Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi terveydensuojelulain muutoksenhakua sekä kunnallisia maksuja koskevia säännöksiä yhdenmukaisiksi eräiden muiden ympäristöterveydenhuoltoa koskevien lakien kanssa. Lisäksi lakiin ehdotetaan sisällytettäväksi säännös talousveden laatuvaatimusten täyttämistä koskevien poikkeuslupien käsittelystä. Lakiin ehdotetaan lisättäväksi myös säännökset tilapäistä elintarvikehuoneistoa koskevasta kevennetystä ilmoittamismenettelystä sekä sosiaali- ja terveysministeriön laajemmista valtuuksista antaa elintarvikehygieniaa koskevia yksityiskohtaisia määräyksiä.

Laki on tarkoitettu tulemaan voimaan vuoden 1997 alusta.

1.1. Lainsäädäntö ja käytäntö

Yleistä

Vuoden 1995 alusta voimaan tullut terveydensuojelulaki (763/94) korvasi vuodelta 1965 peräisin olleen terveydenhoitolain (469/65). Samanaikaisesti terveydensuojelulain kanssa uudistettiin myös useita muita ympäristöterveydenhuollon lakeja, kuten kalahygienialaki (330/94), lihahygienialaki (511/94), munavalmistehygienialaki (517/94), maitohygienialaki (671/94), joita jäljempänä kutsutaan hygienialaeiksi, sekä elintarvikelaki (361/95). Lakeja ei kaikilta osiltaan pystytty riittävästi koordinoimaan keskenään. Koska edellä mainituissa laeissa on annettu toimivaltaa runsaasti kunnalliselle viranomaiselle, joka yleensä on eri laeille sama, ovat lakien toisistaan poikkeavat säännökset aiheuttaneet jonkin verran ongelmia käytännön valvontatyössä. Näin on laita muun muassa muutoksenhakua, toimivallan siirtoa, maksujärjestelmiä ja pakkotoimia koskevien säännösten osalta. Eduskunta edellyttikin käsitellessään keväällä 1995 hallituksen esitystä maitohygienialain 23 §:n muuttamisesta (HE 25/1995 vp), että hallitus välittömästi ryhtyisi toimenpiteisiin ympäristöterveydenhuollon lakien yhdenmukaistamiseksi näiltä osin.

Koska uusi kuntalaki (365/95) tuli voimaan vasta 1 päivänä heinäkuuta 1995, ei siinä omaksuttuja periaatteita voitu vielä ottaa huomioon ympäristoterveydenhuollon lainsäädännön valmistelussa. Tämä osaltaan vaikutti muun muassa siihen, että muutoksenhaku- ja delegointisäännökset kirjoitettiin toisistaan poikkeaviksi, ilman että siihen olisi ollut asiallisia syitä. Edelleen Euroopan yhteisön (EY) säädösten erilaiset tulkinnat vaikuttivat omalta osaltaan muun muassa maksujärjestelmiä koskeviin säännöksiin.

Muutoksenhaku

Kuntalaki on kunnallishallintoa koskeva yleislaki, jonka kunnan eri hallinnonalojen erityislait syrjäyttävät silloin, kun kuntalaki on niiden kanssa ristiriidassa. Tämä periaate on todettu lain 3 §:n 1 momentissa. Muutoksenhaun osalta se todetaan vielä erikseen 88 §:ssä, jonka mukaan kuntalain 11 luvun säännöksiä oikaisuvaatimuksesta ja kunnallisvalituksesta ''sovelletaan oikaisuvaatimuksen tekemiseen ja kunnallisvalitukseen kunnan ja kuntayhtymän viranomaisen päätöksestä, jollei erikseen lailla toisin säädetä''.

Kunnan ja kuntayhtymän viranomaisen päätökseen haetaan muutosta kuntalaissa säädetyllä tavalla yleensä asioissa, joissa viranomaisen toimivalta perustuu kuntalakiin ja sen nojalla esimerkiksi johtosäännössä annettuun toimivaltaan.

Kuntalain mukaisessa ja erityislakien mukaisessa järjestelmässä on peruseroja. Kuntalain mukaisen oikaisuvaatimuksen ja kunnallisvalituksen voi asianosaisen lisäksi tehdä jokainen kunnan jäsen. Erityislainsäädännössä valituslajina on useimmiten hallintovalitus, joka on yksilövalitus ja jonka voi tehdä ainoastaan asianosainen eli se, johon päätös kohdistuu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa.

