Esityksessä ehdotetaan, että Suomessa sijaitsevien ydinlaitosten vahingonkorvausvastuun rajoittamisesta vakuutuksella tai muulla taloudellisella takuulla katettavaan määrän luovuttaisiin odottamatta vuonna 2005 säädetyn samaa asiaa koskevan lain voimaantuloa. Tämä laki säädettiin eräiden ydinvastuualalla tehtyjen kansainvälisten pöytäkirjojen voimaansaattamista varten, mutta pöytäkirjojen voimaantulo on olennaisesti viivästynyt.

Euroopan unionin neuvosto on edellyttänyt edellä mainittujen pöytäkirjojen ratifioinnin tapahtuvan kaikissa sen jäsenvaltioissa samanaikaisesti vuoden 2006 loppuun mennessä, minkä vuoksi vuonna 2005 säädetyt ydinvastuulain muutokset oli lain mukaan tarkoitus saattaa voimaan valtioneuvoston asetuksella sitten kun Suomen ratifiointiedellytykset olisivat olemassa.

Koska ratifiointiedellytysten täyttymysajankohdasta ei ole varmuutta, tarkoituksena on saattaa rajoittamaton vastuu Suomessa voimaan ilman viivytystä.

Samassa yhteydessä toteutettaisiin laitoksenhaltijan vakuutettavan vastuumäärän korottaminen nykyisestä 175 miljoonasta Kansainvälisen Valuuttarahaston erityisnosto-oikeudesta (noin 205 miljoonaa euroa) 600 miljoonaan erityisnosto-oikeuteen (noin 700 miljoonaa euroa). Edellä tarkoitetussa voimaantuloa odottavassa laissa vastuumäärä on säädetty samantasoiseksi.

Laki on tarkoitettu tulemaan voimaan 1.1.2012.

Hallitus antoi 4 päivänä helmikuuta 2005 eduskunnalle esityksen eräiden ydinvastuualalla tehtyjen kansainvälisten pöytäkirjojen hyväksymisestä sekä laeiksi näiden pöytäkirjojen lainsäädännön alaan kuuluvien määräysten voimaansaattamisesta ja ydinvastuulain muuttamisesta (HE 2/2005vp), jäljempänä vuoden 2005 esitys. Vuoden 2005 esityksessä ehdotettiin, että eduskunta hyväksyisi Pariisissa 12 päivänä helmikuuta 2004 tehdyn vahingonkorvausvastuusta ydinvoiman alalla Pariisissa 29 päivänä huhtikuuta 1960 tehtyä yleissopimusta muuttavan pöytäkirjan sekä Pariisissa 12 päivänä helmikuuta 2004 tehdyn sanottua yleissopimusta täydentävää Brysselissä 31 päivänä tammikuuta 1963 tehtyä lisäyleissopimusta muuttavan pöytäkirjan sekä lait näiden pöytäkirjojen lainsäädännön alaan kuuluvien määräysten voimaansaattamisesta ja ydinvastuulain (484/1972) muuttamisesta. Suomi on allekirjoittanut nämä pöytäkirjat 12 päivänä helmikuuta 2004.

Vuoden 2005 esityksen tarkoituksena oli toteuttaa pöytäkirjoissa sovitut uudistukset ja saattaa ne osaksi jo vuodesta 1972 voimassa ollutta ydinvastuulakia. Keskeisimpiä uudistuksia olivat laitoksenhaltijan vakuutettavan vastuumäärän merkittävä korottaminen nykyisestä 175 miljoonasta Kansainvälisen Valuuttarahaston erityisnosto-oikeudesta (SDR), joka vastaa noin 205 miljoonaa euroa, 700 miljoonaan euroon. Tämän määrän tultua vahingonkorvauksiin käytetyksi vastaisi korvauksista asianomainen isäntävaltio eli tässä tapauksessa Suomen valtio 500 miljoonalla eurolla. Sitten kun korvauksiin olisi näin käytetty yhteensä 1 200 miljoonaa euroa, vastaisivat Brysselin lisäyleissopimukseen kuuluvat valtiot, jäljempänä korvausyhteisö, johon Suomikin kuuluu, vielä 300 miljoonan euron määrästä.

Vaikka edellä tarkoitetut sopimukset eivät uudistettuinakaan velvoita sopimusvaltioita omaksumaan rajoittamatonta vastuuta, ehdotettiin vuoden 2005 esityksessä ydinvastuulakia samalla muutettavaksi niin, että laitoksenhaltijan vastuun määrälliset rajoitukset poistettaisiin Suomessa ilmenevien vahinkojen osalta.

