HE 79/1996

Eduskunta on 21 päivänä toukokuuta 1996 lähettänyt ympäristövaliokunnan valmistelevasti käsiteltäväksi hallituksen esityksen 79/1996 vp.

Valiokunta on tässä yhteydessä ottanut käsiteltäväksi myös eduskunnan 7 päivänä huhtikuuta 1995 valiokuntaan lähettämän ed. Helteen ym. lakialoitteen 2/1995 vp rakennuslain muuttamisesta sekä eduskunnan 3 päivänä syyskuuta 1996 valiokuntaan lähettämän ed. Lahtelan ym. lakialoitteen 29/1996 vp luonnonsuojelulaiksi.

Perustuslakivaliokunta, lakivaliokunta ja maa- ja metsätalousvaliokunta ovat eduskunnan päätöksen mukaisesti antaneet valiokunnalle lausuntonsa. Lausunnot (PeVL 21/1996 vp, LaVL 12/1996 vp, MmVL 13/1996 vp) on otettu tämän mietinnön liitteiksi.

Valiokunnassa ovat olleet kuultavina ympäristöministeri Pekka Haavisto, ylijohtaja Pekka Kangas, hallitusneuvos Hannu Karjalainen, luonnonsuojelujohtaja Ilkka Heikkinen ja vanhempi hallitussihteeri Lauri Nordberg ympäristöministeriöstä, lainsäädäntöneuvos Arto Kosonen ulkoasiainministeriöstä, lainsäädäntöneuvos Pekka Vihervuori oikeusministeriöstä, neuvotteleva virkamies Pekka Pelkonen ja budjettisihteeri Elina Selinheimo valtiovarainministeriöstä, ympäristöjohtaja Veikko Marttila maa- ja metsätalousministeriöstä, ylitarkastaja Heikki Vartiainen kauppa- ja teollisuusministeriöstä, apulaisoikeuskansleri Jukka Pasanen, hallintoneuvos Erkki Hollo korkeimmasta hallinto-oikeudesta, yksikön päällikkö Heikki Toivonen ja tutkija Jukka-Pekka Jäppinen Suomen ympäristökeskuksesta, johtaja Jarmo Louvo Kaakkois-Suomen ympäristökeskuksesta, toimistopäällikkö Esko Räsänen Länsi-Suomen ympäristökeskuksesta, ylijohtaja Eljas Pohtila Metsäntutkimuslaitoksesta, maanmittausneuvos Pauli Karvinen Maanmittauslaitoksesta, kunnanjohtaja Jan-Erik Helenelund Maalahden kunnasta, rakennustarkastaja Eero Tulppo Rovaniemen maalaiskunnasta, suunnittelupäällikkö Jaakko Ravaska Pohjois-Pohjanmaan liitosta, neuvotteleva virkamies Timo Hannula Lapin liitosta, johtava lakimies Leena Karessuo Suomen Kuntaliitosta, osastopäällikkö Jukka Luokkamäki Teollisuuden ja Työnantajain Keskusliitosta, johtaja Markku Tornberg Maa- ja metsätaloustuottajain Keskusliitosta, ympäristönsuojelupäällikkö Leena Nurmento Sähkövaltuuskunnasta, pääsihteeri Matti Vatilo Suomen Arkkitehtiliitosta, osastopäällikkö Heikki Lindroos Metsäteollisuus ry:stä, varatuomari Kari Kyttälä Maanomistajain Liitto ry:stä, osastopäällikkö Kari Kilpinen Kalatalouden Keskusliitosta, suojelujohtaja Lassi Karivalo Suomen WWF:stä, pääsihteeri Esko Joutsamo Suomen luonnonsuojeluliitosta, metsävastaava Juha Pennanen Luonto-Liitosta, kansainvälisten asioiden sihteeri Juha-Pekka Ripatti Metsästäjäin Keskusjärjestöstä, puheenjohtaja Pentti Näreaho Metsäalan toimihenkilöliitto ry:stä, myyntipäällikkö Paavo Sipola Hirsitaloteollisuus ry:stä ja tekniikan tohtori Timo Lindborg.

Lisäksi kirjallisen lausuntonsa valiokunnalle ovat jättäneet ylijohtaja Markku Mäkinen ja neuvotteleva virkamies Alpo Kuparinen kauppa- ja teollisuusministeriöstä, johtaja Erkki Kellomäki ja ylitarkastaja Rauni Itkonen Hämeen ympäristökeskuksesta, kaavoitusinsinööri Kimmo Mustonen Kuusamon kunnasta, varapuheenjohtaja Lauri Jääskeläinen Rakennustarkastusyhdistyksestä ja oikeustieteen lisensiaatti Jukka-Pekka Tolvanen.

Valiokunnan Rovaniemelle ja Sodankylään järjestetyn matkan aikana olivat kuultavina kunnanjohtaja Seppo Maula Kittilän kunnasta, aluejohtaja Ahti Silvennoinen Geologisesta tutkimuskeskuksesta, asianajaja Hannu Lukkarila Lapin riistanhoitopiiristä sekä toiminnanjohtaja Jouni Filppa Paliskuntain Yhdistyksestä.

Hallituksen esitys ja lakialoitteet

Hallituksen esityksen tarkoituksena on toteuttaa luonnonsuojelulain kokonaisuudistus. Eräs uudistuksen keskeinen päämäärä on panna täytäntöön Euroopan yhteisöjen kaksi luonnonsuojeludirektiiviä, luontotyyppien sekä luonnonvaraisen eläimistön ja kasviston suojelusta annettu neuvoston direktiivi ja luonnonvaraisten lintujen suojelusta annettu neuvoston direktiivi.

Lakiin ehdotetaan sisällytettäväksi luonnonsuojelusuunnittelua koskeva luku, jolla valtakunnallisten luonnonsuojeluohjelmien laatiminen säänneltäisiin laissa. Luonnonsuojelualueiden perustamista valtion omistamilla alueilla koskevia säännöksiä ehdotetaan täydennettäviksi ja tarkistettaviksi. Yksityisten omistamien alueiden rauhoitusmenettely säilyisi pääpiirteissään. Nykyisen luonnonsuojelulain suppeaa keinovalikoimaa ehdotetaan monipuolistettavaksi. Rantojen kestävän käytön turvaamiseksi ehdotetaan meren ja vesistön rantavyöhykkeille kaavoitusvelvollisuutta. Eliölajien suojelua koskevia säännöksiä tarkistettaisiin.

Luonnonsuojelulakiin otettaisiin säännöksiä myös luonnonsuojelun toteuttamisesta. Alueen omistajalle tulisi oikeus vaatia luonnonsuojeluohjelmaan sisällytetyn alueen lunastamista, kun neljä vuotta on kulunut ohjelman hyväksymispäätöksestä. Lain korvausvelvollisuutta koskevassa säännöksessä asetettaisiin ”merkityksellisen haitan” korvauskynnys, jonka ylityttyä valtion tulisi korvata suojelusta aiheutuvat haitat täysimääräisinä omistajalle.

Ehdotuksen mukaan lääninoikeudesta tulisi yleinen väliportaan muutoksenhakuaste. Eräille yhteisöille annettaisiin valitusoikeus luonnonsuojelupäätöksistä. Euroopan yhteisön Natura 2000 -verkostoa koskevat säännökset ehdotetaan otettaviksi luonnonsuojelulain 10 lukuun. Säännökset eivät koskisi muita luonnonsuojelualueita.

Luonnonsuojelulaki ja siihen liittyvät lainmuutokset ehdotetaan saatettaviksi voimaan samanaikaisesti kuin eduskunnassa käsiteltävänä oleva metsälaki eli 1 päivänä tammikuuta 1997.

Lakialoitteessa 2/1995 vp ehdotetaan koko maan kattavaa yleistä säännöstä rantojen jättämisestä rakentamatta. Sen mukaan rantaviivasta 100 metrin päähän ulottuisi vyöhyke, jolle ei voisi rakentaa. Rakentaminen olisi kuitenkin mahdollista, milloin alueella on rakentamiseen oikeuttava asemakaava tai rakennuskaava. Myös olemassa olevat rakennukset säilyisivät, ja niiden korjaaminen ja tavanomainen laajentaminenkin olisi mahdollista.

Lakialoitteessa 29/1996 vp ehdotetaan luonnonsuojelulakiehdotuksen 40 §:ää muutettavaksi siten, että kuolleena tavattu rauhoitettu eläin saadaan ottaa haltuun. Hallituksen esityksessä tämä on kielletty. Kieltämisen sijasta tulisi kuolleiden eläinten talteenottoon kannustaa, koska se toisi museoille lisää tutkimusmateriaalia. Kuolleena tavatut rauhoitetut eläimet, joita ei tarvita tieteelliseen työhön tai käyttöön, ovat hyvää materiaalia myös eläinten täyttäjille. Säännöstä tulisikin muuttaa myös siten, että kiistattomissa tapauksissa, missä eläimen kuolemaan ei liity rikosta, lähin poliisi voi luovuttaa eläimen muillekin kuin luonnontieteelliselle museolle tai laitokselle.

Valiokunnan kannanotot

Yleisperustelut

Yleistä

Voimassa oleva luonnonsuojelulaki on peräisin 1920-luvulta eikä enää vastaa tämän päivän vaatimuksia. Ympäristövaliokunta pitääkin lainsäädännön uudistamista välttämättömänä. Lainsäädäntöämme on uudistettava myös siksi, että Suomi voisi täyttää ne velvoitteet, joihin se on kansainvälisillä sopimuksilla ja Euroopan unioniin liittymisellä sitoutunut.

Perehdyttyään huolellisesti hallituksen esitykseen luonnonsuojelulainsäädännöksi valiokunta toteaa esityksen olevan perusratkaisultaan onnistunut. Joitakin täsmennystarpeita valiokunta kuitenkin lakiehdotuksissa havaitsi. Muutosehdotukset perustellaan mietinnön yksityiskohtaisissa perusteluissa.

Yleisperusteluissa valiokunta käsittelee sellaisia asiantuntijakuulemisen aikana keskeisesti esille nousseita näkökohtia ja muiden valiokuntien lausuntojen huomautuksia, joiden ei katsottu antavan aihetta lakiehdotusten muuttamiseen.

Asiantuntijoiden esittämiä näkökohtia

Kuuleminen. Useat asiantuntijat katsoivat, että kuulemisvelvollisuus on luonnonsuojelulakiehdotuksessa puutteellisesti järjestetty.

Ympäristövaliokunta toteaa, että luonnonsuojelulain nojalla tapahtuva asioiden käsittely on hallintomenettelyä. Hallintomenettelylaissa (598/82) on säännökset asianosaisten kuulemisesta ja asian vireilläolosta ilmoittamisesta silloin, kun asian ratkaisulla voi olla huomattava vaikutus laajalla alueella tai lukuisten henkilöiden oloihin. Lisäksi laki tiedoksiannosta hallintoasioissa (232/66) sääntelee hallintoasian erityis- ja yleistiedoksiantoa. Mainitut lait ovat yleislakeja, joita on noudatettava kaikessa hallintotoiminnassa.

Vallitseva lainsäädäntöperiaate on, ettei yleislain soveltamiseen viitata erityislaissa. Lisäksi yleislain säännöksistä poikkeamiselle erityislaissa tulee olla erityisiä syitä.

Ympäristövaliokunta katsoo, että luonnonsuojelulain mukaisessa asioiden käsittelyssä hallintomenettelylain ja hallintotiedoksiantolain perussäännökset ovat lähtökohtaisesti riittävät. Eräisiin luonnonsuojelulain säännöksiin hallituksen esityksessä on kuitenkin ehdotettu erityisiä kuulemista ja asioiden ilmoittamista koskevia säännöksiä (mm. 8, 30 ja 64 §). Valiokunnalle toimitetusta luonnonsuojeluasetusluonnoksesta käy vielä ilmi, että kuulemismenettelyä on eräin osin tarkoitus täsmentää asetuksella.

Kokonaisuutena kuulemista ja asioista ilmoittamista koskevat säännökset ovatkin ympäristövaliokunnan käsityksen mukaan kansalaisten oikeusturvan kannalta asianmukaiset. Valiokunta kuitenkin korostaa lakiehdotuksen 8 §:n mukaisen tiedottamisen merkitystä julkisen keskustelun herättämiseksi luonnonsuojeluohjelmista. Kun tiedottamisen muotoa ei säädettäisi laissa, on viranomaisten etsittävä tavat hyvään tiedottamiseen.

Valiokunta katsoo, että luonnonsuojeluohjelman laatimisen käynnistyessä myös alueellisen ympäristökeskuksen on tiedotettava asiasta sillä tavoin, että luodaan edellytykset asiasta käytävälle julkiselle keskustelulle. Valiokunta pitää tärkeänä, että tiedottaminen tapahtuu hyvissä ajoin, jotta keskustelulle taataan todelliset edellytykset.

Kaivostoiminta. Luonnonsuojelulakiehdotuksen 15 §:n mukaan luonnonsuojelualueilla on sallittu geologinen tutkimus ja malminetsintä alueen hallinnasta vastaavan viranomaisen luvalla. Lakiehdotuksen 17 §:n perusteluissa todetaan kuitenkin, että ”Kaivostoiminta ja luonnonsuojelu ovat lähes aina toisensa poissulkevia maankäyttömuotoja eikä kaivostoiminta luonnonsuojelualueella ole siten mahdollista”.