Hallintovalituksen ja kunnallisvalituksen välillä on muitakin eroja. Kunnallisvalituksen voi tehdä vain laillisuusperusteella, kun sen sijaan hallintovalituksen voi tehdä sekä laillisuus- että tarkoituksenmukaisuusperusteella.

Jos kunnallisvalitus hyväksytään, on asia itsehallinnon periaatteiden mukaisesti palautettava päätöksen tehneen kunnan viranomaisen uudelleen käsiteltäväksi. Hallintovalituksessa valitusviranomainen voi korvata virheellisen päätöksen uudella päätöksellä ja näin nopeuttaa asian käsittelyä. Hallintovalitus on siten korostetusti yksilölle oikeussuojaa antava muutoksenhakukeino. Kunnallisen itsehallinnon periaatteet eivät hallintovalituksessa rajoita valitusviranomaisen tutkimisvaltaa.

Eräissä erityislaeissa viitataan kunnallisvalitusta koskeviin säännöksiin esimerkiksi toteamalla, että päätökseen haetaan muutosta kunnallisvalituksella. Eduskuntakäsittelyssä kuntalain 88 §:ään lisättiin lause, jonka mukaan oikaisuvaatimusta koskevaa 89 §:ää ei sovelleta, jos muun lain nojalla voidaan hakea muutosta kunnallisvalituksin. Jos erityissäännöksessä viitataan kunnallisvalitukseen, on johdonmukaista, että jatkossakin valitus tehdään suoraan valitusviranomaiselle ilman, että oikaisuvaatimusmenettelyä noudatetaan. Sosiaali- ja terveydenhuoltoa koskevassa erityislainsäädännössä on juuri tämäntyyppisiä viittauksia, esimerkiksi terveydensuojelulain 56 §:n 2 momentissa ja elintarvikelain 41 §:n 2 momentissa.

Uuden kuntalain mukaisessa muutoksenhaussa on oikaisuvaatimus varsinaisen lainkäytöksi katsottavan muutoksenhaun eli kunnallisvalituksen pakollinen esivaihe. Kunnan muun toimielimen kuin valtuuston sekä kunnan luottamushenkilön ja viranhaltijan päätöksestä on aina ensin tehtävä oikaisuvaatimus. Saman on katsottava koskevan kuntayhtymässä muun viranomaisen kuin kuntalain 81 §:n 1 momentissa tarkoitetun ylimmän toimielimen päätöstä. Oikaisuvaatimusta koskevaa säännöstä sovelletaan vastaavasti kuntayhtymän hallitukseen ja muihin toimielimiin (kuntalaki 88 §).

Erityislakien oikaisuvaatimussäännökset voivat koskea vain niitä asioita, joissa kunnan viranomaisen toimivalta on säädetty tuossa erityislaissa tai sen nojalla annetussa asetuksessa. Voimassa olevissa hygienialaeissa viranhaltijan päätöksestä ei ole valitusoikeutta, mutta päätökseen tyytymätön asianosainen voi saattaa asian toimielimen käsiteltäväksi tekemällä siitä kirjallisen oikaisuvaatimuksen. Itse toimielimen päätöksestä voidaan tehdä hallintovalitus lääninoikeuteen.

Maksut

Kuntalain 13 §:n 1 momentin 4 kohdan mukaan valtuuston tulee ''päättää kunnan palveluista ja muista suoritteista perittävien maksujen perusteista''.

Julkisoikeudellisten maksujen perusteista päätetään yleisesti valtuuston hyväksymässä taksassa. Kuntalaki ei tosin mainitse taksaa lainkaan, mutta ei liene estettä sille, että maksun perusteita koskevaa päätöstä voidaan nimittää taksaksi. Estettä ei myöskään ole sille, että maksujen perusteita koskeva päätös ja taksapäätös ovat eri päätöksiä. Edellisestä tulee valtuuston päättää. Taksasta päättämistä koskevan toimivaltansa valtuusto voi siirtää kunnan muulle toimielimelle tai viranhaltijalle (kuntalaki 14 § 1 mom.).

