Esityksessä ehdotetaan säädettäväksi laki Finanssivalvonnan valvontamaksuista. Samalla kumottaisiin lähes saman sisältöinen Finanssivalvonnan valvontamaksusta annettu laki. Lisäksi ehdotetaan muutettaviksi ydinenergialakia, valtion eläkerahastosta annettua lakia, Finanssivalvonnasta annettua lakia, Kevasta annettua lakia, evankelis-luterilaisen kirkon eläkerahastosta annettua lakia ja sijoitusrahastolakia.

Esityksen tarkoituksena on turvata Finanssivalvonnan rahoituksen riittävyys keskipitkällä aikavälillä korottamalla valvontamaksuina kerättävissä olevaa mahdollista enimmäismäärää. Lisäksi eri valvottavaryhmien välisten maksuosuuksien keskinäisiä suhteita tasapainotettaisiin, mikä aiheuttaisi muutoksia maksuvelvollisten valvontamaksuihin. Ulkomaisten vakuutusyhtiöiden ETA-sivuliikkeille luotaisiin kokonaan uusi kolmiportainen perusmaksu nykyisen yksitasoisen perusmaksun sijaan.

Lisäksi maksuja koskevaa sääntelyä selkeytettäisiin sekä mahdollistettaisiin maksun määrääminen arvioon perustuen. Samassa yhteydessä päivitettäisiin muualla lainsäädännössä olevat viittaukset uuteen Finanssivalvonnan valvontamaksuista annettavaan lakiin.

Ehdotetut lait on tarkoitettu tulemaan voimaan 1.1.2024.

Finanssivalvonta jätti valtiovarainministeriölle 14.3.2022 aloitteen Finanssivalvonnan valvontamaksusta annetun lain (879/2008, jäljempänä valvontamaksulaki) muuttamiseksi. Finanssivalvonta kuvasi aloitteessaan sääntelyssä havaitsemiaan ongelmia, joiden sisältöä on avattu tarkemmin tämän esityksen luvuissa 2.2 ja 2.3. Myös eduskunnan pankkivaltuuston vuoden 2021 kertomuksessa Eduskunnan pankkivaltuuston kertomus 2021, K 22/2022, s.35, https://www.eduskunta.fi/FI/vaski/Kertomus/Documents/K_22+2022.pdf on todettu, että valvontamaksulakia on tarpeen tarkastella sen varmistamiseksi, että finanssisektorin toimijat osallistuvat yhtiömuodosta tai valitusta toimintamallista riippumatta oikeudenmukaisella tavalla valvontakustannusten kattamiseen. Esityksen taustalla vaikuttaa lisäksi Kansainvälisen valuuttarahaston Suomesta vuonna 2022 tekemä Financial Sector Assessment Program -arvio (FSAP), jossa suositeltiin, että ministeriön tulee turvata rahoitusmarkkinaviranomaisten riittävät resurssit velvoitteidensa hoitamiseen. IMF Country Report No. 23/39, sivu 9, suositus 3. https://www.imf.org/en/Publications/CR/Is-sues/2023/01/20/Finland-Financial-System-Stability-Assessment-528426

Esitys on valmisteltu valtiovarainministeriössä.

Luonnos hallituksen esitykseksi oli julkisesti lausuttavana aikavälillä 20.6.–13.8.2023. Lausuntopyyntö https://api.hankeikkuna.fi/asiakirjat/70eda79f-9b3a-40f8-9e17-b81d2b3a7de0/a313e789-9507-4735-b1ab-000ecb2a7be4/LAUSUNTOPYYNTO_20230621052008.PDF Lausuntoa pyydettiin yhteensä 60 taholta, sisältäen ministeriöitä, rahoitusmarkkinaviranomaisia, pankkeja, vakuutusyhtiöitä, rahastoalan toimijoita sekä erilaisia etujärjestöjä. Lisäksi mahdollisuus lausunnon antamiseen tarjottiin yleisesti kaikille halukkaille lausuntopalvelu.fi -verkkosivuston kautta. Ennen lausuntokierrosta esitysluonnoksesta järjestettiin julkinen info- ja keskustelutilaisuus sidosryhmille. Hankkeen valmisteluasiakirjat, sisältäen lausuntotiivistelmän, löytyvät valtioneuvoston hankeikkunan verkkosivuilta. Hankeikkuna VM018:00/202, https://vm.fi/hanke?tunnus=VM018:00/2023

2.1 Finanssivalvonnan rahoitus

Finanssivalvonnasta annetun lain (878/2008) 68 §:n mukaan Finanssivalvonnan toiminnasta aiheutuvat kustannukset katetaan perimällä toimenpidemaksuja ja valvontamaksuja. Toimenpidemaksuja peritään esimerkiksi annetuista toimiluvista sekä muista suoritteista. Toimenpidemaksuihin sovelletaan valtion maksuperustelakia (150/1992), minkä johdosta maksujen suuruuden tulisi vastata suoritteen tuottamisesta aiheutuvien kokonaiskustannusten määrää.

Finanssivalvonnan keräämät valvontamaksut ovat puolestaan oikeudelliselta luonteeltaan veronluonteisia maksuja. Veronluonteisuus merkitsee käytännössä sitä, ettei maksun määrän ole tarkoitus suoraan vastata niitä kustannuksia, joita yksittäisestä valvottavasta tai valvottavaryhmästä aiheutuu. Valvontamaksuista säädetään erikseen valvontamaksulaissa. Valvontamaksu suoritetaan Suomen Pankille, mutta Finanssivalvonta määrää sen kuitenkin itsenäisesti kalenterivuosittain.

Varsinainen maksuun pantava valvontamaksu muodostuu valvontamaksulain mukaisesti perusmaksusta tai suhteellisesta maksusta taikka yhdistetystä perusmaksusta ja suhteellisesta maksusta. Perusmaksu on luonteeltaan kiinteä euromääräinen maksu. Suhteellinen maksu taas lasketaan maksuvelvollisen viimeksi vahvistetun tilinpäätöksen mukaisen taseen loppusumman, hallinnoitujen sijoitusrahastojen tai hoidettujen vaihtoehtorahastojen varojen yhteismäärän, liikevaihdon, vakuutusmaksutulon tai jäsenmaksutulon perusteella. Suhteellisten maksujen tarkempia määräytymisperiaatteita on kuvattu ”Finanssivalvonnan toiminta yhteisessä valvontamekanismissa sekä rahoitus muuttuvassa toimintaympäristössä” -työryhmämuistion Finanssivalvonnan toiminta yhteisessä valvontamekanismissa sekä rahoitus muuttuvassa toimintaympäristössä – Työryhmämuistio. https://julkaisut.valtioneuvosto.fi/handle/10024/75190 jaksossa 2.1.2. Valvontamaksu erääntyy maksettavaksi Finanssivalvonnan määräämänä ajankohtana, joka voi olla aikaisimmillaan kulloisenkin kalenterivuoden kesäkuun viimeinen päivä.

Finanssivalvonta kerää vuosittain valvontamaksuja vain kuluvan vuoden budjetoituja menoja vastaavan määrän. Laskennassa huomioidaan Finanssivalvonnan muut tuotot sekä edellisinä tilikausina syntynyt mahdollinen rahoitusylijäämä tai rahoitusalijäämä. Käytännössä nykyisten valvontamaksujen perusteet on laadittu siten, että valvontamaksuina ja toimenpidemaksuina kerättävä määrä riittää kattamaan 95 prosenttia (tavoitetaso) Finanssivalvonnan kuluista. Loppuosa eli viisi prosenttia jää Suomen Pankin vastattavaksi (julkisen rahoituksen osuus).

Mikäli valvontamaksut yhdessä muiden tuottojen kanssa ylittävät talousarvion mukaiset kustannukset yli viidellä prosentilla, on kaikilta maksuvelvollisilta perittäviä valvontamaksuja alennettava samalla suhteellisella määrällä siten, ettei niin sanottu valvontamaksujen ylite nouse viittä prosenttia suuremmaksi. Tuottoihin lasketaan tällöin myös edellisiltä vuosilta mahdollisesti kertynyt ylijäämä tai tuottojen vähennyksenä edellisiltä vuosilta kertynyt alijäämä. Tällä estetään jatkuvan ylijäämän kertyminen Finanssivalvonnan budjettiin.

Finanssivalvonnan talousarvion käsittelee Finanssivalvonnan johtokunta, joka tämän jälkeen alistaa päätöksensä Suomen Pankin johtokunnan vahvistettavaksi. Jotta Finanssivalvonnan olisi mahdollista reagoida valvontaympäristön muutoksiin, laissa on mahdollistettu puskurierän kerääminen. Voimassa olevan lain 7 §:n mukaan Finanssivalvonta voi kerätä ylitettä, joka vastaa viittä prosenttia talousarviossa vahvistetuista kustannuksista. Ylitettä kerätään kattamaan mahdollinen tuleva tilanne, jossa valvontamaksujen määrä alittaa edellä mainitun 95 prosentin tavoitetason.

Maksuperusteiden mitoituksen ennakoitavuudesta ja huolellisesta talousarviosuunnittelusta huolimatta on mahdollista, etteivät valvontamaksut yhdessä muiden tuottojen kanssa riitä kattamaan Finanssivalvonnan valvontatyöstä aiheutuvia välttämättömiä kustannuksia. Riski alijäämän syntymisestä voi toteutua muun muassa finanssisektoria koskevien merkittävien rakennemuutosten seurauksena. Tällaisen mahdollisen rahoitusalijäämän uhatessa Finanssivalvonnan johtokunnan on viipymättä laadittava suunnitelma alijäämän kattamiseksi tarvittavista toimenpiteistä. Mahdollisia toimia ovat tällöin Finanssivalvonnan kustannusten supistaminen tai valvontamaksuperusteiden muuttaminen.

Finanssivalvonnan toimintaa ohjaa johtokunta, jossa on kuusi jäsentä. Johtokunnan tehtäviin kuuluu päättää Finanssivalvonnan valvontamaksuista ja toimenpidemaksuista. Lisäksi johtokunta käsittelee Finanssivalvonnan vuotuisen talousarvion, jonka Suomen Pankin johtokunta vahvistaa. Tämän lisäksi pankkivaltuusto valvoo Finanssivalvonnan toiminnan yleistä tarkoituksenmukaisuutta ja tehokkuutta. Pankkivaltuustoon kuuluu yhdeksän eduskunnan valitsemaa pankkivaltuutettua. Finanssivalvonnan johtokunnan tulee myös antaa tarvittaessa, kuitenkin vähintään kerran vuodessa, pankkivaltuustolle kertomus Finanssivalvonnan toiminnalle asetetuista tavoitteista ja niiden toteutumisesta mukaan lukien arvio valvonnassa odotettavista muutoksista, niiden vaikutuksesta valvontamaksukertymään sekä odotettavissa olevien muutosten edellyttämistä toimenpiteistä. Lisäksi pankkivaltuusto vahvistaa Suomen Pankin johtokunnan esityksestä pankin tilinpäätöksen perusteet ja päättää tilintarkastajien lausunnon perusteella pankin tuloslaskelman ja taseen vahvistamisesta. Viisi prosenttia Finanssivalvonnan rahoituksesta tulee Suomen Pankilta, minkä lisäksi Suomen Pankki vastaa edellä mainituin tavoin Finanssivalvonnan mahdollisen alijäämän rahoittamisesta.

2.2 Finanssivalvonnan rahoitusaseman kehitys

Finanssivalvonta peri valvonta- ja toimenpidemaksuja vuonna 2022 yhteensä 38,7 miljoonaa euroa. Valvontamaksuina kerättiin noin 36,7 ja toimenpidemaksuina noin 2,1 miljoonaa euroa. Lisäksi viisi prosenttia rahoituksesta, yhteensä noin 2 miljoonaa euroa, oli peräisin Suomen Pankilta ja 2,4 miljoonaa euroa edelliseltä vuodelta siirtynyttä ylijäämää. Näin ollen Finanssivalvonnalla oli käytössä 43,1 miljoonaa euroa toimintakulujensa kattamiseen. Finanssivalvonnan vuodelle 2023 vahvistetut toimintamenot ovat 47,1 miljoonaa euroa. Talousarvion mukaan valvonta- ja toimenpidemaksuja kerätään vuonna 2023 yhteensä 42,8 miljoonaa euroa, minkä lisäksi viisi prosenttia rahoituksesta eli 2,4 miljoonaa euroa tulee Suomen Pankilta sekä edelliseltä vuodelta siirtyvä ylijäämä on 1,9 miljoonaa euroa.

Kuvaaja 1: Finanssivalvonnan kokonaiskustannukset ja valvontamaksujen kehitys vuosina 2013–2022

Finanssivalvonnan rahoitusasemaa on tarkasteltu viimeksi vuonna 2016 valmistuneessa työryhmämuistiossa Ks. Finanssivalvonnan toiminta yhteisessä valvontamekanismissa sekä rahoitus muuttuvassa toimintaympäristössä – Työryhmämuistio. https://julkaisut.valtioneuvosto.fi/handle/10024/75190 ja hallituksen esityksessä 201/2016 vp. Tällöin valvontamaksulain mukaisten perusmaksujen tasoa korotettiin seitsemällä prosentilla. Samalla alennettiin suhteellisten maksujen kertoimia ja lisättiin uusia maksuluokkia merkittäville sivuliikkeille. Finanssivalvonnan tehtävät ovat kasvaneet tämän uudistuksen jälkeen. Rahanpesun ja terrorismin rahoittamisen ehkäisyn valvontaa on vahvistettu vuodesta 2018 lähtien. Samoin Nordea Bank Abp:n muutto Suomeen vuonna 2018 vaikutti merkittävästi valvontatyöhön. Myös vahvana jatkunut digitalisaatiokehitys on aiheuttanut paineita valvonnan kehittämiseen ja päivittämiseen sekä nostanut Finanssivalvonnan kustannuksia. Finanssivalvonnalla on kehittämistarvetta liittyen laitteisiin ja ohjelmistoihin, jotka ovat valvontatoiminnan kannalta välttämättömiä. Kustannuspaineita aiheuttavat jatkossakin Finanssivalvonnan kasvavat valvontatehtävät ja etenkin pienempien valvottavien määrän kasvu. Esimerkiksi aiemmin Etelä-Suomen aluehallintoviraston valvonnan alaisuuteen kuuluneet luotonantajat ja -välittäjät siirtyivät heinäkuussa 2023 Finanssivalvonnan valvontaan. Valvottavien toimijoiden määrän kasvun lisäksi Finanssivalvonnan tietojärjestelmäkustannusten odotetaan nousevan tulevina vuosina digitalisoitumiseen liittyvien valvontatyökalujen kehittämisen myötä. Finanssivalvonnan tehtäväkenttä tulee myös laajenemaan tulevina vuosina kestävän kehityksen ja ilmastonmuutoksen sekä erityisesti kestävyysraportoinnin Euroopan unionin direktiivi (EU) 2022/2464 asetuksen (EU) N:o 537/2014, direktiivin 2004/109/EY, direktiivin 2006/43/EY ja direktiivin 2013/34/EU muuttamisesta yritysten kestävyysraportoinnin osalta valvonnan, mahdollisesti kansalliseen tiedotevarastoon liittyvän ESAP-hankkeen COM (2021) 723 final, Euroopan parlamentin ja neuvoston asetus rahoituspalvelujen, pääomamarkkinoiden ja kestävyyden kannalta merkityksellisiin julkisesti saatavilla oleviin tietoihin keskitetyn pääsyn tarjoavan eurooppalaisen keskitetyn yhteyspisteen perustamisesta, kryptovarojen markkinoita sääntelevän MiCa-asetuksen Euroopan parlamentin ja neuvoston asetus (EU) 2023/1114, annettu 31 päivänä toukokuuta 2023, kryptovarojen markkinoista sekä asetusten (EU) N:o 1093/2010 ja (EU) N:o 1095/2010 ja direktiivien 2013/36/EU ja (EU) 2019/1937 muuttamisesta, finanssialan häiriönsietokykyä koskevan DORA-asetuksen Euroopan parlamentin ja neuvoston asetus (EU) 2022/2554, annettu 14 päivänä joulukuuta 2022, finanssialan digitaalisesta häiriönsietokyvystä ja asetusten (EY) N:o 1060/2009, (EU) N:o 648/2012, (EU) N:o 600/2014, (EU) N:o 909/2014 ja (EU) 2016/1011 muuttamisesta sekä uuden rahanpesun ja terrorismin rahoittamisen estämiseen tähtäävän sääntelykokonaisuuden Talousrikollisuuden torjunta: Komissio vahvistaa rahanpesun ja terrorismin rahoituksen torjuntaa koskevia sääntöjä, lehdistötiedote 20.7.2021, Euroopan komissio myötä. Lisäksi Finanssivalvonnan kustannuksia ovat kasvattaneet Euroopan pankkiviranomaisen, Euroopan vakuutus- ja lisäeläkeviranomaisen sekä Euroopan arvopaperimarkkinaviranomaisen kasvaneet jäsenmaksuosuudet. Jäsenmaksut ovat kasvaneet viimeisten viiden vuoden aikana 56 prosentilla 0,9 miljoonasta eurosta 1,4 miljoonaan euroon.

Kuvaajasta 1 on havaittavissa Finanssivalvonnan kokonaiskustannusten trendinomainen kasvu vuodesta 2017 lähtien. Vuonna 2022 kokonaiskustannusten määrä oli yhteensä 40,8 miljoonaa euroa. Samankaltaista trendiä on seurannut myös maksuvelvollisilta kerättävien valvontamaksujen määrä, joka on kasvanut vuoden 2016 lukemasta (21,6 miljoonaa euroa) vuoden 2022 lukemaan (36,7 miljoonaa euroa). Kokonaiskustannusten taso on lähentynyt merkittävästi sitä tasoa, joka on enimmillään kerättävissä valvontamaksuina. Näiden välinen erotus oli pienimmillään vuonna 2021, jolloin valvontamaksujen maksimitaso asettui 40,8 miljoonaan euroon ja kokonaiskustannusten taso taas 39,7 miljoonaan euroon.

Vaikka valvontamaksujen nykyinen enimmäismäärä yhdessä Suomen Pankin viiden prosentin maksuosuuden kanssa riittää tällä hetkellä kattamaan Finanssivalvonnan kustannukset, on valvontamaksujärjestelmä herkkä etenkin taloustilanteessa tapahtuville muutoksille. Jos useiden valvottavien tunnusluvut pienenevät samanaikaisesti, voi suhteellisina maksuina kerättävien valvontamaksujen maksimitaso pudota huomattavasti. Tällöin valvontamaksuina kerätty summa ei välttämättä enää riitä Finanssivalvonnan välttämättömien toimintamenojen kattamiseksi. Tällaisessa tilanteessa Finanssivalvonnan tulisi sopeuttaa toimintaansa alemman valvontamaksusumman tasolle, vaikka valvonnan varsinainen tarve ei laskisikaan. Valvontamaksujen sitominen valvottavien tunnuslukuihin, kuten taseisiin, muodostaa näin valvontamaksujärjestelmään huomattavan sisäisen riskin, joka on omiaan realisoitumaan erityisesti matalasuhdanteissa sekä talouden äkillisissä häiriötilanteissa.

Finanssivalvonnan kokonaiskustannukset ovat saavuttamassa maksujen kerättävissä olevan enimmäistason. Vuoden 2023 valvontamaksutarpeeksi on arvioitu 41,1 miljoonaa euroa ja vuoden 2024 tarpeeksi puolestaan 43,5 miljoonaa euroa. Finanssivalvonnan rahoitus on arvioiden mukaan riittävä kuluvalle vuodelle sekä vuodelle 2024, mikäli valvottavien tunnuslukujen keskimääräinen kasvu jatkuu odotetulla, noin kahden ja puolen prosentin, vuotuisella tasolla. Mahdollinen taloustilanteen epäsuotuisa kehitys lisää valvottavien tunnuslukujen kasvuun liittyvää epävarmuutta. Mikäli valvottavien tunnusluvut eivät kasvaisi odotetusti tulevina vuosina, tulisi vuodesta 2024 alkaen valvontamaksut periä lain salliman maksimimäärän mukaisesti. Vuoden 2025 valvontamaksutarpeeksi on arvioitu 44,7 miljoonaa euroa, kun taas valvontamaksuina voitaisiin kerätä arviolta 45,8 miljoonaa euroa. Tämä vaikeuttaisi Finanssivalvonnan mahdollisuuksia reagoida tarvittaessa valvontaympäristön muutoksiin ja mahdollisiin ennakoimattomiin rahoitustarpeisiin.

2.3 Valvontamaksulainsäädännössä havaitut muutostarpeet

Valvontamaksujen enimmäismäärän riittävyyteen liittyvien haasteiden lisäksi laissa on havaittu muita muutostarpeita. Eräiden valvottavaryhmien valvontamaksut eivät tällä hetkellä vastaa riittävästi valvonnasta aiheutuvia kustannuksia.

Kuten kuvaajasta 2 on huomattavissa, vuonna 2022 erityisesti luottolaitossektori on maksanut suhteessa enemmän valvontamaksuja (52 prosenttia valvontamaksuista) verrattuna sektorille kohdistettuun arvioituun työaikaan (42 prosenttia käytetystä työajasta). Sen sijaan vakuutussektorin sekä pääomamarkkina- ja muun rahoitussektorin valvontamaksuosuudet ovat jääneet matalammiksi verrattuna niihin käytettyyn arvioituun työaikaan. Vakuutussektorin valvontaan on kohdistettu arviolta 30 prosenttia työajasta, mutta sektori vastaa 24 prosentista valvontamaksuista. Pääomamarkkina- ja muulle rahoitussektorille työaikaa on kohdistettu arviolta 28 prosentin edestä, mutta sektorin valvontamaksujen osuus on 25 prosenttia valvontamaksuista. Valvontamaksujen kohdentamista maksuvelvollisten välillä olisi siis tarpeen päivittää vastaamaan paremmin niihin kohdistuvaa arvioitua valvontatyötä.

