Esityksessä ehdotetaan, että eduskunta hyväksyisi Etelämannersopimuksen konsultatiivikokouksen Baltimoressa huhtikuussa 2009 hyväksymän liitteen II, Tukholmassa kesäkuussa 2005 hyväksymän ympäristönsuojelupöytäkirjan liitteen VI ja Kapkaupungissa kesäkuussa 2004 hyväksymän toimenpiteen 4(2004) sekä lait niiden lainsäädännön alaan kuuluvien määräysten voimaansaattamisesta. Lisäksi esityksessä ehdotetaan muutettavaksi Etelämantereen ympäristönsuojelusta annettua lakia ja rikoslakia.

Baltimoren kokouksessa vuonna 2009 hyväksytty luonnonsuojelua koskeva liite II sisältää uudistetun version alkuperäisestä liitteestä II. Muutokset verrattuna aikaisempaan liitteeseen ovat pitkälti teknisiä.

Ympäristövastuuta koskeva liite VI sisältää määräykset ympäristöonnettomuuksien ennaltaehkäisystä ja niihin varautumisesta sekä toimenpiteistä jo tapahtuneen ympäristöonnettomuuden torjumiseksi. Siinä määrätään, mikä taho vastaa ympäristöonnettomuuden torjuntatoimien suorittamisesta ja kustannuksista. Toimenpiteen 4(2004) tavoitteena on varmistaa Etelämanneralueen turismin ja muun hallituksesta riippumattoman matkustuksen turvallisuus. Toimenpiteessä edellytetään, että turistit ja muut hallituksesta riippumattomat tahot huomioivat Etelämantereen luonnonolosuhteista johtuvat turvallisuusriskit ja varautuvat muun muassa vakuutuksilla mahdollisiin etsintään, pelastukseen, lääkintähuoltoon ja evakuointiin liittyviin kustannuksiin.

Esitykseen sisältyvät lakiehdotukset liitteiden II ja VI sekä toimenpiteen 4(2004) lainsäädännön alaan kuuluvien määräysten voimaansaattamisesta. Esityksessä ehdotetaan lisäksi muutettavaksi Etelämantereen ympäristönsuojelusta annettua lakia siten, että kyseisten liitteiden ja toimenpiteen asettamat velvoitteet tulevat kansallisesti täytetyiksi. Mainittujen velvoitteiden täytäntöönpanon ohella lakia ehdotetaan muutettavaksi siten, että lain mukainen lupaviranomaistehtävä siirretään ympäristöministeriöltä Lapin elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskukselle.

Lakiin ehdotetaan lisäksi tehtäväksi eräitä teknisiä tarkennuksia. Laitonta kajoamista mineraaliesiintymään koskeva rangaistussäännös ehdotetaan samalla siirrettäväksi rikoslakiin.

Etelämantereen ympäristön sekä siitä riippuvien ja siihen liittyvien ekosysteemien suojelemiseksi Etelämannerta koskevan sopimuksen (SopS 31/84, jäljempänä Etelämannersopimus) sopimuspuolet tekivät Madridissa 4 päivänä lokakuuta 1991 sopimukseen liittyvän ympäristönsuojelupöytäkirjan, (SopS 5/98, jäljempänä Madridin pöytäkirja). Pöytäkirja tuli voimaan tammikuussa 1998, ja se sisältää nykyisellään viisi voimassaolevaa liitettä. Liitteessä I määrätään ympäristövaikutusten arvioinnista, liitteessä II Etelämantereen eläimistön ja kasviston suojelusta ja liitteessä III jätteiden hävittämisen kiellosta. Liite IV sisältää määräykset meren pilaantumisen ehkäisemisestä ja liite V aluesuojelusta ja -hallinnosta.

Madridin pöytäkirjassa Etelämanner nimetään rauhalle ja tieteelle omistetuksi luonnonsuojelualueeksi. Se sisältää määräykset muun ohella ympäristöonnettomuuksia koskevasta sopimuspuolten torjuntavalmiudesta ja -yhteistyöstä (15 art.). Alun perin se ei sisältänyt määräyksiä ympäristöonnettomuuksiin liittyvistä vastuukysymyksistä. Sopimuspuolet sitoutuivat kuitenkin 16 artiklan mukaan jatkossa laatimaan ympäristövahingoista johtuvaa vastuuta koskevat säännöt ja menettelytavat.

Madridin ympäristönsuojelupöytäkirjan liite VI, jäljempänä ympäristövastuuliite, hyväksyttiin järjestyksessään 28. sopimuspuolten konsultatiivisessa kokouksessa Tukholmassa kesäkuun 14 päivänä 2005. Ympäristövastuuliitettä sovelletaan tiettyihin ympäristöonnettomuuksiin Etelämannersopimuksen soveltamisalueella eli 60. eteläisen leveysasteen eteläpuolella olevalla alueella, ja siinä määrätään näihin onnettomuuksiin liittyvistä vastuukysymyksistä. Ympäristöonnettomuudella tarkoitetaan mitä tahansa onnettomuustyyppistä tapahtumaa, joka ilmenee ja joka johtaa tai joka välittömästi uhkaa johtaa merkittäviin ja haitallisiin vaikutuksiin Etelämantereen ympäristössä. Vahinkotapahtuman on tullut tapahtua liitteen voimaantulon jälkeen. Liite tulee voimaan, kun sen ovat hyväksyneet kaikki konsultatiivisen osapuolen asemassa olevat sopimusvaltiot, joilla oli tämä asema ympäristövastuuliitteen hyväksymisen ajankohtana.

Madridin pöytäkirjan luonnonsuojelua koskevaa liitettä II muutettiin Etelämannersopimuksen 32. konsultatiivisessa kokouksessa Baltimoressa huhtikuun 17 päivänä 2009. Hyväksytyt muutokset ovat luonteeltaan lähinnä teknisiä. Koska muutoksia tehtiin kuitenkin moniin artikloihin, kokous hyväksyi kokonaan uudistetun liitteen, jäljempänä luonnonsuojeluliite.

Etelämannersopimuksen konsultatiivisten kokousten hyväksymät toimenpiteet perustuvat sopimuksen IX artiklan 1 kappaleeseen, jonka mukaan konsultatiiviset osapuolet kokoontuvat sopivin väliajoin valmistellakseen, harkitakseen ja suosittaakseen hallituksilleen toimenpiteitä ("measures") sopimuksen periaatteiden ja tarkoitusperien edistämiseksi. Selventääkseen erilaisten päätösten luonnetta konsultatiiviset osapuolet tekivät Soulissa vuonna 1995 pidetyssä konsultativiisessa kokouksessa päätöksen, jonka mukaan konsultatiiviset osapuolet voivat hyväksyä toimenpiteitä ("measures"), menettelyä koskevia päätöksiä ("decisions") tai suosituksenomaisia päätöslauselmia ("resolutions"). Toimenpiteellä tarkoitetaan nimenomaan Etelämannersopimuksen IX artiklan mukaista toimenpidettä, joka on oikeudellisesti sitova, kunhan kaikki ne valtiot, joilla toimenpiteen hyväksymishetkellä oli konsultatiivisen osapuolen asema, ovat ilmoittaneet hyväksyvänsä sen.

Etelämantereella toimiminen edellyttää riittävää varautumista alueen ankarista luonnonolosuhteista johtuviin turvallisuusriskeihin. Etelämantereelle suuntaavien turistien ja muiden valtiosta riippumattomien tahojen toiminta saattaa aiheuttaa onnettomuuksia sekä etsintä- ja pelastusoperaatioita. Tällaisia tilanteita silmällä pitäen Etelämannersopimuksen konsultatiiviset osapuolet hyväksyivät Kapkaupungissa vuonna 2004 pidetyssä 27. kokouksessaan vakuutuksia ja varautumissuunnitelmia koskevan toimenpiteen 4(2004), jäljempänä vakuutustoimenpide. Toimenpiteessä edellytetään, että turistit ja muut valtiosta riippumattomat tahot huomioivat Etelämantereen luonnonolosuhteista johtuvat turvallisuusriskit ja varautuvat muun muassa vakuutuksin mahdollisiin etsintään, pelastukseen, lääkintähuoltoon ja evakuointiin liittyviin kustannuksiin.

Suomessa Etelämantereen ympäristönsuojelusta säädetään Etelämantereen ympäristönsuojelusta annetussa laissa (28/1998) ja asetuksessa (122/1998).

2.1 Kansainvälinen kehitys

2.1.1 Ympäristövastuuliite

Ympäristövastuuliite sisältää määräykset ympäristöonnettomuuksien ennaltaehkäisystä ja niihin varautumisesta sekä toimenpiteistä jo tapahtuneen ympäristöonnettomuuden torjumiseksi. Siinä määrätään, mikä taho vastaa ympäristöonnettomuuden torjuntatoimien suorittamisesta ja kustantamisesta.

Liitteessä määrätään myös torjuntatoimien kustannusvastuun varalta otettavista vakuutuksista ja muista taloudellisista vakuuksista, joilla on keskeinen merkitys ympäristöonnettomuuksien torjuntavalmiuden turvaamisessa. Lisäksi ympäristövastuuliitteen mukaan Etelämannersopimuksen sihteeristö hallinnoi erityistä rahastoa, josta voidaan korvata tiettyjä ympäristöonnettomuuden torjuntatoimien suorittamisesta aiheutuneita kustannuksia ympäristövastuuliitteen sopimuspuolelle. Rahasto koostuu varoista, jotka ympäristöonnettomuuden aiheuttaneen toiminnanharjoittajan on maksettava tilanteessa, jossa tarvittavia ympäristöonnettomuuden torjuntatoimia ei ole suoritettu. Valtiot ja yksityiset henkilöt voivat myös tehdä rahastoon vapaaehtoisia lahjoituksia.

Ympäristövastuuliite täydentää Etelämannersopimukseen kiinteästi liittyvää Madridin pöytäkirjaa. Liitteen johdantokappaleissa tunnustetaan ympäristöonnettomuuksien vaikutusten ehkäisemisen, minimoinnin ja niiden leviämisen estämisen tärkeys Etelämantereen ympäristön sekä siihen liittyvien ekosysteemien kannalta. Siinä viitataan muun muassa pöytäkirjan 3 artiklaan erityisesti sen suhteen, että toimien suunnittelussa ja toteutuksessa on annettava etusija tieteelliselle tutkimukselle ja säilytettävä Etelämantereen arvo tieteellisen tutkimuksen alueena. Siinä viitataan myös ympäristöonnettomuuksien torjuntaa ja tähän liittyvää vastuuta koskeviin pöytäkirjan 15 ja 16 artikloihin.

Ympäristövastuuliitteellä ei ole merkittäviä liitäntöjä muihin kansainvälisiin sopimuksiin. Poikkeuksen tästä muodostavat kansainväliset vastuunrajoitussopimukset, joihin viitataan ympäristövastuuliitteen vastuun rajoituksia koskevassa 9 artiklassa.

Etelämannersopimuksen sopimuspuolet seuraavat vuosittain ympäristövastuuliitteen voimaantulon etenemistä sekä arvioivat sitä, mitkä toimet olisivat tarpeellisia ja aiheellisia sopimusosapuolten kannustamisessa hyväksymään liite.

2.1.2 Luonnonsuojeluliite

Luonnonsuojeluliite sisältää määräykset Etelämantereen luonnonsuojelusta. Siinä määrätään alkuperäiseläimistön ja kasviston suojelusta, muiden kuin alkuperäisten lajien ja tautien tuomisesta. Lisäksi liite sisältää yleisluonteisia määräyksiä sekä määräykset hätätilanteista, tiedottamisesta ja tietojenvaihdosta.

2.1.3 Vakuutustoimenpide

Vakuutustoimenpiteessä edellytetään Etelämanneralueella liikkuvilta turisteilta ja muilta hallituksesta riippumattomilta tahoilta varautumista alueen luonnonolosuhteista johtuviin vaatimuksiin, jotka liittyvät terveyteen ja turvallisuuteen, etsintään ja pelastukseen sekä lääkintähuoltoon ja evakuointiin. Näiden tahojen toivotaan tiedostavan Etelämantereella toimimiseen liittyvät riskit ja varautumaan niihin siten, että alueella toimiminen järjestetään turvallisesti ja omavaraisesti.

Vakuutustoimenpiteessä tarkoitetut varautumissuunnitelmat ja niihin liittyvät käytännön järjestelyt eivät saa olla riippuvaisia muiden toiminnanharjoittajien tai kansallisten ohjelmien tuesta ilman, että asiasta on näiden tahojen kirjallinen suostumus. Lisäksi toimenpiteen mukaan siinä edellytettyjen vakuutusten ja muiden järjestelyjen odotetaan kattavan mitkä tahansa etsintään ja pelastukseen sekä lääkintähuoltoon ja evakuointiin liittyvät kustannukset.

2.1.4 Lainsäädäntö eräissä valtioissa

Ruotsi. Ruotsi tuli Etelämannersopimuksen sopimuspuoleksi vuonna 1984 ja sai konsultatiivisen osapuolen aseman vuonna 1988. Laki Etelämantereesta (Lag om Antarktis, 1993:1614) tuli voimaan huhtikuussa 1994, ja siihen sisällytettiin Madridin ympäristönsuojelupöytäkirjan lainsäädäntöä edellyttävät määräykset.

Laki korvattiin 1 päivänä lokakuuta voimaantulleella lailla Etelämantereesta (Lag om Antarktis, 2006:924, jäljempänä Ruotsin Etelämannerlaki). Uuden lain säätämistä perusteltiin viittaamalla Tukholman ympäristövastuuliitteeseen sekä yleisemmällä tarpeella tarkastaa ja ajanmukaistaa Etelämannerta koskevaa lakia. Myös uusi asetus Etelämantereesta (Förordningen (2006:1111) om Antarktis) korvasi aiemman asetuksen (1994:95).

Ruotsin Etelämannerlaissa säädetään muun ohella ympäristöonnettomuuksien torjunnasta ja torjuntatoimien kustannusten korvaamisesta ympäristövastuuliitteen edellyttämällä tavalla. Ympäristövastuuliitteen ehkäiseviä toimenpiteitä (3 art.), torjuntavalmiutta (4 art.) ja torjuntatoimien suorittamista (5 art.) koskevat säännökset sisällytettiin Etelämantereen ympäristönsuojelua koskeviin yleisiin määräyksiin. Lain luvan myöntämistä koskevien edellytysten yhteydessä säädetään velvollisuudesta asettaa riittävä vakuus ympäristöonnettomuuteen liittyvän taloudellisen vastuun varalta, mikä vastaa sisällöllisesti ympäristövastuuliitteen 11 artiklaa.