Itse maksun määrääminen on usein delegoitu viranhaltijalle. Esimerkiksi terveydensuojelulain 7 §:n nojalla valtuusto voi antaa toimielimelle, jolle maksun määräämistä koskeva päätösvalta on siirretty, oikeuden siirtää toimivaltaa edelleen alaiselleen viranhaltijalle.

Maksun perusteita koskevaan valtuuston päätökseen sekä taksan hyväksymistä koskevaan valtuuston tai kunnan muun toimielimen tai viranhaltijan (jos delegoitu) päätökseen haetaan valittamalla muutosta kuntalain säännösten mukaisesti.

Itse maksun määräämistä koskeva toimielimen tai viranhaltijan päätös on harvoin pelkästään täytäntöönpanoa. Maksun määräämiseen liittyy yleensä harkintaa, joten muutoksenhaku on mahdollinen.

Ympäristöterveydenhuoltoa koskevissa la-eissa on erityissäännöksiä maksujen määräytymisestä ja niitä koskevasta muutoksenhausta.

Terveydensuojelulain 50 §:n 2 ja 3 momentissa ovat kunnallisia maksuja koskevat säännökset. Pykälän 2 momentissa puhutaan maksuista, jotka kunnalla on oikeus periä, kun sen sijaan 3 momentin mukaan ''kunta perii'' maksun. Edellisessä on kysymys maksusta, jonka periminen riippuu kunnan harkinnasta. Sen sijaan 3 momentissa käytetty sanonta viittaa siihen, että kunnan on maksu perittävä lainkohdassa tarkoitetusta näytteiden otosta ja tutkimuksesta. Ristiriitaista onkin, että hallituksen esityksen perusteluissa (HE 42/1994 vp s. 32) lähdetään siitä, että maksujen periminen myös tässä tapauksessa riippuu kunnan harkinnasta.

Lain 50 §:ssä tarkoitetusta maksusta tekee päätöksen joko toimielin tai viranhaltija edellä sanotun mukaisesti. Lain 56 §:n 2 momentista ilmenee, että muutosta ''50 §:ssä tarkoitettua maksua koskeviin päätöksiin haetaan valittamalla lääninoikeuteen noudattaen, mitä kunnallislaissa (953/76) säädetään''. Tästä seuraa, että 50 §:ssä tarkoitettua maksua koskevaan päätökseen haetaan muutosta kuntalain 90 §:n mukaisella kunnallisvalituksella. Oikaisuvaatimus ei tule sovellettavaksi (kuntalain 88 §:n viimeinen lause).

Valtion viranomaisten oikeudesta periä maksuja säädetään valtion maksuperustelaissa (150/92), johon ympäristöterveydenhuollon laeissa on yleensä viitattu (mm. elintarvikelaki 25 §, terveydensuojelulaki 50 §, lihahygienialaki 50 §, maitohygienialaki 45 §, kalahygienialaki 39 a §). Terveydensuojelulain mukainen valtion viranomaisten tuotevalvonta voisi tulla kysymykseen vain erittäin harvoin kuten ruokamyrkytystapauksissa, joissa analyysit suoritettaisiin valtion tutkimuslaitoksessa (esimerkiksi Kansanterveyslaitos).

Poikkeukset talousveden laatuvaatimusten täyttämisestä

Neuvoston juomaveden laadusta annetun direktiivin (80/778/ETY), jäljempänä juomavesidirektiivi, mukaan kansallinen viranomainen voi myöntää poikkeuksen direktiivin mukaisten talousveden laatuvaatimusten täyttämisestä, jos tilanne johtuu vedenottokohdan maaperän luonteesta ja rakenteesta taikka poikkeuksellisista sääoloista edellyttäen kuitenkin, ettei poikkeuksesta aiheudu vaaraa kansanterveydelle. Poikkeuksen myöntämisestä määrätään terveydenhoitolain nojalla talousveden laatuvaatimuksista ja valvontatutkimuksista annetun sosiaali- ja terveysministeriön päätöksen (74/94) 5 §:ssä, jonka mukaan poikkeuksen myöntää sosiaali- ja terveysministeriö. Suomessa on varsin tavallista, että maaperän erityisominaisuuksista johtuen veden pH:ta, rauta- tai mangaanipitoisuutta koskeva laatuvaatimus ei täyty. Pääasiassa näitä koskevia poikkeuslupahakemuksia on tullut sosiaali- ja terveysministeriöön yli 200.

