Eduskunta on 20 päivänä syyskuuta 1994 lähettänyt puolustusvaliokunnan valmistelevasti käsiteltäväksi hallituksen esityksen n:o 131.

Työasiainvaliokunta on eduskunnan päätöksen mukaisesti antanut valiokunnalle lausuntonsa. Lausunto (TyVL 8) on otettu tämän mietinnön liitteeksi.

Valiokunnassa ovat olleet kuultavina puolustusministeri Elisabeth Rehn ja hallitusneuvos Pekka Pitkänen puolustusministeriöstä, kenraalimajuri Pentti Lehtimäki ja eversti Antti Numminen pääesikunnasta, majuri Mauri Ikonen Porin prikaatista, sotilaslääkäri Tuija Nurmi Hämeen rykmentistä, osastopäällikkö Juhani Uusitalo rajavartiolaitoksesta, erikoistutkija Pirkko Kiviaho tasa-arvoasiain neuvottelukunnasta, Naiset ja sotilaallinen maanpuolustus -toimikunnan puheenjohtaja Kaarina Buure-Hägglund, pääsihteeri Päivi Mononen Suomen Keskustanaiset ry:stä, pääsihteeri Tuula Haatainen Sosialidemokraattiset Naiset ry:stä, fil. yo. Outi Siimes Kokoomuksen Naisten Liitto ry:stä, toimittaja Pia Hyötynen Vasemmistonaiset ry:stä, naispoliittinen sihteeri Lena Paju Vasemmistonaiset ry:stä sekä pankkipalvelupäällikkö Kristina Alho Kokoomuksen Naisten Liitto ry:stä edustaen kumpikin Naisjärjestöt Yhteistyössä -järjestöä (NYTKIS), puheenjohtaja Tuija Leppämäki Naisjärjestöjen Keskusliitto ry:stä, puheenjohtaja Hilkka Tapio Suomen Reservin Upseerien Naisten Liitto ry:stä, varapuheenjohtaja Tuulikki Aromaa Reservin Aliupseerien Naisten Liitto ry:stä, puheenjohtaja Kaija Vesala Sotilaskotiliitosta, puolustusvoimain akavalainen pääluottamusmies Risto Rautava Upseeriliitto ry:stä, yleissihteeri Antti Kymäläinen Päällystöliitto ry:stä, puheenjohtaja Pirkko Mattila Puolustusvoimain Henkilökuntaliitto ry:stä, puheenjohtaja Tomi Railo Suomen Varusmiesliitosta, rauhantyön sihteeri Rauni Rautavuori Kirkon rauhan ja ihmisoikeuksien ryhmästä, toimittaja Sirpa Puhakka Suomen Rauhanliitto - YK-yhdistys ry:stä, perhepäivähoitaja Eila Pelttari Suomen Rauhanpuolustajat ry:stä sekä pääsihteeri Malla Kantola Suomen Sadankomitealiitto ry:stä.

Hallituksen esitys

Hallitus ehdottaa, että naisille avattaisiin mahdollisuus vapaaehtoisen asepalveluksen suorittamiseen, minkä jälkeen he voisivat osallistua maanpuolustukseen puolustusvoimien reserviin sijoitettuina tai sotilasammatissa samoin edellytyksin kuin miehet. Tällä hetkellä naiset eivät ole kelpoisia sellaisiin maanpuolustuksen tehtäviin, joihin vaaditaan sotilaan peruskoulutus, koska heidän ei ole mahdollista suorittaa varusmiespalvelusta. Hallitus katsoo, että enää ei ole perusteita pitää joitakin tehtäviä suljettuina naisilta vain sukupuolen perusteella.

Asepalvelusta suorittavalla naisella olisi lähtökohtaisesti sama oikeudellinen ja sosiaalinen asema kuin varusmiespalvelusta suorittavalla miehellä. Nainen voisi kuitenkin 45 päivän kuluessa palvelukseenastumispäivästä ilmoittaa kirjallisesti, ettei hän jatka palvelusta, jolloin hänet kotiutettaisiin heti. Vastaavasti joukko-osaston komentajalla olisi oikeus peruuttaa asepalvelukseen annettu määräys laissa mainituin perustein. Keskeyttämiselle varatun määräajan päättymisen jälkeen nainen ehdotetaan rinnastettavaksi kaikilta osin asevelvolliseen.