Kuvaaja 2: Valvontamaksujen ja valvontatyön sektorikohtaiset osuudet vuonna 2022

Valvontamaksulaissa on myös havaittu ulkomaisten ETA-vakuutusyhtiöiden sivuliikkeitä koskevien maksujen jälkeenjääneisyyttä. Vakuutusyhtiöiden ”sivuliikkeistyminen” on johtanut tilanteeseen, jossa toimijoiden nykyinen maksuosuus ei vastaa niiden valvonnasta syntyvää kustannusta eikä niiden osuutta markkinasta. Finanssivalvonta valvoo ETA-sivuliikkeiden menettelytapoja yhteisen eurooppalaisen lainsäädännön mukaisesti. Vakavaraisuusvalvonta kuuluu sivuliikkeiden osalta kotimaan valvojalle. Ulkomaisen ETA-vakuutusyhtiön sivuliike maksaa tällä hetkellä vain 1 070 euron perusmaksun eikä lainkaan suhteellista maksua. Tämä on merkittävä ero verrattuna suomalaisiin vakuutusyhtiöihin, jotka maksavat myös taseperustaista suhteellista valvontamaksua. Taseperustaisessa maksussa valvontamaksun taso kasvaa yhtiön toiminnan laajuuden kasvaessa.

Ulkomaisten ETA-vakuutusyhtiöiden pelkkään perusmaksuun pohjautuva valvontamaksu vastaa huonosti niiden osuutta valvontakentästä. Etenkin vahinkovakuutusyhtiöiden puolella epäsuhta on selkeä. Suomalaisten vahinkovakuutusyhtiöiden maksutulo oli vuonna 2021 noin 4 miljardia euroa. Vahinkovakuutusyhtiöiden ETA-sivuliikkeiden maksutulo on puolestaan samana vuonna yhteensä noin 1,2 miljardia euroa. Lukemista voidaan huomata, että ETA-sivuliikkeet maksavat huomattavan matalaa maksua valvonnastaan verrattuna niiden osuuteen vahinkovakuutusmarkkinoista, vaikka otetaan huomioon, että valvonta kohdistuu yksinomaan menettelytapojen valvontaan.

Valvontamaksulakia on katsottu myös tarpeelliseksi selkeyttää. Valvottavien maksuvelvollisten määrä on kasvanut huomattavasti ja tehnyt valvontamaksulaista vaikeaselkoisen. Siksi on katsottu tarpeelliseksi tarkastella keinoja lain selkeyttämiseksi ja yksinkertaistamiseksi.

Voimassa oleva valvontamaksulain 3 § sisältää säännöksen siitä, miten yritysjärjestelyt tulisi huomioida maksuvelvollisen suhteellisen maksun määrässä. Kuluvan tilikauden aikana tapahtuneet muutokset toiminnan laajuudessa otetaan huomioon silloin, kun kysymys on maksuvelvollisen sulautumisesta toiseen maksuvelvolliseen tai muusta lain 3 §:ssä tarkoitetusta yritysjärjestelystä. Jos esimerkiksi maksuvelvollinen on sulautunut toiseen maksuvelvolliseen, valvontamaksu peritään vain vastaanottavalta yritykseltä, mutta se lasketaan sekä sulautuneen että vastaanottaneen yrityksen yhteenlasketun tilinpäätöksen perusteella. Säännös ei vaikuta valvontamaksujen kokonaiskertymään, vaan ainoastaan maksuvelvollisten välisiin maksuosuuksiin.

Yritysjärjestelysäännöksen tavoitteena on kohtuullistaa maksujen määräytymistä, mutta säännöksen on havaittu aiheuttavan haasteita käytännössä. Pykälän vaikutus maksuvelvollisten valvontamaksuihin ja valvontamaksujen kertymään on vähäinen, mutta laskelmien tekeminen aiheuttaa verrattain paljon työtä Finanssivalvonnalle. Säännös on aiheuttanut myös hallinnollista taakkaa, sillä käytännössä Finanssivalvonnan johtokunnan tulee vahvistaa uudet valvontamaksut erikseen. Näistä syistä esityksen yhteydessä on katsottu tarpeelliseksi tarkastella vaihtoehtoja yritysjärjestelysäännöksen kehittämiseksi.

Esityksen tavoitteena on turvata Finanssivalvonnan rahoituksen riittävyys keskipitkällä aikavälillä. Tähän tavoitteeseen pyritään tasapainottamalla eri valvottavaryhmien välisiä maksuosuuksia sekä korottamalla valvontamaksujen kerättävissä olevaa enimmäistasoa. Esityksen tarkoituksena on myös varmistaa, että valvontamaksut vastaisivat paremmin valvonnasta aiheutuvaa työpanosta. Esityksen tavoitteena on edellä mainittujen muutosten avulla tukea osaltaan finanssisektorin valvonnan resursointia, tehokkuutta ja uskottavuutta. Tavoitteena on myös tehdä muita soveltamiskäytännössä tarpeellisiksi havaittuja täsmennyksiä sääntelyyn.

4.1 Keskeiset ehdotukset

Finanssivalvonnan kerättävissä olevien valvontamaksujen kokonaismäärää ehdotetaan korotettavaksi siten, että vuoden 2022 maksuvelvollisten tiedoilla maksuina olisi kerättävissä enimmillään noin 49 miljoonaa euroa. Korotus olisi omiaan turvaamaan Finanssivalvonnan valvonnan resursointia keskipitkällä aikavälillä sekä varmistamaan valvonnan uskottavuutta myös tulevaisuudessa.

Valvontamaksujen kohdentamista maksuvelvollisten välillä ehdotetaan päivitettävän vastaamaan paremmin eri maksuvelvollisryhmille kohdistettua valvontatyötä. Tämä edistäisi eri maksuvelvollisryhmien välisten maksujen keskinäistä tasapuolisuutta. Tässä yhteydessä on myös huomioitava valvontamaksulain taustalla vaikuttava ajatus siitä, että suuret valvottavat subventoivat maksuosuudellaan osin pienempien valvottavien valvontamaksuja sekä kustantavat suhteessa enemmän valvontatyössä tarvittavaa infrastruktuuria. Veronluonteisen valvontamaksun ei myöskään ole tarkoituskaan täysin vastata yksittäisestä valvottavasta tai valvottavaryhmästä aiheutuvia kustannuksia. Maksuja korotettaisiin kuitenkin suhteessa enemmän sellaisten toimijoiden osalta, joiden maksurasite on voimassa olevan lain maksuperusteilla jäänyt pieneksi verrattuna niihin kohdistettuun arvioituun työpanokseen.

Kaikkien maksuvelvollisten perusmaksuihin ehdotetaan tehtävän tasokorotus, jonka suuruus riippuisi valvottavaryhmästä. Tasokorotuksen vähimmäistaso olisi 18 prosenttia, mikä vastaisi nimellisessä bruttokansantuotteessa vuosina 2016–2022 tapahtunutta muutosta. Muutoin perus- ja suhteellisia maksuja korotettaisiin eri suhteessa maksujen kohdentamisen tasapainottamiseksi suhteessa arvioituun työpanokseen. Keskimäärin maksujen enimmäismääriä korotettaisiin alla taulukossa 1 mainituin tavoin. Valvottavaryhmien sisällä maksujen korotukset voivat kuitenkin jossain määrin vaihdella esitetystä keskimääräisestä korotuksesta, sillä joihinkin ryhmiin sisältyy hyvin erilaisia ja erikokoisia maksuvelvollisia. Maksuvelvollisten suhteellisten maksujen korotuksessa huomioidaan lisäksi tavoite siitä, että kokonaisuudessaan valvontamaksuina kerättävissä oleva summa olisi noin 49 miljoonaa euroa. Heinäkuussa 2023 valvontamaksulaki laajeni kattamaan myös eräiden luotonantajien ja luotonvälittäjien rekisteröinnistä annetun lain (186/2023) mukaiset toimijat. Näiden toimijoiden maksuvelvollisuuden myötä valvontamaksuina kerättävissä oleva enimmäismäärä nousisi noin 50 miljoonaan euroon.

Taulukko 1: Ehdotetut valvottavaryhmäkohtaiset keskimääräiset enimmäiskorotukset

Ulkomaisten vakuutusyhtiöiden ETA-sivuliikkeille ehdotetaan uutta vakuutusmaksutuloon perustuvaa kolmiportaista perusmaksua. Sivuliikkeiden tämänhetkisen 1 070 euron perusmaksun on katsottu olevan huomattavan matala verrattuna niihin käytettyyn arvioituun valvontatyön määrään. Näiden toimijoiden osalta on päädytty porrastettuun perusmaksuun, joka huomioisi eri kokoiset sivuliiketoimijat. Porrastetun perusmaksun sijaan vaihtoehtoisesti näille toimijoille voisi harkita suhteellisen maksun asettamista, joka huomioisi toimijoiden väliset kokoerot. Kolmiportainen perusmaksu katsottiin kuitenkin suhteellista maksua paremmaksi vaihtoehdoksi, koska suhteellisen maksun määräämisessä tarvittavia ajantasaisia tietoja olisi haastavaa saada näistä toimijoista.

Vakuutuskassojen osalta valvontamaksu ehdotetaan muutettavan pelkäksi perusmaksuksi nykyisen suhteellisen maksun sijaan. Muutos on tarpeen, koska kassojen suhteellisen maksun merkitys on jäänyt käytännössä vähäiseksi, mutta sen on katsottu aiheuttavan turhaa työtä valvontamaksuprosessissa.

Esityksellä annettaisiin uusi laki Finanssivalvonnan valvontamaksuista. Uudessa laissa on pyritty selkeämpään ja yksinkertaisempaan rakenteeseen voimassa olevana lakiin verrattuna, sillä valvottavat ryhmiteltäisiin omiin säännöksiinsä toimialoittain. Lain käytännön soveltamista helpotettaisiin Finanssivalvonnalle ehdotettavalla valtuudella määrätä tietyissä tilanteissa valvontamaksu arvioperusteisesti. Voimassa olevan yritysjärjestelysäännöksen kaltaista säännöstä ei ehdoteta säädettäväksi uuteen lakiin. Tämä on katsottu tarpeelliseksi luvussa 2.3 tarkemmin kuvattujen haasteiden välttämiseksi.

4.2 Pääasialliset vaikutukset

4.2.1 Taloudelliset vaikutukset

Voimassa oleva valvontamaksulaki mahdollistaa noin 44 miljoonan euron keräämisen valvontamaksuina. Tulevien vuosien valvontamaksujen kokonaisenimmäissumman kehitystä on vaikeaa arvioida tarkasti, koska tämä on riippuvainen taloudellisten suhdanteiden ja maksuvelvollisten tunnuslukujen kehityksestä. Suhteellisten maksujen suuruus on sidottu valvottavien tunnuslukuihin, joten tunnuslukujen pieneneminen johtaisi samalla myös Finanssivalvonnan suhteellisina valvontamaksuina keräämän määrän laskuun. Tästä syystä vaikutusarvioihin liittyy epävarmuuksia, ja niitä on pidettävä ennen kaikkea suuntaa antavina.

Mikäli finanssisektorin rakenne ja koko säilyvät vuoden 2022 tasolla, olisi valvontamaksuina uuden lain myötä kerättävissä noin 49 miljoonaa euroa. Ehdotetun 49 miljoonan euron kerättävissä olevan määrän arvioidaan riittävän kattamaan luvussa 2.2. tarkemmin eritellyt ennakoitavissa olevat Finanssivalvonnan lähivuosien kustannustarpeet. Finanssivalvonnan rahoituksen kestävyyttä ja valvontamaksulain kokonaisrakennetta on tarpeen tarkastella säännöllisin väliajoin, esimerkiksi 5–10 vuoden välein, sääntely-ympäristössä ja valvottavaryhmissä tapahtuvien muutosten takia.

Finanssivalvonnan arvioidut toimintamenot ovat nousemassa luvussa 2.2 tarkemmin kuvatulla tavoin. Finanssivalvonta kattaa nämä kustannukset pääosin valvottavilta keräämillään valvontamaksuilla. Tämä merkitsee käytännössä sitä, että valvottavien valvontamaksut mitä todennäköisimmin nousisivat. Vaikutusten lopullista euromäärää on vaikeaa arvioida etukäteen, koska valvontamaksujen korotukset eivät seuraa suoraan lain toimeenpanosta. Valvontamaksulaki määrittelee maksujen lakisääteisen, mahdollisen enimmäismäärän sekä niiden kohdentumisen eri maksuluokkien ja valvottavien välillä. Sen sijaan todelliset vuosittain tosiasiallisesti perittävien maksujen määrä perustuu Finanssivalvonnan vuosittain vahvistettavaan talousarvioon. Talousarvion perusteella Finanssivalvonnan johtokunta määrittelee alentamiskertoimen ja samalla todellisen maksurasitteen suhteessa lain mahdollistamaan valvontamaksujen enimmäismäärään.

Sillä, että valvontamaksuja muutettaisiin vastaamaan paremmin kustakin valvottavasektorista aiheutuvaa arvioitua työmäärää, olisi taloudellisia vaikutuksia maksuvelvollisten välillä. Muutokset vaikuttaisivat välittömästi siihen, miten suurina valvontamaksut kerätään kultakin valvottavaryhmältä ja valvottavalta sekä näiden maksujen suuruuden keskinäiseen suhteeseen. Vaikutusten euromääräistä suuruutta ei käytännössä kuitenkaan voida täsmällisesti arvioida ennalta, koska suuruus määräytyy Finanssivalvonnan vuosittaisen talousarvion sekä mahdollisen alennuskertoimen perusteella.

Kohdentamisen muutosten keskeisin vaikutus olisi, että uuden lain myötä valvontamaksut vastaisivat entistä paremmin kuhunkin valvottavaryhmään kohdistettua arvioitua työpanosta. Käytännössä valvontamaksuja korotettaisiin enemmän vakuutussektorilla sekä pääomamarkkina- ja muulla rahoitussektorilla. Näiden toimijoiden maksujen suhteellinen osuus kaikista valvontamaksuista kohoaisi maksujen kokonaiskertymässä 25 ja 28 prosenttiin. Maksujen kerättävissä oleva enimmäismäärä nousisi myös luottolaitossektorilla, mutta suhteessa vähemmän. Luottolaitosten maksujen osuus kokonaiskertymästä olisi kohdentamismuutosten jälkeen 47 prosenttia. Verrattuna vuonna 2022 kerättyihin maksuihin muutokset olisivat merkinneet 7 prosentin eli 0,6 miljoonan euron kokonaiskorotusta vakuutussektorin valvontamaksuihin, 12 prosentin eli 1,1 miljoonan euron korotusta pääomamarkkina- ja muun rahoitussektorin maksuihin sekä 9 prosentin eli 1,7 miljoonan euron kokonaislaskua luottolaitossektorin valvontamaksuihin.

Kuvaaja 3: Ehdotetut uudet valvontamaksujen osuudet verrattuna arvioituun valvontatyöhön

Kohdentamisen muutosten arvioidaan vähentävän Finanssivalvonnan rahoituksen riippuvuutta yhdestä valvottavasektorista, edistävän valvontakustannusten kattamisen oikeudenmukaisuutta ja turvaavan osaltaan myös rahoituksen riittävyyttä. Käytännössä valvontamaksut nousisivat prosentuaalisesti enemmän useiden pienempien kuin suurempien toimijoiden osalta. Euromääräisesti korotusten arvioidaan säilyvän kuitenkin kohtuullisina pienemmillekin toimijoille. Kohdentamisen muutoksia ei ole jäljempänä luvussa 5.1 kuvatuin tavoin katsottu tarkoituksenmukaiseksi toteuttaa täysin valvontatyön arvioitua määrää vastaavina, sillä tämä voisi aiheuttaa suhteettoman korkeita maksujen korotuksia ja luoda haasteita etenkin pienimpien toimijoiden toiminnan jatkuvuudelle. Siksi tärkeänä on katsottu säilyttää edelleenkin periaate maksujen veronluonteisuudesta. Suuret toimijat maksavat jatkossakin suhteessa enemmän valvontamaksuja verrattuna pienempiin toimijoihin.

Valvontamaksujen kerättävissä olevan enimmäismäärän korotus ja kohdentamisen muutokset vaikuttaisivat maksuvelvollisiin vaihtelevasti riippuen maksuvelvollisen yrityksen koosta ja sen tarjoamista finanssipalveluista. Esityksen vaikutusten arvioinnissa on tarkasteltu valvottavaryhmäkohtaisten maksujen keskimääräisiä muutoksia prosentuaalisesti ja euromääräisesti. Lisäksi eri valvottavaryhmien osalta on arvioitu, kuinka paljon kussakin ryhmässä maksu nousisi vähimmillään tai enimmillään euromääräisesti. Vertailun pohjana ovat voimassa olevan valvontamaksulain mahdollistamat valvontamaksujen enimmäismäärät. Näitä lukuja on verrattu ehdotetun uuden valvontamaksulain mahdollistamiin enimmäismääriin. Laskelmat on toteutettu vuoden 2022 valvontamaksudatan ja valvottavien perusteella.

Esitetyt vaikutukset ovat ehdotetun lainsäädännön mukaiset enimmäismäärät, joihin maksuvelvollisten valvontamaksut voisivat enimmillään nousta. Todelliset perittävät valvontamaksut määräytyvät edellä selostetuin tavoin Finanssivalvonnan todellisten toimintamenojen perusteella.

Luottolaitosten osalta maksuina kerättävissä olevan enimmäismäärän korotus merkitsisi keskimäärin 3,6 prosentin ja 3 861 euron suuruista korotusta valvontamaksuihin. Vuoden 2022 luvuilla laskettuna pienimmän luottolaitostoimijan maksu nousisi enimmillään 41 eurolla. Suurimman luottolaitostoimijan osalta korotus olisi enimmillään 334 106 euroa. Luottolaitossektorilla toimi vuonna 2022 yhteensä 211 luottolaitosta ja ulkomaisen ETA-luottolaitoksen sivuliikettä.

Finanssivalvonnan valvonnassa oli vuonna 2022 yhteensä 9 henkivakuutusyhtiötä, 34 vahinkovakuutusyhtiötä ja 4 työeläkevakuutusyhtiötä. Henkivakuutusyhtiöiden osalta maksuina kerättävissä olevan enimmäismäärän korotus merkitsisi keskimäärin 29,9 prosentin ja 65 398 euron suuruista korotusta valvontamaksuihin. Vahinkovakuutusyhtiöiden osalta vastaavat luvut olisivat 29,8 prosenttia ja 72 511 euroa. Työeläkevakuutusyhtiöiden maksut puolestaan kohoaisivat keskimäärin 5,1 prosentilla, mikä merkitsisi keskimäärin 42 575 euron korotusta. Työeläkevakuutusyhtiöiden osalta on katsottu korostetun tärkeäksi, ettei niiden toimijoiden maksuilla subventoida muiden toimijoiden mahdollisesti liian alhaisia valvontamaksuja, mistä syystä näihin kohdistuva korotus on muuta vakuutussektoria alhaisempi. Henki-, vakuutus- ja työeläkevakuutusyhtiöiden joukossa pienimmän toimijan osalta maksu nousisi enimmillään 2 506 eurolla. Joukon suurimman toimijan vakuutusmaksutulo vuoden 2022 tiedoilla oli noin 1,1 miljardia, ja sen osalta maksu nousisi enimmillään 176 413 eurolla.

Finanssivalvonta valvoi vuonna 2022 yhteensä 18 työttömyyskassaa, 36 eläkesäätiötä ja -kassaa sekä 121 sairauskassaa. Työttömyyskassojen osalta maksuina kerättävissä olevan enimmäismäärän korotus merkitsisi keskimäärin 14,4 prosentin korotusta valvontamaksuihin. Pienimmän toimijan korotus olisi enimmillään 2 224 euroa ja suurimman taas 49 784 euroa. Eläkesäätiöiden ja -kassojen maksut kohoaisivat keskimäärin 29,3 prosentilla. Pienimmän toimijan korotus olisi enimmillään 327 euroa ja suurimman puolestaan 4 684 euroa. Sairauskassojen, muiden vakuutuskassojen ja vakuutusyhdistysten maksut kohoaisivat keskimäärin 56,6 prosentilla. Korotukseen vaikuttaa se, että jatkossa näille asetettaisiin pelkkä korkeampi perusmaksu nykyisen suhteellisen maksun sijaan edellä luvussa 4.1 kuvatuista syistä. Valvontamaksujen muutos perusmaksuiksi merkitsisi näiden toimijoiden osalta, että pienimmillään maksu laskisi 86 euroa ja suurimmillaan se puolestaan kohoaisi 638 euroa. Merimieseläkekassan osalta korotus merkitsisi 103 prosentin ja 18 451 euron korotusta valvontamaksuun, sillä kassaan sovellettu huojennuskerroin poistettaisiin perusteettomana.

Finanssivalvonnan valvonnassa oli vuonna 2022 yhteensä 24 rahastoyhtiötä ja 23 toimiluvallista vaihtoehtorahastojen hoitajaa. Valvottavana on myös ollut 96 rekisteröitymisvelvollista vaihtoehtorahastojen hoitajaa. Vuonna 2022 Finanssivalvonnan valvonnassa ei ollut yhtäkään vaihtoehtorahastojen hoitajista annetun lain 10 luvun 2 §:n 3 momentin mukaisella poikkeusluvalla toimivaa vaihtoehtorahastojen hoitajaa. Rahastoyhtiöiden osalta maksuina kerättävissä olevan enimmäismäärän korotus merkitsisi keskimäärin 13,5 prosentin ja 20 458 euron suuruista korotusta valvontamaksuihin. Vaihtoehtorahastojen hoitajien osalta keskimääräinen korotus olisi 18,4 prosenttia ja 2 008 euroa. Vuoden 2022 luvuilla laskettuna pienimmän rahastoyhtiön maksu nousisi enimmillään 1 820 eurolla ja pienimmän toimiluvallisen vaihtoehtorahaston hoitajan enimmillään 3762 eurolla. Suurimman rahastoyhtiön osalta korotus olisi enimmillään 182 960 euroa ja suurimman toimiluvallisen vaihtoehtorahaston hoitajan osalta enimmillään 5 779 euroa. Rekisteröitymisvelvollisen vaihtoehtorahastojen hoitajan maksu nousee 300 euroa. Poikkeusluvalla toimivan vaihtoehtorahastojen hoitajan maksu nousee 600 euroa.