Terveydensuojelulaki ei sisällä varsinaista valtuutusta poikkeuslupien myöntämiseen. Koska tarve juomavesidirektiivin mukaisille poikkeuksille on tulevaisuudessakin olemassa, olisi lakiin syytä saada valtuudet tällaiselle menettelylle. Poikkeuslupahakemukset ovat jo nyt tulleet lääninhallitusten kautta, jotka ovat antaneet niistä lausuntonsa. Siksi olisi tarkoituksenmukaista antaa poikkeusluvat lääninhallitusten käsiteltäviksi ja lisätä terveydensuojelulakiin tämän mahdollistava valtuutussäännös.

Lupaperusteiden yhdenmukaistaminen valtakunnallisesti on välttämätöntä vesilaitosten oikeusturvan takaamiseksi. Tämän vuoksi sosiaali- ja terveysministeriö antaisi määräykset niistä seikoista, jotka poikkeuslupia myönnettäessä on otettava huomioon, jotta vesilaitosten oikeusturva olisi samanlainen eri lääneissä. Tätä koskeva määräystenantovaltuutus tulisi lisätä terveydensuojelulakiin.

Tilapäiset elintarvikehuoneistot

Terveydenhoitolainsäädännössä elintarvikehuoneistokäsite oli sidottu toiminnan ammattimaisuuteen (terveydenhoitolaki 47 § 1 mom.). Terveydensuojelulaissa tällaista mainintaa ei ole. Elintarvikehygieniasta annetun neuvoston direktiivin (93/43/ETY), jäljempänä elintarvikehygieniadirektiivi, soveltamisala kattaa kaiken alkutuotannon jälkeisen elintarvikkeiden käsittelyn siitä riippumatta, onko kyseessä yksityinen tai julkinen, voittoa tavoitteleva tai tavoittelematon toiminta.

Terveydenhoitoasetuksen (55/67) ulkomyyntiä koskevan 57 §:n 3 momentin mukaan tilapäisen kahvilan tai ruokalan pidosta julkisten tilaisuuksien yhteydessä oli ilmoitettava terveydenhoitolautakunnalle. Asetusta muutettiin helmikuun alusta 1992 siten, että siinä luovuttiin ulkomyynnin osalta tarkasta myytäväksi sallittavien elintarvikkeiden luettelosta. Samalla myynti tuli luvanvaraiseksi. Tilapäinen elintarvikkeiden myynti jäi kuitenkin kevyemmän ilmoitusmenettelyn piiriin.

Terveydensuojelulaissa elintarvikehuoneisto on perusyksikkö elintarvikkeiden käsittelyn kannalta. Huoneiston perustaminen ja käyttöönotto edellyttävät lain 13 §:n mukaista ilmoitusta, jonka käsittelystä kunta voi periä 50 §:n mukaisen maksun. Edellä 13 §:n 2 momentissa mainittua ilmoittamista toiminnanharjoittajan vaihtumisesta ei pidetä kuitenkaan 50 §:ssä tarkoitettuna ilmoituksena, koska viranomainen merkitsee tällaisen ilmoituksen vain tiedoksi.

Erilaisten tilapäisten tapahtumien, kuten myyjäisten tai toritapahtumien järjestäminen on yleistynyt. Koska tilapäisiin tapahtumiin voi liittyä elintarvikehygieenisiä riskejä, olisi tarpeellista saada ne terveydensuojeluviran-omaisen valvontaan. Mikäli niitä koskevista 13 §:n mukaisista ilmoituksista olisi tämän lakiehdotuksen 50 §:n mukaisesti aina perittävä maksu, voi tämä muodostaa pienemmille toiminnanharjoittajille kynnyksen ilmoituksen tekemiselle. Siksi olisi tarkoituksenmukaista rinnastaa pienistä, tilapäisistä elintarvikkeiden myyntitapahtumista tehtävät ilmoitukset toiminnanharjoittajan vaihtumista koskevaan ilmoittamiseen.