Naisten vapaaehtoisesta asepalveluksesta ehdotetaan säädettäväksi erillinen laki. Naisen kelpoisuus asepalvelukseen edellyttää, että hän on Suomen kansalainen, iältään 17-29-vuotias ja terveydeltään ja muilta ominaisuuksiltaan asepalvelukseen sopiva. Puolustusministeriö määräisi vuosittain asepalvelukseen otettavien naisten määrän.

Esityksessä ehdotetaan lisäksi muutettavaksi rikoslakia sekä naisten ja miesten välisestä tasa-arvosta annettua lakia.

Koska naisten asepalveluksen aloittaminen merkitsee puolustusvoimissa aikaa vieviä järjestelytoimia, lait ehdotetaan tuleviksi voimaan aikaisintaan kahdeksan kuukauden kuluttua niiden hyväksymisestä ja vahvistamisesta.

Valiokunnan kannanotot

Sotilasvirat. Sotilaallinen maanpuolustus on osa maamme turvallisuuspoliittista järjestelmää ja maanpuolustus on hallitusmuodossa säädetty yleiseksi kansalaisvelvollisuudeksi. Hallitusmuodon 75 §:n nojalla säädetyn asevelvollisuuslain (452/50) 1 §:n mukaan "jokainen Suomen mies on asevelvollinen". Kansainvälinen vertailu osoittaa, että useimmissa länsimaissa ja muun muassa kaikissa muissa pohjoismaissa myös naiset voivat osallistua sotilaalliseen maanpuolustukseen. Naisiin kohdistuvat rajoitukset eivät enää nykyoloissa ole perusteltavissa myöskään Suomessa. Naisille on periaatteessa annettava mahdollisuus hakeutua kaikkiin maanpuolustuksen tehtäviin vapaaehtoisuuden pohjalta.

Puolustusvaliokunta katsoo hallituksen tavoin, ettei esityksellä ole varsinaisia puolustusvalmiuteen liittyviä lähtökohtia. Myös tämä puoltaa valiokunnan mielestä naisten asepalveluksen vapaaehtoisuutta. Toisaalta Naiset ja sotilaallinen maanpuolustus -toimikunta, jonka mietintöön hallituksen esitys perustuu, katsoi, että on puolustusvoimien edun mukaista rekrytoida kaikkiin tehtäviin henkilökohtaisilta ominaisuuksiltaan parhaat, motivoituneet yksilöt sukupuolesta riippumatta.

Valiokunta toteaa viitaten muun muassa työasiainvaliokunnan lausuntoon, että sotilasvirkojen avaaminen naisille on tasa-arvon kannalta perusteltua. Naisia koskevat oikeudelliset rajoitukset niin perhe-elämässä, koulutuksessa kuin virkoihin nimittämisessä ja yhteiskunnalliseen toimintaan osallistumisessakin on asteittain poistettu.

Puolustusvoimien viroista noin 10 000 on sellaisia, jotka edellyttävät varusmiespalveluksen suorittamista. Näitä ovat upseerien, opistoupseerien ja erikoisupseerien virat ja sotilasammattihenkilökunnan miestehtävät. Valiokunnan saaman selvityksen mukaan noin vuoden kuluttua naisten vapaaehtoisen asepalveluksen alkamisesta on tarkoitus olla valmius ottaa asepalveluksen suorittaneita ja muut edellytykset täyttäviä naisia sotilasammattiin johtavaan koulutukseen ja sotilasammatteihin. Vuoden 1991 jälkeen noin 60 naista on jo palvellut tai palvelee tällä hetkellä ulkomailla rauhanturvaajana. Naiset ovat kyenneet hoitamaan heille annetut tehtävät hyvin. Hankaluutena on ollut juuri asepalveluksen suorittamattomuus ja sen seurauksena puuttuva sotilaan status. Monet naiset ovat tehdyn tutkimuksen mukaan nähneet asepalveluksen avaavan kiinnostavia työmahdollisuuksia erityisesti kansainvälisissä tehtävissä. Vapaaehtoisen asevelvollisuustien avautumista on pidetty myös mahdollisuutena puolustusvoimien siviilitehtävissä työskentelevien naisten aseman korjaantumiselle tasavertaiseksi miesten kanssa.