Ympäristöonnettomuuksien torjunnan kustannuksia koskevasta korvausvelvollisuudesta sekä vastuun määrällisistä rajoituksista säädetään Ruotsin Etelämannerlaissa erillisenä kokonaisuutena (19-25 §). Tähän yhteyteen on otettu säännös, jonka mukaan suorittamatta jääneiden torjuntatoimien kustannukset on maksettava ympäristövastuuliitteen 12 artiklassa tarkoitettuun rahastoon (20 §). Säännös tulee voimaan myöhemmin määritettävänä ajankohtana, koska rahastoa ei tulla perustamaan ennen kuin ympäristövastuuliite on tullut kansainvälisesti voimaan. Ruotsin Etelämannerta koskevassa asetuksessa tarkennetaan muun muassa Etelämannerta koskevan lain 20 §:ää. Säännös tulee voimaan erikseen määriteltynä ajankohtana.

Ruotsin ohella Espanja on ratifioinut ympäristövastuuliitteen ja useat muut osapuolet ennakoivat ratifioivansa liitteen seuraavien vuosien aikana. Hyväksyessään ympäristövastuuliitteen vuonna 2005 konsultatiiviset osapuolet suosittelivat, että liitteen tulisi astua voimaan vuonna 2010.

2.2 Kansallinen lainsäädäntö ja käytäntö

Suomi liittyi Etelämannersopimukseen vuonna 1984 ja sai konsultatiivisen osapuolen aseman vuonna 1989. Ennen Madridin ympäristönsuojelupöytäkirjan voimaansaattamista Suomen Etelämannerta koskevaa toimintaa säänteli pääasiassa Etelämannersopimus.

Suomi allekirjoitti Madridin ympäristönsuojelupöytäkirjan vuonna 1991. Sekä pöytäkirja että sen I—IV liitteet hyväksyttiin Suomessa lokakuussa 1996. Tällöin annettiin myös asiaan liittyvä laki Etelämantereen ympäristönsuojelusta ((28/1998), jäljempänä Etelämantereen ympäristönsuojelulaki) sekä laki rikoslain muuttamisesta eräin osin (29/1998). Asetus Etelämannerta koskevaan sopimukseen liittyvän ympäristönsuojelupöytäkirjan ja sen I—IV liitteiden voimaansaattamisesta tuli voimaan tammikuussa 1998 (sopimusteksti SopS 5/98). Tällöin tuli voimaan myös Etelämantereen ympäristönsuojelulaki sekä edellä mainittu laki rikoslain muuttamisesta (asetus Etelämantereen ympäristönsuojelusta annetun lain ja rikoslain muuttamisesta annetun lain voimaantulosta, (30/1998)). Helmikuussa annettiin asetus Etelämantereen ympäristönsuojelusta (122/1998), joka tarkentaa Etelämantereen ympäristönsuojelulakia eräiltä osin. Pöytäkirjan liite V tuli voimaan vuonna 2002 (SopS 54/2002).

Etelämantereen ympäristönsuojelulain tavoitteena on Etelämanneralueen ympäristön sekä siitä riippuvien ja siihen liittyvien ekosysteemien kokonaisvaltainen suojelu. Lakia sovelletaan Suomen kansalaiseen, suomalaiseen oikeushenkilöön, alukseen tai ilma-alukseen sekä ulkomaiseen luonnolliseen henkilöön, jolla on Suomessa vakinainen asuinpaikka. Sitä sovelletaan myös ulkomaiseen luonnolliseen henkilöön, oikeushenkilöön, alukseen tai ilma-alukseen, joka osallistuu laissa tarkoitettuun Suomesta järjestettyyn tai Suomesta Etelämanneralueelle suuntautuvaan toimintaan.

Suomi perusti oman tutkimusasemansa Aboan Etelämantereelle vuosien 1988—1989 vaihteessa. Aboa sijaitsee läntisellä Kuningatar Maudin maalla (73°03'E, 013°25'L) noin 120 kilometrin päässä mereltä sisämaahan Vestfjellan vuoristossa. Ruotsin tutkimusasema Wasa sijaitsee Aboan naapurissa. Aboa ja Wasa muodostavat yhdessä Nordenskiöld Base Camp -tukikohdan. Suomi ja Ruotsi tekevät tiivistä yhteistyötä Etelämanner-logistiikassa. Viimeisen 20 vuoden aikana Suomi on järjestänyt Etelämantereelle 14 tutkimusretkikuntaa, joiden aikana on tehty kenttäretkiä aina yli 200 kilometrin etäisyydelle tutkimusasema Aboasta. Retkikunnat työskentelevät eteläisen pallonpuoliskon kesän eli marras-helmikuun välisenä aikana. Etelän talven aikana tutkimuksia tehdään automaattisten mittalaitteiden varassa.

Suomen Etelämannertutkimusohjelman (FINNARP) puitteissa tapahtuvasta toiminnasta ei ole aiheutunut ympäristöonnettomuuksia Etelämanneralueella. Tutkimusasema Aboalta tehdyt kenttämatkat järjestetään kevyellä kuljetuskalustolla, tavallisimmin moottorikelkoilla ja joissain tapauksissa telakuorma-autoilla. Toiminnan pienimuotoisuuden vuoksi vaikutukset ympäristöön ovat vähäisiä ja ohimeneviä.

Suomella ei ole Etelämanneralueella omaa laiva- tai lentotoimintaa eikä tällaista ole suunnitteilla myöskään tulevaisuudessa. Suomi hankkii meri- ja lentokuljetuksensa ostopalveluina muiden Etelämannersopimusosapuolten kansallisilta toiminnanharjoittajilta. Nämä puolestaan vastaavat toiminnastaan omille kansallisille lupaviranomaisilleen.

Tutkimusasema Aboalle on varastoitu vaihdellen 20—150 kappaletta 200 litran polttoainetynnyreitä. Polttoainetynnyreiden kunto tarkastetaan vuosittain retkikuntien yhteydessä ja polttoaine on pakattu pieniin erillisiin yksiköihin onnettomuuksien välttämiseksi.

Suomen ympäristölainsäädäntöä sovelletaan lähtökohtaisesti vain Suomen alueella tapahtuvaan toimintaan. Tämä koskee esimerkiksi lakia ympäristövahinkojen korvaamisesta (737/1994, YVL), joka sisältää muun ohella säännöksen ympäristövahinkojen ehkäisy- ja torjuntatoimien kustannusten korvaamisesta (6 §). YVL 6 § muistuttaa perusteiltaan ympäristövastuuliitteen mukaista aiheuttajan asemassa olevaan toiminnanharjoittajaan kohdistuvaa velvoitetta korvata liitteen sopimuspuolelle sille toiminnanharjoittajan puolesta ympäristöonnettomuuden torjuntatoimien suorittamisesta aiheutuneet kustannukset.

YVL:ssa tarkoitetusta, Suomessa harjoitetusta toiminnasta Suomessa aiheutuneesta ympäristövahingosta sekä tällaisen vahingon torjuntakustannuksista ja kustannuksista vahingoittuneen ympäristön saattamiseksi ennalleen maksetaan tietyin edellytyksin korvausta ympäristövahinkovakuutuksesta (YVVL, 81/1998) annetun lain mukaan. Korvausta maksetaan, jos korvausta ei ole täysimääräisesti saatu perityksi siltä, joka on YVL:n mukaan vastuussa vahingon korvaamisesta, ja korvausta ei saada korvausvelvollisen vastuuvakuutuksesta tai jos korvausvelvollista ei ole saatu selvitetyksi. Ympäristövahinkovastuun varalta otettavaa vastuuvakuutusta ja YVVL:n 2 §:ssä tarkoitetuilta tahoilta edellytettävää ympäristövahinkovakuutusta voidaan osittain verrata ympäristövastuuliitteen 11 artiklan mukaan edellytettäviin vakuutuksiin ja muihin vakuuksiin sekä 12 artiklassa tarkoitettuun rahastoon.

Ympäristöministeriö on toiminut Etelämantereen ympäristönsuojelusta annetun lain mukaisena lupa- ja valvontaviranomaisena lain voimaantulosta lähtien. Ministeriö on vuoden 2009 loppuun mennessä antanut lain nojalla yhteensä 17 lupapäätöstä. Pääosa luvista on koskenut Merentutkimuslaitoksen ja sittemmin Ilmatieteen laitoksen hakemia lupia Suomen FINNARP -retkikuntien toiminnalle Etelämanneralueella. Lisäksi ministeriö on vuodesta 2000 lähtien vahvistanut lain 28 §:n nojalla vuosittain Suomen Aboa -tutkimusaseman jätehuoltosuunnitelman.

Etelämantereen ympäristönsuojelusta annetun lain 6 §:n 1 momentin mukaan lain mukaista lupaa ei tarvita sellaiseen toimintaan, johon pöytäkirjan toisen sopimuspuolen toimivaltainen viranomainen on myöntänyt voimassa olevan luvan. Tämän vuoksi sellaiset Suomen kansalaiset, jotka ovat osallistuneet toimintaan, johon joku toinen pöytäkirjan sopimuspuoli on myöntänyt luvan, eivät ole tarvinneet lupaa Suomesta. Vaikka tällaiset henkilöt eivät tarvitsekaan Suomesta lupaa, Etelämantereen ympäristönsuojelulain mukaiset muut kuin luvanhakua koskevat määräykset soveltuvat heihin.

2.3 Nykytilan arviointi

Kansallinen lainsäädäntö ei nykyisellään ole riittävän kattavaa ympäristövastuuliitteen näkökulmasta. Suomessa Etelämannerta koskeva lainsäädäntö on pääosin sijoitettu erityislakeihin, joista ympäristövastuuliitteen kannalta keskeisimpänä voidaan pitää Etelämantereen ympäristönsuojelulakia. Laissa ei säädetä Etelämantereella aiheutuvia ympäristöonnettomuuksia koskevasta vastuusta.

Merensuojelulaki (1415/1994), aluksista aiheutuvan vesien pilaantumisen ehkäisemisestä annettu laki (300/79, alusjätelaki) sekä merilaki (674/1994) voivat tulla sovellettaviksi Etelämannersopimuksen soveltamisalueella. Ympäristövastuuliitteen vastuukysymysten kaltaisista tilanteista säädetään esimerkiksi merilain 10 luvussa, jossa säädetään muun muassa öljyvahinkojen torjuntatoimien kustannusten korvaamisesta (ks. merilain 10:1—3). Mainittujen lakien soveltamisala rajoittuu tiettyihin vahinkotyyppeihin sekä luonnollisesti Etelämannersopimuksen soveltamisalueenkin osalta merialueisiin. Näin ollen vaikka niihin voitaisiin sisällyttää ympäristöonnettomuuksia Etelämantereella koskevia säännöksiä, edellyttäisi ympäristövastuuliitteen täytäntöönpano kaiken kaikkiaan myös yleisempien ympäristöonnettomuuksia koskevien vastuusäännösten antamista.

YVL:n soveltamisala on suppeampi kuin ympäristövastuuliitteen soveltamisala. Lakia sovelletaan esimerkiksi lähtökohtaisesti vain Suomen alueella tapahtuvaan toimintaan, minkä lisäksi se koskee vain tietyllä alueella harjoitettavasta toiminnasta johtuvia vahinkoja. Ympäristövastuuliite kattaa kaikista sen 1 artiklassa määritellyistä toiminnoista aiheutuvat ympäristöonnettomuudet riippumatta siitä, onko kyse esimerkiksi kuljetuksen aikana tapahtuvasta ympäristöonnettomuudesta. YVL, kuten ei myöskään YVVL, ei siis nykyisellään voi tulla sovellettavaksi ympäristövastuuliitteessä tarkoitettuihin ympäristöonnettomuuksiin. YVVL:n soveltamisala määrittyy YVL:n kautta, ja se rajoittuu nimenomaisesti Suomessa harjoitettuihin toimintoihin ja Suomessa aiheutuneisiin ympäristövahinkoihin, torjuntakustannuksiin ja kustannuksiin ympäristön saattamiseksi ennalleen.

Etelämantereesta ympäristönsuojelusta annetun lain 4 luku sisältää Etelämantereen luonnonsuojelua koskevat säännökset, jotka oli tarpeen säätää Madridin pöytäkirjan alkuperäisen liitteen II toimeenpanemiseksi. Baltimoren kokouksessa vuonna 2009 hyväksytty uusi liite II sisältää kuitenkin eräitä sanamuotojen muutoksia, jotka poikkeavat lain 4 luvun säännöksistä. Tämän vuoksi lakia on tarpeen tältä osin yhdenmukaistaa uuden liitteen II määräysten kanssa.

Kansallinen lainsäädäntö ei nykyisellään ole riittävän kattava myöskään vakuutustoimenpiteen näkökulmasta. Lakiin Etelämantereen ympäristönsuojelusta on tarkoitus lisätä toiminnanharjoittajien velvollisuus laatia suunnitelma poikkeuksellisiin tilanteisiin varautumisesta sekä velvollisuus ylläpitää toiminnan laatu ja laajuus huomioon ottaen riittävää vakuutusta tai muuta taloudellista vakuutta poikkeuksellisista tilanteista aiheutuvien kustannusten kattamiseksi. Velvoitteet tulisivat samalla osaksi lain mukaista lupaprosessia.

Etelämantereen ympäristönsuojelusta annetun lain mukaiset lupapäätökset ja jätehuoltosuunnitelman vahvistamispäätökset ovat luonteeltaan varsin teknisiä eivätkä sisällä sellaista harkintaa, joka edellyttäisi ministeriötason päätöksentekoa. Tämän vuoksi kyseisiä päätöksiä koskeva päätöksenteko olisi tarkoituksenmukaista siirtää pois ympäristöministeriöstä alemmanasteiselle viranomaiselle.

Toistaiseksi FINNARP-retkikunnille myönnetyt luvat ovat olleet retkikuntakohtaisia. Nykyinen lainsäädäntö mahdollistaa kuitenkin myös sen, että Suomen tutkimusasemalle haettaisiin erikseen pidempiaikainen, esimerkiksi viiden vuoden pituinen, lupa. Tämä mahdollistaisi toimintaa koskevan pidemmän tähtäimen suunnittelun. Tämän ohella on myös jatkossa tarpeen hakea jokaiselle FINNARP-retkikunnalle erikseen retkikuntakohtainen lupa.

Etelämantereen ympäristönsuojelusta annettu laki on ollut voimassa jo yli kymmenen vuotta. Tämän vuoksi lakiin on tarpeen tehdä tiettyjä tarkennuksia. Kokonaisuutena laki on kuitenkin toiminut hyvin eikä lakiin ole tässä vaiheessa tarpeen tehdä kokonaisuudistusta.

Ympäristövastuuliitteen tavoitteena on Etelämanneralueella tapahtuvien ympäristöonnettomuuksien vaikutusten ehkäiseminen sekä ympäristöonnettomuuksien minimointi ja leviämisen estäminen. Ympäristövastuuliite asettaa jokaiselle Etelämantereen ympäristönsuojelupöytäkirjan osapuolelle velvollisuuden kansallisesti varmistaa, että osapuolen lainsäädäntövallan alaiset valtiolliset ja yksityiset toiminnanharjoittajat toimivat liitteen tavoitteiden toteutumiseksi.