Elintarvikehygieniaa koskevien tarkempien määräysten antaminen

Terveydensuojelulaissa säilytettiin sitä edeltäneessä terveydenhoitolainsäädännössä omaksuttu normirakenne, jossa yksityiskohtaisemmat elintarvikkeiden käsittelyä koskevat määräykset annettiin asetustasolla. Terveydensuojelulakiuudistuksen tarkoituksena oli kuitenkin siirtyä laki- ja asetustasolla yleisempään säätelyyn. Tästä huolimatta lain määräyksenantovaltuudet ovat melko suppeat.

Ympäristöterveydenhuollon muussa viime vuosina uudistetussa lainsäädännössä (esimerkiksi elintarvike-, liha- ja maitohygienialait) on lähdetty siitä, että puitelain nojalla asianomainen ministeriö voi laajasti antaa määräyksiä ja ohjeita laissa tarkemmin säädetyistä seikoista. Vastaava järjestelmä on tarkoituksenmukaista sisällyttää myös terveydensuojelulakiin.

Terveydensuojelulailla on toimeenpantu elintarvikehygieniadirektiivi. Direktiivissä on yksityiskohtaisia hygieenisiä vaatimuksia sisältävä liite. Liitteen vaatimukset on pääosin kirjattu terveydensuojeluasetukseen (1280/94). Lisäksi sosiaali- ja terveysministeriö on antanut määräyksen elintarvikkeiden myynti ulkotilassa ja suurissa yleisötilaisuuksissa (STM:n määräyskokoelma 1995:45). Määräys kattaa mainitun liitteen luvun III. Liitteen X luvussa on annettu henkilöstön hygieniakoulutusta koskeva määräys.

Elintarvikehygieniasta annetun neuvoston direktiivin 93/43/ETY eräistä määräyksistä, jotka koskevat irtotavarana nestemäisessä muodossa olevien öljyjen ja rasvojen kuljetusta, annetulla komission direktiivillä 96/3/EY poiketaan elintarvikehygieniadirektiivin vaatimuksista nestemäisten öljyjen ja rasvojen merikuljetusten osalta. Kyseinen poikkeus on vaatinut Suomessa muutoksen terveydensuojeluasetukseen. Komissiossa on parhaillaan vireillä eräitä muita yksityiskohdiltaan suppeita muutoksia tai poikkeuksia elintarvikehygieniadirektiiviin. Hallintokäytännön mukaan ei ole tarkoituksenmukaista muuttaa terveydensuojeluasetusta joka kerta direktiivin muuttuessa.

Esityksen pääasiallisena tavoitteena on yhteensovittaa terveydensuojelulaki kuntalakiin ja muihin ympäristöterveydenhuollon lakeihin nähden sekä yksinkertaistaa EY:n lainsäädännöstä ja sen muutoksista aiheutuvien hallintomäärysten ja -päätösten tekemistä.

Lain 3 §:ää ehdotetaan ajanmukaistettavaksi lainsäädännön (elintarvikelaki) kehitystä vastaavasti.

Voimassa olevan terveydensuojelulain 7 §:n 1 momentissa on toimielimelle annettu mahdollisuus siirtää toimivaltaansa edelleen viranhaltijalle. Kuntalain 14 §:n 1 momentin mukaan toimivallan siirto on mahdollista myös jaostolle ja luottamushenkilölle viranhaltijan lisäksi. Tämän vuoksi ehdotetaan, että toimivallan siirto (subdelegointi) olisi mahdollista myös toimielimen jaostolle. Sen sijaan toimivallan siirtoa luottamushenkilölle ei ole tässä yhteydessä pidettävä asianmukaisena.

Lain 13 §:n 2 momenttiin ehdotetaan lisättäväksi maininta tilapäisestä elintarvikehuoneistosta. Sosiaali- ja terveysministeriön antamassa määräyksessä elintarvikkeiden myynti ulkotilassa ja suuressa yleisötilaisuudessa, tilapäinen elintarvikkeiden myynti on määritelty enintään kaksi vuorokautta kestäväksi ja harvemmin kuin kerran 30 päivässä samassa paikassa toistuvaksi myynniksi. Tilapäistä elintarvikehuoneistoa olisi tarkoitus soveltaa pieniin, alle 500 henkilön elintarvikkeiden myyntitapahtumiin, kuten esimerkiksi koulujen järjestämiin myyjäisiin. Tilapäinen elintarvikehuoneisto voisi olla sekä sisä- että ulkotilassa.

