Esityksessä ehdotetaan säädettäväksi laki yhteistoiminta-asiamiehestä. Asiamies toimisi työ- ja elinkeinoministeriön yhteydessä ja sen tehtävänä olisi valvoa yhteistoiminnasta yrityksissä annetun lain, yhteistoiminnasta suomalaisissa ja yhteisönlaajuisissa yritysryhmissä annetun lain, henkilöstön edustuksesta yritysten hallinnossa annetun lain, henkilöstöedustuksesta eurooppayhtiössä (SE) ja eurooppaosuuskunnassa (SCE) annetun lain sekä henkilöstörahastolain noudattamista. Esityksellä turvattaisiin valvonnan riippumattomuus ja erillisyys työ- ja elinkeinoministeriön tavanomaisesta toiminnasta.

Laissa säädettäisiin yhteistoiminta-asiamiehen tehtävistä, oikeuksista ja valtuuksista. Yhteistoiminta-asiamiehen toiminta olisi ensisijaisesti ohjeiden ja neuvojen antamista lakien soveltamisesta yksittäistapauksissa. Yhteistoiminta-asiamiehellä olisi myös oikeus antaa työnantajalle kehotus lainvastaisen menettelyn korjaamiseksi tai sen uusimisen estämiseksi. Yhteistoiminta-asiamies voisi saattaa asian esitutkintaan, jos kysymyksessä olisi teko, johon liittyy rangaistusuhka. Yhteistoiminta-asiamies voisi myös eräissä laissa tarkemmin luetelluissa tapauksissa vaatia tuomioistuimelta, että se asettaa työnantajalle uhkasakon, jollei tämä noudata säännöksiä.

Yhteistoiminta-asiamiehen tehtäviin kuuluisi lisäksi henkilöstörahastorekisterin ylläpito. Hänen olisi myös muutoin edistettävä työnantajan ja työntekijöiden välistä yhteistoimintaa sekä seurattava lakien tavoitteiden toteutumista. Lisäksi säädettäisiin yhteistoiminta-asiamiehen ja työsuojeluviranomaisen välisestä yhteistyöstä.

Ehdotetun lain johdosta tehtäisiin tarvittavat muutokset myös muihin yhteistoimintaa sääteleviin lakeihin.

Ehdotetut lait ovat tarkoitetut tulemaan voimaan 1 päivänä heinäkuuta 2010.

Työsuhteen käsitteelle perustuvassa modernissa työoikeudessa hallitsevana piirteenä ei ole pelkkä muodolliseen tasavertaisuuteen nojaava sopimusvapauden periaate. Lainsäätäjä on katsonut tarpeelliseksi säätää lakeja, joilla on työntekijää suojaava tarkoitus, koska työntekijän katsotaan olevan työnantajaa heikommassa asemassa. Tällaiselle lainsäädännölle on tunnusomaista, että sille asetetaan erityinen valvontaelin tai viranomainen valvomaan normien toteutumista ja seuraamaan niiden kehitystä.

Suomen nykymuotoisen työlainsäädännön syntyvuotena pidetään vuotta 1889, jolloin annettiin Keisarillisen Majesteetin Armollinen Asetus teollisuusammateissa olevain työntekijäin suojelemisesta (18/1889). Tätä asetusta valvomaan asetettiin erityiset ammattientarkastajat. Valvontajärjestelmä on kehittynyt edellä mainitusta ajankohdasta lukien. Sen kehittymiseen on vaikuttanut myös Kansainvälisen työjärjestön (ILO) vuonna 1923 asiasta antama suositus (20/1923) ja järjestön myöhemmät yleissopimukset. Suomessa ammattientarkastuslaitos kehitettiin nykyiseksi työsuojelun viranomaisvalvonnaksi 1970-luvulla. Viimeksi valvontajärjestelmä on uusittu työsuojelun valvonnasta ja työpaikan yhteistoiminasta annetulla lailla (44/2006, jäljempänä työsuojelun valvontalaki).

Perustuslain 18 §:n 1 momentin mukaan julkisen vallan on huolehdittava työvoiman suojelusta. Periaatteellisena oikeutena on oikeus työsuojeluun. Työntekijän suojelun käsite on laajentunut yhteiskunnan kehityksen myötä. Nykyisin se käsittää vaaroilta ja terveysriskeiltä suojelun ohella muun muassa suojelun kohtuuttomilta työehdoilta, työpaikan epäoikeudenmukaiselta menetykseltä ja epäoikeudenmukaiselta kohtelulta. Yhdenvertaisuus ja sukupuolten välinen tasa-arvo on lisäksi erikseen taattu perustuslain 6 §:n mukaan. Näin ollen edellä mainituista asioista huolehtiminen on valtion tehtävä, joka yleensä voidaan toteuttaa vain asettamalla erityinen valvontaelin tai viranomainen.

2.1 Lainsäädäntö ja käytäntö

Työsuojelun valvontalaki

Työsuojeluviranomaisia ovat sosiaali- ja terveysministeriön alaisina toimivat työsuojelupiirien työsuojelutoimistot ja tuotteiden turvallisuutta koskevissa asioissa sosiaali- ja terveysministeriö. Työsuojeluhallinnosta annetun lain (16/1993) 2 §:n mukaan työsuojeluhallinto on riippumaton valvontatehtävää suorittaessaan. Työsuojelun valvonnan osa-alueita ovat perinteinen työturvallisuus, työterveyshuolto, työaikasuojelu, naisten, nuorten ja vajaakuntoisten suojelu sekä työsuhdevalvonta.

Valvontaa varten työsuojeluviranomaisella ja työsuojelutarkastajalla on oikeus muun muassa päästä tarkastuskohteeseen, saada nähtäväkseen työnantajalta asiakirjat, joita tämän on laadittava, sekä käydä keskustelua valvontakohteessa työskentelevien henkilöiden kanssa. Työsuojeluviranomaiselle ilmoituksen tehneen henkilön henkilöllisyys on pidettävä salassa. Poliisin on annettava työsuojeluviranomaisen pyynnöstä virka-apua valvonnan toteuttamiseksi.

Valvontatoimessaan työsuojeluviranomainen antaa ensisijassa kirjallisen toimintaohjeen työnantajalle säännöksen vastaisen olotilan korjaamiseksi. Tämä on yleisin valvontakeino työsuhdeasioissa, joissa valvonta on pääsääntöisesti asiakasaloitteista.

Jos toimintaohjetta ei noudateta tai kysymys on vähäistä suuremmasta vaarasta, viranomainen voi antaa kehotuksen, joka on toimintaohjetta voimakkaampi, jonka käyttöala on suppeampi ja johon liittyy aina määräaika, jonka kuluessa olotila on saatettava säännösten mukaiseksi. Työsuhdeasioissa kehotus voidaan antaa vain asiassa, joka koskee työaika- tai vuosilomakirjanpitoa tai muuta kirjaamisvelvoitetta taikka palkkalaskelman, työtodistuksen taikka työsuhteen keskeisiä ehtoja koskevan selvityksen antamista. Jos kehotusta ei noudateta annetussa määräajassa, työsuojeluviranomainen voi antaa työnantajaa velvoittavan päätöksen asiantilan korjaamiseksi määräajassa. Päätöksen tehosteeksi voidaan liittää uhkasakko ja siihen voi hakea muutosta valittamalla hallinto-oikeuteen.

Työsuojelun valvontalain 50 §:n mukaan työsuojeluviranomaisen on tehtävä ilmoitus poliisille esitutkintaa varten, jos on todennäköisiä perusteita epäillä, että on tehty sen valvottavana olevassa laissa tai rikoslain (39/1889) työrikoksia koskevassa 47 luvussa rangaistavaksi säädetty teko. Rangaistussäännöksiä on muun muassa työsopimuslaissa (55/2001), työaikalaissa (605/1996), vuosilomalaissa (162/2005) ja työturvallisuuslaissa (738/2002). Toimintaohjeen tai kehotuksen antaminen ei estä syyteilmoituksen tekemistä.

Lisäksi työsuojelutarkastaja voi antaa työsuojelun valvontalain 11 §:n 2 momentin mukaan suositusluonteisia neuvoja työsuojelun edistämiseksi esimerkiksi uusista säännöksistä ja hyvistä käytännöistä. Suosituksilla tarkoitetaan neuvoja hyvistä toimintatavoista ja käytännöistä. Tällaisten neuvojen ja tietojen antaminen kuuluu yleisesti työsuojeluhallinnon tehtäviin ja neuvojen antaminen on pidettävä selvästi erillään edellä kerrotusta toimivallan käytöstä, johon ryhdytään silloin, kun työpaikan olosuhteet eivät täytä lainsäädännön vaatimuksia.

Työpaikan yhteistoimintaa ja työntekijöiden osallistumisoikeuksia koskeva lainsäädäntö ja sen valvontakäytäntö

Yhteistoimintalainsäädäntö on kohtuullisen uutta. Ensimmäinen laki yhteistoiminnasta yrityksissä (725/1978) säädettiin vuonna 1978. Tämän lain valvontaa koskevat säännökset poikkesivat muun työlainsäädännön valvonnasta. Lailla kumottiin vuonna 1949 säädetty tuotantokomitealaki (843/1949), jonka mukaan tuotantokomiteoiden tehtävänä oli ollut käsitellä kysymyksiä, jotka koskevat työntekijöiden ja toimihenkilöiden työturvallisuuden, terveydellisten olojen sekä viihtyvyyden parantamista työpaikalla, ja valvoa ammattientarkastajien ja luottamusmiesten ohella työturvallisuutta koskevien määräysten noudattamista. Tuotantokomiteoiden tarkoituksella toimia ammattientarkastuksen tukena ja sen apuna oli vaikutusta siihen, että yhteistoimintalainsäädännön valvontaa ei katsottu aiheelliseksi säätää alueellisten työsuojeluviranomaisten tehtäväksi, vaan sosiaali- ja terveysministeriölle, jolle kuului myös kyseisen lain valmistelu. Myöhemminkin lain valvonta on säilynyt sillä ministeriöllä, joka on vastannut lain valmistelusta.

Vuonna 2007 säädetyn yhteistoiminnasta yrityksissä annetun lain (334/2007, jäljempänä yhteistoimintalaki) valvonta kuuluu työministeriölle (vuoden 2008 alusta työ- ja elinkeinoministeriölle). Lailla on myös pantu täytäntöön Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivi (2002/14/EY) työntekijöille tiedottamisesta ja heidän kuulemistaan koskevista yleisistä puitteista Euroopan yhteisössä (jäljempänä yhteistoimintamenettelydirektiivi). Myös muun työpaikan yhteistoimintaan ja työntekijöiden osallistumisoikeuksiin liittyvän lainsäädännön valvonta kuuluu työ- ja elinkeinoministeriölle. Tällaisia lakeja ovat laki yhteistoiminnasta suomalaisissa ja yhteisönlaajuisissa yritysryhmissä (335/2007), jolla on pantu täytäntöön muun muassa neuvoston direktiivi (94/45/EY) eurooppalaisen yritysneuvoston perustamisesta tai työntekijöiden tiedottamis- ja kuulemismenettelyn käyttöönottamisesta yhteisön laajuisissa yrityksissä tai yritysryhmissä (jäljempänä yritysneuvostodirektiivi), henkilöstörahastolaki (814/1989), laki henkilöstön edustuksesta yritysten hallinnossa (725/1990) ja laki henkilöstöedustuksesta eurooppayhtiössä ja eurooppaosuuskunnassa (758/2004).

Yhteistoimintalaissa on säännökset lain valvonnasta ja valvontaan liittyvistä pakkokeinojen käytöstä. Valvonnasta säädetään lain 66 §:ssä, jonka mukaan lain noudattamista valvoo työ- ja elinkeinoministeriö. Lisäksi valvonta on säädetty kuuluvaksi niille työnantajien, työntekijöiden ja toimihenkilöiden yhdistyksille, joiden tekemän valtakunnallisen työehtosopimuksen määräyksiä olisi noudatettava yrityksen työsuhteissa. Vaikka työ- ja elinkeinoministeriö toimii lakia valvovana viranomaisena, sillä ei ole valtuuksia antaa oikeudellisesti velvoittavia lain soveltamis- tai tulkintaohjeita. Viime kädessä laintulkinta on tuomioistuimen tehtävä.

Yhteistoimintalain 64 §:n mukaan jos työnantaja laiminlyö, mitä lain 10—13 §:ssä säädetään henkilöstöryhmien edustajille annettavista tiedoista, ja siten vaarantaa tietojen saannin, tuomioistuin voi henkilöstöryhmän edustajan vaatimuksesta ja varattuaan työnantajalle tilaisuuden tulla kuulluksi velvoittaa työnantajan täyttämään velvollisuutensa määräajassa ja asettaa velvoitteen noudattamisen tehosteeksi uhkasakon. Jos työnantaja laiminlyö velvollisuutensa laatia lain 16 §:ssä tarkoitetun henkilöstösuunnitelman ja koulutustavoitteet, työ- ja elinkeinoministeriö voi henkilöstöryhmän edustajan pyynnöstä vaatia tuomioistuimelta työnantajaa velvoittavaa edellä kuvattua päätöstä, jos on ilmeistä, että henkilöstösuunnitelmaa ja koulutustavoitteita ei saada käsitellyksi laissa tarkoitetussa yhteistoimintamenettelyssä.