Jos laki sallii vain luvanvaraisen malminetsinnän ilman mahdollisuutta kaivostoimintaan, on usean valiokunnan kuuleman asiantuntijan mielestä mitä ilmeisintä, että luonnonsuojelualueet tulevat jäämään malminetsinnällisesti tutkimatta. Saadun selvityksen mukaan geologialtaan malmin esiintymiselle suotuisia, mutta tarkemmin tutkimattomia suuria alueita on erityisesti Pohjois- ja Itä-Suomessa. Alueet limittyvät osin päällekkäin nykyisten ja ehdotettujen luonnonsuojelualueiden kanssa.

Asiaa selvitettyään ympäristövaliokunta on päätynyt käsitykseen, ettei uusi luonnonsuojelulaki aseta uusia esteitä malminetsinnälle tai kaivostoiminnalle.

Geologisen tutkimuksen ja malminetsinnän ehdotettu luvanvaraisuus vastaa nykykäytäntöä. Sen suhteen ei ole juurikaan ilmennyt ristiriitatilanteita. Luvanvaraisuus on valiokunnan mielestä perusteltua säilyttää, jotta ennakolta voidaan sopia luonnonsuojeluviranomaisten ja etsijöiden välillä, missä kohdissa ja minkälaisin menetelmin työ suoritetaan.

Kaivostoiminta olisi luonnonsuojelulakiehdotuksen mukaan luonnonsuojelualueella kielletty. Vastaava säännös sisältyy myös voimassa olevan luonnonsuojelulain 2 §:ään. Kaivostoiminta suojelualueella on siten ollut mahdollista vain lakkauttamalla alueen rauhoitus kokonaan tai tietyiltä osin. Luonnonsuojelulakiehdotus ei säädöstasolla tuo tässäkään suhteessa muutosta nykytilanteeseen. Valiokunta kannattaa nykytilanteen säilyttämistä, sillä mahdollisen kaivostoiminnan aloittaminen suojelualueella on syytä aina harkita tapauskohtaisesti.

Jos kaivostoiminta katsotaan merkittävämmäksi kuin luonnonsuojelu, voitaisiin alueen rauhoitus lakkauttaa kokonaan tai tietyiltä osin seuraavasti. Kansallispuiston, luonnonpuiston ja yli 100 hehtaarin suuruisen muun valtion maalla olevan luonnonsuojelualueen lakkauttaminen tapahtuisi lailla tai asetuksella kuten niiden perustaminenkin (11, 12 ja 17 §). Metsähallituksen tai puolustusministeriön hallinnassa olevan alle 100 hehtaarin suuruisen muun luonnonsuojelualueen lakkauttamisesta päättäisi asianomainen laitos (17 §). Yksityisen maalla olevan luonnonsuojelualueen rauhoituksen lakkauttamisesta tai lieventämisestä päättäisi alueellinen ympäristökeskus (27 §).

Jos kaivostoiminnan vaikutukset voidaan katsoa vähäisiksi suojelutavoitteiden kannalta, voitaisiin luonnonsuojelualueen rauhoitussäännöksestä säätää asetuksella myös aluekohtaisia poikkeuksia (16 §).

Natura 2000 -verkostoon kuuluvalla alueella malminetsintä ja geologinen tutkimus olisi niin ikään sallittua alueen hallinnasta vastaavan viranomaisen luvalla. Malminetsintä ja geologinen tutkimus ovat senkaltaista toimintaa, joka vain poikkeuksellisesti voi merkityksellisesti heikentää Natura 2000 -verkostoon sisällytetyn alueen luonnonarvoja, minkä vuoksi siitä ei yleensä tarvitsisi tehdä 65 §:ssä tarkoitettua vaikutusten arviointia ja lupa voitaisiin 66 §:n 1 momentin estämättä myöntää. Sen lisäksi lakiehdotuksen 66 §:n 2 momentin mukaan valtioneuvoston yleisistunto voi antaa luvan sellaiselle hankkeelle, joka heikentää Natura 2000 -verkostoon kuuluvan alueen luonnonarvoja, jos hanke on toteutettavissa erittäin tärkeän yleisen edun kannalta pakottavasta syystä eikä vaihtoehtoista ratkaisua hankkeelle ole. Valtioneuvosto voi lakiehdotuksen 69 §:n mukaan myös päättää Natura 2000 -verkostoon kuuluvan alueen suojelun lakkauttamisesta.

Edellä esitetyn perusteella valiokunta korostaa, että hallituksen esityksen perustelujen maininta siitä, ettei kaivostoiminta ole luonnonsuojelualueilla mahdollista, on liian yksioikoinen toteama. Luonnonsuojelulaissa ei nykytilanne kaivostoiminnan osalta muutu, joten päätelmä on, että kaivostoiminta ja luonnonsuojelu ovat vain pääosin toisensa pois sulkevia maankäytön muotoja.

Säädöstasolla uutta on luonnonsuojelulakiehdotukseen liittyvä kaivoslain muutosehdotus. Sen mukaan kaivoslain mukaisia päätöksiä tehtäessä on noudatettava kaivoslain säännösten lisäksi myös luonnonsuojelulain 4, 9, 39, 42, 47―49, 55 ja 56 §:n ja 10 luvun säännöksiä.

Ympäristövaliokunta kannattaa muutosehdotusta. Voimassa oleva kaivoslaki asettaa vain toiminnanharjoittajan velvollisuudeksi luonnonsuojelulain säännösten noudattamisen. Perusteltua on, että velvollisuus ulotetaan myös kaivoslain mukaisia päätöksiä tekeviä viranomaisia koskevaksi. Keskeisiä kaivoslain mukaisia viranomaispäätöksiä ovat valtaushakemuksen hyväksyminen ja kaivospiirin määrääminen.

Muiden valiokuntien lausunnot

Tässä jaksossa käsiteltyihin asioihin kiinnittivät huomiota myös useat ympäristövaliokunnan kuulemat asiantuntijat.

Suotuisa suojelutaso. Perustuslakivaliokunta on esittänyt ympäristövaliokunnan harkittavaksi luonnonsuojelulakiehdotuksen 5 §:n 3 momentin täsmentämistä, sillä momentissa ehdotettu eliölajien suojelutason määritelmä poikkeaa luonnonsuojelulailla täytäntöönpantavasta luontodirektiivistä. Direktiivissä ei viitata yksittäisiin esiintymispaikkoihin vaan yleisemmin lajin suotuisan suojelutason säilymiseen elinvoimaisena levinneisyysalueellaan.

Asiaa selvitettyään ympäristövaliokunta on päätynyt kannattamaan hallituksen esitystä. Luonnonsuojelulain 5 §:ssä asetettaisiin tavoitteet Suomen luonnonsuojelun tasolle. Kysymyksessä on kansallinen tavoitteenasettelu, jolla pyritään vahvistamaan maamme luonnon ja sen monimuotoisuuden suojelemista. Suomen luonnonsuojelun tavoitteet tulee asettaa kansallisista lähtökohdista siitä huolimatta, että lailla pannaan samalla täytäntöön Euroopan yhteisöjen luonto- ja lintudirektiivit. Valiokunta korostaa lisäksi sitä esityksen perusteluissakin mainittua seikkaa, että ehdotettu 5 § on luonteeltaan tavoitepykälä. Sillä ei näin ollen ole suoraa sovellettavuutta yksittäistapauksissa. Myös maa- ja metsätalousvaliokunta korostaa lausunnossaan 5 §:n tavoiteluonnetta.

Tietyn eläin- tai kasvilajin suotuisan suojelutason turvaamiseksi voidaan ryhtyä lakiehdotuksen 6 luvun 38 §:n (Eläinlajien rauhoittaminen), 42 §:n (Kasvilajien rauhoittaminen), 46 §:n (Uhanalaiset lajit) tai 47 §:n (Erityisesti suojeltavat lajit) edellyttämiin toimenpiteisiin. Näiden pykälien yksityiskohtaisella soveltamisella toteutetaan tavoitepykälän vaatimukset.

Korvaussäännöstö. Perustuslakivaliokunta esittää, että ympäristövaliokunta selvittäisi mahdollisuuksia lakiehdotuksen korvaussäännösten yleispiirteistämiseen ja yksinkertaistamiseen sellaiseksi, että valtion korvausvelvollisuus liitettäisiin kaikkiin luonnonsuojelulakiin perustuviin menetyksiin, joista omistajalle on aiheutunut merkityksellistä haittaa. Näin saataisiin varmuus säännöstön kattavuudesta. Myös maa- ja metsätalousvaliokunta korostaa, että valtion korvausvelvollisuuden tulee kattaa kaikki luonnonsuojelulain nojalla asetetut maa- ja metsätalouskiinteistöä koskevat rajoitukset, joista voi aiheutua merkityksellistä haittaa.

Ympäristövaliokunta toteaa, että ehdotetussa luonnonsuojelulaissa on ainakin kaksi kohtaa, joihin korvaussäännöksissä ei voida viitata. Kunnan päätös luonnonmuistomerkin rauhoittamisesta yksityismaalla (26 §) ei johtaisi korvausvelvollisuuteen, vaikka omistajalle aiheutuisikin siitä merkityksellistä haittaa, sillä päätös edellyttää omistajan suostumusta. Maisema-aluetta koskeva sääntely (34 §) ehdotetaan rakennettavaksi sen periaatteen varaan, ettei sellaisia määräyksiä, joista aiheutuisi kiinteistön omistajalle merkityksellistä haittaa, voitaisi lainkaan antaa.

Siirtymäsäännökset. Perustuslakivaliokunta pyytää ympäristövaliokuntaa arvioimaan rakennuslakiehdotuksen 138 a §:ssä tarkoitetun valitusasteen muutoksen johdosta erityisen siirtymäsäännöksen tarvetta.

Asiaa selvitettyään ympäristövaliokunta on päätynyt siihen, ettei siirtymäsäännöstä tarvita. Tapauksia, joissa kunnan rakennusjärjestystä koskevasta päätöksestä tehty valitus on vireillä lain voimaan tullessa, on saadun selvityksen mukaan todennäköisesti hyvin vähän. Niiden siirtäminen lääninoikeuksien ratkaistavaksi ei ilmeisestikään tuota mainittavia ongelmia.

Perustuslakivaliokunta esittää myös, että ympäristövaliokunta selvittäisi sellaisten siirtymäsäännösten lisäämistä 8. ja 10. lakiehdotukseen, jotka rajoittaisivat lain säännösten soveltamisen lain voimaantulon jälkeen vireille tuleviin hakemusasioihin. Perustuslakivaliokunta viittaa tältä osin kaivoslakiin perustuvien ja vesioikeudellisten lupa-asioiden pitkään käsittelyaikaan. Myös maa- ja metsätalousvaliokunnan lausunnossa kiinnitetään huomiota vesilain siirtymäsäännöksen puuttumiseen.

Ympäristövaliokunta toteaa luonnonsuojelulain liitännäislakien siirtymäsäännösten puuttumisen perustuvan siihen, että Euroopan yhteisöjen luonnonsuojeludirektiivit eivät tunne siirtymäaikoja. Jos siirtymäsäännöksiä lisättäisiin kaivoslakiin, vesilakiin tai muihin liitännäislakeihin, Suomi ei pystyisi ilmoittamaan Euroopan unionille direktiivien täytäntöönpanosta ennen kuin vasta epämääräisen ajan kuluttua. Toisaalta siirtymäsäännökset eivät kuitenkaan muuttaisi tilannetta, koska luonnonsuojeludirektiivit ovat suoraan sovellettavaa oikeutta kuten lakivaliokunta lausunnossaan toteaa.

Lakivaliokunta kiinnittää lausunnossaan kuitenkin huomiota siihen, että siirtymäsäännösten puuttumisesta huolimatta vireillä olevat hakemusasiat on käsiteltävä koko maassa hyvää hallintotapaa noudattaen niin, että uusia säännöksiä sovelletaan joustavuutta osoittaen ja tarpeettomia lisäselvityksiä vaatimatta. Mikäli tässä suhteessa ilmenee käytännössä ongelmia, on hallintokäytäntöä ohjattava riittävän seikkaperäisin yleisohjein.

Erityisesti rantakaavoituksen osalta lakivaliokunta toteaa, että rantarakentaminen olisi mahdollista vain vahvistetun kaavan tai poikkeusluvan nojalla. Rantarakentamisen omaisuusmerkityksen vuoksi on tärkeää tulkita nyt muutettavaa rakennuslain 123 d §:ää siten, että maanomistajan intressissä oleva rantakaavoitus paitsi tapahtuu pykälän sanamuodon mukaisesti kiireellisesti myös tavalla, joka ottaa huomioon asianmukaisesti maanomistajan asianosaisaseman. Rakennuslain 123 d §:n radikaalilta näyttävästä muutoksesta huolimatta säännökset eivät aina anna oikeutta hylätä vireillä olevaa maanomistajan tekemää rantakaavahakemusta millä perusteella hyvänsä. Hakemuksen hylkääminen voi perustua ainoastaan siihen, ettei kaava täytä kaavalle rakennuslaissa asetettuja vaatimuksia.