Ympäristövastuuliite lähtee siitä, että toiminnanharjoittajan on joko torjuttava aiheuttamansa ympäristöonnettomuuden vaikutukset tai korvattava aiheuttamansa ympäristöonnettomuuden torjuntakustannukset. Tilanteissa, joissa kukaan ei ole suorittanut ympäristöonnettomuuden torjuntatoimia, toiminnanharjoittaja voidaan määrätä korvaamaan torjuntakustannuksia vastaava rahasumma. Liitteessä määritellään toiminnanharjoittajien vastuun perusteet sekä vastuusta vapauttavat tekijät. Siinä myös asetetaan onnettomuuskohtaiset toiminnanharjoittajan vastuun enimmäismäärät.

Uudistetun luonnonsuojeluliitteen tarkoituksena on ajantasaistaa Etelämantereen luonnonsuojelumääräyksiä korvaamalla alkuperäinen liite teknisesti uudistetulla liitteellä. Vaikka Suomen nykyinen lainsäädäntö kattaa pääosin uudistetunkin liitteen määräyksiä, joitakin tarkennuksia on kuitenkin tarpeen tehdä lainsäädäntöön.

Vakuutustoimenpiteen tavoitteena on varmistaa Etelämanneralueella tapahtuvan turismin ja muun valtiosta riippumattoman matkustuksen turvallisuus. Toimenpide velvoittaa Etelämannersopimuksen osapuolia varmistamaan, että niiden lainsäädäntövallan alaisuudessa toimivat tahot laativat suunnitelmat poikkeuksellisiin tilanteisiin varautumisesta Etelämanneralueella ja pitävät yllä toiminnan laatu ja laajuus huomioon ottaen riittäviä vakuutuksia.

Esityksellä pyydetään eduskunnan hyväksyntää ympäristövastuuliitteelle, luonnonsuojeluliitteelle ja vakuutustoimenpiteelle. Se sisältää ehdotukset niin sanotuiksi blankettilaeiksi, joilla saatetaan voimaan ympäristövastuuliitteen, luonnonsuojeluliitteen ja vakuutustoimenpiteen lainsäädännön alaan kuuluvat määräykset.

Esityksessä ehdotetaan myös muutettavaksi lakia Etelämantereen ympäristönsuojelusta siten, että ympäristövastuuliitteen, luonnonsuojeluliitteen ja vakuutustoimenpiteen asettamat velvoitteet tulevat kansallisesti täytetyiksi. Mainittujen velvoitteiden täytäntöönpanon ohella lakia ehdotetaan muutettavaksi siten, että lain mukainen lupaviranomaistehtävä ehdotetaan siirrettäväksi ympäristöministeriöltä elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksista annetussa asetuksen (910/2009) mukaiselle Lapin elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskukselle (jäljempänä ELY). Siirron tavoitteena on kohdentaa lupaviranomaistehtävät tarkoituksenmukaisella tavalla. Ministeriön roolin on katsottu soveltuvan huonosti lupatehtävien hoitamiseen. Lapin ELY:ystä löytyy jo nykyisellään lupatehtävän hoidossa vaadittavaa Etelämannerasiantuntemusta. Lapin ELY:ssä tulee olemaan lupatehtävän hoidossa vaadittavaa Etelämannerasiantuntemusta. Lupatehtävien hoidolla on lisäksi kytkentä Etelämantereen ympäristönsuojelulain mukaiseen ympäristövaikutusten arviointia koskevaan menettelyyn, mistä syystä tehtävän hoito soveltuu hyvin ELY:n toimenkuvaan. Lupaviranomaisen olisi myös tarkoitus toimia lainmukaisissa korvausasioissa valtion puolesta puhevaltaa käyttävänä tahona. Myös tämän tehtävän on katsottu soveltuvan ELY:lle paremmin kuin valtion aluehallinnon uudistamishankkeella perustetulle aluehallintovirastolle.

Etelämantereen ympäristönsuojelulaissa määritellyistä hätätilanteista on lain aiemman sanamuodon mukaan tullut viipymättä tiedottaa ympäristöministeriötä. Ympäristövastuuliitteen ja vakuutustoimenpiteen tavoitteiden täyttämiseksi hätätilanteita koskevat viranomaistehtävät tulisi antaa sellaiselle viranomaistaholle, jolla on käytettävissään luotettavasti ympäri vuorokauden toimiva hätäkeskuspalvelu. Lain mukaiset lupaviranomaistehtävät on tarkoitus jatkossa siirtää pois ympäristöministeriöltä ja osoittaa ulkoasiainministeriölle. Viranomaistehtävästä määrääminen on katsottu tarkoituksenmukaiseksi toteuttaa asetustasolla, jotta mahdollinen viranomaisen myöhempi muutos ei aiheuta muutostarpeita lakiin. Etelämantereen ympäristönsuojelulain muutoksia koskeva laki ehdotetaan tulevaksi voimaan ennen ympäristövastuuliitteen ja vakuutustoimenpiteen kansainvälistä voimaantuloa. Tätä voidaan pitää perusteltuna Etelämantereella tapahtuvan toiminnan turvallisuutta edistävistä syistä. Lain voimaantulon myötä tulevat voimaan myös toiminnan vakuutuksia koskevat edellytykset.

Lupaviranomaistehtävien siirtämisen lisäksi Etelämantereen ympäristönsuojelulakiin ehdotetaan tehtäväksi eräitä teknisiä tarkennuksia. Samoin siinä oleva rangaistussäännös laittomasta kajoamisesta mineraaliesiintymään ehdotetaan siirrettäväksi laista rikoslakiin.

Esityksellä ei ole välittömiä ympäristövaikutuksia. Sen sijaan ympäristövastuuliitteen mukaisella korvausjärjestelmällä ja ympäristöonnettomuuksien ennaltaehkäisyä koskevilla määräyksillä voidaan katsoa olevan myönteisiä välillisiä ympäristövaikutuksia. Esityksellä on lisäksi välillisiä vaikutuksia Etelämantereelle suuntautuvan toiminnan turvallisuuteen, kun toiminnanharjoittajilta edellytetään vakuutustoimenpiteen mukaista ennakollista varautumista poikkeuksellisiin tilanteisiin.

Esitys ei sisällä uusia valtiontalouteen liittyviä välittömiä taloudellisia vaikutuksia. Ympäristövastuuliite edellyttää kuitenkin, että valtion toiminnanharjoittajilla on toimintaansa koskeva omavakuutus, ellei niiden toimintaa vakuuteta yksityisillä vakuutuksilla tai muilla vastaavilla taloudellisilla vakuuksilla. Valtion toiminnanharjoittajien osalta on tarkoitus soveltaa valtion yleistä periaatetta, jonka mukaan valtion toimintoja ei vakuuteta, ellei tämän tapauskohtaisesti katsota olevan tarpeen. Suomen Etelämannertutkimusaseman ja sinne suuntautuvien valtion retkikuntien osalta ei siten edellytetä vakuutusta, vaan onnettomuustilanteista aiheutuvat kustannukset on tarkoitus kattaa valtion varoista. Käytännössä korvaukset hoitaisi Valtiokonttori.

Kuten edellä kohdassa 2.2 on tuotu esiin, Suomen Etelämannertutkimusohjelman toiminta on pienimuotoista ja sen ympäristölle aiheuttamat riskit ovat vähäisiä. Todennäköisimpänä mahdollisena riskinä voidaan pitää tutkimusasema Aboalle varastoidun polttoaineen vuotamista ympäristöön. Koska polttoaine on kuitenkin pakattu pieniin erillisiin yksiköihin ja polttoainetynnyreiden kunto tarkastetaan vuosittain retkikuntien yhteydessä, on hyvin epätodennäköistä että polttoainetta voisi päästä maastoon. Mikäli näin kuitenkin tapahtuisi eikä Suomen valtio itse järjestäisi onnettomuutta koskevia puhdistustoimenpiteitä, puhdistusretkikunnan suunnittelun, järjestämisen ja toteutuksen kokonaiskustannusten voitaisiin ennakoida olevan suuruudeltaan enimmillään noin 1,5 miljoonaa euroa. Tämä summa sisältäisi myös saastuneen jätteen poiskuljetuksen alueelta.

Mahdollisten valtiontalouteen kohdistuvien vaikutusten ohella esityksestä aiheutuu taloudellisia vaikutuksia sellaisille yksityisille toiminnanharjoittajille, jotka järjestävät Etelämanneralueelle suuntautuvaa toimintaa. Taloudelliset vaikutukset aiheutuvat ennen kaikkea vakuutusvelvollisuudesta ja toisaalta mahdollisesta ympäristöonnettomuutta koskevasta korvausvelvollisuudesta. Vaikutukset ovat perusteltuja edellä esitettyjen ympäristönäkökohtien ja toiminnan turvallisuutta koskevien näkökohtien vuoksi.

Esityksestä aiheutuu hallinnollisia vaikutuksia liittyen lupaviranomaistehtävien siirtoon ympäristöministeriöltä Lapin ELY:lle, josta löytyy jo nykyisellään lupatehtävän hoidossa vaadittavaa Etelämannerasiantuntemusta. Lupatehtävien siirto ei siten edellytä uusien virkojen perustamista ELY:yn, mutta keskuksen toiminnassa tulee jatkossakin turvata tarvittava Etelämannerasiantuntemus. Hallinnollisia vaikutuksia aiheutuu lisäksi ympäristöonnettomuustilanteiden ja hätätilanteiden ilmoituksia vastaanottavan viranomaisen määräämisestä asetuksella. Etelämantereen ympäristönsuojelusta annettua asetusta (122/1998) on tarkoitus muuttaa lain antamisen yhteydessä siten, että lain 35 a §:n ja 36 §:n mukaisia ilmoituksia vastaanottavaksi viranomaiseksi määritellään viranomainen, jolla on käytettävissään luotettava ympärivuorokautinen päivystyspalvelu. Koska lain mukaiset lupaviranomaistehtävät on tarkoitus jatkossa siirtää pois ympäristöministeriöltä ja koska hätäilmoituksia vastaanottavan viranomaisen tehtäviin kuuluu toisaalta myös ilmoitusten toimittaminen eteenpäin pöytäkirjan muille sopimuspuolille ja pöytäkirjan 11 artiklassa tarkoitetulle komitealle, tehtävä on tarkoitus osoittaa ulkoasiainministeriölle. Ulkoasiainministeriö on myös Etelämannersopimuksen vastuuviranomainen Suomessa. Ministeriölle tarkoitetut tehtävät eivät edellytä uusien virkojen perustamista eikä niistä aiheudu ministeriötä koskevia organisaatiomuutostarpeita.

Hallinnollisia vaikutuksia aiheutuu myös ympäristövastuuliitteen 12 artiklassa tarkoitettuun rahastoon tehtäviin suorituksiin liittyen. Suoritusten tekeminen Suomen valtion puolesta samoin kuin yksityisten toiminnanharjoittajien suorittamien maksujen väliaikainen tallettaminen ja ohjaaminen edelleen on tarkoitus hoitaa Valtiokonttorin toimesta. Valtiokonttorille tarkoitetut tehtävät eivät edellytä uusien virkojen perustamista eikä niistä aiheudu Valtiokonttoria koskevia organisaatiomuutostarpeita.

Vuonna 1991 hyväksytyssä Etelämannersopimuksen ympäristönsuojelupöytäkirjassa ei kyetty sopimaan vahingonkorvausvastuuta koskevista säännöksistä. Tämän vuoksi pöytäkirjan 16 artiklaan otettiin määräys siitä, että osapuolet neuvottelevat myöhemmin vastuusäännöksistä. Artiklan pohjalta käynnistettiin oikeudellisten asiantuntijoiden väliset neuvottelut vuonna 1993. Alkuvaiheessa tarkoituksena oli hyväksyä kokonaisvaltaisesti kaikkia erilaisia ympäristövahinkoja koskeva liite. Vuonna 1996 Yhdysvallat teki asiassa oman ehdotuksen, joka perustui onnettomuuksista aiheutuvien vahinkojen korvaamiseen ja oli näin ollen soveltamisalaltaan rajoitetumpi vaihtoehto. Tromsassa vuonna 1998 pidetyssä konsultatiivisessa kokouksessa päätettiin, että asiantuntijoiden työ oli saatu päätökseen ja neuvottelut siirrettiin poliittiselle tasolle. Neuvotteluita jatkettiin kummankin lähestymistavan pohjalta, kunnes Pietarissa vuonna 2001 pidetyssä konsultatiivisessa kokouksessa päästiin yhteisymmärrykseen siitä, että ensimmäisenä vaiheena hyväksytään onnettomuuksin perustuva vahinkoliite. Neuvotteluita jatkettiin tältä pohjalta ja ne saatiin päätökseen Tukholmassa vuonna 2005 pidetyssä konsultatiivisessa kokouksessa, jossa ympäristövastuuliite hyväksyttiin.

Hyväksyessään ympäristövastuuliitteen konsultatiiviset osapuolet samalla päättivät, että viimeistään viiden vuoden kuluttua liitteen hyväksymisestä ne päättävät aikataulusta, jonka mukaan neuvotteluja jatketaan 16 artiklan mukaisesti muiden tarpeelliseksi katsottavien sääntöjen ja menettelytapojen laatimiseksi (Päätös 1(2005)).

Aiemmin vuonna 2004 konsultatiiviset osapuolet hyväksyivät Kapkaupungissa pidetyssä kokouksessa vakuutustoimenpiteen 4 (2004), joka koskee turismihankkeiden ja muiden kuin hallitusten välisten toimien vakuuttamista ja suunnittelua hätätilanteita varten. Toimenpiteen taustalla olivat nk. seikkailuturisteille aiheutuneet hätä- ja pelastustilanteet.

Vuonna 2009 konsultatiiviset osapuolet hyväksyivät Baltimoressa pidetyssä kokouksessa toimenpiteellä 16(2009) liitteen II uudistetun version. Liitteen uusimista valmisteltiin kahdeksan vuoden ajan konsultatiivissa kokouksissa. Uudistetun version muutoksia alkuperäiseen liitteeseen II on kuvattu Baltimoren kokouksen informaatioasiakirjassa no. IP 121.

Ympäristöministeriö asetti 7 päivänä joulukuuta 2007 työryhmän valmistelemaan edellä mainittujen ympäristövastuuliitteen ja vakuutustoimenpiteen hyväksymiseksi tarvittavia lainsäädännöllisiä toimia. Työryhmän tehtävänä oli lisäksi arvioida voimassaolevan Etelämantereen ympäristönsuojelulainsäädännön tähänastista toimivuutta ja tehdä ehdotuksia lainsäädännön edelleen kehittämiseksi. Työryhmän tuli myös selvittää sitä, voisiko lain lupa- ja valvontaviranomaisena toimia jokin muu viranomainen kuin ympäristöministeriö. Työryhmässä oli ympäristöministeriön, ulkoasiainministeriön, oikeusministeriön, opetusministeriön ja merentutkimuslaitoksen edustus. Tämän ohella työryhmä kuuli asian valmistelun aikana Finanssialan keskusliiton edustajaa.

Luonnonsuojeluliitteen hyväksymiseksi tarvittavat lainsäädäntötoimet valmisteltiin ympäristöministeriössä virkatyönä.