Eduskunta hyväksyi vuoden 2005 esityksessä tarkoitetut pöytäkirjat ja esitykseen sisältyneet lakiehdotukset, jotka vahvistettiin 23 päivänä kesäkuuta 2005 tulemaan voimaan valtioneuvoston asetuksella. Tarkoituksena oli, että lait tulisivat voimaan samanaikaisesti kuin pöytäkirjat tulisivat Suomen osalta voimaan.

Euroopan unionin neuvosto on 8 päivänä maaliskuuta 2004 tehnyt päätöksen, jonka mukaan unionin jäsenvaltiot, jotka allekirjoittavat pöytäkirjat, ratifioivat ne samanaikaisesti viimeistään 31 joulukuuta 2006. Tätä ratifiointia ei kuitenkaan ole toistaiseksi tapahtunut johtuen eräistä vakuutusteknisistä ongelmista ja toisaalta siitä, että kaikissa edellä tarkoitetuissa valtioissa tarvittavaa kansallista lainsäädäntöä ei vieläkään ole saatu valmiiksi.

Näistä syistä on erittäin epävarmaa milloin pöytäkirjojen ratifiointi tapahtuu ja jo vahvistetut lait, ydinvastuulain muuttamisesta annettu laki (493/2005) mukaan lukien, voitaisiin saattaa voimaan.

Ydinenergian tuottamisen voidaan katsoa Suomessa jo olevan vakiintunut teollisuudenala. Näin ollen syyt, joiden aikanaan katsottiin vaativan luopumista vahingonkorvausoikeudessa pääsääntönä olevan rajoittamattoman vastuun periaatteesta silloin vielä varhaisessa kehitysvaiheessaan olleen alan kehityksen suojaamiseksi, eivät enää ole ajankohtaisia. Samaan tulokseen on aikaisemmin tultu muun muassa Saksassa, Sveitsissä ja Japanissa.

Näin ollen on tarpeen omaksua rajoittamaton vastuu jo nykytilanteessa jäämättä odottamaan pöytäkirjojen ratifiointia ja tämän toteuttamiseksi annetun lainsäädännön voimaantuloa.

Uudistetun korvausjärjestelmänkin toteuttaminen jää odottamaan, minkä vuoksi vahingonkärsijöiden asemaa tulisi parantaa viivyttelemättä myös laitoksenhaltijan pakollisen vastuuvakuutuksen olennaisella korottamisella.

Esityksessä ehdotetaan luovuttavaksi korvausvastuun rajoittamisesta vain siihen määrään, joka on katettavissa vakuutuksella ja siten vahingonkorvausoikeudessa keskeisen rajoittamattoman vastuun periaatteen omaksumista.

Esityksessä ehdotetaan laitoksenhaltijan nykyisen vastuumäärän korottamista 600 miljoonaan erityisnosto-oikeuteen, joka vastaisi osapuilleen edellä kohdassa 1 mainittua 700 miljoonan euron määrää. Pariisin ydinvastuuyleissopimus edellyttää vielä nykyisin vastuumäärän ilmaisemista erityisnosto-oikeuksina. Tämä vastuumäärä tulisi edelleen vakuuttaa tai antaa siitä muu taloudellinen takuu. Korvausyhteisön vastuu jäisi nykyiselleen, kunnes edellä tarkoitetut pöytäkirjat tulisivat kansainvälisesti voimaan.

Siirtyminen rajoittamattomaan vastuuseen asettaisi ydinvoimateollisuuden tältä osin samaan asemaan kuin muun teollisuuden yleensä. Se, missä määrin suuronnettomuuden seurauksena syntyvien vahinkojen korvaamiseen käytettävissä olevien varojen määrä tosiasiassa lisääntyisi uudistuksen seurauksena, jää riippumaan teollisuudenalan menestyksestä jatkossa sekä siitä, mitä varallisuutta kullakin ydinvoimaa tuottavalla yrityksellä on. Käytännössä voi osoittautua että suuronnettomuuden sattuessa pelkästään ydinvoimatuotantoa harjoittavan yrityksen omaisuus voi menettää onnettomuuden seurauksena arvonsa lähes kokonaan. Sellaisessa tapauksessa vahingonkärsijöiden asema ei olennaisesti paranisi, vaan jäisi nykyisten vakuutusvelvoitteiden ja muiden ydinvastuujärjestelyjen varaan. Vahingonkärsijöiden asema olisi kuitenkin näissäkin olosuhteissa huomattavasti parempi kuin muiden katastrofiluokan teollisuusonnettomuuksien yhteydessä.