Puolustusvaliokunta on kiinnittänyt huomiota siihen, että Naiset ja sotilaallinen maanpuolustus -toimikunta ehdotti myös rajavartiolaitoksesta annettua lakia muutettavaksi. Toimikunta ehdotti lain 4 §:stä poistettavaksi säännöstä, jonka mukaan "sotilasviran haltijan tulee olla miespuolinen henkilö". Tämä ehdotus, joka olisi avannut rajavartiolaitoksen lähes 3 000 sotilasvirkaa myös naisille, ei sisälly hallituksen esitykseen. Valiokunta ei näe perusteita naisten erilaiselle kohtelulle rajavartiolaitoksessa verrattuna puolustusvoimiin ja kannattaa sukupuoleen perustuvan rajoituksen poistamista rajavartiolaitoksesta annetusta laista. Valiokunnan saaman selvityksen mukaan rajavartiolaitoksesta annetun lain 4 § muuttuu jopa tasa-arvolain vastaiseksi, jos tasa-arvolain 2 §:n 3 momentti kumotaan, kuten hallitus tähän esitykseen sisältyvässä 3. lakiehdotuksessa ehdottaa. Myös tämä puoltaa rajavartiolaitoksesta annetun lain pikaista muuttamista.

Puolustusvaliokunta edellyttää, että hallitus antaa rajavartiolaitoksesta annetun lain muuttamista koskevan esityksen eduskunnalle siten, että naisten nimittäminen rajavartiolaitoksen sotilasvirkoihin on mahdollista samasta ajankohdasta lukien kuin puolustusvoimissa.

Koulutus. Hallituksen esityksen mukaan naisten asepalveluksen järjestämisestä ei aiheudu ainakaan merkittäviä uusia kiinteitä kustannuksia. Tästä huolimatta puolustusvaliokunta pitää valtiontaloudellisistakin syistä tärkeänä sitä, että puolustusministeriö voi vuosittain määrätä asepalvelukseen otettavien naisten määrän. Sotilasläänikohtaiset kiintiöt määrää pääesikunta em. kokonaismäärän perusteella. Puitteet naisten ottamiselle määritettäisiin puolustusministeriön hallinnonalan toiminta- ja taloussuunnitelmassa nelivuotiskausittain. Muiden pohjoismaiden kokemukset viittaavat siihen, että vapaaehtoiseen asepalvelukseen hakevien määrä jää mahdollisen alkuvaiheen kiinnostuksen jälkeen vähäiseksi. Valiokunnalle esitetyn kaavailun mukaan palvelukseen otettaisiin ensimmäisenä vuonna 110, v. 1996 315 ja v. 1997 noin 350 naista.

Esityksessä on lähdetty siitä, että naisten koulutus toteutetaan nykyisen koulutusjärjestelmän puitteissa ja samansisältöisenä kuin miesten koulutus. Naisia on tarkoitus kouluttaa muiden tehtävien ohella myös taistelutehtäviin. Tätä lähtökohtaa puoltavat myös ehdotuksen pohjana olevat tutkimukset. Sotilaskoulutuksen antaminen ei ole tarkoituksenmukaista, jollei koulutuksen saanut ole käytettävissä sodan ajan organisaatiossa. Käytännössä joukko-osasto joutuu ratkaisemaan tapauskohtaisesti niin mies- kuin naispuolisenkin asevelvollisen soveltuvuuden sodanajan eri tehtäviin.

Valiokunnan saaman selvityksen mukaan vapaaehtoisen asepalveluksen suorittaneet naiset siirretään palveluksesta kotiutuessaan asuinkuntansa mukaisen sotilasläänin valvonnan alaisiksi. Asepalveluksen suorittaneet naiset määrätään kertausharjoituksiin sodan ajan sijoitusten mukaisesti oman joukkonsa mukana. Tällaiset naiset voivat osallistua myös asevelvollisuuslaissa tarkoitettuihin vapaaehtoisiin harjoituksiin, kuten asevelvolliset miehet.

Jatkamalla palvelusta 45 päivän määräajan jälkeen nainen sitoutuu asevelvollisuusjärjestelmään kaikkine sen oikeusvaikutuksineen. Tämä korostaa naisten asepalveluksesta annettavan lain 6 §:n mukaista tiedonantovelvoitetta. Sotilasläänin on ennen palvelukseen ottamista annettava hakijoille tarpeellinen informaatio asepalveluksesta ja siihen hyväksyttyjen oikeudellisesta asemasta. Vastaavasti joukko-osaston on asepalvelusta jo suorittavalle naiselle hyvissä ajoin ennen 45 päivän määräajan umpeutumista ilmoitettava oikeudesta keskeyttää palvelus ja tehtävä selväksi jatkamisen kaikki oikeusvaikutukset sodanajan tehtävät mukaan lukien.