Esitysluonnoksesta on pyydetty lausunnot seuraavilta tahoilta: ulkoasiainministeriö, oikeusministeriö, opetusministeriö, sisäasiainministeriö, puolustusministeriö, valtiovarainministeriö, maa- ja metsätalousministeriö, liikenne- ja viestintäministeriö, työ- ja elinkeinoministeriö, sosiaali- ja terveysministeriö, Elinkeinoelämän keskusliitto EK, Etelä-Suomen lääninhallitus, Finanssialan keskusliitto, Geodeettinen laitos, Geologian tutkimuskeskus, Helsingin yliopisto, Ilmailulaitos, Ilmatieteen laitos, Lapin yliopisto, Lapin ympäristökeskus, Maailman Luonnonsäätiön Suomen rahasto (WWF), Matkailun edistämiskeskus, Merenkulkulaitos, Natur och Miljö r.f., Oulun yliopisto, Suomen Akatemia, Suomen Ammattiliittojen Keskusjärjestö, SAK ry., Suomen Greenpeace ry., Suomen luonnonsuojeluliitto, Suomen ympäristökeskus, Suomen ympäristöoikeustieteen seura ry., Suomen Varustamoyhdistys, Turun yliopisto, Valtiokonttori, Åbo Akademi. Lausunnoissa esitetyt seikat on otettu huomioon esityksen lopullisessa muotoilussa.

Ympäristövastuuliite ja vakuutustoimenpide tulevat kansainvälisesti voimaan kun kaikki Etelämannersopimuksen 28 konsultatiiviosapuolta ovat ne kansallisesti hyväksyneet. Toistaiseksi ympäristövastuuliitteen on hyväksynyt ainoastaan Ruotsi ja Espanja, joten kansainvälinen voimaantulo ei ole odotettavissa vielä aivan lähiaikoina.

Uudistettu luonnonsuojeluliite olisi tulossa voimaan konsultatiivikokouksen päätöksen 16(2009) ja alkuperäisen liitteen 9 artiklan mukaisesti 17.4.2010. Mainittu 9 artikla mahdollistaa sen, että vähintään yksi konsultatiivinen osapuoli voi ilmoittaa kyseisen määräajan kuluessa tallettajalle, että se haluaa pidemmän määräajan. Suomi on määräyksen nojalla pyytänyt lisäaikaa 31.7.2010 asti maaliskuussa 2010 Etelämannersopimuksen tallettajana toimivalle Yhdysvalloille lähettämällään diplomaattinootilla.

Laki Etelämantereen ympäristönsuojelusta annetun lain muuttamisesta on tarkoitettu tulemaan voimaan luonnonsuojeluliitteen kanssa samanaikaisesti 31.7.2010. Koska ympäristövastuuliitteen ja vakuutustoimenpiteen ei odoteta tulevan voimaan tähän mennessä, tietyt ympäristövastuuliitteeseen ja vakuutustoimenpiteeseen liittyvät velvoitteet tulevat koskemaan suomalaisia toimijoita jo ennen velvoitteiden kansainvälistä voimaantuloa. Tämän on katsottu olevan perusteltua, koska velvoitteiden täytäntöönpanon avulla voidaan mahdollisimman nopeassa aikataulussa parantaa Etelämantereella tapahtuvan toiminnan turvallisuutta. Oikeudellisesti tämä on myös mahdollista, vaikka kansainväliset velvoitteet eivät ole vielä voimassa, koska sääntely laintasolla on niin yksilöityä, että säännöksiä on mahdollista soveltaa.

Myös rikoslain muutos ehdotetaan tulemaan voimaan 31.7.2010 samanaikaisesti Etelämantereen ympäristönsuojelusta annetun lain muutosten kanssa.

Lain voimaantulon myötä muu kuin valtion toiminnanharjoittaja, joka ei ole torjunut aiheuttamansa ympäristöonnettomuuden vaikutuksia, joutuu korvaamaan torjunnasta aiheutuneet kustannukset torjunnan suorittaneelle sopimuspuolelle. Jollei mikään sopimuspuoli ole kuitenkaan suorittanut torjuntatoimia, velvoitetaan toiminnanharjoittaja maksamaan torjuntakustannuksia vastaava rahasumma Valtiokonttorille. Tällaiset rahasummat on tarkoitus myöhemmin ohjata edelleen Etelämannersopimuksen alaisuuteen perustettavaan kansainväliseen rahastoon sen jälkeen, kun ympäristövastuuliite on tullut voimaan ja kyseinen rahasto on perustettu. Valtio on lisäksi velvollinen maksamaan kansainväliseen rahastoon sellaiset rahasummat, jotka vastaavat valtion toiminnanharjoittajien suorittamatta jättäneiden torjuntatoimenpiteiden kustannuksia, jollei torjuntatoimia ole suorittanut mikään sopimuspuoli. Ennen kansainvälisen rahaston perustamista rahasummat säilytetään Valtiokonttorin hallinnassa.

1.1 Ympäristövastuuliite

1 artikla. Artiklassa määritellään liitteen soveltamisala. Liitettä sovelletaan pääsääntöisesti kaikkiin ympäristöonnettomuuksiin Etelämannersopimuksen soveltamisalueella. Soveltamisala kattaa ympäristöonnettomuudet, jotka liittyvät tieteellisiin tutkimusohjelmiin, matkailuun ja muuhun sellaiseen hallituksen alaiseen tai hallituksesta riippumattomaan Etelämannersopimuksen soveltamisalueella tapahtuvaan toimintaan, josta on Etelämannersopimuksen VII(5) artiklan mukaan tehtävä etukäteisilmoitus, toimintaan liittyvät logistiset tukitoimet mukaan lukien. Liite sisältää myös määräykset toimenpiteistä ja suunnitelmista näiden onnettomuuksien ehkäisemiseksi ja torjumiseksi. Lisäksi liitettä sovelletaan kaikkiin matkailualuksiin, jotka saapuvat Etelämannersopimuksen soveltamisalueelle. Liitteen soveltamisalan myöhempi laajentaminen on mahdollista.

2 artikla. Artiklan kohdissa a—g määritellään liitteessä käytetyt käsitteet (päätös, ympäristöonnettomuus, toiminnanharjoittaja, sopimuspuolen toiminnanharjoittaja, asianmukainen, torjuntatoimet ja sopimuspuolet). Näistä käsitteistä ympäristöonnettomuudella tarkoitetaan sellaista liitteen voimaantulon jälkeen aiheutunutta onnettomuutta, joka johtaa tai välittömästi uhkaa johtaa merkittäviin haitallisiin vaikutuksiin Etelämantereen ympäristössä.

Liitteen mukaiset velvoitteet ympäristöonnettomuuden ehkäisemiseksi ja torjumiseksi kohdistuvat ensisijaisesti artiklan c kohdassa tarkoitettuun toiminnanharjoittajaan. Toiminnanharjoittaja on Etelämannersopimuksen soveltamisalueella toimintaa järjestävä tai muuten siitä vastaava luonnollinen henkilö tai oikeushenkilö. Toiminnanharjoittajaksi ei lueta luonnollista henkilöä, joka on Etelämannersopimuksen soveltamisalueella harjoitettavaa toimintaa järjestävän luonnollisen henkilön tai oikeushenkilön työntekijä, urakoitsija, aliurakoitsija tai edustaja taikka muuten tämän palveluksessa. Toiminnanharjoittajaksi ei myöskään lueta sellaista oikeushenkilöä, joka on valtion toiminnanharjoittajan puolesta toimiva urakoitsija tai aliurakoitsija. Liitteeseen ei sisälly käsitteen valtion toiminnanharjoittaja (”State operator”) määritelmää.

Artiklassa määritellään lisäksi se, mitä tarkoitetaan sopimuspuolen toiminnanharjoittajalla. Sopimuspuolen toiminnanharjoittajan määritelmän kannalta on merkityksellistä, minkä sopimuspuolen alueella toiminnanharjoittaja järjestää Etelämannersopimuksen soveltamisalueella toteutettavia toimintoja ja edellyttävätkö nämä toiminnot mainitulta sopimuspuolelta lupaa tai vastaavaa valvontamenettelyä. Erottelulla on merkitystä, koska sopimuspuolen on edellytettävä sen toiminnanharjoittajilta liitteen keskeisten velvoitteiden noudattamista. Erottelu on erityisen merkityksellinen silloin, kun toiminnanharjoittaja ei täytä liitteen mukaisia velvollisuuksiaan.

Artiklassa määritellään myös 3 artiklan ehkäisevien toimenpiteiden ja 4 artiklassa tarkoitettujen torjuntatoimien yhteydessä käytettävä käsite asianmukainen. Asianmukaiset ehkäisevät toimenpiteet ja torjuntatoimet ovat sellaisia, jotka ovat tarkoituksenmukaisia, mahdollisia, suhteellisia ja saatavissa oleviin objektiivisiin kriteereihin ja tietoon perustuvia. Kriteereihin kuuluvat esimerkiksi riskit Etelämantereen ympäristölle ja ympäristön luonnollisen palautumisen aste, riskit ihmishengelle ja turvallisuudelle sekä tekninen ja taloudellinen toteutettavuus.

Artiklan f kohdassa määritellyillä torjuntatoimilla tarkoitetaan asianmukaisia toimenpiteitä, joilla pyritään ympäristöonnettomuuden vaikutusten välttämiseen, minimoimiseen tai leviämisen estämiseen. Kyse on toimista, jotka suoritetaan onnettomuuden tapahduttua. Olosuhteista riippuen toimet voivat pitää sisällään myös puhdistamistoimia. Torjuntatoimet kattavat ympäristöonnettomuuden ja sen vaikutusten laajuuden määrittämisen.

3 artikla. Artiklassa 1 kohdassa määrätään, että liitteen sopimuspuolten on edellytettävä sen toiminnanharjoittajilta asianmukaisten ehkäisevien toimenpiteiden toteuttamista ympäristöonnettomuuksien riskin ja niiden mahdollisten haitallisten vaikutusten vähentämiseksi. Artiklan 2 kohdassa tarkennetaan, mitä ehkäisevät toimenpiteet voivat sisältää.

4 artikla. Artikla koskee varautumissuunnitelmia. Jokaisen sopimuspuolen on artiklan 1 kohdan mukaan edellytettävä sen toiminnanharjoittajilta varautumissuunnitelmien laatimista sellaisten tapahtumien varalta, joilla saattaa olla haitallisia vaikutuksia Etelämantereen ympäristöön tai siitä riippuviin ja siihen liittyviin ekosysteemeihin, sekä yhteistyötä näiden suunnitelmien laadinnassa ja täytäntöönpanossa. Siltä osin kuin on tarkoituksenmukaista, varautumissuunnitelmissa on huomioitava artiklan 2 kohdassa määriteltyjä seikkoja, kuten menettelytavat tapahtuman luonteen arvioimiseksi. Lisäksi artiklan 3 kohdan mukaan sopimuspuolten on määritettävä ja pantava täytäntöön menettelytavat ympäristöonnettomuuksien välittömälle ilmoittamiselle ja edistettävä sitä, että sen ympäristöonnettomuuksia aiheuttaneet toiminnanharjoittajat hyödyntävät niitä. Sama koskee menettelytapoja ympäristöonnettomuuksien torjuntayhteistyölle.

5 artikla. Artiklan 1 kohdan mukaan kunkin sopimuspuolen on edellytettävä sen toiminnanharjoittajilta nopeita ja tehokkaita torjuntatoimia ympäristöonnettomuuksien aiheutuessa niiden toiminnasta. Jos toiminnanharjoittaja ei näitä toimia suorita, artiklan 2 kohdassa kehotetaan sekä toiminnanharjoittajan sopimuspuolta että muita sopimuspuolia suorittamaan mainittuja toimia. Torjuntatoimia voivat suorittaa sopimuspuolten edustajat, minkä lisäksi sopimuspuolet voivat valtuuttaa muun toiminnanharjoittajan suorittamaan mainittuja toimia puolestaan.

Artiklan 3 kohdan a alakohdassa tarkennetaan, millä edellytyksillä muu sopimuspuoli kuin toiminnanharjoittajan sopimuspuoli voi suorittaa ympäristöonnettomuuden torjuntatoimia. Tällaisen muun sopimuspuolen on etukäteen ilmoitettava aikomuksestaan sekä toiminnanharjoittajan sopimuspuolelle että Etelämannersopimuksen sihteeristölle. Toiminnanharjoittajan sopimuspuolelle varataan näin mahdollisuus suorittaa ympäristöonnettomuuden torjuntatoimet ensisijaisesti itse. Ilmoitusvelvollisuus ei kuitenkaan koske tilannetta, jossa uhka merkittävästä ja haitallisesta vaikutuksesta Etelämantereen ympäristölle on välitön ja välittömien torjuntatoimien suorittaminen olisi kaikissa olosuhteissa asianmukaista. Tässä tapauksessa toimet suorittaneen sopimuspuolen on ilmoitettava asiasta toiminnanharjoittajan sopimuspuolelle ja Etelämannersopimuksen sihteeristölle niin pian kuin mahdollista.

Ympäristöonnettomuuden torjuntatoimien suorittamista muun sopimuspuolen kuin toiminnanharjoittajan sopimuspuolen toimesta tarkennetaan edelleen 3 kohdan b alakohdassa. Muun sopimuspuolen ei tule suorittaa torjuntatoimia kuin poikkeuksellisiksi katsottavissa tilanteissa. Tällainen voi olla välitön uhka merkittävästä ja haitallisesta vaikutuksesta Etelämantereen ympäristölle, jolloin välittömien torjuntatoimien suorittaminen olisi kaikissa olosuhteissa asianmukaista. Tällaiseksi tilanteeksi lasketaan myös se, ettei toiminnanharjoittajan sopimuspuoli ilmoita kohtuullisessa ajassa Etelämannersopimuksen sihteeristölle suorittavansa torjuntatoimia itse sekä se, ettei torjuntatoimia ole suoritettu kohtuullisessa ajassa tällaisen ilmoituksen jälkeen.

Artiklan 3 kohdan c alakohdan mukaan tilanteessa, jossa toiminnanharjoittajan sopimuspuoli itse suorittaa torjuntatoimia, mutta on halukas vastaanottamaan apua toiselta sopimuspuolelta tai sopimuspuolilta, toiminnanharjoittajan sopimuspuolen on koordinoitava torjuntatoimet.

Artiklan 4 kohta koskee tilanteita, joissa on epäselvää mikä sopimuspuoli on toiminnanharjoittajan sopimuspuoli tai jos ilmenee, että tällaisia sopimuspuolia voi olla useampi kuin yksi. Tällöin sopimuspuolen on torjuntatoimia suorittaessaan pyrittävä parhaansa mukaan neuvottelemaan asiasta tarkoituksenmukaisella tavalla sekä, milloin se on toteuttamiskelpoista, ilmoitettava olosuhteista Etelämannersopimuksen sihteeristölle.