Rajoittamaton vastuu ei yritysten kannalta aiheuta suoranaisia kustannuksia normaalissa toiminnassa. Joissakin tapauksissa voi olla, että yritysten pääomahuollossa esiintyisi nykytilanteeseen verrattuna enemmän selvitystyötä luotonantajien suuntaan. Tiedossa ei ole, että esimerkiksi Saksassa, Sveitsissä tai Japanissa ydinenergiatuotannon pääomakustannukset olisivat korkeampia kuin maissa, joissa vastuu on rajoitettu.

Esityksen varsinaiset taloudelliset vaikutukset ilmenisivät ydinvoimalaitosten haltijoiden, Fortum Power and Heat Oy:n, jäljempänä Fortum, ja Teollisuuden Voima Oyj:n, jäljempänä TVO, vakuutusmaksujen nousemisena. Valtio ei ole Valtion teknillisen tutkimuskeskuksen hallinnassa olevan tutkimusreaktorin osalta vakuutusvelvollinen.

Vakuutusmaksut ovat Suomessa pysyneet selvästi alempina kuin Keski-Euroopassa yleensä, eikä niillä nykyisin ole juurikaan vaikutusta ydinvoimalla tuotetun sähkön hintaan. Esitys merkitsisi vakuutusmäärän nousemista nykyisestä selvästi yli kolminkertaiseksi.

Valmisteltaessa vuoden 2005 esitystä käytiin asiassa laaja lausuntokierros. Lisäksi oli käytettävissä silloisen kauppa- ja teollisuusministeriön asettaman laajapohjaisen ydinvastuutoimikunnan mietintö (Kauppa- ja teollisuusministeriön työryhmä- ja toimikuntaraportteja 6/2003).

Toimikunta esitti tuolloin, että Suomen lainsäädännössä omaksutaan laitoksenhaltijan rajoittamattoman vastuun periaate. Mietintöön sisältyi Energia-alan Keskusliiton ry Finergyn eriävä mielipide, jossa katsottiin, että rajoittamaton ydinvastuu ei käytännössä tuo lisää korvausturvaa vahingonkärsijöille ja vain käytännössä heikentäisi ydinvoimayhtiöiden luotto- ja vakuutuskelpoisuutta sekä kiinnostavuutta osake- ja rahoitusmarkkinoilla. Edelleen toimikunta katsoi, että rajoittamaton vastuu tulee kattaa vähintään 700 miljoonan euron määräisellä vakuutuksella, jota tulisi lisäksi pyrkiä korottamaan vakuutuskapasiteetin salliessa.

Fortum, TVO ja Energia-alan Keskusliitto ry Finergy katsoivat antamissaan lausunnoissa, että osaksi suomalaista järjestelmää ei pidä ottaa sellaisia piirteitä, kuten rajoittamaton vastuu, jotka poikkeavat kansainvälisestä valtasuuntauksesta. Rajoittamaton vastuu ei toisi vahingonkärsijöille käytännössä mitään lisäetuutta, mutta voisi sen sijaan tuoda välillisesti negatiivisia vaikutuksia; suomalaisten voimayhtiöiden toiminta kytkeytyy kansainvälisten rahoitusmarkkinoiden toimintaan, jonka puitteissa poikkeukset yleisestä kansainvälisestä käytännöstä voivat olla epäedullisia. Kansainvälisillä sijoitus- ja rahamarkkinoilla voitaisiin rajoittamatonta vastuuta pitää haitallisena, koska sen perusteena ei ole kansainvälisesti sovittua käytäntöä. Haitallisuus johtuisi rajoittamattoman vastuun aiheuttamasta epävarmuudesta, mikä puolestaan saattaisi nostaa muun muassa rahoituskuluja. Lisäksi tällainen korvaustilanne on erittäin epätodennäköinen. Tämän vuoksi ehdotettu 18 §:n 1 momentin säännös olisi tullut poistaa vuoden 2005 esityksestä. Fortum, TVO ja Energia-alan Keskusliitto totesivat myös tärkeintä olevan, että kansainvälisiltä vakuutusmarkkinoilta löytyy kapasiteetti vakuutusvelvollisuuden kattamiseen ja että 700 miljoonaa euroa on enemmän kuin riittävä määrä. Tämän vuoksi velvollisuus ottaa vakuutus (”vakuutus laitosta kohden”) lain 24 §:n mukaisesti viidesosalla korotettuna ei enää ole perusteltua. Vaatimuksen poistaminen ei heikentäisi korvauksen saajan asemaa.

Sosiaali- ja terveysministeriö, ympäristöministeriö ja Suomen luonnonsuojeluliitto ry kannattivat tuolloin rajoittamattomaan vastuuseen siirtymistä.