Puolustusvaliokunnan käsityksen mukaan 1. lakiehdotuksen 4 §:n 3 momentissa tarkoitettu tilanne, jossa joukko-osaston komentaja voi peruuttaa asepalvelukseen annetun määräyksen, voi tulla kyseeseen vasta, kun nainen on jo astunut palvelukseen. Sitä ennen peruuttamisoikeus on sotilasläänin esikunnalla. Valiokunta on selventänyt 3 momenttia siten, että siinä todetaan 45 päivän aika, jolloin joukko-osaston komentajalla on peruuttamisoikeus.

Työ- ja virkasuhteen jatkuminen. Työasiainvaliokunta on lausunnossaan esittänyt 1. lakiehdotuksen 5 §:n naisten työhönpaluuoikeutta koskevan kohdan muuttamista. 5 §:n 1 momentin viimeisen virkkeen mukaan palvelukseen kutsutun asevelvollisen työ- tai virkasuhteen jatkumisesta annettua lakia ei sovelleta naiseen, jonka palvelus on päättynyt 4 §:n 1 momentin mukaisesti. Asepalveluksensa aloittanut nainen, joka 4 §:n 1 momentin mukaisen 45 ensimmäisen päivän aikana itse keskeyttää palveluksensa, ei siten esityksen mukaan kuuluisi palvelussuhteen jatkumisesta annetun erityislain mukaisen suojan piiriin. Naisen asepalveluksen keskeytyessä muutoin häneen olisi sovellettava sanottua lakia sellaisenaan. Hänellä olisi muun muassa oikeus palata aikaisempaan tai siihen rinnastettavaan työhön.

Työasiainvaliokunta on lausunnossaan kuvannut myös tulkintaongelmia, joita 1. lakiehdotuksen 5 §:n 1 momentin säännöksestä hallituksen esittämässä muodossa saattaa syntyä.

Puolustusvaliokunta yhtyy työasiainvaliokunnan kantaan, jonka mukaan asepalveluksen 45 ensimmäistä päivää kestävän valinnanvapauden tulee olla todellinen. Valiokunta ehdottaa 1 momentin viimeisen virkkeen korvaamista uudella, työasiainvaliokunnan esittämällä säännöksellä.

Muita huomioita. Valiokunta katsoo, että naisten sosiaalinen ja taloudellinen asema tulee järjestää mahdollisimman pitkälle samaksi kuin asevelvollisuutta suorittavien miesten asema. Sotilasviroissa on naisilla oltava samat palkkaukselliset ja muut edut sekä velvoitteet kuin miehillä. Raskauteen, synnytykseen ja äitiyteen liittyvien asiakokonaisuuksien osalta täydentävien määräysten antamisvelvoite on puolustusministeriöllä.

Puolustusvaliokunta ei näe periaatteellista estettä sille, että hallituksen esitykseen sisältyvät 1. ja 2. lakiehdotus voisivat tulla voimaan jo ennen hallituksen esityksessä todetun kahdeksan kuukauden umpeutumista lakien hyväksymisestä ja vahvistamisesta. Ehtona voimaantulolle luonnollisesti on, että naisten asepalveluksen käynnistämiselle on tosiasialliset edellytykset joukko-osastotasoa myöten. Sen sijaan 3. lakiehdotuksen osalta valiokunta esittää harkittavaksi myöhempää voimaantuloaikaa, koska todennäköisesti kestää vuosia ennen kuin ensimmäiset naiset nimitetään ainakin korkeisiin sotilasvirkoihin.

Valiokunta kunnioittaen ehdottaa,

että hallituksen esitykseen sisältyvät 2. ja 3. lakiehdotus hyväksyttäisiin muuttamattomina ja

että hallituksen esitykseen sisältyvä 1. lakiehdotus hyväksyttäisiin näin kuuluvana:

1.