Yhteistoimintalaissa on myös rangaistussäännös (67 §). Työnantaja tai tämän edustaja, joka tahallaan tai huolimattomuudesta jättää noudattamatta tai rikkoo, mitä 17, 20, 22 §:ssä, 28 §:n 1 ja 2 momentissa, 30, 31, 34, 36, 41, 43 ja 55 §:ssä sekä 56 §:n 1 momentissa ja 65 §:ssä säädetään, on tuomittava yhteistoimintavelvoitteen rikkomisesta sakkoon. Yhteistoimintavelvoitteen rikkomisen tunnusmerkistönä on pääsääntöisesti lain menettelytapasäännösten rikkominen. Varsinaisia yhteistoimintaneuvotteluja koskevat 20 §, 28 §:n 1 ja 2 momentti, 30, 31 ja 34 §. Työnantajan velvollisuutta antaa tarpeellisia tietoja ennen neuvottelujen alkamista koskevat 22 §, 28 §:n 1 momentti ja 36 §, liikkeen luovutusta 41 ja 43 § ja yhteistoimintaa työnantajan suunnitellessa työvoiman vuokrausta 17 §. Vapautuksesta työstä ja korvauksista säädetään 56 §:ssä. Myös 65 §:ssä tarkoitettu lain nähtävänäpitoa koskevan velvollisuuden laiminlyönti on rangaistava yhteistoimintavelvoitteen rikkomisena.

Käytännössä valvonta toteutuu asiakasaloitteisena toimintona, joka käynnistyy asiakkaan pyytäessä ministeriötä selvittämään yhteistoimintalain mahdollista noudattamatta jättämistä. Tämän jälkeen ministeriö ottaa työnantajaan yhteyttä ja lähettää tarvittaessa työnantajalle kirjallisen määräajassa vastattavan selvityspyynnön. Selvitysten jälkeen ministeriö laatii asiasta sen vireille saattaneelle osapuolelle lausunnon, joka annetaan myös vastapuolelle tiedoksi. Lausunnossa todetaan, onko työnantaja valvovan ministeriön käsityksen mukaan noudattanut yhteistoimintalakia. Lausunto ei ole oikeudellisesti sitova. Lausunnon pohjalta valvontatoimen käynnistänyt osapuoli päättää, ryhtyykö se oikeudellisiin toimiin työnantajaa vastaan. On myös mahdollista, että ministeriö tekee saamiensa selvitysten jälkeen esitutkintapyynnön sen selvittämiseksi, onko työnantaja jättänyt noudattamatta yhteistoimintalakia.

Käytännössä puhelimitse ja sähköpostitse tapahtuvaa neuvontaa lain sisällöstä annetaan lähes päivittäin. Asioita, jotka johtavat työnantajalle osoitettuun kirjalliseen selvityspyyntöön, on ollut vuositasolla kuitenkin vain muutama. Vuonna 2009 selvityspyyntöjen määrä on lisääntynyt huomattavasti. Ministeriö on tehnyt esitutkintapyynnön hyvin harvoin.

Ministeriön ohella valvontaa suorittavat itsenäisesti sellaiset työmarkkinajärjestöt, joiden tekemien työehtosopimusten määräyksiä yrityksessä noudatetaan. Tässä toiminnassa työmarkkinajärjestöillä ei ole viranomaisasemaa, eikä siten viranomaisen oikeuksia tai velvollisuuksia käytännön valvontaa suorittaessaan. Työmarkkinajärjestöillä on mahdollisuus saattaa asia esitutkintaan tai nostaa kanne työntekijän valtuuttamana hyvityksen saamiseksi. Säännöksen mukaan työmarkkinajärjestöjen edellä kuvattu valvonta ulottuu myös sellaisiin työnantajiin, jotka eivät ole järjestäytyneet työehtosopimuksia tekeviin työnantajaliittoihin eivätkä siten ole työehtosopimuslain (436/1946) mukaan sidottuja työehtosopimukseen. Jos työehtosopimus on vahvistettu yleissitovaksi, työnantajan, joka ei ole sidottu työehtosopimukseen, on noudatettava tällaista yleissitovaa työehtosopimusta työsopimuslain 2 luvun 7 §:n perusteella. Työsopimuslain valvonta kuuluu työsuojeluviranomaisille, mutta valvontatehtävässään viranomaisten on toimittava kiinteässä yhteistyössä niiden työnantajien ja työntekijöiden yhdistysten kanssa, joiden tekemien yleissitovien työehtosopimusten määräyksiä työnantajien on noudatettava. Säännös perustuu siihen, että työehtosopimuksen solmineella työnantaja- ja työntekijäjärjestöllä on keskeinen asema yleissitovan työehtosopimuksen määräyksiä tulkittaessa.

Yhteistoiminnasta suomalaisissa ja yhteisönlaajuisissa yritysryhmissä annetun lain valvonnasta säädetään lain 48 §:ssä. Säännöksen mukaan lain noudattamista ja soveltamista valvovat työministeriö (työ- ja elinkeinoministeriö) sekä ne työnantajien, työntekijöiden ja toimihenkilöiden yhdistykset, joiden tekemän valtakunnallisen työehtosopimuksen määräyksiä yrityksen työsuhteissa olisi noudatettava. Lain 46 §:n mukaan keskushallinnon tai määräysvallassa olevan yrityksen edustaja voidaan myös tuomita yritysryhmän yhteistoimintavelvoitteen rikkomisesta sakkoon. Säännökset ja valvontakäytäntö vastaavat yhteistoimintalain valvontaa.

Henkilöstön edustuksesta yritysten hallinnossa annetun lain valvonnasta säädetään 13 §:ssä, jonka mukaan lain noudattamista valvoo työministeriö (työ- ja elinkeinoministeriö) ja valvonnassa avustavat työvoimapiirit (työ- ja elinkeinokeskukset). Valvonnan tehosteeksi laissa on säännökset uhkasakosta. Lain 14 §:n mukaan lääninhallitus voi hakemuksesta velvoittaa yrityksen sakon uhalla täyttämään laista johtuvat velvollisuudet. Hakemuksen voivat yhteisesti tehdä vähintään kahden sellaisen henkilöstöryhmän edustajat, jotka yhdessä edustavat henkilöstön enemmistöä, tai vastaavasti henkilöstöryhmiä edustavat yhdistykset. Uhkasakon asettamista voi hakea myös ministeriö. Valvontakäytäntö vastaa pääpiirteittäin edellä kuvattua yhteistoimintalain valvontakäytäntöä. Käytännössä uhkasakon asettamista ei ole haettu kertaakaan.

Henkilöstöedustuksesta eurooppayhtiössä ja eurooppaosuuskunnassa annetun lain noudattamista valvoo lain 37 §:n mukaan työministeriö (työ- ja elinkeinoministeriö). Lain 38 §:n mukaan lääninhallitus voi hakemuksesta velvoittaa eurooppayhtiön, eurooppaosuuskunnan tai osallistuvan yhtiön sakon uhalla täyttämään laista tai 16 §:ssä tarkoitetusta henkilöstöedustusta koskevasta sopimuksesta johtuvat velvollisuudet. Uhkasakon asettamista voi hakea vain lakia valvova ministeriö. Ministeriöllä on mahdollisuus hakea uhkasakkoa myös silloin, kun kysymys on henkilöstöedustusta koskevan sopimuksen toteuttamisesta. Valvontakäytäntö vastaa pääpiirteittäin edellä kuvattua valvontakäytäntöä. Mahdollisuutta hakea uhkasakkoa ei käytännössä ole käytetty tai tarvittu käyttää.

Henkilöstörahastolain 59 §:n mukaan työministeriön (työ- ja elinkeinoministeriön) on valvottava, että henkilöstörahaston toiminta ja hallinto ovat lain ja rahaston sääntöjen mukaiset. Valvontakeinoista säädetään lain 60 §:ssä. Jos ministeriö havaitsee henkilöstörahaston menetelleen lain tai sääntöjen vastaisesti taikka laiminlyöneen laissa säädetyt velvollisuutensa, ministeriö voi määrätä rahaston hallituksen ryhtymään toimiin oikaisun aikaansaamiseksi tai kieltää virheellisen päätöksen täytäntöönpanon. Ministeriö voi pyytää rahaston kotipaikan lääninhallitusta asettamaan määräyksen tai kiellon tehosteeksi uhkasakon rahaston hallituksen jäsenille. Uhkasakon määrää maksettavaksi lääninhallitus.

Henkilöstörahaston tulee kuuden kuukauden kuluessa tilikauden päättymisestä toimittaa ministeriölle oikeaksi todistetut jäljennökset tuloslaskelmasta ja taseesta liitteineen, tase-erittelystä sekä toiminta- ja tilintarkastuskertomuksista. Henkilöstörahaston on tarvittaessa annettava ministeriölle toiminnastaan muitakin valvontaa varten tarvittavia selvityksiä. Ministeriöllä on, milloin siihen on syytä, oikeus toimittaa henkilöstörahaston kirjanpidon ja hallinnon tarkastus ja muullakin tavalla tarkastaa rahaston toimintaa.

Ministeriö pitää rekisteriä henkilöstörahastoista. Tässä yhteydessä valvontaa toteutetaan sekä etukäteis- että jälkikäteisvalvontana. Ministeriö esitarkastaa muun muassa sääntömuutokset. Rahaston hallitusta tai siinä tapahtuneita muutoksia ei rekisteröidä, jos valinnan katsotaan tapahtuneen lain tai rahaston sääntöjen vastaisesti. Valvonnan muotoja kehitettäessä on otettava huomioon, miten voidaan erottaa etukäteisvalvonta tilinpäätösasiakirjojen perusteella tapahtuvasta valvonnasta, koska samoja asiakirjoja tarkastetaan kummassakin valvonnassa.

Valtiosektorilla noudatetaan yhteistoiminnasta valtion virastoissa ja laitoksissa annettua lakia (651/1988), joka tuli voimaan 1 päivänä lokakuuta 1988. Kuntasektoria koskee työnantajan ja henkilöstön välisestä yhteistoiminnasta kunnissa annettu laki (449/2007), joka tuli voimaan 1 päivänä syyskuuta 2007. Kummassakaan laissa ei ole säännöksiä lakien valvonnasta. Tämän vuoksi näiden lakien valvonta tulee selvittää erikseen.

Eräiden muiden työelämään liittyvien lakien valvontajärjestelmiä

Naisten ja miesten välisestä tasa-arvosta annetun lain (609/1986, jäljempänä tasa-arvolaki) mukaan tasa-arvovaltuutettu ja tasa-arvolautakunta valvovat tasa-arvolain noudattamista. Sosiaali- ja terveysministeriöstä annetussa valtioneuvoston asetuksessa (759/2003) on säädetty, että ministeriön yhteydessä toimiva tasa-arvovaltuutettu on riippumaton hoitaessaan sille säädettyjä tehtäviä.

Tasa-arvovaltuutetulla on laajat tietojensaantioikeudet valvonnan suorittamista varten ja hänellä on myös oikeus tehdä tarpeellinen tarkastus työpaikalla. Tasa-arvovaltuutettu voi asettaa tietojenanto- ja asiakirjan esittämisvelvollisuuden tehosteeksi myös uhkasakon. Uhkasakon määrää maksettavaksi tasa-arvolautakunta. Havaitessaan, että laissa säädettyjä velvoitteita ei noudateta tai lain säännöksiä muutoin rikotaan, tasa-arvovaltuutetun on ohjein ja neuvoin pyrittävä siihen, että lainvastaista menettelyä ei jatketa tai uusita. Hänen tehtävänään on myös edistää aloittein, neuvoin ja ohjein lain tarkoituksen toteutumista, antaa tietoja tasa-arvolaista ja sen soveltamisesta sekä seurata naisten ja miesten välisen tasa-arvon toteutumista yhteiskuntaelämän eri aloilla.

Käytännössä tasa-arvovaltuutetun työ jakautuu varsinaiseen lain valvontaan ja lain tavoitteiden edistämistehtäviin. Lain valvontaa koskevissa kannanotoissa valtuutettu pyrkii neuvomaan ja ohjeistamaan asianosaisia. Tavanomaisiksi työkäytännöiksi ovat muotoutuneet lausunnot (juridiset kannanotot), muut vastaukset, omat aloitteet ja neuvottelut, neuvontapuhelin ja internet-ohjeistus tai tiedottaminen sekä työpaikkavierailut ja puhetilaisuudet. Tasa-arvovaltuutetun antamat lausunnot eivät ole oikeudellisesti sitovia. Käytännössä tasa-arvovaltuutettu on tarvittaessa antanut kehotuksen lainvastaisen käytännön muuttamiseksi.

Tasa-arvovaltuutettu voi myös avustaa syrjinnän kohteeksi joutunutta tämän oikeuksien turvaamisessa sekä tarvittaessa avustaa tätä oikeudenkäynnissä, joka koskee hyvityksen tai korvauksen suorittamista, jos hän katsoo, että asialla on lain soveltamisen kannalta huomattava merkitys. Oikeudenkäynneissä avustaminen on lähes olematonta tasa-arvovaltuutetun toimiston henkilöstövoimavarojen johdosta.

Tasa-arvolautakunnan tehtävänä on antaa tuomioistuimen tai työmarkkinoiden keskusjärjestöjen pyynnöstä lausuntoja lain tavoitteiden kannalta merkittävästä asiasta. Varsinaiseen oikeuksien turvaamiseen liittyy lautakunnan mahdollisuus kieltää esimerkiksi työnantajaa jatkamasta tai uusimasta tasa-arvolain mukaista syrjintää työelämässä. Kiellon tehosteeksi lautakunta voi asettaa sakonuhan ja määrätä uhkasakon maksettavaksi. Tasa-arvolautakunta ei kuitenkaan voi määrätä hyvitystä, jota on haettava erikseen kanteella yleisessä tuomioistuimessa. Tasa-arvolautakunnan päätökseen haetaan muutosta valittamalla hallinto-oikeuteen.