Sen vuoksi, että vuoden 2005 esitys oli käsillä olevaan esitykseen verrattuna huomattavasti laajempi, mutta sisälsi samat keskeiset uudistukset, työ- ja elinkeinoministeriö on halunnut kiirehtiä näiden uudistusten voimaantuloa ja on siksi tyytynyt suppeaan lausuntomenettelyyn.

Työ- ja elinkeinoministeriö on pyytänyt lausunnon esitysluonnoksesta oikeusministeriöltä, Säteilyturvakeskukselta, Pohjoismaiselta Ydinvakuutuspoolilta, Teollisuuden Voima Oyj:ltä, Fortum Power and Heat Oy:ltä sekä Fennovoima Oyj:ltä.

Lausunnossaan oikeusministeriö on pitänyt tärkeänä, että Suomessa sijaitsevien ydinlaitosten haltijoiden rajoittamaton vahingonkorvausvastuu Suomessa syntyneistä ydinvahingoista saatetaan voimaan ilman viivytystä. Oikeusministeriön mielestä asian merkittävyys ja lainvalmisteluprosessin läpinäkyvyys huomioon ottaen työ- ja elinkeinoministeriön tulee kuulla sidosryhmiä olennaisesti laajemmin. Erityisesti ympäristöjärjestöjen sekä ympäristö- ja terveysviranomaisten kuuleminen on välttämätöntä ennen esityksen saattamista valtioneuvoston käsiteltäväksi. Koska ydinvastuulaki on säädetty ennen nykyistä perustuslakia, on samalla huolehdittava siitä, että sääntely saatetaan perustuslain vaatimuksia vastaavaksi. Oikeusministeriön mielestä hallituksen esitykseen olisi tarpeen lisätä esityksen suhdetta perustuslakiin ja säätämisjärjestystä koskeva jakso. Oikeusministeriö on lisäksi esittänyt huomautuksia esitysluonnoksen yksityiskohdista. Oikeusministeriön esitykset ja huomautukset on otettu huomioon.

Säteilyturvakeskus on lausunnossaan todennut, että lakiehdotus on kannatettava ja vastaa keskuksen ydinlaitosten lupaprosessin yhteydessä esittämiä lausuntoja. Erityisesti tämä koskee rajoittamattoman vastuun periaatetta, jota on pidettävä oikeana. Keskus on lisäksi esittänyt eräitä yksityiskohtaisia huomautuksia, joiden sisältö on otettu hallituksen esityksessä huomioon.

Pohjoismainen Ydinvakuutuspooli on lausunnossaan tuonut esiin ne käytännön vaikeudet vahinkojen hoidossa ja korvausten maksamisessa, jotka aiheutuvat siitä, että Suomessa tapahtuneen ydinvahingon seurauksena voi vahingonkärsineitä olla useassa maassa, joissa nyt ehdotetun lain perusteella sovelletaan eri korvauskattoja. Jos korvauksia joudutaan lain 20 §:n mukaisesti alentamaan, saattaa tämä asettaa vahingonkärsineet eriarvoiseen asemaan samalla kun korvausprosessin hoidosta tulee erittäin haastava. Vakuutusmäärän osalta pooli toteaa ehdotetun 600 miljoonan euron vakuutusvelvollisuuden merkitsevän sitä, että korko- ja oikeudenkäyntikuluineen sekä vahingonselvittelykustannuksineen voi vakuutuksenantajan maksettavaksi tuleva kokonaismäärä nousta enintään 660 miljoonaan erityisnosto oikeuteen. Tämän ei kuitenkaan odoteta muodostuvan lakiehdotuksen sisältämässä laajuudessa ongelmalliseksi. Pooli kuitenkin korostaa sitä, että terrorismista aiheutuvat ydinvahingot kuuluvat vastuuvakuutuksen piiriin ja että useimmista riskeistä poiketen terrorismin kattamiseen käytettävissä oleva vakuutuskapasiteetti on riippuvainen mahdollisista suurvahingoista, joiden seurauksena kapasiteetin merkittävä väheneminen on mahdollista.

Vielä pooli on todennut voivansa antaa vahvistuksen vakuutuksen voimaansaattamiselle korotetulle vastuumäärälle vasta, kun lain lopullinen sisältä on tiedossa ja pooli on neuvotellut riskin jälleenvakuuttamisesta jälleenvakuuttajiensa kanssa.

