdotetaan lisättäväksi Terveyden ja hyvinvoinnin laitos ja sairaanhoitopiirin kuntayhtymän tartuntataudeista vastaava lääkäri voimassa olevassa laissa mainittujen aluehallintoviraston, kunnan tartuntatautien torjunnasta vastaavan toimielimen ja terveyskeskuksen tartuntataudeista vastaavan lääkärin lisäksi. Käytännössä poliisi on näille tahoille antanut virka-apua. Lisäksi ehdotetaan, että virka-apua voitaisiin pyytää Rajavartiolaitokselta tai puolustusvoimilta. Pelastuslaissa (379/2011) on säädetty kattavasti pelastuslaitoksen toimialaan kuuluvasta virka-avusta ja Rajavartiolaitoksen antamasta virka-avusta rajavartiolaissa (578/2005). Näitä tehtäviä, joita varten virka-apua pyydettäisiin, voisivat olla esimerkiksi veden ja elintarvikkeiden jakelu tai tilapäissuojien rakentaminen. Virka-apua pyydettäisiin silloin, kun yleisvaarallisen tai yleisvaaralliseksi perustellusti epäillyn tartuntataudin edellytykset täyttävän tartuntataudin leviämistä ei voitaisi muulla tavoin estää.

90 §. Muutoksenhaku. Muutoksenhausta ehdotetaan säädettäväksi uudistetun muutoksenhakujärjestelmän mukaisesti. Tärkeää on, että tartunnan leviämisen estämiseksi määrätyt rajoittamistoimet voidaan panna täytäntöön muutoksenhausta huolimatta, ellei muutoksenhakuviranomainen sitä kiellä, koska muussa tapauksessa tartuntatautitilanne voisi olennaisesti vaikeutua. Uudistetun muutoksenhakujärjestelmän mukaisesti ehdotetaan, että hallinto-oikeuden päätökseen saisi hakea muutosta valittamalla vain, jos korkein hallinto-oikeus myöntää valitusluvan. Valituslupa ei kuitenkaan koskisi 18 §:ssä tarkoitettua laboratorioiden toimiluvan peruuttamispäätöstä.

91 §. Päätösten täytäntöönpano. Tämän lain 16 §:ssä tarkoitettua pakollista terveystarkastusta, 60 §:ssä tarkoitettua karanteenia, 61 §:ssä tarkoitettua tavaran karanteenia, 63 §:ssä tarkoitettua eristämistä ja 64 §:ssä tarkoitettua tartuntataudin leviämisen ehkäisemiseksi välttämätöntä sairaanhoitoa koskevat päätökset voitaisiin panna täytäntöön heti muutoksenhausta huolimatta.

92 §. Käsittelyn kiireellisyys. Tässä laissa tarkoitetut ansiotyöstä, oppilaitoksesta tai päivähoidosta poissaoloa, henkilön tahdosta riippumatta toteutettavaa hoitoa ja lääkitystä, tapaamisen rajoittamista, eristämistä, karanteenia sekä eristämistä tai karanteenia ulkopuolelta lukittavassa tilassa koskevat muutoksenhakuasiat olisi käsiteltävä kiireellisinä. Asian käsittelemistä kiireellisesti edellyttävät perustuslain 21 § ja Euroopan ihmisoikeussopimuksen (SopS 63/1999) 5 artiklan 4 kohta.

93 §. Voimaantulo. Laki ehdotetaan tulevaksi voimaan keväällä 2016 eduskunnan hyväksymisen jälkeen. Ehdotetaan, että 48 §:ssä tarkoitettuja työntekijöiden rokotuksia potilaiden suojaamiseksi koskevaa säännöstä sovelletaan vasta kuuden kuukauden kuluttua lain voimaantulosta. Terveydenhuollon ammattihenkilöt ja opiskelijat voisivat täydentää mahdollisesti puuttuvaa rokotussuojaansa siirtymäajan kuluessa, jollei heillä jo ole sairastetun taudin antamaa rokotussuojaa. Samalla kumottaisiin kokonaan voimassa oleva tartuntatautilaki.

1.2 Laki sairausvakuutuslain muuttamisesta

1 luku Lain tarkoitus ja soveltamisala

4 §. Määritelmät. Päivärahaetuudella tarkoitetaan voimassa olevassa laissa sairauspäivärahaa, osasairauspäivärahaa, vanhempainpäivärahaa ja erityishoitorahaa. Määritelmää ehdotetaan tarkennettavaksi siten, että päivärahaetuudella tarkoitettaisiin myös uuden tartuntatautilain ( / ) mukaista tartuntatautipäivärahaa sekä ihmisen elimien, kudoksien ja solujen lääketieteellisestä käytöstä annetun lain (101/2001) mukaista luovutuspäivärahaa. Käytännössä sairauspäivärahaa koskevat säännökset ovat tähänkin saakka erityissäännöksen mukaisesti koskeneet soveltuvin osin näitä päivärahaetuuksia. Jäljempänä lakiin lisättäväksi ehdotetussa uudessa 1 a §:ssä säädettäisiin, mitä sairauspäivärahaa koskevia säännöksiä tartuntatautipäivärahaan sovelletaan ja mitä ei. Siltä osin kuin tartuntatautipäivärahaa koskien ei erityissäännöstä ole, tartuntatautipäivärahaan sovellettaisiin, mitä päivärahaetuuksista on sairausvakuutuslaissa ja sairausvakuutuslain täytäntöönpanosta annetussa valtioneuvoston asetuksessa (1335/2004) säädetty.

8 luku Sairauspäiväraha ja osasairauspäiväraha

1 §. Sairauspäiväraha. Pykälästä ehdotetaan siirrettäväksi tartuntatautipäivärahaa koskevat säännökset uuteen 1 a §:ään. Pykälään jäisivät säännökset sairauspäivärahan ja luovutuspäivärahan maksamisesta.

1 a §. Tartuntatautipäiväraha. Henkilölle, joka tartuntataudin leviämisen estämiseksi on määrätty olemaan poissa ansiotyöstään, eristettäväksi tai karanteeniin, ehdotetaan maksettavaksi tartuntatautipäivärahaa ansionmenetyksen korvaamiseksi. Tartuntatautipäiväraha sisältäisi voimassa olevan lain mukaisen päivärahan ja ansionmenetyskorvauksen. Korvaus vastaisi henkilön menettämää ansiota täysimääräisenä. Tartuntatautipäivärahaa maksettaisiin myös lapsen huoltajalle, jos alle 16-vuotias lapsi on edellä mainitusta syystä määrätty pidettäväksi kotona ja huoltaja on sen vuoksi estynyt tekemästä ansiotyötään.

Lain soveltamiskäytännössä tartuntataudin johdosta maksettavaa päivärahaa ja ansionmenetyskorvausta on maksettu vain työssä käyville henkilöille. Toisin kuin sairauspäivärahaa, tartuntatautietuutta ei ole maksettu työttömille, opiskelijoille tai omaa taloutta hoitaville. Jatkossakin heillä olisi oikeus tartuntatautipäivärahaan vain, jos heillä on esimerkiksi opiskelun ohessa työ, josta he joutuvat jäämään pois tartuntataudin leviämisen estämiseksi ja heille syntyisi ansion menetystä.

Tartuntatautipäivärahaan olisi oikeus aina silloin, kun henkilö määrätään olemaan tartuntataudin leviämisen estämiseksi poissa ansiotyöstään, eristettäväksi tai karanteeniin. Toisin kuin sairauspäivärahassa, joka edellyttää työkyvyttömyyden osoittamista, tartuntatautipäivärahan edellytyksenä ei olisi, kuten ei ole nykyisinkään, lääkärintodistuksen esittäminen. Tartuntatautipäivärahahakemukseen olisi liitettävä kunnan tartuntataudeista vastaavan lääkärin päätös henkilön työstä poissaolosta, karanteenista tai eristämisestä. Sairausvakuutuslain täytäntöönpanosta annetun valtioneuvoston asetuksen 2 luvun 1 §:n 7 momentti muutettaisiin tältä osin uuden tartuntatautilain säännösten mukaisesti.

Etuus maksettaisiin tartuntatautipäivärahana koko työstä pidättämisen, eristämisen tai karanteenin ajan. Enää ei selvitettäisi erikseen, onko henkilö tänä aikana työkyvytön vai ei. Alussa ei välttämättä heti tiedetä, että kysymyksessä on työstä pidättämistilanne. Jos henkilölle olisi kirjoitettu lääkärintodistus työkyvyttömyydestä ja hänelle myönnettäisiin sairauspäiväraha, päätös voitaisiin myöhemmin oikaista ja myöntää tartuntatautipäiväraha alusta alkaen työstä poissaolomääräyksen perusteella.