Yhdenvertaisuuslain (21/2004) valvonta työsuhteissa ja julkisoikeudellisissa palvelussuhteissa kuuluu työsuojeluviranomaisille. Käytännössä viranomaisaloitteinen valvonta kohdistuu pääsääntöisesti tilanteisiin, joissa työsuojelupiirin työsuojelutoimiston virkamiehellä on syytä epäillä, että on tehty rikoslain 47 luvussa rangaistavaksi säädetty teko. Tällaisia ovat muun muassa epäily työsyrjinnästä (RL 47:3) ja kiskonnantapaisesta työsyrjinnästä (RL 47:3a). Näissä tilanteissa työsuojeluviranomaisen on tehtävä työsuojelun valvontalain 50 §:n mukaan ilmoitus poliisille esitutkintaa varten, jollei tekoa ole pidettävä vähäisenä eikä yleinen etu vaadi ilmoituksen tekemistä. Muissa tapauksissa yhdenvertaisuuslain valvonta toteutuu lähinnä asiakasaloitteisena toimintona, jossa työnantajille voidaan antaa toimintaohje lain tulkinnasta.

Muilla elämänalueilla yhdenvertaisuuslakiin perustuvan syrjinnän valvonta kuuluu vähemmistövaltuutetun ja syrjintälautakunnan tehtäviin vähemmistövaltuutetusta ja syrjintälautakunnasta annetun lain (660/2001) mukaan. Vähemmistövaltuutettu on toiminnassaan itsenäinen ja riippumaton, ja hän toimii sisäasiainministeriön yhteydessä.

Vähemmistövaltuutettu voi antaa ohjeita, neuvoja ja suosituksia, ja häneltä voi pyytää toimia, kuten tapaamisten järjestämistä sovinnon aikaansaamiseksi. Tavoitteena on, että osapuolet pääsisivät kummankin osapuolen kannalta kohtuulliseen sopimukseen syrjinnän kohteeksi joutuneelle aiheutuneiden vahinkojen korvaamisesta. Vähemmistövaltuutettu tai se, johon syrjintä kohdistuu, voi saattaa etnistä syrjintää koskevan, muun kuin työ- tai virkasuhdeasian, syrjintälautakunnan käsiteltäväksi. Vähemmistövaltuutettu voi myös avustaa tai määrätä alaisensa virkamiehen avustamaan etnisen syrjinnän kohteeksi joutunutta henkilöä tämän oikeuksien turvaamisessa tai tarvittaessa hankkia tälle tätä tarkoitusta varten oikeusapua, jos hän katsoo, että asialla on etnisen syrjinnän ehkäisyn kannalta huomattava merkitys.

Syrjintälautakunta voi kieltää jatkamasta tai uusimasta syrjintää sakon uhalla. Lautakunta voi myös tuomita uhkasakon maksettavaksi. Edellä tarkoitetuissa asioissa vähemmistövaltuutettu voi vaatia lautakunnalta itsenäisesti päätöstä ilman osapuolen valtakirjaa. Sen sijaan, jos kysymys on sovinnon vahvistamisesta lautakunnassa, asian voivat saattaa lautakunnan käsiteltäväksi vain osapuolet yhdessä tai vähemmistövaltuutettu osapuolten suostumuksin. Syrjintälautakunta ei voi määrätä hyvitystä, jota on haettava erikseen kanteella yleisessä tuomioistuimessa. Syrjintälautakunnan päätökseen haetaan muutosta valittamalla hallinto-oikeuteen. Sovinnon vahvistamista koskevaan lautakunnan päätökseen ei saa hakea muutosta.

2.2 Kansainvälinen kehitys ja EU:n lainsäädäntö

Koska valvonnan kohteena olevilla keskeisillä laeilla, kuten yhteistoimintalailla ja yhteistoiminnasta suomalaisissa ja yhteisönlaajuisissa yritysryhmissä annetulla lailla on pantu täytäntöön EU:n direktiivejä, on tarkoituksenmukaista rajoittaa kansainvälistä kehitystä koskevien säännösten tarkastelu näiden lakien kansallisen valvonnankin osalta vain eräiden EU:n jäsenvaltioiden lainsäädäntöön.

Yhteistoimintamenettelydirektiivi tuli saattaa osaksi kansallista lainsäädäntöä viimeistään 23 päivänä maaliskuuta 2005. Direktiivin 8 artiklan mukaan jäsenvaltioiden on säädettävä aiheellisista toimenpiteistä sen varalta, että työnantaja tai työntekijöiden edustajat eivät noudata tätä direktiiviä. Niiden on erityisesti huolehdittava, että riittävät hallinnolliset tai oikeudelliset menettelyt ovat käytettävissä direktiivistä johtuvien velvollisuuksien noudattamisen varmistamiseksi.

Yleisesti ottaen voidaan todeta, ettei suurimmassa osassa EU:n jäsenvaltiota ole erityistä viranomaista, joka valvoisi yhteistoimintalakien noudattamista. Säännösten noudattaminen on pääsääntöisesti toteutettu siten, että tiedottamis- tai neuvotteluvelvollisuuksien rikkomisesta voidaan valittaa tai nostaa kanne toimivaltaisessa tuomioistuimessa.

Ruotsissa yhteistoiminta perustuu sekä myötämääräämislakiin (medbestämmandelag) että työmarkkinajärjestöjen välisiin sopimuksiin. Tällaiset yhteistoimintasopimukset kattavat käytännössä koko työmarkkinakentän. Työnantaja, joka rikkoo myötämääräämislain säännöksiä, voidaan velvoittaa maksamaan hyvitystä aiheuttamistaan vahingoista. Kanteita käsittelevät työtuomioistuin ja käräjäoikeudet.

Tanskassa yhteistoiminta perustuu työmarkkinajärjestöjen välisiin kollektiivisopimuksiin. Esimerkiksi Tanskan työnantajia ja työntekijöitä edustavien keskusjärjestöjen välisen sopimuksen perusteella on perustettu yhteistoimintalautakunta. Se tukee ja edistää yhteistoimintaneuvostojen perustamista yrityksissä ja antaa neuvoja niiden toiminnasta. Lisäksi lautakunta käsittelee yhteistoimintaa koskevia erimielisyyksiä sopimuksen määrittelemässä laajuudessa. Tiedottamis- ja neuvotteluvelvollisuuksien loukkausten johdosta työnantaja voidaan myös tuomita sakkoon.

Saksassa lakisääteisellä työpaikkaneuvostolla on keskeinen asema yhteistoiminnan toteuttamisessa. Jos työnantaja ei noudata työpaikkaneuvoston tiedonsaanti- ja neuvotteluoikeuksia, voi työpaikkaneuvosto tehdä valituksen työtuomioistuimelle oikeuksiensa tunnustamiseksi. Tällöin on myös käytettävissä nopeutettu oikeudenkäyntimenettely. Neuvotteluvelvollisuuden rikkominen on säädetty rangaistavaksi ja työnantajalle voidaan määrätä enintään 10 000 euron sakko tiedottamisvelvollisuuden rikkomisesta. Julkisella sektorilla tiedottamisvelvollisuuden rikkomistilanteessa sakon sijasta ovat käytettävissä kurinpidolliset toimet.

Yhdistyneessä Kuningaskunnassa tiedottamis- ja neuvottelusäännöksien laiminlyönneistä voidaan valittaa erityiselle viranomaiselle (Central Arbitration Committee, CAC), joka voi toimittaa valituksen edelleen erityiselle sovitteluelimelle (ACAS), jos se näkee sovintoon pääsemisen todennäköiseksi. Mikäli CAC katsoo valituksen hyvin perustelluksi, voi se velvoittaa työnantajan tekemään tarvittavat toimet säännösten noudattamiseksi. Työtuomioistuimelle (Employment Appeal Tribunal) voidaan myös tehdä hakemus sakon määräämiseksi.

Ranskassa työpaikoilla on lakisääteiset työpaikkaneuvostot, joiden toiminnan estäminen on säädetty rangaistavaksi. Työpaikkaneuvosto voi vaatia oikaisua tuomioistuimelta tietyn suunnitellun toimen lykkäämiseksi tai vaatia vahingonkorvausta. Tietyissä erityisesti kollektiivisia irtisanomisia koskevissa tilanteissa voidaan vaatia myös toimenpiteiden mitätöimistä.

2.3 Nykytilan arviointi

Yhteistoimintaa koskevien lakien valvonta kuuluu työ- ja elinkeinoministeriölle, jonka työjärjestyksen (552/2009) 21 §:n mukaan valvonta kuuluu ministeriön työelämä- ja markkinaosastolle työlainsäädännön valmistelun ohella. Valvontatointa ei ole eriytetty muusta viranomaistoiminnasta, vaan se on kiinteä osa ministeriön muuta toimintaa, kuten lainsäädännön valmistelua. Tästä syystä valvonta on hallinnollisessa ohjaus- ja valvonnanalaisuudessa suhteessa ministeriön ylempiin virkamiehiin ja ministeriin. Ministeri tai kansliapäällikkö voi pidättää yksittäisessä valvonta-asiassakin päätösvallan itselleen siten kuin valtioneuvoston ohjesäännössä (262/2003) säädetään.

Edellä mainituista syistä yhteistoimintalainsäädännön laillisuusvalvonta on epäitsenäistä ja riippuvuussuhteista sekä hallinnollisesti että muodollisesti. Laillisuusvalvonnan tulisi kuitenkin perustua nimenomaiseen, valvontatoimivallan ja valvontaviranomaisen määrittelevään lainsäädäntöön, jos se kohdistuu tiettyyn asiaryhmään. Laillisuusvalvontaviranomaisen erityisasema perustuu puolueettomuusvaatimukseen, valvonnan objektiivisuustavoitteeseen, valvonnan uskottavuuden ja tehokkuuden varmistamiseen sekä käytännön näkökohtiin.

Edellä mainituista syistä voimassa olevaa lainsäädäntöä tulisi muuttaa niin, että valvonnan riippumattomuus ja erillisyys ministeriön muusta toiminnasta voitaisiin turvata nykyistä paremmin. Ministeriöllä ei tulisi olla toimivaltaa ohjata tai valvoa valvontaviranomaista, vaikkakin valvonta voisi edelleen toimia työ- ja elinkeinoministeriön yhteydessä. Valvonta tulisi kuitenkin järjestää sellaiseksi, että se on erillään ministeriön varsinaisesta valmistelevasta ja suorittavasta hallinnosta. Tämä edellyttää, että valvontaviranomaisen oikeuksista ja velvollisuuksista sekä toimivallasta säädettäisiin erikseen lailla.

Valvontaa koskevat säännökset poikkeavat myös jossain määrin toisistaan, minkä vuoksi säännökset olisi tarkoituksenmukaista yhtenäistää esimerkiksi uhkasakon määräämistä koskevien toimivaltaisten elinten osalta.

Esityksen tarkoituksena on luoda yhtenäinen valvonta- ja ohjausjärjestelmä yhteistoimintaa ja muita henkilöstön osallistumisoikeuksia koskevien lakien noudattamiseksi. Tavoitteena on samalla parantaa työnantajan ja henkilöstön välisiä vuorovaikutuksellisia yhteistoimintamenettelyjä. Esityksellä turvattaisiin valvonnan riippumattomuus ja erillisyys työ- ja elinkeinoministeriön tavanomaisesta toiminnasta.

Esityksen mukaan säädettäisiin laki yhteistoiminta-asiamiehestä. Lailla perustettaisiin työ- ja elinkeinoministeriön yhteyteen erillinen viranomainen, yhteistoiminta-asiamies. Laissa säädettäisiin yhteistoiminta-asiamiehen tehtävistä, oikeuksista ja valtuuksista.

Yhteistoiminta-asiamiehen tehtävänä olisi ensisijaisesti lakien ohjeistaminen ja neuvojen antaminen lakien soveltamisesta yksittäistapauksissa. Yhteistoiminta-asiamiehellä olisi myös valtuudet antaa työnantajalle kehotus lainvastaisen menettelyn korjaamiseksi tai sen uusimisen estämiseksi. Lisäksi yhteistoiminta-asiamies voisi saattaa asian esitutkintaan, jos kysymyksessä olisi lain rikkominen, josta voi seurata rangaistus. Yhteistoiminta-asiamies voisi myös eräissä laissa luetelluissa tapauksissa vaatia tuomioistuimelta uhkasakon asettamista, jollei työnantaja ole noudattanut säännöksiä.

Henkilöstörahastojen valvonta ja henkilöstörahastorekisterin ylläpito kuuluisivat yhteistoiminta-asiamiehen tehtäviin. Hänen tulisi myös seurata lakien toteutumista sekä muutoin edistää työnantajan ja työntekijöiden välistä yhteistoimintaa. Lisäksi tarkoituksena on säätää yhteistoiminta-asiamiehen ja työsuojeluviranomaisen välisestä yhteistyöstä sekä kehittää työ- ja elinkeinokeskusten toimintaa siten, että ne toimivaltansa puitteissa antavat yleisluonteisia neuvoja yhteistoimintalain sisällöstä.

Ehdotetun lain johdosta olisi tehtävä tarvittavat muutokset myös asianomaisiin yhteistoimintaa sääteleviin lakeihin.