Lopuksi pooli on todennut, että ydinlaitosten vakuutukset merkitään yleensä 12 kuukauden jaksolle, pääsääntöisesti kalenterivuodeksi, joten nyt voimassa olevat vakuutukset umpeutuvat 31 päivänä joulukuuta 2010 ja neuvottelut seuraavan kalenterivuoden vakuutuksista käynnistynevät lähiviikkoina. Näistä syistä uusien säännösten ja niiden soveltamisajankohdan väliin on varattava riittävästi aikaa neuvotteluille vakuutuksenottajien ja jälleenvakuuttajien kanssa.

Fennovoima Oyj on lausunut, ettei sillä ole esitysluonnokseen huomautettavaa. Sen sijaan Teollisuuden Voima Oyj (TVO) ja Fortum Power and Heat Oy (Fortum) eivät ole pitäneet perusteltuna sitä, että suomalaisen laitoksenhaltijan ydinvastuuvelvoitteet poikkeavat olennaisesti kansainvälisestä ydinvastuujärjestelmästä, etenkin jos tästä aiheutuu lisäkustannuksia. Esitysluonnoksessa ei myöskään ole huomioitu sitä, että kansainvälisessä ydinvastuujärjestelmässä vastuu on ankaraa ja se on kanavoitu laitoksenhaltijaan, minkä lisäksi laitoksenhaltijalla on vakuuttamisvelvollisuus, jota muilla teollisuudenaloilla ei yleensä ole. Kysymys on tämän tasapainon muuttamisesta Suomessa.

Sekä TVO että Fortum korostavat ydinlaitoksiensa turvallisuutta ja sen lisäämiseksi jatkuvasti tehtävää kehitystyötä, minkä vuoksi välitöntä tarvetta parantaa vahingonkärsijän asemaa ei ole olemassa, eikä vakuutusturvan enimmäisrajan nostamiselle ole ydinteknistä perustetta.

Nykytilanteessa kansainvälisen korvausyhteisön korvausosuus olisi varsin pieni ja Suomen valtion korvausosuuden kokonaan puuttuessa tilanne olisi Fortumin mielestä vuoden 2005 lainsäädäntöön verrattuna huono. Mahdollisuus kansallisessa laissa säätää rajoittamaton vahingonkorvausvastuu on molempien voimayhtiöiden mielestä Pariisin ydinvastuuyleissopimuksen nykysisällön valossa epäilyksenalainen ja tulisi selvittää ennen hallituksen esityksen antamista.

Lausunnossaan TVO on todennut eduskunnan kesällä 2010 hyväksymän lausuman (TaVM 13/2010vp) edellyttäneen ydinvastuulain muuttamista siten, että laki parantaa Suomen sisäistä ydinvahinkoturvaa, minkä vuoksi laitoksenhaltijan vastuun enimmäismäärä muualla kuin Suomessa syntyneistä ydinvahingoista tulisi edelleen rajoittaa 175 miljoonaan erityisnosto-oikeuteen. TVO on lisäksi katsonut, että Brysselin lisäyleissopimuksen määräykset eivät sallisi nykyisen korvausyhteisön korvausosuuden lisäämistä laitoksenhaltijan vastuumäärän päälle. Tätä ei myöskään ole esitysluonnoksessa perusteltu tarkemmin.

Lopuksi TVO on esittänyt eräitä yksityiskohtaisia huomautuksia, jotka on otettu hallituksen esityksessä tarpeellisilta osin huomioon, minkä lisäksi se on katsonut, että voimassaolevista vakuutussopimuskausista johtuen laki voisi tulla voimaan aikaisintaan 1 päivänä tammikuuta 2012.

1 §. Pykälän a kohtaan sisältyvästä ydinpolttoaineen määritelmästä poistettaisiin siihen nykyisin sisältyvä valtuutus valtioneuvostolle määrätä muiden halkeavien aineiden kuulumisesta polttoaineen käsitteen piiriin. Tällaiselle valtuutukselle ei ole lain voimassaolon aikana ollut tarvetta. Valtuutussäännöistä ei myöskään ole mahdollista kirjoittaa perustuslain kannalta riittävän täsmällisesti ja tarkkarajaisesti. Pykälän e kohtaan nykyisin sisältyvä valtuutus sisällyttää lain soveltamisalaan muita laitoksia, joissa on ydinpolttoainetta tai radioaktiivista tuotetta, poistettaisiin tarpeettomana. Siinä tapauksessa, että lupaa sellaisen laitoksen rakentamiseen haettaisiin, e kohdan luetteloa voitaisiin täydentää asianmukaisesti.

Pykälän 2 momentissa oleva viittaus markkaan saatetaan ajan tasalle.