Finanssivalvonnan valvomia sijoituspalveluyrityksiä oli vuonna 2022 yhteensä 186 kappaletta. Sijoituspalveluyritysten osalta maksuina kerättävissä olevan enimmäismäärän korotus merkitsisi keskimäärin 17,5 prosentin ja 2 235 euron suuruista korotusta valvontamaksuihin. Vuoden 2022 luvuilla laskettuna pienimmän sijoituspalvelutoimijan maksu nousisi enimmillään 300 eurolla. Suurimman sijoituspalvelutoimijan osalta korotus olisi enimmillään 30 807 euroa.

Finanssivalvonnan valvonnassa oli vuonna 2022 yhteensä 212 arvopaperin liikkeeseenlaskijaa, joista suurin osa on pörssiyrityksiä. Arvopaperin liikkeeseenlaskijoiden osalta maksuina kerättävissä olevan enimmäismäärän korotus merkitsisi keskimäärin 28 prosentin ja 4 143 euron suuruista korotusta valvontamaksuihin. Vuoden 2022 luvuilla laskettuna pienimmän toimijan maksu nousisi enimmillään 75 eurolla. Suurimman toimijan osalta korotus olisi enimmillään 10 336 euroa. Arvopaperipörssin maksun arvioidaan kohoavan enimmillään 54 388 eurolla ja arvopaperikeskuksen enimmillään 77 896 eurolla.

Muiden rahoitussektorin toimijoiden, kuten selvitysosapuolten, maksulaitosten, omistusyhteisöjen ja virtuaalivaluutan tarjoajien, osalta maksuina kerättävissä olevan enimmäismäärän korotus merkitsisi keskimäärin 20,7 prosentin ja 908 euron suuruista korotusta valvontamaksuihin. Koska tämä valvottavajoukko on hyvin heterogeeninen, olisivat myös maksujen muutokset keskenään erilaisia. Vuoden 2022 luvuilla laskettuna pienimmän tähän joukkoon luettavan toimijan maksu nousisi enimmillään 5 eurolla. Suurimman toimijan osalta korotus olisi enimmillään 17 247 euroa.

Suurimmat ehdotetut muutokset liittyvät ulkomaisten vakuutusyhtiöiden ETA-sivuliikkeiden maksujen rakenteen uudistamiseen. Suurin osa näistä toimijoista on huomattavan pieniä, mutta joukossa on myös huomattavan suuri toimija. Edellä luvussa 2.3 kuvatulla tavoin näiden sivuliikkeiden nykyinen maksu on ollut huomattavan alhainen niihin käytettyyn arvioituun työmäärään nähden. Maksujen korottamisen 1 070 eurosta porrastettuun 10 000, 50 000 tai 100 000 euron maksuun kattaa arvioiden mukaan niiden valvonnasta aiheutuvat kustannukset. Toimijoiden näkökulmasta valvontamaksut kasvavat näin 8 930–98 930 eurolla. Valtaosan sivuliikkeistä arvioidaan kuuluvan alhaisimpaan maksuluokkaan. Korotukset on katsottu perustelluiksi, jotta maksu vastaisi paremmin niihin käytettyä arvioitua työmäärää, ja koska ei olisi tarkoituksenmukaista, että muut valvottavat subventoisivat näin suurissa määrin tämän toimijaryhmän lakisääteistä valvontaa. Porrastus on katsottu tarkoituksenmukaisimmaksi vaihtoehdoksi, jotta toimijaryhmän heterogeenisuus voitaisiin ottaa huomioon. Tällöin toimijoiden väliset kokoerot ja siten myös erot niiden edellyttämässä valvonnassa näkyvät myös valvontamaksun määrässä.

Esityksellä voi olla taloudellisia vaikutuksia myös kotitalouksiin ja yrityksiin. Kotitalouksien ja yritysten rahoitus-, sijoitus- ja vakuutuspalveluistaan maksamat kustannukset voivat kohota, mikäli maksuvelvollisten on mahdollista siirtää kohonneet kustannuksensa asiakashintoihin. Tämä voi osaltaan nostaa muiden muassa rahoitus-, vakuutus- ja sijoituspalveluiden hintoja kuluttajille, yhdistyksille ja yrityksille. Esityksen ei kuitenkaan arvioida suoranaisesti heikentävän palveluiden saatavuutta asiakkaille. Toisaalta muutokset kuitenkin lisäävät luottamusta markkinoihin, mistä hyötyvät myös kotitaloudet ja yritykset. Mikäli kohonneita valvontamaksukustannuksia ei siirretä asiakkaiden maksettaviksi, voi sääntelyllä olla lievästi maksuvelvollisten kannattavuutta heikentävä vaikutus. Hinnat voivat kohota myös maksuvelvollisten keskinäisissä liiketoimissa. Yleisesti ottaen valvontamaksut ovat kuitenkin myös korotusten jälkeen pieniä verrattuna esimerkiksi yritysten liikevaihtoon.

Kokonaisuudessaan maksujen korotusten ei arvioida vaikuttavan yritysten väliseen kilpailuun. Esimerkiksi huomattavat korotukset perusmaksuihin voisivat vaarantaa pienten toimijoiden, kuten joidenkin sijoituspalveluyritysten, markkinoille pääsyyn. Perusmaksujen korotuksilla ei arvioida kuitenkaan olevan vaikutusta yritysten kilpailuasemaan. Uuden valvontamaksulain ei myöskään arvioida lisäävän yritysten hallinnollista taakkaa, koska ehdotetun lain menettelyt säilyvät pääasiassa voimassaolevaa lakia vastaavina.

Osaan Finanssivalvonnan valvottavista kohdistuu samanaikaisesti muitakin maksurasitetta korottavia hankkeita. Esimerkiksi vireillä oleva Rahoitusvakausviraston hallintomaksuja korottava hanke voi johtaa korkeampiin maksuihin luottolaitoksille, sijoituspalveluyrityksille, arvopaperikeskukselle sekä määritysosapuolille ja keskusvastapuolille. Vuoden 2022 valvottavatiedoilla laskettuna esitykset voivat yhdessä nostaa näiden maksuvelvollisten valvonta- ja hallintomaksujen kerättävissä olevaa enimmäismäärää yhteensä 21,8 prosentilla. On kuitenkin huomioitava, että myös Rahoitusvakausviraston hallintomaksuja koskeva esitys korottaa ainoastaan laissa säädettyä maksujen mahdollista enimmäismäärää, eikä suoraan maksuvelvollisilta todellisuudessa perittäviä maksuja.

4.2.2 Vaikutukset viranomaisten toimintaan

Uskottava valvonta on finanssimarkkinoilla välttämätöntä toimijoiden vakavaraisuuden, markkinoiden vakauden ja suotuisten menettelytapojen edistämiseksi, rikosten ja laiminlyöntien torjumiseksi sekä asiakkaiden ja sijoittajien suojaamiseksi. Valvontaa ei ole kuitenkaan mahdollista järjestää uskottavasti ja tehokkaasti ilman riittävää resursointia. Ehdotetut muutokset varmistavat Finanssivalvonnan taloudellisten voimavarojen riittävyyden, jotta valvonta on mahdollista toteuttaa kaikissa olosuhteissa. Finanssimarkkinoiden vakaus edistää osaltaan kestävää talouskasvua, työllisyyttä ja yhteiskunnan infrastruktuurin toimivuutta. Uskottavalla valvonnalla varmistetaan myös, etteivät sääntöjä rikkovat toimijat saa perusteetonta etua verrattuna lakia noudattaviin kilpailijoihinsa. Finanssivalvonnan riittävä rahoitus edistää lisäksi finanssitoimijoiden asiakkaiden eli muiden muassa tallettajien, vakuutettujen, sijoittajien ja yritysten etua.

Ehdotetun uuden valvontamaksulain arvioidaan myös helpottavan Finanssivalvonnan toimintaa joiltain osin. Esimerkiksi yritysjärjestelyjen huomioimista koskevan säännöksen poistaminen vapauttaisi Finanssivalvonnan resursseja 0,4 henkilötyövuoden verran. Säännöksen poistamisen vaikutukset jäisivät muuten suhteellisen pieniksi. Säännöksen poisto olisi vaikuttanut vuosina 2021–2022 määrättyjen valvontamaksujen osalta maksuvelvollisiin keskimäärin noin 8 000 euron verran. Samalla poisto olisi pienentänyt Finanssivalvonnan maksukertymää noin 60 000 euroa. Käytännössä henkilötyövuosissa saavutettavissa olevien säästöjen arvioidaan vastaavan maksukertymän laskua, joten säännöksen poistamisen kustannusvaikutus olisi nolla. Yritysjärjestelyn osapuolet voisivat jatkossa sopia keskenään siitä, miten ne jakavat niille määrätyn suhteellisen valvontamaksun keskenään. Myös valvontamaksujen määräämisen arvioimalla sallivan säännöksen arvioidaan helpottavan käytännön valvontatyötä. Samoin lain rakenteeseen tehdyt selkeytykset edistäisivät valvontamaksujen ymmärrettävyyttä etenkin maksuvelvollisten näkökulmasta.

4.2.3 Vaikutukset kansantalouteen ja julkiseen talouteen

Esityksellä arvioidaan olevan myös kansantaloudellisia vaikutuksia. Esityksellä varmistettaisiin Finanssivalvonnalle riittävä rahoitus, minkä puolestaan arvioidaan edistävän pitkällä aikavälillä rahoitusvakautta, finanssimarkkinoiden ennakoitavuutta ja yleistä luottamusta markkinoihin. Esityksen vaikutukset ilmenisivät erityisesti matalasuhdanteessa tai finanssimarkkinoiden äkillisessä häiriötilanteessa. Tällöin Finanssivalvonnan rahoitus saattaisi laskea merkittävästi, koska suhteellisina maksuina kerättävissä oleva määrä pienenisi valvottavien tunnuslukujen laskiessa. Usein kuitenkaan valvonnan tarve ei laske tällaisissa tilanteissa, vaan valvojalta saatetaan edellyttää jopa valvonnan vahvistamista. Näin on etenkin, jos häiriötilanne on saanut alkunsa finanssisektorilta. Valvontamaksuina kerättävissä olevan määrän nostamisen arvioidaan tukevan Finanssivalvonnan rahoituksen riittävyyttä etenkin tällaisissa matalasuhdanteissa ja häiriötilanteissa. Riittävä rahoitus tukisi siten finanssimarkkinoiden kriisinkestävyyttä sekä varautumista erilaisiin kansantaloutta uhkaaviin skenaarioihin.

Ehdotetuilla säännöksillä ei arvioida olevan välitöntä vaikutusta julkiseen talouteen, sillä valvonnan kustannukset katettaisiin pääosin valvonnan kohteilta perittävillä valvontamaksuilla kuten nykyisinkin. Valvontamaksujen mahdollisen enimmäismäärän korotus pienentää sen todennäköisyyttä, että syntyisi alitetta eli, että Finanssivalvonnan kustannukset ylittäisivät valvontamaksuina kerättävän enimmäismäärän. Mahdollinen alite, jota Finanssivalvonta ei pystyisi kattamaan aiempana vuonna kerätyllä ylitteellä tai muilla toimenpiteillä, voisi lyhyellä aikavälillä vähentää jonkin verran Suomen Pankin ylijäämää ja siten Suomen Pankin voittovaroista valtion käytettäväksi siirrettävää määrää tai suurentaa Suomen Pankin alijäämää, kuten nykyisinkin. Viime kädessä mahdollisen alitteen kattamisesta huolehtii Suomen Pankki, sillä se toimii perustuslain 91 §:n mukaan eduskunnan takuulla ja hoidossa. Finanssivalvonnalla on lisäksi velvollisuus reagoida alitteen syntymiseen. Mikäli alitetta syntyisi, olisi Finanssivalvonnan johtokunnan laadittava Finanssivalvonnasta annetun lain 70 §:ssä tarkoitettu suunnitelma alitteen johdosta suoritettavista toimenpiteistä. Mahdollista alitetta koskevien tilanteiden hallintaa koskeva sääntely ja menettelytavat säilyvät ennallaan.

5.1 Vaihtoehdot ja niiden vaikutukset

5.1.1 Valvontamaksujen muuttaminen riskiperusteisiksi

Yksi valmistelussa arvioiduista vaihtoehdoista oli valvontamaksujen muuttaminen siten, että ne huomioisivat nykyistä paremmin valvottavien toiminnan riskillisyyden. Riskillisyyden lisäämistä valvontamaksuihin on pohdittu aiemmin vuonna 2016 valtiovarainministeriön asettaman työryhmän puitteissa Finanssivalvonnan toiminta yhteisessä valvontamekanismissa sekä rahoitus muuttuvassa toimintaympäristössä – Työryhmämuistio, luku 3.2.2. https://julkaisut.valtioneuvosto.fi/handle/10024/75190. Työryhmä ei nähnyt tällöin erityistä tarvetta valvontamaksujärjestelmän perusteiden muuttamiselle. Tämän hallituksen esityksen valmistelussa katsottiin kuitenkin tarpeelliseksi selvittää asiaa uudelleen valvottavaryhmissä tapahtuneiden muutosten myötä.

Euroopan keskuspankin (jäljempänä EKP) valvontamaksujen osalta on päädytty malliin, jossa maksujen suhteellinen osuus määräytyy valvottavien luottolaitosten riskipainotetun taseen (tase-erien) perusteella. Yhtenä mallina uudistukselle voitaisiin luottolaitosten osalta pitää esimerkiksi EKP:n valvontamaksujen maksuperustetta. EKP:n valvontamaksuista on säädetty Euroopan keskuspankin asetuksella (EU) N:o 1163/2014 valvontamaksuista (jäljempänä EKP:n valvontamaksuasetus). EKP:n valvontamaksuasetuksen mukaan valvontamaksuna perittävä määrä määritetään valvontamaksutekijöiden perusteella, joita ovat kokonaisvarat ja kokonaisriski. Valvontamaksutekijöiden painotus on 50 prosenttia kummankin tekijän osalta. Toisin sanoen puolet valvontamaksun määrästä määrittyy varojen kokonaisarvon perusteella. Puolet valvontamaksun määrästä määräytyy puolestaan EU:n vakavaraisuusasetuksen (EU) N:o 575/2013 Euroopan parlamentin ja neuvoston asetus (EU) N:o 575/2013 luottolaitosten ja sijoituspalveluyritysten vakavaraisuusvaatimuksista ja asetuksen (EU) N:o 648/2012 muuttamisesta 92 artiklan 3 kohdan mukaan lasketun kokonaisriskin perusteella. Kokonaisriski (niin kutsuttu. total risk exposure amount, TREA) lasketaan luottoriskin ja laimentumisriskille lasketun riskipainotettujen vastuuerien yhteismäärän, kaupankäyntivarastoon liittyvän toiminnan omien varojen vaatimuksen, markkinariskiä koskevan omien varojen vaatimuksen, toimitus- ja selvitysriskien omien varojen vaatimuksen, OTC-johdannaissopimusten omien varojen vaatimuksen, operatiivisen riskin omien varojen vaatimuksen sekä vastapuoliriskiin liittyvän riskipainotettujen vastuuerien yhteismäärän summana.

EKP:n valvontamaksu kerätään yhteiseen valvontamekanismiin osallistuviin jäsenvaltioihin sijoittautuneilta luottolaitoksilta sekä sellaisilta sivuliikkeiltä, jotka yhteiseen valvontamekanismiin osallistumattomiin jäsenvaltioihin sijoittautuneet luottolaitokset ovat perustaneet osallistuviin jäsenvaltioihin. EKP:n valvontamaksumallin osalta on siten huomioitava, että sen valvonta kattaa paljon suppeamman joukon verrattain homogeenisiä valvottavia kuin Finanssivalvonnan valvonta. Finanssivalvonnan valvontamaksujen muuttaminen riskiperusteiseksi tulee hyvin haastavaksi joidenkin valvottavaryhmien osalta. Joidenkin vakuutusyhtiöiden ja sijoituspalvelua tarjoavien osalta riskillisyys voitaisiin kytkeä niitä koskeviin vakavaraisuussäännöksiin, kuten asetukseen sijoituspalveluyritysten vakavaraisuusvaatimuksista (EU) 2019/2033 Euroopan Parlamentin ja Neuvoston Asetus (EU) 2019/2033 sijoituspalveluyritysten vakavaraisuusvaatimuksista sekä asetusten (EU) N:o 1093/2010, (EU) N:o 575/2013, (EU) N:o 600/2014 ja (EU) N:o 806/2014 muuttamisesta. Kaikkien valvottavaryhmien, kuten maksulaitosten ja rahastoyhtiöiden, osalta vastaavia säännöksiä ei ole, johon riskillisyys voitaisiin suoraan kytkeä. Ylipäätään eri tase-erien riskillisyyteen perustuva laskentamalli soveltuu lähinnä valvottavien taloudellisen aseman valvontaan. Finanssivalvonnan toteuttama valvonta kattaa taloudellisen aseman ohella kuitenkin muun muassa menettelytapoihin, hallinnon luotettavuuteen sekä rahanpesun ja terrorismin rahoittamisen estämisen valvontaa, joihin liittyvän riskillisyyden mittaaminen vakavaraisuussääntelyyn perustuvilla riskikertoimilla ei olisi yksiselitteistä. Riskillisyyden luotettavaan mittaamiseen liittyy siis merkittävä haasteita. Riskillisyyden mittaaminen voisi tämän vuoksi poiketa merkittävästikin eri valvottavaryhmien osalta, mikä voisi aiheuttaa ongelmia yhdenvertaisuuden näkökulmasta. Puhtaasti tasepohjainen maksuperuste puolestaan johtaa yhdenvertaisempaan ja oikeusvarmuudenkin näkökulmasta läpinäkyvämpään lopputulokseen.

Yleisesti ottaen EKP:n mallin kaltainen maksuperustemuutos mahdollisesti siirtäisi luottolaitosten osalta maksurasitetta suurilta sisäisiä riskimalleja soveltavilta pankeilta pienemmille standardimalleja soveltaville pankeille. Tätä vaikutusta voitaisiin minimoida sillä, että kaikkien laitosten osalta valvontamaksu laskettaisiin standardimenetelmän mukaisesti hyödyntäen pankkipaketin yhteydessä EU:n vakavaraisuusasetukseen implementoitavaa kokonaisriskipainolattian laskentaa.

Valvontamaksujen muuttaminen riskiperusteiseksi monimutkaistaisi sääntelyä ja lisäisi hallinnollista taakkaa maksuperusteiden ollessa monimutkaisempia ja siten voidaan olettaa, että yksinkertaisempi malli on myös hallinnollisesti mielekkäämpi ja selkeämpi ratkaisu niin Finanssivalvonnalle kuin maksuvelvollisille. Nykylainsäädännön perusratkaisuissa ei ole edelleenkään noussut esiin erityisiä ongelmia, joiden perusteella riskiperusteisuuden lisääminen valvontamaksuihin nähtäisiin tarpeelliseksi. Riskipainotuksen sisällyttämiseen nykylainsäädäntöön ei arvioitu olevan vahvoja perusteita.

5.1.2 Valvontamaksujen kohdistuminen eri toimijoiden kesken

Valvontamaksuosuuksien ja valvontatyön välisen suhteen osalta on havaittu tarvetta päivittää sääntelyä valvottavasektoreittain. Valmistelun aikana tehtiin muun muassa laskelmia siitä, minkä suuruisilla maksuilla tiettyyn valvottavaryhmään kohdennettu maksu vastaisi täysin arvioidun kyseessä olevan sektorin valvonnan työpanoksen määrää. Käytännössä tämä tarkoittaisi sitä, että valvontamaksut perustuisivat siihen, paljonko Finanssivalvonta arvioi käyttävänsä valvontaresursseja tiettyä maksuvelvollisten valvottavasektoria kohden tai yksittäistä maksuvelvollista kohden. Valvontaresurssien määrä perustuisi työpanokseen eli käytettyyn henkilötyövuosien määrään. Tämä sitoisi valvontamaksujen määräämisen läheisesti yhteen Finanssivalvonnan sisäisen työaikaseurannan kanssa, mikä vaatisi myös Finanssivalvonnan työaikaseurannan kehittämistä edelleen.

Täydellisesti työn määrään suhteutettu valvontamaksu muuttaisi merkittävästi valvontamaksujen määrää useiden maksuvelvollisten osalta. Laskelman mukaan usean sektorin osalta valvontamaksut nousisivat kohtuuttoman paljon. Esimerkiksi eläkesäätiöiden ja -kassojen osalta valvontamaksut nousisivat arviolta 403 prosenttia, muun rahoitussektorin osalta maksut nousisivat arviolta 204 prosenttia ja vakuutusyhtiöiden osalta maksut nousisivat arviolta 82 prosenttia. Toisten valvottavien osalta täydellisesti työn määrään suhteutettu valvontamaksu puolestaan alentaisi valvontamaksuja. Esimerkiksi eläkelaitosten maksut laskisivat 15 prosenttia. Täydellisesti työn määrään suhteutettu valvontamaksumalli voisi näin johtaa yksittäisten pienten toimijoiden osalta kohtuuttoman suuriin maksuihin. Tästä syystä tällaista mallia ei voida pitää oikeasuhtaisena kaikkien maksuvelvollisten osalta. Valvontamaksuja ei myöskään ole tarkoituksenmukaista säätää vastaamaan täysin työn määrää niiden veronkaltaisen luonteen takia.

Lisäksi valmistelussa arvioitiin vaihtoehtoa, jossa valvontamaksujen kohdentaminen pidettäisiin voimassa olevaa lakia vastaavana eli valvontamaksujen kohdentamista eri sektoreiden kesken ei muutettaisi, vaikka maksujen enimmäismäärää nostettaisiin, jotta tavoiteltu 49 miljoonan euron enimmäismaksutaso saavutettaisiin. Tämä merkitsisi sitä, että nykyisessä mallissa havaitut epäkohdat säilyisivät ennallaan 2.3. luvussa kuvatulla tavalla, mikä käytännössä tarkoittaisi sitä, että luottolaitossektori maksaisi suhteessa merkittävästi enemmän valvontamaksuja verrattuna sektorille kohdistettuun arvioituun työaikaan ja puolestaan vakuutussektori sekä pääomamarkkina- ja muu rahoitussektori maksaisivat vähemmän verrattuna niihin kohdistettuun työaikaan.