Ympäristövaliokunta yhtyy lakivaliokunnan lausunnossa esitettyihin kannanottoihin.

Vanhojen suojeluohjelmien toteuttaminen. Perustuslakivaliokunta pitää tosiasiallisen oikeusturvan kannalta tärkeänä, että korvaukset vanhojen suojeluohjelmien perusteella maksetaan viipymättä.

Ympäristövaliokunta toteaa, että luonnonsuojelulainsäädäntöä koskevan esityksen antamisen jälkeen hallitus on 4.6.1996 hyväksynyt vanhojen luonnonsuojeluohjelmien toteuttamista koskevan rahoitusohjelman. Rahoitusohjelmassa lähdetään siitä, että suojelualueiden hankintaa tai rahoitusta koskevat sopimukset maanomistajien kanssa tehdään vuosituhannen vaihteeseen mennessä, maanvaihdot vuoteen 2004 mennessä ja viimeiset korvaukset saadaan maksetuiksi vuoteen 2007 mennessä. Jaksotettuun maksuohjelmaan osallistuville maksetaan lunastuslain mukainen korko siirtyville maksuerille. Rahoitusohjelmaa on ryhdytty panemaan toimeen jo vuoden 1996 lisätalousarviossa ja se on sisällytetty vuoden 1997 talousarvioesitykseen.

Väliaikainen toimenpidekielto. Maa- ja metsätalousvaliokunta esittää, että ympäristövaliokunta selvittäisi mahdollisuudet lyhentää väliaikaiselle toimenpidekiellolle (55 §) ehdotettua kahden vuoden enimmäisaikaa.

Ympäristövaliokunta toteaa ehdotetun enimmäisajan olevan sama kuin voimassa olevassa laissa. Määräajan lyhentäminen ei ole perusteltua, sillä tapaukset, joissa toimenpidekieltoa voidaan joutua soveltamaan, ovat erilaisia. Lisäksi useimmiten neuvottelut maanomistajien kanssa ovat aikaavieviä.

Ympäristökeskuksen valitusoikeus. Lakiehdotuksen 63 §:ssä alueelliselle ympäristökeskukselle annetaan valitusoikeus muiden lakien mukaisessa päätöksenteossa, kun kysymys on luonnonsuojelun valvonnasta. Lakivaliokunta toteaa, että säännökseen on asiantuntijalausunnoissa suhtauduttu varsin ristiriitaisesti. Lakivaliokunta lausuu kuitenkin, ”että säännösehdotus vastaa vallitsevaa oikeuskäytäntöä ja että vesilaissa ja ympäristölupamenettelylaissa on jo vastaava säännös. Valiokunta pitää ehdotettua säännöstä asianmukaisena tulkintavaikeuksien välttämiseksi. Valiokunta kiinnittää lisäksi huomiota siihen, että kysymyksessä on yksinomaan tuomioistuimeen tapahtuva muutoksenhaku, jossa ratkaisut valituksiin annetaan yksistään oikeudellisin perustein. Vähemmän aiheellista muutoksenhakua rajoittavat käytännössä myös hallintolainkäyttölain säännökset oikeudenkäyntikulujen korvausvastuusta.” Ympäristövaliokunta yhtyy lakivaliokunnan kannanottoon.

Maa- ja metsätalousvaliokunta katsoo, että pykälässä tarkoitettu valitusoikeus tulee olla myös metsäkeskuksilla. Lakia alemmalla tasolla tulee lisäksi säätää ympäristöviranomaisten ja metsäviranomaisten yhteistoimintavelvoitteista, jotta valituskynnys pidetään riittävän korkeana.

Ympäristövaliokunnalle toimitetusta luonnonsuojeluasetusluonnoksesta käy ilmi, että siihen on tarkoitus ottaa useita säännöksiä ympäristöviranomaisten ja metsäviranomaisten yhteistoiminnasta metsätalouden kannalta merkittävissä kysymyksissä. Maa- ja metsätalousvaliokunnan esittämää valitusoikeuden laajennusta ympäristövaliokunta ei kannata. Metsäkeskuksille ei ole tarpeen antaa valitusoikeutta muiden viranomaisten päätöksistä sillä perusteella, että päätös on vastoin luonnonsuojelulakia.

Flada ja kluuvijärvi. Maa- ja metsätalousvaliokunta esittää edelleen, että ympäristövaliokunta selvittäisi vesilakiin ehdotetussa 15 a §:ssä käytettyjen käsitteiden ”flada” ja ”kluuvijärvi” asianmukaisuuden.

Saadun selvityksen mukaan esitysluonnos on ollut Kotimaisten kielten tutkimuskeskuksen kielitoimiston tarkastettavana. Kielitoimisto ei ole nähnyt huomauttamista mainituissa käsitteissä.

Paikallisten asukkaiden oikeudet. Maa- ja metsätalousvaliokunnan lausunnossa todetaan vielä: ”Luonnosuojelulain säätäminen ei sellaisenaan merkitse muutosta kansalaisten metsästysmahdollisuuksiin nykyisissä kansallispuistoissa ja muilla luonnonsuojelualueilla; kaikissa luonnonpuistoissahan metsästys on asetuksella kielletty. Jotta myöhemminkään tässä paikallisille asukkaille tärkeässä asiassa ei huononnusta tapahtuisi, valiokunta ehdottaa, että ympäristövaliokunta edellyttäisi mietinnössään, että paikallisten asukkaiden metsästysoikeudet luonnonsuojelualueilla tulee säilyttää sellaisina kuin ne ovat luonnonsuojelulakiesityksen antohetkellä.”

Ympäristövaliokunta korostaa myös, että vanhojen luonnonsuojelualueiden osalta uusi laki ei muuta paikallisten asukkaiden oikeuksia. Jos vanhoja suojelualueita koskevia rauhoitussäännöksiä myöhemmin muutetaan, kysymys voi olla alueen laajentamisesta tai supistamisesta tai suojelun lakkauttamisesta. Muutoksia tehtäessä paikallisten asukkaiden oikeudet tulee ottaa huomioon luonnonsuojelulakiehdotuksen 15 ja 16 §:n mukaisista poikkeuksista päätettäessä. Lisäksi viranomaisten on otettava huomioon muussa lainsäädännössä säädetyt ja muut saavutetut oikeudet.

Seuranta ja toimeenpano

Luonnonsuojelulainsäädännön luonteesta johtuu, että siihen joudutaan ottamaan monia joustavia säännöksiä. Tästä syystä valiokunta pitää tärkeänä, että ympäristöministeriö seuraa lainsäädännön soveltamiskäytännön yhdenmukaisuutta eri ympäristökeskusten alueella. Tämän lisäksi ympäristöministeriön tulee seurata koko lainsäädännön toimivuutta ja ryhtyä tarvittaessa toimiin mahdollisesti esille tulevien epäkohtien korjaamiseksi.

Uusi lainsäädäntö tuo uusia tehtäviä alueellisille ympäristökeskuksille. Ympäristöministeriön tuleekin huolehtia siitä, että luonnonsuojelutehtäviin turvataan riittävät voimavarat.

Yksityiskohtaiset perustelut

1. Luonnonsuojelulaki

9 §. Luonnonsuojeluohjelman oikeusvaikutukset. Maa- ja metsätalousvaliokunnan lausunnon perusteella ympäristövaliokunta ehdottaa pykälän 1 momentin selkeyttämistä siten, että siitä käy suoraan ilmi luonnonsuojeluohjelman oikeusvaikutusten koskevan vain valtioneuvoston hyväksymiä ohjelmia.

10 §. Luonnonsuojelualueet ja niiden perustamisedellytykset. Pykälässä ehdotetaan nykyisen luonnonpuisto-nimikkeen korvaamista luonnonsäästiöllä. Perustuslakivaliokunta esittää harkittavaksi, onko syytä ottaa käyttöön tällaista kielen kannalta erikoislaatuista käsitettä.

Ympäristövaliokunnan mielestä nykyinen luonnonpuisto-nimike tulee säilyttää ennallaan. Nimike on vakiintunut ja merkityssisällöltään kansalaisille selkeä. Valiokunta ehdottaakin pykälän muutettavaksi tällä tavoin.

Ehdotettu muutos johtaa siihen, että myös 12―16, 18 ja 20 §:ään on tehtävä vastaava muutos.

22 §. Alueen liittäminen luonnonsuojelualueeseen. Selvyyden vuoksi valiokunta toteaa, että luonnonsuojelualueeseen liitettävän alueen suojelumääräykset tulevat voimaan 3 momentin mukaisesta kuuluttamisen ajankohdasta.

24 §. Luonnonsuojelualueen perustaminen. Tämän pykälän yhteydessä valiokunnan huomiota on kiinnitetty tiedon saamiseen suojelupäätöksestä, sillä pykälässä ei ole säännöksiä päätösten julkipanosta ja kuuluttamisesta kuten 22, 30 ja 47 §:ssä.

Valiokunta toteaa, että pykälän 4 momentin mukaan luonnonsuojelualueen perustamisesta on tehtävä merkintä kiinteistörekisteriin. Tämä menettely turvaa tietojen saamisen aluetta koskevista rajoituksista.

30 §. Kiellon voimaantulo. Selvyyden vuoksi valiokunta toteaa tämänkin pykälän yhteydessä, että suojellun luontotyypin muuttamiskielto tulee voimaan 1 momentin mukaisen kuuluttamisen ajankohdasta. Asetuksella tullaan lisäksi säätämään luontotyypin suojelupäätösten merkitsemistä kiinteistörekisteriin.

Pykälän 3 momentin mukaan alueen suojelu voidaan lakkauttaa, jos suojeltuun luontotyyppiin kuuluvan alueen luonnonarvot ovat hävinneet. Korvausten palautusvelvollisuuteen sovelletaan tällöin lakiehdotuksen 27 §:n 3 momentin säännöksiä. Takaisinmaksuvelvollisuus koskisi näin ollen vain sellaisia tapauksia, joissa suojelualueen rauhoitus lakkautetaan maanomistajan hakemuksesta.

31 §. Poikkeamisvalta. Ehdotetun pykälän mukaan alueellinen ympäristökeskus voi yksittäistapauksessa myöntää poikkeuksen 29 §:n 1 momentin kiellosta muuttaa luontotyyppejä, mikäli kyseisen luontotyypin suojelutavoitteet eivät huomattavasti vaaraannu tai luontotyypin suojelu estää yleisen edun kannalta erittäin tärkeän hankkeen tai suunnitelman toteuttamisen.

Luontotyyppien suojelun soveltaminen vahvistetuilla asema- ja rakennuskaava-alueilla saattaa aiheuttaa ongelmia. Joissakin tilanteissa saattaa olla kohtuutonta, jos alueelta löytyvä luontotyyppi estäisi vahvistettujen kaavojen toteuttamisen. Seurauksena saattaisi olla myös kohtuuttomia korvausvaatimuksia.

Valiokunta kiinnittää huomiota siihen, että lainvoimaista kaavaa on pidettävä yleensä yleisen edun kannalta erittäin tärkeänä suunnitelmana jo tapahtuneen kaavallisen harkinnan perusteella vahvistetuilla asemakaava-alueilla sekä rakennuskaava-alueilla lukuun ottamatta maa- ja metsätalousalueita. Tällöinkin on ennen poikkeamisvallan käyttämistä selvitettävä, voidaanko kaavan ja luontotyyppien tavoitteet saavuttaa kaavaa muuttamalla.

33 §. Maisema-alueiden perustaminen. Valiokunta ehdottaa pykälään tehtäväksi teknisluonteisen korjauksen. Oikea termi maakunnallisesta liitosta on maakunnan liitto (L alueiden kehittämisestä, 1135/95).

34 §. Maisema-aluetta koskevat määräykset. Lakiehdotuksen 32 §:n nojalla voidaan perustaa maisema-alue luonnon tai kulttuurimaiseman kauneuden, historiallisten ominaispiirteiden tai siihen liittyvien muiden erityisten arvojen säilyttämiseksi ja hoitamiseksi. Maisema-alueen perustamispäätökseen voitaisiin 34 §:n mukaan ottaa maiseman olennaisten piirteiden säilyttämiseksi tarpeellisia määräyksiä. Määräykset eivät kuitenkaan saa olla alueen omistajalle kohtuuttomia. Perustelujen mukaan määräyksistä ei niiden lievyyden vuoksi voisi aiheutua korvausvelvollisuutta.

Perustuslakivaliokunta katsoo lausunnossaan, että säännös kaipaa täsmentämistä, jotta se voitaisiin säätää tavallisessa laissa. Lausunnon mukaan omistajaan tulee voida kohdistaa pelkästään sellaisia maiseman olennaisten piirteiden säilyttämiseksi tarpeellisia kieltoja, joista hänelle ei aiheudu merkityksellistä haittaa. Merkityksellisen haitan aiheutuminen on perusteena myös lakiehdotuksen korvausvelvollisuutta koskevissa säännöksissä.

Perustuslakivaliokunnan lausunnon perusteella ympäristövaliokunta ehdottaa pykälän 1 momenttia muutettavaksi niin, että siinä puhutaan kohtuuttomuuden sijasta merkityksellisen haitan aiheutumisesta.

Perustuslakivaliokunta katsoo lausunnossaan edelleen, että mikäli lainkohdan tulisi mahdollistaa toimintavelvoitteiden kohdistaminen omistajaan, niiden perustyypit on kirjoitettava lakitekstissä. Ympäristövaliokunta toteaa, että maisema-aluetta koskevat määräykset on tarkoitettu kielloiksi ja rajoituksiksi. Ne eivät voi sisältää toimintavelvoitteita.

37 §. Soveltamisala. Valiokunta ehdottaa 1 momentin kielellistä korjaamista.

40 §. Kuolleena tavattu rauhoitettu eläin. Ehdotettu pykälä on ristiriidassa 49 §:n kanssa. Ristiriitaa aiheutuu muun muassa siitä, että ko. pykälien mukaisia päätöksiä tekevä viranomainen ei ole sama. Kuitenkin ehdotetussa muodossaan 40 §:ää olisi sovellettava myös 49 §:ssä tarkoitettuihin eläinlajeihin. Tästä syystä valiokunta ehdottaa pykälään lisättäväksi uuden 3 momentin, jonka mukaan 40 §:n säännökset eivät koske 49 §:ssä tarkoitettuja eläinlajeja.

47 §. Erityisesti suojeltavat lajit. Myös tämän pykälän kohdalla suojelun lakkauttamisesta aiheutuvaan korvausten takaisinmaksuvelvollisuuteen sovelletaan lakiehdotuksen 27 §:n 3 momenttia.

48 §. Poikkeukset rauhoitussäännöksistä. Pykälän 2 momentin perusteella alueellinen ympäristökeskus voisi myöntää luvan poiketa 39, 42 ja 47 §:ssä säädetyistä rauhoitussäännöksistä, jos lajin suojelutaso säilyy suotuisana. Jos hakemus koskee koko maata, poikkeuksen myöntää ympäristöministeriö. Poikkeusta koskevaan päätökseen voidaan liittää tarpeellisia ehtoja.

Valiokunta toteaa, että vahvistetut asema- ja rakennuskaava-alueet saattavat joskus muodostaa niin vähäisen osan lajien levinnäisyydestä, ettei lajin suojelutason säilyminen suotuisana jää riippumaan näistä. Päätettäessä poikkeuksista rauhoitussäännöksiin on selvitettävä, voidaanko kaavaa muuttamalla turvata erityisesti suojeltavan lajin säilyminen suotuisana.

Valiokunta korostaa, että ympristökeskusten päätösten tulee noudattaa yhtenäistä tulkintalinjaa 31 §:n poikkeamisvallan ja 48 §:n rauhoitussäännösten poikkeusten osalta. Tämän varmistamiseksi on järjestettävä riittävästi koulutusta, tiedotusta ja seurantaa uudesta lainsäädännöstä ja sen soveltamiskäytännöstä.

49 §. Euroopan yhteisön lajisuojelua koskevat erityissäännökset. Pykälän 3 momentissa ehdotetaan korjattavaksi virheellinen viittaus 42 §:n 1 momenttiin viittaukseksi 42 §:n 2 momenttiin.

52 §. Valtion lunastusoikeus. Pykälän 2 momentin nojalla ympäristöministeriö saisi ilman valtioneuvoston lupaa lunastaa alueen, joka sisältyy lainvoimaiseen luonnonsuojeluohjelmaan, tai tällaisen alueen käyttöoikeuden. Sama lunastusoikeus ympäristöministeriöllä olisi myös alueeseen, joka rajoiltaan vähäisessä määrin poikkeaa luonnonsuojeluohjelmasta.

Perustuslakivaliokunnan lausunnossa katsotaan, että vähäisesti luonnonsuojeluohjelmasta poikkeavan alueenkin lunastamisen tulee olla tarpeen juuri luonnonsuojelulain tavoitteiden vuoksi. Säännöksen täsmentäminen tällä tavoin on edellytys tavalliselle säätämisjärjestykselle.

Ympäristövaliokunta ehdottaa 52 §:n 2 momenttia täsmennettäväksi perustuslakivaliokunnan lausunnon nojalla siten, että vähäisen luonnonsuojeluohjelmasta poikkeamisen edellytyksenä olisi luonnonsuojelu tai muu yleinen etu. Muulla yleisellä edulla valiokunta tarkoittaa lähinnä maanmittausteknisiä syitä. Vanhemmissa luonnonsuojeluohjelmissa on suojeltavien alueiden rajat useimmiten osoitettu pyörein viivoin, kun taas maanmittaustoimituksessa käytetään suoraviivaista rajausta.

9 luku. Muutoksenhaku. Luonnonsuojelulakiehdotuksen 9 luku sisältää muutoksenhakua koskevat säännökset. Ne on laadittu voimassa olevan muutoksenhausta hallintoasioissa annetun lain (154/50) pohjalta. Hallituksen esityksen antamisen jälkeen on hyväksytty ja vahvistettu uusi hallintolainkäyttölaki (586/96), joka tulee voimaan 1.12.1996.

61 §. Valitus. Ehdotetun 61 §:n mukaan valtioneuvoston, ympäristöministeriön, puolustusministeriön, Metsähallituksen ja Suomen ympäristökeskuksen päätöksestä valitetaan korkeimpaan hallinto-oikeuteen. Alueellisten ympäristökeskusten päätöksistä taas valitettaisiin lääninoikeuteen.

Hallintolainkäyttölain pääperiaatteena on, että korkeimpaan hallinto-oikeuteen valitetaan suoraan vain valtioneuvoston ja ministeriön päätöksestä. Valtioneuvoston alaisen viranomaisen päätöksestä valitetaan lääninoikeuteen. Lakivaliokunta katsoo lausunnossaan, ettei luonnonsuojelulain yhteydessä ole ilmennyt oikeudellista syytä eikä tarvetta poiketa tästä yleisperiaatteesta.

Lakivaliokunnan lausunnon nojalla ympäristövaliokunta ehdottaa pykälän 1 ja 2 momentin muutettavaksi hallintolainkäyttölain periaatteiden mukaiseksi.

Lakivaliokunnan sekä maa- ja metsätalousvaliokunnan lausunnoissa katsotaan, että myös Metsäntutkimuslaitoksen päätöksistä on voitava valittaa, koska sille kuuluu luonnonsuojelulain mukaista hallinnollista valtaa. Ympäristövaliokunta ehdottaakin Metsäntutkimuslaitoksen lisättäväksi 2 momenttiin. Lisäksi ympäristövaliokunta ehdottaa 2 momenttiin yhdistettäväksi ehdotetun 61 §:n 4 momentin, joka koskee kunnan viranomaisen päätöksestä valittamista. Näin 2 momentissa lueteltaisiin kaikki ne viranomaiset, joiden päätöksistä valitetaan lääninoikeuteen.

Lakivaliokunta ehdottaa edelleen 1 momentin täydentämistä informatiivisella säännöksellä siitä, että valituksen valtioneuvoston tai ministeriön päätöksestä voi tehdä vain sillä perusteella, että päätös on lainvastainen. Vaatimus laillisuusperusteesta johtuu hallintolainkäyttölaista (7 §) ja korkeimmasta hallinto-oikeudesta annetusta laista (74/18, 5 §). Ympäristövaliokunta kannattaa ehdotettua täydennystä.

Lakivaliokunnan lausunnossa kiinnitetään vielä huomiota ehdotetun 61 §:n 3 momenttiin, jossa valitusoikeus annettaisiin eräin rajoituksin myös sellaisille rekisteröidyille paikallisille tai alueellisille yhteisöille, joiden tarkoituksena on luonnon- tai ympäristönsuojelun edistäminen. Pykälän perustelujen mukaan valittamiseen oikeutettuja yhteisöjä ovat esimerkiksi Suomen Luonnonsuojeluliiton, Natur och Miljön ja Birdlife Suomen piirijärjestöt ja paikallisyhdistykset sekä erilaiset kotiseutu- ja kaupunginosayhdistykset, asukasyhdistykset ja kylätoimikunnat. Luonnonsuojeluohjelmaa koskevista päätöksistä olisi valitusoikeus lisäksi myös maanomistajien etua valvovilla valtakunnallisilla yhteisöillä.

Asukasyhdistykset ja kylätoimikunnat ovat perinteisesti toimineet luonnon- tai ympäristönsuojelun edistämiseksi tai muuten olleet aktiivisia lähiympäristöä koskevissa asioissa. Lakivaliokunnan lausunnon mukaan säännös edellyttää, että myös näiden yhteisöjen on oltava rekisteröityjä voidakseen käyttää valitusoikeutta. Rekisteröityminen osoittaa niiden pysyvää luonnetta. Ympäristövaliokunta yhtyy lakivaliokunnan näkemykseen.

62 §. Valitus lääninoikeuden päätöksestä. Pykälässä ei ole, toisin kuin ehdotetun metsälain (He 63/1996 vp) vastaavassa säännöksessä, nimenomaista säännöstä siitä, että päätöksen tehnyt viranomainen saisi hakea korkeimmasta hallinto-oikeudesta muutosta päätökseen, jolla sen itsensä tekemää päätöstä on lääninoikeudessa muutettu tai päätös on kumottu. Kun hallintolainkäyttölaissa on omaksuttu virallisperiaate eikä se pohjaudu kaksiasianosaissuhteen käyttämiseen, on lakivaliokunnan mielestä nimenomainen viranomaisen valitusoikeutta koskeva säännös tarpeen.

Lakivaliokunnan lausunnon perusteella ympäristövaliokunta esittää, että 62 §:ään lisätään uusi 2 momentti, jossa valituksen alaisen päätöksen tehneen viranomaisen valitusoikeus säädetään.

10 luku. Euroopan yhteisön Natura 2000 -verkostoa koskevat erityissäännökset. Asiaa käsitellessään valiokunta on havainnut, että Natura 2000 -verkostoa koskevat luonnonsuojelulakiehdotuksen säännökset on eräiltä osin kirjoitettu tiukemmiksi kuin mitä luontodirektiivi edellyttää.

Ympäristövaliokunta ei pidä perusteltuna luontodirektiiviä tiukempaa sääntelyä. Natura 2000 -verkostoon kuuluvien alueiden on tarkoitus muodostaa eurooppalainen luonnonsuojeluverkosto. Tarkoituksenmukaista on, että sitä koskevat Suomessa vastaavat säännökset kuin muuallakin Euroopan unionin alueella. Lisäksi Suomen Natura 2000 -verkostoon tullaan saadun selvityksen mukaan ehdottamaan joitakin sellaisia alueita, joilla taloudellinen toiminta, ennen kaikkea maa- ja metsätalous, voi jatkua. Nämä alueet eivät siis olisi luonnonsuojelualueita, vaan alueita, joilla tarpeellinen suojelu toteutettaisiin kaavoituksella tai muulla kuin luonnonsuojelulainsäädännöllä. Ei ole perusteltua, että tällaisia alueita koskisi luontodirektiiviä tiukempi sääntely.

65 §. Hankkeiden ja suunnitelmien arviointi. Pykälän 1 momentissa ehdotetaan pantavaksi täytäntöön luontodirektiivin 6 artiklan 3 kohdan 1 virkkeessä edellytetty arviointimenettely. Luontodirektiivi edellyttää hankkeen tai suunnitelman arviointia vain silloin, kun sillä todennäköisesti on merkityksellinen Natura 2000 -alueen luonnonarvoja heikentävä vaikutus. Arviointikynnys on sama riippumatta siitä, onko hanke Natura 2000 -alueella vai sen ulkopuolella. Lakiehdotuksen 65 §:ssä ei edellytetä todennäköisiä merkityksellisiä vaikutuksia, vaan ehdotetaan arviointi tehtäväksi, jos hanke tai suunnitelma heikentää alueen luonnonarvoja. Valiokunta ehdottaa pykälän 1 momentin muutettavaksi vastaamaan luontodirektiiviä.

Pykälän 3 momentista valiokunta ehdottaa korjattavaksi kirjoitusvirheen.

66 §. Luvan myöntäminen sekä suunnitelman hyväksyminen ja vahvistaminen. Pykälän 1 momentilla pannaan täytäntöön luontodirektiivin 6 artiklan 3 kohdan toinen virke. Direktiivi lähtee siitä, että kysymys luvan myöntämisestä tai suunnitelman hyväksymisestä tai vahvistamisesta ratkaistaan tehdyn arvioinnin tulosten pohjalta. Luvan tai suunnitelman epäämisharkinta ei näin ollen lainkaan nouse esille, jos heikentävä vaikutus ei ole merkityksellinen eikä arviointia sen johdosta ole tehty. Ehdotetussa muodossaan 66 §:n 1 momentti voisi johtaa siihen, ettei lupaa myönnetä eikä suunnitelmaa hyväksytä tai vahvisteta, jos hanke tai suunnitelma vähänkään heikentää Natura 2000 -alueen luonnonarvoja. Ympäristövaliokunta ehdottaa, että myös tässä pykälässä sääntely muutetaan tarkemmin vastaamaan luontodirektiiviä.

69 §. Suojelun lakkaaminen ja verkoston heikentymisen korvaaminen. Natura 2000 -verkostoon sisällytettävä alue on usein olemassa oleva luonnonsuojelualue. Jotta laista kävisi selvästi ilmi, että Euroopan yhteisöjen Natura 2000 -suojelun lakkauttaminen ei poista alueen kotimaista suojelupäätöstä, ehdottaa valiokunta 1 momenttiin lisättäväksi sanat ”tässä luvussa tarkoitettu”.