Pykälän 2 momentissa säädettäisiin työnantajan oikeudesta tartuntatautipäivärahaan. Voimassa olevien säännösten mukaisesti tartuntatautipäiväraha maksettaisiin työnantajalle siltä osin kuin työntekijällä olisi työsuhteen perusteella oikeus palkan tai sitä vastaavan korvauksen saamiseen ajalta, jolloin hän on tartuntataudin leviämisen estämiseksi määrätty olemaan poissa työstään, eristettäväksi tai karanteeniin ja jos työsuhteen ehdoissa on sovittu päivärahan maksamisesta työnantajalle. Tartuntatautipäivärahaa ei maksettaisi työntekijälle samalta ajalta palkkaa vastaavalta osalta.

Lain soveltamiskäytännössä tartuntataudin perusteella etuutta ei ole maksettu työntekijälle vuosiloman ajalta. On katsottu, ettei työntekijälle aiheudu ansionmenetystä ajalta, jolta työnantaja maksaa vuosiloman palkkaa. Käytäntö poikkeaa sairauspäivärahasta, jossa päiväraha maksetaan vuosiloman ajalta työntekijälle itselleen. Tähän ei esitetä muutosta. Myöskään työnantajalle ei ole tarvetta maksaa päivärahaa vuosiloman ajalta, koska vuosilomapalkka on ansaittu lomanmääräytymisvuoden aikaisen työskentelyn perusteella.

Pykälän 3 momentissa säädettäisiin, missä tilanteissa sairauspäivärahan säännöksiä ei sovellettaisi tartuntatautipäivärahaan. Jos muusta ei erikseen säädetä, tartuntatautipäivärahaan jouduttaisiin soveltamaan kuten nykyisin soveltuvin osin sairauspäivärahaa koskevia säännöksiä, mitä ei voida pitää hyvänä lainsäädäntönä. Tartuntatautipäivärahaan sovellettaisiin sairausvakuutuslain 1 luvun 2 §:n säännöksiä lain soveltamisalasta. Tartuntatautipäivärahaan olisi oikeus Suomessa vakuutetuilla henkilöillä vastaavasti, kuten sairauspäivärahan osalta on säädetty.

Tartuntatautipäivärahaan ei sovellettaisi 7 luvun 1—3 §:n säännöksiä. Näissä pykälissä säädetään oikeudesta päivärahaetuuteen verotuksessa todettujen tai esitettyjen työtulojen perusteella, edeltävän etuuden perusteella sekä vähimmäismääräisenä. Tartuntatautipäivärahan määräytymisestä menetetyn työtulon perusteella säädettäisiin sairausvakuutuslain 11 lukuun lisättäväksi ehdotetun uuden 13 §:n mukaisesti erikseen. Tartuntatautipäivärahaa maksettaisiin ehdotetun 1 luvun 1 a §:n 2 momentin perusteella työnantajalle vastaavasti kuten 7 luvun 4 §:ssä säädetään muista päivärahaetuuksista ja siihen sovellettaisiin myös 7 luvun 4 §:n 3 momentin säännöstä päivärahaetuuden jakamisesta. Sovellettavaksi tulisi myös 7 luvun 5 §, jonka mukaan päivärahaetuutta maksetaan arkipäiviltä.

Tartuntatautipäivärahaan ei sovellettaisi 8 luvun 1—4 a §:n säännöksiä. Luvun 1 § koskee sairauspäivärahan ja luovutuspäivärahan maksamista. Luvun 2 §:ssä säädetään vakuutetun iästä. Sairauspäivärahaan on oikeus 16—67-vuotiaalla vakuutetulla. Voimassa olevan lain soveltamiskäytännön mukaisesti tartuntatautipäivärahaa voisi jatkossakin saada myös alle 16- tai yli 67-vuotias henkilö edellyttäen, että hänelle on aiheutunut ansionmenetystä työstä pidättämisen johdosta. Tartuntatautipäivärahan maksamisen keskeinen edellytys on ansionmenetys, joten työedellytyksen puuttuessa ansionmenetyskorvausta ei voitaisi maksaa 55 päivän jälkeenkään luvun 3 §:n mukaisesti. Tartuntatautipäiväraha ei edellytä työkyvyttömyyttä, joten 8 luvun 4 § ei sovellu tartuntatautipäivärahaan. Samasta syystä tartuntatautipäivärahaan ei myöskään sovellettaisi 5 a §:n säännöstä työkyvyn arviointia koskevasta lausunnosta. Luvun 4 a § koskee opiskelijan sairauspäivärahaa, eikä se sen vuoksi tulisi sovellettavaksi.

Sairauspäivärahan maksamisen rajoituksia koskevaa 8 luvun 5 §:ää sovellettaisiin tartuntatautipäivärahaan. Pykälässä säädetään maksurajoituksista vankeuden ja varusmiespalvelun aikana. Jos tartuntatautipäivärahan saaja joutuisi vankilaan suorittamaan vankeusrangaistusta tai hän aloittaisi varusmiespalveluksen taikka siviilipalveluksen, etuutta ei maksettaisi tältä ajalta.

Tartuntatautipäivärahaan sovellettaisiin 8 luvun 6 §:n 1 momentin säännöksiä sairauspäivärahan estävistä etuuksista. Pykälässä luetellut etuudet olisivat myös tartuntatautipäivärahan saamisen estäviä etuuksia. Sen sijaan pykälän 2 momentti varhennetun äitiysrahan ja sairauspäivärahan suhteesta ei koskisi tartuntatautipäivärahaa. Tartuntatautipäivärahaan sovellettaisiin 6 §:n 3 momentin säännöksiä. Jos esimerkiksi vanhuuseläkettä tai täyttä työkyvyttömyyseläkettä saava henkilö olisi eläkkeelle siirtymisen jälkeen työssä ja hänet määrättäisiin jäämään pois tästä työstä tartuntataudin leviämisen estämiseksi, hän voisi saada tartuntatautipäivärahaa menetetyn työtulon perusteella. Tartuntatautipäivärahan määrään sovellettaisiin tällöin kuitenkin ehdotettuja 11 luvun 13 §:n säännöksiä.

Tartuntatautipäivärahaan ei sovellettaisi sairauspäivärahaa koskevia 8 luvun 7—10 §:n säännöksiä. Säännökset koskevat sairauspäivärahan omavastuuaikaa ja enimmäisaikaa sekä YEL- tai MYEL-vakuutetulle yrittäjälle sairauspäivärahan omavastuuajalta maksettavaa päivärahaa. Voimassa olevan lain mukaan tartuntatautilain mukaiseen päivärahaan on sovellettu sairauspäivärahan omavastuuaikaa. Omavastuupäiviltä on kuitenkin maksettu ansionmenetyskorvaus täysimääräisenä. Käytännössä tartuntatautietuudessa ei siten ole ollut omavastuuaikaa. Kun jatkossa maksettaisiin vain yhtä etuutta, tartuntatautipäivärahaa, sitä maksettaisiin kaikilta arkipäiviltä ilman omavastuuaikaa.

Tartuntatautipäivärahan määrästä säädettäisiin 11 luvun 13 §:ssä. Sen vuoksi tartuntatautipäivärahan määrään ei sovellettaisi 11 luvun 1, 3 ja 4 §:ää. Tartuntatautipäivärahaan sovellettaisiin kuitenkin 11 luvun 2 §:n työtuloa koskevaa säännöstä. Työtulona huomioitaisiin samat tulot kuin sairauspäivärahassa.

Tartuntatautipäivärahaan ei sovellettaisi 11 luvun 4 a §:n säännöksiä työtulosta vähennettävistä vakuutusmaksuista. Nykytilanteessa vakuutusmaksuvähennys tehdään tartuntatautilain mukaisesta päivärahasta, mutta, koska ansionmenetyskorvauksena maksetaan päivärahan ja todellisen ansionmenetyksen erotus, vakuutusmaksuvähennystä ei käytännössä kuitenkaan tehdä. Pykälän soveltamatta jättäminen vastaisi voimassaolevaa lainsäädäntöä.

Tartuntatautipäivärahaan ei sovellettaisi myöskään 11 luvun 5 §:n säännöksiä työtulosta tehtävistä tulonhankkimisvähennyksistä. Voimassa olevan lainsäädännön mukaan tulonhankkimisvähennys tehdään päivärahasta, mutta ansionmenetyskorvauksella kompensoidaan saamatta jäänyt ansio, jolloin päivärahasta tehdyllä tulonhankkimisvähennyksellä ei ole vaikutusta lopputulokseen. Tulonhankkimisvähennysten huomioiminen tartuntatautipäivärahassa olisi myös ongelmallista, koska niiden selvittäminen tulevalle ajalle perustuisi täysin arviointiin. Pykälän soveltamatta jättäminen vastaisi voimassaolevaa lainsäädäntöä.