4.1 Taloudelliset vaikutukset

Ehdotuksen perusteella työ- ja elinkeinoministeriön alaisuuteen perustettaisiin uusi erityisviranomainen ja sille toimisto, jota johtaisi yhteistoiminta-asiamies. Tästä johtuen ehdotuksella olisi välillisiä vaikutuksia yrityksille ja niiden henkilöstölle sekä välittömiä valtiontaloudellisia vaikutuksia. Yhteistoiminta-asiamies olisi erityisviranomainen, jonka tehtävät lisääntyisivät verrattuna työ- ja elinkeinoministeriön eri osastoille sijoitettujen virkamiesten nykyisin suorittamiin valvontatehtäviin.

Ehdotettujen toimenpiteiden johdosta valvonta tehostuisi, mikä puolestaan tuo esille yhteistoimintaan liittyvää tiedon tarvetta. Kaikkien henkilöstön osallistumisjärjestelmiä koskevien lakien valvonnan yhtenäistämisen arvioidaan lisäävän erityisesti ohjaus- ja neuvontatehtäviä. Niitä on kuitenkin vaikea arvioida määrällisesti. Tällainen viranomaispalvelu ensisijaisena lain valvonnan keinona on merkittävä sekä yritysten että niiden henkilöstön ja henkilöstön edustajien kannalta.

Yritysten mahdollisuudet saada ohjeita ja neuvoja lain soveltamisessa paranisivat. Tällä olisi merkitystä erityisesti pk-yrityksille ja sellaisille kasvuyrityksille, jotka kokonsa puolesta tulivat uuden yhteistoimintalain soveltamisen piiriin vuoden 2008 alusta ja joilla ei ole aikaisempaa kokemusta yhteistoimintaa koskevien säännösten soveltamisesta. Vuonna 2006 sellaisia yrityksiä, joissa oli 20—30 työntekijää, oli 2 800 ja niiden palveluksessa 66 000 henkilöä. Kaikkiaan yhteistoimintalain piirissä arvioidaan olevan noin 8 000 yritystä ja runsaat 800 000 työntekijää. Yritykset saisivat haluamaansa tukea yhteistoimintalain soveltamisessa kustannuksitta.

Tehtävät lisääntyisivät myös aikaisempaan valvontakäytäntöön nähden yhteistoimintamenettelyjen edistämiseen ja seurantaan sekä raportointiin liittyvissä kysymyksissä. Tiedossa olevien rikosoikeudellisten tapausten määrä on ollut vähäinen eikä niiden arvioida valvonnan kehittämisen myötä lisääntyvän olennaisesti.

Yhteistoiminta-asiamiehen toimiston perustaminen edellyttäisi yhteistoiminta-asiamiehen viran ja ainakin yhden esittelijän viran ja yhden sihteeritasoisen viran perustamista. Vuositasolla kustannuksia aiheutuisi toimiston sille kuuluvien toimintojen ylläpitämisestä ja palkoista. Viranomainen olisi sijoitettavissa työ- ja elinkeinoministeriön toimitiloihin, joten erityisiä tiloja ei tarvittaisi. Kustannuksia ei muutoinkaan synny täysimääräisesti edellä mainittujen virkojen perustamisesta, koska työ- ja elinkeinoministeriöstä voidaan samalla siirtää yksi esittelijän ja yksi sihteeritasoinen virka yhteistoiminta-asiamiehen toimistolle. Koska lakeja koskevien esitteiden valmistelu ja muun materiaalin tuotanto ja julkaiseminen esimerkiksi internetissä on tapahtunut työ- ja elinkeinoministeriössä, ei tehtävien siirto lisää huomattavasti ministeriön kokonaiskuluja. Tosin toimiston toimintamenoihin olisi varattava riittävä määräraha, jotta yhteistoiminta-asiamies voisi tehdä myös laissa tarkoitettuja työpaikkakäyntejä sekä suorittaa raportointiin ja raporttien julkaisemiseen liittyvät tehtävänsä.

Yhteistoiminta-asiamiehen tehtävää voidaan verrata vaativuudeltaan tasa-arvovaltuutetun ja syrjintävaltuutetun tehtäviin. Tämä tarkoittaisi, että palkkameno sosiaaliturvamaksuineen olisi vuositasolla noin 100 000 euroa. Esittelijän virasta johtuva meno olisi noin 60 000—80 000 euroa ja sihteeritasoisesta virasta johtuva meno noin 45 000 euroa vuodessa. Toimintamenojen arvioidaan olevan noin 45 000 euroa. Vuositasolla kokonaiskulut olisivat noin 250 000—270 000 euroa. Kun kustannusten määrässä otetaan huomioon myös ne kulut, jotka tosiasiallisesti säästyvät yhden esittelijän ja yhden sihteeritasoisen viran siirtämisestä ministeriöstä yhteistoiminta-asiamiehen toimistolle, lisäkustannusten arvioidaan olevan 100 000—120 000 euroa vuodessa. Lisäksi perustamiskustannukset ensimmäisenä toimintavuonna olisivat noin 10 000 euroa.

Yhteistoiminta-asiamiehen toimisto perustettaisiin heinäkuun alusta 2010. Menot katettaisiin työ- ja elinkeinoministeriölle osoitetuista määrärahoista. Työ- ja elinkeinoministeriö myös seuraisi yhteistoiminta-asiamiehen toimiston perustamisesta aiheutuvia vaikutuksia, tehtävien määrää ja resurssien tarvetta.

4.2 Vaikutukset viranomaisten toimintaan

Yhteistoiminta-asiamiehen tehtävänä on valvoa lakisääteisten henkilöstön osallistumisjärjestelmien toteutumista pääosin yksityisellä sektorilla. Edellä arvioitujen taloudellisten vaikutusten lisäksi ehdotus vaikuttaa työ- ja elinkeinokeskusten (jäljempänä TE-keskus) ja työsuojeluviranomaisen toimintaan. Työsuojeluviranomaisen ja yhteistoiminta-asiamiehen yhteistyöstä säädettäisiin lain tasolla. Lisäksi TE-keskukset antaisivat yleisiä neuvoja ja ohjeita yhteistoimintalaista. Tämä edellyttää yhteistoiminta-asiamieheltä tiivistä yhteistyötä mainittujen viranomaistahojen kanssa. Ehdotukset eivät edellytä työsuojeluviranomaisen tai TE-keskusten henkilöstömäärän lisäämistä, koska toiminta voidaan hoitaa kiinteänä osana muita toimintoja. Työsuojelupiirien tehtävien lisääntyminen tulisi kuitenkin ottaa huomioon tehtäessä valtion tuottavuusohjelman mukaisia henkilöstövähennyksiä työsuojeluhallinnossa.

Uudessa laissa tarkoitettujen uhkasakkojen asettaminen ja maksettavaksi määrääminen tapahtuisi keskitetysti yleisissä tuomioistuimissa. Käytännön kokemusten perusteella on arvioitavissa, että hakemuksia ei yleensä tehdä usein. Siksi ehdotuksella ei ole vaikutuksia tuomioistuinten työmäärään.

4.3 Muut yhteiskunnalliset vaikutukset

Ehdotettu valvontajärjestelmä on välttämätön, koska sen tarkoituksena on turvata perustuslain periaatteiden mukaan valvontaviranomaisen riippumattomuus ministeriön hallinnollisesta ja poliittisesta valvonnanalaisuudesta. Lisäksi niiden työnantajien, jotka eivät ole sidottuja työehtosopimuksiin, valvonnan perusteet selkiintyisivät.

Työntekijöiden ja työnantajien mahdollisuudet saada nopeasti puolueetonta ohjausta ja neuvontaa henkilöstön osallistumissoikeuksia koskevan lainsäädännön soveltamisessa paranisivat ja nopeutuisivat. Myös valvontaan liittyvä keinovalikoima selkiintyisi. Yhteistoiminta-asiamies voi toiminnallaan myös toisaalta vähentää lain johdosta käytäviä oikeusriitoja ja toisaalta edistää vuorovaikutuksellista yhteistoimintaa työpaikoilla.

Ehdotetulla työsuojeluviranomaisen velvollisuudella ilmoittaa yhteistoiminta-asiamiehelle tarkastusten yhteydessä tai muutoin heidän tietoonsa tullut epäily yhteistoimintalain rikkomisesta ja TE-keskusten neuvontatyöllä on merkitystä myös alueellisesti. Työsuojeluviranomaisilla on koko maan kattava alueellinen toimistoverkosto.

5.1 Valmisteluvaiheet ja -aineisto

Lakiehdotus on valmisteltu työministeriön 1 päivänä kesäkuuta 2007 asettamassa työryhmässä, jossa olivat edustettuina työ- ja elinkeinoministeriön lisäksi palkansaajia edustavat keskeiset työmarkkinakeskusjärjestöt, Elinkeinoelämän keskusliitto EK ja Suomen Yrittäjät ry. Työryhmän tehtävänä oli selvittää työpaikan yhteistoimintaa ja työntekijöiden osallistumisoikeuksia koskevan lainsäädännön valvonnan nykytila ja valvonnan valtiosääntöoikeudellinen perusta sekä laatia selvityksensä perusteella ehdotukset mahdollisesti tarvittaviksi lainsäädäntötoimenpiteiksi ja valvonnan kustannusvaikutuksiksi. Tarve valvontajärjestelmien kehittämiselle oli ilmaistu jo hallituksen esityksessä laiksi yhteistoiminnasta yrityksissä ja eräiksi siihen liittyviksi laeiksi (HE 254/2006 vp, s. 35).

Työnsä aikana työryhmä kuuli asiantuntijoina sosiaali- ja terveysministeriön työsuojeluosaston ja tasa-arvovaltuutetun toimiston edustajaa sekä vähemmistövaltuutettua. Hallituksen esitys on laadittu työryhmän yksimielisen ehdotuksen pohjalta.

5.2 Lausunnot ja niiden huomioon ottaminen

Sosiaali- ja terveysministeriö pitää ehdotusta perusteltuna ja tarkoituksenmukaisena, mutta toteaa, että ehdotettu ilmoitusvelvollisuus aiheuttaa työsuojeluviranomaisille jonkin verran lisätyötä. Oikeusministeriö puoltaa ehdotusta, mutta ehdottaa siihen pienehköjä muutoksia, jotka koskevat muun muassa kotirauhan suojaa, yhteistoiminta-asiamiehen tiedonsaantioikeuksia, uhkasakon maksettavaksi määräämistä, asetuksenantovaltuutuksen poistamista sekä eräitä muita lakiteknisiä tarkennuksia. Hallituksen esityksen valmistelussa on otettu huomioon oikeusministeriön lausunto kokonaisuudessaan.

Elinkeinoelämän keskusliitto EK, Suomen Yrittäjät ry, Suomen Ammattiliittojen Keskusjärjestö SAK ry, Toimihenkilökeskusjärjestö STTK ry ja Akava ry pitävät ehdotusta perusteltuna ja tarkoituksenmukaisena eivätkä esitä siihen muutoksia. Palkansaajakeskusjärjestöt esittävät kuitenkin lausunnoissaan, että yhteistoimintalainsäädännön toteutumisen seuranta edellyttäisi lisäksi kolmikantaisen yhteistoimintaneuvottelukunnan perustamista. Lisäksi palkansaajajärjestöt kiinnittävät huomiota julkisen sektorin yhteistoimintalainsäädännön valvonnan puutteeseen ja esittävät, että se tulisi selvittää erikseen. Valtion työmarkkinalaitos ei pidä tarpeellisena erillisen yhteistoiminta-asiamiehen perustamista. Se katsoo, että nykyistä valvontajärjestelmää voitaisiin kehittää olemassa olevissa puitteissa.

Esityksellä on liittymä hallituksen esitykseen aluehallinnon viranomaisten tehtäviä koskevan lainsäädännön muuttamiseksi (HE 161/2009 vp), koska viime mainitun esityksen mukaan aluehallinnon viranomaiset muuttuisivat vuoden 2010 alusta.

Henkilöstörahastoasetusta (972/1989) on tarpeen muuttaa vastaamaan ehdotusta. Henkilöstörahastolain 62 §:ssä on asetuksenantovaltuutus, joka ei kaikilta osin vastaa perustuslakivaliokunnan kantaa uuden perustuslain johdosta, minkä vuoksi henkilöstörahastolakia olisi ensisijaisesti muutettava. Työministeriö on asettanut 11 päivänä joulukuuta 2007 henkilöstörahastolain muutostarpeita selvittävän työryhmän, jonka tehtävänä on valmistella henkilöstörahastolain kokonaisuudistus. Työryhmän määräaika päättyi elokuun lopussa 2009. Tämän vuoksi tässä yhteydessä ei ole katsottu tarkoituksenmukaiseksi muuttaa henkilöstörahastolakia laajemmin kuin mitä ehdotuksesta aiheutuvat muutokset välttämättä edellyttävät. Henkilöstörahastolain kokonaisuudistuksen yhteydessä on tarkoitus korjata myös asetuksenantovaltuutusta koskeva säännös ja sen perusteella annettava uusi asetus asianmukaiseksi.

1.1 Laki yhteistoiminta-asiamiehestä

1 §. Yhteistoiminta-asiamies. Pykälässä säädettäisiin tarkemmin yhteistoiminta-asiamiehestä ja tämän kelpoisuusvaatimuksista, nimittämisestä ja riippumattomuudesta.

Pykälän 1 momentissa määriteltäisiin ensin lain toimiala. Laki koskisi yhteistoiminnasta yrityksissä annetun lain, yhteistoiminnasta suomalaisissa ja yhteisönlaajuisissa yritysryhmissä annetun lain, henkilöstön edustuksesta yritysten hallinnossa annetun lain ja henkilöstöedustuksesta eurooppayhtiössä (SE) ja eurooppaosuuskunnassa (SCE) annetun lain sekä henkilöstörahastolain kansallista valvontaa ja valvonnan menettelytapoja.