76 §. Siirtymäsäännökset. Pykälän 3 momentti käy tarpeettomaksi sen vuoksi, että valiokunta ehdottaa luonnonsäästiö-käsitteestä luopumista. Siksi momentti ehdotetaan poistettavaksi.

77 §. Säännösten soveltaminen aikaisempiin suojeluohjelmiin ja -päätöksiin. Luonnonsuojelulainsäädäntöä koskevan hallituksen esityksen antamisen jälkeen valtioneuvosto hyväksyi vanhojen metsien suojeluohjelman (27.6.1996). Tämä ohjelma ehdotetaan lisättäväksi 77 §:n luetteloon.

2. Laki rakennuslain muuttamisesta

Perustuslakivaliokunnan lausunnossa todetaan rakennuslakiehdotuksen siirtymäsäännöksessä asetettavan omistajan ja haltijan korvausoikeuden erääksi edellytykseksi, että hän on ennen 1.1.1996 ryhtynyt erityisiä kustannuksia aiheuttaviin toimiin oikeutensa käyttämiseksi. Ehdotettu päivämäärä perustuu rantojen kaavoitusvelvollisuutta koskevan työryhmämietinnön julkaisemiseen. Päivämäärän valintaperuste ei ole perustuslakivaliokunnan mielestä asianmukainen. Perustellumpaa olisi liittää tarkoitetunlainen vaikutus aikaisintaan hallituksen esityksen antamisaikaan.

Ympäristövaliokunta ehdottaa, että omistajan ja haltijan korvausoikeutta määrittäväksi päivämääräksi otettaisiin hallituksen esityksen antamisen ajankohta eli 10. päivä toukokuuta 1996.

11. Laki kiinteistönmuodostamislain 35 §:n muuttamisesta

Kiinteistönmuodostamislain 35 §:n 1 ja 2 momentit koskevat määräalan lohkomista alueella, jolla on voimassa rakennuskielto asemakaavan tai rakennuskaavan laatimista varten. Lakiehdotuksessa pykälää laajennettaisiin uudella 3 momentilla koskemaan myös rakennuslain 6 a §:n 1 momentissa tarkoitettua ranta-aluetta.

Saadun selvityksen mukaan määräalan lohkomiselle ehdotettua rajoitusta ei voida ratkaista lohkomistoimituksessa, koska rakennuslain 6 a §:ssä ei ole määritelty tarkemmin rantavyöhykettä. Tämän lisäksi viittauksen pykälän 2 momenttiin todettiin olevan virheellinen, sillä 2 momentissa puhutaan vain asema- ja rakennuskaavan laatimisen vaikeuttamisesta.

Ympäristövaliokunta pitää ehdotettua momenttia hallituksen esityksessä mainituista syistä sinänsä tarpeellisena. Momenttia olisi kuitenkin täsmennettävä. Valiokunta ehdottaa ensinnäkin, että viittaus kiinteistönmuodostamislain 35 §:n 2 momenttiin poistetaan. Sen lisäksi valiokunta ehdottaa rantavyöhykkeen määrittelemättömyydestä johtuvien ongelmien poistamiseksi, että toimitusmiesten tulisi epäselvissä tapauksissa siirtää asia joko alueellisen ympäristökeskuksen tai ympäristöministeriön ratkaistavaksi sen mukaan, kummalle näistä kaavojen vahvistaminen asianomaisessa kunnassa kuuluu. Menettely olisi samantapainen kuin kiinteistönmuodostamislain 36 §:ssä, joka koskee aluetta, jolla rantakaavan laatiminen on tarpeen.

Edelleen valiokunta ehdottaa esitettyä 3 momenttia täsmennettäväksi niin, että sana "vastaavasti" muutetaan sanoiksi ”soveltuvin osin”.

Lakialoitteet

Valiokunta ehdottaa lakialoitteet hylättäviksi, koska ne koskevat samoja hallituksen esitykseen sisältyviä lakeja, jotka valiokunta ehdottaa hyväksyttäviksi hallituksen esityksen pohjalta.

Edellä olevan perusteella ympäristövaliokunta esittää kunnioittaen,

että hallituksen esitykseen sisältyvät lakiehdotukset 3―10, 12 ja 13 hyväksyttäisiin muuttamattomina; ja

että lakiehdotukset 1, 2 ja 11 hyväksyttäisiin näin kuuluvina:

1.

Luonnonsuojelulaki

Eduskunnan päätöksen mukaisesti säädetään:

1 luku

Yleiset säännökset

(Kuten hallituksen esityksessä)

2 luku

Luonnonsuojelusuunnittelu

(Kuten hallituksen esityksessä)

9 §
Luonnonsuojeluohjelman oikeusvaikutukset

Valtioneuvoston hyväksymään luonnonsuojeluohjelmaan kuuluvalla alueella ei saa suorittaa sellaista toimenpidettä, joka vaarantaa alueen suojelun tarkoituksen ( toimenpiderajoitus). Toimenpiderajoitus on voimassa mahdollisesta valituksesta huolimatta, jollei valitusviranomainen toisin päätä.

(2 ja 3 mom. kuten hallituksen esityksessä)

3 luku

Luonnonsuojelualueet ja luonnonmuistomerkit

Luonnonsuojelu valtion omistamilla alueilla

10 §
Luonnosuojelualueet ja niiden perustamisedellytykset

Luonnonsuojelualueita ovat:

(1 kohta kuten hallituksen esityksessä)

2) luonnonpuistot;

(3 kohta kuten hallituksen esityksessä)

(2 mom. kuten hallituksen esityksessä)

(Kuten hallituksen esityksessä)

12 §
Luonnonpuisto

Luonnonpuiston perustamisesta ja tarkoituksesta säädetään lailla, jos alue on vähintään 1 000 hehtaarin suuruinen, muussa tapauksessa asetuksella. Luonnonpuisto voidaan perustaa vain valtion omistamalle alueelle.

Luonnonpuistolla on oltava merkitystä luonnonmukaisen kehityksen turvaamiselle, tieteelliselle tutkimukselle tai opetukselle.

13 §
Rauhoitussäännökset

Kansallispuistossa ja luonnonpuistossa on luontoa muuttava toiminta kielletty. Näillä alueilla ei saa:

(1―6 kohta kuten hallituksen esityksessä)

(2 mom. kuten hallituksen esityksessä)

14 §
Poikkeukset rauhoitussäännöksistä

Kansallispuistossa ja luonnonpuistossa ovat 13 §:n estämättä sallittuja sellaiset toimenpiteet, joita luonnonsuojelualueen asianmukainen hoito tai käyttö edellyttää ja jotka eivät vaaranna alueen perustamistarkoitusta. Näillä alueilla saa:

(1―9 kohta kuten hallituksen esityksessä)

(2 mom. kuten hallituksen esityksessä)

Siitä poiketen, mitä edellä 1 momentin 6 kohdassa on säädetty, alueen hallinnasta vastaava viranomainen tai laitos voi luonnontutkimukseen liittyvästä tai muusta erityisestä syystä rajoittaa porojen laiduntamista luonnonpuistossa. Rajoittamisesta aiheutuvat aitaamis- ja muut kustannukset suoritetaan valtion varoista.

15 §
Luvanvaraiset poikkeukset rauhoitussäännöksistä

Kansallispuistossa ja luonnonpuistossa voidaan sen perustamistarkoitusta vaarantamatta alueen hallinnasta vastaavan viranomaisen tai laitoksen luvalla:

(1―7 kohta kuten hallituksen esityksessä)

16 §
Aluekohtaiset poikkeukset rauhoitussäännöksistä

Kansallispuiston ja luonnonpuiston rauhoitussäännöksistä voidaan asetuksella säätää muitakin kuin 14 ja 15 §:ssä mainittuja poikkeuksia, jos ne eivät vaaranna alueen perustamistarkoitusta. Poikkeukset voivat koskea muun muassa puolustusvoimien toimintaa, lentoturvallisuutta, oikeutta metsästää, luontaiselinkeinojen harjoittamista tai saamelaisten oikeuksien huomioon ottamista alueen käyttämisessä.

(Kuten hallituksen esityksessä)

18 §
Liikkumisen rajoittaminen luonnonsuojelualueella

Luonnonpuistossa saa muualla kuin erikseen osoitetuilla teillä, poluilla tai alueilla liikkua vain sen viranomaisen tai laitoksen luvalla, jonka hallinnassa alue on.

(2 mom. kuin hallituksen esityksessä)

(Kuten hallituksen esityksessä)

20 §
Järjestyssääntö

Kansallispuistolle on sen käyttäjiä varten laadittava järjestyssääntö, jossa annetaan tarpeelliset 18 §:n 2 momenttiin perustuvat rajoitukset alueen käytölle. Järjestyssääntö voidaan tarvittaessa laatia myös luonnonpuistolle ja muulle luonnonsuojelualueelle.

(2 mom. kuin hallituksen esityksessä)

(Kuten hallituksen esityksessä)

Luonnonsuojelu yksityiselle kuuluvalla alueella

(Kuten hallituksen esityksessä)

4 luku

Luontotyyppien suojelu

(Kuten hallituksen esityksessä)

5 luku

Maiseman suojelu

(Kuten hallituksen esityksessä)

33 §
Maisema-alueen perustaminen

Valtakunnallisesti merkittävän maisema-alueen perustamisesta ja tarkoituksestä päättää ympäristöministeriö. Muusta maisema-alueesta päättää alueellinen ympäristökeskus maakunnan liiton esityksestä.

34 §
Maisema-aluetta koskevat määräykset

Perustamispäätökseen voidaan ottaa maiseman olennaisten piirteiden säilyttämiseksi tarpeellisia määräyksiä. Määräykset eivät kuitenkaan saa aiheuttaa kiinteistön omistajalle merkityksellistä haittaa.

(2 ja 3 mom. kuten hallituksen esityksessä)

(Kuten hallituksen esityksessä)

6 luku

Eliölajien suojelu

37 §
Soveltamisala

Tämän luvun säännöksiä sovelletaan Suomessa luonnonvaraisina esiintyviin eläin- ja kasvilajeihin lukuun ottamatta metsästyslain 5 §:ssä tarkoitettuja riistaeläimiä ja rauhoittamattomia eläimiä sekä taloudellisesti hyödynnettäviä kaloja. Tästä poiketen 49 §:n soveltamisalasta säädetään mainitussa pykälässä.

(2 ja 3 mom. kuten hallituksen esityksessä)

(Kuten hallituksen esityksessä)

40 §
Kuolleena tavattu rauhoitettu eläin

(1 ja 2 mom. kuten hallituksen esityksessä)

Mitä tässä pykälässä säädetään, ei koske 49 §:ssä tarkoitettuja eläinlajeja. (Uusi)

(Kuten hallituksen esityksessä)

49 §
Euroopan yhteisön lajisuojelua koskevat erityissäännökset

(1 ja 2 mom. kuten hallituksen esityksessä)

Alueellinen ympäristökeskus voi yksittäistapauksessa myöntää luvan poiketa tämän pykälän 1 momentin kiellosta sekä 2 momentissa tarkoitettujen eläin- ja kasvilajien osalta 39 §:n ja 42 §:n 2 momentin kielloista luontodirektiivin artiklassa 16 (1) mainituilla perusteilla. Vastaavasti lintudirektiivin artiklassa 1 tarkoitettujen lintujen osalta voidaan myöntää poikkeus sanotun direktiivin artiklassa 9 mainituilla perusteilla.

(4 mom. kuten hallituksen esityksessä)

7 luku

Luonnonsuojelun toteuttaminen

(Kuten hallituksen esityksessä)

52 §
Valtion lunastusoikeus

(1 mom. kuten hallituksen esityksessä)

Ympäristöministeriö saa ilman valtioneuvoston lupaa lunastaa alueen, joka sisältyy lainvoimaiseen luonnonsuojeluohjelmaan, tai tällaisen alueen käyttöoikeuden. Sama koskee aluetta, joka rajoiltaan vähäisessä määrin poikkeaa luonnonsuojeluohjelmasta edellyttäen, että luonnonsuojelu tai muu yleinen etu vaatii lunastamista.

(3 mom. kuten hallituksen esityksessä)

(Kuten hallituksen esityksessä)

8 luku

Toimenpidekiellot, pakkokeinot ja rangaistukset

(Kuten hallituksen esityksessä)

9 luku

Muutoksenhaku

61 §
Valitus

Valtioneuvoston ja ministeriön päätöksestä saa valittaa korkeimpaan hallinto-oikeuteen. Valituksen saa tehdä sillä perusteella, että päätös on lainvastainen.

Metsähallituksen, Suomen ympäristökeskuksen, Metsäntutkimuslaitoksen ja alueellisen ympäristökeskuksen päätöksestä sekä kunnan viranomaisen 26 ja 28 §:n nojalla tekemästä päätöksestä saa valittaa lääninoikeuteen. Toimivaltainen lääninoikeus määräytyy hallintolainkäyttölain (586/96) 12 §:n mukaan, kuitenkin niin että valitettaessa alueellisen ympäristökeskuksen päätöksestä, toimivaltainen lääninoikeus on se, jonka tuomiopiirissä pääosa kysymyksessä olevasta alueesta sijaitsee.

(3 mom. kuten hallituksen esityksessä)

(4 mom. poist.)

Muuten muutoksenhaussa noudatetaan, mitä hallintolainkäyttölaissa säädetään.

62 §
Valitus lääninoikeuden päätöksestä

Lääninoikeuden tämän lain nojalla tekemästä päätöksestä saa valittaa korkeimpaan hallinto-oikeuteen.

Valitusoikeudesta on voimassa, mitä 61 §:n 3 momentissa säädetään. Jos lääninoikeus on muuttanut viranomaisen päätöstä tai kumonnut sen, valitusoikeus on kuitenkin myös päätöksen tehneellä viranomaisella. (Uusi)

(Kuten hallituksen esityksessä)

10 luku

Euroopan yhteisön Natura 2000 -verkostoa koskevat erityissäännökset

(Kuten hallituksen esityksessä)

65 §
Hankkeiden ja suunnitelmien arviointi

Jos hanke tai suunnitelma joko yksistään tai tarkasteltuna yhdessä muiden hankkeiden ja suunnitelmien kanssa todennäköisesti merkityksellisesti heikentää valtioneuvoston Natura 2000 -verkostoon ehdottaman tai verkostoon sisällytetyn alueen luonnonarvoja, hankkeen toteuttajan tai suunnitelman laatijan on, jollei hankkeeseen ole sovellettava ympäristövaikutusten arviointimenettelystä annetun lain (468/94) 2 luvussa tarkoitettua arviointimenettelyä, asianmukaisella tavalla arvioitava nämä vaikutukset. Sama koskee sellaista hanketta tai suunnitelmaa alueen ulkopuolella, jolla todennäköisesti on alueelle ulottuvia merkityksellisiä haitallisia vaikutuksia.

(2 mom. kuten hallituksen esityksessä)

Viranomaisen , jolle laissa tai asetuksessa määrätyn ilmoitusvelvollisuuden perusteella on tehty ilmoitus 1 momentissa tarkoitetusta hankkeesta tai suunnitelmasta, on ryhdyttävä toimivallassaan oleviin toimenpiteisiin hankkeen tai suunnitelman toteuttamisen keskeyttämiseksi, kunnes 1 momentissa tarkoitettu arviointi on suoritettu ja 2 momentissa tarkoitetut lausunnot hankittu. Viranomaisen on myös ilmoitettava asiasta alueelliselle ympäristökeskukselle niin hyvissä ajoin, että ympäristökeskus ehtii ryhtyä vastaaviin toimenpiteisiin.

66 §
Luvan myöntäminen sekä suunnitelman hyväksyminen ja vahvistaminen

Viranomainen ei saa myöntää lupaa hankkeen toteuttamiseen taikka hyväksyä tai vahvistaa suunnitelmaa, jos 65 §:n 1 ja 2 momentissa tarkoitettu arviointi- ja lausuntomenettely osoittaa hankkeen tai suunnitelman heikentävän valtioneuvoston Natura 2000 -verkostoon ehdottaman tai siihen sisällytetyn alueen luonnonarvoja.

(2 ja 3 mom. kuten hallituksen esityksessä)

(Kuten hallituksen esityksessä)

69 §
Suojelun lakkauttaminen ja verkoston heikentymisen korvaaminen

Natura 2000 -verkostoon sisällytetyn alueen tässä luvussa tarkoitettu suojelu saadaan lakkauttaa tai sen rauhoitusmääräyksiä lieventää vain 65 §:n 1 ja 2 momentissa sekä 66 §:n 2 ja 3 momentissa mainituin edellytyksin.

(2 mom. kuten hallituksen esityksessä)

11 luku

Erinäiset säännökset

(Kuten hallituksen esityksessä)

12 luku

Voimaantulosäännökset

(Kuten hallituksen esityksessä)

76 §
Siirtymäsäännökset

(1 ja 2 mom. kuten hallituksen esityksessä)

(3 mom. poist.)

(3 ja 4 mom. kuten hallituksen esityksen 4 ja 5 mom.)

77 §
Säännösten soveltaminen aikaisempiin suojeluohjelmiin ja -päätöksiin

Mitä 24 §:n 3 momentissa ja 52 §:n 2 momentissa säädetään luonnonsuojeluohjelmasta, sovelletaan myös seuraaviin valtioneuvoston ennen tämän lain voimaantuloa hyväksymiin suojeluohjelmiin ja -päätöksiin:

(1―6 kohta kuten hallituksen esityksessä)

7) vanhojen metsien suojeluohjelma (27.6. 1996). (Uusi)

(2 mom. kuten hallituksen esityksessä)

2.

Laki

rakennuslain muuttamisesta

Eduskunnan päätöksen mukaisesti

muutetaan 16 päivänä elokuuta 1958 annetun rakennuslain (370/58) 22 §:n 2 momentti, 123 a §:n 3 momentti, 123 b §:n 1 momentti, 123 d §:n 2 momentti, 132 §:n 1 momentti ja 2 momentin 1 kohta, sekä 138 a §:n 1 momentti,

sellaisina kuin niistä ovat 22 §:n 2 momentti 9 päivänä elokuuta 1968 annetussa laissa (493/68), 123 a §:n 3 momentti, 123 b §:n 1 momentti ja 123 d §:n 2 momentti 19 päivänä syyskuuta 1969 annetussa laissa (626/69) sekä 132 §:n 1 momentti ja 2 momentin 1 kohta ja 138 a §:n 1 momentti 17 päivänä elokuuta 1990 annetussa laissa (696/90), sekä

lisätään 1 §:ään, sellaisena kuin se on osittain muutettuna mainitulla 17 päivänä elokuuta 1990 annetulla lailla ja 21 päivänä elokuuta 1995 annetulla lailla (1062/95), uusi 4 momentti, jolloin nykyinen 4 momentti siirtyy 5 momentiksi, 34 §:ään, sellaisena kuin se on osittain muutettuna 18 päivänä tammikuuta 1985 annetulla lailla (61/85), uusi 4 momentti, 95 §:ään, sellaisena kuin se on osittain muutettuna viimeksi mainitulla lailla, uusi 4 momentti, 123 a §:ään, sellaisena kuin se on mainitussa 19 päivänä syyskuuta 1969 annetussa laissa, uusi 7 momentti, 124 §:ään, sellaisena kuin se on osittain muutettuna 21 päivänä heinäkuuta 1977 annetulla lailla (580/77), uusi 2 momentti, jolloin nykyiset 2 ja 3 momentti siirtyvät 3 ja 4 momentiksi, 138 a §:ään, sellaisena kuin se on muutettuna 17 päivänä elokuuta 1990 ja 19 päivänä elokuuta 1994 annetuilla laeilla (696/90 ja 769/94), uusi 2 momentti, jolloin nykyiset 2, 3 ja 4 momentti siirtyvät 3, 4 ja 5 momentiksi, sekä lakiin uusi 6 a § seuraavasti:

(Kuten hallituksen esityksessä)

(1 mom. kuten hallituksen esityksessä)

Jos sellainen kiinteistön tai sen osan käyttäminen, johon alueen omistajalla tai haltijalla ennen tämän lain voimaantuloa on katsottava olleen oikeus, 6 a §:n johdosta merkittävästi vaikeutuu ja omistaja tai haltija ennen 10 päivää toukokuuta 1996 oli ryhtynyt erityisiä kustannuksia aiheuttaviin toimenpiteisiin oikeutensa käyttämiseksi eikä aluetta voida käyttää muuhun kohtuullista hyötyä tuottavaan tarkoitukseen, valtio on velvollinen maksamaan alueen omistajalle tai haltijalle täyden korvauksen tämän kärsimästä vahingosta ja haitasta.

(3 mom. kuten hallituksen esityksessä)

11.

Laki

kiinteistönmuodostamislain 35 §:n muuttamisesta

Eduskunnan päätöksen mukaisesti

lisätään 12 päivänä huhtikuuta 1995 annetun kiinteistönmuodostamislain (554/95) 35 §:ään uusi 3 momentti seuraavasti:

Mitä 1 ( poist.) momentissa säädetään, koskee soveltuvin osin rakennuslain 6 a §:n 1 momentissa tarkoitettua rantavyöhykettä. Jos lohkomisessa syntyy epätietoisuutta siitä, onko alue sanottua rantavyöhykettä, toimitusinsinöörin on siirrettävä asia alueellisen ympäristökeskuksen tai rakennusasetuksella säädetyissä kunnissa ympäristöministeriön ratkaistavaksi. Rantavyöhykkeellä saadaan määräala lohkomalla siirtää ennestään olevaan kiinteistöön ja muuksi kuin rakennuspaikaksi tarkoitettu määräala lohkoa eri kiinteistöksi, jos lohkominen ei huomattavasti vaikeuta rakennuslain 6 a §:n 1 momentissa tarkoitetun kaavan laatimista.

(Kuten hallituksen esityksessä)

Edelleen ympäristövaliokunta kunnioittaen ehdottaa,

että lakialoitteisiin 2/1995 vp ja 29/1996 vp sisältyvät lakiehdotukset hylättäisiin.

Helsingissä 27 päivänä marraskuuta 1996

Asian ratkaisevaan käsittelyyn valiokunnassa ovat ottaneet osaa puheenjohtaja Pentti Tiusanen /vas, varapuheenjohtaja Markku Koski /kesk, jäsenet Janina Andersson /vihr, Klaus Hellberg /sd, Tytti Isohookana-Asunmaa /kesk, Ilkka Joenpalo /sd, Tarja Kautto /sd, Mari Kiviniemi /kesk, Riitta Korhonen /kok, Suvi Lindén /kok, Eila Rimmi /vas, Sakari Smeds /skl, Hannu Takkula /kesk, Helena Vartiainen /sd, Pia Viitanen /sd, Ulla-Maj Wideroos /r sekä varajäsen Seppo Kanerva /kok.

Vastalauseita

I

Yleisperustelut

Luonnonsuojelulain uudistaminen on perusteltua. Onhan nykyinen laki vuodelta 1923. Tällä hetkellä myös Suomen jäsenyys EU:ssa luo osaltaan tarvetta lain uudistamiseen.

Ympäristövaliokunnassa ehdotukseen luonnonsuojelun uudistamiseksi on perehdytty huolellisesti, mutta valitettavasti vain pieneen osaan lain monista heikkouksista on pystytty aikaan, saamaan korjausta. Lisäksi on todettava, että valmisteluministeriö ympäristöministeriön vastaukset valiokunnan pyytämiin selvityksiin ovat olleet puutteellisia.

Lain hyväksyminen valiokunnan ehdottamassa muodossa aiheuttaisi monia ongelmia maan-, kiinteistön- ja metsänomistajan oikeusturvaan.

Lisäksi rantarakentamiseen luotaisiin kaavoituspakko, joka on Suomeen soveltumaton malli. Hallituksen esityksen ja valiokunnan mietinnön, poikkeuksen mahdollistavan kaavapakon sijasta lailla voitaisiin lisätä kuntien omaa vastuuta kaavoituksesta. Kunnille sopisi luontevasti nykyistä suurempi rooli luonnonsuojelussa; tunnetaanhan kunnallisella tasolla parhaiten paikalliset erityispiirteet ja -tarpeet.

Yksityiskohtaiset perustelut

Luonnonsuojelulaki

Suotuisa suojelutaso (5 §). Lakiehdotuksen 5.3 §:ssä suotuisa suojelutaso määritellään huomattavasti ankarammin kuin EU:n luontodirektiivissä. Siinä suotuisa suojelutaso lähtee eliölajien luontaisen levinneisyysalueen huomioon ottamisesta. Ehdotuksen 5.3 §:n lähtökohtana on sen sijaan eliölajien luontaiset elinympäristöt. Se tarkoittaa käytännössä, että kaikkien Suomessa tavattavien eliölajien suotuisa suojelutaso täytyy turvata niiden luontaisissa elinympäristöissä, joita voi olla rajattomasti.

Lakiesityksen 5 §:n sanamuodosta on mahdotonta päätellä, kuinka laajaan suojeluun se johtaa käytännössä. On pelättävissä, että 5 §:n nojalla viranomaiset voivat puuttua mihin tahansa luonnossa harjoitettavaan toimintaan yhtä hyvin suojelualueiden ulkopuolella kuin niiden sisällä. Suomella on varaa EU-direktiivien mukaiseen suojelutasoon, mutta esityksen mukainen suojelutaso käy todennäköisesti liian kalliiksi valtiontaloudelle.

Metsästysoikeus (14 ja 16 §). Kullekin eri luonnonsuojelutyypille tulisi määrittää rauhoitussäännökset, joissa metsästys olisi kiellettyä luonnonpuistoissa, mutta sallittua kansallispuistoissa ja muilla luonnonsuojelualueilla, sikäli kuin kyseisten alueiden suojelutarkoitus ei sitä kiellä.

Maisemansuojelu (32―36 §). Ehdotettujen maisemansuojelusäännösten keskeiset puutteet liittyvät maisemansuojelumääräysten korvauksettomuuteen, maanomistajan kuulemiseen ja mainos- ja kieltotauluihin.