Tartuntatautipäivärahaan ei sovellettaisi 11 luvun 6 §:n säännöstä, joka koskee päivärahaetuuden määräytymistä edeltävän etuuden perusteella eikä 7 §:n säännöstä vähimmäismääräisestä päivärahasta.

Tartuntatautipäivärahaan sovellettaisiin 12 luvun 1 §:n säännöstä päivärahaetuuksien keskinäisestä yhteensovituksesta. Siihen ei sovellettaisi saman luvun sairauspäivärahaa koskevia 2—4 §:n, 6—8 §:n ja 11 §:n säännöksiä. Niissä säädetään sairauspäivärahan ja muiden saman työkyvyttömyyden perusteella maksettavien lakisääteisten etuuksien suhteesta, sairauspäivärahan ensisijaisuusajasta, kuntoutusmahdollisuuksien selvittämisestä ja sairauspäivärahan suhteesta opintorahaan. Tartuntatautipäivärahaan sovellettaisiin 12 luvun 5 §:ää. Jos tartuntatautietuutta saavalle myönnettäisiin takautuvasti työeläkelain mukainen tartuntatautipäivärahan saamisen estävä vanhuuseläke tai kuntoutusraha, samalta ajalta maksettu eläke tai kuntoutusraha voitaisiin periä Kansaneläkelaitokselle tartuntatautipäivärahaa vastaavalta osalta.

Tartuntatautipäivärahaan sovellettaisiin myös 12 luvun 10 §:n säännöstä ulkomaisen etuuden huomioon ottamisesta.

11 luku Päivärahaetuuksien määrä

13 §. Tartuntatautipäivärahan määrä. Pykälä on uusi. Siinä säädettäisiin tartuntatautipäivärahan määrästä. Vakuutetulle maksettaisiin jatkossa vain yhtä etuutta, tartuntatautipäivärahaa. Enää ei laskettaisi erikseen sairausvakuutuslain mukaisen päivärahan määrää ja lisäksi todellisen ansionmenetyksen ja päivärahan erotuksena ansionmenetyskorvausta. Tartuntatautipäiväraha kattaisi sekä päivärahan että ansionmenetyskorvauksen. Sen määrä laskettaisiin suoraan menetetystä työtulosta.

Pykälän 1 momentissa säädettäisiin tartuntatautipäivärahan perusteesta. Tartuntatautipäiväraha määräytyisi sen työ- tai virkasuhteen palkan perusteella, jonka vakuutettu saisi, ellei häntä olisi tartuntataudin leviämisen estämiseksi määrätty olemaan poissa ansiotyöstään, eristettäväksi tai karanteeniin. Työnantajan tulisi arvioida, paljonko työntekijä olisi saanut palkkaa, ellei hän olisi joutunut jäämään pois ansiotyöstään. Jos vakuutettu määrättäisiin olemaan poissa ansiotyöstä, karanteeniin tai eristykseen juuri kun hän olisi aloittamassa uudessa työssä, työnantaja ilmoittaisi sen palkan, josta työntekijän kanssa on sovittu työsopimuksessa.

Palkkatulon perusteella määräytyvän päivärahan määrä olisi kuukausitulon kahdeskymmenesviidesosa, koska päivärahaa maksetaan arkipäiviltä. Menettely noudattaisi tältä osin voimassa olevan sairausvakuutuslain 8 luvun 1 §:n 3 momentin säännöstä ansionmenetyskorvauksen määrän laskemisesta.

Ansionmenetyskorvauksen arvioiminen poissaolon ajalta saattaa joissakin tilanteissa olla hankalaa. Jos ansionmenetyksen määrästä ei saataisi riittävän luotettavaa selvitystä, tartuntatautipäiväraha voisi määräytyä sen palkan perusteella, jonka vakuutettu oli saanut välittömästi ennen kuin hänet on määrätty olemaan poissa ansiotyöstään. Tämän mukaisesti tartuntatautipäivärahan perusteena voitaisiin käyttää esimerkiksi työstä poisjääntiä edeltävältä palkanmaksukaudelta maksettua palkkaa.

Pykälän 2 momentissa säädettäisiin yrittäjän tartuntatautipäivärahan perusteesta. Yrittäjän tartuntatautipäiväraha olisi etuuden alkamishetkellä voimassa olevan yrittäjän tai maatalousyrittäjän eläkelain mukaisesti vahvistetun vuosityötulon kolmassadasosa. Eläkelaitoksen yrittäjälle vahvistama YEL- tai MYEL-työtulo vastaa yrittäjän omaa työpanosta yrittäjätoiminnassa. Yrittäjän työtuloksi vahvistetaan se palkka, joka kohtuudella olisi maksettava, jos yrittäjän työtä tekemään olisi palkattava vastaavan ammattitaidon omaava henkilö. YEL- ja MYEL- vakuutus edellyttää, että yrittäjä työskentelee yrityksessä ja vahvistettu YEL- tai MYEL-työtulo vastaa tämän työskentelyn arvoa. Jos yrittäjän työtuloon vaikuttavat seikat muuttuvat olennaisesti, työtulo tarkistetaan vastaamaan muuttuneita olosuhteita. Näin ollen voimassa olevan YEL- tai MYEL-työtulon perusteella määräytyvä tartuntatautipäiväraha vastaisi yrittäjän ansionmenetystä silloin, kun hänet määrätään tartuntataudin johdosta olemaan poissa yrittäjätyöstä.

YEL- ja MYEL-vakuutus on pakollinen, jos vakuuttamisen ehdot täyttyvät. Jos yrittäjätoiminta on hyvin vähäistä, yrittäjä ei ole velvollinen ottamaan YEL- tai MYEL-vakuutusta. YEL- vakuuttamisen vuosituloraja on 7 502,14 euroa ja MYEL-vakuuttamisen vuosituloraja 3 751,07 euroa. Jos yrittäjä ei ole vakuuttamisvelvollinen, tartuntatautipäivärahan perusteena käytettäisiin 2 §:n 2 momentin mukaisia ansiotuloja elinkeinotoiminnasta, maataloudesta tai yhtymästä, palkkatuloa omasta yrityksestä tai maataloudesta, yrittäjätoimintaan liittyvää työkorvausta, hankintatyön arvoa, porotalouden ansiotuloa tai veronalaista apurahaa. Kunnaneläinlääkärinä työskentelevät praktikkoeläinlääkärit eivät ole YEL-vakuuttamisvelvollisia eläinten omistajilta perimistään palkkioista, vaan he ilmoittavat nämä tulot elinkeinotoiminnan ansiotulona verottajalle. Elinkeinotoiminnan ansiotulo olisi kunnaneläinlääkäreillä tartuntatautipäivärahan perusteena samalla tavoin kuin yrittäjillä.

Yrittäjän, joka ei ole vakuuttamisvelvollinen, tartuntatautipäivärahan perusteena käytettäisiin kirjanpitoon perustuvaa kokonaisen tilikauden tai verovuoden ansiotuloa elinkeinotoiminnasta. Tätä lyhyemmältä ajalta elinkeinotoiminnan ansiotuloja ei yleensä ole mahdollista luotettavasti selvittää. Jos yrittäjällä on vapaaehtoinen YEL- tai MYEL-vakuutus, hänen työtulonaan otettaisiin huomioon vakuutuksen mukainen YEL- tai MYEL-työtulo.

Pykälän 3 momentissa säädettäisiin tartuntatautipäivärahan määräytymisestä silloin, jos henkilö tekee työstä pidättämisen aikana muuta työtä. Jos työnantaja pystyy järjestämään henkilölle muuta samapalkkaista työtä, jossa ei ole tartuntavaaraa, ansionmenetystä ei synny eikä tartuntatautietuutta maksettaisi. Tämä vastaa voimassa olevaa soveltamiskäytäntöä. Jos henkilö voi jatkaa muussa tehtävässä, jossa on pienempi palkka kuin hänen tavanomaisessa työssään, tartuntatautipäivärahan perusteena huomioitaisiin menetetyn työtulon ja maksetun pienemmän palkan erotus. Tilanteessa, jossa vakuutetulla olisi kaksi työtä ja vain toista hän ei pystyisi tekemään työstä poissaolomääräyksen vuoksi, hänelle maksettavan tartuntatautipäivärahan perusteena käytettäisiin sitä työtuloa, joka häneltä jää saamatta tartuntataudin johdosta. Tartuntatautipäivärahaa maksettaisiin siten ansionmenetystä vastaavalta osalta.