Laki

naisten vapaaehtoisesta asepalveluksesta

Eduskunnan päätöksen mukaisesti säädetään:

(Kuten hallituksen esityksessä)

(1 ja 2 mom. kuten hallituksen esityksessä)

Joukko-osaston komentaja voi 1 momentissa tarkoitetun 45 päivän aikana peruuttaa asepalvelukseen annetun määräyksen vamman, sairauden, ilmeisen sopimattomuuden tai muun vastaavan syyn perusteella.

Kun nainen on astunut asepalvelukseen tai on hakemuksensa mukaisen palvelukseenastumismääräyksen mukaan ollut velvollinen astumaan asepalvelukseen, häneen sovelletaan 4 §:ssä säädetyin poikkeuksin kaikkia niitä säännöksiä, jotka koskevat asevelvollisuuslain mukaisesti varusmiespalvelukseen määrättyä. Palvelukseen kutsutun asevelvollisen työ- tai virkasuhteen jatkumisesta annetun lain (570/61) 2 §:n 1 momentissa säädetystä poiketen naisella, jonka palvelus on päättynyt edellä 4 §:n 1 momentissa tarkoitetulla tavalla, on oikeus palata työhön 30 päivän kuluessa asepalveluksen päättymisestä työnantajan ilmoittamana päivänä.

(2 mom. kuten hallituksen esityksessä)

(Kuten hallituksen esityksessä)

Helsingissä 13 päivänä joulukuuta 1994

Asian ratkaisevaan käsittelyyn valiokunnassa ovat ottaneet osaa puheenjohtaja Lamminen, varapuheenjohtaja Laakso, jäsenet von Bell, Ihamäki, Kasurinen, Laitinen, Laivoranta, Lindqvist (osittain), A. Ojala, Pura, Pykäläinen, Rimmi, Saastamoinen, Seivästö, Westerlund ja Vihriälä sekä varajäsen Kohijoki.

Vastalauseita

I

Laki naisten vapaaehtoisesta asepalveluksesta on vähintään kahdella tapaa ongelmallinen.

Ensinnäkin sen tavoitteet ja perustelut ovat lähteneet yhteiskunnallisen tasa-arvon lisäämisestä naisten ja miesten välillä eri elämänaloilla. Isänmaan puolustaminen kriisitilanteessa, maanpuolustus, erityisesti mitä tulee sotilaalliseen maanpuolustukseen ja osallistumiseen taistelutehtäviin, on kuitenkin monessa suhteessa erilainen elämänalue kuin muut. Harvan asian oikeutusta on asetettu historiassa samalla tavalla kokonaisuudessaan ja perustavanlaatuisesti kyseenalaiseksi kuin aseellisen maanpuolustuksen.

Vaikka Suomessakin on vahva pasifistinen traditio, joka vaikuttaa myös työväenliikkeessä, on sotilaallisen maanpuolustuksen tarve tunnustettu laajalti välttämättömyytenä. Sotilaallinen maanpuolustus viime kädessä turvaa kansalaisten perusturvallisuuden ja vapaan yhteiskuntajärjestelmän. Tämä perusnäkemys on kansassamme syvällä. Kuitenkin juuri tästä syystä kysymystä aseellisen maanpuolustuksen laajentamisesta uusiin yhteiskuntaryhmiin tulisi tarkastella osana puolustuspoliittista kokonaisstrategiaa, ei yksinkertaisena tasa-arvokysymyksenä.

Toiseksi, tasa-arvonäkökulmasta, on kyseenalaista luoda oikeuksia toiselle sukupuolelle tilanteessa, jossa sama tehtävä on toiselle sukupuolelle velvollisuus. Tasa-arvonäkökulmasta olisi loogista järjestää sotilaallinen maanpuolustus siten, että se on kummallekin sukupuolelle joko pääsääntöisesti pakollista tai pääsääntöisesti vapaaehtoista. Poikkeuksia asevelvollisuudesta voitaisiin tehdä muilla perusteilla kuin sukupuolen perusteella. Tämäkin puoltaa sitä, että kysymystä tarkasteltaisiin osana puolustuspoliittista kokonaisstrategiaa.