Valmistelussa harkittiin myös useita välimuotoja kahden edellä esitetyn vaihtoehdon väliltä. Tarkoituksenmukaisimpana pidettiin mallia, jossa valvontamaksujen kohdentamista korjataan kohtuullisissa määrin vastaamaan paremmin kuhunkin valvottavaryhmään kohdistuvan työn määrää.

5.1.3 Valvontamaksujen enimmäismäärä

Valvontamaksujen enimmäismäärän osalta arvioitiin vaihtoehtoa, jossa maksujen kerättävissä olevaa enimmäismäärää ei nostettaisi lainkaan nykyisestä noin 44 miljoonasta eurosta. Enimmäistason pitäminen ennallaan tarkoittaisi, että luvussa 2.2. esille tuotu haaste Finanssivalvonnan rahoituksen riittävyydestä tulevien vuosien aikana pysyisi ennallaan. Taloustilanteen muutokset saattaisivat johtaa siihen, ettei valvontamaksuina kerätty summa riittäisi Finanssivalvonnan toimintamenojen kattamiseen, jolloin tämän tulisi ryhtyä sopeutustoimiin, mikä voisi heikentää valvonnan tasoa. Valvontamaksujen enimmäismäärä saattaa tulla vastaan jo vuonna 2024, jos taloustilanne vaikuttaa epäsuotuisasti toimijoiden tunnuslukujen kehitykseen. Näistä syistä johtuen nykyistä valvontamaksujen enimmäismäärää ei pidetty riittävänä Finanssivalvonnan toiminnan turvaamiseksi.

Toiseksi tarkasteltiin vaihtoehtoa, jossa valvontamaksujen enimmäismäärää korotettaisiin ehdotettua 49 miljoonan euron tasoa enemmän. Korkeampia valvontamaksuja ei kuitenkaan pidetty perusteltuina ottaen huomioon Finanssivalvonnan toimintamenojen kehitys tulevina vuosina ja riittävän puskurin varmistaminen. Korkeammalla enimmäistasolla ei arvioitu saavutettavan sellaisia hyötyjä, joita ehdotetulla enimmäismäärällä ei jo saavutettaisi. Valvontamaksujen enimmäismäärän korottaminen korkeammalle tasolle ilman erityisiä perusteita ei olisi myöskään tarkoituksenmukaista maksuvelvollisten näkökulmasta. Näin ollen tarkoituksenmukaisimpana pidettiin valvontamaksujen enimmäismäärän nostamista riittävästi Finanssivalvonnan toiminnan turvaamiseksi, mutta kohtuullisesti valvontamaksujen nousu huomioiden.

5.1.4 Yritysjärjestelyiden huomioiminen suhteellisissa valvontamaksuissa

Voimassa olevaa valvontamaksulain yritysjärjestelyitä koskevaa 3 §:ä on pidetty haasteellisena luvussa 2.3 tarkemmin kuvatuista syistä. Siksi esityksen valmistelussa on harkittu yritysjärjestelyjä koskevan säännöksen osalta useita muutosvaihtoehtoja. Vaihtoehdot ovat olleet 1) euro- tai prosenttimääräisen rajan asettaminen voimassa olevan säännöksen soveltamiselle, 2) säännöksen muuttaminen siten, että sitä sovellettaisiin vain hakemuksesta, 3) säännöksen selkeyttäminen sen soveltamisen helpottamiseksi sekä 4) säännöksen poistaminen kokonaan.

Mikäli yritysjärjestelysäännöksen soveltamiselle asetettaisiin euro- tai prosenttimääräinen raja, voitaisiin näin rajata merkitykseltään vähäisimmät järjestelyt säännöksen soveltamisalan ulkopuolelle. Tällaisen tason asettaminen ja soveltaminen olisi kuitenkin käytännössä hankalaa ja merkitsisi lisätyötä Finanssivalvonnalle. Mahdollista olisi myös huomioida yritysjärjestelyt valvontamaksuissa vain hakemuksesta. Maksuvelvolliset hakisivat valvontamaksun huomioimista todennäköisesti vain silloin, kun valvontamaksu voisi hakemuksen perusteella pienentyä. Tämäkin vaihtoehto aiheuttaisi todennäköisesti enemmän hallinnollista työtä Finanssivalvonnalle kuin varsinaisia kustannushyötyjä maksuvelvollisille.

Valmistelussa on myös harkittu yritysjärjestelysäännöksen selkeyttämistä muilla tavoin. Tämä on kuitenkin todettu säännösteknisesti vaikeaksi. Säännöksen jättämistä pois uudesta valvontamaksulaista puoltaa puolestaan se, että yritysjärjestelyn osapuolet voivat halutessaan keskenään sopia heille kohdennettujen maksujen keskinäisestä jakautumisesta ja suorittamisesta tai muutoin huomioimisesta yritysjärjestelyn yhteydessä. Tällöin osapuolet voivat kompensoida keskenään yritysjärjestelyn vaikutukset valvontamaksuihin. Finanssivalvonnan suuntaan maksuvelvollinen olisi kuitenkin aina se, jolle maksupäätös olisi lain mukaan annettu. Yritysjärjestelysäännöksen vaikutuksen valvontamaksuihin on havaittu olevan edellä luvussa 4.2.2. kuvatuin tavoin pieni sen aiheuttamaan työmäärään nähden. Siksi tarkoituksenmukaisimmaksi vaihtoehdoksi on katsottu jättää säätämättä yritysjärjestelysäännöksestä uudessa valvontamaksulaissa.

5.2 Ulkomaiden lainsäädäntö ja Euroopan keskuspankin valvontamaksusäännökset

5.2.1 Pohjoismaiden valvontamaksujen vertailu

Pohjoismaisten finanssivalvojien valvontamaksut ovat yleisesti ottaen nousseet viime vuosina. Kuvaajasta 4 voidaan huomata, että kansallisten valvontamaksujen viimeaikainen kehitystrendi on ollut Suomessa, Ruotsissa, Tanskassa, Norjassa ja Islannissa samansuuntainen. Valvontamaksuina kerätty määrä on kohonnut kussakin maassa tarkastelujaksolla. Kuvaajan 5 perusteella voidaan todeta, että suomalaisten valvontamaksujen kasvu on ollut prosentuaalisesti muita verrokkimaita suurempaa. Sekä suomalaiset että tanskalaiset valvontamaksut ovat kohonneet noin 20 prosenttiyksiköllä vuosien 2018–2019 välillä. Ruotsissa ja Norjassa kasvu on ollut tarkastelujaksolla tasaisempaa. Islannissa puolestaan valvontamaksuina kerätty määrä on vaihdellut merkittävimmin eri tarkasteluvuosien välillä.

Tarkastelussa on huomioitava, että valvojien tarve valvontamaksuille vaihtelee merkittävästi, sillä pohjoismaiset kansalliset rahoitusmarkkinat ovat keskenään hyvin eri suuruisia. Euromääräisesti suurin nousu on tapahtunut Tanskassa kerätyissä valvontamaksuissa, jotka ovat kohonneet yhteensä noin 21 miljoonalla eurolla tarkastelujakson aikana. Suomessa, Ruotsissa ja Norjassa kasvu sijoittuu 10–15 miljoonan euron tuntumaan. Islannissa taas valvontamaksut ovat kasvaneet euromääräisesti noin 4 miljoonalla eurolla.

Alaluvuissa 5.2.2–5.2.4 kuvataan tarkemmin pohjoismaisten finanssivalvojien välisiä eroja.

Kuvaaja 4: Pohjoismaisten valvontamaksujen kehitys vuosina 2016–2022

Kuvaaja 5: Pohjoismaisten valvontamaksujen kehitys vuosina 2016–2022

5.2.2 Ruotsi

Ruotsissa rahoitusmarkkinavalvojan (Finansinspektionen) kustannukset katetaan osin valtion budjetista, osin valvontamaksuin ja toimenpidemaksuin. Säännökset valvontamaksuista sisältyvät asetukseen (Förordning om årliga avgifter för finansiering av Finansinspektionens verksamhet 2007:113). Valvoja kerää maksut ja tilittää ne valtiolle. Kerättyjen maksujen tulee vastata vuosikustannuksia, jotka aiheutuvat niistä toimista, jotka rahoitetaan maksuilla. Valvontamaksujen osalta pätee myös täysi kustannuskattausperiaate, joka tarkoittaa, että kunkin maksuryhmän on vastattava sekä välittömistä kustannuksista että ryhmälle kohdistettavista välillisistä kuluista. Maksuja suorittavat valvottavat on jaettu seitsemään luokkaan, kuten vakuutusyhtiöihin ja eläkeyhtiöihin, pankkeihin ja luottolaitoksiin sekä rahastonhoitajiin. Maksuryhmän maksujen kokonaismäärä perustuu ryhmän osuuteen valvonnasta ja kustannuksista. Maksuryhmien sisällä määrä jaetaan osassa maksuryhmistä yrityksen koon perusteella ja osassa maksuryhmistä jaon perusteena on yhtiön osuus ajasta, jonka valvoja on käyttänyt edeltävänä kalenterivuonna yhtiöön. Vähimmäismaksu on 100 000 kruunua, ellei toisin ole säädetty.

Valvottaville on asetuksessa määrätty vähimmäismaksu tai kiinteä maksu, joka vaihtelee 2 000 Ruotsin kruunusta noin 100 000 Ruotsin kruunuun. Maksuperusteena on yleisesti riskipainottamattoman taseen loppusumma. Ulkomaisten yhtiöiden maksut vaihtelevat 15 000–50 000 kruunun välillä tai 15 000–20 000 kruunun välillä yhtä rahastoa kohden.

5.2.3 Tanska

Tanskassa finanssivalvontaviranomainen (Finanstilsynet), valvoo rahoitus- ja vakuutusmarkkinoiden toimintaa. Valvontamaksuja koskevat säännökset sisältyvät Tanskan rahoitustoimintalakiin (Lov om finansiel virksomhed). Tanskan valvontaviranomaisen valvonnassa olevat yritykset maksavat maksu-ja valvontaviranomaisen valvontatyön ja yleisen toiminnan kustannuksista. Maksut kerätään kunkin vuoden lopussa ja niiden täytyy olla oikeasuhtaisia yksittäisen yrityksen osalta.

Useat yritykset maksavat kiinteän maksun, kun taas toiset maksavat suhteellista maksua yrityksen koon, taseen tai esimerkiksi bruttotuottojen perusteella. Kiinteitä valvontamaksuja maksavia yrityksiä ovat esimerkiksi jälleenvakuutusmeklarit, sijoitusneuvojat, arvopaperivälittäjät, rahoitusholdingyhtiöt ja eräät ulkomaiset sijoitusyritykset. Lain 361 §:ssä tarkoitettujen valvottavien valvontamaksu muodostuu ainoastaan kiinteästä maksusta. Maksusummat vaihtelevat 2 200–4 922 000 Tanskan kruunun välillä.

Suhteellista maksua maksavia yrityksiä ovat pankit ja asuntolainalaitokset, vakuutusyhtiöt, eläkerahastot, sijoitusyhdistykset ja vakuutusmeklariyhtiöt. Kaiken tyyppiset suhteellista maksua maksavat yritykset on lueteltu rahoitustoimilain 362–367 §:ssä. Pankkien ja eräiden muiden rahalaitosten yhteinen osuus valvontakustannuksista on lain 363 §:ssä määritelty 49,4 prosentiksi valvontaviranomaisen kustannusten sekä 361 ja 362 §:n perusteella saatujen maksujen erotuksesta. Rahalaitosten kesken valvontamaksu jaetaan niiden velka- ja takuusitoumusten yhteismäärän perusteella. Valvontamaksun vähimmäismäärä on 2 000 kruunua. Henkivakuutusyhtiöiltä ja eläkekassoilta kerättävä maksu on puolestaan 18,3 prosenttia edellä tarkoitetusta erotuksesta. Näiden valvottavien kesken maksu jaetaan puoliksi vakuutusmaksutulon ja puoliksi taseen perusteella. Vähimmäismäärä on 2 000 kruunua. Vahinkovakuutusyhtiöiden maksu on 14,7 prosenttia edellä tarkoitetusta erotuksesta. Vahinko-vakuutusyhtiöiden kesken maksu määräytyy vakuutusmaksutulon ja korvausmenon perusteella. Sijoituspalveluyritysten osalta maksu on 10,5 prosenttia vuosittaisesta palkkojen, palkkioiden ja bonusten määrästä.

Asuntoluotottajien osalta maksu on 13,2 prosenttia valvontaviranomaisen kustannusten sekä 361 ja 362 §:n perusteella saatujen maksujen erotuksesta. Tanskalaisten yhteissijoitusyrityksien ja vaihtoehtoisten sijoitusrahastojen osalta maksu on 4 prosenttia valvontaviranomaisen kustannusten sekä 361 ja 362 §:n perusteella saatujen maksujen erotuksesta.

ETA-sivuliikkeiden osalta maksu on 15 prosenttia siitä, mitä samankaltainen tanskalaisen toimiluvan omaava yritys maksaisi. Jos kyseessä on vakuutusyhtiö, jota valvoo valvontakollegio, maksu on 20 prosenttia siitä, mitä samankaltainen tanskalaisen lisenssin omaava yritys maksaisi. Jos kyseessä on pankki, jota valvoo valvontakollegio, maksu on 50 prosenttia siitä, mitä samankaltainen tanskalaisen lisenssin omaava yritys maksaisi. Laissa määritellyissä yksittäisissä tapauksissa maksu voi myös olla 80 prosenttia siitä, mitä samankaltainen tanskalaisen lisenssin omaava yritys maksaisi.

5.2.4 Norja

Norjassa valvojan (Finanstilsynet) kustannukset katetaan kokonaisuudessaan valvontamaksuin ja toimenpidemaksuin. Valvontamaksuja koskevat säännökset sisältyvät lakiin (lov om tilsynet med finansforetak mv.) ja sen perusteella annettuun asetukseen (forskrift om utlikning av utgifter ved tilsyn). Valvonnan kustannukset on jaettava valvonnassa olevien laitosten kesken. Valvontakustannukset jaetaan liiketoiminnan tulojen mukaan tai liiketoiminnan ja lisäpalveluiden tuoton mukaan. Yrityksen on maksettava vähintään valvontaviranomaisen määrittämä vähimmäismäärä.

Luottolaitoksilla ja pankeilla maksuperusteena käytetään taseen loppusummaa, vakuutusyhtiöillä vakuutusmaksuja ja muilla toimijoilla liikevaihtoa. Merkittävää ETA-sivuliikettä ei ole erikseen määritelty ja maksuperuste on muutoin sama kuten muillakin valvottavilla, mutta maksu on alennettu 40 prosenttiin normaalista maksuvelvoitteesta. Arvopaperiyhtiöiden, sijoitusrahastojen rahastoyhtiöiden ja vaihtoehtoisten sijoitusrahastojen hoitajien valvonnan kulut tulee jakaa toimiluvan saaneen liiketoiminnan ja lisäpalveluiden tuoton mukaan. Arvopaperiyhtiöiden sivukonttoreille, vaihtoehtoisten sijoitusrahastojen hoitajille ja muiden ETA-maiden arvopaperirahastojen rahastoyhtiöille maksu lasketaan 60 prosentin tulon perusteella.

5.2.5 Euroopan keskuspankin valvontamaksut

Euroopan keskuspankin valvontamaksu kerätään yhteiseen valvontamekanismiin osallistuviin jäsenvaltioihin sijoittautuneilta luottolaitoksilta sekä sellaisilta sivuliikkeiltä, jotka yhteiseen valvontamekanismiin osallistumattomiin jäsenvaltioihin sijoittautuneet luottolaitokset ovat perustaneet osallistuviin jäsenvaltioihin.

EKP:n valvontamaksuasetuksen mukaan valvontamaksuna perittävä määrä määritetään valvontamaksutekijöiden perusteella, joita ovat kokonaisvarat ja kokonaisriski. Valvontamaksutekijöiden painotus on 50 prosenttia kummankin tekijän osalta. Toisin sanoen puolet valvontamaksun määrästä määrittyy varojen kokonaisarvon perusteella. Puolet valvontamaksun määrästä määräytyy puolestaan EU:n vakavaraisuusasetuksen 92 artiklan 3 kohdan mukaan lasketun kokonaisriskin perusteella. Kokonaisriski (niin kutsuttu total risk exposure amount, TREA) lasketaan luottoriskin ja laimentumisriskille lasketun riskipainotettujen vastuuerien yhteismäärän, kaupankäyntivarastoon liittyvän toiminnan omien varojen vaatimuksen, markkinariskiä koskevan omien varojen vaatimuksen, toimitus- ja selvitysriskien omien varojen vaatimuksen, OTC-johdannaissopimusten omien varojen vaatimuksen, operatiivisen riskin omien varojen vaatimuksen sekä vastapuoliriskiin liittyvän riskipainotettujen vastuuerien yhteismäärän summana.

Esitysluonnoksesta saatiin yhteensä 21 lausuntoa. Suomen Pankki, työ- ja elinkeinoministeriö, sosiaali- ja terveysministeriö sekä Rahoitusvakausvirasto ilmoittivat, ettei niillä ole esitysluonnoksesta lausuttavaa. Usea lausunnonantaja piti ehdotettuja muutoksia ja esityksen tavoitteita lähtökohtaisesti kannatettavina. Lain rakenteen selkeyttämistä pidettiin hyvänä sekä maksujen kohdentamista työmäärää paremmin vastaavaksi kannatettavana.

Oikeusministeriö totesi lausunnossaan, että esitysluonnoksessa asianmukaisesti tunnistettiin ja arvioitiin ehdotettuja valvontamaksuja perustuslakivaliokunnan lausuntokäytäntö huomioon ottaen. Oikeusministeriön lausunnon johdosta 12 §:n 5 momenttiin, 13 §:n 1 momenttiin ja 16 §:n 1 momenttiin ehdotetut, hallintolain kanssa päällekkäiset säännökset poistettiin tarpeettomina. Lisäksi lausunnon johdosta 13 §:n 4 momenttiin sisältyvään säännökseen arviomaksuunpanon oikaisemisesta Finanssivalvonnan omasta aloitteesta lisättiin säännöskohtaisia perusteluita.

Finanssivalvonta kannatti lausunnossaan esitysluonnosta. Se totesi, että lain vaikutuksia tulisi seurata tiiviisti yhdessä valtiovarainministeriön kanssa siten, että tarpeen vaatiessa lain sisältöä voidaan muuttaa nopeallakin aikataululla. Finanssivalvonta korosti, että esitetty kustannustarpeiden arvio voi muuttua merkittävästi, koska ne täsmentyvät sääntelytyön ja Finanssivalvonnan talousarviosuunnittelun edetessä. Finanssivalvonta antoi lausunnossaan lisäksi muutamia teknisiä huomioita, jotka on otettu huomioon jatkovalmistelussa.

Merimieseläkekassa totesi lausunnossaan, että kaikkiin valvottaviin kohdistuvat perusmaksun ja tasokertoimen nostot ovat perusteltuja, jos ne vastaavat valvonnan kohonneita kustannuksia, mutta heille esitysluonnoksessa esitetty 103 prosentin valvontamaksun korotus on merkittävästi suurempi kuin muilla toimijoilla. Kassan mukaan sen toiminnassa ei ole tapahtunut sellaisia muutoksia tai ole sellaisia erityispiirteitä, jotka perustelisivat maksun korottamista yli kaksinkertaiseksi. Merimieseläkekassa katsoo myös, että sen toiminnassa ei ole tapahtunut sellaisia muutoksia, että kassaan sovellettu huojennuskerroin voitaisiin poistaa perusteettomana.

Merimieseläkekassan esitetty maksun korotus johtuu etenkin sen suhteellisen maksun huojennuskertoimen (0,4x) poistosta. Merimieseläkekassalla on voimassa olevassa valvontamaksulaissa ollut sama huojennuskerroin kuin esimerkiksi Kevalla ja kirkon eläkerahastolla. Merimieseläkekassan toiminta ja valvonta kuitenkin vastaavat pitkälti työeläkevakuutusyhtiöiden toimintaa ja valvontaa. Näin ollen huojennuskertoimelle ei ole perusteita, vaan tasapuolista on nostaa valvontamaksu samalle tasolle vastaavien toimijoiden kanssa. Merimieseläkekassan lausunnon perusteella ei näin ollen tehty muutoksia esitykseen.

Eläkesäätiöiden ja –kassojen palveluntarjoajana toimiva Porasto Oy totesi, että eläkesäätiöiden ja –kassojen valvontamaksua nostetaan merkittävästi, mitä ei ole tarpeeksi perusteltu tai selvitetty. Eläkesäätiöyhdistys ESY ry ja Porasto Oy huomauttivat valvontamaksun veroluonteisuuden tarkoittavan sitä, että sen tulisi olla tasapuolinen. Lausunnon mukaan eläkesäätiöiden ja -kassojen kustannusten lisääminen asettaa ne eri asemaan työeläkeyhtiöihin nähden ja heikentää niiden kilpailuasemaa. Eläkesäätiöyhdistys ESY ry:n mukaan toimenpidemaksut pitäisi myös ottaa huomioon kokonaismaksurasituksen arvioinnissa. Myöskään Vakuutuskassat ry ei pitänyt hyvänä sitä, että valvontamaksujen korotukset aiheuttaisivat lisärasitteita sairauskassojen ja muiden vakuutuskassojen taloudellisiin toimintaedellytyksiin ja totesi, että esitetyt muutokset vaikuttaisivat prosentuaalisesti suurimmin vakuutuskassoihin – mikäli ulkomaisten vakuutusyhtiöiden ETA-sivuliikkeitä ei oteta huomioon. Vakuutuskassat ry totesi, että vakuutuskassoilla ei ole muuta mahdollisuutta kustannusten nousun rahoittamiseen, kuin siirtää ne vakuutettujen maksettavaksi.