15 luku Toimeenpanoa koskevat säännökset

4 §. Päivärahaetuuksien hakemista koskevat määräajat. Lain 1 luvun 4 §:ssä on ehdotettu säädettäväksi, että päivärahaetuudella tarkoitettaisiin myös tartuntatautipäivärahaa ja luovutuspäivärahaa. Selvyyden vuoksi 15 luvun 4 §:ään tulisi vastaavasti lisätä tartuntatautipäivärahan ja luovutuspäivärahan hakemisen määräajasta. Tartuntatautipäivärahaa ja luovutuspäivärahaa olisi haettava kahden kuukauden kuluessa siitä päivästä, josta alkaen etuutta halutaan saada.

Jos henkilö määrätään tartuntatautilain mukaan eristykseen, eristäminen kodin ulkopuolella voi kestää enintään kaksi kuukautta ja sitä voidaan edellytysten täyttyessä jatkaa enintään kuudella kuukaudella kerrallaan. Henkilö saattaa tällöin olla estynyt toimittamasta tartuntatautipäivärahahakemusta määräajassa. Tällöin voitaisiin soveltaa tämän luvun 7 §:n säännöstä, jonka mukaan etuus voidaan myöntää kokonaan tai osittain, vaikka sitä ei olisi haettu edellä säädetyssä määräajassa, jos korvauksen tai etuuden epääminen myöhästymisen vuoksi olisi kohtuutonta. Pätevänä perusteena hakemuksen myöhästymiselle on lain soveltamiskäytännössä pidetty hakijasta riippumatonta syytä. Eristäminen yleisvaarallisen tartuntataudin leviämisen estämiseksi muodostaisi sellaisen hakijasta riippumattoman syyn, jonka vuoksi vakuutettu ei välttämättä pysty hakemaan etuutta määräajassa.

5 §:n muuttamisesta

5 §. Sosiaali- ja terveydenhuollon asiakasmaksuista annettua lakia muutettaisiin siten, että pykälässä viitattaisiin ehdotettuun tartuntatautilakiin ja käytettäisiin termiä valvottavat tartuntataudit ilmoitettavien tartuntatautien sijaan ehdotetun tartuntatautilain 4 §:n mukaisesti.

1.4 Laki rikoslain muuttamisesta

44 luvun 2 §. Terveydensuojelurikkomus. Rikoslakia muutettaisiin siten, että pykälässä määriteltäisiin nykyistä tarkemmin tartuntatautilain säännökset, joiden rikkomisesta voitaisiin rangaista. Voimassa olevan rikoslain 44 luvun 2 §:n 2 kohdan mukaan se, joka tartuntatautilain (583/1986) tai sen nojalla annetun säännöksen vastaisesti jättää noudattamatta yleisvaarallisen tartuntataudin leviämisen estämiseksi annettua säännöstä tai yleistä tai yksittäistapausta koskevaa määräystä, on tuomittava, jollei teosta muualla laissa säädetä ankarampaa rangaistusta, terveydensuojelurikkomuksesta sakkoon tai vankeuteen enintään kolmeksi kuukaudeksi.

Pykälän 2 kohdan mukaiseksi tekomuodoksi ehdotetaan tartuntatautilain ( / ) 16 §:ssä tarkoitetussa pakollista terveystarkastusta, 60 §:ssä tarkoitetussa karanteenia tai 63 §:ssä tarkoitetussa eristämistä koskevassa yleistä tai yksittäistapausta koskevassa päätöksessä tai 47 §:n nojalla säädetyssä pakollista rokotusta koskevassa asetuksessa yleisvaarallisen tartuntataudin leviämisen estämiseksi asetetun velvollisuuden rikkominen.

Ehdotetun säännöksen tarkoituksena olisi suojata ihmisiä tartuntatautilain mukaiselta sairaudelta tai tartunnalta ja estää tartuntatautien leviäminen. Tartuntataudit jaetaan yleisvaarallisiin, valvottaviin ja muihin tartuntatauteihin. Nykyisen rangaistussäännöksen tapaan rangaistavaa voisi olla vain yleisvaarallisia tartuntatauteja koskevien säännösten tai päätösten rikkominen. Henkilöä voitaisiin rangaista esimerkiksi silloin, jos hän häntä koskevan päätöksen vastaisesti poistuu karanteeni- tai eristämispaikasta ilman lupaa taikka ei saavu pakolliseen terveystarkastukseen tai pakolliseen rokotukseen.

Tartuntatautilain mukaan tartuntatautien vastustamistyö kuuluu viranomaisille, joiden tulee järjestää tartuntatautien ehkäisytyö ja antaa siihen kuuluvia päätöksiä. Terveysviranomaisen toimivaltansa rajoissa antamassa päätöksessä yleisvaarallisen tartuntataudin leviämisen estämiseksi asetetun velvollisuuden rikkomisesta rangaistaisiin terveydensuojelurikkomuksena. Viranomaisten antamat yleiset päätökset voivat koskea esimerkiksi tietyin edellytyksin toimeenpantavaa yleisvaarallisen tartuntataudin leviämisen estämiseksi tarpeellisia pakollisia terveystarkastuksia. Viranomaisen antamilla yksittäistapausta koskevilla päätöksillä tarkoitetaan yksilölle annettuja henkilökohtaisia päätöksiä kuten esimerkiksi tartuntatautilain 60 ja 63 §:n nojalla karanteenia tai eristämistä koskevia päätöksiä. Sen sijaan yleinen pakollinen rokotus voitaisiin määrätä toimeenpantavaksi vain valtioneuvoston asetuksella tartuntatautilain 47 §:n mukaisesti.

Ehdotetun rangaistussäännöksen soveltaminen edellyttäisi vähintään törkeää tuottamusta niin kuin nykyisinkin. Perustasoisesta huolimattomuudesta tapahtuva tartuntatautilain säännösten rikkominen ei olisi rangaistavaa. Myös enimmäisrangaistus pysyisi ennallaan kolmen kuukauden vankeutena.

Ehdotettu terveydensuojelurikkomusta koskeva rangaistussäännös olisi toissijainen eli säännöstä sovellettaisiin vain, jollei teosta muualla laissa säädetä ankarampaa rangaistusta. Tällaisena säännöksenä voisi tulla kyseeseen esimerkiksi rikoslain 34 luvun 4 §:n terveyden vaarantamista vakavaa sairautta levittämällä koskeva säännös.

1.5 Eräiden muiden lakien muuttaminen

Muihin lakeihin ehdotetaan tehtäväksi tekniset muutokset siten, että niissä viitataan ehdotettuun tartuntatautilakiin voimassa olevan lain sijasta. Tämän vuoksi muutettaisiin seuraavat säännökset: laki kunnan peruspalvelujen valtionosuudesta (1704/2009) 1 §, laki potilaan asemasta ja oikeuksista (785/1992) 3 §, lääkelaki (395/1987) 62 ja 65 §, terveydenhuoltolaki (1326/2010) 74 §, laki Sosiaali- ja terveysalan lupa- ja valvontavirastosta (669/2008) 2 §, hallinto-oikeuslaki (430/1999) 7 §, tuomioistuinmaksulaki (1455/2015) 5 §, vankeuslaki (767/2005) 10 luvun 1 §, tutkintavankeuslaki (768/2005) 6 luvun 1 §, elintarvikelaki (23/2006) 5 §, eläintautilaki (441/2013) 4 §, laki poliisin säilyttämien henkilöiden kohtelusta (841/2006) 5 luvun 1 §, ilmailulaki (864/2014) 168 § ja laki Kainuun hallintokokeilusta (343/2003) 21 §.

Esityksen mukaan tarkempia säännöksiä annettaisiin valtioneuvoston ja sosiaali- ja terveysministeriön asetuksilla. Asetukset vastaisivat sisällöltään pääosin voimassa olevaa valtioneuvoston antamaa tartuntatautiasetusta (786/1986), sosiaali- ja terveysministeriön asetusta rokotuksista ja tartuntatautien raskauden aikaisesta seulonnasta (421/2004) sekä tartuntatautien neuvottelukunnasta annettua asetusta (834/1992).

Valtioneuvoston asetuksella nimettäisiin kuten voimassa olevassakin tartuntatautiasetuksessa yleisvaaralliset ja valvottavat tartuntataudit sekä säädettäisiin tarkemmin sosiaali- ja terveysministeriön, Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen, aluehallintoviraston, sairaanhoitopiirien kuntayhtymien ja kuntien tehtävistä.

Valtioneuvoston asetuksella annettaisiin edelleen myös tartuntatautien ilmoittamiseen liittyviä tarkempia säännöksiä. Asetuksella säädettäisiin tartuntatauti-ilmoituksen sisällöstä, mikrobikantojen ja näytteiden liittämisestä ilmoitukseen, otosseurannalla seurattavista taudeista ja oireyhtymistä, hoitoon liittyvistä infektioista sekä 38 §:ssä tarkoitetusta yhdistämisaikavälistä, ja siinä nimettäisiin muiden tartuntatautien ilmoitettavat mikrobilöydökset, kunnan eläinlääkintäviranomaiselle ilmoitettavat taudit sekä lääkkeille erittäin vastustuskykyiset mikrobit.