Jos laki halutaan säätää nyt, ehdotamme sen säätämistä määräaikaisena. Tänä aikana olisi mahdollista suorittaa puolustuspoliittisen kokonaisstrategian uudelleenarviointi ja pohtia siinä yhteydessä kysymys asevelvollisuudesta kokonaisuudessaan uudelleen. Määräaikaisuus tarkoittaa sitä, että lain voimassaoloaikana naiselle voitaisiin antaa hakemuksesta palvelukseenastumismääräys lakiehdotuksen mukaisesti. Lain voimassaolon lakkaamisen jälkeen palvelukseenastumismääräyksiä ei enää voisi antaa. Jos palvelukseenastumismääräyksen saanut nainen on lain 5 §:n nojalla koulutettu upseeriksi, aliupseeriksi tai erityistehtäviin ja hän haluaa jatkaa puolustusvoimien palveluksessa, tämä olisi mahdollista normaalien säännösten mukaisesti.

Lain määräaikaisuuden ja kokeilunluonteisuuden vuoksi on myös perusteltua lieventää tiettyjä lain 5 §:ään liittyviä säännöksiä. Naisella tulisi olla oikeus palata työpaikkaansa, jos hän keskeyttää palveluksensa lain 4 §:n 1 momentin mukaisesti. Lisäksi määräaikaisen lain nojalla asevelvollisen koulutuksen saanut nainen voisi kriisitilanteessa valita, osallistuuko hän taistelutehtäviin vai ei.

Edellä olevan perusteella ehdotamme,

että mietinnön perusteluissa lausuttaisiin:

"Valiokunta edellyttää valtioneuvoston asettavan parlamentaarisen komitean, jonka tehtävänä on Suomen puolustuspolitiikan kokonaisstrategian määrittely, missä yhteydessä kysymys miesten ja naisten pakollisesta asevelvollisuudesta tulisi arvioida."

Lisäksi ehdotamme,

että valiokunnan mietintöön sisältyvät lakiehdotukset hyväksyttäisiin valiokunnan mietinnön mukaisina, paitsi ensimmäinen lakiehdotus näin kuuluvana:

1.

Laki

naisten vapaaehtoisesta asepalveluksesta

Eduskunnan päätöksen mukaisesti säädetään:

(Kuten valiokunnan mietinnössä)

(1 mom. kuten valiokunnan mietinnössä)

Edellä 1 momentissa säädetystä poiketen naisella on puolustustilan aikana oikeus kieltäytyä osallistumasta taistelutehtäviin. (Uusi)

(3 mom. kuten 2 mom. valiokunnan mietinnössä)

(Kuten valiokunnan mietinnössä)

Tämä laki tulee voimaan päivänä kuuta 199 . Lain voimassaolo päättyy 1.3.1999.

Kuitenkin lain voimassa ollessa annetun palvelukseenastumismääräyksen mukaisesti asepalvelukseen suorittaneeseen naiseen sovelletaan tämän lain säännöksiä myös lain voimassaolon päättymisen jälkeen. (Uusi)

Helsingissä 13 päivänä joulukuuta 1994

Anna-Liisa Kasurinen Aarno von Bell Reijo Laitinen

II

Puolustusvaliokunta on ehdottanut hyväksyttäväksi hallituksen esityksen laiksi naisten vapaaehtoisesta asepalveluksesta (HE 131) valiokunnan mietinnöstä ilmenevällä tavalla. Esitämme vastalauseen mietintöön seuraavilla perusteilla.

1. Naisten vapaaehtoinen asepalvelus tasa-arvokysymyksenä

Viitaten naisen aseman yleiseen kehitykseen Suomessa sekä naisten osallistumiseen sotilaalliseen toimintaan mm. talvi- ja jatkosodassa hallitus esittää, että naisille annettaisiin mahdollisuus osallistua vapaaehtoisesti asepalvelukseen. Esityksessä luodaan mielikuvaa tasa-arvoa edistävästä ja turvallisuutta lisäävästä uudistuksesta.

Käsityksemme mukaan hallituksen esityksen tavoitteisiin eli pyrkimykseen laajentaa naisten yhteiskuntakelpoisuutta ja toisaalta pyrkimykseen vaikuttaa myönteisesti puolustusvoimien toimintaan ja maanpuolustukseen yleensä päästään kokonaan toisenlaisilla keinoilla kuin esityksen laatijat uskovat.