Valtion korvausvelvollisuus on ulotettava myös maisemansuojeluun. Korvauksettomuus johtaisi siihen, että maanomistaja joutuisi vaatimaan oikeudessa maisemansuojelumääräysten muuttamista omalla kustannuksellaan. Tämä aiheuttaisi lukuisia kalliita oikeusprosesseja, jotka voitaisiin välttää sillä, että myös maisemansuojelussa merkityksellistä suuremmat haitat korvattaisiin.

Maisemansuojeluun ei liity säännöstä maanomistajan kuulemisesta. Hallintomenettelylaki ei turvaa kuulemista, koska se ei aseta viranomaiselle ehdotonta kuulemisvelvollisuutta.

Suomessa on vanhastaan katsottu, että maanomistaja voi esimerkiksi kieltotauluin tai muulla tavalla estää haitallisen kulkemisen, jos hänen todelliset etunsa sitä vaativat. Lakiehdotuksen 36.3 § nostaa jokamiehenoikeuden omistajan oikeuksien yläpuolelle.

Uhanalaiset lajit (46 §). Uhanalaisuuden määritelmä on saatettava lähemmäksi EU:n direktiiviä.

Erityisesti suojeltavat lajit (47 §). Suojeluohjelmia ja suojelualueita suunniteltaessa ja toteutettaessa on noudatettava, mitä luonnonsuojeluohjelmista 2, 3 ja 7 luvussa on säädetty. Suojelutoimenpiteiden osalta on tähdättävä niiden suotuisan suojelutason saavuttamiseen ja säilyttämiseen Suomessa niiden luontainen levinneisyysalue huomioon ottaen.

Luonnonsuojeluohjelman toteuttaminen (50 §). Luonnonsuojeluohjelmia toteutettaessa tulee ottaa suojelutaso ja erityisesti taloudelliset resurssit huomioon. Useimmiten pelkkä käyttöoikeuden rajoitus on riittävä ja valtiolle halvin ratkaisu. Suojelu on pyrittävä toteuttamaan ensisijaisesti vapaaehtoisin keinoin, kuten kaupalla, maanvaihdolla tai muulla sopimuksella tai lunastamalla käyttöoikeus kiinteään omaisuuteen taikka siten, että lunastamalla rajoitetaan omistajan oikeutta käyttää kiinteää omaisuutta.

Omistajan oikeus vaatia lunastusta (51§). Yksilön oikeusturva vaatii suojelun toteuttamisen nopeuttamista sekä lain voimaantulon jälkeen laadittavien, mutta varsinkin ennen sitä vahvistettujen suojeluohjelmien osalta. Kohtuullinen aika on kaksi vuotta, varsinkin, kun korvaukset voidaan jaksottaa neljälle vuodelle.

Valtion lunastusoikeus (52.2 §). Valtiolle on taloudellisesti halvempaa rajoittaa kiinteistön käyttöoikeutta kuin lunastaa koko omistusoikeus luopumatta kuitenkaan suojelutavoitteista. Korvauksesta tulisi päättää lunastustoimituksessa.

Valtion korvausvelvollisuus (53.1 §). Laista puuttuu yleinen korvaussäännös, joka koskisi mm. Natura 2000 -verkostoa ja maisema-alueita. Muinaismuistot voidaan jättää korvaamatta.

Korvaus väliaikaisesta toimenpidekiellosta (55 §). Nykyisen lain mukaan alueellinen ympäristökeskus määrää väliaikaisesta toimenpidekiellosta. Kansalaisen oikeusturva edellyttää, että päätöksen rauenneesta väliaikaisesta toimenpidekiellosta tekee jokin muu viranomainen kuten lunastustoimikunta. Alueellisen ympäristökeskuksen tekemät korvauspäätökset ovat käytännössä olleet alihintaisia.

Valitusoikeudet .Luonnonsuojelulakiehdotuksen muutoksenhakusäännökset ovat mielestämme liian laaja-alaisia. Erityistä huomiota tulisi kiinnittää lakiehdotuksen 61 ja 63 §:ään.

Lakiehdotuksen 61 §:n 3 momentti ei riittävästi rajaa valittajia. Jos valitusoikeus myönnetään yleisesti sille, jonka oikeutta tai etua asia saattaa koskea, valitusoikeutta saattavat käyttää sellaiset tahot, joilla ei ole tosiasiallista valitusoikeutta.

Samassa 61 §:n 3 momentissa valitusoikeus myönnetään eräin rajoituksin myös sellaiselle rekisteröidylle paikalliselle tai alueelliselle yhteisölle, jonka tarkoituksena on luonnon tai ympäristönsuojelun edistäminen. Ei ole oikein, että yhdistys perustettaisiin vain yksittäistä asiaa koskevaa valitusmenettelyä varten.

Alueellisen ympäristökeskuksen valitusoikeutta (63 §) ei ole rajattu mihinkään muun lain nojalla tehdyn päätöksen valittamisen suhteen. Alueellisen ympäristökeskuksen valitusoikeus on tarpeeton, koska erityislaeissa on yleensä säännelty, kuinka turvataan myös luonnonsuojelu suunnitelmaa vahvistettaessa tai lupaa myönnettäessä. 63 § on poistettava kokonaan.

Natura 2000 -säännökset . Lakiehdotuksen 66.1 §:n mukaan pienikin Natura 2000 -alueen luonnonarvojen heikentäminen estää luvan saannin. Säännös on epärealistinen.

Natura 2000 -verkoston toteuttamista koskeva säännös (68 §) ei osoita, miten Natura 2000 -verkostoon kuuluvat alueet toteutetaan. Vaikka suurin osa siihen kuuluvista alueista sisältyy jo voimassa oleviin suojeluohjelmiin, saattaa olla vaara, että ko. alueista ei muodosteta luonnonsuojelualueita ja makseta maanomistajille siitä aiheutuvia korvauksia. Sen sijaan erilaisten lupien kieltämisellä saatetaan estää alueen normaali, kohtuullinen ja järkevä käyttö ilman korvausta. Näin esimerkiksi joidenkin rantojensuojelualueiden osalta.

Laki rakennuslain muuttamisesta

Lakiesityksen rantarakentamista koskeva osuus (6 a ja 123 §) on jäänyt keskeneräiseksi. Esitetyt säännökset ovat omiaan heikentämään maanomistajan hajarakennusoikeutta. Rantarakentamisen sääntely ei kuulu luonnonsuojelulain yhteydessä käsiteltäviin asioihin, koska siinä ei ole kyse luonnonsuojelusta, vaan alueiden käytön järjestämisestä. Asia tulee tarkastella rakennuslain kokonaisuudistuksen yhteydessä siten, että kunnalla on pääasiallinen päätäntävalta rantarakentamiseen liittyvissä asioissa. Rakennuslain kokonaisuudistuksen yhteydessä kunnan omaa vastuuta kaavoituksesta voitaisiin lisätä.

Lakiehdotuksen 6 a §:n mukaan meren tai vesistön rantavyöhykkeelle ei saa ilman 123 b §:ssä tarkoitettua vahvistettua kaavaa rakentaa uudisrakennusta eikä ottaa maa-aineksia kyseiseltä vyöhykkeeltä. Ehdotuksen 123 d §:n mukaan rantakaavan hyväksymistä ja vahvistamista koskeva asia on käsiteltävä kiireellisenä.

Velvollisuus hyväksyä ja vahvistaa maanomistajan laatima rakennuslain mukainen rantakaava on jätetty pois lakiesityksen 123 d §:stä. Rantakaava on ainoastaan käsiteltävä kiireellisesti. Hallituksen esityksessä perustellaan ehdotettua 123 d §:ää mm. EU:n luontodirektiivin 6 artiklan 3 kohdan vaatimuksilla. Sen mukaan jäsenvaltioiden on voitava estää sellaisten suunnitelmien ja kaavojen hyväksyminen, jotka heikentävät Natura 2000 -verkostoon sisältyvän alueen luonnonarvoja. Perustelut ovat virheelliset, koska niissä ei oteta huomioon, että nykyisenkään lain mukaan viranomaisen ei tarvitse hyväksyä eikä vahvistaa rantakaavaa, joka on lainvastainen.

Rantarakentamista koskevat pykälät tulee poistaa lakiesityksestä ja rantarakentaminen tulee siirtää käsiteltäväksi rakennuslain kokonaisuudistuksen yhteydessä. RakL 123 d.2 § on joka tapauksessa säilytettävä ennallaan kansalaisten oikeusturvan takaamiseksi.

Laki vesilain muuttamisesta

Ehdotettu 17 a § kieltää tiettyjen luonnontilaisten uomien ja lähteiden muuttamisen ilman vesioikeuden myöntämää poikkeusta. Uomien ja lähteiden suojelutavoitteiden vaarantuminen estää 17 a.1 §:n mukaan poikkeuksen myöntämisen.

Säännös tekee kaikenlaisten uomien muuttamisen luvanvaraiseksi. Vesilain mukaisten lupaedellytysten kytkeminen luonnonsuojelulakiin ja niiden asettaminen ensimmäiselle sijalle tuo lisärajoituksia vesilain lupajärjestelmään.

Pienuomien muuttamisen sääntely- ja lupajärjestelmään tulee jatkossakin soveltaa vesilain omaa intressivertailua.

Voimaantulosäännökseksi on vesilakiin lisättävä: ”Tämän lain säännöksiä sovelletaan niissä hakemusasioissa, jotka tulevat vireille tämän lain tultua voimaan.”

Edellä esitetyn perusteella ehdotamme,

että hallituksen esitykseen sisältyvät 3.―9. ja 11.―13. lakiehdotukset hyväksyttäisiin kuten valiokunnan mietinnössä; ja

että 1. ja 2. lakiehdotus sekä 10. lakiehdotuksen 17 a § ja voimaantulosäännös hyväksyttäisiin näin kuuluvina:

1.

Luonnonsuojelulaki

Eduskunnan päätöksen mukaisesti säädetään

(Kuten valiokunnan mietinnössä)

5 §
Suotuisa suojelutaso

Edellä 1 §:ssä tarkoitettujen tavoitteiden saavuttamiseksi on luonnonsuojelutoimenpiteitä suunniteltaessa ja toteutettaessa tähdättävä suojelutarpeessa olevien maamme luontotyyppien ja luonnonvaraisten eliölajien suotuisan suojelutason saavuttamiseen ja säilyttämiseen luontodirektiivin 1 ja 2 artiklan 3 §:n mukaisesti.

(2 ja 3 mom. poist.)

(Kuten valiokunnan mietinnössä)

14 §
Poikkeukset rauhoitussäännöksestä

Kansallispuistossa ja luonnonpuistossa ovat 13 §:n estämättä sallittuja sellaiset toimenpiteet, joitaluonnonsuojelualueen asianmukainen hoito tai käyttö edellyttää ja jotka eivät vaaranna alueen perustamistarkoitusta. Näillä alueilla saa:

(1―9 kohta kuten valiokunnan mietinnössä)

10) metsästää, sikäli kuin se ei vaaranna alueen perustamistarkoitusta . (Uusi)

(2 ja 3 mom. kuten valiokunnan mietinnössä)

(Kuten valiokunnan mietinnössä)

16 §
Aluekohtaiset poikkeukset rauhoitussäännöksistä

Kansallispuiston ja luonnonpuiston rauhoitussäännöksistä voidaan asetuksella säätää muitakin kuin 14 ja 15 §:ssä mainittuja poikkeuksia, jos ne eivät vaaranna alueen perustamistarkoitusta. Poikkeukset voivat koskea muun muassa puolustusvoimien toimintaa, lentoturvallisuutta, ( poist.), luontaiselinkeinojen harjoittamista tai saamelaisten oikeuksien huomioon ottamista alueen käyttämisessä.

(Kuten valiokunnan mietinnössä)

33 §
Maisema-alueen perustaminen

Valtakunnallisesti merkittävän maisema-alueen perustamisesta ja tarkoituksesta päättä ympäristöministeriö maanomistajaa kuultuaan. Muusta maisema-alueesta päättää alueellinen ympäristökeskus maakunnan liiton esityksestä maanomistajaa kuultuaan.

34 §
Maisema-aluetta koskevat määräykset

Perustamispäätökseen voidaan ottaa maiseman olennaisten piirteiden säilyttämiseksi tarpeellisia määräyksiä. Määräykset eivät kuitenkaan saa aiheuttaa kiinteistön tai alueen omistajalle merkityksellistä haittaa, jollei valtio suorita haitasta korvausta.

( 2 ja 3 mom. kuten valiokunnan mietinnössä)

(Kuten valiokunnan mietinnössä)

36 §
Mainos- ja kieltotaulut

(1 ja 2 mom. kuten valiokunnan mietinnössä )

(3 mom. poist.)

(4 mom. kuten 3 mom. valiokunnan mietinnössä)

(Kuten valiokunnan mietinnössä)

46 §
Uhanalaiset lajit

Asetuksella voidaan säätää uhanalaiseksi lajiksi sellainen uhanalainen eliölaji, jonka (poist.) säilyminen luontaisella levinneisyysalueellaan Suomessa on vaarantunut.