Valtioneuvoston asetuksella voitaisiin säätää sellaisen yleisen rokotuksen toimeenpanosta, joka ei kuulu kansalliseen rokotusohjelmaan samoin kuin työterveyshuollon, terveydenhuollon toimintayksiköiden ja ympärivuorokautista hoitoa antavien sosiaalihuollon toimintayksiköiden osallistumisesta yleisen rokotuksen toimeenpanoon. Valtioneuvoston asetuksella voitaisiin edellytysten täyttyessä määrätä pakollinen yleinen rokotus toimeenpantavaksi sekä pakollisen rokotuksen kohderyhmä, voimassaoloaika ja muut rokotuksen toteuttamiseen liittyvät menettelyt. Näitä valtuuksia olisi tarkoitus käyttää ainoastaan terveydenhuollon häiriötilanteissa.

Sosiaali- ja terveysministeriön asetuksella säädettäisiin kansallisesta rokotusohjelmasta.

Sosiaali- ja terveysministeriön asetuksella säädettäisiin yleisten vapaaehtoisten terveystarkastusten toteuttamisesta, sisällöstä ja kohderyhmistä. Nykyisessä tartuntatautitilanteessa rajoituttaisiin edelleen säätämään vain raskausajan seulonnat.

Lait ehdotetaan tuleviksi voimaan keväällä 2016.

4.1 Yleistä

Ehdotuksen keskeisenä lähtökohtana ja tavoitteena on ehkäistä tartuntatauteja ja niiden leviämistä sekä niistä ihmisten hengelle ja terveydelle sekä yhteiskunnalle aiheutuvia haittoja. Tilanteissa, joissa rajoitustoimenpiteitä joudutaan käyttämään potilaan terveyden tai hengen turvaamiseksi sekä tartuntatautien leviämisen estämiseksi, ehdotetut rajoitustoimenpiteet puuttuvat tilanteesta riippuen paitsi potilaan itsemääräämisoikeuteen, myös perustuslain 7 §:n 1 momentissa turvattuun henkilökohtaisen vapauden ja koskemattomuuden suojaan, 9 §:ssä turvattuun liikkumisvapauteen sekä 10 §:ssä turvattuun yksityiselämän suojaan.

Samalla, kun rajoitustoimilla puututaan edellä mainittuihin perusoikeuksiin, niillä turvataan rajoitustoimenpiteiden kohteena olevan henkilön perustuslain 7 §:ssä säädetty oikeus elämään ja henkilökohtaiseen turvallisuuteen. Lisäksi toimenpiteen tarkoituksena voi olla myös toisten henkilöiden hengen ja terveyden sekä turvallisuuden suojaaminen.

Mainittujen perusoikeussäännösten lisäksi ehdotuksilla on liittymäkohtia perustuslain 1 §:n säännökseen, jonka mukaan valtiosääntö turvaa ihmisarvon loukkaamattomuuden ja yksilön vapauden ja oikeudet sekä edistää oikeudenmukaisuutta yhteiskunnassa. Edelleen ehdotukset liittyvät perustuslain 80 §:ään, jonka mukaan yksilön oikeuksien ja velvollisuuksien perusteista on säädettävä lailla ja 118 §:ään, jossa säädetään virkatoimia koskevasta vastuusta. Myös perustuslain 21 §:n oikeusturvasäännös on keskeisessä asemassa ehdotuksia arvioitaessa.

4.2 Perus- ja ihmisoikeuksien rajoittaminen

Perusoikeuden rajoittamisella tarkoitetaan perusoikeussäännöksen soveltamisalan piirissä olevan oikeuden kaventamista tai perusoikeussäännöksen suojaamaan yksilön oikeusasemaan puuttumista julkisen vallan toimenpitein. Rajoituksen kohteena oleva henkilö ei voi käyttää perusoikeuttaan täysimääräisesti silloin, kun sitä on perustuslain edellyttämässä menettelyssä ja perustuslain sallimalla tavalla rajoitettu. Yksilön jonkin toisen perusoikeuden tai muiden ihmisten perusoikeuksien toteuttaminen samoin kuin painavat yhteiskunnalliset intressit saattavat edellyttää henkilön perusoikeuksien rajoittamista. Tilanne ratkaistaan punnitsemalla perusoikeuksia, missä on pyrittävä ratkaisuun, joka parhaiten turvaa perusoikeuksien yhtäaikaisen toteutumisen. Tällaisessa punninnassa perustuslain 7 §:n turvaamilla oikeuksilla on todettu olevan vahva painoarvo. Osa perusoikeussäännöksistä on kirjoitettu kuitenkin siten ehdottomiksi, ettei niiden rajoittaminen tavallisella lailla ole sallittua. Ehdotusten kannalta keskeisistä perusoikeussäännöksistä perustuslain 7 §:n 2 ja 3 momenttiin sisältyy mainitunlainen ehdoton kielto. Lisäksi perustuslain 7 §:n 3 momenttiin sisältyy julkiselle vallalle kohdistettu turvaamisvelvoite. Perustuslain 10 §:n 3 momenttiin sisältyy puolestaan yksilöity lakivaraus. Lakivarausten tarkoituksena on määrittää perusoikeuden rajoitusmahdollisuus mahdollisimman täsmällisesti ja tiukasti siten, ettei perustuslain tekstissä anneta avoimempaa valtuutta perusoikeuden rajoittamiseen kuin on välttämättä tarpeen.

Perustuslakivaliokunta on kuvannut perusoikeusuudistusta koskevassa mietinnössään perusoikeuksien rajoitusedellytyksiä, jotka ovat myöhemmin konkretisoituneet valiokunnan tulkintakäytännössä (PeVM 25/1994 vp). Kaikkien rajoitusedellytysten on täytyttävä samanaikaisesti, jotta perusoikeuden rajoitus ei olisi ristiriidassa asianomaisen perusoikeussäännöksen kanssa. Luettelo ei ole tyhjentävä, vaan muillakin seikoilla voi olla merkitystä arvioitaessa perusoikeuksien rajoittamisen sallittavuutta. Perusoikeuksia saadaan rajoittaa ainoastaan laintasoisella sääntelyllä. Lailla säätämisen vaatimus perustuu ajatukseen yksilön perusoikeuksien suojaamisesta lakiin perustumattomalta puuttumiselta. Lailla säätämisen vaatimus sisältää kiellon delegoida perusoikeuksien rajoittamista koskevaa toimivaltaa lakia alemmalle hierarkiatasolle. Rajoitukset eivät saa perustua asetuksiin, hallinnollisiin määräyksiin tai niin sanottuun laitosvaltaan. Perustuslain 80 §:n 1 momentin mukaan yksilön oikeuksien ja velvollisuuksien perusteista ja asioista, jotka perustuslain mukaan muuten kuuluvat lain alaan, on säädettävä lailla.

Tartuntatautilakiehdotuksessa säädetyt rajoitustoimenpiteet puuttuvat potilaan itsemääräämisoikeuteen siten, että toimenpiteiden käytön edellytyksistä ja muista yksityiskohdista ei saada säätää lakia alemman asteisilla säännöksillä. Lakiehdotuksella selkeytettäisiin nykytilannetta säätämällä laintasoisesti nykyistä tarkemmin rajoitustoimenpiteistä. Jotta perusoikeudet turvattaisiin kaikissa tilanteissa mahdollisimman laajoina, perusoikeuksien rajoitusten on oltava tarkkarajaisia ja riittävän täsmällisesti määriteltyjä. Rajoitusten olennaisen sisällön tulee ilmetä laista. Täsmällisyys- ja tarkkarajaisuusvaatimukset edellyttävät, että kirjoitettujen rajoitusten perusteella voidaan ennakoida rajoitusten todellista käyttöä. Lakiehdotuksessa on määritelty täsmällisesti ja tarkkarajaisesti kunkin rajoitustoimenpiteen kohdalla sen käytölle erikseen säädettävät edellytykset. Pääsääntöisesti edellytyksenä olisi potilaan tai toisen henkilönhengen, terveyden tai turvallisuuden vaarantuminen.