Naisten yhteiskuntakelpoisuutta heikentävät mielestämme ensijaisesti yhteiskunnan epätasa-arvoa ylläpitävät säännöt ja asenteet ja niiden muodostamat rakenteet. Sukupuolten epätasa-arvon kärjistyneimmät ilmenemismuodot löydämme edelleen siviilimaailmasta ja arkipäivän työelämästä, jossa esimerkiksi edelleenkään ei makseta samasta työstä naisille ja miehille samansuuruista palkkaa.

Naisten vapaaehtoinen asepalvelus ei edistä naisen asemaa eikä sukupuolten välistä tasa-arvoa yhteiskunnassa, jos asevelvollisuus ja velvollisuus suorittaa asevelvollisuutta korvaava siviilipalvelus edelleen säilyvät miesten kansalaisvelvollisuutena. Tällainen näennäisesti samanlaisten mahdollisuuksien luominen ei ole mitään todellista tasa-arvokehitystä, vaan edustaa vanhakantaista ajattelua. Todellista tasa-arvoa lisätään vahvistamalla naisten asemaa päätöksenteossa ja parantamalla naisten vaikutusmahdollisuuksia.

Voidaan myös yhtä hyvin kysyä, mikä merkitys naisten puuttuvalla asepalveluksella on koko tasa-arvo-ongelman viitekehyksessä. Kuinka naisten asepalvelus, jonka laajuus esityksessä sidotaan valtion vuotuisen talousarvioesityksen määrärahaan, tukee naisten ja miesten välistä yhdenvertaisuutta puolustusvoimissa ja sen ulkopuolella? Mitä määrärahoja tämän ja tulevien hallituksen esitysten johdosta leikataan, jotta puolustusvoimat voivat rahoittaa naisten asepalvelun? Jos säästökohteet etsitään hyvinvointipalvelujen piiristä, maksatetaan tämä lasku lopulta tasa-arvoresursseista. Puolustusvoimien tarpeiden ja hyvinvointipalvelujen tarpeiden käydessä ristiin sotilaallinen turvallisuus on valitettavan usein selvinnyt voittajana. Laajassa mitassa toteutuvana naisten asepalvelus on myös uusi valtiontaloudellinen kustannustekijä, sillä hallituksella on tarkoitus säilyttää miesten asepalvelus pakollisena.

Yhdymme rauhanjärjestöjen näkemykseen siitä, että asevarainen ja sotilaallinen turvallisuuskäsite on vanhentunut. Kansalaisten välittömimmät "turvallisuuspoliittiset" ongelmat keskittyvät kasarmien ulkopuolelle, menetetyn työpaikan takaisin saamiseen, työttömyyteen ja ylivelkaantumiseen sekä lasten päivähoitopaikkojen lisäämiseen.

Kansalaisturvallisuuden edistämiseksi ensiarvoisen tärkeää on poistaa taloudellista ja sosiaalista eriarvoisuutta ja edistää ympäristönsuojelua niin maamme rajojen sisällä kuin niiden ulkopuolellakin. Myös kansainvälisyyskasvatuksella voidaan luoda edellytyksiä aidon turvallisuuden syntymiselle.

Naisten asepalvelus ei lisää kansalaisturvallisuutta. Militarisoimalla yhteiskuntaa ja koventamalla asenteita se päinvastoin lisää turvattomuutta.

Katsomme, että esitys ei ole tässä maailmantilanteessa mitenkään tarpeellinen sen paremmin naisten ja miesten välisen tasa-arvon kuin Suomen aseellisen maanpuolustuksen tarpeidenkaan kannalta.

2. Esityksen yksityiskohdista

Lakiesityksen mukaan asepalvelusta suorittavalla naisella olisi sama oikeudellinen ja sosiaalinen asema kuin varusmiespalvelusta suorittavalla miehellä. Valitettavasti esityksen yksityiskohdissa tätä tavoitetta ei ole kyetty toteuttamaan johdonmukaisesti. Esityksen mukaan asepalvelusta suorittavalla naisella olisi oikeus keskeyttää asepalveluksen suorittaminen 45 vuorokauden kuluessa. Hallituksen esityksessä epäillään muun muassa naisten harkitsematonta asepalvelukseen hakeutumista. Hallitus ei tunnu arvostavan naisten harkintakykyä, vaikka se ilmoittaa tasa-arvon esityksensä lähtökohdaksi. Vapaaehtoisessa asepalveluksessa olevalle naiselle ei esitetä esimerkiksi oikeutta hakeutua siviilipalvelukseen. Asepalvelusta suorittavan naisen oikeusasema ei ole perusteltua säätää varus- ja siviilipalvelusmiehen oikeusasemasta poikkeavasti, ja tämä lainsäädännöllinen ratkaisu on nähdäksemme ristiriidassa myös hallitusmuodon 5 §:n edellyttämän kansalaisten yhdenvertaisen kohtelun periaatteen kanssa.

Naiset myös joutuisivat "tarpeellisiin psykologisiin soveltuvuustesteihin" vapaaehtoiseen asepalvelukseen pyrkiessään. Miesten terveyshistorian sen sijaan on osoitettava jotakin tavanomaisesta poikkeavaa, ennen kuin he joutuvat erikoislääkärin tarkastukseen.

Lisäksi hallituksen esityksen mukaan puolustusministeriö voisi ottaa huomioon "valtion talousarvioon liittyvät tekijät" määrätessään "osana poliittista päätöksentekoprosessia" vuosittain vapaaehtoiseen asepalvelukseen otettavien naisten määrän. Tässäkin kohdassa hallituksen lähtökohta syrjäyttää miesten ja naisten tasa-arvon vaatimuksen. Lakiehdotuksesta ei käy ilmi, miten naisten karsinta suoritetaan, jos halukkaita on enemmän kuin puolustusministeriö päättää palvelukseen kunakin vuonna ottaa. Valtiontalouden kireänä jatkuvassa tilanteessa on pelättävissä, että naisten vapaaehtoiseen asepalvelukseen käytetyt varat vähentävät entisestään asevelvollisten päivärahoja ja osaltaan myötävaikuttavat siihen, että muiden sosiaalisten etujen kehittäminen pysähtyy.

Mielestämme koko puolustusvoimien koulutusta tulisi tarkastella laajassa parlamentaarisessa toimikunnassa.

Sikäli kuin hallituksen esityksen tarkoituksena on ollut parantaa puolustusvoimien palveluksessa olevien yli 5 000 naisen asemaa, olisi oman ammattialan koulutus, jolla voitaisiin edistää naisten urakehitystä ja palkkauksellista tasa-arvoa, mielestämme suositeltavin ratkaisu.

Kokonaisuutena voidaan todeta, että hallituksen ehdotus naisten vapaaehtoisesta asepalveluksesta sotii vahvasti omia tasa-arvolähtökohtiansa vastaan.

Käsityksemme mukaan naisten vapaaehtoisen asevelvollisuuden hyväksyminen ja yleinen sukupuolten yhdenvertaisen kohtelun vaatimus edellyttää, että myös miesten asevelvollisuuden tulisi olla vapaaehtoista.

Edellä olevan perusteella ehdotamme,

että valiokunnan mietintöön sisältyvät lakiehdotukset hylättäisiin.

Helsingissä 13 päivänä joulukuuta 1994

Arja Ojala Eila Rimmi

Tuija Maaret Pykäläinen Jaakko Laakso

III

Naisten vapaaehtoinen asepalvelus voidaan saattaa voimaan, vaikka asia ei olekaan ns. tasa-arvokysymys. Asevelvollisuus on nyt ja sen tulee olla jatkossakin pakollista miehille.

Sen sijaan uudistuksen voimaantuloa tulee tarkastella laajempaa kokonaisuutta vasten. Suomalainen ulko- ja turvallisuuspolitiikka elää muutosvaihetta. Tämä uudistus tulee saattaa voimaan vasta, kun maamme suhtautuminen WEU:hun sekä ns. kriisinhallintajoukkoihin on tarkoin selvitetty. Näillä asioilla on suuri merkitys puolustusvoimien käytettävissä oleviin talous- ja henkilöstöresursseihin.

Edellä olevan perusteella ehdotan,

että valiokunnan mietintöön sisältyvät lakiehdotukset hyväksyttäisiin valiokunnan mietinnön mukaisina, paitsi ensimmäinen lakiehdotus näin kuuluvana:

1.

Laki

naisten vapaaehtoisesta asepalveluksesta

Eduskunnan päätöksen mukaisesti säädetään:

(Kuten valiokunnan mietinnössä)

Tämä laki tulee voimaan 1 päivänä tammikuuta 1997.

Helsingissä 13 päivänä joulukuuta 1994

Ismo Seivästö

Liite

TyVL 8/1994