2 §. Ehdotettu säännös vastaa asiallisesti nykyistä, lukuun ottamatta sitä, että lain soveltamatta jättämisestä säädettäisiin valtioneuvoston asetuksella eikä yksittäistapauksittain hallintopäätöksellä. Säännöksessä on pyritty nykyistä täsmällisemmin ja tarkkarajaisemmin määrittelemään edellytykset, joiden vallitessa ydinvahingon vaara voitaisiin katsoa niin vähäiseksi, ettei ydinvastuulakia tulisi soveltaa pykälässä mainittuihin aineisiin ja laitoksiin.

3 §. Ehdotetulla muutoksella selkeytettäisiin ydinvastuujärjestelmää ja samalla saatettaisiin tilanne meillä vastaamaan tilannetta useimmissa Pariisin yleissopimukseen liittyneissä maissa. Muutoksen johdosta erillinen sääntely useamman samalla alueella olevan laitoksen pitämiseksi yhtenä laitoksena ei enää olisi tarpeen. Ehdotettu muutos ei vaikuttaisi ydinlaitoksen haltijan ydinvastuulain mukaisen samasta ydintapahtumasta johtuneiden ydinvahingon korvaamiseen, koska korvausvastuu on haltijakohtainen.

4 §. Pykälän 1 momentin viittaus 15 a §:n 1 momenttiin ehdotetaan korvattavaksi viittauksella pelkästään 15 a §:ään, koska se ehdotuksen mukaan sisältäisi vain yhden momentin. Pykälän 3 momentissa olevan valtuutussäännöksen on tarkoitus tehdä mahdolliseksi se, että Suomessa sijaitsevan ydinlaitoksen haltijan ollessa vastuussa vahingosta 2 momentin mukaisesti muualla kuin sopimusvaltiossa syntyneestä vahingosta, tämän korvausvelvollisuutta voidaan rajoittaa enintään samaan määrään kuin tuon valtion lainsäädännön mukaan suoritettaisiin sieltä peräisin olevasta vahingosta, joka syntyy Suomessa. Perusteltua olisi sallia valtuutussäännöksen soveltaminen vain sellaisessa tapauksessa, että vieras valtio, jonka alueella on ydinlaitos, ei ole sopimusvaltio, eikä muutoinkaan ulota kansallisessa laissaan olevia korvausetuja täysimääräisesti Suomessa kärsittyyn vahinkoon.

15 §. Pykälän 1 momentista ehdotetaan poistettavaksi viittaukset kanavointiperiaatteesta tehtävän poikkeuksiin, koska 17 §:n 2 momentissa ei ole kysymys sellaisesta poikkeuksesta ja toisaalta 15 a §:ssä tarkoitetaan tilannetta, jossa vastuu kohdistuu muuhun kuin laitoksenhaltijaan lähinnä kuljetusalalla voimassa olevien kansainvälisten sopimusten määräysten vuoksi.

Pykälän 3 momenttiin lisättäisiin selvyyden vuoksi säännös, siitä että jos momentissa tarkoitetussa tapauksessa ydinlaitoksen haltija on vastuussa Wienin yleissopimuksen mukaan, momentin soveltamisen edellytyksenä on, ettei kysymyksessä ole sanotun yleissopimuksen sopimusvaltio, joka on liittynyt myös yhteispöytäkirjaan.

15 a §. Pykälän muutoksella pyritään tekemään selväksi se, ettei 15 §:n kanavointisäännös estä noudattamasta niitä lähinnä meri- ja ilmakuljetusalalla tehtyjä kansainvälisiä sopimuksia tai niitä vastaavia kansallisen lain säännöksiä, joissa vastuu ydinaineiden kuljetuksen yhteydessä sattuneesta ydintapahtumasta aiheutuneista ydinvahingoista on asetettu muulle kuin laitoksenhaltijalle, esimerkiksi rahdinkuljettajalle.

Pykälään ei enää ehdoteta otettavaksi voimassa olevaa 2 momenttia vastaavaa säännöstä. Tässä säännöksessä on käsitelty sellaisia tilanteita, jolloin kuljetuksen yhteydessä syntyneen ydinvahingon osalta korvausta voidaan hakea muulta kuin laitoksenhaltijalta turvautumatta tämän lain säännöksiin, esimerkiksi jonkin kuljetusalalla voimassa olevan kansainvälisen yleissopimuksen tai sitä vastaavan kansallisen säädöksen nojalla. Vastuun kanavointia laitoksenhaltijaan ei ole suinkaan voitu toteuttaa kaikissa kuljetusalan sopimuksissa. Tarkoituksena on nyt luopua ydinvastuulaissa kokonaan sellaisten sopimusten ja vastaavien kansallisten säädösten muodostamien poikkeusten luetteloinnista ja korvata sääntely ehdotetulla säännöksellä ja 16 §:n takautumisoikeuden käyttöä koskevalla säännöksellä.