Pykälän uudeksi 6 momentiksi ehdotetaan valtuutusta sosiaali- ja terveysministeriölle antaa tarkempia määräyksiä siitä, mitä on pidettävä tilapäisenä elintarvikehuoneistona.

Talousveden laatuvaatimuksia koskevat poikkeuslupahakemukset ovat tulleet edellä mainitun sosiaali- ja terveysministeriön päätöksen mukaan lääninhallitusten kautta, jotka ovat antaneet niistä lausuntonsa. Vastaavasti on tarkoituksenmukaista antaa poikkeuslupien käsittely lääninhallitusten tehtäviksi ja lisätä terveydensuojelulain 17 §:ään tämän mahdollistava valtuutussäännös.

Talousveden laatuvaatimuksia koskevien perusteiden yhdenmukaistaminen valtakunnallisesti on välttämätöntä, jotta vesilaitosten oikeusturva säilyisi. Tämän vuoksi sosiaali- ja terveysministeriö antaisi määräykset niistä seikoista, jotka poikkeuslupia myönnettäessä on otettava huomioon, jotta vesilaitosten oikeusturva olisi samanlainen eri lääneissä. Valtuutus määräysten antamiseen ehdotetaan lisättäväksi terveydensuojelulain 21 §:ään.

Lain 40 § ehdotetaan kumottavaksi, koska vastaava säännöstenantovaltuutus ehdotetaan lisättäväksi 41 §:ään.

Lain 41 §:ään ehdotetaan otettavaksi luettelo niistä elintarvikehygieenisistä asioista, joista sosiaali- ja terveysministeriö voisi antaa tarvittaessa tarkempia ohjeita ja määräyksiä. Osa ohjeista tai määräyksistä on jo mainittu nykyisin voimassa olevassa laissa. Uusina asioina olisivat elintarvikkeiden säilytys-, kuljetus-, myynti- tai tarjoilutilojen lämpötilat, elintarvikehuoneistoille asetettavat rakenteelliset ja toiminnalliset vaatimukset, elintarvikkeiden kuljetusolosuhteet, toiminnanharjoittajan omavalvonta sekä elintarvikehuoneistossa työskentelevältä henkilökunnalta vaadittava elintarvikehygieeninen koulutus.

Sosiaali- ja terveysministeriö on antanut terveydensuojelulain 41 §:n nojalla määräyksen elintarvikkeiden myynnistä ulkotilassa ja suurissa yleisötilaisuuksissa. Elintarvikehuoneistolle asetettavista vaatimuksista ja elintarvikkeiden kuljettamisesta säädetään terveydensuojeluasetuksessa. Säännöksen tarkoituksena olisi mahdollistaa asetusta yksityiskohtaisempien määräysten antaminen ministeriön päätöksellä. Elintarvikkeiden säilytyslämpötiloista säädetään myös terveydensuojeluasetuksessa. Komissiossa on vireillä elintarvikehygieniadirektiivin nojalla yhteisösäädöksen valmistelu lämpötiloista. Direktiivin mukaisesti kansallisten uusien lämpötilanormien säätäminen ei ole mahdollista ilman komission suostumusta, eikä nyt asetuksessa olevia säännöksiä ole tarkoitus muuttaa ennen kuin EY:n mahdolliset päätökset ovat selvillä. Tuolloin olisi tarkoituksenmukaista siirtää lämpötilamääräykset ministeriön päätöksellä annettaviksi.