Artiklan 5 kohdassa torjuntatoimia suorittavat sopimuspuolet velvoitetaan neuvottelemaan ja koordinoimaan toimensa kaikkien muiden torjuntatoimia suorittavien, ympäristöonnettomuuden läheisyydessä toimintaa harjoittavien tai muuten ympäristöonnettomuuden vaikutuspiiriin kuuluvien sopimuspuolten kanssa sekä milloin se on toteuttamiskelpoista, otettava huomioon kaikki olennainen artiklassa yksilöityjen tahojen tarjoama asiantuntija-apu.

6 artikla. Artikla koskee vastuuta ympäristöonnettomuuksien torjuntatoimien kustannuksista. Lähtökohtana on, että ympäristöonnettomuuden torjuntatoimet suorittaa ja kustantaa onnettomuuden aiheuttanut toiminnanharjoittaja. Artiklan 1 kappaleen mukaan toiminnanharjoittaja, joka ei suorita nopeita ja tehokkaita torjuntatoimia sen toiminnasta aiheutuvien ympäristöonnettomuuksien johdosta, vastaa sopimuspuolille 5 artiklan 2 kohdassa tarkoitettujen torjuntatoimien suorittamisesta aiheutuneiden kustannusten maksamisesta näille sopimuspuolille.

Jos ympäristöonnettomuuden aiheuttanut toiminnanharjoittaja on laiminlyönyt torjuntatoimien suorittamisen, mutta mikään sopimuspuolistakaan ei ole ryhtynyt torjuntatoimiin, on toiminnanharjoittajan maksettava suorittamatta jääneiden torjuntatoimien arvioidut kustannukset liitteen 12 artiklassa tarkoitettuun rahastoon. Maksuvelvollisuutta ja eräitä menettelyllisiä kysymyksiä tarkennetaan 6 artiklan 2 kohdan a ja b alakohdissa hieman eri tavoin riippuen siitä, onko kyse valtion toiminnanharjoittajasta vai ei.

Artiklan 3 kohdan mukaan vastuu on ankaraa. Artiklan 4 kohdassa todetaan, että ympäristöonnettomuuden aiheutuessa kahden tai useamman toiminnanharjoittajan toiminnasta vastaavat he siitä yhteisvastuullisesti lukuun ottamatta toiminnanharjoittajaa, joka osoittaa, että vain osa ympäristöonnettomuudesta johtuu sen toiminnasta, missä tapauksessa se vastaa vain tästä osuudesta.

Siitä huolimatta, että sopimuspuoli on 5 artiklan nojalla vastuussa siitä, ettei se ole suorittanut nopeita ja tehokkaita torjuntatoimia sellaisten ympäristöonnettomuuksien johdosta, jotka sellaiset sen sota-alukset, laivastoa avustavat alukset taikka sen omistamat tai operoimat muut laivat tai lentoalukset ovat aiheuttaneet, joita toistaiseksi käytetään pelkästään hallituksen muuhun kuin kaupalliseen palvelukseen, minkään liitteessä ei ole tarkoitus vaikuttaa kansainvälisen oikeuden mukaiseen tällaisten sota-alusten, laivastoa avustavien alusten taikka muiden laivojen tai lentoalusten täysivaltaiseen koskemattomuuteen.

7 artikla. Artikla koskee 6 artiklassa tarkoitettuihin ympäristöonnettomuuksien torjuntatoimien kustannuksiin liittyviä kanteita. Siinä määritetään muun muassa se, mikä sopimuspuoli voi nostaa kanteen sekä missä tuomioistuimessa ja missä ajassa tämä on tehtävä.

Artiklan 1, 2 ja 3 kohdat koskevat muita kuin valtion toiminnanharjoittajia vastaan nostettavia kanteita. Artiklan 4 ja 5 kohdissa määritellään perusteet, joiden mukaan ratkaistaan sopimuspuolen vastuu valtion toiminnanharjoittajana. Artiklan 6 kohta selventää liitteen suhdetta ympäristönsuojelupöytäkirjaan.

8 artikla. Artiklassa määritellään tilanteet, joissa toiminnanharjoittaja ei vastaa ympäristöonnettomuuden torjuntatoimien kustannuksista. Vapautuakseen vastuusta toiminnanharjoittajan on artiklan 1 kohdan mukaan osoitettava, että ympäristöonnettomuus aiheutui jostain 8 artiklassa kuvatusta tapahtumasta. Artiklan 2 kohdan mukaan sopimuspuoli, sen edustajat tai sen nimenomaisesti toimien suorittamiseen valtuuttamat toiminnanharjoittajat eivät vastaa ympäristöonnettomuudesta, joka johtuu sen 5 artiklan 2 kohdan mukaisesti suorittamista torjuntatoimista siltä osin kuin nämä torjuntatoimet olivat asianmukaisia kaikissa olosuhteissa.

9 artikla. Artiklan 1 kohdassa määritellään suurin rahasumma, josta kukin toiminnanharjoittaja voi olla vastuussa 6 artiklan 1 kohdan tai 6 artiklan 2 kohdan nojalla kunkin ympäristöonnettomuuden osalta. Kohdassa erotellaan tilanteet, joissa ympäristöonnettomuuden aiheutumiseen on liittynyt artiklan 5 kohdassa tarkoitettu laiva ja ne, joihin ei. Artiklan 2 kohdassa määritellään kansainvälisten vastuunrajoitussopimusten suhde liitteeseen ja siinä asetettuihin vastuun määrällisiin rajoituksiin.

Artiklan 3 kohdan mukaan vastuuta ei rajoiteta, jos osoitetaan, että ympäristöonnettomuus johtui toiminnanharjoittajan toimesta tai laiminlyönnistä, jonka tarkoituksena on ollut aiheuttaa sellainen onnettomuus, tai piittaamattomuudesta ja tietäen, että sellainen onnettomuus todennäköisesti aiheutuisi.

Vastuunrajoitusten tarkastamisesta ja muuttamisesta säädetään artiklan 4 kohdassa. Artiklan 5 kohdassa määritellään artiklassa käytetyt käsitteet laiva, erityinen nosto-oikeus ja laivan vetoisuus.

10 artikla. Artiklan mukaan sopimuspuoli ei vastaa toiminnanharjoittajan laiminlyönnistä suorittaa torjuntatoimia, jos sopimuspuoli on suorittanut tarkoituksenmukaiset toimenpiteet liitteen noudattamisen varmistamiseksi, mukaan lukien lakien ja määräysten voimaansaattamisen, hallinnolliset toimet ja täytäntöönpanotoimenpiteet. Jos kyseessä on kuitenkin valtion toiminnanharjoittaja, sopimuspuoli vastaa tällaisesta laiminlyönnistä.

11 artikla. Artiklan 1 kohdan mukaan sopimuspuolen on edellytettävä sen toiminnanharjoittajilta vakuutusta tai muuta taloudellista vakuutta 6 artiklan 1 kohdan mukaisen vastuun kattamiseksi 9 artiklan 1 kohdassa ja 9 artiklan 2 kohdassa tarkoitettuihin määriin saakka. Sopimuspuoli voi artiklan 2 kohdan mukaan edellyttää tätä myös toiminnanharjoittajilta, joita koskee 6 artiklan 2 kohdan mukainen vastuu. Suomessa ei ole katsottu tarpeelliseksi edellyttää toiminnanharjoittajilta vakuutusta 6 artiklan 2 kohdan mukaisten vastuiden osalta. Valtiolla itsellään voi artiklan 3 kohdan mukaan olla niin kutsuttu omavakuutus, joka voi kattaa myös ne tahot, jotka harjoittavat toimintaa tieteellisen tutkimuksen edistämiseksi. Suomen valtion toiminnanharjoittajien osalta on tarkoitus noudattaa valtion yleistä periaatetta, jonka mukaan valtion toimintoja ei vakuuteta. Suomen Etelämannertutkimusaseman ja sinne suuntautuvien valtion retkikuntien osalta ei siten edellytetä vakuutusta, vaan onnettomuustilanteista aiheutuvat kustannukset on tarkoitus kattaa valtion varoista. Käytännössä korvaukset hoitaisi Valtiokonttori.

12 artikla. Artiklan kohdat 1—3 koskevat myöhemmin perustettavaa Etelämannersopimuksen sihteeristön hallinnoitavaksi tulevaa rahastoa. Rahastosta tullaan maksamaan muun muassa korvauksia sopimuspuolille, jotka suorittavat ympäristöonnettomuuden torjuntatoimia toiminnanharjoittajan sijaan. Sopimuspuolet voivat tehdä Etelämannersopimuksen konsultatiivikokoukselle ehdotuksen rahastosta maksettaviksi korvauksiksi.

Artiklan 4 kohdassa todetaan, että mikä tahansa valtio tai henkilö voi tehdä rahastoon vapaaehtoisia lahjoituksia.

13 artikla. Artikla koskee liitteeseen tehtäviä lisäyksiä ja muutoksia.

1.2 Luonnonsuojeluliite

1 artikla. Artiklan kohdissa a—j määritellään liitteessä käytetyt käsitteet (alkuperäisnisäkäs, alkuperäislintu, alkuperäiskasvi, alkuperäisselkärangaton, asianomainen viranomainen, lupa, ottaminen, vahingollinen häiritseminen, valaanpyynnin säätelyä koskeva kansainvälinen yleissopimus, ja albatrossien ja ulappaliitäjien suojelua koskeva sopimus).

2. artikla. Artiklan mukaan liitettä ei sovelleta hätätapauksessa.

3. artikla. Artiklassa edellytetään, että Etelämannersopimuksen soveltamisalueen alkuperäisen eläimistön ja kasviston suojelu toteutetaan kieltämällä niiden ottaminen ja vahingollinen häiritseminen ilman kansallisen viranomaisen lupaa. Artiklassa on myös määräyksiä luvan sisällöstä sekä sen myöntämisperusteista ja -edellytyksistä. Sopimuspuolten on erityisesti suojeltava pöytäkirjan A lisäyksessä mainittuja lajeja.

4 artikla. Artiklan mukaan Etelämannersopimuksen soveltamisalueelle ei saa ilman kansallisen viranomaisen lupaa tuoda mitään sellaisia eläin- ja kasvilajeja, jotka eivät ole sieltä peräisin. Koirien tuominen maalle tai jäälautoille kielletään lisäksi erikseen. Lupa voidaan myöntää vain viljelykasvien valvottuun käyttöön ja eliölajien valvottuun kokeelliseen käyttöön. Lisäksi ruoan tumista koskevat omat määräykset. Jotta alkuperäiseen eläimistöön ja kasvistoon kuulumattomien pieneliöiden tulo Etelämannersopimuksen soveltamisalueelle estettäisiin, sopimuspuolten on lisäksi sovellettava artiklan mukaisia varo- ja hävittämistoimia.

5 artikla. Artikla sisältää määräykset, jotka koskevat sopimuspuolten tiedottamisvelvollisuutta.

6 artikla. Artiklan mukaan sopimuspuolten on tehtävä tietojenvaihtoon liittyviä järjestelyitä, jotka koskevat myönnettyjä lupia, tilastoja lajien ja populaatioiden määrästä ja suojelun tarvetta.

7 artikla. Artiklan mukaan mikään II liitteessä ei rajoita sopimuspuolten oikeuksia ja velvollisuuksia, jotka aiheutuvat valaanpyynninsäätelyä koskevasta kansainvälisestä yleissopimuksesta.

1.3 Vakuutustoimenpide

Toimenpide 4 (2004) koskee Etelämannersopimuksen soveltamisalueella tapahtuvan turismin ja hallituksesta riippumattoman toiminnan vakuuttamista ja suunnittelua. Siinä edellytetään, että etukäteisilmoitusta vaativa turismi tai muu hallituksesta riippumaton toiminta täyttää tietyt toimenpiteessä määritellyt vaatimukset. Toiminnalle on laadittava varautumissuunnitelmat ja riittävät järjestelyt terveyden ja turvallisuuden, etsinnän ja pelastuksen (SAR) sekä lääketieteellisen hoidon ja evakuoinnin näkökulmasta. Tällaisten suunnitelmien ja järjestelyjen ei tule olla riippuvaisia muiden toiminnanharjoittajien tai kansallisten ohjelmien tuesta ilman edellä mainittujen tahojen nimenomaista kirjallista suostumusta. Toiminnalle otettavan vakuutuksen tai muun järjestelyn on katettava etsintään ja pelastamiseen sekä lääketieteelliseen hoitoon ja evakuointiin liittyvät kustannukset.

2.1 Laki Etelämannerta koskevaan sopimukseen liittyvän ympäristönsuojelupöytäkirjan liitteen VI lainsäädännön alaan kuuluvien määräysten voimaansaattamisesta

1 §. Lain 1 § sisältää tavanomaisen blankettilain säännöksen, jolla saatetaan voimaan ne ympäristövastuuliitteen määräykset, jotka kuuluvat lainsäädännön alaan. Lainsäädännön alaan kuuluvia määräyksiä selostetaan jäljempänä eduskunnan suostumuksen tarpeellisuutta koskevassa jaksossa.

2 §. Laki ehdotetaan tulevaksi voimaan tasavallan presidentin asetuksella säädettävänä ajankohtana samanaikaisesti kuin ympäristövastuuliite tulee voimaan.

2.2 Laki Etelämannerta koskevaan sopimukseen liittyvän ympäristönsuojelupöytäkirjan liitteen II lainsäädännön alaan kuuluvien määräysten voimaansaattamisesta

1 §. Lain 1 § sisältää tavanomaisen blankettilain säännöksen, jolla saatetaan voimaan ne luonnonsuojeluliitteen määräykset, jotka kuuluvat lainsäädännön alaan. Lainsäädännön alaan kuuluvia määräyksiä selostetaan jäljempänä eduskunnan suostumuksen tarpeellisuutta koskevassa jaksossa.

2 §. Laki ehdotetaan tulevaksi voimaan tasavallan presidentin asetuksella säädettävänä ajankohtana samanaikaisesti kuin luonnonsuojeluliite tulee voimaan.

2.3 Laki Etelämannerta koskevan sopimuksen IX artiklan mukaisen sopimuspuolten konsultatiivikokouksen hyväksymän toimenpiteen 4(2004) lainsäädännön alaan kuuluvien määräysten voimaansaattamisesta

1 §. Lain 1 § sisältää tavanomaisen blankettilain säännöksen, jolla saatetaan voimaan ne vakuutustoimenpiteen määräykset, jotka kuuluvat lainsäädännön alaan. Lainsäädännön alaan kuuluvia määräyksiä selostetaan jäljempänä eduskunnan suostumuksen tarpeellisuutta koskevassa jaksossa.

2 §. Laki ehdotetaan tulevaksi voimaan tasavallan presidentin asetuksella säädettävänä ajankohtana samanaikaisesti kuin vakuutustoimenpide tulee voimaan.