Lisäksi rajoitustoimenpidekohtaisesti säädettäisiin lisäedellytyksistä toimenpiteen toteuttamiselle koskien esimerkiksi toimenpiteen kestoa ja sen käytön jatkamisen edellytyksiä, toimenpiteen käytön seurantaa, toimenpidettä osana hoitotoimenpidettä sekä toimenpiteeseen osallistuvia henkilöitä. Toimenpidekohtaisesti on ehdotettu säädettävän siitä, kuka missäkin tilanteessa on oikeutettu tekemään ratkaisun tai päättämään toimenpiteen käytöstä. Rajoitusten on oltava hyväksyttäviä ja painavan yhteiskunnallisen tarpeen vaatimia. Hyväksyttävyydellä voidaan ymmärtää esimerkiksi Euroopan ihmisoikeussopimuksen tai vastaavanlaisten määräysten kuten Maailman terveysjärjestön kansainvälisen terveyssäännöstön (2005) tai Euroopan unionin terveysturvapäätöksen (EU 1082/2013) hyväksyttäviä rajoitusperusteita. Tämä ei kuitenkaan tarkoita sitä, että kyseiset rajoitusperusteet olisivat suoraan hyväksyttäviä perusteita rajoittaa perusoikeutta. Perusoikeusjärjestelmän kannalta tarkasteltuna myös toisten yksilöiden perusoikeuksien turvaamispyrkimys kuten tartuntataudin leviämisen estäminen, voi muodostaa hyväksyttävän perusteen perusoikeuksien rajoittamiselle. Rajoitus on hyväksyttävä, jos sen toteuttaminen on välttämätöntä painavamman intressin turvaamiseksi. Hyväksyttävän rajoitusperusteen tulee kattaa kukin perusoikeuden rajoittaminen erikseen.

Hyväksyttävyys sisältää myös esimerkiksi sen, ettei rajoitustoimenpiteitä saa käyttää kurinpidollisina tai rangaistusluonteisina toimina. Lakiehdotukseen sisältyvien perusoikeuksia rajoittavien toimenpiteiden hyväksyttävyys on rajoitustoimenpiteittäin arvioitu suhteessa toimenpiteiden suojaamiin oikeushyviin. Perusoikeuksien rajoittamisen hyväksyttävyys perustuu kunkin toimenpiteen kohdalla toisen, rajoituksen kohteena olevaa perusoikeutta painavamman perusoikeuden turvaamiseen.

Myös suhteellisuusvaatimusta on pidetty yhtenä perusoikeuksien rajoittamisen edellytyksenä. Rajoitusten on oltava välttämättömiä hyväksyttävän tavoitteen saavuttamiseksi ja laajuudeltaan oikeassa suhteessa perusoikeuksien suojaamaan oikeushyvään ja rajoituksen taustalla olevan yhteiskunnallisen intressin painoarvoon. Rajoitusedellytyksiä punnittaessa on varmistettava, että tavoiteltava hyöty on aiheutuvia haittoja merkittävämpää eikä tavoiteltua lopputulosta pystytä saavuttamaan vähemmällä puuttumisella yksilön perusoikeuksiin. Suhteellisuuden arviointi perustuu perusoikeuden suojaamien intressien ja perusoikeuksien rajoittamisen taustalla olevien intressien painoarvojen punnintaan. Perustuslain säännöksillä on punninnassa korostunut asema. Jos perusoikeutta rajoittavia toimia lievemmät toimet ovat riittäviä, ei perusoikeutta saa rajoittaa.

Ehdotetun lain perusteella rajoitustoimenpiteiden käyttö olisi sallittua vain sellaisissa lakiehdotuksessa tarkoitetuissa tilanteissa, joissa rajoitustoimenpiteen käyttäminen on välttämätöntä ja lievemmät keinot eivät ole rajoitustoimenpiteen käytön tarkoitus huomioon ottaen soveltuvia tai riittäviä. Rajoitustoimenpiteen olisi myös oltava potilaan hoidon tai taudin leviämisen ehkäisemisen kannalta perusteltu, tarkoitukseen sopiva ja oikeassa suhteessa tavoiteltuun päämäärään nähden. Jos potilaaseen kohdistettaisiin useampia rajoitustoimia samanaikaisesti tai peräkkäin, niiden yhteisvaikutukseen olisi kiinnitettävä erityistä huomiota. Rajoitustoimenpide olisi suoritettava potilaan ihmisarvoa kunnioittaen, mahdollisimman turvallisesti ja hänen perustarpeistaan huolehtien.

Rajoitukset eivät saa olla ristiriidassa Suomen kansainvälisten ihmisoikeusvelvoitteiden kanssa. Perusoikeuden rajoitus ei voi ulottua niin pitkälle, että sillä loukattaisiin Suomea velvoittavan ihmisoikeussopimuksen määräyksiä. Siten esimerkiksi Euroopan ihmisoikeussopimuksen 5 artikla asettaa vapaudenriistolle edellytyksiä, jotka on huomioitava rajoitustoimenpiteistä säädettäessä. Myös yksityiselämän suojan rajoitusperusteiden hyväksyttävyysvaatimusta arvioitaessa on otettava huomioon Euroopan ihmisoikeussopimuksen 8 artiklan 2 kappaleen luettelo sopimuksen turvaamaan yksityiselämään puuttumiselle. Rajoitusperusteita ovat kansallinen ja yleinen turvallisuus, maan taloudellinen hyvinvointi, epäjärjestyksen ja rikollisuuden estäminen, terveyden ja moraalin suojaaminen sekä muiden henkilöiden oikeuksien ja vapauksien turvaaminen. Perusoikeusturvan ja perusoikeuksien pysyvän luonteen kannalta on tärkeää, että rajoitukset pidetään mahdollisimman vähäisinä.

4.3 Yksityiselämän suoja

Perustuslain 10 §:ssä säädetään yksityiselämän suojasta. Säännöksen mukaan jokaisen yksityiselämä, kunnia ja kotirauha on turvattu. Perusoikeusuudistusta koskevan hallituksen esityksen perustelujen mukaan pykälän 1 momentissa säännellyn yksityiselämän suojan lähtökohtana on, että yksilöllä on oikeus elää omaa elämäänsä ilman viranomaisten tai muiden ulkopuolisten tahojen mielivastaista tai aiheetonta puuttumista hänen yksityiselämäänsä. Pykälän 2 momentin mukaan kirjeen, puhelun ja muun luottamuksellisen viestin salaisuus on loukkaamaton. Yksityiselämään kuuluu muun muassa yksilön oikeus vapaasti solmia ja ylläpitää suhteita muihin ihmisiin ja ympäristöön sekä oikeus määrätä itsestään ja ruumiistaan.

Yksityiselämä, kunnia ja kotirauha eivät kaikissa tilanteissa ole täysin toisistaan erotettavissa. Perustelujen mukaan yksityiselämä käsitteenä voidaan ymmärtää henkilön yksityistä piiriä koskevaksi yleiskäsitteeksi. Myös perhe-elämä kuuluu säännöksessä tarkoitetun yksityiselämän suojan piiriin, vaikka siitä ei ole säännöksessä erillistä mainintaa. Euroopan ihmisoikeussopimuksen 8 artiklassa sekä kansalaisoikeuksia ja poliittisia oikeuksia koskevan kansainvälisen yleissopimuksen 17 artiklassa perhe-elämän suoja turvataan yksityiselämän suojan rinnalla. Perusoikeusuudistuksen esitöissä perustuslain 10 §:n 2 momentti turvaa myös jokaiselle oikeuden luottamukselliseen viestintään ilman, että ulkopuoliset saavat oikeudettomasti tiedon hänen lähettämiensä tai hänelle osoitettujen luottamuksellisten viestien sisällöstä. Säännös ei suojaa vain viestin lähettäjää, vaan kyseessä on molempien viestinnän osapuolten perusoikeus.

4.4 Yleisvaarallisten ja valvottavien tartuntatautien luokittelu valtioneuvoston asetuksen tasolla

Tartuntataudit luokitellaan nykykäytännön mukaisesti valtioneuvoston asetuksen tasolla, koska kiireellisessä tilanteessa, esimerkiksi pandemian uhatessa, lain muuttamista vaativa eduskuntakäsittely olisi liian hidas menettely. Tartuntataudin leviäminen on pystyttävä estämään nopeasti ihmisten hengen ja väestön terveyden turvaamiseksi. Taudin nimeäminen yleisvaaralliseksi tai valvottavaksi tapahtuu riittävän nopeasti valtioneuvoston päättämänä. Rajoittamistoimenpiteitä koskevat säännökset lain tasolla ovat tarkkarajaisia ja täsmällisiä, minkä lisäksi muutoksenhaku päätöksiin ja muu oikeusturva on järjestetty asianmukaisella tavalla.

4.5 Tarkastelu rajoitustoimenpiteittäin

Kaikki lakiehdotuksen rajoitustoimenpiteet puuttuvat perustuslain 7 §:n 1 momentin turvaamaan henkilökohtaiseen vapauteen ja koskemattomuuteen sekä 10 §:n turvaamaan yksityiselämän suojaan siltä osin kuin näiden oikeuksien katsotaan turvaavan henkilön itsemääräämisoikeutta.