Toiseksi momentissa säädettäisiin siitä, että valvontaa varten olisi työ- ja elinkeinoministeriön yhteydessä erityinen yhteistoiminta-asiamies, jonka tehtävistä ja oikeuksista säädettäisiin jäljempänä tässä laissa. Hallinnollisesti erityisalojen valtuutetut ja vastaavat on sijoitettu yleensä sen hallinnonalan yhteyteen, joka vastaa kyseessä olevaan hallinnonalaan liittyvistä kysymyksistä. Valtioneuvoston ohjesäännön mukaan yhteistoimintalainsäädännön kokonaisuus on sijoitettu työ- ja elinkeinoministeriön tehtäväksi. Tämän johdosta yhteistoiminta-asiamies ehdotetaan perustettavaksi työ- ja elinkeinoministeriön yhteyteen.

Pykälän 2 momentin mukaan yhteistoiminta-asiamiehen olisi oltava oikeustieteen ylemmän korkeakoulututkinnon suorittanut ja hänellä tulisi olla perehtyneisyys yhteistoimintalainsäädäntöön. Yhteistoiminta-asiamiehen tehtävä olisi määräaikainen samalla tavalla kuin ovat muun muassa tasa-arvovaltuutetun ja vähemmistövaltuutetun virat. Toimikausi olisi enintään viisi vuotta. Valtioneuvosto nimittäisi yhteistoiminta-asiamiehen työ- ja elinkeinoministeriön esityksestä.

Pykälän 3 momentin mukaan yhteistoiminta-asiamies olisi riippumaton valvontatehtävää suorittaessaan, koska tehtävät on voitava suorittaa itsenäisesti. Asiasta säädettäisiin nimenomaan laissa, jotta yhteistoiminta-asiamiehen asema olisi itsenäinen ja muista hallintoviranomaisista mahdollisimman riippumaton.

2 §. Tehtävät. Pykälän 1 momentissa säädettäisiin yhteistoiminta-asiamiehen tehtävistä. Tarkoitus on, että tehtävissä painottuisivat ennaltaehkäisevät toimenpiteet, jotka liittyvät yhteistoimintamenettelyjen myönteisen ilmapiirin kehittämiseen, kuten tiedon jakaminen ja hyvien käytäntöjen edistäminen. Yhteistoiminta-asiamies ei voisi tehdä sitovia päätöksiä lain tulkinnoista eikä määrätä rangaistuksesta. Kulloisetkin toiminnan painopisteet määrittelisi yhteistoiminta-asiamies tarpeiden ja tilanteiden sekä annettujen resurssien mukaan. Yksittäiset tapaukset, jotka saattavat johtaa jatkotoimenpiteisiin, tulisi aina käsitellä mahdollisimman pikaisesti.

Momentin 1 kohdassa säädettäisiin yleisesti lakien noudattamisen valvontatehtävästä. Käytännössä valvonta kohdistuisi pääasiassa työnantajiin. Toisaalta yhteistoimintalainsäädännössä on säännöksiä, jotka velvoittavat myös työntekijöitä, kuten salassapitosäännökset ja eräät työntekijäaloitteiset menettelytavat. Tämän vuoksi valvontatehtävä voisi jossain määrin ulottua myös työntekijöihin. Yhteistoiminnasta suomalaisissa ja yhteisönlaajuisissa yritysryhmissä annetun lain 48 §:n mukaan valvonta kohdentuu myös laissa tarkoitettujen sopimusten noudattamisen valvontaan.

Momentin 2 kohdan mukaan yhteistoiminta-asiamiehen tehtävänä varsinaisen lain noudattamisen valvonnan ohella olisi lain tarkoitus huomioon ottaen myös edistää ja parantaa aloittein ja ohjein työnantajien ja työntekijöiden välisen yhteistoiminnan ja muiden henkilöstön osallistumisjärjestelmien toteutumista yleensä.

Tämä tarkoittaisi muun muassa lain sisällöstä ja siihen liittyvästä oikeuskäytännöstä tiedottamista ja ohjeistamista laajasti, esimerkiksi oppaiden sekä internetin ja muiden viestintävälineiden avulla. Yhteistoiminta-asiamies voisi rakentaa verkostoja ja yhteyksiä eri toimijoiden kesken sekä järjestää ja osallistua erilaisiin puhetilaisuuksiin ja käydä luennoimassa. Hän voisi myös tehdä aloitteita eri viranomaisille henkilöstön osallistumisjärjestelmien kehittämiseksi. Tämä edistämistehtävä olisi yleisempi kuin 4 kohdassa tarkoitettu yksittäisten asiakkaiden neuvontatehtävä.

Momentin 3 kohdan mukaan varsinaisen valvontatehtävän ohella yhteistoiminta-asiamiehen tulisi muutoinkin seurata valvottavanaan olevien lakien toteutumista. Tehtävä liittyy läheisesti 2 kohdassa olevaan yleiseen edistämistehtävään. Seurannan yksi konkreettinen muoto on toimintakertomuksen laadinta ja tehtyjen havaintojen raportointi ja arviointi. Tällaisen tiedon tuottaminen on tärkeää päätöksenteon pohjaksi. Sitä tarvitsevat poliittisten päättäjien ja viranomaisten ohella työntekijät ja työnantajat sekä näiden järjestöt. Seurannan tulosten pohjalta yhteistoiminta-asiamies voisi myös tehdä 2 kohdassa tarkoitettuja aloitteita.

Momentin 4 kohdassa säädettäisiin yhteistoiminta-asiamiehen tehtäväksi antaa neuvoja valvottavanaan olevien lakien soveltamisesta ja niiden soveltamiskäytännöistä. Kohta lomittuu edellisiin kohtiin. Tällaisia toimia voisivat olla muun muassa tietojen ja ohjeiden kaltaisten neuvojen antaminen lain sisällöstä yksittäistapauksissa ja neuvottelut eri osapuolten kanssa ja puhelinneuvonta. Neuvojen antamisella pyritään auttamaan sekä yritystä että sen henkilöstöä soveltamaan lakia säännösten mukaisesti. Yleensä tällainen toiminta käynnistyisi asiakasaloitteisesti henkilöstön edustajan, yksittäisen työntekijän tai työnantajan kysyessä neuvoja lain soveltamisesta. Toiminta voisi käynnistyä myös yhteistoiminta-asiamiehen havaitseman epäkohdan johdosta tai yhteistoimintalain osalta myös työsuojeluviranomaisen ilmoituksen johdosta.

Hallintolain (434/2003) 8 §:n mukaan neuvontaan kuuluu, että viranomaisen on toimivaltansa rajoissa vastattava asiointia koskeviin kysymyksiin ja tiedusteluihin. Tämän johdosta neuvonta tarkoittaisi myös sitä, että kysyjän pyynnöstä tämän tulisi saada yhteistoiminta-asiamieheltä juridinen kannanotto siitä, onko hänen valvottavanaan olevien lakien soveltamisessa menetelty lain mukaisesti. Tällainen vastaamisvelvoite koskisi asiallisia ja riittävän yksilöityjä kysymyksiä ja tiedusteluja. Yhteistoiminta-asiamiehen asemasta hallintoviranomaisena seuraisi, että neuvo ei saisi oikeusvoimaa vaan se olisi luonteeltaan asiantuntijalausunto, kuten tasa-arvovaltuutetun ja vähemmistövaltuutetunkin lausunnot ovat.

Henkilöstörahastojen osalta neuvonta voisi kattaa muun muassa rahaston sääntöjen ja niiden muutosten esitarkastamisen.

Yhteistoiminta-asiamies voisi resurssien salliessa tehdä myös työpaikkakäyntejä silloinkin, kun ei ole kysymys yhteistoimintaa säätelevien lakien mahdollisesta noudattamatta jättämisestä. Tältä osin rajaa lain valvonnan ja sen edistämisen välillä voi tosin olla käytännössä jossain määrin vaikea vetää, sillä valvontaan liittyy myös asianomaisten neuvontaa ja ohjaamista. Tällaiset työnantajan kanssa sovittavat työpaikkakäynnit on kuitenkin erotettava 5 §:ssä tarkoitetusta tarkastuksesta.

Momentin 5 kohdan mukaan yhteistoiminta-asiamiehen tehtäväksi tulisi myös pyytää työneuvostosta ja työsuojelun poikkeusluvista annetun lain (400/2004) 8 §:ssä tarkoitettuna viranomaisena lausuntoa siitä, sovelletaanko yhteistoimintalakia tai yhteistoiminnasta suomalaisissa ja yhteisönlaajuisissa yritysryhmissä annettua lakia yritykseen tai yritysryhmään. Ehdotus edellyttää muutettavaksi myös edellä mainitun työneuvostosta annetun lain 8 §:n 8 kohtaa, koska voimassa olevan lain mukaan lausunnon voi pyytää työ- ja elinkeinoministeriö.

Momentin 6 kohdassa säädettäisiin varsinaisiin yhteistoimintamenettelyihin liittymättömästä henkilöstörahastojen valvontatehtävästä. Päätösvalta rahastoissa on sen jäsenillä. Henkilöstörahastot ovat kiinteä osa henkilöstön osallistumisoikeuksia ja siksi henkilöstörahastojen toiminnan ja hallinnon valvonta on tarkoituksenmukaista liittää yhteistoiminta-asiamiehen tehtäviin. Tältä osin valvonta kattaisi sekä henkilöstörahastolain että rahastojen sääntöjen mukaisen toiminnan ja hallinnon valvonnan. Henkilöstörahastoihin kohdistuvista erityisistä valvontatehtävistä säädettäisiin tarkemmin 9 §:ssä.

Momentin 7 kohdan mukaan yhteistoiminta-asiamiehen tulisi lisäksi pitää henkilöstörahastolain valvontatehtävään liittyen yllä henkilöstörahastorekisteriä ja tätä varten ottaa vastaan ja tarkastaa henkilöstörahastoa koskeva perusilmoitus, muutosilmoitus ja purkamista koskeva päätös sekä ilmoitus voittopalkkioerän määräytymisperusteista ja niiden muutoksista. Koska 4 kohdan mukaan yhteistoiminta-asiamies voisi neuvontatehtäväänsä liittyen esitarkastaa henkilöstörahastojen säännöt, on valvonnan kokonaisuus huomioon ottaen tarkoituksenmukaista, että samassa paikassa ylläpidetään myös varsinaista henkilöstörahastorekisteriä.

Valvontatoimeen sovellettaisiin muutoin hallintolakia, jota sovelletaan sen 2 §:n 2 momentin mukaan muun muassa valtion viranomaisessa. Jos muussa laissa on hallintolaista poikkeavia säännöksiä, niitä sovelletaan hallintolain asemasta hallintolain 5 §:n mukaan.

3 §. Toimisto. Yhteistoiminta-asiamiehellä olisi toimisto, jossa olisi tarpeellinen määrä esittelijöinä toimivia virkamiehiä ja muuta henkilöstöä. Tämä korostaisi yhteistoiminta-asiamiehen riippumattomuutta.

4 §. Tietojen antaminen yhteistoiminta-asiamiehelle. Pykälän 1 momentin mukaan yhteistoiminta-asiamiehellä olisi valvonnan toteuttamiseksi ja valvonnan edellyttämässä laajuudessa oikeus saada salassapitosäännösten estämättä työnantajalta maksutta lakien noudattamisen valvontaa varten tarpeelliset tiedot ja asiakirjat. Yhteistoiminta-asiamies voisi pyytää asiakirjoja kohtuullisessa määräajassa ottaen huomioon valvonnan kulloinenkin tarkoitus ja määräajat oikeussuojakeinojen käyttämiselle.

Säännös kattaisi ensinnäkin asiakirjat, jotka on tehty kirjallisina. Lisäksi se tarkoittaisi asiakirjoja ja muita selvityksiä, joita työnantajan on lainsäädännön mukaan tehtävä, säilytettävä tai pidettävä muutoin hallussaan. Yhteistoimintalaissa on useita säännöksiä, joiden noudattamiseen ei liity kirjaamisvelvoitetta. Näissä tapauksissa tiedot ja muut selvitykset voitaisiin antaa suullisesti. Käytännössä työnantajat laativat usein tällaisissakin tapauksissa kirjallisen selvityksen asioiden kulusta.

Pykälän 2 momentin mukaan yhteistoiminta-asiamies voisi tarvittaessa asettaa työnantajalle uhkasakon tietojen antamisen ja asiakirjojen esittämisvelvoitteen tehosteeksi. Uhkasakon asettaminen on kuitenkin aina äärimmäinen keino. Sen asettamisessa on otettava erityisesti huomioon, että esimerkiksi työnantajan suullisesti esittämät tiedot silloin, kun hänellä ei ole lakisääteistä velvoitetta kirjata asioita, ovat riittäviä. Tästä syystä uhkasakon asettamista harkittaessa olisi otettava huomioon, että joissakin tapauksissa, esimerkiksi asian käsittelyn ajallisen viiveen johdosta, työnantaja ei voi muistaa suullisesti käsiteltyjä asioita kovin tarkasti.

Uhkasakkoon sovellettaisiin muutoin, mitä uhkasakkolaissa (1113/1990) säädetään. Lain 10 §:ssä säädetään muun muassa, että uhkasakon asettanut viranomainen voi myös tuomita uhkasakon maksettavaksi. Edellytyksenä on, että asettamista koskeva päätös on lainvoimainen, jollei päätöstä ole määrätty noudatettavaksi muutoksenhausta huolimatta.

5 §. Oikeus suorittaa tarkastus. Yhteistoiminta-asiamiehellä tai tämän määräämällä virkamiehellä olisi oikeus pykälän 1 momentin mukaan suorittaa yrityksessä tarpeellinen tarkastus valvontatehtävän edellyttämässä laajuudessa. Tarkastus tehtäisiin yleensä silloin, kun valvottavana olevaa säännöstä epäillään rikotun tai esimerkiksi henkilöstön edustaja sitä erityisestä syystä pyytää. Yhteistoiminta-asiamies voisi aina harkita, että muukin toimenpide kuin tarkastus on tilanteessa riittävä.

Tarkastus olisi toimitettava siten, ettei siitä aiheudu tarpeettomasti haittaa tai kustannuksia. Sen vuoksi siitä olisi pyrittävä sopimaan työnantajan kanssa, ja se olisi tehtävä silloin, kun yrityksessä muutoinkin työskennellään. Lisäksi tarkastuksesta olisi ilmoitettava mahdollisuuksien mukaan ennalta sekä työnantajalle että asianomaisille henkilöstön edustajille. Tarkastus toteutuu parhaiten siten, että työnantaja tai tämän edustajat ja henkilöstön edustajat voivat valmistautua siihen esimerkiksi hankkimalla esille tarvittavat asiakirjat ja selvitykset ja huolehtimalla tarvittavien henkilöiden mahdollisuudesta osallistua siihen. Ennalta ilmoittamalla yhteistoiminta-asiamies voi myös saada työnantajalta tietoonsa henkilöstön edustajien nimet siten, että hän voi ilmoittaa myös heille tulevasta tarkastuksesta.

Yhteistoiminta-asiamies voisi saada tarkastuksen toimittamista varten poliisilta virka-apua, koska poliisilain (493/1995) 40 §:n mukaan poliisin on annettava virka-apua muulle viranomaiselle laissa säädetyn valvontavelvollisuuden toteuttamiseksi. Virka-avun antamisen edellytyksenä on, että sitä pyytävää viranomaista estetään suorittamasta virkatehtäviään.

Pykälän 2 momentin mukaan tarkastusta ei saisi kuitenkaan suorittaa pysyväisluonteiseen asumiseen käytetyissä tiloissa. Perustuslaissa turvatun kotirauhan piiri kattaa lähtökohtaisesti kaikenlaiset pysyväisluonteiseen asumiseen käytetyt tilat (PeVL 16/2004 vp ja PeVL 39/2005 vp). Tästä syystä esimerkiksi asuintilojen yhteydessä sijaitsevan yrityksen tilat kuuluvat perustuslaissa turvatun kotirauhan piiriin.

6 §. Kehotuksen antaminen. Pykälässä säädettäisiin oikeudellisesti sitomattomasta toimenpiteestä, johon yhteistoiminta-asiamiehen tulee ryhtyä, jos työnantaja ei noudata valvottavissa laeissa säädettyjä velvollisuuksiaan ja määräyksiä. Pykälän 1 momentin mukaan hän voisi antaa kehotuksen työnantajalle lainvastaisen menettelyn korjaamiseksi tai uusimisen estämiseksi. Kehotus annettaisiin kirjallisesti.

Kehotusta ei voitaisi antaa työntekijöille. Kehotuksen antamisesta työnantajalle seuraa myös se, ettei kehotusta voitaisi antaa henkilöstörahastolle, jota työntekijät hallinnoivat. Rahaston erityisistä valvontakeinoista säädettäisiin erikseen 9 §:ssä.

Kehotus olisi käytettävissä, jos on ilmeistä, että työnantaja rikkoo tätä tai 2 §:ssä tarkoitettua lakia taikka niiden nojalla annettuja säännöksiä tai määräyksiä. Tavoitteena on, että valvontatoimenpiteet etenisivät kuitenkin johdonmukaisesti toimenpiteiltään kevyemmästä raskaampaan. Ennen kehotuksen antamista yhteistoiminta-asiamiehen olisi pyrittävä ensin 2 §:ssä tarkoitetuin käytettävissään olevin keinoin siihen, että lain tai määräyksen vastaista menettelyä ei jatketa tai uusita. Tehtäviensä mukaisesti yhteistoiminta-asiamies antaa 2 §:n 2 kohdan mukaan ohjeita ja 4 kohdan mukaan neuvoja lakien soveltamisesta.

Lisäksi yhteistoiminta-asiamiehen tulisi saattaa käsiteltävänä olevaa asiaa koskeva tulkinta työnantajan tietoon. Tiedoksi saattaminen ei välttämättä edellytä kirjallista prosessia, mutta yhteistoiminta-asiamiehen tulisi kehotuksessa todeta, miten työnantajaa on ohjeistettu tai neuvottu ennen kehotuksen antamista.

Kehotus voitaisiin antaa ilman edellä mainittuja toimenpiteitä, jos muutoin on ilmeistä, että säännöksiä rikotaan tai lainvastaista menettelyä jatketaan tai uusitaan.

Pykälän 2 momentin mukaan kehotuksessa olisi yksilöitävä sovellettavat säännökset ja määräykset sekä niiden noudattamisessa havaitut puutteet. Yhteistoiminta-asiamies voisi lisäksi asettaa kehotuksessa määräajan, jonka kuluessa työnantajan on saatettava tilanne säännösten mukaiseksi. Määräajan asettamisen tarpeen yhteistoiminta-asiamies harkitsisi tapauskohtaisesti. Joissakin rikkomustilanteissa määräajan asettaminen on tai voi olla tarpeetonta, koska tilanne on esimerkiksi kokonaan ohi. Näissä tapauksissa kehotuksen tarkoitus on estää lain tai määräyksen vastaisen tilanteen toistuminen vastaavissa tilanteissa tulevaisuudessa. Määräaika olisi tarkoituksenmukaista kuitenkin asettaa, jos vielä on mahdollista korjata tilanne lainmukaiseksi.

Jos kehotuksessa on määräaika, olisi myös sen noudattamista seurattava. Toisaalta kehotuksen tarkoitus huomioon ottaen yhteistoiminta-asiamiehen olisi muissakin tapauksissa valvottava, johtaako kehotus asiantilan korjaamiseen. Seurantamenettely voi olla kirjallista, mutta yhteistoiminta-asiamiehen on voitava varmistaa muillakin toimenpiteillä, kuten 5 §:ssä tarkoitetulla tarkastuksella, että kehotuksessa edellytetyt toimenpiteet on tehty.

Kehotuksen antaminen ei estäisi 7 §:ssä tarkoitetun syyteilmoituksen tekemistä, jos yhteistoiminta-asiamiehellä on perusteita epäillä, että säännösten vastaista menettelyä ei saada korjatuksi annetussa määräajassa tai teon laatu ja laajuus huomioon ottaen on mahdollista, että teot voivat vanhentua kehotusmenettelyn johdosta. Tarkoituksena kuitenkin on, että lain tai määräyksen vastainen tilanne pyritään ensisijaisesti korjaamaan neuvovalla ja ohjaavalla toiminnalla, jos se on mahdollista.

Pykälän 3 momentin mukaan yhteistoiminta-asiamiehen olisi annettava kehotus tiedoksi myös niille henkilöstön edustajille, joita asia koskee. Jos työpaikalla ei ole valittuja henkilöstön edustajia, työnantajan tulisi huolehtia siitä, että kehotus annetaan jollakin sopivalla tavalla työpaikalla tiedoksi. Koska kysymyksessä on työpaikan yhteistoimintaa koskevien säännösten noudattaminen, tiedoksiannon johdosta henkilöstön edustajat voisivat esimerkiksi esittää työnantajalle yhteistoimintalain mukaisesti yhteistoimintaneuvotteluja kehotuksessa käsiteltävästä asiasta.

Yleensä kehotus voidaan antaa sellaisenaan työpaikalla nähtäväksi. Yhteistoiminta-asiamiehen tulee huolehtia siitä, että kehotus ei sisällä liike- tai ammattisalaisuuksia tai ilmoittajan henkilöllisyyttä taikka muita sellaisia tietoja, jotka on pidettävä ulkopuolisilta salassa. Kehotuksen julkisuuteen sovelletaan viranomaisten toiminnan julkisuudesta annettua lakia (621/1999).

7 §. Asian saattaminen tuomioistuimen käsiteltäväksi. Pykälän 1 momentissa säädettäisiin yhteistoiminta-asiamiehen velvollisuudesta ilmoittaa epäilty rikos esitutkintaa varten. Säännös vastaisi työsuojelun valvontalain 50 §:ää.

Momentin mukaan yhteistoiminta-asiamiehen olisi tehtävä ilmoitus poliisille esitutkintaa varten, jos on todennäköisiä perusteita epäillä, että on tehty yhteistoimintalainsäädännössä rangaistavaksi säädetty teko. Sovellettavat rangaistussäännökset ovat yhteistoimintalain 67 §:ssä, yhteistoiminnasta suomalaisissa ja yhteisönlaajuisissa yritysryhmissä annetun lain 46 §:ssä, henkilöstöedustuksesta eurooppayhtiössä (SE) ja eurooppaosuuskunnassa (SCE) annetun lain 39 §:ssä ja rikoslain 47 luvun 4 §:ssä.

Silloin kun yhteistoiminta-asiamies harkitsee, että lainvastainen tilanne voidaan saada korjatuksi muutoinkin, asiasta annettaisiin ensin kehotus. Tällainen menettelytapa olisi perusteltu lain tarkoitus ja tavoitteet huomioon ottaen. Asian esitutkintaan saattaminen ei kuitenkaan edellytä, että asiasta annetaan ensin kehotus.

Yhteistoiminta-asiamies voisi jättää ilmoituksen tekemättä, jos tekoa on pidettävä olosuhteet huomioon ottaen vähäisenä eikä yleinen etu vaadi ilmoituksen tekemistä. Tätä arviota tehtäessä on otettava huomioon yhteistoimintaa säätelevä kokonaisuus ja sen osan rikkomuksen vähäisyys tai epäillyn lainvastaisuuden vaikutukset henkilöstölle taikka työnantajan toiminta laittoman toiminnan vaikutusten estämiseksi tai poistamiseksi, kuten työnantajan ja henkilöstöryhmien välillä saavutettu sopimus ja työnantajan pyrkimys poistaa menettelynsä lainvastaiset vaikutukset.

Pykälän 2 momentin mukaan esitutkinnassa olisi yhteistoiminta-asiamiehelle varattava tilaisuus tulla kuulluksi. Lisäksi virallisen syyttäjän olisi varattava yhteistoiminta-asiamiehelle tilaisuus lausunnon antamiseen vielä ennen syyteharkinnan päättämistä. Asiaa tuomioistuimessa suullisesti käsiteltäessä yhteistoiminta-asiamiehellä olisi läsnäolo- ja puheoikeus. Lausuntojen antamisen ja kuulemisten tavoitteena on riittävän asiantuntemuksen saaminen asian käsittelyn kaikissa vaiheissa. Yhteistoiminta-asiamiehen tulee tuoda puolueettomasti esille asiaan liittyvät näkökohdat.

8 §. Uhkasakko. Voimassa olevassa yhteistoimintalainsäännössä on säännöksiä, joiden mukaan lakia valvova ministeriö voi vaatia tiettyjen toimenpiteiden tehosteeksi työnantajalle uhkasakkoa ja sen määräämistä maksettavaksi. Vastaavat tehtävät on tarkoituksenmukaista siirtää yhteistoiminta-asiamiehelle. Siksi uudessa laissa ehdotetaan säädettäväksi, että yhteistoiminta-asiamiehellä olisi oikeus vaatia uhkasakkoa.

Yhteistoiminta-asiamies voi valvontatehtävässään saada tietoonsa epäilyn lain rikkomisesta omien valvontatoimenpiteidensä perusteella, henkilöstön edustajalta, yksittäiseltä työntekijältä tai jopa ulkopuolisilta henkilöiltä sekä yhteistoimintalain osalta myös työsuojeluviranomaiselta. Tästä syystä ei ole enää tarpeen säätää henkilöstön edustajalle tai useammalle henkilöstöä edustavalle ryhmälle yhdessä erikseen mahdollisuutta pyytää, että yhteistoiminta-asiamies vaatisi tuomioistuimelta työnantajaa täyttämään velvollisuutensa uhkasakon uhalla. Säännökset, joiden mukaan henkilöstön edustajilla on itsenäinen mahdollisuus hakea uhkasakkoa, jäisivät voimaan voimassa oleviin, asianomaisiin lakeihin.

Yhteistoimintalain mukaan uhkasakon asettamista haetaan yleiseltä tuomioistuimelta ja muiden lakien mukaan hallinto-oikeudelta tai lääninhallitukselta. Säännöksiä uusittaessa on tarkoituksenmukaista, että uhkasakon asettajataho olisi kaikissa valvottavissa laeissa sama. Yhteistoimintalain uudistamisen yhteydessä on asiaa perusteltu hallituksen esityksessä (s. 70) seuraavasti: ”Säännösehdotus pohjautuu oikeudenkäymiskaaren 7 luvun 3 §:n säännökseen, jonka mukaan, jos hakija saattaa todennäköiseksi, että on olemassa vaara, että vastapuoli muun muassa laiminlyömällä jotakin heikentää hakijan oikeuden toteutumista, tuomioistuin voi sakon uhalla määrätä vastapuolen tekemään jotakin. Tällaisella turvaamistoimella voidaan turvata ennakkoon lähes kaikenlaisia oikeuksia ja oikeudellisia vaateita tai etuuksia, joilla ei ole rahasaamisoikeuksia.” Ehdotettujen muiden lakien osalta työnantajan velvoitteiden laiminlyönti on myös helposti todettavissa ilman erityisen vaativaa henkilötodistelumenettelyä.

Pykälän 1 kohta vastaisi pitkälti voimassa olevaa yhteistoimintalain 64 §:ää. Yhteistoiminta-asiamies voisi vaatia edellä mainitussa pykälässä tarkoitettua päätöstä tuomioistuimelta, jos on ilmeistä, että yhteistoimintalain 16 §:ssä tarkoitettua henkilöstösuunnitelmaa ja koulutustavoitteita ei saada käsitellyksi viime mainitun lain 4 luvussa tarkoitetussa yhteistoimintamenettelyssä. Yhteistoimintalain 16 §:n mukaan yrityksen velvollisuutena on yhteistyössä henkilöstön kanssa laatia vuosittain henkilöstösuunnitelma ja koulutustavoitteet työntekijöiden ammatillisen osaamisen ylläpitämiseksi ja edistämiseksi.

Pykälän 2 kohta vastaisi pitkälti henkilöstön edustuksesta yritysten hallinnossa annetun lain 14 §:ää siltä osin kuin päätöstä voi voimassa olevan lain mukaan hakea työ- ja elinkeinoministeriö. Ehdotuksen mukaan uhkasakkopäätöstä yritykselle tai työnantajalle hakisi ministeriön sijaan yhteistoiminta-asiamies. Henkilöstöryhmien edustajien oikeus tehdä itsenäisesti hakemus tuomioistuimelle velvoittaa yritys uhkasakon uhalla täyttämään laista johtuvat velvollisuudet jäisi edelleen voimaan asianomaiseen lakiin. Tässäkin tapauksessa hakemus tulisi kuitenkin osoittaa lääninhallituksen sijaan tuomioistuimelle.

Pykälän 3 kohta vastaisi henkilöedustuksesta eurooppayhtiössä (SE) ja eurooppaosuuskunnassa (SCE) annetun lain 38 §:ää. Yhteistoiminta-asiamies voisi vaatia mainitussa pykälässä tarkoitettua päätöstä, jos on ilmeistä, että eurooppayhtiö, eurooppaosuuskunta, osallistuva yhtiö tai työnantaja ei ole täyttänyt henkilöstöedustuksesta eurooppayhtiössä (SE) ja eurooppaosuuskunnassa (SCE) annetussa laissa tarkoitettuja velvoitteitaan.

Säännöstä vastaavat muutokset ehdotetaan tehtäväksi asianomaisten lakien mainittuihin pykäliin.

9 §. Henkilöstörahastoa koskevat erityissäännökset. Voimassa olevassa henkilöstörahastolaissa on eräitä valvontaan liittyviä erityissäännöksiä, joita ei asiallisesti muutettaisi, mutta valvontatehtävä siirrettäisiin yhteistoiminta-asiamiehelle.

Pykälän 1 momentin mukaan yhteistoiminta-asiamiehellä olisi, milloin siihen on syytä, oikeus toimittaa henkilöstörahaston kirjanpidon ja hallinnon tarkastus ja muullakin tavalla tarkastaa rahaston toimintaa. Säännös vastaisi henkilöstörahastolain 59 §:n 3 momentin ensimmäistä virkettä.

Pykälän 2 momentin mukaan, jos yhteistoiminta-asiamies havaitsee henkilöstörahaston menetelleen henkilöstörahastolain tai rahaston sääntöjen vastaisesti taikka laiminlyöneen laissa säädetyt velvollisuutensa, yhteistoiminta-asiamies voisi määrätä rahaston hallituksen ryhtymään toimiin oikaisun aikaansaamiseksi tai kieltää virheellisen päätöksen täytäntöönpanon. Säännös vastaisi henkilöstörahastolain 60 §:n ensimmäistä virkettä.

Yhteistoiminta-asiamiehen vaatimuksesta tuomioistuin voisi pykälän 3 momentin mukaan asettaa 2 momentissa tarkoitetun määräyksen tai kiellon tehosteeksi uhkasakon rahaston hallituksen jäsenille. Säännös vastaisi henkilöstörahastolain 60 §:n toista virkettä muutoin, paitsi että voimassa olevan säännöksen mukaan uhkasakon määrää lääninhallitus eikä tuomioistuin. Tuomioistuin määräisi myös uhkasakon maksettavaksi.

Henkilöstörahastolain 60 § ehdotetaan vastaavasti kumottavaksi.

10 §. Ilmoittajan tietojen salassapito. Pykälässä ehdotetaan säännöstä ilmoituksen tekijän suojasta. Säännös vastaisi työsuojelun valvontalain 10 §:ää. Kun yhteistoiminta-asiamiehelle on tehty ilmoitus sen valvontaan kuuluvien säännösten epäillystä rikkomisesta, ilmoittajana olevan henkilöllisyys ja se, että valvontatoimenpide on tehty ilmoituksen johdosta, olisi pidettävä pykälän 1 momentin mukaan salassa. Suojan edellytyksenä ei ole, että ilmoittaja osaisi yksilöidä, mitä säännöksiä on ehkä rikottu. Pykälässä tarkoitettu salassapito koskisi vain ilmoituksen tekijää.

Ilmoittajan henkilöllisyys saataisiin kuitenkin ilmaista, jos se on valvonnan kannalta tarpeellista ja ilmoituksen tekijä on antanut siihen suostumuksensa. Suostumuksen olisi oltava tietoisesti annettu ja todennettavissa. Ilmoittajan olisi tiedettävä, että tieto hänen henkilöllisyydestään annetaan esimerkiksi työnantajalle. Tarpeellisuusharkintaan vaikuttaisi esimerkiksi se, että työpaikalta tulleen ilmoituksen pohjalta ei käytännössä voida puuttua, jos asiassa osallisen henkilön tai henkilöiden nimiä ei ole mahdollista ilmoittaa, jos hän samalla on ilmoittaja. Yleensä työpaikan ulkopuolisten henkilöiden nimiä ei ole tarpeellista ilmaista.

Pykälän 2 momentin mukaan tieto voitaisiin kuitenkin antaa ilmoittajan suostumuksetta poliisiviranomaiselle rikoksen selvittämiseksi.

11 §. Voimaantulo. Lakiin ehdotetaan otettavaksi tavanomainen voimaantulosäännös. Pykälän 2 momentin mukaan ennen lain voimaantuloa voitaisiin ryhtyä sen täytäntöönpanon edellyttämiin toimiin.

1.2 Laki työsuojelun valvonnasta ja työpaikan työsuojeluyhteistoiminnasta

49 §. Ilmoitus muille viranomaisille. Pykälään ehdotetaan lisättäväksi uusi 2 momentti.

Työsuojeluviranomainen on nykyisin velvollinen siirtämään hallintolain mukaan esimerkiksi työsuojelupiirissä selkeästi vireille tulevan, kirjallista menettelyä koskevan yhteistoimintalakia koskevan asian tai sen mahdollista rikkomista koskevan ilmoituksen työ- ja elinkeinoministeriölle. Jos joku henkilö tiedustelee suullisesti yhteistoimintalakia koskevia asioita, työsuojeluviranomainen voi vain ilmoittaa, että asia kuuluu työ- ja elinkeinoministeriölle. Jos työsuojelutarkastaja huomaa tarkastuksen yhteydessä tai saa tietoonsa esimerkiksi irtisanomista koskevan asian selvittelyn yhteydessä, että yhteistoimintalakia on mahdollisesti rikottu, hänellä ei ole voimassa olevien säännösten mukaan velvollisuutta ilmoittaa asiasta valvovalle ministeriölle. Koska hallintolain mukainen hyvä hallintotapa edellyttää asiakkaan ohjaamista oikean viranomaisen puoleen, tarkastajan tulisi tällaisissa tapauksissa kuitenkin ilmoittaa asianomaiselle henkilölle, että tämän tulisi kyseessä olevassa asiassa itse ottaa yhteyttä työ- ja elinkeinoministeriöön.

Koska valvontajärjestelmien jakautumista usealle eri viranomaiselle on tarkoituksenmukaista välttää, pykälässä säädettäisiin viranomaisten välisestä yhteistyöstä valvonnan tehostamiseksi tilanteessa, jossa toinen viranomainen saa muun valvonnan yhteydessä tietoonsa toisen viranomaisen valvontaan kuuluvia asioita. Tämän vuoksi ehdotetaan, että jos työsuojelutarkastuksen yhteydessä ilmenee tai työsuojeluviranomainen saa tietoonsa, että yhteistoimintalakia on todennäköisesti rikottu, olisi epäillystä lain noudattamatta jättämisestä ilmoitettava yhteistoiminta-asiamiehelle. Ilmoitus olisi tehtävä viipymättä.

Ehdotettu säännös merkitsisi parannusta nykytilaan, koska se loisi selkeän toimintatavan kahden valvontaviranomaisen välille. Yhteistoiminta-asiamies voisi hyödyntää työsuojelun valvontaprosessia, kuten työsuojelutarkastusten yhteydessä saatuja tietoja ja mahdollisia keskusteluja työnantajan ja henkilöstön kanssa. Myös työsuojeluhallinnon alueellinen valvontaverkosto olisi osittain yhteistoiminta-asiamiehen tukena. Tämän vuoksi alueellisten menettelytapojen yhdenmukaisuuden varmistamiseksi olisi tarpeen luoda yhtenäiset pelisäännöt ilmoittamismenettelystä.

Ilmoitusvelvollisuus koskisi vain yhteistoimintalain mahdollisia rikkomuksia mutta ei muiden yhteistoimintalainsäädäntöä koskevien lakien rikkomuksia. Säännös ei lisäisi tarkastajien erityisosaamista vaativaa työtä. Heidän ei olisi ratkaistava myöskään hankalia edunvalvontakysymyksiä, jotka sosiaali- ja terveysministeriön työsuojeluosaston antaman valvontaohjeen (s. 7) mukaan eivät kuulu valvonnan piiriin. Edunvalvonnaksi on katsottu muun muassa paikalliset sopimukset, joihin yhteistoimintaa voidaan läheisesti verrata. Käytännössä työsuojeluviranomaiset eivät valvo myöskään työsuojelun yhteistoimintaa, koska sitä toteutetaan pääsääntöisesti työmarkkinajärjestöjen välisin sopimuksin.

Mahdollinen yhteistoimintalain noudattamatta jättämisen epäily voisi tulla työsuojeluviranomaisen tietoon joko tarkastuksen yhteydessä työpaikalla tai työlainsäädännön, kuten asiakasaloitteisen yhteydenoton yhteydessä irtisanomis- tai muussa tapauksessa. Työsuojeluviranomaisella ei olisi aktiivista valvontaroolia, mutta sillä olisi aktiivinen ilmoitusvelvollisuus.

Vastaavanlainen ilmoitusvelvollisuus on säädetty työsuojeluviranomaisille tuotteiden turvallisuuden valvonnan osalta pykälän 1 momentissa.

1.3 Laki yhteistoiminnasta yrityksissä

64 §. Henkilöstöryhmän edustajan oikeus vaatia pakkokeinoja. Pykälän 2 momentti ehdotetaan kumottavaksi, koska se saattaisi rajoittaa yhteistoiminta-asiamiehen toimivaltuuksia. Tämän johdosta pykälän otsikko muutettaisiin vastaamaan paremmin sen ehdotettua sisältöä.

Yhteistoiminta-asiamies voi vaatia tuomioistuimelta päätöstä työnantajan velvoittamiseksi täyttämään velvollisuutensa laatia 16 §:ssä tarkoitettu henkilöstösuunnitelma ja koulutustavoitteet määräajassa ja asettamaan velvoitteen noudattamisen tehosteeksi uhkasakon ilman, että henkilöstöryhmän edustajan sitä nimenomaan pyytää. Toisaalta henkilöstöryhmän edustaja voi edelleenkin ilmoittaa yhteistoiminta-asiamiehelle, jos henkilöstösuunnitelmia ei ole tehty yhteistoimintalain mukaisesti. Vastaavan ilmoituksen voi tehdä myös yksittäinen työntekijä.

66 §. Valvonta. Pykälään ehdotetaan tehtäväksi muutos, jonka mukaan lain noudattamista valvoisi yhteistoiminta-asiamies siten kuin yhteistoiminta-asiamiehestä annetussa laissa säädetään.

Lisäksi pykälää ehdotetaan muutettavaksi siten, että lain noudattamista voisivat valvoa ne työnantajien, työntekijöiden ja toimihenkilöiden yhdistykset, joiden tekemän valtakunnallisen työehtosopimuksen määräyksiä yrityksen työsuhteissa on noudatettava työehtosopimuslain mukaan. Muutos merkitsisi sitä, että yhteistoimintalain noudattamista sellaisten työnantajien osalta, jotka ovat velvollisia soveltamaan työsopimuslain 2 luvun 7 §:n perusteella yleissitovia työehtosopimuksia, voisi valvoa ainoastaan yhteistoiminta-asiamies viranomaisena. Yleissitovien työehtosopimusten valvonta ei työsopimuslainkaan mukaan kuulu työehtosopimusosapuolille vaan työsuojeluviranomaisille.