2.4 Laki Etelämantereen ympäristönsuojelusta annetun lain muuttamisesta

1 luku. Yleiset säännökset

2 §. Soveltamisala. Lakia ehdotetaan muutettavaksi siten, että sitä sovellettaisiin pykälän 4 kohdan mukaan ulkomaisiin luonnollisiin henkilöihin, oikeushenkilöihin, aluksiin tai ilma-aluksiin, jotka osallistuvat toimintaan, jolla on lain mukainen lupa. Muutoksen tavoitteena on määritellä lain soveltamisala aiempaa tarkkarajaisemmin ja kytkeä se lain mukaiseen lupaprosessiin.

3 §. Määritelmät. Pykälän 6—11 kohdiksi ehdotetaan lisättävän ympäristövastuuliitteen kannalta tarpeelliset määritelmät.

Ympäristöonnettomuudella tarkoitettaisiin Etelämannerta koskevan sopimuksen VII artiklan 5 kappaleen mukaan ennakolta ilmoitettavasta tieteellisestä tutkimusohjelmasta, matkailusta tai muusta valtion nimissä tapahtuvasta tai valtiosta riippumattomasta toiminnasta aiheutunutta tapahtumaa, joka johtaa tai välittömästi uhkaa johtaa merkittäviin haitallisiin vaikutuksiin Etelämanneralueella. Onnettomuuden tulee olla aiheutunut ympäristövastuuliitteen voimaantulon jälkeen.

Toiminnanharjoittajalla tarkoitettaisiin luonnollista henkilöä tai oikeushenkilöä, joka järjestää pykälän 3 kohdan mukaista toimintaa. Toiminnanharjoittajaksi ei kuitenkaan lueta sellaista toiminnanharjoittajaa, joka on toimintaa järjestävän valtion nimissä toimivan tai valtiosta riippumattoman luonnollisen henkilön tai oikeushenkilön työntekijä, urakoitsija, aliurakoitsija, edustaja tai muuten tämän palveluksessa.

Torjuntatoimilla tarkoitettaisiin sellaisia kohtuullisia toimia, jotka suoritetaan ympäristöonnettomuuden vaikutusten välttämiseksi, minimoimiseksi tai leviämisen estämiseksi. Torjuntatoimet voisivat tarvittaessa pitää sisällään puhdistamistoimia ja ne kattavat onnettomuuden ja sen vaikutusten laajuuden määrittämisen.

Laivalla tarkoitettaisiin jokaista meriympäristössä toimivaa vesikulkuneuvoa, mukaan lukien kantosiipialukset, ilmatyynyalukset, vedenalaiset alukset, kelluvat alukset ja kiinteät tai kelluvat alustat.

Erityisellä nosto-oikeudella tarkoitettaisiin Kansainvälisen Valuuttarahaston määrittelemiä erityisiä nosto-oikeuksia.

Laivan vetoisuudella tarkoitettaisiin laivan bruttovetoisuutta laskettuna vuoden 1969 kansainvälisen aluksenmittausyleissopimuksen liitteeseen I sisältyvien vetoisuuden mittaussääntöjen mukaisesti.

7 §. Lupaviranomainen. Lupaviranomaistehtävät ehdotetaan siirrettäväksi ympäristöministeriöltä Lapin elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskukselle. Lupaviranomaistehtävien siirtoa ja lupaviranomaista koskevia muotoiluja on muutettu lain seuraavissa pykälissä: 7 §, 12 §, 13 §, 15 §, 19 §, 20 §, 21 §, 25 §, 28 §, 30 §, 34 § ja 37 §.

Lupaviranomaisen olisi myös tarkoitus toimia lain 35 d §:n mukaisissa korvausasioissa valtion puolesta puhevaltaa käyttävänä tahona. Lupaviranomaisen on lisäksi tarkoitus valvoa lain ja sen nojalla annettujen säännösten ja määräysten noudattamista. Koska valvontatehtävää koskeva määräys on tarkoitus jatkossa sisällyttää lain 7 §:n alaisuuteen, lain 42 § ehdotetaan kumottavaksi.

2 luku. Ympäristövaikutusten arviointi

13 §. Arviointiselostuksen esilläpitäminen. Arviointiselostuksen esillä pitämistä koskevaa pykälää ehdotetaan muutettavaksi siten, että selostuksen pitäminen esillä voidaan toteuttaa myös muualla kuin lupaviranomaisen kirjaamossa. Pykälän 1 momentin mukaan lupaviranomaisen olisi pidettävä lupahakemukseen liitetty arviointiselostus tai sen luonnos nähtävillä vähintään 90 päivää siitä, kun se on otettu vastaan. Toiseksi momenttiin ehdotetaan lisättäväksi mainita siitä, että lupaviranomaisen on varattava mahdollisuus esittää arviointiselostukseen huomautuksia.

3 luku. Lupamenettely

14 §. Lupahakemus. Lupahakemusta koskevilla määräyksillä olisi tarkoitus varmistua siitä, että lain määräykset ympäristöonnettomuuksiin ja muihin poikkeuksellisiin tilanteisiin varautumisesta täyttyvät. Lupahakemukseen edellytettäisiin pykälän nojalla liitettävän selvitys toimenpiteistä ympäristöonnettomuuksien ehkäisemiseksi ja torjuntavalmiuden ylläpitämiseksi, selvitys hätätilanteita koskevista varautumissuunnitelmista ja muista turvallisuutta edistävistä järjestelyistä siten kuin lain 35 a §:ssä säädetään, selvitys vakuutuksista tai muista taloudellisista vakuuksista siten kuin lain 35 a §:ssä säädetään, selvitys toimintaa koskevasta 2 luvun mukaisesta arviointiselostuksesta tai sen luonnoksesta sekä selvitys muista lupaharkinnan kannalta merkityksellisistä toimintaa koskevista seikoista siten kuin valtioneuvoston asetuksella tarkemmin säädetään.

18 §. Lupapäätös. Pykälän 1 momentti ehdotetaan muutettavaksi, jotta lupapäätöstä koskeviin määräyksiin voitaisiin sisällyttää lupahakemusta vastaavat lupaelementit. Momentti koostuu seitsemänkohtaisesta listasta.

Lupapäätökseen olisi momentin 1—6 kohtien mukaan liitettävä tarpeelliset määräykset poikkeuksellisen tilanteen arvioimisesta ja siitä ilmoittamisesta, ympäristöonnettomuuden vaikutusten torjumista koskevista toimista ja niitä koskevista harjoitteista, lain 35 a §:n mukaisesta torjuntasuunnitelmasta, varautumissuunnitelmasta ja muista järjestelyistä, poikkeuksellisten tilanteiden tilastoinnista ja raportoinnista ja toiminnanharjoittajan vakuutuksista tai muista taloudellisista vakuuksista sekä tietojen vaihdosta ja yhteistyöstä ympäristöonnettomuuksista aiheutuvien haitallisten vaikutusten torjumiseksi. Lisäksi momentin 7 kohdan mukaan lupapäätöksen olisi liitettävä tarpeelliset määräykset varotoimista joilla ehkäistään Etelämantereella esiintymättömien mikro-organismien tuominen vahingossa alueelle. Mikro-organismeja koskeva varotoimepidevaatimus liittyy luonnonsuojeluliitteen 4 artiklan 7 kohtaan.

19 §. Lupapäätöksen ja siihen liittyvien asiakirjojen pitäminen esillä ja kansainvälinen tiedoksiantaminen. Lupapäätöksen esillä pitämistä ja tiedoksi antamista koskevaa pykälää ehdotetaan muutettavaksi samoin kuin lain 13 §:ää siten, että selostuksen pitäminen esillä voidaan toteuttaa myös muualla kuin lupaviranomaisen kirjaamossa. Pykälän 1 momentin mukaan lupaviranomaisen olisi asetettava lupapäätös ja siihen liittyvät asiakirjat nähtäville vähintään 60 päivää ennen toimenpiteen aloittamista Etelämanneralueella.

4 luku. Luonnonsuojelu

21 §. Alkuperäisen eliöstön suojelu. Pykälän 2 momenttia ehdotetaan täsmennettäväksi luonnonsuojeluliitteen 3 artiklan 2 kohdan mukaisesti. Muutoksella näyteyksilöiden hankkiminen eläintarhaan siirrettäisiin omaksi 3 kohdaksi. Kohdassa säädettäisiin lisäksi, että alkuperäisenä esiintyvän nisäkkään tai linnun voisi ottaa ainoastaan, jos sitä ei ole saatavissa olemassa olevista tarhoista tai jos kyse on pakottavasta suojelullisesta tarpeesta. Pakottavan suojelullisessa tarpeessa kyse olisi hyvin poikkeuksellisesta tilanteesta, jossa alkuperäisenä esiintyvän nisäkkään tai linnun ottaminen eläintarhaan olisi eräänlainen viimeinen keino suojella nisäkästä tai lintua.

Pykälän 3 momentin 1 kohtaa ehdotetaan täsmennettäväksi siten, että kohdan luetteloon lisätään viittaus selkärangattomiin eläimiin. Täsmennysvaatimus perustuu luonnonsuojeluliitteen 3 artiklan 3 kohtaan.

22 §. Erityisesti suojeltavat eliölajit. Pykälän 3 momenttia ehdotetaan täsmennettäväksi siten, että lupa erityisesti suojeltavaan lajiin kuuluvan eliön tappamiseen voitaisiin myöntää, jos muiden kuin tappavien tekniikoiden käyttäminen ei ole mahdollista. Täsmennystarve perustuu luonnonsuojeluliitteen 3 artiklan 9 kohtaan.

23 §. Vieraiden eliölajien tuominen. Pykälää ehdotetaan täsmennettäväksi luonnonsuojeluliitteeseen tehtyjen muutosten vuoksi. Pykälän 1 momenttia ehdotetaan muutettavaksi vastaamaan liitteen 4 artiklan 3 kohdan a-kohtaa. Ottaen huomioon asian erityisluonteen luvan myöntäminen olisi viranomaisen vapaassa harkinnassa. Pykälän 2 momenttia ehdotetaan muutettavaksi siten, että se vastaa liitteen 4 artiklan 3 kohdan b-kohtaa. Edelleen pykälän 3 momenttia ehdotetaan muutettavaksi liitteen 4 artiklan 8 kohdan mukaiseksi. Momentissa viitattaisiin lintutuotteiden osalta sekä kasvatettavaan siipikarjaan että vapaina eläviin lintuihin. Lisäksi momenttiin ehdotetaan otettavaksi liitteen 4 artiklan 5 kohdan mukainen määräys siitä, että jokaisen tullee käytettävissä olevin keinoin kontrolloida vaikutuksia, jotta haitalliset seuraamukset alkuperäiseliöstölle voitaisiin välttää.

24 § Vieraiden eliölajien siirtäminen ja hävittäminen. Pykälän 1 momenttia ehdotetaan täsmennettäväksi luonnonsuojeluliitteen 4 artiklan 8 kohdan mukaisesti. Vastaavasti 2 momenttia ehdotetaan muutettavaksi vastaamaan liitteen 4 artiklan 5 kohtaa.

28 §. Jätehuoltosuunnitelma. Edellä 7 §:ssä esitetyn lupaviranomaista koskevan muutoksen lisäksi 28 §:n 2 momentin valtuussäännöstä olisi tarkoitus täsmentää siten, että siinä viitataan jatkossa asetuksen sijaan valtioneuvoston asetukseen.

30 §. Tarkemmat määräykset. Viranomaisohjeiden antovaltuus ehdotetaan poistettavaksi pykälästä tarpeettomana.

6 a luku. Ympäristöonnettomuudet ja muut poikkeukselliset tilanteet

Lakiin ehdotetaan otettavaksi uusi 6 a luku, joka käsittelisi ympäristöonnettomuuksia ja muita poikkeuksellisia tilanteita.

35 a §. Toiminnanharjoittajan yleiset velvollisuudet. Toiminnanharjoittaja velvoitettaisiin pykälän 1 momentin mukaan ryhtymään tarpeellisiin toimenpiteisiin ympäristöonnettomuuksien aiheutumisen ja niiden haitallisten vaikutusten ehkäisemiseksi. Toimintapaikat ja kuljetusvälineet on momentin mukaan varustettava ja niitä on käytettävä siten, että toiminta tapahtuu turvallisesti eikä siitä aiheudu haitallisia ympäristövaikutuksia. Toimenpiteet olisi sovitettava yhteen muiden Etelämantereella toimivien kanssa ja toimintaan osallistuva henkilöstö on koulutettava kaluston asianmukaiseen käyttämiseen ja toimintaan poikkeuksellisissa tilanteissa. Toiminnanharjoittaja velvoitettaisiin laatimaan ympäristöonnettomuuksia ja niiden vaikutusten torjuntaa koskeva torjuntasuunnitelma. Torjuntasuunnitelma tulee liittää lain 14 §:n mukaiseen lupahakemukseen.

Toiminnanharjoittajan olisi pykälän 2 momentin mukaan laadittava varautumissuunnitelma myös muihin poikkeuksellisiin tilanteisiin varautumiseksi. Suunnitelmasta olisi käytävä ilmi tarpeelliset toimenpiteet luvan piiriin kuuluvien henkilöiden terveyden ja turvallisuuden turvaamiseksi. Suunnitelmaan tulisi lisäksi sisältyä selvitys etsintä-, pelastus- ja evakuointitoimenpiteistä onnettomuuksien varalta. Toiminnanharjoittajalla olisi momentin mukaan oikeus sopia muiden toiminnanharjoittajien kanssa siitä, että toiminnanharjoittaja hyödyntää muiden toiminnanharjoittajien ylläpitämiä momentin mukaisia järjestelyjä. Sopimus tällaisesta yhteistyöstä olisi tehtävä kirjallisesti.

Pykälän 3 momentissa ehdotetaan, että toiminnanharjoittaja velvoitettaisiin ilmoittamaan ympäristöonnettomuuksista ja muista poikkeuksellisista tilanteista viipymättä valtioneuvoston asetuksella määrättävälle viranomaiselle. Etelämantereen ympäristönsuojelusta annettua asetusta (122/1998) on tarkoitus muuttaa lain antamisen yhteydessä siten, että lain 35 a §:n ja 36 §:n mukaisia ilmoituksia vastaanottavaksi viranomaiseksi määritellään viranomainen, jolla on käytettävissään luotettava ympärivuorokautinen päivystyspalvelu. Koska lain mukaiset lupaviranomaistehtävät on tarkoitus jatkossa siirtää pois ympäristöministeriöltä ja koska hätäilmoituksia vastaanottavan viranomaisen tehtäviin kuuluu toisaalta myös ilmoitusten toimittaminen eteenpäin pöytäkirjan muille sopimuspuolille ja pöytäkirjan 11 artiklassa tarkoitetulle komitealle, tehtävä on tarkoitus osoittaa ulkoasiainministeriölle. Ulkoasiainministeriö on myös Etelämannersopimuksen vastuuviranomainen Suomessa. Viranomaistehtävästä määrääminen on katsottu tarkoituksenmukaiseksi toteuttaa asetustasolla, jotta mahdollinen viranomaisen myöhempi muutos ei aiheuta muutostarpeita lakiin.