Elintarvikelakiin sekä hygienialakeihin sisältyy maininta kunnan hyväksymästä taksasta. Yhdenmukaisesti näiden lakien kanssa ehdotetaan, että 50 §:n 2 momenttiin lisätään maininta kunnan hyväksymästä taksasta. Lisäksi 2 momenttia ehdotetaan muutettavaksi samalla perusteella siten, että momentissa tarkoitettu maksu on perittävä. Voimassa olevasta 2 momentista ehdotetaan poistettavaksi sanat ''enintään suoritteen tuottamisesta aiheutuva tai keskimääräistä kokonaiskustannusta vastaava maksu''. Tämä on korvattu uudella 4 momentilla, jonka mukaan maksut määritellään siten, että ne vastaavat enintään suoritteen tuottamisesta aiheutuneita kustannuksia. Ehdotettu säännös vastaa tältä osin elintarvikelain voimassa olevaa 24 §:ää sekä hygienialakien vastaavia säännöksiä esimerkiksi lihahygienialain 51 b §:n 1 momenttia. Voimassa olevan 3 momentin sanonta ''kunta perii'' on aiheuttanut tulkintaongelmia. Sen vuoksi 3 momenttia ehdotetaan tarkennettavaksi ja yhdenmukaistettavaksi elintarvikelain ja hygienialakien kanssa. Voimassa olevasta 3 momentista on myös ehdotettu poistettavaksi 2 momentin tavoin kustannuksia koskeva maininta ja korvattu se uudella 4 momentilla. Elintarvikelakiin sekä hygienialakeihin sisältyy säännös maksujen perimisestä ilman tuomiota tai päätöstä. Yhdenmukaisuuden saavuttamiseksi ehdotetaan 50 §:ään lisättäväksi uusi 5 momentti, joka sisältää vastaavan säännöksen.

Lain 51 §:n 2 momentin ensimmäisen virkkeen muutoksella saatetaan säännös vastaamaan elintarvikelain ja hygienialakien vastaavia säännöksiä. Momentin toista virkettä ehdotetaan muutettavaksi sanonnalla, joka ei asiallisesti muuta säännöstä, vaan ainoastaan tarkentaa sitä. Pykälän 1 ja 3 momentit säilyvät entisellään.

Voimassa olevat muutoksenhakusäännökset hygienialaeissa lähtevät siitä, että viranhaltijan tekemään päätökseen ei saa valittamalla hakea muutosta, mutta päätökseen tyytymättömällä on oikeus tehdä oikaisuvaatimus. Tämä vastaa myös uuden kuntalain omaksumaa oikaisuvaatimusmenettelyä.

Edellä sanotun vuoksi ehdotetaan 56 §:n 1 momenttia muutettavaksi siten, että se sanonnaltaan vastaa hygienialakien muutoksenhakusäännöksiä. Kysymys on siten erityislain mukaisesta oikaisuvaatimuksesta, joka vastaa pääpiirteissään kuntalain oikaisuvaatimusta. Ehdotettu 2 momentti on uusi ja vastaa edellä sanotun mukaisesti hygienialakien vastaavia muutoksenhakusäännöksiä. Voimassa oleva 2 momentti ehdotetaan muutettavaksi ja siirrettäväksi se uudeksi 3 momentiksi siten, että vain 51 §:n 3 momentissa mainittua terveydensuojelujärjestystä sekä 50 §:n 2 momentissa tarkoitettua taksaa koskeviin päätöksiin haetaan muutosta noudattaen, mitä muutoksenhausta kuntalaissa säädetään. Taksassa hyväksytään kunnan julkisoikeudellisten maksujen perusteet. Tämän vuoksi on asianmukaista, että muutoksenhaku tästä päätöksestä määräytyy kuntalain mukaisesti. Ehdotettu uusi 3 momentti merkitsee sitä, että muutoksenhaku muissa kuin edellä mainituissa terveydensuojelujärjestystä ja taksaa koskevissa asioissa määräytyy terveydensuojelulain 56 §:n 1 ja 2 momenttien mukaan. Ehdotus merkitsee myös sitä, että terveydensuojelulain 50 §:ssä tarkoitettua maksua koskevissa asioissa taksaa lukuun ottamatta muutoksenhaku määräytyy 1 ja 2 momentin säännösten mukaan ja tulee siten yhdenmukaiseksi hygienialakien mukaisten maksujen muutoksenhaun kanssa.

Voimassa olevaan 56 §:n 3 momenttiin ei ehdoteta muutosta, mutta säännös siirtyy 4 momentiksi. Ehdotettu 5 momentti on uusi ja vastaa voimassa olevan elintarvikelain 41 §:n 3 momenttia.

Edellä 56 §:ään ehdotetun uuden 5 momentin vuoksi 57 §:stä ehdotetaan poistettavaksi viittaus 53 §:ään.