Lakiehdotuksen 47, 48, 60, 63, 64, 65, 67 ja 69 §:ssä mahdollistetaan puuttuminen perustuslain 7 §:n 1 momentissa turvattuun henkilökohtaiseen vapauteen tai koskemattomuuteen. Perustuslain 7 §:n 1 momentissa turvatun henkilökohtaisen koskemattomuuden kannalta merkityksellisiä ovat myös perustuslain 10 §:n turvaama yksityiselämän suoja ja 7 §:n 2 momentin vaatimus ihmisarvoisesta kohtelusta.

Karanteeni, eristäminen tai karanteeni ja eristäminen ulkopuolelta lukittavassa tilassa

Lakiehdotuksen 60 §:ssä säädetty karanteeni, 63 §:ssä säädetty eristäminen ja 67 §:ssä säädetty karanteeni ja eristäminen ulkopuolelta lukittavassa tilassa tulevat arvioitavaksi myös vapaudenmenetyksenä. Perustuslain 7 §:n 3 momentin mukaan vapautta ei saa riistää mielivaltaisesti eikä ilman laissa säädettyä perustetta. Kussakin pykälässä säädetään edellytyksistä, joiden täyttyessä rajoitustoimenpiteen käyttö on sallittua. Siten vapauteen tai koskemattomuuteen puuttumiselle taikka vapaudenmenetykselle säädetään laissa perusteet. Lisäksi lain 60, 63 ja 67 §:ssä säädettyjen edellytysten on täytyttävä. Perustuslain 7 §:n 3 momentin mukaan vapaudenmenetyksen laillisuus tulee voida saattaa tuomioistuimen tutkittavaksi. Lakiehdotukseen sisältyvät päätöksentekomenettelyä ja muutoksenhakua koskevat säännökset.

Ulkopuolelta lukittavassa tilassa karanteenista ja eristämisestä säädettäisiin 67 §:ssä. Rajoitustoimenpide puuttuu potilaan perusoikeuksiin 60 ja 63 §:ää ankarammin. Karanteenin ja eristämisen perusteet ulkopuolelta lukittavassa tilassa on lueteltu tyhjentävästi ja tarkkarajaisesti lain 67 §:ssä. Rajoitustoimenpiteen käyttö rajattaisiin käytännössä tilanteisiin, joissa sitä lievemmän rajoitustoimenpiteen käyttö ei olisi mahdollista tai riittävää tilanteessa, jossa potilas käyttäytymisensä tai uhkauksensa perusteella vakavasti vaarantaisi oman tai toisen henkilön terveyden. Edellytyksenä olisi henkilökunnan suorittama valvonta ja potilaan mahdollisuus saada välittömästi yhteys henkilökuntaan. Karanteeni tai eristäminen tulisi lain 66 §:n mukaisesti lopettaa heti, kun sen edellytyksiä ei enää ole.

Lakiehdotuksen 69 §:ssä säädetty tapaamisen rajoittaminen karanteenin tai eristämisen aikana puuttuu perustuslain 10 §:ssä säädettyyn yksityiselämän suojaan. Yksityiselämän piiriin kuuluu muun ohella henkilön oikeus solmia ja ylläpitää suhteita muihin ihmisiin ja ympäristöön. Yhteydenpidon rajoituksista on säädettävä lailla ja rajoitusta on tulkittava ahtaasti. Lain 68 §:n 1 momentissa on säännös, jossa nimenomaisesti todetaan henkilön oikeus pitää yhteyttä muihin ihmisiin tavalla, joka ei aiheuta tartuntavaaraa muille.

Välttämättömän sairaanhoidon toteuttaminen ja lääkityksen antaminen eristämisen aikana

Lakiehdotuksen 64 § mahdollistaisi lääketieteellisesti välttämättömän sairaanhoidon antamisen eristämisen aikana ja 65 § lääkärin määräämien lääkkeiden antamisen henkilön vastustuksesta huolimatta. Edellytyksenä on se, että toimenpiteet ovat tarpeen eristetyn omaa henkeä tai terveyttä uhkaavan vaaran torjumiseksi ja toimenpiteen toteuttamatta jättämisen uhkana olisi yleisvaarallisen tartuntataudin leviäminen.

Lakiehdotuksen 64—65 §:ssä tarkoitetut rajoitustoimenpiteet puuttuvat perustuslain 7 §:n 1 momentin turvaamaan henkilökohtaiseen koskemattomuuteen ja 10 §:n 1 momentin turvaamaan yksityiselämän suojaan. Oikeus henkilökohtaiseen koskemattomuuteen ja yksityiselämän suoja antavat suojaa pakolla toteutettavia lääketieteellisiä tai vastaavia toimenpiteitä vastaan. Lääketieteellisesti välttämättömän sairaanhoidon ja lääkityksen antamisen edellytykset on määritelty laissa täsmällisesti ja rajattu vain siihen, että toimenpiteen toteuttamatta jättämisen seurauksena olisi yleisvaarallisen tartuntataudin leviämisen uhka tai uhka potilaan omalle hengelle tai terveydelle. Esimerkiksi antibioottilääkityksen antaminen bakteerin aiheuttamassa aivokalvontulehduksessa on henkilön vastustuksetta huolimatta välttämätöntä sekä hänen oman terveytensä että taudin leviämisen estämiseksi eristyksen aikana. Näin ollen säännös ei ole ongelmallinen perusoikeuksien kannalta.

Tapaamisen rajoittaminen karanteenin ja eristämisen aikana

Tapaamisen rajoittaminen puuttuu perustuslain 10 §:ssä säädettyyn yksityiselämän suojaan. Yksityiselämään kuuluu muun muassa yksilön oikeus vapaasti solmia ja ylläpitää suhteita muihin ihmisiin ja ympäristöön. Ehdotetun lain 69 §:n mukaan henkilön oikeutta tavata terveydenhuollon toimintayksikön ulkopuolisia henkilöitä voidaan rajoittaa vain silloin, kun se on välttämätöntä yleisvaarallisen tai yleisvaaralliseksi perustellusti epäillyn tartuntataudin leviämisen estämiseksi välttämätöntä. Karanteenin ja eristämisen tarkoituksena on nimenomaan pitää henkilö erillään muista tietyissä tilanteissa, jotta voitaisiin estää tarttuvan taudin leviäminen väestöön. Lääketieteelliseen arvioon perustuen voitaisiin esimerkiksi rajoittaa tartunnanvaarallista keuhkotuberkuloosia sairastavan potilaan perheen tapaamisoikeutta, koska erityisessä sairastumisriskissä ovat imeväisikäiset lapset. Tapaamisten rajoittamistoimenpiteet ovat välttämättömiä vain siihen asti kunnes potilas ei enää tartuta. Näillä perusteilla säännös ei ole ongelmallinen perusoikeuksien kannalta.

Pakollinen rokotus ja työntekijöiden rokotussuoja potilaiden suojaamiseksi

Arvioitaessa ehdotetun lain pakollista rokotusta koskevaa 47 §:ää ja 48 §:ää, joka koskee työntekijöiden rokotussuojaa potilaiden suojaamiseksi, on otettava huomioon perustuslain 6 §:n 2 momentissa säädetty kielto asettaa ketään ilman hyväksyttävää perustetta eri asemaan terveydentilan tai muun henkilöön liittyvän syyn perusteella, 7 §:ssä säädetty henkilökohtainen koskemattomuus, 10 §:n 1 momentissa turvattu yksityiselämän suoja sekä 18 §:n 1 momentissa turvattu työn ja ammatin valitsemisen vapaus.

Pakollista rokotusta koskeva säännös ehdotetaan säädettäväksi voimassa olevan lain mukaisena. Valtioneuvosto päättäisi asetuksen antamisesta epidemiologisen ja lääketieteellisen tilannearvion perusteella. Säännös on perusteltua säilyttää laissa hyvin poikkeuksellisia terveydenhuollon häiriötilanteita varten esimerkiksi bioterrorismin seurauksena syntynyttä vakavaa epidemiaa ajatellen. On kuitenkin huomattava, että säännöksen antamaa mahdollisuutta ei ole toistaiseksi koskaan käytetty. Tällaisen poikkeuksellisen tilanteen aiheuttamat vaikutukset väestön hengelle ja terveydelle olisivat kuitenkin erittäin vakavat, minkä vuoksi säännöstä ei voida pitää perustuslain kannalta ongelmallisena.