Toiminnanharjoittajalla tulisi pykälän 4 momentin mukaan olla toiminnan laatu ja laajuus huomioon ottaen riittävä vakuutus tai muu hyväksyttävä taloudellinen vakuus 35 c §:n 1 momentissa tarkoitetun taloudellisen vastuun kattamiseksi 35 e §:ssä asetettuihin rajoihin saakka. Toiminnanharjoittajan tulisi lisäksi ylläpitää toiminnan laatu ja laajuus huomioon ottaen riittävää vakuutusta tai muuta järjestelyä, joka kattaa kaikki etsintään, pelastamiseen, lääketieteelliseen hoitoon ja evakuointiin liittyvät kustannukset.

Vakuutusta, vakuutta tai muuta järjestelyä koskevien velvollisuuksien ei olisi tarkoitus koskea sellaisia toiminnanharjoittajia, jotka toimivat valtion nimissä. Valtion toiminnanharjoittajien osalta on tarkoitus soveltaa valtion yleistä periaatetta, jonka mukaan valtion toimintoja ei vakuuteta, ellei tämän tapauskohtaisesti katsota olevan tarpeen. Suomen Etelämannertutkimusaseman ja sinne suuntautuvien valtion retkikuntien osalta ei siten edellytetä vakuutusta, vaan onnettomuustilanteista aiheutuvat kustannukset on tarkoitus kattaa valtion varoista. Käytännössä korvaukset hoitaisi Valtiokonttori.

35 b §. Toimet ympäristöonnettomuuden vaikutusten torjumiseksi. Toiminnanharjoittaja velvoitettaisiin ryhtymään nopeisiin ja tehokkaisiin toimiin hänen toiminnastaan aiheutuneen ympäristöonnettomuuden vaikutusten torjumiseksi. Toiminnanharjoittaja voisi lupaviranomaisen valtuutuksesta ryhtyä torjumaan myös toisen toiminnasta aiheutuneen ympäristöonnettomuuden vaikutuksia, jos onnettomuudesta aiheutuisi välitön uhka merkittävästä ja haitallisesta vaikutuksesta Etelämanneralueen ympäristölle.

35 c §. Toiminnanharjoittajan taloudellinen vastuu. Pykälän 1 momentin nojalla toiminnanharjoittaja, joka laiminlyö hänelle kuuluvan velvollisuuden ryhtyä nopeisiin ja tehokkaisiin toimiin hänen toiminnastaan aiheutuneen ympäristöonnettomuuden vaikutusten torjumiseksi, velvoitettaisiin vastaamaan torjuntatoimista aiheutuneiden kustannusten korvaamisesta toimet suorittaneelle pöytäkirjan sopimuspuolelle tuottamuksestaan riippumatta.

Pykälän 2 momentissa toiminnanharjoittaja velvoitettaisiin tuottamuksestaan riippumatta korvaamaan arvioituja torjuntatoimia vastaava rahasumma, jos hän on laiminlyönyt itselleen kuuluvan torjuntavelvollisuuden eikä kukaan pöytäkirjan sopimuspuolista ole ryhtynyt torjuntatoimiin. Rahasummat maksettaisiin Valtiokonttorille, joka hallinnoisi tällaisia rahasummia kunnes ympäristövastuuliitteen 12 artiklassa tarkoitettu rahasto on perustettu.

Pykälän 3 momentin mukaan toiminnanharjoittajat asetettaisiin yhteisvastuuseen ympäristöonnettomuudesta silloin kun onnettomuus on kahden tai useamman toiminnanharjoittajan aiheuttama. Toiminnanharjoittaja, joka osoittaa, että ainoastaan osa ympäristöonnettomuudesta johtuu sen toiminnasta, on tarkoitus asettaa vastuuseen ainoastaan tästä osuudesta vahinkoa.

Pykälän 4 momentissa todettaisiin, että 2 momentin mukaiset rahasummat on tarkoitus siirtää lupaviranomaisen ilmoituksesta ympäristövastuuliitteen 12 artiklassa tarkoitettuun rahastoon heti rahaston perustamisen jälkeen.

35 d §. Vastuun poistavat perusteet. Pykälään ehdotetaan säädettäväksi perusteista, jotka poistavat toiminnanharjoittajan vastuun sellaisissa tapauksissa, joissa ympäristöonnettomuus johtuu: 1) ihmishengen tai turvallisuuden suojelemiseksi tarpeellisesta teosta tai laiminlyönnistä; 2) Etelämanneralueen olosuhteissa poikkeuksellisesta luonnonkatastrofista, jota ei voitu kohtuudella ennakoida, edellyttäen, että toiminnanharjoittaja on täyttänyt 35 a §:n mukaiset velvollisuutensa; 3) terrorismista; tai 4) toiminnanharjoittajaan kohdistuvasta oikeudettomasta hyökkäyksestä.

Pykälän 2 momentissa säädettäisiin, etteivät sellaiset toiminnanharjoittajat, jotka lupaviranomainen on lain 35 b §:n 2 momentin nojalla valtuuttanut torjuntatoimiin, vastaa ympäristöonnettomuudesta, joka on aiheutunut muun ympäristöonnettomuuden vaikutusten torjumiseksi tarpeellisista toimenpiteistä.

35 e §. Taloudellisen vastuun rajoitukset. Pykälän 1 momentissa ehdotetaan, että toiminnanharjoittajan taloudellisen vastuun enimmäismäärä olisi kolme miljoonaa erityistä nosto-oikeutta. Enimmäismäärä laskettaisiin kunkin toimijan ja ympäristöonnettomuuden osalta erikseen.

Jos ympäristöonnettomuuden aiheuttaneeseen tapahtumaan on ollut osallisena laiva, vastuun enimmäismäärä määrättäisiin pykälän 2 momentissa seuraavasti:

1. vetoisuudeltaan alle 2000 tonnin alus miljoona erityistä nosto-oikeutta

2. vetoisuudeltaan yli 2000 tonnin alus 1. kohdan mukainen vastuun määrä lisättynä seuraavasti

− jokaiselta 2000 tonnin ylittävältä tonnilta 400 erityistä nosto-oikeutta 30,000 tonniin saakka;

− jokaiselta 30,000 tonnin ylittävältä tonnilta 300 erityistä nosto-oikeutta 70,000 tonniin saakka;

− jokaiselta 70,000 tonnin ylittävältä tonnilta 200 erityistä nosto-oikeutta.

Sen estämättä, mitä 2 momentissa säädetään, toiminnanharjoittajalle annettaisiin pykälän 3 momentissa oikeus rajoittaa vastuutaan muun kansainvälisen vastuunrajoitussopimuksen mukaisesti, mikäli mainitut rajoitukset ovat vähintään yhtä korkeat kuin 2 momentissa säädetään.

Edellä 1—3 momentissa tarkoitettuja vastuun rajoituksia ei sovellettaisi, jos toiminnanharjoittaja on menetellyt tahallisesti tai tuottamuksellisesti. Toiminnanharjoittajiin, jotka toimivat valtion nimissä, on tarkoitus soveltaa ympäristövastuuliitteen 9 artiklan 2 kohdan mukaista vastuun rajoituksia koskevaa poikkeusta.

35 f §. Menettely korvausasiassa. Jos toiminnanharjoittaja ja torjuntatoimiin ryhtynyt pöytäkirjan sopimuspuoli eivät pääsisi sopimukseen torjuntatoimien korvaamisesta, torjuntatoimet suorittaneella pöytäkirjan sopimuspuolella olisi pykälän 1 momentin nojalla oikeus panna tätä koskeva asia vireille Vaasan hallinto-oikeudessa siten kuin hallintolainkäyttölain (586/1996) 69 §:ssä säädetään. Vaasan hallinto-oikeuden on katsottu parhaiten soveltuvan mainittujen asioiden käsittelyyn, koska myös ympäristölupavirastojen, alueellisten ympäristökeskusten ja kunnallisten ympäristönsuojeluviranomaisten päätöksiä koskeva muutoksenhaku on keskitetty pääsääntöisesti Ahvenanmaan maakuntaa lukuun ottamatta Vaasan hallinto-oikeudelle. Asia olisi pantava vireille kolmen vuoden kuluessa torjuntatoimien aloittamisesta tai siitä, kun torjuntatoimet suorittanut sopimuspuoli on saanut tai sen olisi pitänyt tietää toiminnanharjoittajan henkilöllisyydestä riippuen siitä, kumpi näistä ajankohdista on myöhempi. Hakemus olisi jätettävä tutkimatta, jos torjuntatoimien aloittamisesta on kulunut 15 vuotta.

Jos toiminnanharjoittaja ja lupaviranomainen eivät pääsisi sopimukseen lain 35 c §:n 2 momentin mukaisesta arvioituja torjuntatoimia vastaavasta rahasummasta, lupaviranomaiselle ehdotetaan annettavaksi oikeus panna korvausasia vireille siten kuin pykälän 1 momentissa säädetään. Asia olisi pantava vireille 15 vuoden kuluessa siitä, kun lupaviranomainen on saanut tiedon ympäristöonnettomuudesta.

Pykälän 3 momentissa ehdotetaan, etteivät korvausasioiden hallintoriitamenettelyä koskevat säännökset koske sellaisia toiminnanharjoittajia, jotka toimivat valtion nimissä. Tällaiset valtioiden väliset korvaussummia koskevat asiat tulee ympäristövastuuliitteen 7 artiklan mukaisesti ratkaista Etelämannersopimuksen konsultatiivikokouksen päätöksellä.

7 luku. Erinäiset säännökset

36 §. Hätätilanne. Pykälän 3 momenttia ehdotetaan muutettavaksi siten, että hätätilanteista olisi jatkossa ilmoitettava viipymättä valtioneuvoston asetuksella määrättävälle viranomaiselle. Kuten edellä 35 a §:n yhteydessä on todettu, Etelämantereen ympäristönsuojelusta annettua asetusta (122/1998) on tarkoitus muuttaa lain antamisen yhteydessä siten, että lain 35 a §:n ja 36 §:n mukaisia ilmoituksia vastaanottavaksi viranomaiseksi määritellään viranomainen, jolla on käytettävissään luotettava ympärivuorokautinen päivystyspalvelu. Edellä 35 a §:n yhteydessä esitettyjen perusteluiden valossa tehtävät on tarkoitus osoittaa ulkoasiainministeriölle. Viranomaistehtävästä määrääminen on katsottu tarkoituksenmukaiseksi toteuttaa asetustasolla, jotta mahdollinen viranomaisen myöhempi muutos ei aiheuta muutostarpeita lakiin.

Pykälän 5 momentissa todettaisiin selvennyksen vuoksi, että ympäristöonnettomuustilanteista säädetään erikseen lain 6 a luvussa.

37 §. Muutoksenhaku. Pykälää ehdotetaan muutettavaksi siten, että lupaviranomaisen ratkaisemaan lupa-asiaan ja lain 28 §:ssä tarkoitettua jätehuoltosuunnitelmaa koskevaan päätökseen haetaan jatkossa muutosta valittamalla Vaasan hallinto-oikeudelta siten kuin hallintolainkäyttölaissa (586/1996) säädetään. Vaasan hallinto-oikeus on katsottu tarkoituksenmukaiseksi tahoksi käsittelemään mainitut asiat, koska Vaasan hallinto-oikeudelle on tarkoitus jatkossa ohjata myös ympäristöonnettomuuksien korvausvastuuta koskevat asiat.

38 §. Viittaussäännös. Pykälään loppuun ehdotetaan lisättäväksi viittaus rikoslain 48 a luvun 3 a §:ään, johon nykyinen 39 §:n rangaistussäännös ehdotetaan siirrettäväksi muutettuna.

39 §. Laiton kajoaminen mineraaliesiintymään. Pykälä ehdotetaan kumottavaksi ja rikoslain 48 a luvun 3 a §:ään lisättäväksi vastaava säännös, jossa säädettäisiin rangaistus 4 §:n 1 momentin 2 kohdassa kielletystä toiminnasta. Siirto johtuu rikoslainsäädännön uudistamisessa noudatetusta periaatteesta, jonka mukaan vankeusuhkaiset rangaistussäännökset pyritään kokoamaan rikoslakiin.

40 §. Etelämanneralueen suojelurikkomus. Pykälässä määriteltäisiin Etelämanneralueen suojelurikkomuksiksi luokiteltavat toimet ja laiminlyönnit. Pykälän 1 momentin 2 kohdasta ehdotetaan poistettavaksi viittaus lain 36 §:n 2 momenttiin, jossa on asetettu yleinen velvollisuus toimia hätätilanteissa siten, että haitallinen vaikutus Etelämanneralueen ympäristöön jää mahdollisimman vähäiseksi. Tämänkaltaisen yleisen velvollisuuden laiminlyönnin mittaamista on pidetty ongelmallisena toteuttaa ja laiminlyönnin lukemista suojelurikkomukseksi ei siten olla pidetty tarkoituksenmukaisena. Samaan kohtaan on sen sijaan tarkoitus lisätä maininta lain 35 a §:n 3 momentista. Muutoksella pyrittäisiin korostamaan ympäristöonnettomuuksien ja muiden poikkeuksellisten tilanteiden johdosta tapahtuvan välittömän ilmoittamisen tärkeyttä. Ainoastaan ilmoitusmenettelyn kautta voidaan turvata muiden kuin ympäristöonnettomuuden aiheuttaneen toiminnanharjoittajan mahdollisuudet ryhtyä torjuntatoimiin ympäristöonnettomuuden johdosta.

41 §. Toimivaltainen tuomioistuin. Pykälän mukaan lain 38 ja 40 §:ssä tarkoitetussa asiassa toimivaltainen tuomioistuin olisi Helsingin käräjäoikeus. Pykälän uudelleenmuotoilulla tehtäisiin selväksi ero lain mukaisia ympäristöonnettomuuden korvausvastuita koskevien ja rikosoikeudellista vastuuta koskevien asioiden välillä. Pykälä koskee kaikkia lain vastaisia tekoja rikoslaissa rangaistavaksi säädetyt teot mukaan lukien. Korvausasioiden käsittely on tarkoitus sen sijaan ohjata lain 35 d §:n mukaisesti Vaasan hallinto-oikeudelle.

42 §. Valvontaviranomainen. Pykälä ehdotetaan kumottavaksi, koska valvontaviranomaistehtäviä koskevat määräykset on tarkoitus siirtää lain 7 §:n yhteyteen.

2.5 Laki rikoslain muuttamisesta

48 a luku. Luonnonvararikoksista

3 a §. Laiton kajoaminen Etelämanneralueen mineraaliesiintymään. Lukuun lisättäisiin uusi pykälä, johon siirrettäisiin Etelämannerlain voimassaolevan 39 §:n rangaistussäännös muokattuna. Säännöstä tarkistettaisiin siten, että rangaistavaksi säädetyn toiminnan tunnusmerkistö kirjoitettaisiin auki.

Pykälä perustuu Madridin pöytäkirjan 7 artiklaan, jonka mukaan kaikki mineraalivaroihin perustuva toiminta, joka ei ole tieteellistä tutkimusta, on kielletty. Rangaistavaa olisi pykälän 1 momentin mukaan Etelämanneralueen mineraaliesiintymän tutkiminen ja hyödyntäminen muutoin kuin osana tieteellistä tutkimusta. Muulla kuin tieteellisellä tutkimuksella tarkoitettaisiin tässä sellaista tutkimista, jonka tarkoituksena on esimerkiksi kartoittaa mineraalivarojen käyttöä kaupallisessa toiminnassa. Kriminalisoinnin piiristä olisi lisäksi tarkoitus poistaa viittaus "muuhun mineraaliesiintymään kohdistuvaan toimintaan", sillä nykyisellään kriminalisointi ei vastaa rikosoikeudellisen laillisuusperiaatteen edellyttämää täsmällisyysvaatimusta.

Koska mineraaliesiintymän etsimistä ei ole tarkoituksenmukaista kriminalisoida kuin tahallisena, se on tarkoitus jatkossa siirtää pykälän 1 momentista 2 momenttiin.

Ehdotetun rangaistussäännöksen soveltamisala määräytyisi rikoslain 1 luvun säännösten nojalla. Etelämantereella tehtyyn rikokseen voitaisiin siten luvun 6 §:n nojalla soveltaa Suomen lakia ainoastaan, jos rikoksen on tehnyt Suomen kansalainen tai Suomen kansalaiseen säännöksessä mainituin edellytyksin rinnastettava henkilö.

Ympäristövastuuliite ja vakuutustoimenpide tulevat kansainvälisesti voimaan kun kaikki Etelämannersopimuksen 28 konsultatiiviosapuolta ovat ne kansallisesti hyväksyneet. Laki Etelämannerta koskevaan sopimukseen liittyvän ympäristönsuojelupöytäkirjan liitteen VI lainsäädännön alaan kuuluvien määräysten voimaansaattamisesta on tarkoitettu tulemaan voimaan tasavallan presidentin asetuksella säädettävänä ajankohtana samaan aikaan kuin ympäristövastuuliite tulee kansainvälisesti voimaan. Samoin laki Etelämannerta koskevan sopimuksen IX artiklan mukaisen sopimuspuolten konsultatiivikokouksen hyväksymän toimenpiteen 4(2004) lainsäädännön alaan kuuluvien määräysten voimaansaattamisesta on tarkoitettu tulemaan voimaan tasavallan presidentin asetuksella säädettävänä ajankohtana samaan aikaan kuin vakuutustoimenpide tulee kansainvälisesti voimaan.

Luonnonsuojeluliite tulee liitteen 9 artiklan nojalla voimaan vuoden kuluttua Baltimoren kokouksen päättymisestä, jollei vähintään yksi Etelämannersopimuksen konsultatiivinen osapuoli määräajan kuluessa ilmoita tallettajalle, että se haluaa pidemmän määräajan tai että se ei voi hyväksyä toimenpidettä. Sen jälkeen liitteen muutos tulee voimaan muiden sopimuspuolten osalta, kun tallettaja on vastaanottanut hyväksymisilmoituksen asianomaiselta sopimuspuolelta. Suomi on määräyksen nojalla pyytänyt lisäaikaa liitteen voimaantulolle 31.7.2010 asti maaliskuussa 2010 Etelämannersopimuksen tallettajana toimivalle Yhdysvalloille lähettämällään diplomaattinootilla.

Laki Etelämannerta koskevaan sopimukseen liittyvän ympäristönsuojelupöytäkirjan liitteen II lainsäädännön alaan kuuluvien määräysten voimaansaattamisesta on tarkoitettu tulemaan voimaan tasavallan presidentin asetuksella säädettävänä ajankohtana samaan aikaan kuin ympäristövastuuliite tulee kansainvälisesti voimaan.

Tietyt ympäristövastuuliitteeseen ja vakuutustoimenpiteeseen liittyvät velvoitteet tulevat koskemaan suomalaisia toimijoita jo ennen velvoitteiden kansainvälistä voimaantuloa Etelämantereen ympäristönsuojelusta annetun lain muuttamisesta annetun lain nojalla. Tämän on katsottu olevan perusteltua, koska velvoitteiden täytäntöönpanon avulla voidaan mahdollisimman nopeassa aikataulussa parantaa Etelämantereella tapahtuvan toiminnan turvallisuutta.

Rikoslain muuttamisen osalta kyse on rangaistussäännöksen siirtämisestä Etelämantereen ympäristönsuojelulaista rikoslain 48 a lukuun. Muutos ei näin ollen ole riippuvainen kansainvälisen velvoitteen voimaantulosta.

Edellä olevan perusteella ehdotetaan, että laki Etelämantereen ympäristönsuojelulain muuttamisesta ja laki rikoslain muuttamisesta tulisivat voimaan samanaikaisesti luonnonsuojeluliitteen kansainvälisen voimaantulon kanssa eli 31.7.2010.

4.1 Eduskunnan suostumuksen tarpeellisuus

Perustuslain 94 § koskee kansainvälisten velvoitteiden ja niiden irtisanomisen hyväksymistä. Pykälän 1 momentin mukaan eduskunta hyväksyy sellaiset valtiosopimukset ja muut kansainväliset velvoitteet, jotka sisältävät lainsäädännön alaan kuuluvia määräyksiä tai ovat muutoin merkitykseltään huomattavia taikka vaativat perustuslain mukaan muusta syystä eduskunnan hyväksymisen.

Muusta syystä eduskunnan hyväksymistä edellyttäviä määräyksiä ovat muun muassa eduskunnan budjettivaltaa sitovat kansainväliset velvoitteet. Tällaisina velvoitteina on käytännössä pidetty sellaisia määräyksiä, joissa valtiolle aiheutuu välittömiä menoja. Kuten esityksen vaikutusarviosta käy ilmi, esityksestä ei aiheudu valtiolle välittömiä menoja.

Perustuslakivaliokunnan tulkintakäytännön mukaan määräys on luettava lainsäädännön alaan kuuluvaksi, jos määräys koskee jonkin perustuslaissa turvatun perusoikeuden käyttämistä tai rajoittamista. Määräys on niin ikään luettava lainsäädännön alaan kuuluvaksi, jos se muuten koskee yksilön oikeuksien ja velvollisuuksien perusteita, jos määräyksen tarkoittamasta asiasta on perustuslain mukaan säädettävä lailla tai jos määräyksen tarkoittamasta asiasta on jo voimassa lain säännöksiä taikka jos siitä on Suomessa vallitsevan käsityksen mukaan säädettävä lailla. Määräys kuuluu lainsäädännön alaan siitä riippumatta, onko määräys ristiriidassa vai sopusoinnussa Suomessa voimassaolevan lakitasoisen säännöksen kanssa (PeVL 11/2000 vp, 12/2000 vp ja 45/2000 vp).

Etelämannersopimuksen ympäristövastuuliitteen 1 artiklassa säädetään liitteen asiallisesta soveltamisalasta, joka välillisesti määrittää lainsäädännön alaan kuuluvien sopimusvelvoitteiden sisältöä. Perustuslakivaliokunnan omaksuman kannan (PeVL 48/2004 vp) mukaan tämänsisältöiset velvoitteet kuuluvat lainsäädännön alaan.

Liitteen 2 artiklassa esitetään sitä koskevat määritelmät. Perustuslakivaliokunta on tulkintakäytännössään katsonut, että jos sopimuksessa määritellyt käsitteet koskevat lainsäädännön alaan kuuluvia asioita, määritelmät vaikuttavat välillisesti näiden lainsäädännön alaan kuuluvien aineellisten määräysten sisältöön ja soveltamiseen ja kuuluvat siksi itsekin lainsäädännön alaan (PeVL 6/2001 vp ja PeVL 24/2001 vp). Ympäristövastuuliitteen määritelmistä ympäristöonnettomuuden, toiminnanharjoittajien ja torjuntatoimien käsitteet ovat sellaisia, joilla on yhtymäkohtia Suomen voimassaolevaan lainsäädäntöön ja jotka kuuluvat siten itsekin lainsäädännön alaan.

Kansainvälisen sopimuksen määräys on perustuslakivaliokunnan tulkintakäytännön mukaan aina luettava lainsäädännön alaan kuuluvaksi, jos se koskee yksilön oikeuksien tai velvollisuuksien perusteita. Ympäristövastuuliite sisältää lukuisia määräyksiä, jotka edellyttävät sopimusvaltiolta toimenpiteitä suhteessa sopimusvaltion toiminnanharjoittajiin. Määräykset koskevat siten välillisesti toiminnanharjoittajien oikeuksia ja velvollisuuksia. Tällaisia määräyksiä on liitteen 3—9 ja 11 artikloissa.

Ympäristövastuuliitteen 3 artikla koskee ympäristöonnettomuuksia ehkäiseviä toimenpiteitä, joita liitteen jokaisen sopimuspuolen on edellytettävä sen toiminnanharjoittajien toteuttavan. Liitteen 4 artiklassa on määräyksiä torjuntavalmiudesta, jota sopimuspuolten on samoin edellytettävä toiminnanharjoittajiltaan. Liitteen 5 artiklassa määritellään puolestaan ne torjuntatoimet, joita sopimuspuolten on edellytettävä toiminnanharjoittajiensa suorittavan. Liitteen 6 artikla koskee ympäristöonnettomuuksista toiminnanharjoittajille johtuvaa vastuuta ja 7 artikla kanteita, joita on mahdollista nostaa toiminnanharjoittajaa vastaan. Liitteen 8 artiklassa määritellään toiminnanharjoittajan vastuuta koskevat poikkeukset ja 9 artiklassa on määräyksiä toiminnanharjoittajan vastuun rajoituksista. 11 artiklan perusteella jokaisen sopimuspuolen on edellytettävä toiminnanharjoittajiltaan riittäviä vakuutuksia ja muita taloudellisia vakuuksia. Ympäristövastuuliitteen 3—9 ja 11 artiklat kuuluvat edellä mainituin perustein lainsäädännön alaan.

Liitteen 7 artiklaan sisältyy lisäksi viittauksia Etelämannersopimuksen ympäristönsuojelupöytäkirjan sitovaan välimiesmenettelyyn, jonka ratkaisu sitoo lopullisesti sopimuspuolia. Koska ympäristövastuuliite sisältää lainsäädännön alaan kuuluvia määräyksiä, riitojenratkaisumenettelyssä voi tulla Suomea sitovalla tavalla vahvistetuksi, miten tiettyä, lainsäädännön alaan kuuluvaa sopimusmääräystä on tulkittava. Riitojenratkaisulausekkeen katsotaan tällöin perustuslakivaliokunnan vallitsevan tulkintakäytännön mukaan myös itsessään kuuluvan lainsäädännön alaan (PeVL 31/2001 vp). Kanteita koskeva 7 artikla kuuluu siten näillä perustein lainsäädännön alaan.

Etelämannerta koskevaan sopimukseen liittyvän ympäristönsuojelupöytäkirjan liitteeseen II Etelämantereen eläimistön ja kasviston suojelusta tehdyt muutokset ovat pääosin luonteeltaan teknisiä. Koska liite korvaa asiallisesti aiemman II liitteen, uusi II liite on tarpeen saattaa kokonaisuudessaan eduskunnan hyväksyttäväksi.

Eduskunta on hyväksynyt nyt asiallisesti muuttumattomana säilyneet luonnonsuojeluliitteen lainsäädännön alaan kuuluvat määräykset hallituksen esityksen (HE 101/1996 vp.) hyväksymisen yhteydessä. Koska liite on hyväksytty kokonaan uudestaan, seuraavassa tarkastellaan liittettä artiklakohtaisesti.

Liitteen 1 artikla sisältää määritelmät. Liitteen a—h kohdan mukaisilla määritelmät ovat sellaisia, jotka koskevat lainsäädännön alaan kuuluvia asioita ja jotka kuuluvat siten edellä esitetyn perustuslakivaliokunnan tulkintakäytännön mukaan itsekin lainsäädännön alaan.

Liitteen 2—4 artiklat koskevat välillisesti toiminnanharjoittajien oikeuksia ja velvollisuuksia. Lisäksi liitteen 2 artiklan hätätilanteesta on säädetty lain 7 luvun 36 §:ssä sekä liitteen 3 ja 4 artikloiden määräyksistä lain 4 luvussa. Liitteen 2—4 artiklat kuuluvat siten edellä esitetyn perustuslakivaliokunnan käytännön mukaan lainsäädännön alaan.

Turismia ja muuta hallituksesta riippumatonta toimintaa koskeva toimenpide edellyttää, että turistit ja muut valtiosta riippumattomat tahot varautuvat Etelämantereen luonnonolosuhteista johtuviin turvallisuusriskeihin vakuutuksin. Lisäksi toimenpide edellyttää, että turvallisuusriskeihin varaudutaan varautumissuunnitelmien ja muiden järjestelmien avulla. Kuten edellä on ympäristövastuuliitteen osalta esitetty, kansainvälisen sopimuksen määräys on perustuslakivaliokunnan tulkintakäytännön mukaan aina luettava lainsäädännön alaan kuuluvaksi, jos se koskee yksilön oikeuksien tai velvollisuuksien perusteita. Velvollisuus ylläpitää vakuutusta on tämänkaltainen yksilön velvollisuus. Samoin vakuutustoimenpiteeseen sisältyvä vaatimus laatia varautumissuunnitelmia ja varautua erilaisin toimenpitein poikkeuksellisiin tilanteisiin asettaa toiminnanharjoittajalle velvollisuuksia. Edellä mainituin perustein myös vakuutustoimenpide kuuluu lainsäädännön alaan.

4.2 Käsittelyjärjestys

Ympäristövastuuliite, luonnonsuojeluliite ja vakuutustoimenpide eivät sisällä määräyksiä, jotka koskisivat perustuslakia sen 94 §:n 2 momentissa tai 95 §:n 2 momentissa tarkoitetulla tavalla. Liite ja toimenpide voidaan hallituksen käsityksen mukaan siten hyväksyä äänten enemmistöllä ja ehdotus niiden voimaansaattamislaiksi voidaan hyväksyä tavallisen lain säätämisjärjestyksessä.

Esitykseen sisältyvät lakiehdotukset ovat sopusoinnussa perustuslain kanssa, minkä vuoksi ne voidaan säätää tavallisessa lainsäätämisjärjestyksessä.

Edellä olevan perusteella ja perustuslain 94 §:n mukaisesti esitetään, että

Eduskunta hyväksyisi Tukholmassa 14 päivänä kesäkuuta 2005 tehdyn Etelämannerta koskevaan sopimukseen liittyvän ympäristönsuojelupöytäkirjan liitteen VI ja Baltimoressa 17 päivänä huhtikuuta 2009 tehdyn liitteen II sekä Kapkaupungissa 4 päivänä kesäkuuta 2004 Etelämannerta koskevan sopimuksen IX artiklan mukaisen sopimuspuolten konsultatiivikokouksen hyväksymän toimenpiteen 4(2004).

Koska mainitut velvoitteet sisältävät määräyksiä, jotka kuuluvat lainsäädännön alaan, annetaan samalla Eduskunnan hyväksyttäväksi seuraavat lakiehdotukset:

Lakiehdotukset