Lausuntojen perusteella ei nähty tarvetta muuttaa esitystä, sillä vakuutuskassojen sekä eläkesäätiöiden ja –kassojen valvontamaksua nostetaan tarkoituksellisesti sen ollessa tällä hetkellä merkittävästi alimittainen niihin kohdistuvaan arvioituun valvonnan työmäärään verrattuna. Valvontamaksua ei nosteta kuitenkaan täysin valvonnan työmäärää vastaavaksi, koska se voisi johtaa kohtuuttomuuteen pienten toimijoiden osalta. Toimenpidemaksut huomioituna eläkesäätiöiden ja –kassojen maksuosuus nousee lähemmäs arvioitua valvontatyön kustannusta. Vaikka prosentuaalisesti eläkesäätiöiden ja kassojen maksun korotus on merkittävä, euromääräisesti korotus on kuitenkin edellä luvussa 4.2 kuvatuin tavoin kohtuullinen.

Eläkesäätiöyhdistys ESY ry ja Porasto Oy kiinnittivät lausunnoissaan huomiota myös siihen, että valvojan työmäärää on lisännyt lisäeläkelaitoksia koskeva sääntely, eikä samanlaista sääntelyn muutosta ole tapahtunut lakisääteisten eläkelaitosten kohdalla. Tämä eroavaisuus tulisi Porasto Oy:n mukaan ottaa huomioon valvontamaksussa. Porasto Oy ja Eläkesäätiöyhdistys ESY ry molemmat huomauttivat myös, että työmäärä on lisääntynyt sääntelyn lisääntymisen vuoksi. Eläkesäätiöyhdistys myös katsoo, että työmäärä selittyy osittain Finanssivalvonnan omien resurssien organisoinnista. Lausuntojen perusteella lisäeläkelaitosten ja lakisääteisten eläkelaitosten eroja tarkasteltiin. Todettiin, että lisäeläkelaitosten valvontamaksun irrottaminen omaksi kokonaisuudekseen vaatisi runsaasti lisäselvityksiä ja huolellista arviointia, joiden toteuttaminen tämän hankkeen aikataulussa ei ole mahdollista. Esitykseen ei näin ollen tehty tämän johdosta muutoksia.

Yrittäjän Työttömyyskassa totesi lausunnossaan nykyisenkin valvontamaksun maksuperusteen olleen Yrittäjäkassalle kohtuuton. Työttömyyskassoja koskevan valvontamaksun määritystapa on lausunnon mukaan erittäin epäedullinen Yrittäjäkassalle, mikä johtuu Työttömyyskassojen Yhteisjärjestöjenkin lausunnossa huomioidusta rahoituspohjan erilaisuudesta ja täten suuremmista jäsenmaksuista sekä heiltä vaaditusta suuremmasta puskurirahastosta palkansaajakassoihin verrattuna. Yrittäjän Työttömyyskassa esitti, että lakiin kirjattaisiin poikkeus Yrittäjäkassan maksuosuudesta, joka voisi olla 50% kassan valvontamaksun laskennallisesta summasta. Lausunnon mukaan summa tasaisi Yrittäjäkassan kohtuutonta ja perusteetonta maksukuormaa, vaikkakin se silti ylittäisi palkansaajakassojen velvoitteen.

Työttömyyskassojen valvontamaksun maksuperusteen muuttaminen voimassaolevasta uuteen maksuperusteeseen edellyttäisi asian huolellista selvitystä ja arviointia. Vireillä olevan esityksen puitteissa ja aikataulussa tämä ei ole mahdollista. Asia on tarkoituksenmukaista ottaa tarkasteluun mahdollisen työttömyyskassajärjestelmää ja työttömyysetuuksien rahoitusta koskevan lainsäädännön kokonaisuudistamisen yhteydessä.

Nordea Bank Oyj, Eläketurvakeskus, Eläkesäätiöyhdistys ESY ry ja Porasto Oy esittivät lausunnoissaan huomioita kilpailuvaikutuksiin liittyen. Nordea katsoi, että malli, jossa suuremmat toimijat subventoivat valvontamaksuillaan pienempiä toimijoita on tasapuolisten kilpailuedellytysten kannalta ongelmallista. Eläketurvakeskus katsoi, että pienemmille toimijoille suhteellisesti suurempi maksun korotus voi vaikuttaa niiden kilpailuedellytyksiin hajautetussa työeläkejärjestelmässä. Eläkesäätiöyhdistys ESY ry ja Porasto Oy viittasivat lausunnoissaan eläkesäätiö- ja eläkekassalain 9 luvun 1 §:n 2 momenttiin, jonka mukaan Finanssivalvonnan on eläkesäätiöiden ja eläkekassojen valvonnassa otettava huomioon kilpailun vaatimukset. Heidän mukaan säännöksessä esitetty kilpailuvaatimusten huomioon ottaminen tulisi ottaa paremmin huomioon myös valvontamaksujen sääntelyssä.

Edellä luvussa 4.1 kuvatuin tavoin valvontamaksujen taustalla on voimassa olevassa laissa sekä sitä edeltävissä säädöksissä ollut tietynasteinen subventointi eri kokoisten toimijoiden välillä, jossa suuret valvottavat subventoivat maksuosuudellaan osin pienempien valvottavien valvontamaksuja sekä kustantavat suhteessa enemmän valvontatyössä tarvittavaa infrastruktuuria. Tämä toteutuu etenkin taseen, liikevaihdon tai muun vastaavaan perusteella lasketun suhteellisen valvontamaksun välityksellä. Esityksessä on pyritty jo lähentämään arvioidun valvontatyön määrän ja valvontamaksujen vastaavuutta. Vaikka valvontamaksut vaikuttavat valvottavan taloudelliseen asemaan jossain määrin, arvioidaan sen vaikutuksen eri toimijoiden väliselle kilpailulle olevan kuitenkin vähäinen.

Finanssiala ry ja Nasdaq Helsinki Oy totesivat, että Finanssivalvonta osallistuu lainvalmisteluun ja muihin hankkeisiin, jotka eivät ole suoranaisesti valvontatehtäviä. Myös Tapaturmavakuutuskeskus huomautti, ettei valvonnan ulkopuolisia tehtäviä tulisi kohdistaa valvottavien kustannusvastuulle. Jatkossa tulisi Finanssiala ry:n ja Nordean mukaan arvioida, olisiko perusteltua rahoittaa tällaista toimintaa nykyistä suuremmalla osuudella muutoin kuin valvottavilta perittävillä maksuilla. Näiden lausuntojen perusteella ei tehty muutoksia esitykseen, sillä Finanssivalvonnan rahoituksen perustuminen pääasiassa valvonnan kohteilta perittäviin valvontamaksuihin ja toimenpidemaksuihin perustuu siihen, että valvonnasta ensi sijassa hyötyvät alalla toimijat ja heidän asiakkaansa. Vastaava järjestelmä on voimassa Suomen kannalta keskeisissä vertailumaissa, kuten Pohjoismaissa. Lisäksi Finanssivalvonnan toimintaa rahoitetaan julkisen rahoituksen osuudella, joka on 5 prosenttia talousarviossa vahvistetuista kustannuksista. Tämän julkisen rahoituksen osuuden voidaan katsoa kattavan julkishallinnolle tyypillisten yleisten tehtävien kustannuksia.

Nordea Bank Oyj totesi lausunnossaan, että valvontamaksujen määräytyminen konsernitaseen perusteella on suurten rajat ylittävien pankkien kannalta ongelmallista, sillä tase ei välttämättä heijasta pankista aiheutuvaa työmäärää. Se totesi lisäksi, että samanlaisia ongelmia saattaa liittyä myös rahastoyhtiöiden väliseen valvontamaksujen jakautumiseen, sillä niiden hallinnoitavana olevat varat eivät heijastu suoraan työmäärään. Lausunnon johdosta ei nähty tarvetta muutoksille. Esimerkiksi Nordean osalta valvontamaksua ei lasketa koko Nordea Bank Oyj:n konsernitaseesta, vaan ainoastaan taseesta, joka sisältää emoyhtiön lisäksi Tanskassa, Norjassa ja Ruotsissa olevat sivuliikkeet. Sivuliikkeet eivät ole itsenäisiä oikeushenkilöitä eikä ne siten kirjanpidossa eriydy omaksi kokonaisuudekseen.

If Vahinkovakuutus Oyj totesi lausunnossaan, että ulkomaisten vakuutusyhtiöiden ETA-sivuliikkeille esitetyt maksut voivat muodostaa esteen tai hidasteen tällaisten toimijoiden pääsyssä Suomen vakuutusmarkkinoille. Lausunnon mukaan valvontamaksujen suuruus voi johtaa siihen, että jokin yhtiö jättää perustamatta sivuliikkeen Suomeen tai luopuu siitä, joka puolestaan pienentää kuluttajien valinnanvaraa ja kilpailuttamismahdollisuutta vakuutusyhtiötä valittaessa. Lausunnossa huomautetaan myös, että esitetty valvontamaksun ja minimimaksun taso on huomattavasti korkeampi kuin vertailumaissa Ruotsissa ja Tanskassa. Esitetty porrastettu valvontamaksu vakuutusyhtiöiden ETA-sivuliikkeille vastaa sitä menettelytapavalvonnan työmäärää, joka kohdistuu sivuliikkeisiin. Valvontamaksu ja menettelytapavalvonta ovat noin 30 prosenttia vastaavanlaisen kotimaisen yhtiön valvontamaksusta ja valvonnasta. Sivuliikkeiden valvontamaksut perustuvat samanlaiselle logiikalle muun muassa Tanskassa ja Norjassa, jossa valvontamaksut ovat 20 ja 40 prosenttia samanlaisen kotimaisen yhtiön valvontamaksusta. Lausunnon perusteella ei katsottu tarpeelliseksi tehdä muutoksia esitykseen.

Nordea Bank Oyj ja If Vahinkovakuutus Oyj nostivat molemmat lausunnoissaan esiin, että yrityksillä tulee olla riittävä aika varautua kohoaviin valvontamaksuihin. Lausuntojen perusteella ei nähty tarpeelliseksi lykätä lain voimaan tuloa. Ensimmäinen luonnos valvontamaksulain muutoksista on esitetty toukokuun lopulla ja luonnos on ollut lausuntokierroksella kesäkuun lopusta elokuun puoliväliin. Laki astuisi voimaan vuoden 2024 alusta ja ensimmäiset valvontamaksut uuden lain perusteella voitaisiin periä vasta kesäkuun jälkeen, mikä tarkoittaa, että yrityksillä on vähintään puoli vuotta lain voimaantulosta aikaa varautua kasvaneisiin kustannuksiin. Lisäksi valvontamaksun enimmäismäärän korotuksen vaikutukset realisoituvat vasta silloin, jos Finanssivalvonnan kustannukset nousevat.

Fundu Oy kiinnitti lausunnossaan huomiota joukkorahoitusasetuksen (EU) 2020/1503 Euroopan parlamentin ja neuvoston asetus (EU) 2020/1503 yrityksille suunnatun joukkorahoituspalvelun eurooppalaisista tarjoajista sekä asetuksen (EU) 2017/1129 ja direktiivin (EU) 2019/1937 muuttamisesta voimaantulon yhteydessä annettuun asetukseen liittymättömään kansalliseen, erityisesti joukkorahoituspalvelun tarjoajiin ja näiden johtohenkilöihin kohdistuvaan lisäsääntelyyn, joka Fundu Oy:n käsityksen mukaan olisi monelta osin asetuksen vastaista ja asettanut kotimaiset markkinatoimijat epäedulliseen asemaan suhteessa eurooppalaisiin kilpailijoihinsa. Fundu Oy toteaa valvontamaksukorotusten yhdessä toimialaan aiemmin kohdistetun kansallisen lisäsääntelyn kanssa näyttävän olevan uuden hallituksen ohjelman vastaisia. Fundu toivoisi hallitusohjelmakirjausten mukaisesti koko joukkorahoitustoimialan sääntelyn uudelleenarviointia erityisesti kustannus- ja kilpailukykynäkökulmasta. Fundun näkemyksen mukaan esitetyt valvontamaksukorotukset ovat kohtuuttomia ja tekee aiempien toimialaan kohdistuneiden kansallisten lisävelvoitteiden kanssa toiminnasta käytännössä kannattamatonta Suomessa, mutta toteaa, että esitysluonnoksen haitalliset vaikutukset eivät kuitenkaan sinänsä tule ulottumaan Funduun sen liiketoimintamallin muutoksesta johtuen.

Esityksessä ei muuteta tai arvioida joukkorahoituspalvelun tarjoajia koskevaa sääntelyä muutoin kuin niille määrättävän valvontamaksun osalta. Hallitusohjelman kirjaukset tullaan toteuttamaan valtioneuvostossa ohjelmassa mainitun mukaisesti. Joukkorahoituspalvelun tarjoajien osalta perusmaksu nousisi 10 §:n perusteluissa mainituin tavoin 28 %, joka tarkoittaisi euromääräisesti 600 euroa. Suhteellinen maksu nousisi 13%. Nämä korotukset voidaan katsoa kohtuullisiksi ja vastaavan valvottavaan käytettävää arvioitua työmäärää. Esitykseen ei katsottu tarpeelliseksi tehdä muutoksia lausunnon johdosta.

7.1 Laki Finanssivalvonnan valvontamaksuista

1 §. Maksuvelvollinen. Pykälässäsäädettäisiin toimijoista, jotka olisivat velvollisia suorittamaan valvontamaksuja Finanssivalvonnalle. Pykälällä ei luotaisi uusia maksuvelvollisuuksia, vaan ehdotetut maksuvelvolliset vastaisivat voimassa olevan lain mukaisia maksuvelvollisia. Pykälän rakenteeseen tehtäisiin kuitenkin muutoksia, sillä maksuvelvolliset selkeyden vuoksi ryhmiteltäisiin toimialojen perusteella ja pitkät lakiviittausketjut poistettaisiin.

Pykälän 1 kohdassa säädettäisiin luottolaitosalalla toimivien maksuvelvollisuudesta. Maksuvelvollisiksi luettaisiin luottolaitos, ulkomaisen ETA-luottolaitoksen sivuliike, kolmannen maan luottolaitoksen sivuliike, vanha talletussuojarahasto, vakuusrahasto, kolmannen maan luottolaitoksen edustusto, talletuspankkien yhteenliittymän keskusyhteisö, luottolaitoksen omistusyhteisö sekä eräiden luotonantajien ja luotonvälittäjien rekisteröinnistä annetussa laissa tarkoitettu elinkeinonharjoittaja, lukuun ottamatta mainitun lain 2 §:n soveltamisen piiriin kuuluvia elinkeinonharjoittajia. Luottolaitoksen omistusyhteisöllä tarkoitettaisiin sekä omistusyhteisöä, jolle on myönnetty luottolaitostoiminnasta annetussa laissa tarkoitettu omistusyhteisötoimintaa koskeva lupa, että muuta luottolaitostoiminnasta annetussa laissa tarkoitettua omistusyhteisöä.

Pykälän 2 kohdassa säädettäisiin maksupalvelualalla toimivien maksuvelvollisuudesta. Maksuvelvollisiksi luettaisiin maksulaitos, ulkomaisen maksulaitoksen sivuliike sekä maksulaitoslain (297/2010) 7 §:ssä tarkoitettu maksupalvelun tarjoaja, 7 a §:ssä tarkoitettu sähköisen rahan liikkeeseenlaskija ja 7 b §:ssä tarkoitettu tilitietopalveluiden tarjoaja.

Pykälän 3 kohdassa säädettäisiin vakuutus- ja eläkealalla toimivien maksuvelvollisuudesta. Maksuvelvollisiksi luettaisiin vakuutusyhtiö, erillisyhtiö, ulkomaisen ETA-vakuutusyhtiön sivuliike, kolmannen maan vakuutusyhtiön sivuliike, työeläkevakuutusyhtiö, vakuutusyhdistys, eläkesäätiö, eläkekassa, lisäeläkekassa, lisäeläkesäätiö, ETA-lisäeläkesäätiö, ETA-lisäeläkekassa, sairauskassa, muu vakuutuskassa, Maatalousyrittäjien eläkelaitos, Merimieseläkekassa, Työllisyysrahasto, Tapaturmavakuutuskeskus, Potilasvakuutuskeskus, Ympäristövakuutuskeskus, työttömyyskassa, työttömyyskassojen tukikassa, valtion eläkerahasto, Keva-niminen eläkelaitos, kirkon eläkerahasto, Valtion ydinjätehuoltorahasto, vakuutusyhtiön ja vakuutusyhdistyksen omistusyhteisö, vakuutusmeklari, sivutoiminen vakuutusmeklari, vakuutusedustaja ja sivutoiminen vakuutusedustaja, joka on rekisteröity muussa Euroopan talousalueeseen kuuluvassa valtiossa kuin Suomessa ja jolla on Suomessa sivuliike, ulkomainen ETA-lisäeläkelaitos, jolla on Suomessa sivuliike, Eläketurvakeskus, Liikennevakuutuskeskus sekä liikenne- ja potilasvahinkolautakunta.

Pykälän 4 kohdassa säädettäisiin rahoitusalalla toimivien maksuvelvollisuudesta. Maksuvelvollisiksi luettaisiin rahastoyhtiö; sijoitusrahastolain (213/2019) mukaan toimiluvan saanut säilytysyhteisö sekä muu laissa tarkoitettu säilytysyhteisö; ulkomaisen ETA-rahastoyhtiön sivuliike; ulkomainen ETA-rahastoyhtiö, jolla ei ole Suomessa sivuliikettä ja joka hoitaa Suomessa sijoitusrahastoa; vaihtoehtorahastojen hoitajista annetussa laissa (162/2014) tarkoitettu sellainen ETA-vaihtoehtorahastojen hoitaja, jolla ei ole Suomessa sivuliikettä ja joka hoitaa Suomessa vaihtoehtorahastoa; vaihtoehtorahastojen hoitaja, jolle on myönnetty vaihtoehtorahastojen hoitajista annetussa laissa tarkoitettu vaihtoehtorahastojen hoitajan toimilupa; vaihtoehtorahastojen hoitajista annetussa laissa tarkoitettu säilytysyhteisö sekä lain nojalla toimiluvan saanut säilytysyhteisö; vaihtoehtorahastojen hoitajista annetun lain mukaisesti rekisteröitymisvelvollinen vaihtoehtorahastojen hoitaja, jolla ei ole rahastoyhtiön toimilupaa; ETA-vaihtoehtorahastojen hoitajan sivuliike sekä kiinteistörahasto.

Pykälän 5 kohdassa säädettäisiin sijoituspalvelualalla toimivien maksuvelvollisuudesta. Maksuvelvollisiksi luettaisiin sijoituspalveluyritys; sijoituspalvelulaissa (747/2012) tarkoitettu kolmannen maan yrityksen sivuliike; sijoituspalvelulaissa tarkoitettu kolmannen maan yritys, joka tarjoaa palveluita sivuliikettä perustamatta; ulkomaisen ETA-sijoituspalveluyrityksen sivuliike, sijoittajien korvausrahasto sekä sijoituspalveluyrityksen omistusyhteisö.

Pykälän 6 kohdassa säädettäisiin arvopaperin liikkeeseenlaskijana toimivien maksuvelvollisuudesta. Maksuvelvollisiksi luettaisiin säännellyllä markkinalla kaupankäynnin kohteeksi Suomessa hakemuksesta otetun arvopaperin liikkeeseenlaskija; suomalainen yhtiö, jonka liikkeeseen laskema arvopaperi on otettu hakemuksesta kaupankäynnin kohteeksi kaupankäynnistä rahoitusvälineillä annetussa laissa (1070/2017) tarkoitetulla säännellyllä markkinalla yksinomaan muussa Euroopan talousalueeseen kuuluvassa valtiossa kuin Suomessa sekä kaupankäynnistä rahoitusvälineillä annetussa laissa tarkoitetussa monenkeskisessä kaupankäyntijärjestelmässä kaupankäynnin kohteeksi Suomessa hakemuksesta otetun arvopaperin liikkeeseenlaskija.

Pykälän 7 kohdassa säädettäisiin muiden kuin 1–6 kohdissa määriteltyjen toimijoiden maksuvelvollisuudesta. Maksuvelvollisiksi luettaisiin pörssi ja sen omistusyhteisö; arvopaperikeskus, myös kirjausrahasto ja selvitysrahasto; arvopaperikeskuksen omistusyhteisö; suomalainen keskusvastapuoli; selvitysosapuoli; tilinhoitaja; Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen (EU) N:o 648/2012 Euroopan parlamentin ja neuvoston asetus (EU) N:o 648/2012 OTC-johdannaisista, keskusvastapuolista ja kauppatietorekistereistä, jäljempänä markkinarakennetoimija-asetuksen, 2 artiklan 8 kohdassa tarkoitettu finanssialalla toimiva vastapuoli; markkinarakennetoimija-asetuksen 2 artiklan 9 kohdassa tarkoitettu finanssialan ulkopuolinen vastapuoli; markkinarakennetoimija-asetuksen 2 artiklan 10 kohdassa tarkoitettu eläkejärjestelmä, jonka kotivaltio on Suomessa; Suomessa kansainvälisiä yhteisötunnisteita myöntävä toimija; joukkorahoituspalvelun tarjoaja; rekisteröity ja sellainen asunto-omaisuuteen liittyvien kuluttajaluottojen välittäjä, joka on rekisteröity muussa Euroopan talousalueeseen kuuluvassa valtiossa kuin Suomessa ja jolla on Suomessa sivuliike; joukkolainanhaltijoiden edustajasta annetussa laissa (574/2017) tarkoitettu rekisteröity edustaja; vertailuarvon hallinnoija, joka ei ole Finanssivalvonnasta annetun lain 4 §:n 2 momentissa tarkoitettu toimilupavalvottava ja jolle Finanssivalvonta on myöntänyt toimiluvan Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen (EU) 2016/1011 Euroopan parlamentin ja neuvoston asetus (EU) 2016/1011 rahoitusvälineissä ja rahoitussopimuksissa vertailuarvoina tai sijoitusrahastojen arvonkehityksen mittaamisessa käytettävistä indekseistä ja direktiivien 2008/48/EY ja 2014/17/EU sekä asetuksen (EU) N:o 596/2014 muuttamisesta, jäljempänä vertailuarvoasetus, 34 artiklan perusteella; Finanssivalvonnan vertailuarvoasetuksen 34 artiklan perusteella rekisteröimä vertailuarvon hallinnoija; Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen (EU) 2017/2402 27 artiklan 2 kohdassa tarkoitettu yhteisö, jolle on myönnetty mainitun asetuksen 28 artiklassa tarkoitettu toimilupa; virtuaalivaluutan tarjoaja; rahoitus- ja vakuutusryhmittymien valvonnasta annetussa laissa (699/2004) tarkoitettu ryhmittymän omistusyhteisö sekä Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen (EU) N:o 600/2014 Euroopan parlamentin ja neuvoston asetus (EU) N:o 600/2014 rahoitusvälineiden markkinoista sekä asetuksen (EU) N:o 648/2012 muuttamisesta 2 artiklan 1 kohdan 34 alakohdassa tarkoitettu hyväksytty julkistamisjärjestely ja 36 alakohdassa tarkoitettu hyväksytty ilmoitusjärjestelmä, jolle Finanssivalvonta on myöntänyt toimiluvan ja jonka valvonnasta se vastaa mainitun asetuksen 27 b artiklan 1 kohdan toisen alakohdan perusteella.