16 §. Pykälän 1 momentissa ehdotetaan luovuttavaksi niiden säädösten luetteloimisesta, joiden nojalla korvausta ydinvahingosta on suoritettu, minkä johdosta vahingonkärsijän oikeus siirtyy. Siten laitoksenhaltija lopulta vastaisi edelleen aina silloin kun ydinvahinko ei tulisi suoraan laitoksenhaltijan korvattavaksi, koska kanavointiperiaatteen mukaista on johtaa vastuu lopullisesti laitoksenhaltijalle, eikä esimerkiksi rahdinkuljettajalle, joka on joutunut korvauksia suorittamaan.

18 §. Pykälän 1 momenttiin ehdotetaan otettavaksi säännös, jossa perustetaan laitoksenhaltijan rajoittamaton vastuu. Tämä vastuu koskisi vain niitä vahinkoja, jotka ilmenevät Suomessa.

Pykälän 1 momentissa nyt oleva vastuun määrällinen rajoitus on pykälän viimeisessä momentissa olevan asetuksenantovaltuuden nojalla aikaisemmin korotettu 175 miljoonaan erityisnosto-oikeuteen. Ehdotettu uusi vastuumäärä, joka on samalla laitoksenhaltijan vastuun enimmäismäärä, 600 miljoonaa erityisnosto-oikeutta, otettaisiin myös 1 momenttiin ja samalla tarkennettaisiin vastuun määrällinen rajoitus koskemaan vain muualla kuin Suomessa syntyneitä ydinvahinkoja.

Korkoja ja oikeudenkäyntikuluja koskeva säännös jäisi pykälän toiseen momenttiin.

19 §. Pykälään lisättäisiin uusi 2 momentti sen tilanteen varalta, että vastuussa olisi laitoksia, joiden vastuu on rajoittamaton sekä laitoksia, joiden vastuu olisi määrällisesti rajoitettu. Samalla pykälän kieliasu saatettaisiin nykyaikaa vastaavaksi.

23 §. Pykälässä on säädetty laitoksenhaltijan velvollisuudesta ottaa ja pitää voimassa vakuutus, joka kattaa 18:ssä tarkoitetun vastuun. Rajoittamattoman vakuutuksen saaminen ei ole mahdollista, minkä vuoksi pykälän 1 momentissa säädettäisiin siitä, että vakuutus olisi otettava myös määrältään rajoittamattoman vastuun kattamiseksi, mutta vain 18 §:n 1 momentissa tarkoitettuun enimmäismäärään saakka.

Pykälän 2 momentti jäisi muutoin ennalleen, mutta vastuun sijasta tarkoitetaan vastuun enimmäismäärää.

24 §. Pykälässä säädetään nykyisin siitä, että vakuutuksen ollessa sellainen, että vakuutusmäärä kattaa jokaisesta ydintapahtumasta aiheutuvan vastuun, vakuutusmäärän tulee olla laitoksenhaltijan vastuun enimmäismäärän suuruinen. Edelleen säännökseen sisältyy laitoksenhaltijan velvollisuus ottaa vakuutus korotettuna viidesosalla vastuun enimmäismäärästä, jos vakuutus on sellainen, että se kunakin hetkenä on voimassa laitosta kohden.

Lain voimassaoloaikana on osoittautunut, että sellaisen vakuutuksen saaminen, jossa vakuutusmäärä kattaisi jokaisesta ydintapahtumasta aiheutuvan vastuun, ei ole käytännössä mahdollista. Vakuutukset onkin myönnetty säännönmukaisesti siten, että vakuutus on voimassa kunakin hetkenä laitosta kohden. Tällöin vakuutus vastaa ydintapahtuman aiheuttamista ydinvahingoista vakuutusmäärään saakka, mutta ei enää mahdollisen uuden ydintapahtuman aiheuttamista ydinvahingoista, muuta kun siltä osin kuin vakuutusmäärä on edellisen ydintapahtuman seurauksena vielä käyttämättä. Tällainen vakuutus on Pariisin yleissopimuksen nojalla ollut ja on edelleen sallittu. Siltä varalta, että samalla ydinlaitoksella tapahtuisi useampia perättäisiä ydintapahtumia, ydinvastuulakiin otettiin alunperin säännös, jonka mukaan vakuutus on otettava sellaisena, että vakuutusmäärä on korotettava viidesosalla.