Lain noudattamisen valvonta on julkinen hallintotehtävä eikä sitä voida delegoida viranomaistahon ulkopuolelle kuin poikkeustapauksissa. Tällaisiksi poikkeuksiksi on katsottu muun muassa työehtosopimusten osapuolet, jotka lain mukaan ovat myös velvollisia huolehtimaan siitä, että sopimuksiin sidotut työnantajat eivät riko työehtosopimusten määräyksiä. Sellaisilla työpaikoilla, joilla työnantaja on velvollinen noudattamaan työsopimuslain perusteella yleissitovaa työehtosopimusta, henkilöstön edustajat tai heitä edustavat järjestöt voivat toimia yhteistyössä viranomaisten kanssa ilmoittamalla havaitsemistaan epäkohdista yhteistoiminta-asiamiehelle.

Pykälään lisättäisiin uusi 2 momentti, jossa olisi viittaus siihen, että työsuojeluviranomaisen ilmoitusvelvollisuudesta yhteistoiminta-asiamiehelle työsuojelutarkastuksen yhteydessä ilmenneestä epäilystä lain noudattamatta jättämisestä säädettäisiin työsuojelun valvontalain 49 §:ssä. Säännös on lähinnä informatiivinen.

Yhteistoimintalain säännökset ja tavoitteet liittyvät kiinteästi eräisiin TE-keskusten toimintaan liittyviin yrityksille suunnattuihin palveluihin, kuten yritysten kehittäminen, yhteishankintakoulutuksen järjestäminen ja yritystukien myöntäminen. Tämän vuoksi pykälän 2 momentissa olisi myös informatiivinen viittaus siihen, että TE-keskusten tehtävistä säädetään työ- ja elinkeinokeskuksista sekä työ- ja elinkeinotoimistoista annetun lain (796/2008) 2 §:ssä. Pykälän mukaan TE-keskusten on muun muassa edistettävä erityisesti pienten ja keskisuurten yritysten toimintaa ja työmarkkinoiden toimivuutta sekä hoidettava muut tehtävät, jotka työ- ja elinkeinoministeriö keskuksille on määrännyt.

Yhteistoimintalain neuvonta ja sen sisällöstä tiedottaminen on kytkettävissä luontevaksi osaksi TE-keskusten palveluprosesseja, jolloin palvelutilanteisiin on suhteellisen helppo liittää esimerkiksi tiedon jakamista yhteistoimintalain sisällöstä. Tällaisen tiedon levittäminen on todettu tärkeäksi vuorovaikutuksellisen yhteistoiminnan ja sitä kautta työelämän laaja-alaisemman kehittämisen edistämisessä. Lisäksi TE-keskuksilla on yhteyksiä pieniin ja keskisuuriin yrityksiin, joihin keskukset voivat suunnata esimerkiksi neuvontaa, opastusta ja koulutusta.

TE-keskukset voisivat myös toimivaltansa rajoissa tehdä yhteistyötä työ- ja elinkeinotoimistojen kanssa niiden toteutettaessa erilaisia koulutustilaisuuksia ja tiedottamista. TE-keskusten yhteistyö työ- ja elinkeinotoimistojen ja erityisesti niissä toimivien muutosturva-asiantuntijoiden kanssa on tärkeää.

TE-keskusten toiminta yhteistoimintalakia koskevissa asioissa olisi lähinnä asiakkaille annettavaa maksutonta menettelytapaohjausta ja koulutusta, mutta ei konsultointia, siten kuin hallintolain 8 §:ssä säädetään viranomaisen velvollisuudesta toimivaltansa rajoissa antaa asiakkailleen neuvontaa. TE-keskusten tulisi myös ohjata asiakas ottamaan yhteyttä yhteistoiminta-asiamieheen silloin, kun kysymys on yksittäisen asian tarkemmasta selvittämisestä tai siirtää sinne mahdollisesti toimitettu asia yhteistoiminta-asiamiehen ratkaistavaksi.

1.4 Laki yhteistoiminnasta suomalaisissa ja yhteisönlaajuisissa yritysryhmissä

48 §. Valvonta. Pykälää ehdotetaan muutettavaksi vastaavalla tavalla ja vastaavin perusteluin kuin yhteistoimintalain 66 §:ää.

1.5 Laki henkilöstön edustuksesta yritysten hallinnossa

13 §. Valvonta. Pykälää ehdotetaan muutettavaksi siten, että lain noudattamista valvoisi yhteistoiminta-asiamies työ- ja elinkeinoministeriön sijasta.

14 §. Uhkasakko. Voimassa olevasta laista poiketen uhkasakkoa koskevan hakemuksen tekisi yhteistoiminta-asiamies työ- ja elinkeinoministeriön sijaan. Yhteistoiminta-asiamiehellä olisi myös mahdollisuus pyrkiä ensisijaisesti muilla keinoilla korjaamaan lainvastainen tilanne. Myös uhkasakon asettajataho muuttuisi lääninhallituksesta tuomioistuimeksi kuten muissakin laeissa. Näin säännös olisi yhdenmukainen muiden eri yhteistoimintaa säätelevien lakien vastaavien säännösten kanssa.

Yhteisen hakemuksen voisivat edelleen itsenäisesti tehdä myös vähintään kahden sellaisen henkilöstöryhmän edustajat, jotka yhdessä edustavat henkilöstön enemmistöä. Hakemusta eivät kuitenkaan voisi enää tehdä henkilöstöä edustavat yhdistykset. Yhdistys voisi tarvittaessa tehdä ilmoituksen yhteistoiminta-asiamiehelle.

1.6 Laki henkilöstöedustuksesta eurooppayhtiössä (SE) ja eurooppaosuuskunnassa (SCE)

37 §. Valvonta. Pykälä ehdotetaan muutettavaksi siten, että lain noudattamista valvoisi yhteistoiminta-asiamies työ- ja elinkeinoministeriön sijasta.

38 §. Uhkasakko. Pykälä ehdotetaan kumottavaksi, koska uhkasakkoa voisi hakea työ- ja elinkeinoministeriön sijaan yhteistoiminta-asiamies ja hänen oikeuksistaan säädettäisiin erikseen.

1.7 Henkilöstörahastolaki

4 §. Rekisteröinti. Pykälää ehdotetaan muutettavaksi siten, että sen mukaan yhteistoiminta-asiamies pitäisi henkilörahastoista rekisteriä. Valvontaa koskeva säännös olisi yhteistoiminta-asiamiehestä annetussa laissa, mistä johtuen myös pykälän otsikko muuttuisi.

11 §. Perusilmoitus. Pykälän 1 momenttia muutettaisiin siten, että ilmoitus henkilöstörahaston rekisteröimiseksi (perusilmoitus) olisi tehtävä kirjallisesti yhteistoiminta-asiamiehelle ministeriön sijaan.

13 §. Muut ilmoitukset. Pykälän 3 momenttia muutettaisiin siten, että henkilöstörahaston olisi ilmoitettava myös voittopalkkioerän määräytymisperusteista ja niiden muutoksista yhteistoiminta-asiamiehelle ministeriön sijaan.

17 b §. Voittopalkkio-osuuden siirtäminen henkilöstörahastoon. Pykälän 2 momenttia muutettaisiin siten, että ilmoitus muutoksista olisi tehtävä yhteistoiminta-asiamiehelle ministeriön sijaan.

55 §. Purkamisperusteet. Pykälän 1 momentin 2 kohta muutettaisiin siten, että henkilöstörahasto olisi purettava, kun henkilöstörahasto ei täytä laissa asetettuja vaatimuksia eikä asiantila ole korjaantunut yhteistoiminta-asiamiehen asettamassa määräajassa. Lisäksi muutettaisiin 2 ja 3 momenttia siten, että laissa tarkoitetuissa tilanteissa rahaston purkamisesta voisi päättää yhteistoiminta-asiamies ja että päätös purkamisesta olisi ilmoitettava yhteistoiminta-asiamiehelle henkilöstörahastorekisteriin merkittäväksi ministeriön sijaan.

56 §. Selvityksen toimittajat. Pykälään ehdotetaan tehtäväksi muutos, jonka mukaan yhteistoiminta-asiamies voisi ministeriön sijaan katsoa selvitysmiehen tai useampien selvitysmiesten määräämisen tarpeelliseksi henkilöstörahaston purkamistilanteissa.

58 §. Varojen jako. Pykälän 2 momenttia muutettaisiin siten, että purkautumisesta olisi selvitysmiesten tai hallituksen annettava henkilöstörahastorekisteriin tehtävää merkintää varten ilmoitus yhteistoiminta-asiamiehelle ministeriön sijaan.

59 §. Valvonta. Pykälän 1 momenttia ehdotetaan muutettavaksi siten, että lain noudattamista valvoisi yhteistoiminta-asiamies työ- ja elinkeinoministeriön sijasta.

Pykälän 2 momentin mukaan henkilöstörahaston tulisi kuuden kuukauden kuluessa tilikauden päättymisestä toimittaa yhteistoiminta-asiamiehelle ministeriön sijaan jäljennökset tuloslaskelmasta ja taseesta liitteineen, tase-erittelystä sekä toiminta- ja tilintarkastuskertomuksista. Lisäksi 3 momenttiin tehtäisiin eräitä teknisiä tarkennuksia.

60 §. Valvontakeinot. Pykälä ehdotetaan kumottavaksi, koska sitä vastaava säännös on yhteistoiminta-asiamiehestä annetussa laissa.

62 §. Tarkemmat säännökset ja määräykset. Pykälän 2 momenttia ehdotetaan muutettavaksi siten, että kirjanpitolautakunta antaisi tarkempia määräyksiä henkilöstörahaston toiminnan valvontaa varten yhteistoiminta-asiamiehelle ministeriön sijaan.

1.8 Laki työneuvostosta ja eräistä työsuojelun poikkeusluvista

8 §. Lausunnon pyytäjä ja sen pyytäminen. Pykälän 8 kohdan mukaan yhteistoiminta-asiamies voisi ministeriön sijaan pyytää työneuvostolta lausuntoa siitä, sovelletaanko yhteistoimintalakia tai yhteistoiminnasta suomalaisissa ja yhteisönlaajuisissa yritysryhmissä annettua lakia yritykseen tai yritysryhmään. Muutos on tarkoituksenmukainen yhdenmukaisuuden vuoksi, koska myös työsuojeluviranomaisella muiden lakien valvojana on sama oikeus pyytää lausuntoja.

16 §. Palkkiot. Ehdotuksen mukaan työneuvoston jäsenten palkkiot vahvistaisi työ- ja elinkeinoministeriö. Muutosehdotus on tekninen.

Lait ehdotetaan tuleviksi voimaan 1 päivänä heinäkuuta 2010.

Uuden lain täytäntöönpanon kannalta tarpeellisiin toimenpiteisiin voitaisiin ryhtyä jo ennen lain voimaantuloa. Säännöksellä varmistettaisiin, että valtioneuvosto voisi valita yhteistoiminta-asiamiehen ja järjestää tämän toimiston jo ennen lain voimaantuloa. Näin valvonnan toteuttaminen voitaisiin aloittaa heti lain voimaan tullessa.

Ehdotettu laki selventäisi henkilöstön osallistumisjärjestelmien valvonnan toimeenpanoa ja erityisesti valvontaelimen riippumattomuutta. Se vastaa siten perustuslain 21 §:n 1 momenttia, johon sisältyy vaatimus riippumattomasta lainkäyttöelimestä. Säännösehdotuksissa on otettu huomioon myös perustuslain 10 §:ssä tarkoitettu kotirauhan suoja.

Voimassa olevan yhteistoimintalain ja yhteistoiminnasta suomalaisissa ja yhteisönlaajuisissa yrityksissä annetun lain mukaan lain noudattamista valvovat työ- ja elinkeinoministeriö sekä ne työnantajien, työntekijöiden ja toimihenkilöiden yhdistykset, joiden tekemän valtakunnallisen työehtosopimuksen määräyksiä yrityksen työsuhteissa olisi noudatettava. Tältä osin säännöksiä ehdotetaan muutettavaksi siten, että työnantajien, työntekijöiden ja toimihenkilöiden yhdistykset voisivat valvoa lain noudattamista vain sellaisilla työpaikoilla, joissa valtakunnallisen työehtosopimuksen määräyksiä on noudatettava työehtosopimuslain mukaan.

Lain noudattamisen valvonta on julkinen hallintotehtävä ja julkisen hallintotehtävän tulisi lähtökohtaisesti kuulua viranomaiselle. Se voidaan delegoida perustuslain 124 §:n mukaan viranomaistahon ulkopuolelle vain poikkeustapauksissa. Tätä on erityisesti korostettu säännöksen perusteluissa (HE 1/1998 vp). Lisäksi edellytetään, ettei viranomaistahon ulkopuolinen valvonta vaaranna perusoikeuksia, oikeusturvaa tai muita hyvän hallinnon vaatimuksia. Edellä tarkoitetuiksi poikkeuksiksi on katsottu muun muassa sellaiset työehtosopimusten osapuolet, jotka työehtosopimuslain mukaan ovat myös velvollisia huolehtimaan siitä, että niihin sidotut työnantajat eivät riko työehtosopimusten määräyksiä.

Yleissitovien työehtosopimusten valvonta ei työsopimuslain mukaan kuulu työehtosopimusosapuolille vaan työsuojeluviranomaisille. Muutos vastaisi edellä tarkoitettua valvontasäännöstä silloin, kun kysymyksessä on järjestäytymätön työnantaja tai työnantaja, joka ei ole järjestäytynyt valtakunnallisia työehtosopimuksia tekevään järjestöön.

Edellä esitetyn johdosta katsotaan, että lakiehdotus voidaan käsitellä tavallisen lain säätämisjärjestyksessä.

Edellä esitetyn perusteella annetaan Eduskunnan hyväksyttäviksi seuraavat lakiehdotukset:

Lakiehdotukset