47 §
Erityisesti suojeltavat lajit

Asetuksella voidaan säätää erityisesti suojeltavaksi lajiksi sellainen uhanalainen eliölaji, jonka häviämisuhka on ilmeinen.Ympäristöministeriön on tarvittaessa laadittava 2 luvun mukainen ohjelma erityisesti suojeltavan lajin kannan ja kantojen elvyttämiseksi. Suojelutoimenpiteitä suunniteltaessa ja toteutettaessa on tähdättävä niiden suotuisan suojelutason saavuttamiseen ja säilymiseen Suomessa niiden luontainen levinneisyysalue huomioon ottaen. Erityisesti suojeltavan lajin kannan ja kantojen säilyttämiseksi voidaan perustaa suojelualueita. Näiden suojelualueiden perustamiseen sovelletaan, mitä 2, 3 ja 7 luvuissa muun luonnonsuojelualueen perustamisesta säädetään.

(2―4 mom. kuten valiokunnan mietinnössä)

(Kuten valiokunnan mietinnössä)

50 §
Luonnonsuojeluohjelman toteuttaminen

(1 ja 2 mom. kuten valiokunnan mietinnössä)

Ympäristöministeriö voi päättää luopua luonnonsuojeluohjelman toteuttamisesta joltakin osin, jos (poist.) tämän lain mukaisia edellytyksiä suojelun toteuttamiselle ei ole olemassa.

51 §
Omistajan oikeus vaatia lunastusta

Kun kaksi vuotta on kulunut luonnonsuojeluohjelman hyväksymistä koskevasta päätöksestä ja päätös on saanut lainvoiman, alueen omistajalla on oikeus, jollei asiasta ole sovittu, vaatia lunastuslain mukaista lunastamista alueen omistus- tai käyttöoikeuden lunastamiseksi tai alueen käytön rajoittamiseksi.

Jäljempänä 77 §:ssä mainittujen suojeluohjelmien ja -päätösten osalta kahden vuoden aika, jonka jälkeen alueen omistajalla on oikeus vaatia luonnonsuojelun toteuttamista, lasketaan tämän lain voimaantulosta.

Lunastus pannaan vireille hakemalla maanmittaustoimistolta määräystä lunastustoimituksesta. Kun kysymys on luonnonsuojelualueen toteuttamisesta yksityiselle kuuluvalla alueella, eikä suojelun toteuttaminen vaadi alueen lunastamista, alueellisen ympäristökeskuksen on tehtävä 24 §:n 3 momentissa tarkoitettu perustamispäätös kuuden kuukauden kuluessa lunastustoimituksen vireilletulosta.

52 §
Valtion lunastusoikeus

(1 mom. kuten valiokunnan mietinnössä)

Ympäristöministeriö saa ilman valtioneuvoston lupaa lunastaa alueen tai lunastamalla rajoittaa oikeutta käyttää aluetta, joka sisältyy lainvoimaiseen luonnonsuojeluohjelmaan tai lunastamalla hankkia tällaiseen alueeseen käyttöoikeuden. Sama koskee aluetta, joka rajoiltaan vähäisessä määrin poikkeaa luonnonsuojeluohjelmasta edellyttäen, että luonnonsuojelulu tai muu yleinen etu vaatii lunastamista.

(3 mom. kuten valiokunnan mietinnössä)

53 §
Valtion korvausvelvollisuus

Jos tästä laista, lukuun ottamatta mitä 26 §:ssä säädetään, taikka sen nojalla tehdystä päätöksestä aiheutuu kiinteistön omistajalle tai erityisen oikeuden haltijalle merkityksellistä haittaa, hänellä on oikeus saada valtiolta siitä täysi korvaus. Korvausvelvollisuus ei synny ennen kuin omistaja on 31 §:n tai 48 §:n 2 momentin nojalla hakenut lupaa poiketa kiellosta ja hakemus on hylätty. Jos on ilmeistä, ettei luvan myöntämiselle ole edellytyksiä, toimitus korvauksen määräämiseksi voidaan panna vireille ilman luvan hakemista.

(2―4 mom. kuten valiokunnan mietinnössä)

(Kuten valiokunnan mietinnössä)

55 §
Korvaus väliaikaisesta toimenpidekiellosta

(1 mom. kuten valiokunnan mietinnössä)

Jos suojelu myöhemmin raukeaa ja alueen omistajalle on aiheutunut toimenpidekiellosta merkityksellistä haittaa, hänellä on oikeus saada siitä valtiolta täysi korvaus. Sama on laki, jos luonnonsuojeluohjelman toteuttamisesta luovutaan 50 §:n 3 momentin nojalla.

Jollei alueellinen ympäristökeskus ja alueen omistaja sovi korvauksesta, siitä päätetään korvausvaatimuksen esittäjän vaatimuksesta toimituksessa, jossa soveltuvin kohdin noudatetaan, mitä lunastustoimituksesta on säädetty.

(Kuten valiokunnan mietinnössä)

61 §
Valitus

(1 ja 2 mom. kuten valiokunnan mietinnössä)

Valitusoikeus on sillä, jonka oikeutta tai etua asia todennäköisesti koskee. Muissa kuin korvausta koskevissa asioissa valitus on myös asianomaisella kunnalla. Muissa kuin korvausta sekä 31 ja 48 §:n 2 momentissa tarkoitettua poikkeuslupaa koskevissa asioissa on valitusoikeus myös sellaisella rekisteröidyllä paikallisella tai alueellisella yhteisöllä, jonka tarkoituksena on luonnon- tai ympäristönsuojelun edistäminen. Luonnonsuojeluohjelman hyväksymistä koskevasta valtioneuvoston päätöksestä on valitusoikeus myös mainitunlaisella valtakunnallisella yhteisöllä ja maanomistajien etua valvovalla valtakunnallisella yhteisöllä.

(4 ja 5 mom. kuten valiokunnan mietinnössä)

(Kuten valiokunnan mietinnössä)

(Poist.)

(Kuten 64 ja 65 § valiokunnan mietinnössä)

65 § (66 §)
Luvan myöntäminen sekä suunnitelman hyväksyminen ja vahvistaminen

Viranomainen ei saa myöntää lupaa hankkeen toteuttamiseen taikka hyväksyä tai vahvistaa suunnitelmaa, jos 65 §:n 1 ja 2 momentissa tarkoitettu arviointi- ja lausuntomenettely osoittaa hankkeen tai suunnitelman huomattavasti vaarantavan Natura 2000 -verkostoon ehdottaman tai siihen sisällytetyn alueen luonnonarvoja.

(2 ja 3 mom. kuten 66 §:n 2 ja 3 mom. valiokunnan mietinnössä )

(Kuten 67 § valiokunnan mietinnössä)

67 § (68 §)
Natura 2000-verkoston toteuttaminen

Natura 2000 -verkostoon sisällytetyillä alueilla on toteutettava suojelutavoitteita vastaava suojelu, niin kuin edellä tässä laissa on säädetty, mahdollisimman nopeasti ja viimeistään kuudessa vuodessa siitä, kun komissio tai neuvosto on hyväksynyt alueen yhteisön tärkeänä pitämäksi alueeksi. Edellä 64 §:n 1 momentin 1 kohdassa tarkoitetuilla linnustonsuojelualueilla suojelu on kuitenkin toteutettava viipymättä sen jälkeen kun alueesta on tehty ilmoitus komissiolle.

(Kuten 69―77 § valiokunnan mietinnössä)

2.

Laki

rakennuslain muuttamisesta

Eduskunnan päätöksen mukaisesti

muutetaan 16 päivänä elokuuta 1958 annetun rakennuslain (370/58) (poist.), 123 b §:n 1 momentti, (poist.) 132 §:n 1 momentti ja 2 momentin 1 kohta, sekä 138 a §:n 1 momentti,

sellaisina kuin niistä ovat (poist.) 123 b §:n 1 momentti (poist.) 19 päivänä syyskuuta 1969 annetussa laissa (626/69) sekä 132 §:n 1 momentti ja 2 momentin 1 kohta ja 138 a §:n 1 momentti 17 päivänä elokuuta 1990 annetussa laissa (696/90), sekä

lisätään (poist.) 124 §:ään, sellaisena kuin se on osittain muutettuna 21 päivänä heinäkuuta 1977 annetulla lailla (580/77), uusi 2 momentti, jolloin nykyiset 2 ja 3 momentti siirtyvät 3 ja 4 momentiksi, 138 a §:ään, sellaisena kuin se on muutettuna 17 päivänä elokuuta 1990 ja 19 päivänä elokuuta 1994 annetuilla laeilla (696/90 ja 769/94), uusi 2 momentti, jolloin nykyiset 2, 3 ja 4 momentti siirtyvät 3, 4 ja 5 momentiksi, (poist.) seuraavasti:

(Kuten valiokunnan mietinnössä)

(1 mom. poist.)

(2 mom. kuten valiokunnan mietinnössä)

10.

Laki

vesilain muuttamisesta

(1 mom. kuten valiokunnan mietinnössä)

Pienuomien muuttamisen sääntelyyn ja lupajärjestelmään sovelletaan tämän lain mukaista intressivertailua. (Uusi)

(3 mom. kuten 2 mom. valiokunnan mietinnössä)

Voimaantulosäännös

(1 mom. kuten valiokunnan mietinnössä)

Tämän lain säännöksiä sovelletaan niissä hakemusasioissa, jotka tulevat vireille tämän lain tultua voimaan .

Helsingissä 27 päivänä marraskuuta 1996

Markku Koski /kesk

Hannu Takkula /kesk

Tytti Isohookana-Asunmaa /kesk

Mari Kiviniemi /kesk

II

Luonnonsuojelulain kokonaisuudistuksen tarve on ilmeinen, sillä onhan voimassa oleva laki peräisin kaukaa vuosisadan alkupuolelta. Ongelmien syvyys on tänään vallan toinen kuin tuolloin. Nyt käsittelyssä oleva esitys uudeksi luonnonsuojelulainsäädännöksi on vuosia kestäneen valmistelun ja tehtyjen kompromissien aikana hioutunut kohtuullisen hyväksi. Esitykseen eduskuntakäsittelyn yhteydessä toteutetut tekniset muutokset vievät osaltaan lakia parempaan suuntaan. Valitettavasti lakiin on jäänyt myös joitakin puutteita.

Lakiesityksen tavoitteenasettelua määrittelevä 5 § tuo lainsäädäntöön käsitteen suotuisa suojelutaso. Se mitä tällä käsitteellä itse asiassa tarkoitetaan jää liian epämääräiseksi. Eliölajien suotuisan suojelutason määrittelyssä mennään samalla pidemmälle kuin Euroopan unionin direktiivit edellyttäisivät, mihin mm. perustuslakivaliokunta on kiinnittänyt huomiota. 5 §:n lavea tekstimuotoilu antaakin sen pohjalta laadittujen yksityiskohtaisten pykälien soveltamiselle paljon liikkumatilaa.

Valiokunnan olisi tullut todeta mietinnössään maa- ja metsätalousvaliokunnan toisen eriävän mielipiteen mukaisesti:

”Lisäksi valiokunta tähdentää, että 5 §:n myöhempi tulkinta ei saa johtaa liian laajoihin toimivaltuuksiin luonnonsuojelulakia sovellettaessa niin, että vaikeutettaisiin maa- ja metsätalouden normaalia harjoittamista tai vaikutettaisiin maanomistajien asemaan tavalla, joka ei ole luontodirektiivin tarkoituksen mukainen.”

51 §:ssä säädetään, että maanomistajalla olisi oikeus vaatia luonnonsuojeluohjelmaan kuuluvan alueen lunastamista neljän vuoden päästä lainvoimaisesta suojelupäätöksestä. Lain valmisteluvaiheessa kyseiseksi määräajaksi esitettiin kahta vuotta. Samalla valtion korvausvelvollisuus (53 §) määritellään syntyväksi vasta, kun omistajalle syntyy merkityksellistä haittaa. Lainsäädäntömme tuntee korvauskynnystä määriteltäessä myös muita käsitteitä kuten huomattava haitta ja vähäistä suurempi haitta. On selvää, että näiden käsitteiden välinen rajanveto tehdään viimekädessä oikeusprosesseissa, jotka tulevat viemään vuosia.

Edellä esitetyn perusteella ehdotan,

että hallituksen esitykseen sisältyvät lakiehdotukset 2―13 hyväksyttäisiin kuten valiokunnan mietinnössä; ja

että hallituksen esitykseen sisältyvän 1. lakiehdotuksen 5 ja 51 § hyväksyttäisiin näin kuuluvina:

1.

Luonnonsuojelulaki

5 §
Suotuisa suojelutaso

Edellä 1 §:ssä tarkoitettujen tavoitteiden saavuttamiseksi luonnonsuojelussa on tähdättävä maamme suojelutarpeessa olevien luontotyyppien ja luonnonvaraisten eliölajien suotuisan suojelutason saavuttamiseen ja säilyttämiseen.

(2 ja 3 mom. kuten valiokunnan mietinnössä)

51 §
Omistajan oikeus vaatia lunastusta

Kun kaksi vuotta on kulunut luonnonsuojeluohjelman hyväksymistä koskevasta päätöksestä ja päätös on saanut lainvoiman, ohjelmaan kuuluvan alueen omistajalla on oikeus, jollei ohjelmaa ole hänen alueensa osalta toteutettu tai asiasta sovittu, vaatia alueen lunastamista.

(2 mom. kuten valiokunnan mietinnössä)

Helsingissä 27 päivänä marraskuuta 1996

Sakari Smeds /skl