Edellä 18 §:ssä ehdotetun 600 miljoonan erityisnosto-oikeuden suuruisen vastuun enimmäismäärän vakuuttaminen voi osoittautua saatavilla olevaan vakuutuskapasiteettiin nähden vaikeaksi. Tuon määrän korottaminen vielä viidenneksellä saattaisi vaarantaa vakuutuskapasiteetin löytämisen tai ainakin viivästyttää sitä. Korotusjärjestely on Suomen lisäksi käytössä vielä toistaiseksi Ruotsissa, mutta kansainvälisessä käytännössä sitä ei sovelleta. Ottaen huomioon sen, että korotusmenettelyn poistaminen ei heikentäisi vahingonkärsijöiden asemaa, ehdotetaan, että pykälää ei sovelleta tämän lain ollessa voimassa.

34 §. Vakavan ydinonnettomuuden laadusta ja laajuudesta ei voi olla etukäteen sellaista tietoa, jonka nojalla olisi tarkoituksenmukaista antaa korvausperusteita koskevia täydentäviä perustuslain 80 §:n 1 momentin edellyttämiä säännöksiä valtion korvausvastuusta siltä osin kuin ei suoraan johdu alan kansainvälisistä sopimuksista. Tämän vuoksi ehdotetaan, että valtion korvausvastuuta koskevaa säännöstä ei tämän lain ollessa voimassa sovelleta.

Tarkoituksena on, että laki tulisi voimaan mahdollisimman pian mutta kuitenkin vasta kun korotettu vastuumäärä on katettavissa, eikä voimassa oleva vakuutussopimus estä korotuksen toteuttamista.

Lain olisi tarkoitus olla voimassa siihen saakka, kunnes vuoden 2005 esityksen pohjalta annettu laki (493/2005) tulee voimaan joko sellaisenaan tai muilta osin kuin 30—32 §:n säännösten osalta. Jos Pariisin ydinvastuuyleissopimus ja Brysselin lisäyleissopimus tulisivat Suomen osalta voimaan yhtäaikaa, saatettaisiin ydinvastuulain muuttamisesta annettu laki (493/2005) voimaan yhtenä kokonaisuutena. Jos sitä vastoin kävisi niin, että Pariisin ydinvastuuyleissopimus tulisi Suomen osalta voimaan ensin, saatettaisiin edeltä tarkoitettu laki voimaan muilta osin kuin 30—32 §:n säännösten osalta, jotka saatettaisiin voimaan myöhemmin. Kummassakaan tapauksessa nyt ehdotettu laki ydinvastuulain muuttamisesta ei voisi enää jäädä voimaan.

Vahingonkärsineiden asemaa on valtiosääntöoikeudellisesti arvioitava perustuslain 15 §:ssä turvatun omaisuuden suojan kannalta. Omaisuudella tarkoitetaan perustuslakivaliokunnan käytännössä varallisuusarvoisia etuja kuten vahinkoa kärsineen tuomiolla tai sopimuksella vahvistettua oikeutta vahingonkorvaukseen.

Ydinvastuun järjestämistä koskevat säännökset niihin aikaisemmin sisältyneine vastuunrajoituksineen on Suomessa ennen perustuslain voimaantuloa saatettu voimaan tavanomaisessa säätämisjärjestyksessä. Esityksessä lähdetään siitä, että vahingonkorvausta ei enää rajoiteta. Esitys ei ole ongelmallinen perustuslain 15 §:n kannalta.

Ydinlaitoksen haltijan kannalta vahingonkorvausvelvollisuutta turvaavaa vakuutuksenottovelvollisuutta voidaan tarkastella perustuslain 18 §:n 1 momentissa turvatun elinkeinovapauden kannalta. Ydinlaitosten toimintaa säännellään ydinenergialain nojalla. Sen 5 luvun säännösten mukaan toiminta ei ole mahdollista, ellei ydinvastuulaissa säädettyä velvollisuutta ole täytetty. Elinkeinovapauteen kohdistuvista rajoituksista, jollaisena ydinvastuulaista ja esityksestä ilmeneviä velvollisuuksia on edellä esitetyn valossa pidettävä, on aina säädettävä lailla, jonka on täytettävä perusoikeuden rajoitusta koskevat täsmällisyyden ja tarkkarajaisuuden vaatimukset.

Rajoitusten olennaisen sisällön, kuten rajoitusten laadun ja edellytysten tulee ilmetä laista (esimerkiksi PeVL 4/2000 vp).

Esitys ei siten ole ongelmallinen perustuslain 18 §:n 1 momentin kannalta.

Edellä esitetyn perusteella annetaan Eduskunnan hyväksyttäväksi seuraava lakiehdotus:

              

                Lakiehdotus