3.1. Taloudelliset vaikutukset

Terveydensuojelulain mukaisista ilmoituksista maksun periminen on tähän asti ollut kunnan harkintavallassa. Esityksen mukaan maksu olisi aina perittävä. Kuntien noudattamista terveydensuojelulain maksukäytännöistä ei ole tehty selvityksiä, mutta ainakin joissain kunnissa maksut on jätetty perimättä. Maksun pakollisuus aiheuttaisi toiminnanharjoittajaa sekä ilmoitusta kohden noin 50―2500 markan lisäkustannuksen niissä kunnissa, joissa maksuja ei ole peritty. Vastaavasti kertyisi kyseisille kunnille tuloja ilmoitusmaksuista. Maksujen kokonaismäärä valtakunnallisesti arvioiden ei kuitenkaan olisi merkittävä.

3.2. Organisaatio- ja henkilöstövaikutukset

Talousvesiasioita koskevien poikkeuslupapäätösten käsittely lääninhallituksissa ei lisää niiden työmäärää, koska ne ovat käsittelleet vastaavia hakemuksia antaessaan niistä lausunnon ministeriölle.

3.3. Ympäristövaikutukset

Esityksellä ei ole vaikutuksia ympäristöön.

Eduskunta edellytti vastauksessaan hallituksen esitykseen maitohygienialain 23 §:n muuttamisesta, että ''hallitus ryhtyy välittömästi toimenpiteisiin ympäristöterveydenhuollon maksujärjestelmiä, päätösvallan siirtoa, oikeusturvaa ja pakkotoimia koskevan säännöstön yhdenmukaistamiseksi''. Koska eduskunnan lausumassa mainitut muutostarpeet pääosin koskevat kuntatasolla tehtävää valvontatoimintaa, sosiaali- ja terveysministeriön, kauppa- ja teollisuusministeriön sekä maa- ja metsätalousministeriön ja Suomen Kuntaliiton välisissä neuvotteluissa sovittiin, että Kuntaliitto toimii kokoonkutsujana lähdettäessä tarkastelemaan muutostarpeita. Kuntaliiton kokoamassa työryhmässä olivat edustettuina edellä mainitut ministeriöt ja Kuntaliitto. Työryhmä lähetti yksimielisen ehdotuksensa ministeriöille 19 päivänä tammikuuta 1996.

Esitys on valmisteltu sosiaali- ja terveysministeriössä virkatyönä.

Esityksestä pyydettiin lausunnot maa- ja metsätalousministeriöltä, kauppa- ja teollisuusministeriöltä, Elintarvikevirastolta, Elintarviketeollisuus ry:ltä, Suomen Päivittäistavarakauppayhdistys ry:ltä, Vesi- ja viemärilaitosyhdistys ry:ltä, Ympäristö- ja terveysalan tekniset ry:ltä, Kuntien terveystarkastajat KTV ry:ltä sekä Suomen Eläinlääkäriliitto ry:ltä.

Lausuntojen johdosta ehdotukseen on tehty eräitä muutoksia.

Kuntaliiton työryhmän ehdotuksen pohjalta maksu- ja oikaisujärjestelmää koskevat muutokset elintarvikelakiin sekä hygienialakeihin ovat valmisteilla asianomaisissa ministeriöissä. Valtiovarainministeriön asettama Markkinavalvonnan maksullisuutta sekä tuote- ja markkinavalvonnan organisointia selvittänyt työryhmä on jättänyt muistionsa 7 päivänä maaliskuuta 1996. Työryhmän valvonnan rahoitusta koskevat ehdotukset ovat yhdensuuntaisia Kuntaliiton työryhmän ehdotusten kanssa.

Eduskunnan käsiteltävänä on hallituksen esitys laiksi hallintolainkäytöstä ja siihen liittyväksi lainsäädännöksi (HE 217/1995 vp). Esityksessä ehdotetaan säädettäväksi laki hallintolainkäytöstä. Lailla kumottaisiin muutoksenhausta hallintoasioissa annettu laki, johon tässä lakiehdotuksessa on viitattu.

Laki ehdotetaan tulevaksi voimaan 1 päivänä tammikuuta 1997.

Edellä esitetyn perusteella annetaan Eduskunnan hyväksyttäväksi seuraava lakiehdotus: