Esityksessä ehdotetaan säädettäväksi tuomioistuinlaki. Ehdotettu laki koskisi kaikkia tuomioistuimia ja se sisältäisi yleiset säännökset tuomioistuimista ja tuomareista. Lakiin koottaisiin nykyisin eri tuomioistuimia koskevissa laeissa ja asetuksissa olevat säännökset tuomioistuinten tehtävistä, organisaatiosta ja hallinnosta sekä niiden jäsenistä ja muusta henkilöstöstä. Lakiin sisällytettäisiin myös tuomareiden nimittämisestä annetun lain ja asetuksen säännökset. Niin ikään valtion virkamieslain tuomarin virkamiesoikeudellista erityisasemaa koskeva sääntely ehdotetaan sijoitettavaksi tuomioistuinlakiin.

Tuomioistuinlailla kumottaisiin käräjäoikeuslaki, hovioikeuslaki, markkinaoikeudesta annettu laki, vakuutusoikeuslaki, tuomareiden nimittämisestä annettu laki sekä niiden nojalla annetut asetukset. Hallinto-oikeuslain ja hallinto-oikeusasetuksen säännökset pääosin kumottaisiin ja siirrettäisiin tuomioistuinlakiin. Korkeimman hallinto-oikeuden asiantuntijajäsenistä annettu laki sekä eräitä muita lakeja kumottaisiin. Korkeimmasta oikeudesta ja korkeimmasta hallinto-oikeudesta annetut lait säilytettäisiin, ja niissä säädettäisiin näiden tuomioistuinten organisaatiosta, johtamisesta ja hallinnosta. Tuomioistuinlain säännökset tuomareista koskisivat pääosin myös korkeimman oikeuden ja korkeimman hallinto-oikeuden jäseniä. Niin ikään Ahvenanmaan hallintotuomioistuinta koskeva erillislaki jäisi voimaan, mutta tuomioistuinlakia sovellettaisiin myös hallintotuomioistuimeen.

Käräjäoikeuden ja hovioikeuden päätösvaltaista kokoonpanoa koskevat säännökset siirrettäisiin oikeudenkäymiskaareen. Erityistuomioistuimia koskevat erillislait jäisivät voimaan siltä osin kuin ne sisältävät oikeudenkäyntiä koskevia säännöksiä. Hallinto-oikeuksien, korkeimman oikeuden ja korkeimman hallinto-oikeuden päätösvaltaisesta kokoonpanosta säädettäisiin jatkossakin niitä koskevissa laeissa.

Tuomioistuimista ja tuomareista säädettäisiin lähtökohtaisesti vain lailla. Asetuksen tasoisesta sääntelystä pääsääntöisesti luovuttaisiin. Tarkemmat määräykset tuomioistuinten toiminnan järjestämisestä annettaisiin kunkin tuomioistuimen työjärjestyksessä.

Päällikkötuomareiden virat täytettäisiin pääsääntöisesti määräajaksi. Korkeimman oikeuden ja korkeimman hallinto-oikeuden presidentit nimitettäisiin kuitenkin vakinaisesti. Hovioikeuksissa, hallinto-oikeuksissa, vakuutusoikeudessa, markkinaoikeudessa ja työtuomioistuimessa voisi olla koulutusvirkoina asessorin virkoja, joihin nimitettäisiin määräajaksi. Koulutuksen suunnittelusta vastaisi riippumaton tuomarinkoulutuslautakunta.

Esityksessä ehdotetaan muutettaviksi muun muassa valtion virkamieslakia, sotilasoikeudenkäyntilakia, kielilakia, haastemieslakia ja kiinteistönmuodostamislakia. Esityksessä ehdotetaan lisäksi säädettäviksi lait tuomareiden sidonnaisuus- ja sivutoimirekisteristä annetun lain voimaanpanosta, käräjäoikeuden lautamiehistä, tuomioistuinharjoittelusta sekä tuomareiden nimeämisestä eräisiin kansainvälisiin tuomaritehtäviin.

Laki haastemieslain muuttamisesta ja oikeudenkäymiskaaren säännös käräjäoikeuden päätösvaltaisuudesta rikosasiassa on tarkoitettu tulemaan voimaan mahdollisimman pian. Muut ehdotetut lait on tarkoitettu tulemaan voimaan 1 päivänä tammikuuta 2017.

1.1 Tuomioistuinlaitos

1.1.1 Perustuslain sääntely

Tuomioistuinten yhteiskunnallinen asema ja tehtävät on säännelty perustuslaissa. Valtiovallan kolmijako-oppia ilmentävän perustuslain 3 §:n mukaan tuomiovallan käyttö kuuluu riippumattomille tuomioistuimille, joista ylimpinä tuomioistuimina ovat korkein oikeus ja korkein hallinto-oikeus.

Lainkäyttöä koskevat säännökset sisältyvät perustuslain 9 lukuun. Lain 98 §:ssä säädetään tuomioistuinlaitoksen perusrakenteesta. Sen mukaan yleisiä tuomioistuimia ovat korkein oikeus, hovioikeudet ja käräjäoikeudet. Yleisiä hallintotuomioistuimia ovat korkein hallinto-oikeus ja alueelliset hallinto-oikeudet. Erikseen määrätyllä toimialalla tuomiovaltaa käyttävistä erityistuomioistuimista säädetään lailla. Suomessa on 27 käräjäoikeutta, viisi hovioikeutta ja kuusi hallinto-oikeutta. Erityistuomioistuimia ovat työtuomioistuin, markkinaoikeus ja vakuutusoikeus.

Perustuslain 99 §:ssä säädetään ylimpien tuomioistuinten tehtävistä. Korkein oikeus käyttää ylintä tuomiovaltaa riita- ja rikosasioissa ja korkein hallinto-oikeus hallintolainkäyttöasioissa. Ylimmät tuomioistuimet valvovat myös lainkäyttöä omalla toimialallaan. Perustuslain 100 §:ssä on yleiset säännökset ylimpien tuomioistuinten kokoonpanosta.

Valtakunnanoikeus on perustuslain 101 §:ään perustuva erityinen tuomioistuin. Se käsittelee syytteen, joka nostetaan muun muassa valtioneuvoston jäsentä tai ylimpien tuomioistuinten jäsentä vastaan lainvastaisesta menettelystä virkatoimessa. Valtakunnanoikeus ei ole samalla tavoin osa tuomioistuinlaitosta kuin muut tuomioistuimet. Valtakunnanoikeuteen kuuluu perustuslaissa mainittujen ylimpien tuomareiden lisäksi jäseninä eduskunnan valitsemia jäseniä. Valtakunnanoikeudella ei ole omaa henkilöstöä tai omia toimitiloja.

Perustuslain 98 § kieltää satunnaisten tuomioistuinten asettamisen. Tuomioistuinta ei saa perustaa tai asettaa vain yksittäistapausta varten. Tästä poikkeuksena ovat sotaoikeudet.

Tuomioistuimen riippumattomuutta turvataan tuomareiden nimittämismenettelyllä ja virassapysymisoikeudella. Perustuslain 102 §:n mukaan vakinaiset tuomarit nimittää tasavallan presidentti laissa säädetyn menettelyn mukaisesti. Muiden tuomareiden nimittämisestä säädetään lailla. Vakinaiseen virkaan nimitetyn tuomarin virassa pysymisen suoja on vahva. Hänet voidaan perustuslain 103 §:n nojalla julistaa virkansa menettäneeksi ainoastaan tuomioistuimen tuomiolla. Tuomaria ei myöskään saa ilman suostumustaan siirtää toiseen virkaan, ellei siirto johdu tuomioistuinlaitoksen uudelleenjärjestämisestä. Tuomarin velvollisuudesta erota virasta määräiässä tai työkykynsä menetettyään säädetään lailla. Myös tuomareiden virkasuhteen perusteista säädetään lailla. Tuomarin virassapysymisoikeus koskee myös määräaikaiseen virkasuhteeseen nimitettyä tuomaria tämän nimityksen keston ajan.

1.1.2 Muu lainsäädäntö

Yleistä tuomioistuimia ja tuomareita koskevasta lainsäädännöstä

Tuomioistuinten lukumäärästä, toimivallasta ja tehtävistä, johtamisesta ja hallinnosta, jäsenistä sekä muusta henkilöstöstä säädetään erikseen korkeinta oikeutta, korkeinta hallinto-oikeutta, hovioikeuksia, käräjäoikeuksia, hallinto-oikeuksia sekä työtuomioistuinta, vakuutusoikeutta ja markkinaoikeutta koskevissa laeissa. Ylimpiä tuomioistuimia ja markkinaoikeutta lukuun ottamatta lakeja täydentävät asetukset (niin sanotut organisaatiolait ja -asetukset).

Tarkempia määräyksiä työskentelyn järjestämisestä tuomioistuimissa on kunkin tuomioistuimen työjärjestyksessä.

Oikeudenkäynnistä tuomioistuimissa säädetään tuomioistuinmenettelyä koskevissa laeissa, kuten oikeudenkäymiskaaressa (4/1734), oikeudenkäynnistä rikosasioissa annetussa laissa (689/1997) ja hallintolainkäyttölaissa (586/1996) sekä useissa erityislaeissa.

Organisaatiolait ja -asetukset

Käräjäoikeuksista säädetään käräjäoikeuslaissa (581/1993) ja sen nojalla annetussa käräjäoikeusasetuksessa (582/1993). Hovioikeuksia koskevia säännöksiä on hovioikeuslaissa (56/1994) ja hovioikeusasetuksessa (211/1994). Vastaavasti hallinto-oikeuksista säädetään hallinto-oikeuslaissa (430/1999) ja sen nojalla annetussa hallinto-oikeusasetuksessa (438/1999). Niin ikään ylimmistä oikeuksista on omat lakinsa, jotka on hiljattain uudistettu. Laki korkeimmasta oikeudesta (665/2005) ja laki korkeimmasta hallinto-oikeudesta (1265/2006) korvasivat vanhat vuodelta 1918 peräisin olleet samannimiset lait. Lisäksi korkeimman hallinto-oikeuden asiantuntijajäsenistä on oma lakinsa (laki korkeimman hallinto-oikeuden asiantuntijajäsenistä, 1266/2006), kun taas hallinto-oikeuksien asiantuntijajäsenistä säädetään osana hallinto-oikeuslakia. Ahvenanmaan hallintotuomioistuimesta on lisäksi oma lakinsa (laki Ahvenanmaan hallintotuomioistuimesta, 547/1994).

Kustakin erityistuomioistuimesta on oma lakinsa. Markkinaoikeudesta säädetään markkinaoikeudesta annetussa laissa (99/2013). Työtuomioistuimesta 1970-luvulla annettua lakia (646/1974) on uudistettu useita kertoja niin, että vain osa sen säännöksistä on enää alkuperäisessä asussaan. Lakia täydentää työtuomioistuimesta annettu asetus (201/1983). Vakuutusoikeudesta säädetään vakuutusoikeuslaissa (132/2003) ja valtioneuvoston asetuksessa vakuutusoikeudesta (237/2003).

Valtakunnanoikeudesta ja ministerivastuuasioiden käsittelystä annetussa laissa (196/2000) säädetään valtakunnanoikeuden toimivallasta, kokoonpanosta ja prosessista sekä ministerivastuuasioiden käsittelystä eduskunnassa. Valtakunnanoikeutta koskevaan sääntelyyn ei tässä esityksessä ehdoteta muutoksia.

Sotaoikeuksista säädetään sotilasoikeudenkäyntilain (326/1983) 6 luvussa. Sotaoikeus voidaan sotatilan aikana perustaa käsittelemään rikosasioita, jotka normaalisti kuuluisivat käräjäoikeuden käsiteltäväksi. Myöskään sotaoikeuksia koskevaan sääntelyyn ei tässä esityksessä ehdoteta muutoksia.

Oikeudenkäyntiä koskevat lait

Oikeudenkäymiskaarta sovelletaan oikeudenkäyntiin yleisissä tuomioistuimissa. Rikosasioiden käsittelyssä noudatetaan oikeudenkäynnistä rikosasioissa annettua lakia, jota oikeudenkäymiskaari täydentää. Oikeudenkäymiskaaressa on eräitä yleisiä säännöksiä tuomioistuinlaitoksesta. Oikeudenkäymiskaaren 1 luvun 1 §:n mukaan yleisiä tuomioistuimia ovat alioikeutena käräjäoikeus, ylioikeutena hovioikeus ja ylimpänä oikeusasteena korkein oikeus. Luvussa on lisäksi täsmentäviä säännöksiä esimerkiksi tuomioistuinten jäsenistä ja tuomarinvalan antamisesta. Käräjäoikeutta koskevia yleisiä säännöksiä on 3 luvussa. Tuomioistuinten päätösvaltaisuudesta säädetään oikeudenkäymiskaaren 2 luvussa ja ratkaisukokoonpanossa äänestämisestä 23 luvussa. Hovioikeuden istuntojen järjestämisestä säädetään 26 luvun 13 §:ssä.

Työtuomioistuimesta annetussa laissa säädetään päätösvaltaisesta kokoonpanosta, asioiden käsittelystä ja puhevallan käyttämisestä. Muilta osin työtuomioistuinprosessiin sovelletaan viittaussäännösten perusteella oikeudenkäymiskaaren säännöksiä ja valitusasioissa hallintolainkäyttölakia.

Oikeudenkäynnissä hallintotuomioistuimissa noudatetaan hallintolainkäyttölakia ja eräitä esimerkiksi todistelua ja tuomarin esteellisyyttä koskevia oikeudenkäymiskaaren säännöksiä. Oikeudenkäymiskaaresta poiketen hallintolainkäyttölaki ei sisällä tuomioistuimia tai niiden päätösvaltaisuutta koskevia säännöksiä. Niistä säädetään hallinto-oikeuslaissa ja korkeimmasta hallinto-oikeudesta annetussa laissa.

Hallintolainkäyttölakia tai oikeudenkäymiskaarta sovelletaan markkinaoikeudessa eräiden asioiden käsittelyssä sen mukaan kuin oikeudenkäynnistä markkinaoikeudessa annetussa laissa (100/2013) säädetään. Myös markkinaoikeuden päätösvaltaisuutta koskevat säännökset ovat markkinaoikeudesta annetussa laissa.

Vakuutusoikeuden lainkäyttötoiminnassa sovelletaan hallintolainkäyttölakia. Vakuutusoikeuslaissa on kuitenkin eräitä asian käsittelyä koskevia erityissäännöksiä.

Virkamieslainsäädäntö ja nimittäminen

Tuomari on valtion virkamies, johon sovelletaan valtion virkamieslakia (750/1994, jäljempänä virkamieslaki). Lakia täydentää sen nojalla annettu valtion virkamiesasetus (971/1994, jäljempänä virkamiesasetus). Tuomarin perustuslaillisesta asemasta johtuu, että kaikkia virkamieslain säännöksiä ei sovelleta tuomariin tai tuomarin virkaan. Virkamieslakia ja -asetusta sovelletaan myös muuhun tuomioistuinlaitoksen virkasuhteiseen henkilöstöön. Perustuslain edellyttämällä tavalla tuomareiden nimittämisestä on oma erityislakinsa (laki tuomareiden nimittämisestä 205/2000, jäljempänä nimittämislaki). Lakia täydentää valtioneuvoston asetus tuomareiden nimittämisestä (427/2000, jäljempänä nimittämisasetus).

2.1 Lainsäädäntö ja käytäntö

2.1.1 Tuomioistuimet

Käräjäoikeudet

Käräjäoikeudet käsittelevät ensimmäisenä oikeusasteena rikos-, riita- ja hakemusasioita. Käräjäoikeudet on lueteltu käräjäoikeuslain 1 §:ssä.

Käräjäoikeuksien tuomiopiiriin kuuluu yksi tai useampi kunta sen mukaan kuin valtioneuvoston asetuksella käräjäoikeuksien tuomiopiireistä säädetään (1053/2014). Lailla eräitä asioita on keskitetty vain tiettyjen käräjäoikeuksien käsiteltäväksi. Käräjäoikeuksien kanslioiden ja istuntopaikkojen sijainnista säädetään oikeusministeriön asetuksella (454/2009).

Käräjäoikeudessa on päällikkötuomarina laamanni ja muina jäseninä käräjätuomareita. Maaoikeutena toimivassa käräjäoikeudessa on lisäksi maaoikeusasioiden vastuutuomari ja maaoikeusinsinöörejä. Asioiden käsittelyyn voi osallistua lisäksi lautamiehiä. Lautamiesten lukumäärän vahvistamista, valintaa, istuntoihin osallistumista ja palkkioita koskevat yksityiskohtaiset säännökset ovat käräjäoikeuslaissa ja -asetuksessa. Sotilasoikeudenkäyntiasioita käsittelevissä käräjäoikeuksissa, samoin kuin Helsingin hovioikeudessa ja korkeimmassa oikeudessa, on lisäksi sotilasjäseniä.

Käräjäoikeudessa voi olla lainoppineita käräjäviskaaleita ja tuomioistuinharjoittelua suorittavia käräjänotaareita. Tuomioistuinharjoittelusta säädetään käräjäoikeuslain ja -asetuksen lisäksi valtioneuvoston asetuksella tuomioistuinharjoittelusta (1043/2011).

Käräjäoikeudessa on kansliahenkilökuntaa ja haastemiehiä. Neljässä käräjäoikeudessa on myös hallintojohtajan tai -päällikön virka.

Hovioikeudet

Hovioikeuksien päätehtävä on käsitellä valitukset ja kantelut käräjäoikeuden ratkaisuista. Lisäksi hovioikeudet käsittelevät ensimmäisenä oikeusasteena tuomareita ja syyttäjiä koskevat virkasyyteasiat. Hovioikeudelle kuuluu myös käräjäoikeuksien oikeushallintoasioiden käsittely.

Hovioikeuksia ovat Turun, Vaasan, Itä-Suomen, Helsingin ja Rovaniemen hovioikeudet. Hovioikeuden tuomiopiirinä on yksi tai useampi käräjäoikeus. Tuomiopiirijaotuksesta säädetään valtioneuvoston asetuksella hovioikeuksien tuomiopiireistä (337/2013). Hovioikeuksilla on pääsääntöisesti yksi kanslia.

Hovioikeuden jäseniä ovat päällikkötuomarina presidentti sekä muina jäseninä hovioikeudenneuvokset.

Hovioikeudessa on esittelijöinä asessoreja ja viskaaleja. Hovioikeuslain 9 §:ssä tarkoitetuissa asioissa kokoonpanon jäsenenä voi olla myös esittelijä, jolla on laissa vaadittu kokemus esittelijän tai käräjätuomarin tehtävistä. Myös tuomioistuinharjoittelua hovioikeudessa suorittava käräjänotaari voi toimia esittelijänä.

Hovioikeudessa on kansliapäällikön virka, jonka kelpoisuusvaatimuksena on soveltuva ylempi korkeakoulututkinto. Hovioikeudessa on lisäksi muuta henkilökuntaa.

Korkein oikeus

Korkeimmasta oikeudesta säädetään korkeimmasta oikeudesta annetussa laissa. Korkeimman oikeuden työjärjestyksessä (576/2006) on tarkemmat määräykset asioiden käsittelystä ja työskentelystä.

Korkein oikeus käyttää ylintä tuomiovaltaa riita- ja rikosasioissa sekä valvoo lainkäyttöä omalla toimialallaan. Sen tärkein tehtävä on ennakkopäätösten antaminen. Lainkäyttöasioina korkein oikeus käsittelee valitukset hovioikeuksien ja myös eräistä vakuutusoikeuden, markkinaoikeuden ja käräjäoikeuden maaoikeutena tekemistä ratkaisuista. Eräin edellytyksin käräjäoikeuden ratkaisusta voidaan hakea suoraan valituslupaa korkeimmalta oikeudelta. Myös eräissä rikoksentekijän luovuttamista koskevissa asioissa käräjäoikeuden ratkaisusta valitetaan suoraan korkeimpaan oikeuteen. Korkein oikeus käsittelee myös ylimääräistä muutoksenhakua koskevat asiat sekä ensimmäisenä ja ainoana oikeusasteena hovioikeuden tuomareita ja ylimpiä syyttäjiä koskevat virkarikosasiat. Korkein oikeus antaa myös lausuntoja armahdusasioissa, rikoksentekijän luovuttamista koskevissa asioissa ja lainsäädäntöasioissa. Korkein oikeus käsittelee myös oikeushallintoasioita.

Korkeimman oikeuden jäseniä ovat presidentti ja muina jäseninä vähintään 15 oikeusneuvosta. Korkeimmassa oikeudessa voi lisäksi olla määräaikaisia jäseniä.

Korkeimmassa oikeudessa on esittelijöinä kansliapäällikkö, esittelijäneuvoksia, vanhempia oikeussihteereitä ja oikeussihteereitä. Korkeimman oikeuden esittelijälle on lailla turvattu tuomaria vastaava virassapysymisoikeus. Korkeimman oikeuden esittelijänviroista enintään kolmasosa voi olla määräajaksi täytettäviä esittelijäneuvoksen virkoja. Korkeimmassa oikeudessa on myös muuta henkilökuntaa.

Hallinto-oikeudet

Hallinto-oikeus käsittelee hallintopäätöksistä tehtävät valitukset, hallintoriita-asiat ja muut asiat sen mukaan kuin hallintolainkäyttölaissa tai muussa laissa säädetään.

Hallinto-oikeuksia ovat Helsingin, Hämeenlinnan, Itä-Suomen, Pohjois-Suomen, Turun ja Vaasan hallinto-oikeudet. Hallinto-oikeuden tuomiopiirinä on yksi tai useampi maakunta. Tuomiopiireistä säädetään valtioneuvoston asetuksella hallinto-oikeuksien tuomiopiireistä (338/2013).

Hallinto-oikeuden jäseniä ovat päällikkötuomarina ylituomari ja muina jäseninä hallinto-oikeustuomarit. Vesilain (587/2011) ja ympäristönsuojelulain (527/2014) mukaiset asiat on keskitetty käsiteltäväksi Vaasan hallinto-oikeudessa, jossa on myös tekniikan tai luonnontieteen alaan perehtyneitä ei-lainoppineita hallinto-oikeustuomareita. Hallinto-oikeudessa on lisäksi asiantuntijajäseniä, jotka osallistuvat tiettyjen asioiden käsittelyyn sen mukaan kuin hallinto-oikeuslaissa säädetään.

Esittelijöinä hallinto-oikeudessa ovat hallinto-oikeussihteerit ja notaarit. Ensiksi mainittuun virkaan kelpoisuusvaatimuksena on ylempi oikeustieteellinen korkeakoulututkinto ja notaarin virkaan soveltuva korkeakoulututkinto. Myös tuomioistuinharjoittelua hallinto-oikeudessa suorittava käräjänotaari voi toimia esittelijänä.

Ylituomari voi määrätä hallinto-oikeustuomarin tai muun virkamiehen toimimaan hallintopäällikkönä. Hallinto-oikeudessa on myös muuta henkilökuntaa.

Ahvenanmaan hallintotuomioistuin

Hallinto-oikeuslain 1 §:n 3 momentin mukaan Ahvenanmaan hallintotuomioistuimesta säädetään erikseen. Ahvenanmaan hallintotuomioistuimesta annetun lain mukaan Ahvenanmaan hallintotuomioistuimeen sovelletaan, mitä hallinto-oikeuslaissa tai muussa laissa säädetään hallinto-oikeudesta. Hallintotuomioistuin toimii Ahvenanmaan käräjäoikeuden yhteydessä, jonka laamanni on hallintotuomioistuimen hallinnollinen päällikkö. Tämä hoitaa niitä tehtäviä, jotka hallinto-oikeuslain mukaan kuuluvat ylituomarille. Ahvenanmaan hallintotuomioistuimessa on lisäksi hallintotuomari, johon sovelletaan, mitä hallinto-oikeustuomarista säädetään. Hallintotuomioistuimen jäseniä ovat hallintotuomarin ja käräjäoikeuden laamannin lisäksi Ahvenanmaan käräjäoikeuden käräjätuomarit. Hallintotuomioistuimessa on lisäksi varajäseniä, jotka korkein oikeus määrää siltä varalta, että varsinainen jäsen on estynyt.

Korkein hallinto-oikeus

Korkeimmasta hallinto-oikeudesta säädetään korkeimmasta hallinto-oikeudesta annetussa laissa. Korkeimman hallinto-oikeuden työjärjestyksessä (1000/2013) on tarkemmat määräykset asioiden käsittelystä ja työskentelystä.

Korkein hallinto-oikeus käyttää ylintä tuomiovaltaa hallintolainkäyttöasioissa ja valvoo lainkäyttöä omalla toimialallaan. Lainkäyttöasioina korkein hallinto-oikeus käsittelee valitukset, jotka on tehty hallinto-oikeuksien ja eräistä markkinaoikeuden ratkaisuista. Lisäksi se käsittelee valtioneuvoston, ministeriöiden ja muiden viranomaisten päätöksistä tehtyjä valituksia. Korkein hallinto-oikeus antaa myös lausuntoja lainsäädäntöasioissa, käsittelee oikeushallintoasioita ja hoitaa muita lailla sille säädettyjä tehtäviä.

Korkeimman hallinto-oikeuden jäseniä ovat presidentti ja vähintään 15 hallintoneuvosta. Lisäksi voi olla määräaikaisia hallintoneuvoksia. Vesilaissa ja ympäristönsuojelulaissa tarkoitetuissa asioissa sekä patenttia, hyödyllisyysmallia ja integroidun piirin piirimallia koskevissa asioissa oikeuden kokoonpanoon kuuluu lainoppineiden jäsenten lisäksi kaksi asianomaisen alan asiantuntijajäsentä. Asiantuntijajäsenten kelpoisuusvaatimuksista ja nimittämisestä säädetään korkeimman hallinto-oikeuden asiantuntijajäsenistä annetussa laissa.

Korkeimman hallinto-oikeuden esittelijöitä ovat kansliapäällikkö, esittelijäneuvokset ja oikeussihteerit. Esittelijöihin sovelletaan perustuslain 103 §:ssä säädettyä tuomarin virassapysymisoikeutta. Korkeimmassa hallinto-oikeudessa on myös muuta henkilökuntaa.

Markkinaoikeus

Markkinaoikeus on erityistuomioistuin, joka käsittelee kilpailu- ja valvonta-asioita, hankinta-asioita, teollis- ja tekijänoikeudellisia sekä markkinaoikeudellisia asioita. Markkinaoikeuden toimivalta kattaa koko maan. Markkinaoikeuden ratkaisuun voidaan asiasta riippuen hakea muutosta joko korkeimmalta oikeudelta tai korkeimmalta hallinto-oikeudelta siten kuin oikeudenkäynnistä markkinaoikeudessa annetussa laissa säädetään.

Markkinaoikeuden jäseniä ovat päällikkötuomarina ylituomari sekä muina jäseninä markkinaoikeustuomarit ja markkinaoikeusinsinöörit. Ylituomarilta ja markkinaoikeustuomarilta edellytetään tuomareiden yleisten kelpoisuusvaatimusten lisäksi perehtyneisyyttä kilpailu- tai valvonta-asioihin taikka hankinta-asioihin, teollis- tai tekijänoikeudellisiin asioihin taikka markkinaoikeudellisiin asioihin. Markkinaoikeusinsinööriltä vaaditaan ylempi korkeakoulututkinto tekniikan alalta. Hänen tulee olla perehtynyt patenttiasioihin sekä omata tarvittavat henkilökohtaiset ominaisuudet. Markkinaoikeudessa on lisäksi sivutoimisia asiantuntijajäseniä sen mukaan kuin markkinaoikeudesta annetussa laissa säädetään.

Markkinaoikeudessa on lainoppineita markkinaoikeussihteereitä, jotka avustavat tuomareita asioiden valmistelussa. Markkinaoikeussihteerit eivät toimi esittelijöinä. Markkinaoikeudessa on lisäksi kansliapäällikkö ja muuta henkilökuntaa.

Työtuomioistuin

Työtuomioistuin käsittelee työehto- ja virkaehtosopimusten soveltamisesta ja tulkinnasta johtuvat riita-asiat ja työrauharikkomukset. Työtuomioistuimen tehtävänä on käsitellä ja ratkaista työehto- ja virkaehtosopimuksia koskevat riita-asiat sekä työehto- ja virkaehtosopimuslakeihin perustuvat, työtuomioistuimesta annetussa laissa tarkemmin määritellyt riita-asiat. Lisäksi työtuomioistuin ratkaisee muutoksenhakutuomioistuimena työehtosopimuksen yleissitovuuden vahvistamislautakunnan päätöksistä tehdyt valitukset ja työneuvoston eräissä poikkeuslupa-asioissa antamista ratkaisuista tehdyt valitukset. Työtuomioistuin on edellä mainituissa asioissa ainoa toimivaltainen tuomioistuin. Sen tuomioihin ei voida hakea muutosta, vaan ne ovat lopullisia ja heti täytäntöönpantavissa. Korkein oikeus voi kuitenkin purkaa työtuomioistuimen tuomion samoin edellytyksin kuin muidenkin tuomioistuinten tuomiot.

Työnantajan ja työntekijän välisestä työsopimuksesta aiheutuvat riidat käsitellään asianomaisessa käräjäoikeudessa ja virkasuhteisten vastaavat riidat hallinto-oikeudessa. Työtuomioistuin antaa näille tuomioistuimille lausuntoja asioissa, joiden ratkaiseminen edellyttää erityistä työehto- ja virkaehtosopimusolojen tuntemusta.

Työtuomioistuimen jäseniä ovat presidentti ja työtuomioistuinneuvos. He toimivat työtuomioistuimen puheenjohtajina. Lisäksi työtuomioistuimessa on sivutoimisia jäseniä.

Työtuomioistuimen lainoppineet sihteerit toimivat valmistelijoina tai esittelijöinä. Presidentti voi määrätä työtuomioistuimen sihteerin vastaamaan ja huolehtimaan hallinto- ja talousasioiden hoitamisesta. Työtuomioistuimessa on lisäksi muuta henkilökuntaa.

Vakuutusoikeus

Vakuutusoikeus on toimeentuloturva-asioiden erityistuomioistuin. Vakuutusoikeudessa käsiteltävät asiat koskevat muun muassa henkilön oikeutta työeläkkeeseen, kansaneläkkeeseen, työttömyysetuuteen, palkkaturvaan, asumistukeen, opintotukeen, Kansaneläkelaitoksen maksamiin vammaisetuuksiin, sairausvakuutuslain mukaiseen etuuteen, kuntoutukseen sekä oikeutta korvaukseen työtapaturman, ammattitaudin, rikosvahingon, sotilasvamman tai sotilastapaturman perusteella.

Toimeentuloturva-asioiden muutoksenhakujärjestelmä on pääosin kaksivaiheinen. Etuuksia myöntävien laitosten ja yhtiöiden antamiin päätöksiin haetaan yleensä muutosta kyseessä olevia asioita käsittelevältä muutoksenhakulautakunnalta. Muutoksenhakulautakuntien antamiin päätöksiin haetaan muutosta vakuutusoikeudelta, joka on ylin muutoksenhakuaste. Sen päätökseen ei voi hakea muutosta valittamalla. Eräissä tapaturmavakuutuslainsäädäntöön perustuvaa korvausta koskevissa asioissa on kuitenkin mahdollisuus hakea valituslupaa korkeimmalta oikeudelta.

Vakuutusoikeuden jäseniä ovat päällikkötuomarina ylituomari sekä muina jäseninä vakuutusoikeustuomarit. Lisäksi vakuutusoikeudessa on sivutoimisia jäseniä. Kullakin sivutoimisella jäsenellä on kaksi varajäsentä.

Vakuutusoikeudessa on esittelijöinä kansliapäällikkö, asessoreja ja vakuutusoikeussihteereitä. Esittelijät ovat ylemmän oikeustieteellisen tutkinnon suorittaneita ja osallistuvat eräiden asioiden käsittelyyn ja ratkaisemiseen myös vakuutusoikeuden ratkaisukokoonpanon jäseninä. Vakuutusoikeudessa on lisäksi muuta henkilökuntaa.

Tuomioistuinten johtaminen ja hallinto

Tuomioistuimet vastaavat itse toimintansa järjestämisestä. Organisaatiolakien mukaan tuomioistuimia johtaa ja niiden tuloksellisuudesta vastaa päällikkötuomari. Tuomioistuinta johtaessaan päällikkötuomarin tehtävänä on muun muassa huolehtia tuomioistuimen toimintakyvystä ja kehittämisestä, valvoa oikeusperiaatteiden soveltamisen ja laintulkinnan yhdenmukaisuutta, asettaa tulostavoitteet ja valvoa niiden toteutumista. Hänen tulee myös osallistua lainkäyttötoimintaan.

Tuomioistuimet voivat asioita käsitellessään toimia lainkäyttöyksiköihin jakautuneina. Käräjäoikeudet, kaikkein pienimpiä lukuun ottamatta, hovioikeudet ja vakuutusoikeus jakautuvat osastoihin. Hallinto-oikeudet, markkinaoikeus ja korkein hallinto-oikeus jakautuvat jaostoihin. Korkeimmassa oikeudessa ja työtuomioistuimessa ei ole osastojakoa.

Perusteena osastoihin tai jaostoihin jakautumiselle voi olla esimerkiksi lainkäyttöasioissa tarvittavan asiantuntemuksen ja käsittelyn sujuvuuden turvaaminen. Jakautumisesta määrätään tuomioistuimen työjärjestyksessä. Käräjäoikeuksiin on oikeusministeriön päätöksellä voitu perustaa osasto myös virka-alueen suomen- ja ruotsinkielisen väestön kielellisten oikeuksien turvaamiseksi. Säännöksen tarve on käytännössä osoittautunut vähäiseksi.

Käräjäoikeuksissa, hallinto-oikeuksissa ja markkinaoikeudessa osaston johtajan tai jaoston puheenjohtajan tehtävät ovat määräaikaisia. Päällikkötuomari määrää tehtävään tuomioistuimen lainoppineen tuomarin enintään kolmeksi vuodeksi. Tehtävään voidaan määrätä vakinaiseen tuomarin virkaan nimitetty henkilö, jolla on tarvittavat henkilökohtaiset ominaisuudet ja johtamistaitoa. Lokakuun alusta 2015 voimaan tulleen uudistuksen myötä myös hovioikeuksien ja vakuutusoikeuden osaston johtajien tehtävät on muutettu määräaikaisiksi.

Tehtävässään osaston johtaja tai jaoston puheenjohtaja huolehtii erityisesti työn yleisestä suunnittelusta ja järjestämisestä sekä työn tuloksellisuudesta. Hänen tulee lisäksi valvoa oikeusperiaatteiden soveltamisen ja laintulkinnan yhdenmukaisuutta. Virkaiässä vanhin osaston johtaja tai jaoston puheenjohtaja toimii myös päällikkötuomarin sijaisena.

Toimivalta ratkaista tuomioistuimen hallinto- ja talousasioita on ylimpiä tuomioistuimia lukuun ottamatta keskitetty pääsääntöisesti päällikkötuomarille. Päällikkötuomari voi myös siirtää toimivaltaansa kuuluvia asioita muun virkamiehen ratkaistavaksi. Päällikkötuomarin määräyksestä hovioikeuden, hallinto-oikeuden, markkinaoikeuden ja vakuutusoikeuden täysistunnossa voidaan käsitellä ainoastaan lainsäädäntöaloitteen tekemistä tai lausunnon antamista lainsäädäntöasiassa koskevia asioita.

Ylimmissä tuomioistuimissa, hovioikeuksissa, markkinaoikeudessa ja vakuutusoikeudessa on kansliapäällikkö, joka huolehtii tuomioistuimen hallinnosta. Myös neljässä suurimmassa käräjäoikeudessa on hallintopäällikön tai hallintojohtajan virat. Hallinto-oikeuksissa on ylituomarin kyseiseen tehtävään määräämä hallintopäällikkö. Myös työtuomioistuimen presidentti on määrännyt työtuomioistuimen sihteerin vastaamaan ja huolehtimaan hallinto- ja talousasioiden hoitamisesta.

Tuomioistuimessa voi olla päällikkötuomarin apuna johtamisessa johtoryhmä. Johtoryhmällä ei ole itsenäistä päätösvaltaa, mutta käytännössä merkittävimmät asiat käsitellään sen kokouksissa. Kaikkein pienimmissä tuomioistuimissa johtoryhmää ei ole.

Ylimpien tuomioistuinten johtaminen ja hallinto poikkeaa joiltakin osin edellä todetusta. Myös korkeinta oikeutta ja korkeinta hallinto-oikeutta johtaa ja niiden tuloksellisuudesta vastaa presidentti. Yleistoimivalta hallinnollisissa asioissa kuuluu kuitenkin täysistunnolle, johon kuuluvat presidentti puheenjohtajana sekä muut vakinaiset jäsenet. Ylimmissä tuomioistuimissa ei myöskään ole johtoryhmää vaan eräät oikeushallintoasiat ja hallinnolliset asiat käsitellään kansliatoimikunnassa tai -istunnossa sen mukaan kuin työjärjestyksessä määrätään. Tuomioistuinten työjärjestyksissä osa hallinto- ja talousasioista on kuitenkin siirretty yksin presidentin tai kansliapäällikön ratkaistavaksi.

2.1.2 Tuomarit

Tuomarin virkamiesoikeudellinen asema

Tuomarilla tarkoitetaan laissa säädetyssä tuomarin virassa olevaa tuomioistuimen jäsentä. Tuomarilta vaaditaan yleensä lainopillinen koulutus, mutta eräisiin tuomarin virkoihin nimitettävältä vaaditaan muun alan tutkintoa. Tuomarin virkaan nimitetään päätoimisesti. Eläkelainsäädännön perusteella tuomari voi virkasuhteen aikana siirtyä hoitamaan virkaansa myös osa-aikaisesti niin kuin muutkin virkamiehet.

Tuomarit ovat virkamiehiä ja heidän virkasuhteeseensa sovelletaan, mitä virkamieslaissa ja sen nojalla säädetään, jollei laissa ole toisin säädetty. Tuomarin perustuslaillisesta asemasta johtuu, että virkamieslain säännökset virkasuhteen irtisanomisesta ja purkamisesta tai lomauttamisesta eivät voi koskea tuomaria. Tuomarin tai tuomarin viran siirtämisestä on perustuslaissa ja virkamieslaissa muista virkamiehistä poikkeavia säännöksiä. Tuomarin asemasta johtuu, että tuomariin ei myöskään sovelleta esimerkiksi määräajaksi nimittämistä, koeaikaa tai virkamiehen asettamista valtioneuvoston käytettäväksi koskevia virkamieslain säännöksiä.

Virkasuhde alkaa siitä ajankohdasta, josta henkilö on nimitetty virkaan tai määräaikaiseen virkasuhteeseen. Todistukseksi nimittämisestä on annettava nimittämiskirja.

Viran perustaminen

Virkamieslain 4 §:n 1 momentin mukaan virkoja voidaan perustaa palkkauksiin käytettävissä olevien määrärahojen rajoissa. Tuomarin virkaa ei saa kuitenkaan perustaa, lakkauttaa tai sen nimeä muuttaa ilman, että kukin tuomarin virka on talousarviossa eritelty (4 § 2 mom. 4 kohta). Näin tuomarin viran perustaminen ja lakkauttaminen edellyttää aina eduskunnan päätöstä. Esityksen tekemisestä vastaa oikeusministeriö, jolle tuomioistuimet puolestaan tekevät ehdotuksensa. Talousarviossa määritellään viran nimike ja palkkaluokka sekä se, mistä lähtien virka perustetaan tai lakkautetaan. Virkaa ei nimenomaisesti osoiteta millekään tuomioistuimelle, vaan virat perustetaan pääsääntöisesti samanlaisten tuomioistuinten kesken yhteisiksi. Eduskunnan hyväksyttyä talousarvion oikeusministeriö tekee päätökset siinä kulloinkin eriteltyjen virkojen perustamisesta tai lakkauttamisesta sekä niiden sijoittamisesta tuomioistuimiin (virkamiesasetuksen 2 § 1 mom.).

Muut tuomioistuinlaitoksen virat eivät edellytä talousarviossa erittelyä, vaan niitä voidaan perustaa niiden määrärahojen puitteissa, jotka eduskunta on myöntänyt kullekin virastolle käytettäväksi palkkaukseen. Päätöksen näidenkin virkojen perustamisesta, lakkauttamisesta ja nimen muuttamisesta sekä niiden sijoittamisesta tekee oikeusministeriö (virkamiesasetus 3 § 2 mom. 1 kohta).

Virkaa perustettaessa on määrättävä viran nimi ja palkkauksen perusteet. Virkamiesten palkkauksesta sekä muista palvelussuhteen ehdoista sovitaan valtion virkaehtosopimuslain (664/1970) nojalla käytävissä neuvotteluissa ja niissä syntyvissä virkaehtosopimuksissa. Näin ollen myös tuomareiden palkkauksesta on sovittu virkaehtosopimuksella. Tämän lisäksi korkeimman oikeuden ja korkeimman hallinto-oikeuden jäsenten palkkauksesta säädetään lailla (laki korkeimman oikeuden ja korkeimman hallinto-oikeuden presidenttien ja jäsenten palvelussuhteen ehdoista, 196/1991). Muiden tuomioistuinten päällikkötuomareiden palkan määrittää valtiovarainministeriö oikeusministeriön esityksestä.

Nimittäminen

Tuomareiden nimittämisestä säädetään nimittämislaissa. Tuomareiden nimittämisessä sovelletaan myös virkamieslain 3 luvun yleisiä säännöksiä nimittämisestä ja kelpoisuusvaatimuksista, jollei nimittämislaissa toisin säädetä. Tuomaria koskevat myös perustuslain yleiset virkojen nimitysperusteet, joiden mukaan julkiseen virkaan edellytetään taitoa, kykyä ja koeteltua kansalaiskuntoa (125 § 2 mom.). Tuomarin virkaan voidaan nimittää vain 18 vuotta täyttänyt Suomen kansalainen. Tuomarin viran kelpoisuusvaatimuksista ei voida myöntää erivapautta.

Tuomareiden yleisistä kelpoisuusvaatimuksista sekä kielitaitovaatimuksista säädetään nimittämislaissa. Erityisalan asiantuntemusta vaativien tuomarinvirkojen kelpoisuusvaatimuksista voidaan säätää erikseen. Tällaisia ovat maaoikeutena toimivan käräjäoikeuden maaoikeusasioiden vastuutuomarin virka, maaoikeusinsinöörin virka, tekniikan ja luonnontieteen alaan perehtyneen ei-lainoppineen hallinto-oikeustuomarin virka, markkinaoikeustuomarin ja markkinaoikeusinsinöörin virka. Näitä virkoja koskevista kelpoisuusvaatimuksista säädetään asianomaisia tuomioistuimia koskevissa organisaatiolaeissa. Vakinaisen tuomarin nimittää tasavallan presidentti. Riippumaton tuomarinvalintalautakunta valmistelee ja tekee vakinaisten tuomareiden virkaan nimittämisestä perustellun esityksen valtioneuvostolle tasavallan presidentille esittelemistä varten. Tuomarinvalintalautakunta ei kuitenkaan valmistele ylimpien tuomioistuinten tuomarinimityksiä.

Tuomari voidaan nimittää myös määräaikaiseen virkasuhteeseen. Määräajaksi nimitetyn tuomarin kelpoisuudesta, virassapysymisoikeudesta sinä aikana, joksi hänet on nimitetty, sekä palkkauksen perusteista on voimassa, mitä vastaavasta vakinaisesta tuomarista säädetään. Tuomioistuimilla itsellään on pääosin valta nimittää määräaikaiset tuomarit. Nimitystoimivalta on nimityksen kestosta riippuen asianomaisen tuomioistuimen päällikkötuomarilla taikka korkeimmalla oikeudella tai korkeimmalla hallinto-oikeudella. Korkeimman oikeuden ja korkeimman hallinto-oikeuden jäsenen määräaikaiseen virkasuhteeseen nimittää kuitenkin tasavallan presidentti.

Tuomarin virkaan haetaan laissa säädettyä hakumenettelyä noudattaen. Ylimpien tuomioistuinten tuomarin virkoihin ei kuitenkaan haeta, vaan niihin ilmoittaudutaan. Tällä erottelulla ei ole mitään itsenäistä merkitystä. Nimittämismenettelyssä erona on ainoastaan se, että esityksen ylimmän tuomioistuimen tuomarin virkaan tekee tuomioistuin itse eikä tuomarinvalintalautakunta. Ylimpien tuomioistuinten presidentin virat täytetään ilman esitystä.

Sidonnaisuuksien ilmoittaminen

Nimittämislain mukaan tuomarin on ennen nimittämistään annettava virkamieslaissa tarkoitettu selvitys sidonnaisuuksistaan. Määräaikaiseen virkasuhteeseen nimitettävän on tehtävä ilmoitus vain, jos nimitys tehdään yli vuodeksi. Ylimpien tuomioistuinten jäseneksi esitetyn on kuitenkin aina ilmoitettava sidonnaisuutensa.

Tuomarin on muiden virkamiesten tavoin annettava ilmoituksessaan virkamieslain 8 a §:n mukaisesti selvitys elinkeinotoiminnastaan, omistuksistaan yrityksissä ja muusta varallisuudestaan sekä virkaan kuulumattomista tehtävistään, sivutoimista ja muista sidonnaisuuksista, joilla voi olla merkitystä arvioitaessa hänen edellytyksiään hoitaa täytettävänä olevan viran tehtäviä. Taloudellista asemaa koskevat tiedot ovat salassa pidettäviä. Tuomarin on lisäksi virkasuhteensa aikana ilmoitettava muutoksista sidonnaisuuksissaan. Sidonnaisuusilmoitus tehdään oikeusministeriölle. Muutosilmoitus annetaan kuitenkin sille tuomioistuimelle, jonka palveluksessa tuomari on.

Keväällä 2015 hyväksytyn lainsäädännön perusteella tuomareiden sidonnaisuudet rekisteröidään tuomareiden sidonnaisuus- ja sivutoimirekisteriin (laki tuomareiden sidonnaisuus- ja sivutoimirekisteristä 565/2015, jäljempänä rekisterilaki). Rekisteriin merkityt tiedot, siltä osin kuin ne ovat julkisia, ovat jokaisen saatavilla yleisessä tietoverkossa. Tavoitteena on ottaa rekisteri käyttöön vuoden 2017 alussa.

Tuomarin vala tai vakuutus

Jokaisen on ennen tuomarin tehtävään ryhtymistä annettava tuomarin vala tai sitä vastaava vakuutus. Tuomarin valan sanamuodosta säädetään oikeudenkäymiskaaressa. Sanamuoto on edelleen alkuperäisessä muodossaan. Oikeudenkäymiskaaren säännöksiä täydentää asetus virkavalasta ja virkavakuutuksesta sekä tuomarinvalasta ja tuomarinvakuutuksesta (1183/1987).

Tuomarin velvollisuudet

Virkamieslain 4 luvussa on säännökset viranomaisen ja virkamiehen yleisistä velvollisuuksista, jotka koskevat myös tuomaria virkamiehenä ja tuomioistuimia työnantajana. Samassa luvussa säädetään tuomarin sivutoimien luvanvaraisuudesta, sivutoimia koskevista rajoituksista ja velvollisuudesta ilmoittaa sivutoimista saatujen palkkioiden määrä (18 § ja 18 a §). Sivutoimella tarkoitetaan virkaa, palkattua työtä ja tehtävää, josta virkamiehellä on oikeus kieltäytyä samoin kuin ammattia, elinkeinoa ja liikettä. Tuomarin samoin kuin tuomioistuimen esittelijän on haettava sivutoimeen lupa. Luvan myöntää muille kuin päällikkötuomareille se tuomioistuin, jossa tuomari työskentelee. Sivutoimiluvan myöntämisen edellytyksenä on, että virkamies ei saa sivutoimen vuoksi tulla esteelliseksi tehtävässään. Sivutoimi ei myöskään saa vaarantaa tasapuolisuutta tehtävän hoidossa tai muutoinkaan haitata tehtävän asianmukaista hoitamista. Riippumattomuuden turvaamiseksi tuomari ei saa toimia vain toisen välimiesriidan osapuolen nimeämänä välimiehenä. Tuomareille ja esittelijöille myönnetyt sivutoimiluvat sekä sivutoimista maksetut tietyn määrän ylittävät palkkiot tullaan rekisteröimään perustettavaan tuomareiden sidonnaisuus- ja sivutoimirekisteriin.

Tuomarilla on virkamieslain 19 §:n mukaan velvollisuus antaa tehtävän hoitamisen terveydellisiä edellytyksiä koskevia tietoja. Virkamies voidaan saman säännöksen mukaan myös määrätä hänen terveydentilansa toteamiseksi suoritettaviin tarkastuksiin ja tutkimuksiin. Tuomari voidaan pidättää virantoimituksesta, jos hän kieltäytyy antamasta 19 §:ssä tarkoitettuja tietoja tai osallistumasta siinä edellytettyihin tutkimuksiin.

Tuomari on velvollinen toimimaan tuomarina siinä tuomioistuimessa, jossa hänen virkansa on. Tuomarin velvollisuuksiin kuuluu osallistua tarvittaessa asian käsittelyyn muuallakin kuin tuomioistuimen sijaintipaikkakunnalla ja hoitaa tuomarin tehtävää tuomioistuimen muualla sijaitsevassa sivukansliassa tai istuntopaikassa. Tuomari voidaan yksittäistapauksessa määrätä esteellisen tuomarin tilalle muuhun tuomioistuimeen ratkaisemaan siellä vireillä oleva asia sen mukaan kuin nimittämislain 19 a §:ssä säädetään.

Virkavapaus

Virkamieslain 5 luvun säännöksiä virkavapaudesta sovelletaan myös tuomariin. Oikeus virkavapauteen voi seurata suoraan laista (muun muassa sairauslomat, äitiys- ja isyysvapaa, vanhempainvapaa ja hoitovapaa) tai virkaehtosopimuksesta. Virkavapaudesta voidaan myös sopia.

Tuomarille myönnettävästä virkavapaudesta päättää asianomainen tuomioistuin. Tuomarin yli vuoden kestävästä virkavapaudesta päättää kuitenkin korkein oikeus tai korkein hallinto-oikeus. Vastaavasti yli 30 päivää kestävästä hovioikeuden tai työtuomioistuimen presidentin tai hallinto-oikeuden, vakuutusoikeuden ja markkinaoikeuden ylituomarin virkavapaudesta päättää korkein oikeus tai korkein hallinto-oikeus. Sen sijaan käräjäoikeuden laamannin enintään vuoden kestävästä virkavapaudesta päättää hovioikeus ja yli vuoden mittaisesta korkein oikeus.

Virkasuhteen päättyminen

Perustuslain 103 §:n mukaan tuomari voidaan julistaa virkansa menettäneeksi vain tuomioistuimen tuomiolla. Tuomari on kuitenkin velvollinen eroamaan virastaan määräiässä tai työkykynsä menetettyään. Virkamieslain 35 §:n mukaan yleinen eroamisikä on 68 vuotta. Virkasuhde päättyy ilman irtisanomista tai muuta virkasuhteen päättämistoimenpidettä sen kuukauden lopussa, jona virkamies saavuttaa sanotun iän. Tuomarille voidaan myös omasta hakemuksestaan antaa ero. Eron antaa oikeusministeriö. Ylimmän tuomioistuimen tuomarille eron antaa kuitenkin asianomainen tuomioistuin itse.

Virkasuhde voi päättyä myös työkyvyttömyyseläkkeeseen. Tuomarin velvollisuudesta erota tehtävästään työkyvyttömyyden perusteella säädetään virkamieslain 46 §:ssä. Sen mukaan tuomari on velvollinen eroamaan valtion palveluksesta, jos hän on sairauden, vian tai vamman vuoksi menettänyt työkykynsä. Tällöin eron antaa oikeusministeriö. Jos tuomari on sairauden, vian tai vamman vuoksi menettänyt työkykynsä eikä hän itse hae eroa, tuomioistuin, jossa tuomari työskentelee, tai ylempi tuomioistuin voi vaatia eroa. Eron antamisesta päättää yleensä ylempi tuomioistuin. Asia on käsiteltävä lainkäyttöjärjestyksessä. Muutoksenhaku on järjestetty tuomioistuinlinjoittain.

Virkavastuu ja kurinpito

Perustuslain 118 §:n mukaan virkamies vastaa virkatoimiensa lainmukaisuudesta. Hän on myös vastuussa sellaisesta monijäsenisen toimielimen päätöksestä, jota hän on toimielimen jäsenenä kannattanut. Lisäksi esittelijä on vastuussa siitä, mitä hänen esittelystään on päätetty, jollei hän ole jättänyt päätökseen eriävää mielipidettä. Säännös koskee myös tuomaria ja tuomioistuimen esittelijää.

Jokaisella, joka on kärsinyt oikeudenloukkauksen tai vahinkoa virkamiehen tai muun julkista tehtävää hoitavan henkilön lainvastaisen toimenpiteen tai laiminlyönnin vuoksi, on perustuslain 118 §:n nojalla oikeus vaatia tämän tuomitsemista rangaistukseen sekä vahingonkorvausta julkisyhteisöltä taikka virkamieheltä tai muulta julkista tehtävää hoitavalta. Virkamiehen vahingonkorvausvastuuseen sovelletaan vahingonkorvauslakia (412/1974). Virkarikoksista säädetään rikoslain (39/1889) 40 luvussa. Virkamies voidaan määrätä viraltapantavaksi, jos rikos osoittaa virkamiehen ilmeisen sopimattomaksi tehtävään. Viraltapano voi olla seurauksena myös muusta teosta kuin virkarikoksesta. Viraltapanosta säädetään rikoslain 2 luvun 7 ja 10 §:ssä.

Virkamiesoikeudellinen virkavastuu voidaan toteuttaa myös hallinnollisessa järjestyksessä virkamieslain perusteella annettavalla kirjallisella varoituksella ja muun virkamiehen kuin tuomarin osalta myös virkasuhteen purkamisella. Tuomarin viraltapano edellyttää tuomioistuimen ratkaisua. Virkamies voidaan myös pidättää virantoimituksesta esimerkiksi rikossyytteen tutkimisen ajaksi. Tuomareita koskevissa asioissa toimivaltaisista viranomaisista säädetään virkamieslain 12 luvun 46 ja 46 a §:ssä. Tuomarille kirjallisen varoituksen antaa päällikkötuomari ja päällikkötuomarille seuraavan oikeusasteen päällikkötuomari. Muutoksenhaku on järjestetty tuomioistuinlinjoittain. Virantoimituksesta pidättämisestä päättävistä viranomaisista säädetään virkamieslain 46 §:n 3 momentissa. Sen mukaan korkeimpien oikeuksien presidentin ja jäsenen pidättää virantoimituksesta se tuomioistuin, jonka palveluksessa tuomari on. Muiden tuomareiden osalta toimivaltainen on virkarikosasiassa toimivaltainen tuomioistuin. Tuomioistuimen päätökseen haetaan muutosta hallinto-oikeudelta.

Tuomarin siirtäminen

Viran siirtämisestä säädetään virkamieslain 5 §:ssä, jonka mukaan virka voidaan siirtää vain virkamiehen suostumuksella, jos virka ei ole avoinna. Päätöksen tuomioistuinlaitoksen virkojen siirtämisestä tekee oikeusministeriö osana valtioneuvostoa. Näin on myös talousarviossa eriteltävien virkojen osalta, koska kyseinen asia ei valtioneuvoston ohjesäännön 9 §:n mukaan kuulu valtioneuvoston yleisistunnon päätettäväksi. Tuomarin virat ovat yleensä samojen tuomioistuinten kesken yhteisiä niin, että oikeusministeriö voi päättää avoinna olevan tuomarinviran siirtämisestä toiseen tuomioistuimeen esimerkiksi kunkin tuomioistuimen resurssitarvetta silmällä pitäen. Viran nimikettä ei kuitenkaan voi muuttaa ilman talousarviokäsittelyä, vaikka se olisi avoinna.

Virkamieslain 20 §:ssä säädetään edellytyksistä, joilla virkamies voidaan siirtää määräajaksi toiseen virastoon. Vaikka säännös koskee myös tuomaria, käytännössä sitä ei ole sovellettu.

Tuomarin asema tuomioistuinlaitoksen uudelleenjärjestelyssä

Perustuslain 103 §:n mukaan tuomaria ei voida julistaa virkansa menettäneeksi muutoin kuin tuomioistuimen tuomiolla. Tuomaria ei suostumuksettaan saa myöskään siirtää toiseen virkaan, ellei siirto johdu tuomioistuinlaitoksen uudelleenjärjestelystä. Virkamieslain 47 § mukaan tuomarin siirtämisestä päättää nimittävä viranomainen. Tuomari voidaan siirtää vain sellaiseen virkaan, jonka kelpoisuusvaatimukset hän täyttää ja jota voidaan pitää hänelle sopivana. Tuomari on ensisijaisesti siirrettävä samalla paikkakunnalla olevaan virkaan. Virkamieslain 47 §:ssä on lisäksi säännökset tuomarille uudelleenjärjestelyssä annettavasta erosta.

Virkamieslaissa säädetään valtionhallinnon toimintojen uudelleenjärjestelystä (5 a—5 d §). Ne ovat yhteiset koko valtionhallinnolle. Valtionhallinnon toiminnon uudelleenjärjestelyllä tarkoitetaan tilannetta, jossa lailla tai valtioneuvoston asetuksella valtion virastorakennetta uudistetaan tai valtionhallinnon tehtäviä siirretään valtion virastosta toiseen. Uudelleenjärjestelyä koskevia säännöksiä ei kuitenkaan sovelleta tilanteissa, joissa on kysymys viraston sisäisistä organisaatiomuutoksista tai muusta viraston uudelleenjärjestelystä. Tuomioistuinlaitoksen uudelleenjärjestelyssä on yleensä kysymys tilanteesta, jossa tuomioistuimia yhdistetään niin, että yhden viraston tehtävät jatkuvat toisessa virastossa eivätkä lakkaa kokonaan. Tuomioistuimia yhdistettäessä voi käytännössä syntyä myös tilanne, jossa perustetaan kokonaan uusi tuomioistuin. Tuomioistuinlaitoksen uudelleenjärjestelyssä voi olla kysymys myös tilanteesta, jossa tuomioistuimen tehtäviä siirretään muulle viranomaiselle.

Uudelleenjärjestelyssä lähtökohtana on, että yhdistyvien virastojen virat ja niihin nimitetyt virkamiehet siirtyvät tehtävien tai toimintojen mukana uuteen virastoon. Tätä pääsääntöä sovelletaan myös tuomioistuinlaitoksen uudelleenjärjestelyssä. Tuomari voidaan perustuslain estämättä siirtää myös muuhun kuin tuomarin virkaan (ks. HE 1/1998 vp).

Virkamieslain 5 a §:n mukaan virka voidaan uudelleenjärjestelyssä siirtää ilman virkamiehen suostumusta, jos virka siirretään virkamiehen työssäkäyntialueella tai työssäkäyntialueelle. Työssäkäyntialue ulottuu 80 kilometrin etäisyydelle hänen tosiasiallisesta asuinpaikastaan. Jos työtehtävät siirtyvät uudelleenjärjestelyssä virkamiehen työssäkäyntialueen ulkopuolelle, virkaa ei saa siirtää ilman hänen suostumustaan.

Virkamieslain 47 §:n vaatimus siitä, että tuomari tulisi uudelleenjärjestelyssä ensisijaisesti sijoittaa samalla paikkakunnalla sijaitsevaan virkaan, poikkeaa virkamieslain 5 a §:stä, jossa lähtökohtana on virkojen ja virkamiesten siirtyminen tehtäviensä mukana. Samalla paikkakunnalla sijaitsevia tuomarin virkoja ei uudelleenjärjestelytilanteissa useinkaan ole tarjolla. Säännöksiä onkin rakenneuudistuksissa sovellettu niin, että jos tuomari ei ole suostunut siirtymään työssäkäyntialueensa ulkopuolelle, oikeusministeriö on pyrkinyt järjestämään hänelle toisen tuomarin viran samalta paikkakunnalta, työssäkäyntialueelta tai jopa sen ulkopuolelta. Jos muuta virkaa ei ole tarjottavissa, tuomari on lopulta nimitettävä siirrettyyn virkaan. Sama koskee tilanteita, joissa tuomari ei ole lainkaan reagoinut suostumuspyyntöön. Tuomarilla on siten aina oikeus pysyä siirtyvässä virassaan.

Virkamieslain 5 a §:ssä tarkoitetun suostumuksen puuttuminen ei estä tehtävien eikä viran siirtämistä. Tilanteessa, jossa organisaatiomuutoksen yhteydessä viran tehtävät siirtyvät toiselle työssäkäyntialueelle ja virkamies kieltäytyy siirtymästä uuteen sijoituspaikkaan eikä muuta työtä ole tarjolla, tulevat noudatettavaksi virkasuhteen päättämistä koskevat säännökset. Virkamieslain 47 §:n 3 momentin mukaan nimittävän viranomaisen on annettava tuomarille hakemuksetta ero, jos hän uudelleenjärjestelyssä ilman pätevää syytä kieltäytyy vastaanottamasta toista virkaa. Eron antaminen tulee kyseeseen kuitenkin vasta, jos työssäkäyntialueen ulkopuolisesta siirrosta kieltäytyneelle tuomarille ei kyetä järjestämään vaihtoehtoista muuta virkaa. Tilanteita, joissa tuomari olisi jouduttu erottamaan, ei käytännössä ole ollut.

2.1.3 Asiantuntijajäsenet ja muut sivutoimiset jäsenet

Päätoimisten tuomareiden lisäksi kaikissa tuomioistuimissa voi asioiden ratkaisemiseen osallistua asiantuntijajäseniä tai muita sivutoimisia jäseniä. Heidät määrätään kyseiseen tehtävään tietyksi toimikaudeksi, jonka aikana he nauttivat tuomarille perustuslaissa taattua erottamattomuutta. Asiantuntijajäsenen tehtävän vapautuessa kesken toimikauden hänen tilalleen voidaan määrätä seuraaja. Tuomioistuinten riippumattomuus edellyttää, että asiantuntijajäsenet rinnastetaan tuomiovallan käyttäjinä asemaltaan tuomareihin.

Tuomareiden nimittämisestä annettu laki ei koske tuomioistuinten asiantuntijajäseniä tai muita sivutoimisia jäseniä, vaan näiden kelpoisuusvaatimuksista ja tehtävään määräämisestä säädetään erikseen.

Käräjäoikeuksissa on maallikkojäseninä lautamiehiä, jotka valitsee kunnanvaltuusto sen toimikautta vastaavaksi ajaksi eli käytännössä neljäksi vuodeksi.

Sotilasoikeudenkäyntiasioissa niitä käsittelevissä käräjäoikeuksissa sekä Helsingin hovioikeudessa ja korkeimmassa oikeudessa kokoonpanoon kuuluu sotilasjäseniä. Käräjäoikeuden sotilasjäsenet ja heille riittävän monta varajäsentä määrää hovioikeus sotilasläänin komentajan esityksestä. Hovioikeuden sotilasjäsenet ja heille varajäsenet määrää korkein oikeus puolustusministeriön ehdottamista henkilöistä. Korkeimman oikeuden sotilasjäsenet ja heille varajäsenet määrää tasavallan presidentti. Sotilasjäsenten toimikausi on kaksi vuotta.

Hallinto-oikeudessa osallistuu sivutoiminen asiantuntijajäsen lastensuojelu-, adoptio-, mielenterveys-, päihdehuolto- ja tartuntatautilaissa sekä kehitysvammaisten erityishuollosta annetussa laissa tarkoitettujen asioiden käsittelyyn ja ratkaisemiseen. Asiaryhmästä riippuen asiantuntijajäsenten tulee olla soveltuvan ylemmän korkeakoulututkinnon suorittaneita taikka laillistettuja tietyn erityisalan lääkäreitä. Valtioneuvosto määrää hallinto-oikeuteen riittävän määrän sivutoimisia jäseniä neljän vuoden toimikaudeksi kerrallaan.

Vesilain ja ympäristönsuojelulain mukaiset asiat on keskitetty käsiteltäväksi Vaasan hallinto-oikeuteen, jossa näiden asioiden käsittelyyn osallistuu niihin asioihin perehtynyt päätoiminen ei-lainoppinut hallinto-oikeustuomari. Korkeimmassa hallinto-oikeudessa tällaisten asioiden käsittelyyn osallistuu kaksi ympäristöasiantuntijaneuvosta. Ympäristöasiantuntijaneuvoksen kelpoisuusvaatimukset vastaavat kyseisiin asioihin perehtyneen hallinto-oikeustuomarin vaatimuksia. Tehtävään vaaditaan soveltuva ylempi korkeakoulututkinto tekniikan tai luonnontieteiden alalta ja perehtyneisyys sovellettavan lainsäädännön alaan kuuluviin tehtäviin. Lisäksi korkeimmassa hallinto-oikeudessa osallistuu patenttia, hyödyllisyysmallioikeutta tai integroidun piirin piirimallia koskevien asioiden käsittelyyn kaksi yli-insinöörineuvosta. Heidän kelpoisuusvaatimuksenaan on soveltuva ylempi korkeakoulututkinto tekniikan alalta ja perehtyneisyys patenttiasioihin. Ympäristöasiantuntijaneuvoksen ja yli-insinöörineuvoksen nimittää tasavallan presidentti neljäksi vuodeksi kerrallaan.

Ahvenanmaan hallintotuomioistuimessa on varajäseniä, jotka kutsutaan ratkaisukokoonpanoon, kun varsinainen jäsen on estynyt. Varajäsenet, joilta edellytetään ylempää oikeustieteellistä korkeakoulututkintoa, määrää korkein hallinto-oikeus.

Markkinaoikeudessa sivutoimiset asiantuntijajäsenet osallistuvat kilpailu- ja valvonta-asioiden sekä hankinta-asioiden käsittelyyn, teollis- ja tekijänoikeudellisten asioiden tai markkinaoikeudellisten asioiden käsittelyyn. Heidän kelpoisuusvaatimuksenaan on soveltuva ylempi korkeakoulututkinto ja perehtyneisyys kyseisiin asioihin. Asiantuntijajäsenet määrää valtioneuvosto neljän vuoden toimikaudeksi kerrallaan.

Työtuomioistuimessa on neljätoista sivutoimista jäsentä, joista kaksi nimitetään henkilöistä, joiden ei voida katsoa edustavan työnantaja- eikä työntekijäetuja. Kahdeksan jäsenen on oltava työsuhteisiin perehtyneitä. Näistä jäsenistä neljä nimitetään työnantajayhdistysten edustavimpien keskusjärjestöjen sekä neljä työntekijäin ja toimihenkilöiden ammattiyhdistysten edustavimpien keskusjärjestöjen esityksestä. Neljän muun jäsenen on oltava virkasuhteisiin perehtyneitä. Kaksi näistä jäsenistä nimitetään valtiovarainministeriön, kunnallisen työmarkkinalaitoksen, evankelis-luterilaisen kirkon työmarkkinalaitoksen ja Suomen Pankin sekä kaksi valtion ja Suomen Pankin virkamiesten sekä kunnallisten ja kirkollisten viranhaltijain ammattiyhdistysten edustavimpien keskusjärjestöjen esityksestä. Jäsenille nimitetään kaksi varajäsentä. Tasavallan presidentti nimittää sivutoimiset jäsenet kolmen vuoden toimikaudeksi kerrallaan.

Vakuutusoikeudessa on sivutoimisia lääkärijäseniä, työoloja tai yritystoimintaa tuntevia jäseniä sekä sotilasvamma-asioita tuntevia jäseniä sekä heidän varajäseniään. Vakuutusoikeuden sivutoimiset jäsenet määrää valtioneuvosto viiden vuoden toimikaudeksi kerrallaan. Työoloja tai yritystoimintaa tuntevat jäsenet ja sotilasvamma-asioita tuntevat jäsenet sekä heidän varajäsenensä määrätään tiettyjen laissa tarkemmin säädettyjen tahojen ehdotuksesta. Vakuutusoikeudessa on ylilääkäri, joka toimii päätoimisena lääkärijäsenenä. Hänen tehtävänään on valvoa muiden lääkärijäsenten toimintaa ja työmäärää, seurata korkeimman oikeuden ratkaisukäytäntöä ja huolehtia vakuutusoikeuden ratkaisukäytännön yhdenmukaisuudesta lääkärijäsenten osalta sekä suunnitella ja kehittää vakuutusoikeuden lääketieteellistä arviointimenettelyä. Ylilääkärillä on samat kelpoisuusvaatimukset kuin sivutoimisilla lääkärijäsenillä. Lisäksi vakuutusoikeudessa on asiantuntijalääkäreitä, jotka toimivat ulkopuolisina lausunnonantajina eivätkä kuulu tuomioistuimen ratkaisukokoonpanoon.

Tuomareiden sidonnaisuusilmoituksia ja sivutoimia koskevan uudistetun lainsäädännön myötä kaikkien tuomioistuinten asiantuntijajäsenet, muut sivutoimisen jäsenet, Ahvenanmaan hallintotuomioistuimen varajäsenet sekä sotilasjäsenet ovat velvollisia ilmoittamaan sidonnaisuutensa ja rekisteröimään ne sidonnaisuus- ja sivutoimirekisteriin. Poikkeuksena tästä ovat toistaiseksi vain käräjäoikeuksien lautamiehet.

2.1.4 Esittelijä ratkaisukokoonpanon jäsenenä

Markkinaoikeutta lukuun ottamatta monijäsenisissä tuomioistuimissa on esittelijöitä, jotka ovat ylemmän oikeustieteellisen korkeakoulututkinnon suorittaneita valtion virkamiehiä. Vain korkeimpien oikeuksien esittelijöillä on tuomarille säädetty virassapysymisoikeus. Korkeimpien oikeuksien esittelijät eivät kuitenkaan ole ratkaisukokoonpanon jäseniä. Hovioikeuslain 9 §:ssä tarkoitetuissa asioissa hovioikeus on päätösvaltainen myös niin sanotussa kevennetyssä kokoonpanossa, johon kuuluu kaksi jäsentä ja esittelijä, jolla tulee olla vähintään kolmen vuoden kokemus hovioikeuden esittelijän tai käräjätuomarin tehtävistä. Esittelijällä on perustuslaissa tuomarille säädetty virassapysymisoikeus sinä aikana, jona hän toimii hovioikeuden jäsenenä. Kevennetty ratkaisukokoonpano otettiin käyttöön, kun oikeudenkäymiskaaren muutoksenhakua hovioikeuteen koskevia säännöksiä uudistettiin vuoden 2000 alusta. Hylättyään hallituksen esitykseen (HE 33/1997 vp) sisältyneen ehdotuksen muutoksenhakulupajärjestelmästä hovioikeuksissa, eduskunta päätti resurssisyistä keventää hovioikeuden ratkaisukokoonpanoa vähäisissä asioissa (LaVM 19/1997 vp). Tämän jälkeen kevennetyn kokoonpanon käyttöalaa on vielä jonkin verran laajennettu vuonna 2003. Kevennetyn kokoonpanon käytöstä ei ole luovuttu myöskään jatkokäsittelylupajärjestelmän käyttöönoton tai sen laajennuksen yhteydessä. Vuosittain noin 15 prosenttia ratkaistuista asioista on ratkaistu hovioikeuslain 9 §:n mukaisessa kokoonpanossa. Vuonna 2014 osuus oli enää 8 prosenttia. Kokoonpanolla on ollut myös koulutuksellinen merkitys, koska kevennetyssä kokoonpanossa hovioikeuden esittelijät ovat voineet tuomioistuimen jäseninä saada kokemusta näytön arvioinnista suullisessa pääkäsittelyssä. Hovioikeuden muussa kuin kevennetyssä kokoonpanossa pääkäsittelyssä ratkaistavissa asioissa esittelijä voi toimia asian valmistelijana, mutta hänellä ei ole perustuslain 118 §:n mukaista esittelijän vastuuta tuomioistuimen ratkaisusta.

Kevennetyn kokoonpanon käytön lisäksi hovioikeuksissa on myös määrätty esittelijöitä määräaikaiseksi tuomariksi. Nämä määräykset ovat usein hyvin lyhyitä ja niitä annetaan myös yksittäistä asiaa varten esimerkiksi esteellisyystilanteissa. Hovioikeuden esittelijöille maksetaan ratkaisukokoonpanon jäsenenä toimimisesta erillinen palkkio. Sen määrä riippuu asiasta ja käsittelyn kestosta.

Vakuutusoikeuslain 2 §:n 1 momentin mukaan vakuutusoikeuden esittelijä voi toimia lakimiesjäsenenä sen mukaan kuin asetuksella säädetään. Vakuutusoikeudesta annetun asetuksen 5 §:n 1 momentin mukaan vakuutusoikeuden kansliapäällikkö, asessori ja vakuutusoikeussihteeri voi toimia lakimiesjäsenenä niissä esittelemissään asioissa, joiden ratkaisemiseen osallistuu kolme lakimiesjäsentä (niin sanotut lainopilliset asiat). Saman pykälän mukaan ylituomari voi määrätä esittelijän toimimaan lakimiesjäsenenä muissakin asioissa (niin sanotut lääkeopilliset asiat).

Keskimäärin esittelijä toimii vakuutusoikeudessa ratkaisukokoonpanon jäsenenä vuosittain noin 100 lainopillisessa asiassa. Lääkeopillisissa asioissa yksittäisiä jäsenmääräyksiä esittelijöille annetaan vuosittain vain joitakin. Kaikista vakuutusoikeudessa käsiteltävistä asioista noin 40 prosenttia on lainopillisia ja noin 60 prosenttia lääkeopillisia asioita. Esittelijä toimii siten ratkaisukokoonpanon jäsenenä merkittävässä osassa vakuutusoikeudessa ratkaistavista asioista. Vakuutusoikeuden esittelijä saa kelpoisuuden toimia ratkaisukokoonpanon jäsenenä heti virkasuhteensa alettua aikaisemmasta työkokemuksestaan riippumatta. Hänen kelpoisuuttaan ei ole rajoitettu esimerkiksi asioiden laadun perusteella. Jäsenenä toimiminen ratkaisukokoonpanossa muissa kuin lääkeopillisissa asioissa kuuluu esittelijän varsinaisiin virkatehtäviin eikä hänelle suoriteta siitä erillistä palkkiota.

2.1.5 Asioiden jakaminen

Tuomioistuimiin saapuvien asioiden jakamisesta käsiteltäviksi ja ratkaistaviksi ei ole Suomessa laintasoista sääntelyä. Asetustasolla asioiden jakamisesta on säännöksiä ainoastaan käräjäoikeusasetuksessa.

Käräjäoikeusasetuksen mukaan käsiteltävät asiat jaetaan työjärjestyksessä määrättävällä tavalla lainoppineille jäsenille tai muille ratkaisijoille. Jakamisessa on kiinnitettävä huomiota siihen, että yhdessä käsiteltävät asiat jaetaan samalle henkilölle. Jakoperusteita määrättäessä on huomioitava, että lainoppineen jäsenen käsittelemät asiat ovat riittävän monipuolisia silloinkin, kun hänelle pääasiallisesti jaetaan vain tietyntyyppisiä asioita. Laamanni voi perustellusta syystä määrätä poikettavaksi vahvistetuista jakoperusteista. Näistä on voitu määrätä myös työjärjestyksessä. Laamanni ratkaisee jakoperusteiden soveltamisesta mahdollisesti syntyvät erimielisyydet. Jos jonkun lainoppineen jäsenen työmäärä poikkeaa muiden lainoppineiden jäsenten työmäärästä tai jos siihen on muu perusteltu painava syy, laamanni voi siirtää lainoppineelle jäsenelle jaetun asian toisen lainoppineen jäsenen käsiteltäväksi. Laamanni määrää myös perusteet, joiden nojalla kokoonpanot muodostetaan.

Käytännöt asioiden jakamisessa vaihtelevat tuomioistuimittain, ja jopa niiden sisäisten lainkäyttöyksiköiden välillä. Yleensä asia jaetaan sen saavuttua suoraan tuomarille tai esittelijälle taikka tuomioistuimen lainkäyttöyksikölle organisaatiosta riippuen. Jakoperusteet voivat vaihdella. Jos tuomioistuimessa käsiteltävät asiat on jaettu eri yksiköiden kesken asiaryhmien mukaan, noudatetaan tällöin tätä jakoperustetta. Asiaryhmien sisällä asiat jaetaan tuomareiden kesken yleensä vuorojärjestyksessä. Kun asia on monijäsenisessä tuomioistuimessa ensin jaettu tarkastavalle tai valmistelevalle jäsenelle, lopullinen kokoonpano voi määräytyä myöhemmin. Asioiden jakamisen eri vaiheissa otetaan myös huomioon, ettei asianomainen valmistelija tai asian ratkaiseva tuomari ole esteellinen tehtäväänsä.

Tuomioistuimen ratkaistavaksi saattaa tulla asia, joka on laajuutensa tai luonteensa puolesta poikkeuksellinen. Tällaiselle asialle saatetaan joutua määräämään kokoonpano normaalista jakomenettelystä poiketen ottaen huomioon esimerkiksi tuomarin asiantuntemus, kielitaito ja joskus myös käytännön syyt, kuten mahdollisuus osallistua käsittelyn edellyttämään matkustamiseen tai pitkäkestoiseen prosessiin.

2.1.6 Tuomareiden koulutus

Suomessa ei ole yhtenäistä pakollista tuomareiden koulutusjärjestelmää tai varsinaista tuomarin virkaan pätevöittävää tuomarikoulua tai -tutkintoa. Tuomioistuinten lainkäyttöhenkilöstön koulutus rakentuu tuomioistuinten itsenäisesti tuottamasta sisäisestä koulutuksesta, alueellisista koulutuksista, ulkopuolisten koulutusorganisaatioiden tuottamista koulutuksista sekä oikeusministeriön koulutusyksikön tuottamasta koulutuksesta. Tuomioistuimet vastaavat henkilöstönsä kehittämisestä itsenäisesti hyödyntäen edellä mainittua koulutustarjontaa parhaaksi katsomallaan tavalla. Koulutuspalveluiden tuottajista oikeusministeriön oikeushallinto-osaston koulutusyksiköllä on koulutusten määrää tarkasteltaessa merkittävä rooli.

Pääpaino osaamisen kehittämisessä on ollut työssä oppimisessa. Lainkäyttöhenkilöstön uran voidaan katsoa alkavan tuomioistuinharjoittelusta ja päättyvän tuomarina tai tuomioistuimen esimiestehtävissä työskentelyyn. Tuomioistuinharjoittelun jälkeen tuomioistuinuralle suuntautuvat lakimiehet tavallisesti hakeutuvat esittelijöiksi hovi- tai hallinto-oikeuksiin. Koulutusjärjestelmän puuttuessa esittelijän tehtävissä toimiminen onkin muodostunut yleisimmäksi tavaksi pätevöityä tuomarin tehtäviin. Näin on edelleen siitä huolimatta, että tuomarinura on avoin myös tuomioistuinlaitoksen ulkopuolisille hakijoille.

Tuomareiden ja muun lainkäyttöhenkilöstön koulutuksen sisältöä ja aikaisempia kehittämishankkeita on selostettu tarkemmin tuomioistuinlakihankkeen koulutustyöryhmän mietinnössä (Mietintöjä ja lausuntoja 38/2015).

2.2 Kansainvälinen kehitys sekä ulkomaiden lainsäädäntö

2.2.1 Yleistä

Lukuisissa kansainvälisissä asiakirjoissa on tuomioistuinten riippumattomuutta ja tuomareiden asemaa koskevia suosituksia ja ohjeita. Näiden soft law -tyyppisten asiakirjojen tarkoituksena on erityisesti turvata oikeusvaltiollisen vallan kolmijako-opin periaatteen toteutumista ja varmistua tuomioistuinten ja tuomareiden riippumattomuudesta ja puolueettomuudesta. Suosituksia on selostettu tuomioistuinlakityöryhmän mietinnössä (Mietintöjä ja lausuntoja 26/2014).

Pohjoismaissa tuomioistuimia koskeva lainsäädäntö on järjestetty eri tavoin. Ruotsissa tuomioistuimista on perinteisesti säädetty erillislaeissa, jotka pitävät sisällään myös prosessuaalisia säännöksiä. Tämän lisäksi Ruotsissa on Suomen tapaan oma lakinsa tuomareiden nimittämisestä. Tuomareiden virkamiesoikeudellisesta asemasta säädetään virkamieslaissa ja tätä täydentävässä valtion ylimpiä virkoja koskevassa erityislaissa. Ruotsissa on kuitenkin tehty hiljattain ehdotus tuomareita ja tuomioistuimia koskevien yleisten säännösten kokoamisesta yhteen lakiin (SOU 2011:42). Tanskassa, Norjassa ja Islannissa tuomioistuimista säädetään yhtenäislaissa. Norjan tuomioistuinlaki sisältää tuomioistuimia ja tuomareita koskevien säännösten lisäksi myös oikeudenkäyntiä koskevat säännökset. Sen sijaan Islannin tuomioistuinlaissa ei ole oikeudenkäyntimenettelyä koskevia säännöksiä. Tanskassa tuomioistuinlaitosta koskevat organisaatiosäädökset ovat osa prosessilainsäädäntöä.

Myös Pohjoismaissa omaksuttuja lainsäädäntöteknisiä ratkaisuja on esitelty tarkemmin tuomioistuinlakityöryhmän mietinnössä. Tässä esityksessä esitetään kansainvälistä vertailua vain tiettyjen yksittäisten asiakokonaisuuksien osalta.

2.2.2 2.2.2 Päällikkötuomareiden nimittäminen määräajaksi Euroopan maissa

Euroopan ihmisoikeussopimuksesta seuraa, että pääsääntö tuomarinimityksissä on virkojen vakinaisuus. Tuomarin riippumattomuutta turvataan viran vakinaisuudella ja virassapysymisturvalla. Pysyvää virkanimitystä koskevasta pääsäännöstä voidaan poiketa vain hyväksyttävästä syystä. Tällöinkin tuomarin ja tuomioistuimen riippumattomuus on turvattava.

Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen ratkaisukäytännössä on kiinnitetty huomiota tuomioistuimen jäsenten nimittämismenettelyyn, toimikauden pituuteen, takeisiin ulkopuolelta tulevaa painostusta vastaan sekä siihen, näyttääkö tuomioistuin riippumattomalta. Esimerkiksi tapauksessa Ettl ym. (23.4.1987) ihmisoikeustuomioistuin totesi, että tuomarinimityksen määräaikaisuus (tapauksessa viisi vuotta) ei ollut ristiriidassa tuomioistuimen riippumattomuutta koskevan vaatimuksen kanssa, mikäli tuomioistuimen jäsen oli toimikautensa ajan tosiasiallisesti erottamaton (kohta 41). Tapauksessa Langborger (22.6.1989) ihmisoikeustuomioistuin ei kiinnittänyt arvioinnissaan huomiota siihen, että ruotsalaisen asunto-oikeuden jäsenet määrättiin tehtäväänsä kolmen vuoden määräajaksi, mistä voidaan päätellä, ettei se pitänyt tällaista määräaikaisuutta tuomioistuimen riippumattomuuden kannalta ongelmallisena. Kolmen vuoden toimikautta on pidetty tuomioistuimen riippumattomuuden kannalta riittävänä myös tapauksissa Campbell ja Fell (28.6.1984) ja Sramek (22.10.1984).

Päällikkötuomarit nimitetään nykyisin määräajaksi esimerkiksi Espanjassa, Belgiassa, Irlannissa, Ranskassa, Islannissa, Virossa, Liettuassa, Puolassa, Sloveniassa ja Montenegrossa. Toimikauden kesto vaihtelee maittain neljästä seitsemään vuoteen. Yleinen on viiden vuoden toimikausi (esim. Belgia, Islanti, Viro, Liettua ja Montenegro). Seitsemän vuoden toimikausi on kuitenkin käytössä esimerkiksi Ranskassa ja Irlannissa. Yleensä päällikkötuomari voidaan nimittää myös uudelle toimikaudelle (esim. Espanja, Belgia, Islanti Viro, Liettua ja Slovenia).

2.2.3 Tuomareiden koulutuksesta eräissä Euroopan maissa

Euroopan unionin komission 9.3.2015 antamasta oikeusalan tulostaulusta [COM(2015) 116 final] käy ilmi, että Suomi on yksi neljästä Euroopan unionin jäsenvaltiosta, jossa ei ole pakollista tuomarinkoulutusta (muut maat Ruotsi, Kypros ja Montenegro). Pakollista tuomarinkoulutusta on käytetty yhtenä tulostaulun laatuindikaattorina arvioitaessa jäsenvaltioiden oikeuslaitosten nykytilaa.

Eri valtioiden tuomioistuinlaitosta ja tuomareiden koulutusta koskevista järjestelmistä useimmat poikkeavat huomattavasti suomalaisesta järjestelmästä. Koulutusjärjestelmiä tarkasteltaessa onkin otettava huomioon se, että suomalaista tuomioistuinlaitosta olennaiselta osin vastaava virkarakenne ja esittelijäjärjestelmä on ainoastaan Ruotsissa. Euroopan eri maiden, mukaan lukien Ruotsin, koulutusjärjestelmiä on selostettu tarkemmin tuomioistuinlakihankkeen koulutustyöryhmän mietinnössä (Mietintöjä ja lausuntoja 38/2015).

2.2.4 Kansainväliset suositukset tuomarin asemasta tuomioistuinlaitoksen uudelleenjärjestelyssä

Tuomarin asemaa tuomioistuinlaitoksen uudelleenjärjestelyä koskevissa tilanteissa on käsitelty erityisesti Euroopan neuvoston piirissä laadituissa tuomarin ja tuomioistuimen riippumattomuutta koskevissa suosituksissa.

Euroopan neuvoston ministerikomitean vuonna 2010 antaman, tuomareiden itsenäisyyttä, tehokkuutta ja vastuuta koskevan suosituksen [CM/Rec(2010)12] tuomarin asemaa koskevassa jaksossa on todettu, että tuomaria ei tule nimittää uudelleen eikä siirtää toiseen virkaan tuomioistuinlaitoksessa ilman suostumustaan, ellei kysymys ole kurinpidollisesta sanktiosta tai tuomioistuinlaitoksen uudelleenjärjestelyä koskevasta tilanteesta (kohta 52). Euroopan neuvoston perustuslakiasioita käsittelevän toimielimen, Venetsian komission, raportissa [CDL-AD(2010)004] on tältä osin viitattu Euroopan neuvoston piirissä laadittuun suositusluontoiseen tuomareiden peruskirjaan [European Charter on the Statute for Judges, DAJ/DOC (98) 23]. Mainitussa peruskirjassa on todettu, että tuomaria ei voida nimittää toiseen tuomarin virkaan eikä siirtää toisaalle edes silloin, kun kysymys on ylennyksestä, ellei asianomainen tuomari tähän suostu. Tästä lähtökohdasta voidaan poiketa vain silloin, kun kysymys on kurinpidollisesta seuraamuksesta tai tämä johtuu tuomioistuinlaitoksen lainmukaisesta uudelleenjärjestelystä taikka jos läheistä tuomioistuinta on vahvistettava tilapäisesti, missä tapauksessa määräyksen enimmäiskeston toisessa tuomioistuimessa tulee olla laissa tarkoin määritelty (kohta 3.4.). Peruskirjan liitteenä olevassa tulkintaohjeessa on tämän kohdan osalta lausuttu, että tuomarin erottamattomuus tarkoittaa muun ohella sitä, että tuomaria ei lähtökohtaisesti voida siirtää toiseen tuomioistuimeen eikä hänen tehtäviään muuttaa ilman tuomarin suostumusta. Venetsian komissio on raportissaan todennut, että edellä lausuttu vastaa komission kantaa asiassa ja korostanut lisäksi sitä, että tuomarin siirtäminen ilman tämän suostumusta voi olla sallittua vain poikkeuksellisissa tilanteissa (ks. em. raportti kohdat 41—43).

2.3 Nykytilan arviointi

2.3.1 Sääntelyn selkeys ja taso

Tuomioistuimia ja tuomareita koskeva sääntely jakautuu lukuisiin eri lakeihin ja asetuksiin. Näissä asetuksissa on yksityiskohtaisia säännöksiä tuomioistuinten toiminnasta, jopa lainkäyttöön kuuluvista asioista. Tuomioistuinten perustuslaissa säännelty asema edellyttää, että tuomioistuinten toiminnasta ja tuomareista säädetään lailla. Korkeinta oikeutta ja korkeinta hallinto-oikeutta koskevia lakeja uudistettaessa vuosina 2005 ja 2006 asetuksista luovuttiin. Osa asetuksen säännöksistä otettiin lakiin ja osa tuomioistuimen työjärjestykseen. Sama koskee syksyllä 2013 voimaan tullutta uudistettua markkinaoikeutta koskevaa lainsäädäntöä.

Sääntely selkeytyisi, jos tuomioistuimille yhteiset säännökset koottaisiin yhteen lakiin. Sama koskee tuomareista annettua sääntelyä, jota niin ikään on sijoitettu useisiin eri lakeihin. Näin voitaisiin saavuttaa tuomioistuinlaitoksen kokonaisuuden kannalta yhdenmukainen ja säädöstasoltaan asianmukainen sääntely, kun eri tuomioistuimia koskevia säännöksiä voitaisiin arvioida samalla kertaa yhtenä kokonaisuutena. Samalla olisi mahdollista yksinkertaistaa ja ajantasaistaa sääntelyä.

Nykyisin tuomioistuinten organisaatiota ja oikeudenkäyntimenettelyä koskevia säännöksiä on sijoitettu sekä oikeudenkäyntimenettely- että organisaatiolakeihin. Lainsäädännön selkeyden kannalta olisi perusteltua, että kaikki tuomioistuinten päätösvaltaista kokoonpanoa ja muut asian käsittelyä koskevat säännökset sijoitettaisiin oikeudenkäyntimenettelyä koskeviin lakeihin.

2.3.2 Tuomioistuinten johtamisjärjestelmä

Oikeusministeriön oikeudenhoidon uudistamisohjelman (Mietintöjä ja lausuntoja 16/2013) kohdassa 37 ehdotetaan toimenpiteitä tuomioistuinten johtamisjärjestelmän tehostamiseksi ja tuomioistuinten kehittymiskyvyn takaamiseksi. Ohjelman mukaan tuomioistuinten sisällä johdettavien yksiköiden määrä tulee sovittaa optimaalisella tavalla tuomioistuimen kokoon nähden siten, että organisaatiorakenteet ovat toimivia eikä hallintoon ja johtamiseen kulu kohtuuttomasti resursseja lainkäytön kustannuksella. Tätä silmällä pitäen osastojen johtajien tehtävistä tulisi tehdä määräaikaisia, mikä on toteutettu lokakuun alusta 2015 voimaan tulleella lainsäädännöllä (ks. HE 224/2014 vp, lait 565—575/2015). Ohjelman mukaan myös päällikkötuomareiden tehtävien määräaikaistamisen mahdollisuudet tulee selvittää. On myös arvioitava ammattimaisten hallinnollisten johtajien tarve suurimmissa tuomioistuinyksiköissä.

Tuomioistuinlaitoksen kehittämiskomitea esitti vuonna 2003 mietinnössään (KM 2003:3) selvitystyön käynnistämistä siitä, tulisiko päällikkötuomarin ja muutkin tuomioistuinten vakinaiset tuomariesimiestehtävät muuttaa määräaikaisiksi. Määräaikaisuudesta voisi komitean arvion mukaan koitua etuja esimerkiksi tuomioistuimen jatkuvan kehittämisen ja toiminnan korkean laadun kannalta. Tuomioistuimet ovat erilaisia, mistä johtuen niissä saattaa olla erilaisia hyväksyttäviä perusteita vaihtaa päällikköä. Päällikön työtehossa ja motivaatiossa saattaa työuran aikana tapahtua muutoksia, jotka puoltavat hänen siirtymistään vastuullisista johtamistehtävistä. Tehtävien määräaikaistaminen mahdollistaisi, että johtajaksi voidaan tarvittaessa nimittää tehtävään sitoutuneempi henkilö. Toisaalta päällikkötuomareiden nykyistä suurempi liikkuvuus ja vaihtuvuus voivat hyödyttää tuomioistuinten kehittämistä ja uudistamista. Päällikkötuomari voi myös itse olla halukas luopumaan johtamis- ja hallintotehtävistä.

Valtionhallinnon ylimmän johdon nimittämistä koskeva sääntely on uudistettu toukokuun alusta 2015 voimaan tulleella uudistuksella (HE 298/2014 vp, lait 283—294/2015). Uudistuksen seurauksena ylin johto nimitetään aina määräajaksi, toimikauden ollessa pääsääntöisesti viisi vuotta. Toimikautta voidaan jatkaa enintään vuodella. Valtion hallinto- ja johtamispolitiikan tavoitteina ja yleisinä lähtökohtina ovat poikkihallinnollisuuden, liikkuvuuden ja hallinnon toimintakyvyn edistäminen, ammattimaisen ja tuloksellisen johtamisen varmistaminen sekä valtionhallinnon tuottavuuden ja kestävän kehityksen turvaaminen. Uudistuksella on pyritty edistämään näitä tavoitteita sekä valtion kykyä työnantajana rekrytoida päteviä johtajia. Sääntely, joka ei koske tuomareita, myötäilee kansainvälistä kehitystä. Uudistuksen tavoitteet ovat kuitenkin suurelta osin soveltuvia tuomioistuinten johtamista ja johtamistehtäviä silmällä pitäen.

Tehdyn selvityksen mukaan nykyiset päällikkötuomarit on nimitetty virkoihinsa keskimäärin noin 55 vuoden iässä. Johtamistehtävän määräaikaisuus ei estä, että sama henkilö toimisi johtamistehtävässä useamman toimikauden ajan. Tuomioistuinlaitoksessa muiden tuomioistuinten kuin korkeimman oikeuden ja korkeimman hallinto-oikeuden osaston johtajien ja jaostojen puheenjohtajien tehtävät ovat määräaikaisia. Tästä on saatu hyviä kokemuksia.

Myös edellä selostetun Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen oikeuskäytännön perusteella tuomari voidaan riippumattomuutta koskevan vaatimuksen estämättä nimittää virkaansa myös määräajaksi ainakin silloin, kun toimikausi on riittävän pitkä ja tuomarin virassapysymisoikeus on vahva. Useissa Euroopan maissa päällikkötuomarit nimitetäänkin määräajaksi.

Edellä mainittujen syiden vuoksi on tarpeen arvioida, tulisiko myös päällikkötuomarit nimittää virkoihinsa määräajaksi.

Hallinnollisia tehtäviä hoitavien kanslia- tai hallintopäälliköiden virkojen perustaminen suurimpiin tuomioistuimiin voisi myös osaltaan edesauttaa tuomioistuinten toiminnan tehostamista. Tätä on pitänyt perusteltuna käräjäoikeusverkoston kehittämistä pohtinut oikeusministeriön virkamiestyöryhmä (Mietintöjä ja lausuntoja 14/2015). Kanslia- ja hallintopäälliköiden osalta jatkovalmistelussa on kuitenkin otettava huomioon myös tammikuussa 2015 oikeusministeriölle luovutetussa arviomuistiossa (Selvityksiä ja ohjeita 2/2015) esitetty tuomioistuinviraston perustaminen ja sen vaikutukset tuomioistuinten hallinnossa työskentelevään henkilöstöön.

2.3.3 Esittelijät ratkaisukokoonpanossa

Tuomarin riippumattomuuden kannalta ongelmallisia ovat lyhyet määräaikaisuudet, erityisesti esittelijöille annetut asia- ja päiväkohtaiset määräykset toimia ratkaisukokoonpanossa tuomioistuimen jäsenenä. Esittelijöitä käytetään ratkaisukokoonpanon jäsenenä vain hovioikeuksissa ja vakuutusoikeudessa ilman, että esittelijää on nimitetty määräaikaiseksi tuomariksi. Vakuutusoikeudessa esittelijät toimivat ratkaisukokoonpanossa säännöllisesti ja jo määräaikaisen virkasuhteensa alusta lukien ilman, että heidän kykyään tuomiovallan käyttäjänä olisi arvioitu.

Myös perustuslakivaliokunta on hallinto-oikeuslain uudistamisen yhteydessä (PeVL 2/2006 vp) todennut, että tuomariksi määrätyn esittelijän asema ei ole rinnastettavissa vakinaiseen tai edes määräaikaiseen tuomariin. Esittelijän urasuunnitelmiin tuomioistuinlaitoksessa liittyvien tekijöiden vuoksi riippumattomuus ei myöskään näytä ulospäin yhtä vahvalta kuin tuomarin. Esittelijöiden määräämiseen ratkaisukokoonpanoon liittyy tuomioistuinlaitoksen sisäiseen itsetäydennykseen liittyviä piirteitä, joita ei liiallisesti saisi sisältyä tuomareiden nimittämismenettelyyn. Tuomariksi määrätyn esittelijän virkavastuu saattaa myös aiheuttaa tarpeettomia tulkintaongelmia. Perustuslakivaliokunta piti esittelijän toimimista tuomioistuimen ratkaisukokoonpanossa perustuslain kannalta ongelmallisena, vaikka järjestelyn ei katsottu muodostuvan suoranaisesti perustuslain vastaiseksi. Hallituksen esityksestä (HE 85/2005 vp) antamassaan mietinnössä (LaVM 9/2006 vp) lakivaliokunta edellytti, että oikeusministeriö arvioi hovioikeusmenettelyn muun kehittämisen yhteydessä nykyisin hovioikeuslain 9 §:ssä säädetyn esittelijäkokoonpanon käytön asianmukaisuutta.

Valtiontalouden tarkastusvirasto on tarkastuskertomuksessaan (169/2008) puolestaan korostanut kevennettyjen kokoonpanojen merkitystä hallinto-oikeuksien toiminnan tuloksellisuuden parantamisessa ja katsonut, että perustuslain vaatimukset täyttävät mahdollisuudet esittelijäkokoonpanon käyttöön hallinto-oikeuksissa tulisi selvittää.

Esittelijäjärjestelmä on ollut pitkään käytössä, ja se on osa tuomioistuinlaitosta ja tuomarin uraa. Kuitenkin jo tuomioistuinlaitoksen kehittämiskomitea on mietinnössään tarkastellut perusteita esittelyyn pohjautuvasta päätöksentekojärjestelmästä luopumiseksi. Komitea katsoi, että toimintaympäristön muutosten, oikeudenkäyntimenettelyn kehittymisen ja tuomaripainotteisuuden lisäämisen myötä olisi edellytyksiä luopua esittelijäjärjestelmästä kaikissa tuomioistuimissa (ks. KM 2003:3, s. 342—346). Myös oikeudenhoidon uudistamisohjelmassa tavoitteeksi on asetettu tuomaripainotteisen valmistelun lisääminen virkarakenteita kehittämällä. Tätä varten on arvioitava esittelijän tehtävää, roolia ja vastuuta eri tuomioistuimissa (ks. uudistamisohjelman kohta 21, Mietintöjä ja lausuntoja 16/2013).

Suomessa ei ole yhtenäistä tuomarien koulutusjärjestelmää, vaan esittelijäjärjestelmä on paljolti korvannut sitä. Jotta esittelijöiden käytöstä ratkaisukokoonpanossa voidaan luopua ilman, että menetetään siihen liittyviä koulutuksellisia etuja tai että eräiden tuomioistuinten toimintakyky merkittävästi heikkenee, on luotava ratkaisu, joka nykyistä paremmin turvaa tuomarin riippumattomuuden. Yhdessä tuomaripainotteisuuden lisäämisen kanssa ratkaisuna voisi olla tuomareiden koulutusvirkojen perustaminen. Koulutusvirkaan riippumattomuuden turvaamisen kannalta riittävän pitkäksi määräajaksi nimitetty asessori voisi toimia koko nimityksensä ajan ratkaisukokoonpanon jäsenenä.

2.3.4 Tuomareiden koulutuksen kehittäminen

Nykyajan oikeusvaltio, kansainvälistyminen sekä toimintaympäristön jatkuvat muutokset asettavat vaatimuksia tuomareiden ammattitaidolle. Lainkäytön painopistettä on hovioikeuksien jatkokäsittelylupajärjestelmän käyttöönoton ja laajentamisen myötä siirretty käräjäoikeuksiin. Myös vallitseva tiukka taloudellinen tilanne asettaa entistä suurempia vaatimuksia lainkäytön laadulle ja tuomioistuinlaitoksen henkilöstön osaamisen kehittämiselle. Tuomioistuinten tulee olla helposti lähestyttäviä ja luotettavia ja niiden henkilöstön tiedoiltaan ja taidoiltaan korkeatasoista. Vallitsevissa olosuhteissa tuomioistuimissa tarvitaan aikaisempaa enemmän syvällistä perehtyneisyyttä uudenlaisiin oikeudellisiin ongelmiin. Tuomareista siirtyy eläkkeelle tulevien vuosien aikana noin 50—60 henkilöä vuodessa. Tämä asettaa haasteita tuomareiden rekrytoinnille ja koulutukselle.

Euroopan maita vertailtaessa Suomi kuuluu siihen pieneen vähemmistöön, jossa ei ole yhtenäistä ja suunnitelmallista tuomareiden koulutusjärjestelmää. Nykyinen lainkäyttöhenkilöstön ammatillinen täydennyskoulutusjärjestelmä ei vastaa vallitsevia tarpeita eikä yllä sellaiseen tasoon, johon monissa Euroopan maissa on päästy.

Nykyisen järjestelmän haasteina ovat epäyhtenäisyys sekä suunnitelmallisuuden ja tavoitteellisuuden puute. Niukat taloudelliset resurssit sekä yhtenäisen, järjestelmällisen ja keskitetyn koulutusjärjestelmän puuttuminen ovat tehneet osaamisen johtamisesta vaikeaa. Tämä on johtanut siihen, että koulutus on määrältään ja laadultaan vaihtelevaa, mikä myös asettaa tuomioistuinten henkilöstön keskenään eriarvoiseen asemaan. Koulutuksessa tulisi paremmin ottaa huomioon kunkin koulutettavan henkilökohtainen osaaminen ja aikaisempi työkokemus. Nykyinen hajanainen koulutusjärjestelmä aiheuttaa myös päällekkäistä työtä. Tämä koskee paitsi koulutuksen suunnittelua ja järjestämisestä myös esimerkiksi tuomioistuinharjoittelun haku- ja valintajärjestelmää.

Lainkäytön laadun varmistaminen edellyttää riittävää perehdyttämistä ja koko tuomioistuinuran läpi jatkuvaa osaamisen kehittämistä. Suunnitelmallisen ja laadukkaan yhtenäisen koulutusohjelman puuttuminen on vakava puute myös kansalaisten oikeusturvan kannalta. Tämän turvaamiseksi henkilöstöllä tulisi olla oikeus ja velvollisuus, kuten myös tosiasiallinen mahdollisuus, osallistua koulutukseen. Näistä syistä tuomareiden ja tuomioistuinten muun lainkäyttöhenkilöstön koulutusta on kehitettävä. Olisi kiinnitettävä huomiota erityisesti siihen, että uudistuksen vaatima panostus ei ole yksinomaan voimavaroja vaativa kustannuserä, vaan välttämätön lainkäytön laatua ja tehokkuutta edistävä investointi.

2.3.5 Tuomarin virkamiesoikeudellinen asema

Yleistä

Tuomarit ovat valtion virkamiehiä, ja heihin sovelletaan valtion virkamiehiä koskevia säännöksiä, jollei tuomarin perustuslaillisen erityisaseman vuoksi ole toisin säädetty. Tuomareiden nimittämisestä on säädetty oma lakinsa. Organisaatiolaeissa on lisäksi virkamieslainsäädäntöä täydentäviä säännöksiä tuomarin virkasuhteesta, kuten virkavapauden myöntämisestä. Tuomareita koskeva sääntely on muodostunut hajanaiseksi ja eri lakien välinen suhde on vaikeaselkoinen. Lisäksi sääntelyn on katsottu olevan eräiltä osin ristiriidassa perustuslain kanssa. Tämä huomioon ottaen on tarpeen arvioida tuomarin virkamiesoikeudellista asemaa koskeva sääntely kokonaisuutena ja koota se pääsääntöisesti yhteen lakiin.

Tuomarin virka talousarviossa eriteltävänä virkana

Erittelyvelvollisuus perustuu vuoden 1919 hallitusmuotoon, joka edellytti, että kaikki valtion virat tuli eritellä talousarviossa (tuolloin tulo- ja menoarvio). Virkojen perustamismenettelyä on 1980-luvun lopulta lähtien uudistettu ja erittelyvelvollisuuden piiriin kuuluvien virkojen määrää asteittain vähennetty (ks. HE 238/1984 vp, HE 237/1991 vp, HE 291/1993, HE 95/2011). Tuomarin virkojen lisäksi nykyisin enää oikeuskanslerin, apulaisoikeuskanslerin ja oikeuskanslerinviraston kansliapäällikön sekä eräät puolustusvoimien ja rajavartiolaitoksen virat eritellään talousarviossa.

Perusteena kehitykselle on ollut yhteiskunnan muuttuminen ja sen mukanaan tuoma valtion tehtäväkentän laajentuminen ja monipuolistuminen. Valtion tehtävien ja oikeusturvan tehokas toteuttaminen on edellyttänyt toimenpiteitä, joilla valtionhallinnon toiminta on kyetty hoitamaan joustavasti ja tuloksellisesti. Tulosohjaukseen siirtymisen myötä on ollut entistä tärkeämpää, että tulosvastuullisilla virastoilla on eduskunnan myöntämien määrärahojen puitteissa valta itsenäisesti päättää henkilöstöhallinnostaan ja virkarakenteestaan. Kehitys on vaiheittain johtanut siihen, että talousarviokäsittelyssä otetaan kantaa koko organisaation toiminnan rahoitukseen eikä enää yksittäisiin virkoihin. Eduskunnalla on talousarviokäsittelyssä mahdollisuus ottaa kantaa virastojen palkkaukseen käytettävissä olevien määrärahojen suuruuteen, vaikka yksittäisiä virkoja ei enää pääsääntöisesti eritellä talousarviossa.

Paineita virkajärjestelyjen joustavuudelle ovat asettaneet erityisesti 2000-luvulla valtionhallinnossa toteutetut lukuisat organisaatiouudistukset. Organisaatiouudistukset toteutetaan aina lainsäädäntöteitse, mikä turvaa eduskunnan vaikutusmahdollisuudet. Erittelyvirkojen määrän vähentämisen ei siten ole arvioitu merkittävästi heikentävän eduskunnan mahdollisuuksia ohjata hallintoa tai valtaa päättää viroista aiheutuvista valtion menoista (ks. HE 95/2011 ja PeVL 19/2011 vp). Uudistuksen yhteydessä arvioitiin, että tulevaisuudessa voisi olla tarpeen luopua virkojen erittelystä talousarviossa kokonaan.

Myös tuomioistuinten toimintaympäristö on muuttunut merkittävästi. Tuomioistuinlaitoksessa on toteutettu rakenteellisia uudistuksia, joissa eduskunta käytännössä kahteen kertaan käsittelee tuomarin virkojen järjestelyä. Erittelyvirkaominaisuus myös vaikeuttaa tuomioistuinlaitoksen virkarakenteen kehittämistä ja resurssienjakoa. Perusteltua olisi, että tuomioistuinten voimavaroja voitaisiin osoittaa nykyistä joustavammin sinne, missä niille on eniten tarvetta. Koska viran perustaminen edellyttää eduskunnan hyväksyntää, oikeusministeriö ei voi ilman talousarviokäsittelyä perustaa vakinaista tuomarin virkaa, vaikka siihen olisi tarvetta ja määrärahat siihen riittäisivät. Talousarviossa erittelystä luopuminen voisi siten osaltaan myös vähentää määräaikaisten tuomareiden virkasuhteiden tarvetta. Erittelyvelvollisuudesta luopumista voidaan pitää perusteltuna myös siksi, että se parantaa edellytyksiä lisätä tuomaripainotteisuutta. Toimintaympäristön muutokset edellyttävät myös toimenpiteitä, joilla tuomioistuinten toiminnan tehokkuus ja oikeusturvan laatu voidaan jatkossakin turvata. Edellä todetulla tavalla tämä edellyttää esimerkiksi, että mahdollisuudet tuomioistuinten päälliköiden tehtävien määräaikaistamiselle selvitetään. Määräaikaistaminen edellyttäisi päällikkötuomarin riippumattomuuden turvaamista niin sanotulla virkatakuujärjestelmällä. Myös virkatakuun järjestämisen kannalta perusteltua olisi, että tuomarin virkoja voitaisiin tarvittaessa perustaa nykyistä joustavammin eli ilman talousarviokäsittelyä.

Viran perustamismenettelyllä ei ole merkitystä tuomarin virassapysymisoikeuden tai virkamiesoikeudellisen aseman kannalta, joten perustuslaillisia esteitä talousarviossa erittelystä luopumiselle ei vaikuttaisi olevan.

Tuomarin asema uudelleenjärjestelyssä

Tuomarin asema tuomioistuinlaitoksen uudelleenjärjestelyssä on muodostunut lainsäädännön perusteella vaikeaselkoiseksi ja tulkinnanvaraiseksi. Säännöksiä on siksi selkeytettävä. Samalla on huolehdittava siitä, että sääntely on kaikilta osin sopusoinnussa perustuslain kanssa.

Tuomareihin tulee tuomioistuinlaitoksen uudelleenjärjestelyssä soveltaa samoja sääntöjä kuin muihinkin virkamiehiin. Näin on käytännössä meneteltykin. On ollut myös tuomarin edun mukaista, että hänelle on pyritty järjestämään mahdollisuus siirtyä tuomarin virkaan samalla työssäkäyntialueella. Voimassa oleva sääntely ei kuitenkaan täysin vastaa tätä käytäntöä. Tuomarin sijoittautumisvaihtoehdoista eri tilanteissa tulisi säätää lailla. Niin ikään toteutuneissa rakenneuudistuksissa muutoslakien siirtymäsäännöksiin otetut säännökset tuomareiden siirtämisessä noudatettavasta menettelystä tulisi kirjata tuomioistuinlakiin.

2.3.6 Asiantuntijajäsenet ja muut sivutoimiset jäsenet

Asiantuntijajäseniä koskeva organisaatiolakien sääntely on muodostunut epäyhtenäiseksi. Heidän nimikkeensä ja toimikautensa pituus vaihtelee eri tuomioistuimissa. Myös tehtävään määräämisessä noudatettavassa menettelyssä on eroja tuomioistuinten välillä. Esimerkiksi uudessa markkinaoikeudesta annetussa laissa on yksityiskohtaiset säännökset asiantuntijajäsenten määräämisessä noudatettavasta menettelystä. Siitä vastaa pääosin markkinaoikeus itse. Muissa tuomioistuimissa asian valmistelusta taas vastaa pääsääntöisesti oikeusministeriö. Ratkaisukokoonpanon jäsenenä asiantuntija on tuomaria vastaavassa asemassa. Voimassa olevasta lainsäädännöstä tämä ei kuitenkaan selkeästi käy ilmi. Epäselvää on myös, miltä osin esimerkiksi tuomarin virassapysymisoikeuteen puuttuvat ja sitä turvaavat säännökset soveltuvat tuomioistuinten sivutoimisiin jäseniin. Asiantuntijajäseniä koskevaa sääntelyä on perusteltua yhtenäistää ja selkeyttää.

Perustuslakivaliokunta on vakuutusoikeuslain muuttamista koskevan hallituksen esityksen (HE 104/2014 vp, PeVL 53/2014 vp) yhteydessä kiinnittänyt huomiota vakuutusoikeuden niin sanottujen intressijäsenten eli työoloja, yritystoimintaa ja sotilasvamma-asioita tuntevien jäsenten nimittämismenettelyyn. Perustuslakivaliokunnan kannanotot on otettava huomioon tuomioistuinlakiehdotusta valmisteltaessa.

Eduskunta on tuomareiden ja asiantuntijajäsenten sidonnaisuussääntelyn uudistamista koskevaan hallituksen esityksen (HE 224/2014 vp, LaVM 28/2014) hyväksymisen yhteydessä edellyttänyt, että velvollisuus ilmoittaa sidonnaisuudet ulotettaisiin koskemaan myös lautamiehiä, koska ratkaisukokoonpanon jäseninä he ovat tuomaria vastaavassa asemassa. Vaikka lautamiesjärjestelmään liittyviä muita kysymyksiä ei ole tämän hankkeen yhteydessä voitu selvittää, kyseinen eduskunnan lausuma on otettava huomioon lautamiehiä koskevassa lainsäädännössä.

2.3.7 Asioiden jakaminen

Tuomioistuinlaitoksen kehittämiskomitea on mietinnössään (KM 2003:3) käsitellyt kysymystä asioiden jakamisesta osana tuomioistuinten johtamista. Komitean mukaan luottamuksen turvaaminen tuomioistuinten ja tuomareiden riippumattomuuteen edellyttää, että asioiden jakoperusteisiin olisi tuomioistuimissa kiinnitettävä jatkuvaa huomiota. Kehittämiskomitean näkemyksen mukaan saattaisi olla myös tarpeen arvioida kokonaisuudessaan uudelleen, millaisia ja minkä tasoisia säännöksiä asioiden jakamisen osalta tarvitaan ja ovatko nykyiset säännökset riittäviä tuomioistuinten riippumattomuuden turvaamiseksi. Asioiden jakamisen tuomareille tulisi komitean mukaan perustua sattumanvaraisuuteen ja jaon perusteet tulisi säätää lailla. Sattumanvarainen jako ei kuitenkaan saisi estää tuomareita erikoistumasta tai heidän erityisasiantuntemuksensa hyödyntämistä ratkaisutoiminnassa. Jakoperusteista tulisi myös olla mahdollisuus poiketa lakiin kirjatusta perustellusta syystä.

Asioiden jakamisessa noudatettavista periaatteista on laadittu useita kansainvälisiä suosituksia, joiden voidaan katsoa edustavan yleisesti hyväksyttyjä eurooppalaisia standardeja. Useissa valtioissa on lakiin otettu säännökset asioiden jakamisesta tuomareille. Suomessa tällaisia säännöksiä ei kuitenkaan ole muualla kuin käräjäoikeusasetuksessa. Asioiden jaon sääntelyn tarpeeseen tai sääntelyn tasoon ei ole kiinnitetty huomiota tuomioistuinlaitosta koskevissa selvityksissä. Erityisiä ongelmakohtia asioiden jaossa ei ole osoitettu. Järjestelmän ongelmana voidaan kuitenkin pitää tiettyä läpinäkyvyyden puutetta ja sitä, että asiaa on käsitelty hyvin erilaisin tavoin eri työjärjestyksissä. Eduskunnan apulaisoikeusasiamies on kantelun johdosta vuonna 2006 esittänyt oikeusministeriön harkittavaksi, olisiko syytä säätää käräjätuomarin käsiteltäväksi jaetun jutun siirtämisen edellytyksistä sekä mahdollisesti myös tuomioistuimen asiajaon perusteista lain tasolla ja nykyistä käräjäoikeusasetusta täsmällisemmin.

Edellä todettu huomioon ottaen olisi tarkoituksenmukaista, että asioiden jakamisesta otettaisiin tuomioistuinlakiin kaikille tuomioistuimille yhteiset yleisen tason säännökset.

2.3.8 Tuomioistuinten voimavarat

Yhteiskunnan kannalta on tärkeää, että tuomioistuinten voimavaroja voidaan käyttää mahdollisimman tehokkaalla tavalla. Tätä tavoitetta palvelisi järjestelmä, jossa tuomari voisi laissa säädetyissä rajoissa toimia myös muussa tuomioistuimessa kuin siinä, johon hänet on nimitetty. Tällainen järjestelmä on käytössä Ruotsissa.

Käytännössä on esiintynyt tarvetta joustavoittaa myös tuomioistuinten päätösvaltaista kokoonpanoa koskevia säännöksiä eräissä erityistilanteissa. Esimerkiksi oikeudenkäymiskaaressa ja markkinaoikeudesta annetussa laissa on eräitä tuomioistuimia koskevia säännöksiä, joiden perusteella tuomioistuin säilyttää päätösvaltaisuutensa, vaikka yhdelle monijäsenisen kokoonpanon jäsenistä tulisi este kesken asian käsittelyn. Niin ikään tuomioistuimen monijäsenistä kokoonpanoa voidaan tietyn edellytyksin vahventaa yhdellä lisäjäsenellä. Tällaisten joustavien kokoonpanosäännösten ulottaminen koskemaan eri tuomioistuimia nykyistä laajemmin olisi tarkoituksenmukaista. Myös ratkaisukokoonpanon puheenjohtajana toimimista koskevaa sääntelyä olisi tarpeen joustavoittaa nykyisestä.

Voimassa oleva sääntely mahdollistaa määräaikaisen tuomarin toimimisen määräajan päättymisen jälkeen tuomarina niiden asioiden käsittelyssä, joiden valmisteluun tai käsittelyyn hän on osallistunut määräajan kestäessä. Näin esimerkiksi valmistelevana tuomarina toimineen esittelijän työpanos ei ole mennyt hukkaan, kun hän on tuomarimääräyksen päättymisen jälkeenkin voinut toimia tuomarina valmistelemissaan asioissa. Perustuslakivaliokunta ei ole kiinnittänyt säännöksiin huomiota nimittämislain säätämisen yhteydessä (PeVL 13/1999 vp). Tästä huolimatta esittelijän tai muuhun tehtävään siirtyneen henkilön toimivallan jatkumista ei voida pitää täysin ongelmattomana tuomioistuimen riippumattomuuden kannalta. Sitä koskee samat tuomareiden nimittämiseen ja ratkaisukokoonpanon riippumattomuuteen liittyvät ongelmat, joita perustuslakivaliokunta on todennut liittyvän esittelijöiden ratkaisukokoonpanoon määräämiseen (PeVL 2/2006 vp). Virkasuhteen päättymisen jälkeinen aika voi muodostua myös virkavastuun kannalta hämäräksi. Tämä huomioon ottaen sääntelyä tulisi tarkistaa siten, että toimivallan jatkuminen sidotaan selkeämmin asian ratkaisemiseen eli siihen, että tuomari on virkasuhteensa aikana muodostanut kantansa asiassa.

Vastaavaa sääntelyä ei ole vakinaisia tuomareita varten siinä tilanteessa, kun he siirtyvät tuomioistuimesta muuhun tehtävään tai jäävät eläkkeelle. Apulaisoikeuskanslerin sijainen on vuonna 2010 antamassaan ratkaisussaan (OKV/599/1/2008) katsonut, että käräjätuomarilla ei toisen tuomioistuimen käräjätuomarin viran vastaanottamisen jälkeen olisi enää ollut toimivaltaa antaa edelliseen virkaansa kuuluneessa asiassa tuomiota kansliassa, vaikka asiassa on pidetty pääkäsittely tuomarin ollessa aikaisemmassa virassaan. Myös tämä menettelyn lainmukaisuuteen liittyvä epäselvyys tulisi korjata toimivallan jatkumista koskevalla säännöksellä.

3.1 Tavoitteet

3.1.1 Sääntelyn selkiyttäminen ja säädöstason korottaminen

Esityksen tavoitteena on selkiyttää tuomioistuimia koskevaa lainsäädäntöä ja saada aikaan tuomioistuinlaitoksen kannalta johdonmukainen kokonaisuus. Tarkoituksena on säätää tuomioistuimia ja tuomareita koskeva yhtenäinen laki, jolla pääosin korvattaisiin voimassa olevat organisaatiolait ja -asetukset.

Ehdotuksen tavoitteena on yhtenäistää tuomioistuimia koskevaa sääntelyä ottaen kuitenkin huomioon kunkin tuomioistuimen erityispiirteet. Tästä syystä sekä sääntelyn johdonmukaisuuden varmistamiseksi kaikista erityislaeista ei kuitenkaan ole tarpeen luopua. Sääntelyn selkeyden ja johdonmukaisuuden vuoksi oikeudenkäyntiä eri tuomioistuimissa koskevat säännökset tulisi koota oikeudenkäyntimenettelyä koskevaan lainsäädäntöön.

Tavoitteena on korostaa tuomioistuinten itsenäistä asemaa ja vastuuta toimintansa järjestämisestä. Tarkoituksena siten on, että tuomioistuimista ja tuomareista säädettäisiin vain lailla. Asetustasosta pääsääntöisesti luovuttaisiin. Tuomioistuimet voisivat entistä itsenäisemmin päättää omasta toiminnastaan työjärjestykseen otettavilla määräyksillä.

Uudistuksella nykyaikaistettaisiin sääntelyä sekä rakenteellisesti että kielellisesti.

3.1.2 Riippumattomuuden korostaminen

Esityksellä vahvistettaisiin tuomioistuinten ja tuomareiden riippumattomuutta. Tavoite ehdotetaan toteutettavaksi tarkistamalla eräitä tuomareita koskevia virkamiesoikeudellisia erityissäännöksiä ja sijoittamalla ne tuomioistuinlakiin. Sama koskee tuomioistuinten asiantuntijajäseniä koskevaa sääntelyä, millä korostettaisiin asiantuntijajäsenten asemaa tuomiovallan käyttäjänä.

Esityksen tavoitteena on myös turvata asianosaisten oikeutta oikeudenmukaiseen oikeudenkäyntiin. Tästä syystä laissa tulisi nykyistä selkeämmin säätää siitä, kuka voi toimia tuomarina. Laissa tulisi myös säätää asioiden jakamisesta tuomareille. Tällä voidaan vaikuttaa myös siihen, miten tuomioistuinten riippumattomuus näyttäytyy ulospäin.

Tuomareiden sidonnaisuusilmoituksia ja sivutoimilupakäytäntöä koskevia säännöksiä on uudistettu hiljattain. Tavoitteena on ollut helpottaa sidonnaisuuksia ja sivutoimia koskevien julkisten tietojen saatavuutta ja siten lisätä tuomioistuinten toiminnan avoimuutta. Tavoitteiden toteuttaminen edellyttää, että myös lautamiehet kuuluvat sidonnaisuusilmoitusvelvollisuuden piiriin.

3.1.3 Lainkäytön laatu ja tuomioistuinten toiminnan tehostaminen

Esityksen tavoitteena on uudistaa tuomioistuinten hallinto- ja johtamisjärjestelmiä niin, että ne mahdollistaisivat nykyistä paremmin tuomioistuinten tehokkaan ja tuloksellisen toiminnan. Tuomioistuimet päättäisivät lain asettamissa rajoissa itse toimintansa organisoinnista.

Esityksellä pyritään ottamaan huomioon oikeudenkäyntimenettelyn muutokset ja ajanmukaistamaan tuomioistuinten virkarakennetta ja lisäämään tuomaripainotteisuutta. Näin voidaan suunnitelmallisesti parantaa lainkäyttötoiminnan laatua sekä lyhentää käsittelyaikoja.

Esityksen tavoitteena on kehittää tuomareiden ja tuomioistuinlaitoksen muun lainkäyttöhenkilöstön koulutusta nykyistä suunnitelmallisemmaksi. Myös tällä voidaan korottaa lainkäytön laatua ja toteuttaa kansalaisten oikeusturvaa nykyistä paremmin. Systemaattisen koulutuksen merkitys korostuu entisestään kokeneiden tuomareiden eläköityessä. Koulutuksen kehittämisen tavoitteena on varmistua siitä, että tuomioistuinlaitoksen palvelukseen saadaan jatkossakin rekrytoitua osaavaa ja motivoitunutta henkilöstöä. Tämä on erityisen tärkeää ottaen huomioon esimerkiksi oikeudenkäyntimenettelyn muutokset ja lainkäytön painopisteen siirtymisen alioikeuksiin.

On myös tarpeen ottaa käyttöön nykyistä joustavampia tapoja käyttää tuomioistuinlaitoksen niukkenevia resursseja. Esityksessä ehdotetulla sääntelyllä on tarkoitus helpottaa tuomioistuinten resurssienkäyttöä niin, että tuomarit voisivat nykyistä joustavammin toimia myös toisessa tuomioistuimessa kulloisenkin resurssitarpeen mukaan.

Ehdotuksen tavoitteena on lisäksi vastata tuomioistuimissa havaittuihin tarpeisiin, jotka liittyvät erityisesti lainkäyttöasioiden ratkaisukokoonpanoja ja niiden puheenjohtajuutta koskevan sääntelyyn.

3.2 Toteuttamisvaihtoehdot

3.2.1 Sääntelyn rakenne

Esityksen keskeisinä tavoitteina on tuomioistuimia ja tuomareita koskevan sääntelyn selkeyttäminen ja säädöstason korottaminen. Tätä ei voida riittävällä tavalla toteuttaa, jos nykyiset erilliset organisaatiolait ja -asetukset säilytetään. Sääntelyn yhtenäisyyden ja selkeyden vuoksi perusteltua on, että tuomioistuimia ja tuomareita koskeva sääntely kootaan pääsääntöisesti yhteen lakiin. Tuomioistuinten välisistä eroista johtuen eräät erillislait on perusteltua jättää voimaan.

Korkeimman oikeuden ja korkeimman hallinto-oikeuden asemasta ylimpinä tuomioistuimina johtuen niiden organisaatio, johtaminen ja hallinto on järjestetty muista tuomioistuimista poikkeavalla tavalla. Tämä puoltaa niitä koskevien erillislakien säilyttämistä tässä vaiheessa. Niitä koskeva lainsäädäntö on myös uudistettu vain joitakin vuosia sitten. Lisäksi ylimmillä tuomioistuimilla on omat budjettimomenttinsa. Mainitun aseman vuoksi on tarkoituksenmukaista, että korkeimmat oikeudet jätetään tarkastelun ulkopuolelle arvioitaessa myös esimerkiksi tuomareiden virkojen talousarviossa erittelyä.

Edellä esitetyistä syistä on perusteltua, että ylimpiä tuomioistuimia koskevan lainsäädännön mahdolliset muutostarpeet arvioidaan kokonaisuutena erikseen. Tuossa yhteydessä arvioitavaksi voidaan ottaa myös se, tulisiko sääntely sijoittaa muita tuomioistuimia vastaavalla tavalla tuomioistuinlakiin. Erillisvalmistelua puoltaa myös se, että ylimpien tuomioistuinten yhdistämisen hyötyjä ja haittoja koskevan selvityksen (Mietintöjä ja lausuntoja 1/2015) edellyttämien mahdollisten jatkotoimenpiteiden arviointi on kesken. Myös oikeuskanslerin ylimpien oikeuksien jäsenten nimittämismenettelyä koskeva ratkaisu (OKV/1350/1/2012) antaa osaltaan aihetta muutostarpeiden selvittämiseen.

Sääntelyn selkeys edellyttää myös sitä, että organisaatiolaeissa nykyisin olevat tuomioistuimen päätösvaltaista kokoonpanoa koskevat säännökset siirretään oikeudenkäyntimenettelyä koskeviin lakeihin. Poikkeuksena tästä olisivat kuitenkin hallintotuomioistuinten kokoonpanosäännökset. Niihin olisi perusteltua tehdä sisällöllisiä muutoksia, joiden arviointi ei ole tässä yhteydessä ollut mahdollista. Lisäksi hallintoasioiden oikeudenkäyntimenettelyä ollaan uudistamassa, missä yhteydessä nykyinen hallintolainkäyttölaki tullaan korvamaan uudella lailla (OM 12/41/2007). Perusteltua on, että hallintotuomioistuinten kokoonpanosäännösten mahdolliset tarkistustarpeet sekä niiden sijoittaminen arvioidaan erikseen. Näin ollen tässä esityksessä on päädytty jättämään hallinto-oikeuslaki kokoonpanosäännöksiä koskevilta osin voimaan.

3.2.2 Tuomioistuinten johtamisjärjestelmä

Päällikkötuomareiden nimittäminen määräajaksi

Päällikkötuomarit voidaan nimittää virkoihinsa vakinaisesti tai määräaikaisesti. Edellä nykytilan arvioinnissa todetulla tavalla päällikkötuomareiden tehtävien määräaikaistamista puoltavat samat syyt kuin yleensä muutettaessa valtionhallinnon johdon tehtäviä määräaikaisiksi. Tuomioistuinten yksikkökoot ovat rakenneuudistusten vuoksi kasvaneet, ja samalla päällikkötuomareiden tehtävät ovat tulleet aikaisempaa vaativammiksi ja aikaa vieviksi. Yleisen taloudellisen kehityksen vuoksi tuomioistuinten on kyettävä tarjoamaan oikeusturvaa entistä niukemmin voimavaroin. Tämä edellyttää, että tuomioistuinten toiminta on järjestetty siten, että jokainen tuomioistuin toimii mahdollisimman tehokkaasti ja tarkoituksenmukaisesti.

Myös oikeudenkäyntimenettelyn uudistukset sekä tietotekniikan ja asianhallintajärjestelmien kehittyminen edellyttävät tuomioistuimilta jatkuvaa sopeutumista uuteen. Toimintaa on kehitettävä kaiken aikaa. Aineellinen oikeus kehittyy ja kansainvälistyy jatkuvasti, mikä tekee lainkäyttötyön johtamisesta entistä vaativampaa. Lisäksi päällikkötuomarin valta on viimeisten vuosien aikana kasvanut, ja sitä ehdotetaan tällä esityksellä lisättäväksi jonkin verran edelleen. Vaatimusten ja toisaalta myös vallan kasvaessa päällikkötuomareiden kykyä ja edellytyksiä johtaa tuomioistuinta muuttuvissa olosuhteissa mahdollisimman tehokkaasti on voitava aika ajoin arvioida. Johtamisen laatu ja tehokkuus voidaan varmistaa nykyistä paremmin, mikäli päällikkötuomarit nimitetään virkoihinsa määräajaksi.

Toisaalta perustuslaista ja Euroopan ihmisoikeussopimuksesta seuraa, että pääsääntö tuomarinimityksissä on vakinaisuus. Tuomarin riippumattomuuden tae on siten se, että tuomarin virka on vakinainen ja että tuomarilla on vahva virassapysymisoikeus. Tuomari voidaan riippumattomuutta vaarantamatta kuitenkin nimittää myös määräajaksi ainakin silloin, kun toimikausi on riittävän pitkä ja tuomarin virassapysymisoikeus on taattu. Tuomarin asemalta edellytettävä pysyvyys ei koske samalla tavoin tuomioistuimen johtamistehtäviä, jos niitä hoitavalla on riippumattomuus tuomarina. Tuomarin riippumattomuutta vahvistavasta oikeudesta tulla nimitetyksi tuomarin virkaan pysyvästi on siten erotettava tuomarin oikeus toimia tuomarinuransa aikana tietyssä erityistehtävässä. Johtamistehtävän määräaikaisuus ei siten ole ongelma tuomarin riippumattomuuden kannalta, jos tuomarilla on perustuslaissa turvattu virassapysymisoikeus.

Tuomioistuinten toiminnan kehittämiseen liittyvät tavoitteet toteuttaa parhaiten järjestelmä, jossa päällikkötuomari nimitetään tehtäväänsä määräaikaisesti, mutta hänen riippumattomuutensa tuomarina turvataan. Korkeimman oikeuden ja korkeimman hallinto-oikeuden presidenttien asemaa ei tässä esityksessä arvioida, koska tämä on suljettu valmistelun ulkopuolelle.

Riippumattomuuden turvaaminen

Olennaista määräaikaisen päällikkötuomarin riippumattomuuden turvaamisessa on se, että hänellä on perustuslain turvaama riippumattomuus ja erottamattomuus tuomarina. Tämä voidaan toteuttaa eri tavoin. Valmistelussa on arvioitu kahta eri vaihtoehtoa, joista molemmat toteuttavat tuomarin riippumattomuutta tavoitellulla tavalla.

Tuomioistuinlakityöryhmä ehdotti, että nimitys määräaikaiseksi päällikkötuomariksi olisi johtanut vakinaisen taustaviran menettämiseen. Riippumattomuuden turvaamiseksi päällikkötuomarille olisi tullut toimikauden päättymisen jälkeen järjestää vakinainen tuomarin virka. Tämä niin sanottu virkatakuujärjestelmä olisi koskenut kaikkia määräajaksi päällikkötuomariksi nimitettyjä riippumatta siitä, onko hänellä vakinainen tuomarin virka tuomioistuinlaitoksessa tai muualla valtionhallinnossa. Virka olisi tullut tarjota ensisijaisesti siitä tuomioistuimesta, jossa henkilö on toiminut päällikkötuomarina. Estettä ei kuitenkaan olisi sille, että virka olisi jossakin toisessa tuomioistuimessa.

Tätä vaihtoehtoa puoltaa erityisesti se, että sillä vältyttäisiin pitkiin määräaikaisuusketjuihin johtavilta virkavapausjaksoilta. Se vastaisi myös sitä, mitä valtion ylimpien virkojen määräaikaisuudesta on säädetty. Näihin nimitetyillä ei kuitenkaan ole toimikauden päätyttyä oikeutta vakinaiseen virkaan, mikä tuomareille on taattava. Jossain määrin ongelmallista on myös ollut, että päällikkötuomarin virkoihin on vähän hakijoita. Näin ollen mahdollisuus toimikauden päätyttyä sijoittua myös muualle kuin esimerkiksi toisella paikkakunnalla sijaitsevaan taustavirkaan saattaisi lisätä päällikkötuomarin tehtävien houkuttelevuutta. Toisaalta järjestelmä saattaisi johtaa siihen, että päällikkötuomareiden sijoittaminen haluamallaan tavalla vaikuttaisi perusteettomasti tuomioistuinten resurssienjakoon. Päällikkötuomarilla on toimikautensa päättymisen jälkeen joka tapauksessa mahdollisuus hakeutua muihin tehtäviin tai tuomioistuimiin niin halutessaan. Järjestely olisi myös tarpeettoman monimutkainen.

Päällikkötuomarin riippumattomuus voidaan turvata myös siten, että hänellä on päällikkötuomarin toimikauden päätyttyä oikeus palata entiseen tuomarin virkaansa. Päällikkötuomari olisi siten virkavapaalla mahdollisesta vakinaisesta taustavirastaan toimikautensa ajan. Järjestely olisi tarkoituksenmukainen, koska päällikkötuomarit pääsääntöisesti nimitetään tuomioistuinlaitoksen sisältä, jolloin heillä jo on tuomarin riippumattomuuden turvaava vakinainen tuomarin virka. Perusteltuna ei kuitenkaan voida pitää sellaista suljettua järjestelmää, jossa päällikkötuomari nimitettäisiin tehtäväänsä määräajaksi kyseisessä tuomioistuimessa olevien tuomareiden keskuudesta. Tämä kaventaisi päällikkötuomarin virkaan hakevien piiriä ja heikentäisi pyrkimyksiä saada päällikkötuomarin virkaan mahdollisimman päteviä hakijoita. Järjestelmän avoimuuden varmistamiseksi päällikkötuomarin virkaan nimitetyllä, jolla ei olisi tuomioistuinlaitoksessa virassapysymisoikeuden takaavaa taustavirkaa, olisi oikeus tulla nimitetyksi tuomarin virkaan pysyvästi viimeisen toimikautensa päätyttyä.

Taustaviran säilymistä puoltaa se, että se on valtionhallinnossa määräaikaisissa nimityksissä yleisesti omaksuttu käytäntö. Se saattaisi kuitenkin johtaa siihen, että nimittämistoimivaltaa siirtyisi jossain määrin tuomarinvalintalautakunnalta ylimmille oikeuksille, jotka nimittävät tuomarin viransijaiset yli vuoden määräajaksi. Taustavirkoja ei kuitenkaan olisi välttämätöntä täyttää päällikkötuomarin toimikauden kestäessä, vaan niiden sijaan voitaisiin perustaa uusi vakinainen tuomarin virka. Koska ennakoitavissa on, milloin päällikkö on palaamassa taustavirkaansa, voitaisiin se ottaa huomioon jättämällä muita avoimeksi tulevia tuomarin virkoja tarvittaessa täyttämättä. Tätä joustavoittaisi myös se, että tuomarin virat eivät olisi valtion talousarviossa eriteltäviä. Ottaen lisäksi huomioon sen, että päällikkötuomarin virkoja on tällä hetkellä hieman yli 40, mikä määrä saattaa rakenteellisten uudistusten seurauksen edelleen vähentyä, ei taustaviran säilymisestä aiheutuvien määräaikaisuuksien määrä olisi merkittävä. Se on myös käytännössä yksinkertaisempi järjestää kuin toinen arvioitavana ollut vaihtoehto. Kokonaisuutena arvioiden taustaviran säilymistä koskevaa vaihtoehtoa on näin ollen pidettävä perustellumpana.

Toimikauden pituus

Vaihtoehtoina päällikkötuomarin toimikaudeksi on arvioitu viiden tai seitsemän vuoden toimikautta, joka olisi uusittavissa. Päällikkötuomarin tehtävien määräaikaistamisella tavoiteltavia hyötyjä ei saavutettaisi täysimääräisesti silloin, jos päällikkötuomari nimitettäisiin virkaansa hyvin pitkäksi ajaksi. Viidessä vuodessa päällikön kyvyistä ja motivaatiosta on jo saatu varsin hyvä käsitys. Lisäksi muuttuvissa olosuhteissa tietyn tuomioistuimen päälliköltä edellytettävät ominaisuudet saattavat muuttua. Viiden vuoden toimikausi olisi yhdenmukainen valtionhallinnon muiden johtavien virkamiesten ehdotetun toimikauden kanssa.

Seitsemän vuoden toimikautta puoltaa erityisesti se, että pysyvien muutosten toteuttaminen perinteikkäissä ja edelleen kasvavissa tuomioistuinyksiköissä saattaa viedä vuosia. Osa tarpeellisista uudistuksista saattaisi jäädä toteuttamatta, mikäli päällikkötuomarin toimikausi päättyisi kesken uudistustyön. Toimikauden lähestyessä loppuaan päällikkötuomari ei myöskään välttämättä enää lähtisi toteuttamaan arvionsa mukaan kriittisen vastaanoton saavaa muutoshanketta, vaikka mieltäisikin sen tuomioistuimen toiminnan kannalta tärkeäksi. Kokonaisuutena arvioiden seitsemän vuoden toimikautta on siten pidettävä lyhyempää toimikautta tarkoituksenmukaisempana vaihtoehtona.

Siirtymäkauden järjestelyt

Perusteltua on, että ennen lain voimaantuloa nimitetyille vakinaisille päällikkötuomareille annetaan mahdollisuus ennen eläkkeelle jäämistään hakemuksesta siirtyä hoitamaan yksinomaan lainkäyttötehtäviä. Tällä pyritään lisäämään virkakiertoa. Esillä on ollut vaihtoehto, jossa lainkäyttötehtäviin siirtyneelle päällikkötuomarille olisi maksettu päällikkötuomarin palkkaa kahden vuoden ajan. Valtionhallinnossa yleisenä lähtökohtana on kuitenkin pidettävä, että samoista tehtävistä maksetaan samaa korvausta. Päällikkötuomarin korkeampi palkka perustuu viranhoitoon liittyviin tehtäviin. Lainkäyttötehtäviin siirtyneen päällikkötuomarin johtamistehtävä on päättynyt, mistä syystä korotettua palkkaa ei voida pitää perusteltuna.

3.2.3 Tuomareiden koulutus

Tuomarin koulutusvirat

Esittelijöiden käyttö tuomioistuimen ratkaisukokoonpanossa ei ole täysin ongelmatonta perustuslaissa säädetyn tuomarin nimittämismenettelyn tai tuomarin riippumattomuuden kannalta. Tästä syystä esittelijä tulisi voida määrätä ratkaisukokoonpanoon ainoastaan hyvin poikkeuksellisesti eli ainoastaan, jos siihen olisi oikeudenkäynnin turvaamiseen liittyvä pakottava tarve. Tuomioistuinten riippumattomuutta toteuttaisi esittelijäkokoonpanoa paremmin järjestelmä, jossa tuomioistuimiin perustettaisiin tuomarin koulutusvirkoja, joihin nimitettäisiin kolmen vuoden määräajaksi. Tämä edesauttaisi myös tuomioistuinten virkarakenteen nykyaikaistamista ja tuomaripainotteisuuden lisäämistä. Esittelijäjärjestelmä tulisi kuitenkin säilyttää, jotta tuomarin virkoihin olisi jatkossakin riittävästi päteviä hakijoita.

Asessorin virkojen perustaminen edellyttää tuomareiden ja tuomioistuinten muun lainkäyttöhenkilöstön koulutuksen kehittämistä. Tämän toteuttamiseksi on valmisteltu koulutusohjelma, jossa on otettu huomioon kaikki tuomarin uralle suuntautumisen ja urakehityksen eri vaiheet (Mietintöjä ja lausuntoja 38/2015). Perusteltua on, että kaikkiin näihin vaiheisiin sisältyvän koulutuksen suunnittelusta vastaamaan perustetaan tuomarinkoulutuslautakunta. Koulutuksen suunnitelmallisuutta toteuttaa parhaiten malli, jossa koulutukseen liittyvät tehtävät on keskitetty lautakunnalle.

Koulutusvirassa toimivan nimikkeeksi on arvioitu erilaisia vaihtoehtoja. Näitä ovat olleet muun muassa asessori, avustava tuomari, tuomarikoulutettava ja esittelijäneuvos. Asessorin nimike on perinteikäs. Se vapautuisi käyttöön, kun nykyisiä asessorin virkoja muutettaisiin koulutusviroiksi ja esittelijöiden virkanimikkeitä muutoinkin uudistettaisiin. Näin ollen sekaantumisvaaraa nykyisiin asessoreihin ei olisi. Nimike soveltuu uuteen koulutusvirkaan, johon nimitetyn pääasialliset työtehtävät eivät ole avustavia. Viran koulutuksellisesta luonteesta huolimatta asessori työskentelee tuomarin tehtävissä samalla tavoin kuin asianomaisen tuomioistuimen muutkin tuomarit.

Tuomarikoulutetun asema

Valmistelussa on tuotu esille vaihtoehto, jolla esittelijätaustaisen tuomarikoulutetun asessorin virassapysymisturva korotettaisiin tuomaria vastaavaksi. Arvioitavana on siten ollut, tulisiko koulutuksen suorittaneen asessorin, joka on nimitetty vakinaiseen esittelijän virkaan, virka-asema olla ylimmän tuomioistuimen esittelijän tavoin tuomaria vastaava. Tätä puoltaisi tuomioistuinten työn tarkoituksenmukainen järjestäminen sekä tuomarikoulutetun esittelijän työn mielekkyyden säilyttäminen. Vakinaisen viran ja virassapysymisturvan myötä tuomarikoulutettu esittelijä voisi toimia tarvittaessa tuomioistuimen ratkaisukokoonpanon jäsenenä lyhyelläkin määräyksellä tuomioistuimen riippumattomuuden vaarantumatta. Jäsenmääräyksen antaisi tuomioistuimen päällikkötuomari. Järjestelyllä voitaisiin välttyä siltä, että tuomarikoulutuksen käyneet hakeutuisivat pois tuomioistuinlaitoksen palveluksesta.

Toisaalta tuomarin virassapysymisoikeuden ulottamiseen muihin kuin tuomareihin on suhtauduttava pidättyvästi. Tuomarin riippumattomuutta turvaava erottamattomuus tulisi lähtökohtaisesti olla vain tuomarin virkaan tai määräaikaiseen virkasuhteeseen nimitetyillä. Tuomarikoulutetun esittelijän virassapysymisoikeus tarkoittaisi sitä, että tuomioistuimiin luotaisiin kokonaan uusi virkamiesten joukko, joilla olisi tuomaria vastaava erottamattomuus. Heille ei kuitenkaan maksettaisi tuomarin palkkaa. Virassapysymisoikeus sidottaisiin koulutuksen käymiseen ja sitä kautta tiettyyn henkilöön. Tällaista henkilökohtaista virassapysymisoikeutta on pidettävä yleisten virkamiesoikeudellisten periaatteiden kannalta ongelmallisena, koska virkamiesoikeudellisesti virassapysymisoikeus liittyy aina tiettyyn virkaan.

Virassapysymisoikeus olisi ongelmallinen myös tuomioistuinten virkarakenteen kehittämisen kannalta. Erityisen hankala se olisi siitä syystä, että erottamattomuus koskisi varsin nuoria lakimiehiä. Tuomioistuimissa on pyritty lisäämään tuomaripainotteisuutta, mitä tavoitetta malli ei toteuttaisi. Korotetulla virassapysymisoikeudella voisi olla myös vaikutusta halukkuuteen edetä uralla. Jossain määrin ongelmallisena voidaan pitää myös sitä, että korotettu virassapysymissuoja koskisi vain osaa koulutuksen käyneistä. Muille kuin vakinaisille tuomioistuinten esittelijöille järjestelmä ei loisi takeita työllistymisestä. Tämän taas voidaan nähdä vähentävän järjestelmän houkuttelevuutta tuomioistuinlaitoksen ulkopuolisten hakijoiden silmissä.

Tuomarikoulutettu esittelijä ei olisi tuomari muutoin kuin silloin, kun hänet olisi päällikkötuomarin erillismääräyksellä ratkaisukokoonpanoon määrätty. Kuten perustuslakivaliokunta on todennut tuomariksi määrättyjen esittelijöiden kohdalla, myös tuomarikoulutetun esittelijän urasuunnitelmiin tuomioistuinlaitoksessa liittyvien tekijöiden vuoksi hänen riippumattomuutensa ei näytä ulospäin yhtä vahvalta kuin tuomarin. Tuomarikoulutetun virassapysymisoikeus ei myöskään poista niitä tuomioistuinlaitoksen sisäiseen itsetäydennykseen liittyviä piirteitä, joita perustuslakivaliokunta on katsonut liittyvän päällikkötuomarin antamiin erillismääräyksiin. Erillismääräyksellä tuomarina toimivan tuomarikoulutettavan virkavastuu voisi niin ikään muodostua epäselväksi.

Vaikka virassapysymisoikeuden laajentaminen ei suoranaisesti muodostuisi perustuslain vastaiseksi, siihen on suhtauduttava pidättyvästi. Edellä selostetulla tavalla perustuslaillisten syiden lisäksi tuomarikoulutetun esittelijän virassapysymisoikeuteen liittyy useita muitakin seikkoja, joista johtuen sen säätäminen ei olisi tarkoituksenmukaista. Ehdotus ei myöskään tukisi esityksen tavoitteita tuomioistuinten virkarakenteen kehittämisestä. Sen sijaan perusteltua olisi, että nimitystä koulutusvirkaan voitaisiin erityisestä esimerkiksi tuomioistuimen tilapäisestä resurssitarpeesta johtuvasta syystä jatkaa enintään kahdella vuodella. Lisäksi aloittavien tuomarikoulutettavien määrää tulisi arvioida vuosittain sen mukaan, miten suuri tuomioistuimien tarve asessoreille on ja miten todennäköisesti he koulutuksen suoritettuaan tulisivat nimitetyiksi tuomarin virkoihin. Tällä tavoin esittelijän tehtäviin muutoin kuin tilapäisesti palaamaan joutuvien koulutettujen määrä kyettäisiin pitämään kohtuullisena. Hyväksyttävänä on myös pidettävä sitä, että osa koulutuksen käyneistä hakeutuu muualle kuin tuomioistuinlaitoksen palvelukseen. Näin on Ruotsissa, jossa on vastaava koulutusjärjestelmä.

3.2.4 Tuomarin virkamiesoikeudellinen asema

Tuomarin virka talousarviossa eriteltävänä virkana

Valmistelussa on arvioitu sitä, tulisiko tuomarin virkojen erittelystä talousarviossa luopua. Keskeisenä argumenttina luopumista vastaan on pidetty sitä, että ehdotettu muutos tarkoittaisi oikeusministeriön ohjausvallan lisäämistä tuomioistuinlaitokseen nähden. Tämän vuoksi ehdotusta ei tulisi toteuttaa niin kauan kuin tuomioistuinten keskushallintoa ei ole erotettu oikeusministeriöstä.

Nykytilan arvioinnissa tarkemmin esitetyillä perusteilla ja tilannetta kokonaisuutena arvioiden on kuitenkin perusteltua, että tuomarin virkojen erittelystä talousarviossa luovuttaisiin. Näin voidaan paremmin kehittää tuomioistuinten virkarakennetta ja jakaa tuomioistuinten niukkoja resursseja nykyistä tehokkaammin. Ehdotus ei heikentäisi tuomarin erottamattomuutta tai riippumattomuutta, koska viran perustamis- tai lakkauttamismenettelyllä ei ole merkitystä niiden kannalta. Lisäksi tuomarin virkoja koskeva ohjausvalta on jo nykyisin viime kädessä oikeusministeriöllä. Se, että keskusviraston perustamista koskeva valmistelu on vielä kesken, ei ole riittävä syy lykätä erittelyvelvollisuuden poistamista. Mikäli virasto perustetaan, oikeusministeriön ohjausvalta voidaan myös virkojen perustamis- ja lakkauttamisvallan osalta siirtää sille.

Talousarviossa erittelystä luopuminen ei kuitenkaan koskisi korkeimman oikeuden eikä korkeimman hallinto-oikeuden tuomarin virkoja. Ylimpien tuomioistuinten aseman on katsottu puoltavan sitä, että niiden tuomareiden virkojen perustaminen olisi jatkossakin toteutettava talousarviossa erittelyn kautta. Virkojen erittelyvelvollisuuden säilymisen puolesta puhuu myös se, että korkeimmilla oikeuksilla on talousarviossa omat momenttinsa ja niiden jäsenten vähimmäismäärästä säädetään lailla. Ylimpien tuomioistuinten virkojen järjestelyyn ei myöskään ole vastaavaa tarvetta kuin muiden tuomioistuinten. Ylimpien tuomareiden voidaan myös katsoa rinnastuvan asemaltaan esimerkiksi oikeuskansleriin, jonka virka eritellään talousarviossa. Lisäksi valmistelussa muutoinkin omaksutun linjan mukaisesti perusteltua on, että ylimpiä oikeuksia koskevat merkittävät kysymykset arvioidaan erikseen.

Tuomarin asema tuomioistuinlaitoksen uudelleenjärjestelyssä

Valmistelussa on arvioitu myös sitä, miten tuomarin asema uudelleenjärjestelyssä suojataan. On selvää, että perustuslain 103 § turvaa tuomarin virassapysymisoikeuden myös tuomioistuinlaitoksen uudelleenjärjestelyssä. Siitä ei kuitenkaan seuraa, että tuomari voitaisiin uudelleenjärjestelyssä siirtää vain toiseen tuomarin virkaan tai virkaan, johon liittyy tuomarin virkaan ominainen virassapysymisoikeus. Tämä on nimenomaisesti todettu perustuslain esitöissä (HE 1/1998 vp) sekä perustuslakivaliokunnan liikevaihtovero-oikeuden lakkauttamisen yhteydessä antamassa lausunnossa (PeVL 3/1994). Vastaava kanta on otettu myös myöhemmin vesioikeuksia lakkautettaessa (ks. HE 84/1999 vp ja PeVL 11/1999 vp). Perustuslaista, sen esitöistä tai perustuslakivaliokunnan kannanotoista ei kuitenkaan seuraa, että tuomarin virassapysymisoikeutta ei voitaisi tavallisella lailla laajentaa.

Yhtenä vaihtoehtona on ollut, että tuomarille tulisi tuomioistuinlailla säätää ehdoton oikeus saada tuomarin virka myös niissä harvinaisissa tilanteissa, joissa hänen virkansa tilalle perustetaan uudelleenjärjestelyssä toinen virka, johon ei kuulu tuomarille ominaista erottamattomuutta. Tällaista suojan laajennusta vastaan puhuu se, että sitä voi joissakin tilanteissa olla käytännössä mahdotonta toteuttaa. Tällaisissa poikkeuksellisissa uudelleenjärjestelytilanteissa tulisi perustuslain turvaaman suojan tason olla riittävä. Myöskään kansainväliset suositukset eivät edellytä ehdotonta suojaa.

Toisaalta tuomarin aseman ja hänen riippumattomuutensa korostamiseen liittyvät tavoitteet huomioon ottaen perusteltua on, että tuomarin erottamattomuus pyrittäisiin myös uudelleenjärjestelyssä turvaamaan mahdollisimman pitkälle. Ehdotonta oikeutta perustellumpaa olisi, että tuomareille säädettäisiin laissa ensisijainen oikeus tulla sijoitetuksi tuomarin virkaan myös silloin, kun hänen tehtävänsä ja virkansa tulisivat uudelleenjärjestelyssä siirtymään tuomioistuinlaitoksen ulkopuolelle. Käytännössä tämä tarkoittaisi sitä, että tuomarille olisi näissäkin tilanteissa pyrittävä järjestämään tuomarin virka muualta tuomioistuinlaitoksen piiristä. Vain, jos sellaista ei kyettäisi hänelle osoittamaan, hänet voitaisiin sijoittaa virkaan, johon ei sisältyisi tuomarin virassapysymisoikeutta. Virassapysymisoikeudesta poikkeaminen olisi siis viimesijainen keino ja koskisi vain erittäin poikkeuksellisia tilanteita. Kaikissa muissa uudelleenjärjestelytilanteissa tuomarilla olisi ehdoton oikeus tuomarin virkaan tuomioistuinlaissa säädettyjen sijoittautumisvaihtoehtojen mukaisesti. Myös ensisijainen oikeus merkitsisi suojan laajennusta perustuslain turvaamasta tasosta ja toteuttaisi tavoitetta tuomarin riippumattomuuden korostamisesta.

3.2.5 Asiantuntijajäsenet

Asiantuntijajäseniä koskeva sääntely on muodostunut hajanaiseksi ja epäyhdenmukaiseksi. Sääntelyn selkiyttäminen edellyttää, että se kootaan tuomioistuinlakiin. Samalla sääntelyä tarkistettaisiin ja yhdenmukaistettaisiin. Korkeinta oikeutta ja korkeinta hallinto-oikeutta koskevat lait jätettäisiin voimaan. Tuomareista säädettäisiin kuitenkin kaikille tuomioistuimille yhteisesti tuomioistuinlaissa. Koska asiantuntijajäsenet ja muut sivutoimiset jäsenet ovat tuomareita, johdonmukaista on, että myös heitä koskeva sääntely koottaisiin tuomioistuinlakiin. Näin ollen myös korkeimman hallinto-oikeuden asiantuntijajäsenistä olisi perusteltua säätää tuomioistuinlaissa. Tätä puoltaa myös se, että heitä koskeva sääntely ei merkittävästi poikkea muiden tuomioistuinten asiantuntijajäsenistä säädetystä.

Poikkeuksena edellä olevasta olisivat yleisten tuomioistuinten sotilasjäsenet, joita koskeva sääntely säilytettäisiin sotilasoikeudenkäyntilaissa. Niin ikään lautamiehistä säädettäisiin omassa erillislaissaan. Erillislakien säilyttäminen näiltä osin on perusteltua, koska sotilasjäsenten ja lautamiesten nimittämismenettely on asiantuntijajäsenistä poikkeava. Näissä molemmissa laeissa olisi tarvittavat viittaussäännökset tuomioistuinlakiin.

3.3 Keskeiset ehdotukset

3.3.1 Ehdotusten lainsäädännöllinen toteuttaminen

Esityksessä ehdotetaan säädettäväksi tuomioistuinlaki, jossa säädettäisiin tuomioistuimista ja tuomareista. Laki olisi tuomioistuimille yhteinen, mutta siinä olisi myös eri tuomioistuimia koskevat luvut. Laissa olisi tuomioistuimia, niiden organisaatiota sekä johtamista ja hallintoa koskevat säännökset.

Tuomioistuinlaissa ei kuitenkaan säädettäisi korkeimman oikeuden eikä korkeimman hallinto-oikeuden organisaatiosta, vaan niitä koskevat erillislait jäisivät voimaan. Ylimpiä oikeuksia koskevissa laeissa säädettäisiin näiden tuomioistuinten organisaatiosta, tehtävistä ja johtamisesta sekä jäsenistä ja muusta henkilöstöstä. Laeissa säilytettäisiin myös voimassa olevat säännökset asian käsittelystä ja ratkaisemisesta sekä päätösvaltaisesta kokoonpanosta. Lisäksi korkeimman oikeuden ja korkeimman hallinto-oikeuden esittelijöistä ja heidän nimittämisestään säädettäisiin asianomaisia tuomioistuimia koskevissa laeissa. Heillä olisi jatkossakin tuomaria vastaava virassapysymisoikeus ja heihin sovellettaisiin tuomaria koskevia virkamiesoikeudellisia säännöksiä.

Tuomioistuinlakiin koottaisiin tuomareiden ja tuomioistuinten muun henkilökunnan nimittämistä koskevat säännökset. Myös tuomioistuinten asiantuntijajäsenten nimittämisestä ja kelpoisuusvaatimuksista säädettäisiin tuomioistuinlaissa. Tuomioistuinlaissa säädettäisiin myös tuomarinvalintalautakunnasta ja esityksessä perustettavaksi ehdotettavasta tuomarinkoulutuslautakunnasta. Edelleen tuomioistuinlaissa säädettäisiin tuomareiden virkamiesoikeudellisesta erityisasemasta siltä osin kuin se poikkeaa valtion virkamiehiä koskevasta yleislainsäädännöstä. Tässä yhteydessä tehtäisiin eräitä tuomarin virassapysymisoikeuden edellyttämiä tarkistuksia tuomarin virantoimituksesta pidättämistä ja tuomarin asemaa tuomioistuinlaitoksen uudelleenjärjestelyssä koskevaan sääntelyyn.

Koska tuomareita koskevat säännökset koottaisiin tuomioistuinlakiin, sitä sovellettaisiin myös ylimpien tuomioistuinten jäseniin. Tuomioistuinlakia sovellettaisiin myös korkeimman hallinto-oikeuden asiantuntijajäseniin, joita koskeva erityislaki kumottaisiin. Korkeimman oikeuden sotilasjäsenistä säädettäisiin jatkossakin sotilasoikeudenkäyntilaissa, jossa olisi tarvittavat viittaussäännökset tuomioistuinlakiin esimerkiksi sidonnaisuusilmoitusvelvollisuutta koskien.

Organisaatiolaeissa olevat säännökset tuomioistuinten kokoonpanosta ja päätösvaltaisuudesta sijoitettaisiin oikeudenkäyntimenettelyä koskeviin lakeihin. Tämä ei kuitenkaan koskisi korkeinta oikeutta eikä korkeinta hallinto-oikeutta. Niin ikään hallinto-oikeuslain kokoonpanosäännökset jätettäisiin tämän uudistuksen yhteydessä voimaan sellaisenaan.

Erityistuomioistuimia koskevat lait jäisivät voimaan siltä osin kuin ne sisältävät säännöksiä oikeudenkäynnistä asianomaisessa tuomioistuimessa. Lait olisivat siten puhtaasti oikeudenkäyntimenettelysäännöksiä sisältäviä. Tuomioistuinten henkilöstöä, johtamista ja hallintoa koskevat säännökset olisivat tuomioistuinlaissa.

Tuomioistuinlailla korvattaisiin voimassa olevat organisaatiolait ja -asetukset. Poikkeuksena tästä olisivat korkeimmasta oikeudesta ja korkeimmasta hallinto-oikeudesta annetut lait sekä hallinto-oikeuslain eräät säännökset. Niin ikään tuomareiden nimittämisestä annettu laki ja valtioneuvoston asetus kumottaisiin.

Ehdotuksen mukaan asetuksella ei enää säädettäisi tuomioistuinten toiminnasta. Voimassa olevien asetusten säännökset otettaisiin lakiin tai niitä koskevista kysymyksistä voitaisiin tarpeen mukaan ottaa määräykset tuomioistuimen työjärjestykseen, jonka tuomioistuin itse hyväksyisi. Laissa edellytettäisiin, että tuomioistuimen työjärjestyksen on oltava internetissä tai muutoin kaikkien nähtävillä. Alueellisten tuomioistuinten tuomiopiirejä koskeva sääntely jäisi kuitenkin edelleen asetuksen tasoiseksi. Perusteista, joilla tuomioistuinten tuomiopiirit määräytyisivät, säädettäisiin tuomioistuinlaissa. Vastaavasti myös erityislainsäädännön mukaiset tuomioistuinten alueellisesta toimivallanjaosta eräissä asiaryhmissä säädetyt poikkeukset säilytettäisiin. Tuomioistuinten kanslioiden ja istuntopaikkojen sijainnista säädettäisiin asetuksella.

3.3.2 Tuomioistuinten hallinnon ja johtamisen uudistaminen

Esityksessä ehdotetaan, että päällikkötuomareiden virat olisivat vakinaisia tuomarin virkoja, jotka täytettäisiin seitsemän vuoden määräajaksi kerrallaan. Jos hakija saavuttaisi tuomarin eroamisiän kesken toimikauden, hänet voitaisiin nimittää vain tuohon asti.

Päällikkötuomarin riippumattomuus tuomarina sekä määräaikaisessa johtamistehtävässä turvattaisiin. Ehdotuksen mukaan päällikkötuomarin riippumattomuus tuomarina turvattaisiin sillä, että määräajaksi johtamistehtävään nimitetty säilyttäisi vakinaisen tuomarin virkansa koko toimikauden ajan. Päällikkötuomari olisi siten virkavapaalla vakinaisesta tuomarin virastaan ja voisi palata siihen määräajan päätyttyä. Mikäli päällikkötuomariksi nimitetyllä ei olisi tuomioistuinlaitoksessa taustavirkaa, hänellä olisi oikeus tulla nimitetyksi vakinaiseen tuomarin virkaan viimeisen toimikautensa päätyttyä. Näin ollen päällikkötuomariksi nimitetyn riippumattomuus tuomarina olisi vahva.

Päällikkötuomarin riippumattomuus määräaikaisessa johtamistehtävässään turvattaisiin riittävän pitkällä toimikaudella. Ehdotuksen mukaan toimikausi olisi seitsemän vuotta. Näin pitkän toimikauden myötä päällikkötuomarilla olisi hyvät edellytykset kehittää yksikkönsä toimintaa ja toteuttaa erilaisia uudistushankkeita. Riittävän pitkä toimikausi vahvistaisi toisaalta päällikkötuomarin asemaa myös tämän neuvotellessa yksikkönsä henkilöstöresursseista ja tulorahoituksesta.

Nimittämismenettely vastaisi vakinaisen tuomarin nimittämisestä säädettyä muutoin paitsi, että virka julistettaisiin haettavaksi seitsemän vuoden toimikaudeksi kerrallaan. Päällikkötuomariksi nimittäisi siten tasavallan presidentti tuomarinvalintalautakunnan esityksen perusteella. Päällikkötuomariksi tulee voida nimittää pätevin virkaa hakeneista ja sen kelpoisuusehdot täyttävistä henkilöistä. Avoinna oleva virka täytettäisiin aina virkaan sovellettavia nimittämisperusteita noudattaen. Seitsemän vuotta virkaa hoitanut päällikkötuomari olisi mahdollista nimittää uudelleen. Tarpeellisena ei siten ole pidetty sitä, että päällikkötuomareiden toimikausia rajoitettaisiin. Tehtäväänsä hyvin hoitaneella päällikkötuomarilla olisi todennäköisesti vahva asema uudessa virantäyttömenettelyssä, mikäli hän asettuisi tavoittelemaan jatkokautta. Järjestelmä tukisi kuitenkin virkakiertoa ja turvaisi nykyistä järjestelmää paremmin tuomioistuimen toiminnan jatkuvan kehittämisen ja ammattitaitoisen johtamisen. Tarvittaessa päällikkötuomarin tehtävään olisi seitsemän vuoden kuluttua mahdollista nimittää tavoitteisiin sitoutuneempi, motivoituneempi ja osaavampi henkilö. Lisäksi esimerkiksi tuomioistuinten yhdistyessä päällikkötuomariksi voitaisiin murroskauden ajaksi nimittää vastaavanlaisesta tilanteesta kokemusta omaava muutosjohtaja.

Riippumattomuuden ja virassapysymisoikeuden turvaamiseksi päällikkötuomarilla, joka ei enää hakisi uudelle toimikaudelle tai jota ei virkaan enää nimitettäisi, olisi oikeus palata tai virkatakuujärjestelmän kautta tulla nimitetyksi vakinaiseen tuomarin virkaan toimikautensa päättyessä. Tämä oikeus päällikkötuomarilla olisi siten siitä riippumatta, onko hänet nimitetty päällikkötuomariksi tuomioistuinlaitoksen sisältä vai sen ulkopuolelta. Tällä pyritään edistämään sitä, että päällikkötuomarin tehtäviin haettaisiin muistakin kuin tuomarin tehtävistä.

Päällikkötuomariksi voitaisiin edelleenkin nimittää myös lyhyemmäksi ajaksi määräaikaiseen virkasuhteeseen esimerkiksi silloin, kun varsinainen päällikkötuomari on virkavapaana tai estynyt hoitamaan virkaansa tai virka on avoinna. Joskus myös odotettavissa olevan tuomioistuinlaitoksen uudelleenjärjestelyn vuoksi päällikkötuomari voitaisiin nimittää määräaikaiseen virkasuhteeseen.

Esityksessä ehdotetaan lisäksi, että tuomioistuinlain siirtymäsäännöksiin otettaisiin säännös 63 vuotta täyttäneen päällikkötuomarin mahdollisuudesta siirtyä hoitamaan yksinomaan lainkäyttötehtäviä. Edellytyksenä olisi lisäksi, että kyseinen henkilö olisi toiminut päällikkötuomarina yhtäjaksoisesti seitsemän vuoden ajan ja että tuomioistuimessa olisi avoinna sanotunlainen tuomarinvirka. Siirto toteutettaisiin päällikkötuomarin hakemuksesta ja siinä noudatettaisiin tuomarin nimittämisestä säädettyä menettelyä, virkaa kuitenkaan haettavaksi julistamatta.

Siirtymäsäännöksissä säädettäisiin myös menettelystä tilanteissa, joissa ehdotuksen mukaiseen määräaikaiseen päällikkötuomarin tehtävään nimitettäisiin vakinaisesta päällikkötuomarin virasta. Myös heidän riippumattomuutensa turvattaisiin virkatakuujärjestelmän kautta.

3.3.3 Tuomareiden koulutuksen kehittäminen

Tuomareiden koulutusohjelma ja tuomarinkoulutuslautakunta

Esityksessä ehdotetaan, että tuomareiden koulutusta kehitetään nykyistä suunnitelmallisemmaksi ja tavoitteellisemmaksi. Tämä toteutettaisiin yhtenäisellä koulutusohjelmalla, joka pitäisi sisällään kaikki tuomarinuralle suuntautumisen eri vaiheet tuomioistuinharjoittelusta aina tuomareiden täydennys- ja johtamiskoulutukseen saakka. Tuomioistuinlailla säädettäisiin tuomareille oikeus ja velvollisuus osallistua koulutukseen. Valtion ja tuomioistuinten velvollisuutena olisi huolehtia siitä, että tuomareilla ja muulla lainkäyttöhenkilöstöllä olisi tosiasiallinen mahdollisuus osallistua koulutukseen.

Koulutuksen suunnittelusta vastaamaan perustettaisiin tuomarinkoulutuslautakunta, joka toimisi yhteistyössä oikeusministeriön koulutustoiminnasta vastaavan yksikön kanssa. Lautakunnalle kuuluisi koko tuomarinuran kattavan koulutuksen suunnittelu ja koordinointi. Lautakunta huolehtisi myös tuomioistuinharjoitteluun ja perustettaviin tuomarin koulutusvirkoihin liittyvistä tehtävistä. Lautakunnalle kuuluisi myös yleisten tuomioistuinten ja hallintotuomioistuinten tuomareiden täydennyskoulutuksesta huolehtiville ohjausryhmille nykyisin kuuluvia tehtäviä. Koulutuslautakunta voisi pyynnöstä antaa oikeusministeriölle lausunnon tuomioistuinlaitoksen johtamiskoulutukseen valittavista henkilöistä.

Myös tuomareiden perehdytystä ja täydennyskoulutusta on tarkoitus kehittää nykyistä suunnitelmallisemmaksi ja pitkäjänteisemmäksi (ks. Mietintöjä ja lausuntoja 38/2015). Tämän toteuttaminen ei kuitenkaan edellytä lainsäädäntömuutoksia, vaan koulutuksen tarkempi suunnittelu kuuluisi koulutuslautakunnalle. Tarkoituksena on, että koulutuslautakunta kykenisi nykyistä suunnitelmallisemmin ja laadukkaammin tukemaan tuomioistuinlakimiehen osaamisen kehittymistä tämän koulutukselliset tarpeet ja kulloinenkin osaamisen taso huomioon ottaen. Koulutuslautakunnan suunnitteleman koulutuksen tuottaisi oikeusministeriö tai tarvittaessa hankkisi sen ulkopuoliselta tuottajalta. Tuomioistuimet tuottaisivat koulutusta myös itse, kuten nykyisinkin.

Tuomarinkoulutuslautakunnasta säädettäisiin tuomioistuinlaissa. Sen 21 luvussa olisi säännökset lautakunnan tehtävistä, asettamisesta ja kokoonpanosta, jäsenten nimeämisestä, henkilöstöstä sekä muista lautakunnan toiminnan järjestämiseen liittyvistä keskeisistä säännöksistä. Tarkemmat määräykset olisivat lautakunnan vahvistamassa työjärjestyksessä.

Tuomioistuinharjoittelu

Esityksessä ehdotetaan säädettäväksi laki tuomioistuinharjoittelusta, johon koottaisiin kaikki tuomioistuinharjoittelua koskevat keskeiset säännökset. Sisällöltään laki vastaisi pääosin voimassa olevaa käräjäoikeuslain, hovioikeuslain, hallinto-oikeuslain sekä tuomioistuinharjoittelusta annetun valtioneuvoston asetuksen sääntelyä.

Tuomioistuinharjoittelun sisältöön ei esitetä merkittäviä muutoksia. Käräjänotaareiden koulutuksen suunnitelmallisuutta kuitenkin lisättäisiin. Lisäksi tuomioistuinharjoittelun ohjausta kehitettäisiin ja käräjänotaarien harjoittelusuunnitelmia yhdenmukaistettaisiin, jotta ne tukisivat tuomioistuinharjoittelua mahdollisimman hyvin. Käräjänotaareilla olisi laissa säädetty velvollisuus osallistua koulutukseen. Käräjänotaarien työpanos on etenkin käräjäoikeuksissa merkittävä, minkä vuoksi laadukkaalla ja yhtenäisellä koulutusohjelmalla on suuri merkitys myös kansalaisten oikeusturvan kannalta.

Esityksessä ehdotetaan, että tuomioistuinharjoittelun haku- ja valintamenettelyä kehitettäisiin. Muutoksena nykytilaan olisi se, että harjoittelupaikat julistettaisiin haettaviksi vain kerran vuodessa. Tämä on perusteltua rekrytointiprosessiin liittyvän työmäärän säästämiseksi. Lisäksi haku- ja valintamenettely siirrettäisiin tuomarinkoulutuslautakunnan tehtäväksi. Lautakunta siis valitsisi ja nimittäisi käräjänotaarin käräjäoikeuteen, hovioikeuteen tai hallinto-oikeuteen harjoittelujakson pituiseksi määräajaksi. Harjoittelupaikkojen määrä on tällä hetkellä valtakunnallisesti noin 130. Keskitetty valinta vähentäisi päällekkäistä työtä ja lisäisi myös valintaprosessin läpinäkyvyyttä ja avoimuutta. Lautakunnassa olisi valmis asiantuntijaorganisaatio tekemään tuomioistuinharjoittelijavalinnat yhteismitallisesti.

Lautakunta määrittäisi tuomioistuinharjoittelijoiden valintaan liittyvät valtakunnalliset, laissa olevia nimitysperusteita ja valintaperusteita täsmentävät valintakriteerit. Hakijoiden oikeusturva edellyttää, että valintakriteerit ovat yhdenmukaiset, selkeät ja läpinäkyvät ja että nimitysmenettely on kokonaisuudessaan mahdollisimman avointa. Keskittäminen turvaisi osaltaan tätä tavoitetta ja vähentäisi oletettavasti myös pyrkimyksiä vaikuttaa valintoihin epäasiallisesti. Lisäksi se selkiyttäisi valintamenettelyä tilanteissa, joissa harjoittelija suorittaa harjoittelusta ensimmäiset kuusi kuukautta käräjäoikeudessa ja jälkimmäiset kuusi kuukautta hovi- tai hallinto-oikeudessa.

Tuomioistuimilla olisi edelleen oikeus määrittää kunkin harjoittelijan harjoittelukauden alkamisajankohta osana sisäistä toiminnan järjestämistä. Aloittamisajankohdista päätettäessä tulisi kuitenkin mahdollisuuksien mukaan ottaa huomioon järjestettävän koulutuksen rytmittyminen.

Esittelijät ja valmistelijat

Oikeudenkäyntimenettelysäännösten perusteella määräytyy se, ratkaistaanko asia monijäsenisessä tuomioistuimessa esittelystä tai ilman esittelyä. Monijäsenisissä tuomioistuimissa on viimeisen kymmenen vuoden aikana siirrytty entistä enemmän tuomaripainotteiseen työskentelyyn. Esittelijävirkamiesten määrä on vähentynyt ja asioita päätetään aikaisempaa enemmän tuomarin esittelystä. Tuomaripainotteisuuden lisäämisen on todettu lisäävän tuomioistuinten tehokkuutta ja lyhentävän käsittelyaikoja (ks. hallinto-oikeuksia koskeva Valtiontalouden tarkastusviraston toiminnantarkastuskertomus 169/2008, s. 144). Hovioikeuksissa esittelijöiden tarve vähenee, kun jatkokäsittelylupajärjestelmän käyttöala laajenee. Asessorin virkojen perustaminen lisäisi osaltaan tuomaripainotteisuutta.

Esittelyllä on edelleen sijansa monijäsenisten tuomioistuinten lainkäytössä. Esittelijän vastuu siitä, mitä hänen esittelystään on päätetty, säilyy ennallaan. Tuomioistuimen työn tarkoituksenmukaisen järjestämisen, resurssien käytön ja esittelijän työssä oppimisen kannalta on tärkeää, että esittelijätyövoimaa voidaan käyttää joustavasti. Tämä tarkoittaa käytännössä sitä, että esittelijävirkamiehiä on voitava käyttää myös tuomarin apuna valmistelussa asioissa, jotka tuomari esittelee. Esittelijän työhön olisi kuitenkin jatkossakin kuuluttava asioiden esittelemistä esittelijän vastuulla, jotta työ voisi pätevöittää koulutusvirkoihin ja tuomarin virkoihin riittäväksi katsottavalla tavalla. Jatkuva osaamisen kehittäminen ja kouluttautuminen olisi koko lainkäyttöhenkilöstön oikeus ja velvollisuus. Merkittävimmät ehdotuksen aiheuttamat muutokset yksittäisen esittelijän kannalta olisivat virkauran porrastuminen, työsuorituksen ja osaamisen entistä tarkempi arviointi ja sen myötä mahdollisuus edetä tuomarin tehtäviin aikaisempaa varhaisemmassa vaiheessa sekä toisaalta koulutuksellisuuden korostuminen heti tuomioistuinuran alkuvaiheesta lukien. Kunkin tuomioistuimen tulisi huolehtia siitä, että lainkäyttöhenkilöstöllä olisi tosiasiallinen mahdollisuus osallistua riittäväksi katsottavaan määrään koulutusta vuosittain. Koulutusohjelma laadittaisiin kunkin osaamisen ja tarpeet huomioon ottaen. Tarjolla olevasta täydennyskoulutuksesta olisi mahdollista rakentaa nykyistä systemaattisemmin kunkin esittelijän tai valmistelijan henkilökohtaisia tarpeita palvelevia koulutuskokonaisuuksia.

Tuomarin koulutusvirat

Esityksessä ehdotetaan, että hovioikeuksiin, hallinto-oikeuksiin, markkinaoikeuteen, työtuomioistuimeen ja vakuutusoikeuteen voitaisiin perustaa koulutuksellisista syistä määräajaksi täytettäviä asessorin virkoja. Kysymys olisi määräajaksi täytettävistä tuomarin viroista, joihin nimitettäisiin pääsääntöisesti enintään kolmeksi vuodeksi kerrallaan. Asessorin virkoja ei perustettaisi käräjäoikeuksiin. Asessoriksi nimitetty voisi kuitenkin toimia enintään vuoden koulutusajastaan myös muussa tuomarin tehtävässä tai tuomarin tehtävään vaativuudeltaan rinnastuvassa esittelijän tehtävässä korkeimmassa oikeudessa taikka korkeimmassa hallinto-oikeudessa.

Koulutusvirkoihin voisi hakeutua kuka tahansa riittävän pätevyyden ja kokemuksen omaava lakimies. Järjestelmä olisi siten avoin. Oletettavaa on, että uusiin koulutusvirkoihin hakeuduttaisiin erityisesti esittelijän tehtävistä. Koulutus saattaisi lisätä tuomioistuinlaitoksen houkuttelevuutta muissa lakimiestehtävissä toimivien henkilöiden keskuudessa. Tuomarinimitykset vuosilta 2007–2014 osoittavat, että tuomarin ura on edelleen hyvin suljettu. Nimityksistä 90—95 prosenttia on kohdistunut tuomioistuinlaitoksessa jo työskenteleviin.

*) Nimitysesityksiin ei sisälly käräjäoikeusuudistuksesta johtuneita virkasiirtoja.

Kun tuomareiden nimittämismenettely uudistettiin vuonna 2000 (laki tuomareiden nimittämisestä, 205/2000), uudistuksen yhtenä tavoitteena oli lisätä tuomarinuran avoimuutta. Koulutusviroissa avoimelta uralta hakeutumista tuettaisiin järjestämällä perehdyttävää koulutusta koulutettavan tarpeen mukaan.

Järjestelmällä korvattaisiin nykyinen hovioikeuslain 9 §:ään perustuva esittelijöiden käyttö ratkaisukokoonpanossa. Ehdotus olisi hovioikeuslain mukaista järjestelmää paremmin sopusoinnussa tuomarin riippumattomuutta koskevan vaatimuksen kanssa sen vuoksi, että asessorin virkaan nimitetään kolmen vuoden ajaksi (ks. edellä kohdassa 2.2.2 selostettu ihmisoikeusoikeustuomioistuimen oikeuskäytäntö toimikauden pituuden vaikutuksesta riippumattomuuden arvioinnissa). Sama koskee vertailua myös nykyiseen vakuutusoikeuden esittelijäjärjestelmään, jossa esittelijä käyttää tuomiovaltaa heti virkasuhteensa alettua. Ehdotus mahdollistaisi toisaalta sen, että koulutusvirkoja voidaan sijoittaa myös muihin monijäsenisiin tuomioistuimiin, joissa esittelijöillä ei ole ollut vastaavaa mahdollisuutta saada tuomarikokemusta. Muutoksella olisi myönteinen vaikutus tuomioistuintyön laatuun ja tehokkuuteen kokonaisuutena.

Asessorin palkkaus asettuisi ehdotuksen mukaan esittelijän ja tuomarin palkkauksen välimaastoon, lähelle alinta tuomarin palkkaluokkaa (T11). Kysymys olisi koulutusvirasta, johon nimitettävä henkilö saisi tuomioistuinharjoittelijan tavoin palkan lisäksi huomattavan koulutuksellisen pääoman. Asessorin virkaan nimitettävälle esittelijälle uusi tehtävä merkitsisi siten palkankorotusta ja uralla etenemistä, jonka lisäksi esittelijät saisivat suunnitelmallisen jatkokoulutuksen ja työssä oppimisen myötä nykyisiä esittelijöitä paremmat edellytykset toimia tuomarin tehtävissä.

Aloittavien tuomarikoulutettavien määrää tulisi arvioida vuosittain sen mukaan, miten suuri tarve asessoreille on ja miten todennäköisesti he koulutuksen suoritettuaan tulisivat nimitetyiksi tuomarin virkoihin.

Asessorin virka olisi koulutuksellinen ja edellyttäisi tavanomaisesta viranhausta poikkeavaa haku- ja valintaprosessia. Asessorin virkaan nimittämisen edellytyksenä olisi vähintään kolmen vuoden kokemus tuomarin, esittelijän, syyttäjän tai oikeusavustajan tehtävästä taikka muusta vastaavia valmiuksia tuomarin tehtävään antavasta lakimiestehtävästä. Tällä vaatimuksella pyrittäisiin osaltaan varmistumaan siitä, että virkaan nimitettävällä on riittävä perehtyneisyys, kyky ja taito toimia tuomarin tehtävissä. Nimitettävän olisi lisäksi suoritettava hyväksyttävästi koe, jossa arvioidaan tuomarin tehtävässä toimimista koskevien keskeisten säännösten ja periaatteiden tuntemusta. Alkukokeeseen valmistautuminen olisi osa koulutusta ja hyödyllistä riippumatta siitä, tulisiko kokeen suorittaja myöhemmin nimitetyksi asessoriksi vai ei. Hakijoiden soveltuvuutta voitaisiin lisäksi arvioida lausuntojen perusteella tai haastatteluna.

Asessoreiden koulutusvirkoihin liittyvä haku- ja valintamenettely perustuisi hyväksytysti suoritettuun alkukokeeseen, hakuasiakirjojen perusteella tehtävään valintaan sekä mahdolliseen haastatteluun. Alkukokeen järjestämisestä, koulutusvirkojen haettavaksi julistamisesta sekä koulutettavien esivalinnasta vastaisi perustettava tuomarinkoulutuslautakunta. Vastaavasti kuin tuomioistuinharjoittelussa lautakunta määrittäisi valintaan liittyvät valtakunnalliset valintakriteerit, jotka täsmentäisivät laissa olevia valinta- ja nimitysperusteita. Asessorit nimitettäisiin tuomareiden nimittämisestä säädettyä menettelyä noudattaen. Koska asessorin toimikausi olisi vuotta pidempi, nimitystoimivalta olisi korkeimmalla oikeudella tai korkeimmalla hallinto-oikeudella.

Asessorin toimivaltaa ei rajattaisi ratkaistavien asioiden laajuuden tai laadun perusteella niin kuin hovioikeuslain 9 §:ssä on säädetty esittelijäkokoonpanon osalta tai tuomioistuinharjoittelua käräjäoikeudessa koskevissa säännöksissä on säädetty käräjänotaarien osalta. Kysymys olisi tuomarin virasta, johon nimitettävällä olisi lisäksi jo ainakin muutaman vuoden soveltuva työkokemus. Asessori voisi muiden tuomareiden tavoin ratkaista asioita itsenäisesti yhden tuomarin kokoonpanossa sekä toimia tuomioistuimen ratkaisukokoonpanon puheenjohtajana. Työjärjestyksessä voitaisiin kuitenkin antaa tarkempia määräyksiä asessorin osallistumisesta ratkaisutoimintaan. Ratkaisukokoonpanossa ei kuitenkaan voisi olla yhtä useampaa asessoria kerrallaan. Asessori ei myöskään voisi osallistua tuomarin virkarikosta koskevan asian käsittelyyn. Tuomarin aseman vuoksi on perusteltua, että vakinaiset tuomarit ratkaisevat nämä asiat.

Asessorin virkaan kuuluisi kolmen vuoden aikana osallistua henkilön osaamista vahvistavaan koulutukseen. Koulutukseen osallistuminen perustuisi asessorille määriteltyyn henkilökohtaiseen opintosuunnitelmaan ja koulutus voitaisiin rakentaa erilaisista koulutusmoduuleista, joista koostuisi yhteensä kolmevuotinen koulutusohjelma. Koulutus päättyisi koulutuslautakunnan järjestämään loppukokeeseen tai muuhun suoritukseen, jossa arvioitaisiin tuomarin tehtävässä vaadittavaa taitoa ja osaamista. Koe antaisi eväitä arvioida koulutettavien osaamisen kehittymistä ja samalla myös annetun koulutuksen sisältöä ja laatua.

Koulutusohjelman ja loppuarvioinnin hyväksytysti suorittanut saisi oikeuden käyttää tuomarikoulutetun nimikettä. Loppukokeen tai -työn hyväksytty suorittaminen ei olisi edellytyksenä tuomarin virkaan nimittämiselle. Kyseessä ei siten olisi varsinainen tuomarintutkinto. Pätevyys tuomarin virkaan voitaisiin siten jatkossakin hankkia myös toimimalla muussa tuomarin tehtävään valmiuksia antavassa lakimiestehtävässä. Asessorin koulutusohjelman suorittaminen ei myöskään takaisi tuomarin virkaa, vaan avoimiin virkoihin olisi hakeuduttava erikseen. Erityisestä lähinnä tuomioistuinlaitoksen resurssitarpeisiin liittyvästä syystä nimitystä koulutusvirkaan voitaisiin kuitenkin jatkaa määräajan.

Todennäköisesti varsin suuri osa tuomarikoulutetuista asessoreista tulisi nimitetyiksi määräajaksi tai vakinaisesti tuomarin virkaan koulutuksen suoritettuaan. Kaikkien kohdalla näin ei kuitenkaan kävisi. Etenkin vakuutusoikeudessa, jossa koulutettavien määrä olisi lainkäyttöhenkilöstön kokonaismäärään nähden suuri, avoimia tuomarin tehtäviä ei todennäköisesti olisi koulutuksen suorittaneille riittävästi. Koska tuomarikoulutuksen voidaan olettaa parantavan koulutetun mahdollisuuksia menestyä myös tuomioistuinlaitoksen ulkopuolisilla työmarkkinoilla, voidaan järjestelmää kokonaisuutena pitää perusteltuna siitä huolimatta, että se ei takaa kaikille koulutusohjelman läpikäyneille tuomarin virkaa.

3.3.4 Tuomarin nimittämistä koskevan sääntelyn tarkistaminen

Esityksessä ehdotetaan, että nimittämislain ja sen nojalla annetun valtioneuvoston asetuksen säännökset otettaisiin tuomioistuinlakiin. Säännökset vastaisivat asiallisesti pääosin voimassa olevaa. Tuomioistuinlakiin otettaisiin myös eräissä erityislaeissa olevat säännökset eräiden tuomareiden erityisistä kelpoisuusvaatimuksista.

Erottelusta haku- ja ilmoittautumisvirkoihin luovuttaisiin. Erottelulla ei ole itsenäistä merkitystä, koska myös ylimpien tuomioistuinten ilmoittautumisvirat julistetaan haettavaksi samaa menettelyä noudattaen kuin muutkin vakinaiset tuomarin virat. Esityksen mukaan kaikki tuomarin virat julistettaisiinkin haettavaksi tuomioistuinlaissa säädettyä menettelyä noudattaen. Ylimpien tuomioistuinten tuomareiden nimittämismenettelyyn ei puututtaisi muilta osin. Näin ollen esityksen ylimpien tuomioistuinten tuomarinvirkoihin tekisi voimassa olevaa sääntelyä vastaavasti edelleen korkein oikeus tai korkein hallinto-oikeus itse.

Tuomareita nimitetään nykyään varsin paljon määräaikaiseen virkasuhteeseen. Määräaikaisuus voi johtua useista syistä, esimerkiksi vakinaisen tuomarin nimittämismenettelyn vaatimasta ajasta tai vakinaisille tuomareille myönnetyistä virkavapauksista. Tulosneuvotteluissa voidaan lisäksi sopia siitä, että tuomioistuimet saavat käyttöönsä määräajaksi vakinaisten tuomareiden lisäksi määräaikaisia tuomarin virkoja, jotka ovat tarpeen yleensä työmäärän lisääntymisen vuoksi.

Näihin tuomarin määräaikaisiin virkasuhteisiin voi liittyä tuomarin asemaan liittyviä perustuslaillisia ongelmia, etenkin kun määräaikaisuus on lyhytaikainen. Esitetty ehdotus pitkäksi määräajaksi täytettävistä asessorin viroista tullee merkittävästi vähentämään tarvetta käyttää muita määräaikaisia tuomareita monijäsenisissä tuomioistuimissa. Määräaikaisten tuomareiden tarvetta ei voida ainakaan lyhyellä aikavälillä poistaa kokonaan. Siksi määräaikaisia tuomareita koskevaa sääntelyä ei ehdoteta muutettavaksi. Lailla on kuitenkin tarkoitus estää se, että määräaikaiseksi tuomariksi voitaisiin nimittää jonkin ennalta tiedossa olevan asian ratkaisemista varten. Tämä ei ole sopusoinnussa sen vaatimuksen kanssa, että asiaa ei lähtökohtaisesti voida jakaa jollekin määrätylle tuomarille. Pakottavista käytännön syistä tästäkin periaatteesta on syytä voida joskus poiketa, esimerkiksi kun laaja oikeudenkäynti jouduttaisiin muuten viime hetkellä peruuttamaan tuomarin äkillisen sairastumisen vuoksi.

3.3.5 Tuomarin virkamiesoikeudellista asemaa koskevan sääntelyn tarkistaminen

Yleistä

Esityksessä ehdotetaan, että valtion virkamieslain 12 lukuun sijoitetut tuomaria koskevat erityissäännökset tuomarille annettavasta erosta, tuomarin virantoimituksesta pidättämisestä, kirjallisesta varoituksesta ja tuomarin siirtämisestä sijoitettaisiin tuomioistuinlakiin. Yleislakina virkamieslakia sovellettaisiin jatkossakin tuomareihin siinä erikseen säädettyjä poikkeuksia lukuun ottamatta. Virkamieslain soveltamisalarajaukset säilytettäisiin pääosin voimassa olevaa vastaavina. Poikkeuksena tästä olisi lain 20 §:n, joka mahdollistaa tuomarin siirtämisen myös muuhun valtion virastoon kuin toiseen tuomioistuimeen. Tätä ei jatkossa enää sovellettaisi tuomariin. Edellytyksistä, joilla tuomari voitaisiin siirtää toimimaan toisessa tuomioistuimessa, säädettäisiin tuomioistuinlaissa.

Talousarviossa eriteltävät virat

Edellä nykytilan arvioinnissa tarkemmin esitetyillä perusteilla ehdotetaan, että tuomarin virat eivät enää olisi valtion virkamieslain 4 §:ssä tarkoitettuja talousarviossa eriteltäviä virkoja. Poikkeuksena olisivat kuitenkin korkeimman oikeuden ja korkeimman hallinto-oikeuden jäsenten virat. Ylimpien tuomioistuinten erityisasema huomioon ottaen on perusteltua, että niiden tuomarin virat eriteltäisiin jatkossakin valtion talousarviossa.

Erittelyvelvollisuudesta luopumisella voidaan katsoa olevan myönteisiä vaikutuksia tuomioistuinten resurssienjaon, virkarakenteen kehittämisen sekä myös tuomioistuinten tehokkaan toiminnan kannalta. Näistä syistä ehdotus on perusteltu siitäkin huolimatta, että sillä voidaan nähdä olevan negatiivia vaikutuksia toisaalta eduskunnan päätösvaltaan ja toisaalta riippumattoman tuomioistuinlaitoksen ja oikeusministeriön väliseen ohjaussuhteeseen liittyen.

Tuomarin asema tuomioistuinlaitoksen uudelleenjärjestelyssä

Voimassa olevan sääntelyn selkiyttämiseksi ehdotetaan, että tuomioistuinlakiin otetaan nykyistä täsmällisemmät säännökset tuomarin asemasta tuomioistuinlaitoksen uudelleenjärjestelyssä. Tuomioistuinlaissa säädettäisiin nimenomaisesti siitä, miten valtionhallinnon toimintojen uudelleenjärjestelyä koskevia virkamieslain 5 a—5 d §:ää sovellettaisiin tuomariin.

Lähtökohta on, että muiden virkamiesten tavoin tuomari olisi tuomioistuinlaitoksen uudelleenjärjestelyssä velvollinen siirtymään työskentelemään työssäkäyntialueellaan, jos hänen virkansa sinne siirretään tai jos sieltä osoitetaan hänelle toinen tuomarinvirka. Sen sijaan ensisijaisesta oikeudesta sijoittautua samalla paikkakunnalla olevaan virkaan luovuttaisiin, koska se ei enää vastaa käytännön tarpeita. Voimassa olevan virkamieslain 47 §:n tuomareita koskevan erityissäännöksen vaatimus siitä, että tuomari voidaan siirtää vain virkaan, jonka kelpoisuusvaatimukset hän täyttää ja jota voidaan pitää hänelle sopivana, säilytettäisiin.

Esityksessä ehdotetaan, että tuomioistuinlaissa säädettäisiin lähinnä voimassa olevaa sääntelyä ja nykyistä käytäntöä vastaavasti tuomarin sijoittautumisvaihtoehdoista ja siirtämisessä noudatettavasta menettelystä. Pääsääntöisesti tuomarilla olisi oikeus tuomarin virkaan. Virassa pysymisen suoja olisi siten perustuslaissa turvattua korkeampi. Oikeusministeriön velvollisuutena on huolehtia tuomareiden ja tuomioistuinlaitoksen muun henkilöstön sijoittumisesta uudelleenjärjestelyssä.

Kuten edellä on todettu, perustuslain 103 §:n nojalla tuomari voidaan uudelleenjärjestelyssä suostumuksettaan siirtää myös virkaan, johon ei liity tuomarin viralle ominaista virassapysymisoikeutta. Tällainen tilanne voi yleensä tulla kyseeseen vain niissä hyvin harvinaisissa tilanteissa, joissa tuomioistuinlaitoksen tehtäviä siirretään kokonaan sen ulkopuolelle. Tuomioistuinlaissa ehdotetaan nimenomaisesti säädettävän, että näissäkin tilanteissa, joissa tuomarin virka uudelleenjärjestelyssä muutettaisiin muuksi kuin tuomarin viraksi, tuomarilla olisi niin halutessaan ensisijainen oikeus tulla nimitetyksi tuomarin virkaan. Tällä pyritään välttämään se, että tuomarin virassapysymisoikeus heikkenee tuomioistuinlaitoksen uudelleenjärjestelyn vuoksi. Säännös velvoittaisi oikeusministeriötä selvittämään mahdollisuudet sijoittaa uudelleenjärjestelyn kohteena olevat tuomarit tuomioistuinlaitoksen palvelukseen, jotta heidän erottamattomuutensa voitaisiin taata. Vain silloin, kun tuomarin virkaa ei olisi mahdollista tarjota, tuomari voitaisiin siirtää muuhun kuin tuomarin virkaan. Oikeus riippuisi siitä, mitä sijoittamismahdollisuuksia kulloinkin olisi tarjolla. Säännös kuitenkin vahvistaisi tuomarin virassapysymisoikeutta nykyisestä perustuslain turvaamasta tasosta, koska se velvoittaisi selvittämään sijoittamismahdollisuudet nykyistä laajemmin. Tuomioistuinlaissa ehdotetaan säädettäväksi voimassa olevaa virkamieslain 47 §:ää vastaavasti tuomarille uudelleenjärjestelyssä annettavasta erosta. Tuomarille olisi annettava ero, jos hän ilman pätevää syytä kieltäytyisi siirtymästä uudelleenjärjestelyn mukaiseen virkansa sijoituspaikkaan eikä vastaanottaisi muuta hänelle edellä todettujen sijoittautumisvaihtoehtojen perusteella tarjottua virkaa. Perustuslain 103 §:n 1 momentin vaatimusten mukaisesti eron antamista koskevan asian käsittelisi lainkäyttöasiana korkein hallinto-oikeus, eikä nimittävä viranomainen, kuten nykyisin. Näin ollen tässäkin tapauksessa tuomari voisi menettää virkansa vain tuomioistuimen päätöksellä.

3.3.6 Tuomioistuinten asiantuntijajäseniä koskevan sääntelyn yhtenäistäminen

Tuomioistuinten asiantuntija- ja muiden ratkaisukokoonpanoon kuuluvien jäsenten aseman selkiyttämiseksi ehdotetaan, että heidän määräämistään ja kelpoisuusvaatimuksiaan koskeva sääntely otetaan tuomioistuinlakiin. Asiantuntijan asema tulisi entistä enemmän vastaamaan sitä, mitä tuomareista on säädetty. Tuomioistuinlaissa säädettäisiin voimassa olevaa sääntelyä vastaavasti asiantuntijajäsenten virassapysymisoikeudesta sinä aikana, joksi heidät on tehtäväänsä nimitetty. Asiantuntijallekin voitaisiin antaa kirjallinen varoitus, asiantuntija voitaisiin pidättää tehtävästään ja hänelle voitaisiin antaa ero työkyvyn menettämisen perusteella. Tuomioistuinlaitoksen uudelleenjärjestelyssäkin heidän osaltaan noudatettaisiin soveltuvin osin tuomareita koskevia periaatteita. Tuomioistuinlaki koskisi kaikkia niitä asiantuntija- tai muita vastaavia sivutoimisia jäseniä, jotka kuuluvat tuomioistuimen ratkaisukokoonpanoon.

Tuomioistuinten ratkaisutoimintaan asiantuntijana tai tietyn tahon edustajana osallistuvista jäsenistä käytettäisiin nimitystä asiantuntijajäsen. Tällä tarkoitettaisiin hallintotuomioistuinten, markkinaoikeuden, työtuomioistuimen ja vakuutusoikeuden nykyisiä asiantuntijajäseniä ja muita vastaavia sivutoimisia jäseniä. Yleisissä tuomioistuimissa on asiantuntijajäseninä sotilasjäseniä ja käräjäoikeuksissa maallikkojäseninä lautamiehiä.

Ensinnäkin ehdotuksen mukaan asiantuntijajäsenten määräämistä, kelpoisuusvaatimuksia ja sidonnaisuusilmoituksia koskevat sekä muut tarkemmat säännökset sijoitettaisiin tuomioistuinlain 17 lukuun. Asiantuntijajäsenten osallistumisesta ratkaisukokoonpanoon ja tuomioistuimen päätösvaltaisuudesta säädettäisiin asianomaisissa oikeudenkäyntimenettelyä koskevissa laeissa. Lautamiehistä säädettäisiin oma lakinsa ja sotilasjäseniä koskevat säännökset säilytettäisiin sotilasoikeudenkäyntilaissa. Näihin lakeihin otettaisiin tarpeelliset viittaussäännökset tuomioistuinlakiin.

Toiseksi asiantuntijajäseniä koskevaa sääntelyä ehdotetaan yhdenmukaistettavaksi niin, että toimikausi olisi kaikissa tuomioistuimissa samanpituinen. Viiden vuoden toimikautta on pidettävä tuomarin riippumattomuus huomioon ottaen sopivana. Pitkä toimikausi vähentäisi myös nimittämisestä aiheutuvaa hallinnollista työtä. Toimivalta määrätä asiantuntijajäsenen tehtävään säilyisi ennallaan eli asiantuntijajäsenet hallinto-oikeuksiin, markkinaoikeuteen ja vakuutusoikeuteen määräisi valtioneuvosto ja työtuomioistuimeen ja korkeimpaan hallinto-oikeuteen tasavallan presidentti. Asiantuntijajäsenille voitaisiin lisäksi määrätä varajäseniä, mikäli se olisi tarpeellista. Sotilasjäsenten ja lautamiesten toimikaudet ja heidän määräämistään koskeva toimivalta säilyisivät ennallaan.

Kolmanneksi asiantuntijajäsenten määräämismenettelyä ehdotetaan yhdenmukaistettavaksi niin, että asianomaisen tuomioistuimen tehtävänä olisi julistaa tehtävät haettavaksi ennen toimikauden päättymistä ja tehdä asiantuntijajäseniksi määrättävistä perusteltu esitys. Esitys toimitettaisiin oikeusministeriölle asian edelleen valtioneuvostolle tai tasavallan presidentille esittelemistä varten. Tuomioistuinten riippumattomuus huomioon ottaen olisi perusteltua, että asiantuntijajäsenten määräämistä koskevan asian valmistelu kuuluisi lain mukaan tuomioistuinten vastuulle. Tuomioistuinten vastuun korostaminen on sopusoinnussa myös varsinaisten tuomareiden nimittämisessä noudatettavan menettelyn kanssa. Tämäkään muutos ei koskisi sotilasjäseniä eikä lautamiehiä.

Tehtävien haettavaksi julistaminen ei myöskään koskisi niitä työtuomioistuimen työ- tai virkasuhteisiin perehtyneitä jäseniä, jotka edustavat työntekijä- tai työnantajapuolta. Heidät määrättäisiin jatkossakin työnantaja- tai työntekijäetuja edustavien tahojen ehdotuksista. Sama koskisi vakuutusoikeuden työoloja tai yritystoiminnan olosuhteita tai sotilasvamma-asioita tuntevia asiantuntijajäseniä. Työtuomioistuin ja vakuutusoikeus pyytäisivät edustavimpia keskusjärjestöjä ja muita laissa säädettyjä tahoja antamaan ehdotuksensa näiden jäsenten määräämiseksi vastaavalla tavalla kuin oikeusministeriö nykyisin.

Perustuslakivaliokunta ei ole vakuutusoikeuden intressijäsenten nimittämistä koskevissa kannanotoissaan edellyttänyt, että järjestelmää tulisi merkittävästi muuttaa. Näin ollen nykyiseen vakuutusoikeuden intressijäsenten määräämismenettelyyn ei esitetä merkittäviä muutoksia. Sama koskee työtuomioistuimen työnantaja- ja työntekijäpuolen edustajien tehtävään määräämistä. Perustuslakivaliokunnan edellyttämät perustuslain 124 ja 125 §:stä johtuvat tarkistukset on kuitenkin otettu huomioon.

Lokakuun alusta 2015 voimaan tulleen tuomareiden sidonnaisuuksien tarkistamista koskevan lainsäädännön perusteella asiantuntijajäseniltä edellytetään vastaavia sidonnaisuusilmoituksia kuin tuomarin virkaan nimitettävältä. Lakivaliokunnan mietinnössään (28/2014 vp) edellyttämällä tavalla tämä velvollisuus ulotettaisiin koskemaan myös lautamiehiä. Tiedot olisi tuomareita ja asiantuntijajäseniä vastaavalla tavalla rekisteröitävä Oikeusrekisterikeskuksen ylläpitämään sidonnaisuus- ja sivutoimirekisteriin. Tiedot olisivat saatavilla yleisessä tietoverkossa siltä osin kuin ne olisivat julkisia. Lautamiehen taloudellista asemaa koskevat tiedot olisivat salassa pidettäviä, eikä niitä voitaisi luovuttaa muille kuin käräjäoikeuden laamannille.

Asiantuntijajäsenten, sotilasjäsenten ja lautamiesten tulisi jatkossakin antaa tuomarin vakuutus ennen tehtävään ryhtymistä.

3.3.7 Asioiden jakaminen

Tuomioistuinlakiin ehdotetaan otettavaksi säännös asioiden jakamisesta. Säännös olisi soveltamisalaltaan yleinen, ja se koskisi kaikkia tuomioistuimia. Säännöksen mukaan kunkin tuomioistuimen olisi vahvistettava asioiden jakamisessa noudatettavat periaatteet työjärjestyksessään. Asioiden jakaminen on siten myös yksin tuomioistuimen päätösvaltaan kuuluva asia.

Asioiden jakamisen periaatteiden tulisi kansainvälisten suositusten mukaan olla objektiivisesti hyväksyttäviä. Olennaista on, että asianosainen tai kukaan muukaan ulkopuolinen ei voi vaikuttaa siihen, kenelle tuomareille asia jaetaan. Yleisesti ottaen pidetään suotavana, että tuomioistuimen päällikkötuomarikaan ei hyväksyttäviä poikkeustapauksia lukuun ottamatta voi puuttua asioiden jakamiseen. Asioiden jakamisella ei saa myöskään pyrkiä vaikuttamaan asiassa tehtävän ratkaisun sisältöön. Jokaisella on siten oikeus saada asiansa riippumattoman, ennalta määrättyjen perusteiden mukaisesti valikoituneen tuomarin käsiteltäväksi. Asioiden jakamisessa on yleisenä lähtökohtana myös oikeudenmukaisen työnjaon turvaaminen tuomareiden kesken. Huomioon voidaan ottaa myös asian vaatima erityisasiantuntemus sekä se, että lainkäyttötyö on tehokkaasti järjestetty.

Joskus saattaa osoittautua tarpeelliseksi ottaa asia pois tuomarilta, jakaa se uudelleen tai siirtää toiselle tuomarille, esimerkiksi kun tuomarilla asiat kasaantuvat ja viipyvät. Pois ottaminen merkitsee poikkeusta tuomarin oikeudesta ratkaista hänelle jaettu asia. Asian pois ottamisesta tuomarin sitä vastustaessa ehdotetaan otettavaksi lakiin nimenomaiset säännökset. Menettely olisi mahdollinen, jos siihen on tuomarin sairaudesta, työmäärästä tai muusta vastaavasta seikasta johtuva painava syy.

3.3.8 Tuomioistuinten resurssienkäytön tehostamista koskevat ehdotukset

Tuomariresurssien tehokkuutta pyritään lisäämään siten, että tuomarit voisivat nykyistä joustavammin toimia toisessa tuomioistuimessa kulloisenkin resurssitarpeen sitä edellyttäessä. Ehdotuksen mukaan tuomari voisi toimia tilapäisesti toisessa tuomioistuimessa, jos se olisi perusteltua asioiden laadun, laajuuden tai lukumäärän vuoksi. Määräys voitaisiin antaa enintään vuodeksi kerrallaan. Se edellyttäisi tuomarin suostumusta.

Toisen tuomioistuimen tuomaria voitaisiin siten käyttää resurssiapuna esimerkiksi tilanteissa, joissa tuomioistuimeen tulee yllättäen poikkeuksellisen laajoja tai lukumääräisesti paljon asioita. Järjestelmällä voitaisiin siten hyödyntää vähemmän kuormitetun tuomioistuimen tuomaria toisen tuomioistuimen ruuhkan purussa ilman erillisiä määräaikaisia nimityksiä. Järjestelmää voitaisiin käyttää myös tilanteissa, joissa tietty asia tai asiat edellyttävät erityisasiantuntemusta, jota asianomaisessa tuomioistuimessa ei ole saatavilla. Toimiminen toisessa tuomioistuimessa perustuisi tuomarin vapaaehtoisuuteen. Ehdotuksen mukaan tilapäisen määräyksen toimia toisessa tuomioistuimessa antaisi ylempi oikeus eli esimerkiksi käräjätuomariksi se hovioikeus, jonka tuomiopiirissä tilapäisen tuomarin vastanottava käräjäoikeus sijaitsee. Tällöin käräjäoikeus esittäisi hovioikeudelle pyynnön tuomarin määräämisestä. Hovioikeus tiedustelisi tuomioistuimista sopivaa ja tehtävään halukasta tuomaria. Näin meneteltäessä vastaanottava tuomioistuin ei pääsisi valitsemaan tuomaria tiettyyn tehtävään. Koska vaihto olisi toteutettava yhteistyössä luovuttavan tuomioistuimen kanssa, myös sen resurssitarpeet tulisivat huomioon otetuiksi.

Tuomari olisi vaihdon ajan virkasuhteessa luovuttavaan tuomioistuimeen. Hänelle ei siis erikseen myönnettäisi virkavapautta vaan ylemmän oikeuden määräys toimia toisessa tuomioistuimessa olisi riittävä. Tässä tehtävässä tuomari käyttäisi vastaanottavan tuomioistuimen virkanimikettä.

3.3.9 Kokoonpanosäännösten tarkistaminen

Tuomioistuinten käytännön toiminnan helpottamiseksi esityksessä ehdotetaan eräitä täsmennyksiä tuomioistuinten päätösvaltaista kokoonpanoa koskevaan sääntelyyn.

Lainkäyttöasian ratkaisukokoonpanon puheenjohtajana toimimisesta säädettäisiin tuomioistuinlaissa yleisluontoisesti. Ehdotuksen mukaan puheenjohtajana toimisi tuomioistuimen lainoppinut jäsen. Puheenjohtajan määräytyminen on tuomioistuimen sisäisen työskentelyn järjestämiseen liittyvä asia, eikä siitä ole välttämätöntä säätää yksityiskohtaisesti laissa. Samalla käräjä- ja hovioikeuksissa noudatettavasta virkaikäjärjestykseen perustuvasta puheenjohtajuudesta luovuttaisiin. Tuomioistuinten käytännön toiminnan kannalta on tärkeää, että puheenjohtajana voi yksittäisessä asiassa toimia kuka tahansa kokoonpanon jäsenistä. Tarkoituksenmukaista voi esimerkiksi olla, että asian valmistellut tai tiettyä erityisasiantuntemusta omaava tuomari toimii puheenjohtajana. Ehdotettu ratkaisu mahdollistaisi puheenjohtajatehtävien ja -kokemuksen jakamisen useammille tuomareille.

Ehdotuksesta seuraa, että kokoonpanon puheenjohtajana voisi siten toimia kuka tahansa kokoonpanon jäsenistä. Puheenjohtajana voisi kuitenkin toimia ainoastaan lainoppinut jäsen. Tuomioistuimet voisivat työjärjestyksissään antaa määräyksiä siitä, miten puheenjohtajuus määräytyy. Asian ratkaisusta äänestettäessä noudatettaisiin nykyistä vastaavasti virkaikäjärjestystä niin, että virkaiältään vanhin lausuisi käsityksensä viimeisenä. Puheenjohtaja lausuisi käsityksensä kuitenkin viimeisenä virkaikäjärjestyksestä riippumatta. Asian esitellyt jäsen lausuisi mielipiteensä aina ensin eli myös silloin, kun hän olisi asiassa puheenjohtajana.

Nykyistä joustavampiin kokoonpanosäännöksiin on muutenkin tarvetta. Tuomioistuimella tulisi olla mahdollisuus ennakollisesti vahventaa monijäsenistä ratkaisukokoonpanoa lisäjäsenellä. Niin ikään ehdotetaan säännöksiä, joiden perusteella tuomioistuin säilyttäisi päätösvaltaisuutensa, vaikka yhdelle monijäsenisen kokoonpanon jäsenistä tulisi este kesken asian käsittelyn. Kokoonpanon vahventamista ja päätösvaltaisuuden säilymistä koskevat säännökset ulotettaisiin koskemaan myös maaoikeutta siltä osin kuin vastaavia säännöksiä ei kiinteistönmuodostamislaissa vielä ole. Niin ikään sotilasoikeudenkäyntilain kokoonpanosäännöksiin otettaisiin tarpeelliset viittaussäännökset oikeudenkäymiskaaren kyseisten säännösten soveltumisesta myös sotilaskokoonpanoon. Vakuutusoikeuteen tai työtuomioistuimeen nämä säännökset eivät intressiedustuksesta johtuen pääsääntöisesti sovellu eikä niitä siten ole näitä tuomioistuimia koskeviin lakeihin ehdotettu. Myöskään korkeimman oikeuden tai korkeimman hallinto-oikeuden kokoonpanosäännöksiin ei ehdoteta muutoksia.

Tuomari olisi virkasuhteensa päätyttyäkin kelpoinen osallistumaan sellaisen asian käsittelyyn, jonka käsittelyyn ja ratkaisemiseen hän on virkasuhteensa aikana osallistunut. Tämä tarkoittaa sitä, että kaikki ratkaisun tekemiseen vaadittava työ on voitava saattaa päätökseen tuomarin virkasuhteen päättymisestä huolimatta ilman, että asia on otettava toisessa kokoonpanossa uudelleen käsiteltäväksi. Tuomareiden riippumattomuus huomioon ottaen tuomarin toimivallan jatkuminen koskisi vain niin sanottuja jälkitöitä eli tuomarin olisi tullut ratkaista asia ennen virkasuhteen päättymistä. Eri tuomioistuimissa tuomarit ottavat kantaa asiaan eri vaiheessa. Toimivallan jatkumisen kannalta ratkaisevaa olisi se, milloin tuomari on muodostanut kantansa asian ratkaisun sisällöstä. Tämä koskisi samoin perustein sekä vakinaisia että määräaikaisia tuomareita.

4.1 Taloudelliset vaikutukset

4.1.1 Johtamisjärjestelmän uudistaminen

Tuomioistuinten johtamisjärjestelmän uudistamisella pyritään lisäämään tuomioistuinten toiminnan tehokkuutta ja tuloksellisuutta. Päällikkötuomarin tehtävien määräaikaistamisella ei ole taloudellisia vaikutuksia. Kustannuksia ei myöskään aiheudu virkatakuun toteuttamisesta. Niille päällikkötuomareille, joilla ei ole taustavirkana vakinaista tuomarin virkaa, kyetään osoittamaan tai perustamaan tuomarin virka tuomioistuinlaitokselle myönnettyjen määrärahojen ja henkilötyövuosien puitteissa.

Kanslia- tai hallintopäällikön virkojen perustamisen hallinto-oikeuksiin ei arvioida aiheutuvan merkittäviä kustannuksia. Kaikissa hallinto-oikeuksissa toimii jo nykyisin hallintopäällikkö. Jos nykyistä useampiin käräjäoikeuksiin tullaan perustamaan hallintopäällikön tai muita vastaavia virkoja, siitä aiheutuu jonkin verran lisäkustannuksia. Nämä virat voidaan kuitenkin rahoittaa muita virkoja vähentämällä. Sillä, että tuomioistuimen päällikkötuomarin apuna hallinnosta huolehtii ammattimainen johtaja, on katsottava tuovan merkittäviä etuja tuomioistuimen toiminnan ja tuottavuuden kannalta. Erityisen tärkeää tämä on siitä syystä, että tuomioistuinyksikköjen koko on kasvanut. Kanslia- tai hallintopäälliköiden virkojen perustaminen on kuitenkin sovitettava yhteen oikeudenhoidon uudistamisohjelmassa edellytetyn hallinnon keventämistä koskevan tavoitteen sekä tuomioistuinten rakenneuudistusten kanssa.

4.1.2 Tuomarin koulutusjärjestelmän kehittäminen

Hovi- ja hallinto-oikeuksiin sekä erityistuomioistuimiin perustettavat asessorin virat voitaisiin pääosin toteuttaa valtion kehyspäätösten ja talousarvioiden mukaisten määrärahojen ja henkilötyövuosimäärien puitteissa ilman lisärahoitusta. Sen sijaan koulutusjärjestelmän kehittäminen ja tuomarinkoulutuslautakunnan perustaminen aiheuttaisi jonkin verran lisäkuluja.

Asessorin viroilla pyritään lisäämään tuomaripainotteisuutta, minkä on todettu parantavan tuomioistuinten tuottavuutta ja lyhentävän käsittelyaikoja. Hovi- ja hallinto-oikeuksissa sekä erityistuomioistuimissa on tulosneuvotteluissa sovitun perusteella vuonna 2015 tuomareita yhteensä 426 henkilötyövuotta ja esittelijöitä 266 henkilötyövuotta. Tämä määrä jakautuu tuomioistuinten kesken seuraavasti:

Tuomioistuimia kokonaisuutena tarkastellen tuomareiden osuus koko lainkäyttöhenkilökunnasta on hieman yli 60 prosenttia. Erot eri tuomioistuinten välillä ovat kuitenkin hyvin suuret: alimmillaan tuomareiden osuus lainkäyttöhenkilökunnasta on vain noin 55 prosenttia ja korkeimmillaan yli 85 prosenttia. Tuomioistuinten virkarakenteiden erot huomioon ottaen virkojen kohdentamisesta olisi päätettävä tulosneuvotteluissa tuomioistuinkohtaisesti. Virkojen määrässä olisi otettava huomioon myös se, millä todennäköisyydellä tuomarikoulutetut tulevat työllistymään tuomarin virkoihin.

Asessorin tehtävän palkka sivukuluineen olisi arviolta noin 65 000 euroa vuodessa. Jotta virkojen perustamisella voitaisiin tosiasiassa lisätä tuomaripainotteisuutta tavoitellulla tavalla, virkoja tulisi koko tuomioistuinlaitoksessa olla arviolta noin 50. Tämä vastaisi hieman alle 20 prosenttia nykyisistä esittelijän viroista. Jos toteutus tapahtuisi T 10 ja T 9 virkoja muuttamalla, aiheutuisi siitä noin 330 000 euron vuosittainen henkilöstökulujen lisäys sivukuluineen.

Vakuutusoikeudessa ehdotettujen muutosten vaikutus nykyiseen järjestelmään olisi selvästi suurempi kuin muissa tuomioistuimissa, koska esittelijät toimivat vakuutusoikeudessa ratkaisukokoonpanon jäseninä lainopillisissa asioissa säännönmukaisesti heti esittelijänuransa alusta lukien. Esittelijän toimiminen vakuutusoikeuden ratkaisukokoonpanon jäsenenä on vähentänyt tuomareiden tarvetta ja siten kustannuksia vakuutusoikeudessa. Vakuutusoikeuden toimintakyvyn turvaamiseksi sen virkarakennetta olisi kehitettävä. Kun esittelijä ei enää voisi toimia kokoonpanon jäsenenä, vakuutusoikeuteen tulisi sijoittaa lukumääräisesti enemmän asessoreja kuin muihin tuomioistuimiin. Virkoja ei kuitenkaan tulisi olla liikaa, jotta koulutetuilla olisi myös mahdollisuuksia edetä tuomarin virkoihin. Tämä huomioon ottaen vakuutusoikeudessa tuomaripainotteisuutta voitaisiin lisätä muuttamalla esittelijän viroista osa asessorin ja osa vakuutusoikeustuomarin viroiksi. Vakuutusoikeudessa syksyllä 2015 käyttöönotettavat kevennetyt kokoonpanot tulevat tehostamaan vakuutusoikeuden toimintaa. Tästä huolimatta vakuutusoikeuden virkarakenteen muuttaminen lisäisi henkilöstökuluja. Tuomioistuinten henkilöstörakenteiden muuttamisesta aiheutuvat lisäkustannukset olisivat arviolta enintään noin 400 000 euroa vuodessa.

Nykyinen oikeusministeriön tuomioistuinten koulutukseen käyttämä budjetti on noin 500 000 euroa vuodessa. Sillä tuotetaan tuomioistuinten henkilöstölle suunnattu täydennyskoulutus. Koulutuksen kehittämisestä aiheutuvat lisäkustannukset olisivat arviolta yhteensä noin 100 000 euroa vuosittain. Tämä määrä sisältää kaikista esityksessä ehdotetuista kehittämistoimenpiteistä eli tuomioistuinharjoittelun valtakunnallisesta koulutusohjelmasta, asessorien koulutusjärjestelmästä sekä tuomareiden ja muun lainkäyttöhenkilöstön täydennyskoulutuksen kehittämisestä aiheutuvat kustannukset. Kustannukset on kyetty pitämään maltillisina, koska kehittäminen voidaan osittain toteuttaa nykyistä koulutustarjontaa systemaattisemmin hyödyntäen. Lisäksi kehittyneiden opiskelumenetelmien, kuten verkko- tai video-opiskelun hyödyntäminen ei lisäisi kustannuksia, vaikka koulutuspäivien ja -tarjonnan määrä kasvaisi.

Koulutuslautakunnassa arvioidaan olevan tarvetta yhdelle päätoimiselle sihteerille ja osastosihteerille. Sen menojen arvioidaan olevan noin 200 000 euroa vuodessa. Tässä määrässä on otettu huomioon päätoimisen henkilöstön palkkakustannukset, lautakunnan jäsenten palkkiot ja matkakustannukset sekä toimitila- ja muut hallinnolliset kulut. Tuomarinkoulutuslautakunnasta aiheutuvia kustannuksia arvioitaessa vertailuarvona on käytetty tuomarinvalintalautakunnan kustannuksia, jotka ovat suuruudeltaan noin 240 000 euroa vuodessa. Tästä määrästä palkkojen osuus on noin 100 000 euroa, kokouspalkkioiden ja matkakustannusten osuus noin 50 000 euroa ja toimitilojen osuus noin 22 000 euroa vuodessa, minkä lisäksi kustannuksia lisäävät muiden muassa soveltuvuusarvioiden kustannukset.

Edellä todetun 400 000 euron henkilöstökulujen lisäys vastaa keskimäärin viiden lainkäyttöhenkilöstöön kuuluvan vuosittaisia palkkakustannuksia sivukuluineen. Hovioikeuksissa esittelijöiden tarve on jo vähentynyt jatkokäsittelylupajärjestelmän myötä, ja tulee entisestään vähentymään sanotun järjestelmän laajentuessa. Myös asessorin virkojen perustaminen ja esittelijöiden tehtävien muuttuminen tulisivat vähentämään esittelijän virkojen tarvetta. Asessorin virkojen perustaminen tulee vähentämään myös määräaikaisten tuomareiden tarvetta, mistä säästyvillä varoilla pystytään niin ikään kattamaan asessorin virkojen perustamisesta aiheutuvia kustannuksia. Kustannusten kattamiseen voitaisiin mahdollisesti käyttää myös hovioikeuksien ja vakuutusoikeuden välijohdon tehtävien määräaikaistamisesta pitkällä aikavälillä syntyvä säästöjä, joita on arvioitu olevan vähintään noin 100 000 euroa vuodessa (HE 224/2014 vp).

Myös esittelijöille nykyisin ratkaisukokoonpanon jäsenenä toimimisesta maksettavista palkkioista säästyvät varat käytettäisiin järjestelmästä aiheutuvien kulujen kattamiseen. Esittelijöille maksettujen palkkioiden määrä on kuitenkin ollut viime vuosina laskussa. Vuonna 2014 palkkioita maksettiin yhteensä hieman yli 80 000 euroa, kun niiden määrä esimerkiksi vuonna 2011 oli vielä lähes 250 000 euroa. Palkkioista säästyvillä varoilla voidaan kattaa esimerkiksi koulutuslautakunnan vuosimenoja.

Yhteensä tuomareiden koulutuksen kehittämisestä aiheutuisi kustannuksia noin 700 000 euroa vuodessa. Tästä määrästä virkarakenteen kehittämisen edellyttämät varat voitaisiin pääosin kattaa tuomioistuinlaitoksen muita virkoja vähentämällä ja edellä mainittuja säästyviä varoja hyödyntämällä. Lisärahoitusta arvioidaan siten tarvittavan lähinnä koulutuksen kehittämiseen sekä osaan koulutuslautakunnan toimintamenoista. Yhteensä lisäkustannusten arvioidaan olevan noin 200 000—300 000 euroa vuodessa, joka rahoitetaan kehyksen puitteissa tuomioistuinmomentilta. Kokonaisuutena voidaan todeta, että uudistushankkeesta aiheutuvia kustannuksia on pidettävä sekä välttämättöminä että saavutettavaan hyötyyn nähden vähäisinä. Koulutuksen kehittäminen on kustannustehokas tapa parantaa tuomioistuintyön laatua ja tehokkuutta. Uudistuksilla kyettäisiin myös vähentämään tuomioistuimille nykyisin aiheutuvaa päällekkäistä hallinnollista työtä.

4.2 Vaikutukset viranomaisten toimintaan

Johtamisjärjestelmän uudistamisella ja asessorin virkojen käyttöönotolla pyritään kehittämään tuomioistuinten virkarakennetta nykyistä oikeudenkäyntimenettelyä paremmin tukevaksi ja siten tehostamaan niiden toimintaa. Tuomaripainotteisuutta pyritään lisäämään ja siten myös uudistamaan tuomioistuinten toimintatapoja ja työmenetelmiä.

Myös tuomarin viran talousarviossa erittelystä luopuminen helpottaisi tuomioistuinlaitoksen voimavarojen jakamista ja tuomarin virkojen tarkoituksenmukaista järjestämistä ja kohdentamista. Ehdotuksen myötä tuomioistuinlaitoksen virkarakennetta voitaisiin kehittää joustavasti nykyistä tuomaripainotteisempaan suuntaan. Tuomioistuinlaitoksen resursseja voitaisiin määrärahojen puitteissa osoittaa nykyistä helpommin sinne, missä niitä tarvitaan. Myös tuomioistuinlaitoksessa ongelmallisiksi koettuja lyhyitä määräaikaisia virkasuhteita voitaisiin mahdollisesti vähentää.

Tuomarin virkojen talousarviossa erittelystä luopuminen poistaisi eduskunnan mahdollisuudet ottaa kantaa yksittäisten virkojen perustamiseen. Vaikutukset eduskunnan päätösvallalle eivät kuitenkaan olisi merkittäviä, koska eduskunta edelleen päättäisi tuomioistuinlaitoksen resursseista ja palkkaukseen myönnettävien määrärahojen kokonaisuudesta. Koska myös organisaatiomuutokset ja muut merkittävät muutokset, joihin liittyy virkojen perustamista tai muuttamista toteutetaan nykyisin lailla, erittelyvirkaominaisuuden poistaminen ei merkittävästi vähentäisi eduskunnan vaikutusmahdollisuuksia.

Ehdotus lisäisi jonkin verran oikeusministeriön ohjausvaltaa suhteessa riippumattomiin tuomioistuimiin, kun päätös viran perustamisesta, muuttamisesta ja lakkauttamisesta kuuluisi yksin ministeriölle. Oikeusministeriöllä on kuitenkin jo nykyisin valta päättää siitä, mihin tuomioistuimiin talousarviossa perustetut virat sijoitetaan. Myös talousarvioesitykseen otettavan ehdotuksen sekä lopullisen päätöksen virkojen perustamisesta tekee ministeriö. Se päättää myös nimikkeeltään samanlaisten tuomarin virkojen virkajärjestelyistä eli siirtämisestä eri tuomioistuinten välillä. Siitä huolimatta, että tuomarin virka voidaan lakkauttaa vain talousarviokäsittelyn kautta, oikeusministeriö päättää siitä, täytetäänkö avoimeksi tullut tuomarin virka vai ei. Näin ollen ero ministeriön ohjausvallan laajuudessa suhteessa tuomarin virkoihin ja muihin virkoihin on käytännössä varsin vähäinen.

Päällikkötuomarin tehtävien määräaikaistaminen lisäisi jonkin verran tuomioistuinten ja tuomarinvalintalautakunnan työtä. Myös virkavapauksien myöntämisestä ja mahdollisten sijaisten nimittämisestä aiheutuisi jonkin verran lisätyötä. Toimikauden pituus ja päällikkötuomareiden lukumäärä huomioon ottaen työmäärän lisäys ei kuitenkaan olisi huomattava. Määräaikaisuudesta johtuen myös asessorien nimittäminen aiheuttaisi jonkin verran lisää hallinnollista työtä. Toisaalta esittelijöiden vaihtuvuus tuomioistuimissa on jo nykyisinkin varsin vilkasta, mikä oletettavasti vähentyisi ainakin siltä osin kuin esittelijän virkoja korvataan asessorin viroilla.

Ehdotuksen mukaan asiantuntijajäsenten nimittämismenettely olisi nykyistä enemmän tuomioistuinten itsensä vastuulla. Myös tästä aiheutuu lisää hallinnollista työtä tuomioistuimille. Oikeusministeriössä tehtävä työ vähenisi vastaavasti. Toimikauden pidentäminen harventaisi nimittämiskertoja. Toisaalta nykyistä pidempi toimikausi saattaa edellyttää useampia nimityksiä jäsenen jättäessä tehtävänsä kesken toimikauden. Niin ikään lautamiesten sidonnaisuuksien ilmoittaminen lisää hallinnollista työtä käräjäoikeuksissa.

4.3 Vaikutukset henkilöstöön

Ehdotuksella päällikkötuomareiden tehtävien määräaikaistamisesta ei heikennetä tuomareiden riippumattomuutta. Kuten edellä on todettu, päällikkötuomarin riippumattomuus tuomarina turvattaisiin takaamalla hänelle vakinainen tuomarin virka tuomioistuinlaitoksessa. Toimikauden pituus olisi riittävä turvaamaan päällikkötuomarin riippumattomuuden tehtävän määräaikaisuudesta huolimatta. Sitä turvattaisiin myös sillä, että nimittämismenettelystä huolehtisi riippumaton tuomarinvalintalautakunta. Tehtävien määräaikaistaminen ei koskisi ennen lain voimaan tuloa nimitettyjä vakinaisia päällikkötuomareita. Ehdotuksella ei siten heikennetä nykyisten päälliköiden asemaa. Siirtymäsäännösten mukaisesti heillä olisi halutessaan oikeus siirtyä johtamistehtävistä lainkäyttötehtäviin, millä voidaan edistää virkakiertoa.

Velvollisuudesta eritellä valtion virat talousarviossa ei säädetä perustuslaissa. Tällaiset virat eivät myöskään ole pysyvämpiä kuin muut virat. Ero niiden ja muiden virkojen välillä on käytännössä niiden perustamisessa, muuttamisessa tai lakkauttamisessa noudatettava menettely. Tuomarille perustuslaissa taatun erottamattomuuden toteuttaminen ei edellytä tuomarin viralta erityistä pysyvyyttä. Virassapysymisoikeutta turvataan lisäksi virkamieslain virkajärjestelysäännöksillä. On selvää, että virkaa, joka ei ole avoinna, ei voida lakkauttaa. Virkaa ei myöskään saa siirtää ilman virkamiehen suostumusta, ellei kyse ole uudelleenjärjestelystä. Viran nimeä ei saa muuttaa ilman, että sen haltija täyttää sen kelpoisuusvaatimukset. Nämä virkajärjestelysäännökset koskevat samoin edellytyksin niin erittelyvirkaa kuin muitakin virkoja. Sekä tuomarin viran että tuomioistuinlaitoksen muun viran järjestelyistä päättää jo nykyisin oikeusministeriö. Sillä, että virka on talousarviossa eriteltävä, ei myöskään ole yhteyttä viran yhteiskunnallisesti merkittävään asemaan. Useita valtionhallinnon ylimpiä virkoja on poistettu erittelyvelvollisuuden piiristä ilman, että sillä on ollut vaikutusta kyseisen viran arvostukseen. Virassapysymissuojan vahvuuteen ei siten vaikuta se, onko virka eriteltävä talousarviossa vai ei. Tuomarin virkojen talousarviossa erittelystä luopumisella ei siten heikennetä tuomareiden virassapysymisoikeutta tai virkamiesoikeudellista asemaa.

Esityksellä ei ole merkittäviä vaikutuksia esittelijäjärjestelmään, esittelijöiden tehtäviin tai asemaan. Esittelijöitä koskisi kuitenkin virkanimikkeen muutos. Nimikemuutoksista huolimatta esittelijöiden palkkaluokat säilyisivät nykyisellään. Esittelijän kannalta suurimpia ehdotuksesta aiheutuvia muutoksia olisivat urakehityksen nopeutuminen ja vaiheistuminen sekä aikaisempaa suurempi koulutuksellisuus ja sen myötä nopeutuva osaamisen ja ammatillinen pätevyyden kehittyminen. Asessoreiden koulutusvirkaa tukevan koulutusohjelman lisäksi esittelijöiden koulutusta systematisoitaisiin ja kehitettäisiin. Koulutusjärjestelmän kehittäminen lisäisi myös esittelijöiden osaamiseen ja ammatilliseen kehitykseen kohdistuvaa seurantaa ja arviointia sekä yhdenmukaistaisi niiden perusteita. Tämä on omiaan parantamaan oikeusturvaa ja lainkäytön laatua.

Esityksessä ehdotetaan luovuttavaksi myös käräjäviskaalin viroista, joita onkin jo vähennetty viime vuosina niin, että vuonna 2015 niitä on enää kuusi. Käräjäviskaalin virkaan nimitetyllä olisi oikeus pysyä virassaan lain voimaantulon jälkeenkin. Siirtymäsäännösten perusteella häneen sovellettaisiin voimassa olevia käräjäoikeuslain säännöksiä.

4.4 Yhteiskunnalliset vaikutukset

Tuomioistuimia ja tuomareita koskevan lainsäädännön uudistamisella pyritään muun muassa vahvistamaan tuomioistuinten ja tuomareiden riippumattomuutta. Riippumattomuus taas on merkittävässä asemassa kansalaisten oikeusturvan toteuttamisen kannalta. Ammattimaisesti ja tehokkaasti johdettu, henkilöstö- ja organisaatiorakenteiltaan toimiva, riippumaton ja puolueeton tuomioistuinlaitos tuottaa laadukkaita ratkaisuja kohtuullisessa ajassa. Tuomioistuinten toiminnan kehittämiseen liittyvillä ehdotuksilla on siten merkitystä oikeudenmukaisten oikeudenkäynnin toteuttamisen kannalta.

Pakollisen tuomarinkoulutusjärjestelmän puuttuminen vaikuttaa heikentävästi lainkäytön laatuun ja siten myös kansalaisten oikeusturvaan. Lainkäytön kaltaisella alalla laatu ja tehokkuus liittyvät erottamattomasti yhteen, koska laadun puutteet pitkittävät ja kuormittavat asioiden vaatimia käsittelyketjuja ja prosesseja. Panostus laatuun on siksi samalla panostusta tehokkuuteen. Koulutuksen kehittäminen ja sen myötä lainkäytön laadun kehittäminen parantaa siten myös tuomioistuinten tehokkuutta ja saa siten aikaan kustannussäästöjä. Näin ollen koulutuksen kehittämiseen vaadittavat voimavarat eivät ole kustannuserä vaan investointi lainkäytön laadun ja tehokkuuden edistämiseen.

Koulutuksen kehittämisellä arvioidaan olevan tuomioistuintyön ja tuomioistuinlaitoksen arvostusta lisäävä vaikutus. Ehdotuksella monipuolistetaan mahdollisuutta edetä tuomarin uralla perustamalla asessorin virkoja. Uusi koulutusvirkajärjestelmä mahdollistaisi siten nykyistä nopeamman urakehityksen. Tämä lisäisi tuomioistuinlaitoksen houkuttelevuutta työpaikkana. Koulutusvirkoihin kuuluisi olennaisena osana osallistuminen koulutusohjelmaan, joka olisi suunniteltu nimenomaan tuomarinuraa silmällä pitäen. Ehdotuksella pyritään vaikuttamaan siten myös siihen, että tuomioistuinlaitoksen palvelukseen saadaan tulevaisuudessakin motivoitunutta, osaamiseltaan monipuolista ja ammattitaitoista henkilökuntaa. Erityisen suuri merkitys tällä on ottaen huomioon se, että huomattava osa tuomarikunnasta tulee eläköitymään seuraavan parin vuosikymmenen aikana. Koulutusjärjestelmä tukisi mahdollisimman pätevän ja ammattitaitoisen henkilökunnan saamista tuomioistuinlaitoksen palvelukseen kahdella eri tavalla; sekä nykyisen henkilökunnan oikeudellisen osaamisen kehittämisen myötä että tekemällä tuomioistuintyöstä sitä ulkoapäin tarkastelevalle ammattitaitoiselle ja kyvykkäälle lakimiehelle entistä houkuttelevampi uravaihtoehto.

Ehdotuksen mukainen järjestelmä lisäisi pitkäkestoisten määräaikaisten tuomarinimitysten määrää nykyisestä. Samanaikaisesti se vähentäisi merkittävästi tuomioistuinten riippumattomuuden kannalta ongelmallisten lyhyiden tuomarinimitysten määrää. Koulutusvirat toisivat tarvittavaa joustoa tuomioistuinten voimavaroihin ja niiden myötä asiakohtaisia ja muutoin hyvin lyhyitä tuomarimääräyksiä ei enää olisi tarpeen antaa kuin poikkeuksellisesti.

Kokonaisuutena arvioiden tuomareiden koulutuksen kehittäminen parantaisi tuomioistuinten tehokkuutta, lainkäytön laatua, oikeusvarmuutta ja kansalaisten oikeusturvaa.

5.1 Valmisteluvaiheet ja -aineisto

5.1.1 Tuomioistuinlakityöryhmä

Oikeusministeriö asetti 22.11.2011 työryhmän uudistamaan tuomioistuimia ja tuomareita koskevia säädöksiä (OM 13/31/2011). Tuomioistuinlakityöryhmä luovutti mietintönsä oikeusministeriölle 22.4.2014 (Mietintöjä ja lausuntoja 26/2014). Työryhmä ehdotti säädettäväksi kaikkia tuomioistuimia koskevan tuomioistuinlain, jossa säädettäisiin tuomioistuinlaitoksesta ja sen henkilöstöstä. Tuomioistuinlailla korvattaisiin voimassa olevat organisaatiolait ja -asetukset sekä tuomareiden nimittämisestä annettu laki ja valtioneuvoston asetus. Myös virkamieslaissa oleva tuomarin virkamiesoikeudellista erityisasemaa koskeva sääntely siirrettäisiin tuomioistuinlakiin. Asetuksista luovuttaisiin ja ne tuomioistuimen hallintoa ja työtä koskevat määräykset, joista ei ole tarpeen säätää laissa, annettaisiin tuomioistuinten työjärjestyksissä. Organisaatiolaeissa olevat tuomioistuinten päätösvaltaista kokoonpanoa koskevat säännökset sijoitettaisiin oikeudenkäyntimenettelylakeihin. Lähtökohtana oli, että myös korkeinta oikeutta ja korkeinta hallinto-oikeutta koskeva sääntely järjestetään edellä todetulla tavalla. Tuomioistuinlakityöryhmä ehdotti lisäksi eräitä tarkistuksia ja asiallisia muutoksia näitä tuomioistuimia koskevaan sääntelyyn.

Mietintö sisälsi lukuisia koko tuomioistuinlaitosta ja sen henkilöstöä koskevia ehdotuksia. Näistä merkittävimpiä ovat tuomioistuinten päällikkötuomareiden sekä hovioikeuksien ja vakuutusoikeuden välijohdon tehtävien määräaikaistaminen, avustavan tuomarin virkojen perustaminen hovioikeuksiin, hallinto-oikeuksiin ja erityistuomioistuimiin, tuomarinkoulutuslautakunnan perustaminen sekä sidonnaisuus- ja sivutoimisääntelyn tarkistaminen. Työryhmä ehdotti myös, että tuomarin viran talousarviossa erittelystä luovutaan. Avustavan tuomarin virkojen perustamisesta johtuen esittelijöiden tehtäviin ehdotettiin joitakin muutoksia. Niin ikään korkeimman oikeuden ja korkeimman hallinto-oikeuden esittelijöiden tuomaria vastaava virassapysymisoikeus ehdotettiin poistettavaksi. Lisäksi työryhmä piti perusteltuna, että tuomarin asemaa tuomioistuinlaitoksen uudelleenjärjestelyssä selkiytetään. Samalla tuomarin virassapysymissuojaa tuli korottaa perustuslain turvaamasta tasosta niin, että tuomarille taataan myös uudelleenjärjestelyssä ehdoton oikeus tuomarin virkan. Työryhmä ehdotti tarkistuksia myös tuomioistuinten asiantuntija- ja muita sivutoimisia jäseniä koskevaan sääntelyyn. Niin ikään kielellisten oikeuksien toteuttamista ehdotettiin parannettavaksi sijoittamalla kaikkiin kaksikielisiin tuomioistuimiin kielituomarin virkoja.

Työryhmän mietintö sisälsi useita eriäviä mielipiteitä. Jäsenet olivat erimielisiä esimerkiksi tuomioistuinten päällikkötuomareiden tehtävien määräaikaistamisesta. Näkökantoja esitettiin muun muassa sen puolesta, että korkeimman oikeuden ja korkeimman hallinto-oikeuden presidentit tulisi edelleen nimittää vakinaisesti. Jäsenet olivat erimielisiä myös tuomarille uudelleenjärjestelyssä turvattavan suojan tasosta.

Tuomioistuinlakityöryhmän mietinnöstä pyydettiin lausunnot yli 100 taholta (Mietintöjä ja lausuntoja 44/2014). Lausunnonantajat kannattivat laajalti sitä, että tuomioistuimia ja tuomareita koskevat säännökset koottaisiin yhteen kaikille tuomioistuimille yhteiseen lakiin. Myös asetustason poistamista pidettiin perusteltuna. Lausunnoissa pidettiin mietinnön valmistelua kuitenkin puutteellisena ja lopputulosta keskeneräisenä. Useat lausunnonantajat painottivatkin perusteellisen jatkovalmistelun tarvetta. Kriittisimmin ehdotuksiin suhtautuivat korkein oikeus ja korkein hallinto-oikeus. Ne katsoivat, että niitä koskevat erillislait tulisi säilyttää, ja vastustivat ehdotuksia myös niiden sisällön osalta.

Yksittäisistä ehdotuksista kannatettiin laajalti tuomareiden sidonnaisuus- ja sivutoimisääntelyn tarkistamista, hovioikeuksien ja vakuutusoikeuden osaston johtajien tehtävien määräaikaistamista ja kielituomarin virkojen perustamista.

Eniten vastustusta osakseen saivat ehdotukset päällikkötuomareiden nimittämisestä määräajaksi, tuomarin viran talousarviossa erittelystä luopumisesta ja ylimpien tuomioistuinten esittelijöiden tuomaria vastaavan virassapysymisoikeuden poistamisesta. Näiden ehdotusten katsottiin heikentävän tuomioistuinten riippumattomuutta. Edelleen korostettiin sitä, että valmistelussa olisi tullut ottaa paremmin huomioon muut oikeuslaitosta koskevat hankkeet, kuten tuomioistuinviraston perustaminen. Myös ehdotusta avustavan tuomarin virkojen perustamisesta kritisoitiin voimakkaasti, vaikkakin tuomareiden koulutusjärjestelmän kehittämistä pidettiin yleisesti kannatettavana asiana. Kielteinen palaute kohdistui erityisesti ehdotetun järjestelmän keskeneräisyyteen, yhteensovittamattomuuteen nykyisen esittelijäjärjestelmän kanssa sekä järjestelmän epärealistiseksi ja puutteelliseksi koettuun taloudellisten vaikutusten arviointiin.

5.1.2 Jatkovalmisteluhanke

Oikeusministeriö asetti 25.9.2014 hankkeen laatimaan hallituksen esityksen tuomioistuinlaiksi ja siihen liittyväksi lainsäädännöksi (OM 15/31/2014). Esitys tuli valmistella siten, että se voidaan antaa eduskunnalle syksyllä 2015. Osa tuomioistuinlakityöryhmän ehdotuksista arvioitiin muita kiireellisemmiksi ja niistä tuli valmistella erillinen hallituksen esitys annettavaksi eduskunnalle jo syksyllä 2014. Näitä asiakokonaisuuksia olivat ehdotukset sidonnaisuus- ja sivutoimisääntelyn tarkistamisesta, hovioikeuksien ja vakuutusoikeuden osaston johtajien tehtävien määräaikaistamisesta sekä ehdotus kielituomarin virkojen sijoittamisesta myös muihin kaksikielisiin tuomioistuimiin kuin käräjäoikeuksiin. Uudistettu lainsäädäntö tuli voimaan 1 päivänä lokakuuta 2015 (HE 224/2014, lait 565—575/2015). Tuomareiden sidonnaisuus- ja sivutoimirekisteristä annetun lain voimaantulo jätettiin kuitenkin erikseen lailla säädettäväksi, jotta rekisterin perustamiselle voidaan varata riittävästi aikaa. Voimaanpanolaki sisältyy tähän esitykseen (lakiehdotus 15). Samalla rekisterilakia tarkistetaan (lakiehdotus 14) ja otetaan huomioon eduskunnan lausuma, jonka mukaan myös lautamiesten olisi ilmoitettava sidonnaisuutensa.

Tuomioistuinlakityöryhmä piti perusteltuna, että avustavien tuomareiden koulutusohjelman sekä tuomarinkoulutuslautakunnan tehtävien suunnittelua varten asetettaisiin oma työryhmänsä. Myös lausuntopalautteen perusteella oli perusteltua, että tuomareiden ja tuomioistuinten muun lainkäyttöhenkilöstön koulutusta tarkasteltiin laajemmin ja syvällisemmin. Näistä syistä jatkovalmisteluhanke jaettiin kahteen eri osaan: säädösvalmisteluun ja tuomarikoulutuksen suunnitteluun. Näitä ryhmiä ohjaamaan asetettiin lisäksi johtoryhmä. Säädös- ja valmistelutyöryhmän tehtävänä oli huolehtia hankkeessa laadittavien hallituksen esitysten valmistelusta. Koulutustyöryhmän tehtävänä oli valmistella tuomareiden ja muun lainkäyttöhenkilöstön koulutusohjelma, joka ottaa huomioon tuomarin uralle suuntautumisen ja urakehityksen eri vaiheet tuomioistuinharjoittelusta aina täydennyskoulutukseen saakka. Sen tuli suunnitella myös tuomarinkoulutuslautakunnan tehtävät. Koulutustyöryhmän mietintö on julkaistu 8.6.2015 (Mietintöjä ja lausuntoja 38/2015).

Hankkeessa tuli ottaa huomioon tuomioistuinlakityöryhmän ehdotukset ja niistä saatu lausuntopalaute sekä tarpeellisilta osiltaan myös vireillä olevat tuomioistuinten keskushallinnon uudistamista sekä korkeimpien oikeuksien organisatorisen yhdistämisen hyötyjä ja haittoja koskevat selvitykset. Lausuntopalautteen perusteella jatkovalmistelun ulkopuolelle suljettiin korkeimman oikeuden ja korkeimman hallinto-oikeuden presidenttien tehtävien määräaikaisuutta sekä korkeimpien oikeuksien esittelijöiden virassapysymisoikeuden poistamista koskevat ehdotukset. Hankkeessa ei tullut myöskään tarkastella kysymyksiä hovioikeuksien käräjäoikeuksiin kohdistamasta valvonnasta eikä tuomareiden kurinpitojärjestelmästä. Jatkovalmistelun aikana on julkaistu työryhmämietintö korkeimpien oikeuksien organisatorisen yhdistämisen hyötyjen ja haittojen arvioinnista. Mietinnön sekä edellä sanottujen toimeksiannon rajausten vuoksi lait korkeimmasta oikeudesta ja korkeimmasta hallinto-oikeudesta on pääosin jätetty tämän hankkeen valmistelun ulkopuolelle.

Oikeudenhoidon uudistamisohjelmassa esitetyn mukaisesti lautamiesten lukumäärää kokoonpanoissa vähennettiin 1.5.2014 voimaantulleilla laeilla. Tässä esityksessä ehdotetaan, että maaoikeus olisi päätösvaltainen, vaikka sen monijäsenisen kokoonpanon jäsenistä yhdelle on tullut este pääkäsittelyn tai katselmuksen aloittamisen jälkeen. Tämä koskisi myös lautamiestä. Lisäksi lautamiehiä koskeva sääntely on pääosin koottu käräjäoikeuden lautamiehistä annettavaan lakiin. Muu lautamiehiä koskevien säännösten tarkastelu on päätetty jättää mahdolliseen erillisvalmisteluun.

5.1.3 Muu valmistelu

Esitykseen on otettu haastemieslain muutos, jolla kehitettäisiin tuomioistuinten tiedoksiantotoimintaa, ja oikeudenkäymiskaaren 2 luvun 6 §:n muutos, jolla rekisterimerkintärikos säädettäisiin kuuluvaksi käräjäoikeudessa yhden tuomarin kokoonpanossa ratkaistavaksi. Molemmat on valmisteltu virkamiestyönä.

5.2 Lausunnot ja niiden huomioon ottaminen

Jatkovalmisteluhankkeessa valmistellusta luonnoksesta hallituksen esitykseksi pyydettiin lausunnot yli sadalta eri taholta. Samassa yhteydessä pyydettiin lausuntoja myös koulutustyöryhmän mietinnöstä (Mietintöjä ja lausuntoja 38/2015). Koska jatkovalmistelu perustui tuomioistuinlakityöryhmän mietintöön ja siitä saatuun lausuntopalautteeseen, lausunnonantajia pyydettiin kiinnittämään huomiota vain muuttuneisiin ehdotuksiin. Siltä osin kuin esitysluonnos oli samansisältöinen kuin tuomioistuinlakityöryhmän mietintö, aiemmin lausuttua ei ollut tarpeen toistaa, vaan molemmat lausunnot otettiin valmistelussa huomioon.

Saapuneet kannanotot olivat pitkälti samansuuntaisia kuin lausuntokierroksella tuomioistuinlakityöryhmän mietinnöstä (kohta 5.1.1). Tavoitteita sääntelyn yhtenäistämisestä sekä tuomareiden ja esittelijöiden koulutuksen kehittämisestä pidettiin lähtökohtaisesti hyväksyttävinä. Enemmistö lausunnonantajista kannatti esitystä osittain. Eduskunnan oikeusasiamies katsoi, että perustuslakivaliokunnan lausunnon pyytäminen esityksestä olisi perusteltua.

Suuri osa lausuntopalautteesta koski koulutuksen kehittämistä. Eriäviä mielipiteitä esitettiin erityisesti siitä, millä aikataululla ja missä muodossa koulutusjärjestelmää tulisi kehittää. Lausunnoissa esitetyt näkemykset voidaan tältä osin jakaa kolmeen ryhmään. Muiden muassa useat tuomioistuimet, eduskunnan oikeusasiamies ja ihmisoikeuskeskus katsoivat, että koulutusjärjestelmän kehittäminen on tarpeellista, mutta tämä tehtävä kuuluisi ensisijaisesti tuomioistuinlaitoksen keskushallinnon uudistamisen yhteydessä perustettavalle tuomioistuinvirastolle. Toisaalta osassa lausuntoja esitystä kannatettiin, koska koulutuksen kehittämistä pidettiin niin kiireellisenä asiana, ettei viraston perustamista voida jäädä odottamaan. Esitetty järjestelmä katsottiin tarpeelliseksi välivaiheeksi, joka ei estäisi koulutusjärjestelmän kehittämistä edelleen. Kolmanteen ryhmään kuului selvä vähemmistö lausunnonantajista. Siinä vastustettiin kokonaisuudessaan koulutusjärjestelmän kehittämistä esitetyistä lähtökohdista. Keskeisenä kritiikin kohteena lausuntopalautteessa oli arvio esitetyn koulutusjärjestelmän kustannusvaikutuksista. Lausunnoissa katsottiin, että taloudelliseksi lisäpanostukseksi arvioitu määrä ei ole riittävä.

Samoin eriäviä kannanottoja herätti esitys tuomioistuinharjoittelijoiden keskitetystä valintamenettelystä. Hakumenettelyn keskittämistä sekä koulutuslautakunnan suorittamaa esivalmistelua kannatettiin, mutta erityisesti useimmat käräjäoikeudet katsoivat, että tuomioistuinten tulisi edelleen haastatella hakijat ja tehdä lopullinen harjoittelijavalinta. Ehdotettua menettelyä kritisoitiin siitä, että tuomioistuimilla ei olisi asiassa lainkaan vaikutusvaltaa. Toisaalta osalla lausunnon antaneista tuomioistuimista ei ollut esitykseen huomauttamista. Haku- ja valintamenettelyn keskittämisen etuna nähtiin etenkin rekrytointiin käytetyn ajan ja päällekkäisen työn merkittävä väheneminen. Keskittämisellä katsottiin olevan etuja myös hakijan kannalta, kun useaan paikkaan hakeminen samalla kertaa helpottuisi ja valintaperusteet yhtenäistyisivät.

Myös päällikkötuomareiden nimittäminen määräajaksi nähtiin edelleen ongelmallisena tuomarin riippumattomuuden näkökulmasta kohdassa 2.2.2 selostetusta ihmisoikeustuomioistuimen oikeuskäytännöstä huolimatta. Toisaalta päällikkötuomarin oikeutta olla virkavapaalla taustavirastaan vakituisena tuomarina sekä muiden kuin vakituomareina toimineiden päällikkötuomareiden virkatakuuta kannatettiin useassa lausunnossa. Lisäksi etenkin tuomioistuimet vastustivat esitystä erittelyviroista luopumisesta. Sen katsottiin lisäävän perusteettomasti oikeusministeriön ohjausvaltaa. Esitystä vastustaneet olisivat kuitenkin pääosin valmiit luopumaan virkojen erittelystä tuomioistuinviraston perustamisen myötä. Edelleen osa lausunnonantajista ilmaisi huolensa tuomioistuimen työjärjestyksen aseman korostumisesta ja katsoi päällikkötuomareiden vallan lisääntymisen edellyttävän myös henkilökunnan vaikutusmahdollisuuksien parempaa huomioonottamista. Vielä esitettiin joitakin pykäläkohtaisia muotoilu- tai täsmennysehdotuksia.

Esityksen toteuttaminen edellyttää asessorin virkojen, vakuutusoikeustuomarin virkojen ja tuomarinkoulutuslautakunnan perustamista sekä tuomarin koulutusjärjestelmän kehittämistä. Niiden edellyttämän lisärahoituksen osalta esitys liittyy vuoden 2017 talousarvioesitykseen.

1.1 Tuomioistuinlaki

Tuomioistuinlaki olisi jaettu viiteen osaan. I osassa olisivat yleiset säännökset, II osassa säädettäisiin tuomioistuimista, III osassa tuomareista ja IV osassa asiantuntijajäsenistä, asessoreista ja tuomioistuinten muusta henkilöstöstä eli esittelijöistä ja valmistelijoista, kanslia- ja hallintopäälliköstä sekä muusta kansliahenkilöstöstä. V osaan olisi koottu erinäiset säännökset, jotka pitäisivät sisällään tuomarinvalintalautakuntaa, tuomarinkoulutuslautakuntaa, virkarikoksia ja muutoksenhakua koskevat säännökset. Niin ikään voimaantulo- ja siirtymäsäännökset olisivat kyseisessä osassa.

Lain I, III, IV ja V osa soveltuisivat pääosin myös korkeimpaan oikeuteen ja korkeimpaan hallinto-oikeuteen. Poikkeuksena olisivat esimerkiksi virkavapautta, päällikkötuomarin sijaisena toimista ja esittelijöitä koskeva sääntely. Näiltä osin korkeimmassa oikeudessa ja korkeimmassa hallinto-oikeudessa sovellettaisiin tuomioistuinlain sijaan korkeimmasta oikeudesta tai korkeimmasta hallinto-oikeudesta annettua lakia. Tuomioistuimia koskevasta II osasta ylimpiä tuomioistuimia koskisivat ainoastaan asioiden jakamista ja toimintakertomusta koskevat säännökset.

I OSA YLEISET SÄÄNNÖKSET

I osassa olisi vain yksi luku, joka pitäisi sisällään yleiset säännökset tuomareita ja tuomioistuimista sekä lain soveltamisalasta. Kyseinen osa koskisi kaikkia tuomioistuimia.

1 luku Yleiset säännökset tuomioistumista ja tuomareista

Luvussa säädettäisiin yleisellä tasolla tuomioistuinlain soveltamisalasta ja suhteesta muuhun lainsäädäntöön. Luvussa säädettäisiin tuomioistuinlaitoksen rakenteesta, tuomioistuinten riippumattomuudesta ja tuomioistuinten toiminnan järjestämisestä. Luvussa lueteltaisiin eri tuomioistuimissa toimivat tuomarit sekä säädettäisiin heidän riippumattomuudestaan ja asemastaan tuomiovallan käyttäjinä. Luvussa säädettäisiin myös tuomarin vakuutuksesta. Vakuutus sisältäisi tärkeimmät tuomarin toimintaa ohjaavat periaatteet. Luku koskisi myös korkeinta oikeuta ja korkeinta hallinto-oikeutta.

1 §. Lain soveltamisala. Pykälässä säädetään lain soveltamisalasta. Pykälän 1 momentin mukaan laissa säädettäisiin tuomioistuimista ja tuomareista sekä muista tuomioistuinten jäsenistä ja muusta henkilöstöstä. Kysymys on yleislaista, jota sovellettaisiin kaikkiin tuomioistuimiin. Laki täydentäisi perustuslain säännöksiä. Tämän lisäksi lakiin on ylimpiä tuomioistuimia lukuun ottamatta koottu eri tuomioistuimia koskevissa laeissa olevat säännökset tuomioistuinten tehtävistä, organisaatiosta ja johtamisesta sekä henkilöstöstä. Laissa säädettäisiin myös tuomarinvalintalautakunnasta. Myös ehdotuksen mukaan perustettavasta tuomarinkoulutuslautakunnasta säädettäisiin tuomioistuinlaissa. Nykyinen nimittämislain 3 a luku tuomareiden nimeämisestä eräisiin kansainvälisiin tehtäviin sijoitettaisiin omaan erillislakiinsa.

Pykälän 2 momentin mukaan lakia sovellettaisiin myös korkeimpaan oikeuteen ja korkeimpaan hallinto-oikeuteen, jollei niitä koskevissa laeissa toisin säädetä. Tämä tarkoittaisi sitä, että tuomioistuinlaki olisi toissijainen ylimmistä tuomioistuimista annettuihin lakeihin nähden. Näin ollen tuomioistuinlaki koskisi korkeinta oikeutta ja korkeinta hallinto-oikeutta vain rajoitetusti, koska niistä säädettäisiin voimaan jäävissä erityislaeissa. Korkeimmasta oikeudesta ja korkeimmasta hallinto-oikeudesta annetuissa laeissa säädettäisiin voimassa olevaa vastaavasti näiden tuomioistuinten tehtävistä, organisaatiosta ja johtamisesta. Niin ikään yleiset säännökset asioiden ratkaisemisesta säilytettäisiin näissä erillislaeissa. Myös tuomioistuinten jäsenistä ja muusta henkilöstöstä säädettäisiin asianomaisia tuomioistuimia koskevissa laeissa. Yleislakina tuomioistuinlain säännökset tuomioistuimista ja tuomareista koskisivat kuitenkin myös korkeinta oikeutta ja korkeinta hallinto-oikeutta, ellei niitä koskevissa erityislaeissa olisi toisin säädetty.

Tuomioistuinlain yleiset säännökset tuomioistuimista ja tuomareista koskisivat ylimpiä tuomioistuimia. Eri tuomioistuimia ja niiden johtamista ja hallintoa koskevia säännöksiä ei sovellettaisi ylimpiin tuomioistuimiin lukuun ottamatta asioiden jakamista ja uudelleenjakamista koskevia 8 luvun 7 ja 8 §:iä sekä toimintakertomusta koskevaa 10 §:ää. Lain säännöksiä tuomareiden velvollisuuksista (9 luku), kelpoisuusvaatimuksista ja nimittämisestä (10—12 luvut) samoin kuin tuomarinvalintalautakunnasta (20 luku), kirjallisesta varoituksesta ja virantoimituksesta pidättämisestä (15 luku), virkasuhteen päättymisestä (16 luku) sekä muutoksenhausta näissä asioissa (23 luku) sovellettaisiin korkeimpien oikeuksien jäseniin.

Päällikkötuomarin sijaisena toimimista koskevaa tuomioistuinlain säännöstä ei sovelleta korkeimpaan oikeuteen ja korkeimpaan hallinto-oikeuteen. Presidentin tehtävien hoitamisesta tämän ollessa virantoimituksesta estynyt on säädetty ylimpiä tuomioistuimia koskevissa laeissa. Niin ikään laeissa olevat palvelussuhteen väliaikaista järjestämistä koskevat säännökset on perustelua säilyttää. Näiltä osin ylimpiä tuomioistuimia koskevia lakeja noudatettaisiin tuomioistuinlain 13 luvun sijaan. Korkeimman oikeuden ja korkeimman hallinto-oikeuden tuomaria ei voitaisi jatkossakaan määrätä toimimaan toisessa tuomioistuimessa. Näin ollen tuomioistuinlain 14 luvun 1—3 §:n säännökset eivät koskisi ylimpien tuomioistuinten tuomareita. Sen sijaan luvun 4 § tuomarin asemasta tuomioistuinlaitoksen uudelleenjärjestelyssä soveltuisi kaikkiin tuomareihin.

Tuomioistuinlain asiantuntijajäseniä koskevia säännöksiä sovellettaisiin korkeimman hallinto-oikeuden ympäristöasiantuntijaneuvoksiin ja yli-insinöörineuvoksiin. Heitä koskisivat 17 luvun 1—7 §:t, joissa säädetään asiantuntijajäsenten asemasta, oikeudesta pysyä tehtävässään sekä nimittämisessä noudatettavasta menettelystä. Korkeimman hallinto-oikeuden asiantuntijajäsenten kelpoisuusvaatimuksista säädettäisiin 9 §:ssä. Heitä koskisivat myös 16 §:ssä säädetyt kielitaitovaatimukset. Niin ikään 17—20 §:ien säännökset sidonnaisuuksien ilmoittamisesta, asemasta tuomioistuinlaitoksen uudelleenjärjestelyssä, kirjallisesta varoituksesta ja tehtävästä pidättämisestä sekä terveydentilan selvittämisestä ja työkyvyn perusteella annettavasta erosta koskisivat yli-insinöörineuvoksia ja ympäristöasiantuntijaneuvoksia. Myös 22 §:n säännös palkkiosta koskisi heitä.

Ylimmissä tuomioistuimissa ei olisi tuomioistuinlain 18 luvussa tarkoitettuja asessoreja, paitsi jos he suorittavat osan koulutusohjelmasta näiden tuomioistuinten esittelijänä. Sen sijaan ei ole estettä sille, että 21 luvussa säädetyssä koulutuslautakunnassa toimisi ylimmän tuomioistuimen edustaja.

Tuomioistuinlain 19 luvun säännökset muusta henkilöstöstä eivät koskisi ylimpiä tuomioistuimia vaan niiden esittelijöistä, kansliapäällikkö mukaan lukien sekä muusta henkilöstöstä säädettäisiin asianomaisia tuomioistuimia koskevissa laeissa. Koska ylimpien tuomioistuinten esittelijöillä olisi jatkossakin tuomaria vastaava virassapysymisoikeus, heihin sovellettaisiin samoja tuomioistuinlain säännöksiä kuin näiden tuomioistuinten jäseniin.

Tuomioistuinlaissa ei myöskään säädettäisi ylimpien tuomioistuinten jäsenten virkarikosasioista. Näissä asioissa toimivaltaisesta valtakunnanoikeudesta säädettäisiin erikseen, mistä olisi viittaussäännös pykälän 3 momentissa. Valtakunnanoikeudesta säädetään perustuslain 101 §:ssä ja sen edellyttämällä tavalla laissa valtakunnanoikeudesta ja ministerivastuuasioiden käsittelystä annetussa laissa. Tämän lain sisältöön ei tässä esityksessä puututtaisi.

2 §. Tuomioistuimet. Pykälän 1 momentissa lueteltaisiin perustuslain 98 §:n 1 momenttia vastaavasti yleiset tuomioistuimet ja 2 momentissa perustuslain 98 §:n 2 momenttia vastaavasti yleiset hallintotuomioistuimet. Pykälän 3 momentissa lueteltaisiin erityistuomioistuimet, joita ovat markkinaoikeus, työtuomioistuin ja vakuutusoikeus.

3 §. Tuomiovallan käyttö ja tuomioistuinten riippumattomuus. Pykälässä säädettäisiin tuomiovallan käytöstä ja tuomioistuinten riippumattomuudesta. Pykälän 1 momentin mukaan tuomiovallan käyttö kuuluu tuomioistuimille. Tuomiovaltaa ei näin ollen voi olla muilla viranomaisilla. Tuomiovaltaa ei voida myöskään siirtää.

Pykälän 2 momentin mukaan tuomioistuimet ovat tuomiovaltaa käyttäessään riippumattomia. Vaatimus tuomioistuinten riippumattomuudesta voidaan perustaa myös perustuslain 21 §:n säännöksiin oikeusturvasta. Riippumattomuudella tarkoitetaan vakiintuneesti tuomioistuinten ulkoista ja sisäistä riippumattomuutta. Tuomioistuinten riippumattomuudella tarkoitetaan sitä, että tuomioistuinten tulee olla lainkäyttötoiminnassaan riippumattomia muiden tahojen vaikutuksesta. Tämä koskee niin lainsäätäjää, hallitusvallan käyttäjää ja viranomaisia kuin esimerkiksi oikeusriidan osapuoliakin. Tuomioistuin on riippumaton myös oikeuslaitoksen sisällä. Ylempi tuomioistuin ei saa vaikuttaa alemman tuomioistuimen ratkaisuun yksittäistapauksessa muutoin kuin muutoksenhaun kautta. Ylimpien tuomioistuinten ennakkopäätöksillä on siten lähinnä oikeuskäytännön yhtenäisyyttä turvaavaa tuomioistuimia ohjaavaa merkitystä, mutta ei välitöntä oikeudellista sitovuutta yksittäisen oikeustapauksen ratkaisussa. Perustuslain 99 §:n 2 momentin mukaan ylimmät tuomioistuimet valvovat lainkäyttöä omalla toimialallaan. Valvontatehtäväkään ei mahdollista puuttumista alempien tuomioistuinten lainkäyttöön.

Tuomioistuinten riippumattomuus liittyy kiinteästi perusoikeutena ja ihmisoikeutena turvattuihin oikeudenmukaisen oikeudenkäynnin vaatimuksiin (Euroopan ihmisoikeussopimuksen 6 artikla, perustuslain 21 §). Viime kädessä tuomioistuinten riippumattomuuden turvaaminen on välttämätöntä juuri yksilön oikeusturvan takaamiseksi. Tuomioistuinten riippumattomuutta turvataan muun muassa tuomarin erityisen vahvalla virassapysymisoikeudella (103 §). Myös tuomarien nimitysmenettelyä järjestettäessä on otettava huomioon tuomioistuinten riippumattomuuden asettamat vaatimukset (vrt. perustuslain 102 § ja 58 § 3 mom. 4 kohta).

4 §. Tuomioistuinten toiminnan järjestäminen. Pykälän 1 momentin mukaan tuomioistuimet vastaavat laissa säädetyissä rajoissa itse toimintansa järjestämisestä. Tuomioistuimilla on siten yhtäältä velvollisuus huolehtia lainkäyttö- ja muun toimintansa järjestämisestä oikeudenmukaisen oikeudenkäynnin vaatimukset huomioon ottaen mahdollisimman tarkoituksenmukaisella tavalla. Käytännössä tämä tarkoittaa toiminnan järjestämistä siten, että asiat saadaan käsiteltyä tehokkaasti ja asianmukaisesti kohtuullisessa ajassa ilman aiheetonta viivytystä. Tuomioistuimilla on toisaalta oikeus päättää lainkäyttötoiminnastaan ulkopuolisten siihen puuttumatta. Tämä tarkoittaa muun muassa sitä, että tuomioistuimet päättävät itse asioiden jakamisesta, lainkäyttötyön ja muun toiminnan organisoinnista, tuomareiden ja muun henkilöstön sijoittamisesta eri yksiköihin sekä koulutuksesta.

Pykälän 2 momentin mukaan tarkempia määräyksiä tuomioistuimen toiminnasta annettaisiin tuomioistuimen itsensä vahvistamassa työjärjestyksessä. Kun esityksen mukaan asetuksen tasoisesta sääntelystä luovuttaisiin, tuomioistuinten työjärjestyksen merkitys korostuu entisestään. Tuomioistuinlain useassa säännöksessä edellytetään, että tietystä asiasta annetaan määräyksiä työjärjestyksessä. Työjärjestyksessä voisi siten olla esimerkiksi määräyksiä tuomioistuimen organisaatiosta, henkilöstön tehtävistä ja muusta työskentelyn järjestämisestä sekä tarpeen mukaan myös lainkäyttö- ja hallintoasioiden käsittelystä. Työnantajan ja henkilöstön yhteistoiminnasta säädetään yhteistoiminnasta valtion virastoissa ja laitoksissa annetussa laissa (1233/2013),

Tarkemmat säännökset työjärjestyksen hyväksymisestä ja nähtävänä pidosta olisivat 8 luvun 9 §:ssä.

5 §. Tuomarit. Pykälässä säädettäisiin tuomiovaltaa tuomioistuimissa käyttävistä tuomareista sekä muista tuomioistuimen jäsenistä. Tuomarilla tarkoitettaisiin ensisijaisesti virkatuomareita eli vakinaiseen tuomarin virkaan tai tuomarin määräaikaiseen virkasuhteeseen nimitettyjä. Tuomarin virkaan on yleensä edellytyksenä lainopillinen tutkinto, mutta eräisiin tuomarin virkoihin vaatimuksena on tietyn erityisalan tutkinto. Tuomarilla laajemmassa merkityksessä tarkoitetaan paitsi tuomareita myös muita tuomioistuimessa tuomiovaltaa käyttäviä tuomioistuimen jäseniä.

Pykälän 1 momentin 1—8 kohdassa lueteltaisiin tuomarit tuomioistuimittain. Luettelosta ilmenisi, mitkä tuomarin virat ovat päällikkötuomarin virkoja. Säännös vastaisi asiallisesti lokakuun alusta 2015 voimaan tullutta nimittämislain 1 §:n 1 momenttia, jossa säädetään tuomarin viroista. Ylimpien tuomioistuinten jäsenten virkanimikkeet olisivat yhdenmukaiset. Korkeimman hallinto-oikeuden jäsenen virkanimike muutettaisiin oikeusneuvokseksi. Momentissa säädettäisiin tuomareista eikä tuomarin viroista. Tuomarit lueteltaisiin virkanimikkeittäin.

Pykälän 2 momentin mukaan tuomioistuimessa voi olla myös muita jäseniä siten kuin tässä tai muussa laissa säädetään. Tuomioistuimen muulla jäsenellä tarkoitettaisiin sitä, joka olematta tuomari on laissa säädetyssä järjestyksessä määrätty osallistumaan lainkäyttöasioiden ratkaisemiseen tuomioistuimessa. Tuomioistuimissa on varsinaisten tuomareiden lisäksi lukuisia tällaisia sivutoimisia jäseniä, jotka toimivat tehtävässään laissa säädetyn toimikauden. Tällaisia muita jäseniä ovat lautamiehet, sotilasjäsenet ja eri tuomioistuinten asiantuntijajäsenet ja muut sivutoimiset jäsenet sekä Ahvenanmaan hallintotuomioistuimen varajäsenet. Lainkäyttötoimintaan osallistuessaan heillä on asiaa ratkaistaessa samanlainen päätösvalta ja perustuslaillinen asema kuin virkatuomareilla.

Tuomioistuinharjoittelua suorittavat käräjänotaarit eivät olisi tuomioistuimen jäseniä, vaikka vuoden kestävään tuomioistuinharjoitteluun kuuluu myös toimiminen käräjäoikeuden puheenjohtajana ja toisinaan myös sen jäsenenä. Tämä koskee myös käräjäviskaaleita, joilla on käräjänotaareja vastaava rajoitettu toimivalta osallistua lainkäyttöasioiden ratkaisemiseen. Myöskään riidattomissa velkomusasioissa ja avioeroasioissa laamannin määräyksen perusteella rajoitettua tuomiovaltaa käyttävät kansliahenkilökuntaan kuuluvat eivät olisi tuomioistuinten jäseniä.

6 §. Tuomarin asema ja riippumattomuus. Pykälään on otettu keskeinen säännös tuomarin asemasta ja riippumattomuudesta. Perustuslain mukainen tuomioistuinten riippumattomuus edellyttää, että myös tuomarit ovat riippumattomia tuomiovaltaa käyttäessään. Riippumattomuus ei ole tuomareiden etuoikeus, vaan yksi perus- ja ihmisoikeuksien toteutumisen tae. Se ylläpitää myös luottamusta oikeuslaitosta kohtaan.

Pykälän 1 momentin mukaan tuomari on riippumaton tuomiovaltaa käyttäessään. Tämä tarkoittaa, että tuomari käyttää tuomiovaltaa itsenäisesti ja puolueettomasti. Häneen ei saa kohdistaa minkäänlaista suoraa tai epäsuoraa uhkaa tai painostusta tai muuta sopimatonta vaikuttamista. Tuomarin riippumattomuus on samalla tavoin kuin tuomioistuimilla ulkoista ja sisäistä. Sisäinen riippumattomuus tarkoittaa muun muassa sitä, että esimerkiksi ylemmät tuomioistuimet tai tuomioistuimen päällikkötuomarit eivät voi määrätä tuomaria lainkäytössä.

Virkamiehinä tuomarit ovat muissa kuin tuomiovallan käyttämiseen kuuluvissa asioissa velvollisia noudattamaan työnjohto- ja valvontamääräyksiä.

Pykälän 2 momentissa säädettäisiin selvyyden vuoksi, että tuomarilla on riippumattomuuden turvaamiseksi perustuslaissa ja tässä laissa säädetty virassapysymisoikeus. Säännöksessä viitattaisiin suoraan perustuslain tuomarin virassapysymisoikeudesta säätävään 103 §:ään. Tuomarin virassapysymisoikeutta koskevia säännöksiä olisi myös tuomioistuinlaissa. Tuomioistuinten muita jäseniä koskien virassapysymisoikeudesta säädettäisiin myös erillislaeissa.

7 §. Tuomarinvakuutus. Pykälän 1 momentissa säädettäisiin tuomarin vakuutuksesta, joka olisi kaikille samanlainen. Tuomarin tehtävä on maallinen tehtävä, mistä syystä uskonnollisesta tuomarinvalasta luovuttaisiin. Myös todistajan valasta ollaan luopumassa (HE 46/2014 vp, lait 732—758/2015 vp). Momentissa säädettäisiin tuomarin vakuutuksen kaavasta. Vakuutus annettaisiin kunnian ja omantunnon kautta. Vakuutus olisi annettava ennen tuomarintehtäviin ryhtymistä. Momentin mukaan tuomari olisi velvollinen antamaan tuomarinvakuutuksen. Säännös koskisi siten kaikkia 5 §:ssä tarkoitettuja tuomareita. Muualla laissa olevien viittaussäännösten perusteella sama velvollisuus olisi kaikilla muillakin, jotka käyttävät virassaan tai tehtävässään tuomiovaltaa.

Pykälän 2 momentin mukaan vakuutus annettaisiin asianomaisessa tuomioistuimessa eli siinä tuomioistuimessa, jossa tuomiovaltaa on tarkoitus käyttää. Vakuutuksen voisi kuitenkin aina antaa käräjäoikeudessa. Vakuutus annettaisiin vain kerran.

Pykälän 3 momenttiin otettaisiin asetuksenantovaltuus, jonka mukaan tarkempia säännöksiä tuomarin vakuutuksesta annettaisiin valtioneuvoston asetuksella. Tuomarin valasta luopumisen myötä virkavalasta ja virkavakuutuksesta sekä tuomarinvalasta ja tuomarinvakuutuksesta annettua asetusta tulisi tarkistaa. Vastaava asetuksenantovaltuus on virkavalaa ja -vakuutusta koskien otettu valtion virkamieslain 70 §:ään.

II OSA TUOMIOISTUIMET

Osassa säädettäisiin eri tuomioistuimista, kustakin omassa luvussaan. Korkeinta oikeutta ja korkeinta hallinto-oikeutta vastaavat säännökset olisivat kuitenkin niitä koskevissa laeissa. Osan viimeisessä luvussa olisi tuomioistuinten johtamista ja hallintoa koskevat säännökset. Eräitä yksittäisiä poikkeuksia lukuun ottamatta nekään eivät koskisi ylimpiä tuomioistuimia.

2 luku Käräjäoikeudet

1 §. Käräjäoikeuden tehtävät. Käräjäoikeuslaissa ei ole säädetty käräjäoikeuden tehtävistä. Tämä johtuu siitä, että käräjäoikeudet ovat ensimmäisen oikeusasteen yleisiä tuomioistuimia ja niiden toimivaltaan kuuluu käsitellä kaikki asiat, jotka eivät kuulu muille tuomioistuimille. Perusteltua kuitenkin on, että myös käräjäoikeuden tehtävistä säädetään tuomioistuinlaissa.

Säännös käräjäoikeuden tehtävistä otettaisiin pykälän 1 momenttiin. Sen mukaan käräjäoikeus käsittelee ensi asteena riita-, rikos- ja hakemusasiat, jollei toisin säädetä. Riita-asioiden käsittelystä on tästä poikkeavasti säädetty esimerkiksi markkinaoikeudesta annetun lain 1 §:ssä, jonka mukaan markkinaoikeus käsittelee erikoistuomioistuimena teollis- ja tekijänoikeudelliset riita-asiat. Hovioikeus käsittelee puolestaan ensimmäisenä oikeusasteena eräitä virkamiehiä koskevia rikoslain 40 luvussa säädettyjä virkarikosasioita.

Pykälän 2 momentin mukaan käräjäoikeuden tehtäviin kuuluisi käsitellä myös muut lailla sille säädetyt asiat. Käräjäoikeudet toimittavat avioliittoon vihkimisiä sekä käsittelevät muun muassa pakkokeinolain (806/2011) mukaisia asioita. Käräjäoikeudet toimivat myös yhteysviranomaisena kansainvälistä oikeusapua koskevissa asioissa. Tätä tehtävää koskevat käräjäoikeusasetuksen 25 a—b § tulisivat tässä yhteydessä kumottaviksi. Tämä tehtävä perustuu suoraan Euroopan unionin asetuksiin. Eri maiden tuomioistuinten välillä on asetusten mukaan suorat yhteydet eikä asianomaisia kansallisen lain tasoisia erityissäännöksiä tarvita. Hovioikeusasetuksessa ja korkeimmasta oikeudesta annetussa laissa on vastaavia säännöksiä, jotka niin ikään tulevat kumottaviksi.

2 §. Asian ratkaiseminen. Pykälän 1 momentissa säädettäisiin voimassa olevaa oikeudenkäymiskaaren 3 luvun 2 §:ää ja käräjäoikeusasetuksen 1 §:ää vastaavasti asioiden käsittelystä käräjäoikeudessa. Säännöksen mukaan käräjäoikeus käsittelee ja ratkaisee asioita istunnossa tai kansliassa.

Pykälän 2 momentissa säädettäisiin käräjäoikeuden puheenjohtajasta. Voimassa olevasta käräjäoikeusasetuksen 4 §:n 3 momentin mukaisesta virkaikäjärjestykseen perustuvasta puheenjohtajuudesta luovuttaisiin. Säännöksen mukaan puheenjohtajana voisi toimia kuka tahansa kokoonpanon lainoppineista jäsenistä eli käytännössä laamanni tai käräjätuomari. Lisäksi tuomioistuinharjoittelusta annettavan lain (lakiehdotus 2) perusteella määräytyisi, milloin käräjänotaari voi toimia puheenjohtajana.

Sääntelyn joustavuus on tärkeää, jotta puheenjohtajuus voi yksittäisessä asiassa määräytyä mahdollisimman tarkoituksenmukaisella tavalla. Monijäsenisessä kokoonpanossa puheenjohtajana voisi esimerkiksi olla asian valmistellut jäsen. Mahdollista on sekin, että tuomioistuimessa puheenjohtajan tehtäviä kierrätetään jäsenten kesken. Myös kielitaito ja asian vaatima erityisasiantuntemus saattaisivat edellyttää tietyn kokoonpanon jäsenen toimimista puheenjohtajana. Myös tuomarin koulutukseen liittyvät syyt, eli esimerkiksi kokemuksen hankkiminen puheenjohtajan tehtävästä voisivat edellyttää puheenjohtajana toimimista. Näin ollen puheenjohtajana voisi toimia myös asessori, mistä säädettäisiin 18 luvussa. Kokoonpanon puheenjohtajuus voisi siten olla päällikkötuomarin tai osaston johtajan vahvistamaan istuntojärjestykseen perustuva. Mikäli istuntojärjestystä ei olisi vahvistettu, kokoonpano voisi itse päättää puheenjohtajuudesta.

Ratkaisusta äänestämisessä noudatettaisiin kuitenkin, mitä oikeudenkäymiskaaren 23 luvun 1 §:ssä säädetään. Säännöksen mukaan äänestys suoritettaisiin aina virkaikäjärjestyksessä. Nykyistä vastaavasti ratkaisukokoonpanon puheenjohtaja kuitenkin lausuisi käsityksensä viimeisenä riippumatta virkaikäjärjestyksestä. Tasatilanteessa puheenjohtajan ääni olisi ratkaiseva. Voimassa olevaa vastaavasti asian esitellyt jäsen lausuisi käsityksensä aina ensin. Näin olisi myös silloin, kun hän toimii puheenjohtajana. Puheenjohtajana toimiva valmistelusta vastannut jäsen ilmoittaa mielipiteensä ratkaisuehdotusta esitellessään ja tarvittaessa lisäksi puheenjohtajan roolissa viimeisenä. Jokaisella jäsenellä on halutessaan mahdollisuus muuttaa mielipidettään muiden kantojen perusteella. Ratkaisuvaihtoehdoista keskustellaankin nykyisin avoimesti ja jäsenten kannat ovat yleensä selvillä ennen äänestystä.

3 §. Käräjäoikeudet. Pykälän 1 momentissa lueteltaisiin käräjäoikeudet. Säännös vastaisi voimassa olevaa käräjäoikeuslain 1 §:ää.

Pykälän 2 momentin mukaan maaoikeuksina, merioikeuksina ja sotaoikeuksina toimivista käräjäoikeuksista säädettäisiin erikseen. Kiinteistönmuodostamislain mukaisissa asioissa toimivaltaisista käräjäoikeuksista eli maaoikeuksista säädetään kiinteistönmuodostamislain 241 a §:ssä ja niiden tuomiopiireistä valtioneuvoston asetuksella. Vastaavasti merioikeuksista säädetään merilain 21 luvun 1 §:ssä. Siinä määritellään myös merioikeuksien tuomiopiirit, jotka muodostuvat hovioikeuspiireistä. Sota-aikana perustettavista sotaoikeuksista puolestaan säädetään sotilasoikeudenkäyntilain 6 luvussa. Nimestään huolimatta maa- ja merioikeudet ovat osa käräjäoikeutta. Sotaoikeudet taas ovat yksinomaan sodan aikana perustettavissa olevia erityistuomioistuimia. Näiden tuomioistuinten erityinen luonne huomioon ottaen on perusteltua, että niitä koskevat tarkemmat säännökset säilytetään erityislaeissa. Maaoikeuden jäseniä koskeva sääntely olisi kuitenkin tuomioistuinlaissa.

Myös eräissä asiaryhmissä, kuten esimerkiksi sotilasoikeudenkäyntiasioissa, yrityssaneerausasioissa ja ulosottovalitusasioissa toimivaltaisista käräjäoikeuksista säädettäisiin jatkossakin erityislaeissa.

4 §. Käräjäoikeuksien toimipaikat. Pykälän 1 momenttiin ehdotetaan otettavaksi käräjäoikeuslain 18 §:ää asiallisesti vastaava säännös käräjäoikeuden kansliasta. Käräjäoikeudella voi tarvittaessa olla useampia kanslioita tai istuntopaikkoja.

Pykälän 2 momentin mukaan istunto voitaisiin erityisestä syystä pitää käräjäoikeuden tuomiopiirissä muualla kuin sille määrätyssä istuntopaikassa sekä myös käräjäoikeuden tuomiopiirin ulkopuolella sijaitsevalla paikkakunnalla. Tällä korvattaisiin tarpeettomana voimassa olevan oikeudenkäymiskaaren 3 luvun 2 §:n 2 momentti, jonka mukaan istunto voidaan pitää tuomioistuimen kansliapaikkakunnalla silloinkin, kun sen kanslia sijaitsee tuomiopiirin ulkopuolella. Tämä säännös on aikanaan säädetty tilanteita varten, joissa käräjäoikeuden kanslia tosiasiassa sijaitsi tuomiopiirin ulkopuolella. Nykyään tällaisia kanslioita ei enää ole.

Sen sijaan tärkeää olisi, että käräjäoikeus voi järjestää istunnon millä tahansa tuomiopiiriinsä kuuluvalla paikkakunnalla ja tarvittaessa myös muualla kuin oman tuomiopiirinsä alueella. Tarve tällaiseen syntyy tilanteissa, joissa istunto tulisi voida järjestää esimerkiksi turvasalissa, vankilassa tai sairaalassa.

Hovioikeuden pääkäsittelyä koskee vastaava säännös, jonka mukaan pääkäsittely saadaan erityisestä syystä toimittaa myös muulla kuin hovioikeuden tuomiopiiriin kuuluvalla paikkakunnalla. Myös tämä säännös ehdotetaan siirrettäväksi tuomioistuinlakiin.

Käräjäoikeuksien kanslioiden ja istuntopaikkojen sijainnista säädettäisiin pykälän 3 momenttiin otettavan säännöksen mukaan jatkossakin oikeusministeriön asetuksella.

5 §. Käräjäoikeuksien tuomiopiirit. Käräjäoikeuksien tuomiopiireistä eli käräjäoikeuksien toimivallan alueellisesta jakamisesta säädettäisiin edelleen valtioneuvoston asetuksella. Pykälän 1 momentissa säädettäisiin kuitenkin niistä perusteista, joilla käräjäoikeuksien tuomiopiirit määräytyisivät. Vastaava voimassa oleva laintasoinen säännös on oikeudenkäymiskaaren 3 luvun 1 §:ssä, jonka mukaan käräjäoikeuden tuomiopiirinä on yksi tai useampi kunta.

Pykälän 2 momentin mukaan käräjäoikeuksien tuomiopiireistä säädettäisiin valtioneuvoston asetuksella.

6 §. Käräjäoikeuden jäsenet. Pykälän 1 momentissa säädettäisiin voimassa olevaa vastaavasti käräjäoikeuden jäsenistä, joita ovat laamanni ja käräjätuomarit tuomareina sekä lautamiehet (käräjäoikeuslain 1 a § 1 momentti, oikeudenkäymiskaaren 1 luvun 2 §). Oikeudenkäymiskaaren 2 ja 3 luvun mukaan määräytyisi se, mitkä asiat ratkaistaan lautamieskokoonpanossa. Oikeudenkäymiskaaren lisäksi lautamiehistä säädetään kiinteistönmuodostamislain 243 §:ssä. Maaoikeuden kokoonpanoon kuuluu säännönmukaisesti lautamiehiä.

Lautamiehistä säädettäisiin tarkemmin uudessa käräjäoikeuden lautamiehistä annettavassa laissa (lakiehdotus 3). Siihen sijoitettaisiin voimassa olevat lautamiehiä koskevat käräjäoikeuslain 6—13 § sekä käräjäoikeusasetuksen 13—16 §. Nyt käsiteltävänä olevan pykälän 1 momenttiin tulisi viittaussäännös kyseiseen lakiin.

Pykälän 2 momenttiin otettaisiin säännös käräjäoikeuden sotilasjäsenistä, jotka osallistuvat sotilasoikeudenkäyntilaissa tarkoitettujen asioiden käsittelyyn ja ratkaisemiseen. Vastaavaa sotilasjäseniä koskevaa säännöstä ei ole käräjäoikeuslaissa. Tuomioistuinten kokoonpanosta sotilasoikeudenkäyntiasian käsittelyssä säädetään sotilasoikeudenkäyntilain 3 §:ssä sekä sotilasjäsenten määräämisestä ja heidän kelpoisuusvaatimuksista lain 10—12 §:ssä.

Pykälän 3 momenttiin otettaisiin nykyistä käräjäoikeuslain 1 a §:n 3 momenttia vastaava säännös, jonka mukaan käräjäoikeuksien yhdistämisen perusteella muodostetussa käräjäoikeudessa voi olla tilapäisesti useampi kuin yksi laamannin virka, joista yhteen kuuluu toimiminen päällikkötuomarina. Säännöstä täsmennettäisiin kuitenkin niin, että tällaiseen päällikkötuomarin virkaan nimitettäisiin noudattaen, mitä 11 luvun 2 §:n 1 momentissa säädetään päällikkötuomarin nimittämisestä seitsemän vuoden toimikaudeksi. Käräjäoikeuksien yhdistyessä yksi käräjäoikeuden laamanni voidaan edelleenkin nimittää johtavaksi laamanniksi, mutta hänetkin vain seitsemän vuoden toimikaudeksi.

Tämän lisäksi pykälän 4 momenttiin otettaisiin käräjäoikeuslain 1 a §:n 4 momentin säännös Ahvenanmaan hallintotuomioistuimen hallintotuomarin toimimisesta myös Ahvenanmaan käräjäoikeuden käräjätuomarina.

7 §. Maaoikeuden jäsenet. Pykälään yhdistettäisiin voimassa oleva käräjäoikeuslain 3 ja 13 a §. Maaoikeuden jäsenen virkoihin vaadittavasta kelpoisuudesta säädettäisiin kuitenkin 10 luvussa. Maaoikeusinsinöörin toimivallasta ja velvollisuudesta toimia toisessa maaoikeudessa säädettäisiin 14 luvussa.

Pykälän 1 momentin mukaan maaoikeutena toimivassa käräjäoikeudessa jäseniä olisivat maaoikeusasioita käsittelevä käräjätuomari sekä maaoikeusinsinööri.

Pykälän 2 momentissa säädettäisiin käräjäoikeuslain 3 §:ää vastaavasti laamannin oikeudesta määrätä käräjätuomari käsittelemään maaoikeusasioita määräajaksi. Pykälää tarkistettaisiin niin, että määräyksen pituus voisi olla enintään viisi vuotta kerrallaan. Tämä on tarpeen, koska käytännössä voi ilmetä tilanteita, joissa määräys on perusteltua antaa viittä vuotta lyhyemmäksi ajaksi.

3 luku Hovioikeudet

1 §. Hovioikeuden lainkäyttötehtävät. Pykälän 1 momentin mukaan hovioikeus käsittelee käräjäoikeuksien ratkaisuista tehdyt valitukset ja kantelut. Sen lisäksi hovioikeus käsittelee sen ratkaistavaksi säädetyt ylimääräistä muutoksenhakua koskevat asiat. Kantelulla tarkoitetaan ensinnäkin pakkokeinolain ja konkurssilain nojalla pakkokeinoasioissa, esimerkiksi vangitsemista tai matkustuskieltoa koskevista päätöksistä tehtyjä kanteluja. Kantelu eroaa valituksesta lähinnä siinä, että sen tekemiselle ei ole säädetty laissa määräaikaa.

Hovioikeudelle voidaan kannella myös ylimääräisenä muutoksenhakuna oikeudenkäymiskaaren 31 luvun säännösten perusteella käräjäoikeuden tekemän menettelyvirheen vuoksi. Tämän lisäksi hovioikeudella on valta palauttaa hakemuksesta asianosaiselle menetetty määräaika, jos hakemus koskee toimenpidettä käräjäoikeudessa tai muutoksenhakua käräjäoikeuden ratkaisuun (oikeudenkäymiskaari 31 luku 18 §). Hovioikeus käsittelee purkuhakemuksia oikeudenkäymiskaaren 31 luvun 14 a §:ssä tarkoitetuissa tapauksissa, kun hakemus koskee hovioikeuden antamaa tuomiota.

Hovioikeuden tehtäviin kuuluisi käsitellä myös muut lailla sen ratkaistavaksi säädetyt lainkäyttöasiat. Tällaisia ovat esimerkiksi oikeusapua koskevat ratkaisupyynnöt, lapsikaappausasiat sekä maanpetos-, valtiopetos- ja eräät sotilasrikosasiat. Lisäksi hovioikeuden toimivallasta käsitellä eräissä asioissa rekisteriviranomaisen päätöksistä tehtäviä valituksia on säännöksiä esimerkiksi alusrekisterilaissa (512/1993).

Pykälän 2 momentissa säädettäisiin hovioikeuden toimivallasta käsitellä tuomareita ja tuomioistuinlaitoksen muita virkamiehiä sekä syyttäjiä koskevat virkarikosasiat ensimmäisenä oikeusasteena. Sisällöllisesti säännös vastaisi voimassa olevaa hovioikeuslain 2 §:n 2 momenttia, mutta siihen tehtäisiin kielellisiä korjauksia.

2 §. Hovioikeuden valvontatehtävät. Yleisperusteluissa todetulla tavalla hovioikeuksille nykyisin kuuluvan valvontatehtävän arviointi on ollut suljettu valmistelun ulkopuolelle. Näin ollen ja koska Suomessa ei ole käytössä erillistä tuomareiden kurinpidosta huolehtivaa toimielintä, hovioikeuden valvontatehtävä on tässä yhteydessä tarpeen säilyttää. Sääntely säilytettäisiin voimassa olevaa vastaavana. Sen tarkistamistarpeet voidaan arvioida erikseen.

Hovioikeuden valvontatehtävää koskevan pykälän 1 momentti vastaisi asiallisesti voimassa olevaa hovioikeuslain 2 §:n 3 momentin säännöstä, jonka mukaan hovioikeus valvoo alaistensa tuomioistuinten toimintaa ja ryhtyy tarvittaessa toimenpiteisiin epäkohtien poistamiseksi. Momentissa säädettäisiin lisäksi hovioikeusasetuksen 22 §:ää vastaavasti hovioikeuden oikeudesta saada viranomaisilta tietoja valvontatehtävän toteuttamiseksi.

Lisäksi 2 momenttiin otettaisiin nykyisin hovioikeusasetuksen 23 §:n 2 momenttia vastaava säännös hovioikeuden velvollisuudesta laatia tarkastuskertomus ja toimittaa se tiedoksi ylimmille laillisuusvalvojille.

Pykälän 3 momentin mukaan valvonnan suorittamisesta määrättäisiin tarkemmin hovioikeuden työjärjestyksessä.

3 §. Hovioikeuden muut tehtävät. Pykälän mukaan hovioikeus käsittelee myös oikeushallintoasiat ja muut lailla sen ratkaistavaksi säädetyt asiat. Oikeushallintoasialla tarkoitetaan hovioikeuden toimialaan kuuluvien käräjäoikeuksien hallintoa koskevia asioita sekä hovioikeuden omien tuomareiden ja esittelijöiden virkaa ja virkasuhdetta koskevia asioita. Oikeushallintoasioita olisivat myös lainkäyttötoiminnan järjestämistä koskevat hallinnolliset asiat, kuten asioiden jakamiseen liittyvät asiat. Pykälä vastaa asiallisesti hovioikeuslain 2 §:n 2 momentin viimeistä virkettä sekä pykälän 3 momentin säännöstä oikeushallintoasioiden käsittelystä. Erikseen ei kuitenkaan enää säädettäisi, että hovioikeus voi tehdä lainsäädäntöaloitteita.

Kuten edellä on todettu, hovioikeusasetuksen 15 a §:n säännöstä kansainväliseen oikeusapuun liittyvistä tehtävistä ei ole tarpeen säilyttää, koska voimassa olevat EU-asetukset ovat suoraan sovellettavaa oikeutta.

4 §. Asian ratkaiseminen. Pykälän 1 momentin mukaan asia käsitellään ja ratkaistaan istunnossa esittelystä tai pääkäsittelyssä. Vastaava säännös lainkäyttöasioiden käsittelystä on nykyisin hovioikeuslain 8 §:n 1 momentissa. Sitä tarkistettaisiin nykyisestä niin, että määräaikaisten tuomareiden osallistumisesta istuntoon ei enää säädettäisi laissa. Säännökseen lisättäisiin maininta siitä, että asioita ratkaistaan pääkäsittelyssä. Istunnolla tarkoitetaan niin jaoston istuntoa, vahvennettua istuntoa tai täysistuntoa kuin myös yhden jäsenen kokoonpanossa tapahtuvaa ratkaisutoimintaa. Asioiden määräämisestä vahvennettuihin kokoonpanoihin säädettäisiin oikeudenkäymiskaaressa.

Pykälän 2 momentissa säädettäisiin hovioikeuden puheenjohtajasta. Säännös olisi edellä käräjäoikeuksien kohdalla todetulla tavalla avoin niin, että puheenjohtajana voisi toimia kuka tahansa kokoonpanon lainoppineista jäsenistä. Hovioikeusasetuksen 2 §:n 1 momentin mukaisesta osaston johtajuuteen tai virkaikään perustuvasta puheenjohtajuudesta luovuttaisiin. Tältä osin viitataan siihen, mitä käräjäoikeuden puheenjohtajana toimimisesta on edellä todettu.

Myöskään hovioikeusasetuksen 2 §:n säännöksiä presidentin vallasta vapauttaa jäsen tämän pyynnöstä yksittäisessä asiassa puheenjohtajan tehtävästä tai istuntoon osallistumisesta ei ole tarpeen säilyttää, koska tämä valta kuuluu presidentille päällikkötuomarina.

5 §. Hovioikeudet. Pykälässä lueteltaisiin hovioikeudet, aikaisemmasta poiketen nyt aakkosjärjestyksessä.

6 §. Hovioikeuksien toimipaikat. Hovioikeuslain 1 §:ssä (281/2013) säädetään nykyisin vain Itä-Suomen hovioikeuden sijaintipaikasta (Kuopio). Hovioikeuksien sijaintipaikoista säätäminen lailla ei ole tarpeellista. Valtion virastojen sijaintipaikoista ei yleensä säädetä laissa, eikä tuomioistuimien tule olla tässä suhteessa eri asemassa. Riittävänä on pidettävä, että hovioikeuksien kanslioiden sijainnista säädettäisiin valtioneuvoston asetuksella.

Mainitussa hovioikeuslain 1 §:ssä on säädetty lisäksi, että Itä-Suomen hovioikeudella on pysyvä istuntopaikka Kouvolassa. Tämä sääntely liittyy 1.4.2014 voimaan tulleeseen hovioikeuksien rakenneuudistukseen. Sillä on pyritty helpottamaan tuomioistuinten rakenteellisten uudistusten vaikutuksia niillä paikkakunnilla, joilta tuomioistuimet on siirretty muualle. Tätä sääntelyä muutettaisiin yleisempään suuntaan. Ei ole johdonmukaista, että yksittäisen hovioikeuden pysyvästä istuntopaikasta säädettäisiin laissa. Sen sijaan pykälään otettaisiin säännös siitä, että hovioikeudella voisi tarvittaessa olla pysyvä istuntopaikka. Mahdollisten pysyvien istuntopaikkojen sijainnista säädettäisiin oikeusministeriön asetuksella.

Hovioikeuden istunto toimitetaan yleensä sen toimitiloissa hovioikeuden sijaintipaikkakunnalla. Hovioikeudet järjestävät vallitsevan käytännön mukaisesti myös matkakäräjiä eri puolilla tuomiopiiriään. Tähän niillä on mahdollisuus oikeudenkäymiskaaren 26 luvun 13 §:n 3 momentin perusteella, joka ehdotetaan siirrettäväksi pykälän 2 momentiksi.

7 §. Hovioikeuksien tuomiopiirit. Pykälän 1 momentin mukaan hovioikeuden tuomiopiiriin kuuluisi yksi tai useampi käräjäoikeus. Asetuksella säädettäisiin edelleen hovioikeuksien tuomiopiireistä eli siitä, mitkä käräjäoikeudet kuuluvat kuhunkin hovioikeuspiiriin. Laissa viitataan lisäksi siihen, että tietyissä asioissa hovioikeuksien tuomiopiiri voi määräytyä muutenkin kuin käräjäoikeusjaon mukaan. Esimerkiksi Helsingin hovioikeus käsittelee ainoana hovioikeutena sotilasoikeudenkäyntiasioita.

Hovioikeuksien tuomiopiireistä säädettäisiin voimassa olevaa vastaavasti valtioneuvoston asetuksella.

8 §. Hovioikeuden jäsenet. Lainkohdassa luetellaan hovioikeuden jäsenet. Niitä ovat presidentti päällikkötuomarina ja hovioikeudenneuvokset. Hovioikeudenlaamannin viroista on luovuttu lokakuun alusta 2015 voimaan tulleen uudistuksen seurauksena. Muilta osin säännös vastaisi hovioikeuslain 3 §:n 1 momenttia ja oikeudenkäymiskaaren 1 luvun 3 §:ää.

Hovioikeuden jäseniä olisivat myös asessorit sekä asiantuntijajäseninä sotilasjäsenet, jotka osallistuvat sotilasoikeudenkäyntiasioiden käsittelyyn.

4 luku Hallinto-oikeudet

1 §. Hallinto-oikeuden lainkäyttötehtävät. Pykälässä säädettäisiin hallinto-oikeuden toimivallasta hallintolainkäyttöasioissa. Se vastaisi voimassa olevaa hallinto-oikeuslain 3 §:ää.

2 §. Asian ratkaiseminen. Pykälän 1 momentissa säädettäisiin voimassa olevaa hallinto-oikeuslain 18 §:ää vastaavasti, että hallinto-oikeus käsittelee ja ratkaisee asiat istunnossa esittelystä.

Pykälän 2 momentissa säädettäisiin kokoonpanon puheenjohtajasta. Säännös vastaisi asiallisesti hallinto-oikeuslain 12 §:n 1 momenttia, jonka mukaan puheenjohtajana toimii aina lainoppinut jäsen. Tarkempaa sääntelyä puheenjohtajan määräytymisestä ei ole, mutta siitä on määräyksiä hallinto-oikeuksien työjärjestyksissä. Puheenjohtajana istunnossa toimii yleensä osaston johtaja (nyk. jaoston puheenjohtaja) tai jos tämä ei osallistu istuntoon, puhetta johtaa virkaiältään vanhin. Puheenjohtajuus voi perustua myös vahvistettuun istuntojärjestykseen. Lainkäyttötoimintaan osallistuessaan ylituomari toimii puheenjohtajana.

Hallintolainkäyttölain 52 §:n 3 momentissa on yleisviittaus yleisissä tuomioistuimissa noudatettavien äänestyssäännösten soveltumisesta. Tämän perusteella myös hallintotuomioistuimissa olisi sovellettava oikeudenkäymiskaaren 23 luvun 1 §:ää. Tältä osin viitataan edellä käräjäoikeuden puheenjohtajuutta koskevan sääntelyn kohdalla todettuun.

3 §. Hallinto-oikeudet. Pykälän 1 momentissa lueteltaisiin hallinto-oikeudet nimeltä. Säännös vastaisi hallinto-oikeuslain 1 §:n 1 momenttia.

Lisäksi 2 momenttiin otettaisiin hallinto-oikeuslain 1 §:n 3 momentin mukainen säännös, jonka mukaan Ahvenanmaan hallintotuomioistuimesta säädettäisiin jatkossakin erikseen. Lakiin Ahvenanmaan hallintotuomioistuimesta tehtäisiin joitakin pääosin teknisiä muutoksia, mutta muilta osin sitä koskeva sääntely säilyisi ennallaan (ks. lakiehdotus 10).

4 §. Hallinto-oikeuksien tuomiopiirit. Pykälässä säädettäisiin voimassa olevaa hallinto-oikeuksien tuomiopiireistä annettua valtioneuvoston asetusta vastaavasti siitä, että hallinto-oikeuksien tuomiopiirit ovat maakuntajakoon perustuvia. Tuomiopiirien tarkemmasta jaotuksesta säädettäisiin jatkossakin valtioneuvoston asetuksilla. Edellä käräjä- ja hovioikeuksia vastaavasti tuomioistuinten alueellisesta toimivallanjaosta voitaisiin jatkossakin poiketa lailla. Nykyisin on esimerkiksi arvonlisäverolaissa, vesilaissa, ympäristönsuojelulaissa ja ulkomaalaislaissa tarkoitettujen asioiden muutoksenhaku keskitetty tiettyihin hallinto-oikeuksiin. Tähän toimivallanjakoon ei tuomioistuinlailla puututtaisi vaan sitä koskeva sääntely säilyisi erityislaeissa ja niiden nojalla annetuissa valtioneuvoston asetuksissa.

Hallinto-oikeudet sijaitsevat nykyisin seuraavasti: Helsingin hallinto-oikeus Helsingissä, Hämeenlinnan hallinto-oikeus Hämeenlinnassa, Itä-Suomen hallinto-oikeus Kuopiossa, Pohjois-Suomen hallinto-oikeus Oulussa, Turun hallinto-oikeus Turussa ja Vaasan hallinto-oikeus Vaasassa. Hallinto-oikeuksien pysyvistä istuntopaikoista ei enää säädettäisi laissa. Hallinto-oikeuslain 1 §:n mukaiset pysyvät istuntopaikat ovat muodostuneet rakenneuudistuksissa. Ensinnäkin muutettaessa lääninoikeuksia hallinto-oikeuksiksi vanhoilla lääninoikeuspaikkakunnilla (Jyväskylä, Mikkeli ja Joensuu) säilytettiin istuntopaikat. Vastaavasti hovi- ja hallinto-oikeuksien rakenneuudistuksessa lakiin otettiin säännökset Itä-Suomen hallinto-oikeuden pysyvästä istuntopaikasta Kouvolassa ja Pohjois-Suomen hallinto-oikeuden pysyvästä istuntopaikasta Rovaniemellä. Riittävänä on pidettävä, että hallinto-oikeudet jatkossakin vallitsevan käytännön mukaisesti järjestävät suullisia käsittelyjä, katselmuksia ja tarkastuksia eri puolilla tuomiopiiriään tarpeen mukaan.

Hovioikeuksien kohdalla todetulla tavalla myöskään hallinto-oikeuksien sijainnista ei ole perusteltua säätää laissa. Pykälän 2 momentin asetuksenantovaltuuden mukaan niistä säädettäisiin valtioneuvoston asetuksella.

5 §. Hallinto-oikeuden jäsenet. Hallinto-oikeuden tuomarit on lueteltu edellä 1 luvun 5 §:ssä. Vastaava säännös hallinto-oikeuden tuomareista on voimassa olevassa hallinto-oikeuslain 4 §:n 1 momentissa. Pykälän 1 momentin mukaan hallinto-oikeuden ylituomarin ja hallinto-oikeustuomareiden lisäksi hallinto-oikeudessa voisi olla asessoreja.

Pykälän 2 momentissa olisi voimassa olevaa hallinto-oikeuslain 4 §:ää asiallisesti vastaava maininta hallinto-oikeuden asiantuntijajäsenistä. Edellä yleisperusteluissa todetuilla perusteilla hallinto-oikeuslaissa olevat hallinto-oikeuden päätösvaltaista kokoonpanoa koskevat säännökset jätettäisiin voimaan. Näin ollen siitä, missä asioissa kokoonpanoon kuuluu asiantuntijajäsen, säädettäisiin edelleenkin hallinto-oikeuslaissa (lakiehdotus 12). Asiantuntijajäsenistä, kuten heidän asemastaan, nimittämisestään ja kelpoisuusvaatimuksistaan, säädettäisiin kuitenkin tuomioistuinlain 17 luvussa.

5 luku Markkinaoikeus

1 §. Markkinaoikeuden tehtävät. Pykälän 1 momentissa säädettäisiin erityistuomioistuimena toimivan markkinaoikeuden toimivaltaan kuuluvista asioista. Säännös vastaisi markkinaoikeudesta annetun lain 1 §:ää.

Pykälän 2 momentissa olisi niin ikään voimassa olevaa sääntelyä vastaava viittaus oikeudenkäynnistä markkinaoikeudesta annettuun lakiin.

2 §. Markkinaoikeuden jäsenet. Markkinaoikeuden tuomarit lueteltaisiin 1 luvun 5 §:ssä. Vastaava säännös on markkinaoikeudesta annetun lain 3 §:ssä. Pykälän 1 momentin mukaan markkinaoikeudessa voisi ylituomarin, markkinaoikeustuomareiden ja markkinaoikeusinsinöörien lisäksi olla asessoreja.

Pykälän 2 momenttiin otettaisiin voimassa olevaa markkinaoikeudesta annetun lain 5 §:ää täsmällisempi säännös markkinaoikeuden asiantuntijajäsenistä. Asiantuntijajäsenten osallistumisesta ratkaisukokoonpanoon säädettäisiin tarkemmin oikeudenkäynnistä markkinaoikeudessa annetussa laissa, jonne nykyisin markkinaoikeudesta annetun lain päätösvaltaisuutta koskevat säännökset sijoitettaisiin (lakiehdotus 6). Asiantuntijajäsenten asemasta, nimittämisestä ja kelpoisuusvaatimuksista säädettäisiin tuomioistuinlain 17 luvussa.

6 luku Työtuomioistuin

1 §. Työtuomioistuimen tehtävät. Pykälän 1 momentissa säädettäisiin yleisluontoisesti työtuomioistuimen toimivaltaan kuuluvista asioista. Sen mukaan työtuomioistuin toimii erityistuomioistuimena työ- ja virkaehtosopimuksia koskevissa riita-asioissa sekä käsittelee eräitä valitusasioita sen mukaan kuin erikseen säädetään. Yksityiskohtainen luettelo työtuomioistuimen toimivaltaan kuuluvista asioista säilytettäisiin työtuomioistuimesta annetun lain 1 §:ssä. Lain nimike kuitenkin muutettaisiin vastaamaan sisältöään (lakiehdotus 7). Pykälän 2 momenttiin otettaisiin siten yleisviittaus kyseiseen oikeudenkäynnistä työtuomioistuimessa annettuun lakiin.

2 §. Työtuomioistuimen jäsenet. Työtuomioistuimen tuomarit lueteltaisiin 1 luvun 5 §:n yleissäännöksessä. Sitä asiallisesti vastaava säännös on voimassa oleva työtuomioistuimesta annetun lain 2 §:n 1 momentti. Pykälän 1 momentissa säädettäisiin täydentävästi, että presidentin ja työtuomioistuinneuvoksen lisäksi työtuomioistuimessa voisi olla asessori. Työtuomioistuimen koko huomioon ottaen tällaisia voisi olla vain yksi.

Työtuomioistuimen sivutoimisia jäseniä nimitettäisiin asiantuntijajäseniksi, kuten muidenkin tuomioistuinten ratkaisukokoonpanoon kuuluvia muita jäseniä kuin tuomareita. Nimikkeen muutoksesta huolimatta heidän asemansa ja tehtävänsä pysyisivät nykyisellään. Asiantuntijajäsenistä säädettäisiin pykälän 2 momentissa, jonka mukaan työtuomioistuimessa olisi nykyistä vastaavasti 14 asiantuntijajäsentä, joista osa olisi työnantaja- tai työntekijäetuja edustavia sekä osa lainoppineita ja ilman tällaista intressiedustusta toimivia.

Tarkemmat säännökset työtuomioistuimen ratkaisukokoonpanosta ja asiantuntijajäsenten kuulumisesta siihen olisivat oikeudenkäynnistä työtuomioistuimessa annetussa laissa. Asiantuntijajäsenten asemasta, kelpoisuusvaatimuksista ja nimittämisestä ja siitä, minkä tahojen ehdotuksista nimitykset tehdään, säädettäisiin tuomioistuinlain 17 luvussa.

7 luku Vakuutusoikeus

1 §. Vakuutusoikeuden tehtävät. Pykälän 1 momentissa säädettäisiin vakuutusoikeuden toimivaltaan kuuluvista asioista. Säännös vastaisi voimassa olevaa vakuutusoikeuslain 1 §:ää.

Lisäksi 2 momenttiin otettaisiin edellä muita erityistuomioistuimia koskevissa säännöksissä vastaavalla tavalla yleisviittaus oikeudenkäynnistä vakuutusoikeudessa annettuun lakiin, joka korvaisi voimassa olevan vakuutusoikeuslain siltä osin kuin siinä on oikeudenkäyntimenettelyä koskevia säännöksiä (lakiehdotus 5).

2 §. Vakuutusoikeuden jäsenet. Pykälän 1 momentin mukaan 1 luvun 5 §:ssä lueteltujen tuomareiden lisäksi vakuutusoikeudessa voisi muita monijäsenisiä tuomioistuimia vastaavasti olla asessoreja. Voimassa olevan vakuutusoikeuslain 2 §:n 1 momentin toinen virke esittelijän mahdollisuudesta toimia vakuutusoikeuden jäsenenä kumottaisiin.

Pykälän 2 momentissa säädettäisiin 1 päivänä lokakuuta 2015 voimaan tullutta vakuutusoikeuslain 2 §:n 2 momenttia vastaavasti vakuutusoikeuden ylilääkäristä ja tämän tehtävistä.

Pykälän 3 momentissa lueteltaisiin vakuutusoikeuslain 2 §:n 3 momenttia vastaavasti vakuutusoikeuden muut asiantuntijajäsenet, joita ovat lääkärijäsenet sekä intressiedustuksen perusteella nimettävät työoloja tai yritystoimintaa sekä sotilasvamma-asioita tuntevat jäsenet. Asiantuntijajäsenten asemasta, kelpoisuusvaatimuksista ja nimittämisestä säädettäisiin tuomioistuinlain 17 luvussa. Heidän osallistumisestaan asioiden käsittelyyn ja ratkaisemiseen säädettäisiin tarkemmin oikeudenkäynnistä vakuutusoikeudessa annetussa laissa.

Mahdollisuudesta pyytää lausuntoa vakuutusoikeuden asiantuntijalääkäreiltä, jotka eivät ole ratkaisukokoonpanon jäseniä, mutta jotka nimitetään vastaavalla tavalla kuin vakuutusoikeuden lääkärijäsenet, säädettäisiin oikeudenkäynnistä vakuutusoikeudessa annetun lain 16 §:ssä.

8 luku Tuomioistuimen työskentelyn järjestäminen, johtaminen ja hallinto

Luvussa säädettäisiin tuomioistuimen johtamisesta ja hallinnosta, asioiden jakamisessa noudatettavasta menettelystä sekä työjärjestyksestä ja toimintakertomuksesta. Koska korkeimman oikeuden ja korkeimman hallinto-oikeuden johtamisesta, hallinnosta ja työjärjestyksestä säädettäisiin jatkossakin niitä koskevissa laeissa, lukua ei sovellettaisi ylimpiin tuomioistuimiin. Poikkeuksena tästä olisivat luvun 7 ja 8 § asioiden jakamisesta ja uudelleen jakamisesta sekä 10 §:n säännös toimintakertomuksen laatimisesta. Näitä säännöksiä olisi sovellettava myös korkeimmassa oikeudessa ja korkeimmassa hallinto-oikeudessa. Luvussa on otettu huomioon 1 päivänä lokakuuta 2015 voimaan tullut uudistus, jolla hovioikeuksien ja vakuutusoikeuden osaston johtajan tehtävät on muutettu määräaikaisiksi (HE 224/2014 vp, lait 565—575/2015).

1 §. Johtaminen. Pykälän 1 momentin mukaan tuomioistuinta johtaa ja sen tuloksellisuudesta vastaa päällikkötuomari. Säännös olisi yhteinen kaikille tuomioistuimille. Säännös vastaisi asiallisesti eri tuomioistuimia koskevissa laissa olevia säännöksiä päällikkötuomarin tehtävästä ja vastuusta.

Pykälän 2 momentin mukaan tuomioistuimessa voisi olla johtoryhmä päällikkötuomarin tukena tuomioistuimen toiminnan johtamisessa ja kehittämisessä. Johtoryhmä on jo nykyisin asetusten mukaan oltava hovioikeudessa, hallinto-oikeudessa ja vakuutusoikeudessa. Käräjäoikeusasetuksen 24 §:n mukaan käräjäoikeudessa voi olla johtoryhmä. Kaikkien pienimmissä käräjäoikeuksissa johtoryhmää ei kuitenkaan ole. Työtuomioistuimessa ei nykyisin ole johtoryhmää. Johtoryhmään kuuluisivat nykyistä vastaavasti ainakin päällikkötuomari, osastojen johtajat sekä kansliapäällikkö. Tarpeen mukaan johtoryhmässä voisi olla myös muita henkilöstön edustajia. Tästä määrättäisiin työjärjestyksessä.

Johtoryhmän tehtäviä ei lueteltaisi yksityiskohtaisesti laissa vaan niistä määrättäisiin tarkemmin tuomioistuimen työjärjestyksessä. Pykälän 3 momenttiin otettaisiin yleisluontoinen säännös, jonka perusteella johtoryhmässä on syytä valmistelevasti käsitellä ainakin esitys tuomioistuimen työjärjestykseksi. Johtoryhmän kuulemista edellytettäisiin myös työjärjestyksestä säätävässä 9 §:ssä. Johtoryhmässä käsiteltäisiin myös muut tuomioistuimen johtamista, hallintoa ja taloutta sekä toimintaa ja henkilöstöä tai niiden kehittämistä koskevat merkittävät asiat. Tällaisina asioina on pidettävä esimerkiksi nykyisin organisaatioasetuksien perusteella johtoryhmässä käsiteltäviä asioita, kuten esitys tulostavoitteeksi, talousarvioksi sekä erinäisiä henkilöstöä ja tuomioistuimen toimintaa koskevia suunnitelmia. Näistä moni asia on lain mukaan käsiteltävä myös yhteistoimintamenettelyssä (laki yhteistoiminnasta valtion virastoissa ja laitoksissa, 1233/2013).

Määräaikaisten tuomareiden nimitysasioissa johtoryhmää on kuultava 12 luvun 4 §:n 3 momentin mukaan, jollei se ole tarpeetonta nimityksen lyhytaikaisuuden tai muun syyn vuoksi. Myös nimitettäessä esittelijä vakinaiseen virkasuhteeseen johtoryhmää olisi aina kuultava, vaikka nimenomaista säännöstä tästä ei lakiin ole otettu. Myös muissa nimitysasioissa ja tärkeissä virkasuhdetta koskevissa asioissa johtoryhmää on syytä tarpeen mukaan kuulla.

2 §. Päällikkötuomarin tehtävät. Pykälässä säädettäisiin päällikkötuomarin tehtävistä. Säännös olisi yhteinen kaikille tuomioistuimille. Vastaavia voimassa olevia säännöksiä ovat hovioikeusasetuksen 6 §, hallinto-oikeusasetuksen 8 §, työtuomioistuimesta annetun asetuksen 2 § ja vakuutusoikeudesta annetun valtioneuvoston asetuksen 2 §. Pykälä kirjoitettaisiin kuitenkin nykyistä yleisempään muotoon.

Pykälän mukaan 1 momentin mukaan päällikkötuomarin tehtävänä olisi huolehtia tuomioistuimen toimintakyvystä ja sen kehittämisestä, tulostavoitteiden asettamisesta ja niiden toteutumisesta. Niin ikään hänen tulisi valvoa oikeusperiaatteiden soveltamisen ja laintulkinnan yhdenmukaisuutta ratkaisutoiminnassa.

Pykälän 2 momentin mukaan päällikkötuomarin tulisi osallistua lainkäyttöön johtamisen niin salliessa. Tuomioistuinten koon kasvamisen vuoksi päällikkötuomarin ajasta suurin osa kuluu johtamiseen ja hallinnollisten tehtävien hoitamiseen. Tärkeää kuitenkin on, että päällikkötuomari osallistuu myös lainkäyttöön. Tätä voi osaltaan edesauttaa se, että tuomioistuimiin perustettaisiin lisää kanslia- tai hallintopäällikön virkoja.

3 §. Hallinnollisten asioiden ratkaiseminen. Pykälässä säädettäisiin päällikkötuomarin toimivallasta ratkaista hallinnollisia asioita sekä asioiden siirtämisestä täysistunnon tai muun virkamiehen ratkaistavaksi.

Pykälän 1 momentissa säädettäisiin asiallisesti voimassa olevaa vastaavasti päällikkötuomarin päätösvallasta hallinto- ja talousasioissa sekä tämän oikeudesta siirtää asia muun virkamiehen ratkaistavaksi.

Pykälän 2 momentin mukaan päällikkötuomari voisi siirtää monijäsenisessä tuomioistuimessa lausunnon antamista lainsäädäntöasiassa sekä lainsäädäntöaloitteen tekemistä koskevan asian täysistunnon ratkaistavaksi. Sääntely vastaa yleisesti ottaen nykytilaa. Ylimpien tuomioistuinten toimivallasta tehdä aloitteita lainsäädäntöasioissa on perustuslain tasoinen säännös (99 § 2 mom.). Tämän lisäksi tästä tehtävästä säädettään ylimpiä tuomioistuimia koskevissa laeissa. Muiden tuomioistuinten osalta ei pidetä enää tarpeen erikseen laissa säätää aloitteen tekemisestä, koska tämä oikeus niillä on muutenkin.

Pykälän 3 momentin mukaan päällikkötuomarin oikeudesta siirtää asia muun virkamiehen ratkaistavaksi määrättäisiin työjärjestyksessä. Tällä tarkoitettaisiin voimassa olevaa sääntelyä vastaavasti sitä, että asiaa, joka lain tai laatunsa perusteella kuuluu päällikkötuomarille, ei saisi siirtää. Tällaisia asioita olisivat ensinnäkin ne, jotka tuomioistuinlaissa tai muussa laissa olisi säädetty nimenomaisesti päällikkötuomarin ratkaistavaksi (muun muassa määräaikaisten tuomareiden nimittäminen, kirjallinen varoitus, virantoimituksesta pidättäminen).

Siirtää ei voisi asiaa, joka nykyisin on organisaatioasetusten perusteella presidentin ratkaistava. Näitä ovat laissa päällikkötuomarin tehtäviksi tai johtoryhmässä käsiteltäviksi säädetyt asiat. Sama koskee tuomareiden ja esittelijöiden nimittämistä tai virkasuhteeseen liittyviä asioita. Momentin toiseen virkkeeseen otettaisiin voimassa olevaa vastaava säännös päällikkötuomarin oikeudesta ottaa siirtämänsä tai muutoin muun virkamiehen ratkaistavaksi kuuluva asia itselleen ratkaistavaksi.

4 §. Osastot. Pykälässä säädettäisiin tuomioistuinten jakautumisesta osastoihin. Säännös vastaisi voimassa olevaa käräjäoikeuslain 18 a §:n 1 momenttia, hovioikeuslain 8 §:n 1 momenttia, hallinto-oikeuslain 13 §:ää, markkinaoikeudesta annetun lain 28 §:ää ja vakuutusoikeuslain 9 §:n 1 momenttia. Säännöstä sovellettaisiin käräjä-, hovi- ja hallinto-oikeuksissa sekä markkinaoikeudessa ja vakuutusoikeudessa. Käsitteistön yhdenmukaistamiseksi myös hallinto-oikeudessa ja markkinaoikeudessa olisi jaostojen sijaan osastoja.

Pykälän 1 momentin mukaan osastoihin jakaantumisesta määrättäisiin työjärjestyksessä. Näin ollen kumottaisiin käräjäoikeuslain 18 a §:n säännökset niistä perusteista, joilla osastoja voidaan perustaa. Tästä huolimatta käräjäoikeuteen ja kaikkiin muihinkin kaksikielisiin tuomioistuimiin voitaisiin edelleen perustaa niin sanottu kieliosasto, mikäli se olisi tarpeen suomen- ja ruotsinkielisen väestön palvelujen saatavuuden turvaamiseksi. Oikeusministeriön päätöksen sijaan tämä voitaisiin jatkossa tehdä kunkin tuomioistuimen työjärjestyksessä.

Tarve tällaisten osastojen perustamiselle on osoittautunut vähäiseksi. Tällainen kieliosasto oli pitkään vain Varsinais-Suomen käräjäoikeudessa, jossa ruotsinkieliset asiat kuitenkin ratkaistaan asiaryhmittäin jakautuneilla osastoilla. Pohjanmaan käräjäoikeuteen on kuitenkin hiljattain perustettu osasto suomenkielisen väestön kielellisten oikeuksien turvaamiseksi. Muiden kaksikielisten tuomioistuinten osalta erityissäännöksiä kieliosastoista ei ole. Niiden säätämistä ei ole pidetty tarpeellisena, vaikka 1 päivänä lokakuuta 2015 voimaan tulleen lainsäädännön perusteella niihinkin voidaan sijoittaa erityistä kielitaitoa edellyttäviä tuomarin virkoja (HE 224/2014 vp, s. 20).

Tuomioistuinten riippumattomuuden kannalta ei ole asianmukaista, että päätösvalta tällaisen osaston perustamisesta kuuluisi oikeusministeriölle. Oikeusministeriön päätösvaltaa on kieliosastoja koskevia säännöksiä säädettäessä pidetty perusteltuna, koska sen on katsottu varmistavan kieliryhmien yhdenvertaisen kohtelun eri käräjäoikeuksien tuomiopiireissä. Lisäksi järjestelyn jatkuvuuden on arvioitu puoltavan ministeriön päätösvaltaa (HE 230/2004 vp, s. 11). Oikeusministeriö päättää kieliosaston perustamisesta tuomioistuimen esityksestä. Näin ollen oikeusministeriö ei käytännössä voi vastoin tuomioistuimen tahtoa päättää kieliosaston perustamisesta. Esityksen tavoitteena on korostaa tuomioistuinten riippumattomuutta ja itsenäistä valtaa päättää toimintansa järjestämisestä. Käytännössä kielivähemmistön oikeudet tulevat turvatuiksi varmistumalla siitä, että tuomioistuimissa on riittävästi tuomiopiirin vähemmistön kieltä taitavia tuomareita ja muuta henkilökuntaa. Näin ollen sillä, kuka päättää osaston perustamisesta, ei ole ratkaisevaa merkitystä kielellisten oikeuksien toteuttamisen kannalta. Näistä syistä nykyisen erityissäännöksen säilyttäminen ei ole tarpeellista.

Käräjäoikeuslain 18 b—c §:n tarkentavia säännöksiä kieliosaston virkakielestä ei otettaisi tuomioistuinlakiin vaan ne sijoitettaisiin kielilakiin. Myös kielilain 16 a ja 26 §:ää, joissa nykyisin on viittaussäännökset käräjäoikeuslain mainittuihin pykäliin, olisi muutettava (lakiehdotus 17). Kielilain 16 a §:ssä säädettäisiin asian käsittelykielestä tällaisella kieliosastolla ja 26 §:ssä sen työkielestä.

Pykälän 2 momentin mukaan osastoa johtaisi päällikkötuomarin osaston johtajaksi määräämä lainoppinut tuomari tai päällikkötuomari itse. Aiemmin todetusti ylimpiä tuomioistuimia lukuun ottamatta lokakuun alusta 2015 lukien kaikissa tuomioistuimissa on johtamisjärjestelmä, jossa osaston johtajan tehtävä on määräaikainen. Momentin säännös olisi luonteeltaan yleissäännös, jota täsmentäisivät 4 ja 5 §:n säännökset osaston johtajan määräämisestä ja tehtävistä. Momentin yleissäännös olisi tarpeen, koska käytännössä myös päällikkötuomari voisi toimia osaston johtajana.

5 §. Osaston johtajan tehtävään määrääminen. Pykälässä säädettäisiin osaston johtajan määräämisessä noudatettavasta menettelystä. Säännös vastaisi asiallisesti voimassa olevaa käräjäoikeuslain 18 d §:ää, hallinto-oikeuslain 13 a §:ää ja markkinaoikeudesta annetun lain 29 §:ää sekä uudistettua hovioikeuslain 8 a §:ää ja vakuutusoikeuslain 9 §:n 2 momenttia. Säännöstä sovellettaisiin näin ollen käräjä-, hovi- ja hallinto-oikeuksissa sekä markkinaoikeudessa ja vakuutusoikeudessa.

Pykälän 1 momentin mukaan osaston johtajan määräisi päällikkötuomari enintään kolmeksi vuodeksi kerrallaan. Momentissa säädettäisiin myös tehtävien auki julistamisesta ja siihen vaadittavasta kelpoisuudesta. Koska hallinto-oikeuden ja markkinaoikeuden jaostot muutettaisiin osastoiksi, niiden johtajia nimitettäisiin jaoston puheenjohtajien asemesta osastonjohtajiksi. Säännöstä täsmennettäisiin lisäksi niin, että osaston johtajana voisi toimia vain lainoppinut tuomari. Näin ollen maaoikeus- tai markkinaoikeusinsinööri taikka luonnontieteen tai tekniikan alaan perehtynyt hallinto-oikeustuomari ei voisi toimia osaston johtajana. Käräjäoikeuden ja markkinaoikeuden osalta tämä on nykytilaa vastaava rajoitus, mutta Vaasan hallinto-oikeuden osalta tämä tarkoittaisi muutosta voimassa olevaan sääntelyyn nähden. Vakuutusoikeuden ylilääkärillä olisi lisäksi vastaavia tehtäviä kuin osaston johtajalla. Niistä säädettäisiin 7 luvun 2 §:n 2 momentissa.

Pykälän 2 momentin säännös määräyksen peruuttamisesta vastaisi voimassa olevaa lainsäädäntöä.

6 §. Osaston johtajan tehtävät. Pykälässä säädettäisiin osaston johtajan tehtävistä. Säännös vastaisi asiallisesti voimassa olevaa käräjäoikeuslain 18 e §:n 1 momenttia, hallinto-oikeuslain 13 b §:n 1 momenttia ja markkinaoikeudesta annetun lain 30 §:ää sekä hovioikeuslakiin lisättyä 8 b §:ää ja uudistettua vakuutusoikeuslain 9 §:n 3 momenttia.

Osaston johtajan tehtävänä olisi lisäksi toimia päällikkötuomarin sijaisena, mistä säädettäisiin kuitenkin virkavapautta ja sijaisuuksia koskevassa 13 luvussa.

7 §. Asioiden jakaminen. Pykälässä säädettäisiin perusteista, joilla asiat tuomioistuimissa jaetaan lainkäyttöhenkilöstölle. Säännös koskisi kaikkia tuomioistuimia.

Tuomioistuimen riippumattomuus edellyttää, että asiat jaetaan valmisteltaviksi ja ratkaistaviksi ennalta määrättyjä ja hyväksyttäviä perusteita noudattaen. Jokaisella on oikeus saada asiansa ratkaistuksi riippumattomasti ja puolueettomasti eikä kenelläkään voi olla oikeutta valita tuomariaan. Tämän oikeusturvanäkökohdan lisäksi tuomioistuimen riippumattomuus edellyttää, että asioiden jakaminen on yksin tuomioistuimen päätäntävaltaan kuuluva asia.

Pykälän mukaan asiat olisi jaettava valmisteltaviksi ja ratkaistaviksi työjärjestyksessä vahvistettujen periaatteiden mukaisesti. Jakoperusteet tulisi siten vahvistaa etukäteen. Perusteita määriteltäessä voitaisiin ottaa huomioon kunkin tuomioistuimen erityispiirteet, kuten osastoihin jakautuminen, asiaryhmäjako sekä kielellisten oikeuksien turvaaminen. Perusteiden tulisi olla selkeitä ja turvata asianosaisten oikeus riippumattomaan ja puolueettomaan tuomariin. Oikeudenmukaiseen oikeudenkäyntiin sisältyvän periaatteen mukaisesti asiat tulisi käsitellä joutuisasti. Perusteiden tulisi lisäksi olla siten määriteltyjä, että asioiden jakamisella ei voitaisi vaikuttaa asian lopputulokseen. Tällä ei kuitenkaan tarkoiteta sitä, ettei asian jakamisessa voitaisi ottaa huomioon asian edellyttämää erityisasiantuntemusta. Myös muissa tapauksissa yksittäisen asian laatu tai esimerkiksi näköpiirissä oleva tuomarin virkasuhteen päättyminen voisi puoltaa asian jakamista tietyllä, olosuhteiden kulloinkin edellyttämällä tavalla. Jakoperusteiden tulisi lisäksi olla sellaisia, että niillä voitaisiin varmistaa lainkäyttöhenkilöstön tehokas käyttö sekä työmäärän tasapuolinen jakautuminen henkilöstön kesken. Työjärjestyksessä tulisi myös määritellä ne perusteet, joilla vahvistetuista perusteista voitaisiin yksittäistapauksessa poiketa. Työjärjestyksessä voitaisiin määrätä, että poikkeaminen vahvistetuista perusteista olisi mahdollista esimerkiksi vain painavasta ja hyväksyttävästä syystä. Tämän tulisi olla poikkeuksellista.

Asioiden jakamiseen osallistuva ei saa olla esteellinen kyseisessä asiassa. Tämä perustuu yleisiin esteellisyyssäännöksiin, eikä siitä ole tarpeen säätää erikseen.

8 §. Asian uudelleen jakaminen. Pykälässä säädettäisiin perusteista, joilla tuomarille jo jaettu asia voitaisiin jakaa uudelleen toiselle tuomarille. Säännös koskisi asian pois ottamista sen ratkaisijalta. Säännös koskisi kaikkia tuomioistuimia.

Pykälän 1 momentin mukaan asia voitaisiin ottaa tuomarilta pois vastoin tämän tahtoa vain, jos tähän olisi painava syy. Tällainen syy voisi olla tuomarin sairaus, asian käsittelyn viivästyminen, työmäärän tasainen jakautuminen tai muu vastaava seikka. Asiaa tulisi arvioida erityisesti asianosaisen oikeusturvan kannalta. Tuomarin virkavelvollisuuksiin kuuluu ratkaista hänelle jaetut asiat. Toisaalta tuomarin riippumattomuuden takaaminen edellyttää, ettei hänelle jaettua asiaa jaeta uudelleen ilman hyväksyttävää syytä. Tämä periaate voi kuitenkin joutua väistymään esimerkiksi tuomarin töiden kasaantuessa, koska asianosaisella on oikeus saada asiansa käsiteltyä viivytyksettä. Pykälässä tarkoitettu uudelleen jakaminen sisältää myös sen, että asia jaetaan toisen tuomarin tai esittelijän valmisteltavaksi, mutta tuomari voi kuitenkin osallistua kokoonpanon muuna jäsenenä asian ratkaisemiseen.

Ehdotettu säännös koskee asian uudelleen jakamista vain niissä tilanteissa, joissa tuomari nimenomaisesti vastustaa asian uudelleen jakamista. Vain tällöin asian siirtämiseen tarvittaisiin päällikkötuomarin perusteltu päätös. Säännös ei edellytä, että tuomarin suostumusta asian siirtämiseen tavanomaisessa tilanteessa tulisi aina erikseen tiedustella, jos ei ole ilmennyt mitään syytä olettaa tuomarin vastustavan asian uudelleen jakamista. Sitä voidaan kuitenkin pitää hyvän hallintotavan mukaisena. Säännös ei koske tuomarin esteellisyystilanteita.

Pykälän 2 momentissa säädettäisiin uudelleen jakamiseen liittyvästä päätöksenteosta. Asiaa uudelleen jaettaessa on noudatettava asioiden jakamisessa muutenkin noudatettavia periaatteita. On tärkeää, että tätä poikkeuksellista toimenpidettä koskeva sääntely on läpinäkyvää. Siksi päätöksen asiassa tekisi päällikkötuomari. Korkeimmassa oikeudessa ja korkeimmassa hallinto-oikeudessa uudelleen jakamisesta päättäisi presidentti. Päätös olisi myös perusteltava. Tuomarin suostumuksella asia voitaisiin jakaa säännönmukaisia jakoperusteita noudattaen uudelleen ilman mitään erillistä päätöstä.

9 §. Työjärjestys. Pykälän 1 momentin mukaan tuomioistuimen työjärjestyksen vahvistaisi päällikkötuomari. Edellä todetulla tavalla esitys työjärjestykseksi olisi käsiteltävä johtoryhmässä. Pykälän mukaan päällikkötuomarin olisi ennen vahvistamista kuultava johtoryhmää. Jos johtoryhmää ei ole, päällikkötuomarin olisi kuultava tuomioistuimen vakinaisia tuomareita. Kuulemisvelvollisuutta ei ole nykyisin säädetty esimerkiksi käräjäoikeuksien osalta. Yhteistoiminnasta valtion virastoissa ja laitoksissa annetun lain perusteella myös henkilöstöä olisi kuultava.

Työjärjestyksen merkityksen korostuminen edellyttää, että työjärjestys on helposti kaikkien saatavilla. Tästä syystä pykälän 2 momentissa säädettäisiin työjärjestyksen julkisuudesta. Tämä tarkoittaa käytännössä sitä, että sen tulisi olla nähtävillä tuomioistuimen tai tuomioistuinlaitoksen kotisivuilla. Sen tulisi olla tuomioistuimessa nähtävillä myös asiakastiloissa.

Tuomioistuimen velvollisuudesta toimittaa työjärjestys tiedoksi ylemmälle tuomioistuimelle luovuttaisiin. Ylimpien tuomioistuinten työjärjestyksestä ja niiden velvollisuudesta julkaista työjärjestyksensä Suomen säädöskokoelmassa säädettäisiin jatkossakin ylimpiä tuomioistuimia koskevissa laeissa.

10 §. Toimintakertomus. Pykälä olisi uusi. Siinä säädettäisiin tuomioistuimen velvollisuudesta antaa vuosittain toimintakertomus, joka olisi julkinen. Koska tuomioistuinten toiminta rahoitetaan julkisin varoin, toimintakertomuksen tulisi sisältää ainakin tärkeimmät tuomioistuimen toimintaa koskevat tunnusluvut, tiedot asioiden käsittelyajoista sekä toiminnan tuloksellisuudesta. Tuomioistuimet voisivat myös yhdessä laatia toimintakertomuksen. Säännös koskisi myös ylimpiä tuomioistuimia.

III OSA TUOMARIT

Osassa säädettäisiin tuomareista, heidän asemastaan ja velvollisuuksistaan. Osaan olisi kerätty tuomareiden nimittämistä ja kelpoisuusvaatimuksia koskevat säännökset. Niin ikään virkamieslaissa nykyisin olevat tuomareita koskevat erityissäännökset olisivat tässä osassa. Uutta olisi tuomarin toisessa tuomioistuimessa toimimista koskeva sääntely. Osan viimeisessä luvussa olisi säännökset virkasuhteen päättymisestä sekä uutena tuomarin toimivallan jatkumista koskeva säännös. Osan säännökset koskisivat myös korkeimman oikeuden ja korkeimman hallinto-oikeuden jäseniä eräitä yksittäisiä poikkeuksia lukuun ottamatta. Koska näiden tuomioistuinten esittelijät on virassapysymisoikeudeltaan rinnastettu tuomariin, sovellettaisiin eräitä tuomareita koskevia säännöksiä myös heihin.

Luvussa on otettu huomioon 1 päivänä lokakuuta 2015 voimaan tullut uudistus, jolla tuomareiden sivutoimia ja sidonnaisuuksia koskevaa sääntelyä on tarkistettu (HE 224/2014 vp, lait 565—575/2015).

9 luku Tuomari tuomiovallan käyttäjänä ja virkamiehenä

Luvussa säädettäisiin tuomarin velvollisuuksista, koulutuksesta ja sivutoimista. Sääntely koskisi myös korkeimman oikeuden ja korkeimman hallinto-oikeuden jäseniä.

1 §. Tuomarin velvollisuuksista. Pykälä olisi uusi ja se täydentäisi 1 luvun 6 §:ää. Mainitussa pykälässä säädetään tuomarin asemasta tuomiovallan käyttäjänä, hänen riippumattomuudestaan ja sitä turvaavasta virassapysymisoikeudesta. Tuomarin riippumattomuutta koskevan periaatteen mukaisesti pykälän 1 momentissa säädettäisiin vielä, että tuomari käyttää tuomiovaltaa itsenäisesti ja että häntä sitoo vain laki.

Pykälän 2 momentissa säädettäisiin eräistä tuomarin asemaan kuuluvista velvollisuuksista. Tuomarilla on niin sanottu ratkaisupakko. Tuomarin velvollisuutena on ratkaista hänen käsiteltäväkseen jaettu asia. Tästä periaatteesta on kuitenkin poikettava, jos tuomari on esteellinen. Oikeudenkäymiskaaren 13 luvun 1 §:n mukaan tuomari ei saa käsitellä asiaa, jos hän on lain mukaan esteellinen. On myös tilanteita, joissa on asianmukaiset perusteet jakaa asia uudelleen. Niin kuin aiemmin on jo todettu, 8 luvun 8 §:ssä olisi nimenomainen säännös siitä, millä edellytyksin asia voidaan jakaa uudelleen tuomarin sitä vastustaessa.

Virkamieslain 14 §:n 1 momentin mukaan virkamiehen on suoritettava tehtävänsä asianmukaisesti ja viivytyksettä. Tuomarilla tunnollisuus- ja huolellisuusvaatimus on korostettu. Tuomioistuimen ratkaisut koskevat ihmisille ja yhteisöille tärkeitä asioita. Tuomioistuimen menettelyssä tai tuomiossa olevia virheitä ei voida korjata samalla tavoin kuin hallintotoiminnassa. Luottamus oikeuslaitokseen edellyttää, että tuomareiden toiminta on kaikilta osin ammattimaista ja luotettavaa. Perustuslain 21 §:n mukaan oikeudenmukaisen oikeudenkäynnin vaatimuksiin kuuluu oikeus saada asia viivytyksettä toimivaltaisen tuomioistuimen käsiteltäväksi. Näin ollen valtion virkamieslain säännöksistä huolimatta on pidetty tarpeellisena, että tuomioistuinlaissa vielä erikseen säädetään tuomarin työtä koskevasta huolellisuus- ja joutuisuusvaatimuksesta.

Tämän lisäksi 3 momentissa viitattaisiin siihen, mitä valtion virkamiesten velvollisuuksista säädetään yleisesti virkamieslain 4 luvussa tai muussa laissa. Luvussa säädetään paitsi virkamiehen velvollisuudesta suorittaa tehtävänsä asianmukaisesti ja viivytyksettä myös hänen velvollisuudestaan noudattaa työnjohtomääräyksiä. Niin ikään säännöksissä on vaatimuksia tuomarin käyttäytymiseen, luottamuksen turvaamiseen ja vaitiolovelvollisuuteen liittyen.

2 §. Tuomarin vastuu virkatoimista. Pykälään otettaisiin informatiivinen viittaussäännös, jonka mukaan tuomarin vastuusta virkatoimistaan on voimassa, mitä perustuslain 118 §:ssä ja muussa laissa, kuten rikoslaissa ja vahingonkorvauslaissa, säädetään.

3 §. Tuomari esittelijänä. Kun asia lain mukaan ratkaistaan tuomioistuimessa monijäsenisessä kokoonpanossa esittelystä, voi pykälän mukaan myös tuomari esitellä asian. Säännös olisi yhteinen kaikille tuomioistuimille. Asia voidaan siis aina ratkaista myös ilman esittelijää, kun tuomari on esittelijä. Esimerkiksi hovioikeuksissa ja hallinto-oikeuksissa nykyisin jo varsin suuri määrä asioista ratkaistaan tuomarin esittelystä. Korkeimmassa oikeudessa ja korkeimmassa hallinto-oikeudessa asiat säännönmukaisesti ratkaistaan esittelijän esittelystä. Säännös ei velvoita ylimpiä tuomioistuimia muuttamaan tätä käytäntöä. Toisaalta se mahdollistaa, että myös ylimmissä tuomioistuimissa yksi kokoonpanon jäsenistä esittelee asian.

4 §. Koulutus. Jatkuva osaamisen kehittäminen olisi tuomareiden ja muiden lainkäyttöhenkilöstöön kuuluvien oikeus ja velvollisuus. Pykälässä säädettäisiin tuomarin velvollisuudesta koulutukseen sekä valtion velvollisuudesta tarjota koulutusta.

Pykälän 1 momentissa säädettäisiin tuomarin velvollisuudesta ylläpitää ja kehittää laintuntemustaan, oikeudellista osaamistaan ja ammattitaitoaan. Käytännössä tämä velvollisuus kuuluu myös virkamiehen yleisiin velvollisuuksiin. Selvää on, että koulutukseen osallistumisesta oman ammattitaidon kehittämiseksi ei voida kieltäytyä vetoamalla tuomarien riippumattomuuteen. On huomattava, että asianajajia velvoittavien hyvää asianajotapaa koskevien ohjeiden mukaan jokaisella asianajajalla on velvollisuus käyttää koulutukseen tietty tuntimäärä vuodessa. Nyt ehdotettu velvoite on luonteeltaan yleinen. Kunkin tuomioistuimen omaan harkintaan jää, tuleeko koulutusvelvoite määritellä esimerkiksi työjärjestyksessä tarkemmin.

Pykälän 2 momentin perusteella tuomarin velvollisuuden vastapainona olisi valtiovallan velvollisuus järjestää koulutusta. Tuomioistuinten velvollisuutena on puolestaan järjestää työskentely tuomioistuimissa niin, että tuomareilla on tosiasiallinen mahdollisuus osallistua koulutukseen.

5 §. Sivutoimet ja sivutoimilupa. Pykälässä säädettäisiin tuomareiden sivutoimista 1 päivänä lokakuuta 2015 voimaan tullutta virkamieslain uudistusta vastaavasti. Niin ikään tuomioistuimen esittelijöiden sivutoimia koskevassa säännöksessä viitattaisiin puheena olevaan pykälään (19 luku 8 §). Asiantuntijajäsenen tehtävä on jo luonteeltaan sivutoimi. Asiantuntijajäsenen päätoimen ja mahdollisten muiden sivutointen merkitys tehtävässä toimimiselle arvioitaisiin yksinomaan sidonnaisuusilmoitusten perusteella. Heiltä ei siten edellytettäisi sivutoimilupaa.

Pykälän 1 momentin mukaan tuomareiden sivutoimet olisivat voimassa olevan virkamieslain 18 ja 18 a §:n mukaisesti luvanvaraisia. Sivutoimisääntelyä on edellä mainitulla uudistuksella täsmennetty niin, että tuomari ei voisi toimia välimiesoikeudessa riidan yhden osapuolen yksin nimeämänä välimiehenä. Tuomari voisi olla siis molempien asianosaisten yhteisesti nimeämä, yleensä ainoa välimies tai asianosaisten nimeämien välimiesten valitsema, välimiesoikeuden puheenjohtajana toimiva välimies. Lisäksi tuomari voisi toimia puolueettoman tahon, kuten Keskuskauppakamarin välimieslautakunnan, nimeämänä ainoana välimiehenä tai välimiesoikeuden puheenjohtajana.

Pykälän 2 momenttiin otettaisiin yleisviittaus virkamieslain 18 §:ään. Näin ollen tuomareiden ja esittelijöiden sivutoimesta olisi muutoin voimassa, mitä sivutoimesta säädetään virkamieslaissa.

Pykälän 3 momenttiin otettaisiin informatiivinen viittaus tuomareiden sidonnaisuus- ja sivutoimirekisteristä annettuun lakiin, jossa säädettäisiin tuomarin sidonnaisuuksien ja sivutoimien rekisteröinnistä Oikeusrekisterikeskuksen ylläpitämään rekisteriin (ks. lakiehdotukset 14—15).

6 §. Sivutoimiluvan hakeminen. Pykälän 1 momentissa säädettäisiin nykytilaa vastaavasti sivutoimiluvan hakemisesta. Lupaa olisi haettava siltä tuomioistuimelta, jossa tuomari työskentelee. Päällikkötuomari hakisi lupaa ylemmältä oikeudelta.

Pykälän 2 momentissa säädettäisiin velvollisuudesta ilmoittaa lupa-asian käsittelevän tuomioistuimen päällikkötuomarille myös välimiesoikeuden asianosaisia koskevat tiedot, jotka ovat virkamieslain 18 §:n 5 momentin nojalla salassa pidettäviä. Sääntely vastaisi virkamieslain ja -asetuksen uudistettua sääntelyä.

7 §. Sivutoimesta saadun tulon ilmoittaminen. Pykälässä säädettäisiin velvollisuudesta ilmoittaa sivutoimista maksetuista tuloista. Säännös vastaisi tuomareiden sidonnaisuus- ja sivutoimisääntelyn uudistamisen yhteydessä virkamieslakiin lisätyn 18 a §:n sääntelyä.

Pykälän 1 momentin mukaan tuomarin ja esittelijän olisi vuosittain ilmoitettava edellisenä vuonna sivutoimista maksettu tulo. Ilmoitettava olisi myös maksaja, jollei tieto olisi salassa pidettävä. Käytännössä siis välimiespalkkioiden määrä olisi ilmoitettava, mutta asianosaistietoja ei niitä koskevan salassapitomääräyksen perusteella annettaisi. Ilmoitusta ei kuitenkaan tarvitsisi tehdä, jos tulojen yhteismäärä bruttona ei ylitä 10 000 euroa. Jos sivutulojen yhteismäärä ylittää 10 000 euroa, olisi kaikki sinä vuonna sivutoimesta saadut tulot ilmoitettava, vaikka niiden määrät olisivat yksittäin vähäisiä. Sivutoimesta saatua palkkiota koskevat tiedot olisivat viranomaisten toiminnan julkisuudesta annetun lain (621/1999) 24 §:n 1 momentin 23 kohdassa vuositulojen salassapidosta säädetyn estämättä julkisia.

Pykälän 2 momentin mukaan ilmoitus olisi tehtävä kalenterivuosittain viimeistään seuraavan vuoden toukokuun loppuun mennessä. Tämä ajankohta on valittu siksi, että tällöin tiedot olisivat helposti saatavissa veroehdotuksessa ja tarkistettavissa. Ilmoitus annettaisiin työnantajatuomioistuimelle. Ylimpien tuomioistuinten presidenttejä lukuun ottamatta päällikkötuomarit toimittaisivat ilmoituksen kuitenkin ylemmälle tuomioistuimelle. Tältäkin osin sääntely vastaisi uudistettua virkamiesasetuksen sääntelyä.

10 luku Tuomareiden kelpoisuusvaatimukset

Luvussa säädettäisiin tuomareiden mukaan lukien korkeimman oikeuden ja korkeimman hallinto-oikeuden jäsenten kelpoisuusvaatimuksista ja nimitysperusteista. Lukuun kerättäisiin nimityslaissa olevien yleisten kelpoisuus- ja kielitaitovaatimusten lisäksi kaikki nykyisin eri organisaatiolaeissa olevat tiettyihin tuomarin virkoihin vaadittavaa erityisasiantuntemusta koskevat säännökset. Sisällöllisesti sääntely vastaisi pääosin voimassa olevaa.

Lisäksi lukuun otettaisiin säännökset erityistä kielitaitoa edellyttävistä tuomarin viroista, joita 1 päivänä lokakuuta 2015 voimaan tulleen lainsäädännön perusteella voi käräjäoikeuksien lisäksi olla muissakin kaksikielisissä tuomioistuimissa (HE 224/2014 vp, lait 565—575/2015).

1 §. Tuomareiden yleiset kelpoisuusvaatimukset ja nimitysperusteet. Kelpoisuusvaatimus vastaisi tuomareiden nimittämislain 11 §:n 1 momenttia sellaisena kuin se oli ennen 1.1.2016 ulkomaisten tutkintojen tunnustamislainsäädännön uudistamisen yhteydessä tehtyä tarkistusta (HE 22/2015 vp, lait 1384—1392/2015). Uudistetun sääntelyn perusteella tuomareiden nimittämislaissa tarkoitettu Opetushallituksen tekemä ammattipätevyyden tunnustamispäätös tai ulkomailla suoritettujen korkeakouluopintojen rinnastamispäätös ei enää tuota kelpoisuutta tuomarin virkaan. Oikeusturvaodotusten ja tuomarin tehtävän vaativuuden vuoksi voidaan pitää perusteltuna, että tuomareiden kelpoisuusvaatimukset ovat selkeät ja heidän oikeustieteellinen perusosaamisensa on riittävällä tasolla. Toisaalta taas voidaan pitää riittävänä sitä, että ulkomailla suoritettujen korkeakouluopintojen tuottamasta virkakelpoisuudesta säädetään omassa laissaan (1385/2015) ja yksittäisissä tuomarinimityksissä ulkomailla tutkintonsa suorittaneen hakijan osaamisen taso tulee arvioiduksi nimittämismenettelyssä. 1.1.2016 voimaan tulleen lainmuutoksen jälkeen eräät tuomioistuimet ovat tuoneet esille huolensa erityisesti siitä, saadaanko vastaisuudessa niin sanottuihin kielituomareiden virkoihin riittävästi hakijoita. Ulkomaisen tutkinnon suorittaneita koskevaa rajoitusta ei siten tässä esitetä.

Pykälän 2 momentin mukaan tuomarin kielitaitovaatimuksista säädettäisiin 9 §:ssä.

2 §. Ylimpien tuomioistuinten tuomareita koskevat kelpoisuusvaatimukset. Pykälä vastaisi nimittämislain 11 §:n 2 momenttia.

3 §. Päällikkötuomareita koskevat kelpoisuusvaatimukset. Pykälä vastaisi sisällöllisesti voimassa olevaa nimittämislain 11 §:n 3 momenttia. Koska päällikkötuomarit olisi määritelty 1 luvun 5 §:ssä, ei päällikkötuomarin virkoja tarvitsisi enää luetella pykälässä.

4 §. Maaoikeusasioiden vastuutuomarin kelpoisuusvaatimukset. Pykälä vastaisi sisällöllisesti voimassa olevaa käräjäoikeuslain 3 §:n § momenttia.

5 §. Maaoikeusinsinöörin kelpoisuusvaatimukset. Maaoikeusinsinööri on tuomari ja hänen nimittämisessään noudatetaan samaa menettelyä kuin muuhunkin tuomarin virkaan nimitettäessä. Pykälä vastaisi sisällöllisesti voimassa olevaa käräjäoikeuslain 13 a §:n 2 ja 3 momenttia.

Tuomarinvalintalautakunnan velvollisuudesta pyytää hakijoista lausunto maanmittauslaitoksen keskushallinnolta säädettäisiin 11 luvun 9 §:n 1 momentissa.

6 §. Vesi- ja ympäristönsuojeluasioihin perehtyneen hallinto-oikeustuomarin kelpoisuusvaatimukset. Pykälä vastaisi voimassa olevaa hallinto-oikeuslain 5 §:n 2 momenttia. Pykälässä oleva viittaus vesilakiin (264/1961) muutettaisiin koskemaan samannimistä uutta lakia (587/2011).

7 §. Markkinaoikeuden ylituomarin ja markkinaoikeusoikeustuomarin kelpoisuusvaatimukset. Pykälä vastaisi voimassa olevaa markkinaoikeudesta annetun lain 4 §:n 1 momenttia.

8 §. Markkinaoikeusinsinöörin kelpoisuusvaatimukset. Pykälä vastaisi voimassa olevaa markkinaoikeudesta annetun lain 4 §:n 2 momenttia. Säännös tuomioistuimen lausunnon antamisesta markkinaoikeusinsinöörin nimittämisasiassa sijoitettaisiin tuomioistuimen lausunnon antamista koskevaan 11 luvun 10 §:ään.

9 §. Tuomareiden suomen ja ruotsin kielen taitoa koskevat kelpoisuusvaatimukset. Pykälän 1 momentti vastaisi voimassa olevaa nimittämislain 12 §:n 1 momenttia. Kielitaitovaatimukset koskevat kaikkia edellä 1—8 §:ssä tarkoitettuja tuomareita.

Pykälän 2 momentin mukaan Ahvenanmaan tuomioistuinten tuomareiden kielitaitovaatimuksista säädettäisiin edelleenkin erikseen. Ahvenanmaan käräjäoikeuden tuomarilta, käräjäviskaalilta ja -notaarilta sekä hallintotuomioistuimen tuomarilta ja heidän varajäseniltään edellytettävästä kielitaidosta säädetään nykyisin Ahvenanmaan itsehallintolain 42 §:n nojalla Ahvenanmaan maakunnassa valtion palveluksessa olevilta vaadittavasta kielitaidosta annetun valtioneuvoston asetuksen (1218/2007) 5 §:ssä.

10 §. Erityistä kielitaitoa edellyttävät käräjätuomarinvirat. Pykälän 1 momentissa säädettäisiin voimassa olevaa käräjäoikeuslain 1 b §:ää vastaavasti kaksikielisissä käräjäoikeuksissa olevista käräjätuomarin viroista, joihin edellytetään tuomiopiirin väestön vähemmistön kielen erinomaista taitoa. Säännökseen tehtäisiin eräitä kielellisiä korjauksia, mutta sisällöllisesti se vastaisi voimassa olevaa sääntelyä.

Pykälän 2 momenttiin otettaisiin voimassa olevaa vastaava asetuksenantovaltuus, jonka mukaan kielituomarin virkojen lukumääristä säädetään valtioneuvoston asetuksella. Kielituomarin virkojen lukumäärästä säädetään nykyisin käräjäoikeuslain nojalla nimittämisasetuksen 2 a §:ssä. Koska kyseisen asetuksen säännökset on tarkoitus siirtää pääosin lain tasolle ja asetus kumottaisiin, tulee kielellisten oikeuksien turvaamiseksi perustettavien käräjätuomarin virkojen lukumääristä säätää uudessa asetuksessa. Samaan asetukseen olisi tarkoituksenmukaista ottaa säännökset myös 11 §:ssä tarkoitetuista kielellisiä oikeuksia turvaavista muista tuomarin viroista.

11 §. Erityistä kielitaitoa edellyttävät muut tuomarin virat. Pykälän 1 momentissa säädettäisiin uudistettua lainsäädäntöä vastaavasti, että kaksikielisissä hovi- ja hallinto-oikeuksissa sekä erityistuomioistuimissa voisi olla tuomarin virkoja, joihin nimitettävältä edellytetään tuomioistuimen tuomiopiirin väestön vähemmistön kielen erinomaista taitoa. Kielitaitovaatimukset koskisivat yksinomaan lainoppineita tuomareita.

Pykälän 2 momentin mukaan valtioneuvoston asetuksella säädettäisiin, missä tuomioistuimissa ja kuinka monta tällaisia virkoja olisi. Kielituomarien tarvetta muissa kaksikielisissä tuomioistuimissa kuin käräjäoikeuksissa arvioitaisiin kulloisenkin tilanteen mukaan ilman, että laissa edellytettäisiin mitään virkojen vähimmäismäärää. Tällöin tuomioistuimet voisivat tarpeen mukaan tehdä oikeusministeriölle esityksen kielituomarin viran perustamisesta.

Oikeusministeriön velvollisuutena olisi ennen asetusmuutoksen tekemistä pyytää esityksestä korkeimman oikeuden tai korkeimman hallinto-oikeuden lausunto sen mukaan, mitä tuomioistuinta virka koskisi. Oikeusministeriö kuulisi siten korkeinta oikeutta, kun kysymys olisi hovioikeuden tai työtuomioistuimen virasta ja korkeinta hallinto-oikeutta, kun kysymys olisi hallinto-oikeuden, markkinaoikeuden tai vakuutusoikeuden virasta. Ylimmät tuomioistuimet voivat lausunnossaan esittää kantansa siihen, onko kielituomareiden virkojen perustamiselle perusteltua aihetta kielellisten oikeuksien toteuttamiseksi.

12 §. Erivapaus. Pykälä vastaisi voimassa olevaa nimittämislain 13 §:ää.

11 luku Päällikkötuomarin ja vakinaisen tuomarin nimittäminen

Lukuun on otettu tuomareiden nimittämisestä annetun lain 2 luvun säännökset vakinaisen tuomarin nimittämisestä. Luvussa säädettäisiin myös päällikkötuomarin määräajaksi täytettävään virkaan nimittämisestä seitsemän vuoden määräajaksi. Korkeimman oikeuden ja korkeimman hallinto-oikeuden presidenttejä uusi sääntely ei koskisi. Päällikkötuomariksi määräajaksi nimitettäessä noudatettaisiin samaa menettelyä kuin nimitettäessä vakinaiseen tuomarin virkaan.

Uudistuksen vuoksi voimassa olevien pykälien järjestystä on muutettu. Lisäksi säännöksiin on tehty eräitä sanonnallisia tarkistuksia. Erottelusta ilmoittautumisvirkoihin ja hakuvirkoihin ehdotetaan luovuttavaksi. Tuomarinvalintalautakunnan asettamisesta ja toiminnasta säädettäisiin omassa luvussaan (luku 20).

Luvussa on otettu huomioon 1 päivänä lokakuuta 2015 voimaan tullut uudistus, jolla on tarkistettu tuomareiden sidonnaisuuksia koskevaa sääntelyä ja jolla hovioikeuksien ja vakuutusoikeuden osaston johtajan tehtävät on muutettu määräaikaisiksi (HE 224/2014 vp, lait 565—575/2015). Uudistuksen myötä hovioikeuden ja vakuutusoikeuden laamannin viroista luovutaan. Myös tämä on huomioitu säännösten sanamuodossa.

1 §. Tuomarin virkaan ja määräaikaiseen virkasuhteeseen nimittäminen. Pykälässä säädettäisiin kootusti, milloin tuomari nimitetään vakinaisesti ja milloin määräaikaisesti. Tuomarin virkaan nimitettäessä virkanimityksen vakinaisuus on perustuslaillisista syistä vahva lähtökohta. Vahvan virassapysymisturvan ohella myös viran vakinaisuus turvaa osaltaan tuomarin ja tuomioistuimen riippumattomuutta. Järjestelmän toimivuuden ja tehokkuuden vuoksi tuomariksi on kuitenkin voitava nimittää tietyissä tilanteissa ja tietyin reunaehdoin myös määräajaksi. Määräajaksi nimittäminen voi perustua siihen, että lailla tietyt vakinaiset virat on säädetty täytettäviksi vain tietyksi toimikaudeksi. Tällaisia määräajaksi täytettäviä virkoja ovat virkamieslaissa säädetyt ylimmät valtion hallinnon virat. Tuomioistuinlaitoksessa määräajaksi täytetään nykyisin eräät korkeimman oikeuden esittelijäneuvoksen virat sekä käräjänotaarin virat. Tästä on erotettava tilanteet, joissa virkamies nimitetään muilla perusteilla määräaikaiseen virkasuhteeseen. Määräaikaiseen virkasuhteeseen nimittämisessä on yleensä kyse viran haltijan sijaisuudesta tai esimerkiksi lisäresurssista.

Tuomarin nimittämisestä määräaikaiseen virkasuhteeseen säädettäisiin 12 luvussa. Tämän lisäksi esityksessä ehdotetaan otettavaksi käyttöön määräajaksi täytettävät päällikkötuomarin virat (11 luku 2 §) ja asessorien virat (18 luku 1 §).

Pykälän 1 momentin mukaan tuomari nimitettäisiin virkaan vakinaisesti, jollei kysymys olisi lain 12 luvun 1 §:n sallimasta määräaikaisesta nimityksestä.

Pykälän 2 momentissa viitattaisiin asessorin nimittämistä koskevaan 18 lukuun.

Pykälän 3 momentissa säädettäisiin vielä selvyyden vuoksi, että 2 §:ssä päällikkötuomarin nimittämisestä määräajaksi säädetty ei koske ylimpien tuomioistuinten presidenttejä, jotka nimitettäisiin vastaisuudessakin virkoihinsa vakinaisesti. Mikäli presidentille olisi tarvetta nimittää sijainen, noudatettaisiin 12 luvun 3 §:n 1 momentin sääntelyä ylimpien tuomioistuinten jäsenten nimittämisestä määräaikaiseen virkasuhteeseen.

2 §. Päällikkötuomarin nimittäminen määräajaksi. Pykälässä säädettäisiin päällikkötuomarin nimittämisestä määräajaksi.

Pykälän 1 momentissa säädettäisiin siitä, että päällikkötuomari nimitetään virkaansa seitsemäksi vuodeksi kerrallaan. Toimikausi olisi uusittavissa. Mikäli virkaan nimitettävä saavuttaisi säädetyn eroamisiän ennen toimikauden päättymistä, hänet nimitettäisiin kuitenkin vain sen kuukauden loppuun, jona tuomari saavuttaa tämän iän. Vaikka päällikkötuomarin tehtävään nimitettäisiin määräajaksi, on tehtävän luonteen vuoksi välttämätöntä, että nimitysasian valmistelee riippumaton tuomarinvalintalautakunta. Virkaan nimitettäessä noudatettaisiin siten vakinaisen tuomarin nimittämisestä tässä luvussa säädettyä menettelyä.

Selvyyden vuoksi pykälän 2 momenttiin otettaisiin viittaussäännös 12 luvun 1 §:ään, jossa säädetään tuomarin nimittämisestä määräaikaiseen virkasuhteeseen. Päällikkötuomariksi tulee voida nimittää myös seitsemää vuotta lyhyemmäksi ajaksi niissä tilanteissa, joissa tuomari voidaan muutoinkin nimittää määräaikaiseen virkasuhteeseen. Näin on esimerkiksi silloin, kun päällikkötuomari on estynyt tai päällikkötuomarin virka on avoinna. Nimitys voi olla määräaikainen myös silloin, kun tiedetään, että tuomioistuin tulee olemaan uudelleenjärjestelyn kohteena lähitulevaisuudessa.

3 §. Nimittävä viranomainen. Pykälä vastaisi voimassa olevaa nimittämislain 2 §:ää. Siihen tehtäisiin kuitenkin lisäys, jonka mukaan myös päällikkötuomarin edellä 2 §:n 1 momentissa tarkoitettuun määräajaksi täytettävään päällikkötuomarin virkaan nimittäisi tasavallan presidentti.

4 §. Viran julistaminen haettavaksi. Pykälä vastaisi pääosin voimassa olevaa nimittämislain 3 §:n 1 momenttia. Pykälän mukaan kaikki tuomarin ja siis myös ylimpien tuomioistuimien virat olisi julistettava haettavaksi. Ilmoittautumismenettelyä ei enää tuomarin virkoihin olisi. Määräajaksi täytettävä päällikkötuomarin virka julistettaisiin haettavaksi seitsemäksi vuodeksi kerrallaan. Silloin, kun kysymys olisi päällikkötuomarin nimittämisestä määräaikaiseen virkasuhteeseen, noudatettaisiin 12 luvun säännöksiä.

5 §. Viran haettavaksi julistava tuomioistuin. Nykyisin tuomareiden nimittämisestä annetun lain 3 §:n 2 momentin nojalla asetuksella säädetään siitä, mikä tuomioistuin julistaa virat haettavaksi. Nyt asiasta olisi tarkoitus säätää lain tasolla. Pykälässä säädettäisiin viran haettavaksi julistavista tuomioistuimista pääosin nykyistä asetusta vastaavasti. Pykälän 4 momentin mukaan tuomioistuimet kuitenkin julistaisivat haettavaksi omat tuomarinvirkansa. Näin ollen hovioikeuden sijasta käräjäoikeus itse julistaisi tuomarin virkansa haettavaksi. Tästä huolimatta hovioikeus tekisi jatkossakin nimitysesityksen tuomarinvalintalautakunnalle ja sitä varten laatisi hakijoista ansioyhdistelmän. Kun ylimpienkin tuomioistuinten tuomarinvirkoihin olisi haettava, säädettäisiin pykälässä, että ylimmät tuomioistuimet julistavat ne haettavaksi.

6 §. Viran julistaminen uudelleen haettavaksi, hakuajan jatkaminen ja viranhaun peruuttaminen. Pykälän 1 momentissa säädettäisiin tuomareiden nimittämisestä annetun lain 3 §:n 2 momenttia vastaavasti, että tuomarin virka voidaan julistaa uudelleen haettavaksi ja sen hakuaikaa voidaan jatkaa. Uutena säännöksenä momentissa säädettäisiin myös viranhaun peruuttamisesta. Käytäntö on osoittanut, että viranhaku on joskus tarpeen peruuttaa. Pykälässä tarkoitettu päätös viran julistamisesta uudelleen haettavaksi, hakuajan jatkamisesta sekä viranhaun peruuttamisesta voidaan tehdä, jos siihen on pätevä syy. Säännös vastaa nykyisin noudatettavaa virkamiesasetuksen 7 a §:n 3 momenttia. Tältäkin osin tuomarin virkaan nimittämistä koskevat säännökset tulisi olla laintasoisia, mikä vaatimus voidaan johtaa jo perustuslain 102 §:stä. Ehdotetussa pykälässä säädettäisiin mainittua virkamiesasetuksen momenttia vastaavasti, että jos virka julistetaan uudelleen haettavaksi, viran aikaisemmat hakijat tai siihen aikaisemmin ilmoittautuneet otetaan tällöin huomioon ilman uutta hakemusta.

Pykälän 2 momentin mukaan päätöksen 1 momentissa tarkoitetuista asioista tekisi se tuomioistuin, joka 5 §:n perusteella julistaa viran haettavaksi.

7 §. Esitys tuomarin virkaan nimittämisestä. Vaikka käsitteellisestä erottelusta hakuvirkaan ja ilmoittautumisvirkaan luovuttaisiin, ylimpien tuomioistuinten jäsenten virkoihin nimitettäisiin asianomaisen tuomioistuimen esityksestä eli ilman asian käsittelyä tuomarinvalintalautakunnassa. Tasavallan presidentti nimittäisi näiden tuomioistuinten presidentit ilman laissa tarkoitettua esitystä. Näin ollen pykälän 1 ja 2 momentti olisivat yhtenevät voimassa olevan nimittämislain 5 §:n kanssa.

Pykälän 3 momentin mukaan muun tuomarin nimittämisestä perustellun esityksen tekisi riippumaton tuomarinvalintalautakunta. Säännös vastaisi asiallisesti voimassa olevaa nimittämislain 6 §:ää. Tuomarinvalintalautakunnan tehtävistä nimitysasian valmistelussa säädettäisiin 20 luvun 1 §:n 1 momentissa ja asian käsittelystä lautakunnassa tämän luvun 9 §:ssä.

8 §. Tuomarinvalintalautakunnan lausunto. Pykälä vastaisi sisällöllisesti voimassa olevaa nimittämislain 6 §:n 2 momenttia, joka koskee lautakunnan mahdollisuutta pyydettäessä antaa lausunto myös ylimpien tuomioistuinten virkoihin nimittämisestä.

9 §. Asian käsittely tuomarinvalintalautakunnassa. Pykälän 1 momentin säännökset nimitysasian valmistelusta tuomarinvalintalautakunnassa vastaisivat voimassa olevaa nimittämislain 9 §:ää. Tähän pykälään siirrettäisiin lisäksi eräissä muissa laeissa olevat nimitysmenettelyä koskevat säännökset. Momenttiin otettaisiin ensinnäkin nykyisin käräjäoikeuslain 13 a §:n 4 momentissa oleva säännös maanmittauslaitoksen keskushallinnon lausunnon pyytämisestä, kun kyseessä on maaoikeusinsinöörin viran täyttäminen. Käräjäoikeuslain 2 §:n 2 momentin säännös Ahvenanmaan maakunnan hallituksen lausunnon pyytämisestä, kun täytettävänä on Ahvenanmaan käräjäoikeuden laamannin virka, sijoitettaisiin myös samaan momenttiin.

Pykälän 2 momentissa säädettäisiin lautakunnan mahdollisuudesta hankkia myös muita lausuntoja. Voimassa olevan työtuomioistuimesta annetun lain 2 §:n 2 momentissa on säännös, jonka mukaan lautakunta voi työtuomioistuimen presidentin tai työtuomioistuinneuvoksen nimittämisasiassa pyytää hakijoista lausunnon työtuomioistuimessa edustettuina olevilta tahoilta. Säännös otettiin lakiin vuonna 2006, jolloin työtuomioistuimen puheenjohtajien virat muutettiin vakinaisiksi viroiksi. Säännöksen katsottiin olevan tarpeen presidentin ja työtuomioistuinneuvoksen riippumattomuuden ja puolueettomuuden turvaamiseksi. Vaikka ehdotuksen mukaan työtuomioistuimen presidentin virka muutettaisiin määräaikaiseksi, säännös on tarpeen säilyttää. Lautakunta voisi jatkossakin hankkia myös muita lausuntoja ja selvityksiä sekä kuulla hakijoita ja asiantuntijoita.

Pykälän 3 momentti vastaisi voimassa olevaa nimittämislain 9 §:n 2 momenttia.

10 §. Tuomioistuimen lausunnon antaminen. Pykälän 1 momentissa säädettäisiin siitä kokoonpanosta, missä kukin tuomioistuin antaa tuomarin viran täyttämistä koskevan lausunnon tuomarinvalintalautakunnalle. Säännös vastaisi pääosin nimittämislain 10 §:ää.

Pykälän 1 momentin 1 kohdan mukaan hovioikeus, hallinto-oikeus, markkinaoikeus ja vakuutusoikeus antaisivat lausuntonsa kokoonpanossa, johon kuuluu päällikkötuomari ja osaston johtajat. Jos tuomioistuin ei olisi jakautunut osastoihin, lausunnon antaisi päällikkötuomari vakinaisia tuomareita kuultuaan. Tämä täsmennys lisättäisiin myös hovioikeuden kohdalle. Näin ollen kokoonpano olisi hovioikeuksissa, hallinto-oikeuksissa, markkinaoikeudessa ja vakuutusoikeudessa sama. Säännös voi merkitä muutosta markkinaoikeudessa, koska markkinaoikeusinsinööriä olisi kuultava myös lainoppineiden markkinaoikeustuomareiden nimityksistä.

Momentin 2 kohdassa säädettäisiin käräjäoikeuden lausunnon antamisesta. Säännös vastaisi voimassa olevaa.

Momentin 3 kohta koskisi työtuomioistuinta ja se olisi voimassa olevaa vastaava.

Pykälän 2 momentin mukaan lausunnon antava monijäseninen kokoonpano on päätösvaltainen, kun siinä on puheenjohtajana presidentti ja vähintään puolet muista jäsenistä. Jos varsinainen jäsen on esteellinen, tulee 13 luvun 3 ja 4 §:ssä tarkoitettu sijainen hänen tilalleen.

11 §. Tuomioistuimen lausunnon sisältö. Pykälän 1 momentti vastaisi voimassa olevaa nimittämislain 10 §:n 2 momenttia sekä pykälän 2 ja 3 momentti nimittämisasetuksen 7 §:ää. Lausunnon käräjätuomarin viran hakijoista laatisi kuitenkin hovioikeus.

12 §. Sidonnaisuuksien ilmoittaminen. Pykälän 1 momentissa säädettäisiin nimittämislain 14 §:n 1 momenttia vastaavasti vakinaiseen tuomarin virkaan esitettävän velvollisuudesta ilmoittaa sidonnaisuuksistaan. Lain 12 luvun 5 §:n mukaan säännöstä sovellettaisiin jatkossakin tuomaria määräaikaiseen virkasuhteeseen nimitettäessä. Vastaavasti lain 17 luvun 17 §:n, sotilasoikeudenkäyntilain ja käräjäoikeuden lautamiehistä annetun lain perusteella sitä sovellettaisiin myös tuomioistuinten asiantuntijajäseniin ja muihin vastaaviin jäseniin.

Momentin toisessa virkkeessä säädettäisiin ilmoituksen vastaanottavasta viranomaisesta. Nimittämistilanteessa ilmoitus annettaisiin nimittävälle viranomaiselle tai, jos nimittävä viranomainen on tasavallan presidentti, oikeusministeriölle. Vakinaista tuomaria nimitettäessä ilmoitus toimitetaan siten jatkossakin oikeusministeriölle, jossa asia valmistellaan tasavallan presidentille esittelyä varten. Koska sidonnaisuusilmoitusvelvollisuuden piiriin kuuluvat määräaikaiset tuomarit nimittää korkein oikeus tai korkein hallinto-oikeus, näiden nimitysten yhteydessä ilmoitus olisi toimitettava tälle nimittävälle tuomioistuimelle. Jos ylimpään tuomioistuimeen nimitetään tuomari määräajaksi, nimitystoimivalta on tasavallan presidentillä, joten ilmoitus toimitettaisiin oikeusministeriölle.

Momentin viimeisen virkkeen mukaan tuomari olisi lisäksi velvollinen toimittamaan ilmoituksen tiedoksi sille tuomioistuimelle, johon hänet nimitetään. Tällä on tarkoitus parantaa tuomioistuimen mahdollisuuksia seurata jäsentensä sidonnaisuuksia ja siten helpottaa esteellisyystilanteiden havaitsemista jo asioita tuomareille jaettaessa. Tuomioistuimet voisivat teknisen käyttöyhteyden välityksellä tallentaa tiedot jäljempänä tarkoitettuun sidonnaisuus- ja sivutoimirekisteriin. Vastaava tallennusmahdollisuutta ei oikeusministeriöllä olisi. Tarkoituksena on, että tuomarit tekisivät ilmoitukset Oikeusrekisterikeskuksen ylläpitämän rekisterijärjestelmän kautta. Tiedot voitaisiin teknisen käyttöyhteyden välityksellä tallentaa järjestelmään, josta ne välittyisivät nimittävälle viranomaiselle tai oikeusministeriölle, työnantajatuomioistuimelle ja sidonnaisuus- ja sivutoimirekisteriin. Käyttöliittymä olisi ainakin tuomioistuimen palveluksessa olevilla. Tarkoituksena on, että sidonnaisuustietoja voitaisiin vastaisuudessa kirjata rekisteriin esimerkiksi kansalaistilin tai muun tunnistautumista edellyttävän järjestelyn kautta. Sidonnaisuusilmoitus tulee tarvittaessa kuitenkin voida toimittaa myös paperimuodossa. Tämä koskisi lähinnä asiantuntijajäseniä ja tuomioistuinlaitoksen ulkopuolelta tuomarin virkaan nimitettäviä. Nimitettävän tai tehtävään määrättävän tulisi ensisijaisesti itse ilmoittaa tiedot rekisteriin merkittäviksi. Tarvittaessa tiedot voitaisiin tallettaa siinä tuomioistuimessa, jonka palvelukseen henkilö nimitetään tai tiedot voitaisiin toimittaa suoraan Oikeusrekisterikeskukselle rekisteröitäväksi.

Pykälän 2 momentti koskee muutosilmoituksen tekemistä virkasuhteen aikana. Sääntely vastaisi uudistettua virkamieslakia ja -asetusta. Ilmoitus annettaisiin sille tuomioistuimelle, jossa tuomari työskentelee. Päällikkötuomarit tekisivät ilmoituksen kuitenkin ylemmälle tuomioistuimelle. Käräjäoikeuden laamanni tekisi siten ilmoituksen hovioikeudelle sekä hovioikeuden ja työtuomioistuimen presidentti korkeimmalle oikeudelle. Vastaavasti hallinto-oikeuden, vakuutusoikeuden ja markkinaoikeuden ylituomari tekisivät ilmoituksen korkeimmalle hallinto-oikeudelle. Ylimpien tuomioistuinten presidentit tekisivät ilmoituksen tuomioistuimelleen. Asianomaisen tuomioistuimen työjärjestyksessä tulisi määrätä, miten nämä ilmoitukset tuomioistuimessa käsiteltäisiin. Myös muutosilmoituksen tiedot merkittäisiin sidonnaisuus- ja sivutoimirekisteriin. Lähtökohtaisesti tämä tulisi toteuttaa sähköistä järjestelmää käyttäen. Sidonnaisuusilmoitus olisi nykyistä lakia vastaavasti annettava aina myös tuomioistuimen tai oikeusministeriön pyynnöstä.

Pykälän 3 momentissa olisi yleisviittaus valtion virkamieslain 8 a §:ään. Tuomareiden taloudellista asemaa koskevien tietojen salassapidosta olisi siten voimassa, mitä kyseisen pykälän 4 momentissa säädetään. Sidonnaisuustietojen merkitsemisestä rekisteriin säädettäisiin rekisterilaissa, johon puheena olevassa momentissa viitattaisiin.

Koska asessorit olisivat tuomareita, myös heidän tulisi ilmoittaa sidonnaisuutensa. Heitä koskisi 12 luvun 5 §:n säännös.

Lokakuun alusta 2015 voimaan tulleen uudistetun lainsäädännön perusteella velvollisuus ilmoittaa sidonnaisuuksista koskee myös asiantuntijajäseniä ja vakuutusoikeuden asiantuntijalääkäreitä. Velvollisuus ulotettaisiin koskemaan myös käräjäoikeuden lautamiehiä. Asiantuntijäsenet, asiantuntijalääkärit, Ahvenanmaan hallintotuomioistuimen varajäsenet ja lautamiehet antaisivat ilmoituksen aina sille tuomioistuimelle, jossa tehtävä on. Sotilasjäsenet antaisivat ilmoituksen noudattaen, mitä tuomareista säädetään (ks. 17 luku 17 §, lakiehdotukset 2, 5, 10 ja 16).

13 §. Päällikkötuomarin oikeus tulla nimitetyksi vakinaiseen tuomarin virkaan. Pykälässä säädettäisiin päällikkötuomarin oikeudesta tulla toimikautensa päättymisen jälkeen nimitetyksi tuomarin virkaan. Tässä tarkoitettu virkatakuu koskisi vain niitä, joita ei olisi nimitetty vakinaiseen tuomarin virkaan ennen nimittämistä määräajaksi päällikkötuomarin virkaan. Käytännössä virkatakuu vahvistaisi siten tuomioistuinlaitoksen ulkopuolelta tai määräaikaisista tuomaritehtävistä päällikkötuomarin virkaan nimitetyn riippumatonta asemaa. Siirtymäsääntelyn perusteella virkatakuu koskisi myös vakinaisesta päällikkötuomarin virasta määräaikaiseksi päällikkötuomariksi nimitettyä (ks. 24 luku 4 § 2 mom.).

Pykälän 1 momentin perusteella oikeus tulla nimitetyksi tuomarin virkaan toimikauden päätyttyä koskisi vain niitä nimityksiä, jotka on tehty tämän luvun 2 §:n 1 momentin perusteella. Sillä, kuinka monta toimikautta päällikkötuomari olisi tehtävässään toiminut, ei olisi merkitystä. Vastaavasti vailla merkitystä olisi se, olisiko päällikkötuomari pyrkinyt uudelle toimikaudelle vai ei.

Pykälän perusteella vailla vakinaista tuomarin taustavirkaa olevalla päällikkötuomarilla olisi oikeus tulla nimitetyksi tuomarin virkaan lähtökohtaisesti siinä tuomioistuimessa, jossa hän on toiminut päällikkötuomarina. Jos tällaista virkaa ei olisi avoimena, päällikkötuomarilla olisi oikeus tulla nimitetyksi toiseen tuomarin virkaan, jonka kelpoisuusvaatimukset hän täyttää ja jota voidaan pitää hänelle sopivana. Estettä ei siten olisi sille, että virka olisi jossakin toisessa tuomioistuimessa. Myös päällikkötuomarin omat toivomukset voitaisiin ottaa huomioon. Virkaan nimitettäisiin säännönmukaista nimitysmenettelyä noudattaen virkaa kuitenkaan haettavaksi julistamatta.

Pykälän 2 momentin mukaan tällaisen tuomarin virkaikä määräytyisi päällikkötuomariksi nimittämisajankohdan perusteella.

12 luku Määräaikaisen tuomarin nimittäminen

Luvussa säädettäisiin eräin lisäyksin ja tarkistuksin tuomarin nimittämisestä määräaikaiseen virkasuhteeseen nimittämislain 3 luvussa säädettyä vastaavasti. Sääntely koskisi myös ylimpien tuomioistuinten jäseniä. Edellä jo todetulla tavalla myös päällikkötuomari voitaisiin tässä luvussa säädetyillä perusteilla nimittää määräaikaiseen virkasuhteeseen. Sama koskisi myös asessoria. Asessorin nimittämisessä noudatettaisiin 18 luvun perusteella muutoinkin tässä luvussa säädettyä menettelyä.

1 §. Tuomarin nimittäminen määräaikaiseen virkasuhteeseen. Tuomarin määräajaksi nimittämistä koskevaa sääntelyyn ei ehdoteta merkittäviä muutoksia. Pykälässä käytettyä terminologiaa tarkistettaisiin kuitenkin niin, että erottelu määräaikaisen nimityksen 11 luvussa tarkoitettuun määräajaksi täytettävään virkaan ja määräaikaiseen virkasuhteeseen nimittämisen välillä olisi selkeä.

Pykälän 1 momentti vastaisi asiallisesti voimassa olevaa nimittämislain 15 §:n 1 ja 2 momenttia.

Pykälän 2 momentissa olevan uuden säännöksen mukaan pääsäännön mukaan tuomaria ei voitaisi nimittää määräaikaiseen virkasuhteeseen käsittelemään tiedossa olevaa yksittäistä asiaa. Säännöksellä rajoitettaisiin esittelijöille annettavia tuomarimääräyksiä. Tällainen asiakohtainen tuomarin nimitys ei ole sopusoinnussa sen periaatteen kanssa, että asiaa ei saa jakaa jonkin tietyn tuomarin ratkaistavaksi. Joissakin tapauksissa tästä periaatteesta tulee kuitenkin voida joustaa. Näin voisi olla esimerkiksi silloin, kun sairastuneen tuomarin tilalle joudutaan nimittämään määräaikainen tuomari, jotta oikeudenkäyntiä ei jouduta perumaan. Näissäkin tapauksissa asia olisi ensisijaisesti siirrettävä toisen tuomarin käsiteltäväksi. Esittelijä voitaisiin määrätä tuomariksi esimerkiksi silloin, kun tuomari havaitaan esteelliseksi kesken käräjämatkan eikä hänelle saada muuta sijaista. Myös esteellisyystilanteet olisi kuitenkin kyettävä välttämään ensisijaisesti kiinnittämällä huomiota asioiden jakamiseen. Säännöksen mukaan nimitys voitaisiin tehdä, jos siihen olisi oikeudenkäynnin turvaamisesta johtuva pakottava tarve.

Pykälän 3 momentti vastaisi voimassa olevaa nimittämislain 15 §:n 3 momenttia määräaikaiseen virkasuhteeseen nimitetyn tuomarin rinnastumisesta vakinaiseen tuomariin kelpoisuusvaatimusten, virassapysymisoikeuden ja palkkauksen osalta.

2 §. Määräaikaisen tuomarin virkasuhteen julistaminen haettavaksi. Pykälä vastaisi voimassa olevaa nimittämislain 16 §:ää. Kun ilmoittautumisviroista luovutaan, pykälän 2 momenttia tarkistettaisiin tämän vuoksi kuitenkin niin, että korkeimman oikeuden ja korkeimman hallinto-oikeuden jäsenen määräaikainen virkasuhde olisi aina julistettava haettavaksi. Virkasuhteen haettavaksi julistamisesta vastaa 11 luvun 5 §:ssä säädetty tuomioistuin. Asessorin virat julistaisi haettavaksi tuomarinkoulutuslautakunta. Tästä säädettäisiin 18 luvun 1 §:ssä.

3 §. Eräiden ylimpien tuomareiden nimittäminen määräaikaiseen virkasuhteeseen. Pykälä vastaisi voimassa olevaa nimittämislain 17 §:ää. Päällikkötuomareiden nimittämistä koskeviin 2 ja 3 momenttiin tehtäisiin kuitenkin päällikkötuomareiden tehtävien määräaikaistamisesta seuraava tarkennus. Säännöstä noudatettaisiin, kun päällikkötuomari nimitetään määräaikaiseen virkasuhteeseen luvun 1 §:n perusteella eli muutoin kuin seitsemän vuoden toimikaudeksi. Pykälään otettaisiin myös käräjäoikeusasetuksen 10 §:ää vastaava säännös siitä, että käräjäoikeuden laamannin määräaikaiseen virkasuhteeseen nimitetään hovioikeuden esityksestä.

4 §. Muiden tuomareiden nimittäminen määräaikaiseen virkasuhteeseen. Pykälä vastaisi voimassa olevaa nimittämislain 18 §:ää. Pykälässä ei kuitenkaan enää erikseen lueteltaisi kaikkia sen piiriin kuuluvia tuomarin virkoja, koska ne on lueteltu tuomioistuimittain tyhjentävästi 1 luvun 5 §:ssä. Lain 18 luvun 1 §:n 3 momentin viittaussäännöksen perusteella asessorin nimittämisessä noudatettaisiin tässä pykälässä säädettyä menettelyä. Heidät siis nimittäisi korkein oikeus tai korkein hallinto-oikeus, kun nimitys säännönmukaisesti tehtäisiin yli vuodeksi. Sovellettavaksi tulisivat myös 2 §:n säännös viran haettavaksi julistamisesta sekä 5 §:n säännös sidonnaisuuksien ilmoittamisesta.

5 §. Määräaikaiseen virkasuhteeseen nimitetyn tuomarin sidonnaisuuksien ilmoittaminen. Säännös vastaa nimittämislain 19 §:ää. Se, mitä tuomioistuinlain 13 luvun 12 §:ssä säädetään sidonnaisuusilmoituksista, koskisi myös määräaikaiseen virkasuhteeseen nimitettäviä tuomareita.

13 luku Virkavapaus ja sijaisuudet

Luvussa säädettäisiin tuomareille ja muille virkamiehille myönnettävästä virkavapaudesta ja sijaisjärjestelyistä virkavapaan aikana. Säännökset koskisivat yhtäläisesti kaikkia tuomioistuimia lukuun ottamatta korkeinta oikeutta ja korkeinta hallinto-oikeutta, joiden jäsenten ja muun henkilöstön virkavapaudesta säädettäisiin jatkossakin näitä tuomioistuimia koskevissa laeissa.

1 §. Tuomarin virkavapaus ja viranhoito. Pykälän mukaan tuomarille virkamieslain 23 §:n perusteella myönnettävästä virkavapaudesta päättäisi asianomainen tuomioistuin. Päällikkötuomarin virkavapaudesta säädettäisiin kuitenkin 2 §:ssä.

Virkamieslain 23 §:n mukaan virkavapaalla tarkoitetaan tilannetta, jossa virkamies keskeyttää työnteon. Virkamies saa keskeyttää työnteon, jos asianomainen viranomainen hakemuksesta myöntää hänelle virkavapauden taikka hän on suoraan lain nojalla virkavapaana. Eräitä pykälässä luetelluissa tehtävissä toimimista lukuun ottamatta virkavapaa on harkinnanvarainen eli sen myöntämisestä päättää työnantaja, jollei oikeudesta poissaoloon ole erikseen säädetty tai virkaehtosopimuksella määrätty. Virkamiesasetuksen 21—27 §:ssä on lisäksi säännöksiä koskien eräitä perhevapaita ja opintovapaata. Valtion yleisessä työ- ja virkaehtosopimuksessa on yksityiskohtaisia määräyksiä vastaavista vapaista ja niiden ilmoittamisesta. Osa näistä on ilmoituksenvaraisia ja osa harkinnanvaraisia. Virkamiehellä on lisäksi lakiin perustuva oikeus olla pois työstä muun muassa vuosiloman ajan, jolloin kysymyksessä ei kuitenkaan ole virkavapaus.

Tuomioistuimen päätösvalta olisi jatkossakin riippumaton siitä, onko kysymys lakisääteisestä vai harkinnanvaraisesta virkavapaudesta. Käytännössä tuomioistuimella on tosiasiallista päätösvaltaa vain niin sanotuissa harkinnanvaraisissa virkavapauksissa eli niissä, joissa kysymys ei ole virkavapaudesta, johon tuomarilla on oikeus lain, asetuksen tai virkaehtosopimuksen nojalla.

Päällikkötuomareita lukuun ottamatta virkavapaudesta päättäisi virkavapauden kestosta riippumatta aina se tuomioistuin, jossa tuomarin virka on. Näin ollen yli vuoden kestävää virkavapausasiaa ei enää tarvitsisi saattaa korkeimman oikeuden tai korkeimman hallinto-oikeuden ratkaistavaksi.

Niin ikään työtuomioistuinneuvoksen ja työtuomioistuimessa toimivan asessorin virkavapaudesta päättäisi oikeusministeriön sijaan työtuomioistuin.

Päätösvalta kuuluisi päällikkötuomarille ja ylimpiä tuomioistuimia koskevien säännösten ja työjärjestysmääräysten perusteella täysistunnolle tai kansliaistunnolle.

2 §. Päällikkötuomarin virkavapaus. Pykälässä säädettäisiin päällikkötuomarin virkavapaudesta. Pykälän mukaan päällikkötuomari voisi edelleenkin ilman eri päätöstä pitää virkavapaata enintään yhden kuukauden vuodessa. Päällikkötuomarin oikeus pitää virkavapaata on riippumaton siitä, onko kysymyksessä harkinnanvarainen vai lakisääteinen taikka virkaehtosopimukseen perustuva virkavapaus. Koska virkavapautta koskevat yleiset säännökset ovat edellä todetulla tavalla valtion virkamieslaissa, säännöksessä viitattaisiin sanotun lain 23 §:ään.

Päällikkötuomarin kuukautta pidemmäksi ajaksi myönnettävästä virkavapaudesta päättäisi asianomainen ylin tuomioistuin sekä käräjäoikeuden laamannin osalta hovioikeus. Käräjäoikeuden laamannin virkavapausasiaa ei siten enää saatettaisi korkeimman oikeuden ratkaistavaksi. Niin ikään työtuomioistuimen presidentin virkavapautta koskeva sääntely vastaisi muiden tuomioistuinten päällikkötuomareista säädettyä eikä oikeusministeriöllä olisi asiassa enää päätösvaltaa.

Korkeimmasta oikeudesta ja korkeimmasta hallinto-oikeudesta annettujen lakien ja niiden työjärjestysten perusteella päätösvalta tällaisessa oikeushallintoasiassa kuuluisi joko täysistunnolle tai kansliaistunnolle. Hovioikeudessa asiasta päättäisi presidentti.

3 §. Päällikkötuomarin sijaisena toimiminen. Pykälässä säädettäisiin päällikkötuomarin sijaistamisesta lyhytaikaisen poissaolon aikana. Kysymys on tuomioistuimen työskentelyn sisäisestä järjestämisestä, mistä voidaan määrätä työjärjestyksellä. Pykälän mukaan päällikkötuomarin sijaisena toimisi työjärjestyksessä sijaiseksi määrätty osaston johtaja tai muu lainoppinut tuomari. Koska päällikkötuomarin tehtävät eivät voi olla vailla hoitajaa, laissa säädettäisiin pääsäännöstä, jota noudatetaan, jos työjärjestysmääräyksiä ei ole annettu. Tällöin sijaisena toimisi virkaiältään vanhin virantoimituksessa oleva osaston johtaja. Jos tuomioistuin ei ole jakautunut osastoihin, päällikkötuomarin sijaisena toimisi virassa vanhin virantoimituksessa olevista lainoppineista tuomareista.

4 §. Osaston johtajan sijaisena toimiminen. Pykälässä säädettäisiin osaston johtajan sijaistamisesta. Myös osaston johtajan sijaistaminen perustuisi työjärjestysmääräyksiin. Pykälän mukaan osaston johtajan sijaisena toimisi työjärjestyksessä sijaiseksi määrätty tuomari. Mikäli työjärjestysmääräystä ei olisi annettu, sijaisena toimisi virkaiältään vanhin osaston lainoppinut tuomari. Tältä osin pykälä vastaisi voimassa olevaa hovioikeusasetuksen 16 §:n 2 momenttia, markkinaoikeudesta annetun lain 30 §:n 2 momenttia ja vakuutusoikeudesta annetun valtioneuvoston asetuksen 7 §:n 2 momenttia. Muiden tuomioistuinten osalta vastaavaa säännöstä ei ole. Tämä on kuitenkin käytäntönä myös muissa tuomioistuimissa, jotka ovat jakautuneet osastoihin. Tätä pääsääntöä siis noudatettaisiin, jos työjärjestyksessä ei ole määrätty toisin.

14 luku Toimiminen toisessa tuomioistuimessa ja siirtäminen

Luvussa säädettäisiin tuomarin määräämisestä toiseen tuomioistuimeen esteettömän ratkaisukokoonpanon muodostamiseksi. Luvussa olisi uusi säännös, joka mahdollistaisi tuomarin toimimisen toisessa tuomioistuimessa myös muissa tilanteissa. Sääntely ei näiltä osin koskisi korkeimman oikeuden eikä korkeimman hallinto-oikeuden tuomareita. Luvussa olisi säännös myös maaoikeustuomarin toimimisesta toisessa maaoikeudessa. Lukuun otettaisiin myös nykyisin virkamieslaissa oleva säännös tuomarin siirtämistä tuomioistuinlaitoksen uudelleenjärjestelyssä. Säännös koskisi kaikkia tuomioistuimia.

1 §. Esteettömän tuomarin määrääminen. Pykälän 1 momentti koskee tuomarin määräämistä esteellisen tuomarin tilalle hovioikeuteen ja työtuomioistuimeen sekä hallinto-oikeuteen, markkinaoikeuteen ja vakuutusoikeuteen. Pykälän 2 momentti koskee puolestaan esteettömän tuomarin määräämistä käräjäoikeuteen. Pykälän 1 momentissa tarkoitetuissa tapauksissa toimivalta on korkeimmalla oikeudella tai korkeimmalla hallinto-oikeudella ja 2 momentissa asianomaisella hovioikeudella. Voimassa olevaa vastaavasti ylimpiin tuomioistuimiin ei voitaisi määrätä tuomaria toisesta tuomioistuimesta. Sääntely vastaisi pääosin voimassa olevaa nimittämislain 19 a §:ää ja käräjäoikeuslain 5 §:n 2 momenttia. Käräjäoikeuteen tuomariksi esteellisen tuomarin tilalle ei kuitenkaan enää voitaisi määrätä hovioikeuden esittelijää.

2 §. Tuomarin toimiminen toisessa tuomioistuimessa. Esityksen mukaan tuomari voitaisiin määrätä toimimaan toisessa tuomioistuimessa myös muissa kuin esteellisyystilanteissa. Tällaisen määräyksen antaminen edellyttäisi tuomarin suostumusta.

Pykälän 1 momentin mukaan tuomari voitaisiin suostumuksellaan määrätä enintään vuodeksi toiseen tuomioistuimeen asioiden laadun, laajuuden tai lukumäärän, niiden edellyttämän asiantuntemuksen tai muun syyn vuoksi. Toisen tuomioistuimen tuomaria voitaisiin siten käyttää resurssiapuna esimerkiksi tilanteissa, joissa tuomioistuimeen tulee yllättäen poikkeuksellisen laajoja tai lukumääräisesti paljon asioita. Järjestelmän avulla voitaisiin siten siirtää tuomarityövoimaa vähemmän kuormitetusta tuomioistuimesta ilman erillisiä määräaikaisia nimityksiä.

Toisen tuomioistuimen tuomarin käyttäminen voisi olla tarpeen myös tilanteissa, joissa käsiteltävien asioiden laatu edellyttää erityisasiantuntemusta, jota asianomaisessa tuomioistuimessa ei ole saatavilla. Sitä, että ylempi tai ylin tuomioistuin voi määrätä tuomarin toiseen tuomioistuimeen tarpeellisen asiantuntemuksen turvaamiseksi, ei voida pitää riippumattomuusperiaatteen kannalta ongelmallisena. Määräystä antavan tuomioistuimen tiedossa ei välttämättä tarvitse edes olla se, mihin asioihin määräys annetaan. Määräyksen antavan tuomioistuimen harkintaan joka tapauksessa jäisi, onko määräyksen antaminen perusteltua.

Pykälän 2 momentissa säädettäisiin määräyksen antavasta tuomioistuimesta. Se vastaisi edellä esteettömän tuomarin määräämisestä todettua. Näin ollen määräyksen tuomarille toimia käräjäoikeudessa antaisi hovioikeus. Määräysvalta olisi sillä hovioikeudella, jonka tuomiopiiriin vastaanottava käräjäoikeus kuuluu. Määräyksen hovioikeuteen ja työtuomioistuimeen antaisi korkein oikeus sekä hallinto-oikeuteen, markkinaoikeuteen ja vakuutusoikeuteen korkein hallinto-oikeus. Korkeimpaan oikeuteen eikä korkeimpaan hallinto-oikeuteen ei voitaisi määrätä tuomaria toisesta tuomioistuimesta.

Käytännössä tuomioistuin, jossa olisi tarvetta tuomarille, esittäisi asiasta pyynnön toimivaltaiselle tuomioistuimelle. Määräyksen antaminen edellyttää yhteistyötä luovuttavan tuomioistuimen kanssa, jotta myös sen resurssitarpeet tulisivat huomioon otetuiksi. Pykälään otettaisiin nimenomainen säännös velvollisuudesta pyytää luovuttavan tuomioistuimen suostumus ennen määräyksen antamista.

Säännös mahdollistaisi tuomareiden henkilökierron. Vastaava säännös on nykyisin virkamieslain 20 §:ssä, jota ei ehdotuksen mukaan kuitenkaan enää sovellettaisi tuomariin (ks. lakiehdotus 13). Virkamieslain kyseistä säännöstä vastaavasti tuomari olisi määräyksen ajan virkasuhteessa luovuttavaan tuomioistuimeen. Hänelle ei siis myönnettäisi erikseen virkavapautta. Palkkaus ja nimike määräytyisivät kuitenkin hoidettavan tehtävän perusteella. Samoin menetellään nykyisin jo 1 §:n mukaisissa esteellisyystilanteissa. Myös virkamiesoikeudellinen vastuu ja velvollisuudet määräytyisivät kulloinkin hoidettavan tehtävän mukaisesti. Näin ollen päätösvalta sivutoimia, sidonnaisuuksia tai kurinpitoa koskevissa asioissa kuuluisi vastaanottavalle tuomioistuimelle.

3 §. Maaoikeusinsinöörin toimiminen toisessa maaoikeudessa. Pykälässä säädettäisiin maaoikeusinsinöörien toimimisesta toisessa maaoikeudessa.

Pykälän 1 momentin mukaan maaoikeusinsinööri voitaisiin tarvittaessa määrätä käsittelemään maaoikeusasioita myös muissa maaoikeuksina toimivissa käräjäoikeuksissa. Säännös korvaisi voimassa olevan käräjäoikeuslain 13 a §:n 1 momentin säännöksen maaoikeusinsinöörien toimivallasta sekä nykyisin oikeusministeriön määräyksen (OM 649/31/2001) tasoiset määräykset maaoikeusinsinöörin velvollisuudesta työmäärien tasaamiseksi ja ruuhkahuippujen poistamiseksi toimia tuomarina yhteistoiminta-alueen muissa käräjäoikeuksissa. Maaoikeusinsinöörien asema ja riippumattomuus huomioon ottaen olisi perusteltua, että kyseinen määräys korvataan lain tasoisilla säännöksillä.

Voimassa olevaa vastaavasti maaoikeusinsinöörit olisivat työnantajatuomioistuimen lisäksi velvollisia toimimaan vain tietyissä muissa maaoikeusinsinöörien yhteistoiminta-alueisiin kuuluvissa käräjäoikeuksissa. Samalla säännöstä tarkistettaisiin niin, että velvollisuus ei edellyttäisi erityisiä työmäärän tasaamista koskevia syitä. Tämä on tarpeen, koska esimerkiksi Pohjois-Suomessa maaoikeusinsinööri jo nykyisin käytännössä toimii kaikissa alueen maaoikeuksissa. Maaoikeusinsinöörin toimivalta koskisi jatkossakin luonnollisesti vain maaoikeusasioiden käsittelyä.

Pykälän 2 momentin mukaan määräyksen antaisi se käräjäoikeus, johon maaoikeusinsinööri olisi nimitetty.

Pykälän 3 momentin mukaan yhteistoiminta-alueista säädettäisiin oikeusministeriön asetuksella.

Edellä käsitelty 2 § koskee kaikkia tuomareita, mukaan lukien maaoikeusinsinöörejä. Kelpoisuusehdot huomioon ottaen maaoikeusinsinööri voisi yleensä toimia tuomarina vain maaoikeusasioita käsittelevissä käräjäoikeuksissa. Säännös mahdollistaisi kuitenkin esimerkiksi sen, että maaoikeusinsinööri voitaisiin suostumuksellaan määrätä toimimaan missä tahansa, siis myös yhteistoiminta-alueen ulkopuolisessa, maaoikeudessa. Ehdotettu 2 § tarkoittaisi siten laajennusta myös maaoikeusinsinöörien toimimiseen toisessa tuomioistuimessa. Tällaisen määräyksen antaisi se hovioikeus, jonka tuomiopiiriin vastaanottava käräjäoikeus kuuluu.

4 §. Tuomarin siirtäminen tuomioistuinlaitoksen uudelleenjärjestelyssä. Yleisperusteluissa mainituista syistä tuomioistuinlakiin otettaisiin nykyistä täsmällisemmät säännökset tuomarin asemasta tuomioistuinlaitoksen uudelleenjärjestelyssä.

Virkamieslain yleisiä säännöksiä valtionhallinnon toimintojen uudelleenjärjestelyssä noudatettavasta menettelystä tultaisiin soveltamaan edelleen myös tuomareihin. Pykälän 1 momenttiin ehdotetaankin otettavaksi nimenomainen viittaussäännös, jonka mukaan tuomarin siirtämisestä olisi voimassa, mitä virkamieslain 5 a—5d §:issä säädetään valtionhallinnon toimintojen uudelleenjärjestelystä. Näistä tuomaria koskevat käytännössä 5 a §, 5 b §:n 2 momentti ja 5 c §:n 1 momentti. Säännökset määrittävät, miten tuomarin siirtämisessä on kulloinkin meneteltävä. Virkamieslain 5 d §:n mukaan 5 a—5 c § ei koske viraston sisäisiä organisaatiomuutoksia tai viraston muita uudelleenjärjestelyjä.

Lähtökohtana olisi, että tuomari siirretään 5 a §:ää noudattaen sinne, minne tehtävät ja virka uudelleenjärjestelyssä siirtyy. Suostumusta siirtoon olisi tiedusteltava ainoastaan silloin, kun siirto tapahtuisi tuomarin työssäkäyntialueen ulkopuolelle. Tällöin noudatettavaksi tulisivat myös valtion henkilöstön aseman järjestämisestä organisaation muutostilanteissa 26.1.2012 annetussa valtioneuvoston periaatepäätöksessä (VM/201.00.00.02.2012) kuvatut menettelytavat.

Virkamieslain 5 b §:n 2 momentti säätää siirrettävän viran nimikkeen ja tehtävien muuttamisesta ja siihen toimivaltaisesta ministeriöstä. Sitä on sovellettava myös tuomarin virkaan.

Virkamieslain 5 c §:n 1 momentti koskee tilannetta, jossa viran tehtävät uudelleenjärjestelyn yhteydessä muuttuvat olennaisesti niin, että sen tilalle perustetaan kokonaan uusi virka. Tällöin uusi virka voidaan ensi kertaa täytettäessä täyttää ilman haettavaksi julistamista, jos siihen nimitetään uudelleenjärjestelyn kohteena olevan viraston virkaan nimitetty virkamies.

Käytännössä tällainen tilanne voisi tulla kyseeseen vain uudelleenjärjestelyssä, jossa tuomioistuinlaitokselle kuuluvia tehtäviä siirretään kokonaan tuomioistuinlaitoksen ulkopuolelle. Tällöin tuomarin viran tehtävät muuttuisivat olennaisesti niin, että se olisi lakkautettava ja sen tilalle perustettava uusi virka. Esimerkkeinä tällaisesta tilanteesta ovat liikevaihtovero-oikeuden lakkauttaminen (HE 143/1993 vp ja PeVL 3/1994 vp) ja käräjäoikeuksien rakenneuudistus, jossa kiinteistönmuodostamisasiat siirrettiin käräjäoikeuksista Maanmittauslaitokselle (HE 30/2009 vp). Näistä ensiksi mainitussa tuomarin virassapysymisoikeuden omaavat esittelijät voitiin siirtää virkaan, jossa ei ollut vastaavaa virassapysymissuojaa. Kiinteistöasioiden siirrossa tällaiseen menettelyyn ei sen sijaan jouduttu, koska sen toteuttaminen edellytti yksinomaan kansliahenkilöstön siirtymistä. Tuomioistuinten lainkäyttöhenkilöstöä ei siirretty vaan Maanmittauslaitoksen tarvitsema lakimiestyövoima rekrytoitiin muutoin.

Perustuslain 103 §:n mukaan tuomari voidaan siirtää myös muuhun virkaan kuin virkaan, jossa on tuomarin viralle ominainen erottamattomuus. Siirto muuhun kuin tuomarin virkaan ei toteuttaisi erottamattomuutta ja siihen tulisikin turvautua vain poikkeuksellisesti, paitsi milloin tällainen siirto olisi tuomarin itsensä toivomuksena. Tuomioistuinlakiin ehdotetaan otettavaksi täsmentävä säännös, jonka mukaan tuomarilla olisi uudelleenjärjestelyissä ensisijaisesti oikeus tulla siirretyksi tuomarin virkaan. Säännös velvoittaisi oikeusministeriötä selvittämään, onko tuomarille mahdollista järjestää tuomarin virka. Oikeusministeriöllä on velvollisuus huolehtia henkilöstön sijoittautumisesta muutoinkin, mutta se korostuu tilanteessa, jossa perustuslaissa turvatun virassapysymisoikeuden omaava tuomari voisi tulla siirretyksi muuhun kuin tuomarin virkaan. Mikäli virkaa ei kyettäisi järjestämään tai tuomari ei suostuisi ottamaan sitä vastaan, hänet voitaisiin nimittää uudelleenjärjestelyn seurauksena muuttuneeseen virkaan, vaikka siihen ei liittyisi tuomarille ominaista erottamattomuutta.

Voimassa olevan virkamieslain 47 §:n 2 momentin mukaan tuomari on ensisijaisesti siirrettävä samalla paikkakunnalla olevaan virkaan. Tätä säännöstä ei otettaisi enää tuomioistuinlakiin. Tämän sijasta tuomareitakin koskisi muiden virkamiesten tavoin se sääntö, että tuomari on velvollinen siirtymään uudelleenjärjestelyssä virkamieslain 5 a §:n mukaisesti virkaan työssäkäyntialueellaan. Työssäkäyntialue käsittää työttömyysturvalain (1290/2002) 1 luvun 9 §:n mukaisesti 80 kilometrin alueen henkilön tosiasiallisesta asuinpaikasta.

Pykälän 2 momentissa säädettäisiin eri sijoittautumisvaihtoehdoista, jotka nykyisin perustuvat yksinomaan edellä mainittuun valtioneuvoston periaatepäätökseen. Jos siirto tapahtuisi työssäkäyntialueen ulkopuolelle ja tuomari olisi haluton siirtymään viran sijoituspaikkakunnalle, hänelle olisi pyrittävä järjestämään virka jostakin muualta. Tuomari tulisi pyrkiä sijoittamaan johonkin muuhun tuomarin virkaan edellyttäen, että hän täyttää sen kelpoisuusvaatimukset. Momentin ensimmäisen virkkeen perusteella ensisijaisesti hänet olisi pyrittävä sijoittamaan samalla työssäkäyntialueella sijaitsevaan toiseen tuomarin virkaan. Mikäli tällaista ei olisi tarjota, tuomari voitaisiin momentin toisen virkkeen mukaan suostumuksellaan sijoittaa muuhunkin virkaan. Tällä tarkoitettaisiin ensinnäkin tuomarin työssäkäyntialueen ulkopuolella sijaitsevaa tuomarin virkaa. Toiseksi tuomari voitaisiin hänen niin halutessaan siirtää mihin tahansa muuhunkin, esimerkiksi syyttäjän tai julkisen oikeusavustajan virkaan. Estettä oikeusministeriön hallinnonalan ulkopuolisiin virkoihin siirtymiselle ei myöskään olisi. Tällaisista siirroista olisi luonnollisesti neuvoteltava asianomaisen ministeriön kanssa. Näiden sijoittautumisvaihtoehtojen mukaisissa tilanteissa tuomaria ei voitaisi suostumuksettaan sijoittaa muuhun kuin tuomarin virkaan.

Momentin viimeiseen virkkeeseen ehdotetaan otettavaksi jo edellä mainittu säännös tuomarin sijoittamisesta uudelleenjärjestelyssä, jossa tuomarin viran tilalle perustetaan uusi virka, joka ei ole tuomarin virka. Tuomarilla olisi tällöin ensisijaisesti oikeus tulla nimitetyksi tuomarin virkaan. Vain jos sellaista ei kyettäisi järjestämään, hänet voitaisiin sijoittaa muutettuun virkaansa.

Jos siirtoa muuhun virkaan ei voida toteuttaa, tuomari olisi sijoitettava uudelleenjärjestelyssä siirtyvään virkaansa. Tuomarilla olisi siten viime kädessä aina oikeus pysyä siirtyvässä virassaan.

Pykälän 3 momentissa säädettäisiin voimassa oleva virkamieslain 47 §:ää vastaavasti siitä, että tuomari voidaan siirtää vain virkaan, jonka kelpoisuusvaatimukset hän täyttää ja jota voidaan pitää hänelle sopivana. Pykälän 3 momentissa säädettäisiin lisäksi tuomareiden siirtämisessä noudatettavasta menettelystä. Tuomari nimitettäisiin aina siirrettyyn virkaan taikka sijoittautumisvaihtoehtojen mukaiseen virkaan säännönmukaista nimittämismenettelyä noudattaen. Virkaa ei kuitenkaan julistettaisi haettavaksi.

Momentin viimeisessä virkkeessä säädettäisiin lausunnon antamisesta tuomarinvalintalautakunnalle. Lain 11 luvun 10 §:n säännöstä ei ole uudelleenjärjestelyssä mahdollista soveltaa, koska pykälässä tarkoitettua tuomioistuinta ei yhdistymistilanteissa ole. Näin ollen pykälän mukaan lausunnon antaisi aina korkein oikeus tai korkein hallinto-oikeus sen mukaan, mitä tuomioistuinta uudelleenjärjestely koskee. Korkein oikeus antaisi siis lausunnon, kun uudistus koskisi käräjäoikeuksia, hovioikeuksia tai työtuomioistuinta. Vastaavasti lausunnon antaisi korkein hallinto-oikeus, kun uudistuksen kohteena olisivat hallinto-oikeudet, markkinaoikeus tai vakuutusoikeus.

Pykälän 4 momentissa säädettäisiin viimesijaisena toimenpiteenä eron antamisesta tuomarille uudelleenjärjestelyssä. Tuomari ei suostumuksen antamatta jättämisellä voi estää virkansa siirtoa tuomioistuinlaitoksen uudelleenjärjestelyssä. Jos tuomari kieltäytyisi siirtymästä tai vastaanottamasta hänelle 2 momentissa säädettyjen sijoittautumisvaihtoehtojen mukaisesti tarjottua virkaa, tulee hänelle voida antaa ero, kuten muillekin virkamiehille. Eron antamista koskeva asia tulisi saattaa korkeimman hallinto-oikeuden käsiteltäväksi. Sen tehtävänä olisi arvioida, onko tuomarilla ollut pätevä syy kieltäytyä siirrosta tai hänelle tarjotuista muista viroista.

Tuomarin virassapysymisoikeus ei siten ole sillä tavoin ehdoton, ettei muutostilanteessa uudelleen sijoittautumiseen haluttomalle tuomarille voitaisi lopulta antaa eroa virastaan. Tuomarin virassapysymisoikeuden turvaamiseksi lähtökohtana olisi tuomarin sijoittaminen tuomarin virkaan.

Tuomarilla olisi siten käytännössä velvollisuus joko siirtyä virkansa mukana tai vastaanottaa toinen työssäkäyntialueella oleva tuomarin virka. Tuomarilla ei kuitenkaan olisi ehdotonta oikeutta tällaisiin työssäkäyntialueen virkoihin vaan niihin sijoittamisen edellytyksenä olisi luonnollisesti se, että niitä on tarjolla ja se että tuomari tulisi sellaiseen valituksi. Korkeimman hallinto-oikeuden harkintaan jäisi, milloin tuomarilla olisi pätevää syy kieltäytyä tällaisesta tuomarin virasta. Pätevänä syynä ei ainakaan voisi olla se, että virka olisi nimikkeeltään toinen tai se olisi palkkaukseltaan alempi kuin tuomarin uudelleenjärjestelyssä siirtyvä virka.

Tuomarille olisi mahdollista antaa ero myös niissä harvinaisissa tilanteissa, joissa tuomarin viran tilalle jouduttaisiin tehtävien muuttumisen takia perustamaan kokonaan uusi, muu kuin tuomarin virka. Mikäli tuomari ei haluaisi siirtyä tällaiseen virkaan eikä vastaanota hänelle tarjottua toista tuomarin virkaa, hänelle voitaisiin antaa tällöinkin ero. Pätevänä syynä kieltäytyä tarjotusta tuomarin virasta ei voisi ainakaan olla sen sijainti työssäkäyntialueen ulkopuolella. Vastaavasti myöskään palkkaluokan tai virkanimikkeen muuttuminen ei olisi tällainen syy. Perusteltuna syynä kieltäytyä siirrosta ei voida myöskään pitää sitä, että tuomari tulisi uudelleenjärjestelyn seurauksena sijoitetuksi muuhun kuin tuomarin virkaan, jos hänelle ei ole kyetty järjestämään tuomarin virkaa.

Momentin toisen virkkeen mukaan tuomarin eroa koskeva asia olisi saatettava korkeimman hallinto-oikeuden ratkaistavaksi lainkäyttöasiana. On perusteltua, että päätösvalta keskitettäisiin yhdelle tuomioistuimelle ja nimenomaan korkeimmalle hallinto-oikeudelle. Asia olisi käsiteltävä kiireellisesti.

Eron antamista koskevan hakemuksen tekisi oikeusministeriö. Tuomioistuimet kuuluvat oikeusministeriön hallinnonalaan, joka käytännössä huolehtii uudelleenjärjestelyjen toteuttamisesta ja henkilöstön sijoittumisesta niissä. Näin ollen tarkoituksenmukaista olisi, että sen toimivaltaan kuuluisi myös tuomarille uudelleenjärjestelyn perusteella annettavan eron hakeminen.

15 luku Kirjallinen varoitus ja virantoimituksesta pidättäminen

Lukuun on koottu virkamieslain 12 luvussa nykyisin oleva tuomareiden virkamiesoikeudellisesta erityisasemasta johtuva erityissääntely. Luvussa säädettäisiin tuomarille annettavasta kirjallisesta varoituksesta sekä virantoimituksesta pidättämisestä. Sääntely koskisi myös ylimpien tuomioistuinten jäseniä ja niitä koskevissa laeissa olevan rinnastussäännöksen perusteella myös näiden tuomioistuinten esittelijöitä. Tuomareina sääntely koskisi myös asessoreja, asiantuntijajäseniä sotilasjäsenet ja Ahvenanmaan hallintotuomioistuimen varajäsenet mukaan lukien sekä lautamiehiä.

1 §. Kirjallinen varoitus. Pykälässä säädettäisiin tuomarille annettavasta kirjallisesta varoituksesta. Asiantuntijajäseniä koskevassa luvussa olisi erikseen säädetty, että myös heille voidaan antaa kirjallinen varoitus noudattaen, mitä tuomarista säädetään (17 luku 19 §). Tuomarille annettavaa kirjallista varoitusta koskevaa sääntelyä sovellettaisiin myös korkeimman oikeuden ja korkeimman hallinto-oikeuden esittelijään. Asianomaisia tuomioistuimia koskeviin lakeihin otettaisiin nykyistä virkamieslain 48 §:ää vastaava säännös, jolla näiden tuomioistuinten esittelijöiden virassapysymisoikeus ja virkamiesoikeudellinen asema on rinnastettu tuomariin.

Kaikkia virkamiehiä koskeva yleissäännös kirjallisesta varoituksesta on virkamieslain 24 §:ssä. Sen mukaan virkamiehelle, joka toimii vastoin virkavelvollisuuksiaan tai laiminlyö niitä, voidaan antaa kirjallinen varoitus. Tuomioistuinlaissa säädettäisiin vain siitä, kenellä on valta antaa kirjallinen varoitus. Tätä koskeva sääntely on nykyisin virkamieslain 46 a §:ssä. Sääntely säilyisi asiallisesti voimassa olevan sisältöisenä, mutta säännökseen tehtäisiin sanamuodollisia ja teknisiä korjauksia.

Muutoksenhausta kirjallista varoitusta koskevaan päätökseen säädettäisiin 23 luvun 2 §:ssä.

2 §. Virantoimituksesta pidättäminen. Pykälässä säädettäisiin tuomarin virantoimituksesta pidättämisestä. Säännös koskisi 17 luvun 19 §:ään otettavan viittaussäännöksen perusteella myös asiantuntijajäseniä. Edellä kirjallisesta varoituksesta todettua vastaavasti säännöstä sovellettaisiin myös korkeimman oikeuden ja korkeimman hallinto-oikeuden esittelijöihin.

Pykälän 1 momentin viittaussäännöksen mukaan tuomari voitaisiin pidättää virantoimituksesta virkamieslain 40 §:n 2 momentin 1—3 kohdassa tarkoitetuilla perusteilla. Tuomari voitaisiin pidättää virantoimituksesta ensinnäkin rikossyytteen ja sen edellyttämien tutkimusten ajaksi, jos näillä voi olla vaikutusta hänen edellytyksiinsä hoitaa tehtäväänsä. Lisäksi tuomari voitaisiin pidättää virantoimituksesta, jos hän kieltäytyy virkamieslain 19 §:ssä tarkoitetuista tarkastuksista tai tutkimuksista tai jos hän kieltäytyy antamasta sanotun pykälän mukaisesti terveydentilaansa koskevia tietoja taikka jos hänellä on sairaus, joka haittaa olennaisesti viran hoitoa.

Tuomarin virantoimituksesta pidättämisestä päättäisi eräitä päällikkötuomareita koskevin poikkeuksin se tuomioistuin, jonka palveluksessa tuomari on. Päällikkötuomarin toimivallasta on säännökset lain 8 luvussa. Ylimpien tuomioistuinten tuomareiden osalta säännös vastaa virkamieslain 46 §:n 3 momenttia. Tämän voimassa olevan lainkohdan mukaan muun tuomarin pidättää virantoimituksesta se tuomioistuin, jossa häntä on syytettävä virkarikoksesta eli hovioikeuden tuomareiden osalta korkein oikeus ja muiden tuomareiden osalta toimivaltainen hovioikeus. Ehdotuksen mukaan tästä toimivaltaperusteesta siis luovuttaisiin.

Päällikkötuomarin pidättäisi virantoimituksesta aina ylempi tuomioistuin eli käräjäoikeuden laamannin hovioikeus, hovioikeuden ja työtuomioistuimen presidentin korkein oikeus sekä hallinto-oikeuden, markkinaoikeuden ja vakuutusoikeuden ylituomarin korkein hallinto-oikeus. Korkeimman oikeuden ja korkeimman hallinto-oikeuden presidentin viran toimituksesta pidättämisestä päättäisi asianomainen tuomioistuin.

Pykälän 2 momentissa viitattaisiin virkamieslakiin. Tällä tarkoitettaisiin erityisesti virkamieslain 40 §:n 4 momentin säännöstä virantoimituksesta pidättämisestä päättäneen viranomaisen velvollisuudesta muuttaa päätöstään olosuhteiden muututtua sekä virkamiesasetuksen 43 §:ssä säädettyä kuulemisvelvollisuutta.

Muutoksenhausta virantoimituksesta pidättämistä koskevaan päätökseen säädettäisiin 23 luvun 3 §:ssä.

16 luku Virkasuhteen päättyminen

Luvussa säädettäisiin tuomarin virkasuhteen päättymisestä. Lisäksi säädettäisiin tuomarin toimivallan jatkumisesta eräissä tilanteissa. Sääntely koskisi kaikkia 1 luvun 5 §:ssä tarkoitettuja tuomareita ja muita jäseniä. Lautamiesten tehtävästä vapauttamisesta säädettäisiin kuitenkin erikseen. Edellä todetulla tavalla korkeimman oikeuden ja korkeimman hallinto-oikeuden esittelijään ja esittelijän virkaan sovellettaisiin jatkossakin, mitä tuomarista ja tuomarin virasta säädetään. Näin ollen tämän luvun sääntelyä sovellettaisiin ylimpien tuomioistuinten esittelijöihin.

1 §. Eroamisikä ja eron antaminen. Tuomareita koskee virkamiehiä koskeva yleinen eroamisikä, josta säädetään virkamieslain 35 §:ssä. Pykälän 1 momenttiin otettaisiin viittaussäännös sanottuun virkamieslain säännökseen, jonka mukaan virkamiesten yleinen eroamisikä on 68 vuotta. Virkamiehen virkasuhde päättyy ilman irtisanomista tai muuta virkasuhteen päättymistä tarkoittavaa toimenpidettä sen kuukauden päättyessä, jonka aikana virkamies saavuttaa eroamisiän.

Pykälän 2 momentin mukaan tuomarille antaisi hakemuksesta eron se tuomioistuin, jonka palveluksessa hän on. Nykyisin tätä koskeva sääntely on virkamieslain 46 §:n 1 momentissa, jonka mukaan muille kuin ylimpien tuomioistuinten jäsenille tai esittelijöille eron antaa oikeusministeriö. Ehdotuksen mukaan oikeusministeriön tehtävänä ei siten olisi enää antaa eroa muidenkaan tuomioistuinten tuomareille.

2 §. Tuomarille työkyvyttömyyden vuoksi annettava ero. Pykälässä säädettäisiin tuomarin velvollisuudesta erota, jos hän on sairauden, vian tai vamman vuoksi menettänyt työkykynsä. Tästä säädettäisiin pykälän 1 momentissa. Se vastaisi voimassa olevan virkamieslain 46 §:n 2 momentin ensimmäistä virkettä.

Pykälän 2 momentissa säädettäisiin menettelystä, kun työkykynsä menettänyt tuomari ei itse hae eroa. Säännös vastaisi asiallisesti voimassa olevan virkamieslain 46 §:n 2 momentin toista, kolmatta ja viidettä virkettä. Rinnastussäännöksen perusteella sääntely koskisi myös korkeimman oikeuden ja korkeimman hallinto-oikeuden esittelijöitä. Heidän osaltaan toimivaltaperusteeseen tulisi muutos, koska nykyisin heitä koskevan eroasian käsittelee Helsingin hovioikeus tai Helsingin hallinto-oikeus. Perusteltua olisi, että ratkaisun eron antamisesta tekisi asianomainen tuomioistuin, kuten tuomareidenkin kohdalla.

Eron antamista koskeva asia käsiteltäisiin niin kuin nykyisinkin tuomioistuimessa lainkäyttöasiana. Ehdotuksen mukaan asia olisi käsiteltävä kiireellisesti. Lisäys perustuu siihen, että nämä asiat on valtion virkamieslain 55 §:n perusteella käsiteltävä kiireellisesti.

Pykälän 3 momentin mukaan hakemuksen eron antamisesta tuomarille tekisi se tuomioistuin, joka on toimivaltainen virantoimituksesta pidättämistä koskevassa asiassa. Tämä tarkoittaa, että hakemuksen tekisi päällikkötuomareita koskevin poikkeuksin se tuomioistuin, jossa tuomari on. Voimassa olevan lain mukaan hakemuksen voi tehdä tämä tuomioistuin mutta myös ylempi tuomioistuin. Ehdotus muuttaisi voimassa olevaa oikeutta siinä, että oikeus tehdä hakemus olisi päällikkötuomareita koskevin poikkeuksin vain asianomaisella tuomioistuimella. Hakemuksen tekemisestä päättäisi päällikkötuomari.

Päällikkötuomareiden osalta hakemuksen tekisi ylempi tuomioistuin. Käytännössä hakemuksen tekemisestä päättäisi kyseisen tuomioistuimen päällikkötuomari.

Muutoksenhausta eron antamista koskevaan päätökseen säädettäisiin 23 luvun 4 §:ssä.

3 §. Tuomarin toimivalta virkasuhteen päätyttyä. Pykälässä säädettäisiin tuomarin toimivallan jatkumisesta virkasuhteen päättymisen jälkeen. Se koskisi sekä vakinaisia että määräaikaisia tuomareita. Säännös korvaisi voimassa olevat hovioikeuslain 7 §:n, hallinto-oikeuslain 11 §:n, vakuutusoikeuslain 15 §:n ja markkinaoikeudesta annetun lain 27 §:n säännökset, joiden sanamuoto ei ole sopusoinnussa perustuslaissa säädetyn tuomarin riippumattomuuden kanssa. Perustuslain mukaisesti lähtökohtana tulisi olla, että tuomarina toimii vain tuomarin virkaan tai virkasuhteeseen nimitetty. Tuomioistuinten käytännön toiminnan kannalta perusteltua kuitenkin olisi, että tuomarin toimivalta tietyissä tilanteissa jatkuu myös virkasuhteen päättymisen jälkeen. Toimivallan jatkuminen olisi mahdollista vain rajoitetusti. Sääntely koskisi kaikkia tuomioistuimia.

Pykälän mukaan tuomari olisi virkasuhteensa päätyttyäkin toimivaltainen lainkäyttöasiassa, jonka hän on ratkaissut tai jonka ratkaisemiseen hän on monijäsenisen kokoonpanon jäsenenä osallistunut virkasuhteensa aikana. Pykälän mukaan tuomarin toimivalta jatkuisi myös silloin, kun monijäsenisessä kokoonpanossa ratkaistavassa asiassa on ennen tuomarin virkasuhteen päättymistä tehty kokoonpanolle ratkaisuehdotus.

Käytännössä kysymykseen tulisivat tarvittavat jatkotoimet asioissa, joissa suurin osa asian ratkaisemisen vaatimista toimenpiteistä olisi suoritettu ennen tuomarin virkasuhteen päätymistä. Sääntely mahdollistaisi sen, että tuomari tai tuomioistuimen ratkaisukokoonpano voisi antaa ratkaisun asiassa muuttumattomana ja ilman, että asian käsittelyyn ja ratkaisemiseen osallistuneelle tuomarille annettaisiin erillinen määräys. Jos asia olisi käsitelty istunnossa ja ratkaisu, mutta tuomiota ei olisi vielä annettu, tuomari voisi tehdä asian vaatimat lopputyöt vielä senkin jälkeen, kun hän on jäänyt eläkkeelle, siirtynyt pois tuomioistuimen palveluksesta taikka on määräaikaisen virkasuhteensa jälkeen palannut hoitamaan esittelijän virkaa. Näin olisi esimerkiksi silloin, kun käräjäoikeus on toimittanut pääkäsittelyn yhden tuomarin kokoonpanossa, mutta tuomiota ei ole ehditty julistaa tai antaa ennen tuomarin virkasuhteen päättymistä.

Eri tuomioistuimissa otetaan asian ratkaisuun kantaa asian käsittelyn eri vaiheissa. Monijäsenisissä tuomioistuimissa työskentely on kirjallisessa menettelyssä etupainotteista siten, että esittelijän tai valmistelevan jäsenen ratkaisuehdotus kiertää jäsenillä ennen varsinaisen istunnon järjestämistä. Asian valmisteleva tuomari ottaa kantaa ratkaisuun jo ratkaisuehdotuksella. Kierron aikana kokoonpanon muut jäsenet esittävät huomionsa ehdotuksesta ja muodostavat kantansa ratkaisun sisällöstä. Tuomioistuinten toiminnan tehokkaan järjestämisen kannalta on nykyisen käytännön mukaisesti ollut perusteltua, että asian valmisteluun tällä tavoin osallistuneen ja ratkaisuun sidotuksi tulleen tuomarin työpanos ei mene hukkaan. Ajankohdan, josta tuomari tulee sidotuksi asian ratkaisuun, tulisi olla kaikille kokoonpanon jäsenille sama. Tästä syystä toimivallan säilyminen sidottaisiin ratkaisuehdotuksen laatimiseen.

Ratkaisevaa toimivallan jatkumisen kannalta olisi, että tuomari on ennen virkasuhteensa päättymistä ilmaissut kantansa siitä, miten asia on ratkaistava. Jälkityöt eivät saisi merkittävästi muuttaa tuota ratkaisua. Ratkaisun tulisi siten olla pääkäsittelyssä tai istunnossa keskustellun tai äänestetyn mukainen. Toimivalta säilyisi myös tilanteissa, joissa on tehty ratkaisuehdotus monijäseniselle kokoonpanolle ja tuomari on esittänyt siitä laissa säädetyn asian käsittelyjärjestyksen mukaisesti mielipiteensä. Mikäli asiassa ei järjestettäisi istuntoa, kuten esimerkiksi kansliassa ratkaistavissa asioissa tai vakuutusoikeudessa niin sanotuissa yksimielisissä asioissa, riittävää olisi, että tuomari on ennen virkasuhteen päättymistä ilmaissut mielipiteensä asiassa. Jälkitoimet rajoittuisivat siten ratkaisuehdotuksen läpikäymiseen ja tekniseen muokkaamiseen. Säännöksen soveltaminen edellyttäisi, että asia on ratkaistu tai siinä on tehty ratkaisuehdotus tuomarin ollessa vielä virkasuhteessa. Näin ollen pelkästään se, että asia on jaettu tuomarille, ei riittäisi toimivallan jatkumiseen.

Käytännössä säännös merkitsisi, että tuomioistuimissa on entistä enemmän kiinnitettävä huomiota siihen, kuinka pitkään asioita voidaan jakaa ratkaistavaksi niille tuomareille, joiden virkasuhde on päättymässä.

Huomiota olisi kiinnitettävä myös siihen, että jälkityöt hoidettaisiin nopeasti loppuun niissä asioissa, joissa ratkaisemiseen osallistuneen jäsenen toimivalta on päättynyt. Jälkitöiden tekeminen pitkään virkasuhteen päättymisen jälkeen ei ole useinkaan käytännössä mahdollista tai perusteltua tuomioistuimen riippumattomuus huomioon ottaen.

Säännös koskisi myös esittelijää silloin, jos ratkaisun perustelut muuttuvat asian ratkaisemisen tai ratkaisuehdotuksen laatimisen jälkeen tavalla, jonka esittelijä katsoo edellyttävän eriävän mielipiteen jättämistä.

Pykälän 2 momentin mukaan 1 momentissa säädetty ei koskisi tuomaria, jolle on 2 §:n perusteella annettu ero.

IV OSA ASIANTUNTIJAJÄSENET JA MUU HENKILÖKUNTA

17 luku Asiantuntijajäsenet

Lukuun koottaisiin eri tuomioistuimissa toimivia asiantuntijajäseniä koskevat säännökset korkeimman hallinto-oikeuden asiantuntijajäsenet mukaan lukien. Yleisten tuomioistuinten sotilasjäsenistä säädettäisiin kuitenkin edelleenkin sotilasoikeudenkäyntilain 3 luvussa, joka tarkistettaisiin vastaamaan tässä luvussa asiantuntijoista säädettyä. Lautamiehistä säädettäisiin niin ikään omassa laissaan.

Yleisperusteluissa todetulla tavalla asiantuntijajäsenten nimittämismenettelyä pyritään yhtenäistämään. Lokakuun alusta 2015 voimaan tulleen uudistetun sääntelyn perusteella myös sidonnaisuuksien ilmoittamisesta sekä oikeudesta palkkioon olisi kaikille asiantuntijoille yhtenäiset säännökset (HE 224/2014 vp, lait 565—575/2015). Asiantuntijajäsenten kelpoisuusvaatimuksista kielitaitovaatimusta lukuun ottamatta säädettäisiin asiantuntijaryhmittäin omissa pykälissään.

Tuomioistuinten tehtävänä olisi julistaa asiantuntijoiden tehtävät haettavaksi, hankkia tarpeelliset selvitykset sekä tehdä oikeusministeriölle esitys tehtävään määräämisestä. Oikeusministeriön tehtävänä olisi esitellä asia edelleen valtioneuvostolle tai tasavallan presidentille. Asiantuntijajäsenten toimikausia yhdenmukaistettaisiin niin, että se olisi kaikille viisi vuotta.

Kaikista tässä luvussa tarkoitetuista tuomioistuimen jäsenistä käytettäisiin nimitystä asiantuntijajäsen. Yleisperusteluissa tarkemmin selostetun perustuslakivaliokunnan lausunnosta (PeVL 53/2014 vp) johtuen heidän olisi luvussa säädettyjen kelpoisuusvaatimusten lisäksi täytettävä perustuslain 125 §:ssä säädetyt yleiset virkanimitysperusteet eli kyky, taito ja koeteltu kansalaiskunto. Sekä asiantuntijajäsenten määräämistä valmistelevan tuomioistuimen että asian valtioneuvostolle tai tasavallan presidentille esittelevän oikeusministeriön olisi varmistuttava siitä, että valitut henkilöt täyttävät nämäkin kelpoisuusvaatimukset.

Vakuutusoikeuden ja työtuomioistuimen intressijäsenten nimittämisessä on perustuslakivaliokunnan toteamalla tavalla kysymys perustuslain 124 §:ssä tarkoitetun julkisen hallintotehtävän hoitamisesta. Sääntelyssä on otettu huomioon valiokunnan vaatimus siitä, että ehdokasasettelusta järjestöissä huolehtivat henkilöt toimivat virkavastuulla. Heidän on myös sovellettava hallinnon yleislakeja. Sääntelyssä on otettu huomioon myös valiokunnan edellyttämät toimenpiteet, joilla taataan se, että nimitysehdotusta valtioneuvostolle valmisteltaessa voidaan varmistua pätevimpien ehdokkaiden valinnasta ja siitä, että ehdokasasettelu on muutoinkin toteutettu asianmukaisesti. Nämä edellytykset on otettu huomioon työtuomioistuimen ja vakuutusoikeuden intressijäsenten määräämismenettelystä säädettäessä (13 ja 15 §).

Oikeudenkäynnistä vakuutusoikeudessa annettua lakia koskevan lakiehdotuksen 16 §:n mukaan vakuutusoikeudessa on myös asiantuntijalääkäreitä, jotka eivät kuitenkaan ole vakuutusoikeuden jäseniä (lakiehdotus 5). Heidän tehtävänään on antaa pyynnöstä vakuutusoikeudelle lausuntoja. Mainitun pykälän 2 momentin mukaan asiantuntijalääkäreiden nimittämisestä, kelpoisuusvaatimuksista, sidonnaisuuksien ilmoittamisesta sekä tehtävästä vapauttamisesta on voimassa mitä tässä laissa säädetään vakuutusoikeuden lääkärijäsenestä.

1 §. Asiantuntijajäsenen asema. Asiantuntijajäsen on tuomioistuimen jäsen, mistä syystä häneen tuomiovallan käyttäjänä tulisi soveltaa samoja säännöksiä kuin tuomariin. Asiantuntijajäsen myös vastaa virkatuomarin tavoin toimintansa lainmukaisuudesta.

Tämä huomioon ottaen pykälän 1 momentissa säädettäisiin nimenomaisesti, että asiantuntijajäsen on tuomiovaltaa käyttäessään samalla tavalla riippumaton kuin tuomari.

Pykälän 2 momenttiin otettaisiin lisäksi viittaussäännös tuomarin velvollisuuksista ja virkavastuusta säätävään 9 luvun 1 ja 2 §:ään. Asiantuntijajäseniin ei tehtävän luonteen vuoksi voitaisi soveltaa ainakaan sivutoimia tai virkavapautta koskevia säännöksiä.

2 §. Asiantuntijajäsenen oikeus pysyä tehtävässään. Pykälässä säädettäisiin voimassa olevaa sääntelyä vastaavasti asiantuntijajäsenen oikeudesta pysyä tehtävässään sinä aikana, joksi hänet on tehtävään määrätty. Asiantuntijajäsentä ei voida julistaa menettäneeksi tehtäväänsä toimikautensa aikana muutoin kuin tuomioistuimen tuomiolla. Tämän luvun 18—21 §:ssä on tähän liittyen säännökset asiantuntijajäsenen asemasta tuomioistuinlaitoksen uudelleenjärjestelyssä, kirjallisen varoituksen antamisesta ja tehtävästä pidättämisestä, terveydentilan selvittämisestä ja työkyvyttömyyden perusteella annettavasta erosta sekä asiantuntijajäsenen tehtävästä vapauttamisesta eräissä tapauksissa.

3 §. Asiantuntijajäsenten määrääminen. Pykälässä säädettäisiin asiantuntijajäsenten tehtävään määräämisestä. Toimivalta vastaisi nykyistä sääntelyä. Pykälän mukaan valtioneuvosto määräisi asiantuntijajäsenet hallinto-oikeuteen, markkinaoikeuteen ja vakuutusoikeuteen. Työtuomioistuimeen ja korkeimpaan hallinto-oikeuteen asiantuntijajäsenet määräisi tasavallan presidentti.

4 §. Asiantuntijajäsenten ja varajäsenten lukumäärä. Pykälässä säädettäisiin asiantuntijajäsenten ja varajäsenten lukumäärästä. Sen 1 momentin mukaan asiantuntijajäseniä olisi määrättävä riittävä määrä. Työtuomioistuinten asiantuntijajäseniä on kuitenkin aina 14. Tästä syystä momentin toiseen virkkeeseen otettaisiin viittaussäännös 6 luvun 2 §:ään, jossa työtuomioistuimen asiantuntijajäsenten lukumäärästä säädettäisiin.

Pykälän 2 momentin mukaan asiantuntijajäsenille voitaisiin määrätä riittävä määrä varajäseniä, joista on voimassa, mitä asiantuntijajäsenestä säädetään. Tuomioistuimen omaan harkintaan jäisi asiantuntijajäsenten tehtäviä haettavaksi julistaessaan arvioida, tarvitaanko varajäseniä ja kuinka paljon heitä tulisi olla. Nykyisin heitä on määrätty kaksi kullekin asiantuntijajäsenelle. Varajäsenet osallistuvat asioiden käsittelyyn ja ratkaisemiseen silloin, kun varsinainen jäsen on estynyt. Korkeimman hallinto-oikeuden asiantuntijajäsenille ei ole määrätty varajäseniä. Tämän ei ole katsottu olevan perusteltua ottaen huomioon korkeimman hallinto-oikeuden asema ylimpänä tuomioistuimena. Ehdotettu sääntely ei edellyttäisi, että tätä käytäntöä muutetaan.

5 §. Asiantuntijajäsenten toimikausi. Pykälän 1 momentissa säädettäisiin asiantuntijajäsenten toimikauden pituudesta. Se yhtenäistettäisiin niin, että se olisi kaikille asiantuntijajäsenille viisi vuotta. Käytännössä tämä tarkoittaisi, että muiden kuin vakuutusoikeuden asiantuntijajäsenten toimikautta pidennettäisiin neljästä ja työtuomioistuimen jäsenten kolmesta vuodesta viiteen vuotta. Asiantuntijajäsenen tilalle voitaisiin määrätä uusi jäsen, jos tehtävä vapautuisi kesken toimikauden. Korkeimmassa hallinto-oikeudessa on ollut käytössä menettely, jossa asiantuntijajäsen määrätään aina koko toimikaudeksi kerrallaan riippumatta siitä, milloin tehtävä on vapautunut. Muissa tuomioistuimissa taas on kesken toimikauden tarvittaessa käytetty varajäseniä. Säännös mahdollistaa nämä molemmat toimintatavat.

Pykälän 2 momentti vastaisi voimassa olevaa sääntelyä, jonka mukaan asiantuntijajäsenet määrätään enintään siihen saakka, kunnes he saavuttavat tuomarille säädetyn eroamisiän. Käytännössä heidät voitaisiin määrätä enintään sen kuukauden loppuun, jona he saavuttavat laissa säädetyn eroamisiän. Vakuutusoikeuden asiantuntijalääkäri on tuomioistuimen käytettävissä oleva asiantuntija, jolla ei ole virassapysymisoikeutta eikä häneen siten sovellettaisi eroamisikää eikä myöskään puheena olevan momentin säännöstä.

6 §. Tehtävien julistaminen haettavaksi. Pykälän 1 momentin mukaan tuomioistuin julistaisi asiantuntijajäsenten tehtävät haettavaksi. Pykälän 2 momentin mukaan tehtävien auki julistaminen ei kuitenkaan koskisi työtuomioistuimen ja vakuutusoikeuden niin sanottuja intressiedustuksen perusteella nimettäviä jäseniä. Nämä pääosin työ- tai virkasuhteisiin perehtyneet asiantuntijat nimettäisiin jatkossakin edustavimpien keskusjärjestöjen ehdotuksista, eikä heidän tehtäviään siten julistettaisi lainkaan haettavaksi. Työtuomioistuin tai vakuutusoikeus pyytäisi ehdotukset asianomaisilta järjestöiltä, mutta muutoin intressiedustajien nimittämisessä noudatettaisiin voimassa olevaa vastaavaa menettelyä.

Pykälän 3 momentin mukaan tuomioistuin voisi hankkia hakijoista lausunnon tai muuta selvitystä.

7 §. Esitys tehtävään määräämisestä. Ehdotuksen mukaan asiantuntijajäsenet määrättäisiin asianomaisen tuomioistuimen esityksestä. Tämä vastaa tuomarin nimittämisessä noudatettavaa menettelyä, ja sitä on pidettävä asianmukaisena asiantuntijajäsenten aseman tuomioistuimen jäsenenä huomioon ottaen.

Pykälän 1 momentissa säädettäisiin tuomioistuinten velvollisuudesta toimittaa oikeusministeriölle perusteltu esitys siitä, ketkä hakijoista olisi määrättävä tehtäviin. Oikeusministeriön tehtävänä olisi toimittaa esitys edelleen valtioneuvostolle tai tasavallan presidentille ratkaistavaksi. Käytännössä oikeusministeriö noudattaisi tuomioistuimen nimitysesitystä, mutta se voisi tarvittaessa kiinnittää huomiota kelpoisuusehtojen täyttymiseen, sidonnaisuuksiin ja muihin vastaaviin seikkoihin kuin tuomareita nimitettäessä.

Pykälän 2 momentissa olisi lisäksi tarkentava säännös siitä, että esitys työtuomioistuimen työ- ja virkasuhteisiin perehtyneiden jäsenten nimittämisestä tehdään 13 §:ssä tarkoitettujen keskusjärjestöjen ehdotuksesta. Vastaava säännös olisi myös vakuutusoikeuden työoloja tai yritystoimintaan sekä sotilasvamma-asioita tuntevista jäsenistä (15 §). Vakuutusoikeuden olisi lisäksi kuultava sosiaali- ja terveysministeriötä ennen lääkärijäsenten määräämistä koskevan esityksen toimittamista oikeusministeriölle.

8 §. Hallinto-oikeuden asiantuntijajäsenten kelpoisuusvaatimukset. Pykälä vastaisi asiallisesti hallinto-oikeuslain 8 §:n 2 momenttia. Perustuslakivaliokunnan kannan mukaisesti asiantuntijajäsenen olisi pykälässä säädettyjen kelpoisuusvaatimusten lisäksi täytettävä perustuslain 125 §:ssä säädetyt yleiset virkanimitysperusteet eli kyky, taito ja koeteltu kansalaiskunto. Kuten perustuslain esitöissä on todettu, taidolla tarkoitetaan lähinnä koulutuksen tai työkokemuksen avulla hankittuja tietoja ja taitoja. Kyvyllä viitataan yleisesti tuloksellisen työskentelyn edellyttämiin henkilön ominaisuuksiin, kuten luontaiseen lahjakkuuteen, järjestelykykyyn, aloitteellisuuteen ja muihin vastaaviin tehtävien hoitamisen kannalta tarpeellisiin kykyihin. Koetellulla kansalaiskunnolla tarkoitetaan yleisessä kansalaistoiminnassa saatuja viran hoidon kannalta merkityksellisiä ansioita ja nuhteetonta käytöstä.

Kaikkien puheena olevan luvun 8—10 ja 12—16 §:ssä tarkoitettujen asiantuntijajäsenten tulisi täyttää nämä yleiset nimitysperusteet. Sekä asiantuntijajäsenten määräämistä valmistelevan tuomioistuimen että asian valtioneuvostolle tai tasavallan presidentille esittelevän oikeusministeriön olisi varmistuttava siitä, että valitut henkilöt täyttävät nämäkin kelpoisuusvaatimukset.

Perustuslaissa säädettyjen nimitysperusteiden soveltumisesta ei ole tarpeen ottaa viittaussäännöstä lakiin, kuten ei virkatuomareidenkaan kohdalla ole tehty.

9 §. Korkeimman hallinto-oikeuden asiantuntijajäsenten kelpoisuusvaatimukset. Pykälä vastaisi voimassa olevaa korkeimman hallinto-oikeuden asiantuntijajäsenistä annetun lain 2 §:n 1 ja 2 momenttia. Asiantuntijajäseniä koskee lisäksi, mitä 8 §:n perusteluissa on todettu yleisten nimitysperusteiden soveltumisesta.

10 §. Markkinaoikeuden asiantuntijajäsenten kelpoisuusvaatimukset. Pykälä vastaisi voimassa olevaa markkinaoikeudesta annetun lain 7 §:ää. Asiantuntijajäseniä koskee lisäksi, mitä 8 §:n perusteluissa on todettu yleisten nimitysperusteiden soveltumisesta.

11 §. Markkinaoikeuden asiantuntijajäsenen kelpoisuus samassa oikeudenkäynnissä käsiteltävissä asioissa. Pykälä vastaisi voimassa olevaa markkinaoikeudesta annetun lain 9 §:ää.

12 §. Työtuomioistuimen asiantuntijajäsenten kelpoisuusvaatimukset. Pykälä vastaisi asiallisesti voimassa olevaa työtuomioistuimesta annetun lain 2 §:n 2 momenttia. Asiantuntijajäseniä koskisi lisäksi, mitä 8 §:n perusteluissa on todettu yleisten nimitysperusteiden soveltumisesta.

Pykälän 1 momentissa säädettäisiin niiden asiantuntijajäsenten kelpoisuusvaatimuksista, jotka eivät edusta työnantaja- tai työntekijäetuja. Kelpoisuusvaatimuksena oleva ylempi oikeustieteellinen korkeakoulututkinto muutettaisiin vastaamaan, mitä tuomareiden kelpoisuusvaatimuksista säädetään 10 luvun 1 §:ssä.

Pykälän 2 momentissa säädettäisiin intressijäsenten kelpoisuusvaatimuksista.

13 §. Työtuomioistuimen työ- ja virkasuhteisiin perehtyneiden asiantuntijajäsenten määräämistä koskeva ehdotus. Pykälässä säädettäisiin muiden työtuomioistuimen asiantuntijajäsenten nimittämisessä noudatettavasta menettelystä. Pykälän 1 momentti vastaisi asiallisesti voimassa olevaa työtuomioistuimesta annetun lain 2 §:n 3 momenttia.

Ehdotuksia tekevien työmarkkinajärjestöjen ja muiden tahojen olisi työtuomioistuimen ja oikeusministeriön lisäksi perustuslakivaliokunnan edellyttämällä tavalla huolehdittava siitä, että tehtävään esitettävät täyttävät perustuslain 125 §:ssä säädetyt yleiset virkanimitysperusteet eli taidon, kyvyn ja koetellun kansalaiskunnon.

Pykälän 2 momentissa säädettäisiin voimassa olevaa työtuomioistuimesta annetun asetuksen 10 §:ää vastaavasti siitä, että määrättäväksi ehdotettujen asiantuntijajäsenten keskuudessa tulee olla teollisuuden, maatalouden ja palvelualan työsuhteisiin perehtyneitä jäseniä.

Pykälän 3 ja 4 momentti vastaisivat asiallisesti voimassa olevaa työtuomioistuimesta annetun lain 3 §:ää. Lainkohdasta ilmenee, että työtuomioistuin tekee esityksensä oikeusministeriölle tasavallan presidentille esittelemistä varten. Lakiin otettaisiin nimenomainen säännös työtuomioistuimen velvollisuudesta pyytää ehdotusta keskusjärjestöiltä.

Voimassa olevaa työtuomioistuimesta annetun lain 3 §:n 1 momentin säännöstä, jonka mukaan ehdotuksessa on oltava kaksi kertaa niin monta ehdokasta kuin jäseniksi ja varajäseniksi tarvitaan, tarkistettaisiin. Lakivaliokunta hyväksyi vakuutusoikeuslain uudistamisen yhteydessä oikeusministeriön näkemyksen siitä, että vakuutusoikeuden menettely, jossa ehdokkaita nimetään kaksinkertainen määrä verrattuna tarvittavaan määrään, on perusteltu (LaVM 30/2014 vp). Näin ollen tämän katsotaan olevan riittävä myös työtuomioistuimen asiantuntijajäseniä määrättäessä. Säännökseen otettaisiin siten lisäys siitä, että ehdotuksia on tehtävä vähintään kaksinkertainen määrä tarpeeseen verrattuna. Lisäksi työtuomioistuimella olisi mahdollisuus pyytää uutta ehdotusta, mikäli ehdotettavat henkilöt eivät täytä yleisiä virkanimitysperusteita. Määräykset voitaisiin kuitenkin jatkossakin antaa, vaikka ehdotusta ei olisi tehty määräajassa tai se olisi tehty puutteellisena.

Pykälän 5 momenttiin otettaisiin vaatimus siitä, että ehdotuksia tekevissä järjestöissä ja muissa 1 momentissa tarkoitetuissa tahoissa ehdokasasettelua hoitavat henkilöt toimivat virkavastuulla ja heihin sovelletaan rikoslain 40 luvun säännöksiä. Selvää on, että heihin sovellettaisiin tällöin myös vahingonkorvauslain mukaista vahingonkorvausvastuuta.

14 §. Vakuutusoikeuden asiantuntijajäsenten kelpoisuusvaatimukset. Pykälän 1 momentti vastaisi voimassa olevan vakuutusoikeuslain 4 §:n 1 momentin ensimmäistä virkettä. Pykälän 2 momentissa säädettäisiin muiden asiantuntijajäsenten kelpoisuusvaatimuksista. Se vastaisi asiallisesti vakuutusoikeuslain 5 §:ää. Asiantuntijajäseniä koskee lisäksi, mitä 8 §:n perusteluissa on todettu yleisten nimitysperusteiden soveltumisesta.

15 §. Vakuutusoikeuden työoloja tai yritystoiminnan olosuhteita tuntevien sekä sotilasvamma-asioita tuntevien asiantuntijajäsenten määräämistä koskeva ehdotus. Pykälän 1 momentin 1 kohta vastaisi asiallisesti vakuutusoikeuslain 11 §:n 1 momentin säännöstä asiantuntijajäsenten määräämisestä ja 2 kohta uudistetun vakuutusoikeuslain 12 §:n viimeistä virkettä.

Pykälän 2 ja 3 momentti vastaisivat asiallisesti uudistetun vakuutusoikeuslain 5 §:n 2 ja 3 momenttia. Niissä olisi siten huomioitu edellä 13 §:n yksityiskohtaisissa perusteluissa selostetut tarkistukset. Pykälän 3 momentin mukaan vakuutusoikeuden olisi pyydettävä 1 momentissa tarkoitetuilta tahoilta ehdotukset asiantuntijajäsenten nimittämisestä.

Pykälän 4 momenttiin otettaisiin vaatimus siitä, että ehdotuksia tekevissä järjestöissä ja muissa 1 momentissa tarkoitetuissa tahoissa ehdokasasettelua hoitavat henkilöt toimivat virkavastuulla ja heihin sovelletaan rikoslain 40 luvun säännöksiä.

16 §. Asiantuntijajäsenten kielitaitoa koskevat kelpoisuusvaatimukset. Pykälässä säädettäisiin kootusti eri tuomioistuinten asiantuntijajäseniltä vaadittavasta kielitaidosta. Pykälän 1 momentti koskisi hallinto-oikeuden asiantuntijajäsenten kielitaitovaatimuksia. Säännös vastaisi voimassa olevaa hallinto-oikeuslain 8 a §:ää, jonka mukaan asiantuntijajäseneltä vaadittava kielitaito riippuu tuomaria vastaavasti siitä, onko kyseessä yksi- vai kaksikielinen hallinto-oikeus. Asiantuntijajäsenen ja tuomarin kielitaitovaatimukset eivät kuitenkaan ole yhtenevät. Kun tuomarilta edellytetään kaksikielisen tuomioistuimen tuomiopiirin väestön enemmistön erinomaista kielitaitoa, asiantuntijajäsenelle riittävää on tämän kielen hyvä taito.

Ahvenanmaan hallintotuomioistuimen asiantuntijajäsenten kielitaitovaatimuksista säädettäisiin edelleenkin erikseen. Ahvenanmaan tuomioistuimissa edellytettävästä kielitaidosta säädetään Ahvenanmaan maakunnassa valtion palveluksessa olevilta vaadittavasta kielitaidosta annetun valtioneuvoston asetuksen 5 §:n 2 momentissa.

Pykälän 3 momentissa säädettäisiin muissa tuomioistuimissa kuin hallinto-oikeuksissa olevien muiden kuin intressiedustajina toimivien asiantuntijajäsenten kielitaitovaatimuksista nykyistä lainsäädäntöä vastaavasti.

Pykälän 4 momentissa säädettäisiin työtuomioistuimen ja vakuutusoikeuden intressiedustajilta vaadittavasta kielitaidosta nykyistä lainsäädäntöä vastaavasti.

17 §. Sidonnaisuuksien ilmoittaminen. Pykälässä säädettäisiin asiantuntijajäsenten velvollisuudesta antaa tuomareita vastaava sidonnaisuusilmoitus, josta säädetään 11 luvun 12 §:ssä. Lokakuun alusta 2015 voimaan tulleen uudistuksen myötä sidonnaisuuksien ilmoittamisvelvollisuus koskee kaikkia tuomioistuinten asiantuntijajäseniä. Velvollisuus koskee myös vakuutusoikeuden asiantuntijalääkäreitä.

Asiantuntijajäsenet eivät kuuluisi sivutoimilupajärjestelmän piiriin. Sivutoimi voi kuitenkin olla sen laatuinen, että se on mainittava asiantuntijajäsenen tekemässä sidonnaisuusilmoituksessa.

Myös asiantuntijajäsenten sidonnaisuusilmoitukset rekisteröitäisiin Oikeusrekisterikeskuksen ylläpitämään sidonnaisuus- ja sivutoimirekisteriin.

Tuomareista poiketen sidonnaisuusilmoitus annetaan aina asianomaiselle tuomioistuimelle, joka toimittaisi sen nimitysesityksen liitteenä tai rekisterin välityksellä oikeusministeriölle.

18 §. Asiantuntijajäsenen asema tuomioistuinlaitoksen uudelleenjärjestelyssä. Asiantuntijajäsenellä on toimikautensa ajan tuomaria vastaava oikeus pysyä tehtävässään. Tämän oikeuden turvaamiseksi asiantuntijajäsenellä olisi pykälän mukaan oikeus jatkaa tehtävässään toisessa tuomioistuimessa, jos tehtävät sinne uudelleenjärjestelyssä siirtyvät. Tämä vastaa myös käytännössä noudatettua menettelyä.

19 §. Kirjallinen varoitus ja asiantuntijajäsenen tehtävästä pidättäminen. Asiantuntijajäsenet eivät ole tehtävässään virkasuhteessa eikä virkamieslakia siten sovelleta heihin. On kuitenkin perusteltua, että myös asiantuntijajäsenelle voidaan antaa kirjallinen varoitus, jos hän toimii virkavelvollisuuksiensa vastaisesti. Samoin asiantuntijajäsen tulee voida pidättää tehtävästään noudattaen soveltuvin osin, mitä tuomareista säädetään. Tästä syystä tuomioistuinlakiin ehdotetaan otettavaksi säännös kirjallisen varoituksen antamisesta asiantuntijajäsenelle sekä asiantuntijajäsenen pidättämisestä tehtävästään. Perusteet arvioitaisiin valtion virkamieslaissa säädettyä noudattaen. Kirjallinen varoitus on käytännössä työnjohdollinen toimenpide, jolla voidaan puuttua esimerkiksi työyhteisön hyvinvoinnin tai tuomioistuinta kohtaan tunnetun luottamuksen kannalta moitittavaan menettelyyn. Virantoimituksesta pidättämisen edellytyksistä säädetään yksityiskohtaisesti virkamieslain 40 §:ssä. Asiantuntijajäsenten kohdalla menettely voisi tuomioistuimessa käynnistyä vain tilanteissa, joissa asiantuntijajäsen toimii vastoin velvollisuuksiaan kyseisessä tehtävässä. Jos asiantuntijajäseneksi nimitetty henkilö on virassa muualla, kuten esimerkiksi on sotilasjäsenten kohdalla, ja menettely rikkoo myös siihen kuuluvia velvollisuuksia, asia voisi tuomioistuimen lisäksi kuulua myös tuon viranomaisen käsiteltäväksi.

20 §. Asiantuntijajäsenen terveydentilan selvittäminen ja työkyvyttömyyden perusteella annettava ero. Tarvittaessa myös asiantuntijajäsenten terveydentila tulee voida selvittää, jotta heidän työkykynsä voidaan arvioida. Koska virkamieslakia ei sovelleta asiantuntijajäseniin, pykälän 1 momenttiin otettaisiin viittaussäännös mainitun lain 19 §:ään.

Vastaavilla perusteilla pykälän 2 momentissa säädettäisiin, että asiantuntijajäsen voidaan erottaa tehtävästään, jos hän on menettänyt sairauden, vian tai vamman vuoksi työkykynsä. Tältä osin viitattaisiin 16 luvun 2 §:ään.

21 §. Asiantuntijajäsenen tehtävästä vapauttaminen. Pykälässä säädettäisiin asiantuntijajäsenenä toimivan lääkärin tehtävästä vapauttamisesta kelpoisuuden menettämisen perusteella. Pykälä koskisi siis vain niitä asiantuntijajäseniä, joiden kelpoisuusvaatimuksena on lääkärin tutkinto. Näitä on hallinto-oikeudessa sekä vakuutusoikeudessa. Säännös koskisi myös vakuutusoikeuden asiantuntijalääkäreitä.

Pykälän mukaan asianomaisen tuomioistuimen olisi vapautettava asiantuntijajäsen tehtävästään, jos lääkäri on menettänyt oikeuden toimia laillistettuna lääkärinä tai sellaisena erikoislääkärinä, joka on kelpoisuusvaatimuksena kyseiseen tehtävään. Niin ikään vapauttaminen voisi tulla kyseeseen, jos asiantuntijajäsenen oikeutta toimia lääkärinä on rajoitettu. Oikeuden menettäminen tai rajoittaminen perustuu terveydenhuollon ammattihenkilöistä annettuun lakiin. Sen 4 §:ssä säädetään oikeuden myöntämisestä ja 26 §:ssä perusteista, joilla oikeus voidaan menettää toistaiseksi tai määräajaksi. Jos lääkärin oikeuksien menettäminen tai rajoittaminen on määräaikainen, asiantuntija voidaan vapauttaa tehtävästään vastaavaksi määräajaksi.

Asiantuntijajäsentä olisi kuultava ennen asiasta päättämistä.

Koska kysymyksessä on tuomioistuimen ratkaisutoimintaan osallistuva jäsen, tuomioistuimen päätöksestä on voitava valittaa. Lääkärijäseniä on vain hallinto-oikeuksissa ja vakuutusoikeudessa. Niiden päätöksestä haettaisiin muutosta korkeimmalta hallinto-oikeudelta. Asia olisi muutoksenhakutuomioistuimessa käsiteltävä lainkäyttöasiana.

Tehtävästä vapauttamista koskevaa päätöstä olisi noudatettava muutoksenhausta huolimatta. Tällä tarkoitetaan muutoksenhakua lääkärin oikeuksien menettämistä tai rajoittamista koskevasta päätöksestä samoin kuin muutoksenhakua siitä päätöksestä, jolla tuomioistuin on tämän lainkohdan nojalla vapauttanut asiantuntijan tästä tehtävästään.

22 §. Asiantuntijajäsenten palkkio. Pykälän mukaan asiantuntijoille maksettaisiin tehtävästään valtion varoista kohtuullinen palkkio ja korvaus. Säännös ei koskisi vakuutusoikeuden asiantuntijalääkäreitä vaan heille maksettava palkkio määräytyisi hallintolainkäyttölain perusteella.

18 luku Asessorit

Luvussa säädettäisiin perustettavaksi ehdotetuista asessorin koulutusviroista, asessorin kelpoisuusvaatimuksista ja nimittämisestä, toimivallasta ja koulutusohjelmasta.

1 §. Asessorin virat. Pykälässä säädettäisiin asessorin viroista, joita voisi olla kaikissa tuomioistuimissa käräjäoikeuksia ja ylimpiä tuomioistuimia lukuun ottamatta. Tästä säädettäisiin pykälän 1 momentissa. Virat olisivat vakinaisia tuomarin virkoja, jotka kuitenkin täytettäisiin määräajaksi. Toimikausi olisi kolmen vuoden pituinen. Tämä aika on riittävä ottaen huomioon yhtäältä tuomarin tehtäviin perehtymisen tarpeet sekä toisaalta ne vaatimukset, joita määräaikaisen tuomarin toimikauden pituudelle on asetettava tuomarin riippumattomuuden kannalta. Kyseessä olisi tuomarin virka. Asessorit olisivat siten lueteltu tuomareita koskevassa 1 luvun 5 §:ssä. Asessorilla olisi nimityksensä keston ajan tuomaria vastaava virassapysymisoikeus. Tuomioistuimen jäsenenä asessoreilla olisi samat velvollisuudet kuin varsinaisilla tuomareilla.

Momentin toisen virkkeen mukaan erityisestä syystä nimitystä voitaisiin jatkaa enintään kahdella vuodella. Tällaisena syynä voitaisiin esimerkiksi pitää sitä, että asessorin työpanosta tarvittaisiin mahdollisesti vielä vireillä olevien laajojen asioiden käsittelemiseksi. Mahdollisuus jatkaa toimikautta voisi jossain tilanteessa olla tarpeen myös siksi, että asessori voisi joustavasti siirtyä muihin tehtäviin. Toimikauden jatkaminen edellyttäisi sitä, että tuomioistuimelle osoitetaan nimityksen jatkamista varten tarvittavat taloudelliset resurssit.

Pykälän 2 momentin mukaan kaksi vuotta asessorina toiminut voisi toimia lopun toimikaudestaan muussa tuomarin tehtävässä tai ylimmissä tuomioistuimissa esittelijänä. Asessori voisi toimia tuomarina esimerkiksi käräjäoikeudessa. Käräjäoikeudessa toimiminen kehittää muun muassa prosessinjohtoon liittyvää osaamista tehokkaasti. Käräjäoikeuksissa käsitellään myös muun ohella useita sellaisia hakemusasioita, joista vain pieni osa päätyy asioiden luonteen vuoksi muutoksenhaun myötä hovioikeuden käsiteltäväksi. Esimerkiksi yrityssaneerausasioiden osaamista ei voida kerryttää riittävällä tavalla yksinomaan ylioikeudessa toimien. Sama koskee myös tuomioistuinsovittelua, joka tapahtuu miltei pelkästään käräjäoikeuksissa. Tuomarin työn kannalta arvokasta osaamista on mahdollista kuitenkin kerryttää tehokkaasti myös muissa tuomarin tehtävissä sekä toimittaessa esittelijänä ylimmissä tuomioistuimissa. Kaikkien tuomioistuinten kannalta on lisäksi tarkoituksenmukaista, että tuomareita sekä esittelijöitä ylimpiin tuomioistuimiin nimitettäessä huomioon voidaan ottaa ainakin kokeneemmat asessorin virkaan nimitetyt henkilöt.

Muussa tuomarin tehtävässä samassa tai toisessa tuomioistuimessa taikka näihin rinnastuvassa esittelijän tehtävässä toimittu aika luettaisiin koulutusajaksi, jonka aikana koulutettavan tulisi osallistua henkilökohtaisen opintosuunnitelman mukaisiin koulutuksiin samalla tavoin kuin toimittaessa koko koulutusaika samoissa tehtävissä. Koska kouluttautumisoikeus ja -velvollisuus olisi yleinen, koko lainkäyttöhenkilökuntaa koskeva, kouluttautumisella ei olisi merkittävää vaikutusta esimerkiksi käräjätuomarina toimivan tuomarikoulutettavan työpanokseen verrattuna muiden tuomareiden työpanokseen samassa tuomioistuimessa.

Siitä huolimatta, että toisessa tuomioistuimessa toimittu aika voitaisiin lukea hyväksi asessorin koulutusohjelmaa suoritettaessa, kysymyksessä oleva henkilö nimitettäisiin siihen virkaan, jossa hän kulloinkin toimii. Myös toimivalta, palkkaus ja virkasuhteen muut ehdot määräytyisivät sen viran mukaan, jossa asianomainen henkilö kulloinkin toimii. Virkavapauden myöntämisestä asessorille toisessa tuomarin tehtävässä tai tähän rinnastuvassa esittelijän tehtävässä toimimisen ajaksi päättäisi päällikkötuomari.

Laissa ei olisi erityissäännöksiä asessorien nimittämisestä. Sovellettavaksi tulisivat siten yleiset säännökset määräaikaisten tuomareiden nimittämisestä. Pykälän 3 momenttiin otettaisiin nimenomainen viittaussäännös 12 lukuun, jossa säädetään tuomarin nimittämisestä määräaikaiseen virkasuhteeseen. Koska toimikausi olisi lähtökohtaisesti pidempi kuin vuosi, nimitysvalta kuuluisi yleensä ylimmille tuomioistuimille. Jos asessori nimitetään poikkeuksellisesti virkasuhteeseen vain enintään vuoden ajaksi, nimityksestä päättäisi asianomainen tuomioistuin. Asessorin virkojen haettavaksi julistaminen kuuluisi kuitenkin 21 luvun 1 §:n mukaan tuomarinkoulutuslautakunnan tehtäväksi. Sen olisi noudatettava, mitä 12 luvun 2 §:ssä säädetään. Se huolehtisi myös hakumenettelyn muusta järjestämisestä sekä asessorien esivalinnasta. Lautakunnan tehtäviä on selostettu tarkemmin mainitussa 21 luvun 1 §:ssä.

2 §. Asessorin kelpoisuusvaatimukset ja nimitysperusteet. Pykälässä säädettäisiin asessorilta vaadittavasta kelpoisuudesta ja nimitysperusteista. Asessoriksi nimitettävän tulisi täyttää 10 luvun 1 §:ssä säädetyt tuomarin yleiset kelpoisuusvaatimukset. Markkinaoikeustuomarilta edellytetään yleisten kelpoisuusvaatimusten lisäksi, että hän on perehtynyt kilpailu- tai valvonta-asioihin, hankinta-asioihin, teollis- tai tekijänoikeudellisiin asioihin taikka markkinaoikeudellisiin asioihin (10 luku 7 §). Vastaavaa kelpoisuusvaatimusta ei laissa aseteta asessorin virkaan nimittämiselle, mutta virkaan nimitettäessä tällainen perehtyneisyys voidaan tietenkin katsoa ansioksi.

Lisäksi edellytyksenä asessorin virkaan olisi vähintään kolme vuoden kokemus tuomarin, tuomioistuimen esittelijän tai valmistelijan, asianajajan tai muun oikeusavustajan, syyttäjän taikka muusta sellaisesta lakimiestehtävästä, jonka voidaan katsoa antavan edellä mainittuun toimintaan rinnastuvia valmiuksia tuomarin tehtävään. Myös tuomioistuinharjoittelun suorittaminen otettaisiin huomioon kolmen vuoden työkokemusta laskettaessa. Tällä lisävaatimuksella varmistettaisiin, että virkaan nimitettävällä olisi riittävä perehtyneisyys, kyky ja taito toimia tuomarin tehtävissä. Asessorin virkaan voisi hakeutua siis jo jonkun aikaa lakimiestehtävissä lakimiestutkinnon suorittamisen jälkeen työskennellyt.

Virkaan nimitettäessä arvioitaviksi tulisivat myös hakijoiden henkilökohtaiset ominaisuudet, perehtyneisyys ja valmiudet tuomarin tehtävään. Valittaessa otettaisiin huomioon hakijoiden opintomenestys, työkokemus sekä muu pätevöityminen. Asessoreiden koulutuksessa otettaisiin huomioon mahdollisen tuomioistuinharjoittelun yhteydessä annetun koulutuksen ohella myös esittelijänä ja muissa lakimiestehtävissä saatu koulutus. Lisäedellytyksenä asessoriksi nimittämiselle olisi, että hakija on suorittanut hyväksytysti kokeen, jossa on osoitettava tuomarin tehtävässä toimimista koskevien keskeisten säännösten ja yleisten periaatteiden tuntemus. Tuomarinkoulutuslautakunnan tehtävänä olisi säännöllisin väliajoin järjestää näitä kokeita. Kokeessa varmistettaisiin, että siihen osallistuva tuntee riittävästi ne säädökset ja ohjeet, jotka yleisesti koskevat tuomarin virkaa ja tuomarin virassa työskentelemistä. Alkukokeen sisältöä on selostettu tarkemmin tuomarinkoulutuslautakunnan tehtäviä koskevan 21 luvun 1 §:n yksityiskohtaisissa perusteluissa.

Asessorilta edellytettäisiin vastaavaa kielitaitoa kuin tuomarilta. Asessorin virka ei voi olla 10 luvun 11 §:ssä tarkoitettu erityistä kielitaitoa edellyttävä virka.

3 §. Asessorin toimivalta. Pykälässä säädettäisiin asessorin toimivallasta. Se olisi yleinen ja varsinaista tuomaria vastaava. Laissa ei siten yhtä poikkeusta lukuun ottamatta asetettaisi asessorin osallistumiselle ratkaisutoimintaan mitään asian laatua, laajuutta tai vaikeusastetta koskevia rajoituksia. Asessori voisi siis periaatteessa osallistua minkä tahansa asian käsittelyyn tuomioistuimessa. Asessori voisi ratkaista asioita itsenäisesti myös silloin, kun ne lain mukaan voidaan ratkaista yhden tuomarin kokoonpanossa, sekä toimia tuomioistuimen ratkaisukokoonpanon puheenjohtajana. Lain 1 luvun 4 §:n perusteella tuomioistuimen työjärjestyksessä voitaisiin tarvittaessa antaa määräyksiä, joiden mukaan työskentelyn järjestämisessä ja esimerkiksi asioiden jakamisessa voidaan ottaa huomioon asian tai asiaryhmän vaikeusaste ja asessorin perehtyneisyys. Tarkoituksenmukaista voisi esimerkiksi olla, että asessorin käsittelemien asioiden vaikeusaste kasvaa koulutuksen edetessä.

Pykälän 1 momentin perusteella ratkaisukokoonpanossa ei kuitenkaan voisi olla yhtä useampaa asessoria kerrallaan.

Pykälän 2 momentin mukaan asessori ei voisi osallistua tuomarin virkarikosta koskevan asian käsittelyyn. Tuomarin aseman vuoksi on perusteltua, että vakinaiset tuomarit ratkaisevat nämä asiat.

Pykälän 3 momentin mukaan asessori voisi toimia tuomioistuimen puheenjohtajana.

4 §. Asessorin koulutusohjelma. Pykälässä säädettäisiin asessorin koulutusohjelmasta, jonka sisällön ja käytännön toteutuksen suunnittelu kuuluisi tuomarinkoulutuslautakunnalle.

Pykälän 1 momentissa säädettäisiin koulutuksen tavoitteista. Sen mukaan koulutuksen tavoitteena olisi syventää asessorin laintuntemusta ja oikeudellista osaamista sekä antaa hyvät valmiudet itsenäiseen oikeudelliseen ratkaisutoimintaan myös laajoissa ja vaikeissa asioissa. Asessoreille suunnatun koulutuksen tulisi olla sisällöltään mahdollisimman korkeatasoista ja monimuotoista eli siinä tulisi käyttää hyväksi niin luento-opetusta, oikeustapausharjoituksia kuin erilaisia osallistavia, pedagogisia menetelmiä. Lisäksi asessoreiden henkilökohtaiseen opintosuunnitelmaan voisi sisältyä itsenäiseen opiskeluun liittyviä aineistoja, kuten kirjallisuuteen ja artikkeleihin perehtymistä.

Pykälän 2 momentin mukaan asessorin olisi toimikautensa aikana osallistuttava tuomarinkoulutuslautakunnan suunnittelemaan koulutusohjelmaan. Koulutusohjelma voisi sisältää useampia koulutusjaksoja tai -kokonaisuuksia, jotka käsittelisivät tuomarin ammattia varten keskeisiä aiheita. Asessorin koulutus olisi osa laajempaa, koko tuomarin uran kattavaa koulutuskokonaisuutta. Asessorin koulutusvirassa kehittymisen tueksi laadittaisiin valtakunnallinen koulutustarjonta, josta kullekin asessorille valittaisiin tämän kehittymistä parhaiten tukevat koulutusmoduulit. Päällikkötuomareilla ja tutortuomareilla olisi valvontavastuu koulutukseen osallistumisesta. Koulutusohjelman suunnittelusta ja toteuttamisesta vastaisi tuomarinkoulutuslautakunta yhteistyössä oikeusministeriön koulutusyksikön kanssa.

Asessorin virkaan liittyisi vahvasti työssä oppiminen sekä kokemuksen mukanaan tuoma osaamisen kehittäminen. On tärkeää, että asessorin tehtävissä menestymisen arviointi ja palautteen antaminen on suunnitelmallista ja jatkuvaa. Sen varmistamiseksi, että kukin asessori saa koulutusohjelman aikana juuri tarpeitaan vastaavan koulutuksen, kullekin asessorille laadittaisiin koulutuspaikassa henkilökohtainen opintosuunnitelma. Avoimelta uralta hakeutumista tuettaisiin järjestämällä tuomioistuinlaitoksen ulkopuolelta asessorin tehtäviin nimitetyille perehdyttävää koulutusta.

Esityksessä ehdotetaan lisättäväksi myös esittelijöiden koulutusta. Koulutukseen osallistuminen olisi esittelijän oikeus ja velvollisuus. Ehdotetussa järjestelmässä kaikki suoritettu koulutus kirjattaisiin ja voitaisiin siten ottaa huomioon sekä henkilökohtaista opintosuunnitelmaa laadittaessa että myös virkanimitystilanteissa. Koulutuksella olisi siten merkitystä esimerkiksi asessorin virkoja haettaessa. Tuomioistuinharjoittelun suorittaneen ja esittelijän tehtävissä useamman vuoden toimineen ja samanaikaisesti erityisesti esittelijöille suunnattuun sisäiseen ja ulkoiseen koulutukseen osallistuneen esittelijän koulutusohjelma asessorin virassa alkaisi suoraan syventävästä koulutustarjonnasta ja olisi siten erilainen kuin asessoriksi avoimelta uralta rekrytoidun henkilön.

5 §. Keskeyttäminen. Kuten tuomioistuinharjoittelussa, päällikkötuomari voisi perustellusta syystä myöntää asessorille luvan koulutusohjelman keskeyttämiseen. Keskeyttämisperusteena tulisi sairauden lisäksi hyväksyä esimerkiksi myös vanhemmuuteen liittyvät perhevapaat.

6 §. Koulutusohjelman päättyminen. Pykälän 1 momentissa säädettäisiin tuomarikoulutuksen jälkeen suoritettavasta loppukokeesta tai lopputyöstä. Kokeeseen voitaisiin osallistua tai lopputyö tehdä kolmen vuoden toimikauden jälkeen. Mahdollisuus suorituksen tekemiseen tulisi järjestää säännöllisin väliajoin. Kokeen tai lopputyön perusteella arvioitaisiin tuomarin tehtävässä vaadittavaa taitoa ja osaamista. Suoritusten järjestämisestä huolehtisi tuomarinkoulutuslautakunta. Loppukokeen tai -työn sisältöä on selostettu tarkemmin 21 luvun 1 §:n perusteluissa.

Pykälän 2 momentin mukaan kokeen hyväksytysti suorittaneelle myönnettäisiin oikeus käyttää tuomarikoulutetun nimikettä.

Pykälän 3 momentin mukaan tuomarinkoulutuslautakunnasta säädettäisiin tarkemmin 21 luvussa.

19 luku Muu henkilöstö

Luvussa säädettäisiin tuomioistuimen esittelijöistä tai valmistelijoista sekä heidän kelpoisuusvaatimuksistaan ja nimittämisestä. Sääntely ei koskisi korkeimman oikeuden tai korkeimman hallinto-oikeuden esittelijöitä, joista säädettäisiin asianomaisia tuomioistuimia koskevissa laeissa. Lisäksi luvussa säädettäisiin kansliapäälliköstä, hallintopäälliköstä tai muusta vastaavassa hallinnon virassa toimivasta sekä muusta henkilöstöstä ja näiden tehtävistä. Koska ylimpien oikeuksien kansliapäälliköt ovat esittelijöitä, sääntely ei koskisi heitä.

1 §. Esittelijät ja valmistelijat. Pykälän 1 momentissa lueteltaisiin tuomioistuinten esittelijät ja valmistelijat eli tuomioistuimessa avustavissa lainkäyttötehtävissä erilaisilla virkanimikkeellä työskentelevät lakimiehet. Korkeimman oikeuden ja korkeimman hallinto-oikeuden esittelijöistä säädettäisiin kuitenkin asianomaisia tuomioistuimia koskevissa laeissa. Esittelijöitä ja valmistelijoita koskee nykyisin hovioikeuslain 6 §, hallinto-oikeuslain 10 §, markkinaoikeudesta annetun lain 11 §, työtuomioistuimesta annetun lain 5 § ja työtuomioistuimesta annetun asetuksen 4 § sekä vakuutusoikeuslain 8 §. Eri tuomioistuimissa toimivilla esittelijöillä ja valmistelijoilla on kaikilla eri nimikkeet. Nyt nimikkeistö yhtenäistettäisiin. Vakuutusoikeuden kansliapäällikkö ei enää olisi esittelijä, vaan kyseessä olisi hallinnollinen virka. Tarvittaessa hänet voitaisiin määrätä esittelemään lainkäyttöasioita pykälän 2 momentin perusteella.

Nimikkeiden yhdenmukaistamiseksi hovioikeuden esittelijöiden eli asessorin ja viskaalin virkanimikkeet muutetaan hovioikeuden esittelijäksi. Vastaavasti myös hallinto-oikeussihteerin, työtuomioistuimen sihteerin sekä vakuutusoikeuden asessorin ja vakuutusoikeussihteerin nimikkeet muuttuisivat hallinto-oikeuden, työtuomioistuimen ja vakuutusoikeuden esittelijäksi. Yhdenmukaisuuden vuoksi markkinaoikeussihteerin nimike muutettaisiin markkinaoikeuden valmistelijaksi. Tarkoitus on, että asessorin koulutusvirkoja perustettaessa nykyisistä asessorin viroista tultaisiin luopumaan sitä mukaa kuin niitä vapautuu. Näin ollen sekaantumisvaaraa esittelijänä toimivan asessorin ja tuomarikoulutettavan asessorin välillä ei siirtymäkauden jälkeen olisi. Esitys ei vaikuta esittelijöiden palkkaukseen tai palkkaluokkiin.

Pykälän 2 momentin perusteella hallinto-oikeudessa voisi esittelijöinä olla edelleen myös notaareita, joiden kelpoisuusvaatimuksena voi olla muukin kuin oikeustieteellinen tutkinto.

Pykälän 3 momentin mukaan myös muu kelpoisuusvaatimukset täyttävä virkamies voitaisiin määrätä toimimaan esittelijänä. Tällä tarkoitettaisiin esimerkiksi tuomioistuimen kansliapäällikköä. Niin ikään hallinto-oikeuden lainkäyttösihteeri, joka täyttäisi notaarilta vaadittavan kelpoisuuden (soveltuva korkeakoulututkinto) voitaisiin määrätä toimimaan esittelijänä vastaavissa asioissa kuin notaarit.

Pykälän 4 momentin mukaan esittelijä voisi toimia valmistelijana silloin, kun tuomari toimii asian esittelijänä 9 luvun 3 §:ssä säädetyn perusteella. Tuomari voisi siten tarvittaessa käyttää esittelijää apuna asian valmistelussa, vaikka itse esittelisikin asian. Säännöksen perusteella poistuisi myös se epäselvyys, jonka korkein oikeus on todennut liittyvän ratkaisukokoonpanon ulkopuolisen henkilön osallistumiseen asian valmisteluun silloin, kun häntä ei ole asianmukaisesti määrätty tällaiseen tehtävään (ks. KKO 2002:68). Nykyistä vastaavasti esittelijä voisi toimia valmistelijana myös silloin, kun asiaa ei oikeudenkäyntimenettelystä säädetyn perusteella ratkaista esittelystä. Näin on esimerkiksi hovioikeudessa pääkäsittelyssä ratkaistavissa asioissa.

2 §. Esittelijöiden ja valmistelijoiden nimittäminen. Esittelijät ja valmistelijat nimittäisi edelleenkin asianomainen tuomioistuin.

3 §. Esittelijöiden ja valmistelijoiden kelpoisuusvaatimukset. Pykälän 1 momentissa säädettäisiin tuomioistuinten lainoppineiden esittelijöiden ja valmistelijoiden sekä 2 momentissa hallinto-oikeuden notaarin kelpoisuusvaatimuksista. Hovioikeuden esittelijöiden kelpoisuusvaatimuksena olisi voimassa olevaa vastaavasti kokemus tuomarin tehtävistä, millä on käytännössä tarkoitettu suoritettua tuomioistuinharjoittelua. Niin ikään työtuomioistuimen esittelijältä edellytettäisiin jatkossakin perehtyneisyyttä työsuhdeasioihin.

Pykälän 3 momentin mukaan esittelijän ja valmistelijan kielitaitovaatimuksista olisi voimassa, mitä tuomarista säädetään.

4 §. Käräjänotaarit. Pykälän 1 momentissa säädettäisiin nykyisiä käräjäoikeuslain 4 §:ää, hovioikeuslain 6 a §:ää sekä hallinto-oikeuslain 10 a §:ää vastaavasti, että käräjäoikeudessa, hovioikeudessa ja hallinto-oikeudessa voi olla käräjänotaareja, joiden tehtävistä säädetään tarkemmin tuomioistuinharjoittelusta annetussa laissa.

Pykälän 2 momentin mukaan käräjänotaareiden nimittämisestä ja kelpoisuusvaatimuksista säädettäisiin tuomioistuinharjoittelusta annetun lain 3 §:ssä.

5 §. Kansliapäällikkö ja muu henkilöstö. Pykälän 1 momentin mukaan tuomioistuimessa voisi olla kansliapäällikön tai hallintopäällikön virka taikka muu vastaava virka, jonka tehtäviin kuuluisi tuomioistuimen hallinnosta huolehtiminen. Pienemmissä käräjäoikeuksissa hallinnollisia tehtäviä laamannin apuna hoitaa hallintosihteerin virassa toimivat henkilöt. Näin voisi olla jatkossakin. Momentin toisen virkkeen mukaan tuomioistuimessa voisi olla myös muuta virka- tai työsopimussuhteista henkilöstöä.

Pykälän 2 momentissa säädettäisiin virkojen kelpoisuusvaatimuksista. Kansliapäälliköitä on nykyisin hovioikeuksissa, vakuutusoikeudessa ja markkinaoikeudessa. Kansliapäällikön viran osalta perustelua olisi, että kelpoisuusvaatimukset määritellään laissa. Momentin ensimmäisen virkkeen mukaan kansliapäällikön kelpoisuusvaatimuksena olisi soveltuva ylempi korkeakoulututkinto. Korkeimman oikeuden ja korkeimman hallinto-oikeuden kansliapäälliköltä edellytetään ylempää oikeustieteellistä tutkintoa, mistä säädettäisiin asianomaisia tuomioistuimia koskevissa laeissa.

Muun henkilöstön virkojen mukaan lukien hallintopäällikön ja muiden vastaavien hallinnollisten virkojen kelpoisuusvaatimuksista ei säädettäisi laissa. Momentin toisen virkkeen mukaan muun henkilöstön kelpoisuusvaatimuksista voitaisiin kuitenkin määrätä tuomioistuimen työjärjestyksessä, jos se on asianomaiseen virkaan kuuluvien tehtävien hoitamiseksi perusteltua. Virkamieslain 8 §:n 4 momentin mukaan viran erityisistä kelpoisuusvaatimuksista voidaan säätää valtioneuvoston asetuksella, jollei niistä ole säädetty lailla. Koska tuomioistuimista ei enää säädettäisi asetuksella, lakiin otettaisiin virkamieslain säännöstä vastaava valtuutus määrätä kelpoisuusvaatimuksista työjärjestyksellä. Tätä on pidetty hyväksyttävänä valtiontalouden tarkastusvirastoa koskevassa lainsäädännössä (ks. HE 39/2000 vp s. 29, PeVL 19/2000 vp s. 5). Myös korkeimman oikeuden ja korkeimman hallinto-oikeuden kansliahenkilöstön kelpoisuusvaatimuksista on määräyksiä työjärjestyksissä.

Työjärjestyksessä voitaisiin määrätä, että kelpoisuusvaatimuksena hallintopäällikön virkaan olisi soveltuva korkeakoulututkinto, jolloin hallintopäällikkönä voisi toimia esimerkiksi oikeustradenomin tutkinnon suorittanut henkilö. Työjärjestysmääräysten antaminen ei kuitenkaan olisi välttämätöntä. Riittävää olisi, että kelpoisuusvaatimukset määriteltäisiin kunkin täytettävänä olevan viran hakuilmoituksessa. Tämä olisi valtionhallinnossa yleisesti noudatetun käytännön mukaista.

Pykälän 3 momentissa säädettäisiin kansliapäällikön ja muun henkilöstön nimittämisestä. Se vastaisi voimassa olevaa sääntelyä, jonka perusteella kansliapäällikön ja muun henkilöstön kuin tuomareiden nimittämistoimivalta kuuluu pääsääntöisesti asianomaisen tuomioistuimen päällikkötuomarille.

6 §. Kansliahenkilöstön toimivalta. Pykälän 1 momentissa säädettäisiin käräjäoikeuden kansliahenkilökunnan toimivallasta laamannin määräyksellä ratkaista tiettyjä lainkäyttöasioita. Se vastaisi asiallisesti voimassa olevan käräjäoikeuslain 19 §:n 1 momenttia. Koska tuomarin valasta ehdotetaan luovuttavaksi, myös sitä vastaavasta asetuksen tasoisesta tuomarin valaa vastaavasta valasta luovuttaisiin. Näin ollen myös kansliahenkilökuntaan kuuluva voisi jatkossa antaa ainoastaan tuomarin vakuutusta vastaavan vakuutuksen.

Pykälän 2 momentti olisi asiallisesti käräjäoikeuslain 19 §:n 2 momenttia vastaava.

Pykälän 3 momentissa säädettäisiin kansliahenkilöstöön kuuluvan toimivallasta antaa haasteita ja todistuksia, suorittaa tiedoksiantoja sekä huolehtia muista asioiden valmisteluun ja käsittelyyn sekä täytäntöönpanoon liittyvistä tehtävistä. Vastaava säännös on nykyisin käräjäoikeusasetuksen 22 §:ssä. Päällikkötuomarin määräys voitaisiin antaa tietyissä esimerkiksi käräjä- tai lainkäyttösihteerin tehtävissä toimiville. Se voisi sisältyä työjärjestykseen.

7 §. Muiden virkamiesten virkavapaus ja viranhoito. Muiden virkamiesten virkavapaudesta ja viranhoidosta päättäisi edelleenkin asianomainen tuomioistuin.

8 §. Esittelijöiden ja valmistelijoiden sivutoimet. Pykälästä ilmenee, että sivutointa koskeva sääntely olisi edelleen yhtenäinen tuomareille ja esittelijöille tai valmistelijoille. Säännöksessä viitattaisiin 9 lukuun, jossa säädetään muun muassa tuomarin sivutoimista.

9 §. Esittelijöiden ja valmistelijoiden koulutus. Pykälän mukaan esittelijöiden ja valmistelijoiden koulutuksesta olisi voimassa, mitä tuomarista säädetään. Pykälässä viitattaisiin tuomareiden koulutuksesta säätävään 9 luvun 4 §:ään.

V OSA ERINÄISET SÄÄNNÖKSET

20 luku Tuomarinvalintalautakunta

Luvussa säädettäisiin tuomarinvalintalautakunnan asettamisesta, kokoonpanosta ja henkilöstöstä. Sääntely vastaisi pääosin voimassa olevaa nimittämislain 7 ja 8 §:ää. Lakiin on otettu myös nimittämisasetuksen 3—5 §:n säännökset. Säännöksiin on tehty eräitä muista ehdotuksista johtuvia tarkistuksia. Lisäksi nimittämisasetuksen 6 §:n säännös virkavapauden myöntämisestä lautakunnan henkilöstölle jätettäisiin pois. Virkavapauden myöntäminen perustuu valtion virkamieslakiin. Tarkemmat määräykset siitä ja lautakunnan muusta toiminnasta voitaisiin antaa työjärjestyksessä. Luvussa on huomioitu myös 1 päivänä lokakuuta 2015 voimaan tullut uudistus, jonka seurauksena hovioikeuksien ja vakuutusoikeuden laamannin viroista luovutaan.

1 §. Tuomarinvalintalautakunnan tehtävä, asettaminen ja kokoonpano. Pykälän 1 momenttiin otettaisiin nykyisin nimittämislain 6 §:n 1 momentissa oleva säännös tuomarinvalintalautakunnan tehtävästä. Muilta osin pykälä vastaisi asiallisesti uudistettua nimittämislain 7 §:ää. Koska hovioikeudenlaamannien viroista ollaan siirtymäkauden jälkeen luopumassa, säännös kirjoitettaisiin muotoon, joka mahdollistaa hovioikeudenlaamannin kuulumisen lautakunnan kokoonpanoon niin kauan kuin tällaisia virkoja on.

2 §. Tuomarinvalintalautakunnan jäsenten nimeäminen. Pykälä vastaisi uudistettua nimittämislain 7 §:n 3 momenttia.

3 §. Nimeämismenettely. Pykälään yhdistettäisiin voimassa olevan nimittämislain 7 §:n 4 momentin sekä nimittämisasetuksen 3 §:n säännökset eräiden ehdokkaiden nimeämisessä noudatettavasta menettelystä. Sisällöllisesti sääntely ei muuttuisi.

4 §. Lautakunnan jäsenen eroaminen. Pykälä vastaisi asiallisesti voimassa olevan nimittämislain 7 §:n 5 momenttia.

5 §. Päätösvaltaisuus. Säännös olisi yhtenevä voimassa olevan nimittämislain 8 §:n kanssa.

6 §. Tuomarinvalintalautakunnan henkilöstö. Pykälään yhdistettäisiin voimassa olevan nimittämisasetuksen 4 ja 5 §:n säännökset lautakunnan henkilöstöstä sekä lautakunnan sihteerin ja sivutoimisen esittelijän tehtävistä. Sääntely vastaisi sisällöllisesti voimassa olevaa.

7 §. Tarkemmat määräykset. Esityksen keskeisiä ehdotuksia on luopua siitä, että tuomioistuimista ja tuomareista säädettäisiin asetuksella. Myöskään tuomarinvalintalautakunnasta ei enää säädettäisi asetuksella. Tarpeelliset tarkentavat määräykset lautakunta voisi antaa vahvistamassaan työjärjestyksessä.

21 luku Tuomarinkoulutuslautakunta

Luvussa säädettäisiin tuomarinkoulutuslautakunnasta, jonka tehtävänä olisi tuomareiden ja muun lainkäyttöhenkilöstön koulutuksen suunnittelu. Se huolehtisi myös tuomioistuinharjoittelijoiden valintaan liittyvistä tehtävistä sekä asessoreille järjestettävien 18 luvussa tarkemmin säädettyjen kokeiden ja koulutuksen järjestämisestä. Lautakunnalla olisi myös eräitä muita tuomioistuinlaitoksen henkilöstön koulutukseen liittyviä tehtäviä. Luvussa säädettäisiin lautakunnan asettamisesta ja kokoonpanosta, sen jäsenten nimeämisestä ja eroamisesta, lautakunnan päätösvaltaisuudesta sekä sen muusta henkilöstöstä ja työjärjestyksestä. Lautakunnan tehtäviä ja kokoonpanoa lukuun ottamatta sääntely vastaisi pääosin tuomarinvalintalautakuntaa koskevaa sääntelyä.

1 §. Tuomarinkoulutuslautakunnan tehtävät. Pykälässä säädettäisiin tuomarinkoulutuslautakunnan tehtävistä. Pykälän 1 kohdan mukaan lautakunnan tehtäviin kuuluisi ensinnäkin huolehtia tuomioistuinlaitoksen lainkäyttöhenkilöstölle järjestettävän koulutuksen suunnittelusta yhteistyössä oikeusministeriön koulutuksesta vastaavien yksiköiden kanssa. Tuomarinkoulutuslautakunnan pääasiallisena tehtävänä olisi tuomioistuinten lainkäyttöhenkilökunnan koulutuksen suunnittelu ja koordinointi tuomioistuinharjoittelusta täydennyskoulutukseen asti. Käytännössä tämä tarkoittaisi sitä, että nykyisille koulutusta suunnitteleville epävirallisille oikeusministeriön asettamille toimielimille kuuluvat koulutuksen suunnittelutehtävät kuuluisivat jatkossa lautakunnalle.

Pykälän 2 kohdan mukaan lautakunta huolehtisi 18 luvun 2 §:ssä ja 6 §:n 1 momentissa tarkoitettujen asessoreille suunnattujen kokeiden tai suoritusten järjestämisestä.

Alkukokeessa käsiteltävät teemat tulisi valita tasapuolisesti eri tuomioistuimista ja tuomioistuinlaitoksen ulkopuolelta tulevien hakijoiden kannalta. Teemat voisivat käsitellä esimerkiksi perus- ja ihmisoikeuksia, EU-oikeutta ja jonkin oikeudenalan yleisiä oppeja, jolloin hakijoiden erilainen tausta ei asettaisi heitä eriarvoiseen asemaan. Alkukokeeseen liittyvän aineiston määrittelystä vastaisi tuomarinkoulutuslautakunta. Alkukoe voisi sisältää oikeustapauksen, josta hakijoiden tulisi kyetä määrittelemään esimerkiksi oikeudellisen ratkaisutoiminnan kannalta merkittävät tekijät. Osa aineistosta voisi olla toisella kotimaisella kielellä tai englanniksi. Alkukokeen osalta yksi vaihtoehto olisi toteuttaa koe niin sanottuna aineistokokeena, jolloin hakijat saavat vasta koetilanteessa aineiston ja heillä olisi tietty tuntimäärä aikaa perehtyä siihen sekä vastata esitettyihin kysymyksiin.

Koulutusohjelman suunnittelun yhteydessä tuomarinkoulutuslautakunnan ratkaistavaksi jäisi, minkälainen asessoreille suunnattu loppukoe tai lopputyö lopulta olisi. Kokonaisuutena tuomarinkoulutuslautakunnan suorittama arviointi voisi tapahtua loppukokeen-, henkilökohtaisen opintosuunnitelman toteutumisen arvioinnin sekä loppukeskustelun kautta. Yksi vaihtoehto olisi suorittaa loppukoe prosessimaisena, koulutusviran aikana kerättynä portfoliotyyppisenä näyttönä, joka voitaisiin arvioida näyttötutkinnoille tyypilliseen tapaan. Tällöin näytössä osoitettavat osaamisalueet tulisi määritellä ennalta. Varteenotettavia vaihtoehtoja loppukokeeksi olisivat myös oikeustapaukseen liittyvä soveltava koe sekä tuomarin työtä käsittelevän esseen tai artikkelin kirjoittaminen. Loppukoe voisi myös vastata yliopistojen maturiteettikoetta ja olla siten lopputyömäinen esitys hankitusta osaamisesta tai erikseen määritellystä aiheesta.

Pykälän 3 kohdan mukaan tuomarinkoulutuslautakunnalle kuuluisi myös asessorin virkojen hakumenettelystä huolehtiminen sekä esivalinnan suorittaminen. Lautakunnalla olisi siten merkittävä rooli myös uusiin asessorin koulutusvirkoihin ja erityisesti asessorien koulutukseen liittyen.

Edellä 18 luvun 1 §:n 3 momentin perusteluissa todetulla tavalla lautakunta julistaisi asessorien koulutusvirat haettaviksi. Hakuilmoituksessa esitettäisiin, mihin tuomioistuimeen kukin koulutusvirka olisi sijoitettu. Alkukokeen järjestämisen ja koulutusvirkojen haettaviksi julistamisen ohella tuomarinkoulutuslautakunta vastaisi koulutettavien esivalinnasta. Lautakunta määrittäisi valintaan liittyvät valtakunnalliset valintakriteerit, joilla täsmennettäisiin laissa olevia valinta- ja nimitysperusteita. Hakuasiakirjat pisteytettäisiin hakijan opintomenestyksen, hakijan työkokemuksen ja muun pätevöitymisen perusteella. Alkukokeen suorittamiseen ja hakuasiakirjojen tarkastamiseen perustuvan esivalinnan jälkeen lautakunta toimittaisi asianomaisille tuomioistuimille varteenotettavista hakijoista laatimansa ansioyhteenvedot. Tämän jälkeen tuomioistuimet päättäisivät itse haastatteluun kutsuttavista hakijoista, haastattelisivat nämä sekä laatisivat hakijoista oman lausuntonsa.

Asessorit nimitettäisiin virkoihin tuomareiden nimittämisestä säädetyn menettelyn mukaisesti. Asessorin toimikauden ollessa vuotta pidempi nimitystoimivalta olisi korkeimmalla oikeudella tai korkeimmalla hallinto-oikeudella. Nimitys tehtäisiin asianomaisen tuomioistuimen päällikkötuomarin esityksestä. Nimityspäätöstä tehdessään ylimmillä tuomioistuimilla olisi siten käytettävissään tuomarinkoulutuslautakunnan laatimat ansioyhteenvedot varteenotettavista hakijoista sekä koulutuspaikkana toimivan tuomioistuimen lausunto ja virkanimitysesitys. Virkoihin nimitettäisiin ansioituneimmat hakijat. Nimittämisratkaisuun ei olisi oikeutta hakea muutosta valittamalla.

Pykälän 4 kohdan mukaan lautakunnan tehtävänä olisi niin ikään huolehtia tuomioistuinharjoitteluun liittyvistä tehtävistä eli keskitetystä hakumenettelystä sekä käräjänotaarien valinnasta ja nimittämisestä. Tehtävän sisältöä on selostettu tarkemmin tuomioistuinharjoittelusta annetun lain yksityiskohtaisissa perusteluissa (ks. lakiehdotus 2).

Pykälän 5 kohdan mukaan lautakunta antaisi hovioikeuksille, hallinto-oikeuksille, markkinaoikeudelle, työtuomioistuimelle ja vakuutusoikeudelle ohjeita 18 luvun 4 §:n 2 momentissa säädetyn asessorien henkilökohtaisen opintosuunnitelman sisällöstä.

Vastaavasti pykälän 6 kohdan mukaan lautakunta antaisi harjoittelupaikkoina toimiville käräjäoikeuksille, hovioikeuksille ja hallinto-oikeuksille ohjeita tuomioistuinharjoittelijoiden harjoittelusuunnitelman sisällöstä.

Pykälän 7 kohdan mukaan lautakunnan tehtävänä olisi antaa pyynnöstä oikeusministeriölle lausunto tuomioistuinlaitoksen johtamiskoulutukseen tai muuhun pitkäaikaiseen ja vaativaan koulutukseen valittavista henkilöistä. Koulutuslautakunta voisi siten esittää näkemyksensä oikeusministeriölle koulutuspaikkojen jakamisesta. Koulutuslautakunnan tehtävänä ei ole korvata tuomioistuimelle itselleen kuuluvaa päätöksentekoa henkilöstön osallistumisesta koulutukseen, vaan se voisi pyydettäessä avustaa oikeusministeriötä sen päätöksenteossa.

Pykälän 8 kohdan mukaan koulutuslautakunnan tehtävänä olisi myöntää koulutuksen ja loppukokeen tai lopputyön hyväksytysti suorittaneille oikeus käyttää tuomarikoulutettavan nimikettä. Oikeudesta säädettäisiin tarkemmin 18 luvun 6 §:n 2 momentissa.

Pykälän 9 kohdan mukaan lautakunnan tehtäviin kuuluisi myöntää myös tuomioistuinharjoittelun suorittaneelle varatuomarin arvonimi.

2 §. Tuomarinkoulutuslautakunnan asettaminen ja kokoonpano. Tuomarinkoulutuslautakunnan asettamisessa noudatettaisiin vastaavaa menettelyä kuin tuomarinvalintalautakunnan asettamisessa. Pykälän 1 momentin mukaan lautakunnan asettaisi valtioneuvosto viideksi vuodeksi kerrallaan.

Pykälän 2 momentin mukaan lautakunnan kokoonpanoon kuuluisi puheenjohtaja ja varapuheenjohtaja sekä kahdeksan muuta jäsentä. Lautakunnan jäsenistä puheenjohtajan, varapuheenjohtajan ja neljän muun jäsenen tulisi olla vakinaiseen tuomarin virkaan nimitettyjä henkilöitä. Muina jäseninä olisi yksi syyttäjä, yksi asianajaja, yksi oikeustieteellistä tutkimusta ja opetusta edustava jäsen sekä yksi oikeusministeriötä edustava jäsen. Kullakin jäsenellä olisi henkilökohtainen varajäsen.

Enemmistö lautakunnan jäsenistä olisi siten tuomiovallan edustajia. On tärkeää, että lautakunnassa olisivat edustettuina myös asianajajat ja syyttäjät, joilla käytännön tuntemuksensa perusteella on käsitys tuomareiden ja tuomioistuinlaitoksen muun henkilöstön koulutustarpeesta. Myös oikeustieteellisen opetuksen ja tutkimuksen osallistuminen lautakunnan työhön on hyvin perusteltua. Oikeusministeriön edustus on perusteltua taas siksi, että ministeriö on hallinnollisesti vastuussa oikeuslaitoksen toimintaedellytyksistä ja koulutuksen rahoituksesta. Lautakunta voisi työssään luonnollisesti kuulla asiantuntijoita, kuten kasvatustieteen ja aikuiskoulutuksen ammattilaisia.

Pykälän 3 momentin mukaan tuomarijäsenten tulisi edustaa tasapuolisesti eri tuomioistuinlinjoja eli yleisten tuomioistuinten, hallintotuomioistuinten ja erityistuomioistuinten tulisi kaikkien olla edustettuina. Tämän lisäksi vähintään yhden tuomarin tulisi olla päällikkötuomari.

3 §. Tuomarinkoulutuslautakunnan jäsenten nimeäminen. Tuomarinkoulutuslautakunta asetettaisiin tuomarinvalintalautakuntaa vastaavasti nimeämisten perusteella. Pykälän 1 momentin mukaan tuomarinvalintalautakunta nimeäisi ehdokkaat tuomarijäseniksi, valtakunnansyyttäjä ehdokkaan syyttäjäjäseneksi, Suomen Asianajajaliitto ehdokkaan asianajajia edustavaksi jäseneksi ja oikeusministeriö oman jäsenehdokkaansa ohella ehdokkaan oikeustieteellistä tutkimusta ja opetusta edustavaksi jäseneksi.

Lautakunnan tuomarijäsenen tehtävästä kiinnostuneiden tuomareiden tulisi ilmoittautua tuomarinvalintalautakunnalle, jolle tuomarijäsenten nimeäminen kuuluisi. Oikeusministeriölle kuuluisi oikeustieteellistä tutkimusta ja opetusta edustavan ehdokkaan ja tämän varajäsenehdokkaan nimeäminen. Oikeusministeriön on 2 momentin viittaussäännöksen perusteella kuultava mainittuja tahoja ennen ehdokkaiden nimeämistä.

Ehdotettu nimitysmenettely vastaisi pääosin tuomarinvalintalautakunnan nimitysmenettelyä. Pykälän 2 momentin mukaan jäsenten ja varajäsenten nimeämisessä noudatettaisiin soveltuvin osin, mitä tuomarinvalintalautakunnan nimeämismenettelystä säädetään. Käytännössä tämä tarkoittaisi sitä, että ehdokkaita ja varajäsenehdokkaista olisi 20 luvun 3 §:ssä säädetyllä tavalla nimettävä kaikissa ryhmissä vähintään kaksi, jotta valtioneuvostolla olisi todellinen mahdollisuus valinnan tekemiseen. Oikeusministeriö pyytäisi valtakunnansyyttäjää ja Suomen Asianajajaliittoa ilmoittamaan nimeämänsä jäsenehdokkaat.

4 §. Lautakunnan jäsenen eroaminen. Pykälä vastaisi tuomarinvalintalautakunnan jäsenen eroamista koskevaa 20 luvun 4 §:ää.

5 §. Päätösvaltaisuus. Tuomarinkoulutuslautakunta olisi päätösvaltainen, kun paikalla on puheenjohtaja tai varapuheenjohtaja ja vähintään viisi jäsentä eli yhteensä kuusi henkilöä. Läsnä tulisi aina olla puheenjohtajan lisäksi kolme tuomaria, millä turvattaisiin osaltaan se, että kaikkia ratkaisuja tekemässä olisi riittävä tuomariedustus. Päätösvaltaisuuden säilyminen edellyttäisi siten sitä, että vain yksi tuomarijäsen kerrallaan voisi olla poissa. Tästä ei oletettavasti aiheutuisi ongelmia, koska jokaisella jäsenellä olisi henkilökohtainen varajäsen.

6 §. Tuomarinkoulutuslautakunnan henkilöstö. Pykälän 1 momentin mukaan lautakunnalla olisi päätoiminen sihteeri, jonka tehtävänä olisi valmistella ja esitellä lautakunnassa esillä olevat asiat sekä huolehtia lautakunnan muun toiminnan järjestämisestä. Sihteerin kelpoisuusvaatimuksena olisi soveltuva ylempi korkeakoulututkinto ja hyvä tuomioistuinten toiminnan tai aikuiskoulutuksen tuntemus. Tehtävässä voisi siten toimia esimerkiksi oikeustieteellisen tai kasvatustieteellisen ylemmän korkeakoulututkinnon suorittanut henkilö. Lisäksi edellytettäisiin joko tuomioistuinten toiminnan taikka aikuiskoulutuksen hyvää tuntemusta.

Sihteerin nimittäisi pykälän 2 momentin mukaan lautakunta.

Pykälän 3 momentin mukaan lautakunnalla voisi olla lisäksi muuta henkilöstöä, jonka ottaisi sihteeri.

7 §. Tarkemmat määräykset. Tuomarinkoulutuslautakunnasta voitaisiin määrätä tarkemmin työjärjestyksessä, jonka lautakunta itse vahvistaisi.

22 luku Virkarikosasiat

1 §. Virkarikokset. Pykälän 1 momentissa säädettäisiin tuomioistuimista, jotka ovat toimivaltaisia käsittelemään tuomareita ja muita pykälässä mainittuja virkamiehiä koskevat virkarikosasiat. Sääntely vastaisi voimassa olevia säännöksiä.

Ylimpien tuomioistuinten jäseniä ja esittelijöitä koskevista virkarikosasioista säädettäisiin erikseen. Näiden tuomioistuinten jäseniä koskevat virkarikosasiat käsittelee perustuslain nojalla valtakunnanoikeus siten kuin valtakunnanoikeudesta ja ministerivastuuasioiden käsittelystä annetussa laissa säädetään. Korkeimman oikeuden ja korkeimman hallinto-oikeuden esittelijöiden virkarikosasiassa toimivaltaisesta tuomioistuimesta säädettäisiin asianomaisia tuomioistuimia koskevissa laeissa.

Koska tuomioistuimessa voisi kansliapäällikön lisäksi olla myös muita hallinnollisia virkoja, pykälän 2 momentissa säädettäisiin lisäksi nimenomaisesti, että kansliapäälliköstä säädetty koskee myös muuhun vastaavaan virkaan nimitettyä.

Pykälän 3 momentin mukaan 19 luvun 1 §:n 3 momentin perusteella esittelijäksi määrättyyn sovellettaisiin hänen tuossa tehtävässä tekemänsä virkarikosasian käsittelyyn, mitä saman tuomioistuimen esittelijästä on säädetty.

23 luku Muutoksenhaku

1 §. Muutoksenhaku sivutoimilupaa koskevaan päätökseen. Pykälän 1 momentin perusteella muutosta sivutoimilupaa koskevaan päätökseen haettaisiin virkamieslain 57 §:n 1 momentissa säädettyä vastaavasti korkeimmalta hallinto-oikeudelta. Korkeimman oikeuden ja korkeimman hallinto-oikeuden sivutoimilupa-asiassa antamaan päätökseen haettaisiin muutosta asianomaiselta tuomioistuimelta, jossa asian käsittelisi täysistunto. Näiden tuomioistuinten toimivaltaan kuuluisi ratkaista tuomareitaan ja esittelijöitään sekä alempien tuomioistuinten päällikkötuomareita koskevat sivutoimilupa-asiat.

Pykälän 2 momentin mukaan ensimmäisen oikeusasteen päätöstä olisi noudatettava muutoksenhausta huolimatta.

2 §. Muutoksenhaku kirjallista varoitusta koskevaan päätökseen. Pykälän säännökset vastaisivat valtion virkamieslain 53 a §:n 1 momentissa säädettyä.

3 §. Muutoksenhaku virantoimituksesta pidättämistä koskevaan päätökseen. Valtion virkamieslain 53 §:n 2 momentin mukaan päätöksestä, jolla tuomari on pidätetty virastaan, voidaan valittaa hallinto-oikeuteen. Muutoksenhakua koskevaa sääntelyä ehdotetaan muutettavaksi. Pykälän 1 ja 2 momentin mukaan muutoksenhaku ohjautuisi tuomioistuinlinjoittain asianomaiseen ylempään tuomioistuimeen. Näin ollen muutoksenhaku järjestyisi tämän saman periaatteen mukaisesti kuin haettaessa muutosta päätökseen, jolla tuomarille on annettu kirjallinen varoitus

Pykälän 3 momentti vastaisi voimassa olevaa virkamieslain 53 a §:n 2 momenttia, joka ulotettaisiin koskemaan myös muutoksenhakua virantoimituksesta pidättämistä koskevaan päätökseen.

Pykälän 4 momenttiin otettaisiin voimassa olevan virkamieslain 55 §:n 2 momenttia vastaava säännös, jonka mukaan päätöstä on noudatettava muutoksenhausta huolimatta, jollei muutoksenhakutuomioistuin toisin päätä.

4 §. Muutoksenhaku työkyvyttömyyden perusteella annettavaa eroa koskevaan päätökseen. Pykälän 1 momentissa säädettäisiin muutoksenhausta työkyvyttömyyden perusteella annettavaa eroa koskevaan päätökseen. Koska korkeimman oikeuden ja korkeimman hallinto-oikeuden esittelijälle annettavaa eroa koskevan päätöksen tekisi ensiasteena asianomainen tuomioistuin, päätökseen ei voisi enää hakea muutosta. Muilta osin sääntely vastaisi asiallisesti voimassa olevaa virkamieslain 54 a §:ää. Pykälään otettaisiin selkeyden vuoksi maininta siitä, että asia olisi myös muutoksenhakutuomioistuimessa käsiteltävä kiireellisenä.

Pykälän 2 momenttiin otettaisiin virkamieslain 54 a §:ää vastaava säännös, jonka mukaan ensiasteen tuomioistuimen päätöstä olisi noudatettava muutoksenhausta huolimatta, jollei muutoksenhakutuomioistuin toisin päätä.

5 §. Muutoksenhaku asiantuntijajäsenen tehtävästä vapauttamista koskevaan päätökseen. Edellä 17 luvun 21 §:n perusteluissa todetulla tavalla, tehtävästä vapautetulla asiantuntijajäsenellä olisi oikeus hakea muutosta hallinto-oikeuden tai vakuutusoikeuden päätökseen. Tästä säädettäisiin pykälän 1 momentissa. Muutosta haettaisiin korkeimmalta hallinto-oikeudelta, jossa asia olisi käsiteltävä kiireellisenä.

Pykälän 2 momentin mukaan hallinto-oikeuden tai vakuutusoikeuden päätöstä olisi noudatettava muutoksenhausta huolimatta, jollei korkein hallinto-oikeus toisin päättäisi.

6 §. Muutoksenhaku tuomarinkoulutuslautakunnan päätökseen. Tuomarin koulutuslautakunnan 21 luvun perusteella tekemään päätökseen ei saisi hakea muutosta valittamalla. Tuomarinimityksiä vastaavalla tavalla käräjänotaarin nimityspäätöksestä tai esivalinnasta asessorin virkaan ei voitaisi valittaa. Nimitysasioissa valitusoikeus aiheuttaisi nimitysprosessin pitkittymistä ja hakijoiden keskuudessa epävarmuutta. Valitusoikeuden tarvetta vähentää lisäksi se, että ehdotetut valtakunnallisesti määritellyt valintakriteerit parantaisivat hakijoiden oikeusturvaa nykyisestä merkittävästi. Valituskielto vastaisi sitä, mitä virkanimityksistä tuomarinimitykset mukaan lukien yleisesti säädetään.

24 luku Voimaantulo ja siirtymäsäännökset

1 §. Voimaantulo. Laki ehdotetaan tulemaan voimaan vuoden alusta 2017.

2 §. Kumottavat lait. Lailla kumottaisiin käräjäoikeuslaki, hovioikeuslaki, laki korkeimman hallinto-oikeuden asiantuntijajäsenistä, markkinaoikeudesta annettu laki ja vakuutusoikeuslaki. Hallinto-oikeuslaki jäisi osittain voimaan (lakiehdotus 12).

Työtuomioistuimesta annettu laki muutettaisiin oikeudenkäynnistä työtuomioistuimessa annetuksi laiksi. Se jäisi siis oikeudenkäyntimenettelyä koskevilta osin voimaan, mutta osa sen säännöksistä siirrettäisiin tuomioistuinlakiin. Vaikka markkinaoikeudesta annettu laki tulisi tässä yhteydessä kumottavaksi, osa siinä olevista pääosin ratkaisukokoonpanoja koskevista säännöksistä sijoitettaisiin oikeudenkäynnistä markkinaoikeudessa annettuun lakiin. Niin ikään vakuutusoikeuslaki korvattaisiin oikeudenkäynnistä vakuutusoikeudessa annetulla lailla.

Myös kumottavien lakien nojalla annetut asetukset kumottaisiin. Näitä asetuksia ovat käräjäoikeusasetus (582/1993), hovioikeusasetus (211/1994), hallinto-oikeusasetus (438/1999) ja vakuutusoikeudesta annettu valtioneuvoston asetus (237/2003). Myös työtuomioistuimesta annettu asetus (201/1983) kumottaisiin.

Tuomioistuinlailla kumottaisiin myös tuomareiden nimittämisestä annettu laki (205/2000) ja sen nojalla annettu valtioneuvoston asetus tuomareiden nimittämisestä (427/2000). Kumottuja vastaavat säännökset on sijoitettu tuomioistuinlain 10—12 ja 20 lukuun.

Niin ikään vanhentunut ja käytännössä tarpeeton alioikeuden istuntojen pitämisestä muualla kuin varsinaisessa istuntopaikassa annettu laki (141/1932) kumottaisiin.

3 §. Eräiden asetusten jääminen voimaan. Pykälässä säädettäisiin valtioneuvoston ja oikeusministeriön asetuksista, jotka jäisivät lakien kumoamisesta huolimatta voimaan.

Näitä olisivat ensinnäkin alueellisten tuomioistuinten tuomiopiirejä koskevat asetukset eli käräjäoikeuslain 21 §:n 1 momentin 4 kohdan nojalla annettu valtioneuvoston asetus käräjäoikeuksien tuomiopiireistä (410/2008), hovioikeuslain 1 §:n 3 momentin nojalla annettu valtioneuvoston asetus hovioikeuksien tuomiopiireistä (337/2013) ja hallinto-oikeuslain 2 §:n nojalla annettu hallinto-oikeuksien tuomiopiireistä annettu valtioneuvoston asetus (338/2013). Koska hallinto-oikeuslaki jäisi eräiltä osin voimaan, hallinto-oikeuksien tuomiopiiriasetuksen jäämisestä voimaan säädettäisiin kyseisen lain muutoslain yhteydessä (lakiehdotus 12). Kumottaviksi esitettyjä lakeja vastaavat asetuksenantovaltuudet ehdotetaan otettavaksi tuomioistuinlain II osan tuomioistuimia koskeviin lukuihin. Koska tuomioistuinlaki tai siihen liittyvät muut lait eivät edellytä kyseisten asetusten muuttamista, niitä ei ole tarpeen antaa uudelleen, vaan ne tulisi jättää voimaan sellaisinaan.

Edellä todetuilla perusteilla voimaan jäisi myös käräjäoikeuslain 18 §:n nojalla annettu oikeusministeriön asetus käräjäoikeuksien kanslioiden ja istuntopaikkojen sijainnista (454/2009). Tätä koskeva asetuksenantovaltuutus otettaisiin tuomioistuinlain 2 luvun 5 §:ään.

4 §. Päällikkötuomareita koskevat siirtymäsäännökset. Ehdotuksen mukaan päällikkötuomarit nimitettäisiin määräajaksi. Muutos koskisi niitä virkoja, jotka tulevat avoimeksi lain voimaantulon jälkeen. Ehdotuksella ei siten olisi vaikutusta ennen lain voimaantuloa nimitettyjen päällikkötuomareiden asemaan.

Pykälän 1 momenttiin otettaisiin säännös, jonka mukaan ennen lain voimaantuloa haettavaksi julistetun päällikkötuomarin viran täyttämisessä noudatettaisiin aikaisemman lain säännöksiä. Näin ollen päällikkötuomarin virkaan nimitettäisiin vakinaisesti, jos virka on julistettu haettavaksi ennen lain voimaantuloa.

Pykälän 2 momentissa säädettäisiin tilanteista, joissa uuden lain mukaiseen määräaikaiseen päällikkötuomarin virkasuhteeseen nimitettäisiin vakinaisessa päällikkötuomarin virassa oleva henkilö. Päällikkötuomari katsottaisiin eronneeksi vakinaisesta virastaan siitä ajankohdasta, kun hänet nimitetään päällikkötuomariksi 11 luvun 2 §:n 1 momentissa tarkoitetuksi määräajaksi. Näissä tilanteissa määräaikaisella nimityksellä olisi siten sama vaikutus kuin nimityksellä vakinaiseen virkaan valtion virkamieslain 65 §:ssä säädetyllä tavalla. Tällaisella henkilöllä ei olisi toimikauden päättyessä oikeutta palata vakinaiseen päällikkötuomarin virkaan vaan hänelle olisi taattava muu vakinainen tuomarin virka. Heihin sovellettaisiin siten 11 luvun 13 §:ssä säädettyä virkatakuuta.

Pykälän 3 momentissa säädettäisiin vakinaisesti nimitetyn päällikkötuomarin oikeudesta siirtyä hoitamaan yksinomaan lainkäyttötehtäviä. Siirtyminen tavanomaisiin tuomarin tehtäviin edellyttäisi, että päällikkötuomari itse hakeutuisi johonkin samassa tuomioistuimessa olevaan avoimeen tuomarin virkaan. Edellytyksenä olisi, että asianomainen henkilö on ollut päällikkötuomarin virassa yhtäjaksoisesti vähintään seitsemän vuotta. Vielä edellytettäisiin, että hän on siirtyessään täyttänyt 63 vuotta eli on oikeutettu vanhuuseläkkeeseen. Päällikkötuomarin tulisi ilmoittaa halukkuudestaan siirtyä hoitamaan vain lainkäyttötehtäviä ennen sopivan viran auki julistamista. Ilmoitus tehtäisiin sille tuomioistuimelle, jonka tehtävänä on julistaa virka haettavaksi. Siirtyvän päällikkötuomarin olisi täytettävä kyseisen viran kelpoisuusvaatimukset. Siten esimerkiksi käräjäoikeuden laamannia ei voitaisi nimittää maaoikeuden vastuutuomariksi, jollei hän täytä viran kelpoisuusvaatimuksia. Virkaan nimitettäessä noudatettaisiin nimittämismenettelyä koskevia säännöksiä virkaa kuitenkaan auki julistamatta. Nimityksen tekisi siten tasavallan presidentti säännönmukaista nimittämismenettelyä noudattaen. Puheena olevan momentin mukaan siirtynyt päällikkötuomari olisi tuomioistuimessa lainkäyttöasioissa virkaikäjärjestyksessä päällikkötuomarista seuraava.

5 §. Muita tuomareita koskevat siirtymäsäännökset. Pykälän 1 momentin mukaan korkeimman hallinto-oikeuden hallintoneuvoksen nimike muuttuisi lain tullessa voimaan oikeusneuvokseksi.

Pykälän 2 ja 3 momenttiin otettaisiin hovioikeudenlaamanneja ja vakuutusoikeuden laamanneja koskevat siirtymäsäännökset. Sääntely olisi lokakuun alusta 2015 voimaan tullutta uudistusta vastaava (ks. HE 224/2014 vp s. 35—36 ja lait 567—569/2015 vp). Sen mukaan ennen lain voimaan tuloa nimitettyyn laamanniin sovellettaisiin, mitä hovioikeudenneuvoksesta tai vakuutusoikeustuomarista säädetään. Vaikka laamanni ei suoraan lain nojalla toimisi osaston johtajana, hänellä olisi edelleen oikeus toimia tehtävässä, johon edellytetään johtamistaitoa. Tässä tehtävässä hän olisi tuomioistuimen johtoryhmän ja 11 luvun 10 §:ssä tarkoitetun niin sanotun lausuntovaliokunnan jäsen.

6 §. Muuta henkilöstöä koskevat siirtymäsäännökset. Pykälän 1 momentissa säädettäisiin esittelijöiden ja valmistelijoiden virkanimikkeiden muuttumisesta. Hovioikeuden viskaalin ja asessorin virkaan nimitettyjen nimikkeet muuttuisivat lain voimaan tullessa hovioikeuden esittelijäksi. Vastaavasti hallinto-oikeussihteerit olisivat jatkossa hallinto-oikeuden esittelijöitä, työtuomioistuimen sihteerit työtuomioistuimen esittelijöitä ja vakuutusoikeuden asessorit ja vakuutusoikeussihteerit vakuutusoikeuden esittelijöitä. Niin ikään markkinaoikeussihteerin nimike muuttuisi markkinaoikeuden valmistelijaksi.

Pykälän 2 momentissa säädettäisiin kevennettyyn kokoonpanoon liittyvistä siirtymäsäännöksistä. Ne asiat, joissa esittelijä on kumotun hovioikeuslain 9 §:n tai vakuutusoikeuslain 2 §:n ja asetuksen 5 §:n perusteella kuulunut ratkaisukokoonpanoon, voitaisiin käsitellä loppuun sanotussa kokoonpanossa.

Pykälän 3 momentissa säädettäisiin käräjäviskaalin viroista, joita on käräjäoikeuksissa tällä hetkellä vain muutamia. Lain siirtymäsäännöksen mukaan ennen lain voimaantuloa nimitettyyn käräjäviskaaliin sovellettaisiin, mitä kumotussa käräjäoikeuslaissa säädetään esimerkiksi käräjäviskaalin toimivallasta ja tehtävistä.

7 §. Viittaukset aikaisempaan lakiin. Pykälään otettaisiin yleinen siirtymäsäännös, jonka mukaan vanhoihin lakeihin tai asetuksiin kohdistuvilla viittauksilla tarkoitetaan tämän lain säännöksiä.

1.2 Laki tuomioistuinharjoittelusta

Laissa säädettäisiin tuomioistuinharjoittelusta. Sääntely vastaisi pääosin asiallisesti voimassa olevia käräjäoikeuslain, hovioikeuslain, hallinto-oikeuslain sekä tuomioistuinharjoittelusta annetun valtioneuvoston asetuksen säännöksiä. Koska sääntely on koottu yhteen lakiin, on tämä edellyttänyt eräitä rakenteellisia ja teknisiä muutoksia. Suurimpana muutoksena nykytilaan nähden olisi se, että käräjänotaareiden valinta- ja hakumenettelystä huolehtisi keskitetysti tuomarinkoulutuslautakunta. Ehdotuksen mukaan se myös nimittäisi käräjänotaarit tuomioistuimiin. Harjoittelupaikat julistettaisiin haettaviksi vain kerran vuodessa, kun nykyisin näin tehdään kaksi kertaa vuodessa.

1 §. Soveltamisala. Pykälän 1 momentissa olisi yleinen viittaus tuomioistuinlakiin, jonka 19 luvun 4 §:ssä säädettäisiin käräjänotaarista. Käräjäoikeudessa käräjänotaarilla olisi 14—16 §:n, samoin kuin voimassa olevan käräjäoikeuslain, mukaan oikeus ratkaista eräitä lainkäyttöasioita ilman eri määräystä ja eräitä asioita käräjäoikeuden laamannin määräyksen perusteella. Erikseen olisi vielä säädetty, että käräjänotaaria ei saisi määrätä käsittelemään yksin tai käräjäoikeuden puheenjohtajana asiaa, joka laatunsa tai laajuutensa vuoksi on pidettävä vaikeana ratkaista (16 §:n 2 momentti, käräjäoikeuslaki 17 § 2 momentti).

Lainkäyttöasiaa ratkaistessaan käräjäoikeuden käräjänotaaria tulisi periaatteessa koskea samat säännökset kuin tuomaria. Pykälän 2 momenttiin otettaisiin tästä nimenomainen viittaussäännös tuomioistuinlain 9 luvun 1 ja 2 §:ään, joissa säädettäisiin tuomarin yleisistä velvollisuuksista ja tuomarin virkavastuusta. Säännökset koskisivat käräjänotaaria tuomioistuinharjoittelijana kuitenkin vain soveltuvin osin. Käräjänotaarilla ei ole esimerkiksi kaikissa tilanteissa tuomaria vastaavaa velvollisuutta ratkaista hänelle jaettua asiaa. Näin on ainakin silloin, kun asia osoittautuu sellaiseksi, että sitä ei olisi voitu antaa käräjänotaarin ratkaistavaksi.

2 §. Tuomioistuinharjoittelun sisältö. Pykälässä säädettäisiin tuomioistuinharjoittelun sisällöstä ja kestosta voimassa olevaa sääntelyä vastaavasti. Pykälän 1 momentti vastaisi tuomioistuinharjoittelusta annetun asetuksen 1 §:ää ja 2 momentti käräjäoikeuslain 14 §:n 2 momenttia. Harjoittelulla tarkoitettaisiin lainkäyttötehtäviin perehdyttävää työharjoittelua, koulutusta ja seurantaa. Harjoitteluun kuuluisi siten jatkossakin kaksi kuuden kuukauden pituista harjoittelujaksoa. Ensimmäinen jakso suoritetaan käräjäoikeudessa ja toinen käräjäoikeudessa, hovioikeudessa tai hallinto-oikeudessa.

3 §. Käräjänotaarin nimittäminen ja kelpoisuusvaatimukset. Pykälässä säädettäisiin käräjänotaarin nimittämisestä ja kelpoisuusvaatimuksista, joista nykyisin säädetään käräjäoikeuslain 4 ja 15 §:ssä, hovioikeuslain 6 a §:ssä ja hallinto-oikeuslain 10 a §:ssä. Nimittämistoimivalta olisi tuomioistuinten sijaan tuomarinkoulutuslautakunnalla. Käräjänotaarin virat ovat vakinaisia virkoja, jotka täytetään tietyksi laissa säädetyksi määräajaksi. Käräjänotaarin nimityksen sisältö riippuu siitä, suoritetaanko tuomioistuinharjoittelu kokonaan käräjäoikeudessa vai osittain hovi- tai hallinto-oikeudessa. Toimikauden pituus olisi kuitenkin yhteensä yksi vuosi.

Nimittämisen edellytyksenä ei enää olisi, että tuomarinvakuutus on sitä ennen annettu. Riittävänä on pidettävä, että käräjänotaari voi antaa vakuutuksen vielä ennen tehtävään ryhtymistä.

4 §. Harjoittelupaikkojen julistaminen haettavaksi. Harjoittelupaikat julistettaisiin haettavaksi keskitetysti vain kerran vuodessa. Pykälän 1 momentin mukaan haettavaksi julistaminen olisi tuomarinkoulutuslautakunnan tehtävä. Tuomioistuimilla olisi edelleen oikeus määrittää kunkin harjoittelijan harjoittelukauden alkamisajankohta osana sisäistä toiminnan järjestämistä. Muilta osin pykälä vastaisi voimassa olevaa tuomioistuinharjoitteluasetuksen 3 §:n 1 momenttia.

5 §. Tuomioistuinharjoitteluun hakeminen. Pykälässä säädettäisiin tuomioistuinharjoitteluun hakeutumisessa noudatettavasta menettelystä. Pykälän 1 momentin mukaan harjoitteluun haettaisiin tuomarinkoulutuslautakunnalle osoitetulla hakemuksella.

Pykälän 2 momentin mukaan samalla hakemuksella voitaisiin hakea useaan eri harjoittelupaikkaan. Ne olisi ilmoitettava etusijajärjestyksessä. Hakupaikkojen määrää ei olisi rajoitettu. Tällä tuetaan sitä, että hakijat pohtivat avarakatseisemmin kysymykseen tulevia harjoittelupaikkoja. Esimerkiksi Helsinkiin opintojen vuoksi muuttanut ja kaupunkiin sittemmin kotiutunut hakija saattaisi ilmoittaa yhtenä vaihtoehtona pääkaupunkiseudun ulkopuolella sijaitsevan käräjäoikeuden, joka sijaitsee kaupungissa, johon hänellä olisi jokin muu yhteys tai jossa hän muutoin voisi ajatella asuvansa ainakin vuoden. Tämä lisäisi yksittäisen hakijan valinnanmahdollisuuksia, mutta turvaisi toisaalta myös pienempien käräjäoikeuksien mahdollisuuksia saada jatkossakin riittävästi päteviä hakijoita.

6 §. Valinta tuomioistuinharjoitteluun. Pykälä vastaisi sanamuodollaan tuomioistuinharjoittelusta annetun asetuksen 3 §:n 2 momenttia. Valinnan harjoitteluun tekisi tuomioistuinten sijaan tuomarinkoulutuslautakunta, joka myös nimittäisi käräjänotaarit harjoittelupaikkoihin.

7 §. Valintaperusteet. Pykälän 1 momentti vastaisi asiallisesti tuomioistuinharjoittelusta annetun asetuksen 4 §:n 1 momenttia. Lisäksi tuomioistuinharjoittelijoiden valintaan liittyvät valtakunnalliset, laissa olevia nimitysperusteita ja valintaperusteita täsmentävät valintakriteerit määrittäisi tuomarinkoulutuslautakunta. Tuomioistuinharjoittelijoita valitessaan tuomarinkoulutuslautakunnan tulisi valita näille myös riittävä määrä varajäseniä. Näin voitaisiin välttyä täydentävältä hakumenettelyltä, mikäli harjoitteluun valittujen tilanne muuttuisi ennen harjoittelun alkamista. Tämä on tarpeen, koska muutoksia tapahtuisi todennäköisesti aikaisempaa enemmän, kun osa harjoittelijoista valittaisiin ehdotuksen mukaan jopa vuotta ennen harjoittelun alkamista.

Pykälän 2 momentti vastaisi asetuksen 4 §:n 2 momenttia. Hakijat voitaisiin asettaa tuomarinkoulutuslautakunnassa paremmuusjärjestykseen alueittain, alueiden muodostuessa esimerkiksi hovioikeuspiireistä. Sen mukaan mahdollisuus haastatella hakijoita säilytettäisiin. Keskitetyssä mallissa tämäkin tehtävä kuuluisi tuomarinkoulutuslautakunnalle. Momentin mukaan hakijoista voitaisiin heidän suostumuksellaan hankkia lausuntoja tai muuta selvitystä.

8 §. Tuomarinvakuutus. Pykälässä säädettäisiin tuomarinvakuutuksen antamisesta. Vakuutusta ei annettaisi enää hovioikeudessa vaan käräjäoikeudessa.

9 §. Harjoittelu. Pykälä vastaisi asiallisesti käräjäoikeuslain 16 §:ää ja tuomioistuinharjoitteluasetuksen 5 §:n 2 momenttia.

10 §. Ohjaus. Pykälän ensimmäiseen virkkeeseen otettaisiin voimassa olevan käräjäoikeuslain 14 §:n 3 momenttia, hovioikeuslain 6 a §:n 3 momenttia ja hallinto-oikeuslain 10 a §:n 3 momenttia vastaava säännös harjoittelupaikan velvollisuudesta nimetä harjoittelijalle ohjaajaksi tuomari tai esittelijä. Momentin toinen virke olisi tuomioistuinharjoitteluasetuksen 5 §:n 1 momenttia vastaava.

11 §. Koulutus. Pykälän 1 momentin mukaan käräjänotaarilla olisi velvollisuus osallistua tuomioistuinharjoitteluun liittyvään koulutukseen. Tämä olisi osittain tuomioistuinten itsensä järjestämää ja osittain valtakunnallista. Säännös olisi velvoittavampi kuin voimassa oleva tuomioistuinharjoitteluasetuksen 5 §:n 4 momentti, jonka mukaan notaareilla on mahdollisuus osallistua koulutukseen. Koulutukseen osallistuminen olisi edellytyksenä varatuomarin arvonimen saamiselle. Käräjänotaarille harjoittelusta annettavaan todistukseen tulisi maininta siitä, että käräjänotaari on osallistunut käräjänotaareille järjestettyyn koulutukseen.

Pykälän 2 momentissa säädettäisiin tuomioistuinharjoittelun tavoitteista. Sen mukaan koulutuksella kehitettäisiin käräjänotaarin laintuntemusta ja oikeudellista osaamista. Se antaisi myös valmiuksia oikeudelliseen ratkaisutoimintaan. Tuomioistuinharjoittelu täydentää oikeustieteen maisterintutkinnon aikana hankittua teoreettista osaamista käräjä-, hovi- ja hallinto-oikeudessa tapahtuvan työssä oppimisen sekä koulutuksen kautta.

12 §. Harjoittelusuunnitelma. Pykälän 1 momenttiin yhdistettäisiin voimassa olevan käräjäoikeuslain 14 §:n 3 momentin, hovioikeuslain 6 a §:n 3 momentin, hallinto-oikeuslain 10 a §:n 3 momentin sekä tuomioistuinharjoitteluasetuksen 6 §:n 1 momentin säännökset harjoittelupaikan velvollisuudesta laatia harjoittelusuunnitelma. Pykälän 2 momentti olisi yhtenevä tuomioistuinharjoitteluasetuksen 6 §:n 2 momentin kanssa.

Harjoittelusuunnitelmassa olisi kuvattava harjoittelun tavoitteet ja tehtävät kussakin harjoitteluvaiheessa, perehdyttäminen ja kouluttaminen käsiteltäviin asiaryhmiin, työtehtävien seuranta ja palautteen antaminen sekä mainittava muut harjoittelun kannalta keskeiset seikat ja harjoittelun ohjauksesta vastuussa olevat henkilöt. Tuomarinkoulutuslautakunta voisi antaa tuomioistuinlain 23 luvun 1 §:n 3 kohdan nojalla tarkempia ohjeita harjoittelusuunnitelman sisällöstä. Harjoittelusuunnitelmassa otettaisiin huomioon kunkin tuomioistuimen erityispiirteet. Harjoittelusuunnitelman mukaisesti käräjänotaarit tutustuisivat harjoittelunsa aikana vaiheittain tuomioistuimen toimintaan kokonaisuutena ja käsittelisivät monipuolisesti erilaisia lainkäyttöasioita. Käräjänotaareiden nykyisiin tehtäviin ei esitetä tässä yhteydessä muutoksia. Käräjänotaareita tuettaisiin, ohjattaisiin ja arvioitaisiin harjoittelun eri vaiheissa. Harjoittelusuunnitelmassa nimettäisiin näitä tehtäviä hoitavat vastuuhenkilöt.

13 §. Tehtävät. Pykälän 1 momentissa säädettäisiin käräjänotaarin tehtävistä käräjäoikeudessa tuomioistuinharjoittelusta annetun asetuksen 5 §:n 3 momentin ensimmäisen virkkeen mukaisesti.

Pykälän 2 momentissa säädettäisiin käräjänotaarin tehtävistä hovioikeudessa ja hallinto-oikeudessa tuomioistuinharjoittelusta annetun asetuksen 5 §:n 2 momenttia vastaavasti. Voimassa olevassa hovioikeuslaissa ei ole täsmällisiä säännöksiä käräjänotaarin tehtävistä ja ne määrittyvätkin pääosin harjoittelusuunnitelman kautta. Hallituksen esityksessä, jolla tuomioistuinharjoittelu ulotettiin hovi- ja hallinto-oikeuksiin (278/2010) tällaista säännöstä ei ole pidetty tarpeellisena vaan sen mukaan harjoittelija voisi ilman nimenomaista valtuutussäännöstä avustaa hovioikeudessa tuomareita ja esittelijöitä asioiden valmistelussa, laatia ohjatusti muistiota ja päätösluonnoksia sekä osallistua pöytäkirjanpitäjänä pääkäsittelyihin. Ottaen huomioon, että käräjänotaarin tehtävistä käräjäoikeudessa on säädetty täsmällisesti, lakiin olisi tarkoituksenmukaista ottaa säännös myös tehtävistä hovioikeudessa. Tämä olisi omiaan selventämään sääntelyä.

Ehdotuksen mukaan momentin ensimmäisen virkkeen mukaan käräjänotaari avustaisi asioiden valmistelussa. Harjoittelusuunnitelman, ohjaajan ja kunkin asian käsittelijän varaan jäisi tehtävien tarkempi määrittely. Tämän lisäksi notaari voisi pitää pöytäkirjaa hovioikeuden istunnossa. Momentin toinen virke muuttaisi nykytilaa siinä, että käräjänotaarin oikeudesta toimia esittelijänä määrättäisiin jatkossa työjärjestyksessä. Voimassa olevan hovioikeuslain 6 a §:n 3 momentin mukaan esittelijänä toimiminen on mahdollista vain osaston johtajan määräämissä yksittäisissä asioissa. Riittävää on, että perusteista, joilla käräjänotaari voi toimia esittelijänä, määrätään työjärjestyksessä. Sääntely olisi tällöin yhdenmukainen hallinto-oikeudessa toimivan käräjänotaarin toimivallan kanssa.

Pykälän 3 momentissa säädettäisiin käräjänotaarin toimivallasta hallinto-oikeudessa. Tätä vastaava säännös on nykyisin hallinto-oikeuslain 10 a §:n 1 momentissa. Hovioikeutta koskevaa säännöstä vastaavasti lakiin on tarkoituksenmukaista ottaa säännös käräjänotaarin toimivallasta avustaa asioiden valmistelussa myös hallinto-oikeudessa. Tämä pitää sisällään lainkäyttöasioiden esivalmistelu- ja jälkityötehtävät.

14 §. Käräjänotaarin toimivalta käräjäoikeudessa. Käräjänotaarin toimivallasta säädetään nykyisin käräjäoikeuslain 17 §:ssä. Sen perusteella käräjänotaarin toimivalta muuttuu vaiheittain harjoittelun edetessä. Käytännössä toimivalta jakautuu yleiseen koko harjoittelun kestävään toimivaltaan suorittaa vihkimisiä, ratkaista riidattomia velkomusasioita, pitää pöytäkirjaa, antaa haasteita ja tiedoksiantoja sekä allekirjoittaa muita lainkäyttöön liittyviä asiakirjoja. Kaksi kuukautta virassa ollut käräjänotaari on toimivaltainen ratkaisemaan asioita istunnossa itsenäisesti sekä rikosasioita myös kirjallisessa menettelyssä. Tämän lisäksi käräjänotaarin toimivaltaan voidaan laamannin määräyksellä osoittaa kuuluvaksi tiettyjen riita-asioiden ratkaiseminen yhden tuomarin kokoonpanossa ja rikosasioiden lautamieskokoonpanossa. Hänet voidaan myös määrätä monijäsenisen kokoonpanon jäseneksi. Pykälä on varsin vaikeasti luettava. Tästä syystä se jaettaisiin kolmeksi eri pykäläksi (12—14 §). Käräjänotaarin toimivalta käräjäoikeudessa määrittyisi siten tarkemmin jäljempänä olevien säännösten perusteella. Toimivalta olisi asiallisesti voimassa olevaa vastaava.

Pykälässä säädettäisiin käräjänotaarin toimivallasta, joka hänellä olisi koko harjoittelujakson ajan. Säännös olisi voimassa olevan käräjäoikeuslain 17 §:n 1 momentin 1 kohdan mukainen. Momentin toiseksi virkkeeksi lisättäisiin tuomioistuinharjoitteluasetuksen 5 §:n 3 momentin toisen virkkeen säännös käräjänotaarin toimivallasta muun muassa antaa haasteita ja suorittaa tiedoksiantoja. Näistä tehtävistä säädetään nykyisin käräjäoikeusasetuksen 22 §:ssä, joka on edellä todetulla tavalla tarkoitus siirtää tuomioistuinlain 19 luvun 6 §:n 4 momenttiin. Käräjänotaari voisi suorittaa näitä tehtäviä nykyistä vastaavasti ilman eri määräystä.

15 §. Kaksi kuukautta virassa olleen käräjänotaarin toimivalta käräjäoikeudessa. Säännös olisi voimassa olevaa käräjäoikeuslain 17 §:n 1 momentin 2 kohtaa vastaava.

16 §. Laamannin määräykseen perustuva käräjänotaarin toimivalta käräjäoikeudessa. Pykälän 1 momentti vastaisi asiallisesti voimassa olevan käräjäoikeuslain 17 §:n 2 momenttia. Momentin 2 kohtaan tehtäisiin oikeudenkäymiskaaren muuttamisesta johtuva viittaussäännöksen tarkistus (ks. lakiehdotus 12).

Pykälän 2 momenttiin sijoitettaisiin nykyisin käräjäoikeuslain 5 §:n 1 momenttia asiallisesti vastaava säännös, jonka mukaan oikeudenkäymiskaaren 2 luvun 1 §:n 2 momentin ja 3 §:n mukaisessa kolmen tuomarin kokoonpanossa on puheenjohtajan ja yhden muun jäsenen oltava käräjäoikeuden laamanni tai käräjätuomari. Tällaisessa kolmen lainoppineen tuomarin kokoonpanossa voi siten olla vain yksi käräjänotaari tai -viskaali. Pykälän 1 momentissa säädetyn perusteella käräjänotaari voi kuulua tällaiseen kokoonpanoon vain laamannin määräyksellä. Vastaava käräjäoikeuslain 17 §:n säännös on tuomioistuinlain siirtymäsäännöksissä jätetty voimaan käräjäviskaalia koskien.

Pykälän 3 momentissa olisi voimassa olevaa käräjäoikeuslain 17 §:n 3 momenttia vastaava kielto määrätä käsittelemään laatunsa tai laajuutensa puolesta vaikeaa asiaa.

17 §. Keskeyttäminen. Pykälään otettaisiin voimassa olevaa käräjäoikeuslain 14 §:n 4 momenttia vastaava säännös tuomioistuinharjoittelun keskeyttämisestä. Ehdotettu säännös koskisi myös hovi- ja hallinto-oikeutta.

18 §. Varatuomarin arvonimi. Pykälään on otettu käräjäoikeuslain 14 §:n 5 momentin ja tuomioistuinharjoittelusta annetun asetuksen 7 §:n säännökset varatuomarin arvonimen myöntämisestä ja hakemisesta.

19 §. Voimaantulo. Pykälän 1 momentissa säädettäisiin lain voimaantulosta. Laki ehdotetaan tulemaan voimaan samanaikaisesti tuomioistuinlain kanssa. Samalla kumoutuisi tuomioistuinharjoittelusta annettu valtioneuvoston asetus.

Pykälän 2 momenttiin otettaisiin tavanomainen viittaussäännöksiä koskeva siirtymäsäännös.

1.3 Laki käräjäoikeuden lautamiehistä

Laissa säädettäisiin käräjäoikeuden lautamiehistä. Lakiin koottaisiin lautamiehiä koskevat käräjäoikeuslain ja -asetuksen säännökset. Esityksessä on otettu huomioon lakivaliokunnan tuomareiden sidonnaisuuksia ja sivutoimia koskevan sääntelyn tarkistamisen yhteydessä (ks. HE 224/2014 vp) yhteydessä esittämät huomiot sidonnaisuusilmoitusvelvollisuuden ulottamisesta myös lautamiehiin (LaVM 28/2014 vp).

Sen sijaan perustuslakivaliokunnan vakuutusoikeuslain uudistamista koskevan esityksen yhteydessä esittämät kannanotot perustuslain 125 §:n yleisten virkanimitysperusteiden soveltumisesta asiantuntijajäseniin eivät voi koskea lautamiehiä (HE 104/2014 vp, PeVL 53/2014 vp). Lautamiehet ovat maallikkojäseniä, joiden tuomioistuinten ratkaisutoimintaan osallistumisen keskeisenä yhteiskunnallisena perusteena on pidetty sitä, että he edustavat kansan oikeustajua, valvovat oikeudenkäyttöä käräjäoikeuksissa ja varmistavat sen julkisuuden. Lautamiehet, joilla on yksilöllinen äänioikeus, ovat tuomioistuimen jäseniä ja toimivat tuomarin vastuulla. Tehtävä on kuitenkin pohjimmiltaan valtiollinen luottamustehtävä. Luottamustehtäväluonnetta kuvaa se, että valinnan tekee kunnanvaltuusto ja että valinnassa on otettava tasapuolisesti huomioon ikä-, elinkeino-, sukupuoli- ja kielijakauma kunnassa. Perustuslain 125 §:n 2 momentin nimitysperusteisiin sisältyy ajatus ansioituneimman valitsemisesta, mitä ei ole mahdollista soveltaa tällaisiin luottamustehtäviin. Lisäksi säännöksen soveltaminen sanamuotonsakin perusteella rajautuu ”julkisiin virkoihin”.

1 §. Soveltamisala. Pykälässä säädettäisiin lain soveltamisalasta. Lautamiehen asema tuomioistuimen jäsenenä on yleisesti ottaen samanlainen kuin asiantuntijajäsenellä. Tästä syystä lautamiehiin sovellettaisiin samoja säännöksiä kuin asiantuntijajäseniin. Pykälän 1 momentin mukaan lautamiesten asemasta on soveltuvin osin voimassa, mitä tuomioistuimen asiantuntijajäsenestä säädetään tuomioistuinlain 17 luvussa, jollei tässä tai muussa laissa toisin säädetä. Lautamies olisi siten tuomiovaltaa käyttäessään samalla tavoin riippumaton kuin tuomari ja häneen sovellettaisiin lähtökohtaisesti tuomarin yleisiä velvollisuuksia koskevia säännöksiä. Lautamiehen olisi hoidettava tehtävänsä tunnollisesti ja huolellisesti. Vaikka lautamies ei ole virkamies, hänen olisi tämän viittaussäännöksen perusteella käyttäydyttävä virkatoimessaan asemansa ja tehtäviensä edellyttämällä tavalla.

Lautamiehen oikeus pysyä tehtävässään ei ole täysin tuomaria tai asiantuntijajäsentä vastaava. Lautamies voidaan vapauttaa tehtävästään kesken toimikauden 10 §:ssä mainituin perustein. Lautamies on tehtävään työnantajatuomioistuimen direktiovallan alla ja hänelle tulee voida antaa esimerkiksi kirjallinen varoitus. Näin ollen tuomioistuinlain 17 luvun säädös kirjallisen varoituksen antamisesta asiantuntijajäsenelle koskisi myös lautamiestä.

Lautamiesten osallistumisesta käräjäoikeuden ratkaisukokoonpanoon säädettäisiin oikeudenkäymiskaaressa (ks. lakiehdotus 11). Edelleen lautamiehen esteellisyydestä olisi voimassa, mitä tuomarin esteellisyydestä säädetään. Tästä on säännökset oikeudenkäymiskaaren 13 luvussa. Esteellisyyden arvioimiseksi lautamiesten olisi jatkossa ilmoitettava sidonnaisuutensa käräjäoikeudelle. Tästä säädettäisiin 5 §:ssä.

Pykälän 2 momenttiin otettaisiin käräjäoikeuslain 9 §:ssä oleva viittaussäännös kunnan luottamusmiehiä koskevien säännösten soveltamisesta lautamieheen. Vanhentunut viittaus kunnallislakiin muutettaisiin kuitenkin koskemaan kyseisen lain kumonneen kuntalain 5 lukua.

2 §. Lautamiesten kelpoisuusvaatimukset ja valintaperusteet. Pykälän 1 ja 2 momentti vastaisivat voimassa olevaa käräjäoikeuslain 6 §:n 1 ja 2 momenttia. Pykälän 2 momentissa sana rangaistuslaitos korvattaisiin sanalla Rikosseuraamuslaitos.

Edellä todetulla tavalla lautamiehet toimivat luottamustehtävässä, johon valittavalta ei ole perusteltua edellyttää perustuslain 125 §:ssä säädettyjä yleisiä virkanimitysperusteita. Näin ollen kunnanvaltuustojen tulisi jatkossakin kiinnittää valinnassa huomiota kunnan ikä-, elinkeino-, sukupuoli- ja kielijakaumaan. Valinnassa tulee perustuslakivaliokunnan kannan mukaan korostaa lautamiehen tuomarintehtävää. Lautamies ei toimi poliittisella valtakirjalla vaan hänen tulee olla riippumaton. Valtuustoryhmillä on tämän suhteen erityinen vastuu (PeVM 3/1996 vp).

Arvioinnissa onkin tullut kiinnittää huomiota erityisesti siihen, että lautamies on tehtäväänsä sopiva. Tähän arviointiin ei ehdoteta muutoksia. Pykälän 1 momentin mukaan lautamiehen tulisi voimassa olevaa vastaavasti olla käräjäoikeuden tuomiopiiriin kuuluvassa kunnassa asuva Suomen kansalainen, joka ei ole konkurssissa, jonka toimintakelpoisuutta ei ole rajoitettu ja jota on pidettävä sopivana toimimaan lautamiehenä. Sopivuuden on perinteisesti katsottu tarkoittavan sitä, että sillä suljetaan lautamiestehtävän ulkopuolelle henkilöt, joilla on esimerkiksi rikosrekisterimerkintöjä tai jotka ovat syyllistyneet toistuvasti vähäisempiin rikoksiin. Sopivaisuuden arviointi edellyttää yleensä ehdokkaan kokonaisvaltaista arviointia, jonka lopputuloksena tulisi olla johtopäätös siitä, että asianomaisen henkilön valinnalla ei horjuteta tuomioistuinta kohtaan tunnettua luottamusta.

3 §. Lautamiesten lukumäärän vahvistaminen ja muuttaminen. Pykälän 1—3 momentti vastaisivat asiallisesti voimassa olevan käräjäoikeusasetuksen 13 §:n 1—3 momenttia. Pykälän 4 momenttiin otettaisiin voimassa olevan asetuksen 14 §:n säännös.

4 §. Lautamiesten valinta. Pykälän 1—3 momentti vastaisi voimassa olevan käräjäoikeuslain 7 §:n 1—3 momenttia.

5 §. Sidonnaisuuksien ilmoittaminen. Ehdotuksen mukaan lautamiesten olisi muiden sivutoimisten tuomareiden tavoin ilmoitettava sidonnaisuutensa. Lautamiesten olisi annettava tuomioistuinlain 11 luvun 12 §:ssä tarkoitettu sidonnaisuusilmoitus ennen tehtävässä aloittamista sekä sen kestäessä, mikäli tiedoissa tapahtuisi muutoksia. Ilmoitus olisi annettava käräjäoikeudelle. Sidonnaisuuksien ilmoittamisella pyritään paitsi lisäämään tuomioistuinten toiminnan avoimuutta välttämään käytännön esteellisyystilanteita. Tästä syystä olisi perusteltua, että sidonnaisuusilmoitus annetaan sille käräjäoikeudelle, jossa lautamies toimisi. Näin on säädetty myös muita asiantuntijajäseniä koskien. Tuomioistuimella itsellään on parhaat edellytykset arvioida, mikä merkitys sidonnaisuuksilla on lautamiestehtävän hoitamisen kannalta tai esteellisyyttä yksittäisessä asiassa arvioitaessa.

Tiedot rekisteröitäisiin tuomareiden sidonnaisuus- ja sivutoimirekisteristä annetussa laissa tarkoitetulla tavalla Oikeusrekisterikeskuksen ylläpitämään rekisteriin.

6 §. Tuomarinvakuutus. Pykälässä säädettäisiin lautamiehen velvollisuudesta antaa tuomioistuinlain 1 luvun 7 §:ssä tarkoitettu vakuutus.

7 §. Lautamiesten osallistuminen istuntoihin. Pykälän 1 ja 2 momentti vastaisi voimassa olevan käräjäoikeuslain 8 §:n 1 ja 2 momenttia. Pykälän 3 momenttiin otettaisiin nykyisin käräjäoikeusasetuksen 15 §:ssä oleva säännös lautamiesten istuntojen vuosittaisesta enimmäismäärästä.

8 §. Tilapäisen lautamiehen kutsuminen. Pykälän mukaan käräjäoikeuden puheenjohtaja voi tarvittaessa kutsua kokoonpanoon myös muun kuin lautamieheksi valitun henkilön. Säännös vastaisi asiallisesti voimassa olevaa käräjäoikeuslain 8 a §:ää.

9 §. Lautamiehen eroamisikä. Kun lautamiehen eroamisiäksi on muutetussa käräjäoikeuslain 6 §:ssä säädetty 68 vuotta, pykälässä viitattaisiin tuomioistuinlaissa säädettyyn tuomareiden eroamisikää koskevaan 16 luvun 1 §:ään.

10 §. Lautamiehen vapauttaminen tehtävästään. Käytännössä lautamiesten tehtävästä vapauttamista koskeva sääntely on tuomaria pitkälti vastaava, koska tuomari voidaan erottaa, jos hän on työkyvytön tai hän kieltäytyy tuomioistuinlaitoksen uudelleenjärjestelyyn liittyvistä virkajärjestelyistä. Lautamiehiä koskevassa säännöksessä tarkoitettu sopimattomuus voi tarkoittaa myös työkyvyttömyyttä.

Pykälän 1 momenttiin otettaisiin voimassa olevaa käräjäoikeuslain 6 §:n 3 momenttia vastaava säännös lautamiehen vapauttamisesta tehtävästään ja 2 momenttiin käräjäoikeuslain 11 §:ää vastaava säännös lautamiehen oikeudesta hakea päätökseen muutosta. Lautamieheen ei sovellettaisi säännöksiä tuomioistuinlaitoksen uudelleenjärjestelystä, koska lautamiehet ovat kunnanvaltuuston valitsemia eikä lautamiestehtäviä voida siirtää toiseen käräjäoikeuteen. Lautamiehen tehtävästä vapauttamista koskevien säännösten vuoksi ei ole myöskään tarvetta ottaa lakiin heitä koskevia säännöksiä virantoimituksesta pidättämisestä. Huomattava lisäksi on, että hovioikeus voi 15 §:n perusteella määrätä lautamiehen oikeudesta jatkaa tehtävässään virkasyytteen vireilläoloaikana.

11 §. Avoimesta tehtävästä ilmoittaminen. Pykälä vastaisi voimassa olevan käräjäoikeusasetuksen 16 §:ää.

12 §. Lautamiehen palkkio ja kustannusten korvaus. Pykälä vastaisi voimassa olevan käräjäoikeuslain 12 §:ää. Siihen tehtäisiin kuitenkin teknisluontoinen korjaus, jolla lääninoikeus muutettaisiin hallinto-oikeudeksi.

13 §. Lautamiehelle sattuneen tapaturman korvaaminen. Pykälä olisi samansisältöinen kuin voimassa oleva käräjäoikeuslain 12 a §.

14 §. Herastuomarin arvonimi. Pykälä vastaisi voimassa olevaa käräjäoikeuslain 13 §:ää.

15 §. Virkarikokset. Pykälässä säädettäisiin lautamiehen virkarikosasiassa toimivaltaisesta tuomioistuimesta. Yleissäännös tuomioistuinten henkilöstöä koskevia virkarikosasioita käsittelevistä tuomioistuimista olisi tuomioistuinlain 22 luvussa. Koska lautamies on käräjäoikeuden jäsen, kyseisen luvun 1 §:n säännös hovioikeuden toimivallasta koskisi suoraan myös lautamiestä. Lakiin otettaisiin kuitenkin selvyyden vuoksi viittaus siihen, mitä mainitussa luvussa säädetään käräjäoikeuden jäsenestä. Lisäksi nykyistä lakia vastaavasti säädettäisiin hovioikeuden toimivallasta määrätä, voiko lautamies virkasyytteen vireilläolon ajan jatkaa tehtävässään.

16 §. Voimaantulo. Pykälän 1 momentissa säädettäisiin lain voimaantulosta. Laki ehdotetaan tulemaan voimaan samanaikaisesti tuomioistuinlain kanssa.

Pykälän 2 momentin mukaan vain ne lautamiehet, jotka määrätään tehtäviinsä lain voimaan tulon jälkeen, olisivat velvollisia ilmoittamaan sidonnaisuutensa. Velvollisuutta ei siten olisi lain voimaan tullessa lautamiehinä toimivilla.

Pykälän 3 momenttiin otettaisiin tavanomainen säännös, joka koskisi muussa laissa olevaa viittausta kumottavaan lakiin.

1.4 Laki ehdokkaiden nimeämisestä kansainvälisten tuomioistuinten ja Euroopan unionin tuomioistuimen tuomarin ja jäsenen tehtäviin

Laissa säädettäisiin tuomareiden nimeämisestä kansainvälisiin tuomioistuimiin ja Euroopan unionin tuomioistuimeen tuomareiden nimittämisestä annetun lain 3 a luvun säännöksiä vastaavasti. Säännökset ryhmiteltäisiin kuitenkin hieman voimassa olevasta poikkeavasti.

1 §. Soveltamisala. Pykälään on otettu lain soveltamisalaa koskeva säännös. Laissa säädettyä menettelyä noudatetaan, kun Suomi nimeää kansallisia ehdokkaitaan kansainvälisten tuomioistuinten ja EU-tuomioistuimen tuomarin ja jäsenen tehtäviin. Soveltamisala vastaisi nimittämislain 3 a luvun säätämiseen johtaneiden esitöiden (HE 51/2010 vp) soveltamisalaa koskevissa yksityiskohtaisissa perusteluissa todettua.

2 §. Avoimista tehtävistä ilmoittaminen. Pykälä vastaisi voimassa olevan nimittämislain 19 b §:ää.

3 §. Asiantuntijaneuvottelukunta. Pykälä vastaisi voimassa olevan nimittämislain 19 c §:n 1 momenttia.

4 §. Asiantuntijaneuvottelukunnan kokoonpano. Pykälä vastaisi voimassa olevan nimittämislain 19 c §:n 2—4 momenttia.

5 §. Asiantuntijaneuvottelukunnan päätösvaltaisuus. Pykälä vastaisi voimassa olevan nimittämislain 19 c §:n 5 momenttia.

6 §. Nimeävä viranomainen. Pykälä vastaisi voimassa olevan nimittämislain 19 d §:ää.

7 §. Asetuksenantovaltuus. Pykälä vastaisi voimassa olevan nimittämislain 21 §:n 3 momenttia.

8 §. Voimaantulo. Pykälän 1 momentissa säädettäisiin lain voimaantulosta. Laki ehdotetaan tulemaan voimaan samanaikaisesti tuomioistuinlain kanssa. Pykälän 2 momenttiin otettaisiin viittaussäännösten muuttumista koskeva siirtymäsäännös.

1.5 Laki oikeudenkäynnistä vakuutusoikeudessa

Laissa säädettäisiin oikeudenkäynnistä vakuutusoikeudessa. Oikeudenkäynnissä vakuutusoikeudessa noudatetaan hallintolainkäyttölakia. Tämän lisäksi vakuutusoikeuslaissa on hallintolainkäyttölakia täydentäviä säännöksiä asioiden käsittelystä vakuutusoikeudessa. Edellä yleisperusteluissa todetuilla perusteilla vakuutusoikeutta koskevat yleiset säännökset sijoitettaisiin tuomioistuinlakiin. Oikeudenkäyntilakiin sijoitettaisiin ne oikeudenkäyntimenettelyä vakuutusoikeudessa koskevat säännökset, jotka nykyisin on sijoitettu pääosin vakuutusoikeuslain 2 ja 3 lukuun. Sääntely vastaisi asiallisesti pääosin voimassa olevaa. Ehdotuksissa on huomioitu 1 päivänä lokakuuta 2015 voimaan tulleet vakuutusoikeuslain muuttamiseen johtaneet uudistukset (HE 104/2014 vp, laki 762/2015 ja HE 224/2014 vp, laki 569/2015).

Lakiin otettaisiin lisäksi eräitä täydentäviä säännöksiä, joita vastaava sääntely koskisi muitakin tuomioistuimia. Vakuutusoikeuden osalta ei ole kuitenkaan katsottu tarpeelliseksi säätää tuomioistuimen päätösvaltaisuuden säilymisestä jäsenelle tulleesta esteestä huolimatta eikä mahdollisuudesta ennakolta vahventaa kokoonpanoa.

1 luku Yleiset säännökset

1 §. Soveltamisala. Pykälässä säädettäisiin lain soveltamisalasta. Pykälän 1 momenttiin otettaisiin yleissäännös lain sisällöstä. Laissa säädettäisiin vakuutusoikeuden päätösvaltaisuudesta, asioiden käsittelystä vakuutusoikeudessa sekä ylimääräisestä muutoksenhausta vakuutusoikeuden päätökseen. Momentin toiseen virkkeeseen otettaisiin yleinen viittaussäännös tuomioistuinlakiin, joka koskisi myös vakuutusoikeutta. Näin ollen tuomioistuinlain kaikkia tuomioistuimia ja niiden henkilöstöä koskevat yleisiä säännöksiä sovellettaisiin myös vakuutusoikeudessa. Yksinomaan vakuutusoikeutta koskevat säännökset olisivat tuomioistuinlain 7 luvussa.

Pykälän 2 momenttiin otettaisiin yleinen viittaus hallintolainkäyttölain soveltamisesta vakuutusoikeudessa.

Vastaavasti pykälän 3 momenttiin sijoitettaisiin vakuutusoikeuslain 17 §:n säännös oikeudenkäynnin julkisuudesta hallintotuomioistuimissa annetun lain soveltamisesta.

2 luku Päätösvaltaisuus

2 §. Vakuutusoikeuden päätösvaltaisuus. Pykälässä säädettäisiin vakuutusoikeuden peruskokoonpanosta, johon kuuluu kolme lainoppinutta jäsentä. Säännös olisi asiallisesti voimassa olevaa vakuutusoikeuslain 10 §:n 1 momentin ensimmäistä virkettä vastaava. Kokoonpanon puheenjohtajuutta koskeva sääntely sijoitettaisiin omaksi pykäläkseen. Vakuutusoikeuden esittelijä ei enää kuitenkaan voisi toimia ratkaisukokoonpanon jäsenenä. Sen sijaan kokoonpanossa voisi olla asessori tuomioistuinlain 18 luvussa säädetyllä tavalla.

3 §. Vakuutusoikeuden päätösvaltaisuus lääketieteellisessä asiassa. Pykälässä säädettäisiin vakuutusoikeuden päätösvaltaisuudesta asiassa, jossa lääketieteellinen selvitys voi vaikuttaa asian ratkaisuun. Tällöin kokoonpanossa on kaksi lainoppinutta jäsentä ja yksi lääkärijäsen. Säännös vastaisi asiallisesti vakuutusoikeuslain 10 §:n 1 momentin toista virkettä.

4 §. Vakuutusoikeuden päätösvaltaisuus kaksijäsenisenä. Pykälässä säädettäisiin vakuutusoikeuslain 10 b §:ää vastaavasti asioista, joissa vakuutusoikeus on päätösvaltainen kahden jäsenen kokoonpanossa.

5 §. Vakuutusoikeuden päätösvaltaisuus yksijäsenisenä. Pykälässä lueteltaisiin asiat, joissa vakuutusoikeus on päätösvaltainen yksijäsenisenä. Säännös vastaisi vakuutusoikeuslain 10 a §:ää.

6 §. Työoloja tai yritystoimintaa tuntevien jäsenten osallistuminen kokoonpanoon. Pykälässä säädettäisiin vakuutusoikeuden päätösvaltaisuudesta asioissa, jotka edellyttävät työoloja tai yritystoimintaa tuntevien intressijäsenten osallistumista ratkaisukokoonpanoon.

Pykälä vastaisi asiallisesti vakuutusoikeuslain 11 §:ää. Se muotoiltaisiin kuitenkin toisin, koska säännökset asiantuntijajäsenten määräämisestä tehtäväänsä tulisivat tuomioistuinlain 17 lukuun (15 §). Pykälässä ei siten erikseen säädettäisi, minkä tahojen nimeämät jäsenet osallistuisivat minkäkin asian käsittelyyn, koska tämä määräytyisi asian laadun mukaan. Näin ollen pykälän 1 momentin 1—3 kohdassa tarkoitettujen asioiden käsittelyyn osallistuvat työnantaja- ja työntekijäjärjestöjä edustavat jäsenet, 4 kohdassa tarkoitettuihin asioihin kunnallista työmarkkinalaitosta ja kunnan pääsopijajärjestöjen edustavat jäsenet, 5 kohdassa tarkoitettuihin asioihin valtion työmarkkinalaitosta ja virkamiehiä edustavien järjestöjen nimeämät jäsenet, 6 ja 7 kohdan asioihin yrittäjiä tai maatalousyrittäjiä edustavien järjestöjen nimeämät jäsenet sekä 8 kohdan asioihin puolustusministeriön ja edustavimpien työntekijäjärjestöjen nimeämät jäsenet. Siihen, missä asioissa intressijäsenet osallistuvat kokoonpanoihin, ei ehdoteta muutoksia vaan tämä määräytyisi edellä todetusti asian laadun mukaan.

Pykälän 2 momentti vastaisi asiallisesti voimassa olevaa vakuutusoikeuslain 11 §:n 2 momenttia.

7 §. Sotilasvamma-asioita tuntevien jäsenten osallistuminen kokoonpanoon. Pykälä vastaisi asiallisesti voimassa olevaa vakuutusoikeuslain 12 §:n 1 momentin ensimmäistä virkettä. Kun asiantuntijajäsenten nimittämisestä säädettäisiin tuomioistuinlaissa, vakuutusoikeuslain sanotun pykälän toinen virke jää pois.

8 §. Vakuutusoikeuden päätösvaltaisuus eräissä asioissa. Pykälän 1 ja 2 momenttiin sijoitettaisiin nykyisin vakuutusoikeuslain 10 §:n 1 momentin viimeisen virkkeen ja 3 momentin erityissäännökset vakuutusoikeuden toimivallasta päättää muusta kuin pääasiaratkaisusta ilman asiantuntijajäseniä sekä kokoonpanosta oikeudenkäynnin julkisuutta koskevassa asiassa. Sääntely olisi voimassa olevaa vastaava.

9 §. Asian siirtäminen käsiteltäväksi täysistunnossa tai vahvennetussa istunnossa. Pykälän 1 momentissa säädettäisiin lainkäyttöasian tai sen osan siirtämisestä käsiteltäväksi täysistuntoon tai vahvennettuun istuntoon. Sääntely vastaisi vakuutusoikeuslain 13 §:ää. Pykälän 2 momentin mukaan siirtämisestä vahvennettuun istuntoon päättäisi ylituomari tai osaston johtaja.

10 §. Täysistunto. Pykälän 1 momentissa säädettäisiin vakuutusoikeuden täysistunnon kokoonpanosta ja päätösvaltaisuudesta. Sääntely vastaisi vakuutusoikeuslain 13 §:n 2 momenttia.

Pykälän 2 momentti vastaisi voimassa olevan vakuutusoikeuslain 13 §:n 2 momentin viimeistä virkettä.

11 §. Vahvennettu istunto. Pykälän 1 momentissa säädettäisiin vahvennetun istunnon kokoonpanosta ja päätösvaltaisuudesta. Säännös vastaisi asiallisesti voimassa olevaa vakuutusoikeuslain 13 §:n 1 momenttia. Säännöksen perusteella asessorit voisivat osallistua vahvennettuun istuntoon vain, jos he olisivat käsitelleet asiaa aiemmin.

Pykälän 2 momentti olisi vakuutusoikeuslain 13 §:n 1 momentin toista virkettä vastaava.

3 luku Asian käsittely

12 §. Lainkäyttöasioiden ratkaiseminen. Pykälän 1 momenttiin otettaisiin vakuutusoikeuslain 10 §:ää vastaava säännös siitä, että asiat ratkaistaan esittelystä istunnossa. Pykälän 2 momentissa säädettäisiin, milloin asia voidaan ratkaista istuntoa järjestämättä. Säännös vastaisi voimassa olevaa.

13 §. Kokoonpanon puheenjohtaja. Pykälässä säädettäisiin kokoonpanon puheenjohtajasta. Tuomioistuinten ratkaisukokoonpanon puheenjohtajuutta koskevia säännöksiä on tarkoitus tehdä nykyistä joustavammiksi. Tämän mukaisesti vakuutusoikeudessakin puheenjohtajana voisi toimia kuka tahansa lainoppineista jäsenistä. Asessorin toimimisesta puheenjohtajana olisi erityissäännös tuomioistuinlain 18 luvun 3 §:ssä.

14 §. Suullinen käsittely. Pykälä vastaisi vakuutusoikeuslain 16 §:n 2 momenttia.

15 §. Vireilletuloilmoitus. Pykälässä säädettäisiin muutoksenhakijalle toimitettavasta vireilletuloilmoituksesta vakuutusoikeuslain 16 §:n 4 momentin mukaisesti.

16 §. Vakuutusoikeuden asiantuntijalääkärit. Pykälän 1 momentissa säädettäisiin vakuutusoikeuden asiantuntijalääkäreistä vakuutusoikeuslain 2 a §:n mukaisesti.

Pykälän 2 momentin mukaan asiantuntijalääkäreiden nimittämisestä, kelpoisuusvaatimuksista, sidonnaisuuksien ilmoittamisesta ja tehtävästä vapauttamisesta olisi voimassa, mitä tuomioistuinlaissa säädetään vakuutusoikeuden lääkärijäsenestä. Asiantuntijalääkärit eivät ole vakuutusoikeuden jäseniä eikä heillä myöskään ole tuomaria vastaavaa virassapysymisoikeutta. Heidän kelpoisuusvaatimuksensa vastaa kuitenkin vakuutusoikeuden lääkärijäsenistä säädettyä (tuomioistuinlaki 17 luku 14 § 1 mom.). Käytännössä heidät nimitettäisiin vastaavaksi viiden vuoden toimikaudeksi samaa menettelyä noudattaen kuin vakuutusoikeuden lääkärijäsenet (tuomioistuinlaki 17 luku 3—7 §). Heihin ei kuitenkaan sovelleta muille asiantuntijajäsenille säädettyä eroamisikää. Asiantuntijalääkärin paikan vapautuessa kesken toimikauden hänen tilalleen voitaisiin nimittää uusi jäsen säännönmukaista nimittämismenettelyä noudattaen. Hänet voitaisiin myös vapauttaa tehtävästä tuomioistuinlain 17 luvun 21 §:n perusteella.

Vakuutusoikeuden toiminnan avoimuuden turvaamiseksi asiantuntijalääkäreiltä edellytetään vastaavia sidonnaisuusilmoituksia (tuomioistuinlaki 17 luku 17 §) kuin lääkärijäseniltä.

Heidän palkkionsa määräytyy hallintolainkäyttölain perusteella.

17 §. Kirjallinen ja suullinen selvitys. Pykälässä säädettäisiin vakuutusoikeuslain 16 §:n 3 momentin mukaisesti vakuutusoikeuden mahdollisuudesta jättää kirjallinen tai suullinen selvitys huomioon ottamatta.

18 §. Asioiden jakaminen. Pykälään otettaisiin viittaussäännös tuomioistuinlain 8 luvun 7 ja 8 §:ään, joissa säädettäisiin asioiden jakamisessa noudatettavista periaatteista.

4 luku Ylimääräinen muutoksenhaku

19 §. Päätöksen poistaminen. Pykälässä säädettäisiin vakuutusoikeuden päätöksen poistamisesta. Pykälän vastaisi vakuutusoikeuslain 18 §:ää.

20 §. Päätöksen purkaminen. Pykälä olisi voimassa olevaa vakuutusoikeuslain 19 §:ää vastaava.

5 luku Erinäiset säännökset

21 §. Vakuutusoikeuden oikeus saada tietoja ja virka-apua. Pykälä olisi vakuutusoikeuslain 21 §:ää vastaava.

22 §. Voimaantulo. Pykälän 1 momentissa säädettäisiin lain voimaantulosta. Laki ehdotetaan tulemaan voimaan samanaikaisesti tuomioistuinlain kanssa. Pykälän 2 momenttiin otettaisiin viittaussäännösten muuttumista koskeva siirtymäsäännös.

1.6 Laki oikeudenkäynnistä markkinaoikeudessa

Markkinaoikeudesta annetun lain säännökset sijoitettaisiin pääosin tuomioistuinlakiin. Markkinaoikeuden päätösvaltaista kokoonpanoa koskevat säännökset siirrettäisiin puolestaan oikeudenkäynnistä markkinaoikeuteen annettuun lakiin. Markkinaoikeudesta annetussa laissa on jo ennestään kokoonpanon vahventamista ja tuomioistuimen päätösvaltaisuuden säilymistä jäsenelle tulleesta esteestä huolimatta koskevat säännökset. Ne poikkeavat joiltakin osin oikeudenkäymiskaareen ja hallinto-oikeuslakiin ehdotettavista säännöksistä. Niiden käyttöalan laajentamista ei kuitenkaan ole pidetty tarpeellisena.

1 luku Yleiset säännökset

1 §. Soveltamisala. Lain soveltamisalaa koskevaan pykälään lisättäisiin uusi 2 momentti, johon otettaisiin viittaussäännös tuomioistuinlakiin. Markkinaoikeuden tehtävistä, organisaatiosta ja hallinnosta sekä henkilöstöstä säädettäisiin tuomioistuinlaissa. Viittaus olisi yleisluontoinen, koska tuomioistuinlain lukuisat säännökset olisivat pääosin yhteisiä kaikille tuomioistuimille. Yksin markkinaoikeutta koskevia säännöksiä olisi tuomioistuinlain 5 luvussa.

1 a luku Yleiset säännökset asian käsittelystä

Luku vastaisi asiallisesti voimassa olevan markkinaoikeudesta annetun lain 3 luvun 13—26 §:ää. Muut lain säännökset olisivat jatkossa tuomioistuinlaissa.

1 §. Markkinaoikeuden päätösvaltaisuus. Pykälä olisi yhtenevä markkinaoikeudesta annetun lain 13 §:n kanssa.

2§. Markkinaoikeuden päätösvaltaisuus patenttiasiassa. Pykälä vastaisi asiallisesti markkinaoikeudesta annetun lain 14 §:ää. Pykälän 1 ja 3 momenttien viittaussäännöksiä tarkistettaisiin lainsäädännön edellyttämällä tavalla.

3 §. Kahden jäsenen päätösvaltaisuus. Pykälä vastaisi markkinaoikeudesta annetun lain 15 §:ää lukuun ottamatta sen 1—3 momenteissa oleviin viittauksiin tehtäviä teknisiä korjauksia.

4 §. Yhden jäsenen päätösvaltaisuus teollis- tai tekijänoikeudellisessa riita- tai hakemusasiassa. Pykälä vastaisi markkinaoikeudesta annetun lain 16 §:ää, mutta sen 2—3 momentin viittauksiin tehtäisiin tekniset korjaukset.

5 §. Yhden jäsenen päätösvaltaisuus muussa asiassa. Pykälä olisi markkinaoikeudesta annetun lain 17 §:ää vastaava. Myös sen 1 momenttiin tehtäisiin tarpeelliset tekniset tarkistukset.

6 §. Asian kiireelliseksi määräämistä koskeva päätösvaltaisuus. Teknistä viittaussäännöksen tarkistusta lukuun ottamatta säännös vastaisi markkinaoikeudesta annetun lain 18 §:ää.

7 §. Kokoonpanon puheenjohtaja. Esityksessä yleisesti omaksutun ratkaisun mukaan tuomioistuimissa puheenjohtajana voisi toimia kuka tahansa lainoppineista jäsenistä. Voimassa olevan markkinaoikeudesta annetun lain 19 §:n mukaan markkinaoikeudessa puheenjohtajana toimii virassa vanhin tai asian valmistellun jäsen, joten puheenjohtajana ei aina ole virkaiässä vanhin jäsen. Markkinaoikeudestakin annettua lakia ehdotetaan muutettavaksi niin, että sääntely olisi muiden tuomioistuinten kanssa yhdenmukainen. Puheenjohtajuus voisi siten määräytyä markkinaoikeudessakin entistä joustavammalla tavalla. Asessorin toimivallasta säädettäisiin tuomioistuinlain 18 luvun 3 §:ssä.

8 §. Kokoonpano lainoppineen jäsenen ollessa estynyt. Pykälä vastaisi markkinaoikeudesta annetun lain 20 §:ää.

9 §. Kokoonpanon vahventaminen lisäjäsenellä. Pykälän otsikon sanamuotoa tarkistettaisiin. Asiallisesti pykälä vastaisi markkinaoikeudesta annetun lain 21 §:ää. Sen 1 momentin viittaukset tarkistettaisiin vastaamaan muuttunutta sääntelyä.

10 §. Asiantuntijajäsenen osallistuminen kokoonpanoon. Säännös vastaisi markkinaoikeudesta annetun lain 22 §:ää. Sen 1 momentin viittaussäännöksiin tehtäisiin lakimuutosten edellyttämät tekniset tarkistukset.

11 §. Asian siirtäminen käsiteltäväksi vahvennetussa istunnossa tai täysistunnossa. Pykälä vastaisi sisällöllisesti markkinaoikeudesta annetun lain 23 §:ää.

12 §. Vahvennetun istunnon päätösvaltaisuus. Pykälä vastaisi asiallisesti markkinaoikeudesta annetun lain 24 §:ää. Siihen tehtäisiin kuitenkin lainsäädännön edellyttämät tekniset tarkistukset.

13 §. Täysistunnon päätösvaltaisuus. Pykälä olisi yhtenevä voimassa olevan markkinaoikeudesta annetun lain 25 §:n kanssa.

14 §. Asian valmistelu ja ratkaiseminen. Pykälä olisi asiallisesti yhtenevä voimassa olevan markkinaoikeudesta annetun lain 26 §:n kanssa.

15 §. Asioiden jakaminen. Pykälään otettaisiin viittaussäännös tuomioistuinlain 10 luvun 7 ja 8 §:iin, jossa säädettäisiin asioiden jakamisessa noudatettavista periaatteista.

6 luku Erinäiset säännökset

6 §. Oikeudenkäynnin joutuisuus, asioiden käsittelyjärjestys ja asian kiireelliseksi määrääminen. Pykälän 3 momentin viittaus markkinaoikeudesta annetun lain 18 §:ään muutettaisiin viittaukseksi tämän lain 1 a luvun 6 §:ään, jonne markkinaoikeuden päätösvaltaisuutta kiireelliseksi määräämistä koskeva säännös sijoitettaisiin. Muilta osin pykälä vastaisi voimassa olevaa.

1.7 Laki työtuomioistuimesta

Ehdotuksen mukaan ne työtuomioistuimesta annetun lain pykälät, jotka koskevat työtuomioistuimen organisaatiota, hallintoa ja henkilöstöä ehdotetaan kumottavaksi ja sijoitettavaksi tuomioistuinlakiin. Tämän lisäksi tiettyihin säännöksiin tulisi tuomioistuimia koskevan lainsäädännön yhtenäistämisen vuoksi muutoksia. Laissa tultaisiin siten säätämään pääasiassa oikeudenkäyntimenettelystä, mistä syystä myös lain nimikettä tarkistettaisiin. Tuomioistuinlaissa työtuomioistuimesta säädettäisiin 6 luvussa. Ehdotuksessa on otettu huomioon 1 päivänä lokakuuta 2015 voimaan tullut uudistus, jolla työtuomioistuimen hallintoasioita koskeva ratkaisuvalta on siirretty hallintojaostolta presidentille. Niin ikään uudistuksen myötä myös työtuomioistuimen sivutoimiset jäsenet ovat velvollisia ilmoittamaan sidonnaisuutensa (HE 224/2014 vp, lait 565—575/2015).

Lain nimike. Lain nimike muutettaisiin vastaamaan paremmin lain sisältöä. Koska laissa säädettäisiin pääasiassa oikeudenkäynnissä työtuomioistuimessa noudatettavasta menettelystä, lain nimikkeeksi soveltuisi nykyistä paremmin laki oikeudenkäynnistä työtuomioistuimessa. Se noudattaisi myös muiden erityistuomioistuinten kohdalla valittua linjaa.

2 §. Pykälän voimassa olevat säännökset työtuomioistuimen jäsenistä ja heidän kelpoisuusvaatimuksistaan sijoitettaisiin tuomioistuinlakiin. Näiden säännösten tilalle 2 §:ään otettaisiin yleinen viittaussäännös tuomioistuinlakiin.

2 a §. Pykälä on lisätty lakiin lokakuun alusta 2015 voimaan tulleella lainsäädännöllä. Siinä säädetään työtuomioistuimen sivutoimisten jäsenten velvollisuudesta ilmoittaa sidonnaisuutensa. Koska sääntely ehdotetaan sijoitettavaksi tuomioistuinlain 17 luvun 17 §:ään, säännös voidaan tarpeettomana kumota.

3 §. Voimassa olevassa pykälässä säädetään työtuomioistuimen niin sanottujen intressijäsenten nimeämisessä noudatettavasta menettelystä. Kyseiset säännökset sijoitettaisiin tuomioistuinlain 17 luvun 13 §:n 3 ja 4 momenttiin. Tämän sijaan pykälässä säädettäisiin työtuomioistuimen puheenjohtajasta.

Säännös vastaisi sisällöllisesti voimassa olevan 2 §:n 1 ja 2 momentin säännöksiä. Pykälän mukaan työtuomioistuimen puheenjohtajana toimisi presidentti tai työtuomioistuinneuvos. Puheenjohtajana voi tarvittaessa toimia myös työtuomioistuimen lainoppinut asiantuntijajäsen, joka ei edusta työnantaja- tai työntekijäetuja. Heitä kutsutaan varapuheenjohtajiksi.

4 §. Voimassa oleva säännös työtuomioistuimen asiantuntijajäsenen paikan vapautumisesta kesken toimikauden kumottaisiin. Vastaava säännös otettaisiin tuomioistuinlain 17 luvun 5 §:n 1 momenttiin.

5 §. Voimassa oleva säännös työtuomioistuimessa olevista lakimiesviroista kumottaisiin. Vastaava säännös työtuomioistuimen tuomarin viroista otettaisiin tuomioistuinlain 1 luvun 5 §:n 1 momentin 7 kohtaan. Vastaavasti työtuomioistuinsihteereistä säädettäisiin 19 luvun 1 §:ssä.

Pykälässä säädetään myös presidentin päätösvallasta. Tätä vastaava sääntely sijoitettaisiin tuomioistuinlain 8 lukuun.

6 §. Voimassa olevat 1 momentin työtuomioistuimen jäsenelle säädetyt vaatimukset 20 vuoden iästä, Suomen kansalaisuudesta ja itsensä sekä omaisuutensa hallinnasta kumottaisiin tarpeettomina. Käytännössä tuomaria, kuten myös muita tuomioistuimen jäseniä, koskee perustuslain 125 §:n vaatimukset kyvystä, taidosta ja koetellusta kansalaiskunnosta. Virkamieslaki edellyttää virkamieheltä lisäksi täysi-ikäisyyttä. Vaikka asiantuntijajäseniä ei nimitetä virkaan, heihin katsotaan käytännössä soveltuvan vastaavat yleiset nimittämisperusteet kuin tuomariin. Muiden tuomioistuinten asiantuntijajäsenille ei ole erikseen säädetty vastaavia kelpoisuusvaatimuksia, mistä syystä niistä ei ole tarpeen säätää myöskään oikeudenkäynnistä työtuomioistuimessa annetussa laissa.

Niin ikään pykälän 2 ja 3 momentti asiantuntijajäsenten kielitaidosta kumottaisiin ja sijoitettaisiin tuomioistuinlain 17 luvun 16 §:ään. Vastaavasti työtuomioistuimen jäsenen eroamisikä määräytyisi tuomioistuinlain ja virkamieslain perusteella, joten myös 4 momentin säännös kumottaisiin tarpeettomana.

7 §. Pykälän säännös tuomarinvalasta kumottaisiin, koska säännös tuomarinvakuutuksesta sijoitettaisiin tuomioistuinlain 1 luvun 7 §:ään.

8 §. Pykälässä säädettäisiin työtuomioistuimen päätösvaltaisesta kokoonpanosta, katselmuksen suorittamisesta ja asian valmistelusta voimassa olevaa vastaavasti. Pykälän 1 momenttiin lisättäisiin säännös, jonka mukaan asessori voisi toimia työtuomioistuimen kokoonpanon jäsenenä. Tämä ei kuitenkaan voisi toimia kokoonpanon puheenjohtajana. Käytännössä hän voisi toimia siis lainoppineen asiantuntijajäsenen tilalla presidentin tai työtuomioistuinneuvoksen toimiessa puheenjohtajana. Pykälän 1—3 momenttiin tehtäisiin lisäksi lainsäädännön muuttumisesta aiheutuvat viittaussäännöksiä koskevat korjaukset. Vastaavasti 4, 5 ja 7 momenttia tarkistettaisiin siten, että sana jäsen korvattaisiin sanalla asiantuntijajäsen ja 6 momenttia siten, että sihteerin nimike muutettaisiin esittelijäksi.

Pykälän 2 momenttiin tehtäisiin lisäksi asiallinen muutos, jolla sanamuotoa ”käsiteltäessä virkamiehiä tai viranhaltijoita koskevia asioita” täsmennettäisiin nykyisestä. Voimassa oleva sanamuoto on suppea ja käytännössä sen soveltaminen on jouduttu rajaamaan tapauksiin, joissa vireillä oleva asia koskee virkasuhteessa olevaa. Kuitenkin saman sopimusmääräyksen tulkinnasta syntynyt erimielisyys voi yhtä hyvin koskea työsuhteista henkilöstöä. Näin on siitä syystä, että tärkeimmät julkissektorin kollektiivisopimukset solmitaan samalla kertaa työ- ja virkaehtosopimuksina (valtion yleinen virka- ja työehtosopimus, kunnallinen yleinen virka- ja työehtosopimus, kirkon yleinen virka- ja työehtosopimus). Näitä sopimuksia sovelletaan julkisyhteisöjen henkilöstöön palvelussuhteen laadusta riippumatta. Työ- ja virkaehtosopimusten yhdistäminen tapahtui 1990-luvun alkupuolella, mutta kyseinen työtuomioistuimesta annetun lain säännös on jäänyt tältä osin muuttamatta.

"Virkasuhteisiin perehtyneiden" jäsenten tarve työtuomioistuimessa ei johdu siitä, että heillä olisi erityinen kyky ratkoa nimenomaan virkamiesten asioita. Heitä tarvitaan julkissektorin sopimustoiminnan tuntemuksen vuoksi. Tämän asiantuntemuksen käyttö ei nykyisen sanamuodon mukaan ole mahdollista julkisyhteisön työsopimussuhdeasioissa vaan tällaisia asioita nykyisin ratkaistaessa kokoonpanoon kuuluu puhtaasti yksityissektoria edustavat asiantuntijajäsenet.

Edellä todettu huomioon ottaen ehdotetaan, että 2 momentin mukaista kokoonpanoa käytettäisiin "käsiteltäessä virkaehtosopimusta tai julkisyhteisöä sitovaa työehtosopimusta koskevaa asiaa". Sanonta käsittäisi edellä mainitut yleiset ja muutkin työ- ja virkaehtosopimukset sekä pelkästään virkaehtosopimuksena solmitut sopimukset. Lisäksi säännös kattaisi julkisyhteisön tekemät työehtosopimukset, jotka solmitaan julkissektorin neuvottelumekanismin puitteissa.

9 §. Pykälässä säädetään työtuomioistuimen kokoontumisesta sekä asioiden jakautumisesta. Pykälän 1 momentti vastaisi voimassa olevaa. Koska kaikkia tuomioistuimia koskevat yhteiset säännökset asioiden jakamisesta ja uudelleen jakamisesta esitetään otettavaksi tuomioistuinlain 8 luvun 7 ja 8 §:ään, pykälän 2 momenttiin otettaisiin niitä koskeva viittaussäännös kyseisiin säännöksiin. Säännökseen tehtäisiin myös sanamuodollisia korjauksia, mutta asiallisesti se vastaisi voimassa olevaa.

10 §. Voimassa olevan säännöksen mukaan työtuomioistuimen puheenjohtaja voi päätösvaltaisuuden saavuttamiseksi kutsua estyneen jäsenen tilalle sopivan ja kelpoisuusvaatimukset täyttävän henkilön, jos varajäsenkään ei pääse paikalle. Tätä säännöstä ei voida asiantuntijajäsenen riippumattomuuden kannalta pitää kestävänä ja se tulisi kumota.

40 §. Pykälässä säädetään työtuomioistuimen jäsenten ja sihteereiden virkarikosasioissa toimivaltaisesta tuomioistuimesta. Säännös kumottaisiin, koska asiasta säädettäisiin jatkossa tuomioistuinlain 23 luvun 1 §:n 1 momentin 3 kohdan d alakohdassa.

47 §. Pykälässä säädetään asetuksenantovaltuudesta sekä työtuomioistuimen työjärjestyksestä. Tuomioistuimia koskevan lainsäädäntötason korottamiseksi asetuksista luovuttaisiin. Näin ollen asetuksenantovaltuudet voitaisiin kumota. Työtuomioistuimen työjärjestyksestä säädettäisiin tuomioistuinlaissa.

Asetuksenantovaltuuden kumoutuessa myös asetus työtuomioistuimesta kumoutuu. Pääosa sen säännöksistä tulee sijoitetuksi tuomioistuinlakiin. Niistä voidaan antaa tarkempia määräyksiä myös työjärjestyksessä.

1.8 Laki korkeimmasta oikeudesta

5 §. Pykälän mukaan korkeimman oikeuden tehtäviin kuuluu toimia lähettävänä viranomaisena tietyissä kansainvälistä tiedoksiantoa koskevissa asioista. Säännöksessä viitataan suoraan EY-asetukseen, joka on vuonna 2007 kumottu uudella asetuksella, joka on suoraan sovellettavaa oikeutta. Edellä tuomioistuinlain käräjäoikeuden tehtäviä koskevan pykälän (2 luku 1 §) perusteluissa tarkemmin todetuista syistä kyseinen säännös ehdotetaan kumottavaksi.

10 §. Pykälässä säädetään korkeimman oikeuden jäsenistä. Koska heidän nimittämisestään ja kelpoisuusvaatimuksistaan säädettäisiin jatkossa nimittämislain sijaan tuomioistuinlaissa, on pykälän 1 ja 2 momentin lakiviittaukset korjattava. Edellä tuomioistuinlain soveltamisalaa koskevan 1 luvun 1 §:n perusteluissa tarkemmin selostetulla tavalla myös muita tuomioistuinlain tuomareita koskevia säännöksiä sovellettaisiin korkeimman oikeuden jäseniin.

13 §. Pykälässä säädetään korkeimman oikeuden esittelijöistä. Heihin sovelletaan tuomarin nimittämistä ja kelpoisuusvaatimuksia koskevia säännöksiä (tuomioistuinlaki 10—12 luvut). Lakiviittaukset korjattaisiin vastaamaan ehdotettuja lainsäädännön muutoksia.

14 §. Pykälässä säädetään korkeimman oikeuden esittelijän virassapysymisoikeudesta, joka on tuomaria vastaava. Esittelijät ovat siten tuomaria vastaavalla tavalla erottamattomia. Tästä säädettäisiin voimassa olevaa vastaavasti pykälän 1 momentissa.

Pykälän 2 momenttiin otettaisiin voimassa olevaa virkamieslain 48 §:ää vastaava säännös, jolla esittelijän virkamiesoikeudellinen asema rinnastetaan tuomariin. Erottamattomuudesta johtuen korkeimman oikeuden esittelijöihin on sovellettava tuomareita koskevia virkamiesoikeudellisia erityissäännöksiä. Näin ollen tuomioistuinlakiin virkamieslaista siirrettävät tuomarin virkamiesoikeudellista asemaa koskevat erityissäännökset koskisivat myös korkeimman oikeuden esittelijöitä. Näitä ovat kirjallista varoitusta ja virantoimituksesta pidättämistä koskevat säännökset (luku 15), tuomarin asemaa tuomioistuinlaitoksen uudelleenjärjestelyssä koskevat säännökset (14 luku 4 §). Tuomioistuinlain perusteluissa todetulla tavalla esittelijän erottamisesta työkyvyttömyyden perusteella päättäisi jatkossa korkein oikeus eikä Helsingin hovioikeus. Heihin sovellettaisiin siis tuomioistuinlain säännöksiä virkasuhteen päättymisestä (16 luku). Niin ikään muutoksenhakua koskevat säännökset soveltuisivat (23 luku). Koska esittelijän asema on tuomaria vastaava, myös tuomioistuinlain 9 luvun säännökset tuomarin velvollisuuksista ja vastuusta koskevat soveltuvin osin korkeimman oikeuden esittelijää. Sen sijaan esittelijöiden virkavapaudesta ja virkarikosasiassa toimivaltaisesta tuomioistuimesta säädettäisiin voimassa olevaa vastaavasti puheena olevassa laissa.

1.9 Laki korkeimmasta hallinto-oikeudesta

10 §. Pykälässä säädetään korkeimman hallinto-oikeuden jäsenistä. Hallintoneuvoksen nimike muutettaisiin oikeusneuvokseksi. Koska heidän nimittämisestään ja kelpoisuusvaatimuksistaan säädettäisiin jatkossa nimittämislain sijaan tuomioistuinlaissa, on pykälän 1 ja 2 momentin lakiviittaukset korjattava. Myös muita tuomioistuinlain tuomareita koskevia säännöksiä sovellettaisiin korkeimman hallinto-oikeuden jäseniin (ks. tarkemmin tuomioistuinlain 1 luvun 1 §:n perustelut).

11 §. Pykälässä säädetään korkeimman oikeuden asiantuntijajäsenistä, joita ovat ympäristöasiantuntijaneuvokset ja yli-insinöörineuvokset. Ehdotuksen mukaan ylimpien tuomioistuinten päätösvaltaista kokoonpanoa koskevat säännökset säilytettäisiin niitä koskevissa laeissa. Pykälään olisi perusteltua lisätä nykyisin korkeimman hallinto-oikeuden asiantuntijajäsenistä annetun lain 1 §:n säännös asiantuntijajäsenten osallistumisesta asioiden ratkaisemiseen. Säännös sijoitettaisiin pykälän 1 ja 2 momenteiksi. Asiallisesti pykälä vastaisi voimassa olevaa sääntelyä.

Pykälän 3 momentin mukaan asiantuntijajäsenen kelpoisuusvaatimuksista, nimittämisestä ja asemasta, oikeudesta pysyvä tehtävässään sekä velvollisuudesta ilmoittaa sidonnaisuutensa säädettäisiin muita asiantuntijajäseniä vastaavasti tuomioistuinlaissa (17 luku). Muutoksena nykytilaan olisi ainoastaan se, että asiantuntijajäsenen toimikausi pitenisi neljästä viiteen vuoteen. Tuomioistuinlain perusteluissa todetulla tavalla asiantuntijajäsenet voitaisiin jatkossakin tarvittaessa nimittää yksittäin koko toimikaudeksi kerrallaan, jolloin varajäsenten nimittämiseen ei ole tarvetta.

14 §. Pykälässä säädetään korkeimman hallinto-oikeuden esittelijöistä. Heihin sovellettaisiin tuomarin nimittämistä ja kelpoisuusvaatimuksia koskevia säännöksiä (tuomioistuinlaki 10—12 luvut). Lakiviittaukset korjattaisiin vastaamaan ehdotettuja lainsäädännön muutoksia.

15 §. Pykälän 1 momentissa säädettäisiin voimassa olevaa vastaavasti korkeimman hallinto-oikeuden esittelijän tuomaria vastaavasta virassapysymisoikeudesta. Pykälän 2 momenttiin otettaisiin voimassa olevaa virkamieslain 48 §:ää vastaava säännös, jolla esittelijän virkamiesoikeudellinen rinnastetaan tuomariin. Tältä osin viitataan edellä korkeimmasta oikeudesta annetun lain 14 §:n perusteluissa esittelijän asemasta todettuun.

1.10 Laki Ahvenanmaan hallintotuomioistuimesta

Lakiin tehtäisiin tuomioistuimia ja tuomareita koskevan lainsäädännön muuttumisen johdosta tarpeelliset, lähinnä viittaussäännösten tarkistamista, koskevat muutokset. Ehdotuksessa on otettu huomioon 1 päivänä lokakuuta 2015 voimaan tullut uudistus, jolla sidonnaisuuksienilmoitusvelvollisuus on ulotettu koskemaan myös hallintotuomioistuimen varajäseniä.

2 §. Lain suhde muihin säännöksiin. Pykälän 1 momentin viittaus hallinto-oikeuslakiin korvattaisiin viittauksella tuomioistuinlakiin.

3 §. Hallinnollinen päällikkö. Pykälän 2 momentin viittaus hallinto-oikeuslakiin ja -asetukseen muutettaisiin viittaukseksi tuomioistuinlakiin.

6 §. Varajäsenet. Pykälän 1 momentissa tarkoitettu varajäsen on hallintotuomioistuimen tuomari, joka kutsutaan tarvittaessa estyneen jäsenen tilalle. Jäsenet määrätään korkeimman hallinto-oikeuden päätöksellä hallintotuomioistuimen esityksestä. Mahdollisuus varajäsenen kutsumiseen on tarkoituksenmukaista säilyttää, vaikka hallinto-oikeuslakiin ehdotetaan säännöksiä tuomioistuimen päätösvallan säilymisestä yhdelle jäsenelle tulleesta esteestä huolimatta (ks. lakiehdotus 12).

Pykälän 2 momentin säännös tuomarin valasta tai vakuutuksesta muutettaisiin viittaukseksi tuomioistuinlain 1 luvun 7 §:ään, jossa säädetään tuomarin vakuutuksesta. Koska tuomarin sidonnaisuusilmoituksista säädettäisiin jatkossa tuomioistuinlaissa, momentin viittaussäännöstä olisi korjattava myös tältä osin.

Pykälän 3 momentin mukaan varajäsen rinnastuisi tuomariin paitsi virassapysymisoikeuden osalta myös asemaltaan erityisesti tuomioistuinlain 1 luvun 5 §:ssä 9 luvun 1 §:ssä säädetyin tavoin. Näin on käytännössä jo nykyisinkin, mutta nyt varajäsenten asemasta säädettäisiin voimassa olevaa selkeämmin laissa.

7 §. Ahvenanmaan maakunnan hallituksen lausunto. Pykälän viittaus hallinto-oikeuslain 7 §:ään muutettaisiin viittaukseksi tuomioistuinlain 5 luvun 5 §:n 2 momenttiin. Samalla Ahvenanmaan maakunnan hallituksen nimi korjattaisiin vastaamaan nykyistä kirjoitusasua.

1.11 Oikeudenkäymiskaari

Yleisperusteluissa todetulla tavalla eri tuomioistuimia koskevissa laeissa olevat asian käsittelyä koskevat säännökset sijoitettaisiin pääsääntöisesti oikeudenkäyntimenettelyä koskeviin lakeihin. Yleisten tuomioistuinten päätösvaltaisuutta koskevat säännökset keskitettäisiin tämän mukaisesti oikeudenkäymiskaaren 2 lukuun. Korkeimman oikeuden vahvennetusta istunnosta ja täysistunnosta säädettäisiin kuitenkin korkeimmasta oikeudesta annetussa laissa. Oikeudenkäymiskaaren 1 luvun yleisiä tuomioistuimia ja 3 luvun käräjäoikeutta koskevat säännökset kumottaisiin, kun vastaava sääntely tulee tuomioistuinlakiin. Eräitä säännöksiä siirrettäisiin oikeudenkäymiskaaren muihin lukuihin. Niin ikään tuomarin vakuutuksesta säädettäisiin jatkossa tuomioistuinlaissa. Lisäksi eräitä oikeudenkäymiskaaren 1 luvun vielä alkuperäisessä asussaan olevia säännöksiä uudistettaisiin tai ne kumottaisiin vanhentuneina. Tuomioistuinlakiin siirrettävien tai siitä kumottavien säännösten sijaan oikeudenkäymiskaaren 1 lukuun otettaisiin yleiset säännökset lain soveltamisalasta ja yleisistä tuomioistuimista.

1 luku Yleiset säännökset

1 §. Pykälässä luetellaan yleiset tuomioistuimet. Sen tilalle otettaisiin säännös oikeudenkäymiskaaren soveltamisalasta eli oikeudenkäynnistä yleisissä tuomioistuimissa.

2 §. Voimassa olevassa säännöksessä luetellaan käräjäoikeuden jäsenet, minkä lisäksi siinä säädetään käräjäoikeuden puheenjohtajuudesta. Käräjäoikeuden jäseniä koskeva säännös ehdotetaan sijoitettavaksi tuomioistuinlain 2 luvun 5 §:ään. Tuomioistuimen puheenjohtajuutta koskeva säännös ehdotetaan sijoitettavaksi tuomioistuinlain käräjäoikeutta ja hovioikeutta koskeviin lukuihin. Näiden säännösten sijaan pykälässä lueteltaisiin yleiset tuomioistuimet. Säännös vastaisi tuomioistuinlain 1 luvun 2 §:ää. Selkeyden vuoksi se olisi kuitenkin perusteltua säilyttää myös oikeudenkäymiskaaressa.

3 §. Voimassa olevassa pykälässä säädetään hovioikeuden jäsenistä. Tämä säännös kumottaisiin ja sijoitettaisiin tuomioistuinlain 3 luvun 8 §:ään.

4 §. Voimassa olevassa pykälässä säädetään korkeimman oikeuden jäsenistä. Kyseinen säännös ehdotetaan kumottavaksi. Vastaava säännös säilytettäisiin korkeimmasta oikeudesta annetun lain 10 §:ssä.

6 §. Pykälässä säädetään siitä, milloin toisilleen läheiset henkilöt voivat osallistua tuomioistuimen ratkaisukokoonpanoon. Säännös ehdotetaan siirrettäväksi 2 luvun 13 §:ksi.

6 a—8 §. Edellä keskeisissä ehdotuksissa todetulla tavalla jumalan nimeen vannottavasta tuomarin valasta ehdotetaan luovuttavan. Tuomarin vakuutusta koskeva säännös sijoitettaisiin tuomioistuinlain 1 luvun 7 §:ään. Näin ollen oikeudenkäymiskaaren 1 luvun 6 a—8 §:n säännökset tuomarin valasta ja vakuutuksesta ehdotetaan kumottavaksi.

9 §. Nykyinen alkuperäisessä muodossaan oleva pykälä säätää viraltapanon seuraamukseksi siitä, että tuomari luvatta panee jonkun sijaansa tuomitsemaan. Tällainen teko tulee arvioitavaksi rikoslain 40 luvun perusteella. Pykälä ehdotetaan siksi kumottavaksi vanhentuneena ja tarpeettomana.

11 §. Pykälässä säädetään tuomarin velvollisuudesta noudattaa lakia. Tämä alkuperäinen oikeudenkäymiskaaren säännös ehdotetaan kumottavaksi tarpeettomana. Tuomarin velvollisuuksista säädettäisiin tuomioistuinlain 9 luvussa.

12 §. Myös tämä pykälä on alkuperäisessä muodossaan ja siinä säädetään tuomarin virkavelvollisuuksien vastaisesta menettelystä sekä sen seuraamuksista. Kyseinen säännös ehdotetaan kumottavaksi vanhentuneena ja tarpeettomana.

2 luku Päätösvaltaisuudesta

Lukuun ehdotetaan otettavaksi nykyisin organisaatiolaeissa olevat säännökset asian siirtämisestä täysistunnon tai muun vahvennetun kokoonpanon käsiteltäväksi. Niin ikään säädettäisiin näiden kokoonpanojen muodostumisesta. Ehdotuksessa on tältä osin otettu huomioon 1 päivänä lokakuuta 2015 voimaan tullut uudistus, jolla hovioikeuslaissa nykyisin olevia säännöksiä on tarkistettu. Korkeimman oikeuden täysistunnosta ja vahvennetusta jaostosta säädettäisiin kuitenkin korkeimmasta oikeudesta annetussa laissa.

Lisäksi lukuun ehdotetaan lisättäväksi tuomioistuimen ratkaisukokoonpanon vahventamisesta ja päätösvallan säilymisestä yhdelle jäsenelle tulleesta esteestä huolimatta. Säännökset olisivat pääosin yhteisiä kaikille yleisille tuomioistuimille. Tästä syystä voimassa olevat nykyisin vain käräjäoikeutta koskevat 2 ja 3 a § ehdotetaan kumottavaksi.

2 §. Voimassa olevassa pykälässä säädetään käräjäoikeuden kokoonpanon vahvistamisesta. Käräjäoikeus on luvun 1 §:n mukaan päätösvaltainen rikosasiassa, kun siinä on yksi tuomari ja kaksi lautamiestä. Lautamieskokoonpanoa voidaan vahvistaa toisella lainoppineella jäsenellä tai lautamiehellä taikka molemmilla, jos se on perusteltua asian laajuuden tai muun erityisen syyn vuoksi on pidettävä perusteltuna. Yleisperusteluissa mainituista syistä mahdollisuus vahventaa kokoonpanoa lisäjäsenellä koskisi kaikkia yleisiä tuomioistuimia, työtuomioistuinta, hallinto-oikeuksia ja markkinaoikeutta. Säännös olisi yhteinen kaikille yleisille tuomioistuimille. Se sijoitettaisiin 11 §:ksi, mistä syystä puheena oleva pykälä voitaisiin kumota.

3 a §. Voimassa olevan pykälän mukaan käräjäoikeus on päätösvaltainen siitä huolimatta, että lautamiehelle on tullut este pääkäsittelyn aloittamisen jälkeen. Päätösvalta säilyy, jos lautamiehiä on yksi. Vastaavasti kolmen lainoppineen jäsenen kokoonpanossa ratkaistavassa asiassa jäsenelle pääkäsittelyn aloittamisen jälkeen tulleesta esteestä huolimatta käräjäoikeus on päätösvaltainen, kun jäseniä on vähintään kaksi.

Säännös ehdotetaan kirjoitettavan yleisempään muotoon niin, että se koskisi lautamieskokoonpanon lisäksi myös sotilasjäsenelle tullutta estettä. Se ehdotetaan myös kirjoitettavan siten, että se soveltuisi myös hovioikeuksissa. Tästä syystä ehdotetaan, että nykyinen yksinomaan käräjäoikeutta koskeva 3 a § kumotaan ja korvataan uudella 12 §:ksi sijoitettavalla säännöksellä.

6 §. Rekisterimerkintärikos ehdotetaan sisällytettäväksi 1 momentin luetteloon niistä rikoksista, jotka voidaan käsitellä käräjäoikeudessa yhden tuomarin kokoonpanossa.

Rekisterimerkintärikoksen enimmäisrangaistus on kolme vuotta vankeutta. Tämän vuoksi rikosta koskevaa syytettä ei momentin sisältämän pääsäännön mukaan ole mahdollista käsitellä kokoonpanossa, jossa on vain puheenjohtaja. Rekisterimerkintärikokset ovat kuitenkin usein yksinkertaisia ja tuomitut rangaistukset lieviä. Ottaen huomioon, että esimerkiksi törkeä kavallus, törkeä petos ja törkeä maksuvälinepetos sisältyvät momentin luetteloon yhden tuomarin kokoonpanossa käsiteltävistä rikoksista, ei ole lainsäädännön johdonmukaisuuden ja tuomioistuinten voimavarojen kohdentamisen kannalta perusteltua, että rekisterimerkintärikosta koskeva syyte aina on käsiteltävä lautamies- tai kolmen lainoppineen jäsenen kokonpanossa.

Ehdotetun lisäyksen vuoksi luettelon kohtien numerointi muuttuu.

8 a §. Pykälän 1 momentissa säädettäisiin asian siirtämisestä käsiteltäväksi hovioikeuden täysistuntoon tai vahvennettuun kokoonpanoon. Säännös vastaisi asiallisesti hovioikeusasetuksen 13 §:n 1 ja 2 momenttia.

Pykälän 2 momentin mukaan siirrosta päättäisi presidentti, mikä vastaa voimassa olevaa.

Pykälän 3 momentissa säädettäisiin hovioikeuden täysistunnon kokoonpanosta ja päätösvaltaisuudesta. Se vastaisi asiallisesti uudistettua hovioikeuslain 8 §:n 3 momenttia. Säännöstä tarkistettaisiin kuitenkin niin, että asessorit eivät kuuluisi täysistunnon kokoonpanoon paitsi, milloin he ovat osallistuneet asian käsittelyyn aikaisemmin. Tämä koskisi kaikkia muitakin tuomareita ja sotilasjäseniä, jos he olisivat käsitelleet asiaa aiemmin.

Pykälän 4 momentti vastaisi uudistettua hovioikeuslain 8 §:n 2 momenttia.

9 §. Pykälässä säädetään korkeimman oikeuden päätösvaltaisuudesta. Pykälän 1 momentin mukaan korkeimmassa oikeudessa asiat ratkaistaan pääsääntöisesti viisijäsenisessä jaostossa. Viisijäseniseen jaostoon voidaan ottaa lisäjäsen. Koska lisäjäsenestä tulisi 2 luvun 11 §:ään yleinen säännös, maininta lisäjäsenestä poistettaisiin tästä momentista. Korkeimman oikeuden täysistunnosta ja vahvennettua jaostosta säädettäisiin jatkossakin korkeimmasta oikeudesta annetussa laissa. Tätä koskeva pykälän viittaussäännös säilytettäisiin.

Pykälän 2 ja 3 momentti vastaisivat voimassa olevaa.

11 §. Voimassa oleva säännös siirrettäisiin 14 §:ksi ja pykälässä säädettäisiin kokoonpanon vahventamisesta. Pykälän mukaan tuomioistuimen monijäsenistä kokoonpanoa voitaisiin päätösvaltaisuuden turvaamiseksi vahvistaa yhdellä lainoppineella jäsenellä, jos sitä asian laadun, laajuuden tai muun erityisen syyn vuoksi on pidettävä perusteltuna. Käräjäoikeuden osalta tämä merkitsisi sitä, että monijäsenistä kokoonpanoa voitaisiin myös riita-asiassa vahvistaa yhdellä lainoppineella jäsenellä, kun voimassa oleva 2 luvun 2 § koskee yksinomaan rikosasiassa päätösvaltaisen lautamieskokoonpanon vahvistamista. Säännös mahdollistaisi siten käräjäoikeuden kolmen lainoppineen jäsenen kokoonpanon vahvistamisen yhdellä lainoppineella lisäjäsenellä. Vastaavasti myös sotilasoikeudenkäyntilain mukaista yhden tuomarin ja kahden sotilasjäsenen kokoonpanoa voitaisiin vahvistaa yhdellä lainoppineella jäsenellä. Sen sijaan kolmannen sotilasjäsenen ottaminen kokoonpanoon ei olisi mahdollista.

Momentin toiseen virkkeeseen otettaisiin yksinomaan käräjäoikeutta koskeva säännös, jonka mukaan käräjäoikeudessa voisi olla myös kolmas lautamies. Käräjäoikeuden lautamieskokoonpanoa voitaisiin siten vahvistaa tuomarilla tai lautamiehellä taikka molemmilla. Maaoikeuden päätösvaltaisesta kokoonpanosta ja sen vahvistamisesta olisi vastaava säännös kiinteistönmuodostamislain 243 §:ssä.

Hovioikeus on säännönmukaisesti päätösvaltainen kolmijäsenisenä. Myös hovioikeudessa on tarve varautua siihen, että jäsenelle voi kesken käsittelyä tulla este. Tästä syystä säännös kokoonpanon ennakollisesta vahventamisesta koskisi myös hovioikeutta. Korkeimman oikeuden viisi jäsenistä kokoonpanoa voidaan nykyisin vahventaa lisäjäsenellä 2 luvun 9 §:n perusteella. Hovioikeuden ja korkeimman oikeuden kokoonpanoa voitaisiin vahvistaa vain lainoppineella jäsenellä mutta ei sotilasjäsenellä.

Kokoonpanon vahventaminen edellyttää, että se on perusteltua asian laadun, laajuuden tai muun erityisen syyn vuoksi. Kokoonpanon vahventamisesta päättäisi päällikkötuomari.

12 §. Pykälässä säädettäisiin tuomioistuimen päätösvaltaisuudesta, kun yhdelle monijäsenisen kokoonpanon jäsenistä tulee este pääkäsittelyn, muun suullisen käsittelyn tai istunnon taikka katselmuksen aloittamisen jälkeen. Vastaava säännös on nykyisin käräjäoikeutta koskien 2 luvun 3 a §:ssä. Nyt ehdotettu säännös koskisi vain käräjäoikeutta ja hovioikeutta. Se koskisi myös lautamiehiä ja sotilasjäseniä. Kokoonpanossa olisi kuitenkin aina oltava yksi lainoppinut jäsen.

Käräjäoikeuden osalta muutos tarkoittaisi, että sen päätösvalta säilyisi, vaikka jollekin jäsenistä olisi tullut este. Säännös koskisi myös niitä kokoonpanoja, joita on 11 §:n perusteella vahvennettu lisäjäsenellä. Käräjäoikeus olisi lisäksi päätösvaltainen kokoonpanossa, jossa lautamiehiä on vähintään yksi.

Vastaavasti hovioikeuden monijäseninen kokoonpano olisi päätösvaltainen siitä huolimatta, että yhdelle sen jäsenistä olisi tullut este kesken asian käsittelyn. Hovioikeus olisi päätösvaltainen vaikka yksi kolmesta tuomarista ei enää voisi osallistua asian käsittelyyn istunnon, pääkäsittelyn tai muun suullisen käsittelyn aloittamisen jälkeen. Sama olisi tilanne, jos asiassa olisi suoritettu katselmus, tai jos todistajaa on kuultu pääkäsittelyn ulkopuolella. Hovioikeus säilyttäisi päätösvaltansa myös sotilasoikeudenkäyntilain mukaisessa asiassa, jos toiselle sotilasjäsenelle tulisi este.

Pykälässä lueteltaisiin pääkäsittelyn lisäksi myös muut mahdolliset asian käsittelytavat, joissa jäsentä ei käytännössä voida enää vaihtaa käsittelyn aloittamisen jälkeen. Pykälä koskisi siten myös tilanteita, joissa asia käsitellään käräjäoikeudessa hakemusasian istunnossa tai muutoin suullisesti kutsumatta tilaisuutta varsinaisesti pääkäsittelyksi.

Korkeimmassa oikeudessa asia on esteen sattuessa esiteltävä uudelleen päätösvaltaiselle kokoonpanolle. Säännös ei siten koskisi korkeinta oikeutta.

13 §. Edellä todetulla tavalla voimassa oleva 1 luvun 6 § siirrettäisiin päätösvaltaisuutta koskevaan lukuun. Kyseisessä oikeudenkäymiskaaren alkuperäisessä (1734) muodossaan olevassa pykälässä säädetään: ” Isä ja poika appi ja vävy, kaksi veljestä tahi langosta älkööt istuko samassa Oikeudessa, jos siinä ei ole useampaa kuin seitsemän. Älköönkä niitä, jotka nyt keskenänsä ovat nyt sanotussa sukulaisuudessa tai lankoudessa, koskaan istuko useampaa kuin kaksi sanotussa oikeudessa.” Pykälä perustuu säätämisajankohtansa mukaisen yhteiskuntajärjestyksen mukaan siihen, että tuomiovaltaa käyttävät voivat olla vain miehiä. Säännöksen on sittemmin säädetty koskevan myös naisia ja aviopuolisoita (laki eräiden tuomarin ja valtuutetun esteellisyyttä koskevain säännösten soveltamisesta naiseen, 113/1926). Sanottu laki ehdotetaan tässä yhteydessä kumottavaksi (56. lakiehdotus).

Jos tuomioistuimen samassa kokoonpanossa on jäseninä toisilleen läheisiä, voi tämä aiheuttaa epäilyn siitä, että näiden jäsenten mielipide ei ole syntynyt itsenäisesti, toisesta läheisestä riippumatta. Pykälä on siten tarpeen, mutta sitä on nykyaikaistettava.

Pykälää ehdotetaan muutettavaksi niin, että tuomioistuimen monijäseniseen ratkaisukokoonpanoon ei voi kuulua jäseniä, jotka ovat tuomareiden esteellisyydestä säätävässä 13 luvun 3 §:ssä tarkoitettuja läheisiä. Läheisellä tarkoitetaan siinä ensinnäkin tuomarin puolisoa sekä tuomarin lasta, lapsenlasta, sisarusta, vanhempaa, isovanhempaa ja tuomarille muuten erityisen läheistä henkilöä samoin kuin tällaisen henkilön puolisoa. Toiseksi läheiseksi katsotaan tuomarin vanhempien sisarusta sekä hänen puolisoaan, tuomarin sisarusten lapsia ja tuomarin entistä puolisoa. Läheisiä ovat niin ikään tuomarin puolison lapset, lapsenlapset, sisarukset, vanhemmat ja isovanhemmat samoin kuin tällaisen henkilön puolisot sekä tuomarin puolison sisarusten lapset. Puolisoilla tarkoitetaan sekä aviopuolisoita että avioliitonomaisissa olosuhteissa eläviä henkilöitä. Läheisenä pidetään myös vastaavaa puolisukulaista.

Voimassa olevan pykälän mukaan monijäsenisessä kokoonpanossa voi olla kaksi toisilleen läheistä, jos kokoonpanoon kuuluu enemmän kuin seitsemän jäsentä. Yli seitsemän jäsentä voi olla vain tuomioistuinten täysistunnoissa tai eräiden tuomioistuinten vahvennetussa tai sitä vastaavassa kokoonpanossa. Tällaisissa kokoonpanoissa ratkaistaan tuomioistuimissamme vuosittain vain muutamia asioita. Läheiset ovat käytännössä puolisoita tai avioliitonomaisissa oloissa eläviä. Jotta mitään epäilyä kokoonpanon jäsenten itsenäisestä mielipiteen muodostuksesta ei voisi syntyä, on perusteltua, että samassa ratkaisukokoonpanossa ei voisi lainkaan olla toisilleen läheisiä.

Tuomioistuimen työjärjestyksen perusteella on määriteltävä perusteet lähinnä täysistuntokäsittelyyn osallistumiselle, jos tuomioistuimessa on toisilleen läheisiä. Sillä läheisellä, joka on jo aikaisemmin osallistunut asian käsittelyyn, tulee ilman muuta olla oikeus olla mukana ratkaisemassa asiaa täysistunnossa. Muissa tapauksissa valinta tehtäneen yleensä arpomalla tai mahdollisesti vuorojärjestystä noudattaen.

14 §. Pykälässä säädettäisiin voimassa olevaa 11 §:ää vastaavasti, että yleisten tuomioistuinten päätösvaltaisuudesta eräissä asioissa säädetään erikseen.

3 luku Käräjäoikeudesta

Luvussa säädetään nykyisin käräjäoikeudesta. Luku sisältää vain kaksi pykälää, jotka tulisivat sijoitetuksi tuomioistuinlain 2 lukuun. Tästä syystä ehdotetaan, että koko luku kumotaan.

26 luku Valitusasian käsittelyn jatkaminen hovioikeudessa

13 §. Pykälän 3 momentin säännös hovioikeuden toimivallasta järjestää pääkäsittely sijaintipaikkakuntansa ulkopuolella siirrettäisiin tuomioistuinlain 3 luvun 6 §:n 2 momentiksi. Muilta osin pykälään ei tehtäisi muutoksia.

1.12 Hallinto-oikeuslaki

Yleisperusteluissa tarkemmin selostetuista syistä hallinto-oikeuslaki jätettäisiin voimaan siltä osin kuin siinä säädetään hallinto-oikeuden päätösvaltaisesta kokoonpanosta. Myös eräitä muita asioiden käsittelyyn liittyviä yleisiä säännöksiä säilytettäisiin hallinto-oikeuslaissa. Samalla hallinto-oikeuslakiin lisättäisiin muita tuomioistuimia vastaavat säännökset hallinto-oikeuden päätösvaltaisuuden säilymisestä jäsenelle tulleesta esteestä huolimatta ja kokoonpanon vahvistamisesta lisäjäsenellä. Näin ollen hallinto-oikeuslaista jäisi voimaan sen 7, 12—12 b, 13—13 a, 14—16, 21—22 § ja lain voimaantulo- ja siirtymäsäännökset (24—27 §). Muilta osin laki kumottaisiin ja säännökset sijoitettaisiin tuomioistuinlakiin.

1—4 §. Pykälissä säädetään hallinto-oikeuksista, niiden tuomiopiireistä, toimivallasta ja jäsenistä. Säännökset sijoitettaisiin hallinto-oikeuksista säätävään tuomioistuinlain 4 lukuun. Näin ollen puheena olevat pykälät kumottaisiin.

5 ja 6 §. Pykälissä säädetään hallinto-oikeuden jäsenten nimittämisestä ja kelpoisuusvaatimuksista sekä kielituomarin virkoihin vaadittavasta erityisestä kielitaidosta. Hallinto-oikeuden jäsenten kelpoisuudesta, kielitaitoa koskevat vaatimukset mukaan lukien säädettäisiin tuomioistuinlain 10 luvussa. Nimittämisestä säädettäisiin lain 11 ja 12 luvuissa. Näin ollen puheena olevat pykälät kumottaisiin.

8 ja 8 a §. Pykälissä säädetään asiantuntijajäsenten kelpoisuusvaatimuksista ja tehtävään määräämisestä. Ehdotuksen mukaan tuomioistuinten asiantuntijajäsenistä säädettäisiin tuomioistuinlain 17 luvussa. Puheena olevat hallinto-oikeuslain pykälät voitaisiin kumota.

9—10 a §. Pykälissä säädetään tuomarin valasta ja vakuutuksesta sekä hallinto-oikeuden esittelijöistä ja käräjänotaareista. Tuomarin vakuutuksesta säädettäisiin tuomioistuinlain 1 luvun 7 §:ssä. Hallinto-oikeuden esittelijöistä säädettäisiin muita tuomioistuimia vastaavasti tuomioistuinlain 19 luvussa. Hallinto-oikeudessa toimivista käräjänotaareista säädettäisiin tuomioistuinlain 19 luvun 4 §:ssä ja tuomioistuinharjoittelusta annetussa laissa. Nyt puheena olevat pykälät kumottaisiin.

11 §. Määräajaksi nimitetyn tuomarin osallistuminen asioiden käsittelyyn. Tuomarin toimivalan jatkumista koskeva sääntely ehdotetaan otettavaksi tuomioistuinlain 16 luvun 3 §:ään. Puheena oleva hallinto-oikeuslain pykälä kumottaisiin.

13 §. Kokoonpano jäsenen ollessa estynyt. Voimassa olevassa pykälässä säädetään hallinto-oikeuden jaostoista. Ehdotuksen mukaan myös hallinto-oikeudet toimisivat jatkossa osastoihin jakautuneita. Niistä säädettäisiin tuomioistuinlain 8 luvun 4 §:ssä.

Sen sijaan pykälässä säädettäisiin muita tuomioistuimia vastaavasti, että hallinto-oikeus säilyttäisi päätösvaltaisuutensa, vaikka yhdelle monijäsenisen kokoonpanon jäsenistä tulisi este suullisen käsittelyn, istunnon tai katselmuksen aloittamisen jälkeen. Edellä oikeudenkäymiskaaren 2 luvun 12 §:n perusteluissa todetulla tavalla säännös koskisi kaikkia kokoonpanon jäseniä. Niin ikään säännöstä voitaisiin soveltaa sekä peruskokoonpanoihin että niihin, joita olisi jo ennakollisesti täydennetty lisäjäsenellä. Kokoonpanossa olisi kuitenkin aina oltava yksi lainoppinut jäsen ja hallinto-oikeuslain 7 §:ssä tarkoitetuissa asioissa lopullista pääasiaratkaisua tehtäessä myös asiantuntijajäsen.

13 a §. Kokoonpanon vahventaminen lisäjäsenellä. Pykälässä säädetään nykyisin jaoston puheenjohtajan määräämisestä, mitä koskeva sääntely ehdotetaan sijoitettavaksi tuomioistuinlain 8 luvun 5 §:ään.

Sen sijaan pykälässä säädettäisiin mahdollisuudesta vahventaa hallinto-oikeuden kokoonpanoa yhdellä lainoppineella jäsenellä. Säännöksen perusteella kolmen jäsenen kokoonpanon sijaan asia voitaisiin sen laadun, laajuuden tai muun erityisen syyn niin edellyttäessä ratkaista neljän lainoppineen jäsenen kokoonpanossa. Vastaavasti ne asiat, jotka ratkaistaan yleensä kahden tuomarin ja yhden asiantuntijajäsenen kokoonpanossa, voitaisiin tarpeen mukaan ratkaista kolmen tuomarin ja yhden asiantuntijajäsenen kokoonpanossa. Sen sijaan tällaista kokoonpanoa ei voitaisi vahventaa toisella asiantuntijajäsenellä.

Niin ikään vesi- ja ympäristönsuojeluasioissa on jo olemassa joustavat kokoonpanosäännökset, joiden perusteella kahden lainoppineen jäsenen ja yhden ei-lainoppineen jäsenen kokoonpanon sijasta asia voidaan ratkaista neljän jäsenen tai tätä laajemmassakin kokoonpanossa. Tästä säädettäisiin kuitenkin jatkossakin lain 12 §:n 2 momentissa. Kyseisen säännöksen mukaan asia voidaan ratkaista neljän jäsenen kokoonpanossa, jossa olisi oltava vähintään kaksi lainoppinutta jäsentä. Näin ollen kokoonpanon vahventaminen ei-lainoppineella jäsenellä olisi mahdollista sanotun pykälän perusteella eikä siitä tarvitsi erikseen säätää kokoonpanon vahventamista koskevassa yleissäännöksessä.

13 b §. Jaoston puheenjohtajan tehtävät. Pykälän sääntely sijoitettaisiin tuomioistuinlain 8 luvun 6 §:ään ja se voitaisiin kumota.

15 §. Koko osaston istunto. Tuomioistuinlain 8 luvun 4 §:ssä säädetyllä tavalla myös hallinto-oikeuksissa olisi jatkossa jaostojen sijaan osastoja. Tästä syystä myös hallinto-oikeuden vahvennettua kokoonpanoa nimitettäisiin koko osaston istunnoksi, ja pykälän sanamuotoa tarkistettaisiin tältä osin. Pykälään lisättäisiin säännös asessorin osallistumisesta koko osaston istuntoon silloin, kun asessori on osallistunut asian käsittelemiseen aiemmin. Voimassa olevaa vastaavasti sama koskee myös asiantuntijajäsentä ja luonnontieteen tai tekniikan alaan perehtyneitä hallinto-oikeustuomareita.

16 §. Asian siirtäminen käsiteltäväksi täysistunnossa tai koko osaston istunnossa. Pykälään tehtäisiin ne sanamuodolliset tarkistukset, joita jaostojen muuttuminen osastoiksi edellyttää.

17 §. Muun asian käsittely täysistunnossa. Hallinnollisten asioiden käsittelystä täysistunnossa säädettäisiin tuomioistuinlain 8 luvun 3 §:ssä. Puheena oleva hallinto-oikeuslain pykälä kumottaisiin.

18 §. Esittely. Asioiden ratkaisemisesta hallinto-oikeudessa olisi yleissäännös tuomioistuinlain 4 luvun 2 §:ssä. Sen mukaan asiat ratkaistaisiin esittelystä istunnossa. Esittelijöistä säädettäisiin tuomioistuinlain 19 luvussa. Lisäksi lain 9 luvun 3 §:ssä olisi yleissäännös, jonka mukaan myös tuomari voisi toimia esittelijänä. Puheena oleva hallinto-oikeuslain säännös kumottaisiin tarpeettomana.

20 §. Virkasyyte. Virkarikosasioista säädettäisiin tuomioistuinlain 22 luvussa, joten pykälä voitaisiin kumota tarpeettomana.

23 §. Tarkemmat säännökset ja määräykset. Ehdotuksen mukaan tuomioistuimista ei enää säädettäisi asetuksella, paitsi esimerkiksi tuomiopiirien osalta. Tuomioistuinlakiin otettaisiin tätä koskevat tarpeelliset asetuksenantovaltuudet. Tuomioistuimen toiminnan järjestämisestä olisi yleissäännös tuomioistuinlain 1 luvun 4 §:ssä ja työjärjestyksestä 8 luvun 9 §:ssä. Puheena oleva hallinto-oikeuslain säännös kumottaisiin tarpeettomana.

1.13 Valtion virkamieslaki

3 a §. Pykälässä säädettäisiin lain soveltamisesta tuomariin ja tuomarin virkaan. Virkamieslain 12 luvussa olevat tuomareita koskevat erityissäännökset sekä niihin liittyvät muutoksenhakusäännökset kumottaisiin ja siirrettäisiin tuomioistuinlakiin. Virkamieslain yleiset säännökset sivutoimista, kirjallisesta varoituksesta sekä virantoimituksesta pidättämisen edellytyksistä koskisivat edelleen myös tuomareita. Tuomareihin sovellettaisiin muutenkin virkamieslakia, jollei virkamieslaissa erikseen toisin säädetä. Koska 12 luku kumottaisiin, nykyisin 45 §:n tuomaria koskevat soveltamisalarajoitukset ehdotetaan sijoitettavaksi uuteen 3 a §:ään. Pykälä olisi pääosin nykyistä 45 §:ää vastaava.

Pykälän 1 momentin mukaan virkamieslakia sovellettaisiin tuomarin virkaan ja tuomariin, jollei laissa toisin säädetä.

Koska tuomarin nimittämistä koskevat säännökset sijoitettaisiin tuomioistuinlakiin, pykälän 2 momentin viittaussäännöstä vastaavasti tarkistettaisiin.

Pykälän 3 momentin soveltamisrajoituksia koskevaan luetteloon lisättäisiin virkamieslain 20 §, jota ei jäljempänä todetulla tavalla enää sovellettaisi tuomariin eikä tuomariin asemaltaan rinnastuviin ylimpien tuomioistuinten esittelijöihin.

Pykälän 4 momentti olisi voimassa olevaa 45 §:n 4 momenttia vastaava, mutta viittaus virkamieslain 35 §:n 3 momenttiin poistettaisiin.

4 §. Pykälässä säädettäisiin virkojen perustamisesta, lakkauttamisesta ja muuttamisesta. Pykälän 1 momentti vastaisi voimassa olevaa.

Pykälän 2 momentissa säädettäisiin viroista, joita ei voida perustaa, lakkauttaa tai niiden nimeä muuttaa ilman talousarviokäsittelyä. Tuomarin virat eivät enää olisi talousarviossa eriteltäviä virkoja. Poikkeuksena olisivat korkeimman oikeuden ja korkeimman hallinto-oikeuden tuomarin virat, jotka tulisi jatkossakin eritellä talousarviossa. Momentin luetteloa talousarviossa eriteltävistä viroista muutettaisiin siten, että muut tuomarin virat poistettaisiin luettelosta. Samalla luettelon numerointia korjattaisiin.

Muutos tarkoittaisi sitä, että tuomarin virkoja voitaisiin perustaa, lakkauttaa tai muuttaa yksinomaan oikeusministeriön päätöksellä. Näin ollen oikeusministeriön ohjausvalta suhteessa riippumattomaan tuomioistuinlaitokseen kasvaisi hieman. Muutos ei kuitenkaan olisi merkittävä, koska oikeusministeriö vastaa tuomioistuinlaitoksen tulosohjauksesta ja talousarviossa myönnettyjen voimavarojen jakamisesta tuomioistuinlaitokselle. Oikeusministeriöllä on siten jo nykyisin valta päättää talousarviossa eriteltyjen virkojen perustamisesta, lakkauttamisesta ja niiden sijoittamisesta tuomioistuimiin. Lisäksi oikeusministeriöllä on valta päättää erittelyvirkojen, kuten kaikkien muidenkin tuomioistuinlaitoksen virkojen virkajärjestelyistä eli siirtämisestä samanlajisten tuomioistuinten kesken.

Erittelyvelvollisuuden poistamisella ei heikennetä tuomarin virassapysymisoikeutta. Erottamattomuus koskee virkaan nimitettyä tuomaria, eikä sen toteuttaminen edellytä viran talousarviossa erittelyä. Tuomariin on sovellettava samoja virkamiesoikeudellisia säännöksiä riippumatta siitä, missä menettelyssä virka on perustettu. Talousarviossa erittelyllä ei siten ole merkitystä tuomarin virkamiesoikeudellisen aseman kannalta.

18 §. Tuomarin sivutoimi edellyttää aina lupaa. Ehdotuksen mukaan tuomareiden ja esittelijöiden sivutoimia koskevat erityisäännökset sijoitettaisiin tuomioistuinlain 9 lukuun. Pykälän 1 momentin viittaussäännöstä tarkistettaisiin tältä osin. Muilta osin sääntely vastaisi voimassa olevaa.

18 a §. Puheena oleva virkamieslakiin tuomareiden sivutoimisääntelyä uudistettaessa lisätty pykälä kumottaisiin ja sen sääntely sijoitettaisiin tuomioistuinlain 9 lukuun.

20 §. Pykälässä säädetään virkamiehen siirtämisestä määräajaksi toiseen virastoon. Säännöstä ei enää sovellettaisi tuomariin eikä ylimpien tuomioistuinten esittelijöihin. Voimassa olevan lain mukaan tuomari voidaan siirtää työskentelemään toisessa virastossa (siis myös muuhun virastoon kuin tuomioistuimeen). Siirto tehdään määräajaksi ja sen edellytyksenä on, että se parantaa virkamiehen edellytyksiä virkatehtävien suorittamiseen tai edistää virkamiehen palvelussuhteen jatkumista tai virkamiehen työllistymistä ja että vastaanottava työnantaja ja virkamies ovat antaneet siirtoon suostumuksensa. Virkamies on tämän määräajan virkasuhteessa siihen virastoon, josta hänet siirretään. Säännös käytännössä mahdollistaa henkilökierron.

Säännöstä on sovellettu tuomareihin hyvin vähän, jos ollenkaan. Syynä tähän voi olla se, että siirron edellytykset ovat huonosti sovellettavissa tuomariin. Tuomareiden ammatilliseen kehittymiseen tai henkilökiertoon liittyvät tarpeet voidaan toteuttaa muulla tavoin, kuten hakeutumalla määräaikaisiin tehtäviin tai tuomioistuinlain 14 luvun toisessa tuomioistuimessa toimimista koskevien säännösten nojalla. Säännös on lisäksi väljä siirtoedellytysten ja siirron ajallisen keston osalta eikä se siten täytä perustuslain tällaiselta tuomaria koskevalta sääntelyltä edellyttämää täsmällisyys- ja tarkkarajaisuusvaatimusta. Tätä epäkohtaa ei poista yksinomaan se, että tuomari antaisi siirtoon suostumuksensa. Pykälään tehtäisiin tämän edellyttämät tarkistukset.

12 luku Tuomarit

45—48 §. Tuomareita koskeva 12 luku kumottaisiin ja edellä 3 a §:n perusteluissa mainitulla tavalla 45 § siirrettäisiin lain alkuun uudeksi 3 a §:ksi. Muut tuomareita koskevat erityissäännökset (46—47 §) sijoitettaisiin tuomioistuinlakiin (ks. 14 luku 4 § ja 15—17 luku). Lisäksi 47 §:n 4 momentti, jossa säädetään päätösvallasta 20 §:n nojalla tehtävistä tuomarin siirroista, kumottaisiin tarpeettomana. Virkamieslain 48 §:n rinnastussäännös tuomaria koskevien säännösten soveltamisesta ylimpien tuomioistuinten esittelijöihin sijoitettaisiin ylimpiä tuomioistuimia koskeviin lakeihin. Näin ollen kaikki edellä mainitut virkamieslain säännökset kumottaisiin.

53 §. Tuomarille annettuun kirjalliseen varoitukseen sekä virantoimituksesta pidättämistä tai työkyvyttömyyden perusteella annettua eroa koskevaan päätökseen haettaisiin muutosta noudattaen, mitä tuomioistuinlain 23 luvussa säädetään. Pykälän 2 momenttia tarkistettaisiin ja sen viimeiseksi virkkeeksi lisättäisiin informatiivinen viittaussäännös tuomioistuinlakiin.

Lain siirtymäsäännöksissä säädettäisiin, että ennen lain voimaantuloa tehtyyn päätökseen tuomarin virantoimituksesta pidättämisestä haettaisiin muutosta noudattaen vanhan lain säännöksiä. Käytännössä tämä tarkoittaisi, että ennen lain voimaantuloa tehtyyn virkarikosasiassa toimivaltaisen tuomioistuimen päätökseen haettaisiin muutosta hallinto-oikeudelta. Uuden lain mukaan muutoksenhaku ohjautuisi tuomioistuinlinjoittain.

53 a ja 54 a §. Kyseiset pykälät koskevat muutoksenhakua päätökseen, jolla tuomarille on annettu kirjallinen varoitus tai jolla hänelle on annettu ero työkyvyn menettämisen perusteella. Muutoksenhausta tulisi säännökset tuomioistuinlain 23 lukuun, joten puheena olevat pykälät kumottaisiin. Tuomareiden osalta toimivaltaisiin viranomaisiin ei tulisi muutoksia. Sen sijaan korkeimman oikeuden ja korkeimman hallinto-oikeuden esittelijöihin sovellettaisiin tältäkin osin tuomareita koskevia tuomioistuinlain säännöksiä.

Lain siirtymäsäännöksissä säädettäisiin, että ennen lain voimaantuloa tehtyyn päätökseen, jolla Helsingin hovioikeus on antanut korkeimman oikeuden esittelijälle tai Helsingin hallinto-oikeus korkeimman hallinto-oikeuden esittelijälle eron, haettaisiin muutosta asianomaisilta ylimmiltä tuomioistuimilta. Uuden lain mukaan vastaavaa muutoksenhakuoikeutta ei olisi, koska jäseniä vastaavasti esittelijöitä koskevan ensiasteen päätöksen tekisi asianomainen tuomioistuin.

57 §. Pykälään tulisi viittaussäännös, jonka mukaan muutoksenhausta tuomioistuimen tekemään sivutointa koskevaan päätökseen säädettäisiin tuomioistuinlain 23 luvun 1 §:ssä. Pykälässä viitattaisiin siten suoraan tuomioistuinlakiin, jossa säädettäisiin muutoksenhausta tuomarin tai esittelijän sivutoimilupaa koskevaan päätökseen.

1.14 Laki tuomareiden sidonnaisuus- ja sivutoimirekisteristä

Vastauksessaan hallituksen esitykseen eduskunnalle laiksi tuomareiden sidonnaisuus- ja sivutoimirekisteristä sekä eräiksi siihen liittyviksi laeiksi (HE 224/2014 vp) eduskunta on edellyttänyt, että hallitus valmistelee tarvittavat säännökset ilmoitusvelvollisuuden ulottamisesta tuomioistuinten lautamiehiin.

Eduskunnan lausuma on otettu huomioon tässä hallituksen esityksessä sekä valmisteltaessa rekisterin teknistä toteutusta. Lautamiesten myötä rekisteriin merkittävien henkilöiden määrä on huomattavasti laajentunut alkuperäisestä. Rekisteriä toteutettaessa onkin henkilöiden riittävän yksilöimisen ja oikeushallinnon tietojärjestelmien yhteensovittamisen vuoksi ilmennyt tarve sille, että rekisteriin olisi pakollisena taustatietona merkittävä myös henkilötunnus. Se ei kuitenkaan olisi julkinen tieto.

1 §. Rekisterin tarkoitus ja ylläpito. Ehdotuksen mukaan velvollisuus ilmoittaa sidonnaisuudet ulotettaisiin koskemaan myös käräjäoikeuden lautamiehiä. Heidän sidonnaisuutensa rekisteröitäisiin Oikeusrekisterikeskuksen ylläpitämän tuomareiden sidonnaisuus- ja sivutoimirekisteriin. Tästä syystä pykälässä säädettäisiin, että rekisterin tarkoituksena on toteuttaa myös lautamiesten sidonnaisuuksien julkisuutta.

2 §. Ilmoitusvelvollisuus. Edellä todetun perusteella käräjäoikeuden lautamies olisi tuomareita ja asiantuntijajäseniä vastaavasti velvollinen ilmoittamaan tietoja rekisteriin. Lautamiehen velvollisuudesta ilmoittaa sidonnaisuutensa säädettäisiin käräjäoikeuden lautamiehistä annetun lain 5 §:ssä. Sen mukaan lautamiehen tulisi tehdä tuomioistuinlain 11 luvun 12 §:ssä tarkoitettu sidonnaisuusilmoitus. Ilmoitus annettaisiin käräjäoikeudelle. Ilmoitus voitaisiin antaa myös paperilla, jolloin käräjäoikeuden velvollisuutena olisi huolehtia siitä, että tiedot tulevat merkityksi rekisteriin.

Pykälään tehtäisiin myös tarvittavat lakiviittauksia koskevat tarkistukset, jotka johtuvat siitä, että tuomarin sidonnaisuuksista ja sivutoimista säädettäisiin jatkossa tuomioistuinlaissa.

3 §. Rekisteriin merkittävät tiedot. Pykälään lisättäisiin maininta siitä, että myös lautamiesten sidonnaisuudet merkitään rekisteriin. Pykälässä säädettäisiin lisäksi henkilötunnuksen käsittelystä. Henkilötunnuksen merkitseminen rekisteriin on tarpeen rekisteröidyn yksilöimiseksi. Henkilötietojen käsittelyssä olisi noudatettava henkilötietolain (523/1999) säännöksiä.

1.15 Laki tuomareiden sidonnaisuus- ja sivutoimirekisteristä annetun lain voimaanpanosta

1 §. Tuomareiden sidonnaisuus- ja sivutoimirekisteristä annetun lain voimaantulo. Ehdotuksen mukaan laki säädettäisiin tulemaan voimaan tammikuun alusta 2017 lukien.

2 §. Siirtymäsäännös. Pykälässä säädettäisiin ennen lain voimaan tuloa nimitettyjen tuomareiden ja asiantuntijajäsenten velvollisuudesta ilmoittaa sidonnaisuutensa vuoden kuluessa rekisterilain voimaantulosta. Tämä on tarpeellista, jotta perustettavaan sidonnaisuus- ja sivutoimirekisteriin tallennettavat tiedot olisivat ajantasaisia. Velvollisuus ei riippuisi siitä, onko ilmoitus annettu jo aiemmin.

1.16 Sotilasoikeudenkäyntilaki

1 §. Pykälän 1 momentissa säädettäisiin voimassa olevaa vastaavasti sotilasoikeudenkäyntiasioiden käsittelystä. Pykälän 2 momentissa säädettäisiin sotilasoikeudenkäyntiasioissa toimivaltaisista käräjäoikeuksista. Niistä säädetään nykyisin erikseen sotilasoikeudenkäyntiasioita käsittelevistä yleisistä alioikeuksista annetussa laissa (327/1983), joka voitaisiin tarpeettomana kumota (57. lakiehdotus). Säännöksen sisältö säilyisi voimassa olevaa vastaavana.

11 §. Pykälässä säädetään sotilasjäsenten määräämisestä. Pykälän 1—3 momentti vastaisi voimassa olevaa lakia. Edellä yleisperusteluissa todetulla tavalla perustuslakivaliokunnan kannanottojen perustuslain 125 §:n yleisten virkanimitysperusteiden soveltumisesta sivutoimisiin tuomareihin on katsottava koskevan myös sotilasjäseniä. Sotilasjäsenet ovat puolustusvoimissa tai rajavartiolaitoksessa palvelevia henkilöitä. Virkamiehinä heihin soveltuu jo muutoinkin perustuslain yleiset virkanimitysperusteet (laki puolustusvoimista 551/2007, 36—37§). Perustuslakivaliokunta kanta ei siten tältä osin aiheuta muutoksia nykytilaan.

Pykälän 4 momenttiin otettaisiin muita tuomioistuinten asiantuntijajäseniä vastaava säännös, jonka mukaan sotilasjäsenet nimitettäisiin enintään siihen saakka, kun he saavuttavat tuomarille säädetyn 68 vuoden eroamisiän.

12 §. Pykälän 1 momenttiin otettaisiin viittaussäännös siihen, mitä tuomioistuinlain 17 luvussa säädetään asiantuntijajäsenistä. Sotilasjäsenestä olisi siten voimassa, mitä tuomioistuinlain 17 luvun 1 §:ssä säädetään asiantuntijan asemasta, 2 §:ssä asiantuntijan oikeudesta pysyä tehtävässään, 18 §:ssä asiantuntijajäsenen asemasta tuomioistuinlaitoksen uudelleenjärjestelyssä, 19 §:ssä kirjallisesta varoituksesta ja asiantuntijan tehtävästä pidättämisestä ja 22 §:ssä asiantuntijajäsenen palkkiosta. Sotilasjäsenellä on siten tuomaria vastaava oikeus pysyä tehtävässään toimikautensa aikana. Näin on siitä huolimatta, että sotilasjäsenen arvo, tehtävä tai sijoituspaikka toimikauden aikana muuttuu. Tuomioistuinlain 17 luvun 19 §:n perusteluissa todetulla tavalla kirjallisen varoituksen antaminen tai tehtävästä pidättäminen voisi tuomioistuimessa käynnistyä vain tilanteissa, joissa sotilasjäsen toimii vastoin velvollisuuksiaan asiantuntijäsenenä. Jos menettely rikkoo myös varsinaiseen virkaan kuuluvia velvollisuuksia, asia voisi tuomioistuimen lisäksi kuulua puolustusvoimien käsiteltäväksi.

Pykälän 2 momentin mukaan sotilasjäsenen olisi ennen tehtävään ryhmistä ja tehtävän kestäessä annettava tuomioistuinlain 11 luvun 12 §:ssä tarkoitettu sidonnaisuusilmoitus. Sotilasjäsenet määrätään tehtäviinsä puolustusvoimien esityksestä. Sotilasoikeudenkäyntiasioita käsittelevät tuomioistuimet eivät siten osallistu jäsenten nimeämiseen, kuten on muiden asiantuntijajäsenten kohdalla. Tästä syystä muista asiantuntijajäsenistä poiketen sotilasjäsen toimittaa sidonnaisuusilmoituksen samoin kuin tuomari eli nimittävälle viranomaiselle. Säännöksen perusteella käräjäoikeuteen määrättävä sotilasjäsen toimittaa ilmoituksen hovioikeudelle, Helsingin hovioikeuteen määrättävä jäsen korkeimmalle oikeudelle ja korkeimpaan oikeuteen määrättävä jäsen oikeusministeriölle. Tämä vastaa lokakuun alusta 2015 voimaan tullutta uudistettua lainsäädäntöä.

Pykälän 3 momentin säännös tuomarin vakuutuksen antamisesta korjattaisiin siten, että siinä viitattaisiin tuomioistuinlain 1 luvun 7 §:ään.

Pykälän 4 momentissa viitattaisiin tuomioistuinlain 17 luvun 22 §:ään, jossa säädetään asiantuntijajäsenen palkkiosta.

1.17 Kielilaki

16 a §. Asian käsittelykieltä koskevat poikkeukset eräissä tapauksissa. Pykälässä viitataan nykyisin käräjäoikeuslain säännöksiin kieliosaston työkielestä. Pykälässä tarkoitettu kieliosasto voitaisiin tuomioistuinlain 8 luvun 4 §:n nojalla perustaa käräjäoikeuteen ilman sitä koskevaa erityissäännöstä. Sama koskisi muitakin kaksikielisiä tuomioistuimia. Tämän vuoksi pykälään siirrettäisiin nykyinen käräjäoikeuslain 18 b §:ää vastaava säännös asian käsittelykielestä. Sen mukaan kieliosastossa käytettäisiin kielilain 13—16 §:ssä säädetyn estämättä asian käsittelykielenä tuomioistuimen virka-alueen väestön vähemmistön kieltä, jollei tuomioistuin asianosaisten oikeutta ja etua silmällä pitäen päätä virka-alueen väestön enemmistön kielen käyttämisestä. Oikeudesta tulkkaukseen sekä toimituskirjan ja muun asiakirjan käännökseen säädettäisiin jatkossakin lain 18 §:ssä sekä 20 §:n 1 ja 2 momentissa.

26 §. Valtion viranomaisten työkieli. Pykälän 1 momentissa säädettäisiin voimassa olevaa vastaavasti viranomaisen työkielestä. Pykälän 2 momentista poistettaisiin tarpeettomana käräjäoikeuden kieliosaston työkieltä koskeva viittaussäännös käräjäoikeuslakiin. Sen sijaan momentissa säädettäisiin, että kaksikieliseen tuomioistuimeen perustetulla kieliosastolla käytetään myös työkielenä virka-alueen väestön vähemmistön kieltä. Säännös vastaisi asiallisesti voimassa olevaa käräjäoikeuslain 18 c §:ää. Se koskisi kuitenkin kaikkia kaksikielisiä tuomioistuimia.

1.18 Haastemieslaki

1 §. Haastemiehet. Pykälässä säädettäisiin nykyistä vastaavalla tavalla siitä, ketkä ovat haastemiehiä. Pykälän 1 momentin sanamuotoa tarkistettaisiin avustavan ulosottomiehen virkanimikkeen muututtua kihlakunnanulosottomieheksi.

2 §. Haastemiehen toimialue. Pykälässä säädettäisiin haastemiehen toimialueesta. Asiallisesti säännös vastaisi voimassa olevaa. Sen sanamuotoa tarkistettaisiin kuitenkin vastaamaan nykyistä ulosotto-organisaatiota ja ulosoton muuttuneita virkanimikkeitä.

4 a §. Yhteydenottotietojen saaminen. Pykälässä säädettäisiin haastemiehen oikeudesta saada tiedoksiantotehtävän suorittamiseksi tarpeellisia tietoja.

Pykälän 1 momentin mukaan haastemiehellä ja muulla tiedoksiannon suorittamiseen oikeutetulla henkilöllä olisi oikeus saada maksutta ja salassapitosäännösten estämättä viranomaiselta, julkista tehtävää hoitavalta yhteisöltä sekä teletoimintaa tai postitoimintaa harjoittavalta laitokselta tai yhteisöltä tiedoksiannon kohteena olevaa henkilöä tai yhteisöä koskevat osoite- ja puhelintiedot samoin kuin muut yhteydenottoon tarvittavat tiedot. Aikaisemmasta poiketen tiedonsaantia ei olisi rajattu vain yksittäisiin tiedoksiantoasioihin. Haastemiehellä ja muulla tiedoksiantoon oikeutetulla olisi siten oikeus saada tieto esimerkiksi poliisin säilössä tietyllä hetkellä olevista henkilöistä. Tiedonsaantioikeus koskisi voimassaolevaa sääntelyä vastaavasti vain sellaisia tietoja, jotka haastemiehen arvion mukaan olisivat tarpeen tiedoksiantotehtävän suorittamiseksi.

Pykälän 2 momentissa säädettäisiin, että 1 momentissa tarkoitetut tiedot voidaan antaa haastemiehelle teknisen käyttöyhteyden avulla tai tietojoukkona. Tietojoukolla tarkoitettaisiin tiettyyn hakuun liittyvää usean yksittäisen tiedon muodostamaa kokonaisuutta, kuten esimerkiksi tietojärjestelmästä ohjelmallisesti poimittua tietokokonaisuutta, jonka kokoamiseksi haku on tapahtunut automaattisesti ennalta määriteltyjen poimintaehtojen mukaisesti. Tietojoukkona saatuja tietoja ei voitaisi luovuttaa tietojoukkona edelleen. Sama koskisi teknisen käyttöyhteyden avulla saatuja tietoja. Momentissa säädettäisiin myös, että valtion varoista voitaisiin maksaa korvausta käyttöyhteyden perustamisesta ja ylläpidosta aiheutuvista kustannuksista. Tarkoituksena olisi, että tarvittaessa oikeusministeriö sopisi teknisen käyttöyhteyden perustamisesta ja sen aiheuttamista kustannusten korvaamisesta erikseen tietojen luovuttajan kanssa.

Pykälän 3 momentissa säädettäisiin haastemiehen ja muun tiedoksiannon suorittamiseen oikeutetun oikeudesta salassapitosäännösten estämättä saada pyynnöstä teleyritykseltä, yhteisötilaajalta ja postitoimintaa harjoittavalta yhteisöltä salaisia ja luovutuskiellolla suojattuja yhteystietoja. Nämä tiedot olisi oikeus saada vain yksittäisessä tiedoksiantoasiassa ja ainoastaan silloin, kun tämän katsottaisiin olevan tiedoksiantotehtävän suorittamiseksi välttämätöntä. Tiedoksiannon suorittaja arvioisi välttämättömyyden tapauskohtaisesti. Vastaava tiedonsaantioikeus on nykyisin poliisilla poliisilain (872/2011) 4 luvun 3 §:n 2 momentin perusteella.

5 §. Virka-apu. Pykälässä säädettäisiin haastemiehen oikeudesta saada poliisilta tiedoksiantotehtävän suorittamiseksi tarvittavaa virka-apua. Oikeustilan selkeyttämiseksi laissa mainittaisiin nimenomaisesti ne tilanteet, joissa haastemiehellä olisi oikeus saada virka-apua. Virka-apua voitaisiin antaa myös kotietsinnän muodossa.

Momentin 1 kohdan mukaan virka-apua voitaisiin antaa silloin, kun haastemiehen työturvallisuuden voidaan olettaa olevan uhattuna. Momentin 2 kohdan mukaan haastemiehellä olisi oikeus saada virka-apua silloin, kun henkilö kieltäytyy selvittämästä henkilöllisyyttään haastemiehen toimittaessa tiedoksiantotehtävää.

Momentin 3 kohdan perusteella haastemiehellä olisi oikeus virka-apuun myös rikosasian vastaajan vältellessä tiedoksiantoa kotirauhan suojaamassa tai muussa paikassa. Haastemies voisi tällöin saada poliisilta virka-apua kotietsinnän muodossa. Pakkokeinolain kotietsintää koskevan 8 luvun 3 §:n 1 momentin mukaan yleinen kotietsintä voidaan suorittaa muun ohella rikosasian vastaajan haastamiseksi. Rikosasian vastaajaa ei voida haastaa oikeudenkäymiskaaren 11 luvun 7 §:n nojalla niin sanottuna välttelytiedoksiantona, joten vastaajan on mahdollista pitkittää asian käsittelyä välttelemällä haastemiestä. On tarkoituksenmukaista, että tiedoksiantoja pääasiallisena virkatyönään suorittava haastemies huolehtii poliisin sijasta mahdollisimman suurelta osin myös rikosasian vastaajien tavoittamisesta ja haastamisesta. Haastemiehen paikallistettua pakoilevan vastaajan tiettyyn osoitteeseen hän voisi tarvittaessa pyytää poliisia avaamaan tai poistamaan oven tai muun esteen, jotta tiedoksianto saataisiin suoritettua. Virka-apua koskevan sääntelyn selkiyttäminen saattaisi myös vähentää haastemiehen välttelyä, koska näin toimien ei enää voisi pitkittää asian käsittelyä muutoin kuin vähäisessä määrin.

Momentin 4 kohdan mukaan haastemiehellä olisi oikeus saada virka-apua myös silloin, kun se muutoin olisi tiedoksiannon suorittamiseksi välttämätöntä. Välttämättömyyden arvioisi tiedoksiannon suorittava haastemies.

6 §. Muut tiedoksiantoon oikeutetut. Pykälän 1 momentissa säädettäisiin pääosin voimassa olevaa vastaavasti muista tiedoksiantoon oikeutetuista. Momentin 1 kohtaa tarkistettaisiin, koska julkinen notaari ei enää olisi virkansa puolesta oikeutettu suorittamaan tiedoksiantotehtäviä. Tiedoksiantojen suorittaminen ei kuulu julkisen notaarin pääasiallisiin tehtäviin, joita ovat muiden ohella allekirjoitusten ja erilaisten asiakirjajäljennösten oikeaksi todistamiset. Tiedoksianto-oikeuden poistaminen selkeyttää käräjäoikeuden ja julkisen notaarin välistä toimivallanjakoa. Käräjänotaari voi tuomioistuinharjoittelusta annetun valtioneuvoston asetuksen 5 §:n 3 momentin nojalla suorittaa käräjäoikeudessa tiedoksiantoja ilman eri määräystä. Selvyyden vuoksi käräjänotaari lisättäisiin myös luetteloon tiedoksiannon suorittamiseen virkansa puolesta oikeutetuista henkilöistä.

Momentin 2 kohdan sanamuotoa tarkistettaisiin muuttuneen ulosotto-organisaation ja ulosoton muuttuneiden virkanimikkeiden osalta.

Pykälään otettaisiin uusi 5 kohta, joka koskisi tiedoksiantoa Suomen edustustoissa. Mainitun kohdan mukaan ulkoasiainministeriö voisi valtuuttaa kunniakonsulin tai edustuston palveluksessa toimivan henkilön hoitamaan tiedoksiantotehtäviä edustustossa. Valtuutus voitaisiin kunniakonsulin ohella antaa siis myös edustustossa työ- tai virkasuhteessa toimivalle henkilölle. Ehdotus vastaa nykyistä käytäntöä.

1.19 Kiinteistönmuodostamislaki

243 §. Pykälässä säädetään maaoikeuden päätösvaltaisesta kokoonpanosta. Sen mukaan maaoikeus on päätösvaltainen kokoonpanossa, jossa puheenjohtajana on lainoppinut jäsen, maaoikeusinsinööri sekä kaksi lautamiestä. Kokoonpanoa voidaan täydentää toisella lainoppineella jäsenellä, mikä vastaa edellä oikeudenkäymiskaaren 2 luvun 11 §:ään ehdotettua säännöstä. Maaoikeuden kokoonpanoa voidaan kuitenkin vahvistaa myös maaoikeusinsinöörillä, mutta ei sen sijaan lautamiehellä, kuten käräjäoikeuden lautamieskokoonpanoa rikosasiassa. Tämä säännös säilytettäisiin kiinteistönmuodostamislaissa. Kokoonpanon vahvistamisen perusteisiin lisättäisiin kuitenkin asian laatu, mikä vastaisi oikeudenkäymiskaareen ehdotettua sääntelyä.

Voimassa olevan 1 momentin toisen virkkeen mukaan maaoikeus on päätösvaltainen, vaikka toiselle lautamiehelle olisi tullut este pääkäsittelyn aloittamisen jälkeen. Perusteltua olisi, että maaoikeus säilyttäisi päätösvaltaisuutensa myös silloin, kun yhdelle lainoppineelle jäsenelle taikka yhdelle maaoikeusinsinöörille on tullut este. Pykälän 1 momenttiin otettaisiin oikeudenkäymiskaareen 2 luvun 12 §:ään ehdotettua vastaava säännös. Maaoikeus ratkaisee asioita pääkäsittelyssä monijäsenisessä kokoonpanossa tai kirjallisessa menettelyssä yhden lainoppineen tuomarin toimesta. Maaoikeus voi myös toimittaa katselmuksen.

Pykälän 1 momentissa säädettäisiin, että maaoikeus säilyttäisi päätösvaltaisuutensa, vaikka monijäsenisen kokoonpanon jäsenistä yhdelle olisi tullut este pääkäsittelyn tai katselmuksen aloittamisen jälkeen. Kokoonpanossa olisi kuitenkin aina oltava yksi lainoppinut jäsen. Maaoikeus olisi myös päätösvaltainen, kun lautamiehiä on vähintään yksi. Estetilanteet ovat hyvin poikkeuksellisia. Mikäli sellainen kuitenkin tulisi, on asianosaisten edun mukaista, ettei kokoonpanon jäsenen este aiheuttaisi asian käsittelyn viivästymistä ja lisäkustannuksia.

1.20 Laki lapsen huollosta ja tapaamisoikeudesta

37 §. Päätöksen vahvistamista ja lapsen palauttamista koskevan asian käsittely. Pykälässä säädetään päätöksen vahvistamisessa ja lapsen palauttamista koskevan asian käsittelyssä noudatettavasta menettelystä. Sen 3 momentin mukaan tuomioistuin voi tarvittaessa pitää istunnon myös muualla kuin sen tuomiopiiriin kuuluvalla paikkakunnalla. Tämä erityissäännös voidaan tarpeettomana kumota, koska samansisältöiset yleissäännökset ehdotetaan otettavaksi käräjäoikeuksia koskien tuomioistuinlain 2 luvun 4 §:n 2 momenttiin ja hovioikeuksia koskien 3 luvun 6 §:n 2 momenttiin.

1.21 Lakiehdotukset 21—55

Muihin tämän esityksen liitteenä oleviin muutoslakeihin (lakiehdotukset 21—55) ehdotetaan tehtäväksi tuomareita ja tuomioistuimia koskevan lainsäädännön rakenteellisista muutoksista johtuvat tarpeelliset viittaussäännösten korjaukset. Muutokset ovat puhtaasti teknisiä. Lisäksi eräiden pykälien ruotsinkielisiin teksteihin on tehty joitakin kielellisiä korjauksia.

1.22 Lakiehdotukset 56—57

Laki eräiden tuomarin ja valtuutetun esteellisyyttä koskevain säännösten soveltamisesta naiseen sekä laki sotilasoikeudenkäyntiasioita käsittelevistä yleisistä alioikeuksista voidaan kumota tarpeettomina.

Tarkoitus on, että tuomioistuimia ja tuomareita koskevasta asetuksentasoisesta sääntelystä pääosin luovuttaisiin. Tarkemmat määräykset tuomioistuinten toiminnan järjestämisestä annettaisiin tuomioistuinten työjärjestyksissä, jotka tuomioistuimet itse vahvistavat. Työjärjestyksen olisi lisäksi oltava julkinen ja sen tulisi olla jokaisen saatavilla.

Niin ikään tarkemmat määräykset tuomarinvalintalautakunnasta ja tuomarinkoulutuslautakunnasta annettaisiin työjärjestyksissä. Niitä koskeva laintasoinen sääntely olisi tuomioistuinlain 20 ja 21 luvuissa.

Asetuksenantovaltuuksia ei siten pääsääntöisesti enää säilytettäisi. Alueellisten tuomioistuinten tuomiopiireistä säädettäisiin kuitenkin edelleen asetuksella. Samoin käräjäoikeuksien kanslioiden ja istuntopaikkojen sijainnista säädettäisiin jatkossakin oikeusministeriön asetuksella. Hovioikeuksien mahdollisten pysyvien istuntopaikkojen sijainnista säädettäisiin valtioneuvoston asetuksella. Kumottavien lakien nojalla annetut, tuomioistuinlain ja hallinto-oikeuslain muuttamisesta annetun lain voimaantulo- ja siirtymäsäännöksissä tarkemmin luetellut valtioneuvoston asetukset alueellisten tuomioistuinten tuomiopiireistä sekä oikeusministeriön asetus käräjäoikeuksien kanslioiden ja istuntopaikkojen sijainnista ehdotetaan jätettäväksi voimaan. Tuomioistuinlakiin otettaisiin pääosin voimassa olevaa vastaavat asetuksenantovaltuudet (ks. 2 luku 4 ja 5 §, 3 luku 6 ja 7 § ja 4 luku 4 §). Myös kaksikielisissä tuomioistuimissa olevien kielituomarin virkojen lukumäärästä säädettäisiin jatkossakin valtioneuvoston asetuksella. Tätä koskevat asetuksenantovaltuudet olisivat tuomioistuinlain 10 luvun 10 §:n 2 momentissa ja 11 §:n 2 momentissa.

Kokonaan uusi valtioneuvoston asetus olisi perusteltua antaa maaoikeusinsinöörien yhteistoiminta-alueista. Sitä koskeva asetuksenantovaltuus sijoitettaisiin tuomioistuinlain 14 luvun 3 §:n 3 momenttiin.

Lisäksi olisi perusteltua, että tuomarinvakuutusta koskevan lainsäädännön muuttumisen vuoksi virkavalasta ja virkavakuutuksesta sekä tuomarinvalasta ja tuomarinvakuutuksesta annettua asetusta tarkistettaisiin. Tätä koskeva asetuksenantovaltuus on ehdotettu otettavaksi tuomioistuinlain 1 luvun 7 §:ään. Myös valtion virkamiesasetusta olisi tarkoituksenmukaista tarkistaa joiltakin osin.

Lakiehdotukset ehdotetaan tulemaan voimaan samanaikaisesti vuoden 2017 alusta lukien. Lain täytäntöönpanon valmisteluun on ryhdyttävä jo hyvissä ajoin ennen lain voimaantuloa. On resurssisyistä tärkeää, että erityisesti vakuutusoikeudessa olisi tuomarikoulutettavia asessoreja jo heti lain voimaantultua. Koulutuksen suunnittelu, tuomarinkoulutuslautakunnan perustaminen, asessorin virkoihin liittyvien kokeiden järjestäminen sekä nimitysmenettely vaativat kuitenkin useiden kuukausien valmistelun. Koska ehdotusten toteuttaminen edellyttää tuomioistuinten virkarakenteen muuttamista sekä osittain myös lisärahoitusta, perusteltua olisi, että täytäntöönpanotoimiin voitaisiin ryhtyä hyväksytyn lainsäädännön perusteella.

Laki haastemieslain muuttamisesta ja oikeudenkäymiskaaren 2 luvun 6 § ehdotetaan kuitenkin tulemaan voimaan mahdollisimman pian.

4.1 Yleistä

Esitys kytkeytyy kiinteästi tuomioistuinlaitosta ja oikeusturvaa koskeviin perustuslain 3, 21 ja 98—103 §:ään. Esityksen lähtökohtana on koota yhteen tuomioistuimia ja tuomareita koskeva sääntely sekä täydentää nykyisen laintasoisen sääntelyn aukkoja eräiltä kohdin. Tuomioistuinlaitosta koskeva sääntely nostettaisiin kokonaisuudessaan laintasolle siten, että lähinnä vain alueellisten tuomioistuinten tuomiopiirien sääntely jäisi nykyiseen tapaan asetustasoiseksi laissa säädettävien määräytymisperusteiden mukaisesti. Sääntelyn laintasoisuus turvaa osaltaan tuomioistuinten riippumatonta asemaa.

Ehdotettu sääntely vastaa pitkälti voimassa olevaa lainsäädäntöä eikä esitykseen sisälly tuomioistuinlaitoksen kokonaisuuden kannalta merkittäviä asiallisia muutoksia. Esimerkiksi tuomarien nimittämisestä annetun lain säännökset, jotka säädettiin aikanaan perustuslakivaliokunnan myötävaikutuksella (PeVL 13/1999 vp), ehdotetaan siirrettäviksi uuteen tuomioistuinlakiin lähes sellaisinaan. Nykyistä, osittain aukollista laintasoista sääntelyä täydennetään muun muassa tuomioistuimen johtamista koskevilla uusilla säännöksillä, esimerkiksi asioiden jakamisesta tuomareille.

4.2 Määräaikaiset tehtävät

Esityksen mukaan päällikkötuomarit nimitettäisiin virkoihinsa seitsemän vuoden määräajaksi. Sääntely on merkityksellistä tuomiovallan käytön riippumattomuutta ja tuomareiden virassapysymisoikeutta koskevien perustuslain säännösten kannalta. Päällikkötuomarin tehtävien määräaikaistamiselle on sinänsä osoitettavissa hyväksyttävät, tuomioistuinten johtamisen kasvavaan vaativuuteen liittyvät perusteet. Vastaavaa sääntelyä ei esitetä korkeimman oikeuden ja korkeimman hallinto-oikeuden presidenttien osalta. Ylimmät tuomioistuimet poikkeavat muista tuomioistuimista tehtäviensä ja asemansa perusteella tavalla, joka puoltaa ylimpien tuomioistuinten presidenttien tehtävän pysyvyyttä.

Pääperiaatteena tuomioistuinlaitoksessa on tuomarivirkojen järjestäminen pysyviksi. Tietyissä tapauksissa tuomarin virka voi kuitenkin olla määräaikainen eikä tällaiselle rajoitetulle tuomarin virkojen määräaikaisuudelle ole asettunut ehdottomia esteitä perustuslain 103 §:n aikaisemmasta tulkintakäytännöstä. Virassapysymisoikeus koskee tuomareita sen ajan, joksi heidät on nimitetty virkaan (ks. HE 1/1998 vp, s. 159—160 sekä esim. PeVL 2/2006 vp, s. 3/II ja PeVL 26/2009 vp, s. 2/I). Määräaikaiseen päällikkötuomarin virkaan nimitettävillä on yleensä taustallaan vakinainen tuomarinvirka. Jollei näin ole, ehdotuksessa turvataan päällikkötuomarin asemaa siten, että hänellä on oikeus tulla nimitetyksi vakinaiseen tuomarin virkaan toimikautensa päätyttyä. Myöskään perustuslain 3 §:n 3 momentissa tarkoitetun tuomioistuinten riippumattomuuden kannalta päällikkötuomarin tehtävän määräaikaisuus ei näyttäydy ongelmallisena ottaen erityisesti huomioon ehdotetun määräajan pituuden sekä päällikkötuomarin oikeuden jatkaa tuomarinvirassa. Euroopan ihmisoikeussopimuksen 6 artiklan tulkintakäytännössä tuomarin nimittämistä määräajaksi ei ole katsottu sellaisenaan ongelmalliseksi tuomioistuimen riippumattomuuden tai puolueettomuuden kannalta, jos tuomari tänä aikana nauttii erottamattomuutta. Tulkintakäytännöstä ei myöskään ole asettunut esteitä päällikkötuomarien tehtävien määräaikaisuudelle.

Tuomarin riippumattomuuden kannalta ongelmallisia voivat olla lyhytaikaiset tuomarin nimitykset sekä tuomioistuimen esittelijöiden käyttö tuomarina. Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen oikeuskäytännössä yleensä edellytetään, että määräaikaiseksi tuomariksi nimitetään niin pitkäksi aikaa, että epäilyä tuomarin riippumattomuudesta ei voi syntyä. Perustuslakivaliokunta on lausunnossaan (PeVL 2/2006 vp, s.4/I) hallinto-oikeuslain muuttamista koskevasta esityksestä katsonut, ettei tuomariksi määrääminen esittelykohtaisesti ole perustuslain kannalta aivan ongelmatonta, vaikkei ehdotettu sääntely sinänsä muodostukaan perustuslain vastaiseksi. Esityksessä ehdotetaan luovuttavaksi nykyisestä hovioikeuslain ja vakuutusoikeuslain mukaisesta järjestelmästä, jossa tuomioistuimen esittelijä voi tietyin edellytyksin toimia tuomioistuimen ratkaisukokoonpanossa jäsenenä. Sen sijaan ehdotetaan uudenlaista tuomarikoulutusjärjestelmää, jossa monijäsenisiin tuomioistuimiin korkeimpia oikeuksia lukuun ottamatta voitaisiin nimittää koulutustarkoituksessa kolmen vuoden toimikaudeksi asessoreja. Asessorien asema olisi tuomarin riippumattomuuden kannalta ongelmattomampi kuin esittelijöiden osalta. Esityksessä ehdotetaan myös, että tuomarin määräaikaiseen virkasuhteeseen voitaisiin nimittää yksittäistä asiaa varten vain poikkeuksellisesti silloin, kun siihen on vireillä olevan oikeudenkäynnin turvaamisesta johtuva pakottava tarve. Näin rajattuna tällainen tapauskohtainen tuomarin asema ei olisi ristiriidassa tuomarin erottamattomuuteen ja tuomioistuimen riippumattomuuteen perustuslaista ja Euroopan ihmisoikeussopimuksesta kohdistuvien vaatimusten kanssa.

4.3 Tuomarin virkojen erittely talousarviossa

Esityksessä ehdotetaan luovuttavaksi tuomarin virkojen erittelystä valtion talousarviossa. Tuomarin virkojen perustaminen, lakkauttaminen ja nimikkeen muuttaminen edellyttää voimassa olevan valtion virkamieslain mukaan, että eduskunta hyväksyy toimenpiteen talousarviokäsittelyssä. Yksittäisten tuomarin virkojen erittelyn merkitys on eduskunnan ohjausvallan ja tuomioistuinten riittävien resurssien turvaamisen kannalta melko vähäinen, sillä virkoja ei eritellä talousarviossa tuomioistuinkohtaisesti. Eduskunnan ohjausvalta tuomioistuinlaitoksen rakenteeseen perustuu ennen muuta tuomioistuinten organisaatiolainsäädäntöön. Perustuslakivaliokunta on todennut yksittäisten virkojen erittelyn merkityksen yleisesti arvioiden vähentyneen eduskunnan ohjausvallan välineenä ja katsonut, ettei erittelyvelvoitteen poistamiselle ministeriöiden ja niiden alaisen hallinnon johtavien virkojen osalta ollut valtiosääntöoikeudellista estettä (PeVL 19/2011 vp, s. 3). Tuomarin virkojen erittelyllä ei ole merkitystä tuomarin virassapysymisoikeuden kannalta eikä tuomarin virkojen erittelyn poistamista voida tältäkään kannalta pitää valtiosääntöoikeudellisesti ongelmallisena.

4.4 Tuomarin asema tuomioistuinlaitoksen uudelleen järjestämisessä

Esityksessä ehdotetaan, että tuomareiden asema tuomioistuinlaitoksen uudelleenjärjestelyissä säänneltäisiin lain tasolla nykyistä selkeämmin. Lisäksi nykyisestä sääntelystä poiketen tuomarilla olisi uudelleenjärjestelyssä oikeus tulla ensisijaisesti nimitetyksi tuomarin virkaan. Perustuslain 103 § ei edellytä tuomarin siirtämistä toiseen tuomarin virkaan tuomioistuinlaitoksen uudelleen järjestämisessä, vaan nimenomaisesti sallii tällaisessa tilanteessa tuomarin siirtämisen toiseen virkaan ilman suostumusta (HE 1/1998 vp, s. 160/II). Esityksen voidaan siten katsoa ylittävän perustuslain asettamat vaatimukset tuomarin asemalle tuomioistuinlaitoksen uudelleen järjestämistilanteissa.

Nykyinen säännös, jonka mukaan vakinaiselle tuomarille uudelleenjärjestelyssä annettavasta erosta päättää nimittävä viranomainen eli tasavallan presidentti voidaan nähdä ongelmalliseksi perustuslain 103 §:n kannalta. Tämä epäkohta poistuu, kun ehdotuksen mukaan eron antamisesta päättäisi korkein hallinto-oikeus, joka käsittelisi asian lainkäyttöasiana.

4.5 Tuomarin pidättäminen virantoimituksesta

Tuomarin virantoimituksesta pidättämistä koskevaa sääntelyä tarkistettaisiin nykyisestä sekä ensi asteen päätöksenteon että muutoksenhaun osalta. Muutoksen tarkoituksena on yhtäältä turvata asianosaisten oikeus oikeudenmukaiseen oikeudenkäyntiin ja toisaalta varmistaa tuomarin virassapysymisoikeuden toteutuminen. Oikeusturvan toteutuminen edellyttää, että tuomarin virantoimituksesta pidättämisestä voidaan tarvittaessa päättää nopeasti, erityisesti kun tuomarin epäillään menettäneen työkykynsä. Tätä turvaisi se, että ensi asteen päätöksenteko tehtäisiin hallinnollisessa järjestyksessä työnantajatuomioistuimessa. Ensiasteen päätöksestä voitaisiin hakea muutosta tuomarin virassapysymisoikeuden turvaamisen edellyttämällä tavalla ylemmältä tuomioistuimelta ja ylimpien oikeuksien päätökseen täysistunnolta. Muutoksenhakutuomioistuimessa asia olisi käsiteltävä lainkäyttöasiana. Sääntely vastaa perustusvaliokunnan kantaa, jonka mukaan tuomarin riippumattomuus ja sitä turvaava virassapysymisoikeus edellyttävät, että niihin voidaan puuttua vain tuomioistuimen lainkäyttöpäätöksellä tai viime kädessä muutoksenhakuun perustuvalla tuomioistuimen päätöksellä (PeVL 36/2008 vp).

4.6 Tuomioistuimen asiantuntijajäsenet

Työmarkkinajärjestöjen ja eräiden muiden tahojen ehdotusten perusteella määrätyiltä niin sanotuilta intressijäseniltä vakuutusoikeudessa ja työtuomioistuimessa edellytetään ehdotettujen säännösten mukaan, että he täyttävät perustuslain 125 §:n mukaiset yleiset virkanimitysperusteet. Tämä vastaa perustuslakivaliokunnan kantaa yleisten virkanimitysperusteiden soveltamisesta myös sivutoimisiin tuomareihin ja tuomioistuinten asiantuntijajäseniin (PeVL 53/2014 vp, s. 4). Sama vaatimus koskee myös muita eri tuomioistuinten ratkaisukokoonpanoon kuuluvia asiantuntijajäseniä, vaikkei tästä nimenomaisesti ehdoteta säädettäväksi. Näiltä osin tuomioistuimet tekevät perustellun esityksen asiantuntijoiden määräämisestä hakemusten perusteella, jolloin niiden kuuluu viran puolesta ottaa huomioon yleiset virkanimitysperusteet. Lautamiehet poikkeavat asemaltaan muista tuomioistuimen ratkaisukokoonpanoon kuuluvista jäsenistä, sillä heidän tehtävässään on kyse luottamustehtävästä, johon valinnan tekee kunnanvaltuusto. Yleiset virkanimitysperusteet eivät ulotu tällaisiin luottamustehtäviin.

Vakuutusoikeuden ja työtuomioistuimen intressijäsenten nimittämismenettelyn osalta esityksessä on otettu huomioon se, että intressijäseniä koskevien ehdotusten tekemisessä on kyse perustuslain 124 §:ssä tarkoitetun julkisen hallintotehtävän antamisesta muulle kuin viranomaiselle (ks. PeVL 53/2014 vp, s. 5). Järjestöjen ehdokasasettelua koskevan tehtävän hoitamiseen sovelletaan rikosoikeudellista virkavastuuta koskevia säännöksiä.

Hallituksen käsityksen mukaan esitys voidaan edellä todetun perusteella käsitellä tavallisen lain säätämisjärjestyksessä.