Ehdotetun työntekijöiden rokotussuojaa potilaiden suojaamiseksi koskevan 48 §:n tavoitteena on suojata tartuntatautien vakaville seuraamuksille alttiiden potilaiden ja asiakkaiden henkeä ja terveyttä. Rokotusten ottaminen olisi vapaaehtoista. Sääntelyn tavoitteet liittyvät perustuslain 7 §:n 1 momentissa jokaiselle turvattuun henkilökohtaiseen koskemattomuuteen ja turvallisuuteen. Rokottaminen on tehokas keino vähentää sekä estää tautien tarttuminen henkilökunnalta potilaille että hoitohenkilökunnalle itselleen aiheutuvaa riskiä. Kysymys on myös toisten henkilöiden oikeuksien ja painavien yhteiskunnallisten etujen suojaamisesta. Sääntelyä voidaan siten pitää hyväksyttävän tarpeen vaatimana.

Työnantajan velvollisuus suojata työntekijöitä työhön liittyviltä terveysvaaroilta on säädetty kattavasti työterveyshuolto- ja työsuojelulainsäädännössä.

Työntekijän rokotussuojaa koskevan selvityksen esittäminen työnantajalle tapahtuisi vain työntekijän suostumuksella ja rokotusten ottaminen olisi vapaaehtoista. Rokotussuojaa koskevien tietojen käsittelyoikeus on ehdotuksessa rajattu koskemaan työntekijöitä, jotka työskentelevät laissa tarkemmin rajattujen potilaiden ja asiakkaiden läheisyydessä asiakas- ja potilastiloissa, joissa ilman rokotussuojaa toimiva henkilö lääketieteellisen arvioinnin perusteella voi aiheuttaa kyseisten tartuntatautien leviämistä potilaille. Menettely koskee työ- tai virkasuhteeseen otettavaa sekä sitä, jolle ensi kerran annetaan pykälässä tarkoitettuja tehtäviä. Rokotussuojaa koskevan selvityksen tietosisältö rajattaisiin ehdotetussa laissa välttämättömimpään, siis vain siihen, soveltuuko työntekijä kyseisiin tehtäviin rokotussuojansa kannalta. Selvitykseksi riittäisi myös työntekijän suullinen ilmoitus työnantajalle. Tämän vuoksi voidaan katsoa, että ehdotus on suhteellisvaatimuksen mukainen ja että ehdotus ei ole ongelmallinen perustuslain 10 §:n 1 momentissa säädetyn yksityisyyden suojan kannalta.

Laissa lasten kanssa työskentelevien rikostaustan selvittämisestä (504/2002) on ehdotusta vastaava menettely, jossa tehtävään valittu itse toimittaa työnantajalle rikosrekisteriotteen. Perustuslakivaliokunnan lausunnossa mainitun lain säätämisvaiheessa katsottiin, että rikostaustan selvittämismenettely ei ollut ongelmallinen työn ja ammatin valinnan vapautta suojaavan perustuslain 18 §:n 1 momentin kannalta. Rokotussuojaa koskeva selvitys on lisäksi kertaluontoinen tuhkarokon ja vesirokon osalta. Hinkuyskäsuoja saattaa vaatia tehosterokottamista määrävälein. Sen sijaan influenssarokotus nykyisin käytettävissä olevilla rokotteilla olisi otettava ja selvitys toimitettava työnantajalle vuosittain.

Sääntelyä puoltavat tärkeät syyt ennakolta ehkäistä tiettyjen helposti tarttuvien tautien le-viämistä sekä suojata lääketieteellisesti arvioituna näiden tautien vakaville seuraamuksille alttiita potilaita ja asiakkaita. Ehdotuksen perusteella ei ketään aseteta terveydentilansa perusteella huonompaan asemaan, koska poikkeamista voidaan perustellusti pitää työntekijän työtehtävien sekä hoidettavien potilaiden ja asiakkaiden kannalta välttämättömänä. Siten voidaan katsoa, että ehdotus ei ole ongelmallinen perustuslain 6 §:n 2 momentissa säädetyn yhdenver-taisuussäännöksen kannalta.

Tehtävät olisi yksilöity sellaisten suojattavien intressien mukaan, joita lainsäädäntö muutoinkin suojaa ja joita työnantaja ei voi suojata yksinomaan ohjeiden ja neuvojen avulla. Rokotussuojaa koskevaan selvitykseen merkittyjen tietojen käsittelyn tarpeellisuusvaatimuksen toteutumista tehtäväkohtaisesti arvioitaessa tulee ottaa huomioon se, että työnantajalla on muun lainsäädännön kuten työturvallisuuslainsäädännön perusteella velvoitteita, joista hänen on huolehdittava monilla muillakin ja usein ensisijaisilla keinoilla.

4.6 Päätöksenteko ja toimenpiteiden suorittaminen

Perustuslakivaliokunta on pitänyt valtiosääntöoikeudellisesti merkityksellisenä kysymystä perusoikeuden käyttämistä merkitsevien ratkaisujen delegointimahdollisuudesta ja katsonut perusoikeussyistä olevan välttämätöntä, että laista ilmenee ainakin se alin virkamiestaso, jolle laitoksen sisällä saadaan delegoida päätösvaltaa (PeVL 30/2010 vp ja PeVL 12/1998 vp).

Terveydenhuollon ammattihenkilöistä annetun lain 22 §:n mukaan laillistettu lääkäri päättää potilaan lääketieteellisestä tutkimuksesta, taudinmäärityksestä ja siihen liittyvästä hoidosta, mukaan lukien lääkehoito. Lakiehdotuksen 60, 61, 62, 63, 64, 65, 66, 67 ja 69 §:ssä ratkaisutoimivalta olisi virkasuhteisella kunnan tai sairaanhoitopiirin tartuntataudeista vastaavalla lääkärillä. Kiireellisessä tapauksessa voisi muu julkisessa terveydenhuollossa toimiva laillistettu lääkäri päättää henkilön tai tavaran karanteenista tai henkilön eristämisestä taikka päättää välttämättömän sairaanhoidon toteuttamisesta, lääkityksen antamisesta henkilön vastustuksesta huolimatta tai tapaamisen rajoittamisesta enintään viideksi päiväksi. Edellytyksenä on, että se on välttämätöntä tartuntataudin leviämisen estämiseksi ja päätöksen tekemisen edellytykset ovat todennäköisesti olemassa.

4.7 Muutoksenhaku ja muu oikeusturva

Jokaisella on perustuslain 21 §:n 1 momentin nojalla oikeus saada oikeuksiaan ja velvollisuuksiaan koskeva päätös tuomioistuimen tai muun riippumattoman lainkäyttöelimen käsiteltäväksi. Pykälän 2 momentin mukaan oikeudenmukaisen oikeudenkäynnin ja hyvän hallinnon takeet turvataan lailla.

Perustuslakivaliokunta on mielenterveyslain 4 a luvun ja lastensuojelulain rajoitustoimenpiteitä koskevia lakiehdotuksia käsitellessään korostanut rajoitusten välttämättömyyden, hyväksyttävyyden, tarkkarajaisuuden ja oikeasuhtaisuuden lisäksi rajoitustoimenpiteiden kohteena olevien oikeusturvan merkitystä (PeVL 34/2001 vp ja PeVL 5/2006 vp). Toimenpiteet on myös suoritettava mahdollisimman turvallisesti, asiakkaan tai potilaan ihmisarvoa kunnioittaen. Kattavan muutoksenhakumahdollisuuden järjestämisen tuomioistuimiin on katsottu riittävän yleisesti ottaen täyttämään oikeusturvavaatimuksen (PeVL 38/1998 vp).

Lakiehdotuksen mukaan muutoksenhakukelpoisia päätöksiä olisivat 16 §:n, 57—67 ja 69—71 §:ien mukaiset rajoitustoimenpiteiden käyttöä koskevat päätökset. Muutoksenhakuasiat olisi käsiteltävä lain 92 §:n mukaisesti kiireellisinä, jos ne koskevat ansiotyöstä, oppilaitoksesta tai päivähoidosta poissaoloa, henkilön tahdosta riippumatta toteutettavaa hoitoa ja lääkitystä, tapaamisen rajoittamista, eristämistä, karanteenia sekä eristämistä tai karanteenia ulkopuolelta lukittavassa tilassa koskevia päätöksiä. Mainittuja rajoitustoimenpiteitä koskevaan päätökseen saisi hakea muutosta valittamalla 90 §:n mukaisesti hallinto-oikeuteen siten kuin hallintolainkäyttölaissa säädetään.

Potilaan tai hänen edustajansa käytössä olisivat myös potilaslain mukainen muistutus, hallintolain mukainen hallintokantelu valvontaviranomaiselle sekä mahdollisuus nostaa vahingonkorvauskanne ja rikossyyte.

Sääntely ei edellytä perustuslain säätämisjärjestystä. Asiasta olisi kuitenkin aiheellista hankkia perustuslakivaliokunnan lausunto.