2 §. Määritelmät. Pykälä sisältäisi määritelmät sivuliikkeistä ja niiden maksuluokista. Sisällöltään pykälän 1–5 kohdat vastaisivat voimassa olevan lain 1 a §:ä. Oikeustila on tarkoitus säilyttää ennallaan ulkomaisten ETA-luottolaitosten sivuliikkeiden osalta, joten ETA-luottolaitoksen sivuliikkeellä tarkoitettaisiin jatkossakin kaikkia Finanssivalvonnasta annetun lain 4 §:n 5 momentin mukaisia sivuliikkeitä. Maksuluokkia sovellettaisiin vain valvontamaksua määrättäessä. Ulkomaisten ETA-luottolaitosten sivuliikeluokkien määräytymistä on kuvattu tarkemmin HE 201/2016 vp:n sivuilla 36–38.

Pykälään lisättäisiin myös sisällöltään voimassaolevaan lakiin nähden uudet kohdat 6–8. Kohdissa määriteltäisiin ulkomaisten ETA-vakuutusyhtiöiden sivuliikkeille luokat, joiden perusteella niiden valvontamaksun suuruus määräytyisi. Kohdan 6 mukaiseen luokkaan I kuuluisivat toimijat, joiden vakuutusmaksutulo Suomessa olisi alle 50 miljoonaa euroa. Kohdan 7 mukaiseen luokkaan II sisältyisivät puolestaan toimijat, joiden vakuutusmaksutulo Suomessa olisi vähintään 50 miljoonaa, mutta enintään 500 miljoonaa euroa. Kohdan 8 mukaiseen luokkaan III kuuluisivat taas toimijat, joiden vakuutusmaksutulo Suomessa ylittäisi 500 miljoonaa euroa. Sivuliikkeiden jaottelu eri luokkiin niiden vakuutusmaksutulon mukaan mahdollistaisi sen, että valvontamaksut vastaisivat paremmin kunkin sivuliikkeen aiheuttamaa valvontatyön määrää.

3 §. Valvontamaksu. Pykälä sisältäisi luonteeltaan yleisiä säännöksiä valvontamaksuista. Pykälä vastaisi sisällöltään pääosin voimassa olevan lain 2 §:ä.

Pykälän 1 momentin mukaan valvontamaksu olisi mahdollista määrätä joko perusmaksuna, suhteellisena maksuna tai näiden yhdistelmänä kalenterivuosittain.

Pykälän 2 momentissa todettaisiin perusmaksun olevan euromääräinen kiinteä maksu.

Pykälän 3 momentissa säädettäisiin suhteellisen maksun määräytymisestä. Momentin mukaan suhteellinen maksu laskettaisiin maksuvelvollisen viimeksi vahvistetun tilinpäätöksen mukaisen taseen loppusumman, vakuutusmaksutulon, hallinnoitujen sijoitusrahastojen tai hoidettujen vaihtoehtorahastojen varojen yhteismäärän, liikevaihdon tai jäsenmaksutulon perusteella. Momentin sijoituspalveluyrityksiä, vaihtoehtorahastoja, maksulaitoksia sekä sähkörahayhteisöjä koskevat laskentasäännökset säilyisivät sisällöltään voimassa olevaa lakia vastaavina.

Pykälän 4 momentissa täsmennettäisiin, ettei maksua peritä useampaan kertaan, vaikka maksuvelvollisuus syntyisi 4–8 tai 10 §:n mukaisesti useammalla perusteella. Momentin mukaan maksu perittäisiin vain kertaalleen ja korkeimpaan maksuun johtavan perusteen mukaisena. Mahdollista kuitenkin olisi, että toimijan tulisi 4–8 tai 10 §:ssä säädetyn maksun lisäksi suorittaa harjoittamansa toiminnan perusteella 9 sekä 11 §:ssä tarkemmin määriteltäviä maksuja.

Pykälän 5 momentissa säädettäisiin voimassa olevaa lakia vastaavasti eräistä omistusyhteisöjen valvontamaksuja selventävistä seikoista. Jos maksuvelvollinen omistusyhteisö olisi samalla toisen konsernin tytäryhteisö, konsernin emoyhteisöltä ei perittäisi maksua samalla 4–8 tai 10§:n mukaisella perusteella.

4 §. Luottolaitosalan toimijoiden maksut. Pykälässä säädettäisiin kaikista sellaisista perusmaksuista ja suhteellisista maksuista, jotka koskisivat luottolaitosalalla toimivia maksuvelvollisia.

Pykälän 1 momentissa säädettäisiin niiden toimijoiden maksusta, jotka maksavat sekä suhteellista maksua että perusmaksua. Tällaisia toimijoita olisivat talletuspankit, luottoyhteisöt, muut luottolaitokset, ETA-luottolaitosten sivuliikkeet sekä kolmannen maan luottolaitoksen sivuliikkeet. Perusmaksun määrä vaihtelisi toimijoiden välillä. Perusmaksun määrä olisi voimassa olevan lain 5 §:n mukainen perusmaksu korotettuna 18prosentilla. ETA-luottolaitosten perusmaksun määrä vaihtelisi luokan mukaan siten, että ensimmäiseen luokkaan kuuluvien perusmaksu olisi matalin ja kolmanteen luokkaan kuuluvien perusmaksu olisi korkein.

Säännöksessä tarkoitettujen toimijoiden suhteellinen maksu määräytyisi toimijan taseen loppusumman perusteella. Maksu olisi talletuspankin ja luottoyhteisön osalta 0,002781 prosenttia taseen loppusummasta. Vastaavalla tavalla määräytyisi ulkomaisten luottolaitosten sivuliikkeiden valvontamaksu. Koska toisesta ETA-valtiosta olevan luottolaitoksen talouden valvonta kuuluu yhtiön kotivaltion valvontaviranomaiselle, tällaisen sivuliikkeen suhteellinen valvontamaksu olisi alhaisempi eli luokasta riippuen 0,000927, 0,001442 tai 0,001854 prosenttia sivuliikkeen taseen loppusummasta. Kolmannen maan luottolaitoksen sivuliikkeen osalta suhteellinen maksu on 0,002781 prosenttia kolmannen maan luottolaitoksen sivuliikkeen laskennallisen taseen loppusummasta. Maksut vastaisivat näin ollen voimassa olevan lain 4 §:n prosenttiosuutta korotettuna 3 prosentilla.

Pykälän 2 momentissa säädettäisiin perusmaksusta niiden toimijoiden osalta, joilta ei peritä suhteellista maksua. Tällaisia toimijoita olisivat vanha talletussuojarahasto, vakuusrahasto, kolmannen maan luottolaitoksen edustusto, talletuspankkien yhteenliittymän keskusyhteisö, luottolaitoksen omistusyhteisö sekä eräiden luotonantajien ja luotonvälittäjien rekisteröinnistä annetussa laissa tarkoitettu elinkeinonharjoittaja, lukuun ottamatta mainitun lain 2 §:n soveltamisen piiriin kuuluvia elinkeinonharjoittajia. Perusmaksun määrä olisi voimassa olevan lain 6 §:n mukainen perusmaksu korotettuna 28 prosentilla. Kolmannen maan luottolaitoksen edustuston osalta korotus olisi luottolaitoksia vastaavasti 18 prosenttia. Tällaisia edustustoja ei toimi Suomessa tällä hetkellä.

5 §. Maksupalvelualan toimijoiden maksut. Pykälässä säädettäisiin kaikista sellaisista perusmaksuista ja suhteellisista maksuista, jotka koskisivat maksupalvelualalla toimivia maksuvelvollisia.

Pykälän 1 momentissa säädettäisiin niiden toimijoiden maksusta, jotka maksavat sekä suhteellista maksua että perusmaksua. Tällaisia toimijoita olisivat sähkörahayhteisö, muu maksulaitos sekä ulkomaisen maksulaitoksen sivuliike. Perusmaksun määrä vaihtelisi toimijoiden välillä siten, että kotimaisten toimijoiden perusmaksu olisi 2 740 euroa ja ulkomaisen maksulaitoksen sivuliikkeen maksu olisi 1 370 euroa. Perusmaksun määrä olisi voimassa olevan lain 5 §:n mukainen perusmaksu korotettuna 28prosentilla.

Säännöksessä tarkoitettujen toimijoiden suhteellinen maksu määräytyisi toimijan liikevaihdon tai taseen perusteella. Kotimaisten sähkörahayhteisöjen suhteellinen maksu olisi 0,003051 prosenttia taseen loppusummasta ja niitä vastaavien ulkomaisten maksulaitosten sivuliikkeiden suhteellinen maksu olisi 0,001017 prosenttia taseen loppusummasta. Kotimaisen muun maksulaitoksen osalta suhteellinen maksu olisi 0,2712 prosenttia liikevaihdosta ja muun ulkomaisen maksulaitoksen sivuliikkeen maksu olisi 0,113 prosenttia liikevaihdosta. Maksu vastaisi näin ollen voimassa olevan lain 4 §:n prosenttiosuutta korotettuna 13 prosentilla.

Pykälän 2 momentissa säädettäisiin perusmaksusta niiden toimijoiden osalta, joilta ei peritä suhteellista maksua. Tällaisia toimijoita olisivat maksulaitoslain 7, 7 a ja 7 b §:ssä tarkoitettuja palveluja tarjoavat luonnolliset henkilöt sekä oikeushenkilöt. Perusmaksun määrä olisi voimassa olevan lain 6 §:n mukainen perusmaksu korotettuna 28 prosentilla eli luonnollisten henkilöiden osalta 270 euroa ja oikeushenkilöiden osalta 1 370 euroa.

6 §. Vakuutus- ja eläkealan toimijoiden maksut. Pykälässä säädettäisiin kaikista sellaisista perus- ja suhteellisista maksuista, jotka koskisivat vakuutus- ja eläkealalla toimivia maksuvelvollisia.

Pykälän 1 momentissa säädettäisiin niiden toimijoiden maksusta, jotka maksavat sekä suhteellista maksua että perusmaksua. Tällaisia toimijoita olisivat vahinkovakuutusyhtiö, henkivakuutusyhtiö, erillisyhtiö, kolmannen maan vakuutusyhtiön sivuliike, työeläkevakuutusyhtiö, eläkesäätiö, eläkekassa, lisäeläkekassa, lisäeläkesäätiö, ETA-lisäeläkesäätiö, ETA-lisäeläkekassa, Maatalousyrittäjien eläkelaitos, Merimieseläkekassa, Työllisyysrahasto, Tapaturmavakuutuskeskus, Liikennevakuutuskeskus, Potilasvakuutuskeskus, Ympäristövakuutuskeskus, työttömyyskassojen tukikassa, valtion eläkerahasto, Keva-niminen eläkelaitos, kirkon eläkerahasto, Valtion ydinjätehuoltorahasto sekä työttömyyskassa. Perusmaksun määrä vaihtelisi toimijoiden välillä. Perusmaksun määrä olisi voimassa olevan lain 5 §:n mukainen perusmaksu korotettuna 18 tai 28prosentilla riippuen toimijasta. Vakuutusyhtiön, erillisyhtiön, Tapaturmavakuutuskeskuksen, Liikennevakuutuskeskuksen, Potilasvakuutuskeskuksen, Ympäristövakuutuskeskuksen, työttömyyskassojen tukikassan sekä työttömyyskassan osalta korotus on 28 prosenttia. Kolmannen maan vakuutusyhtiön sivuliikkeen, työeläkevakuutusyhtiön, Maatalousyrittäjien eläkelaitoksen, Merimieseläkekassan, Työllisyysrahaston, valtion eläkerahaston, Keva-nimisen eläkelaitoksen, kirkon eläkerahaston sekä Valtion ydinjätehuoltorahaston osalta korotus on 18 prosenttia. Korotusten taso vaihtelee eri toimijoiden kesken, sillä tarve tasapainottaa maksuja vaihtelee toimijan voimassa olevan maksun lähtötason mukaan. Aiemmasta poiketen eläkesäätiön, eläkekassan, lisäeläkekassan, lisäeläkesäätiön, ETA-lisäeläkesäätiön, ETA-lisäeläkekassan osalta korotus on 200 prosenttia, sillä näiden toimijoiden osalta maksu vaatii tasokorjauksen, jotta maksut vastaisivat paremmin niihin käytettyä arvioitua työmäärää.

Suhteellinen maksu määräytyisi pääosin toimijan kirjanpidollisen taseen loppusumman perusteella, mutta kolmannen maan vakuutusyhtiön sivuliikkeen osalta maksu määräytyisi vakuutusmaksutulon ja työttömyyskassan osalta maksu määräytyisi jäsenmaksutulon perusteella. Maksu olisi toimijasta riippuen 0,0027–0,003051 prosenttia taseen loppusummasta. Jotta maksu olisi kohtuullisessa suhteessa asianomaisen ryhmän valvonnasta arvion mukaan syntyviin kustannuksiin, tasetta korjattaisiin eräissä tapauksissa pykälässä ilmenevällä kertoimella. Kolmannen maan vakuutusyhtiön sivuliikkeen osalta maksu olisi 0,03277 prosenttia vakuutusmaksutulosta. Työttömyyskassan osalta maksu olisi 0,7119 prosenttia jäsenmaksutulosta. Maksut vastaisivat näin ollen voimassa olevan lain 4 §:n prosenttiosuutta korotettuna5–30 prosentilla toimijasta riippuen. Työeläkevakuutusyhtiöiden, valtion eläkerahaston, Keva-nimisen eläkelaitoksen, kirkon eläkerahaston sekä Maatalousyrittäjien eläkelaitoksen osalta maksut nousevat 5 prosenttia, sillä eläkealan toimijoiden varojen käyttö on lain mukaan tarkasti rajattua. Lisäksi valtion ydinjätehuoltorahaston osalta maksu nousee 5 prosenttia. Voimassa olevan lain mukaan Merimieseläkekassan osalta sovelletaan suhteellisen maksun laskemisessa kerrointa 0,4. Tälle huojennukselle ei ole löydettävissä enää perusteita, joten siitä luovuttaisiin. Muutoksen myötä Merimieskassan suhteellinen maksunousisi 250 prosenttia, mutta tosiasiallinen nousu yhdessä perusmaksun kanssa olisi 103 prosenttia.

Pykälän 2 momentissa säädettäisiin perusmaksusta niiden toimijoiden osalta, joilta ei peritä suhteellista maksua. Tällaisia toimijoita olisivat ulkomainen ETA-vakuutusyhtiön sivuliike; vakuutusyhtiön ja vakuutusyhdistyksen omistusyhteisö; vakuutusmeklari; sivutoiminen vakuutusmeklari; vakuutusedustaja ja sivutoiminen vakuutusedustaja, joka on rekisteröity muussa Euroopan talousalueeseen kuuluvassa valtiossa kuin Suomessa ja jolla on Suomessa sivuliike; ulkomainen ETA-lisäeläkelaitos, jolla on Suomessa sivuliike; Eläketurvakeskus; liikenne- ja potilasvahinkolautakunta; vakuutusyhdistys; sairauskassa sekä muu vakuutuskassa. Perusmaksun määrä olisi voimassa olevan lain 6 §:n mukainen perusmaksu korotettuna 18–75 prosentilla eli perusmaksun määrä ja korotuksen suuruus vaihtelisi eri toimijoiden välillä. Vakuutusyhdistyksen, vakuutuskassan sekä sairauskassan osalta toteutetaan rakenteellinen muutos ja poistetaan suhteellinen maksu kokonaan, sillä niiden maksamat suhteelliset maksut ovat olleet pieniä verrattuna laskutukseen liittyvään hallinnolliseen työhön.

Edellä mainitusta poiketen vakuutusyhtiön omistusyhteisön perusmaksu korotettaisiin 200 prosentilla. Omistusyhteisöjen osalta ryhmävalvonta on korostunut entisestään sääntelyn kehittymisen myötä ja 200 prosentin korotuksella maksu vastaisi paremmin ryhmävalvontaan kohdistettua valvontatyön määrää. Lisäksi Ulkomaisten ETA-vakuutusyhtiöiden sivuliikkeiden osalta maksun rakennetta muutettaisiin siten, että ne maksavat vain perusmaksua, jonka määrä vaihtelisi luokan mukaan siten, että ensimmäiseen luokkaan kuuluvien perusmaksu olisi matalin ja kolmanteen luokkaan kuuluvien perusmaksu olisi korkein. Markkinoilla tapahtuneiden muutosten myötä myös sivuliikkeiden merkitys on kasvanut ja menettelytapavalvontaan kohdistuva työmäärä siten lisääntynyt. Korotuksen myötä perusmaksun on tarkoitus vastata paremmin sivuliikkeisiin kohdistuvaa valvontatyötä. Myös vakuutusedustajan ja sivutoimisen vakuutusedustajan, joka on rekisteröity muussa Euroopan talousalueeseen kuuluvassa valtiossa kuin Suomessa ja jolla on Suomessa sivuliike, osalta tehtäisiin tasokorotus, jotta maksut vastaisivat paremmin valvontatyön määrää. Maksuja korotettaisiin näiden osalta 500prosenttia.

7 §. Rahastoalan toimijoiden maksut. Pykälässä säädettäisiin kaikista sellaisista perusmaksuista ja suhteellisista maksuista, jotka koskisivat rahastoalalla toimivia maksuvelvollisia.

Pykälän 1 momentissa säädettäisiin niiden toimijoiden maksusta, jotka maksavat sekä suhteellista maksua että perusmaksua. Tällaisia toimijoita olisivat rahastoyhtiö; toimiluvan saanut vaihtoehtorahastojen hoitaja; yhteisö, joka Suomessa toimiluvan nojalla sekä hallinnoi sijoitusrahastoa että hoitaa vaihtoehtorahastoa; ulkomaisen ETA-rahastoyhtiön sivuliike, joka ei hallinnoi Suomessa sijoitusrahastoa; sellaisen ulkomaisen ETA-rahastoyhtiön sivuliike, joka hallinnoi Suomessa sijoitusrahastoa; ulkomainen ETA-rahastoyhtiö, jolla ei ole Suomessa sivuliikettä ja joka hallinnoi Suomessa sijoitusrahastoa; sellainen ETA-vaihtoehtorahastojen hoitajan sivuliike, joka ei hoida Suomessa vaihtoehtorahastoa; sellainen ETA-vaihtoehtorahastojen hoitajan sivuliike, joka hoitaa Suomessa vaihtoehtorahastoa sekä sellainen ETA-vaihtoehtorahastojen hoitaja, jolla ei ole Suomessa sivuliikettä ja joka hoitaa Suomessa vaihtoehtorahastoa. Perusmaksun määrä vaihtelisi toimijoiden välillä. Perusmaksun määrä olisi voimassa olevan lain 5 §:n mukainen perusmaksu korotettuna 28 prosentilla.

Suhteellinen maksu määräytyisi pääosin toimijan hoitaman rahaston varojen yhteismäärän perusteella. Pykälän 1 momentin 1 ja 2 kohdan osalta varojen yhteismäärällä viitattaisiin käytännössä rahastoyhtiön tai vaihtoehtoisrahaston hoitajan nettovarallisuuden arvoon. Maksu olisi 0,002373 prosenttia varojen yhteismäärästä 1–3 kohdan osalta. ETA-rahastojen ja ETA-vaihtoehtorahastojen, jotka hallinnoivat tai hoitavat Suomessa rahastoa, maksu olisi 0,001921 prosenttia varojen yhteismäärästä. Sellaisen ulkomaisen ETA-rahastoyhtiön sivuliikkeen, joka ei hallinnoi Suomessa sijoitusrahastoa, sekä sellaisen ETA-vaihtoehtorahastojen hoitajan sivuliikkeen, joka ei hoida Suomessa vaihtoehtorahastoa, osalta suhteellinen maksu määräytyisi liikevaihdon perusteella. Maksu olisi edellä mainitun ETA-rahastoyhtiön ja ETA-vaihtoehtorahastojen hoitajan osalta 0,1582 prosenttia liikevaihdosta.Maksut vastaisivat näin ollen voimassa olevan lain 4 §:n prosenttiosuutta korotettuna 13 prosentilla.

Pykälän 2 momentissa säädettäisiin perusmaksusta niiden toimijoiden osalta, joilta ei peritä suhteellista maksua. Tällaisia toimijoita olisivat rekisteröitymisvelvollisen vaihtoehtorahastojen hoitaja, jolla ei ole rahastoyhtiön toimilupaa; vaihtoehtorahastojen hoitajista annetun lain 10 luvun 2 §:n 3 momentin mukaisella poikkeusluvalla toimiva; sijoitusrahastolain sekä vaihtoehtorahastojen hoitajista annetun lain mukaiset toimiluvalliset säilytysyhteisöt sekä erityinen säilytysyhteisö. Perusmaksun määrä olisi voimassa olevan lain 6 §:n mukainen perusmaksu korotettuna 28 prosentilla.

8 §. Sijoituspalvelualan toimijoiden maksut. Pykälässä säädettäisiin kaikista sellaisista perusmaksuista ja suhteellisista maksuista, jotka koskisivat sijoituspalveluiden saralla toimivia maksuvelvollisia.

Pykälän 1 momentissa säädettäisiin niiden toimijoiden maksusta, jotka maksavat sekä suhteellista maksua että perusmaksua. Tällaisia toimijoita olisivat sijoituspalveluyritys, ulkomaisen ETA-sijoituspalveluyrityksen sivuliike sekä kolmannen maan sijoituspalveluyrityksen sivuliike. Perusmaksun määrä vaihtelisi toimijoiden välillä. Perusmaksun määrä olisi voimassa olevan lain 5 §:n mukainen perusmaksu korotettuna 28 prosentilla.

Säännöksessä tarkoitettujen toimijoiden suhteellinen maksu määräytyisi toimijan liikevaihdon perusteella. Maksu olisi 0,113–0,3616 prosenttia liikevaihdosta riippuen toimijasta ja vastaisi näin ollen voimassa olevan lain 4 §:n prosenttiosuutta korotettuna 13 prosentilla.

Pykälän 2 momentissa säädettäisiin perusmaksusta niiden toimijoiden osalta, joilta ei peritä suhteellista maksua. Tällaisia toimijoita olisivat sijoittajien korvausrahasto, sijoituspalveluyrityksen omistusyhteisö sekä kolmannen maan yritys, joka tarjoaa palveluja sivuliikettä perustamatta. Perusmaksun määrä olisi voimassa olevan lain 6 §:n mukainen perusmaksu korotettuna 28 prosentilla.

9 §. Arvopaperin liikkeeseenlaskijoiden maksut. Pykälässä säädettäisiin kaikista sellaisista perusmaksuista, jotka koskisivat liikkeeseenlaskijoina toimivia maksuvelvollisia.

Pykälän 1 momentissa säädettäisiin niiden toimijoiden perusmaksusta, jotka harjoittavat jotakin kohdissa 1–7 lueteltua toimintaa. Tällaisia toimijoita olisivat säännellyllä markkinalla Suomessa kaupankäynnin kohteena olevan osakkeen liikkeeseenlaskija; suomalainen yhtiö, jonka liikkeeseenlaskema osake on otettu hakemuksesta kaupankäynnin kohteeksi kaupankäynnistä rahoitusvälineillä annetussa laissa tarkoitetulla säännellyllä markkinalla yksinomaan muussa Euroopan talousalueeseen kuuluvassa valtiossa kuin Suomessa; säännellyllä markkinalla Suomessa kaupankäynnin kohteena olevan muun arvopaperin kuin osakkeen liikkeeseenlaskija; suomalainen yhtiö, jonka liikkeeseenlaskema muu arvopaperi kuin osake on otettu hakemuksesta kaupankäynnin kohteeksi kaupankäynnistä rahoitusvälineillä annetussa laissa tarkoitetulla säännellyllä markkinalla yksinomaan muussa Euroopan talousalueeseen kuuluvassa valtiossa kuin Suomessa; monenkeskisessä kaupankäyntijärjestelmässä kaupankäynnin kohteena Suomessa hakemuksesta olevan osakkeen liikkeeseenlaskija sekä monenkeskisessä kaupankäyntijärjestelmässä kaupankäynnin kohteena Suomessa hakemuksesta olevan muun arvopaperin kuin osakkeen liikkeeseenlaskija. Maksut vaihtelevat toimijasta riippuen 1 370–21 230 euron välillä. Perusmaksun määrä vastaa siis voimassa olevan lain 6 §:n mukaista perusmaksua korotettuna 28 prosentilla. Jos 4–8 tai 10 §:n perusteella oleva maksuvelvollinen harjoittaa myös arvopapereiden liikkeellelaskua, sille voidaan 4–8 tai 10 §:ssä säädetyn maksun lisäksi asettaa tämän pykälän 1 momentissa säädetty perusmaksu kuten 11 §:n 7 kohdassa säädetään.

Pykälän 2 momentissa säädettäisiin siitä, että maksuvelvolliselta peritään maksu kummankin perusteen mukaisesti, jos toimija on osakkeen liikkeeseenlaskija ja sen lisäksi laskenut liikkeeseen myös muita pykälässä tarkoitettuja arvopapereita.

10 §. Muiden toimijoiden maksut. Pykälässä säädettäisiin niistä perusmaksuista ja suhteellisista maksuista, jotka koskisivat muita kuin 4–9 §:ssä mainittuja maksuvelvollisia.Tällaisia toimijoita olisivat 1 §:n 7 kohdassa luetellut maksuvelvolliset. Voimassa olevaa lakia vastaavasti pörssi maksaisi vain suhteellista maksua, joka olisi 1,4012 prosenttia liikevaihdosta, mutta kuitenkin vähintään 50 000 euroa. Maksun määrä olisi voimassa olevan lain 4 §:n mukainen suhteellinen maksu korotettuna 13 prosentilla. Joukkorahoituspalvelun tarjoamisesta annetun lain 3 §:n 1 kohdassa tarkoitettu joukkorahoituspalvelun tarjoaja maksaisi sekä suhteellista maksua että perusmaksua; perusmaksu olisi 2 740 euroa ja suhteellinen maksu olisi 0,113 prosenttia liikevaihdosta. Maksun määrä olisi voimassa olevan lain 4 §:n mukainen suhteellinen maksu korotettuna 13 prosentilla ja voimassa olevan lain 5 §:n mukainen perusmaksu korotettuna 28 prosentilla.

Pykälän 3–18 kohdan mukaiset toimijat maksaisivat vain perusmaksua. Maksun määrä olisi 510–356 100 euron välillä toimijasta riippuen. Maksun määrä olisi voimassa olevan lain 6 §:n mukainen perusmaksu korotettuna 28 prosentilla. Kohdassa 11 tarkoitetun yhteisötunnisteita myöntävän toimijan osalta maksu kuitenkin alenisi 48 prosentilla. Finanssivalvonnan työmäärä LEI-tunnuksiin liittyen on vähentynyt merkittävästi, minkä vuoksi maksua alennettaisiin paremmin valvontatyön määrää vastaavaksi. Kohdassa 16 tarkoitetun vertailuarvon hallinnoijan osalta maksu ei nousisi, sillä maksua on korotettu elokuussa 2023 voimaan astuvalla lakimuutoksella (HE 278/2022 vp). Pykälän 3 kohtaan on voimassa olevasta laista poiketen yhdistetty sekä arvo-osuusjärjestelmästä ja selvitystoiminnasta annetussa laissa tarkoitetut tilinhoitajat että selvitysosapuolet. Käytännössä arvopaperikeskuksen säännöissä osapuolille myönnetään aina sekä tilinhoitajan että selvitysosapuolen oikeudet.

11 §. Lisämaksut. Pykälässä säädettäisiin sellaisista valvontamaksuista, joita Finanssivalvonnan olisi mahdollista periä 4–10 §:ssä määriteltyjen perusmaksujen ja suhteellisten maksujen lisäksi. Tällainen lisämaksu olisi mahdollista määrätä maksuvelvollisen harjoittaman toiminnan perusteella. Pykälässä ei säädettäisi uusia lisämaksuvelvoitteita voimassa olevaan lakiin verrattuna eikä lisämaksuja kohdistettaisi kehenkään uuteen toimijaan. Sääntelyä on ainoastaan pyritty selkeyttämään erottamalla lisämaksut omaksi pykäläkseen.

Pykälän 1–15 kohdassa on lueteltu lisämaksun aiheuttavat toimet. Lisämaksut ovat joko prosenttiosuuksia tai euromääräisiä. Lisämaksut vastaavat voimassa olevan lain mukaisia maksuja korotettuna 13, 18 tai 28 prosentilla. Kohdassa 3 säädetty hajautetun tilinkirjan järjestelmän ylläpitäjän lisämaksu koskisi kaikkia tällaisen järjestelmän ylläpitäjiä, kuten sijoituspalveluyrityksiä, pörssejä ja arvopaperikeskuksia, jotka ovat myös voimassa olevan sääntelyn mukaan maksuvelvollisia tällä perusteella. Kohdan 3 lisämaksuun ei ehdoteta korotusta, sillä maksu on luotu elokuussa 2023 voimaan astuvalla lakimuutoksella (HE 278/2022).

12 §. Valvontamaksun määrääminen. Pykälä vastaisi pääosin voimassa olevan lain 8 §:ä. Pykälän 1 momentin mukaan Finanssivalvonta määräisi valvontamaksun maksettavaksi. Valvontamaksun maksuunpanosta vastaisi Finanssivalvonta ja maksu suoritettaisiin Suomen Pankille. Päätöksessään Finanssivalvonta myös määräisi maksun eräpäivän, joka voi olla aikaisintaan maksuunpanovuoden kesäkuun viimeinen päivä. Maksu voidaan maksaa useammassa erässä, jos Finanssivalvonta niin päättää. Maksupäätös lähetettäisiin maksuvelvolliselle viimeistään 30 päivää ennen eräpäivää. Valvontamaksun määrää koskeva tieto on julkinen viranomaisten toiminnan julkisuudesta annetun lain perusteella, jota sovelletaan yleislakina.

Pykälän 2 momenttiin otettaisiin säännös siitä, että perusmaksu maksetaan täysimääräisenä siitä huolimatta, että maksuvelvollisuus alkaisi kesken kalenterivuoden, esimerkiksi vuoden lopulla. Momenttiin otetaan myös säännös siitä, että perusmaksua ei palauteta maksuvelvolliselle missään vaiheessa, vaikka maksuvelvollisuus päättyisi kesken kalenterivuoden.

Pykälän 3 momentissa sisältäisi pääosin voimassa olevan lain 8 §:n 2 momenttia vastaavat säännökset siitä, miten maksu määrätään suhteellisen maksun osalta, kun maksuvelvollisuus alkaa kesken kalenterivuoden. Lisäksi momenttiin otettaisiin säännös siitä, jos maksuvelvollisen maksuvelvollisuuden peruste muuttuu yritysjärjestelyn vuoksi kalenterivuoden aikana. Kyseinen momentti koskee vain suhteellista maksua. Ehdotetun säännöksen mukaan suhteellinen valvontamaksu on kahdestoistaosa jokaista kokonaista tai osittaista kalenterikuukautta kohden, jotka ovat vielä jäljellä kyseisenä kalenterivuotena.

Pykälän 4 momentissa säädettäisiin maksun palauttamisesta, jos maksuvelvollisuus päättyy kesken kalenterivuoden. Kyseinen momentti koskee vain suhteellista maksua. Ehdotetun säännöksen mukaan maksetusta suhteellisesta valvontamaksusta palautetaan niin monta kahdestoistaosaa kuukautta kohden kuin täysiä kalenterikuukausia on jäljellä kyseisenä kalenterivuotena. Vakuutus- ja eläkelaitosten osalta momentissa on oma säännöksensä, jonka mukaan suhteellinen valvontamaksu peritään sen kalenterikuukauden loppuun, jonka aikana laitoksen koko vakuutuskanta tai eläkevastuu on luovutettu toiselle vakuutus- tai eläkelaitokselle taikka laitoksen vakuutustoiminnasta johtuvat vastuut on muutoin todistettavasti selvitetty.

Pykälän 5 momentti sisältäisi valtuutuksen Finanssivalvonnalle antaa voimassa olevan lain tapaan tarkempia määräyksiä maksumenettelystä sekä maksun mahdollisesta suorittamisesta useammassa erässä. Momentissa tarkoitetut määräykset olisivat luonteeltaan teknisiä.

13 §. Valvontamaksun määrääminen arvioimalla. Pykälässä säädettäisiin Finanssivalvonnan oikeudesta määrätä valvontamaksu arvioimalla, jos maksuvelvollinen ei ole 15 §:n tiedonantovelvollisuuden mukaan toimittanut niitä tietoja, joita Finanssivalvonta tarvitsee valvontamaksun määräämiseksi.

Pykälän 1 momentin mukaan Finanssivalvonta voisi määrätä valvontamaksun arvioimalla, jos maksuvelvollinen ei ole toimittanut tarvittavia tietoja taikka tiedot ovat ilmeisen virheellisiä tai puutteellisia, minkä vuoksi tietoja ei voi käyttää maksun perusteena. Ajankohta, johon mennessä tiedot tulee antaa Finanssivalvonnalle, on ehdotetun 15 §:n 1 momentin mukaan Finanssivalvonnan määrittämä. Hallintolain säännösten mukaisesti maksupäätöksessä on mainittava arvion perusteet sekä tieto muutoksenhakumahdollisuudesta.

Pykälän 2 momentissa säädettäisiin niistä seikoista, jotka Finanssivalvonnan on otettava huomioon arvioidessaan maksun määrää. Huomioon otettavia seikkoja ovat maksuvelvollisen koko ja markkina-asema, maksuvelvollisen aiempina vuosina ilmoittamat tiedot, vertailutiedot muista vastaavaa toimintaa harjoittavista maksuvelvollisista sekä muut näihin rinnastettavat maksuvelvollisen maksun määräämisperusteeseen vaikuttavat seikat. Finanssivalvonnan pitäisi siis pyrkiä arvioimaan maksun peruste todellista vastaavaksi. Jos on mahdollista, Finanssivalvonnan on vertailtava maksuvelvollisen toimintaa muihin samalla alalla ja saman laatuisissa olosuhteissa toimiviin.

Pykälän 3 momentin mukaan Finanssivalvonnan olisi lähetettävä kehotus maksuvelvolliselle toimittaa tarvittavat tiedot sen uhalla, että maksu määrätään arvioimalla, ellei tietoja toimiteta Finanssivalvonnan asettamassa kohtuullisessa ajassa. Kehotuksen tulisi sisältää tieto arvioidun maksun määrästä.

Pykälän 4 momentissa säädettäisiin Finanssivalvonnalle oikeus oikaista arviomaksuunpanoa vuoden kuluessa arviomaksuunpanoa seuraavan kalenterivuoden alusta. Oikaisun Finanssivalvonta voi tehdä omasta aloitteestaan. Finanssivalvonta voi tehdä oikaisun valvontavelvollisen hyväksi, jos valvontamaksua on virheen johdosta määrätty liikaa. Finanssivalvonta voi tehdä oikaisun valvontavelvollisen vahingoksi, jos valvontamaksua on virheen johdosta jäänyt osaksi tai kokonaan määräämättä. Oikaisu rajoittuisi kuitenkin käytännössä vain selvien tai ilmeisten virheiden oikaisuun. Oikaisu voisi koskea valvontamaksupäätöksessä olevia asia-, kirjoitus-, lasku- ja muita virheitä. Virheeksi katsotaan myös tilanne, jossa valvontamaksu on perustunut virheelliseen tai puutteelliseen selvitykseen taikka asiassa on ilmennyt sellaista uutta selvitystä, joka olisi merkittävästi voinut vaikuttaa asian ratkaisuun.

Finanssivalvonnan on tehtävä oikaisu vuoden kuluessa siitä hetkestä, kun arviomaksuunpanoa seuraava kalenterivuosi on alkanut. Kyseessä on määräaika, johon mennessä oikaisu on viimeistään tehtävä. Määräaika ei estä sitä, että oikaisu tehtäisiin arviomaksun kanssa samana kalenterivuonna eli Finanssivalvonta voi oikaista valvontamaksun myös heti valvontamaksun erääntymisen jälkeen, jos Finanssivalvonta huomaa virheen.

Oikaisulla on tarkoitus mahdollistaa oikean valvontamaksun määrääminen niissä tilanteissa, kun virhe huomataan valvontamaksun määräämisen jälkeen. Finanssivalvonta voi soveltaa säännöstä muun muassa, jos Finanssivalvonnan tietoon on tullut jotain uutta tietoa, joka merkittävästi olisi vaikuttanut valvontamaksun määräämiseen. Tällainen merkittävä tieto voi olla esimerkiksi myöhemmin vahvistettu tilinpäätös.

14 §. Valvontamaksun alentaminen. Pykälä vastaisi tarkoitukseltaan voimassa olevan lain 7:§ä. Tähän pykälään tehdyillä muutoksilla on tarkoitus tehdä pykälästä helpommin ymmärrettävä ja selkeämpi.

Pykälän 1 momentissa säädettäisiin Finanssivalvonnan oikeudesta periä valvontamaksuina ja muina tuottoina yhteensä määrän, joka kattaa 95 prosenttia Finanssivalvonnan talousarviossa vahvistetuista kustannuksista. Muita tuottoja ovat edellisiltä vuosilta syntynyt ylite tai alite sekä toimenpidemaksut, joista säädetään tarkemmin Finanssivalvonnasta annetussa laissa. Momentissa todettaisiin myös se, että Suomen Pankki vastaa vahvistettujen kustannusten jäljelle jäävästä viidestä prosentista (julkisen rahoituksen osuus).

Pykälän 2 momentissa säädettäisiin Finanssivalvonnan oikeudesta periä ylitettä eli 1 momentissa määritettyä 95 prosentin rajaa enemmän valvontamaksuja ja muita tuottoja. Ylitettä saisi kuitenkin kerätä enintään määrän, joka vastaa viittä prosenttia Finanssivalvonnan talousarviossa vahvistetuista kustannuksista (puskurierä). Momentissa todettaisiin myös, että ylitettä voitaisiin kerätä vain mahdollista alitetta varten eli tilannetta, jossa valvontamaksuina ja muina tuottoina kerättävä määrä jää alle 1 momentissa määritetyn 95 prosentin.

Pykälän 3 momentissa säädettäisiin siitä, että valvontamaksu on määrättävä alennettuna, jos olisi todennäköistä, että 2 momentissa mainittua ylitettä kertyisi enemmän kuin viisi prosenttia Finanssivalvonnan talousarviossa vahvistetuista kustannuksista. Alentaminen koskisi kaikkia maksuvelvollisia niiden 4–11 §:ssä säädettyjen maksujen osalta. Alentamista laskettaessa tulisi myös huomioida tuottojen lisäyksenä edellisiltä kalenterivuosilta syntynyt ylite sekä tuottojen vähennyksenä edellisiltä kalenterivuosilta syntynyt alite.

15 §. Maksuvelvollisen tiedonantovelvollisuus ja Finanssivalvonnan tietojensaantioikeus. Ehdotettu pykälä vastaisi osittain voimassa olevan lain 11 §:ä.

Pykälän 1 momentissa säädettäisiin maksuvelvollisen tiedonantovelvollisuudesta antaa valvontamaksun määräämistä varten Finanssivalvonnalle kaikki kyseistä maksuvelvollista koskevat tiedot, jotka ovat ehdotettujen 4–11 §:n mukaan valvontamaksun perusteena. Tiedot olisi toimitettava viimeistään Finanssivalvonnan määrittämänä ajankohtana. Tarkoituksena on, että tiedot ovat Finanssivalvonnan käytettävissä riittävän ajoissa, jotta maksu voidaan määrätä 12 §:n mukaisesti.

Pykälän 2 momentissa säädettäisiin Finanssivalvonnan tietojensaantioikeudesta valvontamaksun määräämiseksi. Finanssivalvonnasta annetun lain 18 §:n 3 momentissa on viittaussäännös Finanssivalvonnan valvontamaksulakiin tietojensaantioikeudesta. Tarkoitus on, että 1 momentin tiedonantovelvollisuus ei aiheuta kaksinkertaista velvollisuutta raportoida samoja tietoja Finanssivalvonnalle. Finanssivalvonnan tulisi siis käyttää valvontatyön perusteella sillä jo olevia tietoja, jos se on mahdollista.

Pykälän 3 momentti sisältäisi valtuutuksen Finanssivalvonnalle antaa voimassa olevan lain tapaan tarkempia määräyksiä valvontamaksun määräämiseksi tarvittavista tiedoista sekä niiden toimittamistavasta. Momentissa tarkoitetut määräykset olisivat luonteeltaan teknisiä.

16 §. Muutoksenhaku. Pykälä vastaa voimassa olevan lain 9 §:ä. Pykälässä säädettäisiin muutoksenhausta Finanssivalvonnan antamaan valvontamaksuja koskevaan päätökseen. Pykälän 1 momentin mukaan päätöksen tyytymättömän olisi ensin tehtävä Finanssivalvonnalle oikaisuvaatimus.

Pykälän 2 momentin mukaan muutoksenhakuoikeus kohdistuisi ainoastaan Finanssivalvonnan oikaisuvaatimuksen johdosta antamaan päätökseen. Muutosta saisi hakea valittamalla Helsingin hallinto-oikeuteen.

17 §. Valvontamaksun viivästyskorko ja periminen ulosottotoimin. Pykälä sisältää voimassa olevan lain 10 §:ä vastaavat säännökset valvontamaksun viivästyskorosta ja maksun perimisestä ulosottotoimin.

Pykälän 1 momentin mukaan olisi suoritettava viivästyskorkoa korkolain 4 §:n 1 momentin mukaisesti, jos valvontamaksua ei makseta viimeistään eräpäivänä.

Pykälän 2 momentissa säädettäisiin valvontamaksun perimisestä ulosottotoimin. Ehdotuksen mukaan valvontamaksu korkoineen saataisiin periä ilman tuomiota tai päätöstä siinä järjestyksessä kuin verojen ja maksujen perimisestä ulosottotoimin annetussa laissa säädetään.

18 §. Voimaantulo- ja siirtymäsäännökset. Pykälän 1 momentissa säädettäisiin lain voimaantuloajankohdasta. Pykälän 2 momentissa säädettäisiin erikseen Ympäristövakuutuskeskuksesta. Momentin mukaan 1 §:n 3 kohdan m alakohtaa ja 6 §:n 1 momentin 11 kohtaa Ympäristövakuutuskeskuksen valvontamaksusta ehdotetaan sovellettavaksi kuitenkin vain 31.12.2024 asti, sillä Ympäristövakuutuskeskuksen maksuvelvollisuus on kumottu 1.1.2025 voimaan tulevalla lailla 1262/2022.

Uudella lailla kumottaisiin voimassa oleva laki. Tätä koskeva säännös olisi pykälän 3 momentissa. Samalla kumoutuvat näiden lakien nojalla annetut määräykset.

7.2 Ydinenergialaki

52 d §. Sijoitustoimintaan liittyvä valvonta. Pykälän 3 momenttiin tehtäisiin lakitekninen muutos. Viittaus voimassa olevaan valvontamaksulakiin ja sen säädöskokoelmanumeroon päivitettäisiin viittaukseksi uuteen ehdotettuun lakiin Finanssivalvonnan valvontamaksuista.

7.3 Laki valtion eläkerahastosta

7 §. Valtion eläkerahaston varojen sijoittaminen. Pykälän 2 momenttiin tehtäisiin lakitekninen muutos. Viittaus voimassa olevaan valvontamaksulakiin ja sen säädöskokoelmanumeroon päivitettäisiin viittaukseksi uuteen ehdotettuun lakiin Finanssivalvonnan valvontamaksuista. Pykälä säilyisi muutoin sisällöltään muuttumattomana.

7.4 Laki Finanssivalvonnasta

2 §. Hallinnollinen asema ja sovellettava lainsäädäntö. Pykälän 3 momenttiin tehtäisiin lakitekninen muutos. Viittaus voimassa olevaan valvontamaksulakiin ja sen säädöskokoelmanumeroon päivitettäisiin viittaukseksi uuteen ehdotettuun lakiin Finanssivalvonnan valvontamaksuista.

18 §. Oikeus saada tietoja valvottavalta ja muulta finanssimarkkinoilla toimivalta. Pykälän 3 momenttiin tehtäisiin lakitekninen muutos. Viittaus voimassa olevaan valvontamaksulakiin päivitettäisiin viittaukseksi uuteen ehdotettuun lakiin Finanssivalvonnan valvontamaksuista.

7.5 Laki Kevasta

23 §. Valvontamaksu ja eräät muut maksut. Pykälän 1 momenttiin tehtäisiin lakitekninen muutos. Pykälän 1 momentin viittaus valvontamaksulakiin päivitettäisiin myös säädöskokoelmanumeroineen viittaukseksi uuteen ehdotettuun lakiin Finanssivalvonnan valvontamaksuista. Pykälän sisältö säilyisi muutoin muuttumattomana.

7.6 Laki evankelis-luterilaisen kirkon eläkerahastosta

13 §. Maksut kirkon eläkerahastosta. Pykälän 2 momenttiin tehtäisiin lakitekninen muutos. Viittaus voimassa olevaan valvontamaksulakiin ja sen säädöskokoelmanumeroon päivitettäisiin viittaukseksi uuteen ehdotettuun lakiin Finanssivalvonnan valvontamaksuista. Pykälän sisältö säilyisi asiasisällöllisesti muuttumattomana.

7.7 Sijoitusrahastolaki

24 luku Ulkomaisen ETA-rahastoyhtiön sivuliikkeen perustaminen ja palvelujen tarjoaminen Suomeen

9 §. Velvollisuus noudattaa Suomen lainsäädäntöä. Pykälän 2 momenttiin tehtäisiin lakitekninen muutos. Viittaus voimassa olevaan valvontamaksulakiin ja sen säädöskokoelmanumeroon päivitettäisiin viittaukseksi uuteen ehdotettuun lakiin Finanssivalvonnan valvontamaksuista. Pykälän sisältö säilyisi asiasisällöllisesti muuttumattomana.

Ehdotetun Finanssivalvonnan valvontamaksuista annetun lain 12 §:n 5 momentin mukaan Finanssivalvonnalla olisi oikeus antaa tarkempia määräyksiä maksumenettelystä sekä maksun suorittamisesta useammassa kuin yhdessä erässä. Edellä mainitun ehdotetun lain 15 §:n 3 momentin mukaan Finanssivalvonnalla olisi myös oikeus antaa tarkempia määräyksiä valvontamaksun määräämiseksi tarvittavista tiedoista ja niiden toimittamistavasta.

Ehdotetaan, että lait tulevat voimaan 1.1.2024. Ensimmäisen lakiehdotuksen 1 §:n 3 kohdan m alakohtaa ja 6 §:n 1 momentin 11 kohtaa Ympäristövakuutuskeskuksen valvontamaksusta ehdotetaan sovellettavaksi kuitenkin vain 31.12.2024 asti, sillä Ympäristövakuutuskeskuksen maksuvelvollisuus on kumottu 1.1.2025 voimaan tulevalla lailla 1262/2022.

Finanssivalvonnan toimintaa ja taloutta seuraa Finanssivalvonnan johtokunta. Finanssivalvonta toimii Suomen Pankin yhteydessä. Eduskunnan pankkivaltuusto antaa vuosittain kertomuksen, jossa käsitellään myös Finanssivalvonnan toimintaa, tavoitteiden toteutumista ja valvontamaksuja kertomusvuonna. Pankkivaltuuston kertomus käsitellään vuosittain eduskunnan talousvaliokunnassa, minkä yhteydessä on mahdollista seurata Finanssivalvonnan valvontamaksujen ja kustannusten kehitystä. Vaikka esitetyn lain osalta ei esitetä järjestettävän erityistä seurantaa, pankkivaltuuston kertomus mahdollistaa myös valtioneuvostolle seurata Finanssivalvonnan maksujen kehitystä.

11.1 Maksujen veronluonteisuus

Perustuslakivaliokunta on aiemmassa lausuntokäytännössään todennut, että Finanssivalvonnan valvontamaksu on valtiosääntöoikeudelliselta luonteeltaan vero. Perustuslakivaliokunnan vakiintuneen tulkinnan mukaan verona tai veronluonteisena maksuna pidetään rahasuoritusta, joka ei ole korvaus tai vastike julkisen vallan maksuvelvolliselle antamista eduista tai palveluista, eikä maksun suorittaminen ole velvoitetulle subjektille vapaaehtoista, vaan johtuu esimerkiksi sen harjoittaman toiminnan luonteesta (ks. PeVL 41/2004 vp, PeVL 67/2002 vp, s. 3/I ja PeVL 28/2008 vp).

Finanssivalvonnan toiminnasta aiheutuvat hallinnolliset kustannukset katetaan valvontamaksuilla, jotka kerätään valvontamaksulain 1 §:ssä mainituilta maksuvelvollisilta. Esityksen 1. lakiehdotuksella ehdotetaan muutettavaksi Finanssivalvonnan valvontamaksulain mukaisten valvontamaksujen sisäistä systematiikkaa ryhmittelemällä maksuvelvollisia uudella tavalla. Tämä ei kuitenkaan merkitsisi esimerkiksi maksuvelvollisten joukon laajentamista. Valvontamaksupykäliin tehtävillä muutoksilla tavoitellaan sen sijaan lain selkeyttämistä. Samalla ehdotetaan myös mukautettavaksi niitä määriä, joita Finanssivalvonta voi periä valvottaviltaan valvontamaksuina. Maksuina perittävissä olevaa tasoa korotettaisiin, ja maksuvelvollisten välisten maksuosuuksien jakaumaa tasapainotettaisiin suhteessa kuhunkin ryhmään käytettävän valvontatyön määrään. Tämä on tarpeen valvontatyön resursoinnin varmistamiseksi luvuissa 2.2 ja 2.3 kuvatulla tavalla.

Esityksen 1. lakiehdotuksen säännöksiä on arvioitava suhteessa valtion veroja ja maksuja koskevaan perustuslain pykälään. Perustuslain 81 §:n 1 momentin mukaan valtion verosta on säädettävä lailla, joka sisältää säännökset verovelvollisuuden ja veron suuruuden perusteista sekä verovelvollisen oikeusturvasta. Perustuslakivaliokunta on aiemmin todennut voimassa olevan valvontamaksulain täyttävän perustuslain vaatimukset (PeVL 28/2008 vp). Oikeustilan ei katsota muuttuvan tältä osin, joten lakiehdotuksen katsotaan täyttävän yhä perustuslain ja perustuslakivaliokunnan asettamat vähimmäisedellytykset. Finanssivalvonnan keräämät valvontamaksut muistuttavat myös luonteeltaan läheisesti Rahoitusvakausviraston ja rahoitusvakausrahaston toiminnasta aiheutuvien hallinnollisten kustannusten kattamiseksi kerättäviä maksuja, joita perustuslakivaliokunta on tulkintakäytännössään pitänyt (PeVL 35/2014 vp) perustuslain vaatimusten täyttävänä.

Verolaista tulee perustuslakivaliokunnan vakiintuneen käytännön mukaan ilmetä yksiselitteisesti verovelvollisuuden piiri (PeVL 36/2005 vp, s. 3). Valiokunnan käytännön mukaan lain säännösten tulee olla myös sillä tavoin tarkkoja, että lakia soveltavien viranomaisten harkinta veroa määrättäessä on sidottua (ks. esim. PeVL 41/2004 vp ja PeVL 36/2005 vp, s. 2-3). Valvontamaksulakia koskevat ehdotukset sisältävät muutoksia maksun suuruuden määräytymiseen. Esityksen 1. lakiehdotuksen 4–11 §:t sisältävät yksityiskohtaiset säännökset maksun määräytymisen perusteista, joihin ei kuitenkaan sisälly Finanssivalvonnan harkintavaltaa. Perittävien maksujen määrää rajaa myös Finanssivalvonnan johtokunnan vahvistama talousarvio.

Maksuvelvollisten oikeusturva on voimassa olevassa laissa varmistettu siten, että Finanssivalvonnan päätökseen määrätä valvontamaksu saa vaatia oikaisua Finanssivalvonnalta. Vastaavasti Finanssivalvonnan oikaisuvaatimuksen johdosta antamaan päätökseen saa hakea muutosta valittamalla Helsingin hallinto-oikeuteen. Maksuvelvollisten oikeusturvaa koskeviin säännöksiin ei ehdoteta muutoksia esityksen 1. lakiehdotuksella. Näillä perustein katsotaan, että lakiehdotukset täyttävät perustuslain asettamat vaatimukset ja että lait voidaan säätää tavallisessa lainsäätämisjärjestyksessä.

11.2 Maksu arviointiperusteella

Kuten luvussa 11.1 todetaan, valvontamaksu on veronluonteinen ja sitä on siksi arvioitava perustuslain 81 §:n 1 momentin kannalta. Esityksen 1. lakiehdotuksen 13 §:ssä ehdotetaan, että valvontamaksu voidaan määrätä arvioimalla, jos maksun määräämiseksi vaadittavia tietoja ei ole saatavilla. Perustuslakivaliokunta on viestintämarkkinamaksua ja väylämaksua koskevissa lausunnoissaan (PeVL 44/2005 vp s. 3 ja PeVL 45/2005 vp s. 3) todennut, että arviomaksatuksen kaltaiset säännökset viranomaisen arvioon perustuvasta verotuksesta ovat verolainsäädännössä yleisiä (esim. verotusmenettelylain 31 §). Valiokunnan mukaan tällaisen sääntelyn taustalla on ajatus, ettei verovelvollisuuteen liittyvän ilmoitus- tai tietojenantovelvollisuuden laiminlyönti saa merkitä vapautusta veron suorittamisesta. Verovelvollinen voi yleensä välttää arvioverotuksen antamalla verotuksen toimittamista varten asianmukaiset tiedot viranomaiselle. Valiokunta on myös lausunnoissaan todennut, että tilanteissa, joissa vaadittavaa tietoa ei ole, ei käytännössä ole oikeasuhtaisuuden ja hyvän hallinnon muiden vaatimusten kannalta asianmukaista, vaihtoehtoista, keinoa kuin arvioiminen. Ehdotettu 13 § koskisi vain tilanteita, joissa maksun määräämiseksi vaadittavia tietoja ei ole annettu lainkaan tai ne on annettu ilmeisen virheellisenä tai puutteellisena siten, että tiedot eivät voi olla maksun perusteena. Näin ollen arvioiminen on ainut oikeasuhtainen ja hyvän hallinnon muiden vaatimusten kannalta asianmukainen keino.

Perustuslakivaliokunnan käytännön mukaan lain säännösten tulee olla myös sillä tavoin tarkkoja, että lakia soveltavien viranomaisten harkinta veroa määrättäessä on sidottua (ks. esim.PeVL 28/2008 vp, PeVL 41/2004 vp ja PeVL 36/2005 vp, s. 2-3). Ehdotetussa 13 §:ssä on määritelty ne seikat, jotka Finanssivalvonnan tulee ottaa huomioon arviomaksua määrätessään. Arviointi ei ole siten vapaata harkintaa, vaan siinä on otettava huomioon kaikki käytettävissä oleva tieto liikevaihdon tai taseen suuruuteen vaikuttavista seikoista. Viranomaisen harkintavallan käyttöä sitoo merkittävästi se, että valvontamaksu tulee määrätä lakiehdotuksen 4–11 §:ssä mainitulla perusteella.

Perustuslakivaliokunta on viestintämarkkinamaksua ja väylämaksua koskevissa lausunnoissaan todennut, että oikeusturvan kannalta on lisäksi olennaista, että maksupäätöksessä on mainittava arvion perusteet ja että päätökseen voi hakea valittamalla muutosta (PeVL 44/2005 vp s. 3 ja PeVL 45/2005 vp s. 4). Ehdotetun 13 §:n perusteella annettuun päätökseen sovelletaan hallintolain säännöksiä siitä, että päätöksen yhteydessä on kerrottava arvion perusteet ja tiedot muutoksenhakumahdollisuudesta. Lisäksi ehdotetussa 16 §:ssä on mahdollistettu arvion oikaisu muutoksenhakuprosessin kautta.

Perustuslakivaliokunta on viestintämarkkinamaksua ja väylämaksua koskevissa lausunnoissaan tuonut esiin myös sen, että lakiehdotusta on hyvän hallinnon vaatimusten asianmukaisen huomioon ottamisen takia aiheellista täydentää säännöksellä viranomaisen velvollisuudesta kehottaa yritystä arvioinnin uhalla antamaan maksun määräämistä varten tarvittavat tiedot (PeVL 44/2005 vp s. 3 ja PeVL 45/2005 vp s. 4). Ehdotetun 13 §:n mukaan Finanssivalvonnan on annettava kehotus maksuvelvollisella. Kehotuksessa on mainittava arvioidun maksun määrä.

Näillä perustein katsotaan, että 13 §:n ehdotus maksun määräämisestä arvioimalla täyttää perustuslain asettamat vaatimukset ja että ehdotettu laki voidaan tämän osalta säätää tavallisessa lainsäätämisjärjestyksessä.

11.3 Valvontamaksujen alentaminen

Esityksen 1. lakiehdotuksen 14 §:n mukaan Finanssivalvonnalla olisi harkintavaltaa alentaa maksua, mikä tarkoittaa, että valvontamaksun suuruuden perusteet eivät aina ilmenisikään suoraan laista. Näin ollen kyisestä säännöstä on arvioitava suhteessa perustuslain 81 §:n 1 momentin vaatimukseen veron suuruuden perusteiden määräytymisestä lailla. Ehdotetun 14 §:n mukaan Finanssivalvonta voisi kerätä ylitettä enintään 5 prosenttia talousarvion mukaisten kustannusten määrästä mahdollista alitetta varten. Finanssivalvonnalla olisi myös velvollisuus alentaa valvontamaksuja, jos kerätyt valvontamaksut ovat edeltävänä vuonna ylittäneet kustannusten määrän.

Perustuslakivaliokunta on Rahoitustarkastuksen hallintomaksujen alentamisen osalta todennut, että valvontamaksun alentamismenettelyä voidaan pitää asianmukaisena (PeVL 41/2004 vp). Perustuslakivaliokunta on toistanut lausunnossaan Rahoitustarkastuksen hallintomaksusta annetussa lakiehdotuksessa (HE 199/2004 vp) luetellut perustelut. Perustelujen mukaan valvontamaksuja ja -kustannuksia voi olla vaikea mitoittaa vastaamaan toisiaan ja kerättyjä valvontamaksuja saattaa kertyä enemmän kuin kustannuksia. Lisäksi Rahoitustarkastukselta on saattanut jäädä edelliseltä vuodelta ylijäämää, joka lisätään laskelman tuottoihin. Myös pankkien taseet, joiden perusteella valvontamaksu on säädetty, ovat saattaneet muuttua. Perustelujen mukaan valvottavien yhdenvertaisen kohtelun vuoksi on pääsääntönä pidettävä, että maksua alennetaan kaikkien maksuvelvollisten osalta samalla suhteellisella määrällä. Perustuslakivaliokunta on katsonut, että koska alentaminen tapahtuu maksuvelvollisten eduksi ja harkinnan katsotaan olevan sidottua harkintaa, täyttää ehdotus perustuslain 81 §:n 1 momentin vaatimuksen veron suuruuden perusteiden määräytymisestä lailla. Perustuslakivaliokunta pitää kuitenkin asianmukaisena mainintaa siitä, että maksua alennetaan yhdenvertaisesti kaikkien maksuvelvollisten osalta samalla suhteellisella määrällä. Esityksen 1.lakiehdotuksen 14 § vastaa sisällöltään voimassa olevaa lakia Finanssivalvonnan valvontamaksuista ja siten vastaa niitä perusteluita, jonka perusteella perustuslakivaliokunta on arvioinut säännöksen asianmukaiseksi. Perustuslakivaliokunta on myös voimassa olevaa lakia säädettäessä lausunut, että lakiehdotus täyttää valtion verolle asetetut vaatimukset lailla säätämisestä, oikeusturvasta sekä tarkkuudesta (PeVL 28/2008 vp).

Perustuslakivaliokunta on kuitenkin pitänyt välttämättömän sitä, että maksua on alennettava kaikkien maksuvelvollisten osalta siten, että maksua alennetaan kaikilta samassa suhteessa (PeVL 35/2014 vp ja PeVL 41/2004 vp). Lakiehdotuksen 14 §:n alentaminen koskisi kaikkia maksuvelvollisia kuten nykyisinkin.

Ehdotettu säännös vastaa perustuslakivaliokunnan aiempia kantoja. Näin ollen katsotaan, että ehdotettu säännös täyttää perustuslain asettamat vaatimukset ja että ehdotettu laki voidaan tämän osalta säätää tavallisessa lainsäätämisjärjestyksessä.

11.4 Finanssivalvonnan oikeus antaa määräyksiä

Perustuslain 80 §:n 2 momentin mukaan viranomainen voidaan lailla valtuuttaa antamaan oikeussääntöjä määrätyistä asioista, jos siihen on sääntelyn kohteeseen liittyviä erityisiä syitä eikä sääntelyn asiallinen merkitys edellytä, että asiasta säädettäisiin lailla tai asetuksella. Erityisiä syitä ovat perustuslakia koskevan hallituksen esityksen mukaan lähinnä tekninen ja vähäisiä yksityiskohtia koskeva sääntely, johon ei liity merkittävää harkintavallan käyttöä. Lisäksi sääntelyn kohteeseen liittyvät erityiset syyt saattavat edellyttää usein ja nopeasti muuteltavien säännösten antamista.

Perustuslakivaliokunta on aiemmassa lausuntokäytännössään todennut, että asetuksenantovaltuuksiin verrattuna tällaisiin viranomaisille myönnettäviin valtuuksiin kohdistuu yleistä tarkkarajaisuutta koskeva pidemmälle menevä vaatimus, jonka mukaan valtuuden kattamat asiat on määriteltävä tarkasti laissa (ks. PeVL 34/2012 vp, s. 3/I ja PeVL 10/2016 vp, s. 4–5). Perustuslakivaliokunta on katsonut, että erityinen syy on käsillä esimerkiksi silloin, kun kysymyksessä on tekninen ja vähäisiä yksityiskohtia koskeva sääntely, johon ei liity merkittävää harkintavallan käyttöä. (PeVL 36/2021 vp, s. 4). Perustuslakivaliokunta on kiinnittänyt lausuntokäytännössään huomioita myös siihen, että perustuslain 80 §:n takia on olennaista, että säänneltävästä asiasta on riittävät perussäännökset laissa, ja että valtuus on syytä sijoittaa pääsääntöisesti lain asianomaisen perussäännöksen yhteyteen (PeVL 10/2016 vp, s.5 ja PeVL 49/2014 vp, s. 6). Lisäksi perustuslakivaliokunta on tämänkaltaisissa yhteyksissä vakiintuneesti muistuttanut myös siitä, että perustuslain säännökset rajoittavat joka tapauksessa suoraan valtuussäännösten tulkintaa samoin kuin valtuuksien nojalla annettavien säännösten sisältöä eikä asetuksella tai määräyksellä siten voida antaa yleisiä oikeussääntöjä lain alaan kuuluvista asioista (ks. PeVL 10/2016 vp, s.5, PeVL 10/2014 vp, s. 3/I, PeVL 58/2010 vp, s. 3/I ja PeVL 44/2010 vp, s. 4/II),

Esityksen 1. lakiehdotuksen 15 §:ssä ehdotetaan Finanssivalvonnalle oikeutta antaa määräyksiä valvontamaksun määräämiseksi tarvittavista tiedoista sekä niiden toimittamistavasta. Lisäksi esityksen 1. lakiehdotuksen 12 §:ssä ehdotetaan Finanssivalvonnalle oikeutta antaa määräyksiä maksumenettelystä sekä maksun suorittamisesta useammassa kuin yhdessä erässä. Valtuuksissa olisi täten kyse laissa säädettyjä tietoja täsmällisemmistä ja teknisluonteisista määräyksistä. Määräyksenantovaltuuden alaisista asioista ei olisi tarkoituksenmukaista säätää lain tai asetuksen tasolla, sillä ne kohdistuvat lähinnä erilaisiin käytännön menettelytapoihin. Lisäksi määräysten antaminen edellyttää erityistä asiantuntemusta maksuvelvollisten maksuperusteeksi tarvittavista tiedoista. Perussäännökset on kuitenkin määritelty ehdotetussa laissa.

Edellä mainituilla perusteilla ja riittävän täsmällisesti rajattuina valtuussäännökset voidaan hallituksen käsityksen mukaan hyväksyä tavallisessa lainsäätämisjärjestyksessä.